Paikallisten työpaikkojen ja palveluiden puolesta Poikkeusolot alkoivat Maan hallitus on linjannut toimenpiteitä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Jos tuotteita ei saada tehtyä tai kauppa ei käy, yritykset voivat joutua sopeuttamaan toimintaansa. Jos ja kun taloudelliset seuraamukset leviävät yhtä jalkaa viruksen kanssa, yrityksiä voi kaatua ja monet työpaikat voivat vaarantua. Jaakko Leppäsenkin lähiruokatoimitukset ovat lisääntyneet. Niin yksityisiä kuin julkisiakin. Sivut 2, 3, 6–7, 8–9, 10 ja 15. Ja kun yksi yritys sopeuttaa, usein myös naapuri joutuu tekemään saman, sillä yritykset ovat myös toistensa asiakkaita. Ihmisten terveys ja läheisemme ennen kaikkea, mutta nyt jos koskaan voimme omilla toimillamme, esimerkiksi juuri paikallisia palveluita käyttämällä auttaa mahdollisuuksien mukaan. Paikallisesti käytetty euro voi vielä pelastaa paikallisia työpaikkoja ja palveluita. Jos ei ole töitä, ei kuluteta. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 19.3.2020 51. Jos on vähemmän yrityksiä ja vähemmän työpaikkoja, kertyy vähemmän myös veroja, joilla pyöritetään julkisia palveluita. Sivu 5 Samalla kun kaikki olemme koronaviruksen leviämisen vuoksi huolissamme läheisistämme, ihmishengistä ja sairastumisista, epidemialla on arkisempikin puoli. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti RUOKAA KOTIOVELLE Yritykset vastaavat koronaepidemian lisäämään tarpeeseen saada ruokaa kotiovelle. Tässä lehdessä uutisoimme toimenpiteiden vaikutuksista Rantapohjan alueen julkisiin toimintoihin ja asukkaiden elämään. vsk • N:o 22 Perustettu 1969. Epidemia vaikuttaa jo nyt yrityksiin monella tavalla
» Torstaina 19. Ja mihin ihminen laittaa sormensa, kun siihen sattuu. Jos tämä älyttömyys on pakko toteuttaa Pohjois-Pohjanmaalla, osoittakoon valtio tuulimyllyjen paikat omilta mailtaan, kaukana asutuksista. Koetetaanpa noudattaa meille annettuja ohjeita. Kuka nyt haluaisi kotimaisemansa pilaantuvan, kun pohjoisesta löytyy hölmöjä sijaiskärsijöitä! Poissa silmistä, poissa mielestä. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Jos ja kun tukea valtiolta yrityksille tulee, niin sen hakeminen pitäisi olla mahdollisimman yksinkertaista ja päätöksenteko nopeaa. Leena Liedes Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Maailmalle häipyvät myös tuulisähköstä saatavat päästöoikeudet. Joten elettiin sitä ennenkin. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Muuten jää Iin Metsästysyhdistyksen majalla yksi jakkara tyhjäksi. Mummu Kiitos sinulle ihana ihminen, joka löysit avaimeni Haukiputaan S-kaupan parkkipaikalta ja palautit ne kauppaan. ”Ilmatar rakentaa ja toimittaa voimaloita kansainvälisille sijoittajille.” (Yle 11/2017). Riukulta siirryttiin hyyssiin. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Paikallisten palvelujen käytön tärkeys ja niiden merkitys korostuu nyt korona-aikana. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Nyt ne ovat minulla ja yritän olla hukkaamatta niitä jatkossa. Kuntien saamat kiinteistöverot eivät ole tuloja, vaan ympäristötuhojen, metsäluonnon pilkkomisen ja rakennetun kulttuuriympäristön tärvelemisen sakkomaksuja. Elämme lähiajat poikkeusoloissa ja siitä yli pääseminen vaatii meiltä jokaiselta vastuullista käytöstä etenkin riskiryhmien suojelun kannalta. Iltapimeällä hyyskässä saattoi olla mörköjä, joten piti olla “kummi”, jonka tehtävä oli rytätä paperi sopivaksi. Pyyhkiminen tapahtui rytätyllä sanomalehdellä. Pikku homma kalastusvastaaville. Mikä pahinta, kunnat ovat posket punaisina tukemassa toimintaa. Tiheä metsäautotieverkko houkuttelee myös rakentamaan pohjoiseen. Siksi on tiivistettävä rivit, lopetettava puoluepolitikointi ja pidettävä Pohjoisen puolta. Myös työpaikkojen säilyttämisen kannalta tukimuotojen pitäisi olla selkeitä ja toteutukseltaan nopeita. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Suunta kohti paikallista palvelua TOIMITTAJALTA Synnyinseudun puolesta Ensin meiltä vietiin metsät ja saimme tilalle homogeenisiä puupuistoja. Rohkaisen Kiiminkijokivarren asukkaita pitämään hyvää huolta jokiluonnostanne, ettei käy kuten Iijokivarressa. Kaikki energia-alan toimijat tietävät, että on hullua kuskata sähköä Suomen päästä päähän, mutta kansalaisten vastustus rakentamiseen pohjoisessa on vähäistä ja lupaprosessi paljon nopeampi ja helpompi kuin etelässä. “Ukon” kasvaessa se kumottiin rautakangella. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Pyyhkiminen tapahtui sormella, joka napsautettiin riukuun. Tälle käänteiselle kehitysaluepolitiikalle on yli 70 vuotta ollut yhteistä raaka-aineiden, energian ja kaiken lisäarvon siirtäminen etelään; uittamalla, laivoilla, rekoilla, rautateitse tai voimalinjoja pitkin. Juna vain vie, ei tuo enää ihmisiä. Vaatikaa hyvät iiläiset valtiovaltaa pysäyttämään tämä irvokas kotiseudun tuhoaminen. Murheellisena ja hämmästyneenä olen seurannut suunnitteluvaiheessa olevia tuulivoimapuistoja Iissä, Olhavassa, Kuivaniemellä, Simossa jne. Esko Siika on kutenut Vasikkakarilla Iijoella heti voimalaitoksen rakentamisen jälkeen ja kutee vieläkin. Ilmasto ja inhimillisyys kiittää! Koronan kourissa Liian jyrkät portaat! Peijaiset lähestyy, mutta mummulle tarvitsee pojat rakentaa pieni luiska portaiden päähän. Maan hallitukselta on tulossa jonkinlainen tukipaketti, mutta parasta tietenkin yritysten ja niiden työntekijöiden kannalta olisi, että ne voisivat säilyttää kriisinkin aikana mahdollisimman suuren osan liikevaihdostaan ja palkanmaksukyvystään. Suurten voimalayksiköiden sijaan olisi paljon tehokkaampaa tuottaa energia hajautetusti, siellä missä kuluttajatkin ovat. Jo suunnitteluvaiheessa markkinoidaan maailmalla erinomaisia sijoitusmahdollisuuksia (Ollinkorpi, Yli-Olhava, Rantsila jne.). Myös niiden riittävä kesto on tärkeää. Liki puolet nyt suunnitteilla olevista suurista tuulivoimapuistoista sijoittuisi Pohjois-Pohjanmaalle (67kpl), ja loput Eteläja Keski-Pohjanmaalle (76kpl). Maaseutu-Suomi käy jatkuvaa olemassaolon kamppailua. Lisäksi yhteiskunnan energiatehokkuus paranee koko ajan, joten sitäkin kautta vähenee luonnon turmelemisen tarve uusiutuvan energian kaiken siunaavan nimikkeen alla. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. maaliskuuta 2020 » N:o 22 KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Terveys on tietenkin tärkein, mutta kyllä toimeentulo ja palvelujen saantikin on hyvä juttu. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Tuulivoimaloiden tuotot valuvat yhteisöveroina etelään ja ulkomaisille sijoittajille osinkoina. Paikallisen talouden elinehto on se, että kuluttajat käyttävät alueensa yritysten palveluja sekä ostavat niiden tuotteita. Siellä oli yksi tai useampi reikä, jolla istuen tehtiin tarpeet. Alkuunhan tarpeet tehtiin “riukulla”. Vain kutusora puuttuu. Kuntien tulee nähdä luonto tulevaisuuden mahdollisuutena, ei vain marginaalisina tuloina menetetyistä luontoarvoista. Sitten meiltä vietiin joet ja saimme tilalle kuivat, haisevat uomat, kadonneet pohjavedet ja kalattomat voimalaaltaat. Samalla tulisi pidettyä yllä paikallista elinvoimaa. Niillä oli liuhakka pyyhkäistä. Lasten terveys menee tv-ohjelman edelle. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Sama koskee myös verotuloja vesivoimaloista. Nyt ollaan viemässä loputkin luonnosta ja rakentamassa tuulivoimapuistoja pitkin kankaita satunnaissähköntuotannon tarpeisiin. Suomessa uusiutuvan energian lainsäädäntö on yhtä löysä kuin kaivoslakimme. Nokia alkoi 1940–1950-luvulla valmistamaan ”kuitteja”, ne olivat silkkipaperista tehtyjä arkkeja. Nyt kun Suomi ollaan panemassa viruksen takia kiinni, suurimpia kärsijöitä voivat olla juuri paikalliset pienet yritykset. Vuonna 2019 rakennetuista tuulivoimaloista yli 90% on ulkomaalaisomistuksessa. J.Paaso Iin on turha mainostaa itseään enää lapsiystävällisenä kuntana. Näitä ”aneita” huutokaupataan pörsseissä. Lapsille saa taistella hoitopaikat, avun ja tuen saanti on ihan kamalalla tasolla, jos sinulla on erityislapsi. Hävetkää päättäjät! Pettynyt iiläinen Luonto jarruttaa ihmiskunnan vauhtia, kun ihmiset eivät siihen itse kykene. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Kannattaako esimerkiksi kauppatai muita asioita lähteä hoitamaan kaupunkien kauppakeskuksiin, missä tuhannet ihmiset ovat liikkuneet vai onnistuisiko asioiden hoito ihan siinä lähellä. Tiedoksi, että täällä etelässä ei tuulimyllyjä juuri näy. 040 5173 843. Jouko Häyrynen Salo WC-paperista Käytäntöjä on ollut ajan saatossa useita. Tämä on suomalaista siirtomaapolitiikkaa, jolle ei loppua näy. Koronatilanne ei tule olemaan pysyvä, vaikka kukaan ei voi tarkkaan tietää, kuinka kauan se lopulta jatkuu. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi
Tai ainakaan en suhtaudu tähän hällä väliä -tyyliin. Olen aina huolehtinut käsienpesusta hyvin, joten sen suhteen ei muutoksia ole tullut. Kun ajattelee pidemmälle, huomaa sen kuitenkin olevan meidän kaikkien parhaaksi. Käsiä pitää tietenkin pestä huolellisesti. Eila Palukka, Ii – Vaikuttaa siten, että olen tuon säädetyn 70 ikävuoden yläpuolella. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Pinja Savilaakso, Haukipudas – Koulu on kiinni, opiskelen OSAO:ssa laborantiksi. – Toimin myös osa-aikaisena henkilökohtaisena avustajana ja tähän tilanne vaikuttaa nyt tosi paljon, sillä tilaisuuksia ei järjestetä eikä niihin voisi mennäkään, koska väkijoukkoja pitää välttää. Johannes Lohi, Haukipudas – Koronavirus ei huolestuta tai pelota, jos siihen sairastuu, niin sairastuu. – Arvelen, että etäopiskelun sujuminen riippuu paljon oppilaasta itsestään, osaako jaksottaa tekemisiään. – Arki on nyt muuttunut niin, että olemme jatkossa etäopetuksessa Länsituulen koulusta. Olen huolestunut palvelualojen yrittäjien ja asiakaspalvelussa työskentelevien puolesta tai sellaisten, jotka eivät voi tehdä työtä etänä. Enemmän olen huolestunut sellaisten ihmisten puolesta, joilla on jokin perussairaus lisänä. Noudatetaan annettuja neuvoja ja jos korona tulee, niin sitten tulee. Rantapohja kysyi kylänraitilla Iissä ja Haukiputaalla miten korona vaikuttaa elämään. Paavo Pirinen, Ii – Korona ei vaikuta minuun mitenkään. Minulle on sekin aivan sama, milloin kuolema tulee. vsk • N:o 22 Korona puhuttaa ja vaikuttaa arkeen, mutta ei pelota » Tuija Järvelä-Uusitalo » Auli Haapala » Haukipudas » Ii Korona on nyt kaikkien huulilla. Harrastustoimintaan korona vaikuttaa ainakin niin, että eläkeläisten jumppa on keskeytetty. Ei saisi tulla eikä mennä. Teen vapaaehtoistyötä auttamalla muita. Koko asia on ihan turhaa pelolla lietsomista. Siihen voi itse vaikuttaa pitämällä käsihygieniasta hyvää huolta. Nyt pitää myös miettiä tarkemmin, missä voi ja kannattaa lähteä käymään. Piti vain tulla lumipyryn takia pois metsästä. – Yksityisyrittäjänä voin järjestellä omia töitäni ja tekemisiä, työskentelen muulloinkin paljon yksin, joten siihen tämä tilanne ei tuo hirveästi muutosta. Avustettavan kanssa voi käydä nyt vain ulkoilemassa. Tuulia Salmela, Haukipudas – Joitakin työhommia ja reissuja olen joutunut perumaan. Ihan hyvällä mielellä tässä ollaan. Aluksi ajatus kummastutti. – Ei varmasti pelota. – Omasta puolestani en ole huolestunut tai pelkää koronaa, iäkkäiden puolesta olen enemmän huolestunut. He tarvitsevat nyt myös apua. Autettaville pitää nyt kotihoidon lisätä käyntejä. Omasta puolestani en ole huolestunut tai pelkää koronaa. Sehän pitää nyt lopettaa. – Jollakin lailla vähän pelottaa. Se vaikuttaa arkeen ja huolestuttaakin, mutta ei pelota. Paavo Pirinen Eila Palukka Johannes Lohi Hilkka Kalliorinne Pinja Savilaakso Tuulia Salmela Koronatilanteen takia myös kauppaliikkeillä on pyyntöjä asiakkailleen. Opiskella voimme siten, että seuraamme kokoussovelluksen avulla opettajan lähettämää striimausta. – En ole hamstrannut ruokaa tai muuta enkä aiokaan hamstrata. – Höpö, höpö, ei pelota yhtään pätkää. Tietenkin pitää toivoa, ettei sairastuisi. En käy juuri muualla kuin kaupassa. Se tulee jos tulee, niin kuin influenssakin, ja sitten pitää elää sen mukaan. Harmi, että kirjasto ei ollut enää tänään tiistaina auki. Hilkka Kalliorinne, Ii – Minuun ei koronavirustilanne paljoa vaikuta. Pitää vain kiltisti noudattaa sääntöjä, onneksi on hyvä tukiverkko ympärillä. – Kaupassa pyrin käymään nyt kerran viikossa ja mietin tarkemmin, mitä ostan ja katson päivämääriä tarkemmin. Nyt yritin palauttaa kirjoja Haukiputaan kirjastoon, mutta se on näköjään jo kiinni, eikä täällä ole luukkuakaan, mihin kirjat voisi tiputtaa. Pysyttelen kotona ja pesen ahkerasti käsiä. maaliskuuta 2020 51. Teoriaa on mahdollista opiskella etänä, mutta mietinnässä on, mitä muuta voidaan, toteutuuko esimerkiksi yrittäjyyskurssin opinnot. – Saapa nähdä, miksi tämä tilanne kehittyy. – Nyt kun olen enemmän kotona, aion ottaa hamekankaan esille ja voin tehdä käsitöitä. Tulin juuri metsähommista, niihinkään korona ei vaikuta mitenkään. 3 Torstaina 19. Osa opiskelusta tapahtuu “urakkatehtävinä”
(08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu | Kauppakeskus Kapteeni | Oulunsalo | p. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 12 Aurinko nousee 6.22 ja laskee 18.32. VOI että minä mieleni pahoitan, kun vanhat konstit unohdetaan kokonaan uusilla höpötyksillä. Ennen uskottiin Markussetään ja syötiin aamulla voisilmän kanssa kaurapuuroa ja hyvin toimi. +1° +2° +3° +3° +2° +4° Huikeita pisteitä Iin visassa » Rantapohja » Ii IIN JÄRKKÄVISA järjestäytyi uudenlaisiin kokoonpanoihin, kun osa porukasta oli pirttiukkoina kenties koronan pelossa tai karanteenissa. Kun lähdettiin tansseihin, otettiin vähän kyytipoikaa (palavaläskiä) ja sekin toimi hyvin. Nyt muniakin saa syödä vain rajoitetusti, koska se muka nostaa kolesterooolia. Milloin on kaura parempaa kuin ruis, milloin pitää syödä useampi kupillinen päivässä mustikoita, milloin puolikoita, milloin karpaloita tai tyrnejä. Nimipäiviä Torstai: Juuso, Joose, Josefiina, Jooseppi, Joosef Perjantai: Aki, Kim, Kimi, Jooa, Joakim, Jaakkima Lauantai: Pentti Sunnuntai: Viktor, Vihtori Maanantai: Akseli, Selina Päivän nimi Raamatullinen Joosef, Jumala lisää, sai suomalaisen vastineensa Joosepin almanakkaan vuonna 1890, Juuson vasta 60 vuotta myöhemmin. Kysyjä lienee aliarvioinut vastaajat, jotka nyppivät jäätävästi kolmosia sieltä täältä. JSN oli selvää pässinlihaa kuin myös tulivuori Teiden kotimaa. Ennen sanottiin myös, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla ja varmaan tämä toimii vieläkin. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE • OULUNSALO VANHAN KUVAN KERTOMAA » Ylikiimingin Karahkan koulun oppilaita vuosikymmenten takaa. Ruovesi, Kolumbia ja Rabat sijoittuivat oikeille perille. Suola ja sokeri ovat hirviää myrkkyä, jota ei saa käyttää lainkaan. Kaikesta musiikkiin liittyvästä tuli pinnoja ja kolmosia vihjeistä, Petrasta, Teidestä ja JSN:stä. PAHOILLA MIELIN » Terveellinen ruoka VOI että minä mieleni pahoitan, kun tuo ruuan terveyskeskustelu on mennyt aivan höpöksi. Juodakkin pitäisi pari litraa vettä päivässä ja kaikenlaisiä pirtelöitä. Vihanneksiakin pitää syödä kuin kanikka,että suoli toimisi. Puttaan mielensäpahoittaja Tässä pidettiin Asemakylällä koulua ennen oman koulun valmistumista. -4 -3 -3 -4 -6 -3 Sunnuntai 22.3. OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21 | Oulu | p. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti | Ollilantie 4 | Kempele | p. Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Kyllä tavallinen Matti Meikäläinen on ihmeissään, mitä saa syödä ja juoda. Väinö Linnan ja Petri Laaksosen yhteys sekä Hottentotti -laulun sanoittaja toivat mukavasti pinnoja. Royal We'lle oli Ii-aihe taas yli pääsemätön, mutta Raksila löytyi hyvin. Yhdellä viikolla pitää panna puuroon voita, toisella viikolla se on vaarallista. Ps. Numero on 040 5173 843. Kolulun opettaja Eila Lähtevänoja on oikealla ja hänesta toinen vasemmalle on kuvan Rantapohjaan toimittanut Helinä Mäenpää. Lienee varma tieto on, että kuka mies nyt palautumisjuomana maitoa joisi. Joukkue tiesi ainoana Energian johtajan ja Juho Pahikaisen SM:n. Kyllä tässä täytyy nyt jäädä odottelemaan, että ruokakulttuuri vähän järkevöityisi. -4 -3 -3 -4 -5 -4 Lauantai 21.3. Kuvassa ylärivissä vasemmalla on Esko Pyky. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa | Haminantie 1 | p. Hiihtäjillekin annettiin loppukilometreille sellainen ryyppy, jossa oli raaka kanamuna, hunajaa ja vähän konjakkia. Tällä kertaa myös väärät arvaukset vaihtuivat oikeiksi. Rauniokaupunki Petran kotimaa toi pinnoja siinä kuin KippariKallen tyttöystävä. Me katsomme odottaen Herraan, Jumalaamme, kunnes hän armahtaa meitä. Olihan ennen sellainenkin mainos kuin ”munalla töihin”. Minä olen syönyt ikäni paljon munia ja minulla on aina ollut alhaiset arvot. Lukijakysymys (vanha): Jokiman ravirata on Lahdessa, uusi: Mistä yhdyssanasta saatiin edesmenneen Siwan nimi. Normaalisti visaili vain Royal We. Ainahan on tiedetty, että palautumisjuomana maito on paras ja kalja toiseksi paras. maaliskuuta 2020 » N:o 22 Kanssasi surun kohdatessa. 123:2 Nehän tulla romahti ku Vehka Heikin kihilat. +0° +1° +1° +1° +1° +3° Maanantai 23.3. Dinglet 22, Royal We 35, Tohveliroistot 39, Päkkikankaan Raittiusyhistys 48. Gallen-Kallelan korpiateljee paikantui oikeaan kuntaan heti alussa eikä bagelikaan tuottanut vaikeuksia. Ruokaryypitkin ovat pahasta, mutta onneksi lasillisen punaviiniä saa juoda silloin tällöin. Torstai 19.3. Vahvistuneet Tohveliroistot olivat saaneet jäätävät täsmävahvistukset ja pojoja ropisi. Kuvan lähetti Timo Väätäjä Kuivaniemeltä. Kohta ei tiedä mitä söisi, jotta se olisi terveellistä. -0 +1° +2° +1° -1 +2° Perjantai 20.3. Juo enemmän toiseksi parasta, niin palautuu paremmin. Kyllä toimi ja loppukilometrit tulivat lentäen. Laskisoosiakaan ei saa syödä ollenkaan. Ylikiiminkiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 19. Erityisesti vihjeet olivat kaikille antoisia. Olmit menivät väärille vuorille, mutta Mary Robinsonin keksinnöstä tuli täydet pisteet. Pinnoja kertyi myös Rovaniemen lentopallomestaruuksista ja hummuksen raaka-aineesta. Päkkikangas oli jäätävissä liekeissä
Havaittavissa on myös yhteishengen vahvistumista. Kilpailujen ulkopuolella: Aimo Kärkkäinen 1108; Jouko Haapala 1008 ja Heikki Haapala 994.. Toiminnan hän aloitti joulukuussa, mutta kysyntä ja tarve palvelulle on nyt kasvanut entisestään koronavirusepidemian myötä. – Juuri äsken solmin sopimuksen oululaisen teeja kahvikauppayrityksen tuotteiden toimittamisesta ja kuljettamisesta tilauksesta asiakkaille, kertoo Jaakko Leppänen. Kuljetusmaksut vaihtelevat. – Myös lähialueiden ruuantuottajien ja puhtaan, lähellä tuotetun ruuan merkitys näinä aikoina on vahvistunut, uskoo Leppänen. Rauno Tapio 774. – Tämä koskee niin tuottajia kuin kuljetuksiakin, toteaa Leppänen. MONET PAIKALLISET ravintolat, lounasruokapaikat ja pitopalvelutkin ovat laajentaneet toimintaansa siten, että järjestävät myös valmiiden ruoka-annosten kuljetuksia koteihin ja työpaikoille. Seppo Paakkkola 882; 6. Kärkkäinen pani Iin ammattilaiset kyykkyyn totaalisesti huippuammunnalla ja hyvällä arvioinnilla. Leppänen toimittaa ruokaa toimipaikasta noin 25 kilometrin säteelle. Tietoa palveluista löytyy yritysten nettisivuilta ja Facebookista. Elintarvikealalla hygieniasäännökset ovat tiukat jo entuudestaan ja nyt hygieniaan kiinnitetään koronaepidemian vuoksi vielä erityistä huomiota. 5 » Torstaina 19. Kullervo Mikkola 958; 2. A-sarjan voitti odotetusti Kullervo Mikkola. B-sarja: 1. Markkku Tolonen 894; 5. Tuotevalikoimaan kuuluvat myös munat ja maitotuotteet, juurekset, kasvikset, leivät ja viljatuotteet ja mausteet. Pekka Veijola 862. Toimituksia on paljon Jäälin, Kiimingin, Kellon, Kiviniemen ja Haukiputaan alueille. Jaakko Leppänen toimittaa lähituottajien ruokaa koteihin. Tällä hetkellä eniten kysyntää on marjoilla, jauhelihalla, viherjauheilla ja yriteillä. Pertti Turtinen 874; 7. Peräpään pitäjät sen sijaan valittelivat väärää suksivalintaa ja huollon pettämistä sekä vaikeita tuuliolosuhteita ammunnassa. Mestaruuden kuitenkin otti jälleen kerran “senaattori” Veli Paakkola toiseksi tulleen Jani Kurkelan sortuessa arviointiin. maaliskuuta 2020 » N:o 22 Lähialueiden tuottajien ja puhtaan ruuan merkitys korostuu Monet yritykset toimittavat ruokaa koteihin myös Rantapohjan alueella » Auli Haapala » Rantapohjan alue HAUKIPUTAALAISEN Jaakko Leppäsen Pohjolan Lähiruoka -yritys toimittaa lähialueilla tuotettua ruokaa koteihin. Jani Kurkela 1024; 3. Tähän saakka hän on toimittanut tilaukset asiakkaille kerran viikossa perjantaina, mutta ensi viikosta lähtien toimituskertoja lisätään. Kysyntä on nyt koronavirusaikana kasvanut. Pohjolan Lähiruualla on toimipiste ja varasto Oulussa. Veli Paakkola 1088; 2. Antti Alaviuhkola 1022; 4. Jaakko Leppäsen yritys toimittaa ruokatarvikkeita asiakkaille yli kymmeneltä lähialueen tuottajalta, jotka toimivat noin sadan kilometrin säteellä. Kaupassakäyntiin ja muuhun tarvittavaan apuun on perustettu myös useita vapaaehtoisia palvelurenkaita, joissa toimivilta ihmisiltä on mahdollisuus pyytää apua. Käytännössä palvelu toimii siten, että asiakas tilaa tuotteet etukäteen ja kuljetus hoidetaan sovittuna aikana. Ritva Ylisiurua 816; 3. Alle kymmenen kilometrin matkalta kuljetusmaksu on 6.90 euroa ja sitä kauemmaksi 9.90 euroa. Ihmiset haluavat palvella ja auttaa toisia. TULOKSET A-sarja: 1. Kärkkäinen kuritti iiläisiä Kurjenpesällä » Rantapohja » Ii IIN seudun riistanhoitoyhdistyksen hirvenhiihdon mestaruuskilpailujen suurin tähti oli haukiputaalainen Aimo Kärkkäinen. Yrittäjät joutuvat miettimään uusia toimintatapoja ja myös yhdistämään voimia voidakseen palvella asiakkaita muuttuvissa olosuhteissa
Viikolla aikaistetut reaaliaineiden kokeet sijoitettiin tiistaille ja torstaille. 6 » Torstaina 19. Tiistain kokeen jälkeen Iin lukion aulassa istuneiden abiturienttien tuntemukset kokeen siirrosta vaihtelivat ärsyyntymisestä tyytyväisyyteen. Maantieteen kokeeseen. Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. REAALIKOKEEN aikaistaminen aiheutti monelle ylimääräistä stressiä. Menettelyllä pyrittiin turvaamaan ylioppilastutkinnon järjestäminen, jotta mahdollisimman moni kokelas saa suoritettua tutkinnon. Alkuperäisen aikataulun mukaan tällä viikolla maanantaina oli toisen kotimaisen kielen koe, keskiviikkona matematiikka ja perjantaina vieraan kielen pitkän oppimäärän koe. maaliskuuta 2020 » N:o 22 6 Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Numero on 040 5173 843 Ylioppilaskirjoitusten aikaistaminen ärsyttää osaa abiturienteista » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii KEVÄÄN ylioppilaskirjoituksen reaaliaineiden koepäiviä aikaistettiin koronavirusepidemian takia viikolla niin, että ne ovat tällä viikolla
Toiveeni on lähinnä, että se menee läpi. Toiveeni on lähinnä, että se menee läpi. TIISTAIN reaalikokeeseen osallistuivat uskonnon, elämänkatsomustiedon, yhteiskuntaopin, kemiaa, maantieteen ja terveystiedon kirjoittajat. Puurakentamisen suurimmat kasvumahdollisuudet Suomessa ovat muun muassa kerrostalojen, hallien, koulujen, päiväkotien sekä kauppakeskusten rakentamisessa. Jeremiasta ei tuntunut stressaavan sekään, että muutosten takia hänellä on tällä viikolla ylioppilaskirjoitukset joka päivä. » Torstaina 19. Lievästä ärsyyntymisestä huolimatta Janettan mielestä kokeen aikaistamien oli hyvä asia. Sairaala-, kouluja päiväkotirakentamisessa on alettu suosia puuta, koska se tukee tervehtymistä, vähentää stressiä ja parantaa mielialaa. Ilmastonmuutoksen kannalta merkittävää on puurakenteiden kyky varastoida hiiltä itseensä koko sen elinkaaren ajan. TERVEYSTIETEEN tiistaina kirjoittanut Janetta Savela kertoi olevansa vähän ärsyyntynyt kokeen aikaistumisesta. – Ei minulla ollut tarkkaa lukusuunnitelmaa, mutta olin toki ajatellut, että reaaliin jäisi enemmän lukuaikaa. Puu on ainoa suuren mittakaavan rakentamiseen soveltuva materiaali, joka on uusiutuva ja toimii koko rakennuksen käyttöiän hiilivarastona. Kemia ei ole minulle niin tärkeä, siitä ei saa oikein pisteitä. Pientalorakentamista kuitenkin estää haja-asutusalueilla suunnittelutarveratkaisujen tavallista lupamenettelyä tiukempi harkinta ja kasvukeskuksissa tonttipula. Suunnitelmat muuttuivat. Katajanokalle nousee metsäyhtiö Stora Enson uusi pääkonttori. Tuo tukipilarikirkko valmistui vuonna 1626. maaliskuuta 2020 » N:o 22 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Sitä puuta kuuleminen, jonka juurella asut ja elät KOTIMAINEN puu on ekologinen, kestävä ja terveellinen rakennusmateriaali ja pitkäaikaisiin tuotteisiin käytettynä myös erinomainen hiilivarasto. Janetta kertoo suhtautuvansa koronavirukseen rauhallisesti. Sama koskee puurakentamisen opettajia ja professoreita, joita on liian vähän. Lotta Pakanen kirjoitti tiistaina maantieteen. Luvut osoittavat, että teollinen puurakentaminen on pääsemässä vauhtiin Suomessa. Keskustan Oulun valtuustoryhmä teki helmikuussa 2020 seuraavan sisältöisen aloitteen: ”Oulun kaupunki ottaa ensimmäisen askeleen kohti laajempaa puurakentamisen edistämistä ottamalla käyttöön puurakentamisen määrän seurannan mittarit. Toivon, että jokaisessa maakunnassa ja kunnassa puu nähtäisiin tasavertaisena rakennusmateriaalina muiden materiaaleihin kanssa. Vuonna 2018 suunnitteilla oli 6 000 uutta puukerrostaloasuntoa. TÄLLÄ HETKELLÄ suurin yksittäinen käynnissä oleva puukerrostalohanke on Turussa, johon on rakentumassa 950 puukerrostaloasuntoa. PUURAKENTAMINEN on ollut vahvasti osana Kainuun uutta sairaalaa ja myös Oulun Hiukkavaaran monitoimitaloa, jossa toimii koulu, päiväkoti, kirjasto, nuorisotila ja kansalaisopisto. Eikä tarvitse lähteä ostamaan vessapaperiakaan. Puurakentamisen lisäämiseen voidaan vaikuttaa muun muassa kaavoituksen, maankäyttösopimusten ja tontinluovutusehtojen kautta. Puun käytön hyötyihin lukeutuvat myös puun keveys, nopeus ja ympäristöystävällisyys. Koe tuntui helpolta, mutta voihan olla, että pisterajat sitten nousevat." – Jeremias Nevalainen Huomenna on pitkän matikan kirjoitukset ja olin ajatellut, että valmistaudun niihin enemmän." – Lotta Pakanen. SUOMEEN valmistui viime vuoden loppuun mennessä vajaa sata puusta rakennettua kerrostaloa. – Ovatpa nyt sitten nopeampaa ohi. Virus ei aiheuta suurempia pelkoja Jeremiakselle. Koe tuntui helpolta, mutta voihan olla, että pisterajat sitten nousevat. Taloudellinen kehitys on ollut suhteellisen hyvää ja korkotaso on alhainen. Ruotsissa esimerkiksi ei-luvanvarainen rakentaminen on huomattavasti laajempaa kuin Suomessa. Kemia ei ole minulle niin tärkeä, siitä ei saa oikein pisteitä. Koronavirus ei pelota Lottaa. KEMIAN kokeeseen osallistuneeseen Jeremias Nevalaiseen kokeen aikaistaminen ei vaikuttanut mitenkään. Tänään on vuorossa psykologian, filosofian, historian, fysiikan ja biologian koe. – Eilen järjestetyssä tiedotustilaisuudessahan rauhoiteltiin, että kyllä tästä selvitään. Onko myös rakennusinsinöörien koulutuksessa puurakentamisen opetusta syytä lisätä. Jeremias Nevalainen kirjoitti tiistaina kemian. Puuta jatkojalostavan teollisuuden synnyttämisessä Suomeen ei olisi ristiriitaa sahateollisuuden kanssa, koska uudet yritykset eivät kilpailisi sahatavaran tuotannossa vaan olisivat uusia asiakkaita nykyiselle sahateollisuudelle. Jatkojalostus nostaa merkittävästi puusta saatuja vientituloja. SUOMESTA viedään paljon verrattain matalasti jalostettua sahatavaraa. Varmoja, julkisia puurakennushankkeita on tulossa Helsingin Jätkäsaareen ja Katajanokalle sekä Pudasjärvelle. Myös pientalorakentamiselle olisi tällä hetkellä erittäin otolliset olosuhteet. Ylikiimingin uusi päiväkoti avattiin 5.8.2019. Suomen vanhin puurakenteinen kirkko on muuten Vöyrin puukirkko. – Samapa tuo, milloin koe oli. Näin voimme seurata kaupungissamme puurakentamisen määrän kehitystä ja esimerkiksi erilaisten hankerahoitusten ja asemakaavojen vaikutusta siihen. Sellaiseksi määritellään rakennus, jonka kantava runko ja julkisivut ovat pääosin puuta. Lisäksi puusta valmistetut kevyet ja lujat rakenteet soveltuvat erinomaisesti korkeaan ja tiiviiseen kaupunkirakentamiseen. – Oli parempi, että koe järjestettiin nyt, eikä lykkääntynyt syksyyn. Vuonna 2019 niiden määrä nousi 7 500. Ylioppilaskirjoitukset päättyvät ensi maanantaina saamen äidinkielen kokeeseen. – Muut lukiolaisethan olisivat olleet kuitenkin täältä pois ensi viikolla. – Olen perusterve, joten ei minua itseäni pelota, mutta toki riskiryhmään kuuluvien puolesta on huolissaan. Nyt Pudasjärvelle on rakentumassa vuonna 2021 valmistuva 3-kerroksinen hirsinen monitoimikeskus. ”HirsiSuomen pääkaupungiksi” julistautuneella Pudasjärvellä otettiin Hirsikampuksella käyttöön vuonna 2016 koulurakennus, joka oli tuolloin maailman suurin hirsirakennus. Mitä jalostetumpi on sahatavara niin siitä saatava kuutiohinta on korkeampi. – Eipä oikeastaan pelota. – Ärsyttää. Huomenna on pitkän matikan kirjoitukset ja olin ajatellut, että valmistaudun niihin enemmän. AUL I H A A PA L A Ylioppilaskirjoitusten reaaliaineineiden koepäiviä aikaistettiin. Oppimisympäristöjä rakennettaessa ja kehitettäessä on huomioitu ergonomia, ekologisuus, viihtyvyys, esteettömyys, tilojen valaistus ja akustiikka sekä sisäilman laatu ja siisteys. Puuta käytetään paitsi sisustuksessa ja sisärakenteissa, myös näkyvästi koko rakennusten julkisivuissa. Lisäksi omatoimista rakentamista rassaavat hankalat viranomaiskäytännöt. Lotan mielestä ylioppilaskirjoitukset oltaisiin voitu järjestää alkuperäisen aikataulun mukaan. Janette Savela kirjoitti tiistaina terveystiedon. Mittaristossa tulee eritellä kaupungin omat rakennushankkeet ja yksityiset rakennushankkeet”. Antti Huttu-Hiltunen kaupunginvaltuuston jäsen Oulun Energian hallituksen jäsen Keskusta 7 Ylioppilaskirjoitusten aikaistaminen ärsyttää osaa abiturienteista osallistunutta Lotta Pakasta harmitti, että lukuajasta jäi viikko pois. Ylikiimingin puukirkko valmistui vuonna 1786
– Saattaa olla, että nyt esimerkiksi kouluissa otetaan valtava digiloikka. Oulun taidekoulun lähiopetustunnit on myös keskeytetty ja oppilaille tarjotaan etäopetusta. Muiden oppilaiden ruokailumahdollisuutta selvitetään myöhemmin. Valtaosa koronavirukseen sairastuneista toipuu viikon kotilevolla, tarvitsematta lääkärin hoitoa. Kotona asuvien kehitysvammaisten ja vammaisten päivätoiminta jatkuu keskitetysti Tsempissä Martinniemessä ja kaupungin eteläpuolella Hanhilehdossa. Tämä koskee myös koulujen ja päiväkotien liikuntatilojen iltakäyttöä. Lisäksi kaikki koronaan liittyvä tieto löytyy myös erillisen otsikon alta: www.ouka.fi/ korona. Oulun kaupungin verkkosivuilta (www.ouka.fi) löytyy joka päivä päivittyvää tietoa toiminnoista. Ikäihmisten päivätoiminta lakkasi IKÄIHMISTEN kuntouttava päivätoiminta päättyi 14.4. Mahdolliset lomautukset eivät koske niitä tehtäviä, joissa voidaan teettää etätyötä. saakka. saakka. Oulun kaupungin ohjeet kuntalaisille päivittyvät sivulle www.ouka.fi/korona. Oulu-opisto on keskeyttänyt lähiopetuksen. KORONAVIRUSNEUVONTAPUHELIN on avattu oululaisille, numero on 08 558 41414. Kunnon ylläpitämiseksi ja harrastuksiin voi joutua keksimään uusia vaihtoehtoja. Poikkeusjärjestelyn aikana ei peritä asiakasmaksuja niiltä perheiltä, jotka hoitavat lapsensa kotona. Kaupunki käyttää tiedonvälitykseen eri kanavia, joissa kerrotaan miten nyt toimitaan ja minne voi ottaa yhteyttä. KANSALAISTEN KANNALTA Oulun kaupungin tiedotuksella on iso rooli vallitsevissa poikkeusoloissa. Poikkeustilanteessa lomauttamispäätös voidaan tehdä ilman yhteistoimintamenettelyä, jota ei juuri nyt ole meneillään. – Toimenpiteitä tehdään Oulussa koronaviruksen leviämisen estämiseksi sekä valmiuslain ottamiseksi käyttöön, mutta lisäksi tärkeää on, että muu kaupunkia koskeva päätöksenteko jatkuu normaalisti, toteaa Vehkaperä. saakka. Hätätilanteessa soita 112. Lisäksi kaikki avoimet yleisötapahtumat on peruttu toukokuun loppuun saakka. Kirjastot on suljettu, myöskään omatoimikäyttö ei ole mahdollista. Numero palvelee maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15. Museoja tiedekeskus Luupin kaikki toimipaikat on suljettu. Lukioissa ei järjestetä kouluruokailua. Huoltajien, joiden on mahdollista järjestää lapsensa hoito kotona, pyydetään menettelevän näin. Kirjastoautot eivät aja. Hoitajan akuuttivastaanotolle kiireellistä hoitoa vaativissa vaivoissa voi tulla ilman ajanvarausta. Tilanne elää koko ajan. Asiakkaisiin on oltu yhteydessä jo tiistain aikana. Korvausmenettelystä saadaan lisätietoa, kun valmiuslaeista tehdään lopulliset päätökset näinä päivinä eduskunnassa. Niille lapsille, jotka tulevat kouluun ja tarvitsevat maksullista iltapäivätoimintaa, sitä järjestetään. Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävässä maaliskuussa aloittanut Mirja Vehkaperä kertoo, että kaupunginhallitus kokoontui maanantaina, jolloin kokous keskeytettiin ja kuunneltiin valtioneuvoston tekemät linjaukset koronaepidemian johdosta. – Ainakin itse olen rauhallisin mielin. Koulut ja oppilaitokset suljettu PERUSKOULUJEN tilat suljettiin ja lähiopetus keskeytettiin eilisestä alkaen. Mahdollisten lomautusten toteutuessa Mirja Vehkaperä on huolissaan julkisen sektorin toimijoiden toimeentulosta ja tulopuolen varmistamisesta. LUOTTAVAINEN Mirja Vehkaperä on siihen, että me selviämme tästä poikkeuksellisesta tilanteesta, johon tarvitaan kaikilta ymmärrystä, positiivisuutta ja luottavaista mieltä. maaliskuuta 2020 » N:o 22 Kaikki Oulun päiväkodit auki toistaiseksi » Rantapohja » Oulu VARHAISKASVATUKSEN toimintayksiköt ja niiden yhteydessä järjestettävä esiopetus pidetään toiminnassa jatkossakin Oulun alueella. Mahdollisiin muutoksiin oli Oulussakin valmistauduttu jo viikkojen ajan. Etäopiskelumahdollisuuksia selvitetään ja siitä tiedotetaan opiskelijoita myöhemmin. Opetuksessa hyödynnetään etäopiskelua, erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja -ratkaisuja sekä tarvittaessa itsenäistä opiskelua. Ikäihmiset voivat kysyä neuvoa Ainoneuvonnasta puhelinnumerosta 044 703 4973. Jokaisella meillä on nyt oma tärkeä roolimme ja tehtävämme Mirja Vehkaperä: Yhdessä selviämme tästäkin » Auli Haapala » Haukipudas – OLEN YLPEÄ ja luotan suomalaiseen yhteiskuntaan, joka toimii hyvin poikkeustilanteessa ja varautuminen poikkeusoloihin on erinomaisella tasolla, sanoo Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja, haukiputaalainen Mirja Vehkaperä. Asiakkaisiin ollaan yhteydessä ja samalla varmistetaan, että päivätoiminnan asiakkaat saavat välttämättömät palvelut. Peruskoulujen opetus ja ohjaus järjestetään laajalti vaihtoehtoisilla tavoilla. Päättäjät ja viranomaiset tekevät omat heille kuuluvat tehtävänsä ja kansalaisilla on nyt oma tärkeä rooli noudattaa kaikkia niitä yleisiä ohjeita, mitä annetaan. S A NN A K ROOK. OULUN OMAHOIDON nettiajanvaraus akuuttivastaanotolle on suljettu toistaiseksi. Lisäksi järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville, kuitenkin niin, että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät näin. Yhteisöllisyys voi myös vahvistua. Koulukuljetukset toimivat tämän viikon mahdollisimman normaalisti. Minulla on vahva usko ja luottamus siitä, että me selviämme kaikki yhdessä tästä poikkeustilanteesta, sanoo Oulun kaupunginvaltuuston pujeenjohtaja Mirja Vehkaperä. Kun jokainen tekee omalta osaltaan voitavansa ja suhtautuu riittävän vakavasti annettuihin yleisiin ohjeisiin ja toimii niiden mukaisesti, tästä kyllä selvitään, rohkaisee Vehkaperä. Kevätnäyttelyt ja yleisöluennot on peruttu. Kaikista tulee pitää huolta, erityisesti ikäihmisistä ja erityisryhmistä, toteaa Vehkaperä. KIIREELLISENÄ ASIANA kaupunginhallituksen käsiteltäväksi maanantaina tuli myös mahdolliset lomautukset koskien viranhaltijoiden lomauttamista niiden toimintojen osalta, joiden keskeyttämisestä valtioneuvosto linjasi. Tämä koskee Kipinän, Kontinkankaan, Tsempin, Majakan, Karpalon ja Virikkeen toimintakeskuksia. Iltaisin ja viikonloppuisin koronavirusneuvontaa saat Oulun seudun yhteispäivystyksen numerosta 08 315 2655. Työsuhteisten työntekijöiden kohdalla toimitaan työsopimusten mukaisesti. Opetusta toteutetaan mahdollisuuksien mukaan muun muassa etäopetuksena sekä itsenäisenä työskentelynä. KAIKKI NUORISOTILAT on suljettu ja myös nuorten työpajat jäävät tauolle. Kaikki kouluun tulevat, joilla on normaalistikin koulukuljetusoikeus, kuljetetaan kouluun koko poikkeustilanteen ajan. Koululla lähiopetukseen osallistuville oppilaille järjestetään kouluruokailu normaaliin tapaan. – Pysytään rauhallisina, mutta varautuneena. – TÄRKEIN TEHTÄVÄMME oli ryhtyä laittamaan niitä heti käytäntöön, joista isoimpana oli koulujen siirtyminen etäopetukseen. Päiväkodit ja perhepäivähoito ovat auki normaalisti. OULUN LUKIOISSA siirryttiin jo maanantaista alkaen etätai verkko-opetukseen sekä tuettuun itsenäiseen opiskeluun. Huoltajan tulee ilmoittaa tarpeesta lapsen iltapäivätoimintaryhmään. Näin turvataan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstön lasten pääsy varhaiskasvatukseen ja mahdollistetaan vanhemmille työssäkäynti. saakka kaikissa yksiköissä, joita ovat Haukiputaan, Helmerin, Hiirosen, Kiimingin, Koskenkodin, Muistiparkin, Runolan, Salonrannan, Yli-Iin ja Ylikiimingin päivätoiminta. Koulussa järjestetään kuitenkin esiopetus sekä 1.-3. Kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset ja Kierrätyskeskus suljetaan. Myös taidekoulun kaikki yleisötapahtumat on peruttu. luokkien opetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä, miten selviytyy. Pääkirjaston ja Oulunsalon kirjaston palautusluukut ovat auki. Näin voidaan parhaiten vaikuttaa koronavirusepidemian leviämiseen ja rajaamiseen. Terveydenhoidon ammattilaisen arviota vaativia ylähengitystieinfektion oireita ovat heikentynyt yleistila, selkeästi pitkittynyt kuumeilu ja hengenahdistus. Oulun lukioita koskeva ratkaisu tehtiin jo viikonlopun aikana omana päätöksenä. Avoimet varhaiskasvatuskerhot ja perhekerhot keskeytyvät 13.4. Tilanne voi muuttua nytkin päivittäin, ja sitä varten on jo aiemmin perustettu eri hallinnonalojen tilannekuvatyöryhmä, jossa arvioidaan tilannetta joka päivä. Tämä poikkeustilanne voi avata myös uusia mahdollisuuksia. Byströmin Ohjaamo toimii puhelimitse ja verkossa 13.4. Eri hallintokuntien kokoukset pidetään, mutta samalla selvitetään ja kokeillaan sähköistä kokousmenettelyä. Kun fyysistä kanssakäymistä ja kokoontumisia pitää nyt välttää, voidaan henkistä läheisyyttä vahvistaa. Myös kaikki yleisötilaisuudet, konsertit ja tapahtumat on peruttu. 8 » Torstaina 19. Varaa aika hoitajan tai lääkärin kiireettömälle vastaanotolle puhelimitse omalta terveysasemalta tai hyvinvointikeskuksesta. Arjessa voidaan tarvita enemmän luovuutta ja uusia ratkaisuja. Oulun konservatorion toimitilat on suljettu ja lähiopetus keskeytetty. Liikuntaja kulttuurilaitokset kiinni OULUN KAUPUNGIN liikuntapalveluiden harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat on suljettu toistaiseksi. Kaikki kirjaston omat ja kirjastojen tiloissa pidettävät tapahtumat perutaan 31.5. Työtoiminta on tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille, kehitysvammaisille, vammaisille ja muille erityisryhmille. Varhaiskasvatusta ja kouluja koskeva tarkempi viestintä tapahtuu myös koulukohtaisesti esimerkiksi Wilma-viesteillä
Kaikki työja päivätoiminta on keskeytetty. Tällä turvataan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstön lasten pääsy varhaiskasvatukseen ja mahdollistetaan vanhempien työssäkäynti. Iin kunta ja Oulunkaaren kuntayhtymä tiedottavat koronaan liittyvistä päätöksistä ja tiedotteista netissä osoitteessa ii.fi/korona. – Henkilöstön riittävyys on tunnistettu keskeiseksi riskiksi, mikäli paljon ihmisiä joutuu jäämään pois töistä. IIN kunnan johtoryhmä on kokoontunut nyt joka päivä. Kunnanhallituksen ja lautakuntien kokoukset ovat salaisia, joten niitä ei voi järjestää esimerkiksi etäyhteyksien avulla. Opettajat ovat lapsiin yhteydessä sovittujen nettisovellusten kautta sekä päivittäin puhelimitse. Alatossava toivoo, että kuntalaiset ymmärtäisivät, ettei kaikkiin kysymyksiin ole heti antaa vastausta. Myös ryhmissä oleskelua on syytä välttää. Opetusta toteuttavat Haminan koulun luokanopettajat ja koulunkäynninohjaajat. 9 » Torstaina 19. Iin kunnanjohtaja Ari Alatossavan mielestä on hyvä, että kaikilla kunnilla on nyt samat säännöt koronavirusepidemiaan varatumiseen. Toki neuvotteluissa käydään läpi, onko henkilöstöä mahdollista siirtää toisiin tehtäviin esimerkiksi sosiaalija terveyspuolelle. Muut kuin lähiopetuksessa olevat opiskelevat etäopetuksessa kodeissaan. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Oulunkaaren toiminta OULUNKAAREN asumisyksiköissä ja vuodeosastoilla on kielletty ulkopuolisten vierailut. Jos epäilee saaneensa koronavirusinfektion, tilanteessa ei ole kiire ja on tärkeää toimia harkitusti. TILANNE kunnissa on hieman helpottunut, kun valtioneuvoston määräämät toimet on saatu valmisteltua. Perusopetuksen ja esiopetuksen ryhmiä opetetaan kahdessa tai kolmessa ryhmässä. Tänään on sitten opeteltu ensimmäistä päivää koulujen etäopetusta. Kuntaan tulee nyt paljon koronaan liittyviä kysymyksiä, joihin toivotaan vastausta välittömästi. Tapauskohtaisesti arvioidaan kriittisesti sairaiden ja lasten oireettomat läheiset sekä saattohoidossa olevien läheiset. Valtiolta on luvattu kunnille rahaa koronasta aiheutuviin kuluihin. Tiedottaminen tapahtuu varhaiskasvatusyksiköiden kautta jaettavilla tiedotteilla kotiin. Iin kunnassa ja kunnan terveyspalvelut tuottavassa Oulunkaaren kuntayhtymässä ollaan kuitenkin valmistauduttu hyvin siihen, että tapauksia tulee ja päädytään epidemiavaiheeseen. Yli 70-vuotiaita Oulunkaari kehottaa noudattamaan erityistä varovaisuutta esimerkiksi kauppaasioinneissa. Poikkeusolot mahdollistavat yt-menettelyn käynnistämisen ilman työntekijäosapuolen kanssa käytäviä neuvotteluja. Sovitut tapaamisajat ovat voimassa, mutta infektio-oireista kärsiviä pyydetään varaamaan uusi aika. Hakemusten käsittelyssä voi olla viivettä. Osa tavallisesti kunnan hoitamista asioista on siirtynyt valtioneuvoston ohjauksen alle, jolloin vastaukset on ensin saatava ministeriöstä. VALTIONEUVOSTON linjaukset sulkea kunnallisia toimipisteitä vaikuttavat kunnan henkilöstön tarpeeseen. Toiminta jatkuu pääosin normaalisti Iin päiväkodeissa, ryhmäperhepäiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Mikäli lapsi on sairaana, on tärkeää jäädä kotiin. Asiointiapua kannattaa pyytää rohkeasti sukulaisilta ja tutuilta. – Loppujen lopuksi etätyön tekijöitä on aika vähän. Niin ikään kunnanhallituksen ja lautakuntien kokoukset järjestetään Iissä pääsääntöisesti normaaliin tapaan. Alueellinen neuvontanumero on Iin osalta OSYP:n numero 08 315 2655. maaliskuuta 2020 » N:o 22 Iin koulujen lähiopetusta Haminassa ja Kuivaniemellä » Rantapohja » Ii » Kuivaniemi LÄHIOPETUS on keskitetty Haminan koululle Kirkkotielle ja Kuivaniemellä varhaiskasvatuksen yhteyteen. Hakemukset pyydetään lähettämään sähköisesti ensisijaisesti Omahoidossa. Etätyötä tekevät kaikki Iin kunnan työntekijät, joille se on mahdollista. Peruutuksen voi tehdä Oulunkaaren Omahoitopalvelussa tai soittamalla ajanvarausnumeroon. Sosiaalitoimisto on avoinna normaalisti, mutta yhteydenpito pyritään hoitamaan puhelimitse ja Omahoito-palvelun kautta. Alatossava on tyytyväinen, että valtioneuvosto linjasi koronaviruksen torjunnaksi tehtävät toimet. Niinpä kokoukset on pidettävä normaalisti. Oulun seudullakin kuljetaan niin paljon ristiin rastiin, että on hyvä, että samat säännöt koskevat kaikkia. Mikäli huoltajalla on mahdollisuus hoitaa lastaan kotona, sitä suositellaan. Ensimmäinen yhteydenotto tulee virka-aikana tehdä puhelimitse Oulunkaaren terveysasemille. Kuivaniemellä opiskelevat Kuivaniemellä lähikoulussa olevat ja Haminan koululla kaikkien muiden koulujen oppilaat. Tietyillä sektoreilla henkilöstön kuormitus on nyt kovaa. Virka-ajan ulkopuolella yhteydenotot alueellisiin neuvontanumeroihin, joissa arvioidaan jatkotoimenpiteet. Varhaiskasvatus ennallaan VARHAISKASVATUKSEN toimintayksiköt ja niiden yhteydessä järjestettävä esiopetus pidetään toiminnassa. Lisäksi opetusta järjestetään erityisen tuen oppilaille. Yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä yhteisöjen suositellaan toimivan samoin. – Katri Kulmuni näytti tiedotustilaisuudessa kalvoa, jossa kerrottiin kunnille tulevan lisää rahaa yhteisöverojen jako-osuuksien muutoksien kautta. Eläinlääkäriaikoja peruttu ELÄINLÄÄKÄRIN kiireettömät ajanvaraukset peruutetaan 12.4. Valtioneuvosto kuitenkin suosittaa, että lasta hoidetaan kotona, jos siihen on mahdollisuus. – Kunnan tehtävänä on ylläpitää lakisääteisiä tehtäviä niin hyvin kuin se tässä tilanteessa voidaan tehdä. – Kunta on samanlainen organisaatio kuin muutkin. Lähiopetus on tarkoitettu esiluokan ja vuosiluokkien 1-3 oppilaille, joiden huoltajat toimivat yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisissä tehtävissä. Kiireettömiksi luokitellaan rokotukset, kastraatiot, sterilaatiot, viralliset röntgentutkimukset ja osa hedelmällisyysja terveydenhuoltokäynneistä. saakka. Kunnanjohtajalla suurin huoli henkilöstön riittävyydestä epidemiavaiheessa » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi IISSÄ ei ainakaan eiliseen mennessä ollut yhtään koronavirustartuntaa. Mikäli sinulla on varattu kiireetön aika terveydenhuoltoon ja sinulla on infektio-oireita, on aika siirrettävä myöhempään ajankohtaan. Rahamääristä ei ole tietoa, mutta varmaan niitä aletaan arvioimaan tilanteen tasoituttua. Niinpä Iin kunnanhallituksen asialistalla on huomenna perjantaina kunnan vakituisen henkilöstön yhteistoimintamenettelyn aloittaminen. Liikuntasalien ja -hallin osalta me ennakoimme tilannetta ja suljimme ne ennen valtioneuvoston määräystä. Varhaiskasvatuksen yksiköitä ja lapsiryhmiä voidaan tarvittaessa yhdistää sekä yksiköissä voi työskennellä varhaiskasvatuksen henkilöstöä muista yksiköistä. Menoja täytyy sopeuttaa, mikäli tiettyjä palveluita ei tarjota. Kunnanjohtaja Ari Alatossava sanoo, että suurin huoli on henkilöstön riittävyydestä taudin levitessä. Kuntatyö on pitkälle käsityötä, jota ei voi etänä tehdä. Kaikki poikkeusoloihin liittyvät kunnan tiedotteet julkaistaan netissä osoitteessa ii.fi/korona. – Henkilökunta on tehnyt kovasti työtä asioiden järjestämiseksi. Opettajat ovat fyysisesti koululla tämän viikon ja ensi viikosta alkaen työskentelevät kotoaan käsin. Kunnanjohtaja esittää kunnanhallitukselle, että toimialajohtajilla on oikeus tehdä henkilöstöään koskeva lomautuspäätös siten, että lomautus tulee voimaan 14 vuorokauden kuluttua työvelvollisuuden loppumisesta. Harrastuspaikat ovat kiinni MUSEOT, teatterit, kulttuuritalot, kirjastot ja kirjastoautot, harrastustilat ja -paikat ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset on suljettu 13.4. Tilanne helpottui, kun kouluasiat saatiin tämän viikon aikana järjestettyä. saakka. Asiakkaiden palvelutarve kartoitetaan ja palvelut järjestetään yksilöllisesti. Henkilöstön jaksaminen on myös tärkeää. Tuunataan työtä -hankkeen toiminnot pysyvät käynnissä etäyhteyksiä käyttäen. Terveyskeskukseen ei kannata lähteä. – On hyvä, että kaikilla kunnilla on samanlaiset säännöt. Sosiaalihuoltoja vammaispalvelulain perusteella myönnetyt palvelut ovat edelleen voimassa ja niitä saa käyttää
Aapo Roseliuksen ja Oula Silvennoisen tietokirja Villi itä kertoo itsenäisyytemme ensi vuosien tapahtumista. Kun brittien aseistamat karjalaiset alkoivat ajaa suomalaisia pois, tuli valloittajille kiire. Jokainen liikennöitsijä tiedottaa omalta osaltaan siitä, mitkä vuorot jäävät ajamatta. Yhteenotoissa kaatui toista sataa suomalaista. Venäjällä valtaan päässeet bolshevikit havittelivat Venäjän reuna-alueita takaisin emämaahan. Roselius ja Silvennoinen pitävät heimosota -nimitystä harhaanjohtavana, sillä suomalaisten sotiminen oli osa laajempia Suomen lähialueilla käytyja sotatoimia, Venäjän sisällissotaa ja Baltian vapausssotia. Kirjan tekemiseen on käytetty laajaa arkistoja muuta lähdemateriaalia. Työmatkustusta, asiointia sekä kaukoliikenteen liityntäyhteyksiä palvelevat kuntien väliset linja-autovuorot ELY-keskus pyrkii järjestämään toistaiseksi normaalisti. Menoa vauhdittivat juopottelu ja besorgaus eli ryöstely. Myös tiistain hyvinvointilautakunnan ja sivistysja kulttuurilautakunnan kokoukset peruttiin. Keskeytykset voivat koskea sekä kuntien sisäistä että kuntien välistä liikennettä. Käteistä rahaa korvaavien lipputuotteiden (matkakortit, mobiililiput ja nettiliput) käyttämistä suositellaan silloin, jos korvaavia lipputuotteita on käytössä. Käytännössä sähköinen kokousmenettely on mahdollista ottaa käyttöön vaiheittain ja siitä tiedotetaan erikseen. Muutoksista parhaan tiedon saa suoraan kunkin liikennöitsijän asiakaspalvelusta tai nettisivuilta. 10 » Rantapohja » Ii ANNIKA RYHÄNEN on aloittanut maaliskuussa Art Ii Biennaalin yhteisötaiteen kulttuurituottajana. Suomalaisten vapaajoukkojen kustannuksista vastasivat elinkeinoelämän rahamiehet. Suunnittelemassaan toiminnassa Ryhänen tähtää luomaan yksilön oman kulttuurisen identiteetin kannalta merkityksellisiä kokemuksia taide-, pelija mediakasvatuksen keinoin. Villi itä liittää onnistuneesti Suomen tilanteen tuohon kokonaisuuteen. saakka. Vuorojen liikennöinti saattoi keskeytyä jo keskiviikosta 18.3.alkaen. maaliskuuta 2020 » N:o 22 Iiläinen epäonnen heimosoturi Aapo Roselius Oula Silvennoinen, Villi itä – Suomen heimosodat ja ItäEruroopan murros 1918– 1921 SUOMEN SISÄLLISSOTA päättyi keväällä 1918 ja toinen maailmansota samana vuonna, mutta sotiminen ei päättynyt Suomen lähialueilla eivätkä suomalaisetkaan olleet siitä osattomia. Itärajan taakse tehtävien retkien yhtenä motiivina oli heimoveljien vapauttaminen bolshevismin ikeestä. Lisäksi huollossa oli tuhansia miehiä ja naisia. Sotimisiin osallistui kymmenisentuhatta suomalaista. Baltiassa oli pian käynnissä bolshevikkien vastaisia taisteluita, jossa oli mukana virolaisten ja latvialaisten ohella saksalaisia vapaajoukkoja. Lukiolaisia ylioppilaskirjoituksiin kuljettavat vuorot pyritään ELY-keskuksen mukaan kuitenkin ajamaan vielä tämän viikon ajan. Oulun kaupunki suosittelee sähköisten kanavien käyttöä. Linja-autovuoron kulkeminen kannattaa tarkistaa etukäteen. » Torstaina 19. Tulos on vakuuttava ja hyvin luettavaa sujuvaa asiaproosaa. Pohjan Pojiksi kutsuttujen joukkojen johtoon tulivat Suomen sisällissodassa valkokaartin rintamaupseereina toimineet ruotsalainen Martin Ekström ja virolainen Hans Kalm. Tilanteen nopea muuttuminen on mahdollista. Matkustajamäärien vähentyessä ja tilanteen pitkittyessä tulee ELY-keskuksen mukaan lisäksi varautua siihen, että ajamatta jäävien vuorojen määrä lisääntyy jatkossa. ELY-keskus muistuttaa, että joukkoliikennettä käytettäessä on syytä pitää erityistä huolta hygieniasta. Johtotehtävissä ja värvääjinä oli entisiä jääkäreitä ja sisällissodassa valkoisten joukoissa taistelleita upseereita ja suojeluskuntalaisia. Muu väki oli sekalaista porukkaa, seikkailunhaluisia nuorehkoja miehiä jopa koulupoikia. Kokouksia peruttu » Rantapohja » Oulu OULUN kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen on vahvistanut, että kaupunginvaltuuston seuraava kokous 30.3. Viron presidentti Konstantin Päts pyysi Suomelta sotilaallista apua, jota Suomi ei halunnut antaa valtiona. – Taide ja sen määrittäminen arvoineen on yhteisöllisessä toiminnassa toissijaista. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti sähköisen kokousmenettelyn mahdollistamisesta Oulun kaupungin toimielimissä. Sen sijaan alettiin värvätä vapaajoukkoja. Mukana ollut 19-vuotias myöhemmin AkateemiHISTORIA » Annika Ryhänen Art Ii Biennaalin kulttuurituottajaksi Annika Ryhänen on aloittanut työnsä Art Ii Biennaalin yhteisötaiteen kulttuurituottajana. Kaupungin asiakaspalvelu Oulu10 palvelee asiakkaitaan sähköisissä kanavissaan (chat, WhatsApp, sähköposti, Facebook ja Twitter) ja puhelimitse normaalisti. Ryhänen (TaM) on Lapin yliopistosta valmistunut oululainen kuvataidekasvattaja. Ensimmäisen Vienankarjalaan suunnatun retken teki vuoden 1918 kevään ja kesän aikana nelisensataa miestä. Aikaisemmin hän on toiminut kuvataiteen tuntiopettajana sekä erilaisen vapaa-ajan mediaja taidekasvatuksellisen toiminnan ohjaajana eri tahoilla ja kouluilla. ELY-keskus seuraa tilanteen kehittymistä ja reagoi tarvittavilta osin tilanteeseen. Torikadun asiointipiste Oulussa on toistaiseksi avoinna normaalisti. Ryhäsen päävastuu tulee olemaan Art Ii Biennaalin paikallisten yhteisöjen ja asukkaiden ideoiman ohjelman tuotannon tukeminen osana tuottajatiimiä ja yhteistyössä tapahtuman kuraattoreiden kanssa. A RK IS TOK U VA : T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Sotiin lähtijät olivat vapaaehtoisia niin sanottuja vapaajoukkoja. VIRO oli julistautunut itsenäiseksi alkuvuodesta 1918. perutaan. Parhaimmassa tapauksessa se, mitä ihmiset itse tekevät, on jotain heille merkityksellistä, heitä henkilökohtaisesti koskettavaa, jolloin siitä kehittyy osa heidän elämäänsä ja tulevaisuuttaan eikä vain taidetta taiteen vuoksi, Ryhänen pohtii. Vasemmiston tehtyä Lauri Ingmanin hallitukselle välikysymyksiä sotaretkistä, joutui pääministeri pyörittelemään sanojaan kovasti vastatessaan eduskunnan edessä. Osa bussivuoroista jää ajamatta oppilaitosten sulkemisen vuoksi » Rantapohja OSA Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen järjestämistä koulupäivisin ajettavista linja-autovuoroista jää ajamatta koronaviruksen vuoksi. Nuoret soturit tutustuivat prostituoitujen palveluihin, josta oli seurauksena sukupuolitauteja, joita muutenkin ylityöllistetty hoitohenkilöstö joutui lääkitsemään. SUOMALAISTEN lähteminen sotimaan maamme rajojen ulkopuolelle oli kiusallista valtiovallalle, jolta ei ollut virallisesti suostumusta. Oulu10 palvelee ensisijaisesti verkossa » Rantapohja OULU10:N asiointipisteet Haukiputaalla, Kiimingissä, Ylikiimingissä, Yli-Iissä ja Oulunsalossa ovat suljettuna ainakin maanantaihin 13.4. Toimielinten puheenjohtajilla on toimivalta peruuttaa kokoukset koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Joukkoliikenteen käyttäjien tulee kuitenkin varautua aikataulumuutoksiin, vuorojen peruuntumisiin ja liikenteen ajoittaiseen keskeytymiseen. Tätä eivät paikalliset katsoneet hyvällä. Teos oli ansiosta Tieto-Finlandia -ehdokkaana. Suomalaisten vapaajoukkojen perään ei vilkuteltu, kun ne kotoutettiin Virosta. Armeijan piirissä oli hiljaista hyväksyntää. Suomalaisten osuudesta on käytetty nimitystä heimosodat. Viroon lähti neljätuhatta, pääasiassa nuorta miestä. Suomalaisten vapaajoukkojen elämä Virossa oli vähemmän kunniallista, sillä vankeja ja siviilejä ammuttiin sumeilematta. Vapauttajien pettymykseksi maailmansodan ja nälän uuvuttamat paikalliset ihmiset eivät lämmenneet heimoveljien sanomalle, vaan olivat kiinnostuneempia leivästä kuin heimoaatteesta
Sanokaa rehtorille terveiset viimeiset. VAIKKA Aika jonka sain ei budjettinsa ja rahoituksensa puolesta mikään indieelokuva olekaan, poikkeavat lähtökohdat näkyvät silti lopputuloksessa. Yrjö Saarenpuun kirje on järkyttävä: “Rakas äiti ja isä ja siskot! Tämä on viimeinen kirje, jonka nyt kirjoitan, minut ammutaan ihan tyhjästä. 1919. Aunuksen retki oli lopulta katastrofi. Viron retkeltä palannut luutnantti Sulo Kallio piti värväystoimistoa Oulussa. Yksi lähtijöistä oli 17-vuotias Yrjö Saarenpuu, joka Villi itä -kirjassa mainitaan oululaiseksi. Vikoineenkin elokuvaa on helppo suositella erityisesti hevosharrastuksen ystäville. Kauppa lienee ollut Tuiskun rakentamassa liiketalossa, joka sodan jälkeen toimi nimellä Petsamon Kauppaliike ja on nykyisin kuvataiteilija Petri Yrjölän koti/ateljee. Vaikka moni kohtaus olisi nytkin hyötynyt hienovaraisemmasta musiikin ja kuvakulmien käytöstä, on elokuva parhaimmillaan varsin vaikuttavaa katsottavaa. Elokuva on raju selviytymistarina, jonka ytimessä on elämänmyönteinen viesti. Vaikka elokuva on pääosin mallikelpoista työtä, syövät erityisesti äänisuunnittelun ja leikkauksen ongelmat katsomiskokemusta. Aika jonka sain on hevosurheilun maailmaan sijoittuva vilpitön selviytymistarina Tapaturmaisesti vammautunut Jaana Kivimäki (Olga Temonen) taisteli tiensä paralympiaurheilijaksi. maaliskuuta 2020 » N:o 22 ELOKUVA » INFO Aika jonka sain • Ohjaaja: Tuukka Temonen • Pääosissa: Olga Temonen, Micke Rejström, Sebastian Rejman, Satu Silvo, Pilvi Hämäläinen, Ville Myllyrinne, Riitta Havukainen, Anu Sinisalo, Inka Kallén, Tommi Eronen, Harri Moisio, Tatu Sinisalo, Jontte Valosaari, Arttu Lindeman • Ensi-ilta: 13.3.2020 • Kesto: 1 t 44 min • Arvio: ????. Simo Saarenpuu peräsi poikaansa takaisin, mutta sekavissa oloissa se ei onnistunut. Hän oli iiläinen, jonka vanhemmat olivat panneet Ouluun kouluun. Itseoppinut elokuvaohjaaja on tarttunut itselleen läheiseen aiheeseen. Salatut Elämät) näyttelee elokuvan pääosaa ja toimi elokuvan toisena tuottajana ja käsikirjoittajana. Siitä huolimatta antautuneita kohdeltiin julmasti. Varsinkin Oulun Lyseon pojissa oli innokkuutta sotaretkeen. Lähes koko Aunuksen alue vallattiin verrattain nopeasti, sillä vastarinta oli aluksi vähäistä. Elokuva on myös ollut Temosen perheen yhteinen projekti: vaimo Olga (mm. Pahahan minä olin kotonakin, aina tein sitä pahaa, mitä sattui. Tuomitut ammuttiin Tulemajärven Palolahdessa aamunkoitteessa 6.7. Retkeä vastusti Suomen hallitus, eduskunnan enemmistö ja armeijan johto, mutta retkeä johtaneet jääkärit ja muut aktivistit eivät siitä piitanneet. Jos olisi, niin ei minuakaan olisi ammuttu. Kaiken kaikkiaan menetykset koko retkellä olivat suuret, sillä kaatuneita suomalaisia oli nelisensataa. Suomalaiset olivat pettyneitä paikallisiin heimoveljiin, jotka eivät ottaneet vapauttajia riemuiten vastaan. Kuolemaan tuomitut saivat tunnin aikaa kirjoittaakseen viimeisen kirjeen kotiin. Se oli arpa, joka määräsi. 11 » Elmo Rautio » Rantapohja SYYSKUUSSA 2004 esteratsastaja Jaana Kivimäen elämä muuttui, kun hevoskuljetusauton lastaussillan romahtaminen vei lupaavan esteratsastajan loppuiäkseen pyörätuoliin. Aika jonka sain on selkeästi miehen tasapainoisin elokuva. Villi itä on lukemisen väärti teos paikata aukot historian tiedoissa. Yrjö Saarenpuun isä laukkukauppias Simo Saarenpuu, alkuaan Mitrofanoff oli muuttanut 1880-luvulla Uhtualta Suomen puolelle. ELOKUVASSA parasta on sen vilpittömyys, jota monesta kaupallisemmasta tuotannosta ei löydy. Nuorukaiset saatiin kiinni ja Aunuksen retken johtaja majuri Gunnar von Hertzen langetti kymmenelle pojalle kuolemantuomion. Teloitettujen ruumiita ei sallittu ottaa mukaan Suomeen. Vaikka järkytys oli aluksi suuri, ei kahden pienen lapsen äiti halunnut antaa periksi. » Torstaina 19. Älkää surko minua, antakaa kaikki anteeksi, olkaa, niin kuin minua ei olisi ollutkaan -Nyt kyllä ymmärrän, mitä on karata kotoaan. Elokuvasta olisi helposti saanut vartin pois ilman, että lopputulos olisi kärsinyt millään tavalla. Oululaisten komppanianpäällikkö Kallio yritti saada komentajaa perumaan liian ankarana pitämäänsä tuomiota. Temonen on halunnut tuoda Jaana Kivimäen poikkeuksellisen tarinan valkokankaille ja on siinä myös onnistunut. AUNUKSEEN lähti Oulun seudulta noin 150 vapaaehtoista. Perinteisen studiojärjestelmän ulkopuolella operoiva entinen Apulanta-yhtyeen basisti on onnistunut saavuttamaan tässä maassa jotain, johon ovat aiemmin pystyneet vain Spede Pasasen, Timo Koivusalon ja Aki Kaurismäen kaltaiset hahmot. Hän oli avioitunut ja perustanut kaupan Tyrnävälle ja muuttanut Muhoksen kautta Iin Asemakylälle kauppiaaksi. Minä kiroon sen, jonka takia minä joudun tähän ammuttavaksi.” Yrjö Saarenpuun omaiset yrittivät saada oikeuskanslerin kautta oikeutta poikansa kuolemantuomioon, mitä yleisesti pidettiin kohtuuttomana. Aunuksen retkeen osallistui kaikkiaan noin 4 000 suomalaista. Lähtijöissä oli myöhemmin tunnetuksi tulleita henkilöitä, kuten tulevat maaherrat Kalle Määttä ja Kaarlo Hillilä, pappismies Elias Simojoki ja diplomaatti Aaro Pakaslahti. Pakomatkalla kohti Suomea kymmenkunta nuorukaista meni omin lupinsa Vieljärven kirkkoon ja varasti nälissään jauhoja ja rahaa. Oulun komppania hajosi bolshevikkien hyökättyä Viteleeseen. “Ammutaan”-arvan nosti epäonnekseen Yrjö Saarenpuu, joka oli todistajien mukaan ollut vain kirkonryöstön sivusta seuraajana. “Heimosodista” ei juuri puhuta kouluhistoriassa, minkä vuoksi ne ovat suurimmalle osalle suomalaisia tuntematon asia. Aunuksenkaupungissa teloitettiin 40 siviiliä. Pertti Huovinen HISTORIA » P RO M OOT IOK U VA INK A H Y VÖNEN. Temosen elokuvien tyyli on omalaatuinen sekoitus kotimaista TV-draamaa ja räiskyvää amerikkalaishenkistä elokuvallisuutta, jota on tähän asti leimannut epätasaisuus. Iiläinen epäonnen heimosoturi sen Karjalaseuran johtaja ja filosofian tohtori Vilho Helanen kirjoitti kauhistuneena: “Ryöstäen, murhaten ja hävittäen ovat suomalaiaset joukot kulkeneet yli Viron”. Ei täällä näy lakia olevan. Kun bolshevikit siirsivät joukkoja Aunukseen ja pääsivät suomalaisten selustaan Viteleessä, tuli näille nopea lähtö ja kotiinpaluu oli sekasortoista. Kivimäki taisteli tiensä takaisin hevosen selkään ja aina Suomen paralympiaedustajaksi asti. Nyt Kivimäen tarinasta on valmistunut elokuva. Saarenpuun perheen kantelu ei johtanut mihinkään, vaan tapahtuneen todettiin menneen “sotalain pykälien mukaan”. Von Hertzen taipui siihen, että ryöstöporukan johtajana pidetty muhoslainen tuomitaan ja lisäksi arvotaan toinen ammuttava. Myös pariskunnan lapsilla on elokuvassa tärkeä rooli. Se ei tule koskaan takaisin -älkää nyt kuolko suruun ja älkää olko huolissanne. Yhdessä vaimonsa kanssa ratsastuskouluyritystä pyörittävä Temonen tuntee hevospiirit ja Jaana Kivimäen tarinassa on selkeästi hänelle omakohtaista tunnelatausta. TUUKKA TEMONEN on suomalaisen elokuvan outolintu. Oman tuotantoyhtiönsä kautta elokuvia tekevä Temonen on saanut teatterilevitykseen jo kolmannen pitkän elokuvansa, mikä on kunnioitettava saavutus. Tuukka Temosen ohjaama Aika jonka sain kuvaa Jaana Kivimäen elämän dramaattisimpia vaihteita, jota varjostivat onnettomuuden lisäksi myös menneisyyden haamut ja väkivaltainen parisuhde. Vapaaehtoisten innostusta lisäsivät valeuutiset Aunuksen kansan kapinasta bolshevikkejä kohtaan. Siinä missä miehen debyyttielokuva Teit meistä kauniin (2016) rönsyili villisti tunnelmasta toiseen, on miehen uusimmassa elokuvassa selkeä ja johdonmukainen kaari. Suuri joukko nuorukaisia karkasi riveistä pakokauhuissaan. Elokuva on täynnä sellaisia pieniä puutteellisuuksia, joihin perinteisissä kotimaisissa valkokangaselokuvissa ei olla totuttu. Yrjö Saarenpuu oli lähtenyt sotaan ilman vanhempiensa suostumusta. TUNNETUIN sotaretkistä suuntautui vuoden 1919 keväällä ja kesällä Aunukseen
Miesten liigalla on pidempi historia takanaan, mutta nykypäivänä olisi hienoa, jos tasa-arvoinen mediahuomio koskisi myös jääkiekkoa. Tunnelma on rauhallinen ja kaikki halukkaat saavat kahvin ja makkaran vuorollaan, pienestä pystyyn laitetusta kahviosta käytävän sivusta. Pelin alkuun on vielä aikaa, ja Oulun Energia-areenan edusta on vielä hiljainen. Peli on naistenkin välillä fyysistä, vaikka taklata ei naisten peleissä saakaan, kertoo haukiputaalainen Kärppänaisten päävalmentaja Janne Salmela. Väsymyksestä ei ole tietoakaan ja pelaajien jalat tikkaavat kuin Singer-ompelukone. divisioonan runkosarjan ja oli etenemässä liigakarsintoihin. Katsojia on niin perheen pienimmistä varttuneemman väestön edustajiin, kuin miehistä naisiinkin. Vastustajanaan Kärpillä on KalPa, joista pitäisi saada kolme voittoa päästäkseen finaalipeleihin. Kiekollisesti taidokas peli ei aina tarvitsekaan taklauksia ollakseen innostava. Pystyisimme siten keskittymään enemmän harjoitteluun, joka toisi tuloksia tietenkin myös kentälle. Oulun Energia-areenalla alkoivat Kärppien play-off pelit. Monen pelaajan kypärän alta pilkottava pitkä tukka ja vähäisen katsojamäärän vuoksi erottuvat kimeät ”täällä” huudot vasta muistuttavat pelaajien sukupuolesta. Katsetta on vaikea irrottaa kentästä. – Lämmin kiitos kaikille, jotka tukivat kauttamme ja auttoivat runkosarjan voittoon. Kiekkoa tunteella ja taidolla Kärppänaisia luotsaa haukiputaalainen Janne Salmela » Anu Kauppila » Haukipudas » Oulu TIISTAINA 3.3. Pelaajia ei tavallinen katsoja välttämättä erota taitotason perusteella naispelaajiksi. Kovasta hyökkäämisestä huolimatta KalPa pääsee rokottamaan tekemällä ensimmäisen maalin erän alkuminuuteilla. A NU K AUP P IL A. Päävalmentaja Salmela on ollut pitkään mukana nais – ja tyttökiekossa ja valmentanut myös ulkomailla. KalPan naiset näyttävät tulistuneen aiemmasta tilanteesta, ja laittavat kovemman vaihteen päälle. Joukkue voitti PohjoisSuomen naisten 2. Melkein jokainen pelaajamme tekee töitä tai opiskelee pelaamisen ohessa. Tunnelmasta voi aistia arvostuksen ja rentouden illan peliä kohtaan. divisioonan runkosarjan toistamiseen tänä vuonna ja joukkue oli etenemässä liigakarsintoihin. ENSIMMÄINEN ERÄ lähtee käyntiin Kärppien vyöryessä hyökkäyspäähän. Erän puoliväliin mennessä tilanne on kutkuttava 3-3. Ajassa 13.27 Kärppien numerolla 15 pelaava, Nelli Salomäki tekee tasoitusmaalin, ja yli 200-päinen yleisö hurraa. maaliskuuta 2020 » N:o 22 URHEILU » Heitonkin salibandykausi päättyi koronan takia » Rantapohja » Haukipudas SALIBANDYLIITON hallitus päätti pysäyttää kaikki Salibandyliiton sarjat perjantaista 13.3. Kovaa pyöritystä KalPan maalilla. Myös Haukiputaan Heiton salibandyn edustusnaisten kausi päättyi. Kukaan ei onneksi kiinnittänyt siihen huomiota. Lasten täytyy olla pelaajien ja toimijoiden jälkikasvua, sillä yleisöä ei ole vielä paikalla. Herrasnaisten elkeet on sysätty sivuun, eikä KalPa aio antaa tuumaakaan periksi oululaisille. Sarja kuitenkin keskeytettiin koronan takia. Tilanteesta ei tule jäähyä ja KalPan pelaaja pääsee luistellen omilla jaloillaan pois kentältä. – Ei tuossa kohti laitaa enää käydä kylkeen kiinni, huutaa KalPan valmentaja Lauri Saari. Oman puolustuspään hieno pelastus kirvoittaa katsojat iloitsemaan ja kannustamaan, Poromafian kymmenpäisen kannustusjoukon ja patarummun saattelemana. Jokainen pelaaja antaa kaikkensa, ja yleisö jaksaa kannustaa. Erätauolla Kärppien omat kojut ovat kiinni. Naiskärppien päävalmentaja Janne Salmela palasi takaisin kotikonnuille ulkomailla valmentamisen jälkeen. – Naisten pelit antavat pelaajille mahdollisuuden pelata todella taitavaa kiekollista peliä. Alkoholia pelin aikana ei tarjoilla, mikä ei näy eikä kuulu katsojissa. toteaa päävalmentaja Salmela. Tämähän tuntuu samalle, kuin katsoisi Suomen pyörittävän kiekkoa Kanadan päädyssä viime kevään MM-finaalissa. Naisten jääkiekko onkin hieman yllättäen, ilman monia jäähyjä ja pelikatkoja, todella mielenkiintoista. Heiton naisten edustusjoukkue voitti PohjoisSuomen 2. KalPa tekee voittomaalin ajassa 53.11. Jos media huomioisi naisjääkiekon paremmin, niin se toisi yleisön kautta lisätuloja. Toivottavasti saamme jatkaa yhteistyötä kanssanne myös tulevalla kaudella, toteavat joukkueenjohtaja Eeva Repo ja päävalmentaja Pasi Soronen. Karsintoja ei nyt koronaviruksen vuoksi pelata. Kärpät valmiina pistämään kiekon KalPan maaliin. Halliin sisään astuessa mielenkiinto kohdistuu käytävillä vastaan juokseviin lapsiin. ENSIMMÄINEN ERÄ on pelattu ja KalPa johtaa 2-1. Kaukalon pleksiin paukahtava kiekko saa säpsähtämään ja tekemään vaistomaisen väistöliikkeen. Oli sitten kyse miestentai naisten peleistä, katsojakunta on yhtä laaja. Salmela aloitti päävalmentajana kaudella 2019–2020 tavoitteenaan yhtenäinen ja yhteen hiileen puhaltava joukkue. Yhteistä kaikille tuntuu olevan lojaalius kärpille. Koronan vuoksi myös Kärppien pronssipeli on peruttu. Kolmannen erän loppupuoli on vieläkin fyysisempää ja nopeampaa, kuin aiemmat erät, jos mahdollista. MIESTEN tienatessa SM-liigassa keskimäärin 75 000 euroa vuodessa, suurin osa kaikista naispelaajista Suomessa maksavat siitä, että pääsevät pelaamaan. Voisi olettaa, että katsojat ovat paikan päällä nimenomaan katsomassa ja kannustamassa hienoa peliä, eikä tarjoiluilla ole niin suurta osaa illassa. Kirkkain mitali oli tietenkin tavoite kaudelle, mutta Kärppien tie katkesi tänä vuonna pronssipeleihin. Ajassa 42.47 KalPan pelaaja jää makaamaan jäähän. Eri kanavat voisivat näyttää pelien tulokset edes alapalkissa urheiluruudun aikana. On mukava kuunnella puheensorinaa, jota kuulee pitkin käytäviä ilman, että kenenkään täytyy korottaa ääntään. Erätauon tunnelma poikkeaa miesten pelien aikana vallitsevasta kaaoksesta, jolloin täytyy miettiä tarkkaan missä järjestyksessä käy vessassa ja hakemassa pelin henkeen kuuluvan grillimakkaran. TOISEN ERÄN alkuun Kärpät ottaa johtoaseman pelissä. Koko viisikko pyörittää peliä KalPan maalilla ammattimaisesti. On vain kourallinen naisia, jotka voivat harjoitella ja pelata edes puoli-ammattilaisesti jääkiekkoa. Kärppänaisten yhtenäinen joukkue ja taidokas peli jäivät pienen, mutta innokkaan yleisön kanssa, varsinkin uuden katsojan mieleen. – Tietenkin toivomme lisää katsojia myös naiskiekolle. Suomeen Salmela halusi tulla oppimaan lisää valmentamisesta ja Oulusta paikan vapauduttua paluu Haukiputaalle oli sinetöity. Kannustaminen on naisten pelin aikana aistikasta, jokaisen yksittäisen kannustushuudon erottuessa katsomossa. Kärpät eivät lannistu ja Poromafiaksi kutsuttu kannustusryhmä alkaa takomaan patarummulla tahtia katsomossa. Peli loppuu ja katsomo sekä pelikenttä tyhjenevät hetkessä ja jäljelle jää hiljaisuus. lähtien koronaviruksen takia. 12 » Torstaina 19. Varsinkin Kärppien numero 27, Saila Saari, pitää kiekkoa taitavasti hallussaan. Kärpät pystyvät vastaamaan samoilla tehoilla kovaan myllytykseen
040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Katsastus siirtyi lakkeihin ja liikkeen omistaja huomaa, että nuo karvalakithan ovat juuri sellaisia, joita mummi on halunnut itselleen. . Myymälässä ollut omistajan teini-ikäinen tytär huuteli äitiään ostoksille yhdessä kanssaan. Jos joku haluaa käydä ihmettelemässä siltatyömaata, kannattaa navigaattoriin näppäillä Jakun koulu. Samaisen edustajan mukana tositarina neljän sukupolven kauppiaista kiertää tänäkin päivänä hyvänä vitsinä ympäri Suomea. 0400-537 148 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... 105€ 145€ 110€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Portaita nousi edustajan hämmästykseksi nuorekas rouva, joka jatkoi vaatteiden katselua tyttärensä ja tyttären tyttärensä kanssa. 61,00 € puh. 13 » Torstaina 19. 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Henkilökunnan sähköpostit . Kirjastot kiinni Kirjaston päivänä. Digitilaus kesto (alv 24%)................... Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Tilausmaksut vuodelle 2020 (sis. Lähiopetuksen loputtua monissa kodeissa opetellaan nyt Wilman, WhatsAppin ja sähköpostin lisäksi ainakin Qridiä, FaceTimea ja Teamsia. Monella on aika opetella uutta. Latuja ylläpidetään. Kuva: Hannu Kaisto. Kauppoja oli tehty jo kotvan aikaa kun liikkeenomistaja ja tytär huomasivat, että tuollaiset talvitakithan sopisivat niin mainiosti Hilkka-mummille. Kirjastotkin on nyt pantu kiinni, juuri kun palvelun tarve olisi suuri ja sattumalta tänään 19.3. Ilmoitushinnat 2020 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........0,98+24%=1,22 € Tekstissä.................0,98+24%=1,22 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,00+24%=1,24 € TJ 30 pmm asti.......0,88+24%=1,09 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Johtokunta Myytävänä TILAA OMA RANTAPOHJASI numerosta 0400 537 148 tai www.rantapohja.fi Totisten naamojen aikaan Rantapohjasta 14.8.1980: Iiläiseen vaatetusliikkeeseen vasta liikesuhteet solminut edustaja meni asiakkaansa luo ensimmäisiä kertojaan. Ja portaita nousee jo kolmannen kerran nuorekas äiti, joka alkaa katsella talvilakkeja edustajan mallistosta. Varmasti moni vitsiniekka on nyt varuillaan – mitä sitä tohtisi sanoa. Hoitokunta Yli-Olhavan metsästysyhdistys Ry:n Hirvenhiihtokilpailu ja pilkkikilpailu perutaan koronan vuoksi. Hiihtäminen on edelleen sallittua.. Ookko nää kuullu -palstan toimitus myöntää, ettei kaikkien näiden sovellusten käyttö ole heillekään tuttuja. Julkaisija Rantapohja Oy. 044-714 7806 Faksi (08) 5472 433 . Tässä vaiheessa edustaja kertoo alkaneensa katsoa vapaata ulkotietä, sillä yhtään enempiä äitejä hän ei olisi enää kestänyt. Asia on kuitenkin niin, että sopiva määrä huumoria helpottaa vaikeita aikoja ja tilanteita. Jokivarren Jooseppikin ilmoitti olleensa karanteenissa jo vuosikausia. . Opetellaan uutta. Monin paikoin ladut ovat erinomaisessa kunnossa. 8.30-16.00 Toimitus avoinna ark. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2020 . Sillasta on tulossa PohjoisEuroopan pisin kevyelle liikenteelle tarkoitettu riippusilta. 0400-537 148 . . Huumori helpottaa. on vielä Kirjaston päivä. Perustettu 1969. Rantapohjan alueella ja kaipa muuallakin Suomessa on nähty viime päivinä kovasti totisia naamoja. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Susanna Karvonen.... Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. 0100 85160 Sähköpostit: Ilmoitukset sovittava erikseen Irtonumerot konttorista 1,40 €/kpl . maaliskuuta 2020 » N:o 22 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Iin Jakkukylään rakennettavalle riippusillalle on asennettu tällä viikolla ensimmäiset kaide-elementit ja kansiritilät. 56,00 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) .................. Ja rouva huusikin samassa liikkeen alakerrassa oleviin sosiaalitiloihin, että tulehan äiti katsomaan uutta talvitakkimallistoa. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 Konttori avoinna ark. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Vedostettavat ilmoitukset torstaina. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan Jakokunta yhteinen 564-876-4-1 25.3 PIDETTÄVÄKSI ESITETY OSAKASKUNNAN KEVÄTKOKOUS SIIRRETÄÄN PIDETTÄVÄKSI MYÖHEMMIN ILMOITETAVAAN AJANKOHTAAN KORONAVIRUKSEN TAKIA. Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US Jakkukylän riippusiltatyömaalla näytti tiistaina tältä. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Nyt jo edustajan säikähdykseksi menee vuorostaan seurueen vanhin rouva portaiden päähän ja huutelee alas, että tulehan äiti katsomaan, kun löysimme sen sinun etsimän talvihattumallin nyt. Monelle kirjasto on ollut lähes ainoa julkinen palvelu, jota on tullut käytettyä maantien lisäksi. Mielenkiintoinen on myös Sallassa innovoitu kirjakassipalvelu, jossa kirjaston henkilökunta pakkaa asiakkaiden toivomat kirjat kasseihin ja noudosta sovitaan asiakkaan kanssa. 8.30-16.00 Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy Jakelupäivystys........ Paikallislehti Rantapohja on Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. Naapuriin on matkaa kaksi kilometriä ja emännän kanssa on menossa pitkäaikainen, ei etävaan mykkäkoulu. Suomen kirjastoseura kannustaakin tutustumaan kirjastojen e-kirjaja elehtipalveluihin. Sekä Iin kunta että Oulun kaupunki ovat ilmoittaneet, että hiihtoladut pidetään kunnossa sään salliessa toistaiseksi. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. . 145€ Ilmoituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. UP/Ii Ja sitten tähän päivään: Viikon siltakatsaus
YHDEKSÄSLUOKKALAINEN Joonas Veijola pitää ilmastonmuutoksen tietoisuuden levittämistä tärkeänä. 14 » Torstaina 19. Projektin yhteyshenkilö Joffy Conolly pitää tärkeimpänä asiana tässä kansainvälisessä projektissa, että opimme kommunikoinnin ja yhteistyön kautta ymmärtämään toisiamme, ja hallitsemaan erilaisia näkökulmia. Mukana tunneilla on ollut Joffy Conolly, projektin yhteyshenkilö. Koulun oppilaat ovat tehneet Intiaan lähetettäväksi PowerPoint-esityksiä elämäänsä liittyvistä asioista, esimerkiksi harrastuksistaan ja perheistään. Julkaisemme nuorten mielipide kirjoituksia Rantsikassa, mielipidesivulla sekä Ranta pohjan nettisivuilla mielipiteet-kategorian alla osoitteessa www.rantapohja.fi -> mielipiteet -> nuoret 431 USKO TAI ÄLÄ “POOP LIKE A CHAMPION”-MUROT OVAT IHAN OIKEITA JOITA VOI OSTAA! NE OVAT VALMISTETTU NIMENOMAAN SUOLEN TOIMINNAN TUKEMISEEN! FRANK SINATRAN VÄITETTY YHTEYS MAFIAAN SAI FBI: N TARKKAILEMAAN HÄNTÄ YLI 40 VUOTTA! USKO TAI ÄLÄ, WISCONSININ MADISONIN VIRALLINEN LINTU ON MUOVINEN PINKKI FLAMINGO! VANCOUVERISTA WASHINGTONISTA KOTOISIN OLEVA KATIE BRADLEY ON KUTONUT SATOJA TYYLIKKÄITÄ KILPIASUSTEITA LEMMIKKIKILPIKONNILLEEN HÄNEN MALLISTOONSA KUULUVAT HAMPURILAINEN, HAINEVÄ JA SYNTYMÄPÄIVÄKAKKU! 10/20/19 JEP! Valtarin koulu tekee yhteistyötä intialaisen koulun kanssa » Liinu Lehtola » Kristiina Neuvonen » Ii VALTARIN koulun 9A-luokka on aloittanut yhteistyön intialaisen koulun kanssa. Projektia toteutetaan kemian, englannin, ruotsin ja suomen kielen tunneilla kyseisen aineen opettajan johdolla. Yhteistyökoulun avulla on tavoitteena oppia kulttuuritietoiseksi ja oppia lisää Intiasta. maaliskuuta 2020 » N:o 22 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Sivun jututu on syntynyt osana Rantapohjan ja alueen koulujen yhteistyötä Mitä mieltä alueen nuoriso on ajankohtaisista asioista. Joffy Conolly, Santeri Kantola ja Joonas Veijola tutkivat ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Tärkeintä on, että opimme kommunikoinnin ja yhteistyön kautta ymmärtämään toisiamme, ja hallitsemaan erilaisia näkökulmia.” – Joffy Conolly Päämääränä on rohkaista oppilaita puhumaan ja käyttämään englantia sekä oppia, miten ilmastonmuutos näkyy meillä Iissä ja Intiassa.”. Iin koulut ja Conolly ovat jo aiemmin tehneet yhteistyötä, mutta Joffyn tavatessa Intian Nath Valleyn koulun rehtorin yhteistyö koulujen välillä sai alkunsa. Myös toinenkin koulun yhdeksäsluokka on aloittanut vastaavan kansainvälisen projektin, mutta japanilaisen koulun kanssa. Näin oppilaat voivat kehittää kulttuurillista ymmärrystään sekä viestintätaitojaan. Päämääränä on rohkaista oppilaita puhumaan ja käyttämään englantia sekä oppia, miten ilmastonmuutos näkyy meillä Iissä ja Intiassa. Kansainvälisyys näkyy Valtarin koululla myös kansainvälisyysviikkojen muodossa, jolloin oppilaille järjestetään muun muassa kielisuihkutuksia. Kaikki nämä taidot ovat välttämättömiä, jotta 2000luvun suuriin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen pystytään vastaamaan. Mukavana ja hyödyllisenä asiana projektissa hän pitää englannin kielen käyttämistä sekä maiden kulttuurillisten erojen oppimista. Conollyn mielestä on erityisen tärkeää, että Iin tapaisten kuntien, joilla ei vielä ole monimuotoista väestöä, luoda yhteyksiä erilaisiin globaaleihin yhteisöihin
Kun hautaansiunaamistilaisuudetkin ovat nyt näin pieniä, voidaan harkita myös sitä, että muistotilaisuus järjestetään suurempana tilaisuutena myöhemmin koronatilanteen rauhoituttua. Kirkkoherranvirasto palvelee tuttuun tapaan, suosittelemme puhelimitse asioimista. Käytännön toimintaa sopeutetaan tilanteen vaatimalla tavalla”, piispat kirjoittavat. klo 10 kirkossa, toimittaa Jenna Utriainen, avustaa Outi Pohjanen, kanttorina Taru Ängeslevä. Rippikouluryhmistä tiedot ryhmien vetäjiltä. Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset ovat kirkon hengellisen elämän sydän. Lisää tietoja www.iinseurakunta.fi Kuollut: Anja Vuokko Hellevi Kurttila 87v KUIVANIEMEN ALUE Poikkeuslain ollessa voimassa jumalanpalvelus lähetetään seurakunnan pääkirkosta nettiin. Tauolle jää siis kaikki varhaiskasvatuksen toiminta: päiväkerhot, pikkukoulut, perheryhmät ja esikko. Kyseessä ei ole yleisötilaisuus, mutta kirkko on auki. Piispat: Jumalanpalvelukset jatkuvat, mutta ne toimitetaan ilman kirkkotilassa läsnä olevaa seurakuntaa » Rantapohja IHMISTEN huoli koronaviruksen leviämisestä kasvaa päivä päivältä. 15 » Torstaina 19. Samoin varhaisnuorten kerhot sekä nuorten toiminta ja rippikoululaisten opetus ovat tauolla. Vihityt: Matti Sakari Tyynelä ja Jonna Pauliina Kaikkonen. Tiedotamme tarvittaessa asiasta lisää. Piispat ovat yhdessä sopineet, että jumalanpalvelukset pidetään sanajumalanpalveluksina jokaisessa seurakunnassa siten, että paikalla ovat vain jumalanpalveluksen toimittajat. Kirkkolain 4. Lisää tietoja www.iinseurakunta.fi KIIMINKI Konfirmaatiomessu su 22.3. Kirkon ovet ovat avoinna jumalanpalveluksen jälkeen hiljentymistä varten. Edelleen on syytä noudattaa erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Diakoniatyön ryhmät, kerhot ja ruokailut on peruttu toistaiseksi. “Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa on tärkeää, että seurakunnat välittävät toivon ja luottamuksen sanomaa. Vihityt: Juho Aukusti Häyrynen ja Mirva Helena Laakkonen. Kiimingin konfirmaatiomessua voi seurata myös Virtuaalikirkon kautta. Haudalla tapahtuvaa siunaamista myös suositaan. Hiljentymisen ja rukouksen mahdollistaminen kirkkotilassa on piispojen mukaan kansakunnan kriisin-kestävyyden kannalta tärkeä asia. Toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina Eija Savolainen. fi/yhteystiedot/haukiputaan-seurakunta. Sanajumalanpalvelus su 22.3. Piispat kehottavat nyt seurakuntia ja kristittyjä rukoilemaan erityisesti sairaiden ja sairastumista pelkäävien puolesta. päättämien uusien rajoitusten pohjalta on selvää, että säännöksiä on nyt sovellettava ajatellen erityisesti kansalaisten hyvinvointia ja terveyttä. klo 10 Kiimingin kirkko, toimittaa Marika Huttu, avustaa Aulikki Rinta-Säntti, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Kirkossa muistetaan esirukouksessa erityisesti terveydenhoitohenkilökuntaa ja muita kriisin keskellä vastuuta kantavia. klo 16 pyhäkoulu ja seurat ry:llä Kastetut: Kaarlo Aarre Olavi Laurila. “Kirkkoa tarvitaan nyt. YLIKIIMINKI Sanajumalanpalvelus su 22.3. Haukiputaan seurakunnan sielunhoidollinen päivystyspuhelin palvelee ma-pe klo 9-16 p. ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.” Ps.46:2 Pauli Niemelä, kirkkoherra Kastetut: Markus Mikael Aittakumpu, Väinö Aukusti Mertala, Jere Eerik Ylipahkala. Yhdessä perheiden ja omaisten kanssa sopien kirkollisissa toimituksissa voi olla paikalla enintään 10 ihmistä. Työntekijät ovat tavoitettavissa myös puhelimitse. klo 10 Yli-Iin kirkko, toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Hannaleena Otshudiema. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Kastetut: Veikka Viljo Tuomas Tyynelä, Eedit Sofia Vihelä. Mikäli kuulut riskiryhmään tai sinulla on flunssan oireita, on syytä jättäytyä tilaisuuksista pois itsensä ja toisten suojelemiseksi. Kirkolliset toimitukset toteutuvat normaalisti. 044 7310 232. YLI-II Sanajumalanpalvelus su 22.3. Muu seurakuntien normaali viikkotoiminta keskeytetään toistaiseksi, mutta siirretään verkossa tapahtuvaksi aina kuin se on mahdollista. ja 22.3.). Tulevan sunnuntain konfirmoitavien koteihin on lähetetty asiasta tarkempaa tietoa. Lähetystyön säännölliset toiminnat sekä tapahtumat on peruttu toistaiseksi: Toivon Paja, Lähetyspiiri, Piispankamari, Käsityöpaja, Lähetyksen Lauluillat, Lähetysillat, Open Doors –ilta, Kirkon Ulkomaanavun Ajankohtaispäivän retki Kalajoelle. Suosittelemme kuitenkin, että messuihin osallistuisivat vain nuorten lähiomaiset ja messuun voi tulla vain terveenä. Seuraamme tilannetta erityisen tarkasti. Paikalla on pappi tai muu seurakunnan työntekijä keskustelua ja sielunhoitoa varten. 040 7008 151 Kiimingin seurakunnan tiedote 13.3. Otetaan presidentin ohjetta mukaillen fyysistä etäisyyttä, mutta sitäkin enemmän henkistä läheisyyttä. Riskiryhmään kuuluvien ihmisten osallistuminen messuun ei ole suotavaa. Pyhäpäivän aihe: Herran palvelijatar. klo 13 Ylikiimingin kirkko, toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Tuomo Rahko. Seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä sielunhoidollista keskustelua, rukousta ja yksityistä ehtoollista varten. Monet ovat huolissaan ja kaipaavat sielunhoitoa, kuunteluapua ja lohtua”, piispat kirjoittavat ja rohkaisevat seurakuntien työntekijöitä käyttämään kaikkia etäyhteydet mahdollistavia työtapoja tässä työssä. Piispat suosittelevat, että jokaisen seurakunnan pääkirkko on auki edellä mainitun jumalanpalveluksen jälkeen hiljentymistä ja yksityistä rukousta varten. Kirkon tehtävä tässä tilanteessa on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen mukaan olla ihmisten rinnalla ja välittää uskon ja toivon sanomaa. Yli-Iin kirkonkylän ry: su 22.3. Striimaus löytyy osoitteesta: https:// www.virtuaalikirkko.fi/. Jumalanpalveluksissa siirrytään (konfirmaatiot pois lukien) pääsääntöisesti sanajumalanpalveluksiin. II – KUIVANIEMI Sanajumalanpalvelus lähetetään su 22.3. Kirkon pysyvänä rukousaiheena on myös tasavallan presidentti, eduskunta ja maan hallitus sekä muut päättäjät. Kirkolliset toimitukset hoidetaan poikkeusjärjestelyin. maaliskuuta 2020 » N:o 22 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Haukiputaan seurakunnan kerhot ja pienryhmätoiminta perutaan toistaiseksi THL:n ja Oulun seurakuntayhtymän suositusten mukaisesti. klo 18.30 nuortenilta A&H Mäkikangas, su 22.3. Tässä tartuntatautitilanteessa ja valtioneuvoston 16.3. klo 17 seurat ry:llä. luvun 1 §:n mukaan ne kuuluvat seurakunnan lakisääteisiin tehtäviin. Konfirmaatiot järjestetään talviryhmille sovittuina aikoina (15.3. koronavirukseen liittyen Kirkkohallituksen ja Oulun seurakuntayhtymän valmiusryhmän ohjeistuksen mukaisesti Kiimingin seurakunta keskeyttää toistaiseksi kaiken kokoavan toiminnan eli kaikki kerhot, piirit, ryhmät, leirit, kuorot ja konsertit. Tasavallan presidentin kehotuksen mukaisesti meidän on syytä lisätä henkistä läheisyyttä, vaikka fyysistä etäisyyttä joudutaankin kasvattamaan”, piispat kirjoittavat yhteisessä viestissään.. Jumalanpalvelukset striimataan ja lähetetään internetissä kussakin seurakunnassa käytettävissä olevin keinoin. “Vaikeinakin aikoina, ja ennen kaikkea silloin, kirkko jatkaa rukousta kansan ja koko maailman puolesta. Jumalan-palvelusten seurakunta muodostuu etäyhteyksin niihin osallistuvista. Vaikka joudumme sulkemaan tiloja ja toimintoja, silmien, korvien ja sydänten on oltava sitäkin enemmän auki. klo 10 Iin kirkosta nettiin. Diakonian asiakasvastaanotto toimii vielä toistaiseksi normaalisti. Kirkon esirukous ei kuitenkaan tunnusta rajoja, vaan sulkee sisäänsä kaikki maat ja kansat tämän ajankohtaisen globaalin koronatilanteen keskellä. Kaikenikäisten kuoroja musiikkiryhmät ovat tauolla. Työntekijämme tavoittaa puhelimitse tai sähköpostilla, yhteystiedot löytyvät www.oulunseurakunnat. Ylikiimingin ry: la 21.3. Radiointi Radio Dei
Toimintamme jatkuu syksyllä. Pankin tuella työllistetään kahdeksi viikoksi 50 nuorta eri yhdistyksissä Oulun seudulla. 16 » Torstaina 19. OP Oulu tarjoaa 15-17-vuotiaille nuorille mahdollisuuden toteuttaa unelmia ja tutustua työelämään. maaliskuuta 2020 » N:o 22 Työsuorituksia ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Hoitokunta Seuratoimintaa n Jäsenille tiedoksi: Iin yhdistyksen toiminta harrasteineen on koronaepidemian vuoksi peruttu 16.3.2020 alkaen kevätkaudeksi 2020. Martinniemi. Sinunkin ilmoituksesi huomataan! Unelmoitko kesäduunista. Jäniskangas 0400 590 905 Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja. Tutustu työpaikkoihin ja hae kesäduunia OP:n piikkiin 19.4.2020 mennessä osoitteessa www.op.fi/oulu #kesäduuniopnpiikkiin. n Eläkeliiton Ylikiimingin yhdistys. Puh. Runsaat valikoimat päre-, paju-, muoviym. Osakaskunnan hoitokunta Tannilankylän osakaskunnan VUOSIKOKOUS la 21.3.2020 klo 13 Yli-Tannilan toimitalolla on PERUUNTUNUT Koronaviruksen takia. Korona tilanteen vuoksi. 040 548 0268. koreja sekä Parolan rottinkikalusteita edullisesti. Toiminnan jatkamisesta ilmoitamme erikseen poikkeusolojen päätyttyä. Ilmoitamme lehdessä. Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi www.rantapohja.fi Torikauppiaat KORIKAUPPIAS Haukiputaan torilla pe 20.3. Yhdistyksen toiminta on koronaviiruksen vuoksi keskeytetty toistaiseksi. Kokouksia Luola-aavan Metsästysseura ry:n TALVIKOKOUS Kylätuvalla perjantaina 27.3.2020 klo 18.00. n Haukiputaan Reumayhdistys ry yhdistyksemme kaikki ryhmät on peruttu tältä keväältä. Tervetuloa! Johtokunta Olhavan Osakaskunnan yleinen VUOSIKOKOUS 22.03.2020 on PERUTTU (Valtioneuvoston linjaus koronatilanteen takia)