N:o 46
HAUKIPUTAAN . Puttaalainen ?. Onko sellainen toiveissa, kun kun
nanvirasto puretaan. KUIVANIEMEN . YLI-IIN . YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
SONNIEN
KESÄLOMA ALKOI HUONOSTI
Parikymmentä Kraaselin saareen tiistaina
kesälaitumelle vietyä nuorta sonnia lähti
uimaan takaisin mantereelle ikävin seurauksin.
KAVION KOPSETTA
YLIRANNALLA
Iin Ylirannalla nähtiin viikon
loppuna noin sata kilpastarttia
este- ja kouluratsastuksessa.
Sivu 11
LUKIJOILTA
Sivu 2
Puolet hukkui, ja rantaan selvinneet jouduttiin
lopettamaan.
Sivu 8
KESÄKAHVILA TYÖLLISTÄÄ
Kesäkahvila Wirkkulassa Haukipu
taalla työllistää kymmenen nuorta.
Tuotto menee lähetystyölle.
Sivu 14
Haukiputaalle kaipaisi viihtyisää torialuetta keskustaan. KIIMINGIN . vsk . . PATENIEMEN . TURVALLISTA JUHANNUSTA
Vapaaehtoiset meripelastajat Lauri
Taipale, Timo Riutta ja Vesa-Pekka
Arola toivovat juhannukseen kanssaihmisistä ja itsestään huolehtimista.
Sivu 3
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 18.6.2015
46. IIN
Käykää rohkeasti dialogia
tarpeistanne.
Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni Rantapohjan päätoimittajana. Paikallislehti on lukijoidensa näköinen. Näytelmä
on kepeän hauska, nykymenoon kantaaottava, juuri oikeaa kesäteatteria. Nyt vain suuntaus
on se, että kaupungin omia
menoja karsitaan. Esitys-
tuntuu. Aivan
ihana pihapiiri. Punaisten rakennusten sisäpihalla
on myös taidenäyttely ja tosi kiva kesäkahvila.
Reijo Elovirta
Haukipudas
Ruusuja Kiviniemen Siwan
asiakkaille ja henkilökunnalle.Saimme runsaasti elintarvikkeita lahjoituksena. 2
» Torstaina 18. Kiitos kahdelle vastanneelle! Yksi vastaus kuului näin: ?Esimerkiksi tuo pariskuntien erottaminen on asia, jossa olemme Oulussa jo pitkään toimineet niin, että pariskunnat saisivat halutessaan
asua yhdessä ja haettu sen
tyyppisiä ratkaisuja.?
Miksei tätä voitaisi toteuttaa muuallakin. Ottakaa siitä hyöty itsellenne. Näinkö raiva-
taan tieltä pois vanhukset,
jotka saattavat tarvita jossain vaiheessa enemmän
apua kaupungilta ja näin ollen kasvattaa menoja. Kaikkiko häviää Haukiputaan keskustasta. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Kesäpäivän seisaus eli vuoden pisin päivä on sunnuntaina 21. Bongailin
käyntikohteita koti- ja lähiseudulla. Pitääkö
odottaa, että hänenkin tilansa huononee enemmän
tai hän alkaa karkailla asunnostaan?
Remonttien vuoksi toista
siirrettiin paikasta toiseen,
ja remonttiaikaa hän ei voinut viettää puolisonsa kanssa, sillä hän olisi muutoin
joutunut jonon hännille.
Olin asiasta yhteydessä
muutamaan virkamieheen
ja päättäjäänkin. Lukijana ja ilmoittajana ruokit kanavaa,
joka on eniten kiinnostunut juuri sinusta. Hän
saa lisää lääkkeitä, ja vanhus
jätetään yksin kotiin. Kerran hän hälyttää
apua, ensihoito toteaa verenpaineet korkeiksi. Me tarvitsemme
kuntien ylläpitämiä täyden
palvelun asumisen ?koteja?.
Kyse on enempi halusta kuin
rahasta. Vai
sekö tässä maassa onkin tarkoitus. kesäkuuta. Se tutkitusti luetaan kannesta kanteen, ja useampaankin kertaan.
Paikallislehti on teidän ja teitä varten. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Suuri kiitos.
Kiviniemen päiväkodin väki
Loma yksillä, kesä kaikilla,
vaikkakin kylmä. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Se aivan aidosti elää ja hengittää yhteistä elämää levikkialueensa ihmisten kanssa. Miltä se asiakkaista ja heidän omaisistaan
Kiitos
kesäteatterista
Keskikesän juhla on myös yöttömän yön juhla. Tuote kehittyy ja muuttaa muotoaan kulutuskulttuurin muutoksen
mukana. kesäkuuta 2015 » N:o 46
PÄÄKIRJOITUS
Viimeinen
Paikallislehti on aivan valtavan hieno tuote. Palvelusetelien käyttöä suositaan, mutta niissäkin tuloraja on niin
matala, että monelta se jää
nipin napin saamatta. Yksin?
Entä jos taustalla on jotain
muuta?
Onko oikein odottaa, että
Luoja korjaa sairaat ja vanhukset pois. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Se on täynnä arjen käyttöohjeita. Katsopa sinäkin.
Ei tarvitse mennä kauas
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Hyvää elämän kesää.
Juha Virranniemi
juha.virranniemi@rantapohja.fi
KESKUSTELEMME»
Näinkö Suomi säästää?
SIVUPEILI»
Useampi on pyytänyt minua
kirjoittamaan siitä, miten
vanhuksia ja sairaita Suomessa hoidetaan. Onko tapana, että kun ikääntyneellä ihmisellä on joitain sairauksia,
mutta tilanne on muuten
hyvä, omaisilta tullaan kysymään, että elvytetäänkö,
jos on tarve. Kyllähän se
vaikeuttaa hoitajien työtä,
jotka ovat aivan liian työllistettyjä, olleet jo vuosikausia ellei kymmeniäkin, mutta tässä tapauksessa vaihtoehtokin olisi ollut!
Toinen tapaus järkytti
omaiset. Köyhät kyykkyyn?
Toivon, että kaiken säästämisen ja palvelujen uudelleenjärjestämisen ohessa ei
unohdeta erästä tärkeää asiaa. Onko
tämä käsky joltain taholta,
koska täytyy säästää?
Asian ymmärtää tilanteessa, jossa potilas on huonokuntoinen ja todennäköisesti ei elä pitkään. Monihan
tekee elvytyskiellon jo tuossa tilassa.
Entä tämä tapaus: yli
90-vuotias asuu kotonaan
kotipalvelun ja -hoidon tuella. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Oulun korkeudella aurinko laskee silloin 0.29 ja
palaa taivaalle taas 2.12.
Olin äimän käkenä, kuulinko oikein, voiko tämä olla
totta. Mikään toinen media ei pysty samaan. On. se totta,
menkää ihmeessä itse katsomaan.
Myllyteatteri esittää näytelmää Jo vain, herra ministeri vanhassa pihapiirissä
Santaholmantiellä. Ihmistä.
Kaarina Torro
Martinniemi
TEKSTARIT»
paikka ainakin minulle oli
yllättävä ?kolonen?. Tässä pari esimerkkiä:
Vuosikymmenet yhdessä ollut pariskunta, toinen
muistisairas ja toinen liikuntarajoitteinen, joutui muuttamaan palveluasuntoon.
Koska toinen heistä tarvitsee enemmän huolehtimista, hänet siirrettiin ympärivuorokautisen avun piiriin.
Toisen ei annettu muuttaa
samaan paikkaan. Palvelujen
ulkoistaminen ei ole aina se
paras tai halvin vaihtoehto.
Yksityiset palvelut saattavat ihmiset täysin eriarvoiseen asemaan. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Mutta mitä uutta saimme tilalle?
Kesäteatterin. Kiitos
jokaiselle lehden arkeen vaikuttaneelle
taholle. Kuluneet lähes kahdeksan vuotta ovat olleet täynnä kohtaamisia, tarinoita ja
ylpeyttä omasta ympäristöstä
Tälle kevättä 2015 veneellä on tehty jo yli kolmekymmentä pelastus- ja avustustehtävää, puheenjohtaja
Timo Lämsä kertoo.
Kiviniemen Meripelastusyhdistyksen pelastusmiehistö on nimetty valtakunnallisella Vuoden Meripelastaja 2013 -tittelillä.
K I V I N I E M E N M E R I P E L A S TA J AT RY
Kiviniemen meripelastajat Timo Lämsä, Lauri Taipale, Vesa-Pekka Arola ja Teemu Karvonen ovat valmiina valvomaan
juhannuksenviettäjien turvallisuutta torstai-illasta sunnuntai-iltaan merellä.. Vedenvaraan jouduttuaan pelastusliivien päälle pukeminen ei
enää onnistu. Muistakaa erityisesti lapset ja kotieläimet.
. Vesikulkuneuvot tulee merkitä rekisteriin myös
silloin, kun valmistajan il-
moittama moottoriteho on
vähintään 15 kilowattia eli
yli 20 hevosvoimaa. 3
Torstaina
18. kesäkuuta 2015
46. Pidetään pelastusliivit aina päällä vesillä. Rekisteriote on aina pidettävä ajossa mukana.
Pelastusliivit
ykkösasia
?
Henkilökohtaisista varusteista tärkeimmät ovat
asianmukaiset käyttäjän
tarpeisiin parhaiten soveltuvat pelastusliivit. Huolletaan veneet ennen
vesillelähtöä ja huolletaan
oma osaaminen siten, että
muistetaan, miten vesillä liikutaan turvallisesti. Talletetaan Meripelastuksen hälytysnumero 0294100
puhelimeen ja soitetaan
apua hyvissä ajoin ennen
kuin tilanne muuttuu hengenvaaralliseksi.
. Rekisteritunnukset tulee kiinnittää
veneen kummallekin sivulle niin, että ne ovat selvästi
näkyvissä ja erottuvat taustastaan. Lisäksi
rekisteröitävän veneen varusteisiin kuuluu tyhjennyspumppu tai äyskäri sekä airot, mela tai ankkuri veneen
koon mukaan.
?
Selvitä
merisää
Ennen vesille lähtöä on hyvä
selvittää merisää ja varustautua sen mukaisesti. On
hyvä muistaa, että vain oikein päälle puetut pelastusliivit pelastavat. Ei oteta mitään riskejä ja ei pidetä kiirettä.
. Pidetään silmällä kanssaihmisiä ja veneitä, ja hälytetään apua myös heille, mikäli tilanne sitä vaatii.
Kiviniemen
Meripelastusyhdistys ry
toivottaa näillä ohjeilla kaikille railakasta,
mutta Turvallista
juhannusta.
Operaatio Meritähti ja Kiviniemen
meripelastajat päivystävät juhannuksena
»»Rantapohja
Juhannuksena jälleen vapaaehtoiset meripelastajat ympäri Suomen päivystävät merija järvialueilla torstai-illasta
sunnuntai-iltaan valtakunnallisen Operaatio Meritähden puitteissa. Katsotaan, että kaikki lakisääteiset varusteet ovat
veneessä ja niitä osataan
käyttää (sammuttimet, ank-
kurit, pumput, äyskärit, kartat)
. Valtaosa vesiliikenteessä hukkuneista olisi selvinnyt hengissä pelastusliivien avulla. Meriveden lämpötila on vielä
alle 10 astetta, joten hypotermiavaara on suuri.
?Matkapuhelin on hyvä
suojata merivedeltä esimerkiksi vesitiiviillä suojapussilla, jotta se säilyisi toimintakuntoisena.
?Mikäli kaikesta huolimatta joudut merellä hätään,
niin meripelastuksen hälytysnumero on 0294 1000 tai
hätäkeskuksen kautta 112.
Pysy rauhallisena ja toimi
ohjeiden mukaan. Pelastusliivien haararemmin kiinnittä-
misellä estetään, etteivät vedenvaraan jouduttaessa pelastusliivit nouse ylös ja että
ne toimivat kuten niiden on
suunniteltu toimivan.
Jokaisella veneessä olevalla tulee olla käyttäjälleen sopiva, CE-hyväksytty kelluntapukine.
?Veneen käsisammutin on
tarkastettava vuosittain, ja
sen tulee olla teholuokaltaan
vähintään 8A68B. Veneily ja
alkoholi eivät sovi yhteen.
. Kaikki meripelastajat ovat vapaaehtoisia, eikä kukaan saa rahallista korvausta tekemästään
työstä.
Kaksi pelastusvenettä valmiudessa
Kiviniemen Meripelastusyhdistyksestä kaksi pelastusvenettä Pv Venekuume (VLS
738) ja Pv Kiviniemi (VLS
7384) päivystävät ja ovat välittömässä lähtövalmiudessa valmiina auttamaan pulaan joutuneita juhannuksenviettäjiä Oulun vesialu-
eella sekä saaristossa.
Apua vesille saa soittamalla Meripelastuksen hälytysnumeroon 0294100,
järvillä 112 tai kiireettömissä tilanteissa Pv Venekuumeen päivystävälle
päällikölle numeroon 040537 6059.
. Ilmoita
meripelastuskeskukseen
myös, jos havaitset muita
vaaratilanteita merialueella.
?Vesiliikenteen valvonnalla pyritään parantamaan vesillä liikkumisen turvallisuutta sekä vähentämään
vuosittaisten meripelastusja avustustehtävien määrää.
Länsi-Suomen merivartiosto toteuttaa viranomaisyhteistyönä poliisin,
metsähallituksen ja tullin
kanssa vesiliikenteen valvontaa koko Perämeren alueella.
Tämän kevään aikana Kiviniemen Meripelastusyhdistyksellä on ollut jo kolmisenkymmentä pelastus- ja avustustehtävää.
INFO
Vinkkilista
. vsk . N:o 46
Turvallinen veneily
saa alkunsa kipparista
»»Rantapohja
?
Turvallinen veneily alkaa
siitä,?että veneessä on aina
kippari. Hänen vastuulleen
kuuluu huolehtia, että vene
on merikelpoinen, asianmukaisesti varusteltu ja tekniikaltaan toimintavarma.
Lisäksi kippari vastaa veneessään tarvittavista turvallisuusvarusteista ja siitä, että hän itse sekä veneen
miehistö ovat turvallisessa
veneilykunnossa.
Valvonnan yhteydessä
kiinnitetään huomiota kuljettajan ajokuntoon, vesiliikennejuopumuksen raja on
1,0 promillea. Alkoholi ja veneily eivät kuulu yhteen.
?Vesikulkuneuvorekisteriin kuuluvat runkopituudeltaan vähintään 5,5 metriä
pitkät purje- tai moottoriveneet. Kiviniemen Meripelastusyhdistys ry on yksi Suomen aktiivisimmista meripelastusyhdistyksistä, ja
viime vuonna 2014 teimme 105 pelastus- ja avustustehtävää Oulun vesialueella. Pullo korkataan vasta, kun
köydet on kiinni
Sellainen ystävä, jonka kanssa voit puhua,
kun on puhuttavaa.
Jos sinulla on sellainen ystävä, olet erittäin onnekas.
Olet rekkalasteittain rikkaampi kuin ne, joilla on suuri omaisuus ja paljon rahaa. Silloin varmaan
huomaisit, kuinka tärkeä se sinun oma ystäväsi on.
Jumala tahtoo, että me kaikki olisimme ystäviä toinen
toisillemme. Hänestä tulee ystävällisempi, lempeämpi ja anteeksiantavampi. Se,
jonka kanssa on kiva käydä koulua tai sellainen ystävä, kenen kanssa tiistai-iltaisin kello 18 menette yhdessä jumppaan. Itkekööt muut pikkukolhuja,
älä sinä. 4
» Torstaina 18. Haukiputaal-
Rakkaamme
Eeva Orvokki
Raappana
o.s. Siunauksen
toimitti Jaakko Kaltakari.
Muistotilaisuus oli Martinniemen seurakuntakodilla.
Matti Ilmari Kivimäki siunattiin 14.6. Sanaksenahon mukaan valtuustoaloitteiden ottaminen omaksi asiakohdakseen takaa jatkossa sen, että aloitteet käsitellään yhdenmukaisesti.
Halmeenpää
johtoon
»»Rantapohja
Vihreiden puoluekokous valitsi puolueen uusiksi varapuheenjohtajiksi köyhyystutkija Maria Ohisalon
Helsingistä sekä kansanedustajat Hanna Halmeenpään Oulusta ja Touko Aallon Keski-Suomesta.
Onko sinulla hyvä ystävä. Sellainen ystävä, kenen kanssa voit jakaa ilot ja surut. Mutta mitä jos laukku laitettaisiin täyteen kiviä?
Voi olla, että et jaksaisi sitä kantaa. Ihminen, joka rukoilee,
saa Jumalalta hyviä ominaisuuksia. 30.5.2015
Hautauspalvelua
taidolla ja kokemuksella.
Lämpimästi muistaen
siskot ja veljet perheineen
l
Sylvi Maria Kosunen siunattiin 13.6. Sanaksenahon mukaan nykyinen malli jättää
aloitteet vähälle huomiolle, ja
tämä on voinut viivästyttää
aloitteiden käsittelyä. Haukiputaan
hautausmaalla. Muistotilaisuus
oli seurakuntakeskuksessa.
HARTAUS»
+17°
Maanantai 22.6.
l
MAANPOVEEN»
+16°
+18°
l
l
Eero on siunattu
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos Jaarankartanon hoivakodille
Eeron hyvästä hoivasta.
Päivänä kauniin keväisen
hiljeni sydän kultainen.
Lähtösi vaikea kestää on,
surumme suuri ja sanaton.
Lohtuna muistot rakkaat.
Yksilölliset hautakivet
Kovan kiviveistämöltä.
Asemakatu 21 90100 Oulu p. Mutta voit olla toiselle ystävä sillä tavalla, ettet ainakaan aiheuta hänelle pahaa
mieltä tai tee hänen elämästään ikävää.
Olet varmaan kuullut myös sanonnan ?seura tekee kaltaisekseen?. Rukous
on seurustelua Jumalan kanssa. Jättäkööt muut tulevaisuutensa jonkun toisen
käsiin, älä sinä.
Jim Rohn
ILMOJA PITELEE
Torstai 18.6.
+15°
+15°
+15°
+15°
+15°
+15°
Perjantai 19.6.
+15°
+14°
+13°
+14°
+13°
+13°
Lauantai 20.6.
+18°
+18°
Eero Olavi
Savilaakso
s. Iiläinen perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Harri Sanaksenaho on jättänyt valtuustoaloitteen, jossa hän esittää
valtuustoaloitteille omaa
asiakohtaa valtuuston kokouksiin. Hänestä,
joka rukoilee, ei tule yhtään parempi ihminen kuin me
muutkaan. Mutta jos silti laukku
olisi saatava määränpäähän, eikö olisikin mukava, kun
ystävä tulisi ja ottaisi puolet taakastasi. Haminan poppoo
+18°
+18°
+17°
+18°
+19°
TIMANTTIHÄÄT
+21°
+21°
+22°
+18°
+22°
Aloite
valtuustoaloitteista
»»Ii
Sunnuntai 21.6.
+21°
Viljami Aaron Pirilä siunattiin 15.6. Suomessa on
vuoden 2015 maaliskuun alkuun mennessä ollut 138
065 Tapio-nimistä miestä ja
muutama nainen.
Iloinen sydän kaunistaa
kasvot, ahdistus murtaa
mielen.
Sananl. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
Siellä missä nyt oot,
kukkii kaunein maa.
Siellä tuuli lempein
puhaltaa.
30-vuotiaalle!
+17°
+18°
Kanssasi surun kohdatessa.
Rakas veljemme
Sydämelliset onnittelut
Siviä ja Kalevi Veijolalle
60-vuotishääpäivänänne
19.6.2015
Näillä retkillä
näillä muistoilla
näillä hetkillä
kaikella tarkoitus
Toivottavat lapset ja
lastenlapset
Valtuustoaloitteet ovat kunnanvaltuutetuille yksi vaikuttamisen työkalu. 30.1.1927
k. Riidelkööt muut
pikkuasioista, älä sinä. Onko teissä mitään yhteistä. Nyt ehkä ajattelet,
että ei, en minä tavallinen tallaaja pysty olemaan kaikkien ystävä. kesäkuuta 2015 » N:o 46
PÄIVIEN VIRRASSA
H AU TAUSPA LV ELU T OULU II
l
Viikko 25
Aurinko nousee klo 2.19 ja
laskee klo 0.20.
Nimipäivät
Torstai: Tapio
Perjantai: Siiri
Lauantai: Into
Sunnuntai: Ahti, Ahto
Maanantai: Paula, Pauliina, Liina
Päivän nimi
Nimi Tapio johtuu muinaissuomalaisesta metsän jumala Tapiosta. Joskus se laukku tuntuu erittäin raskaalta.
Silloin se on yleensä täynnä kirjoja tai muita tärkeitä tavaroita. Mutta oletko huomannut, että rukouskin muuttaa
ihmistä. 25.5.2015 Kerava
Siunaus toimitettu
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos
osanotosta.
la. Kaveri
Onneksi olkoon
Rakkaudella muistaen
Antti
Ulla ja Pasi
Tuukka ja Katja
Eetu ja Heidi
Saku, Veikka, Lassi,
Henni ja Elis
siskot ja veljet perheineen
muut sukulaiset ja
ystävät
?Äkäiset?
onnittelut
T. Haukiputaan kirkossa. Se on meille jokaiselle täysin mahdollista. 15:13
Eläkööt muut pikkumaisesti, älä sinä. Hän tahtoo myös, että kenenkään ei tarvitsisi olla yksin ja suruissaan, vaan että jokaisella olisi joku lähimmäinen, keneen turvautua. Tai ehkä useampikin. Siunauksen toimitti
Juha Kyllönen.
Hyvät seurat
s. Luulenpa, että meistä jokainen haluaa ulospäin heijastaa omia
kauniita ja hyviä ominaisuuksiamme.
Kukapa nyt pahaa ja rumaa ihailisi?
Rebekka Nyyssönen
Iin seurakunta,
kesätyöntekijä. (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 Ii p. Jos et, niin nyt olet! Mietipäs taas sitä omaa
ystävääsi, joka ottaa puolet kivistäsi taakkaa kannettaessa. Huomaat varmaan, että
pidätte samasta musiikista tai teillä on yhteinen harrastus. Siunauksen toimitti Risto Haulos. 12.5.1939 Yli-Ii
k. Hän vain alkaa heijastaa joitain asioita Jumalasta. Sellaisesta ystävästä, joka sinulla on, ei koskaan kannata luopua! Mietitäänpä vaikka sitä omaa koulureppua tai sitä omaa treenilaukkua.
Kaikilla meistä on varmasti jonkinlainen laukku, reppu
tai kassi, kun on lähdössä tavaroiden kanssa kouluun tai
minne vain. Olet aivan oikeassa. Ei pelkät ihmiset ja piirit, joissa liikut. Jos olet, niin oletko koskaan ajatellut sitä
kohdallesi
Pateniemi
Aukioloajat: arina.fi
kg
95
Hätälä
Norjan lohifile
Vakuumipakattu.
79
3
89
@OK_ARINA
OSUUSKAUPPAARINA
Osuuskauppasi.
@ARINA_365. kesäkuuta 2015 » N:o 46
Hammashoitoloiden sijoittelu aiheutti kädenvääntöä
JUHA VIRR ANNIEMI
Kaupunginhallitus päätti siirtää Yli-Iin
ja Ylikiimingin toiminnot Kiiminkiin
»»Teea Tunturi
»»Oulu
Oulun hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan
11.6., että Yli-Iin ja Ylikiimingin suun terveydenhuollon pisteet jatkavat entiseen
malliin. Ylikiiminki . Haukipudas . Yli-Iin ja Ylikiimingin
hammashoitolat lopettavat toimintansa, kunhan palveluliikenne Kiiminkiin saadaan toimivaksi.
OSUUSKAUPPASI TARKOITUS
ON TUOTTAA PALVELUJA JA
HYÖTYJÄ OMISTAJILLEEN.
0
89
1
kg
Suomi
Varhaisperuna, multa
8
0
99
Liettua
Grilliherkkusienirasia
400 g (2,47/kg)
95
39
Atria Wilhelm
Grillimakkarat
400 g (3,47/kg)
Juhannuksena palvelemme:
Juhannusaattona klo 7?12, juhannuspäivänä suljettu.
kg
7
Atria
Viljaporsaan fileepihvi
Florida. Alkuperäisen hyvinvointijohtajan
esityksen mukaan ?Yli-Iin ja
Ylikiimingin hammashoitoloiden toiminnan siirto toteutetaan vasta, kun tarkoituksenmukainen kuljettaminen tai palveluliikenne
on järjestetty Kiiminkiin.?
Kokouksessa Jukka Kolmosen esitystä kannattivat Matti Kakko ja Kaarina Kailo. 5
» Torstaina 18. 1,7 kg
2
1
99
Atria
Grillisalaatit
350 g (5,68/kg)
Ahti
Sillipurkit
150 g (19,66/kg)
24
60
sis. Eriävä
mielipide jätettiin, koska
päätös aiheuttaisi epätasapainoa suun terveydenhuollon palveluiden sijoitteluun.
Hallitus käytti
otto-oikeuttaan
Viime tiistaina 16.6. Esitys
kuitenkin kaatui äänin 12-5.
Päkkilän esityksen puolesta
äänestivät Tikkalan lisäksi
myös Eero Halonen, Vaili Jämsä-Uusitalo ja Anne Snellman.
Hyvinvointilautakunta
päätti kokouksessaan myös,
ettei suun terveydenhuollon
liikkuvaa yksikköä pilotoida,
koska työryhmä ei löytänyt
kustannustehokasta mallia
tuohon toimintaan.
Hammashoitoloiden sijoittelu äänestyttää kaupungin päättäjiä. Oulun
kaupunginhallitus otti suun
terveydenhuollon pienten
yksiköiden asian lisälistalleen ja päätti, että osana Palvelumalli 2020 -linjausten ja
Talousarvio 2015 -päätösten toimeenpanon nopeuttamista talouden sopeuttamistoimenpiteenä Höyhtyän, Herukan, Yli-Iin ja Ylikiimingin hammashoitoloiden toiminta siirretään
isompien hammashoitoloi-
den yhteyteen heti kun toiminnallisesti ja tilojen hyödyntämisen näkökulmasta on mahdollista. 1 kg
HK Kariniemen
Kananpojan grilliboxi
n. Päätös syntyi tuolloin Jukka Kolmosen vastaesityksen mukaisesti äänestyksen jälkeen. Tämän esityksen puolesta äänestivät edellämainittujen lisäksi Matti Lukka, Seppo Karjalainen, Lauri Inkala ja AnneMari Enojärvi. Yli-Iin ja
Ylikiimingin hammashoitoloiden toiminnan siirto toteutetaan vasta, kun tarkoituksenmukainen kuljettaminen tai palveluliikenne
on järjestetty Kiiminkiin.
Tämäkään päätös ei syntynyt kitkatta, sillä Risto
Päkkilä esitti Sirpa Tikkalan kannattamana, että
hyve-lautakunnan päätös pidettäisiin voimassa. Ii
Kiiminki . pantit
Karhu
Olut 24-pack
0,33/l tlk (3,27/l)
OSALLISTU #ARINA365
Tervetuloa!
Kello . Päätöksestä
eriävän mielipiteen jättivät
Pirjo Sirviö, Anneli Näppä, Pekka Simonen, Milla Kynkäänniemi, Minna
Lehtovaara ja Outi Kuismin sekä esittelijä Kirsti
Ylitalo-Katajisto
Puistoissa ja niihin verrattavissa paikoissa alkoholijuomaa
saa nauttia vain sivistyneesti, kun siihen liittyy pikniktyyppinen ruokailu.
Juominen sekä siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen eivät kuitenkaan
saa estää tai kohtuuttomasti haitata muiden oikeutta
käyttää kyseistä paikkaa.
Nuorille
pelisäännöt selviksi
Rantapohja
paikallisista
raaka-aineista.
Lainsäädännön mukaan alle 18-vuotias ei saa lainkaan
pitää hallussaan alkoholijuomia, joten poliisi kohdentaa
valvontaa myös nuorisoon.
Jos nuoren hallusta löydetään alkoholia, poliisi tekee
tarvittaessa asiasta lastensuojeluilmoituksen.
Lastensuojelun työntekijät ottavat tarvittaessa myöhemmin yhteyttä päihteiden kanssa tekemisissä olleiden nuorten koteihin ja
pyrkivät siten ennakolta estämään ongelmien uusiutumisen. Ja
nykynuorisolle oma Anita, jollainen meillä oli. Ja kaikki sai tulla omana itsenään.
Jaana
Kakko:
Jäälissä on
parasta hyvät lenkkeily- ja ulkoilumahdollisuudet sekä järvi ja Jäälinoja. Lidl olisi hyvä lisä.
Heli Jurvakainen:
Parhaita paikkoja on lenkkipolut, metsät, kirjasto,
Jäälin keidas ja tarhanmäki. Koko ajan oli jotaki viritystä
johonkin suuntaan. Biennaali on merkittävä kulttuuritapahtuma. Iloinen ja rempseä henkilökunta kaupassa, mistä löytää kaiken.
Helka Laamanen:
Jääliin kaivattaisiin
koirapuistoa.
Janne Palokangas:
Aivan ehottomasti
semmonen
nuokkari, mikä meillä oli
aikanaan Lunkin talossa.
Pienemmille oma aikansa
ja illalla sitte isommat. Isompia kauppoja löytyy pienen automatkan päästä.
Tuomas
Matila: Uimamontut,
Jäälihalli ja metsä
on parasta. Ei ollu tylsää. Poliisi kehottaa jättämään turhan kiireen pois.
Juhannusjuhlat eivät
myöskään ole oikea aika ja
paikka ruveta testaamaan,
kuka on porukan paras uimari.
Kirjasto ja luonto
saavat kiitosta
»»Rantapohja
»»Teea Tunturi
Jääliläiset pääsivät vastaamaan gallupiin Facebookin
Jäälin vanhemmat -ryhmässä. 6
» Torstaina 18. Korjausten
jälkeen kaupat vahvistettaneen.
BioTermo Oy on sähkön ja
kaukolämmön tuotantoon
keskittynyt yritys. Sen kotipaikka on Kemi ja vastuuhenkilö Petri Hietala.
Leena Vuotovedestä
Micropoliksen
uusi johtaja
»»Rantapohja
»»Ii
Iin Micropolis Oy:n uudeksi
toimitusjohtajaksi on valittu filosofian maisteri Leena Vuotovesi. Vanhempien
on tiedettävä, minne lapset
menevät, kenen kanssa he
liikkuvat ja milloin he tulevat kotiin.
Liikenteessä selvänä
ja maltilla
Poliisi muistuttaa, että rauhallinen ja selväpäinen juhlamieli kannattaa ottaa mukaan liikenteeseen, tapahtuipa se sitten autolla, moottoripyörällä tai veneellä. Huonoa ostari, siellä on
huonot liikennejärjestelyt
etenkin pyöräilijöille.
Birgitta
Siipola:
Mielestäni palvelut
on hyvät tämän kokoiseen yhteisöön.
Toinen kauppa ei varmaan
taloudellisesti kannattaisi.
Plussaa sijainti, Oulun keskusta on lähellä, mutta sil-
ti tarpeeksi kaukana. Alkoholi ja liikenne eivät sovi
yhteen, eli ajoneuvon kuljettajalle nollapuhallus on paras puhallus.
Juhannuksena on odotettavissa ajoittaisia ruuhkia
meno- ja paluuliikenteessä, ja ne vaativat kuljettajilta erityistä malttia. Yleisiä
paikkoja ovat yleisön käytettävissä olevat alueet, kuten puistot ja kauppakeskusten aulat ja käytävät. Se
on erikoistunut ympäristö-
taiteeseen.
Lisäksi Vuotovettä kiitetään vahvasta ja pitkästä kokemuksesta kansallisten ja
kansainvälisten kehittämishankkeiden valmistelussa
ja toteutuksessa, kertovat
Micropoliksen kotisivut.
Kehittämis- ja markkinointiyhtiö Iin Micropolis
Oy on kunnan omistama
asiantuntijayritys, joka kehittää ja luo uuteen teknologiaan ja osaamiseen perustuvaa yritystoimintaa Oulun seudulle. Ostari on aika
masentava.
Sanna Alalauri: Kirjasto on todellakin kehujen arvoinen. Lisävaroja tarvitaan myös käyttökuluihin, sillä kattilarikon vuoksi Kuivaniemen keskustan
lämpö on välillä tuotettu
väliaikaiskattilalla ja öljyllä.
Väliaikaisratkaisu on
tuottanut kunnalle lisälaskua, sillä palaturve on
Omistajavaihdos
edessä
Väliaikaisjärjestelyjen aikana eivät myöskään ole edistyneet vireillä olevat lämpölaitoskaupat BioTermo Oy:n
kanssa. Kyseessä on moniammatillinen puuttuminen
nuoren alkoholin käyttöön.
Poliisi vetoaa lasten ja
nuorten vanhempiin, että he asettaisivat lapsilleen
pelisäännöt myös keskikesän juhlassa. Pienellä vaivalla sinne saisi ehyet
verkot ja aidan.
MarjaTerttu
Pulkkinen: Shellin monttu
on muuttu-. Järjestyslaki kieltää päihdyttävien aineiden nauttimisen yleisellä
paikalla taajamassa. Äärettömän hyvää ja
ystävällistä palvelua. Myös pirteä K-kauppa
on hyvä. Yhtiö vauhdittaa yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Hän on muun muassa
Iihin luodun Art Ii Biennaalin äiti. Sen viallinen
palaturvekattila saa kaivatut remonttirahat ja korjataan, päätti maanantaina
kokoontunut Iin kunnanvaltuusto.
Valtuusto myönsi samalla
70 000 lisää rahaa kattilan
remonttiin. Se on erityisesti uusiutuvan energiaja ympäristöalan kehittäjä.
Julkijuopottelu
poliisin suurennuslasin
alla juhannuksena
»»Rantapohja
HYMY KUNTOON
Haukiputaan Hammaslääkärikeskuksessa sinua palvelevat:
Anna Tuutti, hammaslääkäri
Tommi Lainas, hammaslääkäri
Leena Ylikontiola, suukirurgi
Paula Matinaho, hammashoitaja
Tervetuloa hakemaan syy hymyyn!
VARAA
AIKA
08 547 2972
Haukiputaan
Hammaslääkärikeskus
Kirkkotie 4, Haukipudas
08 547 2972
Edellisten vuosien tapaan
Oulun poliisi tehostaa valvontaa juhannuksen ajaksi. kesäkuuta 2015 » N:o 46
Kuivaniemen
lämpölaitos
saa remonttinsa
»»Rantapohja
»»Ii
huomattavasti edullisempi energianlähde kuin öljy.
Kuivaniemen keskustan
kaukolämpö käy jatkossakin turpeella. Kauppojen ehtona
kun on toimintakuntoinen
palaturvelaitos. Juhlahumusta huolimatta puuttumiskynnys häiriöiden aiheuttajiin on matala.
Poliisi muistuttaa, että muut
ihmiset tulee ottaa huomioon juhlinnassa, ja että tilaisuuden järjestäjä vastaa
itse tilaisuutensa turvallisuudesta.
Poliisin suurennuslasin
alla on erityisesti julkijuopottelu sekä muu häiriökäyttäytyminen. Uuden johtajan valinta tuli ajankohtaiseksi, kun edellinen johtaja Ari Alatossava valittiin Iin kunnanjohtajaksi.
Leena Vuotovesi on aikaisemmin toiminut iiläisen taidekeskus KulttuuriKauppilan toiminnanjohtajana. Paljon hyvää löytyi omalta kylältä ja muutama parantamisen paikkakin.
Titta Ylimäki: Kirjasto on ainakin huippu paikka.
Huonointa on yleiset tiet
etenkin talvella, kun kunnossapito ontuu.
Heli Pajunen-Vesa:
Kirjasto on
Jäälin paras
paikka.
Kati Ylipahkala:
Ostoskeskus
on huonoin
eli palvelut.
Yksi kauppa on liian vähän,
Lidl tai joku pikkukauppa
pitäisi saada Laivakankaalle. Jäälin paras paikka on
luonto ja vesistöt/montut.
Jäälistä saa myös parhainta
pizzaa ikinä.
Susanna
Päiväniemi: Parasta
on luonto ja
pienen kylän tuntu! Huonointa palveluiden vähyys, juurikin
esim. Kunnostettavaa puolestaan
löytyy ostarin lisäksi hallin vieressä olevilta tennis/koriskentiltä
Ostarin aluetta pidetään kokonaisuutena epäonnistuneena. Luonto
ja puistot halutaan säilyttää osana Jääliä, ja järven
tavoitettavuutta halutaan
helpottaa.
Keskustelutilaisuuksien
tuloksia käytetään pohjatietona tulevassa Jäälin keskuksen asemakaavoituksessa ja muissa tulevissa Jäälin alueen kehityshankkeissa. Kaavayleisö toivoi nuorisolle muita oleskelupaikkoja kuin koulujen ja päiväkotien pihamaat.
Asukkaat toivoisivat urheilualueen rakentamista
uudelleen Laivakankaan
koulun läheisyyteen, jolloin
samalle kulmalle voitaisiin
sijoittaa jäähalli sekä alati
toiveissa oleva uimahallikin. 7
N:o 46
» Torstaina 18. Koulu ja uusi urheilukenttä
aiheuttavat paljon liikennettä!
KevyenliikenteenRuuhkainen kevyenliikenteenväylä: vanhuksia, väylästä puuttuu
Myllykedontielle
koululaisia ja ulkoilijoita.
johtava pätkä.
Vanhuksille lähipuistoon
ulkoilu- ja liikuntareitti,
ettei tarvitse pyörätiellä
ulkoilla.
Liikennejärjestelyt.
Järvi on saastunut ja
mutainen, tulisi puhdistaa.
Maisemasilta, yhteys
Koiteliin ja Ouluun
Järvi, erityisesti siellä missä
ei ole täyteen rakennettu.
Ihana ranta! Yksi harvoista taajaman
alueista, joissa pääsee järven rannalle.
Asemakaavasta pitäisi poistaa
rannalla olevat rakentumattomat
tontit ja kehittää virkistysalueena.
Kunnalliset ja kaupalliset
palvelut eri paikoissa hajottaa
Jäälin rakennetta
Jäälin keskuspuisto: alueen ?keuhkot?,
oiva paikka lähiliikunnalle
Laivakankaan koulu,
Koirapuisto.
kehitettävä lasten ja
(tai asukastupa)
nuorten kulttuurin
keskittymäksi.
Laivakankaantie.
Erityisen mukava ja toimiva
uimaranta keskeisellä paikalla,
myös kaunis polku
montun ympäri.
Kirjasto.
Uimahalli.
Hiihtolatu Uusi urheilukenttä.
Kalimenojalle
puuttuu.
Koivumetsä.
Ulkoilureitti,
maasto ja luonto.
Jäälin laajentaminen kiinni Välikylään.
100 m
Uusi tieyhteys Välikylään.
Uimamontun veden
laatu heikentynyt.
Laavu. Koirapuistolle jääliläisillä oli esittää useampikin
sijoitusvaihtoehto. Jäälin majaa rantoineen ei saa yksityistää!
Asukastupa ja piknikranta, (moottoriurheilua järvelle?).
Jäälinmajan ranta on köyhtynyt,
olisi syytä säilyttää jääliläisten paikkana.
Urheilukenttä ja tenniskenttä ovat
kovalla käytöllä.
nut edukseen. Sen liikennejärjestelyt ovat huonot,
alue on rauhaton ja epäsiisti. Hiihtoladut ihan
hyvät, muutenkin luonnon
läheisyys ja rauhallisuus
miellyttää.
Laura Kämäräinen:
Vasta Jääliin muuttaneena olen
tykännyt erityisesti luonnosta ympärillä ja hyvistä
leikkipuistoista sekä kesätoiminnasta lapsille. Parhaimmiksi paikoiksi nimetään
Tuokkosenmäki ja Laivakankaan uimamontut
sekä ulkoilualueet ja Jäälinjärvi yleisine rantoineen.
»»Teea Tunturi
»»Jääli
Oulun kaupungin asemakaavoitus järjesti Laivakankaan koululla huhtikuussa
yhteistyössä Jäälin suuralueen yhteistyöryhmän ja
Jäälin asukasyhdistyksen
kanssa keskustelutilaisuu-
kouksista ja siitä, mitä Jääli
tarvitsisi ollakseen entistäkin parempi asuinalue.
Tilaisuus oli aloitus Oulun
kaupungin asemakaavoituksen ja Jäälin asukkaiden väliselle keskustelulle, jossa tavoitteena on kerätä asemakaavoitukseen Jäälin alueen paikallistietoa ja -tuntemusta.
den, jossa pohdittiin Jäälin
kaupunginosan nykytilaa
ja tulevia kehityskohteita.
Tapahtuma oli kaikille
avoin, ja siihen osallistui
noin 70 jääliläistä. Kirjastoon ihastuin heti ensi
käynnillä! Koirapuistoa ja
koiralatua kaipaisin.
Jäälinjärvi on Jäälin identiteetti.
Urheilualuetta pitäisi kehittää ja siistiä.
Kuusamontien ja Jäälintien
(Jos Laivakankaan investointia ei tule...)
risteys on sumppu. Kirjasto on
hyvä, samoin kaupassa on
hyvä valikoima ja palvelu.
Oma apteekki on hyvä.
Satu Vesala: Ostari
on masentava tyhjien
toimitilojen
takia. Laavun
voisi siirtää
Kortekankaalle.
Laivakankaan urheilualue.
Uusi jäähalli.
0
Jääli-Koiteli -reittiä
tulisi kehittää.
Erinomainen hiihtolatu.
Liikenneympyrä
hidastaa ajonopeuksia ja
parantaa turvallisuutta
Rähjäinen sisääntulonäkymä
Laivakankaalle.
Pyörätie järven
ympäri.
Järvelle ei pääse, ranta on rakennettu.
Rannalla ei virkistys- ja harrastepaikkoja.
Pyörätie ja latu Välikylään.
Yhteys Oulun ulkoilualueisiin.
Urheilukenttä
puuttuu vielä.
Jäälin itäpuolen maasto,
polut, luonto ja vehreys.
Tulee säilyttää ja vaalia.
Laivakankaan
metsäpolut.. Osallistujat pääsivät kertomaan
pienryhmissä oman näkemyksensä kaupunginosansa parhaista puolista ja heik-
Urheilualue ja
puistot
Osa jääliläisten tilaisuudessa esittämistä kehittämisehdotuksista ratkeaa jo tä-
män kesän aikana, kun uusi kevyen liikenteen yhteys ja kuntopolun ajanmukaistaminen on käynnistynyt. Pitäisi
saada kiertoliittymä,
kuten myös Jäälintien ja Uimahalli.
Uusi ostari tälle paikalle, kerrosVeneranta,
Pitkätien risteykseen.
taloja, joiden alakerrassa liiketiloja.
yleinen pääsy rantaan.
Ostari
lähiJos Pikku-Tuokkonen lähtee,
ympäristöineen
voisi tilalle laittaa asumista.
epäsiisti ja
Kauppa.
rauhaton,
Kapea ja huonosti hoidettu väylä.
liikenneAutojen pysäköinti kaventaa väylää.
järjestelyt
Soneran masto.
epäonnistuneita.
Tärkeä puisto
Nuorisolle
kaupan takana,
saatava muu
Kuusamontien uusi
hyvä kun on olemassa.
oleilupaikka
linjaus tulisi
Jäälinoja.
kuin kaupan
Koirapuisto.
toteuttaa.
piha!
Jäälin koulun paikalle
Ei rakentamista puistoalueille.
vanhuksillekin sopivia
Koulun alueella on
Tuokkosenmäki:
rivi-, luhti- tai pienkerrostaloja.
potentiaalia kehittämiselle.
hieno talviurheilupaikka,
Siivoton ekopiste.
eritoten lapsille mahtava mäki!
Pitkätien ja Harjukankaantien
ympäristö, Jäälinoja.
Leikkipuisto huonokuntoinen.
Tuokkosenmäen leikkipuistoa
Nuorison notkuminen päiväkodin
ja skeittialuetta pitäisi kehittää.
pihalla luo turvattomuutta.
Koirapuisto.
Ojan rannoilla ei virkistys(tai kuntopuisto) ja harrastepaikkoja.
Jäälin pyörätiet.
Jäälinojan varteen virkistyspaikkoja.
Lunkin talon suojelu.
Laivakankaantie tulee leventää tai tehdä
uusi tieyhteys. Seuraava keskustelutilaisuus Jäälissä on tavoitteena
järjestää syksyllä 2015.
Uusi
rakennettava
alue.
Nykyisessä käytössä
säilytettävä ja
kehitettävä alue.
Uusi kevyenliikenteen yhteys.
Uusi tieyhteys.
Vaihtoehtoinen
uuden koirapuiston
sijoituspaikka.
Vaihtoehtoinen
uuden uimahallin
sijoituspaikka.
Uuden jäähallin
sijoituspaikka.
Uuden veneenlaskupaikan
sijoituspaikka.
Uuden
urheilukentän
sijoituspaikka.
Keskustelutilaisuuksien tuloksia
käytetään pohjana kaavoituksessa ja kehityshankkeissa.?
Vaarallinen Kuusamontien ylitys.
Shellin monttu on
hyvä paikka
Jäälin laajeneminen Kortekankaan puolelle.
Pilvenpiirtäjä vanhan
urheilukentän paikalle.
Uuden kaupallisen
keskuksen pitäisi näykyä
Kuusamontielle, jotta
saataisiin käyttäjiä.
Jäälinmajan ranta on maisemallisesti kaunis,
järvikeskeisten yhteisöllisten tapahtumien keskus
ja merkittävä uimaranta. kesäkuuta 2015 » N:
Tältä näyttää Jääli jääliläisten silmin
Nykytilanne:
Osallistujan mielestä
hyvä paikka.
Osallistujan mielestä
huono tai parannettava
paikka.
Kaavoitusprosessiin haetaan asukkaiden näkemystä
Kehitettävät alueet:
Ostoskeskuksen alue vaatii asukkaiden
mielestä eniten uudistuksia tulevaisuuden
Jäälissä. Lidl olis loistohomma. Hoitamaton,
pitäisi hoitaa. Hyvät pyörätiet ja kesätapahtumia.
Nuorisolle kaipaisin jotain
aktiviteettia, etteivät keksi muuta...
Heli Kokko: Telinevoimistelua lapsille, jäähalliin yleisövuoroja (mailalliset/mailattomat), pitempi
valaistu latu. Kirjasto ja apteekki
ovat hyvät
Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan.
Yksi hurjapää
riittää
Sonnien rantautuminen
ja niiden pyydystäminen
houkutteli paikalle tiistaina runsaasti uteliaita silminnäkijöitä, ja tapaus huomioitiin mediassa laajasti.
??Onhan tämä erikoinen
tapaus, ja syitä voi vain arvailla. kesäkuuta 2015 » N:o 46
S US A N N A T I K K A
Ensimmäisen Kraaselin saareen kuljetetun sonniporukan kesäloma alkoi tiistaina ikävästi, kun osa päätti lähteä uimaan takaisin mantereelle.
Tarja Isohätälän mukaan sonnit eivät yleensä mene mielellään veteen, mutta tämä
porukka teki poikkeuksen.
Sonnien laidunloma
sai ikävän alun
Parikymmentä hukkui ja lopetettiin
»»Susanna Tikka
»»Haukipudas
Taskisen rannassa lastattiin lauttoihin tiistaiaamuna 56-päinen joukko nuoria
sonneja, joiden oli tarkoitus
viettää kesä maisemanhoitotöissä Kraaselin saaressa.
Parinkymmenen sonnin
unelmakesäloma päättyi
kuitenkin ikävällä tavalla heti alkuunsa, kun ensiksi saareen tuotu porukka päätti toistaiseksi tuntemattomasta syystä lähteä uimaan takaisin mantereelle.
. Ahdasta ei
130 hehtaarin aitauksessa
tule, Isohätälä sanoo.
Kraaselissa laiduntaa sonnien ja lampaiden lisäksi
myös 60 emolehmää Juha
Räsäsen tilalta.. Ehkä kahdella rantaan
Vapaus koittaa.
selvinneistä eläimistä olisi ollut kuntonsa puolesta
edellytykset jatkaa elämää,
mutta ne käyttäytyivät niin
aggressiivisesti, ettei vaihtoehtoja ollut. Tiistain tapahtumat eivät vaikuta sopimukseen
millään tavalla.
??Saaressa laiduntaa parhaillaan kolmisenkymmen-
tä 6-12 kuukauden ikäistä
sonnia. Merimatka sujui hyvin huonosta
säästä huolimatta.
ta, jotka nousevat Patelassa väsyneinä rantaan. Kyseessä on laumaeläin. Hän laskeskelee tappiokseen noin 25
000 euroa.
??Se on iso raha, mutta
minkäs teet. En usko, että eläimet
ovat säikähtäneet mitään.
Luulen, että pojat olivat yksinkertaisesti niin innoissaan päästessään vapaaksi, että tuli pahemmanlaatuinen virhearvio. Isohätälä sanoo sonnien ja lampaiden yhteiselon sujuvan
sopuisasti.
??Sonnit tykkäävät laiduntaa aakeilla alueilla ja lampaat pusikossa. Haen ne pois elokuun lopulla kuten on sovittukin, Isohätälä sanoo.
Kesän aikana sonnit eivät
pääse lihomaan, sillä ne liikkuvat paljon ja ravinto on
köykäisempää kuin navetassa.
??Laidunloman jälkeen ne
tulevat takaisin navettaan
tehosyöttöön. Kolmisen tuntia siitä, kun ensimmäinen lasti
oli viety, sain puhelun, että ovatko ne minun elukoi-
Luulen, että pojat
olivat yksinkertaisesti niin innoissaan päästessään
vapaaksi, että tuli
pahemmanlaatuinen virhearvio.?
- Tarja Isohätälä
Sonnit vietiin Kraaselin
saareen lautalla. Tämä on vain
Kraaselista Pateniemeen ikävin seurauksin uineet sonnit saivat tiistaina suuren mediahuomion.
elämää. Kun yksi
hurjapää lähtee, muut seuraavat perässä, Tarja Isohätälä sanoo.
Hän ei muista kuulleensa, että Kraaselissa olisi
koskaan tapahtunut vastaavaa, vaikka saareen on
viety eläimiä kesälaitumelle kautta aikojen.
??Minunkin sonnit ovat
laiduntaneet Kraaselissa
yhdeksänä aikaisempana
kesänä täysin ongelmitta.
Kokemukset ovat olleet sellaisia, että sonnit eivät mene mielellään veteen.
Tarja Isohätälä on solminut Kraaselin perinnebiotooppialueen hoitosopimuksen ELY-keskuksen
kanssa vuoteen 2020 saakka. Tiistain tapauksen vuoksi valvontakäyntejä
saareen ei kuitenkaan katsota tarpeelliseksi tihentää.
??Kun sonnilauman alkuhuuma on ohitse ja ne asettuvat laiduntamaan, eläimet ovat todella rauhallisia. 8
» Torstaina 18. Kaikki rantaan selvinneet jouduttiin
lopettamaan yhtä karkulaista lukuunottamatta,
Tarja Isohätälä harmittelee.
Yhtä rantaan selvinnyttä ja karkuteille lähtenyttä sonnia pyydystettiin Pateniemessä vielä Rantapohjan mentyä painoon eilen iltapäivällä.
Kuolleiden sonnien määräksi Isohätälä vahvisti keskiviikkona 19. Teuraaksi ne
menevät noin 19 kuukauden iässä.
Sonnien
seuraksi lampaita
Saaressa eläinten kunto käydään tarkistamassa säännöllisesti. En
ollut uskoa korviani, sonnien omistaja, haukiputaalainen Tarja Isohätälä kertaa
tiistain tapahtumia.
Noin puolet kahdenkymmenen sonnin laumasta
hukkui kahden kilometrin
mittaiselle merimatkalle.
Pateniemen rantaan hengissä selvinneet olivat niin
heikossa kunnossa, että ne
jouduttiin lopettamaan.
. Kiinniottokin on sujunut yleensä ilman suurempaa dramatiikkaa, Isohätälä sanoo.
Tänään torstaina Isohätälän sonnipojat saavat seurakseen Jaakko Parkkisen
tilalta 150 lammasta
toimii 12V akkuvirralla
. normaalisti, PE juhannusaattona 19.6. 100cm
1495
!
Paljon värejä
Naisten tai miesten
t-paidat s-xxxl
10,-
à 3,95
Tekstiili-
3
Caprileggingsit
s-xxxl
8,-
kpl
2
. takuu 12 kk
34
90
kpl
grillausalan halkaisija 43 cm
kromattu ritilä
emaloitu pinta
tukevarakenteinen
grillin alla pyörät, helppo liikutella
Pallogrilli
15,-
Karkkikatu
irtokarkit
Palvelemme juhannusviikolla:
t.fi
e
www.HHn
MA-TO 15.-18.6. evät ja vatsarasvat poistettu
5,58/kg
2
Hiillos grillimakkarat
tai -pihvit 320-400g
8
2,48-3,09/kg
0
95
79
pkt
Rajoitus 1 pkt/talous
99
kg
pkt
Rajoitus 3 pkt/talous
Maatiaispossun
fileepihvit
420-480g
Broilerin ohuet
fileeleikkeet
550-600g
ERÄ!
Suomalainen
varhaisperuna, irto
6,23-7,12/kg
8,25-9,00/kg
Säävaraus
2
4
1
95
99
ras
49
pkt
Snellman
Eetvartti tai Iivari
grillimakkarat 400g
Valio
Hyvä suomalainen
Arkijuustoviipaleet
450-500g
4,98/kg
5,98-6,64/kg
1
99
Atria
Grillisalaatit
350g
pkt
5,11/kg
1
2
79
99
ras
Juustoportin
leipäjuusto
335g
pkt
8,93/kg
2
kg
99
Fazer Reilu
viipaleet
500g
pkt
2,00/kg
1,pss
Teltta T100
200 x 140 x k. juhannuspäivänä, ja SU 21.6. 2-3 hengen
. klo 12 saakka.
LA 20.6. materiaali 190T hopeoitu polyesteri,
vedenpitävyys 800mm
. 9
» Torstaina 18. suljettu.
/HalpaHalli
4
95
kg
Aherramme
arkena
- lepäämme
!
sunnuntaina. ruodoton
. kesäkuuta 2015 » N:o 46
Keskikesän juhlaan!
sä:
n myymäläs
Haukiputaa
.
.6
STAINA 18
TOR
maistattaa
Atriamestari
ita klo 9-15
uutuustuotte
A 19.6.
PERJANTAIN
pisteen
to
is
Vaasan pa
paikalla
ijä
el
itt
es
etuot
Elintarviketarjoukset voimassa pe 19.6.2015 saakka, ellei toisin mainita (vain kotitalouksille).
Juhla Mokka
kahvi 500g
Norjan lohifilee
C-leikattu
. pohjan materiaali: vedenpitävä polyesteri
Muumi vaipat
34-58 kpl/pkt
0,15-0,26/kpl
kpl
8
90
pkt
á 4,95
.
.
.
u
u
k
t
a
j
italla
Hinnan m
halvempi!
?
?
?
?
?
Autojääkaappi
24L
Kuvista pystytetään
aikanaan näyttely Iihin. Vuonna 2011 perustettu RHM on saanut kylkeensä aputoiminimen Oulun Talkkari. Yritysten lisäksi kiinnostavat taloyhtiöt. Kiinteistöhuolto on luonteva suunta niin
oman osaamisen kuin olemassa olevan kaluston ja
urakoidenkin kannalta,
summaavat toimitusjohtaja Rani Märsy ja talkkari
Sami Rötkönen.
RHM tekee muun muassa piharakennusurakoita ja maarakennusurakoita. Kiinteistöhuoltotöitä on
ollut palvelupaletissa entuudestaankin, mutta nyt yritys
haluaa suunnata voimallisemmin kiinteistöhuoltoon.
??Työt tehdään omalla kalustolla, ja käytettävissä on
K-65 -taidetta Iissä
Iin KulttuuriKauppilassa alkaa tarinoiden ja naamioiden paja. Hanketta vetää valokuvataiteilija Aki-Pekka
Sinikoski muutaman muun
taiteilijan tuella.
Naamiopajat ovat täyttyneet vauhdilla muun muassa
ikäihmisten päivätoiminnan
joukoista, mutta vielä on vapaita paikkoja kaikille kiinnostuneille. Koko Oulun
joukkoliikenteen toimialueelle tulee yhtenäisempi hinnoittelu
ja lippujärjestelmä
vyöhykehinnoittelun
myötä.
Tällä hetkellä käytössä on
kahta erilaista korttia sekä hinnoittelua - tasataksa tai kilometriperusteinen
hinnoittelu seutualueella.
Waltin myötä tulee käyttöön yksi kortti, vyöhykehinnoittelu ja sama lipputuotevalikoima koko seudulle. Tämän lisäksi nuorille 17?24-vuotiaille on tarjolla aikuisen hintaa edullisempi kausilippu.
Waltti-kortille ladattavia
lipputuotteita ovat kausi- ja
arvolippu. Kortin toimitusaika on noin viikko. Sarjalippu tulee
valikoimiin myöhemmin.
Joukkoliikenteen käyttö
on sitä edullisempaa, mitä enemmän matkustaa.
Ennakkomyynti
käynnissä
Lippujen ennakkomyynti käynnistyi
kuluvan viikon maanantaina. Lippuja voi
ostaa vyöhykkeen sisäisille matkoille tai useammalle vyöhykkeelle.
A-vyöhyke kattaa Oulun keskustan ja ympäröivät asuinalueet noin 10 kilometrin etäisyydellä Oulun keskustasta. Avustuksia haki 112
taiteilijaa, ja niitä myönnettiin 21 hakijalle.
Luvassa lämmin
loppukesä
»»Leena Takaluoma
Jos on uskominen uutta kirjaa, tämän vuoden loppukesästä tulee lämmin, sillä
Paula Havasteen juuri ilmestyneessä Taika päivässä -kirjassa todetaan, että
vanhastaan lämmin juhannuksen alusajan sää ennustaa kylmää loppukesää, joten
ennen juhannusta sopii toivoa kylmiä säitä ja sadetta.
Marjasadon kanssa voi olla vähän niin ja näin, sillä
pohjoistuuli juhannuksen
alla on pahasta, sillä se vie
marjat metsistä.
Juhannuspäivä muuttaa
sääenteet: jos aurinko juhannusaamuna nousee selkeälle taivaalle, vuodesta
tulee hyvä. B-vyöhyk-
Matkan hinta määräytyy sen perusteella, millä vyöhykkeillä matka tehdään.
keellä sijaitsevat taajamat
Kellon Kiviniemi, Haukipudas, Jääli, Kiiminki, Alakylä, Madekoski, Pikkarala, Sanginsuu, Kempele ja
Oulunsalo. kesäkuuta kahdentoista ja neljän välillä vedettävässä pajassa ja perjantain
26.6. elokuuta. Tällä kohtaa nykylukijan on kuitenkin ratkaistava, onko oikea ennushetki tämän viikon lauantaiaamu vai 24.6., jolloin juhannusta on taikojen kultaaikaan vietetty.
??Suomalaistaioissa ei
tarvita monimutkaisia tarvikkeita, ei kristalleja eikä
lepakonsiipiä, vaan pitkälle pärjää puukolla, lastuilla
ja maasta poimitulla valkealla kivellä, toteaa tuoreen
Taika päivässä -kirjan tekijä, tutkija Paula Havaste.
Paula Havasteen kirja
esittelee suomalaisia perinnetaikoja juhannussään ennustamisesta naima- ja lapsilykyn parantamiseen.
. Joissakin taioissa näkyy
kristinuskon tulon vaikutteita, mutta monet niistä
ovat säilyneet sellaisinaan
pakanauskon kiehtovista
ajoista asti, Paula Havaste
kertoo.
Kirjassa taiat on jaoteltu
vuodenkierron mukaan ja
kunkin taian kohdalla on
kerrottu sille otollisin aika
ja paikka sekä taian vaatimat tarvikkeet ja muut yksityiskohdat.
Havasteen Taika päivässä
-kirjan on julkaissut Gummerus.. Lasten ikäryhmään
kuuluvat jatkossa 7?16-vuotiaat. 10
» Torstaina 18. Vehkaperä saa tuen näyttelykokonaisuuden työstämiseen.
Haukiputaalainen taiteili-
ja Hannu Ahosola on saanut 1 500 euron apurahan
yksityisnäyttelyn järjestämiseen.
Molemmat apurahat on
myönnetty Oulun Valistustalorahaston määrärahoista.
Kaikkiaan jaossa oli 95 000
euroa. Tarjolle
yritys laittaa erikokoisia paketteja riippuen siitä, mitä
asiakkaat toivovat.
??Mielellään käymme
myös keskustelemassa esimerkiksi taloyhtiöiden kokouksissa ja kuulemassa
asukkaiden tarpeita, valottaa Rötkönen.
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Haukiputaalainen kuvanveistäjä Tiina Vehkaperä
on saanut 10 000 euron suuruisen, puolivuotisen työskentelyapurahan. Se
avataan 17. heinäkuuta.
Tiina Vehkaperälle
työskentelyapuraha
RHM-Koneurakointi
laajentaa kiinteistöhuoltoon
Jäälistä Oulun seudulle palveluja tuottava RHM-koneurakointi Oy laajentaa toimintaansa kiinteistöhuoltoon. C:llä sijaitsevat
Haukiputaan ammattioppilaitos, Jokikylä, Ii, Alaranta, Pohjois-Ii, Ylikiiminki,
Muhos, Tyrnävä, Liminka,
Tupos, Lumijoki ja D-vyöhykkeellä Yli-Ii.
L E E N A TA K A L U O M A
»»Leena Takaluoma
»»Jääli
Jäälistä Oulun seudulle palveluja tuottava RHM on nykyään myös kiinteistöhuoltoyritys, kertovat toimitusjohtaja Rani Märsy (vasemmalla) ja talkkari Sami Rötkönen.
muun muassa kumitelaisia
kaivinkoneita, vaihtolavoja
ja kuorma-autoja.
Sami Rötkönen vakuuttaa, että asiakkaita yritys
hakee koko Suur-Oulun alu-
»»Rantapohja
»»Ii
set, esimerkiksi lastenlapset isovanhempiensa kanssa, ovat lämpimästi tervetulleita, kertoo järjestäjän
eli KulttuuriKauppilan edustaja Senni Karvonen.
Tällä hetkellä paikkoja on
vielä 24. Lipun
voi hankkia myös Oulu10palvelusta, Torikatu 10:stä.
Vyöhykehinnoittelussa
matkan hinta määräytyy
sen perusteella, millä vyöhykkeillä joukkoliikennematka tehdään. Ruuhkaton
tapa ostaa kortti on
käyttää nettipalvelua. pajassa.
Aki-Pekka Sinikoskelle ikäihmisten naamiopajahanke Iissä on jatkoa jo
aloitetulle Ukot-hankkeelle.
Työpajatyötä Sinikoski jatkaa kuvaamalla osan tuotoksista. Ehtona on vain
65 vuoden ikä ja halu turista ja toteuttaa.
??Naamiotyöpajat on
suunnattu erityisesti ikäihmisille, mutta kaikenikäi-
Oulun joukkoliikenteessä
»»Rantapohja
KULTTUURI»
eelta. kesäkuuta 2015 » N:o 46
Vyöhykehinnoittelu ja
Waltti-kortti käyttöön
Oulun joukkoliikenteessä siirrytään
vyöhykehinnoitteluun
ja valtakunnalliseen
Waltti-korttiin 3
Tänä vuonna tulemme
olemaan jollain tavalla mukana myös tallin 15-vuotisjuhlallisuuksissa, Lammentausta paljastaa.
Lauantain estekilpailun voittajat
60 cm: 1) Krista Nykänen
ja Babette Haapaveden ratsastajat.
80 cm: 1) Annika Rajanti
ja De Jager?s Miek?s Morgen
Ratsastusseura Win Win.
100 cm: Salla Kellokumpu ja Apacz Iin Hevosharrastajat.
Power Cup esteosuus: 1)
Rosa Nykänen ja Rummu
Jüri Haapaveden ratsastajat.
Seuralle suuri
voimanponnistus
Sunnuntain koulukilpailun voittajat
Ronja Smedlund antaa vuolaat kiitokset siitä, että kisaamaan ei aina tarvitse
lähteä muualle.
??Sitä osallistuu mielellään talkoisiinkin, että meillä olisi jatkossakin mahdollisuus startata kotitallilla,
kilparatsastajasta pöytäkirjakuriirin rooliin sunnuntaina hypännyt Smedlund
sanoo.
C-merkin kouluohjelma: 1)
Matleena Perkkiö ja Elshofs
Gonda Ateljeen Ratsastajat.
Helppo B KN Special: 1)
Niina Hotakainen ja Quanita Oulun ratsastajat.
Helppo A:0: 1) Riina Vatanen ja Queens Heart Iin
Hevosharrastajat.
Power Cup kouluosuus:
1) Oona Huovari ja Obora?s
Leon Prima Riders.
Ronja Smedlundin ja Ninnin kilpaura on vasta alussa. Vuonna 2007 järjestettiin ensimmäiset seuratason kilpailut ja 2010 ensimmäiset aluekilpailut.
Seuran perinteisiin vuosittaisiin tapahtumiin kuuluvat paitsi kilpailut ja kilpailuharjoitukset, myös ko-
ko perheen laskiais- ja joulutapahtumat.
. Hommaa riittää
jokaiselle kynnelle kykenevälle seuralaiselle.
??Lauantaina meillä oli 50
starttia ja sunnuntaina 40,
seuran puheenjohtaja laskeskelee.
Lisämausteensa viikonlopun kisoihin toi kilpailuiden yhteydessä ratsastettu
Power Cupin 2-tason alue-
karsintakilpailu.
??Kyseessä on valtakunnallinen poni- ja junioriratsastajien kilpailu, jossa on
aikaisempina vuosina nähty IIHAnkin edustajia, Lammentausta valottaa.
Toiminta ja
jäsenmäärä kasvussa
Tänä vuonna 13 vuotta täyttävässä ja Ylirannan Ratsutilalla tukikohtaansa pitävässä ratsastusseurassa on
reilut sata jäsentä, joista
noin kaksi kolmasosaa on
alle 18-vuotiaita junioreita.
Seura on kasvattanut vuosien varrella niin jäsenmäärää kuin toimintaansakin
tasaisesti. Ninni päätti
kuitenkin toisin.
. Kilpailutoiminta
lähti liikkeelle pienistä tallin omista kisaharjoituksista. Ninni on vielä vähän arvaamaton, koska yhteistyömme on
vasta alussa, kuluvan vuoden tammikuussa ponin
hankkinut Smedlund sanoo.
Smedlundin piti alunperin startata Ninnin kanssa myös lauantaina järjes-
tetyissä, niin ikään IIHAn
isännöimissä aluetason estekilpailuissa. Tämä meni paremmin
kuin meidän päivän ensimmäinen startti, vaikka rata
oli vaikeampi. Lainasin
estekilpailuun hevosta ratsastuskoulusta, Smedlund
sanoo.
Ronja Smedlund nähtiin
lauantaina 80 cm luokassa Välitalon Heppu -nimisen suomenhevosen kanssa.
Hän sijoittui luokassa seitsemänneksi.
??Perusradan ratsastin
puhtaasti. Ninni ei ollut enää yhtä jännittynyt,
Smedlund iloitsee ja kiittää
ratsuaan taputuksella.
Ronja Smedlund ratsasti
Iin Hevosharrastajien järjestämässä aluetason kouluratsastuskilpailussa sunnuntaina helppo C ja helppo B -tasoiset radat. Uusinnassa otettiin harmittavat neljä virhepistettä, hän kertaa lauantain kisasuoritusta.
Iin Hevosharrastajat ry:tä
kolme vuotta luotsanneen
Eveliina Lammentaustan
mukaan kaksipäiväiset kisat
ovat seuralle suuri voimanponnistus. Emme lähteneet hakemaan palkintosijoja, vaan
ehjää rataa ja kartuttamaan kisakokemusta. Ratsukon yhteistyö on alkanut
tammikuussa.. Ninnillä tökkäsi hyppy
harjoituksissa. Niskuroinnin syy on vähän epäselvä,
joten en halunnut pakottaa
sitä hyppäämään. Seuran puheenjohtajana hän on toiminut kolme vuotta.
Ronja Smedlund ratsasti ponillaan Ninnillä Iin Hevosharrastajien järjestämässä aluetason kouluratsastuskilpailussa sunnuntaina kaksi luokkaa.
Ylirannalla kisailtiin esteitä ja koulua
»»Susanna Tikka
»»Ii
Iiläisen Ronja Smedlundin, 13, kasvoilla on leveä
hymy, kun hän ratsastaa poninsa Ninnin ulos kouluruudusta Ylirannan Ratsutilalla Iissä.
. kesäkuuta 2015 » N:o 46
URHEILU»
S US A N N A T I K K A
Eveliina Lammentausta on
ollut aktiivinen toimija Iin
Hevosharrastajissa 13-vuotiaan seuran alkuajoista
lähtien. 11
» Torstaina 18. Palkintosijoille ei järjestävää seuraa edustanut iiläistyttö yltänyt, mutta hän sanoo silti olevansa kisasuorituksiin
tyytyväinen.
Näin Iille kahden
juoksun johto, joka kuitenkin kuivui harmittavasti.
Kaksi perättäistä ohiheittoa kolmoselta, Kempele
sai kaksi lahjajuoksua.?Ensimmäinen jakso meni tasan 5-5.
Toisen jakson alussa näytti, että Ii hallitsee peliä. Talvella saimme lukea, kuinka sprintteri
Eetu Rantala oli ostettu Pudikselle. (RT)
Pamela oli viikonloppuna
oikukkaana Illissä
»»Rantapohja
»»Maastojuoksu
Ei ole vuojet velijeksiä, tavataan sanoa. Mutta vieraat
saivat toisessa vuorossa peräti kuusi juoksua, Jussi Nenosen poissaolo kopparin
tontilta näkyi Iin takakentällä epävarmuutena. Kakkosella piti Vasikkasaaren nuorukainen Niklas huimaa kyytiä heti kerralla kereten hä-
din tuskin maaliin ennen
Hannaa. Toinen jakso Kempeleelle 7-3, ottelu 1-0.
Iin parasta esitti hirmukädellään Kempeleen juoksuja estänyt Mikko Tiiro, Pasi
Leppäniemi tykitti tällä kertaa 4 juoksua, Jukka-Pekka
Paloniemen kunnari ansaitsee maininnan. Eniten on poltellut kirkonpenkin harrasta kansaa.
La Donna e. Juniori Sirviö kukisti rookie Plastin lähellä haamuaikaa.
Koillismaan suurkaupunki Pudasjärvi on tehnyt suuria kaappauksia viime kauden jälkeen. Grand
Old Man?in Kaikko-Martin johdolla oli koolla tuttu
kööri. Toisessa vuorossa ensin Pasi Leppäniemi tykitti
kaksi juoksua, mutta vieraiden Eetu Ojala teki saman
tempun.
Kolmannessa Jukka-Pekka Paloniemi iski kunnarin
tyhjään kenttään, Mikko
Tiiro löi Paloniemelle tuplajuoksun. ?
Iin pesiskesän jatkokaan
ei siis sujunut toivotulla tavalla. Matti ehti siinä sivussa vasaroida reppanan jurykopin kisakuntoon.
Märkiä lipposia taivasteli
kirkonpenkkien rahvas, jota oli penkit notkolla. Pamela heittäytyi oikukkaaksi, kun Tohilanhaara levitti vetensä yli äyräitten Pamelan alapäähän. Uimariperheen isannus Laine kiri maaliin hyvänä kakkosena mielessään pulahtaminen P-vihkosaaren aal-
toihin. Pronssimies Hevosmies-Heikki on kovassa iskussa. Ii ei saanut
Kempeleen kärkeä kuriin:
Eetu Ojala, Anttoni Jokinen ja jokeri Jaakko Vartiainen tahkosivat tilanteita ja juoksuja. Lisäksi Joonas Jussila oli kertaamassa, samoin
Samuli Paaso ja Veli-Hannu Pesämaa puuttuivat kokoonpanosta. Lopuille pistesijoille ehtineet Tiilikainen ja Holappa mameroivat kuivin tennarein. Leppäniemen
lyönnillä Kurkela toi lisäjuoksun Iille. Ii otti Niko Laurilan, Jussi Nenosen, Mikko Tiiron ja Saku Alatalon lyönneillä 4-2
jaksovoiton.?
Toisella jaksolla peli ei
kuitenkaan enää kulkenut.
Ilonaiheeksi jäi vain Olli
Tiiron kunnari ja tavallinen. Jali-Matti Kurkela löi Paloniemen kakkoselta kotiin,
Iivo Kari täräytti Olli Tiiron kotiin. Suurin osa por-
halsi vesinotkon läpi lipposet märkänä. Ottelussa Ii
sai useaan kertaan takatilanteen, mutta turhat ykköspalot estivät juoksujen
teon. Kaikki
tytöt paransivat omia ennätyksiään tasokkaissa kilpailuissa.
Rollo-uinnit on tarkoitettu 10?12-vuotiaille tytöille
ja 11?13-vuotiaille pojille.
Kilpailuun pääsee osallis-
Madeleine Hiltuselle
viisi mitalia
Jääliläinen Oulun Lohien
edustaja Madeleine Hiltunen ui T12-sarjassa hienosti viisi mitalia.
Kultaa tuli 100 metrin selkäuinnissa, hopeaa 200 metrin sekauinnissa, 100 metrin
vapaauinnissa ja 400 metrin
vapaauinnissa. Ja siitä on
ollut kysymys Illin keväässäkin. PB parani hyvällä ravilla roppakaupalla.
Päkkikankaan ainut toivo Kukkula tippui podiumilta. ?Janne
Paaso tuurasi Joona Jussilaa lukkarina tuttuun varmaan tapaansa.
Iissä Kempele-ottelun
ensimmäistä jaksoa käytiin tasaisissa merkeissä.
Molemmat aloittivat juoksulla. Poliisin
vuonna 2014 kirjaamista
törkeistä ympäristön turmelemisista jokainen tapaus näyttää ilmoitustietojen
perusteella laadultaan sekä
laajuudeltaan sellaiselta, että ne ovat voineet vaarantaa
ympäristöä merkittävästi.
Ympäristörikkomuksia
tuli esitutkintaviranomais-
ten tietoon viime vuonna
keskimääräistä vähemmän.
Ympäristörikkomukset
ja ympäristön turmelemiset muodostavat suurimman osan esitutkintaviranomaisten tietoon tulleiden ympäristörikosten
määrästä.
2014 Suomen v iranomaisten tietoon tuli noin
kolmannes edellisvuotta
enemmän havaintoja mahdollisista öljypäästöistä merialueilla.. Katariina ei aikonut aloittaa vielä uintikautta, mutta hyvä aika silti. Ensimmäisellä jaksolla tämä ei tuntunut haittaavan. 12
» Torstaina 18. Mauritz Kuusikon (Granskog) sessa haukahteli jopa på svenska. Levottomina ovat kuopineet tannerta
Nurkkakunnan nuorukaiset
ja neitokaiset. Ensimmäisessä pelissä sarjaa johtavalle Kannukselle koettiin selvä tappio.
Muutoin ottelut ovat olleet
tiukkoja ja voitettavissa. Supervuorossa Veteli
otti kolme juoksua. Ikivanha perimätietokaan ei muista, että Illinjuoksujen avaus olisi siirtynyt kesäkuun
puoliväliin.
Koko juokseva maalima
on odottanut kuin tulisilla hiilillä, milloin käy Taavin kutsu Illiin. Ii ei saanut tilanteita aikaan ollenkaan, joten ottelu kirjatiin
Vetelille 2-1. Iin otteet lopahtivat. Joukkueesta
olivat poissa Reisjärvi-ottelussa peräti kaksikymmentä
tuotua ja lyötyä juoksua tahkonneet Pasi Leppäniemi
ja Jukka-Pekka Paloniemi. Uusien minuuttien alituksia on
odotettavissa muiltakin.
Tulokset
Vitonen: 1) Hannu Kirstinä
17.44 2) Jani Laine 17.50 3)
Heikki Tiiro 18.37 4) Pekka
Kukkula 18.52 5) Juha Tiilikainen 19.03 6) Jarmo Holappa 19.54 7) Pyry Sirviö
20.05 8) Iikka Plast 20.44
9) Jorma Puurunen 21.58
10) Reijo Hummastenniemi 21.19 11) Onni Niemelä 21.52 12) Jari Meriläinen 22.32 13) Juha Ukkonen 22.39 14) Markus Pyörälä 22.49 15) Erkki Kumpula 22.58 16) Ritva Heikkala 23.25 17) Tapio Manninen 23.51 18) Saija Kotila
24.01 19) Päivi Autio 27.38.
Kakkonen: 1) Niklas Mäenpää 7.49 2) Hanna Soronen 7.51 3) Katariina Pyörälä 8.14 4) Milla Kurkela 9.01 5) Kaisa Heikkala
9.02 6) Hilla Mäenpää 9.15
7) Saara Laine 10.52 8) Päivi Jaakkola 11.32.
Saara Niemi ja SM-pronssimitali, joka tuli 50 metrin
perhosuinnista.
Rollo-uinneissa
Saara Niemelle
SM-pronssia
»»Teea Tunturi
»»Haukipudas/Jääli
tumaan rikkomalla ennalta
määritellyt kovat kisarajat.
Viime viikon lopulla Oulussa pidetyissä Rollo-uinneissa Haukiputaan Heiton
Saara Niemi voitti kymmenvuotiaiden tyttöjen
50 metrin perhosuinnissa
pronssia.
Heitolta oli kisassa neljä
uimaria, Saara Niemi, Ida
Roponen, Jatta Nurmela
ja Viivi Kallunki. Jämäkkä direktoraatti:
Taavi, Nööti ja Tiiron Matti hyväksyi molemmat vaihtoehdot, eikä IAAF:llä ollut
nokan koputtamista. Se
on ollut siitä saakka märkä,
välillä jo kuivuen ja taas kisapäivänä märkä.
Niinpä joutuivat aloituskisan syhkäsijät hamletmaiseen tilanteeseen: kastaa vai
eikö kastaa. Siinä sivussa kehtasivat vielä rohomuta Voimayhtiöltä Iijoen vettä pelloilleen ja kyläteilleen.
Ah ahneutensa on ääretön,
siunailtiin kirkonpenkillä.
Vitosen pöngäpäässä nähtiin rouvien lupaava avaus
kera Mannisen. kesäkuuta 2015 » N:o 46
URHEILU»
Iille niukat tappiot
»»Pesäpallo
»»Ii
Pesäpallon Suomisarjassa
Ii koki voitokkaan Reisjärvi-pelin jälkeen kaksi niukkaa tappiota, ensin vieraissa
hävittiin Vetelissä 2-1 ja sitten kotona Kempeleelle 1-0.
Ii joutui Veteli-otteluun
varamiehisenä. Varsinainen pommi ja jättikaappaus nähtiin
keväällä, kun ahaneet Iijokivarren asukit värväsivät Kierikin katupojan aina tyylikkään Puurusen. Pronssimitalin hän sai 100 metrin perhosuinnissa.
Oulussa pidetyissä kisoissa oli edustajia yli kuudestakymmenestä seurasta ja
noin 900 uimaria.
Jätteiden käsittelyn
laiminlyönnit kasvussa
»»Rantapohja
Jätteiden käsittelyn laiminlyönnit lisääntyivät viime
vuonna Suomessa. Veteli ansaitsi jaksovoiton vuorostaan 4-2 juoksuin. Vesikauhuisia
varten harrasti Taavi curlingia ja merkkasi kiertopolun. Iin parasta esitti Olli Tiiro, kakkospalkittu
Matti Päkkilä, myös Jussi
Nenonen onnistui. Veteli- ja osin Kempele-pelissäkin tappioita voi selitellä useilla muutoksilla joukkueen kokoonpanossa.?Sarjassa Ii on kuitenkin keskikastissa. Tämä on nähty
valitettavasti Illissä. Raati luisti liukkaasti Mukavan Paikan Vanhallaisännällä, von Backmanilla, Vodella, Kuusikolla, Kurkelalla, Lies-miehillä, Matsonilla ja Reksoilla.
Spekuloinnit voittajasta
lopetti Hannu Kirstinä, jota erityisesti paikalla olleet
hauvat kannustivat hännät vipattaen pitäen tuttuna miehenä. Vähimmäistavoitteena oleva neljäs sija sekä
jatkopelit ovat täysin mahdollisia.?
Seuraavaa kotiottelua ja
parempaa peliä Iihin joudutaan kuitenkin odottamaan
heinäkuun alkuun asti. Mobile (nainen on oikukas), laulaa Mantuan herttua Verdin oopperassa Rigoletto
Hp.
27.000 e. Esillä yhtiöjärjestyksen kohdan 14 mukaiset asiat. 0400 413 107.
Halutaan ostaa
ROMUAUTOT SEKÄ
MUUT METALLIROMUT
Nouto ja käteismaksu!
Puh. 0400 253 358.
Romu-Ukko Oy
UUNI- JA TAKKAMUURAUKSET
Vanhat uunit korjataan
edullisesti.
Puh. (08) 5471 510.
RAKENNUSPELLIT IISTÄ
MITTOJENNE MUKAAN.
Kokouksia
Oijärven Vesi Oy:n
Yhtiökokous
pidetään Sampolassa la 27.6. 0400 175 186.
Kirjolohi-istutukset
aloitettu
3 h+k 65 m2 Ylikiimingissä.
Kalastus Illissä ja yläaltaalla alkaa torstaina klo
12.00. Oma tontti 2171 m2. Iijoki vieressä. 044 3501 227.
Vörkkelipiha 9, Santaholma.
Siuruan Työväentalo
Juhannuspäivän tanssit 20.6.2015 klo 21.00-02.00.
Soittaa Nelituuli. 020 743 0982
. Vm. 020 743 0981
. 13
» Torstaina 18. Ei vesija sähköliittymiä. kesäkuuta 2015 » N:o 46
Myytävänä
Ii, Illinsaari, Illinkoskentie.
Vaatimaton kesämökki, valm.
1970-l. Jukolantie 10
. Voi soittaa
myös iltaisin ja lauantaisin!
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
JO YLI
TERVETULOA!
Ma?To 8.30?17.00, Pe 8.30?18.00
La Jukolantie 9.00?15.00
. Koskitie 25
. Tervetuloa kalalle Iihin!
Puh. 040 7477 546.
Martinniemessä kerrostalossa
remontoitu kaksio 47 m2.
Kysy lisää. (alle 18 v.)
Pe-la 3-4.7. 040 521 3401. Markkinaviikonloppu Jarkko Honkanen&Taiga, Stargazery jne..
TERVETULOA JYRKKÄKOSKELLE!
pudasjarvenurheilijat.sporttisaitti.com
Vuokrattavana
Työsuorituksia
ASUNTOAUTO.
Puh. 020 743 0980
. Tervetuloa.
Lippu 12 euroa, käteismaksu.
- piipunpellit, ikkunalistat yms.
- kattoremontit/muutostyöt
- kattojen kuntotarkastukset
ja korjaukset Pyydä tarjous!
Kotitalousvähennys
Virkkulantie 418, Asema
Puh. Lohiloukku Oy LKV puh.
040 500 6450, www.kolumbus.fi/
lohiloukku.
Jätä pikkuilmoitus
www.rantapohja.fi
Ravintolat
JYRKKÄKOSKI
PUDASJÄRVI
JUHANNUSTANSSEISSA
ÄSSÄT
Ilmoituksia
LA 20.6.2015 klo 21.00-01.30
HIKIMAJASSA Karaoke (K-18)
REVONTULIDISKOSSA KASA-YSÄRI-ISKELMÄÄ
Lippu 15 . /8 . P. Ratakatu 8
. Mäkelininkatu 33
. 2001.
Puh. alkaen klo 12.00. Lisäksi keskustelua yhdistymisneuvottelujen aloittamiseksi Kuivaniemen Vesi Oy:n kanssa.
Hallitus
Huveja
ostetaan edullinen asuntovaunu.
tarjoa! Puh. 045 6797 275.
Torikauppiaat
Haukiputaan
torilta!
Uutta Siikli perunaa ja suomalaisia mansikoita.
HAUKIPUTAAN TUORETUOTE
Myytävänä
MOOTTORIPYÖRÄ
Yamaha Drag Star 125 kuutiota. 020 743 0983
30V.. Viehelupa kattaa Yläaltaan, Illin, Iijokisuun ja jokisuun
meren
Kahvilaa pitävät avoinna nuoret, jotka keittävät kahvia ja
paistavat vohveleita. While We?re
Young, 8. Torstain ilta-aukioloaika palvelee seurakunnan
sävelhartauteen tulijoita.
Sinne mennessä voi kätevästi poiketa kahvilla.
Kahvilassa voidaan paistaa vohveleita isompikin
määrä kotiinvietäväksi.
e
in
ll
ky ri?
yr a
m nk
sa
Juhannustaikoja
tekemään
iso
juusto!
17 tonninen juusto,
joka oli wisconsinista
peräisin, esiteltiin new
yorkin maailmannäyttelyssä 1964 - myöhemmin
se syötiin.
intialaiset tiedemiehet ovat huomanneet, että sipulia ja
valkosipulia voi käyttää
vahingollisten metallien
imeyttämiseen.
john wesley, yksi metodistikirkon
perustajista, kirjoitti 1747 lääketieteellisen kirjan, jossa neuvottiin
syömään pelkkiä omenoita kuukauden ajan,
jos haluttiin parantua hulluudesta.
LASSI JA LEEVI»
ELOKUVAT
1. Nuorten tekemän työn
tuotto haluttiin suunnata
lapsille ja nuorille, kertoo
Haukiputaan seurakunnan
lähetyssihteeri Paula Hiltunen.
Työvuorossa olleet Ai-
TOP 10»
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
no Satalahti, Alina Olkoniemi, Susanna Holma ja Milla Siira ovat iloisia kesätyöpaikasta kahvilassa - mukavaa työtä kauniissa ympäristössä ja hyvään tarkoitukseen.
Kesäkahvila on otettu
myönteisesti vastaan. Jotkut kävijät
LINKKIVINKKI»
n
ALBUMIT
1. Nightwish
. Kahvila on avoinna 24.
heinäkuuta saakka.
Wirkkula on seurakunnan vanha rakennus, jossa on toiminut aikoinaan
myös koulu. Toivon, 8. Mad Max: Fury Road 3D, 7. Tuomari Nurmio &
Hoedown . Muse . Versus.
ovat muistelleet vanhoja aikoja tässä muistojen koulussa. kesäkuuta 2015 » N:o 46
A U L I H A A PA L A
Woffelikahvilassa vanhassa Wirkkulassa on myös ulkoterassi. Lelu, 7. 14
» Torstaina 18. Mikael
Gabriel . Osaan tekisi mieli uskoa,
osa on pelkästään hupaisia.
Juhannuksena voi kurkistella kaivoon, keräillä kukkia tyynyn alle laitettavaksi tai kulkea viljapellolla tulevaa morsianta tai sulhoa
kuikistellen.
135
Rantsikka on nuorten areena. Robin . Jurassic World 3D, 2 Jurassic World (2D), 3. En Kommentoi, 3.
Haloo Helsinki . 16, 10. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Kiitos Ei
Ole Kirosana, 4. Työvuorossa Aino Satalahti (oik.), Alina
Olkoniemi, Susanna Holma
ja Milla Siira.
Nuoret avasivat Woffeli-kahvilan
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Woffelikahvila on avannut
ovensa Wirkkulassa Haukiputaan Kirkkotiellä. Antti
Tuisku . Kahvila työllistää kesän aikana aikana kymmenen 15?18-vuotiasta nuorta kesäsetelillä.
Idea kesäkahvilasta syntyi Haukiputaan seurakunnan Missionnuorten ryhmässä, joka aloitti toimintansa viime syksynä. Drones, 2. Väkeä on poikennut kahvilas-
sa. At.long.last.a$Ap,
9. San Andreas 3D.
3/1/15
agra
schwarzeneggeri
on nimetty sen
mukaan, että sillä
näyttäisi olevan
kehonrakentajan
?hauikset?.
Keskikesän juhla on täynnä taikaa! Ainakin jos niin
haluaa uskoa. Tunturisusi.
com-sivustolta löytyy tukku erilaisia juhannustaikoja. Kesäkahvilan tuotto ohjautuu
Nepalin vammaisten lasten
koulutukseen ja Botswanan
kummiluokalle.
. Tales Of Judge,
6. Mad Max: Fury
Road (2D), 6. Endless Forms Most Beautiful, 5. Me Rosvolat, 9.
Tomorrowland - A World
Beyond, 10. Paikka on auki maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina kello
12-15 ja torstaina kello 1720. Leif Lindeman . Tuotto menee lähetystyön hy-
väksi. Spy - vakoojan
asussa, 5. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Entourage, 4. Sanni . A$Ap
Rocky
Kolehti: kirkon
diakoniarahastolle.
Messu su 21.6. klo 12.00 juhannusseurat ry:llä, Mauno Kurunlahti, Heikki-Pekka Alakärppä.
Lähetä
kuva!
Kuvakisa jatkuu.
Kaikkien syyskuun
loppuun mennessä
lukijankuvia lähettäneiden kesken arvotaan
Rantapohjan vuosikerta
(91 e). Se
kasvaa vaikka läpi koivunlehtien. klo 17:00
ry:llä, Antti Rautakoski.
KUIVANIEMI
Sanajumalanpalvelus la 20.6.
klo 12 Oijärven kyläkirkossa. klo 10 Maalismaan koululla (Pottutörmäntie 70), toimittaa Pertti Lahtinen,
kanttorina Anja Hyyryläinen.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11
p. Yhteislaulua,
hartaushetki, iltakahvit ja makkaranpaistoa. nuorisotyönohjaaja
Jenna Puolakanaho).
Molempina päivinä seurakunnan teltalla kahvia ja lättyjä
lähetyksen hyväksi, työntekijöitä
tavattavissa.
Rauhanyhdistys: su 21.6. 044
7310 232.
Vs. klo 18.30 ry:llä,
puhujina Markku Holma ja Esko
Vappula.
Oijärven rauhanyhdistys
Juhannusaaton lauluseurat pe
19.6. klo 10-10.30 Perhotien
leikkipuisto, Kiviniemi, ti 30.6.
klo 10-10.30 Isonniityn leikkipaikka, Santaholma, ke 1.7. p. Kolehti: kirkon diakoniarahastolle.
Konfirmaatiojumalanpalvelus
su 21.6. klo 9-14.
Kesän ensimmäinen Kesäillan
sävelhartaus to 18.6. Toimittaa Matti
Kinnunen, kanttorina Markku
Jaakkola. Tervetuloa iloiseen
kesäkahvilaan!
Diakonian puhelinpäivystys
maanantaisin klo 9-11 taloudellisen avun hakemiseksi p. Johanna Kropsu
sopraano ja Tetyana Kushniruk
piano. Kuvat voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen toimitus@
rantapohja.fi
Jehovan todistajat
koolla Oulussa
»»Rantapohja
»»Oulu
Pohjois-Suomen Jehovan todistajien vuosittainen aluekonventti järjestetään tulevana viikonvaihteena Oulussa. pe 19.6.
Kuivaniemen rauhanyhdistys
Seurat la 20.6. diakoniatyöntekijä Heli Puuperä p. Toimiston
puh. klo 10:00 Iin kirkossa.
Toimittaa Tapani Ruotsalainen,
kanttorina Markku Jaakkola.
Rippikouluryhmä Kesä 2. Tule
laulamaan siionin virsiä yhdessä.
Puhe Anna-Maaria Ahonen ja
Seija Lomma. Kesäillan sävelhartaus on joka torstai
klo 20 Haukiputaan kirkossa tai
srk-keskuksessa juhannukselta
elokuun loppuun. klo 10?10.30 Torvelantien leikkipuisto, Asemakylä, ma
29.6. Oma tuoli mukaan.
Nuotioiltaa kanssasi viettämässä
Martti Heinonen, Johanna Kerola
ja Eeva Holappa.
Leikkipuistopyhis! Ma 22.6.
klo 10?10.30 Junttapolun leikkipaikka, Haapakangas, ti 23.6.
klo 10?10.30 Tuohipuiston
leikkipaikka, Holstinmäki, ke
24.6. Ouluhalliin odotetaan
noin 4 000 kävijää. klo 12 Kuivaniemen kirkossa. diakoniatyöntekijä Elisa
Iso-Junno aloittaa työnsä 8.6.,
p. 040 8668 319. Työalueena Kiiminkijoen pohjoispuolen alueet.
Haukiputaan kirkko on tiekirkko
ja avoinna yleisölle 1.6.-21.8.
maanantaista perjantaihin klo
10-18, jolloin myös kirkon opas
on paikalla.
Vanhemman väen leiri ma
13.7. klo 10 kirkossa,
toimittaa Juha Tahkokorpi, saarnaa Raimo Salonen, kanttorina
Sari Wallin, Pirkko Eskola, laulu.
Jäälin kappelin jumalanpalvelukset ovat kesätauolla 30.8. 40 min ja lisäksi
papin pitämä iltahartaus. klo
10-10.30 Raappananpuiston
leikkipaikka, Kiviniemi ja to 2.7.
klo 10-10.30 Niilonrinteen leikkipaikka, Haapakangas.Tervetuloa
kaikille avoimeen, iloiseen leikkipuistopyhäkouluun laulamaan,
leikkimään ja kuuntelemaan
Taivaan Isästä. Isoniemen leirikeskuksessa. Seurakuntalaisia palvelee
myös Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650 OULU,
puh. Kuvaaja Sirkka Riikola Ylikiimingistä.
Auringonlaskun kuvasi Tauno Jaara Iistä.. klo 19 ry:llä.
KIIMINKI
Kiimingin kirkko on tiekirkkona avoinna ma-pe 22.6.?
31.7.2015 klo 12-18.
Juhannuspäivän perinnejumalanpalvelus la 20.6. Ohjelmassa on myös
raamatullisia puheita, haastatteluja, näytelmiä ja videoesityksiä.
Tapahtuma rakennetaan
Ouluun satojen vapaaehtoisten voimin. Su 21.6. Aukioloajat: ma-pe klo 9?16. klo 10 kirkossa, toimittaa Martti Heinonen, kanttorina Hannu Niemelä. klo
18 seurat Kiimingin kirkossa,
Tapio Kukko.
Kastetut: Veikka Valdemar Tuomikoski, Enna Sara Maria Lämsä,
Vivian Isla Isabella Takalo, Ilona
Lyyli Kristiina Pelkonen, Niklas Juhani Moilanen, Miko Eemi Samuel
Jaakkola, Lenni Johannes Laiti.
Vihityt: Ville Tapani Koivukangas
ja Petra Janita Elisabeth Yli.
Kuolleet: Emmi Elviira Nyman
91, Elvi Laamanen 86, Eero Olavi
Savilaakso 88.
Kirkkoherra Pauli Niemelä lomalla
15.-28.6.2015 ja 6.-26.7.2015,
vs. klo 10 kirkossa,
toimittaa Martti Heinonen, saarna
Jaakko Tuisku, kanttorina Eeva
Holappa.
Kirkkoherranvirasto avoinna to
18.6. Toimittaa Ilkka Mäkinen,
kanttorina Anja Hyyryläinen.
Kirkkokahvit. Konventti kestää perjantaista sunnuntaihin.
Harri Oinas-Kukkonen
kertoo, että viikonlopun oh-
jelmassa tarkastellaan monin eri opetusmenetelmin
Jeesuksen tunnettuja opetuksia. klo
10:00-13:00 Pukkisaarenmajalla, Konintie 393. Tällainen kesämusiikkisarja on Haukiputaalla ollut jo miltei 25 vuotta.
Nuotioilta ke 24.6. www.oulunseurakunnat.
fi/tapahtumat tai soittamalla Helille 4.6.-23.6. Kuoro ja soitinyhtye,
johtaa Paulus Kälkäjä, solistit:
Joonas Vatjus, Paulus Kälkäjä,
yhteislaulua.
Lauluhetki ?En pelkää vaarojen
matkaa. Kahvitus.
Seurakunnan osallistuminen
Kiiminkipäiville 7.-8.8.2015
(alustava ohjelma)
Perjantai 7.8.2015
Klo 18.15-19 yhteislaulutilaisuus.
Lauantai 8.8.2015
Noin klo 10 seurakunnan tervehdys, seurakuntaneuvoston
vpj. ke 1.7. Kesäperhekerhoon ei ole ennakkoilmoittautumista. Seija Helomaa.
YLI-II
Sanajumalanpalvelus juhannuspäivänä 20.6. Bachin ja J. Hautausmaihin
liittyvissä asioissa (hautaus-,
haudanhoito- ja krematorioasiat)
palvelee Oulun Hautauspalvelut,
Intiöntie 6, 90130 Oulu. 15
» Torstaina 18. Risto Ainali, jonka jälkeen
Kansanlaulukirkko, toim. klo 18.00 juhannusseurat ry:llä, Kyösti Karjula, Antti
Lääkkö, su 21.6. klo 10
kirkossa, toimittaa Juha Tahkokorpi, kanttorina Sari Wallin,
tapulikahvit.
Messu su 21.6. J. klo 17 juhannusseurat ry:llä, Pekka Sipilä,
Pekka Tervo. 040 512 8224.
Kesäillan sävelhartaus to 25.6.
klo 20 kirkossa, Christian Ahlskog
urut. Leiri on tarkoitettu
ensisijaisesti Haukiputaan seurakunnan vanhemmalle väelle.
Osallistua voit täysihoidolla 60
e/hlö/leiri tai päiväkävijänä 10
e/hlö/päivä. Voit jättää
esirukouspyyntösi asioista, joista toivot rukoiltavan, Iin kirkon
eteisessä olevaan esirukouslaatikkoon, seurakunnan postilaatikkoon, jolloin kuoreen on
hyvä merkitä ?Esirukouspyyntö?,
sähköpostiin tai seurakunnan
työntekijälle. 040 7033 690.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste avoinna puhelimessa
sovittuina aikoina, p. Juha
Tahkokorpi, 6.-12.7. ei ole päivystystä!
Lauluja Suomesta -konsertti
ti 23.6. klo 12 ja klo
18 juhannusseurat ry:llä, Aapo
Mäenpää, Risto Kuha.
YLIKIIMINKI
Messu juhannuspäivänä la 20.6.
klo 12 Ylikiimingin kirkossa. klo 12 ry:llä,
puhujina Markku Holma ja Esko
Vappula.
Seurat su 21.6. Sibeliuksen musiikkia, iltahartaus Sami
Puolitaival sekä to 2.7. Toimittaa
Matti Kinnunen, kanttorina Tiina
Tuomikoski. klo 17 Isoniemen
leirikeskuksessa.
Kastetut: Maija Ella Maria Kukkonen, Asta Elisabeth Holma,
Senja Adelia Kuisma, Luukas
Kimmo Olavi Torvela, Eetu Markku
Antero Leiviskä.
Kuolleet: Ossian Eerik Ojala 88,
Matti Ilmari Kivimäki 67.
II
Johannes Kastajan päivä
Sanajumalanpalvelus la 20.6.
klo 10:00 Väli-Olhavan seurakuntatalolla. Kuvaaja nimimerkki Sillä sipuli.
Raparperin kauneutta kuvasi Merja Mustonen Kuivaniemeltä.
Rentukoita Koitelin rantamilla. klo 14:30.
Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi tai läheisesi
luona terveyskeskussairaalassa.
Hartaus hoivaosastolla to 25.6.
klo 13:00.
Iin kirkko on tiekirkko, avoinna
ma-pe 8.6.-7.8. 040 5220
252. klo 18.30 ry:llä,
puhujina Olli-Pekka Kinnunen ja
Pekka Sippola.
Seurat su 21.6. klo 18 Onkamon uimarannalla. klo 10?10.30 Sampantien leikkipaikka, Martinniemi,
to 25.6. 040 7008 151. Tilaisuudessa
on musiikkia n. Rukouspyynnöt
luetaan sunnuntain messussa
seuraavien viikkojen aikana.
Pyyntöjä voidaan muokata.
Päivystävä pappi terveyskeskussairaalassa to 18.6. klo 11-18, suljettu perjantaina 19.6.
Iin seurakunnan historia -kirjoja
on myytävänä Iin kirkkoherranvirastossa 20,00 euroa kappale.
Diakoniatoimisto on kiinni mape 15.-19.6.2015.
Kesäperhekerho ma 29.6. klo 19-20.30
Kiimingin seurakuntakeskuksessa, siionin virsiä kesäillassa. Säävarauksella!
Tied. Hox!
29.6. Kolehti: kirkon ulkosuomalaistyöhön, Kirkkohallituksen kautta.
Diakoniatoimisto on kiinni ma
15.6. Miia Seppänen ja 13.-26.7. Huom! Kesäperhekerhot
järjestetään myös sadesäällä,
jolloin voidaan olla sisätiloissa.
Kirkolliset ilmoitukset
Kastettu: Emilia Isabel Kaikkonen, Niilo Juhani Pyykkönen,
Jenny Madeleine Neuvonen, Eliel
Oskar Alamäki.
Iin Rauhanyhdistys
Lauluseurat su 21.6. (08) 5313 500, on avoinna
ma-pe klo 9-16. ja 6.7. Pauli
Niemelä, saarna Juha Tahkokorpi,
kanttori Jarkko Metsänheimo.
Katusuunnistuksessa seurakunnan rasti (vs. Arpojen myyntiä
lähetystyön hyväksi.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus ma klo 9-11 puh. S. kirkkoherra 15.-28.6. Säde Pokka p.
044 0510 405.
Ry:n toimintaa: Haukipudas:
seurat la 20.6. Iltahartaus Jaakko Tuisku.
Vapaa pääsy, ohjelma 5 ?. Toimittaa Pertti Lahtinen, kanttorina
Anja Hyyryläinen.
Maakirkko su 21.6. Kesäperhekerhossa askarrellaan, leikitään ja
paistetaan makkaraa nuotiolla.
Seurakunta tarjoaa makkarat
ja mehut/kahvit. klo 19 seurakuntakeskuksessa. klo 13 Juumalla. Kaikkiaan Suomen 12 vuotuisiin konventteihin osallistuu yli 20 000
henkeä.
KUVA LUKIJALTA»
Ruohosipuli oli kevään ensimmäisiä vihreitä ihmeitä. 040 5898
362. Ilm. arkisin klo 9-15.
Kellonkartanon toimintaa:
juhannusjuhlat 19.-21.6., Kartanon Kirkko sunnuntaisin klo
13, kesän lasten ja nuorten leirit:
tiedustelut ja ilm. klo 20
srk-keskuksessa. 08 3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: La 20.6. Toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina
Markku Jaakkola. asti.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin
klo 9-11 p. Tied. kesäkuuta 2015 » N:o 46
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Sanajumalanpalvelus juhannuspäivänä 20.6. klo 20
kirkossa, Heikki Rainio tenori ja
Hannu Niemelä urut, iltahartaus
Juhani Pitkälä.
Nuorten järjestämä lähetystyön kesäkahvila avoinna ma-ke
ja pe klo 12-15 sekä to klo 17-20
Wirkkulassa.Tarjolla kahvia, teetä
ja vohveleita. klo 10 kirkossa, toimittaa Pertti Lahtinen,
kanttorina Anja Hyyryläinen.
Maakirkko su 21.6. 040
7033 690.
Ylikiimingin seurakuntapiirin
toimipiste Harjutie 5.
Työntekijät ovat tavattavissa
toimipisteessä puhelimitse
sovittuina aikoina, varsinaisia
aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p.
(08) 531 3500, avoinna ma-pe
klo 9-16.
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 5281 813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki 08
3161 388 tai 08 3161 414
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08)
3161 303.
Rauhanyhdistyksen toimintaa:
la 20.6. (08) 3161 388 ja (08)
3161 414.
Yli-Iin seurakuntapiirin työntekijöiden suorat numerot:
Piirikappalainen 040 7197 931
Kanttori 040 5237 936
Suntio 040 5220 252
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä
puh. Kirkkokahvit.
Messu su 21.6. - to 16.7. . Kolehti: kirkon ulkosuomalaistyöhön,
Kirkkohallituksen kautta.
Esirukouspyyntö
Matkan
hinta 515 ?/hlö (sis. mennessä p. Mukaan mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä 44
hlöä. Lofoottien saaristo on tunnettu mahtavista maisemistaan.
Lumihuippuisten ja violettien tunturien sekä kristallinkirkkaiden
vuonojen maisemissa tutustumme mm. 0400 285 943 (Mikko)
tai 0440 170 161 (Veli-Hannu).. Ilmoittautumiset 7.7. kalastajakyliin sekä pääsemme viikinkien jalanjäljille, jotka aikoinaan kutsuivat Lofootteja
jumalten saariksi juuri saarten kauneuden takia. kesäkuuta 2015 » N:o 46
Ilmoituksia
KESÄRETKI LOFOOTEILLE
Yli-Iin mhy:n kesäretki tehdään tänä vuonna Lofooteille 12.?15.
elokuuta. matkan, majoitukset + aamupalat, yhden
ruokailun ja kahvin päivittäin sekä sisäänpääsyt retkikohteisiin
opastuksineen). Yöt olemme hotellimajoituksessa Kiirunassa, Lofooteilla ja Narvikissa. 16
» Torstaina 18