Pääsiäinen on kirkkovuoden tärkein juhla ja se näkyy tänään sekä lähipäivinä seurakuntien tapahtumien suurena määränä. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Pääsiäisen aikaan Rantapohjan alueen seurakunnissa on järjestetty joukko pääsiäiseen liittyviä tapahtumia. Sivu 5. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 18.4.2019 50. Jäälissä pääsiäisvaellukselle pääsivät kolmen päivän aikana osallistumaan sadat päiväkotija koululapset. Yksi niistä oli Kiimingin seurakunnan pääsiäisvaellus. Sivut 10–11 LUKIJAMATKALLA ITALIASSA Rantapohjan juhlavuoden lukijamatka suuntautui Italiaan, missä kevät oli jo pitkällä. vsk • N:o 31 Perustettu 1969
Haukipudas, Kiiminki, Ii, Ylikiiminki ja Yli-Ii oli pakko jättää köyhtymään. Alunperin (vuonna 2015) Ollinkorpeen suunniteltiin 8 napakorkeudeltaan 140– 150 m:n korkuista tuulimyllyä, mutta nyt on tullut ahneus, eli yritetään hakea lupaa lähes 70 myllylle: niin saadaan kuitenkin lupa lähes puolelle määrälle. Onneksi olkoon myös meille. huhtikuuta 2019 » N:o 31 KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Onneksi olkoon sinulle uusi tai uudelleenvalittu kansanedustaja Oulun vaalipiiristä. Kun seuraava maksuerä tiekunnostuksesta lankeaa maksuun, on syytä miettiä maksetaanko ko. Mitä vaikutuksia myllyjen sähköinen kenttä aiheuttaa alueen ihmisille ja ilmastolle. Toinen kansalainen ja veronmaksaja Iin kunnasta Vaalit on käyty. 3040 vuoden kuluttua, käykö niin että ko. Ei kai voi olla oikein että me maanomistajat maksamme tiekunnostuksen ja sitten mylly-yhtiöt alkavat ajamaan raskailla betoniautoilla pitkin meidän kunnostamaa tietä. sähköautoilun ja tuulivoiman edelläkävijänä ja pilottikuntana. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Onnea meille kaikille! TOIMITTAJALTA Jarrua Ollinkorven tuulipuiston rakentamissuunnitelmiin Iin kunta on ”kunnostautunut” mm. Kun parinkymmenen vuoden kuluttua tapaat kannattajasi vaikkapa täältä Rantapohjan alueelta, et varmaankaan voi selitellä, että sinut oli valittu toteuttamaan puolueesi agendaa, sillä äänestäjäsi tulee kysymään siitä, mitä tulit tehneeksi oman alueesi hyväksi. Onko maakuntakaavalla mitään merkitystä, jos se sallii moninkertaiset alueylitykset mylly-yhtiöiden ehdoilla. Pitäisikö tiehoitokunnan ottaa aikalisä kunnostuksen suhteen. Entä Ympäristökeskus ja ELY-keskus, onko niitä kuultu jo tässä vaiheessa vai vasta kaavan kuulemisen yhteydessä. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Vaikka mökin puuhun. yhtiöitä ei ole enää kantamassa vastuutaan, on suuret iiläisten maastoista ja luonnosta saadut vihreät tuulirahat siirretty Caymansaarille tms. Olet nyt päässyt vahvasti vaikuttamaan paitsi koko maan, mutta myös vaalipiirisi asioihin. Tehkää jotakin. Se pitää jakaa kaikille päättäjille seuraavassa valtuuston kokouksessa. Viime syksynä kirjoitin isosta montusta, joka on Pikkuniityntien ja Alarannantien risteyksessä. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Mitä lapsemme ja lastenlapsemme ajattelevat kun me, meidän sukupolvi on antanut tuhota lähimetsämme, jossa tähän saakka olemme voineet metsästää, kalastaa, marjastaa, sienestää nuotioida, kuunnella luonnon ääniä, nähdä luonnon eläimiä ja joskus nauttia jopa hiljaisuudesta. Ja vaikka mylly-yhtiöt lupaavat meille, että yhtiöt siivoavat jälkensä, purkavat myllyt, kun niiden elinikä päätyy, eli n. Kysymykset ovat ankaria, mutta myös oikeutettuja. Saitko parannettua alueesi liikenneyhteyksiä. Vai onko sinulla parempaa muistutettavaa. Asukas montun laidalta Muistakaa hyvät vanhemmat antaa lapsillenne raitis pääsiäinen niin kuin joulukin. Kuka haluaa asua myllyjen katveessa, kun siivet humisevat ja vinkuvat ja siipien pyörimisen aiheuttama varjo aiheuttaa aurinkoisina kesäpäivinä välke-efektin, joka voi laukaista migreenejä yms sairauksia! Ja huomatkaa että varjot heijastuvat pitkälle, ehkä Simo-Kuivaniemi alueelle saakka. Haluammeko me olhavalaiset ja pohjoisiiläiset maanomistajat antaa lähimetsämme ulkomaalaisten yhtiöiden temmellyskentäksi. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Ei tehdä enää uusia sopimuksia, ollaan hereillä ja vaaditaan kattavia YVA-selvityksiä (muinaismuistot, uhanalaiset kasvit, eläimet, linnut, koppiaiset, sulfidi maaperä yms.). Seurasin kaikki puheenjohtajatentit TV:stä. Pieniä monttuja on täytetty. Siinä tämä nuorempi toimittaja ei omalta hykertelyltään tahtonut pysyä nahkoissaan, yritti tehdä haastateltavan naurunalaiseksi. Syntyikö uutta teollisuutta. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Olihan meillä syytä ja onneksi myös oikeus äänestää juuri sinua. Hiilellä lämmitetty kyhjötys ylihinnoitellussa kerrostalossa vai kotirauha puu-, maatai ilmalämmöllä lämmitetyssä omakotitalossa. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. paikkojen rajaaman alueen. Olitko ottanut oikeasti selvää siitä, mikä on kestävää asumista. Onko kukaan laskenut myllyjen valmistamisen, niiden rakentamisen vaatimaa hiilijalanjälkeä. Huh, huh. Onnistui kyllä itsensä kohdalla, ääniä oikein ropisi haastateltavalle. Selitätkö, että et voinut tutkaimelle mitään: Oulun vaalipiiri ja Rantapohjan alue siinä mukana alkoi tyhjentyä kiihtyvästi Helsingin, Turun ja Tampereen kolmioon, kuten ennusteet kertoivat. Iissä näin Kyllä on hidasta toimintaa Iin tielaitoksella. Pitäisikö kunnan johdon ja poliitikkojen vaatia kiinteistöveron lisäksi vaikka 5 % tuottoa joka myllyn tuottamasta MWh.stä ennen kuin se siirretään keskieurooppalaisten käyttöön ja sähköpörssiin. Antaa iiläisten ja yhteiskunnan korjata vahingot. Sotien aikana 40-luvulla, kun isämme ja pappamme olivat sodassa, etelän ISOT herrat koijasivat meiltä Iijoen! Jotenkin me nykysukupolvi ehkä yritämme ymmärtää, että silloin oltiin pakon edessä, mutta nyt 2020-luvun kynnyksellä asiat ovat toisin. Eihän nämä ennallistamisvakuudet riitä mihinkään, ja onko niitä edes lopultakaan olemasssakaan. Olet varmasti nyt kyennyt toteuttamaan unelmasi ja muistat varmaankin, että olet ehkä luvannut toteuttaa myös äänestäjiesi haaveita. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Voi vaan kysyä että kuka meistä haluaa sellaisen maiseman, jossa myllyjä on näkyvissä joka ikkunassa, iiläiset kunnallispoliitikot ja virkamiehetkö . Iihin on viime vuosina rakennettu tuulimyllyjä kymmeniä, jokohan niitä alkaa olla liikaa. Entä sitten luonnon eläimet kasvit ja kalat, miten niille käy ensin rakentamistoimien aikana ja sitten kun myllyt ovat valmiit, asiaa voi vain arvailla, mutta varmasti voi väittää että huonosti käy. Ollinkorven alueelle suunnitellut tuulivoimayksiköt sijoittuvat seuraavien paikkojen rajaamalle alueelle: Niinikangas-HarissuoKeihäskangas-Tultakangas -Vuornos-Närhikangas-Kettukangas-Koukisto-Tervaselkä -Niinikangas alueelle. yhtiöiden Suomessa toimivan yhtiön paikallinen agentti yrittää houkutella meitä maanomistajia tekemään kaikki oikeudet tuuliyhtiölle antavia vuokrasopimuksia eli yhtiö saisi ”tolskata” miten haluaa sinun omistamallasi maalla! Ns. » Torstaina 18. Kyllä täytyy ihmetellä iiläisiä vihreitä ja Iin luonnonsuojeluyhdistyksiä, että eivät ole kommentoineet mitenkään asiaa, onko tosiaankin niin että vihreän tuulienergian varjolla voidaan tuhota luontoa mielin määrin. Ihmetystä herättänyt myös se asia että tämä Ollinkorven iso myllyhanke julkaistiin heti kohta kun me maanomistajat päätimme kunnostaa Pohjois-Iin metsäautotieverkon. Sait alueesi merkityksen iskostettua muiden kaltaistesi tajuntaan. Kunnanjohtaja voisi lukea kotiläksynä tekstin ihan useampaan kertaan, koska kirjoituksessa on totta joka sana. Etenkin Kolmosen viimeinen lähetys. Parasta aikaa ollaan kaavoittamassa useille yhtiöille uusia suuria tuulivoimapuistoja, joista Pohjois-Iin ja Olhavan taajamien väliselle alueelle ollaan kaavoittamassa ulkomaisten sijoittajien ehdoilla jopa 70 tuulivoimayksikköä. Harkintaa. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Onkohan tutkittu millaisia vaikutuksia isoilla myllyhankkeilla on alueen läheisyydessä asuviin ihmisiin. Voi vain ihmetellä miksi tälläiset ulkomaiset sijoitusfirmat änkeävät Iihin. Kaikki tiet Iin alueella ovat huonossa kunnossa. laskua! Meidän pitää muistaa että nuo myllyrahat ovat veronalaista tuloa ja niistä on maksettava nykyverokannan mukaan 30–34 % pääomaveroa. Seppo Paakkola Veli Paakkola Jorma Paakkola Simo Paakkola Olipa nimimerkillä Kansalainen Iin kunnasta hyvä kirjoitus. Nyt ei vielä kuitenkaan yhtään ”hullunmyllyä” ole Ollinkorpeen rakennettu, Me voimme yrittää panna kapuloita tämän myllyhankkeen rattaisiin. Jos vielä miettii millaisia muita vaikutuksia myllyjen lähialueelle tulee, eli myllyjen rakentamisen mahdollistavaa tiestöä on parannettava, uutta tietä on rakennettava ehkä 40 km, otettava maa-aineksia lähes jokaisesta kankaasta, kaivettava isoja ojia, kuivatettava soita, räjäytettävä ja louhittava kalliota, kuskattava betonia tonneittain yhtä myllyä kohden… jne. Olhavan ja Iin väliselle alueelle on suunniteltu lähes 70 myllyä, joiden napakorkeus on 200 m jolloin 100 m:n mittaiset siivekkeet viuhtovat 300 m:n korkeudella maanpinnasta ja jopa lähes 350 m:n korkeudessa merenpinnasta katsottuna. Katselija Saako kunnan VR-alueelle rakentaa. Myllyjen väli vaihtelee 1 000–2 000 metriin, kattaen kuitenkin koko em. Ei ole tapahtunut mitään. Yritetään vaikuttaa meidän tuttuihin asioista päättäviin kunnallispoliitikoihin ja virkamiehiin. Minkä takia Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu pitäisi tyhjentää etelän yksiöihin ja kaksioihin, vaikka rakennusteollisuus kuinka haluaisi ja tilastoennustajat sellaista kuvailisivat. Uskaltaako “hullunmyllyjen” läheisyydessä liikkua talvisaikana, kun sieltä tippuu siipiin kerääntyviä jäälohkareita tms., jopa myllyn siipeä. Ko. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Miksi luonnonvaroiltaan rikkaat alueet pitäisi jättää ja viedä väki pesemään etelään toistensa paitoja. Ideologian, jos sellaista enää on, ja puoluepolitrukoinnin olit valmis panemaan syrjään siksi aikaa, kun hoidit alueesi asioita parempaan suuntaan. Kuitenkin luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen tuo meille oikeaa vaurautta, ei välttämättä latten tarjoilu trendikahvilassa. Ja lopuksi otetaan asioihin kantaa jo kaavoituksen alkuvaiheessa ja loppupelissä valitetaan kaikista mahdollisista päätöksistä ja kaavoista. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Usein tuli tunne, että toimittajilla oli kuullun ymmärtämisen kohdalla vähän vaikeuksia. Mikä on tarkoitus: että joku rikkoisi autonsa
Hän kertoi, että kylillä on oltu siinä uskossa, että näillä kaavoilla on jotain merkitystä asiassa. Alue on tiiviisti osa kyläaluetta. Varmasti luvassa on vasaroiden kalketta, kunhan kaava saadaan valmiiksi. Honkasenperällä on useita kymmeniä asuinrakennuksia ja noin 150–200 asukasta. – Tarkasteluajankohdan valinta kummastuttaa. Kaavoitusarkkitehti Anja Röpelinen esitteli kaavaluonnosta Alakylän koululla kyläläisille viime viikon aikana. Toivottavasti nyt koulupalvelutkin säilyvät. Jokivarren kaavoituksessa puhutti muun muassa tulvariskialueeksi määrittelyn perusteet. – Honkasenperän asemaa en ymmärrä. Oikeudenmukaisuus ei täyty tässäkään, Marja-Liisa Kanniainen kommentoi. Kyläalueelle tuleva kaava on rakennuspaikkakohtainen ja se oikeuttaa suoran rakennusluvan. Olemme säästäneet tuleville sukupolville rakennuspaikkoja, jotka nyt tällä kaavalla menevät nollille. Anja Röpelinen sanoi, että vanhat niin sanotut oikeusvaikutuksettomat osayleiskaavat ovat vanhentuneet. Monet kylällä pitkään asuneet ovat säilyttäneet maitaan jälkipolville ja nyt käykin niin, että meille osoitetaankin vain yksi rakennuspaikka isoa koko omistamaamme maata kohti. Emätilamitoituksen poikkileikkausajankohdasta on käyty kovaa vääntöä koko Kiiminkijokivarressa osayleiskaavojen laadinnan yhteydessä. Alakylän ja Honkasenperän asukkaat ja maanomistajat eivät nielleet tätä kyläalueen rajausta pureskelematta, vaan aikovat jättää asiasta mielipiteen yhdyskuntalautakunnalle. 3 Torstaina 18. huhtikuuta 2019 50. Mielipiteitä on monia ja edelleen osa Alakylässäkin toivoisi, että vuotta 1969 käytettäisiin perusteena mitoituksessa. Kaavaluonnoksessa on 100 uutta rakennuspaikkaa, joille jokaiselle voi rakentaa kaksi asuinrakennusta. Yleisössä ihmeteltiin eikö alueen tulvaongelmaa voisi ratkaista uudella kulkuyhteydellä tai sillalla, jos tilanne kerran on niin vaarallinen. Tulvariskin vuoksi kaupungin linjaus tiukimmillaan on se, ettei alueelle myönnetä rakennuslupia uusille asuinrakennuspaikoille. Anja Röpelinen kertoi, että tulvariskit on kartoitettu ELY-keskuksen vuonna 2015 tekemän kartoituksen mukaan. Tirinkyläläinen Taisto Haipus toi tilaisuuteen monen kyläläisen huolen siitä, että vanhat Kiimingin aikaiset kaavat eivät enää olekaan lainvoimaisia. Lauri Mikkonen puhui Honkasenperän vaikeasta tilanteesta uuden kaavan edessä. Yleisötilaisuuden lisäksi asukkailla oli kahtena päivänä mahdollisuus tulla päiväsaikaan saamaan kaavasta tarkempaa tietoa. Mitoitukset oikeudenmukaisia. – Kyläalueilla mitoitus on tehty kyläselvityksen mukaisen mitoitusasteikon ja emätilan pinta-alan mukaan ja poikkileikkausajankohdaksi on valittu 1.1.2000., Röpelinen kertoi. Lisäksi alueella on erittäin paljon lomarakennuksia. Tirinkylän, Haipuskylän, Alakylänja Hanhiperän osayleiskaavaa esiteltiin Alakylän koululla. A lakylän, Tirinkylän, Haipuskylän ja Hanhiperän osayleiskaava on tullut vireille vuoden 2015 keväällä, kyläselvitys tehtiin yhteistyössä asukkaitten kanssa vuoden 2017 aikana ja nyt osayleiskaavan luonnos on nähtävillä mielipiteiden jättämistä varten 7.5. Lisäksi rakennuspaikkoja osoitetaan muun muassa lomaasuntojen, ympäristöhäiriötä tuottamattoman teollisuusja varastoalueen sekä maatilan talouskeskuksen merkinnöillä. Jättäkää ihmeessä nyt mielipiteitä rohkeasti, sillä kyllä ne oikeasti huomioidaan kaavatyössä. Alakylän tilaisuuden puheenjohtajana toiminut yhdyskuntalautakunnan jäsen Vaili Jämsä-Uusitalo muistutti kyläläisiä siitä, että alueelle saadaan nyt yhteistyössä aikaan kaava, joka helpottaa kerralla kylien tilannetta. Taloudelliset vaikutukset alueen asukkaille ovat todella suuret rakennusoikeuksien menetyksien myötä, Lauri Mikkonen sanoi. – Tämä alue sijaitsee lähellä Oulua, teillä on terve koulu ja elinvoimainen kylä. Osayleiskaavan vaikutusalueella asuu tällä hetkellä 1 950 asukasta, joista kyläalueiksi määritellyillä alueilla 1 165 asukasta. vsk • N:o 31 Honkasenperän kaavoitustilanne kismittää alueen asukkaita Alakylän, Tirinkylän, Haipuskylän ja Hanhiperän osayleiskaavan luonnos esiteltiin » Teea Tunturi » Kiiminki Uusi osayleiskaava on tuomassa Alakylän ja muiden kaava-alueeseen kuuluvien kylien alueelle mahdollisuuden rakentaa yhteensä jopa 200 uutta asuinpientaloa. saakka. Muilla alueilla kaava puolestaan on yleispiirteinen ja rakennuslupaan tarvitaan sijainnista riippuen joko suunnittelutarveratkaisu tai poikkeuslupamenettely. Alue sijoittuu Kiiminkijoen varteen, joten kaavan valmistelussa on kiinnitetty huomiota muun muassa tulvauhan alaisiin alueisiin. Tavoitteena on lisätä sijainniltaan hyvän alueen rakentamismahdollisuuksia, mutta myös säilyttää maaseutumainen asuinympäristö. Hän rohkaisi asukkaita jättämään mielipiteensä osayleiskaavan luonnoksesta nyt, koska vaikuttaminen kaavoituksen tässä vaiheessa voi olla helpompaa, koska asioita ei ole niin tiukasti lyöty lukkoon. Alakyläläinen Jukka Pätsi totesi, että osayleiskaavaa on todellakin odotettu ja on hienoa että se mahdollistaa uutta rakentamista alueelle. Tulvauhka Honkasenperällä. Alakylän osalta Honkasenperä on tulvauhkan vuoksi rajattu kyläalueen ulkopuolelle, koska on todennäköistä, että keväällä kulkuyhteys eli pelastustie alueelle katkeaa. Alue on hyvää paikkaa rakentamiselle. Lauri Mikkosen esiin nostamaan Honkasenperän asiaan haluan sanoa sen, että kohtuuttomalta ja eriskummalliselta tuntuu, että rakennuspaikkoja poistetaan. – On hienoa, että tänne tulee uusia taloja ja uusia perheitä. T EE A T UN T URI
Kuva: Arja Siikaaho Kavil jakaa torstain 25.4. Monin paikoin lehti jaetaan Haukiputaalla jo aamusta. JUMALANPALVELUS su 21.04.2019 klo 12 toimintakeskus Jatulissa KATEKISMUSILLAT joka kuukauden 2. Kavilin jakelu valmistuu klo 17 mennessä. Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai multimediaviestinä numeroon 040 5173 842 Torstai 18.4. Rantapohja on tuolloin laajassa peittojakelussa levikkialueellaan. En juhli merkkipäivääni. Ylikiiminkiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 18. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 16 Aurinko nousee 5.33 ja laskee 21.04. KUVA LUKIJALTA Lukijat voivat lähettää Rantapohjaan kuvia, joita julkaisemme Kuva lukijalta -palstalla. Teknisistä syistä peittojakelu ei ulotu Haukiputaalla kerrostaloihin. +5° +8° +9° +8° +6° +10° Sunnuntai 21.4. +3° +6° +6° +7° +5° +9°. +8° +9° +8° +8° +6° +8° Lauantai 20.4. 0400-537 148, miia.raiha@ rantapohja.fi Kavil jakaa lehdet eri aikataululla kuin Posti. Jos haukiputaalainen kerrostalossa asuva henkilö haluaa jatkossa saada silloin tällöin jaettavan ilmais-Rantapohjan, hän voi olla yhteydessä Miia Räihään. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu | Kauppakeskus Kapteeni | Oulunsalo | p. torstai klo 18 RAAMATTUPIIRI torstaisin klo 18 (paitsi katekismusiltoina) katso myös www.tunnustuskirkko.fi Tervetuloa Evankeliumin ilosanoman ääreen! Rakkaamme Esko Ensio KOIVUVAARA s. Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. 22:19 Kattoo ku sonni uutta veräjää. Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. 15.3.1952 Ii k. +6° +9° +10° +10° +8° +9° Perjantai 19.4. +6° +11° +12° +12° +8° +13° Maanantai 22.4. Airi Paso KUVA LUKIJALTA » Tässä on pääsiäistunnelmaa Kellossa. Tehkää tämä minun muistokseni." Luuk. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa | Haminantie 1 | p. Lämmin kiitos osanotosta. Kaivaten Jukka Eini Mauri Anneli ja Pentti Veikko Tuula ja Uolevi Sirkka ja Paavo Seija ja Juha sisarusten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Samoin on Sukkulasuontien, Saanionpolun, Saanionmutkan ja PL-osoitteiden osalta. Ylipahkala s. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE • OULUNSALO Rakkaamme Alli Maria Helena AUTIO o.s. Lämmin kiitos meitä muistaneille. OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21 | Oulu | p. 31.3.2019 Oulu Tätiä kaivaten sisarusten lapset perheineen muut läheiset ja ystävät Hetkenä aamun hiljaisen, tuli luoksesi rauha ikuinen. Kiitokset Jokirannan henkilökunnalle Allin hyvästä hoidosta. Poikkeuksena Haukiputaalla ovat kerrostalot, joihin lehden jakaa torstainakin tilaajille Posti. huhtikuuta 2019 » N:o 31 Kanssasi surun kohdatessa. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt selostus kuvasta. 30.9.1936 Yli-Ii k. On hiljaisuus ja suru sanaton, mut´tiedämme, sun hyvä olla on. Jos lehti jää tulematta haukiputaalaiselle tai pateniemeläiselle tilaajalle, pyydämme olemaan yhteydessä suoraan Rantapohjan tilausja toimistoassistenttiin Miia Räihään, p. Myös osa Kiiminkijoentien talouksista on Postin jakelun piirissä. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti | Ollilantie 4 | Kempele | p. Ovat kätesi ahkerat rauenneet on päättyneet arkiset askareet. Rantapohjan Haukiputaalla sekä Pateniemessä » Rantapohja » Haukipudas Torstain 25.4.2019 Rantapohjan jakaa Haukiputaan ja Pateniemen alueella haukiputaalainen Kavil-jakeluyritys. 3.3.2019 Ii Niin hiljaa soivat tuonen kellot, kuin kutsuen uuden huomenen koittoon. Nimipäiviä Torstai: Valto, Valdemar Perjantai: Pilvi, Pälvi Lauantai: Nella, Lauha Sunnuntai: Anssi, Anselmi Maanantai: Alina Tiistai: Jyrki, Jyri, Jori, Jiri, Yrjö, Yrjänä Keskiviikko: Pertti, Albert Päivän nimi Valto on lyhentymä Valdemarista, joka on alkuaan slaavilainen nimi, jonka kantamuoto on Vladimeru, keskiajalla Vladimir, rauhan ruhtinas
Reissulle mahtui paljon uusia kokemuksia ja nähtävyyksiä.”. Tiet olivat hyvin kapeita ja mutkaisia, joten aikataulut eivät aivan pitäneet paikkaansa. Keskellä lipun alla matkanjärjestäjän MatkaMajakan Sirpa Liedes ja vierellä Suomen lipun kanssa Italiassa asuva toinen Sirpa, joka toimi oppaana. Viimeisenä päivänä teimme bussilla Rooman kaupunkikierroksen, jonka jälkeen jäi muutama tunti omaa aikaa. Kävimme Caprin pääkaupungissa ja Giardino Augustin näköalapaikalla. Torstaiaamuna lähdimme tutustumaan Amalfin rannikolle. Takaisin Caprin satamaan tulimme köysiratajunalla. Matkan varrella pysähdyimme ihastelemaan ja ihmettelemään Pompeijin kaivauksia. Laskeuduimme tiistaina 9.4. Tutustumassa ikuiseen Roomaan. 5 » Torstaina 18. huhtikuuta 2019 » N:o 31 Rantapohjan juhlavuoden lukijamatka Italiaan Rantapohja teki 50-vuotisjuhlavuoden lukijamatkan Italiaan yhteistyössä MatkaMajakan kanssa 9.–13.4. Suuret kiitokset matkan onnistumisesta kuuluvat ammattitaitoisille matkaoppaille, Italian-oppaalle Sirpalle, Campanian-oppaalle Marjalle ja MatkaMajakan Sirpalle. Sää oli koko ajan hyvin vaihteleva. Teimme kierroksen 2000 vuotta vanhan satamakaupungin aukiolle, kaduille ja kujille. Välillä satoi vettä ja välillä paistoi aurinko. Teija Marttila Rantapohja Rantapohjan lukijamatkalaiset Italian upeissa maisemissa. Amalfin rannikolle avautui upeat maisemat. Seuraavana päivänä tehtiin retki kantosiipialuksella Napolinlahden suulla sijaitsevalle Caprin saarelle ja siitä Anacaprin kylään, jossa vierailtiin kirjailija-humanisti Axel Munthen huvilassa Villa San Michelessä. Bussimatkan aikana nähtiin paljon nähtävyyksiä. Aikataulu oli aika tiukka, mutta hyvin antoisa. Kävimme tutustumassa Amalfin tuomiokirkkoon ja Ravellon Villa Rufoloon. Reissulle mahtui paljon uusia kokemuksia ja nähtävyyksiä. Perjantaina lähdimme takaisin Rooman. Reissuun lähti 29 henkilöä pääasiassa lehden levikkialueelta, mutta mukana oli matkaajia myös Pattijoelta, Lumijoelta, Oulunsalosta, Kempeleestä ja Oulusta. aamupäivällä Rooman lentokentälle, mistä oli bussikuljetus Napolin ohitse Sorrentoon. Tutustuimme Italian kaupunkeihin viiden päivän ajan. Täytyy vaan ihmetellä miten taitavia autoilla ja skoottereilla ajavat ovat. Sorrentossa tutustuttiin Correalen museoon, Intarsia Laboratorioon ja tehtiin kävelykierros Sorrenton keskustassa. Lämmintä oli noin +15 astetta
– Haemme Olokodolle uutta kasvua yhdistämällä vahvan matkailukonseptin sekä Kontion pitkän hirsiosaamisen ja uuden teknologian. Mukana meillä on autossa kahvia ja pelejä, kertoo nuoriso-ohjaaja Timo Tolonen. Lisäksi sitä voidaan käyttää ikkunoiden korjauksiin sekä osan ikkunoista vaihtamiseen vanhan mallin mukaisiin. – Yhteistyö Kontion kanssa antaa Olokodolle hyvät kehittymismahdollisuudet tulevaisuuteen. Virtapaikoissa, tehtaiden edustoilla ja paikoin ulkomerellä on avovettä”, kerrotaan vartiostosta. Merivartioston mukaan jään paksuus Perämeren rannikolla vaihtelee 0–50 senttimetriin. Kokemukset toiminnasta kerätään pohjaksi toiminnan kehittämiseen. Jäälin kirjaston omatoimitekniikka joudutaan sulkemaan pääsiäisen ajaksi rauhattomuuden ja väärinkäytösten vuoksi. Ongelmia on ollut myös Haukiputaan kirjastossa. Perämeren jään laatuun ei kannata Virpiniemen merivartioston mukaan enää luottaa. Myös Sampolassa voidaan tehdä remonttia avustuksen turvin. Nyt tehdyn sopimuksen myötä Olokodon mahdollisuuksia aiotaan ulottaa aiempaa selvästi laajemmalle. Linusiinilla nuorten luo » Auli Haapala » Haukipudas/Kello Haukiputaalla ja Kellossa alkoi Liikkuva nuorisotyö -kokeilu huhtikuun alussa. T EE A T UN T URI Rysä ja Sampola saivat korjausavustuksen » Rantapohja » Ii » Kuivaniemi Suomen suurimman seurantalojen korjausavustuksen saa tänä vuonna Iin Urheilijat ry. “Jään paksuuteen ei kannata enää luottaa, kun jään laatu on jo heikkoa monin paikoin. Varustuksena on oltava vähintään jäänaskalit kaulassa ja päälle puettuna pelastautumispuku tai kelluntahaalarit sekä matkapuhelin kastumiselta suojattuna. – Liikumme nuorten suosimissa paikoissa keskiviikkoisin kello 17–20. Seurantalojen korjauksiin jaetaan tänä vuonna valtionavustuksia 1,68 miljoonaa euroa, josta 132 000 euroa myönnetään Pohjois-Pohjanmaalle. Yöpakkaset voivat tehdä jäähän aamusta kantavan pinnan, joka voi muuttua nopeasti kantamattomaksi. Virtaukset kuluttavat jäätä erityisesti salmissa ja matalikoilla. kello 21.00 ja avataan taas tiistaina 25.4. Nuorisotyöntekijät ovat käyneet jututtamassa kauppojen ja kirjaston henkilökuntaa. Avustus on myönnetty seurantalon vesikaton korjauksiin. Linusiini on ollut liikenteessä jo kolmena keskiviikkona. Avustusta saa myös Oijärven Nuorisoseura ry, joka saa 9 000 euroa nuorisoseurantalo Sampolan korjauskustannuksiin. Urheilijain taloa eli Rysää voidaan korjata 45 000 eurolla. Kulkuneuvo on ristitty Linusiiniksi. Korjausavustusten tarkoitus on säilyttää seurantalojen arvokasta rakennusperintöä sekä mahdollistaa talojen käytettävyyttä parantavat korjaukset. Kouluilta ja kyliltä on niinikään tullut pyyntöjä nuorten iltatoiminnan järjestämiseen. Kokemukset ovat osoittaneet, että Olokodolle on luonnollinen kysyntä sekä Suomessa että ulkomailla, sanoo Olokodon kehittäjä Ilmari Mäenpää. Yhtenä pontimena liikkuvan nuorisoauton kokeiluun oli Kellon asukastuvan tilojen sulkeutuminen sisäilmaongelmien takia ja nuorisotoiminnan päättyminen siellä kevättalvella. Menemme juttelemaan ja meidän luokse voi tulla. Haukiputaalla suosittu nuorten kokoontumispaikka on myös K-marketin viereinen puisto. Linusiinin edessä nuorisotyötekijät Timo Tolonen ja Sanna Pentti. Suomen Kotiseutuliitto vastaa seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä. – 22.4.2019. Jos jäälle on jostain syystä pakko mennä, pyydetään huomioimaan jäällä liikkujia hypotermiariskistä, sillä jäihin putoamisen jälkeen märät vaatteet haihduttavat nopeasti lämpöä kehosta. – Koska alue on laaja, on mahdotonta järjestää joka kylälle toimintaa, mutta liikkuva nuorisotila/auto on yksi mahdollisuus kohdata nuoria, sanoo Timo Tolonen. Mietitty on myös nuorten kanssa yhteisistä säännöistä. “Jos jäihin vajoaa ja kastuu, pitää nopeasti pyrkiä takaisin tulosuuntaan pois avannosta ja jäältä sekä hakeutua mahdollisimman pian suojaan. Avustuksella voidaan myös korjata esteetön wc seurantaloon. Koko maassa avustuksia myönnettiin 167 hakijalle. Avustusta voivat saada yhdistykset ja yhteisöt, jotka omistavat vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Pohdittavana on aikataulutus, pysähtymispaikat ja toiminnan sisältö. Virtaukset voivat tuoda avomereltä lämpimämpää vettä, joka sulattaa jäätä myös altapäin. Timo Tolosen mukaan kylillä on ollut aika rauhallista, mutta toki nuoria on tavoitettu esimerkiksi koulujen ja kauppojen läheisyydestä paikoista, joissa kerrotaan aika ajoin olleen levotonta ja häiriöitä. Merivartiosto ei suosittele jäällä liikkumista enää lainkaan. Olokoto julkistettiin Seinäjoen asuntomessuilla heinäkuussa 2016 ja sen jälkeen Olokotoja on toimitettu jo toistasataa kappaletta ympäri Euroopan. Kyseessä on autolla paikasta toiseen liikkuvat nuorisotyöntekijät, jotka haluavat tavoittaa nuoria paikoissa, joissa he kokoontuvat. 6 » Torstaina 18. Menemme juttelemaan ja meidän luokse voi tulla. – Jatkuvan tuotekehityksen tavoitteena on lisäksi tuottaa Olokotoa entistä kustannustehokkaammin ja paremmin, Mäenpää toteaa. Mukana meillä on autossa kahvia ja pelejä.”. Jäälin kirjaston jatkoa tilanteesta tiedotetaan Oulun kaupunginkirjaston verkkosivuilla ja Jäälin kirjaston oven tiedotteissa. Seurantalojen korjausavustuksen saa Pohjois-Pohjanmaalla 11 tahoa. Olokoto on suunnattu pääasiassa revontulija luontomatkailuun, mutta nyt tehdyn sopimuksen myötä Olokodon mahdollisuuksia aiotaan ulottaa aiempaa selvästi laajemmalle. Nuorisotyöntekijät tunnistaa nuorisotyöntekijäliiveistä ja autosta. M ERI VA RT IOS TO Jäälin kirjasto kiinni väärinkäytösten vuoksi » Rantapohja » Jääli Laivakankaan koululla sijaitseva Jäälin kirjasto on suljettuna pääsiäisen ajan 19. T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO Olokoto Mammuttihirreltä Kontiolle » Rantapohja » Ylikiiminki, Kiiminki Kansainvälisesti palkintoja ja tunnustusta kerännyt, kiiminkiläisen Ilmari Mäenpään suunnittelema, lasikattoinen pienoiskoti Olokoto siirtyy ylikiiminkiläiseltä Mammuttihirreltä osaksi maailman johtavan hirsitalovalmistajan, Kontion, tuotevalikoimaa. Seurantalojen korjausavustus jaetaan veikkausvoittovaroista. huhtikuuta 2019 » N:o 31 Merivartiosto varoittaa heikoista jäistä Perämerellä » Rantapohja » Haukipudas Virpiniemen merivartioaseman väki toivottaa kaikille turvallista pääsiäistä ja muistuttaa, että kevätaurinko ja kohonnut lämpötila sulattaa jäätä nopeaan. Liikenteessä ollaan vielä lauantaina koulun päättäjäisviikonloppuna. Iin Rysä on vuonna 1923 rakennettu historiallinen maamiesseurantalo. Lisäksi kuivat vaatteet on hyvä olla mukana vesitiiviisti pakattuna repussa”, ovat vartioston neuvot. Omatoimikirjaston sulkemisen syy on toistuva tilan väärinkäyttö ja levottomuus viikonloppuisin. Kohtuuhintaisten siirrettävien rakennusten suosio kasvaa jatkossa entisestään, ja Olokoto-konsepti soveltuu erinomaisesti esimerkiksi väistötilojen tai asuntoloiden toteuttamiseksi, toteaa Kontion toimitusjohtaja Keijo Anttila. Oulun kaupunginkirjaston muut omatoimikirjastoyksiköt ovat auki pääsiäisen aikana normaalisti. Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetusja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. kello 7.00. Erityisen runsaasti Olokotoja on käytössä Suomessa Lapin matkailukohteissa sekä PohjoisNorjassa ja Ruotsissa. Konseptin jatkokehityksen kannalta on tärkeää, että meillä on vahva ja luotettava kumppani käytännön toteutukseen. Esimerkiksi vuoroviikoittain voitaisiin pysähtymispaikoiksi sopia alueet Kello/Kiviniemi ja Asema/Martinniemi. Omatoimitekniikka suljetaan torstaina 18.4. Linusiini on työpajalta lainassa oleva pakettiauto, joka on liikenteessä keskiviikkoisin toukokuun loppuun saakka
Haukiputaan nuorisotilat on Jatulissa. S A A R A PA A K KOL A Nuoret voivat myös toivoa ja tilata Linusiinin haluamiinsa paikkoihin. Kesän nuorten tapahtumista on juuri ilmestynyt tapahtumakalenteri, joka löytyy osoitteesta: https://www.ouka.fi/oulu/ nuoret/fiilis Nuorisotyöntekijät tunnistaa nuorisotyöntekijäliiveistä ja autosta. Linusiinin edessä nuorisotyötekijät Timo Tolonen ja Sanna Pentti.. Paakkolan esityksen puolesta äänestivät Kaleva, Paakkola ja Johannes Tuomela (kesk.). Kunnanvaltuusto päätti marraskuussa, ettei koulun korjaukseen varata määrärahaa. Valitettavasti yksityistielaki edellyttää tiehoitokunnan perustamista, mikäli haluaa avustusta. Itse en voi hyväksyä uutta eriarvoistavaa avustusmuotoa, vaan avustusmuoto tulisi jatkaa talviaurauksella, jossa aurauksen vasteaikoja lyhennetään ja sohjonpoisto sisällytetään auraukseen. Uudessa avustusmuodossa avustuskelpoisia teitä olisi noin 460 kilometriä. Tiet luokiteltaisiin1-4 luokkaan ja avustuksen suuruus riippuisi tien luokasta. Muita teitä olisi 260 km, josta tiekuntakelpoisia (jos perustaa tiekunnan) on arvion mukaan noin 130 kilometriä. Viime valtuustokaudella saimme poliittisesti ratkaisua sen, että avustus tapahtuu teiden aurauksella. Kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina 29.4. “Hyvällä suunnittelulla Ylirannan koulu saadaan kuntoon kohtuukustannuksella ja lapset saadaan takaisin omaan kouluun”, adressissa todetaan. Loput 130 kilometriä ovat avustuksen ulkopuolella eli eivät täytä avustuskriteerejä. Paperija nettiadresseihin kertyi yhteensä 1 410 nimeä. Yksityisteiden avustusmuodosta on käyty ajoittain kiivastakin keskustelua kuntaliitospäätöksestä lähtien, syy siihen lienee se, että yhdistyneillä kunnilla oli erilaiset yksityisteiden avustuskäytänteet. Ehkäpä paljon puhutuilla muutoksilla, normienja byrokratian puruillakin on rajansa! Meitä tasopuolisen kaupunkikehittämisen kannattajia näyttää olevan vuosi vuodelta vähemmän. Vuodesta 2020 alkaen avustus on haettava 30.4 mennessä ja siitä eteenpäin avustuksen saannin ehtona on tiekunnan kokouksen pöytäkirja ja menoselvitys avustuksen myöntäjälle eli kaupungille. Kunnanhallituksen kokouksessa käydyn keskustelun aikana Veli Paakkola (kesk.) esitti Oili Kalevan (kesk.) kannattamana, että kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, ettei Ylirannan koulua lakkauteta, vaan terveyshaitan poistamiseen varataan määrärahat. Ylirannan alueen koululaiset käyvät Aseman koulua. On myös esitetty, että miksi Oulu avustaisi enemmän kuin muut kunnat! Eli tiedossa on jokavuotinen vääntö avustussummasta. Samalla päätettiin käynnistää koulun lakkauttamisprosessi. Instagramiin on tehty tili, mitä kautta saa yhteyden (https://www. Toimintaa on maanantaista perjantaihin. Koko Oulun kaupungin alueelle on tulossa kesällä saman tyyppistä liikkuvaa nuorisotyötä. Adressissa vaaditaan, että kunnan kulttuurihistoriallisesti merkittävistä rakennuksista pidetään huolta ja ne korjataan. Huomionarvoista tässä on, että valtuusto määrittää käytettävän rahasumman vuosittain. Ylirannan koulukiinteistö on ollut viime kesästä lähtien käyttökiellossa siellä todetun terveysriskin takia. Yhdyskuntalautakunta on valmistellut kaupunginhallitukselle uutta avustuskäytäntöesitystä, jota kaupunginhallitus on käsitellyt 15.4 kokouksessaan. Syksyn osalta ei ole vielä tehty päätöksiä jatkuuko Linusiinin toiminta. Tällä hetkellä aurausavustuksen piirissä on ollut 720 kilometriä. Facebookista löytyy tietoa sivulta: Haukiputaan nuokkarit. Koulun lakkauttamisen puolesta äänestivät Mika Hast (vas.), Tauno Kivelä (vas.), Pekka Koskela (kesk.), Helka Tapio (kesk), Leena Tiiro (vas.), Petri Tervonen (kok.), Sanna Valaja (kesk.) ja Tiina Vuononvirta (vihr.). Ylirantalaiset luovuttivat koulun säilyttämisen puolesta kerätyn adressin maanantaina kunnanhallitukselle. Ylirannan kyläyhdistys ry on jo aiemmin toimittanut kuntaan vastineen koulun lakkauttamisaikeista. Joka tapauksessa, jos yksityistien varrella asuvat haluavat avustusta tielleen, on syytä ryhtyä perustamaan tiehoitokuntaa ja seurata kaupungin tiedotteita. instagram.com/haukipudas.linusiini/?hl=fi). Pitkillä vasteajoilla pyydetyt auraustarjoukset johtivat lumen tallaantumiseen ja siten polanteen muodostumiseen, jota teiden omistajat ovat kustannuksillaan poistaneet. Toki tähänkin yritimme kannanotoillamme saada muutosta lain valmisteluvaiheessa, siitä todisteena lukuisat keskustelut kansanedustajien kanssa sekä yhteydenotot vastuu ministeriöön, kaikki tuloksetta. 7 » Torstaina 18. Yksityistielaki uudistui vuoden 2019 alusta. Avustettavan tien ehtona ovat, että on perustettu tiekunta ja että ajantasaiset tiedot ovat yksityistierekisterissä sekä tieja katuverkon tietojärjestelmässä. Risto Päkkilä kaupunginvaltuutettu Keskusta Itse en voi hyväksyä uutta eriarvoistavaa avustusmuotoa, vaan avustusmuoto tulisi jatkaa talviaurauksella, jossa aurauksen vasteaikoja lyhennetään ja sohjonpoisto sisällytetään auraukseen.” Kunnanhallitus esittää Iin Ylirannan koulun lakkauttamista Kouluadressissa yli 1 400 nimeä » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii Iin kunnanhallitus esittää äänestyksen (3-8) jälkeen kunnanvaltuustolle, että Ylirannan koulu lakkautetaan 1.8. Lautakunta esitti yksimielisesti kaupunginhallitukselle, että avustusmuoto muutetaan rahalliseksi. Ylirantalaiset luovuttivat maanantaina ennen kunnanhallituksen kokousta päättäjille koulun säilyttämisen puolesta kerätyn adressin. alkaen. huhtikuuta 2019 » N:o 31 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Yksityisteiden avustuskäytänteet Lumet ovat kohtapuolin sulaneet ja yksityisteiltäkin on viimeiset sohjot saatu lähipäivänä poistettua. Valitettavasti jo nyt on noussut esille se, että aurausavustuksesta voidaan säästää ja asiaan palataan tulevan talousarvion yhteydessä. Valitettavasti päätöksen jälkeen ympäristötalon viranhaltijat viisaudessaan laativat ohjeen, jossa sohjo ei ollutkaan talviauraukseen kuuluva (käsittämätön tulkinta). Loppuvuoden 2019 kunnossapitoavustus tulee hakea 30.9.2019 mennessä. Avustuskelpoisen tiellä tulee olla vähintään 1 vakituisesti asuttu kiinteistö ja tien pituus vähintään 100 metriä
Ii Kiiminki . Pateniemi Katso oman kauppasi aukioloajat: arina.fi PÄÄSIÄISEEN SUOLAISTA TAI MAKEAA. Haukipudas . 8 » Torstaina 18. huhtikuuta 2019 » N:o 31 Kello . 2,08 + pantit 0,90). 800 g Egypti/Espanja Uuden Sadon Peruna Rainbow Ruohomunat 96 g (8,85/kg) Suomalainen 1 98 Atria Wilhelm grillimakkarat 320–400 g (4,95–6,19/kg) 2 98 Coca-Cola tai Coca-Cola Zero Sugar 0,33 l tlk 6-pack 1,98 l (1,05/l) (sis. Ylikiiminki . 2 95 1 95 Paulig Juhla mokka kahvit 400–500 g (5,90–7,38/kg) (rajoitus 3 pkt) Rönkä Meri-Lapin luuton karitsanpaisti Pakaste n. Päästä mielikuvituksesi valloilleen. 1,5 kg Kymppi-maukkaat Kymppi mämmi Pakaste 700 g (2,79/kg) 18 90 kg 19 90 kg 95 kg 85 Atria Takuumurea naudan ulkofilee n
Viikon teemana oli lukeminen. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.” Luuk. Isä kysyi pojan varallisuutta ja hän sanoi tulonsa. Myös meidän elämämme lukkojen läpi Kristus tahtoo tulla ja hänen armonsa kumartuu alas meidän syntiimme (virsi 104). Hanna-Leena Mattilan äiti nukkui pois 15 vuotta sitten. He hämmentyivät, koska eivät voineet käsittää, mitä oli tapahtunut. Opetuslapset linnoittautuivat lukittujen ovien taakse opettajansa kuoleman jälkeen. Kukin kurssille osallistunut veistäjä jättää yhden teoksen Kierikkiin, jonne on muodostumassa moottorisahalla tehty veistospuisto. Pitkäperjantaina Jeesuksen läheiset olivat vajonneet epätoivoon ja useimmat heistä olivat paenneet. Kolmen päivän kurssin päättää sunnuntain sahausnäytös ja Kari Tykkyläisen blues-esitys kivikauden kylässä. Tukijoina ovat Valto Pernu -säätiö, Pohjolan Voima ja StoraEnso. Perhe asui Osuuspankin talon yläkerrassa olevassa asunnossa. P.V. 24:4-6 Hätääntyminen ja hämmennys ovat sanoja, jotka kuvaavat Jeesuksen ystävien reaktioita hänen haudallaan pääsiäisaamuna. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Lupauksensa mukaisesti Kristus on läsnä siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään. Moottorisahaveistoa Yli-Iissä. Viikon aikana Haminan koulun nuoret toimittajat tekivät omat luokkalehtensä. Oulunsalo Ja sitten tähän päivään: Kansanedustaja Hanna-Leena Mattila syntyi Martinniemessä. mennessä joko Tykkyläiselle tai Kierikin Leena Lehtiselle. Lupauksensa mukaisesti Kristus on salatulla tavalla, mutta todellisesti läsnä pyhässä ehtoollisessa. Totisesti Kristus on ylösnoussut! Jukka Keskitalo Oulun hiippakunnan piispa Rantapohjasta 5.4.1979: Melko hyvävarainen poika seurusteli erään rikkaan tytön kanssa. Rantapohjan päätoimittaja Pekka Keväjärvi ja toimittaja Tuija Järvelä-Uusitalo kävivät perjantaina kertomassa koulun kuudesluokkalaisille mediamaailman kuulumisista sekä siitä, millaista on toimittajan työ Pohjois-Suomen suurimmassa paikallislehdessä. Isä vastasi tähän: ”Eihän ne riitä edes meidän tytön nenäliinoihinkaan.” Siihen poika meinasi: ”Jos se on sellainen räkänokka, en minä sitä huolikkaan”. Pakenevista ja pelokkaista oppilaista tuli uhkarohkeita ylösnousemuksen todistajia. Apu-lehden tuoreessa numerossa on juttu Mattilan vaalikampanjasta. Toisena sahankäytön opettajana on iiläinen Olli-Pekka Kellokumpu. Ohjelmassa on Pentti Punkin syntymäpäivät –lastenkonsertti klo 14–15. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta. Uusi elämä luonnossa on kuin heijastusta ja muistutusta uudesta elämästä Kristuksessa. Näin usko on meissä tapahtuva ihme aivan samaan tapaan kuin luonto herää ihmeellisellä tavalla pimeän talven jälkeen uuteen elämään. Kurssi järjestetään Kierikki ry:n ja Museoja tiedekeskus Luupin ja Kierikkikeskuksen yhteistyönä. Viime päivinä on tutkittu vaalituloksia tarkasti ja selvitelty sukujuuriakin. He hätääntyivät pelästyessään, että oli tapahtunut haudan ryöstäminen. Uskomme ei ole näkemisen tai tiedon varassa. Hän tuli johtajaksi vuonna 1967 ja toimi vielä 1970-luvun alussa. Kurssille pitää ilmoittautua 17.5. varasijalta. Hanna-Leena Mattila on opettaja ja Raahen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Koulun kuudesluokkalaisten MOK-viikon projektina oli verkkotai printtilehden tekeminen. Yli-Iin Kierikkikeskuksen kivikauden kylässä järjestetään jo kolmatta kertaa moottorisahaveistoskurssi taitelija Kari Tykkyläisen johdolla 14.–16.6. ilmainen perhepäivä päärakennuksessa taitelija Sanna Koiviston johdolla. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US Iin Haminan koulun kuudesluokkalaiset saivat kysyä lehtimaailman asioista Rantapohjan päätoimittaja Pekka Keväjärveltä ja toimittaja Tuija Järvelä-Uusitalolta. Uskomme on Jumalan synnyttämä, meille lahjaksi annettu. He olivat peloissaan ja ajattelivat, ettei heidän tulevaisuutensa voi olla Jeesuksen kovaa kohtaloa parempi. Koulun noin kuusikymmentä kuudesluokkalaista esittivät Rantapohjan tekijöille kysymyksiä muun muassa siitä, miten voi tulla toimittajaksi. Hänen veljensä Mikko Kinnunen sai toiseksi eniten ääniä (6 124) Oulun vaalipiirin keskustan ehdokkaista. – Hanna-Leena on syntynyt Haukiputaan Martinniemessä, mutta muutimme sieltä Raaheen, jossa tytär kävi koulut, Sakari Mattila kertoo. Martinniemeläinen Pentti Utriainen muistaa, että kansanedustajaksi valittu keskustan Hanna-Leea Mattila Raahesta asui aikoinaan Martinniemessä. Emme usko Jumalaan, Kristukseen tai Pyhään Henkeen sen takia, että olemme Jumalan nähneet. Ne täyttyvät myös tänään, kaikkialla siellä, missä ihmiset tulevat osallisiksi ylösnousemuksen evankeliumista. 9 » Torstaina 18. huhtikuuta 2019 » N:o 31 PÄÄSIÄISTERVEHDYS » Hämmennyksestä toivoon ”Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Eduskuntaan hän nousi jo viime vuoden kesäkuussa 2. Nyt käydyissä vaaleissa Mattila meni kirkkaasti läpi yli 5 721 äänellä, vaikka keskustan paikkamäärä tippui yhdeksästä kuuteen. He olivat päättäneet mennä naimisiin ja poika lähti kysymään tyttären kättä tytön isältä. Hän on selvästi ylpeä tyttärestään. Pääsiäisen ollessa tänä vuonna kalenterissamme myöhään kevättalvella, saamme jo nyt omin silmin todistaa tätä uuden elämän heräämistä luonnossa. Kansanedustajaksi valittu Hanna-Leena Mattila, 50, Raahesta syntyi Martinniemessä.. Pääsiäisaamun varhaisina hetkinä tapahtui yhtäkkiä jotakin, joka mursi opetuslasten ulkoiset ja sisäiset lukot: tyhjän haudan hämmennyksen jälkeen he saivat kohdata Ylösnousseen Herran. Toimittaja Tapio Mainion kirjoittamassa jutussa kerrotaan: “Paikalla vaalivalvojaisissa on myös Hanna-Leena Mattilan isä, eläkkeellä oleva raahelainen Osuuspankin johtaja Sakari Mattila, 77, naisystävänsä Hilkka Hemmilän kanssa. Juttuaiheina lehdissä oli esimerkiksi koirien pelastaminen jäistä, Kyllikki Saaren murha ja peliarvostelut. Nuoret toimittajat kuulolla Iin Haminan koululla vietettiin viime viikolla monialaisten oppimiskokonaisuuksien (MOK) viikkoa. Oulun hiippakunnan eteläisimmissä osissa pääsiäistä vietetään jo pitkälle edenneen kevään tunnelmissa. Pääsiäisen ilojuhla tyhjän haudan puutarhassa on lupauksen täyttymys. Haukiputaan alueelta ei uuteen eduskuntaan saatu kansanedustajaa. Velipoika eduskuntaan Sukulaispoika pääsi Rantapohjan alueelta eduskuntaan ainakin Iin seurakunnan kappalainen Matti Kinnuselta. – Hanna-Leena Mattilan isä Sakari Mattila toimi Martinniemen Osuuspankin johtajana. Luonto kuitenkin todistaa kaikkialla Luojastaan. Hiippakunnan pohjoisimmissa osissa talvi pitää vielä luontoa otteessaan. Uutena kansanedustajana aloittava 51-vuotias Mikko Kinnunen on toiminut Reisjärven kristillisen opiston rehtorina vuodesta 1996 lähtien. Jumalan lupaukset eivät täyty vain Raamatun lehdillä ja historiassa. Uutuutena on su 16.6. Kurssi on tarkoitettu kaikille veistämisestä kiinnostuneille sekä kokeneille että vasta-alkajille. Ymmällä olo vaihtui kuitenkin ylenpalttiseksi riemuksi, kun ylösnoussut Kristus ilmestyi heille, ja he saivat takaisin uskon, toivon ja elämän. Hän, joka oli ystävilleen vakuuttanut olevansa ylösnousemus ja elämä, näytti sanansa todeksi ja täytti lupauksensa
Pääsiäistä edeltävää viikkoa kutsutaan hiljaiseksi viikoksi tai piinaviikoksi, jolloin Kristuksen kärsimyskertomuksesta päättyy pitkäperjantain ristiinnaulitsemiseen. Näin myös me kristityt olemme kastetut Kristukseen ja kuolleet Hänen kanssaan Kunniallisella ja Eläväksi tekevällä Ristillä: ”Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. huhtikuuta 2019 » N:o 31 PÄÄSIÄISTERVEHDYS » Kristus nousi kuolleista! ”Totisesti nousi!” On koittanut kirkkovuoden suurin juhla, Herran pyhä pääsiäinen, johon koko kristillinen usko pohjautuu. Kuolema ei voinut pitää sisällään Elämänantajaa. Seuraavaksi kuljetaan viimeiselle ehtoolliselle ja sen jälkeen kohdataan sotilas, joka kertoo Jeesuksen vangitsemisesta. Tätä varten olemme paastonneet nelikymmenpäiväisen Suuren paaston, ei Jumalaa, vaan itseämme varten, jotta olisimme valmiit ottamaan ylösnoussut Kristus vastaan. Hän antaa arvon työlle ja aikomustakin hän kiittää. Kiimingin seurakunnan työntekijät ja osin vapaaehtoisetkin järjestivät tällä kertaa perinteeksi muodostuneen tapahtuman sekä Jäälissä että Ylikiimingissä. Sotilaan jälkeen vaelluksella saavutaan pimeään huoneeseen, jossa kerrotaan ristiinnaulitsemisen tarina. Yhtä lailla niin kuin huolehdimme sielustamme, on meidän huolehdittava luonnosta, jotta kuolema ei saisi meitä tai ympäristöämme valtaansa, vaan saisimme osaksemme iankaikkisen elämän. Hänhän sanoo: Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Useat ovat myös sanoneet, että vaelluksella on hyvin kaunista ja pienetkin yksityiskohdat ovat jääneet heille mieleen, Rinta-Säntti sanoo. » Torstaina 18. – Tämä sotilas ja hänen miekkailunsa on ollut monelle lapselle mieleenpainuva. Jäälissä pääsiäisvaellukselle pääsivät kolmen päivän aikana osallistumaan sadat päiväkotija koululapset. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” (2. Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon. Tiistaina illalla oli myös muille seurakuntalaisille suunnattuja pääsiäisvaelluksia, joille osallistui yhteensä noin 50 kävijää. Kor. Pääsiäinen on joka vuosi ja siihen valmistaudutaan ja paastoon kutsutaan joka kevät. – Tärkein sanoma vaelluksella on pääsiäisen ilo ja riemu siitä, ettei Jeesus jää sinne ristille vaan elää. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän.” (Room. Lopuksi vaeltaja saa mukaansa pääsiäismunan, joka kerrotaan olevan kristillisen ylösnousemuksen symboli kätkiessään sisäänsä uutta elämää ja tuottavan iloa. Juuri siksi pyhä isämme Johannes Krysostomos kuuluisassa pääsiäissaarnassaan lohdullisesti toivottaa jokaisen alusta asti paastoten kilvoitelleen iloitsemaan palkastaan. Samoin hän toivottaa myös ne, ketkä vasta aloittivat paaston tai eivät ole paastonneet juhlapöytään mukaan, sillä kukaan ”älköön olko huolissaan viivästymisestään, sillä valtias on jalomielinen: hän ottaa vastaan viimeisen niin kuin ensimmäisenkin, hän suo levon yhdennentoista hetken työntekijälle kuten ensimmäisestä hetkestä työtä tehneelle. Toki fyysinen kuolema koskettaa aikanaan meitä jokaista, tulihan Kristus itsekin osalliseksi Aabrahamin helmasta laskeutuessaan alas tuonelaan, josta kolmantena päivänä nousi kirkastuneessa ruumiissaan ylös. 10 » » Teea Tunturi » » Jääli Kristinuskossa pääsiäinen on kirkkovuoden tärkein ja vanhin juhla, jolloin iloitaan Jeesuksen ylösnousemusta. Kristuksen ylösnousemuksen ympärille rakentuu koko kirkkokalenteri, ja jota me kristityt elämme ja koemme todeksi, emme vain kerran vuodessa tai vain yhtenä päivänä, vaan koko nelikymmenpäiväisen juhlakauden pääsiäissunnuntaista Herran taivaaseenastumisen juhlaan asti. Pääsiäinen on Jeesuksen ylösnousemuksen juhla T EE A T UN T URI. Jäälin vaellus alkaa basaareista, jossa kuullaan Jeesuksesta ja iloitaan hänen saapumisestaan Jerusalemiin. Tästä luomakunnasta meidät kristittyinä on myös asetettu huolehtimaan. Kristus on herätetty kuolleista, kuten pyhä apostoli Paavali kirjoittaa. Pyhän apostolimme Paavalin sanoin: ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi. – Pimeä on ollut vähän pelottavakin paikka, mutta juuri siksi olemme halunneet nostaa sen jälkeen esille ilon siitä, että Jeesus on noussut kuolleista ja elää, kertoo varhaiskasvatuksen ohjaaja Anne Schönberg. Hän ottaa vastaan teot ja hyväksyy aikeenkin. Jeesuksen tyhjällä haudalla lauletaan ja iloitaan. Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta. Vaihtelemme paikkaa vuorovuosittain, ja täällä Jäälissä tämä on nyt kolmas kerta, sanoo seurakunnan nuorisotyöntekijä Aulikki Rinta-Säntti. Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää. Siinä osallistujat saavat laittaa pienen kiven ristin juurelle. Vaelluksen lopussa Pietari ja Jeesus olivat kalalla ja nuotiolla. Viimeisenkin hän armahtaa ja ensimmäisestä pitää huolen: tuolle hän antaa, tälle hän lahjoittaa. Basaarista matkaevästä vaellukselle. – Noin 90 prosenttia meidän työyhteisöstämme osallistuu näiden järjestämiseen. Seurakunnat tuovat pääsiäisen sanomaa tutuksi seurakuntalaisille pääsiäisvaellusten ja -polkujen muodossa. Elämä voittaa kuoleman, ei vain kirkossa, vaan koko luomakunnassa. Rikkaat ja köyhät, riemuitkaa toinen toistenne kanssa. 6:4-5) Me olemme kuolleet pois synnistä ja näin ollen elämme Jumalalle Kristuksessa. Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä.” Pääsiäisellä on tämän teologisen yhteyden lisäksi myös kosminen ulottuvuus, sillä ei ole sattumaa, että juhlien juhla on keväällä silloin kun valo voittaa pimeyden. Tyhjän haudan ihmeestä kerrotaan myös jokaisen sunnuntain aamupalveluksessa luettavassa ylösnousemusevankeliumissa. 6:1-2) Tämä päivä on se, jonka Herra teki iloitkaamme ja riemuitkaamme, sillä Kristus on noussut ylös kuolleista! Metropoliitta Elia Kiimingin seurakunnan järjestämä pääsiäisvaellus Jäälin kappelilla. Ihmiseksi tulleen Jumalan lihalliset kärsimykset ja kuolema ristillä ovat tosiasia. Pääsiäissunnuntaina juhlitaan ylösnousemuksen päivää ja kuoleman voittamista. Ne ovat elävää todellisuutta, josta juuri Hänen tyhjä hautansa meille kertoo. Vaellus Jäälissä päättyy Pietarin ja Jeesuksen kalastushetkeen lauluineen. Golgatan ristin juurella hiljennyttiin
Messun jälkeen tarjotaan lounas. •Verkko:ElisaViihde. Haukipudas pääosassa Mika Ronkaisen rikossarjassa Kaikki synnit -sarja on elokuvantekijä Mika Ronkaisen ensimmäinen fiktiotuotanto. Kello 15 järjestetään Jeesuksen kuolinhetken hartaus Martinniemen seurakuntakodilla. Se on se kova ydin, jota pohdiskellaan monesta suunnasta. Tavallisen TV:n puolella sarjaa ei ainakaan näillä näkymin tulla näkemään lainkaan. Lestadiolaisesta herätysliikkeessä kasvanut ja siitä seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi eronnut Räihä joutuu tutkinnan lisäksi tekemään tiliä menneisyytensä kanssa. Sarjan takaa löytyy oululainen elokuvaohjaaja Mika Ronkainen, jolle Haukipudas on tuttu jo edellisistä projekteista. Sittemmin Haukipudas on nähty lähinnä PohjoisSuomen alueuutisissa ja Suomen paras kuoro -ohjelmassa Viihdepiikkarien alkuinsertissä. huhtikuuta 2019 » N:o 31 KULTTUURI » INFO Kaikki»synnit •TV-minisarja,6jaksoa. •Kiirastorstai,pahahenkieli kiiraajetaankartanoltametsään.Puhdistautumisenjaripittäytymisenyhteys. •Pitkäperjantai,päiväjolloin kotoaeisaapoistua,muistellaanJeesuksenkärsimyksiä. Pääsiäisyön messu järjestetään Rantapohjan alueella Haukiputaan, Iin ja Ylikiimingin kirkoissa kello 23. » Torstaina 18. Dokumentissa kaiken A ja O on hyvän päähenkilön löytäminen, johon voi itse samaistua ja sitä kautta saada myös katsoja samaistumaan. Pitkäperjantaina järjestetään sanajumalanpalveluksia sekä Jeesuksen kuolinhetken rukoushetkiä ja hartauksia. Varjakasta Helsinkiin nuorena miehenä paennut rikospoliisi Lauri Räihä lähetetään entiseen kotikyläänsä tutkimaan rikoksia, joiden uhreja yhdistää iän ja sukupuolen lisäksi myös uskonnollinen tausta. Kuusiosainen sarja kuvattiin Oulun seudulla kesällä 2018. Maanantaina toisena pääsiäispäivänä 22.4. Varsinkin viimeisissä jaksoissa sarja käsittelee hyvinkin vakavia, jopa tulenarkoja aiheita. – Toki siellä on paljon muitakin teemoja, mutta tämä on niistä keskeisin. Hyppäys dokumentista fiktioon oli ohjaajalle mieluinen, sillä lajityypeissä on ohjaajan mukaan myös paljon samaa. Sunnuntaina 21.4. (Lähteet:evl.fijafinlit.fi) P IIRROS: M A RI A HOKOI V U. Kiirastorstain iltakirkkojen päätteeksi alttari riisutaan ja puetaan pitkäperjantain mustaan. Sarjasta odotetaan uuden, Netflixin tapaan toimivan palvelun lippulaivaa yhdessä alkuvuodesta ilmestyneen Ivalo-rikossarjan kanssa. Oulun tuomiokirkon messuun voi osallistua myös osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi Perjantai Hiljaisen viikon perjantaina, Jeesuksen kuolinpäivänä kirkonkellot ja urut ovat vaienneet, eikä kynttilöitä sytytetä muiden pyhien tapaan. Sarja ei myöskään pyri tuomitsemaan kohteitaan, vaan suhtautuu käsittelemiinsä ilmiöihin kunnioittavasti. •Lankalauantai,värjätään talvenaikanakehrättyjälankoja. EL M O R AU T IO Hiljaisen viikon surun kautta pääsiäisaamun riemuun » » Rantapohja » » Rantapohjan alue Seurakunnissa vietetään pääsiäistä lukuisissa messuissa, jumalanpalveluksissa ja muissa tapahtumissa. Messun jälkeen kokoonnutaan yhteiselle juhla-aterialle Haukiputaan seurakuntakeskukseen. •Pääosissa:JohannesHolopainen,MariaSiid. Dokumenttielokuvan Laulu koti-ikävästä (2012) päähenkilö Tauno Latvalehto oli kotoisin Haukiputaalta. Tuolloin haukiputaalaiset ympäristöt saivat kunnian toimia venäläisen Viiritsan kylän roolissa Kaija Juurikkalan lastenelokuvassa Valo (2005). Varjakan kirkonkylää kuvaavat kohtaukset kuvattiin Kempeleessä, mutta merkittävä osa kuvauksista toteutettiin Haukiputaan Kellon kylässä sekä Virpiniemessä. Vaikka sarjan tarina tapahtumapaikkoineen ja hahmoinen on täyttä fiktiota, sen maailma sisältää runsaasti elementtejä, jotka heijastelevat 2010-luvun todellisuutta. Epäiltyjen listalta löytyvät muun muassa keikarimainen kyläkauppias, irakilainen pitseriayrittäjä ja kovista puheistaan tunnettu paikallinen vapaa-ajattelija. •Palmusunnuntai,saanimessäRaamatunkertomuksesta,jossaJeesusratsastaaaasillapalmunlehvienpeittämäätietä. Maanantaina kello 10 on messu myös Väli-Olhavan seurakuntatalolla Iissä sekä Kiimingin kirkossa. Sarjan keskeistä sanoma liittyy ohjaajan mukaan anteeksiantoon. •Malkamaanantai,jolloin kootaanmailtamalkapuitakatolletuohiensuojaksija paikallaanpitämiseksi. Se tulee ikään kuin luonnostaan, että otamme inspiraatiota todellisuudesta ja teemme siitä taidetta. Sunnuntai ja»maanantai Pääsiäisen juhla jatkuu ensimmäisen ja toisen pääsiäispäivän jumalanpalveluksilla sunnuntaina ja maanantaina. 11 » » Elmo Rautio » » Haukipudas On ehtinyt kulua 14 vuotta siitä, kun Haukiputaan seudulla edellisen kerran kuvattiin ison budjetin viihdetuotantoa. •Sukkasunnuntai,ollaanhiljaasukkasillaankotonatai vaihtoehtoisestiiloitaanniin, ettäsukatkinlentävätjalasta. •Tikkutiistai,jolloinvuollaan tikkujasytykkeeksipääsiäistulille. Sarjan avustajien joukossa nähdään myös paikallisia näyttelijäharrastajia. INFO Hiljaisenviikon päivät Hiljaisenviikonpäivätovat saaneetkansanperinteessä lempinimet,joillaonyhteyksiäsekäkristilliseentaustaan ettämaataloustöihin. Tällaisia ovat esimerkiksi suurta kauppakeskusta kyseenalaisella rahalla puuhaavaa kyläkauppias, herätysliikkeiden ja keskustalaisten kuntapoliitikkojen kytkökset, turvapaikanhakijoihin kohdistuvat ennakkoluulot ja turkkilainen pitsamafia. Kaikki synnit on aiemmin pelkästään dokumenteista tunnetun Ronkaisen ensimmäinen fiktiotuotanto. Kaikki synnit on nähtävillä ainoastaan Elisa Viihde -suoratoistopalvelussa. – Olen tehnyt dokumentteja 15 vuotta ja Merja Aakko (sarjan toinen käsikirjoittaja) on narratiiviseen journalismiin erikoistunut toimittaja. on messu klo 10 Haukiputaan kirkossa ja Kiimingin kirkossa, kello 12 Kuivaniemen kirkossa ja kello 13 YliIin kirkossa. •Kellokeskiviikko,jolloinlehmillelaitetaankellotkaulaan, jottanesaavatlaiduntaa. •Ohjaaja:MikaRonkainen. – Yksi tärkeä havainto minkä tein liittyy päähenkilöihin. Iissä messu alkaa kirkon pihalta pääsiäiskynttilän sytytyksellä ja päättyy iltapalaan. on kello 10 perhemessu Haukiputaan seurakuntakeskuksessa. Nyt haukiputaalaiset pääsevät ihailemaan tuttuja maisemia kenties isommin kuin koskaan, kun uusi kotimainen minisarja Kaikki synnit julkaistaan Elisa Viihde -suoratoistopalvelussa. Sanajumalanpalvelus on perjantaina kello 10 Iin, Haukiputaan ja Yli-Iin kirkoissa, kello 15 Ylikiimingin kirkossa ja kello 18 Kiimingin ja Oijärven kirkoissa. Ronkainen kuitenkin kertoo, että sarjassa tarkoitus oli välttää perinteisten pohjoismaalaisten rikossarjojen kliseitä, eikä kauheuksilla tietoisesti mässäillä. Tänään kiirastorstaina iltakirkot alkavat kello 19 Iin, Kiimingin, Kuivanimen, Haukiputaan, Ylikiimingin ja Yli-Iin kirkoissa. Lauantai Hiljaisen lauantain vaihtuessa pääsiäissunnuntaiksi on ilon aika. Paikalliset voivat bongata sarjasta tuttujen peltomaisemien ja maalaisidylien lisäksi muun muassa Kellon K-marketin, joka näyttelee merkittävää roolia. Kellon nuorisoseuran talo taas sai muuntautua sarjaa varten Rauhanyhdistykseksi. Fiktiossa on aivan yhtä tärkeä löytää rooleihin sellaiset henkilöt, jotka ovat valmiita antamaan itsestään yhtä paljon, Ronkainen pohtii. Kaikki synnit sijoittuu kuvitteelliseen Varjakan kuntaan Oulun kupeeseen, jossa tapahtuu sarja raakoja murhia
Oman kisan jälkeenkin joukkue jää vielä kannustamaan Suomen aikuisjoukkueita, joilla onkin kisoissa puolustettavanaan muun muassa cheerleadingin maailmanmestaruus viime vuodelta. Voi sanoa, että olimme perhetuttuja. Siitä suuri kiitos Iin kunnalle. Arvostelukriteereihin kuuluu myös liikkeiden samanaikaisuus. Tämä oli kaikin puolin tärkeä tapahtuma Sepolle. Lopulta sairaus kuitenkin voitti. Esimerkiksi lajiin kuuluvaa laittautumista varten joukkue saa meikkija kampaustarvikkeita sponsoritukena. Sepon isä Esko oli proviisorina muistaakseni Oulun uudessa apteekissa. Kotiväki-hankkeessa kehitetään yhdessä ikäihmisten kanssa heidän turvataitojaan esimerkiksi ryhmätoiminnan keinoin.. Lotta Järvenpää (oikealla) ja Josefiina Yliluoma odottavat innolla ja jännitykselläkin kisamatkaa kauas rapakon taakse sekä osallistuvat aktiivisesti harjoituksiin Northern Lightsin salissa. Olin Loukkolassa täyshoidolla. Aihetta käsitellään Haukiputaan Muistikahvilassa 23.4. Lisäksi toukokuun lopulla kisataan Oulussa pohjoisen alueen aluekilpailut, ja kesäkuun lopulla joukkue osallistuu vielä lajin Euroopan-mestaruuskisoihin Pietarissa. Oikein hyvin muistan Sepon vanhemmat, Eskon ja Tiinan. Loukkolassa asumani vuoden aikana ystävystyimme Sepon kanssa. Ja sehän meille sopi. Samoin kävi ennen siviliin pääsyäni. Paluumatkalla Esko tapasi meidät tien päällä hiihtämässä. ja lopuksi Iin apteekkariksi. Kaskelan mukaan joukkue on myös aktiivisesti kerännyt matkarahastoa muun muassa esiintymisillä, ja sponsoreitakin on jonkin verran löytynyt. Perillä ehditään kuitenkin totutella aikaeroon ja ilmaston kuumuuteen muutamia päiviä sekä vetää viimeisiä kiivaita harjoituksia ennen omaa kilpailusuoritusta. huhtikuuta 2019 » N:o 31 URHEILU » Tanssien voi päästä jopa Floridan aurinkoon » Ritva Piri » Ii Iiläinen Lotta Järvenpää sekä melkein iiläinen, eli paljon aikaa Iin mummolassaan viettävä Josefiina Yliluoma kuuluvat oululaisen NLC:n eli Northern Lights Cheerleading -seuran junioreiden cheertanssin edustusjoukkueeseen, joka ylsi ikäluokkansa Suomenmestaruuteen viime joulukuussa. Siinä oli paljon huoneita ja jokaisessa kakluuni. Puuhaa riitti, kun pilkottiin puita ja lämmitettiin uunit. Sepon serkut Jakkilan tytöt Seija ja Kyllikki, sekä joukkoon kuulunut Marja, josta tuli myöhemmin Sepon ensimmäinen vaimo ja lasten Arin ja Kirsin äiti. Mieleen on jäänyt hiihtoretkiä. kello 13.30 alkavassa tilaisuudessa. Sain tutustua moniin Sepon sukulaisiin ja muihin ystäviin. Jälkeenpäin olemme olleet pieniä aikoja lukuunottamatta jatkuvasti tekemisissä monin tavoin. Veijo Väänänen Ikääntyneiden kaltoinkohtelu on tabu » Rantapohja » Haukipudas Ikääntyneiden kaltoinkohtelu ja lähisuhdeväkivalta on edelleen yhteiskunnassa tabujen joukossa. – Valtava voimanponnistushan matkan järjestäminen toki on, kun joukkueeseen kuuluu kaksikymmentä urheilijaa, kolme valmentajaa ja joukkueenjohtaja, Kaskela myöntää. Tilaisuus on kaikille avoin. Hän pisti meille jonkun setelin ja käski mennä elokuviin. Toukokuussa NLC:n joukkueiden taitoja päästään näkemään myös Haukiputaalla, sillä seuran kevätnäytös järjestetään Jatulissa 11.5. Suurimpana tavoitteena koko joukkueella on tietysti kilpailutilanteessa onnistuminen, mutta kovasti ainakin iiläiset odottavat myös Floridan aurinkoa ja lämpöä sekä matkan ohjelmaan kuuluvia huvipuistokäyntejä ja shoppailua, sijaitseehan Orlandossa muun muassa maailmankuulu Walt Disney World. Sairaus tuli ja rupesi etenemään. Varsinkin eräs retki, kun Esko vei meidät Ylläkselle ja meni itse Muonioon Kolarin sivuapteekkiin. Ja olemme edelleen ystäviä. Lajin luonteeseen kuuluu, että kilpailijoiden hymy ei hyydy vaikeimpiakaan tanssikuvioita suoritettaessa. Se tapahtui myöhemmin, kun asuin yhden lukuvuoden Loukkolassa 1955–1956. Sepolle siitä tuli varsinainen henkireikä. Tapasin hänet ensimmäisen kerran olympiavuonna 1952 Oulun lyseoon mentäessä. No, emme silloin vielä ystävystyneet. Kaikki joukkueessa tanssivat nuoret odottavat matkaa Järvenpään ja Yliluoman tavoin valtavalla innostuksella, “sikahyvillä mielin”, kuten tytöt itse sanovat. MM-kisamatka on voimanponnistus NLC:n toiminnanjohtaja Heli Kaskela valmentaa juniorijoukkuetta yhdessä nuorempien valmentajien Hanna Nikulan ja Emmi Pälvilän kanssa. Hän pääsi myöhemmin Kolariin apteekkariksi. Sepon avioliitot Marjan kanssa ja toisen kerran Tuulan kanssa ov at olleet meille kaikin tavoin tutut. 12 » Torstaina 18. Mestaruudesta seurasi, että 14–16 -vuotiaiden tyttöjen muodostama joukkue pääsee edustamaan kotimaataan ikäluokkansa maajoukkueena lajin MM-kisoihin USA:n Orlandoon huhtikuun loppupuolella. Myöhemmin vierailimme Kolarissa monta kertaa, myös talvella hiihtoloman aikana. Niinpä joulukuinen SM-titteli johdattaakin nuoren oululaisjoukkueen Atlantin taakse. Ei siis vanha, vaan pitkäaikainen ystäväni. Kolarin apteekki oli aluksi vanha parakki joen törmällä. – Ja sitten on vielä se kilpailu, vaikka ei sitä vielä hirveästi jännitä, varmaan lähempänä vasta, kun ensin matkaan päästään, he arvelevat. Maajoukkueen edustusasutkin ovat joukkueen jäsenet jo käyttöönsä saaneet. Sepon isoäiti kävi monesti Loukkolassa. Oulun seudun muistiyhdistyksen vieraaksi Haukiputaan seurakunnan Frosteruksen-saliin (Kirkkotie 10) saapuvat Marjaleena Kyllönen ja Riitta Vesala Oulun Seudun Mäntykoti ry:n Kotiväki-hankkeesta. RI T VA P IRI MUISTOKIRJOITUS » Seppo Loukkolan muistolle Seppo oli tosiaan vanha ystäväni. Valmentamisen ohessa Pälvilä myös tanssii itse MM-kisoihin niin ikään osallistuvassa Suomen naisten maajoukkueessa. Sekä Järvenpää että Yliluoma ovat perheidensä mukana jo jonkin verran matkustaneet, mutta Amerikassa ei kumpikaan ole ennen käynyt, eikä yhtä pitkäkestoista matkaa tehnyt, joten jännitystä reissun alla riittää. Heli Kaskela kertoo, että sekä cheerleadingiin että cheertanssiin koottavat aikuisten maajoukkueet kerätään eri seurojen parhaimmistosta, mutta junioreiden osalta maajoukkueeksi valitaan Suomenmestaruuden voittanut seurajoukkue. Jo matkan kustannukset ovat melkoiset, vaikka juniorit saavatkin lajiliitoltaan avustusta niiden kattamiseen. Jopa armeijan aikana tapasimme Hiukkavaarassa Sepon ollessa alokkaana ja minun au-koulussa. Tuona vuonna tapahtui paljon. Ajokortti meni, mutta onneksi Iin kunta antoi Sepolle taksilappuja muutamaa kertaa varten viikossa. Ilman vahinkoja selvittiin! Esko oli varovainen kuski ja osasi ottaa kaiken huomioon. Vauhti oli kova, sillä eihän tietä ollut silloin hiekotettu. Melko kauan Seppo sai nauttia uimahallin seurustelusta. – Ja toki ne huvipuistot ja shoppailutkin ennätetään, Kaskela vakuuttaa. Silloin puuhattiin monenmoista pienessä porukassa, johon kuuluivat mm. Käytännössä joukkueen Amerikan-reissu kestää yhdeksän päivää alkaen lennolla Oulusta Helsinkiin ja sieltä Chicagon kautta Orlandoon. Matkaa nuoret saavat tehdä vuorokauden verran ennen kuin määränpää häämöttää, ja paluumatka sujuu samaa reittiä, eli yhteensä pelkkään matkantekoon kuluu kaksi päivää. Monta vuotta Seppo tuli aamulla meille ja menimme uimahallille. Silloin tehtiin niin, että Seppo, Jakkilan Seija ja minä pääsimme köyden varassa Eskon Volkswagenin vedettäväksi. Hän oli vanha, herttainen mummu, joka muisti aina jututtaa Seppoa ja minua. Myöhemmin uimahallin valmistuttua Haukiputaalle menimme Sepon kanssa uimaan. Tämän porukan kanssa liikuttiin paljon ja puuhattiin monenmoista
.103,00 € Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat maaposti.......................... Daniel Sergejeff. Elma Klaavuniemi, 2. Markus Pyörälä, 2. . Tervetuloa uudet ja vanhat kerholaiset. Kerhotapaaminen 24.4. Tytöt alle 8-v: 1. 8.30-16.00 Toimitus avoinna ark. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 Paino Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2019 136,00 . Martinniemi. Päivi Ojala, 4. Tytöt alle 12-v: 1. 98,00 € Kestotilaus ulkomaat maaposti........ Adalmiina Hökkä, 3. Suvi Lapinkangas, 3. Fanni Käyhkö. klo 19. Siiri Malmihuhta, 2.Viivi Kumpulainen Pojat alle 5-v: 1. Daniel Kaisto, 4. Julkaisija Rantapohja Oy. Konsta Kaisto. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus.. 0400-537 148 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Sanni Rajala. € Digitilaus kesto (alv 24%)................... Fanny Leinonen, 3. Anton Kaisto. Hallitus n Iin Martat Marttaillassa ti 23.4. 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Ilmoituksia Huveja Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Joni Jokela. Pojat alle 16-v: 1. Jessika Ylitalo, 5. Joosua Hökkä, 2. Tytöt alle 10-v: 1. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Pitkä kierros pihalla: Tytöt alle 7.v: 1. Muistamme 50ja 60-vuotta täyttäviä jäseniämme. Miehet yleinen: 1. Saaga Sassi, 2. Pojat alle 6-v: 1. Alvar Karjalainen, 3. Paikallislehti Rantapohja on Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. Veera Sergejeff, 3. Lilja Karjalainen, 2. Katariina Pyörälä. 61,00 € puh. Sivunvalmistus............Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Viljami Hökkä, 2. Väinö Hirvasniemi. Tervetuloa! bINgO NUORITTALLA perjantaina 19.4. Elias Kaisto, 2. Pentti Klaavuniemi, 3. Perustettu 1969. 045 139 3064. Nikolas Hökkä, 2. klo 12 mennessä, Matti puh. Pojat alle 10-v: 1. alkaen virkataan valeampiaspesä. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. www.rantapohja.fi URHEILU » Hiihtokisat Oijärvellä » Rantapohja » Ii Oijärven Tempauksen perinteiset nappulahiihdot ja aikuisten sprintit hiihdettiin aurinkoisessa kevätsäässä 6.4.2019 Oijärven Sampolassa. Leo Sergejeff, 2. Naiset yleinen: 1. Tervetuloa! Pahkakosken yhteismetsän hoitokunta Jakkukylän vesiosuuskunnan vUOSIKOKOUS Jakun koululla ma 29.4. Esa Kaveri, 3. Ilmoitushinnat 2019 Tekstissä.................0,94+24%=1,17 € Ennen tekstiä..........0,94+24%=1,17 € Takasivu..................0,94+24%=1,17 € Kuolinilmoitukset....0,98+24%=1,22 € TJ 30 pmm asti.......0,84+24%=1,04 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Tytöt 3-v: 1. Tytöt alle 4-v: 1. 56,00 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) .................. 040 548 0268. Ravintolat Rantapohjan jakelun hoitaa Posti. 13 » Torstaina 18. www.otc.fi Halutaan ostaa Kokouksia Iin JHL ry 351 sääntömääräinen KEväTKOKOUS ma 29.4.2019 klo 18.00 museokahvila Huilinki, Puistotie 4, Ii. JOS ET SAANUT LEHTEÄ, SOITA RANTAPOHJAAN 0400 537 148. Hallitus Iin Metsästysyhdistys ry vESILINTUJEN RUOKKIJAT: Jyvien varaaminen 20.4. Naiset 60-v: 1. Puh. Jatulissa klo 12. Huvipolku 6, PL 15 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Miia Räihä................ Irtolehdellä 52 pallorajalla 850€/170€. Luukas Kaisto, 2. Kahvitarjoilu! Tervetuloa. PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Elli Malmihuhta. Tervetuloa! viinivaaran vesiosuuskunnan vUOSIKOKOUS su 5.5.2019 klo 18.00 Raimo Märsynahon Rantapirtissä, osoite Autionperäntie 44 Hetejärvi. Matti Malmihuhta, 5. klo 18.00. Pitkä valaistu latu, 1 kierros: Pojat alle 12-v: 1. Eelis Lehtonen. Oulun Puhelin) OSAKKEITA! p. Pojat 3-v: 1. Roope Sassi. Vieraana PutaanPulla sekä yllätysesiintyjät. Lyhyt kierros pihalla: Pojat alle 4-v: 1. Jessika Riekki. 0400-537 148 . 8.30-16.00 Jakelu: Posti Group Oyj Jakelupäivystys........ Ota mukaan harmaata villalankaa ja siihen sopiva virkuukoukku. Tytöt alle 14-v: 1. Toimitus valitsee jutunpätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. n Haukiputaan yhdistys. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. klo 18. Teemu Pyörälä. Johanna Ylitalo. Ilmoittautumiset Ruska retkelle Kuusamoon. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kaisa Jokela. 0100 85160 Sähköpostit: Ilmoitukset sovittava erikseen, Irtonumerot konttorista 1,40 €/kpl . Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Tytöt alle 16-v: 1. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Pojat alle 14-v: 1. Konsta Seppänen. Arto Hökkä, 2. Miehet 60-v: 1. 044 35 35 300 info@otc.fi . Maanantai-perjantai klo 8.30-16.00 www.rantapohja.fi Iin sosialidemokraatit ry:n KEväTKOKOUS pe 26.4.2019 klo 18 Iin työväentalolla. Pääpalkinto 200€ lahjakortti. Teemu Ylitalo, 4. Tytöt alle 5-v: 1. Tervetuloa. alv 10%) Kestotilaus kotimaa........................... Ville Malmihuhta, 2. Kalle Kipinä. 044-714 7806 Faksi (08) 5472 433 Henkilökunnan sähköpostit: . Pojat alle 8-v: 1. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. Joose Kaisto, 3. Pitkä valaistu latu, 2 kierrosta: Miehet 20-v: 1. Markus Niemelä, 2. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 Konttori avoinna ark. Onni Niemelä. Miehet 40-v: 1. Jouni Lapinkangas, 4. Kerttu Kipinä, 4. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Lilja Hirvasniemi. Milja Rajala, 2. OSTETAAN PARTNERA OY:N (ent. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. huhtikuuta 2019 » N:o 31 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin, Ylikiimingin paikallislehti. kello 09.00 Iin Micropoliksen kabinetissa. Iisa Klaavuniemi, 2. Liisa Lassila, 4. Kerttu Kumpulainen. Benjamin Hökkä, 3. Tilausmaksut vuodelle 2019 (sis. Tuomo Sassi. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Venla Kumpulainen, 6. .136,00 € Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa........................................... Sebastian Hökkä, 3. Viola Kaisto, 2. Tytöt alle 6-v: 1. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Turkka Matala. Seuratoimintaa Pahkakosken yhteismetsän vUOSIKOKOUS pidetään perjantaina 26.4. Bettiina Hökkä. Aada Janttonen. Salla Lapinkangas, 2
Aloittelevan skeittaajan kannattaa varautua siihen, että rahaa kuluu muun muassa vaatteisiin ja skeitteihin. Ke: jauheliha-perunasoselaatikko, punakaalisalaatti, soija-perunasoselaatikko. Ke: liha-perunaviipalelaatikko, punakaalisalaatti, kurkku, kasvisvuoka. Pe: kinkkukiusaus, sekoitettu vihersalaatti, kasviskiusaus. Pe: broilerikastike, thai-kasviscurry, täysjyväriisi/perunat/ohra, kaalisalaatti. Pe: kinkkukiusaus, tomaatti-sipulisalaatti, kasviskiusaus. To: pinaattikeitto, kananmuna, riisipiirakka, kasvisruoka, marjakiisseli. To: kirjolohi-pastavuoka, kasvis-pastavuoka, vihersalaatti. 14 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » » Torstaina 18. Mitä mieltä alueen nuoriso on ajankohtaisista asioista. Tosin 1990-luvulla lajin kehitystä haittasi se, että lajia pidettiin lähinnä pienen marginaaliryhmän häiriköintinä eivätkä harrastajat muun muassa nuoren ikänsä johdosta saaneet ääntään kuuluviin yhteiskunnassa. Skeittaaminen sai alkunsa kun surffaajat asensivat 1950-luvulta alkaen kuivina kausina renkaat surffilautoihin, jotta niillä voisi liikkua paikasta toiseen myös asfaltilla. To: härkisstroganoff, täysjyväpasta/perunat, aurinkosalaatti. VUONNA 2011 U.S. Skeitatessa varsinkin aloittelijoille sattuu paljon tapaturmia. To: lähiruokapäivä: maitopuuro, mansikkakiisseli, ruissämpylä, lihaleike, tuorekurkku. To: kalakeitto, juusto, tuorepala, kasviskeitto, mustaherukkavispari. AIR FORCE TEKI SEREMONIALLISEN YLILENNON SUPER BOWLIN YLLÄ, VAIKKA KATTO OLI SULJETTUNA. Skeittaaminen on hyvä harrastus » Miro Koukkari » Petrus Määttä » Haukipudas Skeittaaminen on hyvä harrastus ja ajanviete. huhtikuuta 2019 » N:o 31 LASSI JA LEEVI » Rantsikka on nuorten areena. Ke: broileripyörykkä, kasvis-papukroketti, mangocurrykastike, perunat/ohra/täysjyväriisi, kaali-porkkana-ananasraaste. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas. Koska Rantapohjan alueella ei ole virallisia skeittipaikkoja, niin sitten täytyy skeitata kaduilla,tai keksiä tai rakentaa jokin skeittipaikka. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. (Lähteet: Wikipedia ja Suomen rullalautaliitto) Jutun kirjoittajat ja kuvaajat Miro ja Petrus olivat TET-harjoittelussa Rantapohjassa.. Pe: makaronilaatikko, porkkanaananasraaste, kasvis-makaronilaatikko. BRITTILÄISET ENERGIAYHTIÖT SEURAAVAT TV: N OHJELMATIETOJA VALMISTAUTUAKSEEN SIIHEN, KUN IHMISET LAITTAVAT KATTILAN TULELLE MAINOSKATKOJEN AIKAAN. Ke: broilerikeitto, perunaformu, juusto, lanttu/ porkkana, dippi, tomaattilinssikeitto. Muita varusteita on esimerkiksi kypärä, vaatteet, polvisuojat ja kyynärsuojat. Ii, Kuivaniemi Ti: kasvispyörykkä, pippurinen kermakastike, papumix, perunat, kreikkalainen salaatti. Hyviä paikkoja skeittaamiseen ovat parkit, kadut, kauppojen lastauslaiturit ja koulujen pihat. Viikko 17 Haukipudas Ti: kalakeitto, suolakurkku, leikkele, kasviskeitto. Skeittilautoja on monen laatuisia. Ke: jauheliha-perunaviipalelaatikko, vihersalaatti, soija-perunaviipalelaatikko. Suomessa on skeittausta harrastettu lähes yhtä pitkään kuin USA:ssa, mutta todellisen läpimurtonsa laji teki 1980-luvun loppupuolella. Torpanmäen alueelle on suunniteltu skeittiparkkia, mutta alueen kaavoitus on vielä kesken. Julkaisemme nuorten mielipide kirjoituksia Rantsikassa, mielipidesivulla sekä Ranta pohjan nettisivuilla mielipiteet-kategorian alla osoitteessa www.rantapohja.fi -> mielipiteet -> nuoret ADACTYLIDIUM PUNKIT OVAT RASKAANA ENNEN SYNTYMÄÄNSÄ! LENTOKONEIDEN ISTUIMET OVAT USEIN SINISIÄ, JOTTA NE RAUHOITTAISIVAT PELKOTILOJA. Haukiputaan lukio, Länsituuli, Yli-Ii Ti: chili con härkis, täysjyväpasta/täysjyväriisi/perunat, vihersalaatti. MITÄ SYÖDÄÄN. Kello, Kiviniemi Ti : makkarakastike, meksikon papupata, perunat/ täysjyväriisi, vihersalaatti. Skeittaamisen perustempun ollie, johon suurin osa muista tempuista perustuu. Kiiminki, Jääli Ti: Ylikylän koulun toiveruoka: lihapullat, lohkoperunat, salaatti, porkkanappi. Pe: hernekeitto, kasvishernekeitto, lanttupala, porkkanapala, ruusunmarjakiisseli. 11/25/18 376 Kevät koittaa ja skeittikausi voidaan aloittaa. Ylikiiminki Ti: makkarakeitto, tuorepala, juusto, kasviskeitto. Pe: kinkkukiusaus, kaaliraaste, kasviskiusaus. Ke: hernekeitto, kasvis-hernekeitto, lanttupala, porkkanapala, ruusunmarjakiisseli. To: porkkanasosekeitto, juusto, tuorepala, marjakiisseli. On esimerkiksi markettilautoja kuten Razor, jotka eivät kestä kovin kauaa ja sitten on kunnon laatuskeittejä kuten Almost, jotka kestävät huomattavasti kovempaa käyttöä. Hyvät puitteet skeittaamiseen antavat muun muassa hyvät varusteet ja lähellä olevat skeittiparkit, joita Rantapohjan alueella ei juurikaan ole
klo 11.30-16 Jäälin kappelilla. klo 12 ja klo 18 pääsiäisseurat ry:llä, ti 23.4. klo 19 kirkossa, toimittaa Saila Karppinen, avustaa Outi Pohjanen, messudiakonina Karita Isola, kanttorina Hannu Niemelä, Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Matinea liittyy Kansallisen veteraanipäivän tapahtumiin ja se alkaa n. Loma koulusta on alkanut ja töistä on ainakin neljä päivää vapaata. Tervetuloa puistoaamuun seurakunnan leikkipuistoon ( Puistotie 3) ! Puistoaamun ohjelmassa on pyhäkouluhetki, jossa lauletaan ja leikitään, lapset saavat osallistua eri tavoin. Juhla saa uuden syvyyden, kun sen sanoman tietää ja uskoo. Runoja ja musiikkia, eläkeläisjärjestöt. Messu alkaa kirkon pihalta pääsiäiskynttilän sytytyksellä, siirrymme kynttiläkulkueessa valaisemattomaan kirkkoon, kirkossa tuli jaetaan väelle annettuihin tuohuksiin. Pyhäpäivän aihe: Jeesus haudataan. Ilm. Hintaan sisältyy lounas, bussimatka, pääsymaksu ja opastettu kierros. EUruoka on tarkoitettu pienituloisille yksin eläville, yksinhuoltajille ja lapsiperheille. Nuor ten ky nttiläkirk ko To 25.4.2019 18.00 Iin Kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). Seppelpartion lähettäminen ja kahvit. Mukana elämän kulussa. Alla oleva toiminta on tauolla pääsiäisenä, mutta jatkuu 23.4. Harjutie 18 Ylikiimingin seurakuntakerho ti 23.4. Lähtö klo 8 Yli-Iin seurakuntatalolta, klo 8.30 Jäälin Kappelilta, klo 8.45 Kiimingin ABC:lta ja klo 9.15 Ylikiimingin seurakuntatalolta. ja ti 30.4. EU-ruokaa luovutetaan kiiminkiläisille, jääliläisille, yli-iiläisille ja ylikiiminkiläisille. 040 5819 316. klo 17 ry:llä, pääsiäisseurat ma 22.4. klo 11-12.30 YliIin seurakuntatalolla, Kirkkotie 4 Veteraanipäivän juhlat Veteraanipäivän hartaus ja seppelten lasku pe 26.4. 040 7008 151. Kirjana Cognetti Paolo; Kahdeksan vuorta. klo 10 Kiimingin kirkossa, toimittaa Olavi Isokoski, saarnaa Jaakko Kaltakari, kanttorina Tuomo Rahko Raamattupiiri to 25.4. Messun jälkeen iltapala. Veteraanipäivän juhlat Veteraanipäivän juhla pe 26.4. klo 10 srk-keskuksessa, toimittaa Outi Pohjanen, messudiakonina Outi Palokangas, kanttorina Anna Kälkäjä. Myös kirkosta eronneet viettävät usein juhlapyhiä tavan vuoksi. mennessä Kiimingin kirkkoherranvirastoon p. Pyhäpäivän aihe: Jumalan Karitsa. mennessä Kiimingin kirkkoherranvirastoon p. klo 17 ry:llä, Jukka Nissilä ja Matti Kinnunen. Seurakunnan tervehdys Seija Helomaa. klo 17 pääsiäisseurat ry:llä, to 25.4. Sitovat ilmoittautumiset pe 17.5. KUIVANIEMI Messu To 18.4.2019 19.00 Kuivaniemen kirkko. Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi tai omaisesi luona. Vauvaja taaperoryhmä Ke 24.4.2019 10.00 11.30 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Pyhäkoulu su 28.4. Ylikiimingin ry: pe 19.4. Koululaisten kesäleireille ja kesän toimintapäiville ilmoittautuminen alkaa 23.4. Hartaus Iin hoivalla Emmintuvalla To 18.4.2019 13.00 Päivystävä pappi Iin hoito-osastolla To 25.4.2019 14.30. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Jouni Kokkoniemi, kitara. Rokuan leirikeskuksessa. Kolehti: Vienan-Karjalan työn tukemiseen Venäjällä, Inkerin kirkko. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Aamurukous (laudes) keskiviikkoisin klo 9 kirkossa. klo 17 pääsiäisseurat ry:llä, ma 22.4. klo 9 Ylikiimingin kirkossa. Omaishoitajien vertaistukiryhmä ti 23.4. klo 13 Kellonhovin kerhohuoneella. Kellon diakonia ja lähetyspiiri ma 29.4. Aamupuuroa ei ma 22.4. ei ajanvarausta! Diakonian aamupuuroa tarjoillaan Kolamäessä seuraavan kerran maanantaina 29.4. Ryhmä on tarkoitettu 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. Aamupuuro-akatemia ma 29.4. Ry:n toimintaa: Haukipudas: pääsiäisseurat su 21.4. Veteraanien tarjoama lounas ja juhla seurakuntatalolla, mukana Miesten lauluryhmä. klo 10 Yli-Iin sankarihautausmaalla, Yläkoululaisten seppele, puhe Matti Jurvelin, pasuuna: kanttori Tuomo Rahko. Itse muistan kuinka olin jo kahdentoista, kun minulle selvisi, että juhannuksella onkin kristillinen merkitys Johannes Kastajan päivänä. klo 18 Päiväkerho ry:llä ja klo 19 Raamattuluokka Hannu Jaaralla. EUruoka on tarkoitettu pienituloisille yksin eläville, yksinhuoltajille ja lapsiperheille. klo 18 srk-keskuksessa. Tule kuuntelemaan ja katselemaan, mikä on pääsiäisen iloinen sanoma. klo 17 lauluseurat ry:llä, su 21.4. klo 14 Iin kirkossa, Pekka Soronen ja Johannes Tuomela. Disney-puuhakerho Ti 23.4.2019 17.00 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. klo 10-11.30 Ylikiimingin seurakuntatalolla Veteraanipäivän juhlat Veteraanipäivän tilaisuus pe 26.4. Ohjelma 5 €, vapaa pääsy. klo 18.30 lauluseurat, M ja M Koistinaholla, su 21.4. Ompeluseurat pe 26.4. mennessä Kiimingin kirkkoherranvirastoon p. klo 11-14 Ylikiimingin asukastuvalla, os. Tilaukset pe 26.4. k lo klo 18.30 ry:llä. Eläkeläisten retki Turkansaareen Kiimingin seurakunta järjestää eläkeläisten kesäretken Turkansaareen to 6.6. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Markku Jaakkola. Toimittaa: Pekka Soronen, Avustaa: Nina Peltola. klo 10 Yli-Iin kirkossa, toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Anja Hyyryläinen, musiikkiavustajana Yli-Iin kirkkokuoro Messu su 21.4. Retkelle voivat ilmoittautua kaikenikäiset eläkeläiset Kiimingistä, Yli-Iistä ja Ylikiimingistä. kokoontuminen 23.4. Pyhäpäivän aihe: Kristus on ylösnoussut! Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Markku Jaakkola. ruokailut, matkan ja vakuutuksen Oulun ev.lut seurakuntien jäsenille. Pyhäpäivän aihe: Pyhä ehtoollinen. Sitovat ilmoittautumiset pe 17.5. Naisten iltapäivä tiistaisin klo 14-15.30 Wirkkulassa. klo 14 Kirkkopirtillä, Erkki Peltola ja Risto Ainali Kastetut: Kerttu Josefiina Holmström, Iivo Manuel Luokkanen, Anton Oliver Raappana. Kuolleet: Veikko Edvin Valle 80, Janne Juhani Erkkilä 46. klo 11 srk-keskuksessa. Tilaisuuden jälkeen seppeleen lasku. Juhlat ja vapaapäivät ovat kaikille tärkeitä, mutta niiden vieton perimmäinen syy ei niinkään. Aloitamme ruokailulla Jäälin kappelilla, jonka jälkeen hartaus ja siirrymme Jäälin Majalle mukavan ohjelman pariin. Laulukerho to 25.4. klo 18 Kiimingin kirkossa, toimittaa Pauli Niemelä, kanttorina Jarkko Metsänheimo, mukana mieskvartetti Jari Leskelä, Risto Ainali, Jarkko Metsänheimo ja Mikko Alakärppä Messu su 21.4. Rantapohja. Jakkukylän Rauhanyhdistys Su 21.4. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola Kolehti: Oman seurakunnan diakoniarahastolle. Pinja Ukkolan pianomatinea la 27.4. klo 15-16.30 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Kolehti: Oman seurakunnan diakoniarahastolle Pääsiäisyön messu La 20.4.2019 23.00 Iin kirkko. pääsiäispäivän messu su 21.4. Eläkeläisten retki Turkansaareen Kiimingin seurakunta järjestää eläkeläisten kesäretken Turkansaareen to 6.6. Pyhäpäivä: Pitkäperjantain ilta. Tervetuloa mukaan! Torstaikerho to 25.4. klo 15-16.30 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Sanajumalanpalvelus Pe 19.4.2019 18.00 Oijärven kyläkirkko. Alttari puetaan mustaan muistutukseksi siitä, että pitkäperjantai on vielä edessä. 7-iltapäivä To 25.4.2019 15.00 16.30 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Ohjelmassa Bachin, Buxtehuden, Mendelsshonin ja Regerin urkuteoksia. Eläkeläisten retki Turkansaareen Kiimingin seurakunta järjestää eläkeläisten kesäretken Turkansaareen to 6.6. Lisätietoja voit kysyä Erja Haholta 0400 775 164 tai Jaana Kontiolta 040 5793 248. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus pe 19.4. Pääsiäinen on laskettelukeskuksien sesonkiaikaa. Lähde mukaan nuorten leirille keväiseen Juumaan! Leirillä suunnitellaan tulevaa matkaprojektia yhdessä Haukiputaan nuorten kanssa sekä ulkoillaan ja rentoudutaan mukavassa seurassa. klo 10 kirkossa, toimittaa Jaakko Tuisku, avustaa Saila Karppinen, kanttorina Anna Kälkäjä. Lukupiiri ma 29.4. klo 19 Paula ja Tapio Hyryllä. klo 18 Kellon srk-kodilla, Jokikylä: seurat ma 22.4. klo 13-14.45 Senioritalon olohuoneessa. klo 23 srk-keskuksessa, toimittaa Outi Pohjanen, avustaa Jenna Utriainen, messudiakonina Sari Lukka, kanttorina Hannu Niemelä, seurakunnan nuorisokuoro. Munkkeja myydään 10 kpl ja 5 kpl pusseissa. Leirillä mukavaa yhdessäoloa sisällä ja ulkona. Pyhäpäivä: Pitkäperjantai. klo 13 Montinsalissa Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus kuuluvat yhteen. EUruoka on tarkoitettu pienituloisille yksin eläville, yksinhuoltajille ja lapsiperheille. klo 10 kirkossa, toimittaa Saila Karppinen, kanttorina Hannu Niemelä, Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro. Leirin hinta 50 € sis. alkaen. klo 12 ja 18 Pääsiäisseurat ry:llä: Vesa Turpeinen, Seppo Leppänen ja Raimo Kananen Ma 22.4. saakka Kuivaniemen perhekerho To 25.4.2019 ja To 2.5.2019 10:00 12:00 Kuivaniemen seurakuntasali Katso lisätietoja ja tapahtumia www. Pyhäpäivä: Hiljainen lauantai. Kastetut: Sivia Evelin Karttunen, Henri Antero Kovalainen, Petri Mikael Kovalainen, Livia Aleksandra Luokkanen. Nuortenilta To 25.4.2019 18.00 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Perhekahvilat Kirkkopirtillä perjantaisin klo 9.30–11 ja Jäälin kappelilla maanantaisin klo 9.30-11. klo 17.30 päiväkerho ry:llä Kuolleet: Alli Maria Helena Autio 82. 040 584 4406. KIIMINKI Kiirastorstain iltamessu to 18.4. Juttukahvila ke 24.4. Kaikenikäisten kohtaamispaikka, Seurakuntakerho to 25.4. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Auton nokka kohti pohjoista tai mummolaa. klo 19 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. pääsiäispäivän perhemessu ma 22.4. Vappumyyjäiset ti 30.4. Retkelle voivat ilmoittautua kaikenikäiset eläkeläiset Kiimingistä, Yli-Iistä ja Ylikiimingistä. Retkelle voivat ilmoittautua kaikenikäiset eläkeläiset Kiimingistä, Yli-Iistä ja Ylikiimingistä. Pääsiäisylistyksen aikana kirkko valaistaan messun viettoa varten. Perhekerho Yli-Iin varhaiskasvatuksen tiloissa perjantaisin klo 10-11.30 Uutta toimintaa Yli-Iissä: Perhekahvila Yli-Iin varhaiskasvatuksen tiloissa Kirkkokuja 3A4 seuraavina torstaiaamuina klo 10-12 (25.4., 2.5, 9.5., 16.5. Jeesuksen kuolinhetken hartaus pe 19.4. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Myytävänä simaa ja munkkeja lähetyksen hyväksi niin kauan kuin myytävää riittää. 040 584 4406. Juhlapyhien vietto tapahtuu usein etupainotteisesti. klo 13.30 Asemakylän vanhustentalon kerhohuoneella, Veteraanikuja 3. Tilaisuus on kaikille avoin. klo 19 Yli-Iin kirkossa, toimittaa Matti Jurvelin, avustaa Riikka Ikonen, kanttorina Anja Hyyryläinen, musiikkiavustajana Laulutrio Maariet Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus pe 19.4. YLIKIIMINGIN ALUE Kiirastorstain iltamessu to 18.4. klo 13.30 srk-keskuksessa sekä ma 29.4. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Eija Savolainen. Eerik Ohtamaan urkukonsertti su 28.4. Suomen Pipliaseura ry, Taksikuljetus kirkkoon vanhustentalon kerhohuoneelta klo 11.30 tai voit tilata taksin kotiovelle p.040-5718618/Anne Miettunen. 040 559 7766 / Minna Hernberg Oulun seudun omaishoitajat ry Naisten kasvuryhmä ti 23.4. Pääsiäinen ei ole suklaamunien syöntipäivä tai keväinen lomapäivä, vaan Kristuksen kuolleista nousemisen juhlaa. Perhekerhot Kirkkopirtillä tiistaisin klo 9.30–11.00 ja Jäälin kappelilla torstaisin klo 9.30-11. iinseurakunta.fi Kuivaniemen Rauhanyhdistys Seurat ma 22.4. R aamattu luok k a to 25.4. klo 18 srk-keskuksessa. Perhekerho Ylikiimingin seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo 10-11.30 Piispankamari pe 26.4. Varaathan mukaasi käteistä. klo 13 Yli-Iin kirkossa, toimittaa Marika Huttu, kanttorina Anja Hyyryläinen, musiikkiavustajana Yli-Iin kirkkokuoro EU-ruokaa jaetaan ke 24.4. Kirkkokuoro To 25.4.2019 18.15 Iin seurakuntasali Ystävänkammari Ke 24.4.2019 12.00 Iin seurakuntasali Muistisairaiden ja omaisten ryhmä Ti 23.4.2019 12.00 Iin seurakuntasali Yhteisvastuuilta Mirja ja Teuvo Päkkilällä Ke 24.4.2019 19.00 Vappumyyjäiset lähetystyön hyväksi Ma 29.4.2019 17.00 Iin seurakuntasali. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskuksessa. Hox! 22.4. klo 12 ja 18 Pääsiäisseurat ry:llä: Vesa Turpeinen ja Raimo Kananen Ke 24.4. Mm. Osallistumismaksu 5 €/ henkilö. klo 12 Kyösti Hyryllä. Minna Similä p. klo 17 pääsiäisseurat Kiimingin ry, Jari Kupsala ja Pekka Aittakumpu, ma 22.4. klo 13 Kellon srk-kodilla. Retken hinta on 20 €. Retken hinta on 20 €. Musiikkia ja puhe, kahdeksasluokkalaiset. Saila Karppinen kappalainen Haukiputaan seurakunta HAUKIPUDAS Hartaushetki to 18.4. Munkit ja simat noudettavissa vappuaattona 30.4. klo 11.30, lähtö srk-keskuksesta. 040 5898 362. Diakonian lounas tarjoillaan seuraavan kerran 6.5. klo 13 ry:llä, Jaakko Virpi ja Kyösti Karjula. Kappeintoimisto on suljettu to 2.5. Pääsiäisseurat su 21.4. klo 15 Ylikiimingin kirkossa, toimittaa Risto Räihä, kanttorina Tuomo Rahko Pääsiäisyön messu la 20.4. klo 14-16 srk-keskuksesta. 3.5. Bachin, Beethovenin ja Chopinin musiikkia. Vihityt: Pasi Tapio Jääskelä ja Jenni Irmeli Peltolahti, Matti Johannes Ruokangas ja Susanna Emilia Törrö. klo 14 ry:llä. Kevään viim. Messu Su 21.4.2019 12:00 Kuivaniemen kirkko. Juhlapyhien muuttuessa tapakristillisyydeksi, niiden merkitys ja sisältö jäävät toissijaiseksi. klo 12 ja klo 18.30 ry:llä. Nyyttärit. Pyhäpäivän aihe: Kristus on ylösnoussut! Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, Saarnaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Savolainen. Yli-Iin kirkonkylän ry: pe 19.4. Puistoaamu Ma 29.4.2019 10.00. Lisätietoja voit kysyä Erja Haholta 0400 775 164 tai Jaana Kontiolta 040 5793 248. Kiimingin ry: su 21.4. klo 15 Martinniemen srkkodilla, toimittaa Teija Liukko, kanttorina Anna Kälkäjä. Kolehti: Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelmaan Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa 16 vähemmistökielellä. Pääsiäispäivä. Kristillisen kasvatuksen ohentuessa yhä useampi lapsi ei tiedä miksi juhlapyhiä vietetään. Hintaan sisältyy lounas, bussimatka, pääsymaksu ja opastettu kierros. Luovat muksut -kerho Ke 24.4.2019 17.00 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Hetkinen, miksi meillä on ylimääräisiä vapaapäiviä ja mitä pääsiäisen vietto tarkoittaa. klo 10 Kiimingin kirkossa, toimittaa Marika Huttu, Anniina Honkanen ja Noora Kontio laulavat, kanttorina Jarkko Metsänheimo Messu ma 22.4. klo 13.00 Laivakankaan koululla. Pyhäpäivän aihe: Pyhä ehtoollinen. klo 19 Ylikiimingin kirkossa, toimittaa Olavi Isokoski, avustaa Seija Lomma, kanttorina Tuomo Rahko, musiikkiavustajana Hohde-kuoro Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus pe 19.4. klo 9-15 Ylikiimingin asukastuvalla, os. Kiirastorstain messu to 18.4. Ilm. Pyhäpäivän aihe: Ylösnousseen kohtaaminen. EU-ruokaa jaetaan ke 24.4. Sitovat ilmoittautumiset pe 17.5. Hätäisimmät avaavat pääsiäiskarkit ja suklaamunat jo matkalla autossa ja mämmiä on syöty jo kuukausi ennen pääsiäistä. Tervetuloa laulamaan yhdessä! Kaikille avoin laulukerho kokoontuu joka toinen torstai Ylikiimingin seurakuntatalolla klo 10.00-11.30. Messu Ma 22.4.2019 10.00 Väli-Olhavan seurakuntatalo. klo 18. EU-ruokaa luovutetaan kiiminkiläisille, jääliläisille, yli-iiläisille ja ylikiiminkiläisille. Lisätietoja nuorisotyönohjaajilta ja seurakunnan nettisivuilta. klo 19 Kiimingin kirkossa, toimittaa Seija Helomaa, kanttorina Hannaleena Otshudiema Pitkäperjantain iltakirkko kärsimysvirsien parissa pe 19.4. Pääsiäisyön messu la 20.4. klo 10 Montinsalissa Lähetyspiiri to 18.4. Jouluna on erilaisia kuusijuhlia ennen joulua ja pääsiäisenäkään emme malta odottaa varsinaista juhlapäivää ja pääsiäisen jälkeistä aikaa. Harjutie 18. Hinnat munkki 0,70 €/kpl ja sima 2 €/l. Hintaan sisältyy lounas, bussimatka, pääsymaksu ja opastettu kierros. klo 12 ja klo 17 ry:llä, Kello: lauluseurat pe 19.4. Lähtö klo 8 Yli-Iin seurakuntatalolta, klo 8.30 Jäälin Kappelilta, klo 8.45 Kiimingin ABC:lta ja klo 9.15 Ylikiimingin seurakuntatalolta. Kolehti: Oman seurakunnan diakoniarahastolle. Hinta 1€/munkki, sima 4,5€/pullo. klo 17 pääsiäisseurat Kiimingin ry, Hannu Ojalehto ja Tapani Alakärppä Kiimingin Rauhan Sanan lauluseurat: su 28.4. Nuorten leiri Juumassa Pe 26.4.2019 17.00 Su 28.4.2019. Katso lisätietoja oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. Kyydin tarjoaa Kuivaniemen kappeliseurakunta. klo 17 ry:llä. Lähtö klo 8 Yli-Iin seurakuntatalolta, klo 8.30 Jäälin Kappelilta, klo 8.45 Kiimingin ABC:lta ja klo 9.15 Ylikiimingin seurakuntatalolta. Voit lähteä mukaan, vaikka et vielä olisikaan varma projektiin osallistumisesta. Vastaleivottuja, lämpimiä munkkeja ja simaa ei ennakkovarauksia. Päiväkerho to 25.4. Iin kirkkoherranvirasto on suljettu Ke 15.5.2019. ja 23.5.) Leppoisaa yhdessäoloa lapsille ja vanhemmille. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Tuomikoski Tiina. Ohjelmasta hyötyvät naiset ja koulunkäyntinsä keskeyttäneet tytöt. 040 8668 319, Sari Lukka p. Keskustelua terveydestä ja venyttelyjumppa, Saana-Maria Rahko Kyläkisälli-hankkeesta. Laulamme lauluja eri teemojen ympäriltä. Lisätietoja voit kysyä Erja Haholta 0400 775 164 tai Jaana Kontiolta 040 5793 248. 040 5898 362 tai Karita Isola p. Varttuneiden leiripäivä Siikatörmällä YLI-IIN ALUE Kiirastorstain iltamessu to 18.4. Tänään on illalla kirkossa messu, jossa voit tulla vastaanottamaan Kristuksen ehtoollisella ja voit hiljentyä Kristuksen kärsimyksen äärellä. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Eija Savolainen Sanajumalanpalvelus Pe 19.4.2019 10.00 Iin kirkko. klo 23 Ylikiimingin kirkossa, toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Hannaleena Otshudiema EU-ruokaa jaetaan ke 24.4. Hartaus ja kahvit. huhtikuuta 2019 » N:o 31 Kirkollisia tietoja HARTAUS » Juhlapyhien viettoa Auto pakattu, suksiboksi täynnä ja lapset takapenkille. Siitä ilosta saamme ammentaa voimaa ja rakkautta elämäämme. Niin kauan kuin munkkeja ja simaa riittää. 040 584 4406. alkaen klo 9.45. Messun jälkeen yhteinen pääsiäisateria. 040 5157 633. 1. Omaishoitajille ”Hyvää oloa itselle ja läheisellepäivä” ma 13.5. Vappumunkit ja simat ennakkotilauksella Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. klo 13.00-14.30 Jäälin kappelin nuorisotilassa Olkkarin rupatteluklupi ke 24.4. Eläkeläisten leiri 27.-29.5. mennessä p. Esikkoryhmä tiistaisin klo 9.30-11.30 Jäälin kappelissa Pyhäkoulu su 28.4. II Messu To 18.4.2019 19.00 Iin kirkko. mennessä www.oulunseurakunnat. Sen jälkeen se ei ollutkaan enää pelkästään keskikesän juhla, jolloin syödään ja juodaan hyvin. Tänään vietämme kiirastorstaita, ehtoollisen asettamisen päivää. Tämä on monen perheen pääsiäisloman alku. klo 12 Kirkkopirtillä Juttunurkka seuraavan kerran avoinna 6.5. Nyt elämme vielä Kristuksen kärsimyksen aikaa. Liikuntahetki kävelyn merkeissä ma 29.4. klo 13.30 Martinniemen srk-kodilla. Vapaa pääsy. EU-ruokaa luovutetaan kiiminkiläisille, jääliläisille, yli-iiläisille ja ylikiiminkiläisille. Yhteinen lounas messun jälkeen. Pyhäkouluhetken jälkeen vapaata leikkiä ja yhdessäoloa leikkipuistossa. 6.5. Pääsiäisen ilo on ihan lähellä. Vietämme juhlia ennakkoon unohtaen, että itseasiassa ennen joulua ja ennen pääsiäistä on hiljentymisen paikka, paastonaika. Retken hinta on 20 €. 2. Pääsiäisseurat ma 22.4. klo 10 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Kiireellisissä asioissa voit ottaa yhteyttä kirkkoherra Tapani Ruotsalaiseen p. 15 » Torstaina 18. klo 13 Kellon srk-kodilla, to 25.4. Kuolleet: Eeva-Leena Lantto 71. mennessä. Tervetuloa perheet ja perhepäivähoitajat kaiken ikäisten lasten kanssa! Katso lisätietoja www.iinseurakunta.fi Iin Rauhanyhdistys Pitkäperjantain seurat pe 19.4. klo 15-16.30 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. fi/tapahtumat tai puhelimitse Sari Lukka p
huhtikuuta 2019 » N:o 31 AA,VT kaupanvahvistaja www.rantapohja.fi. 16 » Torstaina 18