Suomenhevosten tasoitusajon voittoon ravasi Kari Kuusinivan
ohjastama Leiman Muisto. N:o 53
HAUKIPUTAAN . IIN . Koittakaa olla puuttumatta toisten asioihin. vsk . KUIVANIEMEN . KIIMINGIN . EMMIN OPISSA
Yli-iiläiset lapset ja nuoret saivat sählyvinkkejä Emmi Niemelältä tiistaina Pitäjäpäivien tapahtumassa.
Sivu 7
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 10.7.2014
45. PATENIEMEN . YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
EI VIELÄ
HALPA-HALLIA
Haukiputaan
Halpa-Hallin
rakentaminen
siirtyy jälleen.
Risteykseen pitää
saada vielä kiertoliittymä, sanoo Elykeskus.
Sivu 3
Suomenhevoset
vauhdissa
Tervasraveissa Juopulilla riitti vauhtia
ja jännitystä. Ne ei kuulu kenellekään.
. Toisena Ari
Vimpari ja Sipin Onni.
Sivut 8-9
KYY KOUKUSSA
Yllättävä saalis YliIissä.
Sivu 12
LUKIJOILTA
Sivu 2
Hei iiläiset. YLI-IIN . Iiläinen mies ?
Viidenneksessä
vastaajakunnista kuntalai
set voivat seurata kunnan
valtuuston kokouksia in
ternetin välityksellä, mut
ta puolet kunnista ei edes
suunnittele avoimuutta li
säävään käytäntöön siirty
mistä.
Kuntalaisten palvelu
jen laadun turvaamiseksi
tarvitaan tulevaisuuteen
suuntaavaa, vahvaa amma
tillista ja poliittista osaa
mista. Jokaiseen kunnan talo
uteen tuli kirje tiedustelui
neen, että palauttakaa lo
make ja esittäkää uutta ni
meä kunnalle. 2
» Torstaina 10. Sisällä ne ovat
ja osa pörrää ulkopuolella äänekkääst. Vuosina 2006-07
neuvoteltiin vilkkaasti Iin
ja Kuivaniemen kuntien yh
distämisestä. Alkoholi ymmärretään
riskiksi, mutta kohtuukäyttöä halutaan vil
jellä.
Käytäntö on vain toinen. Sillä ei saa rehvastelupisteitä. Ja löytyi
hän niitä. Kunnan toimintakult
tuuri on sidoksissa virka
miesten ja luottamushenki
löiden väliseen luottamuk
seen ja vuorovaikutukseen.
Toimivat rakenteet, luotta
mukselliset henkilösuhteet
ja avoimuus edistävät pää
töksentekoa.
Kuntien toiminta on hy
vin monimuotoista ja mo
nialaista. Kunnissa tulee et
siä virkamieshallinnon ja
edustuksellisen demokra
tian rinnalle uusia toimin
tatapoja ja malleja. Ampiaisia on ainakin tuhat.Okohan
alapihalle enää menemistä
Jäälissä?
Mara
nan vaakuna. Ja tietysti näihin aikoihin laule
taan myös monenlaisia juomalauluja hilpeis
tä rallatuksista varoittaviin örähdyksiin, va
littaviin jeremiaadeihin ja paheksuviin sosot
teluihin.
Toimittajien ikuisia kesä- ja juhlapyhäaihei
ta ovat jutut, joissa on alkoholilla osuutta juo
nen kulkuun. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Yhdessä
rakennettavassa hengessä
asioita viedään eteenpäin.
Toivotaan, että kunta saisi
säilyttää vielä pitkään itse
näisyyden.
Joukko entisen
Kuivaniemen kunnan
asukkaita
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Krapulapäi
viä viettävä ei saa ymmärrystä työporukas
sa. Perinteinen pää
töksentekorakenne ei kai
kilta osin vastaa toimin
taympäristön jatkuvan
muutoksen tarpeisiin. Onko tämä ilmastonmuutosta vai mitä. Työnan
tajat eivät tienneet, mitä tehdä alkoholion
gelmaisille.
Enää asfaltti-ihottuma ei ole kunniamerk
ki. Hellevaroitukset on suunnattu riskiryhmille, jotka ovat terveytensä puolesta herkkiä säänvaihteluille, mutta myös ulkotyöntekijöille, huolto- ja kuljetusalan työntekijöille sekä pelastustyöntekijöille. heinäkuuta 2014 » N:o 53
TOIMITTAJAN
TUUMAILUJA
Leena Takaluoma
leena.takaluoma@rantapohja.fi
Juomalauluja
Taas on se keli, kun saa ihan luvan kanssa
nesteyttää. Juomisesta on lupa puhua.
Tämän hetken trendi on se, että raittiit
ovat harvinaisuuksia. Ii
Hieno homma kun vihdoin ollaan saatu Alarannalle bussiyhteydet tunnin välein (arkisin) kaupunkiin sekä liikennöintiä viikonloppuisin.
Toivottavasti alarantalaiset
käyttäisivät julkista liikennettä, etenkin työssäkäyvät
ja opiskelijat. Su
rullista on, jos henkilökoh
taiset tunteet tai jopa poliit
tisen ryhmän painostus rat
kaisevat päätöksen. Osa ehdotti,
että pannaan nimeksi ?Pe
rämeren kunta?. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Sehän on tai
telijan tekemä hyväksytty
vaakuna. Eri osapuolil
la on toisistaan poikkeavia
näkemyksiä, joiden taustal
la ovat poliittisten ryhmi
en, toiminnallisen johdon,
kunnan eri ammattiryhmi
en sekä kuntalaisten näke
myserot. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. On vesilläliikkumiskampanjaa,
rattijuopumusjuttua, terveydenhuollon varoi
tuksia ja raittiusliikkeen varoituksia.
Tänä kesänä ei jostain syystä ole omalle
kohdalle sattunut yhtään alkoholiaihetta, jo
ten piti ihan vieroitusoireissaan alkaa hakea
kesähiprakkajuttuihin päivityksiä. Nähtäväksi jää, muut
tuvatko hallinnon käytän
nöt lainsäädännön myötä
kuntalaisten osallisuutta
lisäävään suuntaan.
Aila Paaso
kunnanvaltuutettu,
vihreä, sit. Esittelevien vir
kamiesten osaaminen on
avainasemassa ja vaikuttaa
olennaisesti siihen, kuinka
luotettavaa päätöksenteon
tueksi valmisteltu tieto on
ja miten käytännön toimin
nat organisoidaan.
Hyvän päätöksenteon tu
lisi perustua tutkimus- ja
asiantuntijatietoon. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Hänen sukujuu
rensa ovat Kuivaniemes
sä, samoin täältä on kun
nan johdossa ja päättävissä
elimissä henkilöitä samoin
kuin Olhavasta. Varmaan
tuli monenlaisia ehdotuk
sia. Tämä on pitkään aikaan hyvä uudistus.
Tosin Alamäen autoissa oli
hiljaisemmat kyydit ja paremmat penkit.
Matkustaja
Kun harmiteltiin lasten leikkipaikan viemistä vanhusten palvelutalojen tieltä, niin
eihän siinä ollut puhe, että
vanhukset karkottaa lapsiperheet, vaan että lapsilta
lähtee ulkoilualue!
Lue oikein!
Tietääkö kukaan miksi ampiaiset valitsivat meidän pihakoivun tänä aamuna ja tanssivat ja pitivät äänekästä surinaa.Puussa on iso linnunpönttö, johon ne liimautuivat
ulkolaudoitukseen harmaaksi
matoksi. Kyselyyn
vastanneet kunnat tarjo
avat kuntalaisille entis
tä useammin vaikuttamisja osallistumismahdolli
suuksia verkon välityksel
lä. (H-MV)
KESKUSTELEMME»
TEKSTARIT»
Avaavatko kunnat
ikkunoitaan?
Kiitos uudistuneesta ohjelmasta Iin kotiseutupäivillä.
Erityisen kiinnostava oli lopuksi esitetty historiallinen
näytelmä, paljosta jäi paitsi
ennen aikojaan poislähteneet.
Kiitos
Kunnallisalan tutkimus
säätiössä on tehty tutki
mus kuntajohtamisesta.
Voimassa olevan kunnal
lisen hallintomallin mu
kaan esittelevän virkamie
hen tulee tukea luottamus
henkilöiden tehtävien hoi
tamista, huolehtia tiedon
välittämisestä, esittely
teksteistä ja päätöksente
koasiakirjoista. Tuli mieleen
perhosten muuttolento EteläAmeriikassa. Hullulla ja humalaisella ei enää ole omaa
jumalaa. Suomalaisten
juomatavat eivät ole muuttuneet, vaan meil
lä otetaan mieluummin känni kuin lipitetään
pikkuisen kerrallaan. Oleelli
sen tärkeää päätöksenteos
sa on tiedostaa, millaiseen,
mistä saatavaan ja miten
valmisteltuun tietoon luot
tamushenkilöt päätöksen
sä perustavat ja miten he
päätösvaltaansa käyttävät.
Kuntaliitto selvitti alku
vuodesta kuntien verkko
viestinnän ja sosiaalisen
median käyttöä. Toi
saalta tutkimus osoittaa et
tä, mitä poliittisempi asia
on kyseessä, sitä vähem
män faktatiedolla on merki
tystä päätöksenteossa. Tämä ei ollut
meille kuivalaisille ollen
kaan mieleinen asia, eikä
ole vieläkään. Iin kirjoittaja mainit
si jääkiekkoilija Aaltosta
Iin kunnan tunnetuksi te
kemiseen. Päättäjät
eli luottamushenkilöt puo
lestaan edustavat kuntalai
sia. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Tänä kesänä puhutaan siitä, mi
ten suhtautumisemme alkoholiin ja juomi
seen muuttuu.
Tutkimukset kertovat, että vapaamielisyys
alkoholia kohtaan on taittunut vuonna 2008.
Se on iso asia, sillä keskioluen vapautumises
ta lähtien onkin menty 40 vuotta kasvavan
vapaamielisyyden hengessä.
Kun ennen kaveri otti liikaa, lähipiiri pani
suunsa suppuun ja supatti selän takana, et
tä liekö kyse jo ongelmajuomisesta. Jokainen
kunta ja kuntalainen tun
tee oman arvonsa. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Suomalaisten koko
naiskulutus on kansainvälisesti jokseenkin
pientä, mutta haitallinen juominen on run
sasta, lauletaan tämän kesän juomalauluissa.
SIVUPEILI»
Ilmatieteenlaitos varoittaa Pohjois-Pohjanmaalla tukalasta helteestä. Ilmiö kesti tunnin ja
sitten ne meinivät pöntönreijästä sisälle kuin imurilla olisi vedetty. Päätök
senteon ja valmistelun läpi
näkyvyys ja vaikutuskana
vista tiedottaminen lisää
vät asukkaiden tarttuma
pintaa päätöksentekoon.
Kuntalain valmistelussa
onkin ehdotettu kuntalai
sille uusia mahdollisuuksia
osallistua kunnan toimin
taan. Iissä ja Kuivanie
messä on ennen voimak
kaasti kalastettu ja vaaku
nahan kuvaa meren elä
mää. Pidettiin mo
nia tilaisuuksia, joissa neu
voteltiin ja siellä sanottiin,
että lakkautetaan entisten
kuntien nimet ja peruste
taan uusi eriniminen kun
ta. Sosiaalisen median käyt
tö kasvaa, mutta heikoim
pia median käyttäjiä ovat
Iin kunnan vaakuna
Sinulle vanha ukko tuki
joineen. Iissä vaativat entistä
Iin kuntanimeä, sieltä tuli
ehdotus, että otetaan vas
tineeksi Kuivaniemen kun
edelleen kunnanhallituk
set, luottamushenkilöt ja
valtuustot. Vies
tinnän vaikeudet sekä ai
kansa eläneet käytännöt
kukoistavat
Pohjaveden
tarkkailuputkesta tehdyn öljyhavainnon alkuperä jää epäselväksi. Toiveet
siitä, että tilanne ratkeaa
kesälomien jälkeen, elävät
yrityksessä.
. Putkea ympäröivä maaperä
ja pohjavesi on tutkittu,
eikä niissä ole havaittu
öljyä. Lupasimme aloittaa
rekrytoinnin tänä kesänä,
mutta sekin nyt viivästyy.
Uusi kauppa työllistäisi 30?
40 henkeä.
Aikataulut
elokuussa?
Kaupungininsinööri Pasi
Heikkilä Oulusta kertoo,
että kaupunki neuvottelee
elokuussa Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen johdon kanssa risteyksen rakentamisesta.
Tiesuunnitelma ja rakennussuunnitelmat ovat valmiit, mutta kiertoliittymän
toteutusta ei ole kaupungin
tämän vuoden budjetissa.
Kiertoliittymän kustannusarvio on noin 350 000
euroa. Silloin uusi kauppa voisi aloittaa toimintansa ensi keväänä, Ylinen kertoo. Hänet kuljetettiin sairaalaan tarkastukseen.
Rattijuoppo
ajoi kortitta
»»Kiiminki
Poliisipartio pysäytti ja
puhallutti tiistai-iltana
Kiimingin Loukkojärventiellä henkilöauton,
jonka kuljettaja puhalsi
alkometriin 1,02 promillen lukemat. Ely-neuvottelun jälkeen
tiedämme aikataulun ja mitä esittää ensi vuoden talousarvioon, Heikkilä kertoo.
Haukiputaalla on liikkunut puheita, että Ritaharjun Ideapark on alkanut kiinnostaa Halpa-Hallia kauppapaikkana, mutta
Ely-neuvottelun
jälkeen tiedämme
aikataulun ja mitä
esittää ensi vuoden talousarvioon.?
. ?
Jäälin Pyyryväisharjun vedenottamo suljettiin 6.6. Halpa-Hallilla olisi kova
halu aloittaa rakennustyöt,
mutta meille ei ole vielä lupaa, Halpa-Hallin toimitusjohtaja Janne Ylinen kertoo.
Ylinen toteaa, että HalpaHallissa uskottiin kevyenliikenteenväylän ja alikulun
rakentamisen riittävän rakennusluvan heltiämiseksi. Vedenottamon sulkemisella ei ole ollut vaikutusta
veden jakeluun.
?
Pyörä ja auto
kolaroivat
»»Haukipudas
Keväällä aloitettu alikulun rakentaminen Haukiväylän ali etenee. vsk . Asia
menee aikanaan käräjäoikeuskäsittelyyn.. Kaikki on nyt kiinni lupaprosessista. Halpa-Hallilla oli toive
päästä mukaan joulukauppaan 2014, mutta rakentaminen voi alkaa aikaisintaan myöhemmin syksyllä,
jos lupa-asiat etenevät. Torstaina
10. Pasi Heikkilä
toimitusjohtaja Janne Ylinen sanoo, ettei heillä ole aikeita Ideaparkin suuntaan.
. heinäkuuta 2014
45. varotoimena
pohjavesinäytteissä havaitun öljyn vuoksi. Siihen
meillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa. Kyllä me olemme tälle
alueelle sitoutuneet. Elokuussa alkavat neuvottelut kiertoliittymän rakentamisesta risteykseen.
Halpa-Hallin rakentaminen
myöhästyy jälleen
Haukiväylän ja Heitontien risteykseen odotetaan liikenneympyrää
»»Hanna-Mari Vanhasalmi
»»Haukipudas
Halpa-Halli ei pääse vielä ensi syksynä avaamaan
uutta kauppaa Haukiputaan keskustan eteläpuolelle. Toivon mukaan hanke etenee.
Polkupyörällä liikkeellä ollut ulkopaikkakuntalainen nuori mies törmäsi autoilijaan tiistaina
haukiputaalaisen kauppakeskuksen lähellä. Saastunut putki on
korvattu uudella ja siitä
otetut näytteet ovat olleet puhtaita. Hänet kuljetettiin Oulun pääpoliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen.
Kuljettajalla ei ollut
voimassa olevaa ajo-oikeutta. Elokuussa kaupunki ja Ely sopivat kiertoliittymän kustannuksista, aikatauluista, lupa-asioista
ja rakennuttamisen vastuista.
. Haukipudas on ykkösvaihtoehtomme. Tekoa tutkitaan
rattijuopumuksena ja
kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Auto tuli oikealta kulman
takaa pysäköintialueelta, ja pyöräilijä törmäsi
auton vasempaan etuoveen.
Oven lasi rikkoontui
törmäyksessä ja pyöräilijä loukkasi suunaluettaan. Oulun kaupunki pyysi Pohjois-Pohjanmaan Elykeskukselta lausuntoa asemakaavasta poikkeamiseen, jotta kauppa voitaisiin rakentaa Haukiväylän
ja Heitontien risteykseen.
Ely-keskus kuitenkin edellyttää, että autoliikenteen
kasvaminen otetaan huomioon alueella ennen rakennusluvan antamista.
Haukiväylä on yleinen tie,
jota Ely hallinnoi.
Risteykseen aloitettiin
alikulun rakentaminen ke-
väällä, mutta Ely edellyttää,
että risteykseen rakennetaan myös kiertoliittymä.
Kauppa avautuu
aikaisintaan keväällä
. N:o 53
H A N N A- M A R I VA N H A S A L M I
3
LYHYESTI
Öljyn alkuperä
jää epäselväksi
»»Jääli
Jäälin Pyyryväisharjulta ei ole tehty enää öljyhavaintoja
Työsuojeluviranomaiset muistuttavat, että kuumuus voi
lisätä tapaturma- ja sairastumisriskiä. 4
» Torstaina 10. Muuten annoksia menee samalla taval-
la kuin muulloinkin. klo 6.37. Hän muisti liittonsa
ja armahti heitä.
Ps. Vettä tai laimeaa mehua tulee nauttia
1?2 desiä kerrallaan. 106:44-45
Aatteet sytyttävät toisiaan
kuin sähkökipinät.
Engel
ILMOJA PITELEE
Torstai 10.7.
+22°
+23°
+22°
+23°
+21°
+22°
Perjantai 11.7.
+22°
+24°
+25°
+24°
+23°
+25°
Lauantai 12.7.
+23°
+25°
+26°
+26°
+24°
+26°
Sunnuntai 13.7.
+25°
+26°
+26°
+26°
Rantapohjassa tapahtuneen
virheen vuoksi
Meimi Marja Siltakosken kuolinilmoitus julkaistiin
väärässä lehdessä. Tiedustelut puh. Lot-
ta sai pikkuveljen.
Heikki ja Tiia Jussila Iistä
saivat pojan 29.6. Kasper ja
Jasmin saivat kiireisen pikkuveljen, joka päätti syntyä
kotona.
Vesi on paras hellelääke
L E E N A TA K A L U O M A
»»Leena Takaluoma
»»Haukipudas
Haukiputaalaisessa Step
In -grillissä on helteistäkin helteisempää.
??Parasta olla katsomatta lämpömittaria, naurahtaa yrittäjä Hilkka Miettunen kebabin ääreltä.
Varras hehkuu punaisena
ja levittää lämpöään pitkälle ympäristöönsä. 050 443 3067 ja 0400 957 588.
Oulun Hautaustoimisto
Asemakatu 21, Oulu
(08) 311 2158 (24 h)
Iin Hautaustoimisto
Haminantie 1, Ii
(08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
VAUVOJA»
Fanny Mattila ja Antti Raita Kellosta saivat poikavauvan 30.6. Toisesta
päästä tiskiä myydään tasaiseen tahtiin pehmistötteröitä ja toisesta suolaista purtavaa. V. Helle väsyttää enempi kuin vaikkapa
kiireinen työpäivä.
Hellan takana on hellettä tietävät kesätyöntekijä Miika Udd ja yrittäjä Hilkka Miettunen haukiputaalaisesta Step in
grillistä.
Helleaikoina Miika Uddin toinen keino pitää itsensä työkunnossa on lepo.
??Kaikista pahin yhdistelmä on huono uni yhdistettynä helteeseen, tietää
nuori mies.
Saunaan Udd menee helteellä vain siinä tapauksessa, että lauteilta pääsee
myös uimaan.
Grillissä mennään luonnollisesti asiakkaiden tahtiin, ja helteellä tarvitaan
suolaista ruokaa. Muuten tekee mieli
vain löhöillä. Ehdoton suosikki on kesälläkin Takajarru-niminen
hampurilainen, jossa on
pihvin lisäksi kaksi siivua
kaiserwurstia sekä muna
ja juustoa.
+25°
+26°
Maanantai 14.7.
+21°
+22°
+21°
+22°
+19°
+22°
Töissä ei ole hellerajaa
Työsuojeluviranomaiset
toteavat, että töissä ei
ole hellerajaa. Paino
4640 g ja pituus 52 cm). Pienien ryyppyjen
ottaminen tasaiseen tahtiin on varmin konsti pitää itsensä työkunnossa.
Vesi lyö laudalta niin limsat, mehut kuin energiajuomatkin.
Miika Udd menee mielellään töiden jälkeen uimaan. Snellmanin historiallisen, tuolloin jo
lakkautetun Saima (Saimaa)
-lehden muistoksi.
Herra näki heidän ahdinkonsa ja kuuli heidän avunhuutonsa. Nestettä on hyvä nauttia 3?4
kertaa tunnissa.. Siunausta ei ole vielä toimitettu.
Rantapohja pahoittelee tapahtunutta.
Hautaustoimisto
Arvo Kova Oy
Oulussa ja Iissä
Yksilölliset
hautakivet Kovan
kiviveistämöltä!
Taidolla ja kokemuksella, elämän palvelua
surun kohdatessa.
Uudet hautakivet,
kaiverrukset ja
entisöinnit.
HANHELAN Sukuseuran
SUKUTAPAAMINEN
Haukiputaalla Onnelassa lauantaina 9.8.2014
klo 10.30-18.00.
Kutsu ja ohjelma www-sivuilla, ilmoittautuminen ennen
17.7. klo 10.02.
(3362 g ja 51 cm). heinäkuuta 2014 » N:o 53
PÄIVIEN VIRRASSA
Viikko 28
Aurinko nousee klo 2.58 ja
laskee klo 23.46.
Nimipäivät
Torstai: Saima, Saimi
Perjantai: Elli, Noora, Nelli,
Eleonoora
Lauantai: Hermanni,
Herkko, Herman
Sunnuntai: Joel, Ilari, Lari
Maanantai: Aliisa, Alisa
Päivän nimi
Saima on 1900-luvun suomalaisuuskauden nimi, jonka on synnyttänyt väkevä kansallisuushenki. Siksi tauotus ja työn järjestely on
tärkeää.
Kun lämpötila on yli 33
astetta, kevyissä ja keskiraskaissa töissä on vakiintunut käytäntö pitää
kymmenen minuutin tauko kerran tunnissa tai jaksottaa työ niin, että välil-
lä pääsee tekemään työtä
alle 28 asteeseen.
Taivasalla työskenteleviä opastetaan menemään tauolla varjoon ja
kuumassa työskenteleviä
tiloihin, joissa ilma kiertää tai on viileämpää.
Liikkuva ilma poistaa
ylimääräistä lämpöä ja
viilentää elimistöä.
Suorassa auringonpaisteessa ei ole hyvä olla sisälläkään, joten helteellä
kannattaa vetää verhoja ja
sälekaihtimia suojakseen.
Työsuojeluviranomaisten ohje nesteen nauttimisesta painottaa säännöllisyyttä. Hilkka
Miettunen arvioi, että vain
grillimakkaroiden myynti
laskee kesällä, koska ihmiset grillaavat kotonaankin
enemmän. Ensimmäinen Saimi kastettiin
vuonna 1852 J. Läpiveto tuo
hienoista liennytystä työoloihin.
Hilkka Miettusen ja kesätyöntekijä Miika Uddin
keino pysyä työkunnossa on yksinkertainen: Pitää olla koko ajan vesilasi
käsillä
pantit
5
Sunnuntai
Pakastetaikinat
69
pack
1
400 g (6,72 kg)
59
rasia
Pingviini
Vaniljakermajäätelö
1 litra
1
1 pkt halloumijuustoa
1 nippu rucola
1 l tuoreita mansikoita
1/2 kpl hunajameloni
1/2 kpl cantaloupemeloni
1 kpl avocado
1 rasia kirsikkatomaatteja
1/2 dl oliiviöljyä
1 kpl lime
3 rkl valkoviinietikkaa
49
pkt
2
69
pkt
Rainbow
Espanjan
esikeitetty
Maissi
450g 2 kpl/pkt (2,20 kg)
0
99
pkt
Avokadopussi
800 g (2,48 kg)
Ida Red
Omena
Rainbow Espanjan
Hunajameloni
0
99
1
89
0
89
pss
kg
Tuoretorin tuotteet voimassa 14.7. Kello 044 788 4944 . Ylikiiminki 044 788 5651
kg. heinäkuuta 2014 » N:o 53
innat
h
n
i
k
Nämä
ssa
voima
un!
u
p
p
o
uun l
k
ä
n
i
e
h
Enemmän kuin edullinen
Snellman
Grillikylki
n. 800 g
22
65
Hätälä
Norjan lohifile
vac.
8
90
pss
kg
95
kg
kg
Kesäsalaatti
DanSukker
Taloussokeri
Saarioinen
Suvisalaatti
1 kg
250 g (6,36 kg)
0
95
pss
X-tra
Virvoitusjuomat
1,5 l 4-pack (0,68 l)
sis. asti.
. 5
» Torstaina 10. Haukipudas 044 788 6175 . 900 g
6
99
Vaasan
Grillityynyt
280 g (5,89 kg)
1
Atria takuumurea
Naudan ulkofilee
n. Kiiminki 044 788 5620 . Ii 044 788 6182
Maanantaisin Actionliikuntaa järjestetään Värtön uimarannalla ja tiistaisin Pitkäkankaan koululla
Oulunsalossa.
Keskiviikkoisin Actionohjaajat ovat Länsituulen
koululla. Ohjaajat
toivovat nuorten löytävän iltapäivisin järjestettävät Action-liikuntatuokiot.
Action liikuttaa
nuoria heinäkuussa
Sadesäällä ohjaajat pysyvät päiväkodeissa
»»Satu Niskanen
»»Haukipudas
Länsituulen päiväkodin
liikuntasalissa käy vilske:
kymmenkunta lasta kokeilee temppurataa nuoriso-ohjaajien valvonnassa.
Salissa pelataan jalkapalloa, pyöritetään hulavannetta, ryömitään tunnelissa ja kiipeillään kiipeilyseinällä.
Meneillään on Kesä-Action -liikuntatuokio, jonka
järjestää Oulun kaupungin
sivistys- ja kulttuuripalvelut. Keskiviikkona 2. Meillä on pakettiautossa mukana kaikenlaisia peli- ja urheiluvälineitä, kuten vesipyssyjä, hyppynaruja, petankki ja amerikkalainen jalkapallo.
Action-liikunnan on tarkoitus olla rentoa ja iloista. heinäkuuta tarkoitus
oli järjestää iltapäivällä liikuntaa nuorille Länsituu-
len koulun pihalla, mutta
huonon sään takia ohjaajat
olivat koko päivän Länsituulen päiväkodilla liikuttamassa lapsia.
. Ilmoittautumiset Matti Hiltuselle puh. Matkan hinta 35?, sis. He ovat myös saaneet
ehdottaa paikkoja, joissa
liikuntaa järjestetään.
Ensimmäisellä viikolla kävijöitä Action-tapahtumissa oli parikymmentä
nuorta päivässä.
. matkan, lipun ja ruokailun. 040 5462 708.
Järj. Niemikylän Kyläyhdistys ry
Action-ohjaajat Liisa Turula ja Mika Koivuranta pelasivat polttopalloa Länsituulen päiväkodin lasten kanssa. Iissä. Mukaan
otetaan ensimmäiset kolmesataa ilmoittautunutta.
Maraton lähtee Iin Kisa-
tien urheilukentältä kello
14. Auto
kääntyi kaupan pihalle vasemmalle ja törmäsi vastakkaisesta suunnasta ajavan
mopon takaosaan.. Muita mahdollisia lajeja toimintapaikasta riippuen ovat beach volley, pesäpallo, koripallo ja sulkapallo.
Ohjaajat löytyvät liikuntapaikoilta puettuina Action-ohjaaja -liiveihin.
Oulu järjesti kesäistä Action-liikuntaa ensimmäisen kerran vuosi sitten.
Henkilöauto
törmäsi mopoon
»»Pateniemi
Henkilöautoilija törmäsi mopoilijaan Pateniemessä maanantai-iltana. Jos sataa, olemme aina
koko päivän lähipäiväkodilla, nuoriso-ohjaaja Liisa Turula kertoo.
Eri päivinä
eri paikoissa
Toimintaa järjestetään
30.6.?25.7. Liikuntapaikoilla on varusteet myös seuraaviin lajeihin: footbag, jalkapallo,
frisbeegolf, mölkky ja kroketti. Koetamme mainostaa
Facebookin kautta, jotta
nuoret löytäisivät tänne,
Turula kertoo.
Hän harmittelee sitä, että huono sää esti Actiontoiminnan järjestämisen
haukiputaalaisille nuoril-
Move Maraton juostaan taas
»»Rantapohja
»»Ii
Move Maraton juostaan
jälleen 19.7. välisenä aikana
maanantaista perjantaihin
kello 15?19 eri puolilla Oulua. Tarjolla kun olisi
monenlaista tekemistä ilmaiseksi.
. Torstaisin ohjaajat ovat aamupäivän Välikylän päiväkodilla ja ilta-
päivän Jäälin montuilla.
Perjantaisin Action liikuttaa Nallikarissa.
Vesisotaa ja
frisbeegolfia
Liisa Turulan Action-kollega, nuoriso-ohjaaja Mika
Koivuranta kertoo, että
nuoret ovat itse olleet mukana toiminnan suunnittelussa. Puolimaratonissa juostaan naisten ja miesten
sarjat, usea veteraanisarja sekä kuntosarja.
Varttimaratonissa juostaan naisten ja miesten
sarja sekä kuntosarja. Kun-
tosarjana on myös sauvakävelypuolimaraton, joka
lähtee kello 13.
Maratontapahtumassa
on mukana myös Kemin
laskuvarjokerho ry, joka tekee hyppynäytöksen yleisölle.
le ensimmäisenä keskiviikkona. 6
» Torstaina 10. heinäkuuta 2014 » N:o 53
S AT U N IS K A N E N
KAIKENKELIN KAIKKONEN
TEATTERIRETKI
Suomussalmelle su 27.7.
Lähtö Seolta klo 9. Action-ohjaajat leikittävät ja liikuttavat päiväkotien lapsia yleensä aamupäivisin.
Action-liikunta aloitettiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla
Samalla reitillä on järjestetty
myös Täydenkuun kävely.
. Ensi
kaudella Niemelä pelaa salibandya Kajaanin Papasissa.
jota vietetään keskustassa kello 10?14. Kilpailussa on eri lajeja, mutta niitä ei paljasteta
etukäteen.
Toripäivän yhteydessä
entisellä kunnantalolla pidetään Yli-Iin taidepiiri
Ryhmä-75:n taidenäyttely.
Lisäksi Yli-Iin Naseva jär-
jestää lauantaina nuorten
yleisurheilukilpailut urheilukentällä kello 14.
Sunnuntaina Pitäjäpäivät päättyvät Kesävieraiden kirkkopyhään.
Viime vuonna Pitäjäpäivät järjestettiin heinäkuun
alussa osana Oulun Päiviä,
mutta nyt Pitäjäpäivät ovat
taas perinteisellä paikallaan.
Pitäjäpäivät järjestää
Yli-Iin kuntalaisyhdistys
yhdessä seurakunnan sekä
paikallisten yhdistysten ja
yritysten kanssa. Keskiviikkona Eläkeliiton Yli-Iin osasto kokoontui Pärrälässä. Heitä ohjaamaan oli
saatu Yli-Iistä kotoisin
oleva naisten salibandyn
MM-hopeamitalisti Emmi Niemelä.
Tapahtuma aloitettiin
aamupäivällä Niemelän
vetämällä lämmittelyllä,
jota seurasivat tekniikkaharjoitukset.
. Pelin tiimellyksessä Aino Niemelä, Hugo Korkiakoski, Leonard Jääskeläinen ja Nanni Niemelä.
Emmi Niemelä toimi Vorellin sählypelien tuomarina. Paikalla on
torimyyjiä, kahvila ja peräkärrykirppis.
Torilla voi osallistua arvontoihin ja kisailuihin.
Myös eri yhdistykset esittäytyvät tapahtumassa, ja
vapaapalokunta esittelee
pelastuskalustoaan.
Raikko Tuominen muistuttaa, että torilla järjestetään kylien välinen kilpailu, jossa selviää, mikä YliIin kylistä on paras.
. Järjestelyt tehdään enimmäkseen
talkootyönä. Myös
perjantai-illan kävely rantareitillä kiinnostaa Tuomista.
Hän toteaa, että Pitäjäpäiviä voisi kehittää paljonkin, jos vain olisi resursseja. Vähän koetan
vinkkiä antaa, Niemelä
kertoi.
Nuorimmat sählynpelaajat olivat ekaluokkalaisia, vanhimmat olivat jo
yläkoulussa. Ruokahommia ei ole
tainnut koskaan vielä olla.
Jos joku tekisi isolla muurikalla ruokaa, niin varmaan
siellä tulisi käytyä.
Yli-iiläinen Salla Tuominen kertoo osallistu-
neensa melkein joka vuosi Pitäjäpäivien tapahtumiin.
. Joskus on kyllä käyty, mutta joskus on jäänyt
Salla Tuominen
väliinkin, Esko Kyrönniemi toteaa.
Liisa Kyrönniemi kertoo
nähneensä Pitäjäpäiviin
liittyviä mainoksia, mutta
hän ei ole tutustunut ohjelmistoon tarkemmin.
Pariskunta ei äkkiseltään keksi, mitä ohjelmaa
Pitäjäpäiviltä vielä puuttuisi.
. Leonard laski tehneensä kaksi maalia ja Hugo ?aika monta?.
Iltakävely
rantareitillä
Pitäjäpäivät alkoivat maanantaina Jamppa Tuominen
-illan merkeissä Kaisun Kahvilassa. Ei sitä osaa etukäteen
sanoa. 7
» Torstaina 10. Keskiviikkoiltana pidettiin myös
kesäillan sävelhartaus seurakuntatalossa.
Huomenna perjantaina
Pitäjäpäivillä on vuorossa
Kaikenikäiset liikkeelle rantareitille -tapahtuma, joka
alkaa kello 19. Siellähän on jo monenlaista, Liisa Kyrönniemi kiittelee.. Voi olla, että kuitenkin
tulee käytyä.
Parkkila kertoo käyneensä Pitäjäpäivien tapahtumissa aiemminkin
hetken mielijohteesta.
Tämän vuoden Pitäjäpäivien ohjelmistoon Parkkila ei ollut vielä tutustunut.
Mitä ohjelmaa tai tapahtumia hän kaipaisi Pitäjäpäiville?
. Opeteltiin syöttä-
S AT U N IS K A N E N
mään, laukomaan ja muuta sellaista. Aina kun olemme olleet paikkakunnalla, hän
muistelee.
Tänä vuonna Tuominen
aikoo käydä lauantain toritapahtumassa. Niemelä jakoi
pelaajat neljään eri joukkueeseen, joissa nuoremmat pelasivat keskenään
ja vanhemmat keskenään.
Yli-Iin kuntalaisyhdistys tarjosi puolenpäivän aikaan sählynpelaajille välipalaa: mehua, voileipiä ja
grillimakkaraa.
Tankkauksen lomassa
13-vuotias Hugo Korkiakoski ja 11-vuotias Leonard Jääskeläinen totesivat saaneensa Emmi
Niemelältä hyviä vinkke-
jä. Toivon, että torille tulee paljon myyjiä ja ihmiset lähtevät liikkeelle hyvällä mielellä.
Tannilalaiset Liisa ja Es-
Liisa ja Eero Kyrönniemi
ko Kyrönniemi ovat vielä epävarmoja siitä, osallistuvatko he Pitäjäpäiville tänä vuonna.
. Kuntalaisyhdistys tarjoaa tapahtumassa mehua, Tuominen
lupaa.
Viime vuonna Pitäjäpäivillä järjestettiin samantyyppinen liikuntatapahtuma, mutta eri kävelyreitillä.
Tuolloin osallistujia oli 50?
60. heinäkuuta 2014 » N:o 53
Pitäjäpäivät huipentuvat
toritapahtumaan
»»Satu Niskanen
»»Yli-Ii
Perinteiset Pitäjäpäivät
ovat alkaneet Yli-Iissä.
Tiistaina Vorellissa järjestettiin sählytapahtuma kouluikäisille lapsille ja nuorille osana Pitäjäpäiviä.
Paikalla oli yhteensä parikymmentä lasta ja nuorta. Raikko Tuominen toteaa, että ilman vapaaehtoisia ja yhteistyöryhmiä Pitäjäpäivien järjestäminen ei olisi mahdollista.
Pitäjäpäiville hetken mielijohteesta
»»Satu Niskanen
»»Yli-Ii
Rantapohjan gallupissa tiedusteltiin
tiistaina yli-iiläisiltä,
aikovatko he osallistua
Pitäjäpäivien viettoon.
Teemu Parkkila
Leuvalla asuva Teemu
Parkkila toteaa, ettei ole
suunnitellut menevänsä
Pitäjäpäiville.
. Jokainen saa kävellä omaan tahtiinsa. Talkoilla järjestettäessä voimavarat ovat kuitenkin rajalliset.
. Tuominen toivoo, että
yli-iiläiset lähtevät nytkin
liikkeelle runsain joukoin.
Kylät kisaavat
lauantaina
Lauantaina Pitäjäpäivät
huipentuvat Toripäivään,
Pitäjäpäivien sählyssä riitti vauhtia ja tiukkoja tilanteita. Yli-Iin kuntalaisyhdistyksen puheenjohtaja Raikko Tuominen
kertoo, että kävelyreitin pituus on viisi kilometriä
Lavalle nousevat
lisäksi Janne, Pietari ja
Valle kitaroineen.
Palkintoja on varattu niin nopeusonkikisaan
kuin arpajaisiin ja onnenpyörään.
Juhlaperinteeseen kuuluu myös martinniemeläinen lohisoppa ja Vuoden
Marttilaisen valinta.
Tapahtuman talkoilee
Martinniemen kyläyhdistys.. Tuuli Santavuori
(55) ja Sabrina ravasivat pienimpien lähdön voittoon.
Saara Korhonen 2.48,7
3. Metty?s Venla/ Sofie
Hepo-oja 2.51,7x
4. Mitra/ Fia Lindholm
2.47,2
2. kesäjuhlaa
»»Rantapohja
?
Martinniemen 30. 8
» Torstaina 10. Väliajalla järjestettiin hauskat lasten keppihevoslähdöt,
joissa riitti vauhtia ja
dramatiikkaakin.
Kiiminkien Hevosystävät
ry:n ja Juopulin kyläyhdistyksen järjestämissä kisoissa nautittiin aurinkoisesta säästä ja mukavasta
tunnelmasta.
Juopulin ravien
tulokset:
Lähtö 1. Pietu/ Julia Sipola
3.05,5x
6. kesäjuhlia vietetään Kurtinhaudan
kalasatamassa ensi sunnuntaina kello 12 alkaen.
Juhlapuheen pitää europarlamentaarikko Liisa
Jaakonsaari.
Entiset ja nykyiset kyläaktiivit keskustelevat lavalla martinniemeläisestä
elämänmenosta.Jutusteluun ovat lupautuneet Samuli Pohjamo, Irma Kiventerä ja Liisa Takalo.
Kaikille avoimessa ja
maksuttomassa tapahtumassa vierailee myös Pallomerimies.
Musiikkia tarjoilevat
Voitto Leppänen ja Duo
Picardo. Ponilähtö 800m
1. Klockas Elliot/ MeriSofia Jokilehto 2.23,2x
4. Ponilähtö yhdis-
tetty 800m
1. Leijonamielen Humupekka/ Aatu Rantanen
2.23,5
3. Mad Madame Mim/
Lasten keppihevoslähdössä oli vauhtia. Duottar Pihpor/ Sofia
Nutivaara 2.54,8
5. Baretto v.d. Emmeros Duette/ Anniina Hekkala 2.33,8
OULUNLAHTI
Jukolankuja 1-3
(08) 5542 987
Palvelemme Sinua:
ma-pe 9-18, la 9-14
Juopulin raveissa oli mukava ja leppoisa tunnelma. Brouwerij/
Piia Mäkelä 3.06,3
Lähtö 2. Pekka Perätalo sai raveissa kainaloonsa Leena Vimparin.
Martinniemessä vietetään
jo 30. heinäkuuta 2014 » N:o 53
SIISTI
KESÄPIHA
PAINEPESURI
RE98
Kevyt ja kompakti
!
TESTIVOITTAJA
PAINEPESURI
RE118
PAINEPESURI
RE128 Plus
Teleskooppikahvalla
Vakiona roottori- ja
viuhkasuuttimet
199,- 349,- 399,MSE140
Ketjunopeus 15m/s, QuickStop
Super-ketjujarru, liitäntäjohto 4m
MS170 D MOOTTORISAHA
30,1 cm3, kätevä ja luotettava perusmalli
199,-
199,TRIMMERI
FS38 27,2 cm3,
polttomoottoritrimmeri
varustettuna kytkimellä
199,TUIRA
Valtatie 49
(08) 5542 983
Palvelemme Sinua:
ma-pe 9-18, la 9-14
PUHALLIN
BG 56-D
299,-
Erinomainen
teho-paino-suhde
REPPUPUHALLIN
BR 500 Hiiren hiljainen
529,-
www.jussinpyora.fi
Juopulilla rava
»»Ylikiiminki
»»Pirjo Holappa
Perinteiset
Tervastiima-viikon
ravit kisattiin
Juopulilla lauantaina. Tervasraveissa oli
kaikkiaan yhdeksän
lähtöä. Kumpulan Edward/
Marjukka
Karjalainen
2.21,9x
2
heinäkuuta 2014 » N:o 53
S U V I -T U U L I A H O L A P PA
attiin
Lähtö 3. 9
» Torstaina 10. Joe?s Moody Blues/
Maria Kurttila 21,7x
HLL Honey Aria
Lähtö 9. Kierikissä esillä ovat
kuivapastellityöt teemasta lapsi ja musiikki.
Tuukka Murokkeen työala on käytettävyys. Presentation/ Kari
Kuusiniva 30,7
2. Lämminveriset
monté tasoitusajo 1600m
1. Muita
syventymisen alueita ovat
go ja grafiikka tekniikoineen. Vianotar/ Piia Mäkelä 51,2x
Lähtö 7. Lämminveriset
tasoitusajo 1600m
1. Lämminveriset
tasoitusajo 1600m
1. Hän yhdistää
töissään akryylimaalausta
ja tekstiilikäsityötä. Liippali/ Kalevi Hämäläinen 37,1
3. Heinäkuun piiri 2014
-näyttelyn tekijöitä yhdistävät yli-iiläiset juuret ja
jokavuotiset paluut iijokiseen kesään.
Heinäkuun piirin aikaisemmat näyttelyt vaihtuvin kokoonpanoin ovat olleet esillä Kierikissä vuosina 2009 ja 2011.
Tämän kesän taiteilijat
ovat kuvataiteen tohtori
Henna Asikainen Newcastlesta, yhteisötaiteilija Terhi Asikainen Helsingistä, taiteilija Salme
Hökkä Torniosta, taiteilija Terttu Hökkä-Karlsson Torniosta, taiteilija,
filosofian maisteri Tuukka Muroke Turusta ja lasitaiteilija, arkkitehti Veijo
Muroke Helsingistä.
Henna Asikainen valmistui kuvataiteen tohtoriksi Northumbrian yli-
opistosta vuonna 2004.
Teoksissaan hän tarkastelee luontoa ja luontoon
liittyviä aihealueita grafiikan, videon ja installaation keinoin. Stone Capes Fern/
23,7x
4. Tytön Kiri/ Alpo Lohilahti 34,1
2. Suivin Tähti/ Kalevi
Hämäläinen 33,5
3. Tämän näyttelyn grafiikan teokset Icarus
and other fallen angels 1?3
käsittelevät luontoa Ikaros-myytin kautta.
Terhi Asikainen valmistui Strathclyden yliopistosta Glasgow?sta vuonna
2004 yhteisötaiteilijaksi ja sittemmin Suomessa taidetoiminnan erityis-
opettajaksi. Suomenhevoset
tasoituajo 1600m
1. Kierikissä Murokkeelta on esillä värillistä
grafiikkaa, ja aiheet ovat
kotipiiristä.
Veijo Muroke on Suomen
Lasitaiteilijat Lasitan perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja. Leiman Muisto/ Kari
Kuusiniva 51,3
2. Hänen
lasimaalauksiaan on YliIin kirkossa, Jäälin seurakuntakodissa ja Ylioppilastutkintolautakunnassa Helsingissä. Suomenhevoset
tasoitusajo 1600m
1. Kira Donna/ Tiina
Kokkonen 26,6x
Lähtö 8. Näyttelyssä ovat esillä hänen
uusimmat tilkkumaalauksensa valoista, varjoista ja
väreistä.
Salme Hökkä maalaa
asetelmia hiljaisuudesta guassi- ja pastellitekniikoilla. Kierikissä
ovat esillä lasimaalaukset
Lampisuon kurjet 1-3. Nyt esillä olevat
työt ovat kuivapastelliliitutöitä.
Terttu Hökkä-Karlsson
kuvaa taidetekstiili- ja kuivapastellitöissään tuntei-
ta ja luo henkilöhahmoja.
Hän on vuodesta 2006 ottanut osaa yhteisnäyttelyihin ja pitänyt omia näyttelyitä. Suomenhevoset
Tervasraveissa kisattiin kaksi lasten keppihevoslähtöä, jossa riitti säpinää ja jännitettävää. Topali/ Kirsi Honkala 50,2x
Pienimmät keppihevostelijat palkintojen jaossa Kiiminkien Hevosystävien Sanna Marttila-Tornion (oik.) ja Kaisa
Valkolan kanssa.
KULTTUURI»
Kuuden taiteilijan töitä Kierikissä
»»Rantapohja
»»Yli-Ii
Kierikkikeskuksessa YliIissä on heinäkuussa esillä kuuden taiteilijan töitä. Zell Quattro/ Jouni
Kukkohovi 22,8
3. Remembrance Wilson/ Ari Vimpari 35,1x
Lähtö 4. Lämminveriset
tasoitusajo 1600m
1. Tässä isommat kisaajat
vauhdissa.
tasoitusajo 1600m
1. Homefir?s Emerald/
Jouni Kukkohovi 35,1x
3. Pohjalaisen suon kauneus on
aina kiehtonut taiteilijaa.
Näyttely on auki Kierikkikeskuksessa elokuun 4.
päivään asti maanantaista lauantaihin kello 10?17.. Stand Of Pine/ Kaarina Männikkö 25,9x
2. Mr Reinhold/ Reino
Knuutinen 26,0
Lähtö 6. Sipin Onni/ Ari Vimpari 51,1
Lähtö 5. Golda Jackal/ Piia Mä-
Reino Knuutinen ja Mr Reinhold valmistautuvat lämminveristen 1600 metrin tasoitusajoon, jossa jäivät niukasti toiseksi Kaarina Männikön ohjastaman Stand of Pinen jälkeen.
kelä 20,4
2. Ilon Pirske/ Sami Sipola 35,7
2
Kentälle on levitetty
nuotta kuivumaan. Iin kunnan kunnallistekniikan päällikkö Pekka Paaso kertoo,
että venelaiturit ovat uudistuksen alla. Ne palvelevat
varmasti 20?30 vuotta, Paaso arvioi.
Satamassa on noin sata venepaikkaa.
. Vatunginnokasta löytyy verkkaista, merellistä
elämää elävä satama.
Satamaan on satsattu erityisesti tänä kesänä. 10
» Torstaina 10. Bensiiniä ei tule olemaan tarjolla.
. Vanhat ponttoonit pois
ja uusia tilalle. Bensiiniä varten kunnan pitäisi hommata Vatunkiin siirtopumppu,
mutta kustannus on tarpeeseen nähden kohtuuton.
Satama tuoksuu mukavasti
kalalta. Viimeiset asennukset toteutettiin juhannusviikolla.
. heinäkuuta 2014 » N:o 53
Vatunki elä
»»Juha Virranniemi
»»Kuivaniemi
Mukavasti keinutteleva Pohjoisrannantie ohjaa kulkijan Kuivaniemen kirkonkylän kupeesta Vatungin satamaan. Satama ei ole läheskään
täynnä, Paaso vinkkaa kiinnostuneille.
Monipuoliset palvelut
veneilijöille
Huviveneilijät tekevät Vatungin kesän. Kahvilassa on
uudet yrittäjät, ja he myös välittävät veneilijöille kunnan
mahdollistamia palvelui-
ta. Säiliöautot voivat toimittaa polttoainetta vain vapaapudotuksena. Satama-. Käytössä on esimerkiksi
huoltorakennus saunoineen,
suihkuineen ja ruokailutiloineen.
Paason mukaan satamasta
myydään veneilijöille dieselpolttoainetta
heinäkuuta 2014 » N:o 53
JUHA VIRR ANNIEMI
ää merestä
altaassa on pyöreä häkki kasvatuskaloille. Joitakin
lupaprosesseja on käynnissä,
mutta tämänhetkinen fyysinen toiminta liittyy voimaloiden huoltoon.
Vatungin satama on paikka, jossa on jotain vanhaa,
jotain uutta, jotain lainattua
ja varmuudella jotain sinistä. Satamassa toimii myös esimerkiksi
yksityinen Vatungin kalatuote, jolla on kalanjalostustoimintaa. Suuret, kotikutoisen näköiset betoniankkurit kertovat siitä, kuinka
kovaa työtä ammattikalastajat tekevät.
Hyvät, pahat
hylkeet
Jos satamassa vieraileva kesälomalainen näkee vilahduksen hylkeestä, on se valokuvan paikka. 11
» Torstaina 10. Iin kunnan vaakunassa oleva hylje on siis kovin kaksijakoinen hahmo.
Pekka Paason mukaan satamassa on kunnan hallinnoima, EU-hyväksytty kalanperkauspaikka. Paikka on ehdottomasti
näkemisen arvoinen.. Kalastaja taas
näkee pelkkää punaista.
Kotitarve- ja ammattikalastaminen on vähentynyt
voimakkaasti, ja osasyynä
siihen pidetään hylkeiden
määrän kasvua. Paaso tietää ainakin kaksi toimijaa, joilla on
merellä Kuivaniemen edustalla kaloja säkeissä kasvamassa.
Tuulivoimalat ovat näky-
vä osa satamakokonaisuutta.
Pelkästään Vatunginnokassa
myllyjä on puolenkymmentä.
Merelle katsova löytää niitä
paljon lisää.
Pekka Paaso sanoo, että
tiettävästi merialueelle ei ole
tulossa lisää myllyjä
Hanna
Soronen 8.18, 5. Leke,
Kurkela, Paason Pekka ja takavuosien hiihtoguru Häyrynen suunnittelivat parkeista baanalle lisätörmää.
Taavi alaistensa Arin ja
Tiiron Matin kera muisti
hoidella pari huomionosoitusta ennen starttia. Juhani Pakkanen 36.29, 10.
Arja Pakkanen 36.53.
TÄMITÄHÄ?
NETTIGALLUPPI
Pelkäätkö, että halla
on vienyt hillasadon?
Kyllä
49%
En
51%
KUVA LUKIJALTA»
Hillasato
jännittää
Laukkuja, patalappuja, taidelasia ja arvoposliinia. Osa käsitöistä on täysin uusia ja osa
vanhaa.
Kauppiaita itseään pitää
liikkeellä sekä keräilyharrastus- että halu kierrättää käyttökelpoista. Juuso Jussila 17.56, 5. Kyösti
Kujala 18.45, ?9. Onnittelufaksi lähti Obamalle
USA:n kansallispäivän johdosta, seuraahan mies Illinjuoksuja netistä Honolulun kesämökillään lomapäivinä. Juha Paaso-Rantala 23.45, 27.
Matti Järvenpää 23.57, 28.
Tapio Manninen 26.25, 29.
Anne Kenttä 28.11, 30. Aki
Korhonen 22.54, ?23. Muun muassa tätä kauppaavan kesäkirppiksen Iihin perustaneet Helena Kanervo ja Anni Jurvakainen.
Kesäkirppis
avasi luukkunsa
»»Leena Takaluoma
»»Ii
Hui, kyy!
»»Yli-Ii
Verneri Karvosella (oik.),
Niko Ruonakankaalla ja
Ville-Elmeri Karvosella oli yllätyksellinen uinti-
ja kalareissu Kierikin rannassa. Sauli Taskila 18.35, 7. Kyllä
siinä kirkonpenkin kausikorttilaisten silmä silti lepäsi. Ikään kuin silikonittomia ja rupsahtaneita luomuversioita. Antti Meriläinen 20.05, 15. Rasmus Kangas 22.13, 22. Maria Virpi 19.26, 12. Toni Järvenpää 17.38, 4. Eelis Kujala 8.51, 8.
Hilla Mäenpää 9.18, 9. Kaksoisvoiton Koillis-Ouluun varmisti monipuolinen soutu-urheilija Pauli Turtinen. Eero
Kurttila 33.18.
Kakkonen
1. TeL E E N A TA K A L U O M A
ro Ahola 21.40, 20. Dzei-Dzei alitti odotetusti uuden minuuttiluvun.
Päkkikankaan valmentajavelho Nööti myhäili kirkonpenkin liepeillä tyytyväisenä, kun kylän reippaat
pojat Kukkula ja Taskila karauttivat pisteille Illin mopopojan Välipakan tiukasti ahdistellessa. Ulompaa tulleet
kummastelivat, mutta taiteellisesti sivistynyt iiläiskansa tunnisti parkkiröykkiöt ympäristötaiteeksi, joka syystä tai toisesta oli lipsahtanut Koskiniemestä Illiin.
Kasojen pyöreät figuurit
mukailivat läheisten Pamela-kukkuloiden muotoja ollen kuitenkin loivempia ja
matalampia. Jouni
Välipakka 18.36, 8. Tekstiilien päälle
ymmärtävä Jaana ihastui
ikihyvästi 50-luvulta olevaan retronumerolappuun.
Huolta aiheutti isä-Eeron
saaminen maaliin ennen pimiää. Nuori väki napsi nätisti kiiminkiläisiä ja vei ystävällisesti
Taaville ongensyötiksi. Tapio Virpi
19.53, 13. Katariina Pyörälä 23.31, 25. Kasat kastettiin oitis
taideparkiksi.
Vode oli saapunut koko
perikuntansa voimin. Ville Jussila 16.29, 2.
Pauli Turtinen 16.43, 3. Juha yllätti direktoraatin alittamalla luvatun
ajan puolellatoista minuutilla vetäen samalla Matsonin kesän tavoitteeseen.
Kakkosella nähtiin uusi
tähti. Tuukka
Simonen 20.07, 16. Vai onko mukavampi olla töissä, kun
on lämmitä.
Käy vastaamassa osoitteessa www.rantapohja.fi. Kolmas stadin kundi Järvenpään urheilijasuvun nuori vesa Toni Puttaalta vei
pronssin maalaisten nokan
eestä. Merkille pantavaa oli Eeliksen hieno ennätys ja ysin alitus.
Vitonen
1. Adran Al-nasary 23.43, 26. Aiemmin ei vedessä ole kyitä näkynyt.
Kuvan nappasi Saara
Karvonen.
Iin keskustaajaman ja Olhavan kylän välillä aikanaan toimineen grillin luukut ovat taas auki.
Tosin syötävää entisestä
Vuornoskukosta tai kanakioskista on turha hakea.
Kioski elää uutta elämää
kesäkirppiksenä. Jorma
Puurunen 22.02, 21. Heikki Tiiro 19.24, 11. Reijo
Kangas 23.07, 24. Meriläisten
peräkanan sekoittivat hienon ajan tykittänyt juniori
Tuukka ja Tempärinjärven
kasvatti Miikka.
Ukkolan Aili oli paimentanut autolastillisen perikuntaa reippaan ulkoilun
pariin. Lukija ostaisi mielellään hillansa,
jos jollakin olisi myydä.
Yksi vastaajista ei perusta hillasta lainkaan.
Siemenet ovat kovia.
Mansikka on paljon parempi marja.
Haittaako
kuumuus?
Seuraavaksi kysymme,
haittaako kuumuus jo
työntekoa. Jaana Kurttila 33.18, 33. Samuli Ukkonen 7.15,
2. Yhtä
mukavaa on myös viettää
kesää ja tavata nelostieltä pistäytyviä asiakkaita.
Kysyimme viimeksi nettikysymyksessämme,
pelkäävätkö lukijat hallan vieneen tämänvuotisen hillasadon. Virveliin tarttui kyykäärme. Samuli Ukkonen otti
kultaa jättäen paikkakuntalaiset yli suoran mitalla.
Illin nuorukainen Perttu
Ahola nappasi hopean ennen Vasikkasaaren lupausta Niklasta. Kauppaa pienessä kesäkaupassa tekevät ystävykset He-
lena Kanervo ja Anni
Jurvakainen.
Puodistaan Helena Kanervo ja Anni Jurvakainen
ovat halunneet tehdä siistin ja laadukkaan kirpputorin. Illinjuoksujen suojelijalle Kanervan Ikelle läh-
ti onnittelutekstari uudesta Etyj:n virasta.
Runsaslukuisan juoksijajoukon etta oli tutusti Jakkukylän kaupunginosan
Ville Jussila. Tarjolla on kaikenlaista kaapeista löytynyttä ja vuosien varrella kertynyttä, ehyttä ja laadukasta tavaraa, jolle ei vain
ole enää käyttöä itsellä.
Pitovaatteita tältä kirpparilta on turha hakea.
Sen sijaan tarjolla on käyttötavaraa, koriste-esineitä ja erilaisia käsitöitä
pannu-lapusta pitsityynyliinoihin. Kalakisa kutsui maestroa jälleen pyhänä. Antton Mäenpää 8.30, ?6. Jari Meriläinen 20.41, 18.
Elisa Harju 21.27, 19. Vastauksia tuli tasaisesti puolesta ja vastaan. 12
» Torstaina 10. Niklas Mäenpää 8.14, 4. Pekka Kukkula 18.14, 6. Jaakko Meriläinen 20.03, 14. Kylänmies
Hiltula jänisteli hevosmiesHeikin onnistuneesti kesän
enkkariin ennen Virpin pariskuntaa, josta emäntä
näytti kaapin paikan, kuten usein käy. Aaro Ahola
8.39, 7. Arto Hiltula 19.23, 10. Anniina Hietaharju 28.51, 31.
Siiri Harju 29.08, 32. heinäkuuta 2014 » N:o 53
URHEILU»
Ville Jussila jälleen Illin etta
»»Rantapohja
»»Ii
Outo näky odotti Illin stadionille saapunutta perjantaillista juoksujuhlaväkeä.
Stadionin keskelle oli kipattu kuormakaupalla puun
parkkeja. Miikka Häyrynen 20.27, 17. Eräs lukija arvioi, että jos halla ei
vienyt, niin kuivuus ainakin vei.
Toinen lukija kertoo
hillanpoiminnan olevan liian raskasta, ja
matkat hilla-apajillekin
ovat pitkät. Perttu Ahola 7.58, 3. Mauritz Kuusikon taidetta ymmärtämätön hauva olisi mieluusti telminyt kasassa
Kattoremontit
. 040 541 7148 ilt.
Paikallinen ilmoituskanavasi
Rantapohja.
Jätä pikkuilmoitus
www.rantapohja.fi. ostokortti. 25 kiekkoa. Jukolantie 10
. 040 548 0268.
Seuratoimintaa
n Iin martat Lähtö Suomussalmelle torilta ti 15.7. BINGO klo 19 alkaen (Huom päivä
ja aika!), päävoittona 300. seurakunnan
majalla klo 12.00 alkaen. heinäkuuta 2014 » N:o 53
Työsuorituksia
Ravintolat
Tilaa täytekakut ja
muut leivonnaiset arkeen
ja juhlaan!
Pauliina Penttilä
Puh. Oulun kesäteatteriin
lähdemme katsomaan ?Tankki
täyteen. 020 743 0982
. Ohjelmaa kaiken ikäisille. mökki, sis.
vesi+sähköliitt. esitystä, 17.7. klo 17.30
Iin torilta
Huveja
Halutaan ostaa
Nuorittan Ns:n talolla (Nuorittantie 76) la 12.7. Ulkopuolisille 6?. Puh. 020 743 0980
. 050 917 2618.
ENTISÖINTITYÖ
KAUPPILA KY
Entisöinnit, verhoilut.
Martinniemi.
Puh. klo
14 alkaen. välisen ajan. 020 743 0983
Myytävänä
Iin Metsästysyhdistys
Kiekon ammuntaa
perjantaisin, klo 18:00-21:00, 11.7.-8.8. 045 130 1907
www.sanerall.fi
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
JO YLI
TERVETULOA!
Ma?To 8.30?17.00, Pe 8.30?18.00
La Jukolantie 9.00?15.00
. Hinnat:
Jäsenille 4. Tontilla purkukunt. Ratakatu 8
. Ovet & ikkunat
Varaa aika ilmaiseen
kodin kartoituskäyntiin:
www.Sahkotyotoulu.fi
Sähkösuunnittelu ja -asennus
Projera Oy
0400 978 550
Muista kotitalousvähennys!
Puh. 0400 253 358.
Romu-Ukko Oy
Kutsu väki viihteelle!
Ilmoita Rantapohjassa.
Ilmoituksia
. Lämmöneristykset
. Koskitie 25
30V.
. 045 631 1612.
Tontti Iin kesk. Ohjelmassa onkikilpailut ja muuta
mukavaa. Ulkoverhoukset
. 020 743 0981
. Mäkelininkatu 33
. 13
» Torstaina 10. 1348
m2. klo 9.00.
n Eläkeliiton
Iin yhdistys
Jäsenten yhteistä
Hermannin päivää vietetään taas,
lauantaina 12.7. Kaikki lämpimästi tervetulleita!
ROMUAUTOT SEKÄ
MUUT METALLIROMUT
Nouto ja käteismaksu!
Puh. Jos kysyttävää soita
puh. Arvonta, jonka
voittona polkupyörä. Bingon jälkeen
laitetaan jalalla koreasti Martti Runtin orkesterin tahtiin, pääsylippu 10?
Sivustolle
on kerätty todistusaineistoa ihmiskunnan heikoimmista ja kummallisimmista
taidonnäytteistä, huonosti
täytetyistä eläimistä.
Tämän qr-koodin takaa
löydät hassusti täytettyjä
eläinpoloja sekä sivuston
oman meemigeneraattorin.
88
Rantsikka on nuorten areena. Transformers - tuhon aikakausi (2D)
, 6. Miljoona tapaa
kuolla lännessä.
WITZI WITZI!»
Kaksi hölmöläistä seisoi
järven vastakkaisilla rannoilla.
- Hei, miten minä pääsen
toiselle puolelle, huusi toinen.
- Sinähän olet jo toisella
puolella, vastasi toinen.
Jasper Österlundilla on lapsipäärooli Oulun kaupunginteatterissa esitettävään Housut pois -näytelmässä.
- Äiti, en halua mennä tänään kouluun.
- Täytyyhän sinun mennä.
- Enkä mene, ne kiusaavat ja
haukkuvat rumilla nimillä.
- Kuulepas nyt, sinä olet ollut opettajana jo 20 vuotta.
Jasper toteaa.
Housut pois -näytelmän
myötä Jasper on saanut uusia tuttavuuksia teatterilta.
. Olen nähnyt Housut
pois -näytelmän sekä elokuvana että teatterissa. Janna?Janna, 6. Uskon, että Jasper selviää rankasta
harjoittelusta hyvin, Päivi
naurahtaa.
Nelli Partanen (8 lk.),
Ella Ylitalo (7 lk.), Kaisa
Jokikokko (7 lk.) ja Laura
Oikarinen(7 lk.)
Juttu on tehty Ylikiimingin
koulun ja Ylikiimingin
koulun kotikoulutoimikunnan kanssa yhteistyönä
toteutetun toimintapäivän
toimittajarastilla.
LINKKIVINKKI»
5/11/14
Sinnepäin ainakin
Mistä tietää olevansa ylipainoinen?
Uimasta rannalle palatessaan Greenpeacen miehet
heittävät takaisin veteen
ja huutavat ?Pelastakaa valaat!?.
Äidinkielen opettaja kysyy
oppilailtaan:
- Mikä aikamuoto on kysymyksessä, jos sanon ?minä
olen kaunis??
- Mennyt! Jaska huutaa takapenkiltä.
Ylikiiminkiläinen kohta
14-vuotias Jasper Österlund haki viime keväänä
lapsipäärooliin Oulun kaupunginteatterissa esitettävään Housut pois -näytelmään, kun hänen silloinen
luokanopettajansa Päivi
Lapinlampi sai kaikkien
muiden Oulun kaupungin
opettajien tavoin viestin teatterilta. Edge of Tomorrow 3D, 10. Näin koulutat lohikäärmeesi 2 - 3D (orig), 4.
Näin koulutat lohikäärmeesi 2 (2D) (dub) , 5. heinäkuuta 2014 » N:o 53
Housut pois -näyttelijä
Jasper Österlund
haaveilee näyttelijäkorkeakoulusta
TOP 10»
L AUR A OIK ARINEN
ALBUMIT
1. Lomapainajainen, 9. Pepe Willberg ?Pepe & Saimaa, 7. Koulussa hänen lempiaineensa on
historia.
Opettaja on ylpeä
oppilaastaan
Jasperin entinen luokanopettaja Päivi Lapinlampi on ylpeä entisestä oppilaastaan.
. Näyttelijät ovat kaikki hienoja ja auttavaisia persoonia, joskus aikuisetkin
näyttelijät tipahtavat ikäiseni tasolle, Jasper naurahtaa.
Jasper Österlund ei tällä hetkellä harrasta mitään
muuta näyttelemisen ohella. 14
» Torstaina 10. Kerroin ilmoituksesta
kaikille oppilailleni ja ha-
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
lukkaat veivät ilmoituksen
kotiin. Vinkkasin Jasperille roolista, koska uskoin
Jasperin mahdollisuuksiin,
kun hän osoitti esiintymislahjakkuutensa muun muassa koulun äidinkielen
tunneilla, Päivi tarkentaa
hymyillen.
Päivi kertoo olevansa
erittäin ylpeä Jasperista
ja monista muista menestyneistä entisistä oppilaistaan.
. Olemme kaikki näyttelijät hyvissä väleissä keskenään. Ed Sheeran?X, 2. Olen tyytyväinen siihen, että saan neuvoja ammattilaisilta, Jasper kertoo.
Yleensä Jasperia ei tunnisteta kaupungilla, mutta
kehuja on tullut heti näytöksen jälkeen teatterilla.
Jasper on aikeissa mennä
lukioon peruskoulun jälkeen.
. mutta näitä harjoitustöitä ei olisi kannattanut
esitellä kenellekään.
Badlystuffedanimals.comista löytyy varsinainen
hirviögalleria. Tavoitteena on päästä
näyttelijäkorkeakouluun.
Sen jälkeen pitää katsoa,
mitä tekee, seitsemännen
luokan juuri suorittanut
OHIO EI OLLUT VIRALLISESTI OSA YHDYSVALTOJA
ENNEN VUOTTA 1953,
KOSKA SE EI TOIMITTANUT
PERUSKIRJAA LIITTYESSÄÄN UNIONIIN VUONNA
1803.
JOPA 100.000
IHMISTÄ POLTETTIIN NOITINA
EUROOPASSA VUOSIEN 1500 - 1750
VÄLILLÄ,
BERINGINMERELLÄ KALASTAJAT PYYTIVÄT TAMMIKUUSSA 2014 - LAVENTELIN
JA 20 % HEISTÄ
VÄRISEN PUNAKUNINGASRAVUNOLI MIEHIÄ!
USKOKAA TAI ÄLKÄÄ!
?PUNAHILKAN. Koulussa keskiarvo on
vähän laskenut, mutta Jasper ei pidä näyttelemistä
syyllisenä siihen. Linkin
Park?The Hunting Party.
ELOKUVAT
1. Jasperin mielestä on todella hienoa olla
mukana isossa projektissa
mahtavalla porukalla.
. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Viestihän tuli sähköpostiin kaikille Oulun
Kaupungin opettajille, kun
teatteri haki lapsinäyttelijää. Transformers - tuhon aikakausi 3D, 2.Näin koulutat lohikäärmeesi 2 - 3D
(dub) , 3. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Lana Del Rey?Ultraviolence, 8. Viime kesänä Jasper sai tietää saaneensa roolin kyseiseen näytelmään.
Jasperia on pienestä asti kiinnostanut näytelmät
ja esitykset. Uusia alkuja, 8. Vesku Jokinen & Sundin Pojat?Lomalla, 9. Robin?Boombox, 5. ALKUPERÄISVERSIOSSA
TYTÖN SYÖ SUSI!
KUTEN NIMESTÄ VOI PÄÄTELLÄ, NIIN
NE OVAT YLEENSÄ PUNAISIA!
LASSI JA LEEVI»
Kukaan ei ole seppä syntyissään ja harjoitus tekee mestarin... Maleficent - Pahatar 3D,
7. Kaija
Koo?Kuka Sen Opettaa, 3.
Eri esittäjiä?The Voice Kesähitti 2014, 4. Mastodon?Once More
?round The Sun, 10. Olen
erittäin tyytyväinen Jasperin suoritukseen
puh.0400 541
319 tai www.iinseurakunta.fi.
Ilmoittautuessasi kerro kummilasten ikä, puhelinnumerosi ja
ruoka-aine allergiat. Sitovat ilmoittautumiset ja ruokavaliot alkaen
16.6. klo 18.30 ry:llä,
puhujina: Alpo Hyry ja Kyösti Hyry.
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä puh.
08 3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: Su 13.7. Ilm.
17.8. Leirille
otetaan 20 leiriläistä ilmoittautumisjärjestyksessä. Lähtö Iin seurakuntatalolta
klo 10 , paluu takaisin klo 14.
Konfirmaatiomessu su 13.7.
klo 10 kirkossa, toimittaa Pertti
Lahtinen, kanttorina Leo Rahko.
Yli-Iin leiririppikouluryhmä.
Eläkeläisten kesäkerho ti 15.7.
klo 12 seurakuntatalolla.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11
p.040 7033690.
Yli-Iin seurakuntapiirin virasto
on suljettu 30.6.-27.7. Leirille voivat ilmoittautua 15-25 -vuotiaat omatoimiset
kehitysvammaiset nuoret Oulun
ev. Tilaisuuteen on vapaa
pääsy, ohjelma 3?.
Vanhemman väen leiri 12.-15.8.
Isoniemen leirikeskuksessa. Yhteisöllisyyttä ei ole
se, että satatuhatta ihmistä
asuu nimellisesti keskiössä
ja vain harva tuntee toisensa, kiteytti Saarela meneillään olevan yhteiskunnallisen muutoksen.
Juhlassa jaettiin ansio- ja
tunnustusmerkkejä seuran
toiminnassa mukana olleille henkilöille.
Hopeisen ansiomerkin
lehvillä sai seuran puheenjohtaja Hannu Iisakka.
Hopeisen tunnusmerkki
myönnettiin Saila Iisakkalle ja Eero Huttulalle.
Kuparisen tunnusmerkin
lehvillä saivat Anne Kauppila ja Anu Uusitalo. Ilm. seurakuntayhtymän alueelta. puh: 0400 541 319 tai
www.iinseurakunta.fi , 8.8. kirkkoherra Juha Tahkokorpi 1.-13.7.
Kiimingin kirkko on tiekirkkona
avoinna ma-pe 23.6. Päiväkerhoihin ilmoittautuminen ensisijaisesti netissä seurakunnan
kotisivujen kautta, osoitteessa
www.iinseurakunta.fi. 040-5281 813.
Ylikiimingin seurakuntapiirin
toimipiste Harjutie 5, puh.
(08) 8177 008. heinäkuuta 2014 » N:o 53
HARTAUS»
Kirkollisia tietoja
Niklas Aleksi Hansen, Enni Ilona
Holappa.
Kuollut: Anna Liisa Similä 87,
Jouni Erkki Ylönen 58.
HAUKIPUDAS
Jumalanpalvelukset
Sanajumalanpalvelus su 13.7.
klo 10 kirkossa, toimittaa Jaakko
Kaltakari, kanttorina Else Sassi.
Kesäasukkaiden ja lomalaisten
kirkkopyhä. Toimittaa Miia
Seppänen, avustaa Aulikki RintaSäntti, kanttorina Sari Wallin.
DIAKONIA
Diakoniatyön taloudellisten asioiden seuraava ajanvaraus on ma
14.7. - 8.8. Ilmoittautumissivusto aukeaa pe 1.8.
klo 8. ( Kol.
1:15-16 )
Ihmiskunta on maailmanlaajuisesti havahtunut huolehtimaan luomakunnasta. Ohjelmassa yhteislaulua,
hartaus, kahvitarjoilu ja makkaranpaistoa. Päiväkerhoon
voivat ilmoittautua 3-5 vuotiaat
lapset. mennessä diakoniatoimistoon ma klo 9-11 Puh.
044 7310 232. klo 18 ry:llä
Kastettu: Henriikka Mari Savilaakso, Tuukka Pentti Ilmari
Huttunen, Noel Jarmo Armas
Kestilä, Uljas Pekka Janinpoika
Saarenpää, Minna Elisa Wiman,
Emilia Orvokki Jussinpekka,
II
Messu, leiririppikoulu konfirmaatio Su 13.7.2014 klo
10:00 Iin kirkko
Toimittaa Tapani Ruotsalainen,
kanttorina Salla Kujala. sekä lisätietoja puhelimitse
diakoniatyöntekijä Erja Haho
0400-775164 (ei tekstiviestillä)
11.7. Tehtävämme on viljellä ja varjella
luomakuntaa ja toimia tuhon voimia vastaan.
Sunnuntain evankeliumi kertoo Sanasta, joka
oli alussa Jumalan luona.
Sana tarkoittaa Kristusta. Leirille
otetaan 20 leiriläistä ilmoittautumisjärjestyksessä. Lähtö
Iin seurakuntatalolta klo 10.00,
paluu takaisin klo 14.00.
Retkipäivän aikana on mukavaa kummien ja kummilasten
yhteistä puuhaa ja seikkailua,
paistamme makkaraa ja syömme retkieväät. klo19.
LAPSET JA PERHEET
Lasten toiminta on jäänyt kesätauolle. diakoniatyöntekijään Sari Lukkaan
p. Tule leirille kehittämään
ja miettimään uutta toimintaa.
Leirin hinta 15 ?. Myös
vuoden 2014 aikana 3 vuotta
täyttävät lapset voivat ilmoittautua päiväkerhoon.
Kummilasten ja kummien
retkipäivä La 16.8.2014
Karhun leirikeskukseen. Saasteet ja muut
luomakuntaa vahingoittavat tekijät hälyttävät, ettei ole varaa hukata aikaa.
Maailma tarvitsee valtioiden yhteistä vastuuta ja
sitoutumista sopimuksiin,
jotta voimme jättää luomakunnan tulevaisuuden lapsillemme ja tuleville sukupolville paikkana, jossa voi
elää ja nauttia Luojamme
kauniista luonnosta ja sen
ihmismieltä virkistävästä
vaikutuksesta.
Jokainen meistä voi pienillä ratkaisuilla toimia
luomakunnan parhaaksi.
Tervetuloa kesäisenä sunnuntaina kuuntelemaan
kauniiseen kuvakirkkoomme Jumalan sanaa ja Luojamme hyvyyttä meitä kohtaan! Nautimme sanajumalanpalveluksen jälkeen
kirkkokahvit tapulissa.
Jaakko Kaltakari
Haukiputaan kirkkoherra
Huttukylä juhli
80-vuotiasta nuorisoseuraa
»»Rantapohja
YLI-II
?Kaiken hän on alun
alkaen tehnyt hyväksi...?
Huttukylän Nuorisoseura
ry:n 80-vuotisjuhlaa vietettiin sunnuntaina seurantalolla, joka on uudistettu viimeisen päälle.
Juhlapuheessaan Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liiton puheenjohtaja Heikki Saarela luonnehti viimeisintä saneerausta seuran historian merkittävimmäksi. Hermanni-arvonimi myönnettiin Yrjö Runtille ja Salo
Iisakalle.. Moos. 0400 775 164 (ei
tekstiviestillä) 16.6.-11.7. 16.
Toimiston puh. mennessä.
MUSIIKKI
Kesäillan lauluhetki Jäälin kappelilla 16.7. Lisätietoja Elisalta,Tarjalta tai Katrilta.
Kehitysvammaisten nuorten
leiri 29.-31.8. Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori
040 7300 408
Diakonissa
040 5281 813
Suntio
044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja
044 3161 451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa asiat Ylikiiminki
040 5281 814.
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08)
3161 303.
Rauhanyhdistyksen toimintaa:
su 13.7 klo 17.00 seurat ry:llä,
Eero Kaski.
KUIVANIEMI
Sanajumalanpalvelus su
13.7.2014 klo 18:00 Kuivaniemen kirkossa, toimittaa Tapani
Ruotsalainen, kanttorina Salla
Kujala. Jatkamme syksyllä
viikolla 33.
MUUT MENOT
Rauhanyhdistys: Su 13.7. Karhun leirikeskukseen. Hänen luomistyönsä jälkiä ei yhdenkään ihmisen tarvitse korjata ja
parantaa.
Raamattu kertoo luomistyön tuloksesta itsensä Luojan arvioimana: . osoitteessa
www.oulunseurakunnat.fi/ilmo
1.6.-31.7.välisenä aikana. lut. välisenä
aikana. Voit tutustua
Haukiputaan kirkkoon ja Mikael
Toppeliuksen kirkkomaalauksiin
myös internet -osoitteessa www.
pilvikirkko.fi. klo 14
seurat palvelukeskuksessa ja
klo 17 ry:llä. Leirin hinta on 50 ?. Jumala on antanut ihmiselle vastuun luomakunnan huolenpidosta. . Rippikoululeiri 3.
Hartaus hoivaosastolla To
10.7.2014 klo 13:00
Päivystävä pappi terveyskeskussairaalassa To 17.7.2014
klo 14:30
Voit pyytää pappia tai diakoniantyöntekijää keskustelemaan tai laulamaan kanssasi
hänen kiertäessä terveyskeskussairaalassa.
Iin kirkko on tiekirkkona ma-pe
9.6.-8.8.2014. Jumalanpalveluksen
jälkeen kirkkokahvit kirkkopihassa.
Kesäillan sävelhartaus to 10.7.
klo 20 kirkossa Terttu Iso-Oja
sopraano ja Outi Keskisipilä urut,
iltahartaus Leena Brockman.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy,
ohjelma 3?.
Nuotioilta ke 16.7. Ylikiimingin
rippikouluryhmä.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p.
040 7033 690. Hautausmaihin liittyvissä asioissa
palvelee Oulun Hautauspalvelut, Intiöntie 6 , 90130 Oulu.
Aukioloajat: ma - pe klo 9 . klo
17 seurat ry:llä, Kyösti Karjula
ja Ilkka Alakärppä.
Konfirmaatiomessu klo 13 kirkossa, toimittaa Olavi Isokoski,
kanttorina Lauri Nurkkala, avustaa Tuija Perkkiö. Hänen välityksellään luotiin
kaikki, kaikki, mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön.. Ilmoittautumisia otetaan vastaan myös
puhelimitse 1.8.2014 klo 9.00
alkaen numerossa 040 847
8936. Ilmoittautuneille
postitetaan leirikirje, jossa tarkemmat tiedot leiristä.
Isosten jatkot -leiri 15.-16.8.
Isoniemen leirikeskuksessa.
Isosten jatkot on leiri isosille,
jotka ovat käyneet isoskoulutuksen ja haluavat pysyä mukana
isostoiminnassa uusin ulottuvuuksin. Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Talkootyö
ja se, että seuran piirissä
on ollut ennen ja nyt taitavia ammattimiehiä ja -naisia, on ollut ratkaiseva seuran kehitykselle.
Saarelan mukaan nuorisoseura on säilyttänyt asemansa harrastusjärjestönä,
poliittisesti puolueettomana ja perhejärjestöluonteisena yhteisönä.
. Kolehti: oman seurakunnan diakoniarahastolle.
Ilmoittautuminen Iin seurakunnan päiväkerhoihin. Mukana Juha Sarkkinen, Anna Kälkäjä ja Johanna
Kerola.
Kesäillan sävelhartaus to 17.7.
klo 20 srk-keskuksessa Riikka
Vuorijärvi sopraano ja Tetyana
Kushniruk piano, iltahartaus Juha
Sarkkinen. klo 18 Onkamon uimarannalla (Koivurannatie
13). 1:31 )
Jumala on sanallaan luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän maailman.
Hänen sanansa varassa
seisoo myös luotu maailma. (08) 5313 500 on
avoinna ma-pe klo 9-16. seurakuntayhtymän alueelta. välisenä aikana.
Nuorten leiri 5.-7.9. klo 9 alkaen numerossa
040 847 8936. (08) 3161 388
ja (08) 3161 414.
Yli-Iin seurakuntapiirin työtekijöiden suorat numerot:
Piirikappalainen 040 7197 931
Kanttori
040 5237 936
Suntio
040 5220 252
Diakonissa
040 5281 813
Vietämme ensi sunnuntaita seurakunnassamme
luomakunnan sunnuntaina. Pilvikirkko -sivulla
ei ole toiminnallista ohjelmaa.
Kellonkartanon toimintaa:
raamattuleiri keski-aasialaisille
maahanmuuttajille 10.-13.7.
Ry:n toimintaa: Haukipudas:
seurat su 13.7. Leiri alkaa pe klo 18
ja päättyy su kirkkohetkeen klo
12.30. klo 9-11.
Kehitysvammaisten nuorten leiri
Suvelassa pe 29- su 31.8.2014.
Leiri alkaa perjantaina klo 18.00
ja päättyy sunnuntaina kirkkohetkeen klo 12.30. 8.8.2014
klo 12-18.
JUMALANPALVELUKSET
Konfirmaatiomessu su 13.7.
kirkossa klo 10. Leirin hinta 50 ?. mennessä ilmoittautuessasi kerro
kummilasten ikä, puh.numerosi
ja ruoka-aine allergiat. Työntekijät ovat
tavattavissa toimipisteessä puhelimessa sovittuina aikoina,
varsinaisia aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto
p.(08) 531 3500, avoinna klo
9-16 ma-pe. Päiväkerhoon voivat ilmoittautua 3-5 -vuotiaat lapset. Kirkkohetkeen kutsutaan
mukaan myös leiriläisten omaisia. Isollaniemellä Leiri on tarkoitettu rippikoulunkäyneille nuorille ja ensisijaisesti Haukiputaan seurakunnan
jäsenille. Kirkkohetkeen
kutsutaan mukaan leiriläisten
omaisia. Puhe Otto
Hytönen ja Reino Vähä.
Retkipäivän aikana on mukavaa
kummien ja kummilasten yhteistä
puuhaa ja seikkailua, paistamme
makkaraa ja syömme retkieväät.
Ilmoittautuminen 19.6. Samalla kutsumme lomalaisia ja Haukiputaalla
asuvia kesäasukkaita yhteiseen jumalanpalvelukseen.
Otsikon sanat ovat Saarnaajan kirjan kolmannesta
luvusta. klo 19 Seurat Leila ja
Heikki Lapinkankaalla
YLIKIIMINKI
KIIMINKI
Kirkkoherra Pauli Niemelä lomalla 9.6.-13.7.2014, vs. Myös vuoden 2014 aikana 3 vuotta täyttävät lapset
voivat ilmoittautua päiväkerhoon.
Kummilasten ja kummien retkipäivä la 16.8. Ne kertovat meille Luojamme täydellisestä
ja virheettömästä luomistyöstä. mennessä oulunseurakunnat.fi/ilmo Lisätietoja Tarjalta
040 8245 861 tai Katrilta 045
6576 122.
Haukiputaan kirkko on tiekirkko
ja avoinna yleisölle 2.6.-22.8.
maanantaista perjantaihin klo
10-18, jolloin myös kirkon
opas on paikalla. Leirillä mahdollisuus
osahierontaan, omavastuuosuus
10 ?. Tervetuloa kummit ja kaiken ikäiset
kummilapset !
Kuivaniemen rauhanyhdistys
Seurat su 13.7. Seurakuntalaisia palvelee Oulujoen kirkkoherranvirasto, Koivumaantie 2, 90650
OULU, puh. lut. Kolehti:
Oman seurakunnan diakoniarahastolle. Tervetuloa
kummit ja kaiken ikäiset kummilapset!
Kastetut: Miika Sakari Klaar
Iin Rauhanyhdistys
Seurat: Su 13.7.2014 klo 17:00
ja klo 18:30 ry:llä. Leirille voivat ilmoittautua
15-25 -vuotiaat omatoimiset
kehitysvammaiset nuoret Oulun
ev. Leirimaksu 60 ?, päiväkävijöiltä 10
?/päivä. Nuorisoseura on sovitteleva voima, Saarela muis-
tutti.
Sisäisistä uhkakuvista
hän toi esiin kiristyvän talouden, jolla voi olla vaikutusta järjestön organisaatioon paikallistason, maakuntatason ja valtakunnantason keskinäisissä suhteissa.
Väärä kuva
yhteisöllisyydestä
Ulkoisista uhkakuvista
Saarela mainitsi puheessaan yhteiskuntaa ravistelevan rakennemuutoksen.
Vielä viime vuosituhannen lopulla pidettiin turvallisuuspoliittisistakin syistä
tärkeänä, että koko maa on
asuttu, mutta nyt asuminen
ja keskittäminen näytetään
ohjattavan keskuksiin jopa
yhteisöllisyyden nimissä.
. Kuparisen tunnusmerkin saivat
Kalervo Haipus, Martti
Runtti ja Kati Huttula.
Hermanska-arvonimen
saivat Sirkka Väänänen
ja Annikki Iisakka. Muissa asioissa
voi ottaa yhteyttä suoraan vs. 21.7. Heikki Saarikoski,
Pekka Tervo.
Jakkukylän rauhanyhdistys:
Su 13.7. 15
» Torstaina 10. Ilmoittautuminen 1.8.-8.8. Sunnuntain epistolassa sanotaan Jumalan Po-
jasta: . Sitovat ilm.
ja ruokavaliot sekä lisätietoja
puhelimitse diakoniatyöntekijä
Erja Haho p. Ilmoittautumisia otetaan vastaan myös puhelimitse
1.8. Ilm. Suvelan leirikeskuksessa. Ilmoittautumissivusto aukeaa
1.8.2014 klo 8.00. Ja
Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.. saakka ja
1.8. Leiri maksaa 20 ?. ( 1. Katso lisää tiekirkoista http://www.tiekirkot.fi/
Ilmoittautuminen Iin seurakunnan päiväkerhoihin
Päiväkerhoihin ilmoittautuminen ensisijaisesti netissä seurakunnan kotisivujen kautta
osoitteessa www.iinseurakunta.
fi
2 kg
Atria Perinteinen
WILHELM
GRILLIMAKKARA
400 g
(4,97)
4 5 5 1
95
VAIN
95
kg
2 RASIAA
vuoka
Saarioinen
Saarioinen maustettu
PORSAANKYLJYS
KESÄN
GRILLISALAATTI
n. 7-21, la 7-18 JA SU 12-18
Annalankankaantie 1 . 1,4 kg
250 g
(6,00)
00
HK
GRILLIPUIKKO
420 g (9,40)
. pekoni
99
pkt
Huomenna 11.7.
saapuu 700 kg
PERÄMEREN
LOHIFILE ERÄ!
7 1 3 7
95
50
kg
95
rasia
95
rasia
kg
SÄÄSTÖKUOPAN
SÄÄSTÖ
KUOPAN JOKA PÄIVÄ EDULLISET
Ingman
KEVYT- JA
RASVATON
MAITO
1l
0
Ingman
MEIJERIVOI
2 PKT
79
prk
www.säästökuoppa.fi
5
500 g (5,00 ?/kg)
00
Valio
Valio
GRANDI
PILLIMEHUT
500 g
(7.98 ?/kg)
1 3
2 dl (1,25 ?/l)
4 PRK
ARKIJUUSTOVIIPALEET
00
99
HAUKIPUDAS
AVOINNA ARK. 040 864 3803
?
facebook.com/
saastokuoppa
TERVETULOA
VEIKKAAMAAN
MYYMÄLÄÄMME!
Mikkosen marjatila. 16
» Torstaina 10. heinäkuuta 2014 » N:o 53
ÖLJYT JA
RASVAT
Jäppiseltä!
PIHAKIRPPIS
Vääränpolku 3,
Alaranta, Ii.
LA 12.7. 0400 175 186.
Iissä lämmintä
HALLITILAA.
Vapaa 1.8.
Puh. 8173 835, 040 777 8365
Paljon hyvää vaatetta
ja tavaraa.
Vuokrattavana
Tervetuloa!
ASUNTOAUTO
Puh. klo 10-15.
Haminantie 2, Ii
P. Puh. pippuri-juusto
. 040 531 5331.
Torikauppiaat
MANSIKKAA
Haukiputaan torilla ma-la
Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja.
Sinunkin ilmoituksesi huomataan!
Pouttu tuore
Atria Shanghai
Atria Texas
PORSAAN
KASLER
GRILLIPIHVI
900 g (6,61)
KOIPIPALA
900 g (2,77)
n