HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Tiistaina 20.7.2021 52. – Toivovat lapsiperheiden isät – LUKIJOILTA Sivu 2 NAVETTA AUKI Vanhaan navettaan 80-luvulla remontoitu ravintola Haukiputaalla on avautunut jälleen. Viime perjantaina uusien kutusorakkopaikkojen merkitsemisen yhteydessä käytiin tarkastamassa myös Allikon siltatyömaan aluetta. Sivut 6–7 KAATOLUVAT MYÖNNETTY Rantapohjan alueella saatiin tälle vuodelle noin 400 hirvenkaatolupaa. Sivut 8–9 Kiiminkijoen Alakoskelle viime kesänä tehdyt kutusorakot on todettu toimiviksi, ja nyt koskeen on kartoitettu paikkoja jälleen uusille kutusorakoille. Täällä asuu lapsiperheitä. Sivut 8–9 MERIHELMEN MARKKINAT Lampaanvällyjen alle kätkeytyvä pakastin sisälsi Kuivaniemen Tilalihan meheviä porotuotteita, joita myivät Ismo ja Marjo Takalo. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Voisi nää ruputtijätkät jättää Rantakestiläntien rauhaan. Ensi kesänä alueen kalakantaa on tarkoitus kartoittaa sähkökalastamalla. Siellä Kiiminkijokeen on valunut karkeaa mursketta. Kiiminkijoen Kalatalousalueen puheenjohtajan Pentti MarttilaTornion mukaan Alakoski on sijainniltaan ihanteellinen lohen ja taimenen kutusorakoille. Sivu 3 Kutusorakot toimivat. Lupien kokonaismäärä väheni merkittävästi. vsk • N:o 55 Perustettu 1969
Kuivalainen Voisi nää ruputtijätkät jättää Rantakestiläntien rauhaan. Syksyllä aletaan päivittää Suomen uutta ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelmaa, jolla pyritään varautumaan ilmastonmuutoksen vääjäämättömiin seurauksiin, kuten yleistyviin tulviin. Eipä taida omakaan torppani kaupaksi tulevaisuudessa mennä, kun joka suunnassa ympärillä tuulessa suhisee tuulivoimalat metsän sijasta. Kaivosvaltauksen sisällä ovat pohjavesialueet Onkamonselkä-Hietakangas, Kallioselkä ja Siliäkangas, jotka ovat Oulun kaupungin vedenhankintaa varten tärkeitä pohjavesialueita. Mutta jos rakennusgrynderit saavat tahtonsa läpi ja saavat rakentaa ne ruskeat rumat kerrostalot Haminan alkuun tai loppupäähän, niin turistien mieli murentuu. Eva Heiman, YTM Tarja Nahkiaisoja, FT Pro Kiiminkijoen vesistöalue TEKSTARIT » Oispa kiva asua tälläisella ihanalla kauniilla kylällä, tätä sanotaan vanhaksi Haminaksi, näin turistit keskenään juttelevat ja valokuvia ottavat taloista ja kauniista jokimaisemasta, jotka kyläiset pitävät kunnossa turistien ihailtavana. » Tiistaina 20. Toivotaan ettei niin käy. Lasten nukkuma-aika alkaa klo 20–22 ja tarvitaan rauhaa. Suomessa rikottiin pisimmän helleputken ennätyksiä ja Rantapohjankin leveyksillä keli on ollut jopa tukalan kuuma. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. heinäkuuta 2021 » N:o 55 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » Köyhän kansan kaatopaikka Yli-Iissä (kierrätyspiste Salen vieressä). Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. saimme Tukesilta vastauksen, että muistutuksia, mielipiteitä ja lausuntoja voi lähettää vielä 10.8. Oulun kaupunki julkaisi Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesin kuulutuksen 10.6.2021. Täällä asuu lapsiperheitä. Ja jos teillä ei ole varaa ostaa etupyörään kumia, niin pyytäkää sosiaalihuollosta apua, ettei tarvitse koko ajan ajaa takapyörän varassa! Toivovat lapsiperheiden isät Kiitos hyvästä kirjoituksesta M&M. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Kuva: Helena Veijola, Haukipudas Tämän kesän uutisointi on antanut uutta pontta sanalle ilmastoahdistus. On surullista, että vaikka ilmastokriisistä puhutaan yhä enemmän ja ilmastotoimia tehdään, ei ilmastonmuutosta voida enää estää kokonaan. Sähköautobuumi on vakava isku Suomen luonnolle. Ruotsalainen malminetsintäyhtiö Arctic Minerals Exploration Ab jätti lupahakemuksen 3 704,29 hehtaarin alueesta Oulun kaupungin Kiiminkijoen ja Iijoen vesistöja valuma-alueilla. Me asianosaiset emme tavoittaneet Tukesin viranomaista yrittäessämme saada lisätietoja ja valtaushakemukseen liittyviä asiakirjoja. Valtauksen keskiössä on myös Iijoen sivuhaara Martimojoki, joka lähtee Ylikiimingin Joloksesta ja laskee Iijokeen Turtisen kylässä Yli-Iin taajamassa. Se voisi olla jo kannattavaa, jos emme tulevaisuudessa halua elää kuten amerikkalaisissa tv-sarjoissa näkyvät maailmanlopun preppaajat: jatkuvasti valmiina katastrofiin, peloissamme ja katkerina siitä, että muutosta ei tehty. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Liike on lääke Rantapohjassa kerrottiin, että Haukiputaan kirkossa on maailman pohjoisin vaivaisukko. Tosin paljon nuorempi kuin putaalaisten. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Nyt on valinnan hetki – sopeudummeko vai toimimmeko. Kesäja heinäkuun uutisointi on ollut hyppimistä ilmastokriisistä toiseen. Totuus on, että pohjoisemmassa, Kuivaniemen kirkon sisällä on vaivaisukko. Meteorologi Anne Borgström kuitenkin kommentoi Ylen uutisessa, että muuttuva ilmasto lisää jämähtäneitä säätyyppejä, jollaisesta Keski-Euroopan tulvia aiheuttava matalapaine on oiva esimerkki. Terhi Ojala terhi.ojala@rantapohja.fi Maapallon hätähuuto TOIMITTAJALTA. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Kanadassa ennätyksellinen kuumuus eskaloitui tulipaloiksi, jotka tuhosivat kokonaisen kylän saaden yli tuhat ihmistä pakenemaan kotoaan. Kiiminkijoki vesistöineen kuuluu Natura 2000-alueeseen. Ei, yksittäistä sääilmiötä ei toki voi lyödä pelkän ilmastonmuutoksen piikkiin. Kuva: Yli-iiläinen Kaivosryntäys meneillään Pohjois-Suomi, Itä-Suomi ja Keski-Pohjanmaa ovat ennennäkemättömän kaivosryntäyksen kohteina ja kohta myös Oulu. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. asti ja ne otetaan huomioon päätöstä tehtäessä. Hamina on hieno No niin kaupunginvaltuusto, teidät on valittu ja on päätösten, tekojen aika! Kuntoilupuisto Haukiputtaalle ensisijassa, vaikkapa kuntoportaiden kera. Suomessa harmittavan usea suhtautuu ilmastonmuutokseen edelleen valitettavan vähätellen. M VEDEN ÄÄRELLÄ » Matkalla Hailuotoon. Vanhan Haminan idylli katoaa. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Ajattelinkin jo Hyvän Tuulen Kuivaniemi -lehden jutun luettuani, että oliNkos minä ainoa, joka ei noita tuulenhalkojahärpäkkeitä tänne Yli-Olhavaan halua. Viime viikolla Keski-Eurooppaa riepottelivat ennätykselliset tulvat ja niiden seurauksena syntyneet maavyöryt, jotka vaativat satoja kuolonuhreja. Näiden äärimmäisten sääilmiöiden pitäisi viimeistään osoittaa, että hätä on todellinen. Ilmastonmuutosta voi kuitenkin edelleen hillitä. Ihmettelen samoin noita juttuja metsäkiinteistöjen ja muidenkin arvonnoususta. Määräajan jälkeen 13.7. Pyydämme Oulun kaupunkia tiedottamaan kuntalaisia, valtausalueen ja sen välittömän läheisyyden maanomistajia ja vesistöalueiden omistajia sekä järjestöjä pidennetystä muistutusajasta
Suppoutumisen kokonaisvaltainen korjaaminen vaatisi mittavia toimia, joilla koskialueella saataisi luotua virtausta ohjaavia kivikynnyksiä. Allikon siltatyömaalta on huuhtoutunut virran mukana kiviainesta ja soraa, mikä herättää huolta. – Kyllähän se tavara ennen syys-lokakuista siian nousua pitäisi saada koskesta pois, Marttila-Tornio uumoilee. Timo Pohjola (vasemmalla), Timo Seppänen, Kari Kaleva ja Pentti Marttila-Tornio seurasivat perjantaina Kiiminkijoen Alakosken rannalla, kun koskeen merkittiin paikkoja uusille kutusorakoille. Kyseisille toimille oli olemassa suunnitelmat valmiina jo viime kesänä, mutta alueen maanomistajien toiveesta toimista luovuttiin. Timo Pohjolan mukaan suppoutumisongelma ei suoraan kutusorakoilla ratkea, mutta sorakoiden sijoittamisella oikeille paikoille kutukalojen ja mädin tilanne paranee. Sen kanssa menee pari-kolme viikkoa. Alakoski suppoutuu pitkältä matkalta, mikä tuottaa vaaraa syyskutuisten kalojen mädille. Allikon siltatyömaan lupaviranomaisena toimii ELY-keskus, joten perjantaina käytiin valmiiksi kartoittamassa, kuinka laajalle alueelle soraa on päässyt työmaalta leviämään. vsk • N:o 55 Alakoskeen lisää kutusorakoita “Alamme olla jo lähellä Simojokea” » Terhi Ojala » Haukipudas VIIME KESÄNÄ Kiiminkijokeen Haukiputaan Alakoskelle tehtiin kutusorakoita joen kalakannan kasvattamiseksi. Vedenlaatu on Kiiminkijoessa parantunut niin paljon, että tämä alkaa olla jo lähellä Simojokea, Pohjola toteaa. T ERHI OJ A L A. – 11 paikkaa me nyt merkitsimme. Suppoutumisella tarkoitetaan sitä, kun virtaava alijäähtynyt vesi muodostaa jääkiteitä. Nyt hanketta on tarkoitus jatkaa rakentamalla lisää kutusorakoita Alakosken alueelle. Alakosken sijainti on Marttila-Tornion mukaan ihanteellinen lohen ja taimenen kutusorakoille. – Viime kesänä rakennetut kutusorakot on tarkastettu. Ne ovat toimivat eivätkä ole limoittuneet, kuten pelkona oli, kertoo Kiiminkijoen Kalatalousalueen puheenjohtaja Pentti Marttila-Tornio. – Kun rahoitusta kerran on jäljellä, ei tähän tarvita kuin uusi suunnitelma. – Vapaa-ajan kalastajienkin keskuudessa tuntuu olevan innokkaita ihmisiä, jotka haluavat mukaan kehittämään koskialueita, kertoo puolestaan Kari Kaleva. Karkea murske ei sovi myöskään kutualustaksi. Muutama niistä voi olla liian matala ja hidasvirtauksinen, Tuohino totesi merkintäurakan päätteeksi. PERJANTAINA joukko kävi kartoittamassa myös Allikon sillan aluetta. PENTTI MARTTILA-TORNIO kertoo, että Lapin Ely-keskuksen viime kesän kutusorakkohankkeelle myöntämästä rahoituksesta jäi ylijäämärahaa, ja tämän kesäisten sorakoiden rakentaminen rahoitetaan juuri tuolla ylijäämärahalla. TIMO POHJOLA vesistöjen kunnostamiseen erikoistuneelta EcoRiver Oy:ltä kertoo, että Alakoski on kohteena haastava. – Näin matalalla koskella suppo jäätyy kiinni pohjan kiviin, kertoo Pohjola. ELY-keskukselta paikalla olivat Jukka Tuohino ja Juhani Aho. Perjantaina käytiin kartoittamassa, kuinka laajalle alueelle mursketta on levinnyt. Toivoa Kiiminkijoen paluusta muutaman vuosikymmenen takaiseen menestyvän lohijoen asemaan kuitenkin on. – Vesitilanne on meillä nyt todella hyvä, mutta kalakannan suhteen olemme kuitenkin vähän oletusten varassa. heinäkuuta 2021 52. Lisäksi sora hankaloitti keväällä kalannousua koskeen – lohennousun aikaan vain kosken pohjoisväylä oli auki, Marttila-Tornio kertoo.1 Marttila-Tornion mukaan siltatyömaan pääurakoitsija Destian kanssa on sovittu, että urakoitsija hoitaa murskeet pois joesta. Ensi kesänä alueen kalakantaa ja kutusorakoiden vaikutusta siihen aiotaan kartoittaa sähkökalastuksella. Marttila-Tornion mukaan eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä on jo saatu paljon aikaiseksi, ja tahtotila Kiiminkijoen kehittämiseksi on kova. – Ei sellainen iso ja karkea murske menesty kutualustana. Uudet kutusorakot on tarkoitus saada toteutettua ennen syksyä ja vesien nousua. – Siellähän on silloin jo se syyskutuisten kalojen mäti pohjalla, ja jäätyessään se tuhoutuu, Marttila-Tornio täydentää. Allikon siltatyömaalta on valunut Kiiminkijokeen karkeaa mursketta, mikä on hankaloittanut kalojen nousua jokeen. Marttila-Tornion mukaan jokeen pyritään saamaan myös kalatutka Luonnonvarakeskuksen kautta. – Jos suppoutumisongelma saataisiin ratkaistua, täällä tapahtuisi kalakannan suhteen ihmeitä. Viime perjantaina Marttila-Tornio lähti yhdessä EcoRiver Oy:n Timo Pohjolan, Haukiputaan jakokunnan Kari Kalevan sekä kalastaja Timo Seppäsen kanssa tarkkailemaan, kun ELYkeskuksen edustajat merkitsivät uusien kutusorakoiden paikat Alakoskeen. 3 Tiistaina 20
Hän oli 98vuotias. heinäkuuta 2021 » N:o 55 Rakkaamme Helvi LATVALEHTO o.s. Siunauk sen toimitti Olavi Isokoski. Kotimaisen kalan käytön lisääminen edellyttää konk reettisia muutoksia kalan al kutuotantoon ja teollisuuteen. Hän oli 73vuotias. Nimipäiviä Tiistai: Maarit, Reetta, Marketta Keskiviikko: Hanna, Johanna, Jenni Päivän nimi Maarit on suomalainen naisen etunimi, Margareta-nimen pääasiassa länsija pohjoissuomalainen muunnelma. Niilo Antti Pekkala Ylikii mingistä kuoli 25.6.2021. +19° +18° +18° +19° +17° +18° Perjantai 23.7. Kiitos Esperi Hoivakoti Santaholman henkilö kunnalle äitimme hyvästä hoidosta. Helvi Kustaava Latvalehto Haukiputaalta kuoli 25.6. Kari Olavi Seluska Kiimin gistä siunattiin 16.7.2021 Kiimingin kirkossa. 2 Moos. +15° +14° +13° +14° +14° +15° Lauantai 24.7. Tiistai 20.7. Erityisesti halutaan lisätä kotimaisen kestävästi tuo tetun kalan kulutusta. Mukana elämän kulussa. Haukipu taan kirkossa. +18° +19° +18° +19° +19° +20° Lämmin kiitos muistamisesta juhlapäivänäni! Elsa MAANPOVEEN » POISNUKKUNEET » Kari Olavi Seluska Kiimin gistä kuoli 23.6.2021. Siuna uksen toimitti Olavi Isokos ki. IIläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Tiistaina 20. Tällä hetkellä kalaa syödään noin 1,7 annosta viikossa. Niilo Antti Pekkala Yli kiimingistä siunattiin 14.7.2021 Ylikiimingin kir kossa. 34:29 Sannoo teiksi ku Liikanen kissaa. Lähtevänoja * 15.2.1923 † 25.6.2021 Äitiä ja mummoa lämmöllä kaivaten lapset perheineen lastenlapset muut sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu, kiitämme osanotosta. Monissa muissa kielissä nimi esiintyy muodossa Marit. Helvi Kustaava Latvalehto siunattiin 17.7. Hän oli 102vuotias. Anna Liisa Outila Kiimin gistä kuoli 21.6.2021. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 29 Aurinko nousee 3.31 ja laskee 23.16. Muistoti laisuutta vietettiin Ylikii mingin seurakuntatalolla. Rantapohja www.rantapohja.fi. Hän oli 72vuotias. +15° +16° +16° +16° +14° +17° Keskiviikko 21.7. Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Siunauksen toimitti Jouni Riipinen. Ohjel man tavoitteena on myös li sätä jalostettujen kalatuot teiden vientiä. Lisää kalaa pöytään » Rantapohja VALTIONEUVOSTO on hy väksynyt Kotimaisen ka lan edistämisohjelman, jon ka tavoitteena on saada suo malaiset syömään keskimää rin 2,5 kalaannosta viikos sa vuoteen 2035 mennessä. Toimitti Sai la Karppinen. Anna Liisa Outila Kiimin gistä siunattiin 16.7.2021 Intiön kappelissa. +16° +16° +16° +15° +14° +16° Torstai 22.7. Muistotilaisuutta vietet tiin Jäälin kappelilla
• Lähetä kuva 31.7. Kuva: MLK Mikä Veden äärellä. 5 » Tiistaina 20. Kuva: Leila Ukkola Imatrankosken kuohuja kesäkuussa, kun juoksuttivat koko ajan. Jos kuvassa on henkilöitä, muista kysyä lupa julkaisuun. • Kuvan lähettäneiden kesken arvotaan palkintoja.. heinäkuuta 2021 » N:o 55 VEDEN ÄÄRELLÄ » Aamu-usva ja joutsenet metsälammella, hillasuon laitamilla. mennessä osoitteeseen: toimitus@rantapohja.fi • Laita mukaan yhteystietosi sekä kuvaan liittyvä lyhyt teksti. • Kuvia julkaistaan paperilehdessä ja verkossa. Kuva: Jukka Juola Lapset veden äärellä veneretkellä Halosenlahden Kallionokalla. • Ota osaa Rantapohjan kesäkuvakilpailuun kuvaamalla kesäinen hetki vesillä tai veden äärellä
Tämän vuoden teemana on tanssia ja teatteria, mikä näkyy laajasti ohjelmistossa. Markkinatunnelma valtasi viikonloppuna Merihelmen » Ritva Piri » Kuivaniemi VAIKKA markkinavieraat saivat kirjaimellisesti pidellä kiinni hatuistaan ja myyjät kojuistaan kovassa tuulessa, oli tunnelma katossa Merihelmi-päivän nimellä järjestetyssä markkinatapahtumassa lauantaina. Niin markkinaväen kuin myyjienkin kommenteista saattoi kuulla, että yhteisiä tapahtumia on odotettu pitkään ja hartaasti.”. – Suunnitelmissa on järjestää ainakin jonkinlainen “poppirokki” -tapahtuma loppukesän aikana, ja markkinapäivän hyvän vastaanoton myötä ajatuksissa on myös elotai syysmarkkinan järjestäminen, valotti Tiina Ala-Opas Merihelmen lähitulevaisuutta. Markkinoille on molempina päivinä bussikuljetus Oulun keskustasta. LUUP P I Tuulisen ilman haasteista huolimatta oli Merihelmi-päivässä markkinatunnelma korkealla heti aamusta alkaen. ”Suden hetki” ottaa haltuunsa ansapolun ympäröivine metsineen. Kierikin muiniasmarkkinoilla pääsee sukeltamaan esi-isiemme uskomusten ja riittien maailmaan. Teatteria edustaa kaksi kiinnostavaa produktiota, joista kokeneen teatterintekijän Anna-Kaisa Järven ohjaama naamioteatteri ”Suden hetki” tuo visuaalisesti vaikuttavilla naamioilla esiin ekologista sanomaa ihmisen ikiaikaisesta yhteydestä luontoon ja eläimiin. Ilo koronatauon jälkeen toteutuvasta tapahtumasta näkyy markkinoiden upeana ja uudistuneena ohjelmistona, jossa riittää näkemistä ja kokemista kaiken ikäisille. – Tällä hetkellä ei tulevista tapahtumista ole tiedossa kuin Kuivaniemen nuorisoseuran syysmarkkinat. Merihelmi-päivän järjestämisestä vastasivat Maisemaravintola Merihelmen yrittäjät Tiina ja Ari AlaOpas yhteistyössä Kuivaniemen yrittäjäyhdistyksen kanssa. Tanssista ja musiikista vastaa Kierikki ry:n tukemana Kierikille tehty, ainutlaatuinen, esihistoriallisesta kalliotaiteesta inspiraationsa saanut tanssiesitys ”Kalliosta lihaksi”. Pariskunta on pyörittänyt ravintolaa viime syksystä lähtien. Monen muun mukana olleen myyjän tavoin hekin harmittelivat markkinatapahtumien vähäisyyttä ja toivoivat tilanteen elpymistä. Ketään ei myöskään tarvinnut käännyttää ovelta, sillä ravintolatilojen väljyys antaa mahdollisuuden riittävien turvavälien pitämiseen, vaikka väkeä liikkuu enemmänkin, kertoo Tiina Ala-Opas. YRITTÄJIEN mukaan myös palaute tapahtumasta on ollut varsin positiivista, ja jatkoakin jo lauantaina moni kävijä ehti tiedustella. Kierikin elämysteatteri esiintyy kivikauden kylän rivitalossa. Niin markkinaväen kuin myyjienkin kommenteista saattoi kuulla, että yhteisiä tapahtumia on odotettu pitkään ja hartaasti. Merihelmen pihapiiristä löytyivät muun muassa markkinatunnelmaan ehdottomasti kuuluvat makeiset ja hunajat sekä leipäkauppias koruja, koreja, kosmetiikkaa ja kirppistä unohtamatta. Kuivaniemen kotiseutuyhdistyksen teltalla saattoi puolestaan tutustua yhdistyksen toimintaan sekä osallistua arvontaan. Toisena ajankohtaista tietoa tarjoavana luentona on Simon Tainiaron kivikautisesta kalmistosta gradunsa tehneen FM Aleksi Kelloniemen esitys ”Pohjoismaiden suurin kivikautinen kalmisto: liuskekivilöytöjen kertomaa”. Yliopistonlehtori Janne Ikäheimo esittelee muinaisjäännösten kartoituksen uusinta tekniikkaa ja sillä saatuja huikeita tuloksia luennolla ”Pyramidista pyyntikuoppaan: ilmalaserkeilaus Suomen arkeologien apuna”. – Oli kyllä kiva päivä, ja myös iltatilaisuus veti mukavasti väkeä. He olivat hyvin iloisia tapahtuman saamasta vastaanotosta. Markkinaohjelman lisäksi Kierikkikeskuksen päärakennuksesta löytyy arkeologinen perusnäyttely ja venäläistä maisemamaalausta esittelevä Boris Jeflov -näyttely. SUOSITTUJA luentoja on luvassa kaksi, molemmat uusimmasta tutkimuksesta. Hyvä olisi, jos tapahtumien järjestäminen alkaisi helpottua, Takalot totesivat. Tapahtumassa noudatetaan vallitsevia koronaohjeita. Teoksen luoneen koreografi Arttu Peltoniemen kanssa esiintyvät tanssija Satu Rinnetmäki ja muusikko-shamaani Keke Lammassaari. Ravintola Kierikinhovissa on tarjolla lounas. 6 » Tiistaina 20. Kierikin elämysteatterin esitys on interaktiivinen teatterikokemus muinaissuomalaisessa ympäristössä, jossa sukelletaan oppaidemme johdattamina esi-isiemme uskomusten ja riittien maailmaan. Paikallista väriä tapahtumaan toivat ainakin kuivaniemeläinen Tilaliha, iiläinen Metkatuote ja simolaista hillaa myynyt Juha Vaahtokari, joka pyörittää marjanmyyntiä myös Kemin torilla. Ryhmä koostuu oululaisista ja iiläisistä teatterin ammattilaista ja harrastajista. KUIVANIEMEN TILALIHAN porotuotteita olivat myymässä Ismo ja Marjo Takalo. Kivikauden kylässä markkinatunnelman takaavat muun muassa käsityöläisten myyntipöydät, viikinkiteltta ja miekkailuseuran esitys sekä lapsille ohjattu pehmomiekkailu. heinäkuuta 2021 » N:o 55 Kierikin muinaismarkkinat yllättää » Rantapohja » Yli-Ii KIERIKKIKESKUKSEN kesän päätapahtuma, muinaismarkkinat, järjestetään 31.7.–1.8. Markkinoilla voi kokeilla ruuhella melomista, kalliomaalausta, savenvalantaa, jousiammuntaa ja nyt uutuutena muinaisartesaanin ohjauksessa tuohikorujen tekemistä
Harmillisena vastuksena on kuitenkin ollut koronasta johtuva tuote-esittelymahdollisuuksien vähäisyys. Katson, miten toiminta lähtee tässä muovautumaan, myöhemmin voin jatkaa aukioloa myös viikonloppuihin, varsinkin kylällä järjestettävien tapahtumien yhteydessä, mikäli niiden järjestäminen alkaa elpyä.” Tuulisen ilman haasteista huolimatta oli Merihelmi-päivässä markkinatunnelma korkealla heti aamusta alkaen. ALUN PERIN Kaisa Korkala päätyi uusiin tiloihin Leipojantiellä sijaitsevien toimitilojen käytyä liian pieniksi. Kahavila Metkan ja Metkatuotteen yrittäjä Kaisa Korkala esittelee Tuliaisii -kassia, joka Metkatuotteen pannariainesten ohella sisältää iiläisen Yrttiaitta Saarennon hilloa. Verkkokaupan avulla sekä jälleenmyyjiä hankkimalla toiminta lähti kuitenkin hyvin liikkeelle, ja nyt kivijalkamyymälä sekä sen yhteydessä toimiva kahvila täydentävät kokonaisuutta. Myös pakkausten kuvitukset ovat kotimaista käsialaa, yrittäjä valottaa. Kahvilaa pyörittää oman Metkatuote -yrityksensä yhteydessä Kaisa Korkala, jonka yritys muutti entiseen pankkikiinteistöön jo maaliskuulla. IS MO P IRI. heinäkuuta 2021 » N:o 55 UUSIA PALVELUJA » Uniikki kahvila Metka-tyyliin » Ritva Piri » Ii KESÄKUUN lopulla avautui entisiin Iin Osuuspankin tiloihin Kahavila Metka. Entisen pankkisalin väljyys antoi hänelle mahdollisuuden erottaa tuotantoja pakkaustilat salin toiseen päähän, silti tilaa jäi reilusti myös myyntituotteille sekä kahvilatoiminnalle. Virvokkeita ja makeisiakin löytyy. Kahvilan perustamiseen Korkalaa innosti paitsi mahdollisuus yhdistää sen pyörittäminen Metkatuotteen muuhun toimintaan myös se, että hän koki aivan keskelle kylää sijoittuvalle kahvilalle löytyvän tilausta. Jo kahvilan alkumetreillä yrittäjä onkin saanut monilta pienten lasten äideiltä kiitosta. – Edelleen odotan vielä teippauksia julkisivun puoleisiin ikkunoihin, jotta asiakkaat löytäisivät helpommin paikalle, yrittäjä kertoo. Yrittäjä joutui kuitenkin kahvilan avaamisen suhteen vielä odottelemaan remontin valmistumista tiloissa sekä helpotuksia koronarajoituksiin. Toistaiseksi Kahavila Metka on avoinna maanantaista perjantaihin aamukymmenestä viiteen iltapäivällä, ja Korkala hoitaa sen pyörittämisen itse. Kahvien osalta Korkala on satsannut myös erikoiskahveihin, joita peruskahvin ohella on tarjolla yhdeksää eri lajia. Myös Metkatuotteen omia makukahveja ja teetä on yrittäjällä tarkoitus jatkossa tarjota kahvionkin puolella. Toistaiseksi hän on tyytynyt parantamaan näkyvyyttä sijoittamalla pöytiä ja tuoleja sekä kukka-astioita kahvilan ulkopuolelle. – Monille onkin tullut yllätyksenä, että kaikki Metkatuotteen myymät elintarvikkeet ovat suomalaisten pienyrittäjien tuotteita, joista osa on valmistettukin omissa tiloissa paikan päällä. PITKÄN yrittäjäkokemuksen päivittäistavarakaupan alalta omaava Korkala osti siilinjärveläisen Metkatuotteen noin vuosi sitten kovimpien koronarajoitusten keskellä. – Katson, miten toiminta lähtee tässä muovautumaan, myöhemmin voin jatkaa aukioloa myös viikonloppuihin, varsinkin kylällä järjestettävien tapahtumien yhteydessä, mikäli niiden järjestäminen alkaa elpyä. Simon soilta kerättyä hillaa myyvä Juha Vaahtokari kertoi helteisten säiden johtaneen siihen, että hilla kypsyy nopeasti, joten myös sen satokausi menee joutuisasti ohitse. KAHAVILA METKAN tuotevalikoimaan kuuluvat makeat ja suolaiset leivonnaiset, joista osan Korkala valmistaa itse, sekä Wanhan ajan jäätelöt. Oikealla Metkatuotteen varainhankintamallin kotimaisia tuotteita, joita yritys tarjoaa koululuokille sekä seuroille ja yhdistyksille jälleenmyyntiin. IS MO P IRI Kahavila Metkan uniikkiin sisustukseen kuuluu jopa maitolaituri. Parhaillaan hän on myös ottamassa käyttöön kahvipassin. Seisoksiipa oven edustalla aito Pappa-Tunturikin huomiota herättelemässä. Metkatuotteen toimintaa Korkala jo keväämmällä hoiti nykyisissä tiloissa, mutta säännöllisiin aukioloaikoihin hän siirtyi vasta kahvilatoiminnan käynnistyttyä. – Äidit ovat olleet mielissään, kun tiloihin sekä pääsee helposti että mahtuu myös hyvin liikkumaan lastenrattaidenkin kanssa. 7 » Tiistaina 20
kiinteistöön tehtävien korjaustöiden vuoksi. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO Rantapohjan alueelle myönnettiin reilut 400 hirvenpyyntilupaa Iin seudun lupien määrä lähes puolittui » Rantapohja » Rantapohjan alue SUOMEN RIISTAKESKUS Oulu on myöntänyt toimialueensa viidelle hirvitalousalueelle yhteensä 4 184 pyyntilupaa tulevalle hirvenmetsästyskaudelle. Sivutoimisena yrittäjänä Navetassa toimiva Minna Kuivas kertoo, että ravintolan ruokalistassa on huomioitu asiakkaat monipuolisesti. Haukiputaan rhy sai 32 pyyntilupaa viime vuoden tapaan. SUOSITUIMMAKSI ruuaksi on osoittautunut Navetan pannu, joka on ollut ravintolan ruokalistalla sen alkuvuosilta lähtien. IIN SEUDUN riistanhoitoyhdistys sai 260 hirvenpyyntilupaa, edellisvuoden lupamäärän ollessa 505. Luulen, että sen suosion salaisuus on perunat, joiden mausteseoksen teemme itse. Yhteensä Rantapohjan alueelle saatiin siis Hirvikannan kasvun rajoittaminen metsästyksellä turvaa myös autoilijoiden liikkumista. 8 » Tiistaina 20. Keittiön esimies Joonas Grekelä oli kuvaa ottaessa vapaalla. – Siihen saa itse valita, mitä sen väliin haluaa. Suosittuja ovat myös esimerkiksi vegaaniset kasvispihvit, pippuripihvi sekä etanapannu. Nykyään Ruokaa Ravintola Navetassa valmistavat muun muassa kokit Niklas Leskelä, Elias Marjanen, Annika Haikonen ja Marjus Jokitalo. Nyt saadulla pyyntilupamäärällä on mahdollista kaataa noin 5 500 hirveä. Palautuksia voi jättää maanantaista perjantaihin klo 10–15 aulan palautusautomaattiin. Rakennusta, jossa Haukiputaan kirjasto sijaitsee remontoidaan tällä viikolla.. Ravintolan liiketoimintaa jatkaa Minna Kuivas, joka jo aiemminkin omistanut kiinteistön veljensä kanssa. Suosioon vaikuttaa varmasti myös pihvi, joka on sataprosenttista naudanlihaa. Yhdellä hirvieläimen pyyntiluvalla on mahdollista kaataa joko yksi aikuinen tai kaksi vasaa. Myös palautusluukku on käytössä. Kiinniolon ajalle osuvat lainojen eräpäivät ja varausten viimeiset noutopäivät siirretään maanantaille 26.7. Kiimingin–Ylikiimingin rhy:n lupamäärä laski 139 luvasta 118 lupaan. Toiseksi suosituin ruokalistalla on Navetan burgeri. – Joku asiakkaista on kertonut, että Anneli on opettanut haukiputaalaiset syömään etanoita. heinäkuuta 2021 » N:o 55 UUSIA PALVELUJA » Navetan ruokalistalla suosikit aiemmilta listoilta » Tuija Järvelä-Uusitalo » Haukipudas RAVINTOLA Navetta Haukiputaan keskustassa avautui jälleen kesäkuussa. Kiinnioloaika saattaa lyhentyä tai jatkua tilanteen mahdollisesti muuttuessa, tiedottaa Oulun kaupunki. Heidän äitinsä Anneli Kuivas on toinen navettaravintolan 80-luvun lopulla perustaneesta kaksikosta. Kolmanneksi eniten Navetassa syödään paholaisen kanaa, jossa yhdistyy suolainen ja makea. Myönnetty lupamäärä on noin 20 prosenttia pienempi kuin vuonna 2020. Oulun rhy sai 21 lupaa aiemman 30 luvan sijaan. – Siihen tulee porsaan ja naudan ulkofilettä, pekoni-papuja, grillitomaatteja, maalaisranskalaisia, bearnaisekastiketta ja maustevoita. Varsinainen hirvenmetsästyskausi alkaa Pohjois-Pohjanmaalla lokakuun ensimmäisenä lauantaina. A RK IS TOK U VA : IS MO P IRI Haukiputaan kirjasto on kiinni kuluvan viikon ajan » Rantapohja » Haukipudas HAUKIPUTAAN KIRJASTO on suljettu maanantaista sunnuntaihin 19.–25.7. Toivomme asiakkailta palautetta ruokalistasta. Tänä vuonna Rantapohjan alueelle myönnettiin viime vuotta vähemmän hirvenkaatolupia. – Täällä on nyt tarjolla perinteisiä ja kaivattuja ruokia ravintolan alkuperäiseltä ruokalistalta sekä myös burgereita, joihin paikka oli edeltävän yrittäjän aikana erikoistunut. Se on klassikko, jota monet tulevat hakemaan ja vertailemaan, maistuuko se samalta kuin aiemmin, kertoo kokki Annika Haikonen
M A RT T I JOK INEN/M USEOV IR A S TO Moni kirkkoon tulija kokee hyvin vahvoja tunteita näiden kuvien äärellä. Katon opaionia kehystävät herkät alppiruusut ovat 1700-luvun romantiikan kuvamaailmaa. Se näkyy hänen valitsemassaan tyylissä asettaa seinillä vastakkain Vanhan ja Uuden testamentin aiheita. TAIDEOPISKELIJANA Toppelius tutustui aikansa merkittävimpiin taidesuuntauksiin ja sai niistä vaikutteita omiin töihinsä. Ensimmäinen suomalainen kuvaraamattu oli 1600-luvulta ja sen kuvakieli vaikutti vahvasti Toppeliuksen tyyliin raamattukuvauksessa. Ajatuksena kuitenkin on tarjota esiintymismahdollisuuksia paikallisille muusikoille, Kuivas kertoo. Henkilökuntaa oli aluksi vaikeaa löytää, mutta se onnistui muun muassa henkilöstövälitysyritys TempNor Group Oy:n kautta. Varsinainen hirvenmetsästyskausi alkaa PohjoisPohjanmaalla lokakuun ensimmäisenä lauantaina ja jatkuu tammikuun 15. Opaskirja kertoo Haukiputaan kirkon seudun historiasta, rakennuksista ja kolmesta alueella vaikuttaneesta henkilöstä. Hänen maalauksenopettajanaan oli Ruotsin kuninkaan hovimaalari Johan Pasch. Saarnatuolin evankelistojen eläinsymbolit tunnettiin jo 400-luvulta. heinäkuuta 2021 » N:o 55 HAUKIPUTAAN PERINNEPOLULLA » ”Olo kuin Vatikaanin salissa” Parasta Toppeliusta Haukiputaan kirkossa » Rantapohja » Haukipudas HAUKIPUTAAN kirkko on rakennettu 1762. Ne koskettavat myös nykyihmisen sielua ja tunne-elämää. Simson ja leijona -maalausta pidetään taidepiireissä kirkon taiteellisesti korkeatasoisimpana maalauksena. Mikael Toppelius toi Haukiputaalle taiteensa myötä niin itämaisia kuin eurooppalaisia taidevaikutteita. Hänen maalauk siaan on ollut lähes 40 kirkossa. Rantapohjan alueelle myönnettiin reilut 400 hirvenpyyntilupaa Iin seudun lupien määrä lähes puolittui noin 400 hirvenkaatolupaa. Liisa Ervasti-Julku ja Outi Hirvelä, Haukipudas-seura • Julkaisusta: Haukiputaan perinnepolulla, Haukipudasseura, 2021. 1760-luvulta lähtien Toppelius työskenteli Oulun kaupungin maalarina. Kirkon pohjoispuolen holvitaipeissa avautuu etenevästi Uudessa testamentissa kuvattu Jeesuksen elämäkerta syntymästä lähtien. Siinä on käytetty kiinalaissävytteistä sivellintekniikkaa. Suomen riistakeskus Oulun alueellinen riistaneuvosto on asettanut hirvitiheyden tavoitteet hirvitalousaluekohtaisesti välille 2,0– 3,1 hirveä tuhannella hehtaarilla. Maapinta-alaan suhteutettuna hirvitiheys oli välillä 2,2–2,9 hirveä tuhannella hehtaarilla hirvitalousalueesta riippuen. 9 » Tiistaina 20. Liekö posliinimaalauksen vaikutusta sekin, että monet kirkon maalauksista on tehty kehystämättöminä vaalealle taustalle. helmikuuta saakka.. KUIVAS ryhtyi sivutoimiseksi ravintolayrittäjäksi, koska halusi vaalia perinnettä. Vanhan kirkon palvelukset jatkuivat siihen saakka, kunnes sisätilojen purkaminen oli pakollista. MIKAEL TOPPELIUS edusti myös keskiaikaista kirkkomaalausperinnettä. Entisaikojen ihmiset ovat näiden kuvien kautta saaneet lähes ainoat taiteelliset kokemuksensa. Myönnetyistä pyyntiluvista viisi kohdentuu Haapajärven-Reisjärven, viisi Pyhäjärven ja neljä Sievin riistanhoitoyhdistyksen alueelle. Tällaisesta esimerkkeinä ovat syntiinlankeemuksen ja sovituksen sekä 10 käskyn antamisen ja viimeisen tuomion vastakkaisuus. – Täällä on sekä pitkäaikaisia Navetan entisiä työntekijöitä että uusia ammattilaisia. NAVETAN palveluita laajennetaan pikkuhiljaa. Poikkeuksena ovat Kuusamon ja Taivalkosken kunnat, jotka metsästävät Lapin mukaisesti aikaistetun hirvenmetsästyksen malliin. Vastakohtana näille syntiinlankeemus on asetettu länteen. Toki tähän veti myös rakkaus asiakaspalvelutyöhön. Mikael Toppelius oli kirjailija, runoilija, historioitsija Zachris (Sakari) Topeliuksen isoisä. TOPPELIUS toi Haukiputaalle taiteensa myötä niin itämaisia kuin eurooppalaisia taidevaikutteita. Hirvikannan rakenteen osalta puolestaan tavoitellaan tilannetta, jossa naaraita on enintään 1,5 yksilöä yhtä urosta kohti, ja metsästyksen jälkeen jäävään talvehtivaan kantaan jää 20– 30 prosenttia vasoja. Näitä vaikutteita Toppelius oli omaksunut koulutuksensa myötä Tukholmassa, jossa hän oli 15–16-vuotiaana. Mikael Toppelius (1732– 1821) oli syntyjään oululainen kirkkomaalari. Myönnetyllä lupamäärällä pyritään pitämään hirvitiheydet asetetuilla tavoitetasoilla. Kirkossa seinän ja katon yhtymäkohdassa oleva nauha ja kukkakoristeet ovat lähes identtiset linnankirkon koristeiden kanssa. Opaskirjassa esiteltäviin kohteisiin voi tutustua omatoimisesti kirkon seudulla. Luonnonvarakeskus arvioi koko Oulun riistakeskusalueen hirvikannan kooksi viime syksyn jahdin jälkeen noin 9 600 hirveä. • Rantapohja julkaisee tekstejä opaskirjasta tai lyhennelmiä niistä juttusarjassa kesän aikana. Kaupungin päättäjien mielestä ei ollut paljon eroa sillä, maalasiko Toppelius puiston penkkejä, laivan runkoja vai taidetta. Opiskelijana hän perehtyi kuuluisimmista maalauksista tehtyihin kopioihin ja kuparipiirrosmalleihin. Kaikki seinissä ja katossa olevat maalaukset on maalattu liimavärein, ainoastaan saarnatuolin evankelistat on maalattu öljyväreillä. Ne koskettavat myös nykyihmisen sielua ja tunne-elämää. Kristitillisellä kuvakielellä oli paljon perinteitä jo varhaisilta vuosisadoilta saakka. Kirkko rakennettiin vanhan kirkon ympärille. Ajankohta on kuitenkin vielä auki, että milloin ja missä muodossa aloitamme. Rokokoon hienostuneisuus näkyy vaaleissa värisävyissä ja koristekehyksissä. Alttari ja ristinsovitusta kuvaava maalaus ovat sijoitettuna kristillisen perinteen mukaan itään. Eteläpuolella taas avautuu Vanha testamentti. Taidesuuntauksista barokki näkyy keskeisimmin hänen maalauksissaan. Sitä pidetään taidehistorijoitsijoiden keskuudessa Suomen merkittävimpänä barokkityylisenä sommitelmana. – Esiintyjät ovat jo käyneet kyselemässä, voivatko he tulla esiintymään. Maalausoppia Mikael sai Tukholman linnankirkon korjaustyössä, missä hän marmoroi ja kultasi linnankirkon saarnastuolia. Viimeinen tuomio on yhä Suomen kuvataiteen suurikokoisin maalaus. Tukholmassa opiskellessaan Toppelius asui setänsä, posliininvalaja Johannes Toppeliuksen perheessä. Pyyntiaika jatkuu 15. Barokin mahtipontisuus ja voimakkaat värit ovat näkyvissä kirkon vaikuttavimmassa maalauksessa, joka kuvaa viimeistä tuomiota. Huomasin, että nyt minulla on mahdollisuus jatkaa yrittäjänä tutussa ainutlaatuisessa miljöössä. Hän perehtyi erityisesti kiinalaiseen posliinitaiteeseen. – Tämä on minulle toinen lapsuuden kotini, sillä tulin tänne koulun jälkeen äidin luo. Kun kaupankäynti Euroopan ja Kiinan välillä 1700-luvulla avautui, kauppiaitten mukana Tukholmaankin saapui monenlaista itämaista esineistöä, joista Toppelius otti vaikutteita. Sivutoimisena yrittäjänä toimimisen edellytys on ammattitaitoinen henkilökunta. Toppeliuksen itsensä mielestä asioilla oli luonnollisesti hyvinkin merkittävä ero. HIRVEÄ on mahdollista pyytää vahtimalla pellolta 1. Elävää musiikkiakin on luvassa. Ainakaan toistaiseksi suunnitelmissa ei ole tarjoilla lounasta. Valkohäntäpeuran metsästys voidaan aloittaa vahtimalla syyskuun alusta ja metsästys muilla menetelmillä alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina. Maalariksi kutsuttiin Pohjois-Pohjanmaan kuuluisin maalari Mikael Toppelius. Näiden tyylisuuntien lisäksi kirkossa näkyy Toppeliuksen omalle ajalle tyypillinen realismi ja naivismi. Haukiputaan kirkossa kiinalaisvaikutteita voi nähdä vaikkapa kulmista löytyvistä koristepuista ja tyylitellystä leijonasta. Renessanssin vaikutus tulee esille parhaiten saarnatuolin maalauksissa, joissa kuvataan evankelistat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Vuonna 1850 rakennettu navetta kuului aiemmin Herralan tilaan. päivään asti. Kristillisessä perinteessä ilmansuunnilla on oma merkityksensä. – Suomalainen juomakulttuuri on muuttunut niin, ettei se ole enää pelkkää juomista, vaan myös syömistä. Entisaikojen ihmiset ovat näiden kuvien kautta saaneet lähes ainoat taiteelliset kokemuksensa.” UUSIA PALVELUJA » Navetan ruokalistalla suosikit aiemmilta listoilta etanat ovat myös monen lapsen mieliruokaa, Haikonen kertoo. Helteellä haluttuja ovat myös salaatit tai juotavan kanssa syötävät pikkusuolaiset. Ravintolaksi se kunnostettiin vuonna 1988. Ihmiset myös käyttävät ruokailuun aiempaa kauemmin aikaa ja syövät usein pitkän kaavan mukaan. Ei siis ihme, että jo noin 10 vuotta valmistumisen jälkeen haukiputaalaiset halusivat koristella uudenkin kirkkonsa. Samalla hän tutustui koristemaalaukseen. Se nimettiin Ulrikaksi, Ruotsin kuningattaren Ulrika Eleonoran mukaan, olihan nykyinen Suomi silloin vielä osa Ruotsin valtakuntaa. Vanha kirkkokin oli kuvakirkko. Moni kirkkoon tulija kokee hyvin vahvoja tunteita näiden kuvien äärellä. VALKOHÄNTÄPEURAN metsästykseen myönnettiin 14 pyyntilupaa Oulun riistakeskusalueelle maakunnan eteläosaan. Lisäksi Keritin purolla lepäävä Elia muistuttaa hyvin paljon mietiskelevää kiinalaista ylimystä (mandariinia). syyskuuta alkaen. Yläkerran kabinetti avautuu lähiaikoina ja on sen jälkeen varattavissa esimerkiksi kokousten tai juhlien pitopaikaksi
JOHANNES BÄCKIN isä Gabriel oli ollut toistakymmentä vuotta nimismiehenä Iissä. Todellisuudessa Veijola ei halunnutkaan hommia itselleen, vaan riiteli iiläisittäin sanoen änskän vuoksi. Virkatalo oli nykyisessä vanhassa Haminassa. Maaherra von Essen tutki asiaa. Nykyisin voitaisiin kenties puhua virka-aseman väärinkäytöstä. MAAHERRA VON ESSEN nimitti Johannes Bäckin nimismiehen virkaan vuonna 1720. 1700-luvulla oli Ruotsin lainsäädännössä paljon kansalaisten elämää rajoittavia pikkumaisuuksiinkin meneviä määräyksiä muun muassa sapatin rikkomisesta, rahvaan pukeutumisesta ja säädyllisestä elämästä. Suuret nälkävuodet 1695– 1696 iskivät Bäckin perheeseen ankarasti. Eräillä kesäkäräjillä Bäck kanteli oululaisen porvarin Johan Björnin käyttävän Haminassa väärää puntaria. Juominen ei jäänyt useinkaan pelkäksi lämmittelyryypyksi, vaan rahvaan ja kalaa ostavien oululaisten väitettiin suorastaan juopottelevan. Bäck riiteli tilaa itselleen. Johannes Bäck ja hänen kaksi sisarustaan jäivät orvoiksi. Gabriel Bäck kuoli syyskuussa 1696. TOKI Johannes Bäckin innokkuudesta oli iiläisille hyötyäkin. Hän avioitui vuonna 1708 18-vuotiaana oululaisen porvarin tyttären Elisabet Ohukaisen kanssa. Ison vihan (1713–1721) jälkeen Johannes Bäck anoi Ruotsiin paenneelta maaherra Clerckiltä Iin nimismiehen virkaa. Hänen toimintansa saattoi näyttää virkaintoiselta, mikä johtui ehkä viran saannin hankaluuksista, joiden jälkeen Bäck halusi toimia niin, ettei antaisi aihetta moitteisiin laiskuudesta tai laiminlyönneistä. Kummallista on, että hänelle laajan pitäjän nimismiehenä ei annettu apulaista anomuksistaan huolimatta. Pappi pieksi hänet mustelmille harventaen vieRuotsin kuningas Adolf Fredrik kiitteli Johannes Bäckiä lauttauksesta. Bäckiä kiinnosti Ison vihan aikana rappeutumaan päässyt Karhulan tila. Nimismiehen virkaan päästyään hän myi talot ja kunnosti Hiivalan nimismiestalon perinpohjin. Näin Johannes Bäck sai Pudasjärveltä tiloja. Arvokankaat kuuluivat ylemmille säädyille ja köyhempien piti tyytyä halvempiin tekstiileihin. Veijola anoi itselleen färjäystä (lauttaus) ja kievarin pitoa, jotka olivat Bäckillä. Pitkäaikaisen tavan mukaan oululaiset kantoivat viinaa lohipadoilla touhuaville kalastajille. Kun velalliset eivät pystyneet hoitamaan velkaansa, menivät tilukset velkojalle. Lasten holhoojaksi määrättiin oululainen Erik Dahl, joka pääsi asumaan Hiivalaan. Yleellisyysasetuksessa säännösteltiin muun muassa ruokapitoja ja puututtiin pukeutumiseen, esimerkiksi silkin ja arvokankaiden käyttöön. Vuonna 1705 hän haki ja pääsi Kemin nimismieheksi, jossa ehti olla vain kolme vuotta ennen kuolemaansa. Piiskurin tehtävänä oli panna toimeen raipparangaistukset raipaniskuihin tuomituille ja pahemmista rikoksista kuolemantuomiot. Kuninkaan pyynnöstä Bäck järjesti myös nuottausnäytöksen. Hän oli todennäköisesti paossa venäläisiä näillä tiloillaan Ison vihan aikana 1710-luvulla. Valvoessaan kruunun metsiä laajassa Iin pitäjässä Johannes Bäck sai pudasjärveläisten kiitokset hoitaessaan vuonna 1746 tervanpoltto-oikeuden kaksinkertaiseksi manttaalia kohti. Bäck färjäsi kahdella lautalla. Niinpä Dahl joutui muuttamaan Hiivalasta mukanaan kodistaan lähtemään joutuneet Bäckin lapset. Hiivalan tilalla määrättiin rappiokatselmus, jonka jälkeen pidetyssä huutokaupassa Bäck sai huudettua tilan nimiinsä 268 hopeataalarilla. Bäck hoiti lauttaukset Iijoen ja Olhavanjoen yli. Hän kuului oululaistuneeseen Iistä lähtöisin olevaan porvarsissukuun, joka oli harjoittanut laivausta Perämeren kaupungeista Tukholmaan. Kuningas yöpyi Iin pappilassa, mistä on tunnettu tarina leskiruustinnasta ja kuninkaasta. Ne hoituivat mallikkaasti kuivalaisten toimiessa hiukan huonommin. MELKOINEN RIESA tunnolliselle nimismiehelle olivat oululaiset kauppiaat. Asiaa puitiin Iin käräjillä ja myöhemmin jopa Turun hovioikeudessa. Freytag piti moista virkaintoisuutta turhana ja meneillään olevaan tilaisuuteen sopimattomana. Korkeintaan oli otettu naukku lämmikkeeksi. 1753 katekismuskuulusteluja. Bäck tuli paikalle ja ryhtyi virkatehtäviin syynäämällä rahvaan asusteita. Virkaintoisuuden takia Johannes Bäckistä tehtiin ajoittain kanteluita. Varsinainen tähtihetki hänellä oli heinäkuun lopulla 1752, kun Ruotsin kuningas Adolf Fredrik matkusti Oulusta Tornioon. Vuonna 1739 Bäck pieksi Hiivalassa Pudasjärvelle postia kuskaavan postirenkinsä pohjoisiiläisen talollisen Pekka Junnin vaimon Margaretan, kun tämä oli puhunut, että hänen miehensä Pekka olisi talon palvelijan Maria Antintyttären aviottoman lapsen isä. Bäck oli sanonut Margaretalle, että tuollaisita asioista eivät akat saa puhua. Pian hän sai lunastettua itselleen myös läheisen Karhulan tilan. Tosiasiassa alkoholi oli kyytipoikana kalakaupoille lohen hinnoittelussa. Säädösten valvominen tuotti tunnolliselle nimismiehelle ylettömiä vaikeuksia ja johti hankauksiin ihmisten kanssa. Viinan väitettiin olevan hyväksi lääkkeeksi kylmässä kalastuspuuhassa. Pitäjänmiehet puolsivat Veijolaa perustellen asiaa muun muassa sillä, että tällä oli hyvä hevonen ja Hiivalan ja Veijolan talojen väli oli vain 1050 askelta. Tila pysyi kuitenkin nimismies Lillbäckillä. Todisteluja tuli puolin ja toisin. Dahl olisi halunnut asua Hiivalassa ja mieli päästä tilaan kuuluvaan nimismiehen virkaan. Hän oli perinyt isältään Päkkilän talon Veijolasta ja Kukkolan talon Ylirannalta. Veijolan riitelyn motiivina saattoi olla halu näpäyttää virkaintoista Bäckiä. heinäkuuta 2021 » N:o 55 IIN HISTORIAA » Toimelias Iin nimismies Johannes Bäck » Pertti Huovinen » Ii Iin historiasta löytyy monenlaisia persoonia. Yksi heistä oli nimismiehenä vaikuttanut Johannes Bäck , joka syntyi vuonna 1690. Hän rakensi Hiivalan hävitetyn päärakennuksen tilalle uuden ja kunnosti viljelykset 800 kuparitaalarilla. Margareta oli niin huonossa kunnossa, ettei pystynyt kymmeneen viikkoon hoitamaan lapsiaan. Armovuoden saarnaaja Johan Freytag piti PohjoisIin Leistolla 16.10. KAUPPAPORVARIN hommat jäivät 15-vuotiaalle Johannes Bäckille, jolla oli kova halu päästä takaisin lapsuuskotiinsa Hiivalaan. Hänen vaimonsa oli kuollut kuukautta aiemmin. Eräs todistaja väitti, että kun Bäckin oli pitänyt valvoa Hiivalassa kuivaniemeläisen Knuuti Vakkurin 14 päivän vesi-leipä -vankeutta, Bäck ei pitänyt Vakkuria vankihuoneessa, vaan lämpimässä saunassa ja kudotti Kuivaniemen miehellä verkkojaan antaen lämmintä ruokaa ja tupakkaa. RUOT SISSA säädeltiin 1700-luvulla kansalaisten elämää mitä kummallisimmilla säännöillä. Toki ihmisille tuli hupiakin, kun saivat seurata rangaistusten täytäntöön panoa. Käräjillä puntarin havaittiin näyttävän viisi naulaa liian vähän, jolloin oikeus määräsi kyytirättäri Juho Kipinän särkemään puntarin heti käräjäpaikalla ja Björnille mätkäistiin kymmenen hopeataalarin sakot. Johannes Bäck oli nimismiehenä tunnollinen valtion virkamies. Yksi kantelu johti tuomioonkin. Liekö mennyt lahjonnan puolelle, kun Bäck sai pudasjärvisiltä yhden ison ja kaksi pikku karhun nahkaa. Juopotteluväitteistä sanottiin, että “Lillbäck ottaa suuhunsa jotakin niin kuin monet muutkin”. Hän sai joitakin iiläisiä isäntämiehiä todistamaan, ettei Lillbäck pysty hoitamaan nimismiehen tehtäviä. NAAPURINSA ja myöhemmin valtiopäivämiehenä (1765–1766) vaikuttaneen Taneli Veijolan kanssa Johannes Bäckillä oli paljon hankaluuksia ja erimielisyyksiä, joita jouduttiin ratkomaan oikeusistuimissa. Toki Johannes Bäckin innokkuudesta oli iiläisille hyötyäkin. Dahl muutti Ouluun kauppiaaksi. Bäck joutui virka-arestiin ja hyllytettiin vuosiksi 1734–1738. Seuraavina vuosikymmeninä Pudasjärven alueesta tuli Oulun tervaporvereille tärkeä tervanhankintaalue. Kantelu johti hovioikeuteen saakka. Väitettiin, että kun ylikiiminkiläinen Heikki Parkkinen oli pieksänyt kerjäläistyttö Anna Röpinän niin tehokkaasti, että tyttö oli kuollut, oli Bäck jättänyt Parkkisen rankaisematta. Bäck joutui taistelemaan ainaisessa vastatuulessa ja tekemään kovasti töitä. Virkaintoinen Bäck haastoi ihmisiä käräjille, mutta tuomiolle ei saatu ketään, koska kukaan ei tiennyt viinaa myydyn tai ostetun. BÄCKIÄ vastaan kanneltiin jatkuvasti. Maaherran vaihduttua von Esseniksi Bäck anoi virkaa uudelleen ja Hiivalaa haltuunsa sukulunastuksella. Epäkohtia oli muun muassa talonpoikaisnaisten liian hienoissa huiveissa. Eräillä kesäkäräjillä Bäck kanteli oululaisen porvarin Johan Björnin käyttävän Haminassa väärää puntaria.” Bäck färjäsi kahdella lautalla. Erimielisyys johti herrain käsirysyyn, jossa Bäck 63-vuotiaana ikämiehenä joutui alakynteen. Oululaisten porvarien tapaan Johannes Bäck oli antanut maaseudun talonpojille tavaraa velaksi. Kansalaiset eivät pitäneet uudistuksesta, koska joutuivat maksamaan veroina piiskurin palkan. Lisäksi hän todistutti Lillbäckin juopottelevan. Virkaintoisella Johannes Bäckillä tämä unohtui. Valvovia viranomaisia kehotettiin tekemään toimensa “kaikella kohteliaisuudella ja sävyisyydellä”. Vaikuttaa siltä, että porvarin hommista oli jäänyt jotakin sukanvarteen. Yksi sellainen oli ylellisyysasetus, jonka valvonta antoi nimismiehille lisätöitä, mikäli nämä katsoivat tarpeelliseksi puuttua ihmisten elämään. Maaherra määräsi kuitenkin nimismieheksi Gabriel Lillbäckin. Syyte raukesi eikä aikaansa edellä ollut kasvattava vankeinhoito tuonut Bäckille hankaluuksia. Siellä hän hoiti maanviljelyksen ohella virkataloon kuuluvat kievarin pidon, postin kuljetuksen ja lauttauksen Iijoen yli. Tuohon aikaan oli Haminassa nelisenkymmentä oululaisten porvarien omistamaa kauppa-aittaa, joita apulaiset hoitivat. 10 » Tiistaina 20. Varsinainen tähtihetki hänellä oli heinäkuun lopulla 1752, kun Ruotsin kuningas Adolf Fredrik matkusti Oulusta Tornioon.”. Hänen aikanaan saatiin Iihin vakinaistettua piiskurin toimi. Kauppaa olisi saanut virallisesti käydä vain markkina-aikoina, eli juhannuksen seudulla
Näin ne Oulun ja Oulunkaaren kulttuurit kohtaavat toisiaan hikisissä merkeissä milloin rokaten, milloin ravaten. 1743 Pikku vihan aikana sotalaivan uppoamisesta hyppäämällä jäälautalle, mutta tuli ammutuksi Hailuodossa kahdeksan päivää myöhemmin. Kyseessä oli Pudasjärven ylpeys disco-kiertueitten legenda SO Rainbow. Tulvan kuljettamat lastut ja purut voisivat haitata lohenkalastusta alavirrassa. Mauritzille aukeni vakio paikka Mattien, Rekisteröitymättömän, wanhan Haminan Antin, Arpan ja Reksan seasta. Isä-Bäck näyttää harkinneen lastensa menestystä, sillä hän teki vaimonsa kanssa jo vuonna 1750 testamentin, jossa määrättiin omaisuuden jako hänen kuolemansa jälkeen. Martimoojan sahan toiminta loppui 1750-luvun puolivälin jälkeen. Margaretalle päältä 1000 kuparitaalaria, irtain omaisuus kolmeen osaan ja kaikki kiinteä omaisuus Zachariakselle. Siihen tarvittiin Antti Mikkoselta kerrassaan puolen minuutin petraus PB:hen ja hölökkärajan alitus. Kakkonen 1) Ilkka Ruuska 6.52, 2) Saku Vapa 9.22, 3) Silja Majava 9.22, 4) Iisa Klaavuniemi 9.42, 5) Sofia Perttula 11.47.. Mies oli välttynyt Anders Tegnellin covid-strategian tuhoilta ja oli hyvässä iskussa. 11 » Tiistaina 20. Wanhan Haminan Antti eppäli, onko Illin baana viisi kilometriä. minuutin haamurajan. Oliko emännillä mennyt iltalypsy pitkäksi, sattuiko Tuppervaara-ilta pahaan aikaan, matonpesuko haittasi vai valmistautuminen Sampolaan Kake Randelinin sikajuhulaan. Yhdestä suusta hänelle vakuuteltiin, että miljoona TV:n katselijaakin tietää Illissä juostavan vitosta eikä mittään viittä kilometriä, joka on epämääräinen mitta. PASI SJÖMAN vei Tony Sjömanilta Sjömanien Illinjuoksujen enkkarin. JOHANNES BÄCK kuoli 25.10.1764 ja hänen puolisonsa Elisabeth vain neljä päivää myöhemmin. Aki joutui ihastelemaan Pennasen mahtavaa alamäkitekniikkaa takaapäin. Otaksun kinkeriväellä olleen hauskaa tästä ylimääräisestä ohjelmanumerosta. Antavat ranskalaisten tapaan jopa pusuja kädelle. Käräjäkansa oli vähän kahden vaiheilla asian hyvyydestä. Eikä olleet Pudiksen pojat mitään hörhöjä, vaan Mick Jaggerin ja Michael Monroen tapaan kovakuntoisia sällejä. Direktoraatti Nööti, Arja, Ari ja kellomies sai kirjata rotokollavihkoon iloisen yhtenäisissä asuissa liikkuneen porukan nimet. Rainbown rokki-juoksu-kukoksi kerkesi Janne Laakkonen, joka kielsi olevansa autokauppias eikä muutenkaan trokari. Illissä ollut kyläyhdistyksen johdon edustaja kertoi kansalaisopiston järjestäneen talven aikana lampaille kurssin “Miten kohtaan oudon ihmisen lepikossa”. Arvokankaat kuuluivat ylemmille säädyille ja köyhempien piti tyytyä halvempiin tekstiileihin.” Iijoen ensimmäisen vesaisahan paikka Martimo-oja. Pojista Johan kuoli opiskeluaikanaan vuonna 1739. Vitosella saatiin kesän ensimmäinen tuplavoittaja. Saha toimi vain vähän aikaa. Sahalta oli pitkä ja hankala matka kuskata tavara rahdattavaksi eteenpäin. Pitkäaikainen kausikorttilainen Mauritz Kuusikko (Granskog) oli saapunut Sveamamman puolelta. Päkkikankaalla menee loistavasti muutenkin. Tosin tällaista sanaa ei tunnettu suomen kielessä vielä pitkään aikaan. Kuusi vuosisataa kansan ja esivallan välissä. JOS oli Rock Rajaton Riemu 50 vuotta sitten, oli se nytkin. Saadaanko uutta verta Laulupelimanneihin ja Mieslaulajiin. Oisko Pudiksestakin ainesta kulttuuripääkaupungiksi. Mikäs oli juostessa. Pari kuukautta ennen kuolemaansa elokuussa 1764 myivät vanhukset Karhulan ja Hiivalan tilat Zachariakselle ja määräsivät osan kauppahinnasta Kasperille ja vuonna 1753 kuolleen Margaretan lapsille. Vain nuorimmat lapset Margareta, Kasper ja Zacharias elivät pitempään. Toisaalta kesällä virtauma oli liian pieni. Ja mikä parasta paikalla oli dj-legenda Marcus Hänninen juhlimassa tulevaa merkkipaaluvuottaan samassa rokkipoikien köörissä. Paksustakin tukista tuli vähän lautaa, mutta paljon puruja. Patakarin lampaat osaavat myös määkiä monivivahteisesti toisin kuin useat radiosta kuultavat nykyiskelmälaulajat, jotka määkivät varsin yksioikoisesti. Kyläyhdistys aikoo perustaa kesän jälkeen lampaille moniäänisen laulukuoron, jonka maestroksi on lupautunut musiikin monitoimimies Lasse Rasinkangas. Mies oli edellä aikaansa lupauksineen. Lopussa hyytynyt Alexi Ruokamo petrasi aikaansa, mutta raja jäi saavuttamatta. Ilkka Ruuska kokkeili kakkosta ja alitti 7. Paikka ei ollutkaan hyvä, koska ojan kevättulvat olivat liian kovia ja tuppasivat särkemään rakenteita. Tuolla menolla hölökkäraja puhkeaa elokuun puolivälissä. Yleellisyysasetuksessa säännösteltiin muun muassa ruokapitoja ja puututtiin pukeutumiseen, esimerkiksi silkin ja arvokankaiden käyttöön. Saku kukisti hienossa kirikamppailussa Siljan. Perusteena oli se, että Kasperin kolmentoista vuoden akateemisten opintojen kustannuksiin oli käytetty 3 600 taalaria vuodessa ja Zachariakselle vain 1050 taalaria. Vitonen 1) Antti Mikkonen 16.34, 2) Viljami Vuorre 16.41, 3) Jani Määttä 16.58, 4) Alexi Ruokamo 17.09, 5) Matti Korhonen 17.36, 6) Kyösti Kujala 18.07, 7) Arto Hiltula 18.16, 8) Hansi Kitti 18.31, 9) Pekka Kukkula 19.34, 10) Patrik Mäenpää 19.36, 11) Pertti Lapinkangas 19.39, 12) Teemu Kangasharju 19.55, 13) Reijo Vapa 20.13, 14) Ville Tiiro 20.22, 15) Pasi Sjöman 20.28, 16) Janne Laakkonen 20,31, 17) Rauno Holmi 20.57, 18) Niko Pennanen 21.23, 19) Aki Huovinen 21.29, 20) Timo Torkkeli 21.32, 21) Jouko Perttula 21.49, 22) Pentti Klaavuniemi 22,28, 23) Kariina Kauppinen 22.33, 24) Ville Nylander 22.59, 25) Hanna Ruotsalainen 23.04, 26) Tero Toivonen 23.10, 27) Jussi Tiiro 23.11, 28) Mervi Perkkiö 23.19, 29) Jari Meriläinen 23.29, 30) Vesa Savolainen 23.57, 31) Juha Kipinä 25.03, 32) Mikko Hemmilä ja Juho Rikberg 25.13, 34) Erkki Manninen 25.38, 35) Heidi Lapinkangas 25.43, 36) Jouni Heikkilä 25.55, 37) Hannu Klaavuniemi 26.34, 38) Toni Heikkilä 28.09, 39) Markku Hänninen 30.16, 40) Pentti Riekki 30.20, 41) Esa Pakanen 30.35, 42) Reko Koskinen 30.39, 43) Jaakko Örn 31.08. heinäkuuta 2021 » N:o 55 ILLINJUOKSUT 2021 » IIN HISTORIAA » Toimelias Iin nimismies Johannes Bäck lä tukkaakin. Heidi kuitenkin petrasi enkkaa laajan sukulaisjoukon iloksi. Rock-futiksessakin mainetta niittänyt joukko reippaita poikia. Kellomies kaipaili paikalle sukulaistaan Tannaa. PÄKKIKANKAAN juoksutaivaalla alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Niin oli myös tuttu urheiluhullu kaksoiskansalaisuuden omaava hauvansa Nasse, joka tervehti iloisesti skällande på svenska lukuisia tuttuja. Martimo-ojan sahassa oli vain yksi karkea terä. JOHANNES BÄCK perusti vuonna 1743 Iijokilaakson ensimmäisen vesisahan Martimo-ojan suulle. Johannes Bäckin poika Zacharias perusti uuden sahan Pohjois-Iihin Hiastinhaaraan. Pisteillä ja eliitissä oli tuttuja nimiä laajalla ikäskaalalla Hansista Patrikkiin. Äiti Elisabeth yritti kumota Kasperia kaltoin kohtelevan testamentin kuitenkaan onnistumatta. Esa otti luulot pois Rekolta. Lähteet: Huovinen Pertti, Meijän Pohojos-Ii, Pohjois-Iin kylähistoria; Paaso Hannes, Iin nimismiehiä, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton vuosikirja 1964; Rytkönen Raili, Suur-Iin historia 1700–1870; Ylikangas Heikki, Wallesmanni. Oli tulossa Iijoen ensimmäinen ympäristöongelma. Kun tarkastelee Johannes Bäckin sahasuunnitelmaa ja lupausta huolehtia päästöistä, tulee helposti verrattua häntä myöhempiin joen luonnontilan muuttajiin. kun heinät on lavosa ja syyspuintiin aikaa. Kasperistaa tuli Oulun triviaalikoulun apulaisrehtori ja Zachariuksesta Iin nimismies isänsä jälkeen. Perheen lapsista kaksi oli kuollut pienenä Oulussa. Iisa alitti kympin ja Sofia Cooperin. Kokenut Kukkula tempaisi komeasti eliittiin, mutta kylän stara on Ville Tiiro, joka paransi aikaansa toista minuuttia. Saha auttaisi lähellä asuvia, että ei tarvitse noutaa lautoja Oulusta saakka”. Bäck lupasi, että jätteet kootaan maalle, ja käräjärahvas suopui asiaan. Sotilasuralle päätynyt Gabriel pelastui Hailuodon edustalla 19.5. Hän ilmoitti asiasta syyskäräjillä perustellen hankettaan sanoen, että ”siellä oli paljon metsää ja paikka oli muutenkin sopiva. Taakana ravasi nälkäinen kaksikko hiihtäjänuorukainen Viljami Vuorre ja Lakeuksien maajussi Jani Määttä, joka sinnitteli jälleen tuon maagisen haamurajan alle. Kuva Jarmo Alasiurua J A R MO A L A SIURUA SO Rainbow vauhdissa Illissä » Rantapohja » Ii ILLIN ILLASSA koettiin ihania jälleennäkemisiä. Koska lampaat eivät altistu koronalle, oli kurssi lähiopetusta. Lampaat ovat olleet äärimmäisen sosiaalisia ja humaaneja seurustellen iloisesti turistien kanssa. Päkkikankaalaiset ovat juroja introventtejä, jopa umpimielisiäkin. Heikompia astioita oli tällä kertaa vähänlaisesti, mikä ei himmennä tasasia juhlineen Kariinan hienoa juoksua. Illinisäntä Arto Hiltula koki hänkin ihanan jälleennäkemisen kotiperän tutun sakin ilmaantuessa Illin tanhuville. Turistit ovat kansoittaneet Patakarin lintutornin alueen ja ylistävät fiksuja lampaita. Taavikin rouvineen kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan jälkipolviensa kera
Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... n. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . seura.info tai Facebookissa. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Jäikö lehti tulematta. Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT/ KATALYSAATTORIT Hauki-Romu p. Tervetuloa! Sihteeri Kokouksia Ylikiimingin Metsästysseura ry KESÄKOKOUS Horsmassa torstaina 5.8.2021 klo 19.00. Internet: www.rantapohja. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutun lähetysaikeistasi. P. Pikajuoksua ja pituushyppyä. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2021 . Tilausmaksut vuodelle 2021 (sis. 160€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy Postin jakelupäivystys 0100 85160 . Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. 109 € 160€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Toimitus valitsee tekstit, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla otsikon alla. 115 € Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. 12 » Tiistaina 20. RISTIKON RATKAISU JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Torstaina 29.7. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. 044 714 7804 teija.marttila@rantapohja.fi Teija Marttila Puh. Puh. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Esillä sääntömääräiset asiat. . n Yli-Iin Naseva ry:n yleisurheilukilpailut la 24.7. . VEDEN ÄÄRELLÄ » Koitelia kesäaamuna 19.7. klo 14.00. Kuva: PJK Myytävänä KORPIHILLAA Iissä. JAKELU TO 29.7. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . 044 714 7804 teija.marttila@rantapohja.fi Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Seuratoimintaa n Iin Yritys. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidensa tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Henkilökunnan sähköpostit . alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 044-714 7800 . tai puhelimitse: p. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. TORSTAIN 15.7. 64 € puh. n. TOIMITUS avoinna ark. 59 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. 040 730 0916. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Lasten ja nuorten yleisurheilukilpailut Iin Keskuskentällä torstaina 22.7. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Maata ja metsää. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Ilmoitushinnat 2021 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........0,98+24%=1,22 € Tekstissä.................0,98+24%=1,22 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,10+24%=1,36 € TJ 30 pmm asti.......0,88+24%=1,09 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . 47€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Sarjat 5 v. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 80€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. 8.30-16 Perustettu 1969. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. heinäkuuta 2021 » N:o 55 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Lajit ja sarjat tarkemmin nettisoitteessa yliiinnaseva. Rantapohja jaetaan Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % JAKELU TO 29.7. Oijärven Metsästysseura Ry:n KESÄKOKOUS koulun majalla 8.8.2021 klo 12, johtokunta kokoontuu klo 9.30. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Sarjat 5-vuotiaista aikuisiin. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Hirviporukkaan ilmoittautuminen päättyy ja hirviporukan järjestäytymiskokous kesäkokouksen jälkeen. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. klo 18.00. Tilattu paikallislehti on odotettu.. 0400 281 283. 045 613 5909. 15 €/kg. Julkaisija Rantapohja Oy. SOITA JA KYSY LISÄÄ! SOITA JA KYSY LISÄÄ! Outi Koistinen Puh. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. . Esillä sääntömääräiset asiat. Johtokunta www.rantapohja.fi PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumis ajot tai muut pirskeet. Rantapohja jaetaan Torstaina 29.7. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. alkaen. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Teija Marttila Puh.
Pori Jazz 14.25 14.53 Arkistojen salat 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 16.44 Milanon naisten paratiisi (12) 16.55 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 17.25 20.00 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Robottijunat (S) 18.12 Kallen keittiö (S) 18.23 Vedenalaisen maailman asukkaita (S) 18.25 Sukkahittimittari 18.27 Hupsulit (S) 18.30 Villieläinten jäljillä 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.45 Alokkaat (7) 20.00 00.25 YLE TEEMA 20.00 Neiti Aika (7) 21.00 Merkkien salat 21.30 Simon Reeve Cornwallissa 22.30 00.25 Kino: Rodin (12) JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 The Wall Suomi 11.00 Martina ja hengenpelastajat 12.00 Naurun historia (7) 12.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 13.00 Haapasalo goes lomalle 14.00 Amerikan rajavartijat 14.30 Amerikan rajavartijat 15.00 Suomen huutokauppakeisari 16.00 Panttilainaamon autospesialistit 16.30 Panttilainaamon autospesialistit 17.00 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro! 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Rillit huurussa (S) 21.30 Burgerimies Suomessa 22.30 Tulossa: Lahko 22.35 Vuorien sankarit (7) 23.35 Leijonan luola USA 00.35 Amerikan kovimmat keräilijät 01.30 Rekkakuskit jäällä (7) 02.30 Laiva (S) 03.00 Poliisit kotihälytys (12) 04.00 Astral-TV LIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Häät sulhasen tapaan 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 12.00 Tanssin superäidit 12.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 13.00 The Wall Suomi 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Puutarhan pelastajat 16.00 Hansin matkassa 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Puutarhan pelastajat 21.00 Sami Kurosen makumatka Saimaalla 21.30 Sami Kurosen makumatka Saimaalla 22.00 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela Sut puhallan pois 22.05 Liv D: Deittailen rahasta 23.05 Sinkkuillallinen 00.05 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 01.05 Häät sulhasen tapaan 02.05 Lätkävaimot (S) 03.00 05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 07.55 Lemmen viemää (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Illallinen äidille 11.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 11.55 Koko Britannia leipoo 12.50 Jamie Oliverin helpot herkut 13.15 Salatut elämät: Bikineitä ja timantteja (12) 13.40 Younger (7) 14.05 Home and Away (7) 14.30 Kauniit ja rohkeat (S) 15.00 Emmerdale (7) 15.30 Emmerdale (7) 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Supernanny 18.00 Grand Designs unelma-asunnot 19.00 Bachelor Australia uusi kausi 20.35 Emmerdale (7) 21.05 Emmerdale (7) 21.35 Supernanny Suomi 22.35 AVA Rikosputki: Kova laki (12) 23.35 True crime: Takapihalle haudatut (12) 00.30 Kova laki (12) 01.25 Rimakauhua ja rakkautta (S) 02.20 True crime: Uskonnon uhrit 03.15 Emmerdale (7) 03.40 Remontilla rahoiksi 05.10 Home and Away (S) 05.35 05.55 Yön AVA KESKIVIIKKO 21.7. klo 21.00 Allsång på Skansen S10 Kuvassa ohjelman juontaja Sanna Nielsen. Anarkisti. 06.54 Saara ja Sorsa (S) 07.03 Rikke (S) 07.10 Kerkko Kukko (S) 07.19 Petran poppoo (S) 07.31 Simo (S) 07.38 Robottijunat (S) 07.51 Askarrellaan 07.57 Vekarat! (S) 08.22 Galaxi 08.23 Tipu Touhukas (S) 08.25 08.48 Eksynyt Ozissa (7) 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Latela 10.45 Hittimittari 11.30 Dok: Mikä alastomuuudessa kiusaa. Tiistaina 20.7.2021 N:o 55 YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Soitonopettaja 06.55 Ylen aamu 09.30 Rajankäyntiä: Rajatonta rakkautta 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 10.55 8 minuuttia 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.11 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.17 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.20 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.23 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.26 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.29 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.32 Yle Uutiset Lappi 11.35 12.20 Rakkaudesta puutarhaan 12.30 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12) 13.15 14.38 Miriam (7) 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.45 A-studio 16.20 Liftarit: Itä-Suomi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.50 Nurses Nuoret sairaanhoitajat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Rajankäyntiä: Koltat, tunturien evakot 19.00 19.52 Prisma: Ihmeellinen iho 20.00 Oikeus kuolla 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Huippuilta Janne Grönroosin seurassa 23.00 Soturi (16) 23.50 Seksi-Suomen historia (12) 00.20 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 20.7. HD. Kreeta. Lopuksi päädytään Spinalongaan. klo 20.00 Kausi 1, 1/6. OHJELMAT 20.–26.7. SUB 06.30 Monchhichi (S) 06.40 Palomies Sami (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (7) 08.05 Code Lyoko: Evolution (7) 08.30 Oggi ja torakat (7) 09.00 Myyrän ystävät: Hepokatti (S) 09.05 Paavo Pesusieni (S) 09.30 Schitt’s Creek (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Home and Away (7) 11.30 Salatut elämät: Satula (7) 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Emmerdale (7) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (S) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (7) 15.00 Baywatch (12) 16.00 Simpsonit (7) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Amazing Race 18.00 Käräytyskamera (12) 18.30 Käräytyskamera (7) 19.00 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (7) 20.00 Suurmestari 21.00 Subleffa: Jäniksen vuosi (7) 23.40 Subleffa: Edge of Tomorrow (16) 02.00 Kuolen nauruun (16) 03.00 Julkkis Pomo piilossa 03.45 Käräytyskamera (12) 04.10 Käräytyskamera (7) 04.35 05.00 Simpsonit (7) YLE TEEMA & FEM 08.35 12.00 YLE FEM 08.35 Aivan yksin 09.15 Huippuilta Janne Grönroosin seurassa 10.00 Mestari 10.23 Herkkuja: Banaanisokki 10.30 Stugor 11.00 Ahdistaa non stop 11.23 Svenskfinland runt 11.30 Kätilöt 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen Alcantaran perhe (12) 13.15 Historia: Richard Nixonin nousu ja tuho 14.00 14.52 Sue Perkins Japanissa 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 16.44 Milanon naisten paratiisi (12) 16.55 17.25 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 17.30 20.00 YLE FEM 17.30 Malory Towers (7) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Nallukka (S) 18.07 Pehmomonsteri (S) 18.14 Eläinten esikoulu (S) 18.23 Seikkailevat saappaat 18.30 19.22 Maailma 1968 (12) 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.45 Alokkaat (7) 20.00 00.20 YLE TEEMA 20.00 20.50 Unelmien maa (7) 21.00 Historia: Kuvia Intiasta 21.50 Kino Suomi: Laulu tulipunaisesta kukasta (12) 23.25 00.20 Historia: Diktaattorien työkalut (12) JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Neljän tähden talkoot 09.30 Neljän tähden talkoot 10.00 Superkauppiaat 11.00 Martina ja hengenpelastajat 12.00 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela Sut puhallan pois 12.05 Naurun historia (S) 13.00 Haapasalo Goes America (S) 14.00 Amerikan rajavartijat 14.30 Amerikan rajavartijat 15.00 Suomen huutokauppakeisari 16.00 Panttilainaamon autospesialistit 16.30 Panttilainaamon autospesialistit 17.00 Rekkakuskit jäällä (7) 17.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Rillit huurussa (S) 21.30 Tulossa: Arman Pohjantähden alla 21.35 4D: Haluan uudet kasvot (7) 22.35 Arman Pohjantähden alla (S) 23.35 Leijonan luola USA 00.35 Amerikan kovimmat keräilijät 01.30 Roast Jeff Ross ja poliisit (7) 02.30 Laiva (S) 03.00 Poliisit kotihälytys (12) 04.00 Astral-TV LIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Häät sulhasen tapaan 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 12.00 Tanssin superäidit 12.55 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela Sut puhallan pois 13.00 The Wall Suomi 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Puutarhan pelastajat 16.00 Toisenlaiset äidit 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Puutarhan pelastajat 21.00 Orange Is the New Black 22.10 Elokuva: While We’re Young (12) 00.10 Sinkkuillallinen 01.10 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 02.10 Häät sulhasen tapaan 03.10 05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 07.55 Lemmen viemää (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Supernanny Suomi 11.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 11.55 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 12.50 Jamie Oliverin helpot herkut 13.15 Salatut elämät: Bikineitä ja timantteja (12) 13.40 Younger (7) 14.05 Home and Away (7) 14.30 Kauniit ja rohkeat (S) 15.00 Emmerdale (7) 15.30 Emmerdale (7) 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Remontilla rahoiksi 19.00 Bachelor Australia uusi kausi 20.00 Emmerdale (7) 20.30 Emmerdale (7) 21.00 Illallinen äidille 22.00 AVA Rikosputki: NCIS: New Orleans (12) 23.00 True crime: Uskonnon uhrit 00.00 Kova laki (12) 00.55 Rimakauhua ja rakkautta (7) 01.50 True crime: Takapihalle haudatut (12) 02.45 Emmerdale (7) 03.10 Emmerdale (7) 03.35 Remontilla rahoiksi 04.30 Home and Away (7) 04.55 04.55 Yön AVA YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Luontoretkellä: Rautukuume 06.55 Ylen aamu 09.30 Rajankäyntiä: Koltat, tunturien evakot 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 10.55 8 minuuttia 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.11 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.17 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.20 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.23 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.26 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.29 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.32 Yle Uutiset Lappi 11.35 Näkymättömät (12) 12.35 Nurses Nuoret sairaanhoitajat (12) 13.15 14.35 Irmeli seitsentoistavuotias (7) 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Avara luonto: Serengeti 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.54 Nurses Nuoret sairaanhoitajat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Järviemme helmet: Saimaa 19.00 19.53 Historia: Sodan synkkä varjo (12) 20.00 Toivomus: Asko Sarkola 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 21.40 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Dokumenttiprojekti: Autobonus (S) 23.00 Soturi (16) 23.50 Pappi. Rethymnonissa Julia maistelee baklavaa sekä oppii lisää kreetalaisesta lyyra-musiikista. 10.05 Rempalla tuloja 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Rempalla tuloja 15.25 Diili 16.50 Onnenarpa 16.55 Puutarhan pelastajat 17.55 Remppa vai muutto 18.55 MasterChef Australia 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Huvila & Huussi 22.00 Tulossa: Lahko 22.05 Mestareiden mestari 23.05 Stand Up! 00.05 Amerikan kovimmat keräilijät 01.05 Poliisit 2021 (7) 01.55 El Chapo (12) 02.50 Suomen huutokauppakeisari 03.50 05.00 Astral-TV TIISTAI 20.7. Allsång på Skansen Yle TV1 20.7. Hän tapaa vuohipaimen Gianniksen, joka näyttää miten juustoa tehdään perinteisin keinoin. Kuva: Janne Danielsson / Yle Tilaa oma Rantapohjasi 044 714 7800 tai www.rantapohja.fi Lomaunelmia: Kreikan saaristo Yle TV2 21.7. 12.25 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.25 Casualty (12) 14.10 Satuhäät 15.00 Vähän kunnioitusta (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 18.52 Matkapassi: Mumbai 19.00 19.50 Syke (12) 20.00 20.55 Suuri keramiikkakisa 21.00 Theroux ja rajaton rakkaus 22.00 Docventures: I am Greta 23.40 Logged in (16): Mikä ei tapa, vahvistaa 00.02 Logged in (16): Neljän seinän sisällä 00.21 Logged in (16): Laitoksesta laitokseen 00.41 Logged in (16): Vaikeuksista voittoon 00.58 Logged in (16): Hermolomalle suljetulle 01.20 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Kesäterassi 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 Pilanpäiten 12.30 Jamien parhaat kasvisruoat 13.30 MasterChef 2020 14.30 Selviytyjät 15.30 Suomen surkein kuski 16.30 Kesäterassi 17.00 Täydellinen kesä (7) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Illallinen äidille 21.00 Super-Jahti 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 NCIS: New Orleans (12) 23.30 Rouva Ministeri (7) 00.25 Illallinen äidille 01.20 999: Mikä hätänä. (7) 02.15 Suomen surkein kuski 03.05 Remontilla rahoiksi 03.50 04.35 Tuttu Juttu Show NELONEN 05.00 Astral-TV 06.00 Bing (S) 06.05 Ritariprinsessa Nella (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Angry Birds Toons (S) 07.20 Angry Birds Toons (S) 07.25 K3 (7) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO City Adventures (S) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Bakugan: Battle Planet (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Haluatko miljonääriksi. 06.53 Dinotassut (S) 07.04 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.08 Maijuli (S) 07.15 Ritari Mikke (S) 07.27 Metsän halki (S) 07.31 Mitä ihmettä. (12) 02.25 Suomen surkein kuski 03.20 Remontilla rahoiksi 04.05 04.50 Fitistä fätiksi ja takaisin NELONEN 05.00 Astral-TV 06.00 Bing (S) 06.05 Ritariprinsessa Nella (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Angry Birds Toons (S) 07.20 Angry Birds Toons (S) 07.25 K3 (7) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO City Adventures (7) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Bakugan: Battle Planet (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Rempalla tuloja 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Huvila & Huussi 15.55 Rempalla tuloja 16.25 Onnenarpa 16.30 Puutarhan pelastajat 17.30 Remppa vai muutto 18.30 MasterChef Australia 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Kuuraketti (16) 23.30 Huvila & Huussi 00.30 Hyvät ja huonot uutiset 01.30 Amerikan kovimmat keräilijät 02.30 Australian rajalla 03.00 Australian rajalla 03.35 05.00 Astral-TV SUB 06.30 Monchhichi (S) 06.40 Palomies Sami (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 08.30 Oggi ja torakat (7) 09.00 Myyrän ystävät: Hepokatti (S) 09.05 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Schitt’s Creek (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Home and Away (7) 11.30 Salatut elämät: Young Man, Cash Man (7) 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Emmerdale (7) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (7) 15.00 Baywatch (12) 16.00 Simpsonit (7) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Masked Singer USA 18.00 Käräytyskamera (12) 18.30 Käräytyskamera (12) 19.00 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (7) 20.00 Kuutamolla 21.00 Subleffa: Uuno Turhapuron aviokriisi (S) 23.15 Subleffa: First Kill (16) 01.20 Suomen surkein kuski 02.05 Käräytyskamera (12) 02.30 Käräytyskamera (12) 02.55 Myytinmurtajat 03.40 04.30 Ambulanssi (7) YLE TEEMA & FEM 08.30 12.00 YLE FEM 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.50 Teenage Boss 09.50 Rakkauden koodi 10.20 Ambulanssi apuun! 11.00 Teurastajan vapaapäivä 11.30 Petra rakastaa itseään 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Yle Live: Skunk Anansie 13.10 Mr. Punkkari. (S) 07.36 Pii ja Poju (S) 07.50 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 08.17 Galaxi 08.18 Pok ja Mok (7) 08.25 Näin meillä (7) 08.37 08.48 Hirveä Henri (S) 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Hittimittari 11.00 Jopet-show (7) 11.25 Tokion olympiakisat, jalkapallo 13.30 14.20 Syke (12) 14.25 Tokion olympiakisat, jalkapallo 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 18.50 Matkapassi: Englannin rakentajat 19.00 19.49 Syke (12) 20.00 Lomaunelmia: Kreikan saaristo 20.25 20.52 Matkamiehet Brydon ja Coogan Kreikassa 21.00 Viulisti (12) 23.00 Docventures: Olliver Hawk (7) 00.15 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Kesäterassi 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 Pilanpäiten 12.30 Illallinen äidille 13.30 MasterChef 2020 14.30 Illallinen äidille 15.30 Suomen surkein kuski 16.30 Kesäterassi 17.00 Täydellinen kesä (S) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Supernanny Suomi 21.00 Suomalainen menestysresepti 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12) 23.35 Rouva Ministeri (12) 00.30 Pomo piilossa UK 01.30 999: Mikä hätänä. 00.15 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.7. Julia haluaa välttää perinteiset turistinähtävyydet ja lähtee tutkimaan Diktivuoria. Matka alkaa viehättävältä Kreetan saarelta, joka on yksi maan suosituimmista lomakohteista
20.00 Suomalainen menestysresepti 21.00 Subleffa: Air Strike (16) 23.35 RAW 00.35 Subleffa: Sivulliset uhrit (16) 02.50 Top Gear 03.45 Simpsonit (7) 04.10 Simpsonit (7) 04.35 05.25 Hitlist YLE TEEMA & FEM 08.25 12.00 YLE FEM 08.25 Norjalaisia tarinoita 08.50 Team Bachstad idänreitillä 09.30 Aktivisti 10.00 10.54 Maailma 1968 (12) 11.00 Kauppakaupunkien aarteita 12.00 17.52 YLE TEEMA 12.00 12.55 Miksi tanssimme. SUB 06.30 Monchhichi (S) 06.40 Palomies Sami (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Mia ja minä (7) 08.55 Myyrän ystävät: Hepokatti (S) 09.00 Tilt Esports (S) 09.05 Paavo Pesusieni (S) 09.30 Schitt’s Creek (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Home and Away (12) 11.30 Salatut elämät: Young Man, Cash Man (7) 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Emmerdale (7) 13.00 Salatut elämät (12) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (S) 14.30 Salatut elämät (S) 15.00 Baywatch (12) 15.55 Luokkakokous 3 sinkkuristeily musavideo 16.00 Hitlist 17.00 Pomo piilossa UK 18.00 Mr. 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.54 Nurses Nuoret sairaanhoitajat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Järviemme helmet: Inarijärvi 19.00 Naiset vallan takana 19.45 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä 20.00 Merkkien salat 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Line of Duty Lainvalvojat (16) 22.05 Yle Uutiset 22.09 Urheiluruutu 22.13 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.20 Ulkolinja: Köyhänä Englannissa 23.15 Soturi (16) 00.05 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.7. LAUANTAI 24.7. (12) 01.45 Suomen surkein kuski 02.40 Remontilla rahoiksi 03.45 04.30 Tuttu Juttu Show NELONEN 05.00 Astral-TV 06.00 Bing (S) 06.05 Ritariprinsessa Nella (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Angry Birds Toons (S) 07.20 Angry Birds Toons (S) 07.25 K3 (7) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO City Adventures (S) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Bakugan: Battle Planet (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Rempalla tuloja 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Huvila & Huussi 15.55 Huvila & Huussi 16.55 Onnenarpa 17.00 Puutarhan pelastajat 18.00 Remppa vai muutto 19.00 MasterChef Australia 20.00 Poliisit 2021 (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Beck: Perhe (12) 23.00 Stand Up! 00.00 Mestareiden mestari 01.00 Hyvät ja huonot uutiset 02.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 03.00 Amerikan kovimmat keräilijät 04.00 05.00 Astral-TV SUB 06.30 Monchhichi (S) 06.40 Palomies Sami (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.30 Trollz (7) 08.57 Myyrän seikkailut (S) 09.05 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Schitt’s Creek (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Home and Away (S) 11.30 Salatut elämät: Young Man, Cash Man (7) 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Emmerdale (7) 13.00 Salatut elämät (S) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (S) 15.00 Baywatch (12) 16.00 Simpsonit (7) 16.30 Simpsonit (7) 17.00 Pomo piilossa UK 18.00 Käräytyskamera (7) 18.30 Käräytyskamera (12) 19.00 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (7) 20.00 Super-Jahti 21.00 Subleffa: Live by Night (16) 23.40 Subleffa: Hudson Hawk varkaista parhain (16) 01.50 Simpsonit uusi kausi (7) 02.15 Simpsonit uusi kausi (7) 02.40 Simpsonit uusi kausi (7) 03.05 Kuolen nauruun (16) 04.05 Käräytyskamera (7) 04.30 Käräytyskamera (12) 04.55 05.20 Simpsonit (7) YLE TEEMA & FEM 08.30 12.00 YLE FEM 08.30 Stugor 09.00 Tanskalainen maajussi 09.30 Kauppakaupunkien aarteita 10.30 Keittiössä tuoksuu ruoka 11.00 Puutarhakisa 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 12.50 Sami Yaffa Sound Tracker: Intia 13.00 13.50 Historia: Kuvia Intiasta 14.00 Miltä tuntuu olla vapaa (12) 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 16.44 Milanon naisten paratiisi (12) 16.55 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 17.25 20.00 YLE FEM 17.25 Axel Åhman vieraassa normissa 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Dinokaupungin Riku (S) 18.05 Superlentokoneet (S) 18.17 Mikko Mallikas (S) 18.27 Sukkahittimittari 18.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja 19.30 Yle Nyheter TVnytt 19.44 Alokkaat (7) 20.00 00.15 YLE TEEMA 20.00 20.55 Näin tehtiin loistava ystäväni 21.00 Kino: Adelen tarina (12) 22.35 00.15 Suuri Buster JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Grillit huurussa (S) 10.00 The Wall Suomi 11.00 Martina ja hengenpelastajat 12.00 Radio Suomipop ñ Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa 12.05 Naurun historia (7) 13.00 Haapasalo goes lomalle 14.00 Amerikan rajavartijat 14.30 Amerikan rajavartijat 15.00 Suomen huutokauppakeisari 16.00 Panttilainaamon autospesialistit 16.30 Panttilainaamon autospesialistit 17.00 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 17.05 Poliisit 2020 (7) 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Rillit huurussa (S) 21.30 Tulossa: Arman Pohjantähden alla 21.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12) 22.35 Vuorien sankarit (7) 23.35 Leijonan luola USA 00.35 Amerikan kovimmat keräilijät 01.30 Stand Up! SPESIAALI: Naurupartio (S) 02.30 Laiva (S) 03.00 Poliisit kotihälytys (12) 04.00 Astral-TV LIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Häät sulhasen tapaan 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 12.00 Tanssin superäidit 12.55 Radio Suomipop ñ Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa 13.00 The Wall Suomi 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Puutarhan pelastajat 16.00 Hansin matkassa 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Puutarhan pelastajat 21.00 NCIS Rikostutkijat 21.55 Tulossa: Lahko 22.00 Resident (16) 23.00 Sinkkuillallinen 00.00 Kumman kaa (S) 00.35 Kumman kaa (S) 01.05 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 02.00 Häät sulhasen tapaan 03.00 Lätkävaimot (S) 04.00 05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 07.55 Lemmen viemää (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Kotoisa 11.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 11.55 New Yorkin luksuslukaalit 12.50 Jamie Oliverin helpot herkut 13.15 Salatut elämät: Satula (7) 13.40 Younger (7) 14.05 Home and Away (S) 14.30 Kauniit ja rohkeat (S) 15.00 Emmerdale (7) 15.30 Emmerdale (7) 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Koko Britannia leipoo 18.00 Grand Designs unelma-asunnot 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Emmerdale (7) 20.30 Emmerdale (7) 21.00 Tanssii Tähtien Kanssa parhaat kautta aikojen 22.00 AVA Rikosputki: Kuolemanvaaralliset kultit (12) 23.00 True crime: Sarjamurhaaja Dennis Nilsenin tarina (12) 00.01 NCIS: New Orleans (12) 01.00 Muodin huipulle 01.55 Remontilla rahoiksi 02.50 Remontilla rahoiksi 03.45 Emmerdale (7) 04.10 Emmerdale (7) 04.35 Home and Away (12) 05.00 06.00 Yön AVA YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Oikeus kuolla 06.55 Ylen aamu 09.30 Järviemme helmet: Inarijärvi 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 10.55 8 minuuttia 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.11 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.17 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.20 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.23 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.26 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.29 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.32 Yle Uutiset Lappi 11.35 Suuri torjuntavoitto 12.35 Nurses Nuoret sairaanhoitajat (12) 13.15 14.27 Laitakaupungin laulu (7) 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.50 Mannerheim Jörn Donnerin kertomana 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.53 Nurses Nuoret sairaanhoitajat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Murhan dna 3/4: Kaksi epäilyttävää miestä 18.50 Foylen sota (12) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Hengen asein: Sama tahti on askelten 22.05 Yle Uutiset 22.09 Urheiluruutu 22.13 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.20 Minkä taakseen jättää (12) 23.50 Soturi (16) 00.40 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.7. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.04 Suurenmoinen herra Kunkku (S) 07.15 Oiva (S) 07.23 Oravametsä 07.26 Enni ja Roi (S) 07.38 Hauskan metsästäjät 07.44 Jos annat hiirelle keksin (S) 07.58 Mimmi Lehmä ja Varis (S) 08.06 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.21 Galaxi 08.22 08.46 Jenni (7) 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.13 Uusi päivä (S) 10.40 Uusi päivä (S) 11.06 Uusi päivä (S) 11.35 Luontoretkellä 12.15 Riistametsällä 13.00 Tokion olympiakisat, kisastudio 14.00 Tokion olympiakisat, avajaiset 17.30 Tokion matka kahdelle 18.30 18.55 Jopet-show (7) 19.00 Kummeli (7) 19.26 19.55 Kummeli (7) 20.00 Kesäillan valssi 20.49 Luottomies (12) 21.00 Tokion olympiakisat, avajaiskooste 23.00 Petra Olli kun liekki sammuu 00.05 Viulisti (12) 02.05 Ibe / YleXPop 02.55 04.45 Tokion olympiakisat, käsipallo, sulkapallo MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Kesäterassi 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Kauniit ja rohkeat (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 Pilanpäiten 12.30 Kaappaus keittiössä 13.30 MasterChef 2020 14.30 Suomalainen menestysresepti 15.30 Suomen surkein kuski 16.30 Kesäterassi 17.00 Täydellinen kesä (S) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (12) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Selviytyjät 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: X-Men: Days of Future Past (12) 01.05 Rikospaikka 01.35 Rikospaikka 02.05 AVA Rikosputki: Bull (7) 03.00 The Little Drummer Girl (16) 03.45 04.30 Suomen surkein kuski NELONEN 05.00 Astral-TV 06.00 Bing (S) 06.05 Ritariprinsessa Nella (S) 06.25 Rusty Rivets (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Angry Birds Toons (S) 07.20 Angry Birds Toons (S) 07.25 K3 (S) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO City Adventures (S) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Bakugan: Battle Planet (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Rempalla tuloja 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Huvila & Huussi 15.55 Puutarhan pelastajat 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto 18.00 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro! 19.00 Mestareiden mestari 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Stand Up! 22.00 Elokuva: 007 rakastettuni (16) 00.30 Elokuva: Ben-Hur (12) 03.00 El Chapo (12) 04.00 05.00 Astral-TV YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Huutokauppakesä 08.00 Yle Uutiset 08.05 Prisma: Ihmeellinen iho 09.00 Yle Uutiset 09.05 Historia: Titanicin tarina 10.00 Yle Uutiset 10.05 Kesäolympialaiset Suomessa 1952 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.11 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.17 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.20 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.23 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.26 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.29 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.32 Yle Uutiset Lappi 11.35 Pisara 11.40 RSO Musiikkitalossa 12.30 Soitonopettaja 13.00 Rajankäyntiä: Rajatonta rakkautta 13.28 Rajankäyntiä: Koltat, tunturien evakot 14.00 Saaristolaislääkäri (12) 15.00 15.55 Saaristolaislääkäri (12) 16.00 16.45 Neiti Fisher nuoremman tutkimukset (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Rakkaudesta puutarhaan 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Egenland 18.45 19.39 Avara luonto: Serengeti 19.45 Roy Grace (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.05 Komisario Lewis (12) 22.40 Elämäni Biisi 23.55 04.00 Uutisikkuna YLE TV2 04.45 Tokion olympiakisat, ammunta, maantiepyöräily 05.30 Tokion olympiakisat, maantiepyöräily 07.00 Tokion olympiakisat, maantiepyöräily 09.30 Tokion olympiakisat, ammunta, maantiepyöräily 10.15 Tokion olympiakisat, maantiepyöräily 10.45 Tokion olympiakisat, jousiammunta, maantiepyöräily 11.10 Tokion olympiakisat, maantiepyöräily 12.00 Tokion olympiakisat, useita lajeja 14.00 Tokion olympiakisat, jalkapallo 16.00 Tokion olympiakisat, lentopallo 18.00 Tokion olympiakisat, päivän parhaat 19.00 Kummeli (7) 19.25 19.55 Kummeli (7) 20.00 Kesäillan valssi 20.50 Luottomies (12) 21.00 Tokion olympiakisat, päivän parhaat 22.00 Tokion olympiakisat, painonnosto 22.30 Tokion olympiakisat, judo 23.00 Tokion olympiakisat, miekkailu 00.00 Iron Sky The Coming Race (12) 01.29 Erika Vikman / YleXPop 02.04 Elastinen / YleXPop 02.55 05.30 Tokion olympiakisat, skeittaus MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Horseland heppajengi (S) 09.10 Palomies Sami (S) 09.20 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.35 Paavo Pesusieni (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Mitä tänään syötäisiin. Bean 19.00 Pitääkö olla huolissaan. 13.00 13.54 Näin tehtiin loistava ystäväni 14.00 Merkkien salat 14.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 16.44 Milanon naisten paratiisi (12) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 20.00 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Mumindalen (7) 18.21 Kiri ja Lolo (S) 18.26 BUU-arvoituksia (S) 18.30 Talot huokuvat historiaa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Kasvis-tv 20.00 01.45 YLE TEEMA 20.00 Ferrante-huuma 21.15 Kino: Taivas saa odottaa (7) 22.55 Yle Live: Biffy Clyro 23.50 Samurai Rauni Reposaarelainen (12) 01.10 01.45 Näin syntyi Samurai Rauni Reposaarelainen (7) JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Grillit huurussa (S) 10.00 The Wall Suomi 11.00 Martina ja hengenpelastajat 12.00 Naurun historia (S) 12.55 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela Sut puhallan pois 13.00 Haapasalo goes lomalle 14.00 Amerikan rajavartijat 14.30 Amerikan rajavartijat 15.00 Suomen huutokauppakeisari 16.00 Panttilainaamon autospesialistit 16.30 Panttilainaamon autospesialistit 17.00 Poliisit 2020 (7) 17.55 Radio Suomipop ñ Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.05 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Rillit huurussa (S) 21.30 Tulossa: Lahko 21.35 4D: Haluan uudet kasvot (7) 22.35 Burgerimies Suomessa 23.35 Stand Up! (S) 00.35 Amerikan kovimmat keräilijät 01.35 Vuorien sankarit (7) 02.30 Laiva (S) 03.00 Poliisit kotihälytys (12) 04.00 Astral-TV LIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Häät sulhasen tapaan 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 12.00 Remppa vai muutto: Lomakodit 13.00 Rempalla tuloja 13.30 Jaksa paremmin 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Puutarhan pelastajat 16.00 Hansin matkassa 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Sami Kurosen makumatka Saimaalla 19.30 Sami Kurosen makumatka Saimaalla 20.00 Huvila & Huussi 21.00 NCIS Rikostutkijat 22.00 Liv D: Ökyrikkaiden hotelli 23.10 Temptation Island Suomi 9 (7) 00.10 Unelmien poikamies 02.00 Häät sulhasen tapaan 03.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 04.00 05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 07.55 Lemmen viemää (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Grand Designs unelma-asunnot 11.00 Diili Ryan Serhantin tapaan 11.55 Muodin huipulle 12.50 Jamie Oliverin helpot herkut 13.15 Salatut elämät: Satula (S) 13.40 Koiralle koti 14.05 Home and Away (12) 14.30 Kauniit ja rohkeat (7) 15.00 Emmerdale (7) 15.30 Emmerdale (7) 16.00 Lemmen viemää (7) 17.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 18.00 Grand Designs unelma-asunnot 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Emmerdale (7) 20.30 Emmerdale (12) 21.00 Kokkisota 22.00 Younger (7) 22.25 Younger (7) 22.50 Younger (7) 23.15 Younger (7) 23.40 Baywatch (12) 00.35 Baywatch (12) 01.30 Baywatch (12) 02.25 Baywatch (12) 03.20 Baywatch (12) 04.15 Emmerdale (7) 04.40 Emmerdale (12) 05.05 Home and Away (7) 05.30 06.00 Yön AVA Tiistaina 20.7.2021 N:o 55 TORSTAI 22.7. Perjantai 11.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 12.00 Suomalainen menestysresepti 13.00 Elokuva: Villi tusina (S) 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (7) 16.00 Koiralle koti 16.30 Super-Jahti 17.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Pilanpäiten 19.30 Täydellinen kesä (S) 20.00 Mr. Bean 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Peitenimi (16) 00.25 Murha Helsingörissä (12) 01.20 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12) 02.15 Bullets (12) 03.10 NCIS: New Orleans (12) 03.55 04.40 Olet mitä syöt NELONEN 05.00 Astral-TV 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 Hatchimals (S) 06.15 Hatchimals (S) 06.20 Ritariprinsessa Nella (S) 06.40 Rusty Rivets (S) 07.00 Pyjamasankarit (7) 07.25 Angry Birds Toons (S) 07.30 Angry Birds Toons (S) 07.35 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7) 07.55 LEGO City Adventures (7) 08.10 LEGO Ninjago (7) 08.25 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Farmi Suomi 10.30 MasterChef Australia 11.40 MasterChef Australia 12.45 Rempalla tuloja 13.15 Puutarhan pelastajat 14.15 Puutarhan pelastajat 15.15 Elokuva: LEGO elokuva (7) 17.15 Elokuva: National Treasure kansallisaarre (12) 20.00 Poliisit 2021 (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Huvila & Huussi 22.00 Elokuva: 007 Kuuraketti (16) 00.30 Elokuva: Gold (12) 03.00 Amerikan kovimmat keräilijät 04.00 05.00 Astral-TV PERJANTAI 23.7.. (S) 23.05 ESPN dokumentti: Videotarkistusten maailma 23.55 Kotoisa 00.50 999: Mikä hätänä. Bean 18.30 Mr. YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Toivomus: Asko Sarkola 06.55 Ylen aamu 09.30 Järviemme helmet: Saimaa 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 10.55 8 minuuttia 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.11 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.17 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.20 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.23 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.26 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.29 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.32 Yle Uutiset Lappi 11.35 Mannerheim Jörn Donnerin kertomana 12.35 Nurses Nuoret sairaanhoitajat (12) 13.20 14.33 Laulava sydän (7) 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.45 A-studio 16.20 Voiko tätä syödä. 06.52 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Nalle 07.07 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.32 Mauno (S) 07.44 Uula ja Kuu (S) 07.56 Tipo (S) 08.06 Petteri Kaniini (S) 08.21 Galaxi 08.22 Late Lammas (S) 08.29 Tero hoitaa (7) 08.40 08.48 Lulu ja lehmä (7) 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.10 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä 10.25 Tokion olympiakisat, jalkapallo 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.30 14.19 Syke (12) 14.25 Tokion olympiakisat, jalkapallo 16.30 16.55 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 18.53 Matkapassi: Englannin rakentajat 19.00 Syke (12) 19.50 Härölä (12) 20.15 Vonkaleita jahtaamassa 21.00 Tokion matka kahdelle 22.00 Million Dollar Baby (12) 00.08 Miesoletuksia (16) 00.18 Miesoletuksia (16) 00.25 04.00 Uutisikkuna 00.28 Miesoletuksia (16) 00.39 00.50 Miesoletuksia (16) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Kesäterassi 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 Pilanpäiten 12.30 Kaappaus keittiössä 13.30 MasterChef 2020 14.30 Tuttu Juttu Show 15.30 Suomen surkein kuski 16.30 Kesäterassi 17.00 Täydellinen kesä (7) 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Kokkisota 21.00 Kotoisa 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Missä olit, kun Tshernobylissä räjähti. Bean 20.30 Mr
Vakioveikkaus: 111 221 XXX 2222. 201 4. Voitonjako: 6+1 oikein – kpl, 6+0 oikein 2 kpl 800 739,10 e, 5+1 oikein 72 021,12 e, 5+0 oikein 731,39 e, 4+1 oikein 61,72 e, 4+0 oikein 23,59 e, 3+1 oikein 10,87 e, 3+0 oikein 4,62 e. Tähtinumerot: 4, 9. Mikä iso koirarotu on saanut nimensä Sveitsissä olevan solan mukaan. Bean 17.30 Mr. (12) 03.35 Ota rahat ja juokse 04.20 05.05 Olet mitä syöt NELONEN 05.00 Astral-TV 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 Hatchimals (S) 06.15 Hatchimals (S) 06.20 Ritariprinsessa Nella (S) 06.40 Rusty Rivets (S) 07.00 Pyjamasankarit (7) 07.25 Angry Birds Toons (S) 07.30 Angry Birds Toons (S) 07.35 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.55 LEGO City Adventures (S) 08.10 LEGO Ninjago (7) 08.25 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Huvila & Huussi 11.30 MasterChef Australia 13.15 MasterChef Australia 14.20 Puutarhan pelastajat 15.20 Puutarhan pelastajat 16.20 Puutarhan pelastajat 17.20 Elokuva: National Treasure: Salaisuuksien kirja (12) 20.00 Mestareiden mestari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge (12) 23.50 Elokuva: Beck: Perhe (12) 01.50 Hyvät ja huonot uutiset 02.50 Amerikan kovimmat keräilijät 03.50 05.00 Astral-TV MAANANTAI 26.7. Pel ast usa rmei jan 3. Missä pohjoissuomalaisessa kunnassa on Hepokönkään vasiputous. c) mar ras kuu ssa Viikko 28 Lotto: 4, 7, 13, 25, 27, 29, 37. Ber nha rdi nkoi ra 10. Bean 16.00 Agatha Christie: Greenshaw’n kartano (12) 18.00 Amazing Race 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Täydellinen kesä (S) 20.00 Agatha Christie: Ikiyö (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Super-Jahti 23.35 Top Gear 00.40 Elokuvatraileri: Luokkakokous 3 sinkkuristeily (12) 00.45 Pomo piilossa UK 01.45 Joonas Nordman Show 02.40 999: Mikä hätänä. Bean 18.00 Masked Singer USA 18.55 Elokuvatraileri: Luokkakokous 3 sinkkuristeily (12) 19.00 Käräytyskamera (7) 19.30 Käräytyskamera (12) 20.00 Käräytyskamera (12) 20.30 Käräytyskamera (7) 21.00 Subleffa: King Arthur: Legend of the Sword (12) 23.35 SmackDown 00.35 Uuno Turhapuron aviokriisi (S) 02.35 Super-Jahti 03.20 Anthony Bourdain kohti tuntematonta 04.05 Vintiöt (7) 04.30 04.55 Simpsonit (S) YLE TEEMA & FEM 06.50 09.56 YLE TEEMA 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.7. a) Espoo, b) Kuopio, c) Oulu, d) Turku 6. d) Tur ku 6. Voitonjako: 7 oikein kpl. 16.45 17.13 Arkistojen salat 17.25 00.17 YLE FEM 17.25 Teurastajan vapaapäivä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 18.11 Kiia ja kissa (S) 18.24 Lulun luontoseikkailut (S) 18.30 Huutokauppakesä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Saaristolaislääkäri (12) 20.55 Saaristolaislääkäri (12) 21.50 Tukholman verilöyly 22.50 Piilotetut kyvyt 5 vuotta myöhemmin 23.33 00.17 Piilotetut kyvyt 5 vuotta myöhemmin JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Laiva (S) 09.30 Laiva (S) 10.00 Laiva (S) 10.30 Laiva (S) 11.00 Panttilainaamon autospesialistit 11.30 Panttilainaamon autospesialistit 12.00 Panttilainaamon autospesialistit 12.30 Panttilainaamon autospesialistit 13.00 Panttilainaamon autospesialistit 13.30 Amerikan rajavartijat 14.00 Suomen huutokauppakeisari 15.00 Suomen huutokauppakeisari 16.00 Suomen huutokauppakeisari 17.00 Poliisit 2020 (7) 17.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari 18.00 Ennakkostudio 18.30 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros 20.30 Australian rajalla 21.00 Rillit huurussa (S) 21.30 Rillit huurussa (S) 22.00 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela Sut puhallan pois 22.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12) 23.05 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 00.05 Burgerimies Suomessa 01.05 Poliisit 2020 (7) 02.00 4D: Haluan uudet kasvot (7) 03.00 JIM D: Terrori-iskut ja kaappaukset (12) 04.00 Astral-TV LIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Hansin matkassa 12.00 Häät sulhasen tapaan 13.00 Häät sulhasen tapaan 14.00 Häät sulhasen tapaan 15.00 Sinkkuillallinen 16.00 Sinkkuillallinen 17.00 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela Sut puhallan pois 17.05 Unelmien poikamies 18.55 Radio Suomipop ñ Suomipoppia nyt ja tulevaisuudessa 19.00 Sami Kurosen makumatka Saimaalla 19.30 Sami Kurosen makumatka Saimaalla 20.00 Huvila & Huussi 21.00 Elokuva: Entourage (12) 23.10 Liv D: Ökyrikkaiden hotelli 00.20 Häät sulhasen tapaan 01.20 Vieraissa Australia 02.20 Vieraissa Australia 03.25 05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 08.30 Ostoskanava Tvins.com 09.30 Bachelor Australia 10.30 Bachelor Australia 12.05 Remontilla rahoiksi 14.05 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Unelma-asunto auringon alta 15.55 Unelma-asunto auringon alta 16.55 Unelma-asunto auringon alta 18.00 Unelma-asunto auringon alta 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Unelma-asunto auringon alta 21.00 Elokuva: Edelleen Alice (7) 23.05 The Affair (7) 00.05 Rouva Ministeri (7) 01.00 Kova laki (12) 02.00 Kova laki (12) 02.55 RuPaul’s Drag Race 03.50 RuPaul’s Drag Race 04.45 05.05 Yön AVA SUNNUNTAI 25.7. Lauantai-Jokeri: 9 7 3 5 1 6 6. 06.53 Kiri ja Lolo (S) 06.58 Hei Taavi (S) 07.07 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.20 Pauli (S) 07.45 Reppu-Heppu ja Botti (S) 07.55 08.17 Ryhmä Hau (S) 08.22 Galaxi 08.23 Sherlock Jakki (S) 08.36 08.47 Aliisa ja yksisarvinen (7) 09.00 12.00 YLE FEM 09.00 Talot huokuvat historiaa 10.00 Huutokauppakesä 11.00 Baletin harvat ja valitut 12.00 17.55 YLE TEEMA 12.00 12.54 Countrymusiikki 13.00 13.54 Taiteilijoiden mielimaisemat 14.00 La otra mirada Toinen katse (7) 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.00 16.45 Milanon naisten paratiisi (12) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 23.57 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Rillinalle (S) 18.05 Maijuli (S) 18.10 Käärmeitä kyydissä (S) 18.15 Pingu kaupungissa (S) 18.21 Kevin ja isoisä (S) 18.30 18.52 Mestari 19.00 Stugor 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.44 Strömsön saunaillan parhaat palat 20.00 Valitut lapset 21.00 Huippuilta Janne Grönroosin seurassa 21.45 Wisting (16) 22.30 Bileet (12) 22.51 Bileet (12) 23.12 Bileet (12) 23.32 23.57 Bileet (12) JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Grillit huurussa (S) 10.00 The Wall Suomi 11.00 Martina ja hengenpelastajat 12.00 Naurun historia (S) 13.00 Burgerimies Euroopassa 14.00 Amerikan rajavartijat 14.30 Amerikan rajavartijat 15.00 Suomen huutokauppakeisari 16.00 Panttilainaamon autospesialistit 16.30 Panttilainaamon autospesialistit 17.00 Burgerimies Suomessa 18.00 Australian rajalla 18.30 Australian rajalla 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Rillit huurussa (S) 21.30 Stand Up! (S) 22.30 Tulossa: Lahko 22.35 Arman Pohjantähden alla (7) 23.35 Leijonan luola USA 00.35 Amerikan kovimmat keräilijät 01.30 Stand Up! (S) 02.30 Laiva (S) 03.00 Poliisit kotihälytys (12) 04.00 Astral-TV LIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Häät sulhasen tapaan 10.00 Kadonneen jäljillä (S) 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 12.00 Tanssin superäidit 13.00 The Wall Suomi 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Remppa vai muutto: Lomakodit 16.00 Sami Kurosen makumatka Saimaalla 16.30 Sami Kurosen makumatka Saimaalla 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Puutarhan pelastajat 21.00 Asema 19 (12) 22.00 Kumman kaa (S) 22.35 Kumman kaa (S) 23.05 Sinkkuillallinen 00.05 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 01.00 Liv D: Ökyrikkaiden hotelli 02.10 Häät sulhasen tapaan 03.10 Lätkävaimot (S) 04.10 05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 06.30 Valitut Palat Collection 07.00 07.55 Lemmen viemää (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Maajussille morsian 11.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 11.55 Supernanny 12.50 Jamie Oliverin helpot herkut 13.15 Salatut elämät: Satula (S) 13.40 Younger (7) 14.05 Home and Away (7) 14.30 Kauniit ja rohkeat (S) 15.00 Emmerdale (7) 15.30 Emmerdale (12) 16.00 Lemmen viemää 17.00 Grand Designs unelma-asunnot 18.00 Ensitreffit alttarilla 19.00 Ensitreffit alttarilla 20.00 Emmerdale 20.30 Emmerdale 21.00 Agatha Christie: Ikiyö (12) 23.00 AVA Rikosputki: Bull (S) 00.00 True crime: Kuolemanvaaralliset kultit (12) 01.00 Kova laki (12) 02.00 Unelma-asunto auringon alta 02.55 Sarjamurhaaja Dennis Nilsenin tarina (12) 03.55 Emmerdale 04.20 Grand Designs unelma-asunnot 05.15 Home and Away (7) 05.40 06.00 Yön AVA Kysymykset 1. YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Merkkien salat 06.55 Ylen aamu 09.30 Liftarit: Itä-Suomi 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 10.55 8 minuuttia 11.05 Pisara 11.10 Jumalanpalvelus 12.05 Meidän Liinu (12) 12.35 Nurses Nuoret sairaanhoitajat (12) 13.18 Herra sotaministeri (S) 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Prisma: Ihmeellinen iho 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Nurses Nuoret sairaanhoitajat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Järviemme helmet: Säkylän Pyhäjärvi 19.00 M/S Romantic (12) 20.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.40 Perjantai-dokkari: Lukutaidoton Mika 21.50 Yle Uutiset 21.54 Urheiluruutu 21.58 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Karppi (12) 22.50 Soturi (16) 23.40 Huume-Suomen historia: Tajunnan kumous 00.10 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Tokion olympiakisat, useita lajeja 06.00 Tokion olympiakisat, purjehdus 06.30 Tokion olympiakisat, skeittaus 07.30 Tokion olympiakisat, purjehdus 08.50 Tokion olympiakisat, ammunta 09.35 Tokion olympiakisat, purjehdus, ammunta 10.35 Tokion olympiakisat, jousiammunta 11.10 Tokion olympiakisat, purjehdus 11.30 Tokion olympiakisat, maastopyöräily 12.30 Tokion olympiakisat, judo 13.20 Tokion olympiakisat, telinevoimistelu 16.00 Tokion olympiakisat, lentopallo 18.00 Tokion olympiakisat, päivän parhaat 19.00 19.44 Suurperheen maalaiselämää 20.00 Riistametsällä 20.45 Metsästysjuttuja 20.50 Metsästysjuttuja 21.00 Tokion olympiakisat, päivän parhaat 22.00 Tokion olympiakisat, koskimelonta 23.00 Tokion olympiakisat, miekkailu 00.00 Jopet-show (7) 00.25 Tokion olympiakisat, triathlon 03.00 Tokion olympiakisat, surffaus 03.55 04.30 Tokion olympiakisat, soutu MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.05 Kesäterassi 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale (12) 10.35 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 Pilanpäiten 12.30 Jamie Oliverin helpot herkut 13.00 Kaappaus keittiössä 14.00 MasterChef 2020 15.00 Tuttu Juttu Show 16.00 Kokkisota 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 21.00 Tanssii Tähtien Kanssa parhaat kautta aikojen 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Murha Helsingörissä (12) 23.35 Suomalainen menestysresepti 00.30 Pomo piilossa UK 01.30 Top Gear 02.30 999: Mikä hätänä. (12) 03.20 Simpsonit (7) 03.45 04.10 Käräytyskamera (12) YLE TEEMA & FEM 06.50 08.47 YLE TEEMA 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.7. Keskiviikko-Jokeri: 2 3 8 3 1. Aut iot alo on (D ing o) 8. Sor jon en 7. 7. Minne ollaan menossa laulussa, jossa ”Mä reppuselässä sinua vien…”. 5. 2. Voitonjako: 5+2 oikein – kpl, 5+1 oikein 3 kpl 675 175,40 e, 5+0 oikein 89 361,40 e, 4+2 oikein 3 055,00 e, 4+1 oikein 227,90 e, 4+0 oikein 97,30 e, 3+2 oikein 48,10 e, 2+2 oikein18,60 e, 3+1 oikein 17,00 e, 3+0 oikein 14,50 e, 1+2 oikein 9, 40 e, 2+1 oikein 7,70 e. Plusnumero: 23. com 09.30 Younger (7) 09.55 Younger (7) 10.20 Younger (7) 10.45 Younger (7) 11.10 Koiralle koti 11.30 Jamien pikaherkut 12.00 AVA doc: Miljardöörilasten syntymäpäivät 13.00 Unelma-asunto auringon alta 14.00 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Unelma-asunto auringon alta 16.00 Unelma-asunto auringon alta 17.00 Unelma-asunto auringon alta 18.00 Unelma-asunto auringon alta 19.00 Unelma-asunto auringon alta 20.00 Unelma-asunto auringon alta 21.00 Elokuva: Oikeesti aikuiset 2 (12) 23.10 Kova laki (12) 00.05 Kova laki (12) 01.00 Remontilla rahoiksi 01.55 Remontilla rahoiksi 03.10 Grand Designs unelma-asunnot 04.05 06.00 Yön AVA SUB 06.30 Simpsonit (7) 07.00 Simpsonit (7) 07.30 Simpsonit (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Jane the Virgin (7) 10.00 Ostoskanava Tvins. Voitonjako: 7 oikein kpl. YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 07.15 Itämeren helmet: Saarenmaa 08.00 08.54 Avara luonto: Serengeti 09.00 Naiset vallan takana 09.45 Some deep story 10.00 10.55 Jumalanpalvelus 11.00 Dokumenttiprojekti: Autobonus (S) 12.00 Ikimuistoinen: Laila Kinnunen 12.30 Järviemme helmet: Saimaa 12.58 Järviemme helmet: Inarijärvi 13.30 Ennen vanhaan Ahvenanmaalla 13.51 Kaunis Ahvenanmaa 14.00 Egenland 14.30 Merkkien salat 15.00 Suuri torjuntavoitto 16.00 16.45 Victoria (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.54 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Elämäni Biisi 19.30 Mittatilaustyönä 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 M/S Romantic (12) 22.00 Paha ui paratiisiin (16) 23.00 Ulkolinja: Köyhänä Englannissa 23.55 Pank pankin nousu ja uho (16) 00.50 04.00 Uutisikkuna YLE TV2 05.30 Tokion olympiakisat, ammunta 06.15 Tokion olympiakisat, skeittaus 07.00 Tokion olympiakisat, skeittaus, maantiepyöräily 07.30 Tokion olympiakisat, maantiepyöräily, purjehdus 09.30 Tokion olympiakisat, useita lajeja 11.30 Tokion olympiakisat, kouluratsastus 12.30 Tokion olympiakisat, judo 13.30 Tokion olympiakisat, käsipallo 15.00 Tokion olympiakisat, miekkailu 16.00 Tokion olympiakisat, taekwondo 16.30 Tokion olympiakisat, beach volley 18.00 Tokion olympiakisat, päivän parhaat 19.00 Kavionjälkiä 19.29 Vonkaleita jahtaamassa 20.15 Kohteessa: Parhaat palat 21.00 Tokion olympiakisat, päivän parhaat 22.00 Tokion olympiakisat, skeittaus 23.00 Tokion olympiakisat, painonnosto 00.00 Jopet-show (7) 00.25 Tokion olympiakisat, triathlon 03.00 04.00 Tokion olympiakisat, useita lajeja MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Horseland heppajengi (S) 09.10 Palomies Sami (S) 09.20 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Illallinen äidille 11.00 Kokkisota 12.00 Koko Britannia leipoo 13.00 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 14.30 Koiralle koti 15.00 Mr. Tiistaina 20.7.2021 N:o 55 SUB 06.30 Simpsonit (7) 07.00 Simpsonit (7) 07.30 Simpsonit (7) 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 Jane the Virgin (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Paavo Pesusieni (S) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Baywatch (12) 15.00 Baywatch (12) 16.00 Pomo piilossa UK 17.00 Mr. 8. 4. Voitonjako: 7 oikein kpl, 6+1 oikein 80 073,10 e, 6 oikein 1 848,40 e, 5 oikein 43,71 e, 4 oikein 10 e, 3+1 oikein 2 e. Egy pti ssä 9. Lisänumero: 28. com 11.00 Simpsonit uusi kausi (7) 11.31 Simpsonit uusi kausi (7) 12.01 Simpsonit uusi kausi (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Baywatch (12) 15.00 Baywatch (12) 15.55 Poliisit UK: Ajojahti (12) 16.55 Top Gear 18.00 Selviytyjät 19.00 Selviytyjät 20.00 Käräytyskamera (12) 20.30 Käräytyskamera (12) 21.00 Subleffa: Terminator 2 Tuomion päivä (16) 23.50 Top Gear 00.55 Masked Singer USA 01.40 RAW 02.25 Billions (12) 03.20 Billions (12) 04.15 Simpsonit (7) 04.40 05.04 Käräytyskamera (7) YLE TEEMA & FEM 06.50 09.57 YLE TEEMA 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.7. Ahv ena nmaa lla 2. (12) 03.25 Remontilla rahoiksi 04.10 04.55 Kaappaus keittiössä NELONEN 05.00 Astral-TV 06.00 Bing (S) 06.05 Ritariprinsessa Nella (S) 06.25 Rusty Rivets (7) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Angry Birds Toons (S) 07.20 Angry Birds Toons (S) 07.25 K3 (7) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.45 LEGO City Adventures (7) 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Bakugan: Battle Planet (7) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Rempalla tuloja 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Rempalla tuloja 15.25 Diili 16.50 Onnenarpa 16.55 Puutarhan pelastajat 17.55 Remppa vai muutto 18.55 MasterChef Australia 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 Erittäin salainen (16) 23.35 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 00.35 Amerikan kovimmat keräilijät 01.35 Suomen huutokauppakeisari 02.35 Australian rajalla 03.05 Australian rajalla 03.35 05.00 Astral-TV SUB 06.30 Monchhichi (S) 06.40 Palomies Sami (S) 06.50 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Paavo Pesusieni (S) 08.05 Daltonit (S) 08.30 Oggi ja torakat (7) 09.00 Myyrän ystävät: Hepokatti (S) 09.05 Paavo Pesusieni (S) 09.30 Schitt’s Creek (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Home and Away (7) 11.30 Salatut elämät: Young Girl, Dream Girl (7) 12.00 Emmerdale (7) 12.30 Emmerdale (12) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Salatut elämät (7) 14.00 Salatut elämät (7) 14.30 Salatut elämät (S) 15.00 Baywatch (12) 16.00 Selviytyjät 17.00 Selviytyjät 18.00 Käräytyskamera (12) 18.30 Käräytyskamera (7) 19.00 Simpsonit (12) 19.30 Simpsonit (7) 20.00 Myyrä 21.00 Simpsonit uusi kausi 21.30 Subleffa: Uuno Turhapuro menettää muistinsa (7) 23.15 Poliisit UK: Ajojahti (12) 00.10 SmackDown 01.00 Myytinmurtajat 01.45 Käräytyskamera (12) 02.10 Käräytyskamera (7) 02.35 999: Mikä hätänä. Missä maassa on ElAlamein, jossa oli 2. Missä Suomen maakunnassa on vielä maaherra. Eurojackpot: 9, 14, 24, 37, 39. 06.53 Tik Tak (S) 06.58 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.09 Simo (S) 07.14 Urheat pupuset (S) 07.21 Laura (S) 07.34 Mimmi Lehmä ja Varis (S) 07.42 Pikin eläimet (S) 07.49 Kiri ja Lolo (S) 07.56 Liisa ja Leo (S) 08.07 Oktonautit (S) 08.21 Ryhmä Hau (S) 08.44 Herra Heinämäki ja Lato-Orkesteri (S) 08.59 Galaxi 09.00 Näin meillä (7) 09.12 Voihan Poni (7) 09.24 Mahti-Mopsi (7) 09.31 Merten syvyyksissä (7) 09.53 Råtta Booris (S) 10.00 12.00 YLE FEM 10.00 Trollhättans FF 10.30 Rakkauden koodi 11.00 Villieläinten jäljillä 12.00 17.13 YLE TEEMA 12.00 Kino: Fanny (S) 14.05 Miksi tanssimme. 9. 15.00 Mahler x 10: Sinfonia nro 8 ”Tuhannen sinfonia”. Voitonjako: 13 oikein 2 kpl 79 022,96 e, 12 oikein 1 227,79 e, 11 oikein 54,36 e, 10 oikein 11,38 e.. Perjantai-Jokeri: 8 2 6 4 2. Viking Lotto: 3, 9, 14, 16, 20, 45. 10. Missä kuussa ei Suomessa ole järjestetty koskaan valtakunnnallisia vaaleja. Voitonjako: 7 oikein kpl. Vikingnumero: 1. 3. maailmansodan aikana kovat taistelut. Missä on lääketehdas Bayerin suurin Saksan ulkopuolinen lääketehdas. Plusnumero: 1. Bean 15.30 Mr. Puo lan gal la 5. Minkä yhteisön lehti on Sotahuuto. Mikä Ville Virtasen tähdittämä suomalainen TVsarja tunnetaan ulkomailla nimellä Bordertown. Miltä sivulta alkaa YLE:n teksti-TV:n urheiluosuus. a) kesäkuussa, b) syyskuussa, c) marraskuussa, d) joulukuussa RAHAPELIT » Vas tau kse t 1. 06.52 Utelias Vili (S) 07.15 Kesäkisa 07.18 Pipsa Possu (S) 07.23 Paperitarinoita (S) 07.29 Q Putti 5 (S) 07.41 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.13 Kari Kiituri (S) 08.25 Jarin ja Karin kesäloma (S) 08.34 Ässäluokka (S) 08.59 Galaxi 09.00 Minä, Elvis Riboldi (7) 09.11 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 09.22 Tipu Touhukas (S) 09.24 Rajametsän tarinoita (7) 09.51 Hullabalooba (7) 10.00 12.00 YLE FEM 10.00 Petra rakastaa itseään 10.30 Kätilöt 11.00 Timjamia, kukkoa ja torttuja 12.00 17.24 YLE TEEMA 12.00 Kino Suomi: Laulu tulipunaisesta kukasta (12) 13.35 14.05 Arkistojen salat 14.10 Neiti Aika (7) 15.10 Simon Reeve Cornwallissa 16.10 Francon jälkeen Alcantaran perhe (12) 17.25 20.00 YLE FEM 17.25 Aktivisti: Aktivisti (12) 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Mietipä sitä 18.21 Seis! (S) 18.30 Elinkautinen (12) 19.15 19.24 Hemmalive: Tove Ljungqvist 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 00.00 YLE TEEMA 20.00 The Changin’ Times of Ike White (12) 21.20 Kino: Thunder Road (12) 22.50 00.00 Small Axe (12) JIM 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro! 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Laiva (S) 11.00 Panttilainaamon autospesialistit 11.30 Panttilainaamon autospesialistit 12.00 Panttilainaamon autospesialistit 12.30 Panttilainaamon autospesialistit 13.00 Panttilainaamon autospesialistit 13.30 Amerikan rajavartijat 14.00 Suomen huutokauppakeisari 15.00 Suomen huutokauppakeisari 16.00 Burgerimies Suomessa 17.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 18.00 Poliisit 2020 (7) 19.00 Arman Pohjantähden alla (7) 20.00 Arman Pohjantähden alla (S) 21.00 Rillit huurussa (S) 21.30 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela Sut puhallan pois 21.35 The Voice of USA 23.30 Stand Up! (S) 00.30 Poliisit 2020 (7) 01.30 Roast Jeff Ross ja poliisit (7) 02.30 Vuorien sankarit (7) 03.30 JIM D: Terrori-iskut ja kaappaukset (12) 04.30 Astral-TV LIV 05.00 Astral-TV 06.00 LIVE: Astral-TV 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Hansin matkassa 12.00 Hansin matkassa 13.00 Häät sulhasen tapaan 14.00 Häät sulhasen tapaan 15.00 Sinkkuillallinen 16.00 Sinkkuillallinen 17.00 Remppa vai muutto: Lomakodit 18.00 Huvila & Huussi 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Liv D: Ökyrikkaiden hotelli 21.10 Tulossa: Arman Pohjantähden alla 21.15 NCIS Rikostutkijat 22.10 NCIS Rikostutkijat 23.10 Temptation Island Suomi 9 (7) 00.10 Kumman kaa (S) 00.45 Kumman kaa (S) 01.15 Häät sulhasen tapaan 02.15 Vieraissa Australia 03.15 Vieraissa Australia 04.15 05.00 Astral-TV AVA 06.00 Aamun AVAus 08.30 Ostoskanava Tvins