Jesse haaveilee NHL-urasta, mutta SM-liigakin menettelisi. vsk • N:o 23 Perustettu 1969. Yllätyksenä tuli sekin, että Oulun kaupunki ei ole suostunut määrittelemään hänen kiinteistöään vakituisen asumiseen tarkoitetuksi, vaikka talo on selkeästi osa Juopulin taajamaa. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti SM-LIIGAKIN RIITTÄÄ Jesse Kadenius ja Eemeli Lindholm pelaavat jääkiekkoa Haukiputaan Ahmoissa. Sivut 6–7. Sivut 10–11 Vailla vakituista asuinpaikkaa Juopulilainen Pertti Honkanen koki yllätyksen, kun maistraatti totesi, että hänen asuinpaikakseen määritellään tuntematon. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 22.3.2018 49
Minua ihmetyttää, miksi ilmastointia ei tehty kunnolla heti aluksi, kun koulu rakennettiin. Samaan aikaan sellutehtaat maksoivat puusta selvästi enemmän. Ohjenuorat siirtyvät pikkuhiljaa asiapinossa yhä alemmaksi, kun arkiset asiat jyräävät päälle. Maaliskuun alussa mäntykuidusta maksettiin 28,5 euroa kiintokuutiolta. Energiapuun varjohinta on maaliskuun puolivälissä 32 euroa kiintokuutiolta. Miksi ei aurata kunnolla, kun kerta on urakkatarjous joskus tehty. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Useimmat meistä laativat elämälleen jonkinlaisen strategian, joukon kauaskantoisia suunnitelmia ja päätöksiä. Olen menossa kavereitteni kanssa kirjastoon viettämään välituntia, jolloin vararehtori kuuluttaa: ”Tästä lähtien kello 13.05 jälkeiset välitunnit pidetään pihalla. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Nähtäväksi jääkin, millä tavoin Iin päätöksenteossa kyetään pitämään strategia mielessä, kun esimerkiksi talousarvioista tehdään päätöksiä. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus.. Kun pihalle pitäisi mennä, oppilaat venyttävät pihalle menoa, jonka takia opettajien täytyy valvoa, että oppilaat menevät pihalle. Energiahaketta etelärannikon uudet biovoimalat tarvitsevat lähimaakunnistaan paljon. Reilut kolme vuotta vanhalla Haukiputaan koululla ilmastointi ei ole tarpeeksi kattava tuhannelle ihmiselle, joten sisäilmamme on huono. Joku niistä on valittava, vaikka tiedossa ei olekaan aivan tarkkaan, mihin polku päätyy, vaikka suunta tuntuu oikealta. Pihalla oppilailla ei yleensä ole takkia, joten oppilaat voivat tulla sairaaksi. Siitä kivihiilen osuus oli 13 euroa ja päästömaksun osuus 4 euroa. maaliskuuta 2018 » N:o 23 KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Mihin kunta tarvitsee jonkin ihmeen strategian, jos meidänkin perukan lumet ovat auraamatta ja naapurin poika on ollut jo vuoden työttömänä ja itse olen terveyskeskusjonossa. Puun kasvattaja saattoi kilpailuttaa myykö tien varren puupinonsa tavalliseen tapaan sellutehtaalle vai myykö pinonsa sähköä ja kaukolämpöä jauhavalle voimalalle. Kuusesta sahattu suomalainen lauta menee tänään Kiinaan kuin kuumille kiville. Energiapuulle orastava uusi kausi seuraa Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Toisaalta ulkoilma virkistää aivojamme ja mielemme on parempi, mutta kun on kylmä tai vettä sataa, pihalle ei tee mieli mennä. Etäämpänä, metsämaakunnissa puristettua puupellettiä on luontevaa kuljettaa voimaloihin sisämaasta junalla tai rannikkoseuduilta laivalla. Kun ei osata tienpäähän tehdä kunnon kääntöpaikkaa ja auralla tuodut palteet jätetään kuin p...a takapuolesta. Lisäksi on määritelty joukko keinoja, joilla päämääriin päästään. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Siitä kivihiilen osuus on 24 ja päästömaksun 8 euroa. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Ii sai uuden strategian TOIMITTAJALTA Energiapuun kysynnälle valoa Energiapuu on ollut koko 2010-luvun halpaa. Yksilön strategiaan voi kuulua vaikkapa perheen perustaminen ja oman kodin laittaminen tiettyyn ikään mennessä. Sen hintakehitys ei ole ollut samaa kuin esimerkiksi kuusitukin. Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. 2010-luvun alussa pienikokoisesta puusta maksettiin nykyistä paremmin ja sille oli useampi ostaja. Varjohinta on kahden osan summa. Tilanne on kahdessa vuodessa markkinoilla muuttunut. Varjohinta peilautuu männyn kuitupuun tienvarsihintaan (hankintahintaan). 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Kesällä oppilaat eivät vaivaudu laittamaan edes kenkiä jalkaan, jolloin sukat menevät rikki. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta. Vuosikausia laskettuaan se kääntyi viime vuoden lopulla hienoiseen nousuun. Heikki Komonen ja Oskari Otsamo Haukipudas Kyllä tämänkin talven tienhoito on ollut niin olematonta Olhavasta Oijrvelle päin sekä Vaaraojantie läpi asti sekä Leuantie. Ne taitavat kuulua strategian kohtaan “viihtyisä koti”. Puun myyjälle se kertoo ylimmän kuutiohinnan minkä voimala suostuu maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta, jotta siitä saatava energia on voimalalle hivenen alle kivihiilen energian hinnan. Olematonta hommaa Pitäisi auraajille laittaa ammattipätevyystutkinto. Iin kunnan strategian päämääriksi on kiteytetty “vahva kunta”, joka tarkoittanee esimerkiksi hyvää taloutta; “mahdollistava ja rohkea Ii”, joka merkinnee avoimuutta uusille asioille sekä “viihtyisä koti”, jolla viitataan perheiden viihtymiseen kunnassa. Kulkija PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Kun energiapuu lähtee liikkeelle, edessä on hakkeeksi menevän biomassan paranevat markkinat. Jollakin toisella se voi olla vaikkapa yhteiskunnallisen aseman tavoittelu. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. Energiapuun uudella arvostuksella on seuraamuksensa. Mäntykuidun tienvarsihinta on aavistanut muutoksen. Pihalle mennään, vaikka pakkasta olisi -20 astetta. Macronin ehdotus näkyy jo energiapuun varjohinnassa. Noinkin voisi kysymyksen asettaa Iissä, jolle valtuusto hyväksyi maanantaina vuoteen 2025 ulottuvan kuntastrategian. » Torstaina 22. Syy tähän on se, että koulumme ilmastointi ei ole riittävä tuhannelle oppilaalle, joten sisäilmamme on huono.” Tämä päätös tehtiin viime syksynä. Jos yksilö tekee vaistomaisesti itselleen strategian, niin kyllä sellaisen tarvitsee kuntakin. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Yksittäisistä aurauksistakin on yhä pakko päättää. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä halutaan lopultakin eroon. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Lisäksi tarvitaan tahtoa toteuttaa niitä. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Sekä kivihiilen maailmanhinta että hiilidioksidin päästömaksu ovat nousseet. Strategiaa etsittäessä ollaan kuin polkujen risteyksessä. Koska sisäilmamme on huono, oppilaiden täytyy poistua koulurakennuksesta 13.05–13.20 pihalle. Ilmastoystävälliseksi pyrkivän voimalan kannattaa ostaa halvempaa tienvarren pinopuuta kuin kalliimpaa, päästömaksulla korotettua kivihiiltä. Näkyvimmin energiapuun puolesta on puhunut ilmastokamppailua nykyisin vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Mäntykuidun tienvarsihinta oli 27,6 euroa kiintokuutiolta, koko Suomessa keskimäärin. Metsänkasvattajat tykästyvät energiapuun varjohinnan nousuun. Esimerkiksi pitkään kivihiileen uskonut Helsingin seutu suunnittelee nyt vakavissaan korvaavansa voimaloiden kivihiilen joko puusta puristetulla pelletillä tai metsähakkeella. Veli Pohjonen maatalousja metsätieteiden tohtori metsänhoitotieteen dosentti Tukehtumassa. Hän ehdotti joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloiselta tasoltaan kolminkertaiseksi. Aurataan niin kaitaisesti ja semmoisella pikkuisella kuorma-auton tötteröllä, mikä on pyörätielle sopiva aurakampe. Kympin verran liian kallista pienpuuta ei voimalan kannattanut energiaksi ostaa. Meillä yksilöillä voi strategia mennä hukkaan elämän poluilla, mutta niin voi käydä myös yhteisöille ja vaikkapa yrityksille. Kysyjälle voinee vastata, että kunta varmasti haluaa parantaa mainittujenkin asioiden hoitoa ja että niitä hoidetaan strategian toteuttamisen rinnalla ja sen sisällä. Toimitus valitsee jutunpätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. Alimmillaan energiapuun varjohinta kävi 17 eurossa kiintokuutiolta, vuoden 2016 helmikuussa. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Ongelma voitaisiin ratkaista parantamalla ilmastointia
Vuoden iiläinen nimetään perinteisesti Iin kotiseutuviikon pääjuhlassa. Alueelta on 3,5–5 km matkaa Laivakankaan koululle, joka olisi Jäälin keskustan koulun lakkauttamisen jälkeen Jäälin ainoa koulu. Ensimmäiset 13 vuotta valinnan teki Iin kunnanhallitus. Vuoden iiläisen valitsee nyt kunnanhallitus » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii Vuoden iiläisen valitsee jatkossa viime vuosien käytännöstä poiketen kunnanhallitus. Vuoden 2017 iiläinen oli kalastuksen ja kala-asioiden asiantuntija Risto Tolonen. Jäälin eteläpuolen asemakaavoitus alkaa jo tänä vuonna. Näin hyvätkin ehdokkaat jäävät ilman huomionosoitusta, jos eivät satu ensimmäisellä kerralla voittamaan äänestystä. Äänestys on tapahtunut netissä kunnan kotisivujen kautta ja lippuäänestyksellä kirjastossa ja yhteispalvelupisteessä. maaliskuuta 2018 49. Lisäksi Kortekankaan asuinalueen lasten koulumatkoista tulisi pitkiä ja vaarallisia. Kunnan hallintojohtaja Annastiina Junnila kertoo, että kuntalaiset voivat jättää ehdotuksiaan vuoden iiläisestä myöhemmin keväällä. Haukiputaalla valinnan tekevät yrittäjät Vuoden paikkakuntalainen valitaan myös esimerkiksi Haukiputaalla. Siellä valinnan tekee Haukiputaan Yrittäjät ry. Se totesi kuitenkin, että julkinen äänestys on ollut niin suosittu, että kuntalaisten osallistamista vuoden iiläisen valintaan on perusteltua jatkaa. Valinta tehdään kuntalaisten ehdottamien henkilöiden joukosta. Uusien ansioituneiden ehdokkaiden löytäminen vaikeutuu vuosi vuodelta. Nyt kuntalaiset ehdottavat perustellen kunnanhallitukselle henkilöä vuoden iiläiseksi ja kunnanhallitus valitsee ehdokkaista ansioituneimmaksi katsomansa ilman, että muut ehdotukset tulevat julkisiksi. Vuoden 2016 iiläinen oli kansalaisopiston musiikinopettaja, laulaja-lauluntekijä Johanna Niskanen. 3 Torstaina 22. Jotta potentiaaliset ehdokkaat voisivat olla ehdolla useampina vuosina ilman, että heidän nimensä tulisi julkiseksi, käänsi kunnanhallitus menettelyn käänteiseksi. Kunnanhallitus totesi viime kokouksessaan, että valintatapaa on jälleen syytä muuttaa. Ehdokkaiden löytyminen vaikeutunut Kolmen vuoden kokemus on osoittautunut, että kerran ehdolle asetetut hyvät ehdokkaat eivät halua antaa suostumustaan uuteen julkiseen ehdokkuuteen. INFO Vuoden iiläiset 2002 Tanja Kari 2003 Sanna Koivisto 2004 Tuure Leinonen 2005 Väinö Klasila 2006 Unto Kukka 2007 Juhamatti Aaltonen 2008 Tapani Ruotsalainen 2009 Leo Tervonen 2010 Erkki Paaso 2011 Antti Hyry 2012 Matti Haatainen 2013 Petri Yrjölä 2014 Oili Kaleva 2015 Esa Hiivala 2016 Johanna Niskanen 2017 Risto Tolonen L EEN A TA K A LUO M A L EEN A TA K A LUO M A IS M O P IRI Jääli laajenee uusille alueille » Rantapohja » Jääli Laivakankaan eteläpuolelle aletaan kaavoittaa omakotitaloalueita lähelle olemassa olevia palveluja ja alue lisätään Maankäytön toteuttamisohjelma 2018–2022 raportin kaavoitusohjelmaan. OULUN K AUP UNK I. Takavuosina vuoden haukiputaalaisenkin valinta toteutettiin yleisöäänestyksellä. Kortekankaan alueen asuntorakentaminen vaatisi tieliittymän rakentamisen Kuusamontielle, jonka kustannusarvio on noin 1,5 miljoonaa euroa. vsk • N:o 23 Vuoden 2015 iiläinen oli kotikylää siistivä ja pulloja keräävä Esa Hiivala. Vuoden iiläinen on valittu 16 kertaa. Kunnanhallitus päätti keväällä 2015 valintatavaksi käytännön, että kunnanhallitus asettaa ehdolle suostumuksensa antaneita henkilöitä, joista kuntalaiset valitsevat äänestämällä vuoden iiläisen. Jäälinjärven itäpuolella Kortekankaalla ei tässä vaiheessa lähdetä kaavoitusprosessiin, vaan alue säilytetään myöhemmin ohjelmoitavana alueena
pojan, joka oli pituudeltaan 54 senttiä ja painoltaan 4 150 grammaa. Torstai 22.3. Nykyistä kirkkokuoroa on johtanut 36 vuotta kanttori, director cantus Anja Hyyryläinen. Suomessa nimi oli yleisessä käytössä jo 1800-luvulla ja se pääsi Suomen almanakkaan vuonna 1908. -4 -4 -4 -4 -4 -4 Lauantai 24.3. Oulun seudun ammattiopistoon haki 2 425 peruskoulun päättöluokkalaista ja ylioppilasta, mikä on 129 hakijaa enemmän kuin edellisenä vuotena. Valintatulokset julkaistaan aikaisintaan 14.6.2018. Säveljuhlan jälkeen seurakunta tarjoaa kaikille juhlakahvit seurakuntatalossa. Nimi esiintyy esimerkiksi italiassa muodossa Vittorio, saksassa ja ruotsissa Viktor. Varsinaisesti kuorotoimintaa on Yli-Iissä ollut kuitenkin jo 1920-luvulta lähtien. Juhlassa esittävät tervehdykset Oulun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja, sairaalaneuvos Matti Kakko, piirikappalainen Matti Jurvelin, Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, teologian maisteri Juha Hänninen ja Suomen Kirkkomusiikkiliiton varapuheenjohtaja Keijo Piirainen. Ps. 143:9 Yltyy ku Pellon pojan näläkä. maaliskuuta 2018 » N:o 23 Kanssasi surun kohdatessa. -4 -4 -4 -4 -4 -5 Sunnuntai 25.3. Onnelliset vanhemmat Maria ja Matti Sirviö Kiimingistä. Ravintola-alan suosio on ollut laskussa valtakunnallisesti viime vuosina. Heikosti vetivät ravintolaja cateringala sekä puuteollisuus. Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa. Elokuussa alkaviin ammattiopintoihin valitaan 1 634 opiskelijaa. Matti Tiiro puh.040-583 2130 Rannikon Hevosseura Ry VAUVOJA » Roopesta tuli ylpeä isoveli, kun suloinen pikkusisko syntyi 15.2. kello 14 järjestetään Yli-Iin kirkossa säveljuhla, joka on samalla Yli-Iin kirkkokuoro ry:n 50-vuotisjuhla. Suvi ja Jaakko Ellala Iistä saivat 3.3. -3 -2 -2 -1 -1 -2 Perjantai 23.3. Mikäli nuori ei saa opiskelupaikkaa yhteishaussa, hän voi tulosten tultua hakea yhteishaun varasijoille. (08) 817 6100 (24 h) www.arvokovaoy.fi www.rantapohja.fi Yli-Iin kirkkokuorolla 50-vuotisjuhla » Rantapohja » Yli-Ii Palmusunnuntaina 25.3. Ohjelmassa kuullaan muun muassa rovasti, kotiseutuneuvos Toivo Hyyryläisen sanoittamia lauluja, joita on ollut mukana kuorojen ohjelmistossa kymmeniä vuosia. Yksi vaihtoehto on myös ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus VALMA, johon haetaan touko-heinäkuussa. Iiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 22. -4 -5 -4 -4 -6 -4 OSAOon aiempaa enemmän hakijoita » Rantapohja Ammattiopistojen ja lukioiden yhteishaku päättyi tiistaina 13.3. Vierailevina lauluja urkusolisteina esiintyvät kanttorit Eero Mikkonen Ristijärveltä ja Keijo Piirainen Pudasjärveltä. Sydämelliset kiitokset kaikille talkoolaisille jotka teitte Iin jääraveista onnistuneet. -3 -3 -3 -3 -3 -3 Maanantai 26.3. Kuoro toimii tällä hetkellä naiskuorona. Jenni, Anna, Fanni ja Jan-Iiro saivat pikkuveljen.. Tervetuloa pe 23.3 klo 19.00 Kivimaan Metsästysmajalle kahvittelemaan ja saunomaan. Tänä vuonna suosittuja aloja olivat rakennusala, liiketoiminta, tietoja viestintätekniikka, media-ala, sähköala, sosiaalija terveysala ja turvallisuusala. Nimipäiviä Torstai: Vihtori Perjantai: Akseli Lauantai: Kaapo, Gabriel, Kaapro, Kaappo Sunnuntai: Aija, Aava Maanantai: Manu, Manne, Immo, Immanuel Päivän nimi Vihtori on suomalainen muoto latinalaisesta nimestä Victor, joka tarkoittaa voittajaa. Juhlassa laulavat myös miesten lauluryhmä ja lapsikuoro. Kirkkokuorolaisille jaetaan Kirkkomusiikkiliiton ansiomerkkejä. HAUTAUSPALVELUT OULU • II Asemakatu 21 • 90100 Oulu • p. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 12 Aurinko nousee klo 6.08 ja laskee kello 18.43. (08) 311 2158 (24 h) Haminantie 1 • Ii • p. Kirkkokuoro on rekisteröitynyt helmikuussa vuonna 1968
– Tutkimuksissa on havaittu, että mitä parempi puristus on, sitä parempi on elinikäodote, valotti fysioterapeutti Tiina Vuononvirta haastaessaan aina uusia innokkaita testaamaan. – Esimerkiksi Kuivaniemen eläkeläisjärjestöt ovat hyvin aktiivisesti tukena. Joskus tuntuu, että varsinkin ikäihmisten hoito on heitteillejättöä enemmän kuin ihmisarvoista hoitoa elämän loppuun saakka, pohti Tauno Kivelä. Yhdistyksistä löytyy aina apua ikäihmistapahtumien kahvinkeittoon, kyyditsijöiksi ja muihin palveluihin, Vitikka kiitti. Sen pitää olla tasapuolista. Nettipalveluja ja puristusvoimaa Oulunkaaren omahoito on sähköinen palvelu, jolla voi uusia vaikkapa resepti ilman apteekkitai terveyskeskuskäyntiä tai varata laboratoriotai vaikka suuhygienistiaikoja. Esimerkiksi jäykkäkouristustai tetanusrokoteelle annetaan nykyään vahvisteet 25, 45 ja 65-vuoden iässä. – Terveyspalvelujen pitäisi säilyä Kuivaniemellä. Vilho Vartio (vasemmalla) kiitteli päivää onnistuneeksi. maaliskuuta 2018 » N:o 23 Toimintarahoista päätökset » Rantapohja » Haukipudas/Kello Oulun kaupungin lähidemokratiatoimikunta on päättänyt alueellisista toimintarahoista vuodelle 2018. Avustuksia oli haettu Haukiputaan suuralueella 18 250 euron edestä. Tosin niin meillä, kuin muuallakin hoitajien vaihtuvuus on suurta ja hoitajista on puutetta. Joskus tuntuu, että varsinkin ikäihmisten hoito on heitteillejättöä enemmän kuin ihmisarvoista hoitoa elämän loppuun saakka.” – Tauno Kivelä L EEN A TA K A LUO M A. Vilho Vartio piti päivää tärkeänä ja anniltaan monipuolisena. Kellon suuralueen asukasyhdistykselle myönnettiin 200 e rannan kunnostamiseen ja 1000 e kesäpäivien ja 100 e laskiaisriehan järjestämiseen sekä yhteensä 1200 e kolmeen eri asukkaille järjestettävään retkeen. Kunnanvaltuutettu Tauno Kivelää kiinnostivat ihmisten mielipiteet ja toiveet Kuivaniemen palvelujen suhteen. Jaettava summa määräytyy suhteessa suuralueen asukaslukuun. tähdensi Vitikka. Jokaisella tiimillä on noin 60 asiakasta. – Uusi tiimijako takaa sen, että hoidettava saa aiempaa useammin saman hoitajan. Jaossa oli yhteensä 10 498 euroa. Uutta tietoa monelle vieraalle antoi tietoisku 12-vuotiaille tytöille tarjottavasta HPV-rokotteesta, jolla ehkäistään kohdunkaulansyöpää aiheuttavan papilloomaviruksen saamista. Sieltä löytyvät myös koetulokset ja paljon muuta. Joskus riittää siivous kerran viikossa, joskus avuntarve on lähinnä perushoivaa ja sairaanhoitoa. Tiistaina omahoitopalveluun oli tarjolla neuvontaa ja opastusta. Fysioterapeuttien pakeilla pääsi taas kokeilemaan puristusvoimatestiä. Tämä yksinkertainen koe kertoo puristusvoiman lisäksi elinvoimasta ja siitä voi vetää johtopäätöksiä myös elinikäodotteesta. Terveyspalvelujen pitäisi säilyä Kuivaniemellä. Hänelle oli yhtä tärkeää tavata muita kyläläisiä kuin tutustua terveydenhoidon palveluihinkin. – Me teemme hoitoa tarvitsevan ihmisen kanssa palvelusuunnitelman, jossa katsotaan, millaisia palveluja hän tarvitsee. Haukiputaan suuralueella toimintarahaa myönnettiin seuraavasti: Eläkeliiton Haukiputaan yhdistys 200 euroa, Haukipudas-seura 200 e, Haukiputaan Asemakylän kyläyhdistys 1000 e, Haukiputaan Eläkeläiset 300 e, Haukiputaan Eläkkeensaajat 698 e, Haukiputaan Heitto/painijaosto 500 e, Haukiputaan kirkonkylän asukasyhdistys 1000 e, Haukiputaan koulun vanhempainyhdistys 700 e, Haukiputaan Sydänyhdistys 200 e, Haukiputaantaideyhdistys 200 e, Haukiputaan Työnhakijat 700 e, Martinniemen Erä ja Kalakerho 400 e, Martinniemen kyläyhdistys 800 e Maakiseen Martinniemeen ja 200 e Talaviriehaan, MartinRengas 700 e, MLL Haukiputaanpaikallisyhdistys 700 e, Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen Haukiputaan osasto 500 e, Rintamaveteraanien virkistystoimikunta 500 e, Siikaputaanasukasyhdistys 1000 e. Kivelälle tapahtumapäivä olikin eniten evästyksen ja tiedon hakua, jotta osaisi tehdä oikeita päätöksiä. Koskaan kotipalvelut eivät kuitenkaan korvaa sosiaalista verkostoa, perhettä, ystäviä ja vapaaehtoisapua. Tiimien käytettävissä on myös fysioterapeutti, joka ohjaa ja opastaa kotikuntoutusta. Terveydenhuollon palvelut tutuksi » Leena Takaluoma » Kuivaniemi Mikä on HPV-rokote. Sen pitää olla tasapuolista. Iin ja Kuivaniemen alueen kotihoitopalvelut tuotetaan nykyään viiden tiimin voimin entisen kolmen sijasta. Kotihoito puhuttaa Kotihoidosta vastaava palveluesimies Sari Vitikka vakuutti, että moitteita saaneet ikäihmisten kotipalvelun uudistukset ovat olleet tarpeellisia ja niitä on rukattu tahdosta turvata palvelut tasapuolisesti kaikille. Mikä se oma hoito -palvelu oikein on. Yli 65vuotiaille vahvistuspiikki annetaan taas joka kymmenen vuoden välein. Samalla laskemme myös, että mikä vaihtoehto tulisi halvimmaksi. Kellon sählääjille myönnettiin yhteensä 1500 euroa yleiseen salivuoroon ja välinehankintoihin. Muun muassa näistä asioista puhuttiin tiistaina Kuivaniemen hyvinvointikeskuksen avoimien ovien tapahtumassa. Palveluesimies Sari Vitikka (oikealla) vakuutti, että vanhusten kotipalvelujen muutokset ovat harkittuja ja niiden tavoite on parantaa hoitoa sekä kotihoidon sairaanhoidollista ja kuntoutusosaamista. Sari Vitikka painotti, että nykyinen kotihoito on kauppakäynnin ja siivouksen sijaan lähinnä sairaanhoitoa. 5 » Torstaina 22. Asiantuntijoiden lisäksi Vartio arvosti sitä, että pääsi tapaamaan muita kyläläisiä. Tiimeissä on lähihoitajien lisäksi sairaanhoitaja parantamassa sairaanhoidollista osaamista. Neuvolassa jaettiin muun muassa uusinta rokotustietoutta. Saavatko vanhukset hoitoa vai eivät. Kotihoidon palveluja tuottaa Oulunkaaren kuntayhtymän lisäksi koko joukko yksityisiä yrityksiä, joiden kanssa kuntayhtymällä on hyvä yhteistyö. Kellon suuralueella jaossa oli yhteensä 4980 euroa. Avustusta saa Kellon Asemaperän nappulaliiga 320 euroa ulkoilutapahtuman järjestämiseen, 460 e asukkaiden pikkujouluun ja 200 e uuden vuoden vastaanoton järjestämiseen
Työikäinen väestö on kylille tärkeää ja heidät pitäisi miesten mielestä saada pidettyä asukkaina kylillä. T EE A T UN T URI. Vaikka kuljen täältä töihin, miten sen todistan, kun ei ole asuinosoitetta, Honkanen pohtii. – Ihan ensimmäisenä olen törmännyt työmatkojen verotusoikeuden ongelmiin. Toimitus valitsee jutunpätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. Tässä tapauksessa eriäviä näkökantoja syntyi muun muassa siitä, miten make2merkintä eli maanseutukehittämisvyöhyke tulkitaan sekä siitä, miten tiukasti ATmerkintää eli kyläalueen sijaintia tulee tulkita tai miten kyläalueen rajat määritellään. Oulu haluaa tarjota asumisen mahdollisuuksia urbaanissa ympäristössä ja maaseudulla. Honkanen asuu Ylikiimingin Juopulin kylällä vapaaajankiinteistössä, jonne hän muutti viime syksynä. Honkanen teki asemakaavapäällikön kielteisestä poikkeamispäätöksestä oikaisuvaatimuksen yhdyskuntalautakunnalle, joka pohti asiaa ja äänesti lopulta siitä, hyväksytäänkö vai hylätäänkö oikaisuvaatimus. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. – Postin sain tulemaan tänne, mutta asuinosoitteekseni on maistraatissa määritelty “Tuntematon”. Osoite “Tuntematon” Kaavamerkintöjen tulkinta erikoisine perusteluineen estää Pertti Honkasta asumaan vakituisesti kotonaan Juopulilla » Teea Tunturi » Ylikiiminki Oulun kaupungin strategiassa todetaan, että Oulun vahvuuksia ovat monimuotoinen luonto sekä elävät alueet ja kylät. Osoitteenmuutosta tehdessään hän kohtasi yllätykseen. “Aiheuttaa yhdyskuntarakenteen hajoamista” Maistraatin ilmoituksen jälkeen Honkanen ryhtyi toimeen. Hän kertoo, että make2-vyöhykettä kehitetään lähtökohtaiPertti Honkanen, Jussi Vimpari ja Raimo Kokkoniemi ovat ymmällään siitä, että kaupungin strategia ja käytäntö eivät ole samassa linjassa. Tulkintaeroa syntyi lautakunnassa myös siitä, kummalla vyöhykkeellä kyseinen kiinteistö sijaitsee. Perusteena oli se, että käyttötarkoituksen muuttaminen on Oulun yleiskaavan tavoitteiden vastaista ja aiheuttaa yhdyskuntarakenteen hajoamista ei toivotulla tavalla. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Koska yhdyskuntalautakunnan äänet jakautuivat selvästi kahtia, kertoo se siitä, että kaavamerkinnät ja lainsäädäntö antavat mahdollisuuksia erilaisille tulkinnoille. Toki Honkanen voi asua vapaa-ajanasunnossaan vailla osoitetta, mutta ongelmia se tuo varmasti tullessaan. 6 » Torstaina 22. juopulin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jussi Vimpari pitää toimintaa Honkasen tapauksessa täysin käsittämättömänä. maaliskuuta 2018 » N:o 23 Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Honkanen sai hakemukseensa tammikuun puolivälissä Oulun kaupungilta asemakaavapäällikön tekemän kielteisen päätöksen. Hän haki Oulun rakennusvalvonnasta lupaa käyttötarkoituksen muutokselle taloonsa, joka sijaitsee Juopulin kylällä muiden vakituisiksi asunnoiksi merkittyjen talojen ja kylätien läheisyydessä. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Kun kuuntelee juopulilaisen Pertti Honkasen kertomusta, voisi luulla, että strategiassa lukee maaseudun osalta jotain aivan muuta. Tuolloin Honkanen osti kiinteistön henkilöiltä, jotka olivat asuneet talossa vakituisesti kymmenisen vuotta, ja joilla oli Honkasen mukaan vakituinen osoite sinne, vaikka kiinteistö onkin rekisteröity vapaa-ajan asunnoksi. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. Syynä on se, että kiinteistö on vapaa-ajan asunto, hän kertoo. Lautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen äänin 7-6. “Kaukana muusta vakituisesta asumisesta” Yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) kertoo, että lautakunnassa tulkittiin, ettei kiinteistö sijaitse varsinaisella kyläalueella, joten sitä määrittelee make2-vyöhykkeen säännöt
Vakituista asutusta on nauhamaisesti koko Juopulintien mitalta. – Onko niinkin, ettei päättäjien mielestä make2alueelle pystyisi enää myöskään rakentamaan vakituisia asuntoja. Toimintakulut olivat 1 216,9 miljoonaa euroa, joka on 0,8 miljoonaa euroa edellisvuotta vähemmän. Järven ympäristössä on yksi maatila ja kymmenkunta mökkiä. Myönteinen lainakannankehitys johtui erityisesti paremmasta vuosikatteesta ja investointien suunniteltua alhaisemmasta toteutumasta. Vuonna 2017 Oulun kaupunki ei nostanut pitkäaikaista lainaa, joten lainakanta väheni edellisvuoteen verrattuna 38,5 miljoonalla eurolla. Vaikutusten arvioinnin perusteella todetaan, että Virpiniemen loma-asutuksen muuttamisella vakituiseen asumiseen on merkittäviä vaikutuksia Oulun kaupungille. Kaavamuutoksen vaikutukset tulee tuolloin arvioida ja järjestää alueen asukkaiden kuuleminen asiaan liittyen. Oulun yhdyskuntalautakunnassa oikaisuvaatimuksen hyväksymistä esitti Jorma Leskelä (kesk.), jonka mielestä hajaasutusalueella asumiseen pitää antaa mahdollisuus. Työttömyys väheni edelleen Iissä » Rantapohja » Ii Työttömien määrä on vähentynyt Iissä koko alkuvuoden ajan. – Tämä kyseinen tapaus on järven rannalla, kaukana muusta vakituisesta asutuksesta. selvityksen, jossa arvioitiin Virpiniemen vapaa-ajanasuntoalueen muuttamista vakituisen asutuksen sallivaksi. Asukkaita kylällä on noin 180 ja vakituisia asuintaloja kaikkiaan noin 60. Korhonen kertoo, että poikkeuslupia toki myönnetään, mutta niihin pitää olla todella vahvat perusteet. Toimintatuotot kasvoivat edellisestä vuodesta noin 6,1 miljoonaa euroa. Koko maassa työja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa yhteensä 276 200 työtöntä työnhakijaa. INFO Näin lautakunta äänesti 27.2. Pertti Honkanen kertoo, että hänen kiinteistönsä käyttötarkoituksen muutos ei toisi kaupungille mitään velvoitteita lisää. Korhosen mukaan vastaavia asioita menee hallintooikeuden käsittelyyn aina silloin tällöin, mutta yleisimmin ne tulevat takaisin siten, että on tulkittu laillisuutta sekä kaavaa ja päädytty hylkäämään käyttötarkoituksen muutos. – Kuka edes määrittelee kyläalueen rajat. Pertti Honkanen kertoo, että lähin naapuri sijaitsee noin 40 metrin päässä hänen talostaan, kiinteistöt ovat rajanaapureita. Helmikuun lopussa työttömiä oli 13,9 prosenttia työvoimasta. – Suoraan sanottuna tämä on käsittämätöntä kusetusta, että lupaa vakituisella asumiselle ei myönnetä, Vimpari puhahtaa. Eniten työttömiä työnhakijoita oli helmikuun lopussa Vaalassa (työttömyysaste 15,9 %), Taivalkoskella (15,2 %) ja Pudasjärvellä (14,7 %). Honkasen talo on noin neljän kilometrin kohdalla kuusikilometrisen Juopulintien alusta laskettuna. – Yhdenvertaisuusperiaatetta pitää noudattaa päätöksenteossa. Tammikuun lopussa työttömyysaste oli 14,3 prosenttia ja joulukuun lopussa 15,1 prosenttia. Maalaisjärjellä kun tätä kielteistä päätöstä en ymmärrä, Honkanen sanoo. Lautakunta päätti kuitenkin, että Virpiniemen kaavamuutosasia selvitetään edelleen syksyllä 2018 alkavan maankäytön toteuttamisohjelman (MATO) yhteydessä. Selvityksen mukaan muutoksesta aiheutuu kaupungille negatiivisia vaikutuksia ja taloudellisia riskejä. – Juopulinkylä sijaitsee Heikkilänjärven ja Juopulinjärven sekä Juopulintien rajaamalla alueella. – Tie aurataan jo nyt naapurin vuoksi ja talo on liitetty viemäriosuuskuntaan. Kyllä tämä kylä on sellainen työssäkäyvien ihmisten asuinalue. Myös Pertti Honkasella on nyt maaliskuun loppuun saakka aikaa valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen. Hänen mukaansa nämä keskustelut ja äänestykset pitää päätöksenteossa käydä, jotta ymmärretään, mistä päätökset juontavat. Tämähän johtaa näillä alueilla maaseutujen autioitumiseen, Honkanen pohtii. 7 » Torstaina 22. Vuoden takaiseen verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä väheni Pohjois-Pohjanmaalla kaikissa kunnissa. maaliskuuta 2018 » N:o 23 sesti muun muassa maaja metsätalouden sekä monipuolisten maaseutuelinkeinojen, loma-asumisen sekä luonnonvarojen moninaiskäyttöön perustuen. Tilinpäätöksessä 2017 lainakanta asukasta kohden oli 3 126 euroa asukasta kohden, mikä on 806 euroa per asukas talousarviota pienempi. Se on 56 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Honkanen sekä Juopulin kyläyhdistyksen Jussi Vimpari ja Raimo Kokkoniemi eivät ymmärrä perusteluja. Honkasen talo sijaitsee Juopulin kyllällä Ylikiimingissä ja se on miesten mukaan tiivis osa kyläkuvaa. Oulun talous ylijäämäinen » Rantapohja » Oulu Oulun kaupungin vuoden 2017 tilikauden tulos on 43 miljoonaa euroa ylijäämäinen. – Jos tiukasti aletaan nyt tulkita make2-kaavamerkintää niin, että ainoastaan maaseutuelinkeinoihin liittyvää asumista hyväksytään, on tilanne kestämätön. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 9 600:lla. Oulussa työttömyysaste oli helmikuun lopussa 13,0 %, mikä on 3 prosenttiyksikköä alempi kuin vuosi sitten. – Eiväthän nämä tavoitteet etene millään, jos Honkasen tapauksiin ja vastaaviin suhtaudutaan täysin perusteettomasti kielteisesti. Muutos hajauttaa yhdyskuntarakennetta ja tuo kaupungille palveluiden järjestämisestä johtuvia kustannuksia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Postin sain tulemaan tänne, mutta asuinosoitteekseni on maistraatissa määritelty “Tuntematon”. Tämänkaltaisilla päätöksillä rajoitetaan merkittävästi hajaasutusalueen ja kylien kehittämisen mahdollisuuksia, Leskelä sanoo. – En oikein tiedä, mitä tehdä, mutta kyllä se siltä tuntuu, että tämä pitää loppuun katsoa. Asutus keskittyy kuusi kilometriä pitkän Juopulintien varteen, jonka varrella tämä Honkasenkin kiinteistö sijaitsee, Jussi Vimpari sanoo. Honkasen talon välittömässä läheisyydessä kuvassa vasemmalla näkyy naapuri, joka on vakituisena asuntona, myös kaavoituksessa. Virpiniemen kaavaan palataan taas syksyllä » Rantapohja » Haukipudas Oulun yhdyskuntalautakunta sai tiedoksi tiistaina 20.3. Virpiniemi on merkittävä matkailupalvelujen keskittymä, jota alueen lomaasuminen tukee. – Pertti Honkanen. – Alle kymmenessä talossa täällä on jotain maaseutuun liittyvää elinkeinoa. Jos tämä yksi vapaa-ajan asunto nyt muutettaisiin vakituiseen asumiseen, seuraisi lumipalloefekti ja kohta meillä olisi monta vastaavaa hakemusta käsissämme, Korhonen toteaa. Vuosi sitten helmikuussa Iin työttömyysaste oli 16,1 %. Talo on rakenteiltaan täysin vakituiseen asumiseen soveltuva. Jo pelkästään kilometrin säteellä Honkasen kiinteistöstä on toistakymmentä vakituista asuntoa. “Tilanne maaseudulla on kestämätön” Juopulin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jussi Vimparin mukaan kylät pitäisi pitää asuttuna ja työikäistä väestöä pitäisi saada asumaan kylille vaikkapa etätyön muodossa. Koko Pohjois-Pohjanmaalla työttömien osuus työvoimasta oli helmikuussa alle 9 %. Honkasen kiinteistön käyttötarkoituksen muuttaminen ei yhdyskuntarakennetta muuksi muuta, Vimpari lataa. Honkasen oikaisuvaatimuksen hylkäämisen puolesta äänestivät: • Niilo Heinonen (kok.) • Sari Halonen (sd.) • Minna-Anniina Heiskanen (sd.) • Eija Säilynoja (vas.) • Esa Aalto (vihr.) • Latèkoè Lawson Hellu (vihr.) • Martti Korhonen (vas.) Oikaisuvaatimuksen hyväksymisen puolesta äänestivät: • Jorma Leskelä (kesk) • Sirpa Tikkala (kesk.) • Raimo Hämeenniemi (kesk.) • Mikko Merihaara (kok.) • Minna Lehtovaara (kok.) • Vaili Jämsä-Uusitalo (sin.) Osoite “Tuntematon” Kaavamerkintöjen tulkinta erikoisine perusteluineen estää Pertti Honkasta asumaan vakituisesti kotonaan Juopulilla Kielteisen poikkeamispäätöksen sekä yhdyskuntalautakunnan hylkäämän valituksen perusteissa sanotaan, että Pertti Honkasen vapaa-ajanasuntokiinteistön muuttaminen vakituiseksi asunnoksi aiheuttaa yhdyskuntarakenteen hajoamista ja on Oulun yleiskaavan tavoitteiden vastaista. Lähinaapuri on ihan vieressä Juopulin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jussi Vimpari ja varapuheenjohtaja Raimo Kokkoniemi sekä luvanhakija Pertti Honkanen ovat varmoja siitä, että Honkasen omistama kiinteistö sijaitsee kyläalueella. Tekeekö sen virkamies harpillaan, päättäjä kartasta katsomalla vai kuullaanko kyläläisiä ja käytetään maalaisjärkeä, Leskelä kysyy
Tällä hetkellä avustaminen tapahtuu lumenaurauksella. – Tämä on osoitus siitä, että asia oli hyvin valmisteltu. Ennen kuntaliitoksia kunnat avustivat yksityisteitä käytännössä kahdella tavalla. Mielestäni tätä keskustelua on syytä jatkaa, tuoda mahdolliset muutostarpeet tiedoksi ja tehdä ne. – Strategia on ensi syksynä talousarviokirjan pohjana. Strategialuonnos on ollut myös julkisesti nähtävillä, jolloin siitä jätettiin 25 kommenttia. maaliskuuta 2018 » N:o 23 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Yksityistiet kunniaan Tiesitkö, että Suomessa on yksityisteitä n. Asematien kohde toteutetaan, mikäli kokonaisrahoitus riittää. Käytännön toimet ja tehtävät määritellään vuosittain kunnan talousarviossa. Niin kuin pitääkin. Nämä asukkaat maksavat yksityistiemaksujensa lisäksi myös kiinteistöveronsa. Kirjoittajien joukossa on päättäjiä kaikista poliittisista ryhmistä. Toimet määritellään talousarviossa Ennen kunnanvaltuuston kokousta olleella valtuuston kyselytunnilla pohdittiin, miten strategiaan kirjattujen tavoitteiden toteutumista seurataan. Tällä hetkellä rahoitus on noin 13 miljoonan tasolla. Ja tiesitkö, että näiden teiden varsilla asuu noin 600 000 asukasta. Strategiaan pohjaavaa työtä toteutetaan vuosittain käsiteltävien, valtuuston ohjauksessa olevien talousarvioiden pohjalta. Ei tämä sikäli yllätä, että päätös syntyi nyt keskustelematta, Liedes totesi. Parannettavia joukkoliikenteen pysäkkejä ovat MALPE-selvityksen mukaan valtatien varressa olevat Haminan, Alarannan liittymän ja Sorosen liittymän pysäkit. Vastuu ei ole yhteiskunnalla, vaan tavallisilla yksittäisillä ihmisillä. Valtuuston kokouksessa kuntastrategiasta ei käytetty yhtään puheenvuoroa, joten valtuuston puheenjohtaja Teijo Liedes sai kopauttaa strategian samantien päätetyksi. Keskeisiä tavoitteisiin pääsyssä ovat nopeat yhteydet, rohkaiseva maankäyttö, terve elämä, meidän Ii, kestävä konsernitalous, osallistuvat kuntalaiset sekä osaavat tekijät. Sekin on kuitenkin alhainen verrattuna Ruotsiin, jossa se on ollut jo pitkään 120 miljoonan vuositasolla. Ei ole yksittäistä päätöstä, jolla se toteutuu, vaan se koostuu eri hallintokuntien päätettävissä olevista asioista. Mikäli tässä keskustelussa havaitaan selkeitä muutostarpeita, niihin pitää myös reagoida. Siis saman verran, kuin ajaisit 9 kertaa maapallon ympäri. Näitä ovat mahdollistava ja rohkea Ii, viihtyisä koti sekä vahva kunta. Niihin on suunniteltu pyöräkatokset ja lukittavat pyörätelineet. Nämä asukkaat maksavat yksityistiemaksujensa lisäksi myös kiinteistöveronsa. Kuntastrategialuonnosta käsiteltiin työpajassa tammikuussa Iin Nätteporissa. Nämä muutamat esimerkit osoittavat sen, miten merkittävä osuus suomalaisessa yhteiskunnassa yksityisteillä on. Kohteiden alustava kustannusarvio on yhteensä 80 000 euroa. Iitä rakennetaan kolmen läpileikkaavan teeman periaatteella, joita ovat kestävä kehitys, digitalisaatio ja elinkeinoelämä edellä. Kaupunginjohtaja esitti syksyllä muutosohjelmassaan, että Oulun kaupunki luopuu yksityisteiden avustuksista. Monet odottivat pitkää kokousta, sillä käsillä oli yksi valtuustokauden tärkeimmistä päätöksistä. Uuden kuntastrategian valmistelu käynnistettiin viime keväänä edellisen valtuuston, esimiesten ja johtoryhmän kuulemisella. Oulussa yksityisteitä on katurekisteritiedon perusteella kaikkiaan noin 2 000 kilometriä. Lakia ollaan parhaillaan uudistamassa eduskunnassa. Alustava kustannusarvio on yhteensä 41 000 euroa. Kunnan osuus toteuttavista hankkeista on noin 60 000 euroa. Valtion rahoitus on ollut kuitenkin suhdanneherkkää ja vaihdellut lähes nollasta yli 30 miljoonaan euroon vuositasolla. – Strategian rinnalla kulkevat kunnan peruspalvelut, ne hoidetaan jatkossakin hyvin. Kuntastrategiatyötä ohjanneen ohjausryhmän sihteeri Micropoliksen toimitusjohtaja Leena Vuotovesi totesikin, että strategiassa määriteltyjen asioiden lisäksi kunnassa hoidetaan myös muita asioita. Samaa kuului ympäri Nätteporin auditoria: “On tätä niin moneen kertaan käsitelty, että eiköhän se ole nyt siinä”. Siksi ei ole kohtuutonta, että kaupunki avustaa tiekuntia ja tukee näin myös esimerkiksi vanhemman ikäpolven kotona asumista.” Liikenneturvallisuutta parannetaan Iissä » Rantapohja » Ii Iissä toteutetaan kevyen liikenteen turvallisuutta ja joukkoliikenteen käyttöä edistäviä hankkeita valtion ja kunnan yhteisellä MALPE-rahoituksella. Ja vielä yksi kysymys, tiesitkö, että 95 prosenttia metsäteollisuuden tarvitsemasta puuraakaaineesta tulee yksityisteiden varsilta. On hyvä tietää myös se, että yksityisteiden osakkailla on kokonaisvastuu näistä teistä. Iin uusi kuntastrategia nuijittiin pöytään Tulevien vuosien suunta hyväksyttiin keskustelematta » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii Iin kunnanvaltuutetut näyttivät hämmästyvän itsekin, kuinka nopeasti kuntastrategia vuosille 2018–2025 nuijittiin pöytään maanantai-illan kokouksessa. 8 » Torstaina 22. Aivan kuten kaupunginhallitus asiasta päättäessään 30.3.2015 totesi, että päätöksen vaikutuksia seurataan tiiviisti ja käytännön myötä ilmenevät muutostarpeet tuodaan tiedoksi. T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO. Se on lähes saman verran mitä Helsingissä on asukkaita. Sen jälkeen sitä on työstetty syksyllä uuden kunnanvaltuuston ja sidosryhmien seminaareissa sekä työpajamuotoisessa raadissa. Keskustelua avustuksen muodosta ja laajuudesta on käyty runsaasti. 360 000 kilometriä. Suomessa yksityisteitä onkin arvostettu niin paljon, että meiltä löytyy oma lainsäädäntö yksityisteille. Jorma Leskelä kaupunginvaltuutettu yhdyskuntalautakunnan jäsen Keskusta Rantapohja julkaisee säännöllisesti alueensa päättäjien kolumneja. Julkinen valta on tukenut yksityisteitä myös taloudellisesti. Asukkaita näiden teiden varsilla runsaasti, yhteensä noin 15 000. Iissä on noussut esille kaksi kevyen liikenteen turvallisuutta parantavaa suojatiesaarekehanketta: Alarannatien ja Hallitien liittymä sekä Asematien ja Taistontien liittymä eli pesäpallokentän kohta. Strategia koostuu kolmesta päämäärästä, joille jokaiselle on määritelty tavoitteet, mittarit ja keinot päämäärän saavuttamiseksi. Strategia tiiviisti Iin uutta kuntastrategiaa on työstetty kasvun kautena, ja se vahvistaa kunnan suuntaa kohti pysyvää visiotaan: Ii on kasvava, viihtyisä ja elinvoimainen, luovasti uudistuva kunta – Iissä on ideaa. Rantapohjassa oli tapahtumasta juttu 16.1. Pohjois-Pohjanmaan Elykeskus toteuttaa tänä ja ensi vuonna Oulun seudun kunnissa MALPE-rahoituksen kävelyja pyöräilyteemalla pieniä kevyen liikenteen liikenneturvallisuutta parantavia ja joukkoliikenteen käyttöä edistäviä kohteita. Yhdyskuntalautakunta antoi asiasta lausunnon, jossa todettiin, että avustusta on syytä edelleen jatkaa. Rahallisesti, tai työllä avustamalla. Kunnanjohtaja Ari Alatossava totesi, että strategia määrittelee tavoitetilan, jota tavoitellaan kunnan päätöksillä. Siksi ei ole kohtuutonta, että kaupunki avustaa tiekuntia ja tukee näin myös esimerkiksi vanhemman ikäpolven kotona asumista. Kaupunginhallituksen käsittelyssä avustuskäytäntö säilyi ja hyvä niin. Peruspalvelut edelleen laadukkaita Koska Iin kunnan edellinen kuntastategia on niin laaja, haluttiin uudesta tehdä tiiviimpi ja terävämpi. Ja esimerkiksi pelkästään Kiimingin alueella yli 5 000 asukasta. Valtuusto päätti varata hankkeisiin kuluvan vuoden talousarvioon 41 000 euron lisämäärärahan. Näin toimien kunnioitamme yksityisteitä ja niitä ylläpitäviä ihmisiä
KLO 12:00 Oulun Merikari I Karinkannantie 26 ja Purutie 3, Pateniemi, Oulu Pateniemen alueella kauniissa merellisessä ympäristössä sijaitseva luhtitaloyhtiö. Kuvassa lapset ikäjärjestyksessä vasemmalta, kaksoset Esko ja Liisa, Eila, Elsa ja Eino. Kuva on otettu noin vuonna 1930. 10,0 € / kk. Hyvät liikenneyhteydet sekä erinomaiset ulkoilumahdollisuudet. Kuvassa toinen opettaja on Fiina Palukka ja eturivissä keskimmäisenä on Rakel Putkosen veli Erkki Kiuttu, joka on kuvassa 10-11-vuotias. Täytä hakemus osoitteessa WWW.AVAINASUNNOT.FI Eija Lehtinen, puh. ilmaiseksi. ESITTELY SU 25.3. TYYPPI KRS M 2 VASTIKE (€ / KK) ASUMISOIKEUSMAKSU (€) 3H+K+S 2 78,5 604,20 19 319,66 Autopaikka alk. Vesimaksu 15,0 € / hlö / kk. 10,0 € / kk. Perheeseen syntyi vielä kolme poikaa Eero, Pentti ja Osmo. Mahtaakohan kukaan enää tunnistaa, keitä muita kuvasta löytyy. 10,0 € / kk. 020 177 4707* eija.lehtinen@colliers.com Colliers International Finland Yrttipellontie 1, Oulu * Puheluhinnat: Lankapuhelimesta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min (sis. alv 24%) VAKUUS VAIN 250€! Kempeleen Kunnari Välitalontie 4, Kempele, Kempele Kempeleen ydinkeskustassa, palvelujen läheisyydessä sijaitseva viihtyisä pieni luhtitaloyhtiö. Koko perheen iloinen talvitapahtuma PANUMAN KULTA SPRINTTI Tervetuloa! Panumajärvi ry • Kiiminki-Kollaja plk Lue lisää www.panuma.fi Tule vaikka noita-asussa! PIKKUNOIDAT KOKOONTUVAT palmusunnuntaina Panumalle Näissä heti vapaana olevissa Avain asumisoikeusasunnoissa asut kuukauden ilman käyttövastiketta. Energialuokka E 2007. TYYPPI KRS M 2 VASTIKE (€ / KK) ASUMISOIKEUSMAKSU (€) 4H+K+S 1 89,5 820,04 23 034,73 Autopaikka alk. maaliskuuta 2018 » N:o 23 Su 25.3.2018 kello 12 Pudasjärven Panumajärvellä (Panumantie 301) • Vauhdikas porokilpailu pudotusajona • Pääpalkintona aitoa kultaa • Lapsille ilmaiseksi kivaa ohjelmaa: poroajelua, keppiporoja, hoijakka, liukumäki, ym. alv 24%), Matkapuhelimesta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min (sis. Vesimaksu 15,0 € / hlö / kk. Energialuokka D 2007. Kuvan antoi Rantapohjan käyttöön Eero Haapala.. KLO 11:00 Lähetä mielipiteesi osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi VANHAN KUVAN KERTOMAA » Kiiminkiläisen Rakel Putkosen toimitukselle antama kuva on otettu Iin Ylirannan koululta vuonna 1936 tai 1937. • Arvontaa, kisaravintola • Tiketti 5€, alle 12-v. TYYPPI KRS M 2 VASTIKE (€ / KK) ASUMISOIKEUSMAKSU (€) 2H+K+S 2 54,0 520,60 15 866,43 Autopaikka alk. KLO 13:00 TULE TUTUSTUMAAN! Jokaiselle esittelyssä käyneelle pääsiäissuklaa. ESITTELY SU 25.3. ESITTELY SU 25.3. Oulun Jänönkuja 3 Jänönkuja 3, Hiironen, Oulu Hiirosen puistomaisella luonnonläheisellä asuinalueella sijaitseva kerros-/luhtitalo. 9 » Torstaina 22. Vesimaksu 15,0 € / hlö / kk. Energialuokka D 2007. KUUKAUSI VASTIKKEETTA! ASUNTOESITTELYT KAMPANJAKOHTEISSA SUNNUNTAINA 25.3. Kiva puistomainen piha-alue, jossa lapsetkin viihtyvät. Hanna ja Yrjö Haapalan perhettä Martinniemessä
Ylikiimingin keskustassa sijaitsevan Keltaisen talon kellariin rakennettu pakohuone sai kovasti kiitosta peliin osallistuneilta. Kevätkiekkoriehassa pääsi maksuttomaan Leijona-kiekkokouluun tai hiomaan taitojaan pipolätkässä ja luisteluradalla. maaliskuuta 2018 » N:o 23 Ahmat luisteli Haukiputaan kirkonkylälle Kaikki pääsevät pelaamaan » Tuija Järvelä-Uusitalo » Haukipudas Haukiputaan Ahmat ry:n nuorimmat juniorit järjestivät kevätkiekkoriehan lauantaina Kirkonkylän kentällä. Kiekkokoulu, harrastekiekko tai meno Hyvää palautetta pakohuoneesta » Pirjo Holappa » Ylikiiminki Ylikiiminkiläisten nuorten ryhmä on suunnittelut ja toteuttanut yhdessä Oulun 4H:n ja Ylikiimingin nuorisotila Boxin väen kanssa Ylikiiminkiin oman pakohuoneen, jonka avajaisia vietettiin perjantai-iltana. 10 » Torstaina 22. Artturin arvoitus -peliä kehuttiin hyväksi ja haastavaksi. F2-joukkueessa pelaavat 09 syntynet ja Gjunnuissa sitä nuoremmat. – Halusimme tuoda seuramme junnutoimintaa esille ja saada seuralle näkyvyyttä, kertoi seuran rahastonhoitaja Kati Alatulkkila. Pakohuone on seikkailupeli, jossa ryhmä ihmisiä suljetaan lukittuun huoneeseen, josta pitäisi selvitä ulos erilaisten vihjeiden ja tehtävien avulla 60 minuutissa. – Nelivuotiaat ovat joukkueen nuorimpia. Maailmanlaajuisesti suosittuja pakohuoneita (Escape Room) on perustettu kiivaaseen tahtiin eri puolille Suomea. Ylikiimingin pakohuoneeseen on saatu rahoitusta Kuntalaislähtöisen kaupunkikehittämisen KAAOS-hankkeesta, jonka tavoitteena on 15–29-vuotiaiden sosiaalisen osallisuuden ja yhteiskuntavalmiuksien lisääminen. Olli Alasaarela on ollut alusta alkaen mukana nuorten suunnitteluryhmässä.. Päivän aikana pelattiin myös F2ja G-junnujen välinen näytösottelu. Kaikki jotka ovat kiinnostuneita kokeilemaan jääkiekkoa ovat tervetulleita
– Jääkiekon harrastajamäärät ovat viime vuosina olleet tasaisia. Vesalassa asuva Alasaarela pitää projektia todella mukavana ja avajaisia onnistuneena. 11 » Torstaina 22. F2-joukkueessa pelaavat 09 syntynet ja G-junnuissa sitä nuoremmat. Tunti meni tosi äkkiä. Eemelin mielestä jääkiekossa on parasta maalinteko ja syöttely. Artturin arvoitus -pelin vapaita aikoja voi kysellä Miia Konttiselta. 8-vuotias Jesse Kadenius aloitti jääkiekkoilun kolmevuotiaana. Kiitoksia 4H:lle, Salla kiittää. Mitä enemmän päitä, niin sen nopeampaa täältä pääsee ulos, Salla tuumaa. – Pelasin ensin ulkojäillä ja halusin sitten joukkueeseen. – Kyllä tätä pitää mainostaa muillekin. – Ha lu a isi n pä ä st ä NHL:ään, mutta SM-liigakin riittäisi. 9-vuotias Eemeli Lindholm aloitti pelaamisen Ahmoissa 6-vuotiaana. – Sai kyllä oikeasti miettiä. On ollut kiva suunnitella huonetta. Nyt on ensimmäinen kerta pois alta. Oulun 4H:n toimintaja koulutuskoordinaattori Miia Konttinen on tyytyväinen avajaisista saatuun palautteeseen. Kiekkopäivässä pääsee tutustumaan halliin ja kokeilemaan ilmaiseksi lajia. Artturin arvoitusta on ratkaisemassa toinen pelaajaryhmä. Ahmat järjestää vuosittain kiekkopäiviä kotihallissaan Annalankankaalla. – Olisi meille vetäjille hyvä, jos saataisiin koko Ylikiiminki käymään täällä, Olli toivoo. T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO Hyvää palautetta pakohuoneesta – On ollut kiva suunnitella huonetta. Arvoitus on ratkaistu alle 60 minuutissa. kello 17.20–18.20. Äiti tulee neljältä töistä ja harjoitukset alkavat kaksikymmentä yli. Ahmojen puheenjohtaja Jarmo Asikainen, rahastonhoitaja Kati Alatulkkila ja F2-joukkueen johtaja Tuomas Manninen kertoivat kevätkiekkoriehassa Ahmojen toiminnasta. Haaveena NHL 8-vuotias Jesse Kadenius aloitti jääkiekon pelaamisen 3-vuotiaana. Jesse haaveilee urasta jääkiekkoilun parissa. Kirkonkylän kentällä pelattiin lauantaina F2ja G-junnujen välinen näytösottelu. Tavoitteena on, että huoneesta saataisiin oma 4H-yritys nuorille. Meillä odotukset olivat, että tästä lähetään itkun kanssa kotia, mutta se meni oikein mallikkaasti. – Isoveli pelasi, joten minuakin alkoi kiinnostaa jääkiekko. Ensimmäinen pelaajaryhmä oli Pyöriänmäki Team, joka selvitti arvoituksen. Harjoituksia hänellä on kolme kertaa viikossa: maanantaina, tiistaina ja torstaina. Jotta jokaiseen ikäluokkaan saadaan joukkue, tekee Ahmat Kärppien, Kiekko-Oulun, Limingan Kiekon ja Muhoksen Jääklubin kanssa yhteistyötä, kertoo Ahmojen puheenjohtaja Jarmo Asikainen. Suosikkipelaajiani ovat Patrik Laine ja Julius Junttila. Parasta jääkiekossa Jessen mielestä on maalienteko, hyökkääminen ja kivat kaverit. Neljä minuuttia ja 31 sekuntia ennen peliajan loppumista, kuuluu pelihuoneesta riemun kiljahduksia. maaliskuuta 2018 » N:o 23 Ahmat luisteli Haukiputaan kirkonkylälle Kaikki pääsevät pelaamaan suoraan joukkueeseen tarjoavat jokaiselle sopivan vaihtoehdon, Alatulkkila kertoo. Olen ollut mukana mahdollisimman monessa asiassa ja olen jotakin keksinytkin tuonne huoneeseen, 8-luokkalainen Olli kertoo. Ahmojen toimintaan voi mennä mukaan olemalla suoraan yhteydessä nettisivuilta löytyvän sopivan ikäisille tarkoitetun joukkueen valmentajaan. Ahmoissa on nyt kaikkiaan noin 250 pelaajaa. Sellainen on tulossa myös tänä vuonna 5.4. En meinaa aina keretä sinne, Jesse kertoo. – Kyllä oli epätoivo iskiä välillä, kun näki, että aika käy vähiin, Minna naurahtaa. Artturin arvoitus -pakohuonepeli on onnistuneesti ratkaistu Ylikiimingin Keltaisen talon kellarissa. Tosi hyvin nuoret ovat keksineet kaikkea. Suosikkijoukkueeni ovat Winnipeg Jets ja Washington Capitals. Peliin ei ole ikärajaa, mutta toiveena on, että osaisi lukea ja että aikuinen olisi pienemmillä mukana. En kyllä malta odottaa, että tänne tulee uusi peli, Minna toteaa. – Kun henkilömäärä on 2–6, niin tämä voi olla hyvin haasteenakin, että on kaksi joukkuetta perä jälkeen ja katsotaan, kumpi on nopeampi, Miia ja Olli vinkkaavat. – Joukossa tyhmyys tiivistyy, Aki nauraa ja lisää Matin kanssa, että mukavaa oli. Pakohuoneen nettisivut löytyvät osoitteesta www.ylikiiminginexitroom.simplesite.com, josta löytyy muun muassa huoneen säännöt. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että hauskaa oli. Saimme positiivista palautetta ja kiitosta siitä, että tämä on hyvin järjestetty, Olli kertoo. – Sopii tämmöiselle varttuneemmallekin tosi hyvin. Olen ollut mukana mahdollisimman monessa asiassa ja olen jotakin keksinytkin tuonne huoneeseen.” – Olli Alasaarela P IRJO HOL A P PA. Oli mukava, kun meitä oli neljä. Kyselyitä pakopelihuoneesta on tullut paljon. Tällä kaudella pienimpien kiekkokouluissa on ollut viitisenkymmentä junioria. – Ensimmäisessä ryhmässä oli aika pieniä, olisivatko olleet kolmosluokkalaisia, ja sitten oli aikuinen. Oulun 4H:n toimintaja koulutuskoordinaattori Miia Konttinen (vas.), arvoituksen ratkaisseet Minna Pirilä, Aki Pirilä, Matti Perätalo ja Salla Konttinen sekä nuorten suunnitteluryhmän jäsen Olli Alasaarela ovat tyytyväisiä onnistuneisiin avajaisiin. – On ajateltu, että hinta olisi viisi euroa/henkilö, mikä on paljon edukkaampaa kuin esimerkiksi Oulussa, Miia kertoo. Arvoitus on oikeasti tosi hyvä. Huoneessa on paljon esineitä ja tutkittavaa arvoituksen ratkaisemiseksi. 9-vuotias Eemeli Lindholm liittyi Ahmoihin 6-vuotiaana. – Huoneessa on ollut haastetta. Pelin jälkeen spekuloidaan kovasti, mitä huoneessa tehtiin ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Täällä on samanlaiset pakohuonehaasteet kuin muuallakin, mitä on itse muualla käynyt ja verrannut, Miia iloitsee. Pakohuonepeli sopii mainiosti esimerkiksi työpaikka-, syntymäpäivä-, kaverija polttariporukoille. – Tiistain harjoitukset ovat joskus hankalia. Ylikiimingin pakohuone on hämähäkin seiteistään huolimatta valoisa ja ei niin pelottava paikka kuin mielikuva voisi olla. Huoneesta kuuluu pelaajien keskustelua ja rominaa. Neljän hengen Kastikkeetjoukkue, Salla Konttinen, Matti Perätalo, Minna Pirilä ja Aki Pirilä, on syystäkin iloinen
Pikkuhiljaa mukaan otetaan erilaisia kuivaja tasapainoharjoitteita. – Poikien hyppääminen ei ole vielä tosikkomaista urheilua, Räisänen sanoo. Tuisku-mäkikotkakoulut ovat vetäneet tänä vuonna hyvin porukkaa ympäri Suomen. Oulu on ollut useamman vuoden pimeä paikkakunta mäkihypyssä. Rauman kanssa tasapeli ja voitto Ylöjärven Ilveksestä veivät HauPan pojat sijoitusotteluun 5-6, josta voitto Liedon Lujasta 2-1 varmisti ”parhaan B-finaali” –sijoituksen turnauksessa. – Virpiniemen mäkimonttuun sopisi enemmänkin hyppääjiä. Parhaimmillaan pojat ovat napsineet palkintopallisijoja valtakunnallisissa Juniori-Cup kilpailuissa. Olisihan se mahtava homma polkaista hyppytoiminta jälleen sille kuuluvalle tasolle Haukiputaalla, lopettaa Räisänen. 12 » Torstaina 22. Sami Räisänen valmentaa haukiputaalaisia mäkikotkia. Samilla on selkeä näkemys miten hyppäämistä viedään eteenpäin. Muita palkittuja nuoria urheilijoita olivat piirinmestaruuskilpailuissa sarjoissaan menestystä niittäneet yleisurheilijat Olga Hokkanen, Fanni Hokkanen, Jatta Nurmela, Jessi Nurmela ja Katariina Pyörälä sekä hiihdossa hyville sijoille yltäneet Niina Holmström, Hanna Soronen ja Teemu Pyörälä. – Hyppääminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. – Viime kesänä ja talven aikana on hypätty yli 200 hyppyä enemmän kuin edellisenä vuonna. Mielenkiintoa hyppäämiseen Räisäsen mukaan tuntuu kuitenkin olevan, ja useat henkilöt ovat jo kyselleet mäkikoulun perään. Uutta tälle kaudelle oli myös yhdistetyn mukaan tulo kilpailuohjelmaan. HauPan joukkueet pelasivat Seinäjoella » Rantapohja HauPa joutui pojissa (U17) alkulohkossa kovaan joukkoon Seinäjoella viime viikonloppuna, kun finaaliin selvisivät WJK sekä Masalan Kisa Helsingistä (MasKi) HauPan hävittyä molemmille joukkueille. Rovaniemellä pojat hyppäsivät tasonsa mukaisesti ja tällä kertaa se riitti sijoituksiin kymmenen parhaan joukkoon. maaliskuuta 2018 » N:o 23 URHEILU » Menestyneitä iiläisurheilijoita huomioitiin » Ritva Piri » Ii Viime vuoden aikana menestykseen yltäneitä urheilijoita palkittiin Iin Lumivalakiat -tapahtuman yhteydessä. Kehitystä on tullut jokaisella osa-alueella, mikä näkyi myös menestyksenä Juniori-Cupissa, hän kuvaa tilannetta. Hyviin saavutuksiin yltäneitä iiläisiä löytyy etenkin nuorten sarjoista, mutta sekaan mahtuu myös aikuisia ja jo varttuneempiakin harrastajia. Mäkien kunnostus ja kisareissut hoidetaan yhteistyössä. Samin hyppyura kesti hieman yli kymmenen vuotta, mutta rakkaus lajiin on säilynyt näihin päiviin saakka. Hopeasompakilpailu tuo paikalle ikäluokan parhaat hyppääjät. Pojilla on takana vasta ensimmäinen täysi kilpailuvuosi, Räisänen muistuttaa. Nopeus ja voimaharjoittelun määrä kasvaa lajiharjoittelun lomassa myöhempinä vuosina” Poikien harrastamisessa on mukana molempien poikien vanhemmat. Menestystä keräsivät myös veteraanisarjoissa voimaurheileva Suke Huovinen ja rallin nuorten cupin viime vuonna voittanut moottoriurheilija Roni Kauppi. Sami on itse entinen mäkihyppääjä ja kirjaimellisesti asui hyppyrimäen juurella Taivalvaaran mäkikeskuksessa. Iiläisestä urheiluseuratyöstä palkittiin Iisun pitkäaikainen aktiivi Anneli Vilppola, ja iiläisen urheilun tunnettavuuden hyväksi tehdystä työstä kansainvälisestikin tunnettu iiläislähtöinen Tanja Kari. Suomenmestaruustasolla menestyivät voimanostaja Tatu Hänninen sekä valjakkohiihtäjät Saara Loukkola ja Jorma Sääskilahti. Hänninen saavutti SM-kultaa klassisen penkkipunnerruksen M20 -sarjassa, Sääskilahti puolestaan ylsi lajissaan SM-tason voittoon ja Loukkola toiseksi. IL K K A K URT T IL A. HauPan tytöt (U18) eivät päässeet parantamaan lopullista sijoitustaan suomalaisten seurajoukkueiden välillä. Vuoden nuorena iiläisurheilijana palkittiin nyrkkeilijä Aku Kanninen, joka saavutti viime vuonna Apoikien SM-kultaa. Haukiputaalaiset mäkikotkat kisaamassa » Ilkka Kurttila » Haukipudas Haukiputaalaiset Eemeli Kurttila ja Peter Räisänen osallistuivat viikonloppuna Rovaniemellä järjestettyihin Hopeasomman loppukilpailuihin. Tasapeli pronssiotteluun asti päässyttä AC Kirkkonummea vastaan ensimmäisessä pelissä antoi toivoa, mutta lopuissa otteluissa Haukiputaan Pallon nuori joukkue joutui taipumaan vastustajilleen, joskin tiukasti 1-3 maalin maalieroilla. Taivalkoski on molempien mäkikotkien vanhempien kotipaikka ja juuri siellä hyppyinnostus sai alkunsa. Poikien valmentaja Sami Räisänen on tyytyväinen kauden aikana tapahtuneeseen kehitykseen. Helpotusta harjoittelumääriin tuo se, että pojat hyppäävät jo Virpiniemen isommasta mäestä, mikä on muovitettu ja pääsevät kesällä harjoittelemaan sinne. – Tärkeintä on monipuolinen liikkuminen, pojat harrastavat tällä hetkellä useita lajeja, mikä on hyvä asia
klo 18.00 Haminan uudella koululla (osoite Valtarintie 11). Kokouksen päätteeksi kalaja nahkispaikkojen huutokauppa. Tehdään käsitöitä. Vastaavasti OU2:lla tavoite on 2,3–2,8, OU3:lla 2,5–3,0 ja OU4:lla ja OU5:lla 2,6–3,1 hirveä tuhannella hehtaarilla. Tällöinkin ne on ylläpidettävä ja niistä tulee yhä edelleen kustannuksia. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Yleisen sarjan lisäksi lasten sarja (0-14 v.), jossa kaikki osallistujat palkitaan. Ilmoittautuminen alkaa klo 11. Kilpailuaika 12.00-14.00. Oijärven kalastusyhdistys ry:n sääntömääräinen OsaKastEN KOKOus pidetään 31.3.2018 klo 10.00 Veeran Puodissa. Yhteistyöryhmässä otettiin esille, että Kiimingissä oppilasmäärät ovat olleet yhä nousussa, eikä tähän ole näkyvissä muutoksia seuraavien vuosien aikana. Kokoukseen ilmoittautuvalla henkilöllä tulee olla henkilötodistus ja edustamansa osakastilan tiedot mukanaan. Huomautettiin, että esimerkiksi kunnantalo tuskin menee kaupaksi. TERVETULOA! Järj. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi tontin varaamisen ja vuokraamisen kokouksessaan tiistaina. Tätä varten Kiinteistö Oy Kiimingin Arvokiinteistö on hakenut vuokralle Halpa-Hallin korttelissa vapaana olevaa tilaa. Kokouksessa kysyttiin onko laskettu vain se, mitä sivistysja kulttuuripalvelut säästää vuokrista. klo 18.45 alkaen. maaliskuuta 2018 » N:o 23 HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. 0400 537 148 tai miia.raiha@rantapohja.fi Yhteistyöryhmä haluaa lapsiystävällisyyttä päätöksentekoon » Teea Tunturi » Kiiminki Kiimingin yhteistyöryhmän kaikille avoimessa kokouksessa keskusteltiin Oulun sivistysja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvityksestä. Mitään koulujen lopettamisia ei voi Kiimingissä edes ajatella ennen kuin Jokirannan koulu on valmiina, totesi yhteistyöryhmä. Erityisesti mieliä kaihersivat koulujen lopettamisesitykset ja esitetyt laskelmat, joiden mukaan kyläkoulujen lakkauttamisella saataisiin aikaan merkittäviä säästöjä. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Johtokunta Rantapohjan jakelun hoitaa Posti. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Ilmoituksia Huveja BINGO Ylikiimingin asukastuvalla sunnuntaisin alkaen klo 15 irtolehdellä. VAIHTUUKO OSOITTEESI. Muista tehdä osoitteenmuutos Rantapohjaan! Puh. Varaus on voimassa syyskuun 2018 loppuun saakka. alkaen 14 vrk:n ajan Kuivaniemitalolla. Kokouksessa esillä sääntömääräisten asioiden lisäksi: Kuivajoen alajuoksun kehittämisprojektin loppuraportointi. Onko laskelmissa huomioitu, että Kiimingin lukiossa käyvät myös Yli-Iin ja Ylikiimingin koululaiset. Onko laskelmiin huomioitu muut kustannukset ja mikä on todellinen säästö. Pohjoisimmalla hirvitalousalueella, eli OU1:llä tavoitteena on vuosina 2018–2020 saavuuttaa 2,0–2,5 hirven tiheys tuhatta maapintaalan hehtaaria kohti. Hirvitavoitteet asetettu » Rantapohja Oulussa alueellinen riistaneuvosto päätti lähivuosien hirvitavoitteista sen toimialueeseen kuuluvan viiden hirvitalousalueen osalta. asukasyhdistys BINGO NuOrIttalla perjantaina 23.3. Pöytäkirja nähtävillä 16.4. 0400 150 795 Kokouksia Yli-Iin Naseva ry YlEINEN KEVÄtKOKOus Yli-Iin kirjaston kokoustilassa su 8.4 klo 19.00. Toimitus valitsee jutunpätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. JOS ET SAANUT LEHTEÄ soita Rantapohjaan 0400 537 148 ma-pe klo 8.30-16.00 www.rantapohja.fi. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Kahvitarjoilu. Seuratoimintaa n Iin Martat Marttailta tiistaina 27.3. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. Halpa-Halli haluaa laajentaa Kiimingissä » Rantapohja » Kiiminki Halpa-Hallilla on tarkoitus laajentaa Kiimingissä käyttötavaraosastoaan noin tuhannen kerrosneliön verran. Näin ollen rakennukset jäisivät Tilakeskuksen hallintaan. Myytävänä nokipannukahvia, muurinpohjalättyjä, makkaraa ym. klo 12-14 Jämsän suvannolla. Kiimingin yhteistyöryhmä toivoo, että palveluverkkoesityksessä lapsivaikutukset ja lasten paras nostettaisiin rahan edelle. 13 » Torstaina 22. Ilmoittautuminen kokoukseen, valtakirjojen tarkastus ja kahvit klo 10.00-11.30. Kaikki lämpimästi tervetuloa! Halutaan ostaa Singleja vinyyli lP-lEVYJÄ P. Tervetuloa. Jokivarren metsästysseuran ja kyläyhdistyksen yhteisesti järjestämät PIlKKIKIlPaIlut la 24.3. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. Kuivaniemen Osakaskunnan OsaKastEN KOKOus Pidetään Kuivaniemen nuorisoseuran talolla 7.4.2018 klo 12.00 alkaen. Tervetuloa. Päävoittona 120€ osto kortti. Kokoukseen osallistujat kummastelivat, mihin laskelmiin palveluverkkoesitykset perustuvat, sillä ne eivät tavallisesta kuntalaisesta tunnu todellisilta. Hoitokunta www.kuivaniemenosakaskunta.fi www.rantapohja.fi PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Palkintoina ostokortteja, kahvia yms. Varausaikana varaajan tulee hyväksyttää tontin käyttösuunnitelma rakennusvalvonnassa. Johtokunta kokontuu klo 18.00
Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas. 14 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » » Torstaina 22. Koulu puuttuu mahdollisuuksien mukaan somekiusaamiseen, mikäli se näkyy koulun arjessa ja vaikuttaa oppilaan koulunkäyntiin. 11/26/17. – Aikuisetkin käyttäytyvät huonosti esimerkiksi WhatsApp-ryhmissä ja Facebookissa. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. To: pyttipannu, kasvispyttipannu, punajuurisalaatti. Kiusaaminen netissä on helppoa, koska siellä voidaan toimia nimettömänä. Lehtien keskustelupalstoilla on myös huonoa käytöstä ja rumaa kielenkäyttö, Tikkanen sanoi. Kiusaaminen voi alkaa kostonhalusta, mielijohteesta, vitsin väärinymmärryksestä tai siitä, jos itsellä on huono päivä. Ke: lihakeitto, kirveli-kasviskeitto, kurkku, juusto. Kiusaaminen saattaa olla kahden ihmisen välinen asia, jota muut eivät välttämättä huomaa. Somessakin on muistettava kunnioittaa toisia. Tosin siihen, lukeeko oman lapsensa viestejä, hän kehottaa suhtautumaan varauksella, koska nuoretkin ovat ihmisiä ja heilläkin on oma yksityisyytensä. Vilkas paneelikeskustelu Paneelikeskusteluun osallistuivat koulupoliisi Jarkko Kähkönen, nuorisotyöntekijät Katri Sillanpää ja Marjo Nikka, vanhempainyhdistyksen jäsen Raino Ojala sekä oppilaiden edustajina Miikka Kelahaara, Iina Loukusa ja Jessi Nurmela. Kolmannella tunnilla salissa pidettiin someen liittyvä koko koulun paneelikeskustelu. MITÄ SYÖDÄÄN. -> mielipiteet -> nuoret Sivun juttu on syntynyt osana Rantapohjan ja alueen yläkoulujen mediayhteistyötä, jonka juttuja julkaistaan Rantsikassa sekä Rantapohjan netissä viikoittain 318 Valtarin koululla teemapäivän aiheena somekäyttäytyminen » Pihla Haanela » Ada Korkala » Roosa Mustonen » Iitu Pyrhönen » Ii Valtarin koululla Iissä järjestettiin koko päivän kestänyt somekäyttäytymisen teemapäivä. To: kahden kalan vuoka, kaali, retiisi, persilja, lämmin lisäke. maaliskuuta 2018 » N:o 23 LASSI JA LEEVI » Rantsikka on nuorten areena. Viikko 13 Haukipudas Ylikiiminki Yli-Ii Ma: jauhelihapihvi, kasvispihvi, perunasose, porkkanaraaste. Keskustelun juonsi Valtarin koulun erityisopettaja Eija Tikkanen. Ti: rypsipossunlihastroganoff, soijapapustroganoff, perunat, amerikansalaatti-kesäkurpitsa-maissisalaatti. Panelistit keskustelivat, miten somessa pitäisi käyttäytyä. Ti: kalkkuna-kasviskastike, kasviskastike, perunat, sekoitettu vihersalaatti. Jokiranta, Kiimingin lukio, Tirinkylä, Alakylä, Ylikylä, Huttukylä Ma: kirjolohipihvi, punajuuri-tattaripihvi, perunasose, kurkku-herne-pinaattisalaatti. Huono somekäyttäytyminen Haastattelimme paneelikeskustelun jälkeen erityisopettajaamme Eija Tikkasta. Ke: kalakeitto, juustoinen hernesosekeitto, tomaattija tuorekurkkuviipale. Koulupoliisi kertoi, että yleisimmät somessa tapahtuvat rikokset ovat kunnianloukkaus, laiton uhkaus, identiteettivarkaus, vainoaminen, kiristys ja hyväksikäyttö. Näistä asioista heillä riittikin keskustelua pitkäksi aikaa. Kaikki somekiusaaminen on liikaa! Lopuksi todettiin, ettei kannata ladata nettiin mitään, mitä voidaan käyttää itseä vastaan. To: appelsiinibroileri, mifua currykastikkeessa, perunasose, vihersalaatti, mämmi ja kermamaito. Ti: lihapyörykät, perunat, ruskea kastike, tuoresalaatti, minisoijapyörykkä, tomaattikastike, Ke: nakki-/makkarakeitto, sämpylä, juusto, hedelmä, kasvisnakkikeitto. Päivän päätteeksi Valtarin koululla järjestettiin koko kunnan yhteinen vanhempainilta, jonka aiheena oli nuoret ja some. MESTARIMELOJA COVEY BAACK LASKI ALAS NELJÄ LUOKAN KOSKEA ISTUEN NELJÄN PÄÄLLEKKÄIN SIDOTUN LAUTAN PÄÄLLÄ! RANSKALAINEN FRANCOIS GISSY SAAVUTTI 300 KM TUNTINOPEUDEN 4,8 SEKUNNISSA RAKETTIVOIMALLA KULKEVALLA POLKUPYÖRÄLLÄ! ALAN ALDA OLI AINOA NÄYTTELIJÄ, JOKA NÄYTTELI MASH-SARJAN JOKAISESSA 251 JAKSOSSA. Joku voi aiheuttaa tai joutua rikoksen kohteeksi jopa tietämättä sitä itse. Hän jatkoi, että jokaisen vanhemman velvollisuuksiin kuulu keskustella siitä, mitä somessa tehdään ja minkälainen on oman lapsen käytösmalli. Somessa häiriköinti ja ahdistelu voivat jatkua ympäri vuorokauden. Somekiusaaminen voi olla haukkumista, ryhmistä pois jättämistä tai rumaa kielenkäyttöä. Ii Ma: kinkkukiusaus, säräjuurekset, punajuurisalaatti, juustoinen kasviskiusaus. Mitä mieltä alueen nuoriso on ajankohtaisista asioista. INFO Panelistien ohjeita • Toimi itseäsi ja muita kunnioittaen! • Älä levitä turhia tai negatiivisia asioita muista! • Älä käyttäydy niin, miten et halua, että itseäsi kohtaan käyttäydytään! • Kehu kaveria sen sijaan, että haukut! • Joskus on hyvä sanoa oma mielipide, mutta aina ei kannata! • Ole fiksu ja mukava somessa! Älypuhelimista on paljon iloa ja hyötyä. To: seilorin turska, perunasose, friseekasvissalaatti, falafel-kasvispihvi. Julkaisemme nuorten mediayhteistyön parissa syntyneitä mielipidekirjoituksia Rantsikassa, mielipidesivulla sekä Ranta pohjan nettisivuilla mielipiteet-kategorian alla osoitteessa www.rantapohja.fi. HÄN MATKUSTI NEW JERSEYSTÄ LOS ANGELESIIN JOKA VIIKONLOPPU 11 VUODEN AJAN. Ti: stroganoff, kasviskastike, perunat, vihersalaatti, lämmin kasvislisäke. Tikkanen kertoi, että haluttiin järjestää paneelikeskustelu someen liittyen, jotta saataisiin parannusta somekäyttäytymiseen. Ke: jauhelihakeitto, soijapyörykkä-kasviskeitto, porkkanapala, juusto. MERISAUKOT PALAAVAT PIILESKELEMÄÄN AINA OMILLE LEMPIKIVILLEEN JOITA NE KÄYTTÄVÄT NILVIÄISTEN JA ÄYRIÄISTEN SÄRKEMISEEN. Jääli, Laivakangas, Kiiminkijoki Ma: jauheliha-kaalilaatikko, kasvis-kaalilaatikko, porkkanaraaste, puolukkahillo. Ensimmäisellä tunnilla oli Kiva-tunti, toisella tunnilla mietittiin hyvän somekäyttäytymisen perusteita ja kiusaamistilanteita. Panelistit keskustelivat lisäksi myös alastonkuvista, lapsipornosta ja hyväksikäytöstä
Playboy -lehden kestotilaajille oli lehden logo helppoa kauraa. Pyhäpäivä: 2. Laulu baritoni Reijo Alatalo, urut ja piano Elias Niemelä. Jeesuksen elämän viimeiset vaiheet esitetään kuvien ja tarinankerronnan keinoin. Saaristolaiset 23, Royal We 36, Päkkikankaan Raittiusyhistys 39, Dinglet 39, Tohveliroistot 43. Tervetuloa päiväkerholaiset, perhekerholaiset ja perheet kaiken ikäisten lasten kanssa! Tällä pääsiäisviikolla perhekerhot eivät kokoonnu, osallistumme pääsiäisvaellukselle. Pyhäpäivän aihe: Jeesus haudassa. Tule laulamaan, kannattamaan yv keräystä kahvitellen ja arpoja ostaen! Mukana Aseman Martat ja seurakunta. klo 13 Kellon srk-kodilla. Pääsiäisvaellus perhekerholaiset ja päiväkerholaiset Ti 27.3.2018 11:00 Iin seurakuntasali. klo 17.30 18.45 ry:llä. Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste avoinna puhelimessa sovittuina aikoina, suntio p.040 522 0252. klo 18.30 Seurakuntakeskuksessa. Kierrokset alkavat yläkerran seurakuntasalista, lopuksi saadaan pääsiäisyllätykset. Tervetuloa aikuiset ja lapset! Katso lisätietoja ja tapahtumia www. Ylimmän kaulanikaman nimi tunnettin yleisesti. Pääsiäisen vuoksi. Lasten pääsiäiskirkot klo 9 ja 10 Kiimingin kirkossa. KIIMINKI Perhemessu su 25.3. Lapsikuoro To 22.3.2018 17:00 Iin seurakuntasali Harjoitus seurakuntatalolla. klo 12 ry:llä, Esa Koukkari. Lasten pääsiäiskirkot klo 9 ja 10 Jäälin kappelissa. Juttukahvila ke 28.3. Vapaa pääsy, ohjelma 5 € Yhteisvastuu -keräykselle. Kaikenikäisten kokoontumispaikka Raamattupiirin seuraava kokoontuminen ke 4.4. Toimittaa: Soronen Pekka, kanttorina: Setälä Taneli. Diakonian ajanvaraus ja päivystys maanantaisin klo 9-11 diakoniatoimistossa srk-keskuksessa. klo 13 Jäälissä. Kiirastorstain messu to 29.3. maaliskuuta 2018 » N:o 23 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 25.3. Matka maailman ympäri -varhaisnuorten kerho Ma 26.3.2018 17:30 Kerhohuone. Miten vaikutamme omaan ja toistemme hyvinvointiin. klo 13 srk-keskuksessa ja to 22.3. Pääsiäisvaellus kierrokset klo 18 ja klo 19 Ke 28.3.2018 18:00 Iin seurakuntasali. Viimeinen musiikki tuli gongin jälkeen. Seurat ja pääsiäisajan lauluja su 25.3. Kastetut: Ville Oskari Juola, Silva Karelia Konttaniemi, Veera Elma Raita, Lilja Emma Kaarina Rinkinen . Yhdessä tekemisestä kiinnostuneille tarjotaan yhteisövalmennusta. Saaristolaisilla lähti hyvin, mutta kun vihjeet tökkivät, tuli lopussa hyytyminen. Neulotaan, askarrellaan ja kahvitellaan diakonianja lähetystyön hyväksi. Ristintiellä pääsiäisesitys ti 27.3. ja 2.4. Kirkkokuorolaisille jaetaan Kirkkomusiikkiliiton ansiomerkkejä. Tietoa ja kokemuksia kirkon kansainvälisestä työstä kaikille avoimessa piirissä. Ahti-ilta Ma 26.3.2018 18:00 Väli-Olhavan Kirkkosali. Hiljaisen viikon maanantain iltakirkko ma 26.3. Kuivaniemen Rauhanyhdistys Seurat su 25.3. Pergolesin kaunis Stabat Mater kertoo Jeesuksen äidin, Marian murheesta ristin juurella. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. YLIKIIMINKI Messu su 25.3. Solisteina , Sofia Lahti, sopraano, Essi Wathén , altto, Tuormo Rahko, tenori, Hannu Niskasaari, Jeesus, Keijo Rautakoski, ryöväri, Harri Laurila, ryöväri. Tervetuloa. Toimittaa: Soronen Pekka, kanttorina: Jaakkola Markku. Kolehti:Sovinnon ja rauhan työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Isovanhemmat, kummit ja kaikki perheet ovat tervetulleita mukaan. klo 11 seurakuntakeskuksen monitoimisalissa. Perhekerhot Kirkkopirtillä tiistaisin klo 9.30–11.00. Kyselijä joutuu pohtimaan vaikeusasteen kiristämistä, kun pinnoja ropisi niin hurjasti. 040 7008 151. Vapaa pääsy Ajanvaraus diakoniatyöntekijälle ma-pe 09:00 10:00 Diakonissa Sanna Karppinen p. Toimittaa: Ruotsalainen Tapani, Saarnaa: Kinnunen Matti, kanttorina: Savolainen Eija. Tuotto menee lyhentämättömänä yhteisvastuukeräykseen. Toimittaa Martti Heinonen, avustaa Saila Karppinen, messudiakonina Johanna Kerola, kanttorina Laura Alasaarela, seurakunnan lapsikuoro. Sisältö on sama kuin lasten pääsiäiskirkoissa. Kolmoset sujuivat hyvin Barbin pikkusiskoa lukuun ottamatta. Nuorten Yökahvila pe 23.3. Kanttorit Eero Mikkonen (Ristijärvi) ja Keijo Piirainen (Pudasjärvi), laulu ja urut. SÄVELJUHLA palmusunnuntaina 25.3. klo 9.30 on peruttu. Kierros alkaa yläkerran seurakuntasalista, lopuksi kaikki saavat pääsiäisyllätyksen. Kolehti: Vienan-Karjalan työn tukemiseen Venäjällä, Inkerin kirkko Hartaus Iin hoivalla Emmintuvalla To 22.3.2018 13:00 Päivystävä pappi Iin hoito-osastolla To 29.3.2018 14:30. ja 2.4. klo 12:30 pyhäkoulu ry:llä. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina Markku Jaakkola. Pystykahvit kirkossa messun jälkeen. 15 » Torstaina 22. klo 13.15 ry:llä, Heikki Saarikoski. iinseurakunta.fi Kastettu:Lauri Olavi Kuvaja , Aleksi Urho Juhani Tuohimaa , Fanni Maria Mertala Kuollut: Elina Kyllikki Liedes 81v Iin Rauhanyhdistys Raamattuluokka pe 23.3. Vieraana floristi Helena. Hiljaisen viikon perheiden iltakirkko ti 27.3. Ylikiimingin seurakuntapiirin toimipiste Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina aikoina, varsinaisia aukioloaikoja ei ole. Pääsiäisylistyksen aikana kirkko valaistaan messun viettoa varten. Tapahtuman tuotto Yhteisvastuu –keräyksen hyväksi. Jumalanpalveluksen jälkeen täytekakkukahvit ja mehut. klo 12 Kuivaniemen kirkossa. Avustaa: Soronen Pekka. Pääsiäisvaellus perhekerholaiset ja päiväkerholaiset ti 27.3. Tervetuloa! Miestenpiiri Su 25.3.2018 18:00 Iin seurakuntasali 7 -iltapäivä To 22.3.2018 15:00 Kerhohuone. Urheilukin sujui normaalia paremmin niin mäkihypyn kuin golfinkin suhteen. Vapaa pääsy. Musiikki jäi Anna Erikssoniin. Emma Mustaniemi sopraano, Johanna Fiskaali altto, Johanna Simonen urut ja Maria Mattila sello. Pyhäpäivän aihe: Kunnian kuninkaan alennustie. Esiintymässä Jari Leskelä, Raisa Karjalainen, Matti Laurila, Marjut Uusitalo, Jukka Nevalainen, Mirja Seppälä, Kaisa Puurunen, Matthew Nevala, Sanna Ranua, Marjo-Riitta Pelttari, Juho Konttila ja Eira Saarela, säestykset Salla Kujala ja Jarkko Metsänheimo. Kirkkokuoro To 22.3.2018 18:15 Iin seurakuntasali Hiljaisen viikon sävelhartaus Ti 27.3.2018 19:00 Iin kirkko. 040 7376 955 (Ii ja Jakkukylä) Diakonissa Sanna Mäenpää p. Seurat su 25.3. klo 12 Kartanoväki-kodilla, Heikki Saarikoski. pääsiäispäivä. 044 7310 232. Kierrokset alkavat yläkerran seurakuntasalista, lopuksi saadaan pääsiäisyllätykset. klo 19 srk-keskuksessa. Kiirastorstai, pyhäpäivän aihe: Pyhä ehtoollinen. klo 11 Iin seurakuntatalolla. Pääsiäisvaelluksella saamme seurata pääsiäisen tapahtumia vaelluskierroksella. Varaa mukaan käteistä. Avustaa: Karppinen Sanna Pääsiäisyön messu La 31.3.2018 23:00 Iin kirkko. Kellon diakonia ja lähetyspiiri ma 26.3. klo 17 seurat Kiimingin ry, Jussi Karjula ja Pauli Niemelä Kiimingin Rauhan Sanan seurat su 25.3. Pitkäperjantai, pyhäpäivän aihe: Jumalan Karitsa Jeesus haudataan. Pääsiäisvaelluksella saamme seurata pääsiäisen tapahtumia vaelluskierroksella, joka on Iin seurakuntatalolla sisätiloissa. 08 3161 303. Naisten iltapäivä tiistaisin klo 14 Wirkkulassa. klo 18.30-22 nuorisotalo Sykkeellä Rauhanyhdistys: la 24.3. Juhlassa esittävät tervehdykset yhteisen kirkkovaltuuston pj, sairaalaneuvos Matti Kakko, piirikappalainen Matti Jurvelin, kaupunginvaltuuston pj, teologian maisteri Juha Hänninen ja Suomen Kirkkomusiikkiliiton varapj, kanttori Keijo Piirainen. Kysy lisää 22.3. klo 10 kirkossa, toimittaa Miia Seppänen avustaa Anne Schönberg ja lastenohjaajat, mukana myös päiväkerholaiset, kanttorina Salla Kujala, Laulujoutsenet, johtaa Ulla Metsänheimo JJäälin erityismessu su 25.3. Hiljaisen viikon iltakirkko ke 28.3. Royal We:llä oli paikallisvahvistus. (08) 5313 500 on avoinna ma-pe klo 9-16. Pyhäpäivä: Palmusunnuntai. Esityksen kesto noin 30 min. Kierros alkaa yläkerran seurakuntasalista, lopuksi kaikki saavat pääsiäisyllätyksen. klo 19 Ylikiimingin kirkossa. klo 13 Martinniemen srk-kodilla. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. klo 18! Perhekahvilat Kirkkopirtillä perjantaisin klo 9.30–11 ja Jäälin kappelilla maanantaisin klo 9.30-11. Aulassa myynnissä arpoja (1 €) ja käsiohjelmia (5 € sisältää kahvit). Kiirastorstain messu to 29.3. Aamupuuro-Akatemia ma 26.3. klo 14 seurat palvelukeskuksessa ja klo 17 seurat ry:llä. Valmentaja tulee Helsingin Diakonissalaitokselta, valmennus on maksuton ja siitä saa todistuksen. klo 18 ry:llä Yhteinen pyhäkoulu ja ruokailu kaikille su 25.3. Tervetuloa päiväkerholaiset, perhekerholaiset ja perheet kaiken ikäisten lasten kanssa! Tällä pääsiäisviikolla perhekerhot eivät kokoonnu, osallistumme pääsiäisvaellukselle. Kiirastorstain messu To 29.3.2018 19:00 Iin kirkko. Rippikoululaisille merkki korttiin osallistumisesta. B. Iltakirkko ti 27.3. Yksi Itämaan tietäjä vastasi kahta päkkikankaalaista eikä alfoja tullut. klo 18.30 ry:llä. Yhteisövalmennus liittyy Yhteinen keittiö -hankkeen suunnitteluun. Roope & Julian konsertti, iglu, lumenveistoa, pakohuone, kauhukammio, askartelua, virpomisoksien tekoa, kisoja ja pelejä, hankijalkapallokisat, korikiipeilyä, hemmottelua, ruokailu ja vohvelikahvila. Su 25.3. klo 18 ja klo 19 Iin seurakuntatalolla. klo 19 Ompeluseurat Jussi Kaistolla, Su 25.3. Klo 9.45 aamurukous, klo 10 tarjolla puuroa, voileipiä ja kahvia/ teetä Puttaan Marttojen valmistamana. Lumiapinan kotimaa hukassa Iin visassa » Rantapohja » Ii Raanlunti on paitsi käynyt vaikka missä, myös ennustajaeukko. Alatalonmäentie 30 to 5.4. Tapahtumassa on toimintaa kaikille ja kaikenikäisille. Tervetuloa aikuiset ja lapset! Katso myös Iin alue ja www.iinseurakunta.fi. Klo 18 alkaen on mahdollisuus nauttia Jäälin Marttojen valmistamat kahvit/teet YV:n hyväksi. 040 7182 297 (Olhava, Kuivaniemi ja Oijärvi). Pyhäpäivän aihe: Ylösnousseen kohtaaminen. Pääsiäisvaellus kierrokset ke 28.3. Avustaa: Hietapelto Irmeli ja Nevalainen Pekka. Pyhäpäivä: Hiljainen lauantai. klo 18.30 Kellon srk-kodilla. Lukijakysymys (vanha): Suomen Merimuseo on Kotkassa. Kirkkokuoron harjoitus tänään to 22.3. Su 25.3. klo 10. klo 10 kirkossa, toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Anja Hyyryläinen. Kolehti: Nimikkokohteen Suomikirkkotyön tukemiseen Tokiossa, Japanissa (SLEY). Ajanvarausta ei 2.4. YV-kyläilta Helinä Mäenpäällä os. YLI-II Palmusunnuntain sanajumalanpalvelus 25.3. klo 12 Ylikiimingin kirkossa. Palmusunnuntai, pyhäpäivän aihe: Kunnian kuninkaan alennustie. Messu Ma 2.4.2018 10:00 VäliOlhavan Kirkkosali. klo 10 kirkossa. 040 7033 690 Työntekijöiden suorat numerot: Kappalainen 040 7300 407 Kanttori 040 7300 408 Diakonissa 040 5281 813 Suntio 044 3161 455 Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451 Lastenohjaaja 044 3161 721 Lähetyssihteeri 044 3161 459 Hautausmaa-asiat Ylikiiminki 08 3161388 tai 08 3161 414 Rauhanyhdistyksen toimintaa: La 24.3 klo 12.00 vierasmyyjäiset Ranuan ry:llä, su 25.3 klo 17.00 seurat ry:llä, Lasse Hertteli, Veikko Jurvakainen, ti 27.3 klo 18.00 päiväkerho ry:llä. klo 12 Sieviläisten myyjäiset ry:llä, la 24.3. Jäälin kappelin perhekerho to 22.3. kärsimysajan ja pääsiäisen aiheisia lauluja. KUIVANIEMI Perhekirkko su 25.3. Jakkukylän Rauhanyhdistys Pe 23.3. klo 19 Kuivaniemen kirkossa. Nuorena kuolleen G. Toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina Markku Jaakkola. Laulukerho to klo 10 seurakuntatalossa. Pääsiäisen vuoksi. Kolehti Yv-keräyksen hyväksi. Yhteisvastuu -tapahtuma kaikille, toimintaa sisällä ja ulkona klo 11-15. HankiRahaa -fest la 24.3. Ohjelmassa mm. Kolehti: Oman seurakunnan diakoniarahastolle. Kolehti Yv-keräyksen hyväksi. Tohveliroistot ilmaantuivat paikalle pitkästä aikaa mukanaan kova värväys. klo 19 kirkossa, toimittaa Miia Seppänen, kanttorina Salla Kujala, avustaa naiskuoro Vanamot. klo 18.30 seurakuntatalossa. Pergolesin Stabat Mater ke 28.3. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 25.3. klo 1314.30 Jäälin kappelin nuorisotilassa. Klo 10.30-11.30 aiheena Miten voisin hiljentyä. klo 10 srk-keskuksessa, Kirkkotie 10. klo 14-15 Yhteinen keittiö-hankkeen suunnittelua srk-keskuksessa. Työttömien ja pienituloisten ruokailua ei ole ma 26.3. Mukana myös viulisteja. ja ti 27.3. Toimittaa: Ruotsalainen Tapani. Kolehti: Sovinnon ja rauhan työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Lapset voivat askarrella kirkkoon mukaan otettavaksi kukan vapaavalintaisesta materiaalista. Sanajumalanpalvelus pe 30.3. Nuortenilta To 22.3.2018 18:00 Kerhohuone. Hohde-kuoro johtaa Leo Rahko, urut Jaakko Rahko, soitinyhtye. Illan päätteeksi kahvit ja vapaata oleskelua. Kiirastorstain iltakirkko to 29.3. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. klo 18 srk-keskuksessa. Tähän perhekirkkoon kutsutaan vuoden aikana 3 vuotta täyttäviä lapsia ja heidän perheitään. Vapaaehtoinen maksu lippaaseen. Roope & Julia esiintyy klo 14, jolloin toimintapisteet lakkaavat toimimasta, konserttiin pääsylippu 5 €. klo 14 kirkossa, Yli-Iin kirkkokuoron 50-vuotisjuhla, mukana myös Miesten lauluryhmä ja lapsikuoro kanttori Anja Hyyryläisen johdolla. Tiistai 27.3. Kaikenikäisten naisten olohuone. Uusi: Mihin bakteeriin voi törmätä Komisario Palmu -elokuvissa?. Tiistai 27.3. Teemme pääsiäisaiheisen kukkaasetelman. Lämpimästi tervetuloa! Yksinlaulajien konsertti su 25.3. Pääsiäisvaelluksella saamme nähdä ja kuulla pääsiäisen tapahtumista vaelluskierroksella. Työttömien ja pienituloisten aamupuuro ma 26.3. Ohjelmassa mm. Kanttori Tiina Tuomikoski. sekä 24.-25.4. klo 19 Jäälin kappelissa, toimittaa Marika Huttu, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Päiväkerho ma 26.3. klo 19 kirkossa, toimittaa Juha Tahkokorpi, avustaa Miia Seppänen, kanttorina Salla Kujala, mukana kirkkokuoro. Hiljaisenviikon iltamusiikki ti 27.3. Naisten kasvuryhmä ti 27.3. Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi tai omaisesi luona. Kaikenikäiset vauvasta vaariin ovat tervetulleita! Keskiviikko 28.3. klo 12 Pyhäkoulu ja seurat ry:llä, Ilkka Liukkonen ja Tapani Alakärppä, Ke 28.3. Lähetyspiiri perjantaisin klo 12.30 srk-keskuksen Poijussa. Kaikille avoin käyntipaikka viikon aluksi. Oli nähnyt enneunen, jossa oli Järkkävisassa iso joukko porukkaa, ja niinhän tuota oli. Perheiden iltakirkko klo 19 Jäälin kappelissa. klo 18 . klo 19 kirkossa, toimittaa Saila Karppinen, seurakunnan gospelbändi. Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä puh. Naapurin vaaleja oli seurattu kuin myös neukkujen historiaa. Diakoniatoimistoon voi tulla myös käymään. Säveljuhlan jälkeen kahvit seurakuntatalossa. Toimittaa: Ruotsalainen Tapani, kanttorina: Savolainen Eija. Tule koko perheellä seuraamaan Jeesuksen matkaa kohti ristiä. Dingleillä yllätti vanha herra tietämällä biiseistä Palmgrenin Heijastuksen. Heinrich Schützin teos Jeesuksen Kristuksen seitsemän sanaa ristillä kuorolle, solisteille ja soitinyhtyeelle sekä Tuomo Nikkolan Hyvä paimensarja. klo 18 myyjäisten iltaohjelma ry:llä, su 25.3. Kastetut: Eemil Toivo Oliver Oikarinen, Joonatan Lucas Skarp . klo 19 raamattuluokka Lapinkankaalla. klo 19 kirkossa, toimittaa Martti Heinonen, avustaa Jaakko Tuisku, messudiakonina Minna Lappalainen, kanttorina Hannu Niemelä, Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro. Kuolleet: Tuomo Olavi Granlund 63 II Viikkomessu To 22.3.2018 20:00 Iin Kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). klo 18 kirkossa, Miesten lauluryhmä ja Laulutrio Maariet Anja Hyyryläisen johdolla, tekstit Matti Jurvelin ja seurakuntalaiset. Messu alkaa kirkon pihalta pääsiäiskynttilän sytytyksellä, siirrymme kynttiläkulkueessa valaisemattomaan kirkkoon, kirkossa tuli jaetaan väelle annettuihin tuohuksiin. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. klo 13 Kellon srk-kodilla. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Vihjeistä tuli niin Unilevern kuin Puhelinlangat laulaakin heti kolmosella. klo 18 srk-keskuksessa Poiju -salissa. Rauhanyhdistystoimintaa: Kirkonkylä: Pe 23.3. Kirkkokuoro. Oulujoen kirkkoherranvirasto p.(08) 531 3500, avoinna ma pe klo 9-16 Diakoniantyön taloudellinen ajanvaraus ma klo 9-11 puh. Perhekerhot, Perhekahvilat, Esikkokerho ja Päiväkerhot eivät kokoonnu hiljaisella viikolla 26.3.–2.4. Lähetyspiiri to 22.3. mennessä Johanna Kerolalta, p. klo 14 Kiimingin kirkkopirtillä, Hannu Tuohimaa. Lasten pääsiäiskirkoissa saamme eläytyä pääsiäisen sanomaan laulaen, kuunnellen ja katsellen. Messun jälkeen iltapala. Hiljaisen viikon iltakirkko ma 26.3. Ajanvaraus taloudellisen avun hakemiseksi, p. Kokonaisuus sisältää neljä päivää: 3.-4.4. Toimittaa Matti Kinnunen. YV-kyläillan ohjelmassa on kahvittelua, arpojen myyntiä, laulelua sekä tietoa yhteisvastuukeräyksestä. Raamattupiiri to 22.3. Ma 26.3. Tuomo Nikkolan säveltämä Jäälin messu, jonka toimittaa Miia Seppänen ja kanttorina Jarkko Metsänheimo. Pääsiäisvaelluksella saamme nähdä ja kuulla pääsiäisen tapahtumista vaelluskierroksella, joka on Iin seurakuntatalolla sisätiloissa. klo 19 kirkossa, toimittaa Pauli Niemelä, kanttorina Jarkko Metsänheimo. 045 1393 993. klo 14 Kultasimpussa ja klo 17 kirkossa, Kello: huutokauppaompeluseurat pe 23.3. klo 18 Raamattukerho ry:llä Yli-Olhavan Rauhanyhdistys Ompeluseurat Pe 23.3.2018 18:00 Sanna Suomelalla. Ohjelmassa mm. Perhekerho pe 16.3. Iin perhekerho Pe 23.3.2018 10:00 12:00 Kerhohuone. Pyhäpäivän aihe: Pyhä ehtoollinen. Seurakuntakerho to 22.3. Pääsiäisen vuoksi ei aamupuuroa 2.4. Kahvit tarjoaa Kontion maaja kotitalousnaiset. klo 19 kirkossa, toimittaa Saila Karppinen, kanttorina Hannu Niemelä, Haukiputaan Mieskuoro. Johanna. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttori Leo Rahko. klo 9.15-10.15 on Kiimingin Vanhustentaloyhdistyksen kerhohuoneella Kivitie 1 (sisäänkäynti Kiertotien puolelta), maksuton. Tervetuloa perheiden iltaan to 22.3. klo 13 Montinsalissa. Toimittaa Tapani Ruotsalainen, kanttorina Markku Jaakkola. Oli jopa varaa vaihtaa pari oikeaa väärään. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. Pyhäpäivä: Kiirastorstai. Pääsiäisen vuoksi. Kuolleet: Väinö Henrikki Sukanen 98. Piirikappalainen p.040 1921 158. Perhekirkko Su 25.3.2018 10:00 Iin kirkko. klo 1115 Haukiputaan srk-keskuksella. klo 18 Oijärven kyläkirkossa. Yhteisvastuu tilaisuus Saukkolan majalla To 22.3.2018 18:00. Juttunurkka ei ole avoinna ma 26.3. Kun nuorisolla oli kotona Barbin pukkusisko, oltiin lähellä 40:ä. Seurakuntalaisia palvelee myös Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650 OULU, puh. Hiljaisen viikon iltamusiikki ja lukupassio ke 28.3
p. maaliskuuta 2018 » N:o 23 Torikauppiaat KOIVULAN MAKIAA JUUSTOKEITTOA, ternijuustoa sekä ternimaitoa. 21.3.2018 Iin kunnanhallitus. Kaava tulee voimaan tällä kuulutuksella. KOKO VARASTO HÄVITYSHINNOIN!! Kimmon Kenkä Kankaanpää Työsuorituksia Ostamme kuolinpesiä, tyhjennämme varastoja jne. 16 » Torstaina 22. 045 1744 719 KENKÄVARASTON LOPPUUNMYYNTI PERJANTAINA IIN TORILLA 9-16 LAUANTAINA HAUKIPUTAAN TORILLA 9-14 Rieker, Ajavat, Pomar-kävely-, jokasäänja talvikenkiä ORTOKENKIÄ ja erikoistossuja KUOMA lenkkareita. TIISTAINA 27.3. Myös talvimallit! NOKIAN KUMISAAPPAITA (myös lämminvuorisia) NAHKASAAPPAITA AAMUTOSSUJA runsas valikoima. • Ylikiimingin tori klo 10.15 pysähdys • Kiimingin tori klo 10.45-11.00 • Haukiputaan tori klo 11.3011.45 • Iin tori klo 12.15-12.30 Puh. 046 526 6269 tai 046 526 6166 Kuulutuksia Kuulutus Iin Kirkonseudun korttelin 23 asemakaavan muutoksen voimaantulo Iin kunnanvaltuusto on 5.2.2018 hyväksynyt Iin Kirkonseudun korttelin 23 asemakaavan muutoksen