Sivu 5. vsk • N:o 47 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Rantapohja toivottaa kaikille lukijoilleen oikein iloista ja rauhallista keskikesän juhlaa. – Auli Haapala – Toimittajalta: Sivu 2 UUSI MYYMÄLÄ, TUTTU KONSEPTI Haukiputaan Alko palvelee uusissa tiloissa tutulla palvelukonseptilla. Olemme paikalla normaalisti jälleen maanantaina 24.6. Sivu 6 90 VUOTTA AKTIIVISTA TOIMINTAA Huttukylän Nuorisoseuran pyöreitä juhlittiin viikonloppuna monin tavoin. Olipa sää mikä tahansa, juhannuksessa on aina jotain taianomaista. TYÖVÄENTALO SIIRTYY KUNNAN OMISTUKSEEN Iin keskustassa sijaitseva suojeltu työväentalo herää henkiin kunnan käsissä. Rantapohjan väki siirtyy juhannuksen viettoon, ja perjantaina 21.6. Sivu 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 20.6.2024 55. Yötön yö tuo mukanaan lupauksen siitä, että kesä jatkuu. konttorimme ja asiakaspalvelumme on suljettuna
Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Tuota hienoa urbaani-sanaa oli käytetty. Valkohansikkaisella kädellä huiskutan laiturille jääville saattajilleni. Ja kaatuvat, ammattilaiset! Hengenvaarallistahan se on! Turistina sinne vois Rutinoffilla ajella. Vähemmälläkin pärjättäisiin, mutta muistetaan, että näilläkin ärsyttävillä hyönteisillä on oma paikkansa luonnon kiertokulussa. Jotkut ovat kokeilleet myös polttaa foliolla vuoratussa tulenkestävässä astiassa kuivia kahvinpuruja. Olipa sää mikä tahansa, juhannuksessa on aina jotain taianomaista. Onpa herännyt myös keskustelua, pitäisikö sääsket valjastaa Suomen matkailuvaltiksi: selviytymisloma luonnon helmassa. Semmosen koin, ko viimeksi Rutinoffilla rautatieaseman eestä ajelin, että Nevyorkkiinko olen tullut. Aikahan se vissiin siihenkin koulii, vanha kansa sannoo. En ala kyllä hättäillä sitä. Hajattelija. Merta on kyllä silmänkantamattomiin. Kilpa-alueen parkkipaikat tietenkin niin täyteen tungettu, etten uskalla riskeerata yhtään enempää lommoa Rutinoffiin. Sitä Oulun merellisyyden hyödyntämistä on peräänkuulutettu todella kauan. Yötön yö tuo mukanaan lupauksen siitä, että kesä jatkuu – pessimistit tosin muistuttavat, että juhannuksen jälkeen päivät alkavat lyhentyä. Vihdoinkin ulkokuntoilupuisto Haukiputaan kirkonkylälle Länsituuleen! Onkin sitä ehdoteltu, odotettu, kaivattu ja aneltukin jo vuosi tolkulla. Kun kehittyy, niin eikö ne silloin nouse. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Häpeää Toripolliisikin siinä sekamelskan sivussa. Sisko asuu siellä, niin sais varmaan parkkeerata sukulaispihaan. On jo kokenut aika kovia. Ja nyt jo kovastikin hienona kuvittelen astuvani koppakengissä ruotsinlaivaan Toppilan satamassa jonain kauniina kesäpäivänä. Toisella kädellä pidän laajalierisestä hatustani fiinisti kiinni, ettei pohjoisen vinkka lennätä sitä ulapalle. Jotain kaunista, tuoksuvaa, maistuvaa ja matalaa. Oikeen ko sitä lupauksien litaniaa kuuntelin, tuli mulla mieleen, onko jäkpotin päävoitto tullu Oululle! Sehän se onnenpotku oliskin. Mustaa valkosella löytyy vuosien takaa. Haukiputaalainen kun vain haluaa olla haukiputaalainen. Sitte ko minäkin menen kaupunkiin vuokralle, minusta tullee urbaani oululainen! Oli siinä Alatossavan luppauksissa aiottu panna kuokkaa maahan asemanseudullakin. Suojaavalla vaatetuksella pärjää myös pitkälle. Onko luvassa poutaista suvisäätä vai ripottelevatko pilvet vettä. Alatossava aikoo iskeä kuokan maahan ja suunnata merelle! Eihän toki mereen kannata kuokkaa iskeäkään. Minäkin menen sillä, ettei voida syyttää muunneltua totuutta käytetyn. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kyllä toivois onnikoilla kulkevillekin jo silmänruokaa. Uusiakin kikkoja mietitään tuttujen sääskimyrkkyjen rinnalle. Panin kysymysmerkin, koska kalluppeja ei olla vielä tehty. Hienot ihmiset täällä maalla sanovat ja kirjoittavat niin. Jos ei, niin nousee semmonen vaaran merkki taivaalle, että äyriä ja kaikenlaisia urbaaniveroja aletaan kehittelleen ja kohottelleen. Kirjoitan tarkoituksella Helssinki. En leuhota, mutta oon käyny molemmilla. Pekka Pouta kollegoineen ovat tiukan paikan edessä, kun ennusteet ja tilanteet voivat muuttua nopeammin kuin ehtii grillimakkaraa kääntää. Tullee kyllä semmonenki mieleen, että onkohan minusta kunnon urbaaniksi. Hyvät neuvot ovatkin tarpeen, kun käydään vastaiskuun verenimijöitä vastaan. Joko viimeinkin Oulun merellisiä lupauksia aletaan lunastaa?! On sukulaisia meillä Ruotsissa ja epäreiluksi olen aina kokenut, kun emme Oulusta voi astua ruotsinlaivaan. Eikö siittä paratiisista, tarkoitan Eeteniä, sais vielä kopperaa remontoimalla. kesäkuuta 2024 » N:o 47 TEKSTARIT » Keskikesän juhla, juhannus, on ovella ja katseet kääntyvät kohti säätiedotuksia. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Toivottavasti puistosta tehdään kerralla kunnollisen monipuolinen, joka kestää käyttöä ja aikaa. Mukavaa ja turvallista juhannuksen aikaa kaikille! Auli Haapala auli.haapala@rantapohja.fi Juhannus on juhannus, säästä ja sääskistä viis! TOIMITTAJALTA RENTTAHELEKKU » Oulun aika on nyt. Kaupunkiasioita se tarkottaa. Otin kooklesta selvää, ko sanottiin FIS (isoilla kirjaimilla piti kirjottaa) -latuja tehtävän, että tarkottaa ulkomaalaisille kilipailuillekin kelepaavia latuja. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Hiihtelen sitten merellä ja Illissä. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Hiekkaranta on kyllä aivan ulkomaitten aurinkopiitseihin verrattavissa. Ettei vaan sattuisi mitään ikävää. Jotta auttaa varmasti tällainen kehitys haukiputaalaisiakin syventämään mieliä oululaisuuteensa. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Hyttyshattu on muuten oiva keksintö ja ehdoton myös hirvikärpäsiä vastaan marjastuskauttakin ajatellen. No johan rupes tapahtumaan, tuumasi Renttahelekku kuullessaan Oulun uuden kaupunginjohtajan suunnitelmista. On mielestäni ulkoisesti aivan katteltavan näköinen. Illin Pamelat menee vielä mennen tullen minunkin suksilla. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Sielä on kyllä minulle nyt jo menemättömiä mäkejä, molempiin suuntiin. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Virpaan eli Virpiniemeen on aateltu erilaisia hiihtolatuja. Onnea ja menestystä Oulun uudelle kaupunginjohtajalle! Renttahelekku » Torstaina 20. Tosiasiassa tämä tapahtuu jo tänään torstaina kesäpäivänseisauksesta lähtien, mutta alkuun vain sekunnin kymmenyksillä. Esille on nostettu myös sitrustuoksuiset ilmanraikastimet, joita on kokeiltu sääskien pelokkeeksi. Hyvä ettei niskat jämähtänyt kellolleen, ko huippuja yritin katella! Torin seutuakin saisivat kuokkia oikein kunnolla. Kauhiat pilvenpiirtäjät siinä. Uskallan ajatella, että joku muukin pähkäilee kanssani näitä Oulun tulevaisuuden kaavailuja. Rantahan se on raivattava ja laiturit rakennettava. Juhannuksen vietossa on paikallaan tutut varoituksen sanat: lähdetään viisaasti vesille ja huolellisuutta tulen käsittelyyn. Kyllä eivät ole aiemmat, ainakaan kaksi edellistä, kaupunginjohtajaa näin reippaasti lähteneet meitä hellimään. Alamäet pittää kiertää ja ylämäet mennä poikittain. Joten ei hätää, kesän riemut ja riennot ovat vasta edessä! Se on ainakin varmaa, että juhannuksenakin riittää sääskiä, mäkäräisiä ja punkkeja, sillä kevään kelit olivat niille suotuisia. Sen verran olen telekkarista isoja kilpahiihtoja kattellu, että ei taida meikäläisellä FIS-Virpaan olla hiihtovehkeillään menemistä! Siellähän ammattilaiset mennee kylkimyyryä hirveällä vauhdilla vuorenseinämiä alas. Nallikarin seutuunkin on, ja aiotaan satsata lisää. Löytyisikö apu tuoreesta sitruunasta. Voimakkaasti tuoksuvat kasvit, kuten basilika, laventeli, valkosipuli ja tuoksupelargonit saattavat karkottaa hyttysiä. Kyllä niin pieneksi Renttahelekku tunsi ittensä. Huolehtikaamme siitä kollektiivisesti, ja onhan Länsituulen alueella on myös valvontakameroita. Lentäenkin sukuloimaan on useimmiten mentävä Helssingin kautta
– Kunnalle on myös tärkeää saada pitää langat käsissään sen suhteen, mitä rakennukselle tulevaisuudessa tapahtuu, Manninen totesi. Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen kertoi, että kunnalle on erittäin tärkeää, ettei arvokas, keskeisellä paikalla sijaitseva rakennus mätäne sijoilleen. Eli kiinteistön muutos kirjastorakennukseksi ei ole kirkossa kuulutettua, mutta käyttöön se on tarkoitus kuitenkin saada. Hankesuunnittelutyöryhmään nimettiin kunnanhallituksen puheenjohtaja, valtuuston puheenjohtaja, hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja, kunnanjohtaja, elinvoimajohtaja, hyvinvointijohtaja, kirjastoja kulttuurijohtaja sekä kiinteistöpäällikkö. Selvityksessä tarkasteltiin sitä soveltuuko rakennus kirjastokäyttöön toiminnallisesti, teknisesti ja taloudellisesti. Torstaina 20. Iin työväentalo on tarkoitus herättää eloon. Selvityksen perusteella työväentalo sopisi tuohon käyttötarkoitukseen, mutta siihen tulee tehdä mittava peruskorjaus ja alustava kustannusarvio on hieman alta kaksi miljoonaa euroa. – Työväentalo sijaitsee keskeisellä paikalla ja yhdistyy loistavasti myös pappilan ja KulttuuriKauppilan alueeseen. Voimassa olevan asemakaavan mukaisesti työväentalon rakennus on maakunnallisesti arvokas kohde rakennustaiteellisesti, kulttuurihistoriallisesti ja kyläkuvan kannalta, eikä sitä voi maankäyttöja rakennuslain nojalla purkaa. 3 » Anu Kauppila » Ii IIN keskustassa sijaitseva historiallisen työväentalon kohtalo on puhuttanut jo pitkään paikallisten keskuudessa. vsk • N:o 47 Iin keskustassa komeilevaa ja suojeltua historiallisesti arvokasta työväentaloa ei päästetä mätänemään paikoilleen. Kunnanjohtaja korostaa, että näin suuressa investoinnissa asia viedään demokratian mukaisesti kunnanvaltuuston päätettäväksi. Rakennus on käyttöikänsä päässä ja Nätteporissa toimivat kunnan vapaa-aikaja nuorisopalvelut sekä kansalaisopisto ja taidekoulu tullaan osoittamaan Valtarin monitoimitalon hankkeessa kunnanhallituksen päättämän selvityksen mukaisesti. Kuvat: Anu Kauppila Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen on tyytyväinen, että työväentalon tulevaisuus turvataan, kun se siirtyy kunnan omistukseen. Arkkitehtipariskunta Anna ja Lauri Louekari ovat myös olleet mukana selvityksen teossa ja heilläkin on laajaja monipuolinen kokemus puurakentamisesta ja vanhan rakennuksen kunnostamisesta. Tarkoitus on saada asia eteenpäin syksyn aikana. Rakennuksen lämmitysmuotona on kaukolämpö, Manninen lisäsi. Työväentalo on herättänyt pitkään tunteita paikallisten keskuudessa ja olisi hienoa saada siitä lopultakin koko kyläyhteisöä palveleva tila. IIN KIRJASTOPALVELU t sijaitsevat tällä hetkellä Nätteporin rakennuksessa ja rakennuksen kuntoa on arvioitu asiantuntijatyönä viime vuoden aikana. – Kunnanvaltuusto tekee päätöksen siitä lähdetäänkö liikkeelle ylläpitotoimista vai aletaanko työväentalon käyttötarkoitusta pikimmiten muuttamaan ja mihin suuntaan. Mukana selvityksessä on ollut rakentamisen ja restauroinnin asiantuntija Marko Asell, jolla kokemusta samantyyppisistä kohteista riittää. Kunnanhallitus on antanut aiemmin toimeksiannon yhdyskuntaja hyvinvointilautakunnalle, jonka pohjalta lautakunta on teettänyt selvityksen työväentalon soveltuvuudesta kirjastorakennukseksi. kesäkuuta 2024 55. KUNNANHALLITUS päätti myös käynnistää hankesuunnitelman työväentalon muuttamiseksi kirjastoksi tai muuhun käyttöön ja hallitus totesi, että kunnanvaltuusto päättää tarkempien teknisten ja taloudellisten selvitysten jälkeen erikseen lopullisesta investoinnista, aikataulusta ja kiinteistön käytöstä. Sama ryhmä on ollut mukana myös akolan kartanon kunnostuksessa. Iin kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan yksimielisesti, että se suorittaa Iin Sosiaalidemokraattien puolesta työväentaloon kohdistuvan 33 600 euron velan, jonka jälkeen kiinteistö siirtyy kauppakirjan mukaisesti kunnan omistukseen. Vaikka työväentalon rakennus onkin ollut pari talvea kylmänä, rakennuksen katto, hirsikehikko ja rossipohja ovat selvityksen mukaan kunnossa. – Selvityksessä ei tullut ilmi seikkoja, joihin pitäisi reagoida heti
Jäljelle jää suuri kaipaus sekä rakkaat muistot, jotka kannamme ikuisesti sydämessämme. Lähtökohtana avaamiselle on yhdenvertaiset tilojen käytön periaatteet ja maksuttomuus, pois lukien liikuntasalit. Lisäksi yhteisötoiminnan sivuilta löytyy yleistietoa tilojen varaamisesta, sekä kerrotaan, mistä varattavien tilojen tiedot löytyvät.. 9.5.2024 Ii Ei syki enää sydän lämpöinen, on poissa rakas, läheinen. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Meille niin Rakas Ins. Sinilevän havaitsemiseksi on kuitenkin helppoja konsteja. 30.9.1947 Kärkölä k. Rakkaudella kaivaten Mika perheineen Jarmo perheineen Jari perheineen sisarukset perheineen ystävät Siunaus on toimitettu 15.6.2024 läheisten läsnä ollessa. Myrkyllinen sinilevä tuottaa hermostoon ja maksaan vaikuttavaa myrkkyä. Ps. +16° +16° +16° +15° +13° +15° Perjantai 21.6. 4.5.2024 Oli sinun aikasi lähteä. Pääset kisaan mukaan ikuistamalla kesäsi hienon hetken ja lähettämällä kuvan Rantapohjaan. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 20. Nimipäiviä Torstai: Into Perjantai: Ahti, Ahto Lauantai: Paula, Liina, Pauliina Sunnuntai: Aatu, Aatto, Aadolf Maanantai: Juha, Jukka, Janne, Jani, Jussi, Juho, Juhani, Johannes, Juhana Päivän nimi Into on 1850-luvulla suomalaisuusaatteen innoittamana muodostettu nimi. Teitte minulle ikimuistoisen hetken, jonka tulen muistamaan lämmöllä aina. Kuvan voi lähettää myös tekstiviestissä tai WhatsApp-viestissä numeroon 040 5173 842. Tiloja avataan yhteiskäyttöön » Rantapohja » Oulu OULUN kaupungin sivistysja kulttuuripalveluiden tilojen käyttöä kerhoja kokoontumistiloina laajennetaan syyskuusta alkaen. Rakkaamme Jorma Kalevi LAURI s. Kaikesta hyvyydestä kiittäen. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Osallistu kesäiseen kuvakisaan Kilpailuun voi osallistua lähettämällä kuvan 31.7.2024 mennessä sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.. SYDÄMELLISET KIITOKSET kaikille, jotka osallistuitte minun 90-vuotis syntymäpäiville syntymäkodissani Oijärvellä. opettaja Kari Tapio KIVARI s. Kuvia lähettäneiden kesken arvotaan kaksi Rantapohjan digivuosikertaa ja kaksi 50 euron arvoista lahjakorttia. Sinilevää on useita eri lajeja, ja myrkyllistä ja vaaratonta sinilevää on vaikea erottaa toisistaan. 119:176, 94 Erehtyy se pappikin saarnassa ja hevonen neljältä jalalta. 9.5.2024 Haukipudas Ei kipua, ei vaivaa enää, olet saapunut rannalle rauhan maan. Lämmin kiitos osanotosta. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Kunkin kohteen omilla kotisivuilla kerrotaan jatkossa, mitä tiloja on varattavissa. Lämmin kiitos osanotosta surussamme. +19° +19° +20° +19° +18° +20° Maanantai 24.6. kesäkuuta 2024 » N:o 47 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Samalla tahdon kiittää niitä henkilöitä, jotka muistivat minua onnittelukortein. Lämmin kiitos meitä suuressa surussamme muistaneita. Koiralle ja kissalle sinilevä nieltynä voi olla tappava. Sinilevän kukinta vaihtelee vuosittain sääolosuhteiden mukaan. Veijola s. Esko Vakkuri Rakkaamme äiti, mummi, sisko, täti ja anoppi Maiju Johanna HIETANEN o.s. Kuvia julkaistaan painetussa lehdessä ja koosteena Rantapohjan verkkosivulla. 19.10.1929 Ii k. Lämmöllä Eeroa muistaen sisko ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Minä olen kuin eksynyt lammas. +18° +15° +18° +17° +16° +18° Lauantai 22.6. Muistoissa vaikka nyt poissa, tulet aina kanssamme kulkemaan. 30.8.1962 Haukipudas k. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 25 Aurinko nousee 2.18 ja laskee 0.21. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Liitä viestiin mukaan yhteystietosi ja kuvaan liittyvä lyhyt teksti. +17° +17° +18° +17° +15° +18° Sunnuntai 23.6. 7.10.1939 k. +19° +19° +20° +18° +18° +19° Sinilevä voi tappaa lemmikin » Rantapohja VEDET ovat poikkeuksellisen lämpimiä, jolloin myös sinilevää alkaa esiintyä rehevöityneissä vesistöissä. 22.4.2024 Espoo Rakkaudella kaivaten Jarmo, Auli ja Irene Kari, Petra, Santeri ja Lauri Timo, Jori, Paula, Heidi ja Jaakko Helena ja muut sukulaiset sekä ystävät Nuku huminaan metsien, nuku tuoksuun ikuisen kesän. Kuvasi kultaisen, suljemme kätköihin sydämen. Tiloja annetaan syyskuusta alkaen maksutta järjestöille, yhdistyksille ja asukasryhmille kerhoja kokoontumistiloiksi. Siksi sinilevää kannattaa aina pitää myrkyllisenä. Etsi minut! Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää. Rakkaamme Eero Kalevi YLIPAHKALA s. Mikäli kuvassa on henkilöitä, on kuvaajan kysyttävä heiltä lupa kuvan julkaisemiseen. Torstai 20.6. Kiittäen ja kaivaten Sirpa Teemu, Tiia ja Juuso Annukka, Natael ja Elea Sinna Äiti ja isä sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 15.6.2024 läheisten läsnä ollessa. Rantapohja järjestää tänäkin suvena kesäisen kuvakisan. "Into” merkitsee erityisesti itämurteissa ’kovaa halua’, mutta vanhassa kirjasuomessa se on voinut tarkoittaa myös ’kiimaa’. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Rehevöityneessä ja tyynessä vedessä sinilevä kasvaa nopeasti, värjää veden vihreäksi ja voi muodostaa veden pinnalle leväkasaumia
– Myöhemmin saimme toisenkin valon ja lämpöä saliin toi nurkassa sijainnut puulämmitteinen kamina, Haipus muisteli. – Me ei Reinon kanssa osattu tanssia, niin laitettiin levy soimaan ja yritettiin kahdestaan harjoitella, Runtti nauroi. Toimintaa riittää edelleen ja yksityisiä varauksia tulee pitkin vuotta. Inkilä halusi maanomistajien odottavan neuvottelujen päättymistä rauhassa. Nuorisoseuran taivalta 70-luvulla muisteli myös tuohon aikaan nuorisoseuran puheenjohtaja toiminut Paavo Kokko, joka muistutti yleisöä siitä, että nuorisoseura on vuosikymmenten aikana osoittanut oman tärkeytensä ja vahvuutensa. – Olemme velkaa sekä menneille että tuleville sukupolville sen, että ylläpidämme toimintaa. Tuttujen kesken Reuhkalana tunnetun seurantalon salissa nautittiin puheista ja musiikkiesityksistä. YLEISÖ sai myös nauttia kuoroja haitarimusiikista, kun Duurisiskot -kuoro halusi onnitella 90-vuotiasta nuorisoseuraa mitenkäs muutenkaan, kuin laulamalla. Veivattava levysoitin löytyi kylältä ja kesken tanssien piti pumpata lisää kaasua, jotta yksi kaasulla toimiva valo toi hieman näkyvyyttä. Aittakummun mielestä on hienoa, että nuorisoseura tarjoaa sekä paljon toimintaa eri ikäisille että turvallisen paikan kokoontua ja harrastaa. On tässä ollut tekemistä ja suunnitteleminen taidettiin aloittaa jo viime vuoden puolella, Iisakka hymyili. – Tuolla kylillä mainostivat, että tanssit on siellä, missä nousee tulen säikeet piipusta, Runtti lisäsi. Juhani Runtti ja Alpo Haipus kertoivat nuorisoseuran alkuvuosista Vuokko Runtin haastatellessa kaksikkoa. – Perjantaina järjestettiin nuoremmalle polvelle bileet seurantalolla, missä oli livemusiikkia ja dj. Inkilä sanoo kahdella eri kehittäjällä olevan vuokrasopimuksia maanomistajien kanssa. – Kyllä se oli ihan oikeaa paritanssia, eikä mitään käden alta -tansseja, mitä nykyään veivataan, Haipus sanoi. Toivonkin Huttukylän Nuorisoseuralle pitkää ikää muuttuvissa olosuhteissa, Heinola tiivisti. Sinne pistettiin jos ei muuta keksitty. NOIN 50 maanomistajaa kokoontui yhteen toukokuun lopulla. Nyt on kuitenkin syytä juhlia nuorisoseuran tähän astista taivalta ja jatkaa hyvää työtä yhteisöllisyyden eteen, Aittakumpu totesi. Yhtiöt käyvät nyt neuvotteluja hankkeen tulevaisuudesta alueen maanomistajien kanssa. Iisakka kertoi, että kymmenisen vuotta sitten tehty remontti pelasti nuorisoseuran. Inkilä sanoo sopimusasioiden olevan haastavia, jonka vuoksi neuvotteluryhmän täytyy käyttää asianajajia apuna. NEUVOTTELURYHMÄN avulla halutaan myös ennaltaehkäistä tilannetta, johon Ylikiimingin Sarviselkä -hanke on päätynyt. Tanssipilettejä myytiin tuohon aikaan markalla ja sen ostivat järjestysmiehiä ja talkoolaisia myöten jokainen. 5 » Torstaina 20. JUHLASSA yleisöä nauratti kovasti kaksikko Alpo Haipus ja Juhani Runtti, jotka muistelivat seuran historiaa Vuokko Runtin johdolla. Tavoitteenamme on kylätoiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen sekä yhteisöllisyyden lisääminen, Iisakka lausui. Juhlat huipentuivat yhteislauluun, kun yleisö kajautti ilmoille Oskari Merikannon säveltämän maakuntalaulun Kymmenen virran maa. Maanomistajat neuvottelevat Takukankaan tuulivoimahankkeesta » Joni Nalli » Kello KELLON puolelle Takukangasta on suunnitteilla tuulivoimapuisto. Kunhan neuvottelut on saatu tehtyä, neuvotteluryhmä ehdottaa jotakin vaihtoehtoa maanomistajille. Kuvat: Anu Kauppila Huttukylän Nuorisoseura juhli pyöreitä läpi viikonlopun » Anu Kauppila » Kiiminki HUTTUKYLÄN Nuorisoseura ry perustettiin vuonna 1934, eli tänä vuonna toimintaa on takana 90 vuotta. Seuran puheenjohtajana 50-luvulla toiminut Haipus muisteli, miten entisaikaan tansseja järjestettiin ilman sähköä. Lopullinen päätösvalta säilyy siis koko ajan maanomistajilla, Inkilä muistuttaa. Yhdessä aikaisemmassa hankkeessa oli sopimuksessa ollut pienellä präntillä ehtoja, jotka kumosivat tiettyjä asioita, Inkilä kertoo. Yhtiöillä on helpompi neuvotella yksittäisen ryhmän kanssa, kuin jokaisen maanomistajan kanssa erikseen, Inkilä kertoo. Alueella oli myös aiemmin vireillä tuulivoimahanke, joka kuitenkin kaatui kymmenkunta vuotta sitten. Haipus muisteli, että tansseissa tanhuttiin tangoa, koska sillä tavoin pääsi lähelle tyttöjä. Hanke sai uutta tuulta alleen, kun alue tuli maakuntakaavaan ja on nousemassa takaisin tuulivoima-alueeksi, jonka myötä uudet tuulivoiman kehittäjät kiinnostuivat alueesta. Alussa meillä ei ollut edes kunnon akkunoita, hyvä kun ovi löytyi, seuran rahastonhoitajana toiminut Juhani Runtti nauroi. – Nyt uutena meillä alkaa seniorikerho, joka toimii täällä joka arkipäivä. Jokainen saa itse päättää allekirjoittaako ryhmän ehdottaman sopimuksen, jonkin toisen sopimuksen tai jättääkö sopimukset kokonaan allekirjoittamatta. Kiimingin Harmonikat esiintyivät myös lavalla tulkiten suomalaisia säveliä. Juhlapuheen tilaisuudessa piti kansanedustaja Pekka Aittakumpu, joka korosti nuorisoseurojen tärkeyttä osana suomalaista historiaa sekä tulevaisuutta. Nuorisoseuran puheenjohtaja Hannu Iisakka kertoi sunnuntain pääjuhlassa, että pyöreitä juhlittiin koko viime viikonloppu. Toiminta on vuosien kuluessa Inkilän mukaan kuitenkin alkanut siistiytyä. Oman tervehdyksensä 90-vuotiaalle nuorisoseuralle toi myös Keskusseuran edustaja Arto Heinola. Häitäkin seurantalolla juhlitaan vuosittain ja tänäkin kesänä edessä on muutamat hääjuhlat loppukesästä. Takukankaalla saatetaan tulevaisuudessa nähdä tuulivoimatorneja. – Kun ottaa huomioon, että kiinteistöjä alueella on yli 200, on myös maanomistajia alueella yli 150. – Tuulivoimahommat ovat vähän sellaisia, että siellä on käytetty vuosien varrella villejä toimintatapoja, jos niin voi sanoa. – Puhutaan kuitenkin yli 10 sivua pitkistä vuokrasopimuksista ja ajallisesti on kyseessä monen kymmenen vuoden hanke. Kuva: Rantapohjan arkistot. SUNNUNTAINA seurantalolla kahviteltiin kakun kera ja itse pääjuhla alkoi komeasti koko yleisön voimin lauletulla Nuorisoseuralaismarssilla. Siinä on aika monta erilaista tilannetta, jotka pitää osata miettiä, mistä siinä on kysymys. Isoja summia rahaahan siinä liikkuu kuitenkin, Inkilä toteaa. Tällaisen sopimusten hajaantumisen vuoksi yhdyskuntalautakunta on joutunut jättämään asian edistämisen pöydälle. Tärkeimpänä tavoitteena ryhmällä on kuitenkin taata tasapuolinen sopimus, joka ottaa huomioon maanomistajien edut. Ryhmään kuuluva Juha Inkilä sanoo, että ryhmän avulla halutaan helpottaa neuvottelemista tuulivoimayhtiöiden kanssa. – Olihan meillä täällä oma putkakin seuralla. Tuulivoimahankkeissa on kuluneina vuosina ollut Inkilän mukaan kyseenalaisia toimintatapoja. Lauantaina Kiimingin Harmonikat konsertoivat täällä ja pidimme yhteisöllisen nuotioillan ja nyt alkaa vielä pääjuhla. Nuorisoseura on ollut vuosikymmenet taho, joka on ylläpitänyt kyläyhteisöä ja tarjonnut paikkakuntalaisille paikan kokoontua ja harrastaa. Hän ihaili sitä, että seurantalo on rakennettu talkoilla aikana, jolloin oli pulaa kaikesta. Etenkin kansantanssiharrastus ja pelimannimusiikki on ollut Huttukylällä voimissaan vuosikymmenestä toiseen. He valitsivat viisihenkisen neuvotteluryhmän. Miehet muistelivat mistä Reuhkala nimitys tulee ja Haipus totesikin, ettei vanhempi väki oikein tykännyt hyvää nimestä, joka ehkä viittasi liikaa rellestämiseen. – Ei ole mikään kiire kirjoittaa vuokrasopimuksia. – Hallituksen leikkausten myötä myös nuorisoseurojen päällä on tummia pilviä ja ymmärrän, että se huolettaa. kesäkuuta 2024 » N:o 47 Duurisiskot-kuoro halusi onnitella 90-vuotiasta Huttukylän Nuorisoseuraa tulkitsemalla hienoja suomalaisia kappaleita
Toiveita oman myymälän tuotevalikoimaan voi jättää paikan päällä tai kertoa siitä alkotoive.fi-sivuston kautta. Pankin konttori on ollut suljettuna vuoden alusta ja avataan uudestaan tilojen valmistuttua kesän jälkeen. Haukiputaan Alkon palvelupäällikkö Ari Haapaniemi ja palvelumestari Eveliina Puisto kertoivat, että asiakkaat ja henkilökunta ovat tyytyväisiä uudistettuun myymälään. Myymälä sijaitsee samassa liikekeskuksessa Revontiellä kuin aiemminkin, mutta eri paikassa. Alkon isoin myyntiryhmä ovatkin viinit, jotka kattavat yli puolet myynnistä. Alkon valtteina ammattitaito ja palvelu » Auli Haapala » Haukipudas Alkon toiminta perustuu osaavaan ja ammattitaitoiseen henkilökuntaan, palveluun sekä vastuullisuuteen. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutun lähetysaikeistasi. Ari Haapaniemi arvioi, että muutos voi näkyä jonkin verran Alkon myynnissä, mutta kokonaismyynnistä näiden tuotteiden osuus on vain alle kymmenen prosenttia. Nämä vahvuudet ovat merkittäviä myös kiristyvässä kilpailussa alalla, toteaa Haukiputaan Alkon myymäläpäällikkö Ari Haapaniemi. 6 » Torstaina 20. Hänelle kuuluvat Haukiputaan Alkon lisäksi Iin ja Linnanmaan myymälät. – Uusi myymälä on hieman aiempaa pienempi, mutta tämä vaikuttaa lähinnä vain varastotiloihin. Toimitilat on remontoitu ja sisustettu Alkon uuden konseptin mukaisiksi niin, että asiointi on entistä sujuvampaa. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Haukiputaan Alko on toiminut uusissa tiloissa reilut kaksi kuukautta. Koko Alkon yli 11 000 tuotteen valikoima on saatavilla verkkokaupasta. – Nämä rasistisesti motivoituneet väkivallanteot järkyttävät koko Oulua. Sesongit näkyvät Alkon valikoimissa. – Asiakkaat tietenkin ratkaisevat, mistä ostavat juomat, toteaa Haapaniemi. Jos jotakin tuotetta ei löydy omasta myymälästä, sen voi tilata ja noutaa myymälästä ilman lisämaksua. Tuotteiden määrä ja valikoima ovat pysyneet ennallaan, ja jatkossakin otetaan huomioon paikallisuus, asiakastoiveet ja sesongit. Hän haluaa kuitenkin oikaista uskomusta, että alkoholijuomat ovat kalliimpia Alkossa kuin ruokakaupassa. – Meillä on hyvin kilpailukykyiset hinnat. Näkyvyyttä uusi sijainti on tuonut lisää, sillä myymälä sijaitsee K-supermarket Revontorin kassoja vastapäätä käytävän toisella puolella. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. Turvattomuuden tunne, yhteinen suru ja ahdistus ovat pinnassa. Kauppa on avoinna koko remontin ajan, ja lisää tilaa myymälään on saatu entisen Alkon paikalta. Asiakkaiden keskuudessa uudistettu Haukiputaan Alkon myymälä on otettu hyvin vastaan. KESÄKUUN alussa voimaan tullut alkoholilain muutos vapautti käymisteitse valmistettujen vahvempien, enintään 8-prosenttisten alkoholijuomien myynnin päivittäistavarakaupoissa. Alkon vilkkaimmat myyntisesongit ovat joulu ja juhannus. Haukiputaan Alkon asiakkaiden ostotottumukset eivät Haapaniemen mukaan poikkea muiden Oulun alueen Alkojen myynnistä. Aika ajoin kysynnässä näkyy tietyt trendijuomat. Kevään lämpimät säät lisäsivät myös panimotuotteiden menekkiä. kesäkuuta 2024 » N:o 47 PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumis ajot tai muut pirskeet. Valikoimasta suurin osa on suomalaisten isojen panimojen valmisteita, mutta mukana on myös noin kymmenen pienpanimon tuotteita, joista ollaan kiinnostuneita. Supermarketin ja samassa liiketalossa sijaitsevan Osuuspankin konttorin remontit ovat vielä kesken, mutta valmistumassa kesän kuluessa. Tukea on tarjolla tänään torstaina kello 12–18. Uusia tuotteita tulee myös jatkuvasti myyntiin, kertoo toukokuun alussa palvelupäällikön tehtävissä aloittanut Ari Haapaniemi, joka on työskennellyt Alkon palveluksessa yli kahden vuosikymmenen ajan. Tällä hetkellä suosittuja ovat raikkaat sekoitejuomat, joissa yhdistyvät esimerkiksi kuohuviiniini, likööri ja soodavesi. Toimitus valitsee kuvat ja tekstit, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. NYKYISIN halutaan yhä enemmän tietää ja hankkia viinejä ja muita juomia sitä silmällä pitäen, mikä sopii nautittavaksi tietyn ruuan kanssa tai seurustelujuomana vaikkapa piknikeväiden kanssa. Haluamme tarjota mahdollisuuden purkaa kaikkea tätä työntekijän kanssa tai vain hiljentyä kirkossa omassa rauhassa, sanoo tuomiorovasti Satu Saarinen. Valtion omistaman Alkon liikevoitto tuloutetaan valtiolle ja on merkittävä tulonlähde valtion menojen kattamiseksi. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidensa tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Samalla henkilökunta on saanut toimivat työskentelytilat. Haukiputaalla työntekijöitä on keskimäärin viisi. Sinunkin ilmoituksesi huomataan!. – Kaikkiin myyntiin tuleviin uusiin tuotteisiin myös perehdytään niin, että niistä osataan kertoa. Haluamme tuoda esille myös sitä, että suurin hintoihimme vaikuttava tekijä on säädetty alkoholivero. Myös lomittajat koulutetaan tehtäviin. Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja. HAUKIPUTAAN Alkon myymälän valikoimassa viinejä on noin 550, panimotuotteita 90, väkeviä 280 ja alkoholittomia juomia 30. Aiemmin kaupoissa oli sallittua myydä korkeintaan 5,5-prosenttisia tuotteita. Ari Haapaniemen mukaan yleiset kulutustottumukset ovat vuosikymmenten varrella muuttuneet kohti miedompia juomia ja viinipainotteiseksi. Kuva: Auli Haapala Keskusteluapua tarjolla tuomiokirkossa » Rantapohja » Oulu OULUN tuomiokirkossa on saatavilla keskusteluapua viimeaikaisten väkivallantekojen vuoksi. Kesällä keveiden ja raikkaiden viinien kuten kuohuja roseeviinien menekki kasvaa. Sopivan juoman valintaan saa apua ja neuvoja henkilökunnalta, joka on kouluttautunut tehtäviin ja osaa neuvoa valinnoissa
Hänen seurueessaan iltaa viettänyt Katariina Riipinen oli saapunut paikalle Jäälistä ja Katja Nevala Iistä. Ege Zulun keikan lähestyessä oli ihmismäärä kolminkertaistunut ja nuoriso oli löytänyt paikalle. Räppärin jälkeen lauteille nousivat vielä illan päätteeksi Funk Capital sekä pääesiintyjät Mato Valtonen & Jore Marjoranta band. Lavalle päässeet lapset olivat todella innoissaan mahdollisuudesta ja muistavat tapahtuneen varmasti koko loppuelämänsä ajan. Tapahtumassa järjestäjien lisäksi ruokaa ja juomaa oli ostettavissa Terwa foodtruckilta sekä paikallisen kulttuuriyhdistys Hobla ry:n kojulta. Lavalle nousi viisi nuorta tanssimaan. Paikalle oli saapunut myös paljon lapsiperheitä. Kolmikko odotti hauskaa ja auringontäyteistä iltaa. KEIKAN loppupuolella Ege Zulu kutsui lavalle yleisöstä porukkaa tanssimaan hänen kappaleidensa tahtiin. Iltaohjelman aloitti Hanna & Sound Connection. Niina Nevala oli tullut Nättepop piknikkiin Rovaniemeltä asti. Kuvat: Iida Koskela Nättepop-piknik–tapahtuma tuo iloa kaiken ikäisille. Kuvassa Katja Nevala, Katariina Riipinen ja Niina Nevala. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut. Ruonala ja Kärkkäinen olivat yllättyneet huomatessaan, että erittäin suosittu räppäri esiintyy tapahtumassa. En tiedä mitä on tulossa, mutta funk kuulostaa hyvältä, kommentoi Katja Nevala. Illan alussa paikalla oli jo hyvin porukkaa ja tunnelma oli rento. Veli-Kalle Kärkkäinen ja Eemeli Ruonala olivat tulleet paikalle Ege Zulun vuoksi. Kehuja sai myös tapahtumapaikka. Aurinkoista festaritunnelmaa » Iida Koskela » Ii NÄTTEPOP -piknik-tapahtuma toi Iihin huippuartisteja. ILLAN toinen esiintyjä oli nuorison mieleen. He odottivat artistille ominaiseen tapaan energistä keikkaa. Hyvä ilma on tärkeä osa tapahtumia. Tapahtuma järjestettiin viime lauantaina Iissä osana Art Ii Biennaalia Nätteporin ja kunnantalon rantaalueella. Nuorten toive oli saada Ege Zulu esiintymään Iihin. Monipuolinen artistikattaus veti puoleensa kaiken ikäisiä ihmisiä. Paikalla olijat lauloivat mukana ja esiintyjä sai raikuvat aplodit. Räppäri nousi lavalle aplodien ja kiljahdusten saattelemana. 7 » Torstaina 20. –Kun huomasimme, että Ege Zulu esiintyy, oli pakko päästä paikalle, kaverukset kommentoivat. –Siskoni, joka asuu Iissä bongasi tämän tapahtuman ja houkutteli mukaan. Eturivi täyttyi innostuneista nuorista ja yleisössä oli odottava tunnelma. Yleisö oli positiivisesti yllättynyt artistin esiintymisestä. Kolmikko nosti tärkeäksi asiaksi hyvän kelin ja kertoi pikkutapahtumien olevan kiinnostavia. Artisteista eniten puoleensa veti pääesiintyjät Mato Valtonen & Jore Marjoranta band, mutta Funk Capital herätti myös kiinnostusta. Artisti esitti isoimmat hittinsä ja kappaleita uudelta levyltään sekä tarjosi todella energisen show’n tanssien kappaleiden tahtiin. Iltaohjelman Iin upeasta kattauksesta avasi Hanna & Sound Connection. TAPAHTUMA veti paikalle ihmisiä myös muilta paikkakunnilta. –Odotan eniten varmaankin Funk Capitalia. Monet olivat ottaneet mukaansa retkijakkarat ja osa nautti auringosta ja keikoista nurmikolla istuen. kesäkuuta 2024 » N:o 47 Nuoret pääsivät lavalle tanssimaan Ege Zulun esityksen aikana. –Ihana paikka, kun on joki vieressä ja kauniit maisemat. Sosiaalisessa mediassakin hehkutettiin tapahtumaa ja kiiteltiin järjestäjiä hienosta tapahtumasta.. Tämä tapahtuma vaikutti hauskalta, kommentoi Niina Nevala. Iiläiset kaverukset Eemeli Ruonala ja Veli-Kalle Kärkkäinen olivat saapuneet paikalle katsomaan Ege Zulun keikkaa. Ruonala ja Kärkkäinen ovat aikaisemminkin nähneet Ege Zulun livenä
NÄY T TÄVÄKSI ja vauhdikkaaksi luonnehdittu autourheilulaji lunasti lupauksensa viikonloppuna, sillä näyttävät ajolinjat, valtavat pilvet ilmoille nostattavat kiihdytykset ja moottorien ulina ja pauke täyttivät OuluZonen radan ja katsomot. Hieman yllättävää olikin, että kolmen parhaan joukosta löytyi kolme eri automerkkiä, sillä 44 kuskista 28 osallistui kisaan bemarilla. Toiselle kierrokselle parin järjestys vaihtuu toisinpäin. Kilpailunjohtajana toiminut Pekka Säynevirta sanoikin suurimman osan osallistuvan talkoisiin nimenomaan rakkaudesta lajia kohtaan. Kuvat: Anu Kauppila Kilpailunjohtaja Pekka Säynevirta ja kisan turvallisuuspäällikkö Jaana Kilpeläinen kertoivat, että tapahtuman järjestämiseksi on tehty paljon töitä ja se on vaatinut paljon vapaaehtoisten panostusta. Hän on itse järjestänyt ensimmäiset kisat jo melkein 20 vuotta sitten ja on myös toiminut suomalaisen autourheilun kattojärjestö AKK-Motorsport ry:n lajipäällikkönä. Ajolinjatuomari tarkkailee suorituksen ajolinjaa niin kutsuttujen clipping-alueiden avulla, jotka on merkattu radalle joko maalaamalla tai keiloilla. Hän ihastelikin moneen kertaan Suomen vehreää luontoa ja moottoriurheilusta innostuvaa kansaa. Paikalla oli todella paljon myös talkooväkeä, joita ilman tapahtumia olisi mahdotonta järjestää. Toivottavasti yleisö nauttii ja onhan nämä tapahtumat aina herättäneet aina paljon mielenkiintoa, Pekkala totesi. Hän osasikin kertoa melkeinpä kaiken mahdollisen ja ainakin kaiken tarvittavan driftingistä. Terveisin vaan Italiaan, täällä on mahtavaa, Dalla Pozza nauroi haastattelussa. Säynevirta kertoi, että sivuluisto ei saisi katketa missään vaiheessa suorituksen » Torstaina 20. Oulussa nähtiin myös kansainvälistä ajotaitoa, kun italialainen Giovanni Dalla Pozza otti osaa kisaan. OuluZonen yrittäjä Jarmo Pekkala toivoikin, että kävijöitä riittäisi sen verran ettei itse joutuisi maksumieheksi. – Tämä ei todellakaan ole mitään kumin polttamista marketin parkkipaikalla, Säynevirta nauroi. – Lajia on usein luonnehdittu myös autourheilun kaunoluisteluksi, sillä tässä ei mitata nopeutta vaan taitoa, Pekkala sanoi. Perjantain pisteet eivät vaikuttaneet enää lauantaina, kun 32 kuskia ottivat toisistaan mittaa radalla. – On mahtavaa olla Suomessa ja nähdä kuinka intohimoisesti täällä seurataan autourheilua ja se näkyy joka paikassa. Edellä ajavan tehtävänä on ajaa mahdollisimman moitteeton kierros ja takana tulevan tehtävänä on jäljitellä edellä ajavan suoritusta, kuitenkin siten ettei heidän välinen matka kasva liian suureksi. Voittoon ajoi Toni Puputti Nissan 200 SX:llä. – Koko viikon sää näytti todella epävakaalta, mutta onneksi aurinko sieltä kuitenkin pilkistää. Toiseksi itsensä ajoi Juha Piri Mercedes Benz CLK -autollaan ja kolmanneksi sijoittui Atte Kemppainen BMW 325:lla. Kilpailu alkoi perjantaina lajitteluilla, joista 32 parasta kuskia pääsi lauantaiseen pariajokaavioon. 8 » Anu Kauppila » Kiiminki OULUZONESSA käynnistyi viime viikonloppuna Driftingin suomenmestaruussarjan Tech-Salmi Pro 2 -kausi. Valitettavasti menestystä ei tällä kertaa Oulusta tullut, sillä Tanner ajoi sijalle 29. kesäkuuta 2024 » N:o 47 OuluZonen lehterit täyttyivät lauantain kisapäivänä ääriään myöten, kun radalla otettiin toisistaan mittaa driftingissä. Pariajona ajetut finaalit antoivat parastaan yleisölle, sillä ajotavassa radalla ajaa kaksi kuskia yhtäaikaa. AUTOURHEILUKESKUKSEN lehterit täyttyivät ääriään myöten, kun viralliset kisat alkoivat ja tapahtumaa oli tullut seuraamaan lajin harrastajien lisäksi niin vanhempia perheiden pienimpien kanssa kuin myös ohikulkumatkalla olleita matkaajia. Drifting on autourheilun kaunoluistelua. OuluZonen varikkoalueella musiikki soi ja aamupäivän harjoituksia oli seuraamassa jo kasapäin yleisöä. Autoaan esitteli myös Helsingistä asti kilpailemaan saapunut Onni Tanner, joka osallistui kisaan BMW 316-autollaan. Kulmatuomari pisteyttää suorituksen aikana käytetyn luistokulman suhteessa siihen, miten tuomaristo on sen määritellyt ja kolmas tuomari keskittyy suorituksen tyyliin. Kolme tuomaria arvostelevat kuskien suorituksia eri näkökulmista. Varikolla yleisö pääsi myös tutustumaan tarkemmin ajoneuvoihin ja kuskeihin. – Parhaimpien kuskien väliin ei mahdu edes Rantapohjaa, Säynevirta naurahti
Retki alkoi tutustumisella yleisiin pölyttäjälajeihin. Renkaita kuluu nopeasti ja yksi rengassarja kestää vain kolme täyttä vetoa. Kuskit kuitenkin huolehtivat renkaiden asianmukaisesta kierrätyksestä tunnollisesti. 9 » Joona Karjalainen » Yli-Ii AAMUN kasteessa kylpevä niitty heräsi eloon, kun pölyttäjät aloittivat päivänsä ahkeroimalla kukasta kukkaan. – Vasta-alkajille suosittelen iNaturalist-sovellusta, johon voi lisätä valokuvia tunnistusta varten. Kuvat: Joona Karjalainen Ilmari Juutilainen jakaa tietojaan pölyttäjien merkityksestä luonnolle. Juutilainen kertoi, että hän näkee retkien vaikutuksen osallistujissa. Väittäisin, että jos kori löytyy niin varikkoalueelta löytyy loput osat auton rakentamiseen, Pekkala naurahti. Pro 2 -sarjassa renkaiden leveys on kuitenkin säädelty ja renkaiden tulee olla puhtaasti tieliikennekäyttöön hyväksyttyjä, jotta kustannukset pysyisivät kurissa. OuluZonen kisassa vanhin auto oli Volvon 1970-1990 vuosikymmeninä valmistama Volvo 240, jota kisassa ajoi Petteri Pöntiskoski. Lopuksi kokoonnuttiin yhteen ja keskusteltiin löydöksistä. Pölyttäjät ovat elintärkeitä. Pauli Laakson BMW316 keräsi paljon katseita varikkoalueella. Säynevirta totesikin, että sallittuja autoja on monia, kunhan ne ovat takavetoisia tai nelivedoista takavetoisiksi muunnettuja. Drifting on autourheilun kaunoluistelua aikana ja parhaimmat suoritukset näyttävät vaativuudestaan huolimatta vaivattomilta. – Huomaan, että osallistujat ovat kiinnostuneita luonnosta ja oppivat uutta pölyttäjistä. – Pölyttäjät ovat elintärkeitä, Juutilainen selitti retken alussa. LAJIN parissa kalustoa löytyy monenlaista ja monelta vuosikymmeneltä. Auli kertoi, että päivän aikana hän haluaisi oppia lisää pölyttäjistä. Ymmärryksen lisääntyessä kasvaa myös arvostus luontoa kohtaan ja sitä kautta toivottavasti myös halu tehdä osansa sen suojelemiseksi. Auli Karjalainen löysi korpikimalaisen ja merkitsi sen ylös innostuneena. Hän korosti, että nämä lajit ovat osa paikallista luontoa ja niiden suojelu on ensiarvoisen tärkeää. Toivon, että löydämme niitä yhdessä osallistujien kanssa tällä retkellä, Juutilainen kertoi. Se on uskomattoman palkitsevaa. – Kuskit ovat kisoissa myös hyvin solidaarisia ja auttavat toisiaan jos joltain hajoaa jokin osa eikä itsellä sellaista löydy. PÖLYTTÄJÄVIIKONLOPPU järjestettiin Yli-Iin lisäksi myös 13 muussa paikassa eri puolilla Suomea. Juutilainen kirjasi ylös osallistujien havainnot ja antoi vinkin, miten jokainen voisi kotonaan tunnistaa eri pölyttäjiä. DRIFTING onkin kovassa nousussa myös Suomessa ja harrastajia tulee tasaiseen tahtiin lisää. – Erakkomehiläislajit ovat erityisen kiinnostavia, sillä ne tarvitsevat avointa maata. » Torstaina 20. TUTUSTUMISEN jälkeen osallistujilla oli puoli tuntia aikaa etsiä ja merkitä erilaisia pölyttäjiä. kesäkuuta 2024 » N:o 47 Yli-Iin pölyttäjäretki avasi silmät luonnon monimuotoisuudelle Auli Karjalainen ja Ilmari Juutilainen tarkastelevat löytöjään. Retken oppaana toimi kokenut luonnonasiantuntija Ilmari Juutilainen, jonka lapsuudesta lähtien kasvanut intohimo pölyttäjiä kohtaan on tehnyt hänestä omistautuneen ja tietorikkaan asiantuntijan. Nykyään hän jakaa tietämystään muille luonnon ystäville. YKSI retken osallistujista oli Haukiputaalta kotoisin oleva Auli Karjalainen. Lauantaina kaikki startit tapahtuivat pariajona ja rataa kierrettiin kaksi kierrosta, joista paremmat pisteet saanut kuski eteni jatkoon. Retken aikana löytyneitä erilaisia pölyttäjiä esillä näytteissä. Hän oli ensimmäistä kertaa mukana tällaisessa tapahtumassa. Pölyttäjät ovat luonnon todellisia supersankareita, ja Yli-Iissä järjestetyllä pölyttäjäretkellä muutama osallistuja sai kokea tämän konkreettisesti. – Ne eivät ainoastaan auta kasveja lisääntymään, vaan ovat myös avainasemassa koko ekosysteemillemme. Hän kertoi todistaneensa itse täydellisen suorituksen uransa aikana kerran. – Nykyään tuomarit näkevät suorituksen ylhäältä tornista sekä ruudulta myös yleisön näkökulmasta, jotta he voivat tuomaroida suorituksen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, Säynevirta kertoi. – Kyllä täällä tänään kalliimmat autot ovat varmasti maksaneet kaikkinensa lähemmäs 100 000 euroa, mutta hyvänkin auton voi saada alkuun jo 10 000:lla, Säynevirta sanoi. Ne eivät ainoastaan auta kasveja lisääntymään, vaan ovat myös avainasemassa koko ekosysteemillemme.” – Ilmari Juutilainen Sinisellä Volvo 240:llä ajanut Petteri Pöntiskoski otti mittaa radalla Max Sutisesta, joka ajoi BMW318iS:llä. Retket eivät ainoastaan lisänneet osallistujien tietämystä, vaan myös inspiroivat heitä toimimaan luonnon hyväksi omassa ympäristössään. Ne toivat luonnonystävät yhteen tutkimaan ja tunnistamaan erilaisia pölyttäjälajeja. Muutama suomalainen kuski osallistuu vuosittain myös kansainvälisiin kisoihin tähtäimenään tehdä ajamisesta kokopäivätyö.. – Tämä on mahtavaa! En tiennyt, että näin läheltä kotoa löytyy näin monia erilaisia lajeja, Auli kertoi hymyillen. Ilmari Juutilainen esitteli lajeja, kuten ruskosinisiiven, korpikimalaisen ja metsämittarin. Myös Suomen kirkkain naiskuski Krisse Aalto on saanut jo paljon nimeä lajin parissa. Laji kiinnostaa myös naisia ja OuluZonessakin kisassa ajoi Marjo Tuviala BMW 525:lla
Kaikki Nuijamiesten joukkueet olivat puolen välin paremmalla puolen sijoituksissa. Toiseksi viimeisen kisapäivän iltana järjestettiin kisadisko, jossa esiintyi Averagekidluke. Neljän päivän aikana me hävittiin yksi peli ja kaikki muut voitettiin, niin kyllä se on aika hyvin meni. C-poikien joukkueessa parasta on yhdessä tekeminen ja touhuaminen, hyvä yhteishenki ja peli-ilo. Rantapohjan alueelta tapahtumassa oli mukana Ii Volleyn, Haukiputaan Heiton ja Ylikiimingin Nuijamiesten lentopallojoukkueita. Kuvassa ovat Olivia Pakanen (edessä oik.), Lauri Vakkuri, Petra Schultz (kesk. – Meillä meni hyvin pelit ja syötöt lähtivät hyvin. Kaikilla joukkueilla on tullut voittoja. Viimeinen peli oli kyllä hieno. C-joukkueen valmentajat Ilmo Kemppainen ja Jukka Kummala olivat tyytyväisiä Power Cup -reissuun ja joukkueen menestykseen. Ensi kesänä Power Cup järjestetään Loimaalla, jossa juhlitaan tapahtuman 40-vuotisjuhlavuotta. Ylikiimingin Nuijamiesten C-poikien joukkue, Rasmus Kauppila, Otso Kemppainen, Arttu Kummala, Jouka Niskasaari, Peetu Salo, Atte Rautakoski ja Lauri Vimpari, vei nimiinsä Power Cupin tsemppisarjan voiton. Bussimatkat ovat myös hienoja, kun isommat ja pienemmän pelaajat viettävät aikaa yhdessä, Pekka Vimpari jatkaa. Suurtapahtuman päättyi palkintojenjakoseremoniaan, jonka jälkeen tuhannet pelaajat valmentajineen ja huoltajineen lähtivät kotimatkoilleen. Ii Volleyn E-tyttöjen ja E-poikien tsemppisarjan joukkueet valmentajineen ja huoltajineen kokoontuivat yhteiskuvaan Joensuu Areenan pelikentälle toisen pelipäivän päätteeksi. Ensimmäisen kisapäivän ilta huipentui avajaisiin, jossa kunnioitettiin edesmenneen Power Cupin isän oululaisen Pentti Uusi-Illikaisen muistoa. Valmentaja Markus Hyart, Milja Halonen, Pihla Koivisto, Maija Finnberg, Oona Vähäkuopus, Stella Kallio, Sisla Härkin ja huoltaja Marketta Kristo sekä Viivi Riekki ja Lotta Tenhunen toteavat, että Power Cupissa on ollut hyvä meininki ja hauskaa on ollut, mikä on tärkeintä. Kouluilla syötiin järjestäjiltä varatut aamuja iltapalat. Tapahtuma-alueella vilisi lentopalloja ja raikui mahtavat kannustushuudot jokaisen kisapäivän aikana. Avajaisissa esiintyivät nuorten toivomat HUGO ja Ahti. Lapset myös kehittyivät turnauksen aikana, sillä sunnuntaina oli paljon parempaa peliä kuin kisojen avauspäivänä torstaina. oik.), Minja Kauppila, Eevi Turtinen, Otto Sillanpää, Heikki Sivonen, Aleksi Tuohimaa, Justus Ojala, Heli Leskinen-Ojala (takana vas.), Mika Vakkuri, Tiina Paso, Minna Vimpari ja Heli Karhu. Power Cupiin oli järjestetty myös erilaista oheistoimintaa niin kisapäivien lomaan kuin vapaa-ajallekin. Kuvia Rantapohjan alueen joukkueista lisää osoitteessa www.rantapohja.fi Kuvat: Pirjo Holappa. Kisapäivien aikana lounas ja päivällinen tarjoiltiin Joensuu Areenalla, jossa tuhannet ruokailijat kävivät sujuvasti syömässä omien aikataulujensa mukaan. kesäkuuta 2024 » N:o 47 URHEILU » Ylikiimingin Nuijamiehet vei voiton Power Cupin C-poikien tsemppisarjassa. – Aivan loistavasti meni. Lentopallon suurtapahtuma kokosi pelaaja eri puolilta Suomea ja 54 joukkuetta myös ulkomailta. Välillä syntyi ruuhkaa, mutta ruokalinjastot vetivät hyvin. Eri sarjojen joukkueet oli jaettu viidelle eri pelikenttäalueelle, joissa kaikissa oli reilusta kahdestakymmenestä lähemmäs sataan eri pelikenttää. Finaalissa oli viikon parasta peliä, Lauri Vimpari tuumaa. Pelaajat kehuivat myös Power Cupin ruokia sekä joukkuekavereiden seuraa. – Hyvin on mennyt pelit. Haukiputaan Heiton ja Ii Volleyn B-tyttöjen tsemppisarjan yhdistelmäjoukkue kokoontui yhteiskuvaan kolmannen pelipäivän päätteeksi. Lapset ovat hyviä oppimaan, Pekka Vimpari kertoo. Meillä oli tosi hyvä porukka koko bussilastillinen ja semmoinen hyvä meininki koko ajan porukalla. 10 » Pirjo Holappa » Ii » Haukipudas » Ylikiiminki MAAILMAN suurin lasten ja nuorten lentopalloturnaus järjestettiin tänä kesänä Joensuun Mehtimäen urheilupuistossa. Tämä koko reissu oli kaiken kaikkiaan hyvä. Nelipäiväisen tapahtuman aikana pelattiin yhteensä 3 938 ottelua 746 joukkueen voimin. NUIJAMIESTEN C-pojille tuli tsemppisarjan kultaa Power Cupissa. – Koulumajoitukset lasten kanssa ovat aika ikimuistoisia. Power Cup kokosi nuoria lentopalloilijoita yhteen. Omien pelejänsä lisäksi lentopalloilijat tuomaroivat jokaisena päivänä muiden pelejä, joten kisapäivät olivat kiireisiä ja aikataulutettuja. – Nämä reissut ovat tavallaan semmoisia, että siinä isoiso perhe lähtee reissuun. On mahtava nähdä, miten isommat pitävät pienemmistä huolta ja välillä tuntuu, että pienemmät pitävät isommista huolta, Ilmo Kemppainen naurahtaa ja jatkaa, että hän nautti myös siitä, että pääsi seuraamaan Power Cupissa läheltä pienten E-junnujen pelejä. Yhteensä alueen joukkueita oli 11. Meidän joukkueen vahvuus on hyökkäys, Otso Kemppainen toteaa. – Onhan tämä vähän outoa, kun ei ole tottunut tämmöiseen, että pitää mitaleitakin voittaa. Koulujen luokkatilat täyttyivät majoittujista ja koulujen käytävillä oli kova kuhina. Valmentajat Ilmo Kemppainen (takana vas.), Pekka Vimpari ja Jukka Kummala (takana oik.) olivat ylpeitä C-poikien joukkueesta, jossa pelasivat Atte Rautakoski (edessä oik.), Peetu Salo, Rasmus Kauppila, Arttu Kummala (takana kolmas vas.), Otso Kemppainen, Jouka Niskasaari ja Lauri Vimpari. Tietysti kaiken kruununa oli C-poikien voitto, Jukka Kummala iloitsee. Eri lentopalloseurojen väki oli jaettu majoittumaan kuudelletoista eri koululle Joensuussa ja lähialueella. C-joukkueen vastuuvalmentaja ja Nuijamiesten lentopallojaoston puheenjohtaja Pekka Vimpari oli tyytyväinen valmennettaviensa suoritukseen. Oli ihan mahtavaa voittaa. Aamupalan jälkeen siirryttiin Mehtimäen urheilupuistoon. » Torstaina 20. Pelit olivat menneet joukkueilla hyvin ja hauskaa oli ollut
kesäkuuta järjestetään myös perinteiset Illinjuoksut Illinsaaren hiihtomajalla. Ei muuta kuin ensi vuonna uudestaan, hän myhäili. Oijärven Sampolassa tanssitaan Duo Merja Juutisen ja Jari Väliahon tahtiin. – Näytti olevan toimiva ja renkaatkin tallella, niin päätin korjata parempaan talteen. Iin kotiseutuviikko järjestetään 24. Tarjolla on monipuolista ohjelmaa, kuten konsertteja, yhteislaulutilaisuuksia ja stand upia. Osallistujien ikäjakauma oli tällä kertaa varsin suuri eikä kelissäkään ollut vikaa. Hieman ennen kello kuutta odotettiin vielä kärsivällisesti, vaikka varaslähdöistä ei hylkäyksiä annettu, eikä kahta ennen aikojaan liikkeelle livahtanutta miekkostakaan takaisin vihelletty. Samana perjantaina Huilingin näyttämöllä esiintyy oululainen puhallinorkesteri Tervakaupungin puhaltajat. Makkaran paistajina toimivat Anniina, Tanja ja Taru. Vepsän perinteinen järven kierto ja juhannusaaton tapahtuma on perjantaina 21.6. Livemusiikki rantautuu Villa Kauppilaan. – Happirikas ilma, eikä liian kuuma, oikein hyvä. Jotkut osallistujat hyökkäsivät liikkeelle vauhdilla, toiset hieman rauhallisemmin, kilpaa kun ei käyty keskenään vaan jokainen vain itseään vastaan. Järveä voi kiertää omaan tahtiin ja auton voi jättää vaikka koulun pihaan, jossa on karttoja järven kiertämistä varten. Side vanhemman ja lapsen välillä ei katkea koskaan. VARTTUNEEMPIA pyöräilijöitä edusti puolestaan Kyösti Hökkä, jonka alkukesään kieppi kuuluu jo perinteisesti. Kilpailu alkoi aurinkoisella säällä, mutta loppua kohden muuttui vesisateeksi ja ukkonenkin pauhasi ympärillä pauhasi. yleisöä tanssittaa Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty sekä Nina Åkerman & Manta. Villa Kauppilan miljöö muodostaa ensi viikon keskiviikkona 26.6. Väkeä oli taipaleelle lähdössä niin pyöräillen, juosten kuin kävellenkin. Joskus aiemminkin on käynyt kyllä niin, että vettä on satanut koko päivän mutta illaksi silti poutaantunut. – Voithan sinä Kyösti mennä uudestaan, ehdotettiin muiden perille ennättäneiden joukosta. 11 » Rantapohja toimitus » Yli-Ii » Haukipudas » Ii » Ylikiiminki Rantapohjasta 27.10.1977 Haukiputaan sillan rakennusaikana Asemakylällä sattui tämä keskustelu, kun kirkolle töihin menossa oleva perheen päämies tapasi “Osulan” luona tutun kuorma-autolla olevan naapurin. Säiden haltija ei hylännyt Kierikin kieppiä » Ritva Piri » Yli-Ii PÄIVÄLLÄ vallinnut sadesää väistyi sopivasti illaksi maanantaina, kun Kierikin kiepin osallistujat kokoontuivat liikuntahalli Vorellin tuntumaan odottelemaan Jorma Rasvalan antamaa lähtölupaa kymmenen kilometrin mittaiselle reitille. Myllykodalla on lättykahvit ja yhteislaulua, saunavastan tekoa sekä onnenpyörää ynnä muuta. Pyörän Tyni tunnusti löytäneensä aikoinaan roskalavalta, minne se oli heitetty. kesäkuuta 2024 » N:o 47 Keskikesään jokaiselle jotakin Ilmoitus Rantapohjassa 21.6.1979. Jonkun kerran on kyllä ollut tosi kylmää, mutta senkään takia ei ole tapahtumaa peruttu, hän muisteli. Pilke silmäkulmassaan Hökkä totesi matkan olleen oikeastaan liiankin lyhyt. Elina Heiskari: Ikuinen yhteys. Lisäksi samana iltana järjestetään IiLove -toivelaulukonsertti. Kelin Hökkä totesi olleen pyöräilylle oikein sopivan. – En muista, että kertaakaan olisi tarvinnut kieppiä perua sateen vuoksi. kesäkuuta. uniikin keikkapaikan yhteiskiertueella olevalle Peltokurjelle ja Eerekalle. Pojat pitivät kioskia. » Torstaina 20. MATKAN varrelle sijoitetusta juottopisteestä Kierikin kiepillä luovuttiin korona-ajan rajoitusten takia, ja käytäntöä on sen jälkeen myös jatkettu. Juhannuksena tanssimaan! Juhannukseen kuuluu olennaisesti ja perinteisesti myös juhannustanssit, joita Rantapohjan alueella järjestetään tänäkin kesänä useammat. Ja sitten nykyaikaan: Frisbeegolfrata avattiin isolla porukalla. Elina Heiskarin taidetta on näytillä Haukiputaan yhteisötilassa (asukastuvalla) kesäkuun ajan. Yli-Iin frisbeegolfradalla heitettiin ensimmäinen kisa vaihtelevissa olosuhteissa. Ylikiimingissä Nuijamiesten lavalla 22.6. – Hyvin pysyin nopeimpien tahdissa, hyvä pyörä se on, selitti selvästi ajoneuvoaan nuorempi kuljettaja. kello 11–14. Kyytiä ajatellen kysäisi jalkamies, että meneekö se naapuri suoraan kirkolle. Piletin keikalle saa ennakkoon hintaan 12 euroa ja ovelta 15 euron hintaan. Luvassa on juhlavaa ohjelmaa ja vuoden iiläisen palkitseminen. 30. Yli-Iin kuntalaisyhdistys järjesti tapahtuman yhteistyössä Oulun Frisbeeseuran kanssa. Lisäksi Sampolassa on tarjolla ensimmäiselle 80 kävijälle kakkukahvit Vuoden 2024 Nuorisoseuran valinnan johdosta. Rasvalan mukaan järjestely havaittiin toimivaksi, ja se on osallistujillekin ollut mieleinen, minkä vuoksi sitä ei ole katsottu tarpeelliseksi enää ryhtyä muuttamaan. Näyttelyssä mukana olevat teokset kuvaavat hänen oman elämän rankkoja aikoja, mutta myös rakkaita onnellisia muistoja. Iin kotiseutuviikkoa vietetään jälleen. Liput konserttiin maksavat 5 euroa. Ensimmäisten joukossa saapui myös Jori Tyni, jonka kulkupelinä oli jo selvästi parhaat päivänsä nähnyt “mummopyörä” vailla vaihteita tai sähköistä avustinta. Myllykodalle pääsee autollakin Laiskalantien kautta. KIEPIN osanottajamäärä, yli viisikymmentä henkeä, yllätti Jorma Rasvalan iloisesti, sillä viime vuosina ei yhtä suurta osallistujajoukkoa ole tapahtumassa nähty. Kilpailu kuitenkin pelattiin loppuun asti. Järven kierto Vepsällä juhannuksen hupina. Kiertueella tarinankerronta yhdistyy runollisuuteen ja keikalla kuullaankin Peltokujen ja Eerekan omaa tuotantoa sekä kesäisiä covereita. Tapahtumaviikko huipentuu sunnuntaina Iin 650-vuotis juhlavuoden pääjuhlan merkeissä. Arpajaiset ja palkinnot jaettiin tapahtuman päätteeksi. Reilun puolen tunnin kuluttua polkivat jo ensimmäiset pyöräilijät takaisin Vorellin pihaan, sentään hieman väriä poskilleen saaneina. Positiiviseksi hän totesi myös sen, että reitille juosten tai kävellenkin lähteneitä oli lukuisia, sekä sen, että joukossa oli paljon nuoria. osallistui peräti 41 osallistujaa. Teokset käsittelevät mielenterveyttä – tekijä haluaa tuoda näkyvyyttä koko ajan pahenevalle mielenterveyskriisille. Jos livemusiikki ei nappaa niin alueella pääsee tanhuamaan myös discon puolella. Konserttiin on kaikille vapaa pääsy ja se myös striimataan IiVisio -Youtube-kanavalle. Tähän naapuri vastasi: “Eihän sitä suoraan pääse, kun tuo tie on niin mutkainen.”. Kierikin kiepin kymmenen kilometrin pituiselle reitille lähdettiin pyöräillen, juosten tai kävellen. – Jorma lupasi meidän mennä jo, kun ollaan niin hitaita, huikkasivat herrat ohi kulkiessaan. Yli-Iin frisbeegolfkentän avajaiskisaan 13.6. Mielen varjot. Nykyisin juotavaa sekä välipalakeksiä saa mukaan jo lähtiessä tai voi niitä nauttia reissun jälkeen. Tapahtuman aikana perjantaina 28. Kuva: Ismo Piri
Ristikon ja sudokut voi täyttää myös digitaalisesti. 12 » Torstaina 20. Valikossa näkyy kolme valkoista viivaa alekkain ja viivoja klikkaamalla tulee näkyviin tulostimen symboli. kesäkuuta 2024 » N:o 47 RISTIKON RATKAISU tiistain 25.6.2024 Rantapohjassa Rantapohjan näköislehti on uudistunut. SUDOKUT JA RISTIKKO 20.6.2024 ». Kokeilepa hauskaa ominaisuutta. Näköislehden lukijat voivat tulostaa ristikon itselleen sivun valikosta ylhäältä vasemmalla
0400 580 579. Kuvassa vas. Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 27.6. klo 18.00. 128€ 192€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. P. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Kausi ja vetovastuussa olevat vaihtuvat LC Iissä jälleen 1.7. . to 27.6. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Internet: www.rantapohja. ILMOITA ASIASTA • Tekstiviestillä p. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Myytävänä BETONIMYLLY hp. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. 044 538 5998. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina 20.6. LC Ii hankki henkilöauton Ukraineen koulutustyötä tekevällä tiimille. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 56€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . 50 €. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. 75€ puh. Tervetuloa! Jäikö lehti tulematta. 044 714 7804 teija.marttila@rantapohja.fi Teija Marttila Puh. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU Huveja BINGO NUORITTALLA tänään to 20.6. 044-714 7806 Paino..................Kaleva365 Oy Oulu 2024 . 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 95€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Sarjat: yleinen ja perhesarja. Lahjoitukset käytetään täysmääräisenä avustuksiin, niistä ei vähennetä mitään kuluja, vaan jokainen klubilainen vastaa kuluista itse. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ tai puhelimitse: p. AVUSTUKSIA on kohdennettu jälleen eniten vaikeassa elämäntilanteessa oleville perheille. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. TOIMITUS avoinna ark. Yhdistys hankki myös Ukrainassa koulutustyötä tekevälle Lion Defence –tiimille henkilöauton työssä liikkumiseen yhteistyökumppani Wetteri Oy: n avulla. Vesa Hanhisalo LC Ii, Tj Aarne Simula Wetteri Oyj, Juho Taskila Lion Defense Team, Hannu Kaisto LC Ii. 500€ PR 50, 650€ PR 50, ym. Kahvitarjoilu. 040-572 8591 Anu Kauppila...............040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . . Tämän lisäksi avustamiseen käytetään omalla työllä, kuten esimerkiksi aurausviittojen pystyttämisellä ja vaikkapa tehtyjen saunavihtojen myynnillä hankittuja varoja. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina 20.6. . Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. . Se on tulokseltaan ennätyksellinen ja samalla täynnä työtä ja toimintaa. 8.30-16 Perustettu 1969. Johtokunta VAIHTUUKO OSOITTEESI. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . mennessä. P. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Kauden ylivoimaisesti merkittävin saavutus oli kaksi ”Auta lasta auta perhettä” -keräystä, jotka tuottivat yhteensä noin 8 000 euron edestä tavaraa. 044 714 7800 tai tilaukset@rantapohja.fi Perunkirjoitukset ja edunvalvontavaltuutus EDULLISESTI alk. 192€ Jakelu: Kaleva365 Oy, Kavil ja Posti . Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Vanhuksia ja vammaisia on myös huomioitu eri tavoin. Muista tehdä osoitteenmuutos Rantapohjaan! Puh. Julkaisija Rantapohja Oy. Numero on Iin Lionseilla työntäyteinen ja tuloksekas kausi » Rantapohja » Ii LIONS Club Iin 63. 137€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Ilmoitushinnat 2024 Etusivu....................1,65+24%=2,05 € Ennen tekstiä..........1,20+24%=1,49 € Tekstissä.................1,20+24%=1,49 € Takasivu..................1,30+24%=1,61 € Kuolinilmoitukset....1,40+24%=1,74 € TJ 30 pmm asti.......1,10+24%=1,36 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... kesäkuuta 2024 » N:o 47 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. 69€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. 044 286 4955 trmnnraili@gmail.com Paikallislehti on lähimpänä arkeasi. 044-714 7800 . toimikausi on lopuillaan. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. Joululeivontatapahtuma oli Leijonakuoron kera Emmintuvalla ja Pohteen lakkauttamia Rantapohjan tilauksia laitoksiin on korvattu tilaamalla lehti klubin kustantamana. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi To 27.6. 044 714 7804 teija.marttila@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Rantapohja jaetaan To 27.6. 13 » Torstaina 20. Lähes Lähes Teija Marttila Puh. mennessä. Nämä kaikki yhteensä tuottivat kuluneella kaudella noin 30 000 euroa, ja Iin klubin avustuksiin käyttämä kokonaissumma on ylittänyt jo 550 000 euroa. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Tilausmaksut vuodelle 2024 (sis. Lapsia ja nuoria on muistettu kaikille Iin kouluille annetuin stipendein ja avustamalla Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iin osastoa. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Vuokrattavana Ukonkaivoksella RT YKSIÖ heti vapaa. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Yli-Olhavan Metsästysyhdistys r.y:n Jäsentenvälinen ONKIKILPAILU Lauantaina 29.6.2023 klo 12.00 paikka Pirttijärvi kokoontuminen kodalla. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... LC Ii on iloisesti yllättynyt iiläisten osoittamasta auttamishalusta, ja kiittää myös mukaan lähteneitä yrityksiä lahjoituksista. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. 150€ Raili Törmänen puh. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ...........
Mintun mukaan lukioaikaan mahtui mukaan myös rankempia ja hankalampia hetkiä, mutta niistä aina selvittiin ja jatkettiin eteenpäin. Lisäksi lukion opettajia ja historian tunteja tuore ylioppilas jää muistelemaan lämmöllä. VUONNA 2022 BRAUNIN PERHEESTÄ STEEP FALLSISSA MAINESSA, TULI VIHREÄTÄPLÄISEN PYRENEITTEN KOIRANPENNUN YLPEITÄ OMISTAJIA TÄLLAINEN MUUNNOS SATTUU VAIN KERRAN 10 000:SSA SYNTYMÄSSÄ. YHTEYSHAUN Minttu teki aiemmin keväällä ja odottelee tällä hetkellä vielä tuloksia ylempiin hakutoiveisiin. Kirjalistat vaihtelevat ikäluokkien välillä. 14 » Torstaina 20. Kirjallisuusdiplomilla halutaan innostaa nuoria lukemaan enemmän sekä lisätä lukutaitoa.. KÄPYLINNUN ERIKOINEN NOKKA ON ERIKOISTUNUT AVAAMAAN TIUKASTI KIINNI OLEVIA PUUNSIEMENIÄ. Kolme vuotta kestänyt lukiotaival on nyt asteltu loppuun ja uusi sivu elämässä on kääntymässä. Alaja yläasteella suoritettavien kirjallisuusdiplomien lisäksi on Selkis-diplomi, joka on suunnattu tukea tarvitseville lukijoille sekä suomea toisena kielenä opiskeleville oppilaille tarkoitettu S2-diplomi. Kun lukioaikaa katsoo taaksepäin, muistelee Minttu eniten erityisesti lukion järjestämiä tapahtumia. – Sen reissun tulen varmasti muistamaan aina, Minttu miettii. Oulun yliopiston lisäksi Minttu haki Vaasan yliopistoon hallintotieteisiin ja Tampereen ammattikorkeaan liiketalouden tutkinto-ohjelmaan. Oulun kaupunginkirjaston kirjallisuuden ammattilaiset sekä oululaiset opettajat kokoavat diplomikirjalistan, josta voi saada apua kirjan valintaan. Kirjallisuusdiplomin suorittamiseksi tulee lukea kuusi kirjaa lukuvuoden aikana. Lukion loppuminen tuntuu oudolta, sillä arki pyöri koulun ympärillä vuosien ajan. Listoilta löytyy kirjoja tietokirjoista runokirjoihin ja elämäkerroista sarjakuviin. Lisäksi omilleen muuttaminen on ollut Mintulla jo pitkään suunnitelmissa, joten sekin on vielä todennäköisesti edessä ennen syksyn opintoja. Ennen koulujen alkamista Minttu aikoo tehdä kesäkuun töitä päiväkodissa ja loppukesän nauttia elämästä. 23/12/10 Kirjallisuusdiplomeita suoritettiin ennätysmäärä » Rantapohja » Haukipudas » Jääli OULUN kaupungin kirjallisuusdiplomeita suoritettiin viime lukuvuotena yhteensä 3 534 kappaletta. Suunnitelmissa on ystävien näkemistä, uimista ja rentoutumista. Uudet tuulet puhaltavat nyt ylioppilaan elämässä, ja Minttu odottaa niitä innolla. Oulun yliopistosta hänelle on kuitenkin avautunut paikka tietojenkäsittelytieteisiin, joten syksyllä on tiedossa opintojen aloittaminen. ”En ole vielä aivan ehkä käsitellyt sitä, että lukio on nyt tosiaan ohi”, Minttu kertoo. Lisäksi korkeakoulukulttuuriin mukaan pääseminen innostaa tulevaa opiskelijaa. – Päätös jatko-opinnoista ei ollut itselleni mitenkään erityisen helppo, sillä itseä kiinnostavia aloja oli niin paljon, Minttu avaa. Korkeakoulussa opiskeleminen poikkeaa paljon lukioopinnoista, joten Minttu uskoo opittavaa olevan paljon. TULEVILTA opinnoilta Minttu odottaa eniten uusiin ihmisiin tutustumista sekä uuden oppimista. Luettavat kirjat voivat olla myös listojen ulkopuolelta. Kyseisiin hakukohteisiin Minttu päätyi omien mielenkiinnonkohteidensa myötä. Lisäksi aloilta valmistuneiden palkkataso oli hänelle mieleen. Eniten diplomikirjoja lukeneiden koulujen listalle pääsivät muun muassa Jäälin ja Martiniemen koulut. Minttu Hyvönen muistelee lukioaikaa lämpimin mielin ja kertoo, miten hän kuluneiden vuosien aikana on kasvanut teinistä aikuiseksi ja samalla oppinut itsestään paljon uutta. Hakuvaiheessa hänelle oli tärkeää hakea opiskelemaan toiseen kaupunkiin, mutta jossakin vaiheessa Ouluun jääminen ei tuntunutkaan hullummalta ajatukselta. Näin ajattelee Minttu Hyvönen, Haukiputaan lukiosta tänä keväänä valmistunut tuore ylioppilas. kesäkuuta 2024 » N:o 47 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Lukion loppuminen tuntuu haukiputaalaisesta Minttu Hyvösestä oudolta, sillä arki pyöri koulun ympärillä vuosien ajan. Päätös jatko-opinnoista ei ollut itselleni mitenkään erityisen helppo, sillä itseä kiinnostavia aloja oli niin paljon.” Minttu Hyvönen 749 ILMASTOSTA JA SIJAINNISTA RIIPPUEN 18-REIKÄINEN GOLFKENTTÄ PYSTYY IMAISEMAAN 6 MILJARDIA LITRAA VETTÄ PÄIVITTÄIN. Kuva: Thelma Lohilahti Uusi ylioppilas suuntaa katseensa kohti jatko-opintoja » Thelma Lohilahti » Haukipudas LUKIO on henkisen kasvamisen ja uuden oppimisen kulta-aikaa, mutta samalla myös hauskanpitoa ja rentoutumista niin uusien kuin vanhojenkin kavereiden kanssa. JAPANILAISESSA OTAGI NENBUTSUJI TEMPPELISSÄ ON 1200 KIVIPATSAAN KOKOELMA, JOSTA JOKAINEN KUVASTAA TIETTYÄ TUNNETILAA. Pakolliset opinnot ovat nyt ohi ja Minttu on vapaa tekemään seuraavaksi mitä tahansa, mutta ajatus tuntuu kummalliselta. Vanhojentanssit ja penkkarit ovat varmasti monelle lukion kohokohtia, mutta Mintulle jäi niiden lisäksi mieleen kansainvälisyyskurssi, jossa hän pääsi matkustamaan muiden opiskelijoiden kanssa Sveitsiin
Kirkonniementie 8. Tervetuloa! Pappilan kesäkahvila keskiviikkoisin heinäkuussa 3.7., 10.7., 17.7., 24.7. YLI-II Messu su 23.6. klo 10 Wirkkulan pihamaalla. Myynnissä kahvia, teetä, mehua sekä makeaa ja suolaista purtavaa. Kesämusiikkisarjan avauskonsertti. Eväiden lomassa laulamme yhteislauluja kanteleen säestyksellä. klo 16–18 lahjoituksina ehjiä ja puhtaita, hyväkuntoisia lastenvaatteita, kenkiä. Pyhäpäivä: Johannes Kastajan päivä, Juhannus. puukotettiin 12-vuotiasta lasta kauppakeskus Valkeassa. fi ja seurakunnan YouTube -kanava. klo 10 Haukiputaan kirkko. HOX! Ma 1.7. ei ole ajanvarausta! Kesäajaksi uutta toimintaa Kappelin Kahavila joka maanantai alk. Maksuna käteinen/ MobilePay. Konfirmoitavana kesä 3. klo 13 Ylikiimingin Uumassa, Alavuotontie 575 kohdalta Valkiaisentie, Valkiaisentieltä opastus. 650 juhlajumalanpalvelus su 30.6. Kaupunginhallitus korostaa, että jokaisen tulee voida elää Oulussa terveellistä ja turvallista elämää nyt ja tulevaisuudessa.. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. HOX! Ma 1.7. Tervetuloa! Ylikiimingin ry: Su 23.6. Myynnissä kahvia, teetä, mehua sekä makeaa ja suolaista purtavaa. Kastetut: Luka Henrik Mikael Kaakkuriniemi, Emmi Liliana Paaso, Venni Tuomas Gabriel Koskelo, KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus la 22.6. Mukana piispa Raimo Goyarrola katolisesta kirkosta. Toimittaa Samuli Ruusuvuori, kanttori Jenni Laurila. Tuotto oman seurakunnan diakoniatyölle. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. rippikouluryhmä. Kiitos, kun lahjoitat hyvään tarkoitukseen! Ilmoittautuminen Iin seurakunnan päiväkerhoihin toimintakaudelle 2024–2025 on käynnissä. Kahvilan tuotto Botswanassa tehtävään lähetystyöhön syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille Suomen Lähetysseuran kautta. Kiimingin ja Ylikiimingin kuorma-autoilijoiden puheenjohtaja Pasi Leskelä (vas.) ja kultaisen ansiomerkin saanut Jukka Leppälä, vierellä puoliso Marja-Liisa Ojala. 11.7. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Poliisin mukaan Valkean puukotuksessa on nähtävissä viitteitä ulkomaalaisvastaisuudesta teon motiivina. klo 17 Juhannusseurat. klo 12–14 Kiimingin kirkon tapulissa, os. Kuulutus Jakkukylän hautausmaan hautojen hallinta-aikojen päättymisestä. klo 11–13. Lisätietoa: Katri Tuomiharjulta, p. Sateen sattuessa kerhohuoneella. Toimittaa Heikki Pesämaa, kanttorina Leo Rahko. HOX! Ma 1.7. Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 1/2024 24.1.2024 12§. klo 12–14 Kiimingin kirkon tapulissa, os. Maksuna käteinen/ MobilePay. klo 10 Haukiputaan kirkko. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. 045 787 25139. Tervetuloa joko hetkeksi tai koko ajaksi. Tuotto seurakunnan perhetyön hyväksi. Jakkukylän hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallinta-aika on päättynyt 31.12.2023 mennessä. Tapulikahvilassa myynnissä nuorten valmistamia leivonnaisia sekä vapaaehtoisten tekemiä käsitöitä. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu.Heinäkuussa: mati klo 9.00–14.00, ke klo 9.00–12.00, to-pe suljettu. Kastetut: Artur Viljami Koski, Unna Maija Matikainen, Vilho Otso Aslak Puro, Viljami Edvard Helppikangas Kuolleet: Toivo Johannes Korva 88, Veikko Juhani Ahonen 74, Pirkko Irmeli Nikkinen 69, Timo Matias Ojala 68, Kari Tapio Kivari 61. Juhlajumalanpalvelus on ekumeeninen. Musiikkiryhmä: Iin seurakuntanuorten lauluryhmä, Oulun katolisen seurakunnan lauluryhmä, Iin seurakunnan kuoro. Makkara ja mehu/ kahvi 2,5 €, tuotto oman seurakunnan diakoniatyölle. Kaupunginhallitus tuomitsee kaikkien ääriliikkeiden vihasta kumpuavat rikokset yksiselitteisesti. Kuivaniemen rauhanyhdistys: Su 23.6 klo 18:30 seurat ry:llä. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Kesäillan sävelhartaus to 27.6. klo 16 Juhannusseurat ja laulutuokio, ry. 8.8. Messu su 23.6. ei ole ajanvarausta! Meijerinrannan Makkaranpaistoporinat torstaisin 20.6. Iltahartaus Sanna Kilpelänaho. Kirkonniementie 8. klo 12 Kuivaniemen kirkko. YLIKIIMINKI Sanajumalanpalvelus la 22.6. Haukiputaan kirkko on avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten 10.6.– 2.8., ma-to klo 12–18 ja pe 12-17, jolloin myös kirkon oppaat ovat paikalla. Toimittaa Heikki Pesämaa, kanttorina Leo Rahko. Poliisin mukaan näillä tapahtumilla ei ole tiettävästi yhteyttä toisiinsa. ja 15.8. Oijärven rauhanyhdistys: Su 7.7. 040 579 3247. Konfirmaatiomessu su 23.6. Jaana 040 5793 248 Pop Up Kesäkahvila avoinna keskiviikkoisin 26.6. klo 10.30–12 Jäälin kappeli (käynti takaovesta). Pyhäpäivä: 5. Oulun kaupunginhallitus tuomitsee yksimielisesti väkivaltaisuudet » Rantapohja » Oulu OULUSSA tapahtui viime viikon lopulla kaksi järkyttävää väkivallantekoa. Lastenvaatekirpputori, lapsille leikkinurkkaus ja pihaleikkivälineitä. Diakoniatoimisto suljettu heinäkuun ajan. 08 3161 303. Kirkkokahvit. Kirkonniementie 8. klo 12 Iin Pappila. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 p. Sateen sattuessa siirrymme sisätiloihin. Mahdollisuus tutustua pappilan miljööseen. Kaupunginhallituksen poliittiset ryhmät ilmaisevat myötätuntonsa uhrien läheisille ja ystäville. kesäkuuta 2024 » N:o 47 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus la 22.6. Toimittaa Heikki Pesämaa, kanttorina Jarkko Metsänheimo. klo 12 Oijärven kyläkirkko. 040 7008 151. Maksuna käteinen/ MobilePay. 18.7. Lisät. SKAL PohjoisSuomi Ry täytti viime vuonna 70 vuotta, mikä innoitti paikallisyhdistystä muistamaan ja palkitsemaan pitkäaikaisia autoilijoita alueellaan. Su 14.7 klo 18:30 seurat ry:llä. Ilmoittautumislomake löytyy Iin seurakunnan kotisivulta www.iinseurakunta. Kahavila on kaikille avoin kohtaamispaikka. Pyhäpäivä: Johannes Kastajan päivä, Juhannus. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Tällä viikolla tiistaina illalla Valkeassa tapahtui uusi puukotus, jossa alaikäinen puukotti ulkomaalaistaustaista täysi-ikäistä. klo 10 YliIin kirkko, virtuaalikirkko. klo 20 Haukiputaan kirkko. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. klo 16 ja 17.15 ry:llä seurat, Jorma Vuorma ja Johannes Tuomela. ja 31.7. 040 7008 151. Pakkaa eväskori ja viltti mukaan ja tule Wirkkulan pihamaalle perhepiknikille. Tervetuloa kaikenikäiset viihtymään pappilan kauniissa pihapiirissä! Kahvia, teetä, mehua, leivonnaisia, karkkia, jäätelöä. Heinäkuussa: ma-ti klo 9.00–14.00, ke klo 9.00– 12.00, to-pe suljettu. 27.6. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. Kesäinen lauluhetki ke 26.6. klo 13 seurat Oijärven rauhanyhdistyksellä, Lamminkankaantie 148 (Kyösti Hyry). Perhepiknik ti 25.6. klo 12–14 Kiimingin kirkon tapulissa, os. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 23.6. klo 17 ry:llä. ja 3.7. 4.7. Kirkko ja Tapulikahvila suljettu juhannusaattona pe 21.6. Samana iltana täysi-ikäinen mies kuoli puukotuksessa Meri-Toppilassa. Su 23.6. 045 787 25139. Laulamme kesälauluja kanttorin johdolla. Emmintuvalla hartaus to 27.6. 040 7008 151. Seuraava ajanvaraus 24.6. Tuotto oman seurakunnan diakoniatyölle. ja 3.7. Pyhäpäivä: Apostolien päivä. Tervetuloa! Kiimingin ry: Su 23.6. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi S a n a j u m a l a n p a l v e lus la 22.6. Seurakunta tarjoaa kahvit, teet, mehut ja keksit. 3.6.–8.7. Tuotto oman seurakunnan diakoniatyölle. klo 17 Juhannusseurat. 08 3161 303. Sanna Pitkänen säestää tuttuja yhteislauluja kanteleella. Toimittaa Frans Kinnunen, avustava pappi Sanna Kilpelänaho, messudiakoni Katri Haapakorva, kanttori Jenni Laurila. Myynnissä kahvia, teetä, mehua sekä makeaa ja suolaista purtavaa. Tervetuloa! Pop Up Kesäkahvila avoinna keskiviikkoisin 26.6. Tule porisemaan ja paistamaan samalla makkaraa Meijerinrannan pihassa, os. klo 10 Iin kirkko. Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallinta-aika on päättynyt 31.12.2023 mennessä. klo 10 VäliOlhavan seurakuntatalo. 1.8. Kari Lämsä sai kultaisen ansiomerkin ja kunniakirjan 25-vuotisesta ammattiautoilijan urasta. Pappilan kesäkahvilan lastenvaatekirppistä varten voi tuoda Iin pappilaan tiistaina 2.7. klo 12–18. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, Saarnaa: Jukka Keskitalo, kanttorina: Markku Jaakkola. Sanajumalanpalvelus su 23.6. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www.iinseurakunta.fi. ja 3.7. Vapaa pääsy, ohjelma 5 € (käteisja korttimaksu). ei ole ajanvarausta! Pop Up Kesäkahvila avoinna keskiviikkoisin 26.6. Pyhäpäivä: 5. Kuvat: Kyösti Rasi. Iin R auhanyhdistys: Su 23.6. Kenenkään ei pidä joutua väkivallan kohteeksi oman taustansa vuoksi. 15 » Torstaina 20. KIIMINGIN ja Ylikiimingin paikallisyhdistys palkitsi jäsenistöään aiemmin jo alkuvuodesta. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. KIIMINKI Perinnejumalanpalvelus la 22.6. Oulun kaupunginhallitus tuomitsee väkivaltaisuudet kaikissa muodoissa. klo 10 Iin kirkko. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Yli-Iin ry: La 22.6. klo 11–14. Yhdessäoloa, rupattelua, musiikkia, erilaista ohjelmaa, kahvit ja pientä purtavaa. AAL:n kultainen ansiomerkki myönnetään tunnustuksena pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta 25 vuoden työstä ammattiautoilijana. klo 18 seurat, Kiimingin kirkko. klo 13. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. sunnuntai helluntaista. Kahvilan tuotto seurakunnan perhetyön hyväksi. Tapulikahvila avoinna ma-pe 12.6.–1.8. Diakoniatoimisto suljettu heinäkuun ajan. Ammattiautoilijoille tunnustusta » Rantapohja » Kiiminki » Ylikiiminki KIIMINGIN ja Ylikiimingin Kuorma-autoilijat ry luovutti Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n kultaiset ansiomerkit Jukka Leppälälle ja Kari Lämsälle. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 p. sunnuntai helluntaista. Seuraava ajanvaraus 24.6. Meijerinranta 4, Ylikiiminki. klo 10 Kiimingin kirkko ja seurakunnan YouTube -kanava. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. fi / tule mukaan / lapsille ja lapsiperheille. Tiina Pitkänen laulu, Virpi Piippo laulu ja Pekka Virtanen piano. Torstai-iltana 13.6