MM-KULTAA KIIMINKIIN Kiiminkiläinen veteraanimäki hyppääjä Rauno Komulainen sai kaksi MMkultaa Slovenian Planicassa käydyistä kisoista. vsk • N:o 15 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Yli 40 vuotta kauppaa myös tien päällä Seppo Keltamäen yri tyksen tukikohta on Iissä ja viikonloput hän kiertää myymäläautollaan ympäri Suomea. Sivut 8–9. Sivu 11 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 22.2.2024 55. Ura alkoi yli 40 vuotta sit ten peräkonttimyynnillä. Välillä myyntihousut vaihtuvat kisapöksyihin ja hän osallistuu itsekin hiih to tai suunnistuskisoihin
Venäjä on kyllä anastanut Ukrainalta laittomasti alueita, mutta maa on yhä itsenäinen. Venäjän hallitus ja muut keskeiset valtiot antoivat sille tunnustuksensa. heinäkuuta 1917 hyväksytyllä valtalailla. maailmansodan loppuselvityksissä onnistuttiin itsenäisyys varjelemaan. Suomen eduskunta siirsi 16. Se oli tietenkin myös Suomen etu. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Leninin johtamat bolshevikit kukistivat Kerenskin hallituksen lokakuussa 1917. Jopa oppositiojohtaja Navalnyin kuolemasta on syytetty länsimaita. Kenraalikuvernööri Bobrikov sai surmansa 1904. Saksa jatkoi sotaa eikä suostunut Venäjälle edulliseen rauhaan. Yhdessä he ovat ihme maailman!” Jouko Vahtola historian professori emeritus Kiiminki Asessori P. Voi sanoa, että Suomi on palaamassa ennen vuotta 1809 vallinneeseen, 1200-luvulla alkaneeseen yhteiseloon Ruotsin kanssa. Ne säätivät vuoteen 1906 mennessä noin 400 uutta lakia, jotka edistivät Suomen talouselämää, johtivat kansalaisyhteiskuntaan ja loivat edistystä ja raivasivat tietä Suomelle omana valtiona. Nyt viimeksi Suomi irtautui Venäjän Ukraina-aggression myötä vuoden 2022 alussa II maailmansodan jälkeisestä Venäjän varjosta ulkopolitiikassaan. Kun todellisia ihmishenkien menetyksiä päästään jonain päivänä laskemaan puolin ja toisin ja toisenlaisina aikoina, esiin tulevat järkyttävät luvut. E. Saksan tukema jääkäriliike syntyi vuodesta 1915 alkaen. Tätä nykyä Ukrainan sodan syyllisenä pidetään Venäjällä länttä. Krimin sodan vaikeus ja liberaalin Aleksanteri II:n nousu keisariksi avasi kehityksen, joka johti Suomen omiin valtiopäiviin vuodesta 1863. Japanin sodan tappiot ja suurlakko pakottivat keisarin kumoamaan Suomea sortaneet toimet. marraskuuta 1917 korkeimman vallan käytön itselleen. AJATUS Suomen itsenäisyydestä esitettiin nyt julkisesti 31. Svinhufvud palaa karkotuksestaan Siperiasta Suomeen Helsingin rautatieasemalla maaliskuussa 1917. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Oululainen runoilija Frans Mikael Franzén kirjoitti vuonna 1800 Suomen ja Ruotsin pitkää vuosisatojen historiallista yhteyttä käsittelevään komeaan runoonsa ”Suomen viljelys” loppusäkeet: ”Suomi! Ruotsi! Ken nähdä voi eron. Svinhufvudin kunniaksi järjestetyssä kansanjuhlassa. Sillä viitattiin tietenkin toiseen maailmansotaan ja natsi-Saksan hirmutöihin Venäjällä. Toivotaan, että ehkä jo tänään meillä on tieto EU:n tukipaketista ja että Yhdysvalloissa päästään yhteisymmärrykseen Ukrainan auttamisen jatkamisesta. P. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Suomen eduskunta julistautui keisarin kukistuttua korkeimmaksi valtiomahdiksi 18. joulukuuta 1917 senaatin itsenäisyysjulistuksen ja toimet itsenäisyyden toteuttamiseksi. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Laista lähetettiin vain lyhyt tiedonanto Venäjälle Kerenskin hallitukselle. Niiden myötä avautui tilaisuus käyttää keisarikunnan ahdinkoa Suomen hyväksi, itsenäistymiseen asti. ITSENÄINEN SUOMI kävi loppunsa rajoilla talvija jatkosodassa 1939– 1944. Suomi käytti sekavia oloja hyväkseen ja ryhtyi pyrkimään eroon Venäjästä ja valtiolliseen itsenäisyyteen. Juuri nyt näyttää siltä, että Venäjä on saanut koottua voimansa. Edistyvän Suomen ja vanhan Venäjän välinen kuilu syveni. ENSIMMÄINEN maailmansota syttyi kesällä 1914. Uusi valtiopäiväjärjestys hyväksyttiin vuonna 1906. » Torstaina 22. Suomea alettiin venäläistää ja kytkeä tiukemmin Venäjään. Sotaa perusteltiin muun muassa mielipuoliselta kuulostavalta denatsifikaatiolla. Putinin Venäjän tarkoitus oli murskata Ukrainan hallinto muutamassa päivässä. Alkoivat routavuodet ja sorron ajat. Suomeen kohdistunut sortopolitiikka kumottiin. Jos länsi antaa Ukrainan hävitä, se on merkki Putinille lännen heikkoudesta. joulukuuta 1917 eduskunnalle ilmoituksen Suomen itsenäistymisestä. Apua on annettu sodan alkuvaiheiden jälkeenkin. Viime kädessä suomalaisten sankarilliset torjuntataistelut ja länsivaltojen poliittinen tuki pelastivat itsenäisen Suomen olemassaolon. maaliskuuta 1917 Siperiasta palanneen asessori P. Ja juuri nyt taidetaan elää kriittisiä hetkiä sen suhteen antaako länsi Ukrainan hävitä. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Ukraina on erityisesti sotilaallisesti länsimaisen tuen varassa. Katsoin Rantapohjan arkistoja kahdelta viime vuodelta ja huomasin, että aika pian Venäjän hyökkäyksen jälkeen Rantapohjankin alueella alkoi vapaaehtoisen avun antaminen Ukrainan siviileille. Mikään televisiosarjahan sota ei ole. Kenties Kremlissä on jo katseltu karttoja sillä mielin, että mihin tykit suunnataan Ukrainan jälkeen. 1. Sodan tappioiden aiheuttama uupumus ja väsymys veivät Venäjän vallankumouksiin maaliskuussa ja lokakuussa 1917. E, Svinhufvudiin johtama senaatti antoi 4. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Rintamalla kuolee ihmisiä oikeasti joka päivä samoin kuin ukrainalaisia siviilejä Venäjän pommituksissa. E. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Numero on Tekstarit sivulla 4. Se saatiin suojelluksi myös Suomessa 1918 puhjenneelta ja käydyltä Venäjän tukemien punaisten kaartien kapinalta. Monen mielissä Ukrainan nopeaa tappiota pidettiin varmana, mutta toisin kävi. Saksa julisti pian sodan Venäjälle. Venäjän jyrkkä vaatimus 1.12.2021 etupiiristään ja sen julma hyökkäys 24.2.2022 itsenäiseen Ukrainaan johtivat Suomen hakeutumaan yhteistä tietä Ruotsin kanssa NATON puolustusliittoon turvaan arvaamatonta Idän uhkaa vastaan. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Pyrkimys oli ottaa koko maa haltuun. Sota pitkittyi Venäjälle hirvittävin tappioin. Myös naiset saivat äänioikeuden ja puoluejärjestelmä syntyi. Nelisäätyisistä valtiopäivistä siirryttiin demokraattiseen, vaaleissa valittavaan yksikamariseen eduskuntaan. Se katkaisi Suomen valtiollisen yhteyden Venäjään ja tarkoitti asiallisesti jo itsenäisyyttä. Aktivisti Kaarlo Koskimies puhui Suomen kansan oikeudesta itsenäisyyteen osakuntien Porthan-juhlassa jo 1913. Venäjän salamasotatoimi ei toiminut ukrainalaisten taitavuuden ja urheuden sekä venäläisten taitamattomuuden takia. Venäjä aloitti 1910 uuden venäläistämishyökkäyksen Suomea vastaan. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Kriittisiä hetkiä Ukrainassa TOIMITTAJALTA Kun Suomi irtautui Venäjästä VENÄJÄN VALLAN aikana 1809– 1917 vaikutti emämaalle tappiollinen sota kolme kertaa ratkaisevasti Suomen valtiollisen aseman ja yhteiskunnallisten olojen kohentumiseen. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Viime kesänä Ukrainan odotettiin menestyvän tapahtunutta paremmin vastahyökkäyksessään. Kuva: Matti Kivekäs/ Museovirasto, Finna Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Suomi vastasi siihen aktiivisella vastarinnalla. Eduskunta hyväksyi 6. helmikuuta 2024 » N:o 15 KOLUMNI » Venäjän raakalaismainen hyökkäys Ukrainaan on jatkunut ylihuomenna kaksi vuotta
Osa kohteista voidaan myydä huutokauppa. Yhteisötilat ovat uudistuneet visuaalisesti kaupunkibrändin mukaisiksi. Tilaisuuksissa on kävijöille kokonaan maksutonta ohjelmaa, kahvitarjoilu sekä erilaisia aktiviteetteja aina kasvomaalauksesta ja tietovisasta ja käsityökahvilaan sekä yhteislauluun. Oulun kaupungin on lainsäädännön vuoksi yhtiöitettävä Pohteelle vuokratut rakennukset tai myytävä ne kolmannelle osapuolelle 2026 loppuun mennessä. Pohteella on oikeus pidentää vuokrasopimuksen voimassaoloa yhdellä vuodella. Pohde ja kaupunki tekivät toimitilojen hallinnasta ja käytöstä vuokrasopimukset siten, että ne ovat voimassa vähintään vuoden 2025 loppuun asti. – Tarve uudistamiselle on ollut pitkään olemassa. – Alueellinen omaleimaisuus on hyvä asia ja tätä erilaisuutta on uudistuksessa vaalittu, Pasi Laukka painottaa. Ne on tarkoitettu kaikkien oululaisten käyttöön: viihtymiseen, ryhmätoimintaan ja harrastamiseen. Samalla yhteisötilojen logot on uudistettu, Teeriaho kertoo. Osa kohteista on sellaisia, joissa mahdollisesti Pohde tulee jatkamaan toimintaansa. AUL I H A A PA L A Moni ei esimerkiksi tiedä, että kaupungin yhteisötiloja voi käyttää erilaisten ryhmien toimintaan. YHTEISÖTIL AT ovat eri kumppaniyhdistysten ylläpitämiä ja Oulun kaupungin tarjoamia tiloja. Palveluja voi olla esimerkiksi lounasruokailu, ompelimo tai digituki. Yhteisötilat ovat kaikkia oululaisia varten, Oulun kaupungin yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka kiteyttää. Eri puolilla Oulua sijaitsevat yhteisötilat ovat omaleimaisia, keskenään erilaisia ja niissä on eri palveluja. vsk • N:o 15 Oulun kaupunki myy kiinteistöjään » Rantapohja » Kiiminki » Haukipudas » Yli-Ii » Ylikiiminki OULUN KAUPUNGIN konsernijaosto päätti, että Oulun kaupunki laittaa myyntiin useita omistamiaan kiinteistöjä. Kahvittelu yhdistääkin kaikkia yhteisötiloja ja sen vuoksi yhteisötilojen uusissa logoissa on kahvikuppi. Yhteisötilaan voi mennä viihtymään tai vaikka kahville. Jokirannan palvelukeskus sijaitsee Yli-Iissä Iijoen törmällä. Uudistuksella halutaan lisätä yhteisötilojen tunnettuutta ja tunnistettavuutta sekä lisätä oululaisten tietoutta yhteisötilojen käyttömahdollisuuksista. Tietoja yhteisötilojen palveluista tai käytöstä saa soittamalla suoraan yhteisötilaan. Lauantaina 24.2. MYYTÄVIEN kohteiden listalle on erityyppisiä kohteita. com:in kautta, osa suoralla myynnillä ja osasta kohteista muodostetaan myyntikokonaisuuksia ulkoisella myyntitoimeksiannolla myytäviksi. Siellä ohjelmassa on muun muassa taikuri Roope Ylitalon esitys kello 13. kello 10–14 toimintapäivää vietetään Ylikiimingin yhteisötilassa. Ohjelmassa on muun muassa Tero Vilppolan esittämää hanurimusiikkia (kello 10.30), karkkibingo, taukojumppaa, yhteislaulua Rempallaan-lauluryhmän kanssa (kello 12). Myyntiin asetetaan muun muassa Palvelukeskus Jaarankartano Kiimingissä, Simppulankartano Haukiputaalla, Haukiputaan hyvinvointikeskus, Yli-Iin hyvinvointipiste, Jokirannan palvelukeskus Yli-Iissä, Päivöläkoti Ylikiimingissä, Ylikiimingin hyvinvointipiste, Yli-Iin kirjasto sekä Haukiputaan, Yli-Iin, Ylikiimingin ja Kiimingin paloasemat. – Visuaalinen yhdenmukaisuus eri yhteisötilojen välillä lisää tunnistettavuutta. Perjantaina 23.2. Se on myytävien kiinteistöjen listalla. A RK IS TOK U VA : T EE A T UN T URI Kaupungin yhteisötilat uudistuivat Asukkaita kutsutaan toimintapäiville tutustumaan tiloihin » Rantapohja » Haukipudas » Kello » Ylikiiminki OULUN KAUPUNKI uudisti yhteisötilansa eli entiset asukastupansa. Perjantaina 23.2. ja la 24.2 kello 10–14. UUDISTUNEISIIN tiloihin ja niiden toimintaan voi tutustua avointen ovien Toimintapäivillä pe 23.2. OULULAISET voivat käyttää yhteisötilojen palveluita tai varata tiloja erilaisten ryhmien kokoontumisiin ja harrastamiseen pientä nimelliskorvausta vastaan. Tilaisuuden juontaa Janne Hiltunen. Lisätietoa yhteisötiloista löytyy kaupungin nettisivuilta osoitteesta www.ouka.fi/yhteisotoiminta/yhteisotilat Uudet oviteipit kertovat asukkaille, että kyseessä on kaikille avoin yhteisötila. 3 Torstaina 22. kello 10– 14 on Haukiputaan yhteisötilan toimintapäivä. Jo oviteipeistä oululaiset tunnistavat, että tämäkin on kaupungin yhteisötila ja, että kaikki tilat ovat avoimia kaikille kaupunkilaisille, myös sinulle ja minulle, kertoo Oulun kaupungin osallisuusja vuorovaikutusasiantuntija Maiju Teeriaho. kello 10–14 on myös Kellon yhteisötilan toimintapäivä. Moni ei esimerkiksi tiedä, että kaupungin yhteisötiloja voi käyttää erilaisten ryhmien toimintaan. VUODEN 2023 alusta sosiaalija terveystoimen sekä paloja pelastustoimen käytössä olevat rakennukset siirtyivät Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) hallintaan. Toimintapäivillä yhteisötilat ovat kahden päivän aikana vaihdellen auki, kukin samaan kellonaikaan. – Tiloja on myös haluttu saada entistä viihtyisimmiksi pienin yhdenmukaisin elementein, kuten kaupunkiväreissä olevin matoin, verhoin ja sohvatyynyin. helmikuuta 2024 55. Yhteisötilat ovat kaikkia oululaisia varten, – Pasi Laukka. Kohteiden erilaisuuden takia myyntiprosessit tulevat poikkeamaan toisistaan. Osassa on vuokralaisena muu kuin Pohde. Myytävien kiinteistöjen joukossa on useita Rantapohjan alueen julkisia rakennuksia. Ylikiimingissä muun muassa välitetään ompelutöitä ja Kellossa on käsityömyymälä. Siellä muun muassa taiteilija Elina Karppinen esittelee taidettaan ja Katri Kyngäs soittaa kannelta. Osassa kohteista ei ole voimassa olevaa vuokrasopimusta tai vuokrasopimus on päättymässä. MLL Haukipudas tuo tilaisuuteen lapsille viihdykettä
Tapani Ruotsalainen HARTAUS » TEKSTARIT » Yli-Iissä on näköjään tapana lumirattoreilla jättää valli talon liittymään. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Mitä paaston aika voisi meille olla. Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo. kirjoitti nimimerkki L.S. 8:3 Kuka teki, eikä tervannut. Ootteko ajatellut, että se voi monelle olla kova työ aukaista. Toinen puolisko on tosiaan Etelä-Pohjanmaalla, mutta Alakylän silta on muistaakseni vanha Iijoen sillan puolisko Kurenalta. Päivän paiste muistollesi. 5 Moos. -2 -1 +1° +1° +2° +1° Maanantai 26.2. Kyseiset mahdollisuudet on Orpon hallituksella tarkoitus uudistaa pois. Nimipäiviä Torstai: Tuuli, Hilda, Tuulikki, Tuulia Perjantai: Aslak Lauantai: Matti, Matias Sunnuntai: Tuija, Tuire, Vanessa Maanantai: Nestori Päivän nimi Hilda on vanha pohjoismainen nimi, joka tulee islannin kielen sanasta hildr, taistelu. Jos jättäisimme somen pois kokonaan tai vähintään osaksi, niin varmasti me joka päivä muistamme, mitä aikaa olemme viettämässä. Nyt nämä korotukset tulivat kaikki samaan nippuun! Saa kunta tehdä markkinoinnin suhteen paljon töitä ja ottaa ne viimeisetkin oljenkorret avuksi, että saadaan uudet lapsiperheet muuttamaan kuntaan. Herposi käsi auttava, antava, rakkaus kaikkien kuormia kantava. Jumalan armosta, toivosta ja rakkaudesta, jota pääsiäisen tapahtumat tahtovat olla meille välittämässä. Sitä, miten Jeesus kärsi ristillä kaikkien meidän syntiemme tähden, jotta me voisimme saada anteeksi. Niihin oli varat työttömyyskassoissa ja työllisyysrahastossa. Risteyksistä on tullut vaarallisia. vesilaskun sekä myös sähkönhintojen myötä. Torstai 22.2. Miksi näin. Kellossa oli 1930–1940-luvuilla useita kouluja: "Oravan koulu, Takkurannan koulu, Kiviniemen koulu, Hietalanmäen koulu, Risuniitynkoulu ja Kuivaksen koulu. 30.8.1938 k. Toiseksi, jotta me voisimme näin tehdä, niin meidän tulee pysähtyä tavallisen arjen keskellä. Opettajat Aili ja Lauri Sievänen. kirosanojen joukkoon. Siltavahti Vaikuttaa siltä,että elinikäinen oppiminen käsite on joutumassa uutena ja ehkä pysyvänä käsitteenä voima ts. 30.1.2024 Vilkuta tähtenä taivaalta, minulla on ikävä sinua. Hätäjarruttaja Mukana elämän kulussa. Elämästä on tullut tosi kallista muutenkin, ruoka, vaatteet ym. Hilda-nimen rinnakkaismuoto on Hilde. Siuruanjoen vanhasta teräsristikkosillasta. Tapio Frondelius Iissä omakotiasujan asumiskulut ovat kallistuneet tosi paljon mm. Lisäsivätkö ne valtion velan ottoa. Silloin tuiki tavallinen asia alkaa puhumaan meille taivaallisista asioista. Ja sitä, miten Hän ylösnousemuksellaan avasi meille tien iankaikkiseen elämään. 1936–1938. Harmistunut Rantapohjassa 13.2. Hyvä tällainen voisi olla esimerkiksi somen käyttö. Sitä ne eivät tehneet. Rakkaudella Rauha Sammui loiste silmien valon, taukosi sykintä sydämen jalon. Jos on lisännyt ammattiopintoja vuorotteluvapaalla, aikuiskoulutustuella ja on saanut ammattitutkintostipendin, niin ne olivat vääriä valintoja. Usein me kulutamme paljon aikaa selaten puhelinta. Olemme siis aivan paastonajan alussa. Sydämes kaunis ja mielesi jalo, sisälläs aina elämän palo. Millä perusteilla. Paastonaika keväällä merkitsee sitä, että me olemme valmistautumassa pääsiäiseen. Ensinnäkin se kutsuu meitä miettimään pääsiäisen ajan tapahtumia. Jätämme arjestamme pois sellaista, joka voisi muistuttaa meitä paastonajasta. Se voi olla meille esimerkiksi jokin mieluinen ruoka. Lämmin kiitos osanotoistanne suuressa surussamme. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Lohtua Jumala murheeseen anna, Anteroa hellästi kotihin kanna. Kuvassa on Keski-Kellon kansakoulu v. Rantapohja. Varsinkin yösähkön hinta noussut sikamaisesti ylös. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Maine hintojen korotuksista kiirii eteenpäin! Tili tuli, tili meni Hoi auramiehet ja auruasfirmat. Pysähtyminen voi olla sitä, että me elämme yksinkertaisemmin. Kiitollisin mielin muistamme sinua Leila Aleksi ja Eemil Miikka Juha Laura ja Tapio Antti Kaisu-sisko sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 22. Haukiputaan kunnanraja oli Rajakylässä." VANHAN KUVAN KERTOMAA » Rakkaamme Antero Albertti MIETTUNEN s. Tähän paasto meitä kutsuu. Yhä tulee lunta enemmän ja enemmän. helmikuuta 2024 » N:o 15 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. +2° +2° +2° +2° +3° +2° Lauantai 24.2. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 8 Aurinko nousee 7.55 ja laskee 17.09. +1° +2° +2° +3° +3° +3° Sunnuntai 25.2. +0° +1° +0° +1° +2° +1° Perjantai 23.2. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Koululaiskuvan Rantapohjan käyttöön antanut Esko Siika-aho kirjoittaa: "Löytyykö tuttuja. -0 +1° +1° +1° +1° +1° Paastonaika alkaa! VIIME SUNNUNTAINA oli ensimmäinen paastonajan sunnuntai. Se voi olla meille jokin viihdyke, jolla me täytämme vapaaaikaamme. Sen huomaa siitäkin, että Alakylän silta on kaksikaistainen toisin Siuruanjoen silta, joka oli kapea ja yksikaistainen
Matkan pituus on 2,5 kilometriä ja reitin voi kulkea myös kävellen. Osallistuminen on maksutonta ja reitin aloituspisteellä maamiesseurantalolla on myynnissä makkaraa, kahvia ja arpoja. Kiimingin Kimmokkeella vietetään LaFKiaisriehaa lauantaina 24.2. Ohjelmassa on kilpailuja, arvontaa, poniratsastusta, lumifutista ja mäenlaskua. Ainali on pitkään vaikuttanut muusikko ja kirkkomusiikin lehtori, joka kunnioitettavasti yli 70-vuotiaana yhä konsertoi! Pidetään Onnela lämpimänä. The Southgates: Olli Holmibass, Valle Forsman lead guitar, Aapo Rautio drums, bc voc, Eeli Rautio voc, gtr, Onni Björnholm keyboards. Kuivaniemen kotiseutuyhdistys järjestää yhdessä Iin kirjaston kanssa perinneporinat Kuivaniemen kirjastossa 26.2. Postimerkin päivä Oulussa 24.2. Käyntejä kertyi yli 1100. Korvenkylässä omakotitalomurto » Rantapohja POLIISI sai tällä viikolla tiistaiaamuna 20.2. Kaukon päivän tempaus toteutetaan nyt viidettä kertaa ja sen tarkoituksena on edistää alueellista hyvinvointia ja tuoda esiin Oulun Energian paikallista ja vastuullista energiaosaamista. Tästä merkistä lähti liikkeelle hyvin nopeasti postimerkin tarina. Jopa Meksikosta yhtyeelle on löytynyt brittipopista innostunut pippurinen fanikunta. Rantapohjan alueella on tänäkin vuonna oltu erityisen kiitollisia vapaaehtoisille latujen ja kävelyreittien tekijöille. Kaksi Oulussa asuvaa henkilöä on otettu kiinni epäiltynä törkeästä varkaudesta. Samalla yhdistys kerää tulee näyttelyä varten valokuvia kaupoista, eli omia kuvia toivotaan otettavaksi mukaan. Toinen sanoi ampuneensa mettikanaa. Asunnosta oli anastettu suurehko määrä omaisuutta. Tämä tuli mieleen alueella usein ulkoilevalla pariskunnalla. Kokoonpanoa kuullaan myös Aknestikin lämppärinä Tullisalilla 2.3. Siikasaaren venevalkaman Haukiputaalla Kiiminkijoen varrella voisi nimetä uudestaan Karin rannaksi, läheisyydessä asuneen, edesmenneen luotsin/merikapteenin Kari Liedeksen muistolle. Ohjelmassa on yhteislaulua ja Laulujoutsenet-kuoron esityksiä. Perjantaina 23.2. Rantapohja kampanjoi näinä päivinä alueen kauppaliikkeissä. Yli-Olhavan maamiesseura ry järjestää perinteisen kuutamohiihdon Yli-Olhavassa kello 19 alkaen. Mukana järjestelyissä LaFK–KKP:n lisäksi KiimU sekä alueen yrityksiä. Enemmän tietoa postimerkeistä ja niiden keräilystä saa ensi lauantaina klo 11–16 Kauppakeskus Valkeassa Oulun postimerkkikerhon järjestämässä Postimerkin päivässä. Maksutta uimaan Kaukon päivänä. Valtaosa oli Asemakylältä, mutta myös koko Haukiputaan alueelta tultiin Onnelaan. Oulun Energia mahdollistaa kaukolämmön valtakunnallisena nimikkopäivänä, eli Kaukon päivänä 3.3. Toivolassa perinteiset hiihtokisat. Sunnuntaina 25.2 kello 15 on vuorossa Risto Ainalin urkukonsertti yhteisvastuun hyväksi Kiimingin seurakuntakeskuksen uruilla. Ilmoittautuminen alkaa kello 12, kisat kello 13. Postimerkki ei ole vielä kovin vanha, ensimmäinen ilmestyi Englannissa vuonna 1840. kello 11–14. Golfpiste julkaisee kahden vuoden välein kenttärankingin ja viime vuoden rankingissa Virpiniemi Golf on maan seitsemänneksi paras golfkenttä. Taakse jäi 130 muuta kenttää. Osallistumisohjeita keräykseen: www.lomakotionnela.fi Vuonna 2023 Onnelan Perhepäivässä kävi yli 70 eri perhettä. 5 » Torstaina 22. Vanhojen omakotitalojen kauppoja tehtiin yhteensä noin 11 700 vuonna 2023.. Se oli nimeltään Penny Black, siinä oli kuningatar Victorian kuva ja arvo 1 d eli penny. Latujen tekijöille sataa kiitosta. Kotimaisten radioaaltojen lisäksi indieradiot eri puolilta ovat ottaneet yhtyeen aalloille. Toinen kysyi, että sattuiko, niin ampuja sanoi: “Ei, mutta meni niin läheltä, ettei se uskaltanut enää väkättää.” A.V.Olhava Luistimet jalkaan ja nisulle! Iin kunta ja Pohjois-Iin kyläyhdistys ry järjestävät yhteistyössä luistelutapahtuman ympäristötaidepuistossa lauantaina 24.2. Kiimingissä musisoidaan. Kuutamosta nauttimaan suksien. Ensimmäinen Tavastian keikka soitetaan Aknestik-yhtyeen lämppärinä 28.2. Oulussa 45 Specialissa. Koko perheen talvilaulutilaisuus Rati riti ralla on lauantaina 24.2 kello 16 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. kaikille maksuttoman sisäänpääsyn Oulun uimahalleihin. Ilmoituksen teki valpas sivullinen henkilö. Myynnissä on herkkuja. Laulujoutsenet-kuoroa voi kuulla Kiimingissä koko perheen talvilaulutilaisuudessa. kello 18 Nätteporin auditoriossa. Lomakoti Onnela ry Haukiputaan Asemakylällä on toiminut 70 vuotta. lastenhiihdot. Edellisessä rankingissa Virpiniemi Golf oli sijalla 16. ilmoituksen, jossa kerrottiin, että Korvenkylässä sijaitsevaan omakotitaloon on murtauduttu. Tyyli on vapaa, kaikki hiihtäjät palkitaan ja sarjoja on 13-vuotiaista nuorempiin. Varapuheenjohtajiksi valittiin jatkokaudelle Matti Honkala Raahesta ja Maarit Matinolli Tyrnävältä. Alueen puskaradioissa tekijöitä kiitellään vuolaasti ja aihe nousee keskusteluun myös niin paikallisilla huoltoasemilla kuin kuntosaleillakin. Molemmat tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille. Kuoroa johtaa Ulla Metsänheimo. Pekka Simonen jatkaa puheenjohtajana » Rantapohja » Kiiminki POHJOIS-POHJANMAAN kokoomuksen aluevaltuustoryhmä on valinnut järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajiston. The Southgatesien kevään ja kesän keikkakalenteri alkaa täyttyä. Poliisin tutkinnassa saatiin selvitettyä rikoksesta epäilty henkilö ja hänen asunnolleen suoritettiin kotietsintä. Venevalkama Karin rannaksi. Kiimingin Alakylän Toivolassa (Venekoskentie 14) hiihdetään sunnuntaina 25.2. ja sen myötä “uuden aallon brittipopparit” lähtevät keikoille. Omakotitalotonttien hinnat laskivat 6 % ja kauppa väheni 35 % vuoden aikana. Maakinen Martinniemi on ohjelmassa 7.6. Ulkotulin valaistu reitti kulkee metsän siimeksessä katuvalojen ulottumattomissa. Simonen on toiminut aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana vuodesta 2022 alkaen. Poliisi jatkaa asian esitutkintaa. Maksutta uimaan pääsee siis Vesi-Jatulissa sekä Raksilan ja Raatin uimahalleissa. helmikuuta 2024 » N:o 15 Uusi single ja kevätkiertue » Rantapohja » Haukipudas » Oulu THE SOUTHGATESILTA julkaistaan uusi single Sometimes 23.2. Virpiniemi Golf kenttärankingin kärkipäässä. Porinoissa muistellaan alueella toimineita kauppoja, kauppiaita ja kaupantekoon liittyviä tarinoita. kello 13–15. Kenttiä arvioidaan niin reitityksen, pelattavuuden, kunnon, viimeistelyn, designin, ilmapiirin ja viihtyvyyden, palvelun, klubitalon ja oheispalveluiden sekä hintalaatusuhteen näkökulmista. ja kutsu on myös Tallinn Music Week -festivaaleille huhtikuun alussa. Maanantaina tilauksista vastaava Pirjo Heikkuri (vas.) ja reipas tilaus ten myyjä Joanna Ahola olivat Jäälin K-Supermarketissa. Innokkaimmille hiihtäjille on myös mahdollisuus hiihtää pidempi matka. Kauppoja tehtiin vanhoista omakotitaloista 18 % vähemmän kuin edellisvuonna. kello 17.30. Perinneporinoita Kuivaniemellä ja Iissä. Kotietsinnällä löydettiin omakotitalosta anastettua omaisuutta. Neljän singlen ja Sensation Presentation EP:n myötä The Southgates on kerännyt vankan fanikunnan energisillä keikoillaan. Olisiko asialle kannatusta, ja miten toteutuisi. Ensimmäiselle 150:lle on tarjolla grillimakkaraa, kuumaa mehua ja nisua. Järjestäjät muistuttavat, että jäällä saa liikkua ainoastaan luistimilla ja muut liikkujat tulee ottaa huomioon. LaFKiaisrieha Kimmokkeella. Iin kirjasto järjestää myös yhteistyössä Iin Micropoliksen kanssa perinneporinat Iijoen uitosta 27.2. Myös koronavuosien tulottomuus tuntuu vieläkin. Asuttuun omakotitaloon oli murtauduttu aamulla asukkaiden poissa ollessa. Sometimes-singlen julkaisukeikka on 23.2. Suomessakin ensimmäinen postimerkki ilmestyi vuonna 1856, olimme silloin Venäjän vallan alaisena. Tapahtumassa muistellaan ja tarinoidaan yhdessä Iijoen uitosta. Ryhmän puheenjohtajana jatkaa kiiminkiläinen Pekka Simonen. Onnelan hallitus on käynnistänyt pienkeräyksen, jotta Onnela voidaan pitää lämpimänä talvikauden ja jatkossakin. Hinnat laskivat » Rantapohja TILASTOKESKUKSEN mukaan vuonna 2023 vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat 7,6 % koko maassa. Kiitokset latumestareille! Rantapohjasta 21.7.1977: Kaksi nuorta metsästäjää kehui aseitaan. Ohjelmassa on myös poniratsastusta ja kioskista myydään herkkuja
Jalka ei ottanut aika ajoin alle ja oli tunnottomuutta. Martinniemeläinen Leskelä arvioi oman toipumisen kestäneen pari vuotta, mutta joitakin pysyviä jälkiä tauti jätti jälkeensä. 6 » Torstaina 22. Kynnyksen yli astuminenAUL I H A A PA L A. Kun tauti alkoi hellittää ja hän pääsi jalkeille, alkoi jaloissa tuntua pistelyä ja puutumista. Kyseessä on hermojuuriperäinen tulehdus, jonka syytä ja aiheuttajaa ei varmuudella tunneta. Rantapohjan verkkosivujen rajattoman lukuoikeuden • Näköislehden ja arkiston Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Toimitus valitsee tekstit ja kuvat, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. alv TILAA NYT! • Sis. Numero on PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Kyseessä oli yhtä vaikea tauti kuin on sen nimikin. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidensa tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. TUONA kohtalokkaana keväänä erityiskoulussa autonkuljettajana Oulussa työskennellyt Leskelä sairastui influenssaan ja oli viikon verran korkeassa, jopa 40 asteen kuumeessa. helmikuuta 2024 » N:o 15 Tilaa: www.rantapohja.fi -> tilaukset -> tilaustarjoukset tai 044 714 7800 tilaukset@rantapohja.fi Tarjous on voimassa 31.12.2024 saakka DIGI DIGI Rantapohjan Rantapohjan 43 € /6 kk 43 € /6 kk VAIN! sis. Neljä viidestä sairastuneesta kuitenkin toipuu. Juha Leskelä: “Koko ajan luotin toipumiseen ja paranemiseen” » Auli Haapala » Haukipudas JUHA LESKELÄ , 70 sairastui harvinaiseen ja vakavaan polyradikuliittiin 52-vuotiaana vuonna 2005. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. – Hetkeäkään en silloin epäillyt, ettenkö toipuisi enkä menettänyt toivoa paranemisesta, vaikka tiesin, että kyseessä on vakava juttu, Leskelä kertoi Martinniemen kirjaston tiistain tarinaillassa helmikuussa. Polyradikuliitin taudinkuva on yksilöllinen ja vaihtelee lievistä pistelytuntemuksista ja lihasvoiman heikkenemisestä jopa neliraajahalvaukseen asti
Aiheuttajaa ei varmuudella tunneta. Autolla hän ajaa edelleen. Hän on työskennellyt useissa tapahtumissa, joista kaikille jää hyvä mieli ja unohtumattomia kokemuksia. Kustannukset ovat yhteensä 90 000 euroa, josta kunnan osuus on 30 000 euroa. Pepe-pellen voi bongata kylällä kiertelemässä jo ennen tapahtumaa jakamassa tapahtumalappusia, joilla voi voittaa Meririehassa lunastettavia palkintoja. Liekö silläkin ollut vaikutusta toipumiseen. Tavoitteena on tehdä Haukiputaan Meririehasta jokatalvinen perinne. Sopimuskaudella edistettäviä toimia ovat muun muassa virtaamaolosuhteiden parantaminen vanhassa uomassa, lisäveden juoksuttaminen vanhaan uomaan, kalan nousua ja lisääntymistä tukevat toimenpiteet yhdessä vesistöalueen hoitotoimien ja virkistyskäyttömahdollisuuksien kehittämisen kanssa. Siellä fysioterapeutti sanoi, että nyt unohdetaan apuvälineet. Tapahtumalle on avattu tapahtumatili Facebookissa “Haukiputaan Meririeha”. Oikea jalka tuntuu joskus kömpelöltä. Kun hoito alkoi, vointi parani. Tasapainon kanssa oli taiteilua. Fysioterapian ohella kuntoutumista edisti venyttely ja hieronta. Tunnottomuus ja lihasheikkous oli levinnyt jaloista kasvoihin asti, mutta kyky syödä ja niellä säilyi. Lisäksi suunnitelmissa on järjestää lapsille myös leikkimielinen estehiihtokisa. Sairaalassa sanottiin, että polyradikuliitti voi uusiutua, ja pieni pelko siitä jäi. • Tauti vaatii useimmiten sairaalahoitoa, joskus jopa tehohoitoa. – Ajattelin, että miksipä en voisi kokeilla siipiäni ja järjestää jotakin matalan kynnyksen tapahtumaa itsekin! Järvenpää on saanut jo mukaan joitakin paikallisia yrityksiä, jotka ovat lahjoittaneet palkintoja tapahtumaan. Valtion TVH:lla hän työskenteli 32 vuotta ennen koulumaailmaa ja eläkkeellejääntiä. Tarinailta alkaa kello 17.30. Leskelä palasi työelämään, jolloin myös autolla-ajokyky testattiin ja kelpoiseksi havaittiin. Se tuntui aluksi hurjalta, mutta niin vain liikkuminen alkoi omin voimin. INFO Polyradikuliitti, mikä se on. – Ylikiimingistä ovat palvelut hävinneet ja terveyspalveluihikin oli lähdettävä Kiiminkiin ja kauemmaksi, mikä ei ole hyvä asia. Tapahtumassa on kaikille jotain, ja jospa myös perheiden vanhemmatkin löytäisivät leikkimieltä osallistua hauskanpitoon! Iin kunta mukaan Raasakan vanhan uoman kehittämishankkeeseen » Anu Kauppila » Ii IIN kunnanhallitus päätti 19.2. Huomattavan kallista lääkettä ei ollut varastossa, vaan se piti tilata ja vei pari päivää, muistelee tuolloin vuoteen omana ja täysin autettavana ollut Leskelä. Kehossa oli aika ajoin kankeutta ja voimattomuutta. Nyt osapuolet ovat neuvotelleet uuden hankkeen kehittämissopimuksesta seuraaville kahdelle vuodelle. maaliskuuta. 7 » Torstaina 22. Oireet vaihtelevat lievistä pistelytuntemuksista ja lihasvoimien laskusta vaikeaan halvaukseen asti. kello 10 ja toimintaa on kello16 asti tai niin kauan kuin on kivaa. Työelämässä hän oli aloittanut jo 15-vuotiaana. Myös hermoratatutkimuksia tehtiin. • Polyradikuliitti (GuillainBarrén oireyhtymä) on selkäytimestä ulos tulevien hermojuurien immuunivälitteinen tulehdus. Raasakan voimalaitos on valmistunut 1970 ja se on rakennettu sivuun vanhasta jokiuomasta siten, että vanhaa uomaa on sen alaosan eli Iillinsaaren molemmat haarat mukaan lukien yhteensä hieman vajaat 10 kilometriä. Jere Järvenpää on toteuttamassa ideaansa uudesta talvisesta ulkoilutapahtumasta Haukiputaalla. Kun tunnottomuus alkoi levitä koko alaruumiseen, oli lähdettävä terveyskeskukseen. • Voidaan todentaa aivoselkäydinnestenäytteellä ja lihassähkötutkimuksella. – Tapahtumassa on kaikille jotain, ja jospa myös perheiden vanhemmatkin löytäisivät leikkimieltä osallistua hauskanpitoon! IDEA Meririehasta lähti puhtaasti Jere Järvenpään omasta halusta tuoda iloa ja hauskanpitoa ihmisille. Myöhemmin hän itse selvitti, että uusiutuminen ei ole tavallista. helmikuuta 2024 » N:o 15 Haukiputaan Meririeha: Iloa ja ulkoilua kaikenikäisille uudessa tapahtumassa Kiiminkijoella » Auli Haapala » Haukipudas HAUKIPUTAALLA on ollut pitkään toiveissa saada talvinen ulkoilutapahtuma perheille ja kaiken ikäisille Kiiminkijoella. pidetyssä kokouksessaan, että kunta osallistuu vanhan uoman kehittämishankkeeseen vuosina 2024–2025. Se onnistui kävelytelineen avulla. Etenkin silloin, kun influenssa iski toistamiseen, kun rokotteen ottaminen oli unohtunut tai flunssien aikana. Muutaman kuukauden kuluttua jälkitarkastuksessa hänelle suositeltiin kuntoutusjaksoa, ja lähetteen hän sai toivomaansa kuntoutusyksikköön Maskuun. Meririehan ohjelmassa on pilkkikisa, arvontoja, saappaanheittoa, pihapelejä, onnenpyörä, makkaraa ja perinteistä mäenlaskua. – Kun sain pyörätuolin alle ja pääsin kelailemaan ympäriinsä, silloin maailma avautui, tosin vain sairaalan seinien sisällä. Meririehan ajankohta on viikolla 10, jolloin Oulun alueella vietetään hiihtolomaa. Sieltä passitettiin ambulanssilla sairaalaan, missä voimat loppuivat kokonaan. Jere Järvenpää on tarttunut tuumasta toimeen ja puuhaa parhaillaan Haukiputaan Meririehaa, joka järjestetään hiihtolomaviikolla lauantaina 9. Se oli riemullinen tunne. Nykyisin hän asuu Martinniemessä kumppaninsa kanssa. Lääkärit kertoivat, että tautiin on lääkkeenä vasta-aineeli immunoglobuliinihoito. NYKYISIN Juha Leskelä käyttää tarvittaessa apuvälineinä kävelykeppiä, jos taitettavana on pitempiä matkoja. Kun tauti alkoi hellittää ja hän pääsi jalkeille, alkoi jaloissa tuntua pistelyä ja puutumista.. Tovin aikaa kotipaikkoina olivat myös Ylikiiminki ja Pudasjärvi. Tapahtuma on avoin kaikille. Yliopistosairaalan kuntoutusosaston ollessa täynnä Leskelä pääsi ODL:n kuntotaloon. Aluksi epäiltiin tukosta, mutta pian tutkimusten ja selkäydinnäytteen tulosten perusteella selvisi, että kyseessä on polyradikuliitti. Ensiksi taittui muutama metri ja sitten pitempiä pätkiä töpötellen. • Altistavana tekijänä voivat olla virusten aiheuttamat hengitystieinfektiot, tietyt ripulitaudit ja/tai oman elimistön puolustusjärjestelmän heikkeneminen. Onneksi tauti ei ole uusiutunut eikä myöhemmin ole sen takia tarvittu sairaalaa tai lääkettä. Tapahtuma alkaa lauantaina 9.3. Iin kunta teki ensimmäisen viisivuotisen kehittämissopimuksen vuosille 2017–2021 ja sopimusta jatkettiin myös vuosille 2022–2023. Tapahtuman maskotti Pepe-pelle on Meririehan menoissa mukana. Eläkkeelle hän jäi 60-vuotiaana. Kehittämishankkeeseen osallistuvat PVO-Vesivoima Oy, Pohjoisja Etelä-Iin jakokunnat sekä Iin kunta ja kunta nimeää heidän edustajat neuvottelukuntaan. Sopimuksen tavoitteena on Iijoen ja erityisesti Raasakan vanhan uoman osalta virkistysja käyttöarvon nostaminen ja vaelluskalojen sekä nahkiaisten luonnonkierron edistäminen. Aikoinaan halvauksen “tiputtamiin” yläluomiin tehtiin korjausleikkaus. LÄÄKE alkoi tepsiä ja kolmen viikon kuluttua sairaalaantulon jälkeen Leskelä huomasi eräänä aamuna, että hän oli yöllä omatoimisesti kääntänyt kylkeä. Martinniemen kirjaston tarinatiistaissa Juhani Leskelä kertoi sairastumisesta harvinaiseen polyradikuliittiin eli hermojuuritulehdukseen. Juhani Leskelä sairastui influenssaan ja oli viikon verran korkeassa, jopa 40 asteen kuumeessa. – Etsin vielä yhteistyöstä kiinnostuneita ja muutamat neuvottelut ovatkin käynnissä. Myös lihakset kramppasivat kovasti, iho oli kosketusherkkä, kehoa särki ja kämmenistä lähti nahka. Kun lääke tuli, sitä tiputettiin suoneen pieni määrä kerrallaan viiden päivän ajan koko ajan potilaan vointia tarkkaillen, sillä verenpaine heitteli rajusti. • Harvinainen, Suomessa noin 50–100 uutta tapausta vuodessa, tavataan kaiken ikäisillä. Lähde: Duodecim Terveyskirjasto Juha Leskelä: “Koko ajan luotin toipumiseen ja paranemiseen” kin tuotti hankaluuksia. Ennuste on enimmäkseen hyvä. Rajuimmillaan polyradikuliitti voi halvaannuttaa koko kehon ja viedä hengityskoneeseen. Huimaustakin yksikössä tutkittiin, sitä esiintyi ruokailun jälkeen. Juhani Leskelä on syntyisin Oulusta ja kaupungissa hän asui 60 vuotta. Seuraavaksi oli noustava istumaan, seisaalleen ja yritettävä kävelemistä. Martinniemen kirjaston tiistain tarinaillan seuraava kertoja 12.3. Sisukkaana suomalaisena miehenä omalla autolla, tietenkin. – Tapahtumapaikkana on Haukiputaan kirkon vieressä oleva merenpuoleinen ranta ja joen jää, Järvenpää kertoo. Pilkkikilpailun osallistumismaksu on viisi euroa ja luvassa kisassa on hyviä palkintoja. – Tiesin myös, että tautiin voi kuolla, mutta sitä en omalla kohdallani osannut pelätä, vaan luotin paranemiseen. on rokin monitoimimies Pekka ”Nietsu” Niemelin. Sairaalaja kuntoutusjakso kesti kaikkiaan 8 viikkoa. Siellä ei vielä keksitty kuin vasta työterveydessä myöhemmin, että syynä oli diabetes. Leskelälle esitettiin vuoden sairauslomaa, mutta hän halusi palata töihin niin pian kuin mahdollista, ja niin hän tekikin syksyllä. • Toipuminen voi kestää kuukausia, tärkeintä on aktiivinen kuntoutus. • Oireet alkavat tavallisesti äkillisesti alaraajoista ja tilan pahetessa lihasheikkous ja tuntohäiriöt voivat levitä laajemmin koko kehoon
helmikuuta 2024 » N:o 15 Nuorten kesätyöhaku on alkanut Iissä » Anu Kauppila » Ii NUORTEN kesätyöhaku kuluvan vuoden kesälle on alkanut Iissä 19.2. 18 VUOTTA 31.5.2024 mennessä täyttäneet iiläiset opiskelijat voivat hakea Iin kuntaan kesätyöharjoitteluun. Kunnan yksiköissä on tänä vuonna tarjolla 70 kesätyöpaikkaa, jonka lisäksi kunta tukee 100 nuoren työllistymistä kesätyösetelillä. Iin kunta tilasi häneltä hiihtokisoihin mitalit ja palkintopokaalejakin hän toimittaa. Hakutoiveet pyritään ottamaan huomioon mahdollisuuksien mukaan ja tarvittaessa kesätyöpaikat arvotaan ja paikat täytetään arvontajärjestyksessä siten, että aiemmin kunnan kesätöissä olleet nuoret ovat toissijaisia. Keltamäen valikoimasta löytyy voiteita keliin kuin keliin. Yleensä sukset tuodaan huoltoon noin sadan hiihdetyn kilometrin jälkeen. Palkka on 800 euroa, jonka lisäksi maksetaan lomaraha. Asiakkaita hänellä käy Oulusta saakka ja moni on voidelluttanut suksensa Keltamäellä vuosikaudet. Tarkastan aina seuraavan viikon sään ja voitelen sen mukaan. Parhaimmillaan kilometrejä on kertynyt vuodessa rapiat 60 000, mutta nykyään ajomäärä on hieman maltillisempi. Yrittäjä näyttää valtavaa telinettä täynnä erilaisia suksivoiteita. Karvapohjasuksi on tällä hetkellä Keltamäen mukaan kysytyin suksi ja valikoimaa myymälästä löytyy. MYYMÄLÄKAUPAN lisäksi Keltamäellä toimii verkkokauppa ja sieltä tilauksia tuleekin muutamia viikoittain. Kesäksi valikoima vaihtuu suunnistuksessa tarvittavaan välineistöön karttatelineineen, varaosineen, ja Keltamäen mukaan kaikkeen mitä asiakas tarvitsee. – Monet ovat sanoneet, että myymäläauto on isompi kuin intersportti ja kyllähän minulta eri artikkeleita löytyy jos minkälaiseen tarpeeseen. Vuosien saatossa asiakaskunta on vakiintunut, ja Seppo onkin tuttu ja odotettu kasvo kisoissa. Yrittäjä kertoo juuri tehdystä sopimuksesta Jukolan viestiin ja hän haluaakin noudattaa hyviä kauppatapoja kysyessään ennakkoon mahdollisuudesta tulla myymäläauton kanssa kisapaikoille. Kysyntää riitti eikä näin spesifiä tarjontaa oikein ollut kenelläkään muulla tarjota. Tuki maksetaan työnantajalle jälkikäteen työnantajan täyttämän tilityslomakkeen ja palkanmaksutositteen perusteella. Työnantaja vastaa välillisistä kustannuksista sekä työnohjauksesta ja valvonnasta. Myymäläauto on saanut vuosikymmenten varrella paljon positiivista palautetta etenkin laajasta valikoimastaan. Talvisin Keltamäki kiertää hiihtoja hiihtosuunnistuskisoja ja kesäkaudella viikonloput täyttyvät suunnistuskisoista. Kampanjan aikana nuorille tarjotaan tietoa yritystoiminnan eri osa-alueista, työkaluja liiketoiminnan suunnitteluun ja rahallista tukea aloittamiseen. Keltamäen suksivalikoimasta löytyy varmasti jokaiselle tarpeenmukaiset sukset. Nuori voi hakea joko kunnan kesätyöpaikkaa tai kesäsetelillä tuettua paikkaa, ei molempia. KESÄYRITTÄJÄTUKI tarjoaa vaihtoehdon palkkatyölle ja se tukee nuoria työllistämään itse itsensä kevytyrittäjyyden tai yrittäjyyden muodossa kesän ajan. – Ekalla kerralla möin kenkiä suunnistuskisoissa peräkontista ja siitä se lähti. Paikkoja on tarjolla seitsemän ja se on tarkoitettu opiskelijoille, jotka eivät ole vielä valmistuneet ammattiin tai ylioppilaaksi. – Löytyy myös urheilujuomat, peukkuja levykompassit ja otsalamput. A NU K AUP P IL A. Niitä saa käydä ennen ostopäätöstä kokeilemassa ladulla. Harjoittelu kestää kuukauden ja työaika on 30 tuntia viikossa. Sisko Seija möi vastikään etelässä asuvalle nuorelle naiselle kahdekSeppo Keltamäki huoltaa päivittäin vajaat kymmenkunta suksiparia. ja viimeinen hakupäivä on 5.4. Yrittäjyyttä on takana jo rapiat 40 vuotta ja harrastamisesta lähtenyt ura on kehittynyt pikkuhiljaa aina eteenpäin. – Suksipareja voitelen ja pohjustan vajaat kymmenkunta päivässä. Suksien voitelu vaatiikin Keltamäeltä ennakointia ja säätietojen seuraamista. TALVISIN myynnissä on kaikkea hiihtoon tarvittavaa suksista erilaisiin voiteisiin ja hiihtopukuihin. MYYMÄLÄSSÄ on valtava valikoima myös vaatteita ja urheilukenkiä, joista vanhimmat ovat 35 vuotta sitten hankittuja. Työnantajan tulee maksaa ensisijaisesti työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukaista koululaisen tai kesätyöntekijän palkkaa tai vähintään valtakunnallisen Tutustu työelämään ja tienaaohjelman mukaisesti 400 euroa kahden viikon tai 60 tunnin työajasta. 8 » Torstaina 22. Kesätyöllistäminen ei koske ylioppilaita, ammattiin valmistuneita tai työttömyysturvaan oikeutettuja nuoria. Keltamäki kertoikin, ettei merkkien välillä ole nykypäivänä enää suuria eroja. saakka, eli se sulkeutuu aiemmin kuin kunnan kesätyöhaku. Rahallinen tuki on yhteensä 280 euroa ja sitä pystyvät hakemaan 2005–2008 syntyneet iiläiset nuoret. Suksia on liikkeen perällä jos minkä mittaista, merkkistä ja väristä. – Lyön sukset käteen ja käsken Illinsaareen kokeilemaan onko tarpeeksi joustoa, Keltamäki hymyilee. Muualla kuin kunnassa työskenteleviä nuoria tuetaan kesäsetelillä, jonka arvo on 210 euroa, kun työ kestää vähintään kaksi viikkoa. IISSÄ on Keltamäen mukaan ollut aina aktiivista hiihtoporukkaa, mutta korona kasvatti harrastajamäärää ja suksien menekkiä huomattavasti. Joka säähän on omansa, löytyy niin pakkaskuin lauhankelin voiteita sekä pitovoiteita. Paikat ilmoitetaan kuntarekry.fi sivustolla ja hakuaikaa on 30.3. Pitkillä matkoilla hänen ei tarvitse aivan yksin olla, sillä vaimo lähtee usein matkaan. KUNNAN kesätöihin haettaessa tulee nuoren täyttää hakemuslomake ja merkata vaihtoehdoista kolme, joihin hakee. Kesätyöllistäminen koskee vuosina 2005–2008 syntyneitä iiläisiä koululaisia, opiskelijoita tai opiskelunsa aloittavia nuoria. Tukea saadakseen työpaikan ei ole pakko sijaita Iissä. Kesätyön yhtäjaksoinen pituus on kaksi viikkoa ja työtunteja on yhteensä 60. Setelillä voi työskennellä yrityksissä, rekisteröidyissä yhdistyksissä, maatalousyrityksissä tai seurakunnassa. Seppo Keltamäki on onnistunut yhdistämään työn ja huvin » Anu Kauppila » Ii SEPPO KELTAMÄKI starttaa loppuviikosta myymäläauton Iistä ja hurauttaa viikonlopuksi kisoihin milloin minnekin päin Suomen kamaraa. Lisäksi hän huoltaa ja myy suksia Kauppakujalla, missä hän on vuokralla sisarensa Seija Raunion omistamassa kiinteistössä, missä toimii myös Raunion oma huonekaluliike. Tuki maksetaan kahdessa yhtä suuressa erässä, joista ensimmäinen osa maksetaan liiketoimintasuunnitelmaa vastaan. – Kilpailen itsekin hiihdossa ja suunnistuksessa niin tulisihan sitä kierrettyä muutenkin, Keltamäki naurahtaa. Palkka on 400 euroa sisältäen lomakorvauksen. Yrittäjä antaa myös suksien ostajille aina mahdollisuuden käydä testaamassa paria ennen ostopäätöstä ladulla
Juuso Heinänen kertoo, että vuosittaisia merkittävämpiä tapahtumia ovat soihtukulkue ja lupauksenantotilaisuus itsenäisyyspäivänä, Häijy-Väijy Runtelilla, Pyhän Yrjön juhla 23.4. Niillekin kysyntää vuosittain on. Nykyinen lippukunnanjohtaja, vuodesta 2020, Juuso Heinänen kertoo, että kokoontumispaikat ovat vuosien varrella vaihdelleet. Seppo Keltamäen yrityksen kanssa samoissa tiloissa toimii myös hänen siskonsa Seija Raunion yritys, jonka erikoisuutena on valtava valikoima vhs-kasetteja.. Partiolippukunta perustettiin 13.2.1974, mutta sitä ennenkin Haukiputaalla on ollut partiotoimintaa. Vuoden 1956 itsenäisyyspäivänä Rauma Repola luovutti lippukunnan käyttöön oman kolon. Ohjeiden mukaan perustettiin ryhmiä ja partioliike sai alkunsa. – Myynnissä ne ovat kaikki. Tämän jälkeen Suomeen syntyi kahdeksan partioliittoa. Tuki ry:n puheenjohtajana toimi Veli Huttunen ja sihteerinä Aune Luopajärvi. PARTIOTOIMINTA Haukiputaalla alkoi jo vuonna 1954, jolloin perustettiin lippukunta Niemen Vilkkaat. Äänestyksen jälkeen lippukunta sai nimensä. Tällä hetkellä lippukunnassa on noin 150 jäsentä, johtajia noin 30, joista nuorimmat 14–15-vuotiaita. Vaikka ikää on kertynyt, Keltamäki ei ole ajatellut lopettavansa työtään lähiaikoina. Tyttötoiminta saatiin käyntiin, kun lippukunnan toisena johtajana toimineen Pauli Jussilan puolisosta Laila Jussilasta tuli vuonna 1957 perustetun tyttölippukunnan Martin Tyttöjen puheenjohtaja. Harvinaisuuksia löytyy myös suksipuolella, sillä Keltamäki on ainoa yritys, kenellä on myynnissä SNS-siteisiin sopivia monoja. Tämä on nyt purkuuhan alla ja uuden kolon etsiminen on alkanut. Juhlavuoden teemana on Yhdessä tekeminen. Silloisessa Rantapohjassa olleessa jutussa kerrottiin, että taustayhteisönä toimi Partiolaisten Tuki ry ja lippukunnan henkenä ja voimana vanhempainneuvosto, joka tuntee vastuuta partiotoiminnan jatkumisesta. 1920 pidettiin ensimmäinen Jamboree, jolle suomalaisetkin osallistuivat. Vuonna 1959 mukaan tuli Saimi Karlsberg. Seurakunnan tultua taustayhteisöksi, toiminta siirtyi enemmän kirkonkylälle. Kesäyrittäjätukea saadakseen nuori tarvitsee oman liikeidean ja siihen saa apua Iin yritysneuvoja Johanna Jakku-Hiivalalta tai Työllistämisen palveluiden päälliköltä Lea Aallolta. seurakuntakodin kolon kunnostuksessa ja vanhan jääkärikämpän, Kivikolon, siirtämisessä Kiviniemeen. Viisikymmenluvun aikoja muistelivat Voitto Jussila ja Kauko Kaukola. Seppo Keltamäki on onnistunut yhdistämään työn ja huvin san paria Karhun lenkkareita. Hän lahjoitti lippukunnalle vuosien varrella pitämänsä leikekirjan, josta löytyi myös useita Rantapohjassa olleita juttujakin. Elias Ollilla juonsi huumorilla Putaan Vilkkaiden 50-vuotisjuhlan lauantaina 17.2.2023 Arkkitehti Liisa Paavolan suunnittelemasta Putaan Vilkkaiden lipun hyljekeihäät muistuttavat alueen historiasta. Ensimmäiseksi lippukunnanjohtajaksi valittiin Heikki Luopajärvi ja varajohtajaksi Keijo Kunnas. Retrotyyli tulee muotiin tasaisin väliajoin siinä missä muutkin tyylisuuntaukset, ja Keltamäki hoksauttaakin etenkin nuorisoa tulemaan tutustumaan valikoimaan. Kuvassa myös lippukunnanjohtaja Juuso Heinänen sekä partiojohtajat Jessika Lämsä ja Juulia Kehus. Suomen ensimmäinen Partioliitto Finlands Scoutförbund perustettiin vuonna 1917. Vuoden 1959 aikana otettiin mukaan myös meripartiotoimintaa, jota varten lippukunnanjohtaja ja kaksi poikaa kävivät Turun saaristossa veneenohjauskurssilla. Lisäksi kevätyrittäjätukeen osallistuvien on mahdollista hakea 100–500 euron arvosta nuorisoleaderrahoitusta, jota voivat saada 13–25-vuotiaat nuoret. Syksyllä kokoontuikin kaiken kaikkiaan jo 20 ryhmää viikoittain ja jäseniä oli yli 160. Paikalle oli tullut 15 henkilöä sekä 10 vartiojohtajakoulutuksessa ollutta poikaa. K A RI HOL M A Nuorten kesätyöhaku on alkanut Iissä Loput 140 euroa maksetaan liiketoiminnan aloittamisesta syntyneiden kustannuksien kuitteja ja nuoren kirjoittamaa kesän yritystoimintaa kuvaavaa raporttia vastaan. Varsinaisena partioliikkeen isänä voidaan pitää englantilaista kenraali Baden-Powelia (22.2.1857–8.1.1941), joka julkaisi suosituksi tulleen kirjansa Partiopojan kirja vuonna 1908. Itse kisaan veteraanisarjoissa edelleen niin mitäpä sitä työtäkään vielä lopettamaan, Keltamäki toteaa. Ensimmäiseksi lippukunnanjohtajaksi valittiin varastonhoitaja Åke Engström, joka kesällä 1954 kävi Tapiolassa partiojohtajan kurssit. Liisa Paavola oli myös taiteillut lippukunnalle omat kortitkin. Partiotoiminta tuli Suomeen Ruotsin kautta vuonna 1910. – Kaikki on uutta mitä myyn, vaikka retrotyylistä ovatkin. Vartioitten kokoontumispaikkana oli alkuvaiheissa rantaan menevän tien varressa tehdasalueen lähistöllä vanha tullimökki ja sittemmin kokoonnuttiin saunan vintillä. Hänen jälkeensä johtajana toimi Sirkka Hirsijärvi, joka myöhemmin toimi partiojärjestönkin palkkalistoilla. Lisäksi klubi on vuosien varrella avustanut taloudellisesti lippukuntaa. lippukunnan lipusta, jonka arkkitehti Liisa Paavola oli suunnitellut. Lipun kärkimerkin oli aikoinaan valmistanut Markku Simola. – Tässähän yhdistyy työ ja hupi. Ei muuta kuin penkomaan, Raunio naurahtaa. 9 » Torstaina 22. Lipun vihkimisen suoritti Haukiputaan kirkkoherra ja lääninrovasti Timo Holma Haukiputaan kirkossa lippukunnan 15-vuotisjuhlissa. Hän kertoi mm. Välillä yleisöä huudatettiin erilaisilla iskulauseilla, sillä partiolaiset osaavat huutaa, kuten juhlan juontanut Elias Ollila totesi. Ryhmiä kokoontui Kirkonkylällä, Kellossa, Martinniemessä ja Asemakylällä. Putaan Vilkkaiden pitkäaikainen puheenjohtaja Tiina Tienhaara nimettiin Kunniavilkkaaksi. Alkuvuosina toiminnassa oli neljä vartiota, joissa oli yhteensä 26 partiolaista. Vuodesta 1975 taustayhteisösopimuksen lippukunnan kanssa tehnyt LC Haukipudas/Kello on avustanut mm. On kokoonnuttu Ukonkaivoksella Hyvonin tekstiilitehtaan omistamalla Toivoniemen kololla, 1980–90-luvuilla Kellon vanhan seurakuntakodin ullakolle rakennetulla kololla, vuodesta 1998 vuoteen 2014 lippukunnalle lahjoitetussa hirsimökissä ”Kivikololla” Kiviniemen kalasatamassa ja viimeisimpänä Oulun kaupungilta vuokralla olevalla ”Kyläkololla” urheilukentän laidalla. Lipussa olevat hylkeenpyyntikeihäät symboloivat haukiputaalaista perinteistä kalastusja metsästysasetta – menneisyyttä, joka on hyvä alusta ponnistaa eteenpäin. Kurssitoimintaa ja leiritoimintaa oli kummallakin lippukunnalla runsaasti. Juhla päättyi partiolaisten tapaan lippukuntalauluun ja sisaruspiiriin. Liitto hajosi pian perustamisen jälkeen vuonna 1919. Erja Paaso-Hietala korosti myös juhlan teemana olevaa yhdessä tekemistä. Kesällä 1954 pidettiin Pohjolan Partiopoikapiirin partioleiri Iin Karhussa ja siellä mukana olleista pojista viisi parhaiten tehtävistään suoriutunutta lähetettiin vartiojohtajien koulutusleirille Muhoksen Näätäsaareen. 70–80-lukuja valotti Erja Paso-Hietala, joka oli tullut toimintaan mukaan vuonna 1977. Tervetuliaispuheessaan nykyinen lippukunnanjohtaja Juuso Heinänen valotti lippukunnan historiaa. Tytöt ja pojat toimivat erillään vuoteen 1972, jolloin perustettiin liitto Suomen Partiolaiset Finlands Scouter. Vähitellen jäsenmäärä kohosi yli kahdeksankymmenen ja toiminta oli hyvin vilkasta. helmikuuta 2024 » N:o 15 Putaan Vilkkaat 50 vuotta Juhlavuoden teemana Yhdessä tekeminen » Kari Holma » Haukipudas PUTAAN VILKKAAT juhli 50-vuotisvaellustaan viime lauantaina 17.2.2023. Martinniemen lisäksi toimintaa oli jonkin verran myös Asemakylällä ja kirkonkylällä. Harvinaisuuksia löytyy liikkeestä myös Seijan puolelta, kun hän näyttää valtavan VHS-kasettikokoelman, jota on käyty katsomassa eteläistä Suomea myöten. Putaan Vilkkaiden perustamisesta kerrottiin hauskasti myös näytelmän avulla. TOIMINTA hiipui kuitenkin 1960-luvun loppupuolella ja virisi uudestaan 1970-luvun alussa, jolloin 13.2.1974 perustettiin poikien ja tyttöjen yhteislippukunta Putaan Vilkkaat. Heistä tuli sitten lippukunnan vartionjohtajia. Lippukunnan silloisen lehden, Reppupostin, ensimmäisessä numerossa 1/1975 kerrotaan, että ensimmäisenä vuotena lippukunta nousi jäsenmäärältään partiopiirin suurimmaksi lippukunnaksi. Perustava kokous pidettiin Haukiputaan seurakuntakodilla. Huivikaulaista yleisöä oli tullut runsaasti Putaan Vilkkaiden 50-vuotisjuhliin, myös toisista lippukunnista. sekä kesäleiri, joka pidetään tänä vuonna Hossan kansallispuistossa. Sittemmin tästä toiminnasta luovuttiin. KOLMITUNTISESSA juhlassa, johon osallistui runsaasti väkeä kaikista ikäluokista, muisteltiin alkuaikojen toimintaa, kerrottiin nykyisestä toiminnasta, jaettiin ansiomerkkejä, muistettiin ansioituneita ja pitkään mukana olleita partiolaisia, joista 24 vuotta lippukunnan puheenjohtajana toiminut Tiina Tienhaara nimettiin kunniavilkkaaksi. Tuolloinen Rauma-Repolan Martinniemen tehtaiden johto näki huolta väkensä ja perheittensä viihtymisestä ja näin myös partiotoiminta nähtiin tärkeäksi
Haukipudas haukiputaanompelukoneliike.com HAUKIPUTAAN Kirkkotie 15 • P. www.varisilmahaukipudas.. 0400 695 181 Rautatienkatu 10, 90100 Oulu Puh. helmikuuta 2024 » N:o 15 O st et aan om alt a OULU Ylikiiminki Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello Käytetään Käytetään PAIKALLISIA PALVELUJA! PAIKALLISIA PALVELUJA! Tuohilaaksontie 55, Haukipudas Puh. 0400 683 543 OMPELUKONELIIKE Heti myymälästä mukaan: • PEITETIKKIKONEET • SAUMURIT • OMPELUKONEET Vaihtokin käy! Käyttöopastus Konemyyntiä jo yli 30 vuotta! MYÖS HUOLTOPALVELU. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Hinta alk. 0400 272 560 www.veliheikkinen.. 040 5196 155 Pyydä ilmainen tarjous Mikolta puh. •Proteesit •Pohjaukset •Korjaukset •Myös osamaksulla VARAA OMA MAINOSPAIKKASI Lehdessä joka toinen tiistai VARAA VÄHINTÄÄN 13 ILMOITUSKERTAA 15 75 Sari Niiranen, puh. Olisiko remontin aika. 040 5196 155 Olisiko remontin aika. 10 » Torstaina 22. käyttäen Värisilmän asennuspalvelua käyttäen Värisilmän asennuspalvelua Kodin sisäremontit vaivattomasti Kodin sisäremontit vaivattomasti Revontie 15, 90830 HAUKIPUDAS P. VAIN! +alv/kpl 044 714 7800 tai Pyydä ilmainen tarjous Mikolta puh. 08 5471 561 haukipudas@varisilma.
Kolmanneksi tuli Norjan Kongsvik Nils. Kaapissa on näiden lisäksi lukuisia SM-mitaleita yhdistetyn ja mäkihypyn ohella myös jousiammunasta. Palkintokaapin uusimmat MM-mitalit. R A I MO KOM UL A ISEN KOT I A L BU M I. – Joukkue on täynnä motivoituneita pelaajia, ja joka päivä keskitytään olemaan vahvempia ja parempia. 044 714 7800 Rantapohja maksaa postimaksun Tilauksen voi tehdä myös tällä kupongilla . Hän voitti toiseksi tullutta norjalaista Haug Alfia 20,7 pisteellä. MM-kultaa veteraanien mäkyhypystä napannut Suomen joukkue. Treeneissä on ollut hyvä tekemisen meininki, ja olemme hyvällä tiellä kohti kesää. Jenna Ruotsalainen taas pelasi PU-62:ssa ennen tuloaan keltavihreisiin. Vain! Vain! Tilaukset Suomeen 4 kuukautta Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. – Mahtava fiilis tulevasta kaudesta! Uskon, että päästään pelaamaan kovia pelejä ja kehittymään joukkueena. Komulaisen kultamitalit pääsevät palkintokaappiin 26 olympiaja maailmanmestaruusmitalin seuraksi. HauPan Naiset on pelannut talvella muutaman sisäisen harjoitusottelun, mutta todellinen tulikoe uudelle joukkueelle nähdään tämän viikon sunnuntaina 25.2, kun HauPa kohtaa ruotsalaisen IFK Luleån Heinäpään hallissa. Ne ovat tulleet mäkihypyn ja yhdistetyn veteraanisarjoista. JALKAPALLO » MÄKIHYPPY » Rauno Komulaiselle Kiiminkiin 2 MM-kultaa » Teea Tunturi » Kiiminki KIIMINKILÄINEN veteraanimäkihyppääjä Rauno Komulainen tuli alkuviikosta kotiin aurinkoiselta ja keväiseltä kisareissulta Slovenian Planicasta kaksi MMkultaa rikkaampana. Myös joukkueen tuoreen kapteenin Petra Annalan mielestä valmistautuminen kauteen on lähtenyt hyvin käyntiin. Tavoitteet ovat korkealla, ja toivottavasti kova työ palkitaan, Annala kertoo odotuksistaan. 11 » Torstaina 22. Päävalmentaja Marko “Atte” Asikainen luonnehtii alkanutta kautta seuraavasti: – Tänä vuonna olemme vahva, kestävä ja taitava joukkue. Toinen maailmanmestaruus tuli Komulaiselle joukkuemäestä, kun Suomen ykkösjoukkue saavutti kultaa joukkueella Rauno Komulainen, Pasi Huttunen, Juha Miettinen ja Kari Salmela. helmikuuta 2024 » N:o 15 48 € /4 kk PAPERIJA DIGILEHTI Tarjous voimassa 31.12.2024 asti. Peli alkaa klo 13.40, ja ottelutapahtumaan kuuluu kahvio sekä junioreille suunnattu tapaamishetki pelin jälkeen. Pelaajaliikenteen käytyä kuumana joukkueeseen liittyi kuusi uutta pelaajaa. Joukkuerinkiin kuuluu nyt 20+3 sopimuspelaajaa. Komulainen otti kultaa HS62-mäestä hienoilla 53,5 metriä ja 53 metriä kantaneilla hypyillä. Myös valmennustiimi sai uusia vahvistuksia, kun Jari Nokela aloitti toisena maalivahtivalmentajana ja Tero Simojoki fysiikkavalmentajana. ALV HauPan naisten talvikausi kovassa vauhdissa » Rantapohja » Haukipudas HAUPAN naisten edustusjoukkue aloitti harjoittelun viime marraskuussa uudistuneella kokoonpanolla. Asikainen kertoo joukkueen keskittyvän talven aikana erityisesti pelisysteemin viilaamiseen, ja kenties tämä on nähtävillä jo tulevissa harjoitusotteluissa. Lehden saaja: Sähköpostiosoite (pakollinen jos haluat myös digilehden) Nimi: Osoite: Puhelin: Lehden maksaja: (jos lehden saaja ja maksaja sama, ei tarvitse täyttää) Nimi: Osoite: Puhelin: TILAAN r Rantapohjan paperija digilehden 4 kk 48€ Tilaa: www.rantapohja.fi -> tilaukset -> tilaustarjoukset tai 044 714 7800 tilaukset@rantapohja.fi sis. Kiiminkiläinen Rauno Komulainen on kuvassa vasemmalla. Anni Sorakangas, Isabel Säily, Nelli Taipaleenmäki, Ronja Heikkinen ja Isabella Moilanen siirtyivät joukkueeseen ONS:ista. Valmennus ja taustatiimi saavat kapteenilta kiitosta siitä, että treeniolosuhteet on saatu pelaajille optimaalisiksi. “Kauden aloitusta odotamme hyvillä mielin, ja toivottavasti uudistunut kokoonpano yltää hyviin suorituksiin,” Asikainen summaa. Annala kertoo alkukauden sisältäneen tutustumista uusiin joukkuekavereihin sekä uudistuneeseen pelitapaan. Toiseksi tuli Suomen kakkosjoukkue, Norja otti pronssia. helmikuuta 2024 » N:o 15 » Torstaina 22
Kokeilepa hauskaa ominaisuutta. 12 » Torstaina 22. helmikuuta 2024 » N:o 15 RISTIKON RATKAISU tiistain 27.2.2024 Rantapohjassa Rantapohjan näköislehti on uudistunut. Valikossa näkyy kolme valkoista viivaa alekkain ja viivoja klikkaamalla tulee näkyviin tulostimen symboli. Ristikon ja sudokut voi täyttää myös digitaalisesti. SUDOKUT JA RISTIKKO 22.2.2024 ». Näköislehden lukijat voivat tulostaa ristikon itselleen sivun valikosta ylhäältä vasemmalla
– Vaikka hän ei tunne meidän pelitapaamme, sopeutui Janne hyvin kuvioihin. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. 69€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. – Avausjakso vedettiin mallikkaasti, vaikka tiistai-illan pelissä yleensä on väsynyt olo. TOIMITUS avoinna ark. . Uusi mies Jaakko Yliheikkilä on takuuvarma pelaaja, joka ei tee harhasyöttöjä, Lauri Valkama jatkoi pelaajiensa analysointia. Laita ”kalevalaista päälle” ja tuuhan mukkaan! JÄIKÖ LEHTI tulematta. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä sääntöjen päivitystä. Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 23.2. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU OMAKOTITALO (vähintään 3 makuuhuonetta) Ylikiimingistä. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Pekka Pääkkösen asennetta ei tarvitse koskaan epäillä – sitä riittää alusta loppuun. mennessä. Lähden mielelläni koviin vääntöihin mukaan, kuten tänäänkin, palkittu KiiRin Juho Kauro kommentoi viitaten kovilla väännöillä ONKMY:n isokokoisen Teemu Rikkolan kanssa kokemiinsa kontakteihin. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Puh. 13 » Torstaina 22. Tervetuloa! Kokouksia Koitelin Erä ry:n VUOSIKOKOUS pidetään Ylikylän koululla 28.02.2024 klo 18:00 alkaen. Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 29.2. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Vaikka Kiiri ei johda lohkoaan, on Valkaman tavoitteena saada joukkue Final Four -turnaukseen huhtikuussa – KiiRi ei johda lohkoa, mutta finaaliin pääsemme. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . 192€ Jakelu: Kaleva365 Oy, Kavil ja Posti . 75€ puh. Hän teki korkeimmat pisteet ja tunnusti jopa kaksi virheistään. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... 8.30-16 Perustettu 1969. helmikuuta 2024 » N:o 15 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Oma kuoromme esittää päivään sopivia lauluja. Pistemiehet: KiiRi: Juho Kauro 17, Teemu Linna 13, Juho Teppo 11, Janne Taskinen 11, Juhani Katajamäki 8, Stefan Gasic 7, Jani Siivikko 7, Pekka Pääkkönen 6, Tuomo Valkama 5 ja Jaakko Yliheikkilä 4, ONMKY/ Kaikki: Gunnar Andresson 14, Ilkka Ala-aho 10, Iivari Pöyhtäri 10, Veikko Rytivaara 7, Alpo Lehtosaari 4, Teemu Rikkola 4 ja Vesa Ylipelkonen2. Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Juho Kauro kentän kingi » Matti Tieksola » Kiiminki » Jääli LAIVAKANKAALLA nähtiin jälleen tasokasta koripalloa, kun Kiimingin Riento peittosi oululaisen ONMKY/Kaikki-joukkueen korein 89-51 (51-27). Kapteeniksi nostettu Teemu Linna pelaa eleettömästi, esimerkillisesti ja vastuunsa kantaen. Rantapohja jaetaan To 29.2. Puh. KOTI, OKT/ PT/RT 75-140 m 2 , max 230000 €. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Muutenkin vieraat pelasivat hyvin ja ovat jatkossa vaikeita kenelle tahansa, Valkama yltyi kehumaan vieraita ennen kuin avasi sanaisen arkkunsa koskien omia pelaajia. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. Tervetuloa! Johtokunta POROKISABINGO NUORITTALLA PE 23.2. mennessä. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2024 . . – Isännän ottein, Valkama painotti. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . KLO 18.00. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. . 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Hän halusi tulla mukaan voittavaan joukkueeseen ja meillehän sellaisella asenteella pääsee. Lauri Valkaman strategian mukaan Oulun Ilkka Alaaho ja Teemu Rikkola piti ottaa tarkasti, mutta yllätyksekseen hän joutui toteamaan, että muutkin osaavat pelata. 56€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. 044 304 7425. Palkinto meni aivan oikein juuri hänelle. Ilmoitushinnat 2024 Etusivu....................1,65+24%=2,05 € Ennen tekstiä..........1,20+24%=1,49 € Tekstissä.................1,20+24%=1,49 € Takasivu..................1,30+24%=1,61 € Kuolinilmoitukset....1,40+24%=1,74 € TJ 30 pmm asti.......1,10+24%=1,36 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . KiiRin valmentaja Lauri Valkama oli saanut jalkeille kymmenen pelaaja ja joutuipa yksi ratkaisupelaaja ja edellisessä pelissä kapteenin vastuullista roolia kantanut Karri Oikarinen pöydän taakse hoitamaan tulospalvelua, joka sekin onnistui mallikkaasti. Lähes Lähes Sari Niiranen Puh. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Vieraamme kertoo kävelyjalkapallosta. Porinaa, kahvittelua, arvontaa ja muutakin mukavaa on tarjolla. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 95€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. 128€ 192€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. 040-572 8591 Anu Kauppila...............040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Oulun alue. Hallitus kokoontuu klo 11.00.. Korin alla Juhoa ei kukaan siirrä senttiäkään mihinkään. Juho Teppo on sairastellut pari viikkoa, mutta rakensi parhaiten peliä. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi To 29.2. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. KiiRi aloitti terhakkaasti avauskympin naputtaen taululle lukemat 11-0 reiluun viiteen minuuttiin. KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Internet: www.rantapohja. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Kalevalainen keskiviikkokerho 28.2. 045 676 4802. TANNILAN METSÄSTYSSEURA RY VUOSIKOKOUS Toimitalolla lauantaina 2.3. Puh. KLO 18.00 Palkinnot: 500€ PR50, 500€ MP, 2x100€, 5x50€. 137€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. 044-714 7800 . 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Julkaisija Rantapohja Oy. Tuomo Valkama löysi pitkästä aikaa heittovireen nakuttaen kolmosenkin sisään ja onnistui muutenkin korkealla prosentilla heitoissaan. 500€ PR 50, 500€ PR 49, ym. 90830-alue. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. Juhani Katajamäki tehtaili avauspisteet, mutta totutussa iskussa hän ei tiistaina ollut. Seuratoimintaa n EL Haukipudas. Tervetuloa! BINGO MUMMONMÖKKI omalla tontilla, edullisesti. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. . Vapailta markkinoilta Valkama löysi vielä mielenkiintoisen tuttavuuden Janne Taskisen. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. – Niin ja sitten on vielä Kauro, Juho Kauro. tai puhelimitse: p. klo 12.00. Stefan Gasic pääsi lopussa pelijuoneen kiinni, mutta vanha tottumus liian myöhäisestä syötöstä nousi jälleen esiin. Siitä tavoitteesta emme tingi, Lauri Valkama korosti. Huveja Kirkonkyläntie 17 SU 25.2. 040 952 8311. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ to 29.2. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Johtokunta kokoontuu klo 10.30. – Jani Siivikko järjesteli hyvin peliä ja piti Ala-ahon kurissa. Tervetuloa! HYVÄKUNT. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. klo 12. Kauron yli 2-metrinen ja yli 130-kiloinen olemus on vaikea vastus kenelle tahansa. Tilausmaksut vuodelle 2024 (sis. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Saarikosken Jahtimiehet ry VUOSIKOKOUS pe 8.3.2024 klo 12.00 seuran majalla. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 23.2. – Islantilainen Gunnar Andresson ja kylkivammastaan toipunut ja palkittu Iivari Pöyhtäri pelasivat hyvin ja meidän piti muuttaa suunnitelmia
helmikuuta 2024 » N:o 15 Sivun jutut ovat syntyneet osana Rantapohjan ja alueen koulujen yhteistyötä. Jos sinulla on myös koe tai testi ennen ruokailua ja sinulla on nälkä ,voi kokeesi mennä paljon huonommin verrattuna siihen, että olisit juuri syönyt. • Oppimiskokonaisuudet koostuvat opettajien koulutuksesta, oppimateriaalista ja oppitunneista koulussa, sekä vierailusta Yrityskylän oppimisympäristöön. Lähde: Oulun kaupunki Yrityskylävierailulla Oulussa Yrityskylävierailulla oli hauskaa. Tämän takia suosittelisin ruokailun aikaistamista tai ainakin, että koetta ei pidettäisi ruokailua edeltävällä tunnilla. Kaikki olivat ystävällisiä toisille. Amanda, 8e Haukiputaan koulu Rantapohjan WhatsApp i Voit lähettää tekstarin ta kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Kirjoittajat ovat kuudesluokkalaisia Alakylän koulusta » Torstaina 22. RÄKÄISET TERVEISET! MONISUKASMADOT, “BOBBIT WORMIT” RAKENTAVAT LIMAVALLEJA MERENPOHJAAN! 23/08/20 700 ufot lask eutu kaa tähä n Kouluruokailu on liian myöhään Varsinkin kahdella viimeisellä tunnilla ennen ruokailua keskityn nälkääni enemmän kuin opetukseen. 14 » Saga » Noora ja Malva » Kiiminki OLIMME tammikuussa vierailulla Oulun yrityskylässä Alakylän 6A:n ja 6B:n sekä Tirinkylän 6-luokkalaisten kanssa. Olimme valinneet koulussa meitä kiinnostavat ammatit vanhempiemme kirjoittamien suosituskirjeiden ja opettajan vinkkien pohjalta. Kotiläksyihin kuluu siis vain enemmän aikaa, eli sinulla jää myös vähemmän vapaa-aikaa ja tässä saattaa mennä jopa aikaasi nukkumisajastasi. Yrityskyläpäivänä Miska toimi K-Raudan myyjänä.. Nälän takia viimeiset tunnit ennen ruokailua ovat yleensä levottomia ja jokaisella on vaikea keskittyä. RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » RENGASHÄNTÄMAKIT OVAT KUULUISIA “HAJUTAPPELUISTAAN”, JOSSA NE MARINOIVAT HÄNTÄÄNSÄ OMALLA HAJULLAAN JA HEILUTTAVAT SITÄ TOISEN EDESSÄ KUNNES TOINEN PERÄÄÄNTYY! HYVÄ ON, HYVÄ ON, SINÄ HAISET! MARY MCCOY ON VIRALLISESTI NIMETTY HENKILÖKSI, JOLLA ON PISIN URA NAISRADIONJUONTAJANA/DJ: Ä KUN 15.2.2023 HÄNEN TYÖURANSA OLI KESTÄNYT 71 VUOTTA JA 357 PÄIVÄÄ PLAY SOME RIRI! RIHANNAN MUSIIKIN STRIIMAUS USA: N SPOTIFYSSA KASVOI YLI 640 PROSENTTIA HÄNEN SUPER BOWLIN PUOLIAJAN ESIINTYMISEN JÄLKEEN. Päivä oli oikein mukava ja hauska. Yrityskylä perustuu opetussuunnitelmaan. Jos ennen ruokailua olevilla tunneilla ei ole pystynyt keskittyä nälän takia, on myös vaikeampaa tehdä kotiläksyjä. Toinen vaihtoehto olisi, että koulu alkaisi myöhempään tai jossain välissä koulupäivää tarjottaisiin pientä välipalaa, esimerkiksi jotain leipää tai hedelmää. Teimme päivän aikana meille annettuja tehtäviä ja vietimme vapaa-aikaa tutustumalla muihin yrityksiin ja ostamalla niiden tuotteita. 6a-luokan oppilaan Miska Vatajan mielestä Oulun yrityskylä oli hyvä kokemus, koska sai harjoitella työelämään liittyviä asioita. INFO PohjoisPohjanmaan yrityskylä • Yrityskylä tarjoaa kuudesja yhdeksäsluokkalaisille myönteisiä kokemuksia työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Ratkaisu voisi olla se, että yläkoululaisten, joiden koulunkäynti on raskaampaa ja jotka heräävät aikaisemmin, voisivat mennä ruokailuun ennen alakoululaisia, joiden koulunkäynti on kevyempää ja jotka yleensä nukkuvat enemmän. Kun sinulla on nälkä, saatat keskittyä enemmän nälkääsi kuin kokeeseesi. –3.luokkalaisten jälkeen. Kaikki Oulun kaupungin 6.ja 9.-luokkalaiset osallistuvat Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaan toimintaan. Yläkoululaisille on oma oppimisympäristönsä. Lisäksi oppilas toimii vastuullisena kuluttajana ja kansalaisena osana suomalaista yhteiskuntaa. Pienet oppilaat voisivat mennä ruokailuun vasta yläkoululaisten jälkeen tai että yläkoululaiset menisivät syömään vaikka 1. Ennen yrityskyläpäivää teimme yrittäjyyteen liittyviä tehtäviä yrityskylävihkosta. Siksi ehdottaisin, että yläkoululaisten ruokailua siirretään eteenpäin ainakin tunnilla. • Yrityskylä Alakoulun oppimisympäristö on koululaisten oma yhteiskunta, pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan saaden palkkaa tekemästään työstä. Jos koulu alkaa aikaisin esimerkiksi kahdeksan aikaan ja pitää herätä tuntia aiemmin valmistautumaan kouluun, kymmenen aikaan voi olla jo nälkä, kun edellisen kerran on syöty kolme tuntia sitten
klo 13 Jäälin kappeli. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. klo 19 raamattuluokka ry:llä. klo 12 Iin seurakuntasali. Piispankamari pe 23.2. klo 18 srk-keskus Poiju. Kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin kerran kuukaudessa. Aiheena; Juttelemme Kalevalasta. Miesten piiri to 29.2. Postin voit tilata milloin vain, soita tai lähetä viesti 0400-541319/ irmeli.hietapelto@evl.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 ja 13–15 p. Su 25.2. Viikkomessu ti 27.2. klo 19 ompeluseurat Maija-Leena ja Pentti Räihällä. Juttuseuraa ja neuvontaa diakonisen avun tarpeissa Diakonialounas ma 26.2. Eläkeläiskerho, jossa hartaus, keskustelua ja ohjelmaa. Tule syömään yhdessä. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. Martinniemeläisten perhekerho siirtynyt Wirkkulaan keskiviikkoisin klo 9.30-11.30 Varkkamissio tiistaisin klo 17-18 Wirkkula. Kahvitarjoilu, vapaaehtoinen tarjoilumaksu yhteisvastuulle. klo 10-11.30. Laulamme hengellisiä lauluja, koululauluja ja virsiä. klo 17 kirkossa, Jokikylä: kotiseurat pe 23.2. Illan lopuksi hartaus ja pientä iltapalaa, vapaaehtoinen tarjoilumaksu. Seurakuntakerho to 22.2. klo 14 ry:llä. Eläkeläisten kerho to 22.2. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. YLI-II YLI-IIN ALUE Messu su 25.2. 045 787 25139. ja 29.2. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. Kastettu: Eemeli Mikael Aukusti Savilaakso, Noel Sebastian Pirilä Kuolleet: Tauno Johannes Kosunen 81, Anja Irene Ervasti 78, Onni Alpo Matias Ukkola 3 pv. Miesten piiri to 29.2. Pyhäpäivä: 2. klo 18.30 Hanna ja Reima Niemelällä, vuosikokous su 25.2. ja 29.2. Tervetuloa. klo 1011.30 Ylikiimingin srk-talo. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. barokin mestarin J.S Bachin ja romantiikan ajan C. Franckin upeaa urkumusiikkia. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. helmikuuta 2024 » N:o 15 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 25.2. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. klo 11-13 Ylikiimingin asukastupa, os. klo 14–15.30 Jäälin kappeli. Ristipisto perjantaisin klo 12.30 srk-keskus Poiju. Esikkoryhmä on tarkoitettu alle 1,5-vuotiaille perheen ensimmäiselle lapselle ja hänen vanhemmilleen. Seuraava kerta to 7.3. Toimittaa Enni Helander, kanttorina AnnaMari Nevala. Seuraava kässämissio 21.3. Tuotto seurakunnan tyttökuorojen toiminnan tukemiseen. Ylikiimingin srk-talo. klo 10 Kiimingin kirkko ja seurakunnan YouTubekanava. Yhdessä-ryhmä tiistaisin klo 13-15 Wirkkula. Yli-Iin Aamupysäkki pe 23.2. Parisuhdeilta pe 15.3. Perheryhmät eivät kokoonnu hiihtolomaviikolla 10. klo 18 Iin seurakuntasali. Kuolleet: Raimo Tapani Määttä 65. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Lopuksi hartaus ja kahvit. Ystävänkammari ke 28.2. Vapaaehtoinen tarjoilumaksu lähetystyön hyväksi. klo 19 konttimyyjäiset ry:llä. klo 16 Kiimingin seurakuntakeskuksessa, mukana Laulujoutsenetkuoro, johtaa Ulla Metsänheimo. klo 10 Iin kirkko. 30 min ajan. klo 16 srk-keskus Poijussa. Perheryhmät eivät kokoonnu hiihtolomaviikolla 10 Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11 Kirkkopirtillä (Hox! Peruttu 28.2, tervetuloa iltaperhekerhoon Jäälin kappelille). Torstaisin Jäälin kappelilla (Rivitie 9) klo 13-14.30. Iin seurakunta 650 vuotta -yhteislaulutilaisuus. Vapaaehtoisten valmistama aamupala. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Iltaperhekerho on koko perheen ja monen sukupolven yhteinen juttu. klo 16 vuosikokous, Markus Lohi. Alustus, jonka jälkeen keskustelua. Raamattuja rukouspiiri ti 27.2. klo 18 leirikeskus Loisto. klo 10–11 Yli-Iin kirjaston kahvihuoneessa, Halametsä 1. Ohjelmassa mäenlaskua, yhdessäoloa ulkoillen ja makkaran paistoa nuotiolla. Kolehti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseen Yhteisvastuukeräyksen kautta. Su 25.2. Konsertin lopuksi Pauli Niemelä pitää hartauden ja luovuttaa diakoniatyöntekijä Erja Hahon ansiomerkin. Kirkonkylän vastuuryhmä kokoontuu ke 28.2. Iin perhekerho pe 23.2. (perhekerho kokoontuu joka toinen viikko). klo 19:15 Iin Kappeli. klo 12 ry:llä nuorten varainkeruutapahtuma. Tässä perhekerhossa menemme mäenlaskuretkelle. KIIMINKI Psalmimessu su 25.2. klo 13 Ylikiimingin kirkko ja Ylikiimingin kirkon YouTube-kanava. Seuraava kerta to 7.3. Kuolleet: Risto Sakarias Lämsä 78, Sirkka Liisa Helena Kokkoniemi 80, Veikko Henrik Jääskelä 95. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Perheryhmät eivät kokoonnu hiihtolomaviikolla 10. Kässämissio to 22.2. klo 11–12 Jäälin kappeli. klo 12 Kuivaniemen seurakuntasali. Lähetyksen lauluilta Junttiloilla ti 27.2. Kastetut: Alva Lyydia Vänttilä, Ilona Myra Virkkula. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. 040 7008 151. Käsityökahvila, tuotto lähetystyölle. klo 12 Oijärven kyläkirkko. klo 10 Iin seurakuntatalo. Leirikeskus Loisto kokoaa perheet yhteen kuukauden viimeinen tiistai. Aiheena Yö ja kuolema, Outi Pohjanen. 15 » Torstaina 22. Rippikoululaiset saavat tilaisuudesta merkin. Mukana Hohde-kuoro. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. Aterian hinta 4 €. klo 18-20 Jäälin kappelilla. klo 11–12 Jäälin kappeli. klo 12 Kartanoväki-kodilla seurat, Johannes Tuomela. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu, arpajaiset ja onnenpyörä lapsille. Yli-Iin ry: pe 23.2. Kirjepyhis on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja se on maksuton. Kuivaniemen perhekerhoon on ilmoittautuminen, ilmoittaudu viimeistään ke puh.0400-541319. klo 13 Kellon srk-koti. Ystäväpiiri ma 26.2 klo 13–15 Jäälin kappeli. klo 13.15 ry:llä seurat, Johannes Tuomela. Ryhmä on sinulle, joka kaipaat mahdollisuutta pysähtyä, hiljentyä ja pohtia elämän kipukohtia yhdessä toisten kanssa. klo 16 Iin kirkko. Huonon sään sattuessa jumppaamme sisällä. klo 1819.30, os. Lisätietoja nuorisotyönohjaajilta. klo 18.00 srk-keskus Poiju. Kahvitarjoilu. Toimittaa Pauli Niemelä, kanttorina Tuomo Rahko, avustaa teol.harj. ke 28.2. klo 17 päiväkerho ry:llä. Kirkkokuoro ke 28.2. Hartaus klo 10.40-11 Pauli Niemelä. klo 10 Montin-Sali. Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11 Yli-Iin varhaiskasvatuksen tiloissa. Vehkatie 6. Lisätietoa Katrilta, p. Piirretään parisuhteen yhteistä viivaa nautitaan yhteisestä ajasta ja iltapalasta takkatulen lämmössä. klo 10. Emmintuvalla hartaus to 22.2. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Päiväkoulun konfirmaatio su 25.2. Ohjelmassa on rentoa yhdessäoloa ja lopuksi pieni iltapala. ja 29.2. 040 7008 151. Seuraava ajanvaraus 26.2. 045 787 25139. Postissa on pyhäkoulun kertomus, tehtäviä, leikki, askartelu ja askartelumateriaalit. klo 12 Iin seurakuntasali. Pakkasraja 15, jos on kylmempää, kokoonnumme seurakuntatalolla. Postissa on pyhäkoulun kertomus, tehtäviä, leikki, askartelu ja askartelumateriaalit. klo 17-18.30 vanha koulu, Montin-Sali. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 25.2. Tule syömään yhdessä. Hartaus klo 10.40–11 Pauli Niemelä. Kuivaniemen rauhanyhdistys: To 22.2. Lauluryhmä ja soittajia mukana. Lapsikuoro to 22.2. La 24.2. Kaiken kansan lenkki to 22.2. klo 13-14.30 Vanha koulu, Montin Sali. klo 19 Ompeluseurat Kaisu ja Eero Lahtisella, su 25.2. Seuraava ajanvaraus 26.2. Kerho nuorille ja nuorille aikuisille, jossa toimitaan lähetystyön hyväksi. Kastetut: Arttu Olavi Sakarias Höyhtyä, Lyyti Helmi Matilda Savela, Viljo Herman Alakärppä. Hartaus, keskustelua eri teemoista, kahvit. Diakonialounas ma 26.2. Iltaperhekerhomäenlaskua ti 27.2. Raamatun tutkiskelua. Kirjana Ernest Hemingway; Vanhus ja meri. klo 14-15.30 Jäälin kappeli. Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Laulun ystävät. Satu Näätänen. Iltaperhekerho ke 28.2. Tervetuloa kerhoon kaiken ikäiset lapset yhdessä aikuisen kanssa! Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky. To 22.2. klo 15 Kiimingin srk-keskuksessa. Laulukerho ke 28.2. Tervetuloa! Raamattukeskustelusarja to 29.2. Lukupiiri ma 26.2. Pyhäpäivä: 2. Tervetuloa viettämään rentoa iltaa yhdessä muiden pariskuntien kanssa. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Psalmimessu su 25.2. Torstain laulukerho to 29.2. klo 10 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Kokoonnumme Tikkamäessä (Tikkasensuora 80). klo 12, lähtö Wirkkulan pihalta. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus su 25.2. Lenkkeilemme leppoisasti n. Kirjepyhis on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja se on maksuton. klo 10 Haukiputaan kirkko. Ilm. klo 17.3019.30 leirikeskus Loisto. Mukana kanttori. Su 25.2. Raamattupiiri to 29.2. mennessä Sarille: sari.lukka@evl.fi, ilmoitta myös mahdolliset erityisruokavaliot. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Savolainen. klo 12 ry:llä yhteinen pyhäkoulu, Kari Kainua. Iin perhekerhon mäenlaskuretki Tikkamäkeen pe 1.3. Aamupuuro-Akatemia on tauolla srk-keskuksen lattia remontin vuoksi, seuraava kerta ma 8.4. Toimittaa Samuli Ruusuvuori, kanttori Kaisa Säkkinen, messudiakoni Elisa Heikkinen, avustava pappi Frans Kinnunen. Mukana elämän kulussa. klo 15 Iin seurakuntasali. klo 17 Iin seurakuntasali. Pe 23.2. Hartaus, kahvit, yhteistä ohjelmaa ja yhteislauluja. klo 18.30 nuortenilta ry. Satu Näätänen. Harjoitus seurakuntatalolla. Risto Ainalin Urkukonsertti su 25.2. klo 11–12 Jäälin kappeli. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Naisten Kasvuryhmä ke 28.2. 040 7008 151. 08 3161 303. klo 14-15.30 Jäälin kappeli. Esikkoryhmä maanantaisin klo 10–12 Wirkkula. Toimittaa Enni Helander, kanttorina Anna Mari Nevala. Lenkkeillään sään ja kunnon mukainen lenkki, halutessa voidaan pysähtyä leikkipuistoonkin. paastonajan sunnuntai. Raamattupiiri tiistaisin klo 18 srk-keskus. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. klo 10 YliIin kirkko. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia! Jeesus, ilo elämänivirsilaulutilaisuus su 25.2. Nuttu ja sukka to 22.2. Hartaus klo 10.40-11 Pauli Niemelä. kirjana Anne VuoriKemilä; Maahan viilletty raja. Hartauspuhe Pekka Soronen. Jakkukylän rauhanyhdistys: Pe 23.2. klo 10 Iin Pappila. Kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin kerran kuukaudessa. klo 17 seurat ry. Diakonialounas ma 26.2. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Postin voit tilata milloin vain, soita tai lähetä viesti 0400-541319/ irmeli.hietapelto@evl.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 ja 13–15 p. Ota mukaan oma pulkka tai liukuri, kerho tarjoaa makkarat ja pientä välipalaa. klo 18 ry:llä raamattuluokka ja iltakylä. klo 9.3011 Jäälin kappelilla. Harjutie 18. Tullessa mahdollisuus käydä hörppäämässä lämmintä juotavaa sisätiloissa. Tervetuloa laulamaan! Vauvaja taaperoryhmä ke 28.2. Aloitetaan kahveilla klo 14.30 yhteisvastuun hyväksi, ja konsertti klo 15, Tervetuloa! Kahvit, ja konsertti yhdessä 10 €. Kiimingin ry: su 25.2. 08 3161 303. paastonajan sunnuntai. Rati riti ralla – koko perheen talvilaulujen yhteislaulutilaisuus la 24.2. Tervetuloa! Perhekerho 1.3. Rantapohja. Kastetut: Leevi Oliver Siltakoski, Lotta Eliisa Annikki Karjalainen, Viena Inkeri Ämmänpää. Perhekerhot tiistaisin klo 9.30-11.30 Wirkkula ja perjantaisin klo 9-11 Kellon srk-koti. Ylikiimingin ry: la 24.2. Juttunurkka ma 26.2. Kohtaamispaikka kaikenikäisille. Kahvitarjoilu. Leirikeskuksen pulkkamäki odottaa laskijoita! Myös sisätiloissa on pieni liukumäki pieniä liukuja varten. Esikkokerho ensimmäisen lapsen saaneille vanhemmille ja vauvalle. klo 13 Martinniemen Kerhola. Käynti takaovesta. Juttukahvila to 22.2. klo 18 srk-keskus Poiju. Iin rauhanyhdistys: Pe 23.2. Tule syömään yhdessä. Kuivaniemen perhekerho to 22.2. Lähdetään yhdessä lenkkeilemään vaunujen ja rattaiden kanssa. Mukana Hohde-kuoro. klo 12 päiväseurat ry:llä Mikko Karjula, Risto Laurila. 040 579 3247. Aterian hinta 4 €. Parisuhdeilta on teidän yhteistä aikaanne. Kiiminkiläinen urkumestari Risto Ainali soittaa mm. Aterian hinta 4 €. Su 25.2. Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky. klo 13. Lähtö Iin seurakuntatalolta. klo 17:30 Iin Pappila. Vaunulenkki to 22.2. Äijäkööri ke 28.2. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat kävijät! Laulukerho to 29.2. klo 10 Kuivaniemen seurakuntasali. Messu su 25.2. ja 29.2. Illassa kahvitellaan, lauletaan ja kuullaan lähetystyön kuulumisia. Toimittaa Pauli Niemelä, kanttorina Tuomo Rahko, avustaa teol.harj. Nuortenilta to 22.2. klo 10–12.30 Jäälin kappeli. Seuraava kerta ma 25.3. Illan aikana yhteistä tekemistä koko perheelle, hartaus ja iltapala