Sivu 3. Eila-vaimo on maalannut näkymiä kotikylästä. Valtion lupaama tuki tuotannon rajusta alasajosta ja elinkeinon menettämisestä selviämiseen lipuu yhä kauemmas, kalusto seisoo tyhjänpanttina, mutta kulut juoksevat. Sivu 11 Irtonumero 2,20€ Turvealan raju alasajo koettelee Turveyrittäjät ovat tyhjän päällä varsin yllättäen. Yli-iiläinen Arto Haapaniemi kuvailee turvetuotannon olevan saattohoidossa. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti PETSAMO MUISTOISSA Haukiputaalainen Yrjö Mosorin, 90, muistelee synnyinseutuaan Petsamoa. vsk • N:o 82 Perustettu 1969. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 21.10.2021 52. Tilanne on varsin lohduton
jossa istuessa voi luonnon. na olemme lähes kaksi ker. tee meille kaikille tutusta lausekkeesta “Anna meille tänä päivänä meidän joka. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. syvästi niin korkea, että jo. uksen järjestämisestä on ollut aina hy. Eikö poliitikoilla ole sel. Hyväksyttävään Porukka liikkeelle! ?suoritukseen riittää 20 puolen tunnin liikuntahetkeä marraskuun aikana. Lokakuuta 2021 » N:o 82 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » Toisinaan tekee hyvää hakeutua itse. va oli 713 viljakiloa henki. Heti itsenäis. Veli Pohjonen maatalousja metsätieteiden tohtori Kuusamo Mitä seuraavaksi. linkorven tuulimyllypuis. Ruokaturvamme näyt. me aikoina lenkkeilemässä useamman maratonin juosseen tuttavani kanssa. tu ruokaturva vuonna 2020 oli 344 kiloa. näkuun sateettomista jak. Tuttavani vauhdinjako on tai. nut viereensä vuosien saa. Rikkaana maa. piä seurattavia mittareita. lon tason ylitimme vuonna 1968. karruttanut. Molemmat not. suorituksia tehnyttä. Suorituksen vauhdin saa valita vapaasti. Toivottavasti hänelle on edes jotain hyötyä yhteisliikunnas. kaa. lon tasoon. tossa sorakuopat ja nyt Ol. katurvan esille. me ei enää tule koronake. peelliseksi varautua niihin. maan luokkaa. rauhaan ensimmäisenä tul. kapäiväinen leipä ei ole as. vää, ja kenties joku on tempaukseen osallistumisen kautta kautta päässyt kiinni pysyvämpäänkin liikuntahar. Maataloutemme ei kuitenkaan katsonut tar. rastukseen. 1960?luku oli jokapäiväi. Tilanne on se, että kun minulla on jo aika puuskutus menossa, on tuttava. ään kehittyneempien seuraan. solla 245 kiloa. me notkahti vuonna 1946 alimmillaan 210 kiloon. la. Tempauksen tarkemmat säännöt löytyvät tänään ja tulevissa Rantapoh. kuntaan käytettiin aikaa yhteensä yli 4 000 tuntia. me Suomen vuotuinen vä. tyi yhteensä yli 8 300 kappaletta ja lii. kahdukset johtunevat pääo. min. Sen jälkeen ja etenkin 1995 alkaneella EU?kaudella ruokaturvamme on sahail. Onko meillä riittävästi talonpoikia kylvämään ko. ton. Porukka liikkeelle! keräsi vuonna 2020 ennätyksellisen määrän osanot. Leipäviljan tuotanto ja siitä johdettu ruokaturva ovat ihmiskunnan tärkeim. kärankaa ja Ilmattaren puu. Toisen maailmanso. tamuoto on ollut vuosia kävely, mikä onkin hyvää liikuntaa. sien sääolojen vaihteluissa. sen elokuun satoennustees. haan. moitus julkaistaan myös lehden verk. von. tavaa ja tunnen, että ainakin oma kun. Tempauksen suosituin liikun. Vuonna 2019 ruokatur. tiviljaa, jos ulkomaan kaup. näkään. Esimerkiksi köyhässä, runsaan väestön Etiopias. Toivottavasti maatila. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Rantapohjan Porukka liikkeelle! marraskuiseen liikuntatempaukseen osallistuvien ei ole suinkaan pakko tähdätä maratonille enkä sitä tee mi. Luonnonvarakeskuk. Se on onnistunut sadoilta tempaukseen osallistujilta vuosittain. rata hyvinvoinnin maa Suo. 1950?lu. Meitä oli yhteensä 416 liikunta. me on kuitenkin ollut py. dan jälkeen ruokaturvam. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. ti niin, että ruokaturvaam. uttama maailmantalouden huojahdus nostivat taas ruo. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Tämän päivän 500 ki. ni syke vasta 80. Palaute tempa. päiväinen leipämme”. täisi olevan notkahtamas. Maapallon keskilukemaan verrattuna ruokaturvam. vuimme kuitenkin tästä so. Pääsimme silti 1930?luvulla jo 400 ki. Las. Koko maapallolle lasket. timaista viljaa. kan pyörteissä, osaksi ke. Viime vuosisadalla meitä koetteli kaksi kriisiä, jolloin ruokaturvamme oli kehitys. sa. Joku roti sentään! “Saisiko olla paikallislehti luettavaksi?” Terveisin Kuuno (ja Tanja Ijäs Kiimingistä) Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. sijoitus paikkaa. Partiolaisten maja Muhojo. hamiehillä pelisilmää jättää lapsiemme eräpaikka rau. Nuotiolla tuulimyllyn var. Il. kentaan johtaen: jokapäiväi. kiluku, ruokaturva on vil. tosta tai ydinjätteen loppu. Toi. vulla olimme jo maapallon nykykeskiarvon tasolla. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Kehitysmaissa ruokaturva on alle keskiar. ko jatkossa varmasti tuon. soista. mme saavat viljapeltoa kyl. pa alkaa uudelleen takkuil. sen leivän nousun vahvaa ai. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. dan aiheuttaneesta kriisistä tasaisen varmasti. tymisen jälkeen olimme ta. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. tuinen viljasato, me olem. nen leipä on Suomen vuo. Ruokaturvaa on syytä seu. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. lut osaksi maatalouspolitii. siä huolestuttavampaa not. kahdusta. jissa julkaistavista ilmoituksista. tamme. leet kuunnella siipien ulinaa ja odotella ongelmajätelai. saksi viljaseutujen kesä?hei. ta laskettu lukema vuodelle 2021 on vain 501 viljakiloa per henkilö. taa maapallon keskiarvon yläpuolella. Tämä tuli mieleen siitä, kun olen käynyt vii. Suorituksia ker. toni on kohentumaan päin. » Torstaina 21. sa ruokaturva vuonna 2020 oli vain 246 kiloa henkilöä kohti. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Numero on. Ruokaturvan laskenta läh. messakin entistä tarkem. Saamme. vetyksi jatkossa riittäväs. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Porukkaa jälleen liikkeelle TOIMITTAJALTA Ruokaturvaa on jatkossa seurattava entistä tarkemmin Korona?virus ja sen aihe. löä kohden. kosivulla ja sieltä voi tulostaa osallis. tumiskuponkeja vaikka koko suvulle. en Isonkivenkoskella on saa. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. tajia. Koronavuonna 2020 putosimme tasolle 586 kiloa. jasato jaettuna väkiluvulla
Vähäsöyrinkiä myös huvittaa julkisuudessa olleet jutut siitä, miten vaikkapa ruokohelpin korjaus tarjoaisi työtä turve-urakoitsijoille ja heidän koneilleen. Moni turveyrittäjä on jo ajautunut konkurssiin. – Sehän on ollut suora kädenojennus kansalaisille, joille on voitu toimittaa edullista energiaa, kun turvetta ei ole verotettu. Tosin, ehkä se on jo monelle myöhäistä. – Tässä yhteiskunnassa on niin paljon välistävetäjiä, että rahat hupenevat matkalle ennen kuin ne ennättävät tänne maaseudulle. Olen vieläkin ihan ällikällä lyöty, että voiko tämä olla totta. Hän toivoo, että koronanjälkeisessä jälleenrakentamisessa on sijaa myös koneyrittäjille. Tuntuu, että olemme olleet lähes yksinomaan syyllisiä ilmastonmuutokseen. Suomen elpymisja palautumissuunnitelmassa painotetaan kestävää kasvua, vihreää siirtymää, digitalisaatiota sekä työllisyyden ja osaamisen kehittämistä. A RTO H A A PA NIE M I. Meilläkin lähes miljoonan kalusto seisoo tyhjänpanttina suon laidalla. Hallituksen tavoitteena oli alun perin puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä, mutta nyt se on puolittumassa jo ensi vuoden aikana. Jos tulevaisuus ei näytä yleisesti turveurakoitsijoiden parissa auvoiselta, niin Vähäsöyringin tilanne on vielä hankalampi: Päävamma estää häntä opiskelemaan uutta. – Ihan höpöpuhetta. – Meitä yrittäjiä on syyllistetty päättäjien, lähinnä vihreiden, ja median suunnalta erittäin voimakkaasti. Turvetuotanto on saattohoidossa. Siinä myös meillä yrittäjillä ja meidän sidosryhmillämme on tehtävää, kuinka hyödynnämme omassa yritystoiminnassamme kestävän kehityksen ja vihreän siirtymän synnyttämät mahdollisuudet, Suominen sanoi. Kuvassa kuivikekuorma on lähdössä Arto Haapaniemeltä yli-iiläiselle karjatilalliselle Janne Manniselle. 3 Torstaina 21. vsk • N:o 82 Turvetuotanto saattohoidossa Miljoonien kalusto seisoo tyhjän panttina suon laidassa » Teea Tunturi » Yli-Ii » Kiiminki – KUN TURVE poistuu energiapaletista, kaukolämmön hinta nousee kohisten, tuontipuuta, -kuorta ja venäläistä haketta tulee turpeen korvaajaksi Suomeen, raha valuu ulkomaille, eikä jää maakuntiin. – Olen hankkinut koneiden lisäksi myös kuivatuskalustoa, joka nyt jää käyttämättä. Nyt todellisuus alkaa olla käsillä jokaisella kaukolämmön piirissä olevalla. Poliittisten päätösten soisi olevan yritystoiminnan edellytyksiä turvaavia eikä tuhoavia, totesi Suominen. Vakuutukset ja muut kulut on maksettava kuitenkin koko ajan. Turveyrittäjiä ajautuu konkurssiin, luettelee yli-iiläinen turveyrittäjä Arto Haapaniemi turvetuotannon rajun alasajon seurauksista. Tähän se taitaa loppua, vaikka toivoisinkin, että jatkuisi edes vielä jollain tasolla. – Toivottavaa on, että näistä osaalueista saadaan syntymään myös konetyökentälle uutta ja kannattavaa työtä, tekemistä ja tekemisen malleja. Kuiviketurpeen käytöllä ei kuitenkaan alan ongelmia ratkota. En edes usko, että nykytilanne vähentää ilmastopäästöjä, päin vastoin.” – Arto Haapaniemi Työt alkavat turvealalla olla todella vähissä. Viime kesänä sain vielä nostaa noin puolet edellisen kesän määrästä. En edes usko, että nykytilanne vähentää ilmastopäästöjä, päin vastoin, lataa Haapaniemi. Turveyrittäjien ajatukset eivät ole kovin valoisia. Haapaniemen mukaan iso kiitos kuuluu paikalliselle maanviljelijälle, joka käyttää turvetta kuivikkeena, pitäen näin turveyrittäjää leivän syrjässä kiinni. Yli-iiläinen Haapaniemi on yrittänyt parhaansa mukaan reagoida tilanteeseen ja muokannut omaa yritystoimintaansa sen verran, mitä talous on antanut myöten. Vähäsöyrinki ihmettelee sitä, miten nopeasti hallitus sai ajettua turpeen alas. Arto Haapaniemi ei usko, että valtion tukipaketista tulee urakoitsijoille asti yhtään mitään. Yrittäjän näkökulmasta katsottuna viimeiset pari vuotta ovat olleet raskaita. Tuntuu, että olemme olleet lähes yksinomaan syyllisiä ilmastonmuutokseen. Tämän vuoden jälkeen sopimus ei kuitenkaan todennäköisesti jatku. Pieni toivonkipinä elää vielä hänen mielessään sen suhteen, josko uusi hallitus voisi jotain tilanteelle. Onko siinä mitään järkeä. KONEYRITTÄJIEN puheenjohtaja Markku Suominen otti vastikään kantaa turvetuottajien tilanteeseen, todeten, että valtio on luvannut turveyrittäjille tukea tuotannon rajusta alasajosta ja elinkeinon menettämisestä selviämiseen, mutta käytännössä ei vielä ole nähty euroakaan – saati kuultu, mistä ja miten tukea voi hakea. Samoin, kuin turpeen alasajosta lupaillut tukirahat. Meitä yrittäjiä on syyllistetty päättäjien, lähinnä vihreiden, ja median suunnalta erittäin voimakkaasti. Miksi valmiit työmaat lyödään kesken kiinni. Vielä reilu vuosi sitten hän monen muun tavoin kuvitteli, että työtä turvesoilla riittäisi ainakin 2030-luvulle saakka. Turvetuotannon kohtalo on erinomaisen osuva huono esimerkki siitä, kuinka suuri vaikutus yritystoiminnassa poliittisilla päätöksillä on. Haapaniemi on tuohtunut myös siitä, että myös turveteollisuudelle maksetuista verotuista on puhuttu negatiiviseen sävyyn. Nyt pistää masentamaan. – Turvetuottajien tukitoimiin täytyy saada vauhtia. lokakuuta 2021 52. Hinnat nousevat, ja Rantapohjan alueellakin tämä koskee monia taajamien alueella asuvia. PARHAILLAAN näyttää siltä, että valtioneuvoston turveyrittäjille lupaamat luopumisja romuttamistuki ovat viivästymässä ensi vuoden puolelle. – 20 vuotta olen ollut täysin turpeen leivissä, samoin koko perhe. Kalustossa on kiinni jopa miljoonan euron verran. KIIMINKILÄINEN 39-vuotias turveurakoitsija Johannes Vähäsöyrinki kuvailee omaa tilannettaan suorastaan huonoksi. – Naapurin iso maatila on työllistänyt urakoinnissa, ja metsäkoneurakointia on tehty myös, mutta ei olla lähelläkään sitä liikevaihtoa, mitä turpeella saatiin 4–5 vuotta sitten
Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Koko maa oppii tuntemaan sinun tiesi, Jumala, ja kaikki kansat saavat tietää, että sinä autat. Kiitos kaikille isää hoitaneille. 5.12.1924 k. Ministeri vieraili Keskustan Iin kunnallisjärjestön teltalla S-Market Turvan edustalla. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. 27.5.1938 Oulu k. H A NNU K A IS TO PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Torstai 21.10. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Toimitus valitsee tekstit, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. Markus * 21.11.1932 Haukiputaalla † 9.9.2021 Haukiputaalla Väsyneenä silmäs suljit, siihen hiljaa nukahdit. Isä, pappa ja isopappa Lennart JAARA s. +2° +1° +1° +2° +2° +1° Lauantai 23.10. +2° +2° +2° +2° +3° +2° Perjantai 22.10. Häntä oli vastaanottamassa muun muassa Iin kunnanjohtaja, iiläisiä poliitikkoja sekä paikalla piipahtaneita kuntalaisia. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 42 Aurinko nousee 8.32 ja laskee 17.33. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. Leppä kiittelee Facebookissa iiläisiä hyvistä keskusteluista, evästyksistä ja makkaroista. KESKUSTELUISSA ministeri Lepän kanssa käsiteltiin laajasti Iin kunnan elinvoiman kannalta tärkeitä asioita, joita hänen toivotaan edistävän. Nimipäiviä Torstai: Ursula Perjantai: Anja, Anita, Anniina Lauantai: Severi Sunnuntai: Rasmus, Asmo Maanantai: Sointu Päivän nimi Ursula tulee latinankielisestä karhun nimityksestä. Lämmin kiitos osanotosta. 30.9.2021 Kaivaten Seija Salme ja Heikki Liisa Pekka Kyösti ja Terttu Jarmo ja Tuula lastenlapset ja lastenlapsenlapsi sukulaiset ja ystävät Hiljaa saapui noutaja lauha, hellästi irrotti kahleet maan. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Puolisoa, äitiä, anoppia ja mummaa kaivaten Hannu Eija ja lapset perheineen Pekka ja Marjo perheineen Elisa ja Tapio perheineen Ulla-Maija on siunattu haudan lepoon läheisten saattamana. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Ulla-Maija Valpuri HANKILAHTI o.s. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Maaja metsätalousministeri Jari Leppää jututti Iissä muun muassa Iin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Johannes Tuomela (oik.). 67:3 Valluu ku Kari-Hannun kinttaat. Meille kaikille niin rakas Pentti Johannes KOTILAINEN s. lokakuuta 2021 » N:o 82 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. -3 -3 -3 -3 -0 -2 Sunnuntai 24.10. -2 -3 -2 -1 +1° -0 Ministerivieras Iissä » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii MAAJA METSÄTALOUSMINISTERI Jari Leppä vieraili Iissä maanantaina. Rantapohja. Nyt muistosi kauniit voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Mukana elämän kulussa. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Kuljetti sinne, missä on rauha, missä ei tuskaa milloinkaan. Veijo ja Marjo Enkelit valkoiset taivaassa tuolla, pitäkää papasta hyvää huolta. -1 +0° -3 +1° +2° -2 Maanantai 25.10. Lämmin kiitos kaikille surussamme myötäeläneille sekä Ulla-Maijaa hoitaneille. Elsa Tuli taivaasta enkeli valkoinen, isän silmät hiljaa sulki. Lämmin kiitos kaikille meitä muistaneille. Iiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 21. Ennen Iihin saapumistaan ministeri Leppä piti maanantaina juhlapuheen Tervolassa Vaaran Palkin hirsitehtaan avajaisissa sekä vieraili Simossa. Sanna, Jani, Joni, Miia Iikka, Greta-Sofia, Niina, Jami, Jaro, Jiro ja Jasper Penttiä syvästi kaivaten Aila muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 28.9.2021 Oulu Kauniit olivat onnemme päivät, kauniit muistot jäljelle jäivät. Ps. Yli rajan silloin kuljit, rauhan rannan saavutit. Ursulan kerrotaan olevan ursan ’naaraskarhun’ hellittelymuoto, toisaalta sana merkitsee ’pientä karhua’. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. Eläimen nimitys on voinut olla alkuaan vanha lisänimi, joka on viitannut henkilön ominaisuuksiin tai kotipaikkaan
Hinta sisältää matkat, kalastusluvat, Tervalammella tarvittaessa ohjatun kalastusopastuksen, nuotiomakkaran sekä vakuutukset. Keskiviikkona Kuivaniemen nuorisotila Majakka on avoinna Halloweenin merkeissä. Alokas vastasi: “Toinen.” H.K. kello 10–14 Eskolan hallilla Vehmaansuontiellä. Kalalle Ylikiiminkiin! Oulun 4H-yhdistys järjestää koko perheen kalastusretken Ylikii mingin Tervalammelle lauantaina 23.10. mittauksia ajanvarauksella. Soita ja ilmoittaudu, niin kerromme lisää! Sari Niiranen Puh. Laneille pääsee mukaan kymmenen ensiksi ilmoittautunutta. Syyslomatekemistä Oulussa. 4H järjestää kalastusretken Ylikiimingin Tervalammelle.. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin. Perjantaina on vuorossa nuorten ilmainen leffailta kirjaston auditoriossa. Myös Kiimingin Kimmokkeella pääsee kehonkoostumusmittauksiin syyslomalla. Nuorisotiloilla on tarjolla paljon mukavaa toimintaa maksutta. Illan sisältö halutaan pitää nuorille yllätyksenä, joten paikan päälle kannattaa tulla, vinkkaa Popin vetäjä Katja Havana. Kiimingin Urheilijat järjestää 25.–28.10. kello 10–16. Se on lapsille ja nuorille suunnattu liikunnan ja vapaaajan tapahtuma, jonka kaupungin nuorisopalvelut ja liikuntapalvelut yhdessä järjestävät. Tiistaina pääsee ampumaan paintballia Karhun leirikeskuksessa. Jalkapal lo hallilla yleisövuoroja, Raksilan ja Pateniemen tekojäät avataan. Tiedekeskus Tietomaa on avoinna päivittäin klo 10–18. Omatoimiaikana kirjastoon pääsee sisään kirjastokortilla ja PIN-koodilla. Tarkemmat aukioloajat ja muut syyslomatekemiset on koottu Fiilis-sivulle: http://www.ouka.fi/fiilis X-on Ouluhallissa 26.–28.10. X-ONissa voit kokeilla monipuolisesti erilaisia lajeja. Ilmoittautuminen ja lisätietoa: www.oulu.4h.fi . Lähdethän sinäkin mukaan! Mukana kampanjassa ovat jo seuraavat yritykset: HAUKIPUDAS ja KELLO • Adalar Pizza Kebab • Bike & Fix • Damlatas Pizzeria • HalpaHalli • Haukidivari • Haukiputaan Optiikka ja silmälääkärikeskus • Haukiputaan Sähköosuuskunta • Hautauspalvelu Sotaniemi • K-Market Kello • K-Market Martinniemi • K-Supermarket Revontori • Kampaamo Cavaletti • Kauneushoitola Kidea • Lankku Steak House • Lounaskahvila Nyymanni • Parturi-Kampaamo Tiuku • Pesu-Fix • Putaan Pulla • Rantapohja • Ravintola Navetta • Revontien Kulta ja Kello • S-Market Haukipudas • S-Market Kello • Sale Keiska • Samantta • Seo • SR-Kiinteistöhuolto • Säästökuoppa • Veikon Kone • Värisilmä Haukipudas II ja KUIVANIEMI • AML GYM • Autokeidas • Iin Kukkakauppa • K-Market Ii • Kalaliike Kuha • Kauneushoitola Outi • Koistisen Korjaamo • Kuivaniemen Kievari • Kärkkäinen Express • Laiteja Soitinhuolto • Makujen Kiina • Merihelmi • Nelosparkki • Neste Juhani Nenonen • Parturi-Kampaamo HiusSatu • Pizzeria Orient • Ravintola Krunni • S-Market Ii • Sale Kuivaniemi • Sievi Store Nelosparkki • Ylirannan Ratsutila KIIMINKI ja JÄÄLI • Euroysiviis • HalpaHalli • Jäälin Apteekki • Kiimingin Apteekki • Kiimingin Grilli • Kiimingin Kukka ja Hautauspalvelu • K-Supermarket Ateria • LapKaara • S-Market Kiiminki • Nikama Design • Parturi-Kampaamo Studio LMK • Tulikivi Studio Kampanja on tuttu aiemmilta vuosilta ja kaikki materiaalit tulevat Rantapohjasta valmiina. Katso lisätietoja Tietomaan kotisivuilta. Omatoimikäytössä ovat aukiolojen mukaisesti Jääli, Kastelli, Kello, Martinniemi, Pateniemi, Puolivälinkangas, Yli-Ii ja Ylikiiminki. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US Syyslomalle on tarjolla monenlaista tekemistä. Osaan tapahtumista on ennakkoilmoittautuminen. Kiimingin Lions Club vaihtaa talvirenkaita lauantaina 23.10. Lahjoitus käytettiin yhteisellä reissulla elokuviin viime torstaina. Aseman kirjasto on suljettu viikon 43. Lähdethän sinäkin mukaan! TO 25.11. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Tapahtua on tarkoitettu ikäryhmälle 7.-luokkalaisista 17-vuotiaisiin. Tarjolla lomaohjelmaa. Muut kirjastot ovat auki normaaliin tapaan syysaukiolojen mukaisesti. lokakuuta 2021 » N:o 82 TO 25.11. Kannattaa tarkistaa aukiolot verkkosivuilta: ouka.fi/kirjasto Pohjois-Pohjanmaan museo on avoinna ke-su 10-17. Nuorten Popissa Haukiputaalla on luvassa yllätysohjelmaa kello 17-21.30. Tapahtuman tuotto käytetään alueelliseen hyväntekeväisyystyöhön. Poppi toimii asukastuvalla Jokelantiellä kirjastoa vastapäätä. Hankkeen tavoitteena on kehittää, testata, arvioida ja levittää elintapaohjauksen malli työttömien yli 45-vuotiaiden naisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseksi ja sitä kautta työkyvyn ja työllistymismahdollisuuksien vahvistamiseksi. Nainen 45+ mittaa Ylikiimingissä, KiimU Kiimingissä. Ylikiimingin asukastuvalla tehdään torstaina 21.10. Paikalle pääsee bussilla, jonka reitti on seuraava: Kauppakeskus Kapteeni (Karhuojantie 2, Oulunsalo), Maikkulan neste (Haarasuontie 1, Oulu), Tervalampi. Syyslomaviikolla Nuorten Poppi on avoinna maanantain lisäksi myös torstai-iltana. Museoon on vapaa pääsy. Tietomaahan on sisäänpääsymaksu. Tarkempaa tietoa ja kellonaikoja on nettisivuilla osoitteessa https://iihappens.fi/nuorisotyo/retket-ja-tapahtumat/. Samalla tarjolla on myös asiaa naisten terveydestä ja hyvinvoinnista. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Joulukampanja pyörähtää käyntiin marraskuussa pyörähtää käyntiin marraskuussa HEI YRITTÄJÄ! HEI YRITTÄJÄ! Perinteinen, yhteinen Perinteinen, yhteinen No, nyt on kyllä nuorillekin tekemistä! Rantapohjasta 6.9.1979: Komppanian päällikkö kysyi kerran alokkaalta kumpi teidän nimenne on Silvennoinen vai Silvoinen. Ruotsi Ja sitten tähän päivään: Nuorten Popissa yllätyksiä! Syyslomaviikolla maanantaina 25.10. Torstaina järjestetään yli yön kestävät lanit Iisi-areenan Löhölässä. Syyslomaviikolla on eri päivinä auki viisi nuorisotilaa: Kastellin, Kiimingin Rajakylän ja Ritaharjun nuorisotilat sekä Nuorten Bysis. Samana päivänä on myös kauhukäytävä Nätteporissa. kello 12.30–15.00. Tapahtuma on ODL Liikuntaklinikan, ESR:n ja Oulun kaupungin Nainen 45+-hanketta. kello 13–14 Inpodymittauksia sekä puristusvoimamittauksia 40–64-vuotiaille naisille. SUURJAKELULLA lähes JOKAISEEN KOTIIN koko levikkialueella. Renkaat vaihtoon Kiimingissä. 5 » Torstaina 21. Nuorten Poppi sai jokin aika sitten 850 euron lahjoituksen frisbeegolfseura HcDg:ltä. Iissä ja Kuivaniemellä lapsille ja nuorille on tarjolla vaihtelua syyslomaviikkoon. SUURJAKELULLA lähes JOKAISEEN KOTIIN koko levikkialueella. Heinäpään jalkapallohallilla on yleisövuoroja maanantaista perjantaihin 25.–29.10. Joitain välineitä on myös lainattavaksi. Maanantaina järjestetään toimintapäivä 1.–6.-luokkalaisille sekä Karhun leirikeskuksessa että Kuivaniemen liikuntasalissa
Muista tehdä osoitteenmuutos Rantapohjaan! Puh. klo 15 Kuivaniemen kirjasto ti 26.10. Ii-instituutti-lautakunta hyväksyi kokouksessaan mainosten myynnin ja yhteistyösopimusten tekemisen yritysten kanssa. to 11.11. Sen mukaan monitoimitalon suunnittelu aloitettaisiin ensi vuonna ja rakennettaisiin vuosien 2023–2024 aikana. Monitoimitalossa olisi tilat myös kotihoidolle ja päivätoiminnalle, jota ei aiemmin ole Yli-Iissä ollut. 044 714 7800 tai tilaukset@rantapohja.fi. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Torstaina 11.11. Iisi-areenalle aletaan myydä mainostilaa. Rantapohja jaetaan Torstaina 11.11. Toimintamallissa yhdistyvät henkilöstön synergiaetu, työhyvinvointi, turvallisuus ja toiminnallinen kustannustehokkuus. Tuolloin vastaanotto oli pääYksikerroksinen monitoimitalo kokoaa yhteen eri-ikäisten yli-iiläisten palvelut. mennessä. Uusiin tiloihin on suunniteltu siirrettäväksi kirjasto, hyvinvointipiste, päiväkoti sekä Jokirannan palvelukeskus. Uuden montitoimitalon katsotaan parantavan palveluiden saatavuutta Yli-Iissä, samalla se virkistäisi keskuksen kyläkuvaa. Sopimuksessa yritys saa mainostilaa ja sovitun käyttövuoron hallille. klo 17 Iin pääkirjasto, auditorio ARTO RINNE "Karjalaan kaikonneita" KAUKO RÖYHKÄ "Vaeltava vitsaus Muistelmat 2" to 28.10. Tervetuloa! Sallittu kaiken ikäisille Ikäraja K7 Outi Koistinen Puh. Suunniteltu monitoimitalo on yhteensä noin 3 100 neliön suuruinen ja yksikerroksinen. klo 17.30 Iin pääkirjasto, auditorio la 30.10. Uutena palveluna YliIin alueelle tulisi myös tuettua asumista niille, jotka eivät enää pärjää kotihoidon varassa, mutta eivät vielä tarvitse tehostettua palveluasumista. VAIHTUUKO OSOITTEESI. Hankeselvitystyöryhmä esittää, että Jokirannan palvelukeskuksen, hyvinvointipisteen, kirjaston sekä varhaiskasvatuksen Muurahaisen ja keskuskoulun rivitalon päiväkotitiloista luovutaan. Kirjaston ja Oulu10-palveluiden yhteistyö samoissa tiloissa tiivistyisi. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Monitoimitalo rakennettaisiin suunnitelmien mukaan Vorellin viereiselle tontille liikuntakeskuksen ja päätien väliselle alueelle. Hanketta esiteltiin ensimmäisen kerran yli-iiläisille maaliskuun alussa. lokakuuta 2021 » N:o 82 Minikino esittää: Soul sielun syövereissä Kirjailijavieraana: KIRJASTOSSA TAPAHTUU SYYSLOMAVIIKOLLA: NALLE PUH ja Möhköfantin Halloween ma 25.10. klo 15 Iin pääkirjasto, auditorio ma 25.10. Muutoksen myötä tyhjentyvät tilat siirtyvät Oulu kaupungin kiinteistökehitykselle, ja niiden kohtalosta tehdään erillispäätökset. klo 15 Iin pääkirjasto, auditorio ke 27.10. Rantapohja jaetaan Haukiputaalla, Kellossa ja Pateniemessä Haukiputaalla, Kellossa ja Pateniemessä Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello + Pateniemi 100 % 100 % jakelu jakelu to 11.11. klo 14 Iin pääkirjasto, auditorio Haastattelijana Jyri-Jussi Rekinen. Kaikkiin tapahtumiin vapaa pääsy. klo 17 Iin pääkirjasto, auditorio ke 27.10. Rakennuksen ja toiminnan suunnittelussa pyritään yhteisöllisyyteen muun muassa yhteiskäyttöpihan, yhteisen ruokailutilan ja yhteisten taukotilojen avulla. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 8.11. klo 17 Kuivaniemen kirjasto ti 26.10. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Sopimus tehdään vuodeksi kerrallaan. Lähes Lähes Yli-Iin monitoimitalolle vihreää valoa Sote-uudistus aiheuttaa kiemuroitaan hankkeen rahoitukselle » Teea Tunturi » Yli-Ii KAUPUNGINHALLITUS hyväksyi Yli-Iin monitoimitalon hankeselvityksen. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Mainoksia Iisiareenalle » Rantapohja » Ii IIN kunta alkaa myydä yrityksille Iisi-areenalta mainospaikkoja, jotka sisältävät käyttövuoron liikuntahallille. Uudisrakennuksen toteuttaminen myös parantaisi kulttuuripalveluiden ososuhteita. mennessä. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 8.11. 6 » Torstaina 21. Mainoksia on kolmen tyyppisiä ja -kokoisia ja niiden hinnat vaihtelevat 650 eurosta 2 500 euroon
Iissä urakoitsijana jatkaa Destia Oy ja Raahe–Ylivieska -alueen uutena urakoitsijana on aloittanut YIT Suomi Oy. Oulun kaupungin konsernijohtaja Jukka Weisell kertoi aiemmin Rantapohjalle, että hyvinvointipuolen kustannusten osalta rahoituksen yksityiskohdista tullaan päättämään vasta myöhemmin. Hankkeen rahoituskuviot ovat vielä osin auki myös tulevan sote-uudistuksen mukanaan tuomien kiemuroiden vuoksi. Myös keskuskoulun rivitalon päiväkodin tiloissa on suuria haasteita talotekniikan osalta. 7 » Torstaina 21. Tällä rahalla voitaisiin jatkaa mm Kiviniemen Lohitien ja Haukiputaan Kirkonkylän katujen korjauksia ja käynnistää Niemeläntörmän aluesaneeraus. Ainakin oma valtuustoryhmäni esittää 2 miljoonan euron määrärahalisäyksen palauttamista katujen ja kunnallistekniikan saneerauksiin käytettäväksi. lokakuuta 2021 » N:o 82 Destia jatkaa alueurakoitsijana Iissä ja Kuivaniemellä » Rantapohja » Ii » Kuivaniemi POHJOIS-POHJANMA AN ELY-keskuksen toimialueella on kilpailutettu maanteiden hoitourakoitsijat Iin sekä Raahe–Ylivieska -alueurakoihin. Yli-Iin monitoimitalolle vihreää valoa Sote-uudistus aiheuttaa kiemuroitaan hankkeen rahoitukselle asiassa myönteinen. Sama koskee kirjastoa sekä hyvinvointipistettä, joka on tällä hetkellä myös voimakkaasti vajaakäytössä. Näin kasvavien kaupunkien omat rahat riittäisivät paremmin nykyisten katujen ja kunnallisteknisten verkostojen korjausvelan vähentämiseen. Unohtaa ei sovi myöskään alueiden vetovoimaisuutta, asumisviihtyvyyttä ja liikenneturvallisuutta. Koska uudet hyvinvointialueet tekevät tuloaan, on todennäköistä, että Yli-Iin kaltaisessa hankkeessa kaupunki rahoittaa sivistysja kulttuuripuolen toimintojen rakentamisen ja hyvinvointipuolen investoinnit kustannetaan tulevan hyvinvointialueen kassasta. Kaikkien rakennusten peruskorjaaminen ei ole hankeselvitystyöryhmän mukaan mielekästä. Maantien talvihoitoluokka määrittää missä kunnossa teiden on talvella oltava ja kuinka nopeasti hoitotoimenpiteet aloitetaan. INVESTOINNIN rakentamiskustannusten hinta-arvio on noin 8,4 miljoonaa euroa. Tämä lienee ollut myös maamme hallituksen tavoitteena, kun kasvavien kaupunkiseutujen investointien tukemisesta on valtion tasolla päätetty. A RK K I T EH T I TOI M IS TO AVA RION LUONNOS Investoinnin rakentamiskustannusten hinta-arvio on noin 8,4 miljoonaa euroa. Esa Aalto kaupunginvaltuutettu Vihreät Rantapohja julkaisee säännöllisesti alueensa päättäjien kolumneja. NYT myös valtio on herännyt tähän kasvavien kaupunkiseutujen ongelmaan, ja Oulullekin on myönnetty yhteensä yli 4 miljoonaa euroa valtion avustusta Hiukkavaaran katujen ja kunnallistekniikan rakentamiseen. Se nielee liki 10 miljoonaa euroa kaupungin vuosittaisesta katujen rakentamiseen osoitetusta 16 miljoonan määrärahasta. Uuden katuverkon rakentaminen ei kuitenkaan ole ilmaista. Kaupunginjohtajan taloussuunnitelmassa Yli-Iin monitoimitalolle on varattu rahaa, mutta lopullinen päätös toteuttamisesta aikatauluineen tehdään kaupunginvaltuustossa talousarviokäsittelyn yhteydessä. Näiden rahojen pois leikkaaminen säästämiseen vedoten ei ole järkevää. Talousarvioesityksen tultua yhdyskuntalautakunnan käsittelyyn, emme olleet tästä ihan yksimielisesti samaa mieltä. SEURAAVAKSI talousarviota käsitellään kaupunginhallituksen talousarvioriihessä. Kustannukset jakautuvat eri hallintokuntien kesken, koska tiloihin tulee eri toimijoiden palveluita. Säästöt syntyvät pääasiassa tehostetun laitoshoidon vähentyneistä paikoista sekä tilojen ja tukipalveluiden merkittävästä tehostumisesta. Kaupunginjohtaja kuitenkin päätti talousarvioesityksessään esittää, että valtiolta saatua avustusta ei hyödynnetä katumäärärahojen nostoon, vaan kaupungin omaa osuutta katuinvestoinneista leikataan vastaavasti. Molemmat päiväkotirakennukset ovat huonokuntoisia ja lähivuosina peruskorjauksen tarpeessa. Uusiin tiloihin on suunniteltu siirrettäväksi kirjasto, hyvinvointipiste, päiväkoti sekä Jokirannan palvelukeskus. Peruskorjauksiin käytettävissä olevaa rahaa on viime vuosina ollut vain puolet tarvittavasta tasosta. OULUSSA on 2000-luvulla investoitu voimakkaasti kaupungin kasvuun. Poikkeuslupa myönnetään vain, jos investointi on välttämätön ja kiireellinen lakisääteisten sosiaalija terveyspalvelujen toteuttamiseksi. Kuten myös Haukiputaalla ja Kiimingissä olemme huomanneet, uudisrakentamisen suuri osuus näkyy olemassa olevien katujen perusparannusten lykkääntymisenä. Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskuksen toimialueen maantiet hoidetaan yhdessätoista alueurakassa. Toivotaan, että kaupunginhallitus ymmärtäisi asian tärkeyden tai viimeistään kaupunginvaltuuston talousarviokäsittelyssä saataisiin katujen ja kunnallistekniikan korjausinvestointien määräraha sille kuuluvalle tasolle. Nyt vanhoja vuotavia putkistoja joudutaan korjaamaan hätäpaikkauksin, mikä ei ole halpaa sekään. ALUEURAKOISSA on käynnistymässä talvikausi. Katujen ja kunnallistekniikan hyvässä kunnossa pitäminen toisi kaupungille pidemmällä aikavälillä sekä säästöjä että lisätuloja. Kyse ei ole pelkästään kaduista vaan myös katujen alla kulkevista vesijohtoja viemäriverkostoista. Sote-uudistukseen liittyy myös vuoteen 2025 voimassa oleva rajoituslaki, jonka mukaan kuntien on tällä hetkellä haettava yli viiden miljoonan rakennusinvestointeihin poikkeuslupa. Hyvinvointipalveluiden osuus kustannuksista on noin 5,8 miljoonaa euroa. Ylipäätään korjausvelan kasvattaminen ei tuo säästöjä, sillä välttämättömien korjausten lykkääminen tekee niistä entistä kalliimpia. Näin vältytään siltä, että kunnat tekisivät ennen siirtymää tarkoituksella mittavia investointeja. Alueurakoitsijat aloittivat viisivuotisen toimikautensa lokakuun alussa. Oulun alueella alueurakoitsijana toimii YIT Suomi Oy, jonka toimikausi jatkuu vielä ensi vuoden ajan. Investoinnin säästö 20 vuoden ajalta on noin 7,5 miljoonaa euroa. Talven kunnossapitotoimiin kuuluvat esimerkiksi liukkauden torjunta, lumen auraus, tienpintojen tasaaminen ja lumivallien poisto. Kustannukset jakautuvat eri hallintokuntien kesken, koska tiloihin tulee eri toimijoiden palveluita. Kirjoittajien joukossa on päättäjiä eri poliittisista ryhmistä.. Konsernihallinnon mukaan hanke on syytä toteuttaa vuokrakilpailutuksena, jolloin kilpailutuksessa pyydetään erikseen hyvinvointipuolen osuus vuokrahinnasta, joka on tulevan hyvinvointialueen osuutta. Alueurakoiden hoitotoimenpiteillä turvataan maanteiden päivittäinen liikennöitävyys ja luodaan edellytykset turvalliselle liikkumiselle. Monitoimitalossa olisi tilat myös kotihoidolle ja päivätoiminnalle, jota ei aiemmin ole YliIissä ollut PÄÄTTÄJÄLTÄ » Saataisiinko katuja kuntoon. Yksikerroksinen monitoimitalo kokoaa yhteen eri-ikäisten yli-iiläisten palvelut. Esitys investointirahojen palauttamisesta tarvittavalle tasolle ei kuitenkaan aivan saanut lautakunnan enemmistöä taakseen. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maanteiden liikenteestä valtaosa liikkuu tieverkolla, jonka liukkauden torjuntaan käytetään suolaa. MIKÄLI investointi viivästyy, kasvavat erityisesti Jokirannan palvelukeskuksen tiloissa esimerkiksi ilmanvaihtoon liittyvät riskit. Pääsääntöisesti mitä vilkkaampi tie, sitä nopeammin se aurataan ja suolataan tai hiekoitetaan. Viime vuosina katuverkkoa on laajennettu erityisesti Hiukkavaarassa ja Ritaharjussa. Yhdyskuntaja ympäristöpalveluiden viranhaltijat esittivätkin keväällä, että valtion avustuksen turvin lisättäisiin Oulun ensi vuoden talousarvioon katujen, teiden, siltojen ja torialueiden rakentamismäärärahaan 2 miljoonaa euroa
Tiloja käytetään myös esimerkiksi syntymäpäivien järjestämiseen. – Vilkkainta on viikonloppuisin, mutta keskiviikotkin voivat joskus yllättää. Raili huomautti, että hän oli tämän aloittaessaan 40-vuotias, eli saman ikäinen kuin minä nyt. Ravintola on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin. Sitten Raili ehdotti, että alkaisin tähän yrittäjäksi. Kievarin salissa on 90 asiakaspaikkaa ja ympäri vuoden käytössä olevalla terassilla 25 asiakaspaikkaa. UUSI yrittäjä haluaa säilyttää Kievarin tunnelman. Sanaksenaho kertoo välillä järjestävänsä isompiakin tempauksia. Terveyspalveluiden laajuudesta Kuivaniemellä on sovittu Iin kunnan hyväksymässä vuoden 2021 järjestämissopimuksessa. Asiaa mietittyäni huomasin, että tässähän on hyvä tilaisuus toteuttaa haavettani. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO Kunnanhallitus on Kuivaniemen terveyspalveluiden siirron kannalla » Tuija Järvelä-Uusitalo » Kuivaniemi » Ii IIN kunnanhallitus esittää yksimielisesti kunnanvaltuustolle, että Oulunkaaren kuntayhtymä voi siirtää Kuivaniemen terveyspalvelut Kuivaniemi-talolle. Haluan, että nuoretkin huomaavat, että täällä lähellä järjestetään jotain niin, ettei tarvitse kauemmaksi lähteä. – Nyt kuun lopussa lauantaina meillä on esimerkiksi tulossa Halloweenparty, jossa paras asu palkitaan kahden hengen hotelliyöllä. AUL I H A A PA L A. Uutena ravintolassa on jo pop corn -kone, karaokelaitteet sekä elävää musiikkia. Perjantaina ja lauantaina paikka on auki kahteen, muulloin iltakymmeneen. Mitä tapahtuu koulun edustalla sijaitsevalle taideteokselle ja toiselle teokselle, jokirannan puolelle kivistä ladotulle Jatulintarhalle. Kivikoulun pihataideteoksista aiotaan pitää huolta Koulun purku alkaa aikaisintaan ensi vuonna » Auli Haapala » Haukipudas HAUKIPUTAAN entisen alaasteen eli Kivikoulun pihalla olevasta mittavasta ja arvokkaasta yhteisötaideteoksesta ja sen säilymisestä luvataan huolehtia jatkossa. – Ajatuksena on tarjota kerran tai kahdesti kuukaudessa lauantaisin elävää musiikkia. Paikalle kaavaillaan asuntorakentamista. – Haluan lähteä pienin askelin liikkeelle, joten en ole vielä valmis pitsatai ruokatarjoiluihin. KUIVANIEMEN terveysasema on ollut koronapandemian takia suljettuna maaliskuusta 2020 lähtien. Kivikoulu on ollut muutamia vuosia tyhjillään, ja syyskuussa kaupunki myönsi koululle purkuluvan. Asiakaskuntaan kuluu pitkäaikaisia vakioasiakkaita, jotka piipahtavat porisuttamassa ravintoloitsijaa. VAIKKA ala on tuttu ja edellinen yrittäjä on ohjeistanut Sanaksenahoa alkuun, tulee tuoreen yrittäjän eteen vielä usein uusia asioita. Tähän mennessä asiakkaiden palaute on ollut pääasiassa positiivista. Raili Suomela on toiminut perustamansa Kuivaniemen Kievarin yrittäjänä vuodesta 1985 lähtien. Nyt hän on vuokrannut tilat ja toiminnot Sanaksenaholle. Sanna-Mari Sanaksenaho on Kuivaniemen Kievarin uusi yrittäjä. Huoneisiin on asennettava muun muassa käsienpesualtaat. Mukana oli myös Maija Kumpula Haukiputaan asukasyhdistyksestä. – Aloitin opinnot vuoden 2018 alussa ja ne ovat niin loppusuoralla, että yritän saada ne valmiiksi. Alustavan arvion mukaan tarvittavat muutoskustannukset ovat noin 15 000 euroa. Huoli teoksen kohtalosta on askarruttanut jo pitkään niin taiteilija Sanna Koivistoa kuin haukiputaalaisiakin. Terveysaseman tiloissa on havaittu sisäilmaongelmiin viittaavaa oireilua ennen terveysaseman sulkua. Toiveita on tullut esimerkiksi ruokailumahdollisuudesta. Pihalla on taiteilija Sanna Koiviston oppilaiden kanssa yhdessä tekemä taideteos. Kuntotutkimuksissa havaittiin lukuisia vaurioita, joten korjaustarpeet terveysasemalla ovat merkittävät. OULUNKAAREN kuntayhtymä on järjestämissuunnitelmassa esittänyt, että Kuivaniemen terveysaseman toiminnot siirrettäisiin Kuivaniemi-talolle. Esiintyjissäkin suosin nuoria muusikoita. Se on pääasiassa nuorisolle suunnattua, mutta on joulukuussa tulossa ihan perinteiset tanssitkin. Maanantaina paikan päällä Kivikoulun pihamaalla kävivät katsastamassa tilannetta tekniset isännöitsijät Sakari Kela ja Santeri Lokkila Oulun kaupungin yhdyskuntaja ympäristöpalveluista yhdessä taiteilija Sanna Koiviston kanssa. Täällä hirsiseinien sisällä on lämmin tunnelma, jonka haluan säilyttää, vaikka jotain tietysti uudistankin pikkuhiljaa. Sakari Kelan mukaan SanKivikoulu on saanut purkupäätöksen. Jatkan kiitollisuudella ja kunnioituksella Railin työtä omalla tyylilläni. Korona piti Kievaria kiinni kolmen viikon pakkosulun ajan, mutta muutoin paikka on ollut avoinna koko ajan voimassa olevien rajoitusten mukaisesti. – Onneksi ympärillä on paljon ihmisiä, joilta voi kysyä asioista, eikä tarvitse olla aivan yksin. 8 » Torstaina 21. Jos porukkaa on paikalla, niin tarvittaessa olemme silloinkin avoinna myöhempäänkin. Täällä hirsiseinien sisällä on lämmin tunnelma, jonka haluan säilyttää, vaikka jotain tietysti uudistankin pikkuhiljaa. Haaveenani tietenkin on, että voisin joskus ostaa tämän omakseni. – Tulin tänne töihin viime helmikuussa. Sopimuksen liitteenä olevan toimeenpanosuunnitelman mukaan Kuivaniemelle perustetaan hyvinvointipiste. Tällä hetkellä täällä on tarjolla pientä sormiruokaa, että saa yölläkin jotain suuhunpantavaa. Aiemmin tarjoilijaksi valmistunut Sanaksenaho suorittaa työnsä ohella laborantin opintoja. Suunnitteilla on myös uuden vuoden aatoksi vähän isompi juttu, mutta siitä siteen myöhemmin tarkemmin. Oulunkaaren palvelutuotantolautakunta päätti viime viikolla, että Kuivaniemen terveyspalvelut tuotetaan toimeenpanosuunnitelman mukaisesti Kuivaniemitalolla ensi vuoden alusta alkaen edellyttäen, että Kuivaniemitalon remontti on valmistunut ja tilat todettu käyttötarkoitukseen sopiviksi. – Jatkan kiitollisuudella ja kunnioituksella Railin työtä omalla tyylilläni. – Vastustelin ensin, että olenko liian vanha ryhtymään yrittäjäksi. SYNTYJÄÄN simolainen, sittemmin vuorotellen Simossa ja Kuivaniemellä asunut Sanaksenaho on työskennellyt ravintoloissa ja baareissa tarjoilijana noin kymmenen vuotta. lokakuuta 2021 » N:o 82 UUSIA PALVELUJA » Kuivaniemen Kievari astui uuteen aikaan » Tuija Järvelä-Uusitalo » Kuivaniemi HAAVE omasta ravintolasta toteutui Sanna-Mari Sanaksenaholle heinäkuussa, kun hän ryhtyi jatkamaan Kuivaniemen Kievarin toimintaa. Kunnanhallitus päätti, että kunnan kiinteistöja ympäristötekniset palvelut tekevät toiminnan käynnistämisen edellyttävät muutostyöt nykyisen talousarvion puitteissa
Usein tapahtumissa tapaa myös sellaisia entisiä ylikiiminkiläisiä, joita harvoin muuten tulee nähtyä.” – Eeva Hiltunen Kunnanhallitus esittää Olhavan koulun lakkauttamista » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi IIN kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle Olhavan koulun lakkauttamista 1.8.2022 lähtien. Hanketta tukivat muun muassa Haukiputaan kunta ja Kiiminkijoen opisto, ja hankkeeseen saatiin myös valtakunnallisia avustuksia sekä lahjoituksia myös paikallisilta yrityksiltä ja yksityisiltä. Kaupungilla on suunnitelmissa asemakaavoittaa alue asuntorakentamiseen. Huoltajat voisivat halutessaan valita huollettavilleen koulupaikaksi myös jonkun muun Iin koulun. Mahdollista on myös vaihtoehto, että alueesta tulisi omakotitaloalue, kun aiemmin on puhuttu kerrostaloista. Sisäänkäynti ruokasaliin on keskusurheilukentän puoleisesta ovesta. Mahdollista on myös vaihtoehto, että teokset jäävät nykyisille paikoilleen, mikäli ne sopivat tuleviin aluetta koskeviin pihasuunnitelmiin. Vielä ei ole siis varmuutta, minkä tyyppistä rakentamista alueelle tulee. Taideteoksen tekeminen ja rahoituksen hankkiminen vaati kovasti työtä ja laajalti voimavaroja. LOPULLISEN päätöksen Olhavan koulun kohtalosta tekee Iin kunnanvaltuusto, joka päättää asiasta 1.11. IDEA mittavasta yhteisötaideteoksesta ala-asteen pihalle syntyi aikoinaan pihasuunnittelun myötä, kun pihasta haluttiin tehdä viihtyisämpi. OPETUSJA VARHAISKASVATUSLAUTAKUNTA esitti kunnanhallitukselle Olhavan koulun lakkauttamista. kello 18 alkaen koulun ruokasalissa. – Kotiseutuliitto vaatii, että mukana olevilla yhdistyksillä on säännöt ajan tasalla. Pikkuserkukset nähdään usein yhdessä myös keittiössä. Eeva Hiltunen on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa reilut kaksikymmentä vuotta mm. lokakuuta 2021 » N:o 82 » Torstaina 21. Lukemattomat sopat ja kahvit on keitetty ja laitettu yhteistuumin. Kivistä ladottu, joen puolella sijaitseva Jatulintarhamuodostelma on sekin syntynyt monen tahon yhteistyönä. rahastonhoitajana. Ennen päätöstä kunnanhallituksen kokouksessa esitettiin asian palauttamista uudelleen valmisteluun. – Kukkamekkohiihdot, elomarkkinat, Tervastiima, maakirkot, naiset luettelevat tapahtumia, joissa kotiseutuyhdistys on ollut aktiivisesti mukana. Kotiseutuyhdistyksen johtokuntatyöhön myös ison panoksen antanut Tarja Besmond sai tunnustuksena Kotiseutuliiton hopeisen kaulariipuksen. – Tässä työssä kaikkein mukavinta on olla ihmisten kanssa. lokakuuta 2021 » N:o 82 Eeva Hiltunen ja Tarja Bemond palkittiin työstään kotiseudun hyväksi. Mikäli valtuusto päätyy lakkauttamaan Olhavan koulun, oppilaiden opetuspaikka olisi pääasiassa Kuivaniemen koulu. Koulun oppilaat, oppilaiden vanhemmat, opettajat ja johtokunnan jäsenet sekä muut vapaaehtoiset rakensivat Jatulintarhan Runtelin harjulta haetuista kivistä. Asiaa selvittäneet työryhmät sekä kaikki asiaa käsitelleet hallintoelimet ovat jo aiemmin päätyneet sekä koulun että päiväkoti Tenavatuvan lakkauttamisen kannalle. Vuonna 1999 käynnistettiin mittava pari vuotta kestävä yhteisötaidehanke, joka toteutettiin taiteilija Sanna Koiviston suunnitelman pohjalta ja johdolla yhdessä koulun oppilaiden ja opettajien kanssa. Vaikka ollaankin osa Oulua, silti ollaan ylpeästi myös ylikiiminkiläisiä. Lopullinen rakennuskanta ja sijoittelu tapahtuu kaavaprosessissa. Sitä varten olisi hyvä saada mukaan lisää nuorta väkeä. Uudistustyö oli melkoinen homma. Suurimmalla osalla oppilaista koulumatka kilometreissä ja ajassa mitaten kasvaisi. Siinä samalla johtokunnastakin tuli hallitus, kertoo Besmond muutaman vuoden takaisesta urakasta. Usein tapahtumissa tapaa myös sellaisia entisiä ylikiiminkiläisiä, joita harvoin muuten tulee nähtyä, Hiltunen summaa. KIVIKOULULLA järjestetään “vihoviimeiset päättäjäiset” keskiviikkona 27.10. SIRPA L AURIL A Ylikiimingin kotiseutuyhdistys palkitsi vastuunkantajia » Sirpa Laurila » Ylikiiminki YLIKIIMINGIN kotiseutuyhdistyksen vastuunkantajat ja talkoolaiset kokoontuivat maanantai-iltana asukastuvalle lihasopan, lohileipien ja täytekakkukahvien äärelle. Olhavan koulun kohtalo tulee 1.11. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO Kivikoulun pihataideteoksista aiotaan pitää huolta Koulun purku alkaa aikaisintaan ensi vuonna na Koiviston suunnittelema ja yhdessä koulun oppilaiden ja opettajien kanssa tekemä taideteos sekä Jatulintarha siirretään Jokelantien toiselle puolelle uuden Haukiputaan koulun pihapiiriin. – Todennäköisesti Oulun kaupungin maa ja mittaus tekee aloitteen kaavoituksesta lähitulevaisuudessa. Purku-urakoitsija valitaan todennäköisesti vuodenvaiheessa. Kun huolto pelaa, myös talkootyöt luistavat. Hän sai rintapieleensä Kotiseutuliiton kultaisen ansiomerkin. Naiset tuumivat, että monenlaisia tapahtumia olisi Ylikiiminkiin hyvä saada jatkossakin. Esitys syntyi kunnanhallituksessa yksimielisesti. Haukiputaan asukasyhdistyksen järjestämä muisteluilta on avoin kaikille, ja mukaan on myös kutsuttu muistelijoita. Opetusja varhaiskasvatuslautakunta päätti Tenavatuvan lakkauttamisesta toissa viikolla. Teoksista vastaavat tällä hetkellä Oulun kaupungin eri hallintotahot mukaanlukien Museoja tiedekeskus Luuppi. Tässä työssä kaikkein mukavinta on olla ihmisten kanssa. Kivikoulun pihalla olevassa noin 18 metrin levyisessä ja kolmen metrin korkuisessa betonisessa monumentissa on erillisiin betonisiin elementtiseinämiin aseteltu 400 erilaista käsin tehtyä, kuvioitua yksilöllistä betonilaattaa, joissa teemana on muun muassa luonto. 9 » Torstaina 21. Taiteilija Sanna Koivisto sekä tekniset isännöitsijät Santeri Lokkila ja Sakari Kela kaupungin yhdyskuntaja ympäristöpalveluista kävivät katsastamassa pihataideteosta Kivikoulun pihalla. kokoontuvan kunnanvaltuuston päätettäväksi. Kustannukset olivat noin 150 000 markkaa silloista rahaa. Kuivaniemen koulun tilat, henkilöstömitoitus ja resurssit mahdollistavat hyvin oppilaiden siirtymisen ja tarjoavat paremmat valinnaisuuden ja pedagogisen varioinnin mahdollisuudet. M A IJ A K U M P UL A. Samalla muistettiin kahta pitkään mukana ahkeroinutta vastuunkantajaa, Eeva Hiltusta ja Tarja Besmondia. Kivikoulun purkutyön toteutuessa edellytetään, että molemmat teokset suojataan. SEKÄ Hiltusta että Besmondia on vetänyt mukaan kotiseutuyhdistyksen työhön rakkaus omaan kotipaikkaan, Ylikiiminkiin. Kivikoulun purku käynnistyy Kelan mukaan aikaisintaan ensi vuoden puolella. Oppilaat on mahdollista kuljettaa olemassa olevia reittejä hyödyntäen perusopetuslain määrittämällä tavalla. Kotiseutuyhdistys toivottaakin uudet tulijat tervetulleiksi. Taideteoksen tekemiseen osallistuivat kaikki koulun noin 400 oppilasta. Näyttävän taide-elämyksen ohella teos toimii serminä ja leikkipaikkana sokkeloineen. Esitys hävisi äänestyksen, joten asian käsittelyä jatkettiin kokouksessa. Asemakaavamuutosprosessi kestää ainakin pari vuotta, arvio Sakari Kela
Toiseksi eniten, 33 ääntä sai Iin nuorisovaltuuston idea nuorille suunnatusta Roskat vähiin -kampanjasta. Tiedot voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi. Pateniemessä pohdittiin miten järjestöihin saadaan elinvoimaa » Hannu Anttonen » Pateniemi SUURPATENIEMESSÄ toimivat järjestöt ja harrastuspiirit viettivät 16.10. Näyttämöllä nähtiin muun muassa yleisön hiljentäviä karate-esityksiä, musiikkiluokan taitavaa kuorolaulua ja ulkona partiolaisten tehtäviä lapsille. Esitutkinnassa on selvinnyt, että ennen pysäytystä kuorma-auto oli ehtinyt aiheuttaa konkreettisia vaaratilanteita Nelostiellä. Yhteisöjen tapahtumapisteissä oli sekä lapsille että aikuisille tarjontaa, terveystestejä, lapsille ilmaiset munkit mehun kera ja ilmapallot sekä leikkimielisiä kilpailuja palkintoineen. Kiertoajelun aikana matkalaiset pääsivät Pertti Huovisen opastamina tutustumaan Iin keskustaajaman ympäristöön sekä muun muassa Akolan kartanoon, joka osoittautui niin kiinnostavaksi kohteeksi, että he hädin tuskin malttoivat sieltä pois lähteä. II-INSTITUUTTI lautakunta kohdensi kesällä 20 000 euroa osallistavaan budjetointiin. Lionien kokoonkutsumana mukana oli 10 järjestöä, jotka esittelivät toimintaansa tapahtumapisteissään onnenpyörien ja arpajaisten siivittäminä. Pateniemen sahamuseokin oli juhlan kunniaksi päivän auki ilmaiseksi hyvän opastuksen kera. Sähköinen äänestys järjestettiin syys-lokakuun vaihteessa. Yhdistyksen jäseniä oli matkassa parikymmentä. Ilmoituksen mukaan ulkomaan rekisterikilvissä olevan auton kuljettajan ajo oli epävarmaa. Tapahtuman tavoitteena oli parantaa alueen toimijoiden yhteistyötä sekä esitellä Pateniemen kulttuuriosaamista. Siinä hankitaan lisää roska-astioita ympäri Iitä sekä palkitaan roskien kerääjiä. – Halusimme tulla tutustumaan Valtakunnallisen Kylähullun kotipitäjään sekä siihen, miten täällä toteutetaan kylätoimintaa, vieraat taustoittivat. Mukana olivat Pateniemen Lionit, Eläkeläiset, Haave, MLL, Kase Ha Karate, Martat, Pateniemi Seura, Partio, Tuiran seurakunta, Easy Move ja Pateniemen koulun 5A musiikkiluokka. lokakuuta 2021 » N:o 82 Keskipohjalaiset Kylähullun vieraina » Ritva Piri » Ii POHJOIS-IIN KYLÄYHDISTYS sai harvinaisia vieraita, kun Keskipohjalaiset Kylät ry:n väki suuntasi syysretkensä Pohjois-Iihin. POHJOIS-IIN KYLÄYHDISTYKSEN toimintaa Sievänen esitteli muun muassa yhdistyksen toteuttamien hankkeiden sekä kylän saamien huomionosoitusten kautta. Poliisi pyytää kuorma-autoa väistämään joutuneita kuljettajia ilmoittautumaan. RI T VA P IRI Poliisi pyytää kuorma-autoa väistäneitä ilmoittautumaan » Rantapohja » Ii POLIISI pyytää sunnuntaina 17.10. Nelostiellä Iissä rekka-autoa väistämään joutuneita kuljettajia ilmoittautumaan. Yhdistyksen tuorein ponnistus puolestaan on tämän vuoden syyskuussa valmistunut Hiastinhaaran ylittävä Akolan polkusilta, jonka kautta kevyen liikenteen kulku Pohjois-Iistä kuntakeskukseen helpottuu ja matka lyhenee. Pateniemen historiaa esiteltiin paikallishistoriasta kertovan kirjan myynnillä ja tulevaisuutta muun muassa Patelaan rakennettavan uuden tulevan kirkon/seurakuntakodin seurakuntakodin. Kolmanneksi eniten, 28 ääntä sai Ylirannan kyläyhdistyksen idea Marionin kaivinkonekauhan infotaulun uusimisesta ja kauhaa suojaavasta ketjuaidasta. fi tai soittamalla vihjepuhelinnumeroon 0295 416 194.. Museo on myös yksi historiallisesti tärkeä kohde pateniemeläisille, jota tulisi kehittää jatkossa. Lisäksi polku tarjoaa alueella kuntoileville uuden juoksutai kävelyreitin. 10 » Torstaina 21. Vieraat otettiin vastaan kestitsemällä heitä peri-iiläisellä lohisopalla, johon kalankin oli pyydystänyt Iijoesta paikallinen Markku Veijola. – Varsinainen kotipaikkani oli kuitenkin Järvenpää, missä olen kouluni käynyt ja työuraa luonut. Poliisipartio pysäytti auton ja kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Poliisilla on esitutkinnassa törkeä rattijuopumus, jossa kuljettajan epäillään ajaneen kuorma-autoa humalassa ja aiheuttaneen vaaratilanteita muille tiellä liikkujille. Poliisi sai sunnuntaina hieman ennen puolta päivää ilmoituksen Nelostiellä Iin pohjoispuolella etelään päin menossa olevasta kuorma-autosta. Kuntalaiset tekivät 33 ehdotusta tuolla rahalla toteutettavista asukkaiden hyvinvointia parantavista hankkeista. Arvio idean kustannuksista on yhteensä 13 200 euroa. Syyskuussa lautakunta päätti, että kuusi kriteerit täyttävää toteuttamiskelpoista ideaa etenee kuntalaisten äänestettäväksi. Ehdotukseen kuului Kuivaniemen Vatunkiin rakennettavat esteettömät uintija avantouintipaikat ja sähkölukot huoltorakennukseen sekä Krassinleton saaren mökille rakennettava terassi ja makkaranpaistopaikka. onnistuneesti yhteistä lämminhenkistä Pateniemipäivää kuudetta kertaa ja jälleen hienolla yhteisötalolla Honkapirtillä. Keskipohjalaiset Kylät ry:n puheenjohtaja Marko Kivelä (oikealla) ja yhdistyksen toiminnanjohtaja Esa Erkkilä toivat Anita Sieväselle tuliaiskassin, josta löytyi muun muassa käsityönä neulotut kynsikkäät. Anita Sievänen kertoi vieraille hieman omastakin taustastaan, sillä syntyperäinen iiläinen hän ei ole, vaan muutti kuntaan vuonna 2005 Tuusulasta. Huomionosoituksia Pohjois-Iihin on sekä kylätoiminnan että merkittävien henkilöiden myötä kertyPohjois-Iin koululla pidetyn keskustelutilaisuuden jälkeen kokoontuivat sekä vieraat että isännät yhteiskuvaan ennen kiertoajelulle lähtöä. Siinä annettiin yhteensä 260 ääntä. Arvio idean kokonaiskustannuksista on noin 3000 euroa. ENITEN , 165 ääntä sai Kuivaniemen osakaskunnan ja Kuivajoen Pohjoisrannan kyläyhdistyksen idea Vatungin kehittämisestä. Vatungin kehittäminen, roskakampanja ja infotaulu voittivat Iin osallistavassa budjetoinnissa » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi IIN osallistavan budjetoinnin äänestyksessä voittivat merellisen Vatungin kehittäminen ja saaristomatkailun edistäminen, Roskat vähiin -kampanja sekä Marionin kaivinkoneen infotaulu. Arvio idean kustannuksista on noin 3000–4000 euroa. Keskeisimpinä nousivat esiin Hiastinhaaran ja Patakarin alueen luontopolku ja lintutorni lammaslaitumineen ja laiduntajineen. Yleisöä Pateniemipäivillä kävi arviolta 600. Pohjois-Iin kyläyhdistyksen edustajina puheenjohtaja Anita Sieväsen ohella vieraita isännöivät Auvo Anisimaa, Jukka Sassi, Aune Olkoniemi ja Pertti Huovinen. Lisäksi kunnan ja yhdistysten yhteistoimintaa vieraille esitteli Iin kunnan hyvinvointikoordinaattori Riitta Räinä, jonka tehtäviin kuuluu myös Iin kylien neuvottelukunnan sihteerin toimi. Jo siellä osallistuin aktiivisesti yhdistystoimintaan, joten Iin seudullakin pääsin vastaavaan nopeasti mukaan
Räinä on luottavainen sen suhteen, että Iin malli toimii jatkossakin myös laajan POPsote-alueen piirissä, sillä mallia kohtaan on osoitettu kiinnostusta, ja vaikuttaa siltä, että järjestötoimijoita myös kuunnellaan. Esille tulivat kauneimmat joululaulut, uusien seurakunnan tilojen käyttöönotto yhteisöllisenä tilana, lyhtykirkko ja Oulua kuvin ja sanoin -tilaisuus. » Torstaina 21. Häyrysenniemeen lähelle merta asettui petsamolaisia kalastajaperheitä. Elämäntyönsä hän on tehnyt SOK:n Oulun varastolla varastoesimiehenä toimien myös Oulun konttorin pääluottamusmiehenä ja Suomen Liikeväen Liiton hallituksen jäsenenä. lokakuuta 2021 » N:o 82 Keskipohjalaiset Kylähullun vieraina 90 VUOTTA » Synnyinseutu Petsamo säilyy aina muistoissa » Auli Haapala » Haukipudas YRJÖ MOSORIN oli 13-vuotias, kun perhe joutui lähtemään Petsamosta evakkoon toisen ja viimeisen kerran jatkosodan päätteeksi vuonna 1944 ja jättämään rakkaat kotikonnut. Kerran he ovat päässeet käymään Näsykässä Petsamossa 80-luvulla. Työkuvioissa hän tapasi puolisonsa Eilan. Ensimmäisen yhteisen kodin pariskunta rakensi 80-luvulla Haukiputaan Ukonkaivokseen, missä asuvat edelleen. Kiperissä työehtoneuvotteluissa piti kulkea Helsingissä. Tiet toivat Haukiputaalle ja ensiksi Häyrysenniemeen. Sisaruskatraan nuorin lapsi oli juuri syntynyt, ja maitopulloja oli kuljetettava povessa, jottei maito jäätyisi. Tulevaisuudelta odotetaan elinvoimaa yhteisöllisten tapahtumien kautta. Omenasato oli runsas ja sen säilömisessä on riittänyt puuhaa. – Aina pitää olla jotakin tekemistä, vaikka vain arkisia askareita, ja liikkua pitää, toteaa pariskunta. Näsykän kylässä kotina oli alkuun saksalaisten rakentama turvekammi ennen oman talon rakentamista. Pohjois-Iin tulevan kylätoiminnan osalta Sievänen mainitsi muun muassa ensi keväänä järjestettävät kyläyhdistyksen 35-vuotisjuhlat, Hiastinhaaran ja Hiastinlahden lintuvesien kunnostamisen sekä kylälle laadittavan turvallisuussuunnitelman, jonka nelostien yhä lisääntyvät liikennemäärät ja vaarallisten aineiden kuljetukset tekevät tarpeelliseksi. Yksi selkeä palaute oli, että on hienoa saada olla taas yhdessä kasvotusten ja esiintyä elävän yleisön edessä. Petsamo elää edelleen kukoistavana Mosorinien kodin seiniä koristavissa monissa tauluissa. Fasaanipariskunta marssitti poikueensa näytille ja oravat herkuttelivat kuusenkerkillä. Eila (taiteilijanimeltään Eila Ritola) on maalannut myös paljon Petsamo-aiheita vanhojen valokuvien pohjalta. Kun aloin ottaa sitä pyydyksestä, kala potkaisi pyrstöllään niin lujaa, että lensin veteen ja olin vähällä hukkua, muistelee Mosorin. Vuonna 1941, kun oltiin päästy palaamaan kotiin ensimmäiseltä evakkoreissulta, 10-vuotias Yrjöpoika sai kokea suuren sillivuoden omakohtaisesti. RIITTA RÄINÄ avasi puheenvuorossaan Iissä toteutettua järjestöyhteistyötä, jonka myötä on myös pilotoitu yhdistysten mahdollisuuksia järjestää ennaltaehkäisevää hyvinvointityötä yhteistyössä kunnan kanssa. Vierailijoita kiinnosti myös asukkaiden työssäkäyntialue, jonka Sievänen saattoi oman kunnan ohella todeta suuntautuvan niin Oulun kuin Keminkin suuntiin. Kodin puiset esineet kertovat Yrjön puutyöharrastuksesta, myös Eila on innokas käsitöidentekijä. Tuntureilta katsottuna valtavat silliparvet näkyivät sinisinä vellovina massoina. Petsamo-seuran tehtävänä on toimia entisen Petsamon asukkaiden, heidän jälkeläistensä ja Petsamosta kiinnostuneiden yhdyssiteenä sekä tallentaa ja tehdä tunnetuksi petsamolaisten kulttuuria ja historiaa. Kuorma-auton lavalla matkattiin paukkupakkasessa kohti Tervolaa.. Yrjö Mosorinin isä hankki sitten perheelleen tilan Kuivalanperältä. Metsästys ja kalastus ovat olleet aina mieluisia harrastuksia. HAUKIPUTAALLE evakoita asutettiin Petsamosta ja Karjalasta. Vaikka elämä alkoi rakentua uudella kotipaikkakunnalla Haukiputaalla, Petsamo säilyy lähtemättömästi tänään 90 vuotta täyttävän Yrjö Mosorinin mielessä. Ensimmäiselle evakkoreissulle tuli lähtö talvisodan syttyessä. 11 nyt vuosien saatossa mittava määrä, joista Valtakunnalliseksi Vuoden Kyläksi nimeäminen lienee suurimpia. Vaatettamista riittikin 8-lapsisessa perheessä. Tähän mennessä pilottihankkeita on toteutettu vasta vanhusten perhehoidon piirissä, mutta palaute on Räinän mukaan ollut ehdottoman positiivista. Ensimmäiselle evakkoreissulle tuli lähtö talvisodan syttyessä. Isä pelasti asumuksesta ensimmäiseksi äidin ompelukoneen heittämällä sen ikkunasta ulos. Tämän kesän suurin peruna oli 240 gramman painoinen. Yrjö Mosorin muistaa hauskan tapauksen lapsuudestaan kotikylällä, missä oli myös luostari. Kiinnostavaa oli kuulla, miten vähän tiedetään esimerkiksi kaupungin tarjoamista keinoista aktiivisuuden lisäämiseksi esimerkiksi liikuntasektorilla. Pohjois-Iin elinkeinoista puhuttaessa kävi ilmi, että kylällä toimii yli 20 yritystä. Eila toimii kuvataiteilijayhdistyksen puheenjohtajana. Yhteisöllisyys korostuu vahvuutena ja aktivointikeinona odotetaan joulutapahtumia. MENNEENÄ kesänä iloa arkeen toivat pihapiirin linnut ja oravat. Saksalaisten majaillessa kylässä sotilaat lainasivat Mosorinin leivinuunia, josta korvauksena saatiin vehnäjauhoja. Lapsuusajalta mieleen on jäänyt Petsamon vesillä elänyt valtava viiruvalas ja lammaskatraan musta lammas, joka paljastuikin karhuksi. Yrjö Mosorin lähti nuorukaisena opiskelemaan Ouluun ja taittoi matkan junakyydillä hyppäämällä “marttilaiseen”, joka liikennöi Martinniemestä Asemakylän kautta Ouluun ja takaisin. Toiminta on perinteistä kylätoimintaa, johon maakunnallinen järjestö tarjoaa neuvontaa sekä tarvittaessa myös tukea esimerkiksi maaseutualueiden kaavoitusta ja YVA-toimintaan liittyviä kartoituksia koskevissa kysymyksissä. Yhteisöt saivat myös uusia jäseniä tilaisuuden osanottajista. Useassa puheenvuorossa kiiteltiin sitä lämminhenkistä yhteisöllisyyttä, joka tilaisuudessa vallitsi. Keskipohjalaisten tervehdyksen Pohjois-Iihin toivat Keskipohjalaiset Kylät ry:n puheenjohtaja Marko Kivelä sekä yhdistyksen toiminnanjohtaja Esa Erkkilä, jotka kertoivat oman alueensa kylien tilasta ja yhdistystoiminnasta. Perunasato yllätti jälleen. Sitä oltiin odotettu ja siitä osattiin nyt nauttia. Kautta aikojen isoin peruna on ollut 640-grammainen jättiläinen. Silloin oli tilaisuus kurkistaa lauta-aidan raosta entistä kotitalon paikkaa, johon oli tehty tankkiasema. Sillisaaliit olivat valtavat aina kymmenen vuoden välein, kun vaellussilli nousi kutemaan Jäämeren pohjoisiin vuonoihin. Kuntien ja järjestöjen yhteisvoimin pyörittämä ennaltaehkäisevä hyvinvointityö on kunnille suhteessa todella halpaa verrattuna perinteisiin sote-palveluihin. Yrjö sai siten myöhemmällä iällä perhettä ja on “pappailussakin” ollut täysillä mukana. Molemmat totesivat alueensa olevan varsin pieni Pohjois-Pohjanmaahan verrattuna, mutta kyliä sieltäkin silti löytyy kuutisenkymmentä, jotka tosin kaikki eivät ole maakunnallisen yhdistyksen jäseniä. Tyytyväisyyttä kuvastaa monien toiveet tavata ensi vuonnakin, mikäli kaupunki sen sallii. – Kerran kun olimme poikien kanssa viritelleet eräänlaisia katiskoja, saaliiksi tuli iso lohenvonkale. Kävi niin, että kammissa syttyi tulipalo. Mosorin arvelee, että hän on viimeinen elossa oleva Petsamon kalastaja. – Kaloja kahmittiin ämpäreillä ja naisväki esiliinan helmoihin. Suomelle Petsamo kuului vuodet 2020-1944. Pohjoisen upeat maisemat ovat vahvasti esillä aihepiireissä. Eila on maalannut myös oman kotipaikkansa näkymiä Jäälin Kalamäeltä. Kuorma-auton lavalla matkattiin paukkupakkasessa kohti Tervolaa. MARJASTUKSEN , kalastuksen ja retkeilyn ohella Mosorinin pariskuntaa yhdistää taideharrastus ja Petsamoseura. Kalastuksen ohella poikasille piisasi tekemistä myös jäkälännostossa ja riekonpyynnissä. Tuolloin perunanvarretkin kasvoivat isäntää korkeammiksi. Päivän suosiota kuvastaa se, että tilaisuuteen yhteisöjen varaamat materiaalit loppuivat kesken. – Nyt pilotteja ollaan siirtämässä työikäisiin, ja samaan aikaan on käynnistetty työllistämishanke, jonka kautta kartoitetaan kylillä tarvittavia töitä sekä pyritään löytämään niille tekijöitä. AUL I H A A PA L A Pateniemessä pohdittiin miten järjestöihin saadaan elinvoimaa KORONA-AIKA oli pääsääntöisesti järjestöissä passiivisuuden aikaa, jolloin asioita hoideltiin pitkälti netin kautta. Yrjö Mosorin täyttää 90 vuotta tänään torstaina 21.10. Yrjö Mosorinin Petsamo-seuran puheenjohtajuusaikana vuonna 1985 pystytettiin Ivaloon Jäämeren kansan evakkotie -patsas. Sitten tuli vasta Yrjön vuoro. Pari kihlautui sinä vuonna kun Yrjö täytti 50 vuotta ja pian avioiduttiin. Vuoden Iiläiseksi nimettyjä tai Iin Ympäristöpalkinnon saaneita kylältä löytyy lukuisia, ja onpa Pertti Huovisen kirjoittama Pohjois-Iin kylähistoria yltänyt vuonna 2018 Vuoden Kotiseututeos -finalistiksi saakka. IKIMUISTOISIA pariskunnalle ovat lukuisat reissut pohjoiseen, Jäämeren rannalle ja Norjan puolelle, missä ohjelmassa oli myös Yrjön pitämiä Petsamo-aiheisia luentoja. Kerkkiä riitti myös kerättäväksi ja mehuksi talven varalle. VAKKA kantensa löytää, niin kävi myös Yrjö Mosorinille. HYVÄT lohisaaliit jokihaaroissa ovat myös muistissa. Puolisolla oli aiemmasta liitostaan neljä lasta, joiden kanssa hän oli jäänyt yksin. Mosorin syntyi suurena sillivuonna 1931. Syntymäpäivää vietetään perhepiirissä. Kaikki nämä ovat yhteisöllisiä ja yhdessä järjestettäviä juhlia. Yrjö oli kysynyt pappismieheltä, jonka tiedettiin osaavan vastata aivan kaikkiin kysymyksiin: Mitä maksaa akanotto. Yhtenä päivien aiheena olikin paneelikeskustelu siitä, miten yhteisöihin saataisiin elinvoimaa. 500 munkkia ja 200 makkaraa katosivat juhlijoiden suihin eli kävijöiden määrä oli yli 600. Molemmat kuuluvat Oulun Seudun Kuvataiteilijat ry:hyn ja Petsamo-seuraan. Haukiputaan Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana Mosorin oli 25 vuoden ajan. Tarina kuvaa kuinka tärkeä kapistus ompelukone oli siihen aikaan
Napsauta kohtaa “Current page” 4. Avaa sivu 2. 12 » Torstaina 21. Napsauta kohtaa Print.. lokakuuta 2021 » N:o 82 SUDOKUT JA RISTIKKO 21.10.2021 » RISTIKON RATKAISU tiistain 26.10.2021 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3
Ensi viikonloppuna Kiimingin Nyrkkeilykerhon tiimi osallistuu Bodenissa järjestettäviin kisoihin, ja siitä viikko eteenpäin Mikkelissä on nuorten SM-kilpailut A/B junioreille, jossa näillä näkymin sekä Koivunen että Guzman nähdään. . Martinniemi. Hän kohtasi järjestävän seuran Konsta Hosion, joka vain pyrki pysymään Koivusen kyydissä. Tervetuloa! Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu p. – Aleksi Guzman on sarjaansa ulottuva noin 186 sentin pituudellaan, mutta Nasi on vieläkin pidempi, eli tilanne oli todella uusi Aleksille. Puh. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Ruotsin mestaruuskisoissa Nasi on monen vuoden ajan ollut mukana kärkikahinoissa. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2021 . 3H+K+P Martinniemi, 540€/kk. Vuokrattavana Kirkonkyläntie 17 KINKKUBINGO SUNNUNTAINA 24.10. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Huveja BINGO NUORITTALLA pe 22.10. Internet: www.rantapohja. Sähköja tietoliikenneverkkoa korjataan ja täydennetään.. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Hänen mukaansa tavoitteena oli ottaa liiketila pois vastustajalta. 040 548 0268. 47€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Jäälintieltä kappelille tehdään uusi kevyenliikenteen väylä, joka kulkee purettujen liiketalojen ja entisen leikkikentän sekä metsikön ja asutuksen välistä. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Muutosten taustalla on Jäälin koulun purkaminen ja tontin kaavoittaminen asutukselle sekä ostoskeskuksen alueen uudistuminen. KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Ilmoitushinnat 2021 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........0,98+24%=1,22 € Tekstissä.................0,98+24%=1,22 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,10+24%=1,36 € TJ 30 pmm asti.......0,88+24%=1,09 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. 59 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Varmaotteinen jääliläinen piti komentoa ottelussa. KLO 16 Palkinnot: 3xkinkku, 500€ PR50, 500€ MP, 2x100€, 4x50€. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Voittomarssin aloitti nyt kolmannen kerran kilpakehään noussut jääliläinen Kasper Koivunen sarjassa B 51 kg. 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Henkilökunnan sähköpostit . Peruskorjauksessa uusitaan katuja sekä jalankulkuja pyöräilyväyliä, puistoja ja muita viherympäristöjä sekä valaistusta. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... 8.30-16 Perustettu 1969. ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Julkaisija Rantapohja Oy. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Vasta 16-vuotias Aleksi pyrki toteuttamaan annettuja taktisia otteita ja ottelemaan ammattimaisen tarkasti, seuran päävalmentaja Matti Lantto kertoo. . – Tämä ottelu oli päivän paras taidollisesti. TOIMITUS avoinna ark. 115 € Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... . Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Myös vesijohtoja sekä jäteja hulevesiviermäreitä uusitaan ja kaukolämpöputkistoa laajennetaan Jäälinraitilla. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Nasi on hallinnut otteluitaan tarkalla, ulottuvalla tyylillään ja kilpailukokemusta on huomattavan paljon enemmän kuin Guzmanilla. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Tervetuloa! Ilmoituksia Jäikö lehti tulematta. . Bodenin Elias Nasi on jo 18-vuotias eli A-juniori. tai puhelimitse: p. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Tilausmaksut vuodelle 2021 (sis. 044 342 7044. Jäälinraitin alueen katu-, ympäristöja vesihuoltosuunnittelu koskee paitsi Jäälinraittia, myös Kerrostien, Paritien, Rivitien, Rivikujan, Puistotien ja Puistokujan sekä osin Pitkäntien aluetta. Olemassa olevilla kaduilla on vanhaa kunnallistekniikka ja kadut ovat kapeita ja osittain routavaurioisia. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Luentoaiheena jalkojen hyvinvointi. 64 € puh. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. 109 € 160€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Rakentamisen valmistuttua kulku kappelille tapahtuu Jäälinraitin kautta. Keskiviikkokerho Kellon seurakuntakodilla ke 27.10. Suunnitelmat asetetaan asukkaiden nähtäville joulukuussa. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Tuomareiden tuomio oli yksimielinen 3–0 Koivuselle. Ensimmäisen vaiheen rakentaminen aloitetaan vuonna 2022, toisen vaiheen rakentamisaikataulu päätetään myöhemmin. P. klo 18. klo 12.00. Koivunen rytmitti ottelun mieleisekseen eikä päästänyt vastustajaansa mukaan missään vaiheessa. Kiimingin nyrkkeilykerhon Aleksi Guzman sai todella haastavan vastustajan. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 80€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. 044-714 7800 . 160€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . Sarjassa B 70 kg otteluun saatiin kansainvälistä väriä. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. 045 613 5909. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Osumatarkkuudessa Guzman oli omaa luokkaansa ja joka erässä Aleksi paransi otettaan ja viimeisessä erässä alkoi entistä enemmän onnistumaan jatkotilanteissa. www.rantapohja.fi URHEILU » Kiimingin Nyrkkeilykerho iski taas kehävoittoihin » Rantapohja » Kiiminki KIIMINGIN Nyrkkeilykerho eteni voitosta voittoon Raahen Nyrkkeilykerhon järjestämissä kisoissa. Sekä rakennussuunnitelmat että toteuttaminen tehdään vaiheittain. Kerhossa lauletaan, poristaan, kahvitellaan ja pidetään arpajaiset. lokakuuta 2021 » N:o 82 Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Pääpalkinto 150€ Irtolehdellä 47 pallorajalla 350€/70€. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. 13 » Torstaina 21. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Tervetuloa! Seuratoimintaa n EL Haukipudas. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Keskuspistosta Jäälinraitiksi » Teea Tunturi » Jääli JÄÄLIN ostoskeskukselta Jäälin kappelin suuntaan kulkeva Keskuspisto muuttuu Jäälinraitiksi, kun uuden asemakaavan mukaisia katuja aletaan vuonna 2022 rakentaa. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Guzman jätti kaksi vuotta vanhemman Elias Nasin hopealle
Monet nuoret eivät osaa lukea, koska heillä ei ole ollut mahdollisuutta oppia lukemaan. Read hour oli tosi hyvä idea, koska se kannustaa lukemaan ja lisää tietoa lukutaidottomuudesta. Minä itse olen iloinen, että osaan lukea ja olen etuoikeutettu siitä. Kirjojen lukeminen kannattaa, sillä sanavarasto laajenee ja pääsee erilaiseen maailmaan. Suomessa järjestetään joka vuosi Read Hour -tapahtuma, jossa on erilaista ohjelmaa lukutaitoon liittyen, ja siinä keskustellaan, että miksi lukutaito on tärkeä sekä missä päin maailmaa siitä on puutetta. Naiset osaavat lukea vähemmän kuin miehet. Livestreamiin oli valittu hyviä juontajia ja hyviä vieraita, jotka osasivat kertoa hyvin lukemisesta ja lukutaidottomuudesta. TÄMÄ TEKI HÄNESTÄ AINOAN IHMISEN -KUOLLEEN TAI ELÄVÄN JOKA EI ITSE OLE KUVASSA MUKANA! 90 PROSENTTIA AMPIAISISTA EI ELÄ LAUMASSA, TEE HUNAJAA EIKÄ NIILLÄ OLE KUNINGATARTAKAAN! KOIRAT HIKOILEVAT TASSUILLAAN! 21/04/25 flush! 522. Myös eri kielillä lukeminen sekä kirjoittaminen on mukavaa. Toivon että lukutaitoa opetettaisiin enemmän joka maassa. Maailmasta löytyy niin paljon erilaisia kirjoja, että jokainen löytää varmasti sopivaa luettavaa. Katsoin itse Read Hour -livetapahtumaa YouTubesta, ja koin sen hyväksi esimerkiksi lukutaidon tärkeydestä. Lukutaito ja sen ongelmat Lukutaito on ongelma monessa maassa. Ohjelmassa vieraili muun muassa kirjailijoita, näyttelijä Krista kosonen, Molybros, räppäri sekä monia muita. Useiden maiden pitäisi ottaa mallia Suomesta ja hoitaa asiat samalla tavalla. Tällä tavalla maailmassa olisi paljon vähemmän lukutaidottomia ihmisiä. Read hourissa vieraat olivat valittu hyvin. Read hourin pointti oli se, että kehitysmaissa ja muuallakaan lapset eivät saa tarpeeksi opetusta lukutaitoon. Lukutaidosta on paljon hyötyä. Monilla ei ole varaa käydä koulua tai heidän paikkakunnilla ei ole opiskelumahdollisuuksia. Ohjelma oli monipuolinen, ei yhtään tylsä ja todella opettavainen, ja vierailijoilla oli hyvä asenne ohjelmassa. Lukutaito auttaa esimerkiksi oppimaan ja ymmärtämään opittavan asian paremmin. Oppilaat kirjoittivat sen jälkeen mielipiteitä lukutaidosta, -taidottomuudesta ja itse tapahtumasta. lokakuuta 2021 » N:o 82 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Read Hour herätti ajatuksia » Rantapohja » Haukipudas Haukiputaan koulun 8a-luokka oli mukana tänä vuonna Read Hourissa. Lukutaitoa hyödynnetään monella tavalla, mutta erilaisten kirjojen lukeminen on varmaankin niistä parasta. Mielestäni kaikkien nuorten pitäisi saada opiskella lukutaitoa riippumatta maasta, kulttuurista tai rahatilanteesta. Mielestäni esimerkiksi somessa joidenkin suurien vaikuttajien olisi hyvä nostaa lukutaitoa esille, sillä lukutaito on luksustaito! Jenna Heponiemi T ERHI OJ A L A VUONNA 1961 TOHTORI LEONID ROGOZOV AINOANA LÄÄKÄRINÄ KAUKAISELLA ANTARKTIKSEN ASEMALLA TEKI ITSELLEEN UMPISUOLENPOISTOLEIKKAUKSEN! VUONNA 1969 ASTRONAUTTI MICHAEL COLLINS OTTI KUVAN KUUMODULISTA JONKA TAUSTALLA NÄKYI MAAPALLO. Kannustan ihmisiä lukemaan enemmän ja nauttimaan lukutaidosta. Arvostan, että minulla on lukutaito ja mahdollisuus lukea erilaisia kirjoja. Naisten ja miesten välinen ero lukutaidossa on suuri. Nykynuoret lukevat vain vähemmän ja vähemmän, ja se ei ole hyvä asia. Joka kahdeksas nuori valmistuu peruskoulusta ilman riittävää lukutaitoa, ja vain 25% nuorista ja lapsista pitää lukemista/kirjoittamista kiinnostavana. Suosittelen ohjelmaa nuorille, noin 10-15-vuotiaille, siitä saa apua jos lukutaidon kanssa on ongelmia. Se lisää sinun sanavarastoasi ja opit lukemalla paljon uusia asioita. Read hourissa kuultiin paljon hyviä lauluja, jotka liittyivät lukutaitoon. Suomessa on käytetty todella hyvin rahaa nuorten opiskeluun ja opiskelusta on tehty ilmaista. Read hour oli myös hyviä musiikkeja, jotka kertoi hyvin lukemisesta. Lukutaidottomuus voitaisiin ratkaista siten, että kaikki maat laittaisivat enemmän rahaa nuorten opiskeluun ja lukutaidon opettamiseen. Miia-Mari Kilpeläinen Lukutaitoa tarvitaan Lukutaito on tärkeä ja hyödyllinen taito sekä sitä tarvitaan joka päivä monissa asioissa ja tilanteissa. Jos kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi hyvä lukutaito, he saisivat ystäviä helpommin, saisi paremman työn ja sitä kautta rahaa, joten kaikilla olisi helpompi elää. Read hour oli live stream, jossa puhuttiin lukutaidottomuudesta ja sen ongelmista. Ilman lukutaitoa ei pärjää töissä tai koulussa, sillä monet asiat pitää lukea. Nooa Kolari Lasten ja nuorten lukutaito Lukutaito on taitoa tulkita kirjoitettua tekstiä. Read hourin ideana oli innostaa lapsia ja nuoria lukemaan ja kirjoittamaan.Tänä vuonna Read houria juonsivat Leevi Lehtonen & Kristofer Strånberg. Lukutaidottomilla aikuisilla on vaikea päästä töihin. Lopussa kuului Elovena-laulu, joka oli todella hyvä. Useissa maissa pitäisi panostaa enemmän lukutaitoon. Suomessa ja monissa muissa maissa ihmiset oppivat lukemaan jo lapsena, ja se helpottaa koulunkäyntiä paljon. Jos kirja on hyvä ja kiinnostava, se vie mukanaan, ja lukemisesta tulee mieluisaa. Lukeminen tuo teille paljon mahdollisuuksia elämään ja on todella hyödyllinen jatkossa. Tällaisia kuin, read hour pitäisi järjestää enemmän, koska se saa monet tajuamaan kuinka onnekkaita he saavat olla kun he osaavat lukea. Jatkossa tällaisissa jutuissa olisi hyvä jos olisi enemmän tarinoita ihmisiltä jotka eivät osaa lukea. 14 » Torstaina 21. Jos nuoret ei osaa lukea, se haittaa paljon heidän elämää ja työtä voi olla hankala saada. Kuitenkaan kaikilla maailman ihmisillä ei ole lukutaitoa ja osa heistä on aikuisia. Jokainen kertoi omasta näkökulmastaan asioita, ja sitä oli mielenkiintoista seurata kun kaikki kertoivat monipuolisesti lukutaidosta. Read Hour:issa otetaan esille lukemiseen liittyviä asioita, ja siellä on vieraana tunnettuja suomalaisia vaikuttajia
Näyttelyn päätöspäivänä 29.10. LC Haukipudas/Kello siivosi ja poisti puita rannan venevajojen ympäriltä. Tervetuloa hiljentymään Kiimingin kirkkoon. Kirjekyyhkyn postissa on lapselle kertomus, mukavia tehtäviä, leikki, aiheeseen liittyvä askartelu ja tarra osallistumistauluun. Vieraana Eino Mikkonen kertoen vanhoista esineistä ja kiiminkiläisten sukujen puumerkeistä. klo 13-14.30 Senioritalossa, Terveystie 3. klo 1113. Pikkutähtöset muskarikahvila Ti 2.11. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Hyvän mielen näyttely. ma klo 9-16 ja ti-to klo 9-14. Varhaiskasvatuksen perheryhmät, esikko, päiväkerhot ja pikkukoulut eivät kokoonnu syyslomaviikolla vko 43. klo 18 srk-keskuksessa. Tuula Mankisen posliinimaalauksia ja Eija Keräsen luontoaiheisia asuja yms. Messun jälkeen kirkkokahvit ja päivätilaisuus seurakuntatalolla. Näitä koivuja voidaan vähentää. Ulkoilukaveritoimintaa järjestetään joka ma ja ti klo 9-13 välisenä aikana. Antti Käpylän mukaan seuraavana kesänä voidaan tarkastella jälleen tilannetta, kun puihin tulee lehti. Jäälin kappeli, käynti takaovesta (Rivitie 9 Jääli). Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Kaltio Ensemble: Sanni Salo, sopraano, Tiina Saukkoriipi-Haapala, mezzosopraano, Kaisa Kauppinen, altto, Tuomas Honkanen, tenori, Jyrki Kauppinen, basso. klo 13-15. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. lokakuuta 2021 » N:o 82 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 24.10. nähtävillä Kiimingin seurakuntakeskuksen vitriinissä ja eteisikkunalla. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Nuorten Yökahvila pe 22.10. Samuli Leppänen ja Timo Lyytikäinen. syyslomalla kiinni. Pyhäpäivän aihe: Uskon perustus. klo 18.30-22 Kiimingin seurakuntakeskus. klo 11-12.30 Yli-Iin srk-talo. Jokainen maksaa lounasruokailun ja päiväkahvin itse. Kiimingin ry: su 24.10. Piispankamari pe 22.10. Seurakuntakerho to 21.10. klo 10 Haukiputaan kirkossa. Tervetuloa! Varkkamissio torstaisin klo 17 Wirkkulassa. Mahdollisuus myös keskusteluun työntekijän kanssa. Ristipisto perjantaisin klo 12.30 Wirkkulassa. Lisätietoja: Karita Isola p. Tule syömään yhdessä. Kolehti: Kristittyjen yhteiseen työhön oikeudenmukaisen maailman puolesta Vastuuviikon kautta. KIIMINKI Messu su 24.10. Kastettu: Viljo Ilmari Keränen, Luka Oliver Sarjanoja. Työ voidaan teknisesti toteuttaa, kun joki jäätyy. Toimittaa Pauli Niemelä, avustaa Lasse Hertteli, kanttorina Sari Wallin. Tervetuloa hiljentymään Kiimingin kirkkoon. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. Näyttelyn päätöspäivänä 29.10. Näkymää Haukiputaan kirkkoon parannetaan » Auli Haapala » Haukipudas HAUKIPUTAAN kaunis kirkko halutaan saada paremmin näkyville Kiiminkijoen ylittävältä sillalta ja Kiiminkijoen vastarannoilta katottuna. Esillä hartausja rukoustekstejä. klo 16 Kellon srkkodilla. Yhteistyössä Puttaan Martat. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. klo 17 ry:llä, Kello: seurat su 24.10. Seurat ry:llä klo 17.00 KUIVANIEMEN ALUE Lisätietoja löytyy www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus Su 24.10. Perhekerhot Kellon srkkodissa (Kylätie 8) maanantaisin 9–11, Martinniemen srk-kodissa (Repolantie 2) tiistaisin klo 9.30–11.30, ja Wirkkulassa (Kirkkotie 10 D) keskiviikkoisin klo 9.30– 11.30. Wanhojen valokuvien näyttely. Avajaisissa kahvitarjoilu. 040 8668 319 tai minna.simila@ evl.fi (Minna lomalla vko 43). Aterian hinta 3 €. yhteislaulua ja musiikkia kanttori Hannu Niemelän kanssa. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. Tutustu tehtäviin ja ilmoittaudu vapaaehtoiseksi www.vapaaehtoistyö.fi –sivustolla. – Kirkon paremmasta näkyvyydestä tulee haukiputaalaisilta paljon toiveita ja yhteydenottoja, kertoo Hannu Liljamo LC Haukipudas/Kellosta ja Haukipudas-seurasta.. Perhekerhot eivät kokoonnu vko 43. klo 19.00 Tiina ja Hannu Kaistolla Pyhäkoulut 24.10. 040 5562 025 tai 0400 541 319. Kuolleet: Hannu Ensio Honkakari 87, Liisa Helena Takalo 76. klo 18 Haukiputaan kirkolle. tekijät ovat itse paikalla kertomassa töistään klo 10-12. 0405718618 Diakoniatoimisto on suljettu 25. sähköpostitse 29.10. (Toimintaan ei voi osallistua silloin, kun perheessä ollaan sairaana tai perheenjäsen on altistunut koronalle). 040 501 4764, karita. Miesten retki to 4.11. klo 13 Kellon srkkodilla. klo 10 Montin-Sali. Ilm. klo 11-12 Jäälin kappeli. To 28.10. klo 10 Ylikiimingin kirkossa. Toiminta on maksutonta. Kaadot on luvannut tehdä Oulun Infra, kunhan Kiiminkijoki jäätyy. Kerro viestissä lapsen nimi, ikä ja osoite. Ihan oma leiri seiskaluokkalaisille! Tule leirille viettämään mukava ja rento viikonloppu kavereiden kanssa 19.-21.11. tekijät ovat itse paikalla kertomassa töistään klo 10-12. Vapaaehtoisia tarvitaan erilaisiin tehtäviin. Ranta-alueen maita hallinnoi kaupungin ohella seurakuntayhtymä. Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky. Katso ohjeet Iin alueen ilmoituksista tai nettisivuiltamme. Ulkona leikitään ja touhutaan kivoja juttuja yhdessä, ulkoilun lopuksi lasten kanssa luetaan kuvakirjasta viikon lasten Raamatun (tai muu) kertomus ja lapset saavat kotiin aiheeseen liittyvän värityskuvan tai muun mukavan jutun. Arvontaa lähetyksen hyväksi. Tuula Mankisen posliinimaalauksia ja Eija Keräsen luontoaiheisia asuja yms. klo 16 seurat ry:llä. klo 10:00 11:30 Iin pappilassa. Kiimingin kirkko avoinna torstaisin klo 12-14. mennessä Karita Isola p. Pyhäpäivän aih e : U s k o n p e r u s t u s . 1.11. Kuljetus maksuton. Talven tullen ennen kaatoja tehdään vielä maastokatselmus. Voit tilata taksin soittamalla Anne Miettuselle p. Nuorille tarjolla ilmainen välipala. nähtävillä Kiimingin seurakuntakeskuksen vitriinissä ja eteisikkunalla. TalviTapuli torstaisin klo 14-19 Wirkkulassa, Kirkkotie 10 D. ei ole Aamupuuro-Akatemiaa. Mukana lauluryhmä. Toivon ja lohdutuksen säveliä Su 7.11. Kiimingin kirkko avoinna torstaisin klo 12-14. Vertaistukiryhmä läheisensä menettäneille Ryhmä kokoontuu kolme kertaa marras-joulukuussa 2021 ja kerran kuukaudessa tammi-toukokuu 2022. Torstaikerho to 28.10. klo 16 ja klo 17.30 seurat ry:llä, Tauno Kujala ja Tapio Kukko. Esillä hartausja rukoustekstejä. Kiimingin kirkko avoinna torstaisin klo 12-14. Perkausta on jo aiemminkin tehty, mutta se ei näy riittävän, sillä kasvustoa tulee koko ajan lisää. klo 10-12.30 Jäälin kappeli. 040 7008 151. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. klo 12-14 Jäälin kappeli. Paluu n. Rupatteluklupin ohjelmassa on hartaus, kahvit, tietyn teeman pohjalta rupattelua ja yhdessä lauleskelua. YLI-II YLI-IIN ALUE Messu su 24.10. Kirjepyhisposti on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja se on maksuton. Seiskojen leiri. klo 18.30 ompeluseuramyyjäiset ry:llä, su 24.10. Lisätietoja ja ilm. leirikeskus Loistossa Isollaniemellä. klo 1415.30 Jäälin kappelin nuorisotila. Hinta 20 €. Hyvän mielen kohtaamispaikka. Viemme kynttilän puolestasi läheisesi haudalle. klo 18 Tiitu ja Toivo Ukkolalla, Kirkonniementie 6. Lähetyksen lauluilta to 21.10. 31.10.2021 Ystävänkammari Ke 27.10. Mielenterveyskuntoutujien omaisryhmä ke 27.10. Avoin kerho eläkeläisille. Kotileivonnaisia käsitöitä kahvia. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Sari Wallin. klo 13-14.30 Montin-Sali. Ulkoilukaveritoimintaan voi osallistua, kun perheessä ollaan terveenä. Aamupuuro-Akatemia torstaisin srk-keskuksessa. Isoja kuusia leikkikentän kohdalla ei kaadeta, mutta tarvittaessa alaoksia voidaan karsia. Lisätietoja Katri Haapakorva p. klo 13 seurat ry:llä. Näyttelyn päätöspäivänä 29.10. 08 3161 303. Lounas ja tutustuminen Raudaskylään sekä Ylivieskan uuteen kirkkoon. Sururyhmä ke 10.11. Muskarihetken jälkeen yhdessäoloa, leikkiä ja tarjolla pientä välipalaa. Esillä hartausja rukoustekstejä. Tuula Mankisen posliinimaalauksia ja Eija Keräsen luontoaiheisia asuja yms. Pyhäinpäivän kynttiläpalvelu. 15 » Torstaina 21. Kuivaniemen kappeliseurakunta tarjoaa taksikuljetuksen kirkkoon. Hyvän mielen näyttely. Lastenohjaaja tai perhetyöntekijä voivat tulla ulkoilemaan lasten kanssa kotipihallenne tai leikkipuistoon. klo 11-13 Ylikiimingin asukastupa, 29.10. Raamattupiiri to 28.10. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Messu su 24.10. Tervetuloa hiljentymään Kiimingin kirkkoon. Yhteistyössä Iin Eläkeliiton kanssa. Ilm. Aiheena syksy. Olkkarin Rupatteluklupi ke 27.10. Perhekerho on lasten ja aikuisten yhteinen kerho, johon ei tarvitse ilmoittautua. Diakonian lounas ma 25.10. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Markku Jaakkola. isola@evl.fi. Lukupiiri ma 25.10. Tervetuloa. 040 501 4764, karita.isola@evl.fi. Näyttelyn avajaiset pe 12.11. Kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin noin kerran kuukaudessa. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Toivon Paja ti 26.10. Jakkukylän rauhanyhdistys Ompeluseurat 22.10. Ylikiimingin ry: pe 22.10. HUOM!! Yli-Iin Aamupysäkki seuraavan kerran pe 5.11. klo 10-11.30 Ylikiimingin seurakuntakoti. 040 7008 151. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. mennessä p. Kerhossa on kahvija mehutarjoilu. mennessä www.oulunseurakunnat.fi. Varhaiskasvatuksen perheryhmät, esikko, päiväkerhot ja pikkukoulut eivät kokoonnu syyslomaviikolla vko 43. Äijäkööri ke 27.10. Äskettäin on sovittu, että näkymää aiotaan edelleen parantaa karsimalla puustoa rannan tuntumasta. Kastetut: Leona Enna Amelia Huttu, Saana Lumi Aurora Törmi. Tarjoilu on maksuton. Pyydä seurakunnan ulkoilukaveri lapsesi kanssa ulkoilemaan ja soita edellisellä viikolla viimeistään perjantaina klo 13 mennessä p. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. Oulun kaupungin hallinnoimalla alueella on rannassa koivuja, jotka peittävät näkymää sillalta kirkolle päin. klo 16 ja 17.15 ry:llä. klo 12:00 Kuivaniemen kirkko. Kaikille avoin käyntipaikka. Kirjeessä on mukana askarteluun tarvittavat materiaalit. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. Naisten ryhmä ti 26.10. Puunkaadoista ja karsinnasta sovitaan seurakuntayhtymän kanssa erikseen. Toimittaa Sanna Nygård, avustaa Johanna Kerola, kanttori Kaisa Säkkinen. Voit muistaa edesmennyttä läheistäsi Haukiputaan hautausmaalle toimitettavalla hautakynttilällä. Rauhan Sanan seurat: su 24.10 klo 14 Montin-Sali, puhe Hannu Tuohimaa. klo 12.3014, pe 22.10. To 21.10. klo 10:00 12:00 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Tervetuloa! Juttunurkka ma 25.10. klo 14 srk-keskuksessa. Postin voi tilata milloin vain p.0400 541 319 tai irmeli.hietapelto@evl.fi ja näin pääset mukaan Kirjekyyhkyn kirjepyhäkouluun. klo 17.30 Kiimingin kirkossa. Vepsän ruokailu Vepsän kylätalolla to 28.10. Hyvän mielen näyttely. Mukana Lasse Hertteli. 045 657 6122. klo 12:00 Iin seurakuntasali Perhekerho Pe 22.10. 040 7008 151. Kolehti: Kristittyjen yhteiseen työhön oikeudenmukaisen maailman puolesta Vastuuviikon kautta. Seurat myös striimataan, www.kiiminginry.fi. suljettu Diakoniaja lähetyspiiri ma 25.10. virtuaalikirkko.fi. Kaupunki on aiemmin poistanut matalaa kasvustoa Haukiputaan kirkkorannasta siltaan päin. Minna Similälle 5.11. Halutessaan voi antaa lahjoituksen lippaaseen toiminnan tukemiseksi. 08 3161 303. Klo 10 aamurukous, klo 10.15-11 tarjolla puuroa, voileipiä ja kahvia ja klo 1112 päivän teema. Seija Helomaa tuo terveisiä Pyhän näköaloja-lähetystapahtumasta. Nuttu & Sukka Säpikkäät to 21.10. klo 10 Kiimingin kirkossa ja www. Yli-Iin kirkonkylän ry: su 24.10. Mukana Erja Haho ja Jaana Kontio. klo 12.00 Pohjoispuoli Markku Partanen Eteläpuoli Pertti Jaara 24.10. Mahdollisuus myös keskusteluun työntekijän kanssa. Tarvittaessa ulkoilemaan voi tulla 2 työntekijää. Palvelutehtävissä Kuivaniemen kotiseutuyhdistys. klo 12-13.30 Yli-Iin kirjaston kokoustila. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. II – KUIVANIEMI Lisätietoja löytyy www.iinseurakunta.fi Sadonsiunausmessu Su 24.10. klo 13 YliIin kirkossa. 040 5633 366. Sanajumalanpalvelus su 24.10. Diakoniatoimisto on suljettu 25. klo 10:00 Iin kirkko. Aterian hinta 3 €. klo 17 ry:llä. Osallistumistaulu tulee ensimmäisen kirjeen mukana. Tilaukset ja lisätietoja 2.11. nähtävillä Kiimingin seurakuntakeskuksen vitriinissä ja eteisikkunalla. tekijät ovat itse paikalla kertomassa töistään klo 10-12. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 24.10. K irk koher ranv irasto avoinna to 21.10. klo 16:00 Iin kirkko. klo 13-14.30 Jäälin kappelin nuorisotila. Avoin vertaistukiryhmä läheisille, joilla on mielenterveyskuntoutuja lähipiirissä. Kuollut: Aino Marjatta Ervasti 90v, Jouko Antero Anttila 68v, Martti Johannes Jyrkäs 82v Iin rauhanyhdistys Seurat su 24.10. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. Kirjana Tammela Taisto;”Säynäjäjärven mysteeri”. 31.10.2021 Katso lasten kirjepyhis Kirjekyyhky tilausohjeet Iin alueen ilmoituksista tai nettisivuiltamme. Paikallisille toimijoille asiasta informoineen Antti Käpylän mukaan rannassa on jo tehty katselmusta muiden töiden yhteydessä. Muualle rippikouluun menevien Jumalanpalvelusja ehtoollisopetus pe 22.10. Raudaskylälle ja Ylivieskaan. diakoniapiiri) pe 29.10. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Toimittaa Jussi Rinta-Jouppi, avustaa Sanna Nygård, messudiakoni Johanna Kerola, kanttori Kaisa Säkkinen. Ulkoilukaveria voi pyytää kaikenikäisille lapsille, yhdelle tai useammalle lapselle. mennessä: samuli.ruusuvuori@evl.fi tai p. Tuotto Haukiputaan seurakunnan lähetystyön hyväksi. Muskarikahvilassa on noin puoli tuntia kestävä muskarihetki, jossa lauletaan, leikitään ja soitetaan rytmisoittimilla. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskuksessa. Lähtö klo 9 Haukiputaan kirkon pihasta. Mahdollisuus myös keskusteluun työntekijän kanssa. Haluaisitko ulkoilukaverin lapsellesi. Palvelun hinta 15 € Haukiputaan seurakunnan lähetystyön hyväksi. Varhaiskasvatuksen perheryhmät, esikko, päiväkerhot ja pikkukoulut eivät kokoonnu syyslomaviikolla vko 43. Näyttely avoinna 12.11.-9.12. Ryhmää ohjaavat srk-pastori Samuli Ruusuvuori ja diakoniatyöntekijä Minna Similä. Haluaisitko ulkoilukaverin lapsellesi. Yhteinen ulkoiluaika on kerrallaan noin 1 tunti/perhe tai perheen kanssa sovittu aika. Valokuvanäyttelyyn koottu kuvia Haukiputaan seurakunnan toiminnasta vuosien varrelta. Ystäväpiiri (ent. klo 18 srk-kesku ksen Poijussa. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Ruskakööri, johtaa Risto Ainali
lokakuuta 2021 » N:o 82 PORUKKA LIIKKEELLE! PORUKKA LIIKKEELLE! LIIKU MARRASKUUSSA JA OSALLISTU ARVONTAAN! LIIKU MARRASKUUSSA JA OSALLISTU ARVONTAAN! LIIKU MARRASKUUSSA JA OSALLISTU ARVONTAAN! LIIKU MARRASKUUSSA JA OSALLISTU ARVONTAAN! KUNTOILUJAKSO Nimi Osoite Puhelin K Kävely J Juoksu P Pyöräily R Rullaluistelu PP Pallopelit KU Kuntosali K Kävely J Juoksu P Pyöräily R Rullaluistelu PP Pallopelit KU Kuntosali K Kävely J Juoksu P Pyöräily R Rullaluistelu PP Pallopelit KU Kuntosali H Hiihto L Luistelu V Voimistelu U Uinti M Muu laji H Hiihto L Luistelu V Voimistelu U Uinti M Muu laji H Hiihto L Luistelu V Voimistelu U Uinti M Muu laji Rantapohja haluaa kumppaneineen jälleen innostaa alueensa asukkaita liikuntaharrastusten pariin järjestämällä marraskuun ajan kestävän Porukka liikkeelle! kuntoilutempauksen Jokai nen sääntöjä noudattanut tempaukseen osallistuja on mukana arvonnassa jossa on luvassa hyviä palkintoja Rantapohja haluaa kumppaneineen jälleen innostaa alueensa asukkaita liikuntaharrastusten pariin järjestämällä marraskuun ajan kestävän Porukka liikkeelle! kuntoilutempauksen Jokai nen sääntöjä noudattanut tempaukseen osallistuja on mukana arvonnassa jossa on luvassa hyviä palkintoja Rantapohja haluaa kumppaneineen jälleen innostaa alueensa asukkaita liikuntaharrastusten pariin järjestämällä marraskuun ajan kestävän Porukka liikkeelle! kuntoilutempauksen Jokai nen sääntöjä noudattanut tempaukseen osallistuja on mukana arvonnassa jossa on luvassa hyviä palkintoja Porukka liikkeelle! -tempauksessa ovat mukana: Porukka liikkeelle! -tempauksessa ovat mukana: www.rantapohja.. 16 » Torstaina 21. Porukka liikkeelle! -tempauksen vastuullinen järjestäjä on Rantapohja.. www.rantapohja.. Porukka liikkeelle! -tempauksen vastuullinen järjestäjä on Rantapohja. Säännöt ovat helpot Kuntoilutempaukseen osallistuva täyttää oheisen kuntoilukortin asianmukaisesti ja palauttaa sen postitse mennessä osoitteeseen Rantapohja PL Haukipudas tai suoraan Rantapohjan toimiston oven vieressä olevaan postilaatikkoon osoitteessa Revontie II krs ma pe klo Kuoreen on syytä tehdä merkintä ”Porukka liikkeelle!” Tulostettava kuntokortti löytyy myös verkosta osoitteesta www rantapohja fi Hyväksyttävään suoritukseen riittää puolen tunnin liikuntasuoritusta tempauksen aikana Esimerkiksi tunnin suorituksesta ei voi tehdä kahta merkintää Lajin voi valita vapaasti mutta se on merkittävä korttiin Kaikkien tempaukseen sääntöjen mukaisesti osallistuneiden nimet julkistetaan Rantapohjassa torstaina Samalla kerrotaan myös arvonnan tulokset ja voittajat Osallistuneiden kesken arvotaan euron arvosta lahjakortteja sekä pienempiä palkintoja www.rantapohja.