YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
Haastava urakka
Virpiniemen edustalla
testattiin eilen valmiuksia ja yhteistyötaitoja
toimia tilanteessa, jossa
alus ajautuu karille
Virpiniemen edustalla ja
mereen vuotaa raskasta
öljyä 5000 tonnia.
Oulu-Koillismaan
pelastuslaitoksen VIRPI
2017 harjoitukseen
osallistui 150 henkilöä,
runsaasti aluksia, veneitä ja muuta öljyntorjuntakalustoa.
Harjoitus jatkuu vielä
tänään.
Sivut 8?9. PATENIEMEN . KUIVANIEMEN . KIIMINGIN . MIELIKUVIA PAREMPAA VETTÄ
Tänä kesänä Jäälinjärven vesi on
ollut laadultaan hyvää, mutta uimareita on ollut vähän.
Sivu 3
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 17.8.2017
48. YLI-IIN . N:o 64
HAUKIPUTAAN . vsk . IIN
Tänä
vuonna ei kuitenkaan voisi
toivoakkaan parempaa. Moni kesätapahtuma olisi jäänyt järjestämättä ja kotiseutumuseoitten ovet olisi pidetty lukossa. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Iso kiitos työn tehneille!
Viherpeukalo
kaaksi.
Lapsuuteni kesäpaikan
kirjasto sijaitsi mäellä, jonne mökiltä oli parin kilometrin matka. Koiteli elää! on valittu Pohjois-Suomen parhaaksi kulttuuritapahtumaksi. Viikko sitten
mainokset katsomorakenteistä revittiin irti ja lyötiin
palasiksi. elokuuta 2017 » N:o 64
TOIMITTAJALTA
Kiitos vapaaehtoistyön tekijöille
Rantapohjan alueella tehdään vuosittain tuhansia tunteja vapaaehtoista työtä, jota ilman elämä alueella olisi paljon
harmaampaa. Harrastajateattereitten näytöksiä ei olisi ja monin tavoin alueen sosiaalinen elämä olisi paljon suppeampaa.
Vaikka urheiluseuroilla onkin kärkijoukkueensa ja -urheilijansa, on niiden
kaikkein merkittävintä työtä se, mitä ne tekevät lasten ja nuorten parissa.
Moni voi saada seurojen toiminnan tukemana koko elämän ajan kestävän kipinän kuntoiluun. Kokouspalkkio on useimmille toiminnassa mukana oleville kahvi ja pulla. Tapahtuman järjestävä Koiteli elää ry on onnistunut luomaan kansallisestikin noteeratun, mutta silti tyylikkäästi paikallisen tapahtuman. Kuvista hän oli valmistuttanut dia-kuvia, joista me Suomessa kymmenkunta vuotta sitten ?teetimme digikuvia.?Toisessa kuvassa ovat leikkiautojen tekijät, Karilan
pojat, vasemmalta Reino, Veikko, Pentti ja Vilho Hiltunen.?Toisessa kuvassa?näkyvät veljesten tekemät autot. Reino Hiltunen kirjoittaa: ?Tässä näkyvät valokuvat on otettu 1952 tai (luultavimmin) 1953. Kaupan päälle voi saada ärhäkän kanssakulkijan moitteet siitä, millä tolalla asiat ovat tai eivät ole.
Kuluvanakin kesänä kylänraitit olisivat olleet erityisen hiljaisia ilman va-
paaehtoisia toimijoita. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Todella siistiä jälkeä ja useaan
otteeseen ajettu. Parantaa
suuresti alueemme viihtyvyyttä. Ei silloin kuskattu lapsia
autolla.
Kaupunkikirjasto oli Puo-
livälinkankaan kirjasto koulun ohessa ja lähellä kotia.
Luin kaikki kirjaston
nuorten ja lasten kirjat.
Muistan selvästi kirjastotädin, kun hän vaati minua kysymään vanhempien luvan.
Olin lainaamassa Peyton
Place-kirjaa, koska vanhempani antoivat katsoa sarhaa
televisiosta iltaisin nukkumaan menoajan jälkeen.
Heli Meriläinen
VANHAN KUVAN KERTOMAA»
Reino Hiltunen Ylikiimingistä on lähettänyt Rantapohjaan kaksi värivalokuvaa yli 60 vuoden takaa. Kentällä on nähty muutamia poikasia rälläämässä mopoilla.
Näistä kaikista särkemisistä on ilmoitettu poliisille.
Hyvät vanhemmat, kysel-
kää vähän pojiltanne, ettei
vaan teidän kullannuppu ole
tässä mukana. Ilman seurojen jäsenten talkootyötä ja vanhempien panosta urheiluseurojen toiminta kävisi mahdottomaksi.
Yksi yhteisötoiminnan kukkasista
puhkeaa täyteen loistoon jälleen tulevana viikonloppuna, kun Koiteli elää! -tapahtuma käynnistyy lauantaina iltapäivällä. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Hän otti värikuvia. Kuvat on otettu samana päivänä. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Kaikkien ei tarvitse
tähdätä huippu-urheilijoiksi. Kyllä tämä ilkivalta pitää nyt saada loppumaan justiinsa.
Kari Hataja
yksi aktiivinen
talkoolainen
Lapsuuteni ja vähän aikuisuutenikin kirjastot
Nyt alkavat elokuun illat pimentyä.
On viisikymmenvuotisen
tradition aika: Palautettava
viimeiset kirjat Kiimingin
kirjastoon (puolen tunnin
ajomatka Oulusta) ja siirryttävä talvikirjastojen asiak-
TEKSTARIT»
Haluaisin välittää positiivisen palautteen Haukiputaalla Simppulanpellon alueen viheralueita hoitaville
ihmisille. Muutama mopopoika tekee tuhotöitä tarkoituksella vuosittain. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Sen liput myydään loppuun hetkessä, kun
niiden myynti verkossa alkaa.
Usein vapaaehtoisen työn hedelmiä
pidetään itsestäänselvyytenä kuin seinämaalia. Poljin sen pyörällä. 2
» Torstaina 17. Monena
vuonna ne on jätetty kokonaan leikkaamatta. Kiitosta ei aina muisteta antaa, vaikka se olisi paikallaan. Amerikan pikkuserkku-sukulaismies kyläili silloin Suomessa. Pojat, autojen tekijät, olivat tuolloin 5-12 vuotiaita.?
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kiitos.
Pekka Keväjärvi
pekka.kevajarvi@rantapohja.fi
KESKUSTELEMME»
Ilkivaltaa Kellon kentällä
Kellon kentällä on jo monena vuotena tehty tuhotöitä.
Ainoa ulkohuussi hajotettiin
pois käytöstä. Olen asunut tällä
alueella vuodesta -83 asti,
eikä koskaan ole nurmialueita ja ojanpenkkoja näin
hyvin huollettu. Tätä arvokasta työtä tehdään urheiluseuroissa, kotiseutuyhdistyksissä, yrittäjäyhdistyksissä, rotareissa, leijonissa, eläkejärjestöissä ja monien muiden toimijoiden piirissä.
Ja kyllä poliittinenkin toiminta on
pääosin laskettavissa ilman korvausta
tehtäväksi työksi yhteisön hyväksi. Lisäksi nurmikentällä on ajettu surutta mönkijällä ja mopolla.
Kenttää kunnostetaan
talkoilla kymmeniä kertoja
kesässä, leikataan nurmikkoa, pannaan uutta multaa
ja lannoitetaan jatkuvasti.
Pelikenttä on saatettu hyvään kuntoon kovalla työllä ja talkoilla.
Tuntuu pahalta näin tal-
koolaisena tällainen rikkominen
Ruonalan tilalle kunnanvaltuustoon nousee Tellervo Jyrkkä.
Rantapohja tavoitteli Riikka Ruonalaa haastattelua
varten, mutta häntä ei tavoitettu puhelimitse.
A R K IS TO K U VA : R I T VA P I R I
Iin Alarantaan rakennetaan uusi koulu
Koulun päärakennus suljetaan
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
Iin kunnanhallitus päätti,
että Alarannan koulurakennusta ei peruskorjata. Rakennus on kuntotutkimuksen mukaan taloudellisen
käyttöikänsä päässä.
Kunnanhallitus päätti, et-
tä uuden koulurakennuksen suunnittelu käynnistetään niin, että Alarannan
uusi koulurakennus valmistuisi vuonna 2019.
Alarannan koulun päärakennuksessa toimii koulun
3?6-luokkalaisten opetus.
Kunnanhallitus päätti, että heidän opetuksensa jär-
jestään toistaiseksi kunnan
muissa tiloissa ja Alarannan
koulun päärakennus suljetaan niin pian kuin se on
käytännön opetuksen järjestämisen kannalta mahdollista.
Alarannan koulun päärakennus on rakennettu
vuonna 1983 ja laajennet-
tu 1990-luvun alussa.
Kuluvan vuoden talousarvion investointiosassa on
peruskorjauksen suunnitteluun varattu 45 000 euron
määräraha.
Suunnittelun valmisteluun liittyvässä sisäilmaja kosteusteknisessä tutkimuksessa todettiin, että
kiinteistössä on useita mahdollisia sisäilman laatua heikentäviä tekijöitä.
Rakenteissa on kosteusja mikrobivaurioita ja rakennusvaipan ilmatiiveys
on heikko.
Käyttäjien altistuminen
rakenteista tuleville epäpuhtauksille on todennäköistä.
Riikka Ruonala.. Edellisiltana otettu vesinäyte kertoo, että veden laadussa ei
ole syytä huoleen; vedessä
ei ole nähtävissä laskuvesien
tuomaa kiintoainetta.
. Veden laatu on
kuitenkin parantunut
merkittävästi ja jopa
pitkään vaivannut
sinileväongelma vaikuttaa olevan lähes
selätetty.
Aurinko paistaa lämpimästi
elokuisena iltapäivänä Jäälinmajan rannalle, mutta vedessä tai hiekalla ei näy yhtään uimaria. Edellisiltana otetussa vesinäytteessä ei
näy jäämiä laskuveden tuomasta kiintoaineesta.
Jäälinmajan yrittäjä Marja
Kärsämä vastusti rannalla
olevan kuusen kaatamista.
Hän kertoo, että Jäälinmajan saunavieraat ovat kehuneet uimarantaa.
ja pohjasta irtosi paljon järveen laskevan ojan mukanaan tuomaa mutaa. Näytteestä
ei ole yön aikana laskeutunut mitään pullon pohjalle,
Ylisaukko-oja opastaa.
Väri on ollut aiempiin
vuosiin verrattuna vaaleampaan päin. Tänä kesänä sitä oli
neulankärjen kokoisia hippusia harvakseltaan muutamana päivänä. Kuntalain mukaan
luottamustoimista voi erota pätevästä syystä.
30-vuotias Riikka Ruonala
on kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen ja ensimmäinen varapuheenjohtaja, Oulunkaaren kuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsen, kunnanhallituksen henkilöstöjaoston varajäsen, digiagendan ohjausryhmän jäsen, kunnan edustaja Kuivaniemen vuokratalot Oy:n kokouksissa, kunnan edustaja
Kiinteistö oy Rinmannin kokouksissa sekä Oulunkaaren ympäristölautakunnan
varajäsen.
Kunnanhallitus valitsi
Ruonalan tilalle henkilöstöjaostoon Oili Kalevan, digiagendan ohjausryhmään
Pekka Koskelan ja kokousedustajaksi Kuivaniemen
Vuokratalot Oy:n ja Kiinteistö Oy Rinmannin kokouksiin Sanna Valajan. Hänellä ei ole kuitenkaan mitään
montussa käymistä vastaan.
Jäälin majan rannalle ihmiset eivät Ylisaukko-ojan
mukaan löydä juuri aiempien mielikuvien vuoksi.
. Tänä kesänä Jäälinjärven vesi on ollut laadultaan hyvää, mutta uimareita on ollut vähän.
. vsk . allekirjoitetulla kirjeellä vedoten henkilökohtaisiin
syihin. Muta
tarttui limaiseen ihoon ja
lopputulos oli uimarien kannalta sotkuinen.
Vielä 2000-luvun alussa
tilanne oli sellainen, että uimareilla piti käydä suihkussa heti uinnin jälkeen. Marja Kärsämä
kertoo, että majassa käy paljon vieraita, jotka käyvät uimassa järvessä. Vedessä on väriä, mutta
se on puhdasta. Leikkikenttä vietiin
rannasta, koska siinä ei ollut ympärillä aitaa, Jäälinmajan yrittäjä Marja Kärsämä tietää.
Rannan läheisyydessä seisova kuusi kaadettiin melkein, mutta säästettiin, kun
Kärsämä uhkasi kiinnittää
itsensä puuhun, jos kuusta
aletaan kaatamaan. Aikoinaan järvessä oli paljon limalevää
3
Riikka
Ruonala
eroaa
luottamustoimista
»»Rantapohja
»»Ii
Vanhat mielikuvat Jäälinjärven veden limalevästä eivät enää pidä paikkaansa. Torstaina
17. Muut
valinnat tekee kunnanvaltuusto. Niinpä
kuusi siis säilyi.
Jäälinmajan ranta on yksi Oulun kaupungin virallisista uimarannoista ja sen
veden tilannetta seurataan
säännöllisesti virallisilla
mittareilla. elokuuta 2017
48. Heillä on
huono mielikuva rannasta,
mutta he eivät tiedä, että tilanne on muuttunut, Birger
Ylisaukko-oja kiteyttää.
Iin kunnanvaltuutettu ja
kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Ruonala (kesk.)
on pyytänyt eroa kaikista
luottamustoimista syyskuun
alusta lähtien.
Ruonala on pyytänyt eroa
3.8. Jos sinilevää on lauttoina, niin silloin uimista tulisi välttää.
Leikkikenttä
meni, kuusi jäi
Jäälinmajan rannan käyttäjämäärää nostivat ennen
leikkikenttä ja laituri, jotka
otettiin uimarannalta pois,
kun Kiimingistä tuli osa
Oulun kaupunkia vuonna
2013. Vesi tummenee useimmiten kesän aikana, sillä järven tulovedet
ovat tummia.
Jäälinjärven tilanne ei aina ole ollut läheskään yhtä
puhtoinen. Leikkikenttä oli tuolloin vasta seitsemän vuotta vanha.
. He ovat ke-
huneet rantaa kovasti.
Vähän matkan päässä
Jäälinjärvestä sijaitsee uudempi EU-tasoinen Jäälin
montun uimaranta. Nyt
jopa monena kesänä haitannut sinileväongelma näyttää
olevan tiessään.
. Sellainen sinilevä ei estä uimista. päivään
mennessä, Birger Ylisaukkooja kertoo. Nekin katosivat heinäkuun 9. Ihmisillä oli tästä huonoja kokemuksia, kun limalevää oli paljon. Hieno paikka tämä uimaranta. N:o 64
Jäälinmajan rannalla hiljainen kesä
M I R KO S I I K A L U O M A
»»Mirko Siikaluoma
»»Jääli
Vanhat mielikuvat
Jäälinjärven vedestä
pitävät Jäälinmajan
uimarannan hiljaisena. Murheellista, että ihmisiä ei käy täällä, harmittelee Birger Ylisaukko-oja.
Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistykseen kuuluva Ylisaukko-oja asuu itsekin Jäälinjärven rannalla ja
seuraa vesiympäristöasiantuntijan roolissa aktiivisesti lähijärvensä vettä. Birger
Ylisaukko-ojan mielestä
montun sijainti on hankala
varsinkin omin päin uimaan
lähtevien lapsien kannalta.
Hänen mielestään on hurjaa, että ihmiset kulkevat
sankoin joukoin raskaasti
liikennöidyn Kuusamontien
yli rekkojen seassa. Viime kesä oli ensim-
mäinen kahdeksaan vuoteen, kun sinilevää ei havaittu
p. Ii . alv).
Mainitse samassa yhteydessä myös haluatko,
että lähetämme sinulle ko. 10.08.2017 Ii
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Pekka
siunataan haudan lepoon 26.8.2017 klo 10
Väli-Olhavan seurakuntatalolla. Saamme luottaa siihen, että meistä pidetään huolta.
Siksipä uuden edessä, syksyn uusien tuulien puhaltaessa, on hyvä muistaa pysähtyä Jumalan edessä. 21.10.1934 Ii
k. Onko vanha tapa hyvä
vai voisiko jonkun tehdä toisin. (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 . Alun alkaen nimi on peräisin muinaissaksasta, missä muoto Werner merkitsee varnilaissotajoukon johtajaa.
Herra, sinä olet oikeamielinen, oikeat ovat sinun päätöksesi.
Ps. p. 90100 Oulu . Vai pitäisikö elämässä
tehdä jotain kokonaan uusiakin valintoja. Tasaisessa kulussa,
mutta myös erilaisissa taitekohdissa. Mitä Jumala meille
ja meiltä tahtoo?
Kun kysymme valinnoissamme Jumalan tahtoa ja
luotamme siihen, että Hän
ohjaa meidän elämäämme,
olemme oikealla tiellä. Tällaisissa tilanteissa
ei kuitenkaan kannata rynnätä suinpäin ratkaisuihin
vaan ihan hetken pysähtyä,
kysyä ehkäpä apua ja miettiä, mikä olisi parasta.
Jumala tahtoo olla muka-
na elämämme kaikissa vaiheissa. 119:137
Pyyvettyä kallaa ei kannata
pyytämään lähtiä.
Haukiputaalainen
sananparsi
s. Yritys tuottaa
palvelut myös Martinniemen ja Aseman päiväkodeissa sekä Tsempissä.
ISS on ateria- ja siivouspalveluiden tuottaja myös
Kiimingin kouluissa ja päiväkodeissa sekä Kastellin
Monitoimitalossa Oulussa.
Hei!
Kaikki
vuonna 2017 syntyneiden
vauvojen vanhemmat!
Julkaisemme Rantapohjassa
torstaina 18.1.2018
vuonna 2017 syntyneiden vauvojen
kuvat omilla sivuillaan.
Tuo tai lähetä vauvan kuva
osoitteella Paikallislehti Rantapohja, PL 15,
90831 Haukipudas tai
ilmoitukset@rantapohja.fi.
Muista kertoa vauvan nimi, syntymäaika,
pituus, paino, vanhempien nimet ja kotikunta,
laskutusosoite (ilmoituksen hinta 16?, sis. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
KESÄAIKAA»
Torstai 17.8.
+19°
80 v Eila Ylisiurua.
Toivoo: Hemmi, lapset
ja lastenlapset
Vei kotiin Herra jo uupuneen,
elon pitkän kulkea antoi.
Otti syliinsä sairaan ja väsyneen.
Hänet rauhan rantahan kantoi.
Kaipauksella veljeä, setää ja enoa
muistaen
Deesi
Eetu
Elma
Jari, Antti, Arto ja Leila perheineen
Oili, Sauli, Saila, Leevi, Tauno ja
Sinikka perheineen
Jarmo ja Eija perheineen
muut sukulaiset ja tuttavat
ILMOJA PITELEE
+20°
Syntymäpäiväonnittelut
ISS Palvelut aloitti Haukiputaalla siivous- ja ruokailupalveluiden tuottajana elokuun
alussa. Onko tämä suunta
oikea. lehden
ilmaiseksi (1 kpl).
+18°
+21°
Sunnuntai 20.8.
Uuden edessä
+15°
+15°
+15°
+16°
+16°
+16°
Maanantai 21.8.
+15°
+14°
+16°
HARTAUS»
+14°
+16°
+17°
Kesä alkaa jo olemaan lopuillaan ja syksy kolkuttelee ovella. Koululaiset ovat aloittaneet jo syyslukukautensa ja monet opiskelijat aloittaneet tai aloittelemassa opintoja.
Lapset palailevat päivähoitoon ja työt kutsuvat
taas useampia meistä jatkamaan töitään. Silloin emme kulje harhaan valinnoissamme ja elämässämme pääsee toteutumaan Jumalan tahto.
Miia Seppänen
kappalainen
Kiimingin seurakunta. Myös monenlaiset harrastukset, kerhot ja ryhmät palailevat kesätauoltaan.
Syksy on monessa suhteessa uuden edessä olemis-
ta. Loman
jälkeen siihen on myös voimia. Kuva: Jaana Herva.
H AU TAUSPA LV ELU T OULU . Välillä on
tasaista ja helppoa kulkea,
mutta väliin mahtuu myös
niitä tilanteita joissa joudutaan ratkaisujen ja valintojen eteen.
Joskus nämä valinnat ja
ratkaisut pitää tehdä nopeastikin, ettei tilaisuus mene ohi. 4
» Torstaina 17. II
Kanssasi surun kohdatessa.
Asemakatu 21 . Moni on jo kesälomansa viettänyt. Palveluiden piirissä
ovat Haukiputaan päiväkodit, koulut ja palvelutalot.
ISS vastaa Haukiputaan
yhtenäisperuskoulun, Keiskan, Aseman, Jokikylän,
Martinniemen ja Aseman
koulujen ateria- ja puhtauspalveluista. elokuuta 2017 » N:o 64
PÄIVIEN VIRRASSA
Rakkaamme
Viikko 33
Aurinko nousee 5.09 ja laskee 21.33.
Pekka Valdemar
SUND
Nimipäiviä
Torstai: Verneri
Perjantai: Leevi
Lauantai: Mauno, Maunu
Sunnuntai: Sami, Samuli,
Samu, Samuel
Maanantai: Veini, Soini
Päivän nimi
Verneri otettiin meille suoraan Ruotsista; nimi olikin aluksi muodossa Verner,
kunnes se vuonna 1929 sai
nykyisen asunsa. Vaikka työ, harrastus tai
muu tekeminen ei olisikaan
vaihtunut ihan kokonaan
uuteen, antaa syksy aina
mahdollisuuden tarkastella omaa toimintaa. Siunauksen
jälkeen muistotilaisuus samassa paikassa.
»»Rantapohja
»»Haukipudas
+19°
+20°
+18°
+21°
Perjantai 18.8.
+19°
+18°
+19°
+19°
+20°
Lauantai 19.8.
+20°
+20°
+21°
+19°
www.rantapohja.fi
ISS siivousja ruokapalveluiden
tuottajaksi
+18°
Kuivaniemen jokisuuta yöllä 31.7. Siksi valintojen edessä on hyvä muistaa
myös kysyä ja pohtia Jumalan tahdon toteutumista elämässä. Tämä aihe haluaa muistuttaa
meitä siitä, että elämässäm-
me tulee väistämättä eteen
erilaisia aikoja. Harrastus,
opiskelu, työ ja jne.
Tulevana sunnuntaina aiheena on etsikkoaikoja. Ihmisinä me kuljemme toki
moneen kertaan harhaan,
mutta onneksi saamme aina palata uudelleen Jumalan yhteyteen
Heitä
säesti Elli Laitinen.
Tilaisuus keräsi runsaasti
entisiä ja nykyisiä oijärveläisiä keskustelemaan ja muistelemaan sodan ajan tapahtumia. Airueina toimivat parhaillaan varusmiespalvelustaan suorittavat serkukset Eemil Höyhtyä ja Jaakko
Höyhtyä (takana). Tilaisuuden lopulla
pidetty Vapaa sana -osio eli
mahdollisuus kertoa omia
muistojaan sai monen iäkkäämmän kuulijan kertaamaan omaa sota-aikaan sijoittunutta lapsuuttaan: miltä miesten lähtö oli tuntunut sekä miten nämä olivat
siihen suhtautuneet. www.karkkainen.com. Viime pääsiäisen aikaan
jututin Sirkka-Liisa Kaakkuriniemeä, joka oli jatkosodan alkaessa kuudentoista
ikäinen pikkulotta ja oli rauhanyhdistyksellä muonittamassa lähtijöitä. Keskustelun jälkeen Oijärven kyläyhdistys pisti pystyyn keräyksen, jonka tuotoilla muistolaatan hankinta saatiin toteutettua, hän kertasi.
Pääkkölä kiitti sekä yksityisiä lahjoittajia, yhdistyksiä että yrityksiä positiivisesta suhtautumisesta keräykseen sekä laatan hyväksi
suoritetusta talkootyöstä.
Pääkkölä muistutti myös
Oijärven rauhanyhdistyksellä olleen sotien aikana merkittävä osuus sankarivainajien toimittamisessa oman
kylän multiin.
. 5
» Torstaina 17. elokuuta 2017 » N:o 64
Oijärvellä
muisteltiin
raskasta hetkeä
»»Ritva Piri
»»Oijärvi
Kun kesäkuu oli ennättänyt
puoleenväliin vuonna 1941,
koittivat niin Oijärvellä kuin
lukemattomilla muilla paikkakunnilla ja kylillä raskaat
hetket.
Kutsukortit olivat saapuneet noin viikkoa aikaisemmin, ja 15.6. Jatkosota
teki tuloaan.
Silloisia tapahtumia ja
tunnelmia muisteltiin viime sunnuntaina Oijärven
rauhanyhdistyksellä, jonka
pihalla paljastettiin muistolaatta kunnioittamaan sotaan lähteneiden muistoa.
Sodasta heistä palasi elossa
noin puolet, monet päätyivät
kotikylän hautausmaan sankarihautoihin, ja muutamat
katosivat taistelukentille.
. kokoontuivat Oijärveltä palvelukseen kutsutut nelisenkymmentä miestä rauhanyhdistyksen talon pihalle odottamaan kuljetusta. Myös hautajaisten muistotilaisuudet pidettiin rauhanyhdistyksellä, on Pääkkölälle selvinnyt.
Muistolaatan paljastivat Jouko Pääkkölä (vasemmalla) ja Pauli Herva. Muuta kokoontumispaikkaa ei kylällä tuohon
aikaan ollut, joten vainajat
tuotiin tänne. Ii Sorosentie 2 . Suomi100 -teemaan sopii erittäin hyvin muistaa
tällä tavalla paikkakuntalaisia sotiemme veteraaneja,
jotka tältä paikalta palvelukseen lähtivät, totesi Kuivaniemen Veteraanien puheenjohtaja Pekka Ellilä puhuessaan muistolaatan äärellä.
Ellilä kertoi Kuivaniemellä olevan elossa vielä yksitoista sodan kokenutta ve-
teraania, jotka arvostavat
oijärveläisten hanketta pystyttää muistomerkki kertomaan noista vaikeista vuosista myös tuleville sukupolville.
Kylän historia kiinnostaa oijärveläisiä
Muistolaatan paljastuksen
yhteydessä järjestetty juhla
sisälsi hartaushetken, juhlapuheen sekä isänmaallista
musiikkia, jota esitti neljän
miehen paikallinen kokoonpano Oijärven pojat. Molemmat nuoret miehet ovat paikalta sotaan lähteneen ja elokuun
lopulla 1941 Kiestingissä kadonneen Aappi Höyhtyän pojanpojanpoikia.
Kesäpihan
tyhjennysmyynti
vielä 3 päivää!
Puutarhamyymälämme suljetaan lauantaina 19.8.
Loput puutarhakalusteet -60%
Loput paviljongit ja pehmusteet -50%
Loput puutarhakoristeet -50%
Amppeleita ja ruukkuja -50%
Kekkilän ja Biolanin tuotteita -50%
Loput Grillit -30%
Oijärveltä lähdettiin jatkosotaan kesäkuun puolivälissä 1941.
Oulu Alasintie 12 . Joskus harvoin isä jotain kertoi, ja silloin tarinat
päättyivät aina samaan toiveeseen ?toivottavasti teidän poikien ei koskaan tarvitse näitä samoja askelia ottaa?, muisteli Heikki Höyhtyä, jonka isä Heino palveli
R I T VA P I R I
jatkosodassa alempana esimiehenä.
Hanke liikkeelle
paikallisen muistosta
Muistolaatta -hankkeeseen aktiivisesti osallistunut Jouko Pääkkölä kertoi hankkeen liikkeelle lähdöstä ja etenemisestä.
. Kotiin
palattuaan eivät monet heistä sodasta paljoa puhuneet.
Kärkkäinen tarttui
työtarjoukseen.
Ikkunoita ja ovia peittävien lautojen ja vanerien oli
määrä pitää ilkivallantekijät
poissa. 6
» Torstaina 17. Alueen rivitalotontteja
ei ole vielä luovutettu.
Letonrannan asuinalue. Asialla olleet ovat selvästi tienneet mitä tekevät.
Kun kahden viikon urakka tuli päätökseensä, laskutti Kärkkäinen UPM:ä yrityksensä kautta.
Urakasta saatujen tienestien kohdekin liittyi sattumalta sahaan.
. Yksi tehtävä on jäänyt erityisesti
Kärkkäisen mieleen.
. Mutta kuten kuka tahansa Laitakarin voimalaitoksen nähnyt voi kertoa,
niin näin ei käynyt.
. 08 563 5700
Hammaslääkärit
p. Pari kolme vuotta voimala pysyi koskemattomana, Kärkkäinen muistelee.
Hänen mukaansa sahan
piippu on pysynyt todella
hyvänä eikä siitä tipu tiilet.
Voimalaitos onkin aivan toinen asia: se on Kärkkäisen
mielestä hengenvaarallinen
ja joutaakin purettavaksi.
. Ilkivalta alkoi Kärkkäisen arvion mukaan läheisestä kesäasuntopaikasta,
josta ihmisiä saapui sahalle tekemään tuhojaan.
. Ostin rahoilla Kokkolasta varsan, jonka ristin Vörkkeliksi, sahatyöläisten nahkaisen esiliinan mukaan,
Kärkkäinen kertoo.
Kiviniemen Letonr
»»Auli Haapala
»»Kiviniemi
Letonrannan uudelle asuinalueelle Kiviniemeen Virpiniementien varteen päästiin
rakentamaan omakotitaloja viime kesänä. Martinniemen jo reilun vuosikymmen aiemmin
suljetun saharakennuksen
omistava yhtiö oli huomannut Kärkkäisen yrityksen
mainoksen Rantapohjassa.
Heillä oli Kärkkäiselle tehtävä: sulkea sahan voimalaitos
ja aukaista piippuun ilmanvaihto. Letonrannan kaava-alueen I-vaihe sisältää kaikkiaan 60 omakotitonttia.
. elokuuta 2017 » N:o 64
Ilkivallantekijöille ei
»»Mirko Siikaluoma
»»Haukipudas
Rakennusurakoitsija
Allan Kärkkäinen sai
tehtäväkseen sulkea
Martinniemen sahan
voimalaitos ilkivallantekijöiden pitämiseksi
poissa. Voimalaitoksessa on
paljon rautaromua, jonka
voi hyödyntää, Kärkkäinen
vinkkaa purkajille.
Kärkkäisen mukaan sahan kunto lähti huonom-
YLEIS- JA ERIKOISLÄÄKÄRIT
Yleislääketiede
Susanna Boman
Päivi Hirsso
Janne Liimatainen
Fysiatria
Sinikka Levoska
Ihotaudit
Toni Aho
HAMMASLÄÄKÄRIT
Merja Jokela
Heikki Kiviahde
Birgitta Kropsu
Elina Niemi
Anu Palosaari
Timo Ruotsalainen
FYSIOTERAPEUTIT
Timo Halonen
Pekka Kyllönen
Korva-, nenä- ja
kurkkutaudit
Erkki Rantaiso
Naistentaudit
Annaleena Räsänen
Saila Siira
Neurologia
Hannele Havanka
Psykiatri,
nuorisopsykiatri
Anna-Liisa
Hannula-Tukiainen
Psykologi
Jussi Tukiainen
Ajanvaraus
Yleis- ja erikoislääkärit
p. Ikkuna-aukoista kurottavat ulos koivut.
Kirveellä
sisälle
Allan Kärkkäinen uskoo, että ilkivallantekijät ovat olleet suurimmalta osin paikallisia nuoria.
. Kovin homma oli saada kivettynyt tuhka pois,
että saatiin tunneli tuonne piippuun, Kärkkäinen
muistelee.
Alun perin voimalaitoksen tarkoituksena oli tuottaa sähköä sahan tarpeisiin,
mutta parhaimmillaan sitä on riittänyt myytäväksi
valtakunnan verkkoon asti.
Nyt voimala on vain muisto
entisestään.
Ilkivallantekijöille Kärkkäiseltä ei tipu ymmärrystä. Kaikki ikkunat ja ovet
tukittiin ja ehjättiin ikkunat. 08 563 5720
Netissä 24 h
Haukiputaan Lääkärikeskus, Jokelantie 1, Haukipudas
www.haukiputaanlaakarikeskus.fi
paan suuntaan puuhiomon
palon jälkeen.
Nykykunto ei
mieltä kohota
Voimalaitoksen sulkeminen
kesti neljän miehen porukalta kaksi viikkoa. Jos joku itkee menetettyjen rakennusten perään,
niin olisivat pitäneet iltasella lapsiaan silmällä, hän
toteaa.
Ihan paljain käsin ilkivallantekijät eivät ole rakennukseen päässeet, vaan
on tarvittu myös työkaluja.
Kärkkäinen näyttää luvatta
avattua ikkuna-aukkoa ja arvioi, että siitä on tultu kirveellä sisälle.
Tuhotyöt tai uteliaisuus
eivät ole ainoita syitä, jotka on vetänyt ihmisiä voimalaitokseen.
Rakennuksesta on varastettu kaikki sähköjohtomateriaali, jossa on ollut kuparia. Ja nälkä kasvoi syödessä, Kärkkäinen toteaa.
Voimalaitoksen nykykunto ei hänen mieltään kohota.
Ei sitä tuommoisena kehtaa
katsella, tuumaa mies, joka oli vaihtamassa voimalaitoksen rikkinäiset ikkunat ehjiin. Tällä hetkellä rakennettuja tai rakenteilla olevia tontteja on 18 kappaletta, kertoo Oulun kaupungin
maanmittausinsinööri Kari Viik.
Vapaita tontteja Letonrannan alueella on tällä hetkellä 26 kappaletta, niistä jatkuvassa haussa on 11 tont-
Letonrannan asuntoalueella myös
on omakotirakennuskohteita. Heitä hän kutsuu termiiteiksi. Rakennus ehti
olla rauhassa vain pari
kolme vuotta.
Rantapohja
paikallisista
raaka-aineista.
Elettiin 2000-luvun alkua,
kun haukiputaalainen rakennusurakoitsija Allan
Kärkkäinen sai puhelun
UPM-Kymmeneltä Kajaanista. Noista laseista ei
ole enää jäljellä juuri yhtään.
Jos ikkunoista ovat menneet läpi ihmiset, niin tiilet
Allan Kärkkäinen arvelee ilkivallantekijöiden päässeen
sisään voimalaitokseen työkaluja käyttämällä.
Kaikki ikkunat ja
ovet tukittiin ja
ehjättiin ikkunat.
Pari kolme vuotta
voimala pysyi koskemattomana.?
. Allan Kärkkäinen
seinästä on repinyt irti pakkanen. 08 540 9907
Fysioterapeutit
p. Kuva
tia
7
» Torstaina 17. Tosin alueen rakentuminen viivästyy, koska kaavasta on
valitettu, kertoo maanmittausinsinööri Kari Viik.
Oulun kaupungin syksyn
2017 omakotitonttien haku alkoi 10.8. . elokuuta 2017 » N:o 64
tipu ymmärrystä
M I R KO S I I K A L U O M A
Allan Kärkkäisen mielestä hengenvaarallisen voimalaitoksen saisi purkaa. Piipun voisivat jättää pystyyn tulevaa
kalasavustamoa varten, Kärkkäinen ehdottaa.
ranta rakentuu
A U L I H A A PA L A
OSAO:n Haukiputaan yksiköllä
assa opiskelijat työn touhussa.
laajenee edelleen, sillä tämänhetkisen suunnitelman mukaan Letonrannan
II-vaiheen kunnallistekniikka toteutetaan 2019-2020
talvella.
Kokonaisuudessaan 4,5
hehtaarin Letonrannan
kaava-alueelle sijoittuu 121
omakotitalotonttia ja kuusi
rivitalotonttia.
Virpiniemen alueelta löytyy myös vapaita loma-asuntotontteja sekä tontteja eläinurheilukäyttöön. Holma-Haapajärven länsipuolelle on kaavoitettu uusi asuinalue Niittyholma. jälkeen.
Haukiputaalla on haettavissa Letonrannan lisäksi tontteja Holma-Haapajärvi I:n, Haapakankaan ja
Martinniemen Vahtolan
alueilta.
Vapaista tonteista, niiden
hakemisesta ja rakentamisesta löytyy tietoa Oulun
kaupungin nettisivuilta /
www.ouka.fi/oulu/asuminen-ja-rakentaminen.
Haettavat tontit ovat
esillä Karttatie-palvelussa. ja jatkuu 4.9.
saakka.
Syksyn haussa tontteja on
tarjolla Hiukkavaaran Vasikkakankaalta, Kiimingin
Hakomäestä, Oulun Kivikkokankaalta, Metsokankaalta, Oulunsalon Niemenrannasta ja Ritaharjusta.
Jatkuvasti haettavien
omakotitonttien haku on
keskeytyksissä syksyn keskitetyn haun ajan, mutta
käynnistyy jälleen 4.9. Virpiniemessä vapaita lomarakennuspaikkoja on 28 kappaletta.
Niittyholma
viivästyy
Haukiputaan keskustan
länsipuolelle on tulossa uu-
si asuinalue.
. Tonttihakemuksen voi
tehdä suoraan palvelun
kautta.
Siitä lähti
ajatus, että perustamme paikallisryhmän tänne.
Ryhmän virallinen perustamiskokous pidetään elokuun lopussa. Yhtä mittava ja
laaja harjoitus Perämerellä
on toteutettu viimeksi kymmenen vuotta sitten.
Kaksi kilometriä
puomia
?Tilanne on todellinen muuten, paitsi harjoituksessa
henkilöstö, kalusto ja vapaaehtoiset oli koottu etukäteen, kertoi pelastuspäällikkö Mika Haverinen.
VIRPI 2017 harjoituksen tavoitteena oli testata
Oulu-laiva oli kuviteltu haverialus, josta vuosi 5000 tonnia raska
avomeri- ja aitapuomia. elokuuta 2017 » N:o 64
Kyse ei ole minuu
Iso öljyvahinko merellä vie paljon aikaa ja vaatii pa
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Hae Oulu-opiston uusi
Opinto-opas 2017-2018 kirjastoista,
Oulu10-toimipaikoista tai opiston toimistoista.
Voit lukea kurssiohjelman myös netistä:
www.ouluopisto.fi
Ilmoittautumiset alkavat porrastetusti viikoilla 31-32
VIRPI 2017 alusöljyntorjuntaharjoituksen onnettomuusskenariossa kuivalastialus Haveri II (Oulu-laiva)
ajautuu ruorivian johdosta
Virpiniemen edustalla karille. Pelastuslaitoksen on pystyttävä sijoittamaan ja ankkuroimaan kaksi kilometriä avomeri- ja aitapuomia 12 tunnissa ja aloittamaan öljynkeräystyöt meriolosuhteissa.
Harjoituksen painopisteitä olivat puomitusten käyt-
tö, öljyn kerääminen nuottaamalla ja logistiikan toimivuus.
Sää keskiviikon harjoituksessa oli hyvä, todellisessa
tilanteessa olosuhteet ovat
usein huonot, mikä vaikeuttaa toimintaa. Tavatessamme tulin
maininneeksi, että olen ollut
kuukausilahjoittaja jo parikymmentä vuotta. On hienoa, että
Iissä on virinnyt innokkuus
paikallisryhmän perustamiseen, Jolkkonen totesi.
Suomessa on nelisenkymmentä vapaaehtoisryhmää,
jotka tekevät varainhankintaa erilaisin toimintamallein.
Perustamiskokous
tulossa
Ajatus Unicefin toiminnan
aloittamiseen Iissä lähti liik-
keelle paikkakunnalle muutama vuosi sitten muuttaneen Unicefin Oulun yhdistyksen pitkäaikaisen puheenjohtajan, nykyisen kunniapuheenjohtaja Annaliisa Nivalan ja Unicefin kuukausilahjoittaja Riitta Räinän keskustelusta.
. Tehtävä on
haasteellinen ja aikaaviepä,
kuten myös todellisuudessa,
jossa suoriutumisessa pu-
Unicefin toimintaa virite
Paikallisryhmä perustetaan, koulut haastettu kävelyt
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
VAIHTUUKO OSOITTEESI?
Muista tehdä osoitteenmuutos Rantapohjaan!
Puh. 8
» Torstaina 17. Toimintaa viriteltiin tiistaina Unicef-päivänä, joilloin Suomen Unicef ry:n vapaaehtoistoiminnan päällikkö Lena Jolkkonen vieraili Iin lukiossa
ja Valtarin koululla ja kaikille kuntalaisille avoimissa tilaisuuksissa.
. SYKE-päivystäjä
antaa onnettomuudesta johtovastuun ja torjuntatehtävän Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselle.
Näin tapahtuu todellisuudessa, ja näin tehtiin myös
eilisessä VIRPI 2017 -harjoituksessa. Öljy kerätään pusseihin, ei öljyntorjunta
tavoitteita, jotka SYKE on
asettanut pelastuslaitokselle alusöljyntorjunnassa. Riitta Räi-. 0400 537 148 tai miia.raiha@rantapohja.fi
Iissä aloitetaan Unicefin paikallistoiminta. Alus vuotaa raskasta öljyä
mereen noin 5000 tonnia.
Turun Meripelastuskeskus tekee hälytyksen SYKEpäivystäjälle (Suomen ympäristökeskus), joka välittää hälytyksen hätäkeskuslaitokselle. Unicef-päivien järjestäminen kunnassa ei ole tavallista, mutta ei se ole tavatontakaan
Taiteilija
Tommi Pasanen tekee illan
aikana spraymaalilla oman
teoksensa ja ohjaa samalla
yleisöä maalaamaan yhteisteoksen.
Talkooväkeä ja
opiskelijoita
Festivaalialueen rakentaminen aloitettiin eilen.
. Kävijät onneksi
osaavat varautua sateeseen,
eikä se ole tunnelmaa tappava asia, Eskola toteaa.
Festivaalialueelle ei saa
tuoda sateenvarjoja, mutta
muita sadevarusteita kannattaa kaiken varalta ottaa
mukaan. Innostuin asiasta,
koska kohteena on lapset ja
Räinä sanoo, että Iin paikallisryhmä voisi olla mukana
ainakin Iin Lumivalakioissa ja muissa paikallisissa tapahtumissa.
Kaikille Iin kouluille on
heitetty haaste osallistumisesta Unicef-kävelyyn. Isäntinä toimivat pelas-
tuspäällikkö Mika Haverinen ja paloesimies Marko
Sipola, jotka selostivat harjoituksen etenemistä.
Harjoitukseen osallistuu
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen lisäksi Lapin
ja Jokilaaksojen pelastuslaitokset, Rajavartiolaitos,
Oulun VPK, Oulun, Kiviniemen ja Iin meripelastusseurat, maanpuolustuskoulutusyhdistys, SYKE ja ELYkeskus. Kiimingin
keskustasta liikennöi kello
15?18 Koiteliin festaribussi, jonka kyyti maksaa neljä euroa. Siinä oppilaat keräävät lähipiiristään sponsoreita, jotka lupaavat lahjoittaa valitsemansa summan jokaista
Koiteli elää -festivaalin valmistelut huipentuvat meneillään oleviin tapahtuman aluspäiviin. Liput
myytiin loppuun joulukuussa kahdessa tunnissa.
Koiteliin ei suositella kulkemista omalla autolla, koska alueella on vähän parkkipaikkoja. Harjoitukseen osallistuu 150 henkilöä, noin 30
alusta ja venettä sekä Rajavartiolaitoksen helikopteri
ja muuta öljyntorjuntakalustoa. Kaiken kaikkiaan koko tapahtuman järjestelyihin osallistuu noin viisikymmentä talkoolaista. Viimeisin suurempi vahinko
oli Oulun Energian Toppilan voimalaitoksen muutamien satojen litrojen öljyvuoto Toppilansalmeen.
Hyvin suuria, isojen alusten aiheuttamia öljyvahinkoja ei merialueella ole vastikään ollut, yleisimpiä ovat
veneiden moottoreista valuneet pienemmät vuodot
sekä tuotantolaitoksista tapahtuneet valumat.
ellään Iihin
tempaukseen
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
R I I T TA R Ä I N Ä
Soile Lappalainen (vas.),
Riitta Räinä ja Annaliisa
Nivala ovat perustamassa
Unicefin paikallisryhmää Iihin. Oulun keskustasta Kiiminkiin pääsee bussilla numero 35. Sitä seurattiin Alexandra-laivalta. Lahjoittajille tulee
muutaman kerran vuodessa
lehti, jossa kerrotaan keräysvarojen käytöstä.
Koululaiset
haastettu
nä kertoo, että toiminnasta kiinnostuneet voivat olla
yhteydessä vaikka häneen.
Itse hän ryhtyi kuukausilahjoittajaksi sattumalta.
??Rotuaarilla pysähdyin
keskustelemaan feissarin
kanssa. OSAO:n opiskelijoita on
mukana sekä rakentamisessa että itse tapahtumassa.
Lauantaina kello 15.30
Koitelin Sahasaaressa starttaava Koiteli elää -festivaali on loppuunmyyty. elokuuta 2017 » N:o 64
uteista, vaan tunneista
aljon resursseja
A U L I H A A PA L A
Koitelissa
valmisteluiden
loppuhuipennus
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Kiiminki
Harjoitus on alkamassa. Suomalaisten tekemät
Unicef-nuket ovat keränneet
varoja yli 800 000 euroa.
Unicef perustettiin hätäapujärjestöksi auttamaan
Euroopan lapsia toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946. 9
» Torstaina 17. Vapaaehtoistoiminnan
päällikkö Lena Jolkkonen
vieraili tiistaina Iissä kertomassa järjestön toiminnasta.
lahjoittaminen osoittautui
helpoksi. Festivaalijohtaja Sirpa Eskola kertoo, että ilmassa on normaalia järjestelyihin kuuluvaa
jännitystä.
??Mikään ei jännitä erityisesti, mutta joka vuosi mietityttää, meneekö kaikki hyvin.
Niin tapahtuman järjestäjät kuin siihen osallistujatkin vilkuilevat näinä päivinä tiuhaan sääennustetta.
??Vielä tällä hetkellä näyttäisi, että luvassa voi olla viime vuoden tapaan iltapäivälle kuurottaista sadetta,
mutta myöhemmälle illalle
selkeämpää. Mukana oli myös Oulun alueen kalastusyrittäjiä,
Oulu Lines Oy ja Oulu-laiva.
Harjoituksen henkilöstöja kalustomäärä oli vastaava
kuin mitä tämän mittaluokan onnettomuudessa todellisuudessakin tarvittaisiin.
Kymmeniä öljyvahinkoja vuodessa
Tänä vuonna öljyntorjuntatehtäviä on ollut noin 80,
kertoi Marko Sipola. Kuvassa oikealla pelastuspäällikkö Mika Haverinen.
Taustalla haverialus (Oulu-laiva), jonka ympärille oli laitettu jo valmiiksi 500 metrin mittainen suojapuomi.
asta öljyä Virpiniemen edustalle. Vapaaehtoisten tekemille nukeille etsitään perhe, joka lahjoittaa nukesta Unicefille 20?40 euroa tai enemmän. Yöllä Koitelistä lähtee busseja Oulun keskustaan, Kiiminkiin ja Jääliin
kello 00.30 lähtien. oma Koiteli elää lapsille -tapahtuma.
Koko perheelle suunnatussa tapahtumapäivässä esiintyvät muun muassa Siina ja
Taikaradio sekä Mamma ja
Mesikämmen.
A R K IS TO K U VA : T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
Salintäysi lukion ja Valtarin koulun oppilaita oli kuuntelemassa, kun Suomen Unicef ry:n vapaaehtoistoiminnan
päällikkö Lena Jolkkonen kertoi järjestön toiminnasta.
oppilaan kävelemää kilometriä kohden. Harjoituksen johtajana toimii palopäällikkö Tauno Toivanen ja varajohtajana palomestari Hannu Timonen.
Harjoitusta oli seuraamassa merellä Alexandra-laivalta käsin joukko kutsuvieraita. Olemme ensimmäistä
kertaa ostaneet rakentamista myös ulkopuolelta, mutta myös talkoolaisia tarvitaan. Paluukuljetus sisältyy festivaalirannekkeen hintaan.
Koiteli elää -festivaalien
tapahtuma-alueelle ei pääse alle 18-vuotiaat. Alkaneena
lukuvuonna kävelyillä tuetaan koulunkäyntiä 13 Afrikan maassa.
Iin ryhmä aikoo ottaa toimintaansa myös Unicef-nuket. Viime vuosina on maalattu zen-seinää, nyt tehdään mielenrauhaa punkrockista-seinä. Järjestö
auttoi myös Suomen lapsia
vuodesta 1947 vuoteen 1951
saakka.
Koiteli elää -festareiden Koskilavalle nousevat tänä
vuonna Kalle Ahola, Suvi Teräsniska, Mokoma Akustinen,
Erin ja Egotrippi.. Lapsille
järjestetään 2.9. Alueella on toki myös myytävänä kertakäyttösadetakkeja.
Tapahtumapaikalla on
myös hieman aiempia vuosia enemmän katettua tilaa.
. Aluksen ympärille ankkuroidaan
a-aluksiin.
hutaan tunneista eikä minuuteista.
Meriharjoitus tapahtui
Virpiniemen merivartioaseman ja samalla tontilla
sijaitsevan, paikalla kaksi
vuotta toimineen Virpiniemen Öljyntorjunta-aseman
edustalla.
VIRPI-harjoitus on kaksivaiheinen, meriharjoituk-
sen ohella tänään torstaina
järjestetään myös kartta- ja
johtamisharjoitus. Meillä
on myös opiskelijayhteistyötä. Tänä vuonna alueella on
yksi iso baari, jonka kautta
olemme saaneet katettua istumatilaa enemmän kuin
koskaan aiemmin.
Osallistuvan taiteen projekti uudistuu, kun pensselit
vaihtuvat spray-maaleihin.
. Unicefin työ perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, jonka tärkein tavoite on terveyden, koulutuksen, tasa-arvon ja turvan takaaminen
jokaiselle lapselle
Siinä
on tosiaan mukana sekä Kiiminkijoki että minun tyttäreni. Kerran hän sitten
soitti, että hänellä saattaa
olla seitsemännentoista sinfoniansa jälkeen aikataulussaan aukko, johon hän
Hän kysyi, mikä
mikä minulle on
tärkeää. Ylikiimingissä Havulan
asumisyksikössä vietetään
viikolla 33 perinneruokaviikkoa, jonka aikana Havulan asukkaat ja työntekijät valmistavat yhdessä
monia vanhoja, perinteisiä
herkkuja.
Asumisyksikön kotoisan oleskeluhuoneen pöydällä tunnelmaa luomassa ja muistoja herättämässä on kodin keittiön tavaroita, kuten kahvimylly,
maitotonkka sekä kuparinen kahvipannu. elokuuta 2017 » N:o 64
Kotajärvellä
vietettiin
elojuhlaa
Oulunsalo Soi tuo ensiesityksiä
»»Rantapohja
»»Kiiminki
Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali
levittäytyy jo perinteiseen tapaan myös
Rantapohjan alueelle.
Tällä kertaa alueellamme nähdään kaksi
sävellysten maailman
ensiesitystä.
Kiimingin Kotonakonsertissa kuullaan lauantaina
Alankomaiden
Kamariorkesterin
kokoonpanoa yhdessä
festivaalin taiteellisen
johtajan Virpi Räisäsen
kanssa. Se kertoo revontulista,
luonnosta ja niistä ihanista
kukkuloista, joissa lapsena
kuljin. Taitava
seppä kun hän oli, niin naapurikunnistakin tuotiin viikatteet sekä muut taottavat
kunnostettavaksi.
Nykyisin Kotajärvellä on
paljon kesäasutusta muutaman vakituisen asukkaan
lisäksi.
On asioita joita voi tehdä
vain Kotajärvellä tai sen kaltaisissa kylissä. Suunniteltu ottoalue on osa nykyistä laajaa monttualuetta. Tällä hetkellä Suomen
elävistä suomalaisista säveltäjistä maailmalla kaikkein tunnetuin Kalevi Aho
on pitkään sanonut haluavansa säveltää jotain minulle. Ot-
toalue sijaitsee Kellonkankaan II-luokan pohjavesialueella. Lähin loma-asutus sijaitsee noin 700
metrin etäisyydellä Keskiniemessä.
Hakemusasiakirjat ovat
parasta aikaa nähtävillä
12.9. Perinneruokaviikkoa on
odotettu asumisyksikössä innolla.
suudesta.
Ohjelmaa on suunniteltu
runsaasti koko viikon ajalle.
Viikon aikana on tarkoitus
tehdä muun muassa rössypottuja, maitopottuja, läski-
soosia, ruispuolukkapuuroa
sekä leipäjankkia, joka on
vanhoista kuivista ruislei-. Tilaisuuden alkajaisiksi kello 18
on kaikille avoin keskustelutilaisuus, jonka vieraana
on säveltäjämestari Kalevi Aho.
Muistojen makuja maisteltiin Ylikiimingin
»»Mirko Siikaluoma
»»Ylikiiminki
Tuoreiden leipomusten tuoksu tulee vastaan heti ovella. maatalous ja tervanpoltto.
Kotajärven rannalla asusteli myös Kotaseppä. Useille heistä tavarat ja ruuat ovat tuttuja lap-
Pullat valmistuvat Havulan asukkailta sulavasti yhteistyössä. Muilla henkilöillä ja yhteisöillä on oikeus ilmaista mielipide lupahakemuksesta.
Virpi Räisäsen unelmia toteutuu
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Kiiminki/ Yli-Ii
Vuodesta 2012 Oulunsalo
Soi -festivaalin taiteellisena
johtajan toiminut kiiminkiläislähtöinen Virpi Räisänen
kertoo, että nyt vietettävillä
tapahtuman 20-vuotisjuhlilla toteutuu hänen kaksi
unelmaansa.
Toinen niistä on saada
Suomeen Alankomaiden Kamariorkesteri, joka on yksi
maailman tunnetuimmista ja vanhimmista kamariorkestereista.
??Muistan jo lapsuudessa,
että aina kun radiosta tuli klassista musiikkia, siellä soitti Alankomaiden Kamariorkesteri. Hänelle oli erityinen ilo ja kunnia saada kutsu isoisänsä syntymäkylälle
vierailulle. Veden läheisyys ja sen äärellä kesämökki tarjoaa paikan aktiiviseen
Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila oli mukana Kotajärven kyläjuhlassa.
virkistäytymiseen tai lepäilyyn luonnon siimeksessä.
Marjat ja muut luonnon antimet ovat lähellä, puhtaina
ja houkuttelevina.
Puheen jälkeen ministeri Pirkko Mattila kasteli Kotajärvelle Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi istutetun kuusen. Hän kysyi, mikä mikä
minulle on tärkeää. Virpi Räisänen
voi ottaa jousikvartetille ja
minun äänelleni sävellettävän teoksen. Sanoin,
että Suomi, Pohjois-Suomen luonto, Kiiminkijoki ja
minun tyttäreni.
Näistä syntyi kappale On Home.?
. Havulan
asukkaat ovat pääsääntöisesti 60?70-vuotiaita, osa
hieman vanhempia ja nuorempia. Niillä, joiden oikeutta tai etua asia koskee, on oikeus tehdä muistutus hakemuksesta nähtävilläoloaikana. On upeaa saada konsertti Kiimingin seurakuntasaliin, joka on hieno paikka.
Koko orkesteri on sinne liian
iso, joten sinne tullaan pienemmällä kokoonpanolla.
Kiimingin-konsertissa
kuultavalla On Home -kappaleen ensiesityksillä on
upea tarina.
Räisänen kysyi taannoin
kelttiläistä kansanmusiikkia soittavalta kamariorkesterin viulisti-säveltäjä Beverley Julie Luntilta, että voisiko hän tehdä Räisäselle kelttiläisyyteen pohjautuvan kappaleen.
. Puheessaan Pirkko Mattila korosti maaseudun pienten kylien puhdasta luontoa, yhteisöllisyyttä
sekä kulkuyhteyksien tärkeyttä.
Historia myöskin tuli puheessa vahvasti esille. Olin tietenkin asiasta hyvin onnellinen ja otettu.
Tuomas Anhavan runoihin pohjautuva Sateen
aikaan . Alueelle on vuonna 2010 myönnetty lupa
200 000 m3:lle kymmeneksi vuodeksi. Yksi aiempi unelmien täyttymys oli
päästä aikoinaan tuohon orkesterin soittamaan. Suunnitelmissa on ottaa 500 000
m3 hiekkaa ja soraa 4,9 hehtaarin suuruiselta alueelta
10 vuoden aikana.
Lupahakemuksen mukainen ottamisalue sijaitsee alueella, joka on aikanaan Haukiputaan kunnan hyväksymän Virpiniemi-Isoniemi -alueen ohjeellisen maisemaselvityksen
mukaan maa-ainesten ottoon soveltuvaa aluetta. Kun
sitten myöhemmin olin siirtymässä solistin uralle, mietin kovasti, että voinko lähteä pois niin huippupaikalta, hän kertoo.
Suuri
kunnia
Pohjois-Suomelle
Alankomaiden Kamariorkesteri ei ole koskaan aiemmin esiintynyt Suomessa.
??Tämä on Pohjois-Suomelle ja Oululle aivan valtavan suuri kunnia, että orkesteri tulee ensimmäisellä
Suomen-vierailullaan juuri tänne.
Kamariorkesteri esiintyy
tänään Kemissä, huomenna
Oulussa ja sunnuntaina Ylivieskassa.
Viikonlopun aikana orkesterin huippumuusikot
jakaantuvat pienempiin kokoonpanoihin esiintymään
Tihisen Pytingissä Tyrnävällä, Kiimingin seurakuntakeskuksessa sekä Oulun
kaupungintalon juhlasalissa.
. 10
» Torstaina 17. kello 19. Juhlat
jatkuivat ruokailun, hyvän
musiikin, arpajaisten sekä
iloisen rupattelun merkeissä. Sanoin,
että Suomi, Pohjois-Suomen
luonto, Kiiminkijoki ja minun tyttäreni. saakka Ympäristötalossa Solistinkadulla Oulussa. Nyt ympyrä sulkeutuu, kun kappale saadaan
Kiiminkijoen rantaan, Virpi Räisänen kertoo.
Hän on levyttänyt kyseisen kappaleen, mutta ei ole
esittänyt sitä koskaan aiemmin.
Säveltäjän
toivomuksesta
Kierikissä
Toinen Räisäsen unelmista
toteutuu Kalevi Ahon Sateen aikaan -kantaesityksen myötä.
. Ohjelmistoon
kuuluu ensiesityksenä Beverley Julie
Luntin Hokma- ja
On Home -kappaleet.
Kierikkikeskuksessa
on puolestaan ensi
torstaina säveltäjä
Kalevi Ahon juhlasävellyksen Sateen
aikaan maailman kantaesitys.
Kotajärven vuosittaista elojuhlaa vietettiin 12.8.2017
lämpimässä ja aurinkoisessa kesäsäässä.
Päivä aloitettiin ennen
juhlallisuuksia ongintakilpailuilla Kotajärven rannalla.
Elojuhlan aloitti ministeri Pirkko Mattila juhlapuheellaan. viisi laulua mezzosopraanolle ja jousikvartetille saa kantaesityksensä säveltäjän omasta toivomuksesta Kierikissä.
??Kalevi Aho tietää Kierikkikeskuksen todella hyvän akustiikan, joten hänen
harras toiveensa oli saada
se sinne. Se oli toive, jolle ei
mitenkään voinut sanoa ei,
sanoo lomiaan mummonsa entisessä kotitalossa YliIin Pahkakoskella viettävä
Räisänen.
Kierikin-konsertin jousikvartettina on Oulunsalo Soi -festivaalin edellinen
taiteellinen johtaja Meta4.
Kotona-konsertti on lauantaina kello 19 Kiimingin
seurakuntakeskuksessa.
Yli-Iin konsertti on torstaina 24.8. Myöskin sukututkimusta ehdittiin juhlien aikana
tekemään sekä kuulemaan
tarinoita menneitten sukupolvien vaiheista.
Soranottolupa
haussa
Isoniemeen
»»Rantapohja
»»Haukipudas
MH-Kivi Oy hakee lupaa
soran ja hiekan ottamiseksi pohjaveden pinnan yläpuolelta
Kellossa Isoniemenkankaan
alueella sijaitsevalta Isoniemenkangas-tilalta. Näistä syntyi kappale On Home. Aikoinaan Kotajärvellä on elinkeinoja ollut mm
Synnytyslaitokselta parin tiet veivät eri suuntiin teini-ikään saakka. Se nylonkielinen on yhä tallessa,
hän kertoo.
Naapurikunnissa asuneista nuorista Merja opiskeli
Muhoksen lukiossa. 11
» Torstaina 17. Juha-Pekan musiikkiharrastus alkoi, kun tämä
sanoin isoisälleen haluavansa alkaa soittamaan kitaraa.
. Pullat paistuvatkin siis
varmemmin sähköuunissa.
. ja Juha-Pekka 18. Duo Sillanpää tulkitsee esimerkiksi
Eino Leinon runoista tehtyjä
kappaleita, kun taas Mam-
ma ja Mesikämmen -nimellä he esittävät lastenlauluja Juha-Pekan pukeutuessa
karhupukuun. Opiskeltiin ja oltiin töissä vuorotellen, JP kertoo.
. Ainoa puku, joka oli aikuisten kokoa, oli karhupuku ja nimi piti keksiä sen puvun perusteella, Merja kertoo hyväntuulisesti.
Musiikki vie
työstressin pois
Yhdessä musisoinnissa on
avioparin kannalta hyvää
se, että harjoitella voi milloin vain . Minä huudan siinä niin
paljon kuin päästä ja naamasta lähtee . Perheenlisäyksen myötä yhteinen bänditoiminta jäi, sillä kumpikin
vanhempi ei voinut olla poissa kotoa samaan aikaan.
Tänä päivänä Sillanpäät
asuvat Kiimingissä ja heillä on kolme tytärtä: Ida, Anna ja Rebekka. Merja toimii
päiväkodin johtajana Jäälissä, Juha-Pekka opettaa suomen kieltä OSAOssa.
. Ukki sitten toi Landola-kitaran Oulusta. elokuuta 2017 » N:o 64
Kiiminkiin ja Yli-Iihin
50 VUOTTA»
M I R KO S I I K A L U O M A
Musikaalisella avioparilla on ikäeroa kahden päivän verran: Merja on täyttää vuosia 16.
ja Juha-Pekka 18. Sanoin, että ?hei, lähdetkö tanssimaan?, Merja
muistelee.
Kännyköitä ei ollut, eikä
pari huomannut sopia milloin näkisi uudelleen. Nyt kun viikkoa on
suunniteltu, niin ohjelmaa
on jouduttu jättämään pois.
Ne ovat tallessa ensi kesää varten, ohjaaja Maarit
Hertteli paljastaa.
Tiistaina käynnissä oli leivontapäivä, jolloin asukkaat
valmistivat pullaa ja rieskaa.
Havulan oleskeluhuoneessa on oma leivinuuni, mutta sitä ei ole lämmitetty toviin. Sieltä
saadaan mukaan tuoretta
maitoa, josta on tarkoitus
tehdä viiliä iltapalaksi.
Synnytyslaitokselta se lähti,
ainakin jos Juha-Pekalta
kysytään. Kaikki ovat olleet innokkaina viikosta, Maarit Hertteli kertoo.
Osa asumisyksikön asukkaista on muistisairaita, joille tämän hetket asioiden
muistaminen on hankalaa.
Esineet ja valokuvat auttavat heitä muistamaan.
Viikon aikana Havulan
asukkaiden ohjelmassa on
muun muassa vierailu kotiseutumuseolla, perinteiset
päiväkahvit naapurin vanhainkodin väen kanssa sekä saunavastojen tekemistä. päivä elokuuta.
Yhteisellä sävelellä
»»Mirko Siikaluoma
»»Kiiminki
Kiiminkiläislähtöinen Virpi Räisänen asuu nykyisin Hollannissa, mutta viettää lomiaan
entisellä kotiseudullaan Kiimingissä ja Yli-Iissä.
Havulassa
M I R KO S I I K A L U O M A
Perinteiset kodin esineet ovat monille Havulan asukkaista tuttuja jo lapsuudesta.
vän paloista keitettyä puuroa.
Suunnitelmia ensi
vuodelle asti
Yksi Havulan työntekijöistä on ollut päävastuussa perinneruokaviikon suunnittelemisessa ja viikkoa on valmisteltu pitkälti koko kesän
ajan. riittää, kun kumpikin on kotona. Viikon kruunaa lauantain navettavierailu. Täytetään nyt 50 vuotta,
mutta ollaan oltu Oulun diakonissalaitoksella samaan
aikaan, Juha-Pekka Sillanpää kertoo.
Ikäeroa parilla on kaksi
päivää; Merja on syntynyt
16. Siellä
Merja tunnisti kuorokaverin
luokkakuvasta tutut kasvot.
. ja paikoitellen sitä lähtee aika paljon,
Juha-Pekka kuvailee.
. Musiikki harrastuksena
on semmoinen, missä lähtee työstressi totaalisesti
pois, kun täytyy keskittyä
niin paljon sitä tekee, Merja tuumailee.
Useimmiten perheen kodin olohuoneesta löytyvät
laululaitteet, mutta haastatteluhetkellä ne ovat siirretty autotalliin juhlia varten.
Ennen varsinaisia syntymäpäiviä vietettävissä juhlissa autotalli muuttuu hämydiskoksi, jossa on tarkoitus
soittaa ?mitä mieleen tulee?.
Sankareidensa näköiset juhlat siis.. Siihen saakka, että kumpikin sai tutkinnon ammattiin, Merja jatkaa.
Tällä hetkellä Merja ja Juha-Pekka musisoivat yhdessä kahdella nimellä. Duojen lisäksi he musisoivat yhdessä
myös suomipop-lainakappaleita soittavassa Laguuni-yhtyeessä.
Juha-Pekka vaikuttaa
myös Lietealtaassa, jota hän
kutsuu suomenkielistä agripunkkia soittavaksi poikabändiksi. Lauantaista keskiviikkoon siinä meni ja pari on yhä samalla tiellä.
Kumpikin vuorollaan
opiskellen
Avioparin ensimmäinen
yhteinen bändi oli Novaja
Zemlja, joka toimi parin kolmen vuoden ajan 1990-luvun alussa. Hänen
kuorokaverinsa esitteli tälle Limingan lukion luokkakuvaa, jossa ollut Pekka (kuten Merja häntä kutsuu) jäi
hänen mieleensä.
Pari tiet kohtasivat Vihannin Mäntylammen härkäjuhlilla vuonna 1984. Kuoroharrastus päättyi, mutta
kuorolaiset pitävät yhteyttä yhä. Merja Sillanpää
nauraa aviomiehelleen, mutta tottahan se tavallaan on:
avioparin äidit olivat synnyttämässä samaan aikaan
samassa paikassa.
. Kaikkia ideoita ei ehditä toteuttamaan viikossa.
. luokalla Tyrnävän
tyttärien kuorossa. Se, että miehestä tuli mesikämmen, oli
sattuman sanelemaa.
. Poikabändi-sanan
kohdalla Merjalla ei enää pidä pokka.
. Merja asui Tyrnävällä, kun taas
Oulussa syntynyt JP vietti lapsuutensa Rantsilassa.
Parin yhteinen intohimon kohde on musiikki, joka näyttelee tärkeää roolia
myös siinä, kuinka he tapasivat.
Kuorokaveri
yhdisti
Merjan musiikkiharrastus
alkoi jo 1. päivä
elokuuta. Asia
jäi vaivaamaan Merjan mieltä ja niinpä hän lintsasi koulusta ja lähti Liminkaan näkemään Pekkaa.
Merja vietti päivän Pekan
kanssa, kunnes ruokatauolla hän kysyi tältä: ?Aletaanko seurustelemaan?
Ii otti tär- lyöntivire oli kova. Nousukarsintojen ensimmäisissä osassa ottelupareina ovat sarjan paras ja
neljäs Sotkamo - Oulu sekä
sarjan kakkonen ja kolmonen Kannus -Ii.
Pelit jatkuvat keskinäisillä peleillä, joista kahdella voitolla pääsee jatkoon.
Ensin pelataan alkusarjassa paremmin sijoittuneen
kotikentällä. 6. 5. 2.
Jouko Väyrynen 1088. Pesämaalla
ja Iivo Karilla oli neljä kotiutustilannetta, tuloksena jokaisesta juoksu.?Tuomas Bergman ja Niko Laurila iskivät kaksi juoksua.?Päivän parasta antia oli. Keskiviikkona Ii kohtasi Kannuksen vieraissa. 4. Mikäli voitot menevät ristiin, jatkoon pääsy
ratkaistaan ensi?sunnuntaina vieraissa Kannuksella.
Alkusarjassa Kannus oli
molemmissa otteluissa Iitä parempi, joten jatkopeleihin pääsy vaatii Iiltä hyvää, ellei kesän parasta onnistumista.?
Iin Yrityksen lasten yleisurheilukilpailut
»»Rantapohja
»»Ii
Iin Yrityksen Lasten yleisurheilukilpailut pidettiin Keskuskentällä torstaina 10.8.
klo 18.00. Seppo
Paakkola 1046. B sarja. ?Mutta Iivo
sessä Veli-Hannu Pesämaa Kari ja Niko Laurila onniskotiutti Tero Näpän, joke- tuivat kotiutuksissa toisesri Iivo Kari Mikko Tiiron, sa vuorossa. Ii ja Oulu
taistelivat viimeiseen otteluun asti sarjan kolmannesta sijasta.. Roi sai viiToisessa Tero Näppä löi meisen aloittavalla juoksun.?
edellisen pelin tapaan kun- Ii ei tarvinnut tasoittavaa,
narin. 7. Antero Ylisiurua 648
Ravintolat. alkaen.
T5 40 m + pallonheitto:
Pihla Laurila 9,09 + 5,00,
Anni Similä 10,59 + 6,11, Elviira Leppäniemi 5,10, Aino-
Maria Karvonen 9,35 + 4,60.
P5 40 m + pallonheitto:
Aapo Ojanen 9,85 + 2,88,
Eetu Seppänen 9,70 + 5,53,
Onni Hokkanen 10,55 +
6,95.
T7 40 m + pallonheitto:
Neela Piltonen 9,43 + 6,34,
Aino Similä 8,55 + 5,76, Nella Seppänen 8,54 + 8,08,
Sanni Rajala 10,60 + 5,86,
Saana Alatossava 8,87 +
6,25, Oona Pesämaa 8,83 +
5,22, Olga Hokkanen 7,27
+ 11,72.
P7 40 m + pallonheitto:
Aatu Ojanen 8,78 + 4,58.
T9 40 m + pallonheitto:
Veea Piltonen 8,03 + 12,67,
Milja Rajala 7,99 + 9,28, Ella
Alatossava 8,24 + 9,02, Saaga Pesämaa 8,58 + 9,66, Sofia Perttula 8,95 + 8,79.
P9 40 m + pallonheitto:
Jooa Piltonen 8,32 + 19,97,
Valtteri Kärkkäinen 14,78
+ 8,22.
T11 60 m + kuula:
Venla Varis 10,14 + 5,84,
Fanni Hokkanen 3,89.
T13 60 m + kuula:
Aino Veijola 9,56 + 6,27, Milla Kurkela 9,45 + 6,61.
T14 60 m + kuula:
Annika Häyrynen 9,52 +
6,38.
Tolosen
tahtiin
Kurjenpesällä
»»Rantapohja
»»Ii
Iin seudun riistanhoitoyhdistyksen hirvenjuoksun
mestaruuskisat käytiin kävelykisana.
Ylivoimainen mestari
Markku Tolonen kehui valmistautuneensa Saija Tuupasen tahdeilla edellisiltana. Ritva Ylisiurua 786?
3. Pertti Turtinen 1028. Rovaniemi sai rin kotiin ja Veli-Hannu Petasoitusta Veli-Pekka Stil- sämaa pyssytti läpilyönnillin lyönnillä, Iille johto 4-1. Veli-Hankeän 2-0 voiton, joka taka- nu Pesämaa, Antti Leppäsi sarjassa kolmannen sijan.. Ii joutui otteluun
ilman vakituista kärkimiestä Esa Viinikanojaa, mutta
Tero Näppä, Jarkko Seppä
ja Veli-Hannu Pesämaa kärjessä onnistuivat lähes erehtymättömästi. Rovaniemen Atte Minkkinen löi
kunnarin, mutta Iille ensimIi kohtasi Suomisarjan alku- mäinen jakso selvästi 6-2.
lohkon viimeisessä ottelusToisen jakson alussa Iin
sa Rovaniemen. 3.
Pekka Veijola 1072. Toinen osaottelu käydään jo tämän viikon lauantaina Iissä. Viimeisessä vuoros- vaan otti komean 10- 5 jaksa Iivo Kari juoksutti Mati- sovoiton. 1. Sarjat 5 v. Rauno Tapio
870. Veli Paakkola?
994. Näin Ii
saa pienen edun jatkopeleihin. Heti ensimmäi- tilanteeksi 5-4. 1.
Markku Tolonen 1112 . Jani Kurkela 1048. elokuuta 2017 » N:o 64
URHEILU»
Ii ja Kannus nousukarsinnoissa
»»Rantapohja
»»Ii
as Jaakkolan kotiin. nen, Timo Tolonen, NiIi jatkaa nousukarsintojen ko Laurila ja Iivo Kari isensimmäiseen vaiheeseen, kivät vuorotellen juoksun
vastaan tulee sarjakakko- mieheen, Iille heti 5-0. lä kaksi juoksua.. 2. 12
» Torstaina 17. Kun Ii otti puhtaat voitot kahdessa viime
pelissä, niin se löi niukasti pisteellä Lipon ja otti hyvän kolmossijan. Osansa hyvään suoritukseen oli myös Eini-vaimon
sinappiahvenfileet joiden
avulla neljän arviomatkan
arviointi tuotti lähes täydet pisteet. että
joukkueen jokaiselle pelaajalle kirjattiin ottelussa vähintään yksi lyöty tai tuotu juoksu.
Sotkamo ja Kannus ovat
olleet kesän aikana sarjassa muita edellä. Ikaalisten smkävijöille oli iskenyt psykolasma joka kuulemma paranee pidennetyllä Saariselän
lumileirillä.
Tulokset: A sarja. Kolmannessa
Janne Paaso Timo Tolo- Tuomas Bergman juoksutsen ja Tuomas Bergman ti jo toisen kerran Iivo KaIivo Karin. Roi
nen Kannus.
vastasi, Juhani NiskavaaIi aloitti vierasottelun te- ran tyhjensi ajosta kentän
hokkaasti
0400 183 735
hakkuut motolla sekä kaivinkonetyöt. 700 m2, rak.oik.
207 m2 sekä puolet kolmannesta
tilasta n. kilpukkatalo) ka. 040 548 0268.
Huveja
bingo Nuorittalla
perjantaina klo 18.45 alkaen. klo 13.00 srk-keskuksen
Frosterus-salissa. Jalokoski (Maalismaantien silta) . TERVETULOA!
Paikallinen ilmoituskanavasi
Rantapohja.
Sinunkin ilmoituksesi huomataan!. su 20.8. Marko....p. 79/72 m2, oh + k +
s + ph + wc, yläk. marko.korpela@pp1.inet.fi
kalustettu
yksiö
2
34 m , omakotitalon yhteydessä. 040 744 5463.
Kiviniemessä
Hankinta-, tontti- ja puistoTauno.....p. 044 532 5153.
Kokouksia
Luola-aavan
Metsästysseura ry:n
sääntömääräinen
KESÄ- JA HIRVIKOKOUS
Kylätuvalla sunnuntaina 27.8.
2017 klo 18.00.
Hirviporukkaan ilmoittautuminen kokoukseen mennessä
Markus Aaltoselle p. Rehuteollisuus käytti
viljaa yhteensä 606 miljoonaa kiloa, elintarviketeollisuus 429 miljoonaa kiloa ja
muu teollisuus 334 miljoonaa kiloa.
Elintarviketeollisuuden
käyttämästä viljamäärästä
reilu puolet oli vehnää. 13
» Torstaina 17. 510 m2, ei rak.oik. tuulilasitoulu.fi
Kuivaniemen metsästysseura ry.
JÄSENKORTTI 25 e, maksu tilille: FI6857417040000661.
HIRVIPORUKAT ILMOITETTAVA 10.9. Vuokra 350?.
Puh. Kotiinpaluu klo
14-15. mennessä 0400 187 241 / sari.pahkala@pp.inet.fi
sunnuntaisin alkaen kello
15.00 irtolehdellä.
Pääpalkintona 200 ?/60 pelaajaa ostokortti yms.
Järj. 050 431 3941.
BINGO
Ilmoituksia
Ylikiimingin asukastuvalla
Kaipaatko pientä lomareissua, hetken hengähdystä
arjen kiireistä. Hinta jäsenet 50?, kumppani 148?. 0400 282 727
Ostamme myös pystyleimikoita. Pidätkö ulkoilusta, kylpyläkäynnistä,
shoppailusta, tanssimisesta, hyvästä ruuasta jne?
Lähdepä yhdistyksen järjestämälle kivalle reissulle
Vuokatin Katinkultaan pe 15.9. Ilmoittaudu 0400 802
772 tai 040 5150 124.
n Yli-Iin Naseva ry. Iin rautasilta . Pahkalan
Sarille 24.8. klo 14.30-15.15.
Lohiloukku Oy LKV
lohiloukku@kolumbus.fi
Puh. Iijokipyöräily 2017, kaikille
avoin ja maksuton polkupyöräilytapahtuma?SU 20.8.2017
klo 11.00.?Huoltopisteet ovat
avoinna 11.30-14.00.?Lähtö
Yli-Iistä liikuntahalli Vorellin pihalta tai vaihtoehtoisesti reitin
varrelta.?Matkat: 55 km Vorelli
. KIITOS kolmiolaskennan ja perhepäivien
talkooporukat sekä palkintojen lahjoittajat: Hankkija, JNC-servi
oy, Varaosa T. - su 17.9.2017.
Pakettiin kuuluu matkat, majoitus 2hh, kylpylä, 2 x päivällinen, ostosretki Kajaaniin sekä kuljetus Naapurivaaran huvikeskuksen tanssiiltaan. E = G .
Es. mennessä, jäsenmaksu
pitää olla maksettuna. Hp.
yhteensä 39000 e. Ulkoiluvaatetus. Paakkari ja Taitonetti.
Haukiputaan eläkeläiset ry
Aloitamme
syyskauden kerhotoiminnan
torstaina 31.8.2017 klo 11.00!!! Tasapainojumppa alkaa
torstaina 7.9.2017 klo 10.00. asukasyhdistys
Vuokrattavana
KAKSIO Iin keskustassa.
Metsätyö Korpela Oy
Puh. Päävoittona 150. 040 500 6450
KESÄMÖKKI
23/41 m2
meren rannalla. Raasakka . Vähiten käytettiin ohraa.
ENTISÖINTITYÖ
KAUPPILA KY
Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. P. Määränpää yllätys. Yhdistys tarjoaa kyydin. 0400
251 588.
Tervetuloa!
Johtokunta
www.rantapohja.fi
Hei Sinä Jyty Iin seutu ry:n jäsen!
HOLSTINMÄEN
AUTOLASI
Täyden palvelun autolasiliike
Puh. Tarjoamme
kakkukahvit yhdistyksen 60-vuotisjuhlan merkeissä. 041 468 1012.
Myytävänä
H-pudas, Martinniemi Elmantie 13
1928 valm. ostokortti.
Kaikki lämpimästi tervetuloa!
Seuratoimintaa
n Pohjois-Suomen
Syöpäyhdistys ry:n
Haukiputaan osaston syyskausi alkaa tiistaina
29.8. 207 m2.
Kauppaan kuuluu lisäksi erillinen
tila, jossa purkukuntoinen asuintalo, tontin pa. Vieraana
muusikko Jukka Takalo.
n Eläkeliitto Ylikiimingin yhdistys. 830 m2,
rak.oik. elokuuta 2017 » N:o 64
Kauran elintarvikekäyttö
ylitti rukiin käytön
»»Rantapohja
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreen tilaston mukaan
kotimainen elintarviketeollisuus käytti satovuoden
2016?2017 aikana kauraa
90 miljoonaa kiloa ja ruista
89 miljoonaa kiloa.
Kotimainen teollisuus
käytti satovuoden 2016?
2017 aikana sekä kotimaista
että ulkomailta tuotua viljaa
yhteensä lähes 1,4 miljardia
kiloa. makuutilat.
sähkölämmitys, oh:ssa peltitakka, sähkö- ja vesiliittymä.
Talo on kunnoltaan tyydyttävä.
Asemakaavatontti pa. 0400 757 391 . Ruokailu
omakustanteinen. Sitovat ilm. Tapahtuma
sunnuntaina 20.8.2017 klo
11. Vorelli.?Reitille
järjestetään huolto (juotavaa ja
pikku purtavaa).?Osallistujien
kesken järjestetään arvontaa
(arvontapiste Vorellilla).?Osallistujilla kypäräpakko ja huomioliivisuositus.?Ajo omalla vastuulla.?Ei
ajanottoa.?Suomi 100 vuotta
-teemalla yritetään saada vähintään sata osallistujaa mukaan.?
Tapahtuman järjestäjä: Yli-Iin
Naseva.
Halutaan ostaa
Työsuorituksia
peltoa/suopeltoa/pakettipeltoa huttukylä-vesala
ympäristöstä. asuintalo (ns. Martinniemi.
Puh. Vorelli.?10
km Vorelli . Sekä ruista että kauraa käytettiin lähes yhtä paljon, kummankin osuus oli noin viidesosa käyttömäärästä. Tule
mukaan SOKKORETKELLE keskiviikkona 23.8.2017.
Lähtö asukastuvalta kello 9. Oulusta pohjoiseen 40 min matka.
Puh. Vorelli.?45 km
Vorelli
elokuuta 2017 » N:o 64
Kiiminkiläinen Hanna Halonen
mukana laskuvarjohypyn
Suomen ennätyksessä
»»Rantapohja
80 suomalaista laskuvarjohyppääjää onnistui useiden
yritysten jälkeen rikkomaan
vuosia vanhan Suomen ennätyksen Tsekeissä Klatovyssa 9. Ti: jauheliha-perunasoselaatikko,
jäävuori-omenasalaatti. Oli upeaa tehdä tämä ennätys juuri Suomen
100-vuotisjuhlavuotena.
Tunnelma ei voisi olla parempi. Olen tavattoman ylpeä tästä porukasta, kertoo
ennätyksen pääorganisaat-
tori Petri Mastola.
?Edellinen Suomen ennätys tehtiin vuonna 2009 Espanjassa, ja siinä oli mukana
63 suomalaista. Hypyillä oli mukana
Digilaite yhä
nuoremmilla
J USS I M Ä ÄT TÄ
Ennätyspaikaksi valittiin Tsekin Klatovyn sen lentokonekapasiteetin takia. Pe: tomaattinen jauhelihakeitto/ Lapin
ukon keitto, tomaatti-sipulisalaatti, kippariviipale.
» Torstaina 17. Paikan päällä tuomari vahvisti ennätyksen.
?Helpolla ei ennätys syntynyt. To:
kaali-jauhelihalaatikko, soijarouhe-kaalilaatikko, porkkanaraaste, puolukka, raejuusto. Ti: kalapihvit/
kalapyörykät, Marokko-kasvispihvit, tilli-perunasose,
punajuurisalaatti. 5. Ke:
kolmen kalan keitto, hedelmä/ tomaatti, sämpylä, juusto. Ikäjakauma ennätäyshypyn tekijöillä oli 27?71. Hypyillä käytettiin nousun aikana lisähappea. 14
MITÄ SYÖDÄÄN?
Viikko 34
Haukipudas
Ylikiiminki
Yli-Ii
Ma: lihakastike, valkopapu-pinaattikastike, perunat,
raastekimara. Ennätystä päästiin silti yrittämään yhteensä 9 hypyllä.
Kaikki osui kohdalleen keskiviikon viimeisellä hypyllä
kun ennätys vihdoin tehtiin.
Siitä alkoi suomalaisten juhlat, joissa Suomen liput liehuivat ja laulu raikasi.?
. Vastaajista vain 17
% kertoo, että koulu on viestinyt kotiin puhelimenkäyttöön liittyvistä ongelmista.
Yleensä lapset eivät vanhempiensa mukaan saa pitää puhelinta päällä oppitunneilla (65 %).
TAITEILIJA CHRISTIAN
MARCLAY EDITOI ELOKUVISTA JA TV-OHJELMISTA
TUHANSIA KOHTAUKSIA
KELLOISTA JA VIITTAUKSISTA
AIKAAN. Ke: puuro
luomusuurimoista maitoon,
marjat, tuorekurkkuviipale,
leikkele. Ennätyshypyllä oli
mukana suomalaisia Helsingistä, Jyväskylästä, Turusta, Tampereelta ja Oulusta.
Myös muutama ulkomailla asuva suomalainen pääsi
mukaan ennätykseen. ON JULKAISSUT
VÄITETYLLE UFON
?KUUKAUDEN ORAVAN. Ennätys
tehtiin Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.?
Mukana oli myös kiiminkiläinen Hanna Halonen, joka on onnellinen ennätyksestä.
. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. 1946.
LASSI JA LEEVI»
294
Rantsikka on nuorten areena. Pe: kalkkuna-kasviscurry, quorn-vihannescurry,
perunat,sekoitettu vihersalaatti.
Ii
Ma: kalkkunakastike, ohrasuurimo, puutarhurin salaatti, mustaherukkahillo. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Pe: lihapyörykät,
kasvispyörykät, perunasose,
kaali, paprika, maissi.
Jokiranta
Kiimingin lukio
Tirinkylä
Alakylä
Ylikylä
Huttukylä
Ma: kalakeitto, kasvis-papukeitto, kurkkupala, juusto. Oma kannettava tietokone on 28 prosentilla ja pöytäkone 16 prosentilla. Erityisesti tabletit ovat suosittuja, ja
oma sellainen löytyy 32 prosentilla lapsista. elokuuta. To: jauheliha-kaalilaatikko, kasvis-kaalilaatikko, porkkanaraaste, puolukkahillo. ?Muodostelmahypyn Suomen ennätys hypättiin yli viiden kilometrin korkeudesta ja samanaikaisesti neljästä lentokoneesta. Alkuviikon aurinkoinen sää muuttui leirin
puolivälissä pilviseksi. Ti: broilerikastike, perunat, kikhernepata, riisi, sekoitettu vihersalaatti. Klatovyssa on käytössä neljä Skyvan-lentokonetta, ja hyppykeskus on tunnettu isojen leirien järjestäjänä.
kolme kuvaajaa, jotka taltioivat suorituksen. Ti: nakkikastike, soijanakkikastike,
perunat, punakaali-kukkakaali-maustekurkkusalaatti.
Ke: kalakeitto, kasvis-papukeitto, kurkkupala, juusto.
To: broilerikastike, perunat,
kikhernepata, sekoitettu vihersalaatti. Mahtava kokemus ja
loistavaa yhteen hiileen puhaltamista! Itse pääsin joukkoon vasta viimeisten joukossa, joten en ollut yhtä
valmistautunut kuin muut,
joten huikeaa, että pääsin
mukaan ja pärjäsin tässä kokeneessa joukossa, summaa
Hanna. NÄMÄ YHDISTETTIIN 24 TUNNIN FILMIKSI,
JOKA TOIMII KUIN OIKEA
KELLO.
ÄNGELHOLMIN ULKOETELÄ-KALIFORNIALAINEN
PUOLELLA RUOTSISSA
SANOMALEHTI ?THOUSAND
ON MUISTOMERKKI
OAKS ACORN. Osuus kasvaa iän myötä, ja 14?16-vuotiaista 86
prosentilla on käytössään
oma tietokone tai tabletti.
Jo 7?8-vuotiaistakin oma
tietokone tai tabletti on jopa 42 prosentilla. Ke: lihapyörykät, kasvispyörykät,
perunasose, kaali, paprika,
maissi. JOKA
LASKEUTUMISELLE
KUUKAUSI 1800-LUVUN
JONKA NÄKI JÄÄKIEKPUOLIVÄLISTÄ ASTI!
KOILIJA GÖSTÄ CARLS-
DOMINOS PIZZA
JAPANISSA TARJOAA
MAJONEESI-PERUNAPIZZAA - SEN TÄYTTEENÄ ON SIPULIA,
MAISSIA, PERUNAA,
PANCETTAA,
PAPRIKAA JA MAJONEESIA.
SON 18. Pe: kalakeitto, juustoinen kasvissosekeitto linsseillä, tomaattiviipale, lehtisalaatti, mansikkakiisseli.
Jääli
Laivakangas
Kiiminkijoki
Ma: broilerikiusaus, juureskiusaus quorn-rouheella,
amerikansalaatti-vesimeloni-purjosalaatti. Nykyisessä ennätyksessä oli mukana
vain 28 edellisessä ennätyksessä ollutta, joten suurin
osa hyppääjistä oli ensimmäistä kertaa mukana Suomen ennätyshypyllä.?
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
4/9/17
»»Rantapohja
Jopa 60 prosentilla kouluikäisistä lapsista on oma
tietokone tai tabletti, kertoo DNA:n teettämä tutkimus. To: kinkkukiusaus, punajuurisalaatti. Vapaapudotuksen aikana hyppääjät
kiinnittyvät toisiinsa ennalta määritellyn kuvion mukaisesti. Suomalaiset aloittivat ennätyksen harjoittelun
vuonna 2015 ja harjoituslei-
rejä järjestettiin ennen ennätystä yhteensä 11.
Sää aiheutti jonkin verran haastetta ennätyksen
tekemiselle
ja to 24.8. klo 19 Iin kirkossa. klo 12 ry:llä, puhujina:
Eero Hyytinen ja Pertti Lahtinen.
YLI-II
Sanajumalanpalvelus su 20.8. mennessä diakoniatyöntekijä
Sari Lukalle p. pe 25.8.
Perheiden päiväleiri la 19.8. klo 18
kirkossa. Ilm. Ryhmä
on 0?2-vuotiaille lapsille ja heidän
vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho.
Myös isommat sisarukset voivat
tulla mukaan ryhmään. Lukupiiri kokoontuu kerran kuukaudessa maanantaisin klo
18 Haukiputaan srk-keskuksessa. Päiväleirin
ohjelmassa on leikkejä, askartelua,
aarreseikkailua, nuotioherkkuja ja
muuta mukavaa ohjelmaa. Olet sitten
rippikoulun juuri käynyt tai jo konkari, tervetuloa tutustumaan tuleviin
mahdollisuuksiin ja aloittamaan
yhdessä uutta toimintakautta!
Vuoden 2018 rippikouluihin ilmoittautuminen lähestyy
Kutsumme teidät, tulevat rippikoululaiset ja vanhemmat, rippikoulun
infoiltaan torstaina 31.8.2017 kirkonkylän seurakuntakeskukseen.
Infoilta on tarkoitettu myös muualle
rippikouluun meneville. 040
7033 690.
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 5281 813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki 08
3161 388 tai 08 3161 414
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08)
3161 303
Rauhanyhdistyksen toimintaa:
pe 18.8. Tervetuloa!
Kappelintoimisto on suljettu ma
24.7. yhteinen jouluruokailu.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11
p. Jäälin kappelilla os. Joen yli mennään lautalla.
Tämän jälkeen kävelymatkaa noin 1
km. Ne on käsitelty arseenia, kromia ja kuparia sisältävällä puunsuoja-aineella,
joka on erittäin vaarallista
ihmisen terveydelle.
CCA-kyllästeet voivat aiheuttaa ihon herkistymistä, allergista nuhaa, munuais- ja maksavaurioita sekä
syöpää. Kolehti: synnytysklinikan rakentamiseen Jubaan, Etelä-Sudaniin,
SLEY:n kautta.
Sanajumalanpalvelus su 27.8.
klo 12 Oijärven kyläkirkossa. Mukana pastori Pekka Mustakallio.
Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
Raamattupiiri keskiviikkoisin klo
18 srk-keskuksen Poiju-kokoustilassa. Lauluyhtye Vanamot eivät esiinny ennakkotiedoista poiketen. klo 18 ry:llä ja su 20.8. . Ajanvaraus taloudellisen avun hakemiseksi,
p. Sisäänkäynti
joen puolelta talon takaa. 044 7310 232. Sisäänkäynti joen
puolelta talon takaa. Haukiputaan seurakunnassa on mahdollista toimia alakouluikäisten kerhoissa kerhonohjaajana rippikoulun jälkeen. mennessä p.
041 540 2354. Messudiakoni Minna
Similä, kanttorina Laura Alasaarela
ja Joona Kärnä. klo 18
kesäseurat Kiimingin ry, Antti Kaisto
ja Risto Lohi, su 20.8. Toimittaa
Tapani Ruotsalainen, kanttorina
Eija Savolainen. Päiväleirillä tarjotaan ateria. Juttukahvilassa hartaus, kahvit, ohjelmaa,
yhteislaulua, jumppaa ja joskus
vierailijoita. Ryhmä on avoin,
keskusteleva vertaistukiryhmä, uudet jäsenet tervetuloa.
Kaikille avoin ?laulun taito. Alkaa 23.8., aiheena Matteuksen
evankeliumi luku 1.
Juttukahvila ke 30.8. -ilta
to 17.8. 11. klo 10 kirkossa.
Toimittaa Jari Flink, avustaa Saila
Karppinen. klo 18.30 yläasteilta 7-9 lk
nuorille ja heidän vanhemmilleen
ry:llä, Pekka Kainua, su 20.8. Pienille lapsille kannattaa ottaa
vaunut/rattaat mukaan. klo 10-12
varhaiskasvatuksen tiloissa (apteekin talo). klo 14 Kultasimpussa
ja klo 16 ry:llä, lauluseurat ke 30.8.
klo 18.30 Tarja ja Jyrki Huovisella,
Lenkkitie 4, Kello: seurat su 27.8.
klo 17 ry:llä, Jokikylä: eloseurat la
19.8. Joen yli mennään lautalla, tämän jälkeen kävelymatkaa
n. klo 13 Martinniemen srk-kodissa. Lisätietoja ja ilmoittautuminen www.iinseurakunta.fi
tai puh. Diakoniatoimistoon
voi tulla myös käymään.
Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 27.8. Paluu lauttarantaan klo 13.30. Tilaisuuksiin on vapaa
pääsy, ohjelma 5 euroa.
Haukiputaan kirkko on tiekirkko ja se on avoinna tutustumista ja
hiljentymistä varten pe 18.8. 1 km. 040 589 8362 tai sari.
lukka@evl.fi. Vapaa pääsy, ohjelma 5 ?. 15
» Torstaina 17. 040 7008 151.
Kotona la 19.8. (08) 531 3500, avoinna ma - pe
klo 9-16.
Diakoniantyön taloudellinen
ajanvaraus ma klo 9-11 puh. sunnuntai
helluntaista, pyhäpäivän aihe: Etsikkoaikoja. Syksyllä 2017 alkavalle kerhokaudelle tarvitaan uusia
kerhonohjaajia. Lähtö Avelan rannasta
Alarannantien päästä lauttarannasta klo 9.30. klo 12 Kirkkopirtillä.
Mielenterveyskuntoutujien
omaisryhmä ke 30.8. Esikkoryhmässä touhutaan vauvojen tahdissa, keskustellaan, hiljennytään ja saadaan ystäviä.
Ryhmässä on mahdollisuus tulla
hetkeksi hengähtämään valmiiksi
keitetyn kahvikupposen ääreen.
Ei ilmoittautumista. Kerhossa
on mahdollisuus jutteluun toisten
vanhempien kanssa. Eu-ruoka on
tarkoitettu kiiminkiläisille pienituloisille lapsiperheille ja yksineläville.
Ota mukaasi omia kestokasseja! Emme luovuta Eu-ruokaa päihtyneille
asiakkaille!
Tervetuloa viettämään MaijaLiisa Huttulan 60 v syntymäpäiviä kahvi- ja musiikkitilaisuuteen
Kiimingin seurakuntakeskukseen
lauantaina 19.8. Illanvietto kaikenikäisille miehille.
Sauna on lämpimänä, ja kodassa
odottaa kahvit ja makkarat. Sisäänkäynti
joen puolelta talon takaa. Tule tapaamaan toisia lapsia ja
aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia.
Perhekerhoon ovat tervetulleita vanhemmat, isovanhemmat ja hoitajat
lasten kanssa. Kelloajat
ovat postinumeron mukaan.
klo 18.00; 90910 ja 90940, klo 18.45
-19.15 KAHVITARJOILU KAIKILLE
ja klo 19.30; 90900.
Tuolloin esittelemme rippikouluopetusta eri vaihtoehtoineen,
rippikoulujen yhteiset pelisäännöt
ja kerromme ilmoittautumisohjeet
(vain netti-ilmoittautuminen). klo
9.30?13.30 Karhun leirikeskuksessa,
Leirikeskuksentie 32. ja to 31.8.
klo 14.30 hoito-osastolla. klo 17.30 ry:llä,
seurat su 27.8. Päiväleiri
on maksuton. Kaikille avoin, ohjelmallinen
ilta. klo
10 kirkossa, toimittaa Anna-Maria
Veijo, kanttorina Anja Hyyryläinen.
Perhekerho ti 22.8. Lisätietoja puh.
0400 541 319. Ennakkoilmoittautuminen puh. mukana afrikkalainen
naistenryhmä, 21.9. Perhekerhon
ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja
muuta mukavaa yhteistä tekemistä. mennessä
http://www.oulunseurakunnat.fi/
tule-mukan/nuorille/kerhonohjaus,
lisätietoja Pekka Rintamäki p. Rivitie 9 alkaen klo 15 niin
kauan kuin tavaraa riittää. Päiväleirin ohjelmassa on leikkejä, askartelua, aarreseikkailu, nuotioherkkuja ja muuta
mukavaa ohjelmaa. Vapaa pääsy, ohjelma 5 ?. Pienille lapsille kannattaa
ottaa vaunut/rattaat mukaan. Ryhmä
on 0?2-vuotiaille lapsille ja heidän
vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho.
Myös isommat sisarukset voivat
tulla mukaan ryhmään. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina Markku Jaakkola.
Kolehti: synnytysklinikan rakentamiseen Jubaan, Etelä-Sudaniin,
SLEY:n kautta.
Sanajumalanpalvelus su 27.8.
klo 10 Iin kirkossa. Ilmoittautuminen kyytien ja kahvitarjoilun järjestämisen vuoksi ke
23.8. Lisätietoja
Outi Palokangas p. 040
5436 960. Sisäänkäynti joen puolelta talon
takaa. Paluu lauttarantaan klo
13.30. Ohjaajana laulunopettaja Mari
Klemettilä.
Poikakuoron pääsykokeet to 31.8.
klo 17.30-19 Jäälissä. asti
ma-pe klo 10-18, jolloin myös kirkon
opas on paikalla.
Perhekerhot aloittavat viikolla
34. adventtimyyjäisten talkoot, 14.12. Lisätietoja ja ilmoittautuminen www.iinseurakunta.fi
tai puh. Tervetuloa!
Kuollut: Arvo Matias Jämsä 79 v.
Kuivaniemen Rauhanyhdistys
Seurat su 20.8. 040 5220
252. Kahvittelun lomassa on mahdollisuus
keskusteluun ja kysymyksiin.
Rippikouluihin ilmoittautuminen
tapahtuu netin kautta 4.-10.9.2017
välisenä aikana osoitteessa www.
oulunseurakunnat.fi/rippikoulu .
Tervetuloa!
EU-RUOKAA JAOSSA KIIMINKILÄISILLE
Eu-ruokaa jaossa ke 6.9. Tervetuloa kesäiselle päiväleirille aikuiset ja kaikenikäiset lapset.
Vauva- ja taaperoryhmä ke 23.8.
klo 10?11.30 Iin seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. Leiri
on maksuton. Tule kerhoon lapsesi
kanssa ja vaihtamaan ajatuksia
toisten samassa elämäntilanteessa
olevien kanssa, olet lämpimästi
tervetullut ryhmään ensimmäisen
lapsesi tai useamman lapsen kanssa.
Nuortenilta to 17.8. klo 10 kirkossa,
toimittaa Pauli Niemelä, avustaa
Seija Helomaa, kanttorina Jarkko
Metsänheimo, tapulikahvit.
Lähetyspiiri. klo 20 srk-keskuksessa,
Cappella pro Vocale -lauluyhtye,
iltahartaus Saila Karppinen.
To 31.8. Hannu Niskasaari, laulu ja Minna-Mari Niskasaari, piano.
Perhekerho pe 18.8. Veli-Matti Rautakoski; tenori,
Markku Jaakkola; urut ja piano. Perhekerho on avoin kokoontumispaikka, johon ei tarvitse
ilmoittautua.
Varhaisnuorten kerho alkaa ti 22.8.
klo 13.45- 16.00. Tervetuloa!
Kastettu: Katri Karoliina Leppäniemi.
Kuollut: Reijo Tapio Pernu 70 v.
Iin Rauhanyhdistys
Seurat su 20.8. sunnuntai
helluntaista, pyhäpäivän aihe: Itsensä tutkiminen. Liput ovelta 25 e.
Perhekerhot ja -kahvilat sekä
Esikko-ryhmä aloittavat toimintansa viikolla 34.
Perhekerho ja -kahvila on lasten ja
aikuisten kohtaamispaikka, johon
lapsi tulee yhdessä aikuisen kanssa.
Perhekerhossa ja -kahvilassa on hetki
hiljentymiselle, lauluille ja leikille.
Tarjolla on kahvit ja mehut. Toimittaa Pekka
Soronen, kanttorina Markku Jaakkola. klo 16 kesäseurat Kiimingin ry, Tarmo Leppälä ja
Antti Kaisto.
KUIVANIEMI
Sanajumalanpalvelus su 20.8.
klo 12 Kuivaniemen kirkossa. klo
9.30?13.30 Karhun leirikeskuksessa,
Leirikeskuksentie 32. Toiminta
ei maksa mitään, ja erillistä ilmoittautumista ei tarvita.
Esikko-ryhmä on tarkoitettu esikoisvauvoille ja heidän äideilleen.
Mukaan ovat tervetulleita myös
raskaana olevat ensisynnyttäjät.
Ryhmän tarkoituksena on kerätä
yhteen samassa elämäntilanteessa
olevia äitejä. Kellon ry:n kirkkopyhä, kirkkokahvit srk-keskuksessa.
Kesäillan sävelhartaus to 17.8.
klo 20 kirkossa, Ilkka Virta kitara,
iltahartaus Jaakko Tuisku.
To 24.8. Koulujen loma-aikoina
kerhot eivät kokoonnu. Seurakuntalaisia palvelee myös
Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650 OULU, puh. Perhekerhoon ovat tervetulleita vanhemmat, isovanhemmat ja
hoitajat lasten kanssa. Syksyn ensimmäinen
lähetyspiiri Montin-salissa to 24.8.
klo 13-14.30.
Lähetyspiiri kokoontuu joka toinen
torstai Montin-salissa klo 13-14.30.
Jos olet kiinnostunut seurakunnan
lähetystyöstä, tule mukaan!
Kokoontumisajat: 24.8. 11.9. Päiväleirillä tarjotaan ateria. klo 18.30-19.30 Kirkkopirtillä. klo 18 srkkeskuksessa. Pylväiden kuljetuksesta on muiden kuin kotitalouksien laadittava siirtoasiakirja.. Ryhmään mahtuu 18 1?5-luokkalaista.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11 p.
040 7033 690.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste avoinna puhelimessa
sovittuina aikoina, p. klo 20 srk-keskuksessa, Sofia
Magdalena -kamarikuoro, johtaa Taru Pisto, iltahartaus rovasti Jaakko
Kaltakari. lähetyslauluja, mukana kanttori Sari Wallin,
2.11. Kolehti: Oulun
hiippakunnan toimintaan kasvatus-,
diakonia- ja lähetystyössä.
Oijärven perhekerho ma 21.8.
klo 14-16 Oijärven vanhustentalon
kerhohuoneessa.
Kuivaniemen perhekerho to 24.8.
klo 10-12 seurakuntatalolla.
Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä,
askartelua ja muuta mukavaa yhteistä tekemistä. Harper Lee; Kuka surmaisi
satakielen. Liput 22 / 19 e
ennakkoon nettiosoitteesta ticketmaster.fi sekä Kiimingin yhteispalvelupisteestä. 18.8. klo
17.00 seurat ja laulutuokio ry:llä,
Pekka Kainua.
Vanhoja
sähkö- ja
puhelinpylväitä ei
kotipihaan
»»Rantapohja
Käytöstä poistettuja sähköja puhelinpylväitä ei saa ostaa tai ottaa omaan käyttöön. syksyn
aloitus, 7.9. Päättyy
viimeistään klo 17.00. klo 17 seurat
ry:llä.
YLIKIIMINKI
Sanajumalanpalvelus su 20.8.
klo 10 kirkossa, toimittaa Olavi
Isokoski, kanttorina Lauri Nurkkala.
Kesäillanmusiikkia to 17.8. Kurssi on Hyvän mielen talon järjestämä, seurakunta ja
Haukiputaan hyvinvointikeskus
ovat yhteistyökumppaneina.
Lukupiiri alkaa ma 11.9. Lähtö Avelan
rannasta Alarannantien päästä lauttarannasta klo 9.30. klo 10 seurakuntatalossa.
Ylikiimingin seurakuntapiirin
toimipiste
Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina
aikoina, varsinaisia aukioloaikoja
ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto
p. Käynti Jäälin
kappelin takakautta.
Kokoontumisajat:
Kirkkopirtillä
Perhekerho tiistaisin 9.30-11 ja Perhekahvila perjantaisin klo 9.30-11.
Jäälissä
Perhekahvila maanantaisin klo 9.3011 ja Perhekerho torstaisin 9.30-11.
Esikkoryhmä tiistaisin klo 9.3011.30.
Pyhäkoulu su 27.8. klo 18 ry:llä.
Kellonkartanon toimintaa: Nuorten viikonloppu 18.-20.8., Missioopiskelijaleiri 25.-27.8., Kartanon
kirkko sunnuntaisin klo 13.
Kastettu: Julius Kristian Kortesalmi, Jiri Jooa Henrik Raunio, Liina
Orvokki Tuomela.
Vihitty: Samuli Antero Laurila ja
Anna Maria Johanna Erkkilä.
Kuollut: Verna Katariina Luukela 98.
II
Sanajumalanpalvelus su 20.8.
klo 10 Iin kirkossa. Kuoro alkaa
Jäälissä to 5.9. Lisätietoja puh.
0400 541 319. 0400 541 319 tai 040 847
8936. Kurssi on
tarkoitettu omaisille, joille läheisen
mielenterveyden ongelmat tai sairaus ovat uusi asia sekä jo pidempään
sairastaneiden omaisille, jotka tarvitsevat tietoa ja tukea. Kerhokausi
alkaa syksyllä kerhonohjaajakoulutusleirillä, jossa saat perustiedot
kerhon ohjaamisesta.
Omaisen ABC -kurssi. Kolehti: Oulun hiippakunnan
toimintaan kasvatus-, diakonia- ja
lähetystyössä.
Päivystävä pappi to 17.8. Kokoontuminen kolme kertaa syys-lokakuun
aikana. 044 731
0232.
Kirkkoretki palveluasuntojen
asukkaille ja omaisille to 31.8.
klo 14 alkaen viikkomessulla Haukiputaan kirkossa, jonka jälkeen
kirkkokahvit srk-keskuksessa. Kerhossa
on mahdollisuus jutteluun toisten
vanhempien kanssa. kuulumisia
hiippakunnan lähetysjuhlilta, Seija
Helomaa, 5.10. 12. Messun jälkeen iltahartaus
ry:llä, grilli-ilta 25.8. Syksyn 2017 lukupiirin
kirjat: Antti Tuuri; Ameriikan raitti
ma 9.10. 040 547 1472 tai
outi.palokangas@evl.fi.
Miesten ilta ke 23.8. klo 19 Iin kirkossa. klo 10-12 seurakuntatalolla,
kerhohuoneessa. elokuuta 2017 » N:o 64
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 20.8. Mukana on myös
Liisa Kingma kertomassa työstään.
Mahdolliset muistamiset pyydetään
osoittamaan oman seurakunnan
lähetystyöhön tilille FI12 5741 4020
0242 33 Oulun ev.lut. Tervetuloa!
Perheiden päiväleiri la 19.8. Toimittaa Tapani
Ruotsalainen, kanttorina Eija Savolainen. Tilaisuudessa lauletaan yhdessä vanhoja tuttuja
lauluja ja virsiä ja esiintymässä ovat
pianistit Philip ja Jenni Ljung. klo
20 seurakuntatalossa. Perhekerho on
lasten ja aikuisten yhteinen kerho,
johon ei tarvitse ilmoittautua, vaan
sinne voi tulla silloin kun itselle
sopii. Kerhossa lauletaan, leikitään,
askarrellaan, kahvitellaan ja hiljennytään. klo 13
ry:llä, viikkomessu su 20.8. KUA, 19.10. klo 17 ja klo 18.15
ry:llä: puhujina Jorma Kiviranta ja
Johannes Tuomela.
Seuraisäntien kokous ti 22.8. Voit pyytää
seurakunnan työntekijää käymään
luonasi tai omaisesi luona.
Hartaus to 24.8. klo
19 ry:llä.
KIIMINKI
Messu su 20.8. Vanhoja pylväitä ei
saa koskaan käyttää asuinalueilla tai kotitalouksissa
käyttötarkoituksesta riippumatta.
?1.7.2004 jälkeen asuinalueilla ja kotitalouksissa käyttöön otettu CCA-kyllästeellä käsitelty puu tulee poistaa ja toimittaa asianmukaiseen jätteenkäsittelyyn.
Puunsuoja-aineella kyllästetyt pylväät ovat vaarallista jätettä.
Kotitaloudet voivat toimittaa veloituksetta kyllästettyä puuta kuution verran
Oivapisteelle Ruskon jätekeskukseen. Mahdollisuus saada taksikyytiä, josta omavastuu 3?/suunta.
Kyytipyynnöt diakoniatoimistoon
maanantaisin klo 9-11 p. klo 18
Iin seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. Voit tulla kirkkoretkelle
myös omalla kyydillä.
Torstain toivo -ryhmä torstaisin
klo 14-15.30 hyvinvointikeskuksessa
alkaen 31.8. Ryhmässä mukana vuorotellen seurakunnan ja kaupungin
työntekijöitä.
Haluatko sinä kerhonohjaajaksi
Haukiputaalle. Tule tapaamaan toisia
lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia. Luther ja lähetys, 30.11. 12.
sunnuntai helluntaista, pyhäpäivän
aihe: Itsensä tutkiminen. 0400 541 319 tai 040 847
8936. 044 3161 456. 11.
sunnuntai helluntaista, pyhäpäivän
aihe: Etsikkoaikoja. TERVETULOA KESÄISELLE
PÄIVÄLEIRILLE AIKUISET JA KAIKENIKÄISET LAPSET!
Vauva- ja taaperoryhmä ke 23.8.
klo 10?11.30 Iin seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. Kerhon alussa tarjotaan välipala. Lukupiiri on kaikille avoin ryhmä eikä
edellytä ennakkoilmoittautumista.
Diakonian ajanvaraus ja päivystys maanantaisin klo 9-11 diakoniatoimistossa srk-keskuksessa. Illan päätteeksi kahvit ja vapaata
oleskelua.
Sävelhartaus ti 5.9. kello 18:00 alkaen Gospelmessulla seurakuntakeskuksessa.
Nuorisotyön ToimintaStartissa
pääset ilmoittautumaan tulevan
vuoden koulutuksiin, tapahtumiin,
reissuihin sekä leireihin. Kerhot kokoontuvat keskiviikkona klo 10-11.30 Wirkkulassa,
torstaina klo 9.30-11 Kellon srk-kodissa sekä perjantaina klo 10-11.30
Martinniemen srk-kodissa ja Jokelan
vanhalla koululla. klo 13-15 Jäälin kappelin neuvotteluhuoneessa,
käynti takakautta. Tule kerhoon lapsesi
kanssa ja vaihtamaan ajatuksia
toisten samassa elämäntilanteessa
olevien kanssa, olet lämpimästi
tervetullut ryhmään ensimmäisen
lapsesi tai useamman lapsen kanssa.
Sävelhartaus ti 5.9. vieraina lähetit Pirkko ja Aki
Tuppurainen, 16.11. siten, että junnut
klo 17-17.30 ja Pohjantähdet klo
17.45-19.15.
Tule mukaan Toimintastarttiin
pe 25.8. klo 17 Isoniemen leirikeskuksessa. klo 19 seurakuntakeskuksessa, Alankomaiden kamariorkesteri ensemble Virpi Räisänen,
mezzosopraano. ja pe
25.8. 08 3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: Su 20.8. Veli-Matti Rautakoski; tenori,
Markku Jaakkola; urut ja piano. Ulla-Leena Lundberg; Sade
ma 20.11. Ilm. klo 12. (08)
5313 500, on avoinna ma-pe klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työntekijöiden suorat numerot:
Piirikappalainen 040 1921 158
Kanttori 040 5237 936
Suntio 040 5220 252
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä
puh. seurakuntayhtymä, viestikenttään kustannuspaikkanro 1062600300 ja lahjan
antajan nimi (1062600300/Maija
Meikäläinen).
Kastetut: Enni Helmi Isokangas,
Martta Adeliina Palokangas, Juhana
Jalmari Häkkilä, Veeti Elmeri Pohto,
Venni Mikael Törmänen, Manu Mikael Nevalainen, Ellen Lily Helene
Tuohimaa.
Vihityt: Heidi Kristiina Paso ja
Jani Kalevi Kaaresto, Jari Juhani
Kuukasjärvi ja Sari Hannele Ikonen,
Ville-Veikko Tapani Hongisto ja LizaBeth Anton, Jani Jaakko Annunen
ja Seita Henriikka Uusi-Illikainen.
Kuolleet: Markku Tapio Timisjärvi
70, Seija Maija-Liisa Näppilä 80.
Rauhanyhdistys: la 19.8. klo 13 Iin hoivaosastolla.
Iin perhekerho pe 18.8
elokuuta 2017 » N:o 64
sivakkapäivä
24.8. 16
» Torstaina 17. klo 12-17
HAUKIPUTAAN PARSIKUJALLA
MAHDOLLISUUS
tutustua uusiin
vuokra-asuntoihin ja tehdä
sammutusharjoituksia
TARJOLLA
hernekeittoa ja makkaraa
LAPSILLE
poniajelua ja
pomppulinna
Tapahtumaan on ilmainen bussikuljetus (Oulunsalo-Oulun keskusta-Haukipudas).
Katso aikataulut Facebookista ja kotisivuiltamme.
Koteja Oulussa jo 25 vuotta.