Hallinto-oikeus kumosi Iin kunnanvaltuuston tekemän Olhavan koulun lakkauttamispäätöksen. Hänen mielestään alueella on valistuneita metsänomistajia, jotka osaavat hoitaa metsiään. Sivu 9. Sivu 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 17.11.2022 53. MITÄ NYT. vsk • N:o 89 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Alueen metsät hyvässä kunnossa Metsänhoitoyhdistys Oulun seudun toiminnanjohtajan paikalta eläkkeelle jäävä Juhani Heikkinen kehuu alueen metsiä metsiksi parhaasta päästä. Yli neljänkymmenen työvuoden aikana etenkin Ylikiimingin metsät ovat tulleet hänelle hyvin tutuiksi
Maakunnista tulevia kansanedustajia on helppo pilkata siltarumpuilijoiksi, mutta kyllä helsinkiläisenkin edustajan on syytä muistaa äänestäjäkuntansa. Keskustan kannatus on alimmillaan Helsingin Sanomien mittaushistoriassa. Maanomistajat tekivät onneksi aavistushakkuita vanhoihin kuusikoihin ja nyt ne kasvavat hyvin uutta metsää. Yhteisrintamaan tulee houkutella mukaan kaupunkilaisvasemmisto ja vihreät. Natura2000-verkostoon otettiin satoja hehtaareja ojittamatonta suota ja lähimetsää. Mitä muita puolueita hallituksessa olisi, se onkin vaikeampi kysymys. Kiimingin maaperästä suoalueita on noin puolet, joka on vähemmän kuin muualla Pohjois-Pohjanmaalla. Kiimingissä se tarkoittaa ojitettujen suoalueiden palauttamista entiseen luonnontilaan. Eilen julkaistussa Helsingin Sanomien teettämässä kannatusmittauksessa oli kärjessä kokoomus, kuten se on viime aikoina ollut kaikissa mittauksissa. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Alueella on reilusti yli 30 000 äänioikeutettua ja valtakunnallisesti päätettävät asiat koskettavat myös heitä. Seuraavia olivat SDP 19, 3, Perussuomalaiset 17,4 ja Keskusta 10,1 prosentin osuuksilla. Vaalien jälkeen on vuorossa hallituksen muodostaminen. Se on hyvää ja kestävää metsänhoitoa. Ennallistaminen tarkoittaisi lisää pienmaatiloja 1950-luvun malliin, jotta kottarainen palaisi sekä kaavoituksen loppumista uusilta asuinalueilta, jottei metsäpinta-ala pienene. Juuri nyt näyttää siltä, että hallitustunnustelija tulee kokoomuksesta. Vaikuta seurakunnan ja seurakuntayhtymän toimintaan – käy äänestämässä! Irja Lahdensivu Haukiputaan seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Luonnon ennallistaminen Kiimingissä Ennallistaminen tarkoittaa, että luontokato pysäytetään ja luonto palautetaan vuoden 1952 tasolle. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. kello 15.30. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. marraskuuta 2022 » N:o 89 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » Eduskuntavaalit 2023 voivat monen mielestä tuntua kaukaiselta asialta, mutta itse asiassahan ne ovat jo varsin lähellä. Tämä johtuu siitä, että Haukiputaan seurakunta kuuluu Oulun seurakuntayhtymään ja käymme todella kahdet vaalit, Oulun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston vaalin ja Haukiputaan seurakuntaneuvoston vaalin. Metsästä puuttuu lahopuu ja alue halutaan ennallistaa lahoavaksi metsäksi. Metsänomistaja Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä.. Seurakuntavaalit – kahdet vaalit Seurakuntavaalien lähestyessä olen saanut usein palautetta äänestyksen monimutkaisuudesta. Kun joulun ja uudenvuoden vietto on ohi, niin puolueitten vaalikoneistot alkavat kiihdyttää kierroksiaan. Vaalien lähestyminen merkitsee myös sitä, että erilaisia gallupeja tehdään ja julkaistaan kiihtyvään tahtiin. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. – Kumpaankin vaaliin ehdokkaalla on eri numero. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. päivä maaliskuuta. Ehdokkaat saavat äänestysnumeronsa. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Vaalit kaukana, mutta niin lähellä TOIMITTAJALTA Aallokko ja auringonlasku Martinniemen Laitakarissa 11.11. Oulun vaalipiirissäkin ainakin isommat puolueet ovat jo asettaneet pääosin ehdokkaansa. Mitä Haaran alueen Natura-metsille on tapahtunut. Tarvitaan kuitupuuta ja paljon! Metsänomistajat voivat ennallistaa omaa maataan, tai kaupunkilainen voisi ostaa ojitusalueita ja ennallistaa omalla rahallaan. – Voit äänestää vain oman seurakuntasi ehdokkaita – Jos ehdokkaalla on vain yksi numero, hän on ehdolla vain toiseen toimielimeen. Varsinainen vaalipäivä on toinen päivä huhtikuuta. Mutta käydään nyt vaalit ensin. Ojitetut alueet kasvattavat valtavasti alueen hiilinielua ja osittain niitä on tuhkalannoitettu. Varsinaisesti ehdokashakemukset jätetään vaalipiirilautakunnalle viimeistään tiistaina 21. valitaan työntekijät. Ja oikein tai väärin, niin äänestäjät kokevat että heidän eduskuntaan äänestämänsä henkilö edustaa myös aluetta, josta hänet on valittu. Stora Enso rakentaa uutta tehdasta Ouluun. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kiimingissä ojitettujen metsien palauttaminen suoalueiksi on mahdoton tehtävä, koska turvekerros on ohut ja maa painunut kivennäismaaksi, josta metsä on imenyt veden pois. Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, niin puolue saisi mittauksen mukaan 24,2 prosentin kannatuksen. » Torstaina 17. Sota jatkuu ja käydään selvitymistaistelua kaikilla rintamilla. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. päivä helmikuuta, ja ehdokasasettelu vahvistetaan torstaina 2. Ennen tarvitsi äänestää vain lipulla, nyt on kaksi. Valtuutetut edustavat valtuustossa haukiputaalaisia ja ovat päättämässä koko seurakuntayhtymän asioista – Oranssilla äänestyslipulla valitaan edustajat Haukiputaan seurakuntaneuvostoon ja numerot löytyvät oranssilta listalta. Seurakuntaneuvostossa päätetään oman seurakunnan päätösvaltaan kuuluvista asioista, esim. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Vaalikampanjointi tulee näkymän myös Rantapohjan alueella ja hyvä niin. Mitä nyt tarvitaan. Sitä ennen on ennakkoäänestysjakso. Talvisodan henkeä ja vientituloja, jotta nykyinen elintaso turvataan. Kuva: Kaarina Torro. Yksityisellä metsänomistajalla on velvoite kerätä tuulenkaatopuut pois, jotta kirjanpainajatuholainen ei tuhoa kuusikkoa kuten Euroopassa tapahtuu. Kaivinkone tuhosi niitä pari vuotta sitten kaatamalla puita juurineen. Jotta äänestäminen sujuisi, muista nämä asiat: – Valkoisella äänestyslipulla valitaan valtuutetut yhteiseen kirkkovaltuustoon ja ehdokasnumerot löytyvät valkoiselta listalta. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi
Manninen toteaa, että koulujen lakkauttamiset ovat aina vaikeita päätöksiä kaikille, joten on ikävää, jos päätös joudutaan repimään auki. 3 » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi POHJOIS-SUOMEN hallinto-oikeus on kumonnut Iin kunnanvaltuuston vuosi sitten tekemän päätöksen, jolla se lakkautti Olhavan koulun. Sinällään valtuuston tekemän päätöksen perusteet eivät ole poistuneet. Torstaina 17. Tämän takia Olhavan koulun oppilaiden, heidän vanhempiensa ja koulun henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksien kannalta olisi ollut olennaista, että heille olisi varattu mahdollisuus saada tietoa sen hetkisestä tilanteesta ja esittää mielipiteensä koulun lakkauttamissuunnitelmasta. HALLINTO-OIKEUS hylkäsi 21.4.2022 tekemällään välipäätöksellä valittajien valtuuston päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevat hakemukset. On mietittävä, onko siihen järkevää lähteä vai onko järkevää vain todeta näin käyneen ja edetä sen mukaisesti, Manninen sanoo. – Konsultoimme asiassa ensin Kuntaliittoa ja selvitämme päätöksen taustat. NYT annettuun hallinto-oikeuden päätökseen on mahdollista hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kunnanhallituksen mielestä erillistä Olhavan koulun tilannetta käsittelevää tilaisuutta ei tarvinnut järjestää, koska asia on ollut esillä vuosien ajan ja sitä on käsitelty runsaasti eri tilaisuuksissa ja tiedotusvälineissä. K UNN A N VA LT UUS T O N 1.11.2021 tekemästä päätöksestä lakkauttaa Olhavan koulu tehtiin hallintooikeuteen kolme valitusta. Koulun sali on ollut koulun lakkauttamisen jälkeen muun muassa kyläläisten käytössä. Siinä linjattiin, että oppilasmäärän laskiessa koulun tilannetta selvitetään. Näin ollen Olhavan koulu lakkautettiin elokuussa 2022. Huhtikuussa Iin kunnanjohtajana aloittanut Manninen sanoo, että asia tutkitaan yksityiskohtaisesti ennen prosessin etenemistä kunnassa. Se totesi, että vielä vuonna 2020 esitettyjen vaihtoehtojen jälkeen on käsitelty Olhavan koulun lakkauttamisen vaihtoehtona päiväkotikoulumallia. A RK IS TOK U VA : T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Kun asia on selvitetty, käynnistetään uudet prosessit. HALLINTO-OIKEUS oli toista mieltä. Kunta ei ole noudattanut asiassa kunnalle kuuluvaa tiedottamisja vaikuttamismahdollisuuksien varaamisvelvollisuutta. Hallinto-oikeus toteaa, ettei keväällä 2020 alkanut koronapandemia ole estänyt keskustelutilaisuuden järjestämistä tai muiden vaikuttamismahdollisuuksien varaamista ennen valtuuston päätöksen tekemistä marraskuussa 2021. Opetusja varhaiskasvatuslautakunnan perustaman työryhmän laatimassa raportissa esitettiin koulun lakkauttamista. Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen pitää nyt saatua päätöstä yllättävänä juuri sen suhteen, että hallinto-oikeus keväällä hylkäsi valittajien vaatimukset täytäntöönpanokiellosta. Kuva on lokakuulta 2021 kyläläisten järjestämästä tilaisuudesta, jonne he kutsuivat päättäjiä tutustumaan kouluun ja oppilaiden koulumatkoihin. Tämän takia virheellisessä järjestyksessä syntynyt päätös on hallinto-oikeuden mukaan kumottava. Mahdollisuus olisi pitänyt antaa ennen valituksenalaisen päätöksen tekemistä siinä vaiheessa, kun kaikki koulun lakkauttamisen perusteet ovat olleet käsillä ja kun asiaa on tosiasiallisesti valmisteltu valtuuston päätettäväksi. – Käymme asian ensin läpi Kuntaliiton asiantuntijoiden kanssa. Kunnanhallitus totesi hallinto-oikeudelle maaliskuussa antamassaan vastauksessa, että Olhavan koulun lakkauttaminen on tullut vireille vuonna 2015, jolloin valtuusto hyväksyi kouluverkkosuunnitelman. Kunnanhallitus katsoi, että kuntalaisilla, asianosaisilla ja sidosryhmillä on ollut riittävästi mahdollisuuksia tiedonsaantiin, palautteen antamiseen ja vaikuttamiseen. Täytyy myös huomioida, että valitus olisi usean vuoden prosessi. vsk • N:o 89 Hallinto-oikeus kumosi Iin Olhavan koulun lakkauttamispäätöksen Kunta ei järjestänyt lakkauttamista koskevia kuulemistilaisuuksia Olhavalaiset tekivät ennen koulun lakkauttamispäätöstä paljon töitä koulun säilymisen puolesta. – Yleensä täytäntöönpanokieltovaatimuksen hylkääminen ennakoi lopullista päätöstä, joten ehkä tästä odotettiin sen perusteella toisenlaista ratkaisua. Lautakunta hyväksyi raportin kesäkuussa 2020. Hallinto-oikeuden mukaan koulun lakkauttamispäätöksen valmistelu oli puutteellista. Olhavan alueen oppilaat käyvät nyt kouluaan pääosin Kuivaniemellä. marraskuuta 2022 53. On katsottava huolellisesti, miten asiaa on perusteltu ja miten siihen on vastattu hallinto-oikeuteen. Kaikissa niissä todettiin, että Iin kunta ei ole järjestänyt kuntalaisille lakkauttamista koskevia kuulemistilaisuuksia
marraskuuta 2022 » N:o 89 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Unohda joulukorttien kirjoittaminen! Jouluiset tervehdykset julkaisemme jouluisessa Rantapohjassa to 22.12. Silloin kaikki ihmiset kootaan hänen eteensä ja tapahtuu viimeinen tuomio. Luvassa on myös vaalikahvit kirkon eteisessä. Iissä ennakkoäänestysprosentti 8,7 » Auli Haapala » Ii SEURAKUNTAVAALIEN ennakkoäänestys päättyi lauantaina ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20.11. Näin suoraviivainen ajatus sopii huonosti aikaamme. Vuoden Rantapohjan tilauksen saavat Marja Karjalainen Kellosta ja Mira Tuovinen Haukiputaalta. -1 -2 -3 -2 -0 -2 Sunnuntai 20.11. Kristus, jolle on annettu kaikki valta, tuomitsee ihmiset sanan perusteella. "Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. 7.10.2022 Kädet ahkerat, paljon uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. – Luku voi tästä vielä vähän nousta kun ennakkoäänet saadaan laskettua, kertoi kirkkoherra Tapani Ruotsalainen. Hänen sanansa uskova sai lupauksen iankaikkisesta elämästä: "Se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän." (Joh.5:24) Jeesus myös lähetti seuraajansa jatkamaan tätä työtä. Iiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 17. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Marke Kyllikki TURTINEN o.s. 044 714 7806 tai lähetä tervehdyksesi sähköpostilla osoitteeseen ilmoitukset@rantapohja.fi Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. Lämmin kiitos osanotosta. Viime vaaleissa neljä vuotta sitten ennakkoäänestysprosentti oli 9,3. Iissä oli kymmenen ennakkoäänestyspaikka ja myös äänestysauto kiersi kylillä. Nimipäiviä Torstai: Eino, Einari Perjantai: Max, Tenho, Jousia Lauantai: Liisa, Elisa, Elise, Eliisa, Liisi, Elisabet Sunnuntai: Jari, Jalmari Maanantai: Hilma Päivän nimi Eino on suomalainen miehen etunimi. Tuohon viimeiseen hetkeen liittyy kuitenkin valtavan helpottava ja iloinen asia: silloin Kristuksen seuraaja saa kuulla sen lupauksen täyttymisestä, jonka varaan on koko elämänsä rakentanut ja johon on heikollakin uskolla saanut luottaa. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutt’ tiedämme sun hyvä olla on. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Näin sanotaan jumalanpalveluksista tutussa Apostolisessa uskontunnustuksessakin, että Jeesus Kristus on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Myös sanalla tuomio on usein ikävä sävy ja olisikin paljon helpompi työntää aihe kokonaan taka-alalle. Lämmin kiitos osanotosta. Suomen almanakassa Eino oli ensimmäisen kerran vuosina 1908–1909 ja uudelleen vuodesta 1912 nykyisellä paikallaan. Kiitokset myös Kuivaniemen hoivakodille Marken hyvästä hoidosta. HARTAUS » Kristuksen kuninkuuden sunnuntai TULEVANA SUNNUNTAINA alkaa kirkkovuoden päättävä viikko ja vietämme Kristuksen kuninkuuden sunnuntaita. -3 -4 -4 -3 -1 -4 Lauantai 19.11. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, ikilevon pyhän, rauhaisan. Kasteja lähetyskäskykin alkaa Jeesuksen sanoilla ”minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”. Soita meille viimeistään torstaina 15.12. -2 -2 -3 -2 -1 -3 Maanantai 21.11. JEESUS opetti, että hänen kuninkuutensa ei ollut tästä maailmasta, mutta hänen valtakuntansa oli kuitenkin ihmisten keskellä. Eino on suomalainen asu saksalaisesta nimestä Enewald (Aginwald), joka merkitsee 'miekalla hallitsevaa'. AIKOJEN LOPUSSA ihminen joutuu siis tekemään tilin elämästään Jumalalle. Iissä ennakkoon kävi äänestämässä 8,7 prosenttia äänioikeutetuista seurakuntalaisista. alv VAUVOJA » Onnelliset vanhemmat Mari Kalliorinne ja Aleksi Tiiro Iistä saivat 4.11. 17.10.2022 Yli-Ii Kaivaten Elvi-sisko Hanna-Leena, Timo ja Siiri Elsi sukulaiset ja ystävät Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. Matti ja Maija Meikäläinen Joulutervehdyksen HINTA VAIN 22 € sis. Tähän valtakuntaan hän kutsui ihmisiä ja antoi heille synnit anteeksi. Sunnuntaina äänestyspaikkana on Iin kirkko kello 11–20. Tätä valtaa Jeesus käytti Jumalan tahdon täyttämiseen: hän teki ihmeitä, paransi sairauksista ja herätti kuolleista, jotta ihmiset uskoisivat häneen. Arvontatuloksesta on ilmoitettu onnettaren suosimille. 044 714 7800 Sari Niiranen, puh. Nimi viittaa Kristukselle annettuun valtaan ihmisten keskellä ja hänen valtakunnassaan. Toivosta tuli isoveli. Rakkaudella kiittäen ja syvästi kaivaten Matti Arja ja Matti Raimo ja Mari lapsenlapset puolisoineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 12.11.2022 Iin kirkossa läheisten läsnä ollessa. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Kun tuo työ on saatu päätökseen ja on Jumalan osoittama aika, hän palaa maan päälle ja istuutuu valtaistuimelleen. 044 714 7805 Outi Koistinen, puh. Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Myös vaalikuljetuksia järjestetään pyydettäessä Kuivaniemeltä ja Oijärveltä. 130:6 Kauvon ne tutut kättelee. pojan, jonka mitat olivat 3 284 grammaa ja 49 senttiä. Pirjo Heikkuri, puh. Raamatun mukaan Jumala antoi Pojalleen Jeesukselle kaiken vallan: ”Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaiken hänen valtaansa”(Joh.3:35). 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 46 Aurinko nousee 9.04 ja laskee 15.03. -2 -5 -5 -4 -3 -4 Perjantai 18.11. -5 -6 -6 -5 -3 -5. 3.1.1934 Yli-Ii k. Eino on ollut käytössä jo 1500-luvulla ja nimi esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882–1883. Ps. Te saatte nyt periä valtakunnan." (Matt.25:34) Samuli Ruusuvuori Haukiputaan seurakunnan vs. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. seurakuntapastori Torstai 17.11. Rantapohjan arvontoja » Rantapohja » Haukipudas RANTAPOHJAN osastolla Haukipudaspäivien markkinoilla sai osallistua lehden järjestämään arvontaan, jossa palkintona oli kaksi lehden vuosikertaa. 17.9.1945 k. Rakkaamme Teuvo Veli KAISTO s. Ervasti s
Haukiputaalla konsertti alkaa kello 19. kello 19 suosituimpia joululauluja Kiimingin kirkossa. Valovoimainen ja luonnonläheinen laulaja-lauluntekijä Johanna Iivanainen on miehensä, kitaristi Mikko Iivanaisen kanssa Talven tulilla -kiertueella marras– joulukuussa. 044 562 1337 020 730 5727 Haukiputaalla ennakkomarkkinoinnissa ERILLISTALOJA • Huikea peltomaisema • Lähellä uudet koulupalvelut Jopa sähköstä omavaraisia asuntoja! NOPEAN OSTAJAN ETU! Vuoden 2022 aikana syntyneisiin kauppoihin aurinkopaneelivaraus veloituksetta ja optiona 5 kwh paneelijärjestelmä hintaan 2000€. Kyläyhdistys tarjoaa lämmintä juotavaa laavulla. Yli-Iin Leuvalla tapahtuu! Leuvan kyläyhdistys järjestää kylätalolla tulevana lauantaina lasten tapahtuman. Rantametsän polulla Martinniemessä tavataan luonnontulin ja tuikuin valaistuja Pölökkypäitä ja kierrätysmateriaaleista tehtyjä tuulikelloja. 5 Rantapohjasta 13.12.1973: Pikku poikani tuumasi sukkia jalkaansa vetäessään, että on se hyvä kun vain toisessa sukassa on reikä, niin siitä tietää, kumpaan jalkaan se kuuluu. Mikko Alatalo joulukonsertoi rippikirkossaan. Ja mikä hienointa, saan laulattaa joulun sanomaa rippikirkossani. Tykkään ihan hirveästi siitä salista. Ennen varsinaista showta ohjelmassa on onnenpyörää, narutusta ja arvontaa. Luvassa myös harvinaista vatsastapuhumista. Varmasti koskettava iltapuhde on odotettavissa. Lumo Light Festival Oulu valaisee kaupungin 18.–20. Marraskuu on synkimmillään, mutta valoa pimeyteen saadaan Martinniemen Kurtinhaudan rantametsän polulla, missä vietetään Lumovalotapahtumaa lauantaina 19.11. Yli-Ii Ja sitten tähän päivään: Valoa pimeyteen. kello 13 alkaen, taikuri esiintyy kello 14. Jalkautuminen paikalle tapahtuu Jokisuuntieltä läheltä satamaa. ja valotaidetapahtumia on eri puolilla kaupunkia. 11. He esiintyvät Teatterikuopalla Haukiputaalla kymmenen vuoden tauon jälkeen. Rannalla on myös Toivon ankkuri, jonne voi tuoda oman kynttilän kaukomaille lähteneiden muistamiseksi. S.P. Johanna ja Mikko Iivanaisen Talven tulilla -konsertissa esiintyjät ja yleisö ovat kuvitteellisesti ulkona tähtitaivaan alla nuotiolla. Noin puolet lauluista on Mikon ja omia sävellyksiäni ja puolet muiden kappaleita, Johanna kertoo. Klowni Sebastian on luvannut vetää huikean shown. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Oulun kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa. – Laulut muistuttavat meitä siitä, mitkä asiat pohjimmillaan ovat meille tärkeitä. – Haluan virittää kuulijat ja laulajat joulun tunnelmaan, kertoo Alatalo. – Mahtavalta tuntuu tulla Teatterikuopalle, Teatterikuoppa on kotoisan tuntuinen ja hyvä paikka esiintyä. Iin kunnanjohtaja ja Suomen Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja, kellolainen Marjukka Manninen on nimitetty kansainvälisen ratsastajainliiton (FEI) solidaarisuuskomitean jäseneksi. kello 15 alkaen. Tulikukka-ryhmä esiintyy kello 16. Tapahtuma järjestetään lauantaina 19.11. Tulikukka-ryhmän show nähdään Martinniemen valotapahtumassa lauantaina.. Just sopivan kokoinen. Tapahtumasta saatu tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Valinta tehtiin viikonloppuna FEI:n yleiskokouksessa Kapkaupungissa. Myös Mikon käännöskappale Kyyneleet taivaassa Eric Claptonin laulusta Tears in heaven saa ensiesityksensä Kiimingissä. (Arvo asennettuna 8000€, ennen vuoden vaihdetta eduksi tulee ostajalle 6000€) Tapahtumissa tavataan! KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US Mikko Alataloa voi kuunnella ja hänen kanssaan laulaa Kiimingin kirkossa järjestettävässä joulukonsertissa. Alatalon omasta sävelkynästä kuullaan muun muassa laulut Suojelusenkeli ja Hyasinttien aika sekä omakohtaisen laulun On kotipiha hiljainen. Illan aikana on mahdollisuus nähdä Haukiputaan Työväen Näyttämön hulvaton Pukin pussit -näytelmä ja loppuillan lavalla soittaa paikalliset bändit Viimeinen havainto sekä Laitos. Marjukka Manninen solidaarisuuskomiteaan. Mikko Alatalo, Kiimingin oma poika, laulaa ja laulattaa 19.12. Tapahtuman järjestää LC Jääli ja lippuja siihen voi ostaa Ticketmasterin kautta, Lippukaupoista: Oulu10, Raksilan, Linnanmaan ja Limingantullin Prismat sekä Lions Club Jääli ry:ltä tai ovelta ennen konserttia. Lauantaina polkaistaan käyntiin myös ensimmäiset pikkujouluiltamat ruokailuineen Kerholassa. Tulee ihan lapsuus ja nuoruus mieleen, kotiseudun trubaduuri sanoo. » Torstaina 17. “Mahtavaa tulla Teatterikuopalle.” Johanna ja Mikko Iivanainen tuovat lämpöä ja valoa Haukiputaan Teatterikuopalle perjantaina 18.11. marraskuuta 2022 » N:o 89 pekka@rakennuspalvelukokko.fi www.rakennuspalvelukokko.fi Pekka Kokko puh. Ohjelmassa on klassikoita kuten Maa on niin kaunis, En etsi valtaa loistoa, Sylvian joululaulu, Kun joulu on ja myös uudempi suosikki Sydämeeni joulun teen
Arviointiin kutsutaan Päivi Laajala ja Seppo Määttä. Kiimingin ABC:lle avautui sähköautojen latauspaikka » Teea Tunturi » Kiiminki KIIMINGIN ABC:lle avautui viime viikolla kaksi ABC-latauspistettä, joissa on käytössä peruslataus, joka on teholtaan 22 kW. – 13–17-vuotiaiden nuorten parissa toteutettujen kyselyiden mukaan miltei puolet heistä ihailevat omassa elämässään eniten omaa äitiään ja toiseksi eniten isäänsä. Tiedustelut: Matti Tiiro p. – Siksikin olisi äärimmäisen tärkeää kysyä heiltä ‘mitä sinulle kuuluu?’, sekä muistaa myös kuunnella tarkalla korvalla, mitä lapsi tai nuori siihen vastaa, mielellään muutakin kuin vain ‘Ihan hyvää’. KESKUSTELUN pohjaksi Tuomo Lukkari nosti muun muassa kohtalaisen tai vaikean ahdistuneisuuden lisääntymisen kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilaiden parissa todeten, ettei lapsilta ja nuorilta aina löydy keinoja käsitellä eteen tulevia asioita. Latauspaikat sijaitsevat pysäköintialueella lähellä kierrätyspisteitä, ja niissä lataaminen maksaa tällä hetkellä 25 senttiä kilowattitunnilta. Kolmen haastateltavan ehdokkaan joukkoon päässyt Mikko Salmi ei ole enää jatkossa mukana. Myös useat opetusja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenet osallistuivat tapaamiseen. Keskustelua alusti Iin opetusjohtaja Tuomo Lukkari, ja vanhempien kanssa aiheesta puhumassa oli edustajia opetuksen, oppilashuollon ja koulujelpparitoiminnan sekä sosiaalipalvelujen, nuorisotyön ja Iin alueen vanhemmat ry:n piiristä. Jäsenet 10 euroa. joulukuuta. Parhaiden hevosten palkitseminen sekä varsarahojen jakaminen. 040 583 2130. ALUSTUKSEN jälkeen virisi osallistujien piirissä vilkasta keskustelua, johon vastasivat muun muassa koulujelppari Saara Niskala sekä koulukuraattorit Mari Oikarinen ja Susanna Wiik, jotka ovat työssään joutuneet havaitsemaan etenkin. Lisäksi Lukkari korosti ihmissuhteisiin sekä ihmisten kohtaamiseen tarvittavien vuorovaikutustaitojen ja tunneälyn merkitystä hyvinvoinnin edistäjinä. ALKAEN KLO 19.30. He siis katsovat esimerkkiä meistä vanhemmista, mikä kannattaisi meidänkin itse kunkin omissa toimissamme muistaa. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan maanantaina kutsua kaksi hakijaa soveltuvuusarviointiin. Liput: 22,50€ / ovelta 25€ / ticketmaster.fi PIKKUJOULUN RANNIKON HEVOSSEURA JÄRJESTÄÄ IISSÄ URHEILIJAIN TALOLLA LAUANTAINA 26.11. 6 » Torstaina 17. Keskustelutilaisuuden järjestämiseen johtivat syksyn aikana esiin nousseet huolet lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnista sekä päihteiden käytöstä. ABC-latausverkostoa rakennetaan sinne, missä asiakkaat liikkuvat ja viettävät aikaa eli kattavien palveluiden äärelle, kertoo ABC-latauksesta vastaava Olli Tervonen. T EE A T UN T URI Lasten ja nuorten hyvinvointi askarruttaa vanhempia » Ritva Piri » Ii KYMMENET iiläislasten ja -nuorten vanhemmat kokoontuivat viime viikolla Vanhempainfoorumiin keskustelemaan ja pohtimaan, mitä oman alueen lapsille ja nuorille kuuluu, ja mitä vanhemmat, opettajat ja muut lasten ja nuorten parissa työskentelevät aikuiset voisivat heidän hyvinvointinsa hyväksi tehdä. Tanssimusiikista vastaa MERJA JUUTINEN orkestereineen. – ABC-lataus on S-ryhmän oma maanlaajuinen sähköautojen latausverkosto. VERKOSTO rakentuu PrisKiimingin ABC:lle avautui viime viikolla sähköautojen latauspiste. Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto todennäköisesti 12. Rannikon Hevosseura ARPAJAISET Kaksi jatkaa Oulun kaupunginjohtajakisassa » Rantapohja » Oulu OULUN kaupunginjohtajan viran täyttäminen etenee. Maukas jouluateria torttukahveineen 25 euroa. Asian käsittely etenee siten, että viran täyttämistä käsitellään seuraavan kerran kaupunginhallituksen kokouksessa 29.11. Ennen kaikkea lapset ja nuoret tarvitsevat meiltä aikuisilta enemmän aikaa ja sitä, että lähestymme heitä positiivisuuden kautta ja toivoa luoden, vaikka rajatkin toki tarpeen ovat. marraskuuta 2022 » N:o 89 Johanna & Mikko Iivanainen 18.11.2022 klo19.00 Talven tulilla REVONTIE 45, HAUKIPUDAS Talven tulilla -kiertueella kuullaan erilaisia kielisoittimia, pianoa ja Johannan suomenja englanninkielisiä lauluja, niin omasta kuin lainatusta tuotannosta
• VELOITUKSETTA • VELOITUKSETTA Rantapohja maksaa postimaksun Haluan loppuvuoden 2022 sekä tammikuun 2023 Rantapohjat veloituksetta ja tilaukseni jatkuu 2023 kestotilauksena. VANHEMPIEN joukossa ovat tämän syksyn aikana herättäneet huolta alkusyksystä yleistyneet nuorten kotibileet, jotka ovat aiheuttaneet häiriöitä naapurustoissa. kiinnijäänti kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. TILAA NÄIN: . Ne muutamat, jotka ilkeitä viestejä toisille lähettävät, olen itse ottanut yksityiseen puhutteluun. Tekstiviestillä p. Alustuksen jälkeen tilaisuuden osallistujilla oli mahdollisuus keskustella lähemmin muun muassa mielenterveyden tukipalveluiden sekä kunnan ja seurakunnan nuorisotyöntekijöiden kanssa. Klikkaa osoitteessa www.rantapohja. Saara Niskalan koulujelpparin tehtävässä tärkeimmäksi työkaluksi on tullut puhelimen snapchat-keskustelupalvelu, jonka kautta oppilaat pitävät yhteyttä sekä häneen että keskenään. Oulun poliisilaitoksen partio pysäytti poikkeavasti liikkuneen ajoneuvon tarkastusta varten eilen kello 15.30. Klikkaa osoitteessa www.rantapohja. Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. 7 » Torstaina 17. Ne on Tuomo Lukkarin mukaan saatu ainakin toistaiseksi rauhoittumaan ahkeran Wilma-viestittelyn ja sitä seuranneen vanhempien aktivoitumisen kautta. Kiimingin ABC:lle avautui sähköautojen latauspaikka ma-, S-market-, Saleja Alepa-myymälöiden lisäksi ABCasemien ja Sokos Hotellien yhteyteen. Peruslatauspisteitä, joiden teho on maksimissaan 22 kW, on yhteensä 571, teholatauspisteitä , joiden teho on maksimissaan100 kW on kaikkiaan 227 ja 150 kW:n suurteholatauspisteitä on 235 kappaletta. RI T VA P IRI. Tekstiviestillä p. Kuljettajan epäillään olleen huumausaineiden vaikutuksen alainen. Tilaukset Suomeen. Pitäisi saada lapsi ajattelemaan ja ymmärtämään, miltä ilkeä viesti sen saajasta tuntuu. Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. 39 € KestotilausKestotilausAjo-oikeudeton huumeissa ajanut kiinni Iissä » Rantapohja » Ii POLIISI pysäytti maanantaina Iissä autoilijan, jolle se oli vuoden sisällä 44. Lasten ja nuorten hyvinvointi askarruttaa vanhempia ahdistuneisuushäiriöiden lisääntymisen yläkoululaisten ja lukiolaisten joukossa. Loppuvuoden 2022 ja tammikuun 2023 yht. 39 € loppuvuoden 2022 sekä tammikuun 2023 yht. 5. Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 39 € • VELOITUKSETTA • VELOITUKSETTA mahdollisuuden lukea DIGILEHTEÄ mahdollisuuden lukea DIGILEHTEÄ (sis. 044 714 7800 } ETU n. Myös kokemukset ryhmän ulkopuolelle jättämisestä ovat entistäkin yleisempiä. 39 € KestotilausKestotilaus1. (vain Suomeen) KESTOTILAUS 2023 Lasku kahdessa erässä 2x61€ KESTOTILAUS 2023 Lasku yhdessä erässä 122€ Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti: Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. Näköislehden, Päivän lehden sekä Historialliset lehdet) Tilausedun saat käyttöösi kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi katkoviivalla merkittyyn alueeseen. – Ylivoimaisesti suurin osa lapsista ja nuorista viestittelee asiallisesti. 39 € ETU n. Oheisella tilauskupongilla ETU n. kohtaa Tilaukset ja valitse sieltä linkki Voimassa olevat tilaustarjoukset 2. Kuljettajan käytös oli sekavaa ja se viittasi huumausaineiden käyttöön. 19 lehteä kestotilausETU n. Muita puheenaiheiksi nousseita asioita olivat selvittämättömät poissaolot sekä tupakan ja nuuskan välittäminen jopa alakouluikäisille. 5. 39 € ETU n. Autoa kuljetti poliisille entuudestaan tuttu mies, jolla ei ole ajo-oikeutta. 19 lehteä kestotilausETU n. Tämä mahdollisuus on kaikilla paperilehden tilaajilla. 19 lehteä kestotilausETU n. Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. kohtaa Tilaukset ja valitse sieltä linkki Voimassa olevat tilaustarjoukset 2. 044 714 7800 3. 044 714 7800 4. (sis. Kodeissakin olisi hyvä keskustella, että on asioita, joita toiselle ei saa sanoa. 044 714 7800 4. Tietoa oli niin ikään tarjolla neuropsykiatristen ongelmien kuten esimerkiksi adhd:n tai autismin varhaisesta havaitsemisesta. Tämä mahdollisuus on kaikilla paperilehden tilaajilla. Aina on hyvä, jos lapset puhuvat asioista tai näyttävät kotona saamiaan viestejä. Tällä hetkellä näitä latausasemia on yhteensä 159 kappaletta, ja niissä on latauspisteitä 1 033 autolle. Kyseinen kuljettaja on aiemmin viimeisen vuoden aikana ollut epäiltynä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta 43 kertaa, joista merkittävässä osassa on ollut mukana myös rattijuopumus tai törkeä rattijuopumus. Oheisella tilauskupongilla 1. 044 714 7800 3. 39€. loppuvuoden 2022 sekä tammikuun 2023 yht. marraskuuta 2022 » N:o 89 PAPERIJA DIGILEHTI kestotilauksena Uusill e tilaaji lle! Uusill e tilaaji lle! LOPPUVUOSI 2022 sekä TAMMIKUU 2023 LOPPUVUOSI 2022 sekä TAMMIKUU 2023 VELOITUKSETTA! VELOITUKSETTA! NYT! NYT! Jatkuu KESTOTILAUKSENA 2023 (kokonaishinta 122€/vuosi). Ja kyllä, puhelinaikaa voi myös rajoittaa, jos se valtaa lapselta tai nuorelta liikaa aikaa, hän muistutti. Vanhemmat kantavat suurta huolta myös paljon yleistäkin keskustelua herättäneestä kannabiksen käytöstä, etenkin kun osa nuorista tuntuu pitävän kannabista muita päihteitä vaarattomampana, mitä se todellisuudessa ei ole. Tarjous voimassa 31.12.2022 asti. Näköislehden, Päivän lehden sekä Historialliset lehdet) Tilausedun saat käyttöösi kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi katkoviivalla merkittyyn alueeseen
Ja sitä jos jotain kipeimmin nyt kaivataan. Viimeisen vuoden aikana erityisesti talousvesialueella eli Suomen hallinnassa olevilla kansainvälisillä vesialueilla on käynnistetty useita merituulivoimahankkeita. Alueiden elinvoima on pohjimmiltaan myös turvallisuutta. Myös Iissä on käynnissä useampi tuulivoimaprojekti. Nyt suunnitteluvaiheessa olevista 6 859 voimalasta yli tuhat on luvitettu valmiiksi tai on jo rakenteilla. Oman valtuustourani merkityksellisimpiä hetkiä ovatkin olleet ne, kun vaikuttaminen on tuottanut konkreettista tulosta: Virpiniemen alueen kehittymisen edistäminen, urheilukentän uudistaminen sekä alakoulun oppilaiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen. Toimintarahaa voivat hakea alueellista toimintaa järjestävät voittoa tavoittelemattomat yhdistykset, yhteisöt ja asukasryhmät. Etelä-Pohjanmaalle, Kainuuseen sekä Keski-Pohjanmaalle suunniteltujen hankkeiden osuus on kasvanut keväästä. Paikkakunnista Pyhäjärvelle on suunnitteilla jopa 12 eri tuulivoimaprojektia. Tiedossa olevat vuosina 2022–2025 rakennettavat hankkeet tarkoittavat yli kuuden miljardin euron investointeja eri puolille Suomea. marraskuuta 2022 » N:o 89 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Rantapohja julkaisee säännöllisesti alueensa päättäjien kolumneja. Kirjoittajien joukossa on päättäjiä eri poliittisista ryhmistä. – Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että Pohjois-Pohjanmaalta olisi merkittävästi hävinnyt hankkeita, muualle on vain käynnistetty niitä Pohjois-Pohjanmaata enemmän, tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen kertoo. Käytännössä kaikki Oulun hankkeet sijoittuvat Rantapohjan alueelle eli YliIihin, Ylikiiminkiin ja Haukiputaalle. Käytännössä kaikki Oulun hankkeet sijoittuvat Rantapohjan alueelle eli Yli-Iihin, Ylikiiminkiin ja Haukiputaalle. Tällä hetkellä suunnitteilla olevista hankkeista suurin osa on kuitenkin melko varhaisessa vaiheessa. Yhtäkään näistä tuloksista ei olisi saatu ilman paikallisten ihmisten asiantuntijuutta. R A N TA P OHJ A N A RK IS TO. ELINKEINOELÄMÄN uudistuminen, uudet paikalliset innovaatiot, osallisuus ja eriarvoistumisen ehkäisy ovat avainasemassa alueiden elinvoiman kehittymisen kannalta. Tällä hetkellä Suomessa on suunnitteilla 13 merituulivoimaprojektia, joiden teho on yhteensä lähes 13 500 megawattia. Tuulivoimasuunnitelmat kohdistuvat erityisesti Pohjois-Pohjanmaalle » Rantapohja » Rantapohjan alue SUOMEN Tuulivoimayhdistyksen puolivuotiskatsauksen mukaan maatuulivoiman lisäksi myös potentiaaliset merituulivoima-alueet kiinnostavat hanketoimijoita. Eveliina Leskelä Oulun kaupunginvaltuutettu sivistysja kulttuurilautakunnan jäsen eduskuntavaaliehdokas Keskusta Alueellinen toimintaraha haettavissa marraskuussa » Rantapohja » Oulu YHTEISÖTOIMINNAN alueellinen toimintaraha vuodelle 2023 on haettavana 14.11.– 7.12. KEHITTEILLÄ olevien maatuulivoimahankkeiden yhteisteho on nyt 18 prosenttia isompi kuin maaliskuussa 2022 julkaistussa hankelistassa. Merituulivoimaa on kehitteillä yli 3 200 MW enemmän kuin keväällä. Lähiruokaostoksetkin hoituvat oman kylän tuottajalta. Myös Iissä on käynnissä useampi tuulivoimaprojekti. On syytä pysähtyä pohtimaan, että kenelle politiikkaa tehdään, jos ei alueiden ihmisille. Alueellisen toimintarahan hakemukset on toimitettava Oulun kaupungin kirjaamoon 7.12. Myöntämisperusteina ovat muun muassa maksuttomuus ja laaja tiedottaminen. Ajattelen, että meidän päättäjien tärkeimpänä tehtävänä on kuunnella alueemme ihmisten arjen sydänääniä, toiveita ja tahtotiloja. Tuulipuiston elinkaaren aikaisista rahavirroista noin 60 prosenttia jää yhdistyksen mukaan Suomeen. Ennen rakentamisvaihetta tuulivoimaprojekti kulkee usean kaavoitusja luvitusprosessin läpi ja osa alkuvaiheen suunnitelmista tulee kaatumaan syihin, jotka estävät tuulivoiman rakentamisen alueelle. SUUNNITELMIEN mukaan tänä vuonna olisi valmistumassa yhteensä 340 voimalaa (1800 MW), ensi vuonna yhteensä 250 voimalaa (1500 MW) ja vuonna 2024 vähintään 140 voimalaa. Uusia merituulivoimahankkeita odotetaan käynnistyvän aluevesille eli Suomen valtion merialueille vuosina 2023 ja 2024, kun Metsähallitus kilpailuttaa valitsemilleen alueille hankkeiden kehittäjät. Kunkin alueen asiantuntijuus piilee niiden asukkaissa, ei poliitikoissa ja virkamiehissä. kello 15.30 mennessä. Hei sinä, kestävän elinvoiman asiantuntija KAMPAUS kuntoon kotikylän luotettavan ja lempeän kampaajan käsissä, lusikallinen lähiseudun hunajaa iltateehen kurkkukipua hellittämään, niskajumit kuriin tutulla hierojayrittäjällä, palju vuokralle pikkujouluihin tuoreelta paikalliselta yrittäjältä ja kotikylän muusikon joulukonsertin päivämäärä kalenteriin. Seuraavaksi eniten tuulivoimatuotantoa on kehitteillä Ouluun ja Pudasjärvelle. Nämä kaikki ovat kestäviä arvovalintoja, joilla voimme osaltamme vahvistaa yritysten toimintaedellytyksiä ja alueen elinvoimaa. 8 » Torstaina 17. Lähes puolet suunnitteilla olevista tuulivoimaprojekteista on tilaston mukaan yhä sijoittumassa Pohjois-Pohjanmaalle, vaikkakin Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuvien hankkeiden osuus on hieman laskenut maaliskuusta. Vain näin taataan se, että jokainen pidetään mukana myös Haukiputaalta Kiiminkiin ja Ylikiimingistä Kuivaniemelle. Pidän tärkeänä, että päätöksiä tehdään aina elettävän ajan puitteissa, ihmislähtöisesti ja kestävästi. Merituulivoima ei tähän mennessä ole ollut taloudellisesti kannattavaa, joten hankkeita on kehitetty hitaasti. KOKO laajan Oulun vetovoimaa ja elinvoimaa voidaan lisätä kuntapäätöksenteolla – jos niin halutaan. Rantapohjan alueelle halutaan rakentaa lisää tuulivoimaa. Merituulivoiman nopean kustannusten laskun myötä markkinaehtoinen kannattavuus tulee toteutumaan tällä vuosikymmenellä, ja kiinnostus suomalaisia merituulivoimahankkeita kohtaan on kasvanut merkittävästi. Toimintaraha on tarkoitettu esimerkiksi alueellisiin tapahtumiin, kerhoihin tai retkiin Pohjois-Pohjanmaan alueella
Attendo Oy vuokraisi palvelutalon pitkällä vuokrasopimuksella ja tuottaisi tiloissa tehostettua palveluasumista ympärivuorokautisella hoivalla kehitysvammaisille. Valtiokonttorin mukaan tuki on kiinnostanut kuljetusja työkonealan yrityksiä, ja sitä onkin ensimmäisen kahden viikon aikana hakenut yhteensä lähes 6 000 yritystä. vanhan Kivikoulun alue Kiiminkijokivarressa oli tarkoitus ottaa kokonaisuudessaan muuhun käyttöön. Hakijalla on tarkoitus poikkeamislupamenettelyn kautta rakentaa tontille 15-asukaspaikkainen kehitysvammaisten palvelutalo, jonka kerrosala on noin 1 000–1 200 kerrosneliömetriä. Työkavereiden lisäksi Heikkinen ylistää Ylikiimingin ja lähialueen metsänomistajia ja muita yhteistyökumppaneita. Hyviä metsäkohteita tuleekin Heikkisen mielestä suojella. METSÄAMMATTILAISEN toimenkuva on muuttunut melkoisesti Heikkisen työrupeaman aikana. Heikkinen tuntee ylikiiminkiläiset metsät kuljettuaan ne työuransa aikana moneen kertaan läpi. Kustannustuen kokemuksia ja oppeja muun muassa asiakaslähtöisyydestä ja digitaalisuudesta on voitu hyödyntää myös uuden tuen toimeenpanossa, ja olemmekin onnistuneet palvelemaan asiakkaita sujuvasti ja nopeasti. Huomionosoitusta perusteltiin sillä, että Heikkinen on työyhteisön peruspilari, positiivisen hengen luoja ja luotettava työkaveri. Miehelle tuli täyteen 42,5 vuotta saman työnantajan palveluksessa. Kehitysvammaisten palvelutalohankkeella on tarkoitus taata mahdollisimman laadukas ja itsenäinen elämä talon asukkaille, joille tarjotaan ympärivuorokautista hoivaa, huolenpitoa ja tukipalveluita. Mukava kaveri on Heikkinen itsekin, sillä hänelle myönnettiin viime keväänä Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. Ihmiset saattavat soittaa metsäasioissa vielä myöhään illalla nukkumaan mennessä. Eikä sekään ole pelkästään negatiivinen asia, tunteehan siinä itsensä tärkeäksi. – Jos tuotto loppuu ja rahastot joutuvat realisoimaan metsät vaikkapa ulkolaiselle sijoittajalle, niin kiinnostaako sitä, mitä ja kuinka paljon Ylikiimingistä hakataan. Myös sidosryhmäyhteistyötä on tehty runsaasti, ja sidosryhmien kautta saatu palaute on ollut kiittävää, toteaa palvelujohtaja Mari Selviranta Valtiokonttorista. Keskimääräinen tukisumma on 3 700 euroa. – Valtiokonttorilla on paljon kokemusta koronatilanteessa jaettujen kustannustukien myöntämisestä. Olen todella tykännyt työstäni ja työkavereistani, joita parempia ihmisiä ei voi ollakaan. Leimakirvestä ei ole tarvinnut vuoden 1985 jälkeen ollenkaan. – Kun tulin alalle, oltiin metsässä kahdeksankymmentä prosenttia työajasta, nykyisin enää kymmenen prosenttia. Eniten tukea on tähän mennessä maksettu maaliikenteeseen ja putkijohtokuljetukseen sekä erikoistuneeseen rakennustoimintaan. Työpaikkoja Jäälin yksikköön tulisi kaikkiaan 15–20. – Täällä on vilpittömiä ihmisiä ja mukavia metsänomistajia, aivan erilaisia kuin kaupunkien keskustoissa. Kysymyksessä on korvaava kohde Simon yksikölle, jonka tilat ovat huonossa kunnossa. marraskuuta 2022 » N:o 89 Eläkkeelle jäävä Metsänhoitoyhdistys Oulun seudun toiminnanjohtaja Juhani Heikkinen kertoo viettävänsä eläkepäiviään urheiluharrastusten, kalastuksen, metsästyksen ja lastenlasten parissa. TUKI on Valtiokonttorin mukaan tavoittanut oikeita kohderyhmiä hyvin, mistä kertoo sen suuri hyväksymisprosentti. – Armeijakaveri kehui, kuinka mahtava työ hänellä on metsätyönjohtajana. – Sattui kerralla unelmatyö. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO Jääliin tulossa kehitysvammaisten palvelutalo Torpanmäki jäi lautakunnassa pöydälle » Auli Haapala » Jääli » Haukipudas » Yli-Ii SUOMEN HOIVA ja Asunto Oy:lle varataan vuokrattavaksi asuinkerrostalotontti Jäälistä kehitysvammaisten palvelutalon rakentamista varten. Ennallistamispuheissa sen sijaan on hänen mielestään menty väärillekin raiteille. Polttoainetuen hakuaika päättyy 30.11. Kahdeksi viikoksi pöydälle jätettiin myös oikaisuvaatimus, joka koskee kielteistä poikkeamislupapäätöstä. Valtuustoaloitteessa edellytetään, että Torpanmäen kaavoittamista monipuoliseksi liikuntaja urheilualueeksi jatketaan aiempien suunnitelmien ja visioiden mukaisesti. Alan investointien myötä puulle on Pohjois-Suomessa myös kovaa kysyntää nyt ja tulevaisuudessa. Asiakkailta on myös saatu positiivista palautetta helposta ja toimivasta hakemusprosessista sekä nopeista tukipäätöksistä. Lautakunta jätti asian kahdeksi viikoksi pöydälle. TYÖN huonoja puolia kysyttäessä Heikkinen on pitkään hiljaa. Hänestä piti tulla biokemisti. Tuki kompensoi helmikuussa 2022 alkanutta äkillistä polttonesteiden hinnan nousua, joka alkoi Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Asia hoituu, kun käy päivän lapioimassa ojat tietyistä kohdin umpeen ja antaa luonnon hoitaa loput. Pientä huolta hänen äänessään on myös puhuttaessa isoiksi metsänomistajiksi nousseista rahastoista. Jos täällä saa jonkun suuttumaan, niin ensimmäisenä on syytä katsoa peiliin. Oulun seudun metsät ovat hänen mielestään metsiä parhaasta päästä. Uusilla tiloilla taattaisiin mahdollisimman hyvät asuinolot pitkälle tulevaisuuteen. 9 » Torstaina 17. Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi varaushakemuksen tontista, joka sijaitsee Hietakuja 6:ssa. Valtaosa asukkaista tulisi Attendon nykyisestä palvelutalosta Simosta. Hakemuksia pystytään käsittelemään nopeaan tahtiin ja saapuneista hakemuksista päätöksen onkin tähän mennessä saanut 85 prosenttia. Tähän mennessä 93 prosenttia käsitellyistä hakemuksista on saanut myönteisen tukipäätöksen. Ylikiimingin metsäasiantuntijoina toimivat Jouni Parkkinen ja Juho Vähätiitto. Luonnosta tulee pitää huolta, mutta emme me voi kaikkea suojella. Ylikiimingin, Muhoksen ja Oulun seudun Metsänhoitoyhdistykset fuusioituivat vuoden 2018 alusta ja Heikkisestä tuli uuden Oulun seudun yhdistyksen toiminnanjohtaja. Heikkisen jäädessä eläkkeelle Metsänhoitoyhdistys Oulun seudun toiminnanjohtajana toimii Tapio Kylmänen Muhokselta. klo 16.15. YLIKIIMINGIN alueen metsäpinta-ala on noussut 50-luvulta neljäkymmentä prosenttia ja metsän kasvu tuplaantunut. Vaikka unelmatyö löytyi metsästä, ei se alun perin ollut Heikkisen toiveammatti. PohjoisPohjanmaalla ei tällaisia kohteita juuri ole. Kaikkien hakemusten on oltava perillä Valtiokonttorissa viimeisenä hakupäivänä klo 16.15 mennessä.. Yritysten polttoainetukea voi hakea marraskuun ajan » Rantapohja VALTIOKONTTORISSA on ollut kahden viikon ajan käynnissä polttoainetuen hakuaika. – Se saattoi tarkoittaa jopa 14 000 puun merkkaamista päivässä. Hankkeelle on kaupungin Hyvinvointipalveluiden puolto. Polttoainetuki koostuu kuljetusyrityksille maksettavasta kuljetustuesta ja työkoneyrityksille maksettavasta polttoöljytuesta, joita haetaan samalla hakemuksella Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta. Metsäammattilainen jää eläkkeelle unelmatyöstään » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ylikiiminki » Oulu METSÄNHOITOYHDISTYS Oulun seudun Ylikiimingin toimistolla kahviteltiin torstaina pitkäaikaisen työntekijän Juhani Heikkisen eläkkeelle jäämistä. Heikkinen toivoo varovaisuutta, ettei ylitetä kestävää hakkuumäärää. Niinpä minäkin päädyin armeijan jälkeen metsurikouluun ja sen jälkeen työnjohtajakouluun. TUKEA on maksettu nyt noin 17 miljoonaa euroa. Myöhemmin kylläkin selvisi, ettei se armeijakaveri oikeasti ollut metsätyönjohtaja, vaan valehteli asian. Hakija oli hakenut poikkeamislupaa 35 neliön kokoisen saunan/saunamökin rakentamiseen Yli-Iin Pottutörmäntiellä. Myös soiden ennallistamisesta ajatellaan, että pitää mennä kaivinkoneella kaivamaan ojat umpeen. – Ehkä se, että pienellä paikkakunnalla on aina töissä. Nykyisin monitoimikoneen kuljettaja hoitaa homman. – Ennallistamistoimet pitää kohdistaa sinne, missä on uhanalaisia lajeja. Metsässä Heikkinen saattoi merkata päivän aikana 12 hehtaaria harvennettavaa metsää. YHDYSKUNTALAUTAKUNTA ei antanut vielä vastinetta valtuustoaloitteeseen, jossa keskustan ja kokoomuksen valtuustoryhmät esittävät Haukiputaan Torpanmäen ja Kivikoulun alueen kaavoituksen jatkamista. – Täällä on hyvät, selkeät metsät ja valistuneet metsänomistajat, jotka osaavat hoitaa metsiään kuka hakaten ja kuka vaikkapa suojellen. Torpanmäen kehittämisen myötä nykyisen urheilukentän ja ns
– Myös Sydänliiton toimintavarat hupenivat ja kassan pohjan paistaessa piti keksiä uusia tapoja varojen keräämiseksi. Yhdistyksen sihteeri Jari Toivonen kertaili juhlassa yhdistyksen aiempia vuosia sekä yhdistyksen perustamista edeltäviä vuosikymmeniä, jolloin sodan jälkimainingeissa havaittiin, että nuoret suomalaismiehet sairastuvat ja kuolevat äkillisiin sydänperäisiin kohtauksiin ja sairauksiin. Ryhmä on saanut teostaan varten apurahan Taiteen edistämiskeskukselta. Toivonen totesi juhlassa, että varsinaista syytä ei paikallisen sydänyhdistyksen perustamiseen asiakirjoista löydy, mutta sen uskotaan olleen halu toimia omilla paikkakunnilla olevien ihmisten sydänterveyden hyväksi. Teokseen kuului myös paikallisten mopoilijoiden ajama lenkki, josta tuli teoksen osaan ääni. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO Kiiminkien Sydänyhdistys juhli pyöreitä vuosia » Teea Tunturi » Kiiminki » Ylikiiminki KIIMINKIEN Sydänyhdistys ry:n perustamissopimus allekirjoitettiin ja ensimmäinen kokous pidettiin joulukuussa 1990. Lukuisat luennot, retket ja varainhankinnan tapahtumat ovat seuranneet toisiaan yhdistyksen toimintavuosien aikana. – Kierros alkoi Metka-kahvilasta, seuraava esityspaikka oli kauppojen edessä ja kaksi viimeistä ympäristötaidepuistossa, Holappa kertoo. marraskuuta 2022 » N:o 89 Keskusta oli koolla Kempeleessä » Rantapohja POHJOIS-POHJANMAAN Keskustan puheenjohtajisto uusiutui toisen varapuheenjohtajan osalta Kempeleessä perjantaina pidetyssä piirin syyskokouksessa. Sen myötä joukko on täydentynyt äänisuunnittelijalla ja lavastajalla. Esko Loukkola on PS-piirin uusi puheenjohtaja » Rantapohja PERUSSUOMALAISTEN Pohjois-Pohjanmaan piiri ry. – Kiiminkien SydänyhEila Jokikokko, Saimi Marttila, Orvokki Siekkinen, Kiiminkien Sydänyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Arja Toivonen ja Eila Ylipyky (edessä) sekä kuvasta puuttuva Aila Berg saivat juhlassa Suomen Sydänyhdistyksen myöntämän kultaisen ansiomerkin kiitokseksi merkittävästä toiminnastaan sydäntyön hyväksi.. Taskila on puheenjohtajistossa uusi nimi. Alkuvuosien aktiviteetteja olivat myös Sydänjumpat sekä lounastilaisuudet. Tuolloin nähty Joku Paikallinen -esityksen demoversio koostui neljässä eri paikassa esitetyistä osista. Vuoden 2023 puheenjohtajiston muodostavat puheenjohtaja Marjut Lehtonen sekä varapuheenjohtajat Matti Heikkilä ja Joel Taskila. Taiteilijat aloittivat viime viikolla ensi-iltansa harjoittelemisen Iin Taitotalon tanssisalissa. Äänisuunnittelijana on Israelista lähtöisin oleva säveltäjä ja muusikko Omri Kochavi, lavastajana Ella Holapan sisar, teatterikorkeakoulussa opiskeleva Tua Holappa. Mukana on vuosien aikana oltu myös vaalikeräyksissä. VUODEN aikana teosta on työstetty Lontoossa ja Outokummussa. Aiemmin nimetyn Matti Heikkisen (Oulainen) lisäksi ehdokkaiksi on nimetty Askeli Leena (Kempele), Hurskainen Merja (Oulu), Kilpeläinen Sami (Sotkamo), Kähkönen Jami (Suomussalmi), Moilanen Veijo (Kajaani), Nieminen AriPekka (Pudasjärvi). – Vuonna 1992 yhdistyksemme aloitti OYKS:ssä sydäninfarktiin sairastuneiden, alueemme kansalaisten toipumisen helpottamiseksi ystäväpalvelun, joka sitten myöhemmin muotoutui lähiyhdistysten kanssa toimivaksi vertaistukiverkostoksi. Puheenjohtajaksi valittiin Esko Loukkola äänin 57-21. Viime vuosien näkyvin tapahtuma on Toivosen mukaan ollut Sydäntanssit, joiden järjestämisestä yhdistys vuonna 2016 sai Sydänliiton Kipinä-palkinnon. KIIMINGIN ja Ylikiimingin alueiden yhteiseksi perustettu yhdistys on vuosien aikana järjestänyt tapahtumia muun muassa Sydänviikon, Kiiminkipäivien ja Ylikiimingin markkinoiden aikana. Ehdokkaina olivat Esko Loukkola (Kärsämäki) ja Anna Koskela (Oulu). Pidettiin terveysasioita valistavia illanviettoja ”tupailtoja”, joissa kerrottiin ja jopa tehtiin terveellisiä ruokia ja muutoinkin jaettiin terveystietoa, Toivonen kertoi. Ajatuksena eri paikoissa nähtävässä esityksessä oli tuoda nykytanssiteos helposti saavutettavaksi ihmisten luo. Alkoi voimakas alueellinen terveysvalistus eri puolilla Suomea. Esitys on Iin RysälTanssijat Alina Sakko (vas.), Ella Holappa ja Ella Posti, lavastaja Tua Holappa (takana vasemmalla) ja äänisuunnittelija Omri Kochavi ovat olleet pari viikkoa Iissä valmistelemassa Joku Paikallinen -tanssiteoksen ensi-iltaa. Kansainväliseen MOŸ MOŸ kollektiiviin kuuluva kolmikko vietti viime vuoden syyskuun Iissä KulttuuriKauppilan residenssivieraana. 10 » Torstaina 17. 1990-luvulla sydäntautien ennaltaehkäisy ja hoito kehittyivät, mutta toisaalta vuosikymmenen aikana iskenyt lama haastoi terveyspalveluiden kehittymisen. Joku Paikallinen palasi tanssimaan Iihin » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii REILU vuosi sitten Iissä valmisteluvaiheessa nähty nykytanssiteos nimeltä Joku Paikallinen saa ensi-iltansa lauantaina Iissä. Nyt 32 vuotta myöhemmin yhdistys juhli koronan vuoksi parilla vuodella siirtyneitä 30-vuotisjuhliaan pikkujouluisissa ja musiikillisissa tunnelmissa Huttukylän nuorisoseuralla. Lisäksi on nimetty kaksi ehdokasta, jotka eivät halua nimeään julki vielä tässä vaiheessa. Kokous äänesti piirille uuden puheenjohtajan. Tähän aikakauteen ajoittuu myös oman Kiiminkien Sydänyhdistyksemme perustaminen. – Toiveena olisikin, että saisimme vähintään yhden vertaistukikoulutukseen osallistuvan joka vuosi, Toivonen sanoi. Piirihallitukseen valittiin 14 jäsentä ja 14 henkilökohtaista varajäsentä. Sopimuksen allekirjoittajina olivat Aarne Pelkonen, Raili Sipola ja Ahti Kaikkonen. Kuukauden aikana he valmistelivat teostaan tutustumalla Iihin ja iiläisiin, joista osa päätyi mukaan teokseenkin. VUONNA 1955 perustettiin Sydäntautiyhdistys, joka nykyisin tunnetaan Sydänliittona. piti syyskokouksen lauantaina Limingan Luontokeskuksessa. Paikalla oli 78 paikallisyhdistysten kokousedustajaa ja muita edustajia 15 eri puolilta Pohjois-Pohjanmaata. KD:lle nimettiin lisää ehdokkaita » Rantapohja KRISTILLISDEMOKRAATTIEN Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piirikokouksessa 12.11.2022 julkaistiin lisää eduskuntavaaliehdokkaita. – 1970-luvulla Sydänliiton alaiset sydänpiirit ja edelleen näiden alla olevien yhdistysten määrä alkoi kasvaa voimakkaasti. Esityksen tuo Iihin London Contemporary Dance Schoolista tanssijoiksi valmistunut kolmikko, johon kuuluvat Simosta lähtöisin oleva Ella Posti, oululaislähtöinen Alina Sakko ja Englannissa syntynyt Ella Holappa. Tuossa tilanteessa lanseerattiin Sydänkeräys ja Sydänmerkki, joka oli merkkinä sydäntä säästävistä elintarvikkeista. Nykyään yhdistyksen edellisin vertaistukikoulutettu on jo muutaman vuoden takaa
Hän oli jo jonkin aikaa kirjoitellut tekstejä ja piti itseään enemmänkin kirjoittajana. Keikkoja oli jopa 200 vuodessa, kunnes iski korona. Lähtökohtana on kolmen tanssijan vuorovaikutus paikallisen ympäristön ja yhteisöjen kanssa. Patronen ajattelee, että lapsuus rauhallisessa Lappeenrannassa tarjosi pienelle pojalle paljon mahdollisuuksia ja laajemman reviirin kuin nykylapsille konsanaan. Yhdistyksemme jäsenmäärä on noin 150 jäsentä, joiden keski-ikä on 75 vuotta, Toivonen kertoi. – Juoksu piti selän takia jättää, mutta porrasjuoksua vielä voi harrastaa. Pariskunta avioitui vuonna 2001 ja esikoinen Ronja syntyi vuonna 2003, poika Samuli syntyi vuonna 2006. Sen jälkeen se oli menoa. Hän lähti armeijaan 17-vuotiaana vapaaehtoisena, lapsisotilaana, jos käytetään miehen omaa ilmaisua. Vuonna 2015 Matti Patronen osallistui Yle TV2:n Naurun tasapaino -ohjelmaan, jonka voittajaksi hänet valittiin. Pienen mietinnän jälkeen mies päätti osallistua aikansa suosittuun deittiohjelmaan. Kun Ronja oli yksivuotias, Patroset muuttivat Ouluun ja hoitovapaalla tuolloin oleva perheenisä sai siirron Virpiniemen merivartioasemalle. – Olen tähän tilanteeseen erittäin tyytyväinen. Tiedätkö, mitä stand up -koomikko tekee, jos yleisö ei innostu, eikä ketään naurata. Hän harrastaa kuntoilun lisäksi suurella antaumuksella myös sähkönsäästöä. Sähköyhtiön konkurssi ja pörssisähköön siirtyminen ovat osaltaan olleet innostajiana uuteen harrastukseen. Hän on rönsyillyt Soivan Siilin kanssa lastenmusiikin maailmassa, Jukka Takalon kanssa aikuisemman musiikin parissa ja hän on ollut tekemässä myös Nelosen stand up -ohjelmaa. Tutustuminen Heikki Silvennoiseen veti miehen televisioon tekemään Kontiota ja Parmasta. – Pyykkilaudan voisin ostaa ja kalliin sähkön aikana pestä pyykit käsin vesipadassa lämmitetyllä vedellä, Patronen pohtii, ehkä puoleksi tosissaan. Stand up imaisi miehen syövereihinsä. Vaimonsa hän löysi viime vuosituhannen viimeisenä vuotena legendaarisesta Napakymppi-ohjelmasta. Hän halusi rajavartijaksi. – Täällä on todella auttavaisia ihmisiä. JA LOPUKSI. – Heti valmistumisen jälkeisenä kesänä tosin tein legendaarisia Kesämäen leipomon vetyjä ja atomeja . Silloin koomikko toivoo, että edes itsellä olisi hauskaa, ettei seuraava puolituntinen olisi yhtä kärsimystä. Kilowattitunneista Patronen nipistää muun muassa puulämmitteisen vesipadan ja leivinuunin, suihkun ekokahvan, retkisuihkun sekä tulevaisuudessa aurinkopaneelien avulla. KOMIIKKA astui Matti Patrosen elämään 2010-luvun alussa. Esitys on lainannut Joku Paikallinen -nimensä paikallisesta pubista, jonka kanssa ryhmä on myös tehnyt yhteistyötä. Keikkailun ohessa Patronen on kirjoittanut kaksi kirjaa, Finlandiaehdokkaan ja Pro Patrosen. Neiti X valitsi Herra B:nä olleen Patrosen. kello 15. Jonkin ajan pariskunta eli kaukosuhteessa Oulun ja Vantaan välillä, kunnes Niina muutti Vantaalle. Toisaalta Patronen on hurahtanut harrastamaan sähkönsäästöä, johon vanhahko, osin sähkölämmitteinen omakotitalo tarjoaa hyvät mahdollisuudet ja paljon haasteita. Samassa illassa oli paikalla porilainen koomikko Rami Valli, joka pyysi Patrosen esiintymään Tampereelle. Kuntopyörän lisäksi paikallisuutta tämänkertaiseen esitykseen tuo esimerkiksi iiläisessä yrityksessä äänitetyt työn äänet sekä kuittirullalle tallennetut iiläisten lempipaikat. Jutut testataan vasta yleisön edessä. Urasuunnitelma oli heti valmiina mielessä. äitinsä ja isänsä esikoisena. T EE A T UN T URI. Olemme tutkineet paikkaa ja löytäneet seinäkirjoituksia, ihanan diskokyltin ja mukaan esitykseenkin pääsevän kuntopyörän. Kiiminkien Sydänyhdistys juhli pyöreitä vuosia distys on siis nyt 32-vuotias, vielä vireä, yleisen määritelmän mukaisesti ”nuori aikuinen”. Sitten Patronen tutustui ouluaiseen koomikkoon, Zaaniin, joka kutsui miehen omalle klubilleen esiintymään. Tällä hetkellä yhdistyksen jäsenien mieltä painaa hyvinvointialueuudistuksen mukanaan tuomat muutokset, joiden sisällöstä ei vielä ole varmuutta. – Torstaisessa pubivisassa voi voittaa ilmaislippuja esitykseemme, esiintyjät vinkkaavat. Tällä hetkellä Patronen vuoroin keikkailee ja vuoroin tekee töitä merivartijana Vallgrundin merivartioasemalla. Suunnitelmissa on viedä esitys myös musiikkibaariin Lontooseen. Tampereelle asti. Perheen ajatuksena olisi siirtyä vuokra-asuntoon Haukiputaalla. Sähkönsäästön ohessa puolenvuosisadan rajapyykin saavuttanut rajamieskoomikko harrastaa kuntosalilla käymistä sekä peruskuntoilua kävelyineen kaikkineen. Patronen heittäytyi vuoden 2016 alusta kokopäiväiseksi koomikoksi. Jos joku juttu ei toimi, se jää pois ohjelmasta tai hioutuu viihdyttävämpään muotoon. Hän laittoi viestiä oululaiselle stand up -klubille, mutta ei saanut vastausta. Patronen ajautui 2-vuotisiin leipuriopintoihin, joista ei mukiinmenevän opiskeluajan jälkeen enää ollut juurikaan hyötyä elämässä. Ja kyllä kannatti. – Se oli kuin olisi ulkomaille päässyt esiintymään. Pari viikkoa ennen koulun alkua hän marssi ammattikoululle selvittämään, mitä siellä voisi alkaa opiskella. Patronen ajaa sähköautolla ja majoittuu hotelleihin, joissa on kuntosali. Tämän pestin ollessa päällä, Patrosen serkku ilmoitti hänet Napakymppiin. Ajatuksena on, että teos muotoutuu uudelleen jokaiseen esityspaikkaan. Ensimmäinen alan työpaikka oli Vaalimaan rajalla vuonna 1991. Syntymäpäiviään Matti Patronen juhlisti julkisesti jo aiemmin syksyllä Haukiputaan Teatterikuopan Erikoisspesiaalilla. Keikkoja oli enää 10–20 vuodessa. Matti Patronen on syntynyt Lappeenrannassa ja viettänyt lapsuutensa ison kerrostalon lämpimässä yhteisössä pelaten jääkiekkoa, jalkapalloa, kymmentä tikkua laudalla ja kirkonrottaa. Hetken Patronen teki lähihoitajan töitä, ammattiin hän oli kouluttautunut varalta hieman aikaisemmin. T EE A T UN T URI Joku Paikallinen palasi tanssimaan Iihin lä lauantaina 19.11. MATTI PATRONEN näki päivänvalon 17.11. Jokaisesta teoksen esityspaikasta jotain pääsee mukaan myös teokseen. – Olemme paikasta todella inspiroituneita. Elettiin vuotta 2011. PERHEEN kotina on ollut jo kymmenen vuotta haukiputaalainen omakotitalo, joka on tällä hetkellä myynnissä, mutta näyttää siltä, että maailmantilanne ei myyntiä helpota. Sähkön hinnan nousu sekä kulutuksen säästökampanjointi on saanut 50 vuotta täyttävän haukiputaalaiskoomikko ja rajavartija Matti Patrosen pohtimaan vaihtoehtoisia keinoja muun muassa veden lämmittämiseen ja veden kulutuksen vähentämiseen. – Stand up -komiikka on armoton laji. Vaikka mitä kysyy, neuvotaan heti, mistä voi saada apua. Toimintaympäristö on muuttunut melkoisesti vuosien varrella, mutta Toivosen mukaan edelleen on tärkeintä toisista välittäminen ja huolta pitäminen. Arki jakautuu Vaasan ja Haukiputaan välillä. Hotellija ravintola-ala kiinnosti, mutta siellä oli täyttä. Peruskoulun päättötodistuksella ei nuorella miehellä ollut asiaa lukioon. Myöhemmin perheeseen syntyi myös tytär. 11 » Torstaina 17. Yhdistysväki jatkaa kuitenkin sydäntyötään ja toivoo, että mukaan saadaan uusia, innostuneita ja toimintaan pyyteettömästi osallistuvia henkilöitä. Lieneekö valitaan vaikutti sanavalmiin miehen sanailu: “Neiti X, oot nainen, joka haluat minut vainen.” Samana iltana pariskunta suuntasi yhteisille treffeille, mutta Lanzarotelle suuntautuneen Napakymppimatkan vuoro oli vasta puolen vuoden kuluttua. marraskuuta 2022 » N:o 89 50 VUOTTA » Komediaa, rajavartiointia ja sähkönsäästöä Tänään 50 vuotta täyttävä Matti Patronen teki vastikään elokuvadebyyttinsä » Teea Tunturi » Haukipudas TIESITKÖ tämän haukiputaalaisesta stand up -koomikosta. Patronen on peruskouluiässä uinut kilpaa ja harrastanut taikuutta. Varsinaisena syntymäpäivänä on luvassa pienet juhlat pienellä porukalla. – Tarkasti koreografioitu maailma ja olemisen tapa sekä äänija valosuunnittelu luovat raamit tutkia erilaisten ympäristöjen yleisösuhdetta, rytmiä ja tilaa, ryhmä kertoo. IIN ensi-illan jälkeen teoksen seuraava esitys on senioripalvelukeskuksessa Helsingin Kontulassa. Vaalimaalta Patronen lähti 1997 rajavartijaksi Helsingin Länsisatamaan ja Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Hän on haaveillut konduktöörin urasta, mutta päätynyt opiskelemaan lähihoitajaksi. Nyt kolmella kaudella mukana olleena Patronen pääsi kokeilemaan näyttelijäntaitojaan Kummeli esittää: Kontio ja Parmas -elokuvaan, joka sai ensi-iltansa marraskuun alussa. Matti Patronen on vartioinut Suomen rajaa Helsingissä, Sallassa, Vaalimaalla, Virpiniemessä ja Vaasassa. Tanssijat ovat ilahtuneita saamastaan vastaanotosta Iissä
Napsauta kohtaa “Current page” 4. Napsauta kohtaa Print. SUDOKUT JA RISTIKKO 17.11.2022 ». marraskuuta 2022 » N:o 89 RISTIKON RATKAISU tiistain 22.11.2022 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. Avaa sivu 2. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3. 12 » Torstaina 17
Karhukanta on suotuisan suojelun tasolla. 67€ puh. Lupia oli eniten Pohjois-Karjalassa, mutta karhujahtiin ei päästy hallinto-oikeuden asetettua päätökset täytäntöönpano kieltoon. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Irtolehdellä 48 pallorajalla 450€. Tervetuloa! Johtokunta Kokouksia Haukiputaan Jokikalastusseura ry:n SYYSKOKOUS to 1.12.2022 klo 17 Nyymannissa. Tervetuloa! Kiiminki-Seura r.y. Karhua metsästetään poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen alueella kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Metsissämme liikkui arvion mukaan ennen metsästyskautta 1 780–1 940 yli vuoden ikäistä karhua ja noin 460 pentua. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite.. Saalismäärä jäi noin kolmasosaan edellisvuoden saaliista. . Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Hallitus JOULURUOKAILU samana päivänä kokouksen jälkeen klo 18.00. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 83€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. marraskuuta 2022 » N:o 89 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Kellon R-KIOSKIN edessä ulkona Kylätie 1, 90820 Kello. Glögija piparkakkutarjoilu. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ tai puhelimitse: p. 040 724 4770/Ilkka Huttu. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Tilausmaksut vuodelle 2022 (sis. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Torstaina 24.11. SYYSKOKOUS Syke-talon Sykesalissa torstaina 1.12.2022 klo 17.30. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Black Friday Huom! Pe 25.11. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä Haukiputaalla ja Kellossa Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä Haukiputaalla ja Kellossa Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 24.11. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Esillä sääntömääräiset asiat. 119€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen alueelta kaadettiin yhteensä 74 karhua. Huom! Käteismaksu. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Internet: www.rantapohja. Yhdeksästä poikkeuslupapäätöksestä valitettiin ja hallinto-oikeudet asettivat luvat täytäntöönpanokieltoon. Poronhoitoalueella kaadettiin yhteensä 61 karhua, joista 52 itäisellä ja 9 läntisellä kiintiöalueella. Oulun riistakeskuksen alueen kannanhoidollinen saalis poronhoitoalueella oli 13 karhua ja poikkeusluvalla kaadettiin kaksi karhua poronhoitoalueen ulkopuolella. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Hallitus klo 18. 044-714 7800 . 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2022 . Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... KLO 18. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. . 168€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . ENNUSTAN korteista tulevia, vuosien kokemuksella. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 050 564 2393/Leena Jäikö lehti tulematta. Black Friday Ystävällisesti Ylikiiminki Asukasyhdistys ry:n SYYSKOKOUS Asukastuvalla ma 28.11.2022 klo 18.00. . Julkaisija Rantapohja Oy. Lähes Lähes Huom! Pe 25.11. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan Suomen karhukannan kasvu on taittunut. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Haukipudas-seura ry:n SYYSKOKOUS pidetään Haukiputaan asukastuvalla pe 2.12.2022 klo 18. KLO 18 Palkinnot: 5xkinkku, 500€ PR50, 500€ MP, 2x100€. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Tervetuloa! Johtokunta Myytävänä Analysoitua HEINÄÄ pienpaaleissa Haukiputaalla. to 24.11. Maaja metsätalousministeriön asettama enimmäiskiintiö metsästyskaudelle oli 346 eläintä. mennessä. Ilmoittautumiset 27.11. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 21.11. Puh. Luvat kohdennettiin vahvimman karhukannan alueille, jotka sijaitsevat pääsääntöisesti itäisessä Suomessa. Suomen riistakeskus myönsi kannanhoidollisen luvan 197 karhun kaatamiseen. Käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat. 044 201 2533. . Hallitus Kirkonkyläntie 17 KINKKUBINGO MAANANTAINA 21.11. 62€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Tervetuloa! Keskustan Jakkukylän Paikallisyhdistyksen SYYSKOKOUS Jakun koululla to 24.11.2022 klo 19. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Ilmoitushinnat 2022 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........1,00+24%=1,24 € Tekstissä.................1,00+24%=1,24 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,15+24%=1,42 € TJ 30 pmm asti.......0,90+24%=1,12 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . mennessä. www.haukiputaanjokikalastajat.pic.fi Outi Koistinen Puh. TERVETULOA! Huveja KINKKUBINGO NUORITTALLA PE 18.11. 49€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... TOIMITUS avoinna ark. 8.30-16 Perustettu 1969. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU Kellon Metsästysseura ry HIRVENLIHANHUUTOKAUPPA Kellon Metsästysseura ry järjestää hirvenlihanhuutokaupan ke 23.11.2022 klo 17.00. Soita p. 113€ 168€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. mennessä p. 13 » Torstaina 17. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Rantapohja jaetaan Torstaina 24.11. Poronhoitoalueella karhua metsästettiin 70 karhun alueellisen kiintiön nojalla. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 21.11. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Kiintiöstä oli varattu 60 yksilöä poronhoitoalueen itäiseen osaan ja 10 yksilöä läntiseen osaan. Tervetuloa! Johtokunta Syksyn saalis oli 135 karhua » Rantapohja LOKAKUUN lopussa päättyneellä karhunmetsästyskaudella saatiin saaliiksi koko maassa yhteensä 135 karhua, kertoo Suomen riistakeskus. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä
Itse hän meni pensaikkoon piiloon, jotta häntä ei nähtäisi. Nykyajan tarinat ovat valoisampia ja niissä on yleensä onnellinen loppu. Vielä pitää lukea ainakin kotona kylpyhuoneessa ja keinussa ja terassilla tai parvekkeella. Ainakin kaksi henkilöä käy salilla ja moni liikuntahalli Iisi-areenalla urheilemassa. Nämä olivat todella jännittäviä ja pelottavia. Tietyn risteyksen kohdalla hän kääntyi yllättäen auton eteen. ÄITINI lapsuudessa kerrottiin paljon kummitustarinoita. Kaikkiaan 13 oppilasta osallistui haasteeseen viikon ajan, ja eräs, joka kulkee bussilla, meni kuitenkin bussipysäkille pyörällä. Äitini lapsuudessa luettiin Anni Swanin satuja. Se myös laajentaa mahdollisuuksia kommunikoida ulkomaillakin. Loisto-lukuhaaste on vasta alkanut. Äidinkielen tunnilla on luettu ahkerasti Agatha Christietä ja vapaa-aikanakin luetaan. Kertomukset ovat periytyneet sukupolvelta toiselle suullisesti ja myös kirjallisesti. Yksi meistä on lukenut syksyllä jo Seitsemää veljestä ja Kalevalaa. Paikalla oli joskus jäänyt nainen lastenvaunujen kanssa auton alle ja kuollut. Isäni suosikkeja olivat Katto Kassinen ja Panu Ponteva. PÄIVÄ 2021 SEIKKAILIJA VICTOR VESCOVA JA MERIBIOLOGI TOHTORI CLIFFORD KAPONO LÄHTIVÄT 5116 METRIÄ MERENPINNAN ALAPUOLELLA NOUSEMAAN 4206 METRIN KORKEUTEEN HAWAIJIN MAUNA KEALLA-MAAILMAN KORKEIMMALLA VUORELLA. Suosituin peli on Fifa, mutta pelataan kyllä NHL:ää ja Minecraftia. Ukki teki myös minulle ja siskolleni samaa, kun olimme pieniä ja uskoimme aina kaiken. Näiden keksijää ei tiedetä. Sananlaskut ovat pysyneet samanlaisina, eikä ne ole muuttunut niin kuin muut perinteet. Yläluokilla voi valita ranskan tai saksan valinnaiseksi. Vanhat sadut ovat julmempia ja pelottavampia, eikä niissä ollut aina onnellista loppua. Kielitaito myös yhdistää ihmisiä eri maista ja edistää sosiaalisia taitoja. Ennen kansanperinteet levisivät suullisesti esimerkiksi vitsit ja sanonnat olivat helppo muistaa, koska ne olivat pituudeltaan lyhyitä. SANANLASKUT ovat lyhyitä mietelauseita ja elämänohjeita, jotka leviävät suullisestija nykyään myös kirjallisesti kansan keskuudessa. Laaja kielitaito avaa monia työmahdollisuuksia ja uusia mahdollisuuksia tutustua uudenlaisiin ihmisiin ympäri maailman, koska kielimuuri ei ole paha este. Törmäyksen jälkeen tiellä ei kuitenkaan ollut ketään. KENGURUT OVAT HYVIÄ UIMAREITA! JÄÄTELÖAUTON KULJETTAJAN MAC LEASKIN HAUTAJAISISSA (HÄN OLI AJANUT SAMAA REITTIÄ ENGLANNISSA 46 VUOTTA) NÄHTIIN KULKUE JOSSA HÄNEN TYÖTOVERINSA SOITTIVAT KELLOJAAN SAMANAIKAISESTI. Ruotsin kielen syventävän valinnaisen opinnot alkavat jo viidennellä luokalla. Kun joku käveli ohi ja huomasi lompakon ja alkoi kumartumaan, hän vetäisi siimasta, niin että lompakko liikkui ja kuka ikinä olikaan nähnyt lompakon, niin mietti että mitä tapahtuu. Etenkin englannin kieli tuo työelämään paljon ymmärrystä ihmisten välille, koska sitä opiskellaan ympäri maailman ja se tulee olemaan merkittävä kieli tulevaisuudessakin. On luettu luokassa, lattialla ja ulkovaatteet päällä. Kielten aloittaminen jo peruskoulussa antaa hyvän pohjan esimerkiksi lukion opinnoille tai mahdolliselle vaihtovuodelle. Valtarin koululla mietitään paljon kestävää kehitystä. Niissä tapahtumat eivät ole yleensä todellisuuteen perustuvia, Vaan niissä voi tapahtua melkein mitä vaan. Energian säästöviikolla 8D keksi, että kouluun kannattaa ajaa pyörällä tai kävellä moottoriajoneuvojen asemasta. Hanna Malila ja Iida Karjalainen, Haukipudas TAMMIKUUN 1. Ukin jekku » Jemina » Ii UKKINI on tehnyt nuorena niin, että hän sitoi vanhaan lompakkoon läpinäkyvän siiman ja laittoi lompakon esimerkiksi nurmikolle. Mummuni kertoo, että lapsuudessaan jotkut uskoivat näin: Laukkua ei saa laskea lattialle, muuten seuraa köyhyys, leipää ei saa säilyttää väärinpäin, siitä seuraa huonoa onnea, kun kulkee tikkaitten ali tai musta kissa kulkee tien yli, siitä seuraa tuttuun tapaan huonoa onnea. Nykyajan työelämässä kielitaito on erityisen tärkeää ja perusta tälle taidolle valetaan peruskoulussa. RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Äitini lapsuudessa kerrottiin kummitustarinoita Kansanperinteet ovat rikkaus » Patrik » Ii KANSANPERINTEET ovat vitsejä, kertomuksia, satuja, sananlaskuja ja uskomuksia, jotka ovat levinneet ihmiseltä toiselle. Panu oli “etsivä leikkivä hölmö, joka joutui omaan haaviinsa”. Miksi laaja kielitaito on rikkaus. Siksi monipuolinen kielten opiskelu on tärkeää varsinkin yläkoululaisille. Mummuni lapsuudessa monet ihmiset käyttivät sananlaskuja ja hänen mieleensä oli jäänyt erityisesti nämä sananlaskut: Vieras tulee ajallaan, talo elää tavallaan, ei savua ilman tulta, se joka toiselle kuoppaa kaivaa se itse siihen lankeaa ja aamun rusko kaunis ilma. Valtarin 8D:n syksyn kuulumisia » Rantapohja » Ii VALTARIN koulun 8D:n syksy on sujunut hyvin: Vapaaajallaan moni on ollut kotona nörttäämässä. Niissä kuitenkin oli jonkinlainen opetus, joista lapsia haluttiin muistuttaa. 22/04/03 661. Syksyllä luokka teki itselleen oman huumorihahmon, josta tuli Uunio-Aapio Kasideeläinen. Lukujonossa hänellä on Tuntematon sotilas. Kertomukset muuttuvat vuosien myötä. Yksi on jäänyt erityisesti mieleen: Myrskyisenä yönä mutkaista maantietä ajettaessa saattoi törmätä naiseen, joka työnsi lastenvaunuja. On luettu luokassa, lattialla ja ulkovaatteet päällä. Se on käsitys jostakin yliluonnollisesta. Haukiputaan koulussa on mahdollista opiskella monia kieliä, esimerkiksi ranskaa, saksaa ja syventävää ruotsia. Uskomukset ovat mielentilaa, joissa henkilö on vakuuttunut jonkin asian tai väittämän totuudesta. Tarinat liittyivät tiettyihin taloihin tai paikkoihin. Loisto-lukuhaaste on vasta alkanut. Ne voi tunnistaa siitä, että niissä on tilanne, henkilöt, juoni ja opetus. Sadut ovat tarinoita, jotka ovat tarkoitettu lapsille. IPAN KANSALLISESSA VOIMANNOSTOKISOISSA MARRASKUUSSA 2021 50-VUOTIAS TINY MEEKER NOSTI PENKILTÄ ENNÄTYKSELLISET 510,3 KG. marraskuuta 2022 » N:o 89 Sivun jutut ovat syntyneet osana Rantapohjan ja alueen koulujen yhteistyötä. Vielä pitää lukea ainakin kotona kylpyhuoneessa ja keinussa ja terassilla tai parvekkeella. Kyseistä tietä pelättiin varsinkin myrskyisillä ilmoilla. 14 » Torstaina 17
Kokontie 26. JOULUNAJAN LAHJAKORTTI KERÄYS 21.11.-9.12.2022 Haluaisitko lahjoittaa lahjakortin ruokakauppaan taloudellista apua tarvitsevalle. pakettikortti lahjakoriin viimeistään perjantaina 9.12.2022. klo 10.30–12.30 Jäälin kappeli. Seurakunnan diakoniatyöntekijät toimittavat lahjat perille. klo 12 Kuivaniemen seurakuntasali. 040 5793247. Kahvittelun lomassa voit tehdä ostoksia Joulumyyjäisissä. Vaaditaan ilmoittautuminen, sillä paikkoja on rajoitetusti ja ne jaetaan diakonisin perustein. Tilaisuus alkaa ruokailulla klo 18, minkä jälkeen seuraa alustus aiheesta turvallisuus, Heimo Kuha. Tänä vuonna otamme vastaan lahjoja seuraavasti: Alle 10-vuotiaat lapset: lelut, legot, kirjat, pelit, askartelutarvikkeet, makeiset. Vauvaja taaperoryhmä Ke 30.11. Jatkuu 19.1.2023. Kysy lisätietoja ja ilmoittaudu ryhmään mukaan! Muista äänestää! Vaalipäivä su 20.11. klo 13.30–14 Jäälin kappeli. On suositeltavaa, että ryhmään tullessa läheisen kuolemasta on kulunut vähintään 3 kk. Sointupajasta Anu Kanerva-aho ja Erja Anttila. Tied. Luvassa myös yhdessäoloa ja yhteistä keskustelua. Yli-Iin Aamupysäkki pe 25.11 . Uusi kuorotyöikäisille aloittaa. Iin seurakunta. Tervetuloa uudet ja vanhat kävijät. Ilta päättyy klo 21 mennessä. klo 19 Ompeluseurat Aila ja Seppo Jaaralla. klo 17. Tänä vuonna otamme vastaan lahjoja seuraavasti: Alle 10-vuotiaat lapset: lelut, legot, kirjat, pelit, askartelutarvikkeet, makeiset. klo 17 Iin seurakuntasali Muistikerho Ti 22.11. pesamaa@evl.fi. klo 10-11.30 (keskiviikkoisin) Iin Pappilassa Liikkari Ke 23.11.klo 16.30 Iisi Areena 1-3 luokkalaisten Liikkari Iisi-areenan lohkossa 3. Varkkamissio 1-4-luokkalaisille lapsille tiistaisin klo 17-18 Wirkkula. Sururyhmä Kiimingin seurakunnassa järjestetään sururyhmä ke 30.11.2022 alkaen. klo 11–13. Kuivaniemen perhekerhoon on ILMOITTAUTUMINEN: Ilmoittaudu to kerhoon viimeistään saman viikon ke puh. klo 17.30 ja to 24.11. klo 12 Oijärven kyläkirkko Pyhäpäivä Tuomiosunnuntai. Diakonian lounas ma 21.11. Tervetuloa laulamaan! Vapaaehtoisten jouluruokailu ti 13.12. Seurakuntakerho to 17.11. Ennakkovaraukset Kaiken kansan puuropäivässä pe 9.12. 040 7376955 ja Sanna Mäenpää p. srk-keskuksen diakoniatoimiston odotustilaan. Hakemukset os. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Vähävaraisten adventtilounas la 26.11. pesamaa@evl.fi. iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus Su 20.11.klo 10 Iin kirkossa . 040 7182297). klo 16 Kellon srk-koti. Tervetuloa uudet ja vanhat kävijät. Kahvit. klo 10-12 ja To 24.11. Perhekerho Pe 18.11. Kuolleet: Tauno Erik Rajakangas 77. klo 10–12 Yli-Iin srk-talo. Toivomme erityisesti kaupoissa saatavilla olevia ostorajoitettuja lahjakortteja. klo 13.30–14 Jäälin kappeli. Ilmoittautumiset 21.11. To 24.11. klo 18–22 Kiimingin kirkkopirtti. Harjoitus kirkossa Työikäisen kuoro To 17.11. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. Jatkuu 19.1.2023. 040 7376955. diakonia@evl.fi. tai ma 21.11. Iin Vuokratalot Oy, Iilaakso Oy, Micropolis Oy KUULUTUS Kuivaniemen hautausmaan hautojen hallinta-aikojen päättymisestä Kuivaniemen hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. klo 13–15 p. Lipputulot menevät vähävaraisten haukiputaalaisten perheitten hyväksi. Mukana kanttori. Liput 10/5 €. klo 10.30–12.30 Jäälin kappeli. 044 7419 311 ja Kelloon p. 08 3161 303. Kuivaniemen perhekerho To 17.11. Perhekerhot tiistaisin klo 9.30– 11.30 Wirkkula, keskiviikkoisin klo 9.30–11.30 Martinniemen srk-koti ja perjantaisin klo 9–11 Kellon srk-koti. 15 » Torstaina 17. Väkimäärä 90 henkilöä. Seurakuntakerho Kuivaniemellä Ma 28.11. Haukiputaan kuorojen Isänmaallinen joulukonsertti ti 29.11. Aterian hinta 3 €. Vaaditaan ilmoittautuminen, sillä paikkoja on rajoitetusti ja ne jaetaan diakonisin perustein. ANNA LAPSELLE LAHJA KERÄYS Keräystä varten pystytämme joulukuuset Iin kirkkoherranviraston aulaan, Mikropolikseen ja Kuivaniemen kirjastoon. ti 15.11. Diakonian jouluruokailu ma 5.12. Lahjoitukset eivät saa olla käytettyjä ja/tai vaurioituneita. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. 040 718 2297 JOULUNAJAN LAHJAKORTTI KERÄYS 21.11.-9.12.2022 Haluaisitko lahjoittaa lahjakortin ruokakauppaan taloudellista apua tarvitsevalle. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. klo 19 Ompeluseurat Tarja ja Jaakko Höyhtyällä. Suunnitellaan yhdessä 9.12. klo 10.30-12 Aseman vanhustentalojen kerhohuoneessa. ma 21.11. klo 14–15.30 Jäälin kappelin nuorisotila. Pyhäpäivän aihe: Kristus, kaikkeuden Herra. Nuttu & Sukka Ryhmä joulutauolla. Kärkkäinen, pitseria, S-ryhmä, Hesburger, paikalliset kauneudenja hyvinvoinnin liikkeet, sekä muut paikalliset yritykset), makeiset. klo 17 ry:llä, Jokikylä: lastenseurat su 20.11. Toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Tuomo Rahko, Hohde-kuoro. klo 16 seurat, ry. Aamiainen on maksuton, vapaaehtoisen lahjoituksen voi antaa Aamupuuro-akatemian kummikohteeseen. Diakoniatyöntekijä soittaa sinulle. Ilmoittautuminen Iin seurakunnan nettisivujen kautta. Ruoka-aineallergiat ja ilmoittautumiset 29.11. klo 18.30 Seurat ry:llä. 040 700 8151. Kutsumme sinua kuorolainen, arkunkantaja, kirkkoväärti, toiminnallisten työryhmien jäsen, seurakuntaneuvoston jäsen sekä diakoniaja lähetystyön vapaaehtoinen yhteiseen kiitosruokailuun. klo 13 Iin seurakuntatalolla. 08 3161 303. Su 20.11. klo 12 Iin pappila. 040 7376955. Lapsiperheille ruokaa joulupöytään -keräys on käynnissä 1.11.-31.12.2022 nettiosoitteessa kotimaanapu.fi Joululahjakeräys Jouluiloa vähäosaisille Haukiputaalla. Kauneimmat Joululaulut -vartissa Kiimingin ABC:llä pe 25.11. klo 16 ja klo 17.15 seurat ry:llä, Pekka Pöyhtäri ja Kari Vengasaho Ma 21.11. Sururyhmästä vastaavat diakoniatyöntekijä Erja Haho 0400 775 164 erja.haho@evl.fi ja vs. Hakemukset os. Perheryhmät YLI-IIN VARHAISKASVATUKSEN TILOISSA Perhekerho perjantaisin klo 9.30–11 Torstaikerho to 24.11. Perheryhmät YLIKIIMINGIN SEURAKUNTATALOLLA Perhekerho tiistaisin klo 9.30–11 VAUVAKAHVILA pe 9.30–11 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Kiitos lahjoistanne! Keräyksen järjestävät yhteistyössä Iin Seurakunta, Iin Lions Club ry. klo 17.30 päiväkerho ry, klo 19 raamattuluokka ry. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina Markku Jaakkola Kolehti: Kristinuskon perusteet-kurssien järjestämiseen Inkerin kirkon rovastikunnissa ja seurakunnissa. Lopuksi hartaus ja kahvit. Seurakuntavaalit Iin kirkossa klo 11-20. Toimittaa Marika Huttu, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Kysy lisätietoja ja ilmoittaudu ryhmään mukaan! Muista äänestää! Vaalipäivä su 20.11. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www. Nuortenilta To 17.11. Aiheena elämänkaarimuistelussa vanhuus ja ikääntyminen. ANNA LAPSELLE LAHJA KERÄYS Keräystä varten pystytämme joulukuuset Iin kirkkoherranviraston aulaan, Mikropolikseen ja Kuivaniemen kirjastoon. Perheryhmät KIRKKOPIRTILLÄ Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11 JÄÄLIN KAPPELILLA Perhekerho perjantaisin klo 9.30–11 Juttunurkka ma 21.11. klo 13–15 p. Inkerin evankelisluterilainen kirkko/Inkerin evl.lut. Lounas on ilmainen. Kuusesta voi ottaa koristeen, jonka mukana on pakettikortti ja siinä on tiedot saavan tytön/pojan iästä. Lauletaan virsiä, hengellisiä lauluja ja kansanlauluja. RUUSTINNAN KAHAVILA PAPPILASSA: Avoinna To 24.11. Mukana Olavi Isokoski. Mukana pappi Matti Jurvelin. Ti 22.11. Olet lämpimästi tervetullut! Su 20.11. Iin seurakunta/Sanna Karppinen Puistotie 3 91100 Ii Lisätietoja: Sanna Karppinen p. 040 7008 151. Aterian hinta 4 €. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10-12 ja 13-15 p. Aluksi hartaus ja yhteislaulua ja ruokailu alkaen klo 11. klo 13–15 p. ti 15.11. Mikäli tarvitset ruoka-apua perheellesi, laita 30.11. Mukavaa yhdessäoloa ja kahvittelua. Naisten ryhmä ti 22.11. Vapaamuotoisten hakemusten, joista ilmenee perheen koko tulot, menot kuukausittain ja perheen yhteystiedot, tulisi olla perillä viimeistään pe 18.11.2022. Kaiken kansan puuropäivän palaveri ti 22.11. Toimittaa Marika Huttu, avustaa Ville-Valtteri Valtonen, kanttorina Jarkko Metsänheimo. klo 17 Martinniemen srk-koti. Tuotto lapsiperheiden tukemiseen Diakonia työn kautta. Tuttujen iskelmien tahdittama ehtoollisjumalanpalvelus. Diakoniatyö kustantaa ateriasta osan, jolloin asiakkaalle jää aterian hinnaksi 3 €. Eero Jaaralla. Kolehti: Kristinuskon perusteet-kurssien järjestämiseen Inkerin kirkon rovastikunnissa ja seurakunnissa. Voi toimittaa lahjakortin Iin seurakunnan kirkkoherranvirastoon arkisin klo 9-14, Kuivaniemen kirjastoon (ei omatoimi aikana), oman alueen diakoniatyöntekijälle (soita ja sovi aika Sanna K. Kuorolaisten osalta ilmoittautuminen tapahtuu kokonaisuudessaan oman ryhmän kautta. klo 17 ry:llä. Diakonian jouluruokailu ma 5.12. Voit tulla mukaan, vaikka et olisi aiemmin osallistunut. Diakoniatyöntekijät toimittavat lahjakortit perille. 040 7376955 ja Sanna Mäenpää p. On suositeltavaa, että ryhmään tullessa läheisen kuolemasta on kulunut vähintään 3 kk. Ruokailuun sitova ilm. klo 10-12 Iin seurakuntatalon kerhohuoneessa. kappalainen Heikki Pesämaa 0400 458 400 heikki. Eläkeläisten kerho to 17.11. Ylikiimingin ry: Su 20.11. Sururyhmä on vertaistukiryhmä, jossa saa kulkea pienen matkan muiden läheisensä menettäneiden kanssa. klo 13 Iin seurakuntatalolla. Yli 10-vuotiaat: lahjakortit (esim. klo 17.30 Kiimingin seurakuntakeskus. klo 17 ja to 24.11. Kassien jako samana päivänä eli ma 21.11. YLI-II YLI-IIN ALUE Messu su 20.11. mennessä sähköpostilla nimi, osoite ja puh. klo 10– 12.30 Jäälin kappeli. Kassit jaetaan jouluviikolla. Oijärven rauhanyhdistys: Su 27.11. Raamattupiiri to 17.11. Kastetut: Tepi Tapani Keränen, Topi Oskari Keränen, Julius Matias Ensio Enojärvi, Anton Paul Viljami Ernvall, Lumi Hilda Maria Liisanantti, Senja Elli Linnea Louhela, Nelma Onerva Pahkala. Su 20.11. Lisätietoja Eeva-diakonissalta p. Messun jälkeen kirkon pihalta seurakunnan tarjoama vaalikuljetus äänestämään Kiimingin kirkkoon ja takaisin. Aluksi hartaus ja yhteislaulua ja ruokailu alkaen klo 11. Kastettu: Ronja Leena Susanna Perttu, Veikko Valtteri Liukko. Iin rauhanyhdistys: La 19.11. klo 10 Montin-sali. Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallintaaika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskus Poiju. Äijäkööri ke 30.11. klo 13 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTube -kanava. klo 10 Kiimingin kirkko ja seurakunnan YouTube -kanava. Kutsumme sinua kuorolainen, arkunkantaja, kirkkoväärti, toiminnallisten työryhmien jäsen, seurakuntaneuvoston jäsen sekä diakoniaja lähetystyön vapaaehtoinen yhteiseen kiitosruokailuun. Rantapohja. Tule mukaan tutustumaan. klo 11–12.30 Yli-Iin srk-talo, Kirkkokuja 4. 040 7008 151. Tuo hankkimasi lahja ja em. klo 13-15. 040 5793247. Lounas on ilmainen. Lahjakortilla annat jouluiloa lähimmäisellesi. Diakonian jouluruokailu ma 5.12. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Seuraava ajanvaraus 9.1.2023. Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 4/2022 18.5.2022 37§. Kiimingin ry: Su 20.11. Vauvakahvilaan ovat tervetulleita vanhempi ja alle kaksivuotias lapsi. Kyyditys tarvittaessa Kuivaniemeltä ja Oijärveltä puh. Kerhossa tutustutaan monipuolisesti eri lajeihin, leikitään ja palataan. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Messu su 20.11. Ryhmä jää joulutauolle. Kuolleet: Pertti Antero Paavola 64. Aiheena jouluista askartelua, kranssien tekemistä ja muuta mukavaa yhdessäoloa. Vaalikahvit kirkon eteisessä. Lahjoitukset voivat olla aikuisten villasukkia, makeisia, kahvipaketti, hygieniatuotteita (hajusteettomia), pyyhe, tyynyliina. klo 13.30-15 Iin seurakuntasali Torstain laulukerho To 24.11. klo 17. Tervetuloa laulamaan! Vapaaehtoisten jouluruokailu ti 13.12. 040 7376955 ja Sanna M. p. Jouluinen ruokakassi vähävaraisten aikuisten kotitalouksille. Kokoonnumme poikkeuksellisesti pappilaa! Adventtija joululauluja kanttorin johdolla. Aamupuuro Akatemia maanantaisin srk-keskus. On suositeltavaa, että ryhmään tullessa läheisen kuolemasta on kulunut vähintään 3 kk. Tämän vuoden viimeinen ajanvaraus 7.11.2022. 040 700 8151. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www. Seurakuntakerho Ti 29.11. pesamaa@evl.fi. Seurakuntavaalipäivä. ti 15.11. Vepsän ruokailu to 24.11. klo 17.30 Iin Pappila. Piispankamari pe 18.11. 045 787 25139. 040 7376966 Kirkkokuoro To 17.11. mennessä Sanna Karppiselle p. Tervetuloa laulamaan! Vapaaehtoisten jouluruokailu ti 13.12. klo 11 Oijärven kyläkirkko. Lisätietoja kanttori Eija Savolaiselta puh. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10-12 ja 13-15 p. 040 700 8151. Luvassa jouluista ohjelmaa ja ruokailu. Esikkoryhmä maanantaisin klo 10–12 Wirkkula. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. Laulukerho ke 7.12. Messun jälkeen kirkon pihalta seurakunnan tarjoama vaalikuljetus äänestämään Kiimingin kirkkoon ja takaisin. kirkon edustusto Suomessa. klo 1112 keskustelua alustuksen pohjalta aiheena Kuolemisen taito. Sururyhmässä voi yhdessä keskustellen päästä surussa eteenpäin ja käsitellä surun herättämiä asioita ja tunteita turvallisessa, luottamuksellisessa ympäristössä. klo 12-10 Kuivaniemen seurakuntasali. Tarjoilun valmistavat Puttaan Martat. Iin Vuokratalot Oy, Iilaakso Oy, Micropolis Oy Katso lasten kirjepyhis kirjekyyhkyn tilaamisohjeet kotisivuiltamme. klo 18 Sisarja veljesilta ry:llä. Jouluavustusta seurakunnalta Mikäli sinulla ja/tai perheelläsi on taloudellisia haasteita, voit hakea jouluavustusta seurakunnan diakoniatyöltä 1.11.-18.11.välisenä aikana. Mukaan omat eväät. tai ma 21.11. Kauneimmat Joululaulut -vartissa Kiimingin ABC:llä pe 25.11. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. Mukana elämän kulussa. ja 25.11. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. 040 700 8151. Kiitos lahjoistanne! Keräyksen järjestävät yhteistyössä Iin Seurakunta, Iin Lions Club ry. Diakoniatyöntekijät toimittavat lahjakortit perille. Martinniemen vastuuryhmä ti 22.11. La 19.11. Iskelmämessu su 20.11. klo 13.30–14 Jäälin kappeli. klo 17 Iin seurakuntatalon kappelissa (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). Su 20.11. klo 11–20 Kiimingin kirkossa. Sururyhmä Kiimingin seurakunnassa järjestetään sururyhmä ke 30.11.2022 alkaen. Toimittaa Jaakko Tuisku, kanttori Hannu Niemelä, avustaa Teija Keränen. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 20.11. iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus Su 20.11. klo 13–14.30 Kiimingin kirkkopirtti. Yli-Iin ry: Su 20.11. klo 10-16. Lapsia otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. klo 10–13 Martinniemen ja Kellon srk-kodeissa. Yli-Iihin tuodaan myös tarvittaessa kasseja. 08 5471 185. Ruokailuun sitova ilm. klo 19 Nuortenilta ry:llä. Sururyhmästä vastaavat diakoniatyöntekijä Erja Haho 0400 775 164 erja.haho@evl.fi ja vs. klo 13 ry:llä, Kello: seurat su 20.11. Teija Keränen p. klo 19 srk-keskuksessa. klo 17.30 Kiimingin seurakuntakeskus. Kuusesta voi ottaa koristeen, jonka mukana on pakettikortti ja siinä on tiedot saavan tytön/pojan iästä. 045 787 25139.Tämän vuoden viimeinen ajanvaraus 7.11.2022. Kuulutus koskee niitä hautapaikkoja, joiden haltija ei ole seurakunnan tiedossa. Lahjakortilla annat jouluiloa lähimmäisellesi. Maksu käteinen tai MobilePay. Seuraava ajanvaraus 9.1.2023. pakettikortti lahjakoriin viimeistään perjantaina 9.12.2022. Ruokailu on tarkoitettu Kiimingin seurakunnan alueen työttömille ja pienituloisille. Tuo hankkimasi lahja ja em. Ilm. Seurakunnan diakoniatyöntekijät toimittavat lahjat perille. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen kanttorina Markku Jaakkola. kappalainen Heikki Pesämaa 0400 458 400 heikki. 040 718 2297 Vähävaraisten adventtilounas la 26.11. Vapaamuotoisten hakemusten, joista ilmenee perheen koko tulot, menot kuukausittain ja perheen yhteystiedot, tulisi olla perillä viimeistään pe 18.11.2022. klo 17 ja 24.11. tai ma 21.11. p. Väkimäärä 90 henkilöä. Tule syömään yhdessä. klo 17.30-18.45 Päiväkerho ry:llä Jakkukylän rauhanyhdistys: Pe 18.11. pidettävää tapahtumaa. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Kauneimmat Joululaulut -vartissa Kiimingin ABC:llä pe 25.11. p. Sururyhmässä voi yhdessä keskustellen päästä surussa eteenpäin ja käsitellä surun herättämiä asioita ja tunteita turvallisessa, luottamuksellisessa ympäristössä. Yli 10-vuotiaat: lahjakortit (esim. Voi toimittaa lahjakortin Iin seurakunnan kirkkoherranvirastoon arkisin klo 9-14, Kuivaniemen kirjastoon (ei omatoimi aikana), oman alueen diakoniatyöntekijälle (soita ja sovi aika Sanna K. 0400-541319 Irmeli Hietapelto. 040 700 8151. klo 10 Yli-Iin kirkko. 040 515 7633. marraskuuta 2022 » N:o 89 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Sanajumalanpalvelus su 20.11. 040 7376955 ja Sanna M. Kutsumme sinua kuorolainen, arkunkantaja, kirkkoväärti, toiminnallisten työryhmien jäsen, seurakuntaneuvoston jäsen sekä diakoniaja lähetystyön vapaaehtoinen yhteiseen kiitosruokailuun. Sururyhmä on vertaistukiryhmä, jossa saa kulkea pienen matkan muiden läheisensä menettäneiden kanssa. Mukana Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro, Haukiputaan Mieskuoro, Haukiputaan Työväen Näyttämö, Viihdepiikkarit ja lauluyhtye Heliä. Tervetuloa! Pappilantie 16.Järj. klo 16.30 srk-keskus. Kokoontumisen aluksi kahvit ja hartaus. Sururyhmästä vastaavat diakoniatyöntekijä Erja Haho 0400 775 164 erja.haho@evl.fi ja vs. Toivomme erityisesti kaupoissa saatavilla olevia ostorajoitettuja lahjakortteja. Haukiputaan kuorojen yhteinen hyväntekeväisyyskonsertti. klo 11–20 Kiimingin kirkossa. Tervetuloa alueen seurakunnallisen toiminnan kehittämisestä kiinnostuneet. Lapsiparkit alle kouluikäisille la 26.11. Luvassa jouluista ohjelmaa ja ruokailu. Iskelmämessussa ehtoollisliturgiaa vievät eteenpäin iskelmämusiikin rukoukset. klo 10 Haukiputaan kirkko. mennessä Sanna Karppiselle p. Toimittaa Outi Pohjanen, messudiakoni Teija Keränen. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Ruoka-aineallergiat ja ilmoittautumiset 29.11. Inkerin evankelisluterilainen kirkko/Inkerin evl.lut. klo 11–13 Ylikiimingin Asukastupa. klo 17 Iin kirkko. 040 581 9316, teija.keranen@evl.fi. Lisätietoja Eevadiakonissalta p. klo 10.30–12.30 Jäälin kappeli. Ruokailu on tarkoitettu Kiimingin seurakunnan alueen työttömille ja pienituloisille. Mahdollisuus kahvitella ruustinnan kahavilassa. Haukiputaan seurakunnan alueella asuville: Jouluajan ruoka-apua lapsiperheille. kappalainen Heikki Pesämaa 0400 458 400 heikki. Pe 25.11. klo 17 Päiväkerho ry:llä ja klo 19 Raamattuluokka ry:llä. klo 13–15 p. Kassien jako samana päivänä eli ma 21.11. klo 11–13 kylätalolla, os. Kuorolaisten osalta ilmoittautuminen tapahtuu kokonaisuudessaan oman ryhmän kautta. ja 8.12.klo 11-13 La 3.12. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. Ma 21.11. klo 17. Aamupala, vapaaehtoinen 1 € maksu. Yli-Iihin tuodaan myös tarvittaessa kasseja. klo 13–15.30 Martinniemeen p. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www.iinseurakunta.fi Katso lasten kirjepyhis kirjekyyhkyn tilaamisohjeet kotisivuiltamme. Lahjoitukset voi tuoda 16.–30.11. Jaetaan tehtävävuoroja ja ideoidaan tapahtuman sisältöä. klo 13 Kellon srk-koti. numero osoitteeseen haukipudas. Ruokailuun sitova ilm. 040 7182297). Keittolounaspäivä Ylikiimingin Asukastuvalla pe 25.11. Klo 10 aamurukous ja sen jälkeen tarjolla puuroa, voileipiä, kahvia ja pullaa. Kysy lisätietoja ja ilmoittaudu ryhmään mukaan! Muista äänestää! Vaalipäivä su 20.11. Jouluavustusta seurakunnalta Mikäli sinulla ja/tai perheelläsi on taloudellisia haasteita, voit hakea jouluavustusta seurakunnan diakoniatyöltä 1.11.-18.11.välisenä aikana. p. Kassien jako samana päivänä eli ma 21.11. klo 16 seurat, Kiimingin ry, Kyösti Karjula ja Pekka Aittakumpu. Ruokailu on tarkoitettu Kiimingin seurakunnan alueen työttömille ja pienituloisille. klo 13–15 p. klo 17.30 Kiimingin seurakuntakeskus. KIIMINKI Sanajumalanpalvelus su 20.11. 040 7008 151. Ruoka-aineallergiat ja ilmoittautumiset 29.11. 040 700 8151. Lapsikuoro To 17.11. klo 12 Pyhäkoulu pohjoisp Tapani Päkkilällä ja eteläp. Iskelmämusiikki on puhutellut suomalaisten syvimpiä tuntoja monien sukupolvien ajan. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. 045 6577 426. klo 13–15 p. klo 11–20 Kiimingin kirkossa. Sururyhmä on vertaistukiryhmä, jossa saa kulkea pienen matkan muiden läheisensä menettäneiden kanssa. ainoastaan puhelimitse p. klo 13 Lähetysseurat Oijärven kyläkirkossa, Matti Kurkela ja Reijo Lohi. Diakonian ja lähetyksen yhteinen seurakuntakerho. klo 18.15 ja to 24.11. Kuorolaisten osalta ilmoittautuminen tapahtuu kokonaisuudessaan oman ryhmän kautta. Kärkkäinen, pitseria, S-ryhmä, Hesburger, paikalliset kauneudenja hyvinvoinnin liikkeet, sekä muut paikalliset yritykset), makeiset. Väkimäärä 90 henkilöä. Mukana nuorisotyönohjaaja Katri. Kuivaniemen rauhanyhdistys: Su 20.11. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. Nuorten Yökahvila pe 18.11. Iin seurakunta/Sanna Karppinen Puistotie 3 91100 Ii Lisätietoja: Sanna Karppinen p. klo 13 seurakuntapäivä ry. Mukavaa yhdessäoloa ja kahvittelua. Aluksi hartaus ja yhteislaulua ja ruokailu alkaen klo 11. Kastetut: Maaria Kanerva Hauru. Sururyhmässä voi yhdessä keskustellen päästä surussa eteenpäin ja käsitellä surun herättämiä asioita ja tunteita turvallisessa, luottamuksellisessa ympäristössä. Sururyhmä Kiimingin seurakunnassa järjestetään sururyhmä ke 30.11.2022 alkaen. klo 12 Pyhäkoulu ry:llä. klo 10–11.30 Ylikiimingin seurakuntatalo. klo 11–12 Jäälin kappeli. Voit osallistua kerhoon, vaikka et olisi aiemmin mukana ollut. klo 17 Seurat ja julkaisuilta ry:llä. Juttuseuraa ja neuvontaa diakonisen avun tarpeissa. Pyhäpäivä: Tuomiosunnuntai Pyhäpäivän aihe: Kristus kaikkeuden Herra. Kirkkoherranvirasto palvelee to 17.11. Ilmoittautumiset 21.11. Ristipisto perjantaisin klo 12.30 srk-keskus Poiju. Luvassa jouluista ohjelmaa ja ruokailu. kirkon edustusto Suomessa. Sen äärellä voi nousta esiin myös hengellisiä tuntoja ja rukousta
1500 mm suihkuletku, (39EK) Termostaatti myydään erikseen. 11 € ETU n. 044 714 7800, pirjo.heikkuri@rantapohja.fi HINTAESIMERKKEJÄ: 1x20 = 22€+alv 2x20 = 32€+alv Laskutettaessa laskutuslisä 3€ + alv Perinteiset Perinteiset Perinteiset Perinteiset Joulutervehdykset Joulutervehdykset Joulutervehdykset Joulutervehdykset julkaistaan jouluisessa Rantapohjassa to 22.12.2022 YRITTÄJÄ T. 19 lehteä kestotilausETU n. MENNESSÄ SOITTAMALLA TAI SÄHKÖPOSTILLA: • Pirjo Heikkuri, p. 11 €. Maaleihin sävytys vain myymälöissä. Vaihtimella ja käsisuihkulla. 11 € KestotilausKestotilausTilaukset: www.rantapohja.fi – > tilaukset – > tilaustarjoukset tai 044 714 7800 Tarjous voimassa 31.12.2022 asti. VIIKON VAHVIMMAT VINYYLILATTIA 1518x235x6 mm vinyylilankku. 30m² alueelle, (40WU) STARK Oulu Hautakorventie 8, 90620 Oulu. JÄTÄTHÄN ILMOITUKSESI VIIMEISTÄÄN PE 9.12. REMONTTIÄSSÄ 3,6 L Pesunkestävä, puolihimmeä sisämaali. 200 mm kattosuihkulautanen. Loppuvuoden 2022 ja tammikuun 2023 yht. Erinomainen hankauksenja värinkesto, 13,03 €/l, (82MO) 229 € kpl kpl 19 90 kpl 49 90 LED-VALONHEITIN 30 W, IP65, pistotulpallinen johto 3 m, (35LO) RAKENNUSPUHALLIN 3 kW, IP24, sisätilojen lämmitykseen, lämmitysteho riittää n. Integroitu askeläänieriste, ftalaatiton, SPC, M1, käyttöluokka 34, 2,14 m 2 /pkt GREY OAK (42CX) LIGHT OAK (42CW) DARK OAK (97EB) WHITE OAK (78QO) 29 90 m 2 WC-ISTUIN RIGO Tuplahuuhtelu, sis. ETU n. istuinkannen, (41XF) 5 90 m HIRSIPANEELI 20x170 mm, OM Valkolakattu sisäpaneeli, päätypontattu, (09XF) SISÄPANEELI KUUSI 14x120 mm, STP, puuvalmis, talouslaatu, (OE17) m 1 59 46 90 ast.+säv. DIGILEHTI kestotilauksena Uusill e tilaaji lle! Uusill e tilaaji lle! LOPPUVUOSI 2022 sekä TAMMIKUU 2023 LOPPUVUOSI 2022 sekä TAMMIKUU 2023 VELOITUKSETTA! VELOITUKSETTA! NYT! NYT! Jatkuu KESTOTILAUKSENA 2023 (kokonaishinta 66 €/vuosi). 16 » Torstaina 17. marraskuuta 2022 » N:o 89 STARK-SUOMI.FI Tarjoustuotteita rajoitetut erät. Klo 17-06 ja viikonloppuisin vain tilitai korttimaksut. kpl 199 € KATTOSUIHKUSETTI KUDOS Kromi. Avoinna vuorokauden ympäri 24/7 rakentamisen ammattilaisille ja kuluttajille