Sivu 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 22.9.2022 53. Sivu 8. vsk • N:o 73 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Haukiputaan Kivikoulu on pian maan tasalla Haukiputaan Kivikoulusta on enää viimeinen pääty pystyssä. LUOLA-AAPA KANSIEN VÄLIIN Aaro Tiilikainen kirjoitti Kuivaniemen Luola-aavan asutusalueen historian kirjaksi. Lähiviikkoina päästään purkamaan perustuksia ja kuljettamaan purkujätettä kierrätykseen. Purkutyö on sujunut ripeästi ja ongelmitta
Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Kyökkipsykologiaa TOIMITTAJALTA Venäjä ja muita suurvaltoja Suomen näkökulmasta VENÄJÄ on ydinasevaltio ja pinta-alaltaan laaja, noin 50 kertaa Suomea suurempi. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Tähän niitä vetivät löytöretkiperinteet ja valloitettujen kansojen heikko kyky puolustaa itseään. Voi vain toivoa, että kauhun tasapaino säilyy. Englannin siirtomaat käsittivät 1900-luvun alussa noin neljäsosan maapallon pinta-alasta. Nyt kontaktien määrä on vähentynyt ja yhteistoiminta suomalaisten kanssa vaikeutunut tai kokonaan kielletty. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Luultavasti monet vakavasti sairaiden ihmisten omaiset olivat jo hädissään lakkouhkien aikana. Toivottavasti työkiista saadaan pian ratkaistuksi. Jokainen voi pohtia, onko jotain kuvaamani kaltaista tapahtunut hoitajajärjestöjen ja alan työnantajien työriidassa. Suuren kokonsa luomisen se aloitti jo 1500-luvulla liittämällä rajanaapureitaan valtakuntaansa ja joita se sitten pystyi valvomaan ja sulattamaan itseensä. Venäjä on nyt tuonut tämän tämän näkyvästi esille, kun sitä on syytetty raakuudesta. USA:sta tuli syrjityille ihmisille vapauden ihannemaa, valtio, jossa ei ollut säätyeroja eikä esteitä rikastumiselle ja poliittiselle nousulle omien kykyjen mukaan. Se voi alkaa vaivata vaikkapa muun muassa poliitikkoja, ay-johtajia ja miksei jossain määrin paikallislehtien päätoimittajiakin. ENNEN ydinaseita, joita on tällä hetkellä ainakin viidellä nykyisellä suurvaltiolla Venäjällä, Ranskalla, Englannilla, USA:lla ja Kiinalla, oli Venäjää lukuunottamatta tavoitteinaan saada tuottavia merentakaisia siirtomaita ja sotilaallisia tukikohtia. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Pohjois-Amerikassa sen siirtomaaväestö koostui lähinnä eurooppalaisista. Kuoleeko läheiseni, kun hoitoa ei anneta. Se alisti jo varhain mm. Valtiovallan oli turvattava sairaiden ihmisten henki ja terveys. Monet kansalaiset pitävät hänen iskulauseestaan tehdä USA suureksi jälleen. ja tungosta on edelleen, mitä ei ole ollut Venäjälle. Hoitoala olisi päässyt mukaan kunta-alan yleiseen sopimukseen, joka takaa yksityisiä aloja paremman palkkakehityksen. Suuren kokonsa ansiosta Venäjällä on valtavasti luonnonvaroja, kuten hyväkasvuista viljelymaata sekä teollisuudessa ja ulkomaankaupassa tarvittavaa raaka-ainetta on maassa paljon, kuten puuta, öljyä ja mineraaleja. Niinpä se voi temppuilla elintärkeiden tuotteiden viennissä ja käydä uuvuttavaa sotaa. Kiitollisina muistamme eniten keisari Aleksanteri toista, sillä hänen aikanaan saimme kehittyä itsenäisyyteen, mikä toteutui samana vuonna, kun bolsevikit ottivat Venäjällä johdon käsiinsä. Kansojen kehittymisen vastustaminen vaikuttaa vanhanaikaiselta toiminnalta, jota nykyään ei pitäisi yhdenkään monikansaisen valtion harjoittaa. Kuitenkin vain ne voivat hillitä nykyistä Venäjän johtoa. Sitä riittää myös vientitulojen hankintaan. Sen nykyinen johto ei ole piitannut köyhempien kansalaistensa eikä sotilaiden hengestäkään. Englannin alue julistautui ensimmäisenä itsenäiseksi valtioksi jo vuonna 1771. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. VAIKKA Venäjän valtion koko on päätä huimaava, sen nykyinen diktatuurinen johto puhuu Venäjän vallan palauttamisesta joskus sen valtaamille, mutta myöhemmin menettämille alueille. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen sinne muutti tuli kommunismiin hurahtaneita suomalaisia, jotka joutuivat sitä katkerasti katumaan. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Hoitoalalla tehdään kiistatta tärkeää ja raskasta työtä. Niistä muutamilla on viime vuosikymmenia ollut kansallista kulttuuritahtoa oman kielen säilyttämiseksi, vähemmisistökansojen aseman parantamiseksi sekä ulkomaisten ystävyyssuhteiden ja kontaktien lisäämiseksi. Sen toiminta rajojensa ulkopuolella on valitettavasti muistuttanut Venäjän menettelytapoja. Sekin laajeni Venäjän vertaiseksi suureksi maanosavaltioksi voittamalla kilpailijansa sekä ostamalla Venäjältä Alaskan. Niissä alistettujen ihmisten kohtelu oli raakaa. Jos hoitajajärjestöt olisivat luvanneet suojatyötä lakkojen aikana esimerkiksi teho-osastoille tai kotihoidossa oleville, lakia ei olisi tarvittu. Hajattelija Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsAppviestinä. syyskuuta 2022 » N:o 73 KOLUMNI » Harrastaisimmeko hiukan kyökkipsykologiaa. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Syndrooman vaivaamat ihmiset ryhtyvät niin sanotusti pelastamaan taustaryhmäänsä niin suurella voimalla, että he vievät itsensä ja ryhmänsä voimakkaaseen vastakkainasetteluun muun ympäristön kanssa. Entisiä siirtomaavaltioita olivat myös Espanja, Portugali, Hollanti ja Belgia sekä Italia ja Saksa mutta eivät enää. Pienet valtiot eivät yleensä pidä suurvalloista, koska ne tietävät, mitä kaikkea suurvalta voi tehdä. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Korjaussuunnitelma tarvitaan myös pahenevaan hoitajapulaan. Varsinkin 1800-luvulla lähtien kulta ja tieto ”vapaasta maasta ” houkuttelivat satoja tuhansia suomalaisiakin sinne. NYT jälkikäteen emme voi muuttaa aikaisempien päättäjien toimintaa, ei sitäkään, että Suomen talous on tullut suurvalloista riippuvaiseksi. Sehän on estänyt suurvaltojen välisen peloittavan ydinsodan. Kansojen kypsymistä on tapahtunut muallakin ja tapahtuu yhä muidenkin kansojen keskuudessa. Se on pelottavaa, sillä Suomikin on kokonaan vuodesta 1809 kuulunut niihin. USA on kokenut vakavia ongelmia pakolla sinne tuotujen afrikkalaisten orjien jälkeläisten toimesta. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Ja kun käy niin, että sankarin toimet eivät onnistukaan, niin hän voi vetää sankarin asun päälle marttyyrin viitan. Sankari voi sitten ainakin kuvitelmissaan ratkaista tilanteen voitokkaasti. Unelman ajattelu ja hekumointi saa aikaan toistuvasti hyvien hormonien ryöpystä aiheutuvan onnentunteen, mutta unelman toteutuessa valitettavasti viimeisen kerran. Tästä keittiön pöydän nurkalta tuon mukaan keskusteluun käsitteen sankarisyndrooma. Lopulta valtiovallankin oli puututtava lakkouhkauksiin ja säädettiin potilasturvalaki. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Ei ole seisottu omilla jaloilla, jota jo Suomenlinnan rakentaja A. » Torstaina 22. Ehrenswärd neuvoi 1700-luvulla.. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Oma murheensa on nyt tullut entisen presidentti Trumpin itsevaltaisesta toiminnasta ja halusta päästä uudelleen presidentiksi. Myös suurvalta Kiina on tullut pelottavaksi monesta syystä, esimerkiksi Suomelle, jos se lopettaa halpatuonnin ja harvinaisten digitaalisissa laitteissa tarvittavan raaka-aineen myynnin. parikymmentä Suomen sukuista heimoa, joista osa on jäänyt unohduksiin tai taipunut Venäjän vallan alle. Nyt vaikuttaa siltä, että hoitoalan ammattijärjestöt ovat maalanneet itsensä nurkkaan ylilyönneillään. Numero on. Alistamista pakolla länsimaiset valtiot ovat pyytäneet anteeksi jo 1900-luvun lopulla, mitä Venäjä ei ole tehnyt. Rauhantahdon pitäisi voimistua ja kansainvälisten järjestöjen toimia nykyista tehokkaammin! Martti Asunmaa TEKSTARIT » Ihmiset tykkäävät unelmoida, mutta kannattaisko unelmaa lopulta edes toteuttaa?! Sen jälkeen se lakkaa tyydyttämästä, eikä tunnu enää niin nautinnolliselta. Oulun seutu ja yliopisto ovat tässä olleet mukana
Julkistamistilaisuuteen Asemakylältä tullut Anni Pakanen muistaa perheen Luola-aavan-vuodet työntäyteiseksi. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Haastattelujen lisäksi Tiilikainen selvitti asutustilojen ja Luola-aavan historiaa Kansallisarkistosta, Kuivaniemen kunnan arkistoista ja vanhoista sanomalehdistä. Myös kansalliset maatalouspolitiikan linjaukset olivat muuttumassa. Asian toteutumisen kannalta merkittävä päätös oli kuitenkin vasta vuonna 1958 hyväksytty maankäyttölaki. Luola-aavalla huomattiin varhaisessa vaiheessa, että asioita kannattaa viedä eteenpäin yhteistyöllä. – Sitä käsitystä aloin ymmärtää entistä enemmän asiaan perehdyttyäni. Luola-aavalle tehtiin työllisyystöinä usealla vuosikymmenellä tiestöä ja soiden kuivatusta. Tiloja aikanaan hakeneiden elämäntilanteet olivat ehtineet muuttua niin, että kaikki eivät olleet enää valmiita ottamaan tilaa vastaan. Yksi niistä oli vuoden 1992 Kuivaniemen pitäjäjuhlat. “ASUTUSHALLINNON ensimmäinen suunnitelma asutustilojen perustamisesta Kuivaniemen Luola-aavan hyväkasvuisille, mutta hallanaroille soille tehtiin jo vuonna 1919”, kertoo Tiilikainen kirjassaan. Juhlissa esiintyi kuoro, jossa lauloivat muun muassa Katja Männynsalo ja Tanja Jurvansuu. Syyt siihen olivat Tiilikaisen mukaan kahtalaiset. Siinä yhteydessä tuli puheeksi Luola-aavan asutusalueen historia. vsk • N:o 73 Luola-aapa asutettiin aikansa tietämyksellä Tuvallinen väkeä juhlisti kylän kirjan julkaisua » Tuija Järvelä-Uusitalo » Kuivaniemi TYÖTÄ työttömille, maata maattomille -kirjan julkistamistilaisuus sai Luola-aavan kylätuvan täyteen viime lauantaina. Asustusalueelle oli suunnitelmissa muodostaa 52 viljelystilaa. Aaro Tiilikaisen (seisomassa vasemmalla) kirjan julkistamistilaisuudessa kuultiin Luola-aavan historiasta ja tavattiin tuttuja. Sinällään ei mitään yllätyksiä tullut. Myös kirjan julkistamistilaisuudessa mukana ollut Anni Pakanen muistaa ajan erittäin työntäyteiseksi. KYLÄTUVALLA Aaro Tiilikaista haastatteli Matti Ylipiesa kirjan kustantaneesta Atrain & Nordista. Osa muutti paremmista asuinoloista paikkaan, jossa ei ollut sähköjä, vettä, eikä palveluita. TIILIKAISEN kirja sai alkunsa hänen ja kotiseutuneuvos Erkki Paason keskustelusta. 3 Torstaina 22. Erkki halusi, että käymme yhdessä haastattelemassa asuttamisvaiheessa mukana olleita ihmisiä. Vuonna 1981 talkoovoimin lahjoitusmateriaaleilla ja -varoilla rakennettu kylätalo on yksi yhteistyön tulos. KEMISSÄ asuva Aaro Tiilikainen on hallintotieteiden tohtori, joka on työskennellyt Oulun yliopiston tutkijana ja projektipäällikkönä. Talolla on pidetty monet kekkerit. MONIEN kirjaan haastateltujen ihmisten muistot alkuvuosien elämästä ovat ankeita. syyskuuta 2022 53. Tiilikainen toteaa, että ratkaisut Luola-aavan asuttamisesta ja muun muassa siihen liittyvistä soiden kuivattamisista tehtiin sen aikaisen tietämyksen mukaisesti. Hallintasopimuksia alettiin tehdä vuonna 1960. Aaro Tiilikaisen kirjoittama ja Atrain & Nordin kustantama Työtä työttömille, maata maattomille -kirja kertoo Luola-aavan elämästä kuuden vuosikymmenen aikana. – Kova työ on jäänyt mieleen. – Aineiston kerääminen korona-aikana oli haasteellista, mutta tein haastatteluja puhelimitse ja pyysin myös ihmisiä kirjoittamaan itse aiheesta. Paaso kuitenkin sairastui ja menehtyi, joten Tiilikainen teki haastattelut yksin. Silloin ei laskettu tunteja, kertoo nykyisin Asemakylällä asuva Pakanen. Siinä perhe asui 23 vuotta. Kaikkiaan niitä oli Luola-aavalla tuolloin 24. Toisaalta asutusviranomaiset alkoivat pohtia tilojen elinkelpoisuutta. Häneltä ilmestyi vuonna 2020 kirja Lastuja laineilla, joka kertoo Kuivajoen sahojen ja myllyjen vaiheista vuosina 1758–1960. – Esille nousseet asiat olivat minulle tuttuja, koska olen itsekin asunut täällä ja joutunut samojen asioiden kanssa tekemisiin. Tiilikaista haastatteli kirjan kustantaja Matti Ylipiesa. Siitä siis kirjan nimi. Asutustoiminta lopetettiin vuonna 1964, kun Luola-aavalle vielä perustettiin uusia tiloja. Poliittinen tuki asutustoiminnasta työllisyyden ja elintarviketuotannon ratkaisuna kyseenalaistettiin. – Keskustelimme Kuivaniemen markkinoilla Kivijoen ja Oijärven uitosta ja kruununtorpista. Nyt, 30 vuotta myöhemmin he lauloivat kyläkirjan julkistamistilaisuudessa. Kylällä itsekin asuneen Aaro Tiilikaisen kirjoittama teos kertoo Luola-aavan asutusalueen perustamisesta ja elämästä siellä kuuden vuosikymmenen aikana. Luolaaavan asuttaminen ja siellä asuneiden ihmisten vaiheet ovat osa suurempaa suomalaisen yhteiskuntapolitiikan kokonaisuutta. Hän on myös yksi kaksi vuotta sitten ilmestyneen Kuivaniemen kunnallinen keskikoulu 1962–76 -kirjan kirjoittajista. Hän kysyi, vastasiko loppukäsitys alkukäsitystä asutustilan synnystä ja elämisestä siellä. Tiilikainen toteaa, että sen peruslinjaukset olivat maalaisliiton vaatimus “maata maattomille” ja SKDL:n “työtä työttömille”. Hänen perheensä osti 60-luvun alussa Luola-aavalta toisilta asutustilallisilta vesikattovaiheessa olleen talon. Jo pian selvisi, ettei tavoitteeseen tulla pääsemään
Lämmin kiitos osanotosta surussamme. Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. Rakkauden, ilon, rauhan, voiman, terveyden, nöyryyden ja kärsivällisyyden hoitaessa sisintämme. sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu läheisten saattamana Iin kirkossa 18.9.2022. HARTAUS » Seurakunnan päiväkerhossa ON maanantaiaamu ja odottelemme lapsia päiväkerhoon. +12° +12° +12° +13° +12° +12° Sunnuntai 25.9. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Ja aika kuluu siivillä. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Kiitos Onnenrinteen henkilökunnalle Sallin hyvästä huolenpidosta. Nimipäiviä Torstai: Mauri Perjantai: Minja, Miisa, Mielikki Lauantai: Alvar, Auno Sunnuntai: Kullervo Maanantai: Kuisma Päivän nimi Mauri-nimen taustalla on latinan Mauritius, joka viittaa maureihin, muinaisesta Mauretaniasta kotoisin oleviin. Osa veikkaa kanaa, joutsenta ja annan vinkin, että se kiekuu. Kamarikonsertissa juhlitaan englantilaisen musiikin ääntä ilmentävän kuuluisan säveltäjän Ralph Vaughan Williamsin 150-vuotissyntymäpäivää esittämällä hänen pianokvintettonsa cmolli. Kuuntelemme sadun rumasta ankanpoikasesta ja samalla keskustellaan siitä, miten me jokainen ollaan niin erilaisia, mutta samalla ainutlaatuisia, arvokkaita. Kirkkoa lähestyessämme pyydän lapsia katsomaan korkealle kirkon katolle ja kysyn heiltä, että mikä eläin tuolla keikkuu tangon päässä. +12° +12° +11° +12° +12° +12° Perjantai 23.9. Kysyn lapsilta, mikä vuodenaika mahtaa olla kyseessä ja jonosta kuuluu, että syksy tietenkin. Päkä ja Pulmu kertovat, että pappi pitää sieltä pitkiä puheita ja sitten he kysyvät, että kuka lapsista haluaa tulla ylös. He vaikuttivat konserttitiedotteen mukaan romantiikan aikakauden rajoilla, joita he venyttävät molempiin suuntiin ihaillen vahvasti aiempaa muoto-oppia ja tyyliä. Kunnes huoneen täyttää siivouslaulu ja pikkuhiljaa leluja alkaa siirtyä laatikoihin, kaappeihin odottamaan jälleen uusia projekteja. Loppulaulun jälkeen onkin kiire käydä vessassa ja pukea ulkovaatteet päälle, että ehtii olla ulkona ennen kotiin lähtöä. Pikkuhiljaa niitä alkaa tupsahdella sisään. Veli-Matti ja Irene perh. Konsertit toteuttaa yhteistyössä Oulu Sinfonian Kamarimuusikot, Oulu Sinfonia sekä Valveen kaupunginosakulttuuri. MENEMME kirkon sisälle ja ohjaamme työkaverin kanssa lapset istumaan ensimmäiselle penkkiriville. syyskuuta 2022 » N:o 73 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Lapsen ajatus jää mieleeni ja siitä innostuen, päätämme järjestää seuraavalla viikolla kerhossamme sadonkorjuujuhlan, jossa on reilusti omenaa ym. Rakkaudella muistaen Sirkka ja Seppo perh. Heitä ei kuulemma ollenkaan pelota, ehkä vähän pyörryttää. Kappaleessa voi paikoin aistia Brahmsin leijuvan läsnäolon. +12° +13° +12° +13° +13° +12° Lauantai 24.9. syksyn satoa tarjolla. Kuraeteisessä vallitsee jännittävä tunnelma. Kun antaudumme Jumalan hoitoon, huomaamme hänen olevan runsaskätinen antaja. Yksi lapsista on samaa mieltä, että kyllä nyt on syksy. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 38 Aurinko nousee 7.00 ja laskee 19.20. 147:1 Joku raja se pittää olla hatun repimiselläkin. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 22. 6.8.1933 Yli-Ii k. Kyllä, se on kukko. Kutsun lapset alttarin äärelle ja siinä olemme kaikki hetken, yhdessä polvistuneina pyhän äärellä. Yhtäkkiä vain huomaa, se päättyikin tähän. Kullekin päivälle riittää sen omat murheet. KERHON kohokohtiin kuuluu omien eväiden syönti. Torstai 22.9. +10° +11° +10° +11° +11° +11° Maanantai 26.9. Katsokaa taivaan lintuja, katsokaa kedon kukkia. 27.6.1938 k. Konsertteihin on vapaa pääsy.. Ja sieltä korkealta kurkistaa tutut ystävät, ”Päkä ja Pulmu” maskottimme. 27.8.2022 Olet mukana soitossa tuulen, olet läsnä hetkessä hiljaisuuden. tyttövauvan, jonka mitat olivat 3 480 grammaa ja 50 senttiä. sisarukset perh. Rakkaamme Salli Kaarina BACKMAN o.s. Välipalan jälkeen onkin sitten vapaan leikin vuoro. Lämmin kiitos osanotosta. Samalla he suuntasivat katseen vahvasti nykyaikaansa, jossa he johdonmukaisesti ja itsenäisesti kehittivät omaa sävellyksellistä kutsumustaan. Nyt tehdäänkin jotain tutusta poikkeavaa… PIAN kaikki ryhmän lapset ovatkin saapuneet paikalle ja lähdemme pitkässä matojonossa kulkemaan kirkkoa kohti. Yhtäkkiä alkaa kuulumaan tuttua porinaa, ja lapset katsovat hymyillen saarnastuoliin päin. Sitten onkin aika lähteä Kirkkopirtille takaisin, ja kirkkoon tutustumista jatketaan seuraavalla kerralla. Vanhemmille kerrotaan kerhon kuulumiset ja huiskutellaan seuraavaa kertaa varten. Kaija Luukkonen Kiimingin seurakunnan lastenohjaaja VAUVOJA » Tiina ja Jesse Pyky Ylikiimingistä saivat 14.9. Jaana ja Kari perh. Tulemme portin kohdalle, joka on tukkinut tien, ei auta muu kuin mennä ali. Olemme menossa tutustumaan kotikirkkoomme ja voit istua penkille odottamaan. Jalokoski s. sydämissämme mukana tallella siellä. Sitten pyydän lapsia sulkemaan hetkeksi silmät. Rantapohja Kamarimusiikkia Kierikissä lauantaina » Rantapohja » Yli-Ii OULU SINFONIAN Kamarimuusikoiden syyskuun kamarikonserttien ohjelman molemmat säveltäjät Brahms ja Vaughan Williams ovat elämänsä eri vaiheissa sitoutuneet ja omistautuneet kansanmusiikkikokoelmien käyttöön sävellyksissään. klo 15 Kierikissä ja seuraavana päivänä klo 15 Tulindbergin salissa. Yhä vierellä vaellat elomme tiellä. Voisiko olla parempaa kuin kulkea luottavaisin mielin, Jumalan huolenpidosta nauttien. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Osa alkaa jo vanhasta tottumuksesta riisumaan ulkovaatteita, kunnes huikkaan, että ulkovaatteet saa jäädä päälle. Pysähdymme koivun kohdalle ja huomaamme, kuinka lehtiä tippuu hiljalleen puusta ja ne ovat muuttuneet keltaisiksi. Kaivaten Terho, Eila ja Hemmi perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 17.9.2022. Älkää huolehtiko huomispäivästä. Kaikki haluavat, niinpä jokainen saa vuorollaan käydä kokeilemassa miltä tuntuu olla korkealla. +11° +11° +11° +11° +11° +11° Mukana elämän kulussa. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Maire Vappu YLISIURUA o.s. Kamarikonsertti kuullaan lauantaina 24.9. Elielistä tuli isoveli. Kiitos myös Yli-Iin palvelukeskuksen henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Alasiurua s. Meidänkin pitäisi löytää itsestämme se ihmettelevä lapsi ja luottaa omassa elämässämme Jumalan johdatukseen. Yksi kerholaisista katsoo haikeana, kun syön omenaa ja hänkin haluaisi omenaa ja sanookin, ”miksi tuossa pöydällä ei voisi olla paljon omenoita?” Niin, todellakin. Kuten huomaamme, lapsen päivä koostuu ihmettelystä, tutkimisesta ja ennen kaikkea hetkessä elämisestä, mikä onkin Jumalan viisas neuvo meidän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme liittyen. Laulamme muutaman sadelaulun sormien liikkuessa sadepisaran tahtiin päästä varpaisiin. Halleluja! Hyvä on Jumalaamme sävelin kiittää, ihanaa on virittää ylistyslaulu! Ps. 3.9.2022 Oulu Kukaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän. SUNNUNTAIN evankeliumi teksti käsittelee Jumalan huolenpitoa
Yksi Pohjolalle tärkeimmistä projekteista on 2FOR1 -pelikirja, joka ilmestyi tänä vuonna neljättä kertaa. Tavoitteena on myös suoristaa Ukonkaivoksentien ja Jokelantien liittymä kohtisuoraksi ja näin parantaa liikennejärjestelyä. Kaavan valmistelun yhteydessä arvioidaan kaavan toteuttamisen vaikutukset muutosja lähialueella. Karttaan on merkitty punaisella ehyellä viivalla alue, jolle suunnitellaan asemakaavan muuttamista asuinrakentamiselle. – Joitain yksittäisiä materiaaleja on ollut hankalampi ja hitaampi saada, mutta suurta vaikutusta työhön ei ole vielä ollut. syyskuuta 2022 » N:o 73 Rantapohja järjestää digiarvonnan, jossa on RAHAPALKINTONA 1000€ PUHTAANA KÄTEEN! RAHAPALKINTONA 1000€ PUHTAANA KÄTEEN! Arvontaan pääsevät mukaan kaikki, joilla on jo digitilaus tai jotka ovat rekisteröityneet digipalvelun käyttäjäksi. Rantapohjan digitilauksen ja kirjautumisen voi tehdä osoitteessa UUSIA PALVELUJA » Ekologisia painotuotteita ja varainkeruun mahdollisuuksia » Anu Kauppila » Haukipudas HAUKIPUTAAN TAITTO on perustettu jo vuonna viime vuosikymmenen puolella, mutta täyspäiväisesti yrityksen toiminta alkoi viime vuoden marraskuussa. Eikä tarvitse niinkään ajatella mitä muut ovat mieltä, kun itse saa tehdä päätökset. – Golfkentällä ei tarvitse ajatella töitä. Arvonta lokakuun alussa. Punainen katkoviiva osoittaa lähintä vaikutusaluetta.. – Valikoimasta löytyy myös spesiaaleja materiaaleja ja painatus onnistuu niin silkkipainatuksella kuin lämpöprässilläkin. 5 » Torstaina 22. Haukiputaan Taiton valikoimista löytyy painatettavia tuotteita jokaiseen tarpeeseen. Teippauksia ja asennuksia hän tekee Ylläkseltä Hankoon saakka. Yritys tarjoaa taittoja painatuspalveluita niin yrityksille, joukkueille kuin seuroillekin. Rantapohjan digipalvelujen käyttö on helppoa ja palvelu toimii myös älypuhelimissa. Olisi kiva saada ensi vuoden kirjaan uusia yllättäviäkin tarjouksia mukaan. Asemakaavan muutoksen on tarkoitus valmistua vuoden 2023 aikana. Kyseiset rakentamattomat kohteet sijaitsevat vanhempien asuinalueiden yhteydessä Haukiputaan keskuksesta 1-2 kilometriä itään. Teippauksia ja asennuksia hän tekee Ylläkseltä Hankoon saakka. Kirjassa löytyy monia kaksi yhden hinnalla -tarjouksia alueen yrityksissä käytettäväksi. Tulevan talven suosikiksi Pohjola veikkaa uutta tupsupipoa. Onnea arvontaan! Onnea arvontaan! 30 € /6 kk (Kokonaishinta 60 €/vuosi) Jatkuu kestotilauksena normaaliin hintaan. Viime kesänä taisin keretä käydä viitisenkymmentä kierrosta kiertämässä. Yrityksen kautta saa niin ikkunaja autoteippaukset, valomainokset, vaatepainatukset esimerkiksi lippiksiin ja paitoihin sekä tuotteita käyntikorteista avaimenperiin. ALALLE Pohjola päätyi jo vuonna 2008 ja yrittäjänä oli helppo jatkaa tuttujen asiakkaiden ja kontaktien kanssa. Haukiputaan keskuksen itäosaan suunnitteilla täydennysrakentamista » Auli Haapala » Haukipudas UKONKAIVOKSEN alueelle kaavaillaan täydennysrakentamista kolmelle rakentamattomalle alueelle Haukiputaan keskuksen itäpuolella. Varastoa Pohjola ei tarvitse, sillä hänellä on toimiva kansallinen ja kansainvälinen yhteistyöverkosto, josta hän saa materiaaleja hyvin vallitsevasta maailmantilanteesta huolimatta. TYYPILLINEN työpäivä Pohjolalla koostuu asiakkaiden tapaamisista, kuvien ja vedosten tekemisestä ja itse asennuksista. Yrittäjä Arto Pohjola kertoi olleensa välissä töissä muualla, mutta yrittäjyys veti puoleensa. Tulos kerrotaan torstaina 6.10.2022. Kaavamuutos on tullut vireille Oulun kaupungin kaavoitusyksikön aloitteesta. Uusiakin asiakkaita on tullut, ja yritys tarjoaa monipuoliset palvelut monenlaiseen tarpeeseen. Tämän vuoden kirja on tehty HaukipudasOulu-alueelle ja kirjasta on kyselty myös omaa versiota Iihin ja Rukalle. Hanke tukee valtuuston hyväksymää maankäytön toteuttamisohjelmaa (Mato), jonka mukaan “Haukiputaalla omakotituotantoa pyritään ohjaamaan täydennysrakentamiskaavoilla jatkossa keskustan itäosiin Kivikoulu-urheilukentän alueelle sekä Simppulan ja Ukonkaivoksen alueille itäosan koulujen kapasiteettien hyödyntämiseksi”. Painetun lehden tilaajalla on oikeus käyttää digipalvelua ilman eri korvausta. – Yrittäjänä saan itse päättää minne ja milloin menen. Sieltä löytyvät myös ohjevideot tilaamiseen ja kirjautumiseen tai soita 044 714 7800. Myös yritykset ja seurat ovat alkaneet panostamaan kestäviin ja ekologisiin materiaaleihin. Asemakaavan muutoskohteiden nimet ovat Teollisuustie, Veräjänpuisto ja Myllysaarentie. Kirja on ollut todella pidetty ja monet yritykset haluavat aina seuraavana vuonna uudelleen mukaan. Alueelle on käynnistetty asemakaavan muutos, johon liittyvä osallistumisja arviointisuunnitelma on parasta aikaa nähtävillä mielipiteiden esittämistä varten 7.10. A NU K AUP P IL A Tyypillinen työpäivä Pohjolalla koostuu asiakkaiden tapaamisista, kuvien ja vedosten tekemisestä ja itse asennuksista. Vapaa-ajalla hän käy rentoutumassa golfin parissa. POHJOLALLE on tärkeää tukea urheiluseuroja ja samalla kehittää jotain omaa, mitä muilla ei ole. Kirjan avulla asiakkaat voivat löytää uusia palveluita ja yritykset pääsevät kyllä mukaan, kun ottavat allekirjoittaneeseen yhteyttä. saakka. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on osoittaa alueille asumista, mutta samalla pyritään varmistamaan riittävien viheryhteyksien ja -alueiden säilyminen. Osa asiakkaista haluaa painatetut tuotteet täysin kierrätysmateriaaleista ja kesäisin suosiossa ovat teknikset materiaalit. Yrittäjä pelaa itsekin Suomen mestaruuden voittaneessa KeLyn salibandyjoukkueessa ja valmentaa nuoria. Myös ne, jotka tekevät syyskuun loppuun mennessä uuden digitilauksen tai ne painetun lehden tilaajat, jotka kirjautuvat palveluun syyskuun loppuun mennessä, pääsevät mukaan arvontaan. Yritystoiminta on ollut kuitenkin aina taustalla, vaikka olen tehnyt töitä muillekin, Pohjola sanoi. Varainhankinta on monelle seuralle tärkeää, jotta harrastuskustannukset voidaan pitää kohtuullisina. – Kirja on todella hyvä varainkeruutuote esimerkiksi joukkueille ja seuroille. Alueet ovat Oulun kaupungin omistuksessa. DIGILEHTI kestotilauksena uusille tilaajille! Vain! Vain! HYVÄ IHMINEN , RYHDY RANTAP OHJAN DIGIN KÄYTTÄ JÄKSI viimeist ään syyskuu ssa ja voita 1000 euroa puhtaan a käteen! www.rantapohja
Olin jo aiemmin kuitenkin rakentanut huoltoaseman tien toiselle puolelle. Ilkeät viestit kuvastavat usein sitä, että kommentoijalla itsellään on paha olo. Ennen kuin julkaisee itse jotakin tai kommentoi toisia, kannattaa ensiksi harkita kahdesti. TYÖELÄMÄNSÄ Häyrynen oli kaupan alalla. Saimme ostettua PohjoisIistä Suomen Talousseuralle myymämme kotitalon takaisin viiden ja puolen vuoden reissun jälkeen. Kun itse julkaisee kuvia tai videoita, pitää muistaa, että ne voivat poistamisen jälkeenkin säilyä vekon syövereissä. Meitä oli 56 miestä, eikä minun lisäkseni muita ole enää hengissä. Miinanraivaajaveteraani Tuomo Häyryselle mitalin luovutti komentaja evp. Nyt kävely on mennyt niin huonoksi, ettei se oikein onnistu. Vastauksia etsittiin siihen miten lasten ja nuorten hyvinvointia voitaisiin lisätä vähentämällä nettimaailman mukanaan tuomia haittoja, jotka ovat yhä nuorempien lasten ulottuvilla. Harrastuksiin hänellä on kuulunut näihin päiviin saakka tanssiminen. Leivoin huoltoasemaan tarvittavat 10 000 sementtitiiltä kaupan alakerrassa. Uudeksi organisaation rakenteeksi esitetään kunnanhallituksen kesällä hyväksymää mallia. UUDESSA mallissa Keskushallinto, elinvoima ja hallintopalvelut -toimiala jaetaan Hallintoja talouspalvelut sekä Elinvoimaja yrityspalvelut -toimialoiksi. Lisäksi Huhdalla on oma henkilökohtainen tili nimellä Laurahoo, jossa hän julkaisee positiivissävytteisiä ja huumoripitoisia videoita omasta elämästään ja tanssivideoita. Muuten elämä on hyvin. Pyöritin huoltamoa Esson lipun alla, nykyisin se on Seo. – Vuoden päivät siellä olin, pääsin siviiliin vuonna 1951. Vanhempien kannattaa olla perillä myös missä nettimaailmassa lapset ja nuoret liikkuvat ja mitä sovelluksia käyttävät. Tasavallan presidentti myönsi 97:lle miinanraivaajaveteraanille kunniamerkin kansallisena veteraanipäivänä 27.4.2022. Avainasemassa ovat tieto ja valistus sekä yhteiset keskustelut ja arjen rutiineista sopiminen vanhempien ja nuorten kesken. – Minulla on Amerikan limusiini, sillä kävin Koillismaalla humpalla. Keskustelussa todettiin, että netti ja some tuovat paljon hyvää, kuten lisäävät yhteisöllisyyttä, yhteydenpitoa ja tiedonvälitystä. – Kauppa piti purkaa Kantolantien haarasta maantien leventämisen takia. Seuraajia hänellä on yli 90 000. 92-VUOTIAS Häyrynen palveli miinalaiva Ruotsinsalmessa. Paneelin avasi suosittu tiktokkaaja, somevaikuttaja ja Oulun kaupungin nuoriso-ohjaaja Laura Huhta. Elinvoimaja yrityspalveHyvä vai paha netti. syyskuuta 2022 » N:o 73 Tuomo Häyryselle mitali miinanraivauksesta » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii IILÄISELLE miinanraivaajaveteraani Tuomo Kalle Häyryselle on luovutettu Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali. Markku Lehto. Lauran neuvo nuorille oli, että somessa kannattaa varmistaa aina kenen kanssa on yhteyksissä. Välirauhan aikana isä osti talon Karjalasta. Haukkumisia ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Kunnanhallitus käsitteli uudistuksen aikataulua maanantaina ja esittää sen valtuuston hyväksyttäväksi. Tuomo Häyrysen Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali. » Auli Haapala » Martinniemi MARTINNIEMEN KOULUN hyvinvointi-iltapäivän paneelikeskustelussa pohdittiin netin ja somen käyttöä ja sen hyviä ja huonoja puolia. PANEELIIN osallistuivat Suomen Vanhempainliitosta Aslak Rantakokko ja Sami Rousu, sosiaalisen median käytön vaikutuksia hyvinvointiin tutkiva Krista Hylkilä Oulun yliopistosta, erityisopettaja Satu-Maaria Toppinen ja koulupoliisi Jarkko Kähkönen. – Minulla on siitä kultainen mitali. Netin kautta voi saada uusia ystäviä ja vertaistukea. Meitä oli neljä miestä soutamassa, matka oli kaksi kilometriä. – Itse saan pääasiassa positiivisia kommentteja, mutta myös negatiivista palautetta tulee esimerkiksi ulkonäöstä tai vaatetuksesta. Mitalin luovutti Häyryselle laivaston komentaja evp. Iin kunnan hallinnonuudistus loppusuoralla Työntekijöille polkupyöräetu » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi KUNNANHALLITUS esittää valtuustolle, että Iin kunnan hallinnonuudistus tulee voimaan ensi vuoden alusta alkaen. Häyrynen kertoo, että kovin juttu oli, kun hänen palvelusaikanaan Ruotsinsalmen joukkue voitti Suomen soutumestaruuskilpailut. Häyrynen on syntyisin Iistä, mistä kertoo lähteneensä maailmalle ensimmäistä kertaa jo 7-vuotiaana. Aikuisiällä hänellä oli kauppa ja huoltoasema Pohjois-Iissä. Karja lastattiin Toppilassa proomuun ja ajoimme sillä Finninkariin Iihin. Nurjalla puolella ovat lasten ja nuor. 6 » Torstaina 22. Jos jokin asia nettija somemaailmassa mietityttää tai joutuu kiusauksen kohteeksi, kannattaa aina jutella vanhempien tai jonkun aikuisen kanssa. – Viikkoa ennen juhannusta lähdimme kävelemään sieltä pois karjan kanssa. Hallintoja talouspalvelut sisältää talousja tietohallintopalvelut. Oulun nuokkari alkoi ensimmäisenä Suomessa käyttää TikTok-sovellusta tavoittaakseen nuoret. Karjaa ajettiin kolme viikkoa Muuramen pitäjään, jossa olimme kuukauden. Tuolloin matka vei rakennusmestari-isän kanssa Lappiin voimalaitostyömaalle. Hallinnonuudistusta on valmisteltu kesän ja syksyn aikana. Sieltä jatkoimme Kalajoelle äidin kotia. Markku Lehto viime viikolla. Häyrynen myi sittemmin huoltamon pois ja työskenteli Iin Turvan rautapuolella eläkeikäänsä saakka. Toimialasta vastaa hallintoja talousjohtaja. Ensimmäiset kauppansa hän kertoo tehneensä poikasena myymällä isänsä ottamia valokuvia työmiehille. Veri veti Iihin, mutta Iijoen silta oli räjäytetty. Vastassa oli useita soutujoukkueita, mutta me saimme mestaruuden
Ei ole kenenkään etu, että muutaman vuoden välein ”jappastaan” samaa koulujen lakkautusasiaa. On hienoa päästä tänne mukaan. Oppilaat jakoivat osallistujille muun muassa lappusia, joissa oli postiivinen viesti saajalle. Tulevissa verkkoratkaisuissa on hyvä muistaa oppilasennusteet, joitten mukaan Oulussa noin 2000 lasta vähemmän aloittaa koulun lähivuosien aikana ja sitä kautta myös valtionosuudet vähenevät vuoteen 2030 mennessä noin 28,8 miljoonaa euroa. Äidit Kati Perander ja Tiia Hirvonen olivat 6-luokkalaisten kanssa myymässä herkkuja ja keräämässä varoja kevään luokkaretkeen. Toimialasta vastaa kasvatusja koulutusjohtaja. Tapahtuman teemana oli hyvinvointi, jonka puitteissa järjestettiin toimintaa ja jaettiin tietoa. Teknisetja käyttäjäpalvelut muutetaan Yhdyskuntapalveluiksi. – On ihanaa jakaa iloa! huikkasi yksi viestinviejistä ja kiteytti näin päivän tunnelmia. Usein kysytään, että onko järkeä lakkauttaa kouluja ja samalla investoida uusia kouluja/ monitoimikeskuksia. Risto Päkkilä Oulun kaupunginvaltuuston 1. rakentaminen painottuu ja minne kaavoitushankkeita suunnataan. Oppilaat olivat myös innoissaan tapahtumapäivästä. Toimialasta vastaa elinvoimajohtaja. – Hyvinvointia ja turvallista netinkäyttöä lisäävien keinojen ja työkalujen käyttö ei maksa mitään eikä vaadi lisää resursseja, rohkaisi Aslak Rantakokko. Meillä usein unohtuu, että palveluverkko on muutakin kuin kouluverkko. Toimialaan kuuluu henkilöstön osaaminen ja hyvinvointi, yhdyspinnat, kirjastoja kulttuuritoimi, kansalaisopisto, taidekoulu sekä työllistäminen. On ihanaa jakaa iloa! » Auli Haapala MARTINNIEMEN koulun hyvinvointi-iltapäivä kokosi koulun väen, oppilaat, vanhemmat ja paikallisia urheiluseuroja ja muita toimijoita runsaslukuisesti yhteen tiistaina. Meitä ihmisiä askarruttavat monet asiat erityisesti nyt. Myös talvi tekee tuloaan ja on kivenheiton päässä. KUNTASEKTORILLA pohditaan tulevan vuoden talousarviota ja taloussuunnitelmia seuraaville vuosille. Ongelmakäytöksi luokitellaan, kun kouluntai työssäkäynti häiriintyy, esiintyy riippuvuutta, mielenterveysongelmia, masennusta, ahdistusta ja fyysisiä vaivoja, kertoi Krista Hylkilä. Poliisi joutuu selvittämään ja tutkimaan tapauksia laajalla rikosnimikkeiden skaalalla, joissa lähes kaikissa netti ja some ovat mukana. Toivottavasti näihinkin kysymyksiin saamme vastaukset ja vertailevat laskelmat ja vaihtoehdot ennen päätöksen tekoa. Toimialasta vastaa yhdyskuntajohtaja. Esimerkiksi äskettäisten verkossa tehtyjen koulu-uhkausten tekijät pysyttiin jäljittämään nopeasti. Se sisältää kiinteistöt ja rakennuttamisen, infraja ympäristöpalvelut sekä liikenteen, viranomaispalvelut, ateriaja puhtauspalvelut sekä hankinnat ja vesiliikelaitoksen. Hyvinvointi-illan päätteeksi saattoi osallistua Jukka Takalon Twiittijoki-kiertueen esitykseen Martinniemen kirjastossa. Hänen alaisuudessaan toimivat rehtorit, koulunjohtajat ja varhaiskasvatusjohtaja. Aino ja Miia halusivat ottaa yhteiskuvan, jossa he ovat yhdessä koululla vierailleen suositun tiktokkaajan Laurahoon kanssa. Satu-Maaria Toppinen kertoi, että Oulun kaupunki on julkaisemassa netin käytön turvataitoja kasvatusohjeet verkossa. Seuroilla ja yhdistyksillä oli esiteltävänä monenlaisia harrastuksia ja liikuntamuotoja. On myös hyvä huomioida, että Oulun maankäytön toteutusohjelma on asiakirja, joka laaditaan eri hallintokuntien, viranomaisten ja luottamushenkilöiden yhteistyössä. Rauha Mäkinen tuli kuuntelemaan Jukka Takaloa kirjastoon ja sai häneltä nimmarin Twiittijokisarja-kirjaan. Yksin ei pidä jäädä. Kokemusasiantuntijana toimiva Sami Rousu kertoi olevansa itse koulukiusattu ja haluaa antaa nyt tukea ja neuvoja, jotta kukaan ei joutuisi kokemaan samaa. Jarkko Kähkösen mukaan poliisilla on onneksi hyvät edellytykset selvittää tekijät. Mika Marjeta kertoi, että jatkossa pyritään kehittelemään yhteistä toimintaa ja yhteisöllisyyttä ehkä laajemmassakin mittakaavassa Martinniemen, Asemakylän ja Haukiputaan koulujen kanssa. Virkojen perustaminen ja aukijulistaminen käsitellään kunnanhallituksessa lokakuussa. Opetusja varhaiskasvatuspalvelut muutetaan Kasvatusja koulutuspalveluiksi, joka sisältää opetuksen ja varhaiskasvatuksen. Talousarvion laatimisessa olemmekin uuden tilanteen edessä hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa ensivuoden 2023 alusta. Kunta tarjoaa henkilöstölleen mahdollisuuden työsuhdepolkupyörään osana palkkaa 1 200 euroon asti vuodessa. Hyvinvointialueen sosiaalija terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelmaluonnos vuosille 2023– 2025 on juuri valmistunut ja on nyt lausuntokierroksella eli kannattaa siis tutustua kyseiseen luonnokseen ja lausua näkemyksensä. – Kun kiusaamista tapahtuu nykyisin netin kautta, on lapselle ja nuorelle varmasti hirveän raskasta, koska kiusaaja on aina läsnä, sillä puhelin kulkee mukana aina. Hyvinvointialueiden aloittaessa aiheuttaa se muutoksia myös kuntien tehtäviin ja niitä koskevaan rahoitukseen, verotusoikeuteen ja valtionosuusjärjestelmään, omaisuuteen, velkoihin ja sopimuksiin sekä myös henkilöstöön. Luottamushenkilönä olen saanut runsaasti yhteydenottoja oman lähikoulun säilyttämisen puolesta ja niin varmaan muutkin luottamustoimissa olevat henkilöt. Asiakirja hyväksytään valtuustossa ja se on ohje viranhaltioille noudatettavaksi mihin mm. Toivottavasti saatujen palautteiden myötä hyvinvointialueiden päättäjät ovat myös valmiita tekemään saatujen palautteiden pohjalta muutoksia tai ainakin perustelemaan ratkaisuja muullakin kuin talousnäkökulmalla. Haukiputaan Heiton toimintapisteellä oppilaat saattoivat tutustua voimisteluun. 7 » Torstaina 22. AUL I H A A PA L A. Kunnanhallituksen esittämän aikataulun mukaan hallinnonuudistus viedään yhteistyötoimikuntaan lokakuun aikana. KAAVOITUSTA ja sen toimimattomuutta arvostellaan ja moititaan usein, mutta totuus lienee kuitenkin se, että suunnittelussa olevilla tai juuri aloitetuilla kaavoitushankkeilla ei kouluja pelasteta lähitulevaisuudessa, koska kaavoitusprosessit vievät kuitenkin vähintään viisi–kymmen vuotta ennen kuin kaava/infra valmistuu, ja rakentajat pääsevät iskemään kuokan kenttään. Toimialasta vastaa hyvinvointijohtaja. varapuheenjohtaja Keskusta Iin kunnan hallinnonuudistus loppusuoralla Työntekijöille polkupyöräetu luihin kuuluu yritysneuvontaja hankepalvelut, kumppanuusyhteistyö, maankäytön suunnittelu, Micropolis Oy ja Iilaakso Oy sekä koko kunnan viestintäja markkinointipalvelut. Hyvä vai paha netti. Paneelissa todettiin, että lasten ja nuorten kanssa kannattaa keskustella yhdessä ja sopia arjen säännöistä. Voitaisiin sopia esimerkiksi milloin ollaan kokonaan ilman puhelinta ja tehtäisiin jotakin muuta, mihin aikaan illalla pistetään puhelin parkkiin ja mennään nukkumaan. NOIN 10 PROSENTILLE käyttäjistä netti, some ja pelaaminen aiheuttavat ongelmia. KUNNANHALLITUS päätti ottaa käyttöön verottoman työsuhdepolkupyöräedun. Asiantuntija-apua on saatavilla monista kanavista. Lämminhenkisessä illassa kuultiin lauluja ja tarinoita twiittien takaa. Koululla vieraili useita kymmeniä vanhempia, ja heitä oli mukana myös järjestelyissä. Laitteiden someasetukset kannattaa myös laittaa yksityisiksi niin, etteivät tiedot ole julkisia ja kaikkien nähtävillä, neuvoi Kähkönen. PALVELUVERKKO , joka on käsittelyssä parhaillaan, keskusteluttaa myös paljon. Ruutuajan rajaaminen koskee yhtä lailla myös aikuisia. – Vanhempien on hyvä tietää mitä lapset ja nuoret netissä tekevät ja mitä sovelluksia käyttävät. Koulun rehtori Mika Marjeta oli tyytyväinen päivän onnistumiseen. ten ulottuvilla olevat haitalliset sisällöt, nettikiusaaminen ja vakavimpina ilmiöinä esimerkiksi häirintä, kunnianloukkaukset, rikokseen yllyttäminen sekä grooming eli lasten ja nuorten seksuaalinen hyväksikäyttö. Ratkaisu ei tule olemaan kenellekään helppo ja toivottavasti eduskuntavaalien läheisyys ei vaikuta asiaan. – Tällainen iso yhteisöllinen tapahtuma on aivan mahtava, vaikka varmasti opettajille iso rutistus. Keskustelua käydään myös palveluverkkoa koskevista investoinneista. Hallintopalvelut laatii edun käyttöön tarkemmat ohjeet ja periaatteet. Ii-instituutti muutetaan Hyvinvointipalveluiksi. sota Ukrainassa ja sen tuomat muutokset maailmassa, energian saatavuus ja -hinta, terveyden ja sosiaalihuollon tilanne, jossa yhteistä näkemystä ei näytä löytyvän, valitettavasti. Siis lyhykäisyydessään yhdyskuntalautakunta valmistelee eri prosessien kautta ja viime kädessä valtuusto hyväksyy maapoliittisen toteutusohjelman. On tärkeää ja hyvä, että ihmiset tuovat näkemyksensä ennen päätöksen tekoa. Etu annetaan palkanosana eli se vähennetään bruttopalkasta. Mielestäni taloutta ei saa unohtaa, mutta etusijalla pitää olla myös palvelujen saatavuus ja niiden laatu. Huolta aiheuttaa mm. TOIVOTTAVASTI kouluratkaisut ja palveluverkko saadaan mahdollisimman pian päätettyä ja pitkälle tulevaisuuteen olipa ratkaisu millainen hyvänsä. syyskuuta 2022 » N:o 73 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Muutosten aikaa RUSKA näyttää parhaita puoliaan eri puolilla maata, kasvukausi on hiipumassa ja sadonkorjuukin loppusuoralla
Maalaisjärki on tässäkin hommassa mukana. Aloittaessaan kuntosaliharjoittelun Kehusmaan tavoitteena oli lähinnä kunnon ylläpitäminen nettivalmennusten avulla. Etenkin paloauto ja sen erilaiset toiminnot ja varustus kiinnostivat niin perheen lapsia kuin aikuisiakin. – Kisoihin valmistautuminen vaatii kuntosalitreenaamista, oikeanlaista ravintoa sekä hyvissä ajoin aloitettua poseerausharjoittelua. – Aamulla olin hieman skeptinen, tuleeko paikalle juuri ketään, mutta täällä on aivan mahtavasti porukkaa, Isola sanoi. Kehusmaa kertoo, että viime viikonvaihteen kilpailu aloitettiin alkukilpailulla. – Mahdollisesti jo ensi viikolla kaikki seinärakenteet saadaan purettua maan tasalle, jonka jälkeen päästään purkamaan perustuksia ja kuljettamaan purkujätettä Ruskon Kiertokaareen, kertoo projektipäällikkö OlliPekka Itälä Lotus Demolition Oy:stä. Jonkun aikaa niitä seuratessa itselle tuli palo ja halu lajia kohtaan. – Purimme esimerkiksi Oulussa Nuottasaaressa vanhan lateksitehtaan, Sodankylässä kohteena on terveyskeskus ja Helsingissä isoja purkutyömaita. Kivikoulusta on jäljellä ja pystyssä enää yksi pääty. OULUN kaupungin suunnitelmissa on kaavoittaa Kivikoulun alue asuinalueeksi. Purkutyön urakoivalla Lotuksella on purkukohteita omakotitaloista isoihin tehdasrakennuksiin ympäri Suomen. – Joulukuussa olemme todennäköisesti jo murskaamassa betonipurkujätettä Ruskossa, arvelee Itälä. syyskuuta 2022 » N:o 73 Kivikoulun purkutyö on valmistumassa etuajassa » Auli Haapala » Haukipudas KESÄKUUN lopussa aloitettu Kivikoulun eli Haukiputaan entisen alakoulun purkutyö on sujunut suunnitelmien mukaan ja niin jouhevasti, että valmista arvellaan syntyvän jo ennen määräaikaa joulukuun loppua. Urakan kustannukset ovat 430 000 euroa. Kun seinät ja pohjarakenteet on purettu, tehdään paikalla täyttöjä ja tasataan maa. Kehusmaa kilpaili alle 163-senttisten sarjassa, jossa mitalisijoja tavoitteli kahdeksan kilpailijaa. Olen näinkin lyhyessä ajassa kasvanut ihmisenä sekä urheilijana. Rakentaminen kohteeseen voisi toteutua mitä ilmeisemmin vasta vuoden 2025 jälkeen. Vaaka on valmisteluissa kallistunut nykyisen keskuskentän kunnostamiseen ja uuden huoltorakennuksen rakentamiseen sen sijaan, että urheiluja liikuntatoiminta olisi keskitetty Torpanmäelle. Fitness ei ole pelkästään monesti lajiin yhdistettävää kuivaa riisiä, kanaa ja parsakaalia. Kaupunki yritti etsiä koululle ja maa-alueelle ostajaa tai vuokraajaa, mutta kiinnostusta ei ollut. KILPAILUT olivat noin viisi vuotta sitten kuntosalitreenit aloittaneelle Kehusmaalle ensimmäiset fitness-kisat. – Otin ison askeleen ja otin yhteyttä valmentajaani Jiipee Pulkkiseen. Liikennevalistuksestakin voi tehdä hauskaa » Anu Kauppila » Kiiminki Liikenneturvaviikkoa muistettiin Kiimingin Alakylän koululla lauantaina liikenneturvallisuustapahtumassa. HAUKIPUTAAN KIVIKOULUN purkutyömaalla ei ole tullut vastaan mitään ennalta arvaamattomia yllätyksiä. Siitä asti olemme tehneet yhteistyötä, enkä kadu päivääkään. 8 » Torstaina 22. Isola kertoi, että vanhempaintoimikunta alkoi aktivoitumaan muutama vuosi sitten uudelleen ja nyt he halusivat järjestää tapahtuman hetken tauon jälkeen nimenomaan liikenneturvaviikolla. A NU K AUP P IL A. Alkukilpailusta pääsi kuusi parasta finaaliin, jossa jokainen kilpailija vuorollaan teki i-kävelyn ja lopuksi kilpailijat pyydettiin vielä vertailualueelle tekemään pakolliset asennot. Kehusmaa kertoo pitäneensä ajatusta pitkään sisällään ennen kuin uskalsi puhua asiasta ääneen kenellekään. Töitä on kalenterissa ensi vuodellekin jo pitkälle. Pakollisiin asentoihin kuuluvat etu-, takaja sivuposeeraukset. – Fitness-urheilu alkoi kiinnostaa, kun somessa alkoi nousta enemmän lihaksikkaita bikinityttöjä. Kivikoulun viereisen keskusurheilukentän tilanne ratkennee tänä syksynä päätettäessä kaupungin tulevista suunnitelmista ja investoinneista. Kaupunki valitsi purkuurakoitsijan kilpailutuksen perusteella. – Hetkeen ei ole ollut järjestetty tapahtumia perinteiInkan ja Ellan mielestä tapahtuma oli kiva ja pyörän katsastuspisteellä heidänkin pyöristään tarkastettiin jarrut, valot, heijastimet ja soittokello. Purkujäte lajitellaan ja kaikki mahdollinen aines kierrätetään uusiokäyttöön. Siinä kilpailijat tekivät lajin vaatimat poseerausasennot. – Olen oppinut, minkälaista oikeasti on puhdas ja hyvä ruokavalio, se ei ole loppujen lopuksi mitään rakettitiedettä. AUL I H A A PA L A URHEILU » Fitness-pronssia Iihin SM-kisoista » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii IILÄINEN Eerika Kehusmaa on saanut SM-pronssia Vantaan Fitness Cupista wellness fitness -tulokkaiden sarjasta. Wellness fitnessissä kehitetään lihaksikasta fysiikkaa ilman selvää lihaserottuvuutta. Kivikoulun purkutyömaa työllisti sisäpuolen purkuvaiheessa 4–6 henkilöä, asbestitöissä 2–6 ja nyt ulkoseinien purussa on yksi konemies plus apumies. Kivikoulu on massiivinen yli 5 000 kerrosneliömetrin suuruinen, kolme kerrosta ja kellarin käsittävä kivija betonikoulu. Alakylän ja Tirinkylän koulun vanhempaintoimikunnan järjestämä tapahtuma oli menestys niin nuorten kuin järjestäjienkin mielestä. Viime vuoden tammikuussa hän päätti olla välittämättä, mitä muut ajattelevat. Alue sijaitsee Jokelantien varrella Kiiminkijoen törmällä Haukiputaan keskuksen itäpuolella. – Näiden jälkeen tuomarit pyysivät ensimmäiseen vertailuun neljä mielestään parasta kilpailijaa, jotka tekivät pakolliset asennot uudelleen. SATEINEN SÄÄ väistyi tapahtuman tieltä, ja Karita Isola vanhempaintoimikunnasta kertoi jännittäneensä tapahtuma-aamuna paikkoja järjestellessä, miten sään kanssa käy. Uutta hyvää on tullut lajin myötä muun muassa ruokavalioon. Vuodesta 2016 asti koulu on ollut tyhjillään Haukiputaan uuden yhtenäiskoulun valmistuttua vastapäätä. Se on rakennettu vuonna 1954 ja perusparannettu ja laajennettu1984. Alakylän koulun piha täyttyi pian ihmisistä ja alueella ollut paloauto miehistöineen kiinnosti niin perheiden pienimpiä kuin myös vanhempia. – Ei edes seinien sisältä sinne tarkoituksella piilotettuja yllätyksiä, joita joskus löytyy, kertoo Olli-Pekka Itälä. Kaupunki yritti etsiä koululle ja maa-alueelle ostajaa tai vuokraajaa, mutta kiinnostusta ei ollut. Mietin, voisinko minäkin pystyä tuollaiseen
M IK A A NK K URI Liikennevalistuksestakin voi tehdä hauskaa sen joulutapahtuman lisäksi, joten nyt ajattelimme, että on oikea aika, Isola kertoi. Samalla myös aiemmat keltamustat paikallisliikenteen pysäkkimerkit uusitaan. Elämme vain kerran täällä, joten eletään se sitten täysillä. Ongelmia heillä ei ole matkoilla ollut ja seuraavana kouluvuotena odottaa bussikyyditys Kiiminkipuiston yläasteelle. Vanhempaintoimikunnan Karita Isola kertoi tapahtuman menestyksen tulleen hänellekin yllätyksenä. Eerika Kehusmaan valmistautumista kisoihin voi seurata hänen Instagramtilillään nimellä @eerikakehusmaa. TAPAHTUMASSA oli järjestetty lapsille mielenkiintoinen ja opettavainen rastireitti, jonka suoritettua lapsi sai yllätyspussin. Kun koululaiset siirtyvät täältä yläasteelle, he onneksi saavat linja-autokyydin, Isola kertoi. UUSITTAVISTA kylteistä sijoittuu valtateiden varsille noin 2 100, ja loput löytävät paikkansa kanta-, seutu ja yhdysteiden varsilta. Pääurakoitsijana on YIT. Koulun tiloissa oli myös Liikenneturvan järjestämä liikennepeli, jossa lapset pääsivät pohtimaan kouluttajan opastuksella miksi ja missä tilanteissa auto väistää pyöräilijää ja toisinpäin. Isola kertoi vanhempaintoimikunnan aktiivisimpien jäsenten lisäksi kaikkien osallistuvan järjestelyihin eri tavoilla, esimerkiksi leipomalla myyjäisiin ja arpajaisiin. Autot ajavat tiellä kovaa vauhtia ja talvella tie kapenee entisestään, ja silti koululaisten on tultava tietä pitkin kouluun Karita Isola A NU K AUP P IL A. 9 29-VUOTIAAN Kehusmaan mielestä parasta lajissa on, ettei sitä ole ikinä liian myöhäistä aloittaa. Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskuksen alueella Kainuu mukaanlukien uusittavia kylttejä on yhteensä hieman yli 9 400 kappaletta, joista noin kolmannes uusitaan entiseen pylvääseen. – Lisäksi pysäkkien olemassaolo mahdollistaa reittien uudelleen käynnistämisen sekä esimerkiksi koulukuljetuksille merkityt pysähtymispaikat, hän mainitsee. Miehet kertoivat ehtivänsä vaihtaa päivässä kaikkiaan 40–50 kylttiä riippuen siitä, vaihdetaanko pelkkä merkki vaiko myös varsi tai jopa jalustakin. Hänen mukaansa nuorienkin katse hakeutuu valitettavan usein ajaessa kännykkään ja silloin ei tule huomioitua muuta liikennettä. – Olen hyvä esimerkki siitä, että unelmia täytyy rohkeasti lähteä toteuttamaan. Monelle hän on tuttu KMarket Iistä, jossa hän työskentelee. Pusseissa oli muun muassa pyöränvalo, heijastin ja muuta mukavaa, Isola kertoi. Isola kertoi alueen isoimmaksi vaaranpaikaksi nimenomaan Kiiminkijoentien, jossa isoja ovat niin liikennemäärät kuin ajoneuvotkin. Autot ajavat tiellä kovaa vauhtia ja talvella tie kapenee entisestään, ja silti koululaisten on tultava tietä pitkin kouluun. IS MO P IRI URHEILU » Fitness-pronssia Iihin SM-kisoista Eerika Kehusmaan tavoitteena hänen ensimmäisissä fitness-kisoissaan oli finaalipaikka. – Saimme liikenneturvallisuustapahtumaan viidensadan euron sponsorointirahan Oulun kaupungilta, ja sillä pystyimme toteuttamaan yllätyspussit rastit kiertäville lapsille. Sunnuntaina on vuorossa SMkisat, joissa kamppaillaan samalla MM-kilpailupaikoista. » Torstaina 22. Tänä vuonna MM-kisat järjestetään Etelä-Koreassa. Nykyisin Kehusmaa treenaa AML GYM -kuntosalilla neljä viisi kertaa viikossa. Nyt tähtäimessä ovat 8.–9.10 Lahdessa järjestettävät Nordic Fitness Expo -kilpailut. Pyörät käytiin katsastamassa ja kaikki muutkin rastit he suorittivat. He kertoivat, että molempien koulumatka on noin kilometrin luokkaa, eroina ainoastaan se, että toisen täytyy tulla isoa tietä pitkin, kun toinen voi käyttää rantatietä. Yhdellä rastilla ajettiin merkitty reitti koulun piha-alueella ja toisella rastilla oli pyöräkatsastus, missä tarkastettiin pyöristä heijastimet, etuja takavalot, soittokello ja jarrujen toimivuus. Muista uusitaan myös pylväs sekä noin kahdensadan merkin osalta jalustakin. Myös Raahen seudulla ja Pyhäjärvellä kylttien uusiminen on käynnissä siten, että koko alueen odotetaan valmistuvan tämän vuoden puolella ennen talven tuloa. Teillä liikkuvien samoin kuin syrjäisempien seutujen asukkaiden mieliä on askarruttanut se, että pysäkkikyltit uusitaan myös alueilla, joilla linja-autot eivät ole enää vuosiin kulkeneet. VAIKKA muutama toimija joutui perumaan osallistumisensa tapahtumaan, paikalla oli paloauton lisäksi isoja työkoneita ja Oulun Autokuljetus Oy:n iso täysperävaunuyhdistelmä, joihin kävijät pääsivät tutustumaan. POHJOIS-POHJANMAAN ELYkeskuksen alueella pysäkkikylttien uusiminen aloitettiin Kainuun, Kuusamon ja Pudasjärven seuduilta, ja nyt työssä on edetty loppusuoralle. Pyörätietä on yritetty saada pitkään, mutta kaupungilla ei tunnu olevan rahaa sen tekemiseen. – Kylttejä on vaihtamassa useita työporukoita useammalta alihankkijalta, ja työt ovat edenneet Oulun seudulle ja pohjoispuolelle kuten Iihin. Kioskin ja arpajaisten tuotto menee Alakylän ja Tirinkylän koulun retkirahastoon, johon vanhempaintoimikunta on jakanut tuotot jo useana vuotena. Syynä merkkien uusimiseen on kesäkuussa 2020 voimaan tullut uusi tieliikennelaki, jonka mukaan entiset sinivalkoiset kaukoliikenteen pysäkkimerkit sekä pikavuoro-lisäkilvet poistuvat kokonaan käytöstä. Hanke toteutetaan vuosien 2021 ja -22 aikana, ja sen kustannusarvio on 720 000 euroa. Projektipäällikkö Ville Koskenkorva PohjoisPohjanmaan ELY-keskuksesta toteaa, etteivät tiedot linja-autoreittien käytöstä ole olleet kylttien vaihdossa hyödynnettävissä, minkä vuoksi kaikki kyltit vaihdetaan riippumatta siitä, onko kyseisellä reitillä liikennöintiä vai ei. Kouluttaja muistutti, että ala-asteikäisille tärkeintä liikenteessä on rauhallisuus sekä ympäristön ja muiden liikkujien huomioiminen. syyskuuta 2022 » N:o 73 Linja-autopysäkkien kyltit uusitaan » Ritva Piri » Rantapohjan alue POHJOIS-POHJANMAAN ja Kainuun alueilla viime vuoden elokuussa aloitettu linjaautopysäkkien kylttien vaihto uusiin on edennyt Oulun pohjoispuolelle. Vanhempaintoimikunnassa on hänen mukaansa muutama kymmenen jäsentä, ja aktiivisesti toimintaa pyörittää kolmesta kuuteen henkilöä. Siellä hän kisaa lauantaina IFBB Nordic Championships -kisoissa eli fitnessin Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa. Tuloksena oli SM-pronssia. – Tie on ollut jo pitkään huolenaiheena. Inkan ja Ellan mielestä tapahtuma oli kiva ja pyörän katsastuspisteellä heidänkin pyöristään tarkastettiin jarrut, valot, heijastimet ja soittokello. Pyörätietä on yritetty saada pitkään, mutta kaupungilla ei tunnu olevan rahaa sen tekemiseen. Tytöt kertoivat tapahtuman olleen mukava ja rastien kivoja. TAPAHTUMAAN olivat tulleet myös ystävykset ja Alakoulun koulun kuutosluokkaa käyvät Inka Tuomikoski ja Ella Martti. Kolmannella rastilla käytiin läpi liikennemerkkejä. Pohjois-Iissä pysäkkikylttejä vaihtoi alkuviikolla hankkeen alihankkijoihin lukeutuvan kempeleläisen Huumola Nature Oy:n työpari. Tie on ollut jo pitkään huolenaiheena. Koko Suomea koskien siirtymäaikaa linja-autopysäkkien kylttien korvaamiseen on varattu kymmenen vuotta, joten Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen alue lukeutuu ensimmäisiin, missä merkkien uusiminen on jo lähes kokonaan toteutettu. Haastetta peliin toivat erilaiset liikennemerkit ja päivitetyt säännöt olivat myös osalle vanhempia uutta tietoa
Riitta Vuorivirta, Helena Kivikari, Simo Vuorivirta ja Mikko Kuivala rohkaisevat eläkeikään tulevia ihmisiä hankkimaan seniorikortin ja lähtemään kuntosalille. Kun porukka tietää tarkalleen, mitä tekee, siitä ei voi tulla kuin hyvää, Kinnunen kiittelee. Kahdeksan vuotta salilla käynyt Mikko Kuivala kertoo, miten hän vaimonsa kuoltua jäi kotiin, eikä saanut pitkiin aikoihin mitään aikaiseksi. Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä on lämminhenkinen road-movie, joka edellisten elokuvien tapaan kertoo pohjimmiltaan sukupolvien kohtaamisesta. – Alan olla samanlainen vanha ukko siviilissäkin. • Pääosissa: Heikki Kinnunen, Kari Väänänen, Iikka Forss, Ville Tiihonen. MIELENSÄPAHOITTAJA ESKORTTIA ETSIMÄSSÄ on erinomainen jatko-osa sarjalle, joka alkaa olla jo vaarassa taantua vanhan toistoon. – Täällä tulee käytyä yleensä 2–3 kertaa viikossa. Pitää alkaa olemaan roolihahmonsa. Salilla on hyvä käydä ja oikein ihanaa on, että saa rupatella samalla. » Torstaina 22. Oma kunto säilyy hyvänä ja kotoa tulee lähdettyä liikkeelle. – Väki on vähentynyt ja kävijät ikääntyneet. yhdessä miehen kanssa lähdettiin heti, kun jäin eläkkeelle. Olen minä näytellyt Hamletinkin, vaikka Laurence Olivier ja sata muuta jätkää ovat tehneet sen ennen minua, Kinnunen kertoo. Riitta Vuorivirta kertoo käyneensä kuntosalilla seniorikortilla nyt 11 vuotta. Hän ehti näytellä hahmoa elokuvan lisäksi myös MTV:llä 2021 esitetyssä TVsarjassa. Toivottavasti uudet eläkeläiset ja ne, jotka jäivät korona-aikana koteihinsa, lähtevät nyt kuntosalille. Koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä mukaan, Ranta-Korpela korostaa. MIELENSÄPAHOITTAJAN rooliin palaa edellisosasta tuttu veteraaninäyttelijä Heikki Kinnunen. EL MO R AU T IO Sosiaalista kuntoilua seniorikortilla » Teea Tunturi » Kiiminki KIMMOKKEEN kuntosalilla käy aamuisin kova vilske, kun seniorikorttilaiset saapuvat kohottamaan sekä fyysistä että psyykkistä kuntoaan. Helena Kivikari kertoo, että heti, jos on ollut vähän aikaa käymättä, niin sen lihaskunnossa huomaa. Sama juttu Mikan kanssa. – Kaikilla varmaan on se vaari tai setä, joka sanoi juuri noin tai teki näin. Ajattelin, että nyt on ammattimies vastassa. Erityisliikunnanohjaaja Miia Ranta-Korpela on kuitenkin huomannut, että korona-aikana uudet eläköityneet, 65 vuotta täyttäneet eivät ole Kiimingissä löytäneet tietään Oulun kaupungin seniorikortin piiriin. – Jos viikonkin on täältä jostain syystä pois, niin heti tulee sellainen ole, että pitäisi kyllä päästä salille. Tänä vuonna Kiimingin Oulu10-palvelupisteestä on ostettu noin 150 seniorikorttia, kun esimerkiksi vuonna 2019 kortteja ostettiin vuoden aikana reilut 250. Pitkä ura komiikan parissa, mutta myös kertynyt ikä ovat tehneet hänestä täydellisen näyttelijän rakastetulle hahmolle. • Arvio: 4/5 Mielensäpahoittaja taas liikkeellä Heikki Kinnunen on ottanut Mielensäpahoittajan hahmon omakseen. KUNTOSALIHARJOITTELUN ohella Kimmokkeella treenaavat seniorikorttilaiset kokevat erittäin tärkeäksi myös aamujen sosiaalisen näkökulman. Sekä Dome Karukosken Mielensäpahoittaja (2014) että Tiina Lymin ohjaama jatko-osa Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (2018) olivat sen verran suuria menestyksiä, että jatko oli vain ajan kysymys. Sen ihmiset tunnistavat. – Olen aina tykännyt hänen näyttelemisestään. syyskuuta 2022 » N:o 73 ELOKUVA » INFO Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä • Ohjaus: Mika Kaurismäki. 10 » Elmo Rautio » Rantapohja KIRJAILIJA Tuomas Kyrön luoma Mielensäpahoittaja on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten sydämissä. Elokuvassa Mielensäpahoittaja matkaa Saksaan ostamaan uutta autoa hajonneen tilalle ja tapaa siellä kauan sitten maailmalle lähteneen veljensä. – Ensimmäisen kerran kävin sinä päivänä kun jäin eläkkeelle. Uskomatonta mutta totta, sillä tämä on ensimmäinen kerta kun Kinnunen ja Väänänen tekevät töitä yhdessä. Sitten minut saatiin houkuteltua salille, ja tämä on mielenterveydelle sekä kunnolle kaiken kaikkiaan tosi hyvä juttu, Kuivala sanoo. Joka suvussa on Mielensäpahoittaja, pohtii Heikki Kinnunen. Hahmon tunnistettavuus ja suomalaisen mielenmaiseman tarkkanäköinen kommentointi eivät ole menettäneet osaavien tekijöiden käsissä teräänsä. • Kesto: 1h 49min. Keskeisiä teemoja ovat tällä kertaa lähteminen, vapaus ja anteeksianto. Kaikki uusi ottaa aivoon, Kinnunen naurahtaa. – Olen aina sanonut, että näytteleminen on ikävää. Kinnusen vastanäyttelijäksi puolestaan saapui toinen konkarinäyttelijä Kari Väänänen. Korona-aikaan eläköityneet eivät ole löytäneet tietään seniorikortin tarjoamien palveluiden pariin. Litjan ystävänä rooliin tarttuminen ei Kinnusta arveluttanut, vaikka hahmo oli jo radiovuosilta vahvasti henkilöitynyt juuri Antti Litjaan. T EE A T UN T URI Salilta saa sekä fyysisiä että psyykkisiä voimia arkeen.. Treenatessa voi jutustella, ja onpa harjoittelun lomassa mahdollista käydä myös kahvilla yhdessä. Sen jälkeen olemme käyneet yhdessä mieheni kanssa täällä kolmesti viikossa. Tämä on sosiaalinen homma, ja voimat säilyvät hyvänä. Kinnunen on sittemmin ottanut hahmon omakseen. Simo Vuorivirta kuvailee aamuista kuntosalikäynti sosiaalisena kuntoiluna. Oma itsensä ei voi olla, sellaista ei kattele kukaan! UUDEN elokuvan ohjaksiin tarttui tällä kertaa meritoitunut Mika Kaurismäki. Mutta ei se muuten pelottanut. Se onnistuu tarjoamaan hauskan ja koskettavan elokuvaelämyksen, josta jää ennen kaikkea hyvä mieli. Alunperin radiossa ja lehtikirjoituksissa esiintynyt, sittemmin kirjoissa kokonaiseksi hahmoksi kasvanut äksy vanha maalaisukko on seikkaillut valkokankailla jo kahdesti. – Nukuin vain. Hänet valittiin rooliin hiljattain edesmenneen Antti Litjan jätettyä roolin terveyssyistä ensimmäisen elokuvan jälkeen. – En minä varmaan tätä roolia näyttelisi, jos Antti olisi kunnossa
Oulun mies Rajaniemi olisi ollut hyvä jänes Marille ja Hillalle alle hölökkärajan, mutta eipä tytöt ihan pysyneet peesissä. Ilkka valisti tietämätöntä rahvasta lyhyesti esityksen ideasta. Pentti Klaavuniemi teki parin kilsan lämmittelyn, jolla irtosi eliittipaikka. Rantapohja järjestää digiarvonnan, jossa on RAHAPALKINTONA 1000€ PUHTAANA KÄTEEN! RAHAPALKINTONA 1000€ PUHTAANA KÄTEEN! Arvontaan pääsevät mukaan kaikki, joilla on jo digitilaus tai jotka ovat rekisteröityneet digipalvelun käyttäjäksi. Lies-miehet, Rekisteröitymätön, Järvenpäät Reksa ja Matti, Vode ja valamentajavelho Rite Käyrä olivat esiintymisen herkistäminä pitkään hilijaa. Miestä oli vaivannut koko viikon sekunti, joka edelliskerralla kului yli 18. Tulos kerrotaan torstaina 6.10.2022. Oona paineli sekunnilla junnujen hölökkärajan kasin alle. Klaavuniemen emäntä ihasteli, että eipä ole Oijärven Sampolassa nähty moista. Anne Hautamäki on omien polokujen kulukija ja ihaili nytkin Illin polkureitistöä ja kaunista metsäluontoa niin, että vallan harhaantui välillä omille teilleen. Otso ja Aaro hurauttivat alle ysin, ja Veikka pisteli tasarahan. Ilkka joutui taipumaan hurjassa kiritaistossa kolme sekkaa. Kakkosella järjesti reipas ja fiksu nuoriso huiman kisan, jonka kirkonpenkin väki palkitsi jokaisen osalta isoilla aplooteilla ja kannustuksella. KUN kellomies lähetti juoksijat matkaan, kannusti Cheek terävällä haukulla menijöitä ja meinas vetäistä remmin tiukille Niinan kädessä. Johanna Peiponen juoksee lenkkejä kumisaappaissa ja on käynyt Illissäkin tekaisemassa testijuoksun reittiennätyksen. Direktoraatti Nööti, Tiiron Matti ja kellomies veikkasivat illan kisasta tasaista koitosta Kyösti Kujalan ja Ilkka Ruuskan välillä. Kyseessä saattoi olla valamentaja Rite Käyrän juoni, sillä vitonen taittui Rekolta toista minnuuttia ripeämmin kuin edelliskerralla. Joka tapauksessa oltiin kiitollisia ja toivottiin lisää kulttuuria Illinjuoksuihin ravaamisen ohella. Kakkonen 1) Oona Pesämaa 7.59, 2) Otso Kuorikoski 8.46, 3) Aaro Haapakoski 8.47, 4) Veikka Sova 9.00, 5) Hugo Perttula 9.19, 6) Iisa Klaavuniemi 9.38, 7) Elma Klaavuniemi 9.44, 8) Luka Klaavuniemi 11.36, 9) Jouni Hattunen 13.25.. 044 714 7800 Rantapohja maksaa postimaksun Tilauksen voi tehdä myös tällä kupongilla . Kirkonpenkin väen osaamat virret olivat liian hitaita ja rytmittömiä. Aika on aivan mieletön ja kokeneet Klaavuniemen sisarukset jäivät hyvistä ajoistaan huolimatta taakse. Hannun meno oli tänään vähän kankeaa. Niinpä nytkin ennen juoksua Jouni Hattunen selitti kirkonpenkillä Rekolle Pamela-kukkuloiden anatomiaa ja nimen taustaa. Pameloilla nähtiin sellaista alamäkijuoksutekniikkaa, että ei paremmasta väliä. Esitys tapahtui ilman musiikkia, sillä von Backman ei ollut paikalla eikä karaokesta palannut Alarannan mies suostunut laulamaan ilman mikrofonia. Kyseessä oli estejuoksija Tommy Ekblomin koreografia nimeltä Oiken nurin, Yli aitojen ilman aitoja. Hieman myöhässä tulleet Holmströmit Niina, Kari ja Cheek harmittelivat, kun tanssi jäi näkemättä. Mieli teki mukaan. – Tekosyy, todettiin penkiltä. Tanssi vaati esittäjältään hyvää koordinaatiota ja rytmitajua, mitä näytti olevan hienosti eri suuntiinkin. www.rantapohja. Cheek oli aivan täpinöissään, sillä lauantaina oli luvassa kisa Rovaniemellä. Rantapohjan digitilauksen ja kirjautumisen voi tehdä osoitteessa Rantapohjan digipalvelujen käyttö on helppoa ja palvelu toimii myös älypuhelimissa. Ilkka Ruuska lasketteli Kyöstin kantaan Pameloiden alamäissä ja viimeisessä jopa edelle. Arvonta lokakuun alussa. Ja sitä saatiin, mitä tilattiin. Painetun lehden tilaajalla on oikeus käyttää digipalvelua ilman eri korvausta. Vitonen 1) Kyösti Kujala 17.54, 2) Ilkka Ruuska 17.57, 3) Juha-Matti Lehtinen 18.54, 4) Heikki Tiiro 19.03, 5) Patrik Mäenpää 19.08, 6) Pekka Rajaniemi 19.50, 7) Mari Patanen 20.12, 8) Hilla Mäenpää 20.21, 9) Jussi Tiiro 22.15, 10) Pentti Klaavuniemi 22.24, 11) Jouko Perttula 22.48, 12) Tiia Pökkä 22.59, 13) Vesa Savolainen 23.41, 14) Hannu Klaavuniemi 25.02, 15) Anne Hautamäki 28.27, 16) Reko Koskinen 31.22. Eipä aikaakaan, kun stadionille ryykäsi Kujala ja Ruuska muutaman metrin takana. Vaan mitä kärmeskeittoa on syönyt Perttula, kun pisteli mielettömän ajan. Toivottavasti Rekolta ei menneet yöunet. Vitosen ennakkosuosikkeihin luettu Ilkka Ruuska järjesti kauniin sulavan tanssiesityksen ihan kirkonpenkin edessä. Viikon vanhasta SB:stä lohkesi toistakymmentä sekuntia. Onnea arvontaan! Onnea arvontaan! ILLINJUOKSUT 2022 » Tanssia ja juoksua Illissä – Kyösti Kujala kirihirmu » Rantapohja » Ii ILLINSAAREN kirkonpenkin harras kansa koki ennen juoksun starttia ainutlaatuisen hienon ja elegantin kulttuurielämyksen. ISOT POJAT ovat kautta aikojen kertoilleet nuoremmille elämän suuria totuuksia ja ihmeellisyyksiä. Lentäjä-Ässä Heikki Kurttilalalla oli isot kumisaappaat, jotta ei tarttisi mennä juoksemaan. Alarannan mies pohti kirkonpenkillä, onko Ilkka sukua Pekalle. Olikohan palindromiajan kipaissut Hugo käynyt iskän vitamiinipurkeilla. Uusi minuutti häämöttää meleko likellä, kenties viikon päässä. Kellomies kyseli, onko tanssiperformanssi kenties osa OuDance-festivaalia. Sieltä löytyvät myös ohjevideot tilaamiseen ja kirjautumiseen tai soita 044 714 7800. Rafaelin enkeli on hyvä karaokebiisi ja passaisi sanomaltaan hyvin kirkonpenkille. Myös ne, jotka tekevät syyskuun loppuun mennessä uuden digitilauksen tai ne painetun lehden tilaajat, jotka kirjautuvat palveluun syyskuun loppuun mennessä, pääsevät mukaan arvontaan. syyskuuta 2022 » N:o 73 Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. Moni muisti, kuinka Haikosen Reijo, takavuosien juoksijatähti vanhainkodilta, pisteli Asemanlenkkiä kumpparit jalasa eikä hänelle pärijänny ees LiesEsa. minuutin. JUHA-M AT TI LEHTISEN pronssi oli odotettu, mutta sitä ei olisi monikaan uskonut, että hevosmies-Heikki kouluttaa Patrikkia ensin matkalla ja viimeistelyt loppusuoralla. Tiia Pökkä, jonka muistamme takavuosien laduilta ei voinut muuta kuin ihimetellä miehen ravia ja Puttaan Savolainenkin uksi, että eihän se oo ennen ruukannu olla eellä. Kyösti oli tullut paikalle heti viijen jäläkeen varraamaan numero ykköstä. Kujala pisti tasaisella takasuoralla loikkarin silimään ja kiihdytti Tohilanhaaran mutkaan vauhdilla, joka oli viedä kaarteesta ulos vetteen niinku Vimpelin pesäpallosa. Gentleman-urheilija Jouni paimensi kohteliaasti nuorison maaliin. 11 » Torstaina 22. Vaan hevosmies-Jussi juoksi oman jäneksensä perässä huikean kisan. Lehden saaja: Sähköpostiosoite (pakollinen jos haluat digitilauksen) Nimi: Osoite: Puhelin: Lehden maksaja: (jos lehden saaja ja maksaja sama, ei tarvitse täyttää) Nimi: Osoite: Puhelin: PAPERIja DIGILEHTI kestotilauksena uusille tilaajille! HYVÄ IHMINEN , RYHDY RANTAP OHJAN DIGIN KÄYTTÄ JÄKSI viimeist ään syyskuu ssa ja voita 1000 euroa puhtaan a käteen! 50 € /6 kk Vain! Vain! Tilaukset Suomeen (Kokonaishinta 100 €/vuosi) Jatkuu kestotilauksena normaaliin hintaan
SUDOKUT JA RISTIKKO 22.9.2022 ». Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3. Napsauta kohtaa Print. 12 » Torstaina 22. Napsauta kohtaa “Current page” 4. syyskuuta 2022 » N:o 73 RISTIKON RATKAISU tiistain 27.9.2022 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. Avaa sivu 2
Internet: www.rantapohja. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Nimiin saattaa tulla vielä muutoksia. 1. Puh. klo 18 Ajotaito Hessun toimitiloissa. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Divari tulee olemaan kaudella 2023-2024 naisten toinen pääsarja. Hallitus URHEILU » Heiton salibandyn edustusnaisten kausi starttaa Sievissä » Rantapohja » Haukipudas HAUKIPUTAAN HEITON naisten salibandyn edustusjoukkueen toinen kausi 1. divisioona on nimetty sarjajärjestelmässä ”Naisten Divari” ja ns. Viime kaudella HaHen edustusnaiset ylsivät upeasti 1. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. 62€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Esillä sääntömääräiset asiat. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . 113€ 168€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Irtolehdellä 53 pallorajalla 850€/80€. Seurakuntatalolla, Kirkkotie 10 klo 13-14.30. Kahvittelu, yhteislaulut ja arvat kuuluvat myös kerhoohjelmaan. . Fliigan naisten sarja tullaan pelaamaan kaudella 2023– 2024 yhdessä 12 joukkueen lohkossa nykyisen 2 tasolohkon ja 16 joukkueen sijaan. Tervetuloa! BINGO Kokouksia Iin Hiihtoseuran SYYSKOKOUS sunnuntaina 9.10. ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Yleisöllä on mahdollisuus seurata kokousta livestreemauksena. Tiehoitokunta Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 3.10. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Julkaisija Rantapohja Oy. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. 040 519 3211. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Naisten 1. . 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 83€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2022 . Lähes Lähes JOKAISEEN KOTIIN Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi. Tuuhan kerhoon! Iin kunta Iin kunnanvaltuusto kokoontuu 26.9.2022 klo 17.00 Nätteporin auditoriossa. 040 861 6926. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. klo 12.00. Esillä sääntömääräiset asiat. Tilausmaksut vuodelle 2022 (sis. Puh. 49€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. 044-714 7800 . divisioonan lohkojen voittajat nousevat Divariin automaattisesti, kaksi seuraavaa karsivat Divariin. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Huveja Kirkonkyläntie 17 SU 25.9. Voi pelata autossa. Tervetuloa! n Oulun seudun o m a i s h o i t a j a t r y H a u k i p u t a a n Ommais kahvila ti 27.9. Myytävänä RUOKAPERUNAA Olhavasta. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. SOITA JA KYSY LISÄÄ! tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Torstaina 6.10. Ilmoitushinnat 2022 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........1,00+24%=1,24 € Tekstissä.................1,00+24%=1,24 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,15+24%=1,42 € TJ 30 pmm asti.......0,90+24%=1,12 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Haukiputaan Heitto pelaa A-lohkossa. klo 18.00. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Haukiputaan Moottorikelkkailijat Ry VUOSIKOKOUS ma 26.9. Asialista on nähtävänä Iin kunnan www-sivuilla virallisissa ilmoituksissa. vanha 1. to 6.10. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. DIVISIOONAN kausi 2022–23 tulee olemaan siirtymäkausi uuteen järjestelmään. divisioona nimellä ”Naisten Suomisarja”. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Martinniemi. 67€ puh. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. KLO 17.00 Palkinnot: 500€ PR50, 500€ MP, 2x100€, 5x50€. Kahvitarjoilu! n EL Haukipudas. 8.30-16 Perustettu 1969. Puh. 119€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. syyskuuta 2022 » N:o 73 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Joukkue on pääosin pysynyt samana, pieniä muutoksia kuitenkin pelaajalistassa. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . divisioonan loppusarjan Blohkon voittoon ja historiallisesti liigakarsintaan saakka. 168€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . . alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Pääaiheena Ellin ja Rainerin näytelmä. klo 18.00 Illinsaaren hiihtomajalla. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU PIHAPUUN KAADOT ja METSURINTYÖT. Kokouskutsu Hietalan yksityistien VUOSIKOKOUS Iin kunnanvirastotalo, kokoushuone 4, Ii, pe 7.10.2022 klo 15.00. Seuratoimintaa Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. divisioona tullaan kaudella 2022–23 pelaamaan kolmessa 10 joukkueen lohkossa. Naisten Divari tullaan pelaamaan myöskin vain yhdessä 10 joukkueen lohkossa yksittäisinä otteluina ja Naisten Suomisarja kolmessa kahdeksan (8) joukkueen lohkossa turnausmuotoisesti. Nousukyvykkäät joukkueet on merkitty lohkojakoon *-merkinnällä (vain ne joukkueet pystyvät nousemaan tai karsimaan Divariin). Aiheena omaishoitajien kuntoutuskurssit ja tuetut lomat. • Vuosikokousasiat • Tieyksikkömuutokset • Määrätään tieym. Rantapohja jaetaan Torstaina 6.10. Lisätietoja: www.salibandy.fi. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Tiukat liigakarsinnan pelit menivät lopulta Blue Foxille kuitenkin lukemin 3-0 ja näin ollen Blue Fox säilytti paikkansa liigassa. divisioonassa starttaa tulevana viikonloppuna 25.9. A-lohkossa pelaavat seuraavat joukkueet: Classic II, Tampere; FBC Remix*, Isokyrö; Gunners, Tampere; HaHe*, Haukipudas; ISB, Ilmajoki; Papas*, Kajaani; SB Nivala*; SBT Papo, Parkano; SieSi*, Sievi jaTeam Sastis, Oulu Seuraavalle kaudelle 2023–24 tuleva uusi naisten 1. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . mennessä. mennessä. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 3.10. tai puhelimitse: p. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi 100 % 100 % jakelu jakelu to 6.10. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Jäikö lehti tulematta. 040 548 0268. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . NAISTEN 1. Tervetuloa! BINGO NUORITTALLA pe 23.9. Sievissä. Rantapohja jaetaan Outi Koistinen Puh. Ovet kiinni, päivystys klo 14.45–15.10. maksut • Pääja sivutien muutokset tai tienpidon laajentaminen • Tieyksikköja maksuunpanoluettelot Iin kunnan ilmoitustaululla 2 vk ennen kokousta. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Keskiviikkokerho Kellon seurakuntakodilla 28.9. TOIMITUS avoinna ark. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ . 13 » Torstaina 22. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA
Yhden lapsen isiä on vajaat 310 000 ja kolmen lapsen isiä runsaat 260 000. Vanhempainpäivärahapäivistä isien osuus on noin 10 prosenttia, 1 460 400 päivää. Isien ja lasten muodostamien perheiden osuus lapsiperheistä on 3 prosenttia. Yksinhuoltajaisiä on ollut hiukan yli 17 000. Yhteisiäkin nimittäjiä isien joukosta löytyy, isät ovat esimerkiksi työssäkäyviä 90 prosentin todennäköisyydellä. Tällöin 5 prosenttia isistä on hoitamassa lasta tai lapsia joko perhevapaalla työstä tai ilman työsuhdetta. Isät ja perheet viettävät isänpäivää tänä vuonna 13. SIITÄ SAATTOI SITTEN NAUTTIA LASKEUTUMISEN JÄLKEEN. Eniten on kahden lapsen isiä, joita on runsaat 540 000. Yli 64-vuotiaista miehistä yli 80 prosenttia on isiä. 15?81-vuotiaista miehistä yli puolella, noin 57 prosentilla, on lapsia. Isäksi tulee ensimmäistä kertaa noin 20 900 miestä vuodessa eli 41 prosenttia vuoden aikana isäksi tulleista miehistä. Eniten etuutta käyttänyt ammattiryhmä oli erityisasiantuntijat, joihin lukeutui 13 800 isää. 22/01/02 Isänpäivä lähestyy, millainen isä tilastoista löytyy. Toiseksi eniten etuutta käyttivät rakennus-, korjausja valmistustyöntekijät, yhteensä 9 800 isää. Lähteinä on käytetty Tilastokeskuksen sekä Kelan tilastotietoja. VUOSITTAIN vanhempainpäivärahaa saa noin 62 000 isää, joille maksettu keskimääräinen päiväkorvaus on hieman alle 85 euroa. 2. ISIEN yleisimpiä ammattiryhmiä ovat kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat, myyntiedustajat ja talonrakentajat. Yleisin lapsiperhemuoto koostuu avioparista ja lapsista. MAAILMANSODAN AIKAAN LENTÄJÄT KIINNITTIVÄT ÄMPÄREITÄ TÄYNNÄ JÄÄTELÖAINEKSIA KONEIDENSA ULKOPUOLELLE JA KÄYTTIVÄT SITEN KYLMÄÄ ILMAA JA KOVAA TÄRINÄÄ JÄÄTELÖN VALMISTUKSEEN. ENEMMÄN KUIN KUKAAN MUU HISTORIASSA. Lapsettomista miehistä työssä käy vain 73 prosenttia. Yhdellä isällä on keskimäärin 2,25 lasta. » Jarno Keskinen » Rantapohja TILASTOJEN VALOSSA suomalaiset isät eivät ole mikään yhtenäinen joukko. Yli 60-vuotiaista miehistä noin 60 tulee vuosittain isäksi. Tällaisia perheitä on 59 prosenttia lapsiperheistä. Ihme se olisikin, sillä Suomessa on yli 1,2 miljoonaa isää. Isiä, joilla 4 lasta tai enemmän, on 10 prosenttia isistä. Ammatissa toimineista vanhempainpäivärahaa saaneista isistä 41 prosenttia toimi työntekijäammatissa, 37 prosenttia asiantuntijaammatissa ja 7 prosenttia oli yrittäjiä. Isien perhevapaiden pitäminen on yleisintä siinä vaiheessa, kun perheen nuorin lapsi on 1-2-vuotias. KUN USS LEXINGTON UPPOSI HYÖKKÄYKSEN JÄLKEEN 2. 15?81-vuotiaista miehistä yli puolella, noin 57 prosentilla, on lapsia.. Isä on ensimmäisen lapsen syntyessä keskimäärin 31-vuotias. Isien ikäjakauma on suuri. syyskuuta 2022 » N:o 73 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » 569 WALT DISNEY ON SAANUT 59 OSCARPALKINTOA. MAAILMANSODASSA, NIIN MERIMIEHET NAPPASIVAT MUKAANSA KAIKEN JÄÄTELÖN MINKÄ PYSTYIVÄT ENNENKUIN HYLKÄSIVÄT LAIVAN! “GRAPE-NUTS”MUROISSA EI OLE NIMESTÄÄN HUOLIMATTA RYPÄLEITÄ EIKÄ PÄHKINÖITÄKÄÄN. marraskuuta. Lapsiperheissä elää yhteensä 2 139 700 henkilöä, eli 39 prosenttia väestöstä. 14 » Torstaina 22. Lapsiperheistä noin 9 prosenttia on uusperheitä. Isyysvapaan tai alle kolmen kuukauden pituisen hoitovapaan aikana isät luokittuvat työllisiksi, minkä vuoksi perhevapailla ei ole juuri vaikutusta isien työllisyysasteeseen. LAPSIPERHEITÄ on Suomessa 569 700. Avoparin ja lasten muodostamia perheitä on lapsiperheistä 20 prosenttia
klo 10 Kiimingin kirkko ja seurakunnan YouTube -kanava. klo 10:00 – 11.30 Jakkukylän Rauhanyhdistyksen kerhohuone, Maalismaantie 1022. Lämpimästi tervetuloa! Sadonkorjuulounas sekä Raamatun Äidit ja uusi aika -draamaesitys su 25.9. Draaman käsikirjoittajina ovat toimineet yhteistyössä Ester Vaara, Teija Manner ja Eija Keränen. klo 17–19 Jäälin kappelin neukkari. 10-synttärit Su 2.10. Kuolleet: Hannu Kalervo Hankilahti 90, Kerttu Kyllikki Pitsinki 87. klo 18 Syysmyyjäiset ry:llä, iltapala klo 18 ja iltahartaus klo 18.45. Tule syömään yhdessä. Ommaiskahvila to 22.9. Avoin vertaistukiryhmä läheisille, joilla on mielenterveyskuntoutuja lähipiirissä. klo 12 Aikuistenkerho ry:llä. 040 571 8618. Kuulutus koskee niitä hautapaikkoja, joiden haltija ei ole seurakunnan tiedossa. 040-777 6959. Katsottavissa myös seurakunnan YouTube -kanavalla. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Anna-Mari Nevala. klo 11.30–12.30 Sadonkorjuulounas Kiimingin srk-keskuksessa Lounas kootaan pääasiassa kotimaisista raaka-aineista ja on samalla satokauden päätösjuhla. Vehkatie 6, Kontio. Ylikiiminkiin ja Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. Voit kiertää reitin vapaasti milloin vain, reitti soveltuu kaikenikäisille. klo 10 Montin-sali. Torstaikerho to 29.9. klo 13 Raamatun Äidit ja uusi aika -draamaesitys Kiimingin kirkossa Raamatun Äidit ja uusi aika on kiiminkiläisten ja oululaisten vapaaehtoisten yhteinen ekumeeninen projekti lähetystyön hyväksi, jossa tuodaan esille rauhaa, iloa ja rukouksen voimaa draaman keinoin. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www. klo 16 Martinniemen srk-koti. klo 13 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTube -kanava. klo 12 pyhäkoulu ry:llä. klo 10 Yli-Iin kirkko. Ma 26.9. klo 10– 12.30 Jäälin kappeli. Nuttu & Sukka to 29.9. Torstain laulukerho To 29.9. Sateella retki on peruttu ja kokoonnumme seurakuntatalolla kerhohuoneessa. Kuivaniemellä ei kerhoa, vierailu ti 4.10. Saarnaa sairaalapastori Sami Puolitaival, liturgia Samuli Ruusuvuori, kanttori Kaisa Säkkinen. klo 11– 12.30 Yli-Iin seurakuntatalo. Yli-Iin Aamupysäkki aloittaa syyskauden pe 30.9. Äijäkööri ALOITUS ke 28.9. Tule keskustelemaan ja voimaantumaan. Kokoonnumme 7 kertaa. klo 14–15.30 Jäälin Majan nuotiopaikka. 040 5793 248. Olhavan seudun ikäihmisten virkistyspäivä Ke 5.10. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Pekka papille puh. Tervetuloa! Seurakuntakerho Ti 4.10. La 24.9. klo 12 Iin srk-sali. klo 13.30–14.00 Jäälin kappeli. Perheryhmät KIRKKOPIRTILLÄ Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11 ESIKKORYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 9.30–11 Jäälin kappelilla. Su 25.9. klo 19 nuortenilta Kyösti Hyryllä. Esikkoryhmä maanantaisin klo 10–11.30 Wirkkulassa. Kanttorin: Eija Savolainen. Levähdetään vähän. Perheryhmät YLIKIIMINGIN SEURAKUNTATALOLLA Perhekerho tiistaisin klo 9.30–11 (Hox! Peruttu 27.9. Siellä mukana Eija-kanttori, laulamme toivevirsiä ja lauluja. Polku kiertää ruustinnan reitin (Ympäristötaidepuisto), reitin varrella on 12 hiljentymiskohtaa. 040 5793 248. Järj. klo 18 Haukiputaan kirkossa. 045 787 25139. Sanajumalanpalvelus su 25.9. Kirkkohautamuseossa on näkyvillä Oulun Yliopiston tutkimustietoja Haukiputaan kirkon alle haudatuista ja vanhoista hautausperinteistä. klo 10 Haukiputaan kirkko. Eläkeläisten kerho to 22.9. Muistikerho ti 27.9. klo 11–12 Jäälin kappeli. klo 12:00 VäliO l h a v a n s e u r a k u nt a t a l o Tervetuloa kahvittelemaan, juttelemaan ja viettämään aikaa yhdessä kyläläisten kanssa. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. klo 18 Ulla ja Rauno Junttilalla, os. Maksuksi käteinen / kortti / Mobile Pay. Liikkari keskiviikkoisin klo 16:30 Iisi Areena 1-3 -luokkalaisten liikkari Iisiareenan lohkossa 3. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Tuomo Rahko. Ilmoittautuminen 12.-25.9. klo 12.0014.00 Iin seurakuntasali Tänä vuonna 10 vuotta täyttävien yhteiset kymppisynttärit seurakuntatalolla. klo 12 ry:llä, seurat su 25.9. Nuortenilta to 22.9., to 29.9. KUULUTUS Kuivaniemen hautausmaan hautojen hallintaaikojen päättymisestä Kuivaniemen hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallintaaika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Surun jakaminen toisten kanssa auttaa jaksamaan ja selviämään elämässä eteenpäin. Sadonkorjuulounas sekä Raamatun Äidit ja uusi aika -draamaesitys su 25.9. Maksuksi käteinen / kortti / Mobile Pay. klo 17.30-18.45 Päiväkerho ry:llä. Keittolounas pe 30.9. Tule mukaan. klo 11–13 Ylikiimingin Asukastupa. klo 17 Seurakuntailta ry:llä, Antti Paananen. klo 11-12 keskustelun aiheena Elämisen taito, aiheeseen johdattelee Nuusa Niskala. Sururyhmä on sinulle, joka olet menettänyt läheisesi. Musiikkiavustus kirkkokuoro. Su 25.9. Mukana elämän kulussa. Ylikiimingin ry: Su 25.9. Tuotto Suomen Lähetysseuran tasauskeräykselle. Rantapohja. klo 13 Raamatun Äidit ja uusi aika -draamaesitys Kiimingin kirkossa Raamatun Äidit ja uusi aika on kiiminkiläisten ja oululaisten vapaaehtoisten yhteinen ekumeeninen projekti lähetystyön hyväksi, jossa tuodaan esille rauhaa, iloa ja rukouksen voimaa draaman keinoin. Alussa annettavan ohjauksen jälkeen vietämme n. Polku lähtee pappilan portilta, pappilantie 16. Yhteiset 4-vuotissynttärit su 9.10. Toiminta on maksutonta. Aamupuuro Akatemia maanantaisin srk-keskus. klo 11-13 Oijärven kerhoon. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www. Jakkukylän rauhanyhdistys: Pe 23.9. Tervetuloa! Su 25.9. Ateria on ilmainen. Herättäjäyhdistys. Aamussa mukana diakoniatyöntekijöitä. Kirkkohautamuseossa avoimet ovet 19.-23.9. Raamattupiiri to 22.9. klo 12:00 Kuivaniemen kirkko Pyhäpäivä: 16. Hiljaisuuden ilta to 29.9. Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. klo 13 Raamatun Äidit ja uusi aika -draamaesitys Kiimingin kirkossa Raamatun Äidit ja uusi aika on kiiminkiläisten ja oululaisten vapaaehtoisten yhteinen ekumeeninen projekti lähetystyön hyväksi, jossa tuodaan esille rauhaa, iloa ja rukouksen voimaa draaman keinoin. Ohjelmassa hartaus, laululeikkejä, näytelmä ja kakkutarjoilu. Kokoonnumme 7 kertaa. Muina aikoina kirkkohautamuseo on avoinna sopimuksen mukaan, p. Draaman käsikirjoittajina ovat toimineet yhteistyössä Ester Vaara, Teija Manner ja Eija Keränen. Toimittaa Olavi Isokoski, avustaa Katri Tuomiharju, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Ei ennakkoilmoittautumista. Mukavaa yhdessäoloa ja kahvittelua. Käsillä tekemistä, tuotteita Silimukkaan, iltapalaa (vapaaehtoinen tarjoilumaksu lähetykselle). Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10-12 ja 13-15 p. Vapaaehtoinen 1 € maksu. mennessä Paula Ojala p. klo 12:0014.00 Iin seurakuntasali Tänä vuonna 10 vuotta täyttävien yhteiset kymppisynttärit seurakuntatalolla. Siioninvirsiseurat to 22.9 klo 18 Kellon srk-kodilla, järj. klo 12 Seurat Kartanoväki-kodilla, Johannes Tuomela. klo 11–13 Ylikiimingin Asukastupa. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus Rippikoulusunnuntai Su 25.9. Kastettu: Mikael Henrik Paakkola, Joakim Anton Balk. klo 17 seurat ry:llä Kuolleet: Maire Vappu Ylisiurua 89. Tuotto Kiimingin seurakunnan nimikkosopimusten työn tukemiseen. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. klo 13-15 Martinniemen srk-kodilla. Messun jälkeen kirkkokahvit srkkeskuksessa, sairaalasielunhoitoa esittelevät Kaarina Rauhala ja Sami Puolitaival. klo 10–12 Yli-Iin seurakuntatalo. klo 12 Yhteinen pyhäkoulu ja ruokailu ry:llä, Eero Jaara. klo 10:00 Iin kirkko Pyhäpäivä: 16. Ristipisto perjantaisin klo 12.30–14 srk-keskus Poiju. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www. Perhekerhot tiistaisin klo 9.30– 11.30 Wirkkula, Kirkkotie 10, keskiviikkoisin klo 9.30–11.30 Martinniemen srk-koti, Repolantie 2 ja perjantaisin klo 9–11 Kellon srk-koti, Kylätie 8. Seurakuntakerho to 22.9. Rukouspolku pe 12.8.pe 30.9. musiikkiavustajina Hannah Tokola ja Matti Pisilä. Vauvakahvilaan ovat tervetulleita vanhempi ja alle kaksivuotias lapsi. klo 12 Väli-Olhavan seurakuntatalo. 040 7008 151. ja mahdollinen kyydin tarve 3.10. Tuotto Suomen Lähetysseuran tasauskeräykselle. Sairaalasielunhoidon kirkkopyhä. sunnuntai helluntaista, Pyhäpäivän aihe: Jumalan huolenpito, Toimittaa: Matti Kinnunen. Tuotto Kiimingin seurakunnan nimikkosopimusten työn tukemiseen. klo 13–14.30 Jäälin kappeli. klo 18:15 Iin seurakuntasali (Huom! päivä). Kuivaniemen rauhanyhdistys: To 22.9. Perheryhmät YLI-IIN VARHAISKASVATUKSEN TILOISSA Perhekerho perjantaisin klo 9.30–11 Sadonkorjuulounas sekä Raamatun Äidit ja uusi aika -draamaesitys su 25.9. Ilm. klo 13–15 Jäälin kappeli (käynti takaovesta). klo 18–22 Kiimingin kirkkopirtti. klo 17-20 Haukiputaan kirkossa. Olhavalaisten porinapiiri to 22.9. Esikkokerho on tarkoitettu ensimmäisen lapsen saaneille perheille. Seurakuntakerho Kuivaniemellä Ma 3.10. Iin rauhanyhdistys: Pe 23.9. Pe 23.9. klo11:00 Tuvalla voi käydä juttelemassa, kahvilla tai muulla seurakunnan toimintaan liittyvällä asialla. 040 7008 151. Ystäväpiiri ma 26.9. Illan aikana hartaus, yhteistä tekemistä lapsille ja vanhemmille sekä iltapala. Tervetuloa iltaperhekerhoon!) VAUVAKAHVILA pe 9.30–11 Ylikiimingin seurakuntatalolla. klo 15 srk-keskuksessa tänä vuonna 4 vuotta täyttäville. klo 13 Yli-Iin seurakuntatalo. Yhdessä toisten kanssa turvallisessa ilmapiirissä luottamus elämään vahvistuu. Maksuksi käteinen / kortti / Mobile Pay. 10-synttärit Su 2.10. Jaana p. Juttunurkka ma 26.9. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Kuivaniemen perhekerho to 22.9., to 29.9 klo 10:00 12:00 Kuivaniemen seurakuntasali. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. klo 18:15 Iin seurakuntasali. seurakunnan nettisivujen kautta. Diakonian ja lähetyksen yhteinen seurakuntakerho. Ristipistossa tehdään yhdessä pieniä käsitöitä, keskustellaan lähetystyön ja kirkon kansainvälisen työn ajankohtaisista asioista, kahvitellaan ja pidetään lyhyt hartaus. Ohjelmamaksu 7 €. Katsottavissa myös seurakunnan YouTube -kanavalla. Kerhossa tutustutaan monipuolisesti eri lajeihin, leikitään ja pelataan. Tuotto Kiimingin seurakunnan nimikkosopimusten työn tukemiseen. Mielenterveyskuntoutujien omaisryhmä ke 28.9. klo 14– 15.30 Vanha koulu, Montin-sali. Kassien jako samana päivänä eli ma 26.9. Ilm. Kastetut: Aaro Ilmari Pernu, Jooa Jeremia Simonen. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. Kastetut: Edith Olivia Haaraniemi. Ilta päättyy ehtoollisen viettoon. Lopuksi hartaus ja kahvit. Perhekerhoon ei ole ilmoittautumista, vaan sinne voi tulla silloin kun itselle sopii. seurakunnan nettisivujen kautta. Vanhusten viikon lounastapahtuma la 8.10. 15 » Torstaina 22. Diakonian lounas ma 26.9. Sururyhmään ilmoittautuminen ke 7.9.to 22.9. Kassien jako samana päivänä eli ma 26.9. Ryhmä aloittaa ke 12.10. Ryhmässä jaetaan suruun liittyviä ajatuksia ja tunteita keskustelemalla yhdessä toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Su 25.9. Ilmoittautuminen 12.-25.9. Toimittaa Outi Pohjanen ja Kaisa Säkkinen, avustaa Marjaana Matikainen. 08 3161 303. Jakkukylän kolmen polven kerho Ti 4.10. Kyytiä tarvitsevat voivat varata kuljetuksen soittamalla Anne Miettuselle puh. Tällä kerralla mukana kanttori-Eija ja Kuivaniemen porukkaa tulee vierailulle! Sururyhmään ilmoittautuminen 7.9.to 22.9. Ryhmässä jaetaan suruun liittyviä ajatuksia ja tunteita keskustelemalla yhdessä toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Tutustumista, juttelua, makkaranpaistoa. Lapsikuoro to 22.9. KIIMINKI Messu su 25.9. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. Museohuone sijaitsee kirkossa Viimeinen Tuomio -maalauksen takana olevassa vanhassa sakastissa. klo 19 Pyhäkoulut pp. Ryhmä aloittaa ke 12.10. Tarjoilun valmistavat Puttaan Martat. klo 13 Jäälin kappeli. Kerhossa kahvit, hartaushetki sekä keskustelusta päivän teeman ympärillä. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Messu su 25.9. Hinta 7 € aikuinen, 3 € lapsi. Avustaa: Katri Sillanpää, Nina Peltola, Kolehti: Oulun hiippakunnan ystävyyshiippakunnan Tansanian luterilaisen kirkon Viktoriajärven Itäisen hiippakunnan Nyakaton raamattukoululle Suomen Lähetysseuran kautta. klo 17 Iin seurakuntasali. Maksuksi käteinen / kortti / Mobile Pay. klo 17 päiväkerho ry:llä ja klo 19 raamattuluokka ry:llä. 045 787 25139. Messu su 25.9. Hannu Turpeisella ja ep. klo 10–11.30 Ylikiimingin seurakuntatalo. klo 13.30–14 Jäälin kappeli. pe 30.9. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Hinta 7 € aikuinen, 3 € lapsi. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Kirkkokuoro ke 28.9. Draaman käsikirjoittajina ovat toimineet yhteistyössä Ester Vaara, Teija Manner ja Eija Keränen. Hinta 7 € aikuinen, 3 € lapsi. Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 4/2022 18.5.2022 37§. Ryhmä on alle 1,5-vuotiaille esikoisille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu ryhmä. Vauvaja taaperoryhmä keskiviikkoisin klo 10:00 11:30 Iin Pappilassa Katso lasten kirjepyhis kirjekyyhkyn tilaamisohjeet kotisivuiltamme. klo 1213.30 srk-Sali. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Esko Turtisella. Diakoniatupa avoinna Ti 27.9. klo 17.30 Iin Pappila. Katsottavissa myös seurakunnan YouTube -kanavalla. Haukiputaan Maaja Kotitalousnaiset. Klo 10 aamurukous ja sen jälkeen tarjolla puuroa, voileipiä, kahvia ja pullaa. iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus Rippikoulusunnuntai Su 25.9. Iin perhekerhon syysretki Karhun leirikeskukseen Pe 23.9. klo 19 Ompeluseurat Soila ja Esko Turtisella. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskus Poiju. 08 3161 303. tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Ohjelmamaksu 7 €. klo 11 Oijärvenkylä kirkko. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www.iinseurakunta.fi Katso lasten kirjepyhis kirjekyyhkyn tilaamisohjeet kotisivuiltamme. Aterian hinta 3 €. Eläkeikäisille tarkoitettu avoin ryhmä, jossa saamme jakaa yhteisiä kiinnostavia aiheita ja tutustua uusiin ihmisiin. klo 18.30 Viljamaalla. Sururyhmä on sinulle, joka olet menettänyt läheisesi. Perhekerho perjantaisin klo 10:00 12:00 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. 08 5471 185. Lisät. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Pekka pappi p. 044 5421 038. Tapahtuma ensisijaisesti Kiiminkijoen pohjoispuolen alueen ikäihmisille. Aamupala, juttuseuraa ja neuvontaa diakonisen avun tarpeissa. Kanttorina: Eija Savolainen. Lähetyksen Lauluilta to 22.9. Tuotto Suomen Lähetysseuran tasauskeräykselle. Ma 26.9. Ry:n toimintaa: Haukipudas: myyjäiset la 24.9. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Anna-Mari Nevala. klo 13.15 Seurat ry:llä, Johannes Tuomela. 040-777 6959 Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10-12 ja 13-15 p. syyskuuta 2022 » N:o 73 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 25.9. Jaana p. Porinapiiri ke 28.9. klo 11.30–12.30 Sadonkorjuulounas Kiimingin srk-keskuksessa Lounas kootaan pääasiassa kotimaisista raaka-aineista ja on samalla satokauden päätösjuhla. sunnuntai helluntaista, Pyhäpäivän aihe: Jumalan huolenpito, Toimittaa: Tapani Ruotsalainen. Su 25.9. Ti 27.9. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. Ylikiiminkiin ja Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. tunnin ajan hiljaisuudessa, ilman puhetta tai musiikkia. Vapaa pääsy. Maksuksi käteinen / kortti / Mobile Pay. klo 13.30–14.00 Jäälin kappeli. tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Kuolleet: Paula Annikki Iisakka 76, Markku Tero Rotonen 71. Kuivaniemen perhekerhoon on ILMOITTAUTUMINEN: Ilmoittaudu to kerhoon viimeistään saman viikon ke puh.0400541319 Irmeli Hietapelto. Retken ohjelmassa syksyistä puuhaa ja leikkejä ulkona, yhdessäoloa ja makkaranpaistoa nuotiolla. Yhteistyössä seurakunnan diakoniatyön kanssa. klo 10-12 Iin seurakuntatalon kerhuhuone. ja 30.9. klo 19 ompeluseurat ry:llä. Lisät. Ohjelmamaksu 7 €. Su 25.9. Ylikiiminkiin ja Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. Kaikki miehet, tervetuloa mukaan! Käsityöpaja ke 28.9. Kirkkokuoro to 22.9. klo 16 Seurat ja laulutuokio, ry. Tervetuloa uudet ja vanhat kävijät. YLI-II YLI-IIN ALUE Messu su 25.9. Lauletaan yhdessä virsiä ja hengellisiä lauluja, hiljennytään ja kuullaan kuulumisia maailmalta. klo 11.30–12.30 Sadonkorjuulounas Kiimingin srk-keskuksessa Lounas kootaan pääasiassa kotimaisista raaka-aineista ja on samalla satokauden päätösjuhla. Avustaa: Katri Sillanpää, Nina Peltola, Pekka Nevalainen, Kolehti: Oulun hiippakunnan ystävyyshiippakunnan Tansanian luterilaisen kirkon Viktoriajärven Itäisen hiippakunnan Nyakaton raamattukoululle Suomen Lähetysseuran kautta. 040 7008 151. Maksuksi käteinen / kortti / Mobile Pay. Ilmoittautuminen Iin seurakunnan nettisivujen kautta. klo 13.3015 Iin srk-Sali. Mukana nuorisotyönohjaaja. Yli-Iin ry: Su 25.9. Arvontaa lähetystyön hyväksi, 2 € /arpa, 5 € /3 arpaa. Ryhmässä leikimme, keskustelemme, jaamme kokemuksia ja kahvittelemme yhdessä. klo 18– 20. Tässä perhekerhossa teemme retken Karhun leirikeskukseen (Leirikeskuksentie 32) Kokoontuminen Karhussa. Piispankamari pe 23.9. Vapaa pääsy. Kaikenikäisille, tervetuloa! Nuorten Yökahvila pe 23.9. klo 13 ja 18 kirkossa, Jokikylä: kotiseurat pe 23.9. Aamiainen on maksuton, vapaaehtoisen lahjoituksen voi antaa Aamupuuro-akatemian kummikohteeseen (lasten koulutus Kolumbiassa). Aterian hinta 3 €. mennessä www.oulunseurakunnat.fi/4-vuotissynttarit. Kassien jako samana päivänä eli ma 26.9. klo 13 Kellon srk-koti. Seurakunta tarjoaa taksikyydin Oijärven kyläkirkolle. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Vapaa pääsy. Iltaperhekerho Ylikiimingin seurakuntatalolla ti 27.9
Myös ne, jotka tekevät syyskuun loppuun mennessä uuden digitilauksen tai ne painetun lehden tilaajat, jotka kirjautuvat palveluun syyskuun loppuun mennessä, pääsevät mukaan arvontaan. syyskuuta 2022 » N:o 73 Rantapohjan digipalvelujen käyttö on helppoa ja palvelu toimii myös älypuhelimissa. Rantapohjan digitilauksen ja kirjautumisen voi tehdä osoitteessa RAHAPALKINTONA RAHAPALKINTONA PUHTAANA KÄTEEN! PUHTAANA KÄTEEN! 1000 € 1000 € Rantapohja järjestää digiarvonnan, jossa on Arvonta lokakuun alussa. Painetun lehden tilaajalla on oikeus käyttää digipalvelua ilman eri korvausta. Tulos kerrotaan torstaina 6.10.2022. Arvontaan pääsevät mukaan kaikki, joilla on jo digitilaus tai jotka ovat rekisteröityneet digipalvelun käyttäjäksi. HYVÄ IHMINEN , RYHDY RANTAP OHJAN DIGIN KÄYTTÄ JÄKSI viimeist ään syyskuu ssa ja voita 1000 euroa puhtaan a käteen! Onnea arvontaan! Onnea arvontaan! Sieltä löytyvät myös ohjevideot tilaamiseen ja kirjautumiseen tai soita 044 714 7800.. 16 » Torstaina 22. www.rantapohja