vsk • N:o 54 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Kuivaniemen Nuorisoseuran järjestämillä kesämarkkinoilla saatiin nauttia tänä vuonna auringonpaisteesta ja tunteita herättävistä esityksistä. Sivu 9 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Tiistaina 18.7.2023 54. – Terhi Ojala – TOIMITTAJALTA Sivu 2 KESÄ LIIKUTTAA Kesällä urheillaan ulkona, kun sisäliikuntasalit ovat huoltokatkolla. Sivu 3 KORJATTAVA VAIVA Ikenen vetäytymiseen voi olla monia syitä. Sivut 8–9 Markkinoilla 11 000 kävijää Markkinoilla 11 000 kävijää. Sivu 5 EKSYMISEEN VOI VARAUTUA Mustikka ja hilla-aika ovat käsillä. Kävijöitä arvioitiin olleen noin 11 000. Järjestelyjä kiittelivät niin markkinaväki kuin myyjätkin. Suomen huumeongelma ei kosketa ainoastaan riippuvaista itseään tai tämän läheisiä ihmisiä. Nuorisoseuran puheenjohtaja Raimo Ikonen kertoi tapahtumasta jääneen hyvän tunnelman. Usein haitta on korjattavissa. Poliisi laati ohjeita metsään menijöille. Tikkamäen kuntoportaat ovat Iissä. Se koskettaa tänä päivänä meistä jokaista
Maamme huumeongelman kasvu onkin herättänyt yhteiskunnassamme keskustelua yhä enemmän. Hoito tukeutuu pitkälti avopalveluihin, jotka monelle ovat tukimuotona riittämättömiä. Sen skandinaavisia nimiä ovat mm. Erään muinaisranskalaisen sankarin nimi on Roland. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Alda on Lada. Mitä Laatokka, ruots. Sen ruotsinkielinen nimi tarkoittaa tulvivaa jokea. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Mitä kauppapaikan nimi Aldeigjuborg, suomeksi Aldeigjun linna, sitten tarkoittaa. Siis ro-or. Suomen huumeongelma ei kosketa ainoastaan riippuvaista itseään tai tämän läheisiä ihmisiä. Näin ollen Ladoga sisältää kauppaa tarkoittavan sanan. Ongelma on edelleen sama: asenne ja valvonnan puute. Venäjäksi paikka on Staraja Ladoga (Vanha Laatokka), ruotsiksi Gamla Ladoga (Vanha Laatokka) ja suomeksi Vanha Laatokka tai Laatokanlinna. Terhi Ojala terhi.ojala@rantapohja.fi Pitäisikö jo olla huolissaan. Alueellamme ei ole esimerkiksi päihdepsykiatrian yksikköä. heinäkuuta 2023 » N:o 54 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » TEKSTARIT » Ei liene enää yllätys, että nuorten huumeiden käyttö on lisääntynyt koko kotimaassamme. låda. Suomen vene on runollisessa muodossa veneh, mutta myös venhe. Lada on muinaisruotsia ja tarkoittaa laatikkoa, nykyruots. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Ladoga tarkoittaa. Kaupan merkitys sillä on vielä sanassa boklåda “kirjakauppa”. Viime viikolla Yle uutisoi, että Oulun poliisi on havainnut myös Oulussa lievää kasvua nuorten huumeiden käyttörikoksissa. Kyseessä on ilmiö al-la: Al-doga – La-doga ja suomeksi Laatokanlinna. Hyvä majoituspaikka kesävieraillekin. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Vuonna 1703 Pietari Suuri perusti aivan Olhavanjoen suulle kauppapaikan, jonka nimi on suomeksi Uusi Laatokka. Tein aloitteen Oulussa vuonna 2011 selviämisaseman tai vastaavan perustamiseksi OYS:n päivystyksen yhteyteen. Sieltä matka jatkui Olhavanjoen kautta Ilmajärvelle. Iso kimppu ruusuja hyvin järjestetystä juhannuksesta. Toinen reitti johti Volgalle ja sitä pitkin aina Kaspianmerelle asti. Metateesin avulla voin lukea, että Aldogaborg on sama kuin Ladogaborg. Välillä minusta kuitenkin tuntuu, että Oulun seutu jää keskustelussa syrjään. Olen aikaisemmin maininnut Rantapohjassa Iin Olhavanjoen ja todennut sen olevan ruotsia ja tarkoittavan tulvivaa jokea. Siinä sanan vokaali tai tavu vaihtavat paikkaa sanan merkityksen muuttumatta. Juhannus -23 Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä.. laden. Lisäksi alueemme nuorisopsykiatrian palvelut ovat olleet jo monta vuotta niin täynnä, että potilasturvallisuus on vaarantunut, ja jopa aluehallintovirasto on jyrähtänyt tilanteesta. Siis ehhe. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Ongelma on pysynyt vuodesta toiseen. Itsekin olen ollut sammumisen vuoksi putkassa vuonna 2011. Yksi kielessä esiintyvä ilmiö on niin sanottu metateesi. Huumeiden käyttörikosten määrän kasvustakaan uutisoitaessa poliisi ei totea tilannetta huolestuttavaksi – onhan nousu lievää. Esimerkiksi Teijo Liedeksen, Veli Pohjonen ja monta muuta. Koko henkilökunnalle hyvää kesää. Muinaisruotsin lada on laina muinaissaksan laatikkoa tarkoittavasta substantiivista lade. Suositaan paikallisia yrittäjiä. Erittäin hyvä paikka ja siisti. Putkakuolemia on Suomessa ollut viime vuosina paljon. Kun ruotsalaiset viikingit lähtivät Ruotsista idäntielleen, he soutivat Suomenlahden kautta Nevajoelle ja siitä ylöspäin Laatokkaan. Tämä joki on ollut viikinkiaikana (noin 750–1140 jaa) varsinkin ruotsalaisten viikinkien (varjagien) tärkeimpiä jokireittejä heidän tehdessään kaupparyöstöja valloitusretkiä aina Mustallemerelle ja Kaspianmerelle asti. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Huumehaitat näkyvät ympärillämme jokapäiväisessä elämässä – yleisestä vessasta löytyneenä neulana, pikkurikoksina, pahoinvoivina nuorina. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. » Tiistaina 18. Itse asiassa huumeiden käytön kasvua on ollut kaikissa ikäryhmissä, mutta suhteessa muihin rikoksiin paljon etenkin 15–17-vuotiaiden ja 18–20-vuotiaiden ikäryhmissä. Kuten edellä selitin, niin Aldoga voidaan lukea myös muodossa Ladoga. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Aldogaborg on muinaisislantia, mutta Ladogaborg on ruotsia. Ilmajärveltä pääsi toisen reitin kautta Dneprille ja siitä alaspäin Mustallemerelle ja Konstantinnopoliin. Tämä on toki vain minun näkökulmani kaukaa Oulun keskustasta, kaupungin reunaseudulta tulkittuna. Huumeiden käyttömäärien kasvu näkyy myös kesäkuun jätevesitutkimuksissa. Tämän sanan yhteydessä mainitaan kauppaa tarkoittava subst. Jaakko Kyrönlampi, FK Putkakuolemat olisivat vältettävissä Aina ajoittain julki tulevat putkakuolemat eivät ole uusi asia. On aika saada asia kuntoon. Pyrin ratkaisemaan tämän ongelman kielitieteellisesti. Näin ongelmat eivät toistuisi ja tulisi säästöä yhteiskunnalle. Siellä asioita selvitettäisiin ja hoidettaisiin kokonaisvaltaisesti. Ikään kuin ajattelutapa olisi se, että ei huumeiden käytön kasvua ja sen juurisyitä tarvitse täällä nostaa esiin, kun ongelma on vielä niin sanotusti pieni verrattuna vaikkapa pääkaupunkiseutuun. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Tilaaja Iinsillat camping. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Olen ollut myös Tampereen poliisilaitoksella alle 18-vuotiaiden selviämisasemalla työntekijänä. TOIMITTAJALTA Rastaat tykkäsivät meidän puutarhavartijoista. Milloin ongelma on tarpeeksi suuri, jotta avaamme silmämme, ja alamme etsiä oikeita keinoja huumeongelman pysäyttämiseksi. Kokemusta ja näkökulmaa on tullut. Laatokan aikaisempi nimi on Nevajärvi. Italiaksi se on Orland. Tulkinnat ovat jääneet epäselviksi. Kuva: Esko Mäkelä Venäjän Karjalan Olhavanjoki ja Laatokanlinna Olhavanjoki alkaa Ilmajärvestä ja laskee virrattuaan yli 200 km Laatokan Olhavanlahteen. Suomenkielinen Laatokka on laina ruotsin sanasta Ladoga. Alda, Aldoga, Aldgas. Suomi on Euroopan maista kärkisijoilla alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa. Myös Venäjän Karjalan Olhavanjoella on tulva-aikansa. Terävä ja värikäs kieli Hyviä kirjoituksia Rantapohjassa. Yksi tällainen oli Olhavanjoen varrelle 13 km Olhavanjoen suusta alaspäin vuoinna 753 jaa perustettu Aldeigjuborg (Aldogaborg), tämä on paikan muinaisislantilainen nimi. Sitähän Gamla Ladoga, Vanha Ladoga, Aldogaborg, Staraja Ladoga olikin. Ruotsalaiset viikingit perustivat jokireittien varrelle linnoitettuja kauppapaikkoja. Niinpä nimestä Ladoga, suom. Oulussa huumeriippuvuuteen tuntuu olevan myös haastavaa saada apua. Se koskettaa tänä päivänä meistä jokaista. Laatokka, ilmenee, että kyseessä on kauppapaikka
Iin urheilukentältä pääsee yleisurheiluharjoitusten aikana tiistaisin ja torstaisin muun muassa hyppäämään korkeutta. Lisäksi suunnitteilla Tikkamäkeen on noin 150 neliömetrin kuntoilualue, jota varten vastikään järjestetyssä kyselyssä selvitettiin, millaisia välineitä kuntalaiset toivovat treeneihinsä. Arkisin Iin rannoilla kiertävä palvelu tuo pelit, leikit, rantalelut, minigolfmailat, suplaudat ja kirjaston poistokirjat veloituksetta käyttäjien luokse. OVATKO kuntalaiset ylipäänsä kaivanneet sisäliikuntapaikkoja niiden ollessa huoltotauolla, kun ulkona löytyy kattava valikoima vaihtoehtoja. Pesäpalloon on mahdollisuudet niin höntsäporukoille kuin lyönnin treenaajille kenttien ollessa vapaana. Eikä kunta ole täysin vailla sisäliikuntamahdollisuuksia. Kokonaismatkaa kertyy noin 4 kilometriä. Hyvää palautetta on tullut sen verran, että kunnassa harkitaan toiminnan jatkamista samalla formaatilla ensi vuonna mikäli jatkoon löytyy tarvittavat resurssit. Komeron välineet eivät rajoitu pelkästään rantakiertueen valikoimaan. Tenniskentät, joihin ei tarvitse varata vuoroa: Kiviniemen tennis kenttä, Uuvenperäntie, yksi kenttä; Länsituulen tennis kenttä, Haukipudas; Kiimingin kirkonkylän tennis kentät: Kirjastokuja, kolme asfalttikenttää, Jäälin tennis kentät ja katukoris, Jäälintie, kaksi asfalttikenttää; Ylikiimingin kirkonkylän tenniskentät, kaksi kenttää. Yleisurheilua, etenkin ratajuoksua, voi harrastaa kentillä ympäri kuntaa. Iisi-areena on huoltokatkolla elokuun 1. Suunnistaja lataa tarvittavat ilmaiset sovellukset puhelimeensa ja MOBO-sovellus avaa suunnistuskartan puhelimen näytölle. 3 Tiistaina 18. Kuntoilualueen odotetaan valmistuvan syyskuun tienoilla kilpailutuksen venyttyä odotettua pitempään. Frisbeegolf, maksuttomat radat: Honkimaa, 21 väylää; Torpanmäki, 9 väylää; Virpiniemi DiscGolfPark, 18 väylää. Rajalan mukaan vastaavia treenauspaikkoja ei vielä Iistä löydy. A L IIS A A L ATOSS AVA. Oli mukava, että ihmiset osallistuivat kyselyyn, niin saadaan tehtyä täsmähankintoja, joille tulee oikeasti käyttöä, Rajala kertoo. Koulujen liikuntasalit saadaan käyttöön lukukauden alkaessa elokuun puolenvälin tienoilla. – Niitä lainataan lähes päivittäin. Mikäli lenkkeily kiinnostaa, Iistä löytyy useita kuntopolkuja kynnettäväksi. – Aivan älyttömän hyvää palautetta olen saanut kuulla kuntalaisilta, kun olen itsekin tuossa rannalla käynyt. Radan ja sovelluksen käyttö ovat ilmaisia. – Kyllä Iissä saa kesällä hyvin ajan kulumaan. Liikuntapaikkamestari Pasi Rajalan mukaan hankinnat Tikkamäkeen tehdään kyselyssä nousseiden ehdotusten pohjalta. Lisäksi läheisen opiston pihalla on myös ulkokuntoiluvälineitä. Nyt on ollu tosi hyvät säät, ihmiset haluavat viettää aikaa ulkona. Ulkokun toi lu puistot: Kiiminkipuiston ulkokuntoilupuisto ja kuntoiluportaat entisen Kiimingin urheilukeskuksen alueella. vsk • N:o 54 Muita liikuntapaikkoja Rantapohjan alueella Beach volley -kentät: Virpiniemi, liikuntaopisto, yksi kenttä; Meriniemi, Weckmannintie, yksi kenttä; Ylikiiminki, Koulurinne, yksi kenttä; Koskenniska, Kiiminki, yksi kenttä; Jatuli, Haukipudas, yksi kenttä; Jäälin keidas, yksi kenttä; Jäälin maja, yksi kenttä; Jäälin monttu, yksi kenttä; Martinniemi, yksi kenttä. Upouudet kuntoportaat ovat otollisia porrasjuoksuun. Lisäselvyyttä lahjoitusten vastaanottamiseen saadaan syksyn tullen. Puistossa on kymmenkunta erilaista välinettä. Liikuntavälineitä löytyy nappulakengistä ja frisbeekiekoista käsipainoihin. heinäkuuta 2023 54. päivään saakka. Lenkkipolkuja eri puolilla aluetta. Pateniemen rannan kuntoi lu puisto Pateniemen rantareitin varrella. Muun muassa Liesharjuun ja Tikkamäkeen rakennetut portaat tarjoavat tuoreet puitteet urheiluun. Frisbeegolfista kiinnostuneille löytyy väyliä Tikkasesta, Illinsaaresta ja Olhavasta. Tennis kentät: Jatulin tenniskentät kaksi hiekkatekonurmikenttää, Jatulin tenniskentät avoinna 2.5.– 24.9.2023. Esimerkiksi yksityisien kuntosalien ja Komeron sisäliikuntavälineiden puoleen voi kääntyä tarpeen iskiessä. Virpiniemen kuntoilu puisto osoitteessa Virpiniementie 548. Komeroon ei oteta tällä hetkellä lahjoituksia muutostöiden takia. Liikuntavälinelainaamoon kannattaa Räihän mukaan yhteyttä puhelimitse noin puolen tunnin varoitusajalla. Näkymä Tikkamäen portaiden päästä ei ole hullumpi. Liikettä rantapäivään saa vaikkapa Rantakiertueen urheiluvälineitä testaamalla. Tikanmäen kuntoportaat ovat jo valmiit käyttöön. Ollaan saatu paljon kiitosta siitä, Suopanki kehuu. Kiertävä välinelainaus on ollut Rajalan mukaan etenkin nuorten suosiossa. TIKKAMÄEN kuntoilualueen valmistumista odotellessa löytyy useita liikuntamahdollisuuksia kokeiltavaksi. – Saatiin Tikkamäelle varteenotettavia ehdotuksia, joiden mukaisesti hankitaan laitteita. Virpiniemen liikun taopiston Mobiili suun nistusrata MOBO: MOBO on kiintorastien nykyaikainen versio ja se toimii Windows Phone-, Androidja iPhonepuhelimilla. Liikuntasaleja kaipaavien ei tarvitse kuitenkaan odottaa pitkään, sillä Iisi-areena avautuu elokuun ensimmäisenä päivänä. Tulossa on crossfitin harrastajille mieleisiä välineitä, kehonpainolaitteita ja painoja. Kenttien varaustilanne ja vapaat ajat nähtävissä Timmi-varausjärjestelmässä ilman rekisteröitymistä. Rannat soveltuvat myös kesäurheiluun. Kunnalla on kattavasti ulkoliikuntamahdollisuuksia, joihin tehdään lisäyksiä myös paraikaa. Sateisina kesinä olisi varmasti enemmän kysyntää, Suopanki pohtii. Myös ulkopaikkakuntalaiset kävijät on ihmetellyt ja ihastellut, mitä kaikkea sieltä löytyy. Se vaan riippuu siitä, mitä haluaa tehdä, Rajala tiivistää. Tekemistä riittää huoltokatkosta huolimatta. Virpiniemen radalla on 14 rastia. Vapaa-aikapäällikkö Pekka Suopanki kertoo Komeron toiminnasta jalostetun liikkuvan muodon saavan paljon kiitosta. Kuntoilua kesään » Aliisa Alatossava » Ii IISI-AREENAN ja muiden kunnan sisäliikuntapaikkojen ollessa kiinni kesän huoltokatkon ajan kuntalaisten liikkuminen jää ulkoilun varaan. Riikka Räihä kertoo erityisesti minigolf-varusteiden olevan suuressa suosiossa kesäaikaan. – En ole saanut mitään palautetta, että niille olisi ollut nyt tarvetta, mutta sehän riippuu ilmoista. RANTAPÄIVIIN saa kiitettävästi liikettä rantalentopallon ja Rantakiertueen liikkuvan välinelainaus avuin. Radan lähtöpiste sijaitsee Virpiniemen nuotiopaikan opastaulujen luona
Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät, kullaten muistojen kirkkaimmat päivät. MAANPOVEEN » Paula Orvokki Nissi siunattiin 14.7. 6.6.2023 Haukipudas Rakkaudella muistaen Pekka Jenny ja Petri Jaani ja Minttu ystävät, sukulaiset ja muut läheiset Ei ole varjoa kenenkään saapuvan yllä. muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 30.6.2023 Kuivaniemen kirkossa läheisten läsnäollessa. 9.7.1961 k. Kaivaten Marika ja Maili Äiti ja isä Seppo ja Sanna Soile ja Juha Tomi Taru, Joni ja Aurora Muut sukulaiset ja ystävät Alpo on siunattu läheisten läsnä ollessa. Toimitti Saila Karppinen. Ota osaa kisaan ikuistamalla kesäsi hieno hetki ja lähetä kuva Rantapohjaan. +18° +19° +19° +18° +18° +20° POISNUKKUNEET » Rauno Antero Tuomela Iistä kuoli 3.7. Nimi Sari lisättiin samalle päivälle vuonna 1964. Intiössä. +17° +16° +19° +16° +17° +16° Torstai 20.7. Mikäli kuvassa on henkilöitä, on kuvaajan kysyttävä heiltä lupa kuvan julkaisemiseen. Kilpailuun pääsee mukaan lähettämällä kuvan 31.7.2023 mennessä sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.. 4.6.2023 Ii Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Intiössä. +18° +19° +19° +18° +17° +18° Perjantai 21.7. +19° +20° +19° +18° +16° +17° Lauantai 22.7. Sulo Einari Räinä Haukiputaalta kuoli 9.7. Rakkaamme Alpo Antero KUKKOLA s. heinäkuuta 2023 » N:o 54 Rakkaamme Päivi Anelma TOLONEN o.s Heinonen s. Hän o li 70-vuotias. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 29 Aurinko nousee 3.22 ja laskee 23.25. Saara tarkoittaa hepreaksi ruhtinatarta ja otettiin suomalaiseen almanakkaan heinäkuun 19. Mukana elämän kulussa. Rakkaamme Sulo Einari RÄINÄ s. Paula Orvokki Nissi Haukiputaalta kuoli 27.6. päivälle vuonna 1852. Kiiminkiläinen sananlasku ILMOJA PITELEE » Tiistaina 18. Jaak. Hän oli 74-vuotias. Ovat ahkerat kätesi rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Laita viestiin mukaan yhteystietosi sekä kuvaan liittyvä lyhyt teksti. Muistotilaisuutta vietämme läheisten ja kutsuttujen kesken. Matti Ilmari Impola Haukiputaalta kuoli 15.6. Hän oli 57-vuotias. Surun rannalle luo muistot valoaan. On vain aamu. Lämmin kiitos osanotosta. 23.5.1931 Kuivaniemi k. Lämmin kiitos osanotosta surussamme. 28.5.1952 Yli-Iissä sai kutsun Taivaan kotiin 9.7.2023 Minne meri ja taivas kantaa, minne aalto ja tuuli käy. Rakkaudella muistaen Leena Tapio ja Johanna Juho Jouni ja Paula Sanna ja Jaakko Jaakko ja Johanna Hannu ja Hannele Jenni ja Rauno Annamari ja Markus lastenlapset siskot perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Haukiputaan kirkossa 23.7.2023 klo 13. Rantapohja järjestää myös tänä kesänä suvisen kuvakilpailun. Toimitti Jussi Rinta-Jouppi. Hän oli 53-vuotias. Osallistu suviseen kuvakilpailuun Tiistai 18.7. Jukka Pekka Johannes Kivimäki siunattiin 15.7. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutta tiedämme, nyt sun hyvä olla on. Raili Kaarina Arvola os Vesa Karjasillan seurakunnasta kuoli 10.7.2023. 23.2.1952 Pori k. +17° +19° +17° +19° +19° +18° Keskiviikko 19.7. 15.6.2023 Kätesi ahkerat paljon uurastaneet, lepoon viimeiseen ovat nyt vaipuneet. Kuvan voi lähettää myös tekstiviestillä tai WhatsApp-viestillä numeroon 040 5173 842. Me katsomme jälkeen kättesi töitä kiittäen, kaivaten. Rantapohja. Hän oli 71-vuotias. Rakkaudella muistaen Puoliso Lapset ja lastenlapset perh. Nimipäiviä Tiistai: Riikka Keskiviikko: Sari, Saara, Sara, Salla, Salli, Sarita Päivän nimi Sari on suomalainen naisen etunimi. Kuvia julkaistaan paperilehdessä ja koosteena verkossa. Lämmin kiitos osanotoista. Kuvia lähettäneiden kesken arvotaan kaksi Rantapohjan digivuosikertaa ja kaksi 50 euron arvoista lahjakorttia. Siunattu läheisten läsnä ollessa. 2:8 Tapaturma se on miehen surma. Se on muoto nimestä Saara, joka on yli 4000 vuotta vanha raamatullinen nimi. KIRKKOKONSERTTI 23.07. Siellä nouseva aurinko hohtaa ja lempeän rauhan antaa. Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, te teette oikein. Rakkaamme Paavo Iisakki PAKANEN s. Kiitämme Kempeleen ja Iin hoito-osastoja läheisemme hyvästä hoidosta. Tervetuloa! Järjestää Iin seurakunta. Ne muistot meille voimaa antaa, surumme raskaan hiljaa kantaa. On vain perille pääsy. klo 18 Iin kirkko Saara Puolitaival, sopraano Laura Rahko, piano Vapaa pääsy
Jos potilaalla on ohut luulamelli posken puolella hampaita ja hammasta siirretään ulospäin, ien voi vetäytyä, Varrela kuvaa. Korjattu ien suojataan kirurgisella pastalla. Vetäytynyt ien voidaan yleensä korjata ja korjaus tavallisesti auttaa Merkittävä syy ikenen korjaamiseen voi olla esteettinen haitta Kuvassa esimerkki ienvetäytymästä, joka on helppo korjata ienleikkauksella. Vetäytymä voidaan yleensä korjata.. Jos ikenen korjaukseen hakeutuu, saa yleensä myös avun. Kuva: Pia Kyrönniemi, Yli-Ii Lapin järvimailla nauttimassa kesäyöstä. Vaikka toisin voisi luulla, kyseessä ei ole erityisen kivulias operaatio. Noin 70–80 prosenttia ikenen vetäytymästä kärsivistä saa avun. Iensiirre voidaan kiinnittää ja hampaan paljastunut juuren pinta saada peittoon vain sille korkeudelle, jolla hampaiden välissä on luuta. Ien vetäytyy tavallisimmin tulehduksen seurauksena. heinäkuuta 2023 » N:o 54 KAUNEUS, TERVEYS JA HYVINVOINTI MINUN KESÄNI » Nikon kesämolskahdus. Suu on kudosten paranemiselle otollinen ympäristö, joten myös arvet paranevat nopeasti eikä näkyviä arpia lopulta edes jää. Arkaa ientä ei tee mieli harjata, jolloin reikiintymisen ja tulehduksen riski taas kasvaa ja noidankehä on valmis. Jos vetäytynyt ien ei vaivaa eikä häiritse esteettisesti, ei ikenen korjaukseen ole mitenkään välttämätöntä hakeutua. Rutiinia siitä on tullut vasta viimeisten 10 vuoden aikana, Varrela kuvaa. Kun ääreisverenkierto on tupakoinnin seurauksena heikko, haavan paraneminen hidastuu. Vetäytyneen ikenen osalta hampaan puhdistaminen voi olla myös hankalaa. Ien voi vetäytyä myös monesta muusta syystä. – Ikenen korjaamisesta voidaan antaa erittäin tarkkoja arvioita siitä, voidaanko kohta korjata täysin tai vaikkapa 80-prosenttisesti. Kuvassa parodontiitin aiheuttama ienvetäytymä, jota ei voida korjata, koska hampaissa on myös luukatoa hampaiden välissä. Myös oikomishoito voi aiheuttaa ikävännäköisiä ienvetäymiä. IKENEN korjaamista kannattaa harkita, jos esimerkiksi kylmä tai kuuma ruoka tai juoma vihloo tai jos hampaan juuren pinta on selvästi näkyvissä. Luun korkeudesta näkee, miten täydellisesti kohta voidaan korjata. Jos hampaiden välissä olevassa luussa on pitkälle edennyt luukato, iensiirre ei aina täysin onnistu. Osaaminen ei ole yleistä vieläkään, eikä perushammaslääkäri välttämättä edes tiedä, että vetäytyneitä ikeniä on ylipäätään mahdollista korjata. On virhekäsitys, että sähköhammasharja olisi suuri vetäytymien aiheuttaja, erikoishammaslääkäri Tiina Varrela kertoo. Lohdullista on se, että vaikka ien tulehtuisi, ei seurauksena ole aina vetäytynyt ien. Kuva: Moona Korva, Haukipudas Ensimmäistä kertaa hiekkarannalla. OLIPA vetäytymän taustalla mitä tahansa, voidaan vaiva useimmiten parantaa. Yksi merkittävä syy ikenen korjaamiseen on esteettinen haitta. 5 » Jarno Keskinen » Rantapohja SÄHKÖHAMMASHARJA ei ole tavallisin syy vetäytyviin ikeniin. Tupakointi haittaa aina ienleikkauksen onnistumista. – Ien vetäytyy siinä vaiheessa, kun tulehtunut kudos paranee ja turvotus laskee. – Jos tulehdus kuitenkin pääsee leviämään myös luuhun, ien useimmiten vetäytyy, kun tulehdus paranee. TULEHDUKSEN taustalla on vanha kunnon plakki, nykykielessä biofilmi, suomeksi likaiset hampaat. Korjauksessa käytettävä kudos otetaan tavallisesti potilaan kitalaesta ja heti operaation jälkeen pääsee kotiin, Varrela avaa. Silloin ien tulehtuu ja on arka. Tarkemmin sanoen on hyvin harvinaista, että ien vetäytyisi sähköhammasharjan väärän käytön seurauksena. Luu sulaa, kun hampaita siirretään. Mielestäni varsinkin oikomispotilaita tulisi seurata ja oikomisen seurauksena syntyneet vetäytymä myös korjata, Varrela toteaa. – Toimenpide ei ole iso. Leikkauksen hinta on noin 700–1000 euroa, paikkakunnasta riippuen. Yleensä ikenen vetäytymisen syy on kiinnityskudossairaus eli ientulehdus tai parodontiitti. – Operaatiot tulevat yleistymään varmasti myös terveyskeskuksissa. Ikenen korjaus voidaan tehdä poliklinikoilla, joilla on valmius kirurgiaan. – Oikomishoidossa hampaita siirretään. Paljastunut hampaan juuren pinta reikiintyy helposti, sillä sitä ei suojaa kiille. – Aiemmin hammaslääkärien koulutuksessa on keskitytty kroonisten ja akuutimpien vaivojen parantamiseen, resurssia vetäytyvien ikenien hoitoon ei ole samalla tavalla ollut. Parin viikon toipumisen jälkeen potilas voi aloittaa hampaiden harjaamisen, täydelliseen toipumiseen kuluu kahdesta kuuteen kuukautta. Varsinkin nuorilla vetäytymää aiheuttaa nuuskan pitäminen huulessa sekä huulija kielilävistykset. Kuvassa Oskari Pakonen, 1,5 vuotta. » Tiistaina 18. Kuva: Tiina Pakonen Korjausoperaatiot yleistyneet 90-LUVULLA Kanadassa erikoistunut Tiina Varrela oli yksi ensimmäisistä vetäytyneitä ikeniä operoineista erikoishammaslääkäreistä Suomessa. Joka tapauksessa saa hyvän arvion siitä, voidaanko ien korjata ja millä todennäköisyydellä operaatio onnistuu. KORJAUKSEEN hakeutuvan on oltava valmis kaivelemaan ienten ohella myös kuvettaan, sillä Kelan osuus operaatiosta on noin 80 euroa
Maksuttoman jakson jälkeen tilaus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana tilauksena jaksotuksella 33 e/6 kk. Liittymäasennuksia tehdään viikoilla 30 ja 31 ainakin Ouluntien, Vesalan ja Huttukyläntien alueilla. Rakentamisjälkien siivoamisessa on yhtiön mukaan myös alueellisia eroja, sillä esimeriksi Oulun kaupungin ylläpitämillä alueilla mahdollisista asfalttien paikkaamisista ja nurmialueiden viimeistelyistä vastaa Oulun kaupunki. Keppariradan suorittaneita palkittiin hienoilla ruusukkeilla. Haukiputaan torillakin järjestetty Ahmojen kesätapahtuma oli mukava, Breilin sanoi. Valokuituliittymiä asennetaan käyttöön alueittain verkon valmistumisen mukaan kesän ja syksyn aikana. Espoosta tapahtumaan saapunut Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Puusta Oy:n toimitusjohtaja Sauli Laakkonen poseeraamassa uudelleenkastetun meripelastusaluksen vierellä. – Yleisötapahtumilla me pyritään saamaan lähinnä näkyvyyttä. Nyt on tullut paljon jäseniä, jotka on innokkaita ja motivoituneita osallistumaan toimintaan. Yhtiön mukaan verkkoa rakennetaan useamman koneryhmän voimin ja kaikki kaapelit asennetaan maahan ennen lumien tuloa. Kesäisissä tunnelmissa meripelastusalus sai uuden sponsorinsa mukaisen nimen. Tilauksen voi päättää milloin vain soittamalla tai tekstiviestillä numeroon 044 714 7800 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tilaukset@rantapohja.fi € /2 kk € /2 kk Sis. Ylikiimingissä valokuitua on jo vedetty talojen nurkille. kokoonnuttiin kunnioittamaan Iin Meripelastusseuran perinnettä eli aluksen kastamista. 20 vuotta täyttävä seura pohtii seuraavaksi, pidetäänkö juhlavuoden kunniaksi isompaa tapahtumaa vai ei. heinäkuuta 2023 » N:o 54 DIGI DIGI Rajaton digilukuoikeus Rajaton digilukuoikeus Rantapohjan Rantapohjan Tilaa: www.rantapohja.fi -> tilaukset -> tilaustarjoukset tai 044 714 7800 Tarjous on voimassa 31.7.2023 saakka. • Rantapohjan verkkosivujen rajattoman lukuoikeuden • Näköislehden ja arkiston TIL AA UUD IST ETT U DIG I! VOI T VOI TTA A 100 € Ylikiimingissä valokuitukaapelit saadaan maahan ennen lumia » Rantapohja » Ylikiiminki YLIKIIMINGISSÄ valokuituverkkoa rakentava Kairan Kuitu tiedottaa, että Ylikiimingin valokuituverkon rakentaminen on edennyt hyvin. Tapahtuma piti ensin järjestää viime torstaina, mutta sateen vuoksi tapahtuma siirrettiin perjantaille. TAPAHTUMAAN oli tullut myös Kaisa Breilin lapsiensa kanssa ja kepparirataa tuli kokeiltua yhdessä Ennatyttärenkin kanssa. 6 » Tiistaina 18. Menoihin kuului puheenvuorot eri kutsuvierailta aina papista rajavartioston edustajiin. Positiivista on etenkin se, että uusissa jäsenissä on paljon nuoria. Mahdolliset rakentamisreiteiltä poistetut isot kivet nostetaan rakentamisen ajaksi tien penkalle, ja kerätään pois kootusti isompi alue kerrallaan. Seuraan on liittynyt hyvin uutta jäsenistöä, minkä vuoksi tapahtumien tuoma näkyvyys ei ole yhtä isossa huudossa. Entisen Salera-aluksen uudeksi nimeksi kastettiin Puusta. Ennen tapahtumat on järjestetty Koljun majalla, mutta siitä luopumisen myötä tapahtumapaikka on vaihtunut. KYLÄYHDISTYKSEN puheenjohtaja Mirja Kaarre oli iloinen tapahtuman kävijämäärästä ja aurinkoisesta ilmasta. Muutos ei kävijämäärään nähtävästi vaikuttanut, sillä paikalle löysivät monet lapsiperheet ja nuoret. Nykyisen yrityskummin puolesta tarvetta suurille kesteille ei ollut, joten Meripelastajat päättivät pitää tapahtuman yksityisenä. Hänellä oli mukanaan useita soittimia, joita innokkaimmat pääsivät testaamaan ja osallistumaan siten esityksiin. Kaarre halusikin muistuttaa, että Koljun majasta luopuminen ei ollut helpJanina Tihinen esiintyi Parkumäen lasten kesätapahtumassa ja otti lapset mukaan soitantaan.. Pelastustyö on kuitenkin fyysistä hommaa, ja pelastuskyky laskee iän kanssa, yhdistyksen puheenjohtaja Arto Paaso kertoo. Ei tarvitse lähteä kauas ja lapset nauttivat. Kairan Kuidun mukaan urakoista syntyvät rakentamisen jäljet siivotaan vasta alueen kaikkien työvaiheiden valmistuttua. Meripelastusalukselle uusi nimi perinteitä kunnioittaen » Aliisa Alatossava » Ii RANTAKESTILÄN vesi kimalteli auringonvalossa ja lohikeiton tuoksu leijaili ilmassa, kun kuluneena lauantaina 15.7. Kesätapahtumassa ilo näkyi ja kuului » Anu Kauppila » Haukipudas HALOSENLAHDEN kyläyhdistys järjesti perinteisen lasten kesätapahtuman tänä vuonna ensimmäistä kertaa Parkumäen koululla. Kastajaisissa keskityttiin vapaaehtoisuuden ja eri tahojen välisen yhteistyön tärkeyteen alueen meripelastustoiminnassa. Tapahtumassa kuultiin muun muassa Leijonaa mä metsästän -kappale Janinan omien kappaleiden lisäksi. – Todella kiva, että omalla kylällä järjestetään kesätapahtumia. Tarjolla oli monenlaista herkkua makkarasta lättyihin ja tekemistä oli musisoinnista kepparirataan ja muihin ulkoleikkeihin. Elävästä musiikista paikalla vastasi muusikko Janina Tihinen, joka osallisti myös lapsia soitantaan. Aikaisemmin yleisötapahtumina pidetyt kastajaiset olivat tällä kertaa pienempimuotoiset
Näytelmässä esiintyvät tangokuninkaat Petri Hervanto ja Jarno Kokko, tangoprinssi 2006 Jarno Itkonen ja iskelmätähti J. Kaarre kertoi, että talkoolaisten määrä on vähentynyt vuosien aikana, mutta ratkaisu on löytynyt yhteistyöstä. Apukäsiksi Kaarre sai myös paikallisen grillimestarin Kalle Hiltulan, jolta makkaranpaisto luonnistui jo ammattilaisen elkein. Kesäteatteria Nuijamiesten lavalla » Rantapohja » Ylikiiminki TÄMÄN viikon torstaina 20.7. Näytelmän on käsikirjoittanut Katja Karisukki ja ohjannut Tuomo Salmela. Tapahtumalle oli selvästi kysyntää ja Halosenlahden kyläyhdistys haluaakin ylläpitää yhteisöllistä toimintaa alueella. Toiminnan mahdollistaa vapaaehtoisten lisäksi niin Suomen Meripelastusseura kuin paikalliset viranomaiset. – Yksinkertaisesti kulut nousivat niin korkeaksi, ettemme voineet nykyisillä resursseilla ylläpitää Koljun majaa. Tarvitaan varoja ja tukea, että voidaan pitää huolta kalustosta ja vapaaehtoisista, toteaa Nordström. Noin puoli yhden aikaan päivällä Ekovillalla paikan päällä oli vielä pari pelastuslaitoksen yksikköä. 7 » Tiistaina 18. Tulipalo saatiin näin rajattua, eikä se levinnyt siilon ulkopuolelle tai muihin rakennuksiin, kertoo palomestari Emilia Kuosmanen pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta. Tähän yhtyy Iin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Johannes Tuomela. Palo oltiin saatu hallintaan, ja siilosta kannettiin ulos paperisilppua ja sammutettiin mahdollisia kyteviä paloja. On kuitenkin todella ihana huomata, että tännekin perheet löysivät hyvin ja tapahtumalle on kysyntää, Kaarre kertoi. Eskelinen. Tähän avustus tulee yrityskummeilta, joille halutaan kastetilaisuuden kaltaisin menoin antaa kiitosta ja kunnioitusta. Kovasti odotamme syksyn tulevia tapahtumia, Kaarre tiivisti. A L IIS A A L ATOSS AVA Kesätapahtumassa ilo näkyi ja kuului poa eikä päätös luopumisesta johtunut Oulun kaupungista. Hekin innostuivat kovasti ja nytkin heitä on täällä meitä auttamassa ja me vuorostamme autamme heitä. Yhtiön henkilökunta oli havainnut liekkejä paperisilppurisiilossa. heinäkuuta 2023 » N:o 54 Ekovillan paperisilppurisiilossa tulipalo » Terhi Ojala » Kiiminki KIIMINGISSÄ Ekovillan tehtaalla syttyi torstaina aamupäivällä kello 11 jälkeen tulipalo. Yhteistyöllä on tärkeä rooli. Hän tuo esiin Iin strategian, jossa vedet ovat iso tekijä. Ylikiimingissä Nuijamiestien lavalla esitetään musiikkinäytelmä Esko Rahkonen. Kevättalvesta asti puheissa ollut yhteistyökuvio antaa yritykselle toivon mukaan jonkin verran näkyvyyttä, vaikka Laakkosen mukaan se ei ole ensisijaista. Vaikka alukset kuuluvat viralllisesti Suomen Meripelastusseuralle, paikallisjärjestöt pitävät huolta aluksien käytännön kuluista. Ilman tehokkaita alkusammutustoimia palossa olisi Kuosmasen mukaan ollut ainekset pahempaankin tuhoon. Viihdeohjelmat-tapahtumasuunnittelijan tuottama näytelmä vie katsojan Rahkosen nuoruusvuosiin ja aikakauteen, jolloin hännousi yhdeksi Suomen tunnetuimmista artisteista. Yhtiö on aiemmin sponsoroinut muun muassa urheilujoukkueita. Yksityisessä tilaisuudessa mukana olivat Johannes Tuomela (vas.), Sirpa Paakkari, Anne Mård-Wiik, Arto Paaso, Antti Wiik ja Reijo Paakkari, Jori Nordström, Anne Matikainen, Jari Matikainen, Pekka Soronen ja Sauli Laakkonen. – On mukava, että pystyy olemaan toiminnassa mukana ja auttamaan ihmisiä, Laakkonen tuumaa. TAPAHTUMIEN järjestäminen ei ole kuitenkaan hiipumassa ja syksyksi on jo syysmarkkinat ja tanssit tiedossa. Vesillä liikkuminen ei kuitenkaan tule vaaratta, joten apua pitää olla tarjolla. Nordström painottaa, että merellisyys ja turvallisuus ovat kunnille vetovoimatekijöitä. Palon havainneet soittivat hätäkeskukseen ja aloittivat välittömästi alkusammutustoimet. Vapaaehtoistyö on tässä merkittävää ja kiitettävää, Tuomela kiittää. Paikalle hälytettiin 13 pelastuslaitoksen yksikköä. Toimitusjohtaja Sauli Laakkoselle merenkulku ei ollut ennestään tuttua, mutta Reijo Paakkarin kysellessä kiinnostus aiheeseen heräsi pikkuhiljaa. Nordström painottaa puheenvuorossa niin yksilön kuin yhteistyön tärkeyttä turvallisuuden takaamiseksi. Meripelastusalukselle uusi nimi perinteitä kunnioittaen Nordström kehuu Iin yhdistyksen aktiivisuutta ja nuorten jäsenten määrää. Kun sähköja siirtomaksu ylittävät 5000 euroa niin ainoa vaihtoehto oli lopettaa majan vuokraaminen. – Oli todella hyvä, että Ekovillan henkilökunta teki alkusammutuksen. –Tämä homma on ensisijaisesti ihmisistä kiinni, mutta yksin tätä ei tehdä. Parkumäen koulun piha täyttyi nopeasti autoista ja moni paikallinen tuli paikalle kävellen. Sponsoriksi ryhdyttyä Laakkonen on saanut tietää enemmän Iin Meripelastajien toiminnasta ja saanut samalla jakaa tietoa yrityksen toiminnasta vastineeksi. – Palon aikana ei sattunut henkilövahinkoja. –Usein kyse on ihmishengestä, joten osaaminen ja kalusto pitää olla kunnossa avunantoon. Täällä Perämerelle yhteistyö kunnan, yritysten, viranomaisten ja vapaaehtoisten välillä on entistä tärkempää. A NU K AUP P IL A Mirja Kaarre ja Kalle Hiltula vastasivat tapahtumassa lätynja makkaranpaistosta. Enna Kaikkonen kävi myös testaamassa kepparirataa äitinsä Kaisa Breilinin avustuksella.. – Otin yhteyttä Martinniemen kyläyhdistykseen ja ehdotin yhteistyötä yhdistysten välille. Paikalle päästyään pelastuslaitos sammutti siilossa kytevän paperimassan vedellä. Pelastustyöt vaativat toimintakykyistä miehistöä sekä kalustoa, ja Iin Meripelastusseurassa molemmat ovat kunnossa. Janina Tihinen esiintyi Parkumäen lasten kesätapahtumassa ja otti lapset mukaan soitantaan. Puusta-alus on yrityksen ensimmäinen iso sponsoroinnin kohde. SPONSORIKSI tärkeään työhön ryhtynyt Puusta Oy on pääosin Iin ja Oulun seudulla toimiva nuori rakennusalan yritys. Vesistöt ovat merkittävä osa paikkakunnan historiaa ja nykypäivää, sillä ne tuovat hyvinvointia kuntaan
Järjestäjien tarkoituksena on tuoda RoppaRantaRockin avulla festivaalikulttuuria paikkakunnalle samalla antaen uusille artisteille nostetta. MARKKINOILLA myytävää ja ihmeteltävää riitti. Esiintymässä olivat myös laulukilpailuissa ansioitunut Aleksi Koskela ja Kuivaniemen omat talentit Juha Alvari ja Tuomas Heinikoski, jotka lauloivat klassikoita aina Kari Tapion Paalupaikasta Kuu, kylmä kuningatar -tangoon. Festivaali noudattaa turvallisemman tilan periaatteita. Tänä vuonna myös aurinko paistoi koko viikonlopun ja nostatti markkinatunnelmaa entisestään. Moni kysyikin, mistä olen löytänyt näin taidokkaat esiintyjät paikalle, Ikonen naurahti. – Tapahtumasta jäi positiivinen tunnelma, kauppa kävi ja ohjelmaa kiiteltiin vuolaasti. Keidas esiintyi RoppaRantaRockissa vuonna 2022. Yksipäiväisenä pidettävä tapahtuma on K18. Osa onnistui kisassa paremmin ja osalla heittokäsi ei ollut parhaassa iskussa. Kohdeyleisönä ovat pääosin olleet iiläiset ja muut lähipaikkakuntien asukit. Festivaalin takana toimii Roppis ry, joka koostuu Emilia Vorneen sekä kuivaniemeläisten Satu ja Niina Hakokönkään triosta. Meillä on myös myynnissä nimenomaan kuivaniemeläisille suunniteltuja t-paitoja, Penttilä kertoi. Panostamme tarvepainatukseen, eli emme pidä isoja varastoja, se on myös ekologisempaa, Penttilä lisäsi. Pappa auttoi meitä vastojen teossa ja katsotaan jos vielä käymme kesän aikana muillakin markkinoilla, tytöt kertoivat. – Olen Kuivaniemeltä kotoisin, niin tänne on aina kiva tulla. – On ollut tosi kivaa. Kisassa oli omat sarjat naisille, miehille, tytöille ja pojille. Juontaja ja imitaattori Ari Kettukangas nauratti yleisöä taidonnäytteillään ja erityisesti Vesa-Matti Loirin keskustelut appiukko Vuorineuvos Tuuran kanssa upposi yleisöön. Häkkistä kiinnostaa musiikki kaikkine genAadan ja Oonan kioski oli kenties markkinoiden söpöin. Musiikkitaustaisen kolmikon tietotaito tulee hyvin käyttöön oman tapahtuman järjestämisessä. Festivaali järjestetään Vatungissa toista kertaa. Festivaaleille on haettu esiintyjiä laidasta laitaan, jotta kävijät viihtyisivät iästä, sukupuolesta ja muusta riippumatta. – Haluamme tukea uusia artisteja sekä tuoda lisää kulttuuria Iiläisille sekä lähipaikkakuntalaisille, taiteellinen johtaja Satu Hakoköngäs kertoo. Erityisesti nuoren Anton Häkkisen esiintyminen markkinoilla herkisti monet ja nuoren esiintymistaitoja hämmästeltiin moneen otteeseen, Ikonen sanoi. – Hieman jännitti kotiyleisön edessä laulaa, Heinikoski paljasti. – Ainoastaan paidat tulevat muualta ja nekin täyttävät laatuvaatimuksemme. Taitavat esiintyjät herkistivät ja naurattivat markkinoilla » Anu Kauppila » Kuivaniemi KUIVANIEMEN kesämarkkinat järjestettiin jälleen viime viikonloppuna ja tapahtuma houkutteli noin 11 000 markkinakävijää paikalle kahden päivän aikana. Markkinoiden kenties söpöimmästä myyntikojusta vastasivat nuoret Aada ja Oona Olhavasta. Junttipaita.comin yrittäjä Mari Penttilä oli tullut markkinoille Lumijoelta myyntihommiin. – Itseäni en kuullut Kettukankaan repertuaarista, mutta hyvin hän kyllä veti jälleen. Penttilä kiertää markkinoita aina maaliskuusta syysmarkkinoihin asti. MONILAHJAKKUUS Anton Häkkinen on vasta 12-vuotias, mutta esiintyy kuin ikänsä lavoja kiertänyt konkari. 8 » Tiistaina 18. heinäkuuta 2023 » N:o 54 RoppaRantaRockista festivaalitunnelmaa Vatunkiin » Rantapohja » Kuivaniemi VATUNGISSA kajahtaa 22. KUVA LUKIJALTA » Kyllä, ruohosipulissa on upeat kukat. Lauantaina päivällä kärkipaikkaan naisten sarjassa tarvittiin yli 25 pistettä. Peräkärrykirppis ja myyntikojut kiinnostivat ja myös myyjät kiittelivät tapahtuman selkeitä ohjeita, toimivia järjestelyitä sekä äänentoistoa. Kuivaniemen Nuorisoseuran puheenjohtaja Raimo Ikonen kertoi tapahtuman onnistuneen hienosti ja palautetta on tullut erityisesti loistavista esiintyjistä. Paidat graafinen suunnittelija suunnittelee itse ja ne painetaan Lumijoella. – Roppikseen ovat tervetulleita kaikki täysi-ikäiset, kirjoittavat järjestäjät festivaalien instagram-sivuilla. Kuivaniemen Yritys ry:n järjestämä tikkakisa kisattiin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja tänäkin vuonna innokkaita osallistujia riitti. Esiintymässä Vatungin satam-alueen merellisissä tunnelmissa nähdään muun muassa Elias Gould, Ursus Factory, Ajastaika ja Taskujauheliha. AIEMMIN yksityistilaisuutena pidetty RoppaRantaRock avatiin suuremmalle yleisölle kaksi vuotta sitten. Juha Alvarin esitys Kuivaniemen markkinoilla kiinnosti yleisöä.. Markkinaterveiset kävivät jättämässä myös Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen ja kansanedustaja Juha Hänninen (kok.). Myynnissä heillä oli kaikennäköisiä herkkuja ja saunavastoja. Koskela oli enemmän kuin hyvä ja kyllähän Kuivaniemen omat miehet vetivät myös komeasti. heinäkuuta, kun alueen ottaa haltuun RoppaRantaRock. Pinkiksi maalatun myyntikojun värin tytöt saivat päättää itse ja ensimmäisen kerran myyntikoju nähtiin jo Olhavapäivillä
Pysy rauhallisena. 9 » Tiistaina 18. Jos eksyt ja sinulta loppuvat eväät tai juoma apua odottaessa, syö keräämiäsi marjoja energian ja nesteen saamiseksi. Lepää, syö ja pysy lämpimänä. Jonkinlainen huomioväri vaatteissa auttaa etsijöitä löytämään sinut. Useat myyjät ovat ilmoittaneet halukkuutensa osallistua ensi vuonnakin. Älä unohda välttämättömiä lääkkeitäsi. Jos eksyt, hakeudu odottamaan apua avaralle paikalle, josta etsintäpartion on helppo havaita sinut. Hätäpuhelun jälkeen odota poliisin soittoa ja ohjeita. Kerro marjaan lähdöstä läheisillesi. Säästä matkapuhelimesi akkua; julkaise esimerkiksi kuulumisesi sosiaalisessa mediassa vasta sitten, kun olet palannut kulkuneuvollesi tai kotiin. Ikonen kiittääkin kovasti vapaaehtoisia ja kertoo, että tänä vuonna mukana oli useita uusia paikkakuntalaisia. Kerro myös, milloin olet suunnitellut palaavasi. Opettele suunnistusvälineiden käyttö etukäteen, hädän hetkellä se on jo myöhäistä. 2. Kesämarkkinat järjestettiin talkoovoimin, ja tänä vuonna talkoolaisia oli paikalla nelisenkymmentä. Siitä se oikeastaan sitten lähti. Ennen maastoon lähtemistä lataa 112-sovellus älypuhelimeesi, jos sinulla on sellainen. Maasto on voinut edellisen käyntikerran jälkeen muuttua esimerkiksi hakkuiden vuoksi, ja teknologia on maastossa haavoittuvaista. Tuumaustauko rauhoittaa hätäisen mielen ja saattaa asettaa ilmansuunnat kohdilleen. – Talvella jo muutama tuore paikkakuntalainen ilmoitti halukkuutensa tulla mukaan kesämarkkinoiden talkoisiin ja tutustumaan muihin paikallisiin, Ikonen kertoi. Ota kompassi ja paperikartta mukaan siltä varalta, että muisti tai teknologia pettävät. Mikään marjasaalis ei ole energiavajeen tai nestehukan arvoinen. Pakkaa reppuusi varusteet tulentekoon ja lämpimänä pysyttelemiseen. heinäkuuta 2023 » N:o 54 Poliisin neuvot marjastajille Kymmenet marjastajat eksyvät vuosittain Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa » Rantapohja MARJASTUSKAUDEN alkaminen tietää Oulun poliisilaitokselle maastoetsintöjä, sillä vuosittain keskimäärin kolmisenkymmentä marjastajaa eksyy maastoon Kainuussa ja PohjoisPohjanmaalla. Eksyneet marjastajat ovat usein hyvin kokeneita, Kokemus voi tuoda liiallisen varmuuden tunteen omasta jaksamisesta ja osaamisesta. – Siinä ei menetä mitään, jos vähän jakaa marjastajalle hyviä neuvoja ja tarjoaa apua. POLIISISSA onkin koottu neuvoja marjastajille ja muistutetaan, että kaikenikäisten marjastajien on syytä varautua eksymiseen etsintöjä ja selviämistä helpottavilla toimenpiteillä. Tuolloin tuli kuluneeksi 79 vuotta talvisodan päättymisestä ja se hetki on jäänyt hyvin muistiin, Häkkinen muisteli. Kerro läheisillesi, minne olet menossa ja mihin jätät mahdollisen kulkuneuvosi. Pidä lepotaukoja ja ota maastoon mukaan riittävästi juotavaa ja syötävää. Hyvä vireystila helpottaa kartalla pysymistä, uupuneena järki ei juokse yhtä hyvin. Läheisesi voi ottaa yhteyttä hätäkeskukseen, jos hänellä herää sinusta huoli. 3. – Musiikista olen kiinnostunut pienestä alkaen ja kunnioitan kaikkea musiikkia, Häkkinen kertoi. Junttipaita.comin yrittäjä Mari Penttilä esitteli kuivaniemeläisille suunniteltua t-paitaa. Yhteydenpitoa varten ota maastoon mukaan täyteen ladatut matkapuhelin sekä sille varavirtalähde. reineen, mutta erityisen lähellä sydäntä ovat kansanmusiikki, iskelmä ja sotaajan musiikki. Erotu maastosta. 5. Hieno heti oli myös, kun sain esittää Temppelinaukion kirkossa 13.3.2019 saman kappaleen oopperalaulaja Jorma Hynnisen kanssa. Kun liikkuu marjoja poimien, menee suuntavaisto helposti sekaisin. 4. Varsinkin helteessä ja raskaassa maastossa liikkuminen saattaa hyydyttää kovakuntoisenkin marjastajan, joten älä yliarvioi voimiasi. – Sotaveteraanit esittivät Armas Ilvon johdolla Veteraanien iltahuudon ja se sykähdytti. Jos huomaat olevasi eksyksissä, älä hätäänny ja väsytä itseäsi ryntäilemällä, vaan asetu aloillesi ja mieti rauhassa. Pukeudu sen sijaan värikkäästi. Puhelin voidaan kyllä paikantaa, vaikka siinä ei ole 112-sovellusta, mutta tällöin paikannus ei ole tarkka. Kun hätäkeskukseen soittaa 112-sovelluksen kautta, hätäkeskus saa tiedon tarkasta sijainnistasi. Älä ala soittelemaan tuttavillesi, sillä se kuluttaa puhelimesi akkua eikä virtaa sitten välttämättä riitä hätäpuheluun. – Moni eksynyt marjastaja aikoi vain käväistä lyhyen reissun jossain pelkkä sanko mukanaan, ja sinä aikana jotain menikin pieleen, huomauttaa ylikomisario Jyrki Kivirinta Oulun poliisilaitoksesta. Anton Häkkisen esitys herkisti yleisössä useamman sukupolven edustajat ja järjestäjätahoa kiiteltiin loistavista esiintyjistä. Marjaan on järkevämpää lähteä jonkun kanssa kuin yksinään. Marjaan ei kannata lähteä maastonvihreässä asussa. A NU K AUP P IL A. Hyödynnä teknologiaa mutta myös perinteisiä välineitä. 1. JOS varautumisesta huolimatta huomaat eksyneesi, soita aivan ensimmäisenä hätäkeskukseen, mieluiten 112-sovelluksen kautta. Poliisi toivoo, etteivät marjastajat luottaisi liikaa omiin suunnistuskykyihinsä. Esimerkiksi niin kutsuttu avaruushuopa ei paljon paina mutta pitää sinut lämpimänä, kun ilma viilenee. Yritä saada joku seuraksesi. Tämän vuoden arpajaisten pääpalkinnon eli polkupyörän voitti itselleen Ossi Kaikkonen. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO Taitavat esiintyjät herkistivät ja naurattivat markkinoilla Aadan ja Oonan kioski oli kenties markkinoiden söpöin. Haastetta nuorisoseuralla riitti, sillä tänä vuonna heillä oli markkinoilla ruokaja lättykojut arpakojun lisäksi. Myös läheiset voivat muistuttaa marjastamaan lähtijää varautumisesta. Häkkinen seurasi vuonna 2015 miljoonan muun suomalaisen tavoin itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa tv:stä ja koki silloin sykähdyttävimmän musiikkikokemuksensa. Harva-alueella se saattaa pahimmillaan heittää jopa kilometrejä. Tämän vuoden markkinoista on pian toivuttu ja ensi vuoden markkinoiden suunnitteleminen on alkanut. Älä jätä suunnistamista pelkän muistin, puhelimen karttasovelluksen tai GPSpaikantimen varaan. Eksyneet marjastajat ovat usein hyvin kokeneita, ja kokemus voi tuoda liiallisen varmuuden tunteen omasta jaksamisesta ja osaamisesta. Marjastajan eksyminen sen sijaan on usein ikävä ja ahdistava tilanne myös hänen läheisilleen, joten koetetaan yhdessä vähentää eksymisiä ja helpottaa etsintöjä, pyytää ylikomisario Kivirinta
heinäkuuta 2023 » N:o 54 O st et aan om alt a OULU Ylikiiminki Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello Käytetään Käytetään PAIKALLISIA PALVELUJA! PAIKALLISIA PALVELUJA! Tuohilaaksontie 55, Haukipudas Puh. 0400 695 181 Rautatienkatu 10, 90100 Oulu Puh. Olisiko remontin aika. www.varisilmahaukipudas.. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Hinta alk. käyttäen Värisilmän asennuspalvelua käyttäen Värisilmän asennuspalvelua Kodin sisäremontit vaivattomasti Kodin sisäremontit vaivattomasti Revontie 15, 90830 HAUKIPUDAS P. 040 5196 155 Pyydä ilmainen tarjous Mikolta puh. 0400 272 560 www.veliheikkinen.. 10 » Tiistaina 18. 040 5196 155 Olisiko remontin aika. •Proteesit •Pohjaukset •Korjaukset •Myös osamaksulla VARAA OMA MAINOSPAIKKASI VUODELLE 2023 Lehdessä joka toinen tiistai VARAA VÄHINTÄÄN 13 ILMOITUSKERTAA 15 75 Sari Niiranen, puh. VAIN! +alv/kpl Pyydä ilmainen tarjous Mikolta puh. Haukipudas 044 714 7800 tai Revontie 9, Haukipudas AVOINNA: MA-PE 9–17 KESÄLAUANTAIT SULJETTU 10.6. 08 5471 561 haukipudas@varisilma.. 08 5472 998. ALKAEN Puh
Aadan takana onnistui Pinja pitämään Francheskan ja Sofian takanaan. jotka taivalsivat sopupeliltä haiskahtaneessa juoksussa yhtä jalkaa jättäen Helin, Reijon, Maken sekä SB:n tehneen Rekon taakseen. Illinjuoksuissa Severi on juossut aiemminkin ja voittanut Testijuoksun ennen korona-aikaa. Kakkonen 1) Wilhelmiina Juntto 8.50 2) Milena Kujala 8,50, 3) Otso Kuorikoski 9.03, 4) Petrus Alaruikka 9.14, 5) Aada Kautto 9.25, 6) Pinja Tiiro 9.33, 7) Francheska Kurtti 9.34, 8) Sofia Perttula 9.35, 9) Alina Kautto 10.07, 10) Erik Sandström 10.17, 11) Kiia Tiiro 10.42, 12) Anni Pennanen 11.23. Viimeisen pistesijan nappasi Mökkiperän isäntä Koistinen, joka jatkaa kunniakkaasti kylän takavuosien suuruuksien Eino ja Jussi Paason perinteitä. Direktoraatti totesi, että varsin kompakti kisa, koko porukka maaliin reilun parin minuutin sisällä. RATASUUNNITELMASTA on laadittu suunnittelupäätös helmikuussa 2023 ja ratasuunnitelmasta tullaan järjestämään yleisötilaisuus vuoden 2023 aikana. Urheilun sankariteot tuppaavat kovenemaan ajan saatossa, mutta Tiiron Matti on erikoinen poikkeus, kun ei muistanut mahtihiihtoaan P12 -sarjan kolomosella, jolla otti hopeaa Rahkolan Pertille 19 sekuntia hävinneenä, mutta lyöden Wiikin Eikan reilusti. Alinan perässä juoksi reippaasti illan nuorin osanottaja Erik niin kovaa vauhtia, että isä-Thomaskin joutui lujille. Mies on elänyt vuonojen maassa hieman eri tavalla ja terveellisemmin kuin Juice-vainaa, joka lauleli “Mies tuli vuonolta näyttäen huonolta”. Kuvassa rata-osuus Iistä, minne uuden liikennepaikan rakentaminen on hyväksytty jo aiemmin parantamaan radan kapasiteettia ja joustavuutta. Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon suunnittelun käynnistymisestä ja tutkimusoikeudesta seitsemäntenä kalenteripäivänä kuulutuksen julkaisusta. Lisäksi Kello tarjoaa lisäkapasiteettia ja parempia mahdollisuuksia liikenteenhoitoon koko Oulu-Laurila välille liittyvien ratatöiden yhteydessä. Kirkonpenkin veikkajilla nousi Severin harhailuista melokonen älämölö. Päkkikankaan Kukkula on pronssiputkessa, minkä joutuivat näkemään kokenut Lapinkangas ja Janne laakkonen, jota ei pidä sekoittaa jääkiekkoilöijaan. Samalla sekunnilla kiirehti maaliin seurakaveri Milena Kujala, joka on Torniojoen tältä puolelta. Niin siinä vaan kävi, että Nöötin ohjeistuksista huolimatta Severi juoksenteli pitkin Illinsaarta hukkaan ja teki isoja pummeja. Väylävirasto aloittaa Kellon rautatieliikennepaikan suunnittelun » Anu Kauppila » Kello SUUNNITTELUKOHTEENA on ratasuunnitelman laatiminen Kellon uudelle liikennepaikalle, joka sijoittuu ratakilometrivälille km 766+580 768+000. 1954 Euroopan mestarin Bengt Nilssonin mukaan. Kuluku oli nyt meleko kankiaa. Tämän jälkeen rataverkon haltijalla on oikeus tehdä kiinteistöillä suunnittelutyön vaatimia mittauksia, maaperätutkimuksia ja muita valmistelevia toimenpiteitä. Asianosaisilla on oikeus olla tutkimuksissa paikalla ja ilmaista mielipiteensä asiassa. Oma arvioni on, että tilaisuus tullaan pitämään tämän vuoden aikana, ehkä loka-marraskuussa, Tyrväinen lisää. Nuori mies kertoi olevansa Olhavan Kunnon korkeushyppylegendan Matti Mällisen sukulainen. Hankkeen tavoitteena on lisätä joustoa liikennöinnissä sekä helpottaa Oulu-Laurila -rataosan perusparannusten toteutusta. Väylävirasto julkaisi reilu vuosi sitten Oulu-Laurila tarvesevityksen, jossa selvitettiin myös Kellon liikennepaikan rakentamista rataosan kapasiteetin ja välityskyvyn lisäämiseksi. Matin koulukaverin Raappanan Reksan ajelessa paikalle, hoksasivat koulukaverit Reksan kärsineen Matille toista minnuutin tappion, mutta kukistaneen taksimies Karungon Oken seittemällä sekunnilla. Illinjuoksujen maineikkaisiin voittajiin kuuluva Marko Mattila täydensi mitalikokoelmaansa hopealla. JOS meni vitosen voitto Norjaan, niin kakkosella nappasi ykköspaikan Haaparannan jääkiekkotyttö Wilhelmiina Juntto. – Uuden liikennepaikan tarkoitus on toimia junien kohtauspaikkana, henkilöliikenteen tarvitsemia laitureita ei rakenneta, Väyläviraston aluepäällikkö Juhan Tyrväinen kertoo. Ratasuunnitelma sisältää muun muassa uuden sivuraiteen suunnittelun, sähkörataja vahvavirtamuutokset, turvalaitemuutokset, huoltoja tiejärjestelyt ja yhteydet sekä uuden asetinlaitteen vaatiman suunnittelun. Quiz Man Aki ja hevosmies-Jussi kävivät kiivaan molempien SB:hen johtaneen taiston. Kunto on Keltamäkien, Tolosten ja monien muiden suuruuksien kasvattajaseura. Matin tekniikka oli sisäjalaka, eli niilssoni ruotsalaisen v. HevosmiesHeikki kiitteli Kuokkasen ja Perttulan tasaista nykimätöntä vetoapua. HIIHTOHOMMAT jäivät, kun Mukavan Paikan Wanhaisäntä ja Alarannan mies karauttivat fillareillaan nurkan takkaa kirkonpenkkien etteen. 11 » Tiistaina 18. Saman vahvisti Alarannan mies. – Yleisötilaisuus pidetään, kun tiedämme kohteen laajuuden ja mahdolliset ratkaisut on käyty läpi. Hankkeella halutaan mahdollistaa tavaraliikenteen kehittyminen ja uusi liikennepaikka tulee lyhentämään merkittävästi tarkastelualueen liikennepaikkaja suojausvälejä. Respectiä menee miehen kotikonnuille Puttaalle. Kun suunnitelma on valmis, se asetetaan yleisesti nähtäville. Siihenhän fillarit jätettiin ja eiköhän muuan paparatsi tormannu ottamaan kuvvaa someen. Olivat bonganneet Severi Similän verkkalenkillä P-vihkosaaren lähellä. Moni löysi nimensä listoilta, pari jopa äitinsä nimen. Olhavan Kunnon kisoissa aikoinaan urheillut kellomies herkistyi nostalgiseksi ja muisteli Matin hypänneen 50-luvulla huimia pituuksia, mutta ennen kaikkea korkeutta jos kuinka ylläältä vaikka ei olekaan mikkään hongankolistaja. VÄY L ÄV IR A S TO. Edellinen sähkövehkeellä ja jälkimmäinen jonkin verran ikää saaneeella naisoletettupyörällä. SUUNNITELMAN luonnosvaiheessa tiedotetaan yleisesti mahdollisuudesta kertoa mielipide suunnitelmasta. Nööti tiesi nuorukaisen rastimieheksi, jolla on repullinen SMmitaleita junnuissa. Voitto on lähes yhtä arvokas kuin Tomppa Johanssonin painimitskut. PASI jatkoi kunnialla suvun perinteitä eikä Nikolle ja Kariinalle jäänyt juuri mahollisuuksia. Väylävirasto on julkaissut kuulutuksen suunnittelun aloittamisesta ja maastotutkimuksista, joka on nähtävillä 5.7.2023–4.8.2023. Laita siihen, että viijellä saalla lähtee, usutti Keltamäen Pasi vierestä. Myös direktoraatti Nööti, Ari, Arja ja kellomies silmäili listoja, joilta Nööti ei löytänyt nimeään. Vähintäinkin jäätelön arvoinen suoritus. Vaadittiin jo rahoja takaisin. – Saan kai minäki tämän parkkeerata tähän siinä ku tuo naapuriki, kyseli Alarannan mies. Ari huomasi nimensä kymppi-pojissa, ja muisti, että rotanloukku ei pitänyt kuluneissa mononpohjan koloissa ja suksi irtoili potkuissa. Viittäkymppiä siinä pantiin jo voittajavettoon. Nähtäville asettamisesta julkaistaan kuulutus ja tiedotetaan asianosaisia. Jussi Kärkkäinen tuli Illinjuoksuihin Norjasta, missä kaikki kovat urheilijat tehdään. ILLAN VOITTAJA oli jälleen uusi mies. Mutta suunnistajat kulkevat omia polkujaan ja lajin termeihin kuuluvat pummit, joilla ei tarkoiteta laitapuolen kulkijoita. Vitonen 1) Jussi Kärkkäinen 18.35, 2) Marko Mattila 18.56, 3) Pekka Kukkula 19.38, 4) Pertti Lapinkangas 19.46, 5) Janne Laakkonen 20.15, 6) Tuomas Koistinen 20.56, 7) Heikki Tiiro 21.01, 8) Pekka Kuokkanen 21.01, 9) Jouko Perttula 21.14, 10) Jorma Puurunen 22.06, 11) Severi Similä 22.30, 12) Pasi Keltamäki 22.34, 13) Niko Pennanen 22.40, 14) Kariina Kauppinen 22.49, 15) Aki Huovinen 23.30, 16) Jussi Tiiro 23.32, 17) Valtteri Mällinen 24.02, 18) Vesa Savolainen 24.21, 19) Hannu Klaavuniemi 24.38, 20) Linnea Turunen 24.54, 21) Siviä Turunen 24.54, 22) Heili Vierto Suorsa 25.27, 23) Reijo Hummastenniemi 26.16, 24) Markku Hänninen 29.53, 25) Reko Koskinen 32.07. Rataverkon haltijalla on nyt oikeus tehdä kiinteistöillä suunnittelutyön vaatimia mittauksia, maaperätutkimuksia ja muita valmistelevia toimenpiteitä. heinäkuuta 2023 » N:o 54 ILLINJUOKSUT 2023 » Illinjuoksujen voitot ulukomaille » Rantapohja » Ii KUN kellomies toi Illin kirkonpenkille tuloksia yli viidenkymmenen vuoden takaisista kunnanmestaruushiihdoista, alkoi ilmassa henkiä melekonen nostalgia. Komiaa oli Jussin meno. Kuokkanen oli ollut lähes yötä päivää heinähommisa Korpiniitysä pelastaen sadon torstain vesisatteilta. Tällä hetkellä tavaraliikenteen kasvua rajoittavat nimenomaan pitkät liikennepaikkavälit ja nykyisellä liikennemäärällä radan kapasiteetti on tiettyinä tunteina jo lähes täyskäytössä. Marko Mattila oli houkutellut Illiin veitsiluotolaisneitokaiset Turusen sisarukset. Kesän debyytin tehnyt Otso ehti pronssille hieman ennen Petrusta. Tässä vaiheessa suunnitelmasta on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus. Kamraatit meinasivat, että se on niin kaukana, että ei mahu samalle sivulle. Aikoi tulla korjaamaan erreyksensä parin viikon päästä. Oli sen verran hävytön, että jätti kumppaninsa loppusuoralla. Direktoraatti yllytti Tuomasta anomaan harjoittelustipendiä Olhavan Seudun Kehittämisyhdistykseltä kylän kunniakkaiden urheiluperinteiden jatkamiseksi. Valtteri Mällinen olisi halunnut nimensä perään perinteikkään seuran Olhavan Kunto. Mukavan Paikan mies ilimoitti, että numero 13 on ennakkosuosikki
tai puhelimitse: p. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 21.7. mennessä. Rantapohja jaetaan To 27.7. . 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. ja ti 8.8. Lähtö Seo Haukipudas klo 8.45, reitti laskun mukana jaetun ohjelman mukaisesti. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. 044 714 7800 tai tilaukset@rantapohja.fi Jäikö lehti tulematta. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi To 27.7. 044 714 7804 teija.marttila@rantapohja.fi Teija Marttila Puh. Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 27.7. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 90€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 12 » Tiistaina 18. ILMOITA ASIASTA • Tekstiviestillä p. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Ravustukseen käytettävät merrat tulee merkitä kohoilla, jotka yltävät vähintään viisi senttimetriä veden pinnan yläpuolelle. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. VASTUULLINEN rapujuhlien järjestäjä huolehtii, että rapuja keitettäessä ravut lisätään aina kiehuvaan veteen joko yksitellen tai muutaman ravun erissä. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. to 27.7. RAVUSTUKSEEN tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa, ja 18–64-vuotiailla tulee lisäksi olla kalastonhoitomaksu maksettuna. Täpläravulle asiantuntijat uskaltavat ennustaa Eteläja Keski-Suomeen hyvää saalista, kun on ollut useita lämpimiä vuosia ja alamittaista porukkaa on jäänyt runsain mitoin kasvamaan. Maamme vuotuinen rapusaalis on viime vuosina ollut Luonnonvarakeskuksen mukaan noin 3,5 miljoonaa yksilöä, joista alle 10 % oli jokirapuja. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Ilmoitushinnat 2023 Etusivu....................1,55+24%=1,92 € Ennen tekstiä..........1,15+24%=1,43 € Tekstissä.................1,15+24%=1,43 € Takasivu..................1,25+24%=1,55 € Kuolinilmoitukset....1,30+24%=1,61 € TJ 30 pmm asti.......1,00+24%=1,24 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . 122€ 183€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite Tilattu paikallislehti on odotettu. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... P. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Julkaisija Rantapohja Oy. 71€ puh. Ravustaja voi saada saaliiksi sekä kotimaista jokirapua että pohjoisamerikkalaista alkuperää olevaa vieraslaji täplärapua. Pääosan rapusaaliista saavat vapaa-ajan kalastajat, kaupallisen ravustuksen osuus ollut noin neljännes. 66€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ 040-572 8591 Terhi Ojala...................040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Seuratoimintaa Halutaan vuokrata Lukiolaistyttö haluaa vuokrata ASUNNON Kiimingistä elokuun alusta. 044-714 7800 . Tuottoisimmat täplärapuvedet sijaitsevat Hämeessä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. Lisäksi merroissa tulee olla ravustajan nimi ja yhteystiedot sekä pyydysmerkki, jos vesialueen omistaja niin edellyttää. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. ja ti 8.8. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... ja ti 8.8. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Alkukauden saaliiseen vaikuttaa veden lämpötila. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Teija Marttila Puh. 183€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . 0400 925 247 Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 21.7. Keittoveden tulee kiehua koko ajan. Rapurutto ja täpläravun leviäminen ovat suurin uhka erittäin uhanalaiselle jokiravulle. . Internet: www.rantapohja. 050 3692 706 VAIHTUUKO OSOITTEESI. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Mikäli syötit ovat muualta, tulee niitä pakastaa kolme vuorokautta ennen käyttöä. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Syötit tulisi pyytää samasta vesistöstä, jossa aiotaan ravustaa. . Lähes Lähes Sari Niiranen Puh. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Täpläravulle on laadittu hallintasuunnitelma, jonka perusteella täplärapukantojen hyödyntämistä ja kauppaa voidaan jatkaa, mutta niitä ei enää saa viljellä tai istuttaa luonnonvesiin, eikä niitä ei saa missään tilanteessa lyhytaikaisestikaan sumputtaa pyyntialueensa ulkopuolella. Muista tehdä osoitteenmuutos Rantapohjaan! Puh. Kaikkein järkevintä olisi käyttää jokaisessa vesistössä omia rapumertoja. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Täplärapu on haitallinen vieraslaji koko EU:n alueella. Toki rapuvesiä on poihjoisemmassakin. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . päivä kello 12 ja jatkuu lokakuun viimeiseen päivään, muistuttaa Kalatalouden Keskusliitto. TOIMITUS avoinna ark. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Etenkin ilta ja yö ovat parasta ravustusaikaa, mutta saksiniekka kävelee mertaan päivisinkin. 8.30-16 Perustettu 1969. KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Lisäksi on hyvä muistaa, että myös jokirapujen istuttaminen vaatii aina luvan. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Sopiva keittoaika ravuille on noin 8–12 minuuttia koon mukaan. Laittomasta jokiravun pyynnistä ravustajalle voidaan määrätä maksettavaksi jokiravun suojeluarvo 50 euroa jokaista pyydettyä jokirapua kohden. RISTIKON RATKAISU Eläkeliitto Haukiputaan yhdistyksen matka Suomussalmelle kesäteatteriin: Käärmeöljyn kauppias lauantaina 29.07.2023. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2023 . 130€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Tilausmaksut vuodelle 2023 (sis. mennessä. heinäkuuta 2023 » N:o 54 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Mikäli alkukesä on ollut lämmin, ravut ovat ehtineet vaihtaa kuorensa ja ovat hyvin liikkeellä heti kauden alussa. . Ravustuskausi alkaa perjantaina » Rantapohja RAVUSTUSKAUSI käynnistyy heinäkuun 21. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Jokirapusaalis painottuu Itäja Keski-Suomeen. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU EPS-kotitalkkari pihatyöt kalusteet/varaosat/kasaus traktorityöt pienet remontit lumityöt kauppa-apu Kysy muista mahdollisuuksista! Puh. ja ti 8.8. Jokainen ravustaja voi toimillaan ehkäistä rapuruton leviämistä desinfioimalla, kuivaamalla tai pakastamalla kaikki rapujen pyynnissä käytettävät välineet ennen niiden siirtämistä vesistön eri osien väillä tai toiseen vesistöön. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . 53€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Viileän alkukesän sattuessa rapujen kuorenvaihto voi olla vielä kesken ja ravut eivät ole vielä kunnolla liikkeellä. Muut ravunkeittämiseen tarvittavat ainekset ovat suola, sokeri ja tilli.. 044 714 7804 teija.marttila@rantapohja.fi TORSTAIN 13.7
YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintage-valtakunta 10.00 De Gaulle (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Uutisikkuna 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 14.52 Jees, olympialaiset, sanoi Ryhmy (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Avara luonto: Humboldtin merivirta 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintage-valtakunta 19.00 19.49 Historia: Yhdysvallat ja holokausti (12) 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 21.40 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Paha paikka (12) 22.45 Rikollinen mieli (7): Tappajan muistinmenetys 23.15 Ruisrock: Vesala 00.11 04.00 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.7. 18.-24.7. klo 22.15 (12) 1/4. 06.53 Anniina Ballerina (S) 07.21 Rikke (S) 07.26 Killen kimppakyyti (S) 07.38 Suurenmoinen herra Kunkku (S) 07.46 Robo ja riiviöt (S) 07.53 Muru (S) 08.04 Askarrellaan 08.10 Mimosa ja Lennu (S) 08.24 Galaxi 08.25 Dronettajat (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Team Bachstad Karibialla 09.55 Yliopistollinen eläinsairaala: Hevonen hiekkaähkyn kourissa 10.25 Voiko tätä syödä. google 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kuutamolla 21.00 Stadi vs. 11.00 Uutisikkuna 12.30 Metsän selviytyjät 13.20 Tanskalainen maajussi 13.50 Sydänmailla (12) 14.35 Meidän maamme Vårt land 15.05 15.35 Egenland 15.45 Karhun valtakunta (S) 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Eränkävijät 18.30 Yleisurheilun GP, Lappeenranta 21.05 FIFAn jalkapallon MM 2023 ennakkolähetys 21.35 Täällä Pohjantähden alla (12) 22.25 Downshiftaajat (12) 23.05 Antti Tuisku 00.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Baywatch (7) 11.55 Kauniit ja rohkeat (S) 12.25 Ex-Onnelliset (S) 13.20 Posse 14.40 Tiny House Hunting 15.00 Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä (12) 16.45 Tähdet vs. (U) Kuva: ANNA MAXWELL MARTIN as Theresa and RACHAEL STIRLING as Helen. 03.20 Super-Jahti 04.05 04.50 Poliisit UK: Ajojahti (12) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Korkeasaari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto UK 14.55 Hauskat kotivideot 15.55 Poliisikoira Rex (12) 16.55 Onnenarpa 17.00 Farmi Suomi 18.30 MasterChef Australia 20.00 Rikkaat ja rahattomat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Erittäin salainen (16) 23.35 Veikkausliiga Oletko valmis. Lande 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Love Island Suomi 23.30 Missing People (12) 00.40 True crime: Uskonnon uhrit (12) 01.30 Posse 02.45 Paras vuosi ikinä (12) 03.05 Paras vuosi ikinä (16) 03.30 Super-Jahti 04.15 05.02 Suurmestari UK NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset 09.30 Hauskat kotivideot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto UK 15.00 Farmi Suomi 16.30 100 Places to Be 16.35 100 Places to Be 16.40 100 Places to Be 16.50 Onnenarpa 16.55 Poliisikoira Rex (12) 18.00 Remppa vai muutto Suomi 19.00 Huvila & Huussi parhaat remontit 20.00 Mestarileipurit 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Kuuraketti (16) 23.35 Tulossa: Munkkivuori (12) 23.40 NCIS Los Angeles (12) 00.40 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S) 01.40 Suomen huutokauppakeisari 02.40 03.50 Narcos: Mexico (16) YLE TEEMA & FEM 08.25 11.00 YLE FEM 08.25 Iloa puutarhasta 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.54 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.23 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 10.32 11.00 Yksineläjä Severin 12.30 17.25 YLE TEEMA 12.30 14.00 Fatboy Slim kaaos rannalla (12) 14.05 Viimeinen etappi (S) 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 Milanon naisten paratiisi (7) 17.05 Islantilaisia paikannimiä 17.25 20.00 YLE FEM 17.25 Kalastuselämää 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Paras harrastus 18.06 Halitaan! (S) 18.12 Supersankarikoulu (7) 18.30 Syntynyt vuonna 2010 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Stunttijengi (12) 20.00 23.58 YLE TEEMA 20.00 Sairaanhoito-opisto (7) 20.40 Pro arte utili: Shakkiruutu 21.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska 21.30 Kino: Eisenstein Guanajuatossa (16) 23.10 23.58 Juurien kesä: El Cachivache Quinteto WOMEX 2019 Hollington Drive Yle TV1, 18.07. Miksi läheisten ihmisten grillikekkereiden tunnelma kääntyy äkkiä kyräileväksi. OHJELMAT 18.-24.7. ---JON HALL/ITV/ Yle / Tilaa oma Rantapohjasi 044 714 7800 tai www.rantapohja.fi KESKIVIIKKO 19.7.. 10.55 Veljesten keittössä 11.35 Antiikkikaksintaistelu 12.05 Tiettömän taipaleen takana 12.45 Kekseliäs nikkari 13.25 Tanskalainen maajussi 13.55 Sydänmailla (12) 14.40 Meidän maamme Vårt land 15.10 Egenland 15.40 Korentolampi (S) 16.05 Eränkävijät 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kohti FIFAn jalkapallon MM-kisoja 2023 18.26 Kohti FIFAn jalkapallon MM-kisoja 2023 18.50 Jalkapallomaaottelu 21.00 Juoksuhaudantie (12) 22.50 23.59 Isältä pojalle (S) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Emmerdale (12) 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (7) 12.25 Ex-Onnelliset (7) 13.20 Posse 14.40 Donal Skehan: Syödään yhdessä 15.10 Supernanny Suomi 16.05 Pitääkö olla huolissaan. Viimeinen hyvä päivä. Idyllisen naapurilähiön rauha rikkoutuu, kun kaksi lasta on kateissa hetken, ja yksi paljon pitempään. 23.40 NCIS Los Angeles (12) 00.40 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S) 01.40 Suomen huutokauppakeisari 02.40 03.40 Arman Pohjantähden alla (S) YLE TEEMA & FEM 07.55 12.00 YLE FEM 07.55 Agnete käyttää ääntään 08.20 Pentukoulu 09.00 Koutsi (12) 09.50 Elämän tarkoitus 10.20 Sportliv 10.30 Professori korkkareissa 11.00 Kun haikara lentää ohi 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Dos vidas Kaksi elämää (12) 12.54 Dos vidas Kaksi elämää (12) 13.50 14.50 Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet 15.00 Gran Hotel (12) 15.50 Milanon naisten paratiisi (7) 16.31 Milanon naisten paratiisi (7) 17.10 Tämäkin on totta 17.25 20.00 YLE FEM 17.25 Antiikkimakasiini 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Paras harrastus 18.07 Bellan liikuntasadut (S) 18.12 Paras puuhani 18.15 Babylonin tuoli (7) 18.30 Tavallinen miljardööri 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.44 Bussi 20.00 01.49 YLE TEEMA 20.00 Sairaanhoito-opisto (7) 20.40 Pro arte utili: Seenat 21.00 Historia: Muhammad Ali 21.50 Kino: Snowden (12) 00.00 01.49 Elokuva: Monica Z (12) TIISTAI 18.7. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Love Island Suomi 23.30 Maria Wern (12) 00.25 Maria Wern (12) 01.15 Posse 02.30 Pitääkö olla huolissaan. 06.52 Touhukkaat (S) 07.16 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.20 Stella ja Sami (S) 07.34 Petran poppoo (S) 07.45 Rossi ja Rymy (S) 07.59 Vegesaurukset (S) 08.04 Ystäväni Marlon (S) 08.19 Galaxi 08.20 Athleticus (S) 08.23 Mimun maailma (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Team Bachstad Karibialla 09.45 Luontotuokio 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Ninni-villakoiran kammottava yskä 10.30 Voiko tätä syödä. 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Unelma-asunto Espanjassa 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Tiistaina 18.7.2023 N:o 54 YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintage-valtakunta 10.00 10.44 Erikoisryhmä Potsdam (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Muisti: Atomimiehet 12.00 Norsunluukoira 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 14.39 Sydämeni laulu (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 16.30 A-studio 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintage-valtakunta 19.00 19.54 Prisma: Nollasta äärettömyyteen 20.00 Rescue Me! Koirien tarina (7) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 21.45 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Hollington Drive (12) 23.00 Syntinen (16) 23.45 Uusi Kino: Sorry not sorry (12) 00.00 04.00 Uutisikkuna YLE TV2 00.00 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.7
06.53 Poppelikumpu (S) 07.00 Sanni Sateenkaari (S) 07.12 Retki-Roope (S) 07.27 Fluugalaiset (S) 07.38 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S) 07.51 Ryhmä Hau (S) 08.16 Galaxi 08.17 Haukku ja Poku (7) 08.28 Salainen museo (S) 08.40 08.47 Emma ja maatilan eläimet 09.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 09.30 FIFAn jalkapallon MM 2023: avajaiset 09.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: NZL NOR 11.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 12.10 BMX Do or die 12.30 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 12.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: AUS IRL 14.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 15.10 Sydänmailla (12) 15.53 Egenland 16.20 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Eränkävijät 18.28 Eränkävijät 19.00 19.25 Pulkkinen (S) 19.30 19.52 Melkein totta (S) 20.00 Kamppailu 20.25 20.55 Kamppailu 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.25 Valioliigan tarina: Rahan mahti 22.15 Koutsi (12) 23.05 23.59 Jalkapallo, salaisuuksien peli MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale (S) 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (S) 12.25 Ex-Onnelliset (7) 13.20 Posse 14.40 Tiny House Hunting 15.00 Agatha Christie: Viimeinen juttu (12) 16.45 Tähdet vs. 23.35 00.55 Elokuvan tarina uusi sukupolvi (16) YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 07.45 Nuku hyvin 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Nollasta äärettömyyteen 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 09.54 Historia: Yhdysvallat ja holokausti (12) 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Avara luonto: Humboldtin merivirta 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.35 Geeninmetsästäjät 12.25 Pisara 12.30 13.20 RSO Musiikkitalossa 13.25 Minun luontoni 13.50 Tanja ja kuuro Eurooppa: Sarjakuvia ja simpukoita 14.20 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 14.50 Metsien kätkemä Australia 15.20 Strömsön talkoot 15.50 Norsunluukoira 16.20 Rescue Me! Koirien tarina (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Annika, Ylämaan etsivä (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Kiehtova Namibia 18.41 Avara luonto: Serengeti II 19.33 Shetlandsaarten murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Vera Stanhope tutkii (12) 22.30 Timanttinen keikka 3 23.25 Yle Live: Olavi Uusivirta 00.25 04.00 Uutisikkuna YLE TV2 05.55 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.7. 23.35 Christoffer Strandberg Show 00.35 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S) 01.35 Arman ja viimeinen ristiretki (16) 02.35 Poliisit 2022 (7) 03.35 04.35 Poliisit 2022 (7) YLE TEEMA & FEM 08.00 12.00 YLE FEM 08.00 Riisuttu 08.25 Tiedehemmot 08.45 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa 09.28 Professori korkkareissa 09.58 Kalastuselämää 10.28 Pentukoulu 11.08 Koutsi (12) 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska 12.30 Juurien kesä: Sami Yaffa Sound Tracker 13.17 Juurien kesä: Sami Yaffa Sound Tracker 14.10 Historia: Muhammad Ali 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 Milanon naisten paratiisi (7) 17.05 Islantilaisia paikannimiä 17.25 20.00 YLE FEM 17.25 Holly Hobbie (7) 17.50 Lemmikkilekurit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Kiri ja Lolo (S) 18.05 Nipsis, Napsis ja Nopsis (S) 18.09 Kujeilevat eläimet (S) 18.13 Supersankarikoulu (7) 18.30 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti 18.50 19.25 Team Bachstad Eurooppa sodassa ja rauhassa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Drakar ystävyyden roadtrip (12) 20.00 00.07 YLE TEEMA 20.00 Sairaanhoito-opisto (7) 20.40 Pro arte utili: Metritavaraa 21.00 Joen toisella puolen (12) 22.30 Rockin klassikkolevyt: The Who Sell Out (12) 23.20 00.07 Rockin klassikkolevyt: Zappa Freak Out (12) YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintage-valtakunta 10.00 De Gaulle (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Muisti: Loikkari 12.00 Asvalttiviidakot 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 14.41 Meiltähän tämä käy (12) 14.55 Ylen aamun parhaat 15.50 Talot huokuvat historiaa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintage-valtakunta 19.00 Rantakaupungin mysteerit (7) 20.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Dokumenttiprojekti: Tokasikajuttu (7) 22.40 Top Dog (12) 23.25 Minun musiikkini 00.10 04.00 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.7. google 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Supernanny Suomi 21.00 Murha paratiisissa (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rallisirkus 23.05 Love Island Suomi 00.00 Stadi vs. google 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Suurmestari 21.00 Murha paratiisissa (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ralliextra 22.45 Elokuva: Aika jonka sain (12) 00.50 Posse 02.05 Poliisit UK: Ajojahti (12) 02.55 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.40 04.26 Unelma-asunto auringon alta NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset 09.30 Hauskat kotivideot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Lomaile kuin ökyrikas 14.55 Hauskat kotivideot 15.55 Hauskat kotivideot 16.55 Onnenarpa 17.00 Mestarileipurit 18.00 Rikkaat ja rahattomat 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Vain elämää 22.05 Keno ja Synttärit 22.10 Elokuva: 007 Erittäin salainen (16) 00.45 Elokuva: Fast & Furious 5 (12) 03.25 04.25 NCIS Los Angeles (12) YLE TEEMA & FEM 08.00 12.00 YLE FEM 08.00 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.20 Kulttuuria äärirajoilta 08.50 Kun haikara lentää ohi 09.47 Syödään ja nautitaan 10.17 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa 11.00 Ihmeiden äärellä (12) 11.43 Marren julkkiskampaamo 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Juurien kesä: Trio da Kali 13.00 Joen toisella puolen (12) 14.30 Taivaallisen hyvää 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 Milanon naisten paratiisi (7) 17.05 Islantilaisia paikannimiä 17.25 20.00 YLE FEM 17.25 Holly Hobbie (7) 17.50 Lemmikkilekurit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Nälkäiset nallet (S) 18.07 Maatalon eläimiä (S) 18.12 Supersankarikoulu (7) 18.30 Salaisuuksia (7) 18.45 19.24 Pelastuslaitos apuun! 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Drakar ystävyyden roadtrip (12) 20.00 00.55 YLE TEEMA 20.00 Sairaanhoito-opisto (7) 20.40 Pro arte utili: Villa Mairea 21.00 Kino: Tom Jones hulivilihurmuri (12) 23.05 Juurien kesä: Mist sä tuut. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II (12) 23.30 Veikkausliiga Oletko valmis. YLE TV1 00.00 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintage-valtakunta 10.00 De Gaulle (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Rescue Me! Koirien tarina (7) 12.00 Kandit 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 14.47 Virtaset ja Lahtiset (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 16.30 A-studio 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintage-valtakunta 19.00 19.53 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 20.00 Kekkonen 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Sisäpiirissä (16) 21.51 Yle Uutiset 21.45 21.55 Urheiluruutu 21.59 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Ulkolinja: Sodan kylmät kasvot (12) 23.00 Freud tappajan mieli (16) 23.45 23.59 Uusi Kino: Uimari (S) YLE TV2 00.00 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.7. Lande 00.50 Kuutamolla 01.35 Posse 02.50 Exät illallisella 03.15 Exät illallisella 03.40 04.25 Unelma-asunto auringon alta NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset 09.30 Hauskat kotivideot 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto UK 15.00 Farmi Suomi 16.25 Annan herkulliset leivonnaiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Huvila & Huussi parhaat remontit 18.00 Remppa vai muutto Suomi 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Haluatko miljonääriksi. 06.53 Kuu ja minä (S) 07.15 Humps (S) 07.22 Pipsa Possu (S) 07.27 Killi ja Kiki (S) 07.32 Leppäkerttu ja Mehiläinen (S) 07.37 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.52 Kengulahti (S) 08.03 Leikitään Pikku Kakkosta 08.37 Kotisaari (S) 08.44 Pelastajapartio (S) 09.00 Galaxi 09.01 Late Lammas (S) 09.07 Eka & Helmi (7) 09.18 Eksynyt Ozissa (7) 09.40 Athleticus (S) 09.43 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7) 09.52 Råtta Booris (S) 09.58 FIFAn jalkapallon MM 2023: ZAM JPN 11.55 12.01 Peltsin TOP 5: Kaikki irti Lapin lomasta 12.10 Sportliv 12.20 FIFAn jalkapallon MM 2023: ENG HAI 14.25 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 14.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: DEN CHN 16.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 17.10 Iskelmätarinoita 18.07 Iskelmätarinoita 19.04 Iskelmätarinoita 20.02 Iskelmätarinoita 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.30 Kesäillan valssi 22.20 Härmä (16) 00.25 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta 07.55 Professori Balthazar (S) 08.05 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.15 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 11.00 MasterChef Suomi 11.55 Kotoisa 12.45 Kaaoksen kesyttäjät: Tee se itse 13.00 Lego Batman elokuva (7) 14.50 Suurmestari UK 15.50 Pilanpäiten 16.10 Kesäterassi 16.35 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 18.00 Murha paratiisissa (12) 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Pilanpäiten 19.30 Täydellinen kesä (7) 20.00 Amazing Race 21.00 Selviytyjät PERJANTAI 21.7.. 06.53 Hei Taavi (S) 07.00 Pikkilän katras (S) 07.14 Pipsa Possu (S) 07.19 Simo (S) 07.26 Jos annat hiirelle keksin (S) 07.38 Kuviomaa (S) 07.50 Kiri ja Lolo (S) 07.56 Tie tähtiin (S) 08.07 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.22 Galaxi 08.23 Kesäleiri (7) 08.36 Hilda Hokkus (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 09.43 Yliopistollinen eläinsairaala: Degujen vimmainen rapsuttelu 09.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 10.20 FIFAn jalkapallon MM 2023: ESP CRC 12.25 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 12.40 Metsän elämää 13.20 Tanskalainen maajussi 13.50 Sydänmailla (12) 14.35 Meidän maamme Vårt land 15.05 Egenland 15.35 Eränkävijät 16.03 Eränkävijät 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Eränkävijät 18.25 Eränkävijät 19.00 19.49 Täällä Pohjantähden alla (12) 20.00 Kari Tapio (Provinssirock 2010) 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.30 Kesäillan valssi 22.20 Yle Live: Epica, Hellfest 2022 23.20 Nikke Ankara 00.20 Uutisikkuna 03.50 05.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: USA VIE MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (7) 12.25 Ex-Onnelliset (S) 13.20 Posse 14.35 Tiny House Hunting 15.00 Agatha Christie: Syyttävä sormi (12) 16.45 Tähdet vs. LAUANTAI 22.7. Tiistaina 18.7.2023 N:o 54 TORSTAI 20.7
Kuka kirjailija vaihtoi sukunimensä Hirvisaareksi. Ris to Ryt i 193 5, C. Plusnumero: 28. 2017. SUNNUNTAI 23.7. 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ralliextra 22.45 Elokuva: Tyylikäs lähtö (12) 00.35 Missing People (12) 01.35 Kova laki (12) 02.25 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.10 03.56 Poliisit UK: Ajojahti (7) 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Amazing Race 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Love Island Suomi 23.35 Elokuva: Stranger in You (16) 02.00 Missing People (12) 03.10 Kova laki (12) 04.00 04.47 Poliisit UK: Ajojahti (12) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.25 CoComelon (S) 06.50 Pyjamasankarit (S) 07.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.35 K3 (7) 07.50 LEGO Star Wars (7) 08.15 LEGO City Adventures (S) 08.25 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 MasterChef Australia 11.50 Remppa vai muutto UK 12.55 Remppa vai muutto UK 14.00 Poliisikoira Rex (12) 15.00 Elokuva: Näin koulutat lohikäärmeesi 2 (7) 17.05 Elokuva: Indiana Jones ja tuomion temppeli (12) 19.30 Suomi Soi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi. 4. Perjantai-Jokeri: 7 8 9 7 1 8 4. Pes äpa llo , ”hu tun kei tto ”. Kenelle kahdelle Suomen presidentille ja yhdelle pääministerille on myönnetty brittiläisen imperiumin ritarin Sir-arvo. 5. Voitonjako: 7 oikein kpl. Vakioveikkaus: X12 12X 112 1111. Keskiviikko-Jokeri: 8 1 7 6 8 5. Vas tau kse t 1. Minkä maan kuningas on Philippe. 2. YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 07.48 Suuri keramiikkakisa 08.00 Avara luonto: Serengeti II 08.55 Perjantai-dokkari: Monta minua 09.10 Rakkaudesta puutarhaan 10.00 10.52 Jumalanpalvelus 11.00 12.39 Dokumenttiprojekti: Tokasikajuttu (7) 12.55 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 13.50 Kandit 14.20 Romanien vaiettu historia (12) 14.50 Kekkonen 15.20 Ellan matkassa: roomalainen Ranska 15.50 Kaikenkarvaiset ystäväni (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 17.55 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 SuomiLOVE 19.30 Nähdään tunnin kuluttua (12) 19.45 Erikoisryhmä Hampuri (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Downshiftaajat (12) 21.45 Stephen Lawrencen tapaus (12) 22.30 Ulkolinja: Sodan kylmät kasvot (12) 23.25 Kovat miehet (7) 23.45 Palvelus (S) 00.00 04.00 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.7. b) Kuopion mlk. 23.10 00.34 Elokuvan tarina uusi sukupolvi (16) Tiistaina 18.7.2023 N:o 54 Kysymykset 1. Montako maanilviäislajia löytyy Suomesta. Voitonjako: 5+2 oikein – kpl, 5+1 oikein 3 kpl 657 651,20 e, 5+0 oikein 278 163,50 e, 4+2 oikein 4 078,40 e, 4+1 oikein 328,60 e, 3+2 oikein 138,10 e, 4+0 oikein 113,00 e, 2+2 oikein 22,60 e, 3+1 oikein 19,70 e, 3+0 oikein 17,30 e, 1+2 oikein 11,10 e, 2+1 oikein 9,60 e. Voitonjako:6+1 oikein – kpl, 6+0 oikein – kpl, 5+1 oikein 14 803,61 e, 5+0 oikein 1 014,76 e, 4+1 oikein 62,04 e, 4+0 oikein 24,24 e, 3+1 oikein 12,45 e, 3+0 oikein 4,82 e. Tähtinumerot: 6, 8. Lauantai-Jokeri: 4 8 9 6 1 2. E. Voitonjako: 7 oikein 1 kpl 1 000 000,00 e. Voitonjako: 7 oikein – kpl. a) 32, b) 52, c) 72, d) 92 6. Vikingnumero: 1. (S) 10.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 10.20 FIFAn jalkapallon MM 2023: NED POR 12.25 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 12.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: FRA JAM 14.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 15.10 Uinnin MM, välieräja finaaliuinnit 16.50 Kamppailu 17.15 Kamppailu 17.45 Siskonpeti (7) 18.10 Juoksuhaudantie (12) 20.00 20.50 Kesäillan valssi 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.30 Iskelmä-Suomi: Show must go on 22.30 Vesku (S) 00.15 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta 07.55 Professori Balthazar (S) 08.05 Muumilaakson tarinoita (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 11.00 MasterChef Suomi 12.00 Tiny House Hunting 12.30 MM-rallistudio 13.00 MM-ralli 14.30 MM-rallistudio 15.00 Unelma-asunto Espanjassa 15.55 Rempalla kaupaksi 16.15 Midsomerin murhat (12) 18.00 Murha paratiisissa (12) 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Ralliextra 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Midsomerin murhat (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hamilton (16) 23.30 Selviytyjät 00.25 Exät illallisella 00.50 Exät illallisella 01.15 Paras vuosi ikinä (7) 01.41 Paras vuosi ikinä (S) 02.05 Super-Jahti 02.50 Unelma-asunto auringon alta 03.40 04.25 Unelma-asunto auringon alta NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.25 CoComelon (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.35 K3 (S) 07.50 LEGO Star Wars (7) 08.15 LEGO City Adventures (S) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 Angry Birds Blues (S) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 12.10 Remppa vai muutto UK 13.10 Remppa vai muutto UK 14.15 Poliisikoira Rex (12) 15.20 Lomaile kuin ökyrikas 16.20 Elokuva: Näin koulutat lohikäärmeesi 2 (7) 18.25 Veikkausliiga Oletko valmis. 4. 10. 00.40 Elokuva: Dallas Buyers Club (16) 03.05 04.05 NCIS Los Angeles (12) YLE TEEMA & FEM 08.05 12.00 YLE FEM 08.05 Superapulaiset 08.35 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 09.04 Axel Åhman vieraassa normissa 09.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja 10.30 Elämän tarkoitus 11.02 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti 11.23 Team Bachstad Eurooppa sodassa ja rauhassa 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Sairaanhoito-opisto (7) 12.40 Sairaanhoito-opisto (7) 13.22 Sairaanhoito-opisto (7) 14.03 Sairaanhoito-opisto (7) 14.45 Sulaneita unelmia (S) 15.40 Peili elämäni kuusi kuvajaista 16.00 Näin rakennettiin Schwarzenegger 16.55 Ellan matkassa: roomalainen Ranska 17.25 20.00 YLE FEM 17.25 Syödään ja nautitaan 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Muumilaakso (7) 18.22 Fantti ja eläimet 18.30 Kasvis-tv 18.45 Peliskandaali (7) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 00.34 YLE TEEMA 20.00 20.54 Taiteilijoiden mielimaisemat 21.00 Kino Klassikko: Kirotut (12) 22.40 Juurien kesä: Mist sä tuut. 06.52 Minimuksut (S) 07.09 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.20 Tulipop (S) 07.28 Remi ja Ubu (S) 07.39 Auvo Raitanen (S) 07.50 Sankarikoulu (S) 08.02 Oktonautit (S) 08.13 Ryhmä Hau (S) 08.37 HYRRÄ 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Kärpästen Harri (7) 09.23 Keltainen Lumimies (7) 09.35 Siivekkäät (7) 09.38 Swang (7) 09.53 Mitä jos. Voitonjako: 7 oikein – kpl, 6+1 oikein 2 kpl 83 982,16 e, 6 oikein 2 009,14 e, 5 oikein 49,40 e, 4 oikein 10 e, 3+1 oikein 2 e. Lisänumero: 29. 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kotoisa 21.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 MM-rallin huippuhetket: Viro 23.35 MTVDoc: Massiivinen munani (16) 00.35 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 01.55 Posse 03.15 Penn & Teller: Naruta meitä (12) 04.00 04.45 Kova laki (12) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Kindi Kids (S) 06.10 Pyjamasankarit (7) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago (7) 07.35 Tara Duncan (S) 07.45 S.M.A.S.H! (S) 08.00 Puutarhan pelastajat 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset 09.30 Mestarileipurit 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Remppa vai muutto Australia 15.00 100 Places to Be 15.05 100 Places to Be 15.15 Hauskat kotivideot 16.15 Hauskat kotivideot 17.15 Onnenarpa 17.20 Farmi Suomi 18.50 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Munkkivuori (12) 20.00 Huvila & Huussi parhaat remontit 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 22.00 Christoffer Strandberg Show 23.00 Veikkausliiga Oletko valmis. Plusnumero: 30. Ei voi syö ttä ä, jos ei ole ruo kaa . 3. a) Rovaniemen mlk. 8. c) Helsingin mlk., d) Jyväskylän mlk. Lap in Kan saa n 9. 18.30 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (12) 23.40 Elokuva: Fast & Furious 7 (12) 02.30 NCIS Los Angeles (12) 03.30 04.30 Arman ja viimeinen ristiretki (16) YLE TEEMA & FEM 08.05 12.00 YLE FEM 08.05 Superapulaiset 08.35 Ponipulmia 09.04 Tavallinen miljardööri 10.00 Kulttuuria äärirajoilta 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 11.00 Syntynyt vuonna 2010 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Kino Suomi: Mies vailla menneisyyttä (12) 13.35 Kino: Hunajan maku (S) 15.13 Pro arte utili: Käden jälki 15.35 365 astetta Tanssi Ukrainalle 15.40 Making of 365 15.50 Christopher Nupen: kuuntelen kameralla 17.25 23.54 YLE FEM 17.25 Strömsön talkoot 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Katto-Kassinen (S) 18.24 Koira nimeltä Ib (S) 18.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Jälkiloiste (12) 20.45 Elokuva: Cornelis (7) 22.25 Piilotetut kyvyt 23.10 23.54 Lihansyöjäbakteerit YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu 09.30 Vintage-valtakunta 10.00 De Gaulle (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Jumalanpalvelus 11.50 Pisara 12.00 Hurjia suomalaisia 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 13.15 Miehen kylkiluu (S) 14.30 Ikimuistoinen: Lasse Mårtenson 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Prisma: Nollasta äärettömyyteen 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Vintage-valtakunta 19.00 19.54 Leonardo (12) 20.00 Romanien vaiettu historia (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.35 Perjantai-dokkari: Minä olen turri 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Outlander Matkantekijä 23.00 Helsinki, ikuisesti (7) 00.15 04.00 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.7. Viking Lotto: 2, 6, 10, 32, 38, 40. G. Voitonjako: 13 oikein 21 kpl 10 210,40 e, 12 oikein 153,78 e, 11 oikein 11,26 e, 10 oikein 3,34 e.. d) Jyv äsk ylän mlk . Man ner hei m 193 8, Har ri Hol ker i 199 9 3. Mikä on viimeisin Suomen kunta, joka käytti nimessään maalaiskunta-sanaa. 23.05 NCIS Los Angeles (12) 00.05 Poliisit 2022 (7) 01.05 Poliisit 2022 (7) 02.05 03.05 Arman Pohjantähden alla (S) YLE TEEMA & FEM 08.15 12.00 YLE FEM 08.15 Retki Pohjoisnavalle 08.45 Yksineläjä Severin 09.15 Antiikkimakasiini 09.45 Timjamia, kukkoa ja torttuja 10.45 Määränpäänä Santiago de Compostela 11.05 Pelastuslaitos apuun! 11.44 Salaisuuksia (7) 12.00 17.00 YLE TEEMA 12.00 Historia: Kadonneiden maailmojen aarteet 13.00 Dokumenttiprojekti: Isäni tähtien takaa (S) 14.20 14.50 Taivaallisen hyvää 15.00 Gran Hotel (12) 15.45 Milanon naisten paratiisi (7) 16.25 Pyykkitupa (7) 16.40 Islantilaisia paikannimiä 17.00 23.43 YLE FEM 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Seis! (S) 18.09 Käärmeitä kyydissä (S) 18.14 Supersankarikoulu (7) 18.30 Elämän tarkoitus 19.00 Professori korkkareissa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Makuja ja mietteitä 20.10 Kun haikara lentää ohi 21.10 Koutsi (12) 22.00 Levottomat sydämet (12) 22.25 Levottomat sydämet (12) 22.55 23.43 Valmiina taisteluun (7) MAANANTAI 24.7. RAHAPELIT » Viikko 28 Lotto: 5, 9, 16, 21, 22, 23, 37. Bra sili a 8. Bel gia n 2. Eurojackpot pe 14.7.: 2, 4, 12, 31, 50. Mikä peli aloitetaan ”ruoanlaitolla”. 22.00 Elokuva: 007 Kuuraketti (16) 00.35 Veikkausliiga Oletko valmis. d) 92 6. Mikä vasaramies oli muinais-skandinaavinen ukkosen jumala. 7. Lai la Hie tamie s 10. Tor myö s Thor 5. Mihin sanomalehteen Pohjolan Sanomat yhdistettiin v. Mikä on maailman väkirikkain roomalaiskatolinen valtio. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.05 Kaapo (S) 07.29 Urheat pupuset (S) 07.37 Kuminakuja 19 (S) 07.47 Barbapapa (S) 07.59 Ryhmä Hau (S) 08.24 Galaxi 08.25 Lassie (7) 08.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: ITA ARG 10.55 Siskonpeti (7) 11.20 FIFAn jalkapallon MM 2023: GER MAR 13.25 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 13.50 FIFAn jalkapallon MM 2023: BRA PAN 15.55 FIFAn jalkapallon MM 2023: studio 16.10 Uinnin MM, välieräja finaaliuinnit 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Eränkävijät 18.28 18.56 Eränkävijät 20.00 Riistametsällä 21.00 FIFAn jalkapallon MM 2023: päivän parhaat 21.30 Stacey Dooley: Äidin surutyö 22.30 Yleisradion yleisnörtti 22.50 Provinssirock 2011 (Kooste) 00.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale (7) 11.00 Baywatch (12) 11.55 Kauniit ja rohkeat (7) 12.25 Ex-Onnelliset (12) 13.20 Posse 14.40 Donal Skehan: Syödään yhdessä 15.10 Kotoisa 16.05 Pitääkö olla huolissaan
46 € /4 kk PAPERIJA DIGILEHTI Tarjous voimassa 31.12.2023 asti. Tervetuloa! Johtokunta Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja. heinäkuuta 2023 » N:o 54 VAIN KESKIVIIKKONA 19.7. Ii 11-12.30 Haukipudas 13.30-15.00 Kello 16.00-17.30 KE 19.7. Tervetuloa! Kangaskenkiä Kesäkenkiä Sporttisandaaleja ym... klo.18 Jalopirtillä (johtokunta klo.17) Kesäkokous asiat ja hirvikokous. 044 714 7800 Tee tilaus osoitteessa: www.rantapohja. Sinunkin ilmoituksesi huomataan! LIHA-AUTO S-Market/Salen pihalla TO 20.7. Vain! Vain! Tilaukset Suomeen 4 kuukautta Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. 16 » Tiistaina 18. klo 10-16 HAUKIPUDAS, REVONTIE 13 (Spr myymälän vieressä). Ylikiiminki 11-12.30 Kiiminki 13.30-15.00 Yli-Ii 16.00-17.30 Lihaa edullisesti suoraan teurastamosta! www.viskaalin.fi. 044 714 7800 Rantapohja maksaa postimaksun Tilauksen voi tehdä myös tällä kupongilla tai soittamalla p. Lehden saaja: Sähköpostiosoite (pakollinen jos haluat myös digilehden) Nimi: Osoite: Puhelin: Lehden maksaja: (jos lehden saaja ja maksaja sama, ei tarvitse täyttää) Nimi: Osoite: Puhelin: lasku kahdessa erässä 23€/erä ei laskutuslisää TILAAN r Rantapohjan paperija digilehden 4 kk 46€ Torikauppiaat Kokouksia Martimon Metsämiehet ry KESÄKOKOUS ti 1.8. -> TILAUKSET -> TILAUSTARJOUKSET