Ikonimaalauksen äärellä kiire unohtuu, työ vaatii keskittymistä ja pikkutarkkuutta. Marja Jussheikin maalaaman ikonin aiheena on Pyhä arkkienkeli Mikael. Sivu 5 Ikonit puhuttelevat ja rauhoittavat Ikonien äärellä aika tuntuu pysähtyvän. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 1.4.2021 52. vsk • N:o 25 Perustettu 1969. Haukiputaalla on kokoontunut pitkään opiston ikoninmaalausryhmä. Ikonit tuovat rauhaa ja puhuttelevat. Sivut 8–9. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti YLIKIIMINKILÄISET TÄHYÄVÄT MUHOKSEN SUUNTAAN Muhoksen vauraus sekä Oulun mukanaan tuomat pettymykset ovat saaneet ylikiiminkiläiset suunnittelemaan osakuntaliitosta naapurinsa kanssa
Eikä haluta niitä muistella, sillä ne on niin kipeitä. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Jotkut paremmin, jotkut huonommin, jotkut eivät selviä ollenkaan. Söimme lounaan luokassa, ja oppilaitten oli päivittäin haettava ja vietävä ruoka-astiat. Noihin aikoihin odotettiin Ruotsissa jo kovasti väritelevision ja värilähetysten tuloa. Eikö hälytyskellojen pitäisi alkaa soida viimeistään nyt. Ruotsin TV:n uutistoimitus oli keksinyt marssittaa studioon teknisen asiantuntijan Kjell Stenssonin, joka kertoi naama pokkana, että mustavalkotelevisiosta saa näkyviin värilähetyksen helpolla konstilla. Tuli mieleeni yksi selitys, onkohan tällainen käytös näitä koronan aiheuttamia sivuvaikutuksia. Niitä on kuitenkin tehty vuosisatojen ajan. Nämä häpeää kantavat ihmiset yrittävät elämästään selvitä parhaan kykynsä mukaan niillä eväillä, mitä on itse kukin saanut. Vuosikymmenten saatossa on maailmalla ollut aika huimiakin suorituksia. huhtikuuta 2021 » N:o 25 KESKUSTELEMME » Alakoulun toisella luokalla Eila-opettaja ja luokan tytöt aprillasivat meitä luokan poikia. Usein vääristä paikoista. Tarvitsee vain pingottaa sukkahousut televisioruudun päälle. Auto kääntyi leipomon kohdalta oikealle, joten muutaman sekunnin siinä pärjäsi. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Pumppasi perässä edestakaisin ja odotti sopivaa ohitustilannetta. Aprillia, aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle, sanoivat opettaja ja luokan tytöt. Alkavat tekemään asioita, jotka tuottavat häpeää. Näin he satuttavat itseään lisää. Aivan selkeästi aprillipilojen syntytausta ei tunnu olevan selvillä. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Mitä vain, jotta saavat jonkinlaista ihmiskontaktia ja hakevat kenties hyväksyntää. Kun ei rakkautta ja hyväksyntää lapsena saa, sitä on vaikea osoittaa aikuisenakaan. Martinniementiellä perääni liimautui musta Mersu. Sydän siitä huolimatta on sairas. Vuonna 1987 brittiläinen Daily Mail uutisoi 1. Pena Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. He etsivät rakkautta ja hyväksyntää, mistä vain saavat hetken lohdutusta sydämen haavoihin. Ihmiset, jotka kantavat häpeän taakkaa yllään syntymäkodista saakka. Juttu julkaistiin kuvan kera. Niin sanottuna näistä häpeä-ihmisistä kasvaa usein semmoisia, jotka ei halua kuulua mihinkään, ei kotona eikä yhteiskunnassa. Usein saavat kuulla, ettei heitä rakasteta: “mene pois, en jaksa”. Eri medioitten odotetaan vuosittain tuottavan jonkin aprillipilan. Viedään päivähoitoon, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotona. Vanhemmuuteen tarvitaan tietynlaista uhrautumista, johon ei tänä päivänä olla kovin valmiita. En tiedä mihin mersukuskilla oli kiire, mutta liikennesääntöjä hän ei noudattanut ja aiheutti useampia vaaratilanteita ja sydämentykytyksiä muille tielläkulkijoille. Nimittäisin sitä rattiraivoksi. Myös osasta kasvaa kovaäänisiä huutajia, jotka huutonsa takaa huutavat omaa tuskaansa. Ensin minun ohitseni melkein etupuskuria hipoen ja sen jälkeen minun edessäni ajava ohitettiin . Innoissamme ryntäsimme keittiölle, ja totuus paljastui sitten luokassa. huhtikuuta, että pääministeri Margaret Thatcher ja Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshov olivat rakastuneet. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Minua pelotti melkein peräpuskurissa kiinni ajava menopeli ja vilautin huomiovaloja. Seuraavana päivänä lehti kertoi, että kuvassa olivat valtionpäämiesten meikatut kaksoisolennot. » Torstaina 1. Se lisää meidän kaikkien henkistä hyvinvointia. Kyselevät, mikä minussa on vikana, kun ei kukaan minusta välitä, ei kukaan rakasta. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Vanhemmilla on aika pysähtyä keskittymään olennaiseen. Lapsemme ja nuoremme tarvitsevat turvaa ja läsnäolevaa turvallista vanhempaa. Useimmiten sortuvat väkivaltarikollisuuteen, mielenterveysongelmiin. Usein järkyttävät lapsuuden kokemukset, miksei aikuisuudenkin kokemukset, haudataan sydämen syvyyksiin. Tämmöiset ihmiset sietävät huonoa, jopa järkyttävää kohtelua , henkistä, jopa fyysistä väkivaltaa, haukkumista, potkimista. Heidän sisimmässään saattaa usein kaikua hiljainen syytös: syyllinen, syyllinen, syyllinen. Ilman omaa syytään he kasvavat aikuisiksi, jotka häpeävät itseään ja omaa olemassaoloaan. Astioissa ei tietenkään ollut luvattua ruokaa, vaan muistaakseni kesäkeittoa. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Ei siinä paljon nokka tuhissut, kun johtotähti tykitti. Mitään järjellistä syytä ylinopeudelle ja ohituksille ei ollut. Mäkelän Pikku-Pekka Rattiraivoa Martinniemessä Ajelin kauppareissulta kotiinpäin. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Historia -lehti käsitteli maaliskuisessa numerossaan aprillauksen, valeuutisten edeltäjän, perinnettä. Auton nopeuden täytyi arvioni mukaan nousta lähemmäs sataan kilometriin tunnissa, sillä ennen notkossa olevaa siltaa ohitukset oli hoidettu ja matka jatkui edelleen yhtä vauhdikkaana. Numero on. Ennen aprillipäivän lounasta opettaja sanoi, että pojat voivat noutaa ruoan siksikin, että tarjolla oli erityisesti poikien herkkua eli perunamuusia ja lihapullia. Siitäkös takana ajava riemastui, melkein pökkäsi perään. Tätä ei ole nähty niksi-Pirkassa! Aprillipilat tuovat kevennystä joskus raskaaksikin koettuun uutisvirtaan. Historia -lehti kertoo myös Ruotsin TV:n aprillipäivänä vuonna 1962 tekemästä pilasta. Mutta jos joku olisi väittänyt minulle tasan vuosi sitten, että elämme vielä vuoden 2021 keväällä vakavassa koronatilanteessa, olisin vastannut: “Älä aprillaa!” Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Aprillia! TOIMITTAJALTA Lapset, jotka eivät saa kotona rakkautta ja hyväksyntää Tutkimusten mukaan lasten paras kasvupaikka on koti. Pelkäsin, että ei näe ja ajaa kohta päälle, kun ei kännykän tuijottamiselta huomaa edessä ajavaa. Siipolanmäen risteysalueella sitten riemu repesi, ja Mersu kiihdytti ohitukseen. Osasta kasvaa mielistelijöitä, jotka mielistelee ihmisiä vain sen takia että heidät hyväksytään. Lapset, joille ei ole tilaa kotona, eivät saa näkyä, leikkiä, nauraa, eivät näyttää tunteitaan. Aikuiseksi tultuaan tulevat siihen pisteeseen. Osasta kasvaa todella kovia ihmisiä, jotka eivät välitä muista, tai ei välitä mistään. Kaikesta päätellen sillä oli kiire ja sitä jurppi tien tukkona oleva kuudenkympin nopeutta ajava vanha papparainen. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Ja osasta kasvaa minä, minä, minä -ihmisiä, joille ei ole mitään merkitystä muilla kuin vain itsellään. Esimerkiksi vuonna 1698 lontoolaisia yritettiin puijata katsomaan Towerin vallihaudalle leijonien pesua. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan
Perheen koti ja tukikohta on Haukiputaalla, missä tytär käy lukiota. Pitkä välimatka, erossaolo ja matkustusrajoitukset eivät tuntuneet pitemmän päälle hyvältä. Kisat saivat lisähohtoa siitä, että paikalla kisoja seuraamassa oli myös oma kulta, Denverin yliopiston hiihtojoukkueen valmennustehtävistä palannut aviomies ja valmentaja Toni Roponen. Vuokattiin hän muutti kuusi vuotta sitten aloitettuaan siellä urheilulukion. Vaikka tiesin, että mitaleille on mahdollisuus, mikään ei ole varmaa ennen maaliin pääsyä. – Se oli elämäni hiihto, kaikkeni annoin, summaa 21-vuotias Yli-Iistä kotoisin oleva hiihtäjälupaus, jolla on määrätietoiset tavoitteet. – Nyt mennään kohti tulevaisuutta, tarkoituksena on ajaa eroa kiinni Iivo Niskaseen ja päästä hätyyttelemään myös maailman kärkeä, lataa nuori hiihtäjä. Turkinpippurijuustokakun leivon myös, koska tiedän ystäväni pitävän tästä kakusta. – Kisan jälkeen fiilis oli tietenkin mahtava, hän kuvailee tunnelmia. Sen verran rankka oli koitos, mutta jo keskiviikkona Vuokatin treeniladut kutsuivat. Sijoitus miesten kisan viidelläkympillä oli hänen tämän kauden paras. Pyhinä leivon myös lakkakakun perheelle ja juhlistamme näin vielä mitaleita. Viime ajat hän on treenannut omatoimisesti ja aviomiehensä valmennuksessa, mutta nyt tapahtuu hyppy maajoukkueen kelkkaan, mikä tuo harjoitteluun oman lisänsä. Treenikaverit Tintti ja Antti saavat pitää huolen peruskestävyys-, intervallija vauhtikestävyystreenien sparrauksesta täällä Haukiputaalla, mistä oli valtava hyöty tähänkin kauteen, kiittelee Riitta-Liisa. – Viikonlopun kisassa jaksoin tehdä töitä loppuun asti ja se palkittiin. TÄMÄN kauden viimeiset kisat on reilun viikon päästä Rukalla, missä ohjelmassa on 15 kilometriä vapaalla ja viesti. Hyvänä treenikaverina Oskarilla on hänen serkkunsa, myös Vuokatissa asuva Juho Hökkä, jolla päälajina on ampumahiihto. – Pääsiäisenä käymme koko perheen voimin Taivalkosken kisoissa. TOUHO H Ä K K INEN. Nuoren miehen elämässä urheilu on nyt ykköstilalla. Samanikäiset serkukset ovat olleet paljon tekemisissä keskenään pienestä pitäen. Toni Roponen päätti kaksi vuotta kestäneen pestinsä Coloradossa Denverin yliopiston hiihtojoukkueen valmentajana maaliskuussa. Ilmeisesti nämä kuitenkin avasivat paikkoja viimeiseen kovaan koitokseen. Vierellä Yhdysvalloista palannut aviomies ja valmentaja Toni Roponen, joka pääsi mukaan seuraamaan vaimonsa kultamitalihiihtoa Ristijärven SM-kisoihin viime viikonloppuna. – Olen jo alkanut kehittää heikkouksiani ja hiihdän mahdollisimman paljon lumella vielä keväällä. Mukavalta tuntuu, kun perhe voi nyt jatkossa olla yhdessä enemmän. Uskomaton hiihto vei nuoren miehen aivan lähelle kirkkainta kärkeä, mutta konkarit olivat lopussa kovempia. Treenaamisen, ruokavalion ja levon yhteensovittaminen vie arjesta 24/7. Oskari Hökällä on aiempina saavutuksinaan muun muassa nuorten SM-hopea ja -pronssi. Riitta-Liisa Roposen katse jo ensi kaudessa ja olympialaisissa Viikonloppuna tuli SM-kulta ja oma kultakin on kotona » Auli Haapala » Haukipudas RIITTA-LIISA ROPOSEN hieno kisakausi huipentui viime viikonloppuna SM-kultaan 30 kilometrin vapaan kisassa Ristijärvellä. – Liityn maajoukkueryhmään, mutta Toni tekee suunnitelmat koko kaudelle ja päivittäisen ohjelman. Leireillä toki treenaan maajoukkueohjelman mukaan. Koronalla on ollut suuresti vaikutusta tämän kauden kisoihin. Oskari Hökkä kertoo pysyneensä terveenä ja treenaaminen on sujunut hyvin. Tälle kaudelle kisakalenterissa ovat vielä SuomenCup Rukalla ja nuorten SMkisat, mikäli koronatilanne sallii. huhtikuuta 2021 52. Haukiputaalaisen hiihtäjäkonkarin kisakausi on onnistunut huikeasti, sillä MM-kisoista tuli viestipronssia ja kympillä hän oli paras suomalainen. Oskari Hökkä yllättyi itsekin iloisesti hienosta suorituksestaan SM-kisoissa miesten viidelläkympillä. Urheilijoiden kannalta etäisyydet ja maskit ovat kuitenkin vaikuttaneet positiivisesti siten, että muitakaan flunssia ei ole ollut paljon liikkeellä. Koko Roposen perhe asui yhdessä Denverissä, mutta koronatilanteen vaikeuduttua Riitta-Liisa, tytär Ida ja Ibra-labradorinnoutaja palasivat viime kesänä Haukiputaalle, missä Riitta-Liisa jatkoi omaa harjoitteluaan puolison valmentaessa häntä etänä. Saavutus oli positiivinen yllätys hänelle itselleenkin. Roposen perheen pääsiäissuunnitelmiin kuuluvat kisat Taivalkoskella ja lisäksi ajan viettäminen läheisten kanssa ja herkuttelu. Koviin harjoituksiin eritoten saan hyötyä joukkueessa. Nyt Suomen mestaruus henkilökohtaisella matkalla oli hänen 16. Raskaalla vesikelillä kunto ratkaisee, mutta myös suksissa oli eroja. – Kausi sujui täysin suunnitelmien mukaan, iloitsee Riitta-Liisa Roponen. NYT KATSE on kääntynyt jo ensi kauteen ja tulevaan. Isä tekee harjoitusohjelmat ja vastaa myös suksihuollosta. Viime vuoden keväällä nuori mies pääsi armeijasta suoritettuaan palveluksen Kainuun Prikaatin urheilujoukoissa. Hän ei itsekään osannut ennakoida miten hiihto menee, sillä edellisten päivien 15 kilometriä ja viesti menivät hieman tukkoisesti. ja viestit mukaanlukien SM-kultamitaleita on plakkarissa 21. Olympialaiset ovat 42-vuotiaalle hiihtäjälle jo kuudennet. vsk • N:o 25 “Se oli elämäni hiihto” Oskari Hökän tavoitteena hätyytellä maailman kärkeä » Auli Haapala » Yli-Ii » Vuokatti OSKARI HÖKKÄ yllätti miesten SM-hiihtojen 50 kilometrin matkalla sijoittumalla viidenneksi Ristijärvellä käydyissä kovatasoisissa mittelöissä viikonloppuna. – Meillä on kova ja motivoitunut joukkue Visa Ski Tem Kemin naisten kanssa, voitimme jo arvostetun Marja-Liisan palkinnon parhaana seurana 30 kilometrin kisassa. PÄÄSIÄINEN kuluu sekin hiihdon merkeissä, sillä ohjelmassa on oman seuran Taivalkosken Metsä-Veikkojen kotikisat. Riitta-Liisa Roposelle avautuu itseoikeutetusti paikka Suomen A-maajoukkueeseen ja ensi vuoden talviolympialaisiin. Korkealla pitää päästä harjoittelemaan tällä kaudella, koska olympialaiset hiihdetään 1800 metrin korkeudessa. – Totta kai perhe kaipaa yhteisoloa ja urheilija myös valmentajaa!, toteaa Riitta-Liisa. Tähtäimessä on ensi vuoden nuorten alle 23-vuotiaiden MM-kisat. Paljon siis makeaa, ulkoilua ja ystäviä kuuluu meidän pääsiäiseemme, kertoo Riitta-Liisa suunnitelmista. – Olen vältellyt ihmisjoukkoja ja käynyt vain perusarkeen kuuluvilla kauppaostoksilla, hän kertoo. 3 Torstaina 1. Totta kai väsymys alkaa painaa jo loppukaudesta. Tämän viikon maanantain ja tiistain Oskari Hökkä otti levon ja palautumisen kannalta. Hän aloittaa Tanhuvaaran urheiluopiston rehtorin tehtävissä Savonlinnassa toukokuussa. Levillä tulen treenaamaan myös paljon. VALMENTAJANA Oskari Hökällä on hänen isänsä Tuomo Hökkä, jonka esimerkistä koko hiihtoinnostus sai aikoinaan alkunsa
Antti ja Sonja Juntunen muuttivat Koulutielle vuonna 1967 sekä veljeni Juhani ja minä. Mukana elämän kulussa. Rantapohja jaetaan Haukiputaalla ja Kellossa Haukiputaalla ja Kellossa Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 15.4. 10:16 Se on sitte tehty viimesen tapin takkaa. Milla ja Aki Laakso Iistä saivat toisen tyttärensä 15.3. Olin silloin 10-vuotias. Muutimme alhaalla näkyvään valkoiseen taloon, jossa on punainen keinu. Lähes Lähes KUVA LUKIJALTA » Ilta-auringon valaisema näkymä jokisuulle Martinniemen Ritapuunrannasta 24.3.2021. Netasta tuli onnellinen isosisko. 1 Kor. Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen. +4° +6° +6° +5° +3° +4° Perjantai 2.4. +0° +3° +5° +3° +0° +5° Sunnuntai 4.4. +4° +3° +5° +4° +1° +3° Lauantai 3.4. Nimi on mahdollisesti syntynyt alkujaan Filippa-nimen muunnoksena, mutta viime vuosikymmeninä se on yleistynyt ennen kaikkea Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu -kirjojen ja niihin perustuvan televisiosarjan vaikutuksesta. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. kello 22.35. +3° +6° +7° +7° +5° +6°. Lämmin kiitos Aaroa muistaneille. 14.3.1947 k. 2 300 grammaa painaneen ja 47 senttiä pitkän pojan. huhtikuuta 2021 » N:o 25 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. to 15.4. suloisen tytön tyllerön koko perheen iloksi ja rakastettavaksi. Johanna Kerola ja Jaakko Kangas saivat esikoisensa 15.3. mennessä. Merja Järviautio Helsingistä on lähettänyt Rantapohjan käyttöön vanhan ilmakuvapostikortin Iistä. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Aaro Tuomas FINNIG s. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. kello 00.09. kello 23.37 pojan, jonka mitat olivat 3 980 grammaa ja 52 senttiä. Outi Koistinen Puh. Anu Hangasvaara ja Jesse Laukkanen Martinniemestä saivat 17.3. Rantapohja jaetaan To 15.4. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 13 Aurinko nousee 6.34 ja laskee 20.12. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Kortin olen säilyttänyt, koska se tuo ihanat muistot mieleen." VANHAN KUVAN KERTOMAA » VAUVOJA » Paula Niemelä ja Marcus Skarp saivat 22.2. mennessä. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 1. Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 12.4. Tyttö painoi syntyessään 3 274 grammaa ja oli 48 senttiä pitkä. Kuva on otettu ennen muuttoamme, koska meillä ei ollut punaista keinua ja rakensimme heti Koulutien viereen aidan. Nimipäiviä Torstai: Peppi, Raita, Pulmu Perjantai: Pellervo Lauantai: Veeti, Sampo Sunnuntai: Ukko Maanantai: Irene, Ira, Irina Tiistai: Ville, Vilho, Vili Keskiviikko: Allan, Ahvo Päivän nimi Peppi on suomalainen naisen etunimi. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. +2° +5° +6° +6° +5° +6° Maanantai 5.4. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi To 15.4. Anna ja Lauri Karvonen Iistä saivat 18.3. Vastasyntyneellä oli painoa 3 380 grammaa ja pituutta 51 senttiä. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 12.4. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. 17.2.2021 Lämmöllä Aaroa muistaen Merja perheineen Hilkka perheineen siskon ja veljen lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Tytöllä oli syntyessään painoa 3 700 grammaa ja pituutta 49 senttiä. Hän kirjoittaa: "Kortti on varmaan kuvattu vuonna 1966 tai aikaisemmin. Äiti ja poika saivat OYS:ssa ihanaa hoivaa. Rantapohja Torstai 1.4. Eva, Johannes, Joonatan ja Joni saivat pikkuveljen
Vetoomuksella todennetaan sekä Oulun että Muhoksen suuntaan asukkaiden kannatus liitokselle. 5 » Rantapohja » Ylikiiminki RANTAPOHJAN alueen eri kylillä on Jakkukylän osakuntaliitoksen jälkeen muhinut ajatuksia siitä, olisiko osakuntaliitos johonkin naapurikuntaan mahdollinen. Ajatusta on pyöritelty muun muassa Martinniemessä, missä löytyy halukkuutta liittyä osaksi Iitä. Osakuntaliitosidean taustalta löytyy ylikiiminkiläisten pettymys Oulun kaupungin päätöksentekoon ja siihen, miten palvelut ovat kaikonneet alueelta kulttuuripalveluja myöten. Eipä ajatus ole vieras yli-iiläisille tai ylikiiminkiläisillekään, mutta nyt Ylikiimingissä on laitettu tuulemaan. Ylikiiminkiläiset myös arvioivat Muhoksen erityisen menestyväksi kunnaksi voimalaitoksineen, uimahalleineen sekä maaperän rikkauksineen. Uusi Ylikiiminki-Muhos-vaakuna on tekijöidensä mukaan heraldinen unelma. Aaltokorokatkoisen kilven sinisessä yläkentässä hopeinen lohi ja hopeisessa alakentässä kolme sinistä yksipolvekkeista salamaa vierekkäin. Muhoksen alkuperäisen vaakunan on suunnitellut taiteilija Olof Eriksson vuonna 1956. MUHOKSELTA ylikiiminkiläiset ovat saaneet vihreätä valoa aikeilleen. Edessä on pitkä prosessi, sillä esimerkiksi Jakkukylän osakuntaliitos Iihin kesti vuodesta 2015, jolloin Jakkukylä ilmaisi halunsa liitokseen, vuoteen 2018, jonka alussa muutos astui voimaan. – Voimalaitossalamoiden tilalle tulevat Muhoksen vaakunaan Ylikiimingin reet ja lohen tilalle salakka, koska se on kuitenkin yleinen saaliskala onkimiehille Kiiminkija Oulujoilla, sillä lohi ei nouse Oulujokeen ja harvoin Kiiminkijokeenkaan. Koronan vuoksi yleisön toivotaan seuraavan tapahtumia omilta takapihoiltaan maskit kasvoillaan. Lohi viittaa entisaikojen lohenkalastukseen ja salamat kuvaavat nykyajan voimalaitoksia. Myös terva yhdistää Muhosta ja Ylikiiminkiä toisiinsa kärpäspaperin lailla. Linkin kokoukseen saa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: ylikiiminkimuhos@syosillia.fi Samalla käynnistetään nimien keruu vetoomukseen osakuntaliitoksen puolesta. » Torstaina 1. Vaakunatiedot ovat tosia, sillä ne on poimittu Wikipediasta. Muhoksen kunnan vaakunan suunnitteli Olof Eriksson.. Löytyypä molemmin puoli rajaa pariskuntia, joissa puoliso on tullut taloon Muhoksentietä pitkin ohi Seluskan. Luvassa on ylikiiminkiläiseen tapaan puhallinmusiikkia, laulua sekä kovia puheita, mutta turvavälein. Ylikiimingin asukastuvalla sekä Muhoksen kunnantalolla on kuin symbolisena eleenä hankkeen onnistumiselle suunniteltu laajentuvalle Muhokselle uusi vaakuna, jossa entisen Ylikiimingin kunnan vaakuna yhdistetään osaksi Muhoksen vaakunaa. Liitosta tukeakseen joukko ylikiiminkiläisiä kuntalaisaktiiveja aikoo ottaa ennen kokousta käyttöönsä Sukkeliaseman vanhat puusukset, joilla he hiihtävät symbolisen matkan Ylikiimingin keskustasta kohti Muhosta niin kauas kuin jaksavat. toukokuuta 1957. Ylikiiminkiläiset tuntevat olevansa Oulussa kuin toisen luokan kansalaisia ja tällä suunnitelmalla matkataan kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta. Vaakunan selitys on “sinisessä kentässä kolme kultaista pajurekeä alakkain”, ja se on saanut aiheensa Rekikylästä ja siellä toimineista rekien tekijöistä. huhtikuuta 2021 » N:o 25 Ylikiiminkiläiset haluavat kovasti muhoslaisiksi Ylikiimingin vaakuna on nykyään vain perinnekäytössä. Esimerkiksi ylikiiminkiläisten rakastamia balettija oopperaesityksiä ei kuulu eikä näy. Ylikiimingin itsenäisen kunnan aikaisen vaakunan ovat suunnitelleet kiiminkiläistaiteilija Oskari Jauhiainen ja muuan Muhoksen vaakunastakin tuttu heraldikko Olof Eriksson, ja se on vahvistettu 3. Erityisen myönteistä sävyä osakuntaliitosajatukseen tuo myös se, että varsin moni ylikiiminkiläisnuori on kokenut ensiihastuksensa muhoslaisen kanssa. Rekisymboliikkaan emme ole keksineet järkevää selitystä, mutta lopputulos rekineen näyttää täydelliseltä, kertovat nimettömänä pysyvät suunnittelijat. Ylikiiminkiläiset haluavat muhoslaisiksi. TÄNÄÄN Ylikiimingin asukastuvalta käsin järjestetään etänä kello 19.19 kyläkokous, jossa päätetään osakuntaliitoksen käynnistämisestä
– Lapsethan kuitenkin ovat ne koulun tärkeimmät käyttäjät. 6 » Torstaina 1. – Koulu on rakennettu tavoitteella, että se olisi tulevaisuudessakin hyvä paikka lasten opiskella. Vain pitsauuni taisi lasten esittämistä toiveista jäädä toteutumatta, kertoili juhlassa Iin kunnan vt. Koronasta johtuen huomionosoitusta juhlistettiin koululla pienesti ulkosalla pidetyllä tapahtumalla, jonka yhteydessä Joutsenmerkki myös kiinnitettiin koulun seinään. Viime kädessä oppilaat ja henkilökunta kuitenkin muodostavat sen hyvän koulun, ja tärkeintä koulussa on, että siellä on kaikilla hyvä olla. Oppilaiden lauluesityksessä kehotettiin aikuisiakin käyttämään järkeä ja säästämään luontoa, koska se on lapsille tärkeä. Lisäksi huomioidaan hyvä sisäilma ja rakennuksen viihtyvyys, kuten päivänvalon määrä ja tilojen meluisuus. Koululaisten toiveiden huomattiin sitten olevan lähellä Joutsenmerkin vaatimuksia, mistä syntyi ajatus rakentaa koulu ympäristömerkin mukaiseksi. Oppilaita säesti koulun johtajaopettaja Samuli Hanhisalo. KOULUN johtajaopettaja Samuli Hanhisalon mukaan koulun oppilaat samoin kuin aikuisetkin ovat todella tyytyväisiä uuteen kouluun. Tehkää siis yhdessä tästä maailman paras, juuri oppilaan kokoinen koulu, hän kannusti. Huomioon otetaan myös rakentamisen energiatehokkuus ja vähähiilisyys sekä kiertotalous ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Alarannan alakoulussa opiskelee noin 150 oppilasta vuosiluokilla 1.–6. POHJOISMAISEN Joutsenmerkin vaatimuksiin kuuluu haitallisten ympäristövaikutusten minimointi aina rakennusmateriaalien valinnasta lähtien. OPETUSJOHTAJA Tuomo Lukkari puolestaan totesi Alarannan koulun väen, niin oppilaiden kuin aikuistenkin, ehtineen odottaa pitkään uutta koulua. Alarannan koulurakennuksessa lähes kaikki materiaalit ovat jo erikseen Joutsenmerkkitaloon hyväksyttyjä tai muutoin ympäristömerkittyjä. tekninen johtaja Janne Jokelainen. Alarannan koulukiinteistö on maamme ensimmäinen alakoulu, jolle on myönnetty Pohjoismainen Joutsenmerkki. IS MO P IRI. Uusi koulukiinteistö otettiin käyttöön viime vuoden lokakuussa, ja sen rakentamisesta vastasi haukiputaalainen Rakennusyhtiö Observo Oy. Lisäksi puun käyttöä on suosittu. huhtikuuta 2021 » N:o 25 Pieni juhla, suuri asia » Ritva Piri » Ii ALARANNAN koululle on myönnetty Pohjoismaiden yhteinen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki ensimmäisenä alakouluna Suomessa. – Kun uutta koulua alettiin suunnitella, kyseltiin oppilailta toiveita uudesta koulusta. Joutsenmerkin Lukkari totesi olevan tärkeä ja suuri asia myös kunnan arvojen ja kestävän tulevaisuuden kannalta, vaikka sen juhlinta olosuhteiden pakosta pieneksi jäikin
– Meidän työmme on tuntea valikoimamme ja kuulostella, mikä sopii kunkin asiakkaan tarpeisiin. Tärkeää on myös muistuttaa, että paikalliset koruja kelloliikkeet eivät keskity vain tuotemyyntiin, vaan valikoimassa on erilaisia palveluja. Pidän liikkeessä ajatonta varastoa, enkä vaihda tuotteita joka muotivillityksen mukaan. Nyt olen löytänyt yhteyden yrittäjäkollegoihin WhatsApp-ryhmän kautta, ja kaveripiirini on yks kaks laajentunut Hangosta Kittilään asti. Elpymisrahoista tulevan tukirahoituksen osalta hakuaikataulu on vielä avoinna ja lisätietoja asiasta saadaan nyt kevään aikana. Kampanjan alkuperäisidean takana on yrittäjä Leena Niemelä Revontien Kulta ja Kello -myymälästä. – Siitä se idea tavallaan tuli: jos viikonpäivät alkavat heittää häränpyllyä, niin miksipä eivät kuukaudetkin. Yleisenä neuvona Niemelä neuvoo kuitenkin valitsemaan korun lahjan saajan persoonan mukaan. Niemelä itse kuitenkin huomasi, että koronapandemian myötä esimerkiksi viikon parhaita myyntipäiviäkään ei voi enää entiseen tapaan ennustaa. Niemelä huomaa myös, että alkukevään hiljainen sesonki tuntuu entistä hiljaisemmalta juuri nyt. Äitienpäivän sekä rippija ylioppilasjuhlien lähestyessä monet alkavat harkita sopivia korulahjoja. – Kyllä persoonallisuus menee muodin edelle – näin koru on merkityksellinen, eikä päädy kertokäyttökoruksi ja sen jälkeen korulaatikon pohjalle. – Toisaalta olen myös oppinut katselemaan liikettäni ja omaa toimintaani uusin silmin. Tavoitteenamme on todellakin rakentaa kerralla valokuituverkko koko entisen Ylikiimingin kunnan alueelle, sanoo Kairan Kuidun toimitusjohtaja Marianne Mäntylehto. Niemelän mukaan rippikoululaiselle risti on aina varma valinta. – Kun kaiken saa nykyään netistä, on kivijalkamyymälässä asioinnista ehkä hieman vieraannuttu. Paikallisliikkeessä korjaukset, takuutyöt ja vaihtamiset hoituvat paikan päällä, eikä koruja tarvitse itse lähetellä edes takaisin. NIEMELÄ KERTOO , että yksi Hullutellaan huhtikuussa -kampanjan keskeisistä tavoitteita on kannustaa ihmisiä asioimaan paikallisissa kivijalkaliikkeissä. Ilmoitan Facebook-sivuillani ajankohtaista tarjouksista kampanjan päästyä käyntiin. Kairan Kuitu Oy:n hallitus linjasi kokouksessaan, että rakentamisen käynnistymisen edellytyksenä on laajakaistatukirahoituksen saaminen hankkeelle sekä riittävä määrä tilaajia hankealueelta. REVONTIEN KULTA JA KELLO -LIIKKEESSÄ koronavirus on näkynyt konkreettisimmin kasvomaskien ja käsidesin kulutuksena. Virpiniemen vaiheasemakaavamuutos voidaan käynnistää » Rantapohja » Kello YHDYSKUNTALAUTAKUNTA on vastannut virpiniemeläisten aloitteeseen koskien vaiheittaisen asemakaavan laatimista alueelle. – Ryhmässä kuitenkin innostuttiin ideasta, ja Gold, silver & watch -messujen aktiivi Petri Järvinen lähti heti jalostamaan ideaa ja puuhaamaan kampanjalle graafista ilmettä, Niemelä kertaa hymyillen. – Kylillä pidettäviä valokuitutapahtumia joudutaan valitettavasti siirtämään vielä kokoontumisrajoitusten vuoksi eteenpäin, mutta toivottavasti toukokuussa voimme jo tavata ulkotiloissa. – Ennen liittymismaksun ilmoittamista kiinnostuksen ilmoittaneita on tullut jo 200. Puhumme ryhmässä asioista avoimesti, ja päivittäin puhelin pilpattaa keskustelun merkiksi, Niemelä hymyilee. Jos asiakas tulee hakemaan jotain tiettyä, jota valikoimassani ei ole, voin käyttää kekseliäisyyttäni ehdottaessani vastaavaa tilalle. Hän kertoo heittäneensä idean yhteisestä kampanjasta korualan yrittäjien yhteiseen WhatsApp-ryhmään vailla ennakko-odotuksia sen toteutumisesta. Kampanjalla voidaan astua ulos siitä pinttyneestä muotista, johon alan yrittäjät ovat jo vuosiksi jämähtäneet. Hinta on niin sanottu avaimet käteen paketti, joka sisältää maanrakennuksen sekä teletyöt materiaaleineen. Jokainen myymälä saa tehdä omannäköisensä paikalliskampanjan, jota täydennetään yhteiskampanjan logoilla ja iskulauseilla. Oman liikkeensä hullutteluista Niemelä on vielä hieman salamyhkäinen. Osa heittää korun valinnassa pallon jopa kokonaan myyjälle. Kaavamuutos tehdään teknisluontoisena siten, että alueen pääkäyttötarkoitus säilyy loma-asuntoalueena. Koruvalinta ei ole helppoa, ja usein verkossa hoidetut koruostokset menevät vikaan. VIIMEISIMMÄN tiedon mukaan laajakaistarahoitusta jaetaan vuosille 2021 ja 2022 Liikenneja viestintävirasto Traficomin lisäksi EU:n elpymisrahoista ELYkeskuksen maaseuturahoituksen kautta. Ylikiimingin alueen alustava verkkosuunnitelma on valmistunut ja sen myötä rakentamiselle on muodostettu alustava kustannusarvio. Vaiheasemakaavanmuutoksen vireilletulo edellyttää vielä erillistä yhdyskuntalautakunnan tekemää päätöstä. Kampanjan ohella ketjuuntumattomat koruliikeyrittäjät ovat viestiryhmän avulla löytäneet toisensa, ja uskaltavat hakea tukea kanssayrittäjistään. Kairan Kuitu Oy:n verkkosivuille avataan pääsiäisen jälkeen oma sähköinen tilauslomake Ylikiimingin liittymätilauksia varten. Niemelän mukaan koruvalinnassa kannattaa rohkeasti kysyä myyjän apua, jotta valinta osuu nappiin. Se on iso luottamustoimi, jollaisen kohtaamisesta olen aina kiitollinen, Niemelä toteaa. 7 » Torstaina 1. Valtakunnallisen Hullutellaan huhtikuussa -kampanjan avulla alan ketjuuntumattomat liikkeet haastetaan suunnittelemaan liikkeilleen paikallista, mutta ilmeeltään yhteistä markkinointia kampanjan nimissä samalla korostaen korualan yhteisöllisyyttä. huhtikuuta 2021 » N:o 25 Valokuituliittymän hinta varmistui Ylikiimingissä » Rantapohja » Ylikiiminki VALOKUITULIITTYMÄT Ylikiimingissä tullaan myydään sadalla eurolla per liittymä. Jos trendejä kuitenkin haluaa seurata, tällä hetkellä kotimaisuus ja kierrätysmateriaalien käyttö ovat korumaailmassakin muodissa, Leena Niemelä vinkkaa. Kampanjaan on tähän mennessä Niemelän mukaan ilmoittautunut lähes 30 alan liikettä valtakunnallisesti. Tiedotamme näistä tapahtumista lisää huhtikuun lopulla. Laskelmien pohjalta minimitilaajamäärä on noin 600, mikä on alle kolmasosa alueen kiinteistöjen määrästä. Asemakaavamuutoksesta aiheutuvat kustannukset peritään päätöksen mukaisesti maanomistajilta tai -vuokraajilta. Lautakunnan mukaan vaiheasemakaavanmuutos Virpiniemeen voidaan käynnistää, mikäli sen hakijat täyttävät ja lähettävät tätä varten laaditun lomakkeen kaupungin kirjaamoon. – Toimin Haukiputaan Yrittäjien sihteerinä yhdeksän vuotta, ja kun siitä pestistä jäin pois, iski yksinäisyys. Koruala taistelee koronaa vastaan valtakunnallisella yhteiskampanjalla » Terhi Ojala » Haukipudas KOTIMAINEN KORUJA KELLOALA on päättänyt nousta vastarintaan maaliskuun sulkutilojen ja koronapandemian mukanaan tuomia haasteita vastaan. Yrittäjä Leena Niemelän idea koruliikkeiden yhteiskampanjasta sai tuulta alleen, ja nyt Hullutellaan Huhtikuussa -kampanjaan osallistuu valtakunnallisesti lähes 30 alan liikettä. Liittymismaksuun sisältyy kotiin asennettava päätelaite, josta yhteyden saa sekä langattomasti että verkkojohdolla. Yksi Hullutellaan huhtikuussa -kampanjan keskeisistä tavoitteita on kannustaa ihmisiä asioimaan paikallisissa kivijalkaliikkeissä.” T ERHI OJ A L A. Niemelän mukaan korualalla on jo pitkään asennoiduttu ajatukseen siitä, että huhtikuu on väistämättä vuoden myynnillisesti huonoin kuukausi. – Koruja kellotarjouksia on jonkinlaisia tulossa, ja toki liikettä päivitetään yhtenäisillä kampanjalogoilla
Ikonipiiriä hän on opettanut pitkään myös Iissä, missä sielläkin on hyvä ja toimiva ryhmä. Valittu aihe piirretään Sinikka Kuivala (oik.) on toiminut opiston ikonimaalausryhmän opettajana reilut parikymmentä vuotta. Ikoni on voimanlähde ja ilontuoja, rukouksen välikappale, kuvailee Sinikka Kuivala ikonien merkitystä. – Ikoni on muistutus rukouksesta. Haukiputaalla mukana on useita pitkäaikaisia harrastajia, mutta myös uusia tulokkaita. Ensimmäisen kerran hän innostui ikonimaalauksesta parikymmentä vuotta sitten, ja vuodesta 2007 hän on ollut mukana yhtäjaksoisesti. Ikonien maalaustapa kuvastaa myös niiden sanomaa: Liikkeelle lähetään tummista pohjaväreistä vaaleampiin siirtyen, pimeydestä kohti valoa. huhtikuuta 2021 » N:o 25 Ikonit tuovat iloa ja rauhaa » Auli Haapala » Haukipudas HAUKIPUTAAN l UKION taideluokassa vallitsee rauhallinen ja keskittynyt tunnelma. Anja Hiltunen maalaa tällä hetkellä triptyykkiä eli kolmiosaista ikonia, jossa keskellä on Konevitsan Jumalanäiti ikoni ja reunoilla Pyhät arkkienkelit Gabriel ja Mikael. Olemme tehneet yhdessä myös retkiä ikoninäyttelyihin, kertoo Kuivala. Anja Hiltusen triptyykki eli kolmiosainen ikoni valmistui pääsiäiseksi. Ikoni maalataan puualustalle, joka päällystetään puuvillakankaalla ja käsitellään liimaliituseoksella. Taaempana oman työnsä äärellä Kristiina Karivuori. Kun ikoni on valmis, se tuntuu ihan ihmeeltä, kuvailtiin ryhmässä. Ikonimaalausryhmän opettajana yli kahden vuosikymmenen ajan toiminut Sinikka Kuivala neuvoo ja opastaa tekijöitä rauhallisella ja varmalla otteellaan. Monilla olikin tavoitteena saada ikoni valmiiksi pääsiäiseksi. AIHEET ikoneissa kuvaavat yleisimmin Kristusta, Neitsyt Mariaa, Jumalanäitiä, pyhimyksiä ja enkeleitä. Rauni Aikio aloitti harrastuksen viime syksynä ja nyt ensimmäinen ikoni on valmistumassa. IKONIMAALAUKSESTA Sinikka Kuivala innostui itse aikoinaan 80-luvun alussa miettiessään mieluista harrastusta läheisen piirtämisen parissa. Aihepiiri, pikkutarkka ja monivaiheinen työ vaatii pysähtymistä ja hartauttakin. Opettajana hän aloitti itse Kunnaksen seuraajana. Pariskunta kiinnostui ikoneista matkalla, jolta he toivovat muistona ikonin kotiin. Vierellä Anneli Alasalmi-Husso. Ikonimaalauksessa innostaa haasteellisuus ja inspiroiva opetus. Pyhien hahmojen ohella aiheina voivat olla raamatulliset tapahtumat ja kirkkovuoden pyhät. Ikoneita hän on maalannut itselle omaan kotiin, lapsille ja lapsenlapsille. 8 » Torstaina 1. Hän meni opiston ikoniryhmään, jonka opettajana oli Raija Savolainen ja myöhemmin Leena Kunnas. Hartaudella tehty ikoni on myös hyvä antaa lahjaksi ja muistoksi. Koolla on Oulu-opiston ikonimaalareiden Haukiputaan harrastajaryhmä, joka on voinut kokoontua jälleen yhteen rajoitusten puitteissa. Valmistumassa on eri vaiheissa olevia pyhiä kuvia ikoneita. Rauni Aikion ikonin aiheena on Kazanin Jumalanäiti.. Täällä viimeistään päivän kiireet unohtuvat, sanoo Jaana Kropsu. – Ikonia maalatessa on kuin aika pysähtyisi, pitää keskittyä vain omaan työhönsä, luonnehtii Airi Vainionpää. Anisa ja Jukka Puraselle ikonimaalaus on yhteinen harrastus. Ikoni pysäyttää ja puhuttelee. Ikonimaalaus on aivan oma taiteenlajinsa. Ikonin valmistumisen aika vaihtelee itse kunkin kohdalla. Yhteensä ikoneita on syntynyt kolmisenkymmentä. – Vaikka olisi ollut kuinka kiireinen päivä, täällä viimeistään rauhoittuu, jatkaa Jaana Kropsu. – Meillä on tosi mukava ryhmä ja hyvä tunnelma. – Varsinkin tällaisena aikana on ihanaa keskittyä ikonimaalaukseen ja unohtaa kaikki ikävät asiat. Ikonit tunnetaan parhaiten ortodoksisen kirkon uskonnollisista yhteyksistä, mutta ne ovat tuttuja myös muissa kristillisissä kirkoissa
Nykyisin ikoneita on siunattu Oulussa ja myös Martiniemen seurakuntatalolla järjestetyssä tilaisuudessa. Nämä pyhäinkuvat luetaan kirkon kallisarvoisimpiin hengellisiin aarteisiin. Saamme katsella kaunista uutta Ylivieskan kirkkoa, joka on kuin ylösnousemuksen aamun ihme. 9 » Torstaina 1. Ikonien aiheisiin liittyy traditio. Ihmeitätekevänä Suomen ortodoksinen kirkko pitää kuutta Jumalanäitiä esittävää pyhäinkuvaa, jotka ovat toimineet ihmeeksi koetun tapahtuman välikappaleena. • Voi olla mosaaiikkityö, metallista valettua tai pakotettu reliefi tai puulle, kankaalle tai paperille tehty maalaus. Kodissa ikonit on tapana sijoittaa huoneen itäpuoliselle seinustalle tai ikoninurkkaukseen. – Ikonin päällekirjoituksesta tiedämme tarkan juhla-aiheen tai sen ketä ikoni esittää, valaisee Sinikka Kuivala. Ikonille osoitetaan kunnioitusta, koska siinä kuvatun pyhän uskotaan olevan läsnä kuvissa. Itä, josta aurinko nousee, kuvaa Kristuksen valoa, jota kohti rukouksessa käännytään. Seurakunnat Perhosta Utsjoelle yhtyvät iloon. Ikoni valmistuu useista maalausja värikerroksista, jolloin pinnasta tulee kolmiulotteinen ja kestävä. Sata vuotta syntynsä jälkeen virsi kajahtaa uudessa kirkossa julistaen Kristusta, joka on ristin päällä valkoinen ja punainen; Kristusta, joka on sovittanut syntimme ja voittanut kuoleman. Näytteille on laitettu kaikkiaan 75 ikonia, jotka ovat syntyneet vuosien varrella. Oulu-opiston (aiemmin Kiiminkijoen opiston) ryhmä on toiminut Haukiputaalla vuosikymmeniä. Ikonimaalauksessa noudatetaan tiettyjä periaatteita kuten minkä väriset vaatteet tietyillä pyhillä henkilöillä on yllä. Tuntuu erityisen hienolta, että hiippakunnan virsi liittyy nimenomaan pääsiäiseen, kristikunnan suurimpaan juhlaan. TULEVANA pääsiäisenä, viisi vuotta myöhemmin, tunnelma on täysin toinen. VALMIS IKONI on tapana siunata ortodoksisessa liturgiassa. Ylivieskalaisten suruun liittyivät monet ympäri maata kuullessaan sydämiä vavahduttavan uutisen kirkon palosta. Silloin ylivieskalaiset kulkivat päät painuksissa poroksi palaneen rakkaan kirkkonsa raunioille. Virrellä on sen sanoittajan kotiseutuun ja lestadiolaiseen uskonkieleen liittyvien syiden vuoksi vahva kytkentä Oulun hiippakuntaan. Se on kyynelten ja tuhkan keskeltä noussut ilon katedraali. Kevään ihme alkaa taas olla käsillä. OMALTA OSALTANI tulevaa pääsiäistä sävyttää kauan odotettu Ylivieskan uuden kirkon vihkiminen. Punainen on Jeesuksen sovintoveren väri. Mitä tämä kielikuva tarkoittaa. Maakuntakirjastossa Oulussa esillä olevassa näytteyssä on esillä haukiputaalaisten ikonimaalareiden töitä vuosien varrelta. Ikonien esillepanoa voi vaihdella vaikkapa kirkollisten pyhien mukaan. Ikoni on symbolinen ja attribuuteilla eli tunnusmerkeillä varustettu kuva. Ihmeitätekevistä ikoneista neljää säilytetään Heinävedellä Valamon luostarissa, yhtä Helsingissä ja yhtä Kuopiossa. Pyhän henkilön päätä kehystää sädekehä, ja ikoniin maalataan kehys. MONIA on puhutellut virren kohta, jossa sanotaan hieman runollisesti ja salaperäisesti ”aurinko on ristin päällä valkoinen ja punainen”. Sen on sanoittanut Kalajokilaakson alajuoksulta Rautiosta kotoisin ollut maanviljelijä, kansanedustaja ja lestadiolainen maallikkosaarnaaja Leonard Typpö (1868–1922). Anja Hiltusen triptyykki eli kolmiosainen ikoni valmistui pääsiäiseksi. Hohtoa saadaan lehtitai valkokullalla ja lehtihopealla. • Etenkin ortodoksisen kirkon uskonnollisissa yhteyksissä käyttämä kuva. Ryhmän opettaja on Sinikka Kuivala. Muistutus rukouksesta.” – Sinikka Kuivala Sinikka Kuivala (oik.) on toiminut opiston ikonimaalausryhmän opettajana reilut parikymmentä vuotta. Ortodoksisessa kirkossa jokaista siunattua ikonia pidetään ihmeitätekevänä. Tämän vuoksi virttä onkin kutsuttu Oulun hiippakunnan nimikkovirreksi. Ikonin valmistuminen voi kestää pitkäänkin, jopa vuosia. Vierellä Anneli Alasalmi-Husso. Valmis ikoni viimeistellään pellavaöljyllä. Väreinä käytetään jauhemaisia myrkyttömiä maavärejä. Jos jossain vaiheessa jotakin menee vikaan, virheet on korjattavissa rapsuttamalla. NÄISSÄ kevään odotuksen tunnelmissa minua on aivan erityisesti puhutellut pääsiäisvirsi 105, Aurinkomme ylösnousi. huhtikuuta saakka. Se on kyynelten ja tuhkan keskeltä noussut ilon katedraali.” Ikoneita ihasteltavina kirjastossa » Rantapohja LAAJA kattaus Haukiputaan ikonimaalaareiden töitä on esillä näyttelyssä Oulun kaupunginkirjaston aulan vitriinissä. Se viestittää pitkäperjantain tapahtumista. Tässä Ylivieskan seurakunnan suuressa juhlassa, Kalajokilaakson ylemmillä latvavesillä, lauletaan edellä mainitsemani Leonard Typön virsi Aurinkomme ylösnousi. huhtikuuta 2021 » N:o 25 PÄÄSIÄISTERVEHDYS » Punainen ja valkoinen aurinko TALVI on ollut eteläistä Suomea myöten runsasluminen. Värien ja siveltimien ohella tarvitaan myös työvälineitä. Hiippakunnan pohjoisosissa talvi pitää vielä luontoa otteessaan, mutta aikanaan aurinko sulattaa paksutkin lumikerrokset juokseviksi puroiksi. käyttäen apuna vanhojen ikonien kuvia. Ikoni on voimanlähde ja ilontuoja. • Ikonien kuva-aiheita ovat NeitsytMaria, Jumalanäiti, Kristus, pyhimykset, enkelit ja juhlapyhien tapahtumat. Vanhimmat säilyneet ikonit ovat peräisin 500-luvulta. Haukiputaan ryhmässä valmistuneita ikoneita siunattiin aiemmin Martinniemen ortodoksisessa rukoushuoneessa, kunnes rakennus purettiin. Näyttelyssä mukana olevien ikoneiden tekijät ovat Tuula Uitto, Anja Hiltunen, Anneli AlasalmiHusso, Kristiina Karivuori, Jaana Kropsu, Airi Vainionpää, Irma Pinola, Marja Jussheikki, Anisa Puranen, Jukka Puranen, Leena Pohjamo, Pirjo Pohjanen ja Sinikka Kuivala. Kunnon talvi on ollut Luojan lahja meille poikkeusolojen väsyttämille elämän vaeltajille. Halutut värisävyt saadaan sekoittamalla paletilla värijauhe nesteeseen, jossa on kolme osaa vettä ja yksi osa kananmunankeltuaista kiinnikkeenä. Toimitan vihkimisen tarkalleen viisi vuotta vanhan kirkon traagisen palon jälkeen. Valkoinen aurinko viittaa pääsiäisen ihmeeseen, kun Kristus ylösnousi ja kukisti kuoleman vallat. Ilman pyhän ihmisen nimeä tai aiheen merkitsemistä ei ikonilla ole liturgista merkitystä. Iloa ikoneista -näyttely on esillä 7. AUL I H A A PA L A. • Rukouksen välikappaleita, jotka myös kertovat evankeliumien sanomaa. Saamme katsella kaunista uutta Ylivieskan kirkkoa, joka on kuin ylösnousemuksen aamun ihme. Olemme päässeet nauttimaan hiihtämisestä ja ulkoilusta. Piirros jäljennetään voipaperille, jolta kuva siirretään puupohjalle. SINIK K A K UI VA L A INFO Ikoni • Ikoni (kreikaksi eikon) tarkoittaa kuvaa ja kirkollisessa merkityksessä pyhää kuvaa. Jo olemassaolollaan se kertoo samaa sanomaa, jonka enkeli ilmoitti hämmentyneille naisille tyhjän haudan äärellä: Jeesus on noussut kuolleista. Ylivieskan kirkon vihkiäisjuhla on koko Oulun hiippakunnan juhlapäivä. Ikonimaalarin työkalupakista löytyy esimerkiksi hammaslääkärin vehkeitä tai kirurginveitsiä. Kristuksen sovintoveri vuoti meidän syntiemme vuoksi. Ikoneilla on ikiaikainen perinne. Esillä on harrastajamaalareiden töitä vuosien varrelta. Aurinko on kuva Kristuksesta. Sanotaan, että ikoni on ikkuna kirkkauteen ja iäisyyteen. Kristus-aurinko loistaa ristin päällä punaisena ja valkoisena. Kristus nousi kuolleista, totisesti ylösnousi! Pääsiäisen alla 2021 Jukka Keskitalo Oulun hiippakunnan piispa Tulevana pääsiäisenä, viisi vuotta myöhemmin, tunnelma on täysin toinen
Sillan merenpuoleisessa suvannossa kirkon edustalla on ollut jo jonkin aikaa vettä jäällä runsaanlaisesti. Niemimäen vaalikärkiä ovat nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyspalveluiden parantaminen, työllisyyden ja elinkeinoelämän parantaminen sekä ilmastoteot. Himmeli saatiin tehtyä hyvällä porukalla, ja halusin tarjota heille uudestaan kivaa tekemistä tähän korona-aikaan. Valintakriteeristö haetaan Iin kuntastrategiasta ja Resurssiviisauden tiekartasta. Täyttä suklaata oleva, kauniisti ja makeasti koristeltu 22 cm korkea pääsiäismuna huutokaupataan lankalauantaina 3.4. Kuva: Kari Kisko Kunnanhallitus valitsi teknisen johtajan » Ritva Piri » Ii JOULUKUUN puolivälissä avoimeksi julistetun Iin kunnan teknisen johtajan viran hakuaikaa jatkettiin kahteen otteeseen helmikuun loppuun saakka. – Somessa parasta on se, että pääsee vuorovaikutteiKUNTAVAALIT 2021 ». Arvausta on järjestänyt jo yli 40 vuoden ajan Haukiputaan Mieskuoro, jonka jäsenet vastaanottavat päivä/ kellonaika-arvauksia pientä korvausta vastaan. Haastattelujen jälkeen suoritettiin henkilöarviointi kolmelle, ja arvioinnin tulosten perusteella Iin kunnanhallitus valitsi maanantain kokouksessaan virkaan Ville Keräsen Hyrynsalmelta sekä varalle Harri Vaaralan Oulusta. SEURAAVAKSI ehdokkailta kysyttiin, pitäisikö kunnan kehittää sosiaalista mediaa viestintäkanavanaan. – No, kun hän löysi minusta sormenjälkiä, vastasi tytär . TÄMÄNKERTAINE n yhteiskeskustelu käytiin teemalla nuorten osallisuus ja vaikuttaminen. Kukaan ehdokas ei tyrmännyt ideaa, vaan kaikki tuntuivat näkevän ajatuksessa mahdollisuuksia. Tulva on myös aina keväinen jännitysmomentti. Opiskelijoita on kuultu ennen päätöksen tekoa. Iin lukiossa vanhojen tanssit järjestetään koronatilanteesta riippumatta 16.4. kello 18–19 Kirkko Oulussa -Facebooksivulla pidettävässä huutokaupassa. Tällaisen budjetoinnin kautta nuorilla olisi mahdollisuus päästä päättämään ja yhteiskunta voisi osoittaa välittävänsä nuorista, täydensi JannePekka Niemimäki. huhtikuuta. Koivusaari haluaa koulutukselle parempia resursseja ja ajaa Oulua hiilineutraaliksi kaupungiksi vuoteen 2030 mennessä. Palkinto jaetaan innovaatiolle, joka on käytännönläheinen ja tulevaisuuteen suuntaava sekä monistettavissa kuntiin ja yhteisöihin. Arkistokuvassa vuodelta 2019 Kiimingin lukion vanhat tanssivat Jäälissä Laivakankaan koululla. Tanssit järjestetään kussakin lukiossa. Pohjois-Pohjanmaan keskustanuorten tapahtumaja viestintäkoordinaattorina toimiva 26-vuotias Eevasisko Mehtätalo (kesk.) haluaa edistää erityisesti opiskelijoiden ja nuorten asemaa Oulun päätöksenteossa. MAANANTAIN kokouksess kunnanhallituksen päätettävänä oli myös kunnan ympäristöpalkinnon sääntöjen uudistaminen, jota kunnanhallituksen nimeämä työryhmä on pohtinut. Huutokauppa on avoin kaikille ja korkeimman tarjouksen tehnyt voittaa munan itselleen. Kuten tiedämme, sääolot ovat oikukkaat ja arvaamattomat. – Se olisi aika mainio tapa nuorille päästä konkreettisesti osallistumaan ja saada kokemus siitä, että kun vaikuttaa asioihin niin oikeasti tapahtuu. Illan keskustelu oli fasilitaattori Hanna Jakun sanoin ihastuttavan yksimielistä. Hän puhuu Oulun rohkeamman kehittämistyön puolesta ja kannattaa yliopistokampuksen siirtoa lähemmäs keskustaa. Idea suklaamunasta syntyi Kari Kiskolle lähestyvästä pääsiäisestä. Pohjois-Pohjananmaan sairaanhoitopiiri toivottaa hyvän pääsiäisen lisäksi malttia pyhienviettoon. Malttia pääsiäiseen. Poijun alla on vielä varsin vahvasti jäätä alla. Palkinnon saaja julistetaan tämän vuoden IlmastoAreena -tapahtumassa. Vuonna 2019 jäät lähtivät liikkeelle 23. Jatkossa ympäristöpalkinnon sääntöjä muutetaan siten, että palkinto on valtakunnallinen ja ehdotuksia palkinnon saajaksi voi tehdä rajoittamaton joukko. Viime keväänä hhetki oli toukokuun 2. 3,8-kiloinen suklaamuna on kaupan lauantaina. päivänä. Idea sai kannatusta jokaiselta ehdokkaalta. Jäidenlähtö voi tapahtua pian, tai sitten ei. Vuonna 1997 oli myöhäinen kevät, sillä jäät lähtivät liikekannalle vasta 13.toukokuuta. – Vasta taisi olla kysely, jonka mukaan ammattikoulunuoria ei kiinnosta yhteiskuntavaikuttaminen, mutta onko yhteiskuntakaan kiinnostunut nuorista. Virkaan valittu Ville Keränen on toiminut Puolangan kunnan väliaikaisena teknisenä johtajana viime vuoden loppupuolelta lähtien sekä hoitanut samassa kunnassa aiemmin energiainsinöörin tehtävää. – Minulla oli toki jo ennestään kokemusta ison suklaamunan tekemisestä. 19-vuotias Emilia Luiro (kok.) valittiin viime nuorisovaaleissa Oulun nuorisovaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Oulun kaupungin lukioiden vanhojen tanssit siirtyvät elokuuhun. Suurista lumimääristä huolimatta ei ole povattu suurtulvia, tosin tulvan arvioidaan olevan suurempi kuin kahtena edellisenä keväänä. Tilaisuuksiin voidaan ottaa yleisöä, mikäli koronatilanne sen sallii. Luiron kolme vaalikärkeä kuntavaaleissa ovat nuorten osallistaminen, laajan ja monipuolisemman kunnanvaltuuston edustuksen ajaminen sekä mielenterveyspalveluiden parantaminen. Määräaikaan mennessä tehtävää haki kaikkiaan 22 henkilöä, joiden keskuudesta haastatteluun kutsuttiin neljä. Oikein ja lähelle arvanneille on luvassa palkintoja. Tämä lisäisi nuorten osallisuutta ja opettaisi yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, pohti Antti Koivusaari. Seuraavana ääneen pääsi Antti Koivusaari (vihr.), jonka kolme vaalikärkeä ovat koulutus, lähiluonnon kehitys ja reilu muutos. Oulun kaupungin lukioiden vanhojen tanssit siirtyvät elokuun loppuun. Ensimmäinen keskustelunavaus esitti, että nuorille pitäisi olla oma budjetti, mitä voitaisiin hyödyntää nuorten asioiden hoidossa. huhtikuuta 2021 » N:o 25 Jäitten lähtö lähestyy Rantapohjasta 20.5.1982: Äiti kyseli tyttäreltään: – Miksi kihlauksesi purkautui sen rikospoliisin kanssa. Kevät on käsillä! Varma merkki siitä on Haukiputaan Niemeläntörmälle Kiiminkijoen ylittävän sillan kupeeseen ilmestyvä Arvaa jäidenlähtö -kyltti. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US Arvauksilla on jo yli 40-vuotiset perinteet Haukiputaalla. Jätti-suklaamuna huutokaupassa. Kaikkien lukioiden yhteisiä vanhojen tansseja Ouluhallissa ei järjestetä. Työryhmän esityksen mukaan vuoden 2021 palkinto jaetaan vielä entiseen tapaan, mutta Ympäristöyhdistys ei anna lausuntoa palkinnon saajasta. EsitykIlahduttavan yksimielistä vaalikeskustelua verkossa » Terhi Ojala » Oulu KOLMAS NUORILLE kuntavaaliehdokkaille äänen antava Nyt saa sanoa -verkkotilaisuus järjestettiin tiistaiiltana. Niemeläntörmän suvantoon on lisäksi laitettu merkkipoiju, jonka liikkuminen sillankaiteen kohdalle yläjuoksun puolle on merkki jäidenlähdöstä. Keskustelua johti tuttuun tapaan Hanna Jakku, ja tilaisuutta taltioi piirtäen Jarkko Harakka. Summa lahjoitetaan Oulun tuomiokirkkoseurakunnan Yhteisvastuukeräykseen. Oulun tuomiokirkkoseurakunta on saanut kiitoslahjana 3,8 kiloa painavan suklaamunan vapaaehtoisilta, jotka tekivät pysyvästi paikoillaan olevan himmelin Oulun tuomiokirkkoon. Jotta tartuntojen määrä jatkaisi laskua lähiviikkoina, koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että pääsiäistä vietetään turvallisesti ulkoillen perheen ja läheisten kanssa. Päätökseen vaikutti koronaviruksen aiheuttamat epävarmat olosuhteet. Oulun lukiokoulutuksen johtotiimi päätti, että kevään 2021 vanhojen tanssit siirretään järjestettäväksi perjantaina 27.8.2021. Härö painotti vaaliteemojensa esittelyssä erityisesti Oulun reuna-alueiden pitämistä elinvoimaisena sekä peruskouluissa tapahtuvan kiusaamisen lopettamista. Ja sitten tähän päivään: Jäidenlähtöä arvataan jälleen. Tanssien järjestelyissä otetaan huomioon vallitseva koronaohjeistus. 10 » Torstaina 1. Tuttuun tapaan tilaisuus aloitettiin ehdokkaiden esiintymiskierroksella, jonka aloitti tällä kertaa Mark Härö (ps.). Saapa nähdä, milloin jäät lähtevät. 27-vuotias Janne-Pekka Niemimäki (SDP) toimii tällä hetkellä muun muassa Pohjois-Suomen Demarinuorten järjestösihteerinä
Miksei alaikäisille anneta edes pientä mahdollisuutta tulla tasavertaiseksi kuntalaiseksi aikuisten kanssa?, kysyi Eevasisko Mehtätalo. – Itse en tätä henkilökohtaisesti kannata, ihmisen aivot kehittyvät vielä paljon kuudentoista ikävuoden jälkeenkin ja siinä on paljon eroa 18-vuotiaaseen. Keskustelun innoittamana syntyi jälleen piirroksia Jarkko Harakan toimesta. Paloniemen mukaan erityisenä haasteena on ravintolaja majoituspalveluiden kehittäminen ja eri toimintojen tuotteistaminen Kierikissä. Isompana opittiin itse kulkemaan bussilla Ouluun ja silloin käytiin omilla kesätienesteillä ostamassa kaupungista Leviksen farkut, joita ei lähempää saanut. Silloin keskustelemaan kokoontuvat V ille Kellokumpu (vas.), Sonja Kokko (SDP), Liisa Väisänen (vihr.), Kalle Pyky (kesk.) ja Henri Granlund (ps.). Tällä hetkellä tukiyhdistyksen tärkein tehtävä on saattaa Kierikin eri toimijat saman pöydän ääreen keskustelemaan kehittämistoimista. Lopullisen päätöksen palkinnon saajasta tekee nuorisovaltuusto. – ONE:n edustajille on ehdottomasti saatava puheja läsnäolo-oikeus kaupunginhallitukseen vanhusneuvoston tavoin. • Harrastuksiin kuuluu yhdistystoiminnan lisäksi vesijuoksu sekä hallissa että luonnonvesissä, satunnaisen säännöllinen kuntosalitreenaus, koiralenkit, kulttuuri eri muodoissaan sekä tulevaisuudessa mökkeily omalla mökillä Kuusamossa. – Haasteena nähtävät asiat on voitava ratkaista vahvuudeksi. Gourmet -ruokien parhaat, WSOY, Porvoo 1994, ja Koulutusviennin käsikirja, yhteisjulkaisu OAMK 2020. Perheellä oli pienimuotoista maatilamatkailua, isä ajoi kylätaksia, ja samassa taloudessa asuivat myös isän vanhemmat sekä täti puolisoineen. VIIMEINEN väittämä tuli ehdokkaille yleisökysymyksenä. Sen sijainti Oulun, Iin ja Pudasjärven kolmiossa on otollinen erämaineen ja tähtitaivaineen. Perheeseen kuuluu Kempeleessä asuva aikuinen poika. VIIMEINEN Nyt saa sanoa -tapahtuma järjestetään ensi keskiviikkona. • Asuu miehensä Jarmo Paloniemen kanssa Oulunlahdessa. – Koen, että ihmisen on hyvä harrastaa sellaista, joka tuo uutta ajateltavaa. SUORAAN syvään päätyyn, Kierikki Ry:n puheenjohtajaksi Paloniemi päätyi pari vuotta sitten, kun maineikas Kierikin puolustaja Tytti Isohookana-Asunmaa houkutteli hänet yhdistyksen kokoukseen. – Kierikki on kansainvälinen kohde, jolla on paljon potentiaalia. Kiertotalous tuli maalaistalossa tutuksi. Samalla käytiin koulureppuosotoksilla. Kauhajoella Merja Paloniemelle syntyi halu opiskella ammattiopettajaksi, jota hän sitten opiskeli Kajaanissa sekä myöhemmin Jyväskylässä. » Torstaina 1. – Uskon elinikäiseen oppimiseen ja rinnalla kannustamiseen. Mieleeni jäivät myös meressä kasvaneen silakan perkuu hajuineen sekä sokerijuurikkaiden harvennus. Jukka Pojan sanoja mukaellen: Otetaan omasta potentiaalista selkoo. KUUSAMOLAISESTA kahdeksanlapsisesta perheestä maailmalle ponnistanut Merja Paloniemi kiittelee perhettään ja erityisesti pappaansa viikatepajoineen siitä yrittäjähenkisyydestä, joka häneen kasvoi jo lapsuudessa. Sveitsissä hän työskenteli useita vuosia, mutta viime vuosituhannen loppupuolella tie kulki takaisin Kuusamoon ammattiinstituutin leipiin. Erityisen mieleenpainuvana kokemuksena Kierikistä hänellä on jäänyt viime syksyinen muinaistulien ilta, jossa alkukantaisuus ja osana luontoa oleminen teki syvän vaikutuksen. Menin sinne tammikuussa, ja luulin peltoja järviksi. – Sen kaipuu on ihmisessä. Muut ehdokkaat puolsivat ajatusta siitä, että kaupunginhallitukseen valittava edustaja olisi nimenomaan nuorisovaltuuston jäsen. Tämä kaikki on Paloniemen mukaan pystyttävä tuotteistamaan, tekemään valmiita paketteja, joissa erilaiset palvelut täydentävät toisiaan. • Koulutuskuntayhtymä OSAOn hankekehityspäällikkö. Korona on niin Kierikin kuin kaiken muunkin osalta viivyttänyt hankkeita, mutta Paloniemi ajattelee, että tästä hetkestä pitää oppia ja pystyä siirtämään asioita käytäntöön. Työryhmän mukaan palkinnon tulisi olla joko summaltaan huomattava tai kriteereiltään merkittävästi vastaavista palkinnoista poikkeava. Työryhmän esityksen pohjalta kunnanhallitus päätti perustaa uuden ympäristöpalkinnon, jonka säännöt noudattavat työryhmän esitystä, ja joka julkistetaan tämän vuoden IlmastoAreenassa. Siitä asti Merja Paloniemi on ollut OSAOn leivissä. Pientä hajontaakin samanmielisyyteen saatiin, kun Emilia Luiro esitti ajatuksen, että kuntavaaleissa jo 16-vuotiaat voisivat äänestää. Ajattelen myös, että kun itse innostan ihmisiä työssäni eteenpäin, niin haluan itsekin innostua, jos joku yrittää innostaa minua mukaan, Paloniemi kertoo. Se on tärkeää ja mahtavaa. LISÄKSI kokouksen asialistalla oli muun muassa Iin Kirkonseudun asemakaavan muutos, jonka laatimisen kunnanhallitus päätti käynnistää. Pitää uskoa, että kaikkeen löytyy ratkaisu, joka vie alueen kehitystä oikeaan suuntaan. Ensin ammatillisena opettajana, sittemmin kehitystyössä vuodesta 2014 koulutuspäällikkönä ja 2020 alkaen hankekehityspäällikkönä. Ehdokkailta kysyttiin, että pitäisikö Oulun nuorisovaltuustolle saada edustusoikeus kaupunginhallitukseen. Ilahduttavan yksimielistä vaalikeskustelua verkossa KUNTAVAALIT 2021 » suuteen niiden kanssa, jotka siellä viestivät tässä tapauksessa kunnan päättäjien. Nuoret kuntavaaliehdokkaat olivat sitä mieltä, että Oulun tulisi kehittää viestintäänsä sosiaalisessa mediassa. – Viestinnän kulmakivi on viestiä niissä kanavissa, missä tavoittaa kohderyhmän. Kuvankaappaus Nyt saa sanoa -tilaisuudesta.. Kenties juhlan kunniaksi päästään myös omalle mökkityömaalle Kuusamoon fiilistelemään tulevaa. Kaupungin päätökset, esityslistat ja pöytäkirjat ovat julkisuuslainsäädännön mukaisesti kaupungin verkkosivuilla nähtävillä, mutta mitä jos kuntalaiset eivät löydä niitä. Sitä ei pidä kuitenkaan tehdä tieteellisyyden kustannuksella. M ERJ A PA LONIE M EN A RK IS TO Koen, että ihmisen on hyvä harrastaa sellaista, joka tuo uutta ajateltavaa.” Kunnanhallitus valitsi teknisen johtajan set palkinnon saajasta asetetaan julkisesti ehdolle, ja ne käsittelee asiantuntijoista sekä nuorisovaltuuston edustajista koostuva esiraati. Palkitsemista pohtinut työryhmä on lisäksi kartoittanut Iin uudeksi ympäristöpalkinnoksi vaihtoehtoja, joilla olisi paikallista suurempi huomio. Muutos koskee korttelia numero 23 eli kunnanviraston ja Nätteporin aluetta, jota koskeva kaavaluonnos pyritään saamaan nähtäville tulevana syksynä. Työelämän arkeen hän toivoo löytyvän kannustusta, jotta ihminen antaa omaa parastaan, jaksaen kehittää itseään. Ihan tämän vuoden puolella on kehitetty Nuorten Oulu -sivua, ja olen itse lukenut sieltä ohjeita elämään. Tämmöistä kaivataan ehdottomasti lisää, totesi Emilia Luiro. Niiden pitäisi olla mielestäni esillä niissä kanavissa, joita seurataan, pohti Eevasisko Mehtätalo. Linkki Teamsissa järjestettävään tapahtumaan julkaistaan Mun Oulun tapahtumapalvelussa. Ehtona tälle on kuitenkin se, että kaikki Kierikin toimijat ja lähialueen yhdistyksiä, yrittäjiä sekä eri oppilaitoksia saadaan mukaan laaja-alaiseen kehitystyöhön. Siellä hän tapasi tulevan puolisonsa Jarmo Paloniemen ja vuonna 2007 he muuttivat Ouluun tuolloin eskari-ikäisen poikansa kanssa. Nyt saa sanoa -tapahtumien järjestäjänä toimivat Oulun kaupunginkirjasto, Nuorten politiikkakoulu sekä Oulun nuorisovaltuusto, ja ne ovat osa Sitran Kirjastoista kansanvallan foorumeita -hanketta. – Syksyllä isä keräsi lapset autoon ja lähdimme vierailulle tädin luo. Pohjanmaalta elämän eväiksi kertyivät ammattitaidon lisäksi myös edelleen vahva yrittäjyyden henki ja se Kuusamon näkövinkkelistä katsottuna erilainen draivi, jolla asiat pidettiin reippasti ojennuksessa. Mustaniemi • Syntynyt 2.4.1961 Kuusamossa. • Julkaissut mm. Niinpä hän suuntasi Pohjanmaan lakeuksille, Kauhajoelle opiskelemaan ravintola-alaa. 11 » Teea Tunturi » Yli-Ii » Oulu KIERIKKI RY:N puheenjohtaja Merja Paloniemi näkee Kierikin mahdollisuudet kehittyä monipuoliseksi, matkailijoita vetäväksi kokonaisuudeksi. huhtikuuta 2021 » N:o 25 60 VUOTTA » INFO Merja Paloniemi o.s. Se oli aina upea reissu. • Kierikki ry:n puheenjohtaja ja Oulun keskustan Tuiran paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja. – Pohjanmaa oli jotain eksoottista. Lukion aikana Merja Paloniemi oli kiinnostunut maantiedosta, mutta ei uskaltanut hakea sitä opiskelemaan. – Jälkikäteen olen ajatellut, että olisin hyvin päässyt sitä opiskelemaan, mutta ei ollut opinnonohjaajaa, joka olisi kannustanut eteenpäin. Työtään ammatinopettajana hän on tehnyt Rovaniemellä, Espoossa, Luzernissa, Kuusamossa ja Oulussa. Kierikin kehittäminen vaatii laajaa yhteistyötä Kierikki Ry:n puheenjohtaja Merja Paloniemi juhlii syntymäpäiviään perheensä kanssa. Se, että näet tähtitaivaan pimeydessä, on jotain vaikuttavaa. Suhde Ouluun syntyi jo varhain lapsuudessa, sillä Paloniemen isän täti perheineen asui Herukassa. Ihmettelin, miten voi olla järvessä latoja. Tämä asiahan ei ole valtuuston päätettävissäkään, totesi Mark Härö
huhtikuuta 2021 » N:o 25 RISTIKON RATKAISU torstain 8.4.2021 Rantapohjassa SUDOKUT JA RISTIKKO 1.4.2021 » Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. Napsauta kohtaa “Current page” 4. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3. Avaa sivu 2. Napsauta kohtaa Print.. 12 » Torstaina 1
Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Rantapohja jaetaan Torstaina 29.4. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Kaappitilaa paljon (ei saunaa). 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. 040 066 3463 Iin Metsästysyhdistys ry TALVIKOKOUS ma 12.4.2021 klo 17.00 Micropoliksen ruokailutilassa, Piisilta 1. JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Torstaina 29.4. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. 13 » Torstaina 1. Iin keskustassa, siisti, saunallinen KAKSIO. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. 040 548 0268. Käsitellään sääntömääräiset asiat sekä kauriin kevätpyynnin järjestäminen. tai puhelimitse: p. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2021 . 050 363 1063. Martinniemi. TOIMITUS avoinna ark. Puh. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi +Pateniemi Meritai jokirantatontti Ii-Haukipudas-Oulu alueelta. JÄIKÖ LEHTI tulematta. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Tekstiviesti lähetetään niille oululaisille, jotka eivät ole saaneet aikaa toiseen rokotukseen ja jotka ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen Ouluhallissa tai jossain muussa Oulun kaupungin rokotuspaikassa 19.3. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 80€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Rantapohja paikallisista raaka-aineista. 109 € 160€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ SOITA JA KYSY LISÄÄ! Outi Koistinen Puh. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Vuokrattavana Haukiputaan keskustassa ok-talon päädyssä 42 m 2 huoneisto tupak.+mh. . 59 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. 8.30-16 Perustettu 1969. Puh. Esillä yhtiöjärjestyksen 6 § mukaiset asiat. 040 531 5331. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. 64 € puh. KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. 47€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. 115 € Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Lähes Lähes Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 26.4. Koronavirustilanteen vuoksi annettujen suositusten mukaisesti osakkaita kehotetaan osallistumaan kokoukseen etäyhteydellä, joka vaatii tietokoneen, internetyhteyden sekä sähköpostiosoitteen. . Internet: www.rantapohja. huhtikuuta 2021 » N:o 25 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. . Hallitus Kokouksia Halutaan ostaa Metsä-/puuhapalsta Iistä. Puh. to 29.4. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Rantapohja Oy:n varsinainen YHTIÖKOKOUS pidetään torstaina 22.4.2021 klo 18 Rantapohja Oy:n toimitiloissa Haukiputaalla osoitteessa Revontie 2. Kuntalaisille lähetettiin yhteensä 13 000 tekstiviestiä. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Ilmoitushinnat 2021 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........0,98+24%=1,22 € Tekstissä.................0,98+24%=1,22 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,10+24%=1,36 € TJ 30 pmm asti.......0,88+24%=1,09 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Henkilökunnan sähköpostit . alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... . mennessä.. Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä + Pateniemi Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä + Pateniemi Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 29.4. Viestissä kerrotaan, että toisen koronarokotuksen aika ilmoitetaan heille tekstiviestillä huhtikuun aikana. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Puh. mennessä. 044-714 7800 . mennessä. Julkaisija Rantapohja Oy. 0400 836 610. Tilausmaksut vuodelle 2021 (sis. 160€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy Postin jakelupäivystys 0100 85160 . SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 26.4. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Puh. Kokoukseen on ennakkoilmoittautuminen: Pekka Keväjärvi, pekka.kevajarvi@rantapohja.fi, p. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Linkki etäyhteyttä varten toimitetaan kokoukseen ilmoittautuneille sähköpostilla. Tekstiviestejä oululaisille rokotusajoista » Rantapohja » Oulu OULUN KAUPUNKI lähetti tiistai-illan ja keskiviikon aikana ennakkotekstiviestin niille oululaisille, jotka eivät ole saaneet aikaa toiseen koronarokotukseen. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 040 825 6786
En yritä sanoa, että on hyvä olla niin ylitai alipainoinen, että se alkaa vaikuttaa terveyteen negatiivisesti, mutta myös ylitai alipainoinen ihminen voi olla terve, eikä paino määritä ihmisen kauneutta. Mielestäni nämä ovat kysymyksiä, joita kenenkään ei täytyisi kysyä itseltään, tai muilta. Ei kaikkien suomalaisten ole mitään järkeä opiskella ruotsia. Numero on Kehosi ei määrittele kauneuttasi Tuleeko sinullekin usein sellainen olo, ettet ole tarpeeksi hyvä. Koululainen Haukiputaalta Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Sannu Ukonmaanaho 8A, Ylikiimingin koulu Ylikiiminkiläisen kirjoittajan mukaan koulu saisi alkaa aamuisin kahdeksalta, että ei tarvitsisi opiskella niin myöhään iltapäivällä. Neljän päivät ovat raskaita, koska vapaa-aikaa ei jää paljoa jäljelle. Silloin juuri nämä julkaisut tavoittavat enemmän yleisöä, ja saavat enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa nuorten mielipiteisiin. huhtikuuta 2021 » N:o 25 Sivun tekstit ovat syntyneet osana Rantapohjan ja alueen koulujen yhteistyötä. Minulla ei ainakaan aivot toimi enää, on vähän levoton olo ja väsyttää. Toivoisin, että jonain mukavana päivänä päätettäisiin, että neljän päiviä ei olisi. Ruotsin kielen opiskelun pitäisi olla vapaaehtoista, ja sen tilalle voisi halutessaan valita jonkin muun kielen, esimerkiksi venäjän. En ehdi maanantaisin edes käymään kotona ennen treenejä, koska koulu loppuu niin myöhään. Mitäköhän muut ajattelevat sinusta, ja kehostasi. Kyllähän Kanadankin väestöstä yli neljäsosa on kanadanranskalaisia, mutta ei kanadalaisten tarvitse siltikään opiskella ranskaa. Usein sosiaalinen media on iso syy näihin mielikuviin. Asiahan on niin, ettei kukaan ole ruma. Jos se ei vaikuta terveyteen negatiivisesti, ei kehon koolla tai muodolla ole mitään merkitystä, eikä kehoja tulisi koskaan verrata toisiinsa. Pitäisikö sinun tämän jälkeen lähteä juoksulenkille. Kaikilla ei ole aikaa, jaksamista tai rahaa alkaa tuomaan omia eväitä kouluun vain sen takia, että on pitkä päivä. Tulisin mieluummin kouluun kahdeksan aikaan kuin että olisin koulussa neljään. Kun ei syö tarpeeksi, ei myöskään oppiminen onnistu. Jos et itse halua julkaista someen, voit aina jakaa ja kannattaa muiden julkaisuja, jolloin ne saavat enemmän ansaitsemaansa huomiota. Mielestäni koulupäivien siis pitäisi loppua viimeistään kolmen aikoihin, jotta ehtii vapaa-ajalla tehdä muutakin kuin läksyjä. On surullista miten monelle nuorelle nämä kuitenkin ovat keskeisiä asioita, joista huolehditaan ja otetaan paineita joka päivä. Kyllähän se on ihan hyvä että osaa puhua ruotsia, jos vaikka muuttaa Ruotsiin töihin, mutta en usko, että jokainen suomalainen on muuttamassa sinne. Jokainen on kaunis ja arvokas juuri sellaisena kuin on, ja sitä pitäisi muistaa korostaa. Sitten ihmetellään, että miksi tulee huonoja arvosanoja ja miksi ei osata tehtäviä. Alisa Okkonen, Haukipudas Koulupäivät lyhyemmiksi! Mielestäni koulupäivät ovat liian pitkiä, koska jokaisena pitkänä päivänä tulee nälkä ja väsy. MAANVILJELIJÄT THAIMAASSA KÄYTTÄVÄT TUHANSIA ANKKOJA PITÄÄKSEEN RIISIVILJELMÄNSÄ EROSSA TUHOLAISISTA. RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » 491 VAPAUDENPATSAS KÄYTTÄÄ KOON 879 SANDAALEJA. Oppilaat sanovat monesti, että 8.45–16.00 on liian pitkä päivä, mutta asiaan ei silti tapahdu muutosta. DONALD WEDERILLÄ ON YHDYSVALLOISSA YLI 1400 PATENTTIA, KUTEN MUOVISET PÄÄSIÄISMUNAT, KUKKARUUKKUJEN RUOHOKANNET JA VESIPOHJAISET MUSTEET -SE ON ENEMMÄN PATENTTEJA KUIN MITÄ THOMAS EDISONILLA ON! 20/11/15 Pakkoruotsi Ruotsin pakollinen opiskelu pitäisi poistaa. Sillä ei pärjää neljään asti. Esimerkiksi kun olet syömässä ystäviesi kanssa. Se olisi helppoa esimerkiksi todenmukaisemmilla ja kannustavilla somejulkaisuilla. Yhtäkkiä mieleesi palaavat ne kauniit, pitkät ja hoikat mallit, joiden kuvia usein näet sosiaalisessa mediassa, ja samassa ruokahalusi katoaa kuin tuhka tuuleen. Koulu tarjoaa vain klo 11–12 aikaan ruokaa, joka ei maistu miltään tai ei ole riittävän täyttävää. 14 » Torstaina 1. Saisitko sinä olla syömässä juuri nyt. Monesti aiheesta puhuttaessa, kuulee ihmisten esimerkiksi sanovan, ettei ylipainoinen ihminen voi olla kaunis, laihat tai alipainoiset ihmiset näyttävät kammottavilta luurangoilta, eikä kukaan halua julkaista kuvaa jossa oma keho näyttää rumalta. A RK IS TOK U VA : T EE A T UN T URI. GEORGE WASHINGTON EI IKINÄ ASUNUT VALKOISESSA TALOSSA. Päivän viimeisillä tunneilla jo väsyttää, koska on liian kuormittavaa olla opiskelemassa yli seitsemän tuntia päivästä
Metsäpeura on vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa tavattava peuran villi alalaji. Rajoitusten vuoksi (kuusi osallistujaa 31.3. Lauantain lapsiparkki 24.4. tilaavirkatodistus.fi KIIMINKI Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus 2.4. Kuolleet: Rauni Tuulikki Myllykangas 73, Eeva Annikki Valkonen 78, Eila Marjatta Paananen 70, Ari Veli Juhani Katiska 67, Juuso Esko Antero Törmälä 59. 040 486 5737. Iltalapsiparkki Wirkkulassa ti 20.4. Lähetämme kutsut kotiin lähempänä ajankohtaa. Linkki lukupiiriin ilmoitetaan Oulun seurakuntien tapahtuma -sivustolla ja Haukiputaan seurakunnan Facebook -sivustolla. Pikkuhiiren pääsiäisrastit löytyvät pappilan pihapiiristä (Pappilantie 16). Lämpimästi tervetuloa! Perheryhmien ajankohtaiset tiedot löydät: www.oulunseurakunnat. Pyhäpäivän aihe: Jumalan Karitsa. Saat ja jaat hyvää mieltä. fi/tule-mukaan/lapsille-jalapsiperheille/perhekerho/ kiimingin-seurakunta PÄIVÄKERHOIHIN JA PIKKUKOULUIHIN ILMOITTAUDU TA A N NETISSÄ 1-30.4.2021 www.oulunseurakunnat.fi/ paivakerho Lasten virtuaalinen pääsiäiskirkko ilmestyy YouTubeen Kiimingin seurakunnan kanavalle 22.3, jonka jälkeen se on siellä nähtävissä. Koulutus toteutetaan Teamsin kautta. Tällöin voi samalla osallistua myös ehtoolliselle. sektorimallin. Voit kiertää rastit oman aikataulun mukaan silloin kun sinulle sopii. Yli puolet maailman noin 5 000 metsäpeurasta elää Suomenselän ja Kainuun alueella.. ÄITIENPÄIVÄN LOUNAS Tervetuloa äitienpäivälounaalle messun jälkeen sunnuntaina 9.5. asti) aikana otamme käyttöön Kiimingin (2x6) ja Ylikiimingin kirkossa (3x6) piispan suositteleman ns. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Kainuussa metsäpeuroja ja poroja erottaa Kuhmon ja Suomussalmen rajalla kulkeva peura-aita. Tuotto kerätään Yhteisvastuulle. 040 7008 151. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Sello Mari Puolitaival. fi/tule-mukaan/lapsille-jalapsiperheille/perhekerho/ kiimingin-seurakunta PÄIVÄKERHOIHIN JA PIKKUKOULUIHIN ILMOITTAUDU TA A N NETISSÄ 1-30.4.2021 www.oulunseurakunnat.fi/ paivakerho Lasten virtuaalinen pääsiäiskirkko ilmestyy YouTubeen Kiimingin seurakunnan kanavalle 22.3, jonka jälkeen se on siellä nähtävissä. virtuaalikirkko.fi. klo 10 Yli-Iin kirkosta www.virtuaalikirkko.fi. mennessä sähköpostilla: haukipudas.diakonia@evl. Kuolleet: Reijo Oskari Niskala 80; Aaro Tuomas Finnig 72. pääsiäispäivän perhejumalanpalvelus ma 5.4. fi/tule-mukaan/lapsille-jalapsiperheille/perhekerho/ kiimingin-seurakunta PÄIVÄKERHOIHIN JA PIKKUKOULUIHIN ILMOITTAUDU TA A N NETISSÄ 1-30.4.2021 www.oulunseurakunnat.fi/ paivakerho Metsähallitus selvittää metsäpeura-aidan rakentamista » Rantapohja » Ylikiiminki SUOMENSELÄN alueen metsäpeurat ovat viime vuosina levittäytyneet Oulujärven länsipuolelta kohti pohjoista. Pääsiäiskirkossa saamme katsella ja kuunnella pääsiäisen sanomaa. Tiukentuvien rajoitusten (kuusi osallistujaa 25.4. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www. Tiukentuvien rajoitusten (kuusi osallistujaa 25.4. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Linkki löytyy Haukiputaan seurakunnan Facebooksivulta. Hox! Ma 5.4. Koulutuksessa ovat mukana diakoniatyöntekijät Sari Lukka ja Johanna Kerola. klo 16.30-19. 040 7008 151. klo 10 Kiimingin kirkosta www.virtuaalikirkko.fi, toimittaa Seija Helomaa, kanttoreina Jarkko Metsänheimo ja Sari Wallin. klo 16.30-18.30. Toimittaa Klaus Kallioranta, saarnaa Pekka Aittakumpu, kanttorina Jarkko Metsänheimo, musiikkiavustus Mikael Säily, sello. sektorimallin. Kutsumme sinut osallistumaan jumalanpalveluksiin korona-aikana Virtuaalikirkon kautta. Perheryhmien ajankohtaiset tiedot löydät: www.oulunseurakunnat. Tämä tarkoittaa, että jumalanpalveluksissa kirkkotila rajataan kahdeksi 6 henkilön osastoksi omine sisääntuloineen. fi, toimittaa Olavi Isokoski, kanttoreina Sari Wallin ja Tuomo Rahko, musiikkiavustajina Essi Wathén, Tiina ja Keijo Rautakoski. Lähde liikkeelle ja tule kiertämään Pikkuhiiren rasteja, ihmettelemään Pikkuhiiren kertomuksia ja selvittämään hauskoja tehtäviä! Iin kirkkoherranvirasto on avoinna torstaina 15.4. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, saarnaa Pekka Soronen, kanttoreina Eija Savolainen ja Markku Jaakkola. Ilm. Nuorten toiminnan ajankohtaiset tiedot löytyvät somesta ig: kiiminginsrk_ nuoret Lämpimät onnentoivotukset tänä vuonna 70 ja 80 vuotta täyttäville seurakuntalaisille! Toivotut ja odotetut seurakuntalaisten yhteiset syntymäpäivät on suunniteltu juhlittaviksi syyskaudella. Esiselvitys on osa maaja metsätalousministeriön rahoittamaa Metsäpeuran perimän turvaaminen 2020– 2022 –hanketta. Ilm. ja tiedustelut: lähetysja vapaaehtoistyönkoordinaattori Karita Isola, p. Ilm. Vapaaehtoisia tarvitaan seuraaviin tehtäviin: arkunkantajia, kastesukkien kutojia, käsitöidentekijöitä, avustajia nuorten ja lasten kerhoihin sekä leireille ja kynttiläja kukkapalveluun vapaaehtoiseksi. Nyt on hyvä aika! Tule vapaaehtoisten koulutukseen ti 20.4. Saat sähköpostiin linkin. Hinta 12,50 €/aikuinen, 7,50 €/ lapsi. Jumalanpalveluksiin voi osallistua myös paikan päällä suosituksia noudattaen ja erityisjärjestelyin. mukaan ma 19.4. klo 23:00 Iin kirkko. Hyvä seurakuntalainen! Kutsumme sinua osallistumaan jumalanpalveluksiin korona-aikana Virtuaalikirkon kautta. Rastitehtävät vaihtuvat noin kahden viikon välein. klo 15.00 mennessä Erjalle, 0400 775 164 tai Riikalle, 040 528 1813. Metsähallitus on aloittanut esiselvityksen mahdollisen aidan edellytyksistä ja vaikutuksista Ylikiimingin, Utajärven ja Puolangan alueella. Radiointi Radio Dei. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. ma 19.4. Koronatilanteen estäessä kokoontumisen myymme ateriat kotipakettina. Väkimäärä rajoitetaan ajankohtaisen koronatilanteen mukaan. Ennakkoilmoittautuminen tekstiviestillä numeroon 0405157633. ei ole päivystystä! Lämpimät onnentoivotukset tänä vuonna 70 ja 80 vuotta täyttäville seurakuntalaisille! Toivotut ja odotetut seurakuntalaisten yhteiset syntymäpäivät on suunniteltu juhlittaviksi syyskaudella. klo 19 Haukiputaan kirkossa, toimittaa Outi Pohjanen, avustaa Jaakko Tuisku, messudiakonina Minna Similä, kanttorina Hannu Niemelä, lauluryhmä Haukiputaan Kirkon Kamarikuorosta. 15 » Torstaina 1. Lähtökohtana on, että toiminta tuo molemminpuolista iloa toiselle aikaa antamalla saa itsekin sisältöä elämään. diakonia@evl.fi. 040 501 4764, karita.isola@evl.fi. Sanajumalanpalvelus Pe 2.4. tilaavirkatodistus.fi Iin rauhanyhdistys Seurat sunnuntaisin YouTube -lähetyksenä https://rauhanyhdistys.fi/ii/ KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset ilmoitukset ja koronatiedote löytyvät www.iinseurakunta.fi Jumalanpalveluksia voi seurata internetin kautta (linkit suoratoistoon ja nettiradioon Iin seurakunnan kotisivulla) Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. 045 657 7426. pääsiäispäivän messu ma 5.4. Pyhäpäivän aihe: Ylösnousseen kohtaaminen, Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Savolainen. klo 9-12 Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Lähetämme kutsut kotiin lähempänä ajankohtaa. Tarvitsetko tilapäistä lastenhoitoapua. klo 10 Kiimingin kirkosta www. Jumalanpalvelukseen voi osallistua myös paikan päällä suosituksia noudattaen ja erityisjärjestelyin. Näin voit osallistua messussa myös ehtoolliselle. Pyhäpäivän aihe: Pyhä ehtoollinen. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Kiirastorstain messu to 1.4. Toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Jarkko Metsänheimo, musiikkiavustus mieskvartetti. Tervetuloa kuulemaan terveisiä lähetyskentältä! Haluatko hetken omaa aikaa. Ilm. Hyvä seurakuntalainen! Kutsumme sinua osallistumaan jumalanpalveluksiin korona-aikana Virtuaalikirkon kautta. Tiukentuvien rajoitusten (kuusi osallistujaa 25.4. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, avustaa Pekka Soronen, kanttoreina Eija Savolainen ja Markku Jaakkola, selloa soittaa Mari Puolitaival. asti) aikana otamme käyttöön Kiimingin (2x6) ja Ylikiimingin kirkossa (3x6) piispan suositteleman ns. Tämä tarkoittaa, että jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa kirkkotila rajataan kahdeksi tai kolmeksi osastoksi omine sisääntuloineen. Seurakuntalaisia voi osallistua messun kirkon vasempaan lohkoon 6 henkilöä, kirkon oikeaan lohkoon 6 henkilöä ja lehterille 6 henkilöä. aamurukouksessa ja rupattelussa vieraana Haukiputaan seurakunnan nimikkolähetit Maria ja Mikko Vuorma. sektorimallin. ei ole päivystystä! Lämpimät onnentoivotukset tänä vuonna 70 ja 80 vuotta täyttäville seurakuntalaisille! Toivotut ja odotetut seurakuntalaisten yhteiset syntymäpäivät on suunniteltu juhlittaviksi syyskaudella. Tämä tarkoittaa, että jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa kirkkotila rajataan kahdeksi tai kolmeksi osastoksi omine sisääntuloineen. sektorimallin. Tämä tarkoittaa, että jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa kirkkotila rajataan kahdeksi tai kolmeksi osastoksi omine sisääntuloineen. Pikkuhiiren rastit on suunnattu lapsille ja perheille. Ennakkoilmoittautuminen tekstiviestillä numeroon 0405157633. Tällöin voi samalla osallistua myös ehtoolliselle. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www. klo 10 Kiimingin kirkosta www.virtuaalikirkko. Kastetut: Verneri Hemminki Alakärppä, Jouna Eerikki Holmström. 08 5471 185 viraston aukioloaikoina. Virtuaalisia maanantain tapaamisia järjestetään siihen saakka, kunnes pääsemme taas oikeasti aamupuurolle. klo 19 Ylikiimingin kirkosta www.virtuaalikirkko. Lapsiparkki on tarkoitettu alla kouluikäisille lapsille Kotona ja laitoksissa asuvat kaipaavat ulkoiluystäviä. 2. 2. Ilmoittautumiset ja tieto erityisruokavalioista soittamalla perjantaihin 16.4. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus pe 2.4. Hox! Ma 5.4. Tällöin voi samalla osallistua myös ehtoolliselle. Alkuperäiseen lajistoomme kuuluvan metsäpeuran perimää suojellaan estämällä sen risteytyminen poron kanssa. klo 19:00 Iin kirkko. Jumalanpalvelukseen paikan päälle osallistumisen varmistamiseksi voi ilmoittautua kirkkoherranvirastoon p. ei ole päivystystä! Diakonian ateriajako työttömille ja vähävaraisille eläkeläisille torstaisin huhtikuun ajan klo 11.0012.00 Jäälin kappeli. Pyhäpäivän aihe: Kristus on voittanut kuoleman vallan. 040 5471 472. Pääsiäisyön messu La 3.4. fi sekä nettiradio Oulun seurakuntien sivuilla. huhtikuuta 2021 » N:o 25 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Kiirastorstain messu to 1.4. Pakkasraja -15. Jumalanpalvelukseen voi osallistua osoitteessa www.virtuaalikirkko. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttoreina Eija Savolainen ja Markku Jaakkola. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset ilmoitukset ja koronatiedote löytyvät www.iinseurakunta.fi Jumalanpalveluksia voi seurata internetin kautta (linkit suoratoistoon ja nettiradioon Iin seurakunnan kotisivulla) Messu To 1.4. klo 11.00 Kiimingin seurakuntakeskukseen. asti) otamme käyttöön Haukiputaan kirkossa (2x6) piispan suositteleman ns. fi. 040 7008 151. ti 13.4. Kirkkoon voi siis tulla 12 henkilöä. Diakonian ryhmät ja kerhot jatkuvat myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Pohjois-Pohjanmaalla aitaa ei ole. Voit pyytää lisätietoja ja linkin omaan sähköpostiisi lähettämällä viestin osoitteeseen haukipudas. Nyt voit osallistua Y hteisvastuukeräykseen yhdessä syömällä! Lounaalla nautimme karjalanpaistia keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa, jälkiruokana tarjoillaan täytekakkua ja kahvia. Koulutuksessa saa vinkkejä, mikä voisi olla sinulle mielekäs tapa toimia vapaaehtoisena. Aamurukous ja rupattelu maanantaisin klo 1011 Teamsin välityksellä. Lähetämme kutsut kotiin lähempänä ajankohtaa. klo 10 Haukiputaan kirkossa, toimittaa Ulla Rissanen, avustaa Outi Pohjanen, messudiakoni Johanna Kerola, kanttorina Hannu Niemelä, viulu Helmi Niemelä. fi. klo 10 Haukiputaan kirkossa, toimittaa Jussi Rinta-Jouppi, avustaa Teija Keränen ja Tuulia Ristikari, kanttorina Hannu Niemelä, lauluryhmä Haukiputaan Kirkon Kamarikuorosta. www.vapaaehtoistyö.fi Kastettu: Fiina Adele Alanko, Daniel Henrik Alexander Virtanen. Nuorten toiminnan ajankohtaiset tiedot löytyvät somesta ig: kiiminginsrk_ nuoret Kuolleet: Veli Kortesalmi 72, Anja Elsa Kaleva 86, Toivo Johannes Leinonen 77. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Outi Palokangas p. Perheryhmien ajankohtaiset tiedot löydät: www.oulunseurakunnat. Jumalanpalveluksiin voi osallistua myös paikan päällä suosituksia noudattaen ja erityisjärjestelyin. Diakonian ryhmät ja kerhot jatkuvat myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. klo 10:00 Iin kirkko. klo 13-15.30 p. Ulkoiluföljy! Tulemme ulkoilemaan lasten kanssa kotipihaan tai lähipuistoon. klo 10 Haukiputaan kirkossa, toimittaa Samuli Ruusuvuori, avustaa Outi Palokangas, kanttorina Taru Ängeslevä, huilu Suvi Kaikkonen. Jumalanpalveluksiin voi osallistua myös paikan päällä suosituksia noudattaen ja erityisjärjestelyin. asti) aikana otamme käyttöön Kiimingin (2x6) ja Ylikiimingin kirkossa (3x6) piispan suositteleman ns. klo 10-13 Wirkkulassa. Keskustellaan Viv Groskopin kirjasta Älä heittäydy junan alle. Lukupiiri ma 12.4. YLI-II YLI-IIN ALUE Pääsiäispäivän messu su 4.4. Messu su 11.4. klo 17 Teamsin välityksellä. Sanajumalanpalvelus Ma 5.4. klo 13-15.30 p. Metsähallitus selvittää, voisiko ratkaisu löytyä poronhoitoalueen etelärajan tuntumaan rakennettavasta metsäpeura-aidasta. Hinta 2 €/ateria Lämpimät onnentoivotukset tänä vuonna 70 ja 80 vuotta täyttäville seurakuntalaisille! Toivotut ja odotetut seurakuntalaisten yhteiset syntymäpäivät on suunniteltu juhlittaviksi syyskaudella. klo 10:00 Iin kirkko. Ma 19.4. Pääsiäiskirkossa saamme katsella ja kuunnella pääsiäisen sanomaa. Hox! Ma 5.4. Mukaan omat eväät. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Sari Wallin ja Tuomo Rahko, vaskikvartetti. Seurakuntalaisia voi osallistua messun kirkon vasempaan lohkoon 6 henkilöä, kirkon oikeaan lohkoon 6 henkilöä ja lehterille 6 henkilöä. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. Lähetämme kutsut kotiin lähempänä ajankohtaa. Hyvä seurakuntalainen! Kutsumme sinua osallistumaan jumalanpalveluksiin korona-aikana Virtuaalikirkon kautta. Pääsiäispäivän messu su 4.4