Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Tapahtumalla juhlistettiin valoa ja yhteisöllisyyttä sekä otettiin kantaa Alakylän kouluinvestoinnin puolesta. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI ROKOTUKSET ETENEVÄT Koronarokotuspaikkoja on tulossa lisää Rantapohjan alueelle. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Irtonumero 2,20€ Anna valosi loistaa Kiimingissä Kontion alueen kylät sytyttivät yli 2 500 jäälyhtyä vuoden pimeimpään aikaan. vsk • N:o 97 Perustettu 1969. Sivut 12–13. Sivu 3 Torstaina 16.12.2021 52
Anna Poropudas hyvinvointihanketyöntekijä, opiskelija aluevaaliehdokas, Oulu, Kokoomus Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Joulukortista puuttuu postimerkki,peritään maksikirjeen lunastusmaksu 4,85€ kun lunastat sen postista. Pohjois-Pohjanmaa on pinta-alalta suuri maakunta, jossa on isoja alueellisia eroja. Emme voi esimerkiksi valita syntyperäämme, sukupuoltamme tai väriämme. Ruokakauppaan ei lähdetty yhden maitopurkin tai mieliteon takia. Usein näissä syrjäseutujen kunnissa keski-ikä on korkea ja nuoret muuttavat opiskeluiden tai töiden perässä muualle. Jäädään odottamaan. Toivotamme synkkää ja mustaa joulua ja uutta vuotta. Tämän tulisi näkyä myös koulumaailmassa. Ylintä valtaa hyvinvointialueilla käyttävät aluevaltuustot, joiden toimikausi on 4 vuotta. Lisäksi valtuusto valitsee aluehallituksen, alueen johtajan ja päättää myös toimielimistä. N iko Ehdotamme Maarit Tihistä uudeksi kunnanjohtajaksi. Joulu ilman ystävää Maailmassa kohtaamme paljon rasismia. On tärkeää, että kohtelisimme toisiamme tasa-arvoisesti. Hämmästynyt Miksi ei vieläkään oteta terveydenhuollon yksityistä sektoria mukaan antamaan koronarokotuksia, poliittinen ideologia ajaa terveyden edelle! Vaakuna Pieniä kuntia ei saa unohtaa sote-uudistuksessa Olen syntyjäni lappilainen ja tiedän mitä pitkät välimatkat merkitsevät. Meidän väestömme ikääntyy ja kaiken hoivan tarve kasvaa. Aluevaltuustot päättävät muun muassa hyvinvointialueen strategiasta, talousarviosta ja hallintosäännöstä. Tästä huolimatta kuntien asukkaat eivät saa olla eriarvoisessa asemassa. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Älkää hyvät ihmiset menkö lunastamaan, jos saatte Postista saapumisilmoituksen, jossa ei ole lähettäjän nimeä. Onnistunut sote-uudistus mahdollistaisi palveluiden käyttäjän kokonaisvaltaisen huomioimisen, helpon palveluihin pääsyn ja osaavan henkilöstön mahdollistamaan tämän. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Ottakaapa tällainen ehdotus huomioon valitessanne uutta kunnanjohtajaa. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Hän tietää Iin ja lähialueet laajasti. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta alkaen. Vielä nyt vastuut ovat kuntien ja alueellisten kuntayhtymien harteilla. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Me Kaunis kiitos Lions Club Haukipudas lelujen lahjoituksesta. Sote-uudistuksen jälkeenkin palveluiden tulee olla kaikille yhdenvertaiset ja helposti saatavilla. Minusta on oikeus ja kohtuus, että kun tuulivoimapuistosta neuvotellaan ja sovitaan, myös rakennettavan linjan maanomistajille pitää sopia vuosittainen korvaus. Erityisesti on kehitettävä asiakkaan neuvontaa ja ohjausta ”yhden luukun” kautta. Sote-uudistus tulee tehdä ihmisille eikä monimutkaiselle hallintohimmelille. Julkisuudessa on puhuttu myös voimansiirtolinjojen rakentamisen haitoista ja eritoten niiden alle jäävien maiden onnettoman pienistä ja kertaluonteisista korvauksista. Siksi näissä vaaleissa on merkitystä esimerkiksi sillä, että osataanko pienemmissä kunnissa keskittää äänet omalle ehdokkaalle. Valtuustojen valinnassa ei ole käytössä sellaista menettelyä, joka takaisi kaikille alueen kunnille edustuksen aluevaltuustoon. joulukuuta 2021 » N:o 97 KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Miksi äänestämisen tammikuun aluevaaleissa pitäisi kiinnostaa. » Torstaina 16. Proomupuiston päiväkodin lapset ja aikuiset Onko Postilla rahapula. Kaavaillun tuulivoimapuiston alueen maanomistajien kannattaa ehdottomasti keskustella ja vaihtaa tietoja keskenään. Emme voi päättää pääsemmekö kouluun, tai saammeko minkäänlaista koulutusta. Kaikkia tulisi kohdella samanarvoisina ihmisinä. Palveluiden tulee olla asiakaslähtöisiä ja huomioida asiakkaiden näkökulmat ja tarpeet sekä kuulla asiakkaiden näkemyksiä alueellisesti. Tuulivoimaloiden tehojen nousu ja rakentamisen määrän kasvu ovat laskeneet niiden tuottaman energian ominaiskustannusta ja tehneet tuulivoimabisneksestä, ilman investointitai tuotantotukiakin, hyvin kannattavaa. Digitalisaatiossa on mahdollisuudet ja ne sopivat tiettyihin asiointeihin, mutta ne eivät korvaa aitoja kohtaamisia, jotka ovat pohja toimiville sote-palveluille. Tulisi huomata, että lapset ottavat aikuisista mallia. Parhaimman tarjouksen perusteella maanomistajat voivat sitten päättää, hyväksyvätkö vai hylkäävätkö hankkeen toteuttamisen. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Tämä korostuu erityisesti syrjäseuduilla. Ei ole yhdentekevää, kuka niistä päättää ja miten Pohjois-Pohjanmaankin hyvinvointialueen miljardiluokan varat ohjautuvat. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Aluevaltuustojen vastuulla on koko hyvinvointialueen huomioiminen, mutta jo nyt on pelkona se, että isot jyräävät päätöksenteossa pienet. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Sen tulisi muun muassa kaventaa väestön terveysja hyvinvointieroja, vastata ikääntymiseen ja turvata ammattitaitoinen työvoima myös syrjäseuduille. On kuitenkin hyvä huomioida, että tulevaisuudessa meillä on koko ajan enemmän ihmisiä, jotka kykenevät käyttämään digipalveluita, mutta kaikkeen nämä palvelut eivät sovellu. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Numero on. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Aluevaaleissa on syytä äänestää TOIMITTAJALTA Tuulivoimahankkeet ja maanomistajat Suomessa on käynnissä kiivas hypetys tuulienergian saralla. No, vaikkapa siksi, että tulevat aluevaltuustot käsittelevät juuri niitä asioita, joita suomalaisessa yhteiskunnassa moititaan eniten eli julkisia terveysja sosiaalipalveluja. Kukaan meistä ei voi valita ihonväriämme tai sitä synnymmekö köyhiin tai vauraisiin oloihin. Muuten voi vaikkapa Pohjois-Pohjanmaalla käydä niin, että aluevaltuusto koostuu pääosin oululaisista edustajista, joilla ei välttämättä ole asiantuntemusta päättää pienempien kuntien sote-palveluista. Olisi todella nainen paikallaan. Kaikki tulisi hyväksyä kaveriporukkaan. Kun lisäksi sähkön markkinahinnat ovat nousussa, ei ole ihme, että tuulivoimaa ollaan innokkaasti rakentamassa ja että tuulivoiman tuotantoon sopivista paikoista jopa kilpaillaan. Syntyvyys laskee ja työikäisten osuus vähenee. Tuulivoimapuistojen maanomistajilla on nyt siis mahdollisuus kilpailuttaa mailleen pyrkivät tuulivoimayhtiöt. Rantapohja on jo kirjoittanut jossain määrin aluevaaleista, mutta tammikuussa aloitamme juttusarjan, jossa käydään tarkemmin läpi sitä, mistä vaaleissa päätetään, millaisia asioita puolueet haluavat ajaa aluevaltuustossa ja mitä mieltä äänestäjät ovat vaaleista ja sote-palvelujen uudesta järjestelymallista. Soteuudistus merkitsee palvelujen rahoituksen siirtymistä valtion hoteisiin ja palvelujen järjestämisen vastuu on hyvinvointialueilla. Jatkossa aluevaaleja ei nähtävästi järjestetä enää erillisenä vaalina, vaan aluevaltuustot valitaan kuntavaalien yhteydessä. Jos jo alaluokilla oppisimme hyväksymään toisemme niin aikuisuudessa rasismi tulisi vähenemään. Mediassa on tiheään uutisia uusista joko suunnitteilla, rakenteilla tai käyttöönottovaiheessa olevista hankkeista. Maanomistajan ei missään tapauksessa pidä suostua ensimmäiseen saamaansa tarjoukseen maidensa vuokraamisesta. On ollut paljon monessa mukana. Ja valtuuttaa oman henkilön tai pienen ryhmän kilpailuttamaan tuulivoimayhtiöt ja neuvottelemaan maanomistajien kannalta parhaat mahdolliset ehdot. Jarmo Alasiurua Sinulle, joka hiippailit Porkanniemellä ja ammuit kotikissan piha-alueella
Kiimingin hyvinvointikeskuksen vs. OULUNKAARELLA on koko maan tapaan ollut haasteita henkilökunnan saatavuuden kanssa. Etsimme aktiivisesti henkilökuntaa hoitamaan rokotuksia, jotta pystymme hoitamaan myös muun päivittäisen hoitotyön. KORONATAPAUKSET lähtivät Iissä muun Pohjois-Pohjanmaan tapaan nousuun marraskuussa, mutta nyt tilanne on rauhoittumaan päin. kello 8.30–15.30. – Tällä hetkellä ei ole sovittu Haukiputaan alueelle muita rokotuspäiviä tai -paikkoja, mutta niitä on suunnittelussa tarpeen mukaan myös ensi vuodelle. Jos todistuksessa on virheitä tai lataajalla ei ole pankkitunnuksia, voi ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. Vastaava tartuntalääkäri Jarkko Huusko kertoo, että raportteja ajettiin aiemmin sekä tartunnoista että rokotuksen ottamisista. 3 Torstaina 16. joulukuuta 2021 52. Kolmansia rokotteita annetaan yli 60-vuotiaille, riskiryhmille, immuunivajepotilaille ja sote-henkilöstölle. – Isompia ongelmia ei ole ilmennyt. Tilanne on vakava, ja kaupungin johtoryhmä vetoaa oululaisiin, jotta epidemian kasvu saadaan katkaistua. Ilman ajanvarausta olevissa tapahtumissa on syntynyt myös ruuhkaa ja jonotusajat ovat pidentyneet. Tällä hetkellä puhelinajanvarauksessa saattaa olla ruuhkaa, sillä aikoja kysytään paljon. Iissä annetaan tällä hetkellä ensimmäisiä ja toisia rokoteannoksia yli 12-vuotiaille. Oulussa rokotekattavuus on ensimmäisen rokotuksen osalta 88,4 %, toisen 82,8 % ja kolmannen 12,3 %. Haukiputaan hyvinvointikeskuksessa lauantaina 4.12 influenssarokotuksia annettiin noin 730 ja koronarokotuksia noin 300. Tavoitteena on, että rokotukset olisivat mahdollisimman helposti saatavilla, kertoo palvelupäällikkö Nina Kinnunen Haukiputaan hyvinvointikeskukselta. KOLMOSROKOTTEEN ottajien määrä kasvoi huomattavasti kun rokotuksen ottamisen kriteerejä muutettiin. Rokotetodistuksen voi helposti tulostaa tai ladata puhelimeen Kanta-palvelusta pankkitunnuksilla. Oulun yli 12-vuotiaasta väestöstä 88,4 prosenttia on saanut ykkösrokotuksen, 82,8 prosenttia kakkosrokotuksen ja 12,3 prosenttia kolmosrokotuksen. Kolmansia rokoteaikoja varataan todella aktiivisesti. Rokotuksia on saatavilla Haukiputaan hyvinvointikeskuksessa ajanvarauksen kautta lauantaina 18.12. kello 8.30–15.30 ja Yli-Iin hyvinvointipisteellä torstaina 13.1. Tiedotamme tästä myöhemmin, kun aikoja voi varata. Myöhemmin kolmansia rokotuksia tarjotaan 18–59-vuotiaille sekä 5–11-vuotiaille. Lisäksi saamme yhteydenottoja myös rokotetodistuksen tulostamiseen liittyen, kertoo vs. Koronarokotukset sujuvat hyvin, kerrotaan Oulunkaarelta. Keskustaajamassa asuvat oppilaat ovat voineet osallistua koululla tapahtuviin rokotuksiin. Oulunkaarelta ei osata sanoa syytä Oulua ja Pohjois-Pohjanmaata huonompaan rokotekattavuuteen. Ylikiimingin hyvinvointipisteellä rokotetaan keskiviikkona ilman ajanvarausta 12.1. – Tartunnan saa yleensä koko perhe ja tartuntoja havaitaan erityisesti altistumiskaranteenissa jo olevilta. Rokotekattavuus nousee kaikissa ikäryhmissä edelleen samaa tahtia ensimmäisten ja toisten rokotteiden osalta kuin edellisinäkin viikkoina. Kiimingissä on saatavilla koronarokotuksia ajanvarauksella lauantaina 18.12. kello 9–16. – Vaikka rokotuksissa on ollut ruuhkaa, niin kävijät ovat antaneet myös myönteistä palautetta rokotusten järjestämisestä Haukiputaalla. Lisäksi toiveita on tullut järjestää rokotuksia myös Kellon ja Martinniemen alueella. KORONAROKOTUSTEN tai -tartuntojen alueellista määrää ei Oulun kaupungissa enää erikseen tarkkailla. Sairaalahoidon tarve kasvoi viime viikolla erikoissairaanhoidon osalta 28 potilaaseen, ja perusterveydenhuollon sairaalan osalta 13 potilaaseen. Viime viikolla rokotetuista oli 1 231 ykkösrokotetta, 924 kakkosrokotetta ja 8 679 kolmosrokotetta. Rokotteita on nyt hyvin saatavilla. Oulunkaaren ylilääkäri Tuula Saukkonen kertoo, että tartuntoja havaitaan erityisesti rokottamattomilla ja esimerkiksi perheisiin koronatartunta tulee useimmiten rokottamattomien aikuisten kautta. vsk • N:o 97 Rokotuksia varataan aktiivisesti Oulunkaarella » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi OULUNKAAREN kuntayhtymästä kerrotaan, että koronarokotukset ovat sujuneet hyvin. Hänen mukaansa erilliset rokotustapahtumat ovat vetäneet todella hyvin ihmisiä. Lapsilla taas oireet ovat yleensä hyvin lieviä ja lapset tartuttavat toisia lapsia vain hyvin harvoin. perhekeskuskoordinaattori Kirsi Kähkönen. – Rokotteita varataan aktiivisesti ja pyydämmekin yhteydenottoja tällä hetkellä vain ensimmäisen rokotteen haluavilta sekä yli 60-vuotiailta, riskiryhmiltä ja immuunivajepotilailta. Lisäksi koululaiset ovat voineet osallistua neuvolan rokotuspäiviin. Iissä kolme rokotusta on saanut 83,9 %, kaksi rokotusta 78,3 % ja kolme rokotusta 8,0 % yli 12-vuotiaasta väestöstä. Tämän takia 18.12 rokotuspäivä on siirretty ajanvaraukselliseksi, jotta rokotukset sujuvat jouhevasti ilman ruuhkaista jonottamista. Oulu on edelleen epidemian leviämisaluetta. OULUNK A A RI. palvelupäällikkö Jaana Penttilä kertoo, että heille ei ole tullut Ylikiimingin ja Yli-Iin lisäksi muilta alueilta pyyntöjä mahdollisista uusista rokotuspaikoista. ROKOTEKATTAVUUS on Iissä pienempi kuin Oulussa tai koko Pohjois-Pohjanmaalla. – Rokotushenkilökuntaa tarvitaan jopa enemmän kuin keväällä, sillä tällä hetkellä rokotteiden saatavuus on parempi ja rokotusvuorossa olevien kuntalaisten määrä suurempi. Seuraamme aktiivisesti valtakunnallisia ohjeita ja suosituksia, Kähkönen sanoo. Nyt ensimmäisiä rokoteaikoja varataan aktiivisemmin kuin aikaisemmin syksyllä. kello 9–16 ja Haukiputaan asukastuvalla ilman ajanvarausta tiistaina 18.1. Rokotusten osalta katsoimme kesällä sen, mihin popup pisteitä ohjelmoidaan. Alkuviikosta rokotekattavuus Pohjois-Pohjanmaalla oli ensimmäisen rokotusannoksen osalta 86,5 %, toisen annoksen 80,8 % ja kolmannen annoksen 11,2 %. Tällä hetkellä ensimmäisiä rokoteaikoja varataan kuitenkin aktiivisemmin kuin aikaisemmin syksyllä. Iissä rokotetaan nyt vain Iin terveysasemalla, mutta joitakin yksittäisiä päiviä on järjestetty rokotuksille myös Kuivaniemellä. Tällä hetkellä ei ole suunniteltu lisärokotuspäiviä, mutta kuivaniemeläiset voivat käydä ja ovat käyneet rokotuksilla myös Simossa. Viikolla 49 rokotettiin 10 834 henkilöä, mikä on noin 33 prosenttia enemmän kuin edellisellä viikolla. Koronaan sairastuneiden ilmaantuvuusluku oli tiistain tilastojen mukaan Iissä 334,7, Oulussa 794 ja koko Pohjois-Pohjanmaalla 732,7. Rokotuspaikkoja lisää Rantapohjan alueelle loppiaisen jälkeen Oulu ei kerää alueellista tietoa rokotuksista ja tartunnoista » Teea Tunturi » Kiiminki » Yli-Ii » Ylikiiminki » Haukipudas » Jääli » Kello KORONAROKOTUKSIA ollaan levittämässä laajemmin Oulussa myös Rantapohjan alueelle. kello 8.30.–15.30. Haukiputaan asukastuvalla koronarokotuksissa kävi 7.–8.12 yhteensä noin tuhat henkilöä. – Todettiin, että alueellinen ero sairastamisessa ei kerro meille tarpeellista tietoa
-5 -6 -6 -4 +0° -2 Perjantai 17.12. Martti ja Vertti Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 11.12.2021. Lämmin kiitos myötäelämisessä suuressa surussamme. Rantapohja Vetoomus: Maskit käyttöön passin ohella » Rantapohja » Rantapohjan alue OULUN koronaepidemiatilanne on koko Suomen mittakaavassa vakava. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 50 Aurinko nousee 10.24 ja laskee 14.01. Ada-nimi esiintyy myös Raamatussa; tämän nimen taustalla on heprean ’korua’ tarkoittava sana. Tehohoidossa potilaita oli 46. Vain pieni lapsi viaton ei sitä tahdo käsittää. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Rakkaudella kaivaten ja ikävöiden Marko Minna ja Mauri Martti ja Vertti sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät On tullut aika pois se antaa, jota niin paljon rakastaa. +2° +1° +1° +2° +3° +3° Sunnuntai 19.12. Mummu aina vaan jaksoi olla läsnä, oli tilanne mikä hyvänsä. 15.11.2021 Pudasjärvi Tuli lähtösi meille odottamatta, monet kiitokset jäivät lausumatta. Suomessa todettiin keskiviikkona 2 225 uutta koronatartuntaa. Oulussa uusia tartuntoja todettiin 153 ja Iissä 5. -1 -1 -2 -1 -0 -2 Maanantai 20.12. Asiakirjatietojen perusteella Aadaa on käytetty Suomessa 1870-luvulta lähtien. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Ilman mummua minulla ei olisi ollut mahdollisuutta kokea ja nähdä niitä kaikkia ikimuistoisia asioita, joita me yhdessä näimme ja koimme. Mummu oli voimanainen, jota arvostan ja tulen aina arvostamaan. -11 -12 -11 -12 -10 -13. Hyvää matkaa, hyvää matkaa, kulje kanssa enkelin. Yhtiöiden kilpailuttamiseksi ja parhaan toimijan valitsemiseksi on maanomistajien keskuudesta valikoitunut neuvotteluryhmä, joka ottaa yhteyttä alueen maanomistajiin lähiaikoina. Aion jonain päivänä kertoa lapsilleni siitä, millainen taistelija ja esikuva mummu oli ja kuinka hän teki maailman parhaimmat rieskat! Mummu oli minulle kuin toinen äiti, jota rakastan ja tulen aina rakastamaan todella paljon. Hän tuki ja lohdutti sitä, joka oli itse mokannut tai maailma oli heittänyt esteen tielle. joulukuuta 2021 » N:o 97 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Jumala, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme. Torstai 16.12. Mummu oli myös todella vahva ja todellinen taistelija kun mm. Maskeja käyttöön koronapassin ohella, toivoo Oulun johtoryhmä. Oulun kaupungin johtoryhmä kokoontui arvioimaan koronatilannetta eilen ja vetoaa oululaisiin, että maskeja käytettäisiin myös tilaisuuksissa, joissa on käytössä koronapassi. Ylikiiminkiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 16. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Rauni KUKKA o.s. Suo anteeksi itku ja kyyneleet nää, ne rakkautta on ja ikävää. Hyvää matkaa, hyvää matkaa, sua mummu niin paljon rakastin. Mummu jakoi hyväntuulisuuttaan ja rakkauttaan sukulaisista naapureille ja koko Piukkulan törmälle. Ps. Maanomistajia pyydetään oman etunsa nimissä pidättäytymään tarjottujen sopimusten allekirjoittamisesta. Nimipäiviä Torstai: Aada, Auli, Aulikki Perjantai: Raakel Lauantai: Aapo, Rami Sunnuntai: Iiro, Iikka, Iisakki Maanantai: Benjamin Kerkko, Päivän nimi Aada on mukaelma Adasta. Aalto s. Hän näytti miten välittää aidosti läheisistään ja opetti osoittamaan sen. -4 -9 -11 -9 -2 -11 Lauantai 18.12. 29.5.1952 Yli-Ii k. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Ystävällisin terveisin Hongikonsuon neuvotteluryhmä HUOMIO! HONGIKONSUON (Yli-Ii) ALUEEN MAANOMISTAJAT Mukana elämän kulussa. Koko Pohjois-Pohjanmaa kuuluu epidemian leviämisalueeseen. 80:4 Nehän tulla romahti ku Vehka-Heikin kihilat. voitti syövän. Johtoryhmä vetoaa nyt vakavasti oululaisiin, jotta epidemian kasvu saadaan Oulussa katkaistua. Suositusten ja korona-ajan yleisten hygieniaohjeiden merkitys korostuu joulun alla. Viivi Veijovaara Hongikonsuon alueen hyödyntämisestä tuulivoimantuotantoon on kiinnostunut useampi yhtiö. MUISTOKIRJOITUS » Milja-mummun muistolle Mummu oli maailman kiltein ihminen. OYS:ssa sairaalahoidossa oli 23 potilasta. Ada on katsottu lyhentymäksi muinaissaksalaisista Adelalkuisista nimistä, joissa alkuosan merkitys on ’jalosukuinen’
Miksi Jumala on antanut minulle juuri tämän tien. Mielessä on usein ollut kysymys: miksi. Pekka Nevalainen Iin seurakunnan vastaava lastenohjaaja Meillä jokaisella on varmasti ollut elämässämme vaiheita ja tilanteita, joissa asiat eivät ole menneet helpoimman kaavan mukaan. Hän tiesi, että laki sallisi Marian tuomittavaksi kuolemaan kivittämällä. Kylmäkaappien asianmukaisten ovien ja led-valojen lisäksi myymälä lämpenee uusiutuvan energian voimin. Hän tietää, millaista tekoa me olemme. Kahdeksan vuotta Kiimingin S-marketin marketpäällikkönä ollut Ari Pyky on silminnähden tyytyväinen toteutettuihin uudistuksiin, ja nyt myymälä onkin hänen mukaansa nykyaikainen ja vastaa aiempaa paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Marialla ja Joosefilla oli oma tehtävänsä Jumalan ainutlaatuisessa pelastussuunnitelmassa. Silti hän ei hylkää meitä. Kiimingissä kassa-alueen siirron myötä myymälän pinta-ala on laajentunut, kaikkiaan lisätilaa uudistuksessa tuli parisataa neliötä. Hän tuskin osasi ajatella, että tämä profeetan sana oli tullut häntä hyvin lähelle. Arinan ryhmäpäällikkö Antti Siuruainen kertoo, että valikoimissa on nyt jopa parituhatta uutta tuotetta. S-ryhmä on Suomen suurin aurinkovoiman tuottaja ja hiilinegatiivinen vuoteen 2025 mennessä. Mieli on kapinoinut Jumalan tahtoa vastaan. Kiimingin S-marketissa uudistustyöt saatiin valmiiksi vastikään ja avajaisia vietettiin viime viikon lopulla. 5 » Torstaina 16. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” (Luuk. Kiimingin S-marketista palautettiin bonuksina viime vuonna 200 000 euroa alueen asukkaille. Uudistus on vaikuttanut myös myymälän energiatehokkuuteen. Ei ole ollut helppo nöyrtyä Jumalan tahtoon ja Jumalan suunnitelmaan. Ei voisi olla mitenkään mahdollista, että juuri hänen kihlattunsa Maria olisi tuo profeetan ennustama neitsyt, Jumalan Pojan äiti. JOOSEF tunsi juutalaisen lain. OSUUSKAUPPA ARINAN omistaa 174 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Hän tuntee meidät läpikotaisin. Me ihmiset reagoimme elämän tapahtumiin ja tilanteisiin eri tavoin. ROHKAISKOON neljännen adventtisunnuntain sanoma meitä elämämme kipupisteissä nöyrtymään Jumalan tahtoon, luottamaan häneen ja hänen viisauteensa. Juuri meidän tähtemme Jumalan ainoa Poika, lupauksen Sana, syntyi ihmiseksi maailman ensimmäisenä jouluyönä. MEILLÄ jokaisella on varmasti ollut elämässämme vaiheita ja tilanteita, joissa asiat eivät ole menneet helpoimman kaavan mukaan. Hän lähetti Joosefin luokse enkelin, joka rohkaisi Joosefia: ”Älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Samoin meillä jokaisella on oma Jumalan antama ainutlaatuinen tehtävämme lähimmäistemme keskuudessa. Joosef puolestaan kävi pidempään sisäistä kamppailuaan. Hän ei halunnut Marialle tätä kohtaloa. Jumala kyllä kestää meidän inhimillisen kapinointimme. Pullonpalautus ja postin pakettipiste vaihtoivat paikkaa, antaen tilaa uusien kassojen lisäämistä varten. joulukuuta 2021 » N:o 97 HARTAUS » Jumalan tahtoon nöyrtyminen NELJÄNNEN adventtisunnuntain evankeliumiteksti kertoo tilanteesta, jossa Joosef, Jeesuksen kasvatti-isä on saanut tiedon siitä, että hänen kihlattunsa Maria odottaa lasta. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä.” Enkelin sanoman rohkaisemana Joosef otti Marian vaimokseen. Omistajat saavat palveluja käyttämällä omistajahyötyjä keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden vuodessa. UUTTA VALIKOIMAA tuli tasaisesti eri puolille myymälää, jonne avattiin samalla myös uusi paistopiste. Joosef tunsi profeetta Jesajan ennustuksen: ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.” (Jes. Hän mietti asialle inhimillisempää ratkaisua. Kun Maria, Vapahtajamme äiti kuuli tulevasta tehtävästään, hän ei epäröinyt. Mutta loppujen lopuksi hänkin tyytyi Jumalan tahtoon. 7:14). T EE A T UN T URI. Myymälöihin on tuotu Smarket-konseptin raikas uusi ilme ja samalla valikoimat on päivitetty vastaamaan entistä paremmin paikallista kysyntää ja omistajien tarpeita. Hän vastasi nöyrästi: ”Minä olen Herran palvelijatar. 1:38). Kiimingin ja Ylikiimingin S-marketit uudistuivat » Teea Tunturi » Kiiminki » Ylikiiminki YLIKIIMINGIN ja Kiimingin S-marketit ovat kokeneet miljööuudistukset. Jumala tiesi Joosefin sisäisen kamppailun. Kiimingin S-marketin marketpäällikkö Ari Pykyn ja Arinan ryhmäpäällikkö Antti Siuruaisen mukaan uudistuksella saatiin aikaan nykyaikaiset tilat, jotka helpottavat sekä asiointi että työntekoa. – Yksistään kylmähyllyjen määrä lisääntyi meillä yli sadalla metrillä. Uudet kalusteet tuovat myös mukavasti väljyyttä ja helpottavat asiointia sekä työolosuhteita, marketpäällikkö Ari Pyky sanoo. Ylikiimingissä valmista tuli vähän Kiiminkiä aiemmin, ja siellä avajaisia vietettiin joulukuun alussa
Yhteisen vesialueen kalastusoikeus jakautuu osakkaiden kesken omistusosuuksien mukaisessa suhteessa.. Toki toivoimme, että pärjäisimme kilpailussa, mutta voitto oli meille todella suuri yllätys, iloitsee Kuivaniemen osakaskunnan puheenjohtaja Olli Dahl. Kalastusoikeus liittyy vesialueen omistusoikeuteen. Kilpailu osoitti, että Suomessa on erittäin korkeatasoista osakaskuntatoimintaa, toteaa toiminnanjohtaja Vesa Karttunen Kalatalouden Keskusliitosta. KUIVANIEMEN osakaskunta on toteuttanut erittäin laajaa ja pitkäkestoista suunnitelmaa Kuivajoen ja sen lähialueen vesien tilan parantamiseksi. Kilpailuun ilmoittautui 13 vesialueen osakaskuntaa eri puolilta Suomea. – Palkitut osakaskunnat olivat ominaisuuksiltaan varsin erilaisia. Toisen palkinnon kilpailussa jakoivat Rasvanki-Virmasveden osakaskunta Pohjois-Savosta sekä Judinsalon osakaskunta Pohjois-Päijänteeltä. Saaduilla tuloilla on mahdollistettu monipuolinen toiminta alueen yhteisön hyväksi. Osakaskunta hoitaa talouttaan esimerkillisesti ja saa toimintansa kehittämiseen tuloja muun muassa vuokraamalla alueitaan kotimaisen luonnonkalan pyytäjille ja tuulivoimayhtiöille. Vapaamuotoiseen hakemukseen, josta ilmenee apurahan käyttötarkoitus kustannusarvioineen ja rahoitussuunnitelmineen, on liitettävä selostus hakijan aikaisemmasta taiteellisesta toiminnasta, aikaisemmin saaduista apurahoista ja yhtä aikaa vireillä olevista apurahahakemuksista. Lisäksi osakaskunnan ajankohtaisista päätöksistä viestiminen omilla nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa koettiin tärkeiksi asioiksi. joulukuuta 2021 » N:o 97 VALTO PERNUN SÄÄTIÖ jakaa apurahaa Iin kunnan sekä entisten Yli-Iin, Haukiputaan ja Kiimingin kuntien alueella asuville KUVATAITEILIJOILLE Hakuaika päättyy 17.1.2022. Asiantuntijaraati arvioi osanottajia keväällä laadittujen kriteerien perusteella. Tärkeitä kriteereitä olivat muun muassa kalavedenhoidon ja kalastuksenvalvonnan suunnitelmallisuus, säännöllinen kokoontuminen ja kalastuslupien myynti, myös osakaskunnan ulkopuolisille kalastajille. 6 » Torstaina 16. edunvalvonvaltuutus Jonna Kurvinen 0400 330 470 LKV, kaupanvahvistaja Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Numero on www.rantapohja.fi Kuivaniemen osakaskunta on Suomen paras » Rantapohja » Kuivaniemi KALATALOUDEN Keskusliiton järjestämän Suomen paras osakaskunta -kilpailun voittajaksi valittiin Kuivaniemen osakaskunta. SUOMESSA on yli 20 000 vesialueen osakaskuntaa. 040 511 6581 Kiinteistönvälitys Vuokravälitys Kaupanvahvistus Oikeudelliset asiakirjat: mm. Lisäpisteitä sai esimerkiksi korona-aikana järjestetyistä etäkokouksista. Hakemukset on toimitettava määräajan kuluessa mieluimmin sähköpostilla osoitteeseen ollietolonen@gmail.com tai VALTO PERNUN SÄÄTIÖ, Tapiontie 23, 91110 Ii Lisätietoja tarvittaessa Olli Toloselta puh. Osakaskunnan osakkaaksi pääsee saamalla omistukseensa kiinteistön, jolla on osuus yhteiseen vesialueeseen. – Hakemusta tehdessämme huomasimme, että olemme tehneet useita toimenpiteitä, joita kilpailussa käytettiin hyvän osakaskunnan toiminnan arvioinnin perusteena
Pakonen uskoo, että Iin kunnanjohtajan paikkaan on kiinnostusta. Näkisin, että hänellä pitää olla myös kokemusta kuntaorganisaatiosta, eikä Ii voi olla hänelle harjoittelupaikka. Oulun kulttuurisäätiön hallitus päätti valinnoista yksimielisesti. – Valintaprosessihan on kohtuullisen pitkä. Kunnanjohtajalla on kahden kuukauden irtisanomisaika, joten Alatossavan virassaoloaika päättyy helmikuun puolivälissä. 08 563 5700 Hammaslääkärit p. 7 » Torstaina 16. 08 563 5720 Netissä 24 h www.hha.fi Haukiputaan Lääkärikeskus, Jokelantie 1, Haukipudas Yleisja erikoislääkärit Yleislääketiede Susanna Boman Päivi Hirsso Janne Liimatainen Geriatria Mikko Lähdesmäki Ihotaudit Toni Aho Korva-, nenäja kurkkutaudit Erkki Rantaiso Naistentaudit Annaleena Räsänen Neurologia Hannele Havanka Psykiatri, nuorisopsykiatri Anna-Liisa Hannula-Tukiainen Psykologi Jussi Tukiainen Hammaslääkärit Merja Jokela Heikki Kiviahde Elina Niemi Anu Palosaari Fysioterapeutit Timo Halonen Pekka Kyllönen Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi • Kiinteistöremontit • Puusepäntuotteet • Keittiökalusteet • Saneeraustyöt Teollisuustie 1, HAUKIPUDAS www.puusepanliike-mattila.fi Puh. Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Yli-Iin kunnal listen eläinlää kä ri pal ve luiden järjestäjä vaihtuu » Rantapohja » Yli-Ii TÄMÄN vuoden lopussa päättyy Yli-Iitä koskeva Oulun kaupungin ostopalvelusopimus Oulunkaaren ympäristöpalveluiden kanssa. Prosessi on kuitenkin niin pitkä, että uusi johtaja aloittanee tehtävässään kevättalvella. UUDEN johtajan valintakriteereistä Pakonen toteaa, että vaatimukset ovat kovat. Jos paikka on avoinna tammikuun puoleenväliin, menee sen jälkeen valintaan haastatteluineen aikaa. Johtajien tehtävät olivat avoimessa haussa. OULUN kaupungin konsernijohtajan virkaan valittu Iin kunnanjohtaja Ari Alatossava jätti eronpyyntönsä Iin kuntaan eilen. 08 540 9907 Fysioterapeutit p. Piia Rantala-Korhonen ja Samu Forsblom kulttuurisäätiön johtoon » Rantapohja » Oulu PIIA Rantala-Korhonen on valittu Oulun kulttuurisäätiön toimitusjohtajaksi ja Samu Forsblom ohjelmajohtajaksi. – Kehittyvään kuntaan saadaan varmasti hyviä hakijoita, vaikka yleisesti nyt on ollut ilmiötä, ettei kuntien johtavien viranhaltijoiden paikoille ole joka kunnassa tunkua. Hänen pitää olla henkilöstöja talousjohtaja sekä kehittäjä. Pakonen ei osaa vielä sanoa käytetäänkö uuden johtajan valinnassa esimerkiksi soveltuvuustestejä. – Kunnanhallitus päättää valintaprosessista kokouksessaan ensi maanantaina. – Oulun kulttuurisäätiö vastaa kulttuuripääkaupunkitoiminnasta, kun Oulun kaupunki luovuttaa kapulan vuoden 2022 alkaen säätiölle, toteaa säätiön hallituksen puheenjohtaja Risto Ruohonen.. Eläinlääkärit käyvät jatkossakin hoitamassa tuotantoeläimet ja hevoset tiloilla tuttuun tapaan niin virkakuin päivystysaikoinakin. Hän toteaa sen riippuvan muun muassa hakijoiden kokemuksesta ja tunnettuudesta. Ilkka Pakonen. Ari Alatossava. – Tämänkokoisessa kunnassa kunnanjohtajan tehtäväkenttä on laaja. Vastuu alueen eläinlääkäripalveluiden järjestämisestä siirtyy 1.1.2022 alkaen Oulun seudun ympäristötoimelle. joulukuuta 2021 » N:o 97 Oma lääkäri lähellä Ajanvaraus Yleisja erikoislääkärit p. Kovien arvojen lisäksi hänellä pitää olla ymmärrystä pieniin asioihin ja kuntalaisten kohtaamiseen. (08) 5471 450 0400 684 735 PUUSEPÄNLIIKE MATTILA KY PUUSEPÄNLIIKE MATTILA KY Iin kunnanjohtajan paikka haettavissa lähiaikoina » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi KUNNANJOHTAJAN hakuprosessi käynnistyy Iissä ensi maanantaina. Molemmat valitut omaavat pitkän kokemuksen kulttuurialan eri tehtävistä ja ovat olleet merkittävässä roolissa Oulun matkalla Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Pakonen kaavailee, että valintaa päästään aloittamaan tammikuun puolenvälin jälkeen. Tavoitteena kuitenkin on, että paikka laitetaan tuolloin auki, kertoo Iin kunnanhallituksen puheenjohtaja Ilkka Pakonen. Valittavalla on oletettavasti oma irtisanomisaikansa, joten kevätaurinko voi olla jo melko korkealla ennen kuin uusi johtaja aloittaa työnsä. Lemmikkieläimet hoidetaan vastaanotolla Oulussa osoitteessa Poratie 7. Kunnanhallitus päättää myöhemmin, kuka kunnanjohtajan tehtäviä hoitaa virkaa tekevänä Alatossavan lähdön jälkeen uuden kunnanjohtajan aloittamiseen saakka
– Se lisättiin valtuuston kokouksessa ohjelmaan yhdessä Sirpa Tikkalan (kesk.) kanssa. Alue on nyt kaavoitettavana ja tunnetaan nimeltä Näppärinkangas, jonka kehityksen toivon etenevän vilkkaasti. Ylikiiminkiläisvaltuutettu Pekka Kainua (kesk.) toivoo, että kaupunki pitäisi esimerkiksi Ylikiimingin väljiä ja luonnonläheisiä tontteja aktiivisemmin esillä. – Kokonaisuutena ei ole hyvä, jos tietyille kasvaville alueille rakennetaan niin paljon, ettei päivähoito, koulut ja muu palvelutarjonta pysy perässä. HAUKIPUTAALAINEN Jorma Leskelä (kesk.) sanoo,. 08 5566811 Koko kaupungin tonttipotentiaali tulisi käyttää tasaisemmin Oulun valtuutetut Rantapohjan alueelta ovat pääosin tyytyväisiä kaupungin maankäytön toteuttamisohjelmaan » Teea Tunturi » Haukipudas » Kello » Kiiminki » Jääli » Ylikiiminki » Yli-Ii RANTAPOHJAN alueen Oulun kaupunginvaltuutetut peräänkuuluttavat sitä, että koko kaupunkia kaikkine alueineen pitää kyetä kehittämään myös maankäytöllisesti. Toki tonttien luovutustahti tuntuu omaan tahtiin hitaalta. Jääliläisen Jari Larun (kok.) mukaan kaupunki on keskittänyt kasvuaan muutamalle alueelle, vaikka kaupungin kannalta edullisinta olisi eri suuralueiden tasainen kasvu. Oulun maankäytön toteut t a m i sohje l m a ssa täydennysrakentamisen alueeksi on Rantapohjan alueelta nimetty Jäälin ja Haukiputaan keskustat. Uusia asuinalueita on tulossa Kiiminkiin, Jääliin ja Haukiputaalle. Oulun painopiste asuntorakentamisen suhteen on täydennysrakentamisessa. Samalla meillä on runsaasti alueita, joissa palvelut jo löytyvät, ja niihin mahtuisi hyvin rakentamaan lisää, kommentoi Ylikiimingissä asuva kaupunginvaltuutettu Pekka Kainua. – Jäälin keskuksen asemakaavoitus ja muutama muu kaavahanke ovat edistyneet ohjelmassa kuvatulla tavalla. Jarruna tälle nähdään esimerkiksi Hiukkavaaran ja Ritaharjun alueiden voimakas kehittäminen, joka vie kohtuuttomasti resursseja muilta alueilta. 8 » Torstaina 16. Laru nostaa esille sen, että edellisellä valtuustokaudella ohjelmassa ei ollut merkitty Jäälin omakotiasutukselle asemakaavoitettua aluetta. joulukuuta 2021 » N:o 97 w w w .o p ti kk od uo .fi Optikko ja silmälääkäri lähellä sinua Revontie 10 90830 Haukipudas p. Tonttien luovutukseen toivotaan lisävauhtia eri puolilla Rantapohjan aluetta. Palvelujen ja työpaikkojen alueissa on mainittu Jäälin Välikylän yrityspuisto
Uusia rivitai luhtitaloasuntoja valmistuu YliIin taajama-alueelle tämän ja ensi vuoden aikana peräti 16. Saman nostaa esille Kainua, jonka mukaan Ylikiimingissä koulut ovat hyvät, mutta ennusteet väkimäärän suhteen synkän puoleiset. Kellolaisen Esa Aallon (vihr.) mielestä kehitys on edennyt ohjelman mukaisella, joskaan ei toivotulla tavalla. 9 » Torstaina 16. Aallon mielestä kyliä ympäröivät metsäalueet ovat tärkeitä virkistysalueita, ja toisaalta olemassa olevan, asemakaavoitetun alueen elävöittäminen ja uusien asukkaiden saaminen olisi tärkeää. – Yhtään ei ole varaa vähentää palveluita alueeltamme. Haluan nähdä Oulun kaupungin sosiaalisessa mediassa ja mediassa nostettavan esille alueemme monipuoliset asumismahdollisuudet. Alueen ensimmäinen tonttivaraus on tehty Insinööritoimisto TarmoRakenne Oy:n toimesta. Tarjontaa pitää olla sinne, mihin ihmiset aidosti haluavat asumaan, ja siihen voidaan vaikuttaa muun muassa markkinoinnilla. joulukuuta 2021 » N:o 97 Koko kaupungin tonttipotentiaali tulisi käyttää tasaisemmin Oulun valtuutetut Rantapohjan alueelta ovat pääosin tyytyväisiä kaupungin maankäytön toteuttamisohjelmaan että edellisiin maankäytön toteuttamisohjelmiin verrattuna parannusta kaavoituksen jakautumisen suhteen on nyt tapahtunut. Haastateltujen Rantapohjan alueen valtuutettujen mielestä myös luonnonläheisyyttä ja väljää asumista pitäisi pitää enemmän esillä Oulun maankäyttöä suunnitellessa. Kuvassa Siuruanjoki Yli-Iissä. – Suunnittelutarveratkaisut toteutuvat jouhevasti, mutta muu luvitus takkuaa. Yläkuvassa Jäälin vanha urheilukenttä, joka on kaavoitettu asuinalueeksi. – Uudessa ohjelmassa Kellossa ja Haukiputaalla tonttien luovutusta suunnitellaan pienennettäväksi entisestään jopa nollaan vuositasolla. KIIMINKILÄINEN valtuutettu Lauri Nikula (kesk.) heittää kaupungille haasteen suurien ja uusien asumiskeskittymien rakentumisessa palveluiden suhteen. Jorma Leskelän mielestä olisi syytä tehdä nykyistä enemmän yhteistyötä maanomistajien ja yritysten kanssa. Etenkin Kellon Kiviniemessä kouluun tarvittaisiin lisää oppilaita. Keskusten ympäristössä asemakaavat ovat pahasti vanhentuneet, eivätkä mahdollista riittävällä tavalla täydennysrakentamista. – Toivoisin, että uusi rakentaminen toteutuisi lähemmäs kyläkeskuksia Kellossa ja Kiviniemessä. Hän toivoo, että kaupunkia ja alueita pystyttäisiin kehittämään rintarinnan, eivätkä erikokoiset hankkeet kilpailisi keskenään ajasta ja huomiosta. Rivitaloasuntoja ja erillistalo puolestaan valmistuu Haukiputaalle noin 120 asuntoa, Kelloon 30 asuntoa, Jääliin 30 asuntoa, Kiiminkiin 20 asuntoa ja Ylikiiminkiin 20 asuntoa. – Kokonaan uusi on ilman muuta houkuttelevaa, mutta myös kaupungille erittäin kallista. Vaikka maankäytön toteuttamisohjelmassa ei ole Yli-Iihin yhtään rivitai luhtitaloa, niitä tänne valmistuu. Yli-iiläinen valtuutettu Risto Päkkilä (kesk.) kiinnittää huomiota siihen, että Yli-Iin alueelle rakentuu taloja asemakaava-alueen ulkopuolelle, koska rakentajat haluavat väljemmille tonteille. MAANKÄYTÖN toteuttamisohjelman 2020–2024 arvion mukaan Rantapohjan alueelle rakentuu Oulun tontinluovutuksen kautta YliIin kahden omakotitalon lisäksi Haukiputaalle noin 55 omakotitaloa, Kiiminkiin noin 35 omakotitaloa ja Ylikiimingin Vesalaan 3 omakotitaloa. Viihtyisyyttä ja asumismukavuutta lisäävät investoinnit, kuten kirjaston, kuntosalin ja nuorisotilojen uudisrakentaminen pitää saada pian toteutukseen. Hänen mukaansa esimerkiksi Haukiputaalla Länsituulen alueen kehitys on edennyt hyvin, mutta toisaalta urheilukentän ja Torpanmäen kaavoitus eivät ole edenneet toivotulla tavalla. A RK IS TOK U VAT: T EE A T UN T URI Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Kerrostaloasuntoja arvioidaan valmistuvat Haukiputaalle noin 110 asuntoa, Kelloon 30 asuntoa ja Jääliin 60 asuntoa. Sellainen ei tue alueen elinvoimaisuutta eikä koulujen oppilasmäärän suotuisaa kehitystä. Lauri Nikulan mukaan yksi kehityskohde olisi kevyempien ja kustannustehokkaampien kyläkaavojen mahdollistaminen kaupungin omistamilla mailla, hieman etäämmällä kaupungin keskustasta. Numero on. Yli-Iin asemakaava-alueella on ohjelmassa vain kaksi omakotitaloa, mutta ne eivät ole vielä toteutuneet. Rantapohjan alueen valtuutetut toivovat, että kaupunki tukisi alueiden elinvoimaa esimerkiksi luovuttamalla tontteja tasaisemmin
Esteettömyyskoordinaattorin vakanssi kustantaa noin 70 000 vuodessa, mutta vielä ei ole tietoa, täytetäänkö toimi jo ensi vuoden kuluessa, mutta asiaan palataan tarvittaessa. Anna Koskelan (ps.) ja muiden perussuomalaisten esitykset menojen vähentämisestä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon liittyvistä kuluista eivät menneet läpi äänestyksissä. OYS:lle aiheutuu tilanteesta johtuen myös vaikeuksia järjestää hoitoa hoitotakuun puitteissa. Hyväksytty ei myöskään Esa Aallon (vihr.) 1 miljoonan euron esitystä lisämäärärahasta katujen ja teiden kunnostukseen eikä Pirjo Sirviön (sd.) ja Jenni Pitkon (vihr.) esittämää lisärahaa mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantamiseen. VALTUUSTO hyväksyi yksimielisesti ilman äänestystä Anneli Näpän (kesk.) ponsiesityksen kaupunginsairaalan tilanteen parantamiseksi. Tilattu paikallislehti on odotettu.. Eeva-Maria Parkkisen (kesk.) esitys byrokratian vähentämisestä meni läpi niukasti äänin 33-34. Valtuutettu Aino-Kaisa Manninen (vihr.) esitti lisäesityksenä kaupunkipyörien kilpailutuksen käynnistämistä ensi vuonna, mutta äänin 41-24, yksi tyhjää, esitystä ei hyväksytty. Suvi Helanen (kesk.) esitti, että sivistysja kulttuuripalveluissa selvitetään ensi vuoden aikana mahdollisuutta laajentaa vuosittaista työohjelmaa ja siihen varattua määrärahaa, jotta se voisi kattaa paremmin liikuntapaikkojen perustamista, ylläpitoa ja peruskorjausta eri puolilla kaupunkia. Kaikkinensa kokous, jossa oli liuta myös muita asioita, sujui sutjakkaasti parissa tunnissa. Hyväksyttyjen lisäysten johdosta valtuuston ei tarvinnut päättää miten kulut katetaan, sillä selvisi, että talousarviossa on edelleen varaus kaupunkipyörille, joista kaupunginhallitus päätti luopua. Parkkinen esitti, että kukin hallintokunta tarkastelee hallinnollisen työn osuutta ja siihen tarvittavan henkilöstön määrää, jolloin byrokratian vähentäminen ja prosessien sujuvoittaminen yli hallintokuntarajojen vapauttaa työvoimaa suorittavaan portaaseen. Ponsi menee kaupunginhallitukselle tiedoksi toimenpiteitä varten. Lisäksi hyväksyttiin yksimielisesti yksi ponsi. • Tuotantotiloja • Toimistotiloja • Yhdistelmäja monitiloja • Liiketiloja • Varastotiloja TOIMITILAA TARPEESI MUKAAN 15–4000 m² Vuokraa heti omasi: Potential.fi Tilaa oma Rantapohjasi 044 714 7800 tai www.rantapohja.fi Oulun talous nuijittiin pakettiin » Auli Haapala » Oulu OULUN kaupunginvaltuusto kokoontui päättämään ensi vuoden talousarviosta ja -suunnitelmasta vuosille 2023–24 jatkokokoukseen maanantai-iltana Oulu-halliin. Uuden esteettömyyskoordinaattorin tarpeesta ja toimen perustamisesta vallitsi laaja yhteisymmärrys. joulukuuta 2021 » N:o 97 Vuokraamme muokattavia toimitiloja yrityksille Oulun alueella. 10 » Torstaina 16. Henna Määtän (vihr.), Mikko Raudaskosken (vas.) ja Pirjo Sirviön (sd.) esitys toimen perustamisesta hyväksyttiin äänin 19-47, yksi tyhjää. Esitys meni läpi äänin 24-43. Joni Meriläisen (sd.) esitys Värtön liikuntahallin käytön mahdollistamisesta ainakin vuoden 2024 loppuun sai taakseen lähes koko valtuuston äänin 66-1. Sairaalan toiminta on sairaanhoitajapulasta johtuen ollut vaikeuksissa keväästä lähtien, mistä seuraa, että yliopistosairaalassa hoidettavien potilaiden jatkohoito viivästyy ja aiheuttaa turhia kustannuksia erikoissairaanhoitoon. Nyt äänestettiin viikko sitten tehdyistä lisäesityksestä, joita jätettiin 28. Äänestysten jälkeen hyväksyttiin vain neljä esitystä
kuljetusbackman@gmail.com 040 038 7682 Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Oulun talous nuijittiin pakettiin Anne Huotari (vas.) käytti puheenvuoron suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailusta. Kaarina Torro (sd.) esitti sahamuistomerkkiä Haukiputaan suuralueelle. Juha Vuorio (kok.) jätti aloitteen varavaltuutettujen kutsumisesta valtuuston kokouksiin. Konserniohjeen päivitys jätettiin pöydälle uudelleen valmisteltavaksi. Jäseniksi seudulliseen jätehuoltojaostoon valittiin toimikaudeksi 2021-2025 Ari Takanen (pj.), Taija Kähkönen (vpj), Matti Aula ja Tanja Kuusiniemi. Ison muutoksen toimintaan ja talouteenkin tuo hyvinvointialueiden perustaminen vuoden 2023 alusta. Kaupungin talouden tälle vuodelle arvioitu alijäämä pienenee verotulojen odotettua suuremman kasvun ja työllisyystilanteen paranemisen myötä. Anne Huotari (vas.) esitti sotetyöntekijöille rekrypalkkiota ja vihreät parkkihallin perustamista polkupyörille kaupungin keskustaan. Sähkökatkoja Yli-Iin ja Kemin välillä » Rantapohja » Yli-Ii » Kuivaniemi FINGRIDIN kantaverkon sähkönjakelun häiriö aiheutti sähkökatkoja Yli-Iin ja Kemin välisellä alueella eilisen aikana. 11 » Torstaina 16. Sähkökatko aiheutti myös tuotantokatkoksen alueen tuulivoimalle. Oulu sijoittuu ikävakioiduissa kustannuksissa kärkeen, mutta vertailussa pitäisi huomioida tarvevakioidut kustannukset. joulukuuta 2021 » N:o 97 Ammattitaidolla! • Nostotyöt • Kuljetukset • Raakapuutavarakuljetukset • Elementtikuljetukset + asennukset • Elävän kalan kuljetukset • Pyöräkuormaajatyöt • Puunkaato nosturilla Pentintie 12, 91100 Ii . ENSI VUONNA Oulussa ei tehdä veronkorotuksia. Seuraavan kerran kaupunginvaltuusto kokoontuu 31.1.2022. Vika saatiin korjattua puolen päivän aikaan. Tulevina vuosina velkamäärä kuitenkin kasvaa ja edessä on suuria investointeja. Lisäksi muun muassa Juha Richter (ps.) esitti uuden vuoden ilotulitusten jatkamista Oulussa tulevinakin vuosina. Saija Hyvösen (ps.) aloite liittyi sisäilmaongelmaisten rakennusten riskien ja kustannusten arviointiin ja Jessi Jokelaisen aloite (vas.) tukiasuntoihin. Kaupungin talouden tälle vuodelle arvioitu alijäämä pienenee verotulojen odotettua suuremman kasvun ja työllisyystilanteen paranemisen myötä. Oulussa sairastavuus ja tarve palveluihin on suhteessa suurempi. Sähkökatkoalueella asuu noin 30 000 asukasta.. Valtuuston talousarviokokouksissa jätettiin myös tukku valtuustoaloitteita, joiden allekirjoittajina oli yksittäinen valtuutettu tai laajempi joukko. Häiriön aiheutti voimajohdon virtajohtimelle tullut säievika Simo–Kuivaniemi -voimajohtovälillä. Kuva on kokouksen videotallenteesta
Kojuilla oli mukavasti asiakkaita ja kävijät Kiiminkijoen ylittävä silta Alakylässä oli upeasti jäälyhtyjen koristama. Tarjolla kaikille avoimessa jouluisessa tapahtumassa oli tarjolla riisipuuroa lisukkeineen Prikka kiertoon -hankkeen aineksista. Uskon, että uusi koulurakennus nousee Alakylään seuraavan kahden vuoden aikana, kyläaktiivi Kerttu Heikkinen sanoo. Onnela on mukana edistämässä kestävää kehitystä hyödyntämällä ja tarjoilemalla hävikkiruokaa, ja samalla tuetaan ihmisten hyvinvointia. Sen tavoitehinta-arvio vaihtelee noin 3,4 miljoonasta eurosta noin 4 miljoonaan euroon riippuen ulkoseinien rakenteista. Yhdessäolon ja -tekemisen lisäksi tänä vuonna tapahtumalla otettiin kantaa Alakylän koulun investointipäätöksen puolesta. 12 » Torstaina 16. Alakylän kouluhanketta esitetään toteutettavaksi kaupungin omana investointina vuosina 2022–2024. Kaupungin talousarviossa hankkeelle on varattu jo ensi vuodelle miljoona euroa, mutta erillinen investointipäätös on vielä tekemättä. Tapahtuman yhteydessä myytiin myös paikallisia tuotteita.. LAUANTAINEN sää suosi ulkoilua ja oleilua tapahtumaalueella. AUL I H A A PA L A Kontiossa syttyi yli 2 500 jäälyhtyä » Teea Tunturi » Kiiminki ALAKYLÄN , Tirinkylän ja Haipuskylän asukkaat järjestivät toista kertaa jäälyhtytapahtuma, joka onnistui tänä vuonna kaikin puolin yli odotusten. – Tällä hetkellä tilanne investoinnin suhteen näyttää hyvältä. – Prikka on aivan loistava juttu, ja hienoa, että Onnela pääsi mukaan renkaaJoulupuuroa maistelemassa Ruuben (oik.), Iisa ja Sari Määttä, Pirjo Hätälä, Ritva Tolonen ja Päivi Kaikkonen (vas.). Kyläläiset haluvat nostaa esille rakennushankkeen tärkeyttä kylien elinvoimaisuudelle sekä yhteisöllisyydelle. Toistasataa perhettä osallistui tempaukseen ja jäälyhtyjä sytytettiin lauantai-iltana hieman yli 2 500. joulukuuta 2021 » N:o 97 Kotimaiset taitto-ovet Maatiloille, halleihin, pesukaduille, paloasemille 040 038 4939 findoor@findoor.fi www.findoor.fi Onnelassa nautittiin “hävikkipuuroa” jouluisissa tunnelmissa » Auli Haapala » Haukipudas LOMAKOTI ONNELASSA Haukiputaan Asemakylässä päästiin viettämään jouluista puuropäivää tiistaina koronarajoitukset huomioiden
JOULUPUURO maistui kaikille. ONNELASSA järjestetään perhepäivää kerran viikossa ilmaisine lounastarjoiluineen. Kauniit lyhdyt näkyivät hyvin piemeässä, sillä katuvalot oli sammutettu tapahtuman ajaksi. Onnelassa kävi illan aikana porrastetusti milteipä sata kyläläistä, kertoi Onnela ry:n varapuheenjohtaja Ritva Tolonen. Aiemmassa kattauksessa oli mukana enemmänkin kävijöitä. Jäälyhtyjä tehneet perheet jyvittivät reittejä siten, että alue saatiin valaistua mahdollisimman laajasti. – Huikea juttu tämä tapahtuma ja kovin kiitollisia olemme kaikille: tekijöille ja tulosta katsomaan tulleille, Saikkonen kiittelee. Kävelyn päätepisteenä oli Onnela ja sen pihapiiri. Tapahtumasta on lisää kuvia Rantapohjan nettisivuilla. Perhepäivään on haettu jatkoa kevätkaudelle, jolloin kokoontumispäivä olisi torstai 13.1. Päivä on suunnattu lapsiperheille, jotka hoitavat alle kouluikäisiä lapsia kotona sekä kotona yksinasuville ikäihmisille. Kynttilät lyhtyjen tekijät kustansivat itse. Prikka kiertoon hanketta hallinnoi Helsingin Diakonissalaitos ja rahoitukseen osallistuvat Euroopan sosiaalirahasto ja Oulun kaupunki. Puuropäivään osallistuneet saivat ottaa kotiinviemisiksi leipää ja hedelmiä, joita oli tuotu Onnelaan Prikka-toimituksena. Ystävät, tuttavat ja naapurit näkivät pitkästä aikaa toisiaan, iloinen puheensorina ja joululaulut soivat koulun pihalla ja kaupalla. Kiiminkijoen ylittävä silta Alakylässä oli upeasti jäälyhtyjen koristama. Aktiivinen kyläläinen, Anna Saikkonen tuumikin, että ideoida voi yksittäinen ihminen, mutta että saadaan tällainen tapahtuma aikaan, se vaatii valtavan määrän työtä ja käsipareja. – Meillä on etuna Onnelassa oma keittiö ja kokit, niin voimme myös valmistaa ruokia. Prikka-hankkeen puitteissa Oulun Hiukkavaaran kasarmialueella kehitetään kiertotalouden logistiikkakeskusta, jossa hyödynnetään hävikkiruokaa ja samalla edistetään haasteellisessa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä. Perhepäivää tukee Oulun kaupungin varhaiskasvatus. Alakylän kaukalolla oli läpi illan ahkerasti luistelijoita, ja ihmiset liikkuivat tapahtuma-alueella jalkaisin, potkukelkoilla ja autoilla. Asemakyläläinen Päivi Kaikkonen oli myös tullut nauttimaan jouluisista herkuista. Kauppojen ylijäämätuotteita toimitetaan yhteisöihin, joiden toiminta on yleishyödyllistä ja ihmisten hyvinvointia edistävää. Mirjami Kuisma hoiti yhteydenpidon katuvalaistuksia hoitaviin tahoihin, Heikkinen kertoo. alkaen. – Ruuben oli oikein huolissaan, ehtiikö hän eskarista puuropäivään. » Torstaina 16. joulukuuta 2021 » N:o 97 Onnelassa nautittiin “hävikkipuuroa” jouluisissa tunnelmissa seen, iloitsi Lomakoti Onnela ry:n puheenjohtaja Pirjo Hätälä. Onnela on tuttu paikka, olemme käyneet täällä viikottain perhepäivässä, kertoi Sari-äiti. Kynttiläkävely on Asemakylän kyläyhdistyksen perinteinen joulutapahtuma, jossa kylänraitteja valaistaan ulkotulin ja jäälyhdyin. Yli sata perhettä osallistui lyhtyjen tekoon. Joulupuuroa olivat tulleet nauttimaan Sari Määttä lasten Iisan ja Ruubenin kanssa. Kerttu Heikkinen kertoo siitä, kuinka hän iltapäivällä lähti viemään itse tekemiään lyhtyjä sillan kupeeseen ja näki kuinka ihmiset olivat jo sytyttäneet ensimmäiset kynttilät, ja ahersivat edelleen lyhtyjen kuljettamisen ja asentamisen parissa. – Tänä vuonna saatiin myös katuvalot sammuksiin kello 18 ja 22 väliseksi ajaksi, jotta lyhtyjen kaunis meri tulisi vielä paremmin esiin. – Täytyy myöntää että liikutuin kyyneliin asti siitä, että meidän mahtavat kylät puhaltavat näin yhteen hiileen ja yli sata perhettä käyttää omaa aikaansa ja rahojaan luodakseen iloa ja joulun tunnelmaa kaikkien kanssaihmisten ihasteltavaksi! Kontion alueella aiotaan jatkaa tapahtuman perinnettä, mutta järjestäjät kertovat, että uusia ideoitakin sen kehittämiseksi on jo takataskussa. Onnelassa järjestettiin perjantaina kaikille avoin Kynttiläkävelyyn liittyvä tapahtuma tarjoiluineen. 13 tuntuivat pitävän tapahtumaa kauniina ja piristävänä korona-ajan keskellä. Perhepäivän tarjoiluun on luvassa tarvikkeita Prikka-hankkeesta. Mukana ovat myös Oulun Diakonissalaitos ja Oulun seurakuntayhtymä. A NN A S A IK KONEN Kontion alueella aiotaan jatkaa tapahtuman perinnettä, mutta järjestäjät kertovat, että uusia ideoitakin sen kehittämiseksi on jo takataskussa.
– Uuvuin ja masennuin vanhemman poikamme vauva-aikana. – Koen tämän ympäristön terapeuttisena. On voinut mennä työpaikka tai on joutunut kokemaan yksinäisyyttä. Toivon, että näistä asioista kertomalla voin tuoda helpotusta myös toisille. Luonto, meri ja hiihtoladut ovat lähellä. Halusin kuitenkin tehdä kirjan, jota on hauska lukea ja joka viihdyttää. Sittemmin hän on kirjoittanut dekkarityyppisen kirjan ja matkakirjan, jotka ovat kuitenkin jääneet julkaisematta. Mieli ei ole silloin tulevassa tai menneisyydessä. Sain itse apua mindfulness-harjoituksista. 14 » Torstaina 16. – Meillä on suvussa kaksi perintönä kulkevaa kilpikonnaa, jotka ovat 60–70-luvulta. En koe, että masentuminen tai uupuminen olisi ollut oma vikani, niin voi käydä kenelle tahansa. Hän työskentelee älysormuksia valmistavassa Oura Health Oy:ssä sisällöntuottajana ja teknisenä asiantuntijana. – Kiireen ja tehokkuuden keskellä on välillä hyvä pysähtyä. Kilpikonna on mindfulnesseläin. Burrow kertoo kirjassaan avoimesti elämästään ja tuntemuksistaan. Toinen perintökonnista on päätynyt Burrowin perheen hoiviin. Vaikka kirjassa puhutaan vakavista asioista, on siinä mukana rapsakka annos pikimustaa huumoria, kuten kirjan esittelyssä luvataan. – Korona-aika on tuonut monelle helpotusta kiireeseen, mutta toisaalta se on tuonut monia haasteita ja myös mielenterveysongelmia. Burrow on syntyjään oululainen ja asunut pitkiä aikoja ulkomailla, mutta asunut perheineen nyt 6,5 vuotta Kiviniemessä. MINDFULNESS on auttanut Burrowia itseään uupumuksesta selviytymisessä. Eläimet tuovat ihmiselle terapiaa ja hyvinvointia. – Huumoria piti lopulta jopa karsia kirjasta, ettei sitä tule liikaa. Maria Burrowin kirja Mindfulnesseläin syntyi, kun hän huomasi kuinka voi yhdistää siihen kilpikonnat ja mindfulnessin. Kirja alkaa tarinoista kilpikonnista ja pitkin kirjaa on ripoteltu kilpikonnaviisauksia. Sitä hoitaessa tai sitä takapihalla vahtiessa tulee oltua läsnä ja keskityttyä hetkeen. Nämä ovat minun kokemuksiani, joten minulla on lupa kertoa niistä. Burrow on koulutukseltaan filosofian maisteri, minkä lisäksi hän on opiskellut elämäntaitovalmentajaksi, life coachiksi. – Haastan kirjassa lukijan pohtimaan asioita ja tekemään tehtäviä, joiden avulla voi löytää oman sisäisen mindfulnesseläimensä. Toinen on lähtöisin helsinkiläisestä eläinkaupasta, toinen Teksasista.. Jo pienenä koululaisena hän kirjoitti ystävänsä kanssa kirjoja omasta koirastaan. – Seuraavakin kirjani liittyy varmaankin hyvinvointiin. BASAM BOOK -kustantamon julkaiseman Mindfulnesseläin-kirjan kannessa on kilpikonna. He saivat kolmannella luokalla ollessaan kirjoituksellaan erityismaininnan kaikkien aikojen ensimmäisessä Napero-Finlandiassa. Toinen on lähtöisin helsinkiläisestä eläinkaupasta, toinen Teksasista. joulukuuta 2021 » N:o 97 Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Tätä mieltä on kilpikonnista ja mindfulnessista kirjoittanut Kellon Kiviniemessä asuva Maria Burrow. Etenkin synkkyyden keskellä pitää olla iloa, naurua ja huumoria. KESKEINEN sija Burrowin tarinassa on myös Kiviniemen luonnolla. – Kun idea tästä kirjasta tuli, ei minulla ollut enää muita vaihtoehtoja, kuin aloittaa kirjoittaminen. Kirjassa on sijansa myös Kiviniemen luonnolla. Nyt hän huomasi kuinka voi yhdistää kilpikonnat ja mindfulnessin, joten julkaistavaksi päätynyt kirja syntyi kohtuullisen helposti parin vuoden aikana. Se näytteleekin kirjassa tavallaan pääosaa. Burrow kertoo kirjoittaneensa aina. Mindfulnesseläin-kirjan julkaisu sattui sopivaan aikaan. Kilpikonnilta voi Burrowin mukaan oppia ennen kaikkea rauhallisuutta ja mindfulnessia, eli nykyhetkeen keskittymistä. Mindfulnesseläimen jälkeen Burrow aikoo jatkaa kirjoittamista. J A NNE M A L J A NEN Meillä on suvussa kaksi perintönä kulkevaa kilpikonnaa, jotka ovat 60–70-luvulta. Numero on Maria Burrow kehottaa ottamaan oppia kilpikonnista » Tuija Järvelä-Uusitalo » Kello IHMISTEN olisi syytä ottaa oppia kilpikonnista
Tämä kortti on lähetetty neiti Wilhelmiinalle Liminkaan vuonna 1908. A I KO J E N a lusta a ina 1940-luvulle kulki yli-iiläisten talvitie Ouluun Kiimingin Alakylän kautta. EINO M IK KONEN Porokyyti matkalla Ouluun. Reitti kulki Yli-Iin kyliltä Hetejärvelle ja sieltä Tervolan, Mikkosen, Nurmijärven ja Tuiranhovin kautta Ouluun. Nyt esittelyssä on poron länget. Poron länget 1900-luvun alusta Poron länget, kahdesta puisesta puolikaaresta koostuva vetovaljaiden osa, joka puetaan poron kaulalle. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue. • Vatsapuu eli luokki. Näitä asioita syyskuussa aloitettu juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio. KUUKAUDEN ESINE » Mikä Kuukauden esine. Juttusarjan Kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kuvan länkien alkuperä ei ole tarkasti tiedossa. • Täysinahkainen vuottoraippa eli vetohihnaa, jonka päässä lenkki, kiinnitys vatsapuuhun. Tämä kortti on lähetetty miss Augustalle Pohjois-Amerikkaan vuonna 1902. INFO Poron vetovaljaiden osat • Puiset länget, pehmusteina poronkarvalla täytetyt nahkatyynyt. aloitti syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine -teeman mukaisen juttusarjan. Lähteet: Rytkönen Raili: Suur-Iin historia Saamelaismuseo SIIDA Suullinen perimätieto Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma Rantapohja paikallisista raaka-aineista. – Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Saamelaismuseo Siidan kokoelmissa on vastaavalla tavalla koristekuvioidut länget ja ne on löydetty Enontekiöltä. Muistona yli-iiläisten kaupunkimatkoista jäi Vanhan Mikkosen talon ylisille täysi sarja poron vetovaljaita ja porohärän sarvet. Kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta. Vielä 1950ja 60-luvun taitteessa Päkkilän vanhan tallin seinällä olivat tallessa Jennin asettamana kyltit, joissa annettiin ohjeita yöpyjille sekä hinnastot rehuista ja yösijoista. Syyskuussa esittelyssä oli kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa kaulauslauta ja -tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti. Länkien keskelle on veistetty kaksi suorakaiteen muotoista reikää, joihin voitiin kiinnittää nahkaiset hihnat eli rahkeet. Länkien molemmissa kappaleissa on alaosassa vierekkäin kaksi reikää ja yläosassa toisessa puolikkaassa reikä ja toisessa lovi kiinnitysremmejä varten. Ristikankaan Ristilässä yösijan tarjosivat Antti ja Jenni Päkkilä. Porokyyti määränpäässä Oulussa. Aikojen alusta aina 1940-luvulle kulki yli-iiläisten talvitie Ouluun Kiimingin Alakylän kautta.. 15 » Torstaina 16. • Täysinahkaiset rahkeet, kiinnitys remminjakajalla vatsapuuhun ja selkävyöhön. Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Porokyyti oli tuolloin talvella ylimaista tulevilla suosituin kyytimuoto. Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Marika Huttu, Marja-Terttu Mertaniemi, Mirja Mikkonen, Yrjö Runtti, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi. Tämä on täytynyt tapahtua jo ennen sotia 1930-luvulla, jonne ei enää tämän päivän muistelijoiden aatos yllä. Toinen reitti kulki Hetejärveltä Honkasen, Ristikankaan, Hämeenjärven ja Tuiranhovin kautta Ouluun. KIIMINKI-SEURA R.Y. Historiankirjat kertovat, että virallisissa kievareissa vuonna 1892 ”Yhden hengen yö-sia” maksoi 60 penniä ja ”Talli-sia hevoselle yöksi” 25 penniä, vuonna 1916 taksat olivat kolminkertaiset. Lieneekö ajohärän kohtaloksi tullut teloa sorkkansa talvihämärässä piikkilanka-aitaan ja sen myötä joutua Mikkosen Annan ja Matin pataan. Länkien ulkopuolet on koristekuvioitu kaiverruksin, joita on korostettu tumman ruskealla. Toki poikkimaitse kulkien matka oli myös lyhyin ja taloudellisin. joulukuuta 2021 » N:o 97 » Rantapohja » Kiiminki KAHDESTA puisesta puolikaaresta koostuva vetovaljaiden osa, joka puetaan poron kaulalle. • Leveä selkävyö, alapuoli nahkaa ja päällinen usein punasta ja vihreää huopakangasta. Kaupunkimatkojen kestäessä useampia päiviä tarvittiin matkan varrelta yöpymispaikkoja, joita tarjosivat edellä mainitut talot
Kaikkien tuotteiden täytyy tietenkin täyttää Suomen ja EU:n lainsäädännän turvallisuusvaatimukset, painottaa Kelan etuuspäällikkö Johanna Aholainen. Äitiyspakkaukseen valikoitui tummansininen Muumi-kuosi 59 prosentin äänten enemmistöllä. Tavallisesti edellisen vuoden pakkaukset on jaettu vasta keväällä loppuun, mutta vuonna 2022 pakkaus vaihtuu jo alkuvuodesta. Pakkauksen rakastetuimpiin tuotteisiin kuuluu monikäyttöinen vauvan ulkohaalari, jonka voi muuttaa makuupussiksi vastasyntyneille. Kela järjesti haalarin ja makuupussin kuosista äänestyksen. Kela järjesti haalarin ja makuupussin kuosista äänestyksen. Yhteensä ääniä annettiin yli 8000. 16 » Torstaina 16. J A RI RIIHI M Ä K I/K EL A. – Suomessa korona-aika nosti syntyvyyden poikkeukselliseen kasvuun, vaikka muissa Pohjoismaissa kävi toisin. Peitteeksi muuntuvan makuupussin 56 prosentin äänisaaliilla valikoitunut voittajakuosi Norppa on minimalistinen mustavalkoinen. Palautteen perusteella esimerkiksi harsoja on tänä vuonna enemmän ja viltti on otettu uudelleen valikoimaan. ÄITIYSPAKKAUKSEN 43 erilaista tuotetta on valikoitu huolella tuotteiden materiaalivalintoja ja laatua tarkastellen, vastuullisuutta unohtamatta. Kela tarjoaa lapselle ja perheelle tueksi maailmallakin mainetta niittäneen äitiyspakkauksen. Kelan äitiyspakkaus on yksi tapa auttaa perheitä alkuun ja keskittymään ainutlaatuiseen vauva-aikaan. Pakkaukseen valikoitui tummansininen Muumi-kuosi 59 prosentin äänienemmistöllä. Sisältö on vuoden 2022 pakkauksessa 7 tuotetta suppeampi kuin tänä vuonna: tuotteiden laatua on korostettu hinnan sijaan. Ulkohaalarin ja makuupussin osalta järjestettiin yleisöäänestys. Pakkaus on erittäin suosittu, sillä sen valitsee rahallisen avustuksen sijaan edelleen noin kaksi kolmasosaa perheistä, pohtii etuuspäällikkö Johanna Aholainen Kelasta. Äitiysavustuslaki täyttää ensi vuonna jo 85 vuotta ja sillä on suuri symbolinen merkitys suomalaisessa hyvinvointivaltiossa. – Puuvillasta valmistetuista tuotteista suurin osa on luomupuuvillaa. Muutamassa tuotteessa on käytetty osittain kierrätysmateriaalia. Kela on kiinnittänyt äitiyspakkauksen vastuullisuuteen runsaasti huomiota. – Kela kehittää sisältöä jatkuvasti vastuullisemmaksi ja tuotteiden ulkoasuvalinnoissa osallistetaan jatkossakin yleisöä. joulukuuta 2021 » N:o 97 Syntyvyys on kääntynyt Suomessa kasvuun korona-aikana Kela julkisti vuoden 2022 äitiyspakkauksen » Rantapohja SYNTYVYYDEN käännyttyä kasvuun uusin äitiyspakkaus julkistettiin tavanomaista aikaisemmin 9.12. Pakkauksen perustehtävä on kuitenkin kansanterveydellinen; sillä halutaan turvata vauvan perustarpeita, sekä auttaa vauvaperhettä alkuun, Aholainen muistuttaa. Vanhemmuudesta koetaan paljon paineita, ja suomalaisvanhemmat myös uupuvat usein verrattuna muihin Euroopan maihin. KELA ottaa mielellään vastaan palautetta pakkauksen sisällöstä
joulukuuta 2021 » N:o 97. 17 » Torstaina 16
044 714 7800 TILAA NÄIN: www.rantapohja.. Rantapohja maksaa postimaksun Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. joulukuuta 2021 » N:o 97 Rantapohja maksaa postimaksun Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. -> TILAUKSET -> KATSO VOIMASSA OLEVAT TILAUSTARJOUKSET -> TILAA LAHJAKSI 6 kk 37 e tai soita 044 714 7800 tai tekstiviestillä 044 714 7800 tai sähköpostilla tilaukset@rantapohja.. yht.. tai tällä kupongilla ?. 044 714 7800 TILAA NÄIN: www.rantapohja.. 18 » Torstaina 16. Tarjous voimassa 31.12.2021 asti. Tilaa lahjaksi hänelle tai itsellesi Rantapohja Tilaan Rantapohjan hintaan 42€/4 kuukautta Lahjaksi Itselle Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti: s-posti välttämätön, jos haluat myös digilehden LAHJAN SAAJA: Nimi: Osoite: Puhelin: MAKSAJA: Sähköposti: s-posti välttämätön, jos haluat myös digilehden Vain Suomeen Vain Suomeen 42 € 42 € PAPERIJA DIGILEHTI PAPERIJA DIGILEHTI /4 kk /4 kk yht. Tilaa lahjaksi hänelle tai itsellesi Rantapohja Tilaan Rantapohjan digilehden hintaan 37€/6 kuukautta Lahjaksi Itselle Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti: s-posti välttämätön LAHJAN SAAJA: Nimi: Osoite: Puhelin: MAKSAJA: Sähköposti: s-posti välttämätön DIGILEHTI 6 kk DIGILEHTI 6 kk 37 € 37 € ?. -> TILAUKSET -> KATSO VOIMASSA OLEVAT TILAUSTARJOUKSET -> TILAA LAHJAKSI 4 kk 42 e tai soita 044 714 7800 tai tekstiviestillä 044 714 7800 tai sähköpostilla tilaukset@rantapohja.. tai tällä kupongilla Tarjous voimassa 31.12.2021 asti
joulukuuta 2021 » N:o 97 JO JOUTUU JOULU » Maatalossa yksi traktorikin on valjastettu valoihin tuomaan joulun tunnelmaa. 19 » Torstaina 16. Kuva: Minna Muurinen Jouluun valmistautuminen: Kuuset on haettu Kellossa. Kuva: Jaana. Kuva: Kuusen hakijat Tulevien lahjojen esitutkija-Moona työssään
• AML GYM • Autokeidas • Iin Kukkakauppa • K-Market Ii • Kalaliike Kuha • Kauneushoitola Outi • Koistisen Korjaamo • Kuivaniemen Kievari • Kärkkäinen Express • Laiteja Soitinhuolto • Makujen Kiina • Merihelmi • Nelosparkki • Neste Juhani Nenonen • Parturi-Kampaamo HiusSatu • Pizzeria Orient • Ravintola Krunni • S-Market Ii • Sale Kuivaniemi • Sievi Store Nelosparkki • Ylirannan Ratsutila • AML GYM • Autokeidas • Iin Kukkakauppa • K-Market Ii • Kalaliike Kuha • Kauneushoitola Outi • Koistisen Korjaamo • Kuivaniemen Kievari • Kärkkäinen Express • Laiteja Soitinhuolto • Makujen Kiina • Merihelmi • Nelosparkki • Neste Juhani Nenonen • Parturi-Kampaamo HiusSatu • Pizzeria Orient • Ravintola Krunni • S-Market Ii • Sale Kuivaniemi • Sievi Store Nelosparkki • Ylirannan Ratsutila II/KUIVANIEMI Voittaja Heidi Ollila Hänelle on ilmoitettu voitosta. Juhlakokousväki muisteli vilkkaasti, kuinka makeilta maistuivat kisatuoksinassa paistetut räiskäleet ja omien huoltojoukkojen kokkaamat sopat, joista erityiskiitosta annettiin yhä kilpailevalle ja talkoita tekevällä Anneli Vilppolalle. 20 » Torstaina 16. • Cambridge valmentaja Marja-Terttu Pulkkinen • Euroysiviis • HalpaHalli • Jäälin Apteekki • Kiimingin Apteekki • Kiimingin Grilli • Kiimingin Kukka ja Hautauspalvelu • K-Supermarket Ateria • LapKaara • S-Market Kiiminki • Nikama Design • Parturi-Kampaamo Studio LMK • Tulikivi Studio • Cambridge valmentaja Marja-Terttu Pulkkinen • Euroysiviis • HalpaHalli • Jäälin Apteekki • Kiimingin Apteekki • Kiimingin Grilli • Kiimingin Kukka ja Hautauspalvelu • K-Supermarket Ateria • LapKaara • S-Market Kiiminki • Nikama Design • Parturi-Kampaamo Studio LMK • Tulikivi Studio KIIMINKI/JÄÄLI Voittaja Janne Arola Hänelle on ilmoitettu voitosta. Jos joskus olikin uupumusta, aika on kullannut muistot. Voittaja voi käyttää lahjakortin iiläisiin ja kuivaniemeläisiin yrityksiin, jotka olivat mukana Osta omalta seudulta -joulukampanjassa. Pesäpallopitäjä Iissä suunnistus oli uutta ja outoa. Sen lisäksi iiläisseura järjestää omalla vuorollaan muun muassa harjoituskisa Oulurasteja pari kertaa vuodessa. Vilkasta keskustelua käynyt kokousväki puki sanoiksi senkin, että Iisun luomistyössä oli kyse myös lajien välisestä kisasta. JOKA VUOSI iisulaisia ja nähdään edelleen Jukolan Viestissä ja Kainuun rastiviikolla ja ulkopuolella maan rajojen. 500 euron lahjakorttien arvonta on suoritettu 15.12.2021. Voittaja voi käyttää lahjakortin kiiminkiläisiin ja jääliläisiin yrityksiin, jotka olivat mukana Osta omalta seudulta -joulukampanjassa. Voittaja voi käyttää lahjakortin haukiputaalaisiin ja kellolaisiin yrityksiin, jotka olivat mukana Osta omalta seudulta -joulukampanjassa. Onnettarena toimi paikallislehti Rantapohjan päätoimittaja Pekka Keväjärvi. Joulukampanjassa mukana olleet iiläiset ja kuivaniemeläiset yritykset: HAUKIPUDAS/KELLO Voittaja Elmeri Vähäkuopus Hänelle on ilmoitettu voitosta. Joulukampanjassa mukana olleet kiiminkiläiset ja jääliläiset yritykset: OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanjan 500€ LAHJAKORTIN VOITTIVAT 500€ LAHJAKORTIN VOITTIVAT 500 euron lahjakorttien arvonta on suoritettu 15.12.2021. Samoin muisteltiin sitä intoa, millä toiminta rahoitettiin. Kuvassa vasemmalta Toivo Veijola, Mauno Hautala, Anneli Vilppola, Risto Liedes, Matti Haatainen, Tuulikki Hapuoja, Kimmo Kakko, Matti Paaso, Seppo Keltamäki, Sakari Liedes ja nykyinen puheenjohtaja Markku Loukusa. Eipä aikaakaan, kun seura korjasi arvokisamenestystä. Iisulaiset askaroivat joululyhteitä, urakoivat muuttoja, tekivät risusavottoja ja monenlaista muuta talkootyötä. Iisun syntysanat lausuttiin aikanaan Iin Urheilijoiden suunnistusjaostossa. 40 000. Onnettarena toimi paikallislehti Rantapohjan päätoimittaja Pekka Keväjärvi. Lajiseura maalaispitäjässä oli ilmestys, johon ei uskottu. Joulukampanjassa mukana olleet iiläiset ja kuivaniemeläiset yritykset: II/KUIVANIEMI Voittaja Heidi Ollila Hänelle on ilmoitettu voitosta. Voittaja voi käyttää lahjakortin kiiminkiläisiin ja jääliläisiin yrityksiin, jotka olivat mukana Osta omalta seudulta -joulukampanjassa. SM-kultaa ja voittoja Jukolan viestistä ja rastiviikoilta toivat sekä miesten että naisten joukkueet. Kartoitus on laajentunut. Voittaja voi käyttää lahjakortin iiläisiin ja kuivaniemeläisiin yrityksiin, jotka olivat mukana Osta omalta seudulta -joulukampanjassa. Joulukampanjassa mukana olleet haukiputaalaiset ja kellolaiset yritykset: HAUKIPUDAS/KELLO Voittaja Elmeri Vähäkuopus Hänelle on ilmoitettu voitosta. Yrityksiin palautettavia leimakortteja painettiin yhteensä n. Iin kunnan laajenemisen myötä karttoja on tehty Kuivaniemeltä ja Jakkukylästä. Eikä Iisu aio hyytyä vieläkään. Yrityksiin palautettavia leimakortteja painettiin yhteensä n. Sitten syntyi ajatus, että omassa seurassa olisi oma valta tehdä niin kuin haluttiin, muisteli juhlakokousväelle perustajajäsen ja seura-aktiivi Matti Haatainen. Eikä alku mitään juhlaa ollut muutenkaan, sillä yleensäkään maaseutupitäjän lajiseuran tulevaisuuteen uskovia oli harvassa. Joulukampanjassa mukana olleet haukiputaalaiset ja kellolaiset yritykset: • Adalar Pizza Kebab • Bike & Fix • Damlatas Pizzeria • HalpaHalli • Haukidivari • Haukiputaan Optiikka ja silmälääkärikeskus • Haukiputaan Sähköosuuskunta • Hautauspalvelu Sotaniemi • K-Market Kello • K-Market Martinniemi • K-Supermarket Revontori • Kampaamo Cavaletti • Kauneushoitola Kidea • Lankku Steak House • Lounaskahvila Nyymanni • Parturi-Kampaamo Tiuku • Pesu-Fix • Putaan Pulla • Rantapohja • Ravintola Navetta • Revontien Kulta ja Kello • S-Market Haukipudas • S-Market Kello • Sale Keiska • Samantta • Seo • SR-Kiinteistöhuolto • Säästökuoppa • Veikon Kone • Värisilmä Haukipudas • Adalar Pizza Kebab • Bike & Fix • Damlatas Pizzeria • HalpaHalli • Haukidivari • Haukiputaan Optiikka ja silmälääkärikeskus • Haukiputaan Sähköosuuskunta • Hautauspalvelu Sotaniemi • K-Market Kello • K-Market Martinniemi • K-Supermarket Revontori • Kampaamo Cavaletti • Kauneushoitola Kidea • Lankku Steak House • Lounaskahvila Nyymanni • Parturi-Kampaamo Tiuku • Pesu-Fix • Putaan Pulla • Rantapohja • Ravintola Navetta • Revontien Kulta ja Kello • S-Market Haukipudas • S-Market Kello • Sale Keiska • Samantta • Seo • SR-Kiinteistöhuolto • Säästökuoppa • Veikon Kone • Värisilmä Haukipudas. 40 000. Nyt on takana 50 vuoden taival. Voittaja voi käyttää lahjakortin haukiputaalaisiin ja kellolaisiin yrityksiin, jotka olivat mukana Osta omalta seudulta -joulukampanjassa. UUDEN POLVEN iisulaisia edustivat juhlakokouksessa 50-vuotiaan suunnistusseura Iisun juhlavuosikokouksessa kukitettiin 1981 lähtien Iisun puheenjohtia. Joulukampanjassa mukana olleet kiiminkiläiset ja jääliläiset yritykset: KIIMINKI/JÄÄLI Voittaja Janne Arola Hänelle on ilmoitettu voitosta. Seuran oma onnikka kierteli ahkerasti pitkin Suomea ja naapurimaitakin. – Yleisseurassa me olimme kuitenkin vähän orpopojan asemassa. Tällä hetkellä Iisun puheenjohtajana toimii Markku Loukusa, ja seuran toimintaa painotetaan lapsiin ja nuoriin sekä yhteistyöhön koulujen kanssa. Raha tehtiin kovalla työllä ja uhraamalla seuralle aikaa. joulukuuta 2021 » N:o 97 URHEILU » Iisu – suunnistusseura, johon ei uskottu » Leena Takaluoma » Ii IISU on iiläinen suunnistusseura. EPÄLUULO sai iisulaiset puremaan hampaan yhteen. Iissä suunnistuskisoja järjestetään pari kolme kertaa vuodessa
Se oli matka, jossa riittää hämmästelemistä yhä. 21 » Torstaina 16. Anni on hyvä opettaja. Reunapalteiden takia vesi ei pääse pois tien rungosta. joulukuuta 2021 » N:o 97 Metsätie tarvitsee säännöllistä kunnossapitoa » Rantapohja SUOMEN METSÄKESKUS on tarkastanut metsäteitä, joiden rakentamiseen tai perusparannukseen on käytetty valtion kemera-tukea. Tänä vuonna Metsäkeskus tarkasti yhteensä 431 kilometriä metsäteitä eri puolilla Suomea. Suomen metsäkeskus on tarkastanut tänä vuonna vajaa 10 vuotta sitten rakennettujen tai perusparannettujen metsäteiden kuntoa. Se keksii aina ideoita ja kysyy, että onko sinulla suunnitelmia, miten jatketaan. L EEN A TA K A LUOM A. – Tarkastuksissa nousi esiin kaksi keskeistä metsätien kunnossapitotyötä, jotka jäävät usein tekemättä. Äiti sanoi, että siellä on suihkut ja saunakin teltassa. Tärkeintä on pitää tien rungon kuivatus kunnossa. Tien hyvällä kunnossapidolla voidaan siirtää järeää tien perusparannusta kauemmaksi tulevaisuuteen. Nella tykkää kovasti myös suunnistuskoulun opestaan Anni Loukusasta. – Me syötiin siellä metsässä mustikoita ja vadelmia. Tarkastetuista metsäteistä reilu 60 prosenttia täytti metsätieohjeiden vaatimukset. Hän arvostaa suunnistusta myös siksi, että se on laji, joka vahvistaa luontoyhteyttä ja opettaa arvostamaan ja kunnioittamaan luontoa. – Metsätien rakentaminen tai perusparannus sitoo huomattavan paljon rahaa. KEMERA-RAHOITUSTA saaneiden metsäautoteiden kunnossapitoa valvotaan satunnaisotannalla. – Ja uskotko, että siellä ei ollut yhtään taloja, vaan kaikki asuivat teltoissa. Metsätien rakentaminen tai perusparannus on tieosakkaille suuri rahallinen panostus, jota ei kannata mitätöidä tien huonolla kunnossapidolla. Nellan ja Leevin äiti Marika Hietala on suunnistanut aiemminkin ja lasten parissa töitä tekevänä hän tietää, että metsässä liikkuminen on taito, jota pitää opetella. Hieno on sekin, että suunnistaminen sopii kaiken ikäisille ja se on koko perheen harrastus. Pikkuveli Leevi (4) on myös mukana suunnistuskoulussa ja hänen paras suunnistuskoulukaverinsa on isä Jouko Hietala ja välillä mukana oleva koira. Nuorissa seuran voima ja tulevaisuus. Nella muotoilee lajin ilot toteamukseen ”koska se on hauskaa ja siitä saa jalkoihin voimaa”. Iisu tuoreimpiin suunnistuskoululaisiin kuuluvat Nella ja Leevi Hietala. Metsäteiden kunnossapitotyöt on tehty kohtuullisen hyvin koko maassa. Välittömiä kunnossapitotöitä on tarvetta tehdä noin joka kuudennella tiekilometrillä. Jos kunnossapidosta laistetaan, valuvat investoinnin hyödyt hukkaan, sanoo rahoitusja tarkastuspäällikkö Ari Nikkola Suomen metsäkeskuksesta. Ja arvaapa mitä. Nella ja Lassi lukevat viime kesän huippuhetkiin vierailun Rovaniemellä järjestetyn Jukolan viestin kisakylässä. – Tien reunapalteen poistaminen esimerkiksi lanaamalla on oiva lääke tierungon kuivatuksessa, sanoo Nousiainen Metsäkeskuksesta. Tiekunnan aktiivisuus säännöllisine kokouksineen antaa suuntaa myös tien hyvälle kunnossapidolle. Tien vuosittainen lanaus unohtuu liian usein, ja myös heinän ja vesakon niitto jää tekemättä riittävän ajoissa. M IK A NOUSI A INEN URHEILU » Iisu – suunnistusseura, johon ei uskottu Leevi Hietala (4 v) ja Nella Hietala (6 v). Kun nämä muistettaisiin tehdä, olisi metsäteiden kunto jo hyvällä mallilla, sanoo metsäteiden johtava asiantuntija Mika Nousiainen Suomen metsäkeskuksesta. Molemmat aloittivat suunnistuskoulun viime kesänä. He aloittivat suunnistuskoulussa viime kesänä ja siitä jäi hyvä mieli
– Eiköhän tutkimuksen tulos ole napakymppi, ja iiläinen Eliina Taskinen on tutkimani Martti Klemetin puoliso, Romppainen iloitsee. Taskiset vihittiin 2.4.1911. Hänet on mainittu asiakirjoissa iiläisen Eliina tai Elina Taskisen puolisona, ja pariskunnalle syntyi vuonna 1938 tytär, Irmeli. Lähes Lähes Sari Niiranen Puh. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Nämä muuttivat Kajaaniin vuonna 1923, josta Taskisten muistellaan muuttaneen Kuopioon ja myöhemmin, vuonna 1930 Petroskoihin. Perimätiedon mukaan iiläissyntyinen Eliina Taskinen kuului ehkä 1930-luvun lopulla Petroskoin Suomalaisen Teatterin näyttelijäkaartiin. 25.2.1892) ja Juho Jalmar Taskisen (s. 1960-luvun alussa perhe siirrettiin poissaolevaan väestöön merkinnällä “olinpaikka tuntematon”. joulukuuta 2021 » N:o 97 Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 31.12. – Siirto ja merkintä tarkoittanevat sitä, että Taskiset menivät Neuvostoliittoon jonkin salaisen etappireitin kautta. mennessä. ROMPPAINEN on saanut selville, että Iissä syntynyt Eliina Taskinen on Hanna Maria (s. Loikkaamisen syy ei ole tiedossa: olivatko vanhemmat poliittisesti aktiivisia, vai menivätkö he Neuvostoliittoon ainoastaan etsimään töitä ja joutuivat kukaties lopulta Stalinin vainojen uhreiksi, Romppainen kertoo. 22 » Torstaina 16. ALUEREKISTERIKESKUS vahvisti Romppaiselle vastikään, että Iin kirkonkirjoista ei vuosilta 1911–30 löydy yhtään “yhden iin” Elinaa, joten on selvää, että yllä kuvailtu Eliina Taskinen on Romppaisen jäljittämä henkilö. ke 5.1. Kajaanin seurakunnan kirkonkirjat vahvistavat muistitiedon: perhe muutti isän synnyinkaupunki Kuopioon 3.1.1927, mutta vahvistusta Petroskoihin muuttamisesta ei löydy. Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu ke 5.1. Perimätiedon mukaan iiläissyntyinen Eliina Taskinen kuului ehkä 1930-luvun lopulla Petroskoin Suomalaisen Teatterin näyttelijäkaartiin.. Mikäli tieto pitää paikkansa, se tarjoaa Romppaisen mukaan luontevat puitteet hänen ja teatterikärpäsen pureman jo 1920-luvun Suomessa saaneen Martti Klemetin tutustumiselle 1937. 6.6.1887) tytär. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Keskiviikkona 5.1. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 31.12. mennessä. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Iiläisen Eliina Taskisen yhteys desanttiin vahvistui » Teea Tunturi » Ii RANTAPOHJASSA on seurattu tämän syksyn ja alkutalven ajan tutkija Paavo Romppaisen selvitystyötä, joka liittyy loikkaridesantti Martti Klemettiin, joka on vuodesta 1935 ollut Neuvostoliiton kansalainen Kosti Ivanovitsh Villberg. Rantapohja jaetaan Keskiviikkona 5.1
Kun ottaa huomioon, että kaupunginhallituksen käsittelyn alkuvaiheessa oli liki 60 muutosesitystä, joka pieneni maanantain valtuustokäsittelyyn alle puoleen, oli talousarvioprosessi mielestäni hyvä. Maakuntaliiton ydintehtäviin kuuluu tietysti myös alueen kuntien edunvalvonta. Tähän Harmakainen tuumasi: “Siellähän sitten näkisi jo kävellä könöttää.” S.H. Se on tavoite ja samalla lupaus, jonka eteen jokaisen työtekijän kuin luottamushenkilönkin pitää tehdä lujasti töitä. Nyt se on viimein totta, Iijoen ylittävä kevyen liikenteen riippusilta Iin Jakkukylässä on avattu. Vesivek Oy tunnetaan parhaiten kattojen, rännien, salaojien ja muiden veteen liittyvien ratkaisujen toteuttajana. Toki investoinnit ovat tarpeellisia, veto, pito ja elinvoiman kannalta. joulukuuta 2021 » N:o 97 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Luottamus, tavoitteet ja tahto MAANANTAINA saimme Oulun talousarvion 2022 ja -suunnitelma 2023–2024 hyväksyttyä. Viikonloppuna silta valaistiin jouluvaloin. Aamulla Könökäinen kävi ulkona ja palasi tupaan sanoen “Siellä on jo Harmakaisen kokoinen päivä”. Tärkeä kuitenkin on keskinäinen luottamus myös eri valtuustoryhmien välillä. Kuva: Hannu Kaisto Mikko Alatalo on telkkarissa jouluaaton aattona. Uudenlainen aluevaltaus yritykselle lienee Parempi mieli -hyväntekeväisyyskonsertin järjestäminen. 23 Rantapohjasta 20.1.1972: Kaksi kulkumiestä Könökäinen ja Harmajainen majoittuivat erääseen taloon yöksi. Virpiniemessä nyt kunnon ladut. Lainattavissa olevat liikuntavälineet ovat yksityishenkilöiden, liikuntaja urheiluseurojen sekä muiden yhteistyökumppaneiden lahjoittamia. Vesivekin konsertti verkossa. Lupauksen ja tavoitteen myötä yritysten määrää kasvaa, työllisyys paranee ja sitä kautta verotulot lisääntyvät, joilla voidaan turvata niin kaupungin talous kuin kuntalaisille tarjottavat palvelutkin mahdollisimman kattavina. Tämä talousarvio ja taloussuunnitelma osoitti eri puolueiden yhteistyökykyä ja -tahtoa. » Torstaina 16. Mutta sitä ennen käydään aluevaalit tammikuussa 2022, jotka eivät ole mitkä tahansa vaalit vaan niissä äänestetään, ketkä päättävät seuraavien vuosien hyvinvointija terveyspalveluista sekä paloja pelastustoiminnasta. Kuva: Studio Harri Hinkka Ladut kutsuvat jo monin paikoin, vaikka lumen vähyys on haitannutkin latujen tekoa.. Rantapohja kertoi latumestareitten eläkkeellejäämisjuhlasta viime toukokuussa. Kahviokin on avoinna yli vuodenvaihteen. Kannattaa kuitenkin huomioida, että lainaamossa on joulutauko ma 20.12.–2.1. Yksi viime keväänä eläkkeelle jääneistä latumestareista suostui palaamaan vielä töihin ja opettamaan uutta sukupolvea latujen tekoon. kello 14 mennessä. Mahdolliset lainojen uusimiset tulee tehdä pe 17.12. Ohjelma on hyvä kokonaisuus, jossa on tahtoa, uskoa ja joka mahdollistaa alueemme menestymisen nyt ja myös tulevaisuudessa. Vahvasti arkistomateriaaliin rakentuva dokumentti on kuvallisesti poikkeuksellisen rikas ja sen kertojana toimii Mikko Alatalo itse. OULUN TALOUDEN haasteena on iso investointien tarve tulevina vuosina. Voimme tietysti pohtia olisiko esimerkiksi uimahalleja koskevasta investointi ja saneeraussumasta pitänyt tehdä aito palveluverkkoselvitys, jonka jälkeen vasta olisi kyseinen investointi ja saneerauspäätökset tehty, mutta neuvottelujen kautta päädyttiin investointia aikaistamaan. Tilaisuuden juontaa Mikko Leppilampi. Dokumentti tulee TV1:stä torstaina 23.12. Maakuntaliiton taloudesta voi todeta, että sitä on hoidettu hyvin ja se on tasapainossa. TULEVA VUOS i on kuntaja maakuntatasolla muutokseen valmistautumista siihen, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023. jäsenkuntia, politikkoja, eri elinkeino-organisaatioita sekä eri oppilaitosten edustajia ja myös nuoret ovat osallistuneet valmisteluun. Pateniemen Honkapirtin lainaamo tarjoaa kaikille oululaisille mahdollisuuden lainata liikuntavälineitä. On tärkeä, että vaikutat äänestämällä! Toivotan kaikille Rauhallista ja Hyvää Joulun aikaa sekä Menestystä tulevalle vuodelle. Investoinnit, joista on puhuttu vuosia jopa vuosikymmeniä, näyttäisivät vihdoin toteutuvan. Maakuntaohjelmaa on valmisteltu laajalla osallistamisella mm. Riippusillan avajaisjuhlaa vietetään 14.5. verkossa alkaen klo 19. Lainaamoon voi lahjoittaa tarpeettomia liikuntavälineitä. Ilmastopolitikka haastaa uudistamaan maakuntakaavaa, joka tulee tehdä vuorovaikutteisesti kuullen myös alueen asukkaita. Pohjois-Pohjanmaan liiton valtuuston merkittävimpiä tehtäviä on linjata maakunnan tulevaisuutta, maakuntaohjelman ja maakuntakaavoituksen kautta. Toki valtuuston kokouksissa tyrskytkin löivät välillä yli laitojen mutta toivottavasti nekin tasaantuvat sisäisillä keskusteluilla. Konsertin voi seurata osoitteesta www.vesivek/joulu/ Liikuntavälinelainaamo Pateniemessä. Rakettivapaa vyöhyke OuluZonessa. Näyttää myös, että tulevan suunnittelukauden talouskaan ei tee edellisiin poikkeusta. Musiikkiesitysten lomassa nuorten auttamisesta on keskustelemassa kirjailija Tommy Hellsten ja Mieli ry:stä Satu Raappana. Yhdeksi kärkitavoitteeksi valtuusto päätti tehdä Oulusta Suomen yritysmyönteisin kaupunki. Ne toimivat sillan väliaikaisena valaistuksena tammikuulle, jolloin sillalle asennetaan kiinteä valaistus. Se maailma jossa kasvoin – Mikko Alatalo -dokumentissa kerrotaan siitä muutoksesta, joka Suomessa on tapahtunut vuosien 1951–2000 välillä: kaupungistumisesta, maaseudun tyhjenemisestä ja suuresta rakennemuutoksesta. Kulkuesteet poistettiin viime viikolla. MYÖS Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuusto kokoontui tämän viikon maanantaina käsittelemään talousarviotaan 2022 sekä talousja toimintasuunnitelmaa 2022–2024 sekä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelmaa 2022–2024. On hyvä muistaa, että se mitä yhdessä sovitaan, siitä pidetään kiinni. Riemuitseva hiihdon harrastaja soitti Rantapohjan toimitukseen, että Virpiniemeen on nyt saatu isolla koneella ajetut hienot ladut. Kyse on tietenkin markkinoinnistakin, mutta samalla nuorten mielenterveystyön tukemisesta Mieli ry:n kautta. Prosessi oli arvatenkin pitkä ja useita kokouksia vaativa sekä puolueiden välisiä neuvotteluja vaativa kokonaisuus. Kiimingistä maailmalle ponkaisseen Alatalon poikkeuksellisen laajassa tuotannossa juuri näillä teemoilla on ollut suuri merkitys: Mikon oma tarina heijastaa koko hänen sukupolvensa tarinaa. Mikko Alatalo muutoksen jäljillä. Liikun ta vä li ne lainaamo on avoinna maanantaista perjantaihin kello 10–14. OuluZone järjestää uudenvuoden aatoksi mahdollisuuden tulla asuntoautolla tai -vaunulla alueelle koirien kanssa. Esiintyjinä ovat baritoni Mikko Peltokorpi, lauluyhtye A-men ja Vaskivuoren lukion kamarikuoro. Alue on rakettivapaa, joten jos lemmikki ei pidä rakettien paukuttelusta, kannattaa vuosi vaihtaa Arkalan maisemissa. Konsertti järjestetään tänään torstaina 16.12. Talvi on yllättänyt talviurheilijat, mutta ei hätää, jos sukset tai luistimet puuttuvat. Risto Päkkilä kaupunginvaltuuston 1 varapuheenjohtaja Keskusta Sitä ja sun tätä KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US Jakkukylän riippusilta on valaistu väliaikaisesti jouluvaloin. Ylikiiminki Ja sitten tähän päivään: Silta on avattu. kello 21.05
Napsauta kohtaa Print.. Napsauta kohtaa “Current page” 4. 24 » Torstaina 16. Avaa sivu 2. joulukuuta 2021 » N:o 97 SUDOKUT JA RISTIKKO 16.12.2021 » RISTIKON RATKAISU tiistain 21.12.2021 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3
Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Torikauppiaat JÄIKÖ LEHTI tulematta. Tervetuloa. Jouluinen tapahtuma ja syyskokous Syke-talon Sykesalissa lauantaina 18.12.2021. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. 040 066 3463 SÄHKÖTYÖT 044 577 5821 www.sahkomiesoulu.fi Kokouksia Kiiminki-Seura r.y. joulukuuta 2021 » N:o 97 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2021 . Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. 040 548 0268. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Johtokunta ILMOITUS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN MUKAISEN PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Aluehallintovirasto on päätöksellään 15.12.2021 (Dnro PSAVI/10216/2020) myöntänyt PVO-Vesivoima Oy:lle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan kalanviljelyyn ja kalojen talvisäilytykseen Raasakan kalanviljelylaitoksella Iin kunnassa, Pohjois-Iin kylässä kiinteistöllä Pohjois-Iin Voima 139-403-33-0 ja hylännyt hakemuksen siltä osin, kuin se koskee kalojen ruokkimista vapautusaltaissa ja vapautusaltaiden käyttämistä kasvatustoimintaan. Päätös on nähtävillä osoitteessa https://ylupa.avi.fi. Ylikiimingin Omaishoitajat ry sääntömääräinen SYYSKOKOUS maanantaina 27.12.2021 klo 17.00 Vanhustentalon kerhohuone, Meijerinranta 4, 91300 Ylikiiminki. Lämpimästi tervetuloa! KUVA LUKIJALTA » Yli-iiläinen Kaisa Hökkä lähetti Rantapohjaan hienon kuvan ”taivaansiivestä”. 59 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Ostetaan RANTATONTTI Kiiminkijoen rannasta max. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Martinniemi. KLO 16 Palkinnot: 7xkinkku, 500€ PR50, 500€ MP, 2x100€. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ 4 km Haukiputaan keskustasta. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . . Tervetuloa! Ps. 045 613 5909. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite.. 160€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . Puh. Pohjois-Suomi Pohjois-Suomi Huveja Kirkonkyläntie 17 KINKKUBINGO SUNNUNTAINA 19.12. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Ota koronapassi mukaan. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Vedostettavat ilmoitukset torstaina. 115 € Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. 25 » Torstaina 16. Julkaisija Rantapohja Oy. Päätökseen saa hakea muutosta 21.1.2022 saakka. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... 044-714 7800 . 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Henkilökunnan sähköpostit . Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. Kansantaiteilija Mikko Alatalo esiintyy klo 13.00 alkaen kertoen kotiseudun merkityksestä sekä kuulemme myös Mikon tunnetuimpia lauluja. . 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . 47€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . 8.30-16 Perustettu 1969. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 80€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Internet: www.rantapohja. Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu p. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... . 64 € puh. Tilaisuudessa edellytetään koronapassia. Tilausmaksut vuodelle 2021 (sis. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Puh. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... . Glögija piparkakkutarjoilu. 109 € 160€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Kiiminki-Seuran syyskokous klo 14.00. Muutoksenhakuohjeet ovat päätöksen liitteenä. Ilmoitushinnat 2021 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........0,98+24%=1,22 € Tekstissä.................0,98+24%=1,22 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,10+24%=1,36 € TJ 30 pmm asti.......0,88+24%=1,09 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Esillä sääntömääräiset asiat. tai puhelimitse: p. TOIMITUS avoinna ark
Kuivaniemeläiset nuoret halusivat muun muassa aktiivisia kerhoja, joihin nuoret voisivat osallistua. Yli-Iihin toivottiin eniten salibandya, mahdollisuuksia liikkua enemmän sekä frisbeegolfia. joulukuuta 2021 » N:o 97 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » PORKKANAT OVAT OIKEASTI EPÄTERVEELLISIÄ JÄNIKSILLE. Lisäksi nuorisotyöryhmä aloittaa vuoden alusta lausua päätökset saapuneisiin Nuoriso Leader – rahoitushakemuksiin. Haukiputaallakin toivottiin frisbeegolfia, ja etenkin, että Torpanmäen rata kunnostettaisiin. » Torstaina 16. 26 » Rantapohja » Rantapohjan alue OULUN SEUDUN LEADER toteutti syksyllä kyselyn nuorille, koskien vapaa-ajan viettoa sekä kotipaikkakunnan kehittämistä. Nuoriso Leader –rahoitus on tarkoitettu nuorten omille ideoille. Vastauksissa toivottiin myös panostamista nuorten hyvinvointipalveluihin sekä syrjäytymisen ehkäisyyn. Nuoret toivoivat voivansa harrasta muun muassa erilaisia pallopelejä, kädentaitoja, musiikkia sekä matalan kynnyksen liikuntaa. Nuorten hyvinvointiin vaikuttaa eniten se, että on kavereita ympärillä. Vastaajat pitivät äänestämistä ja kyselyitä hyvinä tapoina vaikuttaa. Se voi olla esimerkiksi airsoftia, frisbeegolfia, lautapelien pelaamista tai jonkin teemajuhlan järjestämistä. Harrastusmahdollisuuksien kehittämistä monipuolisemmaksi toivottiin myös vastauksissa paljon. Siksi se haluaa tuoda nuorten ääntä enemmän kuuluviin sekä tarjota vaikutusmahdollisuuksia ja perusti syksyllä nuorisotyöryhmän. Yli puolella vastaajista oli jokin säännöllinen harrastus. Tukea voi myös hyödyntää yrityksen markkinointiin. OULUN SEUDUN L E A DER. Oulun Seudun Leader ja sen nuorisotyöryhmä haluaa kiittää alueensa kouluja yhteistyöstä kyselyn järjestämisen ja sen onnistumisen vuoksi. MAC DADDY! IRWINISSÄ, PENNSYLVANIASSA OLEVA MC DONALD’S RUOKALA ON SAMALLA MYÖS BIC MACMUSEO. Kyselyssä nuoret nostivat esille myös osallistumissekä vaikutusmahdollisuudet. Lisäksi harrastukset, luonto ja luonnossa liikkuminen lisäävät hyvinvointia. Vastaajien ikähaarukka kyselyssä oli 12–18 vuotta. Myös ylikiiminkiläiset, iiläiset ja kiiminkiläiset nuoret nostivat esiin yrittäjyyteen tukemisen ja kannustamisen tärkeäksi aiheeksi. Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 851, joista Rantapohjan alueelta oli 147 vastausta. Osa vastaajista toivoi, että voisi vaikuttaa enemmän tuomalla nuorten näkökulmia esille, etenkin kotipaikkakunnan kehittämistä koskevissa asioissa. KUN KYSYTTIIN mitkä asiat omalla kotipaikkakunnalla kaipaavat kehittämistä, niin haukiputaalaiset ja iiläiset nuoret nostivat esiin, että kotipaikkakunnalla tulisi panostaa viihtyvyyden lisäämiseen sekä nuorten yrittäjien tukemiseen. Nuoriso Leaderista voi hakea tukea yhteiseen harrastamiseen, tekemiseen tai tapahtuman järjestämiseen. Osa vastaajista koki, että voi vaikuttaa alueensa asioihin hyvin. Iihin kaivattiin sulkapalloa sekä jalkapalloa. NUORISO LEADER tukee myös yrittäjiä, rahoituksella tuetaan nuoren yrittäjän kone,laitesekä kalustohankintoja. Nuorisotyöryhmän tehtävänä on päättää mihin asioihin halutaan työryhmällä tarttua ja niitä viedään eteenpäin konkreettisina tavoitteina. Kuvassa vasemmalta alhaalta Mona Kela Iistä ja Emilia Seppälä Haukiputaalta. Myös oppilaskunnat, järjestöt sekä nuorisotilat voivat hyödyntää rahoitusta, kunhan hakijana ovat 13–25-vuotiaat nuoret, jotka asuvat Oulun Seudun Leaderin toiminta-alueella. Etenkin sivukylille kaivattiin lisää tekemistä vapaa-ajalle. NUORILLE järjestetty kysely on yksi osa tulevan ohjelmakauden suunnittelutyötä, sillä nuoret ja nuoriin panostaminen on noussut vahvasti esille, kun kuntien tarpeita on kartoitettu. PAKSUPÄÄ PERHONEN PYSTYY LENTÄMÄÄN JOPA 60 KM:N TUNTINOPEUDELLA! NYKYISIN KOLMANTENA JÄRJESTYKSESSÄ USA: N PRESIDENTIKSI OLEVA SENAATTORI PATRICK LEARY ON NÄYTELLYT VIIDESSÄ “BATMAN” ELOKUVASSA ENEMMÄN KUIN YKSIKÄÄN JOKA ON ESITTÄNYT ITSE LEPAKKOMIESTÄ! 21/02/28 530 INFO Nuorisotyöryhmän jäsenet • Mona Kela, Ii • Kaisa Lappalainen, Ii • Helmiina Konttinen, Pudasjärvi • Miina Jylhänlehto, Pudasjärvi • Aiva Timonen-Høgli, Pudasjärvi • Azra Gör, Pudasjärvi • Neea Moilanen, Pudasjärvi • Malla Väyrynen, Pudasjärvi • Emilia Kämäräinen, Oulu • Veera Impiö, Oulu • Emilia Eade, Oulu • Emilia Seppälä, Haukipudas • Joona Karjalainen, Haukipudas Nuoret toivovat kotipaikkakunnaltaan viihtyvyyttä sekä monipuolisia harrastusmahdollisuuksia Nuorisotyöryhmässä on tällä hetkellä 13 jäsentä, joista osa osallistui ryhmän toiseen kokoukseen etäyhteydellä. Oulun Seudun Leader on kehittämisyhdistys, joka aktivoi alueensa asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan. Tuella on iso merkitys aloittelevalle nuorelle yrittäjälle, sillä yritystoiminnan voi käynnistää heti laadukkailla välineillä ja riski aloittamiseen on pienempi. Oikealta alhaalta Veera Impiö Oulusta ja Joona Karjalainen Haukiputaalta
Aattohartaus Pe 31.12. 20.12. Passia ei vaadita alle 16-vuotiailta. klo 16 ja 17.30 seurat ry:llä, Juhani Kallioranta ja Mikko Alakärppä. Yli-Iin Aamupysäkki on tauolla ja jatkuu perjantaina 28.1.2022. Seuraava avustuksiin liittyvä taloudellinen ajanvaraus ma 10.1.2022. Hohde-kuoron joulukonsertti ke 22.12. klo 15:00 Väli-Olhavan seurakuntatalo. yleisötilaisuuksissa kuten kauneimmissa joululauluissa, konserteissa ja jouluaterioilla. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Hyvä seurakuntalainen! Kiimingin seurakunnan jumalanpalveluksissa, hartauksissa, kirkollisissa toimituksissa osallistujamäärät voivat olla enintään 1/3 osaa tilan maksimimäärästä: Ylikiimingin kirkko 140. Haukiputaan kirkossa jumalanpalveluksissa sovelletaan sektorimallia, kirkkoon voidaan ottaa maksimissaan 165 henkilöä. Kuolleet: Toini Ilona Pentti 99; Ellen Katariina Jurvakainen 88; Keijo Kalevi Rajaniemi 67. Voit tilata taksin soittamalla Anne Miettuselle p. Myynti klo 19.15 lähtien. Kauneimmat joululaulut to 23.12. Pauli Niemelä, kirkkoherra Nuorten Kauneimmat joululaulut -messu pe 17.12. Seuraava avustuksiin liittyvä taloudellinen ajanvaraus ma 10.1.2022. Tilaisuuteen osallistuminen edellyttää koronapassia. jaettavia Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja. klo 12:00 Kuivaniemen kirkko. Messu To 6.1. Kastettu: Anni-Mari Aino Mattila, Luka Dan Rafael Kropsu, Mikael Matti Tapani Malila, Alina Silja Heleena Manninen, Paulus Mikael Mikkola, Ilona Kerttu Annikki Toivari, Eemi Adrian Klasila, Niila Oliver Klasila. Koronapassin käyttö mahdollistaa kokoontumisrajoitusten ylittämisen (enintään 20 henkilöä). Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. klo 10 Haukiputaan kirkko. klo 10:00 Iin kirkko. Koronapassia (yli 16-v.) käytetään ns. Tilaisuuteen pääsee koronapassilla, valmistaudu esittämään myös henkilöllisyystodistuksesi. Voit muistaa edesmennyttä läheistäsi Haukiputaan hautausmaalle toimitettavalla hautakynttilällä. Seurat myös striimataan, www.kiiminginry.fi. Kauneimmat joululaulut Su 19.12. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Eija Savolainen. Lasten joulukirkko pe 17.12. klo 16:00 Iin kirkko. Koronapassi Osallistuessasi yleisötilaisuuksiin kannattaa varautua ennakkoon lataamalla koronapassi kännykkään tai tulostaa se paperille. 040 5014 764. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. klo 13:00 Olhavan hautausmaalla. Maksu tilisiirtona, pankkikortilla, iZettlemaksuna tai käteisellä. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Eija Savolainen. Pyhäpäivän aihe: Lupaukset täyttyvät. klo 18:00 Kuivaniemen kirkko. klo 10:00 Iin kirkko. ja 27.12. Kauneimmat Joululaulut pe 17.12. Tilaisuuden yhteydessä on merkintä koronapassin tarpeellisuudesta. Tilaisuuteen osallistuminen edellyttää koronapassia. Pyhäpäivän aihe: Nyt Betlehemiin! Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. klo 19 leirikeskus Loiston kotakirkossa, Isoniementie 510, tilaisuus pidetään mahdollisesti ulkona. klo 19 Kiimingin kirkossa. Laulamme kauneimmat joululaulut -vihkon lauluja. klo 10:00 Iin kirkko. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Jou lu lau luk irk ko Su 19.12. Tule ajoissa paikalle. Pyhäpäivän aihe: Kristuksen todistajat. Kolehti: Oman seurakunnan diakoniarahaston hyväksi. Tilaisuuteen osallistuminen edellyttää koronapassia. Lasten joulukirkko to 16.12. klo 17 Kiimingin kirkossa ja www. Palvelun hinta 15 €, sis. Jumalanpalveluksia voi seurata virtuaalikirkosta www.virtuaalikirkko.fi tai kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. YLI-II YLI-IIN ALUE Hyvä seurakuntalainen! Kiimingin seurakunnan jumalanpalveluksissa, hartauksissa, kirkollisissa toimituksissa osallistujamäärät voivat olla enintään 1/3 osaa tilan maksimimäärästä: YliIin kirkko 100. Tästä numerosta 040 7008 151 klo 10-11 välillä voit varata ma 20.12. klo 10:00 Iin kirkko. Esillä hartausja rukoustekstejä. Toimittaa Tapani Ruotsalainen, kanttorina Markku Jaakkola. Kuolleet: Maire Kyllikki Hyry 92. Koronapassia (yli 16-v.) käytetään ns. Kolehti: Kristittyjen perheiden traumaterapiaan, vertaistukiryhmien toimintaan, raamatunopetukseen sekä koulutukseen Irakissa ja Syyriassa toimivissa ”Toivon keskuksissa”, Voit katsoa jumalanpalveluksen striimattuna netissä Iin seurakunnan YouTube -kanavan kautta, linkki tähän löytyy seurakunnan kotisivuilta. Rasteilla kerrotaan joulun tapahtumista ja niillä on pieniä tehtäviä lapsille. Kauneimmat joululaulut -sanajumalanpalvelus su 19.12. Viemme kynttilän puolestasi läheisesi haudalla. Tilaisuuksiin osallistuminen edellyttää koronapassin. KUIVANIEMEN ALUE Lisätietoja löytyy www.iinseurakunta.fi Näihin voi tulla muutoksia! Seuraathan ajantasaisia tapahtumailmoituksia Iin seurakunnan verkkosivuilta. Tulethan paikalle hyvissä ajoin, jotta tilaisuus pääsee alkamaan ajallaan. Kirkkokuoro. klo 18 Kiimingin kirkossa ja www.virtuaalikirkko.fi. Tilaisuuden yhteydessä on merkintä koronapassin tarpeellisuudesta. Diakoniatyön ajanvarauksesta ei anneta enää tälle vuodelle avustusaikoja eikä avustuksia. Koronapassin käyttö mahdollistaa kokoontumisrajoitusten ylittämisen (enintään 20 henkilöä). Toimittaa Olavi Isokoski, avustaa lastenohjaajat, kanttorina Tuomo Rahko. Joulupolulla on 6 rastia, jotka voi kiertää omatoimisesti. Kolehti: Oman seurakunnan diakoniarahaston hyväksi. Koronapassi tarkistetaan ovella. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. jaettavia Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja. klo 18:00 Iin seurakuntasali Kauneimmat joululaulut Su 19.12. Rantapohja. • Sanajumalanpalvelus Su 26.12. Tuotto Haukiputaan seurakunnan lähetystyölle. KIIMINKI Hyvä seurakuntalainen! Kiimingin seurakunnan jumalanpalveluksissa, hartauksissa, kirkollisissa toimituksissa osallistujamäärät voivat olla enintään 1/3 osaa tilan maksimimäärästä: Kiimingin kirkko 120 henkilöä ja Jäälin kappeli 40 henkilöä. ja 17.12. Lahjoita jouluiloa vähävaraisille lapsiperheille. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Toimittaa Jaakko Tuisku, messudiakoni Karita Isola, kanttori Hannu Niemelä. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Markku Jaakkola. klo 19 Haukiputaan kirkossa, Viihdepiikkarit. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina Markku Jaakkola. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. ja 27.12. Su 19.12. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Aattohartaus Pe 24.12. Tilaisuuteen osallistuminen edellyttää koronapassia. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. Rasteilla on myös sanat ja musiikki joululauluun QRkoodin takana, voitte kuunnella ja laulaa mukana! Diakoniatyö ajanvaraus taloudellisia asioita varten on avoinna seuraavan kerran 10.1.2022 numerossa 045 787 25139. klo 18:00 Iin kirkko. Seuraava avustuksiin liittyvä taloudellinen ajanvaraus ma 10.1.2022. Messun jälkeen lyhyt Kauneimmat joululaulut -tuokio. 27 » Torstaina 16. Tilaisuuden osallistujilta edellytetään koronapassia. Kiimingin kirkko avoinna torstaisin klo 12-14. ja 27.12. Pyhäpäivän aihe: Herran syntymä on lähellä. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Kiimingin seurakunta on panostanut työntekijäresursseihin kahden seurakuntasihteerin verran varmistaakseen seurakuntalaisille parhaan mahdollisen palvelun surun hetkellä. Laulamme virsien sijaan kauneimmat joululaulut -vihkosta. Striimaus seurakuntakeskukseen. klo 9 ja klo 10.30 Ylikiimingin kirkossa. Kolehti: Seurakuntatyöhön ja teologiseen koulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta. Toimittaa Marika Huttu, avustaa nuorisotyönohjaajat, musiikki Noora ja Juha. 0405718618. Koronapassin käyttö mahdollistaa kokoontumisrajoitusten ylittämisen (enintään 20 henkilöä). Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Koronapassia (yli 16-v.) käytetään ns. klo 19 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Seurakunta tahtoo myötäelää surun hetkellä. Kolehti: Vienan-Karjalan työn tukemiseen Venäjällä, Inkerin kirkko. Yksinlaulu Johanna Kropsu, urut Elias Niemelä. Tilaisuuteen pääsee koronapassilla, valmistaudu esittämään myös henkilöllisyystodistuksesi. Ry:n toimintaa: Jokikylä: joulujuhla su 19.12. klo 10 Yli-Iin kirkossa. Valmistaudu myös esittämään henkilöllisyystodistuksesi. Diakoniatyön ajanvarauksesta ei anneta enää tälle vuodelle avustusaikoja eikä avustuksia. Voit katsoa jumalanpalveluksen striimattuna netissä Iin seurakunnan YouTube -kanavan kautta, linkki tähän löytyy seurakunnan kotisivuilta. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Savolainen. yleisötilaisuuksissa kuten kauneimmissa joululauluissa, konserteissa ja jouluaterioilla. Radiointi Radio Dei. hautakynttilän viemisen haudalle sekä kuva läheisiesi haudasta. Tulethan paikalle hyvissä ajoin, jotta tilaisuus pääsee alkamaan ajallaan. Voit katsoa jumalanpalveluksen striimattuna netissä Iin seurakunnan YouTube -kanavan kautta, linkki tähän löytyy seurakunnan kotisivuilta. Koronapassi Osallistuessasi yleisötilaisuuksiin kannattaa varautua ennakkoon lataamalla koronapassi kännykkään tai tulostaa se paperille. klo 19 Ylikiimingin kirkossa. Passia ei vaadita alle 16-vuotiailta. Kuivaniemen kappeliseurakunta tarjoaa taksikuljetuksen kirkkoon. 08 3161 303. A a t t o h a r t a u s P e 24.12.2021 12:00 Oijärven kyläkirkon pihalla. Kolehti: Päihdeja kriminaalityöhön eri järjestöille Kirkkohallituksen kautta. Jou lu lau luk irk ko Su 19.12. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Savolainen. Hautausjärjestelyt Kiimingin seurakunnassa Hautausjärjestelyt hoidetaan jatkossakin paikan päällä kirkkoherranvirastossa tai puhelimitse (040 584 4406), vaikka Ouluun perustetaankin keskusvaraamo vuoden 2022 alussa. Tästä numerosta 040 7008 151 klo 10-11 välillä voit varata ma 20.12. Toimittaa Tapani Ruotsalainen, kanttorina Markku Jaakkola. Pääsymaksu, liput 5 €. jaettavia Prikka kiertoon -hankkeen hävikkiruokakasseja. Til. Lapsiperheille ruokaa joulupöytään -keräys on käynnissä nettiosoitteessa www. Tämä jumalanpalvelus toimitetaan vain henkilökunnan läsnäollessa • Joulukirkko La 25.12. klo 18:00 Iin kirkko. klo 10 Kiimingin kirkossa ja www.virtuaalikirkko.fi. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Eija Savolainen. Ylikiimingin kirkossa klo 17, mukana Lapsikuoro ja klo 19, mukana Hohde-kuoro. klo 08:00 Kuivaniemen kirkko. II – KUIVANIEMI Lisätietoja löytyy www.iinseurakunta.fi Näihin voi tulla muutoksia! Seuraathan ajantasaisia tapahtumailmoituksia Iin seurakunnan verkkosivuilta. Kirkkokuoro To 16.12. mennessä Karita Isola p. klo 15 ry:llä, seurat su 26.12. Pyhäpäivän aihe: Herran syntymä on lähellä, Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Savolainen. Joulumusiikkia kynttilän valossa to 16.12. Kolehti: Seurakuntatyöhön ja teologiseen koulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta. Lasten joulupolku perheille To 16.12. Tästä numerosta 040 7008 151 klo 10-11 välillä voit varata ma 20.12. Diakoniatyö ajanvaraus taloudellisia asioita varten on avoinna seuraavan kerran 10.1.2022 numerossa 045 787 25139. klo 17 Haukiputaan kirkossa, Viihdepiikkarit. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. Tervetuloa hiljentymään Kiimingin kirkkoon. Kolehti: Vienan-Karjalan työn tukemiseen Venäjällä, Inkerin kirkko. Tilaisuuteen osallistuminen edellyttää koronapassia. Diakoniatyön ajanvarauksesta ei anneta enää tälle vuodelle avustusaikoja eikä avustuksia. Mukana elämän kulussa. Kolehti: Suomen Lähetyslentäjät ry:n hengen pelastavien lentojen tukemiseen turvattomilla ja vaikeakulkuisilla alueilla kehittyvissä maissa. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Kastettu: Ville Olavi Einari Kakko, Liam Elliot Korkeakangas, Veikko Olavi Pelkonen. Valmistaudu myös esittämään henkilöllisyystodistuksesi. Palvelutehtävissä Eläkeliiton Kuivaniemen yhdistys. 08 3161 303. Yli-Iin kirkossa klo 19, mukana Kajastus-kuoro. Mahdollisuus myös keskusteluun työntekijän kanssa. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, koronaetäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Lasten Kauneimmat joululaulut to 23.12. Sanajumalanpalvelus La 1.1. Kauneimmat joululaulut su 19.12. Kauneimmat joululaulut su 19.12. Toimittaa Klaus Kallioranta, avustaa Eeva Leinonen, kanttorina Sari Wallin. Siunaava pappi kohtaa sen jälkeen omaiset ja sopii tarkemmin omaisten kanssa hautajaisten sisällöstä. Nämä ohjeet ovat voimassa 7.12.20215.1.2022. Nämä jumalanpalvelukset toimitetaan vain henkilökunnan läsnäollessa • Aattokirkko Pe 24.12. klo 12:00 Kuivaniemen kirkko. virtuaalikirkko.fi. klo 20 srk-keskuksessa. Seurakuntasihteerit sopivat ensin hautausjärjestelyistä ja hautapaikasta omaisten kanssa. Haukiputaan Kirkon Kamarikuoron perinteinen joulukonsertti 25 vuotta! Johtaa Hannu Niemelä. Kiimingin ry: Su 19.12. joulukuuta 2021 » N:o 97 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Kauneimmat joululaulut -messu su 19.12. Messu To 6.1. Su 19.12. Kaikuos-kuoron ja solistien joulukonsertti su 19.12. Sanajumalanpalvelus Su 2.1. kotimaanapu.fi. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. Nämä ohjeet ovat voimassa 7.12.20215.1.2022. klo 17 ry:llä. Nämä ohjeet ovat voimassa 7.12.20215.1.2022. Tilaisuuteen osallistuminen edellyttää koronapassia. yleisötilaisuuksissa kuten kauneimmissa joululauluissa, konserteissa ja jouluaterioilla. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Suomen Lähetyslentäjät ry eli MAF:n kautta. Toimittaa Olavi Isokoski, avustaa lastenohjaajat, kanttorina Jarkko Metsänheimo. klo 12:00 13:30 Iin seurakunnan liikuntaja leikkipuistossa. klo 14 ry:llä, Haukipudas: joulujuhla su 19.12. Joulun kynttiläpalvelu
28 » Torstaina 16. KAUNIIT KAUNIIT JOULUASETELMAT JOULUASETELMAT SAAPUNEET! SAAPUNEET! 9 9 95 95 PIENI 19 19 95 95 KESKIKOKO 34 34 90 90 ISO 4 4 50 50. ALK. joulukuuta 2021 » N:o 97 2 2 00 00 6 KPL 100 KG/ERÄ Annalankankaantie 1, 90830 Haukipudas | ma-pe 7-21 la 7-20 su 10-19 • www.saastokuoppa.fi ELINTARVIKETARJOUKSET VOIMASSA KE LA ellei toisin mainita HALVAT HINNAT, VALTAVAT VALIKOIMAT! 5500M2 SUURMYYMÄLÄ HAUKIPUTAALLA TUORESUOLATUT SUOMALAISET JOULUKINKUT SAAPUVAT TORSTAINA 16.12 SUOMALAINEN KIRJOLOHI MEILTÄ LUOTETTAVAT KORONA ANTIGEENI KOTITESTIT! TUORE SILAKKAFILEE säävaraus) VAASAN RUISPALAT OHUT HERKKU 12KPL/390G (5.10€/kg) ATRIA ATRILLI 400G (2.50€/kg) KARINIEMI KANANPOJAN HERKKURULLA 1kg KARINIEMI KANANPOJAN RAPEAT SISÄFILEET RANCH 400G (8.32€/kg) KARINIEMI KANANPOJAN KOIPIPALA MARINOITU N.1,5KG HK NAUTA-VILJAPORSASJAUHELIHA 400G (4.97€/kg) ATRIA KARJALANPAISTI 700G (8.50€/kg) 7 7 95 95 KILO KILO 5 5 95 95 RASIA RASIA 11 99 99 pkt pkt WINTERIA KUUSEN LATVATÄHTI 25CM hopea ja kulta FAZER MAKEISBOXIT 270-320G 23 eri makua (12,34-14,63) 3 3 95 95 rasia rasia VAIN POLAR ÖLJYHAUTAKYNTTILÄ 36H 2KPL/PKT FOLIO ULKOTULI PALOAIKA 4H 11 50 50 pkt pkt UUNIPATA 1,7L 24,95€ UUNIVUOKA 1L 9,95€ TARJOILUKULHO 17CM 7,95€ JÄLKIRUOKAKULHO 12CM 3,95€ MONITOIMINEN SELKÄKAARI SELÄN VENYTYKSEEN MAKU SIMPLE KERAAMINEN 19 19 95 95 POLAR ÖLJYKYNTTILÄ 55H 6-PACK 3 3 50 50 pack pack 11 00 00 pkt pkt 11 99 99 KPL KPL 100 KG/ERÄ 6 6 95 95 VAIN kpl kpl 10 10 00 00 3 RS 2 2 99 99 kg kg WINTERIA JOULUPUKIN TAKKI HUPULLA mukana parta 14 14 95 95 HK VILJAPORSAAN TUORESUOLATTU LUUTON JUHLAKINKKU N.5KG 7 7 95 95 VAIN KILO KILO 6 6 95 95 KILO KILO 2 2 50 50 JOULUPALLOT 30mm 24kpl/pkt ALK