Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Seppeleitä sankareille Iin Olhavan koulun oppilaat Oona-Elene Toppi, Katri Ojala, Inka Toivola ja Juha Höyhtyä olivat mukana solmimassa havuseppeleitä itsenäisyyspäivää varten. Sivut 10–11. Oppilaiden tekemät seppeleet lasketaan kotikylän sankarihaudoille 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivänä. vsk • N:o 90 Perustettu 1969. Havuseppeleiden teko oli oppilaille mieluista vaikkakin pihkaista puuhaa. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 16.11.2017 48. Sivu 11 VIITTÄ VAILLE VALMISTA Haukiputaan Annalankankaan Takomotielle avataan huomenna perjantaina uusi Tokmanni. Jokaiselle kylän 18 sankarihaudalle on luvassa oma seppele
Haukiputaalla tulee käytyä kolmen neljän vuoden välein. Kuusamontien remontti välillä HinttaKorvenkylä maksoi aikoinaan lähes 30 miljoonaa euroa. Terveisiä kaikille tutuille. Oulun sivistysja kulttuurilautakunnassa oikeiston edustajat ovat siis voittaneella esityksellä valmiita karsimaan tulevaisuuden opetuksesta, henkilökunnasta ja kasvatustehtävän perusarvoista. Tämä malli nimenomaan tukee Suomen suurten rakennusfirmojen voittojen elinkaarta kasvatustehtävään tarvittavien resurssien kustannuksella. Kylä alkoi kuihtua silmissä, mutta nyttemmin olen kyllä lukenut Martinniemen taas heränneen kyläyhteisön toimesta. Elinkaarimallissa rakentamismenot ja kuvitellut säästöt muuttuvat käyttömenoiksi ja ovat siten pois muista menoista, eli ne syövät perustehtävää. Demarit, vihreät ja vasemmistoliiton edustajat äänestivät esitystä vastaan. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Koulujen rahat tarvitaan yksistään kouluille, ei yrittäjäriskien sosialisoimiseen. Telakalla Raumalla 30 vuotta pintakäsittelyn työnjohtajana ja hinaajan kipparina. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Lämmittää hetken, mutta muuttaa sitten valesäästöt megakuluiksi. Ajattelin jonkun vielä muistavan, kun onhan siitä tosin jo 56 vuotta aikaa kun sieltä läksin. Joskus kirjottelin Rantapohjaan omaa mennyttä historiaa ja muitakin paikkakunnan tapahtumia ja sain niistä myönteistä palautetta. On ilmiselvää, että näinkin suuri tiehanke tulisi toteuttaa suoraan valtion budjetista. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Oulu pystyi vauhdittamaan tien parantamista antamalla valtiolle lainaa. Vastuulliset vanhemmat, oletteko tosiaan valmiita mieluummin tukemaan verovaroin suuryrityksiä ja pääomasijoittajia kuin varmistamaan, että kunnan resurssit riittävät itseensä opetukseen, kohtuuhintaisiin aterioihin, muihin peruspalveluihin ja opettajien riittävään määrään. Ehkä joku maakunnan kansanedustajista voisi nostaa hankkeen agendalleen. Kaarina Kailo sivistysja kulttuurilautakunta varavaltuutettu Oulu Killen viimeinen jopi Olen Kalevi Schali Martinniemestä. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Tukkilahdella Sataman ja Pyrään ruorissa aloittelin merimiestöitä ja sitten pikapikaa isoille maailman merille. Nyt Oulu maksaa vuosivuokran NCC:lle (4 000 neliömetrin lukiossa se on ollut noin 16 euroa neliöltä kuukaudessa ja kokonaisvuokra jopa 780 000 euroa vuodessa). Kiimingin Jokirannan koulun vanhempaintoimikunta on ottanut kantaa Jokirannan koulun uudisrakennuksen sijaintiin sekä suunnitteluja rakentamismalliin. Rakentajaksi ja rahoittajaksi valikoitui NCC , jonka tuli vastata myös koulukiinteistöjen ylläpidosta. Lukuisat alan asiantuntijat jo esittävät, että Sote-muutos itse asiassa lisää ne 3 miljardia, jotka sen piti säästää. Kokoomus ei siis näytäkään olevan velanoton vähentämisen tai säästöjen asialla, sillä elinkaarimalli vain siirtää rahoja julkiselta sektorilta oikeiston lobbaajille, pääomasijoittajille jne. Asumme Raumalla, tytöt ja neljä lastenlasta asuvat Etelä-Suomessa. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Kuusamontietäkin syytä parantaa TOIMITTAJALTA Jokirannan koulun uudisrakennus elinkaarimallilla. Remontti on tarpeen pelkästään tien turvallisuudenkin parantamiseksi. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Oiva esimerkiksi Englannista: tällä mallilla tuotetusta sairaalasta väheni 30 potilassänkyä, koska niihin julkisessa terveydenhuollossa riittänyt raha valuikin yksityisen rakennuttajan voittoihin, joita julkisen sektorin ei tarvitse havitella. Nelikaistaisuus päättyy Oulun suunnasta ajettaessa sumppuun Ylikiimingintien-Korvenkylän risteyksen liikennevaloihin. Jopa uusi kaupunginjohtajamme myöntää, että elinkaarimalli on liian kallis. Eipä noita vanhoja kavereitakaan näe, eikä heistä kuule enää mitään. Kaupunki maksaa nyt ylisuurta vuokraa ja kiinteistön omistaja NCC saa tästä voittoa. Sama kehitys etenee kokoomuksen johdolla nyt SOTE-sodassa, jossa sote-saalista jo jaetaan kuntalaisten oikeuksien kustannuksella terveysjättien voittojen kasvaessa. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Valoristeyksen jälkeen tie vetää kovin hitaasti kohti Kiiminkiä. Turvallisuussyistä tiellä on monin paikoin kuudenkympin rajoitus. Tien remontoinnin tarpeesta voi käydä vakuuttumassa Ylikiimingintien-Korvenkylän risteyksessä arkisin erityisesti klo 6–8 ja klo 16–18 sekä muinakin aikoina. Kempele ja Oulu antavat remonttiin merkittävän panoksen. Kaupungin omistamien neliövuokran keskiarvoon vaikuttavat esimerkiksi saneeraukset sekä uudisrakennukset (lainojen määrä+ korko). Sopimuksen pituudeksi sovittiin 25 vuotta. Tämän näkee ja kokee maallikkokin helposti aamutai iltapäivätuntien aikana. Kokoomuksen tekemä esitys uudisrakennuksesta Kiimingin lukion yhteyteen voitti sivistysja kulttuurilautakunnassa ja siinä viitattiin tähän suunnitteluja rakennuskonseptiin. Se on siis merkittävällä tavalla myös valtakunnan tason poliittinen ratkaisu eikä se etene, jos siitä ei pidetä yllä jatkuvaa keskustelua. Niinpä pistän tässä itsestäni tietoja ja valokuvan. Useat valoristeykset sumputtavat liikenteen Kiimingin suuntaan tai Kiimingistä Ouluun päin ajettaessa. Jos Kuusamontietä lähdettäisiin parantamaan Oulusta Kiiminkiin asti, tulisi sille hintaa 70–80 miljoonaa euroa. marraskuuta 2017 » N:o 90 KESKUSTELEMME » Kuusamontien parantaminen välillä Oulu-Kiiminki jäi kymmenkunta vuotta sitten puolitiehen. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Kokoomus on esittänyt Oulun kaupungin talousarvioon lisää elinkaarimallilla toteutettavia päiväkotija rakennushankkeita ja oma tuotanto halutaan ajaa alas. menojen kasvaessa. Keksin tuon alkunimen kun tiehän, että on menossa viimeinen duuni jossa yritän könttästä mukana. Kuntaliitoksen alla Haukipudas päätti rakentaa velaksi uuden koulukeskuksen. Oulun kaupungin omistamien lukiokiinteistöjen neliövuokra on ollut keskimäärin 12,5 euroa kuukaudessa ja tulee varmasti kohoamaan aina kun valitaan elinkaarimalli. Se, mitä pikavipit edustavat yksittäisille, rahapulaansa paikkaaville kansalaisille, sitä elinkaarimalli edustaa kuntataloudelle. Siitä Oulun suuntaan seisoo työpäivien päätyttyä kilometrien autojono, missä Jäälistä, Kiimingistä, Yli-Iistä ja Ylikiimingistä Oulussa työssäkäyvät tai muutoin asioivat viettävät vuosittain tuntikausia. Nimi “viimeinen jopi” tulee nykyhommista kun olen hautaustoimistossa oikomassa kylmiä henkilöitä viimeiselle matkalleen. Siihenhän elinkaari malli johtaisi. Elinkaarimallin omaksuminen veisi meidät Oulussa yhä syvempään kestävyysvajeeseen, ja näin joutuisimme jälleen nostamaan peruspalvelujen hintoja ja pitämään YTneuvotteluja. Ihmettelen millä tiedoilla ja ymmärryksellä se suosittelee elinkaarimallia. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Merihommissa meni vajaa 10 vuotta. Kalevi Schali Rauma. Perämiehen pestit kojeajolaivoissa olivat rahakkaita reissuja, kun tunnit juoksivat ylityökorvauksineen vuorokaudet ympäri. » Torstaina 16. Eräs Haukiputaan valtuutettu myönsi aikanaan mediassa, että kouluhankkeita nopeutettiin tietoisesti. Jos elinkaarimallissa (kuten Haukipudas) rakentaminen ja rahoitus ulkoistetaan, silloin kohteessa on korkeampi neliövuokra. Tällä mallilla vältellään velanottoa omaksumalla tasetta harhauttavasti kiillottava toimintamalli; sen pitkän aikavälin kalleus paljastuu viiveellä. Suunnitelmat ovat hankkeelle valmiina. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Oulun seudulla on menossa mittava nelostien remontti, joka tulee maksamaan kymmeniä miljoonia euroja. Muuta en ole huomannut, kuin että joesta vesi vähenee uhkaavasti ja veneet jokirannasta ovat kadonneet sitten edelliskäynnistä
– Yli-Ii on kotipitäjäni, jossa vietin elämäni ensimmäiset vuodet. Osa uudistuksista toteutuu sote-uudistuksesta riippumatta, osa kokeillaan käytäntöön maakuntaja soteuudistuksen toteuduttua. Valinnanvapauslaista tehty luonnos pitää sisällään myös asiakasseteliuudistuksen ja paljon puhetta herättäneen henkilökohtaista budjettia koskevan uudistuksen. Raportti sisältää 55 ehdotusta siitä, miten nykyistä hajallaan olevaa kuntoutuskenttää tulisi uudistaa. Sitä tarkistetaan vuosittain, mutta toki tarkistuksia voidaan tehdä tarvittaessa muutoinkin, jos asiakkaan elämäntilanne ja palvelujen tarve muuttuu, hän sanoo. vsk • N:o 90 Kuntoutusuudistus edistää yhdenvertaisuutta Sosiaalija terveysministeri Pirkko Mattila vieraili Yli-Iissä Jokirannan palvelukeskuksen omaisten illassa » Teea Tunturi » Yli-Ii Missä vain sosiaalija terveysministeri kulkee, puheenaiheeksi nousee sosiaalija terveyssekä maakuntauudistus. Saman suvun naiset vaihtoivat muutaman sanan ennen juhlakahveja. 3 Torstaina 16. Jokirannan palvelukeskuksen henkilökunta palveluesimies Soili Leppäsen johdolla vastaanotti Pirkko Mattilan juhlaansa. • Henkilökohtainen budjetti olisi käytössä vuoden 2020 alusta lähtien ja asiakasseteli viimeistään 1.7.2020. Yli-Iissä Pirkko Mattila on kuin kala vedessä, sukunsa joukossa, vieressä virtaavan Iijoen törmällä. T EE A T UN T URI Henkilökohtainen budjetti voidaan laatia joko toistaiseksi, pysyväisluonteisesti voimassa olevaksi tai määräaikaiseksi.” – Pirkko Mattila ”Iijoen törmä on kova pohja ponnistaa maailmalle” » Teea Tunturi Sosiaalija terveysministeri Pirkko Mattila on kotoisin Yli-Iin Puusaaresta. INFO Valinnanvapauslain aikataulu • Valinnanvapauslain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020. – Näissä tilanteissa maakunnan tulee järjestää tarvittavat palvelut muulla tavoin, esimerkiksi maakunnan liikelaitoksen tuottamina omina palveluina. Myös vammaispalvelulakia ollaan uudistamassa. Pirkko Mattila tapasi omaistenillassa äitinsä serkun Helvi Uusitalon sekä oman pikkuserkkunsa Eevaliisa Gomanin. Henkilökohtainen budjetti puhuttaa – Valmisteilla on satavuotiaan Suomen suurin sosiaalija terveyspalveluita koskeva rakennemuutos. Täällä olen edelleen kotonani. Ministeriöön lähti positiiviset terveiset, että hyvää työtä olette tekemässä. Yli-Iin palveluita on ministerin mukaan tämän vuosituhannen alkupuoliskon värittänyt PARAS-hanke, jonka avulla sosiaalija terveyspalveluita järjesteltiin uudelleen. marraskuuta. Nyt sosiaalija terveysministeriön asiaa valmisteleva työryhmä on saanut työnsä valmiiksi ja uusi valinnanvapauslakiesitysluonnos on lähtenyt lausuntokierrokselle, Pirkko Mattila sanoo. marraskuuta 2017 48. Komitean raportti julkaistiin 9. Henkilökohtainen budjetti voidaan laatia joko toistaiseksi, pysyväisluonteisesti voimassa olevaksi tai määräaikaiseksi. – Paljon ehtii vettä Iijoessa virrata, ennen kuin tämän suuren uudistuksen kaikki osaset ovat voimassa, Mattila kuvailee vaiheittain vuodesta 2020 voimaan tulevaa lakiuudistusta, eikä lähde ennustamaan, mihin suuntaan Yli-Iin palvelut jatkossa kehittyvät. Sote-uudistukseen liittyen on parhaillaan valinnanvapauslakiuudistuksen lisäksi käynnissä myös useita muita uudistushankkeita, jotka koskettavat esimerkiksi kotihoitoa sekä omaisja perhehoitoa. Valinnanvapaus otettaisiin tämän jälkeen käyttöön vaiheittain. Hän totesi Jokirannan palvelukeskuksen Suomi 100 -teemaisessa juhlassa, että Iijoen törmä on kova ja vakaa pohja ponnistaa maailmalle. – Tiedän, että henkilökohtainen budjetti on aiheuttanut paljon keskustelua. Ministeri Pirkko Mattila muistuttaa, että asiakkaan ei tarvitse hyväksyä henkilökohtaista budjettia tai asiakasseteliä palvelun tuottamistavoiksi. Mattila korosti puheessaan sitä, että tärkeintä sote-uudistuksessa on se, että asiakkaan palvelut olisivat yksi ja selkeä kokonaisuus, johon jokaisen on helppo itse ottaa kantaa. • Sote-keskukset aloittaisivat toimintansa vuoden 2021 alussa ja suunhoidon yksiköt vuoden 2022 alussa.. Ministeri kiitteli hoivapalveluiden henkilökuntaa uudistusten toteuttajana. Sosiaalija terveysministeri Pirkko Mattila tervehti Toivo Mäkelää, Martti ja Ulla Hekkalaa sekä Jaakko Juurikkaa Jokirannan palvelukeskuksen omaistenillassa. Jatkossa hänen mukaansa Yli-Iin tilanne määräytyy paljolti suuren Oulun kautta. Viime kesänä perustuslakivaliokunta ohjasi meitä tarkentamaan rakenneuudistukseen liittyvää lainsäädäntöä valinnanvapauden osalta. Hän nostaa sote-uudistuksen todellisiksi tekijöiksi hoivapalveluiden osaavan henkilökunnan. Tavoitteena oli valmistella kuntoutusuudistusta, jossa keskeisiä elementtejä ovat saumaton asiakaslähtöinen kuntoutus ja yhdenvertainen kuntoutusjärjestelmä, joka tukee ja vahvistaa kuntoutujaa kaikissa tilanteissa, Pirkko Mattila kertoo. – Viime vuoden syyskuussa aloitti vuoden mittaisen työrupeaman sosiaalija terveysministeriön nimittämä kuntoutuskomitea
Mikäli päädytään sijoittamaan uudisrakennus Jokirannan koulun nykyiselle tontille, ei synny asemakaavan muutostarvetta. VAUVOJA » Katja Niemitalo ja Joni Ylitalo Kellosta ovat saaneet viidennen lapsensa. Heikkilä * 21.3.1930 Rautiosaari † 27.10.2017 Yli-Ii Rakkaudella kiittäen ja kaivaten Vesa ja Rauni Hannu-Pekka ja Heli Lasse-Matias ja Hanna Anna-Mari ja Tuure Janne-Markus ja Marjo Juha-Matti Ilpo ja Hilkka Antti ja Virve Leena Heli ja Tanja lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Ehti iltaan elon päivät, tuli rauha sydämeen. Mukana elämän kulussa. Haukiputaalaiset Jori ja Hanne-Mari Mäkivierikko saivat 31.10. Taivaan Isä otti vastaan matkalaisen väsyneen. pienen tytön, joka oli syntyessään 50 senttiä pitkä ja painoi 3 420 grammaa. Kiitos osanotosta. Nimipäiviä Torstai: Aarni, Aarne, Aarno Perjantai: Eino, Einari Lauantai: Max, Tenho, Jousia Sunnuntai: Asko Maanantai: Liisa, Elisa, Elise, Eliisa, Liisi, Elisabet Päivän nimi Aarne on suomalainen miehen etunimi. Eveliina Moisejeff ja Matia Kaisto Iistä saivat 31.10. Mikäli päädytään sijoittamaan uudisrakennus lukion yhteyteen, edellyttää se asemakaavanmuutosta. Jokirannan uuden koulun sijaintia pohdittiin » Rantapohja » Kiiminki Oulun yhdyskuntalautakunta on sitä mieltä, että maankäytön suunnittelun näkökulmasta selvityksessä tarkastellut Jokirannan koulun sijoittamisvaihtoehdot ovat kumpikin mahdollisia. They are calling from a distant shore. Kiiminkiläiset Elina ja Ilpo Ohtamaa saivat 24.10. 30.9.2017 “Lay down your sweet and weary head. perheeseensä 31.10. pojan, joka oli syntyessään 3 452 gramman painoinen ja 49,5 sentin pituinen. Iivari Ollikainen Rakkaamme Elvi Annikki LAHTELA-RIVINOJA s. 133:1 Tuhisee kuin maksun eestä söisi. Nimi oli suosittu etenkin ennen sotia: kaksi kolmasosaa Aarne-nimisistä on rekisteröity vuosina 1900–1940. Iiläinen sananparsi » Torstaina 16. Safe in my arms, you’re only sleeping. Across the sea, a pale moon rises. Myös isoveli Leevi on ylpeä pienokaisesta. Tässä vaihtoehdossa maankäytön suunnittelun tarve tulisi jatkossa pohdittavaksi myös Jokirannan koulun nykyisellä tontilla. Rantapohja. Kuntajaon muutos koskee noin 420 asukasta ja reilua 63 neliökilometrin suuruista aluetta. Nimi johtuu germaaninen kantakielen kotkaa tarkoittavasta sanasta arn, ja esiintyy monissa maissa myös muodossa Arne. -5 -3 -2 -2 -0 -2 Sunnuntai 19.11. White shores are calling. Lämmin kiitos meitä muistaneille ja äitiä hoitaneille. ILMOJA PITELEE Torstai 16.11. The ships have come, to carry you home. You and I will meet again.” Rakkaudella muistaen Annika ja Hannu Arto, Titta, Ville, Nelli ja Milla Onni Irja ja Antti Ritva ja Mauri Marjatta ja Kari Kirsti sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 14.10.2017 läheisten läsnäollessa. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 46 Aurinko nousee 9.01 ja laskee 15.05. ihanan pojan, jonka mitat olivat 4 000 grammaa ja 51,5 senttiä. +0° +0° +0° +1° +1° +1° Lauantai 18.11. (08) 311 2158 (24 h) Haminantie 1 • Ii • p. Rakas äiti, mummo ja isomummo Elsa Helena HEIKKINEN o.s. HAUTAUSPALVELUT OULU • II Asemakatu 21 • 90100 Oulu • p. Sleep now, dream of the ones who came before you. Night is falling, you have come to journey’s end. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. -5 -4 -3 -3 +1° -2 Perjantai 17.11. Miten hyvä ja kaunis onkaan veljesten yhteinen, sopuisa elämä! Ps. -1 -2 -1 -1 -0 -0 Jakun koulu Iin kunnalle » Rantapohja » Yli-Ii Oulun kaupunki myy Jakkukylän koulu ja siihen liittyvät maa-alue sekä koulun ja päiväkodin käyttöomaisuuden Iin kunnalle 670 000 eurolla. (08) 817 6100 (24 h) www.arvokovaoy.fi En juhli merkkipäivääni. Lydia, Mico, Nemo ja Onja saivat pikkusiskon, joka oli syntyessään 49 sentin pituinen ja painoi 3 578 grammaa. 3.8.1950 k. +1° +0° +1° +1° +2° +1° Maanantai 20.11. marraskuuta 2017 » N:o 90 Kanssasi surun kohdatessa. Myynti johtuu vuoden 2018 alussa toteutuvasta kuntajaon muutoksesta, jossa Jakkukylä siirtyy Oulusta Iihin. We have come now to the end
Voimat olivat pikkuhiljaa vähentyneet, ja elämän lanka oli ohentunut viimeisen vuoden aikana hyvin ohueksi. Vaihtelua työhön ovat tuoneet luottamustoimet sekä kirjoittaminen. T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO HARTAUS » Lähtövalmiina Meidän jokaisen elämässä on monenlaisia lähdön hetkiä. Niemelä käy tästäkin avointa keskustelua, ja on kertonut asiasta oman mielipiteensä. Niemelän perhe asuu Kiimingin vanhaa pappilaa, jonka pihapiirissä he laiduntavat maisemanhoitotöissä kolmea lammasta. Se on ollut yhdenlainen latauspiste tähän työhön. Vaikka kirkkoherra ei koskaan virallisesti paimeneksi muuttuisikaan, on Niemelä kotonaan paimen – lammaspaimen. – Pidän kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen liitto. Armon sanoma lohduttaa ja antaa voimaa valvoa uskossa. Eri aiheiden alla käyn läpi tätä lähtemistä. Valmis»avoimeen» keskusteluun Pauli Niemelä on valmis käymään avointa keskustelua vaatimuksesta ottaa käyttöön sukupuolineutraalit ammattinimikkeet. Niemelä kertoo, että Kiiminginkin seurakunnassa jalkaudutaan tulevaisuudessa entistä enemmän pois kirkon tiloista ja tilanteista. • Oulun hiippakuntavaltuuston jäsen 2004-2006, hiippakunnan pappisasessori 2006-2012, kirkolliskokouksen jäsen 2008 alkaen. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Puhelin soi ja sain veljeltäni soiton, jossa hän kertoi äidin olevan huonossa kunnossa. Omaa varsinaista syntymäpäiväänsä hän viettää 20.11. Armon evankeliumi valaisee elämämme jokaisen päivän. Raskain askelin riensin vanhempieni luo parin kilometrin päähän. Meidän pitää löytää kaikille sopivan kokoinen tehtävä. Kuinka valmis hän olikin lähtemään. Hiihdonkin»voi ajatella»hengellisesti Vaikka Niemelä sai rippikoulussa lempinimen pastori, ei ammatinvalinta ollut hänelle itsestäänselvyys. • Oulun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja 2013-2016. Tulevana talvena hän aikoo hiihtää kolmatta kertaa 86 kilometrin Tervahiihdon. Kenenkään kohdalla elämä ei ole täydellinen, mutta tarpeeksi hyvä sellaisena kuin se on mennyt. Siinäkin on peesiapu tarpeen, mennään seuraavaa tankkauspistettä kohti ja lopullinen päämäärä on maali. Lähdön hetki tuli kuitenkin hetkellä, jota me läheiset vähiten osasimme odottaa. – Seurakunnissa ei ole vielä totuttu siihen, että työntekijä olisi eräänlainen valmentaja, joka antaa pelikentän, kouluttaa ja ohjaa. Kirkkoherra-nimen tulevaisuus puidaan aikanaan kirkolliskokouksessa. • Kiimingin pappi vuodesta 1991, kirkkoherra vuodesta 2000. – Pitkän matkan hiihtokin on ajateltavissa hengellisesti. Niin yllättäin ja äkkiä. Valvominen on luottamista Jumalan huolenpitoon ja uskoa siihen, että voin luottaa viime kädessä elämäni ja sen pituuden Luojan käsiin. • Teologian tohtori 1999, filosofian maisteri 2006. – Kirkkoherra-sanahan on näitä käännösvirheitä, kyrkoherde tarkoittaa kirkkopaimenta, eikä -herraa. Valvomisen sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odottamista. Jumalan johdatus on läsnä meidän elämässämme joka hetki. Monesti elämän taitekohdissa katselemme omaa elämäämme taakse ja eteenpäin. Äidin elämä päättyi. Niemelä pääsi heti papiksi valmistuttuaan ja armeijan käytyään Kiimingin seurakuntaan viralliseksi apulaiseksi. Joskus tekisi vain mieli olla lähtemättä mihinkään. Myös tällä viikolla mietin tulevan sunnuntain Raamatun tekstejä , jotka puhuvat valvomisesta. Tunnen monia homoseksuaaleja, jotka eivät itsekään ajattele, että heidän pitäisi saada solmia avioliitto. • Rantapohjan myöntämä Antti-patsas vuonna 2010. Oikeanlainen valvominen ei ole voimia kuluttavaa, väkisin hereillä pysymistä. Nyt voi kysyä, voiko kirkko säilyttää kantansa omilla ehdoillaan, vai onko kirkko yhteiskunnan postitoimisto, joka menee yleisen virtauksen mukana. Edeltävänä päivänä sunnuntaina messun jälkeen juodaan kuitenkin musiikkipitoiset kirkkokahvit syntymäpäivien merkeissä. Opiskeluaikana kesäteologina hänelle kuitenkin varmistui, että hän haluaa sanansaattaa evankeliumin ilosanomaa. Olenko minä valmis lähtemään tästä ajasta millä hetkellä hyvänsä niin kuin äitini oli. – Kirkko on moneen kertaan toivottanut homoseksuaalit tervetulleiksi ja korostanut erilaisuuden kohtaamisen tärkeyttä. Niemelä on myös kirkolliskokoukseen kirkon uskoa ja oppia käsittelevän perustevaliokunnan jäsen. Vapaa-ajallaan Niemelä harrastaa liikuntaa monipuolisesti. perhepiirissä. Seurakuntalaisissa on huikea määrä osaamista. Mikael Agricolan neuvoa “Rukoile, saarnaa, opiskele, opeta” kunnioittava Pauli Niemelä on mielellään samassa kuvassa Kiimingin seurakuntakeskuksessa olevan Oskari Jauhiaisen Agricola -patsaan kanssa. Niemelä pitää koko asian käsittelyprosessia tragikoomisena. Miksei voitaisi puhua kirkon paimenesta. – Olen ollut kirjoja kirjottaessani osin virkavapaalla. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Tarvitsemme armoa uudistumiseen ja siihen että jaksamme valvoa lähtöhetkeemme saakka turvallisin, iloisin ja luottavaisin mielin. Tuossa valiokunnassa valmistellaan mietintöä vastaukseksi aloitteeseen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Toiset lähtemiset ovat meille helppoja ja odotettuja, mutta on myös niitä lähtöjä jotka jännittävät tai ovat muuten haasteellisia tai ei toivottuja. Ihminen kiintyy helposti kaikkeen maalliseen ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Koskaan emme voi tietää mikä kohtaaminen kenenkin kanssa jää viimeiseksi. Pauli Niemelä on tuon 108:sta pappisja maallikkojäsenestä koostuvan kirkon ylimmän toimielimen jäsen nyt kolmatta kauttaan. Anna viisautta erottaa elämää suojaavat asiat haavoittavista. Tulossa on seurakunta, jossa seurakuntalaisia kutsutaan entistä enemmän tekijöiksi. • Laaja kirjallinen tuotanto, muun muassa kommentaarisarja Evankeliumikirjan Vanhan testamentin lukukappaleisiin. – Sen sijaan, että kutsumme seurakuntalaisia omiin tilaisuuksiin, meidän pitää mennä yhä useammin “vieraille kentille”, tarttua siellä tilaisuuteen ja tuoda sinne kirkon sanoma. Valmistelu Yli-Iin ja Ylikiimingin seurakuntapiirien liittämiseksi osaksi Kiimingin seurakuntaa on kovassa vauhdissa. Sanat kantavat aina jotain mukanansa, ja kullekin ihmiselle sanan merkityksen taustalla on se kokemus, johon se hänellä siihen liittyy. Kiitos siitä että annat minulle uutta voimaa joka päivä tehdä matkaa. Asioilla on toki aina puolensa. 5 » Torstaina 16. Oili Kajava lastenohjaaja Kiimingin seurakunta. marraskuuta 2017 » N:o 90 50 VUOTTA » Kirkon paimen kutsuu seurakuntalaisia tekijöiksi » » Tuija Järvelä-Uusitalo » » Kiiminki Kirkkoherra Pauli Niemelä on Kiimingin, mutta reilun vuoden päästä myös Yli-Iin ja Ylikiimingin seurakunnan paimen. Niemelä korostaa, ettei kysymyksessä ole syrjintä homoseksuaaleja kohtaan. Tänä syksynä minä koin raskaan lähtöhetken kesken työpäivän. Vaikka seurakuntaliitoksen valmistelu on haastavaa, uskoo Niemelä hyvään lopputulokseen. Jokainen päivä on suuri lahja. Rakas Taivaan Isä rukoilen, että oppisin ottamaan elämäni lahjana sinulta. Sen jälkeen media alkoi ylläpitää keskustelua ja kysyttiin, eikö kirkonkin pidä muuttaa kantaansa, koska lakikin sallii. INFO Pauli»Niemelä • Syntyi Yli-Iissä 20.11.1967. – Kun eduskunta muutti avioliittolakia samaa sukupuolta olevien parien avioliiton mahdollistavaksi, korostettiin, että asia ei muuta kirkon kantaa. Päivänsankari toivoo, että mahdolliset muistamiset osoitetaan kirkon katastrofirahastoon (FI0857230210021551). Monet kerrat hän jo toivoi pääsevänsä taivaan kotiin Isän luo. Matka tuntui pitkältä vaikka todellisuudessa aikaa ei mennyt monta minuuttia. Tämä käsillä oleva hetki on tärkeä niiden ihmisten kanssa, jotka kohtaan ja joiden kanssa elän. Suuressa seurassa Pauli Niemelä on saanut viettää 50-vuotisjuhlavuottaan suuressa seurassa 100-vuotiaan Suomen ja 500-vuotiaan reformaation rinnalla. Joudumme päivittäin tarkistamaan elämämme suuntaa Jumalan sanan valossa
marraskuuta 2017 » N:o 90 Jätevesiasiat kuntoon Jätevesiin liittyvä lainsäädäntö muuttui. Leo Jämsä toimii edelleen Haukiputaan Värisilmässä yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Leo Jämsä ja Pasi Jämsä tietävät, että kaupankäynnissä kuin myös heidän edustamallaan alalla on tapahtunut paljon muutoksia. – Suomi kasvaa, nousee ja hengittää yrittäjien varassa, sanoi Ulla Pöllänen. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen kauppiaana on yrityksessä toiminut poika Pasi Jämsä vuodesta 2002. Kaksi syvempää lama-aikaakin on eletty. Tunnustus oli järjestyksessään 50. Yrittäjien pitää osata reagoida muutoksiin ja kyettävä katsomaan tätä päivää pitemmälle. Suurin yleinen muutos remontoinnin saralla on tapahtunut siinä, että naiset tekevät hankintoja yhä enemmän ja toteuttavat sisustustöitä, kun ne ennen vanhaan olivat pääsääntöisesti miesten hommia. Tunnustus myönnetään ansioituneelle kauppiaalle, joka on vaikuttanut oman yritystoimintansa ohessa myös valtakunnallisen Värisilmä-ketjun kehittämiseen ja toimintaan. Hyödynnä maksuton jätevesineuvonta! Lisätietoa: merja.talvitie@proagria.fi, 045 6578 611 proagriaoulu.fi/hankkeet facebook.com/proagriaoulu LUOTETTAVAA TIETOA JA MAKSUTONTA NEUVONTAA Koti tai mökki veden äärellä. Tiedätkö, mitä uudet määräykset tarkoittavat sinun kiinteistölläsi. Haukiputaan Värisilmä on toiminut nykyisellä paikallaan Revontien varrella vuodesta 1989 lähtien. Henkilökuntaa on kuusi, kertoo Pasi Jämsä. Väritukku on kauppiaiden perustama keskusliike. Leo Jämsälle Väriniekka-arvonimi » Auli Haapala » Haukipudas Leo Jämsä on saanut Suomen Värikauppiaat ry:n myöntämän Väriniekkaarvonimen. Tavaraa on saatavilla ja tilattavissa monista paikoista, mutta palvelua ei. 6 » Torstaina 16. Haukiputaan Väri perustettiin vuonna 1981 ja ensimmäinen toimipaikka sijaitsi Herralantiellä. Itsenäisiä Värisilmä-liikkeitä on tällä hetkellä kaikkiaan 95. Leo Jämsälle Väriniekan tunnustuksen ojensivat Ulla Pöllänen ja Mika Murtomäki. Koko toiminnan ajan vahvuutena on ollut ammattitaitoinen ja asiantunteva palvelu, joka on valtti jatkossakin. AUL I H A A PA L A. Väriniekka-kunniataulun onnittelujen kera kävivät luovuttamassa Haukiputaan Värisilmässä Väritukku Oy:n toimitusjohtaja Ulla Pöllänen ja Värikauppiaat ry:n puheenjohtaja Mika Murtomäki
Opistorakennukset ovat olleet pitkään tyhjillään eikä siellä ole sähköjä, joten todennäköisesti palo on tahallaan sytytetty. Ylijäämäinen vuosi 2017 Kunnan talous on ollut ylijäämäinen jo kymmenen vuotta, ja kunnanjohtajan mukaan tämäkin vuosi näyttää ylijäämäisenä päättyvän. Toisaalta rakentamisen panostukset kohdistuvat lapsiin ja nuoriin. Jakkukylän liittyminen osaksi Iin kuntaa tuo Iihin asukkaiden ja verotulojen lisäksi koulun ja koulukiinteistön, ryhmäperhepäiväkodin, liikuntapaikkoja ja henkilöstöä sekä vesiosuuskunnan. Kunnanjohtaja Ari Alatossava sekä eri hallinnonalojen ja kunnan liikelaitosten johtajat esittivät kuitenkin kokouksessa omien alojensa talousnäkymät sekä talouteen kohdistuvat riskit valtuutetuille, ja keskustelujakin käytiin runsaasti sekä rivakkaan tahtiin. Kuntataloudelle korjausinvestointien suuri määrä ja korjausvelan kasvu ovatkin suurimmat riskitekijät verotulojen kasvun pysähtymisen ja valtionosuuksien pienenmisen ohella. Lastenoikeuksillekin kynttilän voi sytyttää. Yleisön toivotaan pukeutuvan säänmukaiseen vaatetukseen ja taskulamppuja voi ottaa mukaan. Lauantaina 18.11. klo 16 kokoonnutaan pölökkypäitten seuraksi valaistulle polulle ja juomaan mehua sekä glögia maakiselle laavulle Martinniemen Kyläyhdistyksen ja LUMO-valofestivaalitapahtumaan. Pahoittelemme kovasti kokousilmoituksen poisjääntiä, sanoo Rantapohjan toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi. Alueelle on kaavailtu asuntorakentamista. Lisäksi keskustelua herätti muutamien hallinnonalojen sairauspoissaolojen määrän huolestuttava kehitys, minkä vaikutukset aiheuttavat haasteita sekä palvelujen tuottamiselle että alojen talouskehityksen hallinnalle. Tulia ja kynttilöitä voi tuoda polulle itsekin. Siitä lähtien ne ovat asuttaneet Kurtinhaudan rantametsää sopusoinnussa alkuasukkaiden kanssa. varapuheenjohtajaksi Sari Janatuinen Kempeleestä. Myös suurimpien tuulivoimaloiden siirtyminen voimalaitosverotuksen piiriin nostaa kunnan verokertymää ensi vuonna arvioiden mukaan noin miljoonan euron verran. Paikalla oli kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä. Varapuheenjohtajaksi valittiin viime viikonlopun kokouksessa haukiputaalainen Suvi Röntynen . Rakennuksille Oulun kaupunki myönsi purkuluvan 2014, hakijana oli rakennukset omistava yksityinen rakennusalan yritys. Suuntaus on yhtenevä muiden vastaavien kasvukeskusten kehyskuntien kanssa. Laskua ja kasvua Vielä 2000 -luvulla Iin asukasmäärä kasvoi vahvasti vuosittain, mutta tämän vuosikymmenen puolella kasvu on pysähtynyt ja vuodesta 2014 kääntynyt lievään laskuun. Tilaisuus huipentuu klo 16.30 Tuliryhmä Tulikukan tulishow:hun. Valtuuston kokous muuttui seminaariksi Iissä » Ritva Piri » Ii Iin kunnanvaltuuston maanantai-iltainen kokous jouduttiin käymään vältuustoseminaarin muodossa, koska kokouksen todettiin olevan laiton ilmoitusmenettelyssä tapahtuneen virheen takia. Iin kunta saa ensi vuonna tuulivoimayhtiöiltä verotuloja noin miljoonan euron verran. 7 » Torstaina 16. Vasemmistopiiri piti syyskokouksensa jo lokakuun alkupuolella., jolloin valittiin piirille puheenjohtajisto ja hallitus. Tapahtuma sopii koko perheelle. Tulikukan Tulishow Pölökkypäitten polulla LUMO-tapahtuma Martinniemessä » Rantapohja » Martinniemi Pölökkypäät rantautuivat Maakiseen Martinniemeen vuonna 2011. Työllisyys on niin ikään kehittynyt parempaan suuntaan, joskin pitkäaikaistyöttömien iso osuus sekä työllistämispalvelujen asiakkaiden moninaisten palvelujen tarve tuovat alalle haasteita. Yritysten määrän kehitys on Iissä kuitenkin edelleen positiivinen, ja kunnan verotulot ovat kasvussa. Vuoden 2017 lopussa Iillä on velkaa yli 3 000 euroa jokaista kuntalaista kohden. Talousarvioesitysten keskeisimmiksi kohdiksi nousivat kunnan asukasmäärän laskeva suunta, kunnan verokertymän sekä yritysten määrän kehitys, kiinteistöjen korjausvelan kasvu sekä Jakkukylän Iihin liittymisestä aiheutuvat vaikutukset eri hallinnonaloilla. Laavulla kuullaan Martinniemen koulun Satuja ja tarinoita Pölökkypäitten polulta -kirjoituskilpailun satoa. Kipeimmin sairauspoissaolot näkyvät ateriaja tilapalveluliikelaitoksen toiminnassa, jonka osalta poissaolopäiviä on tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä ehtinyt kertyä yli tuhat, ja palveluja on jouduttu ostamaan laitoksen ulkopuolelta. Ensi vuoden suunnitelmaan laitoksella sisältyykin hanke henkilöstön hyvinvoinnin ja terveyden parantamiseksi muun muassa tehtävänkuvien tarkentamisen ja työnkierron lisäämisen kautta. Ensi vuoden talousarviossa uutta on resurssiviisauden sisällyttäminen erikseen jokaiselle hallinnonalalle sekä kunnan eri liikelaitoksiin. Puurakenteisessä kaksikerroksisessa kiinteistössä tuli vaurioitti yhtä alakerran huonetta ja muun muassa sen seinärakenteita, mutta pelastuslaitos sai rajattua palon yhteen huoneeseen. varapuheenjohtajaksi Heidi Haataja Limingasta ja 2. Paikka on tuttu Maakinen Martinniemi -tapahtumasta. Kyseisestä syystä valtuusto ei pystynyt kokouksen esityslistalle merkittyjä asioita pöytään lyömään, mutta ensi vuoden talousarvion ensimmäinen osa eli sen tekstiosiot ja konserniyhtiöiden talousarviot voitiin käydä läpi, mikä jouduttaa merkittävästi seuraavan kokouksen lopullista talousarviokäsittelyä. Piirin puheenjohtajaksi valittiin Olli Kohonen Oulusta, 1. Pölökkypäitten polulle Ukkolanrantaan löytää osoitteella Luotsiasemantie 83, Martinniemi. Pohjola-opiston vanhin rakennus on vuodelta 1956 ja uudisosa on rakennettu 1980-luvun lopulla. Jakun koulun lunastus Oulun kaupungilta ajoittuu ensi vuodelle, ja ostopalveluna Oululta hankitaan myös niiden jakkukyläläisten oppilaiden koulutus, jotka käyvät yläkoulunsa loppuun Yli-Iissä. A RK IS TOK U VA Vasemmisto kävi koolla » Rantapohja Vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtajana jatkaa vuonna 2018 puolueen oulunsalolainen valtuutettu Rauno Hekkala. Mukana touhussa ovat Martinniemen kyläyhdistys, koulu sekä Valveen alueelliset palvelut. marraskuuta 2017 » N:o 90 Tulipalo Pohjolaopistolla » Rantapohja » Asemakylä Haukiputaan Asemakylässä Saarikankaantiellä sijaitsevassa tyhjillään olevassa entisen Pohjola-opiston koulurakennuksessa syttyi tulipalo maanantai-iltana. Valitettavasti näin voi näköjään joskus tapahtua. Poliisi tutkii tapausta vahingontekona. Onneksi aniharvoin. Rantaan Toivon ankkurille sytytetään kynttilöitä ja muistellaan edesmenneitä, kaukaisia tai kadonneita sukulaisia tai ystäviä. Pölökkypäät on veistänyt martinniemeläinen taiteilija Jyrki Mäki. Ensi vuoden talousarvio jää kuitenkin alijäämäiseksi etenkin suurista korjausrakentamistarpeista johtuen, ja lainakanta on nousussa. – Virhe ilmoitusmenettelyssä ei tapahtunut Iin kunnassa, vaan kyse oli Rantapohjan ilmoituskäsittelyketjussa tapahtuneesta katkeamasta. Pölökkypäitten poloku pidetään valaistuna koko viikon ajan seuraavaan sunnuntai-iltaan saakka. Kansanopistotoiminta loppui opistolla vuonna 2002 Pohjola-opiston toiminnan siirtyessä Ouluun. Piirihallitukseen valittiin edellä mainittujen lisäksi Jorma Hanhela Oulusta, Risto Heinonen Raahesta, Heidi Hietalahti Oulusta, Timo Kekkonen Ylivieskasta, Kalevi Kerttula Kempeleestä, Eero Kinare Kalajoelta, Tauno Kivelä Iistä, Ritva Lassila Tyrnävältä, Jaakko Latvanlehto Muhokselta, Suvi Röntynen, Kalervo Ukkola Oulusta ja Hanne Vähäkuopus Oulaisista.
marraskuuta 2017 » N:o 90 HAUKIPUDAS Takomotie 4 | Avoinna ma–pe 8–20, la 8–18, su 11–18 Tarjoukset ovat voimassa Haukiputaan Tokmannilla perjantaista sunnuntaihin 17.–19.11.2017 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 5 00 HARTWALL JAFFA LIGHT tai PEPSI MAX 0,33 l/tlk 12-pack (1,05/l) Hinta sisältää pantin. 1 50 Aito ja alkuperäinen Tokmannin yllätysämpäri 1000 ensimmäiselle vieraalle. 8 » Torstaina 16. Aidon yllätysämpärin tunnistaa punaisesta väristä ja siitä, että sen sisältä löytyy yllätys. Tarjous ei koske työja kurahanskoja NORMAALIHINTAISET AIKUISTEN tai LASTEN PÄÄHINEET, KÄSINEET ja HUIVIT 5 95 12-PACK MÖLLER OMEGA-3 NIVELILLE 76 kaps. ota 3, maksa 2 Tarjoamme edullisimman. / 83 g (107,83/kg) Tukee nivelten hyvinvointia.. Keraaminen pinnoite. Ei muodosta häiritsevää kalvoa, joten tuulilasi pysyy kirkkaana. Enintään 2 pulloa/talous 6 99 SUN KONETISKITABLETIT 30 kpl/pkt (0,10/kpl) All in one lemon 3 00 SURF PYYKINPESUJAUHE 660 g tai PYYKINPESUNESTE 1 l (2,27/kg tai 1,50/l) Tropical tai Tropical lily tai COMFORT TEKSTIILINHOITOAINE 570 ml (2,63/l) Fuchsia passion MOBIL 1 ESP FORMULA 5W-30 4 l (7,45/l) Enintään 2 kannua/talous 29 80 SERLA WC-PAPERI 24 rl/säkki Keltainen TALOUSPAPERI 16 rl/säkki Kuviollinen yhteishintaan 10 00 KOTIKULTA LED-ULKOVALOSARJA 40 lämpimänvalkoista LED-valoa 4 99 KOTIKULTA PAISTINPANNU Halkaisija 26 cm. 3 00 2 PUSSIA FAZER FUN-KARKKIPUSSIT 280 g (5,36/kg) Lumipantteri, Pantteri Mix, Ässä Mekanix, Ässä Mix, Ässä Somex tai Pantteri Puuma KARL FAZER MAITOSUKLAALEVY 200 g (8,75/kg) 7 00 4 kpl 1 99 MEIRA SALUDO-KAHVI 450 g (4,42/kg ) 1 pkt/talous 8 95 LASOL LASINPESUNESTE 2 l (3,50/l) Laimentamaton lasinpesuneste irrottaa lian tehokkaasti. Haukiputaan Tokmanni avataan perjantaina klo 8.00 Tartu tiukkoihin avajaistarjouksiin
5 00 HARTWALL JAFFA LIGHT tai PEPSI MAX 0,33 l/tlk 12-pack (1,05/l) Hinta sisältää pantin. / 83 g (107,83/kg) Tukee nivelten hyvinvointia.. Haukiputaan Tokmanni avataan perjantaina klo 8.00 Tartu tiukkoihin avajaistarjouksiin. ota 3, maksa 2 Tarjoamme edullisimman. Enintään 2 pulloa/talous 6 99 SUN KONETISKITABLETIT 30 kpl/pkt (0,10/kpl) All in one lemon 3 00 SURF PYYKINPESUJAUHE 660 g tai PYYKINPESUNESTE 1 l (2,27/kg tai 1,50/l) Tropical tai Tropical lily tai COMFORT TEKSTIILINHOITOAINE 570 ml (2,63/l) Fuchsia passion MOBIL 1 ESP FORMULA 5W-30 4 l (7,45/l) Enintään 2 kannua/talous 29 80 SERLA WC-PAPERI 24 rl/säkki Keltainen TALOUSPAPERI 16 rl/säkki Kuviollinen yhteishintaan 10 00 KOTIKULTA LED-ULKOVALOSARJA 40 lämpimänvalkoista LED-valoa 4 99 KOTIKULTA PAISTINPANNU Halkaisija 26 cm. Ei muodosta häiritsevää kalvoa, joten tuulilasi pysyy kirkkaana. 1 50 Aito ja alkuperäinen Tokmannin yllätysämpäri 1000 ensimmäiselle vieraalle. marraskuuta 2017 » N:o 90 HAUKIPUDAS Takomotie 4 | Avoinna ma–pe 8–20, la 8–18, su 11–18 Tarjoukset ovat voimassa Haukiputaan Tokmannilla perjantaista sunnuntaihin 17.–19.11.2017 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Aidon yllätysämpärin tunnistaa punaisesta väristä ja siitä, että sen sisältä löytyy yllätys. Tarjous ei koske työja kurahanskoja NORMAALIHINTAISET AIKUISTEN tai LASTEN PÄÄHINEET, KÄSINEET ja HUIVIT 5 95 12-PACK MÖLLER OMEGA-3 NIVELILLE 76 kaps. 3 00 2 PUSSIA FAZER FUN-KARKKIPUSSIT 280 g (5,36/kg) Lumipantteri, Pantteri Mix, Ässä Mekanix, Ässä Mix, Ässä Somex tai Pantteri Puuma KARL FAZER MAITOSUKLAALEVY 200 g (8,75/kg) 7 00 4 kpl 1 99 MEIRA SALUDO-KAHVI 450 g (4,42/kg ) 1 pkt/talous 8 95 LASOL LASINPESUNESTE 2 l (3,50/l) Laimentamaton lasinpesuneste irrottaa lian tehokkaasti. Keraaminen pinnoite. 9 » Torstaina 16
Tokmannin myymäläpäällikkönä Haukiputaalla työskentelee Tanja Kylmänen. – Olin muun muassa Nuoret lesket Ry:n tapaamisessa. Yllätysämpäreitä on varattu tuhannelle ensimmäiselle asiakkaalle. Kesän 2017 maastokauden perusteella yleisimpiä metsätuhojen aiheuttajia ovat lumi ja tuuli sekä hirvieläimet. Ikonen runot ovat kirjan tapaan avoimia ja koskettavia. Kuvat antavat runoille lisää tunnelmaa ja ajattelemisen aihetta. – Runot on kerätty yhteen surun palasista. Annalankankaan Takomotielle valmistunut uusi myymälä on rakennettu tämän vuoden aikana. Lumituhoja esiintyy erityisesti Pohjois-Suomessa, kun taas tuulituhoja pääosin Etelä-Suomessa. Haukiputaalla 12»työntekijää» Haukiputaan lisäksi perjantaina avataan uudet myymälät myös Lapualla ja Tampereella. Hyvinvointikirja ja»maraton työn»alla Ensiapukouluttajana työskentelevällä Ikosella on jo seuraava projekti työn alla. Työntekijöitä Haukiputaan myymälässä on yhteensä 12. Ikonen menetti seitsemän vuotta sitten aviomiehensä sydänkohtaukseen 37-vuotiaana. kello 18 Nätteporissa. inventoinnin (VMI12, 2014–2018) neljäs maastotyökausi on päättynyt. Lauantaina 25.11. Ihaninta Suomessa -taidenäyttelyn avajaisia vietetään tiistaina 21.11. Nuoruudessani kirjoitin uusia laulun sanoja valmiiden kappaleiden päälle, Ikonen kertoo. – Juoksen silloin Paavo Nurmi -maratonin Helsingissä. Kolmen uuden myymälän myötä Tokmannilla on 175 myymälää eri puolilla Suomea. Ovet avautuvat kello 8. – Runoja syntyi jo suruaikana. Sen on tarkoitus antaa vaikeisiin asioihin toivoa ja valaa uskoa parempaan huomiseen. Rap-artisti Olli P esiintyy Kuivaniemitalon avajaisissa 17.11. Yhteistyönä syntynyt vaikuttavan kokoinen savireliefi käsittelee taidekoulun oppilaiden suhdetta Suomen luontoon ja kulkee nimellä “IhaninTokmanni» avaa huomenna » » Auli Haapala » » Haukipudas Tokmanni avaa uuden myymälän Haukiputaalla huomenna perjantaina. Yhdentoista viikon aikana painoa on tippunut tienvarteen jo yhdeksän kiloa. Haukiputaan myymälän avajaispuhujina ovat Tokmannin vt. Keskiviikkona viimeisteltiin tavaravalikoimia hyllyihin ja myymälätiloissa tehtiin viimeisiä fiksauksia. Olen kirjoittanut aina, mutta salaa. Alkukesästä hän julkaisi samannimisen kirjan. Maaliin tulon jälkeen on hyvinvointiaiheisen kirjani julkaisutilaisuus. Hän otti kesällä vastaan maratonhaasteen, jonka etenemisestä hän kirjoittaa kirjan. Siellä työskenteli monen eri alan ammattilaisia. Viime kesän havainnoissa toinen vahvasti Pohjois-Suomeen keskittyvä tuho oli suopursuruoste, jota esiintyi erityisesti Itä-Lapissa. Vasemmalla työskentelemässä myymäläpäällikkö Tanja Kylmänen.. Haukipudasta lähin sijaitsee Ideaparkissa. Pieni pala taivasta -kirjan julkaisemisen jälkeen Ikonen on käynyt puhumassa ja keskustelemassa ympäri Suomea. marraskuuta 2017 » N:o 90 Hanna Ikoselta runokirja » » Tuija Järvelä-Uusitalo » » Ii Iiläinen Hanna Ikonen on julkaissut Pieni pala taivasta -runoja valokuvakirjan. Taidekoulun oppilaat ovat tehneet Suomi 100 -näyttelyyn yhteistyöprojektin kuvataiteilija Sanna Koiviston kanssa. Iissä värikäs tapahtumasyksy » » Rantapohja » » Ii Ii-instituutin tiimi eli kirjasto, kansalaisopisto ja taidekoulu, kulttuurija vapaa-aikapalvelut sekä nuorisotyö järjestävät loppuvuoden aikana monenlaista ohjelmaa. Kirjassa on mukana neljäkymmentä runoa, jotka on jaoteltu neljään aihealueeseen: suruun, surussa elämiseen, elämän jatkumiseen ja tähän päivään. 10 » Torstaina 16. Iin työväentalolla. Avajaisten yhteydessä on myös musiikinopiskelijoiden konsertti. Uusimmat tulokset kertovat muun muassa sen, että uusia versosurmatuhoja tavattiin pääasiassa Itä-Suomessa. – Vielä on kaksi päivää aikaa ennen perjantain avausta, sanoi Kylmänen. Ikosen tähtäimessä on päivämäärä 18.8.2018. Nuoret lahjakkaat muusikot ja laulajat esiintyvät Iin kansalaisopiston Pop & Rock -konsertissa tiistaina 28.11. kello 19 Iin työväentalolla esitetään kansalaisopiston yhteisproduktio Naisen ääni, jossa eri-ikäiset ja erilaiset naiset esittävät kirjoittamiaan tekstejä ja valitsemiaan lauluja naisen elämästä. Aineistosta on laskettavissa tilastotietoa Suomen metsien ja maankäytön muutoksista vasta ensi keväänä, mutta esimerkiksi tuhohavaintoja voidaan tarkastella jo maastokauden aikana karttamuotoisina tulosteina. Jokaisen runon kohdalla on myös valokuva. Pieni pala taivasta -kirjassa ja runokirjassa Ikonen käy avoimesti läpi kuoleman jälkeiset tapahtumat ja tunteet. Haukiputaan myymälässä tuotevalikoimaan kuuluu Keskiviikkona myymälässä kävi vielä melkoinen vilske. – Samalla kun kirjoitin runoja, räpsin kuvia. Samana iltana klassisen laulun opiskelijat esiintyvät joulukonsertissa Iin kirkossa. Ikosen omien kuvien lisäksi kirjassa on muutama iiläisen valokuvaaja Juho Tauriaisen ottama valokuva. – Olin seitsemän vuotta sohvaperunana, mutta nyt muutin elämäntapani ja aloin kuntoilla ammattilaisten treenauksessa. Myymälätilaa on 2193 neliömetriä. Hyllyt täyttyvät tuotteista. Runokirjani syvin tarkoitus on viestittää, että vaikeistakin asioista voi selvitä. toimitusjohtaja Harri Sivula ja Oulun kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Eeva-Maria Parkkinen Ylikiimingistä. Siellä ja monessa muussa paikassa minulla on ollut mahtavia kohtaamisia ihmisten kanssa. Myymäläavajaisia juhlistetaan avajaistarjouksien ja yllätysämpärien kera. Metsät»inventoitiin » » Rantapohja Luonnonvarakeskuksen toteuttaman valtakunnan metsien 12
Tiistaina 7.11. Avajaisissa esiintyy nuoria muusikoita, Tanja Torvikoski & Petri Kuusela duo sekä rap-artisti Olli PA. Vain Juha moitiskelee, että hänen tekeleestään on tulossa karvaton rotta -malli. kuivia elintarvikkeita, vaatteita ja asusteita sekä kodin käyttötavaroita, kuten taloustavaroita, kodintekstiilejä, työkaluja sekä vapaaajan, teknokemian, kodintekniikan ja viihteen tuotteita. Hän siirtyy viihdyttämään kavereitaan ja leikkaamaan havuja. – Pohjan voi tehdä pajusta, mutta kuusi on kyllä taipuisampi. Myymälässä on myös Veikkauksen palvelut, erillinen puutarhamyymälä, pullonpalautuspiste ja pienelektroniikkaromun kierrätysja verkkokaupan noutopiste. Esitykset ovat Kuivaniemen nuorisoseurantalolla torstaina 30.11 ja tiistaina 5.12 kello 18. kello 18. Hyllyt täyttyvät tuotteista. Havut, leikkurit ja rautalangat saavat kyytiä. Yksinkertainen kuusenhavuista solmittu kranssi on kaunis, mutta mikään ei estä käyttämästä mäntyä tai havusekoituksia ja liittämään mukaan myös puolukantai mustikanvarpuja. Illan aikana on ohjelmaa koko perheelle. Haaste on esitetty kouluille, oppilaitoksille, yhdistyksille ja kaikille asiasta innostuville. Tärkeintä, on että jokainen sankarivainaja on seppeleensä ansainnut, eikä yksikään sankarihauta jää seppelöimättä. marraskuuta 2017 » N:o 90 Seppele jokaiselle sankarihaudalle Suomi 100 -kampanja kukkii satoina tempauksina, tapahtumina ja tekoina. Lauantaina 18.11. Yksinkertaisilla opeilla pystyy ummikkokin saamaan taidosta otteen. Kun saksii havut pois, oksanrangan voi vääntää kiepiksi vaikka maalipurkin tai muun sopivan apuvälineen ympärillä. Tasamittaisista havuista tulee tasainen havupinta. Havut ovat tuoneet kouluun joulun tuoksua ja he ovat valmiit tekemään seppeleitä vaikkapa kotioveen joulukoristeeksi. Kiertue on osa virallista Suomi100 -juhlavuoden ohjelmaa. Rengas pysyy ympyrän mallisena, kun sen sitoo kukkalangalla, opastavat Oona, Juha, Inka ja Katri. Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksista sovitaan paikallisesti seurakuntien kanssa. Tytöt pääsevät vauhtiin ja rupattelevat sidonnan lomassa joulun tuoksusta ja esittelevät takanaan seinällä olevaa pro patria -taulua, jossa on kaikkien kylän sankarivainajien nimet sekä syntymäja kuolinajat. Runko on pääsyt repsahtamaan löysähköksi soikioksi ja siihen on vaikeaa sitoa havukimppuja. – Lapua ja Haukipudas uusina paikkakuntina laajentavat myymäläverkostoamme entisestään ja Tampereella Tokmanni palvelee jo kuuden, eri puolille kaupunkia sijoittuneen, myymälän voimin, Tokmannin myyntijohtaja Mathias Kivikoski kertoo. Tapahtumassa yläkouluikäiset nuoret pelaavat ja viettävät aikaa yhdessä ”entisten nuorten” kanssa. Kuivaniemitalossa avajaiset perjantaina Kuivaniemen Roolinvaihtajat kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea Erkki Paason kirjoittamalla ja Sanna Kluukerin dramatisoimalla näytelmällä Aikamatka 1901–1918 Keisarinvallasta tasavaltaan Kuivaniemellä. Kylän porinapiiri laskee ne itsenäisyyspäivänä sankarihaudoille. Yhteistyöprojekti on samalla kunnianosoitus Sanna Koiviston 40-vuotistaiteilijauralle. nuorisotila Nurkassa kokoontuu Entisten nuorten nuokkari K60 kello 10-13. Myös näyttelyn muut teokset linkittyvät Suomen juhlavuoteen käsitellen oppilaille tärkeitä asioita tämän päivän Suomessa. Loistava Pohjois-Pohjanmaa valotaidekiertueen valotaideteos on yleisölle avoinna kello 18–20 Kirkkopuistossa ja Valtarintie 2:n rappukäytävässä. KulttuuriKauppilassa on esillä Iwona Rozbiewskan on installaatio 26.-27.11. L EEN A TA K A LUO M A ta Suomen luonnossa”. Anti mennä! -kuvistyöpaja on avoin kaikille. 11 » Torstaina 16. Vasemmalla työskentelemässä myymäläpäällikkö Tanja Kylmänen. Se saa jonkun tuumaamaan, että nämä talkoot ovat olleet mieluisat. Aikaa juttelemiseen taisi mennä enemmän kuin sitomiseen, mutta kahdessa tunnissa valmiiksi tuli enemmän kuin neljä seppelettä ja siivous. AUL I H A A PA L A. Kiertueen järjestää Taiteen edistämiskeskus yhteistyössä Lumo-valofestivaalin kanssa ja se on Taiken #taideliikuttaa-teemavuoden projekti. Oppilaat ovat opetelleet seppeleiden sidonnan niin hyvin, että jokaiselle kylän 18 sankarihaudalle on odottamassa koululaisten sitomat. Sormet pihkasta tahmeina ja mustina saadaan viimeisetkin havut sidottua kiinni. Havujen mukana tuli kouluun myös joulun tuoksu, ja innokkaimmat ovat todenneet, että samoilla opeilla syntyvät myös jouluiset ovikranssit ja on havuseppeleille käyttöä perhehaudoillakin. Hämeenlinnassa talkoita tehdään esimerkiksi toritapahtumana. Tästä se alkaa. Kirjastossa voi tutustua omatoimikirjaston toimintaan ja lapsille on myös kirjavinkkikioski. Viidesluokkalaiset Oona Toppi, Juha Höyhtyä, Inka Toivola ja Katri Ojala opettavat uuden taitona mielellään muillekin. Seppeleet alkavat edistyä vauhdilla. Seppeleensidonnan oppitunnin tunnelma on rento. Kauppa on auki seitsemänä päivänä viikossa. Myöhemmin syksyllä toteutetaan myös sirkustyöpaja lapsiperheille. Seuraavaksi aletaan sitoa runkoon havuja muutaman kappaleen erissä. Oulun alueella kauppoja on yhteensä seitsemän. Tokmannikonserni on saanut alkunsa Kyösti ja Kari Kakkosen vuonna 1989 perustamasta Okman Oy:stä, joka muutti nimensä vuonna 1991 Tokmanniksi. Erimittaisista tulee elävää pintaa. kello 12–17. Kauppojen ja Kirjaston yö avaa ovensa perjantaina 24.11. He ovat tehneet oman osansa kotikylänsä Olhavan sankarihaudoille laskettavista seppeleitä. Kuivaniemitalon avajaisia vietetään perjantaina 17.11. Yksi niistä on hämeenlinnalaisen Esa Jaatisen idea tuottaa kaikille Suomen sankarihaudoille havuseppele 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivänä. Yhdessä tekeminen on kaikkein mukavinta. vietetään Leikkilauantaita kello 12–14. Valtarin koulun liikuntasaliin rakennettuun seikkailupuistoon ovat perheet tervetulleita. Oona-Elene Toppi, Katri Ojala, Inka Toivola ja Juha Höyhtyä osaavat havuseppeleiden teon. Suomi 100 opetti taidon havukranssien tekemiseen » Leena Takaluoma » Ii Iin Olhavan koululla osataan havuseppeleiden teko. Eri omistusvaiheiden jälkeen Tokmannista muodostui viime vuonna pörssiyhtiö. Samalla vietetään myös joulun avajaisia Nätteporissa. Tekemällä oppii ja löytää itselle mieluisimman mallin. Oulun Kaakkurissa Tokmanni avasi uuden myymälän lokakuussa. Viidesluokkalaiset napsivat tottuneesti oksien latvuksia noin 15 sentin mittaisiksi kappaleiksi ja alkavat sitoa niitä parin kolmen havun kimppuina kiinni runkoon
– Sovimme taktiikaksi, että otan isännän otteet ja työn tein niin kuin käskettiin, ynnäsi Aku Kanninen ottelun jälkeen. Aku harjoittelee jatkossakin Iin Yrityksen kuntonyrkkeilyn yhteydessä keskiviikkoisin Ojakylän koulun liikuntasalissa. Keskisarjassa (72,6 kg) käydyssä ammattilaisottelussa tuore nuorten suomenmestari iski vakuuttavan ensi erän tyrmäysvoiton Latvian 25-vuotiaasta Aleksandr Sergjoginsista, jolla aiemmin oli urallaan yksi keskeytysvoitto, yksi ratkaisematon ja yksi tappio ammattilaislistallaan. 12 » Torstaina 16. Vanhemman veljen Vikke Kannisen voitokas debytointi Iin Työväentalolla kesällä 2016 innosti Akua siirtymään heti kun mahdollista ammattilaiseksi. Mutta siitä vyörytys vain jatkui, kunnes kehätuomari Erkki Meronen astui miesten väliin keskeyttäen ottelun, kun ensi erää oli jäljellä vajaa puoliminuuttia. – Olisihan se hienoa otella illassa, missä myös Vikke olisi vauhdissa, Aku myöntää. Nyt toiveissa on, että myös Vikke lähtisi mukaan keväiseen iltaan ottelemaan. Aku Kanninen harjoittelee myös Iissä.. – Markku Kalliorinne vetää siellä viikottain hyvät jumpat ja pitää pistehanskoja kaiken päälle, joten miksipä lähteä Iistä silloin suotta merta etemmäs kalaan, Aku toteaa tyytyväisenä. marraskuuta 2017 » N:o 90 URHEILU » Ammattilaisura komeasti käyntiin » Rantapohja » Ii Oululaisen Steel Ringammattinyrkkeilytallin vasta 17-vuotias iiläisnuorukainen Aku Kanninen debytoi ilman paitaa isänpäivän aattona Juuassa. Amatööriurallaan Oulun Tarmoa edustanut Kanninen on ollut nuoresta iästään huolimatta ahkera kehässä, sillä juniorina hänelle ehti kertyä peräti 90 ottelua paita päällä. Ottelua ei ehditty käydä minuuttiakaan, kun latvialaiselle ensi kertaa laskettiin lukua vartalo-osumasta. – Ja yleisöllekin se olisi varmaan ihan hienoa extraa. Kannisen debyytti lähti liikkeelle vahvalla painostuksella ja latvialainen joutui perääntymään kehäköysiin nuoren iiläisen pommittaessa. – Tästä on kiva jatkaa ja ehkä helmi-maaliskuulla seuraavan kerran pääsen kohtaamaan tasokkaamman vastuksen Iissä tai Oulussa
Ilmoita tulostasi ja ruokavaliostasi Pirkolle 13.11.-2.12. Päävoitto 100 €:n lahjakortti! Mitä enemmän pelaajia sitä suuremmat voitot. AAMUTOSSUJA runsas valikoima. JouluJuHla keskiviikkona 13.12.2017 kello 12.00 Haukiputaan seurakuntakeskuksessa. Arpajaiset. Asemakaavaan ei olla hakemassa muutosta, Tuppurainen sanoo. 0400 070 754. 150€ (50palloa) Huom! Joulumyyjäiset su 19.11. Rieker, Ajavat, Pomar -, kävely-, jokasaäänja talvikenkiä. Päävoittona 150€ ostokortti. marraskuuta 2017 » N:o 90 Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. 2017 klo 18.00. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Järj. Kahvitarjoilu. Esillä sääntömääräiset asiat. Tontin pintaala on noin 5 600 neliötä. ORTOKENKIÄ ja erikoistossuja. klo 13 Micropoliksessa, ravintola Salotissa. Lähemmin OP Kiinteistökeskus Oy Haapala, Puh. Kaikki lämpimästi tervetuloa! Koivuklapeja. Bingo klo 18, alkaen odottelubingolla klo 17.45. Kahvitarjoilua, arvontaa. POTTIBINGOSSA 22.11. klo 17.00 jälkeen, puh. 0400 844 288 HauKiPutaan KESKuStaSSa liiKE-/toiMiStotilaa n. Kiinteistöjen vaihto toteutuu, kunhan Oulun Autonkuljetus kunnostaa maa-ainesten ottoalueen ja pohjavesilammikon aiemman sopimuksen mukaisesti. Arvontapalkintona olleen Rantapohjan vuosikerran voitti haukiputaalainen Tuomo Penttilä.. Muista tehdä osoitteenmuutos Rantapohjaan! Puh. Jäsenet tervetuloa! Hallitus Haukiputaan Heitto ry SYYSKoKouS Heiton talolla to 30.11. Runsas jouluateria 16€/jäsenet, 21€/muut. 0400 537 148 tai miia.raiha@rantapohja.fi Rantapohjan Haukipudas-päivien arvonnan tulos Rantapohjan osastolla Haukipudas-päivien myyjäisissä Jatulissa kävi lauantaina runsaasti väkeä täyttämässä arvontakupongin sekä lehteä tilaamassa. 30 M2 + 60 M2 heti vapaa. Tervetuloa! PiKKuJouluJuHlaa vietetään la 9.12. Haukiputaan reumayhdistys ry sääntömääräinen SYYSKoKouS to 23.11.2017 klo 17.00 Jatulin takkahuoneessa. Lahjoituksia otamme kiitollisina vastaan. Maanvuokraajat puolisoineen tervetuloa! Johtokunta tÄnÄÄn iin torilla 9-16 • PErJantaina KiiMingin torilla 9-16. klo 11–14. 040-567 1497. 13 » Torstaina 16. klo 12. ilmoittautuminen kerhossa tai Vesa ojalalle to 7.12. 10 pm 3 . klo 11-14 Tervetuloa! Kaupungille lisää maata Jäälistä » Teea Tunturi » Jääli Jäälintien ja Laivakankaantien kulmauksen ja taaimmaisen pohjavesimontun rajaamalta tontilta kaadettiin puusto pari vuotta sitten. Tontti on osin Oulun kaupungin ja osin Oulun Autokuljetus Oy:n omistuksessa. 040 555 8596. 040-7379 504 Vuokrattavana PolttoPuita, koivuja sekahalkoa n. HuoM! Joulumyyjäiset su 19.11. Kahvitarjoilu. Puh. 040 500 6450 SiiSti YKSiÖ Iin keskustassa Puh. 0400 588 521 Myytävänä KinKKubingo Ylikiimingin asukastuvalla sunnuntaisin alkaen kello 15.00 irtolehdellä. asukasyhdistys Haukiputaan Metsästysyhdistys ry:n HirViPEiJaat su 19.11 klo 12.00 Haukiputaan yläasteen ruokalassa. NAHKASAAPPAITA, turvakenkiä. Tervetuloa! HannuKSESSa taPaHtuu! (Loukkojärventie 4) bingot MarraSJa JouluKuuSSa 22.11., 29.11., 13.12. (puurobingo), 20.12. www.rantapohja.fi Paikallislehti on lähimpänä arkeasi. Lauletaan joululauluja ja pukkikin vierailee. KUOMA lenkkareita, myös talvimallit! NOKIAN KUMISAAPPAITA (myös lämminvuorisia). Mukana psykologi-psykoterapeutti Virpi Ylijukuri. Tervetuloa! Johtokunta HauKiPuDaS KK rt KaKSio + Sauna 63 M2 vapaa 1.12. ”Ken lahjan tuo, hän lahjan saa.” Eläkeliiton Haukiputaan yhdistys ry Seuraava kerho Jatulissa keskiviikkona 29.11.2017 kello 12.00. P. Bingo klo 18, alkaen odottelubingolla klo 17.45. Kaupunki tekee yhdyskuntalautakunnan päätöksellä maa-alueesta Oulun Autonkuljetuksen kanssa maanvaihtosopimuksen, jossa yritys luovuttaa Laivakankaan alueen kaupungille maisemoituna ja saa puolestaan Takalaanilasta teollisuustontin käyttöönsä. Myynnissä leivonnaisia, käsitöitä ym. (puurobingo), 20.12. 150 € (50 palloa). tervetuloa! HANNUKSESSA TAPAHTUU ! (Loukkojärventie 4) BINGOT MARRASJA JOULUKUUSSA 22.11., 29.11., 13.12. Alueen asemakaava on tullut voimaan vuonna 2008, ja tontille voi rakentaa kaksikerroksisia asuinkerrostaloja. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Palkintoina kinkkuja, ostokortteja, yms. Aiheena Kalevalakoru. PottibingoSSa 22.11. – Voimassa oleva asemakaava mahdollistaa alueelle asuinrakentamisen, ja tähän tarkoitukseen kaupunki tulee sitä tulevaisuudessa rakentajille tarjoamaan. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Ilmoituksia Huveja bingo nuorittalla perjantaina klo 18.45 alkaen. Asiaa valmistellut tonttiinsinööri Simo Tuppurainen kertoo, että alue siirtyy kokonaisuudessaan kaupungin omistukseen todennäköisesti ensi vuoden aikana. Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi VAIHTUUKO OSOITTEESI. iin Eläkeläiset ry Perinteiset JouluMYYJÄiSEt Järkällä la 2.12. Kimmon Kenkä Kankaanpää KEnKiÄ Ja KuMiSaaPPaita Torikauppiaat Kokouksia Haukiputaan Pursiseura ry VuoSiKoKouS torstaina 30.11.2017 klo 18.30 ravintola navetan ylisillä. Päävoitto 100€:n lahjakortti! Mitä enemmän pelaajia sitä suuremmat voitot. mennessä, puh. Tervetuloa
Koulumme voisi osallistua koulujenvälisiin jalkapallokisoihin, koska koulussamme on paljon jalkapallon harrastajia. Nykyään useimmissa kouluissa suositellaan, että ruokailuissa ei käytettäisi puhelimia, vaan keskusteltaisiin koulukavereiden kanssa. To: tomaattinen kebabkastike, riisi, kukkakaali-persikkakurkku, kasvismoussaka. VUONNA 2013 KIINALAISET TIEDEMIEHET KASVATTIVAT IHMISHAMPAAN KANTASOLUSTA JONKA HE OTTIVAT VIRTSASTA. He sanoivat, että puhelimen käyttö tunneilla vaikuttaa keskittymiskykyyn ja osa oppilaista on hukassa tunnin aiheen suhteen. Ke: jauhelihakeitto, soijapyörykkä-kasviskeitto, porkkanapala, juusto. Pe: rypsipossunlihastroganoff, soijapapustroganoff, perunat, jäävuorisalaatti-keräkaali-paprikasalaatti. Mielestämme sosiaalinen media on tuonut hyviä mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin, saada nopeasti kiinni ystäviä ja perheenjäseniä, tuomaan ylipäätään viihdettä ja tappamaan aikaa. Pe: broileri-tomaatti-basilikakastike, riisi, jäävuorisalaatti-persikkakurpitsasalaatti. Jotkut opettajat laittavat merkinnän Wilmaan, jos he saavat huomauttaa useasti samaa oppilasta. Television ja suoratoistopalveluiden eli esimerkiksi Viaplayn ja Netflixin sarjojen jaksot kestää lähemmäs 50 minuuttia. Meikkaaminen ei ole ainoa osa näitä ulkonäköpaineita. rantapohja.fi. To: pyttipannu, kasvispyttipannu, punajuurisalaatti. frisbeegolfia, joka on kivaa. Teimme kyselyn yläasteikäisille käyttävätkö he tunnilla salaa puhelimia. Erään kahdeksannen luokan puhelimen käytön keskiarvo päivässä on kuusi tuntia. Ke: broileri-tomaatti-basilikakastike, quorn-juureskastike, riisi, jäävuorisalaatti-persikka-kesäkurpitsasalaatti. Valinnaisliikunta on hyvä juttu. Erilaisuus on rikkaus! Koulussakin on puhuttu siitä, kun on juuri hyvä olla oma itsensä. Pe: kasvispasta, kreikkalainen salaatti, ruissämpylä. -> mielipiteet -> nuoret Sosiaalinen media tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia, mutta lisääntynyt puhelimen käyttö koulussa aiheuttaa erimielisyyksiä oppilaiden ja opettajien välillä. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas. MITÄ SYÖDÄÄN. He kertoivat, että he huomaavat oppilaiden käyttävän puhelimia tunneilla ja huomauttavat asiasta. Miksi. WRIGLEY’S PURUKUMI OLI ENSIMMÄINEN TUOTE, JONKA VIIVAKOODI SKANNATTIIN. P I X B AY. Toivoisin jonakin päivänä, että asia muuttuisi eikä kenenkään tarvitse kokea ulkonäköpaineita. Koulussa pitää olla kalliit merkkivaatteet päällä vain siksi, että ei esimerkiksi jää yksin. Kaverin pitäisi olla sellainen, joka välittää ihmisestä sellaisenaan, kun on! Moni nuorista pitää itseään “liian lihavana” ja tämä voi johtaa monenlaisiin syömishäiriöihin esimerkiksi anoreksiaan. Kyselyn mukaan 9-luokkalaiset käyttää eniten puhelimia tunneilla ja samaa sanoivat opettajat. Jääli, Laivakangas, Kiiminkijoki Ma: jauheliha-kaalilaatikko, kasvis-kaalilaatikko, porkkanaraaste, puolukkahillo. Miksi ostaa kalliita merkkituotteita, joista ei edes pidä. 8-luokkalaisista useampi käyttää puhelinta. KEINOTEKOINEN BANAANIAROMI ON PERÄISIN BANAANILAJIKKEESTA JONKA TUHOSI SIENI 1950-LUVULLA. Mitä tämä kertoo teidän mielestä “somen vaikutusvallasta”. Miksei voida ostaa kirpputorilta tai saada sukulaisilta. Ke: hernekeitto, juusto, rieska, kurkkua, lätyt, hillo. Tai monta kiloa meikkiä, ettei kukaan näkisi luonnonkauniita kasvoja. Omasta mielestäni kaikkien pitäisi olla omia itsejään. Jotkut ovat varmasti kanssani eri mieltä, koska liikuntatunneilla on joidenkin mielestä tylsää. Merkkivaatteita näkee myös paljon koulussa. jos ei jaksa tai välitä siitä, niin miksi vaivautua. RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » ROMEO HERNANDEZ JA JULIET SHIFFLETT SYNTYIVÄT VAIN PARIN TUNNIN EROLLA VIEREKKÄISIIN HUONEISIIN KAHDELLE ERI PARISKUNNALLE JOTKA EIVÄT TUNTENEET TOISIAAN ETELÄ-CAROLINALAISESSA SAIRAALASSA MAALISKUUSSA 2017. marraskuuta 2017 » N:o 90 Rantsikka on nuorten areena. Asialla on aina toinenkin puoli, nimittäin moni nuori on joutunut nettikiusaamisen uhriksi. Valinnaistunneilla on onneksi erilaista liikuntaa esim. 7/23/17 LASSI JA LEEVI » 299 MITÄ MIELTÄ ALUEEN NUORISO ON AJANKOHTAISISTA ASIOISTA. Koululiikuntaa pitäisi lisätä KESKUSTELEMME » Koululiikuntaa on liian vähän. 7-luokkalaisista vain muutama käyttää “salaa” puhelimia tunneilla. Oppilaat osallistuvat Rantapohjan ja alueen yläkoulujen väliseen mediayhteistyöhön, jonka juttuja julkaistaan viikoittain Rantsikassa ja Rantapohjan nettivisuilla. Julkaisemme nuorten mediayhteistyön parissa syntyneitä mielipidekirjoituksia Rantsikassa, mielipidesivulla sekä Rantapohjan nettisivuilla mielipiteet-kategorian alla osoitteessa www. Haastattelimme opettajia puhelimen käyttöön liittyen. 14 » Torstaina 16. Ruutuaika kaksi tuntia päivässä on unohtunut suurimman osan mielestä, koska puhelin kulkee koko ajan mukana. Sortuuko sosiaalisuus » Hanna Saarela » Siiri Lauriala » Jääli Puhelimen käyttö on yleistynyt somen eli sosiaalisen median myötä. Jos joku kaveri on vain sen takia ystävä, että toisella on merkkituotteet, niin kannattaako olla sellaisen ystävä. To: kirjolohipihvi, punajuuri-tattaripihvi, punakaali-omenakuutio-purjosipulisalaatti. Netin tai puhelimen käyttö oikein tuo lisää mahdollisuuksia uusille oppimismahdollisuuksille. Olisi tosi hyvä juttu, jos olisi mahdollista saada enemmän tunteja ja vaikka uusia liikuntalajeja. Pe: lohimurekepihvit, perunasose, punajuuri-omena, fetapinaattipiirakka. Joten laittakaa puhelimet reppuun ja katse kohti taulua! Erään kahdeksannen luokan puhelimen käytön keskiarvo päivässä on kuusi tuntia. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Tämä antaa sellaisen kuvan, että pitää olla tosi laiha ja pitää näyttää juuri sellaiselta. Jos uusia lajeja kokeiltaisiin, niistä voisi sitten myöhemmin tulla vaikka harrastus jollekin. Kun ihminen nauttii siitä eikä tee sitä vain sen takia, että “muutkin meikkaa”. Ii Ma: pyttipannu, valkokaali-kurkkusalaatti. Ti: broilerikeitto, juusto, marjakiisseli, kurkku, linssi-kookoskeitto. Jokiranta, Kiimingin lukio, Tirinkylä, Alakylä, Ylikylä, Huttukylä Ma: jauhelihakeitto, soijapyörykkä-kasviskeitto, porkkanapala, juusto. Heidän mielestä siellä ei tehdä ikinä mitään, mitä he haluaisivat. Eetu Ervasti 8a KESKUSTELEMME » Ulkonäköpaineet Moni nuori kokee koulussa tai vapaa-ajalla ulkonäköpaineita. Samaan aikaan puhelimen ja netin viihdekäyttö vie keskittymiskykyä. Jos ihminen tykkää meikata ja sillä peittää esimerkiksi aknea, on kyseessä ihan eri asia. Ke: nakkikastike, perunat, jenkki-paprikasalaatti, soijanakkikastike. Catfishaus eli huijariprofiilien lukumäärä on myös kasvanut sosiaalisen median yleistyttyä. Viikko 47 Haukipudas Ylikiiminki Yli-Ii Ma: lihapullat, ruskea kastike, pasta, kaali-puolukkaraaste, kasvispyörykät. Marjaana Soini 8a Sivun jutut ovat jääliläisen Laivakankaan koulun oppilaiden kirjoittamia. To: broileripihvi/ -pyörykkä, currykastike, riisi, persikka-jäävuorisalaatti. Moni nuorista varmaankin ajattelee, että ajatus vanhoista käytetyistä vaatteista ei ole kovin houkutteleva. Medialla on suuri vaikutus nuoriin. Ti: kalkkuna-kasviskastike, kasviskastike, perunat, sekoitettu vihersalaatti. Ti: pyttipannu, kasvispyttipannu, punajuurisalaatti. Ti: lohenpyytäjän paistos, rosolli
klo 18 Anna-Maija ja Risto Ainalilla, osoite Metsärinteenkuja 38. klo 10–12 Kuivaniemen seurakuntatalo, sali, Maijalantie 17. Yhdessäoloa kahvikupposen äärellä. Tule viettämään mukava, rento ja huippuhauska talviviikonloppu. klo 13–14.30 Jäälin kappeli. 7-luokkalaisten oma iltapäivä, jossa välipala ja mukavaa yhteistä tekemistä ja olemista. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. klo 13 Oulussa heinätorin seurakuntatalolla. Kuivaniemen ja Oijärven seurakuntakerhojen retki Oulujoelle to 23.11. RAuhANyhDiStyS: su 19.11. Tukea tarvitsevat perheet voivat ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijöihin tai diakoniatoimistoon maanantaisin klo 9–11 p. Tervetuloa kaikki perheet ja kaikenikäiset lapset! Katso lisätietoja ja tapahtumia www.iinseurakunta.fi KuiVANiEMEN R AuhANyhDiStyS: P yhä kou lu su 19.11. Illan ohjelmassa on jouluaskartelua, hartaus ja jouluista iltapalaa. Ei OLE PERhEKERhOA KuiVANiEMELLä, tEEMME REtKEN JuhLAAN. Vapaa pääsy, ohjelma 10/7€. Lippuja varattu 100 kpl. 040 7033 690 Työntekijöiden suorat numerot: Kappalainen...................040 7300 407 Kanttori...........................040 7300 408 Diakonissa......................040 5281 813 Suntio...............................044 3161 455 Nuorisotyönohjaaja.......044 3161 451 Lastenohjaaja..................044 3161 721 Lähetyssihteeri..............044 3161 459 hautausmaa-asiat, ylikiiminki: 08 3161388 tai 08 3161 414 Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä, (08) 3161 303. klo 17.30 ry:llä. klo 17 ry:llä. klo 13 Martinniemen srk-kodilla. klo 13 srk-keskuksessa. Kahvia ja teetä tarjolla. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Tervetuloa isommat ja pienemmät askartelijat! LAStENVAAttEitA tARVitAAN. Juttukahvila ke 22.11. Harjoittelemme joululauluja. Messu klo 10 ylikiimingin kirkko. Puistoaamun kokoontuminen seurakuntatalon leikkipuistossa. Lisätietoja puh.0400-541319. Kuolleet: Armi Anneli Nousiainen, 81. 040 547 1472, outi.palokangas@evl.fi. klo 18 seurakuntakeskuksessa. Ei OLE PERhEKERhOA iiSSä, OSALLiStuMME tO 7.12. Naisten iltapäivä tiistaisin klo 14 Wirkkulassa. Saara Puolitaival sopraano, Tomi Punkeri baritoni, Elias Niemelä urut ja soitinyhtye. mennessä oulunseurakunnat. mennessä. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia! Perhekerhoon ovat tervetulleita vanhemmat, isovanhemmat ja hoitajat lasten kanssa. klo 19 raamattuluokka Tornbergilla. klo 19 ompeluseurat Markku Hökällä. klo 17 seurat Kiimingin ry, Jukka Hämäläinen ja Mikko Kälkäjä Kastetut: Anton Juho Ossian Tuohimaa, Selma Santra Matilda Tuuliainen, Vivian Ella Eveliina Kokkoniemi. Kynttiläillalliselle ja lastenhoitoon on ilmoittautuminen, mukaan mahtuu 20 pariskuntaa ja 25 lasta. klo 14.30. www.oulunseurakunnat.fi tapahtumakalenterissa. Kastettu: Aino Erika Kanniala, Joona Mikael Petteri Pohjolainen. klo 12 Kirkkopirtillä. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja muuta mukavaa yhteistä tekemistä. klo 10 kirkossa, toimittaa Pauli Niemelä, saarnaa Keijo Nissilä, avustaa Seija Lomma, Miia Seppänen ja Marika Huttu, urkurina Risto Ainali, kanttorina Salla Kujala, kamarikuoro, johtaa Jarkko Metsänheimo, Julia Niemelä sello ja Merja Pyykkönen, viulu. Jakkukylä: Pe 17.11. 0400 541 319 tai Sanna Karppiseen p. Vapaa pääsy. klo 13 seurakuntapäivä ry:llä. Kreettan kammarin konsertti la 25.11. työttömien ja vähävaraisten jouluruokailu ma 11.12. klo 17 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3 Harjoitus seurakuntatalolla. Illan päätteeksi kahvit ja vapaata oleskelua. Leiri on tarkoitettu yli 15-vuotiaille ja ensisijaisesti Kiimingin seurakunnan nuorille. klo 17 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3. Illan ohjelmassa on jouluaskartelua, hartaus ja jouluista iltapalaa. hartaus iin hoiva-osastolla to 16.11. klo 17.30–19 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3. Jaakko Löytty tre konsertti pe 24.11. Eläkeläisten musiikkipiiri to 23.11. Lahjoitukset jaetaan ennen joulua ruokaostoihin tarkoitettuina lahjakortteina. klo 10 kirkossa, toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Anja Hyyryläinen. Lapsija varhaisnuortenkuoron harjoitus ke 22.11. klo 14 hoivakodilla, Aapo Mäenpää ja Risto Kuha. Tervetuloa perheet ja kaikenikäiset lapset! tO 7.12. klo 18 Maalismaantie 49, Ii. Naisten kasvuryhmä ti 21.11. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia! Perhekerhoon ovat tervetulleita vanhemmat, isovanhemmat ja hoitajat lasten kanssa. Tarjoilun valmistavat Puttaan Martat. Klo 10.30–11.30 puhutaan lähimmäisyydestä ja yksinäisyydestä opiskelija Karitan kanssa. klo 19 ompeluseurat Kurvisella Iissä, Hyvärinkuja 3a. klo 9. srk-keskuksessa. klo 10 iin kirkko. Ry:N tOiMiNtAA: Haukipudas: seurat su 19.11. iltamessu to 16.11. Sisarpiirin pikkujoulu pe 17.11. Kokkaillaan, essut mukaan. Tervetuloa! Disneypuuhakerho ti 21.11. Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja muuta mukavaa yhteistä tekemistä. klo 17:30 päiväkerho ry:llä. Myös isommat sisarukset voivat tulla mukaan ryhmään. klo 11–12 Jäälin kappeli. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. Vaatteiden tulee olla ehjiä ja pitokuntoisia. klo 15 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. Otamme vastaan lahjoituksena leikki-ikäisten lasten hyväkuntoisia vaatteita (98-120cm). Faurén Requiem to 16.11. klo 12 seurakuntapäivä Yli-Iin ry:llä. mennessä. Raamattuja rukouspiiri ti 21.11. Tervetuloa lasten ja perheiden itsenäisyyspäivän juhlaan ” Suomi 100 vuotta” ! Juhlan ohjelmassa on nukketeatteriesitys ” Hiirulainen ja uudet luistimet” , askartelua, leikkiä, tarjolla juhlakakkua ja mehua. Kuivaniemeläiset voivat ilmoittautua kuljetukseen, puh.0400-541319. Tied. Huom! Ruokakassi tulee varata ennakkoon 15.–30.11. Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi tai omaisesi luona. Toimittaa: Ruotsalainen Tapani Sanajumalanpalvelus su 19.11. Pyhäkouluhetken jälkeen voi jäädä puistoon leikkimään. klo 14 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3 Lapsikuoro to 23.11. Perhekerho pe 17.11 klo 10 seurakuntatalolla. Me ollaan kaikki tähtiä, me osataan ja onnistutaan! Leiri on tarkoitettu rippikoulun nuorille ja maksaa 20 €. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Kynttiläillallinen pariskunnille pe 8.12. Tervetuloa perheet ja kaikenikäiset lapset! tO 7.12. klo 18 Iin seurakuntatalo, Kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). Tule viettämään hyvä yhteinen hetki puolisosi kanssa! Kynttiläillallisella on musiikkia, pientä puhetta, tarjotaan ateria. yli-iin seurakuntapiirin toimipiste avoinna puhelimessa sovittuina aikoina, p.040 5220252. Ilmoittautuminen ja lisätietoja puh.0400-541319 tai 040-8478936. Omaishoitajien vertaistukiryhmä ti 21.11. Suvelassa seikkaillaan, kilpaillaan, herkutellaan ja viihdytään eri sarjojen ja elokuvien tunnelmissa. Pe 17.11. Oulun konservatorion Gospelkonsertti, johtajana ja solistina Antti Sarpila to 23.11. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. PE 8.12. Kanttori Hannu Niemelä. Naiskuoro to 16.11. Kontratenori David Hackston ja Mikko Ikäheimo teorbi, vihuela ja renessanssiluuttu. välisenä aikana Linkkikirppiksen kassalta, Kirkkotie 1. Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä puh. Lähetysilta: ke 22.11 klo 18 seurakuntatalolla. 040 737 6955. Jaana Kontio 16.11. klo 13 Kellon srk-kodilla ja to 16.11. Ei OLE PERhEKERhOA KuiVANiEMELLä, tEEMME REtKEN JuhLAAN. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttori Leo Rahko. Lähetyspiiri perjantaisin klo 12.30 srk-keskuksen Poijussa. Tervetuloa mukaan. Yhteinen pyhäkoulu ja ruokailu su 19.11. Illallisen ajaksi on järjestetty lastenhoito alle kouluikäisille lapsille. klo 18 srkkeskuksessa, kirjana: Harper Lee; Kuin surmaisi satakielen. klo 13 srk-keskuksessa. Tule viettämään hyvä yhteinen hetki puolisosi kanssa! Kynttiläillallisella on musiikkia, pientä puhetta, tarjotaan ateria. Miestenpiiri su 19.11. Päiväkerho to 23.11. Esikkoryhmä tiistaisin klo 9.3011.30 Jäälin kappeli. klo 15–15.45 seurakuntatalossa. klo 10 varhaiskasvatuksen tiloissa. Lukupiiri ma 20.11. Tervetuloa! Kuivaniemen perhekerho to 16.11., to 23.11. Tule kerhoilemaan lapsesi kanssa ja vaihtamaan ajatuksia toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa, olet lämpimästi tervetullut ryhmään ensimmäisen lapsesi tai useamman lapsen kanssa! Perheiden jouluaskarteluilta ti 28.11. klo 17.30–19 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3. Klo 9.45 aamuhartaus, klo 10 tarjolla puuroa, voileipiä ja kahvia/teetä. klo 18 päiväkerho ry:llä ja klo 19 raamattuluokka Juha Kosolalla. Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja muuta mukavaa yhteistä tekemistä. Nuortenilta to 23.11. Otamme vastaan lahjoituksena leikki-ikäisten lasten hyväkuntoisia vaatteita (98-120cm). PE 8.12. klo 17, Oijärven kyläkirkko, kirkkosali, Lamminperäntie 710. Sanajumalanpalvelus su 19.11. srk-keskuksessa. asti. Suomi 100-vuotta konsertti ti 21.11. Tervetuloa! 7-iltapäivä to 16.11. Vaatteiden tulee olla ehjiä ja pitokuntoisia. fi/tapahtumat. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskuksessa. 08 3161 303. Messu su 19.11. klo 13–14.30. klo 10–12 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. mennessä. PERhEKAhViLAt Kirkkopirtillä perjantaisin klo 9.30–11 ja Jäälin kappelilla maanantaisin klo 9.30-11. tervetuloa perjantaina 17.11. Puhujina Jari Hintsala ja Pentti Löppönen. Tervetuloa perheet, kaikenikäiset lapset ja perhepäivähoitajat lasten kanssa! Perheiden jouluaskarteluilta ti 28.11. RAuhANyhDiStyStOiMiNtAA: Kirkonkylä: Pe 17.11. klo 10. työttömien ja pienituloisten aamupuuro ma 20.11. Myös isommat sisarukset voivat tulla mukaan ryhmään. klo 10–12 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. mennessä, puh. Lisätiedot Elisa, p. Jaakon lisäksi (kitara, huuliharppu ja laulu) kokoonpanossa esiintyvät Mikko Löytty (basso ja taustalaulu), Sanna Natunen (viulu, mandoliini ja taustalaulu) ja Seppo Rauteva (rummut, lyömäsoittimet ja äänentoisto). klo 11 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3 LAStEN VAAttEitA tARVitAAN. klo 18.30 ry:llä , Aapo Mäenpää ja Risto Kuha. PERhEKERhO keskiviikkoisin klo 10–11.30 Wirkkulassa, torstaisin klo 9.30-11 Kellon srk-kodissa, sekä perjantaisin klo 10–11.30 Martinniemen srkkodissa ja Jokelan vanhalla koululla. klo 12 ry:llä, Tuomo Näsänen. Varttikirkko pe 17.11. G. Kynttiläillallinen on maksuton, illassa ei ole ryhmäkeskusteluja. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Lauluryhmä laulaa ja tapahtumassa voi lukea tai lausua lempirunoja. Ti 21.11. 040 7008 151 työttömien ja pienituloisten ruokailu ma 20.11. klo 13 ry:llä. Piirikappalainen p.040 1921 158. klo 10–11.30 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. 31.12. Tuolloin klo 13–14 jaetaan ruokakasseja Haukiputaalla asuville vähävaraisille henkilöille. mennessä. klo 9.15-10.15 Kiimingin Vanhustentaloyhdistyksen kerhohuoneella Kivitie 1 (sisäänkäynti Kiertotien puolelta), maksuton. klo 18 srk-keskuksessa. Retkelle ilmoittautumiset Sanna p.040 7182297. Ennen vaatteiden lahjoitusta ole yhteydessä Irmeli Hietapeltoon p. klo 19 srk-keskuksessa. klo 18 Iin seurakuntatalo, kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. 040 579 3 248. ja to 30.11. Uusi Disneyaiheinen puuhakerho alkaa! Joka viikko aiheena eri Disneyelokuva. Kuivaniemeläiset voivat ilmoittautua kuljetukseen puh.0400-541319 ilmoittautuminen 23.11. 0400 541 319 tai Sanna Karppiseen p. Toimittaa Jari Flink, avustaa Saila Karppinen. Kolehti: Oppilaitosja nuorisotyöhön eri järjestöille, Kirkkohallitus Lähetysilta Ellen Kalevalla, ti 21.11. klo 19 Kiimingin seurakuntakeskuksessa, Laulujoutsenet ja Satakielet-tyttökuorot laulavat Suomalaista musiikkia, johtaa Ulla Metsänheimo. Seurakuntakerho to 16.11. klo 12 Tapio Hyryllä, Seurat su 19.11. Osallistutaan Jääliin yhteisvastuustarttiin. itSENäiSyySPäiVäN JuhLAAN. 040 743 1903.Ilmoittautuminen leirille 17.11. klo 10.30-12 Jäälin kappelilla. ja ilm. DiAKONiAtyö: tALOuDELLiNEN AJANVARAuS ON MAANANtAiSiN KLO 9-11 P.040 7033690. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu, vapaa pääsy. DiAKONiANtyöN tALOuDELLiNEN AJANVARAuS MA KLO 9–11 Puh. Tervetuloa! Vauvaja taaperoryhmä ke 22.11. 044 7310 232. yLi-OLhAVAN RAuhANyhDiStyS: SRK:n lähetysseurat Su 19.11. Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro ja Kiimingin kamarikuoro, johtaa Hannu Niemelä ja Jarkko Metsänheimo. Kolehti: Oppilaitosja nuorisotyöhön eri järjestöille, Kirkkohallitus. Lisätietoja Outi Palokangas p. klo 18 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. Kuollut: Gustav Bror-Hasse Smedlund, 73 v., Ilta Rauha Mäkipaaso, 79 v., Ida Katri Hökkä, 90 v. torstaikerho to 23.11. Tervetuloa kaikki perheet ja kaikenikäiset lapset! Katso lisätietoja ja tapahtumia www.iinseurakunta.fi Kastettu: Viola Adeliina Laakkonen, Aaron Eemeli Jacklin, Alva Loviisa Onkalo, Timo Johannes Jaara. Ei OLE PERhEKERhOA iiSSä, OSALLiStuMME tO 7.12. Jos haluat, voit puheutua juhlaan prinsessaksi, prinssiksi tai muuten haluamallasi tavalla. Raamattupiiri to 16.11. klo 10–13 Jäälin kappelin nuortentila. Omaishoitajien kirkkopyhä su 19.11. Päivää vietetään mielenterveysviikon merkeissä. Puhujina Pentti Löppönen ja Jari Hintsala. Puistoaamun ohjelmassa on pyhäkouluhetki ( klo 10 ), jossa lauletaan ja leikitään. Illallisen ajaksi on järjestetty lastenhoito alle kouluikäisille lapsille. Perhekerho ti 21.11. klo 18, Maalismaantie 49, Ii. klo 10, jonka jälkeen kirkkokahveille ja musiikkihetkeen seurakuntakeskuksessa. PERhEKERhOt Kirkkopirtillä tiistaisin klo 9.30–11.00 ja Jäälin kappelilla torstaisin klo 9.30-11. Tervetuloa isommat ja pienemmät askartelijat! Lasten ja perheiden itsenäisyyspäiväjuhla to 7.12. Muissa tehtävissä ja lauluryhmässä on diakoniatyöntekijöitä ja seurakuntalaisia. Aamupuuro-Akatemia ma 20.11. klo 11 Kirkkopirtin nuorisotilassa LähEtySPiiRiä Ei OLE tO 16.11. Tervetuloa! Oijärven perhekerho ma 20.11. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa. klo 18 ry:llä. Su 19.11. Lipun saa Seija Lomma tai Jaana Kontio, tied. Kysy lisää Elisalta 050 513 3225 tai Tarjalta 040 824 5861. Pyhäkoulu su 19.11. Seurakuntakerho ti 21.11. Oulun konservatorion ammattiopiskelijat esiintyvät. klo 10–12 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. Harjoitus seurakuntatalolla. Sanajumalanpalvelus su 19.11. Juttunurkka ma 20.11. Rantapohja. Tutustumme Oulujoen kirkkoon ja Myllyojan seurakuntatalolla ruokailu ja ohjelmaa, arvontaa (voit tuoda palkinnon) Lähtö Kuivaniemeltä klo 9.15 (Kievari), Hyry klo 9.30, Närränharjun tien kautta Oijärvelle, Sampola klo 9.45, Kyläkirkko 9.55. Seurat klo 13.15, Pekka Marttila. Kerhossa on mahdollisuus jutteluun toisten vanhempien kanssa. klo 18.30–22 Jäälissä Suvelan Golden ticketnuortenleiri 19.-21.1.2018. 15 » Torstaina 16. klo 10 kirkossa. Tule kerhoilemaan lapsesi kanssa ja vaihtamaan ajatuksia toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa, olet lämpimästi tervetullut ryhmään ensimmäisen lapsesi tai useamman lapsen kanssa! Puistoaamu ma 27.11. Päivystävä pappi hoito-osastolla to 23.11. Tervetuloa! Kynttiläillallinen pariskunnille pe 8.12. Su 19.11. klo 18 Iin seurakuntatalo, Kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). klo 11 seurakuntatalolla. Raamattuluokka to 23.11. klo 19 kirkossa. Kaiken kansan joulupuuropäivää vietetään pe 15.12. Varkkamissio-kerho kouluikäisille tytöille ja pojille torstaisin klo 17 Wirkkulassa. Avoin vertaistukiryhmä omaishoitajille. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia! Perhekerhoon ovat tervetulleita vanhemmat, isovanhemmat ja hoitajat lasten kanssa. Lähetyksen lauluilta to 23.11. klo 17.30–19 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3. klo 10–11.30 iin seurakuntatalo, kerhohuone. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. yLiKiiMiNGiN SEuRAKuNtAPiiRiN tOiMiPiStE: Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina aikoina, varsinaisia aukioloaikoja ei ole. klo 16 ry:llä, Kello: julkaisuompeluseurat pe 17.11. Jaakko Löytty Tre esiintyy syksyllä 2017 uusitussa muodossa. Kynttiläillalliselle ja lastenhoitoon on ilmoittautuminen, mukaan mahtuu 20 pariskuntaa ja 25 lasta. Ke 22.11. itSENäiSyySPäiVäN JuhLAAN. Nuorten yökahvila (alkaa varttikirkolla) pe 17.11. Tervetuloa kuuntelemaan barokkimusiikkia! Nuorten leiri Suvelassa 8.-10.12. (08) 5313 500 on avoinna ma-pe klo 9-16. Oulujoen kirkkoherranvirasto p. ystävänkammari ke 22.11. Päiväkerho ma 20.11. Messun jälkeen keittolounas ja kahvit srk-keskuksessa. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. klo 18.30 ry:llä. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. Ennen vaatteiden lahjoitusta ole yhteydessä Irmeli Hietapeltoon p. klo 11-14 kahvittelemaan, jutustelemaan sekä tekemään pieniä ostoksia lähetystyön hyväksi. 040 737 6955. Ilmoittautuminen 30.11. KOtiMAANAPu.Fi -NEttiSiVuLLA ON KäyNNiSSä KERäyS hAuKiPutAALAiSiLLE LAPSiPERhEiLLE. klo 17 ry:llä, Jokikylä: seurat su 19.11. Ilm. Lasten ja perheiden itsenäisyyspäiväjuhla to 7.12. Seurat su 19.11. DiAKONiAtyö: tALOuDELLiSiSSA ASiOiSSA AJANVARAuS MAANANtAiSiN KLO 9–11 P. klo 18.30 Jäälin kappelilla, musiikkia, nuorten musaryhmä. 20.11. iiN RAuhANyhDiStyS: Raamattuluokka ja iltakylä pe 17.11. klo 17 ry:llä, ompeluseurat pe 24.11. Ilmoittautuminen ja lisätietoja puh.0400-541319 tai 040-8478936. OiJäRVEN RAuhANyhDiStyS: SRK:n seurat su 19.11. Seurakuntalaisia palvelee myös Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650 OULU, puh. Ei puheita, annetaan musiikin puhua! Mahdolliset muistamiset Kirkon Ulkomaanavulle, katastrofirahasto (FI0857230210021551). Ilmoittautuminen 23.11. iin perhekerho pe 17.11. Kaikki mukaan! Kirkkokuoro ke 22.11. Ilmoittautuminen 30.11. ja ti 21.11. klo 17 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. Lapsikuoro to 16.11. klo 13 srk-keskuksessa. Kynttiläillallinen on maksuton, illassa ei ole ryhmäkeskusteluja. klo 18.30 Mirja Klasilalla (Klasilantie 14). Vapaa pääsy, ohjelma 10€ opiskelijoiden stipendirahaston hyväksi. Tervetuloa lasten ja perheiden itsenäisyyspäivän juhlaan ” Suomi 100 vuotta” ! Juhlan ohjelmassa on nukketeatteriesitys ” Hiirulainen ja uudet luistimet” , askartelua, leikkiä, tarjolla juhlakakkua ja mehua. Lisätietoja puh.0400-541319. klo 12 Oijärven kyläkirkko, kirkkosali, Lamminperäntie 710 Pyhäpäivän aihe: Valvokaa! Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Tiina Tuomikoski. Ateria 3 €. Pyhäpäivän aihe: Valvokaa! Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Tiina Tuomikoski. klo 17.30–19 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3. Tervetuloa! Vauvaja taaperoryhmä ke 22.11. klo 20 Iin seurakuntatalo, Kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). Tervetuloa juttelemaan ja hiljentymään. klo 13. ja to 23.11. Jos haluat, voit puheutua juhlaan prinsessaksi, prinssiksi tai muuten haluamallasi tavalla. Kerhossa on mahdollisuus jutteluun toisten vanhempien kanssa. Aamupala on maksuton, halutessaan voi antaa lahjoituksen lippaaseen. Kuolleet: Toini Sofia Marjatta Kutilainen 83. Aterialle tarvitset ruokalipun, joita jaetaan 30.11. HAUKIPUDAS II KIIMINKI KUIVANIEMI YLI-II YLIKIIMINKI Mukana elämän kulussa. klo 18.30 Marja ja Markku Huttusella. Lähetysilta Ellen Kalevalla ti 21.11. Nyyttärit, mukaan voi tuoda myös jouluaiheisen arpavoiton. 040 5793 248 Pauli kutsuu viisikymppisten lähestyessä messuun Kiimingin kirkkoon su 19.11. klo 18.30 Perätalolla, seurat su 19.11. klo 10 seurakuntatalolla Piispankamari asukastuvalla. marraskuuta 2017 » N:o 90 Kirkollisia tietoja Messu su 19.11. (08) 531 3500, avoinna ma-pe klo 9-16
VARAA AIKA: SILMAASEMA.FI/REKKA 010 190 200 (MPM/PVM) KAMPANJAMYYMÄLÄT: KEMPELE Zeppelin | KIIMINKI | MUHOS | OULU Ideapark, Isokatu 16 08 554 4360, Isokatu 43 08 373 927 Prisma Limingantulli, Valkea, Valkealinna | PUDASJÄRVI 08 822 416 | RAAHE *-merkityissä paikoissa rekassa myös silmälääkärin vastaanotto. KLO 9-18 Tarjous voimassa Silmäaseman kiertuerekassa sekä kampanjamyymälöissä 20.–25.11.2017 ostaessasi normaalihintaiset kehykset ja linssit tai aurinkolasit. KLO 9-18 HAUKIPUDAS, TORI* KE-TO 22.-23.11. marraskuuta 2017 » N:o 90 -30 % -50 % KAIKKI AURINKOLASIT KAIKKI SILMÄLASIT SILMÄASEMAN REKKA ON TÄÄLLÄ JOS ET NÄE TÄTÄ TERÄVÄSTI, EI HÄTÄÄ ILMAISET NÄKEMISEN PALVELUT SILMÄNPAINEEN MITTAUS OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS KAIHINEUVONTA LASERLEIKKAUKSEN HOITOARVIO II, KÄRKKÄINEN TI 21.11. 16 » Torstaina 16. Ei muita alennuksia. Ilmainen optikon näöntutkimus (arvo 35 €) ei koske piilolinssinäöntutkimusta tai silmälääkärin vastaanottoa