Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
vsk • N:o 99 Perustettu 1969. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti TÄSSÄ LEHDESSÄ TV-OHJELMAT 19.12.–27.12.2017 VALOT VAI EI. Nelostielle Iihin on tulossa kahdet liikennevalot ensi vuonna, mikäli kunnanvaltuusto näyttää hankkeelle vihreää valoa. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Tiistaina 19.12.2017 48. Sivut 8–9
Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille! Kaarina Torro kaup. Lämmin kiitos Haukiputaan seurakunta, Haukiputaan rintamaveteraanit ja sotainvalidit sekä LC Haukipudas/ Kello ja kaikki te muutkin mukana järjestelyissä olleet, jotka saitte aikaan ikimuistoisen juhlan 100-vuotiaan isänmaamme kunniaksi. joulukuuta 2017 » N:o 99 KESKUSTELEMME » Lähes 90-vuotias äidinäitini asuu itsekseen omassa kodissaan vanhan maalaistalon toisen pään pienempää asuntoa. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Mikä kumma se on ymmärtää Suomen olosuhteissa, että ei se turkki lämmitä etenkään märkänä. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Tilaisuus oli juhlava ja hieno kokemus. Tilaisuus oli todella onnistunut kaikin puolin. Samassa talossa on turvana yksi pojista perheineen. Kuva: Pirjo Juutinen, Ii.. Nimittäin säällä kuin säällä näkee koiraa pidettävän taivasalla narun nokassa tai pienessä häkissä. Ylikiimingissä veteraanien joululounaalla kotona asumisen tärkeys nousi esiin pöytäkeskustelussa. Kukaan ei tule kysymään, että mitäs se rouva siinä käpsehtii, ihan saa itse kuunnella kellon raksutusta ja mennä takaisin sänkyyn, kun alkaa siltä tuntua. Jumalanpalveluksen jälkeen menimme lippusaatossa sankarihaudalle jossa laskimme yhdessä valtuusto kollega Jorma Leskelän kanssa Oulun kaupungin seppeleen. Ensin olimme Haukiputaan kirkossa juhlajumalanpalveluksessa, sen toimitti kirkkoherra Jaakko Tuisku. Saappaat jalassa, omassa kodissa olisi hyvä lähteä. Kauhistunut koiran omistaja Lämmin kiitos kaikille, jotka järjestivät koko kansan puurojuhlan. Milloin palvelukoti tai jokin tuetun asumisen muoto on kotia parempi. Ei riitä se lautakoppi, josta oviaukosta satavat lumet ja vedet tuulen kanssa kopin sisään. Kuva: Tuula-Riitta Hyry Joulu tulla jollottaa. Joka vuosi se talvi tulee Aihetta kiitokseen! Minulla oli kunnia saada olla mukana 6.12.17 Haukiputaalla järjestettävässä itsenäisyyspäivä juhlassa. TOIMITTAJALTA Huolta koirista Nyt kun pitkä talvi on taas edessä, niin voisivatko koirien omistajat miettiä ulkona pidettävien koiriensa/eläintensä olosuhteita. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Ovatko isä ja äiti millaisessa kunnossa jouluaattona ja tuleeko joulupukki ollenkaan. Tonttu Joulun pitempää vapaata odotetaan monissa perheissä kauhulla. Sinulla ei taida kaikki muumit olla enää laaksossa. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Ikätovereita on seuraksi aina vain vähemmän, ja oma jaksaminen voi välillä saada mielen matalaksi. Silloin on hyvä olo itselläkin. valtuutettu TEKSTARIT » Sinä joka tahallisesti vahingoitat toisten lemmikkejä, esim. Tietysti yksinäisyys voi helposti vaivata, vaikka läheisiä olisikin ympärillä. Jos yöllä vähän valvottaakin, voi huoletta nousta ylös sängystä ja katsella ulos pirtin ikkunasta. Postilaatikolle voi olla mahdotonta päästä. Hän puhui kauniisti ja mikä minusta tuntui hyvältä, hän rukoili voimia ja siunasta myös vastuunkantajille. Ja jos hetken pääsee sisälle piipahtamaan, niin ei se paljon lämmitä. Takana on elämä, josta voi olla tyytyväinen. Sitten kun on se päivä... Vieläkö löytyisi sukupolvien yhteinen ratkaisu, jossa vanhus saisi olla tutussa ympäristössään. Teissä syvät urat. Kirkossa esiintyi myös Haukiputaan Mieskuoro johtajanaan Mihkel Koldits. Kotona, ihan omassa tuvassa asuminen on mummun mielestä parasta, mitä vanhoilla päivillään voi toivoa. Jos eläintä pidetään ulkona, niin sillä pitää olla tuulen ja sateen suoja, mihin mennä ja koirien kohdalla lämmitetty koppi, jos se pidetään yötä päivää ulkona. Ei taida olla kovin lämmin märkä turkki päällä aamusta iltaan. Rakastakaa lapsianne niin, että annatte heille raittiin ja rauhallisen joulun. Tilaisuus jää taatusti mieleeni. Kuljimme vielä lippusaatossa seurakuntakeskukseen nauttimaan brunssia ja hienoja musiikkiesityksiä. » Tiistaina 19. Teea Tunturi teea.tunturi@rantapohja.fi Mitäs se rouva siinä käpsehtii. Osa muistakin lapsista sekä heidän perheistään asuu samalla kylällä. Mummuni sanoo, että jos hän kuolee seuraavana päivänä, on sekin ihan hyvä. Raitis tonttu Talvi painaa päälle ja pian ovat kiinteistöjen tiensuut tukossa, kun auraajat eivät hoida hommiaan kunnolla. Kolaaja KOHTI JOULUA » Lasten joulunäperrystä mummulassa. koiria, mene hoitoon. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Niin kauan, kun on hyvä olla, eikä yksin olo pelota, oma tupa omine lupineen on kultaakin kalliimpaa. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Joululounaalla todettiin, että välillä on itku herkässä, kun ei jaksa tehdä kaikkea sitä, mitä mieli vielä haluaisi tehdä. Millaiset sopimukset urakoitsijoiden kanssa oikein tehdään. Ikuisuuskysymys puolestaan on, milloin on oikea aika muuttaa pois omasta kodista. Pakkasella laudat eivät lämmitä. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla
Myös tämä taloyhtiö on saanut marraskuun lopussa kehotuksen. Kaupungin alueella sijaitsevat jätekatokset määrättiin Jäälissä vastikään purettavaksi. – Taloyhtiön täytyy nyt vain suunnitella ja tehdä päätös jätteiden sijoittamisesta. Purkamisvelvoitteiden asettaminen sen sijaan näyttää olevan varsin harvinaista, kertoo Oulun kaupungin rakennusvalvonnan Pertti Hirvaskoski. – Jokaisessa vaiheessa on velvoitettua kuultava, mutta viranomainen voi toimia siitä huolimatta, vaikkei velvoitettu ottaisi asiaan mitään kantaa. Pienillä tonteilla sijaitsevat vanhemmat taloyhtiöt joutuvat tosissaan pohtimaan, mihin jäteastiansa sijoittavat. Tämän vuoden aikana Oulun kaupunki on antanut marraskuun loppuun mennessä kaikkiaan 56 purkutai siivouskehotusta, joihin sisältyy myös jätekatoksia. T EE A T UN T URI. – Jos tässä Jäälin tapauksessa biojäteastiat nyt purkukehotuksen vuoksi ovat taivasalla talven, se ei aiheuta toimia. Sitten biojäteastiat jäävät taivasalle, ja todennäköisesti joku kaupungin muu taho kuin rakennusvalvonta puuttuu tähän ongelmaan, Ojala kertoo. Niinpä vanhojen taloyhtiöiden tonteilla ei ole erikseen tilaa jätekatokselle. Hänen mukaansa kaupungin ympäristövalvonta seuraa näitä tilanteita, ja tarpeen mukaan puuttuukin niihin. On huomattava, että asetetut uhkasakot ovat ulosottokelpoisia ilman tuomiota, Hirvaskoski sanoo. Tosin jostain syystä lopputarkastus on jäänyt silloin tekemättä, eikä rakennuslupapapereitakaan enää löydy mistään. Jätekatos pitäisi nyt saada sovitettua kiinteistön rajan sisälle, kuten muidenkin kiinteistöjen on pitänyt tehdä, kertoo Pertti Hirvaskoski. Biojäte on tullut myöhemmin lajiteltavaksi, ja biojäteastia pitää suojata auringolta. He eivät ole mielestään saaneet riittävän selkeää vastausta. Kunnan sijoituslupa vaikuttaa hyvin epätodennäköiselle, koska kartan mukaan katosten alla sijaitsee sadeveden keräilyputkisto, Hirvaskoski tarkentaa. Taloyhtiön hallituksen jäsenille on asetettu tehosteeksi 1 500 euron sakko henkilöä kohden, ellei katoksia pureta määräaikaan mennessä. Esimerkkiyhtiö ei liene ainoa, sillä ennen nykyisiä jätteen lajitteluvaatimuksia ei katoksen tai suojan rakentaminen ollut välttämätöntä. – Kyseinen ongelma koskee sinänsä kaikkia vanhoja kiinteistöjä, jolla on enemmän asuntoja ja biojätteen lajitteluvelvollisuus. Lisäksi taloyhtiöt voivat hyvinkin laittaa jätteensä yhteiseen pisteeseen, Suppanen sanoo. Tuhansien eurojen sakot uhkana Jääliläinen taloyhtiö on saanut kaupungilta useita siirtokehotuksia sekä viimeisimpänä purkukehotuksen uhkasakon voimalla. Isännöitsijä Vesa Ojala sanoo, että jos katoksia siirretään kaupungin vaatima määrä taaksepäin, ne siirtyvät liian lähelle asuinrakennuksia. Taloyhtiö ja kaupunki eivät ole löytäneet yhteistä säveltä siihen, miten ongelma ratkaistaan. Oulun yhdyskuntaja ympäristöpalveluiden palvelupäällikkö Ilona Suppanen näkee Jäälissä syntyneen pattitilanteen ratkaisuksi sen, että nämä kaksi viereistä taloyhtiötä miettivät jäteastioiden sijoittelua yhteistyössä. En tiedä, olisiko sijoitteluongelma havaittu lopputarkastuksessa, kertoo isännöitsijä Vesa Ojala. Monessa taloyhtiössä ongelma on ratkennut pensasaidalla tai aidalla. Jääliläistapaukseen lisämausteensa antaa se, että naapuritaloyhtiö rakensi viime kesänä itselleen jätekatoksen purettavaksi määrätyn katoksen viereen. Sitten keväällä taloyhtiöt voivat korjata tilanteen. Ei sitä mielestäni voi rakennusvalvonnasta sen paremmin ohjeistaa, Pertti Hirvaskoski sanoo. Taloyhtiön kaupungilta saamien siirtotai purkukehotusten taustalla on se, että katokset sijaitsevat ainakin osittain kaupungin alueella. Taloyhtiö olisi halunnut saada kaupungilta selkeän vastauksen siitä, miten käytännössä pitää toimia, jotta ongelma ratkeaisi kerralla. – Biojäteastiahan ei tarkalleen ottaen vaadi varsinaista katosta, se vain tulee suojata kesäiseltä auringonpaisteelta. Ratkaisuksi yhtiöiden yhteistyö. Tontit ovat varsin ahtaat ja taloyhtiöiden raja kulkee hyvin lähellä asuinrakennuksia. – Jos katoksia siirretään tontin rajan sisäpuolelle, sitten taitavat tulla jo paloturvallisuusmääräykset vastaan. 3 Tiistaina 19. – Nyt ollaan siinä tilanteessa, että uhkasakon välttämiseksi katokset puretaan näinä päivinä. Oulun rakennusvalvonnasta kerrotaan, ettei katoksille löydy lupaa, eikä sitä ilman Kiimingin kunnan lupaa olisi voitu kunnan maalle sijoittaakaan. Tässä tapauksessa näyttää olevan varsin ahdas paikka ja on totuttu käyttämään hyväksi kaupungin puolta. – Kaikenlaisten rakennusten ja rakennelmien sekä aitojen purkaminen tai luvanhakemiseen liittyvät kehotukset vaikuttavat olevan hyvin yleisiä. joulukuuta 2017 48. Mikäli asetetun määräajan kuluessa ei kehotusta ei noudateta, uhkasakko määrätään maksettavaksi ja asetetaan uusi uhkasakko. Biojätekatos ei mahdu tontille – Tässä kyseisessä isännöimässäni jääliläistaloyhtiössä on Kiimingin kunnan aikana vuosituhannen vaihteessa rakennettu jätekatos, ja rakentamiseen on saatu tuolloin rakennuslupa. – Kyseiset katokset sijaitsevat kokonaan kaupungin puolella. Eikä se ole kovin mukavaa, jos katokset sijaitsevat ihan lähimpien asuntojen ikkunan alla, Ojala kommentoi. vsk • N:o 99 Vanhojen rivitaloyhtiöiden jätekatoksissa piilee ongelma Jääliläinen taloyhtiö on ongelmissa katoksen sijoittelun kanssa » Teea Tunturi » Jääli Jääliläinen taloyhtiö kamppailee vaikeuksissa jätekatoksensa sijoittelusta, sillä kaupunki on uhkasakon voimalla vaatinut nykyisen katoksen purkamista tai sijoittamista omalle tontille. Talven mittaan voi tosin tulla ongelmia jäteastioiden tyhjentämisen kanssa, jos on runsasluminen talvi, Suppanen arvioi. Jossain vaiheessa asetetaan teettämisuhka, joka tarkoittaa, että kunta teettää velvoitetun kustannuksella kehotetun toimenpiteen
+1° -1 -2 +0° +2° -2 Perjantai 22.12. 3.10.1929 Ii k. Jumala sanoi: Herra antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat, ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa Ps. Rakkaudella kaivaten Puoliso Marja ja Pekka Ossi, Riitta ja Saana Jussi Jesse Niina Anna Henri Anni Riitta ja Kimmo Noora Sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa 15.12.2017. Muistotilaisuutta vietettiin Jäälin kappelilla. Lämmin kiitos osanotosta surussamme. Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämesi ohjeet elämän teille. Puolisoni, isämme, pappamme Antti Aslak JAARA s. 18.10.1931 Kiiminki k. Samaa alkuperää ovat myös suomalaiset nimet Iikka ja Iiro. Siunauksen toimitti Pekka Soronen. Hän oli 81 -vuotias. Iin asemalla Huovisentie muuttuu Huovisenkujaksi. Kiitämme Mikevan henkilökuntaa Helin hyvästä hoidosta. Isäni, pappa ja isopappa Mauno Eemil HÄyRynEn s. Lämmin kiitos muistamisesta täyttäessäni 90 vuotta. Salli Mirjam Väänänen kuoli 12.12.2017. Hän oli 43 -vuotias. Kutsuvieraat POISNUKKUNEET » Antti Aslak Jaara kuoli Iissä 2.12. 13.6.1939 yli-Ii k. Jakkukylässä Koskiniementie muuttuu Sannilantieksi, Lamminkankaantie Kukonlammentieksi ja Karjalantie yli-Iin tieksi. Rakkaamme on siunattu läheisten, sukulaisten ja ystävien läsnä ollessa 15.12.2017. Heli Marketta Salow kuoli 19.11. Iin kunnan tekninen lautakunta hyväksyi teiden uudet nimet, jotka tulevat käyttöön vuodenvaihteessa. Lämmin kiitos osanotosta. KUVA LUKIJALTA Lukijat voivat lähettää Rantapohjaan kuvia, joita julkaisemme Kuva lukijalta -palstalla sekä myös nettilehdessämme www.rantapohja.fi. 85:9 Kieltä polttaa, päätä huimaa, vesi on tuimaa. Muistotilaisuutta vietettiin Jäälin kappelilla. Jakkukylässä osakuntaliitos vaikuttaa monin tavoin. Kuivaniemen kirkossa, siunauksen toimitti Matti Kinnunen, muistotilaisuutta vietettiin seurakuntatalolla. Toimitti Jaakko Tuisku. Perttu Karjula OLHAVAN KOULULAISET, PÄIVÄKERHOLAISET ja HENKILÖKUNTA Kiitoksemme teille SUOMI 100 VUOTTA -itsenäisyyspäivän lämminhenkisestä ja ikimuistoisesta juhlasta. Hilkka Anneli Vilmunen kuoli 29.11. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 16.12.2017. Tuomo-veli sukulaiset ja ystävät Elonpäivä jo iltaan ehti, pois painui se verkalleen. Sirpa Tuulikki ylitalo siunattiin 16.12. Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai multimediaviestinä numeroon 040 5173 842. Hän oli 86-vuotias. 19.11.2017 Haukipudas Rakkaudella kaivaten Äiti ja Seppo Isä ja Saara veljet perheineen Lempi-mummu muut sukulaiset ja tuttavat Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edeltä soi. -4 -8 -8 -5 -2 -7 Heli Marketta SALOw s. Oijärven kyläkirkossa, siunauksen toimitti Matti Kinnunen, muistotilaisuutta vietettiin kyläkirkossa. Kiitos osanotosta suruumme. Esimerkiksi lokakuussa vietettiin hautausmaan 80-vuotisjuhla ja tehtiin samalla hautausmaan juhlallinen luovutus Oulun seurakuntayhtymältä Iin seurakunnalle. Neljän tien nimi vaihtuu » Rantapohja » Ii/ Yli-Ii Jakkukylän osakuntaliitos Iin kuntaan aiheuttaa neljän tien nimen muuttumisen. Oijärvellä, hän oli 78-vuotias. Lämmin kiitos osanotosta. Hilkka Anneli Vilmunen siunattiin 16.12. Haukiputaan kirkossa. Martti Kauko Juho Kääriä kuoli 1.12.2017. Muistotilaisuutta vietettiin seurakuntatalolla. Leo Antero Ojala siunattiin 16.12.2017 Kiimingin kirkossa. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt selostus kuvasta. Antti Aslak Jaara siunattiin 15.12. 2.12.2017 Ii Rakkaudella kaivaten ja ikävöiden Aila Maarit ja Hanna Sauli, Sari, Sami, Henri, Teemu ja Niina Sakari, Sanna, Venla ja Helmi sisko ja veljet perh. -2 -4 -5 -3 -2 -4 Keskiviikko 20.12. +2° +2° +2° +2° +3° +2° Torstai 21.12. -3 -3 -4 -2 -1 -4 Lauantai 23.12. Martti Kauko Juho Kääriä siunattiin 15.12.2017 Kiimingin kirkossa. Siunauksen toimitti Seija Helomaa. 28.11.2017 Ii Kaivaten Risto ja Maria-Leena Janne ja Katri perh. Elon kirjan viimeinen lehti näin kääntyi hiljalleen. joulukuuta 2017 » N:o 99 Rakkaamme Martti Kauko Juho KÄÄRIÄ s. Muistotilaisuutta vietettiin Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Vain muistojen helmet kimmeltää. Siunauksen toimitti Seija Helomaa. Sydän itkee kaipuuta, ikävää. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. Siunauksen toimitti Marika Huttu. MAANPOVEEN » Mauno Eemil Häyrynen siunattiin 16.12.2017 Iin kirkossa. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 51 Aurinko nousee 10.32 ja laskee 14.00. Heli Marketta Salow siunattiin 14.12. Anna-Mari ja Jaakko perh. Toimitti Pekka Mustakallio. Rahamuistamiset olen lahjoittanut yliIin koulun kädentaitajien stipendirahastoon. Hän oli 92-vuotias. Siunattu läheisten läsnäollessa. Kiitos Emmintuvan hoitajille Maunon hyvästä hoidosta. ILMOJA PITELEE Tiistai 19.12. 1.12.2017 Oulu Lepää rauhassa, tuulen kehdossa, tuoksussa kesäisen maan. 25.9.1974 Oulainen k. Teidän kaltaisiinne Suomi voi luottaa. Nimen eri muotoja eri kielissä ovat myös englantilainen Isaac, saksalainen Isaak ja ruotsalainen Isak. Haukiputaalainen sananparsi » Tiistaina 19. Intiössä. Nimipäiviä Tiistai: Iiro, Iikka, Iisakki, Isko Keskiviikko: Benjamin, Kerkko Päivän nimi Nimi Iisakki tai Iisak on suomalainen muoto heprealaisesta nimestä Jitzhak, joka merkitsee "hän nauraa". Terttu Angeliina Orvokki siunattiin 16.12.2017 Kiimingin kirkossa. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018
5 » Tiistaina 19. joulukuuta 2017 » N:o 99
6 » Tiistaina 19. Uusi: Mikä on Egyptin valuutta. Cashin Johnny ei vain tullut mieleen. Dinglet olivat pistämättömiä urheilussa. Vakituisin jäsen sai roppakaupalla respectiä tietäessään Iin pinta-alan neliökilsan tarkkuudella huomioiden merisään mukaisen nousuvedenkin. Yhteensä noin 50 osallistujan tiedeleirille opiskelijoita tuli Suomen lisäksi Skotlannista, Saksasta, Grönlannista, Yhdysvalloista sekä tietysti Ranskasta. Viikon aikana opiskelijat tekivät ryhmittäin projektitöiden aiheista digitaalisia Iin lukiosta Ranskassa vierailivat opiskelijat Veera Annunen, Marianne Vanhala, Inka Välipakka, Petra Sankala ja Moona Repo sekä opettajat Jukka Ervasti ja Henna Anunti. Kyläyhdistyksen kynttiläkävelylle osallistuttiin runsain joukoin. – Tapahtumalla haluttiin jälleen näyttää, että Asemakylä on vireä ja aktiiviAseman koulun pihalla riitti vilske ttä. Katuvalotkin sammuivat joksikin aikaa niin, että teiden varsille laitetut tulet pääsivät oikeuksiinsa. R-syke loisti tutusti kulttuurilla vihjeiden tuodessa täydet kuusi pojoa. Toimitus valitsee jutunpätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. Joulutapahtumaan osallistujat olivat varustautuneet hyvin myös heijastimin. Vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä! Maantieto oli silti sekaisin. Saaristolaiset 21, Itämaan tietäjät 24, R-syke 29, Dinglet 32, Päkkikankaan Raittiusyhistys 38. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. Vierailu oli osa Euroopan Unionin rahoittamaa Atlantic Salmon Conservation Schools Network (ASCSN) -nimistä Erasmus+ -projektia. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Lukijakysymys (vanha): Jade on vihreä korukivi. Iin lukiolaisia Ranskassa kansainvälisellä tiedeleirillä » Inka Välipakka » Veera Annunen » Ii Ranskan Cussetissa Allierjoen varrella järjestettiin marraskuun viimeisellä viikolla kansainvälinen tiedeleiri, johon osallistui viisi Iin lukiolaista opettajineen. Joukkonsa kokoon saanut Päkkikangas pisti Dinglet järjestykseen heti kättelyssä. Saaristolaisilla oli piirroselokuva hanskassa. Raamatun luku oli jäänyt heikolle, mutta niinhän se saattaa olla alan miehilläkin. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. AUL I H A A PA L A. Elias Kaskisen edeltäjät olivat tiedossa siinä kuin äidin virret. Joulun valot syttyivät Kutsua Asemakylän kynttiläkävelylle oli kuultu » Auli Haapala » Asemakylä Kynttiläkävely kokosi runsaasti kaikenikäisiä kyläläisiä yhteiseen tapahtumaan Haukiputaan Asemakylän sydämeen koulun pihapiiriin ja kylänraitille perjantaina. PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Yksi jäsen oli niin liekeissä, että palosotilas Raanlunti hätääntyi. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Koska Raamattukaan ei tunne tietäjien lukumäärää, on se vaihdellut Iin visassakin ollen nyt 1+1. Ilo oli ylimmillään, kun vihjeet irtosivat heti kolmosella eikä Klimenkon Vikikään ollut outo Sylvian joululaulun laulaja. joulukuuta 2017 » N:o 99 Iin visa vuoden viimeistä kertaa » Rantapohja » Ii Vuoden viimeisessä Iin Järkkävisassa mittelivät Saaristolaiset ja Itämaan tietäjät tietämystään normaalin tasapäisesti. Kuusen äärellä esiintyi Haukiputaan seurakunnan lapsikuorolaisia
Vaan se sama kierre jatkuu. Palveluihin satsataan velalla rakentaen. Projektityötä varten opiskelijat pääsivät haastattelemaan alan asiantuntijoita Science Café -tapahtumassa sekä näkemään padon ja kalaportaat. Mitä kauemmin ihminen on työttömänä, sen vaikeammaksi työllistyminen tulee. Missä muodossa ne annetaan. PÄÄTTÄJÄLTÄ » Työttömän ajatuksia Työttömyys on ihmiselle henkinen kriisi. Työskentelyn ohella opiskelijat ehtivät viettämään aikaa uusien kansainvälisten tuttavuuksien kanssa Vichyssä sekä shoppailemaan Clermont-Ferrandin kaupungissa. Kehutaan Iitäkin yritysmyönteiseksi, mutta mitä se käytännössä merkitsee?. 7 » Tiistaina 19. Työn aiheet liittyivät lähinnä tutkimuskohteena olevan Allierjoen tulevaisuuteen sekä muihin Ranskan jokiin ja niiden suojeluun. Joulun valot syttyivät Kutsua Asemakylän kynttiläkävelylle oli kuultu nen kylä, josta löytyy yhteishenkeä, sanoi järjestelyistä vastanneen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Haapakangas. Rehellinen, avoin keskustelu suoraan työttömien kanssa toisi varmaan potkua työttömyyden hoitoon. Viikko oli antoisa myös kielija esiintymistaitojen kannalta, sillä opiskelijat esittelivät ryhmiensä projektityöt yleisölle tiedeleirin päätöstilaisuudessa. Aseman koulun pihalla riitti vilske ttä. joulukuuta 2017 » N:o 99 kirjoja, jotka tuotettiin esitysgrafiikkaohjelma Swayllä. Itse olen myös työtön, mutta silti olen sitä mieltä, että kaikenlainen tekeminen, mitä järjestetään, on parempi vaihtoehto kuin jäädä kotiin murehtimaan huomista. Ehkä näin halutaankin pitää työttömyyttä korkealla. Nämä kaikki voivat puhkaista sellaisen sairaskierteen, että töihin pääseminen pitkittyy lisää. Mahdollisesti ennenaikainen eläköityminen tulee ainoaksi vaihtoehdoksi. Näitä kysymyksiä kuulee päivittäin. Olisiko aika käydä tarkoin läpi syitä, rehellisesti pohtia, mistä tämä johtuu. Aikoinaan Asemakylässä oli kaksi pankkia, posti, kauppoja ja baari, muisteli Jarmo. Joiltakin saadaan syöpä hoidettua, kun taas jolla on huonompi tuuri, niin elämä päättyy nopeammin. Stressi, elämän laadun heikkeminen, syrjäytyminen, unettomuus, huoli toimeentulosta, arvottomuuden tunne jne. Olisi monelle pitkäaikaistyöttömälle hyvä kokoontua edes kerran viikossa yhteen ja tehdä jotain. Tulisiko pajatoimintaa kehittää esimerkiksi auto-/metallipaja-tyyppiseksi. – Lapsiperheille palveluja tarjoavat koulu, päiväkoti, eskari ja kirjasto, jotka ovat lähekkäin. On työkokeilua, kuntouttavaa työtoimintaa jne. Millaiset vastaukset saamme. Täystyöllisyyttä ei voi toteuttaa varmaan koskaan, sillä jos täystyöllisyys olisi, hinnat nousisivat ylöspäin rutkaasti. Kun tiedeleiri tuli päätökseensä, opiskelijat olivat saaneet monipuolisesti tietoa lohista sekä jokien tilasta ja suojelusta Ranskassa. Naiset ovat huomanneet, että luistelukenttä on aina ihan täynnä. Iin kunnassa kuin myös varmaan muuallakin pyritään samalla junttamallilla eteenpäin. On parempi, että on korkea työttömyys, niin hinnat pysyy kurissa. Perhemajoituksen ansiosta opiskelijat saivat kokea myös erityisen hyvin ranskalaista kulttuuria. Tulisiko kiinteistönhoito ottaa yhdeksi osa-alueeksi. Pätkätyö on sitä hoitoa, joka ei poista todellista työttömyyttä. Pitkät matkat, yleisiä joukkoliikennelinjoja ei ole. Huono maine esimerkiksi työpajoilla on niitä ratkaisevia asioita, miksi työttömät eivät hakeudu itse suoraan pajoille. Kunnan tulee saada kaikki tyhjät liiketilat ,niin yksityisten omistamat kuin kunnankin omistamat, samaan sivustoon nettiin, mistä yrittäjät voivat katsella vapaita liiketiloja. He eivät itse ole aktiiveja kylätoimikuntalaisa, mutta kyläyhdistyksen jäseniä kylläkin. Sitten alakouluaikojen pihapiiriin on tullut kokonaan uusi koulurakennus ja paljon on kaikki muuttunut niin koulun ympäristössä kuin kylänraitillakin. Tulisiko halvemmaksi järjestää yhteistyössä eri yhdistysten kanssa työttömille jotain päivätoimintaa. Iin lukiolaisia Ranskassa kansainvälisellä tiedeleirillä Moona tutki Allierjoen selkärangattomia eläimiä. Se, että syyllistetään työttömiä laiskoiksi vötkyiksi, jotka eivät edes halua töihin, tulisi lopettaa. Seuraamukset voivat olla hyvinkin kalliita yhteiskunnalle. Se, että onko toimintamalli jysähtänyt paikalleen, niin olen sitä mieltä, että on. Jouluyö, juhlayö kajahti lopuksi kauniisti yhteislauluna. Jotain täytyy muuttua, jotta säilytään itsenäisenä kuntana. Ohjelmaan kuuluivat myös vierailut lohen kasvattamolla, yleisöakvaariossa ja luonnontieteellisessä museossa. Ongelmana on asiakkaitten saatavuus erilaisiin toimenpiteisiin. Työttömyyttä hoidetaan erillaisilla toimepiteillä. Työttömyyden hoitoon tulisi tarttua heti, kun ihminen jää työttömäksi. Joulutapahtumaan muistoja verestämään oli tullut nelikymppinen Jarmo. Iin kunta on niin laaja, että pitäisikö henkilökunnasta jonkun jalkautua kylille työttömien pariin. Ei sillä asenteella, että odotetaan niin kauan kuin työtön on listoilla. – Tämä joulutapahtuma on tosi ihana, täällä näkee ja tapaa muita kyläläisiä, kehuvat naiset. Joulutapahtumaan osallistujat olivat varustautuneet hyvin myös heijastimin. – Mahtaakohan tuolla koulun ikunalaudassa olla vielä minun kirjoittama nimikirjoitus, hän pohti. Näin ollen työttömyyden ja inflaation välillä on ristiriita. Miksi työtön kokee, että heitä nöyryytetään näillä toimenpiteillä?. Kyläyhdistyksen toiminta on vireää. Käyttää ulkopuolisia kädentaitajia kurssiluonteisesti. Syytetään te-toimistoa sekä muita verkostoyhteistyökumppaneita. Toden totta, kylällä viihdytään hyvin siitä huolimatta, että palvelut ovat vuosien varrella kaikonneet. Monenlaista vaihtoehtoista toimintaa lisätä?. Kylän yhteisen joulukuusen luona koulun risteyksessä kuultiin seurakunnan lasemakyläläisten apsikuorolaisten esittämiä joululauluja Laura Alasaarelan johdolla. – Täältä on lyhyt matka Haukiputaan keskustaan ja ABC on tuossa ihan lähellä, vakuuttivat tapahtumaan osallistuneet nuoremman polven kyläläiset Eeva Kähkönen ja Nina Seppälä. Onko meidän pakko lähteä yhtenä päivänä viikossa muutamaksi tunniksi johonkin kuntouttavaan työtoimintaan tms.?. Joka kylällä toimii eri yhdistyksiä, joilla on tiloja käytettävänä. Pitkäaikaistyöttömyys, yli 50-vuotiaat, vajaakuntoiset jne., tilastot vain pysyvät ennallaan. Miksi meitä syyllistetään muiden elätiksi?. Onko tarpeeksi hyviä liiketontteja/tiloja?. Lähellä on myös uusi Torvelantien leikkikenttä. Pidän työttömy yttä eräänlaisena syöpänä. Työttömyys ei laske niiden työttömien osalta, jotka kuuluvat niin sanotusti listoille. Iin lukio on mukana myös seuraavalla ASCSN tiedeleirillä, joka järjestetään Saksan Hampurissa huhtikuussa 2018. Jos kysyy töitä, niin vastaus on, että ei ole, sitten vasta kun olet listoilla. Jotkut työttömät pääsevät pätkätöihin esimerkiksi palkkatuella, kun taas joillakin on parempi tuuri, he saavat vakituisen työn. Jos ihminen hakee töitä jatkuvasti ja ei onnistu siinä, niin kyllä se varmaan masentaa, tulee arvottomuuden tunne. Pitäisikö alkaa hillitsemään velanottoa ja keskittyä jo olemassa oleviin palveluihin ja niiden toimivuuteen ja pyrkiä luomaan niitä työpaikkoja tosissaan! Pentti Jokela Iin kunnanvaltuutettu Suomen Keskusrta (sit.). Lapsetkin näyttivät olevan aivan innoissaan. Henkilökuntaa on vaikka kuinka paljon työttömyyden hoidossa ja muussa yritysten sisäänheittohommissa, mutta mitään ei tapahdu
Avustus sisältää Oijärven Eräkelkkailijoiden avustusosuuden Oijärven alueen uraston ylläpidosta. Liikenneaseman uudet tilat saivat Ylikiimingin seurakuntapiirin väen innostumaan joululauluhetken järjestämisestä. Kunnanhallitus äänesti Valot tulisivat valtion omistukseen ja kunnossapidettäväksi. 8 » Tiistaina 19. Hanke on tarkoitus toteuttaa ensi vuonna osana valtion ja Oulun kaupunkiseudun kuntien välistä maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen kehittämisen sopimusta 2016–2019 (MALPE). Lisäksi tavoitteena on tuottaa oppimismateriaaleja sähköautojen käytettävyydestä yleisemmällä tasolla sekä tuottaa aineistoa sähköautojen lisäämisen vaatimista latauspisteistä. Yksikönjohtaja Alpo Kaisto kertoi kumppanikoululta vierailulla olleelle ryhmälle Haukiputaan uuden koulun rakentamisvaiheista, käytetyistä energiaratkaisuista ja autoalan opetuksesta. Virallisten reittien ulkopuolella kelkkailuun tarvitaan maanomistajan tai moottorikelkkauran ylläpitäjän lupa. ELY-keskus laskuttaa kuntaa Leipojantien liikennevalojen käyttöja kunnossapitokustannuksista noin 1 Sorosentieltä on ruuhka-aikana hankala päästä kääntymään etelän suuntaan. Yksikössä avattiin sähköautoihin liittyvä yhteistyöprojekti, johon osallistuu sekä opettajia että opiskelijoita. Moottorikelkkaa saa ajaa 15 vuotta täyttänyt henkilö. ELY-keskus on pyytänyt kunnalta suunnitelmien hyväksymistä ja kunnan osallistumista puoleen rakentamiskustannuksista. Yhteistyökuvioiden suhteen on paljon intoa ja odotuksia molemmin puolin. Iin liikennevalohanke valtuuston käsiin » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii Iin kunnanvaltuusto päättää huomisessa kokouksessaan lähteekö kunta rahoittamaan liikennevaloja Nelostien ja Sorosentien eli Kärkkäisen risteyksen sekä Nelostien ja Leipojantien eli Shellin risteykseen. Moottorikelkkailu on Suomenssa varsin suosittu harrastus. Uraston talvikunnossapitoon on käytetty yhdistyksen omistamaa tampparia. Iiseudun kelkkailijat ovat tasanneet kelkkareittiä sekä uusineet siltoja ja reittimerkkejä. – Tarkoituksena on, että kuoro laulaa omaa ohjelmistoaan ja välissä lauletaan sitten yhdessä, kertoo kanttori Leo Rahko. Hankkeen alustava kustannusarvio on 327 000 euroa. Iiseudun Kelkkailijat ry:lle myönnettiin 6 000 euron avustus. Joululauluhetki Ylikiimingin Seolla » Rantapohja » Ylikiiminki Hohde-kuoron joululauluhetki Tulkoon joulu järjestetään ensimmäistä kertaa Ylikiimingin Seo-liikenneasemalla tiistaina 19.12. Hän uskoi kuitenkin, että sähköautojen käytön yleistymisen myötä mielipiteet muuttuvat. Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus on laatinut kyseisiin risteyksiin liikennevalojen rakennussuunnitelman. Sähköautot ja niiden tulevaisuus herätti vilkasta keskustelua Haukiputaalla. Projektin tavoite on kehittää yhteistyössä saksalaisoppilaitoksen kanssa sähköautojen huollon ja korjaamisen opetusta. Kelkkaurien rakentamisella ja hoitamisella on saatu huomattavaa parannusta kelkkailumahdollisuuksiin ja matkailuun sekä vähennetty häiriökelkkailua. – Toivomme, että saataisiin mukaan laulamaan ja kuuntelemaan ihan uusiakin ihmisiä, Rahko sanoo. Tekniikanalan diplomiinsinööri Uli Schöller Gewerbliche Schule Backnanista kertoi, että käynnissä olevaan EMOR-projektiin liittyen toteutetaan myös kartoitus siitä, mitä mieltä yleisesti ollaan sähköautojen käytettävyydestä ja tulevaisuudesta niin Saksassa kuin Suomessa, löytyykö näkemyksissä ja asenteissa erovaisuuksia. Projektissa tuotetaan myös oppimismateriaalia sähköautojen ympäristövaikutuksista. Oppimismateriaalit ovat digitaalisia ja kummankin oppilaitoksen käytettävissä. Haukiputaan yksikössä otettiin käyttöön ensimmäisenä Pohjois-Suomessa koulutuskäyttöön hankittu täyssähköauto viime vuonna. Saksalaisoppilaitos Gewerbliche Schule Backnang toimii tänä syksynä käynnistyneen kolmivuotisen EMOR -projektin (Electro Mobility on the Road) vastuuoppilaitoksena ja partnerioppilaitoksena on OSAO. Haukiputaalta ensimmäinen opiskelijaryhmä lähtee Saksaan jo helmikuussa. Oppilaitoksen pihalla on myös kaikille avoin latausasema. kello 19 alkaen. – Meidän on seurattava tätä kehitystä, sanoi OSAO:n kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi. Ala kuuluu myös autoalan koulutussisältöihin. Olhavanseudun Kelkkailijat ry:n avustus koskee uraston talvikunnossapitoa sekä liikenneja reittimerkkien uusintaa. Kunta avustaa kelkkakerhoja » Rantapohja » Ii Iin kunnan tekninen lautakunta päätti avustaa mootorikelkkakerhoja, jotka ovat hoitaneet kelkkaurien merkitsemisen ja kunnossapidon kunnan alueella. Kypärä on pakollinen varuste.. Autojen teknisiä ja käyttöominaisuuksia kehitetään koko ajan, myös eri ilmasto-olosuhteisiin sopiviksi. Sähköautojen käyttö on vielä aika marginaalista, mutta Kiinan ja USA:n tietyissä osissa voimakkaasti kasvavan sähköautobuumin uskotaan olevan tulevaisuutta niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Olhavan Kelkkailijat ry:lle myönnettiin 2 000 euron avustus. – Kun kysyin omilta opiskelijoitamme mitä mieltä he ovat sähköautoista, vastaukset olivat epäileväisempiä kuin mitä äsken kysyessäni samaa täällä Haukiputaalla, sanoi Schöller. joulukuuta 2017 » N:o 99 HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! PVO-VESIVOIMA OY • Savuja loimulohi • Tuore siika ja lohi • Savusiika ja -nieriä • Silakkamarinadit • Graavilohi • Kylmäsavulohi • Mädit (maiva ja siika) • Kastikkeet • Kalapyörykät ja –pihvit • Savustetut lohiruusukkeet, -nyytit ja -vartaat • Savulohisalaatti 044 977 6406 | Kiviniemen Kalasatama | www.kalapuohi.fi Yhteistyötä saksalaisten kanssa sähköautokoulutuksessa » Auli Haapala » Haukipudas » Ii Oulun seudun ammattiopiston Haukiputaan yksikköön saatiin vieraita viime viikon lopulla Saksasta
– Yksi vaihtoehto olisi järjestää sama kattaus kahtena peräkkäisenä päivänä. Kiiminkiläinen Sirja Laukkanen oli tullut jonoon puoli neljän aikaan ja Katja Lotvonen suoraan töistä neljän aikoihin. Ensimmäisenä Kiimingin lippujonossa oli jääliläinen Sari Lämsä, joka on tottunut lippujen jonottelija. Petri Tervonen (kok.) esitti Mika Hastin (vas.) kannattama, että kunnanhallitus ei hyväksy liikennevalosuunnitelmaa, eikä kunta näin ollen osallistu rakentamiskustannuksiin. Haukiputaalaisten kumppanikoulu sijaitsee Backnangissa Saksassa lähellä Stuttgartia. Eskola myöntää, että Koiteli elää -yhdistyksessä on pyöritelty mielessä erilaisia keinoja siihen, että useampi pääsisi tunnelmasta nauttimaan. Moni keskustelijoista haluaisi risteyksiin mieluummin kiertoliittymät kuin liikennevalot. Ruuhkautumista pelätään Liikennevaloista keskusteltiin kiivaasti jo kunnanvaltuuston talousarviokokouksessa marraskuun lopussa. EMOR –projekti kuuluu samaan tuoteperheeseen tukien kestävän kehityksen mukaisen toiminnan kehittymistä ammatillisessa koulutuksessa. Sustainable Energy from North to South Europe –projektissa fokus oli energiatehokkaassa rakentamisessa ja kestävän kehityksen mukaisessa energian tuottamisessa. Kunnanhallitus jätti asian 20.11. Äänin 8-3 kunnanhallitus hyväksyi osaltaan liikennevalojen rakentamisen. ELY-keskus ei kuitenkaan ole liikenneympyrän kannalla, eikä aio sitä rahoittaa. Lippuja tulin hakemaan ihan Vesa-Matti Loirin vuoksi, jotta poikani pääsee häntä katsomaan, Lämsä kertoo. Jonottajille myytiin lippuja Kiimingissä siksi, että haluttiin tarjota kiiminkiläisille parempi mahdollisuus saada lippuja oman alueen festareille. T EE A T UN T URI Yhteistyötä saksalaisten kanssa sähköautokoulutuksessa Saksalaisvieraiden ohjelmaan kuului myös vierailu Iin Micropoliksessa ja tutustumista sikäläisiin energiansäästöhankkeisiin ja sähköautoihin, joita Iin kunnalla on käytössä. Tiketin liput myytiin loppuun kolmessa minuutissa. Liikennevalojen vastustajat epäilevät valojen ruuhkauttavan Nelostien. Tiketistä on kerrottu festivaalijärjestäjille, että kysyntä on jopa kuusinkertainen tarjontaan nähden. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että ensi vuoden talousarvioon varataan liikennevaloihin 160 000 euroa. – Tietysti meitä harmittaa, että jokaiselle ei lippuja riitä, mutta haluamme olla tällainen sopivan kokoinen Suomen kaunein festivaali, eikä lippuja voida myydä enempää, jotta tunnelma säilyy halutunlaisena, festivaalijohtaja Sirpa Eskola sanoo. Helppoahan täällä on jonottaa, kun saa sisällä olla. Tunnelma jonottajien keskuudessa oli hyvä. Tervosen vastaesityksen puolesta äänestivät Mika Hast, Oili Kaleva (kesk.) ja Petri Tervonen. Sirja Laukkanen, Katja Lotvonen ja Sari Lämsä saivat lippunsa ja pääsevät kuuntelemaan elokuussa Koiteliin muun muassa Vesa-Matti Loiria ja Ismo Alankoa. Yhteisprojektin avauksen kunniaksi kokoonnuttiin ryhmäkuvaan. Emme ole kuitenkaan tehneet asiassa mitään muutosta ainakaan toistaiseksi. Saman päivän iltana kuudelta 1 100 lippua myytiin nettikauppa Tiketin kautta ja 300 lippua myytiin jonottajille Kiimingin keskustassa. Ihan kaikille jonottajille ei lippuja riittänyt, ja nettikaupan kautta lippuja tavoitelleista todella moni jäi ilman. Ohikulkijoille kerrottiin muun muassa, että jaossa on ämpäreitä. pitämässään kokouksessa pöydälle. Iin liikennevalohanke valtuuston käsiin 000 euroa vuodessa. Esimerkiksi Facebookissa Iiläisten puskaradiossa liikennevaloja sekä kannatetaan että vastustetaan. Viime viikon kokouksessa asiassa äänestettiin. – Tulin tänne kello 14.40. 9 » Tiistaina 19. Liikennevalojen rakentamisen puolesta kunnanhallituksessa äänestivät Pekka Koskela (kesk.), Tauno Kivelä (vas.), Eero Alaraasakka (kesk.), Helka Tapio (kesk.), Leena Tiiro (vas.), Kati Södö (kesk), Tiina Vuononvirta (vihr.) ja Johannes Tuomela (kesk). Pitkä odotus palkittiin. Liput myytiin 45 minuutissa, ja noin 15–20 jonottajaa jäi ilman lippua. Uli Schöller juttelemassa autoasentajaopiskelijoiden kanssa tulevasta yhteistyöstä. Sen jälkeen keskustelua on käyty vilkkaasti muun muassa sosiaalisessa mediassa. AUL I H A A PA L A T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO. Copernico-A.Carpeggiani -oppilaitoksen kanssa SENSE-projektin. Sirja Laukkanen puolestaan on ollut mukana useasti ja haluaa jälleen mukaan juuri tunnelman vuoksi. Kiimingissä jonottajia oli toistasataa, joista ensimmäiset olivat tulleet paikalle noin 2-3 tuntia ennen lippukaupan alkua. Haukiputaan yksikkö on aiemmin toteuttanut yhteistyössä Gewerbliche Schule Backnangin ja Robert Mayer Schulen sekä italialaisen N. – En ole ennen ollut Koiteli elää -festareilla, mutta kuullut niin paljon hyvää, että ajattelin, että nyt on pakko päästä, Lotvonen kertoo. joulukuuta 2017 » N:o 99 Koiteli elää -festivaalin liput vietiin taas käsistä » Teea Tunturi » Kiiminki Koiteli elää -festivaali julkaisi ohjelmistonsa viime torstaina. Koiteli elää myi 300 festarilippua jonottajille Kiimingissä
Vain lentopallo ja muutama yleisurhelija jäivät, Perätalo muistelee. Juhlapuheesta vastuu lankesi luonnollisesti seuran puheenjohtajalle. Hautakivet puhdistetaan ja niiden tekstien hopeoinnit uusitaan. – Silloin 60-luvun lopussa kiistelimme kenttävuoroista. Joukkuevoimisteluvalmentaja Erja Ukkola on silminnähden tyytyväinen lajinsa asemaan. – Tämä oli jo kolmas kerta, kun jouduin kymmenvuotisjuhlassa puheen pitämään. Jatulin sali täyttyi juhlijoista lauantaina, kun KTU vietti 80-vuotissyntymäpäiviään.. – Seuratoiminta loppui lähes kokonaan 60-luvulla. Aallonpohja nähtiin 1960-luvulla, kun perinteinen mahtilaji paini menetti harrastajia ja valmentajia muuttoliikkeen mukana Ruotsiin. – Joukkuevoimistelulla on mennyt viime vuosina lujaa. Ensimmäiset olivat 1987, kun seura täytti 50 vuotta. Kirkkoneuvosto käy suunnitelmat läpi kokouksessaan vielä tämän vuoden puolella, Paakkola kertoo. Kirkkohallitukselle jätetään joulukuun loppuun mennessä avustushakemus kirkon peruskorjauksesta. Hän itse aloitti lajin harrastamisen juuri vastaperustetussa KTU:n joukkueessa vuonna 1977. TUL:n arvot näkyvät edelleen Yksi suomalaista urheiluhistoriaa leimanneista piirteistä oli 1920-lähtien Työväen Urheiluliiton (TUL) ja Suomen Voimisteluja Urheiluliiton (SVUL) välinen riitely ja kilpailu. Kiviaidan kyljessä olevat puunkannot poistetaan ja sankarimuistomerkkiä kunnostetaan. Kirkon peruskorjausta jatketaan lähivuosina. Kirkkoon tehtiin peruskorjaus vuosina 1993–1995. Sama toistui 60-vuotisjuhlissa. Seura nousi joukkuevoimistelun johdolla Perätalo kertasi juhlapuheessaan seuran historiaa. Haukiputaan Jatulin sali täyttyi juhlijoista, kun Kellon Työväen Urheilijat (KTU) juhlisti 80-vuotista taivaltaan. Kymmenen vuotta sitten olin vaihtopenkillä ja toivottavasti kymmenen vuoden kuluttua on taas joku nuorempi remmissä, Perätalo naurahtaa. Kerran saimme häädön Kiviniemen kentälle, jossa seisoi sähkötolppa keskellä kenttää, Jouko Perätalo muistelee nauraen. Seuran viime vuosien menestynein joukkue Pionit palkittiin juhlassa pariinkin otteeseen. Joukkuevoimistelu ei kuitenkaan ole KTU:ssa pelkästään kilpaurheilua. Seurakunnan vt. Ensi vuonna on suunnitelmissa kunnostaa kirkon pihalla oleva sankarihautaalue. Kirkon alttarin yläpuolella olevat kattoikkunat kunnostetaan ja kirkkoa maalataan ulkoapäin. Vastakkain» Tiistaina 19. – Kirkon peruskorjauksen suunnittelee Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy. 10 Kellon Työväen Urheilijat juhli Jatulissa » Elmo Rautio » Haukipudas Lauantaina 16.12. Sisätiloissa on suunniteltu maalattavan muun muassa alttariosa, eteinen ja sakasti. TUL:n järjestönä KTU:ssakin on koettu kaikenlaista. talouspäällikkö Simo Paakkola kertoo, että alustavan kustannusarvion mukaan ensi vuoden korjauskustannusten yhteissumma on noin 300 000 euroa. Toiminta on kasvanut vuosi vuodelta. – Kirkon pihalle tehtiin kolme vuotta sitten moderni pihasuunnitelma. Alueelle asennetaan myös valvontakamerat ensi kesän aikana. Museovirasto suhtautui siihen kielteisesti, joten sitä ei toteutettu. Kirkko on kulttuurihistoriallinen suojelukohde, joten kaikki työt suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä Museoviraston ja kirkkohallituksen kanssa. Pihan luonnonkivilaatoitukset uusitaan ja kirkon pääportaat laatoitetaan uudelleen. Korjauskustannukset täsmentyvät suunnittelun kuluessa. Toiminta alkoi elpyä 1968 lähtien jalkapallon vanavedessä. Joukkue on ansioitunut muun muassa Työväen Urheiluliiton mestaruuksilla ja Suomen Voimisteluliiton kisoissa viime keväänä saavuttamallaan finaalipaikalla. Juhla oli seuransa ja jäsentensä näköinen, sillä pönötyksen sijaan tapahtumaa siivittivät lennokkaat tanssiesitykset, musiikkinumerot, runonlausunta ja ansioituneiden jäsenten palkitsemiset. – Nykyisin suhteet toisiin urheiluseuroihin ovat kuitenkin hyvät. – Meillä on myös harrasteryhmiä lapsille, jotka eivät halua kilpailla, Ukkola muistuttaa. Nyt piha-alue peruskorjataan nykyisen mukaiseksi, Simo Paakkola kertoo. Kirkko on suojelukohde Iin kirkko on rakennettiin vuosina 1949–1950 samalla paikalla olleen palaneen kirkon paikalle. Tuolloin kunnostetaan ja puhdistetaan kirkon vesikatto. Ensi kesän remontissa uusitaan kirkon portaiden laatoitus. Olemme saaneet paljon uusia harrastajia ja menestystäkin on tullut erilaisissa kilpailuissa, Ukkola kertoo. Seuraavalla vuosikymmenellä harrastajia keräsivät hiihto sekä joukkuevoimistelu, joka on ollut seuran lippulaiva aina siitä lähtien. Jouko Perätalo onkin tässä jo kokenut konkari. joulukuuta 2017 » N:o 99 Iin kirkkoon tulossa peruskorjaus Työt aloitetaan ensi vuonna pihalta » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii Iin kirkon peruskorjaus on suunniteltu alkavaksi ensi vuonna kirkon ulkopuolisilla töillä ja piha-alueen saneerauksella
Silloin 60-luvun lopussa kiistelimme kenttävuoroista. » Auli Haapala » Haukipudas Kulttuuriministerin sanomiset ovat erityisen tarkkailun alla. Hänen pitäisi olla taidealan asiantuntija ja “kulttuuri”-ihminen, ei niinkään poliitikko. Tulevaisuudessa puheenjohtaja näkee suuria haasteita eteenkin taloudellisella puolella. Kirjoittajan lisäksi paneelissa kulttuuri-imiöstä keskustelivat emeritakulttuuriministeri Suvi Lindén ja emerituskulttuuriministeri Gustav Björkstrand. Lisäksi olemme käytännönläheisiä ja pragmaattisia, millä on yhteys innovaatiohalukkuuteen ja teknologian nopeaan soveltamiseen. Sosiaalinen painotus näkyy myös siinä, että aikuisten kuntoliikunta on yksi seuran toiminnan ydinalueista. Kansallisen kulttuuripolitiikan rinnalle nousevat alueiden kulttuurit, vanhat historialliset yhteydet löytyvät uudelleen niin meillä kuin muualla Euroopassa. Kulttuurista voi olla jokaisella oma mielipiteensä, sillä kulttuuri on ihmisen toimintaa, kokemusta ja tunnetta. “Kulttuuri on myös yhdessä elämistä ja kokemista”, kiteyttää IsohookanaAsunmaa. Haastattelemalla myös entisiä kulttuuriministereitä hän on pyrkinyt vastaamaan monesti esitettyyn kysymykseen: mitä virkaa on kulttuuriministerillä. Uuden rakentamisessa itsensä kehittäminen, rohkeuden ja oman näkemyksen säilyttäminen, samalla toisten mielipiteitä kunnioittaen, ei halveksien ovat välttämätön ehto. Kohti ylevämpiä arvoja Suomalaisen kulttuurin vahvuutena on laaja, hajautettu kulttuuripalveluverkosto, joka tarjoaa mahdollisuuden alueellisen omaleimaisuuteen ja vuorovaikutukseen. Uusia toimintatapoja tarvitaan Isohookana-Asunmaan mukaan tarvitaan kokonaan uusia, pienissäkin yhteisöissä toimivia toimintatapoja. Vuonna 1950 valmistunut kirkko on peruskorjattu vimeksi 25 vuotta sitten. Siellä on hyvä yhteishenki ja kaikki ikäsarjat edustettuina, kertoo Erja Ukkola. Mielenkiintoista onkin lukea tiivistetysti ministereiden näkemyksiä, jotka ehkä aikoinaan ainakin suurelta yleisöltä ovat voineet jäädä huomiotta paitsi silloin, jos kulttuuri on noussut otsikoihin jonkin yksittäisen “kuuman” asian ansiosta. Kulttuuri kuuluu kaikille Kulttuuri on laajempi käsite kuin yleisesti ajatellaan. “Hierarkisten valtarakenteiden ja toimintamallien sijaan toimimme kaikilla yhteiskunnan sektoreilla verkkorakenteissa, mikä on suuri kulttuurinen muutos kohti keskustelevaa kansalaisyhteiskuntaa, jossa jokainen kansalainen on suvereeni toimija. Isohookana-Asunmaan mukaan arvostelijat eivät aina malta odottaa tuloksia vaan luovat ennakkoon mielikuvaa ministeristä. Yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia verkoston elinvoimaisuudesta myös tulevaisuudessa. Kaikista vuosikymmenten aikana esitetyistä pelotteluista ja uhkista huolimatta suomalainen kulttuuri 100-vuotiaassa Suomessa on Isohookana-Asunmaan mukaan elävää niin pinnalta kuin syvältä. Kulttuuriministerinä vuosina 1991–1995 toiminut haukiputaalainen dosentti, VTT Tytti Isohookana-Asunmaa on kirjoittanut kirjan Kulttuuriministerikulttuuri, joka on ilmestynyt äskettäin Editan kustantamana. ”Edessä on suuri urakka”, hän ennustaa siihen tarvitaan kaikkia. Se alkaa olla monelle jo este harrastamiselle. Myös liikuntatilojen puute on iso haaste. EL M O R AU T IO. Niitä voivat olla vanhan ja uuden yhdistämisen taito eri aikoina ja suomalaisten vahva suhde luontoon. Esimerkiksi kunnallisvaaleissa meillä on ollut parhaimmillaan viiden eri puolueen ehdokkaita seuran toiminnassa, Perätalo toteaa. Muuttuvassa maailmassa olemme myös etsimässä yhteistä uutta ja kestävää. Isohookana-Asunmaa näkee, että monikulttuurinen Suomi on tulevaisuudessa kansallisen identiteetin jalusta, mikä edellyttää uudenlaista näkemystä. Isohookana-Asunmaa etsii kirjassaan vastauksia siihen, mitkä ovat ne tärkeät, yhteisesti hyväksytyt taustatekijät, jotka yhä kaikki suomalaiset hyväksyvät ja jotka ovat kulttuurin muuttumisesta huolimatta pysyneet ja koetaan tärkeiksi kansallisen ja kulttuurisen identiteetin muodostumisessa. – Se on sitä ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa. Se on kiintymystä, rakkautta omaan kieleen, omiin tapoihin, taiteeseen ja isänmaahan. Kirjoittajien omien näkemystensä ohella kirja avaa mielenkiintoisia tarkasteluja ja näkökulmia tähänastisista kulttuuriminstereistä ja heidän linjauksistaan, uudistuksista ja suhteesta kulttuuriin, mediaan, virkamiehiin, taiteilijoihin ja eduskuntaan. Kulttuuriministeri etsii työssään vastauksia siihen, mikä ihmisen ja kansakunnan elämässä on niin arvokasta, että sitä kannattaa edistää, vaalia ja suojella kansalaisten veromarkoilla. – Maksut ovat viime vuosina nouseet kautta linjan aina lajiliittojen jäsenmaksuista lähtien. 11 Kellon Työväen Urheilijat juhli Jatulissa asettelua näkee enää kaikkein iäkkäimpien keskuudessa. Paljon joudumme jo nyt turvautumaan yksityisiin tiloihin, mikä lisää kustannuksia, päättää Jouko Perätalo. Hänen mieltymyksiään seurataan ja häntä parjataan herkemmin kuin kiitetään. “Kaikilla on oikeus asuinpaikasta riippumatta yhteisiin kulttuurisiin kokemuksiin ja kehittää itseään niin taiteen vastaanottajana, harrastajana kuin ammattilaisena. Ikämiesryhmissä pyörii Jouko Perätalon mukaan ympäri vuoden viitisenkymmentä henkeä. Kerran saimme häädön Kiviniemen kentälle, jossa seisoi sähkötolppa keskellä kenttää.” – Jouko Perätalo » Tiistaina 19. Hyvä lukukokemus antaa ajattelemisen aihetta ja herättää kiitollisuuden tunteen myös kaikkia niitä lukuisia paikallisia pieniä toimijoita kohtaan, jotka uurastavat yhteiseksi hyväksi – rakkaudesta kulttuuriin ja omaan elinympäristöön. Tytti Isohookana-Asunmaan kirjan Kulttuuriministerikulttuuri julkistamistilaisuutta isännöi Eurooppa-, kulttuurija urheiluministeri Sampo Terho. Kulttuuriministerikulttuuri-kirjassa on 373 sivua. Kulttuuriministerikultturi-kirja avartaa kulttuurikäsitystä ja lisää kulttuurin kunnioitusta ja sen merkityksen arvostusta – toivon mukaan myös kulttuuriministereiden työtä kohtaan. Laki ei turvaa kulttuurin saavutettavuutta varsinkaan pienissä kunnissa eivätkä maakunnatkaan kykene huolehtimaan asiasta kattavasti. Ymmärrys historiasta on myös yhteydessä kulttuuriin, eikä uskontoakaan voi siitä irrottaa. joulukuuta 2017 » N:o 99 KULTTUURI » Mitä virkaa on kulttuuriministerillä. Jokaisen on huolehdittava ensi sijassa oman kulttuurinsa vahvistamisesta”, muistuttaa IsohookanaAsunmaa. Kulttuurihallinnon tulisi löytää kannustimia vapaalle kentälle, johon kuuluvat muun muassa kolmannen sektorin toimijat. Kulttuuria on periaatteessa kaikki mitä ihminen saa aikaan. Työväen urheiluliiton arvot näkyvät silti seuran toiminnassa edelleen. T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO Erja Ukkola on KTU:n joukkuevoimisteluvalmentaja ja Jouko Perätalo seuran puheenjohtaja. Kulttuurin laajaa ymmärrystä ja kulttuurin jalostamista voi sanoa sivistykseksi. Kirjan kaunis kansi ja runo on Anna Mezavtsevan “Lyric”. Se tuottaa myös kestävän kulttuurisen kirjon”, luotsaa Isohookana-Asunmaa. Häneltä kysytään enemmän mielipiteitä kuin hallinnollisia tavoitteita. Kirjassa IsohookanaAsunmaa tarkastelee kulttuuria kulttuuriministerin työsaran kautta. – Esimerkiksi joukkuevoimistelun puolella juuri TUL:n kisat ovat sellaisia, jonne voimistelijat meillä haluavat lähteä. Ministerin tai ministeriön ohjantaa ei enää tarvita, tukea ja kannustusta kylläkin ja huolenpitoa perusinfran toimivuudesta”, sanoo IsohookanaAsunmaa. Kulttuuri sisältää myös perinnön, johon jokainen sukupolvi kantaa oman lisänsä. Tulevalle kehitykselle on hänen mielestään ratkaisevaa, miten onnistumme vahvistamaan alueiden omaa kulttuuripoliittista tahtoa, asiantuntemusta ja päätöksentekoa. Tämä kehitys tapahtuu ilman valtion myötävaikutusta ja yli valtioiden rajojen. Suomea ei ole rakentanut pieni ryhmä, eliitti, vaan Suomi on syntynyt yhdessä, ihmisten aktiivisuudesta, taloudellisesta vauraudesta ja kansainvälisyydestä. “On yksi tie tulevaisuuteen: henkinen kasvu kohti ylevämpiä arvoja. Kulttuurin pitäisi olla kaikkien ulottuvilla
(08) 5472 099 Palvelemme: ma-pe 9.30-17, la 9-15, su 11-15 Haukipudas • P. Vähän?ennenkuin?kuolema?korjasi?satoaan,?Virpiniemen?suunnalta?saapui. Olisiko remontin aika. näppäillen?apua.. merihätään?Haukiputaan. Revontie 15, 90830 HAUKIPUDAS P. edustalla. (08) 5472 281 Kuntosalit Kuntosalit KUNTO KLUBI KUNTOSALI & HIERONTAPALVELUT Kauppatie 12, Ii • P. ja?tarinoiden?täyteiset?iltamat. Luvassa?on?laulun,?naurun. Käytetään paikallisia palveluja. 12 » Tiistaina 19. Matti Patronen?ja?kuplettipoppari. 010 7788 600 www.tilisalonen. Jukka Takalo?nousevat. Teknologiantie 2, Oulu Micropolis, Piisilta 1, Ii Kukkaja hautauspalvelut Kukkaja hautauspalvelut Terveystie 6 Puh. Ostetaan omalta seudulta. 040 771 2152, 0400 387 047 KIIMINGIN KUKKAJA HAUTAUSPALVELU METTOVAARAN HAUTAUSPALVELU www.mervinkukka.com KUKKASIDONNAT KUKKASIDONNAT iloon ja suruun iloon ja suruun Haukipudas • P. Matiksi?ja?ehdotti,?että?järjestettäisiinkö?Teatterikuopalle?iltamat.?Näin?päätettiin?tehdä?tai?näin?konserttien?puuhamiehet?ainakin. 08 5471 561 haukipudas@varisilma.. (08) 5472 099 Palvelemme: ma-pe 9.30-17, la 9-15, su 11-15 Haukipudas • P. Joitain?vuosia?sitten?melontaan?hurahtanut?kuplettimies?Jukka?Takalo?joutui. 040 568 4068 www.iinkuntoklubi.. pelastaja,?joka?ratsasti?800. yhdessä?kotikylänsä?ykkösestradin?lavalle?Teatterikuopan?kevätkauden?avauksessa?lauantaina?13.1.2018.. Teatterikuopan kevätkauden avaavat Haukiputaan omat viihdyttäjät Matti Patronen ja Jukka Takalo.. hevosen?voimalla?halki?tuulen?ja?tuiskeen.?Pelastajamerivartija?esitteli?itsensä. Haukipudas Jäsenkorjaajia Jäsenkorjaajia Kuoliaaksinaurattaja ja Kuplettielvyttäjä avaavat Teatterikuopan kevään » » Rantapohja » » Haukipudas . www.haukiputaanvarisilma.. itse?näkevät?yhteistyön?alkaneen. yö.?Onneksi?hänellä?oli?mukanaan?kitara,?jonka?varassa?kuplettimies?pelastautui?Mulkuanleton?saarelle?ja?kutsui?a-molli-sointua. 040 561 7399 kiiminginkukka.ekukka.fi Yli-Iissä Puh. Ompelimot Ompelimot Kylätie 3, Kellon Liikekeskus 045 611 6411/Anu Tuomaala www.ompelimokello.fi Tilitoimistot Tilitoimistot Puh. Oli?synkkä?ja?myrskyinen. 0400 695 181, (08) 5473 397 Ompelukoneliikkeet Ompelukoneliikkeet Rakentaminen Rakentaminen Sähköliikkeet Sähköliikkeet Neuleita Neuleita Puh. Käytetään paikallisia palveluja. Stand?up?-koomikko. joulukuuta 2017 » N:o 50 Palvelua omalta seudulta Palvelua omalta seudulta Kultaseppä ja kelloliikkeet Kultaseppä ja kelloliikkeet ATK-tukipalvelut ATK-tukipalvelut Hammaslääkärit Hammaslääkärit Tuohilaaksontie 55, Haukipudas Puh. (08) 5472 099 Palvelemme: ma-pe 9.30-17, la 9-15, su 11-15 Autokoulut Autokoulut Ostetaan omalta seudulta. 0400 496 668 Neule Tikkuri Neuleita tilauksesta Autokorjaamot Autokorjaamot Optikkoliikkeet Optikkoliikkeet Martinniementie 31 • Ma-pe klo 7.00-15.30 www.hso.fi • (08) 5612 600 Asennustyöt Esa Kaveri 044 751 2616 Tarvikemyynti Mikko Teräs 044 751 2615 www.orh.fi Au t okorjaamo • Pekka 050 384 9309 • Mikko 040 573 8165 Lattusentie 12, Haukipudas Kauneushoitolat Kauneushoitolat Puh. Olisiko remontin aika
Ostetaan omalta seudulta. 040 568 4068 www.iinkuntoklubi.. Kuvan tulee olla otettu Rantapohjan alueella eli Haukiputaalla, Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä tai Ylikiimingissä tai niihin kuuluvissa kylissä. Jokikyläläisen Aili ja Yrjö Mäntylehdon perhe 1930-luvun alussa. Kuvat ovat 1930-luvun alusta. (08) 5472 099 Palvelemme: ma-pe 9.30-17, la 9-15, su 11-15 Haukipudas • P. Käytetään paikallisia palveluja. Arvomme vuoden lopussa kuvia lähettäneiden kesken 100 euron arvoisen lahjakortin. Kuvassa tyttäret Irja (oik.), Kerttu (keskellä) ja ja Bertta. (08) 5472 099 Palvelemme: ma-pe 9.30-17, la 9-15, su 11-15 Autokoulut Autokoulut Ostetaan omalta seudulta. Hyttisen pappa istuu tekemässään kiikkutuolissa, joka on edelleen käytössä nyt neljännessä polvessa. Kuva on vuodelta 1931. 13 » Tiistaina 19. Olisiko remontin aika. Rantapohja julkaisee lukijoidensa vanhoja kuvia ja niihin liittyviä tekstejä. Mukana papan vaimo ja kahdeksasta lapsesta Thyra ja Helin. Olisiko remontin aika. Ompelimot Ompelimot Kylätie 3, Kellon Liikekeskus 045 611 6411/Anu Tuomaala www.ompelimokello.fi Tilitoimistot Tilitoimistot Puh. 040 561 7399 kiiminginkukka.ekukka.fi Yli-Iissä Puh. joulukuuta 2017 » N:o 50 Palvelua omalta seudulta Palvelua omalta seudulta Kultaseppä ja kelloliikkeet Kultaseppä ja kelloliikkeet ATK-tukipalvelut ATK-tukipalvelut Hammaslääkärit Hammaslääkärit Tuohilaaksontie 55, Haukipudas Puh. Palautamme ?meille toimitetut kuvat. 040 771 2152, 0400 387 047 KIIMINGIN KUKKAJA HAUTAUSPALVELU METTOVAARAN HAUTAUSPALVELU www.mervinkukka.com KUKKASIDONNAT KUKKASIDONNAT iloon ja suruun iloon ja suruun Haukipudas • P. Postita tai toimita kuva Rantapohjaan Huvipolku 6, PL 15, 90830 Haukipudas ja liitä siihen lyhyt teksti, jossa kerrot, mistä kuvassa on kysymys. Käytetään paikallisia palveluja. Vanhalla kuvalla tarkoitetaan tässä yhteydessä 50 vuotta tai sitä vanhempaa kuvaa. (08) 5472 099 Palvelemme: ma-pe 9.30-17, la 9-15, su 11-15 Haukipudas • P. Voit myös lähettää kuvan ja kertomuksen meille sähköpostitse osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi VANHAN KUVAN KERTOMAA ». Perheeseen syntyi vielä neljäs tytär. Revontie 15, 90830 HAUKIPUDAS P. (08) 5472 281 Kuntosalit Kuntosalit KUNTO KLUBI KUNTOSALI & HIERONTAPALVELUT Kauppatie 12, Ii • P. Irja Annikki Mäntylehto 2-vuotiaana Jokikylässä. www.haukiputaanvarisilma.. 0400 496 668 Neule Tikkuri Neuleita tilauksesta Autokorjaamot Autokorjaamot Optikkoliikkeet Optikkoliikkeet Martinniementie 31 • Ma-pe klo 7.00-15.30 www.hso.fi • (08) 5612 600 Asennustyöt Esa Kaveri 044 751 2616 Tarvikemyynti Mikko Teräs 044 751 2615 www.orh.fi Au t okorjaamo • Pekka 050 384 9309 • Mikko 040 573 8165 Lattusentie 12, Haukipudas Kauneushoitolat Kauneushoitolat Puh. Haukipudas Jäsenkorjaajia Jäsenkorjaajia VANHAN KUVAN KERTOMAA » Elämää Haukiputaalla ennen vanhaan Vanhoja kuvia Rantapohjaan julkaistavaksi toimitti Pirjo Mylly Kiviniemestä. 08 5471 561 haukipudas@varisilma.. 010 7788 600 www.tilisalonen. Muista liittää mukaan yhteystietosi. 0400 695 181, (08) 5473 397 Ompelukoneliikkeet Ompelukoneliikkeet Rakentaminen Rakentaminen Sähköliikkeet Sähköliikkeet Neuleita Neuleita Puh. Teknologiantie 2, Oulu Micropolis, Piisilta 1, Ii Kukkaja hautauspalvelut Kukkaja hautauspalvelut Terveystie 6 Puh
Vikinglotto: 2, 9, 26, 28, 32, 37. Aikuisille Kristiina Karihtala tarjoaa ajanvietepaketteja sekä hemmottelukutsuja. – Tarkoitus on pikkuhiljaa kartoittaa ihmisten toiveita ja kasvattaa valikoimaa. Lauantai-Jokeri: 5 5 3 1 8 3 3. – Iloa ja riemua arkeen ja juhlaan tai irrottautumista arjesta, sitä Huvia tarjoaa, Karihtala sanoo. Ensimmäisen kesän ja syksyn aikana hän on lähinnä osallistunut eri tahojen järjestämiin yhteisiin tapahtumiin, vuokrannut laitteita sekä järjestänyt lasten syntymäpäiviä. – Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Tulevaisuudessa olisi hienoa pystyä järjestämään ihan omia tapahtumia, Kristiina Karihtala kertoo. Voitonjako: 13 oikein 53 kpl 4 107,60 e, 12 oikein 60,10 e, 11 oikein 5,90 e, 10 oikein 2,10 e.. Huvian Kristiina Karihtala kertoo, että kasvomaalaus on aina lasten kova suosikki. Päivätöissä oleva Karihtala nauraa, että haluaa tehdä tämmöistä hömppää vastapainoksi omalle työlleen ja myös toisille. Voitonjako: 7 oikein kpl. – On ollut helppoa tulla osaksi jääliläisten järjestämää toimintaa. Hän on myös koulutettu hieroja ja tuo sitäkin osaamista yritystoimintaansa muun muassa intialaisen päähieronnan muodossa. Vakioveikkaus: 11X, 221, 111, 1111. Voitonjako: 5+2 oikein kpl, 5+1 oikein kpl, 5+0 oikein 7 kpl 69 151,00 e, 4+2 oikein 2 689,20 e, 4+1 oikein 170,00 e, 4+0 oikein 82,00 e, 3+2 oikein 58,00 e, 2+2 oikein 21,30 e, 3+1 oikein 14,70 e, 3+0 oikein 12,30 e, 1+2 oikein 11,10 e, 2+1 oikein 7,10 e. Nyt Huvialla on lapsille monenlaista, on pelejä ja kasvomaalausta sekä erilaisia ohjelmapaketteja, joita voi tilata kotiinsa tai johonkin tilaisuuteen. joulukuuta 2017 » N:o 99 UUSIA PALVELUJA » Jääliläinen Huvia tuo iloa arkeen ja juhlaan » Teea Tunturi » Jääli Jääliläinen Kristiina Karihtala on aina rakastanut juhlia ja nauttinut niiden järjestämisestä. Keskiviikko-Jokeri: 3 7 6 7 7 6. Tämän vuoden keväällä sekä perheettä työtilanne näyttivät sellaisilta, että oman Huvia-toiminimen perustaminen tuli mahdolliseksi. Voitonjako: 6+1 oikein kpl, 6+0 oikein 1 kpl 266 695,50 e, 5+1 oikein 7 486,50 e, 5+0 oikein 1 363,90 e, 4+1 oikein 46,80 e, 4+0 oikein 25,10 e, 3+1 oikein 7,50 e, 3+0 oikein 4,00 e. T EE A T UN T URI RAHAPELIT » Viikko 50 Lotto: 4, 8, 11, 17, 32, 34, 37. Sen ympärille voi rakentaa kokonaisia teemoja. Vikingnumero 4, Plusnumero 4. Perjantai-Jokeri: 5 4 4 7 3 0. Voitonjako: 7 oikein kpl. Lisänumero: 33. Tähtinumerot: 1, 4. Toimintaterapeuttina työskentelevällä Karihtalalla on pitkään kytenyt mielessä se, että lapsille ja aikuisille olisi mukava tuottaa monipuolisia ohjelmapalveluita. Voitonjako: 7 oikein kpl, 6+1 oikein 3 kpl 72 964,10 e, 6 oikein 2 181,90 e, 5 oikein 48,90e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e. Täällä vallitsee hyvä yhteishenki ja kyläläiset haluavat luoda ilmapiiriä, jossa kaikilla olisi hyvä olla, pari vuotta Jäälissä asunut Karihtala sanoo. Nyt haaveena on muun muassa palju osaksi aikuisten paketteja. Tuplausnumero: 12. Eurojackpot: 1, 7, 12, 16, 18. 14 » Tiistaina 19. – Minulla on yhteistyösopimus Oulun keilahallin kanssa, mutta etsin parhaillaan lisäksi muitakin tiloja ja yrityksiä sekä yhteisöjä yhteistyökumppaneikseni. Voitonjako: 7 oikein kpl
040 731 4409 klo 16 jälk. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Ilmoituksia Vuokrattavana Iissä KT KAKSIO 65,5 m2. Lisäksi keskustan vanhassa pappilassa toimiva DOM-putiikki lahjoitti 3000 euroa Haukiputaalle. Näillä varoilla on hankittu ruokalahjakortteja, kertoo Kerola. Ohjelmassa oli puolen tunnin välein musiikkiesityksiä. Naiset halusivat tulla mukaan puuropäivän vapaaehtoistyöhön. Moisa tekee tähdet leikkaamalla ne kaavapaperista. Mukana päivän järjestelyissä oli seurakunnan oman väen lisäksi myös suuri joukko vapaaehtoisia. Seurakunnan keräyksiin on tullut lahjoituksia yksityisiltä henkilöiltä, yrityksiltä ja yhdistyksiltä. Iin kunnanhallitus Verkkomaksut tammikuussa » » ?Rantapohja Verkkomaksaminen ei ole tällä hetkellä käytettävissä Oulun kaupunginkirjaston verkkokirjastossa. Akuutit päivystykselliset asiat vuorokauden ympäri hoitaa Oulunkaaren sosiaalipäivystys, jonka tavoittaa hätäkeskuksen kautta 112. Joulupaketit asiakasperheiden lapsille tulivat Kellon asukastuvan joululahjakeräyksestä. Halutaan vuokrata OK-TALO pitempiaikaiseen asumiseen. Ruokakassit rahoitettiin Isänmaallisen joulukonsertin lipputuloilla ja kauppojen lahjoituksilla. Seurakunta jakaa myös joululahjoja. Ruokatarjoilussa auttanut Enni Moisan paperitähdet koristivat seurakuntakeskuksen jouluasetelmassa. joulukuuta 2017 » N:o 99 Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Ennen uuden verkkokirjaston käyttöönottoa kirjastomaksuja voi maksaa maksukorteilla ja käteisellä Oulun pääkirjastossa, Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon, YliIin ja Ylikiimingin Oulu10palvelupisteissä sekä maksukorteilla Haukiputaan, Kaakkurin, Kaijonharjun, Kiimingin, Maikkulan, Myllyojan, Oulunsalon ja Rajakylän kirjastoissa. IIN KUNNANVIRASTO ON SULJETTUNA ke 27.12.2017 pe 29.12.2017 Iin perhepalvelut: Sosiaalitoimisto ja perheneuvola ovat suljettuina 27.-29.12. Varma vuokra. 046-884 1578. Hän on antanut tähtiä ystäville jouluiloksi. Kunnan virallinen ilmoitustaulu on 27-29.12.2017 Nätteporissa pääkirjastossa. Mukava, kiireetön ja joulumieltä tuova tapahtuma, kommentoitiin yleisön joukosta päivän antia. Ohjausja neuvontanumero 08 5875 6284 palvelee keskiviikkona kello 13-15 ja torstaisin ja perjantaisin kello 9-11. – Puuropäivä ja lähetysmyyjäiset ylittivät odotukset ja toivat paljon hyvää yhteisöllisyyttä, summaa diakoniatyöntekijä Johanna Kerola. P. Kaikista kysytyimpiä olivat jouluiset kuivakakut ja neuleet kuten lapaset. AUL I H A A PA L A. Myös Brother Chistmas vieraili tuvalla ja antoi lahjoituksen keräykseen. Vapaa 1.1.2018 alk. – Puuro oli todella hyvää. 15 » Tiistaina 19. Oili Lohiniva ja Soili Penttinen saivat lappaa urakalla puuroa kävijöiden lautasille. Puuropäivä»ylitti»odotukset » » Auli Haapala » » Haukipudas Kaiken kansan puuropäivä Haukiputaan seurakuntakeskuksessa perjantaina keräsi yli 600 kävijää, mikä ylitti odotukset. Iltapäivällä jaetiin myös 250 ruokakassia tarvitsijoille. – Ensi vuotta ajatellen haluamme kehittää puuropäivää lapsiperheiden ja työpäivän jälkeen puurolle tulevien kohdalta niin, että mukava ohjelma ja tunnelma jatkuisivat tapahtuman loppuun asti. Ulkona saattoi käydä kävelemässä joulupolulla. Keskipäivän aikoihin puurolle oli jonoa. Hän on laskenut, että yhden päivän aikana hän ehtii tehdä enimmillään 100 tähteä. – Lahjoitusten avulla olemme voineet toimittaa välittämistä yli 300 haukiputaalaiseen kotiin, iloitsee Johanna Kerola. Tapahtuman yhteydessä pidettyjen lähetysmyyjäisten pöydiltä löytyi käsitöitä, jouluherkkuja ja leivonnaisia. Puh. – Nämä lahjoitukset sekä diakoniatyölle kerätyt kolehdit ja Yhteisvastuu-keräyksen tuotto oli yhteensä noin 5000 euroa. Se pyritään saamaan käyttöön uudistettuna viimeistään tammikuussa 2018. Lainat pääsee uusimaan velkasaldosta huolimatta
9 (12) 21.00 Toiset tytöt (12) 22.20 The Late Late Show with James Corden 23.00 Rouva varapresidentti (7) 23.30 Psychobitches (12) 23.55 Oikeus tietää, vapaus sanoa 00.50–04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. klo 21 alkaen Kansainvälisen lyhtyelokuvapäivän kunniaksi järjestettävä lyhytelokuvanäytös tarjoaa kattauksen erilaisia lyhytelokuvia ja aina yhden komedian. kausi (12) 17.00 Sääntö-Suomi 18.00 Simpsonit (12) 18.30 Simpsonit (7) 18.55 The Joulukalenteri (7) 19.10 Ninja Warrior 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Top Gear 22.05 Sub.doc: Varakkaat varkaat 23.10 Rakkautta Karibialla 00.10 Rakkautta Karibialla 01.10 The Joulukalenteri (7) 01.25 Lauri Tähkä: Varpunen jouluaamuna 01.30 Ninja Warrior 02.30 Vampyyrien sukua (12) 03.30 Valehtelevat viettelijät (12) 04.25–05.20 Supernatural (16) Yle TeeMA & FeM 08.37–12.00 YLE FEM 08.37 Toinen maailma (12) 09.00 Syntynyt vuonna 2010 10.00 Piha kuntoon 10.30 Vem vet mest. Tarkemmat tiedot os. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 18.16 Muinoset keksivät joulun (7) 18.30 Maastoautolla halki Indokiinan 19.00 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.43 Tämä tästä 20.00 00.56 YLE TEEMA 20.00 Milanon naisten paratiisi (12) 21.00 Urheilu-Suomi 22.00 Kino: Julieta (12) 23.35–00.56 Uusi Kino: I am Belfast (7) JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 10.00 Katastrofitatuoinnit 11.00 Leijonan luola Kanada 12.00 Kuokkavieras Kataja (S) 13.00 Panttilainaamo UK 13.30 Panttilainaamo UK 14.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.00 Suomen hauskin tavis (S) 16.00 Panttilainaamo 16.30 Panttilainaamo 17.00 Leijonan luola Kanada 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Madventures I (7) 20.30 Madventures I (7) 21.05 Madventures I (7) 21.35 Madventures I (7) 22.05 Madventures I (7) 22.35 Madventures I (7) 23.05 Madventures I (7) 23.40 Madventures II (7) 00.20 Madventures II (12) 00.55 Metsien miehet (12) 01.55 Leijonan luola Kanada 02.55 Suomen hauskin tavis (S) 03.55–05.00 Astral-TV lIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Pikakurssi kodinostoon 09.30 Pikakurssi kodinostoon 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 Neljät häät Amerikassa 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Sinkkuillallinen 14.00 Neljät häät Amerikassa 15.00 Rempalla kaupaksi 16.00 Remppa vai muutto 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Rempalla kaupaksi 20.00 Remppa vai muutto 21.00 Kielletty rakkaus (S) 22.00 Toisenlaiset äidit 23.00 Remppa vai muutto 00.00 Sinkkuillallinen 01.00 Neljät häät Amerikassa 02.00 Kumman kaa (S) 02.30 Kumman kaa (S) 03.05 Pikakurssi kodinostoon 03.35 Pikakurssi kodinostoon 04.05–05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 08.30 Ostoskanava Tvins.com 09.30 Muodin huipulle 10.30 Unelmarempat 11.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Paluu alttarille 14.00 Jamie Oliverin parhaat jouluruoat 15.00 NYC:n täydelliset naiset 16.00 Lemmen viemää (7) 16.55 New Yorkin luksuslukaalit 17.55 Unelmarempat 18.55 Sinkkuelämää (12) 19.30 Leila leipoo Ranskassa 20.00 Jamie Oliverin parhaat jouluruoat 21.00 Midnight Sun (16) 22.10 Sinkkuelämää (12) 22.45 NYC:n täydelliset naiset 23.45 Love Island (7) 01.10 Deadly Women Naistappajat (16) 02.10 Vaimot vaihtoon UK 03.10 Grand Designs unelma-asunnot 04.15 Muodin huipulle 05.16 Sinkkuelämää (12) 05.45–08.42 Yön AVA Suljettu saari Nelonen to 21.12. kausi (12) 17.00 Say What 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (12) 18.55 The Joulukalenteri (7) 19.10 Ninja Warrior 20.00 Simpsonit (12) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Top Gear 22.05 Sub.doc: Maailman pahimmat erokostot 23.05 Twin Peaks (12) 00.20 Twin Peaks (12) 01.30 The Joulukalenteri (7) 01.45 My Dear Friend (S) 01.50 Ninja Warrior 02.55 Vampyyrien sukua (16) 03.55 Valehtelevat viettelijät (12) 04.50–05.36 Lemmen viemää (7) Yle TeeMA & FeM 08.35–12.00 YLE FEM 08.35 Toinen maailma (12) 09.01 Efter Nio 10.00 Taivaallista menoa: Elämän tarkoitus 10.30 Vem vet mest. 06.52 Viiru ja Pesonen (S) 07.06 Närpiäiset (S) 07.14 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.26 Babar ja Badun seikkailut (S) 07.38 Askarrellaan 07.45 Dinojuna (S) 08.09 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 08.21–08.44 Tiketi Tok, taitonäytöksen aika (S) 08.34–09.35 Galaxi 08.35–09.58 Lassie (7) 08.45 Franklin ja ystävät (S) 09.08–09.30 Franklin ja ystävät (S) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Ali Show: Marko Annala 11.28 Ali Show: Aki Tykki 12.00 Riistametsällä 12.45 Hälytys Trolltungassa 13.30 Kerrostalojen prinsessat 14.00 Isä, äiti ja lapset 14.30 Totuuden treffit 15.20 Henkilökuvassa DJ Kygo 16.05 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 17.46 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 18.01 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Totuuden treffit 19.50 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 20.00 Peltsin kova vuosi 20.30 Tanskalaisen maajussin joulu 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Yle Live: Alma 22.55 Arctic Lights Antti Autin tarina 00.05–01.00 Veljeskuntien rajut huvit 00.40–04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. N:o 99 TIISTAI 19.12. www.lyhytelokuvapaiva.fi.. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Sääntö-Suomi 21.00 Vares Huhtikuun tytöt (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 Tulosruutu 22.40 Rikospaikka 23.10 Billions (7) 00.25 Sääntö-Suomi 01.20 Twin Peaks (12) 02.25 Arrow (12) 03.20 NCIS: New Orleans (12) 04.10–05.05 Nykyajan ihmeitä NeloNeN 05.00 Astral-TV 06.00 Sonic Boom (7) 06.15 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.30 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.50 Ritariprinsessa Nella (S) 07.15 Rusty Rivets (S) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.00 Sonic Boom (7) 08.10 Disney esittää: Lego Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Hauskat kotivideot 09.55 Heikoin lenkki 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Leijonan luola USA 15.45 Onnenarpa 15.50 Heikoin lenkki 16.55 Idols 18.00 World Vision: Sami Hedberg ja ystävät 20.00 Joulun Tähdet 2017 HelsinkiMission Kynttiläkonsertti 21.30 Keno 21.35 Elokuva: Larry Crowne Uusi mahdollisuus (S) 23.35 Elokuva: Conan the Barbarian (16) 01.50 Mad Cook Show (7) 02.50–05.00 Astral-TV Sub 08.00 Top Chef 09.00 Fresh Off the Boat (S) 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 TILT 2.0 14.30 Love Island (7) 16.00 Valehtelevat viettelijät 7. Pian Daniels alkaa epäillä, että tulenarkoja hoitomenetelmiä soveltaneilla lääkäreillä on jotain salattavaa.N: Leonardo DiCaprio, Mark Ruffalo O: Martin Scorsese. Yö pitkä, elokuva lyhyt kansainvälinen lyhytelokuvapäivä Yle Teemalla Yle Teema ja Fem to 21.12. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Homehtuvat vauvatehtaat 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00–10.49 Ne kesät Intiassa (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Kotiin takaisin (12) 13.25 Kartanon naiset (S) 14.50 Arkistokuvia: Itsenäisyytemme 40v juhlallisuudet (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Sadan vuoden talo 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Ne kesät Intiassa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 18.59 Tohtori Raimon joulukalenteri (S) 19.00 SuomiLOVE 20.00 Docstop: B-Boy 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Huuto syvyydestä (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Sota ja rauha (16) 00.00 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 00.55 Puoli seitsemän 01.25–04.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.12. 06.53 Viiru ja Pesonen (S) 07.06 Dinotassut (S) 07.18 Sasu (S) 07.29 Timppa (S) 07.42 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 08.07 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 08.17 Kasper ja Liisa (S) 08.39 Petteri Kaniini (S) 09.05 Galaxi 09.06 Tenavat (7) 09.13 Aika härdelli! (7) 09.25 Råtta Booris (S) 09.31 Olli Oksamies (S) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Ali Show: Aki Tykki 11.28 Ali Show: Ressu Redford 12.00 Veljesten keittiössä 12.30 Niklaksen keittiössä 13.00 Riistametsällä 13.45–15.06 Hip Hop Kiina (S) 15.15 Villi kortti 16.05 Onekotan Hyytävä seikkailu 17.00 Pikku Kakkonen 17.46 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 18.01 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Jenny+ 19.30 Vihainen marsu (S) 19.43 Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia (7) 19.50 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 20.05 Kätevän emännän juhlat (S) 20.30 Inside No. klo 21 DiCaprio on liittovaltion sheriffi Teddy Daniels, joka ryhtyy tutkimaan sairaalasta mystisesti kadonneen potilaan tapausta. 11.00 Strömsö 11.30 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos 12.00–17.19 YLE TEEMA 12.00 Suomi 100 -konsertti Tallinnassa 15.00 Outi ja Markus Yhteispeliä (S) 16.05 Velvet muotitalon tarina (7) 16.50–17.19 Kausikortti: Bachin Sarja orkesterille 17.25–20.00 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. 14.00 Vanhan talon uusi elämä 15.00 NYC:n täydelliset naiset 16.00 Lemmen viemää (7) 16.55 New Yorkin luksuslukaalit 17.55 Unelmarempat 18.55 Sinkkuelämää (12) 19.30 Leilan ihana joulu 20.00 Lapseni on teiniäiti 21.00 Mökkireissu 22.00 Sinkkuelämää (7) 22.35 NYC:n täydelliset naiset 23.35 Say What 00.35 Sijaisimettäjät 01.40 Erikoiset eläimet 02.40 Grand Designs unelma-asunnot 03.45 Muodin huipulle 04.40 Sinkkuelämää (7) 05.15–08.09 Yön AVA KeSKIVIIKKo 20.12. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 18.15 Muinoset keksivät joulun (7) 18.30 Clay Kids (7) 18.41 Avaruusapinat (7) 18.45 Kysy Laralta (7) 18.57 Keltapaita (S) 19.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.43 Tämä tästä 20.00 –00.55 YLE TEEMA 20.00 Oi maamme!: Runollisia hetkiä 20.30 Tunteiden temppelit (S) 21.55–00.55 Kino Suomi: Täällä Pohjantähden alla (12) JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 10.00 Katastrofitatuoinnit 11.00 Leijonan luola Kanada 12.00 Haapasalo ja kaverit (S) 13.00 Leijonan luola Kanada 14.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.00 Suomen hauskin tavis (S) 16.00 Panttilainaamo 16.30 Panttilainaamo 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Madventures I (7) 20.30 Madventures I (7) 21.00 Madventures I (7) 21.30 Madventures I (7) 22.00 Madventures I (7) 22.30 Madventures I (7) 23.05 Madventures I (S) 23.35 Madventures I (S) 00.05 Madventures I (S) 00.35 Vuorien sankarit (7) 01.35 Leijonan luola Kanada 02.35 Suomen hauskin tavis (S) 03.35–05.00 Astral-TV lIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Toisenlaiset äidit 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 Neljät häät Amerikassa 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Sinkkuillallinen 14.00 Neljät häät Amerikassa 15.00 Rempalla kaupaksi 16.00 Remppa vai muutto 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Rempalla kaupaksi 20.00 Remppa vai muutto 21.00 Toisenlaiset äidit 22.00 Scandal (7) 23.00 Remppa vai muutto 00.00 Sinkkuillallinen 01.00 Neljät häät Amerikassa 02.00 Kumman kaa (S) 02.30 Kumman kaa (S) 03.00 Pikakurssi kodinostoon 03.30 Pikakurssi kodinostoon 04.00–05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 08.30 Ostoskanava Tvins.com 09.30 Muodin huipulle 10.30 Unelmarempat 11.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Pitääkö olla huolissaan. 11.00 Närbild 11.30 Tusina tavaraa Suomesta 12.00–17.15 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe (7) 13.10 Asia on pihvi 13.35 Asia on pihvi 14.00 Koomikot (7) 16.00–16.47 Velvet muotitalon tarina (7) 16.55–17.15 Virkistysalue (S) 17.25–20.00 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Eränkävijät 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00–10.48 Ne kesät Intiassa (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Kotiin takaisin (12) 13.20–14.55 Naiset jotka minulle annoit (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT: Homehtuvat vauvatehtaat 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Ne kesät Intiassa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 18.59 Tohtori Raimon joulukalenteri (S) 19.00–19.54 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 20.00 Akuutti: Lento-onnettomuuden jälkeinen trauma 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Outlander Matkantekijä (16) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Deadweight (7) 00.25 Ulkolinja: Kirkon ja mafian liitto 01.20 Docstop: B-Boy 01.50 Puoli seitsemän 02.20–04.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.12. 16 OHJELMAT 19.12.-27.12. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Rankat duunit 21.00 Sääntö-Suomi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Peter Nyman 23.05 NCIS: New Orleans (12) 00.00 Rankat duunit 00.55 Twin Peaks (12) 02.05 Kohde (12) 03.00 NCIS: New Orleans (12) 03.55–04.49 Nykyajan ihmeitä NeloNeN 05.00 Astral-TV 06.00 Sonic Boom (7) 06.15 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.30 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 06.55 Ritariprinsessa Nella (S) 07.15 Vili Vilperin seikkailut (7) 07.30 Rusty Rivets (S) 07.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.15 LEGO Nexo Knights (7) 08.40 Lego Ninjago (7) 09.00 Hauskat kotivideot 09.55 Heikoin lenkki 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Leijonan luola USA 15.45 Onnenarpa 15.50 Heikoin lenkki 16.50 Idols 17.50 Mielenrauhaa jouluksi (S) 18.00 Grillit huurussa (S) 19.00 Vain elämää 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Thor (12) 23.20 Konttori (S) 23.50 Konttori (S) 00.20 Grillit huurussa (S) 01.20 Mad Cook Show (7) 02.20 Stand Up! (S) 03.20 Australian rajalla 03.50 Australian rajalla 04.20–05.00 Astral-TV Sub 08.00 Top Chef 09.00 Fresh Off the Boat (S) 09.30 Salatut elämät (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Top Gear Top 41 16.00 Valehtelevat viettelijät 7. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Leilan ihana joulu 10.05 Fitistä fätiksi ja takaisin 11.00 Selviytyjät 11.45 Piilokamera 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Tyhjätaskut (S) 14.00 Nykyajan ihmeitä 15.00 Pelimies 15.30 Leilan ihana joulu 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Suomen ihanimmat häät 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Selviytyjät 18.35 Lauri Tähkä: Varpunen jouluaamuna 18.40 Pilanpäiten 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Leilan ihana joulu 10.05 Fitistä fätiksi ja takaisin 11.00 Selviytyjät 11.40 Piilokamera 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Peter Nyman 14.00 Tyhjätaskut (S) 14.30 Nykyajan ihmeitä 15.30 Leilan ihana joulu 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Suomen ihanimmat häät 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.50 Ravit: Toto65 vihjeet 17.55 Selviytyjät 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Tiistaina 19.12
11.00 Norjalaisessa syrjäkylässä 11.30 Elämäni eläimet 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Auringon hevoset Versaillesissa 13.10 Varian Fryn lista 14.05 Kino Klassikko: Suurkaupungin hait (12) 16.15 Velvet muotitalon tarina (12) 17.05 Kansallisaarteen etsintä: Yli Hilseen 17.25–20.00 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. 06.52 Viiru ja Pesonen (S) 07.07 Stella ja Sami (S) 07.19 Stella ja Sami (S) 07.36 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.49 Killi ja Kiki (S) 07.57 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 08.09 Q Putti 5 Oukkidoukin joulu (S) 08.38 Petteri Kaniini (S) 09.04 Galaxi 09.05 Pertti ja Purtti (7) 09.18 Tero hoitaa (7) 09.30 Late Lammas (S) 09.37 Martta ja ystävät (7) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 The Late Late Show with James Corden 11.40 Ali Show: Ressu Redford 12.08 Ali Show: Seksikäs Suklaa 12.35 Kioski Show 13.00 Rakas päiväkirja 13.30 Hulluna moottorikelkkailuun 14.00 Tobias leipoo joulutarinan 14.28 Tobias leipoo joulutarinan 14.56 Tobias leipoo joulutarinan 15.30 Jenny+ 16.00 Silikonisukupolvi 16.30 Tanskalaisen maajussin joulu 17.00 Pikku Kakkonen 17.47 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 18.01 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Urheilu-Suomi 20.00 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 20.10 Syke (12) 21.00–21.45 Siskonpeti: Musta joulu 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 The Late Late Show with James Corden 22.40 The Leftovers (16) 23.55 Villi kortti 00.45–04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 08.05 Huomenta Suomi: Duunikunto 08.30 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. kausi (12) 17.00 112 (7) 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (12) 18.55 The Joulukalenteri (7) 19.10 Ninja Warrior 20.00 Simpsonit (12) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 #Subleffa: There Will Be Blood (12) 00.05 The Joulukalenteri (7) 00.20 Rysän päällä 01.20 Ninja Warrior 02.20 Valehtelevat viettelijät (12) 03.15 Maailman kauheimmat naapurit 04.10 Supernatural (16) 05.05–05.51 Lemmen viemää (7) Yle TeeMA & FeM 08.47 12.00 YLE FEM 08.47 Toinen maailma (12) 09.10 Kadonneita etsimässä 10.00 Puutarhaperjantai 10.30 Vem vet mest. kausi (7) 17.00 112 (7) 17.55 The Joulukalenteri On rankkaa olla tonttumies 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (7) 18.55 The Joulukalenteri (7) 19.10 Ninja Warrior 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (12) 21.00 Myytinmurtajat 22.00 Top Gear USA 23.00 Top Gear USA 00.00 Rakkautta Karibialla 01.00 Rakkautta Karibialla 02.00 The Joulukalenteri (7) 02.15 Ninja Warrior 03.15 Vampyyrien sukua (16) 04.10 Valehtelevat viettelijät (7) 05.05–06.00 Supernatural (16) Yle TeeMA & FeM 08.33–12.00 YLE FEM 08.33 Toinen maailma (12) 08.57 Luontomatkalla 09.50 Lähiruokaa Länsi-Uudellamaalla 10.30 Vem vet mest. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Historia: Taistelu teestä 09.00 Yle Uutiset 09.05 Itse asiassa kuultuna : EskoJuhani Tennilä 10.00 Yle Uutiset 10.05 Yhdessä sata vuotta 11.05 Yle Uutiset 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.17 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.24 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.31 Yle Uutiset Häme 11.38 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.52 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.59 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.06 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.13 Yle Uutiset Lappi 12.20 Yle Oddasat 12.24 Oddasat 12.38 RSO Musiikkitalossa 13.38 Eränkävijät 14.05 Kiehtova maailma: Junamatka Euroopan yli 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10–15.40 Akuutti: Lento-onnettomuuden jälkeinen trauma 15.45 16.45 Hakekaa kätilö! (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Tartu Mikkiin 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Windsorit (12) 18.39 Tohtori Raimon joulukalenteri (S) 18.40–19.29 Avara luonto: Elämän mahti 19.40 Grantchester (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 SuomiLOVE 22.15 Minkä taakseen jättää (12) 23.45 Outlander Matkantekijä (16) 00.40–04.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.12. animaatio (S) 23.17 Havanna (12) 23.39 The length (S) 23.51 Yö pitkä, elokuva lyhyt 2017 (S) 23.53 Saatanan kanit (16) 00.10 66 Tupakkaa (S) 00.27 Pelastakaa sarvikuonot (12) 00.32–00.50 Kilpajuoksu (S) JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 10.00 Katastrofitatuoinnit 11.00 Leijonan luola Kanada 12.00 Kuokkavieras Kataja (S) 13.00 Panttilainaamo UK 13.30 Panttilainaamo UK 14.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.00 Suomen hauskin tavis (S) 16.00 Panttilainaamo 16.30 Panttilainaamo 17.00 Leijonan luola Kanada 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Madventures II (7) 20.35 Madventures II (7) 21.15 Madventures II (7) 21.55 Madventures II (7) 22.35 Madventures II (7) 23.10 Madventures II (7) 23.50 Madventures II (S) 00.30 Madventures II (7) 01.10 Madventures II (7) 01.55 Vuorien sankarit (7) 02.50 Leijonan luola Kanada 03.45 Suomen hauskin tavis (S) 04.40–05.00 Astral-TV lIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Pikakurssi kodinostoon 09.30 Pikakurssi kodinostoon 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 Neljät häät Amerikassa 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Sinkkuillallinen 14.00 Neljät häät Amerikassa 15.00 Rempalla kaupaksi 16.00 Remppa vai muutto 17.00 Sinkkuillallinen 17.55 Häät sulhasen tapaan 19.05 Rempalla kaupaksi 20.00 Remppa vai muutto 21.00 Unelmien poikamiestyttö 22.55 Vain elämää 23.55 Vain elämää 00.55 Remppa vai muutto 01.55 Sinkkuillallinen 02.55 Neljät häät Amerikassa 03.50 Kumman kaa (S) 04.25 Kumman kaa (S) 04.55–05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 08.30 Ostoskanava Tvins.com 09.30 Jamie Oliverin parhaat jouluruoat 10.30 Unelmarempat 11.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Laurin talot 14.00 Jamie Oliverin parhaat jouluruoat 15.00 NYC:n täydelliset naiset 16.00 Lemmen viemää (7) 16.55 New Yorkin luksuslukaalit 17.55 Unelmarempat 18.55 Sinkkuelämää (12) 19.30 Leilan ihana joulu 20.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa 21.00 Supernanny kiertueella 22.00 Sinkkuelämää (12) 22.35 NYC:n täydelliset naiset 23.35 Nigellan helpot herkut 01.00 Erikoiset eläimet 02.05 Grand Designs unelma-asunnot 03.10 Muodin huipulle 04.10 Sinkkuelämää (12) 04.40 Arktiset vedet 05.10–08.10 Yön AVA lAuANTAI 23.12. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 18.16 Muinoset keksivät joulun (7) 18.30 Saunabaletti 19.00 Tanskalaisia menestystarinoita 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.43 Tämä tästä 20.00 01.05 YLE TEEMA 20.00 Milanon naisten paratiisi (12) 21.00 Kino: Tahraton mieli (12) 22.45 Yle Live: Brit Awards 2017 00.35 01.05 Jäitä hattuun (12) JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 10.00 Katastrofitatuoinnit 11.00 Leijonan luola Kanada 12.00 Kuokkavieras Kataja (S) 13.00 Panttilainaamo UK 13.30 Anthony Bourdain maailmalla 14.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.30 Suomen hauskin tavis (S) 16.30 Panttilainaamo 17.00 Panttilainaamo 17.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.30 Gladiaattorit 20.00 Suomen huutokauppakeisarin joulu 21.00 Madventures II (7) 21.40 Madventures II (12) 22.20 Madventures II (7) 23.00 Madventures II (7) 23.40 Madventures III (12) 00.20 Madventures III (12) 01.00 Madventures III (16) 01.45 JIM D: Sarjamurhaajan äiti (12) 02.45 Metsien miehet (12) 03.45 Anthony Bourdain maailmalla 04.40–05.00 Astral-TV lIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Pikakurssi kodinostoon 09.30 Pikakurssi kodinostoon 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 Neljät häät Amerikassa 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Candice sisustaa 13.30 Jaksa paremmin 14.00 Neljät häät Amerikassa 15.00 Rempalla kaupaksi 16.00 Remppa vai muutto 17.00 Sinkkuillallinen 17.55 Häät sulhasen tapaan 19.05 Yhden illan juttu 20.00 Remppa vai muutto 20.58 Keno 21.00 Unelmien poikamiestyttö 22.55 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 23.55 Greyn anatomia (12) 00.55 Scandal (7) 01.55 Scandal (7) 02.50 Sinkkuillallinen 03.50 Kumman kaa (S) 04.25 Kumman kaa (S) 04.55–05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 08.30 Ostoskanava Tvins.com 09.30 Jamie Oliverin parhaat jouluruoat 10.30 Unelmarempat 11.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Illallinen äidille 14.00 Katastrofikokki 15.00 NYC:n täydelliset naiset 16.00 Lemmen viemää (7) 16.55 New Yorkin luksuslukaalit 17.55 Unelmarempat 18.55 Sinkkuelämää (12) 19.30 Leila leipoo Ranskassa 20.00 Jamie Oliver’s Christmas Cookbook 21.00 Älä sano sanaakaan (16) 23.20 Mökkireissu 00.20 Valtiatar (12) 01.20 Vaimot vaihtoon USA 02.20 Grand Designs unelma-asunnot 03.25 Muodin huipulle 04.25 Arktiset vedet 04.55–08.50 Yön AVA. 06.52 Viiru ja Pesonen (S) 07.06 Jokeri Pokeri Box 07.09 Kaapon ja Laten pähkinät 07.16 Hermanni Hiiri (S) 07.26 Sanni Sateenkaari (S) 07.38 Töötti ja Pulteri (S) 08.01 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 08.14 Helskyn tarina (S) 08.36 Helsky, Tiuku ja joulun tähti (S) 09.00 Postimies Paten joulu (S) 09.28 Galaxi 09.29 Syrhämä (7) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 The Late Late Show with James Corden 11.40 Ali Show: Seksikäs Suklaa 12.08 Ali Show: Aki Pyysing 12.35 Kioski Show 13.00 Hulluna moottorikelkkailuun 13.30 Veljesten keittiössä 14.00 Niklaksen keittiössä 14.30 Luontoretkellä: Isokauris näkyvissä 15.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 16.00 Elämäni eläimet 17.00 Pikku Kakkonen 17.46 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Syke (12) 19.50 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 20.00 Yle Live: Ultra Bra 21.30 Kätevän emännän juhlat (S) 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Santa (12) 23.45 The Late Late Show with James Corden 00.25 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 00.28 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 00.32 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 00.34 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 00.37 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 00.40 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 00.43 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 00.46 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 00.50 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 00.52 10 tapaa tulla dumpatuksi (16) 00.55–04.00 Uutisikkuna MTV3 05.35 Aamusää 06.00 Huomenta Suomi: Duunikunto 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 06.53 Anniina Ballerina (S) 07.18 Katinkontin joulu (S) 07.38 Oktonautit ja joulun pelastuspartio (S) 08.01 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.23 Mimosa ja Lennu (S) 08.34 Jetron matkaan (S) 08.49 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 09.00 Galaxi 09.02 Näin meillä (7) 09.13 Karvinen (7) 09.26 Merten syvyyksissä (7) 09.47 Kammokatu (7) 10.00–10.41 The Late Late Show with James Corden 11.00 Asterix ja Obelix: Tehtävä Kleopatra (7) 12.45 Urheilu-Suomi 13.45 Huippupalloilua: Real Madrid Barcelona 16.00 Pääpeli: Marcus Sandell kuolemanpelko 16.30 Villi kortti 17.20 Tiikeriveljekset (7) 19.01 Yle Uutiset 19.06 Urheiluruutu 19.11 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 19.22 Luottomies jouluspeciaali (S) 19.45 Huippupalloilua: New York Islanders Winnipeg Jets 22.40 The Late Late Show with James Corden 23.20 Luottomies (12) 23.30 Luottomies (12) 23.40 Luottomies (12) 23.50 Luottomies (12) 23.59 Luottomies (12) 00.09 Luottomies (12) 00.19 Luottomies (12) 00.29 Luottomies (12) 00.40–04.00 Uutisikkuna MTV3 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.30 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.40 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.55 Rusty Rivets (S) 07.20 Ritariprinsessa Nella (S) 07.45 Peukaloisen uudet retket (7) 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Elokuva: Space Dogs 2 (S) 10.40 Grillit huurussa (S) 11.40 Grillit huurussa (S) 12.40 Grillit huurussa (S) 13.40 Elokuva: Toy Story 3 (7) 15.50 Joulun Tähdet 2017 HelsinkiMission Kynttiläkonsertti 17.25 Elokuva: Rölli ja metsänhenki (S) 19.20 Frozen-kuumetta (S) 19.30 Elokuva: Frozen: huurteinen seikkailu (7) 21.25 Keno 21.30 Raskasta Joulua 23.00 Tulossa: Leijonan luola 23.05 Elokuva: Tie pohjoiseen (12) 01.25 Elokuva: Hokkarihemmot (12) 03.20 Australian rajalla 03.50 Australian rajalla 04.20 Australian rajalla 04.50–05.00 Astral-TV NelONeN 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 06.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.20 Sonic Boom (7) 07.30 Sonic Boom (S) 07.45 Lego Star Wars (7) 08.10 Lego Star Wars (7) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Elokuva: Sikin sokin saduissa (7) 10.50 Elokuva: Sikin sokin saduissa 2 (7) 12.20 Leijonan luola USA 13.20 Amerikan kovimmat keräilijät 14.20 Hauskat kotivideot 15.20 Suomen hauskin tavis 16.20 Supertähdet (S) 17.50 Vain elämää 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Vain elämää 20.00 Haluatko miljonääriksi. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Docstop: B-Boy 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00–10.48 Ne kesät Intiassa (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Kotiin takaisin (12) 13.20–14.51 Haaviston Leeni (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Tosi tarina: Lumimyrsky 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Ne kesät Intiassa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 18.59 Tohtori Raimon joulukalenteri (S) 19.00 Kettu (12) 20.00 Sadan vuoden talo 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Ulkolinja: Katalonia lippujen sota 22.05 Nuoren Wertherin jäljillä (7) 23.40 Yle Uutiset 23.45 Oddasat 00.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 00.10 Silta (16) 01.10 Puoli seitsemän 01.40–04.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.12. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Say What 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikoksista pahin (12) 23.30 60 päivää kiven sisässä 00.25 Say What 01.20 Myytinmurtajat 02.20 NCIS: New Orleans (12) 03.15 NCIS: New Orleans (12) 04.05–04.57 Aku ja 7 ihmettä (12) NelONeN 05.00 Astral-TV 06.00 Sonic Boom (7) 06.15 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.30 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.50 Ritariprinsessa Nella (S) 07.15 Rusty Rivets (S) 07.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.00 Sonic Boom (7) 08.10 Disney esittää: Lego Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Hauskat kotivideot 09.55 Heikoin lenkki 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Leijonan luola USA 15.45 Onnenarpa 15.50 Heikoin lenkki 16.55 Idols 18.00 Grillit huurussa (S) 19.00 Vain elämää 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Suljettu saari (16) 23.20 Konttori (S) 23.50 Konttori (S) 00.20 Grillit huurussa (S) 01.20 Rikkaiden panttilainaamo 02.20 Australian rajalla 02.50 Australian rajalla 03.20–05.00 Astral-TV Sub 08.00 Top Chef 09.00 Fresh Off the Boat (S) 09.30 Salatut elämät (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Top Gear Top 41 16.00 Valehtelevat viettelijät 7. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Leilan ihana joulu 10.05 Jamie Oliverin parhaat jouluruoat 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Tyhjätaskut (S) 14.00 Australian kaunein koti 15.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Tinan joulukeittiö 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Selviytyjät 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Itse asiassa kuultuna : EskoJuhani Tennilä 22.00 Hiljainen todistaja (16) 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 Yle Uutiset 23.15 Oddasat 23.30 1864 (16) 00.25 Windsorit (12) 00.50 Puoli seitsemän 01.20–04.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.12. Tiistaina 19.12. 11.00 Maastoautolla halki Indokiinan 11.30 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus 12.00–17.12 YLE TEEMA 12.00 Kantapöytä 12.50 Oi maamme! : Runollisia hetkiä 13.20 Francon jälkeen Alcántaran perhe (7) 14.30 Arkistojen salat: Tapaus Lindbergh 15.00 Urheilu-Suomi 16.00–16.45 Velvet muotitalon tarina (12) 16.55–17.12 Evankeliumi (S) 17.25–20.00 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Mökkireissu 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Joe (16) 01.00 Hävyttömät (12) 02.05 Punk’d Suomi 03.00 Mökkireissu 03.55 Duudsonit (16) 04.20 1001 Rikua 04.50–05.14 Fameless tuplajäynät NelONeN 05.00 Astral-TV 06.00 Sonic Boom (7) 06.15 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.30 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.50 Ritariprinsessa Nella (S) 07.15 Rusty Rivets (S) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.00 Sonic Boom (7) 08.10 Disney esittää: Lego Star Wars: The Freemaker Adventures (7) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Hauskat kotivideot 09.55 Heikoin lenkki 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Leijonan luola USA 15.45 Onnenarpa 15.50 Heikoin lenkki 16.55 Idols 18.00 World Vision: Sami Hedberg ja ystävät 20.00 Joulun Tähdet 2017 HelsinkiMission Kynttiläkonsertti 21.30 Keno 21.35 Elokuva: Larry Crowne Uusi mahdollisuus (S) 23.35 Elokuva: Conan the Barbarian (16) 01.50 Mad Cook Show (7) 02.50–05.00 Astral-TV Sub 08.00 Top Chef 09.00 Fresh Off the Boat (S) 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Top Gear Top 41 16.00 Valehtelevat viettelijät 7. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Leilan ihana joulu 10.05 Jamie Oliverin parhaat jouluruoat 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Leilan ihana joulu 14.00 Amazing Race 15.00 Suomen ihanimmat häät 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Rankat duunit 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Selviytyjät 18.55 Mitä tänään syötäisiin. N:o 99 TORSTAI 21.12. (S) 21.51 Cold Storage (7) 21.59 Yö pitkä, elokuva lyhyt 2017 (S) 22.01 Isäntä (12) 22.18 Olipa kerran Neuvostoliitto (S) 22.24 Mausoleumi (7) 22.49 I’ve only just begun (7) 22.56 Yö pitkä, elokuva lyhyt 2017 (S) 22.57 Perheasia (S) 23.04 Animaattori vs. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti: Lento-onnettomuuden jälkeinen trauma 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00–10.48 Ne kesät Intiassa (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Kiehtova maailma: Junamatka Euroopan yli 13.25 Niskavuoren naiset (7) 14.40 Arkistokuvia: Suuri valtiomies J K Paasikivi (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Inhimillinen tekijä 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10–17.55 Ne kesät Intiassa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 18.59 Tohtori Raimon joulukalenteri (S) 19.00 Durrellin perhe (7) 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Panorama: Mitä Facebook tietää meistä. 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Captain America: The First Avenger (12) 23.30 Elokuva: Musta noita (12) 01.30 Katastrofin anatomia (7) 02.30 Poliisit (S) 03.00 Poliisit (7) 03.30 Poliisit (7) 04.00–05.00 Astral-TV PeRJANTAI 22.12. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 18.14 Muinoset keksivät joulun (7) 18.30 Hevostila Mistral (7) 18.52 Taivaankappaleita tähtikauhassa (S) 19.00 Obs debatt 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.43 Tämä tästä 20.00–00.50 YLE TEEMA 20.00 Milanon naisten paratiisi (12) 21.00 Yö pitkä, elokuva lyhyt 2017 (S) 21.03 Katto (S) 21.17 Halko (S) 21.24 10 metrin hyppytorni (S) 21.41 Haluatteko kuulla tarinan
06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Ystäväni Ronja 07.13 Kaapo (S) 07.38 Ludovic (S) 07.50 Kasper ja Liisa (S) 08.01 Kasper ja Liisa (S) 08.14 Pingu (S) 08.21 Pipsa Possu (S) 08.39 Galaxi 08.40 Neljä ja puoli kaverusta (7) 09.04 Late Lammas ja villit laamat (7) 09.32 Lumisade (S) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Uusi Päivä (S) 11.50 Rölli ja kultainen avain (S) 13.15 Risto Räppääjä ja viileä Venla (S) 14.25 Niko 2 lentäjäveljekset (7) 15.40 Lumikuningatar (7) 17.10 Pikku Kakkonen 18.10 Onnelin ja Annelin talvi (S) 19.30 Itse ilkimys 2 (7) 21.05 Napapiirin sankarit (12) 22.40 Luottomies jouluspeciaali (S) 23.05 Girls (12) 23.35 Mr. N:o 99 Sub 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Lajinsa viimeinen (S) 09.30 Lajinsa viimeinen (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 TILT 2.0 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (12) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Ketonen & Myllyrinne (12) 13.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 14.00 Ninja Warrior 15.00 Rakkautta Karibialla 16.00 Rakkautta Karibialla 17.00 Rakkautta Karibialla 18.00 Rakkautta Karibialla 19.00 The Joulukalenteri (7) 19.15 Pilanpäiten 19.25 Myytinmurtajat 20.30 Simpsonit (7) 21.00 #Subleffa: Abraham Lincoln: Vampire Hunter (16) 23.05 Simpsonit (12) 23.35 The Joulukalenteri (7) 23.50 My Dear Friend (S) 23.55 Sekoilevat idiootit (12) 00.25 Rysän päällä 01.25 60 päivää kiven sisässä 02.25 Catfish deittihuijarit 03.25 Catfish deittihuijarit 04.25 Supernatural (12) 05.20–05.50 Morgan Spurlock: 7 kuolemansyntiä Yle Teema & Fem 08.22–12.00 YLE FEM 08.22 Toinen maailma (12) 08.45 Lucia 2017 10.00 Obs debatt 10.30 Vem vet mest. 18 Tiistaina 19.12. com 09.30 Muodin huipulle 10.30 Unelmarempat 11.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.01 Sinkkuelämää (12) 13.35 Sinkkuelämää (12) 14.10 Sinkkuelämää (12) 14.45 Sinkkuelämää (7) 15.20 Sinkkuelämää (12) 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Sinkkuelämää (7) 17.35 Sinkkuelämää (12) 18.10 Sinkkuelämää (12) 18.45 Sinkkuelämää (12) 19.20 Sinkkuelämää (7) 19.55 Sinkkuelämää (7) 20.30 Sinkkuelämää (12) 21.10 Sinkkuelämää (12) 22.00 Sinkkuelämää (12) 22.35 NYC:n täydelliset naiset 23.35 Todella upeeta XMAS (7) 00.50 Vapaaksi veloista 01.50 Supernanny kiertueella 02.50 Grand Designs unelma-asunnot 03.55 Muodin huipulle 04.55 Sinkkuelämää (12) 05.25–09.20 Yön AVA Ankeisen Joulutervehdys MTV3 su 24.12. 11.00 Selviytyjät 12.00 Taru Sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (12) 15.35 Piilokamera 15.55 PUTOUS: Hei, me hoetaan taas! 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Sääntö-Suomi 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Selviytyjät 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Robot (16) 00.25 Rouva varapresidentti (7) 00.55 Game of Thrones (16) 01.45–04.00 Uutisikkuna mTv3 07.25 Aamusää 07.55 Puuha-Pete (S) 08.10 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.40 Muumilaakson tarinoita (S) 09.05 Daltonit (S) 09.30 Eläintarhan pikkupennut 10.00 Eläintarhan pikkupennut 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.55 Mitä tänään syötäisiin. Yle Tv1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05–08.53 Avara luonto: Elämän mahti 09.00 Yle Uutiset 09.05 Inhimillinen tekijä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.44 Kansallisaarteen etsintä: Viivalla 11.00 Yle Uutiset 11.05 Ekumeeninen joulu 2017 11.55–12.10 Suomen Turku julistaa joulurauhan 12.15 Päätalo (12) 14.00 SuomiLOVE 15.00 Yle Uutiset 15.05 Neiti Marple: Salaperäiset rukiinjyvät (12) 16.40 Tohtori Raimon joulukalenteri (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Tartu Mikkiin: Jatkot 18.00 Yle Uutiset 18.10 Avara luonto: Pieni pingviininpoikanen 19.03 Tohtori Raimon joulukalenteri (S) 19.05 Joulun tähdet Helsingissä 20.30 Yle Uutiset 20.45 Kotikatsomo: Täällä Pohjantähden alla 1/2 (16) 23.45 Jouluyön messu 01.55 Hiljainen todistaja (16) 02.55–04.00 Uutisikkuna Yle Tv2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Nimipäiväonnittelu: 24.12. Kadonnut: Joulupukki -elokuva Yle TV2 su 24.12. 06.51 Tiketi Tok, joululahjojen aika (S) 07.15 Pikku perunat (S) 07.16 Hiiri ja Myyrä joulunvietossa (S) 07.44 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 08.00 Joulupukin Kuuma linja 08.20 Kallen nalle (S) 08.45 Joulupukin Kuuma linja 09.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan: Kaikkien aikojen joulu (S) 09.46 Joulupukin Kuuma linja 10.23 Ninni ja herra Valveinen 10.48 Joulupukin Kuuma linja 11.29 Lumiukko (S) 11.56 Joululeikki 11.59 Lumiukko ja lumikoira (S) 12.25 Kadonnut: Joulupukki -elokuva (S) 13.54 Röllin sydän (S) 15.12 Niko lentäjän poika (7) 16.30 Onneli ja Anneli (S) 17.50 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 18.05 Uusi Päivä (S) 19.00 Yle Uutiset 19.05–20.40 Elf (S) 20.45 Siskonpeti: Musta joulu (7) 21.30 Luottomies jouluspeciaali (S) 21.55 Yle Uutiset 22.00 Grammys 60 v: parhaita hetkiä 23.30 Toiset tytöt (12) 00.50 Girls (12) 01.20 Silicon Valley (7) 01.50 Inside No. klo 12.25 Neljä lasta on saanut kutsun tapaamiseen Joulupukin kanssa. kausi (12) 17.00 Mökkireissu 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (S) 19.00 Taikuuden tuolla puolen 20.00 Sub.doc: Freedom George Michael 22.00 #Subleffa: After the Sunset keikka Bahamalla (12) 00.05 Esittelyssä: Burgerimies 00.10 Tuubi 01.10 Empire (12) 02.05 Valehtelevat viettelijät (12) 03.00 Anthony Bourdain kohti tuntematonta 04.00 Supernatural (16) 04.55–05.42 Lemmen viemää (7) Yle Teema & Fem 08.00–12.00 YLE FEM 08.00 Jumalanpalvelus: Joulujumalanpalvelus Mustasaaressa 08.59 Nordstan ostoskeskuksen syke 09.54 Tanskalaisen maajussin joulu 10.41 Lasse-Maijan etsivätoimisto von Bromsin salaisuus (7) 12.00–17.53 YLE TEEMA 12.00 Ihmeellinen on elämä (7) 14.10 Kino Klassikko: Kirjava satama (12) 15.50 Kino Klassikko: Kovat kaverit (7) 17.55–01.15 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Ystävyyden talvi 18.30 Taivaallista menoa: Minne minä kuulun. Yle Tv1 04.00 Uutisikkuna 07.30 Sadan vuoden talo 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Pieni pingviininpoikanen 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ne kesät Intiassa (12) 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Tartu Mikkiin 12.00–12.49 Tartu Mikkiin: Jatkot 13.00 Paavin joulutervehdys 13.30 Tottisalmen perillinen (7) 14.35 Kauriinvasa 15.00 Yle Uutiset 15.05 Joulun tähdet Helsingissä 16.30–16.44 Eskapistit (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Ne kesät Intiassa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Historia: Marco Polon arvoitus 19.00 Mittatilaustyönä 19.15 Svengaava joulu 20.30 Yle Uutiset 20.45 Dokumenttiprojekti: Tarinoiden Suomi (S) 22.10 Kotikatsomo: Täällä Pohjantähden alla 1/2 (16) 01.15 Docstop: B-Boy 01.45–04.00 Uutisikkuna Yle Tv2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.12. klo 20.10 Ankeisen Joulutervehdys on musta komedia, jossa on Aina Inkerille tyypillistä epätyytyväisyyttä ja tietenkin suomalaisten huumorihermoon iskevää katkeruutta. 19.00 Mark ja Luther 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Elokuva: Näkijän tytär (12) 21.15 Colorado Avenue (12) 22.15 Rantahotelli (7) 23.00 Rantahotelli (7) 23.45 Rantahotelli (7) 00.30–01.15 Rantahotelli (7) JIm 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 10.00 Tehoneliöt haussa 10.30 Tehoneliöt haussa 11.00 Amerikan paras ravintola 12.00 Haapasalo ja kaverit (S) 13.00 Anthony Bourdain maailmalla 14.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.00 Panttilainaamo 16.00 Panttilainaamo 16.30 Panttilainaamo 17.00 Leijonan luola Kanada 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 21.00 Poliisit kotihälytys (12) 22.00 Stand Up! (S) 23.00 Konttori (S) 23.30 Konttori (S) 00.00 Leijonan luola Kanada 01.00 Suomen hauskin tavis (S) 02.00 JIM D: Sarjamurhaajan äiti (12) 03.00 Anthony Bourdain maailmalla 04.00–05.00 Astral-TV lIv 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Toisenlaiset äidit 09.55 Häät sulhasen tapaan 11.05 Neljät häät Amerikassa 12.05 Remppa vai muutto 13.05 Yhden illan juttu 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Neljät häät Amerikassa 16.00 Remppa vai muutto 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Rempalla kaupaksi 20.00 Remppa vai muutto 21.00 Elokuva: Morsian karkuteillä (S) 23.20 Tulossa: Kadonneen jäljillä 23.25 Scandal (16) 00.20 Remppa vai muutto 01.20 Sinkkuillallinen 02.20 Häät sulhasen tapaan 03.35–05.00 Astral-TV ava 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 08.30 Ostoskanava Tvins. 11.00 Tanskalaisia menestystarinoita 11.29 Zorro the chronicles (7) 11.50 Hajbo-video : Puhutaan kiusaamisesta (S) 11.54 Hajbo Fakta: Keho ja vaivat 12.00–17.25 YLE TEEMA 12.00 Milanon naisten paratiisi (12) 12.57 Milanon naisten paratiisi (12) 13.58 Milanon naisten paratiisi (12) 15.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe (7) 16.25 Urheilu-Suomi 17.25–20.00 YLE FEM 17.25 Veljesten keittiössä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 18.14 Muinoset keksivät joulun (7) 18.30 På spåret 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.49 Erikoisia koteja 20.00–02.46 YLE TEEMA 20.00–20.53 Kuinka juutalaiset sävelsivät joulun 21.00 Kino: Berliinin taivaan alla (S) 23.00 Niin kaukana, niin lähellä 01.25–02.46 Uusi Kino: I am Belfast (7) JIm 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Haapasalo ja kaverit (S) 10.00 Jaksa paremmin 10.30 JIM D: Airbnb: Unelma vai painajainen (S) 11.30 Rantavahdit (7) 12.00 Rantavahdit (7) 12.30 Rantavahdit (7) 13.00 Panttilainaamo UK 13.30 Leijonan luola Kanada 14.30 Leijonan luola Kanada 15.30 Panttilainaamo 16.00 Panttilainaamo 16.30 Panttilainaamo 17.00 Panttilainaamo 17.30 Panttilainaamo 18.00 Suomen huutokauppakeisarin joulu 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Suomen hauskin tavis (S) 21.00 Madventures III (7) 21.35 Madventures III (12) 22.15 Madventures III (16) 22.55 Madventures III (12) 23.40 Madventures III (16) 00.25 Madventures III (16) 01.10 Madventures III (16) 02.05 Villit nettivideot (12) 02.35 Villit nettivideot (12) 03.05 JIM D: Sarjamurhaajan äiti (12) 04.05–05.00 Astral-TV lIv 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Rempalla kaupaksi 10.00 Rempalla kaupaksi 10.55 Häät sulhasen tapaan 12.05 Sinkkuillallinen 13.05 Sinkkuillallinen 14.00 Remppa vai muutto 15.00 Remppa vai muutto 15.55 Häät sulhasen tapaan 17.05 MasterChef USA 18.05 MasterChef USA 19.00 Napakymppi 20.00 Kielletty rakkaus (S) 20.58 Keno 21.00 Toisenlaiset äidit 22.00 Vain elämää 23.00 Vain elämää 00.00 Tulossa: Leijonan luola 00.05 NCIS Rikostutkijat (12) 01.00 Kumman kaa (S) 01.30 Kumman kaa (S) 02.00 Pikakurssi kodinostoon 02.30 Pikakurssi kodinostoon 03.00 Pikakurssi kodinostoon 03.30–05.00 Astral-TV ava 06.00 Aamun AVAus 08.30 Ostoskanava Tvins.com 09.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi 10.00 Arvostele mun illallinen Ruotsi 10.30 New Yorkin luksuslukaalit 11.30 New Yorkin luksuslukaalit 12.30 New Yorkin luksuslukaalit 13.30 Makujen viikonloppu 14.00 Jamien huikea joulu 15.00 NYC:n täydelliset naiset 16.00 NYC:n täydelliset naiset 17.00 Unelmarempat 18.00 Unelmarempat 19.00 Tinan joulukeittiö 20.00 Tinan joulukeittiö 21.00 Taru Sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (12) 00.30 Empire (12) 01.30 Kardashianit 02.30 Ensitreffit alttarilla USA 04.05 I Am Cait 05.05–08.55 Yön AVA Sub 8.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Poikamiesboksi (S) 09.30 Poikamiesboksi (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Arena eSports 11.30 Simpsonit (12) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (12) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Ninja Warrior 15.00 Ninja Warrior 16.00 Ninja Warrior 17.00 Ninja Warrior 18.00 Anthony Bourdain kohti tuntematonta 19.00 The Joulukalenteri (7) 19.20 Myytinmurtajat Top 25 Special 21.20 #Subleffa: Paha pukki (16) 23.25 The Joulukalenteri (7) 23.45 Bruno Mars: 24K Magic Live At The Apollo 00.45 Tuubi 01.40 Maailman kauheimmat naapurit 02.35 TILT 2.0 03.05 Arena eSports 03.35 Teknavi 04.05 Teknavi 04.35 Supernatural (12) 05.30–06.00 Morgan Spurlock: 7 kuolemansyntiä Yle Teema & Fem 07.33 12.00 YLE FEM 07.33 Toinen maailma (12) 08.05 Näin Norjassa 08.15 Unna Junná 08.30 BUU-klubbenin joulukalenteri 08.46 Muinoset keksivät joulun (7) 09.00 Clay Kids (7) 09.10 Avaruusapinat (7) 09.14 Kysy Laralta (7) 09.26 Keltapaita (S) 09.28 Hevostila Mistral (7) 09.50 Taivaankappaleita tähtikauhassa (S) 09.55 Zorro the chronicles (7) 10.16 Hajbo-video: Puhutaan kiusaamisesta (S) 10.20 10.25 Hajbo Fakta: Keho ja vaivat 10.30 Veljesten keittiössä 11.00 På spåret 12.00–17.25 YLE TEEMA 12.00 Magic in the Moonlight (S) 13.35 Poikakuoro (7) 15.15 Kino: Herttuatar (12) 17.05 Evankeliumi (S) 17.25 23.57 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri 18.16 Muinoset keksivät joulun (7) 18.30 Tanskalaisen maajussin joulu 19.20 Sokerileipurin jouluherkut 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.40 Pikku prinssi (7) 21.25 Skavlan 22.10 23.57 Elokuva: Monica Z (12) JIm 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Haapasalo ja kaverit (S) 10.00 Panttilainaamo 11.00 Rantavahdit (7) 11.30 Rantavahdit (7) 12.00 Rantavahdit (7) 12.30 Panttilainaamo UK 13.00 Panttilainaamo UK 13.30 Leijonan luola Kanada 14.30 Leijonan luola Kanada 15.30 Panttilainaamo 16.00 Panttilainaamo 16.30 Panttilainaamo 17.00 Panttilainaamo 17.30 Panttilainaamo 18.00 Suomen hauskin tavis (S) 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Konttori (S) 20.30 Konttori (S) 21.00 Konttori (S) 21.30 Konttori (S) 22.00 Konttori (S) 22.30 Konttori (S) 23.00 Konttori (S) 23.30 Konttori (S) 00.00 Raskasta Joulua 01.30 Roast Rob Lowe (7) 03.20 05.00 Astral-TV lIv 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Rempalla kaupaksi 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 Sinkkuillallinen 12.00 Sinkkuillallinen 12.55 Remppa vai muutto 13.55 Remppa vai muutto 14.50 Neljät häät Amerikassa 15.50 MasterChef USA 16.50 MasterChef USA 17.45 Liv D: Prinssi Harry ja Meghan ñ satumainen rakkaus 18.45 Tulossa: Kadonneen jäljillä 18.50 Häät sulhasen tapaan 20.00 Toisenlaiset äidit 20.58 Keno 21.00 Criminal Minds (12) 22.00 NCIS Rikostutkijat (12) 23.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 00.00 Liv D: Ökyt lapsikullat 01.00 Kumman kaa (S) 01.35 Kumman kaa (S) 02.05 Pikakurssi kodinostoon 02.35 Pikakurssi kodinostoon 03.05 Pikakurssi kodinostoon 03.35 Pikakurssi kodinostoon 04.05–05.00 Astral-TV ava 06.00 Aamun AVAus 08.30 Ostoskanava Tvins.com 09.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi 10.00 Arvostele mun illallinen Ruotsi 10.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi 11.00 New Yorkin luksuslukaalit 12.00 New Yorkin luksuslukaalit 13.00 Meidän tarina 14.00 NYC:n täydelliset naiset 15.00 NYC:n täydelliset naiset 16.00 Unelmarempat 17.00 Unelmarempat 18.00 Unelmarempat 19.00 Pilanpäiten 19.15 Jamie Oliverin kotona 19.45 Todella upeeta XMAS (7) 21.00 Lapseni on teiniäiti 22.00 Valtiatar (12) 23.00 Empire (12) 00.00 Jane the Virgin (7) 01.00 Deadly Women Naistappajat (16) 02.00 Nurse Jackie (12) 02.30 Kardashianit 03.30 Ensitreffit alttarilla USA 04.30 I Am Cait 05.30–08.50 Yön AVA SuNNuNTaI 24.12. 9 (12) 02.20–04.00 Uutisikkuna mTv3 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Mofy (S) 08.05 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Winx-klubi (7) 09.20 Paavo Pesusieni (S) 09.45 Puuha-Pete (S) 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Muumilaakson tarinoita (S) 10.50 Mokon suuri maailma (S) 11.05 Tinan joulukeittiö 12.00 Eläintarhan pikkupennut 12.30 Eläintarhan pikkupennut 13.00 Elokuva: Koti eläintarhassa (7) 15.25 Leilan ihana joulu 15.55 Lauri Tähkä: Varpunen jouluaamuna 16.01 Jamie Oliverin hauska joulu 17.00 Ensitreffit alttarilla 17.55 PUTOUS: Hei, me hoetaan taas! 18.00 Kansalainen Turhapuro 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Samu-Sirkan joulutervehdys 2017 (S) 20.10 Ankeisen Joulutervehdys 21.20 Elokuva: Piin elämä (12) 23.40 Say What 00.35 Billions (7) 01.45 Rikoksista pahin (12) 02.40 Ketonen & Myllyrinne (12) 03.05 Ketonen & Myllyrinne (12) 03.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 03.55 Fameless tuplajäynät 04.20 Fameless tuplajäynät 04.45–05.10 Fameless tuplajäynät NeloNeN 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.40 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.55 Rusty Rivets (S) 07.20 Ritariprinsessa Nella (S) 07.45 Peukaloisen uudet retket (7) 07.55 Peukaloisen uudet retket (7) 08.10 Kung Fu Panda (7) 08.35 Sonic Boom (7) 08.50 Sonic Boom (7) 09.00 Elokuva: Maaginen kristalli (7) 10.30 Liiga: Viikkomakasiini 11.00 Jaksa paremmin 11.30 Elokuva: Toy Story 3 (7) 13.35 Grillit huurussa (S) 14.35 Joulun Tähdet 2017 HelsinkiMission Kynttiläkonsertti 16.10 Disney esittää: DuckTales (7) 16.35 Disney esittää: DuckTales (7) 17.05 Lego Frozen: Revontulten lumoa (7) 17.10 Lego Frozen: Revontulten lumoa (S) 17.20 Lego Frozen: Revontulten lumoa (S) 17.25 Lego Frozen: Revontulten lumoa (S) 17.30 Elokuva: Frozen: huurteinen seikkailu (7) 19.30 Elokuva: Napapiirin sankarit 2 (12) 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä (12) 00.10 Elokuva: Star Trek Into Darkness (12) 02.50 Australian rajalla 03.20 Australian rajalla 03.50–05.00 Astral-TV maaNaNTaI 25.12. Sapekasta huumoria löytyy aina muinaisesta Nasaretista takaisin kotoisan lähiöbensiksen pihalle. He päätyvät mystiseen Joulumaahan, jossa heille selviää, että Joulupukki on kadonnut! Ehtivätkö lapset löytää Joulupukin ajoissa ja pelastuuko joulu?. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.05 Elokuva: Yhdeksän kuukautta (12) 21.15 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja 22.10 Say What 23.05 Pelimies 23.35 Isänmaan puolesta (12) 00.40 NCIS: New Orleans (12) 01.35 Rizzoli & Isles (12) 02.30 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja 03.25 NCIS: New Orleans (12) 04.15–05.08 Aku ja 7 ihmettä (S) NeloNeN 05.00 Astral-TV 06.00 Sonic Boom (7) 06.15 Sonic Boom (7) 06.30 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.45 Ritariprinsessa Nella (S) 07.05 Rusty Rivets (S) 07.30 Vili Vilperin seikkailut (S) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.10 LEGO Nexo Knights (7) 08.35 Lego Ninjago (S) 09.00 Disney esittää: DuckTales (7) 09.30 Disney esittää: DuckTales (7) 09.55 Olafin jouluinen seikkailu (S) 10.25 Elokuva: Sei7semäs kääpiö (7) 12.20 Elokuva: Rölli ja metsänhenki (S) 14.15 Vaaleanpunainen pantteri 14.20 Tulossa: Kadonneen jäljillä 14.25 Elokuva: Hachiko Tarina uskollisuudesta (7) 16.25 Tulossa: The Voice of Finland 16.30 Peto Show 18.00 Grillit huurussa (S) 19.00 Vain elämää 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Napapiirin sankarit 2 (12) 23.00 Raskasta Joulua 00.30 Grillit huurussa (S) 01.30 Mad Cook Show (7) 02.30 Rikkaiden panttilainaamo 03.30 Australian rajalla 04.00 Australian rajalla 04.30–05.00 Astral-TV Sub 08.00 Top Chef 09.00 Fresh Off the Boat (S) 09.30 Salatut elämät (12) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Top Gear Top 41 16.00 Valehtelevat viettelijät 7
RANTAPOHJAN TEKSTARIT Lähettäminen maksaa norm. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.25 Elokuva: Ella ja kaverit (S) 21.00 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Päivän sää 22.20 Tulosruutu 22.30 NCIS: New Orleans (12) 23.25 Kohde (16) 00.20 Twin Peaks (16) 01.30 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja 02.30 NCIS: New Orleans (12) 03.25 Aku ja 7 ihmettä (S) 04.20–05.13 Eläintarhan salaisuudet NeloNeN 05.00 Astral-TV 06.00 Sonic Boom (S) 06.15 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.30 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 06.55 Ritariprinsessa Nella (S) 07.15 Rusty Rivets (S) 07.40 Vili Vilperin seikkailut (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.15 LEGO Nexo Knights (7) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Elokuva: Zambezia Lintukodon siipiveikot (7) 10.40 Elokuva: Justus ja urheat ritarit (7) 12.30 Disney esittää: DuckTales (7) 12.55 Disney esittää: DuckTales (7) 13.20 Elokuva: Space Chimps avaruusapinat (7) 15.00 Tulossa: Suomen hauskin tavis 15.05 Vaaleanpunainen pantteri 15.15 Elokuva: Räyhä-Ralf (7) 17.15 Tulossa: The Voice of Finland 17.20 Heikoin lenkki 18.20 Tulossa: Leijonan luola 18.25 Hauskat kotivideot jouluspesiaali 19.25 Tulossa: The Voice of Finland 19.30 Robin: Tää on se hetki -konsertti 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Next (16) 23.00 Elokuva: Drive (18) 01.00 Raskasta Joulua 02.30 Mad Cook Show (S) 03.30 Australian rajalla 04.00 Australian rajalla 04.30–05.00 Astral-TV Sub 08.00 Top Chef 09.00 Fresh Off the Boat (S) 09.30 Fresh Off the Boat (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Top Gear Top 41 16.00 Valehtelevat viettelijät 7. Tiistaina 19.12. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Karhunmetsästäjät 18.30 Maastoautolla halki Indokiinan 19.00 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.43 Tämä tästä 20.00 01.05 YLE TEEMA 20.00 Milanon naisten paratiisi (12) 21.00 Urheilu-Suomi 22.00 Kino: Isäni Toni Erdmann (12) 00.35 01.05 Uusi Kino: Kaiken jälkeen (12) JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 10.00 Tehoneliöt haussa 10.30 Tehoneliöt haussa 11.00 Leijonan luola Kanada 12.00 Kuokkavieras Kataja (S) 13.00 Anthony Bourdain maailmalla 14.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.00 Suomen hauskin tavis (S) 16.00 Panttilainaamo 16.30 Panttilainaamo 17.00 Leijonan luola Kanada 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 21.00 Poliisit kotihälytys (7) 22.00 Stand Up! (S) 23.00 Konttori (S) 23.30 Konttori (S) 00.00 Metsien miehet (12) 01.00 Leijonan luola Kanada 02.00 Suomen hauskin tavis (S) 03.00 Anthony Bourdain maailmalla 04.00–05.00 Astral-TV lIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Pikakurssi kodinostoon 09.30 Pikakurssi kodinostoon 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 Neljät häät Amerikassa 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Sinkkuillallinen 14.00 Neljät häät Amerikassa 15.00 Rempalla kaupaksi 16.00 Remppa vai muutto 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Rempalla kaupaksi 20.00 Remppa vai muutto 21.00 Kielletty rakkaus (S) 22.00 Toisenlaiset äidit 23.00 Remppa vai muutto 00.00 Sinkkuillallinen 01.00 Neljät häät Amerikassa 02.00 Pikakurssi kodinostoon 02.30 Pikakurssi kodinostoon 03.00 05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 08.30 Ostoskanava Tvins.com 09.30 Muodin huipulle 10.30 Unelmarempat 11.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Suomen kaunein koti 14.00 Jamien huikea joulu 15.00 NYC:n täydelliset naiset 16.00 Lemmen viemää (7) 16.55 New Yorkin luksuslukaalit 17.55 Unelmarempat 18.55 Sinkkuelämää (12) 19.30 Leila leipoo Ranskassa 20.00 Life of Kylie 20.30 Life of Kylie 21.00 Midnight Sun (12) 22.10 Sinkkuelämää (7) 22.45 NYC:n täydelliset naiset 23.45 Mustamaalattu (12) 00.45 Deadly Women Naistappajat (16) 01.45 Vaimot vaihtoon UK 02.45 Grand Designs unelma-asunnot 03.50 Muodin huipulle 04.50 Sinkkuelämää (7) 05.20–09.20 Yön AVA Dokumenttiprojekti: Tarinoiden Suomi Yle TV1 ma 25.12. 11.00 Strömsö 11.30 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos 12.00–17.25 YLE TEEMA 12.00 Älä nuolase (S) 13.50 Kaasua, komisario Palmu (7) 15.25–16.54 Kuriton sukupolvi (S) 17.00 Himmelintekijä 17.25–20.00 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. 21.35 Outlander Matkantekijä (16) 22.30 Yle Uutiset 22.35 Oddasat 22.40 Enkeli (16) 00.16–01.15 Ulkolinja: Katalonia lippujen sota 00.45–04.00 Uutisikkuna 01.15–01.45 Docstop: Veli Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.12. klo 20.45 Elokuva kertoo suomalaisten henkilökohtaisten tarinoiden kautta sen, mikä on meille tärkeintä ja miten meistä on tullut sitä, mitä olemme ja millaista muutosta käymme lävitse siirtyessämme kansainvälistyvään 100-vuotista itsenäisyyttä juhlivaan Suomeen. 11.00 Selviytyjät 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! 14.30 Nykyajan ihmeitä 15.30 Suomen ihanimmat häät 16.30 Tinan joulukeittiö 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.50 Ravit: Toto65 vihjeet 17.55 Selviytyjät 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 09.15 Muumit Rivieralla (S) 10.30 Mark ja Luther 11.00 Jumalanpalvelus: Kauneimmat joululaulut 12.00–17.20 YLE TEEMA 12.00 Vanha kunnon Freda, Beatlesin sihteeri 13.25 The Beatles: Eight Days A Week 15.10 Sgt. 9 (12) 21.00 Ollaan vapaita (12) 22.40 The Late Late Show with James Corden 23.25 Rouva varapresidentti (7) 23.55 Adventureland (12) 01.40–04.00 Uutisikkuna MTV3 07.25 Aamusää 07.55 Puuha-Pete (S) 08.10 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.40 Daltonit (S) 09.05 Eläintarhan pikkupennut 09.35 Eläintarhan salaisuudet 10.30 Kauniit ja rohkeat (7) 10.55 Mitä tänään syötäisiin. 040 5173 842 Lähetä kommenttisi tekstiviestinä numeroon Grammys 60 v: parhaita hetkiä Yle TV2 su 24.12. O: Juhani Oroza. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.30 Pohjolan sudet (S) 08.00 Yle Uutiset 08.05–08.55 Avara luonto: Australia 09.00 Yle Uutiset 09.05–09.50 Ne kesät Intiassa (12) 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.30 Yle Uutiset 11.35 Lasten Suomi 100 vuotta 12.00 Meidän maamme Vårt land 16.00 Maamme sinfonia Suomelle 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10–17.55 Doc Martin (12) 18.00–18.10 Yle Uutiset 18.15 Meidän romanssi 19.30 Docstop: Veli 20.00 Kekkonen 20.30 Yle Uutiset 20.45–20.49 Urheiluruutu 21.00 Huuto syvyydestä (12) 22.00 SuomiLOVE 23.00 Sota ja rauha (16) 00.00 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 00.55–04.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.12. 14.00 Vanhan talon uusi elämä 15.00 NYC:n täydelliset naiset 16.00 Lemmen viemää (7) 16.55 New Yorkin luksuslukaalit 17.55 Unelmarempat 18.55 Sinkkuelämää (12) 19.30 Leila leipoo Ranskassa 20.00 Lapseni on teiniäiti 21.00 Mökkireissu 22.00 Sinkkuelämää (7) 22.35 NYC:n täydelliset naiset 23.35 Say What 00.35 Erikoiset eläimet 01.35 Tähdet kertovat 02.35 Grand Designs unelma-asunnot 03.40 Muodin huipulle 04.40 Sinkkuelämää (7) 05.10–09.20 Yön AVA KeSKIVIIKKo 27.12. 06.53 Hei Taavi (S) 07.00 Närpiäiset (S) 07.11 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.24 Babar ja Badun seikkailut (S) 07.36 Askarrellaan 07.42 Dinojuna (S) 08.07 Petteri Kaniini (S) 08.20 Pusse (S) 08.45 Galaxi 08.46 Lassie (7) 09.09 Tero hoitaa (7) 09.32 Porkkanoiden tuoksu (S) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Siskonpeti : Musta joulu (7) 11.50–13.25 Elf (S) 13.30 Myrsky (7) 15.10–16.55 Soppalinnan salaseura (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Hevisaurus (S) 19.20 Happy Feet (7) 21.05 Big Game (12) 22.33 Jääkiekon nuorten MM: CAN FIN 01.45–04.00 Uutisikkuna MTV3 07.25 Aamusää 07.55 Puuha-Pete (S) 08.10 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.40 Daltonit (S) 09.05 Eläintarhan pikkupennut 09.35 Eläintarhan salaisuudet 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.55 Mitä tänään syötäisiin. Christina Aguilera, Justin Timberlake, Bruno Mars ja Whitney Houston.. tekstiviestin hinnan. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Talviyön kummitus 18.30 Clay Kids (7) 18.41 Avaruusapinat (7) 18.45 Kysy Laralta (7) 18.57 Keltapaita (S) 19.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.39 Kauneimmat joululaulut Lucian kanssa 20.00–00.11 YLE TEEMA 20.00 Kalevalanmaa 22.00–00.11 Kino Suomi: Akseli ja Elina (12) JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 10.00 Tehoneliöt haussa 10.30 Tehoneliöt haussa 11.00 Leijonan luola Kanada 12.00 Haapasalo ja kaverit (S) 13.00 Anthony Bourdain maailmalla 14.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.00 Suomen hauskin tavis (S) 16.00 Panttilainaamo 16.30 Panttilainaamo 17.00 Leijonan luola Kanada 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 19.00 Suomen hauskin tavis (S) 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 21.00 Rikkaiden panttilainaamo 22.00 Stand Up! (S) 23.00 Konttori (S) 23.30 Konttori (S) 00.00 Vuorien sankarit (7) 01.00 Leijonan luola Kanada 02.00 Suomen hauskin tavis (S) 03.00 Anthony Bourdain maailmalla 04.00 05.00 Astral-TV lIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Toisenlaiset äidit 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 Neljät häät Amerikassa 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Sinkkuillallinen 14.00 Neljät häät Amerikassa 15.00 Rempalla kaupaksi 16.00 Remppa vai muutto 17.00 Sinkkuillallinen 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Rempalla kaupaksi 20.00 Remppa vai muutto 21.00 Toisenlaiset äidit 22.00 Scandal (16) 23.00 Remppa vai muutto 00.00 Sinkkuillallinen 01.00 Neljät häät Amerikassa 02.00 Häät sulhasen tapaan 03.15–05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 07.30 Lemmen viemää (7) 08.30 Ostoskanava Tvins.com 09.30 Muodin huipulle 10.30 Unelmarempat 11.30 Arvostele mun illallinen Ruotsi 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Pitääkö olla huolissaan. kausi (12) 17.00 112 (7) 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Taikuuden tuolla puolen 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Top Gear 22.05 Sub.doc: Tee minusta täydellinen 23.10 Esittelyssä: Burgerimies 23.15 Rakkautta Karibialla 00.15 Rakkautta Karibialla 01.15 Vampyyrien sukua (16) 02.15 Valehtelevat viettelijät (12) 03.10 Maailman kauheimmat naapurit 04.05 Supernatural (12) 05.00–05.47 Lemmen viemää (7) Yle TeeMA & FeM 09.00–12.00 YLE FEM 09.00 Syntynyt vuonna 2010 10.00 Piha kuntoon 10.30 Vem vet mest. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Älä jäädy 20.00 Ensitreffit alttarilla 21.00 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 Tulosruutu 22.40 Top Gear USA 23.40 Arrow (12) 00.35 Twin Peaks (12) 01.40 Agatha Christie: Syyttäjän todistaja 02.35 NCIS: New Orleans (12) 03.30 Nykyajan ihmeitä 04.25–05.20 Eläintarhan salaisuudet NeloNeN 05.00 Astral-TV 06.00 Sonic Boom (S) 06.15 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.30 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S) 06.50 Ritariprinsessa Nella (S) 07.10 Rusty Rivets (S) 07.35 Vili Vilperin seikkailut (S) 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.10 LEGO Nexo Knights (7) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Heikoin lenkki 09.55 Heikoin lenkki 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Elokuva: My Little Pony: Equestria Girls 4 Ikimetsän legenda (7) 15.25 Vaaleanpunainen pantteri 15.35 Vaaleanpunainen pantteri 15.45 Onnenarpa 15.50 Hauskat kotivideot 16.50 Tulossa: Suomen hauskin tavis 16.55 Idols 17.55 Tulossa: The Voice of Finland 18.00 Grillit huurussa (S) 19.00 Vain elämää 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Hobitti Smaugin autioittama maa (12) 00.15 Grillit huurussa (S) 01.15 Elokuva: Coyote Ugly (12) 03.20 Mad Cook Show (S) 04.20 Australian rajalla 04.50–05.00 Astral-TV Sub 08.00 Top Chef 09.00 Fresh Off the Boat (S) 09.30 Rikas ja rakas (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Top Gear Top 41 16.00 Valehtelevat viettelijät 7. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.30 Luontoretkellä: Oslovuonon salaisuudet 08.00 Yle Uutiset 08.05–08.55 Avara luonto: Australia 09.00 Yle Uutiset 09.05–09.50 Avec Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 Doc Martin (12) 10.50 Avara luonto: Pieni pingviininpoikanen 11.45 Yhdessä sata vuotta 12.45 Kiehtova maailma: Junamatka Euroopan yli 13.40 Rikas tyttö (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10–15.40 Sadan vuoden talo 15.45 Meidän maamme Vårt land 16.15–16.45 Kekkonen 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla 19.00–19.54 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 20.00 Kekkonen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Panorama: Mitä Facebook tietää meistä. Mukana mm. klo 22 Carrie Underwood ja John Legend juontavat tuoretta erikoisohjelmaa, jossa muistellaan musiikin suuren palkintojuhlan kuutta vuosikymmentä. 11.00 Selviytyjät 12.00 Samu-Sirkan joulutervehdys 2017 (S) 13.00 Ankeisen Joulutervehdys 14.10 Elokuva: Karvinen elokuva (7) 15.45 Piilokamera 16.00 Nykyajan ihmeitä 16.55 Lauri Tähkä: Varpunen jouluaamuna 17.00 Pelimies 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Selviytyjät 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Pepper’s Musical Revolution 16.10–16.33 Lennonin viimeiset sanat 17.05–17.20 Evankeliumi (S) 17.25–20.00 YLE FEM 17.25 Vem vet mest. N:o 99 TIISTAI 26.12. 06.53 Humps (S) 07.00 Lumiukko (S) 07.07 Dinotassut (S) 07.20 Sasu (S) 07.33 Timppa (S) 07.43 Nuottiavain 07.50 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 08.17 Mörkyli (S) 08.47 Galaxi 08.48 Tenavat (7) 08.56 Aika härdelli! (7) 09.08 Råtta Booris (S) 09.13 Tero hoitaa (7) 09.36 Kakkukestit (S) 10.00 Jääkiekon nuorten MM: CAN FIN 11.30 Holby Cityn sairaala (12) 12.30 13.00 Veljesten keittiössä 13.05 Niko 2 lentäjäveljekset (7) 14.20 Röllin sydän (S) 15.40 Onneli ja Anneli (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Jääkiekon nuorten MM: CAN FIN 19.30 Doctor Who 20.30 Inside No. kausi (12) 17.00 Say What 18.00 Simpsonit (7) 18.30 Simpsonit (7) 19.00 Taikuuden tuolla puolen 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Top Gear 22.05 Sub.doc: Lapseni on apina 23.10 Twin Peaks (16) 00.20 Twin Peaks (12) 01.30 #Subleffa: After the Sunset keikka Bahamalla (12) 03.35 Valehtelevat viettelijät (12) 04.30 05.25 Supernatural (12) Yle TeeMA & FeM 08.45–12.00 YLE FEM 08.45 Taivaallista menoa: Minne minä kuulun