vsk • N:o 79 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Huolena Perämeri John Nurmisen Säätiön erityis asiantuntija Anna Saarentaus (vas.) ja projektipäällikkö Eeva Tähtikarhu kävivät tutustumassa Kummunlampi Uikulanjärven Naturaalueen ennallistamistoimiin Alakylän ja Kalimeenkylän välimaastossa. Lisäksi paloasemahankkeita on jouduttu laittamaan jäihin. Sivut 8–9. Sivu 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 12.10.2023 54. HAASTEENA TIUKKA TALOUS Hyvinvointialueen tiukka talous tilanne tuo haasteita myös pelastus laitoksille. PohjoisPohjanmaan palo asemilla on päällä hankintakielto
Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Kiitos, että olette! Mummi ja omainen Turve on tärkeä maataloudelle ja huoltovarmuudelle Energia pyörittää yhteiskuntaa, ja siksi energiantuotannon tulee olla monipuolista, vakaata ja luotettavaa. Nyt, kun se on keskuudessamme, kuulumiset ovat meille kotihoidon kanssa omaistamme hoitaville aika kummallisia. “Juostaan” yksittäisen vapautuvan paikan perässä. metsä -ja bioenergia, tuuli, -ja ydinja vesivoima. Hallituksen linja on huoltovarmuuden ja energiaomavaraisuuden kannalta hyvin ongelmallinen. Mutta liekö Kremlissä peiliä, sieltä voisi löytyä tärkeä vaikuttaja Suomen liittymiselle puolustusliittoon. Sanonnan ajatus, “koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on”! Kaikki te ihanat, rakkaat äidit, isät, mummut ja papat. En hämmästyisi, jos jokin venäläinen propagandisti tai jopa valtiollinen taho syyttäisi Suomea tai Viroa teosta. » Torstaina 12. Voisi siis olla, että Venäjä tekisi uhmaavia eleitä ilman Suomen Nato-jäsenyyttäkin. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Aika vaikea olisi myöskään uskoa, että kyseessä olisi jonkinlainen yhtäaikainen vahinko. Ja etenkin kaasuputki on niin tukevaa tekoa, että sen vaurioittaminen vahingossa on lähes mahdotonta. Suomessa on kohtuullisen hyvin onnistuttu energiapolitiikassa pitkäjänteisen työn ansiosta. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Omaisemme oli pyytänyt hoitajalta uutta muoviletkua, jota hän käyttää pulloon puhaltaessaan. Olemme kyllä ostaneet letkua tarvittaessa. Nyt meille sanotaan, että odottakaa. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Vanhuksemme ei ollut muistanut sitä meiltä omaisilta nyt pyytää. Edellinen hallitus ei ajanut turvetuotantoa alas, vaikka jotkut vaalien alla niin väittivät. Hoitaja oli kertonut, että heidän pitää nyt säästää. Ja kun signeerausta ei teolle löydy, niin Suomen ja Viron on mahdotonta virallisesti syyttää suoraan itänaapuriaan sabotaasista. Pekka Aittakumpu kansanedustaja Keskusta Keskustelua lisää sivulla 11 Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Asiaa tullaan varmasti hämmentämään myös Venäjän puolelta. On kohtuutonta vaatia turveyrittäjiltä sitoutumista alaan, jos sen tulevaisuus on näin epävarma. Suomen energiapalettiin kuuluvat olennaisesti mm. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Uhkailua Suomenlahdella TOIMITTAJALTA Onko tässä mitään järkeä. Venäjä, kiusanteon ammattilainen, päässee jälleen uhriutumaan: “Meitä syytetään taas, vaikka olemme viattomia.” Suomi on nyt Naton jäsen, ja kaasuputken ja tietoliikennekaapelin vahingoittamista on jo ehditty pitää Venäjän reaktiona Suomen jäsenyyteen. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Hallitusohjelman kirjaus tarkoittaisikin turvealan loppua. Venäjän uhkailu sai Suomen kansan kannattamaan liittymistä, ja poliitikot seurasivat perässä. Olisiko joku katujengi Helsingistä tai ihan yksittäinen vandaali. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Olen erittäin positiivisella mielellä odottanut sote-uudistusta. Putken kyljestä tuskin löytyy signeerausta tai sormenjälkiä, joitten perusteella keskusrikospoliisi voisi lähteä tekijää jäljittämään. Erityisesti viime vuosien kokemuksien jälkeen varmuus energian saatavuudesta on tullut entistäkin tärkeämmäksi. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Toivoisin kyllä, että pikkusen pienemmällä suulla päiviteltäisiin, että meillä on niin ja niin paljon vanhuksia. Turve on kotimainen, hitaasti uusiutuva ja saatavuudeltaan varma energianlähde. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Viime aikoina hallituksen riveistä on tullut kuitenkin ristiriitaisia viestejä turpeen tulevaisuudesta. Mutta onneksi olemme nyt osa puolustusliittoa. Energiantuotannossa tulee jatkossakin pyrkiä omavaraisuuteen ja huoltovarmuuden vahvistamiseen. Korviimme kuuluu myös hyvinvointialueiden johtajien saamat kuukausipalkat. Rahat eivät riitä, kun on niin suuri ikäihmisten määrä. Kuitenkin hallitusohjelmassa todetaan, että fossiilisista polttoaineista luovutaan sähkön ja lämmön tuotannossa viimeistään 2030-luvulla. Henkilökunta tekee kaiken voitavansa. Orpon hallituksen ympäristöja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoi Maaseudun tulevaisuuden haastattelussa (15.9.), että hallitus aikoo ajaa polttoturpeen käytön alas vuosikymmenen loppuun mennessä. Kukakohan se nyt olisi vahingoittanut kaasuputkea ja tietoliikennekaapelia Suomenlahdella. Numero on. Venäjällä lienee halua ja tekniikkaa toteuttaa tällaista uhkailevaa kiusantekoa. Vanhuksille ei ole hoitopaikkoja. Hallituksen tulee ryhdistäytyä ja viestiä yksiselitteisesti, mikä on turpeen tulevaisuus Suomessa. Letkua ei voitu luvata!! Sitä tarvitaan 60-80 cm ja hinta on 1,30 euroa/metri! Onko tässä mitään järkeä. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Kotona hoidetaan hyvin huonokuntoisia vanhuksia. Valitettavasti Orpon hallitus on hallitusohjelman mukaan lopettamassa energiaturpeen käytön kokonaan. lokakuuta 2023 » N:o 79 KESKUSTELEMME » Niin. Mutta, kun jo aloittelu on vienyt rahat! Asumme Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Spekulaatiot taas ovat oma lukunsa. Huomioikaa, että vanhukset; me kuulemme puheenne ja näemme kirjoituksenne meidän suuresta määrästä ja hoitoisuusasteestamme! Älkää heittäkö lasta pesuveden mukana! Näin sanottiin ennen ja sanon tänäkin päivänä. Venäjä ja sen johto eivät kuitenkaan tule koskaan myöntämään, että se olisi ollut asialla. Onko tässä mitään järkeä. Myös turpeella on edelleen rooli osana maamme energiahuollon turvaamista, ja on toivottavaa, että näin olisi myös jatkossa. Suomi on tukenut voimakkaasti Ukrainan puolustustaistelua Venäjän laitonta hyökkäystä vastaan. Epäiltyjä on vain yksi. Vie aikansa saada homma toimintakuntoon. Jopa 18 000 euroa/kuukausi! Ja kuinka moniportainen on esimiehistö. Suomessa onkin monipuolinen energiantuotanto, jonka ansiosta emme ole riippuvaisia yksittäisistä energialähteistä. Erityisesti tulee varmistaa kasvu -ja kuiviketurpeen saatavuus myös tulevaisuudessa. Soten kerrottiin tuovan säästöjä hyvinvointialueille. Kasvuja kuiviketurve on kirjattu hallitusohjelmassa strategisesti tärkeiksi raaka-aineiksi, mutta tunnetusti näiden turvejakeiden tuotanto on alisteinen polttoturpeen tuotannolle. Se ei myöskään ollut hallituksen tavoitteena eikä hallitusohjelmassa. Perussuomalaisten kansanedustajat Juha Mäenpää ja Antti Kangas taas väittivät Maaseudun tulevaisuuden mielipidekirjoituksessa (18.9.), ettei turpeen alasajosta olisikaan hallitusneuvotteluissa sovittu. Tekee näin voitavansa, ylläpitääkseen keuhkojensa toimintakykyä. Jos on, vanhusta siirrellään pitkin maakuntaa
Pelastustoiminnan investoinnit jäissä Myös paloasemaverkoston harventaminen tarkastelussa Pohteen alueella » Terhi Ojala » Rantapohjan alue PELASTUSLAITOSTEN rahoitus on kiristymässä koko Suomessa, myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Rantapohjan alueella. Jokelainen arvioi, että seuraavien parin vuoden tiukka budjetti tuo mukanaan haasteita alueen pelastustoimelle. vsk • N:o 79 INFO Pelastustoiminta hyvinvointialueen vastuulla • Pelastustoimen järjestäminen ja rahoittaminen siirrettiin kuntien vastuulta hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta lähtien hyvinvointialueuudistuksen yhteydessä. – Emme ole voineet poissulkea mahdollisuutta, että pelastuspalveluiden lakisääteinen taso voitaisiin kattaa suppeammalla paloasemaverkostolla. Viitaniemen mukaan pelastustoimi tarvitsisi säästöjen sijaan lisärahoitusta esimerkiksi toimintavalmiuspuutteiden ja henkilöstövoimavaratilanteen korjaamiseen. Taustalla on muun muassa valtiovarainministeriön kesäkuussa antama ilmoitus, jonka mukaan hyvinvointialueista ainoastaan PohjoisKarjalan hyvinvointialue voi ottaa uutta pitkäaikaista lainaa vuonna 2024. MYÖS paloasemahankkeita on Jokelaisen mukaan jouduttu laittamaan jäihin. Paloasemien palvelutuotannon tarpeita arvioidaan riskiperusteisesti. Pohjois-Pohjanmaan paloasemat ovat tällä hetkellä hankintakiellossa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi paloaseman koko tai henkilöstön määrä yksinään eivät määritä paloaseman tarpeellisuutta pelastuspalveluiden tasoa arvioitaessa. Tulevaisuus tulee vaatimaan palvelujen uudelleen järjestelyä, mutta pidämme kirkkaana mielessä lakisääteisen minimitason ja uusiutumaan sen puitteissa. Pelastusjohtaja on hyvillään siitä, miten hyvin hyvinvointialueuudistuksen tuoma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen yhdistyminen on sujunut. Jokelainen kertoo, että palvelutuotannon tarkastelu kohdistuu tasapuolisesti kaikkiin Pohjois-Pohjanmaan paloasemiin. • Myös sopimuspalokuntien palokuntasopimukset siirtyivät alueen pelastustoimilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. JOKELAINEN haluaa painottaa, että pelastuslaitosten ja hyvinvointialueiden taloustilanne ei ole hyvinvointialueiden itsensä rakentama, vaan hyvinvointialueuudistusta seurannut ominaisuus. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksella on tällä hetkellä 46 paloasemaa, joissa on yhteensä 78 kiinteistöä. • Aluehallintovirastot valvovat ja arvioivat pelastustoimea ja sen palvelutasoa paikallisesti. • Pelastustoimen rahoitus määräytyy asukasmäärän, asukastiheyden ja riskitekijöiden mukaan. Muut voivat jatkaa aiempia investointihankkeita ja nostaa näihin osoitetut lainat, mutta ne eivät voi ottaa lainaa uusiin hankkeisiin. lokakuuta 2023 54. Eurot ovat niin tiukassa, Jokelainen toteaa. – Lisäksi hyvää on se, että olemme pystyneet lähtemään jo varhaisessa vaiheessa liikkeelle tulevienkin uudistusten kanssa. Vanhat ajoneuvot pidetään käytössä niin kauan, kunnes niihin ei enää saada varaosia. Jo viime vuonna investointisuunnitelmaa tehdessä on jouduttu priorisoimaan kaikkein välttämättömimmät investoinnit. – Pohde ja Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos toteuttavat tätä valtion suunnalta tullutta uudistusta, ja ovat myös riippuvaisia valtion rahoituksesta. Asian nosti alun perin julkiseen keskusteluun pelastusjohtaja Markus Viitaniemi Pelastustieto-lehdessä julkaistussa artikkelissaan. A RK IS TOK U VA : T ERHI OJ A L A. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on päättänyt 3. 3 Torstaina 12. Jokelaisen mukaan nyt joudutaan tarkastelemaan, miltä näyttää tulevaisuudessa tarpeenmukainen paloasemaverkosto. – Tällä hetkellä kaikilla Pohjois-Pohjanmaan paloasemilla on hankintakielto päällä. • Hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin pelastustoimen järjestämistä ohjaa Sisäministeriö. Vanhalla kalustolla on pärjättävä mahdollisimman pitkään. PELASTUSJOHTAJA Petteri Jokelainen Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että pelkästään lisälainanottovaltuuden rajoittaminen ei ole syy pelastustoimen tiukkaan taloustilanteeseen. lokakuuta pidetyssä kokouksessaan, että ensihoidon ja pelastustoimen tilojen osalta toteutetaan 20 prosentin kokonaishuonealavähennykset. Jokelaisen mukaan esimerkiksi raskaan ajoneuvokaluston osalta ajoneuvojen käyttöaika joudutaan venyttämään maksimiin. Hänen mukaansa tilanne ei kuitenkaan ole pysyvä, vaan rahoitus on tulevaisuudessa kääntymässä parempaan suuntaan. Kuva on Haukiputaan paloaseman savusukellusharjoituksesta viime keväältä. – Myös hyvinvointialuelain mukaisesti talouden on oltava tasapainossa, mikä on hyvin haasteellista nykyisessä hyvinvointialuerahoituksen viitekehyksessä. Artikkeli on luettavissa myös Pelastustiedon blogissa
Moos. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Kuva: Jenni Lohtander Energiansäästöviikolla Astetta alemmas » Rantapohja MENEILLÄÄN oleva valtakunnallinen Energiansäästöviikko jatkaa viime talven Astetta alemmas -kampanjaa. Pähkinähakki tuli vierailulle Vuosiojalle. Rakkaamme Sirkka Liisa KALLIO s. +2° +1° +1° +1° +3° +1° Perjantai 13.10. Suomalaisittain ääntyvä Eemeli on vasta vuoden 1950 nimisatoa. Maanantai: Olga, Oili. Motiva tarjoaa kumppaneille valmiita viestintämateriaaleja ja muun muassa Astetta alemmas -muistipelin, jonka avulla voi verrytellä energiansäästötietojaan. Sunnuntai: Leena, Matleena, Leeni, Lenita. 1:3 Kun uskallat, kasvaa rohkeus; kun epäröit, kasvaa pelko. Rakkaudella kaivaten Tuomo Jaana ja Petri perh. Lämmin kiitos osanotoista ja myötäelämisestä suuressa surussamme. +2° +2° +2° +2° +5° +4° Sunnuntai 15.10. Mukaan on liittynyt noin kolmesataa yritystä ja yhteisöä, ja ilmoittautuminen on ollut mahdollista koko viikon ajan. 13.09.2023 Kemi Hämärän hetki, yö hiljainen hyvä on sylissä sen. Hirvelä s. sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. +4° +3° +3° +3° +4° +3° Maanantai 16.10. 28.08.1942 Oulu k. Kaivaten Tuula Meri-Tuulia, Kristian, Valtteri ja Eero Siunaus on toimitettu Kemissä ja laskeminen haudan lepoon Haukiputaalla omaisten ja ystävien läsnä ollessa. 08.04.1944 Oulu k. 1. 40 prosenttia suomalaisista tunnustaa peräti nauttineensa sähkönsäästöstä. PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Viime talvena organisaatioiden osallistuminen oli poikkeuksellisen laajaa, kun lähes kolminkertainen määrä sitoutui kampanjan säästötoimiin ja välitti tietoa eteenpäin energiatilanteesta. lokakuuta 2023 » N:o 79 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. KUVA LUKIJALTA » Talven ensimmäiset lumieläimet ovat vielä "hengissä". Torstai 12.10. Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” ja valo tuli. Toimitus valitsee tekstit, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. Kuva: Sirkka-Kaarina Telimaa Käpytikka. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidensa tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Lauantai: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna. lastenlapset perh. 15.09.2023 Oulu Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen silmät sulki. Viimetalvinen energiakriisi yhdisti suomalaiset ennennäkemättömällä tavalla toimimaan energian riittävyyden puolesta, minkä ansiosta sähköä riitti kaikille koko lämmityskauden. Perjantai: Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. +2° +2° +2° +3° +5° +3° Lauantai 14.10. Publilius Syrus ILMOJA PITELEE » Torstaina 12. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 35 Aurinko nousee tänään 5.49 ja laskee 20.46. Jukka-Pekka ja Maarit perh. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Äiti, mummu & isomummu Sirkka Leena KAAN o.s. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Nimipäiviä Torstai: Sari, Saara, Sara, Salli, Salla. Päivän nimi Eemil löytyi almanakastamme jo 1700-luvun lopulla. Kuva: Heikki Aarnipuro. Lämmin kiitos osanotosta. Johanna ja Jukka perh. Syksyinen näkymä Kiiminkijoelta Haukiputaalta Iso-Miehikän saaren kupeelta. Sylinsä kietoi siivillään, kuiskasi hiljaa lähdetään. +3° +2° +3° +3° +4° +2°
Kuva: Pekka Peltonen ETHÄN KUOLE ENNEN MINUA -näyttely Kiimingissä esittelee Avi Heikkisen ja Aapo Kukon marraskuussa 2023 julkaistavaa samannimistä sarjakuvaa, joka kertoo isyyden eri vivahteista. Tarjolla on myös makkaraa, kuumaa mehua ja leipäkasseja. Esittelyssä oli peruukkeja ja toisena tapahtumapäivänä paikalla oli jopa Mallasjuomien orkesteri. Kaupungin keskusta oli suosituin jaksolla 1.4.–30.6.2023, mutta 10 kiinnostavimman alueen joukosta löytyy myös Rantapohjan alueen taajamia. Ilmoitus Rantapohjassa 27.9.1973. Haukiputaalaislähtöiseltä Päivi Alasalmelta ilmestyy ensi syksynä sotaromaani, jonka työnimenä on Meren ja veren väri. Asuntosäätiön Kotionnellisuus 2023 -tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten suosikkiasu kotona. Asuntosäätiön Kotionnellisuustutkimus kertoo, että suomalaiset vaihtavat kotona vapaalle myös asun puolesta. Syksyn ensimmäisessä tapahtumassa kysymyksiin vastaa hallintoja talousjohtaja Virpi Kolehmainen. 5 » Torstaina 12. Totuus voi löytyä kaurapuuron sijaan jopa omasta pääkopasta: “Välillä pitää sulkea korvat kaiken maailman toitotuksilta ja kuunnella ihan vaan itteään.” Mikä se oma juttu sitten on, eihän se selviä kuin kokeilemalla. Tohtori kysyi, mikä vaivaa. Kyse ei olekaan ihan pikkujutusta. Kirjasta Alasalmi on solminut kustannussopimuksen Gummerus Kustannuksen kanssa, jonka kanssa yhteinen taival on jatkunut jo 35 vuoden ajan. Virpille voi jättää kunnan talouteen ja hallintoon liittyviä kysmyksiä sähköisesti Iin kunnan verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella, tai perinteisesti paperilomakkeella Iin ja Kuivaniemen kirjastoissa. saakka. Hoi, onko siellä jossain ladon perukoilla tai pihan perällä vähän vanhempaa Valmet-traktoria tai Sampo-puimuria. Lisäksi asunnottomille ja vähävaraisille pyritään saamaan jaettavaksi lämpimiä vaatteita ja kenkiä. Asuntokaupan alusta Oikotie on tehnyt mielenkiintoisen havainnon siitä, miltä asuinalueilta asuntoja etsitään Oulussa. Vuotuista Kodin Päivää vietetään tänä vuonna lauantaina 14. Teoksen katseesta heijastuu niin lämpö kuin myös lohduton vääjäämättömyys. Valmet 502 oli aikoinaan tuttu näky pelloilla ja muissa maatöissä. Oulaisiin, Raaheen, Hailuotoon, Ouluun ja vähän Haukiputaallekin sijoittuva sotaromaani kertoo isovihan ajasta ja Murhaperjantaista vuonna 1714. monipaikkainen kipu), elämäntapoihin liittyviä tekijöitä (mm. Haukiputaan SPR osallistuu tapahtumaan pitämällä kirppiksen auki kello 17–20. Verkkarit ylivoimainen kotiasu. Iin liikkeessä järjestettiin syystempaus vuonna 1973. Sampo 10 puimuria etsitään näyttelyesineeksi, ja sen tulisi olla erittäin hyvässä kunnossa. Sampo Rosenlew tuotti Sampo 10 -leikkuupuimureita 1965–1969 välillä. Ensi viikolla vietetään Selkäviikkoa. Pitkittynyttä haittaavaa alaselkäkipua ennustaviin tekijöihin tiedetään kuuluvan mm. Kela maksoi vuonna 2022 sairauspäivärahoja selkäsairauksien takia 84,7 miljoonaa euroa, ja korvattuja päiviä oli 1,4 miljoonaa. Tapahtuma alkaa Autokeitaalla perjantaina kello 17, ja se lähetetään myös livenä IiVision YouTube-kanavalla. Museolla on yksi huonokuntoinen Sampo 10, minkä vuoksi etsinnässä on erittäin hyväkuntoinen yksilö. Rantapohjan alueella vetovoimaa. Nimittäin Suomen maatalousmuseo Sarka etsii keväällä 2024 avautuvaan On se kone! -näyttelyyn Valmet 502 tai 700 -traktoria sekä Sampo 10 -leikkuupuimuria. 02 7637 7017) ja kertoa tarjolla olevasta koneestasi sekä lähettää kuvan sähköpostilla. Nyt sellaista kaivataan museoon. Saa kiljua! Huomio (Suomen nuoriso) -sinkkubiisi on julkaistu! Asialla on melodista suomipunkkia soittava täkäläinen kokoonpano nimeltään Saa kiljua. Rantapohjasta 6.1.1977: Eläinlääkäri meni kunnanlääkärin vastaanotolle. Traktorin ei tarvitse olla ajokuntoinen, kunhan on suhteellisen siisti. Onni yksillä, selkäkipu lähes kaikilla. lokakuuta – verkkareissa tai ilman. Voit ottaa yhteyttä museon kokoelmapäällikköön Juha Hirvilammiin (p. Isyyteen liittyviä tunteita esillä O. yhteyteen. Teos käsittelee isyyteen liittyviä kipeitä tunteita neljän lohduttoman yliluonnollisen tarinan kautta. Näyttely paljastaa sarjakuvan taustoja asettamalla rinnakkain sarjakuvan kuvallisen käsikirjoituksen ja lopulliset piirrokset. Selkäkipu paranee usein itsestään, mutta sillä on tapana uusiutua. Selkäkivulle altistavia tekijöitä voivat olla perimä, liikunnan vähäisyys, ylipaino ja tupakointi. Kysy mitä vaan taloudesta. Näyttely tulee olemaan nähtävillä ainakin seuraavan kymmenen vuoden ajan. Vaateja kenkälahjoituksia toivotaan tuotavan kirppikselle torstaista lauantaihin, mutta viimeistään maanantaina 16.10. lokakuuta 2023 » N:o 79 Misä se meijän Valametti on. Kolme neljästä (74 %) pukee sen sijaan mieluiten päälleen mukavan oloasun, kuten verkkarit tai muun väljän vaatetuksen. Iin kirjaston demokratiahankkeen Kysy mitä vaan! -huoltoasemakiertue pääsee jatkumaan tänä perjantaina Autokeitaalla. Valmetti hakusessa. Kymmenen joukkoon sijoittuvat Kello, Kiiminki ja Jääli. Ylivoimaisen voiton veivät verkkarit. Jauhiaisella. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US E-liike oli voimissaan vielä 1970-luvulla. Näyttely on avoinna Galleria Oskari Jauhiaisella Kiimingissä (Kirjastokuja 1) 11.11. Vain aniharva kertoo viihtyvänsä kotona samoissa päivävaatteissa kuin töissä, koulussa tai muualla kodin ulkopuolella. Ethän kuole ennen minua on koskettava kuvaus isyyden monista vivahteista. Mukavaan oloasuun sonnustautuu kotona peräti kolme neljästä suomalaisesta. Potilas vastasi: “Tutki, ei minunkaan parane lehmältä kysyä, mikä vaivaa, vaan pitää tutkia.” Kunnanlääkäri tutki ja määräsi lääkkeet ja sanoi: “Jos ei kolmen päivän perästä parane, niin pitää lopettaa.” Ja sitten tähän päivään: Asunnottomille vaatekeräys Haukiputaalla. Tässä Selkäliiton keräämiä faktoja teemaviikon alla: Jopa 80 prosenttia suomalaisista kokee selkäkipua elämänsä aikana. Lauantaina 14.10 vietetään kolmatta valtakunnallista Kodin Päivää. Biisi löytyy suoratoistopalveluista. Alasalmelta sotaromaani ensi syksynä. Saa kiljuabändillä on sanottavaa Suomen nuorisolle.. Oulunsalo, Kiiminki, Jääli sekä Haukiputaan Kello lukeutuvat kaikki kaupunginosien vetovoimassa kärkikymmenikköön. Selkäviikkoa vietetään vuosittain lokakuussa viikolla, joka ajoittuu maailman selkäpäivän 16.10. ETHÄN KUOLE ENNEN MINUA -näyttely esittelee Avi Heikkisen ja Aapo Kukon marraskuussa 2023 julkaistavaa samannimistä sarjakuvaa. – Vanhat kunnat ovat Oulussa nykyään ilmiö asumisessa. Valtakunnallista asunnottomien yötä vietetään jälleen tiistaina 17.10. Teemaviikolla tuodaan esiin selän hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja rohkaistaan ihmisiä pitämään huolta selän toimintakyvystä pysymällä aktiivisena arjessa ja noudattamalla terveellisiä elintapoja. Selkäoireet ovat yleisimpiä syitä sairauspoissaoloihin. oireiden vaikeus ja laaja-alaisuus (esim. Tämän jälkeen sovitaan, milloin konetta tullaan katsomaan. unihäiriöt), monisairastavuus (etenkin astma, päänsärky, diabetes ja mielenterveyden ongelmat), sosiaalisia tekijöitä (matala sosioekonominen asema, työttömyys, työhön liittyvät tekijät) sekä psykologisia tekijöitä (kuten masennus, ahdistus ja alhainen minäpystyvyys). Tutkimuksessa paljastui myös yllättävä suosikki: neljä prosenttia meistä viihtyy kotona parhaiten kokonaan ilman vaatteita. Biisi alkoi kehittyä juurikin kappaleen nimen ympärille ajatuksella, mitä sanottavaa olisi tähän melko surullisena vellovaan keskusteluun nuorten pahoinvoinnista. Etenkin Jäälin ja Kiimingin vetovoimaisuuteen vaikuttaa se, että kaupunki on satsannut vahvasti alueiden kehittämiseen asemakaavasuunnittelun ja perheille suunnattujen palvelujen osalta, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen toteaa. Museossa koneet pääsevät osaksi maatalouden kulttuuriperinnön kokoelmaa, tuhansien ihmisten ihailtavaksi
Asemakylän kyläyhdistys kutsuu asukkaita mukaan » Auli Haapala » Haukipudas HAUKIPUTAAN Asemakylän kyläyhdistys on aktivoitunut parin hiljaisemman vuoden jälkeen. Kyläturvallisuussuunnitelmista saattaa myöhemminkin löytyä tietoja, jotka sillä hetkellä voivat olla hyvinkin tarpeellisia, Sievänen korostaa. Kylällä on järjestetty kyläja kynttiläkävelyitä, hiihtokilpailuja sekä muita yksittäisiä tapahtumia. Sieväsen mukaan kyläturvallisuussuunnitelmien tekeminen on aloitettu vuoden 2022 lopulla suoritetun turvallisuuskyselyn pohjalta. OSALLISTUJIA koulutukseen saapui kunnan eri osien kyläyhdistyksistä. Asemakylän kyläyhdistyksen syyskokous on keskiviikkona 18.10. – On äärimmäisen hyvä, että turvallisuusasioihin paneudetaan. Kaikkiaanhan kunnassa on kyläyhdistyksiä kaksitoista. Iskuri on yhdistysten sekä yritysten lainattavissa veloituksetta Iin kunnan alueella järjestettäviin tapahtumiin.. Kyläyhdistys huoltaa myös Myllysaaren laavupaikkaa. kello 18 Aseman koulun D-rakennuksessa. Jos potilas on tajuton mutta hengittää, käännetään hänet kylkiasentoon ja varmistetaan, että hengitystiet pysyvät auki. – Esimerkiksi sydänkohtauksen saaneen potilaan auttamisessa aika on oleellinen tekijä, eli elvytys pitää päästä aloittamaan heti. PUHELINLUETTELO LA 14.10. Tapahtumiin ja talkoisiin voi tulla ja osallistua oman tilanteen mukaan. Kyläyhdistyksessä on mahdollista kehittää myös uutta toimintaa kyläläisten toiveiden ja tarpeiden mukaan. 1 . Aina pitäisi yrittää auttaa, ei vain katsoa tai kulkea ohi. – Saimme paikalla olleiden eri kylien edustajien kanssa heidän kyliään koskevat kyläturvallisuussuunnitelmat jokseenkin valmiiksi, ja ne päätyvät myös liitteeksi Iin kunnan valmiussuunnitelmaan. Jatkossa suunnitelmia tarkastellaan vuosittain sekä päivitetään vähintään kolmen vuoden välein, tarvittaessa useamminkin. tilausmaksut) 30 min ennen aloitusta. POHJOIS-IIN KOULULLA pidettyä koulutusta jatkettiin vielä elvytyskurssilla, jonka puitteissa tutustuttiin myös defibrillaattorin eli sydäniskurin toimintaan. Kyläyhdistys on myös vastannut lammaslaidunhankkeesta Myllysaaressa jo kolmena kesänä. tilausmaksut www.lippu.fi), ovelta 15 € (sis. klo 18 | SU 15.10. 6 » Torstaina 12. Kestotilaus v. REVONTIE 45, HAUKIPUDAS Raija Päkkilän ohjaama näytelmä punoo yhteen kyttyräselkäisen kellonsoittajan, joka yrittää estää rakastettunsa naimisiinmenon, Neiti Ajan aviomiehen ja opettajan vaimon, joka ei saa soitettua hätänumeroon. Edustajan koulutukseen oli niin ikään tuonut Iin aseman ja Ylirannan tuore yhteenliittymä eli Iin asemanseudun kyläyhdistys. Edustettuina olivat Myllykankaan ja Kuivaniemen Pohjoisrannan kyläyhdistykset kunnan pohjoisosista sekä Alarannan, Ojakylän ja Pohjois-Iin kyläyhdistykset Iistä. – Elvytyksen rytmi on kolmekymmentä painallusta plus kaksi puhallusta, ja painelun pitää olla riittävän voimakasta ja rytmikästä sekä riittävän nopeaa eli 100–120 kertaa minuutissa. DIGILEHTI LOPPUVUOSI ILMAISEKSI! LOPPUVUOSI ILMAISEKSI! Tilaukset: www.rantapohja.fi – > tilaukset – > tilaustarjoukset tai 044 714 7800 Tarjous voimassa 31.12.2023 asti. Tilauksen voi perua milloin haluaa. Kyläyhdistyksen vastuulla ovat perinteisesti olleet Veittiskan uimarannan siisteydestä huolehtiminen ja Myllysaaren (Santtusaaren) ympäristön ja laavun ylläpito. Aikuisen rintakehän tulisi elvytettäessä painua viisi senttimetriä, jotta elvytys tehoaa. k l o 1 6 . Se on paljon, ja elvyttäminen on raskasta, vuoroakin pitäisi siis pystyä välillä vaihtamaan. Defibrillaattori eli sydäniskuri neuvoo käyttäjää ääneen, ja elektrodien sijoittamiseen on myös kuvallinen ohje. Jos ei hengitä, aloitetaan elvytys. klo 16 Ennakkoliput 14 € (sis. Neuvottelukunnan puheenjohtaja Anita Sievänen piti koulutusta erittäin antoisana. – Ilmoittautuneita oli vieläkin enemmän, mutta muutaman kaatoi flunssa, ja muitakin yhteensattumia kävi. Kyläyhdistys kutsuu nyt kyläläisiä mukaan yhteiseen toimintaan kylän hyväksi. Ensiapua ja elvytystä avasi osallistujille kouluttaja Hanna Ruotanen, joka totesi, ettei avun antamisen tärkeyttä voi liikaa korostaa. lokakuuta 2023 » N:o 79 Iiläisten torille valitseman Primavera -taideteoksen julkistustilaisuus Tervetuloa Iin torille! Kirkkotie 2, Ii k e 1 8 . Kyselyn vastaukset on toimitettu kullekin kylälle, ja niiden sekä tämän hetken tietojen perusteella on suunnitelmat luotu. Kuva on viime kesältä, kun lampaat tuotiin Haipuksen tilalta Kiimingistä Kiiminkijokivarteen. 2024. Loppuvuodelle on jo suunnitteilla syystapahtuma Myllysaaressa ja kynttiläkävely. Kokouksessa käsitellään tulevan vuoden toimintaa, valitaan hallituksen kokoonpano Asemakylän kyläyhdistys on vastannut jo kolmena kesänä lampaiden laidunhankkeesta Myllysaaressa. Iin vanhusja vammaisneuvoston Osallistavaan budjetointiin tekemän esityksen pohjalta Iin kuntaan on saatu hankittua kannettava sydäniskuri. Jos ei pysty niin nopeasti, voi painella hitaammin mutta ei koskaan heikommin. Tilaus jatkuu kestotilauksena v. A RK IS TOK U VA : AUL I H A A PA L A Kyläturvallisuuskoulutuksesta oppia ensiapuun ja elvytykseen » Ritva Piri » Ii IIN KYLIEN neuvottelukunta järjesti kyläturvallisuuskoulutuksen, jonka tavoitteina olivat ensiapuvalmiuden nostaminen kylillä sekä kyläturvallisuussuunnitelmien päivittäminen jokaisella Iin kylällä. 2024 69 €/vuosi
Jos ei herää, soita 112 ja noudata hätäkeskuksen ohjeita, kytke puhelin kaiuttimelle sekä jatka auttamista. Iskuri osaa myös tunnistaa käyttäjän puolesta, tarvitseeko autettava iskua vai ei, joten sillä ei voi vahingoittaa potilasta. Asemakylän kyläyhdistys on perustettu vuonna 1999. On myös huolehdittava, ettei kukaan koske potilaaseen, kun isku annetaan. Ensihoito irrottaa ne. lokakuuta 2023 » N:o 79 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Uudistetaan ja hoidetaan SUOMEA sanotaan, kumma kyllä, monessa asiassa kokoaan suuremmaksi maaksi. Itse laite on käyttövalmis heti pakkauksesta otettaessa, ja se neuvoo käyttäjää. Lähimmän iskurin sijainti löytyy 112Suomi -sovelluksesta. 112Suomi -sovellus on Hätäkeskuslaitoksen mobiilisovellus, jota on kehitetty yhteistyössä suomalaisten turvallisuustoimijoiden kanssa. Oulu teki henkilövalintoja luottamustoimiin » Rantapohja » Oulu OULUN kaupunginvaltuusto myönsi Niilo Heinoselle (kok.) eron luottamustoimista ja nimesi hänen tilalleen uusia jäseniä maanantain kokouksessaan. Sari Siirtolalle (vas.) myönnettiin ero yhdyskuntalautakunnan ja rakennuslautakunnan varajäsenyyksistä. Suomi suojelee metsiään muidenkin puolesta. lokakuuta. Sivistyslautakunnan varajäseneksi valittiin Tarja Tapaninaho eroa pyytäneen Linda Omodaran (vihr.) tilalle. Tilalle valittiin Heikki Kontturi. Tuokio Husqvarnan kanssa nostaa taatusti hien pintaan ja tekee sievää jälkeä metsään. Hanna Ruotanen opastaa paineluelvytystä pitäen kädet ja selän suorana, jolloin koko kroppa tekee työn ja paineluun saadaan riittävä voima. NÄINÄKIN PÄIVINÄ metsä on meille olemassa myös pahan päivän varalle. Eli emme saa hyödyntää metsää hakkuiden muodossa muutoin kuin että vastaamme sen uudistamisesta. Minulle perikunnan metsät on todellinen akkujen lataamo ja kuntosali. Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston jäseneksi ja vaalilautakunnan varajäseniksi Heinosen tilalle nimettiin Lyly Rajala ja tarkastuslautakunnan jäseneksi Jamal Awad. 3. 4. Valtuusto myönsi Suvi Helaselle (kesk.) eron sivistyslautakunnan jäsenyydestä ja valitsi uudeksi jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Sirpa Tikkalan. Susa Vikeväkorvalle (vihr.) myönnettiin ero Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston jäsenyydestä. Voimme mennä metsään jokamiehen oikeudella. Anneli Näppä kaupunginvaltuutettu Pohteen aluehallituksen jäsen Keskusta Rantapohja julkaisee säännöllisesti alueensa päättäjien kolumneja. Va lt uusto hy vä k sy i Jäälin kaupunginosaa koskevan Näppärinkankaan asemakaavan, asemakaavan muutoksen ja tonttijaon. 7 » Torstaina 12. Nyt on metsän ja soten uudistamisen ja hoitamisen aika. Jos joku lyyhistyy tai makaa maassa: 1. DEFIBRILLAATTORIN pakkauksesta löytyvät laitteen ohella sakset vaatteiden leikkaamista varten sekä suojakäsineet ja desinfiointiaine. Mutta Suomihan on suuri maa! Laitetaanpa maantieteellinen Suomi Euroopan kartalle. Nykyiseen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Sylvi Kyllönen, varapuheenjohtaja/somevastaava Anniina Sarajärvi, sihteeri Aino Rapala, rahastonhoitaja Kari Plaketti, somevastaava Kirsi Koivukangas ja Kari Lamminparras sekä varajäsenet Markku Kallio, Sari Määttä ja Jari Ylönen. – Neuvominen kuitenkin kestää, joten mikäli iskuria osaa jo valmiiksi käyttää, on se eduksi. Pieniksi setkaleiksi hajonneet perintöpalstat ja kuolinpesien omistukset olisi hyvä saada koottua laajempiin kokonaisuuksiin. Ainoastaan hukkuneen tai lapsen elvytys aloitetaan aina viidellä puhalluksella ennen painelua.. 2. Saha jauhoi toimeentuloa paitsi Kiiminkiin myös lähikuntiin. Minunlaisia metsänomistajia on paljon ja toivon metsäsektorilta sekä maan hallitukselta kannustusta ja tukea metsien hoitamiseen. Paineluelvytyksellä voidaan osin ylläpitää verenkiertoa, mutta sydänpysähdyksen poisto edellyttää sähkövirtaa, jota defibrillaattorin avulla pystytään antamaan. Kirjoittajien joukossa on päättäjiä eri poliittisista ryhmistä. Jos ei, aloita paineluelvytys painellen keskeltä rintalastaa 30 kertaa kovaa ja nopeasti. Onhan se metsäenergiakin periaatteessa aurinkoenergiaa; puuta syntyy, kun auringon energian avulla sitoutuu vettä ja hiilidioksidia biomassaksi. ja päätetään jäsenmaksusta. Tarkista hengittääkö. Alueelle suunnitellaan uusi pientalovaltainen asuinalue ja virkistysalue reitistöineen. Metsä on varsinainen aurinkokenno. Silloinkin törmäämme metsään, jota metsänomistaja on hoitanut ja varjellut, ja saamme siitä iloa. MINULLE perikunnan metsät on todellinen akkujen lataamo ja kuntosali. Olemme tarvinneet teollisuuden lisäksi niin sanottua kotivaraa, mutta lainsäätäjä on jo 1800 -luvulta ymmärtänyt ydinasian “metsää älköön autioksi hakatko”. Älä irrota iskurin elektrodeja potilaasta, vaikka hän heräisi. Metsä tarjoaa monenlaista. Lisäksi on varmistettava, että iskurin elektrodit on sijoitettu oikein, sekin neuvotaan laitteen ohjeissa, Hanna Ruotanen opasti. Kuuntele laitteen ohjeita ja jatka tarvittaessa elvytystä iskun jälkeen. Silloin painelussa pidetään kahden sekunnin tauko, ja jatketaan sitten painellen. Tuokio Husqvarnan kanssa nostaa taatusti hien pintaan ja tekee sievää jälkeä metsään. Muut kuvan kurssilaiset vasemmalta Tauno Kivelä, Päivi Paakkari, Anne Hakoköngäs, Saila Pakanen ja Riitta Räinä. Ainoastaan hukkuneen tai lapsen elvytys aloitetaan aina viidellä puhalluksella ennen painelua. Tuohon pinta-alaan mahtuu paljon metsää. Defibrillaattoria osaa käyttää jokainen, koska laite opastaa käyttäjää. METSÄNOMISTUS on monilla harteilla, joista yksityisomistus on merkittävä. Oulun kauounginvaltuuston kokous pidettiin maanantaina 9. Kun laite on sijoitettu, sitä ei saa irrottaa itse, vaan pelastushenkilöstö hoitaa irrottamisen. – Pienellä lapsella puhallukseen otetaan nenäkin mukaan aina jos mahtuu, ja painelun voimaa pitää toki myös säädellä autettavan koon mukaan, mutta painelun on silti oltava riittävän voimakasta ja rintakehän painuttava tarpeeksi, jotta elvytys tehoaa. Tuloilla ja veroilla rakennettiin hyvinvointia silloin ja niin se menee tänäkin päivänä. METSÄ on ollut merkityksellinen meille monessa. Aseman koulun rehtori Mika Kenttämaa kertoo Aseman koulun rakennusja muutostöistä, jotka ovat käynnistyneet tänä syksynä. Herääkö puhutteluun tai ravisteluun. Juha Vuorio kutsuttiin Heinosen tilalle kaupunginvaltuutetuksi ja Vuorio nimettiin myös tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi. Ihmettelen, miksi ne maat, jotka ovat hakanneet metsänsä, eivät istuta sitä uudelleen. Mikäli paikalla on useampi henkilö, ja lähettyviltä löytyy sydäniskuri, yksi hakee sen. Suomi on tarjonnut Natura2000 -verkoston kautta Euroopan unionille runsain mitoin suojelua, erityisesti metsää. Ratkaisevaa on aika, joka autettavalla kuluu sydänpysähdyksestä elvytyksen aloittamiseen. Kyläturvallisuuskoulutuksesta oppia ensiapuun ja elvytykseen RUOTASEN mukaan nykyinen suositus on, että puhallukset voi jättää välistä, mikäli ei osaa tai kykene puhaltamaan. Kouluttaja Hanna Ruotanen näyttää, miten tajuton potilas käännetään kylkiasentoon. Potilaana Kari Nykänen ja läheltä seuraamassa Anita Sievänen. Tietenkin jokainen metsänomistaja saa tehdä perinnölleen haluamansa, mutta kun kaikki eivät edes muista perineensä metsää ja jos muistavat, niin paikasta ei ole tietoa. AIKUISELLA yleisin verenkierron pysäyttävä rytmihäiriö on jonkin sydänsairauden aiheuttama kammiovärinä, ja elvytys on aloitettava nopeasti. Rakennuslautakuntaan varajäseneksi valittiin Tuula Salminen ja rakennuslautakuntaan varalle Petra Salovaara. Puhalla kaksi kertaa jos pystyt, ja jatka painelua. Käynnistä sydäniskuri ja noudata ohjeita iskun antamiseen. Olen useamman polven kiiminkiläinen ja ymmärrän esimerkiksi Koitelin sahan merkityksen Kiimingin historiassa. 5. Tällöin Suomi-neidon hiukset huuhtovat Itämerta Saksan paikkeilla, viruttaa hameen helmaa Välimeressä ja käsivarsi hipelöi Iso-Britannian rantaa. Minunlaisia metsänomistajia on paljon ja toivon metsäsektorilta sekä maan hallitukselta kannustusta ja tukea metsien hoitamiseen
VÄITÖSKIRJATUTKIMUKSESSAAN Aleksi Pyörälä tutki sellaisia fraktaalien ominaisuuksia, joiden tunteminen on usein välttämätöntä sovellusten kannalta. Tempauksen tuotto käytetään ylikiiminkiläisten nuorten hyväksi. Koulugeometriassa opitaan nimeämään lukuisia yksinkertaisia geometrisia muotoja, kuten ympyrät, janat ja monikulmiot. Näitä muotoja käyttämällä luonnon todellisten muotojen kuvaileminen on kuitenkin mahdotonta: Pilvet eivät ole palloja, mantereet eivät ole ympyröitä eivätkä salamat piirrä suoria viivoja. Aleksi Pyörälä on väitöskirjatutkijana fraktaaligeometrian tutkimusryhmässä Oulun yliopistossa. Avustusta myönnetään tapahtumassa jaettavan lämpimän jouluruuan kustannuksiin sekä kohderyhmälle suunnatun ruokajakelun tai -kassien ruokakustannuksiin. LC Ylikiimingin renkaanvaihtotempaus on jo perinne. Jouluruokailut voivat olla erilaisia eri alueilla, mutta niiden kohderyhmänä ovat vähävaraiset ja työttömät. Samalla paikalle voi tuoda myös akkuja keräykseen. Käytettävissä oleva raha pyritään jakamaan mahdollisimman tasapuolisesti eri alueiden kesken. Viime vuonna Suomen ympäristökeskus raportoi Perämeren mittaushistorian korkeimmista typpi ja fosforipitoisuuksista. JOHN NURMISEN Säätiön erityisasiantuntija Anna Saarentauksen mukaan kaikissa Perämeren alueen jokisuissa, myös Kiiminkijoen ja Iijoen suissa näkyy se, että ne tuovat Perämereen runsaasti humusta, rautaa ja ravinteita. Perämerta ja sen ainutlaatuista lajistoa uhkaa kuitenkin veden tummuminen ja rehevöityminen. Usein on esimerkiksi oleellista, että fraktaalin valokuvan fraktaaliulottuvuus on sama riippumatta suunnasta, josta kuva on otettu. Perämeri kiinnostaa John » Torstaina 12. Perämeren valuma-alue on tiheästi ojitettu, ja tämä aiheuttaa merkittävää vesistökuormitusta. Koska fraktaalit eivät muistuta mitään perinteisen geometrian muotoja, myös geometristen suureiden, kuten pituus, pinta-ala tai tilavuus, laskeminen tällaisille muodoille voi olla vaikeaa tai mahdotonta. Siellä viihtyy uhanalaisia lajeja, joita ei muilta rannikkovesiltä tapaa. Perämeren alueen jokisuissa, myös Kiiminkijoen ja Iijoen suissa näkyy se, että ne tuovat Perämereen runsaasti humusta, rautaa ja ravinteita. Tornio Koneurakoinnilla Ukkolanmäellä. Hänen väitöstutkimuksensa aiheena on fraktaaligeometria, jolla voidaan kuvailla ja vertailla luonnossa näkyviä muotoja. 8 » Teea Tunturi » Rantapohjan alue PERÄMERI on Suomen viimeisiä hyvinvoivia merialueita. K U VAT: S Ä DE M Ä K IPÄ Ä Vasemmalla näkyy, kuinka ennallistettavalla alueella on tukittu ojia ja poistettu puustoa, jotta vesi on päässyt nousemaan takaisin metsäojitusten vuoksi kuivuneelle suoalueelle. Rannikkovesien tila Perämerellä heikkenee Turvemaiden metsäojitusten vaikutukset valumavesien laatuun ovat merkittävämpiä ja pitkäkestoisempia kuin on aiemmin luultu John Nurmisen Säätiön erityisasiantuntija Anna Sarentaus tutustui Metsähallituksen Luontopalveluiden viime kesänä Rantapohjan alueella ennallistamaan Kummunlampi-Uikulanjärven Natura-alueen suojeltuun suoalueeseen. Tällaisia muotoja kutsutaan yleisesti fraktaaleiksi, ja esimerkkejä sellaisista ovat esimerkiksi mantereiden rannikot, lumihiutaleet ja ihmisen keuhkot. Haukiputaan ja Iin edustalla Perämeren tila on tyydyttävä. Toimenpiteillä on saatu vähennettyä Perämereen valuvaa ravinnekuormaa. Renkaanvaihtotempaus Ylikiimingissä » Rantapohja » Ylikiiminki LC YLIKIIMINKI järjestää perjantaina 13.10. Näiden todellisten muotojen kuvailemiseen on kehittynyt matematiikan ala, jota kutsutaan fraktaaligeometriaksi. kello 12– 18 renkaanvaihtotempauksen J. Hakijoiden tulee ilmoittaa toiminnastaan 15.11.2023 mennessä. Varoja vähävaraisten jouluruokailuun » Rantapohja OULUN kaupunginhallitus on varannut budjetissaan vähävaraisten ja työttömien jouluruokailuja varten 10 000 euroa. – Humus ja rauta tummentavat vesiä, ja ravinteet kiihdyttävät levien kasvua ja aiheuttavat levälauttoja, veden sameutta ja pahimmillaan hapettomia, kuolleita pohja-alueita. Rannikkovesien tila on heikentynyt esimerkiksi Oulun edustalla välttäväksi. Hakijoille ilmoitetaan viikolla 48 mahdollinen myönnetty avustussumma.. Väitöksen aihe on “Dynamiikasta geometriaan itseaffiineilla joukoilla ja mitoilla”. lokakuuta 2023 » N:o 79 Väitöskirjatutkimus: Minkä muotoinen on pilvi tai lumihiutale. Jouluruokailuihin varattua rahaa voivat hakea rekisteröityneet asukasja kyläyhdistykset sekä seurakunnat Oulun alueella. Rannikkovesien tilaa tarkkaillaan koko ajan, ja seuraava vesienhoidon mukainen rannikkovesien luokittelu tehdään vuosien 2024–2025 aikana. Fraktaaligeometrian tarkoitus on luoda yhtenäinen kieli, jota voitaisiin käyttää sellaisten luonnossa näkyvien muotojen kuvailuun ja vertailuun, joita joutuisimme muuten kuvailemaan vain monimutkaisiksi tai muodottomiksi. » Auli Haapala » Kello » Oulu KELLOLAISLÄHTÖINEN ja Haukiputaan lukiosta ylioppilaaksi 2015 kirjoittanut FM Aleksi Pyörälä väittelee tohtoriksi matematiikan oppiaineessa Oulun yliopistossa lauantaina 14.10. Renkaanvaihto maksaa 20 euroa
Cappaksen edellinen näytelmä oli Pentti Honkasen ja Maarit Kangasluoman kirjoittama Väinö-näytelmä, joka kertoi Kiimingin kylien elämästä. lokakuuta 2023 » N:o 79 KULTTUURI » Cappas-teatteri veistelee hulvatonta huumoria puhelinluettelosta » Auli Haapala » Kiiminki » Haukipudas CAPPAS-TEATTERI tuo hykerryttävän hauskan Puhelinluettelo-näytelmän Teatterikuopan näyttämölle tulevana viikonloppuna. Puhelinluettelo on kadonnutta kansanperinnettä, mutta sen nimistä löytyy roppakaupalla aineksia vauhdikkaaseen näytelmään värikkäine henkilöhahmoineen. Cappas-teatteri, Puhelinluettelo: Esitykset: lauantaina 14.10 kello 18 ja sunnuntaina 15.10 kello 16 Teatterikuopalla Haukiputaalla. Tilaisuuden aikana vierailtiin Rantapohjan alueella, Kummunlampi-Uikulanjärvi Natura-alueella Kalimella. – Teatterinteosta ei jouda eläkkeelle, sillä se on elämäntapa, Päkkilä kuittaa. Pyrimme vähentämään rehevöittävien ja haitallisten aineiden päästöjä mereen koko Itämeren alueella. Viime keväänä Sykkeen lavalle astui näin monia ensikertalaisiakin, joita arvatenkin jännitti kovasti. – On hyvä asia, että metsätaloudessa kannustetaan metsien käsittelyn, kuten hakkuiden ja kunnostusojituksen yhteydessä syntyvän uuden kuormituksen minimointiin, Saarentaus kertoo. Esitettävänä on nyt Hoitokoti Hiirenhilja, jolle aletaan harjoitella jatkoa “Juhlien jälkeen” esitettäväksi ensi keväänä. – Metsähallituksen Luontopalvelut on viime kesänä ennallistanut Kummunlampi-Uikulanjärven Natura-alueella suojellun suoalueen, joka on kuivunut metsäojituksen seurauksena. K U VAT: C A P PA S-T E AT T ERI Väitöskirjatutkimus: Minkä muotoinen on pilvi tai lumihiutale. Myöhemmin toimittiin Kiimingin Cappas-teatteri ry:nä, kunnes nykyisin ryhmä on Oulu-opiston siipien suojissa. Toinen tärkeä ominaisuus on, että fraktaaliin kohdistuvat satunnaiset ja epäoleelliset vääristymät eivät tuhoa sen rakennetta merkittävästi. – Ojitettuja turvemaita on runsaasti Perämeren valuma-alueella Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, kertoo Anna Saarentaus. Näytelmän on ohjannut Cappas-teatterille tuttuun ja varmaan tapaan haukiputaalainen ohjaajaguru Raija Päkkilä, joka 80-luvun puolivälissä perusti kiiminkiläisten teatteriharrastajien kanssa Cappas-teatterin. Näytelmään on poimittu puhelinluettelosta palveluita ja ihmisten nimiä, joiden ympärille on kehitelty värikkäitä ja jännittäviä tarinoita ja sattumuksia: Miksi papilla on puhelinluettelo raamattuna. Ojavesien ohjaaminen suolle on paitsi luonnonhoitoa, myös vesiensuojelutoimi: suo puhdistaa valumavesiä pidättämällä vesissä olevia ravinteita, humusta ja kiintoainetta. Kiiminkiläisen Oulu-opiston harrastajateatteriryhmän esittämä Puhelinluettelo sai ensi-iltansa viime keväänä Kiimingin Sykkeessä, ja toiveiden mukaan siitä nähdään nyt kaksi lisäesitystä Haukiputaalla. Vähemmälle huomiolle on hänen mukaansa valitettavasti jäänyt se, että 80 prosenttia metsätalouden kuormituksesta on niin sanottua ojituslisää eli jopa vuosikymmeniä vanhojen ojitusalueiden turpeen hajoamisesta johtuvaa kuormitusta. Useat tarpeelliset hankkeet uhkaavat jäädä toteutumatta rahoituksen puuttuessa. Etsimme jatkuvasti uusia kumppaneita ja kohteita, Anna Saarentaus kertoo. John Nurmisen Säätiö ei jaa apurahoja tai hankeavustuksia, vaan toteuttaa yhteishankkeita eri toimijoiden kanssa. PUHELINLUETTELO on suosittu Tuomas Parkkisen vuonna 2007 kirjoittama komedia ihmisistä, ilmiöistä, yrityksistä ja erehdyksistä. Laskemalla kahden silmämääräisesti samalta näyttävät fraktaalin fraktaaliulottuvuus on mahdollista havaita huomattavia eroja näiden rakenteessa: Esimerkiksi ihmisen keuhkoilla poikkeuksellisen pieni fraktaaliulottuvuus voi lääketieteellisten tutkimusten mukaan viitata sairauden aiheuttamiin rakennepoikkeamiin. Valmiina esitykseen ovat myös Cappas-teatterin Maarit Kangasluoma (vas.) ja Aila Berg. Mitä tapahtuu, kun kyttyräselkäinen kellonsoittaja yrittää estää entisen rakastettunsa avioitumisen. Päkkilän 80-luvulta asti luotsaaman ja ohjaaman Haukiputaan Nurkkanäyttämön Kekkonen tulee -näytelmä saa ensi iltansa 5.11. Väitöskirjatutkimuksessan Pyörälä varmistaa nämä ja muita samankaltaisia ominaisuuksia useille sellaisille fraktaaleille, joille niitä ei aiemmin tunnettu. VALVE-metsähanke on Kiiminkijoen valuma-alueella Utajärvellä. PIAN neljä vuosikymmentä teatteritaiteen ja ilmaisutaidon opettajana ja ohjaajana toimineella Raija Päkkilällä on edessä tiivis syksy ja kevätkaudellekin on ohjelmaa. Rannikkovesien tila Perämerellä heikkenee Turvemaiden metsäojitusten vaikutukset valumavesien laatuun ovat merkittävämpiä ja pitkäkestoisempia kuin on aiemmin luultu Nurmisen Säätiötä erityisesti juuri siksi, koska turvemaiden metsäojitusten vaikutukset valumavesien laatuun ovat merkittävämpiä ja pitkäkestoisempia kuin on aiemmin luultu. K U VAT: S Ä DE M Ä K IPÄ Ä Metsähallituksen Luontopalvelujen luonnonsuojelun erityisasiantuntija Sakari Rehell kertoi maastossa ennallistamistoimista.. RANTAPOHJASSA on viime aikoina kirjoitettu siitä, miten hankalaa erilaisille kunnostustoimille on löytää rahoitusta, saati saada kuntia ja yhtiöitä mukaan kunnostustyöhön. Cappaksen 30-vuotisjuhlanäytelmä oli Kaksi kitaraa, Topi Sorsakoski -musiikkinäytelmä vuonna 2016. Samalla luotiin perusta Kiiminginkin harrastajateatteritoiminnalle. – John Nurmisen Säätiön missiona on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Näytelmä on kokopitkä kahden tunnin esitys väliajalla. Puhelinluetteloon sisältyy nostalgiaa, olihan ennen aikaan puhelinluettelo merkittävä teos ja tiedonlähde kodeissa. Kellonsoittaja Maunu Onnela (roolissa Juha Pitkänen) yrittää käännyttää Leila Lintusen (Emila Väänänen) naimisiinmenoaikeet. Cappas-teatterin esityksessä Teatterikuopalla on mukana reilut kymmenen näyttelijää, joilla on myös kaksoisrooleja. JOHN NURMISEN SÄÄTIÖ , Metsähallitus ja Oulun kaupunki järjestivät tällä viikolla tilaisuuden, jossa perehdyttiin Perämeren nykyiseen tilaan, haasteisiin ja niiden ratkaisemiseen. Cappas-teatterissa on mukana edelleen pitkään mukana olleita teatteriharrastajia ja myös perustajajäseniin kuuluva Raimo Untola. Teatterikuopan kaksi esitystä päättävät Cappaksen syyskauden, mutta mikäli innokkuutta löytyy, ryhmä voi jatkaa kevätkaudella. Näytelmää on esitetty monilla näyttämöillä kautta Suomen. Haukiputaan Senioriteatterin Päkkilä perusti kolme vuosikymmentä sitten. Alkujaan Cappas-teatteri aloitti Haukiputaan työväenopiston Kiimingin osaston ja sitten Kiiminkijoen opiston näytelmäryhmänä. Tutkimuksessaan hän ei kuitenkaan käsittele kuvia rannikoista tai keuhkoista, vaan fraktaalien yleisiä matemaattisia malleja, joita voidaan samanaikaisesti käyttää kuvaamaan useaa luonnosta löytyvää fraktaalia. – Rohkaisin heitä sanomalla, että se ensimmäinen kerta on aina edessä ja siitäkin oppii, kertoo Päkkilä. Teatterikuopalla. 9 » Torstaina 12. Esimerkiksi Norjan rannikon pituudeksi on eräässä viranomaislähteessä laskettu noin 50 000 kilometriä, ja toisessa yli 100 000 kilometriä: Mitä tarkempaa satelliittikuvaa mittauksessa käytetään, sitä suurempi pituus rannikolle saadaan. Rantapohjan alueella säätiö tekee jo yhteistyötä Iin Micropoliksen kanssa yksityis-VESPA -hankkeessa. METSÄTALOUDESTA aiheutuvaa vesistökuormitusta on kuitenkin mahdollista vähentää muun muassa vesistöystävällisillä metsänhoitotoimilla, valuma-aluesuunnittelulla ja palauttamalla valumavesiä luonnontilaisille tai ennallistettaville soille. Tästä syystä fraktaalin kokoa on usein järkevämpää mitata fraktaaliulottuvuuden avulla. Näin saadaan vähennettyä Perämereen valuvaa ravinnekuormaa, kertoo Anna Saarentaus vierailun taustoista. ALEKSI PYÖRÄLÄN väitöstilaisuudessa Linnanmaan kampuksella lauantaina kello 12 vastaväittelijänä on professori Ariel Rapaport, Technion – Israelin teknillisestä korkeakoulusta ja kustoksena on dosentti Ville Suomala Oulun yliopistosta. Nyt hiljaisemman ajanjakson jälkeen Cappakseen tuli mukaan myös uusia innokkaita harrastajia, ja viime syksynä alettiin harjoitella Puhelinluettelo-näytelmää. – Hankkeet valitaan kustannustehokkuuden perusteella eli niissä tavoitellaan mahdollisimman suurta kuormitusvähenemää per käytetty euro. Haukiputaalainen Suomala on toiminut myös väitöskirjan ohjaajana apulaisprofessori Meng Wun kanssa. Tai kun Neiti Aika vuokraa aviomiehen, ja kaivoon pudonneen opettajan vaimo ei saa soitetuksi hätänumeroon. – Tätä kuormitusta tulisi pyrkiä vähentämään heikkotuottoisten ojitusalueiden ennallistamisen ja vesien palautuksen keinoin myös yksityismailla
Samalla poliisi varoittaa tiellä liikkujia lisääntyneestä hirvivaarasta, sillä metsästyksen aloitus on lisännyt hirvien liikkumista. Voimalat sijaitsevat Kuivaniemellä ja Yli-Olhavassa. Poliisi suosittelee moottoriajoneuvojen kuljettajia laskemaan ajonopeutta sellaisilla tieosuuksilla, joilla on hirvivaarasta varoittava liikennemerkki tai jonka ympäristössä liikkuu oransseihin vaatteisiin pukeutuneita metsästäjiä. Nyt kun se on nähty, pelaajat osaavat kyllä siihen myös vastata paremmin tulevissa peleissä. Kauden ensimmäinen peli SB Nivalaa vastaan päättyi Heiton vakuuttavaan 3-16 voittoon. Ensimmäinen kotipeli nähdään tulevana lauantaina, minkä jälkeen pelit jatkuvat Kastellissa 28.10. Kolmannessa pelissä Heitto ja Pirkat taistelivat paremmuudesta Pirkkalassa, jossa Pirkat ottivat kotivoiton tasaisen väännön jälkeen luvuin 5-2. kello 15 mennessä. lokakuuta 2023 » N:o 79 URHEILU » Heiton salibandynaisten kausi alkanut uudessa sarjassa Viikonloppuna edessä odotettu kotiavaus » Linda Nissilä » Haukipudas ENSIMMÄISTÄ kauttaan salibandyn pääsarjaa valtakunnallisessa naisten Divarissa pelaava Haukiputaan Heitto pääsee kotiyleisön eteen tulevana viikonloppuna. Toistaiseksi viranomaisen ylläpitämään rekisteriin on ilmoitettu noin 80 000 koiraa, eli vasta noin kymmenen prosenttia kaikista Suomessa asuvista arviolta 800 000 koirasta. Heiton tehokkaimpia pelaajia alkukaudella ovat olleet Katri Nättilä (4+3), Linda Nissilä (3+2) sekä neljällä pisteellä Heini Anttila, Anni Leskinen ja Annukka Häkli. Ylivoimaisesti suurin osa rekisteriin toistaiseksi ilmoitetuista koirista on monirotuisia, joista ei ole aiemmin kerätty tietoja mihinkään rekisteriin. – Yhteispeli ja yksilöt kehittyvät koko ajan pienin askelin eteenpäin. Tuulivoimaloista 46 on kokonaiskorkeudeltaan enintään 300 metriä ja neljä enintään 260 metriä maan pinnasta. Poliisi valvoo tehostetusti hirvenmetsästystä » Rantapohja POLIISI valvoo tehostetusti metsästystä kuluvalla viikolla. – Saamme paljon kyselyjä, miksi esimerkiksi Kennelliiton tai muun yksityisen rekisterin tietoja ei voi siirtää viranomaisrekisteriin. Toivomme, ettei kukaan enää hanki pentua, jota ei ole ilmoitettu viranomaisrekisteriin, toteaa Ruokaviraston eläinten ja hyvinvoinnin tunnistamisen yksikön erityisasiantuntija Terhi Jääskeläinen. S A K U SOP O Murto-osa koirista ilmoitettu rekisteriin » Rantapohja RUOKAVIRASTON koirarekisteriin tulee ilmoittaa Suomessa asuvat koirat ennen tämän vuoden loppua. klo 15.00, kun vastaan asettuu isokyröläinen FBC Remix. Toivottavasti mahdollisimman moni tulee paikan päälle nauttimaan salibandysta ja kannustamaan meidät voittoon, joukkueen kapteeni Annika Liimatta toteaa. HEITON KAUSI on alkanut kolmella vieraspelillä, joista saldona yksi voitto ja kaksi tappiota. Kaikkien tuulivoimaloiden roottorin maksimihalkaisija on 200 metriä. REKISTERI paljastaa myös erot maakuntien suosituimmissa koiraroduissa: esimerkiksi Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa suosittuja ovat etenkin metsästyskoirat, kun taas suurissa kaupungeissa Helsingissä, Tampereella ja Turussa suosituimpien koirarotujen ja rotumuunnosten joukossa ovat jackrusselinterrierin, chihuahuan ja coton de tuléarin kaltaiset pikkukoirat. Tätä on kovasti odotettu ja mukava päästä pelaamaan Kastellin hyvissä puitteissa kotiyleisön edessä. Metsästäjän näkyessä on todennäköistä, että kyseisellä alueella on käynnissä pyynti, jolloin tielle saattaa yhtäkkiä hypätä hirvi ja sen perässä myös metsästyskoira. Rekisteriin on tähän mennessä ilmoitettu vasta noin kymmenen prosenttia kaikista koirista. – Lähdemme innoissamme ja hienoilla fiiliksillä kohti kauden ensimmäistä kotipeliä. Heiton naisten edustusjoukkue 2023–2024. Meillä on kasassa hyvä ja taitava joukkue, mistä löytyy paljon kokemusta ja sopivasti nuorta intoa, tiivistää Naumanen. Tuulivoimalakohtaiset muistutukset ja mielipiteet tulee jättää Iin kunnan tekniseen toimistoon 26.10. PÄÄVALMENTAJA Harri Naumasen mukaan kausi on lähtenyt mukavasti käyntiin. Siitä voi pyytää myyjältä todistuksen esimerkiksi kuvakaappauksena. Yli-Olhavan tuulivoimaloiden rakennusluvat vireille » Rantapohja » Ii » Kuivaniemi IIN HUHTAHARJU WIND FARM OY on jättänyt kuntaan rakennuslupahakemukset 50 tuulivoimalasta sekä tarvittavien laitteiden rakentamisesta Yli-Olhavan tuulivoimapuiston osayleiskaavan alueella. Toukokuussa auenneeseen Ruokaviraston koirarekisteriin on kertynyt rekisteröintejä tasaiseen tahtiin kesän ja syksyn mittaan, mutta suurin ruuhka on odotettavissa loppuvuodesta. Vaikka esimerkiksi jalostusjärjestöjen rekistereihin kerätään jo monenlaisia tietoja rotukoirista, ajantasainen ja kattava viranomaisrekisteri tarvitaan muun muassa valvonnan tueksi. Pennut tulee ilmoittaa rekisteriin viimeistään kolmen kuukauden ikäisinä. klo 15.00 Kastellin monitoimitalolla. Hieman on vielä ensimmäiset pelit ollut opettelua uuden sarjan vauhtiin ja pelikovuuteen. KOIRAA hankkivan on hyvä varmistaa, että myyjä on ilmoittanut pennun rekisteriin. Monirotuisia koiria on Suomessa paljon, ja niitä on rekisteröity ylivoimaisesti eniten (19 prosenttia). 10 » Torstaina 12. Viranomainen ei voi kuitenkaan yksipuolisesti ottaa käyttöönsä yksityiselle taholle eri tarkoitukseen annettuja tietoja. Rakennuslupahakemus liitteineen on nähtävillä Iisi Areenan neuvontapisteellä maanantaista perjantaihin kello 12-15 välisenä aikana. – Kaikki eivät vielä välttämättä tiedä velvoitteesta ilmoittaa vanhemmat koirat vuoden loppuun mennessä. Rekisteriin on ilmoitettu noin 80 000 koiraa, eli vasta noin kymmenen prosenttia kaikista Suomessa asuvista arviolta 800 000 koirasta. Kotiavaukseen vastustajaksi saapuu kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla kauden aloittanut Helsinki United. Kunkin voimalan tehon arvioidaan olevan enintään 10 MW. Seuraavaksi eniten ilmoitettuja koirarotuja tai rotumuunnoksia ovat labradorinnoutaja, suomenlapinkoira, jackrusselinterrieri, kultainennoutaja ja kääpiövillakoira. Toinen peli meni Helsingissä Jokereiden nimiin 8-2, Heiton totutellessa sarjan kärkikastin vauhtiin. A RK IS TOK U VA : T EE A T UN T URI. Koirarekisterin asiakaspalvelusta on myös mahdollista kysyä, onko tietty mikrosirutunnus ilmoitettu rekisteriin vai ei. Metsästyksen aloitus on lisännyt hirvien liikkumista. Selvitämme, löytyisikö ratkaisu, jolla koirien tietoja voisi ilmoittaa samalla kertaa viranomaisrekisteriin ja muiden tahojen järjestelmiin, Jääskeläinen sanoo. Ruokaviraston koirarekisteri kerää aiempaa kattavammat tiedot Suomen koirista, sillä sinne ilmoitetaan myös monirotuiset koirat. Naisten Divarin pelit näkyvät myös SalibandyTV:stä. Ensimmäinen kotipeli pelataan lauantaina 14.10
Vaiettu ludeongelma maassamme ei katoa, jos emme tee sille jotain! Birgitta Wulf Kerava. Byrokratiaa tässä maassa riittää ja päällikköä päällikön päälle, olipa kyse terveyspalveluista tai kaupungin toimista. Jätehuollon lisäksi omakotija rivitaloasukkaille on jatkuvasti tullut uusia maksuja esim. SUURJAKELULLA lähes JOKAISEEN KOTIIN koko levikkialueella. Vanhukset ja lapsiperheet ihmettelevät moista löytöä. lokakuuta 2023 » N:o 79 » Torstaina 12. Miten luteiden esiintyminen, vaikuttaa käytettyjen vaatteiden ja huonekalujen kierrättämiseen ja kerrostaloissa asumiseen. Jätteidenkuljeusfirmallehan on aivan sama, minkä verran jätettä tulee, sillä me asukkaathan maksamme lystin. Eilen mennessäni jäteastioille vastassani oli juhlava rivi jäteastioita (7 kpl) kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin. Asunnosta jouduttiin viemään osa tavaroista kaatopaikalle, koska luteet voivat piiloutua ihan minne tahansa. Siinä olisi oikea tulolähde vuoden 2024 valtion talousarvion tasapainottamiseen ilman, että köyhiä tarvitsisi kyykyttää. Soita ja ilmoittaudu, niin kerromme lisää! Sari Niiranen Puh. Kun jätteiden lajittelu menee tarkaksi, mitä pannaan suureen sekajäteastiaan puutarhajätteiden lisäksi. Tästä selvin esimerkki on postipalvelut. Jätettä ei kerry kovin paljon, joten tuhat litraa vetävät seitsemän astiaa tuntuu paljolta. Vapaan markinatalouden yleensä oletetaan lisäävän tehokkuutta. 11 » Torstaina 12. Nostavat itse palkkoja ja palkkioita. Markku Karppinen Haukipudas Kirjoittajan taloyhtiön jätepisteellä on seitsemän jäteastiaa. Onkohan kukaan taloussuunnittelija laskenut uudistuksen kustannuksia. Sinne ne meidän verorahat menee. Ne voivat uinua lattialistoissa ja sängyssä, pöydänjaloissa, ihan missä vaan! Ludeongelma on maassamme suuri, mutta niistä ei saa julkisesti puhua. Luteista eroon pääseminen on todella hankalaa. Tekee mieli kuitenkin valittaa. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Joulukampanja pyörähtää käyntiin marraskuussa pyörähtää käyntiin marraskuussa pyörähtää käyntiin marraskuussa pyörähtää käyntiin marraskuussa KIIMINKI ja JÄÄLI • Eläinlääkäriasema Armas • Euro95 • HalpaHalli • Jäälin Apteekki • Jäälin Autogrilli • K-Supermarket Jääli • K-Supermarket Kiiminki • Kiimingin Apteekki • Kiimingin Grilli • Kiimingin Kukka ja Hautauspalvelu • Kotipizza • Kukkakauppa Sinituuli • Ollikainen • Parturi-Kampaamo CoCo • S-Market Kiiminki KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Jopa löytyi rahaa palkankorotuksiin. Luteista ei saa kertoa julkisesti, niistä kertominen on salassapidettävävien ja vaitiolovelvollisuuteen kuuluvien asioiden piirissä. Ne elävät ja liikkuvat öisin syöden ihmisestä verta. SUURJAKELULLA lähes JOKAISEEN KOTIIN koko levikkialueella. energiaja muut todistukset. Todellisuudessa se pyrkii minimoimaan toimijoiden kustannuksia. Talvella lumenauraajat ovat tottuneet pukkaamaan lunta tontillemme. Ehkä sekalaisia pakkausjätteitä, joissa on mm. Jos ihminen on lisäksi varaton, hänen on vaikea saada toista asuntoa, varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa on muutenkin vaikea löytää asuntoa. Lähdethän sinäkin mukaan! TO 23.11. Lähdethän sinäkin mukaan! Mukana kampanjassa ovat jo seuraavat yritykset: HAUKIPUDAS ja KELLO • Adalar Pizza Kebab • Bike & Fix/Kaasari • HalpaHalli • Haukidivari • Hautauspalvelu Sotaniemi • Jaloista Jaloin • K-Market Martinniemi • K-Supermarket Revontori • Kauneushoitola Eloisa • Kauneushoitola Kidea • Lounaskahvila Nyymanni • Pesu-Fix • Putaan Pulla • Rantapohja • S-Market Haukipudas • S-Market Kello • Sale Keiska • SR-Kiinteistöhuolto • Step In • Säästökuoppa • Veikon Kone • Värisilmä Haukipudas II ja KUIVANIEMI • AML Gym • Autokeidas • Iin Apteekki • Iin Autotarvike • Iin Kukkakauppa • Iin Leipäpysäkki • K-Market Ii • Kalaliike Kuha • Koistisen Korjaamo • Kotipizza • Kärkkäinen • Makujen Kiina • Neste Juhani Nenonen • Pizzeria Orient • Ravintola Krunni • S-Market Ii • Sale Kuivaniemi Kampanja on tuttu aiemmilta vuosilta ja kaikki materiaalit tulevat Rantapohjasta valmiina. Tavallinen työtä tekevä pulliainen hädin tuskin pärjää, kun kaikki kallistuu. Biojäteja lehtipaperiastiat ovat aina olleet vajaita. Oliko sotehomma susi jo syntyessään. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Muistamme heitä seuraavissa vaaleissa. Tarkkailija Maailmalla riehuvia sotia seuratessa meidän pitää muistaa, että saamme onneksi elää rauhassa, ainakin toistaiseksi. Energiatodistuksessa on se kummallisuus, ettei suora sähkölämmitys ole paras lämmitystapa, vaikka se hoidetaan puhtaalla energialla. alumiinia. Lisääntyvä liikenne aiheuttaa lisää ympäristösaastetta. Jäteastioiden ympärille täytynee rakentaa suoja-aita. Törmäsin näiden luteiden kohdalla todella outoon asiaan, nimittäin näistä luteista ei saa kertoa samassa kerrostalossa asuville ihmisille. Miten tämä varsin ikävä ja häpeällinen, suurta inhoa tuova ongelma saataisiin ratkaistua. Matkustaminen ja ihmisten liikkuminnen lisää ludeongelmaa. lokakuuta 2023 » N:o 79 HEI YRITTÄJÄ! HEI YRITTÄJÄ! Perinteinen, yhteinen Perinteinen, yhteinen Perinteinen, yhteinen Perinteinen, yhteinen TO 23.11. Toimijoita on lähes 20, mutta palvelut ovat hajonneet niin, että yli 20 000 asukkaan Haukiputaalla ei ole enää ainuttakaan postin toimipistettä, vaan asiakkaat joutuvat tekemään jopa 40 km:n matkoja. Kuva: Markku Karppinen Vaiettu ludeongelma Satuin joutumaan tilanteeseen missä asunnosta löydettiin luteita. Eipä puutu leipä ainakaan näiltä varattomilta. Määrä tuntuu ylimitoitetulta taloyhtiömme tarpeisiin nähden.Talossamme on vain kuusi asukasta, joista yksi asustelee enimmäkseen muualla ja kolme on eläkeläisiä. Ihmettelijä Heijastimet käyttöön nyt! Näkyvä Meniköhän jäteuudistus överiksi. Luonnollisesti paikalle kutsuttiin tuholaisten torjuja. Meillä on ollut vain kolme astiaa, joista vain sekajäteastia on tullut täyteen. Ne voivat kulkeutua myös ulkomailta matkatavaroiden joukossa. Lajitelluille jätteille on 500 metrin päässä keräyspiste, jonne olen vienyt muovijätteet. Varsinainen Suuri Puhallus on sähköpörssi, jonka avulla energiayhtiöt keräsivät lyhyessä ajassa 80 miljardin euron voitot – siis meiltä kansalaisilta. Asunto sijaitsi kerrostalossa. Kartonkilasija vasinkin metallijätettä tulee vähän. Kenenkään kotiin ei myöskään voi mennä tutkimaan, josko luteet olisivat levinneet muihinkin huoneistoihin. Luteet voivat tulla huoneistoon vaatteiden, huonekalujen, verhojen tms välityksellä. Seurauksena aina on asiakkaiden palvelumaksujen nousu ja heidät pannaan matkustamaan pitempiä matkoja omalla kustannuksellaan
Valikossa näkyy kolme valkoista viivaa alekkain ja viivoja klikkaamalla tulee näkyviin tulostimen symboli. 12 » Torstaina 12. Ristikon ja sudokut voi täyttää myös digitaalisesti. lokakuuta 2023 » N:o 79 RISTIKON RATKAISU tiistain 17.10.2023 Rantapohjassa Rantapohjan näköislehti on uudistunut. Kokeilepa hauskaa ominaisuutta. SUDOKUT JA RISTIKKO 12.10.2023 ». Näköislehden lukijat voivat tulostaa ristikon itselleen sivun valikosta ylhäältä vasemmalla
Rantapohja jaetaan Torstaina 9.11. KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Vähän käytetty, kippaava. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. klo 17 Jatulin opetuskeittiö, tehdään yhdessä hyvää ruokaa ja maistellaan uusia makuja. 139-893-10-2 Tuulivoimapuiston sisäiset keskijännitejohdot on toteutettava maakaapeleina, jotka tulee ensisijaisesti sijoittaa teiden yhteyteen. 139-402-150-3, M65 kt. 16:00 Haukiputaan Ahmat HaU Myytävänä TRAKTORIN TAKAKAUHA TK200. 139-407-151-2, M34 kt. Irtolehdellä 48 pallorajalla 400€. 139-402-118-0, M21 kt. Varma vuokra. 139-402-114-0 M30, M44, M45, M46, M47, M48, M49, M50, M51, M53, M54, M58, M60, M72 kt. reumaliitto.fi KAKSIO 55 m 2 2 H+K+S+AP Ylikiimingin keskustassa vuonna 2008 valmistuneen luhtitalon 1. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. www.rantapohja.fi. Tuulivoimalakohtaiset muistutukset ja mielipiteet tulee toimittaa Iin kunnan tekniseen toimistoon osoitteella Iin kunta, Tekninen osasto, PL 24, 91101 Ii tai sähköisesti kirjaamo@ii.fi, 26.10.2023 klo 15.00 mennessä. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU Outi Koistinen Puh. Tornin maksimikorkeus on 46 voimalan osalta 200 metriä. 040 589 0051. 139-402-151-3, M23 kt. Rantapohja jaetaan Haukiputaalla, Kellossa ja Pateniemessä Haukiputaalla, Kellossa ja Pateniemessä Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello + Pateniemi 100 % 100 % jakelu jakelu to 9.11. 139-874-4-1, M17 kt. 46 tuulivoimalan kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja 4 tuulivoimalan (37, 40, 43, 70) kokonaiskorkeus enintään 260 metriä maanpinnasta. 139-402-151-3, M22 kt. 139-407-173-2, M33 kt. 130€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Iissä 12.10.2023 Iin rakennusvalvonta Kuulutuksia Huveja BINGO NUORITTALLA pe 13.10. 139-407-109-8, M31 kt. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. mennessä. 139-407-156-4, M67 kt. 040-5852119 sp. Neuvontapiste on avoinna ma-pe klo 12.00-15.00 Naapureille ja asianosaisille sekä muille, joiden elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin hankkeen toteuttamisella voi olla huomattava vaikutus, varataan mahdollisuus saada tietoja hakemuksesta sekä muistutuksen tekemiseen tai mielipiteen ilmaisemiseen hankkeen johdosta. 139-407-104-7, M42 kt. Lisätietoja antaa tarvittaessa rakennustarkastajat Urpo Hyry p. 139-407-240-0, M66 kt. Tilausmaksut vuodelle 2023 (sis. Kellon Nuorisoseura ry hakee sivutoimista TALONMIESTÄ mahdollisimman pian alkavaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. . 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. 530€. 139-402-54-1, M62 kt. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. 040-572 8591 Terhi Ojala...................040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . lokakuuta 2023 » N:o 79 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. 040 952 8311. Kokkiilta to 19.10. 139-407-169-0, M68 kt. to 9.11. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. 139-407-19-12, M70 kt. Puh. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 6.11. 139-402-35-22, M19 kt. Liput 5,00€ Alle 15-vuotiaat veloituksetta! IIi-Divisioona IIi-Divisioona VS Haukiputaan Jäähalli Virpinväylä 18, 90830 Haukipudas Lauantai 14.10.2023 Klo. 139-407-50-12, M25 kt. Kaikkien tuulivoimaloiden roottorin maksimihalkaisija on 200 metriä. Kaikki mukaan! www. 139-407-102-2, M40 ja M41 kt. 139-402-25-38, M29 kt. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Internet: www.rantapohja. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Torstaina 9.11. 0400 588 262. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . 139-402-116-0, M26 kt. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 139-402-27-4, M24 kt. 66€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2023 . 122€ 183€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. 0400 438 835. Hp. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . 050 343 1395. 139-407-113-2, M43 kt. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. kerroksen päätyhuoneisto lasitetulla parvekkeella ja varastolla. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Muuta palkkaa tai korvausta tehtävästä ei makseta. Tervetuloa! Halutaan vuokrata Siisti SAUNALLINEN KAKSIO Haukipudas-Kiiminki alueelta. Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Nelivetotraktori hintaluokka 5000-25000€. Talonmiehen työnkuvaan kuuluu kiinteistönhoidollisten tehtävien lisäksi tilojen siivouksesta huolehtiminen. TOIMITUS avoinna ark. . Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. . 139-407-19-59, M39 kt. Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. Tiedustelut ja hakemukset: puheenjohtaja Juhani Kemi, Kellon asematie 131, 90820 Kello, puh. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Johtokunta KUULUTUS RAKENNUSLUPIEN VIREILLETULOSTA Iin Huhtaharju Wind Farm Oy on jättänyt Iin kuntaan rakennuslupahakemukset koskien 50 tuulivoimalaa, sekä tarvittavien laitteiden rakentamiseen Iin Yli-Olhavan tuulipuiston osayleiskaavan alueella. Neljän voimalan osalta tornin maksimikorkeus on 180 metriä, mutta kuitenkin siten, että roottorin halkaisija huomioon ottaen 260 metrin kokonaiskorkeus ei ylity. urpo.hyry@ii.fi ja Jukka Lehtola p. 139-893-10-1 M56 ja M57 kt. 139-407-113-2 M52 kt. 139-407-240-0, M32 kt. 8 km Suomelasta Oijärvelle päin. tai puhelimitse: p. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Tehtäviä vastaan talonmiehellä on luontaisetuna 42,5 m 2 asunto sähköineen ja lämpöineen sekä erillinen sauna. 139-402-126-0 M64 kt. 71€ puh. 139-407-172-1, M37 kt. 13 » Torstaina 12. 139-407-222-2, M69 kt. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ jukka.lehtola@ii.fi. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... 044-714 7800 . 050-4302615 sp. 183€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . 139-407-19-24, M71 kt. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 90€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 6.11. Tieyhteys alueelle toteutetaan Oijärventieltä ja Kuiva joentieltä Vaarainhalmeentielle, sekä Oijärventieltä Vaa ra ojantielle ja Oijärventieltä metsäautotielle n. 139-407-109-8, M27 ja M28 kt. Julkaisija Rantapohja Oy. Kunkin voimalan tehon arvioidaan olevan enintään 10 MW. Tehtävä sopii myös pariskunnille. Rakennuslupahakemus liiteasiakirjoineen on nähtävillä Iisi Areenan neuvontapisteen aukioloaikoina osoitteessa Kisatie 2. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Puh. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Seuratoimintaa n Haukiputaan Reumayhdistys ry. Lähes Lähes Kokouksia Veskanharjun metsäautotien KOKOUS Luola-Aavan kylätuvalla la 28.10.2023 klo 12.00. Puh. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Puh. 139-407-348-1, M18 kt. Arvontaa. 8.30-16 Perustettu 1969. . Voimalat sijaitsevat Iin Kuivaniemen ja Olhavan kylissä seuraavasti: M20 kt. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. haukiputaanreumayhdistys. 53€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. mennessä. Hakemukset, joita ei palauteta, tulee toimittaa keskiviikkoon 25.10.2023 klo 16 mennessä. Ilmoitushinnat 2023 Etusivu....................1,55+24%=1,92 € Ennen tekstiä..........1,15+24%=1,43 € Tekstissä.................1,15+24%=1,43 € Takasivu..................1,25+24%=1,55 € Kuolinilmoitukset....1,30+24%=1,61 € TJ 30 pmm asti.......1,00+24%=1,24 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . klo 18.00. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala..............
AKUPUNKTIOKOKEMUKSIA: Maaret on perehtynyt kiinalaiseen lääketieteeseen ja on kokenut akupunktiohoitaja ja -kouluttaja. Ensin oli ennakkoluuloja, mutta sipsit olivat todella hyviä. Maaret oli itse kasvattanut lehtikaalit. Olen piikkikammoinen, mutta päätin kokeilla. Neulan annettiin olla noin 10 30 minuuttia. Maaret Markus ja vierailijat. vastustuskykyä. Ensin saimme jokainen kaksi muovipussia, johon valitsimme erilaisia kuivattujen kukkien terälehtiä. Maaret kertoi, miten hän oli valmistanut sipsit. “GIRAFFE” OLI MELKEIN UUSI TERMI ENNEN 1500-LUKUA, SILLÄ ENGLANNINKIELINEN NIMI TÄLLE ELÄIMELLE OLI “CAMELOPARD”. Ensin Maaret etsi kädestä jonkin pisteen. Pelkäsin sen sattuvan, mutta hetken päästä neula olikin kädessäni enkä edes ollut huomannut, Meea Männikkö kommentoi. ALKUPERÄISESSÄ “KRISPY KRENE” SOKERIKUORRUTETUSSA DONITSISSA ON VAIN 190 KALORIA. 23/04/02 INTIALAISESSA ASSAMIN OSAVALTIOSSA VUONNA 2022 SARVIKUONOJA SALAMETSÄSTETTIIN KAPPALETTA ENSIMMÄISTÄ KERTAA 45 VUOTEEN! 722. Oli esimerkiksi ruusua, kehäkukkaa ja laventelia. Yhtenä perjantai-iltapäivänä menimme Maaret Markuksen luokse Hoitokeskus Vihreään Keitaaseen Kellon Kiviniemeen. Lehtikaalisipsejä. Maaret kertoi samalla niiden vaikutuksista. Kuivattuja kukkien terälehtiä. Lisäksi askartelemme, teemme retkiä ja keskustelemme. 14 » Meea Männikkö » Helmi Vainionpää » Lumi Hyvönen » Siiri Paaso » Kello OLEMME Kellon koulussa valinneet uuden äidinkielen valinnaisen kurssin nimeltä Sinä pystyt, jota vetävät opettajat Taina Pirttijärvi ja Jaana Heikkinen. Tee oli tehty Maaretin omista yrteistä, jotka hän kasvattaa omassa puutarhassaan. Maaret tarjosi meille myös uunissa valmistettuja lehtikaalisipsejä, jotka hän oli tehnyt aamulla. » Torstaina 12. Voiteella oli lämmittävä vaikutus. – Tunsin pienen kivun, kun neula pistettiin käteen, mutta sen jälkeen ei tuntunut enää mitään. – Neulan laittaminen ei tuntunut miltään. Teehen lisättiin myös hunajaa antamaan makeutta. K U VAT: TA IN A P IRT T IJ Ä RV I PHUU! VIHDOIN! JACKIE CHAN ON KLASSISESTI KOULUTETTU OOPPERALAULAJA. lokakuuta 2023 » N:o 79 Sivun juttu on syntynyt osana Rantapohjan ja alueen koulujen yhteistyötä RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Jalkakylpyjä ja lehtikaalisipsejä – erilainen oppitunti Siiri ja Meea jalkakylpyyn valmistautumassa. Sitten hän vain näpäytti neulan siihen kohtaan. Hän oli käyttänyt esimerkiksi oliiviöljyä, suolaa ja hiukan pippuria antamaan sipseille makua. Sen oli tarkoitus parantaa mm. Jalkahoito vaikutti tosi rentouttavalta. Maaret valmisti teen teenkeittimessään, jonne hän lisäsi kuivatut yrtit. Tutustuimme akupunktioon. Maaretin tarjoamat herkut olivat kokonaisuudessaan todella hyviä! Maaret Markus tekee itse ihovoiteita mehiläisvahasta. JALKAKYLVYN aikana Maaret tarjosi meille yrttiteetä ja lehtikaalisipsejä. Voisin joskus mennä laajaan neulahoitoon, sillä tykkäsin paljon, Helmi Jaara kertoo. Siellä tehdään kaikenlaista kivaa, jonka on tarkoitus lisätä oppilaiden hyvinvointia. Olemme myös osallistuneet yhteistaideteoksen tekoon Lumo-festivaaleille, joka tulee esille Valveelle. Tee oli hyvää ja siinä oli myös piparminttua, joka antoi kivasti makua. Saimme kokeilla chili-mehiläisvahavoidetta jalkakylvyn jälkeen. – Akupunktioneula oli aluksi jännittävä ja uusi asia. Teemme esimerkiksi erilaisia ilmaisuharjoituksia ja teatteria. Retki oli tosi hieno ja todella mukavaa vaihtelua tavalliseen koulupäivään. Lisäksi pussiin laitettiin hieman jalkakylpysuolaa ja lopuksi lämmintä vettä. Neulan ollessa kädessä piti kävellä varovasti kuin zombi, Siiri Paaso kuvailee. Tämän jälkeen saimme vielä nähdä itse, miten mehiläisvahavoide syntyy
Vihityt: Julia Syrjälä ja Niklas Ojala. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. klo 13.30–14 Kiimingin srkkeskus, Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. Kuivaniemen perhekerhoon on ILMOITTAUTUMINEN: ilmoittaudu kerhoon viimeistään saman viikon ke p.0400-541319. Lähetystyön hyväksi. Kuulutus koskee niitä hautapaikkoja, joiden haltija ei ole seurakunnan tiedossa. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. Yhteistyössä Puttaan Martat. 040 2422 176. 08 3161 303. Huom. Klo 12 Pyhäkoulu ja seurat ry:llä. Lapsikuoro to 19.10. klo 9.30– 10.30 Jäälin kappeli. Voit varata maanantaina Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 p. Uuden aidan juhlistaminen. Kassien jako samana päivänä eli ma 16.10. Voit tilata taksin soittamalla Matti Vääräkankaalle p.0440123252. klo 10 Haukiputaan kirkko. Ryhmässä on mahdollisuus jakaa kokemuksia ja ajatuksia sekä keskustella muiden samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. sunnuntai helluntaista. Seurakuntakerho to 19.10. Postissa on pyhäkoulun kertomus, tehtäviä, leikki, askartelu ja askartelumateriaalit. mennessä. Rantapohja. klo 13.30–14 Kiimingin srkkeskus, Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. klo 10–11.30 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Sanajumalanpalvelus su 15.10. Esikkoryhmä maanantaisin klo 10–12 Wirkkula. Raamattupiiri tiistaisin klo 18 srk-keskus. Yhdessä -ryhmä tiistaisin klo 13-15 Wirkkula. klo 16 ry:llä perheja diakoniatyön ilta, Matias Muhola. Torstain laulukerho to 12.10. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Eija Savolainen. Toimittaa Pauli Niemelä, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Tällä kerralla saamme vieraita Olhavasta, mukana myös Pekka-pappi. ja ke 15.11. Hartaus, kahvit, yhteistä ohjelmaa ja yhteislaulua. Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky Kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin kerran kuukaudessa. klo 18 Ulla ja Rauno Junttilalla, os. Pyhäpäivä: 20. Pohdintaa elämänja uskonkysymyksistä Raamatun, keskustelun ja hiljaisuuden kautta. klo 18 aviopuolisoilta ry ”Avioliitto ja anteeksiantamus”, su 15.10. Lisäksi lapsille lihapullat ja paistoperunat (pienet muutokset tarjoilussa mahdollisia). Maksuton, tervetuloa vauvasta vaariin. mennessä Karita Isola p. Vapaaehtoinen kahviraha, tuotto lähetystyölle. Ilm. Kokoonnumme Diakoniatuvalla. Kastettu: Aiden Theodore Johan Nyberg, Eino Augusti Virtanen, Ulpu Ester Tuomela Kuolleet: Eija Annikki Nissilä 85, Jyrki Juhani Poikela 54. La 14.10. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. kynttilän vieminen haudalle sekä kuva läheisesi haudasta. Kuivaniemen kappeliseurakunta tarjoaa kirkkokyydin. 08 3161 303. YLI-II YLI-IIN ALUE Jumalanpalvelus su 15.10. klo 16 Kellon srk-koti. ja 20.10. Lyhyen palveluksen jälkeen kirkkokahvit. Ohjaajana Mielenterveyden ensiapu® 1-ohjaaja Päivi Isojärvi. 040 2422 176. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www.iinseurakunta.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin p. Lounasliput 17.10. varttuneiden leiripäivä, Siikatörmän leirikeskus, la 14.10. klo 13:30 Iin seurakuntasali. Pelejä, iltapalaa ja rentoa olemista. isola@evl.fi. klo 11–12 Jäälin kappeli. klo 10-11.30 Ylikiimingin seurakuntatalolla. klo 15 Nuorisotila Majakka. Lähdetään pikku kävelylenkille Diakoniatuvalta klo 9.30, lenkin jälkeen juokasemme aamukahvit. Raamattukeskustelusarja emerituspiispa Martin Lönnebon rukoushelmiaiheiden äärellä to 12.10. klo 17 seurat ry. klo 12 Iin seurakuntasali. Aamiainen on katettu kaikille teemalla: ”Puuro on hyvää kun porukalla syödään”, ruokailun jälkeen puolen tunnin ohjelmallinen osuus. Mukana seurakunnan nuorisotyönohjaajat. 040 848 0078. Kastetut: Pihla Kanerva Kulmala, Vilma Iiris Matilda Kyllönen. Kirjepyhis on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja se on maksuton. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. Lähetystyön hyväksi. Toimittaa Pauli Niemelä, lähtösaarna Marika Huttu, avustaa Petra Richards ja nuorten musaryhmä, johtaa Ville Valtonen, kanttorina Jarkko Metsänheimo. ja 19.10. Viemme kynttilän puolestasi läheisesi haudalle pyhäinpäiväksi. klo 10 Iin Pappila. klo 13 Kuivaniemen seurakuntasali. Tilaukset 30.10. Menu: alkusalaatit, kermaperunat ja pippurinen lihakastike, kasvisgratiini ja kahvi/tee ja täytekakkua. Jukka Hämäläinen, Pertti Lahtinen. Kuolleet: Pirkko Anna Maria Marttila-Tornio 88. klo 18 Tehtävä viljellä ja varjellaihminen osa luontoa (Pauli Niemelä ja Birger Ylisaukko-oja). Tule rohkeasti mukaan ryhmään, joka on avoin kaikille, ei edellytä sitoutumista. Lippuja myynnissä myös ovelta rajallisesti. Koulutuksen hinta: 10 € oppikirjamaksu maksetaan 18.10. klo 10 Montin-sali. kello 12–15. 4:10-14) Marika Huttu ja Anne-Mari Heikkilä. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Katri Sillanpää Pyhäinpäivän kynttilän sytytyspalvelu Iin seurakunnan hautausmailla 10 €/kynttilä. 040 7008 151. Seuraava keskusteluilta to 26.10. 045 787 25139. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus su 15.10. Seuraava ajanvaraus 16.10. klo 13 ry:llä, Kello: seurakuntapäivä su 15.10. klo 12 ry:llä pyhäkoulu. Rippikoululaiset saavat tilaisuudesta merkin. Mukana kanttori. klo 12-15 srk-keskus. Mielenterveyden ensiapu®1 on voimavaralähtöinen kansalaistaitokoulutus, jossa saat tutkittua tietoa mielenterveydestä sekä keinoja oman ja toisten mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen. lokakuuta 2023 » N:o 79 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 15.10. Kassien jako samana päivänä eli ma 16.10. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. Toivo, terveys ja ilo (Fil. klo 10 ompeluseurat Anitta ja Mauno Mikkolalla, su 15.10. klo 17 ry:llä. Hiljennytään hartauteen, lauletaan yhdessä ja kuullaan lähetyksen tuoreita kuulumisia. Kappelin nolla euron aamiaiset pe 13.10. klo 10 Kuivaniemen seurakuntasali. klo 13 Kellon srk-koti. klo 12 Iin seurakuntasali. Aamiainen on maksuton, halutessaan voi antaa vapaaehtoisen lahjoituksen. Varkkamissio tiistaisin klo 17-18 Wirkkula. Lämpimästi Tervetuloa! Elämän merkityksellisyyttä etsimässä Raamattu-luentosarja Jäälin kappelilla to 12.10. Raamattupiiri to 12.10. klo 17 ry:llä, Jokikylä: grilliilta pe 13.10. Lounas 15€ (aikuiset) ja 7€ (5-12 -vuotiaat). Hartaus Hoivalla to 19.10. klo 17 seurat ry, ke 18.10. Miestenpiiri joka toinen torstai Jäälin kappelilla klo 14-15.30, alkaen 12.10. Kuolleet: Hilkka Elsi Kyllikki Juutilainen 68. Messun jälkeen kahvit seurakuntakeskuksessa. Ryhmää vetävät vapaaehtoiset ja toimintaa suunnitellaan yhdessä. Palveluryhmä: Eläkeliitto. klo 12 Kuivaniemen kirkko. klo 18 ompeluseuramyyjäiset ry. Nuttu & Sukka to 19.10. Lopuksi hartaus ja kahvit. klo 17 Iin seurakuntasali. Porinapiiri Kuivaniemellä ma 16.10. Maksuohje ilmoittautumisen yhteydessä. Ma 16.10. klo 18 ry:llä nuortenilta. klo 9-12.30 Haukiputaan srk-keskuksessa. klo 10 Kiimingin kirkko, radiointi Radio Dei, virtuaalikirkko.fi ja seurakunnan YouTube-kanava. klo 18 ry:llä, seurat su 15.10. klo 18 srk-keskus Poiju. 17.10. Vauvaja taaperoryhmä ke 18.10. 041 4667 683. Ilm. Yli-Iin ry: pe 13.10. klo 17:30 Iin Pappila. Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky Kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin kerran kuukaudessa. Mukaan mahtuu soittajat ja laulajat. Ristipisto perjantaisin klo 12.30 srk-keskus Poiju. Tule syömään yhdessä. Su 15.10. Tuotto Haukiputaan seurakunnan lähetystyölle. Muistikerho ti 17.10. Pyhäinpäivän kynttilän sytytyspalvelu Iin seurakunnan hautausmailla 10 €/kynttilä. mennessä. klo 18–22 Kirkkopirtti. sunnuntai helluntaista. Kuivaniemen perhekerho to 12.10. Kirkkokahvit. Kirjepyhis on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja se on maksuton. 040 7008 151. Laulamme yhdessä virsiä, koululauluja ja hengellisiä lauluja. ja 20.10. Aterian hinta 4 €. Nuorten bändi torstaisin klo 17-18 Wirkkula. Vehkatie 6. Ylikiimingin ry: to 12.10. ja 19.10. Tervetuloa! Nuortenilta to 12.10. Mukana elämän kulussa. VKO 43 suljettu 26–27.10. klo 19 Ompeluseurat Leila ja Heikki Lapinkankaalla. Pyhäinpäivän kynttiläpalvelu. Aamupuuro-Akatemia maanantaisin klo 10-12 srkkeskus. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. klo 10 Iin kirkko. Raamatun tutkiskelua. Lisätietoa ja tilaukset Iin kirkkoherranvirastosta mati klo 9–14, ke-to 9–12, puh. Toimittaa Saila Karppinen, kanttori Kaisa Säkkinen, messudiakoni Outi Palokangas, avustava pappi Samuli Ruusuvuori. Ei ajanvarauspäivystystä 23.10. klo 19 Nuortenilta ry:llä, Heikki Karjula. Kiimingin ry: su 15.10. viikonpäivä vaihtunut. mennessä Karita Isolalta p. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Savolainen. Ryhmä on 0–2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu laululeikkipainotteinen perhekerho. KIIMINKI Messu su 15.10. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurakuntapäivä su 15.10. Hinta sis. Koulutus ei kuitenkaan ole sopiva akuutin kriisin vaiheessa. Lähetysja käsityökerho kaikenikäisille. Voit maksaa myös MobilePayllä tai Klarnalla. Piispankamari pe 13.10. Lähetämme tilauksesta maksulinkin. Lauluyhtye Priimi. hietapelto@evl.fi KUULUTUS Kuivaniemen hautausmaan hautojen hallinta-aikojen päättymisestä Kuivaniemen hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. 040 7008 151. Kahvittelua, yhteislaulua, jutustelua ja mukavaa yhdessäoloa. Hartaushetki ke 18.10. klo 10 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTubekanava. Kuivaniemen rauhanyhdistys: Su 15.10 klo 12 seurakuntapäivä ry:llä. Katri Haapakorvalle ennen treeneihin tuloa p. klo 13 Martinniemen srk-koti. Palvelun hinta 20 e, tuotto Haukiputaan seurakunnan lähetystyölle. Isänpäivälounas su 12.11. Jakkukylän rauhanyhdistys: Pe 13.10. klo 13 Kuivaniemen hoivakodilla. Aiheena Minä, alustaa Outi Pohjanen. Perhekerho Kirkkopirtilllä keskiviikkoisin klo 9.30–11. Toimittaa Saila Karppinen, kanttori Pauliina Stenudd. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Ryhmä on tarkoitettu muistisairaille, omaisille ja asiasta kiinnostuneille, jotka haluavat osallistua vertaistoimintaan muiden kanssa. Tilaukset viimeistään 19.10. Perhekerho seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo 9.30–11. Yhteistyössä Hyvän mielen talo ry ja Haukiputaan seurakunta. Eläkeläisten kerho to 19.10. Voit muistaa edesmennyttä läheistäsi Haukiputaan hautausmaalle toimitettavalla hautakynttilällä. Diakonian lounas ma 16.10. Toimittaa Heikki Pesämaa, kanttorina Tuomo Rahko, Hohde-kuoro. Radio Dei. Lähetyksen Lauluilta ti 17.10. Iin Rauhanyhdistys: La 14.10. Tervetuloa uudet ja vanhat kävijät! Laulukerho ke 18.10. klo 18. Koulutustilaisuudet ke 1.11., to 2.11., to 9.11. Postin voit tilata milloin vain, soita tai lähetä viesti 0400-541319/ irmeli. Postin voit tilata milloin vain, soita tai lähetä viesti 0400-541319/ irmeli. Perhekerhot tiistaisin klo 9.30-11.30 Wirkkula, keskiviikkoisin klo 9.30-11.30 Martinniemen srk-koti ja perjantaisin klo 9-11 Kellon srk-koti. Sanajumalanpalvelus su 15.10. Esikkoryhmä on tarkoitettu alle 1,5-vuotiaille perheen ensimmäiselle lapselle ja hänen vanhemmilleen. Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 4/2022 18.5.2022 37§. Lisätietoa ja tilaukset Iin kirkkoherranvirastosta mati klo 9–14, ke-to 9–12, puh. Tervetuloa uudet ja vanhat kävijät! Porinapiiri Oijärvellä ti 17.10. Ys t äv ä n k a m m a r i k e 18.10. Nuorten illat perjantaisin klo 18-22 Wirkkula. Kaikille avoin viikon aloitus. Rippikoululaiset saavat tilaisuudesta merkin. Nuorten Yökahvila pe 20.10. 1-4 luokkalaiset klo 17 ja viidennestä luokasta ylöspäin klo 18. klo 09:30. Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on omaa tai läheisenä saatua kosketusta mielenterveyden ongelmiin. To 19.10 klo 17 päiväkerho ry:llä ja klo.19 raamattuluokka ry:llä. Lisätietoja Heikki Pesämaa. 045 657 6122. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat mukaan! Nuortenilta Kuivaniemi to 19.10. Su 15.10. mennessä: paivi.isojarvi@hyvanmielentalo.fi tai p. Iin perhekerho pe 13.10. hietapelto@evl.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin 045 787 25139. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. klo 10–12.30 Jäälin kappeli. Postissa on pyhäkoulun kertomus, tehtäviä, leikki, askartelu ja askartelumateriaalit. klo 14–15.30 Vanha koulu, Montin-sali. klo 11. klo 10 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Klo 10 aamurukous, jonka jälkeen tarjolla aamiainen. Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja yhteistä ohjelmaa. klo 13. klo 13 Tannilan hautausmaalla. Aamulenkki ja -kahvit Kuivaniemen Diakoniatuvalla to 19.10. Juttukahvila ma 16.10. Laulukerho to 12.10. Kastetut: Anna-Siofia Jäntti, Benjamin Joosua Jussila, Ilona Adalmiina Pakanen. Su 15.10. 040 848 0078.Tilaukset viimeistään 19.10 mennessä. Ei ajanvarauspäivystystä 23.10. 040 501 4764. Lisätietoja nuorisotyönohjaajilta. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sadonsiunausmessu su 15.10. klo 11 Oijärven Kyläkirkolla. 15 » Torstaina 12. klo 11-12 yhteislaulua Hannu-kanttorin johdolla. Seuraava ajanvaraus 16.10 kello 12–15. Kaikille avoin ohjelmallinen iltapäivä, jossa tarjolla välipalaa ja lopuksi hartaus. Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallintaaika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Perhekerho varhaiskasvatuksen tiloissa keskiviikkoisin klo 9.30–11. To 19.10. Perhekerho Jäälin kappelilla perjantaina 20.10, joka toinen perjantai klo 9.30–11 Juttunurkka ma 16.10. VKO 43 suljettu 26–27.10. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Pyhäpäivä: 20. Voit varata maanantaina Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 p. klo 11–13 Ylikiimingin Asukastupa. klo 16 seurat ry, Lauri Karhumaa ja Mikko Alakärppä. Kahvittelua, yhteislaulua, jutustelua ja mukavaa yhdessäoloa. 040 501 4764 tai karita
Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. 9.2 020 51. Kun “iso hät ä” yllä ttää , voi sit peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Me tsäm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vet era ani en palv elut alon . Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. 9.2 020 51. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä , jota jak satt e teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. 170 0-lu vun lop ulla val mis tun ees sa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mä tiä. (sis. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. Osoitteessa www.rantapohja. 170 0-lu vun lop ulla val mis tun ees sa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . 68 € ETU n. 9.2 020 51. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. Tekstiviestillä p. 170 0-lu vun lop ulla val mis tun ees sa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mä tiä. Kun “iso hät ä” yllä ttää , voi sit peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Me tsäm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vet era ani en palv elut alon . 044 714 7800 4. 2. Metsästysseuran jäsenet ja maanvuokraajat tervetuloa! Johtokunta Jätä pikkuilmoitus: www.rantapohja.fi JÄIKÖ LEHTI tulematta. lokakuuta 2023 » N:o 79 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. TILAA NÄIN: TILAA NÄIN: 1. Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. Tämä mahdollisuus on kaikilla paperilehden tilaajilla. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Mit ä ost ajat aik ova t. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N loppuvuoden 2023 21 lehteä (kestotilausETU n. Mit ä ost ajat aik ova t. 5. 9.2 020 51. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lop puu n kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä , jota jak satt e teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lop puu n kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . 68 €) loppuvuoden 2023 21 lehteä (kestotilausETU n. Tekstiviestillä p. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . 68 € KestotilausKestotilausHaluan loppuvuoden 2023 Rantapohjat veloituksetta ja tilaukseni jatkuu vuonna 2024 kestotilauksena. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lop puu n kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. Tämä mahdollisuus on kaikilla paperilehden tilaajilla. 68 €) mahdollisuuden lukea DIGILEHTEÄ mahdollisuuden lukea DIGILEHTEÄ (sis. 044 714 7800 4. 9.2 020 51. Kun “iso hät ä” yllä ttää , voi sit peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Me tsäm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vet era ani en palv elut alon . Mit ä ost ajat aik ova t. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. 044 714 7800 3. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä , jota jak satt e teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. Mit ä ost ajat aik ova t. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mä tiä. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. 170 0-lu vun lop ulla val mis tun ees sa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . • VELOITUKSETTA • VELOITUKSETTA Rantapohja maksaa postimaksun Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti: Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. Oheisella tilauskupongilla ETU n. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä , jota jak satt e teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. 170 0-lu vun lop ulla val mis tun ees sa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite.. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä , jota jak satt e teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mä tiä. 170 0-lu vun lop ulla val mis tun ees sa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Mit ä ost ajat aik ova t. 2. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . 9.2 020 51. 9.2 020 51. Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. Näköislehden, Päivän lehden sekä Historialliset lehdet) Tilausedun saat käyttöösi kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi katkoviivalla merkittyyn alueeseen. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. 044 714 7800 ?. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lop puu n kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. 9.2 020 51. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. 9.2 020 51. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. Kun “iso hät ä” yllä ttää , voi sit peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Me tsäm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vet era ani en palv elut alon . Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lop puu n kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. Osoitteessa www.rantapohja. Oheisella tilauskupongilla 1. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. 9.2 020 51. Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lop puu n kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. Siv ut 6–7 KESTOTILAAJALLE KESTOTILAAJALLE HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. 044 714 7800 3. Kun “iso hät ä” yllä ttää , voi sit peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Me tsäm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vet era ani en palv elut alon . 16 » Torstaina 12. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. 5. – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mä tiä. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. Mit ä ost ajat aik ova t. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. 9.2 020 51. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. (vain Suomeen) KESTOTILAUS 2024 Lasku kahdessa erässä 2x64€ KESTOTILAUS 2024 Lasku yhdessä erässä 128€ tiistaina ja torstaina tiistaina ja torstaina UU DEL LE PAP ERI LEH DEN UU DEL LE PAP ERI LEH DEN • VELOITUKSETTA • VELOITUKSETTA Martimon Metsämiehet Ry PERINTEISET HIRVIPEIJAAT su 22.10.2023 klo 13 Rauhanyhdistyksellä. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. Kun “iso hät ä” yllä ttää , voi sit peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Me tsäm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vet era ani en palv elut alon . Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . 9.2 020 51. Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mä tiä. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä , jota jak satt e teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KII MIN GIN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Näköislehden, Päivän lehden sekä Historialliset lehdet) Tilausedun saat käyttöösi kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi katkoviivalla merkittyyn alueeseen