Ylikiimingissä oli kaksikin pysähdyspaikkaa. – Mauno Sarviaho – LUKIJOILTA Sivu 2 KLAPEILLE ON KYSYNTÄÄ Klapeja kysytään nyt aiempaa enemmän ja aikaisemmassa vaiheessa, mutta osa edelleen havahtuu klapien hankintaan vasta ensimmäisten pakkasten kolkutellessa ovelle. Sivu 3 KESÄN KULTTUURIA IIN HUILINGISSA Huilingin lava on kulttuuritoiminnalle ja tapahtumille otollinen sijainti, mikä näkyy lavan korkeassa käyttöasteessa. Sivut 8–9 Seipäälle nosto on historiaa Seipäälle nosto on historiaa. vsk • N:o 58 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Kesän heinätyöt valmiiksi saanut Juha Lindholm tekee edelleen heinätyöt 1960-luvun pienkanttipaalaimella ja kertoo senkin olevan jo vanhanaikaista muovitettujen jättipaalien aikakautena. Heinätalkoita on järjestetty Lindholmeilla vuosia ja mukaan otetaan myös nuoriso. Viisikymmentäluvun alkupuolella joku toi kylälle villityksen pirunpenkki. Sivut 6–7 MOBILISTIT TIEN PÄÄLLÄ Oulun Seudun Mobilistit järjestivät lauantaina retkeilyajon. Sivut 10–11 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Tiistaina 2.8.2022 53
Hyvillä kertojanlahjoilla varustettu asiaansa perehtynyt innostunut opas saa kuulijansa kiinnostumaan lähes asiasta kuin asiasta. Akku piti käyttää kirkolla latauksilla. Hän veteli kämmenillään penkin sivuilla olevien käsien yli moneen kertaan, ja asettui paikalleen. Kyllä Karhusaari vetäisi kesäisin porukkaa, jos vaikka olisi vielä entisenä retrolavana. Sattuipa -50-luvulla tapaus. Näillä pituusvertailuilla nämä jutut aina kerrottiin nähdyn. Sen tyhjentyessä se piti käydä ostamassa uusi kaupungista. Numero on. Anodi, eli kuivaparisto oli pitkäikäisempi. Lisäisin vielä, että jo vanhemmaksi tulleet ja vanhemmuudesta haaveilevat: hoitakaa itsenne ensin vahvaksi, tällöin vanhemmuus on helpompaa ja tuleva sukupolvi terveempää. Siihen oli joskus 1800-luvun loppupuolella puukolla kaiverrettu nimi Paavo Kokko, sekä vuosilukuja. Sen kylkeen oli veistetty suuri pilkka, noin 1,5 metriä korkea, yli puoli metriä leveä. Paikkakunnan merkkihenkilöiden ja erikoisten persoonien lisäksi kierroksella saa aimo annoksen tietoa kylän tai paikkakunnan historiasta. Että kyllä pirunpenkki oli oikeassa. Sillä erotuksella, että Alatalon tien penkkojen välissä juoksijasta näkyi vaan yläosa. Hieronnassa käytettävä Hotalinimentti oli aika väkevää. Vois pitää vaikka karaoketai levytanssit. Lamulaan päin Kokko Paavon mäki. Kuunvalossa olisi näyttänyt, että hankea pitkin leijaili vain akanpuolikas, ja pitkää miestä ei näkynyt ollenkaan. Molemmissa suunnissa oli kummituspaikat. Merihelmi ei enää pidä tansseja, eikä myöskään Kuivaniemi. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Nyt kävin oppaan johdolla niin hautausmaalla, jääkauden muovaamalla harjulla, linnassa, kartanossa kuin puutarhassakin. Hilda-Mari, Kalevan freelancertoimittaja oli lauantaina Alatalossa. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Kerran kysyjä kysyi montako tupakkaa minulla oli mukanani. Tien vieressä oli suuri petäjä. Sen tiesin aiemmasta kokemuksesta, että linnoihin, kartanoihin ja niiden puutarhoihin kannattaa ehdottomasti tutustua oppaan johdolla. Penkki vastasi kysymykseen kyllä, kohottamalla etujalkojaan ja napauttamalla lattiaan. Uutiset, ja joskus joku kuunnelma, sekä lastentunti juuri saatiin kuunnella. Jospa niille saisi lähdettyä muutoinkin kuin työn puolesta. Asettivat kätensä penkin päälle kämmenpuolet alaspäin. Kesätansseja ootellessa Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Etupäähän henkilö, joka ei koskenut penkkiin. Toisessa suunnassa 5 kilometrin päässä oli Vesalan kaupat. Vastaus oli yksitoista napautusta. Kaikki nämä kotimaassa. Iida oli kylän kuulu hieroja. ensimmäisen vuoden ajalta. Penkin molemmille puolin asettui kaksi tai kolme henkilöä. Kaikkien opastettujen kierrosten ehdoton edellytys on tietysti hyvä opas. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Sitten joku huomasi, että sinullahan on korvan päällä vielä yksi. Vaikka niihin kaikkiin ei uskottukaan, jätti se vähän onean olon. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Me lapset kuuntelimme näitä juttuja korvat höröllä. Keittiöpsykologi Olipa mukava lukea Karhusaaren muistoja, kiitos. Oli juossut mutkan Alataloon tulevaa tietä pitkin. Eikö metsissä ole marjoja Olen samaa mieltä Timo Kuusijärven kanssa (Rantapohja 7.7.2022). Yhden kierroksen kokemuksella suosittelen niitä muillekin. Siinä on kuulema nähty pitkä, puhelinpylvään pituinen mies juoksemassa lyhyen, kilometripylvään pituisen naisen perässä kirkolle päin. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Tuija Järvelä-Uusitalo tuija.jarvela-uusitalo@rantapohja.fi Opastetusti näkee enemmän TOIMITTAJALTA Kummitukset, taikausko, muut oudot tapahtumat Vanhat ihmiset vielä 1960-luvulla kertoivat iltasella ennen vanhaan tapahtuneista oudoista asioista. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Siinä ei saanut olla yhtään naulaa tai rautaa. Vaikka kohteeseen perehtyisi itsekseen opastaulujen ja netin avulla, saa siitä hyvän oppaan avulla irti paljon enemmän. Toinen kummituspaikka oli Vesalaan päin Alatalon mutkassa. Itsekin tanssista tykkäävänä toivon, että tansseja olisi Iissä enempi. Lamulassa olevaan kauppaan oli matkaa Jumilasta noin 3 kilometriä Ouluun päin. Lukemaja numerokysymyksiin niin monta kohoamista ja napautusta kuin vastaus oli. Opastettuja hautausmaakierroksia järjestetään lähes joka pitäjän kirkkomaalla, mutta kiinnostuksesta huolimatta niille ei ole tullut aiemmin lähdettyä. Iida oli kyllä epäillyt että onko ihan terveellistä heti saunan jälkeen kylpyiholle ruveta hieromaan. Kesäloman hyvien kokemusten innoittamana katson uusin silmin Rantapohjan alueellakin eteen tulevia opastettuja kierroksia. “Akumulaatoria ja anotia” ei kulutettu turhan vuoksi. Se oli reilun puolen metrin pituinen puinen nelijalkainen penkki. Kysyjä otti rintataskustaan Työmiesaskin ja laskivat, että eihän siinä ollut kuin kymmenen tupakkaa. Kait syntymäaika ja päivämäärä, jolloin kulkukauppias Paavo Kokko oli hirttänyt itsensä ko. Hetken hierottuaan, HildaMarin iholle tuli niin kova polte, että Hilda-Mari juoksi yöpaitasillaan ulos talviilmaan vilvoittelemaan. Su 24.7 aamulla Iin hautausmaalla oli mies mustikassa. Itselle tuo uusi oli tänä kesänä opastetut kierrokset. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Mauno (Antti) Sarviaho Tarinat ovat tulleet sivutuotteena noin 200-sivuisen omaelämäkerran 20. Toki niillä on tullut käytyä satunnaisesti ennenkin, mutta tälle lomalle niitä kertyi enemmälti. Opastettu harjukierros kukkateemalla tuli eteeni aivan sattumalta, mutta osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi sekin. elokuuta 2022 » N:o 58 KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Loma on ihanteellista aikaa vaihtaa suunnitelmia, tehdä äkkilähtöjä ja tarttua johonkin uuteen. Kaunis kesä on ollut ja tansseja toivoisi lähiseudulle Iihin. Viisikymmentäluvun alkupuolella joku toi kylälle villityksen pirunpenkki. Kulki pyynnöstä hieromassa ihmisiä. Varsinkin jos joutui iltasella koulun jälkeen iltahämärissä lähtemään käymään kaupassa. Silloin jää toki jotain suunniteltua tekemättä, mutta tilalle voi ilmaantua jotain mielenkiintoisempaa. Kansa oli siitä lähtien muka nähnyt hänen kummitelleen ja pelotelleen ihmisiä tällä mäellä. Hän oli kyselijä. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Kylvyn jälkeen Hilda-Mari oli pyytänyt Iida-emäntää hieromaan hartioitaan. Molemmilla päällään kuolinliinat. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Siellä oli Aittokoskelta vedetty 110 voltin sähkölinja. Jos tiellä olisi ollut kulkijoita, kummitusjutut olisivat saaneet uutta tuulta purjeisiinsa. Kait osa niistä oli keksittyjä juttuja iltojen ratoksi. Timo kirjoitti viisaita sanoja vanhemmuudesta. Penkin päähän yksi henkilö myös kämmenet penkin päälle. Sen kummituksen alkuperää ei ole tiedossa. Ämpärillisen oli jo poiminut. Radioita oli harvoissa taloissa, eikä niitä kuunneltu huvin vuoksi. Olivat kylpeneet. petäjään. » Tiistaina 2
Hän muistuttaakin, että on tärkeää mahdollistaa klapeille kunnollinen ilmankierto eikä klapeja kannata latoa pelkän märän maan päälle. Toisen työntekijän palkkaaminen nostaisi kuluja paljon, mutta kyllä tällä yksin tulee toimeen, Alakopsa lisäsi. Sähkön hinnan nousu on vaikuttanut kuluttajien polttopuun tarpeeseen huomattavasti. Hän kertoi koneen olleen melkoisen ihmetyksen aihe aikoinaan ja sitä käytiin kuvaamassa valtakunnan medioita myöten. Kuitenkin joulukuusta maaliskuulle on pöllien aktiivisinta markkinointiaikaa, jotta asiakkaat saavat tehtyä halot kesäksi kuivumaan ja talveksi käyttöön. Osa on varautunut aiemmin ja osa tilaa klapeja viime tingassa. Kujala tekee klapit keväällä kuivamaan otolliselle paikalle, jotta ne kuivuvat kunnolla. Niin kauan kuin kulut eivät nouse aivan pilviin, teen kyllä klapeja, Alakopsa sanoi. – Jos haluaa laadukkaita klapeja, niiden täytyy olla kunnolla kuivuneita. Turtinen kertoi, että yhdistys myy koivupöllejä yksityisille asiakkaille nuppikuormittain. – Sähkön hinnan nousu on luultavasti isoin taustatekijä ja osa pelkää, että klapit loppuvat. MOLEMMAT polttopuiden tuottajat vievät suurimman osan klapeista suoraan asiakkaille. Traktori pyörittää halkomakonetta ja syö polttoainetta, ja nykyhinnoilla muutos on tuntuva. –Jonkun verran on vielä tavaraa jäljellä, mutta kohta täytyy myydä jo eioota, Kujala sanoi. Myös Alakopsa on huomannut tilausmäärien nousseen. – Minulla ei ole isoja tiloja ja sellaista maata, jolla voisin kuivata klapit niin tämä kone hoitaa homman hienosti. vsk • N:o 58 Polttopuulle on nyt kovasti kysyntää Klapien hinta on noussut tuotantokustannusten kasvun takia » Anu Kauppila » Rantapohjan alue SÄHKÖN hinnan nousu ja nykymaailman tilanne ovat vaikuttaneet myös polttopuiden menekkiin ja jonoja kertyy väistämättä, kun talojen lämmityskustannuksia hilataan alaspäin uunia tai takkaa lämmittämällä. Yhdistys myy Iin kunnan alueelta omalta palstaltaan puuta ympäri vuoden koko Rantapohjan levikkialueelle. Toimitan klapeja Iihin ja Ouluun saakka, joten bensakulut on nousseet paljon. Kuormasta tulee noin 15 kiintokuutiota eli reilut kolmisenkymmentä pinokuutiota halkoja. Nyt asiakkaat ovat tilanneet polttopuita jo hieman aiemmin, mutta jono on jo pitkähkö, Alakopsa kertoi. Haukiputaalta Kiiminkiin ja Oulun alueelle polttopuita toimittava Esa Kujala kertoi, että asiakkaat ovat suhtautuneet pieneen hinnan nousuun erittäin ymmärtäväisesti. Nyt asiakkaat ovat tilanneet polttopuita jo hieman aiemmin, mutta jono on jo pitkähkö. Alakopsa myy keinotekoisesti kuivattua klapia ympäri vuoden ja hän kertoi, että tilaukset ovat olleet kesällä talven lukemissa. Kuivan klapin polttaminen on myös ympäristölle parempi vaihtoehto kuin märän puun polttaminen. elokuuta 2022 53. ASIAKKAAT ovat olleet Kujalan mukaan tänä vuonna poikkeuksellisen ajoissa liikkeellä ja tilanneet myös aiempaa enemmän polttopuuta. ALAKOPSA on toiminut alalla jo kaksi vuosikymmentä ja Kujalakin jo pian vuosikymmenen. Koneeseen mahtuu kerralla 20 kuutiota puuta ja lastin kuivattamiseen menee neljästä viiteen päivää, Alakopsa kertoi. T EE A T UN T URI Yleensä ihmiset heräävät tilaamaan talveksi polttopuita, kun ensimmäisenä pakkaspäivänä katsotaan klapilaatikkoon ja huomataan äkillinen tarve. Osa polttopuiden tuottajista joutuu pian myymään eioota ja osalla jonot venyvät jo viikkoihin. – Tällä hetkellä on jonoa semmoinen 300 kuutiota. Pertti Alakopsa. – Yleensä ihmiset heräävät tilaamaan talveksi polttopuita, kun ensimmäisenä pakkaspäivänä katsotaan klapilaatikkoon ja huomataan äkillinen tarve. IIN Metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Henri Turtinen on samoilla linjoilla Kujalan ja Alakopsan kanssa kulujen noususta ja hekin ovat huomanneet ihmisten panostavan jälleen enemmän puulla lämmittämiseen. Jos alkaa tekemään juhannukselta halkoja, eivät ne kerkeä kunnolla kuivua talveksi. – Kyllä asiakkaat ovat ymmärtäneet, että kohonneiden kulujen myötä myös klapien hinta on noussut. Samoilla linjoilla on myös Kellossa ympäri vuoden klapeja tuottava Pertti Alakopsa. Alakopsa kertookin, että hänellä asioiva asiakaskunta on valmis hieman odottamaan varmasti kuivaa klapia. 3 Tiistaina 2. Myös klapien hinta on noussut monella tuottajalla kohonneiden kulujen, kuten bensan hinnan nousun vuoksi. Nyt myymäni klapit on halottu huhtikuussa, Kujala lisäsi. Alakopsa ostaa puutavaran metsänhoitoyhdistyksiltä ja hän kertoi myös puutavaran hinnan nousseen muiden kulujen ohessa. – Luulen, että viime kevät oli meidän kaikkien aikojen vilkkain myyntikausi. Kujalalta on ennen tilattu keskimäärin kahdesta kolmeen heittokuutioon polttopuuta per asiakas, mutta nyt tilattava määrä pyörii kolmen ja neljän hujakoilla. Klapikuivaamon ansiosta Alakopsa pystyy tekemään polttopuita ympäri vuoden. Hinnat eivät ole vielä nousseet, mutta kohoavat kulut asettavat kyllä hinnan nousupaineita meillekin, Turtinen sanoi. Kympillä jouduin nyt keväällä nostamaan heittokuution hintaa, Alakopsa kertoi. Märkä puu palaa hitaasti ja lisää siten päästöjä. Hintaa on nostanut myös puutavaran kova kysyntä, kun esimerkiksi isot hakeyritykset ostavat puuta
Kuva: Senja Onkalo Tyttäreni ottama kuva joutsenperheestä iltauinnilla meidän pihapiirissä Haukiputaalla. Poikaset ovat jo kasvaneet kovasti ja on ollut mukava seurata miten aikuiset joutsenet ohjaavat ja huolehtivat poikasistaan. Miksi ei voi sen verran joustaa. Ainakin itse mietin usein, oliko tehty päätös lopulta paras mahdollinen ja muodostinko oman kantani asiaan varmasti järkevillä ja oikeilla perusteilla. +16° +18° +20° +18° +17° +18° Torstai 4.8. Moos. Airi Maria Paso os. MEISTÄ kaikista kuntalaisista tuntuvat vaikeimmilta asiat, jotka koskettavat itseä tai omaa perhettä. Muonion hautausmaahan. +19° +20° +21° +21° +21° +21° Perjantai 5.8. Säävälä Ylikiimingistä kuoli 16.7.2022. +17° +17° +16° +17° +18° +16° Keskiviikko 3.8. MAANPOVEEN » Viljo Alavuotunki siunattiin 25.6. Kaikkiin näihin epäreilulta tuntuviin asioihin on syy. Klemetti Kiimingistä siunattiin 29.7.2022 Kiimingin kirkossa. Onhan sitä vaikea hyväksyä, että vanhempi lapsi ei pääse nuoremman kanssa kouluun samalla taksilla, vaikka vanhemmat olisivat valmiita maksamaan kyydistä ja siinä olisi tilaa. Se on kaikkien tasapuolinen kohtelu ja tehtyjen päätösten noudattaminen. VÄLILLÄ joudutaan tekemään oikeasti vaikeita päätöksiä. HALUAMME kovasti ajaa kaikki oman kylämme asioita. Silloin kukaan ei puhu vaikeiden päätösten tekemisestä. Vaikeaa ja epäreilua LUOT TA MUSHENKILÖN homma ei aina ole kovin mukavaa. VAIKEALTA tuntuu hyväksyä myös se, että en saa omalle tontilleni rakentaa mitä haluan. Mistä kouluissa luovutaan, jotta raha taksikyyteihin saadaan. 3:6 Komhiit koppanokka! Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Tiistaina 2. Herra sanoi Moosekselle: ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.” Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. Hän oli 86-vuotias. 2. Siunauksen toimitti Arto Kouri. Mukana elämän kulussa. Nämä ovat oikeasti asioita, joista kukaan ei haluaisi joutua päättämään. Hän oli 75-vuotias. Asioita on pakko pystyä pohtimaan laajasti, kaikkien kuntalaisten näkökulmasta ja myös ajallisesti pidemmälle. Onneksi kukaan ei tee päätöksiä yksin. Luottamushenkilöt puhuvat toisilleen vaikeista päätöksistä ja siitä, että niitä pitää pystyä tekemään. Usein tämä tarkoittaa sitä, että puhuja haluaa viedä asioita eteenpäin tavalla, jota tietää muiden vastustavan. Siunauksen toimitti Pekka Asikainen. Toisinaan tämä tuntuu hyvinkin epäreilulta. Eeva Valpuri Pöyskö os. Tällaisia ovat esimerkiksi koulukuljetuspäätökset, rakennusluvat yms. Täytyy kuitenkin aina muistaa, että kunnassa on monia kyliä, eikä kaikilla niillä välttämättä ole omaa edunvalvojaa valtuustossa. Kuvan lähetti Eija Hanhela, Haukipudas. +20° +22° +23° +22° +21° +22° Lauantai 6.8. Kenen lapsi silloin jätetään kyydistä. Aila Eliina Puirava os. Sjömanin Kauno-annakan nimiehdokaslistalla vuonna 1864. KESÄNI PARAS HETKI » Iltahetki Ranuan opistoseuroissa. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 31 Aurinko nousee 4.18 ja laskee 22.28. Hankalimpiin päätöksiin on yleensä syynä raha. +17° +16° +16° +16° +15° +14° PÄÄTTÄJÄLTÄ » Rantapohja julkaisee säännöllisesti alueensa päättäjien kolumneja. Rantapohja Paikallislehti on lähimpänä arkeasi. Kimmo otettiin almanakkaan vuonna 1929, mutta se esiintyy jo I. Kirjoittajien joukossa on päättäjiä eri poliittisista ryhmistä. Joskus saattaa omissa pohdinnoissaan päätyä useampaankin lopputulemaan, jotka voivat kaikki olla yhtä oikeita tai vääriä. Leena Tiiro Iin valtuutettu Vasemmistoliitto POISNUKKUNEET » Maire Maria Kamula Iistä kuoli 22.7. Säävälä Ylikiimingistä siunattiin 31.7.2022 Kiviharjun hautausmaalla. Eeva Valpuri Pöyskö os. No, ei saa onneksi naapurikaan. elokuuta 2022 » N:o 58 Tiistai 2.8. Entäpä sitten se lapsi, jonka vanhemmilla ei ole varaa maksaa kyydistä. Nimipäiviä Tiistai: Kimmo Keskiviikko: Nea, Limmea, Neea, Vanamo Päivän nimi Kimmo on kansanrunoudesta saatu nimi, mutta Eino Leinon runo Kimmon kosto kokoelmassa Kangastuksia vuodelta 1902 nosti Kimmon oikeaksi suosikkinimeksi. Nimi oli yleisimmillään 1970-luvulla. Siihen samaan tai johonkin toiseen koulutaksiin saattaisi kuitenkin olla tulossa niin monta lasta vanhempien maksamana, että joku ei mahdukaan. Tällä lauseella painostetaan toisia oman kannan taakse vedoten siihen, ettei toisella ole rohkeutta päätöksentekoon. Huttu Kiimingistä siunattiin 30.7.2022 Kiimingin kirkossa. E. Joutsenperhe, jossa kaksi aikuista ja kolme poikasta ilmestyivät peltolampeen Juhannuksen jälkeisellä viikolla eli ovat asustaneet siinä reilun kuukauden. Vanha klisee niukkuuden jakamisesta tasapuolisesti pitää paikkaansa myös kunnan päätöksenteossa. Siunauksen toimitti Heikki Pesämaa. Siunauksen toimitti Simo Rungren. Tai naapurin lapsi saa koulukyydin ja oma ei, välimatkaa on vain muutama metri. Valtuutettujen tehtävä on ajaa kaikkien muidenkin kylien asioita unohtamatta kokonaiskuvaa, koko kunnan etua
Laajempi kooste kuvista ja arvontatulokset julkaistaan elokuun aikana. Kuva otettu paikassa FSC-Rantasarka, Haukipudas. Kuva: Ellen Sivonen Aurinko ja meri. Kuva: Taina Sallinen Koiramme Ramsebergets Olga (Hippu) voitti Piteåssa ollen rotunsa paras ja tuli Ruotsin muotovalioksi, gööttien kotimaassa. 5 » Tiistaina 2. Kuva: Miina Onkalo Ei ollut poikien riemulla rajaa, kun Vähä-Vuoton järven ahvensaalis tuotiin mummille näytille. Paras hetki kesästä oli, kun sain kuvaan osan kaunista mökkipihaamme luonnon omassa kukkaloistossaan. Kuva: Jukka Juola, Kiiminki Oijärvi juhannuksena 2022. Kuva: Pirjo Juutinen Kesäni paras hetki, perinnepäivä Pulukkisessa. Kuva: Hilla Marttila-Tornio, Ylikiiminki. Vaikka kalastaminen olikin välillä pitkästyttävää, oli poikien mielestä palkitsevaa saada nauttia maukkaasta lähiruoasta. elokuuta 2022 » N:o 58 KESÄNI PARAS HETKI » Rantapohjan Kesäni paras hetki -kuvakisaan ei voi enää osallistua. Kuva: Hanne Talvensaari, Jääli Rauhalliset kesäillat ja kauniit auringonlaskut ovat parasta kesässä. Kilpailuaika päättyi 31.7.2022. Kuva: Matti Vilmi Kesäkukkien ihana tuoksu
KESÄPOJAT ovat tänä kesänä kiertueella neljättä kertaa. Asiakkaamme nostivat alkuvuonna uusia asuntoluottoja 215,7 miljoonan euron edestä. – Yritysten luottokanta kokonaisuudessaan kasvoi vuodentakaiseen verrattuna. Perussuomalaisten puoluehallitus tekee lopullisen hyväksynnän ehdokaslistasta. Tilaisuudet eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään kesäkuukausien vaihteeseen. Tulos ylitti vertailukauden tason, ja liikevoitto kasvoi 16,0 miljoonaan euroon. Uusia yritysluottoja asiakkaamme nostivat 139,3 miljoonaa euroa. Venäjän sodan myötä arvopapereiden markkina-arvot laskivat ja varallisuudenhoidon volyymit laskivat sen myötä vuoden vaihteesta rahastosijoitusten ja vakuutussäästöjen osalta. Uudehkojen omakotitalojen ja vanhojen kerrostaloasuntojen kysyntä Oulun seudulla on kuitenkin ollut alkuvuoden aikana vahvaa verrattuna muihin Suomen kasvukeskuksiin, Oulun Osuuspankin toimitusjohtaja Keijo Posio sanoo. elokuuta 2022 » N:o 58 -opisto 50 € /6 kk Tilaukset: www.rantapohja.fi > tilaukset > tilaustarjoukset tai 044 714 7800 PAPERIJA DIGILEHTI kestotilauksena Tarjous voimassa 31.12.2022 asti. Vain! Vain! (Kokonaishinta 100 €/vuosi) Jatkuu kestotilauksena normaaliin hintaan. Kesä-heinäkuun taitteen kotiseutuviikko on perinteisesti Huilingissa tapahtumarikas. Uusill e tilaaji lle! Uusill e tilaaji lle! Tilaukset Suomeen Oulun OP:lla hyvä puolivuotistulos » Rantapohja OULUN OSUUSPANKIN tulos oli pankin mukaan hyvällä tasolla ensimmäisen puolivuotiskauden jälkeen. OP Koti Pohjoinen Oy LKV kasvoi isoksi toimijaksi Pohjois-Suomen alueella, kun Kemin, Tornion, Raahen ja Kuusamon OP Kodit PS valitsi ehdokkaita eduskuntavaaleihin » Rantapohja ’PERUSSUOMALAISTEN Oulun vaalipiirin piirijärjestöt, Perussuomalaisten Kainuun piiri ry ja Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri ry, ovat valinneet eduskuntavaaliehdokkaita tuleviin eduskuntavaaleihin 2023. Nyt valitut ehdokkaat ovat Aavakare Eila, metsätilayrittäjä, Kajaani; Huotari Jukka, aluepäällikkö, Oulu; Hyvönen Saija, työterveyshuollon erikoislääkäri, Oulu; Immonen Olli, kansanedustaja, Oulu; Kangas Antti, maatalousyrittäjä, Sievi; Kokko Tero, työnjohtaja, Kuusamo; Korkiakoski Kimmo, myyjä, asevastaava, Nivala; Käsmä Paavo, entinen ketjujohtaja, KTM, Taivalkoski; Leppäharju Raija, Hallintonotaari, yrittäjä, Pyhäjärvi; Mattila Anu, yrittäjä, Raahe; Plaketti Anu, sairaanhoitaja, Muhos; Polvinen Mikko, insinööri, YAMK, Kuhmo; Richter Juha, lääkäri, Oulu; Saarenpää Eetu, mediaassistentti, teollisuusapumies, Raahe; Simula Jenna, kansanedustaja, Oulu; Tyni Helena, lähihoitaja, laitossiivooja, Oulu; Tynkkynen Sebastian, kansanedustaja, Oulu ja Vähämäki Ville, kansanedustaja, DI, Oulu Kesä on Huilingin aikaa » Aliisa Alatossava » Ii HUILINGIN LAVALLA on riittänyt kiirettä. Alkuvuosi oli poikkeuksellinen, ja talouden näkymät tuntuivat epävarmoilta. Luottojen määrä kasvoi silti vuodenvaihteesta 2,0 prosentilla 3 298,1 miljoonaan euroon. Setti elää kiertueen aikana, ja vitsit kehittyvät palautteen ja ajan myötä. Keikoilta keräytyneen kokemuksen hedelmistä saatiin nauttia Iissä perjantain keikalla. heinäkuuta. – Kuluttajien luottamus omaan talouteensa oli alkuvuoden aikana Oulun seudulla vahvaa, ja vilkkaana jatkunut asuntokauppa siivittikin asuntoluottokannan kasvua. – Tänä vuonna on kyllä paras sisältö, Kivi kertoo. Varsinkin pienimmille paikIikka Kivi on yksi Remakka stand upin perustajista Esa Vengasahon ohella. Kesäkauden valikoima on ollut kattava. Myös korkokate ja nettopalkkiotuotot kasvoivat. Kesäkuussa lavan käyttöaste oli korkea, eikä heinäkuussa myöskään jääty vaille huvituksia. Oululaisen Remakka stand upin järjestämällä kiertueella ovat mukana koomikot Iikka Kivi, Tommi Ylimäinen, Teemu Vesterinen ja Saku Torssonen. Yritysten investointikysyntä sodan sytyttyä hiipui kuitenkin Suomessa ja myös Oulun seudulla. – Meidät voi varata elokuulle esiintymään, Roolinvaihtajien Tarja Heinikoski (keskellä oikealla) vinkkaa.. Venäjän helmikuussa aloittama hyökkäyssota Ukrainaan muutti nopeasti talouden kuvaa. He ovat saaneet tästä kiitosta eri puolilta Suomea. Yleisöä ovat viihdyttäneet kesän mittaan muun muassa Hanna Moisala sirkustaiteella, Iin Laulupelimannit yhteislauluilla, Kesäpojat standup-esityksellä ja Kuivaniemen Roolinvaihtajat kesäteatterilla. Inflaatiouutiset ja korkojen nousu kesän korvalla sen sijaan hiljensivät asuntolainakysyntää hieman. Kesäpoikien ideana on tuoda standup ihmisten luokse. Maximum Bum Bum -kiertue pysähtyi Iin Huilingissa perjantaina 23. 6 » Tiistaina 2
ASIAKASVARAT kasvoivat vuoden vaihteesta 0,3 prosenttia ja olivat kesäkuun lopussa 3 915,7 miljoonaa euroa. Uusia luottoja nostettiin tammi-kesäkuun aikana yhteensä 382,7 miljoonaa euroa (346,6), josta asuntoluot tojen osuus oli 215,7 miljoonaa euroa ja yritysluottojen osuus 139,3 miljoonaa euroa. Poliisilla riitti tehtäviä viikonlopun aikana. Henkilöstön määrä kasvoi Oulun Osuuspankissa alkuvuoden aikana ja oli tammi-kesäkuussa keskimäärin 214. Kaikki oli hyvin mukana esityksessä, sanoo Tuuttu. Kuluneisiin kesiin verrattuna tilanne vastaa hyvin viime vuoden varauskalenterin tilaa. Iikka Kivi on yksi Remakka stand upin perustajista Esa Vengasahon ohella. Alkometri näytti nollaa, mutta huumausainepikatesti antoi aihetta epäillä miehen käyttäneen huumaavia lääkeaineita. Hän oli ajanut risteävää tietä kulkeneen auton kylkeen ja kaatunut samassa yhteydessä. Hommia tehdään rakkaudesta lajiin. Vuonna 2020 koronapandemia vaikutti Huilingin käyttöön selkeästi. Rattijuopumuksia ja liikenneonnettomuus » Rantapohja » Ii » Kiiminki POLIISI tapasi sunnuntaina Oulun seudulla useita autoilijoita, joita on syytä epäillä rattijuopumusrikoksesta. RAHOITUSTOIMINTA , joka sisältää omasta taseesta myönnetyt ja välitetyt luotot, kasvoi alkuvuoden aikana 1,4 prosenttia ja oli kesäkuun lopussa 3 518,4 miljoonaa euroa. Uunon kuumissa puumissa oli sopiva määrä rooleja, eikä liikaa rekvisiittaa. – Täällä on hyvät puitteet keskeisellä paikalla. Lähempänä näytöstä näyttelijät kävivät itse tapahtumapaikalla pitämässä harjoituksia. Mies määrättiin ajokieltoon epäillyn rattijuopumuksen perusteella. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Komediassa Kivelän esittämä Uuno Lammassaari matkustaa kaverinsa Jannen (Ellilä) kanssa Espanjaan, ja poimii matkoiltansa vaimoehdokkaan jos toisenkin (Tuuttu ja Heinikoski). HUILINGISSA on siis tänä kesänä riittänyt varauksia. Kyseiseen näytelmään Roolinvaihtajat päätyivät hakemalla netistä näyttelijöiden lukumäärään sopivaa näytelmää. Vilkkaana jatkunut asuntokauppa siivitti asuntoluottokannan kasvua ja myös yritysluottokanta kääntyi kasvuun. A L IIS A A L ATOSS AVA. Laajentumisen myötä yritys pystyy tarjoamaan laadukkaat, läpinäkyvät ja entistä asiantuntevammat kiinteistönvälitysja isännöintipalvelut puolen Suomen alueella. Haasteista huolimatta hyvä työllisyystilanne auttaa suomalaisia kotitalouksia selviämään loppuvuoden nousevista kustannuksista, hän muistuttaa. Tämä oli Kesäpoikien neljäs kiertue ja toinen kerta Huilingissa. Korkokatetta kertyi tammi-kesäkuussa 18,1 miljoonaa euroa (17,0) ja nettopalkkiotuotot, joista on vähennetty OP-bonukset, olivat 10,8 miljoonaa euroa (10,2). Lavan lisäksi Roolinvaihtajat kehuvat yleisöä, joka otti esityksen hyvin vastaan. Talletusten osuus asiakasvaroista oli 2 571,7 miljoonaa euroa kasvaen 5,4 prosenttia. Simo Perämäen kirjoittamassa teatteriesityksessä mukana olivat Tauno Kivelä, Matti Ellilä, Anita Tuuttu, Tarja Heinikoski, Sirkka Junes, Mikko Karhu ja Eila Wiik. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 2.43 promillen lukemat. Näytelmää aloitettiin harjoitella viime vuoden syksyllä. Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta. On ollut sirkusesitystä, kotiseutupäivää, nyt oli stand up toista vuotta. Roolinvaihtajien teatteriesitys Uunon kuumat puumat taltioitiin myös jatkoa varten. Saku Torssonen, Iikka Kivi, Teemu Vesterinen ja Tommi Ylimäinen (ei kuvassa) kiertävät ympäri Suomea. Varallisuudenhoidon nettomyyntiä kertyi tammi-kesäkuun aikana 30,1 miljoonaa euroa (59,3). Kulut ilman odotettavissa olevia luottotappioita olivat yhteensä 23,1 miljoonaa euroa laskien hieman vertailukaudesta (23,2). Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin. Turvatarkastuksessa hänen hallustaan löytyi huumausaineeksi luettavia lääkkeitä. – Meidät voi varata elokuulle esiintymään, Roolinvaihtajien Tarja Heinikoski (keskellä oikealla) vinkkaa. Koomikot haluavat jatkaa kiertämistä korkeiden bensahintojen ja pitkän putken aiheuttamasta väsymyksestä huolimatta. Se kannustaa kulttuuritoimintaa, Heinikoski kehuu. Oulun OP:n tulos tammikesäkuun ajalta ylitti vertailukauden tason ja liikevoittoa kertyi 16,0 miljoonaa euroa (15,7). Puitteet saavat silmiinpaistavaa aurinkoa lukuunottamatta kehuja. Koronan aiheuttaman tapahtumatyhjiön jälkeinen aktiivisuus vaikuttanee olleen osasyy tähän kehitykseen. Uunon vanhemmat Kaisa ja Ville (Junes ja Karhu) joutuvat luonnollisesti poikansa menoihin osallisiksi. Kiimingintiellä poliisi pysäytti kello 11.30 tehdyn ilmoituksen perusteella epävarmasti autoilevan miehen. Tuotot yhteensä kasvoivat vertailukaudesta ja olivat 40,1 miljoonaa euroa (38,8). 7 » Tiistaina 2. Markkina-arvojen muutos vaikutti varallisuudenhoidon volyymeihin, jotka laskivat vuoden vaihteesta rahastosijoitusten ja vakuutussäästöjen osalta. Roolinvaihtajat ovat esiintyneet Huilingissa miltei vuosittain. Iissä Sorosentiellä poliisipartio löysi nuorehkon miehen nuokkumasta autossa. – Vaikuttaisi, että ihmiset ovat alkaneet lähteä liikkeelle, Suopanki summaa. – Yleisö oli huippu. Talouden kasvua hidastavat Venäjän hyökkäyssodan seurausten lisäksi nopeutunut inflaatio, kiristyvä rahapolitiikka, kapasiteettirajoitteet ja vientimarkkinoiden kasvun hidastuminen. Poliisi kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. A RK IS TOK U VA : T ERHI OJ A L A Kesä on Huilingin aikaa kakunnille asia on tärkeä, erityisesti koronan jälkeen. elokuuta 2022 » N:o 58 Oulun OP:lla hyvä puolivuotistulos fuusioituivat OP Koti Pohjoiseen toukokuun lopussa. Asiakasliiketoiminnan kokonaisvolyymi oli kesäkuun lopussa 7 470,3 miljoonaa euroa ja kasvoi vuoden vaihteesta 0,8 prosenttia. – Vaikuttais nyt olevan vilkkaampi kesä, kun tapahtumia voi järjestää vapaammin koronan jälkeen. OP Koti Pohjoinen Oy LKV:n omistavat Oulun Osuuspankki, Pohjolan Osuuspankki, Kemin Seudun Osuuspankki, Tornion Osuuspankki, Raahentienoon Osuuspankki ja Kuusamon Osuuspankki. Myös verrattuna vuoteen 2019 viime ja tämä kesä ovat olleet Huilingissa kiireisempiä etenkin kesäkuun osalta. Partio havaitsi miehen olevan sekavan oloinen. Lava oli varattuna lähes puolena kesäkuun päivistä. Mopo ja auto vaurioituivat törmäyksessä. Tapahtumaa selviteltäessä kävi ilmi, että mies oli ajaessaan käynyt useaan otteeseen ulkona ajoradalta ja osunut liikennemerkkiin. IISSÄ Yli-Iintiellä tapahtui kello 18 aikaan henkilöauton ja mopon välinen liikenneonnettomuus, jossa nuori mopoilija sai lieviä vammoja jalkaansa. Tuolloinkin kesäkuun kiireisimmän kauden jälkeen heinäja elokuut olivat rauhallisempia. Vakiintuneita tapahtumia on ainakin pidetty hyvin, vapaa-aikapäällikkö Pekka Suopanki kertoo. Tapahtumasta kirjattiin rikosilmoitus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Heinäkuussa varaustilanne on rauhoittunut huomattavasti, mutta on tapahtumia riittänyt kuitenkin lomalaisten iloksi melkein joka viikonlopulle. Kuntaa teatterilaiset kiittävät siitä, että lavan saa käyttöön ilmaiseksi. PAIKALLISTA VIIHDETTÄ tarjoilivat Kuivaniemen Roolinvaihtajat Uunon kuumat puumat -näytöksillään. Oulun Osuuspankin omistaja-asiakkaiden määrä kasvoi 905 jäsenellä alkuvuoden aikana ja kesäkuun lopussa omistaja-asiakkaita oli 86 851. Tapahtumille riittää nyt kysyntää ja tarjontaa. – Talouden kuvassa tärkeää sijaa näyttelevät kuluttajien luottamus sekä palveluita ja hyödykkeitä vievien yritysten kilpailukyvyn turvaaminen. – Tämä kiertuehan perustuu ahneuteen ja kotiseutuun, Kivi ja Vesterinen vitsailevat. KEIJO POSIO pitää loppuvuoden näkymiä talouden suhteen haastavina
8 » Tiistaina 2. Markkinoille järjestetään maksullinen kuljetus Oulun keskustasta. KULUNEEN kesän heinäsato onnistui ja se kerkesi kuivamaan juuri sopivan aikaan. – Ei saaressakaan kukaan enää nosta heinää seipäälle. A RJ A L A P PA L A INEN Seipäälle nosto on jäänyt historiaan » Anu Kauppila » Haukipudas KESÄN HEINÄTYÖT on tehty myös Juha Lindholmin osalta. Muinaismarkkinat ovat Kierikin kesän päätapahtuma. Kivikauden kylässä saadaan nauttia kaikenlaisesta ohjelmasta aina teatterista aseesittelyihin. Paluukuljetus lähtee kello 18 ja on perillä Oulussa kello 18:50. Osallistujat pääsevät kokeilemaan ruuhella melomista, jousiammuntaa sekä keramiikan. Bussikuljetus lähtee kello 11 kohti Kierikkiä Kaarlenväylästä, Oulun kauppatorin kupeesta. Lindholm kertoi, että heinien seipäälle nosto alkaa olemaan historiaa, eikä Haukiputaan alueella niin juurikaan enää tehdä. Koneella valmiiden paalien tekeminen on paljon tehokkaampaa, Lindholm sanoi. – Tavoitteena on tarjota Työkalupakki hankkeen tuotoksena, josta Pohjois-Pohjanmaan maaseutuyrittäjät Hankkeen toteuttajat vierailevat maaseutuyrityksissä kartoittamassa tavat, joilla he voivat parhaiten olla avuksi yrittäjälle. Tapahtuman myyntikojut ja monipuolinen ohjelma takaavat koko perheen viihtymisen kivikauden kylässä. Esiintymässä nähdään kanadalainen teatteritaideryhmä The Dragon Dance Theatre, tulitaideduo Flamebound, Kierikin Elämysteatteri, viikinkitaisteluryhmä Pohjan Kaarti, tarinankertoja Juho Ljokkoi sekä tanssija Arttu Peltoniemi muusikko-shamaani Keke Lammassaaren kanssa. MARKKINATORI on auki kello 12-18. Vuosittain järjestettäviin talkoihin on otettu aina myös nuoret mukaan. Diakonia-ammattikorkeakoulu, ProAgria Oulu ja Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö (ODL) pyrkivät huhtikuussa alkaneella Muutos-hankkeella tarjoamaan maaseudun yrittäjille eväitä muutokseen. LUUP P I Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Bussikyydin voi ostaa bussista tai etukäteen netissä. kivikorujen ja kalliomaalausten tekemistä. Matti Kalaja, joka korjaa omat heinät Hailuodossa, tuo tarvittaessa tallille pyöröpaalin heinää omille hevosilleen. Pyöröpaali kestää hevosilla noin viikon, eli kyllä sitä menee ja paljon, Kalaja sanoi. Pelloilta saatu heinä riittää Lindholmin perheen omiin tarpeisiin ja tarpeen tullen lisää heinää hevosille tuodaan appiukolta Hailuodosta. Nuorista lähtien paalaimesta tulevat valmiiksi sidotut heinäpaalit nousevat kepeästi traktorin peräkärryn kyytiin ja nopealla tahdilla yli neljä täyttä kuormaa puretaan myös tallin heinävarastoon. Perinneparkkuri opastaa nahan muokkausta. Hangoilla ukot heittävät paaleja varaston puolelle ja nuorimmat kasaavat paalit siisteihin pinoihin. Elokuun 6. Kierikkikeskuksen pääsymaksu on kuljetuksesta erillinen. Minä teen siellä isoja pyöröpaaleja, jotka sitten tarpeen tullen kuskaan tänne Haukiputaalle, missä minun ja tytöntyttö Nellin, hevoset ovat. Oulun yliopiston akatemiatutkija, tekstiilitutkimukseen erikoistunut arkeologi Sanna Lipkin luennoi menneisyyden tekstiileistä pohjoisen alueella. Tallin isäntä kertoi, että moni alueella tekee heinistä isoja muovitettuja pyöröpaaleja, mutta Lindholm tekee pienkanttipaaleja, jolloin niitä on helppo siirrellä hangolla ja käsin. – Nyt sattui sopivasti, että heinät saivat kunnolla kuivua pelloilla vähän ylimääräistäkin, niin ovat ainakin kuivaa. päivä järjestettävät markkinat ovat Kierikin kesän päätapahtuma. Pienkanttipaalit painavat kymmenestä viiteentoista kiloon ja isot pyöröpaalit voivat painaa jopa useita satoja kiloja. Heinien täytyy korjuun jälkeen antaa kuivua aloillaan muutama päivä, jotta se ei ole liian märkää paalattaessa. Juha Lindholm käyttää edelleen paalaamiseen 1960-luvulta peräisin olevaa paalainta, joka toimii kuulemma loistavasti.. ja 7. Yli viiden henkilön ryhmien pyydetään ostamaan liput tai ilmoittamaan asiasta perjantaihin kello 15 mennessä, jotta kyyteihin osataan varata riittävän iso bussi. Pellolta heinäpaalit siirtyvät nopeasti talkooporukan käsissä talliin rakennettuun heinävarastoon, jossa on huolehdittu kunnollisesti ilmanvaihdosta. LINDHOLM tekee talkoolaisten ja perheenjäsenten avulla heinät omalle tallille. Yrittäjätkään eivät säästy maailmantilanteen mullistukselta. Ukrainan sota, ilmastonmuutos ja inflaatio aiheuttavat tuhojaan. Haukiputaalla kuitenkin talkoohenkeä löytyy. Kalaja kertoi, että Hailuodossa heinän korjuuseen on nykyään myös vaikeampi saada talkooporukka kasaan. Ja onneksi sadetta luvattiin vasta heinien keruupäivän illaksi, niin saadaan heinät kuivana talliin asti, Lindholm kertoi. Hän kertoi myös, etKalle-varsa ja emänsä Roxanne Journey odottivat tuoretta heinää omassa aitauksessaan. Arkeologi Peter Groom tulee luennoimaan kokeellisesta arkeologiasta. Ravintola KierikinHovissa on lounasta tarjolla kello 12-16. – Minulla on käytössä pienkanttipaalain 60-luvulta, ja tämä toimii edelleen loistavasti. Oulun Miekkailuseuralla on lapsille tarkoitettu toimintapiste. Numero on Maatalousyrittäjyyteen tukea muuttuvassa maailmassa » Aliisa Alatossava » Rantapohjan alue SUURET MUUTOKSET jylläävät maailmassa. Talkooporukan ruokkii ja juottaa perheen äiti, Anne Lindholm. – Se on jäänyt jo vuosikausia sitten, koska se on niin hidasta. elokuuta 2022 » N:o 58 Muinaismarkkinoilla luvassa ohjelmaa joka lähtöön » Rantapohja » Yli-Ii KIERIKKIKESKUKSEN perinteiset Muinaismarkkinat lähestyvät. Seinässä oleva tuuletin varmistaa, että heinät pysyvät kuivina. Opastetut kävelyt starttaavat kello 12, 13:30, 14:30 ja 16. Esitykset alkavat kello 12:30 Kierikin elämysteatterin näytöksestä, ja ne jatkuvat läpi päivän. Koneen ikäkin kertoo jo sen, että paalaimia on käytetty jo pitkän aikaa maataloudessa, Juha Lindholm kertoi
Joko se meni, kesä. Ja linnunkakat sinisiä, mustikat ovat kypsyneet! Yhtä huutoa tämä. Kaikkeen ei tarvitse osallistua, voi “napata rusinat pullasta” eli ottaa itseään kiinnostavia ja hyödyttäviä osia. Auton ikkunat olivat huurussa. Siitä päättelen. Elikkä annan itseni olla hössöttäjä ja toisten, mikä kukin on. Rahoitus on de minimis-tuen alaista, eli tuki tarjotaan rajatulle yritysjoukolle. Kädet täristen, roppa huojuen saan avaimen reikään ja oven auki. Kypärä oli kallellaan, otti vähän kosketuksia oviaukkoon heikoilla voimillani vääntäytyessä autosta ulos. Hiki valuu silmiin, eikä meinaa nähdäkään mitään. – Meille on tärkeää, että lapsetkin otetaan mukaan ja he oppivat tässä samalla vastuun ottamista ja työn tekemistä rennossa porukassa, Anne Lindholm lisäsi. Kun ei malta nauttia luonnosta. Kaikki edellä kirjoitetut pitäisi pyyhkiä yli. Tulee nyt mieleen Havukka-ahon ajattelijasta se kuoliaaksinaurattaja. Tämä on hyvä, ajankohtainen hanke, mutta alkukesä on maatalousyrittäjille kiireistä aikaa. Mutta, jos näkisitte minut pyöräretken jälkeen. Otetaan iisisti ja kuulisti, eli ei hermostuta. Henkitoreissa käännyn pihalle ja puolikuolleena konkoilen pyörältä alas. Kerran, kun tulin rullaluistelemasta, meinasi puolisoni kuolla nauruun. Joko otan lumentyöntimen kuistin nurkalle. Mielikuvittelen pyöräilemään lähtiessä, että ajelen ja katselen. Näin minä vältyin lähtemästä mustikkaan vesisateessa. Kuvaa ilmeisesti seurustelevaa kaksikkoa. Nautin kesästä ja luonnon ihmeistä. Tallilla heinä menee hevosten ravinnoksi, myös huhtikuisen varsan, kutsumanimeltään, Kallen, vatsaan. Tanssaamaan pistää. Istupa sinäkin alas huonolla säällä ja kirjoita. Tällaista ajatuksen virtaa tänään. Otetaan vain hetki ja päivä kerrallaan. Peilistä näen paloautonpunaisen naamani ja hikisen, pitkin päätä liiskautuneet hiukseni. Välillä pidetään taukoja ja syödään makkaraa ja pullakahvit. Tällaista on ajatuksenvirta minulla tällä hetkellä. Ja kolmipyöräisen laitan, kun ei kahdella rattaalla pystössä pysy. Rauhallisesti vain mustikkametsään. Nyt on se aika, jolloin tehdään syksyn suunnitelmat. Lappalaisen mukaan apua tarjotaan muun muassa talouteen ja johtamiseen. Nyt toiveena on, että mahdollisimman moni yrittäjä lähtisi hankkeeseen mukaan. – Meillä on monipuolinen tarjooma. elokuuta 2022 » N:o 58 RENTTAHELEKKU » Ei vielä puolukoita APUA! Kaksi keltaista koivunlehteä pihalla. Havukka-ahon ajattelijan kanssa olis ollut hupaisa haastella tällaistakin. Sattui olemaan pihalla, kun kaarsin Punaisella Paholaisella (autollani) kotiin. Saattaa olla näkemisen arvoista, kun alan pyöräilemään/ kaahailemaan kolmirattaisella! Kumoon taidan saada senkin. – Joskus huonon heinäsadon aikaan on täytynyt ostaa muualta heinää, mutta laadukkaasta heinästä on yleensä pula ja moni joutuu varaamaan heinää etukäteen, Anne Lindholm kertoi. Lisäksi yrittäjiin ollaan oltu suoraan yhteydessä varsinkin heinäkuun aikana. 9 » Tiistaina 2. Hankkeen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen kautta. Käsitellään jälkikäteen, miten meni. On sitten helppo perata kuivia marjoja ja on litrojakin enemmän, kun ei sateen takia tarvi kiirehtiä kotiin. Vielä hyvin onnistuu. – Ihan hyvin on lähtenyt yrittäjiä mukaan. Tavoitteena on kehittää maaseutuyritysten toimintaa ja vahvistaa yritysten muutoksiin vaadittavia edellytyksiä jatkoa varten. Monenlaista tulee pähkäiltyä, hötkyilystä kun asettuu. Ei, vaan laskea rauhallisesti kymmeneen. KUUNTELIN radiota ja Ramppanpaa-biisi soi. Heinäkuun puolella ollaan saatu sovittua enemmän kartoituksia, Niskanen kertoo. PITKÄT kävelylenkit saan näillä näkymin unohtaa. Hyvinvoinnin tukemiseksi voidaan antaa apua ruokatottumuksiin, liikuntaan, uneen ja palautumiseen. Kalle onkin monille tutun Haukipudas Horse Clubin Matti-hevosen veli emänsä puolelta. Meinaa vain olla liikkeellä, hössötystä meinaan. Pitääkö taas huutaa apua. Lenkkarit jalassa köökiin vesilasillista hapuillen ja istuinta alle kamuten. Lappalainen vahvistaa, että alkukesä oli maatalousyrittäjille hektinen, minkä vuoksi projekti lähti hitaammin käyntiin. Tulkitsen, että temperamenttinen ja hitaammman sorttinen henkilö tulevat toimeen, vaikka tanssivatkin eri tahtiin, ristiin ja rastiin. Ja puolukoidenkin aika tulee…ennen lumia! Kun metsään päästään, niin ramppan pamppan paa! Renttahelekku Maatalousyrittäjyyteen tukea muuttuvassa maailmassa löytävät apua tulevaisuudessakin, Diakonia-ammattikorkeakoulun Arja Lappalainen kertoo. Pahaa enteilee kuitenkin niistä kahdesta keltaisesta koivunlehdestä karannut lumien odottelu. Että onko omaksi hävikiksi juosten pissannut elämänsä. Kun ei malta ottaakkaan kaikkea kesästä! Otan aina kaiken pyörästä ja itsestäni. Hän kuitenkin on iloinen, että sillä ajalla osapuolet pystyivät valmistelemaan hankkeen tarjontaa. Toinen on ramppan pamppan paa ja toinen on raampan paa. Muutos-hankkeen markkinointia on tehty uutiskirjeiden, maataloustoimistojen ja lehtien kautta. Nyt. En ole ikinään nähnyt noin punaista ja hikistä naista, sai puolisoni soperrettua naurunsa lomasta. Hankkeesta kiinnostuneet voivat osallistua soittamalla hanketyöntekijöille tai täyttämällä lomake muutosmaaseudulla.diak.fi -sivustolla. Heinien täytyy korjuun jälkeen antaa kuivua aloillaan muutama päivä, jotta se ei ole liian märkää paalattaessa. Pyöräillyt olen ja siitä erittäin kiitollinen. Seipäälle nosto on jäänyt historiaan tä heinän laadun täytyy pysyä hyvänä, jotta se käy hevosille. Hankkeen osatuottajat tarjoavat räätälöityä yrityskohtaista ja yksilöllistä ohjausta sekä tukea kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, työssä jaksamisen ja liiketalouspuolen saroille. Vaikka en saakkaan itseäni ruotuun, pyrin olemaan ääneti temperamentista ja huomioimaan kanssaihmiseni. Kun ei malta ajella. Hanke on vielä alkutekijöissään. On niin menevä ja tarttuva kipale. Hänhän toivoi ehtivänsä enemmän, mitä rahkeissa oli. Perheelle onkin erityisen tärkeää tarjota hevosille laadukasta heinää. Jeremias Niskanen antaa esimerkeiksi tarjottavan tuen muun muassa vihreään siirtymään tai tuotantosuunnan vaihtoon. TALKOOHENKEÄ ei ole ollut vaikea Anne Lindholmin mukaan löytää, vaan aikuisten, ja nuorison välillä vitsit lentävät työn lomassa rennolla otteella. A NU K AUP P IL A. Heinäpaalit siirtyivät hangoilla ripeää tahtia heinävarastoon. Mielen hyvinvointiin taas on tarjolla vertaistukea ja ohjausapua. Voi kauhia, tulee ääneen huokaistua! Näin käy minulle aina. Tiedä häntä, vaikka jäävät puolukat lumien alle tällä vauhdilla. Minä räähkänä, hikisenä ja punaisena kyynär-ja polvisuojuksineen. Henkiin jäi! EN TEE suunnitelmia syksyyn. Mitä, jos ei tule mieleen mitään. Tällä hetkellä alkukartoitusta on tehty kymmenkunnalle yritykselle. Niitä välikäsiä unelmoi omaavansa! Siinä ollaan hänen kanssaan hengenheimolaisia. Edellisen tiimoilta mietin, saako rauhallinen ihminen kesäänsä enemmän tunteja ja päiviä, kuin hössöttäjä. HANKKEEN TOIMIJAT toivovat noin neljääkymmentä yritystä osallistuvaksi hankkeeseen
Siinä missä Sinister oli kirottujen kotivideoiden ympärille rakentuva yliluonnollinen kummituskauhuilu, on Black Phone maanläheisempi psykologinen jännäri, jossa yliluonnollisuus on enemmän mauste kuin pääruoka. Me siis huollamme ja korjailemme niitä porukalla. Ajoneuvojakin on rivistössä monen ikäisiä, joukossa kiiltelee niin 40-luvun paremman väen autoja kuin 80-luvun pakettiautoja. Vääränlaiset ennakkoodotukset voivat helposti pilata hyvänkin elokuvan. Vieressä kiiltelevä Taunus on vuosimallia 1965. Black Phonea on markkinoitu surutta uutena Sinisterinä, vaikka kyse on täysin eri tyylilajin elokuvasta. – Ne autot ovat tulleet yhdistykselle pääosin lahjoituksina, joihin liittyy kunnossapitovelvoite. Kellarissa on patjan lisäksi vain rikkinäinen musta puhelin, jonka johto on poikki. Sympaattisia mieshahmoja pääosan urastaan tulkinnut Hawke täyttää ruutunsa mallikkaasti, mutta puheet uuden kauhuelokuvaikonin synnystä ovat vahvasti ennenaikaisia. Joe Hillin novelliin perustuvassa tarinassa yliluonnollisuus näyttelee hyvin samantyyppistä osaa kuin monissa Stephen Kingin romaaneissa tai elokuvissa Kuudes aisti (1999) ja Salaisuus pinnan alla (2000). Eräänä päivänä psykopaatin kynsiin joutuu 13-vuotias Finn, joka löytää itsensä lukittuna pimeään kellariin. Varsinainen pelon kohde on täysin todellinen. REHELLISYYDEN nimissä on todettava, että elokuvan konsepti ei ole ihan niin omaperäinen kuin tekijät tuntuvat uskovan. Onpa joukossa yksi sadetta uhmannut moottoripyöräilijäkin ajokkeineen. Elokuvan parasta antia ovat sen hahmot. Lisäksi yhdistyksellä on noin 35 ajoneuvoa omassa hallinnassaan. elokuuta 2022 » N:o 58 » Elmo Rautio » Rantapohja SCOTT DERRICKSON kuuluu James Wanin (Conjuring-sarja) ohella niihin nykypäivän elokuvaohjaajiin, jotka tuntuvat parhaiten olevan perillä siitä, mikä suurta yleisöä pelottaa. Ei se synneistä suurin ole, kun toteutus on joka tapauksessa näin mallikasta työtä. • Pääosissa: Mason Thames, Madeleine McGraw, Ethan Hawke. Yhdistys ylläpitää Oulun automuseota. • Arvio: 3/5. Jonkinlaista omaleimaisuutta elokuva olisi silti kaivannut, joka estäisi sitä olemasta “vain” ihan hyvä trilleri. Seuraan liittyy Rauno Teppola, Oulun mobilistien puheenjohtaja. • Kesto: 1h 43 min. 10 » Tiistaina 2. – Lähdimme aamulla liikkeelle Oulun automuseolta 27 auton letkassa, mutta puolenkymmentä mobilistia tuli vielä mukaan, kun pysähdyimme tuossa Seolla. Mikko Koskela viihdytti yleisöä kitaroineen. – Meidän jäsenet harrastavat vanhoja ajoneuvoja, mutta monella kiinnostus Oululainen Päivi Konola kehuu mobilisteja mukavaksi porukaksi ja kertoo, että harrastus on yllättänyt monipuolisuudellaan. Ylikiimingissä pysähdyttiin Seolla ja Nuorittalla Rantapirtissä Erkki ja Eeva-Maria Pöyskön pihalla. Derricksonin elokuva Sinister (2012) nimettiin vuoden 2020 brittitutkimuksessa jopa maailman pelottavimmaksi elokuvaksi. Sellaiseen lähes veretön elokuva on aivan liian kesy. Kun mobilisti lähtee liikkeelle, kromi kiiltää ja tuulilasista varmasti näkee läpi. OULUN SEUDUN MOBILISTEILLA on rekisterissään hiukan yli 400 jäsentä. Kesäisestä retkiajosta on suunnitelmissa tehdä jokavuotinen perinne. Tänä vuonna Rantapirtin isäntä Erkki Pöyskö (vas.) tarjosi tilat Oulun Seudun Mobilisteille pysähdykselle Nuorittanjoen törmällä. Rantapirtissä sekä mobilistit että paikalle saapuneet vanhoista autoista kiinnostuneet nauttivat kuumista makkaroista ja pullakahvista. Sisarusten elämä on jo ennen kidnappausta niin kipeää katsottavaa, että heistä kasvaa välittämään aivan eri tavalla kuin tusinajännäreissä. Siksi miehen paluuta kauhugenren pariin on odotettu kuin kuuta nousevaa. Puheenjohtaja Rauno Teppola (kesk.) ja rahastonhoitaja Reijo Karppinen (oik.) kiittelevät tyytyväisinä.. Mieleen jäävintä hahmossa ovat tämän groteskit naamiot, jotka lienevät pääsyy, miksi “Kaappariksi” ristitty murhamies saattaa hiipiä herkimpien katsojien painajaisiin ELOKUVA » INFO Black Phone • Jännitys/Kauhu. Todellisuus on yliluonnollista kauheampaa Ethan Hawke tuo valkokankaille uuden, ikoniseksi mielivän naamiomurhaajan. Sieltä tulimme tänne Nuorittalle, Karppinen esittelee pellolle pysäköityä, kirjavaa autojoukkoa, joista kömpii ulos monen ikäisiä autoharrastajia. Nyt odotus palkitaan uutuusjännärillä Black Phone. Hän kertoo yhdistyksen toiminnasta lisää. Tästä voi tietysti olla montaa mieltä, mutta Derricksonin taitavuutta karmivan ilmapiirin luomisessa ei voine kukaan kiistää. NELINKERTAINEN Oscar-ehdokas Ethan Hawke nähtiin jo Sinisterin pääroolissa, mutta nyt yhteistyö Derricksonin kanssa miehen mielisairaan sarjamurhaajan rooliin. Nytkin on letkassa mukana muutama museon auto, Karppinen kertoo. ELETÄÄN 1970-luvun loppua coloradolaisessa lähiössä, jossa naapurustoa terrorisoi nuoria poikia sieppaava sarjamurhaaja. Sitten puhelin soi. Promootiokuva P RO M OOT IOK U VA Oulun mobilistit liikkeellä Ylikiimingissä ja Kiimingissä » Sirpa Laurila » Ylikiiminki » Kiiminki OULUN SEUDUN MOBILISTIT järjesti viime lauantaina retkeilyajon, jonka reitti kulki Oulusta Muhoksen Laitasaaren kautta Ylikiiminkiin ja Kiiminkiin. Finniä ja tämän enneunia näkevää Gwen-siskoa näytelevät nuoret Mason Thames ja Madeleine McGraw ovat löytöjä, joiden urakehitystä seuraamme suurella ilolla. – Päätin ängetä tänne Erkin pihalle, kun sain tästä päivästä järjestelyvastuuta, hymyilee ylikiiminkiläissyntyinen Reijo Karppinen, Oulun Seudun Mobilistien hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja. • Ohjaus: Scott Derrickson
Nyt vois kylätoimikunta pittää puuhheita tulevan viikonlopun Piippu-Rockissa, ryypätä kaffet ja antaa Tanelille vappaalipun. Mutta eipä vielä alittunu hölökkäraja. KAKKOSELLA pitivät Puttaan maradonat huimaa kyytiä. HANNUN mieltä lämmitti toisen illinisännän Hiltulan hopeatila. Pistesija podiumin tuntumassa kannattaa ikuistaa jälkipoloville. Oulun mobilistit liikkeellä Ylikiimingissä ja Kiimingissä Oululainen Päivi Konola kehuu mobilisteja mukavaksi porukaksi ja kertoo, että harrastus on yllättänyt monipuolisuudellaan. Eipä aikaakaan, kun Tapionkylän mies Rite Käyrä otti paikkansa. Toki nuoruusvuosilta on plakkarissa hiihtosuunnistuksen MMja EM-mitalia ja muuta metallitavaraa. Laurila-Harjun aisoissa. Vaan mahtavatko alarantalaiset tietää, minkälainen urheiluhirmu kylällä asustaa. Porukan nestor Leke sai viereensä Voden ja Lies-Arpan. Perhe riemuitsi jurykopin nurkalla eliittisijasta ja jäätävän huikeasta ajanparannuksesta. Tarkoitus on kyllä tehdä tästä perinne, Reijo Karppinen tuumii. Museoautojen letka jatkaa Ylikiimingistä Kiiminkiin Halpa-Hallin pihalle ja sieltä lopuksi Linnanmaalle viimeiseen pysähdykseen Prisman parkkialueella. Moni omistaja haluaa säilyttää alkuperäisen, juuri sen ajan rekisterikilven, Karppinen kertoo. Niinpä Jouni selevisi maaliin lankiamatta. Usein tapahtumiin lähdettäessä Taunuksen perässä on Ruotsista haettu asuntovaunu vuosimallia 1963. Kunto on löytynyt luomu-urheilusta marijojen peräsä kulukemisesta. Peläkäsi kaiketi, että hiuka yllättää Pameloilla. Pudiksen kundi Puurunen piti loppusuoralla rva. Tasaminuutille juossut Joona antoi ennen ja jälkeen juoksun lausuntoja ja median edustajalle suuren maaliman tyyliin. Oli ootellut koutsia monena iltana majan nurkalla. Illan kunkkua illinisäntä Hannu Niemelää eivät valmentajahuolet vaivaa. Kasin alitus ei ole jokapäiväistä juuri kenellekään. Klaavuniemen kiri oli kesän hurjimpia. Kellomies kellotti viimisen satasen alle 12:n. DIREKTORAATTI oli palannut normaaliin henkilöstömitoitukseen. Tämä oli kattonu aikoinaan Elliot Nessinsä ja sanoi: Ei tipu! Rekon oli nähty lähtevän K-kaupasta iso sipsipussi kainalosa. – Mobilistit ovat kyllä kivaa porukkaa ja on ollut mukavaa tutustua uusiin ihmisiin tämän harrastuksen kautta. Pennaali on ostettu ja aapista ootellaan innolla! Äiti-Mirja yritti parraansa, mutta jäipähän lähes puoli minnuuttia. PUTTAALLA on reipasta futisnuorisoa. Nyt on mies ruvennu hakemaan herkkyyttä treeniä keventämällä: hillaämpärit ovat vaihtuneet mustikka-astioihin. Blondi-nainen kuvasi innokkaasti Limingan miehen Heinosen maaliintuloa eikä syyttä. Kerkesi kuitenkin muistella Matsonin kanssa vanhan reitin Illinjuoksuja. Toki Pekanrämmeen laijalta oli matkustanut iso delegaatio vahtaamaan Evartin ravia. Sipoon Susi Sandström jolkutteli kintereillä armotonta kyytiä. Varaosia metsästetään netistä ja toisia harrastajia tavataan erilaisissa tapahtumissa varsinkin kesäaikaan. Muutaman viikon päästä alkavat opinnot ekaluokalla. Alarannan mies oli kinttaalla hilijastua. – Risto on laittanut molemmat viimeisen päälle ja ne ovat museorekisterissä. Pohojos-Iin reipasta nuorisoa edustava Lenni näytti Tuomakselle, että kylällä ei kesällä laiskotella. Hevosmies-Heikki jätti kuninkuusravit välliin. Joukossa oli harvinaisempiakin ajokkeja, kuten kuvien Hillman ja AlfaRomeo. Kivituhka pölisi ja SB syntyi että heilahti. Tätien kannustus toi huikean loppuajan. Direktoraatti pani merkille jalakavat futaajat ja ihimetteli, miksei pesis-, lentisja lätkänuoria ei näy Illissä. Kun Eelin adjutantit hoitelivat kakkosen mitalit kotiin, taisi poikia innokkaasti kuvanneen Tuomaksen luurin muisti täyttyä nuorison maineteoista. Ailat kirmaisivat förskottia mukavin ajoin. Partakin on puskenu ihon läpi. Järvenpään Matsoni tuumi, että viimistään puolukkasouvin aikana raja paukahtaa. Ei siinä kuultu jargonia “teen vain parhaani ja katon, mihin se riittää”. Jakkilan Matsoni istahti vierelle kohtsillään. Kirkonpenkin väki arvosti miestä lankeemuksen välttämisestä. Eeli tempaisi vitosen hurjaa kyytiä ja pisti eliittipaikkaa kytänneen ja turhaan emäntänsä jättäneen Laurila-Harjun tosi tiukille. Sen verran kovilla ukko on ollut, että numerolappu tuntu välijältä. Kirkonpenkin Alarannan mies oli äimänkäkenä. Verneri ja Viljami sen tekivät eikä Vilhokaan jäänyt kuin rapiat puoli minnuuttia. Lipposilla mentiin. Kellomiestä lämmitti Keihäskankaalais-lähtöisen leipomon tunnus poikien selässä. Nööti oli kuullut kylältä, että olisi saamassa uuden valmentajan ohjaamaan lenkkeilyä. Ajamme niillä vain kesäaikaan. Päänahka lähti illan palindromijuoksijalta Onkamon pikajunalta Suorsalta. Sielä ne mestarit tehhään. Hämäräsä menis kenialaisesta. Iliman karttaakin on pärijänny hiihtoniiloille SM:ssä. Vitonen 1) Hannu Niemelä 17.09, 2) Arto Hiltula 17.57, 3) Taneli Pantsar 18.12, 4) Juha-Matti Heinonen 18.42, 5) Heikki Tiiro 19.21, 6) Riikka Tulppo 19.25, 7) Pertti Lapinkangas 19.31, 8) Thomas Sandström 19.33, 9) Sami Klemola 19.49, 10) Jani Jussila 20.32, 11) Pekka Laurila-Harju 21.25, 12) Eeli Ojala 21.27, 13) Taisto Puurunen 21.44, 14) Minna Laurila-Harju 21.46, 15) Aila Wiik 21.51, 16) Aila Rahkola 21.52, 17) Aki Huovinen 22.21, 18) Satu Siika-aho 22.48, 19) Osmo Knuutinen 23.33, 20) Vesa Savolainen 24.08, 21) Lenni Mustonen 24.22, 22) Ari Suorsa 24.42, 23) Hannu Klaavuniemi 24.51, 24) Aino-Kaisa Parkkila 26.06, 25) Heli-Vierto Suorsa 27.33, 26) Markku Hänninen 30.01, 27) Reko Koskinen 31.15, 28) Jouni Hattunen 36.03. elokuuta 2022 » N:o 58 ILLINJUOKSUT 2022 » Hannu Niemelä ja Puttaan futispojat vauhdissa Illissä » Rantapohja » Ii KANSA kokoontui heinäkuun viimeisiin Illinjuoksuihin Pyhän Olavin syntymäpäivän merkeissä. Kun mobilisti lähtee liikkeelle, kromi kiiltää ja tuulilasista varmasti näkee läpi. Lisäksi meillä on yksi vanha Skodamerkkinen auto, Zetor-traktori ja kaksi vanhaa mopoa, Konola kertoo. Vieressä kiiltelevä Taunus on vuosimallia 1965. Tapahtumatkin ovat usein hienoja, niissä voidaan jakaa autoille palkintoja tai pitää lisäksi pukukilpailuja, joissa osallistujat ovat pukeutuneet autonsa aikakauden mukaisesti, kertoo oululainen Päivi Konola, joka kulkee miehensä Riston kanssa paljon erilaisissa mobilistien tapahtumissa ja retkeilyajoissa ympäri maata. Yheksäntoista minnuuttia oli keviää tavaraa. Kirkonpenkillä meinottelivat, että Hannu näyttää kohta vinttikoiran malliselta. ulottuu laajemmallekin. RETKIKUNNAN vanhimmat ajoneuvot ovat 40-luvulta ja uusimmat 80-luvulta. Monen mobilistin aika kuluukin oman ajoneuvon korjaamisessa mahdollisimman lähelle alkuperäistä ulkonäköä. SIRPA L AURIL A. Nööti, Ari, Arja ja kellomies häärivät jurykopissa. – Tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta, kun meillä on tämmöinen kesäajo. Ajoneuvo tulee usein kuvioihin ensin, mutta sen kunnostus voi laajentaa kiinnostuksen koskemaan aikakautta laajemminkin, Teppola kertoo. Liekö paikalla ollut minkä verran Olaveja, mutta kellomies juhlisti auliisti toista etunimeään aistikkaalla lippalakillaan. Riikka paineli hölökkärajan alle ties kuinka monentena naisena tälle kesälle. Hänninen yritti lahjoa kellomieheltä ajastaan pois pari sekuntia. Kakkonen 1) Verneri Similä 7.51, 2) Viljami Ristolainen 7.56, 3) Vilho Packalen 8.32, 4) Otso Kuorikoski 9.07, 5) Joona Ojala 18.00, 6) Mirja Vehkaperä 18.24. Illinkylän kesän mitalisaldo alkaa liikkua jenkkilukemilla. Lisäksi tulee mentyä tapahtumiin tai retkiajoihin sellaisiin paikkoihin, joihin ei kyllä muuten tulisi lähdettyä. Siitä on kauan, kun Alarannalla on juotu mitalikahaveja Illinjuoksujen jäläkeen. Pyörämiehet aloittivat kirkonpenkin täyttämisen hyvissä ajoin. Etelän leirin superkompensaatio ja flow tulivat kipeneen viiveellä, mutta sitäkin tehokkaampana. Otso taisi kipaista ihan PB:n. Taneli Pantsar debytoi Illinjuoksuissa hienosti ja CV:hen tuli kaikkien aikojen saavutus: Illinvitosen pronssi. Parasta raviaan sai pistää Heikkikin loppusuoralla pitääkseen leidien ykkösen Riikka Tulpon takanaan. Turha puhua kirkonpenkillä heikommista astioista tai miehen kylykiluusta tehyistä ihimisistä, kun ukkojen hölökkärajan on puhkaissut vain Jani Määttä. Konolat omistavat Taunuksen, joka on vuodelta 1965. Silloin ei ollut leviää baanaa, vaan aitua polokujuoksua, joskin polokujuoksua ei oltu silloin vielä keksitty, eikä polokujuoksukenkiä. Yli-Iin kasvatti Lapinkangas paineli kieli vyön alla. – Enää ei päde se, että museoajoneuvossa olisi mustapohjainen rekisterilaatta. 11 » Tiistaina 2. Uuden hauva-valmentajan saanut Quiz Man Aki petraili heti SB:tä kuten hieman takempana Satu ja Osmo. Rajalan Pasi oli liipannu baanan siliäksi juurakoista ja kävyistä. Museoajoneuvon statuksen saadakseen auton tai moottoripyörän tulee olla vähintään 30 vuotta vanha. Autenttisuus on tässä harrastuksessa tärkeää. Peräpenkillä matkaa Ringo-koira. Eipä ollut näkynyt
mennessä. KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Olisi yli 300 kynää saa tavissa. Mustafa Al-Khalifdy vei jo 11. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Usealla kolmosdivisioonassakin peliaikaa saaneilla pelaajilla vahvistettu HauPa ylsi lopulta ottelussa tasapeliin KTU:n johdettua puoliajalla peliä 2-0. Ii 21.6.2022 Iin seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Tapani Ruotsalainen Kuulutuksia Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Puh. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU TORSTAIN 28.7. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Rantapohja jaetaan Outi Koistinen Puh. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. . . 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Kokouksen jälkeen ilmoittautuminen hirviporukkaan. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Sarja jatkunee ylä-ja alaloppusarjojen osalta elokuun lopulla.. Kotijoukkueen johto kaveni 58. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjoja liitteineen on saatavana Iin kirkkoherranvirastossa ja verkkosivuilta info.seurakuntavaalit.fi. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja liitteineen mainittua vaalia varten on toimitettava 15.9.2022 kello 16.00 mennessä Iin kirkkoherranvirastoon, joka on avoinna 09.00 – 14.00 sekä 15.9.2022 kello 09.00-16.00. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Käyntiosoite on: Puistotie 3, 91100 Ii. Internet: www.rantapohja. Ilmoitushinnat 2022 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........1,00+24%=1,24 € Tekstissä.................1,00+24%=1,24 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,15+24%=1,42 € TJ 30 pmm asti.......0,90+24%=1,12 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . 12 » Tiistaina 2. minuutilla kotijoukkueen 1-0 johtoon, ja Juhani Kantomaa viisi minuuttia myöhemmin 2-0 lukemiin. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Molemmilla joukkueilla oli jaksolla hyviä maalintekotilanteita mutta lisämaaleja ei kuitenkaan nähty molempien joukkueiden maalivahtien HauPa:n Johannes Lindrothin ja KTU:n Eeli Jämsän hyvän torjuntapelin ansiosta. Hirviporukkaan ilmoittautuminen 10.8.2022 mennessä p. Rantapohja jaetaan Torstaina 25.8. OSTETAAN AUTO kaikki huomioidaan. 113€ 168€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . KL:n 23 luvun 2 §:n ja 3 §:n mukaan vaalikelpoinen seurakunnan edellä mainittuun on ehdokas, 1) joka viimeistään 15.9.2022 on merkitty tämän seurakunnan läsnä olevaksi jäseneksi, 2) joka on konfirmoitu viimeistään 15.9.2022, ja joka täyttää 18 vuotta viimeistään 20.11.2022 3) joka on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu, 4) joka ei ole vajaavaltainen 5) joka on antanut kirjallisen suostumuksensa ehdokkaaksi asettamiseen, 6) joka ei ole tämän seurakunnan viranhaltija tai työsopimussuhteessa oleva työntekijä. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 19.8. elokuuta 2022 » N:o 58 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. tai puhelimitse: p. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Lähes Lähes JOKAISEEN KOTIIN Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä KTU-HauPa 2-2 » Rantapohja » Kello KELLON NURMELLA pelattiin 27.7 nelosdivisioonan paikallisottelu KTU:n ja HauPa:n kakkosjoukkueen välillä. 67€ puh. Alkusarjan otteluita on vielä kaksi kierrosta jäljellä ja KTU kohtaa ensi viikolla oululaisen Pulevard City:n ja viimeisellä kierroksella kovasti uhonneen Villan Pojat. . 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . mennessä. 040 702 0423. Puh. Paikallisottelu keräsi jälleen ison katsojamäärän. 8.30-16 Perustettu 1969. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... RISTIKON RATKAISU Kokouksia Somerovaaran Erä ry:n KESÄKOKOUS su 14.8.2022 klo 12.00 metsästysmajalla. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. peliminuutilla. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. 045 111 3846. Tervetuloa! Johtokunta Kontion Eräveikot ry:n KESÄKOKOUS sunnuntaina 14.8.2022 klo 18.00 Toivolassa. KTU teki vielä ottelun viimeisillä hetkillä kulmapotkun jälkitilanteesta maalin, mutta erotuomari hylkäsi sen paitsiona.Tasapeli oli tilanteisiin nähden oikeutettu lopputulos. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. to 25.8. Ehdokasasettelua koskeva kuulutus Iin seurakunnassa toimitetaan kirkkolain (KL) 23 luvun 9 §:n 2 momentin mukaisesti 20.11.2022 seurakuntavaalit, jossa vuoden 2023 alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi valitaan 23 jäsentä kirkkovaltuustoon. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 83€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... 49€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. 119€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. 044-714 7800 . Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 19.8. Julkaisija Rantapohja Oy. S O M E R O VA A R A N E R Ä M C M L X X I I I Luola-aavan Metsästysseura ry:n sääntömääräinen KESÄJA HIRVIKOKOUS Kylätuvalla perjantaina 12.8.2022 klo 18.30. Tilausmaksut vuodelle 2022 (sis. 168€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. 0400 373 623. 62€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ . TOIMITUS avoinna ark. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Jäikö lehti tulematta. minuutilla edustusjoukkueen vahvistusten Ville Kuisman ensin kaventaessa 2-1:een ja Otto Mäntylän tasoittaessa 2-2:een 84. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2022 . SOITA JA KYSY LISÄÄ! tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Torstaina 25.8. Johtokunta KERÄÄTKÖ KYNIÄ. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 25.8. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p
2.-8.8. Liikunta. 06.53 Pusse (S) 07.05 Henrietta (S) 07.15 Kaapo (S) 07.38 Rossi ja Rymy (S) 07.53 Rytmimunashow (S) 07.57 Minirekat (S) 08.06 Kallen keittiö (S) 08.19 Galaxi 08.20 Keskiajalla keksittyä (7) 08.24 Aika härdelli! (7) 08.36 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 09.00 Casualty (12) 09.45 Uusi Päivä (S) 10.15 The Flying Finns 10.40 BMX Do or die 11.00 Uutisikkuna 12.30 USA:n vaativimmat ammatit 13.15 Tanskalainen maajussi 13.45 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä 14.00 Suuri keramiikkakisa 14.45 15.27 Kekseliäs nikkari 15.35 Suden hetki (12) 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 USA:n vaativimmat ammatit 18.45 Ihmisten puolue 19.00 Pieni pyhiinvaellus (7) 20.05 Intohimona Italia 20.30 20.54 Gino perheineen Italiassa 21.00 21.30 The Flying Finns 21.35 Kielletty hedelmä (12) 23.15 Uhrit 00.15 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale (S) 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Kauniit ja rohkeat (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 LEGO Masters Suomi 14.00 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Suomen surkein kuski 16.00 Illallinen äidille 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (12) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 The Harlins 21.30 The Harlins 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7) 23.35 Unelma-asunto auringon alta 00.30 Pitääkö olla huolissaan. Liikunnan merkitys fyysiselle hyvinvoinnille on kiistaton ja jo pienellä määrällä liikuntaa saavutetaan suuri hyöty. Tiistaina 2.8.2022 N:o 58 YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Hurjia suomalaisia 06.55 Ylen aamu 09.30 Eränkävijät 10.00 Sydänlääkärin syöksykierre (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Rakkaudesta puutarhaan 12.20 Viidakkoperhe (12) 13.05 14.29 Suurin voitto (7) 14.40 Ikimuistoinen: Olavi Virta 14.55 Ylen aamun parhaat 15.50 A-studio 16.20 Ei myytävänä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.54 Viidakkoperhe (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 19.52 Prisma: Terveen elämän salaisuudet 20.00 Hurjia suomalaisia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Varjojen maa (12) 23.15 Dokumenttiprojekti: Kyllä homotkin siivoaa 00.10 04.00 Uutisikkuna 00.10 00.58 Savuava ase (16) YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.8. 01.25 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 02.25 Olet mitä syöt 03.20 Jahti 04.15 05.10 Illallinen äidille NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Rusty Rivets (S) 06.30 Sunny Bunnies (S) 06.35 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (S) 07.20 Smurffit 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.05 LEGO Ninjago (7) 08.20 Angry Birds Stella (S) 08.25 Sonic Boom (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 09.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 10.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.25 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.55 Suurin pudottaja Suomi 16.55 Onnenarpa 17.00 Huikeat kakkutaiturit 17.35 Huikeat kakkutaiturit 18.05 100 Places to Be 18.10 100 Places to Be 18.20 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 18.50 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Save The Date Suomi 20.00 Rikkaat ja rahattomat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Jack Reacher: Paluu päämajaan (16) 23.25 4D: Olen kuumempi kuin lapseni (S) 00.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 01.25 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) 02.25 03.25 Amerikan kovimmat keräilijät SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (7) 07.45 Ikku-Pikku Ritari (S) 07.55 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.10 Possu ja Kärpänen (S) 08.35 Daltonit (7) 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Aarrepaja UK 12.00 Schitt’s Creek (S) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Salatut elämät (S) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Simpsonit (7) 14.30 Baywatch (12) 15.30 Simpsonit (12) 16.00 Simpsonit (12) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Kuutamolla 18.00 Moderni perhe (S) 18.30 Moderni perhe (7) 19.00 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (7) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7) 23.10 Subleffa: Tulilinjalla (16) 01.55 Wipeout USA 02.50 Suurmestari Ruotsi 04.10 Simpsonit (7) 04.35 05.02 Simpsonit (7) YLE TEEMA & FEM 08.20 11.00 YLE FEM 08.20 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.41 Luontoretkellä: Unohdetut metsät 09.40 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.10 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 10.20 11.00 Maajussin luontokuvat 12.30 17.25 YLE TEEMA 12.30 Frida Kahlo 13.20 Miki Liukkonen, sivullinen 13.50 Jail Lullaby (S) 14.00 Ruoan pelastajat 15.00 15.55 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.00 16.50 Ihana Elisa (12) 16.55 Unelmakoti Sisiliassa 17.25 19.56 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Kokkikaksikko Bärtil ja Isa ( S ) 18.09 Robottijunat (S) 18.22 Vedenalaisen maailman asukkaita (S) 18.24 Minusta tulee isoveli (S) 18.30 Kuolleista nouseminen 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Huonosti muotoiltu 20.00 01.20 YLE TEEMA 20.00 Matador (7) 21.15 Eksoottiset junamatkat 22.00 Kino: 1945 (12) 23.30 01.20 Miehityksen käsikirja (16) JIM 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Haapasalo ja kaverit (S) 10.55 100 Places to Be 11.00 Leijonan luola USA 12.00 Hyvät ja huonot uutiset 12.55 100 Places to Be 13.00 100 Places to Be 13.05 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Neljän tähden talkoot 14.30 Neljän tähden talkoot 15.00 The Voice of USA 15.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi 16.00 4D: Tahdon syödä taloni 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Suomen Tulli 19.00 Burgerimiehet Pohjolassa 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Poliisit 2022 (7) 21.55 Tulossa: Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (12) 22.00 Raskaan kaluston pelastajat 23.00 Burgerimiehet Pohjolassa 00.00 Stand Up! (S) 00.55 Martina ja hengenpelastajat 01.50 Suomen Tulli 02.45 Poliisit (7) 03.15 03.45 Poliisit (S) LIV 09.00 Sinkkuillallinen 09.55 100 Places to Be 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Puutarhan pelastajat 11.55 Tulossa: Save The Date Suomi 12.00 Toisenlaiset äidit 13.00 Huikeat kakkutaiturit 13.30 Huikeat kakkutaiturit 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 16.00 Puutarhan pelastajat 17.00 Välimeren unelmakodit 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Liv D: Ökyrikkaiden ostoskatu 20.00 Puutarhan pelastajat 21.00 Elokuva: Kuherruskuukausi Vegasissa (S) 22.55 Tulossa: Save The Date Suomi 23.00 Sinkkuillallinen 00.00 Puutarhan pelastajat 00.55 01.55 Liv D: Ökyrikkaiden ostoskatu AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 Lemmen viemää (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Olet mitä syöt 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (S) 12.00 Kesäterassi 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Ensitreffit alttarilla UK 14.30 Donal Skehan: Terveelliset herkut 15.00 Unelma-asunto auringon alta 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Suomen kaunein koti 18.00 Grand Designs unelma-asunnot 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Ensitreffit alttarilla UK 21.00 Frendit (S) 21.30 Frendit (S) 22.00 Agatha Christie: Kuoleman sininen kukka (12) 00.00 Murhaajien jalanjäljissä (7) 01.00 True crime: Murhaaja nurkan takana (12) 01.55 Ensitreffit alttarilla UK 03.20 New Yorkin luksuslukaalit 04.15 06.00 MTV Uutiset Live KESKIVIIKKO 3.8. 06.53 Humps (S) 07.03 Touhukkaat (S) 07.27 Piikki ja Siiri (S) 07.32 Pikku perunat (S) 07.35 Puuharit (S) 07.47 Oravametsä 07.52 Killen kimppakyyti (S) 08.03 Askarrellaan 08.10 Retki-Roope (S) 08.24 Galaxi 08.25 Tipu Touhukas (7) 08.27 Eksynyt Ozissa (7) 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 09.00 09.40 Casualty (12) 09.45 Uusi Päivä (S) 10.15 The Flying Finns 10.50 Meidän maamme Vårt land: Itäja Pohjois-Lappi 11.20 McLeodin tyttäret (12) 12.05 USA:n vaativimmat ammatit 12.50 Kalassa! 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kummeli (7) 14.00 Suuri keramiikkakisa 14.45 Kekseliäs nikkari 15.30 16.20 Kurjenpojan pitkä matka 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 USA:n vaativimmat ammatit 18.45 Ihmisten puolue 19.00 19.53 Suden hetki (12) 20.00 20.53 Kohteessa Vietnam 21.00 The Flying Finns 21.30 Bayoneta Viimeinen isku (12) 23.10 Yle Live: Jaakko Laitinen & Väärä raha 00.10 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale (7) 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 LEGO Masters Suomi 14.00 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Olet mitä syöt 16.00 Illallinen äidille 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (12) 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 18.00 Grand Designs unelma-asunnot 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Ensitreffit alttarilla UK 21.30 Frendit (S) 22.00 Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus (12) 00.00 Kova laki: Rikollinen mieli (12) 00.55 True crime: Murhan DNA (12) 01.50 Ensitreffit alttarilla Australia 03.20 New Yorkin luksuslukaalit 04.15 06.00 MTV Uutiset Live YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Hurjia suomalaisia 06.55 Ylen aamu 09.30 Eränkävijät 10.00 Sydänlääkärin syöksykierre (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Uutisikkuna 12.30 Viidakkoperhe (12) 13.15 Tavaratalo Lapatossu ja Vinski (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Avara luonto: Tuntematon Espanja 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 19.50 Historia: Totuus neandertalilaisista 20.00 Hurjia suomalaisia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 8 minuuttia 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Reykan tapaus (16) 22.55 Minun musiikkini 23.40 Melbournen sarjamurhaaja (16) 00.25 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.8. SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Ikku-Pikku Ritari (S) 07.55 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.10 Horseland heppajengi (S) 08.35 Daltonit (7) 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins. Mikä on pitkän, terveen ja onnellisen elämän salaisuus. Viimeiset tutkimustulokset osoittavat, että neandertalilaiset olivatkin kehittyneempiä kuin olemme luulleet, he mm. Tilaa oma Rantapohjasi 044 714 7800 tai www.rantapohja.fi Historia: Totuus neandertalilaisista Yle TV1, 3.8. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull (7) 23.35 Bull (12) 00.35 Taxi Driver (16) 02.00 Unelma-asunto auringon alta 02.55 Jahti 03.50 Illallinen äidille 04.45 05.27 Rikospaikka (7) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Rusty Rivets (S) 06.30 Sunny Bunnies (S) 06.35 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (7) 07.20 Smurffit (S) 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.05 LEGO Ninjago (7) 08.20 Angry Birds Stella (S) 08.25 Sonic Boom (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.25 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.55 Suurin pudottaja Suomi 16.55 Onnenarpa 17.00 Huikeat kakkutaiturit 17.35 Huikeat kakkutaiturit 18.05 100 Places to Be 18.10 100 Places to Be 18.20 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 18.50 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Octopussy mustekala (16) 23.40 Tulossa: Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (12) 23.45 Madventures Suomi (7) 00.45 Keihäsmatkat (7) 01.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 02.40 03.40 4D: Elämäni koirana (7) TIISTAI 2.8. valmistivat työkaluja ja osasivat käyttää luonnonlääkkeitä. klo 19.00 1/3. (U) Prisma: Terveen elämän salaisuudet Yle TV1, 2.8. Millainen oli neandertalilaisten maailma. Monet sairaudet kuten sydäntauti, diabetes, masennus tai jopa alzheimer ovat estettävissä terveillä elämäntavoilla.. Sarjassa tutustutaan tieteellisiin tutkimustuloksiin, jotka antavat arjen neuvoja parempaan elämään. OHJELMAT 2.-8.8. klo 19.00 Matkaamme tutkijoiden mukana 400.000 vuotta taaksepäin ja tutustumme neandertalilaisiin. com 11.00 Aarrepaja UK 12.00 Schitt’s Creek (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (S) 14.30 Baywatch (12) 15.30 Simpsonit uusi kausi (S) 16.00 Simpsonit uusi kausi (7) 16.30 Simpsonit uusi kausi (7) 17.00 Selviytyjät 18.00 Moderni perhe (S) 18.30 Moderni perhe (S) 19.00 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (7) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Kong: Pääkallosaari (12) 23.15 Subleffa: Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (7) 01.05 Wipeout USA 02.00 Suurmestari Ruotsi 03.20 Aarrepaja UK 04.20 Simpsonit (7) 04.45 05.12 Simpsonit (7) YLE TEEMA & FEM 08.10 12.00 YLE FEM 08.10 Äärimmäiset sääilmiöt 08.53 M/S Nordstjernen jäähyväismatkallaan 09.42 Kunpa osaisin laulaa 10.11 Jätesokki 10.40 Själö Island of souls (7) 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe (7) 13.05 Historia: Ronald Reaganin Amerikka 14.00 Ruoan pelastajat 15.00 15.55 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.00 16.50 Ihana Elisa (12) 16.55 17.25 Unelmakoti Sisiliassa 17.30 19.56 YLE FEM 17.30 Malory Towers (7) 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Ruso ja Rihmalat (S) 18.11 Mosaiikki (S) 18.19 Nälkäiset nallet (S) 18.26 Super-Jontti ja Rähjä-Riitta (S) 18.30 Tarinoita pikkukaupungista Kristiinankaupunki (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Huonosti muotoiltu 20.00 00.35 YLE TEEMA 20.00 Matador (7) 21.25 Historia: Tuntematon Kanada 22.25 00.35 Kino: Vice vallan oikeat kasvot (12) JIM 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Haapasalo ja kaverit (S) 10.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 11.00 Leijonan luola USA 12.00 Hyvät ja huonot uutiset 12.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 13.00 Tulossa: Selviytyjät Suomi 13.05 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Neljän tähden talkoot 14.30 Neljän tähden talkoot 15.00 The Voice of USA 16.45 100 Places to Be 16.50 100 Places to Be 16.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Suomen Tulli 19.00 Poliisit 2019 (7) 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 4D: Epäonnistuneet unelmalomat (S) 22.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) 23.00 Poliisit 2022 (7) 00.00 Muinaiset avaruusoliot 00.50 Martina ja hengenpelastajat 01.45 Suomen Tulli 02.35 Poliisit (7) 03.05 03.35 Poliisit (7) LIV 09.00 Sinkkuillallinen 09.55 100 Places to Be 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Puutarhan pelastajat 11.50 100 Places to Be 11.55 Tulossa: Save The Date Suomi 12.00 Toisenlaiset äidit 13.00 Huikeat kakkutaiturit 13.30 Huikeat kakkutaiturit 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Mental Samurai Suomi 16.00 Puutarhan pelastajat 17.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Välimeren unelmakodit 20.00 Puutarhan pelastajat 21.00 Elokuva: Forever My Girl (S) 23.15 Sinkkuillallinen 00.15 Välimeren unelmakodit 01.15 Puutarhan pelastajat 02.10 03.10 Temptation Island Suomi 10 (12) AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 Lemmen viemää (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Kaappaus keittiössä 11.00 Emmerdale (7) 11.30 Emmerdale 12.00 Kesäterassi 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Doc: Abba ja suurhittien salat 14.00 Elokuva: Kippis rakkaudelle (S) 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Kenen kotona
06.53 Kim ja Kai (S) 07.00 Isot koneet 07.09 Remi ja Ubu (S) 07.21 Tipo (S) 07.28 Kotikisat 07.33 Martta puhuu (S) 07.59 Emmi ja Kuru (S) 08.10 Ritari Hiiri (S) 08.24 Galaxi 08.25 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7) 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa 09.00 09.40 Casualty (12) 09.45 Dubain tanskalaiset naiset 10.15 The Flying Finns 10.50 Meidän maamme Vårt land: Pohjanmaa ja Häme 11.20 McLeodin tyttäret (12) 12.05 Mölkky matkalla maailmalle 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kummeli (7) 14.00 14.48 Suuri keramiikkakisa 15.00 Mountain 16.10 Vonkaleita jahtaamassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yleisurheilun Kalevan Kisat 20.45 100 vuoden moottorikerho 21.05 Rallin MM: Suomi, huippuhetket 21.45 Kesäillan valssi 22.35 Yle Live: Nick Cave yksin 00.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 LEGO Masters Suomi 14.00 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Aarrepaja 16.00 Illallinen äidille 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kuutamolla 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: The Aviator Lentäjä (12) 01.50 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7) 02.45 Roba (12) 03.40 Kova laki (12) 04.35 05.33 Unelma-asunto auringon alta NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Rusty Rivets (S) 06.30 Sunny Bunnies (S) 06.35 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (S) 07.20 Smurffit 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.05 LEGO Ninjago (7) 08.20 Angry Birds Stella (S) 08.25 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 09.55 100 Places to Be 10.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.25 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Tähtikokkien Bocuse d¥Or 15.55 Hurja painonpudotus Suomi (S) 16.55 Onnenarpa 17.00 Rikkaat ja rahattomat 18.00 Rikkaat ja rahattomat 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Madventures Suomi (S) 22.00 Tulossa: Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (12) 22.05 Elokuva: 007 Erittäin salainen (16) 00.40 Elokuva: Indiana Jones ja tuomion temppeli (12) 02.55 03.55 Amerikan kovimmat keräilijät YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Antiikkikaksintaistelu 07.28 Antiikkikaksintaistelu 08.00 Yle Uutiset 08.05 Prisma: Terveen elämän salaisuudet 09.00 Yle Uutiset 09.05 Historia: Kirjoitustaidon synty 10.00 Yle Uutiset 10.05 Itse asiassa kuultuna: Seela Sella 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Pisara 11.35 RSO Musiikkitalossa 12.30 Luovia suhteita 13.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat 13.30 Eränkävijät 13.58 Eränkävijät 14.30 Dokumenttiprojekti: Viimeinen lounas 15.20 Uusi Sherlock (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Rakkaudesta puutarhaan 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Tosi tarina: Huonekalukauppias 18.45 19.35 Avara luonto: Mantereiden planeetta 19.40 Vera Stanhope tutkii (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Komisario Lewis (12) 22.30 SuomiLOVE 23.45 Jäähyväisten kesä (12) 00.45 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 08.00 Urheilu-Suomi 09.00 Rallin MM: Suomi, EK 12 10.00 Elämämme Galapagossaarilla 10.50 Makuja ja mietteitä 11.15 Dubain sisäpiireissä 12.15 Intohimona Italia 12.40 Gino perheineen Italiassa 13.05 Suden hetki (12) 14.00 Colin McRae, rallilegenda 14.30 The Flying Finns 15.03 The Flying Finns 15.30 The Flying Finns 15.57 The Flying Finns 16.30 Rallin MM: Suomi, EK 16 17.40 Yleisurheilun Kalevan Kisat 20.50 Rallin MM: Suomi, huippuhetket 21.30 Lentopallon EM-karsinta LAT FIN 23.00 Ratsastuksen MM, kouluratsastus 00.00 Ratsastuksen maailma 00.25 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Palomies Sami (S) 09.00 Palomies Sami (S) 09.10 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 09.35 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Viisi miestä viikossa 11.00 Viisi miestä viikossa 11.30 Viisi miestä viikossa 12.00 Elokuva: Talo jossa kello tikittää (12) 14.15 Pilanpäiten 14.30 Penn & Teller: Naruta meitä (12) 15.30 Unelma-asunto auringon alta 16.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 18.00 Amazing Race 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Pilanpäiten 19.30 Kyllä nolottaa (12) 20.00 Selviytyjät 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Karalahti (12) 01.00 Harry Wild (12) 02.00 True crime: Takapihalle haudatut (12) 02.55 Unelma-asunto auringon alta 03.50 Jahti 04.45 05.28 Rikospaikka (7) NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 CoComelon (S) 06.30 My Little Pony: Pony Life (S) 06.40 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 07.00 Pyjamasankarit (7) 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.50 Angry Birds Stella (S) 07.55 Arthur ja minimoit (7) 08.20 LEGO City Adventures (7) 08.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.55 Angry Birds Stella (S) 09.00 Hauskat kotivideot 09.55 Tulossa: Save The Date Suomi 10.00 MasterChef Australia 11.40 MasterChef Australia 12.45 100 Places to Be 12.50 100 Places to Be 12.55 Huikeat kakkutaiturit 13.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.25 4D: Syön 3000 kaloria minuutissa 16.30 Onside-studio 17.00 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros 19.00 Elokuva: Yösyöttö (S) 20.50 Tulossa: Save The Date Suomi 20.53 Tulossa: Selviytyjät Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 22.00 Elokuva: Octopussy mustekala (16) 00.40 Elokuva: Beck: Viimeinen päivä (16) 02.35 03.35 Amerikan kovimmat keräilijät PERJANTAI 5.8. YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Hurjia suomalaisia 06.55 Ylen aamu 09.30 Eränkävijät 10.00 Sydänlääkärin syöksykierre (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Kriminalisti (12) 12.30 Viidakkoperhe (12) 13.15 Jees ja Just (7) 14.55 Ylen aamun parhaat 15.50 A-studio 16.20 Tosi tarina: Kahden maailman lapsi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 19.49 Martin Clunes saarimatkoilla 20.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Sherwood (16) 22.05 Yle Uutiset 22.09 Urheiluruutu 22.13 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.20 Ulkolinja: Kuiva Eurooppa palaa 23.15 Harlots Paheen pesä (16) 00.10 Spitting Image (12) 00.35 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.8. Numero on. SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Ikku-Pikku Ritari (S) 07.55 IkkuPikku Ritari (S) 08.10 Trollz (7) 08.35 Daltonit (7) 09.00 Faija hoitaa (S) 09.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Aarrepaja UK 12.00 Pihlajasatu (12) 12.30 Koiralle koti 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Vintiöt (12) 14.30 Rantabaari (12) 15.00 Rantabaari (12) 15.30 Poliisit UK: Ajojahti (7) 16.30 Vintiöt (7) 17.00 Ulosottomiehet 18.00 Wipeout USA 19.00 Simpsonit (12) 19.30 Simpsonit (7) 20.00 Karalahti 21.00 Subleffa: Pahat pojat (12) 23.30 Subleffa: The Mechanic (16) 01.25 Frendit (S) 01.55 Frendit (S) 02.25 Frendit (S) 02.55 Frendit (S) 03.25 Eloonjääneet (16) 04.25 Simpsonit (7) 04.50 05.19 Simpsonit (7) YLE TEEMA & FEM 07.45 12.00 YLE FEM 07.45 Egenland 08.15 Själö Island of souls (7) 09.33 Lauman uusi jäsen 10.03 Tarinoita pikkukaupungista Kristiinankaupunki (12) 11.00 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Tanssien vapauteen 13.05 Viimeinen etappi (S) 14.00 Ruoan pelastajat 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.00 Ihana Elisa (12) 16.55 Panikointia keski-iän kynnyksellä 17.25 19.56 YLE FEM 17.25 Ympäristöystävällistä rakentamista: Hiilineutraalit rakennukset. Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. 06.53 Nipa ja Pete (S) 06.58 Kimmo Kuu (S) 07.20 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.31 Kujeilevat eläimet (S) 07.36 Kari Kiituri (S) 07.52 Enni ja Roi (S) 08.05 Q Putti 5 (S) 08.19 Galaxi 08.20 Late Lammas (S) 08.27 Taruvaeltajat (7) 08.40 Patu-koira (7) 08.50 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely 09.00 09.40 Casualty (12) 09.45 Uusi Päivä (S) 10.15 10.45 The Flying Finns 10.50 Meidän maamme Vårt land: Pohjanlahti ja länsirannikko 11.20 McLeodin tyttäret (12) 12.05 12.50 USA:n vaativimmat ammatit 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kummeli (7) 14.00 Suuri keramiikkakisa 14.45 Kekseliäs nikkari 15.30 Pieni pyhiinvaellus (7) 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Dubain sisäpiireissä 19.00 Luottomies 2 (7) 19.30 Rallin MM: Suomi, ennakkotunnelmat ja EK 1 21.30 The Flying Finns 22.00 Hanna (16) 23.50 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 LEGO Masters Suomi 14.00 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Aarrepaja UK 16.00 Illallinen äidille 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (12) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Suurmestari 21.00 Kotoisa 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Taxi Driver (12) 00.00 Unelma-asunto auringon alta 00.55 Viisi miestä viikossa 01.25 Viisi miestä viikossa 01.55 Viisi miestä viikossa 02.25 Tolpalla 03.20 Jahti 04.15 05.10 Illallinen äidille NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Rusty Rivets (S) 06.30 Sunny Bunnies (S) 06.35 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (7) 07.20 Smurffit 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.05 LEGO Ninjago (7) 08.20 Angry Birds Stella (S) 08.25 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 09.55 Tulossa: Save The Date Suomi 10.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.25 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.50 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.55 Suurin pudottaja Suomi 16.55 Onnenarpa 17.00 4D: Haluan näyttää julkkikselta (12) 18.00 Huvila & Huussi 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Rikkaat ja rahattomat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Koskinen: Piripolkka (16) 22.55 Tulossa: Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (12) 23.00 Inside the Mind of Vladimir Putin 00.10 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 01.10 El Chapo (12) 02.10 03.10 Amerikan kovimmat keräilijät SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Ikku-Pikku Ritari (S) 07.55 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.10 Oggi ja torakat (7) 08.35 Daltonit (7) 09.00 Bob’s Burgers (S) 09.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Aarrepaja UK 12.00 Schitt’s Creek (7) 12.30 Koiralle koti 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Vintiöt (12) 14.30 Baywatch (12) 15.30 Simpsonit (12) 16.00 Simpsonit (12) 16.30 Simpsonit (12) 17.00 Ulosottomiehet 18.00 Amazing Race 19.00 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (7) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Uuno Epsanjassa (S) 23.05 The Harlins 23.35 The Harlins 00.05 Poliisit UK: Ajojahti (12) 01.00 Masked Singer USA 02.00 LEGO Masters Suomi 03.25 Aarrepaja UK 04.25 Simpsonit (7) 04.50 05.19 Simpsonit (7) YLE TEEMA & FEM 08.30 12.00 YLE FEM 08.30 Jätesokki 08.58 Tanskalainen maajussi 09.27 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön 10.25 Äärimmäiset sääilmiöt 11.10 M/S Nordstjernen jäähyväismatkallaan 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Junamatka Australiaan 13.00 Historia: Tuntematon Kanada 14.00 Ruoan pelastajat 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.00 Ihana Elisa (12) 16.55 17.25 Panikointia keski-iän kynnyksellä 17.30 19.54 YLE FEM 17.30 Tom Sawyer (7) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Viiru ja Pesonen (S) 18.12 Kasper ja Petra (S) 18.26 Sukkahittimittari 18.30 19.25 Luontomatkalla 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 19.54 Huonosti muotoiltu 20.00 01.15 YLE TEEMA 20.00 Matador (7) 21.15 Viimeinen etappi (S) 22.10 Inna de Yard: reggaen esi-isät (12) 23.45 01.15 Kino: Moonrise Kingdom (12) JIM 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Haapasalo ja kaverit (S) 10.55 100 Places to Be 11.00 100 Places to Be 11.05 Leijonan luola USA 12.00 Hyvät ja huonot uutiset 12.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 13.00 Tulossa: Selviytyjät Suomi 13.05 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Neljän tähden talkoot 14.30 Neljän tähden talkoot 15.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa 15.30 Diili 16.55 100 Places to Be 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Suomen Tulli 19.00 Burgerimiehet Pohjolassa 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Tulossa: Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (12) 21.05 Panttilainaamo 22.00 4D: Koukussa rusketukseen 23.00 Burgerimiehet Pohjolassa 00.00 Stand Up! (S) 00.55 Martina ja hengenpelastajat 01.50 Suomen Tulli 02.40 Poliisit (7) 03.10 03.40 Poliisit (S) LIV 09.00 Sinkkuillallinen 09.55 100 Places to Be 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Puutarhan pelastajat 11.55 100 Places to Be 12.00 Toisenlaiset äidit 13.00 Huikeat kakkutaiturit 13.30 Huikeat kakkutaiturit 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 16.00 Puutarhan pelastajat 17.00 Välimeren unelmakodit 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Remppa vai muutto Suomi 20.00 Puutarhan pelastajat 21.00 Rikkaat ja rahattomat 22.00 Huvila & Huussi 23.00 Sinkkuillallinen 00.00 Puutarhan pelastajat 00.55 Koti koiralle 01.50 02.50 Paratiisihotelli Suomi (7) AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 Lemmen viemää (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Yökylässä Maria Veitola 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Kesäterassi 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Ensitreffit alttarilla UK 14.00 Grand Designs unelma-asunnot 15.00 Unelma-asunto auringon alta 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Kirppiksen Kingi 18.00 Grand Designs unelma-asunnot 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Ensitreffit alttarilla UK 21.05 Frendit (S) 21.35 Frendit (S) 22.05 Agatha Christie: Tuijottava katse (12) 00.05 Tappajan motiivi (12) 01.00 True crime: Murhaaja nurkan takana (12) 01.55 Ensitreffit alttarilla UK 02.50 New Yorkin luksuslukaalit 03.45 06.00 MTV Uutiset Live YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Tosi tarina: Isäni Zekrollah 06.55 Ylen aamu 09.30 Eränkävijät 10.00 Sydänlääkärin syöksykierre (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.03 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.12 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.18 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.21 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.24 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.27 Yle Uutiset Lappi 11.30 Kriminalisti (12) 12.30 Viidakkoperhe (12) 13.15 Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (S) 14.28 Ikimuistoinen: Huumorin Kukkia 15.00 15.53 Ylen aamun parhaat 16.00 16.45 Itämeren helmet: Hailuoto 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset 18.55 Foylen sota (12) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Dokumenttiprojekti: Kaksi miestä Kiinasta 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Syntinen (16) 23.00 Blackport (16) 23.50 Uusi Kino: Uni (12) 00.10 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.8. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Bamse ja rosvokaupunki (S) 18.07 Kulmikkaat kaverit (S) 18.14 Tohtori Panda (S) 18.22 Lauma (S) 18.25 Vahaveitikat (S) 18.30 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S) 18.55 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Metten kesäiset jälkiruokaherkut 20.00 01.20 YLE TEEMA 20.00 Matador (7) 21.25 Kino: Revitty esirippu (12) 23.30 01.20 Kino: Likainen ansa (12) JIM 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Haapasalo ja kaverit (S) 10.55 100 Places to Be 11.00 Leijonan luola USA 12.00 Hyvät ja huonot uutiset 12.55 100 Places to Be 13.00 100 Places to Be 13.05 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Mestareiden mestari 14.55 100 Places to Be 15.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa 15.30 Diili 16.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Suomen Tulli 19.00 Poliisit 2019 (7) 20.00 Poliisit 2019 (7) 21.00 Arman Pohjantähden alla (7) 22.00 Raskaan kaluston pelastajat 23.00 4D: Elämäni on yhtä orgasmia (16) 00.00 Stand Up! (S) 00.55 Martina ja hengenpelastajat 01.50 Suomen Tulli 02.45 Poliisit (S) 03.15 03.45 Poliisit (S) LIV 09.00 Sinkkuillallinen 09.55 100 Places to Be 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Puutarhan pelastajat 11.55 Tulossa: Save The Date Suomi 12.00 Rempalla tuloja 12.30 Liv D: Ökyrikkaiden ostoskatu 13.30 Sinkkuillallinen 14.30 Remppa vai muutto Suomi 15.30 Puutarhan pelastajat 16.30 Jaksa paremmin 17.00 Liv D: Marilyn Monroe harvinainen huutokauppa 18.00 MasterChef Australia VIP 19.00 Koti koiralle 20.00 Huvila & Huussi 21.00 Huvila & Huussi 22.00 Rikkaat ja rahattomat 23.00 Remppa vai muutto Suomi 00.00 Sinkkuillallinen 00.55 Sinkkuillallinen 01.50 02.50 Paratiisihotelli Suomi (7) AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 Lemmen viemää (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Kokkisota 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Kesäterassi 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Ensitreffit alttarilla UK 14.00 Grand Designs unelma-asunnot 15.00 Unelma-asunto auringon alta 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Doc: Abba ja suurhittien salat 18.00 Grand Designs unelma-asunnot 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Ensitreffit alttarilla UK 21.00 Midsomerin murhat (12) 23.00 Frendit (S) 23.30 Frendit (S) 00.00 Roba (12) 00.55 Tappajan motiivi (12) 01.50 Ensitreffit alttarilla UK 02.45 New Yorkin luksuslukaalit 04.10 06.00 MTV Uutiset Live Tiistaina 2.8.2022 N:o 58 TORSTAI 4.8. LAUANTAI 6.8
3. Plusnumero: 27. Kuka valtakunnallisesti erittäin tunnettu nainen haudattiin Iin Kruununsaareen marraskuussa 1947. Minkä kauppaketjun lehti oli Magneetti, joka sai mm. 2. Eurojackpot: 14, 26, 29, 46, 50. Viking Lotto: 20, 30, 32, 38, 45, 48. Suomen ensimmäinen kultalevy-LP myönnettiin v. 1970. 5. P .E. Voitonjako: 7 oikein – kpl, 6+1 oikein 3 kpl 54 594,99 e, 6 oikein 2 693,83 e, 5 oikein 58,64 e, 4 oikein 10 e, 3+1 oikein 2 e. 02.25 Unelma-asunto auringon alta 03.20 Posse 04.45 05.40 Jahti NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 CoComelon (S) 06.30 My Little Pony: Pony Life (S) 06.40 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 07.00 Pyjamasankarit (7) 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 Angry Birds Stella (S) 07.55 Arthur ja minimoit (7) 08.20 LEGO City Adventures (7) 08.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.55 Angry Birds Stella (S) 09.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta 09.55 100 Places to Be 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.40 Huikeat kakkutaiturit 12.10 100 Places to Be 12.15 100 Places to Be 12.20 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 13.20 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 14.20 Tähtikokkien Bocuse d¥Or 15.20 4D: Pieleen menneet dieetit (S) 16.20 Elokuva: Yösyöttö (S) 18.10 Tulossa: Save The Date Suomi 18.15 Elokuva: Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Spider-Man: Homecoming (12) 23.45 Elokuva: Jack Reacher: Paluu päämajaan (16) 02.10 03.10 Amerikan kovimmat keräilijät YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Järviemme helmet: Lappajärvi 06.55 Ylen aamu 09.30 09.55 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset 10.00 Sydänlääkärin syöksykierre (12) 10.50 8 minuuttia 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 11.50 Voiko tätä syödä. 06.53 Tik Tak (S) 06.58 Pipsa Possu (S) 07.03 Heimo ja Hemmo (S) 07.06 Ilona ja luonnon ihmeet (S) 07.19 Fluugalaiset (S) 07.31 Dinofarmi (S) 07.43 Kaarle (S) 07.55 Kengulahti (S) 08.07 Leikitään Pikku Kakkosta 08.43 Ystäväni Marlon (S) 09.00 Galaxi 09.01 Kulman kunkut (S) 09.11 Kun olin ikäisesi (7) 09.23 Dronettajat (7) 09.45 Athleticus 09.48 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7) 09.57 Tipu Touhukas (7) 10.00 11.55 YLE FEM 10.00 Tutkimusretki pohjoisnavalle (S) 10.30 Kunpa osaisin laulaa 11.03 11.55 Luontomatkalla 12.00 17.20 YLE TEEMA 12.00 Matador (7) 13.23 Matador (7) 14.37 15.52 Matador (7) 16.00 17.20 Francon jälkeen Alcántaran perhe (7) 17.25 20.00 YLE FEM 17.25 Lauman uusi jäsen 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Leevi Lampunhenki (S) 18.04 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 18.15 Kiri ja Lolo (S) 18.20 Halitaan! (S) 18.27 Sukkahittimittari 18.30 Från jord till bord 19.00 19.25 Orkesteri (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.49 Ajankuvia Tukholmasta 20.00 00.30 YLE TEEMA 20.00 Tampere Filharmonian puistokonsertti 2022 21.35 Kino Klassikko: Saanko luvan (S) 23.20 00.30 Small Axe (12) JIM 09.00 The Wall Suomi 09.55 100 Places to Be 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Neljän tähden talkoot 11.00 Neljän tähden talkoot 11.30 Neljän tähden talkoot 12.00 Neljän tähden talkoot 12.30 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa 13.00 100 Places to Be 13.05 Haapasalo ja kaverit (S) 14.00 Haapasalo ja kaverit (S) 14.55 100 Places to Be 15.00 Tulossa: Selviytyjät Suomi 15.05 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 15.10 The Voice of USA 16.05 The Voice of USA 17.50 Tulossa: Selviytyjät Suomi 17.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) 21.00 Stand Up! (S) 22.00 Keihäsmatkat (7) 23.00 Tulossa: Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (12) 23.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S) 00.00 Arman Pohjantähden alla (7) 00.55 Raskaan kaluston pelastajat 01.50 Poliisit 2019 (7) 02.40 03.40 Muinaiset avaruusoliot LIV 09.00 Puutarhan pelastajat 09.55 Puutarhan pelastajat 10.50 100 Places to Be 10.55 100 Places to Be 11.00 Huikeat kakkutaiturit 11.30 Huikeat kakkutaiturit 12.00 Huikeat kakkutaiturit 12.30 Huikeat kakkutaiturit 13.00 Sinkkuillallinen 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Välimeren unelmakodit 16.05 Liv D: Marilyn Monroe harvinainen huutokauppa 17.05 MasterChef Australia 18.50 Tulossa: Save The Date Suomi 18.55 MasterChef Australia 20.00 Huvila & Huussi 21.00 Remppa vai muutto Suomi 22.00 Temptation Island Suomi 10 (12) 23.00 Temptation Island Suomi 10 (S) 00.00 Välimeren unelmakodit 00.55 Orange Is the New Black (12) 02.00 03.00 Sinkkuillallinen AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Koko Suomi leipoo 07.30 Koko Suomi leipoo 08.30 Ostoskanava Tvins.com 09.30 The Harlins 10.00 The Harlins 10.30 Donal Skehan: Terveelliset herkut 11.00 Jamie Oliver: Super Food Family Classics 12.00 Jamien parhaat kasvisruoat 13.00 Ruoan alkulähteillä 14.00 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Agatha Christie: Hallavan hevosen majatalo (12) 17.00 Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus (12) 19.00 Elokuva: Aikamoinen löytö 21.00 Elokuva: Sex and the City: Sinkkuelämää (12) 00.00 NCIS: New Orleans (12) 00.55 NCIS: New Orleans (12) 01.50 Killing Eve (12) 02.45 Killing Eve (12) 03.40 Tappajan motiivi (12) 04.35 06.00 MTV Uutiset Live SUB 07.00 Simpsonit (7) 07.30 Simpsonit (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Myytinmurtajat Juniori 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit uusi kausi (S) 12.30 Simpsonit uusi kausi (7) 13.00 Simpsonit uusi kausi (7) 13.30 LEGO Masters Suomi 15.00 ESPN dokumentti: Marion Jones Vapaalla jalalla 16.05 Vintiöt (7) 16.35 Suurmestari Ruotsi 17.55 Pilanpäiten 18.00 Masked Singer USA 19.00 Stadi vs. 15.30 Masked Singer USA 16.30 Suurmestari Ruotsi 17.50 Pilanpäiten 18.00 Wipeout USA 19.00 Frendit (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Mechanic: Resurrection (16) 23.05 Subleffa: Kong: Pääkallosaari (12) 01.20 Simpsonit (7) 01.50 Simpsonit (12) 02.20 Rantabaari (12) 02.50 Rantabaari (12) 03.20 Karalahti 04.20 Simpsonit (7) 04.45 05.15 Simpsonit (7) YLE TEEMA & FEM 06.50 09.58 YLE TEEMA 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.8. 12.20 Viidakkoperhe (12) 13.05 Laivaston monnit maissa (S) 14.20 Luontoretkellä 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Prisma: Terveen elämän salaisuudet 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Viidakkoperhe (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Eränkävijät 19.00 19.52 Rauhan hinta (12) 20.00 Paska juttu 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Hyvä köyhä 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Kaikki synnit (12) 22.45 Komisario Montalbano (12) 00.40 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.8. Kuo pio on) 7. Paa sik ivi 8. d) Tap ani Kan sa 6. 4. Ita lia sta 5. Kär kkä ise n 3. 21.00 Lomaile kuin ökyrikas 22.00 Huvila & Huussi 23.00 Sinkkuillallinen 00.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli. Pie run 4. Minkä hieman erikoisen lajin SM-kisoja on järjestetty Utajärvellä. Lauloiko sen a) Danny, b) Katri Helena, c) Kirka, d) Tapani Kansa 6. 7. Voitonjako: 7 oikein kpl. Tiistaina 2.8.2022 N:o 58 SUB 07.00 Simpsonit (7) 07.30 Simpsonit (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Myytinmurtajat Juniori 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Simpsonit (12) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Suomen surkein kuski 14.30 Pitääkö olla huolissaan. Lot taj oht aja Fan ni Luu kko nen 2. Skepsiksen Huuhaa-palkinnon. Ketkä kaksi presidenttiä Sauli Niinistön ohella ovat lähtöisin Kokoomuksesta. Vikingnumero: 2. Nils iäs sä (ku ulu u nyk . Svi nhu fvud ja J.K . Perjantai-Jokeri: 1 8 9 9 1 2 5. 8. RAHAPELIT » Viikko 30 Lotto: 4, 8, 25, 28, 29, 31, 38. Lauantai-Jokeri: 9 4 6 3 8 3 2. Plusnumero: 2. Tähtinumerot: 10, 11. Millä tutummalla nimellä tunnetaan Lauri Harjola. Mistä Euroopan maasta on sarjakuvalehti Tex Willer. 10. c) Kuo pio MAANANTAI 8.8. Lande 20.00 The Harlins 20.30 The Harlins 21.00 Subleffa: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (12) 23.20 Forensic Files 23.50 Forensic Files 00.20 Simpsonit (7) 00.50 Simpsonit (12) 01.20 Simpsonit (7) 01.50 Simpsonit (12) 02.20 Schitt’s Creek (7) 02.45 Schitt’s Creek (7) 03.10 Schitt’s Creek (S) 03.35 Schitt’s Creek (7) 04.00 Simpsonit (7) 04.25 04.55 Simpsonit (7) YLE TEEMA & FEM 06.50 09.58 YLE TEEMA 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.8. Ham ppa rin 10. 11.00 Aarrepaja UK 12.00 Kirppiksen Kingi 13.00 Unelma-asunto auringon alta 14.00 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 15.00 Midsomerin murhat (12) 17.00 Selviytyjät 18.00 Selviytyjät 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Täydellinen kesä (S) 20.00 Midsomerin murhat (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Harry Wild (12) 23.35 Alasti-klubi 00.35 Mökkireissu 01.30 Pitääkö olla huolissaan. Voitonjako: 7 oikein kpl. Lisänumero: 21. a) Imatra, b) Joensuu, c) Kuopio, d) Lappeenranta Vas tau kse t 1. Millä paikkakunnalla on Tahkovuoren laskettelukeskus. Keskiviikko-Jokeri: 5 3 4 1 5 9 7. Voitonjako: 5+2 oikein – kpl, 5+1 oikein 2 kpl 845 306,30 e, 5+0 oikein 136 203,80 e, 4+2 oikein 12 097,40 e, 4+1 oikein 399,50 e, 3+2 oikein 284,10 e, 4+0 oikein 126,30 e, 2+2 oikein 46,80 e, 3+1 oikein 26,60 e, 3+0 oikein 20,40 e, 1+2 oikein 20,40 e, 2+1 oikein 13,00 e. Ren ny Har lin 9. Voitonjako: 6+1 oikein – kpl, 6+0 oikein – kpl, 5+1 oikein 3 kpl 15 292,83 e, 5+0 oikein 2 515,91 e, 4+1 oikein 68,40 e, 4+0 oikein 31,92 e, 3+1 oikein 12,26 e, 3+0 oikein 6,01 e. 06.52 Kuu ja minä (S) 07.15 Rikke (S) 07.22 Kuminakuja 19 (S) 07.31 Maukka ja Väykkä (S) 07.45 Ella, Oskari ja Huu (S) 07.57 Ryhmä Hau (S) 08.23 Galaxi 08.24 Salainen museo (S) 08.36 Voihan Poni (7) 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima 09.00 09.40 Casualty (12) 09.45 Uusi Päivä (S) 10.15 Dubain tanskalaiset naiset 10.45 Meidän maamme Vårt land: Läntinen Järvi-Suomi 11.15 McLeodin tyttäret (12) 12.00 Syyttömänä tuomittu 12.45 Näin Norjassa 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kummeli (7) 14.00 Perintö ja hiljaisuus 15.00 Salakuljettaja 15.30 16.22 Tuntematon suo 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 17.57 Pikku Kakkosen postipyyntö 18.00 USA:n vaativimmat ammatit 18.50 Mikaelin naiset 19.00 Kesäillan valssi 19.50 Elämämme Galapagossaarilla 20.35 Siskonpeti (7) 21.00 Stacey Dooley: Stalkkerin vainoamat (7) 21.50 Ratsastuksen MM, kouluratsastus 23.20 A Perfect 14 01.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 LEGO Masters Suomi 14.00 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Supernanny Suomi 16.00 Koiralle koti 16.30 Illallinen äidille 17.30 Kesäterassi 18.00 Kauniit ja rohkeat (7) 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Suurmestari 21.00 Roba (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 UEFA Super Cup Extra 23.10 NCIS: New Orleans (12) 00.10 Dalgliesh (12) 01.10 Kova laki (12) 02.05 Unelma-asunto auringon alta 03.00 Kirppiksen Kingi 03.55 Supernanny Suomi 04.50 05.45 Jahti NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Rusty Rivets (S) 06.30 Kindi Kids (S) 06.35 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.55 Pyjamasankarit (7) 07.20 Smurffit (7) 07.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.05 LEGO Ninjago (7) 08.20 Angry Birds Stella (S) 08.25 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 09.55 100 Places to Be 10.00 Rempalla tuloja 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.25 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.50 Tulossa: Selviytyjät Suomi 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.55 Hurja painonpudotus Suomi (S) 16.55 Onnenarpa 17.00 Huikeat kakkutaiturit 17.30 Huikeat kakkutaiturit 18.05 100 Places to Be 18.10 100 Places to Be 18.20 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 18.50 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Älä kieltäydy kahdesti (12) 23.40 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 00.40 Keihäsmatkat (7) 01.40 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 02.35 03.35 4D: Olen kuumempi kuin lapseni (S) SUB 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.20 Muumilaakson tarinoita (S) 07.45 Ikku-Pikku Ritari (S) 07.55 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.10 Horseland heppajengi (S) 08.35 Daltonit (S) 09.00 Faija hoitaa (S) 09.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Aarrepaja UK 12.00 Schitt’s Creek (S) 12.30 Koiralle koti 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Baywatch (12) 15.00 Vintiöt (7) 15.30 Simpsonit (7) 16.00 Rantabaari (12) 16.30 Rantabaari (12) 17.00 Lauma 18.00 Moderni perhe (S) 18.30 Moderni perhe (S) 19.00 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (S) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Simpsonit uusi kausi 21.30 Simpsonit uusi kausi 22.00 Simpsonit uusi kausi 22.30 Subleffa: Green Book (12) 01.05 Forensic Files 01.35 Forensic Files 02.05 Aarrepaja UK 03.05 Baywatch (12) 04.00 Simpsonit (7) 04.25 04.55 Simpsonit (7) YLE TEEMA & FEM 08.10 12.00 YLE FEM 08.10 Kaksoset kalassa 08.33 Ympäristöystävällistä rakentamista: Hiilineutraalit rakennukset. Voitonjako: 13 oikein 104 kpl 1 565,17 e, 12 oikein 32,02 e, 11 oikein 2,61 e.. Vakioveikkaus: 111 111 11X 1211. 00.55 01.55 Temptation Island Suomi 10 (12) AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 Lemmen viemää (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Kotoisa 48h 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Kesäterassi 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Ensitreffit alttarilla UK 14.00 Elokuva: Aikamoinen löytö 16.00 Lemmen viemää 17.00 MasterChef VIP 18.00 Ruoan alkulähteillä 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Ensitreffit alttarilla UK 21.00 Murha Helsingörissä (12) 22.00 Murha Helsingörissä (12) 23.00 Gordon Ramsay: Vaarallinen kokaiinikauppa 00.00 Kova laki: Rikollinen mieli (12) 00.55 The Harlins 01.20 The Harlins 01.50 Ensitreffit alttarilla UK 02.45 New Yorkin luksuslukaalit 03.40 Murhaajien jalanjäljissä (7) 04.40 06.00 MTV Uutiset Live Kysymykset 1. 09.03 Luontoretkellä: Unohdetut metsät 10.00 Puutarhakausi 11.01 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S) 11.29 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S) 12.00 16.53 YLE TEEMA 12.00 12.55 Viimeinen etappi (S) 13.00 Toiveiden koulu (S) 14.20 Uusi Kino: Valonsieppaaja (S) 14.50 Uusi Kino: Yes-people (S) 15.00 15.55 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.00 16.53 Ihana Elisa (12) 17.05 23.53 YLE FEM 17.05 Maajussin luontokuvat 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Bettyn kalaretki (S) 18.09 Käärmeitä kyydissä (S) 18.14 Pikku keksijät (S) 18.23 Eläinten ystäviä (S) 18.29 Kunpa osaisin laulaa 18.55 Jätesokki 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Jeppis on syvältä elokuva koti-ikävästäni 21.00 Tsunami (12) 22.00 Mikä jäljelle jää (12) 22.15 Mikä jäljelle jää (12) 22.35 Mikä jäljelle jää (12) 22.55 Mikä jäljelle jää (12) 23.20 23.53 Avoimena JIM 09.00 Mestareiden mestari 09.55 100 Places to Be 10.00 4D: Sairastuin Touretteen (S) 11.00 MM 95: Takaisin Leijonaksi 12.00 Hyvät ja huonot uutiset 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Neljän tähden talkoot 14.30 Neljän tähden talkoot 15.00 The Voice of USA 16.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Suomen Tulli 19.00 Poliisit 2019 (7) 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) 22.00 Raskaan kaluston pelastajat 23.00 Panttilainaamo 00.00 Muinaiset avaruusoliot 01.50 Suomen Tulli 02.50 Poliisit (7) 03.20 03.50 Poliisit (S) LIV 09.00 Nyt jos koskaan (S) 10.00 Remppa vai muutto UK 11.00 Rempalla tuloja 11.30 Rempalla tuloja 12.00 Toisenlaiset äidit 13.00 Huikeat kakkutaiturit 13.30 Huikeat kakkutaiturit 14.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa 14.30 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa 15.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 15.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 16.00 Liv D: Aasialaiset ökyhäät 17.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 20.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.05 Stella ja Sami (S) 07.17 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.21 Maijuli (S) 07.27 Apina Apunen, asentaja-apina (S) 07.32 Robo ja riiviöt (S) 07.37 Osku (S) 07.45 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 08.00 Barbapapa (S) 08.11 Oktonautit (S) 08.24 Ryhmä Hau (S) 08.47 Jarin ja Karin kesäloma (S) 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Haukku ja Poku (7) 09.23 Keltainen Lumimies (7) 09.35 Merten syvyyksissä (7) 09.57 Tipu Touhukas (7) 10.00 12.00 YLE FEM 10.00 Egenland 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 11.00 Kuolleista nouseminen 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Kino Klassikko: Viikunanlehtiä ja lakkoilua (S) 13.45 15.10 Matador (7) 15.15 16.00 Eksoottiset junamatkat 16.10 Morriconen kaksintaistelu 17.25 00.09 YLE FEM 17.25 Hemmalive 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Lulun luontoseikkailut (S) 18.04 Melukylän lapset (S) 18.30 Puutarhakausi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Kuninkaallinen salaisuus (12) 20.45 Murha Sandhamnissa (12) 22.15 The Cleaners 23.42 00.09 Häpeämätön JIM 09.00 The Wall Suomi 09.55 100 Places to Be 10.00 Neljän tähden talkoot 10.30 Neljän tähden talkoot 11.00 Neljän tähden talkoot 11.30 Neljän tähden talkoot 12.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa 12.30 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa 13.00 Haapasalo ja kaverit (S) 13.55 Haapasalo ja kaverit (S) 14.50 100 Places to Be 14.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi 15.00 The Voice of USA 15.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 16.00 4D: Ihmisbarbiet (S) 17.00 4D: Himohamstraajan sikolätti 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 19.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 20.00 Arman Pohjantähden alla (7) 21.00 Poliisit 2022 (7) 21.55 Tulossa: Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (12) 22.00 Keihäsmatkat (7) 23.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12) 00.00 Raskaan kaluston pelastajat 00.55 Stand Up! (S) 01.50 Poliisit 2019 (7) 02.40 03.40 Muinaiset avaruusoliot LIV 09.00 Puutarhan pelastajat 09.55 Puutarhan pelastajat 10.50 100 Places to Be 10.55 100 Places to Be 11.00 Huikeat kakkutaiturit 11.30 Huikeat kakkutaiturit 12.00 Huikeat kakkutaiturit 12.30 Huikeat kakkutaiturit 13.00 Rempalla tuloja 13.30 100 Places to Be 13.35 100 Places to Be 13.45 Remppa vai muutto Suomi 14.45 Sinkkuillallinen 15.45 Sinkkuillallinen 16.45 Välimeren unelmakodit 17.50 Liv D: Ökyrikkaiden ostoskatu 18.50 MasterChef Australia 19.55 Tulossa: Save The Date Suomi 20.00 Huvila & Huussi 21.00 Elokuva: Paluu (12) 23.05 Rikkaat ja rahattomat 00.05 Välimeren unelmakodit 01.00 Orange Is the New Black (12) 02.00 03.00 Sinkkuillallinen AVA 06.00 MTV Uutiset Live 06.30 Koko Suomi leipoo 07.30 Koko Suomi leipoo 08.30 Ostoskanava Tvins.com 09.30 Doc: Viikinkien maihinnousu (7) 10.30 Donal Skehan: Terveelliset herkut 11.00 Doc: Abba ja suurhittien salat 12.00 Unelma-asunto auringon alta 13.00 Unelma-asunto auringon alta 14.00 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Agatha Christie: Kuoleman sininen kukka (12) 17.00 Agatha Christie: Tuijottava katse (12) 19.00 Elokuva: Kuninkaallinen romanssi 21.00 Elokuva: Kick-Ass (16) 23.20 Kova laki: Rikollinen mieli (12) 00.20 Kova laki: Rikollinen mieli (12) 01.15 Killing Eve (12) 02.10 Killing Eve (12) 03.05 Tappajan motiivi (12) 04.00 06.00 MTV Uutiset Live SUNNUNTAI 7.8. Missä kaupungissa on ortodoksimuseo. Voitonjako: 7 oikein kpl. 9. YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Kadonneet perijät 08.00 08.50 Avara luonto: Mantereiden planeetta 09.00 09.54 Jari Tervo haastattelee: Soile Yli-Mäyry 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Some deep story: SDS: Nälkä ajaa leipäjonoon 11.00 11.48 Martin Clunes saarimatkoilla 12.00 Komisario Lewis (12) 13.30 Eränkävijät 13.59 Eränkävijät 14.30 14.55 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset 15.05 Dokumenttiprojekti: Kaksi miestä Kiinasta 16.00 16.45 Kaikki hänen salaisuutensa (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Sanditon (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 19.33 SuomiLOVE 19.45 Erikoisryhmä Hampuri (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kaikki synnit (12) 21.50 The Responder (16) 22.35 Ulkolinja: Kuiva Eurooppa palaa 23.30 Ei myytävänä 00.00 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 08.30 Urheilu-Suomi 09.30 Rallin MM: Suomi, EK 20 10.30 Uusi Päivä (S) 10.57 Uusi Päivä (S) 11.25 Uusi Päivä (S) 11.53 Uusi Päivä (S) 12.25 Luottomies 2 (7) 12.35 Sportliv 12.45 Rallin MM: Suomi, Power Stage 14.30 Yleisurheilun Kalevan Kisat 18.40 Kesäillan valssi 19.30 Kotkan poikii ilman siipii (S) 19.55 20.50 Kohteessa Vietnam 21.00 Rakkaus muuttaa taloon (S) 22.35 Ratsastuksen MM, kouluratsastus 00.05 Stacey Dooley: Paluu psykiatriselle osastolle (12) 01.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (7) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Palomies Sami (S) 09.00 Palomies Sami (S) 09.10 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 09.35 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 10.00 Kenen kotona. Kenet kevät tuo rannoille laulun mukaan
elokuuta 2022 » N:o 58 30 € /6 kk (Kokonaishinta 60 €/vuosi) Jatkuu kestotilauksena normaaliin hintaan. Tilaaja saa käyttöönsä Näköislehden, älypuhelimella toimivan Päivän lehden sekä Historialliset lehdet, joka tarkoittaa lukuoikeutta 50 vuoden takaisiin Rantapohjiin. Vain! Vain! DIGILEHTI kestotilauksena Uusill e tilaaji lle! Uusill e tilaaji lle! Tilaukset: www.rantapohja.fi > tilaukset > tilaustarjoukset tai 044 714 7800 Tarjous voimassa 31.12.2022 asti. SEHÄN ONKIN HELPPO HOMMA!. Rantapohjan digipalvelujen käyttöönotto käy helposti. 16 » Tiistaina 2. Katso ohjevideo rekisteröitymiseen osoitteesta www.rantapohja.fi Rantapohjan paperilehden tilaajalla on oikeus lehden digitaalisiin palveluihin ilman eri korvausta. Myös lehden tilaamisesta verkon kautta on tehty ohjevideo