TOUKOKUUTA Kiiminkipäivät 9.–10.8.2024. -LEHTI Kiiminki Kiimingin Yrittäjät ry:n julkaisu Nro 1/2024 16
Tapaamisissa mietitään yhdessä parasta ratkaisua käsillä olevaan tilanteeseen. Seuraa nettisivuja kiiminkipaivat.fi Kiimingin Yrittäjät ry:n hallitus. Paula Paroll, hallituksen jäsen. Sirpa Runtti, Pitopalvelu Siruka. Kerrannaisvaikutukset yrittäjän toimintakyvyn menettämisestä heijastuvat myös lähipiiriin ja laajemmallekin alueelle. -LEHTI Kiiminki 22 Nro 1 — 16.5.2024 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET KOLUMNI Tukea yrittäjälle haastavassa tilanteessa VIIME VUODET ovat olleet monella tapaa haasteellisia ja koetelleet yrittäjän jaksamista ja yritysten tilannetta. Markkina-arvat ovat jo myynnissä kiiminkiläisissä yrityksissä. YRITYKSISSÄ on totuttu sopeuttamaan toimintaa kulloisenkin suhdannetilanteen mukaisesti. Jukka-Pekka Pihlaja, hallituksen jäsen. Tällä hetkellä taloudelliset puskurit on monin paikoin käytetty ja talouden epävarmuus vain jatkuu. Työllistämistä, verotuloja, tuottavuuden kasvua, alueen elinvoiman ylläpitoa jne. Palvelu on maksutonta kaikille yrittäjille. Elina Kokkoniemi, Ellun Evväät. Ensi syksylle taas olemme suunnitelleet muun muassa sienikursseja ja padelia, ja ulkomaanreissu toteutetaan näillä näkymin syksyllä 2025. Kiiminkipäivien kulut ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Mika Ollikainen, Ollikainen Automotive. Yrityksiin on kerätty varallisuutta pahan päivän varalle ja tällä menetelmällä onkin selvitty monista karikoista. PERINTEINEN selviytymiskeino yrityksissä on ollut varautuminen ja tilanteiden ennakointi. Siinä vaiheessa, kun joustokeinoista yrittäjän oman toimeentulon pienentäminen on käytetty ja maksujärjestelyneuvottelut velkojien kanssa ovat epäonnistuneet sekä oma jaksaminen alkaa hiipua, edessä on pahimmassa tapauksessa yritystoiminnan lopettaminen, joko vapaaehtoisesti tai velkojien toimesta. Vielä kerkeää ilmoittautua mukaan. Menneen talven aikana olemme taas Kiimingin Yrittäjien hallituksen kokouksissa miettineet, mitä tekisimme Kiiminkipäivien suhteen. Pitkään jatkuessaan epävakaa tilanne yrityksen ja yrittäjän taloudessa voi johtaa monin paikoin tilanteeseen, jossa päätöksentekokyky katoaa ja ongelmat alkavat kasaantua. Saa nähdä miten jatkossa käy, saammeko mukaan yhteistyökumppaneita jakamaan työtaakkaa, riskejä ja kustannuksia ja jatkuuko pitkä perinne vielä ensi vuonnakin. elokuuta. Ville Hongisto, Kiimingin Huopakatot. Kiimingin Yrittäjät ry:n jäsen on aina samalla myös Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien sekä Suomen Yrittäjien jäsen. Nähdään kesällä juhlissa ja tapahtumissa. Perheenjäsenet ja läheiset saattavat vasta tässä kohtaan huomata ensimmäiset merkit siitä, että kaikki eivät yrityksen osalta ole kunnossa. Globaalin talouden kehitykseen emme yksin voi vaikuttaa, muuten kuin olemalla aktiivinen toimija ja ratkaisujen hakija. Yrityksiltä ja erityisesti pk-yrityksiltä odotetaan ja vaaditaan paljon Suomessa. Vielä tässäkin vaiheessa yrittäjä pidentää omaa työpäiväänsä ja eikä maksa palkkaa itselleen sekä yrittää löytää liiketoiminnallisia ratkaisuja tilanteeseen. Teemu Partanen, Nikama Design. Hymyillään kun tavataan! Sirpa Runtti yrittäjä Kiimingin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Esko Valkola, hallituksen jäsen. yo.) yhteyspäällikkö Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Aurinko saapuu VIHDOINKIN aurinko on löytänyt Kiimingin ja sulattanut lumet pois, nyt pääsee rapsuttelemaan pihaa puhtaaksi. Haastavat ajat ja hyvinkin nopeasti muuttuvat talouden näkymät sekä suhdanteet ovat kohdelleet eri toimialoilla toimivia yrityksiä hyvinkin eri tavalla. Yritysten kustannukset ovat edelleen nousussa ja hankintaketjujen alkupäässä toimivat suurimmat organisaatiot varmistelevat omia saataviaan ja käyttävät pitkiä maksuaikoja suhteessa pienempiin toimijoihin. KIIMINGIN YRITTÄJÄT RY:N jäseneksi voi liittyä milloin vain. PohjoisPohjanmaan Yrittäjät auttaa ja tukee yrittäjiä Yrittäjän tukiverkkopalvelun kautta tilanteissa, joissa yrittäjä haluaa keskustella tarkemmin tilanteestaan. Kirjoittajat työskentelevät Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjissä ja toimivat Yrittäjän alueellisessa tukiverkkopalvelussa. Susanne Puirava, Pororajalla. Näistä ilmoitellaan jäsenille kesän jälkeen. Valtakunnallinen Yrittäjän talousapu tarjoaa puhelimitse neuvontaa ja ohjausta. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaisia juttuja, joista muistelua tässä lehdessä. Tärkeintä on, että yrittäjä ottaa yhteyttä riittävän ajoissa, mieluiten ennen, kuin tilanne on jo kriisiytynyt. Jarno Junnonaho, Taksipalvelu Junnonaho. Pitkän harkinnan jälkeen päätimme järjestää vielä ainakin juhlavuoden tapahtuman 50-vuotisten Kiiminkipäivien kunniaksi 9.–10.8.2024. TÄLLE KEVÄÄLLE on vielä tulossa yrittäjien yhteinen vapaailta, jossa on luvassa rentoa illanviettoa joko yrittäjälle itsekseen tai mahdollisen puolison kanssa. Kirsi Anttila (FM, HuK, eMBA) järjestöpäällikkö Sari Reinikainen-Laine (YTM, YTK, eMBA, AmO ja kauppatiet. YRITTÄJYYS koetaan yleensä elämäntavaksi, jossa yhdistyy työ, perhe-elämä ja oma vapaaaika, ystävät ja verkostot. KIIMINGIN YRITTÄJIEN vuoden 2024 hallituksessa on mukana sekä kokeneita, jo aiemmin siinä olleita että aivan uusia jäseniä. Ihmisten kulutuskäyttäytyminen on muuttunut ja muuttuu yhä varovaisemmaksi. Pienissä yrityksissä haasteiden tullessa usealta eri suunnalta, tulovirran heiketessä ja laskupinojen kasvaessa yrityksen maksuvaikeudet vyöryvät päälle ja syöksykierteen alkupyörteet ovat nähtävissä. Jonna Ylilehto, Tupavisio. Laita vaikka allekirjoittaneelle viestiä, niin hoidetaan asia kuntoon. Kiiminki-lehti on Kiimingin Yrittäjät ry:n lehti Vastaava toimittaja: Sirpa Runtti Tuotanto ja ulkoasu: Rantapohja Oy Painopaikka: Kaleva365 Oy Oulu 2024 Kiiminkipäivät 2024 • Kiiminkipäivät järjestetään Kiimingissä 9.–10. Kustannusten nousu ja sumea näkymä tulevaisuudesta ovat olleet omiaan heikentämään yrittäjien jaksamista ja yritysten tuloskuntoa. Yritystoiminnan vaikeissa tilanteissa oma jaksaminen ja toimintakyky joutuvat koetukselle ja tällöin voi olla myös vaikeaa tehdä harkittuja päätöksiä arkissakaan asioissa ilman ulkopuolisia neuvoja ja apua
Kaupunki näkee tärkeänä sen, että tapahtuma kerää yhteen paikalliset, entiset alueella asuneet ja kauempaakin tulleet nauttimaan päivien ohjelmasta. Löytyykö yhteistyökumppaneita tuleville vuosille. Lainan hakeminen pankista kulujen kattamiseen olisi ainoa mahdollisuus. Oulun kaupunki ei kiiminkiläisyrittäjien mukaan tue mitenkään pitkät perinteet omaavaa, alueelle hyvin tärkeätä tapahtumaa. Vastaus selviää sen jälkeen, miten ensi elokuun 9.–10. – Kaikki tarvittavat luvat maksavat yllättävän paljon. Yhden hyvän vuoden tuloksella on nyt saatu katettua huonoja vuosia, mutta nyt alkaa olla puskurirahat käytettynä, kertoo Kiimingin Yrittäjien puheenjohtaja Sirpa Runtti. järjestettävä tapahtuma menee. Myöskään tietoa siitä, miksi avustusta ei ole saatu, ei ole tarkemmin annettu. TERVETULOA KOITELIN TUNNELMATUPAAN Kahvila avoinna koko kesän! Muista myös Koskikipparin kokousja illanviettotila! koitelinkoski.fi/koskikippari koitelintunnelmatupa.fi TARRAT JA MERKINTÄTUOTTEET TOIMITILAJA AJONEUVOTEIPPAUKSET MESSUT JA TAPAHTUMAT ULKOMAINONTA TEE A TUNTURI. Kiiminkipäivien kaltaisen kesätapahtuman onnistuminen on suurelta osin kiinni säästä. Tuotto tulee lähinnä myyntipöytien vuokrista ja meidän oman ravintolamme myynnistä, kertoo Kiimingin yrittäjien hallituksen jäsen Esko Valkola. -LEHTI Kiiminki 33 Nro 1 — 16.5.2024 Kiiminkipäivien pitkä perinne on vaarassa loppua TEEA TUNTURI KIIMINKI-LEHTI KIIMINKIPÄIVÄT juhlii tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan. Luulisi, että nämä alueelliset tapahtumat ovat tärkeä osa Oulua ja sen kyläkulttuuria, mutta näin ei ole. Tuolloin heräsi usko siihen, että kaupunki avustaisi. Oulun kulttuurisäätiö eli kulttuuripääkaupunkihanketta organisoiva säätiö ei jaa jatkuvia toiminta-avustuksia. Kukaan ei ilomielin mieti tällaisen tapahtuman lakkauttamista. Kiiminkipäivillä on suuri alueellinen merkitys, se on hieno tapahtuma perinteiden ja yhteenkuuluvuuden lujittamisessa. – Jotenkin tuntuu, että kaikki kulttuuritapahtumille tarkoitettu rahakin uppoaa kantakaupungin alueelle ja sellaisille tekijöille, joita tuetaan vuodesta toiseen mittavilla summilla. KIIMINKIPÄIVIEN kulut lähentelevät kaikkineen noin 40 000 euroa. Yrittäjien kysymykseen siitä, haluaako Oulu, että Kiiminkipäivät lakkautetaan, Fränti vastasi, että näin ei missään nimessä ole. Kiimingin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Sirpa Runtti ja hallituksen jäsen Esko Valkola ihmettelevät, miten kaupungilta ei löydy mitään tukea pitkät perinteet omaavalle alueelliselle tapahtumalle. Suosivatko säät. Jos on kylmää ja sataa, ei tule markkinamyyjiä, ei kävijöitä. Tapahtumaa ei kevyin perustein haluta yrittäjien piirissä lakkauttaa, sillä sen jatkuminen nähdään monellakin tapaa Kiimingille ja kiiminkiläisille tärkeänä. – Ensi syksynä kuitenkin avautuu säätiössä ohjelmahaku “Me olemme kulttuuria”, johon toivomme laajaa osallistumista myös alueellisten tapahtumien osalta, säätiön ohjelmajohtaja Samu Forsblom vastaa. Kiimingin yrittäjät on sen jälkeen koettanut monella tapaa lähestyä kaupunkia tämän hankalan tilanteen edessä. Monenlaisia tukia on haettu, mitään ei ole saatu. – Toivottavasti. Valitettavasti avustusmäärärahat eivät riitä tukemaan kaikkia tapahtumia. Sitten tulevat sähköt, vedet, esiintyjien palkkiot, lavarakennelmat, turvallisuuden kulut, myyntipaikat ynnä muut. Ja kun ne on käytetty, yrityksen hallituksen mieleen hiipii ajatus siitä, miten käy, jos taas sattuu huono vuosi. Kustannukset ovat viime vuosina nousseet monestakin eri syystä. Kiimingin Yrittäjät ry kantaa tapahtuman taloudellisen vastuun yksinään, ja nyt ollaan tilanteessa, että yhdistyksen hallitus joutuu tosissaan miettimään, järjestetäänkö Kiiminkipäiviä jatkossa lainkaan. OULUN kaupungin sivistysja kulttuuripalvelut tukee vuosittain avustuksilla taiteen ja kulttuurin toimijoita sekä taiteen ammattilaisia ja heidän muodostamiaan ryhmiä. Fräntin mukaan avustushakemuksia tuli kaikkiaan 277, joista avustusta myönnettiin 158 hakijalle. Se on varmaa, että juhlatapahtuma järjestetään. Haluavatko kaupungin virkamiehet ja päättäjät, että Kiiminkipäivät lakkautetaan, Esko Valkola kysyy. – Meillä sattuu viime vuosiin useampi huono vuosi ja yksi hyvä. – Yhteistyökumppaneiden kanssa on syytä käydä keskustelu, miten tapahtuman kulut katetaan ja kustannetaan, Fränti viestitti. Tuntuu erikoiselta, että kaupunki ei oikeasti avusta meitä lainkaan, Sirpa Runtti sanoo. Entinen kaupunginjohtaja kävi tapaamassa kiiminkiläisiä yrittäjiä reilu vuosi sitten ja sanoi, että juuri tällaisia tapahtumia varten avustukset on tehty ja että Kiiminkipäivät täyttäisi kriteerit. KIIMINGIN Yrittäjät on viritellyt päivien ympärille yhteistyötä muiden järjestöjen, kuten Kiiminki-seuran kanssa. Taloudellisen vastuun jakaminen on kuitenkin tuntunut käytännössä hankalalta. Oulun kaupungin edustajat vastasivat tämän jutun kirjoittajalle kaupungin viestinnän Satu Fräntin kautta. Saadaanko kulut katettua. MITEN Kiiminkipäivien sitten 50-vuotisjuhlansa jälkeen käy. Kulut on silti maksettava. – Avustusta myönnettiin hakijoille kokonaisarvioinnin perusteella lautakunnan määrittämien periaatteiden mukaisesti. Kukaan ei ole vastannut heille. Jatko sen sijaan on epävarma. Heidän pääviestinsä oli se, että Kiiminkipäivien taloudellista vastuuta tulee laajentaa
Tuolloin juhlinnan keskiössä olivat lapset. Muistelutuokion tuloksia on kuultavissa elokuun 9.–10.päivinä järjestettävillä Kiiminkipäivillä. Tämän kokeneen joukkion vapaamuotoisen muistelutuokion koet elokuun alussa Kiiminkipäivien esiintymislavalla. (Rantapohja 30.8.1979). Siinä missä nykyään markkina-alueen valtaavat monenkirjavat messukojut ja -myyjät läheltä ja kaukaa, alussa myyntitapahtuma painottui perinteiseen perunoiden, vihannesten ja käsitöiden kauppaan. Puolen vuosisadan aikana koko kylän tapahtuma on muotoutunut ja kasvanut tänään tuntemiksemme Kiiminkipäiviksi. 1990-luvulla messut järjestettiin vasta valmistuneella Lasitorilla, mutta sielläkin tila ja alue kävi tapahtuman koon puolesta soveltumattomaksi ja oli mietittävä väljempää paikkaa. PAIKKAANSA Kiiminkipäivät ovat hakeneet kunnantalon ja koulujen pihoilta ja saleista. -LEHTI Kiiminki 44 Nro 1 — 16.5.2024 kerrosateria 8 50 sis. 1990-luvun puolessa välin tapahtuman keskiö siirtyi hyväksi todetulle paikalleen urheilukentän alueelle. kerran. Kiimingin yrittäjät on yhdistyksenä perustettu vuonna 1981 ja lavalle nouseva kokoonpano on ollut toiminnassa mukana aivan alkuajoilta saakka. 90-luvulla alettiin tuottamaan yrittäjien omaa Kiiminki Tänään -lehteä, jossa monipuolisen juttutarjonnan ohella julkaistiin Kiiminkipäivien ohjelmisto. Onpa Kiiminkipäiviä mainostettu joskus jopa televisiossa! Ensimmäisen vuosikymmenensä tapahtuma kulki enemmänkin paikallisten perinnepäivien hengessä. ranskalaiset ja 0,4L juoman avoinna ma-la 9-16 iso naudan 100% täyslihapihvi! Pöydällä Kiiminkipäivien historia ja tulevaisuus JONNA YLILEHTO KIIMINKI-LEHTI KIIMINKIPÄIVÄT järjestetään tänä vuonna 50. Vuonna 1979 Kiiminkipäivillä kävi yli 3 000 vierailijaa. Pitkään tapahtuma tunnettiin nimellä Kiimingin Messut, jotka sellaisina järjestettiin ensimmäisen kerran Kiimingin Yrittäjien toimesta vuonna 1984. Tämä Kiiminkipuiston ja Syke-talon edustan alue on lähivuosina kokenut uudistumista niin infran kuin viihJuhlavuoden kunniaksi Kiiminkipäivien taustalla aktiivisesti toimineet yrittäjäkonkarit kokoontuivat muistelemaan vuosien aikana tapahtuman järjestämiseen liittyviä tarinoita ja kommelluksia. Juhlavuoden kunniaksi olemme pyytäneet Kiiminkipäivien taustalla aktiivisesti toimineita yrittäjäkonkareita muistelemaan vuosien aikana tapahtuman järjestämiseen liittyviä tarinoita ja kommelluksia
Markkinaravintolan myynnistä, myyjien paikkavuokrista ja markkina-arpajaisista. Eli jokainen kiiminkiläinen ja sellaiseksi itsensä tunteva voi varmistaa kansanjuhlamme jatkuvuuden mieleiseksi kokemallaan tavalla! Ostamalla arpoja, joissa on tänäkin vuonna loistavat palkinnot – ennakkoon arpoja voi ostaa useasta kiiminkiläisestä yrityksestä ja toimipisteestä. Oheisohjelmasta on saatu nauttia monipuolisesti heinämiesten perinnekulkueesta keppihevoskisoihin ja markkinatansseista elokuvaesityksiin. Tunnettujen vetonaulojen kanssa lavalle on noussut paikallisia artisteja ja yhtyeitä sekä uusia, nousevia nimiä. Toivottavasti hätähuutomme kuuluu myös kaupungin kirstunvartijoiden korviin. Monenmoisia urheilutempauksiakin on järjestetty samaisen viikonlopun yhteydessä. Moni ennen itse hoidettu asia on nykyään pakko ulkoistaa syystä tai toisesta. Onpa välillä kisattu voimaleuanvedossakin. Loistokkaat juontajat tapahtumalle ovat löytyneet yrittäjien omista riveistä. Parhaimpana vuotena kävijöitä on arvioitu olleen jopa 10 000, vedetäänhän tänä vuonna paremmaksi ja varmistetaan että saahaan makiat 100-vuotiskekkerit. Kiimingin omaan aikaan kunta oli vahvasti mukana järjestämässä tapahtumaa, niin taloudellisesti kuin rakenteellisena ja käytännön tukenakin. Kulut ovat vuosi vuodelta kustannusten nousun ja lupavaatimusten vuoksi korkeammat, mutta myös talkoina tehdyn työn osuus vähenee jatkuvasti. Muistelutuokion tuloksia on kuultavissa elokuun 9.–10.päivinä järjestettävillä Kiiminkipäivillä. Kuntaliitoksen jälkeen Oulun kaupunki on tullut vastaan ainoastaan ensimmäisenä vuotena, joskin se on tarjonnut Kiiminkipuiston alueen Kiiminkipäivien käyttöön ei kuitenkaan automaattisesti vastikkeetta tämäkään. Tärkeitä elementtejä vuosittain ovat olleet perunankuorinnan SM-kisat ja naulanlyönnin mestaruusmittelöt. Tekemällä ostoksia vilkkaalla markkinakojualueella – näin varmistetaan myyjien innokas tahtotila tulla ensi vuonnakin. Juhlavuoden kunniaksi Kiiminkipäivien taustalla aktiivisesti toimineet yrittäjäkonkarit kokoontuivat muistelemaan vuosien aikana tapahtuman järjestämiseen liittyviä tarinoita ja kommelluksia. LIVEMUSIIKKI ja yhteislaulutilaisuudet ovat iso osa Kiiminkipäivien tunnelmaa, ja varsinaisia markkinatansseja on järjestetty Huttukylän ja Alakylän nuorisoseurojen taholta. Kyllä toisinaan jopa nelipäiväiseksi paisuneeseen tapahtumaan mahtuukin takuulla kaikille jotain! Perinteikkään tapahtuman täytyy kuitenkin myös uudistua, joten tänä vuonna luvassa on erityisesti nuorille suunnattu perjantai-illan ohjelmisto. MISTÄ meille Kiimingin Yrittäjille sitten tuloja tapahtuman mahdollistamiseksi kertyy. Kiimingin Yrittäjät on ollut vuosikausia täysin yksin taloudellisessa vastuussa tapahtuman järjestämisestä ja onnistumisesta. Eikä vähimpänä osallistumalla ihan vain yleisen markkinahengen nostatukseen, katselemalla ja kuuntelemalla – ei siellä kukaan käy, jos sinne ei kukaan tule, vai mitä. Iso kiitos jokaiselle järjestelyissä mukana olevalle henkilölle, yritykselle, seuralle, yhdistykselle ja yhteistyökumppanille. -LEHTI Kiiminki 55 Nro 1 — 16.5.2024 Pöydällä Kiiminkipäivien historia ja tulevaisuus tyvyyden kannalta, tukien entistä paremmin Kiiminkipäivien järjestelyjä ja toimivuutta. VUODESTA toiseen Kiiminkipäivät ovat olleet iso, yhteisöllinen ponnistus. 1979 sen vuoden Kiiminkipäivistä.. Lavalla on nähty paljon erilaisia viihdyttäviä esityksiä ja showmeininkiä, mutta myös palkitsemisia, asiapitoista keskustelua ja puheita sekä yhdistysten ja kerhojen esiintymisiä. Ensisijaisesti Kiiminkipäivät ovat sosiaalinen ja yhteisöllinen perinnetapahtuma, jossa tapaa vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja. Lauantaipäivän huomion keskipisteenä ovat perheen pienimmät. Kiiminkipäivien ohjelmistoa ja esiintyjiä mietittäessä on aina ajateltu väkeä vauvasta mummoon ja vaariin. Nauttimalla markkinaravintolan (joka siis myöskin oluttelttana tunnetaan) antimia, samalla livemusiikkia kuunnellen – ja ottamalla kaveritkin mukaan. KIIMINGIN YRIT TÄJÄT Ilmoitus Rantapohjassa 23.8. Siinä missä ennen löytyi innostunutta väkeä ympärivuotiseenkin yhdessä touhuamiseen, on tänään vaikea löytää talkoohenkeä
Kun nuoret kysyivät, millainen tuote on hankalin valmistaa, yllätti Partanen monet nappamalla käteensä pienen, lipaston kahvaa muistuttavan kulmikkaan esineen. Vierailun lopuksi nuoret saivat vielä kierrellä myymälää vapaasti ja kysellä yrittäjältä tuotteista lisää. Partanen kertoi oppilaille, miten Nikama on syntynyt ja millaisia tuotteita yritys on vuosien varrella valmistanut. Vierailua isännöinyt yrittäjä Teemu Partanen sanoo, että kertoo aina mielellään työstään ja tuotteistaan nuorille. Nuoret pääsivät siis näkemään omin silmin, missä ja millaisilla työkaluilla Nikaman tuotteet jalostetaan raaka-aineesta valmiiksi tuotteiksi. Yrittäjyysryhmä vieraili Nikama Designilla TERHI OJALA KIIMINKI-LEHTI KIIMINKIPUISTON koulun yrittäjyyskasvatuksen ryhmä sai huhtikuussa mahdollisuuden päästä tutustumaan yrittäjyyteen koulutilojen ulkopuolella. Partanen kertoo myös käyneensä puhumassa yrityksestään ja yrittäjyydestä paikan päällä korkeakouluissa. -LEHTI Kiiminki 66 Nro 1 — 16.5.2024 Teemu Partanen vei yrittäjyysryhmän oppilaat tutustumaan myös tuotantotiloihin ja esitteli eri työvaiheita tuotteiden takana. Vierailijat pääsivät kurkistamaan myös tuotantotiloihin, jotka sijaitsevat loungen yhteydessä. – On ehdottoman positiivista, että nuorille kerrotaan jo hyvissä ajoin yrittäjyydestä, ja että heitä kasvatetaan arvostamaan yrittäjyyttä. Partanen oli lisäksi mukana vuonna 2022 järjestetyssä Joki Luola -tapahtumassa, jossa kolmen oululaisen koulun oppilaat kehittivät tuoteideoita ja esittelivät niitä asiantuntijaraadille. Partanen näytti nuorille myös esimerkkejä epätäydellisestä hitsausjäljestä, ja selitti, mikä prosessissa voi mennä vikaan. TÄMÄNKERTAINEN vierailu käynnistyi Nikaman tarinaan ja tuotteisiin tutustumisella. Isolle osalle nuorista tuttuja olivatkin Vuoden Urheilija -palkinnot, jotka Nikama Design on valmistanut Urheilugaalaan vuodesta 2013 asti. – Otan mielelläni oppilaita tutustumaan tiloihimme, ja olen iloinen, että olen saavuttanut yhteyksiä koulumaailmaan. Yrittäjissä on maamme selkäranka, eikä oikeastaan mikään pyörisi ilman yrittäjyyttä, toteaa Partanen. Yrittäjyyskasvatuksen oppilaita on käynyt aikaisemminkin tutustumassa Nikama Designiin. Ryhmä suuntasi nimittäin Välikylään vierailemaan Nikama Designin tehtaanmyymällässä ja loungessa. KIIMINKIPUISTON koulu on opettaja Johanna Mikkosen mukaan yksi harvoiswww.yrittajat.fi. Partasen mukaan teräksen taivuttaminen niin kulmikkaisiin muotoihin vaurioittamatta sitä on haastavaa. Minusta on ihanaa puhua yrittäjyydestä ja sen mahdollisuuksista nuorille ja aikuisillekin, sanoo Partanen
Nikama Designin tilat ja tuotteet kiinnostivat Kiiminkipuiston koulun yrittäjyysryhmän oppilaita. Tällä hetkellä Kiiminkipuiston koululla on yrittäjyysryhmät sekä kahdeksannella että yhdeksännellä luokka-asteella. Yrittäjyyskasvatus on suosittua – oppilaat usein sanovat, että tunneilla oppii asioita, joita ei muilla tunneilla käydä läpi. Tehtaamme on ainoa paikka Suomessa, jossa pääsee tätä nimenomaista materiaalia testaamaan ja työstämään, toteaa Partanen. Aiemmin Turun kultasepän myymälä on ollut Oulun keskustassa, ja sieltä on voinut ostaa Nikama Designin tuotteita. – Kun kerran pystyn mahdollistamaan harjoittelun, niin mielelläni sen teen. Olemme nyt yksi neljästä myymälästä Suomessa, josta näitä sormuksia saa, kertoo Partanen. Lisäksi läpikäydään yrityksen perustamisen eri vaiheet ja erilaiset yritysmuodot. Haastavien aikojen keskellä yrityksen tiloissa kuitenkin tapahtuu koko ajan jotain. – Uskon, että yrittäjyyskasvatuksen myötä nuoret oppivat näkemään yrittäjyyden vaihtoehtona muun työelämän rinnalla. – Kun kultasepänliike päätettiin sulkea, kysyttiin minulta, voisiko timanttisormuksia tuoda esille tänne Välikylän galleriamaiseen ympäristöön. – Yhdeksäsluokkalaisten yrittäjyysryhmässä on kymmenen ja kahdeksasluokkalaisten ryhmässä 12 oppilasta. “Haastavia aikoja eletään” Yrittäjyyskasvatuksen opettaja Johanna Mikkonen toivoo, että yrittäjyyskasvatuksen avulla nuoret oppisivat näkemään yrittäjyyden yhtenä vaihtoehtona omassa tulevaisuudessaan. – Ensin tuli koronavirus. Olisi hirveän sääli, jos joutuisimme tekemään tällaisen ratkaisun. Uskon, että yrittäjyyskasvatuksen myötä nuoret oppivat näkemään yrittäjyyden vaihtoehtona muun työelämän rinnalla.” Johanna Mikkonen TERHI OJAL A. Nikama Designillä on tällä hetkellä esimerkiksi kaksi korualan opiskelijaa harjoittelussa. Yhteistyömme Turun kultasepän kanssa on ollut vuosien ajan toimivaa, joten otin tuotteita mielelläni esille tiloihimme. Todella haastavia aikoja siis eletään, toteaa Partanen. TERHI OJALA KIIMINKI-LEHTI TEEMU PARTANEN kertoo, että viime vuodet ovat olleet Nikama Designille haastavia. Heti kun siitä alettiin toipua, tuli Ukrainan sota, joka löi kaikki ostohanat kiinni. Yrittäjyysryhmä vieraili Nikama Designilla ta Oulun alueen kouluista, joissa yrittäjyyskasvatusta voi opiskella pitkänä valinnaisaineena. Nikama Designin tiloissa vierailemassa oli yhdeksäsluokkalaisten ryhmä. Yhdeksännellä luokalla yrittäjyyteen aletaan Mikkosen mukaan syventyä perusteellisemmin, ja miettiä, millä keinoilla nuoret voisivat tehdä ideoistaan yrityksiä ja ansaita rahaa. VASTIKÄÄN Nikama Designin tehtaanmyymälä ja lounge on myös saanut täydennystä Turun kultasepän tuotteista. Näihin kuuluvat itse yrittäjyyden lisäksi esimerkiksi työn hakeminen, CV:n tekeminen ja verotusasiat, kertoo Mikkonen. Jos tätä ei olisi, yrittäjyys voisi tuntua ajatuksena etäiseltä eikä siihen olisi välttämättä näin konkreettisia keinoja tarttua, kuin mitä nyt opiskelun kautta, sanoo Mikkonen. Partanen kuitenkin kertoo, että haluaa pitää kynsin ja hampain kiinni yrityksestään. – Jos me laitamme pillit pussiin, katoaa myös osa seppäperinnettä Suomesta. Johanna Mikkonen kertoo, että yritysvierailut tuovat oppilaille vaihtelua kouluarkeen, mutta toimivat myös tärkeänä kurkistusväylänä yrittäjyyteen käytännössä. -LEHTI Kiiminki 77 Nro 1 — 16.5.2024 Teemu Partanen vei yrittäjyysryhmän oppilaat tutustumaan myös tuotantotiloihin ja esitteli eri työvaiheita tuotteiden takana
Lähetkangas sanoo, että jos sovellus löytää paikkansa yritysten ja käyttäjien keskuudesta, voi se tulevaisuudessa kasvaa koko Suomen kattavaksi. – Tykkään itse käyttää MunPiiristä termiä suosittelumarkkinointialusta. LÄHETKANGAS kokee yrittäjyyden olevan itselleen seikkailu. SOVELLUKSEN pilottivaihe on juuri käynnissä, ja mukana on jo yrityksiä Oulusta, Kiimingistä ja Jäälistä. Ensimmäisen kerran hän sai idean yrityksestä parikymmentä vuotta takaperin tehdessään diplomityötä yliopistossa. TERHI OJAL A. – Aloitimme tuotekehityksen viime kesänä, ja nyt keväällä saimme MunPiiri-nimisen sovelluksen sovelluskauppoihin. Viisi vuotta sitten yritys viimein syntyi, ja sai nimekseen Palbassador Oy. Tilaratkaisulla tähdätään TE24-uudistukseen, jossa julkiset työvoimaja yrityspalvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025. Eeva Lähetkangas suhtautuu yrittäjyyteen seikkailuna. BusinessOulun työllisyysja elinkeinopalvelujen lisäksi mukana seuraa valtaosa kumppaneiden tarjoamista palveluista. Kun muutimme Kiiminkiin vuonna 2016 ja perustimme perhettä, alkoi yritysidea äitiysvapaalla jälleen kaivella mieltä. Konkreettisen tuotteen syntymiseen meni vielä muutama vuosi aikaa. MUNPIIRI-SOVELLUS on alusta, jonka kautta yritykset voivat olla vuorovaikutuksessa asiakkaidensa kanssa. Technopoliksen tilat ydinkeskustassa mahdollistavat palvelujen keskittämisen, johtaja Juha Ala-Mursula BusinessOulusta kertoo. Tämä tuntuu omalta jutultani, ja olen ehdottoman innoissani, Lähetkangas kertoo. Tavoittelen sovelluksella kokemusta, jossa yritysten nykyiset asiakkaat saavat vahvistettua suhdetta yritykseen ja yritykset asiakkaisiinsa. -LEHTI Kiiminki 88 Nro 1 — 16.5.2024 BusinessOulun ja BusinessAseman palvelut muuttavat KIIMINKI-LEHTI BUSINESS OULU -liikelaitos ja BusinessAseman palvelut siirtyvät 1.9.2024 alkaen Technopolis Ydinkeskustan kampukselle. MunPiirin kautta asiakkaat voivat yritystä suositellessaan jakaa ystävilleen etuja ja alennuksia, jotka ovat ainoastaan sovelluksen käyttäjien kautta saatavilla. Tulevissa tiloissa sijaitsevat tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston asiakaspalveluja toimistotilat. Tuoreena yrittäjänä Lähetkangas haluaa löytää myös yrittäjähenkisiä tuttavia, ja päättikin siksi liittyä Kiimingin yrittäjiin. Jakaja saa myös itse etuja sitä mukaa, kun hänen välittämäänsä etua lunastetaan, sanoo Lähetkangas, ja jatkaa: – Yritän sovelluksen avulla kääntää markkinointiviestintää yrityslähtöisestä enemmän asiakaslähtöiseksi, ja haastaa mallia, jossa yritykset maksavat isoille yhtiöille mainossisällön puskemisesta eri alustoille. – BusinessAsema on vakiinnuttanut paikkansa monipuolisena palveluntarjoajana, ja haluamme jatkossakin tarjota mahdollisuuden asioida matalalla kynnyksellä, verkostoitua sekä osallistua valmennuksiin ja tapahtumiin. Jo pari vuotta kestänyt kiinteistöjen saneeraus tulee jatkumaan vielä useita vuosia, eikä meluja sisäilmahaitoilta ole voitu välttyä. Nyt tavoitteena on saada sovellukselle lisää käyttäjiä ensisijaisesti Oulun seudulta, ja saada samalla sovelluksesta palautetta jatkokehittämistä varten. – Viihdyin työssäni hyvin. Alustalta löytyy useamman eri yrityksen tiedot sekä tarjouksia, etukuponkeja ja arvontoja. Nyt olemme sitten pilottivaiheessa, kertoo Lähetkangas. Keskeiset palvelut, kuten ajanvaraukseton neuvonta yrittäjyyden, työnhaun, kouluttautumisen, asumisen ja talouden asioissa, jatkuvat BusinessOulun palveluneuvonnan, International House Oulun ja kumppaneiden yhdessä toteuttamina. – Yritykset tuntuvat olevan valmiita kokeilemaan tätä tapaa markkinoida, ja olen saanut yrittäjiä aika vaivattomasti mukaan, kertoo Lähetkangas. – Insinööritaustani ansiosta olen aina ajatellut, miten asiat toimivat. Koska isot sosiaalisen median alustat omistetaan ulkomailla, valuvat myös näiden yritysten eurot sinne. TE-palveluiden toiminta jatkuu tiloissa edelleen. Se on kehitetty erityisesti pienyrityksille, joilla ei ole välttämättä resursseja kehittää ja ostaa omaa sovellusta. Nyt saan sitten ajatella, miten ihmiset toimivat. Hänellä ei ole aiempaa yrittäjätaustaa, ja hän suhtautuu jokaiseen päivään yrittäjänä mahdollisuutena oppia uutta. MunPiiri on tuoreen yrittäjän tutkimusmatka TERHI OJALA KIIMINKI-LEHTI EEVA LÄHETKANGAS oli hautonut yritysideaa mielessään pitkään, ennen kuin se pääsi konkretisoitumaan. BusinessAsema tarjoaa yhden luukun periaatteella palveluja työnhakijoille, yrittäjille, maahanmuuttajille ja kouluttautujille sekä erilaisiin arjen tarpeisiin talousasioista asumiseen. – Odotan innolla, että pääsen verkostoitumaan ja tutustumaan yrittäjien porukkaan kunnolla, hymyilee Lähetkangas. Neljä vuotta sitten avattu BusinessAsema muuttaa remontin alta. –Vastaanottajalla ei tarvitse olla sovellusta, vaan edun voi lähettää ystävälle esimerkiksi kuvaviestinä tai vaikkapa paperilapulle tulostettuna. Sitten sen vähän vapaa-ajan, mitä lapset olivat pieniä, opettelin koodaamaan, muistelee Lähetkangas. Hän kuitenkin päätyi opiskelun jälkeen työskentelemään Nokialle, ja yrittäjyys jäi odottamaan oikeaa hetkeä. Etäneuvontaan ja puhelinpalveluun muutto ei vaikuta. Hän toivoo löytävänsä Kiimingin yrittäjien jäsenenä uusia yrittäjähenkisiä tuttavia
Etenkin vuonna 2022 ilmalämpöpumppukauppa kävi kuumana, mutta kauppaa vaikeuttivat maanlaajuiset pumppujen toimitusvaikeudet. Erityisesti kesäaikaan Teknicoolilta vuokrataan myös kylmäperävaunua liikuteltavaksi pakasteja jääkaappitilaksi. Ystävyyden ja bisneksen yhdistäminen on sujunut yrittäjäkaksikolta vaivattomasti. Etenkin vuonna 2022 ilmalämpöpumppukauppa kävi kuumana, mutta kauppaa vaikeuttivat maanlaajuiset pumppujen toimitusvaikeudet.. – Pohjoisin kohteemme on tainnut olla Pyhällä, eteläisin puolestaan Kuopiossa, Könö toteaa. Tällä hetkellä ilmalämpöpumppujen saatavuudessa ei ole enää haasteita, mutta toissavuodesta oppineena pidämme aina tiettyjä malleja varastossa siltä varalta, että vaikeuksia ilmenee, Könö kertoo. -LEHTI Kiiminki 99 Nro 1 — 16.5.2024 www.ajoneuvolasitus.fi P. – Lomat pidämme, niin kuin teimme viime vuonnakin. Mika Könö kertoo, että viiden yrittäjävuoden aikana miehet ovat olleet napit vastakkain ainoastaan kahdesti. 040 727 1871 JK AJONEUVOLASITUS Ystävyys loi pohjan yritykselle TERHI OJALA KIIMINKI-LEHTI VUONNA 2019 perustettu Teknicool tarjoaa ilmalämpöpumppujen asennuksia sekä pienimuotoisia sähköja putkitöitä. YRITTÄJÄT kertovat, että ilmalämpöpumppubuumi on hieman rauhoittunut kuluvan vuoden aikana. TERHI OJAL A Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet ilmalämpöpumppujen kultaaikaa. Ystävykset Mika Könö ja Tero Torro pyörittävät sivutoimisesti Teknicool-yritystä. Kaksikko pyörittää yritystä sivutoimisesti päivätöiden ohessa. – Kylmäperävaunu on ollut muutamana vuonna Kiiminkipäivilläkin pitämässä juomia kylmänä, ja niin on varmaan tänäkin vuonna, täydentää Könö hymyillen. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet ilmalämpöpumppujen kulta-aikaa. – Havaitsimme, että kysyntää ilmalämpöpumppujen asennuksille oli kasvavissa määrin, ja päätimme alkaa vastata tähän kysyntään, muistelee Könö. Miehet kertovat olevansa tyytyväisiä sivutoimiseen yrittäjyyteen. he eivät kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta kasvattaa Teknicoolista väylää kokopäiväiseen yrittäjyyteen. Könö arvelee, että kesän aikana he asentavat 2–4 pumppua viikossa. Torro sanoo, että kylmäperävaunu on ollut suosittu etenkin juhlien järjestäjien ja festarikansan keskuudessa. – Olimme jo kesäkuussa myyneet kaikki loppuvuoden pumput, ja parhaimmillaan meillä oli jonossa 60 pumppuasennusta. – Tähän saa kyllä kaiken vapaa-ajan uppoamaan tehokkaasti, täydentää Torro. – Sinä vuonna kiireisimpään aikaa tuli kyllä vietettyä varmasti enemmän aikaa Mikan kanssa työmailla ja tien päällä kuin puolison kanssa kotona, nauraa Tero Torro. Yrityksen takana ovat kiiminkiläiset Mika Könö ja Tero Torro, jotka perustivat oman bisneksen useiden vuosien ystävyyden jälkeen. – Erimielisyyksiä tulee ja ne kuuluvat elämään, mutta niistä pääsee aina yli, Könö sanoo. On ollut pakko oppia rauhoittumaan ja ottamaan aikaa palautumiselle. KÖNÖ JA TORRO kertovat, että he yrittävät keskittää yritystoimintaansa ensisijaisesti Oulun seudulle, mutta ovat välillä liikahtaneet kauemmaskin asennusten perässä
• Voit myös varata ajan etäneuvontaan: businessasema.com/palvelut BusinessAseman palveluneuvonta ohjaa eteenpäin International House Oulu • Services targeted at international newcomers and immigrants, and also companies planning to recruit international people. tapahtumat.businessoulu.com. • Visit International House Oulu at BusinessAsema or read more at ihoulu.fi BusinessAsema, Hallituskatu 36, Oulu Tutustu myös sähköisiin palveluihimme osoitteessa businessoulu.com Monipuolinen kattaus tapahtumia BusinessOulun kalenterista löydät yrityksille ja niiden työntekijöille sekä työnhakijoille suunnattuja tapahtumia ja valmennuksia. • Puhelimitse sinua palvellaan numerossa 08 558 55810 ma–pe klo 9–16. -LEHTI Kiiminki 10 10 Nro 1 — 16.5.2024 ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUISTA • liikeidea ja yrityksen perustaminen • Startup Station LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ • yritysrahoitus • maksuttomat valmennukset • vienti ja kansainvälistyminen • rekrytointiapu ja -tapahtumat • omistajanvaihdokset UUSISTA LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUKSISTA • digitaalinen liiketoiminta • hiiliviisas kiertotalous • innovaatiopalvelut • designmenetelmät SIJOITTUMISPALVELUISTA TOIMIALAPALVELUISTA JA VERKOSTOISTA KYSY LISÄÄ Yksin ei tarvitse yrittää • Palveluneuvonta on avoinna BusinessAsemalla arkisin klo 9–15
TERHI OJAL A Seuraava Kiiminki-lehti ILMESTYY TORSTAINA 25.7.. 044 714 7800 Rantapohja maksaa postimaksun tiista ina ja torsta ina tiista ina ja torsta ina VAIN! VAIN! 10 €/kk sis. 48€ Iloa ympärille kukkien kautta TERHI OJALA KIIMINKI-LEHTI KUN yrittäjä Kaisa Puurunen avaa Alakylässä sijaitsevan suuren kasvihuoneen oven, voi hetkeksi unohtaa, että ulkona nurmea peittävät vielä osin lumikinokset. Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. Kaisa Puurunen on perustanut Puutarha Kukkaisan vuonna 2008. – Kesäkukille sopivat kuohkeammat mullat ja kesäkukkamulta. SUORAMYYNTI yksityisasiakkaille on kasvanut niin paljon, että Kukkaisa ei tällä hetkellä enää tee kukkien tukkumyyntiä esimerkiksi hautaustoimistoihin. Puurunen liittyi vastikään myös Kiimingin yrittäjien jäseneksi. alv yht. Viimeiseksi Puurunen ohjaa kysymään rohkeasti ammattilaisen apua kesäkukkien hankinnassa ja hoidossa. Ensimmäisenä keväänä Puurunen kasvatti kukkia vain pienemmässä, itse rakentamassaan kasvihuoneessa. 40 € Tarjous voimassa rajoitetun ajan: 5.3.-31.5.2024 Tilaa: www.rantapohja.fi -> tilaukset -> tilaustarjoukset tai 044 714 7800 tilaukset@rantapohja.fi tai tällä kupongilla! . NYT kun kesäkukkien sesonki on jälleen alkamaisillaan, on myös Kukkaisan puutarhalla vilskettä ja värejä. Liian raskas multa voi haitata lannoitteen ja veden imeytymistä kasvin juuriin. Joka kevät he ovat silti tulleet, ja aina myös uudet asiakkaat ovat löytäneet minut, hymyilee Puurunen. – Orvokkejahan voisi toki viedä jo huhtikuun puolella ulos, ne kestävät kylmääkin hyvin, hymyilee Puurunen katsellen kasvihuoneen hiljalleen heräävää kukkamerta. PUUTARHAN lisäksi Puurunen on tehnyt yritystoimintaa myös matkailualalla järjestämällä erilaisia ryhmämatkoja. – Kesäkukkia ei ihan äkkiä saa lannoitettua hengiltä. Kasvihuoneesta uhkuu lämmintä, kosteaa ja huumaavasti orvokeilta tuoksuvaa ilmaa. Hän kertoo pitäneensä aina kukista ja niiden kasvattamisesta, ja paljastaa, että yritystoiminta lähti liikkeelle ajatuksesta kasvattaa kesäkukkia myös ystäville ja naapureille. Kun nämä naapuriyrityksetkin sitten ostivat kukat minulta, aloin ajatella, että voisivatkohan muutkin oululaisyrittäjät kiinnostua kukistani. Puurunen kertoo, että orvokkien lisäksi suosituimpia kesäkukkia ovat vuosi toisensa jälkeen pelargoniat ja miljoonakellot. Hän kertoo, että ajatus liittymisestä on käynyt mielessä aiemminkin, mutta ajatus on aina hukkunut kausiluonteisen työn alle. – Nautin suuresti siitä, että voi tuoda ihmisille iloa työlläni. – Eräs tuttavani omisti tuohon aikaan puutarhaalan yrityksen, ja ehdotti myös minulle, että pistäisin saman tien yrityksen pystyyn. Idea kantoi hedelmää. – Tämän syksyn matkan järjestän yhteistyössä toisen matkatoimiston kanssa. PUURUNEN kokee vahvuuksikseen organisointikyvyn sekä taidon nauttia pienistä asioista elämässä, ja arvelee näiden piirteiden auttaneen itseään 15 vuoden mittaisella yrittäjän taipaleella sekä suuren perheen pyörityksen keskellä. Tänä syksynä Puurunen järjestää jälleen matkan muutaman koronaviruksesta johtuneen tauon jälkeen. – Olin toimittanut tähän tiettyyn ravintolaan pari vuotta kesäkukkia, kun naapuriravintolat olivat alkaneet kysellä yrittäjältä, mistä tämä hankkii kauniit kesäkukkansa. Kolmas vinkki on lannoitus, jonka kanssa monet Puurusen kokemuksen mukaan arkailevat. Kaikki alkoi M6 Dining -ravintolasta Pakkahuoneenkadulla. Perhe on aina ollut minulle tärkein, ja tämä työ on mahdollistanut sen, että voin olla mahdollisimman paljon lasten kanssa ja he voivat tulla jopa työpaikalleni. Neljäntenä tulee kastelu. Sen sijaan liikaa kastelemalla ne on mahdollista tappaa, joten kastelun kanssa kannattaa käyttää malttia. Ensimmäinen on laadukkaat taimet, toinen oikeanlainen multa. Puurusen suorittaman myyntityön jälkeen Kukkaisan kukkia oli yli 30 ravintolan edustoilla ja useiden taloyhtiöidenkin pihassa viime kesän aikana – Visioni kukkaisasta keskustasta toteutui hyvin, ja tänäkin kesänä toimitan kesäkukkia useille yrityksille. Pian eräs hautausja kukka-palveluyritys ilmaisi olevansa kiinnostunut tilaamaan kukkia Puuruselta, ja hän uskalsi rakentaa suuren kasvihuoneen. 40€ norm. Puurunen antaa neljä vinkkiä, joilla kesäkukat saa pysymään kauniina läpi kesän. On ihana katsoa ihmisten hämmästyneitä ja iloisia ilmeitä, kun he ensimmäistä kertaa astuvat kasvihuoneeseen. Hän sitten auttoi minut alkuun ja sen jälkeen olen aika lailla itse oppinut, muistelee Puurunen. Puurunen perusti yrityksensä puutarha Kukkaisan vuonna 2008. – Useampi vuosi meni silti niin, että joka kevät jännitti, että mitä jos ihmiset eivät tänä vuonna tulekaan ostamaan kukkia. Kukkaisan kukkia voi kuitenkin nähdä runsain mitoin esimerkiksi Oulun katukuvassa kesällä, sillä useat oululaisyrittäjät ovat ryhtyneet ostamaan kesäkukkansa juuri Puuruselta. -LEHTI Kiiminki 11 11 Nro 1 — 16.5.2024 HUIP PUTARJ OUS! HUIP PUTARJ OUS! PAPERIJA DIGI PAPERIJA DIGI 4 kk 4 kk Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti: Rantapohjan PAPERIJA DIGILEHTI 4 KK VAIN 10 €/kk yht