Sivut 8–9. Käymme kiikkumassa, kiipeilemässä ja uimassa. Saaga olisi halunnut nytkin uimaan, kertoi Marja Jaara oleskelualueen avajaisissa. Sivut 6–7 Ihana paikka! Kiikussa istuva Saaga Ponto voisi vauhtia antavan äitinsä Marja Jaaran mukaan vaikka asua Iin Vihkosaaren uudella oleskelualueella. – Olemme täällä jatkuvasti. Avajaisissa uutta ulkoilualuetta testattiin tapahtumapaikkana Hävikkiruokaviikon merkeissä. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 12.9.2019 50. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti TÖHRIMISONGLMA LAAJENTUNUT Julkisten paikkojen sotkemisen ohella töhriminen on laajentunut yksityisten omaisuuteen. vsk • N:o 72 Perustettu 1969
Onko säästöt edellä iiläisten turvallisuutta. Asukkaat huutavat kaupungilta apua. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus.. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Kylien asukkailla on hätä, sillä moni ei ole vielä tiedostanut, että jotain tarttis tehdä. » Torstaina 12. Toimitus valitsee jutunpätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. Ollinkorven hanke toisi toteutuessaan enimmillään 63 kappaletta 300 metriä korkeita, pahimmillaan meluavia, viuhtovia ja näkyviä kolosseja ja valtavan metsätieverkoston linjoineen. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Näin iiläiset ja osin samat maanomistajat menettäisivät joen lisäksi metsäluonnonkin. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Kaupunki on sanojensa mukaan yrittänyt tiedottaa ja aktivoida yksityisteiden varsien asukkaita, mutta asemakaavoitetun alueen ulkopuolella on paljon teitä, jotka jäävät varmuudella heittosille muutoksen myötä. Pyöräilevä mummeli Ihana Ii ja kivat ihmiset, mutta pimeyden keskellä. Riittävätkö rahat alkuunkaan. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Pikemminkin tällä halutaan ns. Miten käy sen yksinäisen mökin asukkaan, jonka tienpätkä nyt pitäisikin aurata omalla kustannuksella. Lisää istutuksia. Nähtäväksi jää, miten käy, kun lumet satelevat maahan. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Tämän seurauksena kosket, kalat, nahkiaiset, ravut, kutupaikat ja arvokas jokimaisema menetettiin. Ulkopuolisten mestarointi heille vierailla mailla ei voi olla oikein eikä pienen piirin asia: kunnanjohtajan, -hallituksen, -valtuuston ja tuulivoimayhtiön sidoksineen ja kenties jonkun maanomistajan ajama järjetön hanke ei voi kumota ison osan iiläisten tahtoa. Lisäksi on epäselvää, paljonko kaupungilla on rahoja ensi talvelle jaettavaksi, sillä tähän käytettävät rahat ovat niitä, jotka ovat jääneet jäljelle alkuvuoden avustuksien jälkeen. Monikaan ei ole huomannut, että kohta on jo liian myöhäistä tulevan talven aurausurakoinnista sopimiseen ja aurausavustuksen saamiseen. Iin on kehitettävä taloudenpitoaan monipuolisemmaksi siten, että ei taas käydä samojen ihmisten kukkarolla ja viedä heiltä heille elintärkeitä arvoja. Nyt se riittää meille Iissä. Miten käy niille, joilla ei ole ollut tietoja ja taitoja tai voimia yksityistiekunnan perustamiseen. Suuri joukko Iin ylirantalaisia metsänja maanomistajia Ajellessani pyörällä Iin kirkolta eksyin Alarannalle, jossa sain nuorelta mieheltä ohjeet Haukiputaalle menevälle tielle. Paljonko asukkaiden tienpidon kustannukset nousevat Oulun uudistuksen myötä. Vaikka minulla ei ollut mitään hätää, mieltäni lämmitti kovasti ystävällisyytenne ja vastuuntuntoinen suhtautumisenne tuntemattomaan läheiseen. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Ollinkorven suunnittelualueen pinta-ala on valtava, 144 neliökilometriä. Kuva: Kyllästynyt Iin Ollinkorven tuulipuistohanke alas! Iijoki valjastettiin aikoinaan sähköntuotantoon. Kukkatäti PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Vetoamme Iin kunnanjohtajaan, -hallitukseen, -valtuustoon sekä tuulivoimayhtiöön sidoksineen, että Ollinkorven tuulivoimahankkeita ei toteuteta miltään osin. Iiläiset ovat jo monin verroin kantaneet kortensa kekoon saasteettoman energian teossa. Ne, jotka ovat muutoksesta kuulleet, eivät tiedä, miten asiassa pitäisi edetä. Iissä on jo valtava määrä rakennettuja ja rakenteilla olevia tuulimyllyjä, joten siltä osin metsäluontokin on jo menetetty. Jäi vain kivipatoja, suvantoja, törröttäviä kaislikoita ja osin uimakelvottomia rantoja. Kauhuissani ajattelen, miten iiläiset löytävät perille arkena klo 23 jälkeen kulkiessaan pimeitä teitä. Toimistotyönä ja konttorissa asioista päätettäessä ei voi arvioida niitä haittoja, joita paikalliset asukkaat ja luonto kaikkinensa menettävät. Rahalla ei voi kaikkea ostaa. Näin aiheutetut menetykset Iille, iiläisille, joelle ja koko luonnolle ovat mittaamattoman suuret. ostaa iiläisten kyllä-ääniä ja vaientaa asukkaitten kielteistä kantaa järjettömään tuulipuistohankkeeseen. Miten käy niille, jotka eivät edes voi perustaa tiekuntaa, mutta joita kaupunki on aiemmin avustanut. Onko tarkoitus, että kukaan ei niissä viihtyisi. Osa näistä teistä on sellaisia, jotka eivät olleet mitenkään järjestäytyneitä. Iso kiitos teille. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Päästyäni hyvän matkaa kotiin päin miehen vaimo tuli autolla perääni ja varmisti, että olin menossa oikeaan suuntaan. Ympäröivä alue mukaan lukien vaikutusalue haittoineen vielä kasvaa hirmuisiin mittoihin. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Teea Tunturi teea.tunturi@rantapohja.fi Yksityisteiden asukkaat jäivät yksin TOIMITTAJALTA Milloinkohan saadaan tämä Kiviniemen Letonrannan tie sellaiseen kuntoon, että ei tarvitse asukkaiden työntää kuoppien väistelyä välttääkseen kärryä osittain raville. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Moni menetti myös ansiotuloja. On absurdia ajatella, että viimeaikainen rummutus ja julkisuus ilmastopaneeleineen Iissä olisi tasapuolista asian käsittelyä. Lomalainen etelästä Miksi Oulu on jättänyt liitoskuntiensa taajamat niin rumiksi. syyskuuta 2019 » N:o 72 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » TEKSTARIT » Noin 720 kilometriä aurausavustettavia teitä jäi Oulun kaupungin järjestämän aurauksen ulkopuolelle, kun kaupungin yksityistieavustuksen käytännöt muuttuivat kesäkuusta alkaen. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Taitaa kuu karahkan kiertää ennen kuin tulen seuraavan kerran pimeään Iihin
Ylikiimingin Rekikylän ja Vesalan asukkaat löivät hynttyyt yhteen ja alkoivat pohtia, voisivatko tehdä asian hyväksi jotain. Kunnossapitoavustuksena myönnetty talviauraus toteutettiin Oulun kaupungin alueella vielä viime talvena noin 250 tiekunnalle, ja avustettavien tiekuntateiden yhteispituus on ollut noin 460 kilometriä. Koolle kutsuttiin yksityisteiden varsien asukkaita ja ensimmäiseen tapaamiseen tulikin yli 30 ihmistä. – Ongelma tässä on ollut tavoitettavuudessa; miten saada tieto yhteisestä tekeillä olevasta urakkatarjouspyynnöstä kaikille aurausta tarvitseville yksityisteiden osakkaille. Kaupunki avusti talviauraamalla myös yksityiselle kiinteistölle johtavia omia kulkuteitä, joita oli yhteensä noin 260 kilometriä. Kunnossapidon ensimmäinen rahallinen avustus on vuoden 2019 määrärahasta jäljelle jäänyt osuus, kun siitä on vähennetty alkuvuoden avustuksen määrä. • Kaupunki maksaa yksityisteille hakemusten perusteella avustusta aurauksiin. Mukaan lähti yksityisteitä myös Huttukylän puolelta Kiimingistä. – Kuka heidän aurauksistaan huolehtii, Saarijärvi kysyy. 3 » » Teea Tunturi » » Ylikiiminki, Kiiminki Yksityisteiden varsien ihmisille tuli hätä, kun kaupunki päätti viime huhtikuussa aurausavustuksen lakkauttamisesta. Näin tiekunnat järjestävät itse kesäja talvikunnossapidon halumaansa laatutasoon. • Vuodesta 2020 alkaen uudet avustushakemukset on toimitettava kaupungille 30.4 mennessä. Mitä pitempi tiekunnan oma tie on, sitä paremmassa asemassa kiinteistönomistajat ovat. Paikalla olleet olivat todella huolissaan siitä, miten monien käy tulevana talvena aurausten kanssa. Talvi»tuo»mukanaan isoja»ongelmia Auli Saarijärvi ja Kaisu Pöyskö kertovat, että ilman verkostoitumista talvikunnossapitoa on vaikea saada ollenkaan, saati kohtuullisin kustannuksin. Omien pihateiden ja tiekunnattomien teiden kunnossapito on omistajien ja tietä tarvitsevien vastuulla, ne eivät saa avustusta. mennessä. Käytännössä yhteisurakka toimii niin, että mukaan lähtevät kyläläiset tekevät yhden yhteisen tarjouspyynnön, mutta sitten jokainen tiekunta tai yksityistien varren asukas tekee itse sopimuksen yhdessä valitun urakoitsijan kanssa. Miten toimitaan, jos tielle ei saada aurausta, Pöyskö kysyy. syyskuuta 2019 50. – On todennäköistä, että tällä aikataululla kaikki eivät ehdi saada aurausta. vsk • N:o 72 Rekikylässä»ja»Vesalassa»kokeillaan» aurauksen»yhteisurakkaa Monet eivät tiedä, että auraukset eivät jatku talvella totuttuun tapaan Vepsällä järjestetyssä iltakahvija tietilaisuudessa monet ylikiiminkiläiset kyselivät myös sen perään, miksi kiinteistöveroa maksetaan, jos siitä saatava hyöty ei näy missään. Torstaina 12. Vuonna 2019 jätetyt avustushakemukset uusitaan toimittamalla kaupungille tiekunnan viimeisen kokouksen pöytäkirja ja menoselvitys edelliseltä vuodelta 30.4. Koistinen uskoo, että talvi tuo tullessaan suuria ongelmia. Nyt jokaisen tiekunnan tai yksityistien varrella asuvan pitää kilpailuttaa oman tienpätkänsä ja valita urakoitsija. Tämän viikon maanantaina laitoimme tarjouspyynnöt menemään. –Perustimme eri kylien kesken työryhmän, joka pohtii nyt muun muassa sitä, miten saadaan yhteys kaupungin suuntaan siitä, että jonkinlainen siirtymäaika pitää asiassa olla ja auraukset sen aikana hoidetaan jotenkin kaupungin toimesta. Aurausavustettavien teiden yhteispituus oli noin 720 kilometriä. – Heillä on kalliit laitteet, osalla työntekijöitä ja kunnon urakoita pitäisi saada, Pöyskö sanoo. – Aiemmin yksityisteiden auraukset toimivat niin, että kaupunki pyysi urakoitsijoilta tarjoukset, valitsi niitten perusteella urakoitsijan ja auraukset tulivat hoidettua yhdellä sopimuksella. Nyt jokaisen tiekunnan tai yksityistien varrella asuvan pitää kilpailuttaa oman tienpätkänsä ja valita urakoitsija. Päädyttiin aurauksen yhteisurakkaan. Toteutuuko lain»tavoite. Tämä on hankalaa sekä tieosakkaille että urakoitsijoille, ylikiiminkiläinen yksityistien osakas Mirjam Lehenkari kertoo. HEL EN A OL L A NK E TO INFO Aurausavustus»nyt • Oulun kaupunginhallitus päätti 15.4.2019 päivittää aurauksen avustamisen uuden lain mukaiseksi ja muutti kunnossapidon avustusmuodon työllä (auraus) avustamisesta rahalliseksi avustamiseksi. Asukkaat keskustelivat Vepsällä hallintokantelusta, joka ollaan tekemässä porukalla, koska heidän näkemyksensä mukaan kaupungin virkamiehet esittelijöinä ovat tehneet virheen asian käsittelyssä ja aurauksen lopettamisen perusteluissa. Alueen pitkien tiekuntien osakkailla ei ole kiinnostusta osallistua yhteisauraushankkeeseen, koska ne pystyvät sopimaan itselleen hyvän tarjouksen suoraan urakoitsijan kanssa, Auli Saarijärvi sanoo. – Siellä sovimme, että keräämme yhteisurakkaan halukkaiden tiedot. Tämä on hankalaa sekä tieosakkaille että urakoitsijoille.” – Mirjam Lehenkari. Kaupungilta on koitettu saada apua, mutta sieltä ei yhteistyöhalua ole juurikaan löytynyt. Tosin moni ei edelleenkään tiedä, että muutos koskee jo tulevaa talvea ja kohta alkaa olla myöhäistä saada aurausasiat kuntoon. Näistä arviolta noin puolet on kaupungin mukaan sellaisia teitä, joille tiekunta voidaan perustaa maanmittauslaitoksen toimituksessa tai uuden lain mukaisesti osakkaiden kesken pidettävässä tiekunnan perustamiskokouksessa. Viime perjantaina noin sata ylikiiminkiläistä kokoontui Vepsän entiselle koululle keskustelemaan yksityistieasioista ja siitä, että mitta on tullut täyteen kaupungin aurausten loputtua. Noin 30 yksityistietä ilmoittautui yhteiseen tarjouspyyntöön. – Varsinkin pienet tiet ovat hankalassa asemassa. Veli Koistinen kertoo, että todella monelle tuli yllätyksenä se, että auraukset eivät jatkukaan tuttuun malliin, vaan asialle tarvitseekin nyt itse tehdä jotain. Suomen Tieyhdistys ry:n esiin nostama pelko puolestaan koskee sitä, että tiekunnat jäävät ilman kaupunkien tukea, jolloin osa teistä jää kokonaan hoitamatta. Lakiuudistuksen myötä kunnossapitoavustuksen piiristä poistui tämä noin 260 kilometriä yksityisteitä, jotka eivät ole tiekuntateitä. Yhteisaurausryhmässä on herännyt myös huoli ikäihmisistä, jotka ovat vaarassa jäädä ilman aurausta tiedonpuutteen vuoksi. Asukkaat nostavat esiin myös huolensa urakoitsijoista, jotka ovat yksityisteiden kanssa samassa veneessä. • Avustusta voi saada 30.9.2019 mennessä hakemuksen jättänyt tiekunta, kunhan se on perustettu ja rekisteröity samaan päivään mennessä. Uuden lain keskeinen tavoite on muun muassa se, että yksityistiet säilyisivät paremmassa kunnossa, kun vastuu niistä olisi asukkailla itsellään. Samalla tiekunnista tulisi aktiivisempia ja ammattimaisempia
Paikka oli vaarallinen niille, jotka kulkivat yksin. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan. 26.7.1929 Ii k. Kukaan ei odottanut, että häneltä mies olisi saanut avun. Ranta-Toppilassa venesataman rakentamiseen on suunniteltu sijoitettavan kaupungin rahaa yli 5 miljoonaa euroa. Rantapohja. Summalla saisi kuntoon vaikkapa sekä Kiviniemen että Martinniemen satamat. Hän kertoi miehestä, joka oli joutunut rosvojoukon kynsiin ja siksi pahasti loukkaantunut. Mutta samarialainen oli se, joka ei ajatellut omaa turvallisuuttaan, ei ajatellut puhtaussääntöjä, vaan ajatteli loukkaantunutta lähimmäistä. Lähimmäinen on jokainen ihminen. +10° +9° +11° +9° +10° +11° Maanantai 16.9. Tilapäinen kasvu lukiotilojen tarpeeseen kannattaisikin hoitaa vuokraamalla vapaita tiloja esimerkiksi yliopistolta. Tuota tuntematonta miestä, jonka ohi toiset kulkijat olivat kävelleet, mutta eivät auttaneet. Viime vuonna saimme kaupungin säästötavoitteilta hieman lisäaikaa reunaalueiden lukiolle. 24.8.2019 Ii Kaipaamaan jäivät sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. +10° +11° +11° +10° +11° +10° PÄÄTTÄJÄLTÄ » Säästääkö sieltä vai täältä. Tänä vuonna uutta velkaa otetaan 49 miljoonaa ja ensi vuoden tarve on 89 miljoonaa. Vertausopetuksen jälkeen Jeesus kehotti lainopettajaa: ”Mene ja tee sinä samoin.” Tuon käskyn Jeesus jätti meille jokaiselle. Tilanne on tälle valtuustokaudelle tuttu: talousarviota ei saada tasapainoon. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu | Kauppakeskus Kapteeni | Oulunsalo | p. +13° +13° +12° +13° +13° +12° Lauantai 14.9. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE • OULUNSALO SYYSILLAN SÄVELHARTAUS IIN KIRKKO TI 17.9 KLO 19 Illusia kuoro Eeva Maija Sorvari Vapaa pääsy, ohjelma 5€ Tervetuloa! Iin seurakunnan musiikkityö Heino VEIJOLA s. Kuka on kenenkin lähimmäinen. +12° +12° +12° +12° +11° +12° Sunnuntai 15.9. syyskuuta 2019 » N:o 72 Kanssasi surun kohdatessa. Siksi ensimmäisenä paikalle tullut pappi ei jäänyt auttamaan. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 12. Oulun talouden tasapainottamiseksi on käynnistetty ulkoinen arviointi säästökeinojen löytämiseksi. Nimi johtuu ilmeisesti sanasta vilja, joka tärkeän viljelyskasviryhmän lisäksi tarkoittaa myös runsautta. HARTAUS » Lähimmäinen Yksi Raamatun tunnetuimpia Jeesuksen vertausopetuksia on Laupias Samarialainen. 7:37 Kääntyy ku Oskun kengät. Tuohon kysymykseen lainopettaja halusi vastauksen. Taas on se aika vuodesta, kun valmistellaan kaupungille seuraavan vuoden talousarviota. Jeesus opetti kuitenkin eri tavalla. Nimipäiviä Torstai: Vilja, Valma Perjantai: Orvo Lauantai: Iida, Isla Sunnuntai: Sirpa Maanantai: Hilla, Hille Päivän nimi Vilja on suomalainen naisen etunimi. +14° +13° +13° +13° +14° +13° Perjantai 13.9. Hän pelkäsi oman turvallisuuden ja puhtaussääntöjen puolesta. Nykyisellä veroprosentilla tulot riittävät kattamaan juoksevat menot, mutta eivät tarvittavia investointeja. Samarialainen oli vääräuskoinen, saastainen ja inhottava. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 37 Aurinko nousee 6.29 ja laskee 19.59. Epäilen, että tuo 15 miljoonaa ei edes riitä vanhan suojellun rakennuksen peruskorjaamiseen, vaan budjetti tulee siitä merkittävästi paisumaan. Lämmin kiitos osan otosta. Samarialainen antoi meille esimerkin. Nykyiset lyseolaiset mahtuisivat ensi vuonna valmistuvaan Raksilan lukioon. Hyvin hän on kaiken tehnyt. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa | Haminantie 1 | p. Marika Huttu seurakuntapastori Kiimingin seurakunta Torstai 12.9. Tuohon kysymykseen Jeesus vastasi kysymyksellä: ”Mitä laissa sanotaan?” Lainoppinut vastasi, että tulee rakastaa Herraa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21 | Oulu | p. Mark. Tuon ajan kulttuurissa lähimmäinen oli oman kansan jäsen, ei kukaan muu. Nyt halutaan sitten 15 miljoonaa euroa keskustan Lyseon lukion peruskorjaukseen. Vertailun vuoksi Haukiputaan lukion ja päiväkodin rakentaminen maksoivat reilut 8 miljoonaa euroa yhteensä. Kyseinen ranta vaatii kyllä siistimistä, mutta sen voisi tehdä edullisemminkin kuin huvivenepaikkoja rakentamalla. Kolmas tulija oli samarialainen. Käytännössä tämä tuskin tarkoittaa muita kuin vanhojen keinojen kaivamista uudelleen esiin. Samaan aikaan syntyvyys on laskenut, ja näyttää siltä, että reilun 10 vuoden päästä meillä ei riitäkään enää lukiolaisia kaikkiin kouluihin. Valmistaudutaan siis jälleen viimeistään ensi vuonna puolustamaan palveluitamme täällä harvempaan asutussa Oulussa. Kaikki investoinnit eivät kuitenkaan ole täysin pakollisia ainakaan juuri nyt toteutettaviksi. Jeesus keskusteli lainopettajan kanssa, joka oli kysynyt Jeesukselta, mitä pitää tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. Muinaissuomalaisena aikana se oli miehen nimi, mutta tuli 1800-luvun lopulla käyttöön naisen nimenä. Toisena paikalle tuli leeviläinen, jolle myös puhtaussäännöt olivat tärkeitä. Ranta-Toppilan satama palvelisi uuden kerrostaloalueen merinäköalalla varustettujen hinnakkaiden asuntojen ostajia tarjoten heille asunnon kylkiäisinä edullisen venepaikan. Esa Aalto kaupunginvaltuutettu Vihreät www.rantapohja.fi Mukana elämän kulussa. Osa investoinneista on välttämättömiä kuten katujen peruskorjaukset ja uusien koulujen rakentaminen käyttökelvottomien tilalle. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti | Ollilantie 4 | Kempele | p
Halusin lähteä myös kouluun. Taulut vastaanotti koulu rehtori, joka piti lahjoitusta tärkeänä, sillä Kalamäki on olennainen osa Jäälin historiaa. Tauluissa etualalla on Nestori Kalamäen talo, vasemmalla Santeri Kalamäen talo. Kalamäki 1900-luvun puolivälissä. 5 » Torstaina 12. Kun Peukaloinen sitten kuivattiin, niin veden laatu alkoi heiketä, Mosorin kertoo. M: 1) Lindvall Timo KEM 1078. Kalamäellä enää vanhojen rakennusten kivijalat kertovat vuosikymmenten takaisesta elämästä. M70: 1) Pennanen Antero KEM 1036. Kävely: 1) Lindvall Seppo KEM 1082, 2) Mettovaara Pekka KEM 1078, 3) Lindvall Tuomo KEM 1036, 4) Petäjäjärvi Kari henkilöjäsen 1022, 5) Ylisiurua Ritva Pohjois Iin EK 938, 6) Petäjäjärvi Maire Henkilöjäsen 932, 7) Lämsä Risto KEM 858. Kalamäen uudisasutustila mainitaan ensimmäisen kerran kirkonkirjoissa vuonna 1759. Eila Mosorinin mummu Ellen toimi aktiivisesti oman koulun saamiseksi Jääliin. Oikealla näkyvän navetan kivijalka on edelleen näkyvissä Kalamäessä, samoin toisen navetan kivijalka vähän ylempänä mäellä. Kun hän aloitti koulun siinä Jäälin ensimmäisessä koulussa, mummon ja kyläläisten perustamassa, niin minä itkin koko viikon. syyskuuta 2019 » N:o 72 Lähetä mielipiteesi osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi Kalamäen historiasta kertovat taulut Jäälin koululle » Teea Tunturi » Jääli Jäälin Kalamäessä lapsuuttaan mummulassaan viettänyt Eila Mosorin lahjoitti Jäälin koululle kaksi maalaamaansa Kalamäen aiemmasta elämästä kertovaa taulua. T EE A T UN T URI Erämiehillä mestaruuskilpailut » Rantapohja » Kiiminki Kiimingin Erämiehet ry:n jäsenet kilpailivat mestaruuksista. Niin mummu kävi puhumassa opettajalle ja sain mennä, enkä ollut yhtään päivää pois, Eila Mosorin muistelee 1940-lukua. Eila Mosorin muistelee lämmöllä lapsuusaikojaan isovanhempiensa Ellen ja Nestori Kalamäen hoivissa. Naiset: 1) Hemmilä Anne KEM 1072, 2) Jaakola-Kääriä Kati KEM 972, 3) Laurila Katri KEM 620.. M50: 1) Kääriä Veikko KEM 1098. 1900-luvun alussa Kalamäen tilalla oli Santeri Kalamäen talo sekä Nestori Kalamäen talo eli Mosorinin mummula. – Hyvä on, että Kalamäki on edelleen paikka ihmisille. Kaikkiaan Kalamäen tilaa asuttiin noin 200 vuotta, sillä 1960-luvun alussa Kalamäki tyhjeni lopullisesti. M60: 1) Lohela Kari Muhoksen Ampujat 1072, 2) Soronen Aslak KEM 1066. Mäellä oli myös muun muassa kaksi navettaa, riihi, aitat, tallit sekä neljä kaivoa. Kalamäen nykyistä kehitystä nuotiopaikkoineen, lintutorneineen ja vesienkunnostuksen rakennelmineen hän katselee mielissään. Koulu Jääliin saatiin vuonna 1931, ja Ellen Kalamäki toimi koulun johtokunnan ensimmäisenä puheenjohtajana. – Tulva-aikaan Saarisenojan ylitse piti kulkea veneellä, Kalamäen kohdalla vesi oli kirkasta ja kalaa saatiin paljon. Eila Mosorin lahjoitti kaksi maalaustaan Jäälin koululle ja teokset vastaanotti rehtori Pasi Timonen. – Vanhempi veljeni Kalervo oli minulle tärkeä
Erikoisempaa on myös Kiviniemeen keskittynyt laajempi vahingontekojen rypäs. Hän toimii tutkinnanjohtajana Oulun poliisissa ja selvittää nuorten tekemiä rikoksia. Vaikka tilanne rauhoittui, ilmestyi koulun viereisen päiväkodin ikkunaan hakaristi ja muutakin ilkivaltaa on alueella tehty. Irmeli Korhosen mukaan poliisin tutkinta etenee tapausten selvittämiseksi ja hän uskoo, että tekijät saadaan kiinni, vastuuseen teoista ja korvaamaan vahingot. 040 523 7200 Lisäeristyksen siirtäminen hukkaa lämpöä ja rahaa joka päivä. Poliisin mukaan tiettyjen töherrysten tekijöiksi epäillään samoja henkilöitä, mutta myös muut töhryjen tekijät kiinnostavat poliisia. Töherryksiä on tehty kautta aikojen, mutta tänä syksynä vahingonteot ovat saaneet uutena piirteenä niiden kohdistuessa enemmän ja järjestelmällisemmin yksityiseen omaisuuteen. Vihjeitä ja rikosilmoituksia Oulun poliisi pyysi viime viikolla antamassaan tiedotteessaan yleisöltä vihjeitä tekijöistä. Autojen kylkiä on spreijattu parkkipaikoilla ja autokatoksissa eri puolilla Haukipudasta, ainakin Santaholmalla, kirkonkylässä, Annalankankaalla ja Kiviniemessä. syyskuuta 2019 » N:o 72 Eristeremontit helposti, nopeasti ja vaivattomasti! P. Pintojen puhdistaminen on ison työn takana ja aiheuttaa kustannuksia – niistä korvausvastuu lankeaa loppupelissä vahingontekijälle. Kiviniemessä spraymaali on suhissut kesästä lähtien ja tapauksia on poikkeuksellisen runsaasti. Myös moottoritien uutta meluaitaa on töherrelty. Kyseenalaiset “taideteokset” ovat ehkä saavuttaneet tekijän kaipaamaa huomiota, mutta laajaa suuttumusta ja vihastusta heidän keskuudessaan, joiden omaisuutta on joutunut vahingonteon kohteeksi. AUL I H A A PA L A. Aiheutetut vahingot ovat useita tuhansia euroja, ja tekijät on saatava vastuuseen korvaamaan vahingot. Vahingontekoja koskevat havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa Oulun poliisin vihjepuhelimeen p. Sotkemistapaukset luokitellaan nimikkeiltään vahingonteoiksi tai törkeiksi vahingonteoiksi. Sotkemisvillitys saanut uusia ikäviä piirteitä » Auli Haapala » Haukipudas Kuka tai ketkä töhrivät autojen kylkiä, rakennusten seiniä ja bussipysäkkejä. Haukipudas-Oulu -väliä vanhaa nelostietä kulkevat ovat myös huomanneet bussipysäkkien saamat uudet kyseenalaiset ilmeet. Myös paikallisen leipomon takapihan seinää töhrittiin. Poliisi tiedotti, että erilaisia kiinteitä rakenteita on sotkettu kesän ja syksyn aikana ympäri Oulua. Tätä ihmetellään Haukiputaalla ja laajemminkin Oulun alueella. Toimi heti ja pyydä tarjous! Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Martinniemessä oli jo keväällä ongelmia kun koululla ja sen ympäristössä tehtiin ilkivaltaa ja sotkettiin paikkoja. 6 » Torstaina 12. 0295 416 194 tai sähköpostiin: vihjeet.oulu@poliisi.fi Bussipysäkkien ja muiden sotkettujen paikkojen puhdistaminen vaatii paljon aikaa ja rahaa. Asukkaat ovat valpastuneet ja toiveena on, että tekijät saadaan kiinni ja vastuuseen. – Sotkeminen on kohdistunut enemmän yksityisten omaisuuteen ja näkyvimmille paikoille, kun tavallisimmin on sotkettu on alikulkukäytäviä, sähkökaappeja tai muuten vähän syrjäisempiä julkisia tiloja, toteaa rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen
Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. – Estetiikka on minulle luontaista. – Olen asunut näissä maisemissa 42 vuotta, eikä vastaavaa ole aiemmin ollut, hän harmittelee. Myllymäki kertoo, että persoonallisuus, trendikkyys ja laadukkuus ovat hänen juttunsa. Puutarhuriksi Myllymäki ei ollut koskaan ajatellut ryhtyvänsä. – Tykkäsin kätilön työstä tosi paljon, mutta veri veti luovempaan työhön. Ajattelin ensin, että olen vaihtamassa kätilön tehtävät pinnalliseen työhön, mutta tämähän onkin kaikkea muuta. – Tässä pihapiirissä voin paremmin sovittaa perheen ja yrittäjyyden kuviot toisiinsa. syyskuuta 2019 » N:o 72 Hammaslääkäri Jenni Alaranta Ruukin luomuja lähituotemarkkinat lauantaina 14.9.2019 klo 10-14 Ruukin maaseutuopistolla Sammalkankaantie 280 VAPAA PÄÄSY! Vain 40 min Oulusta etelään! UUSIA PALVELUJA » Kätilö löysi itsestään yrittäjän » Tuija Järvelä-Uusitalo » Haukipudas Mia Myllymäki ehti toimia viitisentoista vuotta kätilönä, kun hän itselleenkin yllättäen päätyi opiskelemaan puutarhaoppilaitokseen. Hääsidonta onkin yksi uuden yrittäjän lempipuuhista. Samanlaisia merkkejä oli suihkutettu viime viikon lopulla useammassa paikassa parkissa olleeseen autoon ja rakennuksiin Haukiputaalla. Viime keväänä puutarhuriksi valmistunut Myllymäki perusti harjoitusyrityksen jo kouluaikanaan ja sai OSAO:n puutarhamyymälä Opinkukan kautta tilaustöitä mukavasti. Kiviniemessä on tehty laajamittaisesti ilkivaltaa koko kesän ajan. – Luulin ensiksi, että ovatpa lokit tehneet pahaa jälkeä. – Teknisesti ne ovat haastavia, mutta niitäkin on ihanaa tehdä. – Eiväthän poliisitkaan ennätä joka paikkaan kaikkia sotkuja katsomaan. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Mia Myllymäen luettelee lempikukikseen pionit, daaliat, leinikit ja syreenit, jotka koristavat hänen työtilansa seinääkin. – Hää-, suruja ristiäissidonta ovat kaikki omalla tavallaan ihania. K A RI H ATA J A Luulin ensiksi, et tä ovatpa lokit tehneet pahaa jäl keä. Ylitorniolta syntyisin oleva, mutta parikymmentä vuotta Haukiputaalla asunut Myllymäki haaveili jo pienenä hoitoalasta. – Hyvä, että ainakin Kiviniemessä oli yhdessä paikassa valvontakamera ja todistettavaa kuvaa on saatu. – Itsellä ei ole autolle sellaista vakuutusta, joka kattaisi tällaisen vahingonteon, ja omavastuu olisi kuitenkin pitänyt maksaa, vaikka vakuutus olisi ollutkin, hän pohtii. Hakaristi auton kyljessä ei ollut kiva näky » Auli Haapala » Haukipudas Kiviniemeläinen Kari Hataja oli Haukiputaan keskustassa käymässä, kun hän lähtiessään havaitsi talon parkkipaikalla olleen autonsa kyljessä valkoiset sotkut. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetys aikeistasi. Kari Hataja teki sotkuista rikosilmoituksen ja liitti mukaan myös valokuvan, kuten häntä neuvottiin. Nyt hän on huomannut, että kätilön ja kukkasitojan työssä on paljon yhtäläisyyksiä. Hataja kuten muutkin ihmiset, joiden kanssa hän on aiheesta keskustellut tai joiden omaisuus on joutunut ilkivallan kohteeksi, toivovat sotkemisen loppuvan ja tekijöiden joutumista vastuuseen. Hataja kertoo, että hänellä itsellään on vanha auto ja hän puhdisti auton oven itse sparymaalin puhdistukseen tarkoitetulla aineella. – Puutarhaoppilaitokseen päätyminen oli johdatusta, josta olen nyt todella tyytyväinen. Mutta ei, suureksi järkytyk seksi auton kylki oli spreijattu, eikä niin kivalla mer killä.”. Mia Myllymäki ei ainakaan tässä vaiheessa halunnut aukaista säännöllisesti avoinna olevaa kivijalkamyymälää. Ennemminkin hän kuvitteli käyttävänsä luovuuttaan sisustussuunnittelijana tai kondiittorina. Niissä pääsee kulkemaan ihmisten rinnalla. Minulla on monesti myös viikkokimppusysteemi, eli teen esimerkkikimpun, jollaisen voi tilata ja käydä hakemassa täältä. Niin mukavasti, että hän päätti ryhtyä oikeaksi yrittäjäksi ja sanoutui irti kätilön töistään. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. – Olen ilmoitellut sosiaalisessa mediassa, milloin kauppa on auki. Toimitus valitsee jutun pätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla otsikon alla. – Tähän saakka olen tehnyt jonkin verran töitä myös vieraan palveluksessa, mutta nyt syyskuusta lähtien olen päätoiminen yrittäjä. 7 » Torstaina 12. Kukkastudio UnelMia on yrittäjänsä kodin yhteydessä Haukiputaan Tolppatörmällä. Nyt ovat trendikkäitä niityltä poimitun näköiset boheemit isot kukkakimput. Mutta ei, suureksi järkytykseksi auton kylki oli spreijattu, eikä niin kivalla merkillä. Myllymäki tekee pääasiassa tilaustöitä, mutta pitää työtiloissaan myös pop up -myymälää. Kari Hataja teki autonsa sotkemisesta rikosilmoituksen ja lähetti poliisin pyynnöstä myös valokuvan. Tykkäsin kätilön työstä tosi paljon, mutta veri veti luovempaan työ hön.” T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Hinkkaamiseen meni hyvinkin pari tuntia ja aineet maksoivat kymppejä. Liikkeeni avajaiset on tulossa 28.9. Pidän värisommittelusta, joka on vahvuuteni. Tykkään myös tehdä erikoisia, rohkeita ja vähän rouheitakin kimppuja, mutta tietenkin aina kunkin asiakkaan toiveiden mukaisesti. Juhlissa ihmisten mukana Myllymäki on saanut viettää kesän herkissä tunnelmissa, sillä hän oli kukittamassa parinkymmenen hääparin juhlia
Iin kunnan ympäristönhoitaja Hilla Karppinen kertoo, että aluetta on kunnostettu mahdollisimman ekologisesti. Yllättävän moni ei vieläkään tiedä parasta ennen ja viimeinen käyttöpäivä -merkintöjen eroa. Vihkosaaren uimarannalle rakennetun oleskelualue avajaisia vietettiin tiistaina. Vinkkejä ja maistiaisia Hävikki haltuun -tapahtuman kojuissa annettiin vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen ja luonnonantimien hyödyntämiseen. – Ruokaa kannattaa tehdä vähän isommalla kattilalla ja syödä siitä useampana päivänä tai vaikka pakastaa osa. syyskuuta 2019 » N:o 72 Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Parasta ennen -tuotteita voi käyttää vaikka kuinka kauan päiväyksen jälkeen, Kaukua vinkkasi. – Kun vähänkin keskittyy ja miettii asiaa, löytyy keinoja, toteaa Tuunataan työtä -hankkeen suunnittelija Päivi Kaukua. Päkkilä Oy. Iin Marttayhdistyksen pöydässä tarjoiltiin mustaherukanlehtimehua sekä viinimarjoista, pihlajanmarjoista, tyrnistä ja raparperistä tehtyä vispipuuroa. – Nuoret ovat hyvin tietoisia, eivätkä halua ruokahävikkiä. Hävikkiä ei pystytä täysin nollaamaan, mutta sen vähentämiseen on monta konstia. Kaikki rakenteet on uusittu ja kulkuväylät rakennettu. Alueella on kiikkuja, kiipeilyteline, grilli, kalusteita ja istutuksia. 8 » Torstaina 12. Täällä on myös aivan uudenlainen aurinkoenergialla toimiva jäteastia, joka tiivistää astiassa olevaa jätettä. Istutuksissa puolestaan on käytetty hyötykasveja. Samoin on vanhemman sukupolven kanssa, he ovat tottuneet käyttämään ruuan tarkkaan. Kaukua antoi vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen tiistaina Vihkosaaren uudella oleskelualueella vietetyssä hävikkiruokaviikon Hävikki haltuun -tapahtumassa. Vihkosaareen viihtyisä oleskelualue » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii Vihkosaaren uimarannan alue on tehnyt täydellisen muodonmuutoksen. Alueen rakennusurakoitsijana oli Maarakennus J. – Luonnonyrttiaika on tältä kesältä toki aikalailla ohi, mutta löysin vielä nok. Siinä välissä on ehkä sukupolvi, joka eli tavallaan yltäkylläisyydessä, toteaa Kaukua. Ruokahävikin vähentämiseen löytyy keinoja » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii Jokainen suomalainen heittää kotona ruokaa roskiin keskimäärin 23 kiloa vuodessa. Kauppaan ei kannata lähteä tyhjällä vatsalla, koska silloin tulee ostettua liikaa. Oleskelualue on ollut käytössä jo kesän ajan, mutta avajaisia vietettiin nyt viimeistelytöiden valmistuttua. Ruokahävikin perusperiaatteita on, että tähteeksi jäänyt ruoka käytetään seuraavana päivänä joko sellaisenaan tai jatkojalostettuna. – Esimerkiksi uimakoppien uusimisessa käytettiin täysin hävikkilautaa. Iin ympäristöyhdistys antoi sienineuvontaa ja Anita Sievänen vinkkasi, miten edellisen päivän ruokaa voi tuunata tai jatkaa luonnon yrteillä
– Jonkin verran sitä on käytetty lihaliemen keittämiseen. 9 » Torstaina 12. T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO Hilja Paakkari, Anna-Maija Harjula ja Mirja Aalto Alarannan Martoista maistattivat marjapuuroja ja -mehuja.. Tänään viikon ohjelmassa on Merta-ravintolassa järjestettävä Maistuva Ii -tilaisuus, jossa etsitään paikallisia tuottajia. – Olen aloitellut kalannahan parkitsemista. JJ-Lihan kojulla tarjoiltiin häränhäntäpataa. Hävikkiruokaviikko järjestetään Iissä yhteistyössä Tuunataan työtä -ESR-hankkeen kanssa. Varmaan jossain vaiheessa alan tehdä tätä enemmänkin. Nykyisin niitä tosin käytetään ravintoloiden gourmet-annoksissa, kertoi Juuso Jussila. » Torstaina 12. syyskuuta 2019 » N:o 72 kosia, voikukkia ja siankärsämöä. Anna Maija Kestilä esitteli kuinka kalasta voi hyödyntää myös sen nahkan. Päivi Kaukua esitteli, kuinka paljon on jokaisen suomalaisen vuosittainen ruokahävikki. syyskuuta 2019 » N:o 72 Helena ja Hannes Hekkala kertoivat tekevänsä ruokaa yhdellä kertaa useammaksi päiväksi ja välttävänsä ruokahävikin muodostumista tarkkaan. Toinen vähemmän käytetty on maksa. Ennen sisäelimet käytettiin tarkkaan hyödyksi, mutta sitten se on jäänyt. Häränhäntä on yksi vähemmän käytetyistä ruhonosista
KauPamila Sandhun 3D-ohjelmalla tekemä sisustussuunnitelma olohuoneen värimaailmasta ja materiaaleista.. 10 » Torstaina 12. syyskuuta 2019 » N:o 72 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Rohkeampien värien aika sisustuksessa » Auli Haapala » Haukipudas Syksyn tullen katseet kääntyvät kodin kuntoon ja sisustukseen. Syksy on värien aikaa, mutta muutenkin sisustuksessa suositut valkoinen ja harmaa ovat tekemässä sijaa rohkeammille valinnoille, arvioivat Värisilmä Haukiputaan myymäläpäällikkö Mikko Nisula ja sisustusmyyjä ja sisustussuunnittelijaksi opiskeleva Pamila Sandhu. Uusia tuulia tuovat hempeiden pastellisävyjen ja murrettujen värien rinnalle tummemmat värit
Vinyylilankku suosituin Lattiamateriaaleissa muutosta on Mikko Nisulan mukaan tapahtunut niin, että vinyylilankku on noussut suosituimmaksi vaihtoehdoksi parketin ja laminaatin rinnalle. Apuna suunnittelussa voidaan käyttää tietokonepohjaista 3D-suunnitteluohjelmaa, jonka avulla voi nähdä ruudulta ja kuvana miltä huone näyttää uusissa väreissä ja materiaalivalinnoissa. Myös hinta on tullut alaspäin. syyskuuta 2019 » N:o 72 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Värejä ja kuvioita on tarjolla myös tapettimallistossa, esittelevät Pamila Sandhu ja Mikko Nisula. Vuodenajat näkyvät väreissä Vuodenajat näkyvät sisustusväreissä. Tarvitaan tilan mitat tai piirustukset, joiden pohjalle suunnitelma voidaan tehdä. Suunnittelupalvelu on maksuton. Joka kuukausi kaupan puolelta esitellään inspiraatioksi myös kuukauden unelmien väri. Syksy on värien aikaa, mutta muutenkin sisustuksessa suositut valkoinen ja harmaa ovat tekemässä sijaa rohkeammille valinnoille.” – Mikko Nisula ja Pamila Sandhu. Vinyylilankku on helppohoitoinen, lämmin eikä kosteusherkkä. Haukiputaan Värisilmä on 1980-luvun alussa perustettu perheyritys toisessa polvessa. Syksy on tuonut keltaista, oranssia ja ruskean sävyjä, jotka ovat nousseet jälleen muotiin 1970-80-luvuilta. Avaimet käteen -valmisratkaisut on asiakkaan kannalta helpoin mahdollinen vaihtoehto, jolloin yksi sopimus kattaa kaikki materiaalit ja työt. Mikko Nisulan mukaan suunnitteluja asennuspalvelun käyttö sisustamisessa ja remonttipuolella saneerauksissa on lisääntynyt. Värisilmän nettisivuilla on myös pelkistetympi ohjelma, jota voi myös itse kokeilla, neuvoo Sandhu. – Suunnittelemme ratkaisut yhdessä asiakkaan kanssa, käymme tutustumassa kohteeseen paikan päällä ja teemme kustannusarvio, kertoo Mikko Nisula. Unelmaväripaletista löytyy niin ajattomia kestosuosikkeja kuin trendisävyjäkin, jotka ovat yhdisteltävissä. AUL I H A A PA L A Kylpyhuone ennen saneerausta. – Isompiin remontteihin innostutaan monesti silloin, kun nähdään lähipiirissä toteutuneita kohteita, kertoo Nisula. » Torstaina 12. – Suunnitteluapua värisävyjen valitsemiseen ja yhdistämiseen kuin isompiinkin sisustusja remonttiratkaisuihin on saatavilla ammattitaitoista apua, he vinkkaavat. Kauppias on Pasi Jämsä. Pamila Sandhun ja Mikko Nisulan lisäksi liikkeessä työskentelevät sisustusneuvoja Anne Kallio, sisustusmyyjä Elina Korhonen, sisustusmyyjä ja maalitohtori Timi Mursu ja varastomies Sami Könönen. Yrityksellä on kivijalkaliike Revontien varrella. Asentamisessa täytyy tietenkin olla yhtä tarkka ja huolellinen kuin muidenkin materiaalien kanssa, muistuttaa Nisula. 11 » Torstaina 12. Nisula ja Sandhu toivovat, että kodin sisustamisessa uskallettaisiin käyttää rohkeammin värejä. syyskuuta 2019 » N:o 72 den värejä ovat muun muassa tummempi violetti ja vihreä. Nykyisin Värisilmä Haukiputaan asiakaskunta koostuu pääasiassa sisustus-, remonttija saneerauspalveluasiakkaista, sillä uudisrakentaminen tapahtuu nykyisin lähes kokonaan valmispaketteina. Remonttiin on mahdollista saada myös tekijät liikkeen kautta. Kylpyhuone remontin jälkeen. Tapettinäytteitä voi saada myös kotiin mallattavaksi. Sisustaminen on tänä päivänä suosittua ja trendikästäkin
Nivan mukaan koulun ja päiväkodin yhdistäminen helpottaa myös perheiden kyytijärjestelyjä. – Ylikiimingissä kun kuljetaan pitkienkin matkojen takaa busseilla kouluun ja päiväkotilapset tulevat vanhempien matkassa, niin onhan siitä valtavat edut perheille, että monenikäiset lapset pääsevät samoilla kyydeillä samaan paikkaan sisarusten kanssa. Ylikiimingin koulun uusittu liikuntasali on nyt käytössä. 12 » Torstaina 12. Liikuntasalin perusparannus ja uuden päiväkodin rakennustyöt käynnistyivät yhtä aikaa viime vuoden kesäkuussa koulujen loputtua. – Päiväkoti kun on kokonaan uusi rakennus, niin siellä on tietysti hyvät energiavaatimukset. – Vanhemmilta on tullut palautetta, että he ja lapset ovat tykänneet uusista tiloista. Uusiksi meni myös sosiaalitilat. Päiväkotilaisille on rakennettu myös aidattu leikkipiha pelialueineen. Uudessa päiväkodissa on ryhmät alle kolmevuotiaille, yli kolmevuotiaille, esiopetusryhmälle sekä avoimelle kerho toiminnalle.. Leikkipiha ja muut päiväkodin lähialueet palvelevat Sarkkisen mukaan mukavasti varhaiskasvatuksen tavoitetta olla puolet ajasta ulkona. Paikat ovat tällä hetkellä täynnä. On myös lattialämmitys, joten siellä on lasten kiva konttailla ja leikkiä, Niva kertoo. – Tavoitteena oli saada yhteistoimintaa koulun ja päiväkodin välille. – Käytämme paljon teletappimaaksi nimittämäämme aluetta, lähiluontoa ja pihan grillikotaa. Ylikiimingin koulussa opiskelee noin 430 oppilasta luokilla 0–9. Koulun liikuntasalissa on puolestaan uusittu pukuja pesutilat, vesikatto ja yläpohja sekä tehty talotekninen perusparannus. Liikuntasalin osalta energiavaatimukset ovat huomattavasti paremmat kuin aikaisemmassa salissa. Synergiaedut koulun ja päiväkodin välillä esimerkiksi ruokailun ja eskarin toiminnan kannalta ovat hyvin oleelliset, kertoo rakennuttajainsinööri Markus Niva Oulun Tilapalvelut -liikelaitokselta. Päiväkodissa on ryhmät alle kolmevuotiaille, yli kolmevuotiaille, esiopetusryhmälle sekä avoimelle kerhotoiminnalle. Päiväkodin johtaja Sirpa Sarkkinen kertoo, että toiminta on käynnistynyt uusissa tiloissa mukavasti. Nivan mukaan katossa oli vuotoja, joten koko katto uusittiin. Uusi päiväkoti on korvannut Hillikkotiellä sijainneen Mustikka-päiväkodin. syyskuuta 2019 » N:o 72 Tilattu paikallislehti on odotettu. Leikkipihalle pääsee suoraan sisätiloista koulun ja päiväkodin välille tehdyltä yhdyskäytävältä. Samalla tehtiin lämmöneristystä sekä uusittiin ilmanvaihtokoneet ja -kanavisto, jotta ilmastointi saatiin kaikin puolin toimivammaksi. Yhteensä päiväkodissa on päivittäin noin seitsemänkymmentä lasta. RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Rakennuttajainsinööri Markus Nivan mukaan Ylikiimingin koulun ja päiväkodin yhdistäminen tuo huomattavia etuja esimerkiksi ruokailun ja esiopetuksen toiminnan kannalta. Tietysti nyt on vielä menossa sisäänajovaihe, jonka aikana asiat asettuvat uomiinsa. T EE A T UN T URI Ylikiimingin koulun remontoitu liikuntasali ja uusi päiväkoti toiminnassa » Maija Pylväs » Ylikiiminki Ylikiimingin koulun remontoitu liikuntasali on nyt käytössä ja myös koulun yhteyteen rakennetun uuden päiväkodin toiminta on käynnistynyt jo elokuun alussa. – Nyt on paljon miellyttävämmät ja viihtyisämmät tilat ja sehän on tarpeen varsinkin sitten kun talvi ja pakkaset tulevat
13 » Torstaina 12. syyskuuta 2019 » N:o 72 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
Sisustus ja valo kulkevat käsi kädessä Hyvä valaistussuunnitelma saa sisustusja pihasuunnitelmat toimimaan » Jarno Keskinen » Rantapohja Suuren osan vuodesta pimeyden keskellä asuvat suomalaiset ovat valaistussuunnittelun suhteen ennemmin edelläkävijöitä kuin perässähiihtäjiä. – Olemme joutuneet miettimään asiaa, koska meillä on niin pimeää. syyskuuta 2019 » N:o 72 Valaistus on erottamaton osa sisustusta. RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI. – Sisustusja valaistussuunnitelmat tukevat toisiaan. Valaisindesignia Suomeen tuodaan ulkomailta, mutta valon käytön osaamme hienosti itsekin. Voisikin sanoa, että olemme asian suhteen valaistuneita, sisustusja valaistussuunnittelija Tuija Talvitie Talvitie Designista naurahtaa. Kun sisustusta suunnitellaan, valaistusta ei voi jättää huomiotta. 14 » Torstaina 12. Vaikka kotiin suunniteltaisiin miten mahtavat pinnat, ne eivät näytä hyvältä ilman oikeanlaista valoa. Huono valaistus voi myös tuhota muuten toimivan sisustuksen. Myös ulkoa tuleva valo on syytä ottaa huomioon valaistuksen suunnittelussa. Valaistussuunnittelua ei juuri milloinkaan tehdä itsenäisenä suunnitelmana, vaan se kuuluu osana kokonaisvaltaiseen sisustussuunnitelmaan. Jokaisen kodinsisustajan pitäisi pohtia myös valaistusta, vaikka ei ammattimaista suunnittelijaa käyttäisikään, Talvitie sanoo. Valo vaikuttaa aina muun sisustuksen toimivuuteen, olipa valaistus suunniteltua tai ei
Piharakennuksen ja varsinkin pihan valaistus on yhtä tärkeää kuin sisätilojen. – Onhan se mietitymmän näköinen, kun johto ei roiku. Se maksaa enemmän, mutta on ihan mahdollista. – Valaistussuunnitelma on vain puoleksi tehty, jos ulkoaluetta ei mietitä. Esimerkkinä ajallaan mietitystä tai jälkikäteen toteutetusta valaistussuunnitelmasta voi käyttää seinälle ripustettavia yöpöydän valaisimia. Kymmenkunta vuotta sitten sitä ei moni osannut kysyä. Esimerkkinä tästä Talvitie mainitsee valaisimien kaukosäätöiset painikkeet. Suunnittelijaa käyttävän ei tietysti tarvitsekaan itse aivan tarkkaan tietää, millaisen valaistuksen haluaa. Myös halutussa värilämpötilassa on tapahtunut muutoksia. syyskuuta 2019 » N:o 72 » Torstaina 12. RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI. Näitä ovat esimerkiksi neljä perusvalotyyppiä, jotka jokaisesta tilasta tulisi löytyä. syyskuuta 2019 » N:o 72 Valaistus on erottamaton osa sisustusta. Kodin valaistuksen miettiminen ei rajoitu asuinneliöihin. Ennen valon värilämpötilaksi riitti 27003000 kelviniä, nyt halutaan jo 4000 kelviniä eli paljon entistä puhtaampaa valoa. Sisustus ja valo kulkevat käsi kädessä Hyvä valaistussuunnitelma saa sisustusja pihasuunnitelmat toimimaan Kustannus uppoaa budjettiin huomaamatta Vanhan talon laaja pintaremontti tai uuden rakentaminen ovat tilanteita, joissa valaistussuunnittelijaan kannattaa ottaa yhteys. Valo vaikuttaa aina muun sisustuksen toimivuuteen, olipa valaistus suunniteltua tai ei. – Toki valaistuksessakin silti on vaihtelevia trendejä, kuten valaisimien ulkomuoto. Suunnittelijan tehtävä on ylittää odotukset Sisustustrendit vaihtelevat, mutta hyvän valaistussuunnitelman perusteet pysyvät. 15 » Torstaina 12. Myös luvat pitää hankkia taloyhtiöltä. Nämä ovat yleis-, työ-, kohdeja tunnelmavalaistus. Kerrostaloon toteutettava suunnitelma tosin saattaa vaatia jonkin verran enemmän taustatutkimusta. Neljää perustyyppiä käytetään valaistussuunnittelun pohjana vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen sen mukaan, mikä tila on ja mitä siellä tehdään. – Kerrostalossa pitää esimerkiksi selvittää, mitä katon sisässä kulkee. Entä pihan ja piharakennusten valaistus. – Kustannus kannattaa ehdottomasti upottaa remonttitai rakennusbudjettiin. Silloin ei tarvita jyrsintää eikä pintavetoja, jos valaisinpistettä ei siirretä. Kerrostalossa johdot joudutaan yleensä jyrsimään katon sisään, jotta pintavedoilta vältytään. Oman maun mukaisen valaistussuunnitelman toteuttaminen onnistuu yhtä hyvin omakotitalossa kuin kerrostaloasunnossakin. Vaikka suunnittelijan käyttäminen ei aivan ilmaista olekaan, on kustannus kuitenkin kokonaisuuteen nähden pieni. – Suunnittelijan pitää ylittää asiakkaan odotukset, niin että asiakas voi iloisesti yllättyä ja todeta, että enpä olisikaan itse keksinyt, Talvitie sanoo. Piha on kuin talon eteinen, sen valaistuksen pitää korostaa joitakin pihan puolia ja kohdistaa tulijan katsetta haluttuihin kohtiin, Talvitie tietää. Toinen nyt nousussa oleva trendi on epäsuora valo. Tekniikan kehitys on helpottanut valaistussuunnitelmien toteuttamista kaikkiin kohteisiin. Pihan valaistuksen yksi tarkoitus on lisätä pihan turvallisuutta. Valaistussuunnitelman toteuttaminen jälkikäteen ei välttämättä ole paljon kalliimpaa, mutta silloin esimerkiksi valaisinpisteiden siirrot joudutaan usein tekemään pintavetoina, Talvitie toteaa. Valaisimet voi saada joko seinään upotetuilla johdoilla tai valaisimen alla roikkuvilla johdoilla ja katkaisijoilla. Painike voidaan kiinnittää huomaamattomalla tarralapulla seinään, eikä painikkeelta kulje valaisimeen fyysistä johtoa
syyskuuta 2019 » N:o 72 Rantapohjasta 11.10.1979: Päivää, olen lumppujen kerääjä, onkohan vaimonne kotona. Bändi lupaa takuuvarmaa menojalan vipatusta muun muassa Sandran, Madonnan, Laura Braniganin, Spagnan, Martikan, Kim Wilden, Bananaraman, Sabrinan biisejen tahdittamana. “Kiitos kaikista hakemuksista”, huikkaa tuolta huoneestaan muuten palstan pitäjälle päätoimittaja Pekka Keväjärvi. Rahula-yrittäjät Kirsi Tynys ja Mikko Rantatulkkila esittelevät perheen lemmikit Malla-tiibetinspanielin ja uuden tulokkaan Börje-boxerin. Liikkeen tarjontaan kuuluvat koirien, kissojen ja muiden lemmikkien ruuat, tarvikkeet ja hoitotuotteet. Auki olleessa tehtävässä on nyt työskennellyt jonkin aikaa iiläissyntyinen, mutta tätä nykyä Haukiputaalla asuva Susanna Karvonen. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US Susanna Karvonen. Valmistuttuaan taloushallinnon merkonomiksi hän työskenteli Kiinteistö Tahkolan palveluksessa. 16 » Torstaina 12. Luvassa myös poniajelua ja kesäkahvila. Jakkukylä Ja sitten tähän päivään: Susanna aloitti Rantapohjassa Rantapohjassa oli joitain aikoja sitten auki tilausja myyntiassistentin paikka. Rantapohjan alueelta päivässä on mukana JJ-Liha Iistä. Ei ole, mutta anoppini on, hänet voitte kyllä viedä. Ja voipa olla, että Susanna soittelee sinullekin päin ja kysyy haluatko jatkaa Rantapohjan tilausta. 21-vuotias Susanna oli parisen vuotta sitten työharjoittelussa Rantapohjassa. Kun soitat Rantapohjaan tilausasioissa, puhelimesta kuuluu Susannan ystävällinen ääni. Haukipudas on myös lemmikkiystävällistä seutua. Hakijoita oli paljon ja he olivat hyviä. Kuva: Meeri Marttila/Petri Puurunen Housut puussa. Hello esittää biisit niiden vaatimalla arvostuksella ja kunnioituksella, sillä kasarilla sävellettiin bändin mukaan ne hienoimmat melodiat. Kasarimeininkiä Pirtillä Oululaistaustainen bilebändi Hello jaksaa 80-luvun popin ilosanomaa kaikelle kansalle Haukiputaalla perjantaina. Tilalla voi tutustua Pohjois-Suomen karjan sonneihin ja hevosiin. Haukiputaan Niemeläntörmän bussipysäkin vieressä olevan puun oksalla olevat farkut ilmeisesti odottavat josko omistaja tarvitsisi vielä housuja. Rahulaan kuljetaan nyt samasta ulkoovesta kuin myös Rantapohjan uusiin toimitiloihin Revontie 2:ssa. Rahula vietti äskettäin toimintansa 2-vuotissynttäreitä. Vaikka tilat ovat nyt kooltaan hieman pienemmät, ei tuotevalikoima ole supistunut, vaan päin vastoin, sitä pyritään laajentamaan. Aiemmin liiketila on ollut pankin käytössä. voi ostaa lähellä tuotettuja tuotteita suoraan tilalta. Rahula muutti Lemmikkieläintarvikekauppa Rahula on muuttanut uusiin tiloihin Haukiputaan keskustassa. Neljättä kertaa vietettävä valtakunnallinen Suoraan tilalta -tapahtumapäivä tarjoaa elämyksiä ja aitoa tutustumista suomalaiseen maaseutuelämään. Tilalta voi ostaa naudan lihaa, perunoita, porkkanoita ja sipuleita. Yrittäjäpariskunta muutti Haukiputaalle Mikon synnyinjuurille ja on viihtynyt paikkakunnalla hyvin. Ruokaa suoraan tilalta Osta tilalta! -päivänä 14.9. Kadonneet housut löytyvät puunoksalta. Kaikki tuotteet ovat luomua. Housupuu Maailmassa ja luonnossa on monta ihmeellistä asiaa. H.K. Setit on kuulemma mietitty niin, että tanssilattiakaan ei tarvitse kierrelllä kaukaa. – Katsoimme toimivammaksi, että sisäänkäynti liikkeeseen on nyt etupihan puolelta, kertovat yrittäjät Kirsi Tynys ja Mikko Rantatulkkila. Oululaistaustainen bilebändi Hello tääryttää bileet pystyyn Pirtillä. Ei kuitenkaan kauas entisestä paikasta, vaan aivan seinän taakse saman liiketalon sisällä Revontie 2:ssa
Haukiputaan osasto ei jatka työllisyystöitä, sillä niissä on liian tiukat ehdot työllistetylle ja työssäoloajalle. Toivomuksena vaatteiden osalta on, että tuodaan vain ehjiä ja siistejä syksyja talvivaatteita, sillä kesävaatteiden aika on ohi ja varastotilaa vähän. Avajaisia Pointissa vietetään kahvitarjoiluineen Nälkäpäivänä perjantaina 27.9. Työllistämisprojekti päättyi maaliskuussa, mutta osalla työntekijöistä oli työsopimus elokuun loppuun asti, joten ovet voitiin pitää auki elokuun ajan. Lastenvaatteet ja -muut lasten tarvikkeet ovat omassa osiossaan. – Tietysti tuntuu hyvältä, kun saatoimme ottaa jatkoajan. Vuokrasopimus oli päättymässä syyskuun lopussa ja tarkoitus oli tyhjentää tila syyskuun aikana. syyskuuta 2019 » N:o 72 » Torstaina 12. Lahjoituksia otetaan jälleen Pointtiin vastaan. Voittoa ei toiminnalla tavoitella, mutta tappiotakaan ei voisi tulla. – Kokeilemme ensin vuoden loppuun asti. – Valitettavasti huonekaluja emme voi ottaa vastaan, koska tilat eivät riitä, mutta muutoin lahjoitukset ovat tervetulleita, vinkkaa Johanna Jänkälä. ja lauantaina 28.9. Kun vuokranantaja tuli vastaan vuokran määrässä, päätimme kokeilla, pystymmekö jatkamaan yhden työntekijän ja vapaaehtoisten voimin, kertoo Kirsti Lehtinen. Pointissa työntekijänä jatkaa siellä jo aiemmin työskennellyt Johanna Jänkälä, joka hoitaa myymälää maanantaista perjantaihin. Molemmat ovat muiden vapaaehtoisten kanssa laittamassa myymälää avauskuntoon. Toimintakuviot ennallaan Haukiputaan osaston väki ja vapaaehtoiset ovat jo tovin talkoilleet porukalla Pointtia avauskuntoon. Jos näyttää, että saamme katetuksi kulut myynnillä, jatkamme edelleen, hän lupaa. – Osastolla oli työllisyyshanke, jonka tehtäviin kuului muun muassa kierrätysmyymälän pyörittäminen. Aleksi Holmala on hallituksen jäsen ja aktiivinen ensiapuryhmässä. Katsotaan, riittävätkö myyntitulot yhden työntekijän palkkaamiseen ja paikan kulujen kattamiseen, summaa Haukiputaan osaston hallituksen sihteeri Kirsti Lehtinen. Pointtiin uutta ilmettä Kierrätysmyymälä saa uuden avauksen myötä uutta ilmettä. Yhteyttä voi ottaa osaston puheenjohtajaan Jouko Koskiseen tai Kirsti Lehtiseen. – Tämä tuntuu aivan mahtavalle, mukana ollaan innolla, totesivat siivoamassa ja järjestelemässä olleet vapaaehtoiset. Vapaaehtoiset ovat olleet innoissaan päästessään mukaan kierrätysmyymälän pyörittämiseen kahden vuoden tauon jälkeen. Johanna Jänkälä työskentelee kierrätysmyymälä Pointissa jatkossa. syyskuuta 2019 » N:o 72 Pointti elvytettiin henkiin Kierrätysmyymälä avataan jälleen maanantaina » Auli Haapala » Haukipudas Punaisen Ristin Haukiputaan osaston kierrätysmyymälä Pointti avaa ovensa maanantaina 16.9. AUL I H A A PA L A. Haukiputaalla ehdittiin surra Pointin sulkemista, mutta nyt kuuluukin hyviä uutisia. Ystävätoiminta jatkuu myös entiseen malliin. Hän toimii myös ystävätoiminnan vapaaehtoisena. Lauantaista vastaavat vapaaehtoiset, jotka voivat olla myös muina päivinä Johannan kaverina. Tutuissa tiloissa Pointissa Revontien varrella jatkavat ensiapuryhmä ja porinapiiri. 17 » Torstaina 12. Tavoitteena on saada kasaan rahat vuokraan, sähköön, jätehuollon ja työntekijän palkkaukseen. Mukaan vapaaehtoisten joukkoon tarvitaan ja toivotaan myös uusia tekijöitä. Esimerkiksi kirjat on keskitetty yhteen “kirjastohuoneeseen”
EE VA REP O Rakennuspeltiseppä vaihtoi musiikkialan yrittäjäks i » Maija Pylväs » Haukipudas Haukiputaalaisen Markus Lukkarilan työvälineet ovat vaihtuneet peltisaksista ja vasarasta soittimiin ja miksausnappuloihin. Äänitysstudio Music & Mix Oy tarjoaa kokonaisvaltaista musiikkituotantoa studiopalveluista kitaransoiton opetukseen ja lauluntekoon. divisioonaa. Kun mies viitisentoistavuotta rakennuspeltisepän töitä tehtyään loukkasi polvensa, päätti hän kouluttautua aivan toisenlaiseen ammattiin. HaHen edustusnaisten joukkue yhteiskuvassa. Pre-Season Thunder Cup turnaukseen Oulussa. Sarjapelit alkavat lokakuussa. Eturivissä vasemmalta oikealle: maalivahdit Maria Laukkanen ja Taru Jämsä, toinen rivi vasemmalta oikealle: Henna Haikonen, Marianne Pohjonen, Katja Soronen, Anne-Maria Tolpanniemi (C), Santeri Heikkinen (huoltojoukot), Anu Heikkinen, Jemina Haikonen, takarivi vasemmalta oikealle: päävalmentaja Pasi Soronen, Suvi-Maaria Päkkilä, Tarja Vasko, Annamaija Tuloisela, Eveliina Satomaa, Annukka Häkli, Jenna Suutari ja Laura Ruonakangas. – Olin harrastanut jo pitkään bändijuttuja ja musiikin tekemistä, joten hain Pop & Jazz konservatorio Lappiaan opiskelemaan. Aika loppui kovasta loppurutistuksesta huolimatta kesken, ja edessä oli finaalien sijaan pronssiottelu. Mukana oli yhteensä 8 joukkuetta Pohjois-Suomesta. Studiolle voi siis tulla äänittämään omia, valmiita kappaleitaan tai vaikkapa kokeilemaan ensimmäisen oman biisin tekemistä osaavassa ohjauksessa.. Peli kulki HaHe:n johdolla ja päättyi 5-0 HaHe:n voittoon. Pronssiottelussa Rankat Ankat II joukkuetta vastaan HaHe otti pronssin kotiin lukemin 4-2. Opintojen aikana varmistui, että haluan laittaa tältä alalta oman yrityksen, keväällä musiikkiteknologiksi valmistunut Lukkarila kertoo uudessa musiikkistudiossaan. Joukkue keräsi itsensä kuitenkin hienosti ja nousi ihan loppu minuuteilla 3-0 tappio asemasta 3-2 tilanteeseen. Puolustaja Annukka Häkli teki pelissä komean hattutempun kolmella maalillaan. Koko turnauksen pistepörssin voitti HaHe:n edustuksen vuonna 2004 syntynyt Jemina Haikonen komein tehoin 6+4=10. 18 » Torstaina 12. Alkusarjan peleissä HaHe voitti Merikoski SBT:n suvereenisti lukemin 7-1. HaHe:n edustus vei tämän paikalliskamppailun lukemin 4-1. HaHe oli yhtäkkiä yllättäen 3-0 tappio tilanteessa. Ratkaisevassa roolissa kirimisessä toimi kapteenistoon kuuluva Katja Soronen. Välierissä joukkue hieman lamaantui Merikoski SBT:tä vastaan, jonka oli edellisessä pelissä voittanut helposti. Haukiputaan Heiton naisten edustusjoukkue pelaa tulevalla kaudella naisten 2. Turnauksen voitti Merikoski SBT ja hopealle sijoittui Papas II Kajaanista. Kolmantena vastaan tuli Papas II Kajaanista. syyskuuta 2019 » N:o 72 HaHe:n edustusnaiset mukana turnauksessa » Eeva Repo » Haukipudas HaHe:n edustusnaiset osallistuivat 7.9. Puolivälierissä vastassa oli HaHe:n II joukkue, joka pelaa tulevalla kaudella 3. divisioonaa. Toinen alkusarjan peli OFBC:tä vastaan oli tiukempi ja ottelu päättyi HaHe:n edustuksen voittoon lukemin 2-1
•Työskennellytpitkäänrakennuspeltiseppänä,muttaperustikesälläoman musiikkialanyrityksenMusic&MixOy:n. M A IJ A P Y LVÄ S Äänittämisessäon tärkeää,ettätilat jatyökalutovat kohdallaan.Josjokulenkkionpielessä,vaikuttaase ainalopputulokseen.”. •SyntynytjaasuuHaukiputaalla. •Laulanutjasoittanutpitkääneribändeissäjatehnytomaamusiikkia.KeikkaileeyhtyeidensäMaake&TheReibansjametalliyhtyeHMSKeelhaulin kanssasekäesiintyymyös sooloartistina. Sitten laulaa mielessään sitä lausetta ja miettii, mihin se sijoittuisi kappaleessa. Virallisesti Lukkarila perusti yrityksensä heinäkuun alussa. Suurin osa teksteistä päätyy kuitenkin pöytälaatikkoon, mutta näinhän se on kaikilla luovan työn aloilla. syyskuuta 2019 » N:o 72 INFO Markus Lukkarila •36vuotta. Aiemmasta kotistudiostaan hän on vienyt laitteita Cityhalleilla sijaitsevaan studioonsa, mutta kotoa löytyy vielä perusäänitystarvikkeet. Jos joku lenkki on pielessä, vaikuttaa se aina lopputulokseen, Markus Lukkarila kertoo. •Harrastaamaastopyöräilyä jakuntosalia. Nyt yhtye on alkamassa äänittämään toista pitkäsoittoaan. Lukkarila esiintyy myös sooloartistina sekä duona tai triona. Biisien tekeminen englannin kielellä tuntui luontevimmalta. Vapaalla pyöräilyä ja kuntosalia Musiikin vastapainoksi Lukkarila suuntaa maastopyöräilemään ja kuntosalille. – Intohimo musiikkiin ja lauluntekemiseen on kuitenkin niin kova, että tätä haluan tehdä. Osittain keikkojen ohjelmisto koostuu hänen omista kappaleistaan. •Perheeseenkuuluuavopuolisosekä7-vuotiaspoika. 19 » Torstaina 12. syyskuuta 2019 » N:o 72 » Torstaina 12. Lukkarilan mukaan musiikkiala on ikuista oppimista: Kun esiintyy ja tekee itse musiikkia, pitää pysyä koko ajan soittamisessa, laulamisessa ja studiohommissa ajan hermolla. – Suomalaista iskelmämelankoliaa en ole oikein ikinä kokenut omaksi. Ominta musiikkia on englanninkieliset rock-laulut. Kun kokenut musiikintekijä alkaa puhua laulunteosta, hän toteaa saman tien, että tästä aiheesta voisikin sitten puhua vaikka kuinka kauan. Äänittämisessä on tärkeää, että tilat ja työkalut ovat kohdallaan. Vuonna 2013 mies oli perustamassa HMS Keelhaul -nimistä heavy-metal-yhtyettä, jonka kanssa hän on keikkaillut siitä lähtien. Markus Lukkarila keikkailee yhtyeidensä kanssa sekä sooloartistina. Rakennuspeltiseppä vaihtoi musiikkialan yrittäjäks i – Jos on joku idea ja visio, mutta ei tarvittavia työkaluja, täältä löytyy tilat ja apua musiikintekoon. •Koulutukseltaanrakennuspeltiseppäjamusiikkiteknologi. – Heti alussa oli kuitenkin se ajatus, että haluan tehdä omaa musiikkia mieluummin kuin laulaa covereita. Pari vuotta myöhemmin kuvioihin tuli kitaransoitto, jota hän alkoi harjoitella tosissaan. Facebook-sivuston kautta on tullut muutamia tarjouksia niin kokonaisen levyn kuin yhden kappaleen produktioita. Jotenkin se itsensä ilmaiseminen musiikin kautta kiehtoi. Myöhemmin olen kuitenkin tehnyt myös suomenkielisiä kappaleita. – Jos on sellainen tilanne, että haluaa artistiksi, mutta ei ole biisejä, niitäkin täältä saa, hän vinkkaa. – Kappaleiden tekeminen voi lähteä liikkeelle hyvinkin pienestä, vaikkapa yhdestä lauseesta. Englanninkielistä rock-musiikkia Lukkarila oli 15-vuotias, kun hän alkoi laulaa vanhoja rock-lauluja kavereiden kesken muodostetussa bändissä
Antti menetti äitinsä jo hyvin nuorena ollessaan reilut kuusivuotias. – Lapsuuden leikkeihin kuului mäenlaskua, hiihtoa ja uintia. Niistä seuraavassa Maija Hyryn ja Antin sisaren Toini Vänttilän muistellessa. Antin isoisä, myöskin Antti, toimi seuroissa esilaulajana ja usein raamatuntekstien lukijanakin. syyskuuta 2019 » N:o 72 HÄN JÄTTI JÄLJEN » Antti Hyry, Uunin kirjoittaja ja rakentaja » » Kari Holma » » Kuivaniemi Finlandia-palkinnon vuonna 2009 Uuni romaanillaan saanut Antti Hyry syntyi Kuivaniemellä 30.10.1931. Maija Hyry toimi kurssien organisaattorina ja dokumentoijana. Se oli siinä niin kuin olla piti, yksinään, telineistä kuorittuna, vanhat tiilet kaikilla pinnoilla, nurkalla pieni piisi, jonka sivut suippenivat ylöspäin ja nurkalla yhtyivät, uuninsuun syvennys, kiiltävät pyöreäpoimuiset nuohousluukut, kinurisyvennys, otsalla savupellin varret ja otsan päällä tiilistä tehty keskeltä ylös kaartuva kruunu..ihan hyvä, minä mietin.” Kuivaniemeläinen Antti Hyry ( 20.10.1931–4.6.2016 ) voitti Finlandia-palkinnon romaanillaan Uuni vuonna 2009. Väinö meni uusiin naimisiin Iida Sofia Kontion kanssa v. urkupillejä paikoilleen. Kehitysromaaneissaan Kotona (1960), Alakoulu (1965), Isä ja Poika (1971) ja Silta liikkuu (1975) seurataan Paulin kehitysvaiheita. Teoksissa on usein päähenkilönä poika, kehittyvä nuorukainen tai mies, joka koettaa saada jotain aikaiseksi. Marjastimme Maija ja uuni, josta Antti kirjoittaa kirjassaan Uuni: ” Katsoin uunia. Uunimme rakentaja ei ole tiedossamme. Oli meillä apulainenkin, joten perheemme ei ollut köyhimmästä päästä. Toki yhtä moni on varmaan sen suurella intensiteetillä lukenutkin. Mieheni Pauli (1925–2007) rakensi kotonamme urkujen jalkion, kertoo Toini Vänttilä. Kuivaniemen Rantalaan hän ehti pystyttää useamammankin vanhan rakennuksen. Hyryn romaaneissa rakennetaan paljon: Aitta-romaanissa pystytetään aittaa, Uuni-romaanissa rakennetaan uunia ja perehdytään urkujenkin rakentamiseen. Puhelinkeskus siirtyi isän kotoa vuoden 1942 tulipalon jälkeen Ojalaan. Antti Hyryn romaanista. Se, joka on Hyryyn tutustunut ensimmäiseksi Uunin kautta, on saattanut pettyä ja jättää jopa romaanin lukematta. Kotona-romaani ilmestyi vuonna 1960, tunnettu novellikokoelma Junamatkan kuvaus 1962. Samanaikaisesti vuonna 1958 ilmestyi hänen esikoisromaaninsa Kevättä ja syksyä. Turun tuomiokirkon pääurut, jotka ovat Suomen suurimmat pilliurut. Hyryyn tutustuminen kannattaisikin aloittaa hänen ensimmäisistä teoksistaan, jotka tuovat syvyyttä myöhempiin romaaneihin. Siinä meni viikko. Antti oli solminut hieman aiemmin vuonna 1955 avioliiton oululaisen Hanna Maija Leinosen kanssa ja he asuivat jonkin aikaa Oulussa, kunnes muuttivat Helsinkiin ja rakensivat Espoon Rastaalaan omakotitalon. Ikkunat siinä menivät. Joki on leveä, mutta meri on aivan eri asia, ulottuu niin kauas, että, jos sitä oikein ajattelee, sydänalassa tuntuu heikolta ”. Insinöörin tarkkaja pikkupiirteinen ote on koko ajan esillä. Lehteri oli täynnä tavaraa ja lopulla tuli kiire saada se puhtaaksi. Antti Hyryn harrastuksiin kuului perinnerakennusten rakentaminen ja urkujen suunnittelu. Se toimi siihen saakka, kunnes saksalaiset Lapin sodan alkaessa räjäyttivät talon vieressä olleen puhelinpylvään. Olimme Paulin kanssa purkamassa vuonna 1985 Ylikiimingin vuonna 1944 rakennettuja urkujakin. Romaaneissa Maailman laita (1967) ja Maatuuli (1980) tapaamme puolestaan Pietarin, joka Maailman Laitaromaanissa pohtii elämisen arvoja myrskyisellä merellä Ulkokrunnin reissullaan. Perheeseen syntyi 4 lasta: Toini v.1927, Elli v. Kanttori-urkuri Veikko Virtanen puolestaan tunnettiin yhdestä maamme parhaimmista urkurakentamisen ammattilaisista. Istuin sen ikkunan penkillä, josta oli lastattu sisälle, mitä työssä oli tarvittu. Antin isä, Väinö Heikki Hyry (1901–1964) oli syntynyt Kuivaniemen Hyryssä ja äiti Laina Paakkola (1900– 1938 ) Iissä. 20 » Torstaina 12. Keskeistä sisältöä Hyryn teoksiin on antanut lapsuuden aikainen kehitys, vuodenaikojen kierto, luonto, maaseutu ihmisineen ja suhtautuminen uskon asioihin. Pirtissämme on Paulin rakentamat urutkin. Itse olin laittamassa mm. 1929, Antti v.1931 ja Erkki v. – Verstas toimi navetassamme täällä Vänttilässä, Haukiputaan Jokikylässä. Virtasen urkuverstas on rakentanut mm. Ei tullut Antista puuseppää, kuten hän jossain vaiheessa oli suunnitellut, vaan tulipa sähköinsinööri, joka ei kuitenkaan alalle jäänyt, sillä hän ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi valmistumisvuotenaan, jolloin ilmestyi hänen esikoisteoksensa, novellikokoelma, Maantieltä hän lähti. Kotitalo Ojala oli alun perin pienehkö pirtin ja kamarin käsittävä rakennus, mutta sitä laajennettiin myöhemmin. Sitten seurasi kymmenen vuoden kypsyttelytauko, jonka jälkeen ilmestyi Finlandia-palkinnon saanut Uuni vuonna 2009. Myös novellikokoelma Kertomus oli ollut Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1986. Väinö Heikin esi-vanhemmat olivat alun perin lähtöisin Haukiputaan Torvelasta ja Ervastilta, mistä he olivat tulleet Hyryn taloon vuonna 1779. Antilla oli kokemusta urkujen suunnittelusta tietokoneen avulla. Kesäkoti löytyi Kuivaniemen Rantalasta. Uuniakin rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa. Antti Hyry oli ehdottanut, että koska tarvitaan viikonloppukursseille hyviä aiheita, niin aloitetaan urkujenrakennuskurssit. Oiskohan se vain kymmenen senttiä pidempi. 1939 kuukautta ennen talvisodan alkua. Jos joku tarvitsi jotain, niin Antti hommasi sen. Antti Hyry toimi sitten 14 vuoden ajan urkukurssien vetäjänä yhdessä Veikko Virtasen kanssa. 1934. Pirttimme uunista on Antti todennut, että harmittaa, kun sisarellani on isompi uuni. Antti Hyryllä ja Veikko Virtasella oli ennestään kokemusta Vantaan rauhanyhdistyksen urkurakennusprojektista. Isä piti kauppaa Ojalassa aina kuolemaansa saakka, jonka jälkeen Erkki jatkoi kaupanpitoa vuoden 2007 loppuun. Erkki Hyry puolestaan kertoo kaupan pidosta ja matkasta Antin kanssa Ulkokrunneille. Kodissamme Ojalassa meillä oli 3–4 lehmää, muutama lammas ja Into-niminen ori. – Antti sai idean urkujen rakentamiseen yhteistyössä Paulin kanssa. Kirjallista intensiteettiä jatkui vuoteen 1999, jolloin ilmestyi Aitta-romaani, joka oli Finlandia-palkintoehdokkaanakin. Rantala on nykyään Venla-tyttären omistuksessa, mutta Maija vierailee siellä usein. Elämän»arvojen pohdiskelua -Romaaneja ja novelleja alkoi ilmestyä tasaiseen tahtiin. “Aitta on ollut Iijoen lämpimällä pohjoistörmällä. – Kävimme useamman kerran urkukursseilla. Keskikoulun Antti kävi Iissä ja ylioppilaaksi hän valmistui Rovaniemen yhteislyseosta vuonna 1952. Aitta oli siellä selkä joelle, täällä se on selkä merelle päin. Luonnollisesti tämä vaikutti myös Antti Hyryn elämänkatsomukseen. Antti oli kirjoitellut runoja jo lukioaikanaan, mutta siirtyi sitten opiskeluaikanaan Otavan Tuomas Anhavan kehotuksesta suorasanaiseen, mikä olikin hyvä ratkaisu. M A IJ A H Y RY N A RK IS TO. Urkuja,»uuneja, aittoja Jämsän kristilliselle kansanopistolle oli ideoitu urkujen hankintaa urkujen rakennusprojektin muodossa 1990-luvun lopussa. – Antti tunnettiin erittäin auttavaisena. Osa pilleistä oli uusia ja osa purettiin vanhoista kirkon uruista. Tästä avioliitosta syntyi vielä kaksi lasta, Risto ja Seija, joka kuoli kohta syntymänsä jälkeen. Helsingin Teknilliseen korkeakouluun hänet hyväksyttiin vuonna 1953, josta hän valmistui vuonna 1958. Hyryn talon lähellä sijaitsi vanhoillislestadiolaisten rauhanyhdistyksen talo, jossa pidetyissä seuroissa kulkivat käytännössä kaikki kyläläiset. Kustantajana toimi Otava
Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä toimin didaktiikan lehtorina eläkkeelle saakka. •Finlandia-palkintoUuni-romaanilla2009. Erkki Hyry kotonaan Kuivaniemen Hyryn Ojalassa. •AleksisKivenpalkinto78. Suosittelen kirjaa myös muillekin kuin merenkävijöille. Minun aikanani kauppaa kehitettiin ja laajennettiin. Tarkistin tekstiä esimerkiksi nimiin liittyen. •Finlandia-palkintoehdokkaananovellikokoelma Kertomuksella86jaAittaromaanilla99. – Vuonna 1955 valmistuin opettajaksi, lisensiaatin tutkinnon tein kasvatustieteestä 1974. – Kodissamme, Ojalassa oli pirtti ja kamari, joka väliaikaisesti jaettiin kahtia ja toiseen osaan perustettiin kauppa. Eritoten haluaisin mainita novellin Mustan Ojan vesi, jonka perkasin niistä Antin muistiinpanoista, joita ei oltu käytetty jo muissa kirjoissa. Vuosi 2019 on myös Rantapohjan merkkivuosi. Lähteitä romaanien ja novellien lisäksi mm. – Äitini toimi opettajana siellä. Löytyy sieltä sekin paikka, jossa isäni Eeron ja hänen veljensä Väinön rakentama kalamaja sijaitsee. •Suomenkulttuurirahaston tunnustuspalkinto92. Antin kirjoista Erkki toteaa, että kaikki tapahtumat vastaavat usein tositapahtumia. Isän eno, Jaakko Jokela toimi silloin kauppiaana Oijärvellä. Meitä oli Armas Leinonen, Antti ja minä. Kirjat perustuvat tositapahtumiin – Kun äitimme vuonna 1938 kuoli, niin perheemme jäi Väinö-isämme huollettavaksi. •Kirjallisuudenvaltionpalkinto63,66,69,75,87. Pääasiallisesti kuitenkin leipiä, valottaa Maija, joka itsekin on julkaissut kirjasen Synnyin Hietasaaren koululla. •Lukuisiaromaaneja,novellejajakuunnelmia,kust. – Kurssi-romaanista vuodelta 1993 löytyy Jouko Linjaman sellolle säveltämä runokin, joka esitettiin Antin muistotilaisuudessa. Paluumatka sattuu melko pahalle säälle, jolloin perävene pääsee irti ja sen on annettava mennä menojaan. paljon. – Olin itse mukana sillä reissulla, mainitsee Erkki. Siinä hötäkässä kompassikin unohtui saarelle, joten matkanteko oli aika summittaista. Siitä kait johtuu se Antin ikuinen kaipuu suolle, mikä näkyy hänen kirjoissaankin. Nämä jälkien jättäjät voivat olla eläviä tai jo historiaan siirtyneitä henkilöitä. Tilojen merkityksiä Antti Hyryn proosassa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 2010; Antti Hyryn Kevättä ja syksyä. Sitä voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen karieaholma@gmail.com tai toimitus@rantapohja.fi INFO Antti Hyry, kirjailija •S.20.10.1931Kuivaniemi, k.4.6.2016Espoo. Otava. Rantala nykyään. Kun Ulkokrunneilla huomasimme mustien pilvien lähestyvän, päätimme lähteä välittömästi mantereelle. Uunissa leivoin ohrarieskoja, orsileipää eli rukiista orsileipää, hiivaleipää ja sämpylöitä. Hän jätti jäljen -jutuista otetaan mielellään vastaan palautetta. •EinoLeino-palkinto05. K U VAT: K A RI HOL M A , JOL L EI M U U TA M A INI TA M A IJ A H Y RY N A RK IS TO Toini Vänttilä ja Pauli Vänttilän rakentamat urut.. 21 » Torstaina 12. Muitakin runoja on sävelletty. Asuimme ”valkoisessa mökissä ” vuoteen 2001, jolloin muutimme vanhaan Pyörälään eli nykyiseen päärakennukseen. Hän jätti jäljen -sarja on jatkoa Holman vuonna 2017 julkaistulle Suomi 100, Kuukauden kulttuurikohde-jutuille sekä viime vuoden juttusarjalle alueen perinneammateista. Armas jäi Krunneille tuttaviensa luokse. Leena Kautonen, 2009; Pohjois-Suomen kirjallisuushistoria. Väinön kerrottua huolistaan Jaakolle, niin tämä tuumasi, että perusta kauppa. Iso pirttimme saatiin asuttavaan kuntoon uunin rakentamisen jälkeen, jolloin myös Uuni-romaani ilmestyi. – Autoin Anttia hänen kirjoitustyössään. Toimin kriitikkona, editoin ja oikoluin. 1929). – Oli vuosi 1953, jolloin valmistuin maisteriksi. •Suomenkirjailijaliitontunnustuspalkinto02. Lehti täyttää 50 vuotta. Kun tämän jutun kirjoittaja on itsekin käynyt Ulkokrunneilla, niin on todettava, että tottahan ne kirjan tapahtumat ja asiat ovat. Tekstien editointia – Tapasimme Antin kanssa, kun hän oli pyrkimässä korkeakouluun ja minä olin kesätöissä sosiaalitoimistossa Helsingissä, muistelee Antin puoliso Maija (s. – Muutimme Rantalaan vuonna 1964. Meillä alkoi kirjeenvaihto, ja heti alkuun Antti lähetti nipullisen runoja. Hillareissut ovat jääneet mieluisina mieleen. Hän lupasi taata Kemin Pohjanmaa Oy:n tukkukaupalle, että kyllä Väinö on luotettava mies ja varmasti hoitaa asiansa. Ja niin hoitikin aina kuolemaansa vuoteen 1964 saakka, jolloin jatkoin kaupanpitoa, kertoo Antin veli Erkki. •Kirkonkirjallisuuspalkinto 80. Antti Hyryn proosasta, lyyrisestä ja dramaattisesta, Aarne Kinnunen, 2015; Jakamattoman avaruuden alla. Isäni Armas Leinonen oli kansakoulun opettaja, mutta toimi myös yli 20 vuotta kansanedustajanakin. Kari Holmalla on tekeillä kirja hänen Rantapohjassa 2017–2019 julkaistuista jutuistaan. Antin tekstiä olikin siitä lähtien sitten lähes jokaisessa kirjeessä (1953–1958). Sota-aikana kaikki oli kortilla, mutta tarpeellisia tavaroita kuitenkin riitti, kuten lamppuöljyä, pikiä, pikiöljyä, suutarinlankaa ja äimiä sekä tietenkin ruokapuolta, kuten toppasokeria, suolaa, läskiä ja toisinaan myös kahvia. syyskuuta 2019 » N:o 72 Hän jätti jäljen -juttusarja Haukiputaalaiselta taiteilijalta Kari Holmalta ilmestyy vuonna 2019 Rantapohjassa kuukausittain juttusarja lehden alueen eri alojen vaikuttajista. Horror vacui. Kirjallisuuden pro gradu -työ, Antti Saari, 1977. Perille kuitenkin päästiin ja venekin löydettiin seuraavana päivänä. •Koulutus,DI,sähköinsinööri58. Siinä tehdään moottorivenematka Ulkokrunneille. Lisättiin myös asuinrakennus. 1967. Esimerkkinä tutkailemme romaania Maailman laidalla, joka ilmestyi v. Alkuvaiheessa kirjoitin Antin tekstiä puhtaaksi Antin sanelujen mukaan siihen saakka, kunnes Antti itse alkoi kirjoittamaan niitä tietokoneella
Teoksissani on aina se riski, että ne osan mielestä menevät överiksi – aiheet ovat aika synkkiä ja mustalla huumorilla kyllästettyjä, Lopakka pohtii. Yhteisyritysten perustaminen käsitellään seuraavaksi kilpailuja kuluttajavirastossa. • Soittaa tällä hetkellä Kypck-yhtyeessä (lausutaan Kursk), joka tekee metallimusiikkia venäjäksi. – Kiiminkijoen varressa muualla tulee kyllä vietettyä aikaa kalastuksen merkeissä ja ihan vaan rauhoittuessa. Lisäksi Lopakan toinen romaani, Loka, julkaistiin vain reilu kuukausi viikkoa sitten. Lopakan Loka-romaanikin ammentaa tarinansa elämän synkistä hetkis» Torstaina 12. Elämän»varjopuolet»kiehtovat Synkkyys on ollut läsnä Lopakan elämänpolulla miehen omin sanoin jo teini-iästä asti. INFO Sami»Lopakka • Jäälissä perheensä kanssa asuva muusikko ja kirjailija. Yliopistossa hän kirjoitti gradunsa tutkimalla Kaleva-lehden kuolinilmoituksia, ja hänen edellisen Sentenced-yhtyeensä kappaleissa lauletaan itsemurhasta ja toivottomuudesta. Sami Lopakka rauhoittuu Kiiminkijoen varrella Kirjailija pohtii kuolemaa ja repii huumoria elämän synkkyydestä Lisäys»perinnepäiväjuttuun » » Rantapohja » » Ylikiiminki Alavuoton perinnepäiväjutussa tiistain 10.9. Oulun Energiasta kerrotaan, että sähkönmyynnin ja asiakaspalvelun yhdistämisellä tavoitellaan ylivertaista asiakaskokemusta ja kilpailukykyistä hintatasoa. – Minulla on aina ollut viehtymys elämän varjopuoliin, ja taiteesta puhuttaessa se korostuu. • Työskentelee Oulussa hankepäällikkönä. Synkkyydestä ja kuolemasta on tullut kirjoitettua ja tehtyä musiikkia niin kauan, että se tuntuu jo omalta tontilta. 22 » » Terhi Haapakoski » » Jääli Kirjailija ja muusikko Sami Lopakka astelee rauhallisesti pitkin Koitelin pitkospuita. • Loka-kirja julkaistiin elokuussa. Yhdistä kokous, ruokailu ja keilailu! 3 tuntia alkaen 24 €/ henkilö [sis. Lopakan elämä onkin ollut viime aikoina kiireistä. alv.] oulunkeilahalli.fi Kokouspaketti Myös»HSO»mukana uudessa»yhtiössä » » Rantapohja » » Haukipudas Lahti Energia Oy, Oulun Energia Oy, Oulun Seudun Sähkö, Pori Energia Oy ja Vantaan Energia Oy sekä nykyisen Oulun Sähkönmyynnin osakkaat Tornion Energia Oy, Haukiputaan sähköosuuskunta, Raahen Energia Oy, Rantakairan Sähkö Oy ja Tenergia Oy ovat allekirjoittaneet perustamissopimuksen sähkönmyyntija asiakaspalveluliiketoimintojensa yhdistämisestä. – Onhan tämä kiireistä aikaa, mutta olen tyytyväinen siitä, että kirja saa huomiota. Hän toteaa, että Koitelissa tulee käytyä harvemmin, vaikka kotoa Jäälistä kohteeseen ei pitkä matka olekaan. Virtaavan veden äänessä on jotain, mikä nopeasti nollaa turhan stressin pois. Hän vaikuttaa KYPCK-nimisessä, venäjänkielistä metallia soittavassa yhtyeessä, joka valmistelee viidettä studioalbumiaan. Hänen lisäkseen latoa olivat tekemässä Veijo Väänänen, Reijo Sarjanoja, Pauli Väänänen, Pentti Väänänen ja Heimo Tomperi.. syyskuuta 2019 » N:o 72 Hinaus Hartikainen mainos kasvot avain palvelut.indd 1 25.2.2019 13.49 Lupa kaataa. Sami Lopakka kertoo viihtyvänsä luonnossa ja etenkin vesistöjen äärellä. Lopakan toinen romaani, Loka, julkaistiin elokuussa. • Esikoisromaani Marras ilmestyi vuonna 2014. • Toimi Sentenced-yhtyeessä kitaristina ja sanoittajana yhtyeen lopettamiseen asti vuoteen 2005. Rantapohjassa kerrottiin, että tapahtumassa arvottiin Kalle Päätalon tekemä lato. Kirjasta saamani palaute on vielä alustavaa, mutta ihmiset tuntuvat pitäneen siitä
Sami Lopakka rauhoittuu Kiiminkijoen varrella Kirjailija pohtii kuolemaa ja repii huumoria elämän synkkyydestä Voisin seisoa joessa ihan muuten vaan ilman kalavehkeitäkin, jos se vaan ei näyttäisi ihan sekopäiseltä touhulta.” T ERHI H A A PA KOSK I. 040 849 6758 tai Marcella Puranen, p. Kirjassa kolme suomalaista miestä taistelevat kukin omien häpeätaakkojensa kanssa. Ruokapalvelujen ammattitutkinto, suurtalouskokki • Aloitus joustavasti, kesto n. 1,5–3 v • Hakuaika päättyy 29.9.2019 • Jatkuva haku Lisätietoja Jussi Kangasmaa, p. 1,5 v • Hakuaika päättyy 15.9.2019 Lisätietoja Ismo Lindroth, p. 050 438 8025. Ajatuksena on, että seuraava romaani kantaisi joko nimeä Syys tai Joulu, jolloin kirjoista muodostuisi niin sanottu syystrilogia. 2 v • Mahdollisuus myös oppisopimuskoulutukseen • Jatkuva haku Lisätietoja Pirkko Härkönen, p. 2 kk • Jatkuva haku Lisätietoja Anne Vimpari, p. 040 358 0813. 050 317 4560 tai Anu Ahola, p. Hae osoitteessa: osao.fi/koulutuskalenteri ALKAVAA KOULUTUSTA KEMPELEESSÄ Opiskele ammatti, syvennä osaamistasi, ota uusi suunta urallesi. Lopakka kertoo viihtyneensä rauhallisella reunakunnalla hyvin, ja toteaa etenkin luonnon olevan Jäälissä eri tavalla lähellä verrattuna Ouluun. 2 kk • Jatkuva haku Lisätietoja Pirkko Härkönen, p. – Luonto on itselleni tärkeä, ja tykkään esimerkiksi kalastaa. 1,5–3 v • Hakuaika päättyy 22.9.2019 • Jatkuva haku Lisätietoja Jussi Kangasmaa, p. Perhe tykästyi Jääliin, josta löytyi sopiva talo läheltä koulua. Suunnitteluprojektissa toimiminen, 45 osp • Tutkinnon osa teknisen suunnittelun perustutkinnosta • Aloitus 7.10.2019, kesto n. Ravintolaja catering-alan perustutkinto, kokki • Aloitus joustavasti, kesto n. Vähittäiskaupan palvelutiskillä toimiminen, 15 osp • Tutkinnon osa ravintolaja catering-alan perustutkinnosta • Aloitus kerran kuukaudessa, kesto n. Kirjailija kertoo, että esikoisromaanista saatu yllättävän positiivinen palaute ajoi hänet miettimään ihmisten henkilökohtaisia painolasteja ja niistä aiheutuvaa häpeän tunnetta. Suurkeittiön ruokatuotanto, 25 osp • Tutkinnon osa ravintolaja catering-alan perustutkinnosta • Aloitus 7.10.2019, kesto n. syyskuuta 2019 » N:o 72 tä. Tosin voisin seisoa joessa ihan muuten vaan ilman kalavehkeitäkin, jos se vaan ei näyttäisi ihan sekopäiseltä touhulta, Lopakka nauraa. 040 510 4127 HITSAUSPALVELU osao.fi Maaja metsätalousalat Puutarha-alan ammattitutkinto, viheraluerakentaja • Aloitus 1.10.2019, kesto n. Lopakka on kertonut haaveilevansa kirjailijauran jatkamisesta vielä kolmannella romaanilla. 050 572 7503. 1,5 v • Jatkuva haku Lisätietoja Tarja Jaatinen, p. 050 028 5340 tai Marcella Puranen, p. 050 372 2923 tai Anne Vimpari, p. 050 438 8025. 050 372 2923, Marcella Puranen, p. 3 kk • Hakuaika päättyy 20.9.2019 Lisätietoja Ismo Lindroth p. 040 358 0813 tai Anu Ahola, p. Viheralan koneiden ja laitteiden käyttäminen, 10 osp • Tutkinnon osa puutarha-alan perustutkinnosta • Aloitus 24.10.2019, kesto n. 050 572 7503 ja Tiina Sotikov, p. OSAOssa kaikki on mahdollista. –Synkkyys ja hauskuus liittyvät yhteen jos synkissä vesissä ui, niin huumori on se keino, millä tässä elämän kaaoksessa pysyy pinnalla. Katuja pikaruokapalvelut, 10 osp • Tutkinnon osa ravintolaja catering-alan perustutkinnosta • Aloitus kerran kuukaudessa, kesto n. 050 593 4556. 2 kk • Jatkuva haku Lisätietoja Anne Vimpari, p. Haaveissa kolmas kirja Muhoksella teini-ikänsä viettänyt Lopakka muutti perheensä kanssa Oulusta Jääliin kymmenisen vuotta sitten perheen esikoisen tullessa kouluikään. 1,5 v • Jatkuva haku Lisätietoja Sami Puumalainen, p. 050 590 0397 tai Marcella Puranen, p. 040 358 0813. 5 kk • Hakuaika päättyy 7.10.2019 Lisätietoja Marjo Väisänen, p. 050 317 4560 tai Anu Ahola, p. Kirjan lähtöteemat ovat vakavia, mutta Lopakka siivittää tarinaa omintakeisella mustalla huumorillaan, jonka uskoo jakavan mielipiteitä. – Halusimme rauhallisempaan miljööseen, mutta kuitenkin vain ajomatkan päähän kaupungista. 050 372 2923 tai Anne Vimpari, p. Logistiikan perustutkinto, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja • Aloitus 28.10.2019, kesto n. Sami Lopakka kertoo viihtyvänsä luonnossa ja etenkin vesistöjen äärellä. Lopakan toinen romaani, Loka, julkaistiin elokuussa. 23 » Torstaina 12. Lintumaansuontie 10, 90820 Kello Puh. 050 433 2871 (oppisopimus). Tekniikan alat Teknisen suunnittelun perustutkinto, suunnitteluassistentti • Oppisopimuskoulutuksena • Aloitus joustavasti, kesto n. 5 kk • Jatkuva haku Lisätietoja Pirkko Härkönen, p. 050 433 2871 (oppisopimus) Kaikki on mahdollista. 050 572 7503. Tapahtumapaikkaa ei kirjoille vielä ole etsitty, mutta yhdestä asiasta kirjailija tuntuu olevan varma. 050 028 5340. 2 v • Jatkuva haku Lisätietoja Marjo Väisänen, p. Siitä ajatus kirjaan lähti. – Ihmiset reagoivat häpeään eri tavoilla, mutta tunteessa on olemassa jännite, ja sitä halutaan peitellä. 050 572 7503. – Voi olla, että omaan lähinaapurustoon ei minun tyylilläni kannata tarinaa sijoittaa – siitä voi tulla naapureilta vähän sanomista, Lopakka toteaa virnistäen. Hae nyt! Palvelualat Logistiikan perustutkinto, autonkuljettaja • Aloitus 28.10.2019, kesto n. Kahvilapalvelut, 10 osp • Tutkinnon osa ravintolaja catering-alan perustutkinnosta • Aloitus kerran kuukaudessa, kesto n. Ruokapalvelujen ammattitutkinto, ravintolakokki • Aloitus joustavasti, kesto n. 050 433 2871 (oppisopimus). 040 358 0813
050 4104010 Oulunsalon toimisto p. VAIHTUUKO OSOITTEESI. Koulutusjohtaja Siekkinen Hannele, p. Kummatkin sisarukset ovat hyvin lahjakkaita ja myöskin äärettömän hienoja joukkuepelaajia. Haukiputaan Heitossa tytöt pelaavat naisten 2. M AT S GR A NÖ JAT KU VA HA KU HA E NY T KOULUTUSKESKUS PIIPPOLA JEDU.FI PERUSTUTKINNOT Humanistiset ja taidealat: artesaani (käsityön ohjaustoiminta, sisustusala) mediapalvelujen toteuttaja Tekniikan alat: puuseppä AMMATTITUTKINNOT Taideteollisuusalan at käsityöntekijä Yrittäjän at HAAPAJÄRVI HAAPAVESI KALAJOKI NIVALA OULAINEN PIIPPOLA (SIIKALATVA) YLIVIESKA Puuttuuko tutkinto, haluatko vaihtaa alaa tai päivittää osaamistasi. www.ouluopisto.fi Lapsille ja nuorille: 1101084 Vipeltäjät 5-6 v Kiiminki 1102101 Lastenteatteri 7-9 v Laivakankaankoulu 1102104 Lastenteatteri 9-12 v Laivakankaankoulu 1101846 Lasten bändikoulu Teatterikuoppa 1103605 Kuvataideleikkikoulu A 5-6 v Jatuli 1103620 Kuvataide lapset Laivakankaan koulu 1103625 Kuvataide lapset ja nuoret Yli-Iin koulu Aikuisille: 120310 Everyday English 1 B Haukiputaan lukio 120330 Everyday English 3 A päiväryhmä Jääli 120396 English Conversation B Haukiputaan lukio 120631 Venäjä IV B Haukiputaan lukio 1103123 Taidemaalaus D Yli-Iin koulu 1103305 Metalligrafiikka etsaus ja akvatinta I Grafiiikan työpaja Haukipudas 1103406 Posliininmaalaus A Kiimingin lukio 810236 Smoothiebowl vai purkkipuuro Länsituulen koulu Haukipudas 810240 Mehukas kirjolohifile Jääli 1104735 Palasaippuat ja -shampoot Haukipudas 810218 Kiinalaiset klassikot – Jiaozi-mykyt Pohjankartano 1101739 Kansainvälinen kuoro International Choir Oulu 8301417s Pienryhmäpilates keskitaso Jatuli Ilmaisilla henkilökohtaisilla tietoteknisten laitteiden opastuskerroilla on tilaa Haukiputaalla. 0400 537 148 URHEILU » HaHesta maajoukkueeseen » Eeva Repo » Haukipudas Haukiputaan Heiton naisten salibandyn edustusjoukkueesta on valittu vuonna 2004 syntynyt 15-vuotias Jemina Haikonen Suomen U16-maajoukkueeseen. Jemina voitti 7.9. 050 316 6729 Haukiputaan toimisto p. Oulussa pelatussa Pre-Season Thunder Cupissa koko turnauksen pistepörssin tehoilla 6+4=10. Jemina Haikonen pelaa Haukiputaan Heitossa naisten 2. Joukkueen kuopuksena Jemina on saanut Heitossa lempinimen “Kirppu”. 050 316 6731 Oulu-opiston harrastusryhmissä on vapaita paikkoja. syyskuuta 2019 » N:o 72 Pohjankartanon toimisto p. divisioonaa. – Jeminan pelinluku, nopealiikkeisyys sekä pallonhallinta ovat omaa luokkaansa, joten ei ihme että taitava ja aina hyväntuulinen Jemina pääsee edustamaan Suomea nuorten maajoukkueeseen. Katso lisätiedot kurssiohjelmasta. 050 388 6988 Kansankadun Kutomo p. 040 5440068 Mikko Ruuskanen. 24 » Torstaina 12. divisioonaa. 0447692334 hannele.siekkinen@jedu.fi OTA YHTEYTTÄ:. Jemina Haikonen siirtyi loppukeväästä 2 vuotta vanhemman siskonsa Henna Haikosen kanssa Haukiputaan Heittoon Rankoista Ankoista. Heitossa Henna pelaa pakin paikkaa numerolla 33 ja Jemina laitahyökkääjänä numerolla 15. Muista tehdä osoitteenmuutos Rantapohjaan! Puh. Opiskele tutkinto tai sen osia MONIMUOTOISESTI Piippolassa. Turnauksessa Haukiputaan Heiton naisten edustusjoukkue sijoittui pronssille. Olemme koko joukkue erittäin ylpeitä Kirpun puolesta! kommentoi HaHe:n naisten edustuksen päävalmentaja Pasi Soronen. Varaa aika p
045-1225531 NEULEjA vILLAhoUSUmArKKINAT Pe 13.9. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Tilausmaksut vuodelle 2019 (sis. Paikallislehti Rantapohja on Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. 0400-537 148 . Pari vuotta jatkunut mukava pöhinä ja haukiputaalaisten poikien menestys valtakunnallisilla kiertueilla saivat mäkivalmentaja Sami Räisäsen pohtimaan mitä tehdä lajikehityksen eteen. Pojat alle 16 vuotiaiden sarjan voitti Peter Räisänen ja avoimen sarjan Janne Haukipuro. Irtolehdellä 48 pallorajalla 450€/90€. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 Konttori avoinna ark. .136,00 € Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa........................................... € Digitilaus kesto (alv 24%)................... Mukana oli hyppääjiä Haukiputaalta, Pudasjärveltä, Haapavedeltä sekä Utajärveltä. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. ERK K I K U M P UL A. – Päivässä homma raiteilleen! Koskaan ei byrokratia ole sujunut nopeammin kuin tässä projektissa, sanoo Sami Räisänen. Kiimingin tori klo 8-11 haukiputaan tori klo 13-16 La 14.9. 8.30-16.00 Jakelu: Posti ja Kavil Jakelupäivystys........ Sunnuntaina järjestettiin uuden mäen avajaiskisat. Uusi pikkumäki on mahdollistanut uusien harrastajien osallistumisen ja elokuussa nähtiin ensimmäiset Haukiputaan Veikkojen mäkihyppääjät kesäkiertueen kisoissa. www.perinneladot. Perustettu 1969. 25 » Torstaina 12. Samalla on saatu päivitettyä myös välinevarastoa junioreille ja aloittelijat pääsevät kokeilemaan hyppäämistä seuran uusilla varusteillla. 61,00 € puh. Vuokrattavana BINgo NUorITTALLA perjantaina 13.9. Puh. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Hyppääjänä Veeti Vänttilä/HauVe. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset 0400-537 148 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Iin tori klo 9-14 Torikauppiaat Iin keskustassa SIISTI YKSIÖ Vapaa 1.10. .103,00 € Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat maaposti.......................... Martinniemi. Kotimainen tuote. 040 531 5331. Aamulla lähetetty sähköposti oli kuitattu iltapäivään mennessä liikuntavirastosta sekä rakennusvalvonnasta. Mäen suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi mäkihypyn maailmanmestari Tapio Räisänen ja silloin hän tuskin arvasi, että samalla hän rakensi kotimäen omalle pojan pojalleen Peter Räisäselle joka on yksi tämän hetken lupaavista hyppääjistä Haukiputaalla. Puh. . Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 Paino Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2019 136,00 . Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Ilmoitushinnat 2019 Tekstissä.................0,94+24%=1,17 € Ennen tekstiä..........0,94+24%=1,17 € Takasivu..................0,94+24%=1,17 € Kuolinilmoitukset....0,98+24%=1,22 € TJ 30 pmm asti.......0,84+24%=1,04 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . 044-714 7806 Faksi (08) 5472 433 Henkilökunnan sähköpostit: . 98,00 € Kestotilaus ulkomaat maaposti........ 0100 85160 Sähköpostit: Ilmoitukset sovittava erikseen, Irtonumerot konttorista 1,40 €/kpl . 8.30-16.00 Toimitus avoinna ark. Hyvät kokemukset saivat Veikot hakemaan opetusministeriön seuratukea ”Mäkihypyn uusi alku Haukiputaalla” projektiin ja kun keväällä valmentaja Räisänen soitti Veikkojen puheenjohtajalle ja kertoi ideansa uuden K13 mäen rakentamisesta Virpiniemeen – alkoi tapahtua. Ilkka Kurttila aikuisliikuntapäällikkö Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry Tästä ponnistuksesta syntyy uuden K13 mäen mäkiennätys 12,5m. 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Ilmoituksia Huveja Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Katso laaja mallisto netistä. syyskuuta 2019 » N:o 72 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin, Ylikiimingin paikallislehti. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. 56,00 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) .................. Sivunvalmistus............Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . KUVA LUKIJALTA multimediaviestinä numeroon 040 5173 842 URHEILU » Mäkihypyn uusi alku Haukiputaalla » Rantapohja » Haukipudas Haukiputaan ja Taivalkosken mäkihypyn välillä on erikoista historiaa. Samaa asiaa pohti tahollaan myös Haukiputaan Veikot. Varaa 2019 toimitusaika ajoissa! Hirsiladot, pihavajat, venevajat, autotallit 45mm hirrestä. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Pääpalkinto 150€ lahjakortti. klo 18.00. Uuden pikkumäen voittoon liiti Haukiputaan Veikkojen Veeti Vänttilä uudella hienolla mäkiennätyksellä 12,5 metriä. lajin olympiavoittaja Toni Nieminen. Mäkihypyn taidot opitaan nuorena ja tuhat hyppyä vuodessa on vaikea saada kasaan ilman kesäharjoittelua. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Tervetuloa. Veikkojen projektissa on kantavana ajatuksena kasvattaa monipuolisia urheilijoita ja kesän ajan myös mäkihyppääjät ovat kulkeneet Haukiputaan urheilukentällä Enni Kankaan yleisurheiluharjoituksissa. alv 10%) Kestotilaus kotimaa........................... Nykyinen Virpiniemen K38-mäki on rakennettu vanhasta Taivalvaaran palotornista. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Julkaisija Rantapohja Oy. Suunnittelusta vastasi jälleen Tapio Räisänen ja mäen rakensivat mäkijuniorit sekä suurimmalta osin Veikkojen puheenjohtaja Erkki Kumpula ja Sami Räisänen. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. 040 548 0268. Puh. Haukiputaan Veikot järjesti jo viime vuonna lajikoulun jossa vetäjänä toimi mm. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546
Kalastusvälineiden pakeilla juteltiin museoasiaa ja vaihdettiin kalajuttuja. 4/21/19 407 Oli siellä vanhoja tavaroita, muistelee Atte Sanaksenaho. Matti Ellilä kiitteli lapsivieraita, sillä hän yllättyi iloisesti vieraiden innosta ja halusta tutustua vanhoihin esineisiin. Museoa esitellyt Matti Ellilä näytti pienille vieraille muun muassa, millainen oli entisajan pottatuoli ja vastaili kysymyksiin. – Oliko siellä joku semmonen, jota näin koputettiin, miettii Patrik. Tässä hän ottaa tuntutumaa Ella Maunun kanssa entisajan juomapulloihin eli leileihin. TIISTAISAARELLA KESKIVIIKKOSAARELLA TORSTAISAARELLA PERJANTAISAARELLA VUONNA 1964 CHRYSLER KEHITTI TURBIINIMOOTTORIN, JOKA PYSTYI KÄYMÄÄN MILLÄ TAHANSA PALAVALLA AINEELLA MYÖS ALKOHOLILLA! KANSALAISSODAN SHILOH-TAISTELUN JÄLKEEN JOIDENKIN SOTILAIDEN HAAVAT HEHKUIVAT PIMEÄSSÄ! TODELLA JÄRISYTTÄVÄ NÄYTÖS! JOSEPH PUJOL, AMMATTILAIS PIERESKELIJÄ OLI KOVIMMIN PALKITTU ESIINTYJÄ RANSKASSA 1800-LUVUN LOPULLA. RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » » Torstaina 12. Mitä mieltä alueen nuoriso on ajankohtaisista asioista. Ja se toinen oli prontosaurus, muistelee puolestaan Otto. Noah muistelee yhä ompelukonetta ja sitä pyöritettävää lankakonetta, jolla voi tehdä sukkia ja t-paitoja. Keittiövälineetkin olivat erilaisia kuin nykyään, todettiin kirnun ja leipälapion ihmettelyn lomassa. Hoitotätien mieleen jäi ainakin se, että pienet kädet halusivat koskettaa kaikkea kivaa ja että museovierailulla tädeille aukeavat silmät selkäänkin. Jälkeen päin jutut ovat vain parantuneet. – Me nähtiin se dinosauruksen luu. Ne ovat jääneet Laurikin mieleen, eikä hän ole unohtanut vanhaa vessanpönttöä ja maitokonekaan. syyskuuta 2019 » N:o 72 LASSI JA LEEVI » Rantsikka»on»nuorten»areena.»Kiitä»tai»hauku,»vikise»tai»vaadi.»Lähetä»juttuvinkki,»mielipidekirjoitus»vai»vaikka»piirros»sähköpostilla osoitteeseen»toimitus@rantapohja.fi»tai»kirjeessä»osoitteeseen»Rantapohjan»toimitus,»Rantsikka,»PL»15,»90831»Haukipudas. – Sen kalaverkon muistan. Sen sängyn, kertaa Peetu mieleen jääneimpiä asioita. Seikkailujen museo L EEN A TA K A LUO M A. 26 » » Leena Takaluoma » » Kuivaniemi Museot kelpaavat lapsille hoitopäivän iloksi siinä missä leikitkin. Tämä todettiin Kuivaniemen kotiseutumuseolla, joka oli päiväkodin syksyisen retken kohteena. Kun vierailusta on mennyt muutama päivä, museoseikkailun muistot ovat entistä värikkäämpiä. Julkaisemme nuorten mielipide kirjoituksia Rantsikassa, mielipidesivulla sekä Ranta pohjan nettisivuilla mielipiteet-kategorian alla osoitteessa www.rantapohja.fi -> mielipiteet -> nuoret TORRESIN SALMESSA AUSTRALIAN RANNIKOLLA VOI VIERAILLA... Kalastusvene ja kalajutut kiinnostavat pieniä museovieraita. – Oli siellä pikku vessanpönttö, täydentää Jonnekin
ry:llä, puhujina: Kyösti Hyry ja Heikki Saarikoski. Kuolleet: Kerttu Valpuri Sirviö 90, Elvi Katri Tolonen 86. Halutessaan voi antaa lahjoituksen toiminnan tukemiseksi. Seurat su 15.9. klo 10 Montin-salissa Lähetyspiiri to 19.9. klo 18.30 ry:llä. Klo 9.45 aamurukous isossa salissa, klo 10 tarjolla puuroa, voileipiä ja kahvia/teetä ja klo 10.30 Eila Hanhela juttelee ajatuksiaan elämästä. Tied. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. klo 17 seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. klo 12 Juho Hyryllä. Seurakuntakerhojen syyskauden aloitus to 12.9. ja to 26.9. Tule paikalle 18.30-20.30 koko ajaksi tai vain piipahtamaan. klo 12 Vepsän kylätalolla (Kokontie 26). VAPAA PÄÄSY, OHJELMA 5€. Lauletaan virsiä ja muita hengellisiä lauluja ja kuullaan lähetystyön tuoreita kuulumisia. Raamattuluokka to 12.9. Illassa mukana Tiiksan retkiväkeä jakamassa kokemuksiaan. Syntymäpäiväjuhla tänä vuonna 70 vuotta täyttäville Kiimingin seurakuntalaisille järjestetään su 22.9.2019 alkaen klo 13 viikkomessulla Jäälin Kappelilla ja jatkuen ohjelmallisella kahvitilaisuudella samassa paikassa. klo 12 Pentti Räihällä ja Seppo Jaaralla. Lukupiiri ma 30.9. Muskarikahvila tiistaisin kirkkopirtin nuorisotilassa klo 13-14.30. Syntymäpäiväjuhla tänä vuonna 70 vuotta täyttäville Kiimingin seurakuntalaisille järjestetään su 22.9.2019 alkaen klo 13 viikkomessulla Jäälin Kappelilla ja jatkuen ohjelmallisella kahvitilaisuudella samassa paikassa. klo 17 seurat ry:llä, ti 17.9. klo 10 – 11.30 Iin seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. Messu yhteydessä vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen. Diakonian lounas ma 16.9 klo 11-12 Jäälin kappeli. Syntymäpäiväjuhla tänä vuonna 70 vuotta täyttäville Kiimingin seurakuntalaisille järjestetään su 22.9.2019 alkaen klo 13 viikkomessulla Jäälin Kappelilla ja jatkuen ohjelmallisella kahvitilaisuudella samassa paikassa. Seurakunta kutsuu kaikkia kuluvana vuonna 10 vuotta täyttäviä lapsia yhteisille synttäreille. Urkuri Jan Lehtola. klo 12 Iin seurakuntatalolla, salissa. klo 12.30 srk-keskuksen Poijussa. klo 13 Iin hoivalla Emmintuvalla. tai 30.9. tai 30.9. Retkelle lähdetään Haukiputaan kirkon pihasta klo 9, paluu klo 18 mennessä. Lämpimästi tervetuloa ! 5-vuotissyntymäpäiväjuhla la 14.9. mennessä johanna. Musiikkiryhmä: Sara Laakkonen, huilu. Sylivauvat torstaisin klo 13.30 Wirkkulassa. Taksikuljetus kirkkoon vanhustentalon kerhohuoneelta klo 11.30 tai voit tilata taksin kotiovelle puh: 040 571 8618 Anne Miettunen, kyydin tarjoaa Kuivaniemen kappeliseurakunta. klo 18 Kiimingin seurakuntakeskuksessa Kahvia, virsiä ja ajatuksia, mukana muun muassa Hannele ja Samuel Salmi. Arpa-/ vapaaehtoinen kahviraha nimikkolähettien työn tukemiseen. Katso lisätietoja www.iinseurakunta.fi Kastettu: Lenni Johannes Rytilahti, Helvi Sylvi Saara Kaikkonen. Tervetuloa rohkeasti mukaan! Aamupuuro-Akatemia ma 16.9. klo 11 vanhustentalon kerhohuoneella. klo 13-15 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Perheleirille ilm. ulkoilua, askartelua, pelejä ja leikkejä. Hartaus to 19.9. Leiri järjestetään yhteistyössä Oulun kaupungin perhepalveluiden kanssa. klo 9-11 puh. Juhlaan ei tarvitse ilmoittautua, mutta ilmoitathan erityisruokavaliot! Tiedustelut Erja Haho 0400 775 164. YLIKIIMINGIN SEURAKUNTATALOLLA Perhekerho maanantaisin klo 9.30-11 Ylikiimingin seurakuntakerho ti 24.9. Laulamme yhdessä mm. Sanajumalanpalvelus su 15.9. Kahvi/tee/mehu tarjoilu. Sisarilta ma 16.9. klo 10 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Johanna Kerolalle 16.9. klo 13 srk-keskuksessa. Raamattupiirissä jatketaan syksyllä Johanneksen evankeliumin parissa. klo 12-16 Ylikiimingin Smarketin piha-alueella. 040 5128 224. kuoronjohtaja Hannu Niemelä p. Päiväkerho ma 16.9. Miesten retki Haukiputaalta Raaheen pe 27.9. Raamattuluokka ke 18.9. klo 12, itä: Pöyhtärillä, Maaliskuja 14; länsi: Wathenilla, Salongintie 4; pohjoinen: Tiina ja Ermo Lohella, Rantatöyräänkuja 2. klo 9-14 hautaja reunakivien oikomistalkoot, mukaan kanki ja vatupassi jos on, talkooväelle pullakahvit! HUOM: jos sataa, siirtyy to 19.9. Katso lisätietoja ylläolevista ja lisää tapahtumia: Iin alue tai www. Jos perheelläsi on haasteellinen taloudellinen tilanne ja tarvitset apua kouluikäisten lasten koululiikuntavälineisiin, lukiotai ammattioppilaitosten kirjoihin tai työvaatteisiin tms., ota rohkeasti yhteyttä Kiimingin seurakunnan ajanvarauspuhelimeen maanantaisin klo 9-11 p. Juhlaan ei tarvitse ilmoittautua, mutta ilmoitathan erityisruokavaliot! Tiedustelut Erja Haho 0400 775 164. klo 12 Oijärven kyläkirkossa. Illusia kuoro esiintyy EevaMaija Sorvarin johdolla. Tervetuloa kuulolle kaikenikäiset! Keittolounas to 19.9. klo 16.30 lähtien. Perheleiri 25.-27.10. Tule seuraamaan kuoroharjoitusta to 19.9. Juhlaan ei tarvitse ilmoittautua, mutta ilmoitathan erityisruokavaliot! Tiedustelut Erja Haho 0400 775 164. Naisten kasvuryhmä ti 17.9. Perhekerhoon ovat tervetulleita vanhemmat, isovanhemmat ja hoitajat kaiken ikäisten lasten kassa. klo 1416 Iin seurakuntatalolla, salissa. Tervetuloa kerhoihin kahvittelemaan, laulamaan ja keskustelemaan. 7-iltapäivä to 12.9. Lämpimästi tervetuloa! KIRKKO LÄHELLÄSI PÄIVÄ Tule tapaamaan seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia ja maistamaan makkaraa, seurakunta tarjoaa! To 19.9. Vihityt: Ville Santeri Kulmala ja Julia Marjaana Simonen. Kolehti: Kirkolliseen työhön suomalaisten parissa ulkomailla ja kansainväliseen diakoniaan Suomen satamissa Suomen Merimieskirkon kautta. klo 10 Kiimingin kirkossa, toimittaa Pauli Niemelä, avustaa Noora Kutilainen, kanttorina Jarkko Metsänheimo Vapaaehtoisten tehtävään lähettäminen Seurakuntamme vapaaehtoiset lähetetään tehtäväänsä Kiimingin, Yli-Iin ja Ylikiimingin messujen yhteydessä su 15.9.2019. Kirkkokahvit . Tervetuloa laulamaan yhdessä tai vain kuuntelemaan kaunista musiikkia. Kirkkokuoro to 12.9. srk-keskuksessa. diakoniatyöntekijä Karita Isola p. Järjestämme yhteiskuljetuksen Yli-Iin, Ylikiimingin ja Jäälin alueen asukkaille, joilla ei muuten ole mahdollisuutta päästä juhlaan. 040 7008 151 Avustusta koulutarvikkeisiin Yhteisvastuukeräyksen teemana keväällä 2019 oli ”koulu kaikille”. Ylikiimingin ry: su 15.9. HUOM.päivä! Pyhäkoulut su 15.9. YLI-II Messu su 15.9. 10-vuotissyntymäpäiväjuhla su 6.10. kuoronjohtaja Taru Ängeslevä p. Tule kuulemaan ja näkemään tunnelmia vuoden 2019 Tiiksan retkestä ja lastenleiriltä! Illan aluksi kahvitarjoilu. klo 19 Turtisella, Konintie 79, puhujana: Pekka Soronen. Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä, askartelua, laululeikkejä, mukavaa yhteistä tekemistä ja yhdessäoloa. Ryhmässä tehdään leppoisasti käsitöitä ja keskustellaan kirkon kansainvälisestä työstä. yli 10-vuotiaat voivat tulla yksinkin, sitä nuoremmat vanhempien kanssa. 040 7008 151. Pyhäkoulut su 15.9. Ilmoittautuminen 16.9., 23.9. 5-vuotiaat päivänsankarit saavat lahjan. kerola@evl.fi. Tied. Toimintaa kehitetään osallistujien ideoitten pohjalla, piirissä mm. Lisätietoja Minna Similä p. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. Järjestämme yhteiskuljetuksen Yli-Iin, Ylikiimingin ja Jäälin alueen asukkaille, joilla ei muuten ole mahdollisuutta päästä juhlaan. Naisten iltapäivässä juomme kahvit, laulamme ja hiljennymme hartauteen. ja to 19.9. Kaikille avoin käyntipaikka viikon aluksi. klo 18 Montin-salissa, os. Lämpimästi tervetuloa! KIRKKO LÄHELLÄSI PÄIVÄ Tule tapaamaan seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia ja maistamaan makkaraa, seurakunta tarjoaa! To 19.9. Kuoro on tarkoitettu 13-18 vuotiaille. Tied. Hyvä mahdollisuus tutustua kuorotoimintaan. 040 7008 151. Kutsumme juhlaan 5-vuotiaat yhdessä vanhemman, kummin tai tutun aikuisen kanssa. klo 10 – 12 seurakuntatalolla. 10-vuotissyntymäpäiväjuhla su 6.10. KIRKKOPIRTILLÄ Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30-11 JÄÄLIN KAPPELILLA Perhekahvila maanantaisin klo 9.30-11 ja Perhekerho torstaisin klo 9.30-11 Esikko kokoontuu keskiviikkoisin klo 9.30-11.30 Jäälin kappelin nuorisotilassa (käynti takakautta). tai 30.9. Oman seurakunnan osuudesta annetaan avustusta koulutarvikkeiden hankintaan. Lapsikuoron harjoitukset torstaisin klo 17-18 srk-keskuksessa. Aterian hinta 3 €. klo 13 Kellon srk-kodilla. klo 9-11 puh. Ompeluseurat pe 13.9. Pyhäkoulu Kirkkopirtillä su 15.9. Oijärven Rauhanyhdistys Seurat su 15.9. Aikuistenkerhon kinkerit ti 17.9. klo 17 ry:llä. klo 12-16 Kiimingin K-marketin ja Jäälin K-marketin piha-alueilla. 040 7008 151. Vauva-ja taaperoryhmä ke 18.9. Lopuksi iltahartaus. Vihitty: Teemu Kalervo Kerälä ja Susanna Wilhelmiina Lohiniva. Juhlassa on mukavaa ohjelmaa, toimintapisteitä ja täytekakkutarjoilu. Seurakunta järjestää 5-vuotissyntymäpäiväjuhlan kaikille vuonna 2014 Iin kunnan alueella asuville lapsille. Kuolleet: Lauri Sakari Kohonen 82. Eila on pitänyt kesän Hanhenkammikahvilaa. Lisätietoja puh: 0400 541 319. klo 17.30 – 18.45 ry:llä. Nuortenilta la 14.9. klo 12 Kellon srk-kodilla, Jokikylä: seurat su 15.9. klo 18.30-22 Kiimingin seurakuntakeskuksessa Vanhustenviikon juhla on ti 8.10. klo 13-15 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Messut ovat samalla syksyn toimintakauden avauksia. Tervetuloa! Haukiputaan Kirkon Kamarikuoron harjoitukset torstaisin klo 18.1520.15. Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi tai omaisesi luona. Toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina Eija Savolainen. klo 12 seurakuntatalolla. Leirin hinta 30€/perhe. klo 18.30 Ylikiimingin srktalolla. Retken hinta on 20€ (sis. klo 16 ja klo 17.15. Laulukerho to 19.9. klo 16 Marja-Liisa ja Arvo Alaperällä, Välitie 16. klo 19 Juhani Sakolla. klo 11-12.30 Yli-Iin seurakuntatalolla, Kirkkotie 4 Vanhustenviikon juhla on ti 8.10. 80-vuotiaiden syntymäpäiväjuhla. Lapsikuoro to 12.9. II Sanajumalanpalvelus su 15.9. Iin perhekerho pe 13.9. klo 17 seurat ja laulutuokio ry:llä, Veikko Jurvakainen Kastetut: Silja Katariina Holmi, Isla Helmi Inkeri Kokko, Minnea Aada Emilia Manninen. klo 19 ompeluseurat T & M Mäkelällä, su 15.9. Järjestämme yhteiskuljetuksen Yli-Iin, Ylikiimingin ja Jäälin alueen asukkaille, joilla ei muuten ole mahdollisuutta päästä juhlaan. Lähtö pe klo 14 Haukiputaan kirkon pihasta ja paluu su n. Raahen kirkkoon ja vanhan kaupungin alueeseen. Lisätietoja Ninalta puh: 040 515 7662, nina.peltola@evl.fi Nuortenilta to 12.9. kuljetuksen ja lounasruokailun). oulunseurakunnat.fi/tapahtumat 4.10. Lämpimästi tervetuloa messuun! Lähetysilta –Terveisiä Tiiksasta! pe 13.9. klo 18.15 seurakuntatalolla, salissa. klo 16 ry:llä, Kello: syysseurat la 14.9. klo 17 seurat ry:llä, Juha Kaarivaara, Mikko Kälkäjä Rauhan Sanan Seurat su 15.9. klo 10 kirkossa. Juttunurkka on paikka, jossa kahvikupin äärellä jutellaan, tutustutaan uusiin ihmisiin. ja to 19.9. Kässämissio on rippikoulun käyneille nuorille tarkoitettu käsillä tekemisen ja kansainvälisen toiminnan ryhmä. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua ja ryhmä on maksuton. Ilmoittaudu juhlaan viimeistään pe 6.9. Mahdollisuus opetella myös venäläisen suolakurkun valmistusta ja viedä mennessään kotiin maistiaisia. klo 17. 040 7008 151 lokakuun loppuun mennessä. Haukiputaan Kirkon Kamarikuoron avoin kuoroharjoitus valtakunnallisen kirkkomusiikin päivän kunniaksi. kuuntelemalla. Messujen jälkeen tarjotaan kaikille kirkkokahvit. Syyskuun lukupiirin kirja vaihtuu. Lämpimästi tervetuloa! KIRKKO LÄHELLÄSI PÄIVÄ Tule tapaamaan seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia ja maistamaan makkaraa, seurakunta tarjoaa! To 19.9. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia. klo 13 Montinsalissa Lähetyksen lauluilta to 12.9. Tule kerhoilemaan lapsesi kanssa ja vaihtamaan ajatuksia toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Lisätietoja peliohjaajana toimivalta Lauralta puh: 045 126 1873 tai nuorisotyönohjaaja Katrilta puh: 0400 882 315 Varhaisnuorten kerho ma 16.9., ti 17.9., ma 23.9. Tied. Puhujina Pentti Huhtinen ja Outi Pohjanen. Sari Lukka p. Kahvittajana ja kutsujana Liisa Hanhisuanto. klo 18 ry:llä. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. ja to 19.9. Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä, askartelua, laululeikkejä, mukavaa yhteistä tekemistä ja yhdessäoloa. Tied. klo 10 Ylikiimingin kirkossa, toimittaa Marika Huttu, avustaa Seija Lomma, kanttorina Tuomo Rahko, musiikkiavustus Samuli Rahko, pasuuna Seurakuntamme vapaaehtoiset lähetetään tehtäväänsä Kiimingin, Yli-Iin ja Ylikiimingin messujen yhteydessä su 15.9.2019. Aamiainen on maksuton ja sen valmistavat Puttaan Martat. klo 9-11 puh. www.iinseurakunta.fi tai puh: 0400 541 319 tai 040 847 8936. Rokuan leirikeskuksessa. www. Lämpimästi tervetuloa messuun! Lapsikuoro torstaisin klo 16.3017.30 Yli-Iin liiketilassa Kirkkokuoro (sekakuoro) torstaisin klo 18-19.30 Yli-Iin kirkossa YLI-IIN VARHAISKASVATUKSEN TILOISSA Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30-11 Torstaikerho to 26.9. klo 13.00-14.30 Jäälin kappelin nuorisotilassa Nuorten Yökahvila pe 20.9. klo 15 – 16.30 seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. Pyhäkoulu su 15.9. Aterian hinta 2 €. Yhteislaulua, hartaus, kahvit ja mukavaa yhdessäoloa. Kuivaniemen seurakuntakerho ma 16.9. klo 13 aikuistenkerho Tannilassa Tuula ja Heikki Matinaholla. 27 » Torstaina 12. Hannu Niemelä. Päivystävä pappi to 12.9. 040 581 9316 tai kanttori Hannu Niemelä p. Uusia laulajia otetaan 12.9. Tule syömään yhdessä. Kastetut: Niila Hermanni Jurvelin, Jaakko Eerik Olavi Mikkola. Toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina Markku Jaakkola, avustaa Piritta Aatsinki ja Sanna Karppinen. Ilmoittautuminen 16.9., 23.9. Lämpimästi tervetuloa! Vauva-ja taaperoryhmä ke 18.9. Uudet jäsenet tervetuloa. Perhekerho ja -kahvila on lasten ja aikuisten yhteinen kerho. Sarita Kirves p. 040 5818 974, taru.angesleva@evl.fi Kässämissio torstaisin klo 18-20 Wirkkulassa. Päivän aikana tutustutaan mm. Leirillä ohjelmassa mm. Kirkonniementie 6 (punainen vanha koulu). Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Kuivaniemen perhekerho to 19.9. Perhekerhoon ovat tervetulleita vanhemmat, isovanhemmat ja hoitajat kaiken ikäisten lasten kanssa. Ti 24.9. Tied. Messut ovat samalla syksyn toimintakauden avauksia. Tarvikemaksu 5 €/ hlö ja vapaaehtoinen kahviraha Tiiksan vuoden 2020 retken tukemiseen. klo 12-16 Yli-Iin Salen pihaalueella. Päiväkerho ke 18.9. klo 10-13 Jäälin kappelin nuorisotila. 040 5471 660, hannu. Ompeluseurat pe 13.9. 040 8668 319. Yli-Iin kirkonkylän ry: pe 13.9. Lämpimästi tervetuloa! Kuivaniemen hautausmaalla ti 17.9. Ristipisto aloittaa syyskauden pe 13.9. Tervetuloa aiemmin mukana olleet sekä uudet kuorolaiset! 1-4luokkalaiset klo 17 seurakuntatalolla ja viidennestä luokasta ylöspäin klo 18 kirkossa Porinapiiri ke 18.9. Perhekerho Jokelan vanhalla koululla perjantaisin klo 10. Olet lämpimästi tervetullut ryhmään ensimmäisen lapsesi tai useamman lapsen kanssa. klo 16 Kellon srk-kodilla, toimittaa Saila Karppinen, avustaa Paula Hiltunen, kanttorina Taru Ängeslevä. klo 12 kirkossa. klo 14 Kirkkopirtillä, puhujana Pekka Kyösti Kastetut: Helmi Elina Vilhelmiina Oijusluoma. Kirkkokahvit messun jälkeen srk-keskuksessa. Tied. 14. klo 12 Juttunurkka ma 16.9. klo 17 ry:llä. Tervetuloa pelaamaan erilaisia lautapelejä vaikka koko perheen voimin! Lautapeli-iltapäivä on tarkoitettu kaikenikäisille pelaamisesta kiinnostuneille. klo 14 seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. Juhlaan voit ottaa mukaan yhden läheisen. 040 5819 316 Sadun taikaa keskiviikkoisin klo 10 Wirkkulassa. iinseurakunta.fi Kuivaniemen Rauhanyhdistys Päiväkerho to 12.9. Ry:n toimintaa: Haukipudas: perheseurat su 15.9. klo 19 Heidi ja Juha Jurvakaisella. Ilm. klo 14.30 hoito-osastolla. Diakonia ja lähetyspiiri ma 16.9. Naisten iltapäivä tiistaisin klo 14 Wirkkulassa. Kiimingin ry: su 15.9. Ilmoittautuminen 16.9., 23.9. Kuolleet: Kalle Vihtori Similä 77, Raimo Juhani Raappana 74. klo 18 ry:llä. Nuorisokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 17-18.30 srk-keskuksessa. Kuoro on tarkoitettu 7-13-vuotiaille tytöille ja pojille. klo 17.30 – 18.45 ry:llä. klo 12 pyhäkoulu ry:llä, su 15.9. Juhlaan voit ottaa mukaan yhden läheisen. Kuollut: Heino Veijola 90v, Irja Annikki Tyykiluoto 87v Iin Rauhanyhdistys Raamattuluokka pe 13.9. Tied. Lämpimästi tervetuloa messuun! Raamattupiiri to 19.9. klo 18 Mirja ja Teuvo Päkkilällä. ja pe 20.9. klo 13-15 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Leiri on tarkoitettu haukiputaalaisille perheille, joissa alaikäisiä lapsia. klo 15 samaan paikkaan. Eläkeläisten musiikkipiiri to 19.9. Ti 17.9. niemela@evl.fi Lähetysseurat su 22.9. klo 12 Haukiputaan ry:llä. Lopuksi vapaata oleskelua ja kahvit. Perhekahvila tiistaisin klo 9.30 Wirkkulassa (Kirkkotie 10 D), torstaisin klo 9 Kellon srk-kodilla ja perjantaisin klo 9.30 Martinniemen srk-kodilla. Mukana elämän kulussa. Kastettu: Torsti Heikki Juhani Hautala, Eevi Amalia Holappa, Miro Ilmari Huttunen, Kasper Onni Juhani Ojakoski, Silvia Eleonoora Rehu, Elmeri Vilho Olavi Syrjälä, Emmi Saaga Sofia Anneli Viinamäki. klo 13 Yli-Iin kirkossa, toimittaa Pauli Niemelä, avustaa Riikka Ikonen, kanttorina Tuomo Rahko, musiikkiavustus Samuli Rahko, pasuuna Seurakuntamme vapaaehtoiset lähetetään tehtäväänsä Kiimingin, Yli-Iin ja Ylikiimingin messujen yhteydessä su 15.9.2019. Sarita Kirves p. Tule viettämään aikaa yhdessä ystäviesi ja uusien tuttavuuksien kanssa Iin seurakuntatalon kerhotilaan. Keskustelemme Päivi Alasalmen kirjasta "Riivatut". mennessä. Karita Isola p. virsiä, hengellisiä lauluja ja kansanlauluja sekä tutustumme musiikin aarteisiin mm. Messut ovat samalla syksyn toimintakauden avauksia. Messujen jälkeen tarjotaan kaikille kirkkokahvit. neulotaan diakonian ja lähetystyön hyväksi. klo 1416 seurakuntatalolla, salissa. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.iinseurakunta.fi. 7-luokkalaisille tarkoitettu avoin iltapäivä. 5-vuotissyntymäpäiväjuhla la 14.9. Jakkukylän Rauhanyhdistys Ompeluseurat to 12.9. KUIVANIEMI Sanajumalanpalvelus su 15.9. Kerho aikuiselle ja lapselle. 040 5898 362. Tarjolla evästä sekä yhteistä ohjelmaa pelailun, askartelun ja leipomisen merkeissä. klo 10 kirkossa, toimittaa Saila Karppinen, avustaa Outi Pohjanen, messudiakonina Paula Hiltunen, kanttorina Taru Ängeslevä, laulu Jorma Pulkkinen. klo 18 srkkeskuksessa. Päiväkerho ti 17.9. SANA SOI 22.9. Rantapohja. Lautapeli-iltapäivä su 15.9. klo 10-11.30 Ylikiimingin seurakuntatalolla Piispankamari pe klo 11 Ylikiimingin asukastuvalla Vanhustenviikon juhla on ti 8.10. Leirille on järjestetty linja-autokuljetus. Nyyttikestit, arvontaa. klo 12 Kellon srkkodilla yhdessä Kiimingin seurakuntakerholaisten kanssa. klo 19 Jukka Klasilalla. Kolehti: Kirkolliseen työhön suomalaisten parissa ulkomailla ja kansainväliseen diakoniaan Suomen satamissa Suomen Merimieskirkon kautta. YLIKIIMINKI Messu su 15.9. Hyryn nuoret laulajat ke 18.9. klo 18.30-20.30 srkkeskuksessa. klo 10 – 11.30 seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. sunnuntai helluntaista, pyhäpäivän aihe: Lähimmäinen. Tervetuloa laulamaan yhdessä! Kaikille avoin laulukerho kokoontuu joka toinen torstai Ylikiimingin seurakuntatalolla klo 10.00-11.30. Pyhäpäivän aihe: Lähimmäinen. 040 5128 224. Palveluvuorossa Kuivaniemen Eläkkeensaajat. ja ke 25.9. Messujen jälkeen tarjotaan kaikille kirkkokahvit. Sylivauvat on ryhmä vauvan kanssa kotona oleville vanhemmille. ja to 19.9. Syysillan sävelhartaudet tiistaisin klo 19 Iin kirkossa. Laudes keskiviikkoisin klo 9 srkkeskuksen isossa salissa. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskuksen Poijussa. klo 19 Rauha Klasilalla. syyskuuta 2019 » N:o 72 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 15.9. 040 547 1660. klo 18.30 Kuivaniemen Rauhanyhdistyksellä. ja ti 24.9. Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua ja voit tulla silloin kun itsellesi sopii. klo 18 seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. Juhlaan voit ottaa mukaan yhden läheisen. KIIMINKI Messu su 15.9. Laulamme lauluja eri teemojen ympäriltä. Tervetuloa! Lisätietoja Ninalta puh: 040 515 7662 tai nina.peltola@evl.fi. klo12-15 seurakuntatalolla, salissa. klo 10-12 seurakuntatalolla, kerhohuoneessa