KUVAJALLE ELÄMÄNTYÖPALKINTO Paavo Kuvaja sai 33 vuoden vapaaehtoistyöstä Palveluoperaatio Saappaassa ansaitun tunnustuksen. Sivu 5 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 16.6.2022 53. vsk • N:o 45 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Kierikissä sahaillaan Sivu 3
Ahkeruus ja yrittäjähenki sekä hyvät opettajat ovat olleet menestyksen takana. » Torstaina 16. Oulun opetusja kulttuuritoimen byrokratia haluaa lopettaa tämän perinteen. Oppilaat kuljetetaan vanhoilla polttomoottori linja-autoilla ja kuljetuskustannukset maksavat veronmaksajat. Tuo oudon väritön ja limainen eväs, joka ei hurraahuutoja nälkäisessä mielessä aiheuttanut. Ylikyläläinen Neito odottaa renkiä ja heinätöiden alkua. Kesällä voi onneksi grillailla ja ottaa näin hiukan rennommin ruuanlaiton suhteen. Aikanaan yleiskaavassa varattiin alueelta katuyhteys Koitelinkoskentielle noin 0,5 kilometriä koululta ja samalla tulisi linja-autoliikenne kadulle. Ylikylän alakoulu on 70-vuotias ja hyväkuntoinen sekä alueella on lähes uusi liikuntahalli. Ammattikorkeakouluopintojen alkaessa törmäsin kokonaan minulle uuteen ja tuntemattomaan ruokalajiin, sipattiin. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Ylikylässä uudisrakentaminen on vilkasta ja rakenteilla on viisi uutta omakotitaloa. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Veriohukaiset, jauhemaksapihvit, maksalaatikko, kaalikeitto ja kaaliraaste eivät nekään ole vuosien aikana kuuluneet koululaisten suosikkeihin. Tämän lehden (2.6.2022) mukaan edellisen alueen kaavoitus on alkanut Ahokankaan asemakaavalla ja asukkaita tulee yli 550. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Kuvaaja Matti Teräs. Vaikka kouluruokalistat ovat muuttuneet kouluajoistani, kuuluvat uunimakkara, perunamuusi, lihapullat ja makaronilaatikko edelleen koululaisten suosikkien joukkoon. Mitä ihmettä!. Numero on. Ei mennyt jatkoon sekään. Kyllä älykännykkä laskee laskut ihan oikein ja sääntöjen mukaan, kun ne on syötetty kännykän laskukoneeseen mekaanisesti oikeassa muodossa eli tässä tapauksessa sulkuineen. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Läksyt on luettu hyvin kotona. Erityisesti uunimakkara ja perunamuusi olivat herkullisia. Vuonna 2018 Oulun Yhdyskuntalautakunta hyväksyi Hieta-ahon kaavarungon 236 hehtaarin alueelle ja 825 asuntoa 2500 asukkaalle. Kävin kouluni Jämijärven keskuskoululla, jossa ruoka laitettiin tuolloin alusta saakka ihanien keittäjien toimesta. Ikävimmät muistot liittyvät tutkimuksen mukaan tillilihaan. Yleiskaavassa on yksityisillä yli 40 uutta rakennuspaikkaa ja Koitelin kaavassa muutama ja Puron alueella huomattava määrä. Ruoka oli hyvää. Hietaahosta tulisi Ylikylän koululle matkaa noin 1,5 kilometriä ja suunniteltuun uuteen isoon kouluun noin 2,5–3 kilometriä. Tuntuu hölmöläisten touhulta ylimitoittaa miljoonilla uusi koulu ja todeta, Ylikylän alueen oppilaat mahtuvat sinne. Hajattelija Kyllä näyttää vanha uoma iIn asemalla kuivalta lirulta. Jouko Tuomelalle älykännyköiden laskutaidosta. Ylikylän alakoulu on antanut hyvät lähtökohdat. Vaikka niin piti lohelle vettä laskea. Päätös perustuu oletettuun oppilasmäärän vähäisyyteen tulevaisuudessa. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Pojat kutsuivat ruokaa stillilihaksi, ja sillä nimellä se edelleenkin kulkee mielessäni. Vastikään luin Unilever Food Solutionsin teettämästä kyselystä, josta selvisi, että en ole yksin tillilihakokemukseni enkä uunimakkaramuistoni kanssa. Kaikilta osin aika ei ole kuitenkaan kullannut muistojani. Ruokalassa istuttiin luokittain aakkosjärjestyksessä ja aikaa syömiseen oli riittävästi. Oli miten oli, nykyisellään olisin äärimmäisen tyytyväinen, jos joku laittaisi minulle joka päivä ruuan valmiiksi. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Hieta-aho on Ylikylän koulun länsipuolella ja suurelta osalta ylikyläläisten myymää maa-aluetta ja alue kuuluu varmasti Ylikylän koulupiiriin. kesäkuuta 2022 » N:o 45 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » TEKSTARIT » Vaikka kesälomat jo koululaisille koittivat, en silti malta olla muistelematta omaa kouluaikaani ja erityisesti sen ruokailuja. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Muistan, että tilliliha oli ruokalaji, jota en voinut ymmärtää. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Harmi Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Koulusta on lähtenyt kymmenittäin oppilaita ja valmistunut ylioppilaaksi.Monella on akateeminen loppututkinto tai muu alempi tutkinto. Teea Tunturi teea.tunturi@rantapohja.fi Tillilihaa ja sipattia TOIMITTAJALTA Ylikylän koulu halutaan sulkea ja purkaa Oulu haluaa muuttaa Kiimingissä palveluverkkoa ja sulkea Ylikylän koulun. Mahasta jää kiinni ”kauneuspatoihin”. Vanha asutus on keskittynyt pienelle alueelle ja on ollut yhteenkuuluvuuden henki. Useat ovat palanneet kotikylälle ja menestyneet hyvin elämässä. Kiinteistön arvo on ehkä 2–3 miljoonaa euroa ja purkukulut päälle. Oppilailla olisi kyytinä linja-auto tai taksi. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Yleiskaavassa on varattu koululaajennus alue ja haluttu, että koulu ja tuleva Hieta-ahon uusi asutus ovat lähellä.Kuten edellä on todettu, palveluverkon muuttaminen lakkauttamalla koulu, on yleiskaavan vastainen ja järjetön toimenpide. Jonkinlainen valkokastike ja kinkkuviipaleita
Tuona aikana kaikki mahdolliset veistämistekniikat on tullut kokeiltua. Metsurityöhön verrattuna veistoksen työstäminen on haaste. Pölkyt ovat hyvin painavia, eikä niiden alle jääminen ole miellyttävä kokemus. KIERIKKIKESKUKSEN pitkäaikainen intendentti Leena Lehtinen kiittelee kurssin pitämisen sujuvuutta. 3 Torstaina 16. Veistäminen voi hyvin olla mahdollisuus purkaa ajatuksia. Kierikissä vietetyn kolmen päivän aikana hänen puupölkystään on tarkoituksena tulla lohikäärme, mutta työmäärän ollessa iso Kumpulainen toivoo saavansa veistoksen ainakin suurimmaksi osaksi valmiiksi. Tykkyläinen ehdottaisi tätä varten vaikkapa erillistä toteeminvalmistuskurssia, jonka tuotokset laitettaisiin esille kaikkien ihailtavaksi. – Tuskin haluan kuulla sahan ääntä hetkeen juhannuksen jälkeen, hän naurahtaa. Sahan sulosoinnut turruttavat ajatukset, mitä osallistujat ovat Tykkyläisen mukaan pitäneet myönteisenä, jopa vapauttavana kokemuksena normaaliin arjen hektisyyteen verrattuna. Teoksen voi löytää pölkyn sisästä erityisesti etsimättä. Moottorisahataiteilua Yli-Iin Kierikissä » Aliisa Alatossava » Yli-Ii MOOTTORISAHAT laulavat ja sahanpuru pöllyää, kun Kierikissä veistellään jo viidettä vuotta taiteilija Kari Tykkyläisen johdolla. Vaikka Tykkyläinen toivoisi kurssille enemmän nuorisoa, hänestä aikuisten innostus käsillä tekemiseen on kuitenkin positiivista. Innostus moottorisahaveistoksiin sai alkunsa Tykkyläisen pari viikkoa sitten Pudasjärvellä vetämällä naisille suunnatulla sahataiteenkurssilla. – Oikein innokkaasti on kaikki lähtenyt käyntiin. Iisalmelainen metsuri Susanna Kumpulainen on Kierikin moottorisahataidekurssilla ensimmäistä kertaa osallistumassa. – Kaikki on tyytyväisiä, ei ole kukaan valittanut. Sahaa ei kuitenkaan halua kuunnella loputtomiin, minkä kurssin vetäjä tietää hyvin. Kursseille osallistuva porukka vaihtuu hyvin vuodesta toiseen. Ensikertalaisia riittää. Kunhan sahat toimii, niin kaikki on hyvin, Tykkyläinen tiivistää. Muuten kurssi on onnistunut hyvin. Lehtisen mukaan kurssi saa kiitosta erityisesti siitä, että kaikki ovat tervetulleita osallistumaan. Tykkyläisestä on mukavaa, että kurssin ensikertalaiset eivät ole uponneet veistämisessään rutiineihin. Ja tietty sahoja laittaessa, kurssin ohjaaja Tykkyläinen kertoo. Veistoksen tekijä Jaakko Myllylä arvelee saavansa sen toisen päivän loppuun mennessä valmiiksi. Mukana kurssilla on sekä ensikertalaisia että konkareita. Tässä työn hahmottaminen on haastavampaa, Kumpulainen vertaa. – Normipuutyössä on tutut kaavat. Kurssien ja sahaustapahtumisen täyteisen alkukesän jälkeen Tykkyläinen aikoo keskittyä enemmän musiikin ja keikkailun maailmaan. Kurssilaiset nostamassa puupölkkyä Tykkyläisen, Reettanuken ja mönkijän avustuksella. En ole edes ehtinyt vielä aloittaa mitään omaa työtä, kun aika on mennyt kierrellessä ja ohjeistaessa. Näköisyys on huomattava jo yhden päivän työn jälkeen. Sahat ovat pelanneet, ja osallistujat saavat toteuttaa itseään arjesta poikkeavalla tavalla. A L IIS A A L ATOSS AVA. Yksi valmistuvista teoksista esittää lohta. Kari Tykkyläinen on vetänyt moottorisahataiteen kurssia Kierikissä jo viisi vuotta, taiteilijan ura on kestänyt useamman vuosikymmenen pitempään. Ensimmäisenä ohjeena hän tyypillisesti kertoo kurssilaisille, että sahaamaan vaan. Yhdeksän hengen osallistujajoukko on työstämässä veistoksiaan toista päivää, ja taideteosten lopullinen muoto alkaa jo enemmän tai vähemmän näkyä päälle päin. kesäkuuta 2022 53. Valto Pernun säätiön tukema kurssi etenee kuin omalla painollaan, Stora Enso tarjoaa osallistujille pölkyt, ja kurssi ikään kuin markkinoi itse itsensä. Prosessi etenee välillä piirtelemällä, välillä sahaamalla. Tykkyläisen kokemuksen mukaan tilanne on erityisen epämukava, jos vaimolla ja tyttärellä on Salatut elämät kesken ja apua pitää odottaa jakson loppuun. Tämä idea on linjassa Oulun tulevan kulttuuripääkaupunkipestin tavoitteiden kanssa: halutaan lisää kulttuuritoimintaa Ouluun ja pohjoiseen Suomeen. TYKKYLÄINEN toivoisi vastaavaa toimintaa kaikkiin kuntiin, joko sitten turisteja tai jotain syvempää tarkoitusta varten. Ainoa este on ilmoittautumisjärjestelmä, jonka hän haluaisi muutettavan kurssin kohderyhmälle sopivammaksi. vsk • N:o 45 Susanna Kumpulaisesta on ollut mukavaa päästä sahaamaan. Kurssin tarkoituksena on pelkän taloudellisen hyödyn sijasta antaa osallistujille mahdollisuus tulla rauhoittumaan, mikä vaikuttaa laajalti onnistuneen. Työnteko on lähtenyt rullaamaan oikein mukavasti. Yhdeksän hengen osallistujamäärä on Lehtisestä hyvin toimiva ohjauksen sekä syntyvän sahanpurun määrän kannalta. Oulun ja Pohjois-Suomen halutaan huokuvan luovuutta sekä asukkaita että matkailijoita varten. Osallistujat ovat itseohjautuvia aikuisia, eivätkä aiheuta Lehtiselle murheen murhetta. Kurssista on ensimmäisen päivän jälkeen jäänyt oikein hyvä tuntuma. Tykkyläinen toteaakin, että kurssille olisi tungosta
– Olemme erittäin iloisia siitä, että löysimme Haukiputaalta uuden kumppanin. Erilainen mutta samanarvoinen. Kukaan ei välttämättä ole tehnyt toiselle mitään väärää, mutta silti joutuu kokemaan eriarvoista kohtelua. Anna meille joka päivä voima kulkea Sinun yhteydessäsi, arvostaa ja rakastaa itseämme ja toisiamme. – Suurimmalle osalle asiointi Postissa on nykyään pakettien noutamista ja lähettämistä. Haukiputaan uusi noutopiste vastaa juuri näihin tarpeisiin, Sauli Metsävirta kertoo. Jutussa kerrottiin, että oijärveläinen Eino Nymanille pyöräilymatkaa kertyi lähes sata kilometriä. SE, että olemme kaikki erilaisia, on suuri lahja. 21.5.1934 k. Tosiasiassa lenkille kertyi mittaa 110 kilometriä, oikaisee Nyman. Päivi oli suosittu nimi jo 1950-luvulla, mutta nimen suosion huippu osuu 1960-luvun alkuvuosiin. ERILAISUUS on aihe, joka nousee esille elämässäni aika ajoin. Kiitetty olet sinä, Herra, meidän isiemme Jumala, ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti. kello 19 kesäinen musiikki-ilta. Almanakassa nimi on ollut vuodesta 1950. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Suljimme aiemman palvelupisteen keväällä, koska Postin ja kumppanin välinen sopimus päättyi, ja asiakkaamme ovat toivoneet alueelle enemmän palveluja, aluepäällikkö Sauli Metsävirta kertoo. Aina erilaisuutta ei arvosteta. Esimerkiksi työpaikoilla voi myös esiintyä syrjimistä tai paheksuvia katseita. Kiitämme Hannankodin sekä Kultasimpun henkilökuntaa Paulin hyvästä hoidosta. Päivi oli silloin naisten ensimmäisten etunimien yleisyyslistan kärjessä. Noutopisteeltä voi noutaa saapuneita paketteja ja lähettää valmiiksi maksettuja paketteja. Minusta erilaisuus on ominaisuus, joka pitäisi nähdä rikkautena. Kyseessä ei tarvitse olla sen suurempaa syytä kuin erilaisuus. Olen tavannut sitä niin muissa ihmisissä, mutta myös itsessäni. Toinen oppilas saattaa naureskella, jättää ulkopuolelle tai jopa kiusata sitä henkilöä, jonka kokee olevan erilainen tai outo. Lisää postin palvelusta ja HaukiKirppisen toiminnasta Rantapohjassa tiistaina 21.6. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 24 Aurinko nousee 2.21 ja laskee 0.16. +19° +17° +16° +16° +17° +16°. Rantapohja Kesäinen musiikkiilta Yli-Iissä » Rantapohja » Yli-Ii Yli-Iin kirkossa järjestetään tänään torstaina 16.6. Uskon, että minä voin parhaiten rohkaista siihen olemalla vain omalaatuinen itseni. Uusi noutopiste sijaitsee HaukiKirppiksen tiloissa osoitteessa Revontie 47. Tämä lahja on Jumalalta, joka on luonut meidät kaikki erilaisiksi, mutta samanarvoisiksi. Arvostaako kukaan minua juuri sellaisena kuin olen. Koen, että se on yksi työni tärkeimmistä tehtävistä. Nuorisotyöntekijänä ja välittävänä ihmisenä haluan, että jokainen tuntee olevansa tärkeä ja yhtä arvokas kuin muut. TÄMÄ ILMIÖ ei kuitenkaan jää vain koulumaailmaan lasten ja nuorten keskuuteen, vaan sitä voi kohdata myös aikuisuudessa. kesäkuuta, kun aurinko on korkealla ja päivä on pitkä. Iiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 16. Vain näin ihminen voi elää vapautuneesti parasta elämäänsä, kun ei tarvitse esittää mitään muuta kuin oikeasti on! RAKAS Taivaan Isä, kiitos siitä, että Sinä olet luonut meistä jokaisesta erilaisen ja ainutlaatuisen. Tämä saattaa nousta esille esimerkiksi koulumaailmassa, jossa valitettavan usein erilaisuutta ei katsota hyvällä. Haukiputaalla on lisäksi kolme Postin pakettiautomaattia. Pyöräilyä 110 kilometriä » Rantapohja » Yli-Ii RANTAPOHJASSA oli juttua 14.6. Postin noutopiste palvelee heinäkuun alusta lukien HaukiKirppiksen aukioloaikoina, maanantaisin kello 11-19, tiistaista perjantaihin kello11-18 ja lauantaisin kello 11-15. Torstai 16.6. Lämmin kiitos kaikille muistaneille. Kesäiseen iltaan kuuluu Briitta Jurmun laulua ja Anne Muholan pianonsoittoa. Dan. Kohtaan elämäni aikana paljon ihmisiä, joista kaikki ovat erilaisia. Kannustan siis lämpimästi kaikkia uskaltautua olemaan oma itsensä. +16° +14° +13° +15° +14° +14° Lauantai 18.6. C:52 (apokr.) Apu se on lapsesta, kalan perkkaa ja kaks syö. Paketin voi ohjata haluamaansa paikkaan esimerkiksi verkkokaupan kassalla. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. +18° +18° +17° +18° +17° +15° Maanantai 20.6. Postin palvelupiste toimi aiemmin Haukiputaan Smarketin tiloissa. +13° +13° +13° +13° +12° +13° Perjantai 17.6. 19.5.2022 On raskasta luopua rakkaimmastaan, vaikka tietääkin: hetkeksi ainoastaan! Rakkaudella muistaen Sylvi Tapio ja Irma Janne ja Reetta Ville Kari ja Merja Siiri, Juha-Matti ja Mila Topi, Jenni ja Jimi Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Jokainen on Jumalan luomistyönä ainutlaatuinen ja mittaamattoman arvokas. Joskus saadessani outoja katseita saatankin miettiä, miksi minä olen erilainen. Jonna Mustikkaniemi Iin seurakunnan nuorisotyön kesätyöntekijä HARTAUS » Posti avaa uuden noutopisteen HaukiKirppikselle » Auli Haapala » Haukipudas POSTI avaa uuden noutopisteen Haukiputaalle perjantaina 1.7. kesäkuuta 2022 » N:o 45 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Ehkä joku pukeutuu eri tavalla kuin muut, kuuntelee ”noloa” musiikkia tai omaa omalaatuisen huumorintajun. Toisena tärkeänä tehtävänäni on kannustaa kaikkia olemaan oma erilainen itsensä. Nimipäiviä Torstai: Päivi, Päivikki, Päivä Perjantai: Urho Lauantai: Tapio Sunnuntai: Siiri Maanantai: Into Päivän nimi Päivi-nimi viittaa aurinkoon eli päivään. Erilaisuutta olen kohdannut esimerkiksi opiskelun merkeissä, töissä ja vapaa-ajalla. +16° +17° +17° +18° +17° +18° Sunnuntai 19.6. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakas puoliso, isä, pappa ja isopappa Pauli Armas HANNUS s. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Auta meitä olemaan oma itsemme ja hyväksymään toinen toisemme. HaukiKirppisen tiloissa heinäkuun alussa avattava noutopiste on niin sanottu kevytnoutopiste, josta voi noutaa saapuneita paketteja ja lähettää paketteja, jotka on valmiiksi maksettu verkossa. Aamen. Samalla lailla aikuiset saattavat vieroksua erilaisuutta, mikä on hyvin harmillista, sillä aikuisten tulisi olla esimerkkejä ja roolimalleja lapsille ja nuorille. Mukana elämän kulussa. lis. Miksi emme siis kohtele toisiamme Jumalan antaman arvon ja rakkauden mukaisesti. Kukapa ei haluaisi tuntea olevansa arvokas ihmisille ja Jumalalle. Hyvinvointilauantaista ja Leuvan lenkki -pyöräilystä. Siunaa meitä kaikkia lähellä ja kaukana, Sinun rakkautesi tähden. Päivin nimipäivää vietetäänkin keskikesällä, 16. Iltahartauden pitää Eero Lahtinen. HaukiKirppisen yrittäjä Tero Puhakka on tyytyväinen, että postin palvelua voidaan tarjota jatkossa HaukiKirppisellä ja monipuolistaa näin paikan palvelutarjontaa ja lisätä asiakasvirtaa
Vastikään Juha Kivirasi ehdotti Kuvajalle Oulun Saapasrenessanssin aloittamista. Tämä vastaavasti vaatii runsaasti akkumineraalien etsimistä ja uusien kaivoksien avaamista. Rantapohjan aluellekin TUKES on myöntänyt malminetsintäluvan. Valokatalyysiä on tutkittu ja kokeiltu jo kymmeniä vuosia ympäri maailmaa, mutta ongelmana on ollut kestävän ja tehokkaan katalyytin löytäminen.” Tämä aurinkovety tarvitsee paljon lisää tutkimustyötä, jotta se on tulevaisuudessa mahdollista hyödyntää suuressa mittakaavassa. Mielestäni nyt pitäisi miettiä asiaa pitkällä aikajänteellä. Tärkeää on, että luotettavia vapaaehtoisia saadaan mukaan. Eeva-Maria Parkkinen Kaupunginvaltuutettu (kesk) Yhdyskuntalautakunnan jäsen Työryhmä viemään eteenpäin kunnantalonNätteporin aluetta » Rantapohja » Ii HAMINAN ja Valtarin välinen niin sanottu kunnantalon-Nätteporin alue, rannan käyttö ja siellä sijaitsevat toiminnot ovat keskusteluttaneet Iissä jo vuosia. Kuvaja on festarityön lisäksi mukana kentällä, NettiSaappaassa sekä kriisin tai onnettomuuden kokeneiden paikkakuntien nuoria varten avatussa KriisiSaappaassa, Nuorten Poppia unohtamatta. Matkan varrelle mahtuu monta muistoa saapasperheen yhteisistä ajomatkoista puukotukseen, joka johti alakehon halvaantumiseen. Aiemmin Oulun Saappaassa mukana olijoista suuri osa oli opiskelijoita, joiden valmistumisen jälkeen toiminta hiipui. Oulun yliopistossa on onnistuttiin tuottamaan vetyä pitkäaikaisella ja halvalla katalyytilla luonnonvedestä auringonvalolla. Autojen energialähteeksi kaavaillaan sähköä. Lisäksi suunnitteilla on viisi uutta ryhmää. Nyt Iin kunnanhallituks asetti työryhmän, joka muun muassa laatii tarvekartoituksen kunnantalon ja Nätteporin toimintojen osalta sekä käynnistää suunnittelukilpailun rannan käytöstä. Saappaat pistettiin ensimmäistä kertaa jalkaan vuoden 1972 Keimola-Rockissa. Vapaaehtoisena ei osaa ennakoida, pääseekö lempiartistia kuuntelemaan, vaikka olisikin festarialueella keikan aikana. Heille pyritään tarjoamaan mahdollisimman hyvät eväät elämään tällä toiminnalla, Kuvaja tiivistää. Osana juhlallisuuksia Lastenja Nuortenkeskus, jonka alaisuudessa Saapas toimii, jakoivat tunnustuksia henkilöille, joita ilman toiminta ei onnistuisi. Yliopiston julkaisussa (14.6.22) todetaan seuraavaa: ”H2Ovesimolekyylin hajottaminen vedyksi ja hapeksi valon avulla tarjoaa uusiutuvan ja päästöttömän ratkaisun energiapulmaan. Uhkaavat tilanteet kuuluvat silti välillä työnkuvaan. 5 » Torstaina 16. Kuvaja on Saappaan pitkäaikainen nuorisoja vapaa-ajan ohjaaja, hän on ollut toiminnassa mukana jo 33 vuotta. Tänäkin päivänä vapaaehtoiset kiertävät festareilla varmistamassa, että avun tarpeessa olevat nuoret saavat tukea. Lääkäri ennusti, että hän ei tulisi kävelemään uudestaan. Ovet pitää jättää avoimiksi uusille innovaatioille ja mahdollisuuksille. Festareilla musiikki on mukava lisä, mutta Kuvajalle se ei ole tärkein prioriteetti. Saappaan yleiseen toimintamalliin kuuluu, että fyysisiin yhteenottoihin ei mennä väliin. Halvaantumisen myötä Kuvaja oppi käyttämään näissä tilanteissa huumoria jännitteiden lieventämiseksi. –He ovat kuitenkin loppupeleissä meidän tulevaisuus. Nuorisotyöstä elämäntyöpalkinto Paavo Kuvajalle » Aliisa Alatossava » Haukipudas NUORISOTYÖHÖN keskittyvä Palveluoperaatio Saapas juhlistaa tänä vuonna 50-vuotispäiviään. Monelle kokemus olisi tarkoittanut vapaaehtoistyön jättämistä, mutta Kuvaja oli sitkeä. VUOSIEN aikana Kuvaja itse on toiminut vapaaehtoisena Kajaanissa, Turussa, Rovaniemellä, Joensuussa ja Kalajoella. PALVELUOPERAATION juuret ovat festarityössä. PÄÄTTÄJÄLTÄ » A L IIS A A L ATOSS AVA. Jos autot liikkuu jatkossa pelkästään sähköllä, se tarkoittaa väistämättä sitä, että akkumineraalien saamiseksi kaivetaan pienetkin esiintymät. Siirtymän pitkäaikaisia vaikutuksia ei arvioitu riittävän hyvin ja kauaskantoisesti. TUTKIMUKSET tuottavat erinomaisia tuloksia, joten yhden kortin varassa ei kannata ”energiapeliä” pelata. Työskentelytyyli myös muuttui, kun juokseminen ei enää ollutkaan vaihtoehto. –Ei sitä tietysti pystynyt hyppimään ja pomppimaan ympäriinsä entiseen malliin, mutta työtä jatkettiin parhaan mukaan, Kuvaja kertoo. Joskus käy hyvä tuuri: –Vuonna -88 päästiin kuuntelemaan Dingoa Posiolla. Hän palasi kenttätyöhön jo seuraavan vuoden syksyllä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kuntoutuksen avulla kävelykyky palautui vähitellen. Nuorten Popin toiminnasta tuttu Paavo Kuvaja oli yksi Saappaan elämäntyöpalkintojen kahdestatoista saajasta. Energiantuotanto hajautettuna järjestelmänä EU:SSA ollaan linjaamassa, että polttomoottoriautojen valmistus lopetettaisiin kokonaan. Se oli hyvä, Kuvaja naurahtaa. Jos toiminta saadaan aluille, partiot kiertäisivät tarpeen tullen koko Oulun alueella. Puukotuksen seurauksena Kuvaja halvaantui navasta alaspäin. Lieneekö järkevää siirtyä vain yhden energialähteen varaan. Alueesta ja siellä sijaitsevien kiinteistöjen tilasta, vaihtoehdoista ja tulevaisuudesta on tehty useita kartoituksia ja alustavia selvityksiä. Aurinko-, tuulija vesivoiman lisäksi pitäisi kehittää bioja vetyenergian tuotantoa ja mahdollistaa niiden käyttö. kesäkuuta 2022 » N:o 45 Kerran saapaslainen – aina saapaslainen. Kuvaja kehottaa ihmisiä liittymään nuorien avuksi: –Saapas-toimintaan tarvitaan aina päteviä tekijöitä. Kuvaja kertoo nuorien lähestyvän NettiSaappaan vapaaehtoisia kohdatessaan tilanteita, johon tarvitaan apua. Alueen käytöstä on myös aloitettu uutta kaavoitusprosessia ja kaavoitettukin osa jo rakennettua asuinkerrostaloa varten. Kaivoksia tulee paljon ja maaperä joudutaan kääntämään ylösalaisin lähes joka kolkalta. Samalla tavalla yksisilmäistä toimintaa oli lopettaa turvetuotanto kerralla ja nyt päätöstä ollaan perumassa omavaraisuusasteen nostamiseksi. Nykyään Saapas-toiminta keskittyy yhä enemmän nettiin, koska nuoret viettävät siellä paljon aikaa. Sähköautoihin siirtyminen vaatii akkutuotannon suurta kasvua. Työtä tehdään nuoria varten, oli sijainti mikä hyvänsä. Kiitospuheessaan Kuvaja painotti muiden saapaslaisten tuen ja keskinäisen luottamuksen tärkeyttä työssä. Työryhmä asetettiin, jotta kokonaisuudessa päästään eteenpäin ja saadaan aikaiseksi kestävä kokonaisratkaisu. Ympäri Suomea toimii 25 ryhmää osana Saapasta. Kuvaja oli ollut Saapas-toiminnassa pari vuotta mukana, kun alkoholia ja lääkkeitä sekakäyttänyt nuori iski hänen selkäytimeensä puukon. LIIKKUMINEN pitää taata harvaan asutussa maassamme, vaikka siirrymmekin päästöttömään energiantuotantoon. Vuosi oli 1986, yö oli synkkä ja myrskyinen
Putaan Pullan toimija tuotantotilat tuplaantuivat viime vuonna valmistuneiden rakennusja laajennustöiden myötä. Leipomomyymälä on avoinna arkipäivisin maanantaista perjantaihin ja jatkossakin palveluihin kuuluvat kahvion ja leipomotuotteiden myynnin ohella keittolounas. Uusill e tilaaji lle! Uusill e tilaaji lle! Tilaukset Suomeen Rantapohjan digipalvelujen käyttöönotto käy helposti. Nuoruudesta voimansa ammentavat Oulun kaupungin kesämuusikot ja -tanssija ovat kesätöissä Oulun kaupungilla ja ilostuttavat kuulijoitaan muun muassa Kiimingin kirjastolla to 30.6. Lääkäri tutki ja tutki ja kirjoitti lopulta lapun, jossa määrättiin Jussi menemään kaupungin sairaalaan. Myös lehden tilaamisesta verkon kautta on tehty ohjevideo. Leipomomyymälä on toiminut väistötiloissa Verstasmutkassa leipomon laajennusja rakennustöiden ja koronan aikana. Perheen pienimmille on järjestetty ohjattua liikunnallista toimintaa kello 18– 20. Haukipudas Ja sitten tähän päivään: Kierikissä kieppi. Lähtö ja maali sijaitsevat liikuntakeskus Vorellin pihalla. Maanteitä päällystetään noin 190 kilometriä ja kevyen liikenteen väyliä noin 20 kilometriä. Kyllä nyt tapahtuu Päällystystyöt ovat meneillään » Rantapohja » Rantapohjan alue POHJOIS-POHJANMAAN ja Kainuun alueen päällystysja tiemerkintätöitä tekevät PEAB Industri Oy ja Asfalttikallio Oy. Yli-Iissä järjestetään perinteinen koko perheen kuntoilutapahtuma Kierikin kieppi maanantaina 20.6. Puutarhakirppis järjestetään asukastuvan piha-alueella kello 12 alkaen. E.M.A. Putaan Pulla avaa. Useilla kohteilla on käytössä liikennevalot ja saattoauto, joiden avulla liikenne ohjataan turvallisesti työmaan ohi. Rantapohjan alueella kesän merkittävimpiin päällystyskoheisiin kuuluvat Vt 4 Oulu moottoritie 12 km, Vt 20 Korvenkylä 11 km, Vt 20 Kiiminki–Hannusperä, 5 km, St 848 Haukiväylä 4 km ja Mt 18709 Alakyläntie 2 km.. Kaikille osallistujille annetaan lähdössä mukaan juoma ja pientä purtavaa. Tilaaja saa käyttöönsä Näköislehden, älypuhelimella toimivan Päivän lehden sekä Historialliset lehdet, joka tarkoittaa lukuoikeutta 50 vuoden takaisiin Rantapohjiin. Vain! Vain! (Kokonaishinta 100 €/vuosi) Jatkuu kestotilauksena normaaliin hintaan. “Se olisi sitten 15 mk”, sanoi lääkäri. Erillisiä juomapisteitä ei ole. Putaan Pulla avaa uuden leipomomyymälänsä torstaina 16.6. SEHÄN ONKIN HELPPO HOMMA! Rantapohjasta 31.5.1973 Jussi meni käymään lääkärissä. Katso ohjevideo rekisteröitymiseen osoitteesta www.rantapohja.fi Rantapohjan paperilehden tilaajalla on oikeus lehden digitaalisiin palveluihin ilman eri korvausta. Pihalle pystytetään myös teltta ja mukana on muitakin paikallisia myyjiä. 6 » Torstaina 16. kello 13 ja Yli-Iin Kierikissä la 2.7. Päällystystyömailla nopeusrajoituksia alennetaan työn ajaksi. Kenttä on eteläpuolella jokea, noin Blueskitaristi Erja Lyytinen esiintyy Nättepop-piknikissä Iissä lauantaina. Haukiputaan asukastuvalla (Jokalantie 1) kasvit ja puutarha-aiheinen tavara vaihtavat omistajaa lauantaina 18.6. Tapahtuma on maksuton eikä etukäteen tarvitse ilmoittautua. “Minä oon monelle tietä neuvonut, enkä oo mitään ottanut, et ota sinäkään”, tokaisi Jussi ja lähti. Jakkukylän kyläyhdistys on pystyttänyt kaikkien vapaassa käytössä olevan lentopallokentän. Kesämuusikot Kiimingissä ja Yli-Iissä. Avajaistapahtumaa vietetään kahvitarjoiluineen kello 11-16. Myymälä ja kahvio avataan leipomon yhteyteen Martinniemeen Sepäntie 2:een. Kieppiin osallistuvien kesken arvotaan palkintoja. kello 18–21. Putaan Pulla on toiminut vuodesta 1978 saakka perheleipomona, nyt toisessa polvessa. kello 12.30. Saa pelata lentopalloa. Puutarhakirppis asukastuvalla. Tapahtuman järjestävät Oulun kaupungin nuorisopalvelut ja liikuntapalvelut. Nyt uusi myymälä ja kahvio päästään avaamaan uusissa tiloissa. Noin 11 kilometrin mittaisen reitin voi kiertää kävellen, juosten tai pyöräillen. Myös leipomolaitteistoa ja kiinteistötekniikkaa on uusittu. kesäkuuta 2022 » N:o 45 50 € /6 kk Tilaukset: www.rantapohja.fi > tilaukset > tilaustarjoukset tai 044 714 7800 PAPERIJA DIGILEHTI kestotilauksena Tarjous voimassa 31.12.2022 asti
Mettovaaran lisäksi yhtyeeseen kuuluvat muusikot Joosua Viljanen, Saara Kalliopuska ja Lauri Marjakangas. Koski Kollektiivin tavoitteena on elvyttää ja uudistaa oululaista kuplettiperintöä sekä tavoittaa taiteen keinoin ihmisiä, joiden on muuten haastavaa päästä taiteen äärelle. Poppia ja piknikkiä. LOISTAVA sää ja piha-alueen puitteet mahdollistivat myös grillaamisen ja ulkona oleilun tapahtuman aikana. Wanha Riihi on ihanan tunnelmallinen maalaispuoti Tirinkylässä. Moni kävijöistä kertoi, että oli mahtavaa jälleen päästä yhteiseen tapahtumaan koronavuosienja rajoitusten jälkeen. Kuva on kyläyhdistykseltä. Haukiputaan Revontien varteen on jälleen laitettu kauniita kukkaistutuksia. Sinikeltainen kesä. Muusikot sovittavat kappaleet yhtyeelle sopiviksi ja he kiertävät koko Oulun alueella esiintymässä. – Ytimessä ovat oululaiset kuplettilaulut 50ja 60-luvuilta, muun muassa oululaisten lauluntekijöiden Pentti Hirvelän ja Veikko Vanhalan tuotanto. YHTEISLAULUA ja musiikkituokiota oli vetämässä Erkki Halonen ja paikalla oli myös myyntipöytä ja arvontakin tapahtumassa järjestettiin. Yli-Iin Pitäjäpäivät järjestetään! Perinteiset Yli-Iin Pitäjäpäivät järjestetään tänä kesänä lauantaina 9.7. Kulttuuria oli selvästi kaivattu, mutta musiikkiin olisi toivottu hieman lisää humpahtavuutta, jotta tempo olisi mennyt oikein kunnolla jalan alle. Lauluissa lauletaan Merikosken padosta, kun tervan ajo loppui ja Heinäpäästä. Joulupuoti Wanha Riihi muuntautuu kesällä pieneksi maalaispuodiksi. On myös tärkeää, että koronan jälkeen voi jälleen juhlia yhdessä, tapahtumassa vieraillut Lauri Meriläinen sanoi. Haukiputaalla myllerretään monin paikoin, mutta kukat tuovat silmäniloa Revontien raitille. alkaen kello 17 . – Mukavasti on nytkin ihmiset löytäneet paikalle ja osa on tullut kauempaankin. – On aivan mahtavaa, kun tällaisessa säässä tapahtuma voitiin jälleen järjestää. Art Ii Biennaalin oheisohjelmana tunnetuksi tullut ilmaistapahtuma kerää yleisöä myös Iin kunnanrajojen ulkopuolelta nauttimaan hyvästä musiikista ja seurasta sekä kauniista kulttuurimaisemasta. Tilaustuotteista hän mainitsee vanhoista ikkunoista valmistettu suurikokoisen pihalyhdyn, jota voi käyttää kesällä vaippa kasvihuoneena yrteille ja muille hyötykasveille sekä makrameetekniikalla valmistettu lasten tiipii mukaviin kesäleikkeihin. Yhtye saikin raikuvat aplodit show´n päätteeksi ja kiitosta valituista kappaleista, joiden aiheet koskettivat monia. Puoti sijaitsee Tirinkylässä Kukkulanraitti 38:ssa. Kukat ilahduttavat kulkijoita tänä kesänä sinisen ja keltaisen väreissä. Pelaamassa voi käydä milloin vain, mutta suunnitelmissa on pelata ainakin tiistaisin kello 19 sään salliessa. Haukiputaan vanhustenhuoltoyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Kangas oli tyytyväinen tapahtumaan. Tänä vuonna tapahtumaa vietetään bluesin, funkin ja big band -musiikin voimin. Ensimmäinen aukiolopäivä on 20.6. Katsotaan, miten saamme suunniteltua, kun pienellä porukalla tätä vielä teemme, Kangas sanoi. Tapahtuman suunnittelu on parhaillaan kovassa vauhdissa, ja ohjelmasta kuullaan lähempänä. Makkaranpaistopisteellä kävikin kuhina tasaiseen tahtiin ja makkarat saivat yleisöstä kiitosta. Tilaustuotteita on puodilla nähtävillä. Maalaispuoti avoinna Kiimingissä. Lättykahvit ja kuplettimusiikkia kesäjuhlassa » Anu Kauppila » Haukipudas TIISTAINA Haukiputaan vanhustenhuoltoyhdistyksen Revontalolla järjestämässä ikäihmisten kesän avajaisissa nautittiin musiikista, tanssista ja kuumasta makkarasta. Kukkia ihaillessa voikin miettiä, että meillä täällä on kaikki hyvin, toisin kuin Ukrainassa. A NU K AUP P IL A. (Kuva: Sanna Haipus) Lauri Meriläinen oli iloinen hyvässä säässä järjestetystä tapahtumasta. – Kesällä Wanhan Riihen valikoimasta löytyy muun muassa kauniita hempeän sävyisiä mehiläisvahakynttilöitä, makramee seinäkoristeita, juhannusvihtoja, saunatyynyjä, jalkakylpyporeita, luonnonmateriaaleista valmistettuja pesusieniä sekä esimerkiksi leppähalkoja vaikka mökkiviemisiksi, kertoo Sanna Haipus. Syksyllä olisi tarkoitus järjestää sitten syystapahtuma. Makkara maistui tapahtumassa ja moni kuuntelikin esitystä ulkona. Iijoen rantamaisemissa Nätteporin ja Iin kunnantalon piha-aluella on Nättepoppiknik lauantaina 18.6. Jakkukylän kyläyhdistys on pystyttänyt kaikkien vapaassa käytössä olevan lentopallokentän. Paikallista esiintyjäkaartia edustaa Chicken Grass ja Hanski & The Boys, kun taas tuulahduksen etelästä tuo Oulu Big Band -septetti. Aukioloajoista ilmoitetaan tarkemmin Joulupuoti Wanhan Riihen instagramissa. Yhdessä Hailuotolaulussa mietitään, milloin saareen tulee silta, mikä on nyt jälleen ajankohtaista, yhtyeen jäsen, Marjakangas kertoi. Istutukset ovat hankkineet ja niistä huolehtivat Haukiputaan yrittäjät ja Haukiputaan asukastupa. Tapahtuman ensimmäisestä ohjelmasta vastasi monitaiteellinen Koski Kollektiiviyhtye, mihin kuului myös Päivi Mettovaaran tanssiesitys. Yleisöä viihdyttää muun muassa kansainvälisesti tunnettu blueskitaristi Erja Lyytinen. Yhdistyksen puheenjohtaja Tapio Kangas kertoi, että viimeksi tupa oli täynnä keväällä teatteriesityksen aikaan. 7 » Torstaina 16. maanantaina. kesäkuuta 2022 » N:o 45 50 metriä riippusillan tienhaarasta Yli-Iitä kohti
UUSI KAUPPIAS kokee saaneensa Kiimingissä todella hyvän vastaanoton. sumun, lumisateen tai muun vuoksi. Luotsilla oli aina mukanaan merenkulkulaitoksen luotsauslasku, jonka päällikkö allekirjoitti. Tutkinta-ajo suoritettiin M/S Oulu-laivalla, joka toimi tuolloin Oulun luotsipiirin tarkastusaluksena. Hän kertoo, että pyrkii yhdessä henkilökunnan kanssa luomaan kauppaan kyläkauppamaista tunnelmaa. Nopeus ja kuljettu aika määrätyllä ”legillä” eli ajoväylän osuudella määrittelivät kuljetun matkan. Ennen kipparikirjaa oli tullut seilattua merillä yksitoista vuotta. Vapaa-ajallaan Hanna Marttila tykkää ulkoilla sekä laittaa ruokaa ystävien ja läheisten kanssa. – Kun isäni jäi eläkkeelle 1967, niin sovittiin luotsipiiripäällikkö Artturi Hakrin ja isäni kanssa, että täytän nuoremman luotsin vakanssin. Pentin isä, Einar Fält (1904– 1981), toimi luotsina ensin Ulkokrunneilla 1930-luvun alkupuolella ja siirtyi sitten Iin Röyttään, kun luotsitoiminta käynnistyi siellä vuonna 1933. Nykyisin minut tunnetaan Oulu-laivan kapteenina, muistelee uraansa Pentti Auranaho. – Kehitystyö on vasta alussa ja minulla on paljon ideoita siitä, mihin suuntaan kauppa kehittyy, Marttila sanoo. Pentin äiti, Aino Kauppi (1911–1988) oli syntyisin Hailuodon Ojakylästä. Näin laskutus eli rahan periminen jäi pois eikä tarvinnut enää käsitellä rahaa. Silloin ajettiin kellon mukaan. Satamasta ulos merelle luotsattava tapahtuma oli, kuten edellä mainittu, vain käänteisessä järjestyksessä. – Olen Oulusta kotoisin ja olen tyytyväinen, että pääsin jälleen viiden Pyhäjoella vietetyn antoisan vuoden jälkeen takaisin kotimaisemiin ja lähemmäs perhettäni. K-supermarket Kiimingin Hanna Marttila kehittää kauppaa » Teea Tunturi » Kiiminki OULULAISEN kauppiasperheen kasvatti, Hanna Marttila, otti K-supermarket Kiimingin vastuulleen maaliskuun alussa. HANNA MARTTILAN mukaan henkilökohtainen palvelu ja asiakaslähtöisyys on kaiken perusta. Virkapuku oli koettu turvallisuutta lisäävänä tekijänä, kun sen käyttäjä herätti kunnioitusta. Kuten nytkin, niin silloinkin luotsi kiipesi luotsikutterin kannelta aluksen ulkosivulla olevia köysitikkaita pitkin aluksen pääkannelle ja siitä aluksen sisätilojen kautta ”pykälle” eli komentosillalle. – Haluan, että Kiimingissä on runsas, tuore ja laadukas ruokakauppa, jossa vallitsee hyvä tunnelma, joka välittyy asiakkaille. Kotona hänellä on seuranaan myös kaksi cairnterrieriä. T EE A T UN T URI. – Kun aloitin luotsina, niin harvoissa laivoissa oli tutka eli laite, joka mahdollisti turvallisen navigoinnin näkyvyyden ollessa rajoitettu esim. 1.8.1967 ajoin ohjauskirjan väylille Martinniemi-Oulu, Martinniemi-Marjaniemi, Martinniemi-Ajos-Veitsiluoto. Kivirakennus saatiin vuonna 1973. Ajan myötä laivoihinkin alkoi ilmestyä tutkalaitteita, joilla pystyttiin havainnoimaan myös huonolla säällä, jolloin tutkasta oli eniten hyötyä. Pyrimme yhdessä henkilöstöni kanssa luomaan kauppaan kyläkauppamaista tunnelmaa. Luotsin virka edellytti jo tuolloin merikapteenin tutkintoa. Aukioloaikoja sekä valikoimaa on laajennettu ja myymälää selkeytetty asiakkaiden toiveiden mukaisesti. 1971 siirryin luotsinvanhimmaksi Marjaniemeen, josta 1996 jäin eläkkeelle. kesäkuuta 2022 » N:o 45 Vuoden 1978 voimakas luoteismyrsky irrotti luotsiaseman katon, joka rullaantui majakan ympärille. Hän on saanut paljon palautetta ja toiveita, joiden pohjalta on hyvä ollut lähteä rakentamaan uutta. Hänen puoleltaan luotseja löytyy pitkältä ajalta. Knut Holman jäädessä eläkkeelle tuli minusta Martinniemen luotsinvanhin vuonna 1970. Vedet olivat minulle entuudestaan tuttuja, sillä olin aikaisemmin kulkenut paljon isäni mukana ja sittemmin myös luotsien matkassa. PENTIN aikana Marjaniemi rakennettiin kolmesti uusiksi. Vuoden 1978 voimakkaan luoteismyrskyn jälkeen tehtiin perusteelliHanna Marttila on luotsannut K-supermarket Kiiminkiä maaliskuulta alkaen. Silloin alkoi luotsin työ laivan opastamisessa turvallisesti väyliä pitkin satamaan. Silloin piti osata kaikki ulkoa. Alkuperäinen, vieläkin olemassa oleva luotsiasema oli puurakenteinen. Pentti Auranaho ja Seila. Kiimingin alueen ainoa palvelutiski säilyy ja sen toimintaa kehitetään. Rauman merenkulkukoulun kippariluokalta olin päässyt vuonna 1965, merikapteenin tutkinnon suoritin vuonna 1967. – Tämä on otettu hyvin vastaan myös Kiimingissä. Virkapukukin poistettiin 70/80-lukujen vaihteessa. Hanna Marttila haluaa korostaa kaupassaan ja sen valikoimissa paikallisuutta. Lisäksi valmistamme itse meillä tehtyjä helposti mukaan otettavia tuotteita ja tätä tulemme kehittämään jatkossakin. 8 » Torstaina 16. isälläni ei sitä ollut. – Haluan jatkossakin panostaa yhteistyöhön paitsi kiiminkiläisten, myös Oulun ja sen lähialueiden tuottajien kanssa. Vaikka Hanna Marttila tekee työssä pitkää päivää ja työ kulkee hänen mukanaan kaiken aikaa, kokee hän silti löytäneensä hyvän tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä. Elokuussa sain alkaa luotsaamaan eli sain luotsausoikeuden. Sen jälkeen se toimitettiin laiva-asiamiehelle. Merenkulkua kehittämässä Perämerellä ja kauempanakin » Kari Holma » Haukipudas HAUKIPUTAALAISEN Pentti Auranahon suvussa on ollut luotseja monessa sukupolvessa. Haasteeksi Marttila kokee Kiimingissä sen, että kiinteistö on jo iäkäs, mutta se ei kuitenkaan juuri nyt rajoita kaupan kehittämistä. K-supermarket Kiiminkiin on avattu muun muassa ruuan verkkokauppa, itsepalvelukassat sekä Postnordin, Matkahuollon ja Schenkerin palveleva pakettipiste. Valtio oli maksanut siihen asti pukurahaa. – Vaikka luotsitoiminnassa on tapahtunut merkittävää kehitystä, on laivaan nousu säilynyt entisenlaisena. Pandemian aikana ravintolat ja ruokakaupat ovat yhdistäneet voimiaan ja kauppaan on muun muassa tuotu ravintoloiden annoksia myyntiin. Jatkossa laskutuksen hoiti merenkulkulaitos. Tätä ennen hän oli kauppiaana K-market Pyhäjoella, ja pyöritti molempia kauppoja hetken yhtäaikaa, kunnes toukokuun alusta pystyi keskittymään täysin Kiiminkiin. Marttila on laittanut heti kaupan kehitystyön alulle
Sain matkailla aika tavalla. Valvontaja taukotupia käyttävät kutterin kuskit. Luotsin työ ei enää vaadi paikallaan oloa. Sitten eräs pietarsaarelainen kutterinkuski alkoi kehitellä kestävämpää laitetta, Artic Antia, jollaisia on nykyisinkin käytössä. Kehiteltiin nopeita vesisuihkulla sekä normaalilla potkuripropulsiolla varustettuja aluksia. Siinäkin sattui kerran, että jäätyäni laivasta pois jäälle Kemi 1:llä eli kiinteällä betonista tehdyllä majakalla, niin kopterin lentäjä unohti minut neljäksi tunniksi. JÄÄN päälle mentiin vuonna 1971. Kun Marjanimeen tehtiin nykyinen satama aallonmurtajineen, sai Pentti hommatuksi samanlaisen aallonmurtajan myös Iin Röyttään. Viitat tehtiin kuusipuista talvisaikaan solakoista kuusista, jotka kuorittiin kuivumaan. Nopeakulkuisilla Piloteilla mennään säässä kuin säässä, Kuva Ruotsin puolelta, jonne Pentti Auranaho vei niitä Uudesta kaupungista, Työvene Oy:ltä. Rannoilta kerättiin kiviä, joihin tehtiin reiät kiviporilla. Lopputuloksena Merenkulkulaitos tilasi kaikille rannikon luotsiasemille, joilla oli talviliikennettä, tämän turvallisen kulkuneuvon. Haminassa, 60-luvulla tehtyjen luotsikutterien, rungon muoto oli hyväksi havaittu jäissä kulkemiseen. Saimme Marjaniemeen koeajettavaksi tämän laitteen, joka testien perusteella hyväksi havaittiin. Väylämerkit ovat nykyisin joko kelluvia tai kiinteitä, poijut ovat esijännitettyjä ja kelluvia. Ongelmana niissä oli se, että helmat tahtoivat repeytyä mentäessä rännien yli. Jos entisiä viittoja löytyi, otettiin ne kuivumaan. Pentin mielestä putkista ei ollut kovinkaan suurta hyötyä. Myös väyläturvallisuus parani. Pentti Auranahon Sunbeam muuttui” urheiluautoksi”. Ne saattoivat jopa lisätä jään muodostumista. Viittaveneet korvattiin väylänhoitoveneillä ja raskaammat poijut kuljetettiin väylänhoitoaluksilla, joita oli mm. 9 » Torstaina 16. Osa seinää sortui alla olevien autojen päälle ja Pentin Sunbeam muuttui urheiluautoksi. – Kun lähdin eläkkeelle, alkoi tapahtumaan isoja muutoksia, mm. yhdistettiin luotsipiirejä. Reimarit eivät tahtoneet säilyä talven yli, sillä yleensä ne lähtivät jäiden mukana. Laivoihin saatiin myös keulapotkureita, joista oli hyötyä laituriin ajossa. Viitat kiinnitettiin sitten kiviin. AJAN myötä alusten navigointilaitteet paranivat ja sitten aluksetkin kulkivat aikataulussa. Reimariin tarvittiin kaksi puuta: tanko ja tyvi. Yksi teräsmajakkakin löytyy. Ensimmäiset Nils Erikssonin kehittämät hydrokopterit otettiin käyttöön vuonna 1972. – Minulla oli mahdollisuus olla kehittämässä luotsien kuljettamiseen tarkoitettua kuljetuskalustoa Merenkulkulaitoksen nimeämässä työryhmässä, jonka jäsenet oli nimetty eri puolilta Suomen rannikkoa. Lähteitä: Suomen luotsija majakkalaitoksen historia vuoteen 1808, Merenkulkuhallitus 1947 Suomen luotsija majakkalaitoksen historia 1808–1946, Merenkulkuhallitus 1946 Miehet merellä, Hetkiä luotsauksen historiasta, John Nurmisen säätiö 2016 Purjehdus Pohjanlahdella, Boris Ersson 2007 100 vuotta Suomen talvimerenkulkua, Merenkulkuhallitus 1978 Hailuoto, Perämeren helmi, Reijo Heikkinen 2019 Navis Fennica, Suomen merenkulun historia 3, 1994 Kulttuurijuttuja Pohjois-Suomesta, Kari Holma 2019 K A RI HOL M A VA NH AT K U VAT: P EN T T I AUR A N A HON A RK IS TO. Ei ole semmoista myrskyä, mihin niillä ei mennä. Marjaniemessäkään ei ole enää luotsiasemaa. Myrsky rullasi luotsiaseman katon majakan ympärille. Niitä meni myös Ruotsiin ja yksi jopa Norjaankin. Oli viime hetkessä ennen ravintolaan menoa muistanut minut. kesäkuuta 2022 » N:o 45 Vuoden 1978 voimakas luoteismyrsky sorti Marjaniemen luotsiaseman kattoja päätyseinänseinän. Silloin ei enää voitu käyttää ankkureita. Talvisen laivaväylän ylitys oli tarkkaa hommaa, jottei olisi särkenyt laitetta. Nils Eriksonin konepaja Paraisten Lielahdessa oli rakentanut 1960 luvulla hydrokopterin ensimmäisen version. Sittemmin niitä hankkivat myös puolustusvoimat ja rajavartiolaitos. Ominaisuudet paranivat mittasuhteita suurentamalla, jolloin aluksista tuli riittävän painavia ja konetehoakin oli yli 1000 hevosvoimaa. VÄYLÄT merkattiin ensin reimareilla. Puuta ei enää käytetä. Kerran putosin kyydistä, eikä kuski sitä heti hoksannut. Merenkulkua kehittämässä Perämerellä ja kauempanakin nen korjaus. Vuonna 1971, jolloin Perämerellä alkoi ympärivuotinen laivaliikenne, alettiin laittaa ”pulputtajia” eli putkia satama-altaiden pohjalle. Sitä ennen jouduttiin käyttämään ankkureita, kahtakin, varsinkin huonossa säässä. Niitä ei sitten otetukkaan merenkulkulaitoksen käyttöön. – Aluksi käytössämme oli moottorikelkkoja rekineen, joita kutterinkuski ajoi. 1971 saatiin isot kutterit jäissä kulkua varten ja erikseen nopeakulkuisia Piloteja, jotka olivat kuitenkin riittävän suuria joka säähän. Ilmatyynyaluksiakin kehiteltiin siinä ohessa. Reimareiden kassit tehtiin mäntypäreistä. Perämerihän on yhtä saaristoa, toteaa Pentti. Opetin kutterin kuskeja koko Suomen ja Ruotsin alueella. Oulu-Laiva, joka korvattiin myöhemmin Letolla. Tästä alkoi kehitys. Mutta, kun meressä oli railoja, ei moottorikelkalla ajo ollut enää terveellistä. Viimeisin eli nykyinen remontti tehtiin 1993-luvun vaihteessa. Siinä on nykyisin hotelli. Nyt autoillaan paljon. Pentti Auranaho ja Seila. Helikoptereita käytettiin vaikeammissa olosuhteissa. Sain pitkän tovin istuskella jäälohkareen päällä, ennen kuin pääsin jälleen kyytiin. 1970-luvulla alettiin reimareita tekemään muoviputkista ja kivet korvattiin betonilla. Näillä pyrittiin pitämään sataman jäät heikompina. Reunamerkit ovat nykyisin kiinteitä, majakat betonirakenteisia
minuutilla Callistus Chukwu vei vieraat 0-1 johtoon. Uudenlaiset olosuhteet tuottivat haasteita ensimmäisillä erikoiskokeilla, mutta vauhti löytyi hyvinkin nopeasti. Herranen taipui sekuntitaistelussa lopulta toiseksi, mutta EM-debyytissä heti palkintokorokkeelle nouseminen ennestään tuntemattomilla teillä on suomalaisnuorukaiselta hatunnoston arvoinen suoritus. Tulin muutamaan paikkaan vähän liian kovaa ja linja meni leveäksi, ei ollut puhdas veto. Nyt kesän aikana se näkyy siten, että kaikkia avoimia tehtäviä tai kesätyöpaikkoja ei ole saatu täytettyä. Esimerkiksi kotihoidon, kaupunginsairaalan ja erityisryhmien asumispalveluissa kesäsijaisten saatavuudessa on ollut merkittäviä haasteita, eikä tarvittavaa määrää henkilöstöä ole saatu. Kaikki tarvitsevat saavat kuitenkin hoitoa, vakuutetaan. Herranen naulasi lauantain erikoiskokeille rytmin löydyttyä lopulta peräti neljä pohja-aikaa, eikä eroa kärkeen ollut päivän päätteeksi kuin vaivaiset kaksi sekuntia. Hankinnan kohteena olleiden metsien kokonaispinta-ala on 1 747,5 hehtaaria. 10 » Torstaina 16. Se päätti, että luonnon monimuotoisuuden turvaavista ja virkistyskäytön mahdollistavista suojeluja virkistyskohteista tehdään erillinen päätös valmistelun pohjalta ja kartoitetaan niiden mahdollisuudet olla Metso-korvauskohteina. – Liika yritys ehkä vähän kostautui. Vahvana painotuksena tullaan huomioimaan myös kunnan omistaman metsäluonnon virkistyskäyttömahdollisuudet sekä metsien muut monikäyttöarvot, joita edistetään muun muassa asettamalla erityisen tärkeitä ja muita arvokkaita luontoarvoja sisältäviä alueita joko suojeluun tai vähintäänkin täysin metsänkäsittelyn ulkopuolelle. Henkilöstöä siirretään kriittisiin palveluihin kuten kotihoitoon. Rallin viimeiselle erikoiskokeelle startatessa eroa oli kärkikaksikon välillä ainoastaan vaivaiset 0,4 sekuntia. T EE A T UN T URI. Kotijoukkueeseen toi oman positiivisen latauksen myös se, että peli pelattiin Haukiputaan keskuskentän nurmella ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Pieniä sydämentykytyksiä aiheutti kuitenkin vielä päivän viimeistä edellisellä erikoiskokeella katkennut taka-akseli. Taloudellisten näkökulmien rinnalle on nostettu vahvasti tavoitteet, jossa kunnan puistoja talousmetsiä hoidetaan luonnon monimuotoisuus huomioon ottaen, vähentäen samalla vesistökuormitusta sekä lisäten metsien kykyä sitoa hiiltä. Toni Herrasella loistava debyytti rallin EM-sarjassa » Taneli Niinimäki » Jääli 18-VUOTIAS Toni Herranen teki viime viikonloppuna ensiesiintymisensä rallin EM-sarjassa. SUNNUNTAINA oli edessä huima taistelu rallin voitosta Herrasen ja ranskalaiskuski Laurent Pellierin välillä. Oulun kaupunginsairaalassa tavoite on pitää koko kesän avoinna noin 220 sairaalapaikkaa, kuten edellisenä kesänä. Oulun kaupungin hyvinvointipalveluissa työskentelee tänä kesänä hieman yli 200 kesätyöntekijää. PUOLASTA Herrasen matka jatkui Pohjanmaalle, kun Ralli SM-kauden viides osakilpailun ajetaan heti tulevana viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä. Osa sijaisista on myös peruuttanut tulonsa ihan kesälomien kynnyksellä, toteaa erityisryhmien asumisja päiväpalveluista vastaava palvelupäällikkö Tanja Koivisto. – Vähän oli sellaista rytmin hakemista alussa, kun on erilaiset tiet ja pito. Jotta kuntalaiset saavat tarvitsemansa hoidon, on työtehtäviä järjestelty uudelleen ja eri toimipisteiden kanssa tehdään yhteistyötä, jotta työntekijät ovat juuri siellä, missä heitä eniten kulloinkin tarvitaan. Paikallispelin kiivasta luonnetta kuvaa ottelussa jaetut varoitukset, joita HauPalle jaettiin kolme ja OPS:lle peräti kuusi, josta yhdestä seurasi ulosajo. – Olemme todella iloisia jokaisesta kesäsijaisesta, joka meillä työskentelee. HauPan valmentaja Erkki Paananen harmitteli joukkueensa tehottomuutta maalinteossa. Suunnitelma on toteutettu monitavoitteisena, jossa erityiseksi painotukseksi nostettiin Iin kunnan päästövähennystavoitteet. EM-ralleissa tällä kaudella Herrasella lukee nuotteja kokenut Mikko Lukka. Edellisen viikonlopun vierastappio Rovaniemellä Roi Unitedia vastaan toi kentälle sisuuntuneen HauPan. Lisäksi kunnanhallitus päätti että, talousmetsien käytöstä ja uudistamistavoista päätetään valmistelun pohjalta erikseen panostamalla kestävään metsänhoitoon kohdistamalla hakkuut metsätaloussuunnitelman esittämiin harvennuskohteisiin sekä uudistamalla vajaatuottoisimpia metsiä poissulkematta lähtökohtaisesti mitään uudistamistapaa tavoitteena hiilinielujen kasvattaminen, metsänmyyntituoton turvaaminen ja metsäomaisuuden arvonnousu kuntastrategian tavoitteiden elinkeinoelämä edellä, kestävä kehitys ja vahva talous mukaisesti. Iin kunta panostaa kestävään metsänhoitoon » Teea Tunturi » Ii IIN kunnan vuoteen 2030 kurotteleva metsäsuunnitelma on nyt valmistunut. Käynnistetään selvitys tilakokojen järkevöittämiseksi sekä tarjotaan myyntiin kunnalle tarpeettomia pieniä metsäpalstoja. Erityisesti tänä vuonna on ollut haastetta saada heinäkuulle sijaisia, sillä kesäsijaiset haluavat pitää vapaata heinäkuun ja ovat käytettävissä kesä-, eloja syyskuussa. Puolassa ajettu osakilpailu sujui jääliläiseltä Herraselta ja kartanlukija Mikko Lukalta erinomaisesti. He ovat pääosin sosiaalija terveydenhuoltoalan ammattilaisia tai ammattiin opiskelevia opiskelijoita. TONI HERR A NEN SP ORT S HauPan miehille toinen kotitappio » Rantapohja » Haukipudas HAUPAN miehet kokivat jo toisen kotitappion miesten Kolmosen ottelussa. Jääliläinen starttaa voittojahtiin SM4-luokan toiselta sijalta. – Paikkoja luotiin runsaasti ja niistä pitäisi kyllä pallot saada sisään. Kun maalia ei saatu aikaiseksi, iski vastustaja. kesäkuuta 2022 » N:o 45 URHEILU » Toni Herranen (toinen vas) ja kartanlukija Mikko Lukka (vas) nousivat palkintokorokkeelle Puolan EM-rallissa. Herranen täräytti aamupäivän lenkillä kaksi pohja-aikaa, ja tämä nosti suomalaisen ensimmäistä kertaa kilpailun kärkipaikalle. Ottelun toisella puoliajalla HauPan toppari Iiro Vandell puski lukemiksi 1-2 erikoistilanteesta, joka jäi ottelun loppulukemiksi. Pito ehkä jopa hieman yllätti miten paljon sitä lopulta oli. HauPa majailee sarjataulukossa nyt kuudentena. Tästäkin huolimatta nuorukainen kirjautti vielä näille kahdelle viimeiselle ek:lle luokan nopeimmat ajat. Kovaa kyllä tultiin, mutta parin virheen takia sekunnit kääntyi meitä vastaan, Herranen harmitteli. Se kattaa sekä talousmetsille että kaava-alueella sijaitseville taajamametsille suunnitellut toimenpide-ehdotukset. Hakkuut ja hoitotyöt annetaan ulkopuolisen asiantuntijan hoidettavaksi. Iin kunnanhallitus päätti että, talousmetsien käytöstä ja uudistamistavoista päätetään valmistelun pohjalta erikseen. Puolan ralli on kaksikolle ensimmäinen yhteinen kilpailu. Kolmas pätkä lähti sitten jo hyvin, molemmilla ajokerroilla saatiin sinne reilut pohjat, Herranen kertasi avauspäivän tapahtumia. Voittoon ajoi Ranskan Laurent Pellier ja pronssille Espanjan Óscar Palomo. Seuraavat kaksi peliä on vieraissa ja Keskuskentän nurmelle palataan taas sunnuntaina 10.7. IIN kunnanhallitus merkitsi kokouksessaan valmistuneen metsäsuunnitelman tiedoksi. Kolmetoista minuuttia tästä Matias Juntunen lisäsi johtolukemat jo 0-2. Metsätalouden ulkopuolelle jäävää kituja joutomaata on noin 267 hehtaaria, vesistöä 2,5 hehtaaria sekä muuta maata 11,5 hehtaaria. Vierasjoukkue OPS vei pistepotin lukemin 1-2 (0-2). PELIN 20. Seuraavien harjoitusten painopiste on aika selvä. – Avauspäiväksi uusissa olosuhteissa se oli tosi hyvä, ilman mitään isompia virheitä. Kaksikko nappasi ERC-junioreiden toiseksi korkeimman EM-pistepotin, eikä voittokaan ollut kaukana. Hoitajapula vaikuttaa hyvinvointipalveluihin » Rantapohja » Oulu HOITAJAPULA näkyy myös Oulun kaupungin hyvinvointipalveluissa kesän aikana. Ralli käynnistyi Herrasen osalta hieman tunnustellen. Kotihoidossa ja kaupunginsairaalassa on täyttämättä molemmissa parikymmentä tehtävää ja asumispalveluissa noin 10. Kokonaisuudesta 1 722,4 hehtaaria on luokiteltu metsätalousmaaksi, josta noin 300 hehtaaria taajama-alueen lähi-, ulkoilu tai virkistysmetsäksi sekä noin 80 hehtaaria joko suojatai arvometsäksi. Molempia vieraiden maaleja edelsi HauPan puolustuksen selkeät virheet. Valtakunnallinen pula sosiaalija terveydenhuoltoalan henkilökunnasta on näkynyt Oulussa jo pitempään. HauPa aloitti pelin hyvin ja loi useita maalintekopaikkoja. kun vastaan asettuu RoPo Rovaniemeltä
Keijo Impiö uuvutti myös kisan suurimman hauen, jolla oli painoa 9,1 kiloa. – Se otti tosi varovasti kiinni. Cupin ja osakilpailuiden tulokset löytyvät Juopulin kyläyhdistys ry:n Facebook-sivulta https://fi-fi.facebook.com/ juopuli/ Kaikkien Ylikiiminki-cupiin osallistuneiden kesken arvottiin sähköperämoottori, jonka onnellinen voittaja oli Joni Saastamoinen. Meillä on iso haavi, niin sinne se mahtui hyvin. Juhani Tuohimaa, Mikko Ahola, Pekka Runtti 38,425 10. YLIKIIMINKI-CUPIN kolmen osakilpailun yhteistuloksissa suurimman saaliin 56,415 kiloa saivat Susanna Taikina-aho ja Heikki Taikina-aho. Pentti Leskelä, Tero Leskelä, Alpo Leskelä 14,750 28. Toiseksi cupissa uistelivat Heikki Väänänen, Juhani Tomperi ja Ahti Märsy 55,115 kilon yhteissaaliillaan. Petri Autio,Jaakko Luonuansuu 21,550 18. Heikki Holappa, Pasi Holappa 9,570 33. Tätä arvontaa uistelijat pitivät mukavana yllätyslisänä cupissa. Jarkko Holmi (vas.) ja Lassi Kanniainen uistelivat Vuotonjärvellä kolmanneksi 30,190 kilolla ja kokonaiskisassa he olivat neljänsiä 48,925 kilon kokonaissaaliillaan. P IRJO HOL A P PA. – Kyllä tänään lähti paljon kalaa ja pääsi vielä paljon karkuunkin. Reijo Soronen, Esa Koivula 32,235 15. Heino Seluska, Jari Taskila 18,260 21. He pitivät myös sähköperämoottorin käyttömahdollisuusuudistusta järvillä siirtymisiin ja vetouisteluun todella hyvänä ratkaisuna. – Kyllä me olimme jo aika varmoja voitosta, mutta aina se on, joku saanut enemmän. TOISEKSI Vuotonjärvellä tulivat Keijo Impiö ja Antti Niemikorpi 43,680 kilon saaliillaan. Veikko Sivonen, Jaakko Sivonen, Reijo Arvola 17,810 24. Markus Keinänen, Matti Hautamäki 41,770 8. Kyllä tähän pitää olla tyytyväinen. – Mukava oli olla cupissa koronavuosien jälkeen, kun saatiin taas remmi kasaan. Markku Taikina-aho, Veli Taikina-aho 25,440 7. Kun lähdin vetämään ensimmäisen kerran, niin hoksasin, että siellä taitaa nyt olla vähän isompi kala tarjolla. Kyllä näkee naamasta, että ollaan tyytyväisiä, kun hymyilyttää, Heikki naurahtaa. Keijo Impiö, Mikko Hemmilä ja Antti Niemikorpi olivat kokonaiskisan kolmansia 52,260 kilolla. Sami Markus, Antti Iisakka 17,910 23. Uistelun Ylikiiminkicup päättyi Vuotonjärvelle Taikina-ahot uistelivat voittoon » Pirjo Holappa » Ylikiiminki UISTELUN Ylikiiminki-cup päättyi Vuotonjärvelle perjantai-iltana. Aika menee äkkiä, kun koko ajan saa kalaa. Susanna Taikina-aho, Heikki Taikina-aho 44,290 2. Keijo Impiö, Mikko Hemmilä, Niemikorpi Antti 43,680 3. Täällä cupissa on aina hyvä yleinen tunnelma, Antti Niemikorpi toteaa. Keijo Impiö ja Antti Niemikorpi uistelivat Vuotonjärvellä toisiksi 43,680 kilolla. – Yksi olisi ollut todella iso, mutta eihän sitä aina voi kaikkea saada, Susanna Taikina-aho jatkaa. Kyllä me arvasimme, että muutkin on saanut paljon, kun ei me ole ennen saatu näin hirveästi. – Tänään oli mahtava keli ja aika kului tosi nopeasti, Susanna tuumaa. Lassi Kanniainen ja Jarkko Holmi olivat kisan neljänsiä 48,925 kilon yhteissaaliillaan. Voidaan sanoa, että saalis olisi ollut aivan valtava, jos olisi kaikki saatu veneeseen, Heikki Taikina-aho tuumaa. Juhani Tomperi, Heikki Väänänen, Ahti Märsy 55,115 3. Markku Kirvesoja ja Marja 11,165. Kalle Kanniainen, Kimmo Kanniainen, Päivi Kanniainen 15,470 27. 11 » Torstaina 16. – Meillä pitää olla pitkä vene, kun pariskunta ollaan, niin meillä saattaa aina tulla tuolla kiehua välillä, Heikki vitsailee ja jatkaa, että tulevana viikonloppuna he lähtevät kisaamaan Uljualle. Vuotungin kalastuskunnan isännöimään päätöskisaan osallistui 34 venekuntaa. Keijo Impiö nappasi Vuotonjärven suurimman hauen, jolla oli painoa 9,1 kiloa. Esko Leskelä, Jouko Leskelä 30,415 17. Sellaisia kilon kaloja meillä karkasikin tänään, mikä tietysti harmittaa vähän, Keijo Impiö toteaa. Kokonaiskisan voitto tuli 56,415 kilolla. Akseli Leskelä, Renne Räisänen 8,660 35. Koronatauon jälkeen cup oli odotettu uistelukauden avaus. Jari Inkala, Hannu Holappa, Santavuori Tuomo 43,855 6. Kari Isoaho, Ahti Kokko 22,960 10. Vuotonjärven tuloksia: 1. Jorma Vehkalahti, Kalle Väärä 20,510 19. Uistelijat toivoivat yhtenäistä hyvää palkintolinjaa kaikkiin Ylikiiminkicupin osakilpailuihin. Lassi Kanniainen, Jarkko Holmi 30,190 4. Jani Kauppila, Tuomo Simuna 11,420 30. Jani Kanervala, Tuomas Kamula 34,165 14. Eero Paso, Veli-Matti Paso 36,585 11. kesäkuuta 2022 » N:o 45 URHEILU » Susanna Taikina-aho ja Heikki Taikina-aho uistelivat Ylikiiminki-cupin voittoon ja Vuotonjärven päätösosakilpailun mestareiksi. Kokonaiskisassa viidenneksi uistelivat Jari Inkala, Hannu Holappa ja Tuomo Santavuori 43,855 kilolla. Kauniissa kesäillassa kala oli syönnillään, sillä saaliit olivat todella isoja. Markku Taikinanaho,Veli Taikinanaho 35,315 12. Jari Jokikokko, Tero Kokko, Illikainen Eppu 31,230 16. Ville Nissilä, Aatos Laurila 19,505 20. – Kova työhän tässä oli, Heikki täydentää. Keijo Impiö, Mikko Hemmilä, Niemikorpi Antti 52,260 4. Kari Isoaho, Ahti Kokko 39,945 9. Jouni Heikkilä, Mikko Hemmilä 17,700 25. – Ei. Markus Keinänen, Matti Hautamäki 24,230 8. 31.Ville Kirvesoja, Ville Inkala 10,400 32. – Kyllä tämä oli meidän ennätyssaliis. Tasaisen hyviä saaliita koko cupin ajan uistelleet Lassi Kanniainen ja Jarkko Holmi olivat päätöskisan kolmansia 30,190 kilon saaliillaan. Susanna Taikina-aho, Heikki Taikina-aho 56,415 2. Timo Laamanen, Rami Tuohimaa, Laamanen Mikko 14,610 29. Kyllä me olemme tyytyväisiä, Susanna lisää. Heikki Väänänen, Ahti Märsy, Juhani Tomperi 28,300 5. Ensi vuonna uudelleen, Keijo tuumaa. Heikki Väänänen ja Ahti Märsy olivat kisan neljänsiä 28,300 kilolla ja Reijo Soronen ja Esa Koivula kisan viidensiä 26,270 kilon saaliillaan. Vesa Siltakoski, Markku Isola 9,355 34. Nousujohteinen cup meillä on ollut, mutta ei vieläkään riittänyt voittoon. Susanna Taikina-aho ja Heikki Taikina-aho nappasivat Vuotonjärvellä suurimman kalasaaliin 44,290 kiloa. Kai Saastamoinen, Jani Korpiranta 43,500 7. Kokonaiskisassa Impiö, Niemikorpi ja Mikko Hemmilä olivat kolmansia 52,260 kilolla. Lassi Kanniainen, Jarkko Holmi 48,925 5. Reijo Soronen, Esa Koivula 26,270 6. Kai Saastamoinen, Jani Korpiranta 24,180 9. Heimo Tomperi, Eino Tomperi 35,000 13. Tervola Tarja, Timo Tervola 16,820 26. Juha Sivonen, Unto Kanniainen 17,970 22. Hannu Inkala, Aleksi Inkala 7,310. Heidän Vuotonjärven saaliinsa painoi huikeat 44,290 kiloa. Eero Paso, Veli-Matti Paso 21,320. Cupin kokonaissaaliit: 1
Avaa sivu 2. SUDOKUT JA RISTIKKO 16.6.2022 ». Napsauta kohtaa Print. 12 » Torstaina 16. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3. Napsauta kohtaa “Current page” 4. kesäkuuta 2022 » N:o 45 RISTIKON RATKAISU tiistain 21.6.2022 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1
Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. puh. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. 8.30-16 Perustettu 1969. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ alkaen (ma-la) Haukiputaan Tuoretuote VERKKOKALASTUSKIELTO KIIMINKIJOKISUULLA Verkkokalastus aikapyyntirajoitusalueella on kokonaan kielletty 1.6-18.7 välisenä aikana lohikalojen nousun turvaamiseksi. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 13 » Torstaina 16. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina 16.6. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www.iinseurakunta.fi VAIHTUUKO OSOITTEESI. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Yleisöllä on mahdollisuus seurata kokousta livestreemauksena Kokouksia Huveja BINGO NUORITTALLA pe 17.6. 044 714 7804 teija.marttila@rantapohja.fi Torikauppiaat Vuokrattavana IISSÄ RT 2H+K+S 55,5 m 2 . Tilausmaksut vuodelle 2022 (sis. 040 548 0268. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. 62€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ 044-714 7800 . tai puhelimitse: p. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Irtolehdellä 55 pallorajalla 1000€. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Internet: www.rantapohja. UUTTA SIIKLIÄ Revontie 2 liiketalon pihalla PE 17.6. Muista tehdä osoitteenmuutos Rantapohjaan! Puh. Martinniemi. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Tiistaina 21.6. Ilmoitushinnat 2022 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........1,00+24%=1,24 € Tekstissä.................1,00+24%=1,24 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,15+24%=1,42 € TJ 30 pmm asti.......0,90+24%=1,12 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. 044 714 7800 tai tilaukset@rantapohja.fi Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Kuulutus koskee niitä hautapaikkoja, joiden haltija ei ole seurakunnan tiedossa. klo 18.00. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2022 . Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 4/2022 18.5.2022 37§. 168€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . ti 21.6. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 83€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. mennessä. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Asialista on nähtävänä Iin kunnan www-sivuilla virallisissa ilmoituksissa. Rantapohja jaetaan Tiistaina 21.6. Voi pelata autossa. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina 16.6. . Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. 1.7. kesäkuuta 2022 » N:o 45 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Jäikö lehti tulematta. 119€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. 044 714 7804 teija.marttila@rantapohja.fi Teija Marttila Puh. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu ti 21.6. Uusittu 21 vap. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . . 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. 113€ 168€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. 49€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. . TOIMITUS avoinna ark. KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. 67€ puh. . Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Teija Marttila Puh. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Kuulutuksia Kuulutus Kuivaniemen hautausmaan hautojen hallinta-aikojen päättymisestä Kuivaniemen hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. mennessä. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Puh. Hoitokunta Iin kunnanvaltuusto kokoontuu 20.6.2022 klo 17.00 Nätteporin auditoriossa. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Julkaisija Rantapohja Oy. 040 540 6126. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Lähes Lähes Outi Koistinen Puh. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Kartta alueesta osoitteessa www.haukiputaanjakokunta.fi. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa
Kahden edellisen elokuvan päähenkilöt Owen ja Claire joutuvat tyytymään edelliselokuvan uusintaan, kun Maisie-tyttö joutuu taas kaapatuksi ja täytyy pelastaa. Valitettavasti sarjan kuudes elokuva Jurassic World: Dominion on jättiläismäinen pettymys miltä tahansa ruudulta. kesäkuuta 2022 » N:o 45 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Kaikkien kuuden Jurassic Park -elokuvan päähenkilöt on koottu vihdoin samaan elokuvaan. Nuorisotyöntekijöistä lähes puolet kertoi kohdanneensa nuorten parissa väkivaltaista radikalisoitumista tai ääriajattelua ja selkeästi suurin osa kertoi kohdanneensa vihapuhetta. Heistä jokainen keksisi tosin luultavasti itse paljon mielenkiintoisemman tarinan tästä aiheesta kuin elokuvantekijät. Mikä saisikaan ihmiset kotisohvilta teattereihin ison kankaan äärelle kuin upouusi dinoseikkailu. Vihapuhetta oli kohdannut kolme neljästä (78 %) vastaajasta. JURASSIC Park oli pohjimmiltaan älykäs, filosofinen teos, jonka perustana oli vahva käsikirjoitus. Jurassic World: Dominion on elokuva, jonka ainoa potentiaalinen kohderyhmä saattaisivat olla dinosauruksista innostuneet alle 10-vuotiaat lapset. TIMANTTEJA LOUHITTIIN ENSIMMÄISEKSI INTIASSA, MISSÄ NIILLÄ ON TEHTY KAUPPAA NOIN 2400 VUOTTA SITTEN. ASETELMA ei voisi olla herkullisempi. Hieman vajaa puolet (47 %) vastanneista on kohdannut merkkejä nuorten väkivaltaisesta radikalisoitumisesta ja/tai väkivallan ihannoinnista. Jurassic World: Dominion ei varsinaisesti edes kerro dinosauruksista. 21/09/26 Nuorisotyöntekijät ovat huolissaan nuorten vihapuheesta » Rantapohja PELASTAKAA LASTEN uudessa raportissa selvitettiin nuorten keskuudessa ilmenevää ekstremismiä ja vihapuhetta. INFO Jurassic World: Dominion • Ohjaus: Colin Trevorrow • Pääosissa: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Laura Dern, Jeff Goldblum, Sam Neill • Kesto: 2 h 26 min • Arvosana: * 555 ALKOHOLIN JUOMINEN EI OLLUT KIELLETTYÄ KIELTOLAIN AIKAAN. Aikoinaan kumouksellisia erikoistehosteita esitellyt Steven Spielbergin elokuva nousi megahitiksi, jollaista koronapandemiasta toipuva elokuvateollisuus kaipaa juuri nyt kipeästi. Valitettavasti elokuva ei ole sen arvoinen. Elokuva ei valitettavasti ole edes niin tyhmä, että se olisi hauska. Harvoin saa nähdä kahden ja puolen tunnin edestä niin paljon toimintaa, joka tuntuu yhtä pitkäveteiseltä. Siihenkin nähden Jurassic World: Dominion on ala-arvoinen suoritus. KENGILLÄ KULUU JOPA 1000 VUOTTA MAATUA KAATOPAIKALLA. Etenkin lähtökohtiin nähden se tuntuu suorastaan petokselta. Elokuva taannutetaan väkipakolla samaksi tylsäksi dinopakoiluksi eristetyssä laitoksessa, joka on nähty jo viisi kertaa aiemmin. Huoli liittyy etenkin nuorten hyvinvointiin, vihamieliseen käytökseen, asenneilmapiirin negatiiviseen muutokseen sekä yhteiskunnallisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Pelastakaa Lasten tuoreessa Nuorisotyöntekijöiden silmin: ekstremismi ja vihapuhe Suomessa -raportissa 68 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorisotyöntekijöistä sanoo olevansa huolissaan tai jokseenkin huolissaan nuorista alueellaan. Uusi Jurassic World on jättimäinen pettymys » Elmo Rautio » Rantapohja ON VAIKEA uskoa, että elokuvahistorian pysyvästi mullistanut Jurassic Park täyttää ensi vuonna 30 vuotta. Pahikseksi on kaivettu ensimmäisessä elokuvassa vilahtanut partavaahtomies Dogson, joka on noussut Elon Musk -tyyppiseksi biotekniikkaguruksi. Se on oikeastaan aika tylsä. SE LÖYTYI HÄNEN OLLESSAAN KERÄÄMÄSSÄ SIMPUKOITA YORKSHIREN RANNIKOLLA. Siksi on täysin anteeksiantamatonta, että Jurassic World: Dominion käytännössä hylkää konseptinsa jo alkumetreillä. 14 » Torstaina 16. Vihapuhe voi kuitenkin jo itsessään viitata mahdolliseen väkivaltaiseen radikalisoitumiseen.. ARKEOLOGI MARIE WOODS LÖYSI HILJATTAIN MASSIIVISEN 165 MILJOONAA VUOTTA VANHAN DINOSAURUKSEN JALANJÄLJEN, LUULTAVASTI MEGALOSAURUKSEN JÄTTÄMÄN. Vastausten perusteella suurin osa koki vihapuheen tunnistamisen helpommaksi kuin väkivaltaisen radikalisoitumisen tunnistamisen. Jotain kertoo sekin, että kaksi elokuvan viihdyttävimmistä toimintajaksoista ovat juonen kannalta täysin yhdentekeviä. Edellisen elokuvan lopussa vapaaksi päässeet dinosaurukset ovat levittäytyneet ympäri maailman ja ihmisten on sopeuduttava elämään niiden kanssa. Niiden arvoitusta selvittämään lähetetään alkuperäisen Jurassic Parkin pääkolmikko, joiden jälleennäkeminen on elokuvan harvoja positiivisia aspekteja. Maailmassa, jossa muinaiset hirmuliskot ovat valloillaan, suurin ongelma ovat geenimanipuloidut heinäsirkat. Jatko-osat eivät Jurassic Park: Kadonnut maailma (1997) lukuun ottamatta ole tällä saralla varsinaisesti loistaneet
klo 12–18. 1.–30.6. 040 7008 151. Konfirmaatiomessu su 19.6. Paluukuljetus samoin pysähdyksin. Kolehti: Lasten ja nuorten yksinäisyyden torjumiseen Lasten ja nuorten keskus ry:n kautta. Huom! To 23.6. klo 14 mennessä kirkkoherranvirastoon p. Kiimingin seurakunta järjestää retken Kuhmon kamarimusiikkijuhlille 22.7. Varauksista, jotka perutaan 8.7. klo 12-18, jolloin myös kirkon oppaat ovat paikalla. 040 759 8206 Vaaleihin liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä vaalilautakunnan sihteeriin Klaus Kalliorantaan p. Kesäillan musiikkihetki to 16.6. Kastetut: Elea Marjatta Kivijakola, Luna Vivian Louhisalmi, Oliver Onni Malila, Hugo Juhani Arvid Vahtola. asti. 040 7008 151. Mukana elämän kulussa. 045 787 25139 maanantaina 20.6. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. Omat astiat mukaan. 040 579 3246. 040 861 1784 tai pj. klo 13.30–14 Jäälin kappeli. Oikeus asettaa ehdokkaita seurakuntavaaleissa on valitsijayhdistyksellä, jonka vähintään kymmenen äänioikeutettua eli viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävää seurakunnan jäsentä on perustanut. Toimittaa Olavi Isokoski, avustaa Elisa Hinkkala, kanttorina Jarkko Metsänheimo. jälkeen, laskutetaan 70 euroa. klo 17 ry:llä, Kello: seurat su 19.6. 040 759 8206 Vaaleihin liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä vaalilautakunnan sihteeriin Klaus Kalliorantaan p. Kesäkahvila tike-to klo 11–15 Kiimingin kirkon tapulissa sekä Avoimet ovet Kiimingin kirkossa ti-ke-to klo 13– 15, jolloin myös työntekijä tavattavissa ja mahdollisuus kirkon virtuaaliseen esittelyyn. Vapaa pääsy, ohjelma 5 €. kesäkuuta 2022 » N:o 45 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Konfirmaatiomessu su 19.6. klo 17 ry:llä. Tulevat seurakuntavaalit pidetään su 20.11. 040 584 4406. Voit ottaa yhteyttä myös nykyisten valitsijayhdistysten yhteyshenkilöön: Katse ryhmä Eeva-Maria Parkkinen p. 040 861 1784 tai pj. Kiimingin seurakunta järjestää retken Kuhmon kamarimusiikkijuhlille 22.7. pesamaa@evl.fi). Hinta 10 €/litra. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. 040 8320 865. Sitovat ilmoittautumiset pe 1.7. Voit ottaa yhteyttä myös nykyisten valitsijayhdistysten yhteyshenkilöön: Katse ryhmä Eeva-Maria Parkkinen p. jälkeen, laskutetaan 70 euroa. 040 584 4406. pesamaa@evl.fi). Kesäkahvilassa myynnissä kahvilatoiminnan lisäksi vapaaehtoisten tekemiä käsitöitä. klo 11:00 13:00 Iin Pappilassa. 0400 802 244 Toimivat seurakuntalaiset Risto Ainali p. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. 040 579 3246. Vihityt: Esa Tapani Arffman ja Kati Maarit Huttula. Oikeus asettaa ehdokkaita seurakuntavaaleissa on valitsijayhdistyksellä, jonka vähintään kymmenen äänioikeutettua eli viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävää seurakunnan jäsentä on perustanut. klo 20 Haukiputaan srk-keskus. 21. asti. bussimatkan, konsertit no 53 ja 54, ruokailun ja taukokahvit menomatkalla. klo 10 Kiimingin kirkko ja seurakunnan YouTube -kanava. Tule mukaan ainutlaatuiseen kirkkohetkeen Kropsun saareen Kiviniemen edustalle. 0400 802 244 Toimivat seurakuntalaiset Risto Ainali p. Haudan hoidoista voitte sopia taloussihteeri Helka Tapio p. Ehdokasasettelu kestää 15.9. Pyhäpäivän aihe: Katoavat ja katoamattomat aarteet. 040 7424 651 tai helka.tapio@evl.fi kanssa. Sinusta tulisi hyvä päättäjä! Etsinnässä ehdok k a ita seurakuntavaaleissa 2022 Kiimingin seurakuntaneuvostoon ja Oulun seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Terttu Isohookana p. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten p. Pauli Niemelään p. Kahvilan tuotto ohjataan Latinalaisessa Amerikassa tehtävään lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta. Sinusta tulisi hyvä päättäjä! Etsinnässä ehdok k a ita seurakuntavaaleissa 2022 Kiimingin seurakuntaneuvostoon ja Oulun seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Ilm. YLIKIIMINKI Messu su 19.6. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus Su 19.6. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Kassien jako samana päivänä eli ma 20.6. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Sari Wallin. Tiedustelut Leena Mikkonen 040 7543151, Heikki Pesämaa 0400 458 400 (heikki. Kesäkahvilassa myynnissä kahvilatoiminnan lisäksi vapaaehtoisten tekemiä käsitöitä. Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 4/2022 18.5.2022 37§. 040 539 4392 Kristillisten perusarvojen puolesta Saara Pentikäinen p. Heinäkuussa torstaisin klo 12–20. ”Soi kunniaksi Luojan!” Kesäillan sävelhartaus to 30.6. 040 861 1784 tai pj. jälkeen, laskutetaan 70 euroa. Ennakkoäänestys 8.–12.11. Tuotto lähetystyölle. 1.–30.6. Huom! To 23.6. Ehdokasasettelu kestää 15.9. mennessä. klo 18:00 Iin kirkko. 040 579 3246. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Konfirmaatiomessu Su 19.6. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Kasseja tuodaan myös Yli-Iihin ja Ylikiiminkiin. 040 551 6582. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www. Ehdokasasettelu kestää 15.9. ei kirkon avoimia ovia päällekkäisten tilaisuuksien vuoksi. Virpi Räisänen mezzosopraano ja Virve Räisänen piano. Toimittaa Jussi Rinta-Jouppi, messudiakoni Katri Haapakorva, avustaa Samuli Ruusuvuori, kanttori Hannu Niemelä. Kesäkahvila tike-to klo 11–15 Kiimingin kirkon tapulissa sekä Avoimet ovet Kiimingin kirkossa ti-ke-to klo 13– 15, jolloin myös työntekijä tavattavissa ja mahdollisuus kirkon virtuaaliseen esittelyyn. Puhelimitse voi ilmoittautua 11.-12.7. – 4.8. Kuolleet: Paula Mariitta Soramäki 65. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. Kropsun saaressa. Bussireitti: Kiimingin kunnanviraston parkkipaikka klo 8 – Jäälin pysäkki (Kuusamontien varressa grillin kohdalla) Oulun linja-autoasema – Kuhmo. Kiimingin seurakunta järjestää retken Kuhmon kamarimusiikkijuhlille 22.7. Huom! To 23.6. Pauli Niemelään p. klo 13 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTube -kanava. Tilaisuus alkaa jumalanpalveluksella, jonka jälkeen kirkkokahvit ja makkaranpaistoa. Maksuksi käy käteinen/ MobilePay. klo 10 Haukiputaan kirkko. klo 12:00 Kuivaniemen kirkko. Iin kirkko toimii tiekirkkona 6.6.-5.8.2022 ja on avoinna arkipäivisin ma-pe klo 11-18, jolloin opas on paikalla. tapio@evl.fi kanssa. Kolehti: Lasten ja nuorten yksinäisyyden torjumiseen Lasten ja nuorten keskus ry:n kautta. Tiedustelut Leena Mikkonen 040 7543151, Heikki Pesämaa 0400 458 400 (heikki. Kasseja tuodaan myös Yli-Iihin ja Ylikiiminkiin. keitto ja jälkiruoka) niin kauan kuin keittoa riittää. Kesäkahvilassa myynnissä kahvilatoiminnan lisäksi vapaaehtoisten tekemiä käsitöitä. Myynnissä myös muuta pientä syötävää, käsitöitä sekä arpoja, yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Pauli Niemelään p. Nyt on aika miettiä ja etsiä seurakuntalaisia luottamustehtävään. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Tervetuloa kahvittelemaan ja porisemaan kanssamme! Myös vapaaehtoisia tarvitaan, voit asiasta kiinnostuneena olla yhteydessä lähetyssihteeriin, p. Toimittaa Heikki Pesämaa, avustaa Jii-Pee Nyyssönen, kanttorina Sari Wallin. Kuolleet: Anna Maija Väänänen 61, Vaili Maria Jämsä 98. 040 551 6582. Tuotto lähetystyölle. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. bussimatkan, konsertit no 53 ja 54, ruokailun ja taukokahvit menomatkalla. KIIMINKI Konfirmaatiomessu su 19.6. klo 10-12 ja 13-15. Kesämusiikkisarjamme avajaiskonsertti, tervetuloa! Keskiviikkoillan kirkkohetki 3.8. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Markku Jaakkola, avustaa: Jenna Tauriainen. Nyt on aika miettiä ja etsiä seurakuntalaisia luottamustehtävään. YLI-II Konfirmaatiomessu su 19.6. Loistossa Isollaniemellä. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 19.6. Tuotto lähetystyölle. klo 10-12 ja 13-15. Paluukuljetus samoin pysähdyksin. Tulevat seurakuntavaalit pidetään su 20.11. Sitovat ilmoittautumiset pe 1.7. klo 13 Kiimingin kirkko. iinseurakunta.fi Katso lasten kirjepyhyis kirjekyyhkyn tilaamisohjeet kotisivuiltamme. Sitovat ilmoittautumiset pe 1.7. Kesä Soi. Kasseja tuodaan myös Yli-Iihin ja Ylikiiminkiin. Tiedustelut Leena Mikkonen 040 7543151, Heikki Pesämaa 0400 458 400 (heikki. bussimatkan, konsertit no 53 ja 54, ruokailun ja taukokahvit menomatkalla. Katso lasten kirjepyhyis kirjekyyhkyn tilaamisohjeet kotisivuiltamme. Suljettu juhannusaattona 24.6. Varauksista, jotka perutaan 8.7. Brita Jurmu, laulu, Anne Muhola, piano, hartaus Eero Lahtinen. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. klo 14 mennessä kirkkoherranvirastoon p. Maksuksi käy käteinen/ MobilePay. Paluukuljetus samoin pysähdyksin. Oikeus asettaa ehdokkaita seurakuntavaaleissa on valitsijayhdistyksellä, jonka vähintään kymmenen äänioikeutettua eli viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävää seurakunnan jäsentä on perustanut. asti. 044 497 0665 Elävä seurakunta Paula Pelkonen p. Tervetuloa kahvittelemaan ja porisemaan kanssamme! Myös vapaaehtoisia tarvitaan, voit asiasta kiinnostuneena olla yhteydessä lähetyssihteeriin, p. Sinusta tulisi hyvä päättäjä! Etsinnässä ehdok k a ita seurakuntavaaleissa 2022 Kiimingin seurakuntaneuvostoon ja Oulun seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Rantapohja. Pyhäpäivän aihe: Katoavat ja katoamattomat aarteet. Alakoululaisten leiri 19.21.8. 0400 802 244 Toimivat seurakuntalaiset Risto Ainali p. Lohikeittolounasta myydään 10 € hintaan (sis. Haudan hoidoista voitte sopia taloussihteeri Helka Tapio p. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. Kesäkahvila tike-to klo 11–15 Kiimingin kirkon tapulissa sekä Avoimet ovet Kiimingin kirkossa ti-ke-to klo 13– 15, jolloin myös työntekijä tavattavissa ja mahdollisuus kirkon virtuaaliseen esittelyyn. Tapulikahvila suljettu juhannusaattona pe 24.6. Mukaan mahtuu 25 lasta. Kohteeseen järjestetään yhteinen venekuljetus, johon ennakkoilmoittautuminen www.oulunseurakunnat.fi kautta 12.7 mennessä. Toimittaa Heikki Pesämaa, avustaa Jii-Pee Nyyssönen, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Bussireitti: Kiimingin kunnanviraston parkkipaikka klo 8 – Jäälin pysäkki (Kuusamontien varressa grillin kohdalla) Oulun linja-autoasema – Kuhmo. Lähtö Kiviniemen satamasta klo 17, paluu satamaan n. Ilmoittautuneille lähetetään retkikirjeessä tarkempia tietoja. 044 497 0665 Elävä seurakunta Paula Pelkonen p. Kassien jako samana päivänä eli ma 20.6. Tapulikahvila avoinna mape 15.6. Tervetuloa kahvittelemaan ja porisemaan kanssamme! Myös vapaaehtoisia tarvitaan, voit asiasta kiinnostuneena olla yhteydessä lähetyssihteeriin, p. Ilmoittautuneille lähetetään retkikirjeessä tarkempia tietoja. klo 10:00 Iin kirkko. 1.–30.6. Vapaa pääsy, ohjelma 5€. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Duettoja ja Saksalaisia urkusäveliä, Aida Heikkala, sopraano, Aino Heikkala, altto, Heidi Heikkala, urut Juustokeitto myyjäiset ke 22.6. Haukiputaan kirkko on tiekirkko ja se on avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten ma-pe 27.6.-5.8. Iltahartaus Samuli Ruusuvuori. Leirillä pelaillaan, askarrellaan, uidaan, leikitään ja vietetään mukavaa viikonloppua yhdessä. Konfirmoitavana Kesäripari 2. klo 19 Yli-Iin kirkossa. 040 551 6582. ei kirkon avoimia ovia päällekkäisten tilaisuuksien vuoksi. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. pesamaa@evl.fi). Maksuksi käy käteinen/ MobilePay. Retken hinta on 95 €, sis. Retken hinta on 95 €, sis. Saareen voi saapua myös omilla veneillä. Retken hinta on 95 €, sis. klo 10 Yli-Iin kirkko. Nyt on aika miettiä ja etsiä seurakuntalaisia luottamustehtävään. Varauksista, jotka perutaan 8.7. klo 16.30 Iin seurakuntatalolla lähetystyön hyväksi. 040 539 4392 Kristillisten perusarvojen puolesta Saara Pentikäinen p. 040 539 4392 Kristillisten perusarvojen puolesta Saara Pentikäinen p. Kassien jako samana päivänä eli ma 20.6. klo 14 mennessä kirkkoherranvirastoon p. Ilmoittautuneille lähetetään retkikirjeessä tarkempia tietoja. Ennakkoäänestys 8.–12.11. 040 584 4406. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten p. www.oulunseurakunnat. Voit ottaa yhteyttä myös nykyisten valitsijayhdistysten yhteyshenkilöön: Katse ryhmä Eeva-Maria Parkkinen p. 08 3161 303. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. 040 7008 151. Huonon kelin sattuessa tilaisuus peruuntuu. KUULUTUS Kuivaniemen hautausmaan hautojen hallinta-aikojen päättymisestä Kuivaniemen hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Lisätietoa kati.karp@evl.fi. Kahvilassa tarjolla kahvia, teetä, kotileivonnaisia ja jäätelöä. Ennakkoäänestys 8.–12.11. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. fi 24.7. Lasten ja nuorten keskus ry. klo 13.30–14 Jäälin kappeli. Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Tulevat seurakuntavaalit pidetään su 20.11. ei kirkon avoimia ovia päällekkäisten tilaisuuksien vuoksi. klo 13.30–14 Jäälin kappeli. Kesä Soi kirkkokonsertti To 7.7. 044 497 0665 Elävä seurakunta Paula Pelkonen p. 15 » Torstaina 16. 040 759 8206 Vaaleihin liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä vaalilautakunnan sihteeriin Klaus Kalliorantaan p. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Taneli Setälä. Kuolleet: Marko Juhani Annala 49. Bussireitti: Kiimingin kunnanviraston parkkipaikka klo 8 – Jäälin pysäkki (Kuusamontien varressa grillin kohdalla) Oulun linja-autoasema – Kuhmo. 045 787 25139 maanantaina 20.6. 08 3161 303. Kastetut: Iina Kerttu Emilia Hyrkäs, Timo Elias Kaikkonen, Elea Adele Orvokki Hanhela, Aino Enna Olivia Mäkelä. Ruustinnan kahavila Ti 21.6. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. 040 7424 651 tai helka
kesäkuuta 2022 » N:o 45 Tilaa oma Rantapohjasi 044 714 7800 tai www.rantapohja.fi. 16 » Torstaina 16