4A-luokan tytöt siistivät tiistaina
Kirkkotien ympäristöä.
Venla Paakki, Jenna Piri, Viivi Syvälä, Milla
Ahonpelto ja Jessica Hyttinen keräsivät jätesäkillisen
roskaa pienessä hetkessä.
Sivu 9
ARVOSTETTU
PALVELUJÄRJESTÖ
Me palvelemme, muistutti Toivo
Sistonen LC Haukipudas/Kellon
40-vuotisjuhlissa lauantaina.
Sivu 7
TAIMEN ON ARVOKALA
Taimenkantojen hoito tuottaa
tulosta Iijoella. N:o 40
HAUKIPUTAAN . Tosi röyhkeää ?. vsk . YLI-IIN . Jari Kaattari pitää
taimenta arvokalana, joka päihittää
lohenkin.
Sivu 6
LUKIJOILTA
Sivu 2
Sinä, joka veit Yli-Iin hautausmaalta altakasteltavat kukkalaatikot haudalta, palauta ne.
Annan sulle rahan, niin saat ostaa omasi. IIN . KIIMINGIN . . KIRJASTOT SÄILYVÄT
Kirjastot säilyvät nykyisillä asuinalueilla, mikäli valtuusto hyväksyy
uuden palvelumallin.
Sivu 3
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 23.5.2013
44. YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
Roskat kuriin
Iin Haminan koulun oppilaat siivosivat alkuviikosta
talven jäljiltä kylää rumentavat roskat pois jokavuotiseen tapaan. KUIVANIEMEN . PATENIEMEN
toisen luokan kansalaisina yhteiskunnassa.
Kuitenkin mukavaa kesän alkua kaikille niin koirille kuin ihmisille.
Jatta Saarela
Pohjois-Ii
Vaaranpaikkoja
Nyt ovat taas kaikki kynnellekykenevät liikkeellä hakemassa rakennus- ja
puutarhatarvikkeita. Tai Kitkalle ainakin silloin,
kun siellä ei aleta uraania louhia.
Iissä on saatu rohkaisevia tuloksia taimenistutuksista. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Se ei kuitenkaan ollut klassinen satu, vaan modernisoitu sillisalaatti. Muutamat tunnetaan kaloistaan, toiset pilalle menneistä mahdollisuuksista. 2
» Torstaina 23. Kalat eivät perusta entisen emännän saikkavedestä.
Moni odottaa kärsimättömänä kesäkuun ensimmäistä päivää, jotta
pääsisi Kuusamoon Kitkajoelle kalalle. Oli talenttia, Lumikkia, tanssiesityksiä ja mikä harmittavinta - juopottelua. Heinäkuussa kalatien tarkkailuhuone avataan hetkeksi yleisölle, mutta sitä odotellessa
tarkkailu onnistuu Oulun Energian
verkkosivujenkin kautta. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Ymmärtääkseni kyse on kennelistä, joskaan ei
ole käynyt selville, mistä kylästä on kyse.
Kenneltoimintaa parhaiten valvoo Kennelliitto, eivät niinkään rotujärjestöt.
Kennelliitto asettaa kenneleille toimintaehtoja, joihin
kasvattajat sitoutuvat. Olen saanut
kysyttyäni kahdelta hallituspuolueen kansanedustajalta Oulusta vastauksen,
että he eivät näe ongelmaksi linja-autolla käydä työvoimatoimistossa Haukiputaalta Torikadulla Oulussa.
Ehkä heidän mielestään pitkälti toistakymmenen euron kustannus ei näy työttömän menoissa.
Jos työvoimapalvelut loppuvat Haukiputaalla, niin
nähtäväksi jää, mikä vaikutus tällä olisi nuortemme
hakeutumiseen työvoimapalveluihin Ouluun.
Olen tehnyt aloitteen yhteispalvelupisteen perustamiseksi Haukiputaalle.
Olen saanut Oulusta vasteen aloitteeseeni: ?Kiitos
hyvästä ja asiallisesta kuntalaisaloitteestasi. Tämä mahdollistaisi edelleen
perustyövoimapalvelujen
saannin henkilökohtaisena?palveluna alueellamme.
Turvautuminen sähköisiin
työvoimapalveluihin ei ole
ratkaisu työttömyyteen.
Kannustan kuntalaisia
tekemään aloitteita. Onneksi meidän alueellamme ei ole talvivaaroja. Kun kaloilla
alkaa olla kokoa ja näköä, ja jos vielä
mielipidevaikuttaja-jasperpääkköset
ottavat alueet omikseen, voi rannoille syntyä kuhinaa. Selvää on, että koiria ei saa
käyttää pelottelun tai uhkailun välineenä ja että koirat on ainakin yritettävä pitää kurissa ja nuhteessa ja
ns. Tilanteessa pitäisi päinvastoin
lisätä työvoimapalveluja
ja helpottaa työtä etsivien
käyntejä työvoimatoimistoissa.
Nuorisotakuun toteutuminenkin vaikeutunee työvoimapalvelujen keskittämisestä kasvukeskuksiin.
Harmittavaa on myös, että Oulun alueen laajapohjaisen hallituksen puolueiden kansanedustajat eivät
Teatterikuopalla on mukavaa ja virkistävää käydä
jouluisin ja keväisin seuraamassa lasten ja nuorten
tanssi- ja teatteriesityksiä.
Tänä keväänä en lähtenyt
esityksestä virkistyneenä
vaan pettyneenä.
Näytöksen nimi oli Kaunotar ja Hirviö. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Ja illanviettomahdollisuuksiakin saa olla.
Jotkut ammattikalastajat ovat
laittaneet pitkää siimaa likoon kalastusmatkailun saralle. Va-
ratkaa aikaa ja malttia, jos
ei ole kokemusta peräkärryistä.
Läheltä piti
SIVUPEILI»
Kurssimaksuille
vastinetta
Nimimerkki Tyytyväinen
asiakas kirjoitti mielipiteen Työkkärin lopettaminen Rantapohjassa 10.5.
Kirjoittaja toteaa aivan oikein, että Haukiputaan työvoimatoimiston lopettaminen on todellinen harmin
paikka.
Maassamme työttömyys
ja huolestuttavasti erikoisesti nuorisomme keskuudessa lisääntyy koko ajan.
Valtiovaltamme siitäkin
huolimatta vie työvoimapalveluja kauemmas palveluja tarvitsevista. toukokuuta 2013 » N:o 40
Kala vetää vesille
PÄÄKIRJOITUS
Juha Virranniemi
juha.virranniemi@rantapohja.fi
Rantapohjan alueella riittää kalavesiä: isoja ja pieniä jokia, järviä ja lampia. Puhtaissa
vesissä viihtyvät niin kalat kuin ihmiset niiden äärillä. Sanotaan, että lukeminen kannattaa aina. Ihmisten omalla toiminnallaan pilaamat vedet ovat ikävin esimerkki menetetyistä mahdollisuuksista. Suunnitellaan ja
torpataan. Olisiko niin, että aloitteenkin tekeminen kannattaa ainakin joskus?
?
Hannu Liljamo
Haukipudas
PUPU»
Elämys on in. Kun esimerkiksi lohen ja siian kalastajahinnat
laskevat, on elannon saannille haettava toisia uria.
Mahdollisuuksia siis on, mutta
kaiken pohjana ovat eläväiset joet,
puhdas elinympäristö.
Oulujoella on kymmenen
vuotta sitten otettu käyttöön Merikosken kalatie. Väitetään, että tämänkin kevään valmistujille ostetaan yhä useammin elämyslahjoja.
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Toiset ovat varanneet jo aikoja
sitten mökin ja soutajan Tenojoelta.
Isojen kalojen perässä ollaan valmiita matkaamaan satoja, satoja kilometrejä. Alkoholin käyttöä
pienten lasten näytelmässä!
Mielestäni aikuisen ohjaajan tulee karsia pois tuollaiset asiat jo ennen esitystä.
Se ei kuulu lastenteatteriin.
Jäin sellaiseen käsitykseen, että näytelmä oli käsikirjoitettu, eli juopottelukohtaus oli ohjaajan idea?
Mitä ihmettä hän on mahtanut ajatella. Koko ajan on käynnissä hankkeita ja vastavetoja, joilla tasapainoa haetaan. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Tarkoitus on, että toiminnasta ei aiheudu haittaa ja että
eläimillä on tarkoituksenmukaiset tilat.
Kennelliiton neuvonta on
arkisin avoinna ko 11.00 17.00, puh. Itse asiassa asiasta on jo keskustelun tasolla sovittukin,
ja nyt vain odotamme asian
konkretisoitumista?.
Toivottavasti tulemme
saamaan yhteispalvelupisteen Haukiputaalle. Tarjolla on
jännityselokuva, jonka juonenkäänteitä on aika mahdotonta ennustaa.
KESKUSTELEMME»
Työvoimapalvelut Haukiputaalla
Koirista kiusaa
Rantapohjassa on jo useita kertoja ollut kirjoituksia häiritsevästä koirien pidosta. Olen tyrmistynyt siitä, että lastenteatteria laitetaan näin halvalla.
Hirviö
mitä ilmeisemmin tunnista
etääntyvistä työvoimapalveluista aiheutuvia työnetsintäongelmia. Eivätkä kaikki viihdy teltoissa. Jos kerran jossakin tärppää, sinne haluaa palata samaa tunnetta kalastamaan.
Kalastajat tarvitsevat taas palveluita vaikka siksikin, että välillä tulee tarve laittaa munat kattilaan. Kamreerintie 8,
02770 ESPOO.
Edellisen lisäksi poliisille
voi tehdä ilmoituksen kohtuuttomasta häiriöstä. Aloitteen voit tehdä sähköisenä
Oulun kaupungin sivuilta löytyvällä palvelulla tai
kirjallisena. Oulun
kaupunki on valmis käymään neuvotteluja ELY:n
ja TE-toimiston kanssa yhteispalvelupisteen perustamisesta Haukiputaalle. (09) 8873 0333.
Kirjeenkin sinne voi kirjoit-
taa, vaikka kiusatut yhdessä, osoite on Suomen Kennelliitto ry
Hyvinvointikeskukset olisivat muun muassa
Haukiputaalla ja Kiimingissä. N:o 40
Puolueiden valmistelema
palvelumalli valtuustoon
Virkamiesten esitys merkittiin tiedoksi
»»Rantapohja
»»Oulu
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi
puolueiden yhteisen
neuvottelun tuloksena
syntyneen palvelumallin ja esittää sitä maanantaina kokoontuvan
kaupunginvaltuuston
hyväksyttäväksi.
Palvelumallista käydyn
keskustelun jälkeen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen esitti Matti Roivaisen kannattamana, että kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi virkamiesesityksen ja esittää puolueiden yhteisen neuvottelun
tuloksena sovitut keskeiset
päälinjaukset valtuustolle
hyväksyttäväksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösesityksen äänin 0?17.
Seitsemän
hyvinvointikeskusta
Hy v invointipalveluissa
suunnittelun lähtökohtana on seitsemän hyvinvointikeskusta, joita täydentävät hyvinvointipisteet. toukokuuta 2013
44. vsk . Tällä pyritään
lastensuojelun laitoshoidon vähentämiseen.
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
Ikäihmisten palveluissa tuetaan ja aktivoidaan ikäihmisten toimintakykyä ja näin mahdollistetaan kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Laitoshoitoa tarvitseville turvataan hoiva ja
omaishoitoa sekä perhehoitoa kehitetään.
Tavoitteena on, että vähintään 92 prosenttia 75
vuotta täyttäneistä asuu
kotona ja enintään 3 prosenttia pitkäaikaisessa laitoshoidossa viimeistään
vuoteen 2020 mennessä.
Lisää
omakotitontteja
Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden keskeisiin linjauksiin kuuluu muun muassa lisätä omakotitonttien luovuttamista nykyisestä 250 tontista 400 tonttiin vuodessa vuoteen 2020
mennessä.
Tontinluovutuksella ei
aiheuteta tilanteita, joissa
koulut ja päiväkodit eivät
kykene vastaamaan kasvuun.
Kaupungin omien kiinteistöjen käyttö aiotaan
maksimoida ja toimintojen sijoittamista vuokratiloihin aiotaan vähentää.
Joukkoliikennettä ja sivistys- ja kulttuuri- sekä hyvinvointiprosessien
käyttämää palvelu- ja tilausliikennettä sovitetaan
yhteen siten, että joukkoliikenteen palvelutaso paranee ja kaupunki säästää.
Sisäilmaongelmaisten
rakennusten peruskorjaukset ja investoinnit ovat
kiireellisyysjärjestyksessä
etusijalla.
?
Lukioverkkoa
karsitaan
Sivistys- ja kulttuuripalvelujen linjauksiin kuuluu
ta ne voivat siirtyä saman
asuinalueen koulun tai
asukastuvan yhteyteen.
Kirjastojen aukioloaikoja
pyritään pidentämään.
Lähiliikuntapaikkojen,
liikuntalaitosten, urheilukeskusten ja uimarantojen varustuksessa, määrässä ja laadussa tehdään
seudullisen liikuntapalveluverkko-suunnitelman
määritysten mukaiset toimenpiteet.
Korvensuoran yhtenäisperuskouluinvestointi toteutetaan vuosina 20152016. Koulun rakennussuunnittelu käynnistetään välittömästi.
Kouluverkkoa karsitaan
jatkossa tarvittaessa. Myös Oulu-lisä palveluna säilyy.
Elämänkaarimalliin
siirrytään
Kaupunginhallituksen hyväksymässä palvelumallissa Yli-Iin ja Ylikiimingin hyvinvointipisteiksi muuttuvilla terveysasemilla olisi myös perustason neuvola- ja lääkäripalvelut.
Kuva Yli-Iin terveysasemalta.
koulujen johtamisjärjestelmän yhtenäistäminen, siirtyminen valtakunnallisen
tuntijaon minimiin ja perusopetuksen oppilaskohtaisten tilaneliöiden tiivistäminen.
Erikoisluokkatoimintaa
järjestetään sekä kehitetään nykyisessä laajuudes-
saan, painotettua opetusta järjestetään alueellisesti.
Lukioverkkoa karsitaan
tarvittaessa, ja lukioiden
sisäänottoa säädellään tiukemmin niin, että 50?57,5
prosentille ikäluokasta riittää lukiopaikka.
Vapaan sivistystyön ja
taiteen perusopetuksen
palvelut järjestetään kuntalaislähtöisesti asuinalueilla
hyödyntäen olemassa olevia kaupungin kiinteistöjä.
Kirjastot säilyvät,
Korvensuoralle koulu
Kirjastot säilyvät nykyisillä asuinalueilla, mut-
Valtuustokaudelle toimintamenokasvun tavoitteeksi asetetaan ensi vuonna 0,8 prosenttia,
vuonna 2015 1,6 prosenttia ja vuonna 2016 1,5 prosenttia.
Tilaaja-tuottajamallista siirrytään elämänkaarimalliin ja sen mukaiseen
johtamisjärjestelmään.
Valmisteluvastuu annetaan kaupunginhallituksen alaisen kehittämisjaoston tehtäväksi.
Tilaaja-tuottajamalli oli
ennen kuntaliitosta käytössä Oulun lisäksi Kiimingissä ja Oulunsalossa.. Väliaikaisiin tilatarpeisiin varaudutaan väistötiloilla,
tilaelementeillä ja muilla koulukohtaisilla järjestelyillä.
Varhaiskasvatuspalveluissa tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä 30-35 prosenttia hoitopaikoista ostetaan yksityiseltä palvelutuotannolta. 3
Torstaina
23. Yli-Iin ja Ylikiimingin hyvinvointipisteissä on
saatavilla perustason neuvola- ja lääkäripalvelut.
Suun terveydenhuollon
keskus säilyisi Haukiputaalla ja Kiimingissä sekä
neljässä muussa pisteessä.
Lisäksi otetaan käyttöön
liikkuvat palvelut.
Lasten ja nuorten palveluissa painopisteenä ovat
ennaltaehkäisevät avohuollon-. ja kuntouttavat
palvelut
(Ps.
139:14)
Jumala puhuu meille
omassatunnossamme. 6.5.2013 Haukipudas
Päättyi pitkä kaari elon,
väsynyt on saanut levon.
Nuku unta rauhaisaa.
Muistaen ja kaivaten
puoliso
lapset perheineen
Siunattu läheisten
läsnä ollessa. alkaen klo 13 Eskolassa Vehmaansuontie
25:ssä. Pyhän Kolminaisuuden
päivä on uskontunnustuksen päivä.
Raamatun tekstit puhuvat
Jumalan salatusta olemuksesta, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen.
Jumala on yksi, mutta
hän on ilmoittanut meille
itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.
Jumala vaikuttaa Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Usko ei käsittele Jumalan olemusta tiedollisesti eritellen vaan ihmetellen,
ylistäen ja hänen armotekojaan julistaen.
Jumala kohtaa meidät
luonnossa. Siunauksen toimitti Pekka Soronen. Psalmin
kirjoittaja ihmettelee Luojan töitä: ?Minä olen suuri
ihme, ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.. Saara Veijola oli aktiivisesti mukana sekä kunnallisissa että
seurakunnallisissa luottamustehtävissä, yhdistyksissä, talkoissa ja harrastuspiireissä. Nimi
oli aluksi almanakassamme
muodossa Lydia, vuodesta
1964 Lyydia.
Kristus sanoo: Taivas ja maa
katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
Luuk. Laatusanoja, joita häneen on tavattu yhdistää, ovat nauravainen, huumorintajuinen,
jaksava, auttavainen, lämmin, avarasydäminen sekä
aidosti läsnä oleva.
Saaran Veijolan syli ja kodin ovi olivat aina auki. Elämä parhaimmillaan oli hyvää arkea. 311 2158
kivi@arvokovaoy.?
(Myös iltaisin ja viikokonloppuisin)
II, KIVIVEISTÄMÖ
www.kivipalvelujamsa.fi
Tauno Kova 0400 680 659
Veli-Matti Kova 040 748 4114
Kotikäynnit veloituksetta
Mukana
elämän kulussa.
Rantapohja
HARTAUS»
ILMOJA PITELEE
Torstai 23.5.
MAANPOVEEN»
+17°
+17°
+17°
+17°
+15°
+17°
Perjantai 24.5.
+17°
+15°
+13°
+16°
+15°
+14°
Lauantai 25.5.
+18°
+18°
+18°
+17°
+14°
+19°
Sunnuntai 26.5.
+18°
+20°
+19°
+21°
+16°
+20°
Maanantai 27.5.
+18°
+19°
+20°
+19°
+17°
+20°
Armas Otto Liedes siunattiin Iin Kruunusaaren hautausmaahan 17.5. Siitä lämmöstä saivat nauttia
omat lapset ystävineen, lastenlapset ja heidänkin ystävänsä sekä laaja lähimmäisten piiri. Kevät on luonnossa uuden elämän syntymisen ihmeellistä aikaa.
Lyhyessä ajassa, vain muutaman lämpimän hellepäivän aikana, lehdet ovat puhjenneet puihin ja luonnonkukat kauniisiin väreihin.
Saamme kiittäen ihmetellä
Luojan töitä.
Jumala ilmoittaa meille itsensä elämämme kohtaloissa. Viimeiseen saakka hän eli sanomalleen uskollisena: osallistui, harrasti ja tuki muita saman kohtalon jakavia.
Perhe ja perhejuhlat olivat Veijolalla arvossa. Kirkkomme evankeliumikirja kertoo meille
tulevan sunnuntain sanomasta seuraavaa:
Pyhäpäivän sanomassa kiteytyy kirkon opetus Jumalan kolmiyhteisyydestä. Hän johtaa kulkuamme. Maikkula
Edulliset
HAUTAKIVET
suoraan veistämöltä
s. 10.05.2013 Ii
Rakkaudella kaivaten
Seija ja Alpo
Heikki ja Susanna
Juho, Salla ja Auri
Timo, Eeva ja Toni
Ari
Anne ja Markus
Marisa, Janne, Enni ja Ella
sisarukset perheineen
sukulaiset ja ystävät
Vaienneet ovat lyönnit
suuren sydämen.
Kaiku vain kertoo teoista
hyvän ihmisen.
Suurin suru on sanaton.
Ystävällisesti kutsumme äitimme siunaustilaisuuteen Kuivaniemen kirkkoon sunnuntaina
2.6.2013 kello 14.00 ja sen jälkeen
muistotilaisuuteen seurakuntatalolle.
Oma kiviveistämömme
valmistaa laadukkaat hautakivet asiakkaan tarpeiden
ja toiveiden mukaisesti
- nopeasti ilman välikäsiä!
OULU, KIVIMYYMÄLÄ
- entisöinti
- kaiverrukset
- kivien oikaisut
Jarmo Jämsä
Koivulantie 46, Haukipudas
044-5946106
Asemakatu 21 . Ketään ei jätetä yksin, oli lähimmäisenrakkaudestaan tunnetun
ja siitä voimia tankanneen
Saara Veijolan motto. 30.4.1925 Moskova
k. Omat voimat eivät riittäneet enää kirjailemaan mekon helmaan Aurivauvan nimeä, mutta Saara-mummo huolehti, että
merkkaus tulee tehtyä ja
että mekko pääsi odottamaan uutta vauvaa ja uutta elämää.
Leena Takaluoma
Ensi sunnuntaita vietetään
Pyhän Kolminaisuuden
juhlana. Lastenlapset rakastivat Saara-mummon lihapullia. Tervetuloa!
Ylioppilaita
Haukiputaan lukiosta ylioppilaaksi on valmistunut
myös Miikka Alakärppä.
MUISTOKIRJOITUS»
Rakkaudesta elämään
Kuivaniemeläinen Saara Veijola tunnettiin elämää ja ihmisiä rakastavana naisena. Muistotilaisuutta vietettiin Haminan seurakuntatalolla.
Salattu Jumala
Timosen Jussi
täyttää 80 v
Synttärikahvit juodaan
25.5. Kiitos
osanotosta ja kiitokset
kaikille isän hoitoon
osallistuneille.
Yksilölliset
hautakivet Kovan
kiviveistämöltä!
o.s. Pyhä Henki rohkaisee
Kristukseen uskovia luottamaan Jeesukseen syntien
sovittajana ja lunastajana.
Pyhä Henki varjelee ja pyhittää pelastettuja uskossa.
Evankeliumin ydinsanoma
on syntien anteeksiantamus, joka vapauttaa ihmisen synneistä ja antaa sydämelle uskon ja Jumalan rauhan. Niitä piti olla niin
joulupöydässä, vierailuilla
kuin perhejuhlissakin.
Rovaniemen maalaiskunnassa varttunut Saara ja hänen iiläislähtöinen
puolisonsa Viljo Veijola
Kuivaniemeläinen Saara
Veijola syntyi 20.12.1938 ja
kuoli 10.5.2013.
rakensivat oman kotinsa
Kuivaniemelle. p. Me teemme suunnitelmia elämällemme, mutta Jumalan turvallisessa
kaitselmuksessa on jokaisen Jeesukseen uskovan
elämän kohtalot. toukokuuta 2013 » N:o 40
PÄIVIEN VIRRASSA
Saara Hellevi
VEIJOLA
Viikko 21
Aurinko nousee klo 3.25 ja
laskee klo 23.07.
Nimipäiviä
Torstai: Lyydia, Lyyli
Perjantai: Tuukka, Touko
Päivän nimi
Lyydia on kreikkaa ja merkitsee lyydialaista. Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan
mitalin kultaristein hänelle luovutti presidentti Tarja Halonen.
Syöpädiagnoosin saatuaan Saara Veijola totesi, että niin kauan kuin elämää
on, siitä voi nauttia. 4
» Torstaina 23. Saara Veijolan viimeinen tärkeä tehtävä oli toimittaa
perheen kastemekko ensimmäiselle lapsenlapsenlapselleen. Kun
ihmisen omatunto on ohjelmoitu Jumalan sanan mukaan, se on kuin kompassi,
joka neuvoo hänelle oikean
suunnan Jeesuksen, hyvän
paimenen johdatuksessa,
hänen seurakunnassaan.
Jumala ilmoittaa meille
itsensä erityisesti Pyhässä
Raamatussa ja Jeesuksessa
Kristuksessa.
Jumaluuden kolmas persoona, Pyhä Henki, kutsuu
evankeliumin kautta ihmisiä maailmasta parannukseen ja Jumalan valtakuntaan. 20.12.1938 Rovaniemen mlk
k. Niissäkin hän
piti ohjenuoranaan pienen
ihmisen etua.
Vuonna 2000 Saara Veijola oli yksi valtakunnalli-
sesti huomioiduista äideistä. 21:33
Ihminen voi uskoa mahdottomaan, muttei koskaan
epätodennäköiseen.
Oscar Wilde
www.arvokovaoy.?
Rakkaamme
Rakkaamme
Nikolai
GREUS
s. Evankeliumi on Jumalan voima sen jokaiselle uskovalle pelastukseksi.
Jaakko Kaltakari
Haukiputaan kirkkoherra
800 g
8
95
Karhu olut 0,33 l tlk
20-pack (3,06/l)
sis. Haukipudas 044 788 6175 . Ii 044 788 6182
. asti.
Atria
viljaporsaan pihvifile
marinoitu n. pantit
Hinta voimassa
3.4. alk.
kg
6 2
95
23
pack
Ingman
maustetut
kermajäätelöt
1 litra
Atria
Wilhelm grillimakkarat
400 g (4,97/kg)
1
99
99
pkt
2
89
2
Valio Koskenlaskija
sulatejuustot
250 g (11,16/kg)
20
Antell
Kierrepulla
5 kpl 325 g (9,20/kg)
Atria broilerin grillileike
bbq marinoitu 900 g
(7,72/kg)
79
ras.
pkt
pss
1
95
19
Real Snacks
Perunalastut
300 g (6,63/kg)
Kylmänen
Savunauta
n. Kiiminki 044 788 5620 . 150 g
pkt
99
pss
. 5
» Torstaina 23. Ylikiiminki 044 788 5651
kg. Kello 044 788 4944 . toukokuuta 2013 » N:o 40
Osuuskaupassa omistetaan
ja jaetaan hyödyt yhdessä.
Omistajalle
parhaat hyödyt
2
Suomalainen
tomaatti
15
kg
1
69/kg
Royal Gala
omena
2
49/pkt
Vihreä
tankoparsa
500 g (4,98/kg)
1
59/rasia
Vihreä
rypälerasia
500 g (3.18/kg)
Tuoretorin tuotteet voimassa 27.5
Risto Tolonen tietää, että moni harrastajakalastaja myy kyllä lohisaa-
liinsa, mutta taimen syödään mieluiten itse. Kalastuskisan suurimman kalan palkinnon Jari Kaattari
sai liki kolmikiloisella taimenenvonkaleella. Leikkipuistojen kehittämissuunnitelma tulee kuntalaisten nähtäville
syksyllä.. Ellei isompaa tule, vonkale
pääsee juhlistamaan Kaattarin juhannuksen ruokapöytää.
??Vaikka Tenon-lohi hyvää onkin, kyllä taimen paremmalta maistuu. 6
» Torstaina 23. Nyt Iijokisuulle istutetaan aiemman 28 000 istukkaan sijaan 61 000 taimenenpoikasta vuodessa.
Kyllä taimen lohen
päihittää
Viikonvaihteessa Iijoella
järjestetty meritaimenen
uistelukisaan osallistunut
Jari Kaattari on tyytyväinen linjanmuutokseen.
Hän viihtyy monen muun
kalastajan tavoin joella liki
joka päivä: . Tulee käytyä
aika tiheäänkin, kun parina
viime vuonna on ollut mistä pyytää.
Taimen kuuluu kalojen
aateliin. Seuraavan kerran
sitä pyydetään syyskesällä, ja taimenta saa jäidentuloon asti.
Leikkivälineitä
poistetaan
»»Oulu
»»Rantapohja
Oulun kaupunki poistaa
parhaillaan vaarallisia tai
muutoin huonokuntoisia
leikkivälineitä leikkipuistoista. Tuloksia alkoi syntyä, kun saatiin paikalliset istukkaat, rukattiin istutustapoja ja lisättiin istutusmääriä.
Reilut kymmenen vuotta sitten voimayhtiön velvoiteistutuksiin käyttämät
taimenet tulivat Keski-Suomesta. Osa
istukkaista pääsee kalastuskuntien verkkokassikasvatukseen Ranta-Kestilän vesille. Kalakassi viedään kilometrien
päähän merelle, ja kalat vapautetaan siellä, kuvaa Risto Tolonen viivästetyn istutuksen keinoja.
Muutama vuosi sitten
paikalliset kalastuskunnat
aloittivat keskustelut velvoiteistutusten painopisteen muutostarpeesta. Se muistutaa lohta jopa niin paljon,
että lajit sekoitetaan usein.
Taimenkantoja ovat tuhonneet monin paikoin vesistörakentaminen, veden laadun
heikentyminen ja myös liikakalastus.
Lähde: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.
narraamaan ahvenia. Keskikesällä kalastajat siirtyvät
INFO
Taimen
Taimen on lohikala. Niin
syntyi aloite siirtää osa lohivelvoitteesta taimeniksi.
Näin kala jäisi paremmin
Perämeren hyväksi. Purkutöihin on ryhdytty syksyllä 2012 tehtyjen turvallisuustarkastusten perusteella.
Kokonaisuutena Oulussa olevien leikkipuistojen määrä vähenee, mutta
kunnostusten myötä jäävien leikkipuistojen laatu paranee. Siellä ne tutustuvat tuleviin elinolosuhteisiinsa puolentoista kuukauden ajan. Toisin kuin alkukesästä liikkuva lohi, taimenta saa
huomattavasti pitemmän
aikaa. Ja kyllä
se Perämeren-lohen päihittää, arvioi Kaattari.
Taimen on Jari Kaattarin mielestä ehdottomasti
parasta suolakalana, mutta kyllä siitä nauttii keitettynä ja paistettunakin.
Kevään taimenkausi jatkuu vielä tovin. Yhteis-
Tällainen vonkale panee jo kalamiehen veret kiertämään. Taimen on arvokala, jonka istutuksista hyöty jää paremmin Perämerelle kuin lohi-istutuksista.
työ voimayhtiön kanssa lutviutui tositoimiksi. Tuona aikana
keskimäärin 100 gramman
taimenenpoikaset kasvavat 250-grammaisiksi. toukokuuta 2013 » N:o 40
Taimensiimat kireinä Iijoella
VESA R AHIKK AL A
»»Leena Takaluoma
»»Ii
www.rantapohja.fi
Kun muualla kaipaillaan
parempia saaliita ja ollaan
huolissaan taimenkantojen
hoitotoimien heikoista tuloksista, Iissä siimat ovat kireitä ja taimensaaliit suuria.
Kalastuskuntien puheenjohtaja Risto Tolonen uskoo, että myönteisten tuloksien taustalla ovat laajan
rintaman toimenpiteet taimenen hyväksi. Nyt Iissä istutetaan
paikallisen Voimalohen
kasvattamia taimenia. Iiläinen Jari Kaattari on yksi
kalakannan uusiin tuuliin tyytyväisistä kalastajista. Se on
myös hänen henkilökohtainen ennätyksensä
Toivo Sistonen
ta, Haukiputaan kirjastosta on varattu tätä kesää
varten näyttelyaika kalenterien kansikuville.
kee vuosittain myös itse perustamaansa Haukipudashiihto-tapahtumaa.
?Maailman
arvostetuin?
Piirikuvernööri Toivo Sistonen muistutti puheenvuorossaan, että lauantaina juhlittiin maailman arvostetuinta palvelujärjestöä.
Suomessa on yli 940 klu-
bia, ja kaikilla on sama pysyvä perusajatus: We serve,
me palvelemme. Elinkeino-ohjelman suuret linjat ovat kunnanvaltuuston ja -hallituksen käsissä, käytännössä sitä toteuttaa Iilaakso Oy. Neljänkymmenen
vuoden toiminta on osoitus
sitoutumisesta, hän sanoi.
Lions-tukea
monille tahoille
Vuoden sisällä klubi on jakanut avustuksia yli 7 000
euron edestä. toukokuuta 2013 » N:o 40
Nelikymppisten leijonien juhlaa
JUHA VIRR ANNIEMI
Ne, joille osa leijonan
on suotu, on jatkajia
aatteen arvokkaan.
Nuo sukupolvet, ennen
meitä luotu, sen perinnöksi jätti aikanaan.
Ja henki, jonka saimme sydämeen, se vahvana on siellä edelleen.
Nuo sanat löytyvät Leijonahenki-laulusta, joka kajautettiin lauantaina LC Haukipudas/Kellon
40-vuotisjuhlassa Kellon
nuorisoseuran talolla.
Maailmanlaajuisen palvelujärjestön osanen LC
Haukipudas/Kello on aktiivinen toimija lasten,
nuorten, vanhusten, vammaisten ja vähäosaisten
tukijana. Yhteensä kaupoissa siirtyy yksityisomistuksesta kunnalle 15 hehtaaria maata.. Avustuksia
jaettiin myös juhlassa.
Avustussummat vaihtelivat välillä 300?1000 euroa.
Lions-tukea saivat Haukiputaan rintamaveteraanit, Oulu-opiston Kiiminkijoen yksikön alla oleva
puhallinyhtye tarvikkeiden hankintaan, Putaan
Vilkkaat partiolaisten Viron-matkaa varten, Me itse -yhdistys, HauPan B-juniorit ja Ahman B-juniorit.
Myös Mannerheimin
Lastensuojeluliiton Haukiputaan osasto sai rahaa
perhek ahv ilatoimintaa
varten, Haukiputaan SPR
porinapiiriä varten sekä
Kiviniemen meripelastusyhdistys nuorisotoimintaansa.
LC Haukipudas/Kello tu-
LC Haukipudas/Kello juhli 40-vuotista taivaltaan. Yhtiö rakennuttaa muun
muassa toimitiloja ja
vastaa muusta elinkeinojen kehittämisestä sekä Iin kuntamarkkinoinnista ja tunnetuksi tekemisestä.
Kunnanhallitus on valinnut elinkeino-ohjelmaa valmistelevaan työryhmään jäseniksi Johannes Tuomelan, Timo Handin ja Markku
Kehuksen. Viisihevosvoimainen Tohatsu-merkkinen moottori hävisi
15.?16.5. Mikrofonin ääressä klubin presidentti Hannu Liljamo.
Soutuvene on varastettu
talven aikana Oijärveltä.
Vaalea Lohi 460 -merkkinen vene oli kiinnitetty puuhun kahdella riippulukolla. Alkujaan klubissa oli 26 perustajajäsentä, ja heistä neljä on edelleen mukana toiminnassa.
. välisenä yönä.
Uusi elinkeinoohjelma
»»Ii
Iin elinkeino-ohjelma
uusitaan. Taiteilija Kari
Holma on vuosien varrella valokuvannut alueen rakennuksia, maisemia ja ihmisiä, ja siksi kalentereissa käytettyihin kuviin on
tallennettu paljon paikallishistoriaa.
Kalentereiden teko jatkuu:
. Vastavuoroisuus on
vapaaehtoistyön voimanlähde.
Sistonen muistutti, että kun jokainen leijona sitoutuu yhteisiin periaatteisiin, voi palvelujärjestökin
hyvin.
. Toisen mökin varastosta vietiin
moottorisaha ja oksasakset. Maailmanlaajuinen historia juontaa vuoden 1917 Yhdysvaltoihin.
LC Haukipudas/Kellon
syntymäpäivä on 17. toukokuuta vuonna 1973, jolloin se perustettiin 26 jäsenen voimin. Hyvän tekeminen ja henkinen
kasvu lisäävät hyvinvointia ja hyvää
mieltä.?
. Hyvän tekeminen ja
henkinen kasvu lisäävät
hyvinvointia ja hyvää mieltä, Sistonen kiteytti.
Hänen mukaansa hyvä mieli on tunnetila, jota useimmat tavoittelevat.
Jolla on hyvä mieli, voi auttaa avuntarpeessa olevia.
. Lisäksi työryhmään tulevat edustajan Iin ja Kuivaniemen
yrittäjäyhdistyksistä ja
Iilaakso Oy:stä.
Kunta hankkii maata sekä Alarannalta että Ojakylästä. välisenä
aikana.
Veneen moottori varastettiin Halosenniemestä. Heistä on vielä neljä mukana toiminnassa: Juha Kivari, Jorma
Manninen, Jorma Pietilä sekä klubin ensimmäinen presidentti Olavi Ylipahkala.
Juhlaillan juonsi ja historiaan johdatteli klubin nykyinen presidentti Hannu
Liljamo.
Kalenterit esillä
näyttelynä
Klubilla on monenlaisia tukimuotoja, ja ehkä näkyvin niistä on suora, rahallinen tuki. Leijonat jaksavat tehdä työtä. Varasto oli suljettu riippulukolla, joka
oli katkaistu.
Naapurimökin varastosta vietiin Park-merkkinen halkomakone.
Murrot ovat tapahtuneet 12.?21.5. Vene on varastettu 1.7.?17.5. Ohjelmalla
linjataan elinkeinojen
kehittämisen painopisteet ja suunnat. Säännöllisesti vaihtuva teema keskittyy nyt ja lähivuosinakin palvelujen luomaan hyvinvointiin.
. Tulevien vuosien teemat on valittu: ne ovat kala-aitat ja Kiiminkijoki,
Holma paljasti.
Kalenterien kansikuvia halutaan esitellä myös
näyttelynä. Holma sanoo,
että kun asukastuvan tulemisesta tai tulemattomuudesta ei ole varmuut-
Mökkimurtoja
Iissä
»»Rantapohja
Maailmanlaajuinen perusajatus: We serve - me palvelemme
»»Juha Virranniemi
»»Haukipudas
LYHYESTI
Kahteen kesämökin varastorakennukseen on
murtauduttu Iin Sahakoskentiellä. 7
» Torstaina 23. Lyhentämättömänä edelleen jaettavan
rahan takaa löytyvät useat yritykset, yhteisöt ja yksityiset henkilöt.
Yksi klubin merkittävistä tulonlähteistä on kalenterimyynti. välisenä
aikana.
Vene ja moottori
varkaille
»»Rantapohja
»»Ii/Haukipudas
Leijonat yhteiskuvassa
toukokuuta 2013 » N:o 40
TEE A TUNTURI
Venla Paakki ja Jenna Piri osallistuivat mielellään Iin Kirkkotien siivoamiseen.
JÄÄLI
torstaina 30.5.
klo 18.30
urheilukentällä
Totti Alexis
Metsäkeskuksen
Metsäpalvelut on
sitoutumaton, asiantunteva ja luotettava yhteistyökumppani kaikissa
metsäasioissasi.
Metsäpalvelut auttaa
metsänomistajaa
pääsemään parhaaseen
tulokseen puukaupassa.
Koko Suomi siivoaa
»»Teea Tunturi
»»Ii
Tällä viikolla kesä
on tullut kohisten
Oulun korkeudellekin.
Lauantaina vietettävä valtakunnallinen
siivouspäiväkin osuu
paikalleen juuri sopivasti. Ihmeen paljon tätä
roskaa on, vaikka iiläisiä on
aika vähän. Tytöt kertovat,
että useimmiten omat roskat löytävät tiensä roskikseen. Tuskin kaikki
roskat edes ovat koululaisten jäljiltä, Jenna arvelee.
Opettaja Anne-Maria
Härkösen mukaan kasvatuksellinen näkökulma on
kyläkuvan siistiytymisen
ohella tärkeä asia.
Koulujen ohella myös
monet kyläyhdistykset tai
muut järjestöt ovat useina keväinä osallistuneet
oman alueensa siivoamiseen yhteiseksi viihtyvyydeksi.
Siivouspäivän
kirppiksiä
Lauantaina myös Oulun
alueella järjestetään todella useita Siivouspäivän ta-
pahtumia. Tämä on ihan kivaa,
ei yhtään ärsyttävää, Venla tuumaa. Hän on tullut Iihin opettajaksi vuonna 1989 ja muistaa, että joka kevät on kylää siivottu.
sähköposti: etunimi.sukunimi@metsakeskus.?
www.metsakeskus.?/metsapalvelut
Mielipiteesi on tärkeä! Lähetä se sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi
Opettaja Anna-Maria Härkönen antoi oppilaille ohjeet ja näytti kartalta, mille alueelle
kukakin menee siivoamaan.
. Pienemmät oppilaat
keräävät roskia ihan koulun läheltä, isommat jo hiukan kauempaakin.
Iin kunta maksaa kouluille siivoustyöstä pienen
summan, jolla koulut voivat sitten ostaa välitunneille vaikkapa jalkapalloja ja
hyppynaruja.
?Ei yhtään
ärsyttävää?
Neljäsluokkalaiset Venla
Paakki ja Jenna Piri osallistuvat mielellään roskien
keräämiseen.
. Myös yksityiset
ihmiset myyvät pihoiltaan
kierrätettäviä tavaroita.
Kirjastoissakin päivää vietetään.
Ylikiimingissä
Seon
parkkipaikalle voi mennä
ilman ennakkoilmoituksia
osallistumaan valtakunnalliseen kierrättämiseen.
Jäälissä asukasyhdistyksen perinteinen maksullinen peräkärrykirppis on
tänä vuonna maksuton.
Tapahtuma alkaa kello 12.
Myös Kiimingissä, Ylikiimingissä ja Jäälissä on
yksityisten myyntipisteitä lauantaina. merkille.
. Meillä sattui uintiviikko hankalasti tavanomaisen siivousajan kanssa
päällekkäin, siksi olemme
liikkeellä vasta nyt, kertoo
luokanopettaja Anna-Maria Härkönen. Siivouspäivä on saanut alkunsa viime keväänä Facebook-keskustelun pohjalta.
Myyntipaikat löytyvät
nettiosoitteesta www.siivouspaiva.com. Toivottavasti Siivouspäivä näkyy myös yleisen ympäristön siistiytymisenä.
Meiltä saat kaikki puukaupan- ja
puunkorjuupalvelut.
Koululaiset yhteisen
siisteyden puolesta
Kuivaniemi, Ii, Yli-Ii
Päivi Kaisto 0400 266 063
Pekka Onkalo 040 527 2670
Ari Kangas 040 761 8768
Haukipudas, Kiiminki, Ylikiiminki
Jari Pajala 040 822 0545
Pekka Kanniainen 040 753 5256
Petri Törrönen 040 732 2083
Monet koulut ovat perinteisesti siivonneet tienvarsia koulujen läheisyydessä ja vähän kauempanakin.
Iin Haminan koululla siivottiin tänä vuonna hieman normaalia myöhempään aikaan, ja heti kuntalaiset pistivät sen. Siivouspäivänä
jokaista rohkaistaan
kierrättämään vanhat
tavaransa pois nurkista toisten käytettäväksi.
Monella paikkakunnalla
järjestetään yleisiä maksuttomia myyntitapahtumia,
johon kuka tahansa voi viedä tavaroitaan myytäväksi. Ja siivotessa oppii: Ei
tule jatkossa heitettyä ros-
kia maahan.
. 8
» Torstaina 23
9
» Torstaina 23. huhtikuuta
muun muassa OAJ:n edustajien kanssa.
Kiista koskee lautakunnan 18. Tuolloin tehdyn päätöksen taustalla oli opetusja varhaiskasvatusjohtajan
näkemys siitä, että muutossuunnasta on tehty suullinen sopimus 9. huhtikuuta,
että kunnan koulut siirtyvät 75-minuuttisiin oppitunteihin tietyin joustovaroin. Tarjouksia pyydettiin
sekä maa- että myös hakelämmityksestä. Lautakunta sai torstain kokoukseensa 23 opettajan allekirjoittaman kirjeen, jossa sanottiin, että oppituntiasiassa ei ole kuultu opettajia eikä ole annettu heille mahdollisuutta oppituntirakenteen suunnitteluun.
Opettajat alleviivaavat, että koulupäivän rakennetta
ja jaksottamista tulee tehdä
oppilaan jaksamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta.
Torstain kokouksessa lau-
takunnan jäsen Leena Tiiro teki vastaesityksen, jonka mukaan asia palautettaisiin valmisteluun. Huhtikuun alun tilaisuus tulkittiin keskusteluksi, ei sopimusneuvotteluksi.
Myös joukko opettajia on
ottanut asiaan kantaa. huhtikuuta tekemän päätöksen tulkintaa.
OAJ:n Iin paikallisyhdistyksen puheenjohtajan mu-
kaan asiasta ei ole sovittu
suullisestikaan, sillä siihen
ei olisi ollut valtuuksia. Työ aloitetaan, koska Suurhiekka
Offshore Oy suunnittelee
alueelle 20?25 tuulimyllyn tuulipuistoa avomerelle.
Iin kunta siirtää kaksi koulua maalämpöön
»»Leena Takaluoma
Iin kunta siirtää kiinteistöjään pois öljylämmityksestä. Vastaesitys hävisi äänestyksessä äänin 5?4.
Lautakunta siis päätti merkitä tiedoksi 75-minuuttisiin oppitunteihin
siirtymiseen liittyen tehdyt
käytännön toimenpiteet.
Tiiron lisäksi Susanna Illikainen, Mika Koistinen
ja Tapio Rissanen jättivät
asiasta eriävän mielipiteen.
Perusteluissa mainitaan,
että siirtyminen 75 minuutin oppitunteihin edellyttää sopimusta työnantajan
ja työntekijöiden kesken.
Perusteluiden mukaan tällaista sopimusta ei ole tehty.
Kaavoitus käyntiin
Iin kunta käynnistää Suurhiekan merialueen osayleiskaavan laadinnan. Alueen maks.koko 800 m2.
1690,-
www.jussinpyora.?
OULUNLAHTI
OULUNLAHTI,
Jukolankuja 1-3
(08) 5542 987
Palvelemme:
ma-pe 9-18
la
9-14
kohteita. polven teknologiaa robottileikkaamisen
edellekävijältä. Odottamaan jäävät Matkailukeskus Merihelmi, Kestilän kiinteistö,
teollisuushalli Virkkula,
Kuivaniemen kuntosali sekä Tikkasenkaaren, Lampikujan ja Heinäläntien rivitalot.
Sanomalehtiä silmäillään,
mutta paikallislehti luetaan.
Aina.
Lähde: VPT 2011. Kunnanhallitus katsoi, että maalämpö on kokonaistaloudellisesti edullisin valinta.
Nyt päätetyn urakan to-
teuttamiseksi kunnanhallitus anoo myös valtuustolta 260 000 euron määrärahaa.
Kotimaisen polttoaineen käyttöön siirretään
aikanaan koko joukko muitakin kunnan omistamia
PUUTARHAN PARHAAKSI.
HUSQVARNA
RIDER 213C
Edistyksellistä tekniikkaa
ympärivuotiseen käyttöön.
Combi-leikkuulaite 94 cm.
3950,-
HUSQVARNA 135
Helposti käynnistyvä,
ketterä saha vapaa-ajan käyttöön.
Edistyksellinen X-Torq-moottori.
260,-
HUSQVARNA 122C
Näppärä, kevyt ja hiljainen trimmeri
kotipihan siistimiseen.
150,-
HUSQVARNA M46
Näppärä työnnettävä bioclipleikkuri. toukokuuta 2013 » N:o 40
Oppituntien pituus
säilyy kiistakapulana
»»Juha Virranniemi
»»Ii
Iin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti kokouksessaan 18. Urak-
kakilpailun voitti Techeat
Oy. Tiistain kunnanhallitus
päätti, että Pohjois-Iin ja
Aseman koulut siirretään
maalämmitykselle. Leikkuuleveys 46 cm.
299,HUSQVARNA
AUTOMOWER® 308
HUOLTO
KONEIDEN
PALVELU
JA VAROSA
TUIRASSA
TUIRA,
Valtatie 49
(08) 5542 983
Palvelemme:
ma-pe 9-18
la
9-14
3
Äitienpäivänä oli taas tällaisen vuoro - ja nyt nämä kaksi ominaisuutta yhdistettiin. Puttaalla ei ehdi ikinä käymään. Ajatuksena on järjestää tansseja niillä kylillä,
missä perinne uhkaa unohtua.
. Tai käymään
SEOlla.
Tanssia syrjäkylille
Laulua
suoraan
sydämestä
»»Rantapohja
»»Kiiminki
ma verrata urheilunjälkeiseen tunteeseen.
. Kiiminkiläinen Sirpa Eskola availee korvamonitorien
myyntipakkausta ja alkaa
sovitella solistin teknisenä apuna toimivia kuulokkeita korviinsa. Kun vielä soittaa itse ja sama re-
toimintavuosiensa aikana
järjestänyt lukuisia konsertteja ja yhteislaulutilaisuuksia. Pari kolme
neljä sovituskierrosta, ja johan toimii.
Olipa kyse korvamonitoreista tai vaikka bändin
keikkajulisteista, asiat halutaan tehdä kunnolla. Kaikki tanssimaan
- sitä lopulta halutaan, Eskola muotoilee.
Toistaiseksi bändi etenee covereiden voimalla.
Viimeisimmällä keikalla
Chisun biisiä luultiin bändin omaksi. 10
» Torstaina 23. Treenikämppä. Ja treenikämpällä voi
välillä unohtaa olevansa aikuinen. Kukaan jäsenistä ei ole ?hankkinut instrumenttia viime
suvena?, vaan soittohistoriaa löytyy kosolti.
Covereiden kautta
omaan musiikkiin
. Kierros starttaa Juvalta, ja Oijärvi kuuluu tähän nostalgiaketjuun.
Aven antaa kiitosta television erilaisille paritanssiohjelmille. Ne ovat omiaan nostamaan tanssin
suosiota.
Eero Aven on tuttu mies täkäläisissä tanssipaikoissa.. Rakkaudesta elävään
musiikkiin ja ihmisiin, hän
jatkaa. Soitamme covereita,
poppia ja rockia, soulahta-
vaa musiikkia, kotimaista
ja ulkomaista, Eskola listaa.
. Uuden
Oulun myötä tuo tukihana
on väännetty lujasti kiinni.
Musiikkiyhdistys on
aktio tapahtuu, ollaan asian ytimessä.
BOOMStand esiintyy
huomenna Oulussa Vanhalla paloasemalla Koiteli
elää -klubilla. Taso lähti uuteen nousuun, kuuluu kommentti.
Ja kähisevät naurut päälle.
Treenikämpän puheet
ovat treenikämpän puheita. Omia biisejä on tarkoitus tehdä enemmänkin,
Kainua lupaa.
Pois treenikämpän
kätköistä
Miksi BOOMStand tekee
musiikkia, harjoittelee ja
keikkailee. Kiimingin seurakunta oli mukana järjestelyissä.
Aina ei konsertin rakentaminen vaadi suurta organisaatiota. Ja saa matto jalkojen alta -kommetteja säestykseksi.
Niemelä puhuu poikien
puolesta: Musiikkia kuuntelevan iho saattaa mennä kananlihalle, kun fiilis
osuu kohdilleen. Fiiliksen ja bändin jätkien vuoksi tätä tehdään,
Eskola leukailee.
. Iältään.
Kitaraa BOOMStandissa soittaa haukiputaalainen Mika Kainua, koskettimia Petteri Juanto. Tulevana viikonloppuna on
taas keikkojen aika.
Mikkitelineeltä nimensä saanut BOOMStand on
haukiputaalais-kiiminkiläis-oululainen kokoonpano, joka aloitti yhdessä tekemisen pari vuotta sitten.
Toki sitä ennen yksi oli ollut
toisen kanssa samassa bändissä, kolmas neljännen ja
viideskin ainakin muutamien kanssa.
Bändin oululainen basisti Jyrki Niemelä kuuli jo kaukaisella 90-luvul-
la Eskolan laulavan karaokea Haukiputaalla nykyisessä ravintola Navetassa.
. Olemme bilebändi,
vaikka emme ehkä haluaisi olla. Tapaamassa kavereita. Lauantaina
kokoonpano palaa tavallaan juurilleen, kun koittaa Navetan keikan aika.
Varsinkin Eskola on innoissaan:
. Linda Uusitalo laulaa ja Katri Nikula säestää.
Kiimingin musiikkiyhdistys on monen muun kolmannen sektorin toimijan tavoin risteyskohdassa: jatkuuko toiminta vai
päättyykö se.
Kiimingin kunta on tukenut yhdistyksen toimintaa
vuosittain antamalla tietyn määrärahan konserttien järjestämiseen. Innokkaita esiintyjiä oli lopulta niin paljon,
että yhteislaulujen määrää
piti rajoittaa.
Ohjelman aikana 6-vuotias Ella Makkonen pääsi lausumaan runon Mummolassa ja 11-vuotias Linda Uusitalo esittämään
laulun Tuulien teitä.
Kirkkokuoroa
johti kanttori Sari Wallin.
Esiintyjäkaartista löytyivät myös Jouni Kokkoniemi kitaroineen, pianisti Jenni Ljung sekä sellisti Juuli Kauppila.
Joukossa oli amatöörejä ja ammattilaisia, ja heitä kaikkia yhdistää intohimo musiikkiin.
Viihdetyöläinen
Eero
Aven aloitti puolenkymmentä vuotta sitten valtakunnallisen syrjäkylätanssien sarjan nyt jo edesmenneen Erkki Junkkarisen
kanssa. Asennenaisten musiikkia.
Muiden muassa Tina
Turner, Aretha Franklin, Duffy ja Cher ovat Eskolan tarkoittamia asennenaisia. Keikan jälkeistä euforian tunnetta voi kuulem-
»»Rantapohja
»»Kuivaniemi
Kiimingissä vietettiin lauluntäyteistä äitienpäivää. Yhdistyksen puheenjohtaja Risto
Ainali löysi tutun paikan
pianon takaa, ja hän osallistui duettoonkin.
Jopa jarrua
kovalle vauhdille
Tilaisuudessa esiintyivät
useat entiset ja nykyiset
kiiminkiläiset laulajat ja
soittajat - jopa koko kirkkokuoro. Aven haluaa jatkaa
kierrosta yksin, ja tulevana
lauantaina vuoron saa Oijärven Sampola.
Samassa tilaisuudessa
järjestetään myös karaoken MM-osakilpailu.
. Yhdistyksen sihteerin Maija-Liisa Huttulan mukaan hallituksen jäsenet Marjut
Uusitalo ja Katri Nikula alkoivat harjoitella esi-
tettäviä lauluja. Miksi ei vain
soittelisi omaksi huvikseen?
. toukokuuta 2013 » N:o 40
KULTTUURI»
B O O M S TA N D
BOOMStand tyyttää
sielukasta soulia
»»Juha Virranniemi
»»Kiiminki
Mummonmökki Kiimingissä. Löytyy joukosta
asennemiehiäkin: Elvis,
Billy Idol, Lenny Kravitz
ja monia muita.
Jäsenet kertovat, että
ensin oli tarkoitus soittaa
musiikkia, jota voi kuunnella istualtaankin.
Se ei onnistunut.
. Se voi olla osoitus siitä, että oma saundi
löytyy, vaikka listalla onkin vain muiden viisuja.
Oma tuotanto jyllää
taustalla, mutta mitään
BOOMStandin muodostavat takarivin Sirpa Eskola ja Mika Kainua sekä Petteri Juanto
(vasemmalla), Jyrki Niemelä ja Antti Liimatainen.
esittelykelpoista ei vielä
ole.
. En kerro, mitä silloin
ajattelin, Niemelä vinoilee.
Bändi aloitti ensin hieman eri kokoonpanolla,
mutta hyvin pian rumpalin paikan otti haukiputaalainen Antti Liimatainen.
Kaupunginhallitus
käsitteli asiaa kokouksessaan huhtikuussa ja päätti
tuolloin pyytää lausunnot
Oulun joukkoliikenteen sisäisistä palvelutasomalleista sivistys- ja kulttuurilautakunnalta, hyvinvointilautakunnalta sekä vammaisneuvostolta, vanhusneuvostolta ja nuorisovaltuustolta.
Määräaikaan mennessä
lausunnon antoivat sivistys- ja kulttuurilautakunta, vammaisneuvosto sekä
Oulun nuorten edustajisto. 11
» Torstaina 23. Oulu
Joukkoliikenne
uudestaan jaoston
valmisteltavaksi
»»Rantapohja
»»Oulu
Kaupunginhallitus palautti joukkoliikenteen palvelutasopäätöksen joukkoliikennejaoston käsiteltäväksi. Näyttelyssä nimeltä Kaunis muistojen kotiseutu on maalauksia kotiseudulta vuosien
varrelta.
Näyttelyssä on töitä
Raakkel Aholalta, Aino
Päkkilältä, Esko Päkkilältä, Teuvo Päkkilältä,
Asta Siurualta, Seija Alaraasakalta, Pirjo Pahkalalta, Raili Kaupilta, An-
namaria Alaräihältä, Elma Tumeliukselta, Kaarina Partaselta, Päivi
Alakärpältä, Annamari
Alaräihältä, Lea Hekkalalta, Marja-Leena Kedolta, Pia Kyrönniemeltä, Riikka Ylitalolta ja
Kaarina Partaselta.
Saman ryhmän näyttely
jatkuu Oulun pääkirjaston
ala-aulan vitriineissä sekä
näyttelytiloissa toukokuun
loppuun saakka.
Kyseessä on Yli-Iitä kuvaava juhlavuoden taidenäyttely, joka on kiertänyt
kirjastoissa.
Kattoremontti vai loma?
Valitse molemmat!
Riikka Ylitalon akryylimaalaus nimeltä Puusaari.
Kun teetät kattoremonttisi meillä,
voit itse keskittyä ihan muuhun.
Soita ja pyydä ilmainen arviointi!
. Myös ulkoverhousremontit
Toimialueet: Helsinki . Turku . Kaupunginhallitus totesi, että lausunnoissa esitetyt näkemykset ovat pääosin tavoiteluonteisia kannanottoja, joita on käsitelty
palvelutason, linjaston sekä
maksujärjestelmän suunnittelun yhteydessä.
Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja.
Sinunkin ilmoituksesi huomataan!. 5 vuoden asennustakuu
. 20-45 vuoden materiaalitakuu
. Uusi katto jopa 2 päivässä
. Kaupunginhallitus edellyttää, että joukkoliikennejaosto tekee selvityksen,
millä tavoin joukkoliikennettä kehitetään kokonaisuutena eri palvelutarpeet
huomioiden.
Joukkoliikenne on kilpailutettava joukkoliikennelain edellyttämällä tavalla
siten, että kilpailutettu liikenne käynnistyy 1.7.2014
alkaen. Tehokas ja turvallinen
asennusmenetelmä
. Tampere . toukokuuta 2013 » N:o 40
KULTTUURI»
Kotiseutua tauluissa
»»Rantapohja
»»Yli-Ii
Yli-Iin taidepiiri Ryhmä
-75:n maalauksia on näyttelyssä Yli-Iin kirjastossa
elokuuhun saakka
Viime lauantaina vietetty Erkki oli
kuitenkin harvinaisen
helteinen päivä.
Tulevan lauantain
Urpon päiväkin on ollut vanha kesäsään enne. 0400 253 358.
Romu-Ukko Oy
OKT Iistä, 100-120
m , kunnostettu tai uudehko.
Puh. Tapahtumia oli
ollut muillakin kalastajilla.
Yksi osallistuja arvioi karkuuttaneensa noin nelikiloisen taimenen, ja siimoja
katkeili muillakin.
Kilpailun suurin taimen
painoi vajaat kolme kiloa.
Sen pyytäjä oli Jari Kaattari.
Tulokset: 1) Markus Leskinen 2969 g 2) Jari Kaattari 2992 g 3) Marko Moilanen ja Jari Jakku 1787 g.
Vuokrattavana Iistä
Vuokrattavana
Iin keskustassa rt-kolmio.
Puh. 040 5665 365.
Kannot pois
siististi
kantojyrsimellä
P. Kerhopäivä,
ulkoilutapahtuma to
30.5.-13 klo 11.00 Reposelässä. Puh. 12
» Torstaina 23. LIIMATAINEN Oy
040 547 1452/Pekka
2
www.rantapohja.fi. Kolme venekuntaa sai
saalista ja yksi jopa kaksin
kappalein. 040 702 5485.
Kiimingissä RT 3 h+k+khh 80
m2. 045 278 4478.
ylikiimingissä 70 neliön
paritalo.
Vapautuu
1.6. ostokortti. 040 746 1902.
omatalliosake 45 m2
varasto- tai pienverstastilaksi.
Ravintolat
Vinkkejä
SPR:lle
Tiedustelut: Vesa Kumpula p. -galluppiimme osoitteessa www.
rantapohja.fi
»»Rantapohja
Iin Kalamiehet ja Etelä- ja
Pohjois-Iin kalastuskunnat järjestivät meritaimenen uistelukilpailut lauantaina 18.5.
Kilpailualue oli Raasakan voimalaitoksen alapuolinen jokialue. P. toukokuuta 2013 » N:o 40
VESA R AHIKK AL A
Seuratoimintaa
TÄMITÄHÄ?
NETTIGALLUPPI
n Eläkeliiton Kiimingin yhd. 1 tunti naisille. Direktoraatti.
Uskotko sananlaskuun ?Kylmä Erkki,
hyvä merkki??
Uskon
52%
En usko
46%
En ole koskaan kuul-
lutkaan
2%
Erkki turijas
ja paitahihojen
Urpo
Kylmä Erkki on hyvä
merkki tai Erkki turjus
turkki päällä, silloin kesä paijatta, sanoo vanha kansa. O440 738 900.
Huveja
KUIVANIEMEN SEURANTALO
»»Rantapohja
Yhteiskunnan muuttuessa
myös kansalaisten tarpeet
ja järjestön toimintatavat
muuttuvat. Matkat vitonen ja
nuorille ja huonohenkisemmille
kakkonen. 2002. Punainen Risti on avannut kyselyn, jonka tavoitteena on kerätä ihmisten mielipiteitä ja toiveita, mitä Punaisen Ristin pitäisi Suomessa tehdä.
Kyselyn sähköinen versio
löytyy osoitteesta www.punainenristi.fi/kysely.
Kuorikatetta ja
kutterinpurua.
P. klo 15.45 irtolehdellä. Rv. Liput 10 ?.
BINGO YLIKIIMINGIN ASUKASTUVALLA
sunnuntaina 26.5. 0400 450 415
Meiltä myös kotikäynnit
Halutaan ostaa
ROMUAUTOT SEKÄ
MUUT METALLIROMUT
Nouto ja käteismaksu!
Puh. Tosin on niitäkin
hokemia, joiden mukaan Urpokin vielä uikuttaa tai saa olla turkkitujuksena, jotta kesä
olisi hyvä.
Rantapohjan nettigalluppiin osallistuneista hieman reilu
puolet uskoo vanhan
kansan viisauksiin. alk. Legendaariset
ja perinteelliset Illinjuoksut
aloitetaan perjantaina 24.5. klo 19.
Tervetuloa!
Iissä remontoitu 2 h+k+s.
Kts.Tori.fi Puh. Tervetuloa!
BINGO NUORITTALLA
pe 24.5. 050-305 5822
www.toivarinsaha.com
-siellä se puutavara on.
Tilattu paikallislehti
on odotettu.
Iijoen taimenkisan voittajakolmikko (vasemmalta) Markus Leskinen, Marko Moilanen ja
Jari Kaattari.
Taimenkisa toi saalista Iissä
Myytävänä
Kirkonkyläntie 17
ILTAPÄIVÄTANSSIT
TEUVO VUOTI &
SUNNUNTAINA 26.5.2013 klo 18-22.
CAPTAIN. Palkintoina ostokortteja. Päävoittona 120. Kilpailuun osallistui 14 venekun-
taa, ja osallistuja määrään
nähden taimenta tuli todella hyvin, kiittelevät järjestäjät. Odotellessa pelataan irtolehti klo 18.30. Tosin likimain saman
verran ei usko tai ei ole
kuullutkaan moisesta
hokemasta.
Mitä lahjaksi?
Uudessa nettikysymyksessä haemme mielipiteitä aiheesta mitä lahjaksi valmistuvalle.
Käy vastaamassa Tä
Mitä hä. 040 143 1717.
Työsuorituksia
Valmistujaislahjaksi
lahjakortti
kauneushoitolaan!
Kauneushoitola Kirsikanlehti
Laurintie 3 91100 Ii
Puh. Keskustellaan kesänajan retkistä ja tilaisuuksista.
Arvontaa.
n Illinjuoksut. Pihapelejä, vohvelikahvit,
makkaranpaistoa, tutustumista
luontoon. klo
18.30 Illinsaaren hiihtomajalla ja
jatketaan joka perjantai syyskuun
loppuun, paitsi juhannusviikolla
torstaina. Joidenkin sanontojen mukaan Urpaanus
saa olla jo paitahihasillaan
86,50 ?
Vuosikertatilaus 12 kk
Ruotsi lentoposti ............................. Katsaus valmisteluasteen asioihin
4. (08) 5347 700,
fax 3116 632
AUTOKORJAAMO
M. Julkaisija Rantapohja Oy.
Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti.
Paikallislehti Rantapohja on Sanomalehtien Liiton jäsenlehti.
. Mäkelininkatu 33
. Paikallisohjeet kussakin osakilpailussa erikseen.
Järjestäjät ja tiedustelut: Parila 0400 978 607,
Vuotungin kalastuskunta 0400 292 034, Joloksen Erä
040 574 5577 ja Ylikiimingin kalastuskunta.
Tervetuloa!
KEVÄTKOKOUS
www.Sahkotyotoulu.fi
Sähkösuunnittelu ja -asennus
Projera Oy
Puh. Valtuustoaloite/Sirpa Varanka ja Mailis Mäkelä/Sporttipassin
käyttöönottaminen Iin kunnan työntekijöille
8. (08) 5475 189 ilmoitukset torstaina.
Torstain lehteen viimeistään tiistaina
Henkilökunnan sähköpostit: klo 15.00 mennessä. Määräalan ostaminen tilasta Pajakuokkala
10. 78,00 ?
Kestotilaus Ruotsi maaposti .............. Palkinnot kolmen osakilpailun yhteistuloksesta. 044-714 7802
Marko Myllylä ............044-714 7803
Rauno Kinnunen ........044-714 7801
Ylikiiminki
OULU
. Ilmoitusmyynti (08) 5637 220
Markkinointipäällikkö
Outi Koistinen............044-714 7806
Ilmoituskonsultti
Sari Niiranen .............044-714 7805
Kuivaniemi
Yli-Ii
Ii
Haukipudas
Kiiminki
Ilmoitukset sovittava erikseen,
Irtonumerot konttorista 1,30 ?/kpl
. Lisäksi palkinnot
jokaisessa osakilpailussa erikseen. 040 521 3401.
ASIANAJOTOIMISTO
ISOLUOMA
Kirkkokatu 11 A 3, Oulu
AA, VT Toni Isoluoma
AA, VT Pirjo Isoluoma
Puh. Tilan Merikorpi ja määräalan ostaminen tilasta Anttila Anttilan
perikunnalta
9. 020 743 0983
Ilkka Pakonen
Iin kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Haukiputaan, Iin, Kiimingin, Kuivaniemen,
Pateniemen, Yli-Iin, Ylikiimingin paikallislehti.
Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin.
Huvipolku 6, PL 15
90831 Haukipudas
. Hakemus on hylätty lisäalueen osalta.
Päätös on nähtävänä 23.5.?24.6.2013 Ranuan ja Iin kunnissa
sekä www-sivuilla. Oulun seudun joukkoliikenteen palvelutaso/Iin kunta
7. (08) 5637 200
Paino..Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2013. Tiedonantoasiat
11. krs, Oulu. 0,86+24%=1,07 ?
Kuolinilmoitukset.... 020 743 0981
. Jukolantie 10
. alv 10%)
Kestotilaus kotimaa........................... Vasahävikkikorvauksen jakaminen 3. Teemme myös kattoremontit,
asennamme uudet katot. Poronhoitoasetuksen 4§:ssä mainitut asiat 2. 045-130 1907
IISTÄ
RAKENNUSPELLIT
Ilmoituksia
mittojenne mukaan, mm. Helenius
. Ilmoitushinnat 2013
Tekstissä ja et......... Sähkötyöt
. Ilmoitusten jättöajat
Tiistain lehteen viimeistään perjantaina
Faksi/ilmoitukset(08) 5472 433 klo 15.00 mennessä. Vedostettavat
Faksi/uutiset ..... 0,86+24%=1,07 ?
Tekstin jälkeen........ Kokouksessa käsiteltävät asiat:
1. Eroanomus lautamiehen tehtävästä/Mika Koistinen
5. Toimitusjohtaja
Pentti Savaloja ..........0400-687 958
Asiakaspalvelu
puh. 55,00 ?
puh. Kiireellisenä käsiteltävät asiat
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Iin
kunnanvirastolla 4.6.2013 virka-aikana.
Iissä 23.5.2013
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
JO YLI
TERVETULOA!
30V.
Ma?To 8.30?17.00, Pe 8.30?18.00
La Jukolantie 9.00?15.00
. Opastukset pääteiden varsilta. 139,00 ?
Kestotilaus ulkomaat maaposti........ 040-5728 546
Avoinna arkisin 8.30-16.00
Jakelu: Itella Oyj
Jakelupäivystys......0200 71 000
Sähköpostit:
Perustettu 1969. Ilmoittautuminen tuntia ennen
osakilpailua kilpailupaikalla. 040-5728 591
Tuija Järvelä-Uusitalo ..040-5493 451
Leena Takaluoma...... toukokuuta 2013 » N:o 40
Työsuorituksia
Kiimingin ja Kollajan paliskuntien
UISTELUKISA YLIKIIMINKI-CUP
pidetään ent. 040-5493 576
Teea Tunturi .............. Os.maksu 20 e/venekunta/osakilpailu. klo 18.00?22.00 Juopulinjärvellä
II osakilpailu pe 7.6. Korjaukset
. klo 18.00?22.00 Jolosjärvellä
Kilpaillaan 2-henk. Yli-Iin kunnantalolla su 2.6.2013 klo 12.00.
Käsiteltävät asiat: Poronhoitoasetuksen 4 § määräämät asiat.
Teurastussuunnitelma poronhoitovuodelle 2013-2014. Huollot
. 0,74+24%=0,92 ?
. Hitsaukset
31.5.?14.6.2013
Pohjois-Suomi
Pohjois-Suomi
ILMOITUS PÄÄTÖKSEN
ANTAMISESTA
Dnro PSAVI/361/04.08/2010
Vapo Oy:lle on myönnetty ympäristölupa nro 47/2013/1 Näätäaavan turvetuotantoon jo kuntoonpannuilla lohkoilla 1?15 Ranuan
kunnassa. Pöytäkirjantarkastajien valinta
3. 0,86+24%=1,07 ?
TJ 30 pmm asti....... Päätökseen voi tutustua myös Pohjois-Suomen
aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen toimitiloissa,
Linnankatu 1, 1. 13
» Torstaina 23. Ohjeet ovat päätöksen liitteenä.
WWW.AVI.FI/POHJOIS
Taatantie 151
Martinniemi.
Puh. Vedostettavat
ilmoitukset maanantaina.
Sivunvalmistus............Rantapohja Oy
ISSN-L 0358-478X . Painopinnan valmistus
Klaus Lempiäinen ..... Yhteistoimintasopimuksen hyväksyminen/Oulun seudun joukkoliikenteen toimivaltainen lupaviranomainen
6. 0,84+24%=1,04 ?
Takasivu.................. Pyydä
tarjous!
Iin rakennuspelti, huom! osoite
muuttunut Virkkulantie 418, Asema.
alpo.kukkola@pp.inet.fi
Puh. esille tulevat asiat.
Tannilassa 20.5.2013
Hallitukset
I osakilpailu pe 31.5. klo 18.00?22.00 Vuotonjärvellä
III osakilpailu pe 14.6. 83,00 ?
Vuosikertatilaus 12 kk
Ruotsi maaposti ................................ Hallituksen
esittämät ym. 020 743 0980
. 143,00 ?
Näköislehti kestotilaus (alv 24%)........50,00 ?
Näköislehti 12 kk (alv 24%)............... Ratakatu 8
. Tilaukset, osoitteenmuutokset Laskutuslisä............ 020 743 0982
. Käsiteltävät asiat:
1. 81,00 ?
Kestotilaus Ruotsi lentoposti ........... Päätökseen saa hakea muutosta
24.6.2013 saakka. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
2. 2,00+24%=2,48 ?
Miia Räihä .................0400-537 148
. Toimitus (08) 5637 250
Päätoimittaja
Juha Virranniemi ........0500-791 614
Toimittajat
Auli Haapala.............. ISSN 0358-478X
. Muut esille tulevat asiat
Kuivaniemellä 17.5.2013
Hallitus
Kunnanvaltuuston kokous
30.5.2013
Iin kunnanvaltuusto kokoontuu 30.5.2013 klo 17.00 Nätteporin auditoriossa, Iissä. Tilausmaksut vuodelle 2013 (sis. 112,00 ?
Vuosikertatilaus 12 kk
kotimaa............................................. (08) 5637 200
. venekunnin. 044-277 1236
mika@mhelenius.fi
Antenniasennukset yli 25 vuoden kokemuksella!
Laattatie 11, 90830 Haukipudas, 0400 682 263
Kokouksia
KOKOUSKUTSU
Oijärven paliskunnan
varsinainen
kevätkokous
Oijärven metsästysmajalla 31.5.2013 klo 18.00. Koskitie 25
. piipunpellit, ikkunalistat, alumiinikynnykset
yms
Se on ihan parasta!
Yleisö ratkaisee
voittajan
Finalistit valikoituivat semifinaaleista yleisöäänten perusteella. Pääosa harjoitusjoukoista siirtyy Rovajärvelle tänään ja huomenna, joten tieliikenteessä on
nähtävissä pitkiä moottorimarssiosastoja.
34
Rantsikka on nuorten areena. Kultahattu 2D, 3. Onnen vuodet . Päätuomari Antti Tuisku
nosti viiden yleisön äänestämän finalistin lisäksi kuudennen laulajan finaaliin.
Puheluilla tai tekstiviesteillä tapahtuva äänestys alkoi jo perjantaina. Moni asia tehdään aivan toisin
kuin mitä etukäteen voisi ajatella.
. Monet reissut on pitänyt Helsinkiin tehdä. Kultahattu 3D, 2. Fast & Furious 6, 5. Niin se ei ole.
Oman tukensa antavat ohjelman juontajat Niina Backman, Antti Tuisku ja Marko
Keränen.
. 21 tapaa
pilata avioliitto, 8. Harjoitusjoukkojen vahvuus on noin
5 900 henkilöä ja noin 1
200 ajoneuvoa
Puolustusvoimat.fi-sivuston Trombi-osiosta löytyy muun muassa linkki videoon, jossa taistelutapaa
esitellään. To: kalakeitto, tuorepala, mangokiisseli. Ke:
nakkikeittoa, soijarouhekeittoa, mansikkakiisseliä. J. Lauantaina on kisan finaalin aika. Jonne
Aaron, 2. Perhe kulkee mukana, hän sanoo.
Ohjelman teon aikataulu on paikoin jopa hektinen. Olen katsonut muita lauluohjelmia, ja
niissä kaikki näyttää tapahtuvan niin helposti. Finaalissa esitetään yksi kappale, ja se löytyi aika helposti. Kuuden finalistin
joukosta löytyy kolme poikaa ja kolme tyttöä, ja yksi heistä on kiiminkiläinen Jenni Jaakkola, 14.
. Amorphis, 10.
Maailma on tehty meitä
varten . Heiltä saa hyviä
vinkkejä, ja he sanovat suoraan, jos jotakin on
tarve muuttaa.
KIDSing-matkan mieliinpainuvin asia Jennille oli finaalipaikan saaminen. Iron Man 3 - 3D,
4. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Salainen valtakunta 3D (dub), 6.
Väärät paperit, 7. Et ole yksin
. Sai miettiä, mikä sopii
omalle äänelle ja mistä kappale kertoo,
Jenni kertoo.
Jokirannan koulua käyvä Jenni ei
lähde hampaat irvessä kyynärpäitä käyttäen finaalia voittamaan.
Päällimmäisenä tavoitteena on hyvä mieli siitä, että pääsee esiintymään ison yleisön eteen.
Yksin ei tarvitse olla liikkeellä.
. Burnaa ?
Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, 5. Leijonat 2013 ?
Eri esittäjiä, 6. Evil Dead, 10.
Spring Breakers.
www.puolustusvoimat.fi
Maavoimilla on käynnissä laaja taisteluharjoitus,
Trombi 2013. Finaaliin lähden hyvillä mielin. Michael Bublé,
9. 14
» Torstaina 23. Pe: talon tapaan.
KIDSing on MTV3-kanavalla esitettävä laulukilpailu, jossa pääosissa ovat lapset. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Myös tutustuminen muihin kilpailijoihin on ollut erinomaisen mukavaa:
. Finaalipaikan
saaminen ja uudet
tuttavuudet ovat olleen ?ihan parasta?.
Arvaamaton
hyrskynmyrsky
Tukea ja ymmärrystä on
löytynyt myös luokkatovereilta ja opettajilta. To: jauhelihapihvejä tai -pyöryköitä, kasvispihvejä tai -pyöryköitä, perunasosetta. Karjalainen, 4. Toisenlainen tie ?
Antti Tuisku, 3. Kisan voittaja
ratkeaa lauantaina Helsingin Messukeskuksessa.
MT V3
TOP 10»
ALBUMIT
1. Harjoituksessa koeponnistetaan
maavoimien uudistettua
taistelutapaa. Hahmo Shake . Haloo Helsinki!.
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
LINKKIVINKKI»
lyhennyst
ä munaisest
a roomalaisest
a
motost
a ?rooman
senaatti j
a kansa?
käytet
ään kaupungissa edelleen yli
kahden tuhannen vuoden j
älkeen!
assamissa, intiassa on suurin makean veden
saari maailmassa!
ernie rubin ja ann carter
palm desertist
ä, arizonast
a,
usa: st
a pitiv
ät koirilleen häät,
jotka maksoiv
at yli 5.000 dollaria!
brittiläinen t
aiteilij
a
kerry
howley
tekee kaulakoruj
a ihmisten hiuksist
a!
11/4/12
LASSI JA LEEVI»
ELOKUVAT
1. He ovat oikein mukavia. Aku Hirviniemi, 7. Ke: pinaatti- tai
veriohukaiset, porkkana-perunasose, salaatti,
puolukkahillo. Finaaliin tulee mukaan
noin 50 hengen tukijoukko,
hän iloitsee.
Ateriakokonaisuudet voidaan tarjota
eri kouluilla eri päivinä.
Ii
Ma: broilerikeitto, tomaatti/kurkku, juusto.
Ti: merimiespihvi, kaalisalaatti. Circle . Moiseen
laulukilpailuun ei voi osallistua vain siten, että käy lavalla laulaa luikauttamassa ja lähtee
sitten kotiin. Esimerkiksi viime viikolla Jennin piti käydä Helsingissä musiikkivideon kuvauksissa.
. Michael Bublé, 8.
Rockferry . Croodit
3D (dub), 9. To
Be Loved . toukokuuta 2013 » N:o 40
KIDSing huipentuu finaaliin
Kiiminkiläinen Jenni Jaakkola viihtyy
ison yleisön edessä
MITÄ SYÖDÄÄN?
Viikko 22
»»Juha Virranniemi
»»Kiiminki
Haukipudas
Kiiminki
Ylikiiminki
Yli-Ii
Ma: possukastiketta, kasviskastiketta, perunoita.
Ti: kalavuokaa, kasvispaistosta, perunoita. Pe: pytti- tai lihapullapannu, porkkanaraaste, kurkkusalaatti.
Kiiminkiläinen
Jenni Jaakkola
laulaa lauantaina
KIDSingin finaalissa
2. 040
528 1813.
Nuorisotyö:
1.-6.-luokkalaisten Puuhapäivä
seurakuntatalossa ti 11.6. Paluu Iihin klo
16. klo
10?15. klo 18:00 ry:llä.
Puhujina Matti Kenttä ja Pentti
Päkkilä.
KUIVANIEMI
Su 26.5. klo 10-14 PikkuVakkurilassa (Kirkkotie 10 C).
Taimia voi lahjoittaa ja tuoda.
Ilmoita, jos pitää noutaa. (08) 5313 500, on avoinna
ma-pe klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työntekijöiden suorat numerot:
Piirikappalainen 040 7197 931
Kanttori 040 5237 936
Suntio 040 5220 252
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä puh.
08 3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: La 25.5. klo
10?15. klo 17 ry:llä, Jokikylä:
kevätseurat ry:llä la 25.5. klo 13 ja 18.
Kastettu: Laura Iida Katariina
Autere, Miro Kaarlo Daniel Helenius, Ville Eemeli Hiltunen, Nuutti
Aukusti Kaisto, Maria Olivia Kuusikko, Emma Alisa Lopina.
Kuolleet: Nikolai Greus 88,
Aleksi Mosorin 87, Martta Elina
Metsikkö 72.
II
Jumalanpalvelukset
Lasten kevätkirkko pe 24.5.
klo 09:30 Iin kirkossa. matkat,
majoituksen (2 yötä teltassa,
1 yö mökissä), osan ruoista ja
vakuutuksen. Lähtö klo 8:00 Iin seurakuntatalolta. Ilmoittautumiset
lapsityöntoimistoon 040 8478
936 tai perhetyöntekijälle 0400
541 319.
Koulupäivystys Valtarin koululla
torstaisin klo 10:45-12:00.
Kastetut: Ottiilia Armiida Laakkonen.
Iin Rauhanyhdistys
Pyhäkoululaisten ja perheiden
kevätretki la 25.5. 045 1394 096, Jokela p. Klo 9.15 lähtö
Iin seurakuntatalolta. Su 26.5. Minimanic kynsihoito 25 min. toukokuuta 2013 » N:o 40
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 26.5. klo 10 kirkossa,
toimittaa Jari Flink, saarna Martti
Heinonen, kanttorina Kaisa Säkkinen. Ranuan eläinpuistoon. 045
6577 426, Martinniemen srk-koti
p. klo 10:15.
Kaikkien päiväkerhoryhmien
viimeinen kerhoviikko ja ulkoiluviikko. Vanhukset, jotka tarvitsette
kirkkokyydityksen, ottakaa yhteys
Teuvo Päkkilään puh. 15
» Torstaina 23. klo
11 seurakuntatalolla.
Lähetyksen kevätmyyjäiset ke
29.5. Pastori Arto Nevala esittelee vihkikaavan. Muissa asioissa voi ottaa suoraan yhteyttä
diakoniatyöntekijään p. Pyhän
Kolminaisuuden päivä. 040 5014
764 tai helena.ylimaula@evl.fi.
Tuotto kokonaisuudessaan oman
seurakunnan nimikkokohteisiin.
Aikuisten askartelu- ja käsityökerho ke 29.5. klo 10 kirkossa.
Pyhän Kolminaisuuden päivä.
Toimittaa Miia Seppänen, saarnaa teol. klo 17 alkaen. 30.5.-19.6. kirkko 9.30.
Pyhän Kolminaisuuden päivän
sanajumalanpalvelus su 26.5.
klo 10:00 Iin kirkossa. Kuivaniemen,
Jokikylän ja Olhavan koulut.
Ystävänkamari:
Pe 24.5. klo
19 Haukiputaan kirkossa. Ilmoittautuminen 3.6.
mennessä osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/ilmo.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus ma klo 9-11 p. klo 16
Puttaan Tuvassa.
Häämusiikki-ilta pe 24.5. Monet musiikkityylit käyvät,
mutta laulujen tekstien tulisi olla hengellisiä.
Häämusiikki-illassa esitellään sekä perinteisiä että harvemmin kuultuja
häämusiikkivaihtoehtoja
ja lauletaan yhdessä vihkitilaisuuteen sopivia virsiä.
Mahdollisuus on keskustella häämusiikista kanttoreiden kanssa. klo 13 seurat
Vepsän koululla, Erkki Moilanen,
Veikko Jurvakainen.
Häämusiikkia
tuleville
vihkipareille
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Haukiputaan kirkossa on
perjantaina 24.5. klo
13.30 hyvinvointiaiheinen luento.
Osallistujat saavat valita seuraavista hoidoista: . klo 13 kevätjuhla ry:llä,
puhe Heikki Saarikoski.
Jakkukylä: Pe 24.5. klo
13:00-15:00 Iin seurakuntatalon
päiväkerhohuoneessa. 040 7033
690.
Yli-Iin seurakuntapiirin virasto
on avoinna maanantaisin ja
torstaisin 9-13, muina aikoina
päivystäjä on tavattavissa toimipisteessä puhelimessa sovittuna
aikana, puh. 2-10 euroa
riippuen siitä, mitä haluaa tehdä.
Kerhonohjaajina vapaaehtoiset
Eija Lähdemäki ja Minna Ruuskanen. Lisätietoja Laila Juntti p.
040 8668 319, laila.juntti@evl.fi
Rukouspiiri torstaisin klo 18
Puttaan Tuvan vieraskamarissa.
Perheleiri yhden vanhemman
perheille 26.-28.7. Kyselyihin
vastaavat lastenohjaajat p. osahieronta 25 min. Työntekijät
ovat tavattavissa toimipisteessä
puhelimessa sovittuina aikoina,
varsinaisia aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p.
(08) 531 3500, avoinna klo 9-16
ma-pe. Paikalla on
myös pappi. Kevään
viimeinen aukiolopäivä pe 31.5.
Kellonkartano: Kesän lasten ja
nuorten leirit, ilmoit
tautuminen
käynnissä, tiedustelut ja ilmoittautumiset Säde Pokka p. kukkien taimia.
Lahjoituksia myytävistä artikkeleista otetaan vastaan. Seurakunta tarjoaa matkan
ja pienet eväät perillä. klo 12?14, limppisoppa
(lihakeitto, jossa perunasoseesta
ja jauhoista tehtyjä mykyjä), 5
?/annos.
Missiokerhon kevään viimeinen
kokoontuminen pe 24.5. klo 17.30 Martinniemen srk-kodilla.Tarvikkeet pienimuotoiseen koruaskarteluun
voi ostaa ohjaajalta, n. Seppo
Meriläinen.
MUUT MENOT
Rauhanyhdistys: pe 24.5. Kaikille avoin olohuone.
Kahviosta voi ostaa päiväkahvit. Messun
jälkeen kirkkokahvit ja lähetystilaisuus seurakuntatalolla.
Vieraina Päivi ja Martti Poukka.
He kertovat Japanissa tehtävästä
lähetystyöstä. Ilmoittautuminen 3.6.
mennessä osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/ilmo.
Juuman leiriryhmän rippikoulukokoontuminen ja vanhempainilta seurakuntatalossa to 23.5. klo 12 kevätjuhla ry:llä.
päällä lasta tuotaessa. yo Ville Niva, avustaa Miia
Seppänen, kanttorina Jarkko
Metsänheimo.
Kyläkirkko Koitelissa su 26.5. Laulamme
yhdessä vihkimisessä käytettäviä
virsiä ja esitämme yksinlauluja,
jotka sopivat kirkolliseen vihkitoimitukseen. Huom: kloaika!
Koulujen kevätkirkko:
Pe 31.5. Kyytiin voi nousta
matkanvarrelta Kuivaniemeltä
ja Oijärveltä. 040 5239 723.
Seurakuntalaisia palvelee myös
Oulujoen kirkkoherranvirasto,
Koivumaantie 2, 90650 OULU,
puh. klo 10 Ylikiimingin kirkossa. Päiväkerhot ovat 3-5
-vuotiaille ja ne kokoontuvat 2
kertaa viikossa. mennessä.
Lisätietoja Katri Haapakorvalta, p.
045 6576 122. klo 10-12
Jäälin kappelilla. Ilm. klo 10 Kuivaniemitalolla, seurakunnan tiloissa.
Naiskuoro:
Kuivaniemen koululla keskiviikkoisin klo 17-18.
Lisätietoja kanttori Markku Jaakkola, puh. Lähde vaeltamaan hyvässä
seurassa Saariselän maisemiin
ennen koulujen alkua. Seurakunta tarjoaa matkan ja
pienet eväät perillä. Ajanvarausnumero on p. klo 14 ry:llä.
Yli-Olhavan Rauhanyhdistys
Seurat su 26.5. Aterian hinta 3 ?.
YV-kiitosjuhla ja ryhmien kevätjuhla to 23.5. klo 10 kirkossa,
toimittaa Pertti Lahtinen, saarnaa
Hanna Mikkola, kanttorina Lauri
Nurkkala. Lähtö Ry:ltä klo 9:00.
Seurat su 26.5. klo 11?12 Jäälin kappelilla. kuljetus: Nikkari
päiväkoti 9.20. 040 743 1901/Anne Schönberg lapsityönohjaaja.
NUORET
Maailman kaikissa kylissä -ilta
ke 29.5. Vanhusten kirkkopyhä. Ranuan eläinpuistoon. klo
20, löylynheittäjänä Eino Alila.
Jäälin hautausmaan siivoustalkoot to 23.5. Omat haravat mukaan.
Kastetut: Joonas Anselmi Kemppainen, Kasper Kari Oliver Hakso,
Christian Antti Juhani Vannas.
Vihityt: Juhani Antero Moisanen
ja Linda Maarit Ojala.
Perinteisiä lasten kesäkerhoja
järjestetään Kiimingissä Kirkkopirtillä ja Jäälissä Jäälin kappelilla
arkipäivisin (ma-pe) 3.-19.6.
välisenä aikana, voitte valita joko aamu- tai iltapäivän ryhmän.
Aamupäivän ryhmä kokoontuu
klo 9-11.30 ja iltapäivän ryhmä
klo 12.30-15.
Kirkkopirtin kesäkerhoon voivat
osallistua lapset, jotka ovat
syntyneet vuosina 2007-2009.
Jäälin kappelin kesäkerhoon
voivat osallistua lapset, jotka ovat
syntyneet vuosina 2006-2009.
Omat eväät mukaan.
Kesäkerhoon ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, vaan ilmoittautuminen tapahtuu paikan-
Messu su 26.5. Varaa
aika pyörähuoltoon, p. Klo 12.30
lounas seisovasta pöydästä. Mukavaa kirkkohetkeä
lapsille ja aikuisille! Linja-auton
aikataulu. Etelä-Ii (Suorsa)
Ojakylän koulu (Eskarit) 9.00.Tikkanen (Lipstikka, Elokuja 3) 9.10.
Lakso ja Iitula (Kauppatie 8 ja
10) 9.20. klo 18.30
sisarilta Rauha ja Simo Hökän
mökillä, pyöräilijät lähto ry:ltä
klo 18 (säävaraus), nyyttikestit:
pohjoispuoli suolainen, eteläpuoli makea. ja myös muuta
urkumusiikkia, jota kirkkohäissä
yleisesti käytetään. lähtö klo 8 Iin seurakuntatalolta. . Ilmoittautuneille
lähetetään leirikirje. Leirille mahtuu 35
osallistujaa, ja leiri on tarkoitettu
ensisijaisesti haukiputaalaisille.
Ilm. klo
14:30-15:30.
Hartaus hoivaosastolla to 30.5.
klo 13:00.
Diakoniatyöntekijä Eeva Pouken tavoittaa puhelimitse 040
7376 955.
Raamattu- ja rukouspiiri ti 28.5.
klo 18:00 Iin seurakuntatalon
kappelissa.
OMAISHOITAJIEN RETKI OULUN
EDENIIN KESKIVIIKKONA 29.5.
Päivän ohjelma. 040 7033 690. klo 18
kirkossa.
1.-6.-luokkalaisten Puuhapäivä
seurakuntatalolla ke 12.6. Su
26.5. Lisätietoja
Laila Juntti, laila.juntti@evl.fi, p.
040 8668 319.
Päiväkerhoryhmissä on tilaa,
ilmoittaudu heti Vakkurila p. Kahvitarjoilu. Lähetystyön käsityömyyntiä.
Tervetuloa piipahtamaan tai
olemaan pidempäänkin. Ke 29.5. yo Ville Niva, kanttorina
Jarkko Metsänheimo.
Sanajumalanpalvelus su 26.5.
klo 13 Jäälin kappelissa. Tietoa häämusiikista löytyy myös netistä www.oulunseurakunnat.
fi/haamusiikkia. 19.6. klo 18 Laura
Hökän muistoseurat ry:llä. klo 10?13
Jäälin kappelilla. 050 370
9001. Esikkoryhmä
jää kesätauolle, jatkamme 13.8.
Päiväkerhoissa on vielä muutamia vapaita paikkoja Jäälin kappelilla ja Kiimingin Kirkkopirtillä.
Tiedustelut p. Perhepäivähoitajien
ja yksittäisten perheiden on
mahdollisuus nousta matkalta
kyytiin. klo
18.00. klo 10 (huom.
päivä) ystäväkerho ry:llä.
YLIKIIMINKI
Messu su 26.5. kuljetus: Nikkari päiväkoti 9.00.
Kirkko 9.10. Ulkoiluvaatteet mukaan
kerhoon.
Lapsityöntoimisto suljettu la
1.6. Vaelluksen hinta 60 e sis. Isonniemen
leirikeskuksessa. 040
7431 902 (Kirkkopirtti) ja p.
0400 835 374 (Jäälin kappeli).
YLI-II
KIIMINKI
JUMALANPALVELUKSET
Messu su 26.5. Kaikenikäisten
kohtaamispaikka.
Työttömien ja pienituloisten
ruokailu ma 27.5. Tilaisuudessa hääparit voivat tutustua laajasti erilaiseen häämusiikkiin: häämarsseihin,
virsiin ja muihin vihkitoimitukseen sopiviin musiikkikappaleisiin. Kirkko 9.30. 0400 541 319.
Perheretki Ranuan eläinpuistoon:
Pe 7.6. - su 21.7.
Perheretki pe 7.6. Klo 10.00
hyvinvointia kaikille aisteille - hoitoja ja yhdessäoloa. 040 867 6976.
Rauhanyhdistys:
Su 26.5. mennessä
Piritta Aatsingille p. Pääsylippu: lapset
alle 4 v ilmaiseksi, (4-14 v) 11 ?,
aikuiset 12,50 ?, perhelippu 45
?. Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 528 1813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161
451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki
040 528 1814
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä 08
3161 303.
Rauhanyhdistyksen toimintaa:
pe 24.5. klo 19
Oulun seudun nuortenilta ry:llä.
Alustaja Pekka Aittakumpu, pj
Tapio Kukko.
su 26.5. ja alle
4-v ilmaiseksi. 040 867 6976.
Diakoniatyö:
Diakoni Piritta Aatsingin tavoittaa
puhelimitse 040 718 2297.
Kotikäyntiasioissa yhteys Päivi
Hyryyn puhelimitse 044 947
6994.
Perhetyö:
Perhekerho Kuivaniemen seurakuntatalolla torstaisin klo 10-12.
Perhekerho Oijärven vanhustentalon kerhohuoneessa joka
toinen tiistai (parilliset viikot)
klo 14-16.
Lisätietoja perhetyöntekijä Rauni
Juntti puh. Tilaisuudessa esitellään perinteiset
?häämarssit. Ilmoittautumiset 17.5. klo 17 seurat ry:llä. 040
7008 151.
Juttunurkka ma 27.5. klo
09:00 Iin kirkossa, Haminan
koulu.
Päivystävä pappi terveyskeskussairaalassa to 23.5. Thann aromaattinen suolakuorinta käsille tai jaloille, suolakuorinta, öljyhieronta ja lakkaus
. Ryhmä on
tarkoitettu ensimmäistä lastaan
odottaville ja ensimmäisen lapsensa saaneille vanhemmille.
Tervetuloa myös uudet mukaan.
Päiväkerhojen viimeinen kerhoviikko ja ulkoiluviikko ma 27.5.
klo 10:00 - to 30.5. klo 19 ompeluseurat
Suvi ja Tuomo Linnanmäellä, Eero Kaski, su 26.5. kaksi
virkistyshoitoa valinnan mukaan - savipakkaushoito, yrttiporekylpy, tehovesihieronta tai
fysioakustinen rentoutushoito.
Retken hinta on 20?. Ilmoittautumiset lapsityöntoimistoon 040-847 8936 tai perhetyöntekijälle 0400-541 319.
Hyryn nuoret laulajat:
Jokikylän koululla keskiviikkoisin
klo 19-21.
Lisätietoja kanttori Markku Jaakkola, puh. klo 18
seurat ry:llä, Eero Jaara ja Vesa
Jokitalo. ripsien ja
kulmien värjäys ja muotoilu 25
min. klo 18
ja su 26.5. . Kellonkartanon kesän
2013 avajaisjuhlat 25.-26.5.
Ry:n toimintaa: Haukipudas:
seurat su 26.5. Tuotto
lähetystyön hyväksi. Tarvittaessa voit
lainata seurakunnalta vaellustarvikkeita. Kirkossa pidettävässä
vihkitoimituksessa musiikilla on suuri merkitys tilaisuuden kokonaisuuden
kannalta. on peruttu lasten kevätkirkon vuoksi.
Esikkor yhmä pe 24.5. 0440
210 112. Kirkkokahvit seurakuntatalolla.
Torstaikerho tänään 23.5. Kirkkokahvit.
Puttaan Tuvan keittopäivä to
23.5. Kolehti koulutuksen mahdollistamiseen ja
tukemiseen kehitysmaissa Kirkon
Ulkomaanavun kautta. Häämusiikkiiltaan on vapaa pääsy, ja sinne
ovat kaikki tervetulleita.
Pyörähuolto ja taimimyyjäiset
27.-29.5. Toimittaa
Pekka Soronen, kanttorina Salla Kujala. Tervetuloa!
Kouluun lähtevien (eskareiden)
siunaaminen to 30.5. klo 18 sanajumalanpalvelus Oijärven seurakuntatalolla,
toimittaa Tapani Ruotsalainen,
kanttorina Markku Jaakkola.
Kolehti: Koulutuksen mahdollistamiseen ja tukemiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun
kautta. Mauno Kurunlahti ja Pekka Kainua.
Miesten saunailta ti 28.5. Kirkko 9.30.
Alarannan suunta (Alamäki)
Sortteeritie 14(päiväkoti) 9.15.
Vaihtometsäntie 9.20. Toimittaa Ilkka
Mäkinen, kanttorina Leo Rahko.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus maanantaisin klo 9-11
p. Joskus hääpareilla voi olla vaikea valita sopivaa ja itselle mieluista musiikkia, ja siksi haluamme
järjestää häämusiikki-illan,
sanoo Haukiputaan seurakunnan kanttori Hannu
Niemelä.
Häämusiikin tulee täyttää kaksi kriteeriä: sen on
oltava hääparille mieluisa ja
samalla myös kirkolliseen
toimitukseen sopiva. Leirin hinta
aikuiset 10 ?, 4-18-v 5 . . Suvivirren sunnuntai.
Sanajumalanpalvelus su 26.5.
klo 16 Kellon srk-kodilla, toimittaa Martti Heinonen, kanttorina
Kaisa Säkkinen. 040
5128 224. Pääsylippu: lapset alle
4 v ilmaiseksi, lapset (4-14 v)
11?, aikuiset 12,50?, perhelippu
45?. Liturgina Tapani
Ruotsalainen, saarnaa Japanilähetti Martti Poukka, kanttorina
Markku Jaakkola. Kahvitarjoilu.
Ylikiimingin seurakuntapiirin
toimipiste Harjutie 5, puh.
(08) 8177 008. Lakson alue (Suorsa)
1. klo 12-14
Suvelassa.
LAPSET JA PERHEET
Perhekerhot ja Perhekahvilat
ovat kesätauolla.
Esikkoryhmä ti 28.5. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, ja niihin ovat tervetulleita hääparien lisäksi kaikki häämusiikista kiinnostuneet.
Häämusiikin
kaksi kriteeriä
. Kyytiin voi nousta
matkanvarrelta Kuivaniemeltä ja
Oijärveltä. Aikataulut ovat noinaikoja. Lisätietoja antaa
Outi Palokangas 040 5471 472.
Nuorten vaellus Saariselällä 6.9.8. Toimittaa
teol. kello 19
häämusiikki-ilta. Tervetuloa.
Koululaiskirkko to 30.5. 045
6578 347, Kellon srk-koti p. 040-718
2297 tai piritta.aatsinki@evl.fi
Ilmoitathan erityisruokavaliosi,
sekä mihin hoitoihin haluat!!
Perhekerho pe 24.5. välisenä aikana
osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/ilmo. klo 12 Kartanonväki-kodilla,Antti Rautakoski.
Kevätjuhla su 26.5. klo 18.30-20 Jäälin
kappelin nuorten tilassa. klo 14 Kultasimpussa ja klo 17 kirkossa, seurat
su 2.6. Retki on tarkoitettu ensisijaisesti Haukiputaan
seurakunnan jäsenille.
Puttaan Tupa torstaisin ja perjantaisin klo 12?14, Kirkkotie
10 C. klo 10 kirkossa, toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina
Markku Jaakkola. Paluu Iihin klo 16:00. Koitelin alueen historiaa esitellään KiiminkiSeuran toimesta.
HARTAUSELÄMÄ
Raamattu- ja rukouspiiri ti 28.5.
klo 18-20 Jäälin kappelilla.
DIAKONIA
Diakoniatyön taloudellisissa
asioissa diakonian vastaanotolle
ajanvaraus vain maanantaisin klo
9-11 puhelimitse tai sähköpostilla. klo 18 seurakuntatalolla.
Myynnissä mm. Musiikista vastaavat
kanttorit Hannu Niemelä, Kaisa
Säkkinen, Katja Nauha ja Raimo
Paaso. klo
15.00.Toimittaa Juha Tahkokorpi,
puhe teol.yo Ville Niva, kanttorina
Jarkko Metsänheimo. Vietämme
lähetyspyhää
teräsjouset 88 kpl ?
. matto made in USA ?
OULUN HALVIN!
Lucifer
Mustang
SYTYTYSNESTE 1 L
1 l (3,95)
3
95
plo
LEHTIPUUHIILI 14 L
14 l (0,28)
3
95
skk
TURVALLINEN !
KO
KORKEA VERK
199,-
PUUTARHAMYYMÄLÄ AVOINNA:
arkisin 8-20, lauantaina 9-18 ja sunnuntaina 12-18
595
95
4
!!!
95
9
95
9
49
3
249
2300
!!!
100
199
rs
VAIN!
HK,tuore
VILJAPOSSUN NISKA
n. 4 jalkaa . 87,5 cm . 7-21
la 7-18, su 12-18
p. runko galvanoitua metallia ?
. 500 g, esikypsä, valmistuu
nopeasti grillissä
Kylmänen
8-PACK
kg
VAIN!
Kokki
10 KG
6
95
kg
JUUSTOINEN POROGRILLIMAKKARA
400 g (8,72)
Kylmänen
PANNUKOTLETTI
4 kpl/320 g (7,78)
Valio
OLTERMANNI
JUUSTOVIIPALE 17 %
2x150 g (10,00)
UUTUUS
Vaasan
PIENI PYÖREÄ RUISLEIPÄ 200 g (5,00)
pkt
rs
PKT
?
kpl
VAIN!
SUOMALAINEN TOMAATTI
kg
HAUKIPUDAS
Avoinna ark. Ø 4,3 m . OFF! Kids hyttyssuihke aloe vera
. suojaverkon korkeus 250 cm ?
. kork. OFF! Punkki & Mäkärä suihke 50 ml
5
95
95
TARJOUS!
2300
KPL
8-PACK
19
pack
?
TRAMPOLIINI
95
kpl
SUOJAVERKOLLA
. 16
» Torstaina 23. 900 g
Pouttu
HÄRMÄN RIBS
n. 2,5 kg
kg
UUTUUS
Kariniemen
KANANPOJAN
KESÄBOKSI
kg
n. 040 864 3803
facebook.com/
saastokuoppa. toukokuuta 2013 » N:o 40
Yara Mila
Berner
ELINTARVIKEOSASTOLTA
Biolan
PERUNAN Y1
GREEN CARE
HERKKU PERUNAN LANNOS
PUUTARHAN
MUSTA MULTA
40 kg (1,00)
Tuore
3x45 l (0,07)
25 kg (1,52)
10 kg (2,19)
KUIVANIEMEN
KIRJOLOHI
300 KG
ERÄ!
39
25 KG
21 37
90
90
skk
skk
LOBELIA JA
TAIKANEILIKKA
40 KG
90
skk
3x45 KG
skk
yksittäin 3.95 ?/skk (0,08)
Adidas
PETUNIA JA
SAMETTIKUKKA
yksittäin 1,- ?/kpl
3990
SKK
SUIHKUGEELIT
2x250 ml (6,00)
yksittäin 0,75 ?/kpl
PORSAAN
ULKOFILEEPIHVI
800 g, marinoitu (7,43)
6
SHOKKI 3
10,pack
Mustang
TUOTETTA
PALLOGRILLI
35 cm
ALK.
OFF!
HYÖNTEISKARKOTTEET
. OFF! Punkki & Mäkärä neste 45 ml
. OFF! Hyttyspyyhe 10 kpl