Sivu 14. Ylikiimingissä tarjolla kahvit, muualla makkaraa ja mehua. Sieltä KKP tavoittelee mestaruutta. KKP:n tytöt SM-jahtiin Hyvävireinen Kiimingin Kiekkopoikien N16-joukkue valmistautuu parhaillaan huhtikuiseen SM-turnaukseen. SIVU 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 18.1.2024 55. Monelle äänestäjälle ehdokkaan valinta on näissä presidentinvaaleissa helppo. vsk • N:o 5 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ VILLE VÄHÄMÄKI Ylikiiminki, Seo klo 8-9 Kiiminki, Halpahalli klo 10-11 Haukipudas, S-Market klo 12-13 Ii, S-Market klo 14-15 Oulu, Rotuaari klo 16-17 Ilm oi tu ks en m ak sa ja Pe ru ss uo m al ai st en ed us ku nt ar yh m ä Kansanedustaja Ville Vähämäki Tervetuloa tapaamaan lauantaina 20.1.24 Tule keskustelemaan sinulle tärkeistä asioista. ENNAKKOÄÄNESTYSTÄ EI PAKKANEN HIDASTANUT Rantapohjan alueella ennakkoäänestyspaikoille syntyi jonoja heti vaaliuurnien avauduttua
Herätys! Simpuntiellä lauantaina hyökkäsi irti ollut iso koira potkurilla liikkuneen 68-vuotiaan naisen kiusaksi. » Torstaina 18. Samaisessa kirjoituksessa kerrottiin myös meneillään olevasta strategiasuunnittelusta ja että me paikallisena sähköyhtiönä tarjoamme kaikille asiakkaillemme muun muassa energianeuvontaa sekä mahdollisuuden vaihtaa tuotetta. Seuratkaa Iin Energian verkkosivustoja ja tiesittehän, että meillehän saa aina soittaa, jos jokin asia sähköverkossa tai sähkönmyynnissä askarruttaa. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Uusi vaalitapa käyttöön 30 vuotta sitten TOIMITTAJALTA Muistakaa äänestäjät, tänne kurimuksen äänestitte aivan itse... Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Iin Energian hallituksen puheenjohtaja Markku Koskela kirjoitti Rantapohjassa 18.12.2023 kertoen yhtiömme tilanteesta ja yleisesti hinnoittelusta sekä miksi sähkömarkkinoilla toimiminen on huomattavasti haastavampaa kuin vaikkapa vielä muutamia vuosia sitten. Ennen muuttunutta markkinatilannetta olemme pyrkineet pitämään koko vuoden kohtuu tasaista hinnoittelua, jolloin kevään ja mahdollisesti syksyn aikana omasta tuotannosta saamamme sähkö kattoi talven negatiivisen hinnoittelun. Ensinnäkin kiitos Arille hyvästä kirjoituksesta, paljon asiaa ja huomaamme tästä, että Iin Energian on oltava entistä enemmän kertomassa asiakkaillemme toiminnastamme. Sen verran voimme paljastaa, että asiakkaamme tulevat saamaan muun muassa entistä parempaa palvelua, niin uusien tuotteiden osalta kuin esimerkiksi energianeuvonnan saralla. Tämän vuoden presidentinvaalit muistuttavat vuoden 1994 vaaleja ainakin sillä tavoin, että istuva presidentti ei ole ehdokkaana. Toiselle kierrokselle saattoi kuitenkin päästä vain kaksi ehdokasta eli Ahtisaari ja Rehn. Vielä vuosina 1982– 1988 itänaapuri oli hyvinkin innokas vaikuttamaan pienen naapurinsa poliittisiin valintoihin. Ari kirjoitti jutussa myös Iin Energian sähkönhankinnasta Nord Poolin sähköpörssistä. Tulemmekin tämän vuoden aikana tuomaan valikoimiimme uusia tuotteita, jotta te asiakkaat saisitte entistä parempia ratkaisuja omaan sähkökäyttöön sopivaksi ja me Iin Energialla pystyimme jatkossakin tarjoamaan sähkönmyyntiä! Tämä ei ole enää itsestäänselvyys, vaan riskit ovat aivan toista luokkaa kuin vielä muutamia vuosia sitten. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Neljän kärki koostui joukosta Martti Ahtisaari (25,9 % äänistä), Elisabeth Rehn (22 % äänistä), Paavo Väyrynen (19,5 % äänistä) ja Raimo Ilaskivi (15,2 % äänistä). Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Itse en moiseen leikittelyohjelman voimaan usko. Koska jo pelkästään kulutusennusteen arvioiminen on vaikeaa, tulee arvioinnista entistä haastavampaa, kun siihen lisätään vielä edellä mainittu ulkoilman lämpötilan heilahtelu. Sähköpörssi on osa yhtiömme sähkönhankintaa, mutta se ei mene aivan niin kuin Ari kirjoituksessa kuvailee. Monelle vaali on jäänyt mieleen Tuttu juttu -vaalina. Mitäpä jos vaalien ensimmäisellä kierroksella ei olisi ollut mukana keskustataustaisia ehdokkaita Keijo Korhosta ja Eeva Kuuskoskea, jotka saivat yhteensä 8,4 prosenttia äänistä. Porvarin kinkku ei sula edes leikatessa. Vuonna 2024 se käy laitonta hyökkäyssotaa naapurimaassaan. Sähköä on siis aina oltava sen verran, mitä kulutus milläkin hetkellä on. Vuoden 1982 presidentinvaalissa oli vielä käytössä puhdas valitsijamiesjärjestelmä, joka antoi mahdollisuuden ns. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Ilo tulla koululle, kun on niin puhdasta. Vaalien yhteydessä voi aina (etenkin jälkeenpäin) jossitella monenlaista. Kun ulkoilman lämpötila laskee, kulutus yleensä nousee. Otamme tästä siis koppia yhtiömme kehittämisessä. Tavoitteemme ei ole takoa suurinta mahdollista voittoa, vaan varmistaa, että asiakkaamme saavat sähköä mahdollisimman kohtuulliseen hintaan. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Ikävää vain on, ettei se enää nykyisessä epävakaassa markkinassa kata muodostuneita kustannuksia eli nykyisen kaltainen hinnoittelumalli ei ole enää nykypäivän sähköyhtiössä järkevää. Tärkein tehtävämme on varmistaa, että sähkö virtaa seuraavankin sadan vuoden ajan. SÄHKÖ VIRTAA Olemme jo yli sadan vuoden ajan rakentaneet Iin sähköverkkoa ja tuoneet valoa iiläisten elämään. Loppusuoran ehdokkaat Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn olivat puolisoineen mukana Timo Koivusalon ja Joel Hallikaisen vetämässä viihdeohjelmassa. Numero on Rantapohjan WhatsApp. Kiinni olisi käynyt, ellen saanut torjuttua hyökkäystä potkuria pyörittäen ilmassa. Hän on kertomansa mukaan keskustellut netissä tämän vuoden alusta voimaan tulleesta uudesta energiahinnastosta, jonka hinnoittelu ei ole täysin auennut osalle asiakkaistamme. Painajaiset jäi yöuniin. Valitsijamiesjärjestelmän voi katsoa olleen herkempi ulkopuolisille vaikutusyrityksille kuin puhdas kansanvaali. Tulemmekin kevään aikana kertomaan tästä lisää. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Suurena haasteena sähkönmyyntiyhtiöille on asiakkaiden sähkön kokonaiskulutuksen arvioiminen. Nuorehko nainen, joka viimein hait sen hirviön pois, pidä vastedes se sisällä tai kytkettynä pihalla. Vaalien ensimmäisellä kierroksella mukana oli 11 ehdokasta. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. YYA-liturgia ei ollut vaalikeskusteluissa päällimmäisenä. Vuoden 1994 presidentinvaalit ovat jääneet omaan mieleeni jonkinlaisina uuden ajan vaaleina. Tämän lisäksi asiakkaamme saavat palvelua paikallisesti, nopeasti ja asiantuntevasti. Voisiko yksi avain onneen ja oloon olla siinä, ettei sure ja murehdi sitä, mitä ei ole omistanut, kokenut, saanut tai saavuttanut, vaan on iloinen ja onnellinen pienistäkin arkipäivän tekemisistään, onnistumisistaan, elämyksistään, kohtaamisistaan ja kokemuksistaan sekä “kädenjäljestään”. Sopimus purkautui vuonna 1992, kun koko Neuvostoliitto hajosi. tammikuuta 2024 » N:o 5 KESKUSTELEMME » Moni Rantapohjan lukijoista kävi presidentinvaalien uurnilla 30 vuotta sitten vuonna 1994, kun nykymuotoinen presidentin valitsemistapa oli ensimmäisen kerran käytössä. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Sai olla viimeinen kerta Mikä on elämän tarkoitus... Presidentin vaalit kiinnostavat näemmä liikaa, mikä on varsin erikoista. Ja aivan erikoista, että näin kovalla kädellä oikeistohallitus (lue: junttahallitus) vaatii satuja laulamalla ihmeitä. Puhtaus on puoli ruokaa Iin Energia sähkömarkkinoiden muutoksessa Ari Rautakoski kirjoitti 16.1.2024 Rantapohjassa otsikolla Iin Energian kaksiaikasähkön hinnoittelusta. Ylimielinen käytös jo etoo. Suomi on Naton jäsen. Joni Jääskeläinen toimitusjohtaja Iin Energia Oy Pieni Suuri Sähköyhtiö TEKSTARIT » Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Moni on tulkinnut että se olisi ratkaissut vaalin Ahtisaaren hyväksi. mustan hevosen ehdokkuuteen. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Vaalista oli myös muodostunut jännittävämpi uuden vaalitavan takia. Avaan lyhyesti myös tätä asiaa. Ari on oikeassa, ettei nykyinen kaksiaikasähkö sovellu kaikille sähkönkäyttäjille, vaan joillekin on edullisempaa siirtyä yleissähköön. onnellisuus ja hyvä olo. Tiedostamme tämän tilanteen ja olemme itse asiassa jo syksyn ja kuluvan talven aikana tehneet töitä uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi. No, lomilta palattuaan, helmikuun seitsemäs, julkinen talous romahtaa. Edellä mainittujen syiden vuoksi sähköä ei voida hankkia tarkalleen oikeaa määrää, eli loppuosa hankitaan sen hetkisellä markkinahinnalla, maksoi mitä maksoi. Vuoden 1988 vaaleissa oli käytössä sekamalli, jossa äänestettiin presidenttiehdokasta sekä valitsijamiestä, nykyään kai sanottaisiin -henkilöä. Vuonna 1994 Venäjä oli heikkouden tilassa. Merkittävin kulutukseen vaikuttava tekijä on ulkoilman lämpötila. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Olisiko keskustan Paavo Väyrynen noussut Ahtisaaren kanssa toiselle kierrokselle. Ahtisaari voitti Rehnin toisella kierroksella äänin 53,9 %-46,1 %. Hajattelija Ruusuja Iin Valtarin koulun nykyiselle puhtaanapidon porukalle
klo 12–19. klo 10–17 21.1. Haukiputaalla hieman ennakkoäänestyksen alun jälkeen jono tuli melkein jo Smarketin ovella vastaan. Oikealla Tuomo Linnalla ja keskellä Sisko Linnala pääsivät ensimmäisinä äänestämään Iin Nätteporin ennakkoäänestyspaikalla. Äänestämässä he ovat käyneet aina ja Tuomo Linnalalla kokemusta on parin vuosikymmenen takaa myös pöydän toiselta puolelta, kun hän oli ääntenlaskijana. Se on sitten hoidettu, Alaraasakka kertoi. – Kyllä se on niin helppoa äänestää ennakkoon. Ehdokas on kyllä valmiina ja valinta oli helppo tehdä, Alaraappana sanoi. klo 11–17 20.1. Äänestyslippu tulee repiä vaalitoimitsijan nähden ja keskusvaalilautakunnan jäsenen pitää poistaa tieto äänioikeusrekisteristä, jos äänestäjän tiedot on keritty sinne jo laittamaan äänestykseen tullessa. Ennakkoäänestämässä he ovat käyneet jo pari vuosikymmentä. Martti ja Sirkka Järvelä ennakoivat äänestysprosentin nousevan näissä vaaleissa korkealle koko maassa. Muutama kääntyikin jonon nähtyään takaisin ja meinasi äänestää sitten, kun ruuhka hieman helpottaa. klo 10–-20 20.1. – Kun miettii tätä aikaa, tarvitaan varmasti pitkäjänteisyyttä ja tässä ajassa elämistä. Myös äänestämään tullut Markku Alaraappana päätti jättää jonottamatta ja kääntyi jonon nähtyään niillä sijoillaan. Pakkanen ei selvästikään estellyt äänestämään lähtemistä, mutta meinasi kuitenkin jättää äänestäjät ulos seisomaan oven jäädyttyä kiinni. klo 10–20 KELLON nuorisoseura, Kellontie 272. klo 10–17 21.1. 22.1.– 23.1. Heille ennakkoäänestyksen helppous oli syy tulla jo ensimmäisenä päivänä äänestämään. Ennakkoäänestyksen aamu ei ollut edes kunnolla valjennut, mutta Nuorisoseuran ovi kävi tasaiseen tahtiin ja ensimmäisten minuuttien aikana oman äänensä kävi antamassa jo puolen kymmentä äänestäjää. Presidenttiehdokkaista puhuttaessa Sirkka Järvelä kertoi miettineensä, että vaikeaan rooliin tänä aikana täytyy saada jämerä henkilö. klo 12–18 20.1.–21.1. klo 12–18 KUIVANIEMEN kirjasto (Kuivaniemi-talo) 17.1. – Sellaista en ole kyllä koskaan nähnyt, että joku koppiin mennessä haluaisikin pakittaa, Sergejeff totesi. klo 10–20 JÄÄLIN monitoimitalo, Laivakankaantie 10. klo 12–17 22.1.–23.1. REILUN viidentoista minuutin aikana Nätteporissa kävi vajaat kolmisenkymmentä äänestäjää. Myös ajoissa paikalla ollut ja ensimmäisenä äänestyskoppiin astellut Esa Koponen äänestää yleensä ennakkoon. YLI-IIN Sale, Karjalantie 5. vsk • N:o 5 Ennakkoäänestyspaikat Rantapohjan alueella ENNAKKOON voi äänestää 17.–23.1. –20.1. tammikuuta 2024 55. – Uskon, että näissä vaaleissa monenkaan ei tarvitse valintaa kauaa miettiä, Tuomo Linnala totesi. –19.1. 17.1. II: Nättepori 17.1.– 19.1. KIIMINGIN liikekeskus, Kauppareitti 2 17.1. klo 11–17 Ennakkoäänestys käynnistyi vilkkaana » Anu Kauppila » Kello » Haukipudas » Ii PAKKANEN ei estänyt innokkaita äänestäjiä käyttämästä kansalaisoikeuttaan ja ennakkoäänestyspaikoille kertyi jonoa eilen heti uurnien auettua. ENSIMMÄISINÄ vaaliuurnille Iin Nätteporissa astelivat Tuomo ja Sisko Linnala. YLIKIIMINGIN asukastupa, Harjutie 18. klo 11–20 18.1.–19.1. Pariskunnalle ehdokkaan valintaa ei tarvinnut paljon miettiä ja itselle mieluinen ehdokas oli helppo valita. – Veikkaan, että reilut 50 prosenttia käy äänestämässä ennakkoon, Martti Järvelä lisäsi. 22.1.–23.1. klo 11–20 18.1.–19.1. 17.1.– 19.1.2024 klo 9–19. – Aina olen käynyt äänestämässä ja kyllähän se valinta oli nyt helppo, Koponen sanoi. A NU K AUP P IL A. klo 9–19. Pariskunta mietti vaikuttaako ehdokkaiden vähyys siihen kuinka äänet jakautuvat lopulta. HAUKIPUTAALLA hieman kello 11 jälkeen ennakkoäänestysjono oli jo kasvanut melkein kaupan ovelle asti, vaikka itse äänestyspiste olikin nurkan takana apteekin läheisyydessä. Molemmilla ehdokas oli valikoitunut hyvissä ajoin eikä numeroa tarvinnut jäädä koppiin miettimään. Iissä vaalitoimitsijana ollut Marja-Leena Sergejeff kertoi mitä tehdään, jos äänestäjä huomaakin, ettei olekaan valmis vielä antamaan ääntään, mutta on jo oman äänestyslippunsa lunastanut. Ovi saatiin hetkessä auki ja äänestäjät pääsivät tositoimiin. 17.–19.1. missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa. Järvelät uumoilevat äänestysprosentin nousevan näissä vaaleissa yli seitsemänkymmenen, jopa 75 prosenttiin asti. klo 12–17 22.1.–23.1. 3 Torstaina 18. klo 10–14 22.1.–23.1. klo 12–14 22.1.–23.1. Aili Alaraasakka kertoi äänestäneensä jokaisissa vaaleissa ja mahdollisuuksien mukaan aina ennakkoon. – Ajattelen sen niin, että on sitten ääntenlaskijoillakin helpompi urakka, kun ei tarvitse yhtenä päivänä laskea niin paljon, Sirkka Järvelä kertoi naurahtaen. Toimipaikat Rantapohjan alueella: HAUKIPUDAS , S-Market, Kauppakuja 2. Martti ja Sirkka Järvelä täyttivät kansalaisvelvollisuutensa innokkaina ja ehdokas oli valmiina. – Helpottaa, kun voi käydä äänestämässä missä itse haluaa omien menojen mukaan, Sisko Linnala lisäsi. – Joutaahan tuota toisenakin päivänä. KELLON Nuorisoseuralla oli jo muutama innokas äänestäjä valmiina antamaan äänensä ennen kello yhdeksää, jolloin äänestyspaikka avautui. Ei ole helppo tehtävä, mitä nyt täytetään, pariskunta lisäsi. Monen mielestä presidentinvaalien äänestyslipukkeeseen valittavan numeron valinta oli näissä vaaleissa helppo. klo 10–20 20.1. klo 9–19. Kellon Nuorisoseuran ennakkoäänestyspaikalla Esa Koponen sai kunnian olla ensimmäinen äänestäjä. Hän pudotti lipukkeensa vaalitoimitsijan ja Aili Alaraasakan seuratessa
Äänestyspaikoilla perinteisesti keräys » Rantapohja » Rantapohjan alue PRESIDENTINVAALIEN äänestyspaikoilla on mahdollista tukea kotimaan vammaisia ja pitkäaikaissairaita. alv TILAA NYT! • Sis. Kiitos äidin hoitoon osallistuneille. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Helmikuun jälkeen seuraava kyselytunti on hallintosäännön mukaan syyskauden ensimmäisessä yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa. Suosituksi nimen teki italialainen runoilija Petrarca (k.1374) rakastetulleen Lauralle omistamillaan soneteilla. -18 -17 -18 -16 -15 -16 Perjantai 19.1. Mukana elämän kulussa. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Yhdistyksillä on merkittävä rooli vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyvinvoinnin tukemisessa. 13.12.2023 Soi kirkonkellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan. Kaivaten Jari ja Kirsi perh. Työhyvinvointikyselyssä henkilöstön esittämiin kehittämiskohteisiin on tartuttu ja asioiden edistämiseksi on ryhdytty toimeen. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. -15 -19 -21 -18 -15 -17 Maanantai 22.1. Työhyvinvointikyselyn tulokset osoittavat, että henkilöstö kokee työnsä merkitykselliseksi ja he tunnistavat työnsä tarkoituksen. Viidessä seitsemästä palveluyksiköstä on vaihtunut tai vaihtumassa johtava viranhaltija. Näitä ovat talousja it-palvelut, henkilöstöpalvelut, viestintäpalvelut, kiinteistöpalvelut, hautauspalvelut, seurakuntatyön erityispalvelut sekä Oulun aluekeskusrekisteri. Sanaksenaho * 30.6.1947 Kuivaniemi † 20.12.2023 Kuivaniemi Hetkenä päivän hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen. Uuden 1.7. 1:14 Heiluu ku Waivasen ämmä seipään nokasa. Kyselytuntien tavoitteena on lisätä hallinnon avoimuutta ja tiedonkulkua viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä. Sinne saatamme äitimme rakkaan, isän vierelle nukkumaan. Apu menee perille yli 700 paikallisen vammaisja kansanterveysyhdistyksen kautta ympäri Suomen. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 18. -22 -16 -18 -16 -16 -22 Sunnuntai 21.1. Lahjoituksilla järjestetään muun muassa vertaistukea, apuvälineitä, kuntoutusta ja opaskoirien koulutusta. 10.1.1937 Ylikiiminki k. -15 -16 -15 -15 -13 -15 Lauantai 20.1. – Kyselytunti on ensimmäinen laatuaan Oulun seurakuntayhtymän historiassa, yhtymäjohtaja Aarne Kiviniemi sanoo. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Laina Onerva RAUTIO s. Tuhannet vapaaehtoiset toteuttavat keräyksen ympäri Suomen ja suurin osa heistä on itse vammaisia tai pitkäaikaissairaita. siskot ja veljet perh. – Se selkeyttää päätöksentekoja valmisteluvastuita ja antaa ryhtiä yhtymän johtamiseen, Kiviniemi toteaa. Kyselytunnit antavat luottamushenkilöille mahdollisuuden kysyä johtavilta viranhaltijoilta ajankohtaisista asioista. Näitä toimenpiteitä tullaan arvioimaan ja seuraamaan ja tehdään tarvittavia kohdennettuja kyselyjä asioiden etenemisen varmistamiseksi, Kiviniemi sanoo. Oulun seurakuntayhtymän muodostavat alueella olevat seurakunnat, Haukiputaan, Karjasillan, Kiimingin, Oulujoen, Oulunsalon ja Tuiran seurakunta sekä Oulun tuomiokirkkoseurakunta, joiden yhteisiä asioita hoidetaan seurakuntayhtymän palveluyksiköissä. Rantapohja Torstai 18.1. Kiviniemi on iloinen siitä, miten asiat menevät eteenpäin. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. klo 16 ja kyselytunnit ovat kaikille avoimia tilaisuuksia. tammikuuta 2024 » N:o 5 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Kaarlo Rantala Tilaa: www.rantapohja.fi -> tilaukset -> tilaustarjoukset tai 044 714 7800 tilaukset@rantapohja.fi Tarjous on voimassa 31.12.2024 saakka DIGI DIGI Rantapohjan Rantapohjan 43 € /6 kk 43 € /6 kk VAIN! sis. Oulun seurakuntayhtymässä on eletty muutoksen aikaa. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 3 Aurinko nousee 9.50 ja laskee 15.07. Kiittäen ja kaivaten Sylvi-sisko ja lapset perh. Edesmenneiden sisarusten lapset perh. Kysymykset jätetään kahta viikkoa ennen kyselytuntia. 2.3.1936 k. käyttöönotettu hallintosääntö. Nimipäiviä Torstai: Laura Perjantai: Heikki, Henri, Henna, Henrik, Henni, Henriikka, Henrikki Lauantai: Sebastian Sunnuntai: Aune, Oona, Netta, Auni Maanantai: Visa Päivän nimi Laura tulee latinan sanasta laurus, joka merkitsee laakeripuuta tai laakeriseppelettä. Rakkaudella kaivaten lapset perheineen sisarukset sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 2.1.2024. Johtoryhmään kuuluu seurakuntien kirkkoherrat, yhtymäjohtaja ja palveluyksiköiden johtajat. Laura oli Petrarcan käännös kreikan nimestä Daphne. Keräys on järjestetty vapaaehtoisten voimin äänestyspaikoilla vaalien yhteydessä 117 vuoden ajan.. Eniten kehitettävää on johtamisessa ja johtoryhmässä onkin laadittu toimenpidelista. ystävät ja tuttavat Siunaus on toimitettu 13.1.2024 läheisten läsnä ollessa. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on ja kaipaus niin pohjaton. voimaan tulleen kirkkolain myötä on päivitetty paljon yhteisiä sääntöjä, joista yksi tärkeimmistä on uusi 1.1. Aalto s. Joh. Ensimmäinen kyselytunti on helmikuun kirkkovaltuuston kokouksen yhteydessä torstaina 15.2. En juhli vanhenemistani. 17.12.2023 Kiiminki Emme unohda muistoas, kaunista, hyvää. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. – Niissä yksiköissä, joissa tulokset ovat keskiarvoa alempia, ollaan käynnistämässä prosesseja työhyvinvoinnin parantamiseksi. Lämmin kiitos suruun osaa ottaneille, Mainiokoti Siirin henkilökunnalle, Kukkaja hautauspalvelu Mettovaaralle sekä Siruka Eräpalveluille. -2 -2 -3 -1 -1 -3 Rakkaamme Vuokko Tellervo SAVILAAKSO o.s. Viime leposi olkoon rauhaisaa, syvää. Rakkaamme Aila Irmeli ERKKILÄ o.s. Rantapohjan verkkosivujen rajattoman lukuoikeuden • Näköislehden ja arkiston Oulun seurakuntayhtymä aloittaa kyselytunnit » Rantapohja » Oulu OULUN seurakuntayhtymässä alkaa yhteisen kirkkovaltuuston kyselytunnit
mennessä. VIIME VUONNA perustettu Band players Ii ry:n tarkoituksena on edistää musiikkiharrastuksen kulttuurituntemusta ja tarjoamalla harjoitustilaa kohtuullista korvausta vastaan koota musiikin harrastajia yhteiseen toimintaan. Voidaankin todeta, että vähemmistö suomalaisista kannattelee suurinta velkataakkaa harteillaan. Nuoret pääsevät antamaan palautetta ja suunnittelemaan jatkoaskelia tapahtuman jälkeen. Velallisten asuntokuntien keskimääräinen velkamäärä oli 94 400 euroa ja velkaantumisaste 173 %. Sopimuksen myötä Lapin hyvinvointialue tulee sopimuksen osapuoleksi edellisten osapuolten lisäksi. Simon kunta on tehnyt päätöksen myydä omasta osakekannastaan 10 kappaletta Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakkeita Lapin hyvinvointialueelle ja siksi myös Iin kunnan, joka on yksi osakkaista, on hyväksyttävä tarvittava päivitys osakassopimukseen esitetyllä muutossopimuksella. to 25.1. Siksi yhdistys tarvitsee bändisoittoon tarvittavia soittimia, vahvistimia ja muita äänentoistolaitteita. Samalla päätettiin valtuuttaa hallintoja talousjohtaja allekirjoittamaan osakkuuteen liittyvät sopimukset ja sitoumukset kunnan puolelta. Myös Band players Ii ry on hakenut Iin kunnalta avustusta laitehankintoihin investointitukihakemuksella Oulun Seudun Leaderilta ja he tarvitsevat puskurilainalupauksen yhdistyksen hanketukihakemusta tukemaan. Tapahtuma tulee olemaan kaikille nuorille avoin ja ilmainen ja se rakennetaan talkoovoimin. Työpajoissa keskustellaan tapahtumatuotannosta, seurataan budjettia, aikataulutusta sekä markkinointitoimenpiteitä. Lähes Lähes Sari Niiranen Puh. Lapin hyvinvointialue Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakkaaksi » Anu Kauppila » Ii MAANANTAIN Iin kunnanhallituksen kokouksessa hyväksyttiin Oulunkaaren Työterveys Oy:n osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen muutossopimukset. tammikuuta 2024 » N:o 5 Olli Rehn Vakaa kuin kallio Vaalipäivä sunnuntai 28.1.2024. Tarkoituksena on, että nuoret ovat osa isoa tapahtumaa ja he saavat osallistua esiintyjien, alurajojen ja muiden tapahtuman toimintojen suunnitteluun työpajoissa. Velkaa noin puolella asuntokunnista » Rantapohja TILASTOKESKUKSEN mukaan noin puolella (52 %) suomalaisista asuntokunnista oli velkaa vuonna 2022. Ennakkoäänestys 17.–23.1.2024. Velasta valtaosa (70 %) oli asuntovelkaa. Oulun Seudun Leader tiedotti eilen, että Osuuskunta Toripadalle on myönnetty tukea lähes 20 000 euroa. 5 » Torstaina 18. Velkoja tarkemmalla tasolla eli väestöryhmittäin tarkasteltaessa on hyvä tietää nämä perusluvut veloista ja lisäksi tuntea määritelmät ja rajaukset. Yhdistys on voittoa tavoittelematon ja he haluaisivat saada enemmän nuoria mukaan toimintaan. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Rantapohja jaetaan To 25.1. Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 25.1. Tämä oli kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2021.. Asuntovelallisten asuntokuntien keskimääräinen velkamäärä oli 141 700 ja velkaantumisaste 223 % vuonna 2022. OSUUSKUNTA Toripata on vastuussa Piippurock-tapahtuman järjestämisestä ja heidän puskurilainaa tarvittseva hankkeen tavoitteena on lisätä iiläisten nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuutta heille suunnatussa tapahtumassa, joka on tarkoitus järjestää Piippurock 2024 -tapahtuman yhteyteen. Kaikki asuntokunnat, myös velattomat huomioiden velkaa oli keskimäärin 49 400 euroa. 3 Muista käydä äänestämässä! ollirehn2024.fi M ak sa ja: Ke sk us ta n Po hjo isPo hja nm aa n piir i ry Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 19.1. Koska mahdollinen tuki maksetaan jälkikäteen, yhdistys tarvitsee väliaikaisen lainan. Osakekauppa ja uuden osakkaan tuleminen mukaan yhtiöön edellyttää, että yhtiö ja osakkaat eivät käytä yhtiöjärjestyksen mukaista lunastusoikeuttaan siirtyviin osakkeisiin ja lisäksi edellytyksenä on yhtiöjärjestyksen mukaan, että yhtiön osakkaat suostuvat kyseiseen luovutustoimeen kolmen neljänneksen enemmistöllä. Osuuskunta Toripata oli hakenut avustusta Oulun Seudun Leaderilta Nuorten osallistaminen tapahtumasuunnitteluun -hankkeeseen. Muutos edellyttää, että kaikki osakkaat hyväksyvät ja allekirjoittavat osakassopimuksen muutossopimuksen omalta osaltaan ja yhtiöjärjestystä on myös tarpeen muuttaa siten, että hallitukseen tulee yksi paikka lisää Lapin hyvinvointialueen jäsenelle. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Velkaantumisaste oli heillä 110 %. Oulunkaaren Työterveys Oy:n hallitus on esittänyt, että osakkaat päättävät antaa suostumuksensa kuvatulle osakekaupalle yhtiön puolesta. mennessä. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Piippurokin järjestäjille ja Band players Ii ry:lle myönnettiin puskurilainat » Anu Kauppila » Ii IIN kunnanhallitus kokoontui maanantaina ja hyväksyi Osuuskunta Toripadalle 17 775 euroa ja Band players Ii ry:lle 8 121,30 euroa puskurilainaa, joiden takaisinmaksuaika on 31.12.2024. Asuntovelallisia oli vajaa kolmannes (30 %) kaikista asuntokunnista. Mikäli he eivät saa tukea, puskurilainaa ei tarvita. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi To 25.1. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 19.1
Illan aikana tarjoiltiin tervetullutta ja ajantasaista tietoa niin Leaderin kuin kaupungin yhteisötoimen tuista sekä Onni-palveluliikenteestä. Perustavia kysymyksiä ovat esimerkiksi, minne sulanut lumi menee, ja miten se vaikuttaa tulvien muodostumiseen. Kesätyöpaikkoja on sotealan lisäksi tarjolla sairaalahuoltajille ja välinehuoltajille. Eniten keskustelua synnytti Onni-palveluliikenne, joka on Ylikiimingin alueella erittäin suosittua ja sen käyttöaste on palvelululiikenteen esihenkilö Tarja Mikkolan mukaan 95 prosenttia. Varmaa on, että ilmastonmuutoksen myötä vedenkierron ilmiöt ovat nopeassa muutoksessa. Meillä liikennöi nyt 14 autoa ja lisää tarvittaisiin. – Lumitutkimuksen tavoitteena on auttaa sopeutumaan maailmaan, jossa lunta on liikaa tai liian vähän. – Tavoitteena on mitata lämpötilaa lumipakan alla ja sen eri kerroksissa laajalla alueella, lopulta jopa kokonaisen vesistön valumaalueella. 6 » Torstaina 18. Lisäksi toivottiin myös ainakin yhtä lisävuoroa Kiiminkiin, vaikka vuoden alusta maanantai tuli perjantain oheen Kiiminki-linjaksi. Lukio-opintoja aloittamaan hakeudutaan samanaikaisesti muiden yhteishaussa mukana olevien opiskelijoiden kanssa. Oulun yliopiston Oulangan tutkimusasemalla sijaitsevan mittakopin ympäristössä on parhaillaan testattavana noin 100 metriä pyykkinarun vahvuista valokuitukaapelia, joka mittaa lämpötilaa metrin välein korkealla tarkkuudella. ASUKASILLASSA ylikiiminkiläiset toivat Mikkolalle ehdotuksiaan palveluliikenteen palvelutason parantamiseksi. Tämä todennäköisesti näyttäytyy toisaalta lyhempänä lumen peittoaikana, mutta mahdollisesti myös poikkeuksellisen lumisina talvina ja kovina lumimyräköinä, sanoo apulaisprofessori Pertti Ala-aho, joka johtaa kahdeksan hengen Lumihydrologia ja mallinnus -tutkimusryhmää. Viime kesästä opittiin se, ettei kesätyöhakuja tehdä enää yksikkökohtaisesti. Kaupungin uudet hyvinvoinnin edistämisen tiimin jäsenet esittäytyivät ja kertoivat niistä mahdollisuuksista, joita uudenlainen toiminta hyvinvoinnin lisäämiseksi Oulun alueella tarjoaa. tammikuuta 2024 » N:o 5 Ylikiimingin asukasillassa puhuttiin hyvinvointia lisäävistä asioista Onni-palveluliikenteen käyttöaste Ylikiimingissä 95 prosenttia » Teea Tunturi » Ylikiiminki YLIKIIMINGIN ASUKASTUPA on nyt nimetty Oulun kaupungin yhteisötilaksi ja vuoden ensimmäinen, odotettukin asukasilta pääsi kokoontumaan uutta ilmettä saaneisiin tiloihin. – Onni-palveluliikenne on ihan valtavan suosittua koko Oulun alueella. Pohteella paljon kesätyöpaikkoja » Rantapohja POHJOIS-POHJANMAAN hyvinvointialue Pohde hakee yli tuhatta kesätyöntekijää tulevaksi suveksi. Palvelulla on Minttu Tavia ja Janika Harju kertoivat Ylikiimingin asukasillassa työstään hyvinvoinnin edistämisen asiantuntijoina. Haukiputaan lukiossa opiskelijamäärä on ensi syksynä 158 ja Kiimingin lukiossa 100. Otan enemmän kuin mielelläni vastaan kaiken palautteen ja lisätoiveet, sillä palvelu kehittyy koko ajan voimakkaasti, Tarja Mikkola sanoi. Vesi kiertää kaikkialla luonnossa ja rakennetussa ympäristössä, joten vedenkierron muutosten ymmärtäminen on tärkeää. Hakulomakkeessa on erikseen kohta, jossa hakija voi kertoa mikä yksikkö, paikkakunta ja toimialue on erityistoiveena. Jotta muutoksia ymmärretään ja niihin osataan varautua, älykästä mittausja mallinnustekniikkaa on nopeasti edistettävä, Ala-aho pohtii. Kysyntää on ajoittain enemmän kuin tarjontaa. – Hakijan tarvitsee täyttää vain yksi hakemus kesätyötä varten. Oulun kaupunki on linjannut, että 50–57,5 prosentilla oululaisista peruskoulun päättävistä nuorista on mahdollisuus siirtyä opiskelemaan kaupungin alueella toimivissa lukioissa. Kesätyöhaut on avattu ammattinimikkeittäin ja hakuprosessin läpivienti tapahtuu tiiviissä yhteistyössä yksiköiden ja rekrytointipalveluiden kesken, resurssipäällikkö Sari Hirsikangas Pohteen rekrytointipalveluista kertoo.. Ilmastonmuutoksen ja lämpenemisen myötä lämpimämmät ilmamassat pystyvät sitomaan ja kuljettamaan enemmän vettä. Lämpötila kertoo lumen määrästä läpi talven ja antaa tärkeää tietoa sulamisen nopeistakin vaiheista, kertoo väitöskirjatutkija Maiju Ylönen. On hämmästyttävää, että noin puolet kevään sulamisvesistä ei olekaan edellisen talven lunta, vaan vanhempaa vettä. Tänä talvena testataan laitteistoa ja valmistaudutaan seuraavaan talveen, jolloin kaapeleita asennetaan maastoon 1–2 kilometriä. Oulun yliopistossa vuoden vaihtuessa käynnistynyt Lumihydrologia ja mallinnus -tutkimusryhmä mittaa lumipeitteitä, lumen olosuhteita ja sulamisen muutoksia muun muassa Oulangalla ja Pallaksella. Pitkään odotetussa asukasillassa oli hyvin asukkaita paikalla ja keskustelu oli aktiivista. POHJOISTEN alueiden vedenkiertoon liittyy yllättäviä tietovajeita. Onni-palveluliikenne on tarkoitettu kaiken ikäisten käyttöön. Esille nousivat muun muassa harrastusliikenteen lisääminen iltaisin kylien ja keskustan sekä Ylikiimingin ja Oulun välille. – Pyrimme tunnistamaan alueet, joilla lämpötilat käyttäytyvät samalla tavalla, jotta pystymme tehosLukioiden aloituspaikoista päätös » Rantapohja » Haukipudas » Kiiminki » Oulu OULUN kaupungin sivistyslautakunta päätti kaupungin lukioiden ensi lukuvuoden aloituspaikkojen määrästä, joka on yhteensä 1 601 opiskelijaa vuosina 2024-25. Lumen määrä, nopeat lumen sulamisjaksot ja muutokset routaolosuhteissa vaikuttavat vesivarantoihin ja vedenkiertoon. Lumipeite suurissa muutoksissa, vedenkierron mysteerejä ratkotaan huipputekniikalla » Rantapohja » Oulu OULUN yliopiston lumitutkimuksella selvitetään, miten lumipeite ja vesivarat muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä yhä vaihtelevammissa olosuhteissa. Näin kaikkien lukioiden opiskelijamäärä on ensi lukuvuoden alussa 1 730. Oulun kaupungin yhdeksän lukion lisäksi kaupungissa toimii ONK, Svenska Privatskolan ja Oulun Steinerkoulun lukio, joissa paikkamäärä on ensi lukuvuonna yhteensä 130
Alueen asukkaille ja yrityselämälle on hyvin kielteinen viesti, että tie on jätetty pois pääväyläkartalta. Nuoriso Leaderin rinnalle on noussut Seniori Leader, jotka ovat matalan kynnyksen tukia nuorille ja ikäihmisille esimerkiksi harrastamista mahdollistamaan. JÄTIN viime lokakuussa eduskunnassa talousarvioaloitteen, jossa esitin 60 miljoonan euron määrärahaa Kuusamontien leventämiseksi välillä Korvenkylä–Kiiminki. POHJOISTEN ALUEIDEN lumipeite vaikuttaa koko maapallon lämpötilaan ja säätelee ilmastoa. Korvenkylän ja Kiimingin välisen tieosuuden leventämiseen onkin useita vahvoja perusteita.. Haihtumisvirtausten käyttäytymistä ja suuruutta sääteleviä tekijöitä ei kuitenkaan tunneta hyvin. T EE A T UN T URI Lumipeite suurissa muutoksissa, vedenkierron mysteerejä ratkotaan huipputekniikalla tamaan seurantaa ja ennustettavuutta tulevaisuudessa. tammikuuta 2024 » N:o 5 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Rantapohja julkaisee säännöllisesti alueensa päättäjien kolumneja. Kuusamontie palvelee työmatkaja asiointiliikennettä sekä Koillismaalle suuntautuvaa matkailuliikennettä. SH A A K IR DA R Onni-palveluliikenne on tarkoitettu kaiken ikäisten käyttöön. Näistä tärkeimmät ovat investointituki, jonka avulla voi peruskorjata, laajentaa, rakentaa toimitiloja tai hankkia yleishyödylliseen käyttöön tulevia välineitä, koneita, laitteita. He kertoivat uuden hyvinvoinnin tiimin tehtävistä, joiden avulla halutaan edistää hyvää arkea ja elämää Oulun kaupungin alueella. Valitettavasti nykyinen hallitus leikkasi yksityisteiden valtionavustuksista, ja myös maanteiden korjausvelka tulee kasvamaan. Kuusamontien leventäminen tulee vihdoin toteuttaa TOIMIVAT liikenneyhteydet ovat äärimmäisen tärkeitä Pohjois-Suomen yrityksille ja asukkaille. Pekka Aittakumpu Oulun kaupunginvaltuutettu kansanedustaja Keskusta Kuusamontiellä sen runsas liikenne, tasoliittymät ja 60 km/h nopeusrajoitukset aiheuttavat päivittäin liikenteen ruuhkautumista sekä lisäävät onnettomuusriskiä. Oulangan tutkimusalueella Kuusamossa mitataan parhaillaan lumen sulamista hangen sisältä ja haihtumista hangen päältä minuuttipelinä. Koko Pohjois-Suomen elinvoiman takia liikenneyhteydet tulee pitää kunnossa. Kuusamontie on odottanut liian kauan leventämistään. Taannoin tie rakennettiin nelikaistaiseksi välillä Korvenkylään asti. Tutkimusta tehdään myös Pallaksella ja Sodankylässä, missä hyödynnetään lämpötilakaapeleiden lisäksi drooneja lumipeitteen ominaisuuksien kartoittamiseen, Ylönen selventää. – Tarvitaan lisätutkimusta, jotta lumen haihtumista ilmakehään ja lumipeitteen vähenemistä voidaan ennustaa paremmin, kuvaa tutkijatohtori Shaakir Dar. Isojen hankkeiden ohella on huolehdittava alempiasteisen tieverkon kunnosta. Oulun kaupungin osallisuuden ja vuorovaikutuksen asiantuntija Maiju Teeriaho kertoi puolestaan asukasillassa kaupungin eri tuista, joilla asukkaiden toimintaa tuetaan. OULUN SEUDUN LEADERIN Piia Karttunen oli asukasillassa kertomassa ylikiiminkiläisille erilaisista tukimuodoista, joita Leader tarjoaa. Tilaus on tehtävä viimeistään tuntia haluttua aikaa ennen, mutta mitä aiemmin sen tekee, sen paremmin se toteutuu. Se on myös suurten erikoiskuljetusten reitti. Tämä korostaa maanteiden merkitystä tällä alueella, jolla on Suomen metsätaloudessa ja matkailussa olennainen asema. Oulun päässä se toimii Oulun kaupungin sisääntuloväylänä. Pian alkavat asukasillat, joissa käsitellään yhteisötoiminnan alueellisten toimintarahojen jakamista. Kuljettaja avustaa myös mahdollisuuksien mukaan kyydittäviään. Esitykseni meni täysistuntoon äänestettäväksi, mutta valitettavasti se ei saanut kannatusta yhdeltäkään hallituspuolueiden kansanedustajilta. Kehittämistukea puolestaan voi hakea muun muassa tapahtumien järjestämiseen. Pääväyläverkon laajentamisella olisi suuri alueellinen merkitys niin kuljetusalan ja metsäteollisuuden kuin matkailun ja huoltovarmuuden tulevaisuudelle. – Tavoitteina tuettavissa hankkeissa voi olla esimerkiksi tilojen energiatehokkuuden parantaminen, yhdistyksen toiminnan kehittäminen, yhteisöllisyyden lisääminen, alueen vetovoimaisuuden lisääminen, asukkaiden viihtyvyyden parantaminen, palvelujen parantaminen tai lisääminen, ympäristön parantaminen, vesistön virkistyskäytön lisääminen, Karttunen kertoi. HYVINVOINNIN edistämisen asiantuntijoista Ylikiimingissä olivat paikalla itäisen alueen oma Minttu Tavia sekä pohjoisen alueen Janika Harju. Vuonna 2019 voimaan tulleella pääväyläasetuksella säädetään maanteiden ja rautateiden pääväylistä ja niiden palvelutasosta. Asukasillassa he kertoivat muun muassa kuntien valtionosuuksiin vuoden 2023 alusta tulleesta uudesta laskentatekijästä eli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen HYTE-kerroin. 7 » Torstaina 18. Uutena tukimuotona on tulossa myös pienhankehaku. Jo silloin oli selvää, että hanke jäi kesken. Ylikiimingin asukasillassa puhuttiin hyvinvointia lisäävistä asioista Onni-palveluliikenteen käyttöaste Ylikiimingissä 95 prosenttia tietyt reitit, joita autot kulkevat, mutta sen voi tilata taksin tapaan omalle ovelleenkin. Onni-palveluliikenteestä veloitetaan joukkoliikennetaksojen mukaisesti. Palvelulla on tietyt reitit, joita autot kulkevat, mutta sen voi tilata taksin tapaan omalle ovelleenkin. Minttu Tavia ja Janika Harju kertoivat Ylikiimingin asukasillassa työstään hyvinvoinnin edistämisen asiantuntijoina. Edistämme hyvinvointia ja terveyttä tuottavia elintapoja. Lumen häviämisellä sulamalla tai haihtumalla on ratkaiseva merkitys useissa ilmakehän ja ekosysteemien prosesseissa. Jätin viime kaudella myös toimenpidealoitteen siitä, että valtatie 20 välillä Oulu–Kuusamo lisättäisiin pääväyläasetukseen. Mukaan pääsee niin rollaattorilla kuin pyörätuolillakin. KUUSAMONTIELLÄ sen runsas liikenne, tasoliittymät ja 60 km/h nopeusrajoitukset aiheuttavat päivittäin liikenteen ruuhkautumista sekä lisäävät onnettomuusriskiä. Samoin toivottiin enemmän yhteistyötä kaupungin kanssa erilaisten tapahtumien, harrastusmahdollisuuksien ja esimerkiksi kulttuuriretkien järjestämiseen. – Teemme konkreettista hyvinvointityötä yhdessä asukkaiden kanssa. Korvenkylän ja Kiimingin välisen tieosuuden leventämiseen onkin useita vahvoja perusteita. Rahaa tähän ja moniin muihin hankkeisiin voitaisiin saada esimerkiksi luopumalla täysin turhaksi todetusta Turun tunnin juna -hankkeesta. Pitkään odotetussa asukasillassa oli hyvin asukkaita paikalla ja keskustelu oli aktiivista. Lisäosa ohjataan Oulussa suoraan hyvinvoinnin edistämiseen ja hyvinvoinnin tiimin työhön. Lämmin tutkimustila suojaa huippututkimuslaitteita. Sen avulla voi myös parantaa alueen virkistys-, liikunta-, ulkoilu-, retkeilyja kulttuurimahdollisuuksia. Tilauksen voi tehdä vaikka koko vuodeksi kerrallaan, jos tietää, että kulkee esimerkiksi jonnekin harrastukseen säännöllisesti. Tällä halutaan varmistaa kuntien aktiivinen toiminta asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi sote-uudistuksen jälkeenkin. Kirjoittajien joukossa on päättäjiä eri poliittisista ryhmistä. Rantapohjan alueella on useita rahoitusta odottavia tärkeitä hankkeita, kuten Iin ohitustie ja Kuusamontien leventäminen Kiiminkiin asti. Alueemme hankkeiden edistämisen toivoisi olevan niin kuntien kuin kaikkien toimijoiden asialistalla. Avustajan saa mukaan veloituksetta. Työmme koskee kaikkia ikäryhmiä, mutta painotus on työikäisissä ja ikääntyneissä, Janika Harju kertoi. Keskustelussa todettiin, että ylikiiminkiläisten hyvinvointia lisäisi merkittävästi se, että kulkuyhteydet paranisivat kaikilla tavoin, sillä palvelut ja harrastukset ovat suurelta osin Ylikiimingin ulkopuolella. ON HUOMIOITAV a, että Oulusta Kuusamoon ei ainakaan vielä ole raideyhteyttä
Yli-Olhavan tuulivoimahankkeen sähkönsiirtosuunnitelma päivitetään » Anu Kauppila » Ii YLI-OLHAVAN tuulivoimahankkeen yleisötilaisuudessa keskustelua herättivät itse aiheen lisäksi maanomistajien korvaukset, jotka koettiin epätasa-arvoisiksi ja ympäristövaikutusten arvioinnissa vähäisiksi tai olemattomiksi katsotut haitat. Suunnitelman laadinta polkaistiin käyntiin järjestämällä kuntalaisille yleinen keskusteluja ideointitilaisuus, jonka aikana osanottajat pääsivät kertomaan niin omat odotuksensa suunnitelman etenemisen suhteen kuin kirjaamaan ylös, mitä Iijoen suiston sekä Illinsaaren alueilta jo löytyy ja missä olisi kehittämisen aihetta. Leader-rahaa paikalliseen kehittämiseen on vielä käytettävissä vielä reilusti eli yli kuusi miljoonaa euroa vuosille 2024-2027. Suunnitteluprojektilta toivottiin erityisesti avoimuutta sekä vaikuttamisen mahdollisuuksia myös projektin edetessä. Sähkönsiirtosuunnitelma vaatii päivitystä, koska Fingrid Oyj, jonka tehtävänä on ylläpitää ja kehittää Suomen sähkönsiirron kantaverkkoa, on valinnut Hervaan suunnitellun sähkösiirtoaseman paikan ja Fingrid edellyttää uuden tuulivoimapuiston liittymistä Hervan sähköasemalle 400 kilovoltin ilmajohdolla. Lisäksi tarkastellaan tilannetta, jossa hyödynnetään molempia reittejä. YVA-arvioinnissa voimajohdot sijoittuvat suuYli-Olhavan Maamiesseuran talo täyttyi tiistai-iltana paikallisista aktiiveista ja maanomistajista tuulivoimahankkeen yleisötilaisuudessa. – Kaikki mielipiteet otetaan huomioon ja se on keino millä nyt voi vaikuttaa. Myös tieto siiPaljon hyvää Iissä jo todettiin olevan mutta puutteitakin löydettiin.. Aiemmassa YVA-menettelyssä sähköasemalle liittyminen oli suunniteltu tehtäväksi joko yhdellä tai kahdella rinnakkaisella 110 kV:n voimajohdolla. – Konkreettisia tuloksia pitäisi saada näkyviin samoin kuin projektin vaatima budjetti. 8 » Torstaina 18. Seniori Leader on Oulun Seudun Leaderin oma uusi tukimuoto, jota ei ole muualla Pohjois-Pohjanmaan alueella käytössä. Työpajoissa osallistujat pääsivät kertomaan muun muassa, mitä he suunnitelmalta ja sen etenemiseltä odottavat. PohjoisPohjanmaan ELY-keskuksen ympäristöasiantuntija Heli Kinnunen kertoi hankkeen YVA-selostuksen olevan esillä 11.2.2024. Työpajoissa käynnistyikin välittömästi vilkas keskustelu, ja odotuksia, näkemyksiä sekä toiveita esitettiin innokkaasti. – Huomioita toivomme etenkin kuntalaisten virkistäytymiseen ja hyvinvointiin sekä elinkeinojen edellytyksiin liittyvistä seikoista. saakka, joka on myös viimeinen mahdollinen päivä jättää asiasta mielipiteitä. Tuki yhteen hankkeeseen on 100–800 euroa. Nuoriso Leader rahoitusten myöntämiseen päätettiin tehdä sääntömuutos ja jatkossa riittää, että vapaamuotoisissa nuorten itse toteuttamissa projekteissa hakijoina on entisen kolmen sijaan kaksi. Myös johtoalue levenee 41 metriä. Pylväskorkeuksiin voi myös tulla muutoksia, 110kV voimajohto on 28 metriä korkea, yksivirtapiirinen 400 kV voimajohto olisi noin 38 metriä korkea ja kaksivirtapiirinen 2x400 kV voimajohto on vapaasti seisova T-pylväs, jonka korkeus on noin 56 metriä. Muita tuen saajia ovat PohjoisPohjanmaan Liikuntaja urheilu ry, Laitasaaren Veto ry Muhokselta, Utajärven Riistanhoitoyhdistys ja 4Hyhdistys sekä Sotkan kyläseura ry Utajärveltä. Sähkösiirron suunnitelmissa tapahtuneet muutokset käytiin läpi yleisötilaisuudessa, koska ne ovat tapahtuneet YVA-selostuksen ja kaavan valmistumisen jälkeen ja vaihtoehdot esiteltiin yleisölle. PAIKALLA yleisötilaisuudessa oli edustusta niin ELYkeskuksesta, kunnasta kuin myös Enersense Wind Oystä (entinen Megatuuli Oy) sekä Valorem -yrityksestä paikallisten aktiivien ja maanomistajien lisäksi. Seniori-Leader tukien haku on avattu myös kahden vuoden kokeiluna. Meidän täytyy antaa perusteltu päätös asiasta kahden kuukauden kuluttua siitä, kun YVA-selostuksen esilläolo sulkeutuu eli 11.4.2024, Kinnunen kertoi. Tuki on tarkoitettu yli 65-vuotiaiden itse ideoimille ja toteuttamille hankkeille. Iissä toimiva Osuuskunta Toripata sai tukea nuorten itse toteuttamaan Piippurock-tapahtumaan 19 899,90 euroa. A NU K AUP P IL A Iijoen suiston vetovoimaan asukaslähtöisiä ideoita » Ritva Piri » Ii IIN KUNTA on käynnistänyt suunnittelun, jonka tavoitteena on sekä kuntalaisten että matkailijoiden virkistysmahdollisuuksien parantaminen ja vesistön saavutettavuuden lisääminen. Ensimmäisessä reittivaihtoehdossa on aikaisemman SVE E mukainen, jossa voimajohto kulkee Tuomelasta Hervan sähköasemalle Pyhäselkä-Keminmaa lijan rinnalla, toisessa vaihtoehdossa tehdään uusi sähkönsiirtoreitti, jota ei ole aiemmin tarkasteltu ja se kulkisi Välisuolta Hervaan Petäjäskoski-Nuojuakangas linjan rinnalla. Tukea voidaan myöntää yhteen hankkeeseen 100–500 euroa ja tuen osuus on 100 %. Niiden kehittämisen myötä paranee myös mahdollisuus saada alueelle lisää sekä pysyviä asukkaita että matkailijoita, Janne Posio pohjusti. Tukea saa esim. Pyrkimyksenä on saada kuntalaisten, yritysten, yhdistysten ja kuntapäättäjien yhteistyöllä aikaan kehittämissuunnitelma, jonka keskiössä ovat alueen toiminnot, elinkeinot, reitistöt ja rakenteet. – Suunnitelman laadinta on vasta aivan alussa, eikä viivaakaan ole vielä piirretty, vaan halusimme antaa kuntalaisille mahdollisuuden vaikuttaa suunnitteluprojektiin heti alusta lähtien, korosti Iin kunnan yhdyskuntajohtaja Eelis Rankka tilaisuuden aluksi. yhteisten harrastusvälineiden hankkimiseen tai vaikkapa oman kylän senioreiden yhteisen tapahtuman toteuttamiseen. Yleisöä hän kehotti visioimaan rohkeasti ja jättämään kriittisyyttä taka-alalle. – Kaikilla täällä on varmasti iso intressi tuulivoima-asioihin, sillä onhan kyseessä puolen miljardin arvoinen hanke, Manninen sanoi. tammikuuta 2024 » N:o 5 Leadertukea runsaasti haettavissa » Rantapohja OULUN SEUDUN LEADERIN hallituksen kokouksessa 16.1.2024 päätettiin myöntää tukea paikallisille hankkeille. Suunnitelman laadinnasta vastaavan Sweco Finland Oy:n taholta Valtarin koululla järjestetyn tilaisuuden työpajoja vetivät Janne Posio, Jaakko Raunio ja Johanna Lehto. Kunnanjohtaja Marjukka Manninen puhui tilaisuuden alussa hankkeen vaikutuksista niin maanomistajille, kunnalle kuin yhteiskunnallekin. KUNTAA tilaisuudessa edustivat myös hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival ja ympäristöasiantuntija Taija Savilaakso. KAIKKI tarkasteltavat sähkösiirron toteutusvaihtoehdot tukeutuvat kahteen tarkasteltavaan sähkönsiirtoreittiin. Myös aikataulutus ja jatkuvuus nostettiin esiin usean osallistujan toimesta. Tukea myönnetään pienille yrityksille sekä erilaisille yhdistyksille, joiden toiminta on yleishyödyllistä
– Metsähallituksen kanssa ei ole käyty keskustelua reiteistä. Käsikirjoitusta olivat Jokelan lisäksi laatimassa myös kolmikko Anna Ruohonen, Lassi Vierikko ja Jokelan pitkäaikainen työpari, myös teatterissa vaikuttanut Juha Jokela. Päätimme kuitenkin jo aikaisessa vaiheessa, että haluamme tehdä kepeän ja valoisan elokuvan. Pakosen mielestä laki ei sovellu tähän päivään. Oletan myös, että Enersense pitää kiinni lupauksestaan maksaa ensimmäisen kolmen vuoden ajan 10 000 euroa ja seuraavien vuosien ajan 5000 euroa alueen asukasyhdistyksille. Se on yhteinen nimittäjä myös näissä huijarielokuvissa. Yleisötilaisuudessa nousi huoli myös luonnosta ja Oijärven tien kantavuudesta ja turvallisuudesta. Fingridin voimajohtohankkeet toteutetaan lunastuslain mukaisella lunastusluvalla ja lunastustoimituksessa määrätään maanomistajille maksettavat korvaukset ja niihin vaikuttaa niin maan pohja kuin myös myyntikelpoinen puusto. Samassa yhteydessä nousivat keskusteluun myös venepaikkojen ja niistä tiedottamisen vähäisyys. – Myös luonnosta pääsevät kuntalaiset kommentoimaan, ja mahdollisissa valintatilanteissa annetaan sananvaltaa asukkaillekin, valotti hän projektin seuraavia askelia. Säilytettäviksi toivotaan muun muassa jo olemassa olevia laavuja, puistoja ja reittejä sekä kunnantalon ja Nätteporin rantaaluetta laitureineen ja kulkuväylineen. Huijareissa Jokela pääsee näin yhdistämään kaksi osaamisaluettaan. Työpajoista kerättyjen tietojen ja esitysten purku alkaa Posion mukaan heti, minkä jälkeen ryhdytään työstämään suunnitelmaluonnosta. Kehitettävien kohteiden listalla korkeimmalle nousivat puolestaan Vihkosaaren uimaranta-alue ja Illinsaaren hiihtomaja, jonka uusiminen on monen toive. Kotimainen pienimuotoisuus ei silti muodostu sellaiseksi rasitteeksi kuin voisi kuvitella, vaan ongelmat ovat epätasaisessa toteutuksessa. Se että Sirulla ei ole alaan vaadittavaa koulutusta, on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä puhtaita jauhoja ei tunnu olevan kenenkään pusseissa. VALOREMIN edustaja projektipäällikkö Kirsi Koivunen kertoi Valoremin vastaavan rahoituksesta ja hankkeen rakentamisesta. Lajityypin elokuvien hienous on siinä, että kerran koukkuun joutuessaan ne vievät yleensä mennessään, kunnes keikka on suoritettu ja loppuratkaisu tiedossa. Ocean’s Eleven, The Sting Puhallus) vaikutteensa ammentava rikoskomedia, joka pyrkii kutkuttamaan katsojien nauruhermojen lisäksi myös aivoja. Tilaisuuden loppuyhteenvedossaan Janne Posio saattoi todeta tilaisuuden vastanneen tarkoitustaan erinomaisesti. Koivunen saikin vastata moniin yleisön kysymyksiin liittyen erityisesti reittivaihtoehtoihin. Maanomistajia tulisi saada asianmukainen korvaus maasta. Molempiin kohteisiin toivotaan lisäksi palveluja myös matkailijoiden pysähtymistä ja viipymistä ajatellen. – Energian tuotanto on yhteiskunnan kannalta merkityksellistä, joten eikö se olisi järkevää myös tehdä yhteiskunnan maiden kautta, Ilkka Pakonen kysyi. – Samasta aiheesta olisi voinut helposti tehdä myös jonkinlaisen mustan komedian. Tilaisuudessa jaettiin yleisölle paikallisten aktiivien tekemä vaihtoehtoinen reittiehdotus, joka kulki nimenomaan valtion maiden kautta Hervaan. tä, mitä kunnassa on jo päätetty, pitäisi tuoda julki. 9 » Elmo Rautio » Rantapohja SUOMALAISET komediat voidaan jakaa periaatteessa kahteen kategoriaan: pohjimmiltaan synkeämieliset draamakomediat (mm. Tarinassa nuori impulsiivinen Siru ( Tuulia Eloranta) päätyy sattuman kautta lääkäriksi “poikaystävänsä” Nikon ( Samuel Kujala) sedän Jukkiksen ( Tommi Korpela) terveysklinikalle. Television puolella ansioluettelosta löytyy kuitenkin niin kehuttua rikosdraamaa Virrasta (2011) Karppiin (2018 alkaen), kuin suomalaisen televisiokomedian klassikot Pulkkinen (1999–2002) ja Jopet Show (2008–2011). Tilaisuudessa itse sähkönsiirron suunnitelmien muutos ei niinkään herättänyt keskustelua, vaan enemmän keskityttiin koko hankkeen vaikutuksiin. tammikuuta 2024 » N:o 5 ELOKUVA » INFO Huijarit • Ohjaus: Rike Jokela. HUIJARIT on elokuvan ohjaajan Rike Jokelan toinen pitkä elokuva Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -lastenelokuvan (2016) jälkeen. Rike Jokela antaakin lopputuloksesta vuolaat kiitokset koko työryhmälle, elokuvan nuoret näyttelijät mukaan lukien. Sävyt eivät aina mene yhteen, mikä saattaa vieraannuttaa osan katsojista. Luokkakokous -elokuvat). Moni ihmetteli yleisötilaisuudessa sitä, miksi reitti halutaan tehdä yksityisten maanomistajien, eikä valtion eli Metsähallituksen maita pitkin. • Arvio: 3/5. VAIKKA lajityyppi on eri, oli synkkien rikossarjojen kokemuksista Jokelan mukaan suuri hyöty myös kepeämpää rikoskomediaa tehdessä. Jotkut kehittämisideoista ovat toteutettavissa pienelläkin rahalla kuten vaikkapa Leader-rahoituksen turvin, osa taas on niin isoja kokonaisuuksia, ettei kuntakaan niitä yksin voi toteuttaa. Erityisesti jälkimmäisen kädenjälki näkyy Huijaritelokuvassa dialogin tyylissä, joka vaikuttaa valmiissa elokuvassakin osin improvisoidulta. Muu yleisö yhtyi Pakosen sanoihin. ELOKUVANA Huijarit ei aivan yllä suuren maailman esikuviensa tasolle. Ilkka Pakonen kyseenalaisti maanomistajien korvausten tasavertaisuuden. • Kesto: 93 min. ODOTUSTENSA lisäksi osallistujat pääsivät tuomaan esiin konkreettisiakin kehittämistoimia tärkeiksi kokemiinsa kohteisiin sekä listaamaan paikkoja ja seikkoja, joiden säilyttäminen olisi tärkeää. • Rooleissa: Tuulia Eloranta, Samuel Kujala, Pilvi Hämäläinen ja Tommi Korpela. Reittiehdotuksia voi jättää hankepäällikölle tai ELY-keskukseen ja ne otetaan huomioon, Koivunen vastasi. Napapiirin sankarit), sekä Spede Pasasen jalanjäljissä talsivat kaupalliset hölmöilyt (mm. Elokuva ei aina tunnu osaavan päättää, haluaako se olla reaalimaailmaan sijoittuva arkikomedia, yliampuva satiiri vai säännöt hylkäävä kreisikomedia. Keskeisimpien kehittämistarpeiden joukkoon lukeutuu lisäksi eri kohteiden saavutettavuus, sillä saariin tai muutoin vesille ei pääse, ellei omista venettä. Mahdollisuudet kuitenkin kartoitetaan jatkoa varten. • Käsikirjoitus: Anna Ruohonen, Lassi Vierikko, Juha Jokela ja Rike Jokela. Leimallista näille on se, että vähänkään älyllisemmät komediat kuuluvat järjestään ensiksi mainittuun kategoriaa. Laajempaa tiedottamista esimerkiksi Illinsaaresta löytyvistä liikuntamahdollisuuksista kaivataan niin ikään. RI T VA P IRI. Suomalainen rikoskomedia hurmaa kepeydellään Rike Jokelalla löytyy kokemusta niin komedioiden kuin rikossarjojenkin saralta. Koivunen sanoi, että asia tullaan huomioimaan tekeillä olevassa kuljetussuunnitelmassa yhdessä kunnan ja ELY-keskuksen kanssa. » Torstaina 18. Kepeä, hauska ja aurinkoinen leffa sopii erinomaiseksi piristysruiskeeksi pimeimmän talven tarpeisiin. Silti elokuvaa katselee mielellään. Sitä ei ole merkitty sopimuksiin, mutta se pitäisi lisätä, Pakonen kertoi. Ehdotus herätti paljon kiinnostusta paikallisten keskuudessa. Vuodenvaihteessa elokuvateattereihin saapuva Huijarit on kaavaan virkistävä poikkeus. Ensin suunnitellaan nerokas rikos, jota sitten aletaan selvittää tietyssä järjestyksessä. Lopulta kysymys onkin siitä, kuka onnistuu huijaamaan ja ketä. Jaakko Raunio keräsi yleisön näkemyksiä kohteista ja asioista, joita suunnittelussa tulisi korostaa, säilyttää tai korjata, ja mitä tarvittaisiin lisää tai olisiko jostain myös syytä luopua. En ole varmaan kertaakaan kuvannut näin valoisassa ympäristössä, Karppi-sarjan kaamokseen ja loskaan viime vuosina tottunut Jokela naurahtaa kuvaillessaan elokuvan kesäistä Helsinkiä. Se toteutui ihan konkreettisestikin. Kyseessä on heistelokuvista (mm. Tavoitetilasta olisi syytä käydä arvokeskustelua sekä tuoda tunnistetut sidosryhmät näkyviksi ja palvelujen saatavuus avoimesti tietoon, linjattiin monesta suusta. Hankkeen uskottiin yleisön joukossa kuitenkin toteutuvan, mutta hankkeen toimijoilta toivottiin reiluutta ja myös paikallisen työvoiman käyttöä, jotta hankkeella olisi todellisuudessa merkittävä alueellinen vaikutus. EL MO R AU T IO Yli-Olhavan tuulivoimahankkeen sähkönsiirtosuunnitelma päivitetään rimmaksi osaksi sulkeutuneille metsäalueille ja alueet, joilla pylväät erottuvat eivät aiheuta arvioinnin mukaan vähäistä suurempaa haittaa. Siinä mielessä Huijarit on liki täydellinen elokuvateatterielokuva. Kaikki tarkastellut vaihtoehdot on todettu toteuttamiskelpoisiksi. – Tavoitteita ja reunaehtoja saatiin runsaasti sekä ajatuksia niin tuntuvista muutoksista kuin pienemmistä asioista. – Rikostarinoissa tarina rakennetaan usein käsikirjoitusvaiheessa takaperin. – Sillä ei pitäisi olla niin suurta eroa onko maa johdon alla vai myllyn paikalla
Marraskuun lopulla kokoontuivat SVUL:n seurat järjestön vuosikokoukseen. Toiset pohtivat, että mitä pitäisi tehdä, kun noita jäseniä ei ole liikaakaan. Vangit olivat jääneet ulos. TUL perustettiin jo tammikuussa 1919. Muun muassa Iin työväen järjestyskaartin johtaja oli Iin Osuuskaupan toimitusjohtaja, painija Arvo Järvinen. Liitto päätyi jyrJari Kupila on haukiputaalaislähtöinen toimittaja ja kirjailija. Pohjois-Hämeessä Suinilan kylässä syntyi yhteenotto, jossa punaiset ottivat vangiksi joukon valkoisia. Se pidettiin toiminnallisesti niin sekavassa vaiheessa ja vahvassa tunnetilassa, että se olisi pitänyt keskeyttää ja ottaa aikalisä. Kokous päätti äänestyksen jälkeen, että liitosta erotetaan seurat, jotka olivat osallistuneet kapinaan joko osastoina ja komppanioina tai joiden jäsenistä yli puolet oli osallistunut kapinaan. SEURATOIMINTA SOTAVOIMIEN POHJANA. Osapuolten johtajat menivät neuvottelemaan siitä, miten edettäisiin. Suomenja ruotsinkieliset urheilulehdet kertoivat sankaritarinoita sodasta. Samaan aikaa paikalle tuli joukko Turun seudulta olevia punaisia. Kävisi lyhemmäksi mainita ne, jotka eivät ole matkassa. Näiden teemojen ratkaisuun Kupila pyrkii ja löytää perustellut näkökulmat aiheen sisältöön. Joillekin kävi hyvin, toisten elämä päättyi. Luvut ovat järkyttäviä siinä mielessä, että varsinaisissa taisteluissa kuoli vain runsas neljäsosa. Osalla nuorukaisista oli kova koston halu ja kun näissä tunnelmissa vielä juhlittiin voittoa reippailla alkoholimäärillä, syntyi vaarallinen yhdistelmä, jota kukaaan ei oikein hallinnut. Jos ei ole perehtynyt sisällissotaan, on Kupilan teos hyvä opas. Jari Kupila tuo kirjassaan esille erityisesti teloitettujen, murhattujen ja taisteluiden ulkopuolella ja sodan jälkeen surmattujen ihmisten kohtaloita. Jo 44 kertaa käydyn Vuoden urheilukirja -kilpailun järjestää Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO, entinen Suomen Urheilumuseo. SVUL:stä erosi seuroja ja työläisjäseniä liittyen TUL:n seuroihin. Paradoksaalista on, että TUL myönsi ja Kekkonen vastaanotti TUL:n kunniajäsenyyden 1950-luvulla. Punaisten rintamalinjan läpi tai ohi pääseminen ei aina onnistunut. Eino Pekkala totesi, että mikäli SVUL päättää näin, edessä on TUL:n perustaminen ja samalla SVUL:n puolittuminen. Erityisesti Kymenlaaksossa Kotkan, Haminan ja Kouvolan seudut olivat olleet punaisen armeijan runkoa. Järkipuheet eivät auttaneet, vaan erottamispäätökset hyväksyttiin selvällä enemmistöllä. Nämä avasivat tulen ampuen vihollisvangit. UZI VA RON/M INERVA K US TA NNUS. Suomen suurimman urheiluseuran Turun Urheiluliiton johtomies Eino Sorjonen meni kokoukseen sovinto mielessä. He tekivät sotarikoksia siinä kuin muutkin. SVUL:stä erotettiin viitisenkymmentä seuraa, suurin osa isoja työläisseuroja. Kokonaisuus, syyt ja seuraukset tulevat hyvin esille. Suomen sisällissota on varmaan yksi maamme historian tutkituimmista asioista. Urheilijoiden ja seuraihmisten suuri osuus selittyy sillä, että seuroista löytyi fyysisesti hyväkuntoista porukkaa, jolla oli edellytykset oppia urheilutaitojen lisäksi myös sotataitoja, kunhan saatiin tarvittava organisaatio. Kupilan kirjasta löytyy karmeita esimerkkejä. Suuri osa ilman oikeudenkäyntejä tehdyistä teloituksista tapahtui sodan päätyttyä keväällä 1918. Kupila kertoo aiheestaan mikrohistoriallisesti useiden sotaan osallistuneiden yksilöiden ja ryhmien kautta. Alueella oli useita vireitä urheiluseuroja, jotka olivat syntyneet teollisuuslaitosten yhteyteen työväenyhdistysten alaosastoina. Taisteluissa kaatuneita oli 9 400, teloitettuja, ammuttuja ja murhattuja 9 700 sekä vankileireillä kuolleita 13 400. Lähes kaikki alueen työläisurheilijat olivat punakaarteissa. Edelleen ehdotettiin erotettaviksi kaikki sotaa koskevissa oikeusprosesseissa kansalaisluottamuksensa menettäneet henkilöt. Urheilijat eivät olleet sen jalompia kuin muutkaan sisällissotaan osallistuneet. Erottamiset vaikuttivat siten, että TUL:stä tuli radikaalimpi, kuin olisi ehkä muuten tullut. Sisällissodassa kuoli noin 37 000 suomalaista. SODAN VAIKUTUS SUOMALAISEEN URHEILUELÄMÄÄN. Seurojen johtotehtävissä oli hyviä organisaattoreita, joiden taidoille tuli käyttöä sotilasosastoja muodostettaessa. Urheilijoiden ja yleensä urheiluihmisten osuutta ja roolia vuoden 1918 tapahtumissa ei ole tutkittu kokonaisvaltaisesti tätä ennen. Haminassa teloitettiin toukokuussa useissa ryhmissä Haminan Pontevan urheilijoita, Kotkassa Kotkan Riennon. Jari Kupila on löytänyt uuden, käytännössä tutkimattoman näkökulman aiheeseen. Venäjän kevään ja syksyn 1917 vallankumousten seurauksena Suomessa ei ollut oikein laillista esivaltaa ja loppuvuodesta maassa alkoi olla sekasortoinen tila. Paikkakunnilla tunnettujen urheilijoiden ja seuratoimijoiden esimerkki innosti seurojen ulkopuolista väkeä liittymään kaarteihin. Sotataitoja oppimattomille nuorille miehille lyötiin ase kouraan ja ei kun rintamalle. Teloituksissa kuoli enemmän Kymenlaakson punaisia kuin taisteluissa. Kun on jonkun kokoinen joukko nuorehkoja miehiä, jotka ovat sotaretkellä, löytyy sakista tunteettomia tappajia. Viranomaisten epäluuloja välttääkseen urheilumies Lauri Tahko Pihkala kiersi maata perustamassa palokuntia, jotka järjestäytyivät myöhemmin suojeluskunniksi. tammikuuta 2024 » N:o 5 VUODEN URHEILUKIRJA » Suomen sisällissota 1918 oli myös urheilijoiden sotaa » Pertti Huovinen » Rantapohja HAUKIPUTAALAISLÄHTÖINEN tietokirjailija ja toimittaja Jari Kupila on kirjoittanut Suomen vuoden 1918 sisällissotaan liittyvän tutkimuksen otsikolla Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan. 10 » Torstaina 18. Kymenlaakson puhdistustoimet oli helppo käynnistää, kun pohjoisen miehillä ei ollut minkäänlaisia tunnesiteitä alueen väestöön. Samoin kävi sen ensimmäiselle puheenjohtajalle Eino Pekkalalle. Maassamme ei ollut ollut asevelvollisuutta lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Työtä on ollut, sillä lähdeluettelo on vaikuttava. Seuran jäsen, tuleva suururheilija Paavo Nurmi oli työläinen, mutta oli pysytellyt riitojen ulkopuolella. Kerronta on elävää ja mukaansa tempaavaa. Vasemmistolainen työväki perusti omia työväen järjestyskaarteja ja porvarit omia. Miten sota vaikutti suomalaiseen urheiluun, sen identiteettiin ja rooliin yhteiskunnassa. Seurasta oli lähtenyt valkoisten joukkoihin enemmän miehiä kuin mistään muusta seurasta. Osa SVUL:n piireistä alkoi erottaa seuroja, joista oli oli ollut merkittävästi jäseniä punaisissa. SVUL:n jäsenmäärä lähes puolittui. Urheiluseuroissa alettiin miettiä kesällä 1918 mille ruveta. Kaarteissa olleille ei hyvä seurannut, kun sota päättyi valkoisten voittoon. Jari Kupila toteaa aivan oikein, että myöhemmin on ollut helppo nähdä, että tuo SVUL:n vuosikokous oli merkityksellisin kokous, mitä Suomen urheilussa on koskaan pidetty. Seurat puolestaan erottivat punaisten puolella olleita jäseniään. TAISTELUITA, MURHIA JA TELOITUKSIA. Sodan alkuvaiheessa pyrkivät Etelä-Suomeen jääneet valkoiset rintaman läpi Pohjanmaalle omiensa pariin. Kirjaa on helppo lukea. Kymenlaaksoon oli sodan loppuvaiheessa pakkautunut runsaasti eri puolilta Suomea olevaa valkoista sotavoimaa muun muassa Oulun seudulta ja Kainuusta. Hän kiteyttää tutkimuksensa kahteen kysymykseen. Edellä tuli esille Jari Kupilan itselleen asettamista tutkimuskysymyksistä ensimmäinen, eli urheilun kansanliikkeen osuus sisällissodassa. Valkoisten puolella kunnostautuneen virolaisen upseerin Hans Kalmin joukkojen miehet surmasivat hoidettavana olleet toistakymmentä haavoittunutta ja kaksi hoitohenkilöä. Näiden seurojen kohtalo oli karu. Urheilun sisällissota 1918. Punaisilla oli Kuhmoisten Harmoisten kylässä kenttäsairaala. Jari Kupilan teos on valittu vuoden 2023 urheilukirjaksi. Molemmissa osapuolissa oli toisilleen tuttuja tamperelaisia. Sopuun ei kannustettu. Näiden kaartien organisaattoreina ja johtotehtävissä oli runsaasti urheiluihmisiä. Tästä huolimatta syntyi melko nopeasti kaksi kohtuullisesti sotimaan oppinutta armeijaa. Työläisseurojen tärkein puhemies sodasta sivussa pysytellyt Eino Pekkala oli samalla kannalla. Teloitusryhmien johdossa oli Kajaanin Kipinän 17-vuotias Urho Kekkonen, joka ei ole myöhemmin muistelmissaan juuri kertonut kevään 1918 tapahtumista. Anni Collanin perustama Kisakenttä-lehti kiteytti kevättalvella 1918 asian hyvin: Mukana vapaustaistelussa ovat järjestään etevimmät urheilijamme. Suomen sisällissota oli alkuvaiheessa kokemattomien nuorukaisten sotaa. Siksi alettiin eri paikkakunnille koota järjestyskaarteja huolehtimaan järjestyksestä ja myös elintervikehuollosta. Mikä oli urheilun kansanliikkeen rooli sisällissodassa. Myös Tampereen piirin Haaponen toivoi aikalisää päätösentekoon. Myös punaisiin oli liittynyt TuUL:n miehiä. Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan, on kokeneen toimittajan ammattitaidolla kirjoitettu teos, jossa on tieteellinen viitekehys koko ajan. Turun Urheiluliiton Sorjonen ja eräät muut maltillisemmat yrittivät muistuttaa, että tällaisesta päätöksestä ei seuraa mitään hyvää. Toinen kysymys oli, miten sota vaikutti suomalaiseen urheiluun, sen identiteettiin ja rooliin yhteiskunnassa
Tikkaa tauluun. Facebookissa Kiimingin puskaradiossa tietäjät tietävät. 1912 olympiakultamitalisti Kaarlo Koskelon kanssa. Ehkä hän oli jonkin tason kilpahiihtäjä poikasena. Sisällissodassa kuoli kaksitoista oululaista urheiluihmistä, joista viisi on TUL:n seuran Oulun Tarmon jäseniä. Voittaja valitaan Häämessuilla 27.1. Toinen taas kertoi, että pikaruokapaikkaa pukkaisi. Jumppaa pumppaa. Aila kysyy Sarilta, että mikä sinä olet horoskoopissa. Kyläyhdistykseltä löytyy monen moista kuntoiluvälinettä, kuten kahvakuulia, jumppakeppejä ja kuminauhoja ja omiakin urheiluvälineitä voi tuoda mukanaan. Hän sijoittui Iin piirijuhlakisoissa iiläisen Kalle Lepistön voittamassa 5 km:n juoksussa kolmanneksi. Minua alkoi kiinnostaa kirjaa lukiessa mahdollisesti Iihin liittyvät henkilöt ja penkaisin hiukan omia arkistojani ja muitakin lähteitä. En löytänyt mistään hänen urheilusaavutuksiaan eikä niitä voinut ollakaan, kun hän hän kaatui vain 21-vuotiaana. Ihan iiläinen nimi kaatuneiden urheilijoiden joukossa on 25.3. Rantapohjasta 12.5.1977: Ruotsiin muuttanut pikku-Sari tulee lomalle mummulaan ja seuraavana päivänä lähdetään naapurin Ailan kanssa ostamaan horoskooppikorut. KKP:n kasvatti Alasiurua laukoi ottelun ratkaisseessa voittomaalikilpailussa maalin, joka takasi voiton ja kaksi pistettä Kärpille. 1918 Kyröskoskella valkoisten joukoissa kaatunut jakkukyläläinen J uho (Johan) Jussila, mestarihiihtäjä Kalle Jussilan poika. Kolmissa kisoissa v. Korut ovat hopeaa ja niissä on pastellissävyisiä safiireja. Vuoden 1920 Antwerpenin olympialaisten joukkueen johdossa olivat K.E. Opiskellessaan Tampereella hän lienee liittynyt Pyrintöön, mutta ”kaikki tietävä” Tilastopaja ei tunne häneltä tuloksia Pyrinnön edustajana. 1924 lähtien sotiin asti lippua kantoi Akilles Järvinen, joka oli sukupolvensa johtava urheilun suojeluskuntamies. Sisällissodassa kaatunut Teukku oli Laitilan Jyskeen perustajia v. Viime vuonna Lakkapää sijoittui kilpailussa toiseksi. Joku tiesi varmuudella, että Lidl perustaisi kauan odotetun kauppansa Kiiminkiin Arinan omistamiin tiloihin. Kössi Ahmala, joka aikoinaan ehdotti Oulun työväenyhdistyksen nuoriso-osaston kokouksessa urheiluseuran joka sittemmin nimitettiin Tarmoksi – perustamista, oli paitsi urheilumies, myös tunnettu työväenrunoilija. Lapset hiihtämään! Iissä pääsee jälleen tutustumaan perinnelaji hiihdon saloihin, kun Hippo-hiihtokoulu on startannut Illinsaaren hiihtomajalla. 1911 ja seuran ensimmäinen puheenjohtaja. Ei kelvannut edellisten kisojen sankari muurari työläisseuran kasvatti Hannes Kolehmainen. Mitalisankarit työläispojat Paavo Nurmi ja Ville Ritola eivät kantaneet koskaan lippua olympialaisissa. Hän kilpailee Häivähdyksiä-korusarjallaan, joka kuljettaa läpi rosoisten polkujen kohti ilon pilkahduksia. Iin työväentalolla pidettiin vuonna 1910 suuret Sosialidemokraattisen puoluepiirin kesäjuhlat, joiden ohjelmassa oli urheilukilpailuja ajan tavan mukaan. Jari Kupilan teos on herättänyt paljon keskustelua. Finalisteista suosikkiaan voi äänestää kilpailun nettisivuilla. Jumppamaksu on 25 euroa per talous, joka kattaa sekä menneen syksyn että tulevan kevään jumpat. Jari Kupila kertoo kirjansa lopulla, kuinka SVUL:stä sen johtohenkilöiden suojeluskuntakytkösten kautta tuli ikään kuin suojeluskuntien apujärjestö. Kahvilaja ravintolapalveluiden poistuttua Kiimingin ABC:ltä kyseiset tilat ovat olleet tyhjillään nyt noin vuoden ajan. Kuva: Saku Tiainen Kiiminkiläisen Pirjo Lakkapään Häivähdyksiä-korusarja on mukana Vuoden koru –kilpailussa.Kuva: Jules Beryl/Ellina Noronen Darts-pelissä heittäjä heittää vuorollaan kolme tikkaa kerrallaan ja tavoitteena saada nolla pistettä mahdollisimman vähillä heitoilla. Ei voi debyytti enää paremmin sujua, kun käyttää annetun vastuun joukkueen hyväksi. “En minä muista, mutta minä olen se, se, se lehmän mies.” U.K.Pateniemi ABC:n kehittyminen arvuuttelun aiheena Kiimingissä. Lidl vaiko pikaruokaa. Olen kirjoittanut muutama vuosi sitten Rantapohjaan artikkelin otsikolla ”Oliko Laitilan Jyskeellä ja Iin Yrityksellä sama puheenjohtaja?” Sisällissodassa kaatunut Teukku oli todella vuonna 1912 Iissä urheillen ja ohjaten voimistelua Iin Yrityksessä. Levälahti ja Tahko Pihkala. Saman verran menehtyi valkoisten puolella sotineita Oulun Pyrinnön miehiä. Luvassa on ohjelmaa venyttelystä kuntopiiriin ja kahvakuulajumpasta tuolijumppaan ja sauvakävelyyn. Toinen urheilija, josta olen Rantapohjaan kirjoittanut on virolaissyntyinen, Iissä asunut Yrityksen painija Evald Kallas. Jaksossa kilpailijat tekevät myyntitehtävän Putaan Pullan tuotteista. Lipunkantajana avajaisissa oli nimetön 5-ottelija Emil Hagelberg, pfadfinder-jääkäri. Kiiminkiläinen Alasiurua teki näyttävän debyytin Kärpissä. Vuonna 1918 sodan loppupäivinä ”hänet ammuttiin Viipurin postitalon seinää vasten kuin koira”. Hiihtokoulun järjestää Iin Urheilijat ry ja järjestäjät toivovat ilmoittautumista ennakkoon osoitteeseen ville.tiiro@pp.inet.fi, mutta ilmoittautuminen onnistuu myös paikan päällä. Nyt jäämme jännityksellä odottelemaan, millä tilat täyttyvät ja oliko joku puskiksessa oikeassa. Mielenkiintoinen tapaus on Saksassa jääkärinä ollut ja sieltä sisällissodan rintamalle palannut Paavo Teukku, joka mainitaan Jari Kupilan kirjassa edustaneen Laitilan Jyskettä ja viimeksi Tampereen Pyrintöä. Pirjo Lakkapää mukana Vuoden koru –finaalissa. MITENKÄS IISTÄ. Jari Kupila on löytänyt teokseensa yli 600 sisällissodassa menehtynyttä urheilijaa tai urheiluseuratoiminnan ihmistä. Nämä varmuudella, lisäksi on iso joukko, joiden kohtaloa tai taustaa ei voinut täysin varmistaa. Kun suomalaisen urheiluliikkeen molemmilla laidoilla oli vallassa ääripään ajattelu, ei ollut ihme, että SVUL:n marraskuun 1918 kokouksen vaikutukset ulottuivat kymmeniksi vuosiksi maamme urheiluja liikuntaelämään. Putaan Pullan leipomon Helmi Tyykiluoto ja Iita Tyykiluoto ovat mukana Diilin uudella kaudella ja sen toisessa jaksolla, joka tulee ulos tv:stä maanantaina 22.1. 11 » Torstaina 18. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän menehtyi nälkään vankileirillä Suomenlinnassa. Rantapohjassa 4.1.1974 julkaistun ilmoituksen laatijalla oli Aleksis Kiven Seitsemän veljestä luettuna. Hän seikkaili Siperiassa Venäjälle paenneiden kotkalaisten punaisten joukoissa sotineiden painijoiden, muun muassa v. Ahmala lausui iltajuhlassa runoja. Hiihtokoulu on maksuton ja pakkasrajana on -15. KOONNU T R A N TAP OHJ A N TOI M I T US. Kisat on suunnattu aloittelijoille ja harrastelijoille ja kisoihin voi myös mennä vain tutustumaan lajiin. Koko Rantapohja 4.1.1974 löytyy lehden verkkopalvelusta, johon on käyttöoikeus myös paperilehden tilaajilla. Oulun Tarmon Lauri Halonen voitti 5-ottelun. Pohjois-Iin kyläyhdistyksen jumpat niin miehille kuin naisillekin jatkuvat jälleen maanantaisin Akolan liikuntasalirakennuksessa ja Tanjan salissa Pohjois-Iin koululla osoitteessa Virkkulantie 27. tammikuuta 2024 » N:o 5 VUODEN URHEILUKIRJA » kästi eroon kaikesta mahdollisesta yhteistyöstä porvarien kanssa. Putaan Pulla Diilissä. Mallistossa on sormus, kahdet korvakorut ja riipus. Diili-ohjelman kuvauspäivän tunnelmissa Iita Tyykiluoto (vas.), Jaajo Linnonmaa ja Helmi Tyykiluoto. Tällä hetkellä tiloissa tehdään jonkinlaista remonttia, mutta Arina ei vielä halua kertoa julkisuuteen syytä tai sitä, mitä palveluita tai yrityksiä paikalle on tulossa. Hiihtokoulu järjestetään torstaisin kello 18–19 ja se on tarkoitettu 4–12 -vuotiaille lapsille. SVUL:n ja Suomen olympiakomitean johto oli vankasti suojeluskuntalaisten miehittämä. Vahvin tieto on, että pari liikettä siirtyisi K-supermarketin rakennuksen tiloista. Tulevana lauantaina voi matalalla kynnyksellä lähteä kokeilemaan miten tikka osuu tauluun, kun Musa-Vintillä Haukiputaalla järjestetään darts-kisat klo 13 alkaen. Koskelo jatkoi matkaansa Amerikkaan. Osallistumaksu 5 euroa ja pelimuotona on tuplacup 501/5. Kiiminkiläinen kultaseppä Pirjo Lakkapää on mukana suomalaista koromuotoilua ja alan osaamista esittelevän Vuoden koru –kilpailun finaalissa. Vuonna 2005 syntynyt Arttu Alasiurua pelasi ensimmäisen SM-liigaottelunsa viime viikonvaihteessa, kun Kärpät kohtasi Hifkin Oulussa. Helmi ja Iita kommentoivat jaksossa joukkueiden suorituksia. Ohjelmaa luotsaa tuttuun tapaan Jaajo Linnonmaa. Lapset jaetaan tasoryhmiin ja tarkoituksena on pitää hauskaa suksien päällä ja oppia uutta. Kallas ja kotkalaiset elättivät itseään Omskissa sirkuspainijoina. Ohjelma alkaa kello 21. Lisäksi kuoli kaksi muuta valkoisten joukoissa ollutta. Naisten jumppavuoro on 18.15–19.15 ja miesten 19.30–20.20
Valikossa näkyy kolme valkoista viivaa alekkain ja viivoja klikkaamalla tulee näkyviin tulostimen symboli. Ristikon ja sudokut voi täyttää myös digitaalisesti. 12 » Torstaina 18. Kokeilepa hauskaa ominaisuutta. Näköislehden lukijat voivat tulostaa ristikon itselleen sivun valikosta ylhäältä vasemmalla. tammikuuta 2024 » N:o 5 RISTIKON RATKAISU tiistain 23.1.2024 Rantapohjassa Rantapohjan näköislehti on uudistunut. SUDOKUT JA RISTIKKO 18.1.2024 »
Täällä sama puhallus ja toiveikas sulatus. Keskiviikkoaamun ei olisi tarvinnut tulla sellaisena, kuin tuli. Seuratoimintaa n Eläkeliiton Ylikiimingin yhdistys ry. 128€ 192€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Väsymys jo voitti. Öljylämmitys minulla, fossiili kun olen. Aloin puhaltaa allaskaapin lattian alle menevään putkeen. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Aloin nauraa itselleni ja annoin luvan nostaa kädet pystöön. Siellä oli “helppo” imurikikka, jolla putki aukeaa 1–2 minuutissa?! Teippasin imuriletkun maalarinteipillä putken juureen. Tervetuloa! YLIKIIMINGIN METSÄSTYSSEURA ry TALVIKOKOUS Horsmassa torstaina 8.2.2024 klo 19.00. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Istahin lattialle ja jatkoin sulatushommaa. Eli lisää puita liiteristä. Ken elää, näkee. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Enhän siinä kauaa jaksanut kököttää. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Seuraava homma oli panna tulet leivinuuniin. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. Lähettiin! Panin lämpöpatterit täysille. Kaikki mukaan! BINGO NUORITTALLA pe 19.1. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Mummani kuvailu olemuksestani olisi ollut:kuin seinästä revästy. En kykene sulattamaan jäätynyttä putkea. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. . 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2024 . Tehostin imua, peitellen käsilläni aukkoja. TERVETULOA! Johtokunta Huveja ???????????. En nyt kuitenkaan hirveä kuvailia sitä tässä tarkemmin. Isot kiitokset kaikille ammatti-ihmisille neuvoista ja sympatiasta! Ja erikoisesti kuumavesiputken sulattaneelle miehelle, jolle annan kymppiin ulottuvalla asteikolla numeron 11. Ei, loputtomaltakaan tuntuvan ajan jälkeen, vessan putki. Tiistaina alkoi kylmetä. Esillä sääntöjen 9§ mukaiset asiat sekä kiinteistöjen kunnostustarve. Tuohenkäppyrä nieli tulta ja kohta rätisi tulet uunissa. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Voittoina 1000€ PR 55, 500€ PR 50 ym. Nyt tapahtui. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. TÄSTÄ alkaakin sitten matkanne jännittävin vaihe. Törmäntie 15, Haukipudas Liput 10€, käteinen Ti 23.1. Antoivat kohteliaasti ohjeita, mitä voisin tehdä. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Lattian alla kulkevia putkia vielä lämmittelin harjakihartimella. En saanut heti ketään paikalle. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. . Jo Pekka Poudan sääkanava, ilman koiriakin, kartoiltaan oli nähnyt jääpuikkojen haakuilua! Koko Rantapohjan alue oli pakkasvarotuksen alla. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Jossain on putki jäässä!! Otin harjakihartimen, johon jatkojohdon. . aloituspuut. Tuli aamu ja aloin soitella putkimiehille. Pakkasta -23 astetta. Ei siinä vielä kaikki. Ja piste. Pesuhuoneen hanasta tuli kylmät ja kuumat vedet. Usko itseeni nousi sfääreihin. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Jäikö lehti tulematta. Ei auennut kahden minuutin jälkeenkään, keittiön putki. Ei tapahtunut mitään erikoista silloin. Vedin pakkastamineet ylle ja syöksyin ulos. Viittäkymppiäkin uskaliaimmat ilmoittivat Celsiuksen voivan näyttävää miinusta. Kuu oli kyllä täydessään ennen pakkasia erittäin kelmeän kiiltävä. Istuin lasten korokepallilla pöntön ja altaan välissä. 192€ Jakelu: Kaleva365 Oy, Kavil ja Posti . Tämä ei Renttahelekkua hetkauttanut mihinkään suuntaan. 13 » Torstaina 18. Oikein leuhkastikin kävelin, tuliterän otsalamppuni kanssa. Keittiössä vain kylmää. Neuvot oli, saada koko huusholli lämpimäksi. Harjakiharrin huusi täysillä Hoosiannaa. Ei ollut jouheita liikkeet paksuissa tamineissa. Kun olin puolessa välissä, oikaisin ruotoni ja suusta pääsi, puuuh! Unelmoin Benny Hill-mäisesti tehdystä loppunopeutuksesta. TOIMITUS avoinna ark. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Konttasin köökissä ja vessassa. 75€ puh. klo 13–16 Heiton talolla DUO RYTMISET Tervetuloa! Musiikki . No, ei tulosta! Raahustin puhaltimen ja jatkojohdon kanssa vessaan. 044-714 7800 . Ei tullut mieleenikään edes peiliin katsoa. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Sain kuitenkin lupauksen, että hetimmiten kun miehiä vapautuu tai autot sulavat, tulee apua. Että, pitäiskö kiittää. Lenkki meni kyllä ihan hyvin. tai puhelimitse: p. Alkoi armoton lumen lapioiminen talon sokkelin suojaksi. Olin varmasti ankea ja toivoton näky. Näin sanoi linja-autonkuljettaja noustessaan kuskin paikalle kerrattain Simossa. 56€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Aamuyöstä, neljän maissa heräsin. 040-572 8591 Anu Kauppila...............040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Nyt olin täysin hereillä. Olivat jo maakunnassa sulattelemassa putkia tai autot olivat jäässä. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Kuitenkin meitä vielä pohjosempana. On usko koetuksilla kaikenmoisiin ennustuksiin. Tilausmaksut vuodelle 2024 (sis. Aloitamme uuden vuoden toiminnan poikkeuksellisesti perjantaina 19.1.2024 asukastuvalla klo 13.00. . PANIN tietokoneen päälle ja hain apua Googlesta. Silmät sippurassa ryntäsin kaikki vesipisteet läpi. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Olin jättänyt sauvat kotiin, käsien palelemista ehkäistäkseni. Renttahelekku. Numero on 040 5173 842 Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi www.rantapohja.fi RENTTAHELEKKU » Härkäihminenkin jäi kontilleen LUVATTIIN pakkasta ja sitä tuli. . 137€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Vessareissulla huomasin, että ei tullut kuumaa vettä! Hanat oli kyllä ollut tippumassa. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Mietin, alanko itkeä vai jatkanko ongelman ratkaisua. Johtokunta Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. tammikuuta 2024 » N:o 5 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Halusi meitä varoittaa, että pakkaspoika kaivelee lähtökuoppia. 69€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Ei. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU Kokouksia Kellon Metsästysseura ry sääntömääräinen TALVIKOKOUS to 25.1.2024 klo 18.00 Kalimen majalla, Kivenkankaantie 19, 90820 Kello. Internet: www.rantapohja. klo 18.00. Jäätynyt putki voi haljeta millä hetkellä hyvänsä! On onneksi sen verran härkää minussa, että p…..e periksi en antanut! Soitin päivystävään putkifirmaan. Mutta päinvastoin kävi, loppu “ajettiin” hidastettuna. Mutta sokkeli tuli kierrettyä. Kiitos ja sain uutta virtaa. Vähän oli kuurassa poninhäntä kotiin tullessa. Aloin olla aivan puhki. Julkaisija Rantapohja Oy. Ilmoitushinnat 2024 Etusivu....................1,65+24%=2,05 € Ennen tekstiä..........1,20+24%=1,49 € Tekstissä.................1,20+24%=1,49 € Takasivu..................1,30+24%=1,61 € Kuolinilmoitukset....1,40+24%=1,74 € TJ 30 pmm asti.......1,10+24%=1,36 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Esillä sääntömääräiset asiat. Putkessa ei tapahtunut mitään. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. Vaikka sitten halkeaakin! Härkäihminen jäi kontilleen… KEITIN KAHVET. 8.30-16 Perustettu 1969. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 95€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. Näin uskoo ja sanoo. Vieraana Perttu Hämäläinen, ajankohtaista asiaa, kahvittelua ja arvontaa. Ja niin sain, eikä putket rikkoontuneet. KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. . Onneksi puulaatikossa oli valmiina ns
Menestysmahdollisuudet ovat valmennuksen mukaan korkealla. Jääajan lisäksi joukkueilla on ohjattua oheisharjoittelua. KKP:n tytöillä on tiukka tekemisen meininki ja mukava fiilis. Joukkueessa on paljon taitoa ja ratkaisuvoimaa, Hallikainen sanoo. Mukana on seurayhteistyön kautta myös neljä pelaajaa Kuusamon Pallokarhuista ja yksi Oulaisten Cobrista. 14 » Torstaina 18. N16-joukkueen mukana ovat myös valmentaja Janne Aikio, huoltajat Hannu Kurttila, Niina Ronkainen ja Jani Vitikka sekä joukkueenjohtaja Otto Simola. Vasta loppiaisviikonloppuna tytöt kokoontuivat ensimmäistä kertaa tällaisella kokoonpanolla yhteen. Tytöt pelaavat ja harjoittelevat KKP:n eri ikäluokkien poikien joukkueissa. ÄLÄ KOSKE! 23/07/16 695 Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Siihen tulevat lisäksi poikien sarjojen viikonloppupelit. Seurayhteistyön avulla voidaan taata Pohjois-Suomen muillekin taitaville tytöille tulevaisuudessa mahdollisuus kamppailla SM-mitaleista, Hallikainen lupaa. Joukkueen päävalmentajana on Mika Ronkainen, joka on myös U14-poikien vastuuvalmentaja. Tärkeässä roolissa tyttökiekon kehittämisessä seuratasolla on ollut myös valmennuspäällikkö Harri Männikkö. Siellä käy kaikentasoisia tyttöjä, ja niillä jäillä keskitytään yksilötaidon kehittämiseen. – Esimerkiksi ikäluokista U8–U11 on tulossa kovia tyttöjä. – Tytöille on lisäksi myös tyttöjen oma tekniikkajää sunnuntaisin. Heidi Hallikainen on KKP:n tyttöjen valmentaja, joka vastaa tyttöjen tekniikkajäistä ja porukan keräämisestä koolle erilaisiin tyttöturnauksiin. – Tämä joukkue on koottu alle 16-vuotiaiden tyttöjen SM-turnausta varten mahdollisimman kilpailukykyiseksi. Tytöillä on keskimäärin 3–4 jäätreeniä viikossa. tammikuuta 2024 » N:o 5 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » KESÄKUUN 9. Tyttöjen ikähaitari on 2011 syntyneistä 2008 syntyneisiin. VUONNA 2023 TUTKIJA JOSEPH DITURI VIETTI SADANNEN PÄIVÄNSÄ JULE’S UNDERSEA LODGESSA SE ON PISIN AIKA MITÄ KUKAAN ON VIETTÄNYT VEDEN ALLA! SÖPÖLÄINEN! PAPUA UUDESTA GUINEASTA LÖYDETTY PAEDOPHRYNE AMUENSIS SAMMAKKO ON VAIN 0,8 SENTTIÄ PITKÄ ELI SE ON PIENEMPI KUIN USA: N 10 SENTIN KOLIKKO! MAAILMASTA LÖYTYY 3000 VUOTTA VANHA EGYPTILÄINEN PATSAS JOKA NÄYTTÄÄ MICHAEL JACKSONILTA! MYRKKYPUUTARHASSA ALNWICKIN LINNASSA ENGLANNISSA ON NIIN MONTA TAPPAVAA KASVIA, ETTÄ NE KASVATETAAN HÄKEISSÄ. NÄIDEN N16-joukkueen tyttöjen lisäksi KKP:ssä pelaa myös muita tyttöjä. Numero on KKP:n tytöt lähtevät SM-turnaukseen taistelemaan mestaruudesta » Teea Tunturi » Jääli » Kiiminki KIIMINGIN Kiekkopoikien N16-joukkue on hyvässä vireessä ja lähtee valmentajansa Heidi Hallikaisen mukaan hyvin yhteen hitsautuneena Keravalle huhtikuun SM-turnaukseen tavoittelemaan ei vähempää eikä enempää kuin mestaruutta. KKP:N N16 –joukkue koostuu pääasiassa KKP:n eri joukkueissa pelaavista tytöistä. Joukkue sai loppiaisturnauksessa esimakua pelaamisesta toisia kovia joukkueita vastaan, ja tuo turnaus antoi lupauksen menestyksestä. Jotkut heistä harrastavat kiekkoa tyttöjen jäillä vain sunnuntaisin ilman kilpailullisia tavoitteita, ja useita tyttöjä on vasta kasvamassa tulevaisuuden SM-mitalien tavoittelijoiksi. K U VAT:K K P. Kiimingin Kiekkopoikien N16-joukkue on valmiina SM-turnaukseen. – SM-turnauksen ainoa tavoite on mestaruus! Se on tälle joukkueelle ilman muuta realistinen tavoite. Jotkut pelaajista ovat toki pelanneet yhdessä jo useamman vuoden, Hallikainen kertoo
Klo 11-12 vierailijana Matleena Keränen vanhustyön Löydetään yhdessä-hankkeesta. Emmintuvalla hartaus to 25.1. Lämpimästi tervetuloa! IiGospel pe 26.1. Perhekerho perjantaina 19.1. sunnuntai loppiaisesta. Hiljaisuutta ryhmässä. 040 5886 196, else.sassi@gmail.com Perhekerhot tiistaisin klo 9.3011.30 Wirkkula ja perjantaisin klo 9-11 Kellon srk-koti. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus su 21.1. Tule viettämään hyvä yhteinen hetki puolisosi kanssa! Kynttiläillallisella on musiikkia, pientä puhetta, tarjotaan ateria. klo 18 srk-keskus Poiju. Illassa tutustutaan Botswanan lähetyskohteeseemme ja kuulemme terveisiä eteläisestä Afrikasta. To 25.1. Pyhäpäivä: 3. Tervetuloa ruokailemaan! Laulukerho to 18.1. 28.1. Illan aiheena Botswana. klo 10-11.30 Ylikiimingin seurakuntatalo. Kuivaniemen rauhanyhdistys: To 25.1. Kynttiläillallisen ohjelmassa mukana Kaisa ja Timo Tuikkanen sekä oman seurakunnan työntekijöitä. Kirkkokahvit. tammikuuta 2024 » N:o 5 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 21.1. Tilaisuudessa rauhoitumme ja hiljennymme Raamatun, rukouksen ja musiikin avulla. Kirjepyhis on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja se on maksuton. Yhdessä-ryhmä ti 23.1. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. Kun opetuslapset löysivät Jeesuksen, he totesivat kaikkien jo etsivän häntä. Pyhäpäivä: 3. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat kerholaiset! Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11, Yli-Iin varhaiskasvatuksen tiloissa. klo 18. ja 25.1. klo 10 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. 040 584 4406. klo 1113 Ylikiimingin asukastuvalla, os. Raamattukeskustelusarja to 18.1. Mahdollisuus saada taksikyyti omavastuu 3€/suunta, kyytipyynnöt Lukan Sarille p. Yli-Iin Aamupysäkki pe 26.1. Aloitamme uuden kauden, tervetuloa mukaan uudet ja vanhat kerholaiset! Kerhon lopuksi mahdollisuus osallistua diakonialounaalle klo 11-13, hinta 4 €. Tauon paikka ILLALLA , auringonlaskun jälkeen… koko kaupunki kerääntyi sen talon eteen, jossa Jeesus oli. klo 10 Kuivaniemen seurakuntasali. Lisätietoja Kiimingin kirkkoherranvirastosta p. 040 584 4406. klo 17:30 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Harjutie 18. Diakonialounas ma 22.1. Postissa on pyhäkoulun kertomus, tehtäviä, leikki, askartelu ja askartelumateriaalit. Esikkokerho ensimmäisen lapsen saaneille vanhemmille ja vauvalle. klo 18.30 Naistenilta Iin Rauhanyhdistyksellä. mennessä. 045 787 25139. Rippikoululaiset saavat tilaisuudesta merkin. Kastetut: Jooa Eemil Leskelä, Olivia Iiris Isokoski. Kuolleet: Tapio Sakari Polus 52. Kuolleet: Laina Onerva Rautio 86. Suosittelen. Lukupiiri ma 29.1. Jos se luo Jumalan tahdosta mielipuolisen kuvan ja kerää taakkoja ihmisten kannettavaksi, joku tekstin syvyysulottuvuudesta on jäänyt aukeamatta. Gospelkonsertti Valtarin koululla. Diakonialounas ma 22.1. Postin voit tilata milloin vain, soita tai lähetä viesti 0400-541319/ irmeli. klo 18-22 Kiimingin kirkkopirtillä. 24/7 pyörivä nykymaailma tarvitsisi myös taukonsa. klo 10 Haukiputaan kirkko. Harjutie 18. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Toimittaa Samuli Ruusuvuori, kanttori Kaisa Säkkinen. Nuortenilta to 18.1. Sapatti oli päättynyt. klo 10–12.30 Jäälin kappeli. klo 13 Kellonhovissa. Toimittaa Jussi Rinta-Jouppi, avustava pappi Saila Karppinen, messudiakoni Elisa Heikkinen, kanttori Kaisa Säkkinen. Sapatin, lepopäivän pyhittämisen ydin tulee Jeesuksen toiminnassa ja opetuksissa kuitenkin selväksi: Hän tulkitsee Jumalan käskyä sen antajan arvovallalla toisin kuin se yhteisö, jolle käsky oli annettu: Sapatin, lepopäivän pyhittäminen on suhteen hoitamista Jumalaan, lähimmäiseen ja ihmiseen itseensä. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Messu su 21.1. Aamulenkki ja -kahvit Kuivaniemellä to 1.2. Sairaiden oli siis vain odotettava, samoin kuin niiden, jotka olivat huolissaan ja peloissaan omaistensa puolesta. Tule syömään yhdessä. Lopuksi hartaus ja kahvit. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttori Anna-Mari Nevala. klo 18.30 nuortenilta ry, su 21.1. Seurakuntalaisten hengellisen musiikin toiveita toteuttavat Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro, seurakunnan lapsikuoro ja nuorisokuoro Loiste sekä oman pitäjän solistit. Kaikille avoin viikon aloitus. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Kerhossa tarjotaan pientä iltapalaa. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Tule syömään yhdessä. Mitä kuuluu minulle itselleni, on yhtä merkittävä kysymys, jotta en lähde etsimään vääriä lääkkeitä vääriin vaivoihin. saakka sähköpostilla tai tekstiviestillä :hannu.niemelä@evl.fi (040 5471 660) ja kaisa.sakkinen@evl.fi (040 5818 974). Lisätietoja nuorisotyönohjaajilta. klo 1112.30 Yli-Iin Rauhanyhdistys, os. Kunpa tämä Jumalalle pyhitetty päivä vihdoin päättyisi, että saisimme apua! Ei ihme, että julkisen toimintansa päästyä vauhtiin Jeesus päätti opettaa sapatistakin: ”Ei ihminen ole sapattia varten, vaan sapatti ihmistä varten.” Opetus osoittaa samalla kirjaimellisen raamatuntulkinnan vaaran. Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11, Ylikiimingin seurakuntatalo. klo 18 aiheena Luomakunta, Saila Karppinen. Diakoniatyöntekijä tai pappi antaa pyynnöstä vanhuksille kirkkokyytiseteleitä. 040 7008 151. Käsityökahvila, tuotto lähetystyölle. Halajärventie 2. klo 12 Kuivaniemen seurakuntasali. kirkkoherra HARTAUS ». klo 16 seurat ry. TULKITSEMISEN ongelman ääreltä aukeaa kuitenkin samalla riidan siemensäkki. Hetki hiljaisuudelle -tilaisuus Jäälin kappelilla 16.3018.00. Saattaja voi olla vanhuksen mukana veloituksetta. Kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin kerran kuukaudessa. YLI-II YLI-IIN ALUE Sanajumalanpalvelus su 21.1. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. Kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin kerran kuukaudessa. Sanajumalanpalvelus su 21.1. Tule syömään yhdessä. klo 17 seurat ry. Kynttiläillallinen pariskunnille la 24.2. klo 16 Kellon srk-koti. klo 16 Iin seurakuntasali. Kuoro tarkoitettu 13-20 vuotiaille. Harjutie 18. klo 13 Kellon srk-koti. Kenellä on vara siitä lähteestä kulkea ohi. Hinta 4 €. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. Ja suhde Jumalaan, uskon hoitaminen, on kokonainen elämän lähde. Varkkamissio tiistaisin klo 1718 Wirkkula. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Ihmissuhteet edellyttävät vaalimista, aikaa, kasvoista kasvoihin katsomista, näkemistä ja nähdyksi tulemista. Harjoitus seurakuntatalolla. klo 9.30-11, Jäälin kappeli (perhekerho kokoontuu joka toinen viikko). Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat kävijät! Seurakuntakerho to 25.1. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia! Tervetuloa kerhoon lapset yhdessä vanhemman, isovanhemman tai tutun aikuisen kanssa! Vauvaja taaperoryhmä ke 24.1. klo 13. Piispankamari pe 19.1. Ja sitä sairaiden kantaminen oli. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Torstaisin Jäälin kappelilla (Rivitie 9) klo 13-14.30. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Ilmoittaudu 18.2. hietapelto@evl.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 ja 13–15 p. Su 21.1. Lapsikuoro to 18.1. Lisätietoja saa seurakunnan diakoniatyöntekijöiltä. klo 10 Iin Pappila. Muu ei oikein selitä tuon kansanvaelluksen ajankohtaa. klo 18 Wirkkula. Outi Pohjanen Haukiputaan vt. Iin perhekerho pe 19.1. klo 19 raamattuluokka ry:llä. Jos Jumalan tahdon sisältö on rakkaus, ei lepopäivän pyhittäminenkään voi merkitä rakkaudettomia tekoja ja asenteita. klo 12.30 srkkeskus Poiju. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. Jakkukylän rauhanyhdistys: Pe 19.1. Edellisen kirkkovuoden aikana kastettujen lasten nimellä varustetut sydänlehdet ovat noudettavissa tammi-helmikuun ajan. klo 10 Kiimingin kirkko ja seurakunnan YouTube-kanava. klo 13-15 Wirkkula. Esikkoryhmä on tarkoitettu alle 1,5-vuotiaille perheen ensimmäiselle lapselle ja hänen vanhemmilleen. klo 12 Iin seurakuntasali. 045 787 25139. Vain rukoushetkissä annoimme äänen päästä esiin. Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky. klo 17 päiväkerho ry:llä. klo 1113 Ylikiimingin asukastuvalla, os. Edellisen kirkkovuoden aikana kastettujen lasten nimellä varustetut sydänlehdet ovat noudettavissa tammi-helmikuun ajan. Eikä Jeesus itsekään pyhittänyt sapattia yhteisönsä tulkitsemalla tavalla: Hän ryhtyi Simonin anopin parantamistyöhön jo ennen sapatin päättymistä – ja salli parantuneen anopin palvella heitä –työtä sekin. 15 » Torstaina 18. Edellisen kirkkovuoden aikana kastettujen lasten nimellä varustetut sydänlehdet ovat noudettavissa tammi-helmikuun ajan. Yksin rukoilemaan vetäytynyt Jeesus on hyvä esimerkki kaikille, jotka tuntevat itsensä korvaamattomiksi! Kukaan ei voi loputtomiin olla toisia varten hoitamatta välillä itseäänkin. klo 17 ry:llä. Rippikoululaiset saavat tilaisuudesta merkin. Lähdetään pikku kävelylenkille Diakoniatuvalta klo 9.30, lenkin jälkeen juokasemme aamukahvit. klo 13 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTube-kanava. Vapaaehtoisten valmistama aamupala. Seuraava ajanvaraus 15.1. Klo 16.00 on mahdollisuus keittoruokailuun. klo 09:30. Kellon seurakuntakerho to 25.1. Nuorten yökahvila pe 19.1. Aamupuuro-Akatemia ma 22.1. Postin voit tilata milloin vain, soita tai lähetä viesti 0400-541319/ irmeli. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttori AnnaMari Nevala. klo 10 Iin kirkko. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat mukaan! Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky. Taukonsa tarvitsi myös Jeesus. Kellonhovinkuja 3. sunnuntai loppiaisesta. 08 3161 303. To 1.2. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. klo 17 Iin seurakuntasali. Toiveita voi esittää kanttoreille 31.1. Pappina Sanna Kilpelänaho. Kuolleet: Heino Jalmari Mertala 77, Aaro Pekka Juhani Viinamäki 78, Eila Annikki Ruonakangas 70. Raamattupiiri tiistaisin klo 18 srk-keskus. klo 18.30 Haukiputaan srk-keskus. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit Ylikiimingin seurakuntasalissa. Lopussa totesin: Kolmen päivän retriitti antoi kahden viikon loman voimat. Kynttiläillallinen on maksuton, illassa ei ole ryhmäkeskusteluja. Tilaisuudessa hartaus ja pientä iltapalaa. Aiheena Toinen rakkaus eli ihmisen lähimmäisenrakkaus, Johanna Juntunen. Käynti takaovesta. Torstain laulukerho to 18.1. klo 11–12 Jäälin kappeli. Raamatun tutkiskelua. Lenkkeilemme leppoisasti n. Illallisen ajaksi on järjestetty lastenhoito alle kouluikäisille lapsille, rajallinen määrä paikkoja, lastenhoitoon ilmoittautuminen puhelimitse. Toimittaa: Pertti Lahtinen, kanttorina: Eija Savolainen. 040 7008 151. Lisätietoja Kiimingin kirkkoherranvirastosta p. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Kirkkokyytiseteli on tarkoitettu Haukiputaan seurakunnan alueella asuville yli 65-vuotiaille, jotka eivät muulla tavoin pääse kirkkoon. Yli-Iin ry: su 21.1. Kastetut: Aamu Marja Mankinen, Karlos Aarel Lampela. Juttuseuraa ja neuvontaa diakonisen avun tarpeissa. klo 10–11 Yli-Iin kirjaston kahvihuoneessa, Halametsä 1. Kellonhovin hartaus to 18.1. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. 040 7008 151. Kuivaniemen perhekerhoon on ilmoittautuminen, ilmoittaudu viimeistään ke puh.0400-541319. KIIMINKI Sanajumalanpalvelus su 21.1. Seteleitä on mahdollisuus saada yhdestä kolmeen kirkkokäyntiin vuodessa. Kiimingin ry: su 21.1. Kaikille avoin ryhmä mukavaan yhdessäoloon. Diakonialounas ma 22.1. 040 5898 362. Kaiken kansan lenkki to 18.1 ja 25.1 klo 10 Iin seurakuntatalo. klo 12.00 Pyhäkoulut pohjoispuoli Markku Raappanalla Eteläpuoli Niilo Kaistolla. Miestenpiiri joka toinen torstai Jäälin kappelilla klo 14-15.30, seuraava kokoontuminen 18.1. Kuka käyttää tulkitsemisen valtaa, kenellä ovat oikean tulkinnan avaimet. Lisätietoja Heikki Pesämaa. Iltaperhekerhon ohjelmassa on leikkiä, askartelua, yhdessäoloa ja mukavaa yhteistä tekemistä. Tiedustelu, kuoronjohtaja Else Sassi p. 040 584 4406. Jeesuksen innostus tulee läpi raamatun sivulta: Nyt lähikyliin! ITSE olen yhden kerran elämässäni päässyt retriittiin. klo 10-11.30 Ylikiimingin asukastuvalla, os. klo 17 seurat ry. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Sanajumalanpalvelus su 21.1. hietapelto@evl.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 ja 13–15 p. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia! Iltaperhekerho ti 23.1. Postissa on pyhäkoulun kertomus, tehtäviä, leikki, askartelu ja askartelumateriaalit. Seuraava ajanvaraus 22.1. Radiointi Radio Dei. Lisätietoja Kiimingin kirkkoherranvirastosta p. Vanha testi sormesta vesilasissa osoittaa korvaamattomuuden harhan nopeasti. Torstaikerho to 18.1. Kestänkö sitä, miten mieli osaisi rauhoittua. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 21.1. 30 min ajan. Kauden aloitus keittolounaalla, vapaaehtoinen tarjoilumaksu yhteisvastuukeräykselle. Toimittaa: Pertti Lahtinen, kanttorina: Eija Savolainen. Laulamme hengellisiä lauluja, koululauluja ja virsiä. Aterian hinta 4 €. Yhteistyössä Puttaan Martat. Alkuun vaikeimmalta tuntui ateriointi yhdessä, hiljaisuudessa. klo 11–12 Jäälin kappeli. En oikein tiennyt, mitä odottaa. Vanhus voi käyttää setelit taksimatkoihin oman seurakunnan kirkkoon ja takaisin sunnuntaina tai muuna juhlapyhänä. Tervetuloa kaikenikäiset eläkeläiset virkistymään ja tapaamaan tuttuja. Mukana kanttori. Klo 10 aamurukous, jonka jälkeen tarjolla aamiainen. Nuorisokuoro Loiste Harjoitukset maanataisin klo 18-19.15 srk-keskuksessa. Aamiainen on maksuton, halutessaan voi antaa vapaaehtoisen lahjoituksen. La 20.1. Aterian hinta 4 €. Ylikiimingin ry: la 20.1. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Kirjana Joel Haahtela Jaakobin portaat. Uusia laulajia otetaan vielä 22.1. 08 3161 303. Kirjepyhis on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja se on maksuton. klo 10 Yli-Iin kirkko. ja 25.1. Lähetyksen ja diakonian yhteinen kerho. ja 26.1. Huonon sään sattuessa jumppaamme sisällä. Kynttiläillalliselle ilmoittautuminen puh.0400-541319 tai 0408478936, iinseurakunta.fi. Sapattina ei saanut tehdä työtä. klo 19 Ompeluseurat Mirjam ja Veikko Partasella. Aterian hinta 4 €. Esikkoryhmä maanantaisin klo 10–12 Wirkkula. Diakonialounas to 25.1. klo 10-12 srk-keskus. Kuivaniemen perhekerho to 18.1. klo 11–12 Jäälin kappeli. Lähtö Iin seurakuntatalolta. klo 18 srkkeskus Poiju. klo 17 ry:llä, Kello: seurat su 21.1. Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11, Kirkkopirtti. klo 17:30 Iin Pappila. Pysähtymisen ja rukouksen jälkeen toisten odotukset eivät enää tuntuneet ylivoimaisilta. Juttunurkka ma 22.1. Ristipisto pe 19.1. Lähetysilta to 25.1. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttori Jarkko Metsänheimo. Kirkkokyytisetelillä kirkkoon. Hengellisen musiikin toivekonsertti to 15.2
lehden veloituksetta (1 kpl). Ilmoitamme voittajille henkilökohtaisesti. lehden veloituksetta (1 kpl). tammikuuta 2024 » N:o 5 Yhteistyössä: Puh. Muistathan kertoa ystävällesi tilauksesta Ps. Arvonta to 8.2. Muista kertoa vauvan nimi (etuja sukunimi), syntymäaika, pituus, paino, vanhempien nimet ja kotikunta, laskutusosoite (ilmoituksen hinta 22€, sis. Mainitse samassa yhteydessä myös haluatko, että lähetämme sinulle ko. Hei! Lähetä kuva viimeistään PERJANTAINA 19.1.2024 Lähetä kuva viimeistään PERJANTAINA 19.1.2024. Muistathan kertoa ystävällesi tilauksesta Kaikkien Rantapohjan tilaajien kesken arvomme Kaikkien Rantapohjan tilaajien kesken arvomme 3 kpl täytekakkulahjakortteja 3 kpl täytekakkulahjakortteja Arvonta to 8.2. 044 714 7800 tai sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi Tee tilaus osoitteessa: www.rantapohja.fi -> Tilaukset -> tilaustarjoukset -> Ystävänpäivätarjous Kaikki vuonna 2023 syntyneiden vauvojen vanhemmat! Kaikki vuonna 2023 syntyneiden vauvojen vanhemmat! Julkaisemme Rantapohjassa to 25.1.2024 vuonna 2023 syntyneiden vauvojen kuvat omilla sivuillaan ja Rantapohjan verkossa Julkaisemme Rantapohjassa to 25.1.2024 vuonna 2023 syntyneiden vauvojen kuvat omilla sivuillaan ja Rantapohjan verkossa Tuo tai lähetä vauvan kuva osoitteella Paikallislehti Rantapohja, PL 15, Revontie 2, II krs, ovi C, 90831 Haukipudas tai ilmoitukset@rantapohja.fi Tuo tai lähetä vauvan kuva osoitteella Paikallislehti Rantapohja, PL 15, Revontie 2, II krs, ovi C, 90831 Haukipudas tai ilmoitukset@rantapohja.fi Muista kertoa vauvan nimi (etuja sukunimi), syntymäaika, pituus, paino, vanhempien nimet ja kotikunta, laskutusosoite (ilmoituksen hinta 22€, sis. Ystävänpäivä ke 14.2. (Lahjakortin arvo á 19,90€) (Lahjakortin arvo á 19,90€) Tilauksen voi tehdä myös tällä kupongilla tai soita p. alv Tarjous voimassa to 8.2. 16 » Torstaina 18. 15 € 15 € Ystävänpäivätarjous! Ystävänpäivätarjous! Tilaa ystävälle tai itsellesi Rantapohja kuukaudeksi, sis. Mainitse samassa yhteydessä myös haluatko, että lähetämme sinulle ko. Paperilehti vain Suomeen Paperilehti vain Suomeen sis. Ilmoitamme voittajille henkilökohtaisesti. alv). myös digitilauksen 14.2.-14.3.2024 Vain Vain Ps. 044 714 7800 • www.rantapohja.fi Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. 044 714 7800 Rantapohja maksaa postimaksun Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite (pakollinen jos haluat digitilauksen) Lehden saaja: Nimi: Osoite: Puhelin: Lehden maksaja: Ystävänpäivä ke 14.2. myös digitilauksen 14.2.-14.3.2024 Tilaa ystävälle tai itsellesi Rantapohja kuukaudeksi, sis. alv). asti