Sivu 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 22.8.2024 55. Sivu 5. Tapahtuman avulla haluttiin innostaa lisää nuoria harrastuksen pariin. Tavoitteena on elävöittää Rantakestilän aluetta. vsk • N:o 65 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Nuoret jahtiin mukaan Saarikosken Jahtimiehet ry järjesti ensimmäistä kertaa kouluikäisten metsästysaiheisen tapahtuman Yli-Iissä. Aurinkoisen päivän aikana käytiin ampumaradalla, kilpailtiin laserammunnassa sekä opittiin ensiaputaitoja. IIN RANTAKESTILÄN ALUE KEHITTYY Alarannan kodan nykyinen omistaja Juha Jaara remontoi ja rakentaa uutta alueelle
Näin jälkijättöisesti on turha harmitella, että aikoinaan vieraiden kielten opiskelut omaltakin kohdalta jäivät alakoulun asteelle. Joella kulkija Matkailu avartaa Vain yhden sukupolven aikana maailma tapahtumineen on avautunut silmiemme eteen. Kenties arvostukseni niin sanotusti aikuismaisia festareita kohtaan kasvaa kokoajan nimenomaan nuoruuden kokemuksieni ansiosta. jälkeen uusi puhelin Nimimerkki Hajattelija ihmetteli, mihin katosi leväydyspenkki Haukiputaan kirkkorannan puistosta. Vaikkapa hiljaisena hetkenä halvempaa ja kiireisenä kautena kalliimpaa. Tajusin myös, että siinä missä minun tarpeeni ovat muuttuneet vuosien aikana myös festarit ovat muuttuneet. Ei ole varastettu Mihin ovat Iijokisuun ahvenet kadonneet. Tietysti esimerkiksi ryhmämatkailussa tällainen vanhan liiton ummikkokin aina jotain saa irti vaikkapa opastetuilta kierroksilta ja tulkkien käyttö helpottaa reissaamista. Eipä tarvitse itse matkustaa. Tuskin ainakaan realistiseen raakaaineen hintaan. Aikansa kutakin, mutta luulisin, että mainitut matkat kuitenkin avasivat ovia ns. Kuva: AR.. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Puhuttiin votkaturismista. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Tietysti on myös toivottavaa, että meille tänne koto-Suomeen saadaan entistä enemmän turismia. Myöskin 1970-luvun tietämillä toiminut Keihäsmatkat Oy aloitti ilmeisesti hyvinkin kohtuuhintaisen matkailubisneksen etelän lämpöön. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Kaksikymmentä vuotta paistinpannu täynnä ahvenfileitä, nyt kesän saldo on NOLLA. Lopuksi ajattelen, että kaupunkikohteista matkoilla saa enempi irti; asuminen, kulttuuri jne. Ossi Hanhela Loppukesän väriloistoa amppelissa. En koe itseäni vanhaksi, mutta festareilla käynnin helppous ja oma sänky viehättävät enemmän kuin artistikattaus tai lavan eturivi. Anu Kauppila anu.kauppila@rantapohja.fi Mukavuudenhaluinen festaroija TOIMITTAJALTA Mihinköhän perustuu huoltamoilla tämä polttoaineiden nykytrendinä oleva hintojen syöksähtely ja romahtelu kymmenillä senteillä suuntaansa jopa hetkessä. Siitä huolimatta on todettava, että tekemiltäni matkoilta aina jotain on tarttunut “vaatteisiin”, vaikka paljon on tietenkin jäänyt näkemättä ja kokematta. Aikansa lapsella, äidilläni, niin kuin maaseudulla silloin yleisesti, elämä pyöri pienissä, mutta uskoisin ihan turvallisissa ympyröissä. Matkustaminen esimerkiksi 1900-luvun ensivuosikymmenellä syntyneellä äidilläni oli harvinaista herkkua. Samansuuntaisia taisivat olla itärajan taaksekin niin aikoihin suuntautuneet matkat. Televisio valtasi suomalaiset kodit 1960ja 1970-luvuilla. 10 v. Yksi asia jonka haluan tässä ottaa esille on kielitaito. Oma näköala laajenee, uutta tietoa ja kokemuksia rikkaampana sieltä palataan, ja saattaapa olla, että matkalta palattuaan kotimaa tuntuu meistä entistä rakkaammalta. Kuka maaseutukylässä töllöttimen ensiksi hankki, saattoi useampikin naapuri iltaisin sitä ihmettä tulla katsomaan. Tuure Kilpeläisen ja Jukka Pojan soittaessa Koitelissa isoimpia hittejään, olin onneni kukkuloilla. Myös laadukas ruoka ja juoma kiehtoivat selvästi enemmän, kuin lämmin siideri, jolla nuoruudessa huuhdeltiin alas mikropitsa ja chilitonnikalat. Taisi pisimmät reissut oman kyläyhteisön ulkopuolelle suuntautua harvakselleen Haukiputaalta Oulun kaupunkiin. elokuuta 2024 » N:o 65 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » TEKSTARIT » Viime viikonloppuna järjestettiin Koiteli elää -festivaali, josta pääsin itsekin nauttimaan. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. En pelkästään musiikillisen nautinnon vuoksi, vaan myös siksi, että Koitelissa oli jokaisella tilaa tanssia, jammailla ja meidän tapauksessa vetäistä myös muutamat paritanssin tapaiset askeleet. Nykyään panostetaan ihmisten viihtyvyyteen artistikattausten lisäksi. Istahdamme vain kotisohvalle ja avaamme television. Matkailunkin osalta on siis sanottava, että se avartaa – eli vuoroin vieraissa. Onneksi tämän päivän nuorisolla se tuskin on siitä kiinni, niin kansainväliseksi nykyinen elämänmeno on muotoutunut. Näihin nuoruuden rientoihin kuului tietenkin halpa juotava, teltassa yöpyminen ja lempiartistien keikoilla eturiviin änkeäminen. Vai ovatko ne yksi ja sama asia. Vaikka useimmilla meistä on toki paljon vielä nähtävää täällä koto-Suomessakin, se ei sulje pois ihmisen halua välillä nähdä vieraitakin maita, elämää ja kulttuuria. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kaukana ovat vuodet, kun ystävien kanssa matkattiin aamujunalla Seinäjoelle Provinssirockiin. » Torstaina 22. kuluneen hellekesän aikana lisääntynyt. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Näin oli taas yksi ikkuna lisää avattuna ulkomaailmaan. Nykyään nautin paljon enemmän Koiteli elää -tyyppisistä festivaaleista, missä on tilaa pistää jalalla koreasti, siistiin vessaan pääsee aikalailla jonottamatta ja tarjolla on myös laadukasta festariruokaa kauniissa miljöössä. Onko tämä muuttuva hinnoittelu kenties tulevaisuutta ruokakaupoissakin, kun digitaaliset hyllyhintalaput yleistyvät. Tekstit ja kuvat kertovat meille kaikille lähes kaikesta kaiken samanaikaisesti eri puolilta maailmaa. Mitähän me maksajat marketissa miettisimme, jos emme vielä kassajonossa tietäisi mitä mikäkin materiaali maksaa meille. tavalliselle kansalle nähdä vähän “mualimaa”. Tiettävästi se onkin mm. Sanotaan siis, että matkailu avartaa ja onhan se aina pieni elämys ja seikkailu ja vastapaino arkielämään. Historia kertoo, että ne olivat enemmänkin kosteita rantalomia kuin kulttuurimatkoja. Tuntuu vähän turhauttavalta, jos kallis loma kulutetaan vieraan valtakunnan hiekkarannalla makoillessa. Varmasti vieläkin festareita voi viettää aamuyöhön asti teltta-alueella yhteislaulua hoilottaen ja tutustuen uusiin ihmisiin ja osalle musiikki on niin tärkeää, että eturiviin mennään vaikka edellisiltana valmiiksi. Tiedoksi, että kyseinen penkki ja toinenkin penkki on kuljetettu huollettavaksi ja kunnostettavaksi. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Jäähän sieltä aina mieleen asioita, joita sitten vanhana voi keinustuolissa muistella. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Ensi keväänä penkit ovat jälleet käytössä entistä ehompina. Ulkomaan matkat kuitenkin suuntautuivat pisimmillään Haaparannan marketeihin. Hajattelija Kiitos hyvästä palvelusta Haukiputaan Veikon Koneen nuorille myyjille 3.8.2024. Vasta eläkeläisvuosinaan reviiri vähän laajeni esimerkiksi eri järjestöjen yhteisten matkojen kautta. Siksi minusta onkin hienoa, että nykyisin jokainen voi valita itselleen omia arvojaan ja mieltymyksiään vastaavan festarikokemuksen. Pohdin viikonlopun aikana ja alkuviikosta, olenko tullut vanhaksi festaroijaksi vai ainoastaan mukavuudenhaluiseksi
Joki tulisi ruopata, jotta isommat alukset pääsisivät Rantakestilään ja laituri tulisi kunnostaa. Juhlakodan lisäksi pihapiiristä löytyy huvila ja rantasauna. Lokakuusta asti Alarannan Kodan omistajana ollut Jaara aikoo rakentaa uutta alueelle ja remontoida jo olemassa olevia rakennuksia. Juhlapaikan saaminen vierestä on etu myös Jaaralle, sillä tämä mahdollistaa muiden tilojen ja juhlapaikan samanaikaisen vuokraamisen. Kuvat: Iida Koskela Juha Jaara sekä hänen puolisonsa Susanna Särkkä ovat innoissaan projektista. Uuden saunarakennuksen tekeminen on jo aloitettu. Myöhemmin ajatus omasta kesäpaikasta laajeni bisnespuolelle. Heillä on oikea asenne yrittäjyyttä kohtaan, toteaa Jaara. Kesäisin halli otettaisiin festarija tapahtumakäyttöön. – 200 neliön rantapaviljongin piirustukset olivat jo valmiina, mutta miksi se toteutettaisiin, kun vieressä on sellainen paikka jo valmiina, toteaa Jaara. RANTAKESTILÄÄN on rakenteilla uusi majoitustila, jonne tulee neljä hotellihuoneen tasoista huonetta. Jos juhlapaikka olisi ollut Alarannan kodan pihapiirissä, ei pihan muita rakennuksia olisi voitu vuokrata samanaikaisesti muiden käyttöön. vsk • N:o 65 Rantakestilän uudet tuulet Alarannan Kodan uusi omistaja tuo eloa alueelle » Iida Koskela » Ii RANTAKESTILÄSSÄ sijaitsevan Alarannan Kodan pihapiirissä on keväästä asti ollut vilskettä. – Olen sellainen ihminen, että en käytä aikaa ja tupakkia asioiden ympärillä. Kuva: Rantapohjan arkisto. 25 vuoden mittaisen vuokrasopimuksen myötä Jaara aikoo entisöidä ja remontoida tämän rakennuksen uuteen loistoonsa. Rakenteilla on myös uusi rantasaunakokonaisuus, joka on huomattavasti suurempi ja lähempänä joenrantaa kuin aikaisempi sauna. Rakennusten on määrä olla valmiita ensi kesänä. Hän totesi, että paikka pitää käydä katsomassa. Jaara solmi Iin kunnan kanssa pitkäaikaisen vuokrasopimuksen Rantakestilässä sijaitsevasta punaisesta rakennuksesta, Uiton makasiinista. Jaara kertoo käyttävänsä rahat mieluummin vanhan entisöintiin kuin uuden rakentamiseen. Nykyinen majoituskapasiteetti 12 hengestä nousee 20 henkeen uudistusten myötä. elokuuta 2024 55. PITKÄN linjan yrittäjä Jaara laittoi pyörät pyörimään tarkoituksenaan elävöittää Rantakestilän aluetta. Juha Jaara astelemassa tontilla. Raivaussaha on heilunut, työkoneet jyllänneet ja työmiehet täyttäneet aluetta. Yrittäjä toivoo, että viiden vuoden päästä Rantakestilässä olisi joka kesäviikonloppu isommat juhlat. Kauppa ei käy, eikä rakennusalalla mene kauhean hyvin, joten oli oiva aika ostaa itselle, ei myytäväksi. Silloin kun aletaan tekemään, pitää oikeasti tapahtua. Alarannan Kodan nimi muuttuu ensi keväänä Iin Paviljongiksi. Uiton makasiini tullaan remontoimaan juhlakäyttöön. – On myös kuntalaisten etu, että tämä rakennus on hyvässä kunnossa. Lisäksi pihaa tullaan myös muuttamaan, jonne on Jaaran mukaan suunnitteilla kaikennäköistä. Kaiken takana on Alarannan Kodan uusi omistaja Juha Jaara. Jaara on hyvin tyytyväinen, kun päätti aloittaa projektin Iissä. 3 Torstaina 22. – Iin kunnan päättävissä elimissä on hyvät ihmiset töissä. JAARAN pitkän ajan haaveena olisi, että Rantakestilään voisi järjestää risteilyjä Oulusta. Pienellä fiksauksella Uiton makasiini on vuokrattavissa jo ensi kesänä juhliin ja isompi remontti valmistuu myöhemmin, viimeistään vuonna 2026. Viehättävä miljöö sekä lyhyt matka Ouluun ja Virpiniemen golfkentälle vakuuttivat Jaaran. Kiinteistöstä ei löytynyt sähkötai lvi-piirustuksia, joten maassa olevat johdot ja putket piti etsiä kaivamalla. Rakennus ei itsessään ole suojeltu, mutta se kuuluu suojeltuun alueeseen, joten sen remontoinnin suunnittelu vie aikaa. Kun ne saadaan valmiiksi, alkaa ison katetun terassin sekä rantaan tulevan tulipaikan suunnittelu ja rakentaminen. Huoneissa tulee olemaan oma sisäänkäynti, pieni keittiö sekä kylpyhuone. – Ei se mitä tämä paikka oli, vaan se mitä tästä voi saada, perustelee Jaara. Hän kuitenkin toteaa, ettei kaikki ole aina omissa käsissä. Jaara alkoi etsimään itselleen kesäpaikkaa ja törmäsi Alarannan Kotaan. Keväällä aloitetut työt ovat sujuneet hyvin, mutta matkaan mahtuu myös pieniä haasteita. Sitten alkoi miettiminen, mitä paikasta voi saada. Jaaralla on suunnitelmissa rakentaa Rantakestilän alueelle myös pressuhalli, joka toimisi talvisin venehallina, sillä Iistä ei löydy tarpeeksi tilaa veneiden talvisäilytykseen. SUUNNITELMISSA oli rakentaa pihapiiriin myös hääja juhlatila, mutta suunnitelma muuttui, sillä vierestä löytyikin jo valmis juhlapaikka
Metsämies Esko Olavi KORTTI s. Auli Haapala Mukana elämän kulussa. Katri oli mitä sydämellisin ihminen, joka hyväksyi kaikki sellaisina kuin olivat, otti vastaan ilolla halaten. Palossa menehtyi yksi henkilö. Hän aloitti apulaisylihoitajana silloisessa Oulun keskusmielisairaalassa 1965 ja myöhemmin psykiatrian klinikan osastonhoitajan toimessa. elokuuta 2024 » N:o 65 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Kuva. Pelastuslaitos sammutti palavan rakennuksen. Lempeä edelläkulkija Katri Jämsä » Rantapohja Sairaanhoidon opettaja, ylihoitaja Katri Jämsä on kuollut 20.6.2024 84-vuotiaana Kiimingissä. Vuonna 2012 hän kirjoitti omakustanne-sukuhistoriikin “Isäntäväkeä, mäkitupalaisia ja mylläreitä”. Rantapohja. +21° +23° +23° +22° +22° +22° Perjantai 23.8. Hän huomioi vielä kuolinvuoteellaan, miten koivunlehti värisi puussa ja liljan kukka aukeni kukoistamaan. Kaikilla kohtaamillaan ihmisillä oli paikkansa hänen sydämessä. Palosta levisi myös sankkaa savua. Yksikerroksisessa vanhemmassa puurakenteisessa omakotitalossa oli syttynyt tulipalo ja palo oli levinnyt rakennuksen kattorakenteisiin ja sisätiloihin ennen pelastuslaitoksen saapumista kohteeseen. 28.5.1938 Yli-Ii k. Sammutustöiden aikana rakennuksen katto poistettiin koura-auton avulla. Lähtösi vaikea kestää on surumme suuri ja sanaton. 7:37 Ijästä ikuset pouvat. Sairaanhoidon opettajaksi valmistumisen jälkeen 1978 Katri toimi psykiatriseen sairaanhoitoon erikoistuvien sairaanhoitajien opettajana Oulun terveydenhuolto-oppilaitoksessa noin 10 vuoden ajan. Katri suoritti ylioppilastutkinnon Iin yhtenäiskoulussa. Hän opiskeli sairaanhoitajaksi Oulussa 1963 ja jatkoi opintojaan Helsingin sairaanhoitajaopistossa erikoistumalla psykiatriseen sairaanhoitoon sekä suorittamalla ylihoitajalle vaaditun hallinnollisen tutkinnon. Lyhyeksi jäänyt ylihoitajan virka Törnävän sairaalassa sai Katrin muuttamaan ammatillista suuntautumista opettajan työhön. Palo saatiin sammutettua ja koneellinen raivaustyö tehtyä iltakahdeksaan mennessä. Vahva teoreettinen tietopohja ja kokemukset hoitoyhteisön ja eri ryhmien dynamiikasta haastoi Katria kehittämään opetussuunnitelmaa ja uusia opetusmenetelmiä. Aura Maria Tiiro Iistä kuoli 12.8. POISNUKKUNEET » Torstai 22.8. Katri syntyi Kiimingin Alakylässä 29.6.1939 isoon perheyhteisöön. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Mylly ja Vääräkoski elivät vahvasti Katrissa koko hänen elämänsä ajan. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 34 Aurinko nousee 5.27 ja laskee 21.16 Nimipäiviä Torstai: Iivari, Iivo Perjantai: Signe, Varma Lauantai: Perttu, Bertta Sunnuntai: Loviisa Maanantai: Ilmi, Ilma, Ilmatar Päivän nimi Iivo voi olla varsinkin LänsiSuomessa kansanomainen muunnos Iivarista, joka taas on muinaisskandinaavisen Ivarin (’jousi’ + ’soturi’) mukaelma. Pohjois-Pohjanmaan Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuureen rakennuspaloon Santaholmantielle vähän ennen kello neljää iltapäivällä. Hän toivoi lempeää kohtaamista ja yhteisöllistä hoitokulttuuria vanhuksille, sitä mitä hän itse loi ja opetti omassa ammatissaan toimiessaan. Viimeiseen asti hän havainnoi hoivapaikkojen tilanteita ja hoitokulttuureita oman ammattinsa kautta. Hän vastasi aina ystävyydellä, ristiriitatilanteissakin. 23.7.2024 Päivänä kauniin kesäisen hiljeni sydän kultainen. Poliisi tutkii palon syttymissyytä ja jatkaa tapauksen tutkimista palonsyyntutkintana ja kuolemansyyntutkintana. Katri nautti kulttuurista ja taiteesta sen eri muodoissaan. Pyrkimys muuttaa hoito-osaston toimintaa terapeuttisen yhteisön suuntaan oli sekä palkitsevaa että haasteellista. +19° +18° +19° +19° +19° +21° Sunnuntai 25.8. Katri palasi vielä rakastamansa psykiatrisen hoidon äärelle toimiessaan kuntoutuskotityössä ennen eläköitymistään. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Katri eli lapsettomana, mutta hänen perheeseensä kuuluivat eritoten Matti-veljen lapset. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Siunaustilaisuus Yli-Iin kirkossa 7.9.2024 klo 10. Hän teki monenlaista käsityötaidetta tilkkutyö-, kirjonta-, huovutusja ryijytekniikoilla. Kuten myös sukulaiset, hyvät ystävät ja työtoverit lapsineen. Hyvin hän on kaiken tehnyt. Harrastuksista käsityöt ja puutarhanhoito olivat tärkeitä. 15.8.2024 Oulu Metsän poika tahdon olla, sankar' jylhän kuusiston. 20.6.1980 k. Useat työt olivat esillä monissa näyttelyissä. Toisaalta Ivarin on tulkittu pohjautuvan Ingvariin, jossa alkuosa Ing viittaisi Ing-jumalaan. +18° +19° +19° +19° +19° +20° Maanantai 26.8. Syvästi kaivaten Anu Isä ja äiti Petri ja Ville muut sukulaiset ja ystävät Toni on laskettu maanlepoon läheisten läsnäollessa. A.Kivi Rakkaudella kaivaten Enni Jukka, Hanna ja Klara Jarkko, Karoliina, Niklas, Luukas ja Paulus Jani ja Saima Rakkaamme JAKKU-HIIVALA Toni Heikki Juhani s. Niina Jämsä, veljentytär Marjatta Tuomikoski, ystävä ja kollega MUISTOKIRJOITUS » Katri Jämsä, 1939–2024. Katrin ymmärrys ihmisenä elämisestä oli syvä ja hän jakoi sitä ymmärrystä muille. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan. Palopaikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Kuten muutenkin elämässä myös käsitöissä tuli esille hänen vahva perehtyminen, visuaalinen silmä sekä tarkkuus. Hänellä oli läsnäolemisen taito kohtaamisissa ihmisten ja luonnon kanssa ja hän osasi olla kiitollinen. Hän oli 89-vuotias. +18° +18° +18° +18° +18° +18° Yksi henkilö menehtyi omakotitalon tulipalossa Haukiputalla » Auli Haapala » Haukipudas OMAKOTITALO paloi maan tasalle Haukiputaalla tiistaina 20.8. Leviäminen viereisiin rakennuksiin ja ympäristöön saatiin estettyä. Muistotilaisuus vietetään läheisten kesken. (Rantapohjassa tiistaina oli virheellisesti toinen nimi Marja). (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 22. Lääketieteen koulutuksen aloittaminen merkitsi muutoksia psykiatriseen hoitoon. Tapiolan vainiolla karhun kanssa painii lyön, ja mailma unholaan jääköön. Sammutustöihin hälytettiin kaksi sammutusyksikköä, kaksi säiliösammutusautoa, kolme säiliöautoa, puomitikas, koukkulava-auto sekä päivystävä palomestari Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta. Lohtuna muistot rakkaat. Mark. Sotien jälkeen perhe muutti kirkonkylälle Kiiminkijoen törmälle Vääräkoskelle, missä Katri kasvoi myllärin tyttärenä. +18° +19° +19° +20° +18° +20° Lauantai 24.8
Tapahtuman tavoitteena on saada lisää nuoria innostumaan metsästyksestä. – Oli kivaa päästä ampumaan ensimmäistä kertaa kiväärillä, Kalle sanoo. Emmi Karvonen esitteli harvinaisen väristä karhukoira Kassua. Saarikosken Jahtimiehet ry:n puheenjohtaja Heikki Ylisiurua sanookin seuran jäsenten keski-iän olevan korkea. Timo Heinonen ja Heikki Ylisiurua (kuvassa oik.) toivovat tapahtuman tuovan lisää nuoria metsästyksen pariin. Paikalle oli saapunut myös erilaisia metsästyskoiria näytille. Heinonen muistuttaa, että metsästys ei ole vain metsästystä. Ystävällinen 5-vuotias suomenajokoira Sahtiajon Sara oli lapsille helposti lähestyttävä. Ampumaradalla vietetyn ajan jälkeen tapahtumaa jatkettiin Saarikosken Jahtimiesten jahtimajalla. Lisäksi metsästäessä saa hyvin hyötyliikuntaa ja pääsee näkemään luonnon monimuotoisuutta. Laserammunnassa ensimmäiselle sijalle sarjoissaan tulivat Jere Tyni ja Iina Tyni. Kävijöille oli tarjolla myös makkaraa, kahvia, mehua ja pullaa. Kolmannelle sijalle puolestaan pääsivät Panu Puuronen ja Siiri Malminhuhta. Toiset sijat ottivat Joona Luokkanen ja Ronja Turtinen. Hän arvelee vähäisen harrastajamäärän johtuvan siitä, että nuorilla on nykyään enemmän muita mielenkiinnon kohteita, joiden parissa aikaa vietetään. Ensiaputoimia nuorille oli opettamassa vapaapalokunnan aktiivijäsen Jari Lammela. – Kyllä nyt tuntuu siltä, että kannatti järjestää. Heinonen jatkaa, että nuorempia on tietenkin mukana myös hirviä metsästäessä, mutta he eivät osallistu aktiivisesti. Nuoret olivat erityisen innostuneita laserammunnasta.. Vielä ei ole varmaa, järjestetäänkö tapahtuma ensi vuonna uudestaan. Tapahtuman päätteeksi järjestettiin arvonta nuorten kesken, josta pystyi voittamaan pieniä tuotepalkintoja sekä seuran vierasluvan. TAPAHTUMA veti ihmisiä paikalle kiitettävästi, vaikka aluksi näytti siltä, että kävijämäärä jäisi vähäiseksi. Heinonen oli kuitenkin tyytyväinen tapahtumaan nähtyään kuinka moni paikalle saapui. Eniten nuoria innosti mahdollisuus päästä ampumaan laseraseella, jossa nuoret myös kilpailivat keskenään. NUORIA harrastajia on Heinosen mukaan nykyään vähemmän kuin ennen. – Suoritusten taso vaihteli johtuen siitä, että osa oli ensikertalaisia ja asekin on vähän mitä on, Heinikoski toteaa. Päivän ohjelma aloitettiin ampumaradalla, jossa nuoret pääsivät yhdessä vanhempiensa kanssa ampumaan sekä liikkuviin että paikallaan oleviin hirvitauluihin. Laserammunnan lisäksi tapahtumassa oli myös ensiapurasti, jossa opetettiin muun muassa siteiden tekemistä erilaisin välinein. – Tuli lopulta kuitenkin sellaistakin väkeä, joita en kasvoilta tunne. Kuvat: Joni Nalli. Lisäksi esitteillä oli erilaisia pyyntivälineitä, kuten loukkuja ja jalkanaru. Poikien sarjan voitti Jere Tyni ja tyttöjen sarjan voitti Iina Tyni. – Olisikohan meidän hirviporukan nuorin jäsen vajaa kolmekymmentä vuotias, Ylisiurua arvioi. Jari Lammela opetti ensiapurastilla muun muassa painesiteen tekemistä. Ammuntarastia vetänyt Yli-Iin reserviläiset ry:n Sakari Heinikoski sanoi nuorten ampumasuoritusten olleen vaihtelevia. Tytöille ja pojille oli erikseen omat sarjat. Saarikosken Jahtimiehet ry:n jäsen Timo Heinonen kertoo, että idea tapahtumaan nousi esille kevätkokouksen aikana. Kummankin sarjan kolme parasta palkittiin pokaalilla. elokuuta 2024 » N:o 65 Nuoria metsästäjiä kaivataan lisää » Joni Nalli » Yli-Ii SAARIKOSKEN JAHTIMIEHET RY järjesti viime lauantaina ensimmäistä kertaa kouluikäisille suunnatun metsästysaiheisen tapahtuman. Nuori metsästäjän alku Kalle kertoo, että ampumaradalla oli mukavaa. Muista seuroista näyttää väkeä tulleen ainakin Jakkukylästä ja Martimosta, Ylisiurua kertoo. – Nuoret saattavat olla ajomiehenä mukana, tai passissa vanhemman kanssa, Heinonen kertoo. Viikkoa aiemmin metsästyskortin saanut Kalle on käynyt metsällä isänsä kanssa ja aikoo lähteä hänen mukaansa myös tulevalla kaudella. – Lisäksi metsästyksellä on nykyään joissain piireissä vähän huono kaiku ja se on harrastuksena joskus väärin ymmärretty, Heinonen sanoo. 5 » Torstaina 22. – Vaikka toki onhan saalis aina nautinto, niin on siinä myös muutakin, hän toteaa. Hän korostaa sosiaalista puolta, etenkin ryhmämetsästyksessä, kuten hirvijahdissa. MAJALLA nuorille oli luvassa monenlaista ohjelmaa
Holstinmäen päätoimipisteessä hoidetaan edelleen laajemmat työt, mutta uuden toimipisteen myötä asiakkaat voivat saada tarvitsemansa palvelut nopeammin ja kätevämmin. Sähköautojen huoltotarpeet ovat nousussa, mutta toistaiseksi Holstinmäen autohuolto keskittyy perinteisiin palveluihin. Uusi toimipiste vastaa kasvavaan kysyntään ja tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden hyödyntää yrityksen palveluita entistä joustavammin. – Meillä on riittävästi kokemusta, joten tiedämme, mitä teemme. Kun tähän paikkaan tuli tilaisuus, ei sitä voinut jättää käyttämättä. Uusi toimipiste tuo mukanaan lisää joustavuutta ja mahdollisuuksia alueen autoharrastajille ja -omistajille. Autohuoltoala kehittyy nopeasti, ja yritys seuraa tarkasti alan muutoksia. Oulu myöntää puskurilainaa Leader-hankkeille » Rantapohja » Oulu OULUN kaupunginvaltuu tettu Lauri Nikula teki valtuustoaloitteen koskien kaupungin puskurilainaa Leader-hankkeille. Lopuksi Petri haluaa toivottaa kaikki alueen asukkaat ja asiakkaat tervetulleiksi uuteen toimipisteeseen. Uusi toimipiste keskittyy alkuvaiheessa pienempiin huoltotöihin, kuten määräaikaishuoltoihin ja öljynvaihtoihin. Holstinmäen autohuollon tiimi on valmiina palvelemaan kaikkia asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla, niin Kellossa kuin Holstinmäelläkin. – Ei muuta kuin uudet ja nykyiset asiakkaat, tervetuloa käymään. Haasteita ei ole juuri ollut, sillä kokemusta on kertynyt vuosien varrella riittämiin. Petri kertoo, että uuden toimipisteen sijainnin valinta Kellon Gulffilla oli selvä, kun tilaisuus avautui. Sähköja hybridiautoihin teemme normaalisti huollot ja korjaukset, mutta korkeajännitepuolen työt jätämme merkkiliikkeelle. Yrityksen tausta juontaa juurensa lauantai-illan hetkeen, jolloin spontaani idea autohuoltoliikkeen perustamisesta lähti nopeasti etenemään. Kuvat: Joona Karjalainen Holstinmäen autohuolto tuo uuden elämän ikoniseen Gulf kylmäasemaan » Joona Karjalainen » Kello HOLSTINMÄEN autohuolto, joka on palvellut asiakkaitaan vuodesta 2017, on avannut uuden toimipisteen Kellon Gulf kylmäasemalle. Petri Hyry, Holstinmäen autohuollon toinen perustajista uudessa toimipisteessä, jossa hän johtaa yrityksen laajentunutta toimintaa. 6 » Torstaina 22. – Tämä on hyvä sijainti, ja katsoimme, ettei kaikkea enää mahduttu tekemään Holstinmäellä. Lainan myöntämisen edellytyksenä on, että hankkeelle on saatu myönteinen rahoituspäätös Leaderilta.. – Olemme käyneet tarvittavat sähköautojen työturvallisuuskoulutukset. Yritys on valmistautunut uuden toimipisteen avaamiseen huolellisesti, ja laajennus tapahtuu vaiheittain, jotta toiminta pääsee käyntiin sujuvasti. Haemme osaavia sekä päteviä tekijöitä, Petri kertoo. – Työntekijöille on aina haku päällä. Yrityksen perustajat Petri Hyry ja Turo Somervalli ovat tunnettuja intohimostaan autojen parissa, ja tämä uusi laajennus tuo heidän palvelunsa entistäkin lähemmäksi Kellon ja ympäröivien alueiden asukkaita. Tulevaisuudessa tiloihin saatetaan lisätä myös terassi ja kahvila, mikä tarjoaisi asiakkaille viihtyisän paikan odottaa autonsa huoltoa. Tämä oli hiljainen avaus ja pikkuhiljaa laajennamme toimintaa, Petri toteaa. Kaupunginhallitus päätti jo kesäkuun lopussa näiden hankkeiden antolainauksen periaatteista. elokuuta 2024 » N:o 65 Yritys suunnittelee uuden toimipisteen myötä tilojen kehittämistä edelleen, kuten julkisivun uudistamista ja mainosten lisäämistä. TYÖNTEKIJÖIDEN rekrytointi on myös käynnissä, ja yritys hakee jatkuvasti osaavia ja päteviä tekijöitä täydentämään tiimiään. Autamme parhaamme mukaan, hän sanoo hymyillen. Harjoittelijat ovat olennainen osa yrityksen strategiaa, ja heillä on mahdollisuus työllistyä pysyvästi Holstinmäen autohuoltoon. Talousarviossa on varauduttu vuosittain antolainaukseen 500 000 euron määrärahalla. Nyt, seitsemän vuoden kuluttua, Holstinmäen autohuolto on vakiinnuttanut asemansa paikallisena luottokumppanina, tarjoten niin tavallisia autohuoltoja kuin erikoisempia kaasuja bioetanolimuunnoksia
Loppukesän silmäiloksi kolmeen laatikkoon saatiin kuitenkin uudet kukat tilalle. Haukipudas Horse Clubin kimppahevonen Pappappero otti komean voiton viime viikonloppuna Ylivieskassa Santtu Raitalan ohjaksissa. Kankainen kertoo, että tapahtuma ovat avoin kaikille ja hän toivottaa kaikki metsistä kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan tapahtumaan. Me Osmossa teemme työtä myös sen eteen, että etämetsänomistajat kiinnostuisivat enemmän omistamistaan metsistä. Rantapohjasta 27.9.1979: Oltiin pöllin parkkuussa Iijokivarressa ennen sotia. Tapahtuma järjestetään Iin Metsästysyhdistyksen ampumaradalla osoitteessa Iilaaksontie 2. Toiminta ryhmässä on vapaaehtoista ja siinä voi toimia oman arjen mukaisesti. En vieläkään ole aloittanut metsästämistä. (Mies oli pyytänyt kirnupiimää juotavaksi). Pappappero palasi voittokantaan. Haukiputaalaisten Matti Kalajan ja Nelli Lindholmin kasvattama “Matti” ravasi voittoon ajassa 16,2 ja oli voittokertoimen perusteella yksi lähdön ennakkosuosikeista. Menee tuonne pihalle, siellä kyllä sopii. Kisaan voi osallistua ensi maanantaihin saakka sähköpostitse osoitteeseen pauli.kankainen@capi.toy.fi tai Paulin numeroon 0404643616. Kisassa kysytään muun muassa merkatun paikan kasvupaikkatyyppiä ja runkolukua. Haukiputaan torilla tapahtuu sunnuntaina 25.8. Ommaiskahvilassa ravitsemusasiaa, yhteisötilassa uusiolounas. Illalla kun tultiin kortteeritaloon, niin eräs miehistä kysyi emännältä, että saiskohan sitä huitua, johon emäntä vastasi että ei tässä sovi huitua, kun on näin pieni pirtti ja paljon väkeä. – Kaveri jäi vastikään eläkkeelle 77-vuotiaana, niin kyllähän siihen asti pitää ainakin itselläkin jatkaa, Kankainen lisää naurahtaen. Ensimmäisen näytöksen järjestää Oravan metsäkoneyritys Komatsu-konein ja se toteutetaan kisan leimauskohteessa, jolloin moton tietokoneelta nähdään, paljonko kohteesta kertyy tukkija kuitupuuta ja vaaka kertoo, kuinka paljon tulee energiapuuta. Iin Reserviläiset järjestää tulevana lauantaina 24.8. Kunto on pysynyt hyvänä fyysisen työn ansiosta eikä salille lähtemistä tarvitse enää työpäivän jälkeen miettiä. Toisen näytöksen järjestää Laania Oy, joka esittelee integroitua puunkorjuuta, jossa samalla korjataan sekä tukki että kuitupuuta ja energiapuuta. Jakkukylä Naisille suunnattu ampumatapahtuma Iissä. Aiemmin kesällä istutetut kukat kuihtuivat “yhdessä yössä”, mitä ihmeteltiin. Torille uudet kukat. Mahtaakohan vielä olla. – Metsänhoito on nykyään myös vapaampaa metsänomistajien näkökulmasta. Iin juhlavuoden hengessä naisille suunnatun juhlapistooliammuntatapahtuman, Nice10:n. Onni tutuksi Vepsällä. Ilmoitus Rantapohjassa 11.10.1979. kello 18 alkaen voi tutustua Oulun Palveluliikenne Onniin. Myös yrittäjyys tuli tutuksi Kankaiselle jo nuorena, kun hän kasvatti ja möi kuusen taimia, vihanneksia ja sokerijuurikkaita. Kuva: Anu Kauppila. Suurtoripäivä Haukiputaalla. Alarannan koululla järjestettiin viime keväänä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun, Vapepan etsinnän peruskurssi ja Pohjois-Iistä mukana ollut vahva edustajaporukka on päättänyt perustaa oman hälytysryhmän. Pauli Kankaisesta luonnossa oleminen tekee hyvää ihmiselle ja fyysinen metsätyö on pitänyt miehen hyvässä kunnossa. Haukiputaan torin kukkalaatikoihin on istutettu kuihtuneiden tilalle uudet kukat, jotka toivon mukaan kukoistavat vielä pitkälle syksyyn. 20 euron tapahtumamaksu sisältää perehdytyksen, taulut, paikat ja 10–20 laukausta valitulla asetyypillä. 7 » Torstaina 22. L.P. Kankainen toivoo syntymäpäivämuistamisten sijaan ihmisten ostavan Osmon arpoja ja tukevan heidän toimintaa. Paikalta saa vinkkejä ja käytännön neuvoja, jotka auttavat jaksamaan arjessa. Paikalle voi tulla, vaikka ei olisikaan virallinen omaishoitaja, oma kokemus läheisen auttamisesta riittää. Metsäala on muuttunut vuosikymmenten aikana ja Kankainen kertoo monen jääneen ilman leipää alan koneellistumisen myötä. Ensimmäinen alkaa kello 13 ja toinen kello 15. kello 13–14.30 yhteisötilalla teemana on ravitsemuasioita. Reserviläiset ovat radalla kello 15–19 välisenä aikana, jolloin radalla voi käydä itselleen sopivana aikana tutustumassa pistooliammuntaan ja reserviläisten toimintaan. elokuuta 2024 » N:o 65 Kellossa kisataan metsätaidoissa, seurataan puunkorjuunäytöstä ja juhlitaan syntymäpäivää » Anu Kauppila » Kello KELLOSSA Pihlajatörmän metsätilalla järjestetään ensi torstaina 29.8. “Lujaa laatua Lada” KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US. Pohjois-Iihin oma hälytysryhmä. METSÄHOMMIA on riittänyt vuosikymmenten ajan eikä miehellä ole kiire eläkkeelle. metsätaitokisat ja puunkorjuunäytös kello 11 alkaen. Vaikka motojen on arveltu tuhoavan metsiä, Kankainen kertoo niiden käytön olevan järkevää, kun sen tekee suunnitelmallisesti ja oikeaan aikaan. Laania Oy tarjoaa tapahtuman osallistujille grillimakkarat ja Pauli Kankainen tarjoaa kaikille syntymäpäivänsä kunniaksi kakkukahvit. Kisassa käytetään kisakorttia, jossa on 14 tehtävää ja 70 rungon leimaus. Ryhmään ovat lupautuneet kurssin käyneistä jo vajaat kymmenen henkilöä ja mukaan pääsee vielä. – Tutkimushaastatteluiden tekeminen kuuluu myös työhön. Tapahtumapaikalle on tarkat opasteet niin pohjoisesta Haukiväylältä kuin myös etelästä Kellon Kalimenkyläntieltä. Ylikiimingin ommaiskahvilassa torstaina 22.8. PUUNKORJUUNÄYTÖKSIÄ tapahtumassa pidetään kaksi. Vepsän koulun iltakahveilla perjantaina 23.8. – 10-vuotiaana aloitin laikkapoikana, sillä lasten sormet olivat taimien istuttamisessa kätevämmät kuin aikuisen, Kankainen naurahtaa. Myyjiä on ilmoittautunut mukaan laaja joukko, tarjolla on marjoja, mattoja, ruokatarpeita, koruja, leivonnaisia, kosmetikkaa, korituotteita, kenkiä ynnä muuta mukavaa. Toripäivä on avoinna kello 10–15. Ikää tulee mittariin kunnioitettavat 75 vuotta. Ennen tätä kello 11– 12.30 yhteisötilalla tarjoillaan uusiolounas, jonka lopuksi lauletaan yhteislauluja. Lada oli 1970–80-lukujen taitteessa Suomen myydyin auto yli 10 000 kappaleen rekisteröinnillä. Päivän parhaat palkitaan ja lisälaukauksia voi halutessaan ostaa lisää. Kankaisella on tavallaan myös toinen merkkipäivä, sillä hänellä tulee täyteen 65 vuotta metsätöitä. Metsätaitokisaan voivat osallistua kaikki yli 10-vuotiaat ja kisa toteutetaan joukkuekisana. Haukiputaan torin kukkalaatikoihin istutettiin uudet kuvat viime viikolla keskiviikkoiltana. Illan aikana kerrotaan, kuka sitä voi käyttää ja kuinka se Ylikiimingin alueella toimii. Syyskuun aikana ryhmällä on tarkoitus kokoontua ja rekisteröityä Ohto-hälytysjärjestelmään. Lisäksi järjestelyissä ovat mukana metsäasiantuntija Konsta Jaatinen ja operaatioasiantuntija Harri Kärkkäinen. Tapahtumaa järjestämässä ovat Pauli Kankainen ja metsätilan omistaja Tapio Suorsan yhteistyössä Oulun Seudun Metsätilaomistajat ry:n kanssa. Hän työskenteli 16 vuotta metsäkonsultin toimessa ennen siirtymistä yrittäjäksi. – Jonkin verran on tullut ilmoittautumisia, mutta mukaan mahtuu vielä hyvin, Kankainen hymyilee. Ylioppilaaksi pääsyn jälkeen hän haki lääketieteelliseen, mutta metsä veti puoleensa ja hän valmistui metsänhoitajaksi. Ystävät ovat kysyneet milloin alan metsästämään ja olen aina sanonut, että sitten kun tämä homma alkaa maistumaan puulta. Myös Rantapohjan aluella oli Ladoja liikenteessä paljon
49 – 35 % 1. 2 kpl/talous ITALIAMO Tiramisu klassinen italialainen jälkiruoka | sisältää pienen määrän alkoholia | 2 x 80 g | 11,19 €/kg ALESTO Pähkinäsekoitus sisältää cashew-, hasselja saksanpähkinöitä sekä manteleita | 200 g | 12,50 €/kg | norm. KETTINKIPELISSÄ käytiin jälleen tiukkaa kisaa. Alueen asukkaat ovat huolissaan lapsista sekä väsyneitä jatkuvaan pahantekoon. 1,99 € | maks. 4 kpl/talous | tarjous voimassa to 22.8. Ensi vuonna nähdään”. Poliisi huomauttaa, että ei ole väliä, onko häiriön aiheuttaja yli vai alle 15-vuotias. Kuntaan valittiin myös uusi yhdyskuntajohtaja, tohtori ja diplomi-insinööri Kyösti Rajaniemi, joka on myös Oulusta. 00 2 KP L ERÄ! 1. Kuvat: Helena Ollanketo. Vanhemmille kuuluu myös vastuu mopojen ja muiden kulkupelien kunnosta. KUNNANHALLITUS päätti kokouksessaan tehdä määräaikaisen johtamisjärjestelmämuutoksen, jossa opetusja varhaiskasvatuksen toimialan sivistysjohtajan virkaa hoitaa syyskuun alusta vuoden loppuun saakka varhaiskasvatuspäällikkö Virpi Risteelä. KANAMESTARI Kanan fileepihvi maustamaton | 560 g | 9,45 €/kg | norm. Hallintoja talousjohtajaksi haki yhteensä 16 henkilöä, joista viisi valittiin haastatteluun, joista kaksi eteni kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajiston kuultaviksi. Perinteiset Elojamit vietettiin Nuijamiesten lavalla » Rantapohja » Ylikiiminki Iloiseen kesätapahtumaan, Elojameihin, osallistui tällä kertaa reilut 350 kävijää. Kun tuli kotiinlähdön aika, portilta kuului iloisesti: “ Heippa sitten. Oulun poliisi neuvoo akuuteissa häiriötilanteissa ottamaan yhteyttä hätäkeskukseen ja kutsumaan poliisin paikalle. 3 pkt/talous Vain halvin on halvin Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot = Tuotteita rajattu erä. 99 Iin kuntaan uusia johtajia » Anu Kauppila » Ii IIN kunnanhallitus valitsi maanantaisessa kokouksessaan Iin kunnan uudeksi hallintoja talousjohtajaksi oululaisen kauppatieteiden maisterin Jonne Karinkannan. 29 – 34 % OTA 3 MAKSA 2 MAKSA 2 TARJOUS VAIN ÄPILLÄ PAISTOPISTEESTÄ – 29 % 5. 7,10 € | hinta yksittäin 3,55 € | maks. Tänä vuonna uutta oli Heviluola, jossa jammattiin raskaamman musiikin tahtiin. 2,37 € | alennettu hinta 1,58 € | hinta yksittäin 0,79 € Tumma viinirypäle siemenetön | alkuperämaa: Espanja | 500 g | Lidl Plus -tarjouksella 2,58 €/kg | ilman Lidl Plus -tarjousta 2,98 €/kg | norm. Jokaisella on oikeus kotirauhaan, eikä sitä saa rikkoa alle 15-vuotiaskaan. Häiriö voi olla myös vahingontekoa, jolloin tapahtumasta voi tehdä rikosilmoituksen. Syyskesän lämmöstä ja aurinkoisesta ilmasta nautittiin jälleen upeissa puitteissa Kiiminkijoen rannalla. – SU 25.8. Tuula Saarela ihastelee kaunista someseinää. Tekijät ovat rikkoneet sekä yrittäneet rikkoa omaisuutta, vieneet omaisuutta ja häirinneet muutoin asukkaita ja heidän kotirauhaansa sekä käyttäytyneet asiattomasti. 7,69 € | maks. Yhdyskuntajohtajaksi haki yhteensä 18 hakemusta, joista kuusi eteni haastatteluihin. Vellun karaokessa riitti jonoa viime minuuteille ennen tilaisuuden päättymistä. Jos kyseessä on vanha vahingonteko, rikosilmoituksen voi tehdä sähköisesti netissä. Ilkivaltaa ja häirintää Iissä » Rantapohja » Ii NUORTEN ja lasten tekemät ilkivallanteot ja häirintä on jatkunut jo pidempään Iissä. Tiskijukkana toimi Nuijamiesten aktiivijäsen Mauri Backman. – Tämä on mieluinen talkoopäivä, hän sanoo. Teos on ylikiiminkiläisen kynäruiskutaidetta tekevän Jukka Sarajärven käsialaa. 8 » Torstaina 22. – ke 28.8. Iin kunnan sivistysjohtaja Tuomo Lukkari irtisanoutui 31.7.2024 sivistysjohtajan virasta 1.9.2024 lukien. Tanssikansaa lavalla liikutti Heidi Pagani band. Poliisista myös muistutetaan, että vanhemmilla on suuri vastuu lasten ja nuorten häiritsevän käyttäytymisen ehkäisemisessä ja vanhempien tulee olla aidosti kiinnostuneita siitä, mitä oma nuori tekee tai missä hän liikkuu. 79 00 .0 0. elokuuta 2024 » N:o 65 Suklaadonitsi maitosuklainen klassikkodonitsi koristeltiin herkullisilla suklaaströsseleillä | 56 g | 9,40 €/kg | norm. | Ei jälleenmyyjille. Tällä muutoksella pystytään kunnanhallituksen mukaan purkamaan yksi taso pois johtamisjärjestelmästä ja toiminta siten virtaviivaistuisi ja olisi linjassa myös muiden toimialojen kanssa. Risteelällä on kokemusta opetustoimen eri rooleista ja sivistysjohtajalle vaadittava koulutus. Juuri edellisenä päivänä ripustettua some-seinää saatiin ihastella. – 31 % 5. LIVARNO home Painopeitto auttaa vähentämään stressiä ja mahdollistaa hyvät unet | paino: 6,5 kg | mitat: 150 x 210 cm JO HAL Lue lisää: l.?/halvin lid PA 23 % VEMPI – 25 % 1. 00 H oh en st ei n H TT I SUPERHINTA! 39. 29 TARJOUS VAIN ÄPILLÄ LOPPUKESÄN PARHAAT TARJOUKSET TARJOUKSET VOIMASSA TO 22.8. Talkoolainen Veli Koistinen on vakiopaikallaan toimitsijana
PARTANEN toivoo, että ihmiset käyvät kuuntelemassa biisejä suoratoistopalveluista. Bändi perustettiin jo vuonna 2013, mutta tuolloin yhtyeen rosteri oli eri. Vuonna 2021 yhtye kokoontui uudelleen yhteen. – Se on sellaista musiikkia, jota itse kuuntelee. Toiset tykkää popimmasta ja toiset raskaammasta. Nauhoitusten päätyttyä Juanto jäi bändin mukaan ja syksyn aikana bändi alkaa uudelleen sovittamaan vanhoja kappaleitaan kosketinsoittajan kanssa. Yhtyeen soittokämppä sijaitsee Kellossa. Vastaus valtuustoaloitteeseen. Muistijälki keikkaili vuoteen 2017 asti muun muassa Koitelissa, Nelivitosessa, Petrellissä ja MusaVintissä. Bändin jäsenet asustavat ympäri Rantapohjan aluetta, Kellon Kiviniemessä, Kiimingissä ja Iissä. Heviluolassa jammailtiin raskaamman musiikin tahdissa. Lämmitystapaa kyseisessä kohteessa voitaisiin vaihtaa mahdollisen suuremman peruskorjauksen yhteydessä. Neljän jäsenen sijaan bändi koostui kolmesta henkilöstä ja Partasen ja Seikkalan lisäksi yksi bändin perustavista jäsenistä oli rumpali Antti Liimatainen. Muistijäljen jäsenillä on kokemusta useiden eri genrejen musiikin tekemisestä. Uudet sinkkukappaleet ovat saaneet Partasen mukaan positiivista palautetta. Koskettimia soittava Juanto tuli bändiin mukaan kevään aikana käytännössä kesken nauhoitusten. elokuuta 2024 » N:o 65 Muistijälki -yhtye on rockmusiikin monitaitaja » Joni Nalli » Kello, Kiiminki, Ii NELJÄN hengen bändi Muistijälki julkaisi heinäkuun lopulla neljä uutta sinkkua. Hän muun muassa esitti, että talon lämmitysjärjestelmä muutettaisiin maalämmöllä toimivaksi. KONSERNIHALLINTO ja Oulun Tilapalvelut –liikelaitoksen vastauksessa aloitteeseen todetaan, että lämmitystavan muuttaminen maalämpöön erillishankkeena ei ole taloudellisesti perusteltua. Kuva: Jukka Hämeenniemi KULTTUURI » Perinteiset Elojamit vietettiin Nuijamiesten lavalla Elojamit on iloinen loppukesän tapahtuma, joka tällä kertaa keräsi Nuijamiesten lavalle noin 350 kävijää. Partasen oma suosikki yhtyeen tuotannosta on Illuusion pyörteissä -kappale. Kaukolämpöön vaihtaminen ei ole nyt perusteltua Ylikiimingin entisellä kunnantalolla » Rantapohja » Ylikiiminki OULUN kaupunginvaltuutettu Eeva-Maria Parkkinen teki valtuustoaloitteen Ylikiimingin entisen kunnantalon toimintojen kehittämisestä. Uutta tuotantoa alettiin lyhyen tauon jälkeen nauhoittamaan vuoden 2023 lopulla. Bändille useat eri genrelajit ovat tuttuja, sillä jäsenillä on kokemusta monenlaisesta musiikista. Lisäksi Parkkinen esitti, että kyseiseen rakennuksen alakertaan tehdään kuntosali, joka muutetaan pois vuokratiloista. Ne korreloivat toisiaan todella hyvin. Meno tulee myös pysymään vastaavana. Tarkoituksena olisi mennä loppuvuodesta äänittämään uutta musiikkia ja saada jossain vaiheessa julkaistua levyllisen verran musiikkia. 9 » Torstaina 22. – Oli ollut jo pidemmän aikaa halu saada kosketinsoittaja mukaan biiseihin, niin Petteri hyppäsi suoraan nauhoituksiin mukaan, Partanen kertoo. – Ei haluta varsinaisesti, että meitä lokeroitaisiin johonkin tiettyyn musiikkikategoriaan, Partanen toteaa. – Aloittelin itse jo 70-luvun lopulla punkilla ja uudella aallolla. – Sinkut ovat saaneet hyvää palautetta. Vaikka yhtyeellä on monen tyyppistä musiikkia, kaikki musiikki tehdään kuitenkin rockmusiikin pohjalta. – Halutaan myös, että sävellykset on suoraviivaisia, mutta niistä kuitenkin löytyy jotain pientä ja mukavaa sisältä, hän jatkaa. KUNTOSALITOIMINNAN sijoittuminen entiselle kunnantalolle on vastauksen mukaan tarkoituksenmukaista, mutta se mahdollistuu sitten kun nuorisotila siirtyy pois rakennuksesta uusien tilojen valmistuttua aikaisintaan vuonna 2027, todetaan vastauksessa. MUISTIJÄLKI on Partasen mukaan aina julkaissut usean eri genren musiikkia. Sen jälkeen alkoi tauko. Hauskaa on se, että eri ihmiset tykkäävät eri kappaleista. Vähän tietenkin vaikuttaa sekin, että ei tarvitse itse laulaa siinä, kun Mikko laulaa, hän vitsailee. Mikolla on progetaustaa, Jorella hardrockia ja Petterillä kokemusta on karttunut laidasta laitaan, Partanen kertoo. Listalla oli myös kyläkeskuksen väestönsuojan palauttaminen väestösuojan käyttöön, kuten se on aikaisemminkin ollut. Tuolloin he soittivat ensimmäistä kertaa rumpali-laulaja Forsténin kanssa. Lisäksi hän sanoo, että yhtyeen Facebook -sivuille voi käydä antamassa palautetta biiseistä, niin he saavat tietää millaisesta musiikista ihmiset tykkäävät. – Sieltä löytyy myös sanat biiseihin, niin voi laulaa ja fiilistellä mukana. Heidi Pagani band viihdytti Elojamien tanssikansaa. Myös keikkailua aletaan syksystä katsoa enemmän, jos jonkinlainen julkkarihomma jossain järjestettäisiin. – Aletaan yhdessä ajamaan sisään näitä vanhoja biisejä. Osa puolestaan tykkää enemmän progressive -tyylisestä. Siinä on minun mielestäni onnistunut sanat ja sävel hyvin. Sanoituksia kappaleisiin tekevä Partanen sanoo, että on tärkeää, että biiseissä on aina joku sanoma. Bändin jäseniin kuuluvat kitaristi-laulaja ja lauluntekijä Kimmo Partanen, basistilaulaja Jorma “Jore” Seikkala, rumpali-laulaja Mikko Forstén ja kosketinsoittaja Petteri Juanto. Väestönsuojaa kunnostetaan parhaillaan ja sen varustusta päivitetään
Mestaripelimanni kukitettiin Iissä » Anu Kauppila » Ii IIN Laulupelimannien pitkäaikainen taiteellinen johtaja ja mies mandoliinin takana Unto Kukka kukitettiin viime lauantaina Iin kunnan puolesta perinnekonsertin yhteydessä Huilingissa. marjanpoiminta, aiempien tapaamisten sattumukset sekä vanhat valokuvat, joita osallistujat toivat mukanaan. Kukka onkin ollut mukana Iin Laulupelimanneissa yli neljä vuosikymmentä aina 80-luvulta lähtien. Pentti Lahdensivu Erilaiset pihapelit olivat suosittuja tapahtumassa. Järjestäjien mukaan paikalle oli saapunut ihan ennätysyleisö. Tutut säestäjät Jorma Jämsä ja Esko Holappa haitareineen ja Lauri Kuurola laulujen vetäjänä tarjosivat mahdollisuuden yhdessä laulaa tuttuja ja rakkaita lauluja. Mitkä olivat tapahtumanne huippuhetkiä Rento yhdessäolo ja kuulumisten vaihto sekä perinteiset kisailut ja visailut. Tärkeitä lauluja on siis monia, Kukka hymyili. 10 » Torstaina 22. Kyseessä oli suvun kesäjuhlat, jotka järjestettiin nyt jo neljättä kertaa. Meneillään olevat olympialaisetkaan eivät vaikuttaneet osallistumisintoon. Onneksi kesätauko on kohta päättymässä ja kerhot sekä toimintaryhmät alkavat jo elokuun puolivälissä. Niemelän sukua yhteiskuvassa Martinhovissa. Kenenkään ei siis tarvinnut tyhjällä vatsalla juhlia. Tietokilpailu tarjosi Antti Timosen laatimien kysymysten pohdinnassa aivovoimistelua. Lammelan pihapiiri tarjosi oivalliset puitteet aktiiviseen toimintaan. – Kappaleita on satoja ja jokainen sopii eri tilaisuuteen. Koolla oli Nalkintien Niemelän sukua Martinhovissa Martinniemessä 3.8.2024. Useimmat kuitenkin tiedettiin tai arvattiin ja palkinnoksi sai lakupatukan. Tarjolla oli myös maukasta syötävää: keittolounas ja grillimakkaraa sekä pullakahvit. Monenlaisilla tavoilla sitä kilpailuja järjestetään, melkein kuin olympialaisissa. Kukan lempilaulua kysyttäessä, hän kertoi, ettei pystyisi millään valitsemaan vain yhtä kappaletta. Iin Laulupelimanneissa yli 40 vuotta vaikuttanut Unto Kukka oli yllättynyt kukituksesta perinnekonsertin päätteeksi. Ensimmäinen mestari nimettiin 1979 ja sen jälkeen mestareita on valittu 161. Toinen tarkkuutta vaativa laji oli nännikumin heitto, joka kiinnosti erityisesti naisia. Varsinkin pihapelit tuntuivat kiinnostavan. Niemelät Martinhovissa Millainen porukka oli koolla, missä ja milloin. Vielä kolmaskin laji, eli veden heitto kapeaan mittalasiin tarjosi kilpailuhenkisille oivallisen tilaisuuden mitellä taitojaan. Tarkkuuttakin näytti tuloksista päätellen olevan. Ohjelmassa oli muun muassa yhteislaulua, pihapelejä ja tietokilpailu. Kilpailuvietti ei näytä iän myötä katoavan, sillä kettinginpätkää yritettiin heittää pelitaulussa olevaan reikään ihan tosissaan. Pihapelien lisäksi oli muutakin ohjelmaa, kuten haitarimusiikkia ja yhteislaulua. Musiikista hän innostui yläkouluikäisenä. Parin kuukauden kesätauon aikana on tapahtunut kaikenlaista ja näiden pohtiminen vaatii aikaa. KIRJASTOSIHTEERI Heidi Tiri oli kukittamassa Kukkaa ja kiitti häntä huikeasta urasta Iin Laulupelimannien eteen. – Me rakensimme itse ensimmäiset kitarat ja siitä se musisointikin sitten alkoi, Kukka muisteli. Kukka sai kesällä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla mestaripelimannin arvon. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutun lähetysaikeistasi. Suosikkipeli oli kettingin heitto, jossa heittovuoroa sai jonottaa tovin. elokuuta 2024 » N:o 65 Eläkeläisjärjestöt Lammelassa » Rantapohja » Haukipudas SININEN pilvetön taivas sekä lämmin ja melkein helteinen sää suosi Eläkeläisjärjestöjen virkistystoimikunnan syystapahtumaa Lomakoti Lammelassa. – Kun minulle soitettiin Kaustisilta ja kerrottiin aikeista mestaripelimannin arvoon, eihän sellaiseen voi sanoa ei, Kukka naurahti. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidensa tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus.. Uudelta levyltäkin löytyvä iiläisen Fiina Palukan vuonna 1935 muistiin merkitsemä Vanhoille piioille -kappale sai yleisöltä erityisen kovat suosionosoitukset ja selvästi kappale ilahdutti monia yleisössä. Toimitus valitsee kuvat ja tekstit, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. Mestaripelimannin arvonimi myönnetään henkilölle, joka perinteisellä taidollaan, runsaalla ohjelmistollaan tai muilla merkittävillä ansioilla on edistänyt kansanmusiikkia. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Osallistujat ovat nyt pikkuisen viisaampia, kun tietävät, että erästä 1200-luvun Ruotsin kuningasta kutsuttiin myös Mauno Ladonlukoksi. Minkä asian ympärillä kokoonnuitte. Kukan nimeämisestä harvinaisemman tekee Kukan soitin, mandoliini, joita soittaa Kukan lisäksi vain kolme muuta mestaria. Illan kruunasi löylynheiton tarkkuuskisa. Monipuolinen ohjelma oli yhdessä suunniteltua ja tehtyä, sillä järjestöistä löytyy monenlaista osaajaa ja taitajaa. Timonen oli valinnut monipuolisia kysymyksiä, eikä kaikkiin löytynyt yleisön muistista vastausta. Tärkeää tapahtumassa oli myös tuttujen tapaaminen ja kuulumisten vaihtaminen, joka kesän aikana oli jäänyt vähemmälle. Kaunis ilma oli houkutellut paikalle lähes sata eläkeikäistä nauttimaan yhdessä olemisesta, kulttuurista ja sekä hauskoista ulkopeleistä. Sanna Rahja PORUKKA KOOLLA » PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumis ajot tai muut pirskeet. Lypsykoneen kumisten imukuppien heittäminen ja osuminen pyykinpesukoneen peltiseen rumpuun oli erityisen kiinnostavaa. Kuva: Anu Kauppila. Kuka toimi Rantapohjan silminä ja korvina. Mikä oli päivän puheenaihe Keskustelua herättivät mm. Huilingin perinnekonsertissa Iin Laulupelimannit esittivät Kukan johdolla kappaleita sekä uusimmalta Tuulen terveiset -albumilta kuin myös sointuja Latinalaisesta Amerikasta
11 » Torstaina 22. Näytetunnit pidetään kello 10-13.10 välillä. Grekelä sanoo, että sadan kilometrin matka on jaettu kahteen erilliseen lenkkiin, jotta halukkaat voivat ensimmäisen viisikymppisen jälkeen jäädä loppumatkasta pois. – Olen myös varma, että kaikki ikäryhmät, naiset ja A-sarjalaiset kokivat mestaruuskisan tunnelman ja jännityksen ainutlaatuisuuden omissa nahoissaan. TULOKSET: A-sarja: 1) Saku Hartikainen 217, 2) Jukka-Pekka Savolampi 221, 3) Juho Krankka 230 4) Rasmus Pietikäinen 230, 5) Ville Suutari 234. Neljännellätoista väylällä löin hiekkabunkkeriin, mutta onnistuin pääsemään hyvin pois, kertoo Hartikainen. Lapsetkin, jotka ovat minulle äärettömän tärkeitä, Hartikainen tunteili oikeutetusti. – Ihmiset pyöräilevät paljon esimerkiksi Virpiniemen maastoissa, niin ajetaan senkin vuoksi vähän eri reittejä, Grekelä kertoo. Jopa seuran kapteeni ja kaupungin valtuuston puheenjohtaja Jarmo J. 18-vuotias hyväraaminen nuorukainen hakee ViGC:n tunnetuimman pelaajan eli Kiira Riihijärven viitoittamalla uralla opiskelupaikkaa Yhdysvalloista. Husso 171, 2) Bengt Jansson 176, 3) Matti Heikkinen 188 Seniorinaiset: 1) Heli Alaruikka 175, 2) Mirja Pirinen 183, 3) Liisa Karhu 189 Mestari Saku Hartikainen lyö kovaa ja kauas. Kun lisäksi mestaruuskisa pelataan aina ilman tasoituksia jokainen lyönti ja droppi laskien tuloskorttiin. Kuvat: Matti Tieksola ViGC:n headpro Jukka-Pekka Savolampi onnistui vaikeasta paikasta lyömään pallon muutaman metrin päähän lipusta. Liikunnantäyteinen viikko päätetään torstaina ja perjantaina, jolloin tarjolla on InBody-kehonkoostumusmittauksia Jatulin takkahuoneella torstaina kello 13-17 ja perjantaina kello 9-12. – Kilpailun sankareita ovat myös ne aamulla neljän aikaan kentälle tulleet työntekijät, jotka trimmasivat ja virittivät kentän loistokuntoon. 30. – Päätös tulee alkuvuodesta ja olisi mahtavaa päästä sinne golfaamaan, hän itse kommentoi. Husson tyyylinäyte. Arvostan ja kunnioitan suuresti häntä. Kapteeni itse pelasi 70-vuotiaiden mestariksi selvällä erolla seuraaviin. Kuva: Rantapohjan arkisto. – Yhdeksännellä väylällä löin kyllä avauksen keskellä puuta, niin että kolaus kuului kauas. – Tiedän, mitä hän osaa. Viime mainittu on Virpiniemen taitava headpro eli ammattivalmentaja. URHEILU » Liikunnan 100-vuotisjuhla ensi viikolla Jatulissa » Joni Nalli » Haukipudas ELOKUU päätetään Haukiputaalla liikunnallisissa merkeissä. ARVOSTETUIMMAN eli Asarjan mestariksi pelasi kolmipäiväisissä kilpailuissa Saku Hartikainen, jonka kokonaistulos oli 217 lyöntiä. Nyt kun voitin J-P:n neljällä lyönnillä, niin se tuntuu mahtavalta. Iloisena asiana näen Rasmus Pietikäisen potentiaalin. Hänestä on meille vielä paljon iloa. Siinä sitä jännitystä tulee jokaisen olemukseen, Husso painotti erikseen mestaruuskisan merkitystä. Ensi viikolla 27. Reitti kulkee ensin Kuivasjärven auran majalle, josta sitten ajetaan takaisin Jatulille. Ohjelmassa on paljon liikuntaa eri muodoissa. Ilma oli lämmin ja tuuleton, kenttä kuin samettia ja griinit luistavat. Testit maksavat 5,50 euroa palautteineen. Savolampi on kaiken kokenut, voittanut jopa Erkko Trophyn ja pärjännyt kotimaisilla kentillä loistavasti. Ensi tiistaina Jatulissa on tarjolla usean eri lajin näytetunteja. Tunneille ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan haluamilleen tunneille voi vapaasti saapua paikalle. Syynä oli saman ryhmän toinen pelaaja JukkaPekka Savolampi. KESKIVIIKKOAAMUNA Jatulista lähtee sadan kilometrin maastopyöräily, jossa ajetaan Oulun kaupungin liikuntaohjaaja Heikki Grekelän vetämänä metsiä pitkin. Hänellä itsellään on selvät suunnitelmat urastaan. Naiset: 1) Aino Pirilä 159, 2) Elina Mäkikyrö 178, 3) Elina Lämsä 211 Junioripojat: 1) Jooa Häll 168, 2) Lenni Häll 178, 3) Samu Heikkinen 179 Juniorityöt: 1) Peppi Korhonen 198, 2) Fiona Pohjola 232, 3) Siiri Voutilainen 247 M50: 1) Timo Remes 168, 2) Ismo Tolonen 169, 3) Risto Moilanen 172 M60: 1) Pekka Arbelius 162, 2) Juha Valkama 174, 3) Olli Niskasaari 177 M70: 1) Jarmo J. Husso oli ihmeissään olosuhteiden ja kentän täydellisyydestä. Uskoin vielä lauantaina, että saan pelini kulkemaan, mutta ei se lähtenyt lentoon. Svingi on letkeä ja pallo lentää kauas. Reittivalinnalla halutaan myös tarjota ihmisille uusia paikkoja pyöräillä. SAVOLAMPI puolestaan kritisoi omaa peliään värikkääseen tapaansa. Hartikainen tunnusti, että takaysillä hän jännitti kovasti. Uskallan väittää, että täällä pelaaminen veti täysin vertoja jonkun etelän Eurooppa tourin kentän kuntoon, kapteeni Husso vakuutteli. Mutta parasta oli myös, kun koko perhe oli päätösreiällä vastassa. Hartikaisen mukaan peli oli päätöspäivänä kontrollissa. elokuuta välisenä aikana Jatulissa vietetään Oulun kaupungin liikuntatoimen 100-vuotisjuhlaa. ViGC:n kapteeenin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Jarmo J. Tuntitarjonnasta löytyy suomalaisten kehittämä terveysliikunta Asahi, kahvakuulailu, tasapainojumppa, kehonhuolto, kuntonyrkkeily sekä lentopalloa ja salibandya. Sen jälkeen tehdään toinen lenkki pohjoisen suuntaan. – Siellä on lisäksi myös omat tapahtumapisteet, joissa on erilaisia tehtäviä ja aktiviteetteja, Grekelä sanoo. Maastopyöräilyn lisäksi keskiviikkona on ohjelmaa myös urheilukentällä, jossa järjestetään sadan metrin kävely. Pietikäinen itse pelasi Hartikaisen ja Savolammen ryhmässä itsekin hyvää peliä. – Nyt oli niin peli hukassa, että villasukkatehtaassakin oltaisiin ihmeissään. elokuuta 2024 » N:o 65 Saku Hartikainen Virpiniemen golfmestari » Matti Tieksola » Haukipudas HARVOIN on missään päin Suomea ollut sellaiset olosuhteet golfin pelaamiseen kuin viime sunnuntaina Virpiniemessä, jossa ratkottiin ViGC:n omia golfmestaruuksia. Ensi tiistaina tapahtumaviikko aloitetaan Jatulin saleissa maksuttomilla näytetunneilla
12 » Torstaina 22. Valikossa näkyy kolme valkoista viivaa alekkain ja viivoja klikkaamalla tulee näkyviin tulostimen symboli. Kokeilepa hauskaa ominaisuutta. Ristikon ja sudokut voi täyttää myös digitaalisesti. SUDOKUT JA RISTIKKO 22.8.2024 ». Näköislehden lukijat voivat tulostaa ristikon itselleen sivun valikosta ylhäältä vasemmalla. elokuuta 2024 » N:o 65 RISTIKON RATKAISU tiistain 27.8.2024 Rantapohjassa Rantapohjan näköislehti on uudistunut
Digitilaus kesto (alv 24%)......................... alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 8.30-16 Perustettu 1969. Internet: www.rantapohja. 56€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Teli, kääntyvät sakset, pientä laittoa. Aloitamme syystoimintamme Kellon seurakuntakodilla ke 28.8. klo 18.00. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Huveja BINGO NUORITTALLA pe 23.8. 040-572 8591 Anu Kauppila...............040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . mennessä. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Jäsen voi käyttää vierasta metsällä 3 kertaa/metsästyskausi. P. Jänis 1kpl/metsästyspäivä. Tilausmaksut vuodelle 2024 (sis. Traktorikäyttöinen hydraulihalkoja ja sähkömoottorikäyttöinen halkoja sähkövirralla. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. TOIMITUS avoinna ark. Kokoonnumme uudella seurakuntatalolla. Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 23.8. mennessä. Soutuvene, lasikuitu. Ilmoitushinnat 2024 Etusivu....................1,65+24%=2,05 € Ennen tekstiä..........1,20+24%=1,49 € Tekstissä.................1,20+24%=1,49 € Takasivu..................1,30+24%=1,61 € Kuolinilmoitukset....1,40+24%=1,74 € TJ 30 pmm asti.......1,10+24%=1,36 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Jänis 1kpl/metsästyspäivä, kyyhky, rusakko sekä vesilinnut ei rajoituksia. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet! Hallitus Kontion Eräveikot ry TIEDOTTAA 18.8.2024 pidetyn kesäkokouksen päätöksiä jahtikaudelle 2024–2025 Rauhoitusalueet: Kontion Eräveikkojen kotisivuilta löytyy metsästysaluekartta, joka sisältää rauhoitusalueet. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Saaliskiintiöt: Koppelo ja riekko rauhoitettu Jäsenet: Teeri 2 kpl, metso 1 kpl. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. 50-vuotisjuhlaan ilmoittautumisesta (ruoka+kahvi 10€) ja ruskaretken suunnittelusta. Maksut tilille FI21 5741 5340 0054 06. Kyyhky, rusakko ja vesilinnut ei rajoituksia. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi To 29.8. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 29.8. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. . tai puhelimitse: p. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli » Torstaina 22. Lähes Lähes Sari Niiranen Puh. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . 050 575 1704 Myytävänä KLAPEJA SEKÄ METRISIÄ HALKOJA P. Hallitus kertoo syksyn tulevista tapahtumista, esim. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Kerhossa kahvitellaan, poristaan, lauletaan ja arvotaan. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Julkaisija Rantapohja Oy. 040 524 9495 Metsäkärry kuormaimella Sukkela merkkinen. 137€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Jäsen, joka käyttää vierasta metsällä, maksaa aina kortin ennen metsästystä seuran tilille. to 29.8. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Paikallislehti on lähimpänä arkeasi. 044 714 7800 www.rantapohja.fi UUSIA KALAVERKKOJA P. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. 128€ 192€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... 192€ Jakelu: Kaleva365 Oy, Kavil ja Posti . Ketun pyyntiin pitää ostaa vieraslupa. A mallin Zetor traktori -53, puoleksi entisöity. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Työsuorituksia Jäikö lehti tulematta. Tervetuloa! Seuratoimintaa Haukipudas. Vieras voi käyttää omaa koiraa metsästyksessä. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Lupamaksut: Jäsenmaksu 40 €, kausikortti 25€, koejäsen 50€ ja vieraslupa 10€/metsästyspäivä. elokuuta 2024 » N:o 65 Ilmoituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. 69€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Muut rajoitukset: Luodikon käyttö vesilinnun pyynnissä vesialueilla on kielletty. 13 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Muista maksaa ennen metsästystä.” Tilattu paikallislehti on odotettu. . . Lisäksi yksi musta teeri talvipyyntiin (talvipyynnin toteutuessa). Tuuhan mukkaan! Haukiputaan eläkeläiset ry:n syyskauden kerhotoiminta alkaa torstaina 29.8.2024 klo 10:00. . Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Rantapohja jaetaan To 29.8. 16 a klapisirkkeli hakkiruuvilla. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . 044-714 7806 Paino..................Kaleva365 Oy Oulu 2024 . 044-714 7800 . Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Tervetuloa kahvittelemaan, seurustelemaan ja pelaamaan bingoa! Eläkeliitto Yli-Iin yhdistyksen syyskausi alkaa maanantaina 2.9.2024 klo 11.00. klo 12. Vieraat: Kanalintujen ja kauriin metsästys kielletty. 500€ PR 50, 650€ PR 50, 200€ ym. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Pyy 2kpl, kauris 1kpl (Kemppaisen Markulle ilmoitus kaadetusta kauriista ja lisäksi pitää tehdä kaatoilmoitus). 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. 0469076375. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 23.8. KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 95€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. 75€ puh
OLGA HENRY SANTA-MONICASTA, KALIFORNIASTA POMPPI JALOILTA TAKAMUKSELLEEN JA TAKAISIN 25 KERTAA MINUUTISSA KORKOKENGISSÄ! VUONNA 2021 WAUSAUSTA WISCONSINISTA KOTOISIN OLEVA 16-VUOTIAS NATE MCEVOY POISTI JA ASETTI UUDELLEEN 32 JENGA-TORNIN PALIKKAA 60 SEKUNNISSA ENNENKUIN 60 SEKUNNISSA ENNENKUIN SE KAATUI. Kiinnostuneet voivat olla yhteydessä: hannu.liljamo@ gmail.com Lapsuus hukkaan tarpeettomalla kosmetiikalla » Thelma Lohilahti KAUPPOJEN hyllyt tyhjenevät kosteusvoiteista, kasvonaamioista ja hajuvesistä, eivätkä asiakkaat ole ainoastaan aikuisia tai aikuisuutta lähestyviä nuoria. Nykyään on huolestuttavan yleistä, että alakouluikäinen lapsi tietää hajuvesitrendeistä ja hyaluronihapon vaikutuksista ihoon jopa aikuista enemmän. SOMESSA leviää ilmiö niin sanotuista ”Sephora-lapsista”, jotka ostavat kallista kosmetiikkaa ja ihailevat kauneuskulttuuria huolimatta nuoresta iästään ja ihosta, joka ei kaipaa ylimääräisiä meikkejä tai voiteita. Vaihtoon kuuluu osallistuminen kansainväliselle Lions nuorisoleirille. elokuuta 2024 » N:o 65 Mitä mieltä alueen nuoriso on ajankohtaisista asioista. Toki löytyy myös lapsia, jotka ostavat tuotteita pitääkseen ihonsa pehmeinä ja näyttääkseen mielestään paremmilta. Olemme kuitenkin tulleet siihen pisteeseen, jossa lapsuutta tuskin ehtii viettääkään, sillä ennen neljättä luokkaa on ehdottomasti saatava ”glow up” eli muututtava paremman näköiseksi. Kautta aikojen on ollut normaalia, että nuoremmat lapset kopioivat vanhempia sisaruksiaan ja odottavat aikuistumista. Nyt tuollaiset tuotteet ovat yhä harvemmassa, sillä ne peittyvät yksinkertaiseen, hillittyyn massaan täynnä aikuisten tyyliä kopioivia vaatteita. 24/02/11 Nuorisovaihtoon Englantiin. Koska sosiaalinen media on pysyvä osa kehittyvää maailmaamme ja sitä voi olla vaikeaa eristää lapsilta, olisi tärkeää pitää huolta nuoren sukupolven lapsuudesta. 14 » Torstaina 22. Haukiputaan lukiosta on ollut useita oppilaita Lions-nuorisovaihdossa, myös tämän vuoden kesällä Englannissa. Hajuvedet ovat nykyään suuressa suosiossa jopa alakouluikäisten keskuudessa. Sen ei pitäisi olla kopiota aikuisten elämästä. Yhteiskunta ei voi muuttua ilman, että ihmiset tekevät aloitteita. Lapsuus on hyppynaruja ja muistipelejä, puuhun kiipeilyä ja kotileikkejä. On eri asia leikkiä silloin tällöin kauneushoitolaleikkejä kuin unohtaa lelut ja kuluttaa tarpeetonta kosmetiikkaa oikeasti. Julkaisemme nuorten mielipide kirjoituksia Rantsikassa, mielipidesivulla sekä Ranta pohjan nettisivuilla mielipiteet-kategorian alla osoitteessa www.rantapohja.fi -> mielipiteet -> nuoret RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » 762 QUEENSLANDIN YLIOPISTOSSA AUSTRALIASSA INSINÖÖRIOPISKELIJAT RAKENSIVAT AKUSTISEN KITARAN ILMAILUTASON MATERIAALEISTA, SAMANLAISISTA JOISTA TEHDÄÄN HELIKOPTEREITA. Kun vielä muutama vuosi sitten käveli lasten vaaterekkien ohi, vastaan tuli hullunkurisia kuoseja ja värikkäitä vaatekappaleita. Ongelma on siinä, että lapsille tyrkytetään aikuistumista nukkejen ja pikkuautojen sijaan. Ongelma ei siis ole ainoastaan siinä, että lapset välttämättä haluavat varttua nopeammin. Niitä ostetaan, koska somessa kehotettiin tekemään niin. » Rantapohja » Haukipudas LC Haukipudas/Kello kustantaa jälleen nuoren Haukiputaan lukiosta kansainväliseen nuorisovaihtoon Englantiin kesällä 2025. Ulkonäkökeskeisyys on ujuttanut nenäleikkauksen ja botoxin osaksi lasten sanavarastoa, unohtamatta tietenkään manikyyrin ja pedikyyrin eroa. Tällainen yleistyvä ajattelutapa kertoo somen kieroutuneesta tavasta saada pienetkin lapset ajattelemaan ulkonäkökeskeisesti ja huolestumaan epätäydellisyyksistä. Kuva:Thelma Lohilahti. PIKKUAIKUISUUS ei rajoitu ainoastaan kosmetiikkaan, vaan sen voi huomata myös vaatekaupoissa. FINDLAYSTA OHIOSTA KOTOISIN OLEVA 17-VUOTIAS JORAN FULLER JUOKSI VUONNA 2017 7 KILOMETRIÄ PITKÄN LENKIN KÄYTTÄEN GPS SEURANTASOVELLUSTA JA KIRJOITTI REITILLÄ SANAN ”PROM?” ELI SUOMEKSI TANSSIAISET, TYTTÖYSTÄVÄLLEEN CLAIRE SHORTILLE. Myös nuoret pojat ovat entistä kiinnostuneimpia tuoksuista ja kosmetiikasta.. Purnukat ja pullot päätyvät jopa alle 10-vuotiaiden lasten ostoskärryihin, vaikka yksikään lapsi ei oikeasti tarvitse aikuisten kosmetiikkaa. Kun selaa somea, vastaan tulee yhä useammin videoita liian nopeasti aikuistuvista lapsista, pikkuaikuisista, jotka kertovat esimerkiksi ihonhoitorutiineistaan. Edellytyksenä on vähintään 17 vuoden ikä. Se on yksi ilmiön huolestuttavimmista piirteistä. On siis aikuisten tehtävänä osoittaa lapsille, ettei herkkä lapseniho kaipaa ryppyjä estäviä voiteita eikä kymmenenvuotiaan tarvitse tuoksua Pradan hajuvedeltä. Yleistä ilmiölle on se, etteivät lapset aina edes tiedä syytä halulleen saada käsiinsä kauppojen kosmetiikat. Lions Club Haukipudas/ Kello tukee yhtä Haukiputaan lukion oppilasta Haukiputaalta tai Kellosta korvaamalla lentokustannukset kohdemaahan
Oulun Tuomiokirkon Katedraalikuoro, johtaa HennaMari Sivula. Perhekerhot alkaa to 22.8. Konsertti su 1.9. klo 13 ry:llä, viikkomessu su 25.8. Mukana elämän kulussa. Voit halutessasi tuoda mukanasi syksyn satoa yhteiseen pöytään. Kirkkokahvitilaisuus Iin seurakuntatalolla, kirkkoherraehdokas paikalla. klo 18 Iin kirkko. Virkistyspäivä Oulun alueella asuville, kaikenikäisille omaisistaan huolehtiville ja hoidettaville sekä entisille omaishoitajille. Ei ilmoittautumista, voit tulla silloin kun itsellesi sopii. Klo 10 aamurukous, jonka jälkeen aamiainen, klo 11-12 päivän aihe. Tilaisuuden juontaa Harriet Urponen. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. ja 29.8. klo 11-15 leirikeskus Loisto. Kerhossa hiljennytään alttarin ääreen. klo 17 seurat ja ruokailu YLIKIIMINKI Messu su 25.8. 040 551 6582. klo 18 Kuivaniemen kirkko. Virpi Räisänen laulu, Virve Räisänen piano. klo 18 Iin kirkko. klo 18 ry:llä ja su 25.8. Kuivaniemen kirkossa ei Jumalanpalvelusta. klo 10–12.30 Jäälin kappeli. klo 9.30-11.30 Martinniemi Repolantie 1 (K-marketin vieressä oleva rakennus). Johtaa Olli Heikkilä, urkurina Johanna Simonen. Kuolleet: Sirpa Maija Pelkonen 80. Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 1/2024 24.1.2024 12§. Käsityöillassa voi ommella, kutoa, tehdä käsitöitä ohjatusti Eija Keräsen opastuksella. Kiimingin ry: su 25.8. Kirkkokahvit. Lisätietoa naistenpankin työstä: www. klo 18 Haukiputaan kirkossa, iltahartaus su 25.8. Osallistu Naisten pankin kävele naiselle ammatti -tempaukseen ke 28.8. klo 19 Haukiputaan srk-keskus. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Ilmoittautumislomake löytyy Iin seurakunnan kotisivulta www.iinseurakunta. Aamupuuro-akatemia ma 2.9. Oulun Sinfonian Vaskisoittajien konsertti torstaina 29.8. 15 » Torstaina 22. Emmintuvalla hartaus to 22.8. Seurakuntakerho to 5.9. Nuttu ja sukka, lähetyksen ryhmä kokoontuu Montinsalissa Vanhalla koululla joka toinen torstai klo 13–14.30. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Lukupiiri ma 26.8. Baritoni Joose Vähäsöyrinki ja pianisti Miikka Lehtoaho. klo 18 Ylikiimingin kirkossa. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Rukoushetki tiistaiaamuisin klo 8.30–9 Jäälin kappelilla. Kauden aloitus. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www.iinseurakunta.fi. klo 10 Yli-Iin kirkko. Vapaaehtoisella lahjoituksella tuetaan kummikohdetta, Kolumbian koululaisia ja aamupuurolla kävijöiden retkeä. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. Pohjoisen ääniämatkalla symposiumiin Cantio Laudis -kuoron konsertti ma 2.9. Musiikkiavustus Kajastus ja lapsikuoro, johtaa Anna-Mari Nevala. klo 10 Iin kirkko . klo 12. 045 787 25139. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. Iltaperhekerho on lasten ja aikuisten yhteinen hetki kauniista luonnosta, rennosta rupattelusta, leikeistä ja iltapalasta nauttien. klo 10 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Tied. Messun jälkeen juhlakahvit ja uuden seurakuntakodin siunaaminen. Tervetuloa tutustumaan kirkkoherraehdokkaiden ajatuksiin vaalipaneelin kautta. Puistoaamun ohjelmassa on lasten pyhäkouluhetki, juttelua ja leikkiä puistossa. YLI-II Juhlamessu su 25.8. klo 20 Haukiputaan srk-keskus. Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen. Ilm. Piispankamari lähetystyön käsityökahvila pe 6.9. Toimittaa Heikki Pesämaa, kanttorina Markus Alakärppä. Ry:n toimintaa: Jokikylä: eloseurat la 24.8. Kaiken kansan lenkki to 22.8. Syyskausi alkaa ma 26.8. Ilmoittautumiset 26.8. Kuulutus Jakkukylän hautausmaan hautojen hallinta-aikojen päättymisestä. Kirjana Mika Waltari Fine van Brooklyn. klo 10 Seurakunnan liikuntaja leikkipuisto. Vapaa pääsy! Tervetuloa! Vauvaja taaperoryhmä ti 27.8. Tiedustelut kuoronjohtaja Else Sassi p. Ilmoittautuminen juhlaan viimeistään pe 16.8. Omaishoitajien ja läheisten virkistyspäivä ma 9.9. klo 10 Kiimingin kirkko, virtuaalikirkko.fi ja seurakunnan YouTube-kanava. klo 18:30 seurat ry:llä. Youtube-linkki löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta Aamulenkki ja -kahvit Kuivaniemellä to 29.8. Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallinta-aika on päättynyt 31.12.2023 mennessä. klo 18.15–19.45 kirkkokuoron harjoitus ja kahvit seurakuntakeskuksessa, johtaa Jarkko Metsänheimo, puh 0400 487187 To 29.8. mennessä Sari Lukka p. klo 9.30–11.30 Wirkkula, pe 23.8. ja 11.12.). Tilaisuuden juontaa Matti Kinnunen. Kyyditys Kuivaniemen Kievarin pihalta Iin kirkkoon minibussilla. ja 2.9. Kuolleet: Hilkka Kaukua 87, Lilja Annikki Tuomaala 80, Janne Veli Juha Valle 63. 040 7008 151. klo 16 seurat ja laulutuokio ry. Kuorojen aloitus: Ti 27.8. Kuoroihin otetaan uusia laulajia, kysy rohkeasti lisää kuorojen johtajilta! Yli-Iin Aamupysäkki pe 30.8. klo 20 ry:llä. Lähtö Iin seurakuntatalolta. lk tytöille) Kiimingin seurakuntakeskuksessa, johtaa Ulla Metsänheimo puh 050 3601866 Klo 17.30 poikakuoro Junnut (n. https://rauhanyhdistys.fi/ jakkukyla/ KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Kirkkokyyti Kuivaniemeltä Iin kirkkoon su 25.8. klo 14 ja 15.15 ry:llä seurat, Huhtala Paulus ja Huhtala Tuomas. 5vuotiaiden synttär tapahtuma kaikille tänä vuonna 5 vuotta täyttäville (2019 syntyneet) lapsille seurakuntatalolla, seurakuntatalon pihassa ja leikkipuistossa. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat mukaan! Kuivaniemen perhekerho ti 3.9. lk) Suvelassa Klo 18–19 poikakuoro Pohjantähdet Suvelassa, poikakuoroja johtaa Anna-Mari Nevala puh 0400 839461 Ti 27.8. Seuraava ajanvaraus 26.8. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00– 12.00, perjantaisin suljettu. Käsiohjelma 10 € kirkon pääovelta tuntia ennen konserttia. klo 18.30–19.50 Kaikuos-kuoron harjoitus Kiimingin seurakuntakeskuksessa, johtaa Jarkko puh 0400 487187 Ke 4.9. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p . mennessä: haukiputaan.seurakunta@ evl.fi. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 p. Mukana tapahtumassa OSAO:n ammattiopiston opiskelijat tekemässä hemmotteluhoitoja ja järjestämässä ohjelmaa. KIIMINKI Messu su 25.8. Ohjelma toteutetaan ulkona, sateella juhla on sisällä seurakuntatalolla. Kesäillan sävelhartaus to 22.8. Lauluja elämän matkallekonsertti. klo 911 Kellon srkkoti, pe 23.8. 040 7008 151. Tilaisuuksiin vapaa pääsy, ohjelma 5 € (käteisja korttimaksu). 08 3161 303. klo 17.30 leirikeskus Loisto. Huonon sään sattuessa jumppaamme sisällä. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Messu Ulla Mitrusen vaalinäyte su 25.8. Seuraava ajanvaraus 26.8. Tule yksin tai ystävän kanssa. klo 14 Iin seurakuntasali. Toimittaa Miia Jokiranta, kanttorina Leo Rahko. klo 20 Haukiputaan kirkko. Jakkukylän hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallinta-aika on päättynyt 31.12.2023 mennessä. klo 10 Ilmoittaudu kerhoon viimeistään saman viikon ma pu h.0400 -541319. Kellon vastuuryhmä toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi laavukirkkoon. 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu laululeikkipainotteinen perhekerho. Tervetuloa tutustumaan kirkkoherraehdokkaiden ajatuksiin vaalipaneelin kautta. klo 18 Haukiputaan kirkko. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Uusia laulajia otetaan 26.8. Iin rau hanyhdist ys: Su 25.8. Kastetut: Vilho Aatu Eemeli Savola. klo 17. Aterian hinta 4 €. Jukka Tallgren, tenori. Ota mukaan omat sakset, kangas, nahka tai materiaali, jota haluat tuunata, korjata vanhaa tai ommella uutta. 8 3 1 6 1 3 3 . Yli-Iin uuden seurakuntakodin avajaiskonsertti su 1.9. Konsertti su 25.8. Kuoro on tarkoitettu 13-20 vuotiaille. klo 09:30. Reijo Alatalo, baritoni. klo 13. Yhteistyössä Puttaan Martat. Saarnaa Tapio Kukko, liturgi Sanna Kilpelänaho, kanttori Jenni Laurila. Lähtö Iin seurakuntatalolta kello 10 ja paluukyyti Oulunsalosta lähtee noin kello 17. Ryhmään sopii 10 hlöä ja se kokoontuu kerran kuukaudessa (11.9.,9.10.,13.11. Mukana Sirkka ja Ari Rautakoski, Karhumaan puhaltajat ja Laura Rahko. naistenpankki.fi. Toimittaa Miia Jokiranta, kanttorina Leo Rahko. klo 18. Tilaisuus striimataan. Kuivaniemen rauhanyhdistys: Su 25.8. Vapaaehtoisten valmistama aamupala. klo 10–12 Ruskaköörin harjoitus ja aloituskahvit Kiimingin seurakuntakeskuksessa, johtaa Risto Ainali, puh 040 5760297 Kuoroihin otetaan uusia laulajia, kysy rohkeasti lisää kuorojen johtajilta! Juttunurkka ma 2.9. Rantapohja. Tilaisuus on kaikille avoin. klo 10–11.30 (Huom! Aiemmasta väärästä tiedotuksesta poiketen, eli ei aloiteta vielä to 22.8.!) Tervetuloa syyskauden aloitukseen srk-talolle! Kahvitellaan ja hiljennytään hartauteen, jonka jälkeen ohjelmaa. klo 10 Iin Pappila. Antti Manninen, piano. Iltahartaus Sanna Kilpelänaho. puh.0400-541319 tai iinseurakunta.fi. Merikantoa merellä ja maalla. Messu su 25.8. 040 7008 151. Bachin ja U. Ilman käsiohjelmaa tilaisuuteen on vapaa pääsy klo 17.45 alkaen, mikäli vapaita paikkoja on. Kuorojen aloitus YliIissä: torstaisin lapsikuoro klo 17–17.45 ja Kajastus 18–19.30, johtaa Anna-Mari Nevala puh 0400 839461. 30 min ajan. Musiikkiilta sisältää yksinlauluja, duettoja, yhteislauluja ja puhallinmusiikkia. klo 17.30–20.30 Jäälin kappelin neuvotteluhuone Rivitie 9 (käynti takakautta). 040 589 8362. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Tervetuloa perhepäivähoitajat ja perheet kaiken ikäisten lasten kanssa! Ilmoittautuminen Iin seurakunnan päiväkerhoihin toimintakaudelle 2024–2025 on käynnissä. ja lisätietoja Ella Pääkkö puh. Kaiken kansan lenkki torstaisin klo 10. sunnuntai helluntaista. Nuorisokuoro harjoitukset maanantaisin klo 18–19.15 srk-keskuksessa. Kahvija mehutarjoilu. 040 5516582. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10–12 p. Konsertissa kerätään vapaaehtoinen kolehti Suomen lähetysseuran tasauspäivän keräykselle. Paluukyyti/ kävely takaisin on osallistujan järjestettävä itse. Lähetä nimi-ideasi Martinniemen Repolantie 1:ssa sijaitsevan seurakunnan vuokratilan nimeksi 31.8. Leikkiä, askartelua, yhdessäoloa ja mukavaa yhteistä tekemistä. Kastettu: Matteus Benjamin Syrjälä, Milena Aurora Vähärautio, Oiva Artturi Mutanen. Haluatko kävellä porukassa ja tehdä samalla hyvää. Puistoaamu ma 2.9. Tilaisuus on kaikille avoin. Markku Koskela, basso. klo 17.15–18 Laulujoutsenet kuoro (1.–5. 045 787 25139. Tilaisuus striimataan. Iin perhekerho pe 23.8. puh: 040 5717103/ Eija tai 040 5793 248/ Kati. Iltaperhekerho ke 28.8. klo 18 Runtelin laavulla. Kävelemme yhdessä Koitelinkoskille 4 km. fi / tule mukaan / lapsille ja lapsiperheille. Viikkomessu su 25.8. Koitelissa mehutarjoilu ja lisätietoa naisten pankin työstä. Kastetut: Elna Iita-Maija Nikula. Lisätietoa ja esirukousaiheita voit lähettää Ella Pääkölle tekstiviestitse puh. Myös koirakaverit ovat tervetulleita lenkille. Tapahtumassa on mukavia toimintapisteitä, juhlatarjoilua ja 5vuotiaat päivänsankarit saavat lahjan. 26.8. 5-vuotiaiden synttärit la 24.8. viimeinen kokoontuminen on 19.12. Ilmoittautuminen 8.8.–25.8. Diakonian lounas ma 2.9. Amani-kuoro myös mukana Ylikiimingin jumalanpalveluksessa klo 13. Kaikille avoin viikon aloitus. klo 16 tutustumisilta ja iltahartaus ry. Meriläisen sävelteoksia, vapaa pääsy. ja ilm. Kirkkoherranvaalipaneeli ti 27.8. Iltahartaus Jaakko Kaltakari. klo 13 Jäälin kappeli. Lähtö Kiimingin abcn parkkipaikalta osoite Kauppareitti 2, Kiiminki. Lähtö klo 9.15 ja paluu tilaisuuden jälkeen. Perhekerho on lasten ja aikuisten yhteinen kerho, jossa vietetään aikaa yhdessä leikkien, laulaen ja askarrellen. Tervakaupungin puhaltajat, johtaa Pauliina Sormunen. Iltaperhekerho kokoontuu Loistossa joka kuun viimeinen keskiviikko. Kutsumme juhlaan 5 vuotiaan yhdessä vanhemman, kummin tai tutun aikuisen kanssa. klo 10 srk-keskus. Kävele naiselle ammatti Kiimingissä Koitelinkoskille 28.8. Vapaa pääsy. Tule mukaan nauttimaan mukavasta päivästä herkullisen ruokailun ja yhteisen toiminnan merkeissä. 1–2. Tapahtuma on maksuton ja toteutetaan yhteistyössä Oulun seudun omaishoitajat ry:n kanssa. klo 11–13 Ylikiimingin yhteisötilalla osoite Harjutie 8. Rukoillaan yhteisten asioiden puolesta. Ylikiimingin ry: su 25.8. Tule syömään yhdessä. Tilaisuus striimataan. klo 17 alkaen. Tule hiljentymään ja nauttimaan luonnon kauneudesta. Toimittaa: Ulla Mitrunen, kanttorina: Markku Jaakkola. Jakkukylän rauhanyhdistys: Su 25.8. Messun jälkeen kahvit srk-keskuksessa. Mukana lähetys ja kansainvälisen työn ohjaaja Paula Rosbacka kertomassa Afrikan matkastaan! Tervetuloa kuulemaan kokemuksia Afrikasta! Käsityön ystävät -ryhmä ke 11.9. Makkaranpaistoa kodalla. Lähetysseuran perustama kuoro Amani konsertoi su 22.9. Kirkkohetken jälkeen kahvit ja makkaranpaistoa. Syysretki Purusaareen . Teemana elonkorjuu. klo 18.30–19.30 Satakielet-tyttökuoron harjoitus Kiiminkipuiston koululla, johtaa Ulla Metsänheimo Ke 28.8. mennessä 0406324997. Lenkkeilemme leppoisasti n. Kahvitarjoilu. elokuuta 2024 » N:o 65 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 25.8. Toimittaa Pauli Niemelä, saarnaa Klaus Kallioranta, avustaa Seija Lomma, kanttorina Leo Rahko. Aamiainen on maksuton. Ohjelmassa mm J.S. Ei yhteiskuljetusta. Tervetuloa mukaan ensimmäisen lapsesi tai useamman lapsen kanssa! Kirkkoherranvaalipaneeli ke 28.8. klo 16 Ylikiimingin kirkossa. Ohjelma 10 €. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. klo 18 Iin kirkko . Youtube-linkki löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta Musiikki-ilta to 29.8. Kuolleet: Pia Susanna Pulkkinen 56. Juttuseuraa ja neuvontaa diakonisen avun tarpeissa. Laavukirkko ti 27.8. klo 10. Tervetuloa kohtaamaan tuttuja kesän jälkeen ja aloittamaan syksyä yhdessä! Raamattuja rukouspiiri Ylikiimingin seurakuntatalolla (Kirkkomäki 12) torstaisin klo 18.30, alkaen 5.9. klo 10 Haukiputaan kirkko. Iltahartaus Ari Rautakoski. Kauden aloitus to 5.9. klo 18 Iin kirkko. Yli-Iin ry: su 25.8. 040 5886 196, else.sassi@ gmail.com. Kyyti on ilmainen, ruokailut omakustanteisesti juhla-alueella. klo 13 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTube-kanava. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00– 14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Kokoontumisia ei ole 19.9., 24.10., 28.11. klo 11–12 Jäälin kappeli. To 29.8. Toimittaa Outi Pohjanen, messudiakoni Johanna Juntunen, kanttori Jenni Laurila. klo 18 srk-keskuksen Poijussa. Youtube-linkki löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta. Vapaaehtoinen kahviraha oman seurakunnan diakoniatyölle. Pyhäpäivä: 14. Lähdetään pikku kävelylenkille Diakoniatuvalta klo 9.30, lenkin jälkeen juokasemme aamukahvit. Sydämellisesti tervetuloa! Seurakuntaretki hiippakunnan lähetysjuhlille Oulunsaloon LA 31.8. Lenkkiseurana Minna ja Pekka. klo 10–11 Yli-Iin uudessa seurakuntakodissa. klo 09:15
.. KAUNEUSSHOP Sa uvintti TEKSTI T-PAITOJA sekä hyvä valikoima KESÄHATTUJA P A P P A EI KUKAAN OSAA EI OSAA SITÄ KORJATA JOS MIESTEN JA NAISTEN Tuokkoset Oy VANHANAJAN TÄYSLIHASÄILYKKEET ”PUUTTINIKASSI” PUSSILLINEN SÄILYKKEITÄ TARJOUSHINTAAN PAHAN PÄIVÄN VARALLE SUORAAN KUTOMOLTA! suuri valikoima erilaisia mattoja tehtaanmyymälähinnoin MATTOJA KOTIMAISET MARKKINALAKUT isot tikkarit hattaraa ja muut markkinakarkit Satuvintin Lakukoju SUOMALAISET TUOREET MARJAT JA SATOKAUDEN HERKUT TATUN MAKEAT MARJAT -kauneutta ja hyvää mieltäihana valikoima koruja sekä CHOICE Finland luonnonkosmetiikkasarja PALVIAUTO -vanhanajan saunapalvia -kotimainen erikoiskypsä kassler ja muita herkkuja ORPELA NIMIKORUT Kimmon kengästä Kaikki huippumerkit!! Rieker, Skechers, Kuoma... Kenkiä myös ongelmajaloille! Laatua Tyyliä Mukavuutta .fi Kylmäsavulohi Kylmäsavusiika Lämminsavulohi Graavilohi Graavisiika uunituoreet LEIVONNAISET LEIPÄ -JA PULLAKASSIT SUPERTARJOUKSIN! www. R 25.8. elokuuta 2024 » N:o 65 S SU UU UR RT TO OR RIIP PA AIIV VA A .. 16 » Torstaina 22. sunnuntai klo: 10-15 HAUKIPUDAS TORI PÖLYPUSSIT KAIKKIIN MERKKEIHIN MYÖS KESKUSPÖLYIMURIIN Imuritarvikkeet, letkut, suulakkeet ja suodattimet PussiPysäkki PAKASTEPUSSIT KOTIMAISTA LUONNONKOSMETIIKKAA mm. AIDOT MERINOVILLATOSSUT ja hieno valikoima LAMPAANTALJOJA merinovillahousut ja -paidat VOHVELIKAHVILA PEHMISJÄÄTELÖÄ -makeat ja suolaiset vohvelit SSHHOOKKKKIITTAARRJJOOUUKKSSIIAA!! SUURI VALIKOIMA LAADUKKAITA LANKOJA makrame-, merino-, alpakka-, bambu-, kotimainen villalanka, villasukkalangat ym. ILMA INEN OKUMAXS -puhdistusvaahto OKUWAX -mehiläisvaha KOTIMAINEN siivoussaippua SILMÄLASIEN JA KENKIEN PUHDISTUS IHMELIIMA JÄTTIVALIKOIMA MUODIKKAITA LAUKKUJA NAHKALOMPAKKOJA VÖITÄ YM. .. SUOMEN PARHAAT HUNAJAT JOENSUUN HERKUN KUKOT, KARJALANPIIRAKAT JA RINKELIT PÄRE-, PAJU-, MUOVIKORIT sekä PAROLAN rottinkikalusteet, jurvalaiset jousikeinut TERVETULOA VIIHTYMÄÄN TORILLE! Suomen Tapahtumatrio oy (tapahtumatrio@gmail.com) SEURAA JA PYSYT KARTALLA. pihkaja pakurivoide, käsintehdyt saippuat ja suositut FARKKULEGGINSIT StyleOne NAISTENVAATTEET ITALIAN MODA tunikat, housut, paidat, mekot ja caprit PIENOISMALLIJA KERÄILYAUTOT AUTOMERKKIMUKIT autoarska.