Sivut 10–11. vsk • N:o 13 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Puuta nurin ja pinoon Yli-iläinen metsäkoneyrittäjä Teemu Aalto on ajanut metsäkoneita jo yli 30 vuotta. Kuluva talvi on ollut varsin hyvä metsässä toimimiseen. Sivu 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 15.2.2024 55. Routaa ei ole paljon, mutta runsas lumi auttaa metsässä ajamista. PÄIVÄKOTIRATKAISU HUOLENA Väliaikaiseksi tarkoitettu päiväkoti Kiimingin entisellä kunnantalolla huolettaa Sanna Pakasta, jonka lapsi unohdettiin ulos kesken päiväkotipäivän
Tammikuussa 2021 kaksi tyhjillään ollutta liiketilaa purettiin, eikä tilalle ole saatu vielä mitään. helmikuuta 2024 » N:o 13 KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Ajattelin, että kun olen asunut Jäälissä kohta 25 vuotta, niin voin varmasti haikailla jo menneitä vuosia ja vuosikymmeniä. Hajattelija. On jo ollut kauan ja ei kyllä ympäristöön sovi. Päivittäin ohi kulkeva Uskon, että Suomi sai hyvän presidentin ja emme menettäneet hyvää kansanedustajaa, kaikki voittivat. Kaupunki lakkautti yhteistyöryhmien toiminnan siinä muodossaan, ja se vaikutti Jääliinkin. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Rohkaisen tekemään aikamatkan vuoteen 1965. Siinä tärkeimmät. Vasta ensimmäisiä taloja rakennettiin Laivakankaan perälle. Jakautusivatko äänet tasaisemmin gallupeitta esim. Kun muutin Jääliin, alueella oli paljon vähemmän asukkaita. Jäälin koulu oli 2000-luvun alussa pieni ja kotoinen koulu, jonka ilmapiiriä kaikki kehuivat. Tyhjä tieura ei mieltä lämmitä, eikä kunnan tasapuolinen kehittäminen ole keneltäkään pois. Samalla asiantuntijat voisivat raatauttaa iiläisiä Haminasa. koiranulosteita pitkin poikin eräin osin kävely-/pyöräilyväyliä. Pian saadaan ulkopuolisten ideoita ammattimaisesti laadittuina mukaan haaveiluun. Tätäkö haluamme. Muistithan kertoa tuolloin haaveesi ja toiveesi. Ihminen on laumasielu ja haluaa olla voittajien puolella. Hanke on kannatettava. Maailma muuttuu ja ihmisten arvostukset myös. kierroksella, jos pelkkä persoona, cv ja kokemus ratkaisivat. Jos tien muutostyöt tehtäisiin tänään Haminan ja Iin siltojen kautta, vietäisiin nelikaistainen tie todennäköisesti Ojakylästä Korpiniittyyn saakka, hiljan uusitun tieosuuden alkuun. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Kirkonranta on kiinnostava haaveilun kohde. Logistiikka on pääsääntöisesti pyörillä, mutta raideliikennettä kannattaa myös kehittää. Nelostie E75 ry:n yhteenveto. Väyläverkosto muuttuu jatkuvasti. Purkuun meni sekin ja nyt lapset ovat isossa koulussa, jossa lapsen tai nuoren on helppo hukkua massaan. » Torstaina 15. TV-dokumentista huomataan, että muutos on ainoa pysyvä olotila. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Seuraavia vuosia leimasi oikeinkin aktiivinen oman asuinalueen kehittäminen ja aktiiviset kokoukset, jotka keräsivät kymmeniä osallistujia. Kenties lähivuosina junat pysähtyvät Iin uudistetussa Asemakylän Matkakeskuksessa, missä kauniin jokimaiseman rannalla on tarjolla monipuoliset palvelut 2030-luvun matkaajille. Olisi ansiokasta, että arkkitehtikilpailun osanottajat kävisivät paikan päällä toteamassa hienon miljöön ja tutkimassa sen mahdollisuuksia. Rinnalle jouduttaisiin rakentamaan uudestaan kevyen liikenteen väylät sekä rinnakkaistiet kiinteistöille, kuten nykyisin on maan tapa. TOIMITTAJALTA Haaveillaan – Ii 650 Tulevaisuuden ennustaminen on vaikea laji. Ei meiltä mielipiteitä puutu! Ohitustiehanke on jakanut niin iiläiset kuin me kesä-iiläisetkin ainakin kahteen leiriin. Vuonna 2009 haaveiltiin nelostien (E75) leventämistä “keskikaiteelliseksi, nelikaistaiseksi sekaliikennetieksi” (Kaleva 16.11.2009). Viime viikkojen kirjoitukset Rantapohjassa olkoot hyvä keskustelun alku Iin kehittämisestä ja sen suunnasta, myös vallan kammareiden ulkopuolella. Nopeus olisi noussut ja tuskin jarrupoljinta olisivat matkailijat hipaisseet. Satoja kiinteistöjä jäisi tien alle. Palveluita oli silti tarjolla paljon nykyistä enemmän. Mikä on Jäälissä nyt paremmin. Ostarilta löytyivät muun muassa hammaslääkäri, autokoulu, neuvola, kirjasto, R-kioski, Posti, kenkäkauppa, ravintola, vaatekauppa, useampi parturi, kauneushoitola, kukkakauppa ja kaksi ruokakauppaa. Pelkät ilmakuvat ja Google Maps Street View eivät riitä. Lapsilla oli siellä hyvä olla, paitsi sitten, kun rakennuksen sisäilma ei enää ollut hyvä. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Hyvä niin ja pulinat pois! Aina voi kuitenkin miettiä, että minkä verran gallupit vaikuttavat kansaan ja siten lopputulemaan. Ainakin Ylikiimingin kirkolla oli lau 10.2. Nyt näistä enää vain harva tarjoaa palveluitaan Jäälissä. Teea Tunturi teea.tunturi@rantapohja.fi Oliko Jäälissä ennen kaikki paremmin. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Jouko Häyrynen Pohjois-Ii Yksi tai pari välinpitämätöntä koiranomistajaa pystyy pilaamaan muiden ulkoilunautinnon. Kun Kiimingistä tuli osa Oulua vuonna 2013, tuli Jäälistä oma suuralueensa ja alkoi innokas ja tavoitteellinen kuntalaisvaikuttaminen. Raideliikenteen kehittäminen Oulu-Tornio-Haaparanta osuudella on meneillään. Kunnan 2022 kuntalaishaaveiluun kirjattu ohjeistus “puretaan rakennukset, korjataan tai muu käyttö” lienee ohjenuorana pian alkavalle ammattilaisten haaveilulle. Rohkenen toivoa kesän Ii 650v -tapahtumiin avoimia keskustelutilaisuuksia koko kunnan kehittämisestä juhlavuoden otsikolla “Ii Kylät Sillat Virrat”. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Tämä muutos olisi tasannut 23 taloa ja 13 liikerakennusta tieltään. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. tarjolla oli neljä muutakin ohitustievaihtoehtoa. Ekopistekin on viety Jäälistä pois, eikä sitä ole vieläkään näköpiirissä, paikkaa ei kuulemma löydy. Valtatie 4/E75 vaatii myös parantamista, katsokaapa esim. Esko Uusi uljas presidentti tuli valittua meillä demokraattisesti. On vain asukkaiden omasta tahdosta kiinni, halutaanko liikenneväylän vaikuttavuusmahdollisuudet ottaa haltuun. Näin kauempaa katsoen Ii on mielestäni paljon enemmän kuin Vanha Hamina ja nelostien viereen nauhamaisesti rakentunut asioimiskeskus, joka on seurausta Asemakylältä yli 60 vuotta sitten siirretystä tielinjauksesta osana silloista tienparannussuunnitelmaa. 1. Yleiskaavan osana on ohitustie Ojakylä-Asemakylä-Harisoja. Ellei näin ole, niin päättäjäthän söisivät sanansa! Kuntalaiset ovat nyt katsomossa, joten popcornit mikroon. Ii, ikiaikainen etappi, on aina ollut hieno paikka asua ja elää! Ympäristön muokkaus on ajoittain ollut kovakouraista ja luonnolta ei ole paljoa kyselty. Ohitustie on Iille mahdollisuus rakentaa uudestaan liikenteen solmukohta Asemakylälle, missä se ennen olikin. Iin seutu on ollut asuttuna hyvin kauan ja ihminen on muokannut maisemaa. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Muutosvastarinnasta huolimatta saa jokainen toki haaveilla eli visioida. Halusimme tai emme, kaavoitus ja maapallon rakentaminen ohjaavat kuntien ja asukkaiden tulevaisuuden suuntaa. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Maksuttoman Elonet+-palvelun mainio sarja “Nelostie” kuljettaa katsojat halki Suomen ja Iissäkin tehdään pikainen pysähdys (Rovaniemeltä rannikolle, Osa 3). Frisbeegolfiakin voi harrastaa. Kuntalaisten haaveilu kartoitettiin jo vuosi sitten niin Kirkonrannan kuin Strategisen Yleiskaavan 2040 suhteen. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Koska tuulivoimaloiden lisärakentamiselle emme näköjään voi mitään, on tarjolla toki muitakin kohteita visiointiin. Kuntosalikin on siinä vuosien varrella ollut ja kutomatupa. Lähimmille lohiapajille ja tuntureille on alle neljän tunnin matka, Ouluun 20 minuuttia! Huom. Lenkkeilijä Milloinhan Iistä Alarannantien varressa olevan palaneen talon jäämistö poistetaan. Osallisuus on aiempaa vähäisempää. Jäälin asukkaiden oma yhteistyöryhmä kokoontui helmikuun alussa 2013. Kunta on julkaissut ideakilpailun arkkitehdeille. Järvi voi paremmin, retkeilyreitit ovat paremmat, hiihtoladut ovat mallillaan
– Jos tarkistusketju pettää saman lapsen ja tapauksen kohdalla useamman kerran eikä puuttumista huomata, tarkoittaa se yleensä sitä, että toiminnassa on epäkohtia, hän toteaa. Elementtipäiväkodin rakentaminen entisen O. Leikkihuoneet ovat toimistotiloja, joissa ilmanvaihto on mitoitettu kolmelle. PASI MÄKIKYRÖN mukaan niin tässä kuin kaikissa muissakin päiväkodeissa yritetään kaikin tavoin varmistaa, että mitoitus on aina oikea. SIVISTYSja kulttuuripalveluiden itäisen alueen päällikkö Pasi Mäkikyrö kertoo, että ei ole heidänkään tahtotilan mukaista, että päiväkoti toimii entisen kunnantalon tiloissa, mutta asiaan ei ole kovasta yrittämisestä huolimatta löydetty ratkaisua. Tilojen käyttöä päiväkotina on Kiimingissä ihmetelty laajasti. – Tilat ovat kuitenkin käytännössä yhdessä, eikä lain mukaan saisi olla maksimissaan kolmen hoitajan mitoituksen ryhmiä. Mitään tarkoituksellista vajaamiehitystä tai ryhmien tosiasiallista yhdistämistä ei ole. helmikuuta 2024 55. Nyt kiiminkiläinen Sanna Pakanen harkitsee tarttuvansa viimeiseen oljenkorteen ja tekevänsä toiminnasta valituksen aluehallintovirastolle. Jotta palvelua pystyttiin alueella tarjoamaan, täytyi kartoittaa tiloja alueelta, joissa varhaiskasvatusta voidaan järjestää, Mäkikyrö taustoittaa. Sanna Pakanen kertoo saaneensa selvityksen, mutta hän uskoo, että asianmukaisissa tiloissa ja pihassa tapahtunut olisi jäänyt tapahtumatta. NÄISTÄ moninaisista syistä johtuen oli hänen mukaansa mahdollista, että nelivuotiaan poissaoloa ei ulkoilusta tultaessa huomattu, vaikka oletettuja tarkastuspisteitä sattui poissaolon ajalle monta. – Lapsi on myös kertonut välillä ruokailevansa isompien kanssa eri ryhmässä, kuin oma ryhmä, Pakanen jatkaa. Pakasen mukaan yläkerrassa on virallisesti kaksi kahden hoitajan erillistä ryhmää. Lapsen poissaolo selvisi sattumalta ulkopuolisen löydettyä hänet nukkumasta päiväkodin porraskäytävästä, jonne lapsi oli aikansa pihalla itkettyään ja ovea potkittuaan päässyt, mutta ei ollut päässyt enää portaista ryhmän tiloihin. – Tiloihin on tehty tarvittavat muutokset. Elementtipäiväkodin rakentaminen entisen O. Sitten sinne sijoittui myös 3–5-vuotiaiden ja alle 3-vuotiaiden ryhmiä. Tilojen käyttöönotto vaatii aina terveystarkastajan ja rakennusvalvonnan hyväksymisen, Mäkikyrö sanoo. Pontimena tähän on se, että Pakasen nelivuotias tytär oli päiväkodin henkilökunnalta sen sitä havaitsematta kateissa ulkoilun jälkeen lähes pari tuntia. Hän kyseenalaistaa muun muassa tilojen ilmanvaihdon ja vessaratkaisut sekä piha-alueen turvallisuuden. – Kun esimerkiksi toinen hoitajista lähtee osaston eri päähän pesemään lapsen pyllyä, jää toinen yksin pienten ryhmän kanssa. Kiimingin entisessä kunnantalossa on toiminut jo kolmisen vuotta väliaikaiseksi tarkoitettu päiväkoti. LAPSEN kateisiin joutuminen ei Mäkikyrön mukaan johtunut tiloista, vaan se on inhimillinen virhe, josta on vanhemmalle annettu kirjallinen selvitys. Pakanen olettaa, että päiväkodilla toimitaan liian suurena ryhmänä ja tarkoitukseen sopimattomissa tiloissa. SANNA PAKASEN väitteeseen siitä, että kunnantalon tiloissa olevassa päiväkodissa rikotaan lain määräämiä ryhmäkoon rajoja, Mäkikyrö vastaa ehdottoman kieltävästi. – Kiimingin alueen hoitopaikkatarve lähti muutama vuosi sitten voimakkaaseen kasvuun subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden tullessa voimaan. 3 Torstaina 15. – Kiimingistä ei ole löytynyt mitään tonttia, jonne tämän suunnitellun elementtipäiväkodin voisi laittaa. – Kiimingin kunnantalon kaksi ryhmää toimivat joustavasti hyödyntäen osin samoja tiloja silloin kun on järkevää ja mahdollista. Onko sekään hyvä asia, Pakanen kysyy. Toiminnassa usean tarkastuspisteen ohitus mahdollistui Pakasen mielestä siksi, että samassa tilassa toimii kaksi ryhmää yhdistettynä ja on helposti epäselvää kenen vastuulla on mikäkin määrä lapsia. Ryhmillä on omat ruokailuja pukeutumistilat ja tiloissa on useita leikkihuoneita tarjolla. Käytännössä yläkerran yhden vessan, yhden vesipisteen ja yhteisen nukkumahuoneen vuoksi ryhmät toimivat hänen näkemyksensä mukaan yhtenäisesti. Alakerrassa tilanne ei ole hänen mukaansa yhtään parempi. Toiminnallisesti yläkerran tilat osoittautuivat hänen mukaansa osin haasteellisiksi aiemmin tiloissa olleille pienten ryhmille, kuten esimerkiksi ulkoiluihin siirtymiset. T EE A T UN T URI. vsk • N:o 13 Väliaikainen päiväkotiratkaisu poikimassa valituksen aluehallintovirastolle Taustalla nelivuotiaan katoaminen päiväkotipäivän aikana » Teea Tunturi » Kiiminki ALUN PERIN väliaikaisratkaisuksi tarkoitettu päiväkoti Kiimingin entisellä kunnantalolla on toiminut paikallaan jo yli kolme vuotta. Jauhiaisen museon tontille Jokirannan koulun viereen karahti muuttuneisiin tulvariskirajoihin, jotka estivät paikalle rakentamisen. Sanna Pakanen haluaa korostaa, että inhimillisiä virheitä sattuu, eikä hän syytä työntekijöitä. Mäkikyrön mukaan tilojen kuntoa seurataan aktiivisesti olosuhdemittauksin, eikä niissä ei ole todettu puutteita. Jauhiaisen museon tontille Jokirannan koulun viereen karahti muuttuneisiin tulvariskirajoihin, jotka estivät paikalle rakentamisen. Entisen Kiimingin kunnantalon tyhjentyessä ne otettiin ensin käyttöön Kiimingin alueen avoimen päiväkotitoiminnan mahdollistamiseksi. Sanna Pakanen harkitsee valittavansa päiväkotiratkaisusta. Nukkumahuoneessa on kahden ryhmän lapset plus pari aikuista päälle, Pakanen laskelmoi. Olen kuullut, että tiloissa työskentelevät kärsivät muun muassa päänsärystä ja muista sisäilmaongelmien aiheuttamista ongelmista. Ei ole myöskään löytynyt mitään muita toimivia tiloja, Mäkikyrö sanoo. – Tässä ei ole kyseessä pelkästään oma lapseni, vaan haluan todella, että tilanne muuttuu, jotta ei satu jotain pahempaa. Neliöitä on runsaasti lapsimäärään nähden, Mäkikyrö kertoo. Parempaa ratkaisua on etsitty, mutta sellaista ei ole yrityksistä huolimatta löytynyt. Tämä tarkoitti sitä, että lapsia tuli varhaiskasvatuksen piiriin yhä suurempi osa eri ikäluokista. Sen vuoksi pienten ryhmä toimii nyt alakerran tiloissa maatasossa. Siellä on teoriassa kaksi erillistä ryhmää, jossa on yhteensä 27 lasta, mutta käytännössä ryhmät toimivat täysin yhdessä
Lämmin kiitos kaikille meitä suuressa surussamme muistaneille. Yhdeltä kuljettajalta puuttui voimassa oleva vaarallisten aineiden kuljettamiseen oikeuttava ajolupa ja valvonnassa tavattiin myös täysin ajo-oikeudeton henkilö kuljettamassa raskasta ajoneuvoyhdistelmää. -4 -3 -4 -2 -1 -3 Lauantai 17.2. 6:16 Kylläpä vähhää kirkko uupu, kun ei pappi mahtunukkaa. Matt. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Ilmoitathan osallistumisestasi 22.2. Valvonnassa keskityttiin erityisesti ajoja lepoaikojen noudattamiseen, ajoneuvojen kuntoon, kuorman varmistamiseen sekä ylikuormiin. Ylikiiminkiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 15. Se kirjasi yhteensä kuusi ajopiirturiin tai kuljettajan ajoja lepoaikoihin liittyvää huomautusta tai seuraamusta. läheisten ja sukulaisten läsnä ollessa. Poliisi välitti tiedot todetuista rikkomuksista liikennelupaviranomaiselle eli Traficomille.. Lapinkoski s. -7 -8 -8 -7 -4 -8 Perjantai 16.2. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 7 Aurinko nousee 8.20 ja laskee 16.45. Nimen alkuosa tarkoittaa 'voittoa' ja loppuosa 'turvaa tai rauhaa'. Kuiskasi hiljaa – lähdetään! Rakasta puolisoa, äitiä, mummua ja isomummua syvästi kaivaten puoliso lapset lapsenlapset lapsenlapsenlapset Rakkaamme on siunattu Haukiputaan kirkossa 9.2. -9 -8 -8 -9 -10 -9 Maanantai 19.2. Kiitos myös Attendo Niittytuulen Lehdon hoitajille äitimme hyvästä hoidosta. Sirkka Perälä Poliisi valvoi raskasta liikennettä » Rantapohja POLIISI valvoi tehostetusti raskasta liikennettä maanantaista perjantaihin 5.–9. Tulkaa perässä. 20.9.1945 k. Kiitos kaikesta Marjut, Satu, Anne, Sami perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Nimipäiviä Torstai: Sipi, Sippo Perjantai: Kai Lauantai: Väinö, Rita, Karita, Väinämö Sunnuntai: Kaino Maanantai: Eija Päivän nimi Sipi on kansanomainen muoto Sigfridistä, joka puolestaan pohjautuu muinaissaksalaiseen henkilönnimeen Siegfried. Pälsynaho s. Yhden ajoneuvon kunnossa oli puutteita, ja yhdessä ajoneuvossa kuorma oli varmistettu puutteellisesti. -5 -6 -6 -5 -6 -6 Sunnuntai 18.2. 26.6.1930 Oulu k. Torstai 15.2. -8 -7 -6 -5 -5 -5 70 vuotta LASISSA! Karkaan Kierikkiin. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Oulun poliisilaitos pysäytti valvontajakson aikana tarkastukseen yhteensä 69 raskasta ajoneuvoa. Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. Rakkaamme Aino Maria SIIKA-AHO o.s. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Keitän kahvit Meripihka salissa la 2.3. helmikuuta 2024 » N:o 13 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. 2.1.2024 Oli sulla sydän niin lämmin, hellä Oli siellä paikka meillä jokaisella. 23.1.2024 Oulu Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen silmät sulki, syliinsä kietoi siivillään. helmikuuta 2024 koko maassa. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Eila Anneli TOLONEN o.s. mennessä numeroon 050 302 1865. Oulussa työaikaa käytettiin valvontajaksolla myös vaarallisten aineiden maantiekuljetusten valvontaan. klo 12.00
Kontti secondhand Tyrnäväntie 14, 90400 Oulu puh. Kirjoittajien joukossa on päättäjiä eri poliittisista ryhmistä. Kiitos, että lahjoitat hyvää. Tämä ei ole oikeudenmukaista, koska haitat kohdistuvat vain osalle alueista. Oikeudenmukaista tuulivoimaa Ouluun Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja. Tämä varmistetaan vain sillä, että haittoja hyväksyvät alueet ja niiden asukkaat saavat tuulivoiman tuomasta verotulosta erityistä hyötyä. Yli-Iihin on suunnitteilla 71 tuulivoimalaa, joiden kiinteistöverojen vuosituotto voisi olla jopa 2,5 miljoonaa euroa. Olen ilokseni havainnut, etten ole ajatusteni kanssa yksin. Lauri Nikula kaupunginvaltuutettu kaupunginhallituksen jäsen aluevaltuutettu Keskusta » Torstaina 15. Iso osa suunnitelluista tuulivoimapuistoista sijaitsee entisten YliIin ja Ylikiimingin kuntien harvaan asutuilla alueilla. Voit lahjoittaa Konttiin myyntikuntoisia vaatteita, jalkineita, asusteita, monenlaista kodintavaraa. Alati korkeammiksi nousevat tuulivoimalat näkyvät kauas ja pilaavat hienot maisemat laajoilta alueilta aiheuttaen lähialueilleen haittaa myös äänellään ja välkevaikutuksellaan. Ylikiimingin alueille on suunnitteilla 57 tuulivoimalaa, joiden kiinteistöverotuotto voisi olla lähes kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Tuulivoiman tulee olla ekologisesti ja taloudellisesti, mutta myös sosiaalisesti kestävää. Ruotsissa tuulivoiman kiinteistövero menee suoraan valtion kassaan eikä Suomen tavoin kunnille. 010 430 3887 AUTA LAHJOITTAMALLA. Tällä hetkellä suunnittelussa on yhteensä 157 myllyä, joista 128 sijaitsee Ylikiimingin ja Yli-Iin entisten kunnanrajojen sisäpuolella. Oulun alueet, joihin tuulivoiman yleiset haitat kohdistuvat, eivät kuitenkaan saa juurikaan hyötyä tuulivoiman myötä. Lahjoittamalla Konttiin autat Punaista Ristiä auttamaan. helmikuuta 2024 » N:o 13 Kärkkäinen Ii, Sorosentie 2 · . Tuulivoima voi avata myös mahdollisuuksia Oulun alueelle. Jos asiat menevät parhain päin, puhtaasta sähköstä saadaan tänne paljon muutakin hyötyä kuin kiinteistöverotuotot. Investoinnit toisivat tullessaan tärkeää tuloa ja työpaikkoja. TUULIVOIMAPOTENTIAALI on tehnyt aiemmin vähemmän kiinnostavista alueistamme kilpailtuja mielenkiinnon kohteita. 040 737 9527 Avoinna ma–pe 9–19, la 10–17, su 11–17 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Rantapohja julkaisee säännöllisesti alueensa päättäjien kolumneja. Luistimet teräväksi! Tavallinen teroitus 88 00 00 Profilointi ja teroitus 17 17 00 00 Prosharp ammattilaisjoukkueiden käyttämällä koneella Sukset liukkaiksi! Sukset liukkaiksi! Kysy lisätiedot huollosta 10 10 00 00 65 65 00 00 Suksien voiteluhinnat . 010 430 3820 Avoinna: Ma-la 8–21, su 10–21 · www.karkkainen.com Iin Kärkkäisen urheiluosastolla myös huolletaan: Iin Kärkkäisen urheiluosastolla myös huolletaan: Teroittaa kaikki jääkiekkoja taitoluisteluluistimet. Näin ollen alueet eivät Ruotsissa saa kompensaatiota tuulivoiman aiheuttamista haitoista. Omina kuntinaan Ylikiiminki ja Yli-Ii kykenisivät rahoittamaan merkittävän osan alueen palveluista tuulivoiman tuottamalla kiinteistöverolla. TUULIVOIMA tuottaa tulevaisuudessa Oululle ja maanomistajille merkittävät vuositulot kiinteistöverojen ja maanvuokrien kautta. Nyt kiinteistövero päätyy Oulun yhteiseen kassaan. HAVAHDUIN tähän tosiasiaan maakuntahallituksen vierailulla Luulajaan, jossa länsinaapurit kertoivat heidän vaisun tuulivoimarakentamisen johtuvan erilaisesta verotuksesta. Koko Oulun etu on, että harvemmilla alueilla mielipide tuulivoimaa kohtaan pysyy riittävän positiivisena. Tonttien ja kiinteistöjen arvot saattavat laskea, eikä tuulivoima ole haitatonta myöskään poronhoidolle ja metsästykselle. Tuulivoima ei kuitenkaan ole pelkästään hieno, tuloa ja uutta elinvoimaa tuova asia, vaan siitä on monenlaista haittaa ja harmia. Ouluun haetaan todella merkittäviä teollisuusinvestointeja, jotka vaativat runsaasti puhdasta sähköä. 5 OULUUN on suunnitteilla huomattavan suuri määrä tuulivoimaa. Ratkaisu voisi olla alueille korvamerkittävä osuus vuosittaisesta kiinteistöverosta, tuulivoimayhtiön maksama vuosittainen kyläraha tai jokin muu toimintatapa, millä saadaan parannettua alueellista oikeudenmukaisuutta ja hyväksyttävyyttä. Asiaan tulee etsiä alueita ja alueen asukkaita selkeästi hyödyttävä pysyvä ja oikeudenmukainen ratkaisu. Sinunkin ilmoituksesi huomataan!. Sädemuotoilussa useita eri profiileja parempaan tasapainoon ja liukuun
Valtuustoaloite Lapsiystävällisestä kunnasta » Anu Kauppila » Ii IIN perussuomalaisten valtuustoryhmä, Petri Hyvönen, Veliheikki Hyvärinen ja Kirsti Keränen olivat jättäneet valtuustoaloitteen, jossa se esittää, että Iin kunta hakee mukaan UniceIin kunnanvaltuusto hyväksyi päivitetyn hallintosäännön » Anu Kauppila » Ii IIN kunnanvaltuusto hyväksyi 12.2. pitämässään kokouksessa kunnan hallintosäännön. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidensa tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. alv TILAA NYT! • Sis. Kunnallinen päätöksenteko perustuu kuntalakiin ja kunnan hallintosääntöön eli hallintosääntö ohjaa kunnan toimintaa. 6 » Torstaina 15. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. Toimitus valitsee tekstit ja kuvat, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista ja kunnassa on noudatettava hallintosäännön Iin kunnanvaltuustossa 12.2. Rantapohjan verkkosivujen rajattoman lukuoikeuden • Näköislehden ja arkiston KOTI MEREN RANNALLA www.aaltoconstruction.fi Upeat jopa 25m² parvekkeet • Muttovalmis Mahdollisuus hankkia lämmin autotalli • Kaksion tai kolmion ostajalle venepaikka kaupan päälle Asunto Oy Aurinkoranta Visseli 13 Esittely Pateniemi klo 14 14.30 sunnuntainta PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. www.rantapohja.fi. helmikuuta 2024 » N:o 13 Tilaa: www.rantapohja.fi -> tilaukset -> tilaustarjoukset tai 044 714 7800 tilaukset@rantapohja.fi Tarjous on voimassa 31.12.2024 saakka DIGI DIGI Rantapohjan Rantapohjan 43 € /6 kk 43 € /6 kk VAIN! sis. käsiteltiin muun muassa hallintosääntöä ja tehtiin yksi valtuustoaloite
SUOMEN LEIJONAN ritarikunta on perustettu 11.9.1942 ja kunniamerkkien suunnittelusta on vastannut Oskar Pihl. 7 » Torstaina 15. Myös hallintosääntö hyväksyttiin yksimielisesti ja se astui voimaan 12.2.2024. – Koko hallinnon uudistuksen toiveena on, että saataisiin riittävä määrä mutta ei liikaa byrokratiaa ja mahdollisimman paljon sujuvuutta ja roolituksia esille, Manninen totesi. Valtuustoaloite Lapsiystävällisestä kunnasta fin Lapsiystävällinen kuntamalliin ja aloittaa kehittämistyön tavoitteenaan Lapsiystävällinen kunta -tunnuksen saaminen. Iin kunnanvaltuustossa 12.2. helmikuuta 2024 » N:o 13 LATTIAPINNOITUKSIA KOTITALOUKSILLE SEKÄ YRITYKSILLE! Saunat, Pesuhuoneet, Wc:t, Autotallit, Varastot ja muut tilat SOITA JA KYSY LISÄÄ! 040 751 8941 joni@lphuttu.com Hyödynnä myös kotitalousvähennys! www.lphuttu.com www.rantapohja.fi Johannes Tuomelalle Suomen Leijonan ansioristi » Anu Kauppila » Ii IIN kunnanvaltuuston kokous 12.2. Valtuustoaloite otettiin vastaan ja etenee valmisteluun. käsiteltiin muun muassa hallintosääntöä ja tehtiin yksi valtuustoaloite. Suomen Leijonan ritarikunta on ritarikunnista nuorin ja sen kunniamerkkejä annetaan tunnustukseksi huomattavasta siviilija sotilaallisista ansioista. Perheelle kuuluu myös iso kiitos, että olen pystynyt tätä työtä tekemään ja toivon, että hyvä yhteistyö valtuustossa jatkuu tulevaisuudessakin, Johannes Tuomela kiitti. A NU K AUP P IL A. Puheenjohtaja oli otettu kunniasta. Iin kunnanvaltuuston puheenjohtajalle Johannes Tuomelalle annettiin Suomen Leijonan ansiomerkki valtuuston kokouksessa 12.2. Aloitteessa esitetään, että kuntamalli on väline, jonka avulla kunnassa voidaan varmistaa lasten oikeuksien toteutuminen mahdollisimman hyvin lasten arjessa ja Unicsef tarjoaa kuntamallia toteuttaville kunnilla malliin liittyvät sisällöt ja materiaalit sekä koulutusta, verkostoitumista ja digipalveluita kehittämistyön tueksi. Iin kunnanvaltuusto hyväksyi päivitetyn hallintosäännön määräyksiä. aloitettiin juhlallisesti kakkukahvien ja palkitsemisen merkeissä. – Kiitos ryhmälle, joka oli ansiomerkkiä hakenut, valtuuston jäsenille, viranhaltijoille ja myös kuntalaisille luottamuksesta. Sekä Suomen Leijonan ritarikunnan että Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurmestarina on tasavallan presidentti, jolla yksin on oikeus antaa kunniamerkkejä. Kunnanjohtaja Marjukka Manninen kiinnitti tasavallan presidentin, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestarin 6.12.2023 antaman Suomen Leijonan ansiomerkin valtuuston puheenjohtaja Johannes Tuomelan rintaan kokouksen alussa. KUNNANJOHTAJA Marjukka Manninen kertoi, että tarkoituksena on saada Iin tilkkutäkkiä muistuttavasta hallintosäännöstä kuntaliiton perusmallia käyttämällä selkeämpi ja siksi muutamat kohdat ovat vaihtaneet paikkaa ja päällekkäisyyksiä on pyritty poistamaan. Keskustan valtuutettu Jari-Jukka Jokela esitti valtuuston ryhmänjohtajien yhteisen muutosesityksen hallintosäännön pykälään 34, joka hyväksyttiin yksimielisesti
Linnanmaan paloasemalla Oulussa asemapaikkaansa pitävä yksikkö on valmiudessa jokaisena viikonpäivänä kello 10–22. – Kohteessa ensimmäinen tärkeä tehtävä on kartoittaa asiakkaan kokonaistilanne ja hoidontarve, kertoo Timo Sassi. Päivystysyksikkö liikkuu tätä tarkoitusta varten varustetulla ambulanssilla, jossa toimii ensihoitaja ja sairaanhoitaja. Yksikkö voi myös auttaa ensihoitoa päivittäisissä tehtävissä, jos yksikön varsinainen tehtäväkenttä sen sallii. Projektisuunnittelija Terhi Ahlstrand on tyytyväinen uudenlaisesta palvelumallista saaduista kokemuksista.. 8 » Torstaina 15. Reilun kahden kuukauden kokemuksella projektisuunnittelija Terhi Ahlstrand toteaa, että “ikäihmisten ambulanssi” on otettu hyvin vastaan ja tarvetta tuntuu olevan. Lääkitys voidaan aloittaa paikanpäällä ja tarvittaessa konsultoidaan lääkäriä, Johanna Mikkonen kertoo. Tähän mennessä Noin 80 prosenttia käynneistä on hoitunut kotona tai vastaavassa toimintaympäristössä, Ahlstrand kertoo. Ikäihmisten liikkuvan päivystysyksikön toiminnan tavoitteena on hoitaa potilas kotona ja pyrkiä välttämään epätarkoituksenmukaisia päivystyskäyntejä. Kotikäyntiin valmistautumassa sairaanhoitaja Johanna Mikkonen ja ensihoitaja Timo Sassi. Hän arvioi, että tämänkaltaisen palvelun tarve tulee kasvamaan tulevaisuudessa, sillä väki ikääntyy, hoitopaikkoja vähennetään ja kotiin vietäviin palveluihin tarvitaan entistä kattaIkäihmisten liikkuvan päivystysyksikön asemapaikka on Linnanmaan paloasemalla. Ikäihmisten liikkuvan yksikön tavoitteena on tarjota palvelua asukkaille oikeaaikaisesti ja siten vähentää epätarkoituksenmukaisia päivystyskäyntejä ja muiden raskaiden palveluiden käyttöä potilasturvallisesti. Pääpaino on kaikista iäkkäimmissä, jotka ovat monisairaita ja paljon apua ja palveluita tarvitsevia. Tällä kertaa käynti suuntautuu Oulun kaupunkialueelle. Ambulanssi on erityisvarusteltu tarkoitustaan vastaavaksi. Palvelumallin avulla vahvistetaan kotiin annettavia palveluja ja eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä. LIIKKUVAN päivystysyksikön asiakaskunnan ikähaitari on noin 65-vuotiaista yli satavuotiaisiin. helmikuuta 2024 » N:o 13 Ikäihmisten liikkuvasta päivystysyksiköstä on saatu jo hyviä kokemuksia » Auli Haapala » Rantapohjan alue OULUSSA ja Iissä on aloittanut toimintansa uusi ikäihmisten liikkuva päivystysyksikkö joulukuun 2023 alussa. Työparilla on ikäihmisten hoitotyön osaamista ja asiantuntemusta ikäihmisten palvelurakenteesta, unohtamatta ensihoidon asiantuntemusta. KELLON lähestyessä aamukymmentä vuorossa oleva työpari, sairaanhoitaja Johanna Mikkonen ja ensihoitaja Timo Sassi tarkistavat ambulanssin välineistöä lähtökuntoon. Mistä ikäihmisten liikkuvassa päivystysyksikössä on kysymys. POHJOIS-POHJANMAAN hyvinvointialueella Pohteella kehitetään uudenlaista ikäihmisille suunnattua palvelumallia RRP2-hankkeen puitteissa. Liikkuva yksikkö voi kohdata käynnillään myös kotona asuvia ikäihmisiä, jotka eivät ole vielä minkään palvelun piirissä ja heille tulisi esimerkiksi käynnistää kotihoidon säännölliset käynnit, haarukoi itsekin pitkään ensihoitajana työskennellyt Terhi Ahlstrand. Henkilöstö tekee asiakkaan luona hoidon tarpeen arvioinnin ja ottaa tarvittavat verikokeet ja pikatestit, jotta potilaan ei tarvitse lähteä päivystykseen. Toiminta-alue kattaa myös Rantapohjan alueen eli Haukiputaan, Kiimingin, Ylikiimingin, YliIin sekä Iin. Yksikkö hoitaa D-kiireellisyysluokan tehtäviä, eli avuntarvitsijan tila on vakaa ja potilas pyritään tavoittamaan kahden tunnin kuluessa. Samantien he saavat ensihoidon tilannekeskuksesta yhteydenoton ja pyynnön päivän ensimmäiselle asiakaskäynnille. Yleisimmin yhteydenoton syynä on yleistilan lasku ja huonovointisuus, jotka voivat johtua esimerkiksi infektiosta. Ikäihmisten liikkuva päivystysyksikkö sijoittuu ensihoidon ja kotiin vietävien palveluiden välimaastoon. – Tärkeä tehtävä on myös arvioida miten potilas pärjää kotona käynnin jälkeen ja tarvitaanko lisää jatkotoimia, Timo Sassi täydentää. Yksikön koko henkilöstövahvuus on neljä ensihoitajaa ja kolme sairaanhoitajaa. – Meillä on ollut tosi hyvä startti! Ikäihmiset ovat hyvillään, jos päivystyskäynti on vältettävissä ja asia hoituu omassa kodissa
Pohteen hyvinvointialuellakin etsitään kustannustehokkaita, mutta tarkoituksenmukaisia ja potilasturvallisia palvelumalleja, johon ikäihmisten liikkuva palveluyksikkö tarjoaa vastetta. PILOTTIKOKEILU kestää vuoden 2024 loppuun. 9 » Torstaina 15. Päivystysavussa arvioidaan hoidon tarve, kiireellisyys ja annetaan toimintaohjeet. Ikäihmisten liikkuva päivystysyksikkö toimii alkuvaiheessa Oulun ja Iin alueella. Soita Päivystysavun numeroon, ennen kuin lähdet päivystykseen. Tulosten perusteella arvioidaan, laajeneeko toiminta Pohteen alueelle laajemmin. AUL I H A A PA L A. Pääpaino on kaikista iäkkäimmissä, jotka ovat monisairaita ja paljon apua ja palveluita tarvitsevia. Sairaanhoitajavetoinen Kotas-tilannekeskus tukee alueen sote-yksiköitä, kotipalvelua ja muuta sote-henkilöstöä sekä omaishoitajia tilanteissa, kun tarvitaan apua ja ohjausta asiakkaan tilanteen hoidossa. Palveluiden kehittämisen lähtökohtana on varmistaa, että ikäihmisillä on mahdollisuus elää hyvää ja laadukasta elämää kotiympäristössään myös vanhuuden päivinään. Välittömässä ja hengenvaarallisessa tilanteessa soitto aina hätänumeroon 112. – Ii haluttiin mukaan pilottiin, koska Iissä akuuttihoito-osasto muuttui arviointija kuntoutusyksiköksi ja kotiin tarvittavien palveluiden tarve voi näin ollen kasvaa. Ensihoidon tilannekeskus tai Kotas-tilannekeskus voivat hälyttää paikalle ikäihmisten liikkuvan päivystysyksikön, jos hoidon tarpeen arviointi -puhelun perusteella on ilmennyt tarve asiakaskäynnille. Nyt on tärkeää levittää tietoa niin kansalaisten kuin hoitohenkilöstönkin keskuudessa myös ikäihmisten liikkuvasta päivystysyksiköstä. Myös Muualla Suomessa on käynnissä samankaltaisia kokeiluja tai toimintaa ollaan käynnistämässä. Sairaanhoitaja Johanna Mikkonen ja ensihoitaja Timo Sassi tarkistavat ambulanssin välineistöä. Hyvin monia ikäihmisten potilastilanteita voidaan hoitaa kotikäynneillä heidän omassa kotiympäristössään. Tavoitteena on vähentää muiden raskaiden palvelujen käyttöä, kuten päivystyskäyntejä, osastojaksoja ja ensihoitopalvelun tehtäviä. Tällaisia ovat esimerkiksi kova rintakipu, hengitysvaikeus, tajuttomuus, halvausoireet, äkillinen kouristus ja onnettomuudet. Hätäkeskus määrittelee potilaan tilanteen, kiireellisyysluokan, ohjeistaa ja kutsuu apua paikalle. helmikuuta 2024 » N:o 13 Tilaa tuttu Otaxi Kelataksi tilausnumerosta Pohjois-Suomen Taksi Oy Pohjois-Pohjanmaan alueella Toimintaohjeita avuntarpeessa PÄIVYSTYSAVUN puhelinnumeroon 116117 soitto, kun ilmenee akuutti terveysongelma, terveyskeskus on kiinni eikä tilanne voi odottaa seuraavaan arkipäivään. Ikäihmisten liikkuvasta päivystysyksiköstä on saatu jo hyviä kokemuksia vampia palveluita. Liikkuvan päivystysyksikön asiakaskunnan ikähaitari on noin 65-vuotiaista yli satavuotiaisiin
Toteutustieto tehdystä hakkuusta päivittyy suoraan Metsäkeskuksen metsävaratietoihin ja siitä eri palveluihin pienellä viiveellä. YRITYKSEN HISTORIA ulottuu vuoteen 1965, jolloin toimintaa käynnisteltiin parkkauskoneella. Näiden tietojen avulla Metsäkeskus voi pitää metsävaratietoja entistä paremmin ajan tasalla, mistä on hyötyä metsänomistajille ja koko metsäalalle. Hakkuualalle jäävä puusto sekä tulevaisuuden toimenpide-ehdotukset tuotetaan laskentamallien avulla, kertoo metsätiedon palvelupäällikkö Jussi Lappalainen Suomen metsäkeskuksesta. Metsäkeskus ei saa tietoonsa hakkuulta kertyvää puumäärää. Hakkuukonetiedolla päivitetyt metsävarakuviot ovat saatavissa myös Metsäkeskuksen tarjoamana avoimena metsäja luontotietona. Metsänomistajat ja toimijat voivat hyödyntää ajantasaista tietoa esimerkiksi metsänhoidon ja puunkorjuun suunnittelussa sekä erilaisissa metsälaskelmissa. Hakkuukonetietoa on toimitettu Metsäkeskukseen vuoden 2022 syksystä saakka. Suurin osa töistä suoritetaan tällä hetkellä Stora Enson toimeksiannosta Oulun ja Kuivaniemen välisellä alueella sekä siitä jonkin verran sisämaahan päin kuten Tannilan ja Kiimingin suunnille. Yrityksen palveluihin lukeutuvat sekä harvennusettä avohakkuut ja energiapuun korjuu. – Näin ollen jatkuvuutta näyttäisi yrityksen toiminnalla olevan näköpiirissä, vaikka en vielä itsekään suunnittele näitä hommia lopettavani, Teemu Aalto toteaa. helmikuuta 2024 » N:o 13 MAAJA METSÄTALOUS Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Hakkuukonetietoa on toimitettu Metsäkeskukseen vuoden 2022 syksystä saakka ja tavoitteena on saada lisää metsäalan organisaatioita mukaan toimittamaan tietoja. METSÄVARATIETOJEN ajantasaisuudesta hyötyvät niin metsänomistajat kuin metsäalan organisaatiotkin. Nykyisellään Metsä Aalto urakoi hakkuita neljän koneketjun ja noin kymmenen hengen voimin. Metsänomistajat pääsevät katsomaan omien metsiensä tietoja kirjautumalla Metsäkeskuksen Metsään. Metsävaratietoja päivitetään nyt hakkuukoneilta saatavilla tiedoilla » Rantapohja SUOMEN METSÄKESKUS on sopinut metsäalan organisaatioiden kanssa merkittävästä yhteistyöstä metsävaratietojen päivityksessä. Metsäkeskus on vastaanottanut tähän mennessä tietoa yli 200 000 hehtaarin alalta. – Tietojen välittämiseen on aina metsänomistajan suostumus, joka vahvistetaan puukaupan yhteydessä. Ponssen harvesterin ohjaimiin Aallot pääsivät tarttumaan ensimmäisen kerran vuonna 1993, ja kohti nykypäivää edettäessä on niin koneiden kuin työvoiman määrä lisääntynyt. TEEMU AALTO kertoo nykyaikaisten koneiden helpottavan hakkuutyötä merkittävästi, sillä esimerkiksi moton hakkaamien puukasojen puumäärät ja lukumäärät sekä kasojen sijainti tallentuvat pilvipalvelimelle, mistä tieto siirtyy myös ajokoneen järjestelmään. Metsäkoneurakoitsijan täytyy viihtyä metsässä » Ritva Piri » Ii » Yli-Ii METSÄKONEYRITTÄJÄ Teemu Aalto on viihtynyt metsäkoneen puikoissa jo reilut kolmekymmentä vuotta ja viihtyy edelleen. Puut Teemu Aalto on tottunut viettämään aikaa yksinään metsäkoneen ohjaamossa. Hän ryhtyi jatkamaan Pentti-isänsä ja tämän veljen Pekka Aallon perustamaa yritystä. Tämä säästää julkisin varoin tuotetun metsävaratiedon kustannuksia, Lappalainen kertoo. Metsä Aalto Oy:n toiminnassa on mukana jo myös Teemun omaa jälkikasvua kolmen pojan verran, ja myös 15-vuotias tytär käy auttelemassa muun muassa hallitöissä. Metsäkeskus on vastaanottanut tähän mennessä tietoa yli 200 000 hehtaarin alalta. Ensimmäiset ajokoneet yritykseen hankittiin vuonna 1975, jolloin puut vielä kaadettiin metsurityönä. – Siten ajokoneen kuljettaja näkee aina, montako tukkia tai kuitupuuta kustakin kasasta pitäisi löytyä sekä sen, mitkä minkin läjän koordinaatit ovat. 10 » Torstaina 15. fi-palveluun. – Hakkuukoneilta saatava tieto mahdollistaa myös metsävaratiedon tuotannon eri vaiheiden automatisoinnin. Metsissä puuta korjaavat hakkuukoneet välittävät nyt Metsäkeskukseen tietoa hakkuun rajauksesta, toteutustavasta ja ajankohdasta. Hakkuukoneilta saatavat tiedot hakkuun rajauksesta, toteutustavasta ja ajankohdasta parantavat metsävaratietojen laatua ja ajantasaisuutta. Hakkuukonetietoa Metsäkeskukseen toimittavat tällä hetkellä Metsähallitus, Metsä Group, Stora Enso, UPM ja Versowood. Samalla hän pääsee seurailemaan myös metsän elämää, sillä monet eläimet, kuten hirvet ja kauriit, tottuvat koneen ääneen melko nopeasti ja alkavat liikuskella normaalisti näköetäisyydellä.
11 » Torstaina 15. Hyvähän se on maaseudulle, että metsät tarjoavat työtä ja tuloja, Aalto mieltää. Koko alan ja omankin yrityksensä suurimpana tulevaisuuden haasteena hän näkee kuljettajien riittävyyden ja osaamisen, sillä metsässä koneenkuljettajan on osattava viihtyä yksin sekä pystyttävä itsenäisiin päätöksiin. Sitten pidetään muutaman viikon tauko, kunnes päästään kesäleimikkojen pariin. IS MO P IRI. Keliolojen suhteen talvi on myös ollut hyvä, ja töitä on pystytty tekemään alueilla, joille sulan maan aikana ei pääse. – Ei nytkään kummoisia pohjia ole, sillä lumen alla maa on jäässä reilut kymmenen senttiä, ei sen enempää, kun lunta ehti tulla ennen kovia pakkasia. Tämän talven hakkuut ovat sujuneet varsin hyvin paksun lumipeitteen ansiosta, vaikka routaa ei maassa paksulti olekaan. YRITTÄJÄ kertoo nyt hakattavan juuri talvileimikoita eli ojitusalueita ja muita pehmeitä maita kelirikkoon asti. Tämän talven mittaan töitä on Aallon mukaan riittänyt “ihan niin paljon kuin ehditään tekemään”. Talvihakkuut onnistuvatkin nyt lumen turvin, sitä kun on tullut riittävästi, hän valottaa. helmikuuta 2024 » N:o 13 MAAJA METSÄTALOUS Metsäkoneurakoitsijan täytyy viihtyä metsässä siis löytyvät, vaikka lumi ehtisi ne teon ja ajon välillä peittää. – Puuta riittää, ja teollisuus sitä tarvitsee. – Koulun penkiltä tuleva kuljettaja ei ole missään tapauksessa vielä valmis, vaan työtä harjoitellaan ja opiskellaan edelleen hakkuutyömailla joka päivä, ja uutta opittavaa tulee eteen kaiken aikaa
Mikkolan mukaan Yli-Iin alueella maitotiloja on seitsemän, sonnitiloja yksi ja emolehmätiloja yksi. 040 610 4062 Haukipudas, Yli-Ii, Oulu Heikki Nikula Puh. Tarjoamme lisäksi uudistukset ja monipuoliset metsänhoitopalvelut kilpailukykyisesti. Poimi alta metsäasiantuntijasi tiedot ja ota yhteyttä! Heikki Petäjäjärvi Puh. Nuorten innostusta olisi hyvä lisätä, jotta ala kiinnostaisi jatkossa, Mikkola summaa. Asenne pitää olla positiivinen, jotta pärjätään, Mikkola toteaa. – Energia-asioissa on energian menekkiin kiinnitetty huomiota niin sähkössä kuin polttoaineissakin. Maatalouden imago ja kuluttava maatalouspolitiikka vähentää varsinkin vanhempien viljelijöiden intoa alaa kohtaan. Maataloustuottajat odottavat sitä, mihin suuntaan maatalouspolitiikka tulee jatkossa ohjaamaan ruuan tuotantoa. A RK IS TOK U VA : T EE A T UN T URI. Investoinnit pitää Markus Mikkolan mukaan tehdä maltilla ja määrätietoisesti, tekeminen on oltava ammattitaitoista ja alan hermolla on pysyttävä koulutusta hakemalla. helmikuuta 2024 » N:o 13 Puukauppaa ja metsäpalveluita ota yhteyttä! Ostamme leimikoita kesän ja talven korjuisiin ja olemme kiinnostuneita myös hankintapuusta. 040 350 2476 Kiiminki, Ylikiiminki Matti Heinonen Puh. OMAN MAUSTEENSA maatalouden menestymiseen tielle ovat viime aikoina heittäneet kohonneet energiakustannukset sekä talvikuukausien erittäin kovat pakkaset. – Tilat lopettavat yleensä eläköitymisen vuoksi, Hallikainen kertoo. 040 193 9485 Kuivaniemi Pekka Saario Puh. 050 029 5102 Simo metsagroup.com/hyvaametsasta MAAJA METSÄTALOUS Maatalous elää odottavissa tunnelmissa Kotimainen ruuantuotanto on tärkeä huoltovarmuustekijä » Teea Tunturi » Yli-Ii » Ylikiiminki MTK:N Iinseudun yli-iiläinen puheenjohtaja Markus Mikkola kertoo, että niin Rantapohjan alueen maatiloilla kuin muuallakin Suomessa eletään tällä hetkellä varsin odottavissa tunnelmissa. Tulon muodostumiseen vaikuttavat myös muun muassa sekä metsätulot että tilan ulkopuolelta tulevat tulot. – Tilallisten ikärakenne on vähentänyt tilojen määrää merkittävästi. Proagria on tehnyt energiakartoituksia tiloille. Kerromme mielellämme lisää. 050 329 5744 Ii (eteläosa) Heikki Savolainen Puh. TILOJEN määrät ovat edelleen selvässä laskussa, ja esimerkiksi Ylikiimingissä on MTK:n Oulunseudun varapuheenjohtajan, ylikiiminkiläisen Pekka Hallikaisen mukaan enää noin kymmenen lypsykarjatilaa, muutama lammasja lihantuotantotila sekä jokunen kasvinviljelyyn erikoistunut tila. Kaikkea ei voi mitata rahassa vaan siihen vaikuttaa myös yrittäjäominaisuudet, Hallikainen sanoo. TILOJEN menestyminen on Pekka Hallikaisen mukaan monen asian summa. Sitä ei määritä yksistään tilan koko tai tuotannon suunta. 12 » Torstaina 15. Tähän päästäisiin maatalouden imagoa kohottamalla ja kuluttavaan maatalouspolitiikkaa huomiota kiinnittämällä. Usko omaan tekemiseen ja intohimo omaan alaan sekä luottamus tulevaisuuteen ovat avaintekijöitä, vaikka kaikki ei olekaan omissa käsissä. – Keskeistä on tarkka taloushallinto, eli menot pitää olla tuloja pienemmät. – Oman tekemisen virheiden minimointi on mahdollisuus pärjätä tulevaisuudessa, ja pitää osata nauraa omille epäonnistumisille. Niissä käydään tilan kulutuskohteet läpi ja mietitään yhdessä, miten voidaan säästää energiaa vai olisiko korvaavaa vaihtoehtoa. AurinkoYli-iiläinen Markus Mikkola uskoo, että tärkeä asia maatalouden kannalta on saada nuoret innostumaan alasta. Metsä Groupin omistajajäsenenä saat helmi-huhtikuussa 2024 monimuotoisuutta korostavan Metsä Group Plus -hoitomallin mukaan tehdystä uudistushakkuusta korotetun bonuksen 300 €/ha ja myös harvennuksesta 100 €/ha. Muulla MTK Iin seudun alueella, johon kuuluvat Yli-Ii lisäksi Ii ja Kuivaniemi, on yhteensä noin yhdeksän maitotilaa, pari lammastilaa ja pari emotilaa
OULU, KIIMINKI, YLIKIIMINKI, PUDASJÄRVI (LÄNSI) MIKKO KORHONEN 050 467 2639 mikko.korhonen@junnikkala.com . Valmistuva kriteeristö on lähtökohta metsien kartoitustyölle, jolla suojelualueverkostoa voidaan laajentaa tieteellisin perustein. Näkyvyyden lisääminen näiden asioiden tiimoilta lisää kuluttajien tietoisuutta ruuan laadun tasosta, Mikkola korostaa. Metsä on suomalaisille monin tavoin voimavara. KOTIMAISESTA ruuan tuotannosta huolehtiminen on miesten mukaan olennainen juttu, sillä samalla se on merkittävä osa huoltovarmuutta. Määrä pieneni edellisestä vuodesta kahdeksan prosenttia. Metsähakkeeksi ja pientalojen polttopuuksi korjatun runkopuun kokonaismäärä pieneni kymmenen prosenttia 9,7 miljoonaan kuutiometriin. » Torstaina 15. Tukkija kuitupuuta käytetään pääosin metsäteollisuudessa, vajaa puoli miljoonaa kuutiometriä menee metsänomistajien oman sahatavaran raakaaineeksi. Metsäteollisuustuotteiden valmistukseen ja energiaksi hakatun runkopuun kokonaismäärä eli hakkuukertymä pieneni noin seitsemän miljoonaa kuutiometriä 69 miljoonaan kuutiometriin. – Olemme valmiita oikeudenmukaiseen kestävyysmurrokseen ja metsäluonnon tilan vahvistamiseen omassa toiminnassamme. 13 paneelit olisivat kyllä helppohoitoisia ja siitä saisi kesä aikana osan sähköstä. On ihan selvää, että kaupan ei tällä hetkellä tarvitse kertoa ulkomaalaisen tuotannon perusteita ja laatukriteereitä. Tuotanto alkaa aikaisintaan helmikuisena päivänä, kun aurinko paistaa ja paneelin päällä ei ole lunta, Hallikainen pohtii. Talviaikaan niistä ei ole tuottamaan sähköä. – Teollisuuspuuta hakattiin viime vuoden alkupuoliskolla edellisen vuoden tahtiin, mutta sitten hakkuut vähenivät selvästi metsäteollisuustuotteiden kysynnän heikentyessä. Tukkipuun tarkka talteenottomme maksimoi tukin määrän – ja samalla myös metsäsi tuoton. HAUKIPUDAS, YLI-II, II, SIMO, KEMI, TORNIO, KEMINMAA, TERVOLA, YLITORNIO: HENRI YLIKÖRKKÖ 050 479 6982 henri.ylikorkko@junnikkala.com . Ota siis heti yhteyttä oman paikkakuntasi metsäasiantuntijaamme! . Puuston kasvu oli poistumaa suurempi, joten kokonaistilavuus nousi yli 20 miljoonalla kuutiometrillä. Metsä Group on asettanut tavoitteekseen luonnon tilan vahvistamisen todennetusti vuoteen 2030 mennessä. Luonnon köyhtymisen pysäyttäminen ja luonnon tilan vahvistaminen on tärkeää myös talouselämälle toimialasta riippumatta. – Olemme sähkölaskuista selvinneet, eikä se ole ratkaiseva asia tilan maksuvalmiuden kannalta. LUONNON monimuotoisuuden turvaaminen ja metsien suojelua koskevat aloitteet ovat monin tavoin tärkeitä Suomelle ja suomalaisille. Jäsenvaltiot, Suomi mukaan lukien, ovat sitoutuneet tähän tavoitteeseen osana laajempaa tavoitetta luontokadon pysäyttämiseksi. Samalla tulee varmistaa omaisuudensuoja sekä riittävä ja oikeudenmukainen suojelurahoitus. Vähennystä oli yhdeksän prosenttia ja edellisestä viisivuotisjaksosta kahdeksan prosenttia, kertoo Luken yliaktuaari Jukka Torvelainen. Hakkuut vähenivät viime vuonna merkittävästi » Rantapohja » Haukipudas HAKATUN runkopuun määrä pieneni viime vuonna ja oli 69 miljoonaa kuutiometriä. Samalla puuston poistuma putosi 82 miljoonaan kuutiometriin. Maatalouden elinmahdollisuuksiin tulisi kiinnittää huomiota, että kotimainen ruuantuotanto säilyisi, myös huoltovarmuuden rakentajana. KESTILÄ, TYRNÄVÄ, MUHOS, UTAJÄRVI, VAALA, KEMPELE, HAILUOTO, OULUNSALO: PERTTI MOILANEN 044 256 8472 pertti.moilanen@junnikkala.com MAAJA METSÄTALOUS Metsä-Group haluaa vahvistaa luonnon tilaa » Rantapohja » Haukipudas METSÄLUONNON monimuotoisuuden turvaaminen edellyttää metsien suojelun lisäksi luonnon tilaa vahvistavien käytäntöjen edistämistä talousmetsissä. Mikkolan tilalla menee noin 55 000 kilowattia vuodessa sähköä ja sähkön kiinteä hinta ilman siirtoja ja perusmaksua on 9,4 senttiä/kilowattitunnilta. Tukkipuun hakkuut supistuivat yhdeksän ja kuitupuun hakkuut kahdeksan prosenttia. On myös erityisen tärkeää, että kriteeristö kattaa kaikki metsänomistajaryhmät kuten yksityiset metsänomistajat. Maatalous elää odottavissa tunnelmissa Kotimainen ruuantuotanto on tärkeä huoltovarmuustekijä A RK IS TOK U VA : T EE A T UN T URI. Tärkeää olisi saada kuluttajille näkyväksi suomalaisen ja ulkomaalaisen elintarvikkeiden, maitotuotteiden ja lihan valmistuskriteerit. helmikuuta 2024 » N:o 13 Luottoa & tuottoa Luotettavan metsäasiantuntijamme kanssa on turvallista, helppoa ja mukavaa tehdä puukauppaa. A RK IS TOK U VA : T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO Ylikiiminkiläinen Pekka Hallikainen toteaa, että maatilojen määrä on huolestuttavassa laskussa. Markus Mikkola kertoo, että heidän tilalleen tehtiin aurinkopaneeli-investointi alkukesästä 2022 ja sillä saadaan tasoitettua energian kulutuspiikkejä aurinkoisilla ilmoilla. Tukkija kuitupuuta hakattiin 2023 Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakkotietojen mukaan 58,9 miljoonaa kuutiometriä. Metsiensuojelun osalta tämä tarkoittaa selkeää kansallista kriteeristöä, suojeltavien kohteiden kartoituksia sekä taloudellisia korvauksia metsänomistajille, Hämälä toteaa. EUROOPAN UNIONIN vuonna 2020 julkaiseman monimuotoisuusstrategian mukaan jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät tulee suojella vuoteen 2030 mennessä. Luonnontilaisten ja vanhojen metsien suojelua koskeva kansallinen kriteeristö valmistellaan viranomaisohjauksessa, ja se on tärkeä saattaa ripeästi maaliin. – Metsien suojelu ja luonnon tilan vahvistaminen talousmetsissä tukevat toinen toisiaan. Omaa tuotantoa on noin 19 000 kilowattituntia, Mikkola sanoo. Elinvoimainen metsäluonto luo vahvan perustan kehittyvälle metsiin perustuvalle biotaloudelle. – Suomalaisilla kriteereillä valmistettu ruokaa ei ole mahdollista myydä samalla hintaa kuin ulkomaalta tullut ruoka. On tärkeää, että suojelualueiden ja talouskäyttöön varattujen kohteiden rajat saadaan nykyistä selkeämmiksi, sillä se myös vakauttaa puunhankinnan ja metsänomistamisen toimintaympäristöä, kertoo Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä
– Halusimme itse tänä vuonna tehdä sopan siiasta ja nostaa lajia esille, Rahikkala kertoi. helmikuuta 2024 » N:o 13 MAAJA METSÄTALOUS Voimalohi haluaa tuottaa laadukasta kalaa kalastettavaksi » Anu Kauppila » Ii VOIMALOHI juhlisti kansallista kalakeittopäivää 6.2. – Olemme Suomen merkittävin kalanistutusvelvoitteet toteuttajista, eli kompensoimme vesivoimatuotannon haittoja kalastukselle ja kalakannoille, Mäki-Petäys kertoi. Raasakan kalanviljelylaitoksen tuotantopäällikkö Vesa Rahikkala kertoi kansallisen kalakeittopäivän syntyneen vuonna 2018 Pro Kalan ansiosta, kun he miettivät miten kansalaisia saisi innostumaan enemmän kalaruoasta. 14 » Torstaina 15. VOIMALOHI on perustettu jo vuonna 1987 Kemijoki Oy:n ja PVO-Vesivoima Oy:n toimesta huolehtimaan kalataloudellisista istutusvelvotteista Kemija Iijoen vesistöissä ja Lieksanjoella. Raasakan kalanviljelylaitoksella. – Laitoksissa kasvatamme merilohta ja meritaimenta. Toimintaamme ohjaa kalojen hyvinvointi ja monelle tämä on kutsumusammatti, sillä elämme kalojen ehdoilla, Rahikkala hymyili. Voimalohen toimitusjohtaja Aki Mäki-Petäys kertoi Voimalohen viljelevän ja kasvattavan kaloja istutettavaksi niin mereen kuin sisävesiinkin. VOI M A LOHI. Lammikoiden koko vaihtelee noin kahdestakymmenestä hehtaarista 270 hehtaariin. Jos kaloissa huomataan jotain erikoista työntekijät voivat tutkia kaloja paikan päällä mikroskoopilla ja etsiä esimerkiksi kaloihin tarttuneita ulkoloisia. – Luonnonravintolammikkoviljely on kalojen kasSyksyllä lammikot sulamisvesistä täyttyneet luonnonravintolalammikot juoksutetaan tyhjiksi keräyslaitteen läpi ja kasvaneet siiat kerätään istutusta varten kuljetettavaksi. Istutusvuoden aikana Voimalohi istuttaa yli 10 miljoonaa kalaa yli 300 eri paikkaan Kemijoen ja Iijoen vesistöalueilla tehden tiivistä yhteistyötä paikallisten kalatalousalueiden, osakaskuntien ja kalastajien kanssa. Tarjoiltu maukas siikasoppa ja graavattu siika rieskan päällä valmistettiin mitä luultavimmin Voimalohen itse istuttamista siioista. Rahikkala kertoi laitoksilla viljeltävän yhteensä noin miljoona kaksivuotiasta lohen ja taimenen vaelluspoikasta vuosittain. Istutetut siiat ovat käyneet kasvamassa muutaman vuoden väljemmillä vesillä, jonka jälkeen ne ovat suunnanneet takaisin pohjoisen vesiin, josta paikalliset kalastajat ovat ne saaneet saaliikseen ja päätyneet istuttajiensa pöytään paikallisten kalakauppiaiden tiskin kautta. Molemmilla laitoksilla tehdään myös tutkimusja koetoimintaa, kuten rehukokeiluja. Tuotantoyksikköjä Voimalohella on yhteensä 17, joista kaksi on kalanviljelylaitoksia, kuten Raasakassa ja loput 15 ovat luonnonravintolammikoita. MERKKIPÄIVÄNÄ esille nostettua siikaa Voimalohi viljelee yhdeksässä Kemijoen ja kuudessa Iijoen vesistöalueen lammikossa ja luonnonravintolalammikkopuolen tuotantopäällikkö Mika Pylväs kertoi luonnonvaralammikoiden yhteispinta-alan olevan lähes 1400 hehtaaria. Mika Pylväs vapauttamassa vastakuoriutuneita siianpoikasia luonnonravintolammikkoon
A NU K AUP P IL A. Osan istutettavista kaloista hankimme sopimusviljelijöiltä, jotta pystymme istuttamaan tarvittavan määrän kalaa, Pylväs lisäsi. Tavoitteena onkin toimia myös vaelluskalakantojen elvyttäjänä ja kehittää muun muassa kalateiden ja alasvaellusreittien toimintaa. Iijoen merija jokialueille istutetaan yksikesäistä siikaa vuosittain hieman vajaat kaksi miljoonaa kappaletta, Pylväs sanoi. TOIMITUSJOHTAJA Aki Mäki-Petäys kertoi, että heillä työskentelee 17 kala-alan ammattilaista ja lisäksi kausityöntekijöitä, joilla osalla on takana hyvinkin pitkiä työuria. helmikuuta 2024 » N:o 13 Me huolehdimme siitä, että tulevaisuus kasvaa maalla mtk.fi MAAJA METSÄTALOUS Voimalohi haluaa tuottaa laadukasta kalaa kalastettavaksi Syksyllä lammikot sulamisvesistä täyttyneet luonnonravintolalammikot juoksutetaan tyhjiksi keräyslaitteen läpi ja kasvaneet siiat kerätään istutusta varten kuljetettavaksi. Luonnonravintolammikoissa Voimalohi kasvattaa siian lisäksi harjusta. Sulamisvesistä muodostuneisiin lammikoihin istutetaan touko-elokuun aikana vastakuoriutuneet siian poikaset ja syys-lokakuussa on lammikoiden tyhjennyksen vuoro. Rahikkala kertoi, että työntekijät ovat itsekin innokkaita kalamiehiä vuodenajasta riippumatta. 15 » Torstaina 15. Haastetta työhön tuo olosuhteiden vaihtelut luonnossa ja silloin täytyy pystyä tekemään nopeitakin päätöksiä, jotta kalat pysyvät hyvässä kunnossa. Teemme myös laajaa yhteistyötä tukimuslaitosten, viranomaisten, paikallisten osakaskuntien ja muiden sidosryhmien kanssa, Mäki-Petäys kertoi. Siten pystymme saamaan osviittaa esimerkiksi siitä, missä kaloja kalastetaan, Jaukkuri sanoi. vatusta luonnonolosuhteissa. Jaukkuri kertoi kehittämiseen kuuluvan niin tutkimustyötä kuin seurantaakin. Viimeisimmän työporukan pilkkikisan voittanutta Rahikkalaa ei onnistuttu päihittämään edes pilkkireikiä kierrättämällä. Vastakuoriutuneet siianpoikaset tuodaan lammikoihin happipakkauksissa kasvamaan. – Kalanpoikaset käyttävät ravintonaan eläinplanktonia eli niitä ei ruokita lammikoihin. Mäki-Petäys ja tutkimusja kehittämispäällikkö Mikko Jaukkuri siirtyivät Voimalohelle Lukesta eli Luonnonvarakeskuksesta kehittämään Voimalohen toimintaa entisestään. Maastossa liikkumisen ja luonnonoloissa työn tekemisen lisäksi parasta työssä on Pylväksen mielestä onnistuneet istutukset ja kalastajien välitön palaute. – Seuraamme kalojen kulkua eri tavoin. Jotta kaikki kasvaneet siiat saadaan lopulta kerättyä, täytyy kaikki lammikot juoksuttaa tyhjiksi keräilylaitteen lävitse. – Päämääränä on tukea vaelluskalojen luontaista lisääntymistä ja etenemme vaiheittain tutkimuksen ja kokemuksen hyödyntämisen kautta. VOI M A LOHI Kansallisena kalakeittopäivänä Voimalohi käytti tarjoiluissaan pääraaka-aineena siikaa, joka on todennäköisesti heidän itsensä istuttamaa. – Moni luulisi, ettei kalat paljon vapaalla kiinnosta, mutta kyllä me kaikki taidamme olla sellaisia elämäntapaintiaaneja, että kalastamme vielä vapaa-ajatkin, Rahikkala nauroi. – Kalojen hyvinvointi, laadukkaat istutukset ja tyytyväiset kalastajat ovat tärkeintä, Pylväs lisäsi. Kerääminen kestää pari kuukautta, jonka aikana niitä kuljetetaan eri vesistöalueille istutettavaksi. Rahikkalalla työuraa on takana jo 35 vuotta, ja Mika Pylväs aloitti oman työsarkansa Voimalohella 1997
Aina suurella sydämellä. Uudistimme verkkosivustomme, jotta voimme palvella entistä avoimemmin ja paremmin myös digitaalisesti. Tutustu meihin, palveluihimme ja ajatuksiimme uudistetulla verkkosivustollamme. 16 » Torstaina 15. Olemme kooltamme pieni, sydämeltämme suuri sähköyhtiö. helmikuuta 2024 » N:o 13 VOIMAA KUIN PIENESSÄ PITÄJÄSSÄ Tässä pienessä kunnassa on paljon iloa ja energiaa. Suuruutemme ei ole liikevaihtoa, liikevoittoa tai kilowattitunteja, vaan sitä, miten palvelemme. Meille on tärkeää olla osa tämän yhteisön jokapäiväistä elämää. Parastahan tässä on se, että Iin Energia on 100% Iin kunnan eli iiläisten omistama sähköyhtiö. IINENERGIA.FI
– On mahdollista, että 150 poron raja menee rikki. Kuvassa Veli Koistinen (vas.) Juha Parkkinen, Seppo Pekkala ja Pentti Märsy. Ainoa, mikä voisi pahasti sotkea suunnitelmat ovat vesisade tai hirveä pakkanen. ajettavassa porocupin osakilpailussa. Lähtö tapahtuu ylämajalta ja reitti kiertää kangasmetsissä Annalankankaalla ja kiertää meren läheisyydessä Isollaniemellä ja Runtelissa. Muut johtokunnan jäsenet ovat seurasihteeri Minna Sarvela sekä Kari Puranen ja Jarmo Körkkö. Ensimmäistä kertaa molempien tapahtumapaikkana on nyt Virpiniemi. – Joo, ja sinä kysyit minulta, että järjestetäänkö taas porokisat. Järjestelyt ovat sujuneet hyvin ja aikataulu pitänyt. PÄÄOSA kisan järjestelyihin tarvittavista talkoolaisista tulee Nuorittalta ja lähialueelta, mutta tulijoita on luvassa Pudasjärveä, Kempelettä ja Utajärveä myöten. Ja minä olin heti valmis, Koistinen nauraa. Sitä ennen Nuorittalla oli 30 vuoden tauko kilpailujen järjestämisessä. Seuraavat porocupin osakilpailut ajetaan 2.–3. Tämä aiemmin käytössä ollut pelimuoto palaa pitkältä tauolta. Pienelle kylälle tapahtuma on merkittävä yhteinen voimainponnistus. Nyt cupin osakilpailuja on vähemmän ja se lisää tietysti kiinnostusta tulla tänne, arvelee Nuorittan porokilpailujen johtaja Juha Parkkinen. Perjantaina nuorisoseurantalolla kuoritaan useampi litra perunoita ja leivotaan litratolkulla sämpylätaikinaa. Muuten kisat järjestetään pitkän perinteen myötä hyviksi koetuilla systeemeillä. SIRPA L AURIL A. Niissä kisoissa ei tosin ollut yleisöä. – Sinä olit pesemässä kenttäkeittiötä nuorisoseuran 90-vuotisjuhlan jäljiltä, kun minä tulin käymään, Parkkinen muistelee. klo 11 pudasjärveläinen kansanedustaja Olga Oinas-Panuma. Makkaraa voi paistaa grillissä ja kanttiinista ostaa herkkuja. ja perinteinen Haukipudashiihto sunnuntaina 18.2. Pienelle kylälle tapahtuma on merkittävä yhteinen voimainponnistus. Ajakohtaista tietoa tapahtumista: haukipudashiihto.fi Markku Kohonen jatkaa HauPan johdossa » Rantapohja » Haukipudas HAUKIPUTA AN PALLON vuosikokous pidettiin 11.2.2024. Puheenjohtajana jatkaa Markku Kohonen ja varapuheenjohtajana Tuomo Sorakangas sekä jäsenenä Jari Nokela. Innostus tarttui nuorisoseuran väkeen ja siitä saakka kevättalvisia kisoja on pyöritetty tauotta. – Kyllä se vaan on niin, että näiden syrjäkylien väki ikääntyy. Huoltopisteitä on maalin huoltopisteen lisäksi yksi 15 km:n matkalla ja kaksi 30 km:n matkalla. Poroja odotetaan paikalle enemmän kuin viime vuonna. Ja ensi vuonna myös 100-vuotias nuorisoseura juhlii, Parkkinen kertoo. Sen lisäksi vieraat voivat herkutella mm. Ohjelmassa lauantaina kello 12–14 on hiihdon ohella kepparikisa, onnenpyörä ja muuta mukavaa. – Nuorittalla ovat ensimmäiset kisat, joissa Veikkaus testaa ja hakee pelimuotoja tälle. Sellaista ei kyllä säätieto vielä ainakaan näytä ja lumentulostakin selviämme, radan pohja on nyt niin hyvässä kunnossa, Koistinen kertoo. Voittajaa voi veikata Veikkauksen asianmiespisteissä tai netissä lauantaina, kun kuuman sarjan kisaporot ovat selvillä, kisan puuhamies Veli Koistinen selvittää. Onneksi uusia tulijoita on ilmestynyt mukaan. Lämpimänä ruokana kisapaikalla tarjotaan nimittäin porokeittoa. » Torstaina 15. Saarisuon kisa-alueella talkoolaiset pystyttävät jo katoksia ruoan, makkaran ja kahvin myyntiä varten. Koistinen ja Parkkinen muistelevat, kuinka porokisat nostettiin tauon jälkeen pystyyn. Lauantaiaamuisin nuorittalaiset kokoontuvat talkoopalaveriin nuorisoseurantalolle. juhlavuosi. makkaralla ja kuumalla kahvilla. – Talkoolaisia on saatu mukavasti ja kisapaikka on nyt verrattomassa kunnossa. helmikuuta 2024 » N:o 13 Hiihdon juhlaa Virpiniemessä viikonloppuna » Rantapohja » Haukipudas LASTEN Haukipudashiihto oheistapahtumineen järjestetään lauantaina 17.2. Perinteisessä Haukipudashiihdossa sunnuntaina kyseessä on 40:s juhlahiihto. Kaikki hauskaan asuun pukeutuneet palkitaan. Tämän vuoden kisat avaa lauantaina 24.2. Vuosikokous velvoitti johtokunnan päivittämään strategiaa vastaamaan lähitulevaisuuden haasteita ja muuttuvaa toimintaympäristöä. – Jopa koronavuonna järjestimme kisat, ainoina porocupin osakilpailuista. NYT järjestettävät kisat ovat kymmenennet peräjälkeen. Lapsille on järjestetty mahdollisuus päästä poroajelulle ja muutakin toimintaa perheen pienimmille on luvassa. Kisat jatkuvat sunnuntaina, jolloin selviää myös kuuman sarjan voittaja. Lasten Haukipudashiihto oheistapahtumineen järjestetään nyt kuudetta kertaa. Ensi vuonna meillä on Erkki Pähtilän muistoajojen 10. maaliskuuta Rovaniemellä. Innostus tarttui nuorisoseuran väkeen ja siitä saakka kevättalvisia kisoja on pyöritetty tauotta. RUOKAHUOLTO on kisapäivinä ainakin yhtä tärkeää kuin varsinaisten kisojen järjestelyt. Kisapäivinäkin tarvitsemme noin 40 toimitsijaa, Koistinen ynnäilee. Nuorittan porokisoissa voi nyt veikata Nuorisoseurantalon uudenkarheassa keittiössä on mukavaa puuhailla. Pääosa kisan järjestelyihin tarvittavista talkoolaisista tulee Nuorittalta ja lähialueelta, mutta tulijoita on luvassa Pudasjärveä, Kempelettä ja Utajärveä myöten. Siinä on asianmukaiset ja valoisat tilat, kertovat porokisojen ruokapuolella häärivät Eeva Märsy (vas.), Tuula Märsy ja Leena Huhtala. Toimintasuunnitelma noudattelee vuosille 2022– 2026 tehdyn strategian linjaa sekä Palloliiton uusiutuvaa laatujärjestelmää. 17 » Sirpa Laurila » Ylikiiminki YLEISÖLLÄ on nyt mahdollisuus veikata porokilpailujen kuuman sarjan voittajaa Nuorittalla 25.2
helmikuuta 2024 » N:o 13 Hylkeiden vaikutus Perämeren siikakantaan huolestuttaa, ratkaisuja etsitään » Anu Kauppila » Ii PERÄMEREN vaellussiikakannat ovat uhattuina lisääntyneen hyljemäärän vuoksi. Rysään jäänyt hylje ihmetytti. POSIO vakuutti, että Haukiputaan konttori avataan jälleen kesän jälkeen entisin aukioloajoin Revontiellä. Siian pelastamiseksi Luonnonvarakeskus toteutti maaja metsätalousministeriön rahoituksella Iijokisuun hyljekartoitushankkeen. Alimmat kerrokset tulevat pankin käyttöön ja ylimpien kerrosten rakennusoikeus myydään rakennusliikkeelle asuntorakentamista varten. Viime torstaina julkaistu uutinen Pohjolan Osuuspankin kymmenien miljoonien liikevoitosta herätti keskustelua. MERKITTÄVÄ investointi pankille on uuden pääkonttorin rakentaminen Oulun Isokadulle. Iijoella tehty ensimmäinen kokeilu, jossa karkottimia oli vain yhdessä kohtaa Luonnonkeskuksen Lari Venerannan mielestä joessa olevien hylkeiden poistamiseen tulisi keskittyä. Remontin myötä pankin toimitila pienenee puolella, mutta tarvittavat 4–5 palvelupistettä säilyvät. Nykyisin ainut on Pohjolan Osuuspankin Haukiputaan konttori, joka on ollut vuoden alusta suljettuna remontin takia kesään asti. Vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin Haukiputaan Eläkeläiset saivat kutsumalla Pohjolan Osuuspankin toimitusjohtajan Keijo Posion vierailulle torstain porinakerhoon Heiton talolle. Kummastusta tilaisuudessa herätti Suomen hallituksen kirjaus hallitusohjelmaan, että bonukset pistettäisiin verolle, mikä jää nähtäväksi. Jos näin käy, pankin puolelta pyritään kompensoimaan tilanne, sanoi Posio. Osuuspankki on vuokralaisena kiinteistössä, ja KSupermarket Revontorilla on tarvetta laajentaa, minkä johdosta paikka on remontissa. Lisäksi pankkiasioiden hoidossa monet asiat askarruttavat tänä päivänä etenkin ikäihmisiä, kun palveluita on siirtynyt verkkoon. Kellon Kiviniemessä esiteltiin elokuussa 2018 kalastusta. Iin Micropoliksella kuun vaihteessa järjestetyssä tilaisuudessa käsiteltiin siikakannan ja hylkeiden sekä hyljekartottimien tilannetta. Nykyistä 70-luvulla rakennettua kiinteistöä ei kannata enää saneerata. Posio oli tyytyväinen hankkeen jouhevaan etenemiseen. Henkilökohtaista asiointia varten on Haukiputaalta mentävä Iihin tai Ouluun. Toimitusjohtaja valaisi, että suurin osa summasta selittyy korkojen nousulla. R A N TA P OHJ A N A RK IS TO A NU K AUP P IL A Pankkipalvelut herättävät monia kysymyksiä » Auli Haapala » Haukipudas MENNYTTÄ on aika, jolloin Haukiputaallakin oli monta pankkia. Pankki ylläpitää monipuolista palvelutarjontaa ja myös huonoihin aikoihin ja luottotappioihin on varauduttava. Oikeaan paikkaan sijoitettu karkotin toimi ja keväällä 2023 hylkeiden nousu jokeen jäi vähäiseksi ja mätihankinta onnistui. – Strategiaamme on säilyttää paikallispalvelut keskellä kylää Haukiputaallakin, sanoi Posio. 2024 siikahoito tulee olemaan selvästi heikoin yli 40 vuoteen, Rantanen totesi. Hän kertoi mätimäärän putoavan vuosi vuodelta siitä huolimatta, että pyyntiponnistus on pysynyt samana. Tilaisuuden avasi Osuuskunta Team Kalan Risto Tolonen, joka kertoi Iijoen siikahoidon pitkistä perinteistä ja nykytilasta. – Hyljehavainnot vähenivät selvästi rannikolla tehdyissä hankkeissa karkottimien avulla ja verkkovahingot vähentyivät, Lehtonen totesi. Syy romahdukseen löytyy luonnonolojen lisäksi samana vuonna jokeen tulleista hylkeistä, joista on ollut vaikea päästä eroon. Tänä vuonna ei myöskään peritä päivittäisistä pankkipalveluista kuukausimaksua, mutta laskun maksamisesta kassapalveluissa veloitetaan edelleen. LUONNONVARAKESKUKSESTA Esa Lehtonen kertoi millaisia tuloksia he ovat saaneet aikaan hankkeissa ja niissä käytetyillä hyljekarkoittimilla rannikolla ja Iijoessa. – Viime vuoden syksy oli kuitenkin siikahoidon kannalta katastrofi. Kauppa laajenee Alkon paikalle ja Alko muuttaa Osuuspankilta vapautuviin tiloihin. Pankin palvelut turvataan rakennustöiden ajan väistötiloissa ja esimerkikKeijo Posio viihtyi porinapiirin tentissä ja kertoi tapaavansa mielellään ihmisiä kasvotusten, mikäli aikaa liikenee.. Hankkeet on toteutettu yhteistyössä paikallisten kalastajien kanssa. – Hyljevahinkoja on pyritty estämään sen jälkeen, Tolonen sanoi. Sulku on herättänyt paikallisissa huolta, ettei toiminta lopu Haukiputaalta kokonaan. Hylkeiden, poikkeuksellisen tulvan ja aikaisen talven vuoksi mätihankinta epäonnistui lähes täysin. Jokeen on istutettu vuosien 2000–2017 välisenä aikana keskimäärin 11,4 miljoonaa pientä siikaa vuodessa ja vuoden 2017 jälkeen määrä on romahtanut. 18 » Torstaina 15. Sali oli ääriään myöten täynnä, kun nelisenkymmentä henkeä tuli kuulemaan ja keskustelemaan tilanteesta. Iso osa palautuu asiakasomistajille osuustoiminnan periaatteiden mukaisesti palveluihin käytettävinä bonuksina
19 » Torstaina 15. Pankkipalvelut herättävät monia kysymyksiä si tallelokerot siirretään Lekatielle. Myös siikakannan parantamiseen Luonnonvarakeskuksen edustajat ehdottivat sitä, ettei pyytämistä kohdennettaisi emokaloihin, vaan pienempiin yksilöihin. Karkottimesta lähtevän mekaanisen äänen kulkuun veden alla vaikuttavat niin pohjan kunto, mutaisuus kuin kallioisuuskin. ISO MUUTOS oli Oulun, Pohjolan ja Tornion OP:n yhdistyminen viime vuoden keväällä, jolloin pankin nimeksi tuli Pohjolan Osuuspankki. Vieraaksi saatiin Pohjolan OP:n toimitusjohtaja Keijo Posio kertomaan ajankohtaisista kuulumisista ja vastaamaan kysymyksiin. PALVELUIDEN HINNAT herättivät myös keskustelua ja esimerkiksi pankin perunkirjoituksen hinnoittelu, joka oli huomattu joissakin tapauksissa yksityisiä palveluntarjoajia hintavammaksi. Pankkipalvelut olivat Haukiputaan Eläkeläisten porinapiirin aiheena viime torstaina. – Palvelumaksut eivät nouse, eikä pääkonttorista tule mikään pröystäilytalo. KALOJEN , kuten lohen ja siian reagoimista karkottimien ääniin mietittiin, mutta kalat eivät kuule karkotinta. – Karkotin maksaa noin 15 tuhatta euroa. – Usein ne ovat samat pallopäät, jotka siellä samoilla paikoilla ovat, Veneranta kertoi. – Meillä on myös paljon nuoria työntekijöitä, jotka ymmärrettävästi voivat vielä etsiä paikkaansa, Posio vastasi. Haasteita aiheuttavat kuitenkin matalat vedet, sillä karkotin on parisen metriä pitkä, sekä vaikutusalue, joka saattaa työntää hylkeen suoraan naapurin rysään. Pankin tilat pienenevät nykyisestä 7 500 neliöstä 5 500 neliöön. Onko kyseessä niin kallis hanke, että asiakkaat maksavat sen korotettuina palvelumaksuina, kysyttiin porinakerhossa. Porinapiirin päätteeksi Posiota kiitettiin antoisasta vierailusta ja toivotettiin tervetulleeksi joskus mukaan myös suosittuihin Heiton Vierivien Kivien tiistain kuntotansseihin Heiton talolle. Veneranta on samaa mieltä Lehtosen ja Tolosen kanssa siitä, että joessa olevien hylkeiden poistamiseen tulisi panostaa. Kelluvien karkottimien asennus on Lehtosen mukaan helppoa, sillä koko alueen saa rakennettua päivässä, Lehtonen totesi. Voimalan alapuolella mädistä selviytyi 60 prosenttia, kun Iijoen vanhan uoman kohdalla tulos oli pyöreät nolla. AUL I H A A PA L A. Minäkin pääsen nykyisestä ylimmästä kerroksesta alemmaksi muun väen keskuuteen, mikä on mukavaa, sanoi Posio. Keijo Posio kannusti vertailemaan ja kilpailuttamaan hintoja, mikä on aina asiakkaan etu. – Sukellus on karkotinalueilla kielletty ja pitäisi pyrkiä siihen, ettei karkottimia sijoiteta sinne, missä ihmiset ovat eli esimerkiksi uimarantojen läheisyyteen, Lehtonen totesi. – Tulvatilanne voi vaikuttaa, ja hylkeet ovat viisaita eläimiä. Numero on Hylkeiden vaikutus Perämeren siikakantaan huolestuttaa, ratkaisuja etsitään jokea, tuotti parempi tuloksia kuin karkottimen sijoittaminen kahteen eri paikkaan. Ikäihmisille on avattu myös Senioriluuri, joka palvelee yli 65-vuotiaita sekä muita erityistä tukea tarvitsevia asiakkaita pankkiasioissa numerossa 010 2535 222 arkisin kello 9.30–16.30. Lehtonen ja Tolonen keskustelivat siitä, miksi hylkeistä tehtiin edelleen havaintoja Iijoella, vaikka niiden pääsy jokeen pitäisi pysähtyä useamman karkottimen ansiosta. Lehtosella ei ollut suoraa vastausta kysymykseen, mutta totesi, ettei karkotin saa aiheuttaa vaikutuksia liian suurelle alueelle eikä ihmisille. Yhdistymisellä saavutetaan tavoitteita muun muassa henkilöstön joustavammassa liikkuvuudessa palvelutarpeen mukaan. PORINAPIIRISSÄ toivottiin, että pankki järjestäisi joinakin päivinä asiakastapaamisia eri asiantuntijoiden kanssa Haukiputaan konttorissa sen sijaan, että pitää mennä Ouluun. Posio rohkaisi pulmatilanteissa kysymään ja ottamaan rohkeasti yhteyttä. Esimerkiksi perunkirjoituksiin ja lakiasioihin liittyvää palvelua haluttaisiin hoitaa lähempänä. Veneranta avasi tilaisuudessa myös vuonna 2022 tehdyn mädin haudontakokeen tuloksia. Tutun virkailijan tavoittamista on haluttu helpottaa sillä, että käytössä ovat jälleen toimihenkilöiden suorat henkilökohtaiset puhelinnumerot. Pankille tulee henkilökunnalle ja asiakkaille käyttöön kolme alinta kerrosta. Tilaisuudessa yleinen mielipide oli, että hylkeet pitää saada alueelta pois karkottimien ja pyydysten avulla ja oikeanlaisista pyydyksistä käytiin keskustelua monessa kuppikunnassa. Toiveena on jatkossa saada asiantuntija kertomaan esimerkiksi lakipalveluista porinapiiriin. Iijoella on ollut hyvä järjestelmä, mutta vaativat olosuhteet ja ehkä väärä paikka vaikuttivat asiaan, Lehtonen kertoi. Ilmasto lämpenee ja hylkeet sopeutuvat. Haukiputaan eläkeläiset kritisoivat henkilöstön vaihtuvuutta. helmikuuta 2024 » N:o 13 Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. PAIKALLA olivat myös Luken Juhani Hopkins ja Lari Veneranta, jotka kertoivat siian emokalan pyynnistä Iijoella, kirjanpitokalastuksen tuloksistaa kahdelta edellisvuodelta ja siikakannan nykytilasta. Haasteena hän näkee sen, etteivät kalat palaa takaisin. Pohjanmaan kalastusvakuutusyhdistys tekee kuitenkin yhteistyötä Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen kanssa, jotta karkottimet saataisiin vakuutusten piiriin, Lehtonen kertoi. Yleisöstä kysyttiin onko karkottimen vaikutuksia ihmisiin tutkittu, sillä ääni selvästi kantautuu ihmisen korvaan pinnan alla. Karkottimen vaikutusalue on noin 45 metriä ja niitä voi asentaa sekä joen pohjaan että ponttoonien avulla kellumaan. Karkottimia suositeltiinkin asennettavaksi enemmän alueelle, mitä yleiset suositukset sanovat
Jääskeläinen on ottanut asiakkaiden palautteen mielellään vastaan: – Olemme otettuja siitä, että toimintamme kiinnostaa asiakkaitamme entistä enemmän. Pian hän oli villasukkien kimpussa. Hän oli etsinyt pitkään alaskanmalamuutti-sukkaohjetta, mutta ei ollut löytänyt mieleistä. Mirka Saapungin ensimmäinen oma neulemalli sai inspiraationsa ja nimensä Narka-koirasta. – Kun ensimmäisen kerran tajusin, miten kantapää neulotaan, olin tosi ylpeä itsestäni, nauraa Saapunki. Vain! Vain! Tilaukset Suomeen 4 kuukautta Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. SAAPUNKI suunnitteli ensimmäisen oman neulemallinsa noin vuosi sitten. Ensimmäisenä Saapunki neuloi pipon, sitten kaulurin torjumaan kylmää lukion penkkariajelua varten. Ystävänpäivän yhteisneulonnassa neulottiin Mirka Saapungin suunnittelemat sydänsukat. Narka on rodultaan alaskanmalamuutti. 20 » Torstaina 15. – Mummin vanhetessa aloin miettiä, kuka hänen jälkeensä perheen villasukat neuloo. Iin Energiakin on saanut tästä huomiosta osansa. Sukkamalli sai myös nimensä Narka-koiran mukaan. ALV Käsityöharrastus poikii mahdollisuuksia » Terhi Ojala » Kiiminki KIIMINKILÄISLÄHTÖINEN Mirka Saapunki sai kipinän käsityöharrastukselleen isoäidiltään. 044 714 7800 Rantapohja maksaa postimaksun Tilauksen voi tehdä myös tällä kupongilla . Mirka muistaa mumminsa olleen aina ahkera neuloja ja huolehtineen koko perheen villasukkavarastoista. Lopulta Saapunki ajatteli, että miksei tekisi mallia itse omaa koiraansa apuna käyttäen. Lehden saaja: Sähköpostiosoite (pakollinen jos haluat myös digilehden) Nimi: Osoite: Puhelin: Lehden maksaja: (jos lehden saaja ja maksaja sama, ei tarvitse täyttää) Nimi: Osoite: Puhelin: TILAAN r Rantapohjan paperija digilehden 4 kk 48€ Tilaa: www.rantapohja.fi -> tilaukset -> tilaustarjoukset tai 044 714 7800 tilaukset@rantapohja.fi sis. Lähdimme liikkeelle verkko. Aloin viisi-kuusi vuotta sitten opetella YouTuben avulla neulontaa, ja kiperimmissä paikoissa kysyin myös mumin apua, muistelee Saapunki. Iin Energia päätti uudistua » Rantapohja » Ii KIINNOSTUS sähköön on kasvanut valtavasti viimeisten vuosien aikana. Perinteisesti yhtiö on saanut paljon kiitosta asiakaspalvelustaan, mutta nyt on tullut paljon myös palautetta, jossa toivotaan muutoksia yhtiön toimintaan. – Monet asiakkaistamme ovat kokeneet, että olemme yhtiönä etäinen emmekä kerro riittävästi tekemisistämme. Nyt nuori harrastaja on jo suunnitellut useamman oman neulemallin, ja jakaa käsitöiden iloa myös sosiaalisessa mediassa. Asiakkaamme ovat oikeassa, sillä viestintämme ja digitaaliset palvelumme kaipasivatkin jo päivittämistä. Energiakriisi, ilmastonmuutos ja elämäntapojen sähköistyminen ovat nostaneet sähkön ja energiantuotannon monien keskustelujen keskiöön. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 105 vuotta siitä, kun yhtiömme aloitti sähkön myynnin, markkinoinnin ja jakelun Iissä. Asiakkaamme toivovat meiltä avoimempaa kulttuuria ja viestintää, kertoo Joni Jääskeläinen, Iin Energian toimitusjohtaja yhtiön tiedotteessa. AIEMMIN verkostopäällikkönä Iin Energiassa toiminut Jääskeläinen palasi yhtiöön viime syksynä, nyt toimitusjohtajan pestiin. helmikuuta 2024 » N:o 13 48 € /4 kk PAPERIJA DIGILEHTI Tarjous voimassa 31.12.2024 asti
Kirjoitin ohjeen puhtaaksi ja pistin sen esille, ja ihmiset alkoivat tilata sitä ahkerasti. Tulee muun muassa uudenlaisia sähkösopimuksia. tammikuuta, ja viimeiset ohjeet on jaettu osallistujille tiistaina. Samalla päivitimme viestintämme tapaa ja tyyliä. Lisäksi Saapunki haaveilee vuodenaikateemaisen neulontakirjan kokoamisesta. – Pääasia kuitenkin on, että nautin itse siitä mitä teen. Juuri alkaneen strategiakauden aikana on luvassa uudistuksia niin yrityksen tarjoamiin palveluihin ja sähkösopimuksiin, sähkönjakeluverkkoon kuin viestintäänkin. Ystävänpäivän yhteisneulonta on toinen, jonka Saapunki järjestää. Aloin miettiä, että voisiko tästä kehittyä jotain isompaakin, kun ihmiset tykkäsivät mallista niin kovasti. 21 » Torstaina 15. Se edellyttää sitä, että pidämme yhtiön talouden kunnossa. On hassua ajatella, että minun varpaani ja sukkani ovat nyt käsityölehden kannessa ja ohje lehteen painettuna, hymyilee Saapunki. Etsimme myös kumppania sähköautojen latauspisteiden ja mikrovoimaloiden toimittamiseen asiakkaillemme, Jääskeläinen kertoo. Emme halua tehdä sitä kuitenkaan asiakkaiden kukkaroita kurittaen eikä tavoitteemme ei ole tehdä suurinta mahdollista voittoa. – Olen aiemmin osallistunut muiden tekemiin yhteisneulontoihin, ja ihastuin niiden ideaan. Uudistetut sivumme julkaistiin ystävänpäivänä. – Ystävänpäivän yhteisneulonnassa on ollut aika rivakka aikataulu, mutta kun työtä tekee pienissä pätkissä, ei se lopulta tunnu niin isolta urakalta. Mirkan käsityökanavat löytyvät Facebookista ja Instagramista FrostyKnits-nimimerkillä. Tärkein tehtävämme on varmistaa, että asiakkaamme saavat sähköä mahdollisimman kohtuulliseen hintaan. Saapunki toteaa neulovansa tässä vaiheessa vain omaksi ilokseen. – Toteutamme tämän vuoden aikana asiakastutkimuksen ja uudistamme palveluitamme. Kiimingistä kotoisin oleva Mirka Saapunki neuloo omaksi ilokseen, mutta voisi harkita myös yritystoimintaa käsitöiden kautta. Lopputuloksena ovat syntyneet polvipituiset, sydämin koristellut villasukat. Meidän suuruutemme ei ole liikevaihtoa, liikevoittoa tai kilowattitunteja, vaan sitä, että palvelemme iiläisiä aina suurella sydämellä, kertoo Jääskeläinen. – Me olemme pieni paikallinen sähköyhtiö, ja tehtävänämme on varmistaa, että sähkö virtaa Iissä seuraavankin sadan vuoden ajan. Yhteisneulonnan idea on, että Saapunki julkaisee joka päivä pienen pätkän itse suunnitelemaansa käsityöohjetta, ja osallistujat neulovat päivittäin hänen mukanaan. Seuraava Saapungin suunnittelema sukkamalli, revontulista inspiroitunut Auroora, herätti sosiaalisessa mediassa ihastusta. Yhtiö myy ja jakelee sähköä Iin kunnan alueella. Kooltamme olemme ehkä pieni, mutta pienuus ei leimaa asennettamme. Nykyisessä sähkömarkkinassa itsenäisenä säilyminen ei ole itsestäänselvyys. Malli päätyi esille myös tuoreeseen Käsityön ABC -teemalehteen. Iin Energia päätti uudistua sivujemme uudistamisesta. – Tuntui ihan epätodelliselta, kun lehdestä otettiin yhteyttä. helmikuuta 2024 » N:o 13 – Julkaisin valmiista oman ohjeeni mukaan tehdyistä sukista kuvan Facebookin neuleryhmään, ja ihmiset alkoivat heti kysellä, onko sukkiin ohjetta. Sitten aloin tekemään lisää neulemalleja. Saapunki kertoo aiemmin harrastaneensa muun muassa piirtämistä, joten luovuus häneltä ei aivan äkkiä lopu. SAAPUNKI kertoo, että saa ideoita uusiin neulemalleihin omien mielenkiinnonkohteidensa, ympäröivän maailman sekä sosiaalisessa mediassa esitettyjen toiveiden kautta. – Joulukuun yhteisneulontaani osallistui arviolta parikymmentä ihmistä, ja nyt mukana on sosiaalisen median perusteella vielä enemmän porukkaa. Ystävänpäivän yhteisneulonta on alkanut 30. Kehitystä halutaan tehdä entistä avoimemmin ja asiakkaita osallistaen. HELMIKUUN ja ystävänpäivän kunniaksi Saapunki kehitti sosiaalisen median seuraajilleen yhteisneulonnan. Pienetkään yhtiöt eivät toimi irrallaan globaaleista muutoksista. IIN ENERGIA lupaa kehitystä myös jatkossa. Hän ei kuitenkaan pidä mahdottomana ajatusta, että harrastus ja FrostyKnitskanava voisi tulevaisuudessa jalostua esimerkiksi pienimuotoiseksi yritystoiminnaksi. Yhtiön uudistuneet verkkosivut löytyvät osoitteesta www.iinenergia.fi T ERHI OJ A L A. Auroora-sukat ovat päässeet käsityölehden sivuille asti. Yhteisneulonnan kautta käsityöharrastukseen saa mukaan yhteisöllisyyttä sekä yllätyksellisyyttä – usein lopputulos on nimittäin yhteisneulonnan osallistujille yllätys. IIN ENERGIA on Suomen pohjoisin itsenäinen sähkönmyyntiyhtiö, kokonaan Iin kunnan omistama. Ensimmäisen yhteisneulontansa hän piti joulukuussa
Nyymannissa Haukiputaalla kello 14 alkaen, Maija Mäkelä kertoo suunnitelmista. Hyvon Kudeneule käynnisti henkilöstön koulutuksen ja tuotannon Martinniemen työväentalolla keväällä 1970, kunnes Ukonkaivokselle valmistui uudet suuret tehdastilat Haukiputaan kunnan myötävaikutuksella. 50 vuotta sitten se jollain tavoin toimi, mutta VR halusi lopettaa lättähatun liikennöinnin. 22 » Torstaina 15. – Tuula Arolaakso oli vyötärökuminauhojen ompelussa nopein haka, hänelle ei kukaan pärjännyt, muistelee Mäkelä. helmikuuta 2024 » N:o 13 » Auli Haapala » Haukipudas MONET muistavat vielä Haukiputaalla toimineet Hyvon Kudeneule Oy:n, joka työllisti satoja paikallisia ja kauempaa Haukiputaalle muuttaneita naisia. Lisää musiikkia on tulossa vuoden mittaan ja Nyt puhutaan paljon lähijunaliikenteen kehittämisestä Oulun seudulla. Tannalta uusi sinkku.. Mäkelä oli muuttanut 18-vuotiaana Ruotsiin töihin hitsaamaan Volvoja. Yhteys oli etenkin iiläisten ja haukiputaalaisten, ainakin asemakyläläisten, ulottuvilla. Trollhättan Haukiputaan jäähallilla tapahtuu. Yhteispalaveri aiheen ympärillä järjestetään maanantaina 11.3. Lisäksi pelataan Markus Nutivaara All-Stars vs Ahmat All-Stars ottelu, jossa pelaavat Nutivaaran lisäksi Jussi Jokinen ja Pekka Rinne. Kun villahousujen vienti Venäjälle hiipui, valmistus ja tuotevalikoima Haukiputaalla laajeni oloja yöasuihin, T-paitoihin ja puseroihin. Ottelu alkaa kello 14.15. Silloin muori hätääntyi: ”Mutta mitenkäs sen minun kansaneläkkeen silloin käy?” S.K. Päivän aikana nostetaan Nutivaaran pelipaita kunniapaikalle. Haukiputaan Ahmat juhlistaa kasvattinsa Markus Nutivaaran huikeaa jääkiekkouraa lauantaina 17.2. Koko päivä on pyhitetty jääkiekolle oheistapahtumineen. Kattavan historiikin Hyvonin vaiheista teki Haukipudas-seura v. TEKSTIILITEHTAAN tulo antoi sysäyksen myös päiväkotiverkoston luomiselle, asuntotuotannolle ja palveluiden kehittämiselle Haukiputaalla. Tehtaan toisen rakennusvaiheen peruskiveä oli muuraamassa presidentti Urho Kekkonen heinäkuussa 1971. Harjannostajaisia päästiin viettämään jo samana syksynä. Haukiputaan jäähallilla. Tekstiilituotantoa jatkanut Hauki-Tex lopetti vuonna 1987. Kiimingin yrittäjät kutsuu kaikki mukaan järjestämään Kiiminkipäiviä. Ostoskeskus rakennettiin Välitien varteen, ravintola Samantta perustettiin ja rivitaloja rakennettiin esimerkiksi Rannantien varteen. Lääkäri kirjoitti reseptin ja sanoi Tiinalle, että tässä on nyt sellainen lääke, että se tekee teidät kymmenen vuotta nuoremmaksi. Sen puitteissa oli monenlaista toimintaa koko kevään ja kesän ajan. 040 8384606, Sirkka S: 040 841 2311, Toini J: 040 828 9820 tai Maire M: 040 013 9025. – Nyt 35 vuoden jälkeen meidän muutamien entisten Tehtaan tyttöjen kesken heräsi ajatus, että olisi mukava nähdä, muistella menneitä ja vaihtaa kuulumisia. Hyvonin tulo käynnisti uuden teollistamiskauden ja kehityksen Haukiputaalla. Vienti Venäjälle veti. elokuuta. AUL I H A A PA L A Kesä jo mielessä Kiimingissä Rantapohjasta 6.7.1979: Vanha Tiina-muori meni lääkäriin ja halusi saada jotain lääkettä särkyyn. Vuonna 1988 Työväenopiston tuella perustimme kerhon Tehtaan Tytöt. Tarkempaa tietoa tapaamisesta ja ilmoittautumista toivotaan: Armi L: p. Ovet aukeavat kello 13.30. Kuva: A-R. Otsikko Rantapohjassa 31.1.1974. Konkurssihallinto vuokrasi teollisuushallista tiloja Hauki-Tex Oy:lle, Ruskatexille, Inselelle ja ammattikoululle. Arkistojen kätköistä löytyneessä kuvassa Tuula Arolaakso (oik.), Armi Laine, Maire Lepistö ja Maire Mäkelä ja tuotantoon kuulunut verryttelypuku. Tehtaan tyttöjen tapaaminen järjestetään 26.4. – Kaipasimme entisiä työkavereita, sillä olimme tiivis työyhteisö, joka piti vapaa-ajallaan yhteyttä. Hyvon joutui kuitenkin talousvaikeuksiin ja ajautui konkurssiin jo vuonna 1976. Hyvonin Tehtaan Tytöt tapaavat jälleen Maire Mäkelä oli aikoinaan yksi Hyvonin Tehtaan tytöistä, joita kutsutaan nyt koolle tapaamiseen 35 vuoden jälkeen. Loppu onkin historiaa, sillä Ukonkaivoksen teollisuusalueella siirryttiin tuotannoissa sittemmin trikoista Nokian piirilevyihin ja muuhun yritystoimintaan. II-Divisioonan miesten matsi Ahmat–Laser HT Ak starttaa kello 16. Kuuden vuoden jälkeen hänelle paluumuuttajana tarjoutui sopivasti töitä Hyvonilta. Tanna julkaisee uuden sinkun 16.2. Alien tulee. Työntekijöitä oli 350 ja pian tehdasta oli tarvetta laajentaa uusille tuotantolinjoille. Kiiminkipäivien suunnittelu alkaa. Alien on Tapani Tikkasen säveltämä ja sanoittama kappale ja se kertoo ulkopuolisuuden tunteesta. Tehtaan tytöt kokoontuivat aikoinaan vapaalla monen yhteisen toiminnan merkeissä. Mosorin/historiikki/Haukipudas-seura. Jo 50 vuotta täyttävät Kiiminkipäivät järjestetään 9.– 10. HYVONIN konkurssi jätti satoja ihmisiä työttömiksi. TYÖTAHTI tehtaalla oli kova, sillä urakkavauhdilla ommeltiin poikien ja miesten alusasuja ja Neuvostoliiton markkinoille villahousuja. kello 18 Ravintola Tikankontissa. Sitten porukka alkoi hajaantua kukin tahoilleen opiskelemaan ja uusiin työpaikkoihin, muistelee Maire Mäkelä. “Hyvon yllä, hyvon olla” oli slogan, joka jäi elämään. 2015. Hyvonin Haukiputaan tehtaalla valmistetut mukavat, joustavat ja värikkäät trikooasut valloittivat markkinat
Työpajan ohjaajana toimii taiteilija Tiina Vehkaperä. Vuoden ensimmäinen lukupiiri järjestetään Kuivaniemen kirjastossa maanantaina 19.2. kello 12– 16 osoitteessa Kauppilantie 15, jolloin luvassa on jääpalleroiden tekeminen. Alueellinen asukasilta Yli-Iissä. helmikuuta 2024 » N:o 13 Yhteishaku Yhteishaku Yhteishaku 20.2.–19.3.2024 20.2.–19.3.2024 20.2.–19.3.2024 www.sogsakk.fi www.sogsakk.fi www.sogsakk.fi sogsakk @sogsakk_ Kesä jo mielessä Kiimingissä muutamia festari-keikkojakin on sovittu, Tikkanen kertoo. kello 15 alkaen ja samalla esitellään 65 taideteosta Iistä -haaste. Ilmoittautuneille lähetetään kurssikirje ja saapumisohjeet ennen kurssin alkua. Kuva on vuodelta 2018. Lounasta on tarjolla torstaina 15.2. Taidekeskus KulttuuriKauppila toteuttaa osana Ii650-juhlavuotta 65 taideteosta Iistä. Asukasilta järjestetään Yli-Iin koulun (Karjalantie 15) ruokalassa klo 17.30 alkaen. Kurssille tulee ilmoittautua 18.2. Vapepan toiminta tutuksi. Lukipiirit starttaavat Iissä. Kellon asukastuvalla järjestettiin viime tiistaina perinteinen laskiaisrieha ja toimintaa riitti niin pihapiirissä kuin sisälläkin. Kuivaniemen nuorisoseuralla osoitteessa Kirkonkyläntie 17 kello 17–19. Kurssi on maksuton ja kaikille avoin. Konserttiin Walolle pääsee 15 euron ovelta käteisellä ostettavalla lipulla. Projekti vahvistaa yhteisöllisyyttä ja hyödyntää käyttökelpoista hävikkiravintoa yhteisön eduksi. kello 18–20. kello 11–13. Myös sivistys ja kulttuuripalveluiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen uudet alueelliset asiantuntijat esittäytyvät ja kuulevat YliIin asukkaita. Yhteisöllinen jäätaidetyöpaja järjestetään perjantaina 16.2. Paikalla jututettavissa on Oulun kaupungin yhteisötoiminnan osallisuusja vuorovaikutusasiantuntijoita. Raahen Laulutoverit saapuu perinteisesti konsertoimaan Koskelankylän Walolle lauantaina 17. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa järjestää pelastuspalvelun peruskurssin Iissä 22.2. Tapahtumassa on myös oheisohjelmaa. Kellossa riehaannuttiin pikkupakkasesta huolimatta. Kellon laskiaisriehassa nautittiin mäenlaskusta ja Rosi-ponin kyydeistä. Jäälyhty kootaan perjantaina 23.2. Olhavan seudun kehittämisyhdistys ry järjestää seuraavan ideointi-illan 19.2. kello 18–21. Kellolainen Rosi-poni oli monen pienemmän kävijän mieleen ja Rosille riittikin hommia koko illaksi. helmikuuta kello 16. Jääkiekkoammattilaisten Markus Nutivaaran (vas.) ja Sakari Mannisen urheilijaurat saivat alkunsa Haukiputaan Ahmoissa. Yhteisöllistä jäätaidetta. Raahessa ensiesityksen saanut konsertti oli yleisömenestys. Teemana lukipiirissä on nobelistin kirjoittama dekkari. Asukasillassa käsitellään alueen ajankohtaisia asioita: Onni-palvelulinjaa, Oulun Seudun Leaderin hanketukia yhdistystoimijoille sekä Oulun kaupungin yhteisötoiminnan avustuksia asukasryhmille sekä asukasja kyläyhdistyksille muun muassa tapahtumiin ja toimintaan. Oulun kaupunki järjestää alueellisen asukasillan Yli-Iin koululla keskiviikkona 21.2. Yhteys oli etenkin iiläisten ja haukiputaalaisten, ainakin asemakyläläisten, ulottuvilla. Nyt puhutaan paljon lähijunaliikenteen kehittämisestä Oulun seudulla. Työpajoissa suunnitellaan kylien houkuttelevuutta ja tarkoituksena on lisätä elinvoimaa. Kylien elinvoimaa ideoimaan Kuivaniemelle. Otsikko Rantapohjassa 31.1.1974. Hämärtyvässä illassa kävijöitä riitti ja iloinen puheensorina täytti niin kahvion kun pihamaankin. Pienessä pakkasessa lämmitti höyryävä makkara ja lämmin juotava. kello 11–15 ja sunnuntaina 18.2. ja torstaina 14.3. Kurssilla tutustutaan Vapapen toimintamuotoihin ja koulutuksiin, hälytysryhmiin ja hälyttämiseen sekä vapaaehtoisten rooliin viranomaisten tukena. Iin kirjastossa lukupiiri järjestetään samalla teemalla torstaina 29.2. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US. Walo ry. Ympäristötaidepuistossa osoitteessa Pappilantie 16 kello 13–16. kello 18. mennessä. Kirjana on puolalaisen Olga Tokarczukin kirjoittama Aja aurasi vainajien luitten yli, jolla hän voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Lukupiiriin ei tarvitse ennakkoilmoittautua ja tervetulleita ovat niin vanhat kuin uudetkin jäsenet. Sisällä Kellon koulun 5A ja 5B -luokkien onnenpyörän edustalla kävi kova kuhina ja luokkaretkikassa karttui mukavasti. 50 vuotta sitten se jollain tavoin toimi, mutta VR halusi lopettaa lättähatun liikennöinnin. Helismaan konsertti Walolla. Kaikki ideat pienistä suuriin otetaan vastaan. Seuraava työpaja järjestetään Oijärvellä Veeran Puodissa tiistaina 12.3. Kuoro esittää Pauli Ylitalon rakentaman ainutlaatuisen kuorolle sovitetun ohjelman kansan rakastamasta Reino Helismaan tuotannosta. Taideprojektin avajaisia juhlitaan 24.2. kello 18. tarjoa konserttikansalle nisukahvit. Kova tohina kävi mäenlaskussa ja kiipeämistä helpottamassa olivat mäkeen tehdyt lumiportaat. Hanke on suunnattu alueen asukkaille, mökkiläisille, yhdistyksille, yrittäjille ja kaikille muillekin toimijoille. 23 » Torstaina 15. Oulun Prikkan, Ylikiimingin yhteisötilan ja Kiimingin seurakunnan yhteisessä projektissa tarjotaan kolmen euron hintaan uusiolounasta Ylikiimingin yhteisötilassa eli entisellä asukastuvalla. Ylikiimingissä tarjolla uusiolounasta
Valikossa näkyy kolme valkoista viivaa alekkain ja viivoja klikkaamalla tulee näkyviin tulostimen symboli. helmikuuta 2024 » N:o 13 RISTIKON RATKAISU tiistain 20.2.2024 Rantapohjassa Rantapohjan näköislehti on uudistunut. 24 » Torstaina 15. Kokeilepa hauskaa ominaisuutta. Ristikon ja sudokut voi täyttää myös digitaalisesti. SUDOKUT JA RISTIKKO 15.2.2024 ». Näköislehden lukijat voivat tulostaa ristikon itselleen sivun valikosta ylhäältä vasemmalla
ja päättyy 13.3. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. TOIMITUS avoinna ark. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. 040 548 0268. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2024 . Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Tervetuloa! Huveja Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 23.2. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi VANHAN UOMAN KYLÄILTA Iin Aseman koululla to 22.2. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. Oulun kaupunki yhdessä Pohjois-Suomen toimijoiden kanssa tekivät esityksen hallitusohjelmaan Pohjoisen ohjelman toteutuksesta.. 25 » Torstaina 15. Tervetuloa! Johtokunta BINGO NUORITTALLA pe 16.2. klo 18.00 Tilaisuudessa esitellään Vanhan uoman hanketta. mennessä. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi To 29.2. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. Oulun vt. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. . Lähes Lähes Sari Niiranen Puh. . MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. mennessä. Rantapohja jaetaan To 29.2. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 95€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Vuoden 2023 alussa Oulun kaupunginjohtajana aloittanut Seppo Määttä irtisanoutui tehtävästään saman vuoden vuoden lopulla, jonka jälkeen hän ei ole enää hoitanut tehtävää. KAUPUNGINHALLITUS nimesi Pohjoisen ohjelman neuvottelukuntaan jäseneksi Ari Alatossavan ja varajäseneksi kaupunginhallituksen puheenjohtajan Mirja Vehkaperän. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. klo 18.00. . 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Tervetuloa! Haukiputaan Rintamaveteraanit ry KEVÄTKOKOUS perjantaina 23.2.2024 klo 18.00 seurakuntakeskuksessa. Oulun kaupunginhallitus päätti julistaa viran toistaiseksi voimassa olevaksi, eli virka ei ole määräaikainen tehtävä kuten aiemmin. Kokouksia Seuratoimintaa n Oulun Seudun Muistiyhdistys Haukiputaan muistikahvila. www.rantapohja.fi Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... 56€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. 137€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Palkinnot: 500€ PR 50, 450€ PR 48, ym. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Torstaina 22.2. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Esillä sääntöjen määräämät asiat sekä toiminnan lopettamiskokous. Puh. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 23.2. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Jäikö lehti tulematta. Martinniemi. Kahvitarjoilu. Alatossava toimi Iin kunnanjohtajana kuusi vuotta ja hänet valittiin Oulun kaupungin konsernijohtajan virkaan 2022. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. 69€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ to 29.2. Tervetuloa! Järjestäjänä Iin asemanseudun kyläyhdistys Ry. 044-714 7800 . Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ kaupunginjohtajana toimii Ari Alatossava siihen asti, kunnes uusi kaupunginjohtaja on valittu ja aloittaa tehtävässään. Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 29.2. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... . Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Kahvitarjoilu. Julkaisija Rantapohja Oy. Tavoitteena on, että valtuusto päättää kaupunginjohtajan valinnasta kuluvan kevään aikana. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. helmikuuta 2024 » N:o 13 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. tai puhelimitse: p. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Mukana Vanhan uoman hanke, Iin jakokunnat, PVO ja Iin kunta. Tilausmaksut vuodelle 2024 (sis. Aiheena elämää muistisairauden kanssa. Kaupunginjohtajalta edellytetään visionääristä ajattelua, hyviä esiintymisja vuorovaikutustaitoja, kansallisia ja kansainvälisiä verkostoitumistaitoja ja kokemusta edunvalvonnasta. klo 13.3015 srk-talo, Frosterus-Sali, Kirkkotie 10. Haukiputaan Aivoyhdistys ry VUOSIKOKOUS pidetään ravintola Samanttassa ma 4.3.2024 klo 14. Ilmoitushinnat 2024 Etusivu....................1,65+24%=2,05 € Ennen tekstiä..........1,20+24%=1,49 € Tekstissä.................1,20+24%=1,49 € Takasivu..................1,30+24%=1,61 € Kuolinilmoitukset....1,40+24%=1,74 € TJ 30 pmm asti.......1,10+24%=1,36 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Internet: www.rantapohja. 8.30-16 Perustettu 1969. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. 128€ 192€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. 040-572 8591 Anu Kauppila...............040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Kaupunginhallitus nimeää kaupunginjohtajan valintaa varten valmisteluja rekrytointiryhmän. Asukkailta toivotaan ehdotuksia ja toiveita Vanhan uoman ympäristön ja virkistyskäytön parantamiseksi sekä kalatalouden edistämiseksi. 75€ puh. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Oulun kaupunginjohtajan virka haettavana » Auli Haapala » Oulu OULUN kaupunginjohtajan viran hakuaika alkaa tänään 15.2. 192€ Jakelu: Kaleva365 Oy, Kavil ja Posti . Kelpoisuusehtoina ovat muun muassa ylempi korkeakoulututkinto ja edellytykset vahvasta talousja henkilöstöjohtamisesta ja julkishallinnon tuntemuksesta
Meidän mielestämme kaikki oli tosi kivaa. helmikuuta 2024 » N:o 13 Sivun juttu on syntynyt osana Rantapohjan ja alueen koulujen yhteistyötä. Kirjoittajat ovat Ylikylän koulun kuudennen luokan oppilaita. Meillä on ollut minkkiloukku nyt pari vuotta Kiiminkijoen rannassa. Olemme myös tutustuneet metsästykseen sekä luonnonsuojeluun. Teimme sen pyrstöstä koristeen, sekä luokkakaverimme teki teeren jalasta avaimenperän. Ennen joulua veimme näätäloukun metsään ja tutustuttiin myös näädän pyyntiin metsästysseura Koitelin Erän kanssa. Kokonaisuudessaan ymppiliikan valinnaisen kurssista jäi tosi hyvä fiilis. Minkkiloukkuja vahdittiin opettajan riistakameralla. Saimme hillerin toissa vuonna syksyllä ja minkin saimme tänä syksynä. 26 » Torstaina 15. Valinnaisen kuulumisia Ylikylästä » Joanna » Ninni » Heini » Milla » Viivi » Kiiminki YLIKYLÄN koulun syksyn ympäristöopin ja liikunnan soveltavalla kurssilla teimme monenlaista. OLEMME leikkineet joukkueissa erilaisia kisaleikkejä muun muassa kaupunkisotaa ja lipunryöstöä metsässä lintujen kaaveet lippuina, keräsimme eri sienija marjalajikkeita. Saimme nähdä, kuinka loukkujen ansat toimivat ja nyljimme teeren. KEHITIMME geokätköt, koulumme lähiympäristöön. Nämä kisailut ovat jatkuneet koko syyslukukauden ajan. RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Lähiluonnon sienet tulivat tutuksi. Se oli tosi kiinnostavaa ja hauskaa. MAALISKUUSSA 2023 LÄÄKÄRIT SUORITTIVAT MAAILMAN ENSIMMÄISEN HENGEN PELASTAVAN AIVOLEIKKAUKSEN VAUVALLE KOHDUSSA! HUHTIKUUSSA 2023 VARKAAT PHILADELPHIASSA VEIVÄT 200 000 DOLLARIN EDESTÄ KOLIKOITA WALMARTIN PARKKIPAIKALLA OLEVASTA KUORMA-AUTOSTA! RUOSKAN SIVALLUKSEN ÄÄNI ON OIKEASTAAN PIENI AKUSTINEN RÄJÄHDYS! BEN & JERRY ‘S BÄNDIN LUOJAT BEN COHEN JA JERRY GREENFIELD TAPASIVAT ENSIMMÄISEN KERRAN, KOSKA HE OLIVAT HITAIMMAT POJAT LIIKUNTATUNNILLA! 23/08/13 699. Teeren jalostusta. Opettajamme Lauri on tosi hyvä ope ja luontokasvatuspainotteinen luokanopettaja. Kalastamassa Kiiminkijoen varressa alkusyksystä. Voisimme käydä tämän kurssin vaikka kuinka monesti uudestaan. Tänä vuonna heti ensimmäisenä kävimme kalastamassa ja sieltä saamamme kalat veimme minkkiloukkuihin. Tunnistettiin erilaisia kasveja ja eläinten jälkiä
Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. Lopuksi hartaus ja kahvit. Huonon sään sattuessa jumppaamme sisällä. Su 18.2. Kaiken kansan lenkki to 15.2. Satu Näätänen, avustaa Miia Jokiranta, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Tullessa mahdollisuus käydä hörppäämässä lämmintä juotavaa sisätiloissa. klo 15 Iin seurakuntasali. Ota mukaasi pieni reppu tai kassi, jossa voit kuljettaa tekemiäsi askarteluja. klo 17 ry:llä, Kello: seurat su 18.2. Aamupuuro-Akatemia on tauolla srk-keskuksen lattiaremontin vuoksi, seuraava kerta ma 8.4. (laitoksessa asuva voi myös saada omasta pyynnöstä, mutta täytyy olla oma saattaja). Lapsikuoro to 15.2. Käsityökahvila, tuotto lähetystyölle. Raamatun tutkiskelua. Illallisen ajaksi on järjestetty lastenhoito alle kouluikäisille lapsille, rajallinen määrä paikkoja, lastenhoitoon ilmoittautuminen puhelimitse. Perusteina esim. Kuolleet: Eila Anneli Tolonen 78. Seurakuntalaisten hengellisen musiikin toiveita toteuttavat Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro, seurakunnan lapsikuoro ja nuorisokuoro Loiste sekä oman pitäjän solistit. Pyhäpäivä: 1. klo 10 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. (laitoksessa asuva voi myös saada omasta pyynnöstä, mutta täytyy olla oma saattaja). Kirkkokahvit. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu, arpajaiset ja onnenpyörä lapsille, tuotto tyttökuorojen toiminnan tukemiseen. klo 15 Kiimingin srk-keskuksessa. klo 10 Kiimingin kirkko ja seurakunnan YouTube-kanava. Eläkeläisten kerho to 22.2. Mukana kanttori. klo 17 vuosikokous, ry, ke 21.2. Toimittaa Enni Helander, kanttorina Anna-Mari Nevala. Hartaus Kuivaniemen hoiva ke 21.2. Hartaus, kahvit, yhteistä ohjelmaa ja yhteislauluja. Kässämissio to 22.2. Toimittaa Enni Helander, kanttorina Anna-Mari Nevala, poikakuoro. Esikkoryhmä maanantaisin klo 10–12 Wirkkula. paastonajan sunnuntai. Iin rauhanyhdistys: Pe 16.2. jos liikuntakyky on niin heikko, ettei jalkaisin pääse tai omaisen omalla henkilöautolla autettuna. Harjutie 18. klo 12 Iin seurakuntasali. Lähetyksen lauluilta ti 27.2. jos liikuntakyky on niin heikko, ettei jalkaisin pääse tai omaisen omalla henkilöautolla autettuna. Martinniemeläisten perhekerho siirtynyt Wirkkulaan keskiviikkoisin klo 9.30-11.30 Varkkamissio tiistaisin klo 17-18 Wirkkula. YLI-II YLI-IIN ALUE Sanajumalanpalvelus su 18.2. Kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin kerran kuukaudessa. Ylikiimingin ry: la 17.2. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Seteleitä voi tiedustella diakoniatyöntekijältä. klo 18 toimitalolla Iin rauhanyhdistys ry:n vuosikokous. Torstaikerho to 15.2. Sanajumalanpalvelus su 18.2. Esikkokerho ensimmäisen lapsen saaneille vanhemmille ja vauvalle. Kellossa pidettävään jumalanpalvelukseen. mukana Laulujoutsenetkuoro, johtaa Ulla Metsänheimo. Lenkkeillään sään ja kunnon mukainen lenkki, halutessa voidaan pysähtyä leikkipuistoonkin. Piispankamari pe 16.2. ja 22.2. Ilmoittautuminen 18.2.2024 mennessä seurakunnan nettisivuilla. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. 08 3161 303. 045 1393 993. Postin voit tilata milloin vain, soita tai lähetä viesti 0400-541319/ irmeli.hietapelto@evl.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 ja 13–15 p. Nuttu & Sukka to 22.2. Harjoitus seurakuntatalolla. klo 09:30. klo 16 Iin kirkko. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Sanajumalanpalvelus su 18.2. klo 11-12.30 Yli-Iin Rauhanyhdistyksellä. ja 22.2. 27 » Torstaina 15. Juttunurkka ma 19.2. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi S a n a j u m a l a n p a l v e lus su 18.2. Vehkatie 6, Kiiminki. Harjoitellaan Suomalaisen messun lauluja su 17.3. Eero Hyytinen ja Heikki Saarikoski. Aiheena Salaisuudet, Jussi Rinta-Jouppi. Kynttiläillalliselle ilmoittautuminen puh.0400541319 tai 040-8478936, iinseurakunta.fi. klo 16 Kellon srk-koti. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. Seuraava ajanvaraus 19.2. Kahvitarjoilu. Kirkkokyytiseteli on tarkoitettu Kiimingin seurakunnan alueella asuville yli 65-vuotiaille, jotka eivät muulla tavoin pääse oman seurakunnan kirkkoon/kappeliin. Juontaa FM Rauno Kinnunen. Seteleitä voi tiedustella diakoniatyöntekijältä. klo 16 Iin seurakuntasali. klo 19 konttimyyjäiset ry:llä. Laulukerho to 15.2. To 22.2. Perhekerhot tiistaisin klo 9.30-11.30 Wirkkula ja perjantaisin klo 9-11 Kellon srk-koti. klo 19 raamattuluokka ry:llä. Kirkkokyytiseteli on tarkoitettu Kiimingin seurakunnan alueella asuville yli 65-vuotiaille, jotka eivät muulla tavoin pääse oman seurakunnan kirkkoon/kappeliin. Muuttunut pitopaikka ja päivä! Kohtaamispaikka kaikenikäisille. Seteleitä voi tiedustella diakoniatyöntekijältä. klo 1011.30 Ylikiimingin srk-talo. Lämpimästi tervetuloa! Jeesus, ilo elämänivirsilaulutilaisuus su 25.2. Kuivaniemen kappeliseurakunta tarjoaa kirkkokyydin. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. klo 17 Iin seurakuntasali. Pe 23.2. Rati riti ralla – koko perheen talvilaulutapahtuma la 24.2. Omaishoitajien vertaistukiryhmä ti 20.2. ja pe 23.2. Tarvitsetko kirkkokyytiseteliä. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. Tarvitsetko kirkkokyytiseteliä. Iin perhekerho pe 16.2. Kynttiläillallisen ohjelmassa mukana Kaisa ja Timo Tuikkanen sekä oman seurakunnan työntekijöitä. Postissa on pyhäkoulun kertomus, tehtäviä, leikki, askartelu ja askartelumateriaalit. Lenkkeilemme leppoisasti n. klo 10-11.30. Hengellisen musiikin toivekonsertti to 15.2. Eläkeläiskerho, jossa hartaus, keskustelua ja ohjelmaa. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. klo 12. klo 17 päiväkerho ry:llä. Käsiteltävinä asioina kokouksessa ovat sääntömääräiset asiat. barokin mestarin J.S Bachin ja romantiikan ajan C. Perusteina esim. Aloitetaan kahveilla klo 14.30 yhteisvastuun hyväksi, ja konsertti klo 15, Tervetuloa! Kahvit, ja konsertti yhdessä 10e. Torstaisin Jäälin kappelilla (Rivitie 9) klo 13-14.30. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. Ry:n toimintaa: Haukipudas: vuosikokous ja seurat su 18.2. Postin voit tilata milloin vain, soita tai lähetä viesti 0400-541319/ irmeli.hietapelto@evl.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 ja 13–15 p. Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11 Kirkkopirtillä. klo 12. klo 17 ry:llä. klo 10 Yli-Iin kirkko. Toimittaa Sanna Kilpelänaho, kanttori Hannu Niemelä, Laulu Tiina Pitkänen. KIIMINKI Sanajumalanpalvelus su 18.2. Kastetut: Onni Aleksanteri Kerälä Kuolleet: Erkki Olavi Rissanen 76, Kari Pellervo Mettovaara 74, Sauli Antero Auer 71, Maarit Katriina Kaikkonen 61. klo 14-15.30 Jäälin kappeli. Kuivaniemen perhekerhoon on ilmoittautuminen, ilmoittaudu viimeistään ke puh.0400-541319. Perusteina esim. mennessä. klo 10 Iin seurakuntatalo. Rippikoululaiset saavat tilaisuudesta merkin. Emmintuvalla hartaus to 22.2. Raamattupiiri tiistaisin klo 18 srk-keskus. Tied. Pyhäpäivä: 1. Kahvitarjoilu, vapaaehtoinen tarjoilumaksu yhteisvastuulle. Lähtö Iin seurakuntatalolta. Päätössanat Minna Similä. Kirjepyhis on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja se on maksuton. Tervetuloa!) Tarvitsetko kirkkokyytiseteliä. Tule syömään yhdessä. Risto Ainalin Urkukonsertti su 25.2. 045 787 25139. helmikuuta 2024 » N:o 13 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 18.2. klo 13:30. Toimintapäivässä pääset pelaamaan, pomppimaan pomppulinnaan, askartelemaan, ratkaisemaan arvoituksia ja puuhailemaan paljon muuta mukavaa. klo 18-22 Kirkkopirtti. Tapahtuma on maksuton. Aamulenkki ja -kahvit Kuivaniemellä to 15.2. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen maksu ohjelmasta Yhteisvastuukeräykselle. klo 10 Iin kirkko. Tervetuloa laulamaan! Varhaisnuorten toimintapäivä Valtarin koululla la 2.3. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. 040 5898 362. (Hox! Peruttu 21.2. Vaunulenkki to 22.2. klo 16 Kiimingin srk-keskuksessa. Raamattukeskustelusarja to 15.2. klo 10 Iin Pappila. klo 18 aviopuolisoilta, ry, ”Vuorovaikutus”, su 18.2. Lähdetään yhdessä lenkkeilemään vaunujen ja rattaiden kanssa. Käynti takaovesta. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Messu su 18.2. (laitoksessa asuva voi myös saada omasta pyynnöstä, mutta täytyy olla oma saattaja). klo 16-17 srk-keskuksessa. Seurakuntakerho to 22.2. Ristipisto perjantaisin klo 12.30 srk-keskus Poiju. Perhekerho perjantaina 16.2. Seuraava ajanvaraus 19.2. Vertaistukiryhmässä yhdessäoloa, virkistymistä ja tiedonsaantia omaishoitajuudesta kahvikupposen äärellä. klo 18-19.30 Junttiloilla, os. Ryhmä on avoin kaikille omaistaan tai läheistään hoitaville. Kynttiläillallinen on maksuton, illassa ei ole ryhmäkeskusteluja. 045 787 25139. klo 9.30-11 Jäälin kappelilla (perhekerho kokoontuu joka toinen viikko). klo 12 Kuivaniemen seurakuntasali. 08 3161 303. Hartauspuhe Pekka Soronen. Porinapiiri ke 21.2. klo 18 srk-keskus Poiju. Tule viettämään hyvä yhteinen hetki puolisosi kanssa! Kynttiläillallisella on musiikkia, pientä puhetta, tarjotaan ateria. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat kävijät! Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Ilmoittaudu 18.2. Voit tilata taksin soittamalla Matti Vääräkankaalle p.0440123252. klo 12 ry:llä pyhäkoulu. ja 22.2. Kirkkokuoro ke 21.2. Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky. Postissa on pyhäkoulun kertomus, tehtäviä, leikki, askartelu ja askartelumateriaalit. Su 18.2. Nuortenilta to 15.2. Iin seurakunta 650 vuotta -yhteislaulutilaisuus. klo 17:30 Iin Pappila. Franckin upeaa urkumusiikkia. ja 22.2. Miesten piiri to 15.2. Kirkkokyytiseteli on tarkoitettu Kiimingin seurakunnan alueella asuville yli 65-vuotiaille, jotka eivät muulla tavoin pääse oman seurakunnan kirkkoon/kappeliin. Montinsali. klo 10–12.30 Jäälin kappeli. Aterian hinta 4 €. klo 18. klo 13 Ylikiimingin kirkko ja Ylikiimingin kirkon YouTube-kanava. Kirjepyhis on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja se on maksuton. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia! Vauvaja taaperoryhmä ke 21.2. Vapaaehtoinen tarjoilumaksu lähetystyön hyväksi. Esikkoryhmä on tarkoitettu alle 1,5-vuotiaille perheen ensimmäiselle lapselle ja hänen vanhemmilleen. Kirkkorannan laulajien kevätprojekti aloitetaan ti 20.2. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Torstain laulukerho to 15.2. klo 19 myyjäiset ry:llä. klo 16 ja 17.15 ry:llä seurat. aamupäivällä, kokoonnumme iltaperhekerhoon 21.2. Diakonialounas ma 19.2. Kiimingin ry: 18.2. klo 10 Kuivaniemen seurakuntasali. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Raamattupiiri to 15.2. Diakonian ja lähetyksen yhteinen kerho. klo 16 seurakuntailta, Juha Paananen. Tied. Kastetut: Elsa Tuulikki Juntunen, Aarni Otava Alaranta, Lilja Emilia Vihelä, Rene Kasper Palokangas. Tapahtumassa tarjotaan pieni välipala ja kioskista on mahdollista ostaa pieniä herkkuja. Illassa kahvitellaan, lauletaan ja kuullaan lähetyksen kuulumisia. Lauluryhmä ja soittajia mukana. klo 17.30 srkkeskus Poiju. Su 18.2. Sari Lukka p. Seuraava kässämissio 21.3. klo 13 Kellon srk-koti. klo 13-14.30. klo 12, lähtö Wirkkulan pihalta. Johanna Juntunen p. To 22.2. Lisätietoja Nina Peltola nina.peltola@evl.fi, p.0405157662 Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky. klo 17 ry:llä, Jokikylä: seurat su 18.2. Tervetuloa! -Johtokunta Su 18.2. 30 min ajan. Kirkkoherranvirasto suljettu ti 20.2. Jakkukylän rauhanyhdistys: Pe 16.2. klo 11 srk-keskus. Juttukahvila to 22.2. Tervetuloa kaikenikäiset eläkeläiset virkistymään ja tapaamaan tuttuja. Kuivaniemen rauhanyhdistys: Su 18.2. Ylikiimingin srk-talolla. Toimittaa Sanna Kilpelänaho, kanttori Hannu Niemelä, messudiakoni Virpi Huttunen, avustava pappi Outi Pohjanen. klo 10 Haukiputaan kirkko. Lähdetään pikku kävelylenkille Diakoniatuvalta klo 9.30, lenkin jälkeen juokasemme aamukahvit. klo 11-13 Ylikiimingin asukastuvalla, os. klo 13 Martinniemen Kerhola. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat mukaan! Kuivaniemen perhekerho to 15.2. Kynttiläillallinen pariskunnille la 24.2. Lähetystyön ryhmä. jos liikuntakyky on niin heikko, ettei jalkaisin pääse tai omaisen omalla henkilöautolla autettuna. klo 10 Montin-Sali. ja 1.3. ja 23.2. klo 18.30 Haukiputaan srk-keskus. klo 13. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Lisätietoja nuorisotyönohjaajilta. paastonajan sunnuntai. klo 12 Kuivaniemen rauhanyhdistys ry:n vuosikokous ja seurat ry:llä. Laulamme hengellisiä lauluja, koululauluja ja virsiä. Kolehti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseen Yhteisvastuukeräyksen kautta. klo 17 vuosikokous ry:llä. klo 18 ompeluseuramyyjäiset, ry.. Kiiminkiläinen urkumestari Risto Ainali soittaa mm. Kerho nuorille ja nuorille aikuisille, jossa toimitaan lähetystyön hyväksi. klo 11–12 Jäälin kappeli. Hartaus, keskustelua eri teemoista, kahvit. Nuorten yökahvila pe 16.2. Tervetuloa! Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11 Yli-Iin varhaiskasvatuksen tiloissa. Konsertin lopuksi Pauli Niemelä pitää hartauden ja luovuttaa diakoniatyöntekijä Erja Hahon ansiomerkin. Kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin kerran kuukaudessa. Toimittaa teol.harj. klo 12 pyhäkoulut pohjoispuoli Veikko Partasella eteläpuoli Esko Turtisella
Numero on Elintarviketarjoukset voim. 12,95 8 8 95 95 VAIN norm. KE LA ellei toisin mainita • Annalankankaantie 1, Haukipudas • saastokuoppa.fi • Myymälä avoinna: ma-pe 7.00-21.00 la 7.00-20.00 su 10.00-19.00 UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! UUTUUS!! 5 5 99 99 tanko tanko VAIN ERÄ 100 KPL ERÄ 500 KG 9 9 95 95 NYT kilo ATRIA TUORE NAUDAN KULMAPAISTI N.5KG VALIO PROFEEL MAUSTETTU RAEJUUSTO 170G (8.76€/kg) VALIO OIVARIINI PEHMEÄT ÖLJYT 350G (10.25€/kg) VIA KANA-COUSCOUS-JA KERMAINEN KANAKEITTO 300G (9.96€/kg) SAARIOINEN VISPIPUURO 300G (4.30€/kg) ATRIA KUNNON ARKI UUNILENKKI 400G (3.22€/kg) HK JAHTIMAKKARA 1,5KG (3.99€/kg) ATRIA MUSTAMAKKARA 400G (6.25€/kg) LAPIN LIHA POROJAUHELIHA 240G (33.12€/kg) ATRIA SUOMALAINEN NAUDAN SYDÄN N.12KG KARINIEMI KANANPOJAN KOIPIPALA MARINOITU N.1,5KG KARINIEMI KANANPOJAN FILEESUIKALE 450G HK VILJAPORSASNAUTAJAUHELIHA 1KG ATRIA VILJAPORSAAN KASSLER N.2,5KG 2 2 79 79 kilo kilo VAIN 7 7 95 95 pkt pkt VAIN 11 49 49 VAIN kpl kpl 3 3 59 59 VAIN pkt pkt 2 2 99 99 VAIN kpl kpl 5 5 00 00 2 PKT 11 29 29 kpl kpl VAIN 11 29 29 pkt pkt VAIN 5 5 95 95 kilo kilo VAIN 5 5 99 99 rasia rasia VAIN 3 3 99 99 rasia rasia VAIN 2 2 99 99 kilo kilo VAIN Tarjoukset voimassa 18.2 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää O`KEEFFE`S HEALTHY FEET JALKAVOIDE 91G (109,78) O`KEEFFE`S WORKING HANDS KÄSIVOIDE 96G (104,-) EUCA EKOLOGINEN YLEISPESUTIIVISTE 450ML (22,11) norm.11,50€ PRIMA DOG KOIRANMAKKARA 800G (2,50) vehnätön BRIT ADULT LARGE KOIRANRUOKA 15KG (2,46) SYSMÄ TÄYSRAVINTO AKTIIVISELLE KOIRALLE 1,5KG (5,96) ILVES ,TIIKERI ,LEOPARDI KISSAN ANNOSPUSSI 80G (6,25) norm. 0,85€ pss DAGSMARK LAPPI KOIRANNAPPULA 2KG (4,97) viljaton, kanaa ja perunaa TULPPAANIT 7kpl/nippu 9 9 99 99 VAIN pkt pkt 9 9 99 99 VAIN pkt pkt 9 9 95 95 VAIN 3 3 99 99 VAIN nippu nippu 10 10 00 00 5 KPL Koiran tai kissan ruuan ostajalle kaupanpäälle Mellilä 100g lihanami tai ilves annospussi 80g 9 9 95 95 VAIN norm. helmikuuta 2024 » N:o 13 Tilaa oma Rantapohjasi 044 714 7800 tai www.rantapohja.fi Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. 28 » Torstaina 15. 12,95 KALALIIKE HAST TUORE NORJAN MERILOHIFILEE 19 19 95 95 VAIN kilo kilo 36 36 90 90 VAIN 3 3 00 00 6 PSS