Sivut 6–7 Kansallispukujen ulkoilutus on perinteeksi muodostunut tapahtuma Iin kotiseutumuseolla. Ketkä voittivat. Kansanpuvuista innostuneille ulkoilutus on hyvä tilaisuus käyttää ja keskustella perinnevaatteista muiden samanmielisten kanssa. ENSIMMÄINEN KOULUPÄIVÄ TÄNÄÄN Santeri Säävälä on yksi tämän syksyn tuoreista ekaluokkalaisista. – Veli Pohjonen – LUKIJOILTA Sivu 2 VOITTAJAT SELVILLÄ Rantapohja julkisti kesän alussa digikampanjan, jossa oli hyvät palkinnot. Sivu 4 KESKUSTAN KESÄILTA Huttukylässä järjestetty Keskustalainen kesäilta sai aikaan yleisöryntäyksen. Koulun alkaminen ei jännitä Santeria eikä hänen äitiään Hennaa, mutta arjen uudet rutiinit vielä vähän mietityttävät. vsk • N:o 61 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, innovaatioina ja niiden luomina keksintöinä ei enää kukoista maatiloillamme samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin. Sivu 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 10.8.2023 54. Sivut 8–9 Historia havisi Huilingissa Historia havisi Huilingissa. Pitkään aiheesta kiinnostuneita olleet Tuula-Riitta Niva, Oili Kaleva ja Anneli Hannus kertovat, miten kansallispuvuilla kunnioitetaan omaa ja Suomen kansan historiaa
Tiistaina se oli negatiivinen päivän jokaisella tunnilla. Veli Pohjonen, maatalousja metsätieteiden tohtori, dosentti Helsingin yliopistossa, Kuusamo Katille vastaus. Asumme omakotitalossa, jossa on lämmönlähteenä vesi-ilmalämpöpumppu. Mittavasti kytkeydyimme siihen kuitenkin vasta 1995 alkaneella EU-kaudellamme. Epäonnisilla hinta lienee yli 20 senttiä kilowattitunnilta. Tehokkaat menetelmät ja runsas sato olivat suorassa suhteessa maatilan hyvinvointiin. Komission Farm to Fork -strategiassa linjataan tavoitteiksi muun muassa alkutuottajan aseman parantaminen, pienten ja keskisuurten tilojen tukeminen ja uusien yrittäjien houkutteleminen alalle. Halvimman toistaiseksi voimassaolevan sopimuksen hinta oli 8,45 senttiä/ kWh, kuukausimaksu 3,90 euroa. Se käynnisti viljelijöiden avustuksen ja sen ohessa säätelyn vuotuisella hehtaarimaksulla. Liljan nuput, orvokit ynnä muut kauniit kukkaset pistelee poskeensa koivuhiiri, aamuhämärissää voit nähdä sen mikkihiirikorvat kukkapenkissä. Esimerkiksi vuonna 2019 Suomen maatilat kuittasivat tukia kaikkiaan noin 1 750 miljoonaa euroa. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kun peltojemme pintaalaa on 2,23 miljoonaa hehtaaria, hehtaarituki oli keskimäärin 785 euroa hehtaarille vuodessa. Mittavana tukitalous alkoi 1962, Euroopan unionin rahallisena mahtiosana. Eilenkin se oli reilusti alle sentin. » Torstaina 10. Viljelijöiden yrittäjähengen asemesta puhumme tänään heidän ahdingostaan. Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Mutta, mutta. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Joko toisen maailmansodan jälkeen syntynyt tukitaloutemme voisi kääntyä takaisin pientilojen innovatiivisen yrittäjätalouden suuntaan. Nyt EU:n maatalouspolitiikassa orastaa täyskäännös. Pörssisähköä olisi saanut halvimmillaan keskihintaan 4,54 senttiä/kWh. elokuuta 2023 » N:o 61 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » TEKSTARIT » Kotimme sähkösopimuksen kanssa on ollut ilmeisesti jossain määrin tuuria. Esimerkiksi vuonna 1985 EU:n budjetista 73 prosenttia käytettiin viljelijöille maksettaviin maataloustukiin. Pakilla sata metriä Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Sähkösopimuksiin syytä paneutua TOIMITTAJALTA Tunnelmia Piippurokin laiturilta 5.8. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Toinen maatalouden linja, tukitalous syntyi Amerikassa 1930-luvun lamavuosina. Kuva: Esko Kurttila Maataloutemme takaisin pienyrittäjien tuotantotalouteen Maataloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Voiko hinta nousta yli tuon määräaikaisen sopimuksen kiinteän hinnan. Tukitaloudella oli maataloutemme kehittymistä hidastava vaikutus. Kuukausimaksu olisi 3,50 euroa. Rooseveltin 1933 antama maatalouden tukiasetus. Eikö kylätoimikunta voisi tehdä pari levennystä. Kaikissa länsimaissa pienyrittäjyys syntyi alun perin tuotantotalouden pientiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin ja kaupunkeihin. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Huomaan, että sähkösopimuksen solmiminen vaatii tänä päivänä huomattavasti enemmän paneutumista kuin vaikkapa pari vuotta sitten. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Kuukausimaksu olisi 0,95 euroa. Maatalousyrittäjiä oli vuonna 2010 koko maassa lähes 59 500. Kun sen myi tuottajahintaan 178 euroa tonnilta, hehtaarilta sai 814 euroa. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Myös Suomi alkoi kehittää sotien jälkeen omaa tukimaatalouttaan. Vuonna 2022 heitä oli alustavan tilaston mukaan enää reilut 43 600. Näin tapahtui myös Aasian kaupallisesti kehittyneissä maissa, kuten Etelä-Koreassa ja Malesiassa. Se näkyy maatilojemme vähenemisenä. Nykyinen sähkösopimuksemme päättyy vuoden vaihteessa. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Tuotantotalous perustui käytännön keksintöihin. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Lisäksi kuluttajan maksettavaksi tulee sähkönsiirto, jonka senkin hintatasoa voi vain sadatella etenkin monilla alueilla, missä ei ole kilpailua. Eilen aamulla puoli seitsemän aikoihin tein hintavertailuharjoituksen Energiaviraston sahkonhinta.fi -palvelussa. Viime talvena, kun sähkön hinta kävi huipussaan, se tuntui jopa kohtuulliselta. Pörssisähkön hinta vaihtelee. Tosin tiedän, että onnekkaimmilla on voimassa jopa 4 sentin sopimuksia. Vehnän viljelyn keskisato 2019 koko maassa oli 4,56 tonnia hehtaarilta. Päivää kohti putosi elinkeinostaan keskimäärin 3,6 talonpoikaa. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, innovaatioina ja niiden luomina keksintöinä ei enää kukoista maatiloillamme samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Mutta: rantaan vie tie, jossa ei ole ohitusmahdollisuutta. Tällä viikolla sähkön pörssihinta on ollut alimmillaan pitkiin aikoihin. Hehtaarituen lisäten vehnän viljelyn koko bruttotulo oli 1 599 euroa hehtaarilla vuodessa. Euroopan unionin tukilinjauksen merkitystä suomalaisen riviviljelijän tasolla kuvaa hehtaarien, satomäärien ja hintojen kolmikko. Uuden sopimuksen suhteen pitäisi päättää se, että olisiko sen syytä olla määräaikainen, toistaiseksi voimassa oleva vai pitäisikö luottaa siihen, että pörssisähkön hinta pysyy määräaikaisen tai toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen sähkön hintaa alempana. Tieto ja ymmärrys sähkön hinnan markkinakehityksestä futuureineen ja pörssihinnan muodostuksesta ei avaudu tavalliselle kuluttajalle helposti. Kun solmin sen määräaikaisena hiukan yli puolitoista vuotta sitten, tuntui hinta korkealta verrattuna aiempaan: 7 senttiä kilowattitunnilta. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. EU:n tukitalouden ja Suomenkin nyrkkisääntö tämän mukaan on: vain puolet peltohehtaarin bruttotulosta tulee tuotannosta, puolet tulee hehtaaritukena. Millainen se on tammi-helmikuun pakkasilla. Halvimman määräaikaisen (2 vuotta) sopimuksen kilowattihinta olisi ollut 7,95 senttiä. Numero on. Terveisin Aili Hiastinhaaran lintutornilla käy paljon väkeä ja Navettarannassa on tilaisuuksissa porukkaa. Merkittävin päätös lienee ollut presidentti Franklin D. Viljelijän tavoite oli kasvattaa peltohehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua. Siitä noin puolet oli EU:n kattamaa ja puolet kotimaista tukea
Lentopalloa ja koripalloa harrastavat nuoret miettivät kuinka pitkiä päiviä koulussa on luvassa. Oppiaineista eniten Moona odottaa historiaa ja Sara liikuntaa. Ensimmäinen koulupäivä alkaa tänään kello 9 ja koulumatkan hän taittaa ensimmäisen päivän kunniaksi isän kanssa kuorma-autolla. Muitakin muutoksia yläkoulussa on luvassa, sillä luokanopettaja vaihtuu luokanvalvojaan ja muihin aineenopettajiin. KELLON YLÄASTEELLE tulee oppilaita Takkurannan lisäksi Kiviniemen koulusta. ENSIMMÄISEN luokan Martinniemen koulussa aloittaa tänä vuonna myös Santeri Säävälä. KOULUN ALOITTAMINEN tuo mukanaan myös Säävälöille muutoksia arkeen ja lähellä asuvat läheiset tuovat turvaa syksyyn. Takkurantalaisella Moona Vainiolla koulumatka on käynyt jo tutuksi viime lukuvuotena, sillä Takkurannalta kuljetaan jo kutosluokalla Kellon kouluun. elokuuta 2023 54. – Jotkut ovat jo tehneet luokkien omia Whatsapp -ryhmiä ja Snapchatissa on juteltu jo uusien luokkakavereiden kanssa, tytöt kertovat. Samalla luokalla aloittaa myös Moonan serkku Sara Alaraappana. – Nyt ei voi jäädä matkalle tutkimaan jokaista ojaa, Santeri naurahtaa. – Santerille kun on soittanut kesällä niin yleensä aina vastaus on ollut, että koululla ollaan. Äiti Hennaa mietityttää aamuheräämiset ja se, miten kouluun lähtö sujuu. – On kiva olla kavereiden kanssa samalla luokalla ja osan kanssa voi kulkea koulumatkan yhdessä, Santeri sanoo. – Paitsi suunnistusta ei odoteta, tytöt naurahtavat. Saraa ja Moonaa seiskaluokalle siirtyminen ei juurikaan jännitä, mutta uusien oppiaineiden määrä mietityttää. Toisaalta se tuntuu mukavalta, mutta myös uusiin luokkakavereihin tutustuminen hieman jännittää. Molemmille nuorille koulujen aloitus on merkki myös arkirytmiin palaamisesta ja harrastusten alkamisesta. Samoin kotiluokkaa ei enää ole, vaan oppilaat siirtyvät luokasta toiseen oppiaineiden mukaan. Pienimmät aloittavat tänään koulutien, ja seiskaluokkalaisilla koulu jatkuu muutosten saattelemana. Tuttu koulumatka ja tutut koulukaverit auttavat varmasti uudenlaiseen arkeen tottumisessa. Ensimmäinen koulupäivä alkaa tänään kello 9. Sekä Moonasta että Sarasta on kiva, että kouluun tulee tuttuja kasvoja päiväkoti -ja eskariajoilta. Santeri Säävälä lempipaikallaan leikkimökin katolla. 3 Torstaina 10. A NU K AUP P IL A. Yläasteelle siirtyminen ei Moonaa jännitä ja monet luokkalaiset ovat jo entuudestaan tuttuja. – Tai mönkkärillä, Santeri lisää. Santeria ei koulun aloitus jännitä ja koulumatkakin on käynyt kesän aikana hyvin tutuksi. – Santeri on kyllä hyvin itsenäinen, mutta ajantaju saattaa näin nuorilla vielä olla vähän mitä sattuu. Onneksi aamuisin voi aina soittaa Santerille ja alussa lähellä asuvat mummu ja pappa varmasti auttavat myös, Henna kertoo. Samoin kotiluokkaa ei enää ole, vaan oppilaat siirtyvät luokasta toiseen oppiaineiden mukaan. Uusi reppu on hankittu, kuten myös penaali, ja kouluun Santeri on menossa reippain mielin. Uusi reppu on hankittu, kuten myös penaali, ja kouluun Santeri on menossa reippain mielin. Tytöt menevät samalle luokalle, mutta kummallakin luokkatoverit vaihtuvat isolta osin. Muitakin muutoksia yläkoulussa on luvassa, sillä luokanopettaja vaihtuu luokanvalvojaan ja muihin aineenopettajiin. Äiti Henna Sääväläkin on hyvillä mielin, sillä koulumatkaa ei kerry kuin vajaan kilometrin verran. Martinniemen kouluun on käyty jo keväällä tutustumassa ja molemmat pitivät näkemästään. Jos koulumatka olisi pidempi ja sitä pitäisi kulkea isoa tietä pitkin, silloin varmasti jännittäisi enemmän, Henna sanoo. Äiti Henna kertoo, että Martinniemessä aloittaa tänä vuonna vain yksi luokka, jossa on yli 30 oppilasta, joita luotsaa kaksi opettajaa. ISO muutos koulunkäynnissä ovat myös uudet oppiaineet, jotka hieman mietityttävät nuoria. – Vähän jännittää, kun on paljon treenejä, että miten jaksaa opiskella niin paljon, tytöt pohtivat. Koulu voi vaihtua samoin kuin luokkatoveritkin ja opettajia sekä oppiaineita tulee lisää, kun uudet seiskaluokkalaiset aloittavat yläasteen. Eniten Santeri odottaa koulusta läksyjä, mutta mitään tiettyä lemppari-oppiainetta ei ole vielä mielessä. vsk • N:o 61 Syksy on muutoksen aikaa niin ekakuin seiskaluokkalaisillekin » Anu Kauppila » Kello » Haukipudas ELETÄÄN jännittäviä aikoja monen pienen koululaisen ja nuoren elämässä. – Kesälomalla on tullut kyllä valvottua pidempään ja aikaisin herääminen voi tuntua alussa, Sara sanoo. Miten kaikkia oppi-aineita kerkeää opiskelemaan, kuinka paljon uutta opittavaa tulee ja milloin saa valita itse valinnaiskursseja ovat kysymyksiä, joita molemmat miettivät
Näköislehdessä olevan ristikon ja sudokut voi muuten täyttää esimerkiksi tietokoneen näytöllä. Samalla pääsi osallistumaan viiden vähintäänkin sadan euron arvoisen lahjakortin arvontaan. Potkulautapyörä vietiin Haukiputaalla » Rantapohja » Haukipudas SUNNUNTAIN ja maanantain välisenä yönä katosi Haukiputaalla Vasikkakujalla potkulautapyörä pyörätelineestä talon portaiden edestä. Rantapohjan digikampanjan arvonnassa onni suosi viittä osallistujaa » Pekka Keväjärvi » Rantapohja VIIDEN onnekkaan kannatti toden totta osallistua Rantapohjan kesälehdessä 1.6.2023 julkistettuun digikampanjaan. RANTAPOHJAN uusittuun digipalveluun sisältyvät näköislehden lisäksi verkkosivumuotoinen Päivän lehti sekä Historialliset lehdet -osio, missä julkaistaan kerran viikossa 50 vuotta vanha Rantapohja. Hänellä on myös yrittäjäkokemusta. Rantapohja Torstai 10.8. He kukin voittivat vähintäänkin 100 euron lahjakortin Rantapohjan alueella toimivaan yritykseen. – Hankeyksikön johtajan tehtävässä korostuu yksityisen ja julkisen sektorin välinen yhteistyö, josta Oikarisella on paljon kokemusta. Almanakkaan Sanni-nimi otettiin vuonna 1953. Hankeyksikkö vastaa kaupunginhallituksen strategiseksi määrittelemien investointien vetovastuusta ja koordinoi investointien suunnittelua, hankintaa ja markkinointia. Rantapohjan digikampanja alkoi kesäkuun alussa. Monitoimiareena on kärkihanke, mutta hankesalkussa on tilaa muillekin uusille, Ouluun eloa tuoville aloitteille. Pääosan työurastaan hän on tehnyt yksityisellä sektorilla myynnin, markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijana ja johtajana. Digikampanjassa saattoi hankkia itselleen kahdeksi kuukaudeksi maksuttoman käyttöoikeuden Rantapohjan digipalveluihin. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 32 Aurinko nousee 4.49 ja laskee 21.54. Jos viejä vain lainasi pyörää, niin sen voi palauttaa samaan paikkaan, kiitos, sanoo asiasta Rantapohjaan soittanut lukija. KARRI OIKARINEN työskentelee tällä hetkellä Oulun kaupunginjohtajan erityisavustajana, vastuullaan muun muassa kaupungin edunvalvontaja vaikuttamistyö sekä kaupunginjohdon sidosryhmäyhteydet. Kampanja päättyi heinäkuun lopussa. Mukana elämän kulussa. Ps. Hän kykenee luomaan konsepteja, saamaan sidosryhmät sitoutumaan yhteisiin hankkeisiin ja vaikuttamaan aktiivisesti niiden läpisaamiseksi, sanoo Oulun kaupungin konsernijohtaja Ari Alatossava, jonka alaisuuteen hankeyksikkö sijoittuu. Asiasta Rantapohjalle kertovan lehden lukijan mukaan kyseessä on "papan itsensä tuunaama ja helposti tunnistettava kulkuväline". Jos arvonnassa menestynyt oli lisäksi todistettavasti ladannut puhelimensa näytölle Rantapohjan logon, sai lahjakortin tuplana eli 200 euron arvoisena. Kampanja herätti paljon mielenkiintoa ja siihen liittyvät arvonnat on nyt suoritettu. Herra, sinä olet oikeamielinen, oikeat ovat sinun päätöksesi. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Näköislehden arkisto ulottuu 10 vuoden taakse. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Karri Oikarinen Oulun hankejohtajaksi » Rantapohja OULUN KAUPUNGIN hankejohtajaksi on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Karri Oikarinen (49). elokuuta 2023 » N:o 61 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Oulu on hieno kaupunki ja on erittäin innostavaa päästä yhdessä yritysten, päättäjien ja kaupunkilaisten kanssa tekemään siitä entistäkin parempi, Karri Oikarinen kertoo. +20° +19° +20° +20° +19° +21° Sunnuntai 13.8. Palkinnot toimitetaan voittajille. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Yksityiset investoinnit edistävät kaupungin elinvoimaa ja kilpailukykyä sekä toteuttavat Oulun kaupungin strategista tavoitetta olla Suomen yritysmyönteisin kansainvälinen kasvukeskus. Suomalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 10. Potkulautapyörä on kesän vihreä, siinä on tavarakori ja ohjaustanko on Umallinen. +23° +23° +23° +23° +21° +22°. Syyskuun alussa tehtävässä aloittava Oikarinen johtaa Oulun kaupungin konsernihallintoon sijoittuvaa hankeyksikköä, jonka tehtävä on houkutella yksityisiä sijoittajia ja toteuttajia strategisesti tärkeisiin investointihankkeisiin ja edistää hankkeiden toteutumista. – Jos joku näki pyörän viennin, niin voi soittaa numeroon 040 540 30 36. Nimipäiviä Torstai: Lauri, Lasse, Lassi Perjantai: Sanna, Susanna, Sanni Lauantai: Kiira, Klaara Sunnuntai: Jesse, Okko Maanantai: Onerva, Kanerva Päivän nimi Sanni on puhuttelumuoto nimistä Aleksandra, Sandra ja Susanna. Aleksandra on Aleksanterin sisarnimi. Oulun kaupunginvaltuusto päätti hankeyksikön perustamisesta kuluvan vuoden talousarviopäätöksen yhteydessä. Yksikköön on tarkoitus rekrytoida alkusyksystä kaksi lisähenkilöä muun muassa suurinvestointien, kehityshankkeiden sekä investointien rahoituksen asiantuntijoiksi. 119:137 Aamurusko pilvipäivä, iltarusko poutapäivä. +21° +22° +22° +22° +21° +21° Lauantai 12.8. Molempien taustalla on kreikan Aleksandros, 'puolustaja', 'suojelija'. Karri Oikarinen. Oulussa on tarve saada yksityisiä sijoittajia sitoutumaan strategisiin kärkihankkeisiin, joista merkittävin ja ajankohtaisin on uusi monitoimiareena. – Aloitan hyvillä mielin haastavassa ja kaupungin tulevaisuuden kannalta tärkeässä tehtävässä. Onnittelun ansaitsevat voittajat ovat Marke Salonen Seinäjoelta, Riitta Huttula Kiimingistä, Sirkka Ijäs Jäälistä, Pia Mäyrä Haukiputaalta sekä Kalevi Junnikkala (200 euron lahjakortti) Ylikiimingistä. +22° +23° +23° +23° +21° +22° Maanantai 14.8. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Susanna -nimi taas pohjautuu hepreankielen 'liljaa' tarkoittavaan sanaan Shushannah. Karrilla on pitkä kokemus markkinointija myyntityöstä sekä edunvalvontaja vaikuttamistyöstä ja hän oli vahvasti mukana tuoreeseen hallitusohjelmaan kirjatun Pohjoisen ohjelman valmistelussa ja vaikuttamistyössä. +21° +20° +20° +20° +20° +21° Perjantai 11.8
Kahvakuulajumppa saa jatkoa. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia. Senioriteatteri esittää näytelmän Hoitokoti Hiirenhilja klo 13.15. Festivaalin taiteellinen johtaja Sipe Åqvist kertoo, että festivaalia on järjestetty hyvällä fiiliksellä yhden välivuoden jälkeen. elokuuta 2023 » N:o 61 Koiteli elää -festivaali juhlitaan viikonloppuna » Terhi Ojala » Kiiminki JO YHDETTÄTOISTA kertaa järjestettävä Koiteli elää -festivaali käynnistyy huomenna perjantaina Kiimingin Koitelissa. Iin Nätteporiin on avattu jokien voimalaitosrakentamiseen liittyviä kokemuksia käsittelevä näyttely. Salmi on myös mukana lauantaina 12.8 Kellon kesäpäivillä Kellon nuorisoseurantalolla pyörittämässä onnenpyörää, josta voi voittaa myös ilmaisen kesäkahvakuulatreenin. Ryhmä kokoontuu Kellon seurakuntatalolla osoitteessa Kylätie 8 tiistaisin kello 12–15. kerran. 5 » Torstaina 10. Siihen tyttö tuumasi: “Oot sinäkin äiti, kun pauhaat lapsellesi, sinunhan pitäisi ymmärtää minua.” I.P. Sampola sijaitsee osoitteessa Ojanlantie 12, 95160 Oijärvi ja lippu tansseihin kustantaa 17 euroa. Voimalaitosrakentamisen traumat näytillä. Muusajuhlilla on järjestetty perinteisesti myös kirjoittajakoulutusta. Pääkirjasto on parhaillaan perusparannuksessa ja valmistuu kulttuuripääkaupunkivuodelle 2026, Pääkkönen kertoo. Ennakkojärjestelyt on kuitenkin sujuneet tosi mukavasti, Åqvist sanoo. Kahvakuulatreenit saavat jatkoa, sillä syyskuun alusta jumpat pidetään Kellon päiväkodin salissa. Mantereen ja Pikkusaaren nuotiopaikat ovat normaalisti retkeilijöiden käytössä koko tapahtuman ajan. Rajoituksen mukaan ajoi ainoastaan 16 prosenttia autoilijoista, eli 84 prosentilla jalka ei paljon kaasulta noussut koulun lähisuojatiellä. Vaikka kuvat ovat paikkakunnan ulkopuolelta, ovat Saanion valokuvien esittämä maiseman muutos luonnonmukaisesta jokiseudusta sähköntuotantoa varten valjastetuiksi padotuiksi joiksi tuttu myös Iijoen varrella. Kesto on noin kaksi tuntia. – Paljon tapahtuu juuri näinä viimeisinä päivinä ennen festivaalia. Liikunnanohjausja hyvinvointipalvelu Ässän Seija Salmi vetää kahvakuulatreenejä Kellon Kiviniemen satamassa tiistaisin kello 18–19 vielä elokuun loppuun saakka. Perjantaina 11.8. Tapahtuman järjestäjät muistuttavat, että tienvarsipysäköinti on alueella kielletty tapahtuma-aikana. Nuorisoseuran pihalta löytää pomppulinnan, temppuradan ja esimerkiksi myyntikojuja. Festivaalialue suljetaan torstaina 10.8. Kellossa kokoonnutaan tänäkin kesänä Kellon kesäpäivän viettoon. – Vänmannin saari, jolla pääkirjasto ja teatteri sijaitsevat, on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä ja tällä hetkellä hyvin ajankohtainen paikka tornihotellin suunnitelmien vuoksi. Liikenneturva seurasi miten autoilijat noudattivat koulun lähisuojatiellä olevaa 30 kilometrin nopeusrajoitusta Oulussa, Helsingissä, jyväskylässä, Rovaniemellä ja Turussa. Tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston järjestämällä kurssilla perehdytään luontorunouteen. R A N TA P OHJ A N A RK IS TO Höllätäänpä kaasua! Rantapohjasta 3.10.1974: Kolmivuotias tyttäreni kaivoi kukkaruukkua, jolloin sanoin hänelle, että älä kaiva, kukka heittää kasvamasta. Kaasujalkaa höllemmäksi. Outi Autin ja Kaisa Kerätären suunnitteleman näyttely käsittelee ympäristötraumaa ja paikkasurun teemoja yhdistämällä Matti Saanion 1960ja 70-luvuilla ottamia kuvia sekä Autin Kemija Iijoen varsilta keräämiä haastattleuaineistoja ja tutkimustekstejä. – Kaupunki teettää rakennushistoriaselvityksiä esimerkiksi silloin, kun rakennuksessa alkaa perusparannus. Hankkeen toiminta on tarkoitettu muistisairauden alkuja keskivaiheessa oleville henkilöille ja heidän läheisilleen yhdessä ja erikseen. Juhlinta ei lopu vielä. Haukiputaan seurakunta järjestää yhdessä Oulun Seudun Muistiyhdistys ry:n kanssa MuRu-ruuanlaittoryhmälle mukavaa yhdessä tekemistä. Löytyiköhän takki koskaan. Lisäksi tapahtumaan saadaan DJ-vieraita. Ensi maanantaina 14.8. Jatkossa tilaisuuksia on noin kahden kuukauden välein. MuRu -hankkeen tarkoituksena on muistisairaan ja hänen läheisensä osallisuuden sekä hyvinvoinnin ja toimintäkyvyn edistäminen ravitsemukseen keskittyen. Juhlapuheen pitää jo klo 11.05 kokoomuksen kansanedustaja Juha Hänninen. Kellon kesäpäivät saatiin viime vuonna järjestettyä ongelmitta sateisesta säästä huolimatta. Myös Koitelin oma parkkialue on festivaalin käytössä festarin ajan. MuRu-ruuanlaittoryhmä kokoontuu Kellossa. Festivaalipäivinä perjantaina ja lauantaina Koitelin Tunnelmatupa palvelee ainoastaan festivaalivieraita. Perjantaina Iin KulttuuriKauppilassa Kim Leine ja Risto Isomäki ovat Tomi Kiilakosken ja Jyri-Jussi Rekisen haastateltavina. 84 prosentista joka neljännekseltä mitattiin ylinopeutta yli 11 kilometriä tunnissa. Sunnuntaina molemmat ovat avoinna normaalien aukioloaikojen puitteissa. Sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat tarjoilee 15.–20. Laakkola Ja sitten tähän päivään: Muusajuhlaa myös Kiimingissä ja Iissä. elokuuta kymmeniä kirjailijavierailuja ja sanataiteellisia tapahtumia Oulussa sekä lähialueilla kuuden päivän aikana. Tapahtuma alkaa lauantaina Kellon nuorisoseuran talolla klo 11, jolloin tapahtuman avaa asukasyhdistyksen puheenjohtja Liisa Koskela. Kirjailijavieraiksi saapuvat muun muassa yksi Tanskan merkittävimmistä nykykirjailijoista, Kim Leine, sekä kotimaan tähdet Kari Väänänen, Lola Odusoga ja Risto Isomäki uutuusteoksineen. Ruoanlaittoon osallistuvat läheiset ja muistisairauteen sairastuneille on oma toimintaa ruoanlaiton ajaksi, jonka jälkeen kaikki ruokailevat yhdessä. kello 18 (Kaarlenväylä 2). Potnapekka kulkee klo 11–14 välillä Nuorisoseurantalo-Kiviniemen satama. Kaikille avoimet tilaisuudet alkavat Oulun kaupunginteatterin ja pääkirjaston esittelyillä. Tänä vuonna festivaalilla esiintyvät muun muassa 22Pistepirkko, Mariska, Pariisin Kevät sekä Eini. Kellon kesäpäivä lauantaina. Teatteria ja pääkirjastoa esittelee Sweco Oy:ltä Kaisa Winblad ja Noora Kela. Tilaisuus pidetään teatterilla suuren näyttämön lämpiössä maanantaina 14.8. Kellon harmonikkaorkesteri, KTU:n voimistelijat ja taikuri Peetu Pelle. alkaa Oulussa uusi Talot kertovat -tapahtumasarja, jossa esitellään oululaisille (ja miksei muillekin) tuttuja rakennuksia. KOITELI ELÄÄ -FESTIVAALI vaikuttaa Koitelin alueeseen tapahtuman ajan. Oijärven Sampolassa järjestettävät tanssit alkavat kello 21 ja kestävät hieman puolen yön paremmalle puolelle. Oijärven Nuorisoseura ry jatkaa 95-vuotiaan taipaleensa juhlintaa tanssien parissa. Ensimmäinen tapahtuma järjestetään Oulun teatterin kanssa yhteistyössä. viimeistään kello 22, ja sen myötä myös kulku Sahasaareen on suljettu. Muita esiintyjiä ovat mm. Muusajuhlien torstaina kuullaan Kiimingin kirjastossa Essi Kummun Alaston lukupiiri (Tammi 2023) -romaanin taustoista ja kirjoittamisprosessista. Toiminta on maksutonta ja lisätietoa antavat Miia Kammonen 050 3396547 ja Ella Palukka 050 3632179. Koiteli elää -festivaali järjestetään jo 11. Näyttely on nähtävissä elokuun loppuun asti Nätteporin aukioloaikojen mukaisesti. Torstaina Iin Taitotalolla ja Kuivaniemen kirjastossa Kari Väänänen kertoo tuoreesta omaelämänkerrallisesta teoksestaan Vänä Elävänä. Ensi lauantain sääennuste näyttää Kelloon oikein mukavaa kesäkeliä,. Kenties kiinnostavia luentoja. Koitelin jäätelökioski puolestaan on suljettuna perjantain ajan, mutta lauantaina palvelee säävarauksella kello 11.30–19.30. Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen on huolissaan kehityksestä ja hän muistuttaa, että turvallinen koulutie lisää lasten kävelyä ja pyöräilyä. Esittelyt pohjautuvat talojen rakennushistorian selvittämiseen. Festivaalin tuottaa Huutomerkki ry. Oikaraisen kylässä asuneen Saanio (1925-2006) kuvaamat maisemat ja paikallisten kohtaamat muutokset ovat Kemijoelta. Näissä selvityksissä kerrotaan mielenkiintoisia asioita niin rakennuksen synnystä kuin sen arkkitehtuurista. Haluamme kertoa rakennusten tarinaa tämän luentosarjan myötä kaikille oululaisille, kertoo hankepäällikkö Sanna Pääkkönen Oulun Tilapalveluista. Muusajuhlien musikaalisia iltaklubeja tähdittävät esimerkiksi Litku Klemetti ja Peltokurki. Tanssittajana perjantain tansseissa on Teuvo Oinas ja Vetonaula. Ilmoitus Rantapohjassa 7.6.1973. Kuva on vuodelta 2019
Koulun sali oli ääriään myöten täynnä, ja osa paikalle saapuneista jäi kuuntelemaan ohjelmaa rakennuksen ulkopuolelle. – On tuettava sitä, että ihmiset voisivat omalla asuinseudullaan elää ja yrittää. Hän kuitenkin muistutti, että ilmi tulleisiin ongelmiin tartutaan aina vakavasti. – Pekka on monesti puhunut, että tapahtuma pitäisi tuoda myös Kiiminkiin. Kiiminkiläinen kansanedustaja Pekka Aittakumpu ja Keskustan Kiiminki-Jääli Paikallisyhdistys järjestivät yhteistyössä Keskustalaisen kesäillan, jossa tarjolla oli puheenvuoroja, arvontaa sekä vohvelikahvit ja makkaraa. ILLAN odotetuin puhuja oli kenties keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko, joka saapui kyläkoulun saliin aplodien saattelemana. MYÖS kiiminkiläinen Lauri Nikula käytti puheenvuoron aluevaltuutetun roolissa. Saamme iloita, että tupa on tänään täynnä, mutta pitää muistaa myös heidät, jotka eivät ole täällä, lausui Saarikko. – Keskustan tärkein tehtävä on erottua lähipalveluiden ja arjen yhdenvertaisuuden puolustajana, sanoi Saarikko. Monet asiat ollaan saatu jo hyvään hallintaan, sanoi Tölli. Hän totesi, että keskusta haluaa tukea ihmisiä auttamaan itseään ja pääsemään esimerkiksi varhain työelämään kiinni. Oinas-Panuma muistutti myös kotiseuturakkauden, oikeudenmukaisuuden sekä luottamuksen ja kanssaihmisten kunnioituksen tärkeydestä. TILAISUUDEN isäntä Pekka Aittakumpu halusi korostaa puheessaan kolmea itselleen tärkeää arvoa: vastuullista vapautta, yhteisöllisyyttä sekä paikallisuutta. – Viestini valtakunnan tasolle on, että toivon, ettei uudistusta lähdettäisi laittamaan kokonaan uusiksi. Myös Aittakumpu peräänkuulutti perheystävällisen Suomen puolesta. PUHEENVUOROJA Huttukylän koululla saatiin kuulla myös Timo Mehtälältä sekä pudasjärveläiseltä Olga Oinas-Panumalta. Palella ei tarvinnut, sillä 30 asteen helteen ansiosta tunnelma oli sekä sisällä että ulkona lähes trooppinen. Keskusta ei Saarikon mukaan kuitenkaan allekirjoita hallituksen leikkauslistaa, eikä leikkaisi esimerkiksi sote-palveluista. – Ajattelen, että yksi keskustan olennaisia tehtäviä on tietynlainen ääri-ilmiöiden kitkeminen ja maltillisen yhteiskuntarauhan rakentaminen, lausui OinasPanuma. Pohteen aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Tölli oli yhtä mieltä Nikulan kanssa siitä, että hyvinvointialueella on ollut suuria haasteita. – Minusta tuntuu, että nyt palveluiden ongelmat hoitajapulasta byrokratian määrään laitetaan uudistuksen piikkiin. On hirvittävän helppo sanoa, että susi tuli, ennen kuin työ on oikeastaan ehtinyt edes alkaa. – On iso haaste, että suomalaisten toivoma lapsiluku ei toteudu. – Pitää yhdessä nähdä, miksi ollaan tultu tähän – ei tuhkaa päälle ripotellen tai voivotellen, vaan tosiasiat tunnustaen. T ERHI OJ A L A. Kuvassa puheenvuoroa pitämässä on Olga Oinas-Panuma. Timo Mehtälä puolestaan puhui ruoantuotannon ja maatalouden olosuhteiden haasteista. Pitää luoda yhteiskuntaa, jossa tuetaan perheitä ja vanhempia. YLEISÖ sai esittää paikalla olleille puhujille terveisiä ja kysymyksiä. – Ellei väestökysymystä ratkota syntyvyyden ja työperäisen maahanmuuton kautta, meillä tulee seinä vastaan. Silmälasien ostajalle toiset silmälasit tai aurinkolasit voimakkuuksilla –50 %. Saarikko totesi, että keskustan paikka on oppositiossa ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen, sillä kansan ääntä on kunnioitettava. 6 » Torstaina 10. Hänestä keskustalaisten kansanedustajien ja puolueaktiivien olisi hyvä käyttää sosiaalista mediaa enemmän ja aktiivisemmin Huttukylän koulun sali oli ääriään myöten täynnä. Nyt se saatiin viimein aikaiseksi, Näppä lausui. – Tähän kuuluu myös se, että jokainen ihminen on lähimmäinen ja yhtä arvokas ja tärkeä. Samalla hän sanoi, että puolue ei vastusta uutta hallitusta ja sen päätöksiä vain vastustamisen ilosta. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko saapui vierailulle Pekka Aittakummun ja Keskustan Jääli-Kiiminki paikallisyhdistyksen isännöimään Keskustalaiseen kesäiltaan Huttukylään. elokuuta 2023 » N:o 61 Tarjous koskee uusia silmäja aurinkolasitilauksia ja sitä ei voi yhdistää muihin etuihin eikä pakettihinnoiteltuihin tuotteisiin. Tiukka talous ja työvoimapula hankaloittavat palveluiden toimintaa. Nyt pitää antaa työrauha hyvinvointialueille, vaikka luvut herkästi näyttävät tässä vaiheessa huonoilta. Saarikko keskittyi puheenvuoronsa aikana pohtimaan muun muassa keskustan kannatusta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Saarikkoa huoletti Pohjois-Pohjanmaan rajusti vähenevä lapsiluku ja väestön vanheneminen. Tarjous voimassa 17.9.2023 asti. – Jos kivikkoisesti aloittanut hallitus onnistuu esimerkiksi paikallisen sopimisen eteenpäin viemisessä, asetumme sitä hurraahuudoin tukemaan. Hän välitti kansanedustajille huolen hyvinvointialueiden sekä sote-palveluiden kohtalosta. € VARAA AIKA SILMÄASEMA.FI TAI 010 190 200 (mpm/pvm) ILMAINEN OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS SILMÄLASIEN OSTAJALLE –50 % KAIKKI LINSSIT + toiset lasit itselle tai kaverille –50 % HAUKIPUDAS Revontie 10 Keskustalainen kesäilta keräsi väkeä Huttukylään » Terhi Ojala » Kiiminki HUTTUKYLÄN koulun pihaalueella ja sisätiloissa koettiin tiistai-iltana varsinainen yleisöryntäys. Tilaisuuden avannut kiiminkiläinen kaupunginvaltuutettu Anneli Näppä kertoi, että Keskustalainen kesäilta on alun alkaen tyrnäväläinen perinne. Tälle asialle on tehtävä jotakin. Myös Saarikko kommentoi sote-uudistuksen jälkipyykkiä. Samalla hän muistutti, että maakuntaa kalvaa myös työvoimapula. Paikallisuuden Aittakumpu totesi olevan Huttukylän kesäillassa hyvin läsnä. – Maalaisjärjen ja arkijärjen tarve ei ole vähentynyt, sitä tarvitaan politiikan puolella, Mehtälä sanoi. Mikäli linssit halutaan omiin kehyksiin, peritään lisäksi hiontamaksu 50 €. – Kun nämä arvot alkavat korostumaan, alkaa yhteiskuntamme nousta. – Osa vastaan tulevista ongelmista on vanhoja tuttuja edellisistä organisaatioista. Tarjous ei koske lääkinnällisiä hoitotuotteita. Jokaisesta on pidettävä huolta. paikalla ollut Joonatan Similä otti puheeksi keskustalaisten sosiaalisen median aktiivisuuden
Säillä on vaikutuksensa sadon laatuun, etenkin helteistä pahiten kärsineillä alueilla. SADOLLE on korkeat odotukset johtuen ennätyskorkeista tuotantopanoksista. Taustalla on monia syitä Ukrainan sodasta energiakriisiin ja lannoitteiden korkeisiin hintoihin. M A RI KOUK K UL A muulloinkin kuin vaalien aikaan, jotta puolue tavoittaisi enemmän nuoria äänestäjiä ja politiikasta kiinnostuneita. Sadolle on korkeat odotukset johtuen ennätyskorkeista tuotantopanoksista. – Siellä, missä vaan pystyy, kannattaa valita se kotimainen vaihtoehto. – Petokorvauksissa on pohjimmiltaan kyse lainsuojasta omaisuudelle. KULUTTAJIEN arjessa satotilanteen ei uskota näkyvän merkittävästi. Vieraita Piippurockissa kävi noin 450. Siinä on samaa juurta kuin pohdinnassa siitä, että Pohjois-Pohjanmaalla aletaan vahvan energiabuumin myötä vetää siirtolinjoja yksityisen omistajien maille – minkä korvauksen metsänomistaja siitä saa. Annika Saarikko oli samoilla linjoilla Oinas-Panuman kanssa. 7 » Torstaina 10. Rankkasateet ovat aiheuttaneet jonkin verran lakoontumista, mutta kyseessä ei ole alueella laajalti vallitseva ilmiö, joka vaikuttaisi pääsatoon huomattavasti. Toki kaikista ruoan hintaan vaikuttavista tekijöistä ei voida mennä täyteen takuuseen. Ylikiiminkiläinen kaupunginvaltuutettu Eeva-Maria Parkkinen halusi välittää kansanedustajille huolen alueen susitilanteesta. Täällä on ollut vaihtelevuutta säässä. Uusi satokausi helpottaa eläintilallisten taloutta. – Etuna sadolle on ollut pitkien hellejaksojen puuttuminen. – Suomen luontoon mahtuvat sudet, karhut, porot ja lampaatkin. Alkukesän helteiden ja heinäkuun sateiden jälkeen mukava poutainen sää tekisi hyvää sadolle. Kansanedustajat ottivat ajatuksen mielenkiinnolla vastaan. Piippurockissa väkeä viihdytti muun muassa Nyrkkitappelu -yhtye. Vettä on tullut tarpeeksi ja lämpötilat ovat olleet hyviä kasvulle, ProAgrian Marika Sohlo kertoo Pohjois-Pohjanmaan tilanteesta. Kumpikaan asiantuntijoista ei katso, että hinnankorotuksille olisi suurta painetta. –T oki niiden ehkä pitäisi näkyä, kun kerta tuotetaan paljon kalliimmalla. Jonkin verran muutoksia on näkynyt jo nyt. A RK IS TOK U VA : T EE A T UN T URI 044 714 7800 tai www.rantapohja.fi. Joku tolkku pitää kuitenkin hommassa olla, jotta ihmisten elinkeinot eivät vaarannu. Pohjois-Pohjanmaalla vilja vaikuttaisi olevan hyvälaatuista, mutta tämä jää varmistettavaksi vielä satokauden alkaessa syyskuun taitteessa. – Petokorvaukset eivät maksa takaisin syötyä eläintä. Seuraavan vuoden suunnittelussa tullee vaikuttamaan se, mistä tuotteista saa parhaat tuotot. Rehun hinta on ollut korkealla, mikä on nostanut myös eläintenpidon kustannuksia. On viljelijöitä, jotka ovat ottaneet tutun ja turvallisen viljan ohelle kokeiluun muitakin lajeja, kuten rypsiä. Elokuu menee PohjoisPohjanmaalla laajalti sadon kasvaessa ja korjuu aloitetaan syyskuun alussa. Tämä vaikuttaa varmasti sitten tuottajien talouteen. Niin voidaan kaikki tukea viljelijöitä ja suomalaista alkutuotantoa. Vahva kotimainen alkutuotanto kun on yksi hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareista, Schulman huomauttaa. JATKOSSA toiveena on, että säät suosivat sadon kypsymistä ja puinnin aloitusta. – Tilanne ei ole helppo. Sohlon mukaan kyseessä on 2000-luvun ajan kalleimmilla panoksilla tuotetut sadot. Samalla hintojen madaltuminen ei hyödytä maanviljelijöiden tilannetta vaikean satokauden jälkeen. Sohlo arvioi, että jatkossa moni maanviljelijä tulee muuttamaan tilansa tarjontaa taloudellisista syistä. Sohlo kuitenkin epäilee, että satokauden vaikeudet eivät näy kauppojen hinnoissa. Olga Oinas-Panuma kertoi, että porojen ja lampaiden omistajana hän ymmärtää ja tunnistaa ongelman. Schulman kuitenkin huomauttaa, että tärkeää ei ole ainoastaan määrä, vaan myös laatu. elokuuta 2023 » N:o 61 » Torstaina 10. – Sadetta on tullut ihan riittävästi, nyt vaan aurinkoa satoa kypsyttämään, Schulman toivoo. PohjoisPohjanmaalla tilanne on parempi muuhun maahan verrattuna kiitos juhannuksen jälkeisten sateiden. elokuuta 2023 » N:o 61 Piippurock keräsi rokkikansaa Rantakestilään » Terhi Ojala » Ii IIN RANTAKESTILÄSSÄ juhlittiin lauantaina Piippurock-festivaalin merkeissä. – Kaikki sujui oikein hyvin ja asiakkaat olivat hyväntuulisia, Jakku-Hiivala kertoo. Tilanne on hankala, ja toivon, että siihen saataisiin muutosta esimerkiksi kannanhoidollista metsästystä edistämällä. Piippurock listattiin heinäkuussa Ilta-Sanomien tekemän selvityksen perusteella Suomen rauhallisimmaksi festivaaliksi. Festivaalia järjestävä Johanna Jakku-Hiivala kertoo, että Piippurockia saatiin viettää hyvässä ja lämpimässä säässä. Pitäisi löytää kultainen keskitie, missä molemmat eläinsekä maatilalliset saisivat yhtä paljon hyötyä, Schulman toteaa. Satoa korjataan näillä näkymin arviolta kaikkiaan vajaa 3 miljardia kiloa. Tämän tueksi Schulman kehottaa kuluttajia olemaan viisaita ruokaostoksilla. Helteet kurittivat tämän vuoden satoa Pohjois-Pohjanmaalla kuitenkin poikkeuksellisen hyvät satonäkymät » Aliisa Alatossava » Rantapohjan alue ALKUKESÄN kuumuus tulee näillä näkymin verottamaan satoa vaihtelevasti ympäri Suomea. Tätä kaikkea omaisuuden suojaa perusoikeutena keskusta puolustaa. Hän kertoi, että Nuorittan alueella porot ovat alkaneet tulla ihmisten pihoihin pakoon petoja. Toivon mukaan maatalousyrittäjät pääsevät plussan puolelle, jotta tiloilla päästään tekemään tarvittavia investointeja arjen kustannuksista selviämisen lisäksi. – Taisimme säilyttää paikkamme Suomen rauhallisimpana festarina, hän hymyilee. – Näkisin, että eurot alkaa aikalailla ohjaamaan jatkossa viljelijöiden toimintaa, Sohlo ennakoi. Kauraa käytetään ruokamutta myös rehuviljana. Maaja metsätaloustuottajain keskusliiton Max Schulman ennustaa tulevan vuoden olevan tiukka maatalousyrittäjille. Eläintilalliset eivät myöskään ole välttyneet tiukalta taloudelliselta tilanteelta. Johanna Jakku-Hiivalan mukaan titteli ei ole tämän vuoden juhlienkaan jälkeen uhattuna. Oinas-Panuma kuitenkin korosti, että ei vihaa luonnonvaraisia petoja. Satokaudella on ollut haasteensa, mikä tullee vaikuttamaan maanviljelijöiden talouteen. Festarilla esiintymässä olivat muun muassa Nyrkkitappelu, Moskah ja Stinkfoot
Tuen voi hakea helposti OmaKelassa. IIN kotiseutumuseolle keräännyttiin kansallisja perinnepukuja ulkoiluttamaan kylältä ja kauempaa. Iin Haminassa tuntuu kuin olisi palannut takaperin ajassa, kun kahvilan terassin asiakkaat sekä kadun vastaantulijat ovat perinnepuvut päällä. Kun Kela on käsitellyt hakemuksen, opiskelija saa postitse kotiinsa myös kirjallisen päätöksen. Anneli Hannus on kansannaisenpuvussa ja Essi Kärnä Peräpohjolan puvussa.. JOS käyttää jotain muuta julkista liikennettä kuin edellä mainittuja, koulukuljetusta, itse järjestettyä tai useaa kulkutapaa, tuen voi saada vasta, kun hakemus on käsitelty. Kela myöntää koulumatkatukea toisen asteen oppilaitoksessa eli esimerkiksi lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleville. Jos esimerkiksi haluaa saada tukea elokuun alusta alkaen, hakemus täytyy lähettää syyskuun loppuun mennessä. JOS alaikäinen opiskelija ei voi hakea tukea itse OmaKelassa, huoltaja voi hakea tuen alaikäisen opiskelijan puolesta. Näistä kävijöistä huomattava osa on ollut kansanpuku päällään. Kunto on pienestä pitäen ollut kiinnostunut kotiseutumuseoista ja paikallishistoriasta, joiden jatkeena alAllan, Oliver ja Oili Kaleva sekä Anika Tiiro ovat Rovaniemen kansallispuvut päällä, Tiiron tyttäret Eevi, Eena ja Enni taas ovat Peräpohjolan puvuissa. Kärnällä itsellään on päällä työkaverilta lainattu Peräpohjolan kansallispuku. Museonhoitaja Essi Kärnä kiittelee päivän hyvää säätä. Tunnukset täytyy hankkia omasta pankista ja varmenne oman operaattorin kautta. Joissakin tapauksissa verkossa hakeminen voi nopeuttaa tuen saamista. – Kovasti olisin halunnut tuon Laatokan Karjalan kansallispuvun, mikä on sitten omalta alueelta, Joensuusta kotoisin oleva Kärnä selittää. Esimerkiksi jos opiskelija käyttää koulumatkaansa Matkahuollon, Waltin, HSL:n, Nyssen tai Fölin liikennettä, hän saattaa saada niin sanotun osto-oikeuden heti hakemuksen lähettämisen jälkeen. Pitkään kaivatussa puvussa kiehtoi kytkös omaan paikkakuntaan. Kauniin aurinkoisena kesäpäivänä kansallispuvut herättävät kotiseutumuseon ympäristön henkiin. Jos huoltaja hakee tuen opiskelijan puolesta, mahdollinen osto-oikeus myönnetään kuitenkin opiskelijalle itselleen. Kunnolla taas on päällään perinteinen miesten työvaatetus 1930–40-luvuilta. Haukiputaalaiset Kunto ja Maria Perätalo kertovat Oulun puolella olevan enemmän tuttuja kansallispukujen ulkoilutuksessa, mutta Iissä puoleensa vetää tapahtuman miellyttävämpi kokoluokka, joka sallii enemmän aikaa pukujen esittelylle sekä niistä keskustelulle. Jotta opiskelija voi hakea tuen itsenäisesti OmaKelassa, hän tarvitsee omat verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen. Koulumatkatuen ehdot ovat erilaiset sen mukaan, onko opiskelijalla oikeus oppivelvollisuuslain mukaiseen maksuttomaan koulutukseen vai ei. OmaKelasta voi katsoa tiedon mahdollisesta ostooikeudesta, onko hakemus ratkaistu ja kuinka paljon etuutta maksetaan. Koulumatkatukea voi saada, jos yhdensuuntainen koulumatka on pitkä. elokuuta 2023 » N:o 61 Koulumatkatukea voi hakea OmaKelassa » Rantapohja KOULUMATKATUKEA täytyy hakea joka lukuvuodeksi erikseen, muistuttaa Kela. 8 » Torstaina 10. Opiskelija voi selvittää koulumatkatuen laskurilla, voiko hän saada koulumatkatukea ja kuinka paljon. TUEN HAKEMINEN on muuttunut ja sen voi nyt hakea kätevästi OmaKelassa. Kela myöntää koulumatkatukea toisen asteen oppilaitoksessa eli esimerkiksi lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleville. Jo tunnin sisään tapahtuman alusta Kärnä laskee nähneensä viittä erilaista pukua. Tuki kannattaa kuitenkin hakea ennen koulun alkua, jotta voi saada Kelan tukeman matkalipun hyvissä ajoin käyttöönsä. Marialla on päällään SuurIin kansallispuku, jonka hän löysi netistä kovan etsinnän jälkeen. Vuonna 2016 kansallispuvuista innostunut Maria kokee perinnepukeutumisen historian jatkamiseksi. Johanna Junnolla on päällään mummon Keski-Karjalan puku. TUKEA voi saada aikaisintaan hakemiskuukautta edeltävän kuukauden alusta alkaen. A RK IS TOK U VA : M IL J A M US TONEN Kansallispukua ulkoiluttaessa jatketaan kansan ja perheen historiaa » Aliisa Alatossava » Ii KANSALLISPUKUJEN ulkoilutus on perinteeksi muodostunut elokuun viidennen päivän aktiviteetti. Tällöin opiskelija voi heti ostaa matkalipun koulumatkatuettuun hintaan esimerkiksi lipunmyyjän verkkokaupasta. Edelliskesänä kaatosade ei houkutellut suurta väkijoukkoa paikalle, mutta kuluneen päivän aikana ihmisiä on intoutunut kotiseutumuseolle käymään
Salmonella Mbandaka levisi erilaisten sellaisenaan syötävien kypsää kanaa sisältävien ruokien välityksellä. Suurin epidemia oli salmonellan aiheuttama ja siinä sairastui lähes 100 henkilöä. Iin kotiseutumuseolla historiasta kiinnostunut äiti-poika -pari on käynyt aiemminkin, mutta uudet esineet on kiva käydä välillä katsastamassa. Kesäkuun alussa aloitettuun remonttiin on varattu aikaa lokakuun lopulle, mutta projekti pyritään saamaan päätökseen hieman etuajassa. – Se ei oo ihan valmis, pikkujuttuja pitää vielä tehdä. Elintarvikevälitteisiin norovirusepidemioihin vaikuttavana tekijänä on valitettavan usein infektoitunut keittiötyöntekijä. – Minähän olen vähän musta lammas näissä joukoissa, mutta näiden kansannaistenpukujen pohjalta on tehty kansallispuvut, Hannus kertoo. KANSALLISPUVUT ovat osa sekä alueiden historiaa ja perinnettä että henkilökohtaisia perhetarinoita. Viime vuoden suurimmassa epidemiassa sairastui lähes 100 henkilöä. Johanna Junnolla on päällään mummon Keski-Karjalan puku. koi kiinnostus perinnepukuja kohtaan. Kuitenkin samaa kansanpukeutumisen perinnettä jatketaan molempia käyttäessä. – Kyllä se ainakin 30 vuotta kestää. Kalevalla on päällään Rovaniemen kansallispuku. Yleisin epidemioiden aiheuttaja oli norovirus. A L IIS A A L ATOSS AVA Suurilta ruokamyrkytysepidemioilta vältyttiin » Rantapohja RUOKAVIRASTO kertoo, että kansalliseen ruokamyrkytysrekisteriin kirjattiin vuonna 2022 55 elintarvikevälitteistä epidemiaa, joissa sairastui 622 ihmistä. Sillan kansi on nyt uusittu ja päällystetty sekä metallirakenteet pintakäsitelty. Alueen tiemerkinnät ja liikennejärjestelyt lukeutuvat näihin. Vuonna 2022 epidemioita tunnistettiin enemmän kuin muutamana edellisenä vuonna, mutta sairastuneiden kokonaismäärä oli pieni. Kansallispukua ulkoiluttaessa jatketaan kansan ja perheen historiaa Allan, Oliver ja Oili Kaleva sekä Anika Tiiro ovat Rovaniemen kansallispuvut päällä, Tiiron tyttäret Eevi, Eena ja Enni taas ovat Peräpohjolan puvuissa. elokuuta 2023 » N:o 61 Iin ratasilta on taas käytössä » Aliisa Alatossava » Ii KUNNOSTUKSEN ajaksi suljettu Iin ratasilta on avattu uudelleen liikenteelle perjantaina 4. Pienikokoisia epidemioita rekisteröitiin paljon. Se on kevyempi kuin perinteikkäät kansallispuvut, joten se soveltuu hyvin myös arkikäyttöön. JUHLAVAATTEEKSI moni ottaa kansallispuvun mielellään, ovathan ne perinteikkään hienoja, mutta nykyään harvemmin nähtyjä pukimia. 9 » Torstaina 10. Hänen lapsuutensa ensimmäinen kansallispukunsa oli äidin hankkima Oulun seudulle perinteinen puku. – Ylipäänsä tykkään keräilystä ja haluan vähän elävöittää historiaa, Kunto kertoo. Tämän jälkeen palataan Ratasillan entisiin liikennejärjestelyihin. Kunnostushankkeen toteutus meni ilman suurempia vastoinkäymisiä, eikä siltaa tarvitse remontoida nyt hetkeen. elokuuta. Lisäksi sen hintalappu on pienempi kuin yksityiskohtaisemmilla kansallispuvuilla. Norovirus oli edelleen epidemioiden yleisin tunnistettu taudinaiheuttaja (16 epidemiaa, noin 250 sairastunutta). Huilingin terassilla Nivan seurassa kahvittelevat Oili Kaleva ja Anneli Hannus. Sekä epidemioiden että niissä sairastuneiden määrät vaihtelevat vuosittain paljon. Sillan väistämisvelvollisuus on remontin myötä muuttunut tilapäisesti. Nyt kyseiset miesten kansallispuvut ovat Kalevan pojan ja pojanpojan päällä Haminassa Kalevan iloksi. A L IIS A A L ATOSS AVA. Iin Haminassa tuntuu kuin olisi palannut takaperin ajassa, kun kahvilan terassin asiakkaat sekä kadun vastaantulijat ovat perinnepuvut päällä. – On se aika kova homma, mutta ei tarvi enää toista tehdä, Niva naurahtaa. Viimeksi 1990-luvulla kunnostetun maantieja ratasillan kunnostus oli Destia Rail Oy:n toteuttama Väyläviraston hanke. Anneli Hannus on kansannaisenpuvussa ja Essi Kärnä Peräpohjolan puvussa. Mutta ei oo enää paljoa jäljellä, siltaurakan työpäällikkö Mika Tuokila kertoo. Ihmiset tulee puhuttamaan, kysymään mikä puku tuo on ja minkä alueen, Maria Perätalo kertoo. Muistan, että lapsena mun mummulla oli Kokkolan kansallispuku, semmonen oikein punainen ja kirjava, siihen kuului semmoinen myssy. Sillalta tulevilla autoilijoilla on tällä hetkellä stop-merkki. Työstäminen vaati aikaa ja silmää yksityiskohdille, ja sen huomaa komeasta lopputuloksesta. Kansannaisenpuku muista Huilingissa nähdyistä kansallispuvuista poiketen soveltuu myös työntekoon. Ulkoilutuksen Kaukolan pukua hän valmisti itse parin kuukauden ajan. Maatukien puhdistukset, tiemerkinnät, liikennejärjestelyt ja näin. Poikkeukselliset tiejärjestelyt johtuvat ylävirran pyörätien sulusta, joka kestää vielä arviolta kuukauden. Se myssy mua kiehto ihan hirveesti jo lapsena, Maria muistelee. Kansallispukujen maailmasta hän on ollut kiinnostunut ihan pienestä pitäen juuri äidin ansiosta. Vaikka silta on taas avattu autoliikenteelle, hanke on loppusilauksia vailla. Yhtään isoksi luokiteltua epidemiaa ei ilmoitettu rekisteriin (yli 100 sairastunutta). – Ruokamyrkytyksiä voidaan estää hyvällä käsihygienialla ja oikealla raakaaineiden ja valmiiden ruokien käsittelyllä, painottaa erityisasiantuntija Annika Pihlajasaari. TuulaRiitta Niva on ulkoiluttamassa Kaukolan pukua, samanlaista kuin hänen äidillä oli aikoinaan. Kauniin aurinkoisena kesäpäivänä kansallispuvut herättävät kotiseutumuseon ympäristön henkiin. Ei tarvi olla ens vuonna korjaamassa, Tuokila lohkaisee. – Kyllähän nämä kiinnostaa ja herättää keskustelua oli missä vaan kansallispuvussa. Kuten lauantain tapahtumassa, useimmiten kansallispuvut herättävät keskustelua päästessään käyttöön. Kansanpukeutumiseen paljon perehtyneellä Hannuksella on päällään kansannaisenpuku. Kunto ja Maria Perätalo kävivät kiertämässä Wanhaa Haminaa perinteisessä vaatetuksessa. Hänen äitinsä teki Rovaniemen kansallispuvut koko perheelle, kun kyseisestä puvusta oli versio perheen miehiä varten. – Mä oon kans historian harrastaja, tykkään vanhan ajan asioista
Heidän väliinsä jäävä kajakki on normaalia tilavampaa mallia, joten se sopii hyvin aloittelevalle melojalle. LUONTOPÄIVÄN ohjelmaan kuuluneet aktiviteetit, kuten melonta sekä Hiastinhaaralle suuntautunut lyhyt maisemaristeily, olivat kävijöille maksuttomia. Talman käytti risteilyillä aluksen sähkömoottoria, jotta kyydissä olleet saattoivat jutustella keskenään huutamatta. Kesäisin melontakursseja ja -retkiä ohjaava yrittäjä kertoi viettävänsä talvet lomaoppaana pohjoisen tunturikohteissa. Vaikka eläintiloille merkittävien kuluerien, rehujen ja energian, hinnat ovat laskeneet huippuhinnoista, olivat ne edelleen korkealla tasolla.. Melonnan saloihin kävijöitä opasti kiiminkiläistä Backwood Action -yritystä pyörittävä Harri Tapio. Päivän Christian Talmanin kipparoimat miniristeilyt vetivät runsaasti väkeä koko tapahtuman ajan. Iltapäivän mittaan aurinkokin näyttäytyi, minkä ansiosta moni paikalle saapuneista suuntasi askeleensa myös luontopolkualueen laavulle ja lintutornille. elokuuta 2023 » N:o 61 Säiden haltijat suosivat luontopäivää » Ritva Piri » Ii POHJOIS-IIN kyläyhdistys järjesti lauantaina Hiastinhaaran luontopolkualueella luontopäivän yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n Eloa ja iloa kylille -hankkeen kanssa. Maaja metsätalousministeriö pyytää esitysluonnoksesta lausuntoja 18.9. Maidon hinta nousi vuodessa 17 %. Viljojen ja öljykasvien hintojen roimalla laskulla oli suurin vaikutus indeksin kehitykseen. Samalla säädettäisiin erätarkastajien uusista toimivaltuuksista. Lihan ja eläintuotteiden hinnat nousivat 12 %. Kaukuan Yrttiaitta Saarento tuottaa muun muassa villiyrteistä valmistettuja tai niillä maustettuja hilloja ja mehuja. Hänen valikoimistaan löytyi myös reilumman kokoisella istuma-aukolla varustettu kajakki, jonka kyytiin vasta-alkajienkin on helppo pujottautua. Tuottajahinnat niukasti plussalla » Rantapohja MAATALOUDEN tuottajahinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan prosentin verran vuodentakaisesta vuoden 2023 toisella neljänneksellä. Metsähallituksen erätarkastajat valvovat erävalvonnan piiriin kuuluvien lakien noudattamista valtion maaja vesialueilla. Tuotteitaan ja toimintaansa olivat Hiastinhaaralle saapuneet esittelemään myös paikalliset yrittäjät Päivi Kaukua ja Olli Häyrynen, joilla oli myös joitakin yritystensä tuotteita myynnissä. Myös SUPlautoihin saattoi tutustua. Harri Tapio näyttää oikean melontaotteen, Mervi Koiste seuraa. Kasvituotteiden hinnat puolestaan laskivat 16 %. Olli Häyrynen puolestaan on pohjoisiiläinen lampuri, jonka lampaat ovat toimineet Hiastinhaaran luontopolkualueen maisemanhoitajina jo vuosia. mennessä. LUONTOPÄIVÄN ohjelmaan sisältyi mahdollisuus kokeilla melontaa kajakilla tai intiaanikanootilla. Lisäksi metsästysja kalastuslain noudattamisen valvonnasta vastaavien viranomaisten oikeutta saaliin tarkastamiseen laajennettaisiin. Ilmojen haltijat olivat ulkoilijoille suosiollisia, sillä pian tapahtuman alettua sade väheni ja lakkasi pian kokonaan. Sian lihasta lihatilallinen sai 13 %, naudan lihasta 12 % ja siipikarjan lihasta lähes 10 % enemmän kuin vuosi sitten. Esityksen tarkoituksena on laajentaa erätarkastajien toimivaltaa muualla kuin valtion hallinnassa olevilla alueilla. 10 » Torstaina 10. Aluksi vesille uskaltautui vain harva, mutta sään selkenemisen myötä alkoi väkeä liikkua paikalla enemmän, ja vesillekin tohdittiin lähteä helpommin. Lausuntoja esitysluonnoksesta voi antaa 18.9.2023 saakka ja niiden lähettämisestä löytyy ohjeita maaja metsätalousministeriön verkkosivuilta. Luonnos erävalvonnan tehostamisesta lausuntokierroksella » Rantapohja METSÄHALLITUKSEN erävalvonnasta annettuun lakiin, metsästyslakiin ja kalastuslakiin esitetään muutoksia. Lisäksi Päivi Kaukua järjestää Illinsaaressa sijaitsevissa tiloissaan villiyrttien käyttöön opastavia kursseja ja ruokailusekä maistelutilaisuuksia. Vaikka lähes kaikkien muiden maataloustuotteiden hinnat nousivat vuodentakaiseen verrattuna, pysyi indeksi vain niukasti plussalla
JAKKUKYLÄN riippusillan kautta oli tänä vuonna toisen kerran mahdollista matka suorittaa, ja silloin sille kertyi pituutta noin kolmekymmentä kilometriä. REITILLE oli moni lähtenyt matkan varrelta kotoaan tai startannut Iistä. Yhtä lailla kuin lähtöpisteitä oli useita, oli polkijoiden kalustossakin vaihtelevuutta aina moderneista sähköpyöristä yksivaihteisiin mummopyöriin. Noppapeliä pelaamassa jo yksi jännittävä eläin. – Vaikka en ole yhtään harjoitellut, hämmästeli voittaja itsekin hienoa tulostaan. Hän sekä vaimonsa Kaisa ovatkin aktiivisia pyöräilijöitä sekä aina mielellään mukana, kun Yli-Iissä pyöräilytapahtumia järjestetään. Osallistujien turvallisuuden takaamiseksi oli pyöräilijöillä kypäräpakko sekä lisäksi huomioliivisuositus, ja matkan varrella heidän turvallisuudestaan huolehti Elina Mäkelä, vaikka pyöräilijät omalla vastuullaan tapahtumaan osallistuivatkin. Risteilyt kipparoi Christian Talman, jonka Iislandyritys vuokraa Iin Karhussa sekä Pohjois-Iin Pauhussa sijaitsevia mökkejä sekä tarjoaa etenkin vesille tai talvisin jäälle suuntautuvia ohjelmapalveluja. Pelissä miteltiin leikkimielisesti Pohjois-Iin mestaruudesta, mutta osallistumisoikeus oli toki muillakin kuin kyläläisillä. Vorellin luona päivystänyt Sari Pahkala kertoikin järjestelyjen ja huollon saaneen pyöräilijöiltä runsaasti kiitosta. 11 » Torstaina 10. Pahkalan ohella huoltopisteitä hoitivat Urpo Hekkala, Jouni Lapinkangas ja Pentti Klaavuniemi. Talman käytti risteilyillä aluksen sähkömoottoria, jotta kyydissä olleet saattoivat jutustella keskenään huutamatta. Mukaan pystyi lähtemään myös reitin varrelta, mutta Yli-Iin liikuntahalli Vorellin huoltopisteellä kannatti kaikkien silti poiketa, muutoin jäi arvontaan osallistuminen väliin. Kaikkein reippaimmat saattoivat kiertää reitin YliIistä Iin ratasillalle saakka, jolloin poljettavaa kertyi 55 kilometrin verran. Voiton kisassa vei lopulta S irpa Jääskeläinen, pohjoisiiläinen kuten oli tarkoituskin, niukasti yhden pisteen erolla seuraavaan. Iijoen pohjoispuolella se sijaitsi Jakkukylässä Viitakankaantien risteyksessä, ja joen eteläpuolella saivat pyöräilijät juotavaa sekä pientä naposteltavaa Maalismaantien varrella Iin ja Yli-Iin entisen rajan tuntumassa sekä ylempänä Jalokosken kohdalla. elokuuta 2023 » N:o 61 Säiden haltijat suosivat luontopäivää Christian Talmanin kipparoimat miniristeilyt vetivät runsaasti väkeä koko tapahtuman ajan. Muut Iijoen ylityspaikat olivat Raasakan patosilta ja Jakkukylän riippusilta sekä lyhimmällä kymmenen kilometrin reitillä Puusaaren kautta Maalismaan säännöstelypadon ylitse ja siitä penkkatietä Maalismaantielle. Pohjois-Iin kyläyhdistyksen puheenjohtajan Anita Sieväsen usuttamana lähes jokainen paikalla vieraillut osallistui myös rimagolfin pelaamiseen, jota ohjasi Eloa ja iloa kylille -hankkeen projektipäällikkö Tanja Löytynoja. Jalokosken huoltopisteellä juomanlaskijan tehtävää hoiti Pentti Klaavuniemi, ja pisimmän reitin kiertäneet kovan luokan harrastajatkin malttoivat juoman ja naposteltavien ääreen hetkeksi pysähtyä. Kaikkiaan Vorellin huoltopisteellä arvontalipukkeen kävi täyttämässä 67 pyöräilijää, joista vain pieni osa myös aloitti taipaleensa sieltä. – Tekee sopivat sata kilometriä, kertoivat heistä ne, jotka huoltopisteelle malttoivat pysähtyä. VORELLIN lisäksi huoltopisteitä oli sijoitettu matkan varrelle. RI T VA P IRI. “hittituotteeksi” nousi miniristeily, jonka innostamana varsin moni kävijä tunnusti paikalle saapuneensakin. Kyseisen reitin kiersi edellisvuonna muun muassa Kyösti Hökkä, joka tällä kertaa tyytyi lyhyempään kymmenen kilometrin matkaan. Sunnuntain aurinkoisessa ja sangen lämpimässä säässä mehulle riitti pyöräilijöiden parissa kysyntää. Maalismaantien he mainitsivat olevan liikenteeltään sopivasti vähän hiljaisempi, joten sen kautta on Iitä kohti mukavampi polkea kuin joen pohjoispuolen vilkkaammin liikennöityä ja melko mutkaistakin väylää myöten. Sari Pahkala pohdiskelikin, olisiko hyvä mahdollistaa arvontaan osallistuminen muillakin huoltopisteillä, jotta kaikki osallistujat tulisivat varmasti arvontaankin mukaan. RI T VA P IRI Aurinkoinen ilma innosti pyöräilijät liikkeelle » Ritva Piri » Yli-Ii URHEILUSEURA Yli-Iin Nasevan järjestämä perinteinen Iijokipyöräily saatiin tällä kertaa polkea mitä mainioimmassa kesäsäässä, ja totuttuun tapaan matkavalikoimassakin oli valinnanvaraa. Pentti Klaavuniemi ja Kyösti Hökkä tutkailivat Hökän ajopeliä, joka omistajansa mukaan on palvellut mainiosti jo yli kaksikymmentä vuotta, vain renkaita on joskus pitänyt uusia. Hieman yllättäen Maalismaantiellä näkyi melko runsaasti myös vastakkaiseen suuntaan kohti Iitä suuntaavia pyöräilijöitä, jotka kertoivat tulevansa Oulusta ja kiertävänsä siitä Kiimingin, Yli-Iin ja Iin kautta takaisin
elokuuta 2023 » N:o 61 RISTIKON RATKAISU tiistain 15.8.2023 Rantapohjassa Rantapohjan näköislehti on uudistunut. Kokeilepa hauskaa ominaisuutta. Näköislehden lukijat voivat tulostaa ristikon itselleen sivun valikosta ylhäältä vasemmalla. 12 » Torstaina 10. Ristikon ja sudokut voi täyttää myös digitaalisesti. SUDOKUT JA RISTIKKO 10.8.2023 ». Valikossa näkyy kolme valkoista viivaa alekkain ja viivoja klikkaamalla tulee näkyviin tulostimen symboli
Metsästäjäkohtaisella kiintiöllä ja peltometsästyksen ravintohoukuttimen käyttökiellolla pyritään ehkäisemään vahinkoja ja turvaamaan hanhikannan elinvoimaisuus. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... . 13 » Torstaina 10. SJK onnistui vielä kerran vierasjoukkueen maalilla voittaen pelin tuloksin 4-0. 044-714 7800 . elokuuta 2023 » N:o 61 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 040-572 8591 Terhi Ojala...................040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Merihanhen metsästys ajanjaksolla 10.8.–20.8. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Tilausmaksut vuodelle 2023 (sis. Syksyn hirvenmetsästykseen osallistuminen edellyttää hirvikokouksessa ilmoittautumista. Tervetuloa! Torikauppiaat Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsAppviestinä. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Toimitus valitsee jutun pätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla otsikon alla. Pohjanmaan ja Perämeren linnut kuuluvat todennäköisemmin Länsija LuoteisEuroopan populaatioon ja muuttavat Ruotsin kautta Länsi-Eurooppaan.. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 90€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. URHEILU » HauPan naisille karu tappio Seinäjoelta » Rantapohja » Haukipudas HAUPAN naisten edustusjoukkue matkasi sunnuntaina Seinäjoelle kohtaamaan sarjakärki SJK:n. Numero on PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumis ajot tai muut pirskeet. Ottelu oli odotettu ja molemmat joukkueet olivat valmiina taistelemaan voitosta. Tervetuloa! Johtokunta Pohjois-Iin Eränkävijät ry KESÄKOKOUS 18.8.2023 metsästysmajalla klo 17.30 ja hirvikokous 18.30. 122€ 183€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Kokonaiskannan pienentämiselle ei ole tarvetta. tai puhelimitse: p. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Huveja Koitelin Erä ry:n KESÄKOKOUS Ylikylän koululla 17.08.2023 klo 18:00. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ 71€ puh. Ensimmäinen puoliaika alkoi vauhdikkaasti, kun vierasjoukkue HauPa pääsi suoraan aloituksesta hyökkäämään vastustajan maalille. Terveisin Johtokunta Kokouksia Joloksen Erä ry TIEDOTTAA Joloksen Erän kesäkokous on pidetty ja kokouksen päätökset ovat luettavissa seuran sivuilta: www.joloksenera.fi BINGO NUORITTALLA pe 11.8. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Kannanhoidossa tasapainotellaan sisämaan leviämisen turvaamisen ja viljelyvahinkojen ehkäisyn välillä. Aikaistetulla jahdilla halutaan Suomen riistakeskuksen mukaan estää hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja ja mahdollistaa riistavaran hyödyntäminen. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Kokouksen loputtua ilmoittautuminen hirviseurueeseen ja hirvikokous. Suomen merihanhet kuuluvat kahteen populaatioon. . Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. kello 12 asti on sallittu rajoituksin, joista tarkempaa tietoa saa osoitteesta www.riista.fi Merihanhi on perinteisesti rannikon laji ja vasta levittäytymässä järvialueille, minkä vuoksi se on rauhoitettu sisämaassa ja metsästystä rannikolla rajoitetaan. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Julkaisija Rantapohja Oy. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. 53€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... klo 18.00. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Kotijoukkue jatkoi hyvää peliään ja heidän nopeat hyökkääjänsä aiheuttivat töitä HauPan puolustuksessa. Uusimman tutkimustiedon perusteella Suomenlahden, Varsinais-Suomen ja Satakunnan merihanhet kuuluvat pääosin Keski-Euroopan populaatioon ja muuttavat suoraan etelään KeskiEurooppaan talvehtimaan. Ilmoitushinnat 2023 Etusivu....................1,55+24%=1,92 € Ennen tekstiä..........1,15+24%=1,43 € Tekstissä.................1,15+24%=1,43 € Takasivu..................1,25+24%=1,55 € Kuolinilmoitukset....1,30+24%=1,61 € TJ 30 pmm asti.......1,00+24%=1,24 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Irtolehdellä 50 pallorajalla 600€. 8.30-16 Perustettu 1969. Internet: www.rantapohja. 66€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ 183€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . Huom. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutun lähetysaikeistasi. 130€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2023 . . Hanhien peltometsästys alkaa tänään » Rantapohja MERIja kanadanhanhen metsästys alkaa pelloilta torstaina 10.8. TOISELLA puoliajalla HauPa jatkoi sinnikkäästi puolustamista ja yritti vastata vastaiskuilla, mutta tuloksetta. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Vedostettavat ilmoitukset torstaina. KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Kotijoukkue onnistui luomaan useita vaarallisia maalintekotilanteita ja johtivat toista puoliaikaa ansaitusti 3-0. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. . Kuitenkin hetkeä myöhemmin, 7 minuutin kohdalla SJK:n naiset siirtyivät vastahyökkäyksellään 1-0 johtoon. TOIMITUS avoinna ark. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat
Vaikka sosiaalisessa mediassa kiertää paljon toinen toistaan parempia tuloksia lupaavia tuotteita, Viinikka on huomannut nuorten käyvän myös enemmän ammattilaisen luona kasvohoidossa. 14 » Torstaina 10. Myös Haukiputaan Eloisan kosmetologi ja yrittäjä Merja Viinikka muistuttaa nuoria oikeiden tuotteiden tärkeydestä, sillä toiselle sopiva tuote ei välttämättä toimikaan itsellä. Ihonhoitovinkkejä on sosiaalinen media pullollaan, mutta nuorten pitäisi muistaa, etteivät kaikki niksi toimi jokaiseen ihoon.. Kosmetologit, jotka ovat kauneudenhoito-alan ammattilaisia ovat huomanneet saman ilmiön. Hän kertoo muun muassa omassa blogissaan, että monet vanhemmat kysyvät häneltä, miten 10–12-vuotiaiden ihoa tulisi hoitaa. Syy monia teinejä häiritseviin finneihin löytyy kehossa tapahtuvasta hormonaalisesta myllerryksestä ja nuorten tulisi muistaa, että näppyjä on hankala taltuttaa täysin ulkoisella ihonhoidolla. Kauneudenhoidon ammattilainen ja luonnonkosmetiikan asiantuntija Emmi Mansikkaviita on paneutunut myös nuorten ihonhoitoon. Ohjeeksi hän mainitsee, että ikää tärkeämpää on ihon kunto. Numero on Säännöllinen ihonhoito on hyvä aloittaa epäpuhtauksien ilmaantuessa » Anu Kauppila » Rantapohja NUORET saavat ihonhoitoon nykyään paljon vinkkejä sosiaalisesta mediasta ja erityisesti nuorten suosimasta Tiktok -kuva -ja video-alustalta. KESÄKUUTA 2022, NIIN KOREALAINEN OHJELMOITSIJA JUNG KI-YOUNG KUNNIOITTI TÄTÄ 27-VUOTIASTA SELAINTA OMALLA HAUTAKIVELLÄ! BRASILIALAINEN JALKAPALLOILIJA RONALDINHO GAUCHO MENETTI KERRAN YHTEISTYÖSOPIMUKSEN COCA-COLAN KANSSA, KOSKA HÄN JOI PEPSIÄ LEHDISTÖTILAISUUDESSA. Ahokas kertoi iltapäivälehdille, että hän haluaa tarjota nimenomaan edullista ja laadukasta ihonhoitokosmetiikkaa nuorisolle ja aikuisillekin. – Näin nuoren ihoa ei tarvitse ihmeemmin vielä hoitaa, poikkeuksina tietenkin epäpuhdas tai erityisen kuiva iho, Mansikkaviita kirjoittaa. Etenkin nuoret Z-sukupolven kuluttajat ovat innostuneet viimeisen parin vuoden aikana erityisesti korealaisesta kosmetiikasta ja niitä tilataan milloin mistäkin nettikaupasta. 22/08/28 713 Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. elokuuta 2023 » N:o 61 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » MARRASKUUSSA 2021 TIKTOKISSA NICK DIGIOVANNI JA LYNN “LYNJA” DAVIS TEKIVÄT VALTAVAN KANANUGGETIN JOKA PAINOI MELKEIN 21 KILOA! KOALAT NUKKUVAT 18 22 TUNTIA PÄIVÄSSÄ! KUN MICROSOFT POISTI INTERNET EXPLORERIN 15. Moni heistä muistuttaa nuoria siitä, että jokainen netissä julkaistu uutuus ei välttämättä sovikaan nuorelle tai pohjoismaiselle ihotyypille. Kosmetologin tekemästä iho-analyysistä nuori voi luottaa tuotteiden sopivan juuri hänen iholleen. MONI asiantuntija on Mansikkaviidan kanssa samoilla linjoilla ja kosmetologit muistuttavat, että nuorten ihonhoito kannattaa pitää simppelinä muutaman hyvän tuotteen avulla. – Sopiva tuotemäärä on mielestäni kolmesta neljään, mutta purkkimäärää voi kasvattaa myöhemmin tai ottaa rutiineihin mukaan esimerkiksi kasvonaamion, Mansikkaviita sanoo. Ihoa kuorivat, kuivattavat tai muuten rasittavat tuotteet tulisi jättää vielä kaupan hyllylle, sillä nuori iho uusiutuu nopeasti, eikä sitä ole tarve kuoria säännöllisesti. Mansikkaviita korostaa ihon puhtaana pitämisen tärkeyttä, sillä tukkeutunut iho on sopiva kasvualusta epäpuhtauksille. On myös keskusteltu siitä, millaisia paineita sosiaalinen media aiheuttaa nuorille, sillä tällä hetkellä moni nuorista seuraa tilejä, joiden tarkoitus on antaa vinkkejä ryppyjen ehkäisyyn ja ikääntymisen estämiseen. Yksi tällainen tuotesarja on Jenni Ahokkaan Smuuti Skin, jonka suosio on yllättänyt Ahokkaan täysin. Hän myös muistuttaa, että ihonhoito tulee aloittaa viimeistään, kun meikkaamisesta tulee päivittäinen tapa. Ovatko kuitenkaan kaikki vinkit sopivia nuorten iholle ja tarvitsevatko nuoret tosiaan yhtä paljon tuotteita ja ihonhoitorutiineja kuin aikuiset. Suomessa on onneksi herätty tähän markkinarakoon ja markkinoille on tullut jo suomalaisia vastaavia tuotteita, joissa hyödynnetään kasvija hedelmäuutteita, kuten vesimelonia. Luonnonkosmetiikan nimeen vannova Mansikkaviita kertookin, että nuori voi ottaa muutaman tuotteen päivittäiseen käyttöön 13–14-vuoden iässä, mikäli iho sitä tarvitsee
Kyytiin voi nousta myös matkalta Olhavan ent. Toivon polku Rukouspolku 20.6.–31.8. Teija Keränen, teija.keranen@evl.fi, p. klo 12 ja klo 17 ry:llä. huoltoasemalta tai Kuivaniemen Nelosparkilta. Ma 14.8. klo 12 kesäseurat ry:llä. Lev Berkovskiy viulu ja Irina Vavilova urut. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 4/2022 18.5.2022 37§. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 ja 13–15 p. Uusien iiläisten tutustumisilta. Kahvit. Seurakuntaretki hiippakunnan lähetysjuhlille Ranualle LA 26.8. 040 5819 316. Ryhmä kokoontuu jatkossa tiistaisin klo 13-15. Iin pappila. Hannu Alasaarela, piano. 040 7008 151. klo 13.30–14 Jäälin kappeli, Ylikiiminkiin tuodaan myös kasseja. Viikkomessu la 12.8. Toimittaa Heikki Pesämaa, kanttorina Tuomo Rahko. Kastettu: Aini Mirjami Kuokkanen, Arttu Pekka Väinö Mattila, Elmeri Heikkinen. Pyhäpäivä: 11. klo 16 seurat ry. Jumalan uskollisuus luotujaan kohtaan tulee kirkkaimmillaan esille siinä, että Hän antoi ainoan Poikansa meidän tähtemme, että me uskottomat luottamuksen pettäneet saisimme anteeksi pahat tekomme – synnit anteeksi. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu laululeikkipainotteinen perhekerho. Voit tulla mukaan milloin vaan, ei edellytä sitoutumista. 15 » Torstaina 10. Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Kansanlaulukirkko su 13.8. 040 2422176. Iin perhekerho pappilan pihassa pe 18.8. Varmasti ikävin kokemus tässä elämässä on se, että joutuu surullisena toteamaan, että toinen ei ollut uskollinen – ei ollut luottamuksen arvoinen. Seuraava ajanvaraus 21.8. sunnuntai helluntaista. Tällaisen uskollisen Jumalan luokse meitä kaikkia kutsutaan. Kello: seurat su 13.8. II – KUIVANIEMI IIN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Messu su 13.8. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus su 13.8. Ryhmää vetävät vapaaehtoiset ja toimintaa suunnitellaan yhdessä. KUULUTUS Kuivaniemen hautausmaan hautojen hallinta-aikojen päättymisestä Kuivaniemen hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. 040 7008 151. La 12.8. Kuivaniemen kappeliseurakunta tarjoaa kirkkokyydin. klo 10 Iin kirkko. Mukana elämän kulussa. Sellaisiin ihmisiin on helppo luottaa. Tapani Ruotsalainen Iin kirkkoherra HARTAUS » Pelimannit ilahduttivat Emmintuvalla » Ritva Piri » Ii IIN LAULUPELIMANNIT kävivät viime viikolla pitämässä musiikkituokion Iin hoivakotija palveluasumisen yksikössä Emmintuvalla. Ohjelmassa on ulkoleikkejä, askartelua, makkaran paistoa nuotiolla. Hän, Jumala antaa meille synnit anteeksi armahtaa meitä Pojassaan Jeesuksessa. Iltahartaus Samuli Ruusuvuori. Kuivaniemen perhekerho to 24.8. Mukana Jaakko, Tarja ja Teija. IIN KUNNAN hyvinvointikoordinaattori Riitta Räinä korostaa myös musiikin ja muun kulttuurin merkitystä ihmisten hyvinvoinnille. klo 13.30–14 Jäälin kappeli, Ylikiiminkiin tuodaan myös kasseja. voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 p. Iin Laulupelimannien taiteellinen johtaja Unto Kukka kertoo Emmintuvan musiikkihetkien olevan jo vuosia toteutettu perinne. Kassien jako samana päivänä eli ma 14.8. IS MO P IRI. 040 7008 151. klo 18 Iin kirkko. Toivon polku on rukouspolku, ja se lähtee Iin pappilan portilta. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Vapaa pääsy. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Kuivaniemen perhekerhoon on ILMOITTAUTUMINEN: ilmoittaudu kerhoon viimeistään saman viikon ke p.0400-541319. Su 13.8. 040 2422176. Sävelhartauksiin on vapaa pääsy, ohjelma 5 € (käteisja korttimaksu). klo 19 ry:llä keittiöryhmäläisten kokous. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Ti 15.8. Kyyti on ilmainen, ruokailut omakustanteisesti juhla-alueella. Illan lopuksi iltahartaus. klo 18 ry:llä 6.-7.-luokkalaisten toimintailta Su 13.8. klo 10 Iin Pappila. Yhdessä -ryhmän syyskauden aloitus ti 22.8. makkaranpaistoa, narutusta ja yhdessäoloa. klo 19 kesäseurat ry:llä. voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 p. Ma 14.8. Lämpimästi tervetuloa! La 12.8. klo 18 Haukiputaan kirkossa. KIIMINKI Messu su 13.8. voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 p. Muilla kerroilla on ohjelmassa vanhoja lauluja, joiden sanat näyttävätkin monella ikäihmisellä muistuvan herkästi mieleen, vaikka sanoja ei aina näkisi paperilta lukea. Lapsille oma kepparirata. J.S.Bach Goldbergmuunnelmat. Osmo Einari Leppänen, Taisto Peltoniemi. Su 13.8. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 ja 13–15 p. – Musiikki ja kulttuuri yleensäkin kuuluu kaikille syntymästä hautaan, Räinä muistuttaa. Virtuaalikirkko. – Meille on tullut tavaksi vierailla siellä kerran kesän aikana sekä lisäksi aina vanhusten viikolla ja joulun alla, jolloin esitämme ja laulatamme tuttuja joululauluja. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. klo 13 laulutuokio, Päivölä, su 13.8. klo 13 Seurakunnan retki Vivamoon PERUTTU bussifirman konkurssin vuoksi. klo 18 kesäseurat ry:llä. Iin Laulupelimannit ilahduttivat Emmintuvalla hoivakodin ja palveluasumisyksikön asukkaita ja hoitajia tuttujen sävelten ja yhteislaulujen parissa. klo 13 YliIin kirkko. Perhekerho kokoontuu ulkona pappilan pihassa. Ma 14.8. Timo Mehtälä, Martti Murtoperä. klo 18 ry:llä isäntien ja kassahenkilöiden kokous. Timo Mehtälä, Martti Murtoperä. Ke 16.8. Tied. RAAMATUN OPETUS kautta linjan on, että Jumala on uskollinen. klo 20 Haukiputaan kirkko. Rantapohja Uskollisuus KRISTILLISEN USKON yksi keskeisistä sanoista on uskollisuus. – Käytännössä esimerkiksi Laulupelimannien konsertit Emmintuvalla toteutetaan kunnan hyvinvointiavustuksen turvin, ja palveluyksiköstä vastaava hyvinvointialue Pohde tarjoaa tilat. klo 10 Kiimingin kirkko, virtuaalikirkko.fi ja seurakunnan YouTube-kanava. Osmo Einari Leppänen, Taisto Peltoniemi. Seuraava ajanvaraus 21.8. Kesäillan sävelhartaudet to 10.8. Luvassa mm. klo 10 Haukiputaan kirkko. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. Jokikylä: su 13.8. klo 18.30 ry:llä ompeluseurat. 08 3161 303. On hyvä elää sellaisten läheisten ja ystävien kanssa, jotka tietää varmasti uskollisiksi. Ilmoittautumiset 10.8.2023 mennessä kirkkoherranvirastoon (puh. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. 040 2422176. Kuulutus koskee niitä hautapaikkoja, joiden haltija ei ole seurakunnan tiedossa. klo 12 kesäseurat ry:llä. klo 12 Kuivaniemen kirkko. To 17.8. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. Ry:n toimintaa: Haukipudas: Viikkomessu kesäseurat la 12.8. 040 848 0078). Pelimannien vierailut ovatkin Emmintuvalla varsin odotettuja. JUMALAN USKOLLISUUS tahtoo johdattaa meitä ihmisiä olemaan uskollisia Jumalalle, sille tehtävälle, jonka Hän on meille antanut läheistemme piirissä ja myös kirkossaan. klo 17 Loistossa. Pianokonsertti ti 5.9. Jopa niin, vaikka me ihmiset olemme usein uskottomia, niin Jumala on aina uskollinen. klo 13 Jäälin majalla. Kaikki eivät toki jaksa mukana laulaa, mutta hyvillä mielin näyttävät hekin musiikkia kuuntelevan, on Kukka huomannut. Polku kiertää Ruustinnan reitin, ja reitin varrella on 12 hiljentymiskohtaa (puihin kiinnitetyt tekstit) Reitin voi kiertää vapaasti, milloin vain, ja reitti soveltuu kaiken ikäisille. Kesäseurat su 13.8. Hän painottaa myös elävän musiikin merkitystä juuri Emmintuvan kaltaisessa yksikössä, missä vanhat tutut musiikkikappaleet saavat monen muistisairaankin löytämään laulujen sanat aivojensa lokeroista sekä kokemaan siten onnistumisen hetkiä. Jumppailta kirkkorannassa to 17.8. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www.iinseurakunta.fi Diakoniatoimisto suljettu 10.7-15.8.2023. Tervetuloa Toivon polulle yksin tai yhdessä. Tule rohkeasti mukaan, ryhmä on avoin kaikille. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Sari Wallin. Pelimannit esittivät tuttuja sävelmiä sekä laulattivat yhteislauluja. Hartaus Hoivalla to 10.8. 045 787 25139. Jakkukylän rauhanyhdistys: Pe 11.8. Kerhossa tarjotaan makkarat ja pieni välipala. Pyhäpäivä: 11. 08 3161 303. klo 10 Kuivaniemen seurakuntasali. sunnuntai helluntaista. Toimittaa Jaakko Tuisku, messudiakoni Johanna Kerola, avustaa Nuusa Niskala, kanttorina Kaisa Säkkinen. Myös Emmintuvan henkilökunnalta saadun palautteen mukaan ovat pelimannien vierailut aina kovasti odotettuja ja mieluisia. Toimittaa Heikki Pesämaa, kanttorina Tuomo Rahko. Eikä se varmana ole yhtään vähäisempi aivan siellä meidän arkisessa elämässämmekään. klo 16 ja 17.15 ry:llä seurat. Raamattu vielä vakuuttaa, ettei Jumala koskaan väsy antamasta anteeksi. La 12.8. Kun Pohteen omat resurssit eivät riitä kulttuurielämyksien tarjoamiseen asukkaille, tarvitaan hyvinvointialueen ja kunnan yhteistyötä sekä yhteistyökumppaneiksi Laulupelimannien kaltaisia ihania yhdistyksiä, jotka sitten toteuttavat vaikkapa musiikillisia elämyksiä paikan päällä, Räinä linjaa. klo 10 Iin Pappila. klo 13.30–14 Jäälin kappeli, Ylikiiminkiin tuodaan myös kasseja. Kassien jako samana päivänä eli ma 14.8. klo 10 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTube-kanava. klo 18 kesäseurat ry:llä. klo 13 Wirkkulassa. Hannu Jaakkola, Juha Kortesoja. Duo Nyks: Pinja Ukkola piano ja Minna Ristamäki harmonikka. Alkavalle syksyllekin on lokakuun alun vanhustenviikolle jo lauluhetken päivä sovittuna, ja joululaulujakin on tarkoitus tuttuun tapaan Emmintuvalla laulattaa. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Iltahartaus Nuusa Niskala. Ylikiimingin ry: la 12.8. Vauvaja taaperoryhmä ke 23.8. YLI-II YLI-IIN ALUE Messu su 13.8. klo 20 srk-keskus. elokuuta 2023 » N:o 61 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 13.8. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Kastetut: Elmeri Matias Leiviskä, Alma Josefiina Hyvönen, Lilian Nuppu Estelle Pakanen, Iin Rauhanyhdistys: Pe 11.8. Mauno Kurunlahti ja Juhani Pakanen. klo 18. klo 18.00 seurat ry:llä, Risto Laurila ja Juha Kaarivaara. klo 18 Haukiputaan kirkko, toimittaa Jussi Rinta-Jouppi, saarna Eero Nuolioja, kanttorina Hannu Niemelä. Kuolleet: Anneli Elisa Meriläinen 82, Elvi Elisabet Viitanen 87 ja Silja Maria Rautio 84. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Messu su 13.8. Tuo uskollisuus ei tule meistä itsestämme, vaan siihen saamme voiman siitä, kun turvaudumme uskolliseen Jumalaan. Sitähän synti on, että me olemme olleet uskottomia Jumalalle ja Hänen tahdolleen. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Sari Wallin. Kassien jako samana päivänä eli ma 14.8 . Kesäinen ilta yhteisen liikunnan parissa kirkkorannassa. 045 787 25139. Voit tilata taksin soittamalla Matti Vääräkankaalle p.0440123252 Seurakunnan retki Vivamoon PERUTTU bussifirman konkurssin vuoksi. Lähtö Iin seurakuntatalolta kello 08.30 ja paluu noin kello 18.00. Tervetuloa! Diakoniatoimisto suljettu 10.7-15.8.2023
Klo 17-06 ja viikonloppuisin vain tilitai korttimaksut. klo 10–12 Järjestötalo Haukipudas 14.8. Lehden saaja: Sähköpostiosoite (pakollinen jos haluat myös digilehden) Nimi: Osoite: Puhelin: Lehden maksaja: (jos lehden saaja ja maksaja sama, ei tarvitse täyttää) Nimi: Osoite: Puhelin: lasku kahdessa erässä 23€/erä ei laskutuslisää TILAAN r Rantapohjan paperija digilehden 4 kk 46€ KESTOPUU VIISTETTY Höylätty AB, ruskeaksi painekyllästettyä mäntyä. Lisätiedot Katariina Päkkilä p. Nuotiotarinoita Koitelinkoskella to 24.8. klo 14–16 Jatuli Oulunsalo 15.8. 044 714 7800 Rantapohja maksaa postimaksun Tilauksen voi tehdä myös tällä kupongilla tai soittamalla p. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Jäikö lehti tulematta. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Harmaa (78PY), ruskea (35PH) Hautakorventie 8, 90620 Oulu. klo 14–16 Senioritalo Avoin kaikille! n Oulun seudun omaishoitajat ry. Vain! Vain! Tilaukset Suomeen 4 kuukautta Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite.. 040 501 9119. PUUÖLJY 2,7 L Luonnonöljypohjainen, vesiohenteinen. -> TILAUKSET -> TILAUSTARJOUKSET . 16 » Torstaina 10. Luvassa mukavaa ohjelmaa, makkaranpaistoa ja kahvittelua. 044 714 7800 Tee tilaus osoitteessa: www.rantapohja. Kaikki omaistaan hoitavat läheisineen sekä asiasta kiinnostuneet mukaan. 28x95 mm , ruskea, (10FR) 28x120 mm , ruskea, (79HP) 1 09 m TERASSIRUUVI RST A2 4,5x55 mm, ruostumaton, 250 kpl/pkt, (13PB) VIIKON VAHVIMMAT 1 45 m KOMPOSTORI 250 L Harmaa, kotitalousjätteiden luonnonmukaiseen kompostointiin, ympärivuotiseen käyttöön, (78JR) 13 90 rs 399 € kpl 14 90 ast. Työsuorituksia Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. elokuuta 2023 » N:o 61 46 € /4 kk PAPERIJA DIGILEHTI Tarjous voimassa 31.12.2023 asti. Kokoonnumme aluksi Kiimingin Koitelinkosken parkkialueelle ja siirrymme nuotion äärelle. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU Seuratoimintaa n MUISTA HYVINVOINTISI -KIERTUE 14.-15.8.2023 Tule tutustumaan ja tekemään maksuttomia hyvinvointimittauksia! Tietoiskuja ja vinkkejä *aivoja sydänterveydestä ja omaishoitajuudesta *terveyttä ja hyvinvointia edistävistä elintavoista ja vertaistukiryhmistä Onnenpyörä ja Vertaistervaritpelit Ii 14.8. klo 10–12 Seurakunnan toimitalo Kiiminki 15.8. Avoinna vuorokauden ympäri 24/7 rakentamisen ammattilaisille ja kuluttajille. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. Ilmoituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. klo 13.0015.00