N:o 98
HAUKIPUTAAN . vsk . JARI PIIR AL A
JOULUKULKUE TOI ILOA
Pieni kuivaniemeläisporukka
ilahdutti kanssaihmisiä
joulukulkueena Asemakylällä.
Sivu 8
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 17.12.2015
46. YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
Omaan kouluun
Kuudesluokkalaiset Venni Virkkula,
Lauri Orava, Joni Palomäki ja Miia
Nurmi olivat hyvällä mielellä päästyään tiistaiaamuna takaisin omaan
kouluunsa Kelloon. . Kun lunta ei ole satanut,
aurataan läpi yön. Kun on sohjoa ja peilijäätä, mitään ei tapahdu. KUIVANIEMEN . Puolentoista vuoPORUKKA INNOSTUI
LIIKKUMAAN
Rantapohjan Porukka liikkeelle!
-tempaus sai runsaasti
osanottajia.
Sivu 10
LUKIJOILTA
Sivu 2
den evakkoaika kirkonkylällä on sisältänyt
aikaisempia aamuherätyksiä
ja ramppaamista koulun
portaissa.
Sivu 3
TÄMÄN PÄIVÄN
METSÄSTÄJÄ
Salla Kuosmasen rakkain
harrastus ovat metsästävät
koirat ja metsästys.
Sivu 9
Pysytäänkö tiellä. KIIMINGIN . Samaa voi kysyä Olhavan ja Oijärven suunnalla. IIN . YLI-IIN . Asiaa suuresti ihmettelevä?. PATENIEMEN
Tyhjiä liiketiloja näkee
paljon kaupungin keskustan liepeillä,
mutta pienemmissä taajamissa ne saattavat pistää voimakkaammin silmään.
Miksei sitten yrittäjiä löydy ehkä
kohtuuhintaan vuokrattavissa oleviin
tiloihin. Nyt, kun uudet hulevesimaksutkin astuvat kohta voimaan, niin ei tunnu
kuntalaisen järkeen menevältä, että miten tässä näin
voidaan tehdä.
Tiesuunnitelmat on ilmeisesti tehty ennen hulevesimaksun keksimistä. Lakihan ei estä näin menettelemästä. Kuitenkin nuorten rahtaaminen Ouluun opintielle merkitsisi suoneniskua alueiden
elinvoimalle. joulukuuta 2015 » N:o 98
TOIMITTAJALTA
Piiru paikallisen suuntaan
Rantapohjan alueella on alkanut kehitys, jossa Ouluun liittyneiden kuntien
keskuksien liike- ja toimistotiloja pyritään muokkaamaan asunnoiksi (Rantapohja 15.12.). Kontiokuja-
han yhtyy Hukantiehen, ja
hulevedet voisi kohtuudella johtaa Hukantien järjestelmään.
Järveen ei johda juuri
muita hulevesiojia, joten
järven rehevöitymistä voitaisiin näin ollen vähentää. Edellinen vaalikausi meni odottelun hengessä.
Liitoskunnissa merkittävä tekijä on
ollut myös juuri Ouluun liittyminen.
Virastojen tyhjentyminen on vienyt
paljon elämää pois kuntakeskusten raiteilta. Vaikutelmakseni jäi, että esimerkiksi lukioasioita pohdittaessa vaikutuksia ei oltu juuri ajateltu. On
kait ajateltu, että näin säästetään, mutta mistä. veronmaksajille enää kohta mitään.
Tietkin rapistuu, pian varmaan portit eteen.
Mitä seuraavaksi?
Haukiputaan keskustassa Hukantiellä ja Kontiokujalla tehtiin tieremonttia, kaapelointeja ja hulevesijärjestelmää.
Olin 7.12. Erityiskiitos Tiina Pitkäselle tunteikkaasta ja ihanasta tulkinnasta.
Joulutunnelmaa
Kiitos Takkurannan Martat
tunnelmallisesta hyvänte-
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Merkittävä osa
Yli-Iin ja Ylikiimingin terveyspalveluista on nyt haettava Kiimingistä.
Haukiputaalaisille yrittäjille iskuja on tullut esimerkiksi kaupungin kaavoituspolitiikan kautta. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Paikalla oli yrittäjiä ja kaupungin
edustajia. Viimeksi saatiin tietää röngtenkuvausten lopettamisesta Haukiputaalla. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Suurimpana tekijänä vaikuttaa tietenkin koko maan heikko taloustilanne, joka on jatkunut jo vuosia ja johon ratkaisuja ollaan hakemassa esimerkiksi maan hallituksen toimesta toden teolla vasta nyt. Ainakin
konemiesten piirustuksiin
oli merkitty vain uuden tien
alittavan putken uusiminen
entisen tilalle. Kuva: Jorma Kauppi.
TEKSTARIT»
Hei sinä laiska kuusivaras! Tulethan putsaamaan myös pajukot pellon muista ojista,
kerran nyt aloitit savotan tienoon ainoasta sievästä kuusesta tien ja talon vierestä.
Olisi sille ollut parempaakin
käyttöä.
Hyvää jouluako?
Yksi naula arkkuun lisää. Saamani
tiedon mukaan Kontiokujan hulevedet johdetaankin
edelleen järveen. Lukiopäätöksiä siirrettiin
tehtäväksi ensi vuonna.
Myös me kuluttajat olemme vastuussa lähipalvelujen säilymisestä. En usko tätä
vahingoksi kokoero huomioi-
den, mutta jos olet lippiksestä onnellinen, se sinulle suotakoon. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Nyt
iso upea Oulu luopuu Martinniemen ja Häyrysenniemen
satamista! Ei ole rahaa = halua kunnostaa eikä ylläpitää
?laitakaupungin. 2
» Torstaina 17. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Kun iso kauppakeskus rakennetaan muutaman kilometrin päähän paikallisten yrittäjien
toiminta-alueelta, tietää se vaikeuksia
pienemmille toimijoille.
Olin joitain aikoja sitten Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien tilaisuudessa, jossa keskusteltiin siitä, miten yrittäjävaikutukset voitaisiin ottaa paremmin
KUVA LUKIJALTA»
huomioon kaupungin päätöksenteossa. Niin, ja mistä me Kontiokujalla maksetaan; järven
rehevöittämisestäkö?
Kari Holma
Auringonlasku Perämerellä joulukuussa. Etenkin
näin joulun alla on hyvä muistaa, että
piiru paikallisen suuntaan pitää oman
alueen virkeänä ja helpottaa pitemmän
päälle kuluttajankin elämää. En enää lakkia jätä
narikkaan.
Juhani Aalto
keväisyyskonsertista Kellon
seurakuntakodissa. Kaikkea ei
tarvitse hakea matkojen takaa.
Pekka Keväjärvi
pekka.kevajarvi@rantapohja.fi
KESKUSTELEMME»
Hule! Hule!
Hukantiellä Haukiputaalla
on tehty ansiokasta tieremonttia. Yli-Iin seurakuntatalossa eläkeläisten jouluruokailussa, kiitokset siitä.
Minulta vietiin lähes uusi talvilippis narikasta ja jätettiin
tilalle kolme numeroa isompi vanha lippis. Näkymiä näivettää vielä palvelujen keskittämiskehitys. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Toisaalta laissa ei
myöskään suoranaisesti
määritellä järjen käyttöäkään. Saamme uutta tietä, sähköjohdot kaapeloitiin,
uutta valaistusta, pyörätien
ja hulevesijärjestelmän.
Mutta, mutta
Muuttolaatikkoa kantamassa koulunkäynninohjaaja
Kaija Kuivala (vas.) ja apulaisrehtori Outi Honkanen.
vinneet lisää tilaa, apulaisrehtori Outi Honkanen
kertoo.
Kellon koulu muuttui yhtenäiskouluksi vähän ennen kuin alakoulu muutti pois.
. Oli
kiva kuulla käytävistä iloista puheensorinaa.... Kellossa yläluokalla
oleva isosisko on kertonut, että täällä on hienot
tilat, tiesi kuudesluokkalainen Venni Virkkula kertoa luokkakavereilleen.
Sisällä vastassa olleet
opettajat ohjeistivat riisumaan kengät ovensuussa
olevaan kenkätelineeseen,
sillä uusi koulu on ulkokengätön.
Muutama oppilas ehtii
istahtamaan uutuuttaan
hohtavassa aulassa olevan oleskelutilan istuimille. Sen huomasi koulul-
Aulan oleskelutila kuuluu uudelleenrakennetun Kellon alakoulun mukavuuksiin.
Uusi koulu
haltuun
le mennessä, kun kysyi vastaantulleilta Kuivasjärven
koulun oppilailta, että mistä täältä löytyisi kellolaisia
muuttotouhuissa.
. N:o 98
Kellon koululla muuttoviikko
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Haukipudas/ Kello
Haukiputaan kirkonkylän kivikoulun
opettajainhuoneessa oli maanantaina
helpottunut tunnelma. Keväällä kellolaisten kaveriksi
tulleet noin 150 Kuivasjärven koulun oppilasta jäävät
vielä Haukiputaalle. vsk . Tämä on ollut melkoista seikkailua, joten hattua
täytyy nostaa, että kaikki
ovat jaksaneet. Huomenta alakoululaiset. Muun muassa taito- ja
taideaineille olisimme tar-
oli evakkoaikana lähempänä kuin koulu nyt. Kellossa tulee edelleen olemaan tilanahtautta. joulukuuta 2015
46. Osalla koulumatka tavallaan
piteni, sillä bussipysäkki
ovat, kertoo vastaantullut
nuorimies.
Isompaa koulua
tarvittaisiin
Kellon koulun vanha osa
purettiin pois, koska siel-
lä todettiin paha sisäilmaongelma. Kiviniemeläiset ovat olleet evakossa Kellossa, kellolaiset Santaholmalla, Oravan koululaiset
nuorisoseuralla ja nyt viimeksi kellolaiset kirkonkylällä. Kellolaisilla ja kuivasjärveläisillä on ollut hieman limitetyt välitunnit, joten yhteistyötä he eivät ole juuri tehneet. Takkurannan koululaiset olivat
siellä puoli vuotta yhtä aikaa kellolaisten kanssa. Samalle paikalle
rakennettiin uusi entisen
kokoinen rakennus.
. Muutamme hyvällä mielellä, vaikka tämäkin on ollut loistavaa aikaa, luokanopettaja Ari Koivuniemi
tiivistää porukan tunnelmat.
Piilovahtimestariksi tituleerattu koulunkäynninohjaaja Kaija Kuivala sanoo, että Kellossa on totuttu muuttamaan kouluja tai
koululuokkia. Uuteen kouluun tutustumista odotettiin kuitenkin iloisin mielin.
. Tervetuloa aloittamaan
koulu uusissa tiloissa. Olemme yrittäneet pitää yhteisiä palavereita ja
iltakokoontumisia, mutta siinä on ollut haasteensa. Talon sisälläkin muutettiin niin, että musiikkiluokka on esimerkiksi ollut
viidessä eri tilassa.
Kellosta tuotiin muutossa
muun muassa viisi pianoa,
teknisen työn ja käsitöiden
välineet sekä liikuntavälineet, joten takaisinmuutossakin riitti pakkaamista.
. Honkanen
kiittelee.
Kuivasjärveläiset
jäivät
Haukiputaan kirkonkylän
kivikoulu toimii Oulun kaupungin väistötilana. Miltei yhtenäiskoulun
alusta asti olemme toimineet kolmessa eri pisteessä. Vaikka parinsadan Kellon koulun
1?6-luokkalaisten ja
viidentoista opettajan
puolitoistavuotinen
evakkoaika kirkonkylällä on sujunut
ongelmitta, on muutto kotikoululle helpotus.
. Pelkästään tietokoneiden pakkaamiseen tarvittiin 30 muuttolaatikkoa.
Yhteensä niitä on noin 350,
Kuivala kertoo.
Kirkonkylän vanhalta koululta vietiin 350 muuttolaatikollista tavaraa takaisin Kellon koululle. 3
Torstaina
17. En tiedä, sitä minä olen
koko ajan ihmetellytkin,
että missä ne oikein täällä
Tiistaiaamun sankassa lumipyryssä Kellon koulun
edessä oli odottelemassa innokkaita oppilaita.
Osa oli hyvillään, että sai
nukkua pidempään. Outi Honkanen odotti,
että oppilaat löysivät luokkansa ja meni kuuluttaman
ensimmäisen rehtorin kuulutuksen.
Jos me näin uskallamme tehdä, niin tuo tuttu sanoma löytää paikkansa. Aikaa, jolloin meidän tulisi katumuksessa ja hiljaisuudessa
uskaltaa katsoa sisimpäämme ja sen tyhjyyttä, pahuutta ja syntiä, joka meissä vaikuttaa. /kpl.
Asemakatu 21 90100 Oulu p. Pikkuveljestä innoissaan Saga, Jimi ja Jami.
Sini ja Kimmo Kaistolle Jakkukylään syntyi 30.11. joulukuuta 2015 » N:o 98
PÄIVIEN VIRRASSA
Viikko 51
Aurinko nousee klo 10.25 ja
laskee klo 14.03.
Nimipäivät
Torstai: Raakel
Perjantai: Aapo, Rami,
Aappo
Lauantai: Iiro, Iikka,
Iisakki, Isko
Sunnuntai: Banjamin,
Kerkko
Maanantai: Tomi, Tuomas,
Tommi, Tuomo
Päivän nimi
Raakel tai Rakel on heprealaisperäinen naisen etunimi,
joka johtuu heprean lammasta tarkoittavasta sanasta. Jotakin me kaipaamme, mitä joulun sanoma tuntuu koskettavan.
Joululaulutkin - ne jotka jäävät elämään vuosikymmeniksi - puhuvat ikävästä, johon joulu tuo vastauksen.
Ymmärrämme myös, ettei
kaupallinen joulu kimalluksineen, lahjoineen voi täyttää tuota kaipausta. Lisäksi on tarjolla glögiä ja joulutorttuja.
+0°
-1
Joulurauha
Pohjois-Iihin
koinen valmistaminen voi
siihen antaa vastausta.
Vastaus tuohon kaipaukseen, joka jokaisen sydämessä on, tulee kuitenkin tuosta tutusta sanomasta. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
l
l
l
l. 4
» Torstaina 17. Mitat 3405 g ja 50 cm. kello 18 alkaen Pohjois-Iin koulun pihalla.
Ohjelmassa on yhteislaulua, Ismo Pirin lauluesitykset ja kyläyhdistyksen puheenjohtajan Anita Sieväsen joulurauhanjulistus. pojan. Hän oli
72 vuoden ikäinen.
?
Elsa Johanna Ojala Yli-Iistä
kuoli 8.12. 5:8
Ennemmin pieni lahja iloiselta antajalta, kuin suuri lahja
vastahakoiselta.
Afrikkalainen sananlasku
ILMOJA PITELEE
Torstai 17.12.
-8
-16
-20
-12
-6
-12
Perjantai 18.12.
-1
-3
-3
-1
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys ry:n
Haukiputaan osasto
kiittää
kaikkia tukijoitaan vuodesta 2015 ja toivottaa kaikille Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Lisäys
»»Rantapohja
Kuivaniemen yrittäjäyhdistyksen hallituksen jäsenistöuutisoinnissa torstain 10.12.
Rantapohjassa oli jäänyt yksi
nimi puuttumaan hallituksen kokoonpanosta. Ymmärrämme myös, ettei joulun ul-
HAUTAKIVET
valmistus, myynti, entisöinti,
kaiverrukset, oikaisut, ......
Kivipalvelu Jämsä
p.044-594 6106
Vesuritie 13, KELLO
(Holstinmäen teollisuusalue)
info@kivipalvelujamsa.fi
www.kivipalvelujamsa.fi
Mukana elämän kulussa.
Rantapohja
VAUVOJA»
Kyllä me tiedämme!
Lauantai 19.12.
»»Rantapohja
»»Ii
Pohjois-Iin kyläyhdistys järjestää perinteisen joulurauhanjulistuksen perjantaina
18.12. Yhdistyksen hallitukseen kuuluu
myös Jukka-Pekka Miettunen.
Yhdistyksen puheenjohtaja on Ari Kaakkuriniemi.
Yhdistyksessä on yhteensä
29 jäsentä.
POISNUKKUNEET»
Seija Kaarina Alaraasakka
Yli-Iistä?kuoli 10.12. Jasmin, Jessica,
Janika, Jonne ja Peetu saivat pikkusiskon.
Tiia ja Heikki Jussila Iistä saivat 30.11. (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 Ii p. Hän oli 78 vuoden ikäinen.
-4
-7
Ajooikeudeton
ratissa
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Poliisi pysäytti maanantaiiltana puoli kuuden aikaan
Haukiputaalla reilun kolmekymppisen ulkopaikkakuntalaisen miehen, joka kuljetti henkilöautoa 80 km/h
rajoitusalueella 141 km/h.
Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta, ja hän jäi nyt kuudennen kerran kiinni vuoden sisällä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta
oikeudetta.
HARTAUS»
-7
-5
+1°
-5
Sunnuntai 20.12.
-0
-2
-2
-1
+2°
-1
Maanantai 21.12.
-1
-2
-2
-1
+1°
-1
Aika kulkee nopeasti kohti Joulua. pojan. Mitat 4335
g ja 45 cm. Nimi on tullut tunnetuksi Raamatusta, jossa mainittu Raakel oli Jaakobin toinen vaimo.
Olkaa tekin kärsivällisiä ja
rohkaiskaa mielenne, sillä
Herran tulo on lähellä.
Jaak. Aivan lapsesta asti olemme saaneet vuosi vuoden jälkeen kuulla saman kerronnan Betlehemin
tallista ja kedolta. ihana tytöntyllerö. Sidottu ja kahlittu löytää
Vapahtajan. Joulun sanomassa me saamme kohdata varmasti kaikille hyvin tutut
tapahtumat. Enkelten
viestistä paimenille kedolla:
?Teille on syntynyt Vapahtaja, hän on Kristus Herra!?
Varmasti monelle tulee mieleen tuo otsikon toteamus.
?Kyllä me jo tämän tiedämme?, mutta kuitenkin
noissa tapahtumissa jokin
kiehtoo. Siitä löytyy joulu rauha - joulu ilo, joka menee sielumme syvimpään sopukkaan saakka.
Jouluiloa toivottaen
Tapani Ruotsalainen
Iin kirkkoherra
Maria Erkkilä ja Jarkko Moilanen Haukiputaalta saivat
20.11. Kuopuksen mitat 3354 g ja 49 cm. ?Teille on syntynyt Vapahtaja.?
Vika ei siis ole sanomassa,
vaan siinä ettemme me osaa
ottaa sitä vastaan!
Adventinaika on perinteen
mukaan paastonaikaa. Kasper,
Jasmin ja Eemil saivat suloisen pikkuveljen.
H AU TAUSPA LV ELU T OULU II
l
Kanssasi surun kohdatessa.
Hautauspalvelua
taidolla ja kokemuksella.
Laadukkaat isot hautalyhdyt
Mustana tai harmaana 29
Ylikiiminki . Säätiön toiminta on ollut tappiollista.
Toiminnot yhdistetään
kiinteistöjen kauppana sekä
erikseen toiminnan luovutuksena. Heidän näkemyksensä mukaan kaupungin
päätöksessä on kysymys nimenomaan päätöksestä, ei
periaatepäätöksestä.
Oulun kaupungin valitukseen antamassa vastineessa apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikki toteaa, että valituksen
kohteena ollut kaupunginvaltuuston päätös on luonteeltaan periaatepäätös, jolla valtuusto on linjannut,
millä tavoin ja miltä alueelta Oulun kaupungin vedenhankinta tulee järjestää.
Päätöksellä ei ole vastineen mukaan vielä lopullisesti ratkaistu sitä, että vedenhankinta toteutuu Viinivaaran alueelta.
@OK_ARINA
OSUUSKAUPPAARINA
Osuuskauppasi.
@ARINA_365. Kuvassa opiston hallintorakennus.
tuksessa OAKK:lle siirtyvät koulutustoiminta, liikunnan ohjauspalvelut sekä majoitus- ja vuokraustoiminta. 7 kg, pakaste.
kg
Italia
Jouluomena
Red Delicious
95
INFO
399
98
kg
Espanja
Klementiini
5
kijoki ry ja seitsemän yksityishenkilöä yhdyshenkilönään Pentti Marttila-Tornio saivat kuukauden aikaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä
korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Toimintojen luovu-
Valituslupa korkeimpaan
hallinto-oikeuteen
Hallinto-oikeus: Viinivaarapäätös
on ohjeellinen periaatepäätös
»»Teea Tunturi
»»Ylikiiminki
Virpiniemen liikuntaopisto yhdistyy aikuiskoulutuskeskukseen. Kiinteistökaupassa säätiö luovuttaa kiinteistöomaisuutensa OAKK:lle
sovittua kauppahintaa vastaan. Kaupunginhallituksen päätösehdotus: Kaupunginvaltuusto valitsee Oulun vedenhankinnan varmistamiseksi
Viinivaaran alueen (VE1).
. Valtuuston kokouksessa
valtuutettu Samuli Pohjamo
esitti, että Oulun vedenhankinnan varmistamiseksi valitaan hajautettu malli (VE3).
. Pateniemi
Aukioloajat: arina.fi
. Puheenjohtaja Mari-Leena
Talvitie totesi, että kaupunginhallituksen päätösehdotus on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi.
95
kg
Kalaneuvos
Savusiika
n. 700-900 g
95
Kaupunginvaltuuston
kokouksen kulku
11.5.2015
kg
Atria
Viljapossun
juhlakinkku potkalla
n. pantit.
OSALLISTU #ARINA365
Tervetuloa!
Kello . Liikuntaopiston henkilöstön on tarkoitus siirtyä
OAKK:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
OAKK:lle yhdistymisestä on etua esimerkiksi siksi, että säätiöllä on vapaasta sivistystyöstä annetun
lain mukainen liikunnan
koulutuskeskuksen ylläpitämislupa sekä lupa järjes-
tää ammatillista lisäkoulutusta. Asiassa suoritettiin äänestys, jossa kaupunginhallituksen päätösehdotusta
kannatti 34 valtuutettua ja
Pohjamon esitystä kannatti
33 valtuutettua.
. 5
» Torstaina 17. joulukuuta 2015 » N:o 98
Liikuntaopiston yhdistyminen
aikuiskoulutuskeskukseen
vahvistettiin
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
»»Pekka Keväjärvi
»»Haukipudas
Pohjois-Pohjanmaan liikuntaopistosäätiön omistaman
Virpiniemen liikuntaopiston (VLO) liittyminen Oulun Aikuiskoulutuskeskukseen (OAKK) sinetöitiin tiistaina, kun Oulun kaupunginhallituksen konsernijaosto näytti vihreää valoa
hankkeelle. Konsernijaoston päätöspapereissa todetaan, että
yhdistymisen alkuvaiheessa
se vaikuttaa OAKK:n tulokseen heikentävästi. Ii
Kiiminki . 1,3 kg
8
9
kg
Hätälä
Norjan lohifile
Vakuumipakattu.
7
9
95
Castello
Juustolahjapakkaus
575 g (13,83/kg)
295
Saarioinen
Joululaatikot
700 g (4,21/kg)
Panda
Juhlapöydän
konvehdit 3-pack
900 g (11,06/kg)
834
Koff
Jouluolut 6-pack
0,33 l pll (3,91/l),
sis. Konsernijaosto toimii kaupungin omistamien yhtiöiden taustalla ja antaa esimerkiksi lausuntoja yhtiöiden suunnitelmista.
OAKK:n ja VLO:n yhdistymishankkeen taustalla on
muun muassa VLO:n taloudellinen tilanne. Valtuutettu Eeva-Maria
Parkkinen kannatti valtuutettu Pohjamon esitystä.
. Haukipudas . OAKK
joutuu ottamaan myös vastuun VLO:n rakennuksista,
joista ainakin osa on huonokuntoisia.
Oulun kaupunki on varannut 130 000 euron vuosittaisen määrärahan liikuntaopiston toiminnan tukemiseen.
OSUUSKAUPPASI TARKOITUS
ON TUOTTAA PALVELUJA JA
HYÖTYJÄ OMISTAJILLEEN.
Hallinto-oikeus on antanut
ratkaisunsa Oulun kaupungin veden hankintaa koskevasta niin sanotusta Viinivaara-päätöksestä tehdystä valituksesta, jossa vaadittiin päätöksen kumoamista.
Hallinto-oikeus tulkitsi kaupungilta saamiensa tietojen perusteella, että kaupunginvaltuuston
11.5.2105 tekemä Viinivaara-päätös koskee vasta
valmistelua tai täytäntöönpanoa, eikä siitä voi tehdä
hallinto-oikeudelle oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.
Päätös vai
periaatepäätös?
Viinivaara-päätöksestä valittaneet sekä sen kumoamista vaatineet Kiimin-
098
0
99
3
98
Kotimaista
Karjalanpaisti
600 g (6,63/kg)
kg
Snellman
Maatiaspossun
maustettu uunifilee
n
joulukuuta 2015 » N:o 98
Kaupat auki pidempään myös
Rantapohjan alueella
»»Pekka Keväjärvi
»»Rantapohjan alue
Yhteensä lähes 500 Prismaa,
S-marketia ja Salea ympäri
Suomen pidentää aukioloaikojaan, kertoo S-ryhmä.
Myös Suomen Lähikauppa Oy:n Valintatalot ja Siwat tulevat jatkamaan pitkillä aukioloajoilla. Aukioloaikojen
pidentäminen ulottuu Rantapohjan alueella toimiviin
Osuuskauppa Arinan kauppoihin. Aukioloajat
vaihtelevat osuuskaupoittain ja myymälöittäin.
Eduskunta hyväksyi tiistaina 15.12. Rantapohjan
alueen S-liikkeissä näyttää
pitenevän erityisesti sunnuntaipäivien aukioloaika.
S-ryhmän mukaan aukioloaikojen pidennykset
tehdään lain voimaantultua toimipistekohtaisesti.
Vilkkaimmat Prismat ovat
auki kuutena päivänä viikossa kello 7?23 ja sunnuntaisin kello 10?23. Yhtiön
mukaan aukiolojen laajentaminen tulee näkymään sen
kauppojen toiminnassa erityisesti erikoispyhinä. lakimuutok-
sen, jolla kumotaan vähittäiskaupan sekä parturi- ja
kampaamoliikkeiden aukioloajoista säätelevä laki.
Päätös tarkoittaa sitä, että aukioloaikoja koskevat rajoitukset poistuvat ja kaupat
voivat itse päättää, milloin
liikkeet kannattaa pitää auki. Tur-
vapaikkakuulusteluja puolestaan on tehty noin 2000.
Viime perjantaina järjestelykeskukseen saapui 43
turvapaikanhakijaa, lauantaina 44 ja sunnuntain 31.
Poliisi on rekisteröinyt kaikki saapujat ja maltillisten tulijamäärien ansiosta on voinut jatkaa lähialueiden vastaanottokeskuksiin jo aiemmin sijoitettujen kuuluste-
luja järjestelykeskuksessa.
Viime viikonlopun aikana
lähti kaksi linja-autollista,
eli noin sata turvapaikanhakijaa vastaanottokeskuksiin ympäri Suomen.
HYMY KUNTOON
Haukiputaan Hammaslääkärikeskuksessa sinua palvelevat:
Anna Tuutti, hammaslääkäri
Tommi Lainas, hammaslääkäri
Leena Ylikontiola, suukirurgi
Paula Matinaho, hammashoitaja
Tervetuloa hakemaan syy hymyyn!
VARAA
AIKA
08 547 2972
Haukiputaan
Hammaslääkärikeskus
Kirkkotie 4, Haukipudas
08 547 2972
Paikallislehti on lähimpänä arkeasi.. Kauppakeskuksissa toimivilla yrittäjillä säilyy kuitenkin myös jatkossa vapaus pitää liike suljettuna yhtenä päivänä viikossa.
15000 turvapaikan hakijaa Tornion kautta
»»Rantapohja
Tornion järjestelykeskuksessa on sen perustamisen
jälkeen rekisteröity 15 000
turvapaikanhakijaa. Aukioloaikoja ollaan
laajentamassa näillä näkymin ainakin Iin, Haukiputaan, Kiimingin ja Ylikiimingin S-Marketeissa sekä
Yli-Iin Salessa. 6
» Torstaina 17. Kes-
ko puolestaan korostaa, että
sen kauppojen aukioloajoista päätetään paikallisesti.
S-ryhmä ehti määritellä
aukioloaikoja jo myös liikekohtaisesti
Sinne on
jouduttu lyömään lautoja
eteen paikkoihin, jonne ei
saa mennä. Onko monipuoluemaahamme syntymässä alueellinen yksipuoluejärjestelmä,
jossa päätökset valmistellaan piirihallinto-organisaatiossa ja valtaa käyttävät suljetulla listavaaleilla valitut,
mutta puolueen valitsemat
henkilöt. Hallituksen byrokratian purkutalkootkin kohdistuvat pääasiassa julkisen sektorin naisvaltaisten alojen työkustannusten leikkaamiseen.
Elinkeinoelämän kilpailukyvyn edellytysten parantaminen näyttäisi tarkoittavan monikansallisten yhtiöiden tukemista, holdingyhtiöiden verosuunnittelua ja sijoitusten piilottamista. Seuraavien osahankkeiden aikataulutus ja
toteuttamisjärjestys on tarkoitus esitellä valtuustolle
kesäkuussa.
. Avoimia kysymyksiä on paljon,
ja huoli talouden heikkenemisestä on todellinen. Lasten ja naisten sairaalan tilat olivat aika kauheaa katsottavaa. Osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksia on lisätty uuden
kuntalain mukaisen viestintäsuunnitelman toimenpiteiden ja sähköisen asioinnin avulla. Puhumattakaan sitten, kun saamme
uudet tilat.. Hallituksen kaavailema
perustulokokeilu kannattaisi kohdistaa Iin alueelle.
Onnistuessaan se mahdollistaisi maaseutu-, lähiruoka-, hoiva- ja palveluelinkeinojen kautta pienyrittäjien
ja kädentaitajien osittaisenkin itsensä työllistämisen
perustoimeentulon ohella.
Iiläisten peruspalvelujen
turvaamiseksi käynnistetty
investointiohjelma luo uskoa
tulevaisuuteen, vaikka velkataakka kasvaakin. Iin pitkä historia, meri ja jokivarren luonto ovat yhteisen hyvän rakennusaineita. Seuraavaksi keskityttäneen pysäköintiin ja
potilashotelliin. Valtterissa olisi jouduttu purkamaan keskuspesula, joka kuitenkin on sairaalan kiinteistöistä parhaassa
kunnossa. Alueen
infrastruktuurin muutokset tehdään ensi- ja seuraavana vuonna. Miesvaltaisille aloille ohjataan hanke- ja investointirahoitusta,
naisvaltaiset alat nähdään
pelkästään kuluina. Kyseessä on kuitenkin
yliopistollinen sairaala ja
60?70-luvuilla rakennetut
tasakattoiset rakennuk-
set, jotka ovat elinkaarensa päässä.
Myös sairaanhoitopiirin
päättäjät sen 29 omistajakunnasta ovat tutustuneet
OYS:n toimintaan ennen
päätöksentekoa.
. Ohjelman
myötä uudistetaan vanhaa
ja rakennetaan uutta, kuten
koulu, vanhustentalo ja keskuskeittiö. Toisaalta synnytyssairaalasta on puolen kilometrin matka teho-osastolle, mikä on potilasturvallisuuden kannalta kestämätöntä. Rakennustöiden arvioidaan alkavan keväällä 2017 ja kestävän noin
kaksi vuotta.
Osa laajempaa
rakentamishanketta
Lasten ja naisten sairaalaa
on suunniteltu pitkään. Kyseessä on uudistamisohjelma, jolla pyritään
10?15 prosentin tuottavuuden parantamiseen, mikä
tarkoittaa 47 henkilötyövuotta.
Investointipankki
rahoittaa
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin investointihanketta rahoittaa Euroopan investointipankki,
jonka kanssa on tehty 240
miljoonan euron rahoitussopimus.
. Myös keskusleikkaussalit ovat melko heikossa hapessa.
Huttu-Hiltunen huomauttaa, että nyt valittu Lanan
toteuttamisohjelma sekä
OYS tulevaisuuden sairaala 2030 -ohjelma on kokonaisuus, joka ei sisällä pelkästään rakentamista.
. Tulevaisuuden ennakointi valtio-, alue- ja kuntatasolla on entistä vaikeampaa.
Valtionhallinnon tehtävänä on yhteiskuntajärjestelmän jatkuvuudesta huolehtiminen. Ii on Hinku-kuntien ykkönen, ja energian-
säästötulokset puhuvat puolestaan. Huttu-Hiltunen lupaa,
että sen yli ei myöskään tulla menemään.
Lana on ensimmäinen
vaihe laajassa OYS tulevaisuuden sairaala 2030 -ohjelmassa. Erityisen hyvältä se
tuntuu, kun ajatellaan, että kansakunnan sivistys mitataan suhtautumisella lapsiin, vanhuksiin ja vammaisiin.
Sairaala rakennetaan
OYS:n nykyisen sairaalaalueen pohjoisosaan siten,
että se sijoittuu kirurgian
vuodeosastojen pohjois-
puolelle. Kor-
ko tarkistetaan jokaisen lainannoston aluksi, eikä lainaa ole pakko nostaa kokonaan, luettelee Huttu-Hiltunen rahoitusratkaisun etuja.
Valtiovalta on toppuutellut sairaanhoitopiirejä tekemään suuria investointipäätöksiä ennen sote-ratkaisun
lopullista muotoutumista.
Huttu-Hiltunen kertoo, että Pohjois-Pohjanmaan sairanhoitopiirin hankkeesta on keskusteltu perhe- ja
peruspalveluministeri Juha Rehulan kanssa.
. Jo sen purkaminen olisi tullut maksamaan
6 miljoonaa euroa, ja kokonaisuudessaan siitä olisi tul-
lut 18 miljoonaa euroa kalliimpi ratkaisu, Huttu-Hiltunen toteaa.
Sairaanhoitopiirin valtuusto päätti, että Lanan
investointikustannus on
enintään 70 miljoonaa euroa. Investointipankin laina
on edullista ja sillä on jopa
25 vuoden maksuaika. Sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja, ylikiiminkiläinen
Antti Huttu-Hiltunen pitää
päätöstä parhaana joululahjana pitkään aikaan.
. 7
» Torstaina 17. Samaan aikaan
asiantuntijat korostavat huolellisempaa ennakkovalmistelua ja vaikuttavuusarviointeja päätöksenteon pohjaksi.
Hyvinvointi ja koulutus
kulutustavaroiksi
Pakkolakipakettia kritisoidaan, ja kaivataan avoimen
tiedon, viestinnän sekä julkisuusperiaatteiden noudattamista valmisteluvaiheessa.
Ennen vaaleja luvattiin, että koulutuksesta ei leikata,
nyt ammatillisen koulutuksen reformi, digitalisaatio ja
korkeakoulujen kehittäminen kaavaillaan toteutettavaksi rahoitusta leikkaamalla, nimellisten kärkihankkeiden avulla. Viimeisessä vaiheessa valtuustolla oli valittavana vaihtoehdot Valtteri ja nyt valittu Alli.
. Kuntien tytäryhtiöiden omista-
jaohjausta ja riskien hallintaa tulee uuden kuntalain
konserniohjeiden myötä selkiyttää niin, että kantokyvyn ylittäviä taloudellisia ja
toiminnallisia riskejä ei pääse syntymään.
Työllisyys suuri
haaste
Iin kunnan suuri haaste on
työllisyyden parantaminen.
Hyvinvointikertomuksen luvut kertovat karua kieltään,
nuorisotyöttömyys ja huoltosuhdeluvut ovat kasvussa. Nykyinen hallitus toteuttaa määrätietoisesti arvomaailmansa mukaista talouspolitiikkaa. Hanke koostuu kahdeksasta kymmeneen eri vaiheesta. Uskoisin, ettei Rehula
pannut hankkeellemme jarrua. Siellä oli hoidettavana kuudensadan gramman
keskosia. Tällaisena aikana kun
niin kuntataloudessa kuin
yksityisilläkin on tiukkaa,
päätös tuntuu todella hyvältä. Tutkijat korostavatkin, että hyvinvointi ja
koulutus ovat muuttumassa markkinalogiikan mukaisiksi kulutustavaroiksi, kun
ne aikaisemmin on nähty investointeina tulevaisuuteen.
Tasa-arvon toteutuminen
ei ole itsestäänselvyys. Kevät käytetään
rakentajan hankintaan neuvottelumenettelynä. joulukuuta 2015 » N:o 98
PÄÄTTÄJÄLTÄ»
Elinvoimaa etsimässä
vaiko hyvinvointia horjuttamassa?
Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaamme ovat ohjanneet humanismin ja demokratian ihanteet, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.
Globaalien markkinoiden
myötä kustannustehokkaasta tulosajattelusta on tullut
miltei itseisarvo.
Laajeneva kuilu rikkaiden
ja köyhien sekä kantaväestön ja turvapaikanhakijoiden välillä uhkaa yhteiskunnallista vakautta ja kehitystä. Myös ympäristöohjelmatyö on käynnistynyt kunnan elinvoimaisuuden ja kuntalaisten viihtyisän asuinympäristön turvaamiseksi.
Elinvoimaan, ihmisiin ja
hyvinvointiin resursointi on
investointi tulevaisuuteen.
Tärkeää on, että Iissä löytyy innostunutta väkeä, kehittämishalukkuutta ja yhteistyökykyä. Miten käy kansalaisten aktiivisuuden. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan aluetalous ei edelleenkään tunnista naisvaltaisten
alojen tuottavuutta. Kylien kehittämistarpeisiin vastaaminen tuotti vuoden 2015 kylämyönteisimmän kunnan tittelin.
Poliittinen moniäänisyys
on osoittautunut Iissä toimivaksi ja demokratiaa tukevaksi kokonaisuudeksi.
Pienikin valtuustoryhmä on
saanut äänensä kuuluviin ja
päässyt osaltaan vaikuttamaan kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen mm.
aloitteiden kautta. Myös lasten teho-osastonkäynti oli vaikuttava. Hän totesi, että sairaalarakentamissuunnitelmat
ovat maassamme massiivisia. Uu-
den yrittäjyyden määritelmän tulkinta herättää huolta, eikä pienyrittäjän arjen
toimeentulon tuottavuusloikkaa ole näköpiirissä.
Emme vielä tiedä, miten
uudet itsehallintoalueet ja
sote-alueet muotoutuvat, verotus ja valtionosuudet määräytyvät tai kuka käyttää
valtaa näissä ?suurkunnissa?. varapuheenjohtaja,
maaseutuvihreä (sit.)
Rantapohja julkaisee
säännöllisesti alueensa
päättäjien kolumneja. Näimme, että erikoissairaanhoidon osaaminen on meillä valtavan hyvällä mallilla. Kirjoittajien joukossa on päättäjiä kaikista poliittisista
ryhmistä.
Lasten ja naisten sairaalasta rakentamispäätös
Antti Huttu-Hiltunen: Paras joululahja
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto
päätti maanantaina lasten
ja naisten sairaalan (Lana)
rakentamisesta. Iiläisten valitsemaa kestävän kehityk-
Aila Paaso
sen politiikkaa tukee myös
juuri solmittu maailmanlaajuinen Pariisin ilmastosopimus, jonka myötä otettiin askel kohti turvallisempaa tulevaisuutta.
Toivotan rauhallista joulun aikaa ja hyvää uutta
vuotta kuntalaisille, kunnan henkilöstölle ja päättäjäkumppaneille.
Aila Paaso
kunnanvaltuuston
4. Nyt
nostetaan rahoituksesta 75
miljoonan euron erä. Rehula kävi tutustumassa sairaanhoitopiiriimme. Jaksavatkohan kansalaiset äänestää kolmissa eri vaaleissa
useimmiten samoja henkilöitä kunta-, maakunta- ja kansanedustajatason tehtäviin?
Avoimia kysymyksiä
on paljon
Tulevaisuus näyttää, mikä
on kuntien rooli ja miten
haasteista selvitään
Suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus lisääntyivät samalla
kun vanhusten kotihoitoa
kehitettiin.
Yhteistyötä on alusta asti
tehty järjestöjen, yrittäjien,
seurakunnan sekä kunnan
kanssa. Linnanjuhlaan oli kutsuttu asiakkaiden lisäksi yhteistyökumppaneita ja vapaaehtoistyöntekijöitä.
hoidon turvaamiseksi. Aluksi asiakkaat tulivat
Kelan yhteiskyydeillä, kunnes vuonna 2007 rinnalle tuli palvelulinja Iikka kyyditsemään lähinnä Oijärveltä tulevia asiakkaita.
Kotihoidon kanssa laajennettiin yhteistyötä asiakkaan kokonaisvaltaisen
Iin ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta juhlisti kymmenvuotista taivaltaan Kuivaniemen Merihelmessä joulukuun alussa. Oulunkaaren kuntayhtymän myötä malli on levinnyt
kaikkiin jäsenkuntiin.
Ennaltaehkäisevää ja
kuntouttavaa
Kuntouttava päivätoiminta on yli 63-vuotiaille tar-
koitettua ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa, hyvinvointia tukevaa toimintaa ja
sen tarkoitus on ylläpitää ja
edistää asiakkaan fyysistä,
psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä.?
Toiminta edesauttaa
ikääntyneen kotona asumista ja osallisuutta sekä
mahdollistaa sosiaalisiin
suhteisiin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. 8
» Torstaina 17. Ajatuksena
oli ilahduttaa niitä ihmisiä,
jotka eivät itse pääse laulamaan kirkkoon kauneimpia joululauluja tai osallistumaan muuten jouluisiin
tapahtumiin.
Suomenhevosruuna Vihuke kävi hakemassa herk-
Vihuke ratsastajineen vei jouluiloa ovella saakka.
kupaloja ovella ja viemässä näin samalla oman lämpimän joulutervehdyksen
huonokuntoisimmille melkein pirttiin asti.
Jospa tämän kaltaisesta
kulkueesta saataisiin Kuivaniemessä aikaiseksi ihan
perinne, joka voitaisiin laa-
jentaa äitienpäivänä ja muinakin juhlapyhinä kiertäväksi kulkueeksi ja joskus
vaikka ihan muuten vaan
vanhuksia ilahduttamaan,
kylällä toivottiin.
Ikäihmisten hyvinvoinnin edistämisessä onnistuttu
Iin kuntouttava päivätoiminta täytti kymmenen vuotta
R I I T TA M U H O N E N
»»Rantapohja
»»Ii, Kuivaniemi
Ikäihmisen olisi
hyvä tulla päivätoimintaan jo
ennen kuin kunto
heikkenee.?
Kuntouttavan päivätoiminnan malli alkoi
pilottihankkeena
Kuivaniemen kunnassa vuonna 2003
Ikäihmisten pärjääminen haja-asutusalueilla -projektin myötä.
Projekti osoittautui
tarpeelliseksi ja hanke
sai jatkoa vuosina
2005-2007.
Kuivaniemen Senioritupa
aloitti tällöin toimintansa
ajatuksella kumppanuus, yhteisöllinen kuntoutus ja vanhenevien sosiaalityö.. Kuntouttava päivätoiminta on matalan kynnyksen talo, soitto tai tutustumiskäynti riittää toimintaan
tulemiseen.
Kuntouttavan päivätoiminnan yhteydessä toimivan Senioripisteen palveluohjaus antaa yleistä ohjausta ja neuvontaa kaikille
Oulunkaaren alueella asuville ikääntyneille tukihakemusten täytössä, kotona
asumiseen liittyvissä palveluissa ja tukee myös omaisia.
Hyvinvointi
parantunut
Kuntouttavassa päivätoiminnassa kehittyneet toimintamenetelmät ovat
myönteisellä tavalla edistäneet kylien ikäihmisten
hyvinvointia.
Pilottihankkeena alkanut kuntouttavan päivätoiminnan malli on jäänyt elämään ja kasvaa koko ajan.
Kymmenvuotinen taival on
osoittanut, että toiminnalle
on tarvetta.. Hankkeen rahoittama toiminta oli
asiakkaille ilmaista.
Tilat olivat rivitalossa kodinomaiset, ja ohjaajat jopa
siivosivat ja leipoivatkin itse. Yhteistyökumppa-
nit ovat päivätoiminnalle ja
sen asiakkaille erittäin tärkeitä ja mahdollistavat toiminnan monipuolisen kehittämisen. Kuntouttavalla päivätoiminnalla edistetään sosiaalista turvallisuutta ja arjessa selviytymistä.?
?Ikäihmisen olisi hyvä tulla päivätoimintaan jo ennen
kuin kunto heikkenee. Näin
voidaan ennaltaehkäistä
esimerkiksi fyysisiä vaivoja. Toiminnassa alusta asti
mukana olleet ovat pärjän-
neet kotona pidempään, ja
muun muassa hoivavuorokausien määrä on vähentynyt. joulukuuta 2015 » N:o 98
Valoa pimeään ja joulumieltä kaikille
H E I N O K E H US M A A
Joulukulkue
ilahdutti
Kuivaniemellä
»»Katjaana Savaloja-
Viinamäki
»»Kuivaniemi
Pieni joukko innokkaita
kuivanimeläisiä laulajia
kierteli Asemakylällä pimenevässä pakkasillassa
sunnuntaina ikkunoiden
takana laulamassa tuttuja
joululauluja.
Idean äiti Maarit Vääräkangas laittoi Kuivaniemen omille Facebooksivuille viestiä joululaulukulkueesta. Malli todettiin hyväksi ja kuntien yhdistyessä
2007 toiminta laajennettiin
myös Iihin, ja syntyi Nikkarin kuntouttava päivätoimin-
ta
Hänen henkireikänsä ovat metsästys ja hirvikoirayhdistys. Se on näinä päivinä
hyvä asia, kun saadaan nuoria metsään ja pois tietokoneiden äärestä.
Poikatytön oikea
paikka
Puolangalla lapsuutensa ja
nuoruutensa asunut Salla
Kuosmanen oli neljän tyttären sisarussarjan ainoa
?isänpoika?. Meille tulee jatkuvasti
mukaan nuoria miehiä ja
naisia. Väitetään, että suomalaisen hirvimiehen keski-ikä on likimain 60 vuotta. Kuvassa isännän kanssa Suomen ja Ruotsin käyttövalio Teilojan Welho alias Velho.
ja sitä kautta olen päässyt
aina syvemmälle harrastukseen, Kuosmanen luettelee.
Saako nainen tuoda
lihan pöytään
Salla Kuosmasen arki menee hoivaosastotöissä ja perheen parissa. Hän ei ole tavallisen tarinan tyttö, joka lähtee metsille miehensä mukana ja unohtaa harrastuksen siinä vaiheessa, kun pitää valita, kumpi jää kotiin
lasten kanssa.
??Metsästys on vuoden
henkireikä, Salla Kuosmanen tiivistää metsästyksen
merkityksen itselleen. Kun sisarukset jäivät leipomaan, Salla
rymysi metsissä.
??Isä otti aina mukaan
metsille tai porohommiin ja miestenjuttuihin. Sitten minua pyydettiin?Rahkyyn sihteeriksi,
Kymmenvuotiaan Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistyksen aktiivit järjestävät kokeita,
mutta kisaavat itsekin. joulukuuta 2015 » N:o 98
L E E N A TA K A L U O M A
Metsästyksen
uudet kasvot
»»Leena Takaluoma
»»Kuivaniemi/
Haukipudas
Metsästys ukkoutuu. Kuosmasen perhees-
sä sellaiselle hymähdetään.
Salla Kuosmanen on kolmen lapsen äiti ja vaimo. Rahky:n
elinvoimaisuudesta kertoo
sekin, että tänä vuonna yhdistys on järjestänyt viidet
hirvenhakukokeet.
??Meille oli iso kunnia saada järjestämisvastuu ystävyysottelusta, jossa ottivat
mittaa toisistaan kolmen
suomalaisen hirvikoirayhdistyksen huiput. Ja
on niitäkin, jotka suuntaavat piikkinsä metsästävän
naisen puolisolle tyyliin:
sulla tuo nainen lihan pöytään. Hän käy kokeissa ja näyttelyissä ja on kantava voima Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistyksessä, Rahky:ssä.
??Ensiksi imaisivat mukaan näyttelyt ja koepuoli. Puheenjohtaja Harri Sanaksenaho tunnetaan menestyneistä koiristaan. Koepuolella taas korostuvat jännittäminen ja luontokappaleen
kanssa toimiminen.
Koiran kanssa metsästämisen mielenkiintoinen
puoli ovat kokeet. Mukana
olivat vuoden parhaat koirat Suomen Harmaahirvikoirayhdistyksestä, Suomen
Laikajärjestöstä ja Suomenpystykorvajärjestöstä. Hänelle
metsästys on myös koiraharrastus. Hänet erottaa muista metsästävistä naisista se, että metsästys on perheessä hänen juttunsa, vaikka mieskin käy
metsillä. Kuvassa nuorimmainen Pätkäukon Uniikki, kotioloissa Una.
Suhtautuminen naismetsästäjiin on Salla Kuosmasen
mielestä pääosin myönteistä. Toki kohdalle sattuu niitäkin setämiehiä, jotka sanovat suoraan tai sivumennen, että pikkutytöt voivat
eksyä metsään.
Osalla on vaikeuksia hyväksyä naismetsästäjää. Se on
rauhoittumista ja luonnon
kunnioittamista. Sanaksenaho kiittelee, että seuralle on tehnyt hyvää saada sihteeriksi ja nyt myös
ensimmäiseksi johtokunnan jäseneksi kolmikymppinen nainen.
??Täsmällinen, pärjäävä
ja osaava, luettelee Sanak-
senaho puheenjohtajan oikean käden Salla Kuosmasen ominaisuuksia.
Sanaksenaho vakuuttaa,
että näköalapaikalla oleva
nuori nainen on omiaan parantamaan koko yhdistyksen julkikuvaa.
??Meillä on liki 130 jäsentä, eikä harrastus ukkoonnu. Liekö kyse
kunnioituksesta ja vastuullisten paikkojen jakamisesta uusillekin tulijoille, pohditaan tänä vuonna kymmenvuotista taivaltaan juhlineessa Rantapohja-alueen
Hirvikoirayhdistyksessä.
Yhdistyksen puheenjohtaja Harri Sanaksenaho
kuuluu niihin, jotka haluavat uudistaa ilmettä. Tällä hetkellä Salla Kuosmasella on isänsä
kanssa kolme yhteistä harmaanorjanhirvikoiraa ja yksi suomenajokoira. Aina meillä on
ollut myös hirvikoiria talossa.
Nykyään Haukiputaalla asuva
ja Iissä hoivatyötä tekevä Salla Kuosmanen on poikamaisine
taustoineen mitä ilmeisimmin tyypillinen metsästävä nainen, hänellä
on hyvä kunto eikä hän
pienistä säiky.
Jos isälle riitti, että koira
osaa työnsä, tytär on jalostanut harrastusta. Se on
myös onnistunut. 9
» Torstaina 17. Järjestelyistä tuli pelkkää kiitosta, kertoo Harri Sanaksenaho.
Merkittävä enemmistö tempaukseen osallistuneista oli naisia. Onnea voittajille!
Porukka liikkeelle! -tempaukseen osallistuneet
Aalto Kalle, Yli-Ii
Aalto Seija, Yli-Ii
Alaraasakka Raimo, Ii
Alaraasakka Saimi, Ii
Alatalo Sari, Ii
Annunen Jarmo, Kiiminki
Annunen Lea, Kiiminki
Antikainen Anja, Ii
Antikainen Eero, Ii
Arolaakso Tuula, Haukipudas
Autio Seilla, Haukipudas
Backman Jonna, Haukipudas
Breilin Leila, Haukipudas
Ellilä Pentti, Kiviniemi
Erkkilä Arja, Martinniemi
Ervasti Seppo, Haukipudas
Goman Maarit, Ii
Haho Erja, Kiiminki
Haho Jonne, Kiiminki
Haho Tuukka, Kiiminki
Haipus Kalervo, Kiiminki
Haipus Terttu, Kiiminki
Halme Ritva, Jääli
Halonen Maria-Liisa, Ii
Hanhela Eeva-Liisa, Haukipudas
Hanhela Mauno, Haukipudas
Hanhela Paula, Haukipudas
Hanhela Pentti, Jääli
Hanhela Terttu, Haukipudas
Hanhela Urpo, Haukipudas
Hannula Arja, Kello
Hannula Esa, Kello
Hannula Irma, Haukipudas
Hard Tarja, Ii
Hataja Kari, Kiviniemi
Heikkilä Hilkka, Kiiminki
Hekkala Leila, Ii
Hiltula Helli, Yli-Ii
Hongisto Aimo, Martinniemi
Honkanen Jari-Matti, Oulu
Honkanen Lauri, Ii
Honkanen Pirkko, Ii
Huotari Eira, Kuivaniemi
Huovinen Elsi, Ii
Huovinen Irma, Haukipudas
Hurskainen Riitta, Oulu
Huru Ritva, Haukipudas
Huru Tarja, Haukipudas
Huttu Hannele, Haukipudas
Huttunen Marja, Haukipudas
Hymy Kirsti, Haukipudas
Hyry Marianna, Hyryoja
Hyry Tuula-Riitta, Hyryoja
Hökkä Aino, Yli-Ii
Hökkä Kaisa, Yli-Ii
Hökkä Kyösti, Yli-Ii
Höyhtyä Taimi, Ii
Isohookana Heikki, Kello
Isohookana Maarit, Kello
Isola Ritva, Ii
Jokela Maarit, Haukipudas
Jurvakainen Akseli, Jääli
Jurvakainen Elmeri, Jääli
Jurvakainen Heli, Jääli
Jurvakainen Mika, Jääli
Juutinen Aaro, Ii
Juutinen Pirjo, Ii
Jyrkäs Kaisu, Yli-Olhava
Jyrkäs Veikko, Yli-Olhava
Jämsä Leena, Haukipudas
Kaan Outi, Haukipudas
Kaarre Aino, Tornio
Kaarre Toivo, Tornio
Kaikkonen Markku, Kuivaniemi
Kainua Anja, Ii
Kainua Jorma, Ii
Kaisto Tuula, Jakkukylä
Kakko Juhani, Jääli
Kakko Salme, Jääli
Kalliorinne Sirpa, Ii
Kanniainen Aila, Ylikiiminki
Kanniainen Teija, Ylikiiminki
Kantojärvi Kaisa, Kiiminki
Karhatsu Jaana, Kiiminki
Karjalainen Auli, Kello
Karjalainen Ritva, Ylikiiminki
Karvonen Aila, Ii
Karvonen Kielo, Oulu
Kaukko Jere, Pudasjärvi
Kauppinen Eila, Martinniemi
Kehusmaa Pertti, Haukipudas
Kela Maija, Haukipudas
Keltamäki Ritva, Ii
Keskikallio Arja, Tannila
Keväjärvi Pekka, Rantapohja
Kinnunen Rauno, Haukipudas
Kipinä Ritva, Oijärvi
Kipinä Teuvo, Oijärvi
Kiuttu Riitta, Ii
Kivistö Pentti, Haukipudas
Kivistö Raili, Haukipudas
Klasila Anneli, Ii
Klasila Jonna, Ii
Koistinen Elsa, Ii
Koistinen Outi, Ii
Kokko Eira, Kiiminki
Koruala Hilkka, Haukipudas
Korvala Raili, Haukipudas
Korvala Taisto, Haukipudas
Kosonen Anu, Kuivaniemi
Kotilainen Eija, Haukipudas
Kukkola Leena, Yli-Ii
Kumpulainen Kerttu, Kuivaniemi
Kumpulainen Matti, Kuivaniemi
Kuokkanen Pekka, Ii
Kuusijärvi Aila, Kiviniemi
Kuusiniva Leena, Ylikiiminki
Kynkäänniemi Markku, Haukipudas
Kynkäänniemi Riitta, Haukipudas
Kärki Vilma, Haukipudas
Kääntö Elsi, Haukipudas
Kääriä Airi, Ylikiiminki
Kääriä Maija, Ylikiiminki
Laajoki Minna, Ii
Laamanen Mikko, Kiiminki
Laamanen Päivi, Kiiminki
Laamanen Timo, Kiiminki
Laurila Aki, Ii
Lehto Matti, Hyryoja
Lepistö Tarja, Kello
Leskelä Juhani, Ylikiiminki
Leskelä Kerttu, Ylikiiminki
Leskelä Marja-Leena, Kiiminki
Leskelä Oili, Jakkukylä
Leskelä Oiva, Ylikiiminki
Lohi Emma, Jakkukylä
Lohi Tarja, Jakkukylä
Louhela Kaisu, Ylikiiminki
Luukela Pauli, Halosenniemi
Luukela Ritva, Halosenniemi
Luukkonen Sirkka, Haukipudas
Metsäkoivu Sirpa, Martinniemi
Mielityinen Mikko, Haukipudas
Mielityinen Päivä, Haukipudas
Moilanen Arja, Pahkakoski
Moilanen Vesa, Pahkakoski
Multasniemi Maarit, Yli-Ii
Mäkelä Eija, Yli-Ii
Mäkelä Esko, Kello
Mäkelä Maire, Kello
Mäkelä Pekka, Yli-Ii
Nevalainen Soili, Haukipudas
Niemelä Anni, Kiiminki
Niemelä Jonna, Haukipudas
Niemelä Markku, Kiiminki
Niemelä Merja, Haukipudas
Niskala Helvi, Ii
Nisula Kaarina, Haukipudas
Nurminen Kaisa, Ii
Nyman Eino, Oijärvi
Ojala Leena, Ii
Ojala Maritta, Oulu
Ojala Tuomo, Haukipudas
Olkoniemi Aune, Ii
Ollikainen Reijo, Oulu
Ollila Henna-Leena, Haukipudas
Orava Helinä, Haukipudas
Orava Seppo, Haukipudas
Orava Terttu, Haukipudas
Pakanen Salme, Ii
Paloniemi Tarja, Kiviniemi
Partanen Aino, Ii
Parviainen Tarja, Oulu
Pekkala Mikko, Haukipudas
Pelkonen Heimo, Jääli
Pelkonen Tenho, Ylikiiminki
Peltoniemi Paula, Kiviniemi
Penttilä Leila, Ii
Penttilä Rosaliina, Ii
Perttula Heini, Ii
Perttula Jouko, Ii
Petäsnoro Esa, Jääli
Petäsnoro Tarja, Jääli
Piri Inkeri, Kiiminki
Piri Orvo, Kiiminki
Ponto Hellä, Haukipudas
Portaankorva Marja-Liisa,
Haukipudas
Pulkkinen Elina, Kello
Puurunen Minna, Yli-ii
Pyörälä Jorma, Ii
Pyörälä Ritva, Ii
Päkkilä Aino, Jakkukylä
Päkkilä Esko, Jakkukylä
Päkkilä Juha, Ii
Päkkilä Lauri, Haukipudas
Päkkilä Marjo, Haukipudas
Päkkilä Silja, Ii
Päkkilä Sirpa, Haukipudas
Päkkilä Topi, Ii
Päkkilä Tytti, Ii
Pöyskö Matti, Haukipudas
Raappana Sirkka, Yli-Olhava
Raappana Susanna, Martinniemi
Rahkola Aila, Ii
Rautio Eero, Oulu
Rautio Kaija, Haukipudas
Rehu Anna-Kaarina, Haukipudas
Riepula Anne, Kuivaniemi
Riepula Pekka, Kuivaniemi
Runtti Ritva, Ylikiiminki
Räihä Miia, Ii
Räinä Aila, Ii
Saari Kaisa, Haukipudas
Saarijärvi Laura, Kiiminki
Saarijärvi Paavo, Haukipudas
Sipola Mauno, Martinniemi
Soini Irja, Haukipudas
Soini Irja, Kuivaniemi
Sulosuo Ritva, Kiviniemi
Suomela Raimo, Ii
Suorsa Irma, Kiiminki
Suorsa Pentti, Kiiminki
Suotula Anu, Ii
Takkinen Eila, Ii
Talala Eeva, Ii
Talala Lauri, Ii
Tanninen Mauno, Oulu
Tapaninen Paula, Oulu
Tapio Anneli, Olhava
Tapola Ellen, Keuruu
Tervo Antti, Kiiminki
Tervo Antton, Kiiminki
Tervo Eerika, Kiiminki
Tervo Janette, Kiiminki
Tervo Jesse, Kiiminki
Tervo Riitta, Kiiminki
Tolonen Irma, Kuivaniemi
Toppila Terttu, Olhava
Tuohimaa Laila, Ylikiiminki
Tuohimaa Marko, Ylikiiminki
Tuomela Alpo, Olhava
Turtinen Teija, Ii
Tuutijärvi Terttu, Yli-Ii
Ukkola Liisa, Ii
Vaittinen Irma, Polvijärvi
Vaittinen Pauli, Polvijärvi
Vakkuri Esko, Oulu
Veera Annunen, Ii
Veijo Paavo, Ii
Veijo Paula, Ii
Veijola Esa, Haukipudas
Venäläinen Laura, Kello
Vesa Heikki, Oulu
Vesala Tiina, Haukipudas
Viitala Johanna, Kiiminki
Vimpari Ilona, Haukipudas
Virtanen Tarja, Ii
Väisänen Sirkka, Haukipudas
Välipakka Elias, Ii
Välipakka Ilmari, Ii
Välipakka Inka, Ii
Vänttilä Aleksis, Ii
Vänttilä Hannele, Ii
Väänänen Esko, Ii
Väätämöinen Anne, Kuivaniemi
Ylisiurua Sisko, Pudasjärvi
Ylitalo Riikka, Ylikiiminki
Åman Raili, Kuivaniemi. Onni suosi seuraavia henkilöitä:
Tarja Lohi, Jakkukylä,
Säästökuopan 100 euron lahjakortti.
Elmeri Jurvakainen, Jääli,
Kärkkäisen 100 euron lahjakortti
Kerttu Leskelä, Ylikiiminki,
S-Marketin 100 euron lahjakortti
Sirpa Kalliorinne, Ii,
Urheilu-Ulapan 50 euron lahjakortti
Mauno Sipola, Martinniemi,
JS-Selkäaseman 50 euron lahjakortti
Irja Soini, Haukipudas,
Virpiniemen liikuntaopiston 50 euron lahjakortti
Anne Väätämöinen, Kuivaniemi,
Liikuntakeskus Moven 50 euron lahjakortti
Rantapohja-lippis: Akseli Jurvakainen, Jääli; Eija Mäkelä, Yli-Ii; Jari-Matti Honkanen, Oulu; Ritva Runtti,
Ylikiiminki; Jere Kaukko, Pudasjärvi; Auli Karjalainen,
Kello; Pentti Ellilä, Kiviniemi; Heimo Pelkonen, Jääli;
Jesse Tervo, Kiiminki; Anja Kainua, Ii. Teidän ansiotanne
on, että Rantapohjan ensimmäistä kertaa järjestetty liikuntatempaus Porukka liikkeelle! saatiin onnistumaan
mainiosti.
Liikuntakupongin palauttaneita oli yhteensä
268. Prosentteina
laskettuna naisten osuus oli
66, ja miehiä osallistuneista oli 34 %.
Mutta eipä hätää hyvät
miehet, vuoden päästä tilannetta voi yrittää tasoit-
taa, kun tempaus järjestetään seuraavan kerran.
Porukka liikkeelle! -tempauksessa osallistujat pyrkivät tekemään marraskuun
aikana vähintään 20 liikuntasuoritusta. 10
» Torstaina 17. joulukuuta 2015 » N:o 98
Porukka liikkeelle! onnistui hienosti
Liikuntatempauksen arvontapalkinnot
toimitetaan voittajille
Kiitos, hyvät Rantapohjan
ystävät. Suoritukset merkittiin osallistumiskuponkiin, joka palautettiin
Rantapohjaan.
Suosituin liikuntasuorituksen tapa oli kävely, joka
esiintyy lähes jokaisessa vastauskupongissa suuremmassa tai pienemmässä määrin.
Suosittuja olivat myös myös
pyöräily, juoksu ja kuntosaliharjoittelu.
Tempaukseen hyväksytyllä tavalla osallistunei-
INFO
Porukka liikkeelle! -tempauksen arvonta
den kesken on arvottu lähes parikymmentä palkintoa, joitten voittajat julkistetaan tällä sivulla. Heitä oli
mukana 177, kun miesten
määrä oli 91. Lehden kumppaneina tempauksessa toimivat Kärkkäinen, Virpiniemi, Säästökuoppa, UrheiluUlappa, Liikuntakeskus Move ja JS Selkäasema.
Hyvää joulua ja liikunnallista uutta vuotta!
Pekka Keväjärvi
Rantapohja
päätoimittaja
Rantapohjan kuntoilutempaus järjestettiin marraskuun aikana.
Rantapohjan Porukka liikkeelle! -tempauksen arvonta suoritettiin tiistaina 15.12. Palkinnot toimitetaan voittajille.
Lupauksen mukaisesti julkaisemme myös kaikkien
tempaukseen osallistuneiden nimet
Miia Aunola ja Markus Viittaniemi eivät tällä
kertaa sijoittuneet pisteille.
Kansainvälisessä Cup Haparandassa oli 4.?6.12. Stubb.
Itämaan tietäjät paistattelivat joukkueen koirien tuomalla julkisuudella. Puheet
ja asenne unohtuivat koppiin. Mukana oli
myös monia arvokisamitalisteja. Leevi hävisi venäläispainijalle
sarjassa 66 kiloa. Rovaniemen
Lauri Herva nosti kaksi
koria, mutta Pekka Pääkkönen ja Panu Kanervo
veivät Riennon jo 18-4 johtoon. Stefan Gasic viskasi kolmen pisteen
heiton sekunti ennen puoliaikaa levyn kautta pussin
pohjalle.
Kylmää
kyytiä
Kiimingin pukukopissa painotettiin tauolla kahta asiaa: on keskityttävä seuraavaan puoliaikaan eikä tule
päästää nuoria rovaniemeläisiä hurmokseen. Joni Pahikainen oli sarjassaan viides. Suomea
edusti Haukiputaan Heiton
Juho Huttunen. Uusi: Mikä
on Ruotsin pohjoisin lääni?
KiiRille tarjottu joululahja
ryöstettiin Santa Parkiin
»»Rantapohja
»»Koripallo
Kiimingin Riennon
koripallon yli 30-vuotisen historian aikana
ei ole koettu sellaista
peliä kuin viime pyhänä Rovaniemellä.
Hyvin latautunut Riennon
joukkue kuljetti lappilaisia
kuin pässiä narussa ensimmäiset kaksi erää. Rovaniemen mukana
kamppailussa.Ei auttanut Samir Ikni intoutui ennen
puoliaikaa varmistelemaan
KiiRille joululahjaa Napapiiriltä paukuttamalla pe-
räjälkeen 7 pistettä ja viemällä Riennon tauolle selkeässä 18 pisteen johdossa. Vähiten se hidastutti Dinglein tahtia. mukana osallistujia seitsemästä eri maasta. - Kyllä oli aikakin voittaa, totesi puolestaan RoiNMKY:N valmentaja Martti Nieminen. Päkkikankaan Raittiusyhistys onnistui sössimään pinnoja koh-
ta paremmin kuin A. Rovaniemi
vei kolmannen hurjan muodonmuutoksen ja taistelun
jälkeen käsittämättömästi
32-14 ja tasoitti ottelun.
Isännillä olivat kovat lääkkeet: puolustetaan Riennolta ilmat pihalle prässipuolustuksella. Hän koki
tällä kertaa tappion sarjassa 61 kiloa.
Maaottelun jälkeen painittiin kansainvälinen Helsinki open -turnaus vapaapainissa. (LV). Matti Ahola helpotti KiiRin pelaajien tuskaa.
Hän otti peliä seuranneet
tyttärensä mukaan ja tokaisi: ?Lähden Santa Parkiin katsomaan, jos se KiiRin kadottama joululahja
löytyy sieltä.. Heitosta olivat mukana
Leevi ja Einari Ukkola. Vieraat veivät
ekan kympin 29-12.
Myös toinen erä käynnistyi lupaavasti, kun Karri
Oikarinen upotti kolmen
pisteen heiton sisään heti ensimmäisessä hyökkäyksessä. Ja taas herra Tammisen teesi: 90%:n asenne tarkoittaa kentällä 50%:n suoritusta, osoittautui oikeaksi.
Hyvänolon tunne puserossa kiiminkiläiset seurasivat
kolmannen erän alun, kun
Lapin pojat singahtelivat ohi
oikealta ja vasemmalta. Ei
noussut käsi torjuntaan eikä liikkunut jalka. Haukiputaan
Heiton Juho Huttunen sijoittui viidenneksi sarjassa
61 kiloa. Heitosta mukana olivat Leevi Ukkola ja
Einari Ukkola.
Leevin kisat päättyivät
tappioon tanskalaispainijalle sarjassa 66 kiloa. Seuraavaksi KiiRin kokenutta joukkuetta sokeerattiin hurjalla
prässillä ja hurmoskolmo-
Riento lähtee joulutauolle pari pistettä Rovaniemeä
edellä.
silla. Isännät veivätkin seuraavan kymmenminuuttisen peräti 32-14 ja koko ottelun 88-73.
KiiRille
unelma-alku
Ottelun voitto näytti alkuun lankeavan helposti
kuin heinänteko Riennolle. Kisoissa oli 357
osallistujaa. Uusi vahvistus formulatietoineen auttoi kummasti.
Uudenmaan kartanoitten
kummituksista hyvin jäljillä olleet Tohveliroistot jäi
pinnan molemmilla osioilla.
Kärkijoukkueet erottuivat massasta myös tunnistamalla Pirkko Saision
pseudonyymit. Tiukasti puristettu autotehtaan
nimi nosti pinnat Päkkikankaan kantaan.
Pöllän parhaita oudoksuttaa vielä vihjekysymysten kierous, mutta musiikista napsahti taas mukavat pinnat.
1) Dinglet 33, 2) Tohveliroistot 31, 3) Päkkikankaan Raittiusyhistys 27, 4)
Itämaan tietäjät 26, 5) Pöllän parhaat 18.
Lukijakysymys (vanha):
Sibeliuksen koti Ainola on
Järvenpäässä. Jakso huipentui onnen
kantamoiseen. Einarin sijoitus oli viides.
Heiton vapaapainiekspertti Juho Huttunen oli
maajoukkueen mukana
Baltian mestaruuskisoissa 21.?22.11. Eemeli Nisula paini
hopeaa sarjassa 76 kiloa ja
Juho Pahikainen hopeaa
sarjassa 85 kiloa. Kovatasoiseen turnaukseen osallistui painijoita yhdeksästä maasta. Rovaniemeläiset olivat nimittäin riistäneet pallon jo puolikentästä ja toimittaneet
sen varmasti koriin. Tuomas Kosunen
piti ihmeellisillä ?mooveillaan. Hän
perusteli näkemystään sillä, että joukkue oli hävinnyt KiiRille kuusi edellistä
peliä ja kaksi vielä jatkoajan
jälkeen. Matti Ahola avasi pelin kahdella kovalla kolmen pisteen heitolla: peli
6-0 KiiRille. Etenkin Matti Ahola ja Samir Ikni olivat
rautaisessa otteessa. Neljäs
erä isännille 22-7.
. Teemu Linna nosteli varmoja
koreja aina saadessaan pallon, mutta hänkin jähtyi viimeisellä neljänneksellä. Einari selvitti tiensä pronssiotteluun,
jossa koki viime sekunneilla
tappion unkarilaispainijalle. Osataankohan me täältä
kotiin, kyseli Stefan Gasic
pelin jälkeen. Heiton Einari Ukkolan kisat päättyivät tappioon espanjalaispainijalle
sarjassa 85 kiloa.
Kansainvälinen Arvo Haavisto -turnaus painittiin Ilmajoella 27.?28.11. Todella tasokkaassa kisassa ol mukana olympiavoittaja ja useita muita arvokisamitalisteja. Ei auttanut isäntien
aikalisä eikä joukkueen valmentajan juoksentelu ympäri kenttää. Kentän
kovimman pistemäärän (24
tehnyt) Kosunen oli täysin
pitelemätön.
Vain yhdellä KiiRin miehellä kesti kantti kovassa
Lapin lumimyrskyssä. joulukuuta 2015 » N:o 98
URHEILU»
Painirintamalla
menestystä ja
kokemusta
»»Rantapohja
»»Paini
Haukiputaan Heitosta oli
viisi painijaa mukana kadettien eli alle 17-vuotiaiden vapaapainin Suomen mestaruuskisoissa Kajaanissa 11.?
12.12. Einarin mahdollisuudet pronssiotteluun katkesivat tap-
pioon Suomen maajoukkueen edustajalle Toni Metsomäelle sarjassa 85 kiloa.
Vantaalla painittiin kansainvälinen Vantaa painicup 21.?22.11. Rovaniemen päädystä alkoi puhaltaa Lapin talvimyrsky, jota kiiminkiläiset seurasivat silmät ympyrkäisinä.
Näytelmän alkutahdit
löi tähän otteluun Kuopiosta palannut Tuomas Kosunen kovilla läpiajoilla ja
pallon riistoilla. (PU)
Pisteet tiukassa
Iin Visassa
Dinglet kärjessä
»»Tietokilpailu
»»Ii
Iin JPP:n visan kyselijä oli
liikkeellä tavallista hankalammilla kysymyksillä
kolmantena adventtisunnuntaina. Huttunen sijoittui kolmanneksi sarjassa 61 kiloa.
Vapaapainin Suomi-Viro
maaottelussa 27.11. Osa rovaniemeläisistä oli jo karkaamassa katsomosta ennen puoliaikaa pelin mennessä täysin vieraiden tahdissa ja kotijoukkojen lepsuillessa.
Tauolle mentiinkin tylyissä lukemissa isäntien kannalta: KiiRi 52 ja RoNMKY
34.
Lapin talvimyrsky
alkoi puhaltaa
Toisella jaksolla joukkueet
vaihtoivat paitsi kenttäpäätyä myös täysin pelin hallintaa. 11
» Torstaina 17. Nytkin Riento lähtee joulutauolle pari pistettä Rovaniemen edellä.
KiiRin parhaat pistemiehet: Teemu Linna 15, Samir
Ikni 13, Panu Kanervo 12,
Pekka Pääkkönen 12 ja Stefan Gasic 11.
Kiimingin porukka äimisteli maansa myyneenä pukukopissa käsittämätöntä
tason laskua toisella puoliajalla. Onneksi
ei suukaan käynyt teknisen
virheen edestä
joulukuuta 2015 » N:o 98
URHEILU»
Jouni Holappa selvä ykkönen testijuoksussa
»»Rantapohja
»»Juoksu
Haukiputaan Jouni Holappa ravasi lähes parin minuutin eron seuraaviin Iin Yrityksen testijuoksusarjan joulukuun osakisassa. ¨
M40 10 km: 1) Jani Määttä LNM 36.12 2) Arto Hiltula KeMaKi 38.41 3) Markus Ronkainen KoskRi 44.10
4) Timo Kääriäinen NTR
45.25 5) Jorma Puurunen
PuU 47.05 6) Jani Rajaniemi Kempele 51.48.
M45 10 km: 1) Mika Mörsäri Keminmaa 38.22 2) Teuvo Kuusela Kemi 40.58 3) Jarmo Holappa KeMaKi 48.02.
M50 10 km: 1) Hannu
Laurila Kemi 38.42 2) Taisto Latvalehto LNM 41.58 3)
Juha Honkanen Oulu 42.39
4) Tuomas Kauppila OYUS
42.45 5) Juha Kähkölä KeMaKi 43.12 6) Jari Meriläinen HauVe 46.38 7) Vesa Savolainen HauHe 49.22 8) Arto Hand IiU 52.01.
M55 10 km: 1) Jouko
Hanhela YNM 41.27 2) Taisto Puurunen KuivA 43.24 3)
Olavi Vesala UU 47.20 4) Onni Niemelä ONMKYU 47.53.
M60 10 km: 1) Aulis Kaa-
sinen ONMKYU 42.48 2)
Markku Hänninen KeMaKi
43.39,3) Markus Hast Keminmaa 43.53 4) Seppo Keltamäki ONMKYU 45.10 5)
Esko Takalo Oulun Ikil. Parhaana iiläisenä Arto Hiltula onnistui pitämään ennätyksensä
juosseen Heikki Tiiron niukasti takanaan.
Naisten nopein oli Veera
Mantere ennen Kirsi Kivelää. Vitonen kulki par-
haiten Juha-Matti Lehtisellä. Seuraavana maaliin tullut satavuotiaan Limingan Niittomiesten trio Markku Nikkanen, Jani Määttä, JuhaMatti Heinonen taisi vetää
yhteislenkin sopupelillä, kun
tulivat parvena maaliin Huuskon jälkeen. 47.27.
M65 10 km: 1) Erkki
Manninen OlsHe 51.26 2)
Jouko Lyytikäinen 52.53.
M70 10 km: 1) Matti Väänänen OulIkil. Vauhti ei
ollut vuodessa juuri hidastunut, sillä mies jäi viime jou-
lukuun kuukausiennätyksestään viisi sekuntia.
Toiseksi juoksi nuori Samuli Huusko, joka on reipas poika suksillakin. 12
» Torstaina 17. Keli oli sen verran
liukas, että nastakenkä oli
useimmilla tarpeen.
Tulokset
Miehet 10 km: 1) Jouni Holappa Haukipudas 33.45 2)
Samuli Huusko Martin Talli
35.22 3) Markku Nikkanen
LNM 36.12 4) Juha-Matti Heinonen LNM 36.15 5)
Matti Uusitalo KuivA 37.54
6) Jarkko Paukkeri LNM
(P13) 38.15 7) Heikki Tiiro
IiY 38.42 8) Matti Eskelinen
Oulu 39.29 9) Kyösti Kujala Ii 41.42 10) Timo Mäkelä
Typen Pyöräilijät 41.51 11)
Esa Mäkelä Rimppakintut
42.28 12) Matti Vainiokangas LNM 43.30 13) Jani Rissanen Rimppakintut 43.55. 47.51 2) Alpo Pelkonen OsVa 1.01.03
3) Juhani Leinonen Namit
1.02.04 4) Markku Kaikkonen KY 1.13.55.
M75 10 km: 1) Eero Hanni KeMaKi 49.53 2) Paavo
Takalahti KeMaKi 1.03.30.
Naiset 10 km: 1) Veera
Mantere Oulu 41.54 2) Pilvi Mannerkorpi TDA 50.03.
N40 10 km: 1) Kirsi Kivelä LNM 43.25 2 Miia Hannunen Tornio 50.41 3) Anne Riepula KY 1.13.55.
N45 10 km: 1) Tuija Koskinen KuivA 44.57 2) Irmeli Suorsa KuivA 46.23 3) Mari Sipola Kemi 54.48.
N50 10 km: 1) Kariina
Kauppinen kkm 48.38.
N60 10 km: 1) Ritva Ylisiurua kkm 58.14.
M 5 km: 1) Juha-Matti
Lehtinen KeMaKi 20.54 2)
Antero Mikkonen KoskRi
29.58.
N 5 km: 1) Moona Harju PuU 23.58 2) Päivi Autio
IiY 29.10.
N19 5 km: 1) Saana Backman HauHe 25.42.
Ravintolat
Eniten metsänomistajia kiinnosti mhy:n
korjuupalvelun käyttäminen
hakkuiden toteuttamisessa
sekä tamikonhoitoasiat. Jukolantie 10
. Kaikki metsälliset asiat
hoituvat paikanpäällä Kuivaniemellä ja erikoisosaaminen mm. Päävoittona
kinkku + 50?:n ostokortti. V. Leikkimielisessä geokätköilykilpailussa ensimmäisenä kätköpaikalle
ehtinyt saa pitää joulukuusen itsellään. 600 . 1.12.
Lohiloukku Oy LKV. 040 531 5331.
Haukipudas kesk. kerrostalossa hyväkuntoinen huoneisto,
3 h + k + kh + vh 76 m2. Torttukahvit. Tervetuloa!
Nuorittan Nuorisoseura toivottaa kaikille rauhallista joulua ja
onnea vuodelle 2016!
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
JO YLI
TERVETULOA!
Ma?To 8.30?17.00, Pe 8.30?18.00
La Jukolantie 9.00?15.00
. 13
» Torstaina 17. noin klo 8 osoitteessa
www.mhy.fi (etusivulla) sekä
mukana olevien metsänhoitoyhdistysten sivuilla.
Kuusikätköilyllä mhy:t
haluavat toivottaa kaikille
hyvää joulua. Monet ottivat samalla mhy:n
uuden jäsenedun Metsäselain -puhelinpalvelun käyttöönsä.
Paikalla on myös toiminnanjohtaja Antti Härkönen tuoden edellisviikon
mhy:n valtuuston terveiset
kuivaniemiläisille metsänomistajille: kuivaniemeläiset metsänomistajat saavat
käyttöönsä koko mhy Pu-
dasjärven palvelurepertuaarin käyttöönsä entistä tehokkaammin organisaatiomuutoksen johdosta.
. klo 18.45. v. 020 743 0982
. asukasyhdistys
Bingo Nuorittalla
(Nuorittantie 76) pe 18.12. Koskitie 25
Kuvassa Esko Åman katsomassa metsäpalstaansa suoraan päätteeltä metsäneuvoja Teemu Veteläisen kanssa.
Ilmoituksia
Iin Metsästysyhdistys ry
järjestää
DREEVERIEN AJOKOKEET
lauantaina 19.12.2015.
Rauhoitetut koemaastot:
Ii: Pihlajakari, Kuninkaanniemi, Tyykiluoto.
Olhava: Makkarakangas ja Karsikko.
. +
käyttösähkö + vesi.Vak. 040 518 8173 tai iltaisin
044 5577 835.
Joulukuusta
etsimään
Metsänhoitoyhdistykset järjestävät jo perinteeksi muodostuneen valtakunnallisen
joulukuusikätköilyn lauantaina 19.12. Täyden palvelun talo, toteaa metsänomistaja Esko
Åman mhy Pudasjärven toiminnasta.
. LKV, kauppakirjat kaupanvahvistaminen,
edunvalvonta hoidetaan keskitetysti Pudasjärveltä, varmistaa toiminnanjohtaja.
Torikauppiaat
tit julkaistaan lauantaina
19.12. joulukuuta 2015 » N:o 98
Joulukahvit ja kuusikätköilyä
»»Rantapohja
»»Kuivaniemi
Lähes kaikissa Suomen metsänhoitoyhdistyksissä on
joulualusviikoilla metsänomistajille ja yhteistyötahoille tarjolla joulukahvit.
Metsänhoitoyhdistys Pudasjärvi ry:n Kuivaniemen
toimistolla joulukahvit oli
tiistaina.
Kymmeniä metsänomistajia kävi tervehtimässä Kuivaniemen metsäneuvoja
Teemu Veteläistä hoitaen
samalla metsällisiä asioita
ajan tasalle. 020 743 0981
. Tempauksella halutaan lisäksi muistuttaa, ettei joulukuusen hakeminen metsästä kuulu jokamiehen oikeuksiin.
Työsuorituksia
JOULURAUHA
RIISTALLE
julistetaan Varepirtillä ti 22.12.2015 klo 18:00.Tilaisuudessa joululauluja, kahvia, mehua, makkaranpaistoa ja vapaata keskustelua.
Tervetuloa!
Haukiputaan Metsästysyhdistys ry
Jokivarren Metsästysseura ry
Kellon Metsästysseura ry
Riistanhoitoyhdistys
Vuokrattavana
Siisti saunallinen RT-yksiö
35 m2 Haukiputaan keskustassa.
Puh. Pääpalkintona kinkku + ostokortteja
yms.
Järj. Rantapohjan
alueelta tempauksessa ovat
mukana Ylikiimingin, Kiimingin, Iin ja Oulun metänhoitoyhdistykset.
Kuusikätköjen koordinaa-
YKSIÖ Iin ydinkeskustassa.
Puh. 020 743 0980
. Ratakatu 8
. 1 kk.Vap. 1973 valm. 040 500 6450.
www.rantapohja.fi
Huveja
KINKKUBINGO
Ylikiimingin asukastuvalla
sunnuntaisin alkaen kello
15.45 irtolehdellä. Mäkelininkatu 33
. 020 743 0983
30V.
kaliiberin luotia.
ketä te kutsutte pikku
nilviäiseksi?!
10/11/15
eräs kirje, johon vastaanottajaksi oli kirjoitettu
?your man henderson,
that boy with glasses
who is doing a phd up here
at queen?s in belfast.
buncrana, county donegal,
ireland. Kaukovaloissa heijastimen käyttäjä näkyy jo yli 400 metrin
päästä. Autoilija havaitsee heijastinta käyttävän jalankulkijan paljon kauempaa kuin
ilman heijastinta liikkuvan.
Lähivaloilla ajettaessa havaitseminen paranee pimeällä tiellä 25?40 metristä
130?140 metriin. Tuntuu siltä, kuin elokuva olisi yritetty pakottaa reilun kahden tunnin
kestoon, vaikka juonessa
olisi aineksia korkeintaan
puoleksitoista. joulukuuta 2015 » N:o 98
Tarpeettomasti jaettu finaali
»»Elmo Rautio
?????
Vain alle puolet
suomalaisista
käyttää heijastinta
»»Rantapohja
Vakuutusyhtiö Ifin kyselytutkimuksen mukaan vain
alle puolet suomalaisista
käyttää heijastinta pimeällä kulkiessaan. Lain mukaan jalankulkijan on käytettävä asianmukaista heijastinta pimeällä
liikkuessaan. Ilman heijastinta liikkuvat jalankulkijat ja pyöräilijät vaarantavat kuitenkin ennen kaikkea
oman henkensä, joten pyöräillessä kannattaa käyttää
lamppua ja jalkaisin kulkiessa mahdollisimman näkyviä
heijastimia, Koskela jatkaa.
Ifin teettämä kyselytutkimus toteutettiin syyskuussa 2015 YouGov Finlandin toimesta. Vuosia aiemmin
Nälkäpelistä, futuristisessa
tosi-tv:n ja gladiaattoritaistelujen yhdistelmässä tunnetuksi tullut Katniss Everdeen johtaa nyt sorrettujen kapinaa, tavoitteenaan
murhata Capitolin diktaattori presidentti Snow.
Nälkäpeli - Matkijanärhi
osa 2 on varsinaisesti neljäs elokuva, mutta käytännössä toinen puolikas kahteen osaan jaetusta kolmannesta osasta. Käytännössä kaikki
olennainen tapahtuu tässä
elokuvassa.
Rauhallinen,
jopa hidas
Verrattuna sarjan aiempiin
osiin päätösosa on tarinaltaan huomattavasti suoraviivaisempi ja yksinkertaisempi. Vastaajajoukko edustaa 18?74-vuotiasta suomalaista väestöä iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan.
Suosittu Nälkäpeli-sarja oli virkistävä poikkeus
nuoremmalle yleisölle suunnattujen elokuvien joukossa. itse asiassa toimitettiin oikealle henkilölle!
tutkijat japanilaisessa kioton yliopistossa
ovat kehittäneet -ja myyneetjuustokakun, joka on tehty
apinoiden ulosteesta löydetyistä
bakteereista!
syöttäjä derek moorella
wheelersburgista, ohiosta
oli täydellinen high school
ura ennätys - 36 voittoa,
0 häviötä ja 2 peräkkäistä
osavaltion mestaruutta!
LASSI JA LEEVI»
152
Rantsikka on nuorten areena. Nämä luvut kertovat, miten suuri merkitys
heijastimen käyttämisellä
liikenteessä on, toteaa Ifin
vahingontorjuntapäällikkö
Jari Pekka Koskela.
. Valitettavasti sarjan viimeinen osa
ei yllä terävyydessään kahden ensimmäisen elokuvan
tasolle.
Jossain kuvitteellisessa
lähitulevaisuudessa maailma on jaettu erillisiin
vyöhykkeisiin, jotka elävät maailmanpääkaupunki Capitolin rautaisen sorron alla. Todellista tarvetta elokuvien jakamiselle
ei ollut, minkä vuoksi vuo-
si sitten ilmestynyt ensimmäinen osa jäi tarinallisesti hyvin mitäänsanomattomaksi. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. 14
» Torstaina 17. Kun ottaa
huomioon, että elokuvan
keskeinen elementti on sota ja elokuvassa on enemmän taistelukohtauksia
kuin missään aiemmassa
osassa, ristiriita on todella räikeä.
Oscar-voittaja Jennifer
Lawrence on elokuvan sielu ja tekee tässä elokuvassa
kenties parhaan roolisuorituksensa koko sarjassa.
Eräs edellisosan suurimmista ongelmista oli se, että Lawrencen esittämä Katniss ei tuntunut juurikaan
ottavan osaa itse tapahtumiin. Siksi on omituista,
että Matkijanärhi osa 2 suurimmaksi osaksi hyvin rauhallinen, jopa hidas elokuva. Liikenteessä
vältyttäisiin lukuisilta onnettomuuksilta ja läheltä piti -tilanteilta, jos heijastinten käyttäminen olisi yleisempää Suomessa.
. Kyseessä on eittämättä valtava pettymys sarjan faneille,
mutta ennen kaikkea niille, jotka odottivat elokuvan
pohjalla olevan kirjan perusteella loisteliasta finaalia hienolle tarinalle.
Suurin syypää on dollarin kuvat silmissä tehty jako kahteen elokuvaan. Sähköiseen kyselytutkimukseen
vastasi yhteensä 1 006 henkilöä. Jo
pelkästään sen vuoksi on
vaikea suositella ketään
maksamaan lipun hintaa
tämän elokuvan näkemisestä.
INFO
Nälkäpeli Matkijanärhi, osa 2
The Hunger Games:
Mockingjay - Part 2
(2015)
Ohjaaja: Francis Lawrence
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam
Hemsworth, Woody Harrelson, Elizabeth Banks, Philip
Seymour Hoffman, Jeffrey
Wright, Willow Shields, Sam
Claflin, Jena Malone, Stanley Tucci, Donald Sutherland, Julianne Moore, Natalie Dormer, Toby Jones
Ensi-ilta: 18.11.2015
Kesto: 2h 17 min
Ikäraja: 12
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
mantis-ravun
sakset ovat vain
muutaman sentin
pituiset, mutta ne
pystyvät tuottamaan
iskun, joka vastaa
voimaltaan 22. Nyt hän siirtyy jälleen taustalta parrasvaloihin, mikä jo itsessään riittää tekemään elokuvasta
edeltäjäänsä paremman.
Katniss on kuitenkin hahmo, johon katsoja on sarjan aikana eniten tutustunut ja hänen kohtalostaan
välittää aidosti.
Valitettavasti edes Lawrencen roolisuoritus ei riitä
pelastamaan elokuvaa. Tulevaisuuden dystopiseen luokkayhteiskuntaan
sijoittuva tarina on kiehtova satiiri sekä 2000-luvun
alun tosi-tv -buumista että
tavasta, jolla rikkaat länsimaat alistavat maailman
köyhempiä kolkkia
Toimittaa Matti
Kinnunen. klo 11 Juopulin kylätalolla.
Ylikiimingin seurakuntapiirin
toimipiste Harjutie 5. Toimittaa Pekka
Soronen, kanttorina Markku Jaakkola. 040 7033 690.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste avoinna puhelimessa
sovittuina aikoina, p. klo 10 kirkossa, toimittaa Juha Tahkokorpi, kanttorina
Jarkko Metsänheimo.
Kauneimmat joululaulut -messu
su 27.12. klo 12 kirkossa. Pyhäpäivän
aihe: Jeesuksen nimessä. Kolehti käytetään kirkkojen rauhan ja sovinnon työhön Afrikassa, Aasiassa
ja Latinalaisessa Amerikassa.
Esirukouspyyntö. Pyhäpäivä:
Apostoli Johanneksen päivä.
Pyhäpäivän aihe: Jumala on rakkaus. klo 17 ja 19 kirkossa, Seija
Helomaa, Sari Wallin, musisoinnissa mukana klo 17 ruskakööri
ja klo 19 Vanamot.
Kauneimmat joululaulut ke
23.12. klo 13 Jäälin kappelilla, toimittaa Juha Tahkokorpi,
kanttorina Jarkko Metsänheimo.
Uudenvuodenpäivän iltamessu
pe 1.1. Voit
pyytää seurakunnan työntekijää
käymään luonasi tai läheisesi
luona terveyskeskussairaalassa.
Kauneimmat joululaulut to
17.12. Jumalanpalveluksen
jälkeen kirkkokahvit.
Messu hoivaosastolla la 26.12.
klo 13:00. Pyhäpäivä:
Jouluaatto. (käteisellä).
Kirkkoherranvirasto avoinna pe
18.12. klo
12 ry:llä, viikkomessu ke 6.1.
klo 17 kirkossa, Kello: uudenvuodenpäiväseurat 1.1. klo
16 kirkossa, toimittaa Pekka
Mustakallio, kanttorina Hannu
Niemelä, laulu Reijo Alatalo.
Jouluyön sanajumalanpalvelus
24.12. Solistina Johanna
Kropsu sopraano ja urkurina
Elias Niemelä. klo 10 kirkossa, toimittaa Satu Saarinen, kanttorina
Leo Rahko.
Messu su 27.12. klo 15:00
Iin kirkossa. Toimittaa Matti
Kinnunen, kanttorina Salla Kujala.
Kolehti: oman seurakunnan diakoniarahaston hyväksi.
Jouluyön messu to 24.12. 08 3161 303.
Rauhanyhdistykset:
Kirkonkylä: Su 20.12. Iltakirkko, toimittaa Pekka Soronen,
kanttorina Markku Jaakkola.
Kolehti: oman seurakunnan diakoniarahaston hyväksi.
Kuivaniemen kappelintoimisto
suljettu ke 23.12.
Kuollut: Erkki Herman Vääräkangas 79 v.
Kuivaniemen rauhanyhdistys
Seurat la 26.12. klo 14
Kuivaniemen hautausmaalla.
Jouluaatto. Pyhäpäivän aihe:
Lupaukset täyttyvät. Pyyntöjä voidaan muokata.
Päivystävä pappi Iin hoito-osastolla to 17.12. Toimittaa Tapani Ruotsalainen, kanttorina Markku Jaakkola. klo 14:30. Seimelle-cd ja
pääsymaksu 10 ?, pelkkä pääsymaksu 5 ?. klo 18:00 Väli-Olhavan
seurakuntatalon kirkkosalissa,
Oijärventie 661. Kansainvälistä tunnustustakin saanut osaava, monipuolinen ja värikäs yli 40-henkinen
kuoro sekä kuoron lauluyhtyeitä
laulavat rakkaita ja perinteisiä
joululauluja. Lisätietoa kuorosta
www.merikoskenlaulu.net.Vapaa
pääsy. Työntekijät
ovat tavattavissa toimipisteessä
puhelimitse sovittuina aikoina,
varsinaisia aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p.
(08) 531 3500, avoinna ma-pe
klo 9-16.
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 5281 813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki
08 3161 388 tai 08 3161 414
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08)
3161 303
Rauhanyhdistyksen toimintaa: la
19.12. klo 9-14.
Diakonian puhelinpäivystys
maanantaisin klo 9-11 taloudellisen avun hakemiseksi p. Jumalanpalvelus
radioidaan radio Dein kautta,
106,9 MHz.
Jouluaaton perhekirkko 24.12.
klo 14 kirkossa, toimittaa Leena
Brockman, kanttorina Eeva Holappa, seurakunnan lapsikuoro.
Jouluaaton hartaus 24.12. klo 10 kirkossa,
toimittaa Leena Brockman, avustaa Pekka Mustakallio, kanttorina
Hannu Niemelä.
Yhteiskristillinen rukousilta to
17.12. Seuraava ajanvaraus on 11.1.2016.
Työttömien ja pienituloisten
ruokailu joulutauolla, jatkuu
ma 11.1.2016 klo 11-12 Jäälin
kappelilla.
Työttömien ja pienituloisten aamupuuro joulutauolla, jatkuu ma
11.1.2016 klo 9.30-10.30 Kolamäessä Kiimingin Vanhustentaloyhdistyksen kerhohuoneella
Kivitie 1 E (käynti pihan puolelta).
Kauneimmat joululaulut su
20.12. klo 10
kirkossa, toimittaa Ilkka Mäkinen,
kanttorina Anja Hyyryläinen.
Jouluaaton sanajumalanpalvelus 24.12. adventtisunnuntaina
20.12. Kolehti: oman seurakunnan
diakoniarahaston hyväksi.
Hartaushetki to 24.12. Jouluaatto. Oijärveltä
tulevat kirkkokyytiä tarvitsevat
voivat ottaa yhteyttä taksi Timo
Ylitaloon, puh. Kauempana asuvilla
on mahdollisuus tilata kyyditys
Erja Haholta maanantaihin 11.1.
klo 15 mennessä 0400 775 164.
Eläkeläisten seurakuntakerholaiset kokoontuvat jatkossa Olkkarin
rupatteluklupissa.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin
klo 9-11 p. klo
10 kirkossa, toimittaa Miia Seppänen, kanttorina Jarkko Metsänheimo, Anna Kälkäjä, huilu.
Perhemessu su 10.1. klo
17 seurat ry:llä.
Toivotamme kaikille hyvää ja
rauhallista joulunaikaa ja siunattua Herramme ja Vapahtajamme syntymäjuhlaa.
YLIKIIMINKI
Messu 4. Pyhäpäivän aihe: Nyt
Betlehemiin. klo 10 kirkossa,
toimittaa Seija Helomaa, avustaa
Harri Isopahkala, kanttorina Sari
Wallin.
Jouluhartaus to 24.12. Kolehti:
opiskelijoiden ja koululaisten parissa tehtävään työhön Suomen
Evankelisluterilaisen Opiskelijaja Koululaislähetyksen kautta.
Aattohartaus to 31.12. klo 14
Kultasimpussa ja klo 17 kirkossa, loppiaisseurat ke 6.1. klo 20 Haukiputaan
srk-keskuksessa, Haukiputaan
Kirkon Kamarikuoro, johtaa Hannu Niemelä. Toimittaa Tapani
Ruotsalainen.
Joululaulukirkko su 20.12. adventtisunnuntaina 20.12. klo 14
joulujuhla Palvelukeskus Jokirannassa, Eero Jaara. (08) 5313 500, on avoinna
ma-pe klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työntekijöiden suorat numerot:
Piirikappalainen 040 7197 931
Kanttori 040 5237 936
Suntio 040 5220 252
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä
puh. Vietämme kyläläisten joulujuhlaa ja nautimme
joulupuuroa, jonka jälkeen Kauneimmat joululaulut. klo 10
kirkossa, toimittaa Miia Seppänen, avustaa Anne Schönberg,
kanttorina Jarkko Metsänheimo,
lapsisolisti. Toimittaa
Ilkka Mäkinen, kanttorina Lauri
Nurkkala.
Jouluaaton to 24.12. klo 8 Haukiputaan
SEO:n kahviossa, mukana Jaakko Tuisku, Hannu Niemelä ja trio
MeLeKo. Toimittaa Pekka Soronen,
kanttorina Markku Jaakkola.
Kolehti: hengellisen elämän uudistamiseen ja syventämiseen
seurakunnissa Hengen uudistus
kirkossamme ry:n kautta.
Aattokirkko to 24.12. Su 27.12. klo 14 ry:llä.
Yli-Olhavan Rauhanyhdistys
Joulujuhla su 20.12. klo 15 kirkossa, toimittaa Pertti Lahtinen, kanttorina
Anja Hyyryläinen, kirkkokuoro.
Jouluvirsi sankarihaudalla.
Joulukirkko 25.12. klo 17 kirkossa, mukana
Pekka Mustakallio, Hannu Niemelä ja Naiskuoro Viihdepiikkarit,
johtaa Satu Jylhä sekä su 20.12.
klo 19 kirkossa, mukana Pekka
Aittakumpu, Hannu Niemelä ja
Naiskuoro Viihdepiikkarit, johtaa
Satu Jylhä.
Kauneimmat joululaulut -tuokio
ma 21.12. Rukouspyynnöt luetaan sunnuntain
messussa seuraavien viikkojen aikana. Tervetuloa!
Joulukonsertti ?Huurre puita huokuilee. 044
7310 232.
Haukiputaan Kirkon Kamarikuoron Seimelle joulukortti-CD:tä
myytävänä kirkkoherranvirastossa ja kuorolaisilla, hinta 7 ?/kpl.
Ry:n toimintaa: Haukipudas:
joulujuhla su 20.12. klo 20:00
Iin seurakuntatalon kappelissa
(sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). Toimittaa Satu
Saarinen, kanttorina Leo Rahko.
Messu su 27.12. Pyhäpäivän aihe: Lupaukset täyttyvät. Pyhäpäivän
aihe: Nyt Betlehemiin! Toimittaa
Tapani Ruotsalainen, kanttorina
Markku Jaakkola. su
3.1.2016 klo 12 IIc:n lähetysseurat ja perheruokailu ry:llä,
Rick Nevala, tulkkaus suomeksi.
su 10.1.2016 klo 17 seurat ry:llä,
Pekka Kantola, Ilkka Alakärppä.
Kiimingin Rauhan Sanan seurat:
su 10.1.2016 klo 15 Montinsalissa, Esko Leinonen.
Siionin virsiseurat ja paikallisosaston vuosikokous su 17.1.
2016 klo 15 Montin-salissa.
Kastetut: Amalia Elviira Vihelä,
Aatos Elmeri Vihelä.
Kuolleet: Anna Liisa Collan 91,
Seppo Olavi Alavesa 74, Jyrki
Markus Kurtti 39, Pekka Kalervo
Nevala 65.
YLI-II
Sanajumalanpalvelus 4. Pyhäpäivän aihe: Jeesus,
maailman valo. Lämpimästi
tervetuloa!
Joulukonsertti - Iin mieslaulajat
pe 18.12. Kolehti: pakolaisten
auttamiseen kriisialueilla Kirkon
Ulkomaanavun kautta.
Messu ke 6.1. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina Markku
Jaakkola.
Sanajumalanpalvelus su 3.1. klo 7 Ylikiimingin kirkossa.Toimittaa Olavi
Isokoski, kanttorina Leo Rahko.
Messu tapaninpäivänä la 26.12.
klo 12 kirkossa. Pyhäpäivän
aihe: Herran huoneessa.Toimittaa
Tapani Ruotsalainen, kanttorina
Salla Kujala. Tule viivähtämään
hetki jouluseimen äärellä.
?Olkkarin rupatteluklupi. Pyhäpäivän
aihe: Herran syntymä on lähellä. klo 12 kirkossa. Pyhäpäivä: Joulupäivä. ke
13.1. hartaudet:
Ylivuoton hautausmaalla klo 14,
Kiviharjun hautausmaalla klo 15
ja sanajumalanpalvelus Ylikiimingin kirkossa klo 16.Toimittaa Olavi
Isokoski, kanttorina Leo Rahko.
Ylikiimingin Kirkkokuoro.
Joulukirkko to 25.12. Olkkarin rupatteluklupi on
tarkoitettu kaikenikäisille eläkeläisille. Toimittaa
Matti Kinnunen, kanttorina Salla Kujala. Toimittaa Tapani
Ruotsalainen, kanttorina Markku Jaakkola, mukana naiskuoro.
Kolehti: oman seurakunnan diakoniarahaston hyväksi. Kolehti: Lähetystyöhön
Suomen Lähetysseuran kautta
teemalla ?Kirkko rakentaa rauhaa ja sovintoa?. klo 18:00-20:00 Iin seurakuntatalon seurakuntasalissa,
Puistotie 3.
Iin alueen diakoniatoimisto on
suljettu 21.12.2015-11.1.2016
välisen ajan.
Nuorten joulujuhla to 17.12.
klo 18:00 Iin seurakuntatalon
seurakuntasalissa, Puistotie 3,
Kirkolliset ilmoitukset
Kastettu: Eetu Topias Einari
Sassi.
Kuollut: Vappu Inkeri Mäcklin
79 v.
Iin Rauhanyhdistys
Miesten sauna- ja lauluilta la
19.12.klo 18 Pakasen mökillä Lallilla (Kesämaantie,Yli-Ii), nyyttärit.
Joulujuhla su 20.12. klo 15
Jäälin kappelilla, toimittaa Juha
Tahkokorpi, kanttorina Anna-Kaisa Pitkänen, lasten lauluryhmä.
Jouluhartaus to 24.12. klo 12 Kartanonväki-kodilla.
Seurat su 27.12. klo 17 ry:llä,
Antti Rautakoski.
Seurat su 27.12. klo
23:00 Iin kirkossa. Pohjankartanon yläkoulun tyttökuoro, johtaa Leena
Pääkkönen. klo 14 joulujuhla ry:llä, Juhani Kallioranta.
Su 27.12. Pyhäpäivä: Tapaninpäivä. klo 10 kirkossa, toimittaa Pentti Kortesluoma,
kanttorina Leo Rahko.
Kirkkokuoron harjoitus jouluisissa merkeissä tänään klo
18.30 seurakuntatalossa.
Joulumusiikkia pe 18.12. Jouluaamu. klo
23 kirkossa, toimittaa Seija
Helomaa, avustaa Annaleena
Peltoniemi ja Jaana Kontio,
kanttorina Jarkko Metsänheimo,
kirkkokuoro.
Jouluaamun sanajumalanpalvelus pe 25.12. klo 10 kirkossa,
toimittaa Harri Isopahkala, kanttorina Sari Wallin.
Loppiaisen messu ke 6.1. klo 10:00 Iin kirkossa. lampaita, kissoja ja koiria.
Ulkoilmatapahtumaan ovat tervetulleita niin lapset, lapsenmieliset
kuin karvaturritkin.
Rauhanyhdistys: su 20.12. Pyhäpäivän aihe: Herran syntymä on lähellä. klo 18 kirkossa, toimittaa Harri Isopahkala, kanttorina
Jarkko Metsänheimo.
Kauneimmat joululaulut -messu
su 27.12. klo 10:00
Väli-Olhavan seurakuntatalon
kirkkosalissa, Oijärventie 661. klo 13
Jaarankartanossa, Juha Tahkokorpi, kirkkokuoro johtajana
Risto Ainali.
Jouluhartaus to 24.12. Toimittaa Pekka Soronen,
kanttorina Salla Kujala.
Sanajumalanpalvelus su 27.12.
klo 10:00 Iin kirkko. Rupatteluklupin
ohjelmassa on teemallista ru-
pattelua, hartaus, yhteislaulua ja
kahvittelua. klo
10:00 Iin kirkossa. klo
17 joulujuhla ry:llä, Eero Lahtinen.
la 26.12. klo 17 joululauluilta
rauhanyhdistyksellä, Reijo Nissilä,
la 26.12. klo 8 kirkossa, toimittaa Pertti Lahtinen,
kanttorina Anja Hyyryläinen,
kirkkokuoro.
Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus 26.12. Tervetuloa!
KUIVANIEMI
Messu su 20.12. Puhe Antti Kaisto. klo 9-11.30, ke 23.12.
ja to 31.12. Järjestäjänä on Kiimingin
seurakunta. Lapset
voivat hoitaa ja ihailla kotieläimiä,
mm. Kolehti:
oman seurakunnan diakoniarahaston hyväksi.
Joulukirkko pe 25.12. Jouluhartaus
ja lauletaan joululauluja. klo 12
Oijärven kyläkirkossa. klo 18 kirkossa, toimittaa Pekka Aittakumpu, avustaa
Jaakko Tuisku, kanttorina Eeva
Holappa, trio MeLeKo.
Sanajumalanpalvelus su 27.12.
klo 10 kirkossa, toimittaa Jari
Flink, avustaa Martti Heinonen,
kanttorina Eeva Holappa.
Messu uudenvuodenpäivänä 1.1.
klo 10 kirkossa, toimittaa Pekka
Aittakumpu, avustaa Pekka Mustakallio, kanttorina Eeva Holappa.
Messu su 3.1. klo 7 kirkossa, toimittaa Jari Flink, kanttorina Eeva
Holappa, trio MeLeKo, alttoviulu
Maria Vesterinen.
Tapaninpäivän iltakirkko la
26.12. klo 13:00
ry:llä. 0400 260 904,
seurakunta maksaa kirkkokyydin!
Tapaninpäivä la 26.12., ei jumalanpalvelusta Kuivaniemen
kirkossa.
Apostoli Johanneksen päivä su
27.12., ei jumalanpalvelusta
Kuivaniemen kirkossa.
Sanajumalanpalvelus pe 1.1.
klo 18 Kuivaniemen kirkossa.
Uudenvuodenpäivä. klo 13 lauluhetki Päivölässä, su 20.12. Toimittaa Pentti Kortesluoma,
kanttorina Leo Rahko.
Juopulin toiminnallinen kerho
pe 18.11. Erityisesti kutsumme
mukaan edellisen kirkkovuoden
aikana kastettuja perheineen.
Messun aikana voi hakea kastepuusta kastetun nimellä varustetun sydänlehden itselleen.
Sanan ja rukouksen ilta su 10.1.
klo 18 Jäälin kappelilla.
Perinteinen jouluseimi -näyttely Jäälin kappelin ikkunassa
29.11.-6.1. klo 20 kirkossa, Miia
Seppänen, Jarkko Metsänheimo.
Perhekerhot, perhekahvilat ja
päiväkerhot ovat jääneet joulutauolle, päiväkerhot jatkuvat
viikolla 2, perhekerhot ja -kahvilat
viikolla 3.
Esikkoryhmä joulutauolla, ryhmä
jatkaa 19.1.2016.
Juttunurkka joulutauolla, toiminta jatkuu ma 11.1.2016 klo
10-13 Jäälin kappelilla.
Naisten kasvuryhmä joulutauolla, jatkuu ti 12.1.2016 klo 13
Jäälin kappelilla.
Naisten lenkkiryhmä joulutauolla, lenkit jatkuvat 18.1.2016.
Eläinten joulurauhan julistus
su 20.12. klo 17 lauluseurat
ry:llä, Simo Saarikoski.
Jakkukylä: Su 20.12. 4. klo 7 kirkossa,
toimittaa Pauli Niemelä, kanttorina Jarkko Metsänheimo, Antti
Kälkäjä, baritoni.
Tapaninpäivän iltamessu la
26.12. Jumalanpalveluksen
jälkeen Kauneimmat joululaulut
-tuokio kirkossa. Kolehti: hengellisen elämän
uudistamiseen ja syventämiseen
seurakunnissa Hengen uudistus
kirkossamme ry:n kautta.
Aattokirkko to 24.12. Seurakuntalaisia palvelee
myös Oulujoen kirkkoherranvirasto, Koivumaantie 2, 90650 OULU,
puh. klo 12 Huttukylässä
os. klo
18:00 Iin kirkossa. klo 19
kirkossa,Ylikiimingin kirkkokuoro,
johtaa Leo Rahko ja Ylikiimingin
puhaltajat, johtaa Jaakko Rahko.
Vapaaehtoinen ohjelmamaksu.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11
p. klo
19:00 Iin kirkossa. klo 18 Jäälin kappelilla,
Miia Seppänen, Jarkko Metsänheimo.
Kauneimmat joululaulut ke
23.12. Tervetuloa koko perheellä kasteen sunnuntain perhemessuun. klo 12 Kuivaniemen kirkossa. Kauneimmissa joululauluissa on myytävänä SeimelleCD:tä, hinta 7 . klo 19:00 Iin kirkossa.
Mukana kuoron lisäksi solisteja!
Ohjelma 10 eur. klo 18.30 ry:llä,
puhujina Samuli Leppänen ja
Eero Illikainen.
KIIMINKI
Kiimingin kirkkoherranvirasto
suljetaan aatonaattona 23.12.
klo 14.
Messu su 20.12. klo 15
ry:llä, seurat su 27.12. Aikamme on
Jumalan kädessä. adventtisunnuntai. klo 23 kirkossa, toimittaa
Jaakko Tuisku, kanttorina Hannu
Niemelä, Haukiputaan Kirkon
Kamarikuoro.
Jouluaamun sanajumalanpalvelus 25.12. Kolehti: oman
seurakunnan diakoniarahaston
hyväksi. Toimittaa
Tapani Ruotsalainen, kanttorina
Markku Jaakkola.
Sanajumalanpalvelus pe 25.12.
klo 8 Kuivaniemen kirkossa. Runttilantie 95. Kirkkokuoro. 040 5220
252. klo 18 Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella Kellossa.
Joulumusiikkia kynttilän valossa to 17.12. Voit jättää esirukouspyyntösi asioista, joista toivot rukoiltavan, Iin kirkon eteisessä olevaan esirukouslaatikkoon,
seurakunnan postilaatikkoon,
jolloin kuoreen on hyvä merkitä
?Esirukouspyyntö?, sähköpostiin
tai seurakunnan työntekijälle. joulukuuta 2015 » N:o 98
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Kauneimmat joululaulut -sanajumalanpalvelus su 20.12.
klo 10 kirkossa, toimittaa Pekka Mustakallio, avustaa Pekka
Aittakumpu, kanttorina Hannu
Niemelä. Pyhäpäivän aihe: Lupaukset
täyttyvät. su 20.12. klo 16 kirkossa, toimittaa Harri Isopahkala,
avustaa Annaleena Peltoniemi,
kanttorina Jarkko Metsänheimo,
tyttökuoro Satakielet, johtaa Ulla
Metsänheimo.
Jouluyön messu to 24.12. klo 17
ry:llä, Jokikylä: seurat su 27.12.
klo 17 ry:llä.
Kastettu: Viena Lyydia Räihä,
Tenho Juhana Häkkilä, Jade Maria
Aurora Raatesalmi, Elmeri Pekka
Olavi Pelkonen.
Kuolleet: Sirkka Marja Annikki
Laurikkala 71.
II
Iltamessu to 17.12. klo 18 kirkossa, toimittaa Seija Helomaa, kanttorina
Sari Wallin.
Messu su 3.1. klo 15 ry:llä.
Seurat la 26.12. 040 700 8151. klo 13-15 Senioritalon olohuoneessa teemalla ?Minä olen
ihme?. Haukiputaan Kirkon
Kamarikuoron Joulumusiikkia
kynttilän valossa -konsertti täyttää 20 vuotta.
Kauneimmat joululaulut: su
20.12. Naiskuoro
Merikosken Laulu, johtaa Marita
Kaakinen. klo
10:00 Iin kirkossa. Toimittaa Pekka Soronen,
kanttorina Salla Kujala. klo 17 seurat ry:llä,
Raimo Mikkonen, Niilo Nissilä.. Pyhäpäivän aihe:
Lupaukset täyttyvät. klo 18 tapaninpäivän
messu, Kiimingin kirkko. lämpimästi tervetuloa!
Kirkkokuoron harjoitukset ke
23.12. 15
» Torstaina 17
08 547 1021. joulukuuta 2015 » N:o 98
Palvelemme Haukiputaalla
12.-23.12.2015
ma-pe 8-20
la 10-16
sunnuntai ja aatto suljettu
HAUKIPUDAS
Kirkkotie 1, puh. 16
» Torstaina 17