vsk • N:o 91 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Apua kuoleman jälkeisiin järjestelyihin Janica Suomisen ja Matti Pohjolan innovaatio antaa ihmiselle mahdollisuuden helpottaa omaisille lankeavia käytännön järjestelyjä kuoleman jälkeen. Sivut 6–7. IIN ENERGIA VARAUTUU KYLMÄÄN TALVEEN Sähkön hinta nousee joulukuussa, mutta korotus on maltillisempi kuin kaksi vuotta sitten. Sivu 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 21.11.2024 55. Yhtiön toimitusjohtaja Joni Jääskeläinen kertoo muuttuneista sähkömarkkinoista ja tulevista investoinneista
Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Tietoa on paljon. Symppiskodin väki Kaunis kiitos Symppis-kodin asukkaille ja henkilökunnalle lämminhenkisestä Joulujuhlasta. Tämä pitäisi koskea eri viranomaisia ja yksityisiä järjestöjä. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Ei ne käytännössä aina niin salaisia ole, kuten olemme saaneet viime aikoina mediasta lukea. » Torstaina 21. ASUKKAIDEN osallistuminen on olennainen osa onnistunutta tuulivoimarakentamista. Tämä antaa raamit suurille hankkeille, mutta erityisesti pienempien hankkeiden kohdalla kuntien on tärkeää pitää kiinni omista tavoitteistaan ja kaavoituksestaan. Mukana ollut Arvopohjaisella realismilla tahdotaan puolustaa Suomea ulkopolitiikan saralla. Lisäksi sähköntuotannon hajauttaminen tuo energiajärjestelmään vakautta ja turvaa erityisesti nykyisessä epävakaassa tilanteessa. Maakuntakaavassa tuulivoimalle osoitetaan sopivimmat alueet, ja näiden rajojen sisällä pyritään tasapainottamaan energiantuotannon ja ympäristön vaatimukset. Ja viettää syntisiä öitä.” Tilastokeskus puolestaan kerää tietoa suomalaisista naisista ja tietenkin miehistäkin. Nämä ovat asioita, joita ei voida sivuuttaa pelkästään puhtaan siirtymän nimissä. Voiko palkansaajien näkökulmasta katsoen ja heidän osittain maksamia mahdollisuuksia opiskella aikuisopintorahalla ja työllistää työttömiä vuorotteluvapaalla kutsua arvopohjaksi. Jokseenkin samaa mieltä oli 38 prosenttia miehistä. Eläkemummo KESKUSTELEMME » Jokaisella tuulimyllyllä on varjonsa OULUSSA ja sen lähialueilla on merkittävä määrä suunnitelmia tuulivoimarakentamisesta, mutta tämä kehitys herättää myös kysymyksiä alueidenkäytön ja asukkaiden näkökulmasta. Se on paitsi päästötöntä myös pitkällä aikavälillä edullista energiantuotantoa. Tyttöjen odotetaan elävän 5 vuotta pidempään. Tapio Frondelius Pimeä painaa päälle, varsinkin vailla valkeaa maata. Yksittäinen hanke voi näyttää hyvältä paperilla, mutta kun rakennetaan useita voimaloita lähekkäin, yhteisvaikutukset kasvavat merkittäviksi. Yksin asuvia miehiä on noin 632 000. Täysi-ikäisistä miehistä 43 prosenttia on naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa, naimattomia on 43 prosenttia, eronneita 12 ja leskiä 3 prosenttia. Heidän elinajanodotteensa on 79 vuotta. Vähiten miehiä työskentelee terveysja sosiaalipalveluiden aloilla, vain 14 prosenttia. Väestöliiton Perhebarometrin mukaan parisuhteessa elävistä yli 50-vuotiaista miehistä 56 prosenttia ilmoitti olevansa samaa mieltä siitä, että omassa parisuhteessa kumppanit rakastavat toisiaan. Salassa pidettävät asiat ovat esimerkiksi suojelun, turvallisuuden tai asian keskeneräisyyden vuoksi salassa pidettäviä. marraskuuta 2024 » N:o 91 PÄÄTTÄJÄLTÄ » TEKSTARIT » Viime aikoina on riittänyt paljon päivittelyä ja parranpärinää (!) suomalaisista miehistä. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Siinä virkamies oli tuomittu salassa pidettävien asioiden käsittelyyn liittyen. Lauri Nikula Oulun kaupunginvaltuutettu kaupunginhallituksen jäsen aluevaltuutettu maakuntahallituksen jäsen varakansanedustaja Keskusta. Suomalainen keskivertomies on pituudeltaan 177 senttiä ja hän painaa 87 kiloa. Se on vastuutonta. Heidän keski-ikänsä on 42,5 vuotta. Tähän liittyen annetaan Suurlähettiläiden jatkaa: “Haluun olla oikee sulle, komeaa ja kaunista, samaan aikaan kilttiä ja tuhmaa, hoikkaa ja hauista, ilmeessä älyä ja uhmaa, kokemusta täytyy olla, mutta sopivasti poikamainen.” Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Meistä miehistä TOIMITTAJALTA Salassa pidettävä Kirjoittajallakin on salassa pidettävä -leimalla merkittyjä papereita. Korjata autoo, laittaa aitaa. Suomalaisen miehen yleisin etunimi on Juha. Kiva kun kansalle kehitellään kekkereitä kuten Haukipudaspäivät ja joulunavaus valoineen, joissa tunnelma ja tuttujen tapaaminen piristävät pimeitä päiviämme parahiksi sekä jalostavat jengin jouluiseen juhla-aikaan. Asukkaat kokevat tuulivoimaloiden melun ja välkehaitan, ja niillä on vaikutusta alueen luontoon, linnustoon ja muuhun eläimistöön. TUULIVOIMA on tulevaisuuden energiaa, mutta sen rakentamisessa tarvitaan malttia ja suunnitelmallisuutta. Miesvaltaisin toimiala on rakentaminen, missä tekijöistä 88 prosenttia on miehiä. Ilman tarkkaa suunnittelua tuulivoimarakentaminen voi aiheuttaa hajanaisia ja hallitsemattomia vaikutuksia, jotka heikentävät alueen asukkaiden luottamusta päätöksentekoon. Seuraatkaapa vanhemmat, mitä teidän kullanmurut askartelevat. Suurlähettiläät-yhtyeen monen muistamaan hittikappaleeseen on ehkä kiteytetty jotain miehistä miesten näkökulmasta, kovat on oletetut odotukset: “Varakkuutta tietenkin on tarpeen tulla, ja sekin mieluummin ansaittu urheilulla. Vuonna 2022 itsemurhaan kuolleista yli 75 prosenttia oli miehiä. Yleisen tason strategisten linjausten päättäminen riittävän korkealla ja laajalla tasolla luo parhaat edellytykset mahdollisimman suurelle sosiaaliselle hyväksynnälle, sillä se varmistaa, että ratkaisut nojaavat yhteisiin arvoihin ja tavoitteisiin. Korkeat rakenteet muuttavat maisemaa pitkäaikaisesti, ja niiden vaikutus ulottuu usein laajalle. Vuonna 2023 syntyi 22 273 poikaa. Oulussa, joka on sekä teknologian että luonnon kaupunki, tämä tasapaino on saavutettavissa – mutta se edellyttää, että päätöksenteossa katsotaan kokonaisuutta ja toimitaan pitkäjänteisesti. Joskus väritettynäkin. Täydellinen kokki tulee olla tietenkin. Miehet käyttävät selvästi naisia vähemmän aikaa ruoan valmiustamiseen ja siivoukseen sekä astianpesuun, mutta enemmän aikaa korjausja rakennustöihin, kulkuneuvojen korjaukseen ja huoltoon sekä lämmitykseen ja vesihuoltoon. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Huolestuneena olen kuunnellut joidenkin poliittisten ryhmien nopeasti ja paljon tuulivoimaa-linjauksia. Investoinnit tuulivoimaan tuovat kunnille kipeästi kaivattuja verotuloja, ja ne voivat synnyttää myös työpaikkoja alueille, jotka muuten kärsivät väestön ja talouden keskittymisestä kasvukeskuksiin. Hajattelija Keitä ovat nämä, jotka räjäyttivät postilaatikon Takkurannalla Aittarinteellä. Se siitä. Luottamuksen rakentaminen vaatii läpinäkyvyyttä ja rehellistä vuoropuhelua. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Eniten on 33-vuotiaita miehiä, lähes 40 000. Mielestäni, voidaan kuitenkin yleisesti epäillä, että tietoa vuotaa ulkopuolisille. Näissä ammateissa työskenteli neljännes kaikista miespalkansaajista. Tarpeen tullen ilman paitaa täytyy tehdä töitä. Jos voi, niin onko niiden poispyyhkiminen realismia, jota vain paheksutaan. Kahviporukan salaiset “ei saa kertoa muille”-asiat taas ovat ihan oma juttunsa. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Terävä ja värikäs kieli Kiitos haukiputaalaisille yrityksille arpavoittojen lahjoittamisesta joulujuhlaamme. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Kiitokset myös Nyymannin Juhalle niin maukkaasta tarjoilusta. Miesvaltaisia aloja ovat myös kuljetus ja varastointi samoin kuin maatalous, metsätalous, kalatalous ja kaivostoiminta. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa löydettiin miehiltä 31 korkean kuolleisuuden työntekijäammattia. Heidän näkemyksiään ja huoliaan on kuunneltava aidosti, ei vain muodollisena osana hankkeiden lupamenettelyä. Salaisille asioille pitää luoda luotettavuutta, suojelua ja turvallisuutta. Onnistuminen vaatii tasapainoa: ympäristön ja maiseman suojelua, asukkaiden hyvinvoinnin turvaamista ja samalla rohkeutta vastata energiahaasteisiin. Salaiset asiat ovat vain henkilölle, joka niitä työssään tarvitsee. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. OULUSSA , kuten muuallakin, tuulivoiman rakentamista ohjaavat kaavat ja lupamenettelyt. Viime vuoden lopussa isiä oli lähes 1,3 miljoonaa. Miesten ja naisten kotija ansiotöihin käyttämä kokonaistyöaika oli vuosina 2020–21 molemmilla sukupuolilla likimain yhtä suuri. Tietoa ei saa jakaa ulkopuolisille, joilla ei ole oikeutta niihin. Tuulivoimalla on kiistattomia etuja. Tehdäänpä poimintoja: Suomen väestöstä on miehiä 49 prosenttia eli noin 2 774 000. MUTTA jokaisella tuulimyllyllä on myös varjonsa. Taiteen pitää kiinnostaa, olla vähän runollinenkin
Siltä varalta, että kotimaan energiantuotanto ei pysty vastaamaan kysyntään, meidän on ollut ennakkoon pakko varautua mahdollisiin hintapiikkeihin. LÄPINÄKYVÄ viestintä on tärkeää reilu vuosi sitten yhtiön toimitusjohtajana aloittaneelle Jääskeläiselle, ja uusia tapoja viestiä asiakkaille etsitään koko ajan. – Viime vuoden myönteinen neljän miljoonan euron ylijäämä johtuu kertaluontoisesta erästä, eli myyntituloista, jotka yhtiö sai myydessään omistamansa valokuituverkon liiketoiminnan. – Tasapainottelemme näiden välillä, ja siksi hintoja on talveksi nostettava. Autamme mielellämme.“ Kuva: Anu Kauppila Ensi vuonna Iin Energia investoi sähköverkon kehittämiseen noin miljoona euroa. On kuitenkin ennustettu, että sähkön hinta tasaantuisi muutaman vuoden päästä. – Voimaloiden käytostä Iin Energia sitten maksaa vuosittaisen korvauksen kunnalle. Toimitusjohtaja kertoo, että korotuksia on tehty siten, että yösähkön etua suhteessa yleissähköön on parannettu. – Kehitystyö on hyvässä vauhdissa, ja kun tarvittavat ohjelmistot ovat käytössämme, palvelemme asiakkaitamme entistä paremmilla palveluilla ja edullisimmilla sähkösopimuksilla. Meillä hinta pysyy vakiona talvikuukausien ajan ilman määräaikaisuutta. Sen avulla asiakas voi alentaa kiinteähintaista sähkösopimustaan siirtämällä sähkönkulutusta niille tunneille, jolloin pörssisähkön hinta on alhainen. Lupaamme kevään aikana tarkastaa hintoja, jos kaikki menee ennakoidusti, Jääskeläinen toteaa. Tavoitteena on myös ottaa kiinni kehityksessä yhtiöitä, jotka ovat jo pitkään keskittyneet sähkön myyntiin ja sen prosesseihin. Ja täytyy muistaa, että tuosta neljästä miljoonasta katetaan edeltävän vuoden tappio ja kustannetaan investointeja. Hän korostaa, että iiläiset ovat ylpeitä omasta sähköyhtiöstään ja yhtiö on paljon muutakin kuin sähkönhinta. Jääskeläinen kertoo tärkeimpien syiden suurelle muutokselle löytyvän vuoden 2022 noin kahden miljoonan euron tappiosta sähkön myynnissä. Kirjoituksissa on koettu Iin Energian hinnan olevan reilusti korkeampi kuin muilla kilpailevilla yhtiöillä. Iin kunta saa Iijoen voimalaitosten Raasakan ja Pahkakosken sähköntuotannosta osuuksia, joita kunta ei pysty suoraan hyödyntämään ja sen vuoksi kunta on aikanaan antanut ne Iin Energian käyttöön. Yhtiön toimitusjohtaja Joni Jääskeläinen kertoo alkuvuoden hinnan nousun johtuneen talveen varautumisesta ja toukokuun hinnan nousuun vaikutti oleellisesti kylmän tammikuun ja korkeiden sähkömarkkinahintojen aiheut tamat tappiot. “ON se kumma, että iiläiset saavat sähköstä maksaa maltaita, vaikka täällä tuotetaan sekä vesiettä tuulivoimaa.”, kirjoitettiin tekstaripalstalla. Jääskeläinen kertoo, että yhtiö haluaa pitää kiinni asiakkaistaan ja tarjota heille paikallista sähköä ja palveluita mahdollisimman edullisesti, sekä samalla varmistaa liiketoiminnan kannattavuuden ja noudattaa kunnan omistajaohjausta. Paikallinen sähköntuotanto on tärkeä osa yhtiön toimintaa, mutta se ei riitä kattamaan kysyntää silloin, kun kulutus on korkeimmillaan, kuten kylminä talvikuukausina. – Erinomainen vaihtoehto kaksiaikasähkölle on kulutusvaikutustuotteemme. Korvaus on osa kunnan tulomuodostusta, jolla omalta osaltaan kustannetaan kuntalaisten palveluja. Syyskuussa hinta nousi yleisen arvolisäveron korotuksen vuoksi. – Yhtiö myy omaa tuotantoaan silloin, kun sen arvo on korkeimmillaan ja ostaa markkinoilta edullista sähköä asiakkailleen sillon, kun hinnat ovat alhaiset. RANTAPOHJAN tekstarija mielipidepalstalta on kirjoitettu useamman kerran tänä vuonna hinnan korotuksista ja yhtiön kilpailukykyä on kyseenalaistettu. Myös sosiaalisessa mediassa on keskusteltu Iin Energian hinnan korotuksista ja jotkut ovat todenneet äänestävänsä jaloillaan. Muuttuneet sähkömarkkinat ovat sysänneet yhtiössä liikkeelle kehitystyön ja se investoi myös ohjelmistojen kehittämiseen. ENSI VUONNA Iin Energia investoi sähköverkon kehittämiseen noin miljoona euroa. Tällä hetkellä yhtiö tarjoaa kaksiaikasähköä 12,55/9,91 senttiä kilowattituntia kohden. vsk • N:o 91 Iin Energia Oy varautuu talven hintapiikkeihin sähkön hintaa nostamalla Yhtiön toimitusjohtaja Joni Jääskeläinen lupaa, että hintoja tarkastetaan alaspäin keväällä, jos kaikki menee ennakoidulla tavalla » Anu Kauppila » Ii IIN ENERGIA OY nostaa joulukuussa yleissähkön hintaa neljättä kertaa tänä vuonna. Joulukuun alussa yleissähkön hinta nousee 11,55 senttiin edelleen epävarmojen sähkömarkkinoiden ja talven sääennusteiden vuoksi. marraskuuta 2024 55. Ilman toteutunutta kauppaa viime vuosi olisi ollut paljon heikompi. YLEISSÄHKÖN lisäksi kaksiaikasähkön hinta on noussut. Vuoden 2023 tammikuussa yleissähkön hinta kävi 22 sentissä ja saman vuoden helmikuussa kaksiaikasähkön yöhinta oli 15,40 senttiä. Tämä takaa tulevaisuudessa vaihtoehtoisia sähkötuotteita asiakkaille. Iin Energia erottuu sillä, että yhtiön sähkösopimukset ovat toistaiseksi voimassa olevia ja irtisanomisaika on kaksi viikkoa. Vähäisen kysynnän aikana tuotantoa syntyy enemmän kuin paikallisesti tarvitaan. Tästä syystä yhtiö hyödyntää sähkömarkkinoita tasapainottaakseen kysynnän ja tarjonnan. – Sähkömarkkinat ovat muuttuneet vuosien aikana ja helposti hinnanlaskut unohtuvat ja muistetaan vaan ne korotukset. Tuulivoimaloista saatavat kiinteistöverot ovat merkittävä osa kunnan taloutta, mutta niillä ei ole vaikutusta Iin Energian toimintaan tai sähkönhintaan. Hinta on noussut alkuvuoden 6,2 sentistä tämän hetken 9,54 senttiin kilowattitunnilta. – Kuntaomisteisena yhtiönä kaikki tuottomme käytetään yhtiömme ja kunnan kautta kaikkien iiläisten hyväksi, työllistämme paikallisia ammattilaisia, varmistamme sähkönsaannin ja -riittävyyden, korjaamme sähköviat ja palvelemme asiakkaitamme suurella sydämellä. Pörssisähkö ei ole Jääskeläisen mukaan monenkaan ensisijainen sopimusvaihtoehto, sillä harva jaksaa seurata hintoja niin tarkkaan. Toimitusjohtaja kertoo, että Iin Energia ei hyödy kunnan alueella sijaitsevista tuulivoimaloista. Tavoitteemme on, että asiakkaamme näkevät hintamme pitkällä aikavälillä vähintäänkin kohtuullisina. – Lisäksi investoimme ensi vuonna uusiutuvaan energiaan, kuten Lestijärven tuulivoimapuistoon ja teemme selvityksiä aurinkosähköön ja sähkönvarastointiin liittyen. Tarkoituksena on kehittää ja parantaa verkon kapasiteettia ja joustavuutta sekä sähkömarkkinalain velvoittamaa verkon sään kestävyyttä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että 12 000 kilowattituntia vuodessa kuluttavassa taloudessa kaksiaikasähkö tulee yleissähköä edullisemmaksi, jos sähkönkulutus on vähintään suhteessa siten, että päiväsähkö kuluttaa 6 500 kilowattituntia ja yösähkö 5 500 kilowattituntia. Jääskeläinen vastaa Iin Energian olevan itseasiassa tällä hetkellä edullisimpien joukossa samankaltaisia tuotteita tarjoavista yhtiöistä. Iin Energia Oy:n toimitusjohtaja Joni Jääskeläinen korostaa yhtiön ajatusta: “Meiltä tohtii kyllä kysyä. – Monilla kilpailijoilla sopimuksiin sisältyy määräaikainen jakso. Tarkoituksena on kehittää ja parantaa verkon kapasiteettia ja joustavuutta sekä sähkömarkkinalain velvoittamaa verkon sään kestävyyttä.. – Mikäli talvesta tulee kylmä, sähkönkulutus voi jälleen kasvaa merkittävästi, mikä nostaa hintoja. Iin Energian tilikauden tulos vuonna 2023 oli nelisen miljoonaa plussalla, kun edellisenä vuotena tulos oli hieman yli miljoonan miinuksella. 3 Torstaina 21
Mauno Ukkola oli merkittävä urheilupersoona ja vaikuttaja, jonka perintö elää vahvana tuleville sukupolville. JÄÄMME kaipaamaan Manea. 27.10.2024 Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Kuva: Jukka Ukkola Valon lumoa lauantaina Kurtinhaudan rantametsässä » Rantapohja » Haukipudas KURTINHAUDAN rantametsän polulla ja Ukkolanrannassa Martinniemessä vietetään Lumo-valofestivaalin aluetapahtumaa lauantaina 23.11. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Hän jätti pysyvän jäljen jokaisen elämään, jonka hän kohtasi. Manen perintö elää hänen jälkipolviensa ja kaikkien niiden sydämissä, joita hän on inspiroinut. Mane oli aktiivinen aikanaan myös Haukiputaan nuorisolautakunnassa. Rannalta löytyy myös Toivon ankkuri, jonka luo voi tuoda oman kynttilän kaukomaille lähteiden muistamiseksi. Mane oli monin tavoin välittävä, vilpitön, iloinen ja intohimoinen ihminen. Neljäskin sukupolvi näyttää jatkavan tätä samaa liikunnallista elämäntapaa. Hän toimi Haukiputaan Heiton johtokunnassa yhtäjaksoisesti kuuden vuosikymmenen ajan, joista puheenjohtajana 19 vuotta. MUISTOKIRJOITUS » Suuri persoona on poissa MAUNO ”MANE” UKKOLA (4.1.1936–6.10.2024), Haukiputaan Heiton pitkäaikainen puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja, syntyi ja kasvoi Haukiputaan Ukkolanperällä Laurin ja Liljan 11-lapsisessa perheessä. Rantapohja sulkee perjantaina klo 14 » Rantapohja RANTAPOHJAN toimitus sekä palvelut suljetaan perjantaina 22.11.2024 klo 14 työntekijöiden yhteisötilaisuuden vuoksi. -7 -8 -8 -7 -5 -6 Perjantai 22.11. ELÄKKEELLE jäätyään Haukiputaan ammattioppilaitoksen varastonhoitajan tehtävästä vuonna 1998 Mane omistautui perheelleen ja urheiluseuralleen. -6 -8 -9 -6 +0° -5 Maanantai 25.11. Manen poismenon myötä viimeinen kahdeksasta veljeksestä on poissa ja 11-lapsisesta sisarusparvesta on jäljellä enää kaksi tyttöä, tätini Rauha ja Maire. Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Manen elämässä urheilu ja liikunta sekä seuraja nuorisotyö olivat keskeisessä asemassa. Hän myös huolehti pienemmistä sisaruksistaan äidin tukena, isän varhaisen poismenon jälkeen. Tätä taustaa vasten, lempinimi ”herra Haukiputaan Heitto”, ei tunnu yhtään liioittelulta. Jukka Ukkola Kirjoittaja on Mauno Ukkolan veljenpoika ja Haukiputaan Heiton puheenjohtaja vuosina 1996–2018. Seuran ja TUL:n leireillä hän toimi vuosikymmeniä ohjaajana ja leiripäällikkönä, vaikuttaen myös piirija liittotasolla. siitä, ettei hävinnyt ainoatakaan matsia liittojoukkueen painikiertueella Neuvostoliitossa. Urheilu oli hänelle intohimo: hiihto, yleisurheilu, voimistelu ja tietysti paini olivat osa hänen päivittäistä elämäänsä. Urheilun kautta löytyi 50-luvun alussa myös tuleva elämänkumppani Rauha. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. URHEILU kuljetti Manea ympäri Suomea ja ulkomaillekin. marraskuuta 2024 » N:o 91 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Kaikki palvelut avautuvat jälleen maanantaina 25.11.2024 klo 8.30. Nimipäiviä Torstai: Hilma Perjantai: Silja, Seela, Cecilia, Selja Lauantai: Ismo Sunnuntai: Lempi, Sivi, Lemmikki Maanantai: Katja, Kaija, Kaisa, Katri, Kati, Riina, Katariina, Kaisu, Kaarina, Katriina Päivän nimi Hilma on saksalainen lyhentymä nimistä Wilhelma, Wilhelmine, Helmgund tai jostain muusta sanan helm (’kypärä’, ’suoja’) sisältävästä nimestä. +4° +3° +2° +4° +4° +3°. Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. Rakkaudella kaivaten Irja Sami ja Teija Minna ja Harri Henna Jani ja Virpi sisarukset perheineen ystävät ja sukulaiset Meillä on ikävä sinua Pappa lastenlapset Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Maunon ja Rauhan perheeseen syntyi kolme lasta. Hän voitti maaotteluita, useita TUL:n ja Suomen mestaruuksia, ja vaikka hän ei päässyt Rooman olympialaisiin vuonna 1960 – liittoerimielisyyksistä johtuen – hänen saavutuksensa puhuvat puolestaan. Koko perheelle sopivassa retkitapahtumassa on luvassa nuotiotunnelmaa, ja kyläyhdistys tarjoilee lämmintä mehua laavulla. Hän aloitti työnteon nuorena käydessään sortteerihommissa Halosenniemen uitossa vain kymmenvuotiaana. Ylikiiminkiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 21. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Mukana elämän kulussa. Marja sekä kaksoset Pirjo ja Pekka omaksuivat kaikki vanhempiensa esikuvan mukaisesti vahvan ja monipuolisen urheilullisen elämäntavan. Hän oli aktiivisesti mukana ja vastuussa moninaisissa seuran talkoissa ja toimi Heiton Vierivät Kivet -ryhmässä, jatkaen myös toimintaansa seuran johtokunnassa. Mane oli perheen keskimmäinen lapsi ja oppi jo nuorena työnteon merkityksen. 130:6 Siinä ei oo uhon varraa, jossa ei oo tähteen sijaa. 37 SM-mitalia eri lajeista. Hän osallistui lukemattomiin kilpailuihin kotimaassa, sekä kansainvälisiin tapahtumiin vuodesta 1954 alkaen. Rakkaamme Reijo Matias HANHELA s. 18.07.1950 k. Yhdeksän lastenlasta jatkoi tätä urheilullista perinnettä, saavuttaen mm. Suurella kunnioituksella jäämme muistamaan ja jatkamaan Maunon sydämen viitoittamaa työtä. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Onneksi olkoon Matti Soini 60 vuotta 23.11.2024 Ei juhlia, matkoilla. Kävijöitä suositellaan ottamaan mukaan myös omia valonlähteitä. -1 -3 -3 -3 -1 -3 Sunnuntai 24.11. Rantametsän kulttuuripolulla voi tavata luonnontulin valaistuja Pölökkypäitä ja kuulla kierrätysmateriaaleista tehtyjen tuulikellojen huminaa. Hänen saavutuksiaan urheilussa on palkittu lukuisilla huomionosoituksilla, kuten TUL:n urheilun mestarimerkillä ja kultaisella ansiomerkillä, Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitalilla, TUL:n maljalla, Elämänura palkinnolla Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa ja monilla muilla. Rantapohja Torstai 21.11. Häitä vietettiin kotitalon pihamaalla Ukkolanperällä vuonna 1958. Mane nautti luonnosta ja edelleen myös aktiivisesti liikunnasta, kuten uinnista ja vesijumpasta sekä kodin kunnostamisesta ja pihahommista. Nimi otettiin almanakkaan vuonna 1908. Lapsuudesta saakka Manen elämä oli vahvasti sidoksissa urheiluun, liikuntaan ja Haukiputaan Heittoon. Manen urheilusaavutukset olivat merkittävät. -5 -4 -3 -3 -1 -2 Lauantai 23.11. Verkkosivujen kautta toimivat digitaaliset palvelut ovat käytössä normaalisti. Hänenlaisiaan pyyteettömiä ihmisiä ja seuratoimijoita, jotka ovat valmiita vuosikymmenestä toiseen antamaan oman vastikkeettoman työpanoksensa toisten eteen ei enää nykymaailmassa liene ja harvassa olivat aikalaisetkin. Tänä vuonna tapahtumassa on esillä Toimintakeskus Tsempin päivätoiminnan valmistama näyttävä, sekatekniikalla toteutettu yhteisötaideteos ”Varjoja.” Tapahtuma alkaa kello 15 ja Tulikukka-ryhmän tulishow on ohjelmassa kello 16. Ps. Mane oli tunnettu mm. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 47 Aurinko nousee 9.17 ja laskee 14.50
Heillä on Vapahtajan seurassa merkillisellä tavalla hyvä ja helppo olla. Hän juoksi rannalla olevaan taloon ja huusi: “Ihahaa blumbsis!” B.V. Ylikiimingin kirkossa järjestetään seiminäyttely, johon etsitään nyt seimiä näytteille. Tilaamiselle oli hyvät perusteet jo silloin. Kauneimmat joululaulut raikuvat jälleen ympäri Suomen maailman lasten hyväksi. Sitä se usein onkin. kello 12–15. ja keskiviikkona 27.11. Rantapohjan alueen ensimmäiset Kauneimmat joululaulut kajahtavat torstaina 5.12. Nuorisotila Boxi on avoinna. EVANKELIUMEISSA on kuvauksia eri tavoin ja eri syistä hyljeksityistä ihmisistä. Nämä ovat Uuden testamentin, tarkemmin Jaakobin kirjeen toisen luvun sitaatteja. Sinun tähtesi, mutta aina myös siksi, että sinulla olisi voima armahtaa lähimmäistäsi. kello 17.30 alkaen. Tänä vuonna Oulun seurakunnilla näitä tapahtumia on jo yli 80 aikavälillä 23.11.2024 – 6.1.2025. Tämä kuva Rantapohjan arkiston kätköistä on Yli-Iin seurakunnan jouluseimen yksityiskohta. Viimeinen sana ei ole ihmisten mielivallalla. Tapahtumissa esitellään palokuntien toimintaa sekä paloautoja ja -kalustoa. Kahviokin löytyy. Kaikki kerätyt varat käytetään lyhentämättömänä lähialueiden ihmisten hyväksi. Sinun syntisi on annettu anteeksi, on armahtava, taakoista vapauttava tuomio. Näyttely on avoinna torstaina 28.11. Juhani Lavanko Iin vs. 2:9). kirkkoherra Laulu alkaa Haukiputaalta Rantapohjasta 11.5.1978: Suomalainen ukko lähti hevosella jäitse Ruotsin puolelle, mutta kun oli jo aivan Ruotsin rannalla, putosi hevonen jäihin. Seimen voi viedä nimikoituna ja suojattuna Ylikiimingin seurakuntatalolle maanantaina 25.11. kello 12–15 ja su 1.12. Siellä missä armahdamme toisiamme, saa sijaa vapauden, suvaitsevaisuuden ja hyväksymisen ilmasto. Hän on lahjomaton. Runo ja sävel –tapahtuma tarjoaa virkistystä kaamokseen. Syyt epäoikeudenmukaiseen tuomioon ovat monet. Syntisen armahtaminen yksin Kristuksen tähden on toinen keskeinen punainen lanka. kello 11–14. Tuotteita voi lahjoittaa K-supermarket Jäälissä sekä S-marketissa ja Halpa-hallissa Kiimingissä. 19:5). Kiiminkiläisten kauppojen eteisessä on keräyslaatikot. Tiistaina 26.11. Kaikki tapahtumat löytyvät muun muassa Iin seurakunnan nettisivuilta. Kun on kysymys viimeisestä, siis lopullisesta tuomiosta, ajattelen kuitenkin toisin. Syytä olisi. Ii Päivä Paloasemalla Haukiputaalla, Kiimingissä ja Iissä. Kiimingin seurakunnan diakoniatyö sekä Oulun kaupungin sosiaalitoimi jakaa osan keräyksen tuotosta. Valaistu Opel Astra soittaa amispoppia. Kirjassa poliisikonstaapeli Laine selvittää kadonneiden retkeilijöiden kohtaloa ja joutuu itsekin vaaraan tutkiessaan tapauksia. Rantapohjan toinen numero ilmestyi 55 vuotta sitten marraskuussa 1969. OSAOn Haukiputaan yksikkö (Asemakyläntie 5) on tuunannut Opel Astran amispoppia soittavaksi valoteokseksi. kello 10-14. kello 17 Oijärven kyläkirkolla. kello 9–12, tiistaina 26.11. Kotipalvelu vie ikäihmisten talouksiin joulupaketteja. Me ihmiset emme aina ole herkkiä armahtamaan niitä, jotka Jumala armahtaa. Joulupuu-keräys ja ruokatavarakeräys käynnissä. Ilmapiiri on suvaitseva, vapauttava ja erilaisuuden hyväksyvä. Hän on ehdottoman oikeudenmukainen tuomari. Opimmeko me jotakin oleellista näistä antiikin ajan kertomuksista. joulumyyjäiset kello 11–15. kello 12.30 Haukiputaan yhteisötilassa. Kyläkaupan lisäksi tiloissa on ollut Postin automaatti. Ne osoittavat hänen eteensä tuomittavaksi tuotuun Jeesukseen. ”Jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä” (Jaak. Jälkimmäinen lainaus on vuoden 1992 Uuden testamentin suomennos. Tuomio on synkkä ja ikävä. kello 17 Väli-Olhavan seurakuntatalolla ja torstaina 12.12. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US. kello 17–19 vietetään taas Vesala Openia Ylikiimingin kylällä. Oijärvellä toivotaan tiloihin uutta yrittäjää ja paikallisten palvelujen pysyvän alueella. 4H:n tiloissa on joululeivontaa, koululla kotitalousluokassa on karjalanpiirakkapaja, kirjasto on avoinna, FabLab on avoinna kuten käsityöluokkakin, Harjunkaaressa on Nuijamiesten järjestämää jumppaa sekä 4H:n järjestämää salibandya ja sulkapalloa. Esimerkiksi Tuiran kirkon järjestämä Kauneimmat joululaulut –messu pidetään sunnuntaina 15.12. Johanneksen evankeliumiin on tallennettu maaherra Pilatuksen paljon puhuvat sanat. Onko ihmiselo tosi elämässä sivistyneempää kuin valkokankaalla. Kellolainen kirjailija Maria Burrowilta ilmestyi huhtikuussa rikosromaanisarjan ensimmäinen osa Rosholmin murhat ja nyt sarja saa jatkoa, kun sarjan toinen osa Friimannin kirous on julkaistu. Painettu kirja on saatavilla jo nyt ja äänikirja julkaistaan 2.1.2025. Vastikään päättyneessä MTV3:n Maajussille morsian -ohjelmassa kiiminkiläinen Kalle Isokanniainen eteni loppuun saakka piippolalaisen maajussiMillan puolisoehdokkaana. Vaikka Kalle tuli valituksi farmiviikon jälkeen, ei hänestä ja Millasta pariskuntaa silti saatu leivottua. Vesala Open goes YKI again. Yli-Iin kirkossa pääsee torstaina 21.11. Yli-Tannilan toimitalolla (Laaksolantie 11, Yli-Ii) järjestetään sunnuntaina 24.11. LC Kiiminki, LC Jääli ja Kiimingin seurakunta järjestävät yhdessä myös ruokatavarakeräyksen, jolla kerätään tuotteita jääliläisille ja kiiminkiläisille vähävaraisille. kello 17–20, perjantaina 29.11. Myynnissä on muun muassa rieskoja ja muita leipomuksia, käsitöitä, porotuotteita, vaatetta, laukkuja ja joulukransseja. Väärä mielipide, väärä uskonto, väärä poliittinen näkemys, väärä ihonväri, vihollinen syystä tai toisesta. Tietoisuus siitä, että oikeus ja oikeudenmukaisuus lopulta voittavat, avaa toivon näköalat. Rakkauden liike ylhäältä alas synnyttää ihmisten välistä rakkautta tosi elämässä, tässä todellisuudessa, lähellä ja kaukana. Ukolle tuli hätä, kun ei osannut ruotsia. Se lausutaan sinulle sinun tähtesi, mutta myös lähimmäisesi tähden. Se on tällä viikolla esillä yksikön pihalla vielä torstaina ja perjantaina kello 8–20. Tuomio kuulostaa monen korvaan ikävältä ja synkältä. Joulumyyjäiset Tannilassa. LC Kiimingin järjestämä Joulupuu-keräys on käynnistynyt. Päivä Paloasemalla -tapahtumat Rantapohjan alueella järjestetään Haukiputaan ja Iin paloasemilla sekä Kuivaniemen ja Kiimingin paloasemalla VPK:n toimesta lauantaina 23.11. Kauneimmat joululaulut alkavat. ”Älkää erotelko ihmisiä”. Kyseessä on Oulu2026:n haaste OSAOn yksiköille Valon kuukauteen liittyen. Maajussille morsian -ohjelmassa kiiminkiläisväriä. Päivän aikana voi osallistua tehtävärasteille ja saada tietoa alkusammutuksesta ja opastusta arjen turvallisuustaitoihin. Rahan lisäksi myös kauppojen lahjakortit ovat tervetulleita keräykseen. kello 18.30 kuulemaan kauniita runoja Yli-Iin lausujilta sekä iltalauluja Kajastus-kuorolta. ”Katso: ihminen!” (Joh. Heillä, jotka eivät pääse paikalle fyysisesti, on mahdollisuus osallistua muun muassa virtuaalikirkon kautta. ”Henkilöön ei pidä katsoa”. Tänä vuonna teemana on myös sähkölaitteiden turvallinen lataaminen sekä paristojen ja akkujen kierrättäminen. kello 10 alkaen. Yhdistyksen väki vielä joulupaketteja apua tarvitseviin talouksiin. Runo ja sävel Yli-Iissä. ”Henkilöön ei pidä katsoa” on vuoden 1938 suomennos. Kaikki Oulun seurakuntien Kauneimmat joululaulut –tilaisuudet löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/kauneimmat-joululaulut Iissä Kauneimpia joululauluja lauletaan ensimmäisenä keskiviikkona 11.12. Keräysaika jatkuu maanantaihin 9.12. Tänäkin päivänä syyttömiä tuomitaan ihmisten mielivallan tähden. Ylikiimingin seiminäyttely etsii seimiä. Tempauksella tuetaan vähävaraisten joulua. Laulamaan pääsee Oulun kirkkojen lisäksi esimerkiksi leirikeskuksessa, kauppakeskuksessa ja kouluissa. Tämä alakyläläinen, rauhallinen ja lämminhenkinen nuori mies herätti paljon positiivista huomiota ohjelmaa seuranneiden parissa. JUMALAN rakkauden liike on liikettä ylhäältä alas. Halutessaan voi mukaan liittää myös tarinan seimen alkuperästä. marraskuuta 2024 » N:o 91 HARTAUS » Älkää erotelko ihmisiä KUUSIKYMMENTÄLUVUN lännenelokuva Hyvät, pahat ja rumat lajittelee ihmiset karkealla tavalla, karikatyyrin omaisesti. Joulupukki vierailee paikalla noin kello 12:sta eteenpäin. TUOMIOSUNNUNTAI päättää kirkkovuoden. ohjelmassa on muun muassa karaokea yhteisötilassa eli asukastuvalla, jossa saa myös ilmaista kahvia ja pullaa. saakka. Tarkennettakoon varmuuden vuoksi, että kyseessä ei ole Rantapohjan päätoimittajan Pekka Keväjärven ooppeli. Käytetyt paristot voi tuoda paloasemalle kierrätyslaatikkoon. Molemmat jatkoivat omilla teillään parisuhteen etsintää. Lopullisen tuomion lausuu Kristus. Mikko Laineen seikkailut jatkuvat Maria Burrowin dekkarisarjan toisessa osassa. Uudessa testamentissa on monta punaista lankaa. Oijärvellä asiakkaita pitkään palvellut kyläkauppa ja baari on tullut myyntiin. Siellä missä tämä Uuden testamentin punainen lanka on sisäistetty, vallitsee rakkaudellinen toisesta ihmisestä välittämisen ilmasto. Lisää tietoa paikasta antaa Veera Kuha. 5 » Torstaina 21. He hakeutuvat Jeesuksen seuraan. Kuivaniemen ja Iin kirkoissa Kauneimmat joululaulut järjestetään muun muassa sunnuntaina 15.12. Ylikiimingin kirkossa järjestetään marraskuun lopussa seiminäyttely, jonne etsitään nyt lainaksi seimiä sekä seimiaiheisia askarteluja ja käsitöitä. Kauppaan kuuluu kaupan ja baarin lisäksi kaksi varastoa ja kaksi tonttia. kello 18. Veeran puoti myytävänä. Sarjan ensimmäinen osa oli ilmestymisensä aikaan yksi Suomen kuunnelluimmista äänikirjoista, yltäen sijalle 14. Martinniemen koululla voi nauttia joululaulujen lisäksi puuroa Karita Isolan juontamassa tapahtumassa, jossa esiintyy Haukiputaan Mieskuoro ja koulun lauluryhmä 10.12
KAIKKI AURINKOLASIT voimakkuuksilla tai ilman –25 % ESITUTKIMUS silmäleikkauksen ostajalle –200 € ILMAINEN OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS SILMÄLASIEN OSTAJALLE VARAA AIKA SILMÄASEMA.FI TAI SOITA 010 190 20 (mpm/pvm) € KAIKKI SILMÄLASIT SIS. Tilauksen voi perua milloin haluaa. Suominen hoitaa yhteistyökuvioita kuten rahoitusta ja näkyvyyttä. Mitä sitten kun kuolen . Aamulla Suominen selvitti, että vastaavaa ei ole tarjolla, ja niin syntyi idea Kun olen poissa –palvelusta. PALVELUUN kirjaudutaan aina verkkopankkitunnuksin, ja sopimus uusitaan vuosittain. – Kirjain on kyllä tallessa, mutta sen kiinnittäminen takaisin onkin sitten vaikeampi juttu. Kestotilaus v. Sen kiinnittäminen takaisin paikalleen on kinkkisempi homma. Palvelimetkin sijaitsevat Suomessa. Suunnittelemme aikataulua tälle toimenpiteelle yhdessä Luupin kanssa, kertoo alueellinen kirjastopalvelupäällikkö Kirsi Korhonen. KEHYKSET JA LINSSIT HAUKIPUDAS Revontie 10 Tarjoukset koskevat uusia tilauksia ja varauksia, eikä niitä voi yhdistää muihin etuihin tai pakettihinnoiteltuihin tuotteisiin. Mainosalalla työskentelevät kiiminkiläinen Janica Suominen ja ylikiiminkiläinen Matti Pohjola saivat innovaatiolleen rahoituksen Business Finlandilta sekä neljältä yksityiseltä sijoittajalta, ja ovat kuun loppuun mennessä valmiit julkaisemaan palvelun markkinoille. Se on nettisivujen kautta toimiva palvelu, joka on ihmisen viimeinen lahja omaisilleen tässä maailmassa. G-kirjain on tipahtanut paikaltaan Galleria Oskari Jauhiaisen nimestä Kiimingissä. Ongelma sen kiinnittämisessä on, että vitriinin sisälle, alatason alle pitäisi päästä. Ei koske lääkinnällisiä hoitotuotteita eikä Ray-Ban Meta -älylaseja. 2025 73 €/vuosi. Kiiminkiläis-ylikiiminkiläinen palvelu helpottaa omaisten arkea kuoleman jälkeen » Teea Tunturi » Kiiminki » Ylikiiminki KUN OLEN POISSA on Rantapohjan alueella kehitetty innovaatio, joka on tarkoitettu auttamaan omaisia vainajan asioiden järjestämisessä. Se on Suomessa ainoa laatuaan, ja lähin vastaava toimija löytyy Hollannista. Valmiiksi voi tehdä käytännössä kaiken muun, paitsi sukuselvityksen, joka jää omaisten tehtäväksi, Suominen Janica Suominen ja Matti Pohjola kehittivät palvelun, joka tarjoaa uudenlaista apua kuoleman jälkeisiin järjestelyihin. Palvelu on vuosimaksullinen. Esitutkimuksen hinta (200 €) hyvitetään taittovirhetai kaihileikkauksen yhteydessä, kun esitutkimus on tehty 18.11.–15.12.2024 ja se johtaa leikkaukseen 2 kk:n kuluessa tutkimuksesta. Voi olla, että joudumme siirtämään siksi aikaa osan teoksista tieltä pois, eli mahdollisesti koko vitriini pitää purkaa ja kasata uudelleen. Kuva: Teea Tunturi. Palvelun ovat koodanneet oululaiset koodarit ja osa sijoittajista on Oulun alueelta. MATTI POHJOLA on tuotteen visuaalinen suunnittelija ja palvelun sisällöstä vastaava. Jatkossa hän vastaa henkilökohtaisesti myös asiakaspalvelusta. – Palveluun voi tallentaa viestit läheisille, tärkeät asiapaperit, kuten testamentin ja omaisuusselvityksen sekä omia toiveitaan esimerkiksi hautajaisiin. 044 714 7800 Tarjous voimassa 31.12.2024 asti. IDEA palvelusta syntyi, kun Janica Suominen tammikuussa 2023 säpsähti keskellä yötä hereille. Kadonnut se ei kuitenkaan ole. 6 » Torstaina 21. Sinne on talletettu vainajan tahto käytännön järjestelyistä elämän jälkeen selkeästi ja yksiselitteisesti. Hän näki silmissään uuden palvelun värimaailmoineen kaikkineen. DIGILEHTI LOPPUVUOSI ILMAISEKSI! LOPPUVUOSI ILMAISEKSI! Tilaukset: www.rantapohja.fi – > tilaa lehti – > tilaustarjoukset tai puh. marraskuuta 2024 » N:o 91 18.11.–15.12. G odottaa paluutaan » Teea Tunturi » Kiiminki TARKKASILMÄISET kulkijat ovat saattaneet huomata, että Galleria Oskari Jauhiaisen nimestä on G-kirjain pois Kiimingissä. 2025. Tarjoukset ovat voimassa 15.12.2024 asti. Tilaus jatkuu kestotilauksena v. Ensimmäinen vuosi maksaa 29,90 euroa ja seuraavat vuodet puolet tästä
Tämän vuoden nuorisovaaleissa annettiin 7 781 ääntä. marraskuuta 2024 » N:o 91 Hinkuyskätilanne rauhoittui » Teea Tunturi » Rantapohjan alue SYKSYN mittaan hinkuyskätartuntoja oli Rantapohjan alueella ajoittain ryppäiksikin saakka. (Lähde: THL ) Kiiminkiläinen Arttu Parkkinen nuorisovaalien äänikuningas » Teea Tunturi » Kiiminki » Ylikiiminki » Haukipudas » Kello » Pateniemi OULUN nuorisovaltuusto ONE on valittu vuosille 2025–2026. Palvelusta saamamme palaute kannustaa jatkamaan kehitystyötämme.” Janica Suomisen alitajunta on työstänyt konseptia jo pitkään. Hän kertoo haluavansa oppia enemmän Oulun päätöksenteosta, ja haluaa vaikuttaa erityisesti nuorisorikollisuuden vähentämiseen. Valmiiksi voi tehdä käytännössä kaiken muun, paitsi sukuselvityksen, joka jää omaisten tehtäväksi. – Se voi olla eräänlainen aarrepaikka, Matti Pohjola toteaa. Se on yli 600 ääntä edellisiä vaaleja enemmän. Vuodesta 2009 nuorisoikäiset on suositeltu rokotettavaksi 14–15 vuoden iässä eli 8. – Tämä auttaisi tilanteissa, joissa ihminen ei enää pysty huolehtimaan asioistaan, mutta haluaa siirtää tietoa läheisilleen erilaista käytännön asioista, Pohjola kertoo. Palvelu löytyy osoitteesta kunolenpoissa.fi Palveluun voi tallentaa viestit läheisille, tärkeät asiapaperit, kuten testamentin ja omaisuusselvityksen sekä omia toiveitaan esimerkiksi hautajaisiin. Olen ainoa lapsi ja ainoa lapsenlapsi ja tiedän, että jonain päivänä minulla on paljon huolehdittavaa läheisteni jälkeen; on useita eri kiinteistöjä, metsää, ja paljon muuta – ja kaikki tuo sijaitsee vielä fyysisesti monen sadan kilometrin päässä. Nuorisoiän rokotukset toteutettiin vuoteen 2007 asti 11–13 vuoden iässä. – Asiakkaan tallettama tieto salataan myös meiltä tekijöiltä, Janica Suominen kertoo. Vuosina 2009–2022 syntyneitten lasten toisen viitosrokoteannoksen kattavuus on vaihdellut 96 ja 98 prosentin välillä. Puolustusvoimien rokotusohjelmaan lisättiin palveluksensa aloittaville hinkuyskärokote osana yhdistelmärokotetta (dtap) kesällä 2012. Nuorisovaltuustoon valittiin 24 varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä. Vuonna 2021 ja 2022 syntyneistä lapsista lähes 98 prosentille aloitettiin viitosrokotussarja (3 kk iässä DTaP-IPV-Hib; suojaa kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hibtaudeilta). – Tartuntamäärät ovat vähentyneet Oulussa ja ylipäänsä Pohteen alueella, hän sanoo. 7 » Torstaina 21. Arttu Parkkinen kertoo olevansa kiinnostunut päätöksentosta, ja haluavansa vaikuttaa erityisesti nuorisorikollisuuden vähentämiseen. Olen ollut myös nuorten parlamentissa aikaisemmin tänä vuonna ja eduskunnassa tet-harjoittelussa, hän kertoo ehdokasesittelyssään Nuorten Oulun sivuilla. Varasijalle valitut: Ståhlberg Luka 134, Feodoroff Aada 126, Heikkinen Saana 118, Hillukkala Kai 116, Teppola Tuuli 106 ja Alapudas Merenne 99. – Kun me saamme näiltä henkilöiltä kuolintodistuksen, luotettu henkilö tai henkilöt pääsevät käsiksi tietoihin, tulostavat ne ja toimivat sen jälkeen vainajan tahdon mukaan, Matti Pohjola sanoo. Tiedot pysyvät palvelussa jonkin aikaa kuoleman jälkeen, sitten ne pyyhitään, eikä mitään jää talteen tai jaeta kolmansille osapuolille. Nyt olen heittäytynyt melkein kolmivuotisesta pestistäni mainostoimiston toimitusjohtajana nyt päätyökseni start up -yrittäjäksi juttuun, jolla ei ole vielä mitään takeita onnistumisesta, eikä oikein mitään, mihin edes verrata. Palvelun synnyn taustalla on myös herääminen omaan kuolevaisuuteeni. Vaalien jälkeen nuorisovaltuustoon valitut nuoret vahvistavat ottavansa vastaan paikan Oulun nuorisovaltuusto ONEssa, ja kokoonpano vahvistetaan virallisesti joulukuussa. Kiiminkiläis-ylikiiminkiläinen palvelu helpottaa omaisten arkea kuoleman jälkeen kertoo. Vuodesta 2018 lähtien on 25-vuotiaille suositeltu dtap-tehosterokotetta. Siirtymävaiheessa vuosina 2009– 2011 näitä rokotuksia annettiin erittäin vähän. Sain myös lapsemme juuri koronan rantautuessa Suomeen. Hormonihuuruissa kirjoitin silloin myös itse kirjeen oman kuolemani varalle, kun ei ollut vielä mitään tietoa, että millaisesta taudista on kysymys. Sinne voi tulevaisuudessa, jatkokehityksen myötä, tallentaa myös videoita, muistoja ja tarinoita, joita haluaa säilyttää jälkipolville. SUOMESSA hinkuyskärokotteen tehosteannos lisättiin kuusivuotiaille kansalliseen rokotusohjelmaan vuonna 2003. luokka-asteelta alkaen. Janican tarina idean takaa » Rantapohja » Kiiminki JANICA SUOMINEN kertoo: “Luulen, että alitajuntani on työstänyt konseptia hyvin pitkälti omista lähtökohdistani. KÄYTTÄJÄ määrittelee palveluun luotetut henkilöt, joille tallennettu sisältö kuoleman jälkeen luovutetaan. Äitini vakava sairastuminen ja sen ennuste toivat varmasti vielä kierroksia asiaan. Siellä kuitenkin opastetaan turvalliseen salasanojen säilyttämiseen ja siirtämiseen jälkipolville. Salasanoja palveluun ei voi tallentaa, sillä se houkuttelisi hakkerit paikalle. Uusi nuorisovaltuusto aloittaa kaksivuotiskautensa tammikuussa 2025. Parkkinen on 15-vuotias Kiiminkipuiston koulun oppilas, joka haluaisi saada nuorten äänen kuuluviin paremmin ja konreettisemmin. Eri virusten aiheuttamia hengitystieinfektioita on kuitenkin hänen mukaansa edelleen runsaasti liikkeellä. Kiiminkiläinen Arttu Parkkinen keräsi yhteensä 550 ääntä, joka oli paljon enemmän kuin kenelläkään muulla. – Olen aktiivisesti mukana muun muassa oppilaskunnassa ja osallisuusryhmässä, jotta saisin ääneni kuuluviin. Tallennetulla tiedolla ei tavoitella kaupallista hyötyä. Rantapohjan alueelta tulivat valituksi myös haukiputaalainen Konsta Jääskeläinen, kellolainen Jenni Möttönen, pateniemeläinen Jasper Vaittinen, ylikiiminkiläinen Jouka Niskasaari. Lapset saavat hinkuyskää sisältävän rokotteen 3, 5 ja 12 kuukauden iässä sekä 4-vuotiaana. Vuonna 2023 syntyneitten lasten ensimmäisen annoksen kattavuus oli kesällä 2024 lähes 97 prosenttia. Aluetartuntalääkäri Pauliina Kokko kertoo, että hinkuyskän suhteen tilanne on nyt rauhoittunut. Kuva: Nuorten Oulun vaalisivusto Uusi nuorisovaltuusto aloittaa kaksivuotiskautensa tammikuussa 2025. NUORISOVAALEISSA valituiksi tulivat (nimen jälkeen äänimäärä): Parkkinen Arttu 550, Vaneeckhout Benjamin 322, Kak Ri-Jwok 310, Ruotsalainen Eerika 296, Hassinen Elias 275, Ahmed Mardeen 266, Jääskeläinen Konsta 239, Hintsala Eliel 230, Marjakangas Veera 225, Kannisto Emma 223, Kuokkanen Veera 211, Möttönen Jenni 203, Rasinkangas Eetu 202, Ronkainen Aatu 193, Forsblom Lempi 180, Alkhleif Abrar 180, Niskasaari Jouka 176, Pikkarainen Antti 173, Kuuluvainen Aura, Omppu 173, Vaittinen Jasper 167, Bolszak Elisa 155, Kukkonen Sofia 153, Mohammed Faozia 147 ja Raudus Jiri 139. Mitä sitten kun kuolen . Muun muassa Ylikiimingissä lähetettiin koululaisten koteihin tiedote hinkuyskätartunnoista. Influenssarokotukset ovat parhaillaan käynnissä Pohteen alueella. – Janica Suominen. JATKOSSA Kun olen poissa –palvelua aiotaan kehittää esimerkiksi siten, että sinne voisi tallentaa muun muassa edunvalvontaan liittyviä asioita eli asioita, jotka koskevat elämän aikaisia tilanteita. Suomessa pikkulasten rokotuskattavuus on ollut erinomainen. Varalle Rantapohjan alueelta valittiin haukiputaalainen Aada Feodoroff. Oman elämäni ollessa jo nyt kiireistä tuo ajatus herättää levottomuutta jo etukäteen. Olisihan se ollut kivampi ottaa käyttöön tämmöinen palvelu kuin fyysinen kirje, jota en usko puolisoni edes löytävän loppujen lopuksi sieltä, minne sen piilotin
Kyllä me aikuisetkin voimme harrastaa liikuntaa ja ulkoilua säästä riippumatta. – Tämä voi myös versoa tulevaisuuteen jotain, mitä ei vielä edes tiedetä, ja ympäriltä löytyy tilaa rakentaa alueelle muutakin, vaikkapa liikuntapuisto aikuisiakin varten, heitti hän ajatuksena ilmaan. Päätettiin tänä vuonna keskittää täällä Kuivaniemessä Valonjuhlan tapahtumat samalle päiMiisa Tolosesta led-ötökän askartelu oli mukavaa. OLHAVAN SEUDUN kehittämisyhdistyksen puheenjohtaja Heidi Sandberg saattoi avajaisissa huoahtaa helpotuksestaa, kun leikkipuistohanke vihdoin saatiin maaliin. – Me aikuiset katsomme helposti, että onpa kurja ilma, en viitsi mennä ulos. Kehittämisyhdistys sai Iin kunnalta rahoituksen leikkipaikan rakentamiseen osallistavan budjetoinnin kautta. Nauhaa pitelivät Eija Kaleva (takana) ja Maarit Tihinen, edessä selin Annika Ylitalo. Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden yksi merkittävimmistä tuotannoista on Climate Clock, (ilmastokello), joka muodostaa vuonna 2026 pysyvän julkisen taiteen reitin. Illoissa ideoitiin aiheita kuvattavaksi taiteilijaduo Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen (oik.) Maailman arvokkain kello-taideteokseen. Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden taidehankkeista kertoi tuottaja Kaisa Kerätär (vas.) Oulu2026-tiimistä. Varoja leikkipuiston toteutukseen myönnettiin kaikkiaan 13 000 euroa, joilla yhdistys pystyi hankkimaan leikkitelineen sekä sen tarvitsemat pohjatyöt salaojineen ja maanrakennuskankaineen sekä soran ja maan pinnalle levitettävän turvahakkeen. – Kun joku saa idean, joku toinen innostuu siitä. marraskuuta 2024 » N:o 91 Avajaisiin kuuluu aina nauhan leikkaaminen, jonka leikkipuistossa saivat suorittaa itse käyttäjät eli lapset. Kaikenlaista pientä hämminkiä tuli kyllä välillä vastaan, ja rakentaminen venyi alkuperäisistä suunnitelmista muun muassa viranhaltijoiden kesälomien takia, mutta tuurilla mentiin lopulta nappiin eli valmista ehti tulla tämän vuoden puolella, kuten osallistava budjetointi edellytti, Sandberg iloitsi. Sitten löytyy joku, joka tietää, miten idean voi toteuttaa, ja aina löytyy myös joku, jolla on tarvittavat työvälineet toteutusta varten. Sen varrelle sijoitetaan kaikkiaan seitsemän taideteosta, jotka kytkeytyvät luontoon ja ilmastonmuutoksen teemaan. Avajaistilaisuudessa puhui myös vs. – Enempää ei juuri olisi tilaan sopinutkaan. Hanke sai viime keväänä järjestetyssä äänestyksessä melkoisen äänivyöryn, minkä Sandberg mieltää osaltaan myös kertovan Olhavan alueen vahvasta yhteisöllisyydestä. Seuraavaksi löytyy niitä, jotka haluavat osallistua toteuttamiseen sekä joku, joka katsoo, että työ tulee toteutetuksi – ja kappas, tässä lapsille uusi leikkipaikka, lausui tapahtuman avaussanoiksi yliolhavalainen Annika Ylitalo. Taiteilijat Tellervo Kalleinen ja Oliver KochtaKalleinen ovat iloisia sopivan työskentelytilan löytymisestä ja yhteensattumasta, että kelloa päästään rakentamaan yhteisöllisesti paikallisten asukkaiden ja vapaaehtoisten kanssa juuri Kellossa. kirkkoherra Juhani Lavanko, joka totesi koulun tienoon saaneen leikkipuistosta hienoa uutta elämää, vaikka itse koulu on lakkautettu. Lasten touhuja tutkaillessaan Lavanko hoksautti myös, kuinka lapsilla on kivaa vaikka sataisi vettäkin. Maailman arvokkainta kelloa aletaan rakentaa Kellossa » Auli Haapala » Haukipudas » Kello MAAILMAN ARVOKKAIN KELLO -taideteosta aletaan rakentaa tammikuussa entisellä Oravan koululla Kellossa. Kuvat: Ritva Piri Leikkipuisto Pöllimetsä avattiin iloisissa tunnelmissa » Ritva Piri » Ii SÄIDEN HALTIJAT olivat suosiollisia Olhavan entisen koulun pihaan nousseen leikkipuisto Pöllimetsän avajaisille, sillä koko aamupäivän valtoimenaan virrannut vesisade laantui juuri kun avajaiset saatiin käyntiin. Kirjastonhoitaja Marita Turtinen kertoi paikalla olleen parisenkymmentä katsojaa. Kuva: Auli Haapala. Taideteoksesta tekee taiteilijoiden mukaan maailman arvokkaimman se, että sen arvoa ei voi mitata rahassa; alueen asukkaat antavat sen tekemiseen aikaa ja lahjoittavat siihen arvokkaita hetkiään. Yksi niistä on Maailman arvokkain kello, “elektromekaanis-digitaalinen hybridikello”, jonka tunti-, minuuttija sekuntiviisareihin tallennetaan video-otoksia arvokkaista hetkistä oululaisten arjessa ja luonnossa. – Kaikki työt, myös konevoimaa vaativat, tehtiin paikallisilla talkoilla. Häntä kuuntelivat myös Heidi Sandberg (oikealla) ja Annika Ylitalo. Tiistaina Valojuhla rantautui Kuivaniemen kirjastoon, jonka piha-alue oli täytetty lumisateessa hehkuvista lyhdyistä. Myös avajaispäivänä hän totesi olevan onnea mukana, sillä mikäli kelit olisivat ehtineet viiletä pakkaselle, olisi maahan levitetty hakekin jäätynyt, eikä leikkipaikkaa olisi voitu edes käyttää. Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen kutsuivat syksyn aikana alueen asukkaita mukaan kertomaan omista arvokkaista hetkistä arjessa eri vuorokaudenja vuodenaikoina. Valo-ötököiden loistoa “Tämä näyttää vähän leppäkertulta, niin sen nimi on sitten Kerttu” » Anu Kauppila » Kuivaniemi VALONJUHLAA vietetään tällä viikolla Iissä ja Kuivaniemellä valtakunnallisen Mielenterveysviikon kunniaksi. Valonjuhla starttasi kirjastossa seniorikinolla ja elokuva selvästi kiinnosti paikallisia. Juhani Lavanko siunasi leikkipuiston käyttöön sekä kiitteli Olhavan seudun asukkaita yhteisöllisyydestä ja yhteisen hyvän eteen tehdystä työstä. Illallinen kahdelletoista -tilaisuuksista viimeisin oli Martinhovissa Martinniemessä. 8 » Torstaina 21. Hän totesi myös leikkipuiston valmistumisen olevan osoitus siitä, mitä yhteistyöllä ja yhteisöllisyydellä voi saada aikaan samoin kuin sillä, että on lupa ideoida ja unelmoida. Alueella hyörineitä lapsia tosin ei sadekaan hidastanut, vaan leikki maittoi vaikka vähän kastuikin
Sekuntiviisareiden hetkiksi valikoidaan asukkaiden itse kännykällä kuvaamia taltiointeja. Kyselyyn vastataan anonyymisti. Kuva: Auli Haapala Kolareita ja ulosajoja liukkailla teillä » Rantapohja » Rantapohjan alue VIIME päivien liukkaat kelit ovat aiheuttaneet Oulun kaupungin alueella ja lähiseuduilla useita autokolareita ja ulosajoja. Valmiiksi haaroitetut leddiodit olivat loppuneet niin kunnan työntekijät haaroittivat meille sitten omat ja me pärjätään hyvin näillä, Väänänen hymyili. Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen on helsinkiläinen taiteilijaduo. Poliisi pyytää kiinnittämään huomiota ajonopeuden sovittamiseen ajokeliin sopivaksi ja pitämään tarvittavaa turvaväliä. Ilmoittautumiset kellonrakennustiimiin ja aikalahjoituksiin voi tehdä verkkolomakkeen kautta 15.12. Viimeisin illallinen järjestettiin marraskuun alussa Martinhovissa. Samanlainen työpaja järjestettiin Väänäsen vetämänä myös keskiviikkona Iin kirjastossa. Luvassa on yhteisöllistä ongelmanratkaisua ja kivaa yhdessä tekemistä, ja aina on tarjolla myös purtavaa ja kahvia, Tellervo Kalleinen vinkkaa. Askartelu sujui hienosti monen ikäiseltä lapselta ja Satu oli valmiina auttamaan tarvittaessa. Maailman arvokkainta kelloa aletaan rakentaa Kellossa Syksyn aikana järjestettiin viisi Illallinen kahdelletoista -tilaisuutta yhteistyössä Arctic Food Lab -ohjelman kanssa. Illalla kirjaston työpöytä täyttyi innokkaista askartelijoista, kun Led-valotyöpaja alkoi. Vastaamiseen on hyvä varata aikaa noin 15 minuuttia. Climate Clock taidereitin kuusi muuta pysyvää taideteosta sijoitetaan Haukiputaalle, Kiiminkiin, Ylikiiminkiin, Yli-Iihin, Oulunsaloon ja Ouluun luonnonympäristöihin kuten metsiin ja jokien rannoille ilmentämään paikallista ylpeyttä luonnosta ja ajatuksia luontoyhteyden säilyttämisestä ja vahvistamisesta. STEAM (Science, Technology, Engineering, Arts, and Mathematics) on kokoava yhteisö, joka edistää luovuutta yhdistämällä taidetta, mediaa, tiedettä ja teknologiaa. Lopullisesti kello sijoitetaan sisätiloihin todennäköisesti kantaOulun alueelle. Ensi vuoden aikana myös tuotannon kuvaustiimi kuvaa otoksia alueella. Satu Väänänen teki itse ohjeet hauskaan led-ötökkään. Arjen kohokohtina voivat toimia yhtä lailla hetki virtaavaa jokimaisemaa katsellen kuin rauhallinen tuokio kirjan ja kahvikupin äärellä. Myös talvirenkaiden kunto on syytä tarkastaa turvallisen ajon takaamiseksi. Työpajan veti viime vuoden tapaan kuivaniemeläinen taidokas askartelija Satu Väänänen, joka oli myös ideoinut askarreltavan valo-ötökän. – Tämä näyttää vähän leppäkertulta, niin tämän nimeksi tulee sitten Kerttu, Miisa hymyili. Isoimmilta henkilövahingoilta oli eiliseen puoleenpäivään menessä onneksi toistaiseksi vältytty. Miltei jokaisen onnettomuuden syy on poliisin mukaan ollut keliin sopimaton ajonopeus. Kokemuksia pimeän ajan ympäristöistä kerätään » Rantapohja » Rantapohjan alue OULUN yliopistossa tutkitaan ja kehitetään kaupunkija kuntakeskusympäristöjen hämärän ja pimeän arvot tunnistavaa kaupunkivalaistuksen suunnittelua ja toteutusta. Valonjuhlan järjestävät Iin kunnan hyvinvointipalvelut yhteistyössä paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa. MAAILMAN arvokkain kello -hybriditaideteos paljastetaan kesällä 2026 Oulussa, jonka jälkeen sitä kierrätetään eri alueella ja esitellään yleisölle. Illallinen kahdelletoista -tilaisuuksista viimeisin oli Martinhovissa Martinniemessä. Kyselyn avulla kootaan uutta tietoa asukkaiden kokemuksista pimeissä ja hämärissä ympäristöissä. Kun Miisa työn viimeisessä vaiheessa yhdisti punaisen johdon patterin plussaan ja mustan johdon miinukseen, leveä hymy kertoi työn onnistuneen ja valot alkoivat toimimaan. Miisa oli paikalla äitinsä kanssa, joka kehui kovasti järjestettyä askartelutyöpajaa. Kyselyyn voi osallistua verkossa: https://mpt.link/ kerropimeasta. asti. Osallistujat nostivat esiin merkityksellisiä asioita luonnossa, kuten meren jään, joka ilmastonmuutoksen myötä ei tulevaisuudessa ole enää itsestäänselvyys. He yhdistävät useita erilaisia taidemuotoja ja lähestymistapoja, kuten elokuvaa, performanssia, pelisuunnittelua, kokeellista koulutusta, fasilitointia ja sosiaalista arkkitehtuuria. – Tähän ei paljon tarvitse. Kuvat: Anu Kauppila. VIIME VUODEN työpajassa askarreltiin himmeleitä ja tänä vuonna haluttiin panostaa lasten askarteluun. Maailman arvokkain kello -teokseen tallennetaan video-otoksina 60 minuutin pituista arvokasta arjen tilannetta, 60 sekunnin mittaista erityishetkeä sekä 12 kallisarvoista luontohetkeä. Heidät tunnetaan erityisesti osallistavista taideprojekteistaan, kuten Valituskuoroista. Illoissa ideoitiin aiheita kuvattavaksi taiteilijaduo Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen (oik.) Maailman arvokkain kello-taideteokseen. Tällä hetkellä ilmoittautuneita on puolenkymmentä, ja mukaan mahtuu vielä. Kellonrakennustiimiin voi vielä liittyä mukaan, mikäli fyysiseen kelloon liittyvät tekniset kysymykset tai rakentaminen kiinnostaa. Kellosta tulee vähintään kahden metrin korkuinen. Ensi vuoden aikana myös tuotannon kuvaustiimi kiertää ja kuvaa eri alueilla ja kohteissa. 9 » Torstaina 21. He kertoivat saavansa elämyksiä lintujen kevätja syysmuuttojen seuraamisesta sekä metsien monimuotoisuudesta. Kiimingissä kokoonnuttiin Koitelin tunnelmatuvalla, Ylikiimingissä yhteisötilassa, Yli-Iissä Kierikissä, Oulunsalossa ja Martinniemessä Martinhovissa. marraskuuta 2024 » N:o 91 Valo-ötököiden loistoa “Tämä näyttää vähän leppäkertulta, niin sen nimi on sitten Kerttu” vää, eli hulinaa on riittänyt tänään, Turtinen hymyili. Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden taidehankkeista kertoi tuottaja Kaisa Kerätär (vas.) Oulu2026-tiimistä. – Kellon rakentamista varten meillä on huone varattuna entisen Oravan koulun tiloista koko ensi vuoden ajaksi. Lisää tietoa ja linkki löytyy osoitteessa: https://oulu2026.eu/climate-clock/ Aikalahjoitus tarkoittaa asukkaiden omaa kännykkäkuvausta merkityksellisestä hetkestä. Taideteosten taiteilijat julkistetaan ensi vuoden puolella, kertoi tuottaja Kaisa Kerätär Oulu2026-tiimistä. TAIDETEOKSEN yhteisölliseen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuvat asukkaiden lisäksi myös luontoasiantuntijoita ja alueen STEAM-kouluja. Kotonakin kovasti askarteleva kaksikko sai työpajasta uusia ideoita. Tiimiläiset tapaavat Oravan koululla kerran kuukaudessa teknisestä toteutuksesta vastaavan Oliverin johdolla, ja myös Tellervo on mukana. Karttakyselyyn voi osallistua merkitsemällä paikkakuntansa hyviä ja huonoja pimeän ajan paikkoja sekä kertomalla mikä niistä tekee sellaisia. Osana tutkimusta, yliopisto toteuttaa Oulussa, Iissä, Kuusamossa ja Nivalassa verkkopohjaisen Kerro kaupunkipimeästäkarttakyselyn, jolla kartoitetaan asukkaiden kokemuksia pimeän ajan ympäristöistä. Valo-ötökkään tarvitaan led-diodin lisäksi ainoastaan piippurasseja, pyykkipoika ja patteri. Väänänen on itse tehnyt ohjeet valo-ötökkään ja kunta hommasi tarvittavat askartelutarvikkeet. – Marita otti pari viikkoa sitten yhteyttä, että tulisinko taas vetämään työpajaa ja mielellänihän minä tulin, Väänänen kertoi. Saatavaa tietoa hyödynnetään uudenlaisten suunnittelunäkökulmien kehittämisessä kaupunkien ja kuntakeskusten valaistukseen. Myöhemmin ratkeavat myös kaikkien taideteosten sijoituspaikat. Paikalla ollut nuorin askartelija Miisa Tolonen valitsi ötökän väreiksi mustan ja punaisen
Talot kertovat on tapahtumasarja, jossa esitellään oululaisille tuttuja rakennuksia. kello 10.30. Sen jalusta puolestaan oli jo niin huonokuntoinen, että olisi saattanut pian luhistua kokonaan. – Kiekkokoulut ja tyttöjen kiekkopäivä ovat helppoja tapoja päästä mukaan Ahmojen toiminnanjohtaja Joni Karjalainen kertoo, että seuralle on tärkeää, että myös tytöt pääsevät pelaamaan. Näissä selvityksissä kerrotaan niin rakennuksen synnystä kuin sen arkkitehtuurista. Talvikaudella 2024–2025 Talot kertovat -esitelmiä pidetään joka kuukausi. Samalla sen suojaksi pystytettiin Iipajalla rakennettu katos, jotta sään vaikutukset muistomerkin kuntoon saataisiin jatkossa minimoitua. TYTTÖJEN kiekkopäivän seura järjestää sunnuntaina 24.11. – Pateniemen tekojäällä päästään toivottavasti aloittamaan jo marraskuun lopulla ja Iissä Valtarin areenalle sitten viimeistään tammikuussa. Häntäkin toteutettu työ kiinnosti ja ilahdutti. Linkki löytyy kaupungin verkkosivuilta osoitteesta ouka.fi/talotkertovat. Kuivaniemen kotiseutuyhdistyksessä asia olikin havaittu, joten muistomerkin kunnostustalkoot pidettiin reilu viikko sitten, ja teos kunnostettiin perin pohjin. Kuva: Anu Kauppila. Seuran toiminnanjohtaja Joni Karjalainen kertoo, että muutoksella halutaan ottaa ikäryhmät ja taitotasot paremmin huomioon. Kunnostustalkoisiin osallistui Kuivaniemen kotiseutuyhdistyksen jäsenten lisäksi Iin reserviläisyhdistyksen edustajia. Kuvat: Ismo Piri Matalan kynnyksen monipuolista toimintaa Ahmoissa Osana toimintaa järjestettävällä tyttöjen kiekkopäivällä Haukiputaan Ahmat haluaa korostaa lajin kuuluvan kaikille » Anu Kauppila » Haukipudas » Ii » Pateniemi HAUKIPUTAAN AHMAT kehittää junioripuolen toimintaansa. Myös muurarin ja peltisepän työpanokset olivat tarpeen. Vakkala kiittelee talkoolaisista erityisesti muurari Matti Kaakkuriniemeä, joka kunnosti muistomerkkiä ja jalustaa kolmena päivänä, sekä peltiseppä Antti Kanniaista, joka uurasti teoksen parissa kaksi päivää. Viime vuoden tapaan Ahmat järjestää Leijonakiekkokoulun myös Pateniemen urheilukentällä, tällä kertaa yhteistyössä seurakasvatin ja entisen NHL-pelaajan Markus Nutivaaran kanssa sekä Iissä Valtarin areenalla yhteistyössä Iin Alarannan kyläyhdistyksen kanssa. Esittelyt pohjautuvat talojen rakennushistorian selvittämiseen. MYÖS Iin kunnan hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival kävi tutustumassa kunnostettuun muistomerkkiin. Sen on suunnitellut Väinö Sanaksenaho ja muurannut paikalleen Hannes Paaso. Mukana päivässä on toiminnanjohtajan lisäksi seuran tyttökiekon vastaava Hannele Räinä ja mahdollisesti myös liiton tyttökiekon vastaava. marraskuuta 2024 » N:o 91 Veskan muistomerkki sai katon suojakseen » Ritva Piri » Kuivaniemi KUIVAJOENTIEN varrella Veskassa sijaitseva jääkäriliikkeen muistomerkki on pystytetty vuonna 1957. Patenimen kiekkokouluun ilmoittautuneita on jo melkein 90, mikä kertoo lajin suosiosta sekä tarpeesta matalan kynnyksen lajitutustumiseen. – Samalla saatiin muistomerkin viereen tehtyä sen verran parkkitilaa, ettei siihen pysähtyvien tarvitse ajaa autoa taloon menevän pihatien liittymälle kuten aiemmin. – Mukava päästä tämmöiseen kohteeseen tutustumaan, etenkin kun ajatelKunnostetun muistomerkin äärellä vasemmalta etappitalon itäpäädyn nykyinen omistaja Heikki Paaso, Janne Puolitaival sekä Kuivaniemen kotiseutuyhdistyksen varapuheenjohtaja Tuomas Miettunen ja puheenjohtaja Kauko Vakkala. Päivän päätteeksi seura tarjoaa osallistujille munkit ja mehut kahviossa. Tilaisuus on Haukiputaalla Aseman koulun tiloissa (Asemakylänraitti 1) kello 18. Nykyisen Aseman koulun vanhin osa rakennettiin vuonna 1937. 10 » Torstaina 21. Tälle kaudelle Leijonakiekkokoulut onkin räätälöity uusiksi. Muistomerkin pintamateriaalina oleva Kuusamon liippakivi oli ehtinyt vuosien saatossa rapistua pahoin samoin kuin muistomerkin jalusta. Asemakylä rakentui Haukiputaalle 1800-luvun loppupuolella rautatien varrelle, rautatieaseman kylkeen. KUIVANIEMEN kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Kauko Vakkalan mukaan muistomerkin kivien väliin päässyt vesi oli jäätyessään murentanut teosta. Lauantai on koulupäivä, ja luokissa on erilaista ohjelmaa ja näyttelyitä, joihin vieraat voivat tutustua. Tällä tavoin voimme taata jokaiselle yksilöllisempää opetusta, Karjalainen toteaa. Koulun pitkää historiaa esittelee arkkitehti Noora Jukkola. Uudessa koulurakennuksessa on liikuntasali, teknisen työn ja käsityön tilat, jakelukeittiö ja ruokasali, kirjasto ja muita työskentelytiloja.. – Mukaan saa tulla taitotasoon katsomatta kaikki luistelusta ja kiekosta kiinnostuneet. kello 10–14. He tekevät hyvää työtä urheilun saralla tarjoten monipuolisia harrastuksia harrastaa ja on hienoa, että meidät on myös huomioitu. Yhteisöllisessä tyttöjen kiekkopäivässä tutustutaan lajiin pelien ja leikkien kautta ja tehdään harjoitteita jäällä ja jään ulkopuolella. Sekä Pateniemen että Iin Leijonakiekkokoulut ovat maksuttomia ja molemmissa järjestetään kiekkokoulut erikseen 5–8 -ja 8–12-vuotiaille. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Uudisrakennuksen tupaantuliaisjuhlaa vietetään lauantaina 30.11. Osana peruskoulujen 50-vuotisjuhlavuoden viettoa aiheena ovat oululaiset koulut ja niiden arkkitehtuuri aikakausittain. Seurassa on oltu tyytyväisiä yhteistyöhön, ja Karjalainen kertoo Alarannan kyläyhdistyksen ottaneen heidät erittäin positiivisesti vastaan. Ensimmäinen koulu perustettiin Asemakylälle jo vuonna 1915 – samalle tontille, jossa nykyinen koulukin sijaitsee. Sään salliessa jo mahdollisesti joulukuun puolella. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä. Kiekkokouluja vetävät lajinsa konkarit ja myös valmennuspäälliköt käyvät treeneissä mukana. marraskuuta Aseman koulun esittelyllä. Kaupunki teettää rakennushistoriaselvityksiä esimerkiksi silloin, kun rakennuksessa alkaa perusparannus. Ryhmiin voi ilmoittautua milloin vain kauden aikana. Tavoite olisi, että päivään osallistui parisenkymmentä tyttöä. – Haluamme tuoda esille, että tytöt ovat yhtä tervetulleita jääkiekon pariin kuin pojatkin. – Osa leijonakoululaisista tarvitsee vielä luistelutukia ja osa viilettää tuhatta ja sataa jäällä. Lisäksi talkoisiin osallistui kotiseutuyhdistyksen ja reserviläisten jäseniä kaikkiaan yli kymmenen henkilön verran. Haukiputaan jäähallissa järjestettävät Leijonakiekkokoulut on jaettu 3–5-vuotiaiden ja 5–7-vuotiaiden ryhmiin. – Kyläyhdistyksen kanssa on ollut helppo rakentaa yhteistyötä. Päivä on maksuton ja lajiin ovat tervetulleita tutustumaan kaikenikäiset tytöt. Talot kertovat -sarjassa kerrotaan Aseman koulusta » Rantapohja » Haukipudas OULULAISTEN rakennusten rakennushistoriaa esittelevä Talot kertovat -sarja jatkuu keskiviikkona 27. Haukiputaan Aseman koululla otettiin käyttöön uusi koulurakennus tänä syksynä. – Siinä meillä olisi ollutkin melkoinen palapeli koottavaksi, jos niin olisi ehtinyt käydä. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua erikseen
Myös etappitalon seinään on kiinnitetty laatta muistoksi ajasta, jolloin jääkärien värväystoiminta käytti reittinään syrjäisiä metsäpolkuja. Hän otti levyreitä, ei tehnyt harhaheittoja ja pussitti hyvin. Kokkola hävisi ensimmäisen kympin jo 26 -10. PÄIVÄKOTILUISTELUT otetaan aina innolla vastaan, ja jokainen päiväkotilainen saa myös Ahmat-diplomin. Mykkänen on katsomossa yhtä varma kannustaja kuin kuukauden kuluttua ovelle kolkuttava joulupukki. Itse Veskan etappitalo sijaitsee muistomerkin kohdalla Kuivajoen rannalla etäämpänä tiestä. Nuori Aarne Katajamäki nakutti kaikkiaan neljä kolmosta, joista kaksi jo ensimmäisen kympin aikana. Askel on lyhentynyt, mutta yläpää tekee työtä koko ajan. – On ollut hienoa nähdä junnut katsomossa ja vielä pelipaidat päällä. Kokkolan Black Panthers: Roope Perkiö 11, Youssef Hadir 6, Yuni Kachanov 6, Matshouda Bakadiasa 3, Andrii Kachanov 2 ja Benn Snellmann 2. Tarjolla on myös harrastekiekkoa 7–10ja 11–15-vuotiaille. Nykyisin kiinteistöllä on kaksi eri omistajaa, sillä tapahtuneen jälkeen Kustaa Sanaksenaho myi oman osuutensa talosta. Kiekkokoulu järjestetään kerran viikossa, eli viikkoon mahtuu tarvittaessa paljon muitakin harrastuksia. – On mahtava nähdä lasten ilo, kun he pääsevät oppimaan uutta. Pallo tuodaan hämmästyttävällä varmuudella ylös, ei niin nopeasti, mutta äärettömällä rutiinilla. JÄÄKÄRIREITIN ongelmakohtana on vielä Kuivajoen ylitys, jonka ratkaisemista Puolitaival ja kotiseutuyhdistyksen väki tapaamisen ohessa pohdiskelivat. Katajamäki oli liikkeissään nopea eivätkä kokkolalaiset saaneet häntä kuriin. – Osa voi hieman empiä useamman jääkiekon parissa vietetyn vuoden jälkeen vielä sitä, että haluaako jatkaa ja kuinka tosissaan pelaamista. PELKKIÄ tilastoja ei aina kannata katsoa. marraskuuta 2024 » N:o 91 KORIPALLO » Raimo Mykkänen mukana Linnan juhlissa » Matti Tieksola » Kiiminki VAKIOKANNUSTAJA Kiimingin Riennon koripallopeleissä on ikinuori Raimo Mykkänen. Kun hyökkäyksen loppuun saadaan tarkkakätinen pelimies, niin siinä kaatuu nimekkäämpikin vastustaja. Lapsien kanssa tehdessä tulee muistaa, että se innostus lähtee leikin ja hauskuuden kautta. Läpinäkyvä toiminta ja seuran uusiksi laittamat arvot: yhteisöllisyys, kunnioitus, jatkuva kehittyminen ja kasvatus ohjaavat seuraa jatkossakin. Pistemiehet: KiiRi: Juhani Katajamäki 17, Teemu Linnan 16, Santtu Keinonen 16, Aarne Katajamäki 16, Juho Kauro 12, Karri Oikarinen 6, Pekka Pääkkönen 4 ja Tomi Yrjänheikki 2. Vaikka ei itse pussittanut tikkiäkään, täytti hän tehtävänsä. Vastavuoroisesti edustusjoukkueen harjoituksiin ja peleihin on noussut seuran U18-joukkueessa maalivahtina pelaava A kseli Mikkonen. Illasta muodostui kuitenkin Teemu Linnan juhlat. Kuntokin kesti hyvin, vaikka nopeus ei ole enää nuorten luokkaa. Kahakassa menehtyi yksi jääkäri ja kaksi jäi vangiksi. Seuran arki rullaa Karjalaisen mukaan mukavasti ja arjesta viestitään myös ulospäin. Teemu ei ole kolmeen vuoteen ollut kentän palkittu peluri, mutta näin nyt kävi ja täysin ansaitusti. – Pääkkösen Pekalla oli alussa ongelmia, mutta viimeisellä kympillä hänkin nousi tasolleen. Suurin ihme oli Teemun nousu kentän kuninkaaksi. Valkama kehui myös muita pelaajia eikä kukaan Valkaman mukaan epäonnistunut. Susihippa on aina ihan ykkösaktiviteetti ja minusta se rikkoo hyvin jäätä, kun iso ukko Ahmoista tulee ja alkaa polvillaan ulvomaan, Karjalainen naurahtaa. Päiväkotiluisteluissa mennään luistelu edellä, ja joskus lapsien halutessa myös pelataan. SEURALLE onkin tärkeää lisätä yhteistyötä joukkueiden välillä ja mahdollistaa pelaajille selkeä jatkumo lajin parissa. Peli on viihdyttävää ja voitokastakin eikä pääsylipun hinnalla voi kehua. Päivän päätteeksi seura tarjoaa osallistujille munkit ja mehut kahviossa. Karjalainen vetää itse myös päiväkotiluisteluita ja hän kertoo sen olevan mukavaa vastapainoa muulle toiminnalle. Kirsikkana kakun päällä vielä veskari Mikkonen, joka on saatu mukaan edustuksen toimintaan ja saatu nuorelle miehelle vielä pelejäkin alle. Tuomo Valkama juoksi paljon, toi pallon hyvin ylös ja syötti napakasti. Hyppyheittojakin pääsin yrittämään ja aika hyvällä menestyksellä. EHKÄPÄ KiiRi halusi pelilläänkin osoittaa kunnioitusta Mykkäselle peitotessaan Kokkolan Mustat Pantterit murskaavasti 89-30 (43-23). – Tasoero oli suuri ja ehkä meillä oli vaikeuksia asennoitua peliin. Takana tilannetta varmistaa KiiRin Tomi Yrjänheikki ja Kokkolan Youssuf Hadir peesaa mukana. – Meille on tärkeää pitää hyvät yhteydet alueen toimijoihin ja tietenkin innostaa samalla lapsia luistelemaan. Veskan muistomerkki sai katon suojakseen laan sen toiminnan merkitystä, minkä muistoksi merkki on pystytetty. Juho Kauro, Juhani Katajamäki, Santtu Keinonen ja muutkin täyttivät paikkansa. Siihen tarpeeseen harrastekiekko vastaa hyvin. KiiRi on syksyn kotipeleissään osoittanut aina alusta alkaen pelin olevan tiukasti hallinnassa. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua erikseen.. Yhteisöllisessä tyttöjen kiekkopäivässä tutustutaan lajiin pelien ja leikkien kautta ja tehdään harjoitteita jäällä ja jään ulkopuolella. Iässä hän peittoaa Aarnen melkein kolminkertaisesti, mutta valtavalla kokemuksellaan pitää nyörit hallussaan. Konkari-sana ei ole sopivin kuvaamaan Linnan menoa parketilla, vaikka kokemusta on kertynyt vuosikymmenien ajalta. – Se kajahti komeasti ja ansaitusti. Näin ikäluokka-yhteistyön pitäisi toimiakin, että voidaan vähän puolin ja toisin autella ja olla toisen tukena. Se ettei koreja tee, ei tarkoita huonoa peliä. Yhteistyö näkyy muun muassa siten, että edustusjoukkueen pelaajat käyvät junioreiden harjoituksissa ja edustusjoukkueen peleissä katsomossa on usein monia junioripelaajia kannustamassa. Talon toinen pääty on edelleen saman suvun omistuksessa kuin yli sata vuotta sitten, jolloin emäntä Sofia sekä hänen edesmenneen miehensä veli Kustaa Sanaksenaho tarjosivat kotinsa suojaa tuleville jääkäreille näiden kulkiessa metsäpolkuja myöten Suomesta Ruotsin puolelle. Peli on viihdyttävää ja voitokastakin eikä pääsylipun hinnalla voi kehua. Matalan kynnyksen monipuolista toimintaa Ahmoissa Osana toimintaa järjestettävällä tyttöjen kiekkopäivällä Haukiputaan Ahmat haluaa korostaa lajin kuuluvan kaikille lajin pariin. KiiRin Juhani Katajamäki ja Santtu Keinonen kontrolloivat Kokkolan Benn Snellmannin liikkeitä. Puolitaival sai kuulla myös läheiseltä Veskan laavulta lähtevästä jääkärien reitistä, jonka kotiseutuyhdistys ja reserviläiset ovat maastoon merkinneet, ja joka johtaa Veskasta Maaninkajärven kämpälle sekä Simojokivarren Ylikärppään. 11 » Torstaina 21. Toimintansa takia Sanaksenahot aikanaan myös vangittiin ja kuljetettiin Oulun lääninvankilaan, missä he joutuivat olemaan useita kuukausia. Nyt trio teki kaikkiaan 39 pistettä. Lauantaina kiiminkiläinen yllätettiin ja huomioitiin tauolta tultaessa. Kokkolasta palkittiin Roope Perkiö, jonka pistemäärä oli vieraiden suurin, 11, joista peräti viisi tuli vapareista. KiiRin kokeneemman osaston Juhani Katajamäki, Karri Oikarinen ja Teemu Linna peliä on mielekästä seurata. Sen sijaan on tarjolla kaikille Cafe Anjan tuotteita samaan maksuttomaan hintaan. Karjalainen kertoo, että seurassa kannustetaan myös monilajisuuteen ja monipuoliseen liikkumiseen. Tälle tasolle sekin oli ainakin tänään riittävä, Teemu Linna kommentoi. Se näkyy pallon käsittelyn varmuudessa ja heittojen tarkkuudessa. VALMENTAJA Lauri Valkama piti pelin kohokohtana synttärilaulua Raimo Mykkäselle. Katsomoon kaipaisi lisää kannustajia. Sitä nimittäin ei ole. Ikääkin on kunnioitettavat 93 vuotta! Liikkuminen ei enää ole pelaajien tasoa ja kiipeäminen katsomoon on hidasta, mutta onneksi auttajia löytyy aina. Niin kotijoukkueen KiiRin kuin vieraiden Kokkolan pelaajatkin kajauttivat synttärien kunniaksi Raimolle ”Paljon onnea vaan” – laulun. Ja aivan aiheesta. Veskan kruununtorppaa piti syksyllä 1916 tukikohtanaan Väinö Vainio, joka myöhemmin kirjoitti Maaninkajärven tapahtumista Simon kahakka -nimisen kirjan. Kuva: Matti Tieksola Katsomoon kaipaisi lisää kannustajia. Sitä nimittäin ei ole. Matalan kynnyksen toiminnan lisäksi Ahmat järjestävät Haukiputaan, Kellon ja Iin alueella päiväkotiluistelut kunnallisissa päiväkodissa. Maaninkajärven silloisella niittysaunalla tapahtui jääkärien ja heitä pidättämään tulleiden viranomaisten välinen aseellinen yhteenotto joulukuussa 1916. Sovittiin poikien kanssa, että pannaan pallo liikkeelle
Näköislehden lukijat voivat tulostaa ristikon itselleen sivun valikosta ylhäältä vasemmalla. Kokeilepa hauskaa ominaisuutta. marraskuuta 2024 » N:o 91 RISTIKON RATKAISU tiistain 26.11.2024 Rantapohjassa Rantapohjan näköislehti on uudistunut. 12 » Torstaina 21. Valikossa näkyy kolme valkoista viivaa alekkain ja viivoja klikkaamalla tulee näkyviin tulostimen symboli. Ristikon ja sudokut voi täyttää myös digitaalisesti. SUDOKUT JA RISTIKKO 21.11.2024 »
Oulun Seudun Muistiyhdistys. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Lisäksi käytettävissä oli luotsi, joka tuli laivalle Marjaniemestä, Hiuvetista, Ulkokrunnista, Satakarista (myöhemmin Iin Röytästä), Ykskivestä tai Tornion Röyttästä. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon suunnitelman nähtäville asettamisesta seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisusta (hallintolaki 62 a §). 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Aiheena: Musiikkia muistille ja mielelle. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . . Muistutuksen voi tehdä osoitteessa https://vayliensuunnittelu.fi/s/y43v/nahtavillaolo tai toimittamalla se Väyläviraston kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo@ vayla.fi. Puh. klo 13.30-15 srk-talo, FrosterusSali, Kirkkotie 10. Halutaan vuokrata YKSIÖ (tupakeittiö+ mh+ph). alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Marraskuussa 1724 Oulun seudulla oli hyvin kylmää, ja jäät pakkautuivat Oulujokeen ja purkautuivat Toppilan kautta merelle. Kahvitarjoilu. Perämeren Pookit ry ja Suomen Majakkaseura kutsuvat kaikki juhlistamaan näitä merkittäviä tapahtumia kulttuuritalo Valveelle Ouluun sunnuntaina kello 13. Ilmoitushinnat 2024 Etusivu..................1,65+25,5%=2,07 € Ennen tekstiä........1,20+25,5%=1,51 € Tekstissä...............1,20+25,5%=1,51 € Takasivu................1,30+25,5%=1,63 € Kuolinilmoitukset...1,40+25,5%=1,76 € TJ 30 pmm asti.....1,10+25,5%=1,38 € Laskutuslisä..........3,00+25,5%=3,77 € . Toppilan sataman ympärille syntyi teollisuutta ja sinne rakennettiin satamavarastoja, niistä tunnetuimpana Oulun Tervahovi. Syntyi uoma, josta alettiin kehittää satamaa. Toimenpiteet kohdistuvat pääosin yksityisteihin ja yksityistieyhteyksiin. KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Toppilan satamassa nähtiin myös sotalaivoja 1930ja 1940-luvuilla.. ILMOITA ASIASTA • Tekstiviestillä p. 8.30-16 Perustettu 1969. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Torstaina 28.11. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ marraskuuta 2024 » N:o 91 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Laivat vaihtuivat pienistä talonpoikaisaluksista suuriin purjealuksiin ja myöhemmin höyrylaivoihin ja moottorialuksiin. . klo 18. 040 595 7160, sanna.kaikkonen(at)ramboll.fi Kuulutuksia Huveja KINKKUBINGO NUORITTALLA pe 22.11. Vuokra max. Julkaisija Rantapohja Oy. Suunnittelukohde sijoittuu Iin kunnan alueelle OuluLaurila rataosuudelle välille Takaluoma-Piltonen. Riitta 050 560 2795 tai Seija 040 832 8513. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Internet: www.rantapohja. 500€ PR 50, 650€ PR 50 ym. Pikkujoulu Ravintola Nyymannissa 3.12.2024 klo 16.00. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Näin merenkulkijat saivat ensi kertaa kohtuullisen lähellä rannikkoa kulkevan väylän, jolla he saattoivat purjehtia päiväsaikaan näköhavaintojen ja ensimmäisten riittävästi syvyystietoja sisältäneiden merikarttojen avulla. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 95€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . 75€ puh. 044-714 7800 . Numero on Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Toppilan satama täyttää 300 vuotta » Rantapohja » Oulu PERÄMEREN rannoilla vietetään tänä syksynä tärkeitä merkkivuosia. tai puhelimitse: p. Oulun-Tornion väylä on saavuttanut 150 vuoden iän ja Oulun Toppilan sataman 300-vuotispäivää vietetään 24. Toppilansalmesta tuli Oulun pääsatama yli 250 vuodeksi. 040 952 8311. Halutessasi tietää tarkemmin väyläsuunnittelun tietosuojakäytänteistä tutustu verkkosivujen tietosuojaosioon, https://www.vayla.fi/tietosuoja. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. ELINTÄRKEÄ Oulu-Tornio -väylä valmistui 1874, jolloin Oulun ja Tornion välille rakennetut tunnusmajakat eli pookit, luotsituvat ja muut merimerkit olivat valmistuneet. 300 €. 137€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Suunnitelma pidetään nähtävillä 21.11.2024-23.12.2024 osoitteessa https://vayliensuunnittelu.fi/s/y43v/ nahtavillaolo. . 56€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Ratasuunnitelma sijoittuu kilometrivälille 809+700816+600 ja koskee tasoristeyksiä Takaluoma (km 809+ 814), Mustikka (km 813+088), Kakko (km 814+140) ja Piltonen (km 816+554) Tarkoituksena on parantaa tasoristeysturvallisuutta laatimalla ratasuunnitelma tasoristeysten poistamiseksi tai parantamiseksi. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Tilausmaksut vuodelle 2024 (sis. Myöhemmin satamatoiminta hiipui kun Ouluun rakennettiin useita muita satamia. . 044-714 7806 Paino..................Kaleva365 Oy Oulu 2024 . Terva olikin pitkään sataman päätuote. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Tervetuloa! Järj. Väylävirasto on 21.11.2024 julkaissut kuulutuksen suunnitelman nähtäville asettamisesta. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Seuratoimintaa Kuulutus suunnitelman nähtäville asettamisesta Tasoristeysturvallisuuden parantaminen välillä Takaluoma– Piltonen, ratasuunnitelma; Ii Väylävirasto on laatinut ratalain (110/2007) mukaisen ratasuunnitelman: Tasoristeysturvallisuuden parantaminen välillä Takaluoma-Piltonen, ratasuunnitelma; Ii. Lisätietoja antaa Juhan Tyrväinen (Väylävirasto), puh. Merellisessä juhlassa Valveella nähdään dokumenttielokuva pohjoisen väylästä ja Toppilan satamasta sekä Utön luotsija majakkasaaresta. Satama syntyi sopivasti hieman ennen ulkomaankaupan vapautumista vuonna 1765. marraskuuta. Ilmoittautumiset 28.11.2024 mennessä. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Kaikki joukolla mukaan. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite www.rantapohja.fi Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. 128€ 192€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Oulun lähialueet. Väylävirasto käsittelee suunnitelman laatimiseen liittyen tarpeellisia henkilötietoja. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. 192€ Jakelu: Kaleva365 Oy, Kavil ja Posti . Kiinteistön omistajilla ja muilla asianosaisilla, sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma vaikuttaa on mahdollisuus tehdä suunnitelmasta muistutus (ratalaki 22 § 1 mom). Toppilan satamassa nähtiin myös sotalaivoja 1930ja 1940-luvuilla. Laivat vaihtuivat pienistä talonpoikaisaluksista suuriin purjealuksiin ja myöhemmin höyrylaivoihin ja moottorialuksiin. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. TOIMITUS avoinna ark. Muistutus on tehtävä ennen nähtävänäoloajan päättymistä, eli 23.12.2024 mennessä. Kirjaamoon lähetettävään muistutukseen tulee liittää asiatunnus VÄYLÄ/666/04.01.01/2023. 69€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Pukki vierailee, arvontaa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. 029 534 3891, juhan.tyrvainen(at)vayla.fi Sanna Kaikkonen (Ramboll Finland Oy), puh. Tervetuloa! n Haukiputaan muistikahvila. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. 13 » Torstaina 21. Omavastuu 10€/hlö. Ohjelmassa on musiikkiesityksiä, mukana on muun muassa Jukka Takalo. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Jäikö lehti tulematta. n Haukiputaan Reumayhdistys ry. 040-572 8591 Anu Kauppila...............040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Toppilasta on sittemmin tullut suosittu asuinalue. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen..........
14 » Torstaina 21. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Haukiputaan paikallisyhdistys ry:n ja Haukiputaan Halpa-Hallin perinteinen joululahjakeräys haukiputaalaisten vähävaraisten perheiden lapsille on käynnissä 7.12. TENNESSEESSÄ LUCY-NIMINEN PITTBULLMIX RESCUEKOIRA HERÄTTI OMISTAJANSA CASSIDY JONSONIN HUOMION KUN TÄMÄ OIVALSI, ETTÄ KOIRAN KORVAT NÄYTTIVÄT AIVAN SEN OMAKUVALTA! 24/05/19 Kuuseen ripustetussa kortissa on lapsen joululahjatoive. Kuka tahansa voi osallistua joululahjakeräykseen ja lasten toiveiden toteuttamiseen. MLL Haukiputaan vapaaehtoiset paketoivat lahjat keräyksen loputtua ja toimittavat ne Haukiputaan sosiaalityöntekijöiden kautta lapsiperheisiin joulua ilahduttamaan. Joululahjakeräyksellä iloa lapsille » Rantapohja » Haukipudas HAUKIPUTAAN Halpa-Hallissa oli joulumieltä vesisateesta huolimatta viime lauantaina, kun Haukiputaan koulun kansainvälisyyskurssin oppilaat koristelivat joulukuusen ja osallistuivat joulunavajaisten toimintapisteille. marraskuuta 2024 » N:o 91 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » 775 SUURESTA KOOSTAAN HUOLIMATTA HARMAAKARHUT PYSTYVÄT SAAVUTTAMAAN 55 KILOMETRIN TUNTIVAUHDIN. Joulukuusta olivat koristelemassa Alisa Lämsä, Karoliina Sipola, Salla Räinä, Emma Heiskari, Anna Vahanto, Milka Koski-Vähälä ja Janette Seronen. saakka. Sarianna Kivimäki Tapahtuma nostatti joulu mieltä, vaikka ulkona sa toi vettä. MALCOLM X NUKKUI USEIN VAIN KOLME TAI NELJÄ TUNTIA YÖSSÄ. Kuvat: Titta Kivi mäki Kuka tahansa voi osallistua joululahjakeräykseen ja lasten toiveiden toteuttamiseen.. Joulukuusta koristamaan ripustettiin tänä vuonna oppilaiden askartelemat lapaskortit. JO 25 VUODEN AJAN ISLETONISSA KALIFORNIASSA ON VIETETTY VUOTUISTA ISLETON SPAM FESTIVAALIA, MISSÄ JUHLISTETAAN TÄTÄ LIHAJALOSTETTA. Kuusesta voi ottaa kortin ja palauttaa se hankitun lahjan kera Halpa-Hallin kassalle
Kiimingin ry: Su 24.11. Ohjelma 10 €. klo 17:30 Iin Pappila. Liput aikuiset 10 €, alle 18-v. Lisätiedot Helenalta p.040 770 729. klo 11–13 Ylikiimingin yhteisötila os. klo 11 viikkomessu Pudasjärven Suviseurojen kiitosjuhlan Jumalanpalvelus klo 11 Kuusamon Pyhän Ristin kirkossa, ruokailu Kuusamon rauhanyhdistyksellä klo 13 ja kiitosjuhla Kuusamon rauhanyhdistyksellä klo 14. 040 7376955 ja Sanna Mäenpää p. Matka jouluun alkaa. Hoosianna, Tiellä ken vaeltaa, Nyt sytytämme kynttilän... välisenä aikana voit hakea kuusesta koristeen, jonka mukana on pakettikortti, jossa lukee lahjan saajan ikä. Tervetuloa lapset ja aikuiset! Vauvaja taaperoryhmä ke 4.12. Kysy lisätietoja ja ilmoittaudu ryhmään mukaan! Ajankohtaiset perheryhmien tiedot löydät netistä: www.oulunseurakunnat.fi/kiiminginperheryhmat Seiminäyttely Onko sinulla jouluseimi. klo 11–14. Yhdessä-ryhmä keskiviikkoisin klo 12 Wirkkula. klo 12–15. klo 17.3019.30 leirikeskus Loisto. ja 28.11. Kirkkoon on vapaa pääsy klo 14.45, mikäli tilaa on. Illan aikana jouluista ohjelmaa, hiljentyminen ja jouluinen iltapala. Tarjolla välipalaa, lopuksi hartaus. elina.volotinen@evl.fi. Oijärven Porinapiiri ti 26.11. Kerho jää joulutauolle, jatkuu 9.1. klo 18:30. klo 09–15 Väli-Olhavan seurakuntatalo. Otamme vastaan lahjoituksina lahjakortteja ruokakauppoihin. Lähetystyön talkoot pe 29.11. Lasten joululeiri 14.-15.12. klo 10 YliIin kirkko. Vapaamuotoisten hakemusten, joista ilmenee perheen koko, tulot ja menot kuukausittain sekä perheen yhteystiedot, tulisi olla perillä viimeistään pe 29.11.2024 klo 14. KIIMINKI Psalmimessu su 24.11. Kastetut: Hilla Ilona Hand, Aarni Lennart Kaisto. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 24.11. Perhekerhot torstaisin klo 9.30– 11.30 Wirkkula, perjantaisin klo 911 Kellon srk-koti ja klo 9.30-11.30 Martinsatama. Illan aikana jouluista ohjelmaa, hiljentyminen ja jouluinen iltapala. Iin seurakunta / Elina Volotinen, Puistotie 3, 91100 Ii. Tervetuloa. Lisätietoja: Elina Volotinen p. elina.volotinen@evl.fi. klo 9–12, ti 26.11. Kauden viimeinen kerta, jatkuu 13.1. Haethan seimesi pois kirkosta su 1.12. klo 11–14. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Messu su 24.11. Juttuseuraa ja neuvontaa diakonisen avun tarpeissa. Poikkeuksellisesti suljettuna ke 27.11. Kastetut: Arden Juhani Multasniemi. Mukana kanttori. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 p. Ke 27.11. klo 10 Iin Pappila. Pöytävaraukset Matti Vanhala p. klo 12–15. klo 11–12 Jäälin kappeli. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Sari Wallin. Iltaperhekerho ke 27.11. Ohjelmassa joululauluja. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www. Nuortenilta to 21.11. Ystäväpiiri ma 25.11. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. klo 13–15 Jäälin kappeli. klo 11–14. klo 14. Syksyn viimeinen kerhokerta. Lahjaa ei tarvitse paketoida. Lasten liikuntakerho 2018-2020 syntyneille ke 4.12. Juodaan torttukahvit ja hiljennytään hartauteen, jonka jälkeen jouluista ohjelmaa, mm. klo 11 Diakoniatupa. 15 » Torstaina 21. Seimen mukaan voit liittää lyhyen tarinan sen alkuperästä. Kerho kokoontuu Maalismaantie 1022. Perheiden jouluilta ti 17.12. Voit toimittaa lahjakortit arkisin 21.11.–5.12. klo 10–11 Yli-Iin uusi seurakuntakoti. Iin seurakunnan kirkkoherranvirastoon (ma-ti 9–14, ke-to 9–12), Kuivaniemen kirjastoon aukioloaikoina, oman alueen diakoniatyöntekijälle (soita ja sovi aika). Leirillä työntekijöinä nuorisotyönohjaajat Virpi Huttunen ja Elisa Heikkinen. ja 28.11. oulunseurakunnat.fi/tapahtumat kautta viim. Haluaisitko lainata seimesi näyttelyyn. Tervetuloa! Vapaaehtoinen tarjoilumaksu lähetystyölle. Torstaikerho eläkeläisille to 21.11. Haukiputaan seurakunnan kerhot -www.sivulta. Sururyhmästä vastaavat diakoniatyöntekijä Erja Haho 0400 775 164 erja.haho@evl.fi ja diakoniapappi Miia Jokiranta 040 549 8862 miia.jokiranta@evl.fi. klo 13 Kellon srk-koti. Mukana Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro, Haukiputaan Mieskuoro, Haukiputaan Työväen Näyttämö, nuorisokuoro Loiste ja lauluyhtye Priimi. Rukoushetki tiistaiaamuisin klo 8.30–9 Jäälin kappelilla. YLI-II YLI-IIN ALUE Psalmimessu su 24.11. Sururyhmästä vastaavat diakoniatyöntekijä Erja Haho 0400 775 164 erja.haho@evl.fi ja diakoniapappi Miia Jokiranta 040 549 8862 miia.jokiranta@evl.fi. Pystytämme keräystä varten joulukuuset Iin kirkkoherranviraston ja Micropoliksen aulaan sekä Kuivaniemen kirjastoon. Kokoontumista ei ole 28.11. Virtuaalikirkko. Piispankamari lähetystyön käsityökahvila pe 22.11. klo 9–12, ti 26.11. klo 12–15, su 1.12. Vapaa pääsy! Tervetuloa! Iin perhekerho pe 22.11. Toimittaa: Juhani Lavanko, kanttorina: Markku Jaakkola. Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallinta-aika on päättynyt 31.12.2023 mennessä. 08 3161 303. 0400-541319. Otamme vastaan lahjoituksina lahjakortteja ruokakauppoihin. Muistikerho ma 25.11. Kuivaniemen rauhanyhdistys: To 21.11 klo 17 päiväkerho. Kuolleet: Eila Eliina Alavesa 87, Olavi Aukusti Jurvansuu 84. 5 €, 45 min. klo 19 srk-keskuksessa. srk-keskukseen kirkkoherranviraston odotustilan koriin. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Paikalla myös kahvio. Kajastuskuoro, johtaa Anna-Mari Nevala, runoja lausuu Aila Berg, Kaisa Hökkä ja Anna-Liisa Berg. Seimen mukaan voit liittää lyhyen tarinan sen alkuperästä. klo 13 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTubekanava. Sydämellisesti tervetuloa! Jakkukylän kolmen polven kerho ti 3.12. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Psalmimessu su 24.11. Joulunajan lahjakorttikeräys Iin ja Kuivaniemen alueella. Pyhäpäivä: Tuomiosunnuntai. Tervetuloa uudet ja vanhat kävijät! Hyryn nuoret laulajat ke 27.11. Lahjaa ei tarvitse paketoida. Tervetuloa! Seurakuntakerho to 28.11. Joulunodotusilta perheille ti 26.11. 21.11.–5.12. Iin rauhanyhdistys: Su 24.11. Hinta 14 euroa/ leiriläinen, sisarusalennus -25%. Diakoniatyöntekijät jakavat joulun alla lahjakortit vähävaraisille. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. mennessä. klo 10– 12.30 Jäälin kappeli. Tervetuloa mukaan ensimmäisen lapsesi tai useamman lapsen kanssa! Teemu Roivaisen joulukonsertti su 8.12. klo 16 seurat ja laulutuokio ry, Eero Kaski. Huonon sään sattuessa jumppaamme sisällä. Diakonian lounas ma 25.11. klo 10 Kiimingin kirkko ja seurakunnan YouTube-kanava. klo 17 seurat, ry:llä. Kastettu: Amelia Elisabet Vuokila, Benjamin Aamos Sallinen, Viljo Antero Putaala. klo 10 Montin-sali. Kaiken kansan lenkki to 21.11. klo 11-15 Poiju, srk-keskus. klo 10–11.30 Ylikiimingin srk-talo. Laulamme yhdessä mm. Joulunajan lahjakorttikeräys Iin ja Kuivaniemen alueella. Yli-Iin Aamupysäkki pe 29.11. Jouni Tiirola, Tapani Tölli. Tule nauttimaan torttukahvit lähetystyön ja diakonian hyväksi. Liikuntakerho 1-3 lk keskiviikkoisin klo 17-18.30 ja liikuntakerho 4-6 lk torstaisin klo 17-18.30 Martinniemen koulu. Nuttu ja sukka to 28.11. saakka netissä: www.kotimaanapu.fi Jouluiloa lähimmäiselle -keräys. klo 19 raamattuluokka, paikka: Kosola Juha. Kohtaamispaikka tiistaisin klo 9-10.30 srk-keskus ja torstaisin klo 12-14 Haukiputaan yhteisötila. seiminäyttely. Villasukkia ja lapasia lapsille ja aikuisille erityisesti toivotaan isoja miesten villasukkia, suklaata, makeisia, kahvipaketteja, hygieniatuotteita, hammasharjoja. klo 14 palvelukoti Kultasimpussa ja klo 17 kirkossa, Jokikylä: kotiseurat pe 22.11. Ilm. Harjutie 8. Ohjelmassa mm. klo 19 Iin kirkko. klo 9–12, ti 26.11. Lisätietoja nuorisotyönohjaajilta. Rentoa oleskelua, pelailua, pientä iltapalaa ja hartaus. klo 17 ry:llä. Jouluavustusta seurakunnalta Mikäli sinulla ja/tai perheelläsi on taloudellisia haasteita, voit hakea jouluavustusta seurakunnan diakoniatyöltä pe 29.11. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www. Seurakunnan diakoniatyöntekijät toimittavat lahjat perille. Illan aikana jouluista ohjelmaa, hiljentyminen ja jouluinen iltapala. Lahjoitukset tuovat iloa haukiputaalaisiin koteihin diakoniatyön kautta. klo 12–15, ke 27.11. Raamattupiiri tiistaisin klo 18 srk-keskus. Kuunnellaan joulurunoutta. Lopuksi hartaus ja kahvit. Rukoillaan yhteisten aiheiden puolesta. Uudet, käyttämättömät tuotteet voi tuoda 18.11.-5.12. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. Haluaisitko lainata seimesi näyttelyyn. Jakkukylän hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallinta-aika on päättynyt 31.12.2023 mennessä. klo 13 Kellonhovi. klo 12 seurat Kartanonväki-kodilla, Johannes Tuomela. klo 13– 14.30, lähetyksen ryhmä, Montinsali Vanha koulu, joka toinen torstai. Hakemukset os. välisenä aikana voit hakea kuusesta koristeen, jonka mukana on pakettikortti, jossa lukee lahjan saajan ikä. Adventtilaulajaiset su 1.12. Pe 22.11 klo 19 ompeluseurat Liisa ja Arttu Höyhtyällä. Lenkkiseurana Minna ja Pekka. Voit toimittaa lahjakortit arkisin 21.11.–5.12. Juttukahvila to 28.11. Kiimingin seurakunnassa järjestetään sururyhmä to 12.12.2024 alkaen. Musiikkiavustus Kaikuos-kuoro. mennessä. klo 11 Oijärven kyläkirkko. klo 12–15, ke 27.11. Joulunodotusilta to 28.11. Palveluryhmänä: Julistustyön johtokunta. Lahjakortilla annat jouluiloa ja hyvää mieltä lähimmäisellesi! Lämmin kiitos lahjoituksestasi! ”Anna lapselle lahja” -joululahjakeräys Iissä ja Kuivaniemellä. Iin seurakunta / Elina Volotinen, Puistotie 3, 91100 Ii. klo 18.30 Raili ja Timo Karsikas, seurat su 24.11. klo 16.30–18.00. klo 12–14 Iin Pappila. Eläkeläisten kerho to 28.11. 045 787 25139. Tervetuloa! Kauden päätöskerta, jatkuu 9.1. Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky. virsiä, hengellisiä lauluja ja koululauluja. ja 29.11. klo 12:30. 040 837 5895. Kysy lisätietoja ja ilmoittaudu ryhmään mukaan! Ajankohtaiset perheryhmien tiedot löydät netistä: www.oulunseurakunnat.fi/kiiminginperheryhmat Seiminäyttely Onko sinulla jouluseimi. Kaiken kansan lenkki torstaisin klo 10. Tule mukaan! Lapsiperheille ruokaa joulupöytään -keräys. Tervetuloa laulamaan! Lapsikuoro to 21.11. klo 17 seurat ry. Haluaisitko lainata seimesi näyttelyyn. Hartaus/lauluhetki. Rippikoululaiset saavat tilaisuudesta merkin. Isänmaallinen joulukonsertti ti 3.12. Tuo hankkimasi lahja ja pakettikortti keräyspisteeseen viim. klo 14. Tule toimimaan lähetystyön hyväksi! Valmistetaan jouluisia tuotteita ja syödään yhdessä. Kysy lisätietoja ja ilmoittaudu ryhmään mukaan! Ajankohtaiset perheryhmien tiedot löydät netistä: www.oulunseurakunnat.fi/kiiminginperheryhmat Seiminäyttely Onko sinulla jouluseimi. Nuortenilta Majakalla to 21.11. klo 19 ompeluseurat, paikka: Kaisto Hanna ja Jussi. klo 10 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Pyhäpäivä: Tuomiosunnuntai. messun jälkeen n. Harjoitus Kuivaniemen rauhanyhdistyksellä. klo 18–20 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Seuraava ajanvaraus 25.11. 040 7008 151. Kirjekyyhky lähettää lapselle oman pyhäkoulupostin noin kerran kuukaudessa Postin voi tilata milloin vain puh. Syyskauden viimeinen kerho 26.11. Tapahtuman tuotto jouluruoka-apua tarvitseville lapsiperheille. Seuraava ajanvaraus 25.11. Käteisja korttimaksu. Hetki hiljaisuudelle -tilaisuus Jäälin kappelilla su 24.11. Vietämme myös hetken hiljaisuudessa. klo 17–20, pe 29.11. Myös koirakaverit ovat tervetulleita lenkille. Jouluillan ohjelmassa on yhteistä jouluista ohjelmaa, joululaululeikkejä, jouluaskartelua ja tarjotaan joulupuuroa. Kerhon ohjelmassa on hartaus, mukavaa yhdessäoloa ja kaikenikäisille sopivaa tekemistä. Haethan seimesi pois kirkosta su 1.12. Pe 22.11. marraskuuta 2024 » N:o 91 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 24.11. Karitalle p. 08 3161 303. klo 11–12.30 Yli-Iin seurakuntakoti. Lämpimästi tervetuloa! Kiimingin seurakunnassa järjestetään sururyhmä to 12.12.2024 alkaen. Leiri on tarkoitettu 4-6 luokkalaisille, ensisijaisesti Haukiputaan seurakunnan alueella asuville lapsille. ennen konserttia ovelta. Ilm. Lisätietoa Ella Pääkkö puh. klo 15 Iin kirkko. Kahvittelua, yhteislaulua, jutustelua ja mukavaa yhdessäoloa. Mukana lauluryhmä. klo 10 Haukiputaan kirkko. Tilaisuudessa rukoilemme, laulamme ja kuulemme Raamatun tekstejä. klo 13 Martinsatama. Sähköp. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus su 24.11. klo 13. ja 28.11. Seiminäyttely on Ylikiimingin kirkossa, ovet ovat avoinna: to 28.11. Diakoniatyöntekijät jakavat joulun alla lahjakortit vähävaraisille. Ylikiimingin ry: Su 24.11. klo 12–15, su 1.12. Tule syömään yhdessä. klo 17:30 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Haethan seimesi pois kirkosta su 1.12. Toimittaa Pauli Niemelä, avustaa Ella Pääkkö, kanttorina Jarkko Metsänheimo. klo 14 Iin kirkko. Joulukonsertti. klo 12–15, ke 27.11. Kirppistapahtuma la 30.11. ja 29.11. 040 7376955 ja Sanna Mäenpää p. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. klo 12 Iin seurakuntasali. klo 17–20, pe 29.11. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikenikäiset lapset yhdessä vanhemman, isovanhemman tai tutun aikuisen kanssa! Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky. Porinapiiri Kuivaniemellä ma 25.11. Laulukerho to 21.11. Ilm. klo 13:30 Iin seurakuntasali. 040 718 2297. Seiminäyttely on Ylikiimingin kirkossa, ovet ovat avoinna: to 28.11. Ti 26.11 klo 10 ry:llä päiväkahvilla. ti 5.12. 040 7008 151. klo 12 ry:llä yhteinen pyhäkoulu ja ruokailu, Timo Karsikas. Kauden viimeinen kerta, jatkuu ma 13.1. Lisätietoja: Elina Volotinen p. klo 17–20, pe 29.11. 30 min ajan. 045 787 25139. klo 18–20 Kiimingin Kirkkopirtillä. ti 5.12. Kaikille avoin, ohjelmallinen iltapäivä Majakalla. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 p. klo 10. Lopuksi ehtoollinen. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Raamattuja rukouspiiri Ylikiimingin seurakuntatalo torstaisin klo 18.30, viimeinen kokoontuminen 19.12. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www.iinseurakunta.fi. Syyskauden päätöskerta. tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Ensisijaisesti sisään otetaan ohjelman ostaneet. Emmintuvalla hartaus to 28.11. Tuo hankkimasi lahja ja pakettikortti keräyspisteeseen viim. Sähköp. Voit tuoda seimesi nimikoituna ja suojattuna Ylikiimingin seurakuntatalolle lastenohjaajille: ma 25.11. 040 662 6359. Lämpimästi tervetuloa! Kiimingin seurakunnassa järjestetään sururyhmä to 12.12.2024 alkaen. Musiikkiavustus Kaikuos-kanava. Mukana elämän kulussa. Poikkeuksellisesti suljettuna ke 27.11. messun jälkeen n. Varkkamissio tiistaisin klo 17-18 Wirkkula. klo 14–15.30 Jäälin kappeli. Juttunurkka ma 25.11. Kuntoutusyksikkö (Hoito-osasto) to 21.11. Lenkkeilemme leppoisasti n. Toimittaa Pauli Niemelä, kanttorina Jarkko Metsänheimo. leirikeskus Loisto. Vapaamuotoisten hakemusten, joista ilmenee perheen koko, tulot ja menot kuukausittain sekä perheen yhteystiedot, tulisi olla perillä viimeistään pe 29.11.2024 klo 14. Su 24.11. Voit lahjoittaa haluamasi summan haukiputaalaisille lapsiperheille 31.12. Lahjakortilla annat jouluiloa ja hyvää mieltä lähimmäisellesi! Lämmin kiitos lahjoituksestasi! ”Anna lapselle lahja” -joululahjakeräys Iissä ja Kuivaniemellä. Seurakunnan diakoniatyöntekijät toimittavat lahjat perille. 040 7008 151. Kuolleet: Pekka Nehvonen 92, Kerttu Annikki Alakopsa 87, Osmo Juhani Savilaakso 80, Reijo Matias Hanhela 74, Pertti Kalervo Alamartimo 70, Janne Samuli Similä 18. klo 15:30 Nuorisotila Majakka. 040 5516582. Varattavissa pöytiä (vapaaehtoinen pöytämaksu diakoniatyö hyväksi) Pihalla peräkonttikirppis. Leikkiä, askartelua, yhdessäoloa ja mukavaa yhteistä tekemistä. klo 14. Voit tuoda seimesi nimikoituna ja suojattuna Ylikiimingin seurakuntatalolle lastenohjaajille: ma 25.11. Hakemukset os. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. edellisen viikon loppuun mennessä tekstiviestillä Riitalle p. Hetki hiljaisuudelle -tilaisuudessa hiljennymme hetkeksi arjen kiireen keskellä. Seimen mukaan voit liittää lyhyen tarinan sen alkuperästä. Säestykset Petteri Turunen. klo 16 ja 17.30 seurat ry. klo 18:30 naisten ilta, pikkujoulu, Iin ry:llä. Ohjelmia myydään kirkon ovella klo 14 lähtien. 27.11. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Vapaaehtoinen kahviraha diakoniatyölle. 0400-541319. Myytävänä myös käsitöitä. klo 18.30. messun jälkeen n. Su 24.11. klo 17.30-18.30 Länsituulen päiväkodin liikuntasali. Tervetuloa uudet ja vanhat kävijät! Kuivaniemen perhekerho ti 26.11. Nyt saa laulaa ihania adventtilauluja yhdessä. Ilm. klo 18–20 Yli-Iin seurakuntakodilla. Toimittaa Jussi RintaJouppi, kanttori Kaisa Säkkinen, messudiakoni Minna Similä, avustava pappi Samuli Ruusuvuori, Jari Taskila laulu. klo 12 Oijärven kyläkirkko. Kuulutus Jakkukylän hautausmaan hautojen hallinta-aikojen päättymisestä. Aamupuuro-akatemia maanantaisin klo 10 srk-keskus. Seiminäyttely on Ylikiimingin kirkossa, ovet ovat avoinna: to 28.11. Kirjekyyhky lähettää lapselle oman pyhäkoulupostin noin kerran kuukaudessa Postin voi tilata milloin vain puh. Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 1/2024 24.1.2024 12§. klo 12–15, su 1.12. Jouluavustusta seurakunnalta Mikäli sinulla ja/tai perheelläsi on taloudellisia haasteita, voit hakea jouluavustusta seurakunnan diakoniatyöltä pe 29.11. Runon ja sävelen ilta Yli-Iin kirkossa 21.11. Yli-Iin ry: Su 24.11. Tule yksin tai ystävän kanssa. klo 10. 21.11.–5.12. Kerho kokoontuu Jokikylän koulun liikuntasalissa, Ylihyryntie 2.Ilmoittaudu kerhoon viimeistään saman viikon ma puh.0400-541319. Vapaaehtoisten valmistama aamupala. ulkoilua, jouluaskartelua, leikkiä, yhteislaulua. Lähtö Iin seurakuntatalolta. Hartaus to 21.11. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Markku Jaakkola. Ruustinnan kahavila to 28.11. Leivotaan ja syödään joulutorttuja. Raamattupiiri to 21.11. Iin seurakunnan kirkkoherranvirastoon (ma-ti 9–14, ke-to 9–12), Kuivaniemen kirjastoon aukioloaikoina, oman alueen diakoniatyöntekijälle (soita ja sovi aika). Lämpimästi tervetuloa! Äijäkööri ke 27.11. Sururyhmästä vastaavat diakoniatyöntekijä Erja Haho 0400 775 164 erja.haho@evl.fi ja diakoniapappi Miia Jokiranta 040 549 8862 miia.jokiranta@evl.fi. Rippikoululaiset saavat tilaisuudesta merkin. klo 12–15. Kansalaisopiston yksinlaulajien joulukonsertti. ja 5.12. Su 24.11. Jakkukylän rauhanyhdistys: Pe 22.11. 040 501 4764. To 21.11 klo 19 raamattuluokka ry:llä. klo 13.15 ry:llä seurat, Johannes Tuomela. Su 24.11. Aterian hinta 4 €. Älä jää yksin, tule viettämään aikaa muiden kanssa. Torstain laulukerho to 21.11. 040 718 2297. Kahvitarjoilu. Rantapohja. klo 10 Ylikiimingin srk-talo. klo 10. Pystytämme keräystä varten joulukuuset Iin kirkkoherranviraston ja Micropoliksen aulaan sekä Kuivaniemen kirjastoon. Kokoonnumme Diakoniatuvalla. Kahvittelua, yhteislaulua, jutustelua ja mukavaa yhdessäoloa. Nuortenillat perjantaisin klo 18–21 Wirkkulassa. 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu laululeikkipainotteinen perhekerho. klo 10 Iin kirkko. Joulukonsertti to 21.11. klo 17 Iin seurakuntatalo. tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Joulunodotusilta perheille ke 27.11. Jatkuu 16.1. Voit tuoda seimesi nimikoituna ja suojattuna Ylikiimingin seurakuntatalolle lastenohjaajille: ma 25.11
Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille. Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llisy yttä . Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löyt äm äss ä ost ajan sa. Siv u 8 Nah kiai sia, siik oja, ma ivoj a, mät iä. Oheisella tilauskupongilla 1. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen etee n järj estä mä llä Illin juok suja . San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utta mis ta jatk oss a rah alli sest i. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utta mis ta jatk oss a rah alli sest i. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. 9.2 020 51. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tees sa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . 9.2 020 51. – Put taa n kun toili ja – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen etee n järj estä mä llä Illin juok suja . Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llisy yttä . Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sillä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. Oheisella tilauskupongilla JÄTÄTHÄN ILMOITUKSESI VIIMEISTÄÄN TO 12.12. Yleisöllä on mahdollisuus seurata kokousta livestreemauksena. 9.2 020 51. Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lella kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nien palv elut alon . 5. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. /tilaa lehti/ tilaustarjoukset 2. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen etee n järj estä mä llä Illin juok suja . vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. 33 €) loppuvuoden 2024 10 lehteä (kestotilausETU n. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu stai toih in ja keh itet ään yht eisö llisy yttä . Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu stai toih in ja keh itet ään yht eisö llisy yttä . Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löyt äm äss ä ost ajan sa. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . Siv u 8 Nah kiai sia, siik oja, ma ivoj a, mät iä. 9.2 020 51. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tor sta ina 24. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. 5. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. – Put taa n kun toili ja – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löyt äm äss ä ost ajan sa. • VELOITUKSETTA • VELOITUKSETTA Rantapohja maksaa postimaksun Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti: Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . 9.2 020 51. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu stai toih in ja keh itet ään yht eisö llisy yttä . 044 714 7800 3. Siv u 8 Nah kiai sia, siik oja, ma ivoj a, mät iä. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utta mis ta jatk oss a rah alli sest i. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. Mit ä ost ajat aik ova t. 9.2 020 51. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes tävä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. Mit ä ost ajat aik ova t. 33 € KestotilausKestotilausHaluan loppuvuoden 2024 Rantapohjat veloituksetta ja tilaukseni jatkuu vuonna 2025 kestotilauksena. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tiis tain a 29. 9.2 020 51. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. (sis. Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lella kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nien palv elut alon . Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tees sa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. – Put taa n kun toili ja – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lella kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nien palv elut alon . 044 714 7800 4. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tees sa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen etee n järj estä mä llä Illin juok suja . Näköislehden, Päivän lehden sekä Historialliset lehdet) Tilausedun saat käyttöösi kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi katkoviivalla merkittyyn alueeseen. Mit ä ost ajat aik ova t. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löyt äm äss ä ost ajan sa. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. KESTOTILAUS 2025 Lasku neljässä erässä 4x33,75€ KESTOTILAUS 2025 Lasku yhdessä erässä 135€ tiistaina ja torstaina tiistaina ja torstaina UUD ELL E PAP ERI LEH DEN UUD ELL E PAP ERI LEH DEN • VELOITUKSETTA • VELOITUKSETTA TILAA NÄIN: TILAA NÄIN: 1. Työsuorituksia Halutaan ostaa Rantapohja paikallisista raaka-aineista.. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tiis tain a 29. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. 9.2 020 51. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes tävä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. 044 714 7800, pirjo.heikkuri@rantapohja.fi HINTAESIMERKKEJÄ: 1x20 = 25€+alv 2x20 = 35€+alv Laskutettaessa laskutuslisä 3€ + alv Perinteiset Perinteiset Perinteiset Perinteiset Joulutervehdykset Joulutervehdykset Joulutervehdykset Joulutervehdykset julkaistaan jouluisessa Rantapohjassa ma 23.12.2024 YRITTÄJÄ T Ilmoituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Tekstiviestillä p. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu stai toih in ja keh itet ään yht eisö llisy yttä . San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen etee n järj estä mä llä Illin juok suja . Tekstiviestillä p. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tees sa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes tävä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lella kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nien palv elut alon . Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tiis tain a 29. 9.2 020 51. 044 714 7800 ?. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löyt äm äss ä ost ajan sa. – Put taa n kun toili ja – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tees sa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. Tämä mahdollisuus on kaikilla paperilehden tilaajilla. ETU n. Näköislehden, Päivän lehden sekä Historialliset lehdet) Tilausedun saat käyttöösi kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi katkoviivalla merkittyyn alueeseen. Asialista on nähtävänä Iin kunnan www-sivuilla virallisissa ilmoituksissa. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sillä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sillä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. Mit ä ost ajat aik ova t. 9.2 020 51. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. marraskuuta 2024 » N:o 91 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tor sta ina 24. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tiis tain a 29. 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tor sta ina 24. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . (vain Suomeen) Tilauksen voi perua milloin haluaa. 33 € ETU n. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Mit ä ost ajat aik ova t. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utta mis ta jatk oss a rah alli sest i. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tor sta ina 24. 16 » Torstaina 21. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tiis tain a 29. Mit ä ost ajat aik ova t. Siv u 8 Nah kiai sia, siik oja, ma ivoj a, mät iä. 33 €) mahdollisuuden lukea DIGILEHTEÄ mahdollisuuden lukea DIGILEHTEÄ (sis. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löyt äm äss ä ost ajan sa. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes tävä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. 044 714 7800 3. Siv u 8 Nah kiai sia, siik oja, ma ivoj a, mät iä. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes tävä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llisy yttä . Siv u 8 Nah kiai sia, siik oja, ma ivoj a, mät iä. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Kokouksia Iin kunta Iin kunnanvaltuusto kokoontuu 25.11.2024 klo 17.30 Nätteporin auditoriossa. 9.2 020 51. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes tävä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. – Put taa n kun toili ja – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llisy yttä . – Put taa n kun toili ja – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sillä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lella kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nien palv elut alon . kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille. /tilaa lehti/ tilaustarjoukset 2. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . MENNESSÄ SOITTAMALLA TAI SÄHKÖPOSTILLA: • Pirjo Heikkuri, p. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sillä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Siv ut 6–7 KESTOTILAAJALLE KESTOTILAAJALLE HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tor sta ina 24. Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tiis tain a 29. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utta mis ta jatk oss a rah alli sest i. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. 044 714 7800 4. 9.2 020 51. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen etee n järj estä mä llä Illin juok suja . Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tees sa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EME N • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LISL EHT I Tor sta ina 24. Osoitteessa www.rantapohja. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu stai toih in ja keh itet ään yht eisö llisy yttä . Osoitteessa www.rantapohja. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N loppuvuoden 2024 10 lehteä (kestotilausETU n. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu stai toih in ja keh itet ään yht eisö llisy yttä . Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llisy yttä . Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llisy yttä . Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lella kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nien palv elut alon . kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utta mis ta jatk oss a rah alli sest i. 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sillä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Tämä mahdollisuus on kaikilla paperilehden tilaajilla