Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Kiimingissä iskettiin kovaa Ylä-Tikkurilan Kipinän Pia Järvinen ja Raahen Nyrkkeilijöiden Riikka Väärälä ottelivat KINK´s Cupin ensimmäisen ottelun Kiimingissä. vsk • N:o 36 Perustettu 1969. Sivu 8 SÄÄSTÖJÄ ETSIMÄSSÄ Kuntatalouden konsultti Eero Laesterä etsii Iin kunnasta säästökohteita talouden tasapainottamisohjelmaa varten. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Perjantaina 14.5.2021 52. Kesäkuussa Kiimingin Nyrkkeilykerho muuttaa salinsa Jäälistä Äimärautiolle, ja muutosten uskotaan edistävän toimintaa. Nyrkkeilyväki oli Kiimingissä tyytyväistä, päästessään pitkästä aikaa kehässä tositoimiin. Sivu 3. Järvinen voitti 3–0, ja hänet palkittiin myös turnauksen parhaana tyttönyrkkeilijänä
Koneita on itse asiassa kaksi. Oululla on varaa myös vaarantaa kalastusvälineitä ja palveluita tarjoavien yrittäjien elannon. Suunnitellaan ja tehhään niin, että tullee hyvä tai paras. Ilmeisesti Oulun taloustilanne ei ole niin huono, kun annetaan ymmärtää koska meillä on varaa ”tappaa” hyvään vauhtiin päässyt ja valtavan potentiaalin omaavan matkailumuodon, kalastusturismin. Yksi osa nykyvaaleja ovat olleet jo vuosien ajan eri medioiden vaalikoneet. Itte kukin voi käydä ihailemassa rakennelmaa! Toista samanlaista virhettä ”kunnanrantaan” ei saa tulla. Koronan takia vaaleissa tulee olemaan erityisjärjestelyjä esimerkiksi koronakaranteenissa oleville. Ehkä toiminnan uudelleenjärjestelyä kannattaa miettiä, ennen kuin kulttuurille aletaan suunnitella ja rakentaa uutta, kallista jokirantaan. Ehdokkailla on ollut mahdollista vastata vaalikoneitten väittämiin jo maaliskuusta lähtien. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. » Perjantaina 14. Hammashoitolan paikalle rakennettu kerrostalo soveltuu kunnantalon viereen. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Rantapohjan vaalikoneet käyntiin TOIMITTAJALTA Kunnantalon ja Nätteporin ranta vapaaksi Iissä käydään keskustelua kunnantalon ja Nätteporin alueen, ”kunnanrannan” tulevaisuudesta. Mutta tuleeko alue olla edelleen kuntatyöntekijöille. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Surkea malli huonosta suunnittelusta ja toteutuksesta tuli kuitenkin kerrostalon ja tien väliin. Kerrostalon (kunnantalon) ja Nätteporin takaa jokea ei näy, näitä ei koeta maiseman pilaajaksi. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Kun kunnan töihin haetaan järkevyyttä, taloudellisuutta ja toiminnallisuutta, niin uudeksi kunnan pääpaikaksi ensimmäisenä tulee mieleen Micropolis. Suunnittelussa kaikille pitäisi olla päivänselvää, että ranta säilyy yleisenä ja vapaana veneja liikkumisalueena. Tavoite voi myös olla, että valtuuston kokouspaikka ja yleisötilaisuudet, erityisesti vieraille tulisi olla nykyisellä alueella. Tervetuloa mukaan. Iin koneessa on mukana paikallisessa keskustelussa jatkuvasti esillä olevia asioita, kuten tuulivoima. toukokuuta 2021 » N:o 36 KESKUSTELEMME » Tulevathan ne sieltä lopultakin, kuntavaalit. Miksi kuitenkin kaupungissamme ei anneta kalastusmatkailulle mahdollisuutta, luodaan kalastusrajoitteita säännöillä, kalastusvuorojärjestelmällä ja aiheutetaan paikallismediassakin vastakkainasettelua soutajien sekä rantakalastajien välille. Eduskuntavaaleihin liittyvää vaalikonetta ei Rantapohjalla ole ollut, mutta nyt toisen kerran kuntavaaleihin liittyvä kyllä. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Tämä voinee olla mahdollista, jos ”kunnanrantaan” ei ahdeta monia kunnan toimintoja. Alunperin niiden piti olla jo huhtikuussa, mutta uusitun aikataulun mukaan ne käydään nyt parisen viikkoa ennen juhannusta. Oulun kaikista liikkeistä nämäkin olivat loppuneet. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Tälle vuodelle luodut säännöt ovat jo nyt osoittaneet, että hyvään alkuun päässyt kalastusturismi tulee loppumaan kaupunkimme osalta. Viime eduskuntavaalien alla muutamat ehdokkaat päivittelivät koneiden määrää ja sitä, kuinka moneen niistä onkaan syytä vastata. Rantapolku tulisi olla parempi kuin nykyisin, Tukkilaispatsas pitää olla paikallaan. Kummassakin vaalikoneessa on esillä yleisiä kuntataloutta koskevia väittämiä esimerkiksi siitä, voiko ehdokkaan (ja äänestäjän) mielestä kunnan taloutta parantaa veroprosentin nostolla vaiko henkilöstön määrää vähentämällä. Sadat kuntaihmiset ovat käyneet päivittäin sisätöissä uurastamassa kunnan tehtäviä. On todettu, että vapakalastusvälinein pyydetty kala on jopa 10-kertaisen hintainen muuhun kalastukseen verrattuna. Jos tai kun uusia rakennuksia tehdään, niin väljä tilan tuntu tulisi säilyttää. Itse kalastin koko viime kesän Hartaanselällä rannalta käsin ja tällaista tunteiden kuumentumista en kyllä havainnut. Numero on. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 13.6. Oulun alueen vaalikoneessa ei keskitytä vain kaupungin yleisiin asioihin, vaan mukana on myös väittämiä, joissa käsitellään erikseen Rantapohjan alueen liitoskuntien näkymiä. Kauppilan toiminta tuntuu jämähtäneen melkein unohduksiin. Kim Ahonen kuntavaaliehdokas Oulun perussuomalaiset ry. Suomessa on siis kesävaalit. Onko näin jatkossakin. Esimerkiksi lähin kyseiseen kalastusmuotoon soveltuva vapa löytyi kesällä Ylivieskan Kärkkäiseltä. Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Oululaisten kalastustarvikeliikkeiden hyllyt loistivat tyhjyydellään, varsinkin spinflugakalastustarvikkeista. KulttuuriKauppila on jokitörmällä. He majoittuivat Oulussa paikallisiin majoitusliikkeisiin, hotelleihin ja Nallikariin. Merellinen Oulu on mielestäni hieno ajatus. Kansalaisopiston kurssit on pidetty sisällä, kirjat on haettu sisätiloista. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Toisessa on väittämiä Iin kunnan osalta ja toisessa Oulu koskevia. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Yleisölle koneet avataan osoitteessa www.rantapohja. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. On jo tiloja, uutta voidaan rakentaa taloudellisesti. Viime kesänä Oulun kohdistuva kalastusturismi alkoi ”nostamaan päätään”. Keskustelua myös sivulla 11. fi tulevana maanantaina 17.5. Suurin osa euroista jää aina kuntaan, missä kalastusturismia harjoitetaan. Hartaanselän infrastruktuuria ei ole kehitetty kalastajien toiveista huolimatta. Iistä voidaan antaa paikkansa pitävää kuva: komeaa jokirantaa meillä on kolmen joen verran, ”kunnanranta” hyvänä esimerkkinä. Kuntavaalien ehdokkaat saavat numeronsa perjantaina 14.5., ja ennakkoäänestys kotimaassa alkaa keskiviikkona 26.5. Rantakalastajia tuli Ouluun ympäri Suomea. He ruokailivat tietenkin kaupungissamme sekä käyttivät muitakin palveluja. Entinen päättäjä Kalastusturismi –ei Oulussa! Pari viime kesää on osoittanut, että meillä Oulussa on maamme paras merilohen kalastusalue, Hartaanselkä. Oulussa ei kuitenkaan osata hyödyntää kalastusmatkailua. Vaalikoneitten tarkoitus on helpottaa äänestäjien äänestyspäätöstä. Viime kesänä tiedotusvälineet ”mustamaalasivat” tabloidityylisillä jutuillaan, otsikoilla: ”tunteet kuumenevat Hartaanselällä”. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kun sitä aina kysytään, niin kertaan vielä, että vaalikoneitten käyttö on sekä ehdokkaille että äänestäjille ilmaista
ILMAN sopeuttamistoimia Iin kunnassa on kolmen veroprosentin nousupaine. Kunnanjohtaja Ari Alatossava kertoo, että kuntalaisten osallistamisen tavoista tiedotetaan myöhemmin. Suunnitelman mukaan sote-uudistuksen jälkeen kiinteistöverosta puolet jää kunnille, puolet osoitetaan kuntien väliseen tasausjärjestelmään. – Olen kerran laittanut työn kesken kaiken poikki. Vertailujen mukaan perusopetus ja varhaiskasvatus ovat Iissä kunnalle kalliimpia kuin verrokkikunnissa. Jo vuosikymmeniä kunnille sopeuttamissuunnitelmia laatinut kuntakonsulttiyhtiö Perlacon Oy:n perustaja Laesterä oli tekemässä myös Oulun ulkoista arviointia. Jakkukylän parin vuoden takaista osakuntaliitosta hän ei kommentoi. Sopeutustoimien määrittelyyn pääsevät osallistumaan myös kunnan henkilökunta sekä kuntalaiset. LAESTERÄ esitteli tehtyä työtä maanantaina kunnanvaltuustolle talousseminaarissa. Laesterä toteaa, että Iin hajallaan oleva yhdyskuntarakenne vaikuttaa niin kaavoitukseen kuin esimerkiksi koulukuljetuksiinkin. Menestyäkseen Iin pitäisi Laesterän mukaan olla selkeästi yksi kunta. Kunnanjohtaja Ari Alatossava kertoo, että sopeuttamistoimien määrittelyyn pääsevät osallistumaan myös kuntalaiset. Valtuutetut kävivät selvitystä läpi talousseminaarissa maanantaina. Toinen on valkoinen joutsen, tuulivoima, joka jossain vaiheessa helpottaa kunnan taloutta, mikäli tuulivoimaloiden verotus pysyy nykyisellään. ja kunnanvaltuustolle 28.6. Vaikka Iin tilanne ei ole helppo, on kunnalla mahdollisuus menestyä. IIN kunnan kuluvan vuoden talousarvion alijäämä on huomattavan suuri ja myös lähivuosien talousennuste on alijäämäinen. Näiden vuosien aikana kunnan tulojen on noustava ja menojen vähennyttävä yhteensä kolme miljoonaa vuodessa verrattuna kuluvan vuoden tilanteeseen. Valtuutetut keskustelivat ja ottivat kantaa esityksiin, mutta eivät vielä tehneet päätöksiä. 3 Perjantaina 14. Työryhmän asettama sopeutustavoite on kolme miljoonaa euroa vuosien 2022– 2024 aikana. Laesterä toteaa, että kolme miljoonaa euroa on Iin kuntataloudessa niin iso summa, ettei sitä säästetä vuodessa tai kahdessa, vaan se on koko tulevan valtuustokauden asia. vsk • N:o 36 Kahden kunnan palvelurakenne rasittaa Iin taloutta Konsultit työstävät esitystään säästöistä » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi – AIKA vaikea tilanne, sanoo Iin kunnan palveluja ja taloutta selvittävä FCG Consuting Group Oy:n konsultti Eero Laesterä. Laesterä sanoo, että Iitä on johdettu hyvin, eikä mitään taikatemppuja talouden suhteen ole tehtävissä. Tiivis yhdyskuntarakenne tulisi edullisemmaksi. Tämän takia Iin kunnanvaltuusto päätti joulukuisessa talousarviokokouksessaan jatkaa talouden tasapainottamista, palveluverkon ja henkilöstörakenteen tarkastelua sekä käyttää ulkopuolista asiantuntijatahoa. Työryhmä valitsi kilpailutuksen jälkeen ulkopuoliseksi asiantuntijaksi FCG Consuting Group Oy:n, josta työtä tekevät konsultit Laesterä ja Aki Viitasaari. Hän toteaa, että ainakin kunnan taloudenhoidosta vastaavan kunnanhallituksen pitäisi pystyä tekemään päätöksiä ilman niin sanottua kyläpolitikointia. Se on päätöksentekijöistä kiinni, Laesterä sanoo. Talouden tasapainotustoimista päättävät hallintosäännön mukaisesti kunnan eri toimielimet. – Jos sote-uudistus toteutuu, tuo se kunnille hieman helpotusta. – Iillä on kaikki edellytykset olla AAA-luokan kunta. Sopeutuksessa tarkastellaan keinoja sekä tulojen lisäämiseksi että menojen vähentämiseksi. Iihin sitä ei tosin ole tulossa niin paljoa, koska täällä on lapsia paljon. Ilman sopeuttamistakin näköpiirissä tosin on pari epävarmaa positiivista asiaa. – Kunnassa on ainakin kaksi kuntaa, Laesterä sanoo viitaten 14 vuoden takaiseen Iin ja Kuivaniemen kuntaliitokseen. Näyttää, että Iissä poliittisessa suojeluksessa olevia rakenteita jätetään turvaan. Myös Oulunkaaren kuntayhtymä on hänen mukaansa hyvin johdettu. Tämä ei kuitenkaan koske tuulija vesivoimasta perittävää kiinteistöveroa, joka jäisi kokonaisuudessaan kunnan verotuloiksi. Jos näin menetellään, on aika vähän tehtävissä. Ii on panostanut paljon myös elinkeinoasioihin, joihin käytetään täällä puolet verrokkikuntia enemmän rahaa, Laesterä sanoo. Kuntatalouden konsultti Eero Laesterä (vasemmalla) on selvittänyt kevään aikana Iin kunnan tuloja ja menoja. Kylien asiat ovat aina vaikeita, mutta esimerkiksi lasten määrän vähetessä pitäisi tilanne pystyä käyttämään hyväksi. Jos näin menetellään, on aika vähän tehtävissä.” – Eero Laesterä T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Asiantuntijat esittävät loppuraportin kunnanhallitukselle 21.6. Laesterä siirtyi FCG:n palvelukseen vuosi sitten yrityksen ostettua Perlaconin. – Kylien asiat ovat aina vaikeita, mutta esimerkiksi lasten määrän vähetessä pitäisi tilanne pystyä käyttämään hyväksi. Näyttää, että Iissä poliittisessa suojeluksessa olevia rakenteita jätetään turvaan. Kyseessä oli Paimion kunta, jossa ei kerta kaikkiaan ollut enää säästettävää. KONSULTIT tekevät Iihin samantyyppisen ulkoisen arvioinnin, mitä Oulun kaupungille tehtiin reilu vuosi sitten. toukokuuta 2021 52. Konsultit ovat tehneet kuntakohtaista vertailua Iin kunnan palveluista verrokkikuntiin sekä haastatelleet päättäjiä ja viranhaltijoita. Suurin ongelma liittyy kunnan palvelurakenteeseen. – Myös vapaa-ajanpalvelut ovat täällä hyvin resurssoitu. Kunnan talouden tasapainotusohjelmaa valmistelee kunnanhallituksen helmikuussa nimeämä työryhmä, johon kuuluvat kunnan päättäjistä Johannes Tuomela, Teijo Liedes, Heli-Hannele Haapaniemi, Leena Tiiro, Risto Säkkinen, Reijo Kehus, Petri Tervonen, Petri Hyvönen ja Helka Tapio sekä viranhaltijat Ari Alatossava, Annastiina Junnila ja Helena Sipola. Vastaavasti esimerkiksi tähän naapuriin Pudasjärvelle olen tehnyt kolme pakettia, jotka kaikki on toteutettu
Saades saan itselleen yleisöä, Iko nen kertasi mielellään lati nankielisiä ajatelmia. Antti ja Marika perh. Ikonen vihittiin papiksi Kuopion hiippakunnassa. MUISTOKIRJOITUS » Olavi Ikonen in memoriam OLAVI IKONEN kuoli 84vuo tiaana kotonaan Kiimingis sä 10. +8° +10° +11° +11° +8° +12° Mukana elämän kulussa. Hän työskenteli muun mu assa Paimiossa, josta siirtyi kirkkoherran virkaan Ra nualle. Heille syntyi kuusi lasta. Hänen tehtävänä oli hoitaa kuurojen sekä kuurosokei den hengellisiä ja maallisia kin asioita Oulun ja Lapin läänin alueella. Ikosen elämään erityistä iloa ja monipuolista sisältöä toi oma perhe, joka laajeni runsaslukuisena neljänteen polveen. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Perjantaina 14. Jarmo ja Liisa perh. Tienvierel tä löytyvät tyhjät pullot Iko nen keräsi tarkoin talteen ja selitti käyttävänsä pullonpa lautuksesta tulevan rahan uuden auton hankintaan. Lämmin kiitos osanotoista. Leena Valkeapää Kirjoittaja on Olavi Ikosen tytär. Vaimonsa Sirkan kanssa he siivosivat myös roskat kul kureittinsä varrelta. Ps. Ikonen oli syntynyt Hel singissä 26. Rakkaudella muistaen Mari ja Esko perh. kello 15 ja 20 välillä. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. IKONEN oli innokas joukkue urheilija ja pelasi luontevasti eriikäisten kanssa. 40:5 Viitenä kuutena keväinen päivä, seittemänä kaheksana syksyinen sää. Konserttiin voi osal listua kokoontumisrajoitus ten mukainen väkimäärä. Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat. Yksityiskonsertin hinta on 50 euroa ja sen kesto on noin 20 minuuttia. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Rantapohja Keväiset konserttituokiot Haukiputaalla » Rantapohja » Haukipudas HAUKIPUTAALAISTAUSTAISET muusikot Reijo Alatalo (laulu), Elias Niemelä (pia no/urut) ja Raimo Paaso (laulu/piano) toteuttavat ti lauksesta keväiset konsert tituokiot yhteisvastuukerä yksen hyväksi. Hän tervehti avoimes ti vastaantulijoita ja aloitti mielellään keskustelun niin tuttujen kuin tuntematto mienkin kanssa. +9° +8° +9° +8° +11° +8° Sunnuntai 16.5. Iko sen uurna lasketaan hänen biologisen äitinsä viereen Malmin hautausmaalle Hel singissä. Konsertin tilaaja voi va lita mieluisimman teeman (rakkaus, kevät, onnittelu) ja toivoa yhtä toivelaulua tai sävellystä. Perheen jäsenten kaikki kuulumiset kiinnostivat ja läheisten lu kuisat viestit ilahduttivat vielä hänen viimeisinäkin elinpäivinään. Tava tessa hän tapasi sanoa ”ker ro jotain itsestäsi” ja sitten hän kuunteli. Konsert tien tuotto menee kokonaan yhteisvastuukeräyksen hy väksi. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Monipuolinen kuurojen papin työ oli Ikosen unel maammatti. 08 5471 185. Nimipäiviä Perjantai: Tuula Lauantai: Sofia, Sonja, Sohvi Sunnuntai: Essi, Esteri, Ester Maanantai: Maila, Maisa, Rebekka Päivän nimi Tuula-nimen taustalla on suomen kielen sanat tuuli ja tuulonen. Kiimingin kyläkuvassa Ikonen tunnettiin jalkamie henä. Allan Jokela ASIAKIRJAJA PERUNKIRJOITUSPALVELU ALLAN JOKELA Perukirjat, perinnönjaot, testamentit, avioehdot, edunvalvonta-asiat, kauppakirjat, lahjakirjat, muut asiakirjat, kaupanvahvistukset. Pappi toi mi myös tulkkina, niinpä Ikonen oli mukana oikeus saleista autokorjaamoon ja sai myös tilaisuuden seurata miten sujuvasti kuurosokea hallitsi 20 sonnin karjaan sa. Nuorena Ikonen löysi hen gellisen kodin vanhoillisle stadiolaisesta herätysliik keestä ja piti henkilökohtais ta uskoa suurena onnenaan. H A NNU NIE M EL Ä Muusikot Elias Niemelä (vas.), Reijo Alatalo ja Raimo Paaso esiintyvät konserttituokioissa yhteisvastuun hyväksi.. Lämmin kiitos Seelankodin hoito henkilökunnalle. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Ossi NIEMELÄ s. Hänellä oli persoo nallinen ja rakastava suh de jokaisen perhekuntaansa kuuluvan kanssa. Hän ymmär si ihmisten moninaisuuden rikkautena ja työssään hän auttoi ihmisiä kohtaamaan luontevasti toisiaan ja ym märtämään erilaisuutta. +10° +10° +10° +11° +9° +10° Maanantai 17.5. Hän kävi koulunsa Jyväs kylässä virkamiesperheen adoptiolapsena ja opiskeli teologisessa tiedekunnassa Helsingissä. Kalevalassa Tuulikki on metsän kuninkaan Tapion tytär. ROVASTI Olavi Ikonen muis tetaan välittömistä kohtaa misista ihmisten kanssa. Sen suosion osasyitä oli luultavasti vanhempi nimi Tuulikki. Hän kertoi uskomisen asi oista avoimesti ja suorasa naisesti, hierarkioita ja muo dollisuuksia vältellen. ELÄMÄNSÄ loppuun saak ka Ikonen innostui ihmisen mielestä ja havainnoi yksit täistä ainutlaatuisuutta kai kissa kohtaamissaan ihmi sissä sekä itsessään. Konsertit pi detään Haukiputaan seu rakuntakeskuksessa per jantaina 21.5. Avioliiton Iko nen solmi Sirkka Kolmosen kanssa. Lystikkäitä keinoja käyttä mällä hän sai läsnäolijat toi mimaan yhdessä vaikkapa voimistellen. Olavi Ikonen 1936–2021. huhtikuuta 1936 ja eli elämänsä en simmäiset vuodet lasten kodissa. Puhelin 041 442 3060 Mäkelininkatu 41 A 10, 90100 Oulu Voit sopia tapaamisen myös kotiisi. Kullaten muistojen kirkkaimmat päivät. huhtikuuta 2021. Torstai 13.5. 27.2.1946 Oulu k. Hä nen yksi tunnuslauseensa oli ”omnia mea mecum porto” (kaiken omaisuuteni kan nan mukanani). 1.4.2021 Oulu Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät. +15° +16° +19° +21° +16° +21° Lauantai 15.5. Kiimingissä Ikonen asui Kiimingissä vuodesta 1970 alkaen, jolloin hän aloitti työnsä kuurojen pappina. Oma konsertti tulee varata 16.5. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 19 Aurinko nousee 3.55 ja laskee 22.38. Ta paaminen hänen kanssaan oli yleensä yllätyksellinen ja usein mieleenpainuvakin. Kiimingin kirkkoherra Pauli Niemelä siunasi ys tävänsä ja työtoverinsa Kii mingin kirkossa 24.4. toukokuuta 2021 » N:o 36 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. mennes sä numerosta 040 5471660 tai sähköpostilla: hannu.nie mela@evl.fi tai Haukiputaan kirkkoherranvirastosta p. +16° +18° +22° +22° +20° +23° Perjantai 14.5
Jumalan sana opastaa meitä rukoilemaan toinen toistemme ja yhteisten asioiden puolesta. Yhdistyksen toimintaja koulutuskoordinaattorit Miia Konttinen ja Sirkka Vahtola ovat uuteen tilaan todella tyytyväisiä, sillä kaikki yhdistyksen toiminnot ovat nyt yhdellä ovenavauksella tavoitettavissa, saman katon alla. Nämä rauhan ajan elämän kuormat kertovat vapautemme hinnasta. Akkukeräys on tarkoitettu vain lyijyakuille, ei laiteakuille. Parhaillaan työn alla on muun muassa alueen katujen ja puistojen nimeäminen. Suunnittelualue on osa Näppärin tilaa ja siellä sijaitsee jo Näppärinkuja, mutta Näppäri-sanalle ei ole taustaselvityksessä löytynyt sellaista merkitystä, jota voisi käyttää nimistösuunnittelun pohjana. Tavoiteaikataulun mukaan kaavaluonnos asetetaan nähtäville alkusyksystä 2021 ja kaava valmistuu alkuvuodesta 2022. Miten hyvälle tuntuukaan, kun läheinen kertoo rukoilleensa puolestamme tai kun jaamme muutoin rukousaiheemme. Maaseudun vanhoihin ammatteihin on päädytty sanan näppäri yleiskielisten merkitysten neppari ja suoristinrauta sekä pyykkipojan murresanamerkityksen kautta.. Tyhjilleen keskustan liiketaloon jäävät edelleen entiset Oulun Osuuspankin tilat, joille ei ole ostajaa tai vuokralaista toistaiseksi löytynyt. Saamme edelleen kiittää rukouksissamme kaikkia heitä, jotka ovat sodan melskeiden keskellä antaneet henkensä. Sankarivainajat osoittavat sitä hintaa, mikä maamme vapauden hyväksi on annettu. – Nyt aluksi aletaan ottaa vastaan kuusenkerkkää ja sitten myöhemmin kesällä kihokkia. Hän rukoili, että Hänen seuraajansa varjeltuisivat pahalta ja olisivat yhtä. Tähän meitä rohkaistaan. Lisäksi toimistoja kokoontumistilat ovat hyvät, Miia Konttinen sanoo. Vaaran aikoina kansan syvistä riveistä on noussut rukouksia oman perheen ja läheistensä puolesta. Luonnontuotteiden vastaanottoa varten meillä on nyt kunnollinen kylmiötila käytössämme. Asemakaavassa on tavoitteena sijoittaa uusi pientalovaltainen asuinalue noin 1,5 kilometrin etäisyydelle Jäälin keskustasta. Paikalla on kameravalvonta, ja 4H toivoo, että keräyslava saisi olla rauhassa. Jeesus rukoilee tälläkin hetkellä uskojiensa puolesta Isän luona taivaassa. SUOMEN KANSA on ollut ratkaisevina historian aikoina ihmeellisellä tavalla yhtä. Vastoinkäymiset ovat yhdistäneet kansaa. Keräykseen saa tuoda kaikenlaiset metallia sisältävät romut ja laitteet, mutta ei autonrenkaita, nesteitä, maaleja tai ongelmajätteitä, kylmälaitteita eikä sähköja elektroniikkalaitteita. T EE A T UN T URI Tyhjilleen keskustan liiketaloon jäävät edelleen entiset Oulun Osuuspankin tilat, joille ei ole ostajaa tai vuokralaista toistaiseksi löytynyt.” Näppärinkankaan nimistö suunnitteilla » Rantapohja » Jääli JÄÄLIN Näppärinkankaalla on vireillä asemakaavan laatiminen. Ykseyden perustana on Jeesuksen ja Taivaan Isän välinen yhteys ja ykseys. Jumalan siunausta elämääsi, Matti Jurvelin kappalainen Kiimingin seurakunta Metalliromun ja akkujen keräys on käynnissä Ylikiimingissä » Teea Tunturi » Ylikiiminki YLIKIIMINGISSÄ jatkuu kesäkuun 6. – On tässä jo pyörähtänyt moni ovella katsomassa. Aiempiin 4H:n tiloihin samaan rakennukseen muuttaa kesäkuun alussa puolestaan Miia Konttisen Kynsija ripsistudio Miia, joka on aiemmin toiminut niin sanotulla Sähkön talolla Ylikiimingissä. Esirukoukset ovat yhdistäneet. Hänellä on myös uusia suunnitelmia yhdessä parturi-kampaamoalan yrittäjän kanssa. Ylikiimingin keskustan liiketiloihin uutta elämää Miia Konttinen ja Sirkka Vahtola sekä toimistokoira Antero iloitsevat 4H:n uusista tiloista Ylikiimingissä. ENSI SUNNUNTAIN evankeliumissa Jeesus rukoilee kaikkien aikojen seuraajiensa puolesta. Naiset toivovat, että kovin nopeasti uutta muuttoa ei tulisi, sillä edellisissä tiloiossa he ehtivät olla vain parisen vuotta. Saamme muistaa rukouksissa läheisiämme, omaa asuinpaikkakuntaa ja maatamme. Kansallisena juhlapäivänä muistamme sodissamme kaatuneita miehiä ja naisia. Kaatuneiden muistopäivänä kohtaamme surua ja kaipausta, mitä monen suvun piirissä on koettu läheisensä kuoltua sodassa. Nyt tilat ovat saaneet vuokralaisen, sillä 4H on vastikään muuttanut tiloihin. Myös pidetyt teemalauantait pyörähtävät toivottavasti käyntiin tulevana syksynä. Ehdolla ovat muun muassa Korinpunojantie, Reentekijäntie sekä Räätälintie. päivään saakka 4H:n ja Stena Recycling Oy:n yhteinen metallisekä lyijyakkukeräys. Keräyksen tuotolla tuetaan paikallista nuorisotoimintaa. Sirkka Vahtola sanoo, että ylikiiminkiläiset ovat suhtautuneet uteliaasti ja positiivisesti yhdistyksen muuttoon. Hänen sydämensä puhui Taivaan Isälle. Meidän aikanamme Kaatuneiden omaisten järjestön toiminta on lakannut useilla paikkakunnilla. 4H ON tehnyt vuokrasopimuksen uusista toimija kerhotiloista muutaman vuoden ajaksi. Yhdyskuntajaosto saa pohdittavakseen esityksen, jossa alueen nimet tulevat perustumaan vanhoihin maaseudun ammatteihin. Tämän Hän tekee sen johdosta, jotta pelastava armo saisi levitä kaikkeen maailmaan. toukokuuta 2021 » N:o 36 HARTAUS » Esirukouksia ENSI SUNNUNTAINA vietämme kaatuneiden muistopäivää. Esirukouksissa kohtaamme myös koko maailmaa koskevia rukousaiheita kuten nyt koronapandemiaan ja luonnon rikkauksien säästämiseen liittyen. Tämä on osa kansamme historiaa. Rauhan aikana Kaatuneiden omaisten järjestöt ovat hoitaneet tärkeää tehtävää lähimmäisten parhaaksi. Keräyslava on Ylikiimingissä vanhan huoltoaseman tontilla osoitteessa Suosaarentie 1. » Perjantaina 14. Kaavan suunnittelualueeseen kuuluu Jäälinojan itäpuolella ja Leppiojan eteläpuolella sijaitseva rakentamaton Näppärinkankaan metsäalue. Hanke sisältyy Oulun kaupungin maankäytön toteuttamisohjelmaan. Jumala on johtanut kansaamme vaikeina aikoina. UUSIEN TILOJEN ja koronatilanteen helpottumisen myötä Ylikiimingissä toivotaan, että kaikki 4H-toiminta pääsee jälleen kunnolla käyntiin. Sotavuodet jättivät monenlaista taakkaa kotien elämään. Yhdessä on rukoiltu rauhaa Suomen maalle ja kansalle. – Olemme remontoineet keittiön niin, että jatkossa voimme pitää kokkikerhotkin tässä. 5 » Teea Tunturi » Ylikiiminki YLIKIIMINGIN kylänraitin varrella viimeisimmäksi jäi tyhjilleen Kukkaja hautauspalvelu Wathénin tilat yrityksen lopetettua toimintansa. Kaatuneiden omaisten perintö eläköön kuitenkin keskellämme. Jeesus on esikuva esirukoilijasta
Lisäksi kuulutuskustannukset 1 705 euroa ja mahdollisesti ulkopuolisella teetettävät selvitykset tulisivat jaettaviksi hakijoiden kesken. Asia on edennyt viime marraskuussa jätetyn 265 alueen asukkaan allekirjoittaman aloitteen pohjalta. Vaiheasemakaavamuutoksesta syntyneet kustannukset peritään asukkailta ja tontin omistajilta. toukokuuta 2021 » N:o 36 Tunnetko jo oman metsäasiantuntijasi. Elämässä mukana Stora Enso storaensometsa.fi Ylikiiminki Heikki Toivanen p. Kysyminen ei maksa mitään. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi alustavat rajaukset Kellonlahden ja Meriniemen korttelialueista, joilla vaiheasemakaavanmuutos voitaisiin käynnistää. Pieni ja rauhallinen vastaanotto. Yhdyskuntalautakunta päätti, että Virpiniemen vaiheasemakaavanmuutoksen alueella kaavan käsittelyja laatimiskustannuksina peritään rakennetuilla tai rakenteilla olevilla tonteilla 3 300 euroa/loma-asunto. Puukauppaa, hakkuita, metsäuudistamistöitä, taimikonhoitoa, ympäristöasioita, veroja ja sertifikaatteja. 040 646 8760 Yli-Ii, Kuivaniemi Veli-Hannu Pesämaa p. Jos asuntojen määrää ei asemakaavassa rakentamattomilla tonteilla ole erikseen mainittu, maksu on 3 300 euroa tonttia kohti. Tervetuloa! Isokatu 26, Oulu www.rantapohja.fi Virpiniemen vaiheasemakaava voidaan toteuttaa asukkaiden kustantamana » Auli Haapala » Kello OULUN yhdyskuntalautakunta päätti alkuviikosta ehdoista ja maksuista, joilla teknisluonteinen vaiheasemakaavanmuutos Virpiniemeen voidaan käynnistää. 040 350 5730 Haukipudas, Ii Lauri Leinonen p. Keraamiset paikat yhdellä käynnillä. Puulle on nyt hyvä kysyntä, erityisen haluttuja ovat kesäkorjuukelpoiset leimikot. Kuulostaako työläältä. Vakituisen asumisen loma-asutusalueella sallima vaiheasemakaava koskisi Virpiniemessä kahta rajattua aluetta Meriniemeä ja Kellonlahtea. 6 » Perjantaina 14. PAIKALLISESTI. Meidän kanssamme et ole yksin metsäasioiden keskellä. Käynnistyksen edellytyksenä on, että hakijat täyttävät ja lähettävät asemakaavanmuuMeriniemen ja Kellonlahden alueille voidaan aloittaa vaiheittaisen asemakaavan laatiminen, mikäli tontin omistajat maksavat siitä aiheutuvat kulut Oulun kaupungille.. MAKSUPERUSTEENA käytetään voimassa olevaa hinnastoa, joka muun muassa koskee “vähäisestä asemakaavamuutoksesta” veloitettavia maksuja ja se sisältää myös muita toteutukseen liittyviä ehtokohtia. Ota yhteyttä, selvitetään yhdessä tilasi hakkuuja hoitotarpeet. 040 642 8988 TIMO KOLMONEN erikoishammaslääkäri JANI ARO hammaslääkäri Ajanvaraus 044 533 4000 www.hammas-sirius.fi Hammasimplantit laadukkaasti. Ei toimistomaksua. PARASTA HAMMASHOITOA. Varmistetaan yhdessä hyvä lähtö uuteen kasvukauteen. 040 669 0671 Oulunsalo, Oulu Hailuoto, Kiiminki Mika Kauppi p
– Mopovalvonta jatkuu edelleen tehostettuna koko poliisilaitoksen alueella, toteaa Liikenneyksikön johtaja, komisario Pasi Rissanen. Lähtökohtana nykytilanteelle Virpiniemen alueella oli, kun Digija väestötietovirasto muutti 2014 kirjaamiskäytäntöään siten, että vapaa-ajan asuntoihin ei voinut enää kirjata vakituista osoitetta. Mopovalvonnan yhteydessä tavattiin myös muutama kortiton autoilija ja yksi kuljettaja määrättiin ajokieltoon piittaamattomuudesta liikenneturvallisuutta kohtaan ylinopeuden vuoksi. Lähtökohtana nykytilanteelle Virpiniemen alueella oli, kun Digija väestötietovirasto muutti 2014 kirjaamiskäytäntöään siten, että vapaa-ajan asuntoihin ei voinut enää kirjata vakituista osoitetta.” AUL I H A A PA L A. Alueen aktiivi Vesa Karihtala pitää maksuja liian suurina ja kohtuuttomina. Lauantaina kelin parantuessa jouduttiin seuraamuksia kirjoittamaan useita kymmeniä. Kaavan vireilletulo rajauksineen edellyttää erillistä yhdyskuntalautakunnan tekemää päätöstä. Alueen pääkäyttötarkoitus säilyisi loma-asuntoalueena. Viime viikolla valvontaa kohdennettiin Oulun kenttäjohtoalueen pohjoisille alueille, jolloin seuraamuksia kirjoitettiin 20 mopon kuljettajalle. TEHOSTETTU mopovalvonta laajeni loppuviikolla Oulun eteläpuolelle. Sen jälkeen asia on ollut viraston ja eduskunnan hallintovaliokunnan käsiteltävänä. Viime viikolla valvontaa kohdennettiin Oulun kenttäjohtoalueen pohjoisille alueille, jolloin seuraamuksia kirjoitettiin 20 mopon kuljettajalle.” Virpiniemen vaiheasemakaava voidaan toteuttaa asukkaiden kustantamana tosta koskevan hakemuksen kaupungin kirjaamoon. Esimerkiksi useampia tontteja sisältävän korttelin kaavamääräystä voidaan muuttaa vain, jos jokainen tontin omistaja tai haltija sitoutuu kaavan muutokseen ja perittäviin kustannuksiin. 7 » Perjantaina 14. Poliisi kysyykin, ovatko vanhemmat aina tietoisia minkälaisella mopolla lapsi ajaa liikenteessä. Tehdyssä aloitteessa esitettiin, että kaupunki toteuttaisi vaiheittaisen asemakaavamuutoksen, jonka jälkeen asukkaat voisivat hakea asunnolleen käyttötarkoituksen muutosta. ASUKKAIDEN keskuudessa kaavamuutoksesta aiheutuvia kustannuksia sulatellaan. Näin on tehty esimerkiksi Kalajoella, prosessi toteutui nopeasti ja oli huomattavasti edullisempi. VIRITETTY ja kunnoltaan vaatimusten vastainen mopo on vaaraksi kuljettajalle itselleen ja muulle liikenteelle. toukokuuta 2021 » N:o 36 » Perjantaina 14. Virpiniemen alueen osalta asia on ollut tapetilla jo lähes kuusi vuotta. Näistä viisi määrättiin ajokieltoon, kahdeksan ajoneuvoa määrättiin katsastukseen ja myös korjausmääräyksiä jouduttiin kirjoittamaan. Oljenkortena pidettiin myös mahdollisuutta, että Digija väestötietovirasto muuttaisi kirjaamiskäytäntöään, mutta näin ei voida tehdä. toukokuuta 2021 » N:o 36 w w w .o p ti kk od uo .fi Optikko ja silmälääkäri lähellä sinua Revontie 10 90830 Haukipudas p. Meriniemen ja Kellonlahden alueilla on 215 tonttia ja 180 valmista asuntoa. Arviolta noin 55 prosentilla alueen asukkaista ei ole vakituisen asumisen statusta. 08 5566811 Tehostettu mopovalvonta jatkuu Oulun poliisilaitoksen alueella » Rantapohja » Oulu OULUN POLIISILAITOS on aloittanut tehostetun mopovalvonnan. Vaiheasemakaavanmuutosta ei voida laatia tonttikohtaisesti, vaan asemakaavan muutoksen on muodostettava tarkoituksenmukainen kokonaisuus
Vuodesta 2017 alkaen järjestetty kurssi on ollut suosittu: vuoden 2019 kurssilla oli 24 osallistujaa. T EE A T UN T URI Junaradan parantamista pohjoiseen selvitetään » Rantapohja » Ii » Haukipudas VÄYLÄVIRASTO laatii suunnitelmaa Oulusta Kemin kautta Keminmaan Laurilaan kulkevan rataosuuden parantamisesta. Kierikkikeskuksen päärakennus ja ravintola ovat avoinna kaikkina kurssipäivinä klo 10–16. Kisojen taistelijan palkinnon sai KNK:n Gabriel Asikainen, joka otteli näytösottelun KINK:n Niklas Penttilää vastaan. Kiimingin Nyrkkeilyseura onnistui poikkeusolojen turnauksessa Kesän alussa seura siirtää salinsa Jäälistä Äimärautiolle URHEILU » Kiimingin Nyrkkeilykerhon perustajajäsenet Harry Lidström ja Ari Keronen näkivät toisensa vuosikymmenien tauon jälkeen viikonlopun turnauksessa. Koronarajoitusten vuoksi kurssille otetaan tänä vuonna vain 12 sahankäyttäjää. Harjoitusolosuhteet paranevat Lanton mukaan huimasti, muun muassa kuntosali on jatkossa paljon nykyistä kattavampi. Vielä kisa-aamuna ottelulistaa jouduttiin muokkaamaan, mutta valmista tuli ja kaikille ilmoittautuneille saatiin matsi aikaiseksi. Päivän aikana oteltiin kaikkiaan lähes 30 ottelua. Turnauksessa seuran kaksi perustajajäsentä Harry Lidström ja Ari Keronen olivat jakamassa Tulevaisuuden kyky -palkinnon, jonka sai turnauksen järjestäjäseura tekemästään työstä lasten ja nuorten hyväksi tulevaisuuden kykyjen kasvattajana. » Perjantaina 14. Kierikin kursseille on osallistunut kokeneiden sahankäyttäjien lisäksi useita vastaalkajia. Hankkeen tavoitteena on määritellä ja arvioida toimenpiteet, joilla liikennöintikustannuksia voidaan pienenentää ja mahdollistaa häiriöttömät kuljetukset sekä arvioida toimien kannattavuus. – Luulin jo että loppuuko tämä koko homma tähän, mutta nyt näyttää siltä, että kaikki kääntyi parhain päin, Lantto sanoi. Oulu–Kemi-rataosalla liikennöi 8–10 ja Kemi–Laurila-rataosalla 10–16 tavarajunaa vuorokaudessa. maanantaista keskiviikkoon klo 9–16 jo neljäs moottorisahataidekurssi. Kurssi järjestetään Kierikki ry:n ja Museoja tiedekeskus Luupin Kierikkikeskuksen yhteistyönä. Muutoksen myötä seuran toiminta laajenee. KINK:n kaikista harrastajista jopa noin 90 prosenttia on kanta-Oulun puolelta ja kilpanyrkkeilijöistäkin noin 70 prosenttia. Seura muuttaa Äimärautiolle Äimäkuja 6:ssa olevaan halliin, jossa kahdeksalla muullakin seuralla on harjoitustiloja. Poikkeusolosoista johtuen järjestelyt olivat haastavat ja sisälsivät ennakolta monia muuttujia. NYT tehtävä tarveselvitys koskee 112 kilometrin pituista rataosuutta Oulusta Kemin kautta Laurilaan. – Omista nyrkkeilijöistä eniten säväytti Kasper Koivusen voitto. Hän tähtää parhaillaan kohti elokuun EM-kilpailuja. KIIMINGIN Nyrkkeilykerho on tulevana kesän uuden edessä. kello 17–18.30 Teams-tapahtumassa, johon on linkki nettisivulla osoitteessa vayla.fi/oulu-laurilatarveselvitys. Vuonna 1987 perustettu seura järjesti turnauksen jo 18. Uusina lajeina mukaan tulevat naisten kuntonyrkkeily sekä thaiboxing. Lisäksi tavoitteena on liikenteestä aiheutuvien haittojen sekä niiden vähentämiseksi tehtävien toimenpiteiden määrittäminen ja arviointi. Koko rataosalla liikennöi 16–20 henkilöjunaa vuorokaudessa. kerran. Viimeiset kaksi vuotta seura on saanut treenata puheenjohtajansa Tero Aution salilla Jäälin Välikylässä veloituksetta. Tavoitteena on myös ratapihojen toiminnallisuuden parantamistarpeiden määrittely ja toimenpiteiden suunnittelu sekä tasoristeysturvallisuuden parantaminen. Sebastian Autio palkittiin turnauksen parhaana poikanyrkkeilijänä. Uusi sali avautuu kesäkuun 1. – Olemme muutoksesta huolimatta edelleen Kiimingin Nyrkkeilyseura ja ylpeästi kiiminkiläisiä. Parhaana tyttönyrkkeilijänä palkittiin YTK:n Pia Järvinen ja parhaana naisnyrkkeilijänä VN:n Fatma Hajizadeh. Vuonna 2019 rataosalla tehtiin yhteensä 750 000 henkilöliikenteen matkaa. A RK IS TOK U VA : M IL J A M US TONEN. toukokuuta 2021 » N:o 36 KiNk´s Cupin tulokset TB-54 kg Kiira Meriläinen, HeTa Olivia Kiviniemi, KoVe 3 0, TA51 kg Pia Järvinen, YTK Riikka Väärälä, RaNy 3 0, TA-60 kg Teresa Mäkinen, KaNy Suvi Tujula, HeTa 3 0, 64 kg Henri Ikäheimonen, YTK Markus Pasanen, SeKJ 2 1, TB-57 kg Olga Saarela, KaNy Lilja Tirri, RoRe 3 0, N-57 kg Jonna Hakkarainen, NBC Eeva Lätti, OKK 3 0, N-64 kg Johanna Huttunen, HeTa Vilma Kuusikko, KemPy 3 0, N-60 Marjut Lausti, NBC Kati Ylivirta, LaLu 3 0, B-48 kg Kasper Koivunen, KiNK Juho Taipale, HNT 3 0, B-50 kg Luka Tolppola, RSC Gösta Forsman, OuKK 2 1, B-57 kg Onni Melanen, HNT Johan Romppainen, CAT 3 0, A-69 kg Hannes Tolonen, TaE Roope Wekström, KiNK 3 0, 69 kg Julian Jalava, KNK Markus Mäki-Ventelä, YhJ 3 0, C-80 kg Marcus Mattila, RSC Toivo Terho, CAT 3 0, B-70 kg Onni Palomäki, RSC Tuomas Kangas, RaNy 3 0, A-64 kg John Englund, YrE Ilkka Leppänen, JyNy 2 1, N-57 kg Fatma Hajizadeh, VN Jenna Jääskeläinen, RSC 3 0, C-38 kg Niklas Penttilä, KiNK Joonas Savinen, CAT 3 0, 75kg Kalle Seppä, RaNy Samuli Karijärvi, NBC 3 0, C-45 kg Marcos Tarasov, SeKJ Ali Wennström, OuKK 2 -1, C-48 kg Arttu Alariikola, CAT Rune Forsman, OuKK 3 0, B-70 kg Katlego Saarinen, KiNK Arttu Heikkilä, KajKu KO, C-45 kg Sebastian Autio, KiNK Luka Jussila, KNK 3 0, B-66 kg Abshir Ali, KiNK Touko Hakola, KemPy 3 0, 69 kg Miska Ylimäki, ONS Akseli Hakovirta, KiNK 3 0, 75 kg Albert Thiangdee, YrE Ali Sina Haydari YhJ 3 0. Kurssin mahdollistaa Valto Pernu-säätiön avustus Kierikki ry:lle vuonna 2020 sekä StoraEnson lahjoittamat puut. Yksiraiteisella sähköistetyllä radalla junien maksiminopeus on 140 kilometriä tunnissa. ULKOPUOLISET voivat tulla seuraamaan kurssia omasta turvallisuudestaan huolehtien. Yhtenä tavoitteena on mahdollistaa yhtenäisen Euroopan TEN-T ydinverkkokäytävänverkon laajentaminen. Tapaaminen herätti muistoja seuran perustamisvuosilta. Asikainen on seitsemänvuotias ja huippunyrkkeilijä Amin Asikaisen poika. päivänä. Loput ovat Jäälin ja Kiimingin alueelta. Siinä ottelussa oli sydäntä ja Koivunen oli loppuun asti taistelijan sielullaan mukana, kertoi Kiimingin Nyrkkeilyseuran päävalmentaja Matti Lantto. Katlego Saarinen palkittiin parhaana miesnyrkkeilijänä. Kiimingin omista nyrkkeilijöistä voiton ottivat Kasper Koivunen, Niklas Penttilä, Sebastian Autio, Abshir Ali sekä tyrmäysvoiton ottanut Katlego Saarinen. Moottorisahat laulavat Kierikissä jälleen kesäkuun puolivälissä. Tällä hetkellä seuralla on noin kymmenen kilpanyrkkeilijää ja kaikkiaan 50–60 jäsentä. Moottorisahataidetta Kari Tykkyläisen johdolla » Rantapohja » Yli-Ii KIERIKISSÄ järjestetään kesäkuun 14.–16. Hänen mukaansa kisat sujuivat hyvin ja osallistuneilta sateli kiitoksia onnistuneista järjestelyistä. Nyt halli on kuitenkin myyty eteenpäin ja seura joutuu taloudellisista syistä muuttamaan. Kiimingin ykkösnyrkkeilijä, B-junioriikäinen Aleksi Guzman oli loukkaantumisen vuoksi sivussa turnauksesta. Koronaaika on jonkin verran hankaloittanut jsäentilannetta. Tilaisuudessa voi tutustua tarveselvitysluonnoksiin ja esittää niistä mielipiteensä. Kisat olivat monille nyrkkeilijöille ensimmäiset todella pitkän tauon jälkeen, ja tunnelma kehässä ja kehän reunamilla oli siksi korkealla. Kiimingin Nyrkkeilykerhon vastuuvalmentaja Matti Lantto (kuvassa oikealla) valmistautuu muun seuraväen kanssa seuran toiminnan siirtämiseen Jäälin Välikylästä Äimärautiolle. Suunnitelmia esitellään Oulun ja Iin alueen asukkaille, maanomistajille ja muille asiasta kiinnostuneille tiistaina 18.5. Kurssin opettajana toimii jälleen taiteilija Kari Tykkyläinen. 8 » Teea Tunturi » Kiiminki SINNIKÄS työ palkittiin, kun Kiimingin Nyrkkeilyseura sai viime viikonloppuna järjestettyä oman nimikkoturnauksensa KINK´s Cupin Kiiminkijoen koulun salissa. Lantto uskoo, että uusia jäseniä saadaan jatkossa toimintaan mukaan aiempaa helpommin
toukokuuta 2021 » N:o 36. 9 » Perjantaina 14
Kirjailijavierailussa huomioidaan viranomaisten ohjeet tapahtumajärjestämisestä. 10 » Perjantaina 14. kello 18. Nätteporin aulassa on esillä valokuvanäyttely, jonka kuvat ovat niinikään kirjailijan omaa tuotantoa. Tarvittaessa osallistujamäärää rajoitetaan. Oulun kaupungin ateriaja puhtauspalveluiden tuottajaksi Compass » Rantapohja » Oulu OULUN kaupunginhallitus päätti kokouksessaan maanantaina ateriaja puhtauspalveluiden palveluntuottajan valinnasta. puolueiden kuntavaaliehdokkaista Iissä ja Oulussa. Kokoomuksella on Iissä 12 ehdokasta, eli yksi enemmän kuin jutussa mainittiin. Pateniemestä matka jatkuu vanhaa kantatietä Mikael Toppeliuksen maalauksista kuuluisan ainutlaatuisen Haukiputaan kuvakirkon alueelle, jossa tutustutaan Haukiputaan kotiseutumuseoon, Haukiputaan kuvakirkkoon, kirkkopihan rakennuksiin ja Haukiputaan ensimmäiseen kansakouluun Wirkkulaan. Kaupungin ateriaja puhtauspalvelut siirretään liikkeenluovutuksena Compass Group Finland Oy:lle, joka tuottaa palvelut 1.10.2021 alkaen. Palvelusopimuksen kokonaisarvo on 14,6 miljoonaa euroa vuodessa. Kotiseutupäivien retki Pateniemeen ja Haukiputaalle » Rantapohja » Haukipudas » Pateniemi VALTAKUNNALLISIA kotiseutupäiviä vietetään Oulussa 12.–15. Tien molemmin puolin rakennetaan jalankulkuja pyörätiet ja istutetaan uusia puita. Kotiseutupäivien retki tehdään Pateniemeen ja Haukiputaalle lauantaina 14.8. Päätös pohjautuu Oulun kaupunginvaltuuston viime vuoden lokakuussa päättämään linjaukseen ulkoistaa kaupungin ateriaja puhtauspalvelut. elokuuta. Liikenne on nyt poikki museon ja kirkon kohdalta. Haukiputaalla on kauhisteltu puiden kaatoa Kirkkotien varrelta. KESKUSTAAJAMAN ilme uudistuu kunnostustöiden myötä merkittävästi. Runojen teemoissa esiintyvät sanaviisikon antajan tunnetilat. Entisen kunnanviraston tontin kulmilta alkuviikosta kaadetut koivut herättivät paljon ihmettelyä ja kauhistelua ennestäänkin karuun näkymään. Runojen pohjana hän käytti some-seuraajiensa antamia sanaviisikoita. Kirkkotien peruskorjaus jälleen käyntiin kesäksi Kunnanviraston tontin rakentaminen Haukiputaalla edelleen toteutumatta » Auli Haapala » Haukipudas HAUKIPUTAAN Kirkkotien peruskorjaustyöt ovat jälleen käynnistyneet kesäajaksi. Kirkkotien läpikulku on katkaistu kotiseutumuseon kohdalta. Urakan päätoteuttaja on Saramachine Oy. Töiden edetessä kesän aikana liikennejärjestelyissä tapahtuu muutoksia museon ja kirkon suunnalta liikenneympyrää kohti tultaessa. – Kirkkotien uusi kadun rakenne on sellainen, että kiertoliittymästä museolle rakennetaan kadun molemmin puolin jalankulkuja polkupyörätiet. Oulun kaupunki kilpailutti palveluhankinnan kilpailullisella neuvottelumenettelyllä. Oulaisissa asuva Vanhala kertoo viime kesänä ilmestyneestä runoja valokuvateoksestaan #sanoistaviis. toukokuuta 2021 » N:o 36 Kokoomuksella 12 ehdokasta Iissä » Rantapohja » Ii RANTAPOHJASSA kerrottiin tiistaina 11.5. Kirjailijavieras Iin kirjastossa » Rantapohja » Ii IILÄISLÄHTÖINEN matemaattisten aineiden opettaja Esko Vanhala on kirjailijavieraana Iin kirjastossa maanantaina 17.5. Kuvassa näkymä Santaholman suunnalta. Kirkkotien alueen katujen ja ympäristön peruskorjauksen rakennuttaja on Oulun kaupungin yhdyskuntaja ympäristöpalvelujen katujen ja liikenteen yksikkö sekä Oulun Vesi. Lopullisen ehdotuksen palveluntuottajasta hyväksyi kaupunginhallitus. Urakkaan sisältyy uusia istutuksia kiertoliittymän ja museon välille, kertoo Seppo Kuoppala. Ulkoistuksen vuosittainen säästö on yli kaksi miljoonaa euroa. Kirkkotiellä ja läheisillä katualueilla uusitaan katurakenteet ja valaistus sekä vesi-, viemärija hulevesiverkosto. Liikkeenluovutus koskee noin 270 vakituista ateriaja puhtauspalveluiden työntekijää, jotka siirtyvät lokakuun alusta ns. Katurakenteet valmistuvat niin, että ensi vuodelle jää osa päällystyksistä, istutuksista ja vihertöistä, kertoo Oulun kaupungin katumestari Seppo Kuoppala. vanhoina työntekijöinä uudelle työnantajalle. Päättäessään valita ateriaja puhtauspalveluiden tuottajaksi Compass Group Finland Oy:n kaupunginhallitus samalla edellytti, että ulkoisen palvelutuottajan työn laadun tasoon eri hallintokunnissa ja liikelaitoksissa kiinnitetään erityistä huomiota. – Vesihuollon työt tulevat valmiiksi kokonaisuudessaan tänä vuonna. Katurakenteiden ja valaistuksen uusimisen ohella alueen kaikki vesihuollon laitteet ja putket uusitaan. Viime vuonna alkaneeseen hankkeeseen kuuluva peruskorjattava alue käsittää Kirkkotien, Keskuskujan, Herralantien ja -kujan ja Kappelitien. Alueen suunnitelmiin sisältyy kuitenkin uusia viheristutuksia, ja kaikkinensa lopputuloksesta voidaan odottaa viihtyisää ja parempaa sekä myös liikenteellisesti sujuvampaa. Retken ohjelmasta vastaavat Haukipudas-seura ja Pateniemi-seura. Retkellä tutustutaan Pateniemen sahan museoon, Pateniemen sahan raittiin ja alueen varvija sahayhteisön muistoihin. Näkymä keskustasta kirkon suuntaan, vasemmalla tyhjä entisen kunnanviraston tontti, johon on mahdollista rakentaa kaksi kerrostaloa.. Vanhala kokosi kirjaan runon ja kuvan jokaiselta viime kevään kotikoulupäivältään
Pekka Aittakumpu Keskustan kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu kuntavaaliehdokas Oulu TEKSTARIT » Hoitotyön kiinnostavuutta syytä nostaa Oulun kaupunginsairaalaan toimintakyky vaarantui koronaviruksen aiheuttaman hoitajien karanteenin vuoksi. Siksi lapsiperheitä koskevat muutokset vaikuttavat alueellamme laajasti. Haukiputaan seurakuntakeskuksen kattoa remontoidaan ja työt valmistuvat kesäkuussa. Torialueen suunnitelmat on laadittu samaan aikaan kuin katusuunnitelmat ja ne ovat olleet yleisesti nähtävillä vuoden 2020 alussa. Viime vuosina maassamme on vähitellen herätty ongelmaan, joka syntyy historiallisen alhaiseksi painuneesta syntyvyydestämme. Toisen lapsen varhaiskasvatusmaksu alenee kaikissa perheissä. Tämä Oulun kaupunginsairaalan yllättävä hoitajapula on osoitus siitä mitä voi tapahtua jos tulee vielä pahempi kriisi. Perhevapaauudistus sovittiin sellaiseksi, että vanhempien ansiosidonnaisten vapaiden määrä kasvaa ja niiden käyttöön tulee lisää joustoa. Kunnantalo purettiin syksyllä 2016.” AUL I H A A PA L A. Kannattaa seurata ja kysellä, miten puolue ja ehdokas näihin asioihin suhtautuu. Maan perhepolitiikka koskettaa maakunnista erityisesti Pohjois-Pohjanmaata, koska se on ikärakenteeltaan maan nuorin. Nyt olisi valtion ja kuntien syytä huomioida tämä hoitajien suuri merkitys koko yhteiskunnalle. Asiakasmaksulain uudistuksen myötä alle 18-vuotiaiden erikoissairaanhoidon poliklinikkakäynnit muuttuvat maksuttomiksi ensi heinäkuusta alkaen. Tätä myönteistä muutosta tulee tukea. Rakentamista pyritään Kuoppalan mukaan jatkamaan torin osalta määrärahojen puitteissa meneillään olevien töiden jälkeen, kertoo Seppo Kuoppala. Hallituksen perhepolitiikkaan voikin olla varsin tyytyväinen. Keskustan vaatimuksesta lapsiperheiden suosima kotihoidontuki säilyy. Kuvassa näkymä Santaholman suunnalta. 11 » Perjantaina 14. Liikaa vauhtia Kodin henkeä turvaamaan. Myös kellotapulin maalaus on parasta aikaa käynnissä. Yritetään saada tämä tärkeä asia kuntoon. He hoitavat meitä ja myös meidän iäkkäitä vanhuksia venymällä uupumisen äärirajoille. Yhteiskunnan tehtävänä on rakentaa puitteita sille, että jokaisella olisi mahdollisuus elää onnellinen ja tasapainoinen lapsuus. Mielestäni näiden hyvien toimien ohella erityisen kiireellistä olisi parantaa kotonaan lastaan hoitaneiden äitien eläketurvaa. Kuntavaalien lähestyessä on muistettava, että kunnissa päätetään esimerkiksi siitä, maksetaanko kotihoidontuen kuntalisää, millainen on kouluverkko ja kuinka sujuvasti lapsiperheiden kotipalvelua saa. Sekä sairaanhoitajat että lähihoitajat ovat koko ajan eturintamassa taistelemassa tämän taudin keskellä. Alueen kaavamuutos tuli voimaan vuoden 2018 lopulla. Keskusta esittikin äskettäin, että selvittäisiin tarkemmin, miten pienten lasten hoitamisesta aiheutuneet kielteiset vaikutukset eläkkeiden kertymiseen voitaisiin korvata nykyistä paremmin. Huhtikuussa käydyssä puoliväliriihessä hallitus asetti keskustan aloitteesta tavoitteekseen edistää entistä paremmin ihmisten mahdollisuutta perheellistyä ja saada toivomansa määrä lapsia. Noin 20 000 uutta pienija keskituloista perhettä saa lapsilleen maksuttoman varhaiskasvatuksen. Sano: “Muistatko, kun me yhdessä kävimme siellä.” Älä sano: “Kun minä kävin siellä.” Onnellinen mies Nyt on paljon punkkeja Ojakylällä ja Liesharjulla Iissä. Vuoden 2020 aikana syntyvyyden lasku kääntyi lievään nousuun. KIRKKOTIELLÄ on käynnissä myös seurakuntayhtymän rakennushanke. Viesti suomalaisille on selvä: tämä maa arvostaa lapsia, ja lapsen vastaanottamista sekä haluaa tukea perheiden eheyttä ja hyvinvointia. Tällä hallituskaudella on muun muassa korotettu yksinhuoltajien ja monilapsisten perheiden lapsilisiä. Monille lapsiperheille tärkeä uudistus on myös varhaiskasvatusmaksujen alennus ensi elokuun alusta alkaen. Samalla on nyt huomioitava jo päätetty hoitajamitoituksen nosto 0.7:ään vuoteen 2023. Ennen kaikkea lasten hyvinvoinnin näkökulmasta, mutta myös syntyvyyden edistämisen vuoksi on hyvä, että hallitus sitoutui ohjelmassaan rakentamaan perheystävällistä Suomea. Sipilän hallituskaudella toteutettua opintotuen huoltajakorotusta korotettiin. Yrityksestä ei haluttu tässä vaiheessa kommentoida Haukiputaan hankkeen tilannetta. Oy Tykkipihan ensimmäisen kerrostalon asuntoja ennakkomarkkinoitiin viime vuonna, mutta tällä hetkellä asuntoja ei ole myynnissä. Lasten ja perheiden hyvinvointi on yhteinen asiamme. Rakennustyöt on käynnistettävä kolmen vuoden kuluessa luvan myöntämisestä ja työ saatettava loppuun viiden vuoden kuluessa, mikäli luvan voimassaoloaikaa ei pidennetä. Liikenne on nyt poikki museon ja kirkon kohdalta. Kunnantalo purettiin syksyllä 2016. Ja samoin autoilijoille. PURETUN Haukiputaan kunnanviraston tontti Kirkkotien ja Keskuskujan kulmauksessa on edelleen tyhjillään. Kotiäiti on eläkkeensä ansainnut. Borrelioosi Suomi tekee vahinkoa itselleen, kun opiskelijavalinnat tehdään esimerkiksi yliopistoon vain lukion arvosanojen ja erityisesti pitkän matematiikan perusteella. Äidit ja isät kasvattavat lapsia, jotka aikanaan ottavat vastuun isänmaamme asioiden hoitamisesta. Tämä kuitenkin osoittaa kuinka haavoittuva terveydenja vanhustenhoidon osa-alue on. Heille pitäisi maksaa 300 euroa lyhentämättömänä korvauksena yhteiskunnan hyväksi tehdystä työstä. Paikalle suunniteltua As. Se on kannustavaa ja lapsen edun huomioivaa. Vanhempi Kirkkotien peruskorjaus jälleen käyntiin kesäksi Kunnanviraston tontin rakentaminen Haukiputaalla edelleen toteutumatta TORIALUE sisältyy myös suunnittelualueeseen. Oulun kaupungin rakennuslautakunta hyväksyi syksyllä 2019 Oulun PM-Rakennus Oy:n rakennuslupahakemuksen kahden nelikerroksisen asuinkerrostalon rakentamiseen tontille. Puretun Haukiputaan kunnanviraston tontti Kirkkotien ja Keskuskujan kulmauksessa on edelleen tyhjillään. Mauri Moilanen Oulu kuntavaaliehdokas Keskusta Iin Alarannalla mopopojille kunnon ratsia. Kannattaa vähän katsoa, missä kulkee ja tehdä tarkastuksia illalla. moni voi valita alkuun väärin, mutta portti sulkeutuu tiukasti. Hoitajia tarvitaan lisää ja se onnistuu vain opiskelijoiden kiinnostuksen nostamisella hoitotyötä kohtaan. Hallitus linjasi, että tämä edellyttää muun muassa lapsiperheköyhyyden vähentämistä ja perheiden palveluiden parantamista. toukokuuta 2021 » N:o 36 KESKUSTELEMME » Kotiäiti on eläkkeensä ansainnut Maamme tulevaisuutta rakennetaan kodeissa ja lapsiperheissä. Tämä sekä parantaa työllisyyttä että helpottaa perheiden toimeentuloa sekä työn ja perheen yhteensovittamista. Kirkkotiellä ja läheisillä katualueilla uusitaan katurakenteet ja valaistus sekä vesi-, viemärija hulevesiverkosto. Tätä nykyä rakennuslupa on Kallion Perustus Oy:n hallussa. Kaupunki kutsui hoitajat töihin jo ennen karanteeniajan loppumista toki testin ja negatiivisen tuloksen saaneet. Keskustan kynnyskysymyksenä hallitukseen osallistumiselle oli, että lapsiperheköyhyyttä vähennetään ja että toteutetaan perheiden hyvinvointia edistävä perhevapaauudistus
toukokuuta 2021 » N:o 36 RISTIKON RATKAISU tiistain 18.5.2021 Rantapohjassa SUDOKUT JA RISTIKKO 14.5.2021 » Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. 12 » Perjantaina 14. Napsauta kohtaa Print.. Avaa sivu 2. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3. Napsauta kohtaa “Current page” 4
ja 10.6. . Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Tervetuloa! AUTOBINGO SU 16.5. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . toukokuuta 2021 » N:o 36 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. KANTOJEN jyrsintä. • TO 10.6. 64 € puh. Martinniemi. Tilausmaksut vuodelle 2021 (sis. AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. 040 718 1707 tai meri. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 115 € Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. n. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Auto Renault Clio vm. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. alaranta-saukko@osmy.fi SÄHKÖTYÖT 044 577 5821 www.sahkomiesoulu.fi Myytävänä LATTIAN LIIPPAUKSET 30 VUODEN KOKEMUKSELLA P. • TO 27.5. Rantapohja jaetaan Torstaina 20.5., 27.5., 3.6. KLO 15 Huveja JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Torstaina 20.5., 27.5., 3.6. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. ja 10.6. Numero on. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Vedostettavat ilmoitukset torstaina. • TO 20.5. 0400 663 463. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Puh. klo 13.30-15.00 seurakuntatalolla Frosteruksen salissa. 044-714 7800 . Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. SOITA JA KYSY LISÄÄ! SOITA JA KYSY LISÄÄ! Outi Koistinen Puh. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... 160€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy Postin jakelupäivystys 0100 85160 . 109 € 160€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. 59 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % JAKELU JAKELU • TO 20.5. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... • TO 3.6. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 80€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Aiheena Mukavasti muistista – millainen on muisti ja mitä se tarvitsee voidakseen hyvin. . 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Aj. Puh. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. 13 » Perjantaina 14. Julkaisija Rantapohja Oy. 90 000 km. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi PIHAPUIDEN poisto kiipeilen. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Kirkonkyläntie 17 Palkinnot: 300€ MP, 300€ PR50, 2x100€, 5x50€. • TO 27.5. 47€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2021 . 040 410 4272. Jäikö lehti tulematta. Puh. Kahdet renkaat, ilmastointi. 044 336 1577. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Hyväkuntoinen. KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Seuratoimintaa n Haukiputaan Muistikahvila 18.5. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Rajoitusten vuoksi ilmoittautumiset Merille, p. Ilmoitushinnat 2021 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........0,98+24%=1,22 € Tekstissä.................0,98+24%=1,22 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,10+24%=1,36 € TJ 30 pmm asti.......0,88+24%=1,09 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Puh. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. • TO 10.6. TOIMITUS avoinna ark. tai puhelimitse: p. Internet: www.rantapohja. 2006. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. 8.30-16 Perustettu 1969. . Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. n. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . 040 821 3991 Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. • TO 3.6. 040 548 0268. 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Henkilökunnan sähköpostit . Halutaan ostaa AVARANÄKYMÄINEN TONTTI Oulu-Haukipudas-alueelta joen, meren tai pellon reunalta. . 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh
Oppilaat tulevat kertomaan lyhyellä videolla omat näkökantansa globaalista hyvinvoinnista. Tätä pyritään edistämään Toivon Agenda 2030 -projektin avulla. Jokaisen koulun omista videokatkelmista koostetaan suurempi kokonaisuus, jota jaetaan mahdollisimman suurelle yleisölle ja siten pyritään korostamaan asian tärkeyttä. Hallituksen jäsenet kirjoittivat adjektiivien avulla juuri heidän näköisiään iskulauseita. Jos kiinnostuit asiasta, lisätietoa löytyy projektin nettisivuilta supervoimia.fi. 4H haastaa lapset ja nuoret piirtämään oman suunnitelmansa ja toimittamaan sen yhdistykselle. Teippauksissa pitää jotenkin näkyä 4H-toiminta. Numero on Kellon koulu mukana vaikuttamassa Toivon Agenda 2030:n avulla maailmasta parempi paikka » Emma Hämeenniemi » Hilla Häyrynen » Kello GLOBAALIA hyvinvointia tukee ajatus omasta hiilijalanjäljestä, ihmisten elinoloista ja heidän välisestä tasa-arvosta sekä pakollisista tarpeiden huolehtimisesta. 26. 14 » Perjantaina 14. Tapahtumia järjestetään kaikenikäisille omassa koulussa tai päiväkodissa ja niissä keskitytään muun muassa kestävään kehitykseen ja lukemiseen. Seuraavaksi siirryttiin adjektiivityöskentelyyn, jossa sijoitettiin erilaisia kuvailevia sanoja tavoitteiden yhteyteen. PROJEKTI lähti liikkeelle tutustumalla hyvinvointia edistäviin tavoitteisiin. Adjektiivityöskentelyä. Globaalia hyvinvointia tukee ajatus omasta hiilijalanjäljestä, ihmisten elinoloista ja heidän välisestä tasa-arvosta sekä pakollisista tarpeiden huolehtimisesta.” assamissa, intiassa on suurin makean veden saari maailmassa! ernie rubin ja ann carter palm desertistä, arizonasta, usa: sta pitivät koirilleen häät, jotka maksoivat yli 5.000 dollaria! brittiläinen taiteilija kerry howley tekee kaulakoruja ihmisten hiuksista! lyhennystä munaisesta roomalaisesta motosta ”rooman senaatti ja kansa” käytetään kaupungissa edelleen yli kahden tuhannen vuoden jälkeen! 11/4/12 496. Tänä vuonna Toivon Agenda 2030 yhdistyy Luetaan! -tapahtuman kanssa suureksi yhteistapahtumaksi. Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Mielipiteitä kerätään useilta eri kouluilta ympäri Oulua ja niistä työstetään yhteinen kokonaisuus, joka julkaistaan Oulun kaupungin kanavilla. Sivuilta saat tarkempaa tietoa aiheesta ja siihen liittyvistä tapahtumista. Työpajan ohjaajat lehtorit Laura Ritola ja Jussi Tomberg sekä Kellon koulun oppilaskunnan hallituksen edustajia. Sen muita keskeisiä tavoitteita ovat myös ympäristön hyvinvointi, ihmisoikeudet sekä vedenalainen elämä. toukokuuta 2021 » N:o 36 Sivun jutut ovat syntyneet osana Rantapohjan ja alueen koulujen yhteistyötä. Marianne kertoo haluavansa ilmaista omia mielipiteitään julkisesti ja vaikuttaa yhteisiin asioihin, minkä vuoksi hän on kiitollinen mahdollisuudesta osallistua projektiin. Myöhemmin lauseet kootaan yhteen ja niiden avulla pyritään ilmaisemaan koululaisten näkökulma asiasta sekä tuomaan esille Oulun kaupungille ja sen asukkaille tärkeitä asioita. Ikkunateippaukseksi valittu piirros tulee näkymään uusissa teippauksissa ja tekijä palkitaan lisäksi lahjakortilla. huhtikuuta Kellon koululla järjestettiin työpaja, jota olivat vetämässä kestävän kehityksen kehittäjäopettaja Jussi Tomberg ja lehtori Laura Ritola. RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Ikkunateipeille etsitään suunnittelijaa Ylikiimingissä » Teea Tunturi » Ylikiiminki YLIKIIMINGIN JA OULUN 4H:n tilojen ikkunoiden uusille ikkunateippauksille etsitään nyt suunnittelijaa. Kellon koululla toimii oppilaskunta, joka keskittyy täyttämään tavoitteita omalta osaltaan ja tuomaan esille omia mielipiteitään yhteisen hyvinvoinnin kannalta. Haastattelimme Kellon koulun oppilaskunnan jäsentä, seitsemännen luokan oppilasta, Marianne Juntusta. Hänen mielestään asia on erittäin tärkeä ja vaikuttaa myös nuoren jokapäiväiseen elämään. Työpajaa oli mukana toteuttamassa oppilaskunnan hallituksen jäsenet
Talkoomakkarat ja -kahvit tarjolla. Ruut – Soile Tuusa # YHDESSÄ2021-virtuaalitorstai on Kirkkopäivien, Lähetysjuhlien ja Oulun seurakuntayhtymän toteuttama verkkotapahtuma. YLI-II YLI-IIN ALUE Sanajumalanpalvelus su 16.5. välisen ajan seurakuntakeskuksen ympäristössä. Tervetuloa tutustumaan Vanhan ja Uuden testamentin erilaisiin naishahmoihin seurakuntamme pappien esitteleminä maanantaiiltaisin klo 18 alkaen. Järjestämme yhteisen katsomon Kiimingin ja Ylikiimingin seurakuntakeskukseen, missä on mahdollisuus seurata ohjelmaa iltapäivällä klo 13-15 ja illalla klo 18-19.30. 17.5. Ruut – Soile Tuusa # YHDESSÄ2021-virtuaalitorstai on Kirkkopäivien, Lähetysjuhlien ja Oulun seurakuntayhtymän toteuttama verkkotapahtuma. Molemmissa paikoissa 31.5.4.6. Nuorten toiminnan ajankohtaiset tiedot löytyvät somesta ig: kiiminginsrk_ nuoret Luontopolku Kiimingissä 14.5.-22.6. klo 11:00 Oijärven kyläkirkko. Otamme k äy ttöön uuden ajanvarausnumeron taloudellisia asioita varten 17. 5.2021 a l k aen. fi/tule-mukaan/lapsille-jalapsiperheille/perhekerho/ kiimingin-seurakunta Diakonian ryhmät ja kerhot jatkuvat myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. 17.5. Yhteisvastuu -lipaskeräys pe 21.5. 040 5471 660 tai s-postilla: hannu.niemela@evl.fi tai kirkkoherranvirasto p. Tiedustelut ja ilmoittautuminen ma 17.5. 040 700 8151. p. klo 18:15 Iin seurakuntasalissa. Kaatuneiden muistopäivän kunniakäynti ja seppeleen lasku. 08 5471 185. 20122014 syntyneille, hinta 20€ Varkka3 30.6.-2.7. Ilmoittautuminen alkaa 10.5. KIIMINKI Sanajumalanpalvelus su 16.5. EU-ruokaa on saapunut seurakuntaan. klo 14-16 tai ti 18.5. klo 10:00 Iin kirkko. 20092011 syntyneille, hinta 30€ Varkka2 28.-29.6. klo 10 Kiimingin kirkossa ja www.virtuaalikirkko. Hartaus Matti Jurvelin, kanttorina Sari Wallin. Kaatuneiden muistopäivän hartaus, kunniakäynti ja seppeleen lasku su 16.5. Keväiset konserttituokiot pe 21.5. Lipaskerääjäksi 1,5 tunnin vuoroihin voi ilmoittautua sähköpostilla haukipudas. klo 12 mennessä p. Hyvä seurakuntalainen! Kutsumme sinua osallistumaan jumalanpalveluksiin korona-aikana Virtuaalikirkon kautta. 045 1393 993. 08 5471 185 viraston aukioloaikoina. Voit kiertää rastit oman aikataulun mukaan silloin kun sinulle sopii. Jumalanpalvelukseen voi osallistua osoitteessa www. 040 579 3247 tai eeva.leinonen@evl.fi. Huom! Jos lumitilanne vielä runsas, siirretään viikolla. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Outi Palokangas p. Varhaisnuorten leirit Karhussa kesällä 2021: Varkka1 22.-24.6. Hartaus Klaus Kallioranta, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Tämän hetkisten rajoitusten mukaan kerhoon voidaan ottaa 20 hlöä. Keskustellaan Khaled Hosseinin kirjasta Leijapoika. Nouto sovitaan tilauksen yhteydessä. (ma-pe) aamupäivisin 9-12 lastenohjaajat mukana polulla tarjoamassa perheille välipalan. Tällöin voi samalla osallistua myös ehtoolliselle. Kokoontumisrajoitusten aikana (23.5.asti) käytössä on Kiimingin kirkossa piispan suosittelema ns. klo 12 Ylikiimingin kirkosta osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. Muissa asioissa voit olla yhteydessä suoraan diakoniatyöntekijöihin. Ylikiimingissä 31.5.16.6. Ajanvaraus tapahtuu jatkossa keskitetysti maanantaisin klo 10-12 ja 13-15. lomma@evl.fi. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www. Perheryhmien ajankohtaiset tiedot löydät: www.oulunseurakunnat. Tervetuloa tutustumaan Vanhan ja Uuden testamentin erilaisiin naishahmoihin seurakuntamme pappien esitteleminä maanantaiiltaisin klo 18 alkaen. Pyydämme ilmoittautuneita saapumaan kirkkoon klo 9.45. Seurakuntakerho Ti 18.5. www.vapaaehtoistyö.fi Kastettu: Viola Adeliina Vihelä. klo 9-12. ja avoinna to 20.5. klo 16 nettiseurat Klaus Kallioranta, Tapio Kukko, su 16.5. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. v. Iin rauhanyhdistys Seurat sunnuntaisin YouTube -lähetyksenä https:// rauhanyhdistys.fi/ii/ KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset ilmoitukset ja koronatiedote löytyvät www.iinseurakunta.fi Jumalanpalveluksia voi seurata internetin kautta (linkit suoratoistoon ja nettiradioon Iin seurakunnan kotisivulla) Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Raamatun naisia virtuaaliluennot Kiimingin seurakunta Youtubessa ja Facebookissa maanantai-iltaisin klo 18. Jumalanpalveluksissa kirkkotila rajataan kolmeksi 10 henkilön osastoksi. (ma-pe) aamupäivisin 9-12 lastenohjaajat mukana polulla tarjoamassa perheille välipalan. 040 501 4764 karita.isola@ evl.fi. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www. Nouto sovitaan tilauksen yhteydessä. sektorimalli (3x10). tilaavirkatodistus.fi Diakoniatyö ajanvaraus taloudellisia asioita varten p 045 787 25139. Tilaukset 21.5. klo 9-18 Haukiputaan ja Kellon kaupoilla. Hautausmaan talkoot Yli-Iin Tannilan hautausmaalla ke 26.5. Diakoniatyö ajanvaraus taloudellisia asioita varten p 045 787 25139. Raamatun naisia virtuaaliluennot Kiimingin seurakunta Youtubessa ja Facebookissa maanantai-iltaisin klo 18. 040 5471 472. Ajanvaraus tapahtuu jatkossa keskitetysti maanantaisin klo 10-12 ja 13-15. lomma@evl.fi. Polku alkaa kirkon pihalla olevan aitan portailta. Tilaukset 21.5. Vapaaehtoinen kolehti/kahviraha yhteisvastuulle. klo 10-12 vs. Numero on käytössä vain kyseisenä aikana ja silloin vastaamme sekä puheluihin, että viesteillä tai whatsapilla tuleviin yhteydenottopyyntöihin. Ruut – Soile Tuusa Hautausmaan talkoot Yli-Iin kirkonkylän hautausmaalla ti 25.5. Voit valita mieluisimman teeman (rakkaus, kevät, onnittelu) ja toivoa yhtä toivelaulua tai -sävellystä. klo 10 Haukiputaan kirkossa, toimittaa Jaakko Tuisku, avustaa Samuli Ruusuvuori ja Tuulia Ristikari, messudiakoni Teija Keränen, kanttorina Taru Ängeslevä, laulu Petrus Schroderus. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Motoristikirkko to 13.5. klo 11:00 Kuivaniemitalolla Majakan tiloissa. fi. välisen ajan kirkon ja seurakuntakodin ympäristössä. Tule mukaan liikkumaan! Lukupiiri ma 17.5. Muissa asioissa voit olla yhteydessä suoraan diakoniatyöntekijöihin. Kaatuneiden muistopäivän kunniakäynti ja seppeleen lasku. Kuolleet: Sonja Birgitta Kaipainen 55, Anni Kyllikki Mettovaara 67. Mukaan leirille mahtuu 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta. 20 min. Ulkoiluföljy! Tulemme ulkoilemaan lasten kanssa kotipihaan tai lähipuistoon. Lukupiiri kaikenikäisille kirjallisuudesta ja lukemisesta kiinnostuneille kerran kuukaudessa. lähetyssihteeri Seija Lommalle puh. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. fi, Nina Peltola nina.peltola@evl.fi, 0405157662. Tuotto lyhentämättömänä yhteisvastuukeräykselle. Vietämme kerhoa Yhteisvastuun merkeissä tämän vuoden aiheeseen tutustuen. pullakranssi 25e kanelipullat 1e/ kpl tai 8e/10kpl karjalanpiirakat 1e/kpl tai 8e/10kpl (pakasteena) Tuotteita voidaan valmistaa rajoitettu määrä. Konserttiin voi osallistua kokoontumisrajoitusten mukaisesti. Jumalanpalvelukseen voi osallistua myös paikan päällä suosituksia noudattaen ja erityisjärjestelyin. mennessä p. Toimittaa Pauli Niemelä, avustaa oppilaitospastori Ari Savuoja ja oppilaitosdiakoni Salla Havukainen-Junno, musiikki Yki Gospel. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Kirkkoherranvirasto suljettu ke 19.5. Toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Sari Wallin. v. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset ilmoitukset ja koronatiedote löytyvät www.iinseurakunta.fi Jumalanpalveluksia voi seurata internetin kautta (linkit suoratoistoon ja nettiradioon Iin seurakunnan kotisivulla) Sanajumalanpalvelus Su 16.5. lmoittautuminen seurakunnan nettisivujen kautta. 040 5516 582 tai sähköposti seija. Poikakuoro Pohjantähdet, johtaa Anna-Mari Nevala. Tervetuloa tutustumaan Vanhan ja Uuden testamentin erilaisiin naishahmoihin seurakuntamme pappien esitteleminä maanantaiiltaisin klo 18 alkaen. Järjestämme yhteisen katsomon Kiimingin ja Ylikiimingin seurakuntakeskukseen, missä on mahdollisuus seurata ohjelmaa iltapäivällä klo 13-15 ja illalla klo 18-19.30. klo 1719. diakonia@evl.fi tai soittamalla Teija Keräselle p. Jos sinulla on heikko taloudellinen tilanne tällä hetkellä ja asut Kiimingin seurakunnan alueella, voit kysyä EU-ruuasta maanantaisin klo 10-11 p. ja tiedustelut: Karita Isola, Haukiputaan seurakunnan lähetysja vapaaehtoistyönkoordinaattori, p. Vapaaehtoisia tarvitaan seuraaviin tehtäviin: arkunkantajia ja lukupiirin vetäjä syksyksi 2021. 040 579 3247 tai eeva.leinonen@evl.fi. Ilm. klo 10 Kiimingin kirkossa ja www.virtuaalikirkko.fi. Jumalanpalveluksiin voi osallistua myös paikan päällä suosituksia noudattaen ja erityisjärjestelyin. Toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Sari Wallin. 15 » Perjantaina 14. 040 5819 316 tai Johanna Kerolalle p. Kutsumme sinut osallistumaan jumalanpalvelukseen Virtuaalikirkon kautta. klo 12 mennessä p. Tämän hetkisten rajoitusten mukaan kerhoon mahtuu 20 hlöä. Tuotto lyhentämättömänä yhteisvastuukeräykselle. Tuotto lyhentämättömänä yhteisvastuukeräykselle. Tiedustelut ja ilmoittautuminen ma 17.5. Noudatamme kokoontumisessa koronarajoituksia. klo 17 alkaen. Varaa oma yksityiskonsertti hintaan 50 euroa, kesto n. Rastitehtävät vaihtuvat noin kahden viikon välein. virtuaalikirkko.fi sekä nettiradio Oulun seurakuntien sivuilla. klo 17.00 ja päättyy 6.6. klo 10-12 vs. Sanajumalanpalvelus su 16.5. Lisätietoja www.iinseurakunta. 040 5516 582 tai sähköposti seija. Pikkuhiiren rastit on suunnattu lapsille ja perheille. Vietämme kerhoa Yhteisvastuun merkeissä tämän vuoden aiheeseen tutustuen. Leivonnaiset kevään juhliin /kahvipöytään Voit tilata seuraavia tuotteita: tiikerikakku iso 20e, pieni 15e. 5.2021 a l k aen. Talkoomakkarat ja -kahvit tarjolla. klo 17 alkaen. klo 14-16 tai ti 18.5. 17.5. Teams-linkki ilmoitetaan Haukiputaan seurakunnan somekanavilla lähempänä tilaisuutta. klo 10 Ylikiimingin kirkon pihamaalla. Pikkuhiiren rastit löytyvät pappilan pihapiiristä (Pappilantie 16). Poikakuoro Pohjantähdet, johtaa Anna-Mari Nevala. Raamatun naisia virtuaaliluennot Kiimingin seurakunta Youtubessa ja Facebookissa maanantai-iltaisin klo 18. Tänä vuonna kerätään varoja ikäihmisten auttamiseen Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Vapaaehtoinen kolehti/kahviraha yhteisvastuulle. Molemmissa paikoissa 31.5.4.6. klo 15-20 Haukiputaan srk-keskuksessa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Lähde liikkeelle ja tule kiertämään Pikkuhiiren rasteja, ihmettelemään Pikkuhiiren kertomuksia ja selvittämään hauskoja tehtäviä! Kirkkokuoro To 20.5. Noudatamme kokoontumisessa koronarajoituksia. p. Kaatuneiden muistopäivän hartaus, kunniakäynti ja seppeleen lasku su 16.5. Pyhäpäivän aihe: Pyhän Hengen odotus, Toimittaa: Mika Pouke, kanttorina: Eija Savolainen, Kolehti: Kaatuneitten Omaisten Liiton hengelliseen työhön. Kävelyporukka pe 14.5. klo 16 nettiseurat Keijo Nissilä, Markus Lohi Kastetut: Nikolas Valtteri Lauri. Poikakuoro Pohjantähdet, johtaa Anna-Mari Nevala. Varaa oma konserttisi 16.5. Nouto sovitaan tilauksen yhteydessä. Kaatuneiden muistopäivän kunniakäynti ja seppeleen lasku. klo 13 Yli-Iin kirkon pihamaalla. Mukana elämän kulussa. 040 5615 809/ Kiiminki, 044 3161 721/ Ylikiiminki Leivonnaiset kevään juhliin /kahvipöytään Voit tilata seuraavia tuotteita: tiikerikakku iso 20e, pieni 15e. Toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Sari Wallin. Tuotto Yhteisvastuukeräykselle. Numero on käytössä vain kyseisenä aikana ja silloin vastaamme sekä puheluihin, että viesteillä tai whatsapilla tuleviin yhteydenottopyyntöihin. tilaavirkatodistus.fi Kastettu:Lyydia Aida Alessia Karvonen, Valde Mikael Taskila. 040 579 3247 tai eeva.leinonen@evl.fi. 20072008 syntyneille, hinta 30€ Leireillä on mukavaa yhdessä tekemistä, leikkejä, pelejä ja puuhailua. lähetyssihteeri Seija Lommalle puh. Muusikot Reijo Alatalo (laulu), Elias Niemelä (piano/ urut) ja Raimo Paaso (laulu/ piano) toteuttavat konserttituokiot klo 15-20 välillä. Päiväkotien ja koululuokkien pyydetään sopimaan aika vierailusta. Kuolleet: Maria Inkeri Katiska 74. klo 12 mennessä p. välisen ajan kirkon ja seurakuntakodin ympäristössä. Kuolleet: Aino Kärppä 93; Elvi Katri Heleena Carpén 91; Eero Kalervo Hekkala 89. Otamme k äy ttöön uuden ajanvarausnumeron taloudellisia asioita varten 17. v. Päiväkotien ja koululuokkien pyydetään sopimaan aika vierailusta. toukokuuta 2021 » N:o 36 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 16.5. Polku alkaa kirkon pihalla olevan aitan portailta. Jumalanpalvelukseen paikan päälle osallistumisen varmistamiseksi voi ilmoittautua kirkkoherranvirastoon p. pullakranssi 25e kanelipullat 1e/ kpl tai 8e/10kpl karjalanpiirakat 1e/kpl tai 8e/10kpl (pakasteena) Tuotteita voidaan valmistaa rajoitettu määrä. Kokoontuminen tapahtuu Teamsin välityksellä. Luontopolku Kiimingissä 14.5.-22.6. Tämä tarkoittaa, että jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa kirkkotila rajataan kolmeksi osastoksi omine sisääntuloineen. Seurakuntakerho Ma 17.5. pullakranssi 25e kanelipullat 1e/ kpl tai 8e/10kpl karjalanpiirakat 1e/kpl tai 8e/10kpl (pakasteena) Tuotteita voidaan valmistaa rajoitettu määrä. 040 5615 809/ Kiiminki, 044 3161 721/ Ylikiiminki Leivonnaiset kevään juhliin /kahvipöytään Voit tilata seuraavia tuotteita: tiikerikakku iso 20e, pieni 15e. 040 7008 151. Ylikiimingissä 31.5.16.6. Rantapohja. Kiimingin ry: to 13.5. Näin voit osallistua messussa myös ehtoolliselle. Tilaukset 21.5. Lähtö lenkille yhdessä perjantaisin klo 10 Haukiputaan kirkon pihalta, Kirkkotie 10. klo 10 Kiimingin kirkossa ja www.virtuaalikirkko.fi. välisen ajan seurakuntakeskuksen ympäristössä
Miten yhteys rakennetaan. klo 16-18 Vepsän koulu Pe 28.5. facebook.com/valokuituaylikiminkiin AIKATAULU Pe 21.5. klo 17.30-19.30 Juopulin kylätalo Ti 15.6. Hinta voimassa toistaiseksi sekä nettivarauksella, että suoraan asemalta. KATSASTUS Pentintie 26 (Iin Automaalaamo) II 49€ Sisältää päästömittaukset Hinnat koskevat henkilöja pakettiautoja. LA 15.5.2021, ellei toisin mainita 5 95 RS VAIN 5 95 KG VAIN 3,2 PKT 99 PRK 3,2 PKT 2 99 RS 3 95 PKT 1 99 PKT 12 95 KG 3 99 RS 2 99 KPL KORPELA GRILLIMAUSTETTU PORSAAN ULKOFILEEPIHVI 1 kg HK VILJAPORSAAN ULKOFILEE Noin 1,5 kg HK AMERIKAN PEKONI TUPLAPAKKAUS 280 g (7.10€/kg) KALALIIKE HAST TUORE NORJAN LOHIFILEE HK GRILLIPEKONI VARRAS 300 g (13.16€/kg) HK CAMPING 400 g (3.75€/kg) VALIO KERMAVIILIDIPPI RANCH JA AMERICAN 200 g (4.95€/kg) KARINIEMI KANANPOJAN PAISTILEIKE MARINOITU 700 g (5.70€/kg) ARLA KERMAJUUSTO 500 g (5.98€/kg) PARTANEN NAUDAN JAUHELIHA 10% 400g (7.47€/kg) KORPELA PALVIRYYNIMAKKARA 400 g (3.75€/kg) ÖTÖKKA ORIGINAL OVIVERHO JAHTI&VAHTI KOIRANRUOAT Kana & riisi 15 kg 32,50 (2,17) Extra Energia 15 kg 31,00 (2,07) KEKKILÄ KEVÄTLANNOITTEET 10l 16,95 / Skk (1,70) 20l 28,95 / Skk (1,45) VALMIIKSI KOOTTUNA KOTIMAISET FISHNET KATISKAT Yksinieluinen 39,/ kpl Värillisinä 2-nieluinen 59,/ kpl SUORAKAIDE 40l 5,95 60l 7,95 80l 8,90 PYÖREÄ 40l 5,95 65l 6,95 90l 8,95 PULTIT, MUTTERIT JA ALUSLAATAT VAIN Tarjous voimassa loppuviikon Helatorstaina koko myymälä avoinna klo 10-18 29 95 49,LTK VALTAVAT VALIKOIMAT RAKENNUSPALJUJA Hurrjat kukkamarkkinat puutarhamyymälässä! Kesäkalastustarvikkeet saapuneet! 4 95 KG JÄTTIAMPPELI 34 90 KPL ISO AMPPELI Surfiina, belargonia jne… MANSIKANTAIMET 60 kpl/ltk, lajikkeet Polka ja Frifa. toukokuuta 2021 » N:o 36 Tervetuloa Valokuitua Ylikiiminkiin -hankkeen VALOKUITUINFOON www.kairankuitu.. 16 » Perjantaina 14. Katsastus ilman päästömittausta 35€. klo 16-18 Ylikiimingin asukastupa Mikä on valokuitu. klo 18-20 Ylivuotto, YKMMS Ti 1.6. AJANVARAUS: k1katsastus.fi 0306 100 100 Munkkikahvit Shellillä kaupan päälle! Myös rekisteröintipalvelut ja muutoskatsastukset! Annalankankaantie 1, 90830 Haukipudas | Ma-pe 7-21 la 7-20 su 10-19 www.saastokuoppa.fi | Puutarhamyymälä ma-la 8-18 su 10-18 ELINTARVIKETARJOUKSET VOIMASSA KE 12.5. Miksi hankkia yhteys juuri nyt. klo 17.30-19.30 Vesalan monitoimitalo Pe 4.6. klo 17-19 Alavuotto, Myllyn alue Ti 8.6. Kenelle valokuitu on tarkoitettu. Yksittäin 1,/ kpl ORVOKKI 14 90 KPL 65 KPL 49,Värillisenä 1-nieluinen 29 90 skk 30 kg (1,-) 29 90 RAPALAN PARHAAT AHVENVIEHEET 27 50 Energia 15 kg (1,83) VALIO KERMAVIILI 200 g (3.25€/kg) 1 30 2 KPL