YLI-IIN . Jos sen sijaan ei osaa olla varo-
YSTÄVYYTTÄ GRÖNLANNISTA
Ystävyys kestää, todistavat
Grönlannissa ystävystyneet Jani
Paakkola ja Erik Olofsson.
Sivu 14
LUKIJOILTA
Sivu 2
vainen liikenteessä, kannattaa pysyä poissa mopoauton ratista. KIIMINGIN . Pienviljelijä ?. IIN . Esillä oli muun muassa
melkoinen määrä erilaisia aseita.
Sivu 7
Nyt on potut kuokittu pellosta pois. YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
KÄTEVÄ KULKUPELI
Rebekka Pikkuaho (kuvassa oikealla) suosittelee
mopoautoa esimerkiksi hankalien matkojen takaa
kouluun kulkeville. KUIVANIEMEN . Kyydissä istuu Anna-Sofia Haapalahti.
Sivu 11-12
ASIAA METSÄSTÄJILLE
Iissä puhuttiin perjantaina metsästyksestä. Nyt lipotaan
poikkeusluvilla. vsk . Parhaaseen sesonkiin
voi olla vielä kuukausi.
Sivu 3
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 12.9.2013
44. PATENIEMEN . Tämä tiedoksi Alarannan pottuvarkaalle, ettei tarvitse
tehdä turhaa reissua. N:o 72
HAUKIPUTAAN . . SIIANLIPPOUSKIELTO IHMETYTTÄÄ
Siianlippouskielto ei lannistanut kalastajia Kiiminki- ja Iijoella
Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. On
muistettava, että ainakin puolet liikenneturvallisuudesta rakentuu aikuisten tienkäyttäjien edesottamuksista.
KESKUSTELEMME»
päätöksessä 75 minuutin oppitunneista. On raukkamaista
paeta tekojaan - kyllä sivistysvaltion asukkaana luulisi
voivansa luottaa omaisuutensa koskemattomuuteen. Hevonen on henkilökohtainen biodiesellaitos.
Autoilun kustannuksia mietitään
jälleen ministeriötasolla. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Toimitettu poliisilaitokselle.
Onko hukassa?
SIVUPEILI»
Oulu-seura paheksuu
Matkakeskus-käänteitä
Pitkän ja monimutkaisen
tapahtumaketjun tuloksena Oulusta purettiin taas
pari historiallista muistomerkkiä. Puutarhaliitto ja Kotimaiset kasvikset ry ovat
valinneet chilin vuoden 2013 vihannekseksi. 2
» Torstaina 12. Lemminkäinen Oy ilmoitti hyveellisesti, että he täten soivat
mahdollisuuden Kivikukon
uudelle elämälle jossain vielä kertomattomassa paikassa ja joskus myöhemmin.
Tiistaina kuulimme radiosta, että Lemminkäi-
nen Oy luopuu Matkakeskus-hankkeesta sitä ennen
lykättyään eri verukkeilla vuosikausia sen rakentamista. Mistä apua?
Kuka korvaa uuden antennin?
Katolla tuulee
Chili on kaunis ruukkukasvina ja erinomainen mausteena.
Chilien suosio kotipuutarhoissa tai kukkapurkkikasveina
kasvaa vauhdilla. syyskuuta 2013 » N:o 72
Jos ostaisi hevosen
PÄÄKIRJOITUS
Juha Virranniemi
juha.virranniemi@rantapohja.fi
Autoilijaa ei päästetä helpolla. Kun lasketaan auton hankintahinta, alati kalliit polttoaineet,
verot, vakuutukset ja rengaskulut,
pohtii moni, että hevonen olisi taloudellisempi ajokki. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Tässä
on kuukausia ihmetelty, että mikä myrsky on antennia vikuuttanut. Yksityisautoilu on pop, ja Suomessa ajetaan
vanhoilla, ei-ympäristöystävällisillä romuilla. Näyttäisi pääsääntöisesti lyhentyneen joka päivä.
Ei jaksa ymmärtää
Kiitos sille, joka löysi avaimen ja vei Iin K-marketin kassalle.
Suurkiitos
Suuret kiitokset DNA:n Haukiputaan liikkeen pojille aina
ystävällisestä palvelusta ja
avusta.
Siskokset
Löydetty lapsen kännykkä
leikkipuistosta Haukiputaalta. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Erityisen ikävältä
vaikuttaa se, että Lemminkäinen Oy tiesi hankkeesta luopumisensa jo aikaisemmin ja varmistaakseen
tontista saatavan maksimikorvauksen, purki ainakin
henkisenä rasitteena olevan, uuteen Matkakeskukseen jalostettuna kaupallisestikin mielekkään kokonaisuuden arvotontiltaan.
Oulu-seura ry:n
hallituksen puolesta
Mauno Heikkilä
puheenjohtaja
Pentti Koivunen
sihteeri
Tuulivoimako
vei kanavat?
Rantapohjassa oli juttua
tuulivoiman vaikutuksista.
Ei kuulemma ole tuulivoimasyndroomaa tai allergioita luvassa. Ruohoahan nyt
kasvaa jokaisella pihamaalla. Oulun seudun
joukkoliikenteen reittineuvontajär-
jestelmäkin antaa helposti vastauksen, että ?pääset täältä tänne noin
kolmessa tunnissa - kävelemällä?.
Maanantaina starttaava liikkujan viikko haastaa miettimään, miten matkaa tehdään. Turha olisi väittää olleensa kuntosalilla, jos auto onkin paikallistettu lähiöpubin parkkipaikalle. Uutisesta oli kenties unohtunut toinen puoli,
eli vaikutukset tekniikkaan.
Ainakin Olhavan seudulla tuntuvat hävinneetntv-lähetykset laajemmalti
kuin parista taloudesta silloin tällöin. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Nyt kuulostaa, että sama puhuri on
pyyhkäissyt koko kylän yli.
Kertovat viisaammat, että tuulivoimalat voivat vaikuttaa tällä tavalla.
Kuka tietää. Tapahtuma on tallennettu
videolle, ja myös silminnäkijä löytyy. Muutama vuosi sitten uusittu ja säädetty
antenni näyttää vain osan
kanavista ja oikuttelee jäljelle jääneidenkin kanavien kanssa. Auton
omistamiseen ja sillä ajamiseen saa
helposti upotettua tuhansia euroja
vuodessa. Tasa-arvoista autoilua
pohtivan työryhmän pöydältä livahti julkisuuteen hajatelma, jossa satelliittiseurannan avulla tallennettaisiin jokainen ajettu kilometri, ja lop-
TEKSTARIT»
Sinä vastuuntunnoton autoilija, joka kolhit ovellasi punaista Mercedestä Haukiputaan
R-kioskin edessä, tulisitko
kioskille sopimaan korjauksesta asian nopeuttamiseksi. Jos
oman Nissanin tai muun tusina-ajokin kolhuista ei piittaakaan, kannattaisi ajatella, että toiset haluavat pitää arvoautonsa kyljet ehjinä.
MH-4
?Pääsääntöisesti koulupäivä
ei lyhene?, oli lautakunnan
pulasku olisi ajettujen matkojen mukainen. Toinen, sodan
aikojen vaikeista vuosista muistuttava Kivikukko,
jonka tarkoituksena oli toimia Oulun aseman ratapihan hermokeskuksena siinä vaiheessa, kun muut rakennukset ja laitteet oli tuhottu vihollisen pommituksissa, oli säilynyt lähes
entisellään mahtavana kivikupuna alikäytävän vieressä.
Kaupungin historiaa ymmärtämättömän prosessin
jälkeen, jolloin Oulun kaupunginvaltuuston enemmistö lopullisesti vahvisti
kaavamuutoksella Kivikukon ja sen viereisen punatiilisen asuintalon purkami-
PUPU»
sen, jaksoi vielä muutama
Oulun historiasta kiinnostunut henkilö puolustaa ainutlaatuisen ja hyvin säilyneen, lähes ainoan sodanaikaisen muistomerkin pelastamista kertomalla sen
historiasta ja ainutlaatuisuudesta.
Oulu-seura ry:n ja monien muiden ponnisteluista
huolimatta pääosa oululaisista ei kuitenkaan herännyt, ja siten viime kuukausina Kivikukko purettiin ja
kuljetettiin osina yksityiseen varastoon. Vastaavasti uusia autoja saisi
halvemmalla.
Kansa ärähti, ja ministeriö kiirehti korjaamaan, että kyseessä on vasta ajatelma, ei esitys.
Olisihan se melkoista, jos jokainen ajoneuvo vilkkuisi punaisena
pisteenä isoveljen näyttöpäätteellä. Moni asia hoituu kävellen tai pyöräillen, mutta
keskitettävien palvelujen maailmassa ei yksityisautoilulle niin vain löydy haastajaa.
Parhaillaan on käynnissä koululaisten liikennetaitoihin ja koulukuljetusten turvallisuuteen keskittyvä liikenneturvallisuusviikko. Chilihenkisille löytyy myös netistä keskustelupalsta eli chilifoorumi, josta saa vaikka kasvatusvinkkejä. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Jos jotain hyvää, niin moinen uudistus tekisi autovarkaiden työn erinomaisen hankalaksi.
Autoilijat pohtivat valintojaan jo
kukkaronsa puolesta, mutta Rantapohjankin alueella ankeus iskee, jos
autoa ei ole käytössä. (LT)
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Signaalia ei vain
ole, kuuluttaa laite
Siika.
. N:o 72
A U L I H A A PA L A
3
Laki olisi sallinut siianlippouksen Kiiminkijoessa 1.10. Torstaina
12. Osakaskunnan on annettava nimilista poliisilaitokselle, kalastusalueelle ja ELY-keskukselle. Pyynti kielletty mereen
laskevassa joessa ja purossa syys-, loka- ja marraskuun ajan.
. Nyt
tähän vuosikymmeniä
ja jopa vuosisatoja kestäneeseen perinteeseen
on tulossa muutos, sillä
lainlaatijat pistivät
näppinsä peliin.
Elokuun alusta voimaantulleen asetuksen mukaan
siianlippous on kielletty
mereen laskevassa joessa ja
purossa syys-, loka- ja marraskuun ajan. Merilohi, järvilohi, meritaimen, järvitaimen ja purotaimen.
. Lippouksen huippusesonki on viime vuosina ajoittunut lokakuun loppupuolelle. Keskimäärin istukkaiden määrä on 1,3-3 miljoonan haitarissa per kausi.
Poikkeusluvan mukaan
lypsetyistä naarassiioista
elinvoimaiset tulee vapauttaa Kiiminkijokeen. Vesi on vähissä, totesivat Jouko Jussila (vas.) ja
Esa Meriläinen. Siikaa on lipottu ahkerasti pääasiassa
Alakosken, Tolppatörmän
ja Sämppikosken kohdalla
aina Asemakylän rautatiesillalle asti.
Vesialueen haltijan, Haukiputaan osakaskunnan puheenjohtaja Jouko Jussila
ja Haukiputaan Jokikalastajissa vaikuttava Esa Meriläinen pitävät lakimuutosta täysin turhana ja käsittämättömänä. Lautan päällä kelluva laite antaa signaaleita veteen, joka pelottaa hylkeet,
muttei kaloja.
. Myös Iijoella mätiä
tulee saada riittävä määrä
kalanviljelytarkoitukseen.
Myös Iijoella siikasaaliita
tulee seurata ja tehdä niistä ilmoitukset ELY-keskukselle.
Risto Tolosen mukaan
siianpyyntikieltoa on ihmetelty suuresti myös Iin
suunnalla ja sitä pidetään
järjettömänä. syyskuuta, mutta tähän
aikaan ei vielä tule saalista. Harmi, sillä lippomiehet tietävät, että kyseessä
on hyötyliikuntaharrastus
parhaasta päästä, ellei jopa tauti, joka iskee loppusyksystä.
Laki ja hylkeet siianpyynnin
suurimmat uhat
»»Auli Haapala
»»Ii
Kainuun ELY-keskus on
myöntänyt myös Etelä- ja
Pohjois-Iin kalastuskunnille poikkeusluvan kalastaa
vaellussiikaa.
Siianpyynti Iijoella jatkuu kalastuskunnan puheenjohtajan Risto Tolosen mukaan pääsääntöisesti aiempaan tapaan.
Vaellussiianpyynti on mahdollista kalastuskuntien
myöntämällä luvalla.
Perusteluna luvalle oli, että voimalapato estää vael-
lussiian nousun luontaisille kutualueille ja kalastus
turvaa Iijoen siian tulevaisuuden. syyskuuta 2013
44. Vavalla ja uistelemalla sekä lipolla pyynti sallittu syyskuun kymmenenä
ensimmäisenä päivänä ja
marraskuun 15. Enimmillään on kerätty mätiä
300 litraa, jolloin siikaistutusten määrä on 7 miljoonan poikasen luokkaa. Lupa
on syyskuun alusta marraskuun loppuun, lupa on vuoteen 2017 asti.
Lippoajat velvoitetaan
lypsämään pyydetyistä kaloista mätiä ja maitia kalanviljelytarkoitukseen.
Luvansaaja eli osakaskunta saa nimetä pyyntiin yhtä
aikaa enintään 50 henkilöä,
ensisijaisia ovat aikaisemmin mädinpyynnissä olleet
lippokalastajat.
Kiiminkijoen lippoajille
mädinhankinta ja istutukset eivät ole uutta, kuten ei
myöskään saalisseuranta,
sillä sitä on tehty 1970-luvun alusta lähtien. Urossiiat saa ottaa talteen pyyntikulujen kattamiseksi.
Haukiputaan osakaskunta kokoontuu päättämään
luvan saavista lippokalastajista syyskuun lopulla,
jonka jälkeen aloitetaan
lippoaminen. Siianpyynnin suurimmat uhkat ovatkin laki ja hylkeet, lohkaisee Tolonen.
Jälkimmäiseen on löydetty jo lääkettäkin, sillä
Iin kalastuskunnat ja Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto kokeilevat piakkoin hyljekarkotinta Iijokisuulla. Nähtäväksi
jää, miten lain valvonta jatkossa toteutuu.
Hyötyliikuntaa
parhaimmillaan
Siianlippouskielto on herättänyt paljon keskuste-
lua kalamiespiireissä.
Siianpyyntiä koskevaan
kieltoon voisi lähteä hakemaan muutosta oikeusteitse, mutta ainakaan vielä
Haukiputaan osakaskunta
ei ole päättänyt näin tehdä.
Olisiko järkevääkään yksittäisen osakaskunnan lähteä taistelemaan tuulimyllyä (valtiota) vastaan, sanoo
Jouko Jussila.
. Siikakantaan ei kiellolla ole miesten
mukaan mitään vaikutusta.
Kalakantaan ja saalismääriin vaikuttavat veden
määrä ja laatu joessa sekä
verkkokalastuksen laajuus
merialueella. Lippoamislupia valvovat viranomaiset eli poliisi
ja merivartiosto sekä kalastuksenvalvojat. Jos kalastajat havaitsevat oudon laitteen Iijokisuulla, se on hyljekarkotin, informoi Risto Tolonen.
Alkavasta hyljekarkotinkokeilusta on toivon mukaan
apua alkavana siianpyyntikautena.. Niin
Kiiminki- kuin Iijoellakin lipotaan nyt poikkeuslupien turvin.
INFO
Rauhoitetut kalat
ja pyyntikiellot
. Jotta siian kohdalle saataisiin vedettyä henkselit,
tehokkaampi tapa voi olla
yrittää vaikuttaa päättäjiin
puhujamatkoilla tai viime
kädessä äänestämällä, pohtii Jussila.
. päivän jälkeen.
Poikkeusluvalla siianlippoukseen
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Yhtä varma syksyn
merkki kuin sään
kylmeneminen on
siianlippouksen alkaminen Kiiminkijoella
Haukiputaalla. vsk . Tällaisia poikkeuslupahakuja ei pitäisi olla, summaavat Jouko Jussila ja
Esa Meriläinen yhteen ääneen.
Jokamiehenoikeus, siianlippous yleisellä kalastusluvalla, ei siis enää käy päinsä. Ennen kaikkea siikakantaan on myönteisesti vaikuttanut vuosikymmeniä Kiiminkijoella jo tehty vaellussiikakannan hoito ja istutukset.
Hoitotyötä
aiemminkin
Haukiputaan osakaskunta on hakenut ja saanut
Kainuun ELY-keskukselta poikkeusluvan kalastaa
vaellussiikaa lippoamalla vedessä kahlaten tai veneestä Kiiminkijoella
2.8.1945
k. Mertala
s. 040 535 3362, Lea Aalto p. 24.8.2013
+14°
+15°
Maanantai 16.9.
+15°
+15°
+17°
+17°
»»Rantapohja
Tällä viikolla vietettävällä
leipäviikolla kysytään, missä leipä kasvaa. 08 8178 600, www.ii.?. Viikon teema on: Leivän tie - hyvää ja
terveellistä läheltä.
Leipäviikolla muistutetaan, että leipä ei ilmesty
kaupan hyllylle tyhjästä,
vaan tie pellolta pöytään
on monivaiheinen ja työllistää paljon ihmisiä maataloudessa, elintarviketeollisuudessa, kuljetuksessa ja
kaupassa.
Pohjois-Pohjanmaan leipien tunnetuin erikoisuus
ovat rieskat. 29.8.2013 Yli-Ii
nukkui uskossa turvaten Vapahtajaansa
Käy enkeli vierelläs taivaan rantaan,
on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa.
Et tunne tuskia taivaan tiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.
Muistoissa elät keskellämme,
säilyt aina sydämissämme.
Rakkaudella ja lämmöllä kaivaten
Heino ja Sisko
Helvi
Hanna ja Frank
Helena ja Ossi
Pirkko ja Pekka
Esko ja Riitta
lastenlapset ja lastenlastenlapset
Mirja-sisko
muut sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että
rakkaamme siunataan Yli-Iin kirkossa lauantaina
21.9.2013 klo 11.00, hautaus Tannilan
hautausmaalla, minkä jälkeen muistotilaisuus
Yli-Iin rauhanyhdistyksellä.
Rakkaamme
Torstai 12.9.
Kari Henrik
PALDANIUS
+15°
+15°
+14°
+15°
+16°
+14°
Perjantai 13.9.
+16°
+16°
+16°
+17°
+18°
+17°
Lauantai 14.9.
+15°
+16°
+17°
+16°
+17°
+16°
Sunnuntai 15.9.
+13°
+14°
+14°
s. 22.12.1915 Yli-Ii
k. 4
» Torstaina 12. 311 2158
kivi@arvokovaoy.?
II, KIVIVEISTÄMÖ
sen edustajia, TE-toimiston väkeä sekä tietenkin Teitä
GRAAFINEN OHJEISTO 20
työnhakijoita. 050 395 0330
Tauno Kova 0400 680 659
Veli-Matti Kova 040 748 4114
Iin kunta, Jokisuuntie 2, PL 24, 91101 Ii,
p. Myös ruisleivät ovat nousussa, ja esimerkiksi leivän kuitupitoisuutta halutaan tarkkailla.
Pohjois-Pohjanmaan Leipomot ry:n jäsenleipomot
järjestävät viikon aikana
tuote-esittelyjä ja maistatuksia vähittäiskaupoissa.
suoraan veistämöltä
- entisöinti
- kaiverrukset
- kivien oikaisut
Jarmo Jämsä
Koivulantie 46, Haukipudas
044-5946106
(Myös iltaisin ja viikokonloppuisin)
Soita tuuli, kerro ikäväni.
Uni kaunis anna papalleni.
Janita
Kotikäynnit veloituksetta
www.kivipalvelujamsa.fi
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos
muistamisesta työnantajilleni Säästökuopassa sekä
työkavereille,
asiakkaille ja edustajille
jäädessäni eläkkeelle.
Tuula Lamppu
Johtaja
palkittiin
+15°
Leipäviikko tuo esille leivän tien pöytään
HAUTAKIVET
Jo kutsuivat ehtookellot
niin rakasta kulkijaa,
jäi taakse tutut pellot,
tupa, ranta ja pihamaa.
Kyynelsilmin jäimme me vielä,
tänne aikaan maailmaan.
Olet isä jo tallella siellä,
missä nähdä saa Messiaan.
Teille kaikille, jotka muistitte minua syntymäpäivänäni.
Aino Ylitalo
Missä leipä kasvaa?
Edulliset
Kiitollisuudella muistaen
Marko
Jani ja Johanna
Janita
Irmeli
sisko perheineen
sukulaiset ja ystävät
Lämpimät
kiitokset
+14°
+16°
Rakas äitimme, mummumme ja
isomummumme
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät palkitsivat Oulun seudun koulutuskuntayhtymän johtajan Jarmo Paloniemen yrittäjäpatsaalla Yrittäjyysviikon päättäneessä juhlagaalassa 7.9.
www.arvokovaoy.?
Yksilölliset
hautakivet Kovan
kiviveistämöltä!
Hei työnhakijat
Tervetuloa Iin
Rekry-tapahtumaan!
Iin Micropolikseen to 19.9. kello 9 ?11.30.
Paikalla on työnantajia, henkilöstövuokraus- ja rekrytointipalveluita tarjoavia tahoja, oppisopimuskoulutuk-
Oma kiviveistämömme
valmistaa laadukkaat hautakivet asiakkaan tarpeiden
ja toiveiden mukaisesti
- nopeasti ilman välikäsiä!
OULU, KIVIMYYMÄLÄ
Asemakatu 21 . Tapahtuman järjestää Iilaakso Oy ja Iin
kunnan työllistämisen palvelukeskus yhteistyössä.
Älä missaa tätä tapahtumaa!
Lisätietoja:
Leila Siltanen p. 08 5875 5000, f. p. syyskuuta 2013 » N:o 72
PÄIVIEN VIRRASSA
Viikko 37
Aurinko nousee klo 6.31 ja
laskee klo 19.56.
Nimipäiviä
Torstai: Valma, Vilja
Perjantai: Orvo
Lauantai: Iida
Sunnuntai: Sirpa
Maanantai: Hilla, Hellevi,
Hillevi, Hille
Päivän nimi
Valma voidaan lukea
1900-luvun alkupuolen suomalaiseen kasviaiheiseen
nimistöön, valma nimittäin
tarkoittaa vanamokasvia.
Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.
Mark. 10:43
Mitä emme kykene tekemään, sen tekee aika.
Retoromaaninen
sananlasku
ILMOJA PITELEE
Eeva Johanna
JOKELA
o.s
asti.
KG
kg
Ei rajoituksia, ei kuponkeja!
Rainbow suomalainen
Karjalanpaisti 600 g
(9,91 kg)
5
95
Atria perhetilan
broilerin ohut leikkeet
480-600 g
(16,64-13,31 kg)
Pulla-Pirtti
Jyväisä ruissiivut
500 g (3,78 kg)
19
ras.
Kurko
Grape lonkero 0,33 l tlk 6-pack
(4,57 l) sis. klo 14-18
. pantit
9
96
pack
kg
ras.
Antell
Hillomunkit 8 kpl 440 g
(7,25 kg)
Hinta voimassa 3.10.2012 alk.
Snellman
Kotletti 6 kpl 300 g
(9,96 kg)
7 10 2
95
99
rasia
3
Hätälä Norjan
lohifilee vac.
Findus
Uuni- ja grillikasvikset 500 g
pakaste (5,98 kg)
1
99
2
89
Atria Aasia
mikroateriat 350 g
(9,11 kg)
pkt
Valio
Oltermanni kermajuustot 900-1000 g
(8,54 - 7,69 kg)
pss
99
pkt
3
69
7
Maksuttomat peruspankkipalvelut ja muita omistajan etuja! PALVELUNEUVOJA PAIKALLA
Tule käymään ja ota hyödyt käyttöön!
19
pkt
pkt
Kellon S-marketissa ke 18.9. Ii 044 788 6182
. Haukipudas 044 788 6175 . syyskuuta 2013 » N:o 72
Osuuskaupassa omistetaan ja jaetaan hyödyt yhdessä.
1
0
29/kg
99/pss
Minneolas
mandariini
Rainbow
perunapussi
2 kg (0,49 kg)
1
11
29
29
Suomalainen
irto kukkakaali
59/kg
Puolan irto
punainen
paprika
Tuoretorin tuotteet
voimassa 16.9. Ylikiiminki 044 788 5651. Kello 044 788 4944 . Kiiminki 044 788 5620 . 5
» Torstaina 12
Tiistaina kaksikkoa haastateltiin Kiimingin Koitelinkoskilla myös Radio Aallon taajuuksille.
la lupasi jouduttaa matkaa
prätkällään, jos homma ei
muuten etene.
Monipuolinen
toiminta esiin
Krista Kosonen kertoo oppineensa jo alkutaipaleella paljon uusia asioita siitä,
miten Nälkäpäiväkeräyksen järjestävä Suomen Punainen Risti toimii. Todella komea paikka,
Kosonenkin kiitteli.
Tietoisuus Nälkäpäivästä kasvaa julkkisten kautta. Esimer-
kiksi kotimaassa annettavan avun laajuus oli hänelle
uutta. 6
» Torstaina 12. Kotimaan avusta Kososelle kertoili SPR Kiimingin Teea Tunturi.
. Liikkeelle lähdettiin
Rovaniemeltä. Matka jatkuu Jyväskylään, Tampereelle, Turkuun ja Helsinkiin, Kosonen kertoo.
Koitelissa Kosonen tapasi kokki Janne Pekkalan ja
haastoi tämän mukaan keräykseen. Monet ajattelevat, että
kaikki kerätty raha menee
jonnekin ulkomaille. Pekkala pääsi kehaisemaan Koitelinkosken
lisäksi Iijokea Suomen parhaana nahkiaisjokena.
. Pekkala ei ehdi reissujensa vuoksi lipaskerääjäksi, mutta Välikylän ravintolasta keräyslipas löytyy.
Kosonen luottaa liftausreissullaan ihmisten hyväntahtoisuuteen. ovelta
O. tuntia ennen ovelta
Ennakkoon p. Liput 15 ?
Liput 5 . Suomenkielinen
tekstitys. klo 19
Afro-amerikkalaista rytmimusiikkia - Anette Sinclair,
Sami Juntunen, Matti Salo,
Matti Perkiö, Olli Estola.
DROICHEAD
IRLANTILAISEN
MUSIIKIN KONSERTTI
La 14.9. Apu menee sitä oikeasti tarvitseville.
Kosonen sanoo, että tämän kiertueen jälkeen hän
osaa antaa kyynikoillekin
vastaukseksi tiukkoja faktoja.
Lippaan kanssa liftaten
-kiertue esitetään lyhyinä
jaksoina sekä Liv-kanavalla että Ruutu.fi:ssä. 050-4104010
ja Oulu10 toimipaikat
HYMY KUNTOON!
Tervetuloa yksilölliseen hampaiden kokonaishoitoon
Riku Halttu
Anna Tuutti
Leena Ylikontiola
Paula Matinaho
hammaslääkäri
EHL suukirurgia
hammaslääkäri
hammashoitaja
Ajanvaraus p. Yksi
Nälkäpäiväkeräyksen näkyvimmistä promootioista on näyttelijä Krista Kososen liftausreissu halki
Suomen. klo 19
Saamelaisten kansallisteatteri Beivvás, Kautokeino
Norja. Tiistaina Kososen
matka eteni Koitelinkoskien ja Kiimingin keskuksen
kautta Oulun Rotuaarille.
. Pekka-
Janne Pekkala ja Krista Kosonen levittävät osaltaan tietoutta Nälkäpäiväkeräyksestä. syyskuuta 2013 » N:o 72
Krista Kosonen liftaa lippaan kanssa
JUHA VIRR ANNIEMI
»»Juha Virranniemi
»»Kiiminki
Syyskauden 2013 avaus:
MATTI PERKIÖ GROUP
La 14.9. Tänäkin vuonna kaikki SPR:n Oulun piirin 44 paikallisosastoa ovat
mukana keräyksessä.. Jauhiaisen museo
Jaarantie 2 Kiiminki p. (Norja) esittää:
Nils Aslak Valkeapään
Kuurapää ja unien näkijä
Ti 17.9.2013 klo 19.00
Lippuja on!
Revontie 45 Haukipudas
Liput 15 . Näin
ei ole, Kosonen tietää.
. 08 547 2972
Haukiputaan
Hammaslääkärikeskus
Jokelantie 1, Haukipudas
Operaatio
Nälkäpäivä
käynnistyy tänään. 044-4993173
Avoinna ke 12-18 to-pe 11-17 la 12-16
www.jauhiaisenmuseo.fi
Revontie 45 Haukipudas
Liput tuntia ennen ovelta.
Ennakkoon p. Muutoin Nälkäpäiväkeräys järjestetään jälleen vapaaehtoisvoimin. klo 14
Maisitiaisia Oulun Irish
Music Festivaalilta: Samppa
Saarinen, Jani Suvanto,
Anna Luusua,
Brent O`Caiside ja
Vesa-Ville Niemelin
Liput 12/10 ?
Nils Aslak Valkeapää:
KUURAPÄÄ JA
UNIEN NÄKIJÄ
Ti 17.9. 050-4104010 ja
Oulu10 toimipaikat
www.teatterikuoppa.fi
Saamelaisten kansallisteatteri Beaivvá
Olisi hyvä, että nuoretkin
oppisivat käsittelemään
villiturkiksia, Keltamäki
kommentoi.
Kuusivuotias Heikki
Hiltunen seurasi silmä
kovana Keltamäen turkisoppia. Ase tilataan aina mittojen mukaan tehtaalta,
Korvala opasti. Lupa kannattaa hakea
järeimmän mukaan, esimerkiksi kiväärille. Mittasuhteiden pitää olla ?just eikä
melekeen?.
Pelkkä oikein mitoitettu ase ei vielä tee savikiekkomestaria. Työ sujui
sutjakkaasti parinkymmenen vuoden kokemuksella.
Raimo Korvala mallaa asetta Jaakko Jurvakaisen käteen. Korvala muistutti, että hyväksi
ampujaksi oppiminen vie
vähintään vuosia.
Sauli Keltamäki näytti tapahtumassa, miten
esimerkiksi näätä päästellään nahkoistaan. Liikkeellä voi olla
vain yhden aseen kanssa,
Keränen kertasi valvotun
käytön periaatteita.
15-vuotias voi jo hankkia rinnakkaisluvan.
. Hiltusen oma
metsästysilta huipentui
laseraseammuntaan.
. Perheen kaksi koiraa, pohjanpystykorva ja
punavalkoinen irlanninsetteri, nauttivat myös
jahtihommista.
Heikki Hiltunen pääsi illan aikana kokeilemaan ainakin laserammuntaa. Haulikkoammunnassa kiekot hajoavat paremmin, kun ase on
miehen mittojen mukaan valmistettu.
Jos metsälle haluat
mennä nyt
Nuorille jaettiin käytännön metsästystietoa
»»Juha Virranniemi
»»Ii
Iin Metsästysyhdistys kokosi perjantai-illalle komean paketin metsästystietoutta. Laserammuntaa, jälkientunnistusta, aseesittelyä, nahkoittamista, ansoja ja loukkuja,
metsästyskoirarotujen
esittelyä ja haulikkoammuntaa, seuran puheenjohtaja Juha Miilumäki
luetteli.
Marko Kantola kertoi,
että tapahtuman avulla
haluttiin välittää kerralla oikeaa ja kouriintuntuvaa tietoa metsästyksestä
kiinnostuneille lapsille ja
nuorille. Nuorelle voi antaa
aseen käyttöön, kun yli
18-vuotias ja luvat omaava valvoo tekemistä vierestä. Osansa tehtävästä täytti vanhempi konstaapeli
Erkki Keränen.. Sauli Keltamäki
kin aseita, kuten haulikkoa tai pienoiskivääriä.
Lapset kyselivät, josko
lupa heltiäisi konepistooliin tai sinkoon. Metsästys kiinnostaa isän esimerkin kautta.
Marko Kantolan (vasemmalla) mukaan tapahtumalla haluttiin kertoa nuorille kerralla oikeaa tietoa metsästyksestä. Osaajia on vähän. Moisille suunnitelmille ennustettiin takkuista tulevaisuutta.
Ammuntavinkkejä
mestarilta
Muun muassa SM-tasolla
menestyksekkäästi haulikkoammunnassa kisannut Raimo Korvala näytti, kuinka napakasti rikotaan kiekkoja ampumaradalla.
. Ihan hyvin se onnistui, vaatimaton nuorimies kommentoi.
Hiltusten metsästysharrastus keskittyy toistaiseksi metsäkanalintujahtiin. Silloin on lupa lainata muita-
Osaajia on vähän.
Olisi hyvä, että
nuoretkin oppisivat käsittelemään
villiturkiksia.?
. syyskuuta 2013 » N:o 72
JUHA VIRR ANNIEMI
Sauli Keltamäki päästeli näädän nahkoistaan. Seura järjesti
metsästysmajallaan epävirallisen lasten ja nuorten erätapahtuman.
. 7
» Torstaina 12. Oikeaa asiaa, ei
valistuneita arvailuja.
Pohdintaa riitti muun
muassa sen kohdalla, milloin nuori voi saada asee-
seen rinnakkaisluvan ja
milloin nuorelle voi antaa
aseen käyttöön.
Lainsäätäjän rivejä tapahtumassa tulkitsi vanhempi konstaapeli Erkki
Keränen.
. Suunnitelmallinen ja sopivan
kovaotteinen toimenpide
onnistuu mieheltä yli 20
vuoden kokemuksella.
Näin autoilija säästää sekä luontoa että lompakkoaan.
Rengasriskeihin liittyvissä onnettomuuksissa
väärä rengaspaine oli osallisena 13 prosentissa kaikista tapauksista.
Positiivista on se, että
rengasturvallisuus on kohentunut hieman yleistä
JUHA VIRR ANNIEMI
Pientä peliä
katsastuksissa
Jos renkaiden kuluminen alkaa hipoa urien pohjassa olevia merkkejä, on syytä alkaa ripeästi katsella uusia kumeja alle. Eikä esimerkiksi nastaton talvirengas ole kesällä
kesärenkaan veroinen.. Rengasonnettomuuksissa kuoli 471 ja vammautui vakavasti 151 henkilöä.
. 8
» Torstaina 12. Vaativilla talvikeleillä renkailla arvioidaan olleen osuutta onnettomuuteen noin joka kolmannessa tapauksessa, kommentoi
Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen.
Huomiota tulisi kiinnittää myös rengaspaineisiin.
Kun rengaspaineet ovat
kohdallaan, pienenevät sekä renkaiden- että polttoaineenkulutus. Henkilö- ja pakettiautojen renkaiden yleiskunto oli
viime syksynä heikoimmillaan kymmeneen vuoteen.
Viime syksyn rengasratsioissa joka kuudennella autoilijalla oli allaan huonokuntoiset renkaat.
Autonrengasliitto, Liikenneturva ja poliisi ovat
tilastoineet renkaiden kuntoa vuodesta 1997 asti rengasratsioiden yhteydessä.
Renkaiden kerrotaan olevan suurin ajoneuvoon liittyvä riskitekijä liikenteessä. Aina on niitäkin, jotka eivät ole huolehtineet rengasasioitaan kuntoon. syyskuuta 2013 » N:o 72
AUTOILU
Suomi ajaa heikkokuntoisilla renkailla
Alueellisesti tilanne ei ole mitenkään huolestuttava
»»Juha Virranniemi
Autonrengasliitto kertoo,
että suomalaiset ajavat
huonokuntoisilla renkailla. Renkaiden kunto korostuu varsinkin näin syksyllä:
kelit huononevat ja vesikelit tulevat.
Lain mukaan kesärenkaat
kuuluvat kesään ja talvirenkaat talveen, mutta autoilija voi valita, kummilla renkailla autonsa katsastuttaa.
. Jos renkaissa ei ole riittävästi pintaa, on se katsastuksessa hylyn paikka. Jos kolikon
hopeareunus uppoaa uraan,
on urasyvyyttä suositeltu
määrä.
mutta tilanne ei ole mitenkään mahdoton tai huolestuttava.
. Renkaat ajetaan entistä tarkemmin loppuun.
. Asian voi tarkistaa kahden euron kolikolla, Herranen vinkkaa. Laki sanoo, että auton
saa katsastaa vaikka heinäkuussa nastarenkailla,
mutta katsastusmatka ei
saa olla 30 kilometriä pidempi, Herranen sanoo.
Hän toki epäilee, että liikenteenvalvonnassa ei niin
vain osteta selitystä heinäkuisesta nastarengasajelusta katsastuksen varjolla. Tutkijalautakuntien
mukaan renkaat ovat olleet riskitekijänä joka seitsemännessä henkilö- tai
pakettiauton aiheuttamassa kuolonkolarissa 2000-luvulla.
Liikennevakuutuskeskuksen mukaan 2000-luvulla henkilö- ja pakettiautoilla aiheutettiin yhteensä noin 2 600 kuolonkolaria, joista lähes 400 arvioi-
daan liittyvän jokin rengasriski. Turvasuositus on 4,0 millimetriä.
. Kaksi kolmasosaa rengasonnettomuuksista tapahtuu lumisella, jäisellä, sohjoisella tai vetisellä kelillä, vaikka useimmiten kuolonkolarit sattuvat
kuivalla tai paljaalla kelillä. Rattaat on uusittava, jotta meno olisi turvallista, Herranen kommentoi.
Yrittäjän mukaan kokonaisuudessa näkyy yleinen
taloudellinen tilanne: jos
talous on tiukalla, uusien
renkaiden hankkimista lykätään. Huonot renkaat ovat iso tekijä esimerkiksi kuolonkolareissa.
liikenneturvallisuuskehitystä nopeammin.
Huonot renkaat,
hylätty katsastus
Kiiminkiläisen Suomen
Laatukatsastus Oy:n yrittäjä Marko Herranen sanoo, että tällä alueella renkaiden heikko kunto näkyy,
Uusi eläinlääkäriasema
Animagi
Haukipudas
toivottaa sinut terve
tulleeksi avajaisiin 19.9.
Avoimet ovet klo 17?19
Kahvitarjoilu
Avajaispäivän tarjous:
ruokia ja lisäravinteita
20 %
Aukioloajat
ma, ke, pe klo 8?16
ti, to klo 11?19
Ajanvaraus 020 175 0250
Animagi HAUKIPUDAS
Revontie 1, Haukipudas
Kesärenkaissa pitää olla
vähintään 1,6 millimetrin
urasyvyys, talvirenkaissa
2,0 millimetrin
Tämän viikon aikana kiinnitetään
erityistä huomiota koululaisten liikennetaitoihin ja
koulukuljetusten turvallisuuteen.
Iin kunnan aluerehtori Jari-Jukka Jokela sanoo, että lapsille opetetaan
liikenneturvallisuutta toistojen kautta. Vähintäänkin sitkeän huhun mukaan
työt risteysalueella alkaisivat noin vuoden kuluttua.
9. Erityisoppilaille kuuluu koulukuljetus.
. Aluekarsinnoissa pärjänneet koulut kutsutaan
SM-kisoihin, ja parhaimmisto pääsee vuoden kuluttua Norjassa järjestettäviin EM-kisoihin.
Erityisoppilaista
koulukyyditettäviä
Haukiputaan koulu on perinteisesti ollut erilaisten
pienryhmien opinahjo. syyskuuta 2013 » N:o 72
AUTOILU
JUHA VIRR ANNIEMI
Jotta lasten koulutie olisi turvallinen, täytyy sekä autoilijoiden että koululaisten hoitaa osuutensa harkiten. Liikenneturvallisuusviikon antia ei ole
pakko-ohjelmoitu opetukseen, mutta Jokela on vakuuttunut, että näin tärkeä
asia näkyy jokaisessa luokassa.
. Meillä on noin 40 oppilasta koulukuljetuksen piirissä. Jari-Jukka Jokela
rimestarin tänäkin vuonna. Koululle tulee mukavasti palautetta siitä, miten lapset käyttäytyvät liikenteessä, Jokela sanoo.
Vaikka kodilla on iso vastuu, pystyy koulukin tarttumaan asioihin myös saadun palautteen pohjalta.
Iin kuntakeskuksen osalta hankaliksi paikoiksi Jokela nimeää Kirkkotien
varren ja Asematien risteyksen. Matkat suuntautuvat
entisen Haukiputaan etelälaidalle, Kiviniemeen, sekä
toisessa suunnassa Martinniemeen ja Jokikylään asti, kertoo Haukiputaan koulun apulaisrehtori Pekka
Pietilä.
Kilpailutuksen haukiputaalaisten koulukuljetuksista voitti yritys, joka ei
ole aiemmin kyseisen alueen koulukyytejä järjestänyt. Pietilän mukaan risteysalue koetaan vaaralliseksi monestakin näkökulmasta, ja vanhempien huoli lastensa koulutien turvallisuudesta on
ymmärrettävä.
. Asia nousee pinnalle nimenomaan syksyisin, mutta siitä muistutetaan lapsia
läpi vuoden.
Jokela sanoo, että lapsi
muistaa turvallisen liikkumisen säännöt aaltoillen:
välillä kypärä unohtuu laittaa päähän, välillä ajetaan
pyörillä rinnakkain ja kiemurreltuakin tulee.
. » Torstaina 12. Uuden toimijan kanssa on Pietilän mukaan ollut
pieniä käynnistysvaikeuksia, mutta nyt kuljetukset
rullaavat ihan mukavasti.
Monen Haukiputaan koulun oppilaan koulumatkalle
osuu paljon keskustelua herättänyt Heitontien risteys,
paloaseman risteys. Kun risteys rakennettiin, meillä oli muutaman viikon ajan nuoria
valvomassa tieylityksiä.
Nuorten palaute oli tuolloin, että lapset osaavat
toimia risteyksessä turvallisesti.
Sekä vanhempien että
koulun huolta keventää se,
että risteysalueelle tehtävään alikulkuun on pitävät
suunnitelmat myös rahoituksen osalta. Alikulkutunnelit
ovat oma lukunsa - alamäkeen saa polkaistua mojovat vauhdit.
Jokelan mukaan luokat harjoittelevat tasaisesti turvallista pyörälläajoa.
Yksi tapa levittää oikeanlaista pyöräilykulttuuria ja
-valistusta on Fillarimestari-kisaan osallistuminen.
Autoliitto järjestää Filla-
Koululle tulee mukavasti palautetta siitä, miten lapset käyttäytyvät
liikenteessä.?
. Heitontien ja Haukiväylän risteys Haukiputaalla on yksi eniten keskustelua herättävistä, turvattomaksi koetuista paikoista.
Lasten
liikenneturvallisuus
perustuu toistoon
Kouluilla liikenneturvallisuusviikko
»»Juha Virranniemi
»»Haukipudas / Ii
Koulujen liikenneturvallisuusviikko on parhaillaan käynnissä. Lapset ovat hirveän hienosti oppineet toimimaan
risteyksessä
Räikeimpinä tapauksina valvonnassa paljastui mopoja, joiden suurin
nopeus oli reilusti yli 100
km/h.
Ryhmä tarkasti kaikkiaan 230 mopoa ja 25 kevytmoottoripyörää.
Valvontaryhmä kirjoitti
68 rangaistusvaatimusta
mopon tai kevytmoottoripyörän kuljettajalle. Autojen
moottoritekniikan kehityksen myötä päästöt ovat
kääntyneet laskuun, mutta myönteistä kehitystä hidastaa lisääntyvä liikenne.
Myös liikenteen maasta
Autotonta päivää vietetään ensi viikon perjantaina.
nostattama katupöly lisää
merkittävästi ilman hiukkaspitoisuutta.
Liikkujan viikon teema-
päiviä ovat Kimppakyytipäivä torstaina 19.9., Etätyöpäivä perjantaina 20.9.
ja Auton vapaapäivä sun-
nuntaina 22.9.
Osana Liikkujan viikkoa
Oulussa järjestetään Liiku
lihasvoimin -kampanja ensi viikon aikana. Järjestelmää esitellään mm. Anna-Sofia Haapalahti (oikealla) on mon. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Nokian
ja Applen älypuhelimiin.
Kampanjassa saatua tietoa
tullaan hyödyntämään kevyen liikenteen väylien kehittämisessä ja palvelutason ylläpidossa.
Mu
Rebekka Pikkuaho kulkee mopoautolla Ylikiimingin Vesalasta
Matkaa tulee kolmisenkymmentä kilometriä suuntaansa.
Sanktioita mopojen
rakennemuutoksista
Noin joka kymmenes mopo määrättiin ajokieltoon
»»Rantapohja
Mopoilla ja moottoripyörillä liikkumista on valvottu tehostetusti PohjoisSuomessa. Mielellään järjestelmään otettaisiin myös poliisi mukaan, jolloin alkuperäinen tavoite kaikki hälytysajot ja liikennevalot kattavasta järjestelmästä voisi
toteutua, toteaa Talvi.
Etuusjärjestelmää on esitelty Suomen suurimmille
kaupungeille ja useille muille tahoille. Ohjauksissa käytetään hyväksi myös tietoja hälytysajoneuvojen hallin-
talaitteista. syyskuuta 2013 » N:o 72
AUTOILU
Innovaatiopalkinto Oulun
seudun liikennevaloille
»»Rantapohja
Palosuojelurahasto
on
myöntänyt innovaatiopalkinnon Oulun seudulla kehitetylle hälytysajoneuvojen liikennevaloetuusjärjestelmälle.
Palkinto myönnettiin
projektin ohjausryhmälle, jossa ovat mukana Jukka Talvi Oulun kaupungilta, Kari Malinen ja Mikko Malmstedt Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta, Jani Huttula PohjoisPohjanmaan ELY-keskuksesta sekä Samu Oja Signal Partners Oy:stä. Esimerkiksi suuntavilkun käytöllä ennakoidaan etuustarvetta jo risteävälle tielle.
HALI kattaa tällä hetkellä kaikki Oulun
seudun noin 160
liikennevaloristeystä sekä valtaosan ambulansseista
ja paloautoista. Kampanjaan osallistumalla jokainen oululainen voi vaikuttaa omiin liikkumisolosuhteisiinsa pyöräily- ja kävelymatkojensa avulla.
Kampanjaan osallistutaan tallentamalla kävelyja pyöräilymatkat Cycle4it
-äly puhelinsovelluksen
avulla. Menetelmän kehittämisestä on
vastannut liikenneinsinööri Jukka Talvi.
Niin sanottu
HALI-järjestelmä ohjaa liikennevalot automaattisesti vihreäksi aina, kun
hälytysajossa
oleva ambulanssi tai paloauto lähestyy risteystä.
Toiminta perustuu
satelliittipaikannukseen ja langattomaan
tiedonsiirtoon. Valvontajakson pituus oli kolme viikkoa.
Valvonnassa havaittiin
erittäin paljon epäkuntoisuuksia sekä mopoissa että kevytmoottoripyörissä.
Suurin osa sanktioista liittyi mopojen rakennemuutoksiin. lokakuussa Tokiossa pidettävässä älyliikenteen maailmankongressissa.
Liikkujan viikko päättyy
auton vapaapäivään
»»Rantaphja
Kansainvälisellä liikkujan
viikolla kannustetaan kiinnittämään huomiota omiin,
arkisiin liikkumisvalintoihin ja niiden vaikutuksiin
ympäristöön ja yhteiskuntaan. Ostaessa huo
kyy liikenteessä hyvin. Ensi viikolla vietettävän liikkujan viikon teemana on ilmanlaatu.
Liikenteellä on merkittävä rooli kasvihuonekaasupäästöjen lähteenä. Erityisen paljon liikenteessä syntyy hiilidioksidia. Rikosilmoitukset tulivat poliisia karkuun ajamisesta.
Tarkastettuun joukkoon
osui kaksi rattijuopumustapausta.
Valvontaryhmä kirjoitti kaikkiaan 30 kirjallista
huomautusta ja teki 48 valvontailmoitusta. Liikkuvan poliisin Oulun yksikkö ja Oulun poliisilaitoksen liikenneryhmä ovat suorittaneet
tehostettua mopovalvontaa Pohjois-Suomen suurimmissa taajamissa. Hyvien kokemusten myötä järjestelmä laajenee tänä vuonna Raaheen, Ylivieskaan ja
Kuusamoon sekä en-
si vuonna Kajaaniin, Sotkamoon ja Kuhmoon.
. Kotimaan lisäksi HALI on herättänyt kiinnostusta ulkomaita myöden. Toimintaa on perusteltua jatkaa myös tulevaisuudessa.
Pikkuahon mopoauto on ranskalainen JDM Roxsy. Kaikkiaan 28 ajoneuvoa määrät-
tiin ajokieltoon.
Valvontajakson aikana ryhmä kirjoitti lähinnä
henkilöautoilijoille 22 rangaistusvaatimusta, seitsemän ajokieltoa, kaksi rikesakkoa sekä takavarikoi
kaksi tutkanpaljastinta.
Liikkuva poliisi ja Oulun
poliisilaitos ovat suorittaneet vastaavanlaista teemavalvontaa jo useita vuosia. Rikesakkoja kirjoitettiin 38 ja
rikosilmoituksia tehtiin
viisi. 10
» Torstaina 12
Rebekalle oli selvää, että hän
ajaa mopokortin heti kun
mahdollista.
. Hänen
mielestään asenteisiin voi
kuitenkin vaikuttaa omalla käyttäytymisellään.
. Matkaa on
reilut kolmekymmentä kilometriä, jotka hän taittaa
noin 45 minuutissa.
. Koska mopoauton suurin sallittu nopeus on 45 kilometriä tunnissa, välttelee Pikkuaho mieluusti isompia teitä. Mopoauton ajokortti ei oikeuta kuljettamaan mopoa.
? Ennen 19.1.2013 myönnetyt mopokortit oikeuttavat kuljettamaan sekä mopoa että mopoautoa.
? Ennen vuotta 1985 syntyneet mopoilijat eivät tarvitse mopokorttia. Autoillessa ei kastu vesisateessa, tämä lämpenee
aika nopeasti ja täällä pysyy talvellakin lämpimänä.
li, joka sittemmin on saanut
autokortin ja vaihtanut kulkupelin henkilöautoon. Myös tuttavapiirissä mopoautoja on useita.
Vaikka mopoautoilu onkin Pikkuahon mielestä
mukavaa, aikoo hän ajaa autokortin ja siirtyä isomman
auton rattiin heti kun ikä
riittää ja kortti on taskussa.
INFO
Mopoauto
? Moottorin tilavuus on
400-550 cm3 .
? Tehoa saa olla enintään 4
kW.
? Suurin sallittu nopeus on
45 km/h.
? Saa painaa enintään 350
kg.
? Rekisteröidään kahdelle
henkilölle.
? Mopon ja mopoauton ajokortit eriytyivät 19.1.2013
alkaen. Silloin piti toisinaan lisätä nestettä. Mopoautolla
kulkeminen on paljon helpompaa.
Pikkuaho löytää mopoautoilusta monta hyvää puolta.
. Pääsen kouluun myös
bussilla, mutta koska autoa
täytyy vaihtaa keskustassa, menee matkaan bussilla sama aika. Keltainen nänesti Rebekka Pikkuahon kyydissä.
Rebekka Pikkuaho ajelee
aamuisin mopoautolla kotoaan Ylikiimingin Vesalasta Oulun seudun ammattiopiston Kaukovainion yksikköön, jossa hän opiskelee liiketaloutta. Jos antaa tietä muille,
eikä ole tietoisesti toisille
haitaksi, niin ehkä silloin
sujuu parhaiten. Minä pyrin ajamaan mahdollisimman reunassa.
Tärkeintä mopoautoilijan on Pikkuahon mielestä huomioida, että on liikkeellä heikommalla kulkuvälineellä, kuin normaalit
autot ovat.
Ei ole jättänyt
välille
Pikkuaho ajelee mopoautolla koulumatkojaan nyt
toista vuotta. Olen vaihtanut siihen
myös öljyt.
Pikkuaho kertoo, että
monet muutkin hänen kouluaan käyvät kulkevat mopoautoilla. Kuusamontietä hän kuitenkin
joutuu ajamaan pätkän päivittäin.
Mopoauto ei ole jättänyt
Pikkuahoa koskaan välille.
Joskus on kuitenkin täytynyt tehdä matkan varrella
pieniä huoltohommia.
. syyskuuta 2013 » N:o 72
AUTOILU
11
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
ukavasti mopoautolla
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ylikiiminki
kouluun Oulun Kaukovainiolle.
omioitiin auton väri. Mopoauton kuljettamiseen tarvitaan kuitenkin vähintään
ennen 19.1.2013 suoritettu
mopokortti tai uusi mopoauton ajokortti.
? Mopoautoja on rekisteröity Suomessa 6 400 (heinäkuu 2012).
? Lähde: TraFi ja Wikipedia. » Torstaina 12. Mopoautolla taittuu toisinaan
myös matkat 170 kilometrin päässä olevalle perheen
kesämökille. Aluksi tässä oli pikkuvika, jonka takia jäähdytysnestettä vähän vuosi. Aluksi tietysti jännitti
lähteä mopoautolla liikenteeseen, mutta siihen tottui äkkiä.
Pikkuaho on huomannut
liikenteessä, että joitakin
mopoauto ärsyttää. Koulumatkojen lisäksi hän ajelee sil-
Aluksi
jännitti
Pikkuahon perheeseen ostettiin mopoauto toista
vuotta sitten toukokuussa.
Ensin sillä ajoi Rebekan ve-
Mopoautolla eli viralliselta nimeltään kevyellä nelipyörällä saa ajaa 45 kilometrin tuntivauhtia.
lä muutenkin paljon. Mopon ajokortti ei
oikeuta kuljettamaan mopoautoa
Ajojen seuranta tapahtuisi satelliittien avulla.
Tämän ansiosta uusia
autoja voisi ostaa jopa tuhansia euroja halvemmalla
kuin nykyään.
Työryhmän ajatus sai ristiriitaisen vastaanoton. Ajetuista kilometreistä maksettaisiin kuusi tai kolme
senttiä per kilometri. syyskuuta 2013 » N:o 72
AUTOILU
Leena Kokko autoili tällä kertaa Aamu-Ilonan ja Annetten kanssa.
Autoverotuksen
uudistus ei innosta
»»Juha Virranniemi
»»Teea Tunturi
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä on Jorma
Ollilan johdolla esittänyt
ajatuksen, että kiinteät auto- ja ajoneuvoverot korvattaisiin käyttöperusteisilla maksuilla. Rahoituspäätöstä ei
ole vielä tehty.
Rantapohja kysyi gallupissa, mitä mieltä autoilijat
ovat työryhmän ajatelmista. Täällä on lähimmälle linja-autopysäkille seitsemän kilometriä. Se on taas sitä kehäkolmosen sisäistä ajattelumallia. Ministeriö alleviivaakin nyt,
että oikeudenmukaista ja
älykästä liikennettä selvittävän työryhmän työ ei ole
valmistunut eikä valmiita
ehdotuksia vielä ole.
Ministeriö aikoo käynnistää ensi vuonna maksu-
järjestelmien kokeiluhankkeen, johon voivat osallistua autoilijoiden lisäksi älyliikenteeseen erikoistuneet
yritykset palvelutarjoajina. Hallitus päätti kokeiluhankkeen käynnistämisestä viime kevään kehysriihessä. Työryhmän
hahmotelmissa Suomi jaettaisiin kahteen maksuluokkaan: tiheän asutuksen alueisiin ja haja-alueisiin. Vastaava gallup on ollut
käynnissä myös Rantapohjan www-sivuilla.
Ylikiiminkiläinen Leena
Pasi Tolonen ei halua, että autoilua verotetaan enää millään tavalla enempää.
Kokko ei kannata ajettuihin kilometreihin pohjautuvaa ajoneuvoveroa.
. Kauppaan on samoin vähintään
se seitsemän, mutta voi olla myös 30?50 kilometriä.
En siis kannata uutta järjestelmää.
Nykyisestä autoilijoiden
verotuksesta Kokko löytää sekä huonoja että hyviä puolia.. 12
» Torstaina 12
Hitsaukset
Taatantie 151
Martinniemi.
Puh. Käy vastaamassa nettigalluppiin
osoitteessa www.rantapohja.fi.
Marko Timonen toivoisi ajokilometrien säilyvän jatkossakin verottomina.
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
JO YLI
TERVETULOA!
Ma?To 8.30?17.00, Pe 8.30?18.00
La Jukolantie 9.00?15.00
. 18
prosenttia vastaajista oli
sitä mieltä, että uudistus
olisi hyvä idea.
Kysymystä kommentoitiin seuraavasti:
?Tietysti siinä tapauksessa voisi määräytyä
kilometrien mukaan,
jos todistettavasti paljon ajavat saisivat verohelpotuksia. Ratakatu 8
. Nykysysteemikin on
hieman liian raskas. 044-277 1236
mika@mhelenius.fi
Kilometrivero
ei innosta
Nykyisen autoveron korvaaminen ajettuihin kilometreihin pohjautuvaan veroon ei innosta
TäMiTäHä-nettigalluppiin vastanneita. Helenius
. Huollot
. Aina kun tällaisia uudistuksia tehdään, tulee mieleen, että kuka tästä hyötyy.
Minä luulen, että kaavaillusta uudistuksesta hyötyisivät eniten markkinamiehet. Hänen mielestään kilometripohjainen uudistus ei mitenkään voi koskea ammattiautoilijoita.
Nykyjärjestelmää hän pitää ihan toimivana, eikä toivo siihen muutoksia.
Yli-iiläinen Pasi Tolonen kertoo istuvansa tak-
sin ratissa niin paljon, ettei
omia ajokilometrejä pääse
oikeastaan syntymään.
. 73 prosenttia vastaajia ei missään nimessä halua kilometripohjaista veroa. 020 743 0982
. Jukolantie 10
. Mäkelininkatu 33
. Sähkötyöt
. Koskitie 25
. En usko, että siitä ainakaan autoilijat hyötyisivät.
Öljymäki toivoo, että autoverotuksen annettaisiin
olla nykyisellään.
Öljymäki ajaa työkseen
linja-autoa. Mielestäni autoilua verotetaan jo nyt ihan turhan
isolla kädellä. Autopuolelle
ei tarvita enää yhtään verotusta lisää.
. Vapaa-ajallaan
hän ajaa henkilö- ja asuntoautoa. 020 743 0980
. 020 743 0983
30V.. Kyllä omien kilometrien pitäisi olla verottomia.
Laskeskelin, että verouu-
distuksen myötä meillekin
tulisi melko paljon maksettavaa, vaikka omia ajokilometrejä onkin vain noin 20
000, ammatikseen taksia
ajava Timonen sanoo. 020 743 0981
. Muussa tapauksessa ei missään nimessä.?
Sauli Öljymäki kuljettaa linja-autolla koululaisia Ylikiimingin Vesalasta.
Henkilö- ja pakettiautoa
ajava Kokko sanoo ajavansa nykyisin hyvin vähän,
mutta normaalitilanteessa noin 15 000 kilometriä
vuodessa.
Kuka hyötyisi
uudistuksesta?
Ylikiiminkiläinen Sauli
Öljymäki ei olisi siltänsä
hyväksymässä uutta autoverotusta.
. Yhteensä hän on autonratissa 70 . syyskuuta 2013 » N:o 72
AUTOILU
TÄMITÄHÄ?
NETTIGALLUPPI
Pitäisikö autovero korvata kilometriverolla?
Kyllä, hyvä idea.
18%
Ei missään nimessä.
73%
En osaa sanoa.
9%
13
AUTOKORJAAMO
M. » Torstaina 12. Korjaukset
. 80 000 kilometriä vuodessa.
Jääliläinen Marko Timonen pitää julkisuudessa
näyttäytynyttä uudistusta
huonona.
. Jos
verorahat käytettäisiin tieverkoston kunnostamiseen, niin sitten verottamisen ymmärtäisi, Tolonen sanoo.
?Kun julkinen liikenne ei
täällä toimi niin kuin etelässä, niin loppuu työssäkäyminen, jos kilometrivero otetaan käyttöön.
Palkat eivät kuitenkaan
nouse, ja töissä kulkemisen kulut nousee huomattavasti, niin on kohta kannattavampaa jäädä kotiin.?
Nyt kysymme
kurinpalautuksesta
Nyt kysymme lukijoiden mielipiteitä aiheesta, joko alkoi syksyn kurinpalautus
Erik ja Jani olivat myrskyaikaan maastossa kaukana vaijereilla kallioon pultatuista taloista. Kolmantena vuorokautena kaivos-
kylästä tuli laiva pelastamaan miehiä. Pahinta olivat myrskyt. Hän oli kuollut kopteriturmassa. Merenkäynti oli vielä niin kova, että
se ei päässyt rantautumaan,
mutta muonatäydennystä tuli.
. Alussa se oli jännää,
mutta kolmannen vuorokauden alettua tuntui, että
jos täältä joskus pääsen, en
edes pissi Grönlantiin päin,
Jani Paakkola tuumii.
Erik tuumii yhä, että jännäähän se oli. Kolmen viikon vä-
. Nyt edellisestä tapaamisesta on kulunut
30 vuotta. Tällä kielellä Olofsson ja Paakkola solmivat ystävyytensä
vuonna 1959 Grönlannissa.
Erik oli opettaja, jota elämännälkä potki takamuksiin ja sai miehen lähtemään Tanskasta pohjoisen
eskimosaarelle. Myöhemmin heistä tuli ahkeria Grönlannin-kävijöitä.
Jo seuraavana kesänä Jani
Paakkolakin olisi ollut valmis palaamaan, mutta kaivosfirma ei ottanut kenttätöihin naisia, joten pariskunta vietti kesän Poh-
jois-Norjan kallioperätutkimuksissa.
Vuosikymmenten varrella Paakkolat ja Olofssonit ovat tavanneet muutamia kertoja. Vaikka edellisestä tapaamisesta on 30
vuotta, juttu jatkuu ja yhteiset muistot elähdyttävät. Vaikka morsian Ullalle
piti ikävissään kirjoittaa romaanin mittaisia kirjeitä,
häntäkin kiinnosti outo ja
jännittävä Grönlanti.
. Tosin menomatkalla jouduin istumaan osan
matkasta ruumisarkun
päällä. Kun yhteisen
Grönlannin-kesän aikana ei näkynyt ainuttakaan
jääkarhua, sokerina vierailuohjelmassa on myös tutustuminen Ranuan jääkarhuihin, lupaavat Paakkolat
vierailleen.
Nuorisovaltuusto haluaa
lisää liikuntatiloja
Huilingin
kate sai
lisärahaa
»»Rantapohja
»»Ii
»»Rantapohja
»»Ii
Iin nuorisovaltuusto on
esittänyt kunnanvaltuustolle, että moduulikoulun
suunnitelmiin lisätään liikuntatilojen rakentaminen, koska nykyiset tilat
eivät ole riittävät.
Kunnanvaltuusto totesi kokouksessaan tarpeen
olevan todellinen, mutta ei toteuttamiskelpoinen
moduulikoulun yhteyteen.
Asiasta myös äänestettiin
kokouksessa, kun Oili Kaleva (Kesk.) esitti, että liikuntatilat rakennettaisiin
moduulikoulun yhteyteen.
Hänen esityksensä hävisi
äänin 27-4.
Tekninen johtaja Markku Vitikka sanoo lausun-
nossaan, että mikäli liikuntahallihanke päätetään
laittaa vireille, halli tulee
suunnitella moduulikoulun
läheisyyteen erillisenä rakennuksena.
Kunnanvaltuuston kokouksessa todettiin, että liikuntahalli ei ole kunnan
rakentamishankkeissa prioriteettilistalla ensimmäisenä.
Kunnanvaltuusto hyväksyi
Huilingin katsomon kattamiseen lisämäärärahaa menoihin 35 000 euroa ja tuloihin 39 000 euroa.
Jommalta on saatu myönteinen ennakkopäätös kattamishankkeen rahoittamiseen.. syyskuuta 2013 » N:o 72
L E E N A TA K A L U O M A
Tanskalainen Erik Olofsson
(vasemmalta) ja suomalainen Jani Paakkola ovat
seikkailujen yhdistämät ystävykset. Taustalla Liselotte
Olofsson ja Ulla Paakkola.
Skandinaaviskaa Grönlannin opeilla
»»Leena Takaluoma
»»Jääli
Ulla ja Jani Paakkolan
kodissa Jäälissä käy vilkas
keskustelu. Se oli tarkoitettu
yhdelle saman kaivosyhti-
Työpari Erik ja Jani viettivät
kesän Grönlannin etelärannikon vuoristoissa ja etsivät kryoliittiesiintymiä. Jani Paakkola
Oulussa asia valtuustoon
Oulun kaupunkiseudun
kuntien ja Iin kunnan kuntajakoselvityksen toteuttamisasia jäi Iin kunnanvaltuuston kokouksessa pöydälle. Jaakko Höyhtyän
(Kesk.) esittämänä asia sai
jatkoaikaa keskusteluille ja
Ulkona ei edes
kontallaan
?Ne smörrebrödit ja akvavit maistuivat kyllä
maailman parhailta.?
Kuntajakoselvitys
jäi Iissä pöydälle
»»Rantapohja
»»Ii/Oulu
ön töissä olleelle geologille. Ehdin minä kyllä ajatella, että olenkohan
itsekin ennen syksyä arkuntäytettä, muistelee Jani.
selvityksille.
Oulun kaupunginhallitus esittää puolestaan kaupunginvaltuustolleen, että
kaupunkiseudun ja Iin kunnat yhdessä pyytävät valtiovarainministeriä toteuttamaan kuntajakoselvityksen sekä muun muassa nimeämään selvitystyön tekijät.
lein miehet haettiin Ivigtutiin näytteentuontiin ja pesulle.
Grönlannin luonto oli sekä kaunis että arvaamaton. Jani etsi näytteitä, Erik avusti, kantoi näytteitä ja valokuvasi. Vieraiden kanssa ihmetellään vaikka pihapuita ja niiden oravia sekä kaupunkia ja kivikaudenkeskusta. Talvi koulutyössä vaihtui kesällä kaivosyhtiön oppaan hommiksi.
Sodankyläläinen
Jani Paakkola oli ehtinyt ko-
keilla opettajan uraa, mutta hän oli sattunut juoruiseen opettajanhuoneeseen
ja unohti haaveet matematiikan opettajan urasta.
Vuonna 59 hänestä oli hyvää vauhtia tulossa geologi. 14
» Torstaina 12. Puhuri vei
soputeltan, mutta ei onneksi varustetelttaa. Paljon ruotsia,
reilusti ruotsia pottu suussa ja mausteeksi elekieltä.
Siis skandinaaviskaa, täsmentävät kesävieraat Erik
ja Liselotte Olofsson. Erik
sai sittemmin Ingelisen
ja jäi vielä joksikin aikaa
Grönlantiin töihin. Ne smörrebrödit ja akvavit maistuivat kyllä maailman parhailta, huokaisee
Jani.
Grönlannin-kesän päätteeksi Jani vihittiin vaimonsa Ullan kanssa. Mutta aika ei ole
murentanut ystävyyden kivijalkaa.
Erikin diakokoelman parissa vierähtää tunti jos
toinenkin. Ulkona ei
pystynyt liikkumaan edes
kontallaan, joten 2,5 vuorokautta meni teltassa.
syyskuuta 2013 » N:o 72
KULTTUURI»
Irkkufestivaalin
maistiaisia Jauhiaisella
»»Rantapohja
»»Kiiminki
?
The Irish festival of Oulun
tarjoamia makupaloja pääsee nauttimaan jo etukäteen O.Jauhiaisen museossa Kiimingissä ensi lauantaina kello 14.
Museo juhlii tänä vuonna
satavuotiasta kuvanveistäjäänsä akateemikko Oskari Jauhiaista. Saha purettiin vuonna 1908, mutta sen vaikutuksella on ollut merkittävä osuus lähitalollisten elintasoon.
Kuvien ja historiatietojen
lisäksi kirjassa on haastatteluja. Yhtyeen ohjelmisto
koostuu menevästä irlantilaisesta tanssimusiikista
sekä englannin- ja iirinkielisistä lauluista. Pirjo Halttu on
osallistunut lukuisiin yksityis- ja yhteisnäyttelyihin
eri puolilla Suomea.
Haltun näyttely on esillä Teatterikuopalla 24.9.
saakka.
sillä ensimmäiset akvarellit kirjassa ovat peräisin
1990-luvulta. Hän on osallistunut Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kuvataidekursseille, jotka ovat
suuntautuneet Italiaan ja
Kreikkaan. 15
» Torstaina 12. Yksi kirjan
akvarelleista, Maunun
saha Asemakylässä,
on esillä myös tapahtuman taidenäyttelyssä. 1951) historiapainotteinen kuvakirja
Kulttuurikohteita
Pohjois-Suomessa,
Cultural Sights in
Northern Finland,
julkistetaan Valoa
Kiiminkijokeen
-tapahtumassa viikonvaihteessa. Yhtyeessä
esiintyvät Samppa Saarinen (irlantilainen säkkipilli, pillit), Jani Suvanto (bouzouki, kitara), Anna Luusua (viulu, mandola, laulu), Brent O`Caiside
(bodhran-rumpu, laulu) ja
Vesa-Ville Niemelin (banjo, haitari).
Haltun töitä
Teatterikuopalla
»»Rantapohja
»»Haukipudas?
?????????????????????????
Kuvataiteilija Pirjo Haltun
näyttelyssä nimeltä Vuosien varrella on esillä pastellija öljyvärimaalauksia.
Haltulla on tapana työskennellä jaksottaisesti.
Hän vaihtaa välillä tekniikkaa ja materiaalia taiteen
kuvaamisessa. Uudetkin suunnitelmat muhivat jo mielessä.
Seuraava suurempi projekti
liittyy kirkkoihin. Taideteokseen voi tutustua myös Valoa
Kiiminkijokeen -tapahtuman taidenäyttelyssä Lomakoti Onnelassa Asemakylässä, missä myös kirja julkistetaan.
Taide on ikuista - elämä ei
Akvarelleja ja historiaa kulttuurikohteista
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Taiteilija Kari Holman
(s. Esimerkiksi Iin vanhan kirkon kohdalla iiläinen Ilmi Veijola muistelee
kirkon paloa, luotsi Heikki Holma kiperiä tilanteita
myrskyssä ja Rainer Halonen kalastuksen kehitystä
Kellon Kiviniemessä.
Kari Holma on ilahtunut
siitä, että myös monet nuoret
ovat kiinnostuneita omasta
paikallishistoriasta. Teoksen aihepiiriin kuuluvat kirkot, maalaismiljööt ja satamat. Englanninkielisestä käännöksestä on
vastannut FM Tuula Haapakangas Haukiputaalta.
Sahoista
elinvoimaa
Maunun saha oli Haukiputaan vanhin sahayritys,
joka sijaitsi Asemakylässä
nykyisen Pohjolan Opiston
paikalla Puuperän mailla.
Maunun saha toimi myös
huomattavana kulttuuri- ja huvittelukeskuksena. Sahan alueella oli suuri puisto, tanssilava, seurapelihuoneet, keilarata ja
127-sivuisessa Kulttuurikohteita Pohjois-Suomesta -teoksessa on 60 kuvaa 25 paikkakunnalta.
krokettikenttä. Kirjassa on myös useita jo hävinneitä kohteita,
kuten esimerkiksi Hailuodon, Iin tai Kuusamon vanhat kirkot ja Toppilan satama eri aikoina.
Kirjassa on suomenkielinen historiateksti, josta pääkohdat on käännetty englanniksi. Pastellityö Väreilevää valoa vuodelta 2013.. Useimmat
kuvakokonaisuudet on ensin työstetty historiapostikorteiksi, adresseiksi, taidelautasiksi ja taidekuviksi, joten valmista materiaalia on syntynyt matkan varrella koko ajan.
Auttavaiset, kulttuurista kiinnostuneet ihmiset
uran varrella ovat aina tärkeitä, kiittelee Holma. Onneksi on aina löytynyt ymmärtäväinen kirkkoherra tai kunnanjohtaja
ja työlle on löytynyt julkinen paikka.
Taiteilijan matka jatkuu.
Kirjan ilmestyminen on taiteilijalle iso juttu. PohjoisSuomen puukirkot ovat todellinen kulttuuriaarre, jota voi säilyttää myös taiteen
keinoin.
. Näyttely on esillä
Lomakoti Onnelassa
lokakuun loppuun asti.
Kirjan aiheet on koostettu julkisissa tiloissa olevista Kari Holman maalaamista akvarelleista. Maalaukset
ovat usein mielikuvista lähteviä akvarelli-, pastelli- ja
öljyvärimaalauksia.
Haltun lähtökohtana on
sisäisen maailman kuvaaminen, näkymättömän
saattaminen näkyväksi ja
aistittavaksi, taide on ajatusten ja mielikuvien välittäjä. Se on
tullut esille eri paikkakunnilla tilanteissa, missä Holma on ollut esittelemässä töitään kulttuurikohteista.
Traktorin kauhassa
kuvaamaan
Teoksesta löytyy myös maalaistaloja, joiden kuvaaminen on aina oma tarinansa.
Varsinkin jo tuhoutuneiden
rakennusten tai maisemien kohdalla materiaalin etsimisessä on saattanut vierähtää kosolti aikaa.
Hauskojakin tapauksia
liittyy taulujen tekemiseen,
muistelee Kari Holma.
. Halttu
työskentelee taideopettajana Oulu-opiston Kiiminkijoen yksikössä opettaen aikuisia ja lapsia. Kiinnostus kirjaa kohtaan on ilahduttanut. Osana juhlavuoden tapahtumia kuullaan Irlantilaista musiikkia museolla.
Kari Holman akvarelli Maunun sahasta löytyy hänen uudesta kuvakirjastaan. Erikoisuutena ovat sahat, mukana ovat Halosenniemen, Pateniemen, Santaholman, Maunun ja Mar-
tinniemen ja Kallion sahat
sekä Kestilän saha, joka oli
Suomen ensimmäinen höyrysaha Iin Alarannalla.
. Yksityiset ovat
oma lukunsa.
Varsinkin
kirkkojen?
maalaamisen kohdalla taiteilija on törmännyt ennakkoluuloihin.
. Kun olin kuvaamassa
Huttu-Hiltusen tilaa Ylikiimingissä, niin oikean kuvakulman löytymiseksi Huttu-Hiltusen Antti vei minut traktorin kauhassa pellolle, jossa sitten yläilmoissa kuvailin maisemaa.
Kulttuurikohteita Pohjois-Suomessa -teos on syntynyt pitkän ajan kuluessa,
Droichead (iiriksi silta) on
energinen irkkubändi Oulusta. Hän
mainitsee Juhani Häkkilän, joka vuosittain tilasi
yhden Haukiputaan suursahan kuvan Haukiputaan
Teollisuuskiinteistö Oy:n
tiloihin.
Julkisissa tiloissa Holman taidetta on noin 80
kappaletta, ja saman verran teoksia löytyy liikelaitoksista. Taide on ikuista, elämä ei, päättää Kari Holma. Luonnonaiheet ja
henkilöhahmot rakentuvat
maalauksien myötä, ne ovat
häivähdyksiä mielenmaisemista, eletyistä ja koetuista
aistikokemuksista.
Pirjo Halttu on valmistunut taiteen perusopettajaksi Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 1995 ja kuvataiteilijaksi vuonna 1997
Länsi-Lapin ammattioppilaitoksesta.
Kuvan tekeminen on
Haltulle kausiluontoista
opetustyön ohella
Kisan ainoa
avoimen luokan SM-mitalisti, Kiimingin Urheilijoiden Ville Vahtola, teki ainoana urheilijana kisassa
yli 700 kg:n raudat ja yhteistuloksen 730 kg, jolla
muut jäivät kauas taakse.
Hopeasta käytiin tiukka kamppailu Kuopion
Painonnostajien Tuomas
Lukkarin ja Kiimingin Urheilijoiden Markus Vilppolan välillä, joka ratkesi
vasta maastavedoissa, jois-
sa Lukkari oli vahvempi.
Hopeaa siis Kuopioon tuloksella 640 kg. P. Matkan hinta 115?/jäsen, eijäsenet 150?. 040
774 7312 tai 08 5402 580.
16.9. Paikalla ollut yleisö kaipaili erityisesti Päkkikankaan Raittiusyhistystä. 040 519 3211.
Halutaan vuokrata
Halli/sisätilaa
Iin koiraharrastajille. 6 h/vk illtaisin. 0400 686 221.
Halli/varastotilaa ja
toimistotilaa Iissä. Kiimingin
Urheilijoiden Tomi Kurkela oli omalla kisaennätyksellään 520 kg kilpailussa
neljäntenä.
Vahtola vei
Power-Cupin
Power-Cup-kiertopalkinto matkasi parhaat wilksit
tehneelle urheilijalle, ja jo
heti ensimmäisenä vuotena
siihen kaiverretaan erittäin
kovat wilksit.
Kiimingin Urheilijoiden
Ville Vahtola teki kisan par-
Visakausi käyntiin
kesätauon jälkeen
»»Rantapohja
»»Ii
Iin JPP:n visakausi käynnistyi seitsemän joukkueen
voimin. Puh. syyskuuta 2013 » N:o 72
URHEILU»
P E N T T I VA H TO L A
KiimUn Markus Vilppola menestyi erittäin hyvin Kajaanissa voimanoston TUL:n mestaruuskisoissa.
Kiimingin Urheilijoiden
voimanostajat mitaleille
Kajaanissa
»»Pentti Vahtola
»»Kiiminki
Kajaanin Kuohun voimailujaosto järjesti klassisen
voimanoston Power-Cup/
TUL:n mestaruuskilpailut
7.9. Aloituskisan voiton vei
kevään viime kisan tapaan
Royal We kukistaen Dinglet
neljällä pinnalla. P. 040 551 3538.
Myytävänä
Hyvää ruokaperunaa,
Olhava. Sisältää kyydin,
juhlaillallisen, iltaohjelman ja
majoituksen 2 hengen huoneessa.Tiedustelut ja ilmoittautumiset
4.10. klo 18.00 (huom. Reijo Kallio sotkettiin useissa vastauksissa Erkki Junkkariseen.
Tuloksia
1) Royal We 39, 2) Dinglet
35, 3) Tohveliroisto 30, 4)
Zetorit ilman Seppoa ja Pedros Heavy 23, 6) Nirunaru
17, 7) Esko Kivikoski Fan
Club 15.
haana 437,93 pistettä, jolla
tässä vaiheessa kautta ollaan Suomen rankingissa sijalla 13.
Pokaali matkaa siis vuodeksi yhdelle Suomen kärkinostajista. Asukas koitti sammuttaa paloa
sammutuspeitteellä, mutta
ei onnistunut siinä.
Pelastuslaitos sai palon
sammumaan nopeasti, ja
vahingot rajoittuivat kodinhoitohuoneeseen.
570 kg pienistä alkuvaikeuksista huolimatta.
105 kg sarjassa oli viisi nostajaa, joista yksi oli
ylitse muiden. aika!).
Sopii nuorille ja iäkkäämmille
sukupuoleen katsomatta periaatteella kullekin kuntonsa mukaan.
Venytys + monipuolinen lihaskuntoharjoitus.
n Haukiputaan Sydänyhdistys ry tekee
retken Rokualle 8.9.11. Kaikki
tarjoukset huomioidaan.
Puh. mennessä, Leilalle p. Käyttötarve
olisi n. vietetään ulkoilupäivää
Virpiniemessä klo 13 alkaen.
Omat makkarat mukaan.Yhdistys
tarjoaa jäsenille pullakahvit (jos
kysyttävää, niin soita Leilalle).
Nähdään Virpiniemessä!
Annetaan
Ihania tyttökissanpentuja. Muistathan yhdistyksemme
40-vuotisjuhlan seurakuntatalolla la 14.9.2013 klo 11.00.
n Iin Yritys. Kuntopiirikausi alkaa
Ojakylän koululla maanantaina
16.9. Voitto ratkesi ravi- ja Neuvostoliiton
johtaja-aiheisiin. Kilpailuihin osallistui
30 urheilijaa.
Kiimingin Urheilijoiden
Miika Lehtikangas oli
hieman vaikeuksissa punnituksessa, paino oli hieman yli 93 kg:n sarjarajan,
ja Miika joutui tekemään
kovasti töitä saadakseen
painon oikealle tasolle. 3 h + s
IISTÄ tai JAKKUKYLÄSTÄ
1.10. Kilpailussa Lehtikangas nosti oman kilpailuennätyksen
Kaksiossa
paloi
»»Rantapohja
»»Jääli
Jäälintiellä olevassa rivitalokaksiossa syttyi pesukone
palamaan tiistaina ennen
kolmea iltapäivällä. Puh. 050 370 5267.
Työssäkäyvälle perheelle
väh. 16
» Torstaina 12. krs. 040 910 9835.
Kokouksia
Oijärven paliskunnan
varsinainen
syyskokous
pidetään su 22.9.2013 klo 14 Oijärven metsästysseuran majalla.
Käsiteltävänä:
1.
Poronhoitoasetuksen 3 § mainitut asiat
2.
Teurastussuunnitelma / Kiintiöjärjestelmä
3.
Hallituksen esittämät asiat
Oijärvellä 31.8.2013
Poroisäntä
Paliskunnan hallitus. alk. Ville Vahtolalle annettiin kotiinviemisiksi kiertopalkinnon lisäksi
myös parhaan miesnostajan pokaali.
Hallitsevalle mestarille luvattiin myös korvata
ensi vuoden tapahtumaan
matkat ja osanottomaksu,
joten on paljon mahdollista, että Kiimingin mies saapuu puolustamaan pokaaliaan myös ensi vuonna.
Ravintolat
Vuokrattavana
TILAUSSAUNA Oulun keskustassa. Puh. 0400 692 800.
Seuratoimintaa
n Eläkeliitto Yli-Iin
yhdistys. Puh.
040 531 5331, 040 531 5333.
4 H + K, 86 m , Iin keskusta,
2
2
0,84+24%=1,04 ?
Takasivu.................. 040-5728 591
Tuija Järvelä-Uusitalo ..040-5493 451
Leena Takaluoma...... 044-714 7802
Marko Myllylä ............044-714 7803
Rauno Kinnunen ........044-714 7801
Perustettu 1969. (08) 5475 189 ilmoitukset torstaina.
Torstain lehteen viimeistään tiistaina
Henkilökunnan sähköpostit: klo 15.00 mennessä. LIIMATAINEN Oy
040 547 1452/Pekka
Kaikki kodin remontit
ja uudisrakentaminen,
RAKENNUSPELLIT IISTÄ
myös putki- ja sähkötyöt.
mittojenne mukaan.
- piipunpellit, ikkunalistat,
alumiinikynnykset yms.
- kattoremontit
Pyydä tarjous! Kotitalousvähennys.
Iin rakennuspelti, Virkkulantie
418, Asema. 040-5728 546
Toimitus osoitteessa: Teollisuustie 1,
Ukonkaivos, Haukipudas
. 78,00 ?
Kestotilaus Ruotsi maaposti .............. Ilmoitusmyynti (08) 5637 220
Markkinointipäällikkö
Outi Koistinen............044-714 7806
Ilmoituskonsultti
Sari Niiranen .............044-714 7805
Kuivaniemi
Yli-Ii
Ii
Haukipudas
Kiiminki
Ylikiiminki
OULU
. 0400-566 781
Ilmoituksia
Ylikiimingin Ommaisraati
13.9.2013 klo 12-14 Ylikiimingin asukastuvalla, Harjutie 18.
Yli-Iin Ommaisraati
23.9.2013 klo 13-15 Yli-Iin ent. 0400 253 358.
Romu-Ukko Oy
taalta, myös remontoitava
käy. Puh. 81,00 ?
Kestotilaus Ruotsi lentoposti ........... 2,00+24%=2,48 ?
Miia Räihä .................0400-537 148
. Ilmoitusten jättöajat
Tiistain lehteen viimeistään perjantaina
Faksi/ilmoitukset(08) 5472 433 klo 15.00 mennessä. 17
» Torstaina 12. klo 19. 86,50 ?
Vuosikertatilaus 12 kk
Ruotsi lentoposti ............................. (08) 5637 200
Paino..Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2013. Vedostettavat
Faksi/uutiset ..... alv 10%)
Kestotilaus kotimaa........................... 040-5493 576
Teea Tunturi .............. 0,86+24%=1,07 ?
TJ 30 pmm asti....... Ylikiimingin Omaishoitajat ry sekä
Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry
Jätä pikkuilmoitus
www.rantapohja.fi
Siuruan Työväentalo
Tanssit lauantaina 14.9.2013 klo 21.00-01.00
Soittaa Salama yhtye
Antenniasennukset yli 25 vuoden kokemuksella!
Lippu 10?. 0,86+24%=1,07 ?
Tekstin jälkeen........ 0,86+24%=1,07 ?
Kuolinilmoitukset.... 040 521 3401.
Soita ja kysy ilmainen tarjous!
Eno ja pojat
Puh. Julkaisija Rantapohja Oy.
Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti.
Paikallislehti Rantapohja on Sanomalehtien Liiton jäsenlehti.
. 045-130 1907
Haukiputaan, Iin, Kiimingin, Kuivaniemen,
Pateniemen, Yli-Iin, Ylikiimingin paikallislehti.
Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin.
Huvipolku 6, PL 15
90831 Haukipudas
Asiakaspalvelu
puh. 143,00 ?
Näköislehti kestotilaus (alv 24%)........50,00 ?
Näköislehti 12 kk (alv 24%)............... (08) 5637 200
Avoinna arkisin 8.30-16.00
Jakelu: Itella Oyj
Jakelupäivystys......0200 71 000
Sähköpostit:
Ilmoitukset sovittava erikseen,
Irtonumerot konttorista 1,30 ?/kpl
. 83,00 ?
Vuosikertatilaus 12 kk
Ruotsi maaposti ................................ Tilaukset, osoitteenmuutokset Laskutuslisä............ 55,00 ?
puh. ostokortti.
Tervetuloa!
Työsuorituksia
Kannot pois
siististi
kantojyrsimellä
P. Toimitusjohtaja
Pentti Savaloja ..........0400-687 958
. Ilmoitushinnat 2013
Tekstissä ja et......... 040 757 1064.
Huveja
Bingo Nuorittalla
pe 13.9. Käteismaksu. Tervetuloa!
Laattatie 11, 90830 Haukipudas, 0400 682 263
www.Sahkotyotoulu.fi
Sähkösuunnittelu ja -asennus
Projera Oy
Puh. Odotellessa pelataan irtolehti klo 18.30.
Päävoittona 120 . Painopinnan valmistus
Klaus Lempiäinen ..... Puh. Toimitus (08) 5637 250
Päätoimittaja
Juha Virranniemi ........0500-791 614
Toimittajat
Auli Haapala.............. 139,00 ?
Kestotilaus ulkomaat maaposti........ Vedostettavat
ilmoitukset maanantaina.
Sivunvalmistus............Rantapohja Oy
ISSN-L 0358-478X . kunnanvirastolla, Ukkoherrankuja 10B.
Tervetuloa kaikki omaistaan hoitavat keskustelemaan omaishoidon asioista!
Järj. 0,74+24%=0,92 ?
. ISSN 0358-478X
. 112,00 ?
Vuosikertatilaus 12 kk
kotimaa............................................. Tilausmaksut vuodelle 2013 (sis. syyskuuta 2013 » N:o 72
Halutaan ostaa
OK-talo
Haukipu-
ROMUAUTOT SEKÄ
MUUT METALLIROMUT
Nouto ja käteismaksu!
Puh
Turisas 2013 . Muuta toiminnallista olisi ollut legorobottien
ohjelmointi, luiden tunnistaminen ja vedenpuhdistaminen tai pulmapaja.
??Sääli vain, että mekään emme päässeet sinne,
mihin olisimme halunneet,
summasi päivän antia opettaja Ville Sillanpää. Pe: lähiruokapäivä:
frittimuikkuja, perunasosetta, kaali-kurkku-tillisalaatti.
TOP 10»
ALBUMIT
1. Karjalainen, 5.
Colours In The Dark . Vaikka muutaman
tunnin retki on parhaimmillaankin vain raapaisu,
niin se on enemmän kuin
paperitieto. syyskuuta 2013 » N:o 72
L E E N A TA K A L U O M A
Turbulenssia torinrannassa. Mukana tuhansien innokkaiden
joukossa olivat myös Yli-Iin
koulun ylimmät luokat.
4500 oululaiselle koululaiselle tarjottu tiedepäivä
oli yliopiston tapa aloittaa
55. Millerit, 2. Tätäkin on tiede, valkeni tiistaina Oulun yliopiston Tee.
Koe-päivän aikana. Ti: kirjolohikiusaus, rosolli.
Ke: broileripyörykät/-nuggetit, currykastike, riisiä, persikka-jäävuorisalaatti, mustaherukkahilloke. Ja samalla englannin
kielen preppausta.
Science Kids -sivusto on
pakattu täyteen tiedettä helposti pureskeltavissa
olevassa muodossa. Tarja
Turunen, 6. The Voice Kesähitti
2013 . Osa työpajoista oli niin
suosittuja, että osallistujat
piti arpoa. Sä Osaat ?
Erin, 9. Sivusto osoittaa, että tiede on
kaikkea muuta kuin tylsää
ja etäistä.
Sivusto opettaa muun
muassa, kuinka tehdä komeasti luokan takaosasta
opettajan pöydälle lennähtävä paperilennokki. Elysium.
? Onko ahven piikkieväi nen vai piikkievätön kala?
? On.
? Mikä on?
? Ahven.
siihen, että yliopisto avaa
ovensa myös peruskoululaisille. Riddick, 5. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Varjojen kaupungit: Luukaupunki, 10. To: rössyperunat, juusto, tomaattia/
kurkkua. Siinä mielessä kurkistus opiskelun maailmaan ja
yliopistoon oli tarpeen.
LINKKIVINKKI»
ELOKUVAT
1. Salla Takkinen kokeili tuulimallia yliopiston tiedepäivänä. Mikään videokuva tai kirjoitettu tieto ei
korvaa omaa kävelykierrosta yliopiston käytävillä, elävän ja alansa haalareihin pukeutuneen opiskelijan opastusta ja juttelua tai ateriaa yliopistoravintolassa.
Salla Takkinen ja Emilia Karjula kuuntelivat monen muun lailla tarkkaavaisina erikoisilla sanoilla
terveellistä
kenelle?
?liisa ihmemaassa?
kirjailija lewis carrol
kirjoitti seisaaltaan!
käärmeiden kasvattaja
huang kuo-nan taiwanista myy keitettynä
hedelmöitettyjä kobran
munia terveysruokana!
www.sciencekids.co.nz
Optisia harhoja, kokeita,
pelejä, tietovisoja ja videoita. Turisas, 10. 18
» Torstaina 12. J. Avenged Sevenfold, 2. Vastuu toki jää heittäjälle.
? Missä kissat käyvät luok karetkellä?
? Miuseossa.
? Mihin matikkaa tarvi taan?
? Kalasoppaan.
50
Rantsikka on nuorten areena. Horns And
Halos . Kirottu, 8. Emilia Karjula haluaisi lääkäriksi tai hoitoalan koulutukseen. toimintavuosi. Blue
Jasmine, 6. Päivän saama suosio tuli yliopistollekin yllätyksenä. Hail To The King . Se ei heitä kuitenkaan
säikäyttänyt, vaan he olivat ryhmänsä ainoat, jotka
uskaltautuivat tutkijan koneelle kokeilemaan tuulimallinnusta. Pe: kinkkukiusausta, soijarouhe-kasviskiusausta.
Ateriakokonaisuudet voidaan tarjota eri kouluilla eri
päivinä.
Ii
Ma: nakkikastike, perunat,
amerikkalainen kaalisalaatti. Prosessi-insinöörin ura ei ole kummallekaan unelmien ala. Red 2, 9. Haloo
Helsinki!, 7. Tarjolla oli yli 65 työ- tai koepajaa. Molemmat aikovat yliopistoon.
Salla Takkista kiinnostaa
näyttelijän ammatti. Taustalla (vasemmalta) Emilia Karjula,
Senja Saarikoski ja
Anette Lalli.
MITÄ SYÖDÄÄN?
Viikko 38
Haukipudas, Kiiminki,
Yli-Ii, Ylikiiminki
Ma: lihakeittoa, soijapyörykkäkeittoa. Ke: jauhelihakastiketta, herkkusieni-kasviskastiketta, perunoita/pastaa. To: pinaattikeittoa, kananmunaa. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Et Ole
Yksin . Smurffit
2 - 3D, 3. Smurffit 2 (2D),
7. Yli-Iin
koululaiset kaipasivat tekemistä.
Opo Outi Viinamäki
kiitteli, että parhaimmillaan opiskelijaoppaat olivat antoisia tuttavuuksia.
Hän oli myös tyytyväinen
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
k
aa
!ot
jim cripps
pleasant
viewista,
tennesseestä
keilailee
takaperin!
5/12/13
WITZI WITZI!»
LASSI JA LEEVI»
? Miksei hiirtä voi lypsää?
? Ämpäri ei mahdu alle.
syyskuussa 2011
hollantilainen
wim hof juoksi
maratonin namibian
aavikolla afrikassa
45 -asteen lämmössä
ilman vettä!
ja kummallisilla termeillä
ryyditettyä esitystä tuulien
ja lumisateen mallinnuksesta. Tumman veden
päällä, 4. Jonne Aaron, 8. Maailma On
Tehty Meitä Varten . Onnen Vuodet
. Michael Monroe, 3.
Spirit . Niinpän vain yksi
yli-iiläisryhmmä pääsi ampumaan pottutykillä tai kokeilemaan elämää sokeana.
Eivätkä kaikki pajat toimineetkaan niin kuin oli ollut
tarkoitus.
Hupaisimmillaan tiedepäivä antoi kuvan hauskoista kokeista. Reckless, 4. Ti: kahden kalan
paistosta, kasvispaistosta,
perunoita. Millaiset roottorin lavat
tuulimyllyssä tuottavat vähiten melua ja mahdollisimman paljon sähköä. Käytännöllisimmillään sai kuvan siitä, mitä kaikkea käytännöl-
listä vaikkapa prosessi-insinööri tai fyysikko voikaan
tehdä. Eri esittäjiä.
Yliopisto
tekee itseään
tutuksi
Tunti tutkijana
»»Leena Takaluoma
»»Rantapohja
Miten tuuli tekee pyörteitä rakennusten ympärillä?
Entä miten lumi nietostuu
kaupunginteatterin tienoille
Sisäänkäynti talon takaa, joen puolelta.
Esikkoryhmä pe 13.9. 040 7033 690.
Yli-Iin seurakuntapiirin työntekijöiden suorat numerot:
Piirikappalainen 040 7197 931
Kanttori 040 5237 936
Suntio 040 5220 252
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä
puh. klo 13 srk-keskuksen
neuvotteluhuoneessa.
Juttukahvila ke 18.9. 040 5436 960, etunimi.
sukunimi@evl.fi.
Nuorten ilta perjantaisin klo 18
Vakkurilassa.
RaJu-ilta keskiviikkoisin klo
18.30 Wirkkulassa.
Nuorten leiri 4.?6.10. Työntekijät ovat
tavattavissa toimipisteessä puhelimessa sovittuina aikoina,
varsinaisia aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p.
(08) 531 3500, avoinna klo 9-16
ma-pe. klo
18 päiväkerho ry:llä ja klo 19
raamattuluokka Antti Haikaralla.
YLIKIIMINKI
Sanajumalanpalvelus Ylikiimingin kirkossa su 15.9. Lähtö linja-autoasemalta klo 11.30.
KUIVANIEMI
Su 15.9. Markku Elis Ensio Kaikkonen 78 vuotta. klo 14-16 perhekerho
Oijärven vanhustentalon kerhohuoneessa joka toinen keskiviikko (parilliset viikot).
To 19.9. aika), toimittaa Olavi
Isokoski, kanttorina Leo Rahko.
Perhekerho pe 13.9. Luka Väinö Henrikki
Koistinen.
Kuolleet: Matti Olavi Erkkilä 57
vuotta. Lähde mukaan
Euroopan suurimmille Gospelfestareille Turkuun. Kahvia ja teetä
tarjolla! Tervetuloa!
Raamattu- ja rukouspiiri ti 17.9.
klo 18:00 Iin seurakuntatalon
salissa.
Lapsikuoro to 12.9. miesten lauantai 14.9., Kartanon
Kirkko su 15.9. mennessä tai Laila
Juntille p. klo 18 seurakuntatalossa Janne Maarala, piano. syyskuuta 2013 » N:o 72
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 15.9. klo
14 Suvelan saunarakennuksessa
ja 19.9. Puuroa tarjolla.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p.
040 7033 690. Messussa mukana Elina
Hyvönen, Hanna Fähnrich ja Taina Voutilainen. klo
9.30-10.30 seurakuntatalolla.
Puuroa tarjolla.
Perhekerho tiistaisin klo 1112.30 lapsityön tiloissa Kirkkokuja 3 A 4 (Apteekin vieressä).
Varhaisnuorten kerho 1- 5 lk
tiistaisin klo 14-16 lapsityön tiloissa Kirkkokuja 3 A 4 (Apteekin
vieressä).
Torstaikerho alkaa tänään to
12.9. klo 18.30 raamattuluokka 4-5 lk Urpo Jurvakaisella,
6-8 lk Martti Inkalalla, la 14.9. Kuljetuspyynnöt
diakoniatoimistoon ma klo 9-11
p. klo 9.30-11.
Esikkoryhmä tiistaina klo 10-12
Jäälin kappelissa.
NUORET
Isoskoulutuksen aloitus uusille ja vanhoille isosille (Iso
1. klo
17.30 päiväkerho ry:llä.
Jakkukylä: Pe 13.9. 040
5898 362 viimeistään pe 13.9.
Rukouspiiri torstaisin klo 18
Puttaan Tuvassa.
Lapsikuoron harjoitukset torstaisin klo 17-18 srk-keskuksessa.
Kuoro on tarkoitettu 7-13 -vuotiaille. Ilm. 044 7310 232.
Lähetyksen rukous- ja raamattupiiri ti 17.9. Kudo itselle tai toisille
tai myyjäisiä varten. klo 17 ja 18.30
ry:llä. Muissa asioissa
voi ottaa yhteyttä suoraan diakoniatyöntekijä Kati Riipiseen p.
040 528 1813.
Piispankamari Lähetyksen kirpputorikahvila avoinna perjantaisin klo 11-14.
Nuorisotyö:
Isoskoulutus to 12.9. lk - 17 v klo 16?20.
Pidennetty/ yökahvila kylän Boxilla pe 13.9. 040 824 5861, tarja.
kainulainen(at)evl.fi.
Maata näkyvissä -festarit 15.?
17.11. klo 18 srk-keskuksen monitoimisalissa. klo 11 Kuivaniemitalolla, kirjaston aulassa.
Ma 23.9. ryhmä naisille aloittaa
Haukiputaalla ti 24.9. 040 867 6976.
Diakoniatyö:
Diakoniatyöntekijä Piritta Aatsingin tavoittaa puh. Kari Henrik
Paldanius 68 vuotta.
Iin Rauhanyhdistys
Naisten käsityöilta to 12.9. 040 584 4406.
Lisätietoja Erja Haholta 0400
775 164 tai Seija Lommalta
040 579 3247.
Oulun seurakuntien yhteinen
kehitysvammaisten kirkkopyhä
su 29.9. 040 8668 319.
Ulkoiluystävien ja muiden vapaaehtoisten ilta ke 25.9. sovituksia virsistä
pianolle.
Kirkkokuoro tänään to klo 18.30
seurakuntatalolla. Messun jälkeen
kirkkokahvit. sisältäen ruokailun ja puheenvuoron aiheesta ?Erilaisuus
on rikkaus?. Kaikenikäisten
kohtaamispaikka kahvittelun ja
juttelun merkeissä.
Työttömien ja pienituloisten
aamupuuro ma 16.9. 20.9.
mennessä Johannalle, p. 0400 541 319.
Hyryn nuoret laulajat
Jokikylän koululla keskiviikkoisin
klo 19-19.45.
Kuoronjohtaja Markku Jaakkolan
tavoittaa puh. klo 17 ry:llä, lauluseurat ke 18.9. peruttu.
Nuortenilta to 12.9. Kuoroon otetaan uusia laulajia.
Porinakerho alkaa ma 16.9.
klo 10 vanhustentalon kerhohuoneessa.
Diakonian aamu alkaa tiistaiaamuisin, nyt ti 17.9. klo 19
Onkalolla (Tiirankuja 16), puhe
Antti Rautakoski.
Naisten iltahetki la 14.9. ja ti 17.9. klo 12 pohjoinen: Mertaniemi (Kustulantie
9), itä: Mäkelä (Maalismaantie
25), länsi: Karvonen (Pihlajatie
12) ja Ojakylä-Liesharju: Lohi
(Pitsikuja 3).
Seurat su 15.9. klo
14:30-15:30.
Hartaus hoivaosastolla to 19.9.
klo 13:00.
Diakoniatyöntekijä Irmeli Hietapellon tavoittaa p. Su 15.9. Lisätietoja Else
Sassi p. Su 15.9.
klo 12 seurat ry:llä, puhuvat Antti
Kaisto ja Eero Jaara. Huom. klo 19 ry:llä, seurat su
15.9. klo 10-12 perhekerho
Kuivaniemen seurakuntatalolla.
Perhetyöntekijä Rauni Juntin
tavoittaa puh. klo 17 ry:llä.
Kastettu: Viivi Emilia Kumpulainen, Johannes Ossian Vengasaho,
Sampo Eliel Huhtala.
Vihitty: Janne Antti Matias Salmela ja Mirja-Leena Linnala.
Kuolleet: Oili Liisa Helena Meriläinen 76.
II
Rippikoulusunnuntain sanajumalanpalvelus su 15.9. klo 18:0020:00 Iin seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa.
Iin kirkkoherranvirasto on suljettu ti 17.9.
Kastetut: Amanda Emilia Lapinkangas. klo 10 kirkossa,
toimittaa Jari Flink, saarna Jaakko
Kaltakari, kanttorina Kaisa Säkkinen. 08 3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: La 14.9. Toimittaa
Tapani Ruotsalainen, kanttori
Markku Jaakkola. klo 12 pyhäkoulu Jaakko
Höyhtyällä, klo 14 seurat hoivako-
dilla ja klo 18.30 ry:llä, puhujina:
Mikko Tuohimaa ja Kyösti Hyry.
To 19.9. klo
18.30 ry:llä, Jokikylä: nuortenilta
la 14.9. ja
ke 18.9. klo
17 seurat ry:llä, Hannu Kallunki
ja Mikko Kälkäjä.
Siionin virsiseurat: su 15.9. Messun
jälkeen kirkkokahvit ja ohjelmallinen tilaisuus srk-keskuksessa.
Lukupiiri ma 16.9. Oulun seurakuntien vapaaehtoistoiminnassa on mukana noin 2500 vapaaehtoista. Ti 17.9. 040 867 6976.
Kirkkokuoro ke 18.9. klo 17.30 ry:llä.
Aikuistenkerho ke 18.9. Muistisairaiden ja heidän
omaistensa kirkkopyhä. kaikki vapaaehtoiset
siunataan messun yhteydessä,
tule sinäkin!
Kansakoululaulujen ilta su 15.9.
klo 18 SRK-keskuksessa, KAHVITARJOILU lähetystyön hyväksi!
MUUT MENOT
Rauhanyhdistys: su 15.9. klo 1314.30 Montin-salissa. klo 10 seurakuntakeskuksen salissa. 040 7182 297.
Perhetyö:
Ke 18.9. Lisätietoja Teija Pirnes-Hyvöseltä
p. klo 17:3018:30 Iin seurakuntatalon
salissa.
Lapsikuoronharjoitus Iin seurakuntatalolla. klo
13 Jokivarren vanhustentalolla,
mukana Kaisa Säkkinen, ke 18.9.
klo 13 Kellon srk-kodilla ja to
19.9. Ilmoittautumiset, ruokavaliot ja kyydin tarve to 12.9.
mennessä Kiimingin kirkkoherranvirastoon p. Kerho kokoontuu
parillisen viikon keskiviikkona.
?Naiseuden Unelmia ja Haasteita. klo 13
Jäälin kappelissa. klo 12
nuorten syysmyyjäiset ry:llä,
puhe Pekka Tervo. klo 10 seurakuntatalolla. klo
18 ry:llä.
Ompeluseurat pe 13.9. klo 11
kultaiseniänkerho ry:llä.
Vapaaehtoiset
siunataan
Oulun evankelisluterilaisten seurakuntien vapaaehtoistyötä tekevät saavat siunauksen tehtäviinsä uuden
toimikauden alkaessa. klo 10 kirkossa.
Toimittaa Pauli Niemelä, saarnaa
Juha Tahkokorpi, avustaa Jaana
Kontio, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Leirin hinta
on 35 ?. Soita Kirsille
044 576 0019.
Su 15.9. Entiset ja
uudet laulajat tervetuloa.
Yli-Iin seurakuntapiirin virasto
on avoinna puhelimessa sovittuna aikana, puh. klo 11 seurakuntatalolla.
Kirkkokuoron harjoitukset torstaisin klo 18.30 seurakuntatalossa, alkaen to 12.9. 040 5818 974.
Nuorten lauluryhmän harjoitukset keskiviikkoisin klo 17 srkkeskuksessa. klo
15 Maria Kinnusella, Kiertotie 18.
Tervetuloa!
Kastetut: Helli Maaret Tuomikoski, Benjamin Mikael Isberg.
Kuolleet: Arja Tuulikki HäikiöKokko 54.
YLI-II
Sanajumalanpalvelus su 15.9.
klo 12 kirkossa, toimittaa Juha
Sarkkinen, kanttorina Anja Hyyryläinen.
Diakoninen aamu ti 17.9. klo 16?18
Ylikiimingin seurakuntatalolla.
Isoskoulutusleiri Juumassa 27.29.9.
Vesala Boxi keskiviikkoisin,
1.-6.-luokkalaiset klo 12?17 ja
7. klo 18
ry:llä. klo
17 seurat ry:llä, puhuvat Pekka
Kujala ja Arto Nevala. mennessä
0400 775 164.
KUOROT
Kirkkokuoro to 12.9. klo 19 ompeluseurat Vesa Sikalalla. 16.9. klo 10-13
Jäälin kappelilla. Aterian hinta 3 ?.
Porinapiiri ma 16.9. Kolehti: Suomen Merimieskirkon kirkolliseen
työhön liikkuvien ihmisten parissa
maalla ja merellä. Varaa lippusi numerosta 044 2928 981.
Pyhäkoulut su 15.9. klo 18
Martinniemen srk-kodilla. Vierailija
lähetystyöntekijäperhe Aitat.
Lähetystyön kangaspuut odottavat kutojaa. klo 18:00
Iin seurakuntatalon salissa.
Perhetyöntekijä Rauni Juntin
tavoittaa numerosta 0400
541 319.
Perhekerho pe 13.9. klo 18.30 Maarit
ja Jukka Nissilällä, Haapapiha 5,
Kello: ompeluseurat pe 20.9. klo 13.
Ry:n toimintaa: Haukipudas:
seurat su 15.9. . 040 5420 651, teija.pirneshyvonen@instory.fi. Ilm. Ke 18.9. klo
17.30 Wirkkulassa. klo 18:00
Iin seurakuntatalon salissa.
Tule juttelemaan, hiljentymään
ja toimimaan. Isonniemen leirikeskuksessa. Mielipiteesi on
meille tärkeä! Mietimme saamiemme ehdotusten pohjalta,
minkälaista toimintaa nuorille aikuisille tarjoamme syksyllä. Ajanvarausnumero on puh.
040 7008 151. Sitovat ilm.
www.oulunseurakunnat.fi/ilmo
pe 13.9. Kuoro on tarkoitettu
13-18 -vuotiaille. Iltaperhekerho on lasten ja aikuisten
yhteinen kerho, jossa hiljennytään, leikitään, askarrellaan ja
kahvitellaan. Puhe: Tapio Kukko ja Martti
Lahtinen.
Päiväkerhot ma 16.9., ti 17.9. klo 16?22.45.
Ylikiimingin seurakuntapiirin
toimipiste Harjutie 5, puh.
(08) 8177 008. klo
18 ry:llä.
Raamattuluokka pe 13.9. Kuoronjohtajana Markku
Jaakkola puh. klo 10-11
Kolamäen kerhohuoneella.
Työttömien ja pienituloisten
ruokailu ma 16.9. klo
12 pyhäkoulu ry:llä. Körköllä
Kuivaniemessä. klo 15 Karjasillan kirkossa. Kaipaatko esimerkiksi raamattupiiriä, ulkoiluseuraa tai vaikkapa
vaan viikoittaista kahviseuraa
samanhenkisistä ihmisistä?
Lähetä ehdotuksesi ja toiveesi
sähköpostilla osoitteeseen elisa.
manninen@evl.fi. Messun yhteydessä
vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa.
Muistimessu su 15.9. 19
» Torstaina 12. ja iso 3) pe 13.9. klo 13 Kolamäen kerhohuoneella.
Syysleiri eläkeläisille ke 25. klo 12
(huom. klo 17.30
päiväkerho ry:llä, ke 18.9. Haukiputaan kirkossa siunaaminen on 22.9.
kello 10 alkavassa messussa.. Suvelan leirikeskuksessa.
Leiriläiset otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ja etusijalla
ovat kiiminkiläiset ja oulunsalolaiset eläkeläiset. klo
18.30 nuortenilta Aune ja Matti
Koistinaholla, Erkki Moilanen, su
15.9. klo 17:3018:30 Iin seurakuntatalon
salissa.
Lapsikuoronharjoitus Iin seurakuntatalolla. Kahviosta voi ostaa päiväkahvin, teen tai mehua. He työskentelevät esimerkiksi diakonia- ja lähetystyössä, lapsi- ja nuorisotyössä, musiikkitoiminnassa ja luottamushenkilöinä.
Vapaaehtoiset siunataan
ensi sunnuntaina kello 10
alkavissa messuissa Oulun
tuomiokirkossa, Karjasillan
kirkossa ja Kiimingin kirkossa sekä kello 12 alkavassa messussa Pyhän Tuomaan
kirkossa. klo 10
Montin-salissa.
DIAKONIA
Diakoniatyön taloudellisissa
asioissa diakonian vastaanotolle
ajanvaraus vain maanantaisin klo
9-11 puhelimitse tai sähköpostilla. klo 18 Puttaan Tuvassa, käsiteltävänä Ayad
Akhtarin Appelsiininkuorten katu.
Seurakuntakerho ma 16.9. Lisätietoja Kaisa Säkkinen
p. 0400 835 374/
lastenohjaajat.
Perhekerhot Kirkkopirtillä maanantaisin klo 9.30?11.00 ja
Jäälin kappelilla ei ole perhekerhoa 19.9.
Perhekahvilat Kirkkopirtillä
tiistaisin klo 9.30?11 ja Jäälin
kappelilla ei ole perhekahvilaa
perjantaina 20.9. klo 10:0012:00 Iin seurakuntatalon
päiväkerhohuoneessa. Liikkumisen
merkityksestä ikäihmiselle ja
siinä avustamisesta kanssamme keskustelemassa fysioterapeutti Anne Haapala. klo 13 srk-keskuksen monitoimisalissa. Su 15.9. klo 12 pyhäkoulut ja lauluseurat ry:llä, Veikko Jurvakainen,
ma 16.9. klo 18:30
alkaen Jäälin kappelin tiloissa.
Yökahvila / varttikirkko pe 13.9.
klo 18.30-22.00 Jäälin kappelin
tiloissa.
LÄHETYS
Lähetyspiiri ti 17.9. klo 17.30 päiväkerho
ry:llä ja klo 18.30 raamattuluokka ry:llä.
KIIMINKI
JUMALANPALVELUKSET
Messu su 15.9. Lisätietoja
Katrilta, 045 6576 122.
Puttaan Tuvan avoimet ovet torstaisin ja perjantaisin klo 12-14
Puttaan Tuvalla.Tule istahtamaan,
nauttimaan jokimaisemasta, tekemään käsitöitä tai lukemaan
lehtiä. 040 5239 723.
Seurakuntalaisia palvelee myös
Oulujoen kirkkoherranvirasto,
Koivumaantie 2, 90650 OULU,
puh. kyytitarpeineen
ja ruokavalioineen Helille p. klo 12 sanajumalanpalvelus kirkossa, toimittaa Matti
Kinnunen, kanttorina Markku
Jaakkola. 040 7376
955.
Miestenpiiri su 15.9. Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 528 1813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161
451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki
040 528 1814
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08)
3161 303.
Rauhanyhdistyksen toimintaa:
pe 13.9. 045
1393 993.
Kehitysvammaisten kirkkopyhä
su 29.9. 040 867 6976.
Lapsikuoro to 19.9. seurakuntatalossa klo 10-12.
Soi kunniaksi Luojan, konsertti
su 15.9. Ilmoittautumiset parkkiin ma-ke klo
8-11.30 p. Toimittaa Juha
Tahkokorpi, avustaa Seija Lomma,
kanttorina Jarkko Metsänheimo.
Oulun seudun muistiyhdistys on
mukana messussa ja tarjoaa
messun jälkeen kirkkokahvit.
HARTAUSELÄMÄ
Raamattupiiri to 12.9. - to
26.9. Kerro
siis mielipiteesi sähköpostilla ja
seuraa ilmoittelua kirkollisissa
sekä www.alakkonäämua.fi
Kellonkartano: Mitä mies. (08) 5313 500, on avoinna
ma-pe klo 9-16.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus ma klo 9-11 p. klo 13 Puttaan
Tuvassa.
Omaishoitajien vertaistukiryhmä ti 17.9. Kolehti: Suomen Merimieskirkon kirkolliseen työhön
liikkuvien ihmisten parissa maalla
ja merellä.
Jumalanpalvelusopetus kaikille
rippikoulunsa aloittaville.
Lasten syyskirkko to 19.9.
klo 10:00 Kuivaniemen kirkossa. klo
10:00 Iin kirkossa. Turussa. klo 15 Karjasillan kirkossa. klo 14 Terveystie 1, B-ovi,
toinen kerros, ryhmätila.
Juttunurkka ma 16.9. klo 11-12 Jäälin kappelilla. Luku 16.
Iltaperhekerho ke 18.9. ei
päivystystä.
Naisten kasvuryhmä to 12.9. Varainhankintailta, liput
20. Jumalanpalvelusopetus kaikille rippikoulunsa
aloittaville.
Päivystävä pappi terveyskeskussairaalassa to 12.9. Ilmoittautumiset kirkkopyhään Erjalle 13.9. 040 5886 196.
Perhekerhot: Kellon srk-koti
torstaisin klo 9.30-11, Martinniemen srk-koti perjantaisin klo
10-11.30 ja Jokelan vanha koulu
perjantaisin klo 10-11.30.
Vakkurilan perhetupa perjantaisin klo 9.30-11.30.
Perhekerhot ja perhetupa ovat
aikuisten ja lasten yhteisiä kerhoja, joihin ei ole ilmoittautumista.
Seurakunnan kerhot 1.?6.-luokkalaisille alkavat viikolla 38.
Kerhopaikat, ajat ja ilmoittautuminen: www.alakkonäämua.fi.
Lisätietoja: Elisa Manninen, p.
050 5133 225 tai Pekka Rintamäki, p. klo 17.30
Wirkkulassa, Kirkkotie 10 D. klo 18.30
seurakuntakeskuksen salissa.
Ruskakööri pe 13.9. Lähetystyön käsityömyyntiä.
Nuoret aikuiset! Olemme kehittämässä syksyllä yli 18-vuotiaille haukiputaalaisille nuorille
aikuisille viikkotoimintaa. 040 867 6976.
Rauhanyhdistys:
Su 15.9. klo 11 Oijärven vanhustentalon kerhohuoneessa.
Seurakuntakerhot ovat maanantaisin klo 11 Kuivaniemi-talolla
parillisilla viikoilla ja Oijärven
vanhustentalon kerhohuoneessa
parittomilla viikoilla.
Naiskuoro:
Kuivaniemen koululla keskiviikkoisin klo 17-18.30.
Kuoronjohtaja Markku Jaakkolan
tavoittaa puh. Lisätietoja
Tarjalta p. klo 12 kirkkopirtillä.
Lastenparkki Jäälin kappelilla
torstaisin klo 12.30?15. klo 13 Martinniemen srk-kodilla, mukana
Arto Nevala.
Ilmestyskirja toteutuu -luentosarja ke 18.9. Toimittaa Pekka Soronen,
kanttori Markku Jaakkola.
Seurakuntakerhot:
Ma 16.9. Messu
järjestetään yhteistyössä Muistiyhdistys Ry:n kanssa. Johtaa
Tuomo Nikkola.
LAPSET JA PERHEET
Pyhäkoulu su 15.9. Kuoronjohtajana Markku
Jaakkola puh. Ohjelmassa mm
(08) 5347 700,
fax 3116 632
KIIMINKI Terveystie 6, 08 816 2160, palvelemme ma?pe
klo 9.30?17.30, lauantaisin palvelee Rotuaarin Silmäasema
Oulussa, Kirkkokatu 29, 020 712 2320*, klo 10?15
*Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 7 snt/min tai matkapuhelimesta 8,28 snt/puh + 17 snt/min
Elämä on näkemisen arvoinen | silmaasema.fi
MTK Kiiminki ja Ylikiiminki
syysretki Rokualle
28.9.2013. 040 745 8316/Anne 18.9.
mennessä.
www.säästökuoppa.fi
HAUKIPUTAAN
NYT LÄHTEE KALASTUSVERKKOJA!
ELINTARVIKEOSASTOLTA
5
500 KG
ERÄ!
VAIN!
95
Tuore
MERIKIRJOLOHI
Atria
kg
SHOKKIHINTA!
0
99
Vaasan
ISOT PAAHDOT
graham ja monivilja
500-525 (1,88-1,98 ?/kg)
Saarioinen
TUORE
PORSAAN
ULKOFILEE
595
n. 700 g
795
kg
kpl
KALASTAJA KETOLAN
PYYNTIVERKKO
VÄINÖ
YKKÖSPYYTÄJÄ
ECOMASTER
2300
KEBAKKO
2x200 g (7,50 ?/kg)
Roco
VERKONMERKKI
KAHDELLA LIPULLA
?
musta ja keltainen lippu
korkeus 240 cm, alumiinirunko
KASTIKELIHAVIIPALEET
n. 040 864 3808
kpl
790
Replic
89 10P 50
prk
kpl
koot 36-41
PITKÄ
HERKKUNAKKI
SÄÄSTÖKUOPAN JOKA PÄIVÄ EDULLISET
30.9.ASTI
12
90
40 l ja 60 l, suorakaiteen muotoiset
LASTEN
SYYSHANSKA
NAISTEN
TENNARI
Pouttu
Atria
?
Axxon
Brooke
Saarioinen
30 METRIÄ PITKIÄ
ERI SILMÄKOKOJA
ERI KORKEUKSIA
KALAVERKKOJEN OSTAJALLE
KUMIHANSKAT KAUPAN PÄÄLLE!
Roco
VERKONMERKKI
YHDELLÄ LIPULLA
keltainen lippu
VERKKOPALJU
korkeus 240 cm, alumiinirunko
PKT
Saarioinen
65000
KPL
YKSITTÄIN
12,90 ?/KPL. p. 1,5 kg
kg
MAUSTETTU
PORSAAN
KYLJYS
n. 0,99/pss
SS
9
?
facebook.com/
saastokuoppa
16
90
pr
HAUKIPUDAS . 040 864 3803
34
90
5
95
pr
pr
LASTEN
ULKOILUHOUSUT
Aito
koot 92-128
HIENOSOKERIA
10x1 kg (0,95 ?/kg)
yksit. 7-21, la 7-18, su 12-18, p. 400 g
6
95
kg
KÄRISTEMAKKARA
1 kg
395
pkt
Kinnusen Mylly
VEHNÄJAUHO
2 kg (0,50 ?/kg)
Kotivara
BALKAN
299
1 kg
500 g (5,98 ?/kg)
Valio
KEVYT- JA
RASVATON
MAITO
1l
1
00
pss
2
99
kpl
0
pkt
HAUKIPUDAS Avoinna ark. syyskuuta 2013 » N:o 72
Silmälääkäri
lähelläsi
On tärkeää, että silmät ja
niiden terveys tutkitaan
säännöllisin väliajoin.
Silmälääkäripalvelut löydät
jokaisesta Silmäasemamyymälästä.
Tänäkin syksynä
saattaa sataa...
Vastaanottavat lääkärimme:
Pasi Hägg
Ulla Lahtela
SOITA 010 470 3700,
saat uuden katon
jopa 2 päivässä!
Katso lisää
laaturemontti.fi
Optikkomme:
Arja Pahkala
Optinen myyjä:
Marja Hauhia
Ajanvaraus
09 3154 9700
ASIANAJOTOIMISTO
ISOLUOMA
Kirkkokatu 11 A 3, Oulu
AA, VT Toni Isoluoma
AA, VT Pirjo Isoluoma
Puh. lisätietoja ja ilm. 20
» Torstaina 12. 8-18, la 9-18, su 12-18, p. PUUTARHA Avoinna ark