HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 23.11.2023 54. Pohdinnan alla on myös, voisiko seurakunta tulevaisuudessa jalkautua enemmän omien tilojensa ulkopuolelle. vsk • N:o 91 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Seurakuntakeskus suurennuslasin alla Kiimingin seurakuntakeskuksen tilanteesta käytiin rakentavaa keskustelua tiistai-iltana. Vaihtoehtoina ovat muun muassa rakennuksen purkaminen ja korvaaminen pienemmällä tai sen remontointi. Sivut 16–17 VAUHTIA VIRPINIEMEN KEHITTÄMISEEN Latuverkoston uudistamiseen liittyvät työt ovat jo käynnistyneet Virpiniemessä. Sivut 20–21. Selvää on, että rakennukselle on tehtävä jotain
VASTAAVAA hybridivaikuttamista on esiintynyt Puolan ja Valko-Venäjän, Baltian maiden ja Venäjän sekä Kreikan ja Turkin rajoilla. On hyvin todennäköistä, että Venäjä vaikuttaa eri keinoin vallitsevassa maailmanpolitiikan tilanteessa niin kauan kuin siihen annetaan mahdollisuus ja varmaan sen jälkeenkin. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. EU:n ja Schengen alueen vapaa liikkuvuus perustuu keskinäiseen luottamukseen ja ulkorajojen tehokkaaseen valvontaan. marraskuuta 2023 » N:o 91 PÄÄTTÄJÄLTÄ » KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Rantapohjassa käynnistyy tänään jo perinteeksi laskettava joulukampanja. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Keskimäärin rahaa kuitenkin kuluu normaalia kuukautta enemmän ruokaan ja muihin joulun valmisteluihin sekä tietenkin lahjoihin. Riitta Haapaniemi Itäraja kiinni! SUOMEEN kohdistuu parhaillaan Venäjän masinoima hybridioperaatio välineellistetyn maahanmuuton avulla. Kiitos paljon tytöt. Laitonta ja raakaa hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvä Venäjä selkeästi sekä tahallaan aiheuttaa haittaa Suomelle välineellistäen kolmansien maiden kansalaiset. Siirtolaiset pyrkivät Suomeen heille turvallisesta maasta, jolloin lähtökohtaisesti ei ole todellista perustetta turvapaikalle. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Kaupan liiton mukaan marrasja joulukuun sesonkien tuoma myynnin lisäys oli viime vuonna 297 euroa jokaista kotitaloutta kohden. Samalla hän on edistämässä paikallista elinvoimaa ja työllisyyttä. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Ainakin meillä vanhemmilla martinniemeläisillä oli vähän orpo olo, koska kylän merkkihenkilöitä ei ollut mitenkään noteerattu. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Paikallinen joulukampanja käynnistyy TOIMITTAJALTA Onpa Kiiminkijokisuisto kaunistunut ja Iso-Miehikkään saaren kukkulan ympäristö erityisesti. Jos lasketaan karkeasti, että Rantapohjan alueella on noin 20 000 kotitaloutta, niin alueen ihmiset tekivät viime vuonna marrasja joulukuussa hankintoja yli 71 miljoonalla eurolla. Se kannustaa esimerkiksi tekemään jouluhankinnat paikallisesti. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Suomessa on osaavat viranomaiset sekä toimiva yhteistyö eri viranomaisten välillä, joten haastava tilanne kyetään hallitsemaan, vaikka syytä onkin varautua sen pitkittymiseen. Oman kylän historiaa vuosia tutkinut Pentti Utriainen, jonka asiantuntemusta myös taiteilija käytti hyväkseen. Maanomistajilla on oikeutensa, eikä EU:aan ole heiltä niitä viemässä, mutta – luonto – se kuuluu meille kaikille. Kaikkialla on kyse EU:n ulkorajasta, kuten myös nyt Suomen Venäjän vastaisella rajalla. On jopa ihan oman kylän ralli. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Viime päivinä nähdyn perusteella on välttämätöntä sulkea koko itäraja. Venäjän rajaviranomaiset päästävät yllättäen ja täysin poikkeuksellisesti Venäjällä oleskelevia kolmansien maiden kansalaisia ilman minkäänlaisia matkustusasiakirjoja pyrkimään rajan yli Suomeen. Kiitokset Metsähallitukselle, Haukiputaan jakokunnalle ja erityisesti Aarnipuron Heikille kovasta työstä. » Torstaina 23. Eiköhän olisi jo aika lopettaa nämä yli hilseen pyyhkivien taideteosten kanssa pelleily. VENÄJÄN vaikuttaminen Suomeen välineellistetyn maahanmuuton avulla on ollut yksi todennäköisimpiä skenaarioita Nato-hakemuksen jättämisen jälkeen. Entinen europarlaamentikko Samuli Pohjamo, RaumaRepolalla oli vuosikymmeniä oma valokuvaajansa Åke Engström. Toiset käyttävät esimerkiksi jouluun tuhansia euroja ja toiset eivät juurikaan kuluta joulun aikaan tavallista enempää. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Todelliseen tarpeeseen kansainvälisen suojelun ja turvapaikan hakemisen voi keskittää johonkin toisaalle. Kaikki kunnia järjestelytoiminkunnalle, mutta onhan täällä kansainvälisestikin luettu kirjalija Joni Skiftekvik, jonka kommentit olisivat varmasti lämmittäneet yleisöä. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Toivon maan hallitukselta rohkeutta toimeenpanna tarvittavat päätökset ripeästi. Kaupan liiton mukaan koko vähittäiskaupan arvonlisäverollinen myynti oli viime vuoden marrasja joulukuussa yhteensä noin 3 580 euroa kotitaloutta kohden. Se ei näytä kuitenkaan ilmiötä pysäyttävän, vaan ohjattu ja opastettu maahantulo on siirtynyt pohjoisemmille raja-asemille Vartiukseen ja Sallaan. Näille rahoille ois kyllä parempaakin käyttöä niin kuin kaikki varmaan tietävätkin. Se voi olla myös paikallinen palvelu. Asiakirjojen puuttuminen, videot sosiaalisessa mediassa sekä muut havainnot kertovat selkeästi, että siirtolaisia ohjataan sekä opastetaan polkupyörillä ja potkulaudoilla Venäjän viranomaisten toimesta kohti Suomen rajaa. Joululahjanhan ei tarvitse aina olla tavara. Vielä on lapsiakin ja toivattavasti tulevaisuuttakin. Vaakuna Sainpa taas hyvää palvelua Iin Apteekissa. Rantavahti. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Kaikki kotitaloudet eivät tietenkään kuluta samalla tavoin. Niitten määrä on kasvanut syksyn edetessä. Toivottavasti toimii jatkossa. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Kampanjaan sitoutunut kuluttaja pääsee mukaan satojen eurojen arvoiseen arvontaan. Se ei saa toistua. Suomi on vallitsevassa tilanteessa vastuussa omasta kansallisesta turvallisuudesta, mutta myös EU:n ja Schengen alueen sisäisestä turvallisuudesta. Kannattaa ottaa myös huomioon että valtio tulee tulevaisuudessa tasaamaan kuntien kesken näitä tuulimyllyistä saatavia veroeuroja. Lauri Nikula kaupunginvaltuutettu kaupunginhallituksen jäsen aluevaltuutettu Keskusta Sahamuistomerkki Martinniemeen Martinniemi sai ansaitsemansa muistomerkin. Hän vielä viime vuosinaan kehysti itse valokuviaan toivoen niiden olevan joskus esillä. Ostotunnelmia seurataan esimerkiksi seuraamalla verkkovierailujen määrää kauppojen verkkosivuilla. Ei sovi unohtaa muusikkojamme. Valtioneuvosto teki edellisen hallituksen päivittämän rajavartiolain turvin ripeitä ratkaisuja hybridioperaation pysäyttämiseksi sulkemalla Kaakkois-Suomesta neljä raja-asemaa. Joella kulkija Arvon Iin kunnan valtuutetut. Oulun kaupungilta ja rantojen omistajilta odotetaan asiallista tiedottamista, jota suuremmilta huhuilta saadaan katkaistua siivet ja asukkaiden järkyttymisiltä vältyttäisiin. Vuosina 2015-2016 EU:n ulkorajat vuotivat ja Eurooppaan virtasi yli miljoona ihmistä täysin hallitsemattomasti. Ei ole mitenkään merkityksetöntä, mistä teemme jouluja muutkin hankintamme. Kyseessä ei ole lainkaan se tilanne mihin kansainvälisen suojelun sopimukset ja säännöt on luotu sekä tarkoitettu. Vaikka talousnäkymät Suomessa eivät olekaan parhaalla mahdollisella tolalla, niin Kaupan liitto ennustaa että joulumyynti kasvaa viime vuodesta. Eikö oikeusvaltiolla ole oikeutta suojella itseään säännöistä piittaamattoman toiminnan edessä. Teillä tuntuu olevan ylimääräisiä rahoja räpistellä näitä betoni möykkyjä turuille ja toreille. Rantapohjan alueella myynnin lisäys on siis lähes 6 miljoonaa euroa. Huumori ja nauru! Meillä on rakkaat karut rantamme ja metsikkömme. Toivottavasti pahimmat uhkakuvat niiden suhteen eivät toteudu. Vaihtoehtoja riittää. Terveysaseman lääkärin toistuva resepti sotku taas hoidettu. Hieno lahja voi olla vaikkapa hieronta tai kotisiivous tai voisiko lahjaksi hankkia jopa auton kausihuollon. ROHKENEN haastaa apulaisoikeuskanslerin näkemystä turvapaikan hakemisen turvaamisen välttämättömyydestä ja ehdottomuudesta kaikkialla ja kaikissa olosuhteissa
Arvion mukaan kiinteistön omistajalle on annettu runsaasti aikaa hoitaa asia kuntoon, mutta koska näin ei ole tapahtunut, päätettiin 50 000 euron uhkasakon asettamisesta. Ylikiiminkiläiset olivat tyrmistyneitä siitä kohtelusta, jonka he hanketyöryhmältä osakseen saivat. YLIKIIMINGIN palveluita yhteen kokoava kirjastohanke on saanut alkunsa kohta neljä vuotta sitten muun muassa kirjaston sisäilmaongelmien, nuorisotilan epäkäytännöllisyyden ja kuntosalin vuokratiloissa sijaitsemisen vuoksi. ERITYISESTI tyytymättömyyttä on aiheuttanut se, miten pieni kuntosali ja asukastilat suunnitelmissa on. vsk • N:o 91 Uhkasakko vauhdittamaan Pohjola-opiston purkua » Auli Haapala » Haukipudas OULUN kaupungin rakennuslautakunta velvoittaa Haukiputaan Asemakylässä sijaitsevan entisen Pohjola-opiston rakennukset purettaviksi uhkasakon nojalla kesäkuun loppuun mennessä 2024. Tällä erää hanketyöryhmä on kertonut, että se pitää hankkeesta yleisötilaisuuden talven aikana. Ainoastaan asukastuvan ydintoimijat pääsivät kokoukseen mukaan. Kaikki ylikiiminkiläiset eivät katso, että uuden rakennuksen rakentaminen olisi tarpeellista ainakaan siinä muodossa, jollaisena se on toistaiseksi esitetty. 3 Torstaina 23. Haluamme säilyttää tämän asukastuvan, sillä se on hyvä tarpeisiimme. Tätä taloa voisi hyödyntää enemmän, Reino Hiltunen kertoi. Pohjola-opisto toimi Saarikankaantien varressa Asemakylässä vuosina 1956–2002. Rakennuslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 15.11. Kiinteistöllä on tehty purkutöitä ja alue on osittain aidattu. Vuositasolla kävijöitä on kaikkiaan noin 12 000. Ylikiiminkiläinen keskustan kaupunginvaltuutettu Eeva-Maria Parkkinen kertoo, että toimijoiden esitys hanketyöryhmälle on pääpiirteissään sen sisältöinen, että nuorisotilat ja kirjasto olisivat koulun yhteydessä, ja mahdollisesti näitä varten rakennettaisiin uusia tiloja. Ylikiiminkiläisten keskuudessa on myös pelko, että nyt asukastupana toimivat entinen kunnantalo uuden rakennuksen myötä jää pois käytöstä, eivätkä kokoontumistilat enää sen jälkeen alueella olisi tarpeenmukaiset. Rakennuksen lämmitysmuodoksi voitaisiin muuttaa määlampö. Myös väestönsuojelutilojen riittävyys huolestutti tilaisuuteen saapuneita asukkaita. Kerralla siellä saattaa olla jopa 30 kuntoilijaa. – Olemmeko pyytäneet uutta rakennusta. Tapahtuman tiedottamisessa olleiden epäselvyyksien vuoksi paikalle oli kokoontunut melko paljon ylikiiminkiläisiä, joita ei päästetty osallistumaan tutustumiskäyntiin, kuten ei myöskään toimittajaa, jolle pääsy kokoukseen oli etukäteen hanketyöryhmästä luvattu. T EE A T UN T URI. Asukastupa säilyisi paikallaan ja kuntosali muuttaisi sen alakertaan. Pelko asukastuvan ja kuntosalin kohtalosta huolettaa asukkaita, ja tämän vuoksi he haluavat tulla kuulluksi. Purkutyöhön ja siivoukseen on yritystä kehotettu aiemmin jo viime vuonna, mutta kehotusta ei ole noudatettu. Miten ihmeessä kaikki kävijät mahtuisivat 80 neliön tilaan, jotka uuteen rakennukseen ovat suunnitteilla, kysyi Sauli MarttilaTornio. Asukkaat olivat kohtelustaan käärmeissään, sillä kirjastohanke on jo valmiiksikin herättänyt Ylikiimingissä hämmennystä tarpeellisuudestaan sekä siitä, että asukkaat eivät ole mielestään tulleet kuulluksi riittävästi. AUL I H A A PA L A Ylikiiminkiläiset ihmeissään uuden kirjastotalohankkeen suhteen Asukkaat jäivät hanketyöryhmän tutustumisen ulkopuolelle » Teea Tunturi » Ylikiiminki OULUN kaupunki suunnittelee Ylikiiminkiin uutta kirjastorakennusta, jonne siirrettäisiin myös muun muassa kuntosali, nuorisotilat ja Oulu10. Hankkeen tavoitehintaarvio on noin 2,5 miljoonaa euroa. TIISTAI-ILTA sai Ylikiimingissä vielä uuden käänteen, kun hanketyöryhmä kokouksensa loppupuolella päästikin vielä paikalla olevat asukkaat keskustelemaan kanssaan. Tiistaina hanketyöryhmä oli puheenjohtajansa Kari Räisäsen johdolla tutustumassa Ylikiimingissä olosuhteisiin ja jututtamassa nuoria. Kyösti Rasi kantoi huolta kotiseutuarkiston tiloista sekä näyttelytiloista. – Eikö kaupungin nyt pitäisi pitää huolta hyvistä kuntoilumahdollisuuksista, kun terveyspalvelut ovat tyystin loppumassa, huomautti Jari Miettilä. marraskuuta 2023 54. – Meillä on nyt kuntosali, joka on noin 200 neliön suuruinen, käyttäjäryhmiä ja yksittäisiä kävijöitä on paljon. Kiinteistön omistajaa BioTermo Oy:tä vaaditaan myös purkamisen jälkeen siivoamaan jätteet alueelta, jotka rumentavat ympäristöä ja aiheuttavat vaaraa
23.10.2023 Haukipudas Niin äkkiä voi eron hetki tulla hetkellä jota ei voi aavistaa, jää muisto elämän jää rakkaus, kiitollisuus. Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Muistaen veljenpojat perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Vilma siunataan Yli-Iin kirkossa lauantaina 9.12.2023 klo 12.00. -3 -4 -6 -6 -4 -9 Sunnuntai 26.11. Nimipäiviä Torstai: Ismo Perjantai: Lempi, Sivi, Lemmikki Lauantai: Katja, Kaija, Kaisa, Katri, Kati, Riina, Katariina, Kaisu, Kaarina, Katriina Sunnuntai: Sisko Maanantai: Hilkka Päivän nimi Ismo on muunnos heprealaisperäisestä nimestä Ismael, joka merkitsee "Jumala kuulee." Ismon tuloa suomalaiseen nimistöön ovat luultavasti edistäneet samansointuiset Osmo ja Asmo. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Pekka Juhani MERENLUOTO s. Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. 17.10.2023 Rauha olkoon tomullesi ja päivän paiste muistoillesi. Lämmin kiitos osanostosta. Hakuohjeet löytyvät KulttuuriKauppilan verkkosivuilta. -9 -9 -9 -8 -7 -9 Lauantai 25.11. KulttuuriKauppilan residenssiohjelmat tarjoavat taiteilijoille mahdollisuuden kehittää taiteellista työtään sekä tehdä yhteistyötä paikallisten kanssa KulttuuriKauppilan residenssitilassa Iissä. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. 28.7.1930 k. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Rakkaudella muistaen Saija Anniina ja Matheus Sanna ja Tero äiti ja isä Antti ja Tiina Vilhelmiina, Viljami ja Fiia-Sofia muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 18.11.2023 läheisten läsnä ollessa. marraskuuta 2023 » N:o 91 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Vilma TIRI o.s. 20.4.1969 Haukipudas k. Ps. Kyselyssä halutaan tietää, millaisena Oulun kaupunki näkee tilannekuvan lasten ja nuorten rikollisuuden ja jengiytymisen osalta. Rakkaamme Mikko Antero KYNGÄS s. Ylikiiminkiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 23. mennessä Aili 040 731 2713. -2 -3 -4 -2 -1 -3 Perjantai 24.11. -5 -10 -10 -10 -7 -12 Maanantai 27.11. Muistotilaisuus Rauhanyhdistyksellä. Torstai 23.11. Residenssijakson pituus on 1–3 kuukautta. Kiiminkiläisvaltuutetut huolissaan nuorista » Teea Tunturi » Kiiminki OULUN kaupunginvaltuuston kiiminkiläisjäsenet, keskustan Anneli Näppä, Lauri Nikula ja Pekka Aittakumpu tekivät valtuustokyselyn liittyen rikoksilla oireilevien nuorten tilanteeseen. Valtuutetut halusivat myös selvittää, millaisiin toimiin kaupunki on ryhtynyt lasten ja nuorten tukemiseksi sekä nuorisorikollisuuden ja jengiytymisen ehkäisemiseksi. KulttuuriKauppilan residenssihaku avattu » Rantapohja » Ii IISSÄ sijaitsevan Taidekeskus KulttuuriKauppilan jatkuva residenssihaku vuosille 2024–2025 on nyt avoinna. Muistaen Saila perheineen Paula perheineen Elsa perheineen Tanja perheineen muut ystävät Rakkaamme on haudattu läheisten läsnä ollessa. 130:6 Kauvon seun köyhä kallellaan. 4.6.1961 k. 16.11.2023 Minä päättyessä matkani maisen tien, elonmattoni Luojani eteen vien, sanon nöyrästi kuiskaten Jumalain, minä kutoa osasin tämän vain. Jussila s. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 47 Aurinko nousee 9.21 ja laskee 14.47. -7 -8 -8 -10 -9 -11. Pyydämme ilmoittamaan osallistumisesta muistotilaisuuteen 30.11. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p
J, . J, . Tarjous voimassa pe-ma 24.-27.11.2023. 010 430 3820 Avoinna: Ma-la 8–21, su 10–18 www.karkkainen.com -30 -30 % % Pukeutumisen, Pukeutumisen, urheilutekstiilin ja urheilutekstiilin ja erätekstiilin tuotteet erätekstiilin tuotteet -30 -30 % % Kulta & Kellon Kulta & Kellon tuotteet tuotteet Tarjous koskee pukeutumisen, jalkineiden, laukkujen, Tarjous koskee pukeutumisen, jalkineiden, laukkujen, urheilutekstiilin, urheilujalkineiden, erätekstiilin, urheilutekstiilin, urheilujalkineiden, erätekstiilin, vaelluskenkien ja Kulta & Kellon tuotteita. tai kuten toisin mainitaan niin kauan kuin tavaraa riittää. Black Friday Black Friday erikoistarjoukset! erikoistarjoukset! Voimassa vain Voimassa vain pe-ma 24.-27.11.2023 pe-ma 24.-27.11.2023 Familon White untuvapeite tai untuvatyyny Familonin White untuvien päällinen on 100% puuvillapercaalia satiinireunakantilla. vaelluskenkien ja Kulta & Kellon tuotteita. TYYNY 34 34 90 90 Norm. Alennus lasketaan normaalihinnasta. 82,90 -59 %. . L, . I, . I, . I, . marraskuuta 2023 » N:o 91 20.-27.11. Y, . L, . .com -32 % 169 169-Norm. .com -50 % 99 99,-,Norm. Alennus lasketaan normaalihinnasta. J, . Y, . 199,00 VAIN! Polar Pacer Pro urheilukello Polar Pacer Pro on huippukevyt uuden sukupolven GPS-urheilukello, jossa on integroitu ilmanpainemittari ja edistyksellisiä treeniominaisuuksia juoksun taloudellisuuden, treenien ja suorituskyvyn parantamiseen.Värit: harmaa/musta, samppanja/kulta . 129,00 -46 % JBL Bar 2.0 All-in-one (MK2) soundbar-kaiutin Koe syvä bassotoisto ja ympäröi itsesi upealla äänellä! HDMI (ARC) sekä optinen liitäntä. 249,00 VAIN! Katso kaikki huipputarjoukset Karkkainen.com Katso kaikki huipputarjoukset Karkkainen.com Tarjoukset voimassa 20.–27.11. 20.-27.11. tai kuten toisin mainitaan niin kauan kuin tavaraa riittää. O, . Täytteenä RDS-sertifioitua untuvaa (60%) ja höyhentä (40%). .com PEITE 69 69 90 90 Norm. Tarjoukset voimassa 20.–27.11. Peite 150x210 cm, täyte 600 g ja tyyny 50x60 cm, täyte 920 g. Voit toistaa suosikki musiikkisi kaikilta älylaitteiltasi Bluetoothin avulla . Y, . 5 » Torstaina 23. Tarjous voimassa pe-ma 24.-27.11.2023. Tarjous ei koske nastakenkiä eikä Kuoma jalkineita. O, . Tarjous ei koske nastakenkiä eikä Kuoma jalkineita. O, . Kärkkäinen Ii, Sorosentie 2 . L,
044 714 7800, pirjo.heikkuri@rantapohja.fi HINTAESIMERKKEJÄ: 1x20 = 25€+alv 2x20 = 35€+alv Laskutettaessa laskutuslisä 3€ + alv Perinteiset Perinteiset Perinteiset Perinteiset Joulutervehdykset Joulutervehdykset Joulutervehdykset Joulutervehdykset julkaistaan jouluisessa Rantapohjassa to 21.12.2023 YRITTÄJÄ T K kkurin liike 20v! Silmälasit -20% kaikissa liikkeissämme (kehys+linssit) Voimassa 30.11.2023 saakka. MENNESSÄ SOITTAMALLA TAI SÄHKÖPOSTILLA: • Pirjo Heikkuri, p. 6 » Torstaina 23. marraskuuta 2023 » N:o 91 JÄTÄTHÄN ILMOITUKSESI VIIMEISTÄÄN MA 11.12. Numero on. KAAKKURI 040 687 3149 KEMPELE 040 757 4866 LIMINKA 040 687 3223 MUHOS 040 687 1405 NÄKÖSOPPI Ajanvaraus netissä www.nettiaika.?/nakosoppi Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsAppviestinä
TUTKIMUKSEN mukaan tärkeä keino, jolla voidaan vähentää ruosteista rautasakkaa vesistöistä, on välttää ylisyviä ojituksia, varsinkin jos niillä ei voida lisätä metsätaloudellista kannattavuutta. 7 » Torstaina 23. Suosimulaattorimallilla voidaan tavoitella sellaista kuivatussyvyyttä, jolla vesistövaikutukset vähenevät mutta puuston kasvu jatkuu. Tutkimuksessa selvitettiin Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistyksen toteuttamien rakenteiden vaikuttavuutta. Niiden tulokset jäivät vaatimattomiksi. Tutkimuksessa on pystytty osoittamaan, mistä valuma-alueen osista rautaa tulee eniten. Virtausverkkomalli ja vesinäytteet auttavat tarkentamaan, missä raudan huuhtoutumista kannattaa ehkäistä, todetaan RautaVirta-hankkeen tuloksissa. Kiimingin – Jäälin vesienhoitoyhdistys on edistänyt hanketta 580 talkootunnin panostuksella. Rautavirta-tutkimuksessa todettiin, että allas toimii parhaiten rautavirran torjumisessa Jäälinjärveen. Kuivatussyvyyttä voidaan pienentää muun muassa ojia padottamalla. A RK IS TOK U VA : T EE A T UN T URI Tutkimuksessa todettiin, että parhaiten toimii Jäälinjärvestä erotettu suuri laskeutusallas, mutta sekään ei riitä poistamaan järven tulovedestä riittävästi rautaa, jota tulee järveen satoja kiloja päivässä.. Tutkimuksessa todettiin, että parhaiten toimii Jäälinjärvestä erotettu suuri laskeutusallas, mutta sekään ei riitä poistamaan järven tulovedestä riittävästi rautaa, jota tulee järveen satoja kiloja päivässä. marraskuuta 2023 » N:o 91 Rautaongelma on vaikea, tärkeintä kuormituksen ehkäisy » Rantapohja » Jääli OULUN yliopiston lähes kolmivuotinen Rautavirta-tutkimus ei löytänyt käyttökelpoista ratkaisua vesistöön päätyneen rautavirran pysäyttämiseen. – Tutkimustulokset osoittavat, että esimerkiksi Jäälinjärven valuma-alueella kunnostusojituksilla taloudellista metsänkasvatuksellista hyötyä voidaan saada vain pienillä alueilla, joten muilla alueilla kunnostusojitusten välttäminen on suositeltavaa, sanoo projektitutkija Petra Korhonen. RAUTAVIRTA-TUTKIMUSTA ovat rahoittaneet maaja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö. Tutkimuksessa testattiin lisäksi puunippujen ja pyörrealtaan vaikuttavuutta. Suosimulaattorilla voidaan tutkia kunnostusojitusten vaikutusta metsänkasvuun, taloudellista kannattavuutta ja välttää tarpeettomia ojituksia. Jäälinjärven laskeutusallasta rakennettiin talvella 2020
Arvomme yht. 8 » Torstaina 23. ja to 14.12. vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. alkaen A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI Joulukampanja-liikkeistä. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Arvomme yht. 5 kpl 100€:n lahjakortti a. su 17.12.2023 OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja Leima 1 Leima 2 Leima 3 Kortteja on rajoitettu määrä! Kortin voi myös leikata paikallislehti Rantapohjista to 23.11., ti 5.12. Bl ck W ee k tarjoukset voimassa to-su 23.-26.11.2023. alkaen To 23.11. *Osoite *Nimi *Puh. (Kortteja on rajoitettu määrä) To 23.11. * Olen Rantapohjan tilaaja Kyllä En Yhteystietoja voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. su 17.12. to 23.11. su 17.12. C) PALAUTA KORTTI C) PALAUTA KORTTI Joulukampanjassa mukana olevat haukiputaalaiset ja kellolaiset yritykset: Joulukampanjassa mukana olevat haukiputaalaiset ja kellolaiset yritykset: • Adalar Pizza Kebab • Bike & Fix/Kaasari • HalpaHalli • Haukidivari • Hautauspalvelu Sotaniemi • Jaloista Jaloin • K-Market Kello • K-Market Martinniemi • K-Supermarket Revontori • Kauneushoitola Eloisa • Kauneushoitola Kidea • Lounaskahvila Nyymanni • Pesu-Fix • Putaan Pulla • Rantapohja • S-Market Haukipudas • S-Market Kello • Sale Keiska • SR-Kiinteistöhuolto • Step In • Säästökuoppa • Veikon Kone • Värisilmä Haukipudas Haukiputaalla/Kellossa to 23.11. marraskuuta 2023 » N:o 91 Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA 100 € 100 € Joulukampanjaliikkeisiin Haukiputaalla/Kellossa Joulukampanja-liikkeen kassalta. ME VOIMME ME VOIMME YHDESSÄ YHDESSÄ OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja to 23.11. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Haukiputaalla ja Kellossa Haukiputaalla ja Kellossa vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. tai tulostaa verkosta www.rantapohja.fi Kerää 3 leimaa ja voit voittaa 100€:n LAHJAKO RTIN kampanja liikkeisiin Haukiputa alla/Kellos sa. B) KERÄÄ 3 LEIMAA B) KERÄÄ 3 LEIMAA täytettynä Joulukampanjaliikkeeseen su 17.12.2023 mennessä. 100 € 100 € LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan Arvomme yht. Arvonnassa mukana olevassa kortissa tulee olla kaikki *merkityt täytettynä Palauta kortti täytettynä 17.12.2023 mennessä kampanjaliikkeeseen
marraskuuta 2023 » N:o 91 Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA 100 € 100 € Joulukampanjaliikkeisiin Haukiputaalla/Kellossa Joulukampanja-liikkeen kassalta. 100 € 100 € LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan Arvomme yht. *Osoite *Nimi *Puh. B) KERÄÄ 3 LEIMAA B) KERÄÄ 3 LEIMAA täytettynä Joulukampanjaliikkeeseen su 17.12.2023 mennessä. Arvomme yht. alkaen A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI Joulukampanja-liikkeistä. to 23.11. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Arvomme yht. su 17.12. ME VOIMME ME VOIMME YHDESSÄ YHDESSÄ OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja to 23.11. * Olen Rantapohjan tilaaja Kyllä En Yhteystietoja voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. on ruokaa Joulu 11 69 69 Töysäläinen Piparkakut 400 g (4,23/kg) HAUKIPUDAS, KELLO, II, YLIKIIMINKI JA KIIMINKI Tarkista oman myymäläsi aukiolot arina.fi on ruokaa Joulu KEISKA, KUIVANIEMI JA YLI-II Tarkista oman myymäläsi aukiolot arina.fi Töysäläinen Piparkakut 1 69 (4,23/kg) 400 g. ja to 14.12. (Kortteja on rajoitettu määrä) To 23.11. vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. su 17.12.2023 OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja Leima 1 Leima 2 Leima 3 Kortteja on rajoitettu määrä! Kortin voi myös leikata paikallislehti Rantapohjista to 23.11., ti 5.12. Arvonnassa mukana olevassa kortissa tulee olla kaikki *merkityt täytettynä Palauta kortti täytettynä 17.12.2023 mennessä kampanjaliikkeeseen. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Haukiputaalla ja Kellossa Haukiputaalla ja Kellossa vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. C) PALAUTA KORTTI C) PALAUTA KORTTI Joulukampanjassa mukana olevat haukiputaalaiset ja kellolaiset yritykset: Joulukampanjassa mukana olevat haukiputaalaiset ja kellolaiset yritykset: • Adalar Pizza Kebab • Bike & Fix/Kaasari • HalpaHalli • Haukidivari • Hautauspalvelu Sotaniemi • Jaloista Jaloin • K-Market Kello • K-Market Martinniemi • K-Supermarket Revontori • Kauneushoitola Eloisa • Kauneushoitola Kidea • Lounaskahvila Nyymanni • Pesu-Fix • Putaan Pulla • Rantapohja • S-Market Haukipudas • S-Market Kello • Sale Keiska • SR-Kiinteistöhuolto • Step In • Säästökuoppa • Veikon Kone • Värisilmä Haukipudas Haukiputaalla/Kellossa to 23.11. su 17.12. 9 » Torstaina 23. alkaen To 23.11. 5 kpl 100€:n lahjakortti a. tai tulostaa verkosta www.rantapohja.fi Kerää 3 leimaa ja voit voittaa 100€:n LAHJAKO RTIN kampanja liikkeisiin Haukiputa alla/Kellos sa
tai tällä kupongilla ?. 044 714 7800 TILAA NÄIN: www.rantapohja.. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Arvomme yht. Tarjous voimassa 31.12.2023 asti. yht.. Tilaa lahjaksi hänelle tai itsellesi Rantapohja Tilaan Rantapohjan hintaan 46€/4 kuukautta Lahjaksi Itselle Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti: s-posti välttämätön, jos haluat myös digilehden LAHJAN SAAJA: Nimi: Osoite: Puhelin: MAKSAJA: Sähköposti: s-posti välttämätön, jos haluat myös digilehden Vain Suomeen Vain Suomeen 46 € 46 € PAPERIJA DIGILEHTI PAPERIJA DIGILEHTI /4 kk /4 kk yht. marraskuuta 2023 » N:o 91 100 € 100 € LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan Arvomme yht. 10 » Torstaina 23. -> TILAUKSET -> TILAUSTARJOUKSET ->TILAA LAHJAKSI 4 kk 46 e ->TILAA tai soita 044 714 7800 tai tekstiviestillä 044 714 7800 tai sähköpostilla tilaukset@rantapohja.. 5 kpl 100€:n lahjakortteja v Annalankankaantie 1, Haukipudas ma-pe 7-21 la 7-20 su 10-19 4 4 99 99 pkt pkt VAIN VAIN Fazer Makeisboxit 270-350g (14,25-18,48) Rantapohja maksaa postimaksun Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh
5 kpl 100€:n lahjakortteja Lahja korti t myös netis tä! Lahjakortit hemmotteluun sekä kosmetiikkalahjat Kideasta! Lahjakortit hemmotteluun sekä kosmetiikkalahjat Kideasta! www.kauneushoitolakidea.fi. marraskuuta 2023 » N:o 91 100 € 100 € LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan Arvomme yht. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Arvomme yht. 11 » Torstaina 23
219 €) 169 € Lions Club Iillä mahtitulos Yli puoli miljonaa euroa hyvän tekemiseen ja auttamiseen » Vesa Hanhisalo » Ii VIIME KESÄNÄ 63. Vuosien mittaan kohteita on ollut satoja. Poimi alta oman metsäasiantuntijasi yhteystiedot ja pyydä tarjous! Kyllä Metsä pitää huolen omistaan. 12 » Torstaina 23. Puusta on hyvä kysyntä, joka kohdistuu erityisesti kesäkorjuukelpoisiin harvennuksiin ja hankintapuuhun. marraskuuta 2023 » N:o 91 Heikki Petäjäjärvi Puh. Kohteina ovat olleet lapset, nuoret, vanhukset, eri tavoin vammaiset henkilöt, vaikeuksiin joutuneet perheet, urheilu ja liikunta, nuorisotyö, taide ja kulttuuri. LC Ii kertoo toimivansa aktiivisesti ja keräävänsä varoja paikalliseen avustustyöhön unohtamatta kuitenkaan kansainvälistä rooliamme. toimintavuotensa aloittanut Lions Club Ii on kerännyt ja lahjoittanut jokaisena toimintavuotenaan keskimäärin lähes 10 000 euroa etupäässä paikallisesti. ja Euroopan neljänneksi suurin lions-jäsenmaa, siis huomattavasti kokoaan suurempi. LC Iin tehtävänä on toimia paikallisena palvelujärjestönä osana Lions Internationalia. 050 029 5102 Simo Ostamme puuta – ota yhteyttä! Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivomme yhteistyön jatkuvan edelleen. 040 193 9485 Ii (Pohjoisosa), Kuivaniemi Pekka Saario Puh. ESIMERKIKSI Burrel S12 HD+SMS 3 lähettävä riistakamera AIVAN PIMEET TARJOUKSET RIISTAKAMEROISTA! Katso kaikki Black Week tarjoukset verkkokaupastamme! Vihiluodontie 261, 90440 Kempele Tervetuloa turvallisille ostoksille! (Norm. Suomi on maailman 13. 040 610 4062 Haukipudas, Yli-Ii, Oulu Heikki Nikula Puh. Esimerkiksi Uk. Tarjoamme myös monipuoliset metsänhoitopalvelut ja jäsenedut. 050 329 5744 Ii (eteläosa) Heikki Savolainen Puh. 040 350 2476 Kiiminki, Ylikiiminki Matti Heinonen Puh
Joululeivontaa Emmintuvalla. IIN KUNNAN kanssa Iin lionseilla on sopimus hoitaa aurausviitat syksyisin kunnan kaavateille. LC Ii käynnistää kauppakeskuksessa Auta lasta, auta perhettä -kampanjan. marraskuuta 2023 » N:o 91 Tilaa oma Rantapohjasi 044 714 7800 tai www.rantapohja.fi Lions Club Iillä mahtitulos Yli puoli miljonaa euroa hyvän tekemiseen ja auttamiseen rainan sodan alettua LC Ii päätti jo parin viikon kuluttua 6000 euron lahjoituksesta sodasta kärsiville. Voimme vaikka toimittaa kuusen kotiin jos sellaista tarvetta on, kerrotaan järjestön piiristä. Tapoihin kuuluu muun muassa pitää pikkujoulujuhla, alkukesästä vihtatalkoot, joskus pilkkikisat. Kuvat: Vesa Hanhisalo Kynttilät sytytetty sankarihaudoille. – Nyt on siis mahdollista ostaa laadukas kuusi ja tehdä samalla hyvä työ. LC Ii on perinteisesti myynyt luonnonkuusia, mutta tänä vuonna se päätti kokeilla kasvatettujen kuusien myyntiä ja satsata laatuun. Siinä voi ostamalla jonkin tuotteen ja lahjoittamalla sen, auttaa jotain avun tarpeessa olevaa lasta tai perhettä. Teemme auttamistyötä, mutta toiminta on myös hyvin palkitsevaa. Kuitenkin joka vuosi joudutaan ostamaan noin tuhat uutta viittaa. TOIMIJOIDEN vaihtuessa myös tekemisen muodot hieman vaihtelevat. Kausi alkaa 1.7. – Lioneilla on ympäri vuoden tekemistä. ja päättyy 30.6. Toimihenkilöiden vaihtumisen vuoksi on myös jokainen kausi vähän eri näköinen. K U VAT: V E S A H A NHIS A LO. Tarkoitus on tuoda kummallekin osapuolelle hyvän mielen. Yhdessä tekeminen on mukavaa. 25.11. LC Ii sytyttää jälleen kynttilät sankarihaudoille, Fanni Luukkosen haudalle ja sotaan lähteneiden muistokivelle. Kirkkopuiston kunnossapidosta LC Ii on tehnyt sopimuksen kunnan ja seurakunnan kanssa. Kuluvan kautena LC Ii tekee yhteistyötä kauppakeskus Kärkkäisen kanssa esimerkiksi myymällä joulukuusia myös kauppakeskuksessa. Puolisoilla on klubin yhteydessä myös omaa aktiivista toimintaa, omat kokoukset ja aktiviteetit kuten myyjäiset, kirppari, erilaiset kahvitukset, Emmintuvan joululeivonnat, kummilapsitoiminta, turvaliivit ekaluokkalaisille sekä joulun ruokalahjakortit yhdessä klubin kanssa. Jos sinusta tuntuu että edellä mainittu toiminta voisi olla sinun juttusi niin ota ihmeessä rohkeasti yhteyttä, kerrotaan järjestön piiristä Keskiviikkona 6.12. Klubin ja hallituksen kokoukset pidetään kerran kuukaudessa, kesäkuukausia lukuunottamatta. Myös ostoksillaan voi auttaa. Se on myös LC Iin suurin avustusten rahoitustapa. Suurimmalle osalle lioneista harrastus on yhteinen puolison tai kumppanin kanssa. Tarvitsemme myös uusia jäseniä joukkoomme. 13 » Torstaina 23. Iin lionsien väkeä vihtatalkoissa Pukkisaaressa. Tänä syksynä lionit asensivat noin 2 500 aurausviittaa, jotka myös kaikki pyritään keräämään keväällä pois. Joka vuosi valitaan uusi presidentti, sihteeri ja rahastonhoitaja sekä eri alojen vastuuhenkilöt, joista muodostuu kulloinenkin hallitus. KLUBISSA toimivalta vaihtuu joka vuosi. Perinteinen joulutori kuusen ja vihtojen myynteineen ja kilpailuineen järjestetään tänäkin vuonna S-marketin edessä, myös palkintoihin panostetaan jälleen. – Kaikki toiminnalla kerätyt varat ohjataan avustuksiin, muun klubitoiminnan jäsenet maksavat aina itse, klubin piiristä painotetaan
Hei! Lähetä kuva viimeistään PE 19.1.2024 Lähetä kuva viimeistään PE 19.1.2024 Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Myös arvonlisäverottomaan siivouspalveluun oikeutettuja asiakkaita, joiden toimintakyky on alenMarian Siivouspalvelut on ideoinut uuden Siivoa kuin ammattilainen -paketin.. Pesuaineen laimennuksen yleisenä sääntönä on, että 1 litraan vettä laitetaan 2 YRITYSELÄMÄÄ » Hyvät vinkit ja välineet helpottavat kodin puhtaanapitoa » Auli Haapala » Kello KODIN siivoaminen ei aina ole niitä mieluisimpia puuhia, mutta kun siivousvälineet ovat oikeat ja tietää siivoustekniikat ja -niksit, on kodin puhtaanapito helpompaa, vinkkaa alan ammattilainen Maria Toivari Kellon Takkurannalta. Yrityksessään Toivari toimii yksin, mutta tarvittaessa hänellä on mahdollisuus käyttää lisäapua. alv). Kodin ylläpitoja viikkosiivouksissa selviää hyvin vähillä puhdistusaineilla. – On hienoa, että nykyisin ymmärretään ja hyväksytään yhä paremmin, että kaikkea ei tarvitse jaksaa ja ehtiä tehdä itse, vaan kotiin voi pyytää ulkopuolista apua. Käytännön niksejä kodin siivoamiseen » Auli Haapala MARIA TOIVARI jakaa mielellään vinkkejä ja neuvoja, joita hän itsekin käyttää työssään. Asiakaskunnasta iso osa on vakioasiakkaita, tavallisia koteja, ikäihmisiä ja yrityksiäkin. Toivari käyttää siivouskohteissaan ammattilaisaineita. Kodin puhtaanapidossa kannattaa kiinnittää huomiota myös pesuaineisiin, sillä monesti käytetään aivan liian vahvoja aineita, jotka voivat vahingoittaa pintoja. 14 » Torstaina 23. Vuonna 2015 hän ryhtyi kevytyrittäjäksi ja perusti sitten toiminimen Marian Siivouspalvelut. Siivoaminen aloitetaan tavaroiden järjestämisellä paikoilleen. Työn suola on hänen mielestään se, että saa olla kanssakäymisessä ihmisten kanssa, jossa rakentuu luottamus. Muista kertoa vauvan nimi (etuja sukunimi), syntymäaika, pituus, paino, vanhempien nimet ja kotikunta, laskutusosoite (ilmoituksen hinta 22€, sis. – Kun nämä on tehty, ollaan jo voiton puolella! Pölyjen pyyhkiminen hoituu kuivalla mikrokuituliinalla. Asiakaskunnasta pääosa sijaitsee Kellossa, Haukiputaalla, Oulussa, Iissä ja kauempanakin. – Laadukkaat siivousvälineet helpottavat siivoamista ja oikein huollettuina välineet kestävät vuosia, Toivari vinkkaa. lehden ilmaiseksi (1 kpl). Vaikeammat tahrat esimerkiksi keittiön pinnoilta kannattaa ensiksi kostuttaa miedolla pesuaineella kostutetulla siivousliinalla ja antaa vaikuttaa pinnalla ennen pyyhkimistä. Kaikkien kodin tilojen tai siivottavan huoneen lattiat, matot ja sohvat kannattaa imuroida kaikki kerralla. Kun niihin kuului paljon puhtaanapitoa, hän päätti lähteä opiskelemaan kotityöpalvelujen ja laitoshuoltajan ammattitutkintoa. SIIVOUSALALLE Maria Toivari suuntautui vähän sattumalta. lehden ilmaiseksi (1 kpl). marraskuuta 2023 » N:o 91 Kaikki vuonna 2023 syntyneiden vauvojen vanhemmat! Kaikki vuonna 2023 syntyneiden vauvojen vanhemmat! Julkaisemme Rantapohjassa to 25.1.2024 vuonna 2023 syntyneiden vauvojen kuvat omilla sivuillaan ja Rantapohjan verkossa Julkaisemme Rantapohjassa to 25.1.2024 vuonna 2023 syntyneiden vauvojen kuvat omilla sivuillaan ja Rantapohjan verkossa Tuo tai lähetä vauvan kuva osoitteella Paikallislehti Rantapohja, PL 15, Revontie 2, II krs, ovi C, 90831 Haukipudas tai ilmoitukset@rantapohja.fi Tuo tai lähetä vauvan kuva osoitteella Paikallislehti Rantapohja, PL 15, Revontie 2, II krs, ovi C, 90831 Haukipudas tai ilmoitukset@rantapohja.fi Muista kertoa vauvan nimi (etuja sukunimi), syntymäaika, pituus, paino, vanhempien nimet ja kotikunta, laskutusosoite (ilmoituksen hinta 22€, sis. Hänen Marian Siivouspalvelut -yrityksessään koko vuosi on sesonkia, mutta eniten kysyntää siivouspalvelulle on joulunalusaikana sekä keväällä, jonne ajoittuu myös ikkunoidenpesu. Mainitse samassa yhteydessä myös haluatko, että lähetämme sinulle ko. Mainitse samassa yhteydessä myös haluatko, että lähetämme sinulle ko. Hän aikoi lähihoitajaksi ja teki palvelukodissa avustajan tehtäviä. Pelkästään astianpesuaineella päästään pitkälle. Aluksi puhdistus kannattaa tehdä kevyesti, sillä liika hankaus kuten liian voimakkaat aineet voivat vaurioittaa pintoja. Nyrkkisääntönä on, että pintoihin käytetään heikosti emäksisiä pesunesteitä ja pesuhuoneessa ja WC:ssä lievästi hapanta pesunestettä, joka tepsii kalkkikertymiin. Vesiämpärin voi myös unohtaa, sillä sitä tarvitaan vain ikkunanpesussa. alv)
15 » Torstaina 23. Käytännön niksejä kodin siivoamiseen millilitraa pesuainetta. YRITYSELÄMÄÄ » Alan ammattilaisen Maria Toivarin luottosiivousvälineet ovat laimennetulla pesunesteellä täytetty suihkepullo ja siivoustai mikrokuituliina. – Muihinkin kaappeihin ja kodin varastoihin kertyy herkästi liikaa turhaakin tavaraa. Työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja oli 2 150. Syyskuusta työttömien määrä nousi 550 henkilöllä. Työssään hän on huomannut, kun lattioihin on käytetty voimakkaita pesuaineita, ne pinttyvät lattian pintaan kerrostumaksi, joka imaisee pölyä ja likaa. Vesiämpäriä ja märkää luutua ei lattianpesuun tarvita. KUN kodissa tekee ylläpitosiivouksen vaikkapa kerran pari kuukaudessa ja wcja suihkutiloissa viikottain, ei harvemmin tehtävä perusteellisempi siivous muodostu kohtuuttomaksi. Moni työnantaja käyttää määräaikaisia lomautuksia heikkenevässä suhdanteessa. marraskuuta 2023 » N:o 91 » Torstaina 23. AUL I H A A PA L A. Työttömien määrä on kasvanut vuoden takaiseen verrattuna kaikissa kunnissa, suhteellisesti eniten Pyhännällä (+274 %) sekä Lumijoella (+74 %). Lokakuun aikana PohjoisPohjanmaan TE-toimiston alueella oli avoinna kaikkiaan 7 100 työpaikkaa. Maakunnan sisällä alhaisin työttömyysaste oli Ylivieskan seutukunnassa (8,3 %). Pinttyneen kerroksen poistamiseen voidaan tarvita lattian koneellista pesua. Annostelun voi tehdä suihkepulloon, josta nestettä on helppo suihkauttaa tarvittaviin paikkoihin. Iin luku oli 10,7 %. – Tällainen paketti sopii hankittavaksi tai lahjaksi vaikkapa ensimmäiseen omaan kotiin muuttavalle nuorelle, mutta myös kaikille, jotka haluavat neuvoja ja vinkkejä. Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Arja Honkamaa olisi Kuivaniemen yrittäjien puheenjohtaja. Numero on Matalasuhdanne näkyy maakunnassa » Rantapohja HEIKENTYVÄ TALOUS ja kysynnän väheneminen näkyvät Pohjois-Pohjanmaalla työttömyyden lisäyksenä ja avointen työpaikkojen määrän laskuna, kertoo maakunnan ELY-keskus. Keittiökaapit kannattaa katsoa läpi kerran tai kahdesti vuodessa, onko siellä tarvikkeita, jotka kannattaa käyttää pian tai onko poisheitettävää. Oikeasti puheenjohtaja on Ari Kaakkuriniemi, ja Honkamaa on sihteeri. marraskuuta 2023 » N:o 91 Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Erityisesti miesten tilanne on heikentynyt naisiin verrattuna: viimeaikaiset lomautukset ovat kohdistuneet suuresti miesvaltaisiin tehtäviin ja varsinkin rakentamisen aloille. LATTIOIDEN pesuun Maria Toivari käyttää varrellisessa mopissa mikrokuituliinaa, jonka hän kostuttaa pesunestesuihkepullolla. Korjaus » Rantapohja » Kuivaniemi RANTAPOHJA uutisoi tiistaina Kuivaniemen joulunavaustapahtumasta. Syyskuun lopusta lomautettujen määrä nousi yli 400 hengellä. Netissä on paljon muitakin suosittuja vinkkisivustoja. Oulun työttömyysaste oli 12,1 %. Lokakuun lopussa maakunnassa oli 20 600 työtöntä työnhakijaa, mikä on 3 100 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten (+17,8 %). – Itsekin olen katsonut näitä videoita mielenkiinnolla. Paketti sisältää kodin siivouksessa tarvittavan ammattitasoisen siivousvälinesetin, 2–3 tunnin opastuksen kodin kunnossapitoon kohteessa sekä opasvihkon, jota voi hyödyntää omatoimisesti jatkossa. Maakunnan työttömyysaste oli lokakuun lopussa 10,9 % ja koko maassa se oli 9,7 %. Kunnittain tarkasteltuna työttömyysaste oli matalin Reisjärvellä (6,2 %) ja korkein Pudasjärvellä (14,8 %). MARIA TOIVARI ryhtyi viime kesänä miettimään siivouspalveluidensa oheen uutta palvelua, jollaista ei liene muualla tarjolla. Niissä hän tekee “kaaossiivouksia” vaikeissa kohteissa ja jakaa samalla siivousvinkkejä. tunut terveydellisistä syistä tai vaikean elämäntilanteen takia, kuuluu asiakaspiiriin. Syntyi idea Siivoa kuin ammattilainen -paketista, jota hän on lanseerannut syksystä lähtien. Siivousalan arvostus ja innostus kodin puhtaanapitoon on noussut viime aikoina ehkä osin myös somejulkisuuteen ponnahtaneen Auri Kanasen suosittujen siivousvideoiden myötä. Ennen kuin ryhtyy hankkimaan jotakin uutta, kannattaa katsoa ensiksi kaapit ja miettiä, tarvitsenko uutta, mikä on taloudellisestikin järkevää, Toivari neuvoo. Pyhännän lisäystä selittää taloteollisuuden vaikeudet
Tiistainen seurakuntalaisten kuulemistilaisuus oli osa käynnissä olevaa Kiimingin seurakunnan tilatarveselvitystä, joka puolestaan kuuluu Oulun seurakuntayhtymän Seurakuntien toimintakyky 2026 -ohjelmaan. – Tällä voitaisiin saada rakennukselle käyttöikää muutama vuosikymmen lisää, Niemelä toteaa. 044 773 4000/Juho 044 773 4001/Jarno • HUOPAKATTOSANEERAUKSET JA -UUDISKOHTEET • HUOLLOT JA KORJAUKSET KAIKILLE KATEMTERIAALEILLE • LUMIESTEET, KULKUSILLAT, TALOTIKKAAT NYT KATTOREMONTIT KÄTEVÄSTI MYÖS RAHOITUKSELLA, SOITA JA KYSY LISÄÄ! Kuntosalimme Linnanmaalla Jäsenyys 39 € /kk • Avoinna klo 05-24 • 1kk irtisanoutumisaika Ryhmäliikunta-, virtuaalija etäjumpat • Ilmainen tutustuminen! Jäsenyydet myös opiskelijoille, eläkeläisille ja työttömille. 044 773 4000/Juho 044 773 4001/Jarno Yhteydenotot: info@bhgoup.. Seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Pekka Syrjäpalo kertoo, että tilatarveselvitykseen kuuluvat olennaisena tilatarpeen kartoittamisen lisäksi myös seurakuntakohtainen toiminnan ja työskentelytapojen tunnistaminen. TILAISUUDEN keskustelu painottui voimakkaasti juuri Kiimingin seurakuntakeskuksen kohtaloon. • Kysy kampanjatarjousta! SOITA 08-2377 9501 ARVOM ME 10 KPL SÄHKÖMERSUJ A! Tilaa kattotai salaojaremontti, VOITA SÄHKÖMERSU KOLMEKSI VUODEKSI! vesivek.fi/arvonta Yhteydenotot: info@bhgoup.. Toisena vaihtoehtona Niemelä näki, että seurakuntakeskuksesta korjataan vain muutaman sadan tuhannen remontilla ilmastointi ja rakenneongelmat, kuten lasikatto, monitoimisalin seinä ja katto sekä muotoillaan rakennuksen ulkoa maastokaltevuudet kuntoon. Nyt remonttiin on varattu hieman yli kolme miljoonaa euroa rahaa vuosille 2025 ja 2026. Rakennuksen sisäilma ei ole ollut aikoihin hyvä, sillä esimerkiksi alttarin etuosassa oleva lasikatto on vuosien varrella vuotanut vettä sisälle useita kertoja vuodessa aiheuttaen kosteusongelmia. Seurakuntakeskuksen remontin piti käynnistyä alun perin vuonna 2017, mutta sitä on siirretty vuosi vuodelta eteenpäin. Ohjelman tavoitteena on vähentää yhtymän kiinteistöjen määrää 30 prosenttia vuoteen 2026 mennessä. Kolmas vaihtoehto oliKirkkoherra Pauli Niemelä oli paikalla kuulemassa kiiminkiläisten mietteitä seurakunnan tulevaisuudesta.. Puheenaiheena oli luonnollisesti myös 30-vuotiaan seurakuntakeskuksen tulevaisuus. 044 773 4000/Juho 044 773 4001/Jarno Yhteydenotot: info@bhgoup.. 16 » Torstaina 23. Kirkkoherra Pauli Niemelä näki kolme vaihtoehtoa rakennuksen tulevaisuudelle. Ensimmäinen oli, että odotetaan vielä muutama vuosi, ja tehdään kolmen miljoonan remontti, joka sekään ei välttämättä takaa tilan toimivuutta ja sisäilmaongelmien korjaamista. • Joka kuukaudelle arvotaan kaksi Mersua, joten toimi nyt. Hanki jäsenyys: kauppa.easymove.fi easymove.fi • liikunta.linnanmaa@easymove.fi • Tutkijantie 8, 90570 Oulu Kiimingin seurakuntakeskuksen tila herätti keskustelua » Terhi Ojala » Kiiminki TIISTAI-ILTANA Kiimingin seurakuntakeskukseen kokoontui kymmenkunta ihmistä pohtimaan, miltä seurakunnan toiminta voisi näyttää tulevaisuudessa. – Näitä tarkastelemalla osaamme tehdä mahdollisia investointeja tai päätöksiä peruskorjauksista tai purkamisesta aluekohtaisesti oikealla tavalla, toteaa Syrjäpalo. marraskuuta 2023 » N:o 91 Arvomme remontin tilaajien kesken kymmenen Mercedes-Benz EQA -täyssähköautoa kolmen vuoden veloituksettomalla käyttöoikeudella. Tila on myös voimakkaasti vajaakäytöllä, eikä esimerkiksi niin sanotussa talonmiehen päädyssä ole juuri lainkaan käyntiä. Tilatarveselvityksiä on tehty jokaiseen Oulun seudun seurakuntaan
Mahdollisiksi toimitilavaihtoehdoiksi esitettiin myös nuorisoseuran taloja, senioritalojen yhteisötiloja sekä kylätaloja. Niemelän mukaan uusi rakennus tulisi rakentaa 200 vuoden elinkaaren mukaisesti. Pauli Niemelä toteaakin, että seurakuntakeskusta varataan vain harvoin esimerkiksi hääjuhliin. Yleisöstä ehdotettiin, että voisiko seurakunta toimia esimerkiksi paikallisten herätysliikkeiden tiloissa ja kehitellä samalla yhteistyötä näiden kanssa. Kysely on avoinna 14.12. Seurakuntalaisille on avattu myös verkkokysely, jossa voi kertoa näkemyksiään seurakunnan näkemyksiä tiloista ja toiminnasta. Kirkkoherra Pauli Niemelä muistuttaa, että vaikka toiminnan painopistettä siirrettäisi jalkautuvampaan toimintaan, niin seurakunta järjestäisi myös kokoavaa toimintaa omissa tiloissaan. Tiistaisessa yleisötilaisuudessa esitetyt ajatukset saatetaan kirkkoneuvoston ja -valtuuston tiedoksi. Titta Tiri pohti, voisiko tilojen käyttöä tehostaa siirtämällä toimistotilat toisesta rakennuksesta samaan rakennukseen seurakuntasalin kanssa. Jos päädymme rakentamaan uuden tilan, se voisi olla ilmeeltään yhtenäinen kirkon ja vanhojen koulujen kanssa, Tiri pohti. Täällä on valtavasti musiikkitoimintaa ja kuorot harjoittelevat tiloissa viikoittain. – Olen ihastunut tähän taloon ja pidän sitä helmenä. Pauli Niemelä myös ajattelee, että Suvelan tiloja voitaisiin hyödyntää seurakunnan toiminnassa nykyistä enemmän. YHTÄ mieltä yleisössä oltiin siitä, että mikäli seurakuntakeskus säilyy, on siitä tehtävä houkuttelevampi, viihtyisämpi ja monikäyttöisempi. On vertailtava, kumpi on kannattavampaa – remontti vai purku ja uuden rakentaminen. Vain 30 vuotta paikoillaan olleen rakennuksen purkaminen herätti kuitenkin osassa yleisöä vastustusta. KIIMINGIN seurakunnan tilatarveselvityksen on tarkoitus valmistua ensi keväänä. marraskuuta 2023 » N:o 91 Kiimingin seurakuntakeskuksen tila herätti keskustelua si seurakuntarakennuksen purkaminen ja uuden pienemmän rakentaminen. Myös punaisessa vanhan koulun rakennuksessa sijaitseva Montin sali kaipaa pikaista pintaremonttia. Verkkokysely löytyy osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/tilakysely. asti, ja aktiivisin keskusteluun osallistuja ja parhaaksi äänestetyn idean keksijä palkitaan. Häntä myös huolestutti, mitä seurakuntakeskuksen uruille tapahtuu, jos rakennusta remontoidaan tai se puretaan. Seurakunnan entinen pappi Arto Kouri pohti, voisiko talviajalla jumalanpalvelukset järjestää seurakuntakeskuksessa ja kirkkorakennusta pitää kylmänä. Niemelän mukaan verkostoituminen ja yhteistyö on tärkeää seurakunnalle, sillä sitä kautta ihmisiä tavoitetaan parhaiten. Kyllä tämä remontilla pitää saada kuntoon. Seurakuntalaisia huoletti, asettavatko vieraat tilat ehtoja ja rajoituksia seurakunnan perustehtävän, kristillisen sanoman levittämisen kannalta. Idea herätti alkuun pientä epäröintiä. 17 » Torstaina 23. PEKKA SYRJÄPALO tiedusteli, mitä ajatuksia seurakuntalaisissa herättäisi jalkautuvan työn lisääminen ja vieraissa tiloissa toiminnan järjestäminen. On aika huono homma, että tämän tilan remontista on laistettu vuosia ja muut rakennukset yhtymässä ovat menneet tämän edelle, kuului erään seurakuntalaisen puheenvuoro. – Se säästö, mikä kirkon lämmityksestä saataisiin, käytettäisiin tämän rakennuksen kestäväksi saattamiseksi. Lopulliset päätökset toimenpiteistä tehdään yhteisen kirkkoneuvoston ja -valtuuston toimesta. – Olemme vuosien varrella saaneet eri järjestöistä ja yhdistyksistä yhteistyökumppaneita tarjoamalla tilojamme heille, se on myös seurakunnan etua. – Fakta on, että seurakuntakeskuksesta on luovuttava tai sitten tilanteelle on tehtävä jotakin nopeasti. Ongelmainen asuntoja toimistotilapääty voitaisiin sitten vaikka purkaa pois, Kouri esitti. T ERHI OJ A L A. Lisäksi kaivattiin konkreettisia esimerkkejä siitä, missä tiloissa seurakunta voisi toimia
Näyttely on syntynyt osana STEAM in Oulu -yhteisön toimintaa, jossa Vekaraaho on mukana. Viiruveijareiden esiopetusryhmä esittelee näyttelyn Kiiminkijoen koulun alkuluokkalaisille päiväkodin ja koulun välisessä yhteistyössä, hymyilee Tiirola, ja jatkaa: – Tämä projektimme on lisännyt talomme sisällä tietoisuutta STEAM-pedagogiikan mukaisten töiden ja projektien valmistelemisesta ja toteuttamisesta. Olemme aktiivisia Puoli päivää pihalla -toimijoita, mikä näkyy vaikkapa Tassutaaperoiden metsätaideprojektissa. NÄYTTELYSSÄ kerrotaan myös, että esimerkiksi Viiksiviikarien ryhmä on rakentanut siilille talvipesän ja muotoillut kirjaimia luonnosta kerätyistä materiaaleista. Vekara-ahon näyttely Kiimingin kirjaston porrasvitriinissä on esillä 27.11. Näyttelyssä esitellään Vekara-ahon päiväkodissa toteutettua STEAM-toimintaa tekstin ja valokuvien keinoin. Yhdessä on käyty oikein paikan päälläkin katselemassa. Kirjastossa näyttely on esillä kaksi viikkoa, eli 27. Yhtenä kriteerinä hakuvaiheessa oli kaupungin yksiköiden kanssa tehtävä yhteistyö ja laaja-alainen vaikuttavuus. Mukana olevia osastoja oli yhteensä kuusi, ja toimintaan osallistuneet lapset olivat iältään yhdestä kuuteen vuotta. Näyttelyn kuviin päässeet lapset ovat olleet erityisen täpinöissään. Käytämme kirjastoa ahkerasti, joten näyttelyn kysyminen sinne oli luonteva vaihtoehto. marraskuuta 2023 » N:o 91 Vekara-ahon päiväkoti esittelee toimintaansa Kiimingin kirjastossa » Terhi Ojala » Kiiminki KIIMINGISSÄ sijaitseva Vekara-Ahon päiväkoti on tuonut Kiimingin kirjaston porrasvitriiniin esille näyttelyn, jossa se kertoo päiväkotinsa toiminnasta. STEAM tulee sanoista science (tiede), technology (teknologia), engineering (insinööritaidot), art (taide ja kirjallisuus) ja math (matematiikka). – Näyttely tuo katsojalle palasen päiväkodin arkea. Miukumaakarit ovat ohjelmoineet Beebot-lattiarobotteja kulkemaan haluttuja reittejä ja jopa kisailleet roboteilla. asti. STEAMissa on mukana sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen yksiköitä. NÄYTTELYÄ kokoamassa ollut Marika Tiirola Vekaraahon päiväkodilta kertoo, että päiväkoti haki keväällä 2023 Oulun kaupungilta STEAM-toiminnan tuhannen euron suuruista investointirahaa. – Halusimme tarjota lapsille STEAM-toimintaa, joka olisi monipuolista ja kaikenikäisten lasten vertaistyöskentelyyn sopivaa toimintaa. Kuvista voi aistia sitä iloa, mitä yhdessä toimiminen mukavassa seurassa synnyttää. Sen perusajatuksena on yhdessä tekeminen sekä kokeileva ja yhteisöllinen oppiminen. – Lapset ovat innoissaan tehneet projektia ja esitelleet näyttelyä kotiväelle. PORRASVITRIINISSÄ esillä olevaan projektitoimintaan ovat Tiirolan mukaan osallistuneet molemmat Vekara-ahon päiväkotiyksiköt, eli kunnantalon yksikkö ja varsinainen Vekara-ahon päiväkoti Kolamäessä. marraskuuta asti. Näyttelytuotoksissa yhdistyy varhaiskasvatussuunnitelman eri oppimisen alueet, ja taideaineet integroituvat esimerkiksi luonnontiedon asioihin. T ERHI OJ A L A. 18 » Torstaina 23. Lisäksi haluamme tarjota yleisölle pienen ikkunan kurkistaa siihen hienoon lapsilähtöiseen työhön, mitä varhaiskasvatuksessa tapahtuu, Tiirola kertoo. Tiirola kertoo, että päiväkodin lapset ovat olleet projektista ja näyttelystä innoissaan
19 » Torstaina 23. marraskuuta 2023 » N:o 91
KIIMINKIJOEN kalatalousalueen sekä Ylikiimingin kalastuskunnan puheenjohtaja Pentti Marttila-Tornio sanoo, että päätöksestä tullaan tekemään valitus Vaasan hallinto-oikeuteen luonnon monimuotoisuuden ja alueen poikkeuksellisten luontoarvojen vuoksi. Virpiniemi kuuluu Oulun kaupungin kehittämisen ykköshankkeisiin. OULUN VESI arvioi seuraavaksi päätöksen sisältöä yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Varsinais-Suomen ELYkeskus on vedenottohankkeen ympäristöministeriön määräämä yhteysviranomainen. – Asia on varsin tuore ja päätös pitkä. 0400 800 258 ma–pe 10-18 la 10-15 www.optiikkasuomela.. paremman hämäränäön . Ensi vaiheen merkittävin investointi ja kehittämistyö Virpiniemessä liittyy alueen latuverkoston uudistamiseen siten, että se täyttää jatkossa myös kansainvälisen hiihtoliiton FIS-kriteerit ja mahdollistaa kansainvälisten kilpailujen järjestämisen alueella. Tätä ei ole tehty. Pohjavedenoton määräykset ja seurantavelvoitteet vaativat vielä tarkkaa analysointia ennen kuin vedenoton edellytykset ovat selvillä, sanoo Oulun Veden. PARHAAT SILMÄLASIT DNEye® SCANNER MITTAUKSELLA NÄIN TARKASTI ET OLE KOSKAAN NÄHNYT! SAAT: . marraskuuta 2023 » N:o 91 Kauppurienkatu 11, Rotuaari Oulu P. – Vesi ei tule siellä mitenkään riittämään alivirtaaman aikana. Perehdymme päätökseen huolellisesti tässä vaiheessa, enkä kommentoi ennen sitä, kertoo Varsinais-Suomen ELYn ylitarkastaja Iiro Ikonen. Virpiniemen kehittämissuunnitelman laati kaupungin toimeksiannosta Fitness Media Oy yhteistyössä BusinessOulun ja kaupungin toimijoiden kanssa. Ensilumenlatu voisi olla käytössä vuoden kuluttua syksyllä 2024, Kemppainen arvioi. Päätöksessä myönnettiin lupa vedenottoon kaikille haetuille 11 vedenottamolle siten, että vedenottomäärä on yhteensä 9 000 m3/vrk, joka on hieman haettua pienempi. Nuorittajoenkaan vesi ei talven alivirtaaman aikana tule riittämään. Näin on esimerkiksi arvokkaimman luontokohteen, Sorsuanojan sekä Naturassa olevien matalien humuspitoisten järvien laita. Alueella jo aloitettujen maatöiden yhteydessä on parannettu ja muotoiltu myös pulkkamäkeä turvallisemmaksi. leveämmät näköalueet . Pohjavesialueiden vedellä varmistetaan pintavettä käyttävän Oulun kantakaupungin vedenhankintaa. Virpiniemen kehittämistyöryhmän lisäksi on perustettu hankeryhmä koordinoimaan Virpiniemen reitistöjä parannetaan monien eri lajien tarpeisiin. Virpiniemen liikuntaja ulkoilukeskuksen kehittäminen ja siihen liittyvät investoinnit ovat käynnistyneet tänä syksynä, kertoo asiakkuuspäällikkö Jyrki Kemppainen BusinessOulusta. Lisäksi Virpiniemeen toteutetaan ensilumenlatu, jota varten alueelle tehdään lumetusjärjestelmän investointeja, tekolampi lumetusvesiä varten sekä lumen säilytyskenttä. Se on aiemmin lausunnossaan todennut, että luvan myöntäminen edellyttää valtioneuvoston käsittelyn. AUL I H A A PA L A Oulun Vedelle toistaiseksi voimassa oleva lupa ottaa pohjavettä Viinivaarasta Päätökseen haetaan muutosta » Teea Tunturi » Ylikiiminki ALUEHALLINTOVIRASTO on myöntänyt Oulun Vesi liikelaitokselle toistaiseksi voimassa olevan vesitalousluvan pohjavedenottoon Viinivaara–Kälväsvaara-pohjavesialueelta, joka sijaitsee Pudasjärven kaupungin ja Utajärven kunnan alueella. paremman kontrastinäön . luonnollisemman näkemisen Vuoden yrittäjä 2022 Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Virpiniemen latuverkostoa uudistetaan ensimmäiseksi Ensilumenlatu saataneen käyttöön ensi syksynä » Auli Haapala » Kello » Haukipudas VIRPINIEMESTÄ kehitetään monilajista urheilun, liikunnan ja hyvinvoinnin keskusta. Myös opastauluja ja taukopaikkoja parannetaan. 20 » Torstaina 23. – Myönteinen lupapäätös oli hartaasti odotettu ja pääsisällöltään hakemuksemme mukainen
OULUN VESI LIIKELAITOS on päätöksessä määrätty maksamaan kalatalousmaksua Lapin ELY-keskukselle 20 000 euroa vuodessa. Suunnitelmista kertoo tarkemmin mm. ulkoliikuntapäällikkö Mika Puolitaival Oulun kaupungin sivistysja kulttuuripalveluista. marraskuuta 2023 » N:o 91 Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Lisäksi luvan saaja on määrätty maksamaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle vuosittain 100 000 euron suuruinen maksu, joka on käytettävä pohjaveden otosta luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvien haittojen lieventämiseen ja vesien tilan parantamiseen pohjavedenoton vaikutusalueella. Kuvassa Hanganhete, johon pohjavedenotto Viinivaarasta vaikuttaisi. A RK IS TOK U VA : T EE A T UN T URI. 21 » Torstaina 23. Myös ratsastusja eläinurheilu otetaan suunnittelussa huomioon. Vedenottoa Viinivaarasta on käsitelty Vaasan hallinto-oikeudessa jo kerran aiemminkin, jolloin vedenotto sieltä ei saanut lupaa. Näiden osalta toimet ajoittunevat vuosille 2024 ja 2025. Hakemuksen mukaista tarkkailusuunnitelmaa on määrätty täydennettäväksi. Suunnitelmista ja hankkeista kerrotaan tarkemmin Virpiniemen alueen toimijoiden infossa tänään torstaina 23.11. Kaikille avoimen tilaisuuden järjestää Oulun kaupungin Virpiniemen kehittämistyöryhmä, josta paikalla on BusinessOulun, konsernipalvelujen, kaupunkiympäristön ja liikuntapalvelujen asiantuntijoita. Virpiniemen Sykekahvilassa kello 16 alkaen. Numero on Virpiniemen latuverkostoa uudistetaan ensimmäiseksi investointeja ja kokonaiskehitystä. Päätös on nähtävänä lupaviranomaisen verkkosivuilla https://ylupa.avi.fi. Päätöksestä valittavat tahot ovat huolissaan ainutlaatuisesta ja osin suojellusta Viinivaaran luonnosta. Oulun Vesi on luokiteltu huoltovarmuuskriittiseksi vesilaitokseksi kokonsa ja alueellisen merkityksen vuoksi. Viinivaara–Kälväsvaaraalueen pohjaveden hyödyntäminen saadaan toteutettua Oulun Veden mukaan energiatehokkaasti, koska korkeuserosta johtuen pohjaveden johtaminen Ouluun pystytään toteuttamaan osin painovoimaisesti. Tapaamisessa kuullaan alueen kehittämisen ajankohtaisista toimenpiteistä ja tapaamiseen voi tuoda terveiset kaupungin edustajille ja muille toimijoille. Tapahtuma aloitetaan kahvitarjoilulla ja ohjelma alkaa noin kello 16.15. Täydennetyllä laajalla ennakkotarkkailulla saadaan ajantasainen tieto pohjavedenoton vaikutusalueen nykytilasta. Kaupungin tavoitteena on tehdä Virpiniemestä kehittämissuunnitelman tavoitteen mukaisesti vahvempi monilajinen ja ympärivuotinen liikunnan ja urheilun keskus, joka tarjoaa myös houkuttelevan toimintaympäristön erilaisille matkailuja palveluyrityksille jatkossa. Nyt AVIlta luvan saanut hakemus on uusi. VIRPINIEMEN alueen uusien opasteiden, maastopyöräilyn, frisbeegolfin ja muiden lajien osalta sekä alueen taukopaikkojen uudistamiseksi tehdään tai ollaan käynnistämässä suunnittelua. Vesihuolto on keskeinen yhdyskunnan huoltovarmuuden osa, johon on investoitava häiriötilanteiden välttämiseksi. Hankeryhmän vetäjäksi rekrytoitiin hankejohtaja Karri Oikarinen, jolle Virpiniemi kuuluu muiden kaupungin kärkihankkeiden kuten Oulun Areena-hankkeen ohella. – Näiden hankkeiden suunnitteluun ja investointeihin on varattu määrärahoja vuodelle 2024 sekä alustavasti myös vuodelle 2025. Oulun Vesi liikelaitos on oikeutettu ryhtymään päätöksen tarkoittamaan ennakkotarkkailuun jo ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla 28.12.2023 saakka. Pohjavesihankkeella parannetaan merkittävästi yhdyskunnan jokapäiväisen toiminnan kannalta kriittistä vesihuoltopalvelua. Vedenhankinnan varmistamisella pintaveden rinnalla pienennetään vedenhankintaan liittyviä riskejä oleellisesti ja parannetaan häiriötai poikkeustilanteiden vedenhankintaa. Eri lajien harrastajien sekä myös golfyhtiön kanssa tullaan Jyrki Kemppaisen mukaan käymään vuoropuhelua suunnittelun aikana. Oulun Vedelle toistaiseksi voimassa oleva lupa ottaa pohjavettä Viinivaarasta Päätökseen haetaan muutosta johtaja Jouni Lähdemäki. Lupapäätöstä ja mahdollisia toimenpiteitä tullaan käsittelemään teknisten liikelaitosten johtokunnassa ja Oulun kaupunginhallituksen kokouksissa joulukuussa
marraskuuta 2023 » N:o 91 www.alinahoivatiimi.fi Alina auttaa arjessasi Meiltä monipuoliset hoivaja kotityöpalvelut, sairaanhoitopalvelut sekä lapsiperheiden palvelut kotiin. Valtuusto päätti säilyttää alueelliset neuvottelukunnat ja kehittää niiden toimintaa. Aluevaltuusto päätti myös, että yöpäivystys jatkuu Raahen sairaalassa. Tilaa maksuton kartoituskäynti! Alina Oulu, Ii, Pudasjärvi Puh. äitiysfysioterapia arpikäsittely vauvahieronta imetysohjaus klassinen hieronta MamaMassage® purentalihashieronta ryhmäliikunta lantionpohjan fysioterapia Torikatu 64, Oulu www.hyvinvointikeskustuntuma.fi 040 8340423 info@hyvinvointikeskustuntuma.fi Pohteen aluevaltuusto päätti kymmenien miljoonien säästöistä Pelastustoimi etsii säästöjä henkilöstöstä ja asemien vuokrista » Teea Tunturi » Rantapohjan alue POHTEEN aluevaltuusto hyväksyi tuottavuusja taloudellisuusohjelman sekä pelastustoimen palvelutasopäätöksen vuosille 2024– 2025. Aluevaltuusto päätti myös turvata psykoterapian lääkinnällisenä kuntoutuksena kaikille Kelan kuntoutusten ulkopuolella oleville, myös yli 67-vuotiaille silloin, kun se on hoidollisesti tarkoituksenmukaista. Tulevat säästöt vaikuttavat pelastustoimen palvelutasoon heikentävästi, mutta palvelutaso pysyy kuitenkin lakisääteisellä minimitasolla. Jokelainen kertoo, että pelastustoimen ensi vuoden kahden miljoonan säästötavoite pysyi ennallaan. 044 455 6560 sinikka.illikainen@alinahoivatiimi.fi RA HAT TAKAIS IN AS EN NUSTYÖST Ä TAKUU 100% Ilmalämpöpumpun asennuspaketti nyt vain 599 €. Tulevina vuosina pelastustoimen on löydettävä vielä miljoonien lisäsäästöt. Tämänkin jälkeen ensi vuoden talousarvio tulee olemaan noin 60 miljoonaa euroa alijäämäinen. Nyt aloitamme neuvottelut vuokrien alentamiseksi kaikilla 46 paloasemallamme. Aluevaltuusto keskusteli tuottavuusja taloudellisuusohjelman sisällöstä vilkkaasti ja sisältöön esitettiin muutoksia yksimielisesti ja äänestämällä. Aluevaltuusto päätti, että Oulaskankaan sairaalan erikoissairaanhoidon päivystys ja leikkaustoiminta jatkuu. A RK IS TOK U VA : T ERHI OJ A L A. Kahdesta miljoonasta 425 000 euroa on myöhemmin kohdennettavaa säästöä, jota ensisijaisesti haetaan rakennusten vuokrakustannuksista. – Jollei tämä onnistu, sitten edetään muissa toimenpiteissä kuten paloasemien vähentämisessä. Olhavan ja Oijärven asemien kohtalo ei vielä ratkennut, vaikka näiden lakkauttaminen muutaman muun aseman ohella on ollut esillä. Yksittäisien terveysasemien sulkemisen osalta päätöksiä ei ole vielä tehty, mutta Rantapohjan alueelta YliIi, Kuivaniemi ja Ylikiiminki ovat joutumassa rankkojen toimien kohteeksi. Kaupan päälle alan kovin Rahat takaisin -takuu! Lue lisää: www.coolerykkoset.fi Ilmalämpöpumput asennettuna alueellesi – myös huolto! Soita: 050 5876 317 CoolerYkköset Huhtikuja 7, 91100 Ii Lämmitysjärjestelmät asennettuna -Maalämpö -Vesi-ilma Öljylämmittäjä! Muistithan korotetun kotitalousvähennyksen vuonna 2023! Lisätietoa 044 235 3633 info@lvi-eilola.fi Iloitse toimivasta kehosta! Meiltä löydät avun, kun kehon muutokset luo haasteita. Myös pelastustoiminnan säästöjen kartoitus on yhä meneillään. 22 » Torstaina 23. PELASTUSJOHTAJA Petteri Jokelainen kertoo, että nyt tehdyllä päätöksellä ei linjata myöskään paloasemien verkostoa. Pahimmillaan puhutaan palveluiden lakkauttamisesta. Henkilöstön osalta säästöt osuvat jo ensi vuonna sekä vakituiseen että sopimushenkilöstöön. Säästöjä etsitään nyt hyväksytyllä ohjelmalla noin 90 miljoonalla eurolla
Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. 044 714 7800 3. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. TILAA NÄIN: TILAA NÄIN: ETU n. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. Kutsu meidät arviokäynnille lähettämällä yhteydenotto esim. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . Tämä mahdollisuus on kaikilla paperilehden tilaajilla. 9.2 020 51. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mät iä. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. Mit ä ost ajat aik ova t. Tekstiviestillä p. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. (vain Suomeen) KESTOTILAUS 2024 Lasku kahdessa erässä 2x64€ KESTOTILAUS 2024 Lasku yhdessä erässä 128€ tiistaina ja torstaina tiistaina ja torstaina UU DEL LE PAP ERI LEH DEN UU DEL LE PAP ERI LEH DEN • VELOITUKSETTA • VELOITUKSETTA 1. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. marraskuuta 2023 » N:o 91 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. 044 714 7800 3. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nie n palv elut alon . Mit ä ost ajat aik ova t. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . 044 714 7800 ?. 010 633 8880 Liminka Lakeustalo Liminganraitti 10 C p. Olemme näin vahvistaneet reippaasti sekä markkinaosuuttamme että asemaamme alueen asuntokaupan suunnannäyttäjänä. www.asuntokolmio.fi. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Oheisella tilauskupongilla 1. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . (sis. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. 010 633 8888 Asunnot alueellasi myy Asuntokolmio Katso kaikki yli 200 myytävää kohdettamme Maarit Nissilä Asuntomyyjä 041 467 8264 Jukka-Pekka Halunen Kiinteistönvälittäjä LKV 040 138 8668 Arja Alakopsa Kiinteistönvälittäjä LKV, IAT 040 540 4798 Juhani Hiironen Kiinteistönvälittäjä LKV, julkinen kaupanvahvistaja 040 138 1385 Lauri Lotvonen Kiinteistönvälittäjä LKV 040 138 0004 ME ASUNTOKOLMIOLAISET olemme tehneet kauppaa viime vuoden huippulukemien tahtiin – huolimatta siitä, että Oulun seudulla käytetyn asunnon kauppoja on tehty tänä vuonna lähes 30 % vähemmän kuin v. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. 9.2 020 51. Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mät iä. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. 9.2 020 51. krs p. 4. Siv ut 6–7 KESTOTILAAJALLE KESTOTILAAJALLE HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. 9.2 020 51. 9.2 020 51. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nie n palv elut alon . Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Näköislehden, Päivän lehden sekä Historialliset lehdet) Tilausedun saat käyttöösi kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi katkoviivalla merkittyyn alueeseen. Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nie n palv elut alon . Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nie n palv elut alon . 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. 9.2 020 51. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mät iä. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. 9.2 020 51. – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. 4. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mät iä. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. Näköislehden, Päivän lehden sekä Historialliset lehdet) Tilausedun saat käyttöösi kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi katkoviivalla merkittyyn alueeseen. – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. 044 714 7800 2. 28 €) mahdollisuuden lukea DIGILEHTEÄ mahdollisuuden lukea DIGILEHTEÄ (sis. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. Oheisella tilauskupongilla Oulu Limingantulli Alasintie 10 E, 2. Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mät iä. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. Mit ä ost ajat aik ova t. Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nie n palv elut alon . Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Mit ä ost ajat aik ova t. Tekstiviestillä p. Kiitos tästä kuuluu sekä teille uskolliset asiakkaamme että loistaville myyjillemme! Markkinat vaihtelevat, mutta hyvä myyjä osaa toimia ja tehdä kauppaa kaikissa olosuhteissa, myydä kaikenlaisia asuntoja, eikä jää turhaan valittelemaan asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa. San om aleh tien Liit on jäse nle hti RA HA A KU ITU UN Ou lun kau pun ki on pää ttän yt tuk ea kui tuv erk on tote utt am ista jatk oss a rah alli ses ti. • VELOITUKSETTA • VELOITUKSETTA Rantapohja maksaa postimaksun Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti: Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. Siv ut 6–7 HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tor sta ina 24. 2022 tammi-lokakuussa. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. Siv u 3 Oli si pyy ntö kul kijo ille . kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. Pek kal a vin kka a kok eile ma an loh en gra ava ust a uud ella tav alla . Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. 23 » Torstaina 23. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. 28 € KestotilausKestotilausHaluan loppuvuoden 2023 Rantapohjat veloituksetta ja tilaukseni jatkuu vuonna 2024 kestotilauksena. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. Mit ä ost ajat aik ova t. Mit ä ost ajat aik ova t. Siv u 8 Nah kia isia , siik oja, ma ivoj a, mät iä. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N loppuvuoden 2023 9 lehteä (kestotilausETU n. 9.2 020 51. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. vsk • N:o 75 Per ust ettu 196 9. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. Rak enn uks en om ista ja Tee mu Kur kel a lup aa, että talo on pää sev ät tut ust um aan mu utk in, sill ä hän aik oo vuo kra ta sitä ma tka iluk äyt töö n. 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Siv u 5 UU SIA MA KU JA Val tak unn alli sia ruo kah aas tee ssa etsi tää n laut ase lle uus ia ma kuj a. 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . Siv u 10 Kur kis tus Ako laa n Iin Ako lan kar tan on pää rak enn uks en rem ont ti on ain aki n tält ä erä ä lop pus uor alla . Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . Tämä mahdollisuus on kaikilla paperilehden tilaajilla. 044 714 7800 2. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. Siv u 7 KIR KO N SYN TYM ÄPÄ IVÄ Iin kirk ko valm istu i 70 vuo tta sitt en pai kal le, joss a oli ollu t aiem min jo ain aki n kak si kirk koa . kin , mo lem pia mie luu sti reil ust i. vsk • N:o 76 Per ust ettu 196 9. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. Luv ass a on asu nto ja ja yht eisö llis yyt tä. Siv u 3 KII NT EIS TÖ T MY YD ÄÄ N Ylik iim ing issä olev at van hat seu rakun nan kiin teis töt ova t löy täm äss ä ost ajan sa. 9.2 020 51. 9.2 020 51. Han nu Kuh a syö itse mo nip uol ises ti kal aa, mu tta yks i on ehd oto n suo sikk i. 28 € ETU n. 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . Siv u 9 SES ON KI KU UM IMM ILL AA N HAU KIP UTA AN • IIN • JÄÄ LIN • KEL LON • KIIM ING IN • KUI VAN IEM EN • PAT ENI EM EN • YLI -IIN • YLI KIIM ING IN PAI KAL LIS LEH TI Tiis tain a 29. Kun “iso hät ä” yllä ttää , vois it peit tää jätö kse t huo lell a kiv illä tai kun tall a – Met säm ies ja koir a – LUK IJO ILT A Siv u 2 UU TTA ELO A YLI -IIH IN Mik ko Sar kki nen ost i YliIin ent isen vete raa nie n palv elut alon . San om aleh tien Liit on jäse nle hti Kiit os siit ä arv okk aas ta työ stä, jota jaks atte teh dä vuo si vuo den ja ker ta tois ens a jälk een kan sala iste n liik kum isen ete en järj estä mä llä Illin juo ksu ja. – Put taa n kun toil ija – LUK IJO ILT A Siv u 2 TU NN EJA VU OR OV AIK UT UST AID OT ESI IN YliIin kou lull a järj este ttii n ens imm äin en kok o kou lun Hyv is-t unt i. Tun nin aik ana kes kity tää n tun neja vuo rov aik utu sta itoi hin ja keh itet ään yht eisö llis yyt tä. 9.2 020 51. Tai soita suoraan jollekin Pohjoisen alueen huippumyyjistämme! Yrittäjien ja sihteereiden lisäksi myös 5 välittäjäämme asuu Rantapohjan levikkialueella eli voimme hyvillä mielin sanoa tuntevamme alueen erinomaisesti. 28 €) loppuvuoden 2023 9 lehteä (kestotilausETU n. Kuh an per ust aja Han nu Kuh a ja yrit yks en tuo tek ehit teli jä Jan ne Pek kal a. 170 0-lu vun lop ulla valm istu nee ssa talo ssa on nyt sula ssa sov uss a uut ta ja van haa . sivuiltamme: www.asuntokolmio.fi/valittajat, niin me valitsemme sinulle ja kodillesi parhaiten sopivan välittäjän. Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 9.2 020 51. Kal astu kse ssa on men oss a elok uun puo livä list ä loka kuu n lopp uun kes täv ä sad onk orju uai ka, ker tov at Kal alii ke H. 010 633 8889 Haukipudas Keskusta Kirkkotie 2 p
alkaen A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI Joulukampanja-liikkeistä. to 23.11. Arvonnassa mukana olevassa kortissa tulee olla kaikki *merkityt täytettynä Palauta kortti täytettynä 17.12.2023 mennessä kampanjaliikkeeseen. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Arvomme yht. Arvomme yht. (Kortteja on rajoitettu määrä) To 23.11. tai tulostaa verkosta www.rantapohja.fi *Osoite *Nimi *Puh. su 17.12. ja to 14.12. Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniemessä Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniemessä Joulukampanjaliikkeisiin Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniemessä Kerää 3 leimaa ja voit voittaa 100€:n LAHJAKO RTIN kampanja liikkeisiin Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniem essä. ME VOIMME ME VOIMME YHDESSÄ YHDESSÄ OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja to 23.11. C) PALAUTA KORTTI C) PALAUTA KORTTI vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. 24 » Torstaina 23. vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. marraskuuta 2023 » N:o 91 100 € 100 € LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan Arvomme yht. su 17.12. 12.2023 mennessä. B) KERÄÄ 3 LEIMAA B) KERÄÄ 3 LEIMAA täytettynä Joulukampanjaliikkeeseen su 17. • AML Gym • Autokeidas • Iin Apteekki • Iin Autotarvike • Iin Kukkakauppa • Iin Leipäpysäkki • K-Market Ii • Kalaliike Kuha • Koistisen Korjaamo • Kotipizza • Kärkkäinen • Makujen Kiina • Neste Juhani Nenonen • Pizzeria Orient • Ravintola Krunni • S-Market Ii • Sale Kuivaniemi • Sale Yli-Ii • Yli-Iin Apteekki OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja Leima 1 Leima 2 Leima 3 Kortteja on rajoitettu määrä! Kortin voi myös leikata paikallislehti Rantapohjista to 23.11., ti 5.12. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA 100 € 100 € Joulukampanja-liikkeen kassalta. * Olen Rantapohjan tilaaja Kyllä En Yhteystietoja voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. 5 kpl 100€:n lahjakortti a. su 17.12.2023 Joulukampanjassa mukana olevat iiläiset, yli-iiläiset ja kuivaniemeläiset yritykset: Joulukampanjassa mukana olevat iiläiset, yli-iiläiset ja kuivaniemeläiset yritykset:. Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniemessä to 23.11. alkaen To 23.11
ja to 14.12. marraskuuta 2023 » N:o 91 100 € 100 € LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan Arvomme yht. alkaen A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI Joulukampanja-liikkeistä. su 17.12. 5 kpl 100€:n lahjakortti a. su 17.12. Arvonnassa mukana olevassa kortissa tulee olla kaikki *merkityt täytettynä Palauta kortti täytettynä 17.12.2023 mennessä kampanjaliikkeeseen. (Kortteja on rajoitettu määrä) To 23.11. tai tulostaa verkosta www.rantapohja.fi *Osoite *Nimi *Puh. ME VOIMME ME VOIMME YHDESSÄ YHDESSÄ OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja to 23.11. 12.2023 mennessä. 010 430 3820 Avoinna: Ma-la 8–21, su 10–18 www.karkkainen.com klo 11–17 klo 11–17 Joulupukki vierailee myymälässä ja jakaa karkkia Joulupukki vierailee myymälässä ja jakaa karkkia klo 12–18 klo 12–18 Lions Club tarjoilee myymälässä torttukahveja Lions Club tarjoilee myymälässä torttukahveja on ruokaa Joulu 11 69 69 Töysäläinen Piparkakut 400 g (4,23/kg) HAUKIPUDAS, KELLO, II, YLIKIIMINKI JA KIIMINKI Tarkista oman myymäläsi aukiolot arina.fi on ruokaa Joulu KEISKA, KUIVANIEMI JA YLI-II Tarkista oman myymäläsi aukiolot arina.fi Töysäläinen Piparkakut 1 69 (4,23/kg) 400 g. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Arvomme yht. B) KERÄÄ 3 LEIMAA B) KERÄÄ 3 LEIMAA täytettynä Joulukampanjaliikkeeseen su 17. Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniemessä to 23.11. to 23.11. alkaen To 23.11. Arvomme yht. 25 » Torstaina 23. Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniemessä Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniemessä Joulukampanjaliikkeisiin Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniemessä Kerää 3 leimaa ja voit voittaa 100€:n LAHJAKO RTIN kampanja liikkeisiin Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniem essä. C) PALAUTA KORTTI C) PALAUTA KORTTI vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. su 17.12.2023 Joulukampanjassa mukana olevat iiläiset, yli-iiläiset ja kuivaniemeläiset yritykset: Joulukampanjassa mukana olevat iiläiset, yli-iiläiset ja kuivaniemeläiset yritykset: Perinteinen Perinteinen Joulunavaus Joulunavaus lauantai 25.11.2023 lauantai 25.11.2023 Ilotulitus Ilotulitus klo 18 klo 18 Kärkkäinen Ii, Sorosentie 2 . 5 kpl 100€:n lahjakortteja Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA 100 € 100 € Joulukampanja-liikkeen kassalta. * Olen Rantapohjan tilaaja Kyllä En Yhteystietoja voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. • AML Gym • Autokeidas • Iin Apteekki • Iin Autotarvike • Iin Kukkakauppa • Iin Leipäpysäkki • K-Market Ii • Kalaliike Kuha • Koistisen Korjaamo • Kotipizza • Kärkkäinen • Makujen Kiina • Neste Juhani Nenonen • Pizzeria Orient • Ravintola Krunni • S-Market Ii • Sale Kuivaniemi • Sale Yli-Ii • Yli-Iin Apteekki OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja Leima 1 Leima 2 Leima 3 Kortteja on rajoitettu määrä! Kortin voi myös leikata paikallislehti Rantapohjista to 23.11., ti 5.12
fi Ii. Arvonnassa mukana olevassa kortissa tulee olla kaikki *merkityt täytettynä Palauta kortti täytettynä 17.12.2023 mennessä kampanjaliikkeeseen. marraskuuta 2023 » N:o 91 100 € 100 € LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! Arvomme yht. Kerää 3 leimaa ja voit voittaa 100€:n LAHJAKO RTIN kampanja liikkeisiin Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniem essä. su 17.12.2023 Joulukampanjassa mukana olevat iiläiset, yli-iiläiset ja kuivaniemeläiset yritykset: Joulukampanjassa mukana olevat iiläiset, yli-iiläiset ja kuivaniemeläiset yritykset: Palvelemme ma-pe 7-21, la 8-21, su 10-21 K-Market Ii Kisatie 1, 91100 Ii www.k-market. ja to 14.12. 26 » Torstaina 23. tai tulostaa verkosta www.rantapohja.fi *Osoite *Nimi *Puh. * Olen Rantapohjan tilaaja Kyllä En Yhteystietoja voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Arvomme yht. 5 kpl 100€:n lahjakortteja VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan • AML Gym • Autokeidas • Iin Apteekki • Iin Autotarvike • Iin Kukkakauppa • Iin Leipäpysäkki • K-Market Ii • Kalaliike Kuha • Koistisen Korjaamo • Kotipizza • Kärkkäinen • Makujen Kiina • Neste Juhani Nenonen • Pizzeria Orient • Ravintola Krunni • S-Market Ii • Sale Kuivaniemi • Sale Yli-Ii • Yli-Iin Apteekki OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja Leima 1 Leima 2 Leima 3 Kortteja on rajoitettu määrä! Kortin voi myös leikata paikallislehti Rantapohjista to 23.11., ti 5.12. Arvomme yht. Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniemessä to 23.11. 5 kpl 100€:n lahjakortti a
Matti ja Maija Meikäläinen Joulutervehdyksen HINTA VAIN 23 € sis. 5 kpl 100€:n lahjakortteja VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan • AML Gym • Autokeidas • Iin Apteekki • Iin Autotarvike • Iin Kukkakauppa • Iin Leipäpysäkki • K-Market Ii • Kalaliike Kuha • Koistisen Korjaamo • Kotipizza • Kärkkäinen • Makujen Kiina • Neste Juhani Nenonen • Pizzeria Orient • Ravintola Krunni • S-Market Ii • Sale Kuivaniemi • Sale Yli-Ii • Yli-Iin Apteekki OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja Leima 1 Leima 2 Leima 3 Kortteja on rajoitettu määrä! Kortin voi myös leikata paikallislehti Rantapohjista to 23.11., ti 5.12. marraskuuta 2023 » N:o 91 SUDOKUT JA RISTIKKO 23.11.2023 » RISTIKON RATKAISU tiistain 28.11.2023 Rantapohjassa Rantapohjan näköislehti on uudistunut. Pirjo Heikkuri, puh. Soita meille viimeistään torstaina 14.12. 044 714 7806 tai lähetä tervehdyksesi sähköpostilla osoitteeseen ilmoitukset@rantapohja.fi Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. 5 kpl 100€:n lahjakortti a. tai tulostaa verkosta www.rantapohja.fi *Osoite *Nimi *Puh. Ristikon ja sudokut voi täyttää myös digitaalisesti. Valikossa näkyy kolme valkoista viivaa alekkain ja viivoja klikkaamalla tulee näkyviin tulostimen symboli. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Arvomme yht. su 17.12.2023 Joulukampanjassa mukana olevat iiläiset, yli-iiläiset ja kuivaniemeläiset yritykset: Joulukampanjassa mukana olevat iiläiset, yli-iiläiset ja kuivaniemeläiset yritykset: Unohda joulukorttien kirjoittaminen! Jouluiset tervehdykset julkaisemme jouluisessa Rantapohjassa to 21.12. 100 € 100 € LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! Arvomme yht. 27 » Torstaina 23. Kokeilepa hauskaa ominaisuutta. Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniemessä to 23.11. Arvomme yht. 044 714 7800 Sari Niiranen, puh. alv Lähetä mielipiteesi: toimitus@rantapohja.fi. * Olen Rantapohjan tilaaja Kyllä En Yhteystietoja voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. Näköislehden lukijat voivat tulostaa ristikon itselleen sivun valikosta ylhäältä vasemmalla. 044 714 7805 Outi Koistinen, puh. ja to 14.12. Kerää 3 leimaa ja voit voittaa 100€:n LAHJAKO RTIN kampanja liikkeisiin Iissä, Yli-Iissä ja Kuivaniem essä. Arvonnassa mukana olevassa kortissa tulee olla kaikki *merkityt täytettynä Palauta kortti täytettynä 17.12.2023 mennessä kampanjaliikkeeseen
Jääli–Koiteli-erämaaladun virtuaalikierrosta, joka on koottu 16 panoraamakuvasta, joista voi ihastella ladun maisemia 360 asteen näkymin. Kempele 2.12. Ylikiimingin asukastuvalla järjestetään joulumyyjäiset perjantaina 24.11. marraskuuta 2023 » N:o 91 Rantapohjasta 24.2.1977: Isäahven tulee illansuussa kotiin hieman iloisella tuulella. Lahjoja voi tuoda asukastuvalle 15.12. Virtuaalikierroksen karttaan on merkitty lähtöpaikat ja laavut sekä etäisyydet pisteistä molempiin hiihtosuuntiin. – Työ on tehty talkoilla ja se on vapaasti kaikkien reitin käyttäjien käytössä. Jäälin erämaaladulla kiire helllittää otteensa. Meiltä saat halutessasi yhden sopimuksen ratkaisun, joka sisältää kaiken suunnittelusta asennukseen, myös LVISja pohjatyöt. Ahvenrouva tiuskaisee, että joko sinä kelmi taas olet ollut telakalla vesillelaskujuhlissa! M.N. kello 17–19. Kiiminkiläinen kukkakauppa on mukana hyväntekeväisyyskampanjassa. 28 » Torstaina 23. Ylikiimingin seurakuntatalon piha-alueella järjestetään koko perheen joulupolku tiistaina 28.11. Kaustinen 3.12. Kellon asukastupa järjestää yhteistyössä Hope Oulun kanssa joululahjakeräyksen vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Kampanjaan voi osallistua valitsemalla mieleisensä lahjoituskukan joko yhteistyöhön osallistuvasta kukkaliikkeestä tai niiden verkkokaupasta. saakka. – Palvelu on edelleen ainoa laatuaan Oulun kaupungissa, joten olisi hyvä jos se pysyisi tallella, Arontie toivoo. Kellon asukastuvalla joululahjakeräys. Hope Oulu toimittaa lahjat jouluksi oikeisiin osoitteisiin. Maksuton tapahtumailta on useiden eri ylikiiminkiläisten toimijoiden yhdessä järjestämä. Varaa ilmainen suunnitteluaika, niin saat tietää uuden keittiösi kokonaishinnan töineen ja tarvikkeineen. Kaikki takuutyönä. Joulukonserttikiertue LähiTapiola Pohjoisen omistaja-asiakkaille ELÄMÄSI HELPOIN KEITTIÖREMONTTI! KOKO REMONTILLE 6 kk koroton ja kuluton maksuaika. Myytävänä on käsitöitä ja muita jouluisia tuotteita. Lahja toimitetaan asukastuvalle paketoimattomana. Virtuaalikierroksella pääsee reittiin tutustumaan ennakkoon. Tapahtuma alkaa hartaudella kello 18, jonka jälkeen seurakuntatalossa on muun muassa askartelua, piparin koristelua ja joululaulukaraokea. Pulkkila 9.12. MITÄ UNELMIESI KEITTIÖ MAKSAA. Vuodesta 2010 alkaen toteutetussa hyväntekeväisyyskampanjassa kuka tahansa voi kukkalahjan antamalla tuoda ikäihmisten jouluun tunteen välittämisestä ja arvostuksesta. OULUN PUUSTELLI, Alasintie 10 B, p. Tilaisuudessa on myös puurotarjoilu. Joulunodotusiltaa vietetään samana iltana kello 18–20. Ylivieska 26.11. Joulupolulle ja joulun odotteluun Ylikiiminkiin. klo 9–15. Välillä pitää pysähtyä kuuntelemaan hiljaisuutta. Se löytyy Kuvakaron omalta nettisivulta, sekä suoraan osoitteesta https://storage.net-fs. Kiiminkiläinen kukkakauppa Sinituuli on tänä vuonna mukana Ole joulupukkina seniorille –kampanjassa. Raahe 1.12. com/hosting/7150744/0/ Kari Arontie toivoo, että maksulliseksi muuttuneelle alustalle löytyisi hänen lisäkseen muitakin maksajia tai tilanteeseen löytyisi jokin muu ratkaisu. Myyjäiset ovat Ylikiimingin asukasyhdistyksen ja Kiimingin seurakunnan järjestämät. Iissä ja Pudasjärvellä konserteissa esiintyy Pohjan Laulun mieskuoro, kuoronjohtajanaan Mihkel Koldits ja solistina kansanmusiikkivivahteista poppia edustava Peltokurki-duo. Ohjelmassa on muun muassa metsäneläinten joulurauhan julistus, poroajelua ja monenlaista arvuuttelua ja arvontaa. Jäälin ja Koitelin välisestä erämaaladusta vuonna 2021 tehty virtuaalikierros on kerännyt tekijänsä, jääliläisvalokuvaaja Kari Arontien mukaan noin 1 400 katsomiskertaa. Asukastuvan joulukuuseen on ripustettu lahjatoiveita lapsilta. Joulumyyjäiset Ylikiimingissä. Lauluja ja runoja isänmaalle Yli-Iissä. Kampanja on tuonut jouluiloa vuosittain jopa 12 000 seniorille eri puolilla Suomea. Tahdomme kiittää kuluneesta vuodesta 2023 ja kutsua omistajaasiakkaamme LähiTapiola Pohjoisen 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettävälle joulukonserttikiertueelle. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US. Virtuaalikierros toimii Windowsja iOS järjestelmissä myös mobiilisti. Pudasjärvi 16.12. Yli-Iin kirkossa järjestetään torstaina 23.11. kello 18 tilaisuus, josIl PO HJOISESS A EL ÄM ÄNTURVA A 160 vuotta Tervetuloa joulukonserttiin! Lisätiedot ja ilmoittautumiset: lyyti.fi/reg/joulukonserttikiertue2023 Kalajoki 25.11. 010 277 7325 Puhelut 8,4 snt/min Virtuaalisti hiihtämään. Haukipudas Jäälin erämaaladun virtuaalikierros on kerännyt tukun katsojia. Kuusesta voi valita toiveen. Ii 11.12. Sata ensimmäistä saa grillimakkaraa ja mehua. Haapajärvi 10.12. Nivala 9.12. Kotona Asuen Seniorihoivan järjestämässä kampanjassa on mukana noin sata liikettä ja se on käynnissä 19.12. asti. Ulkosalla on myynnissä joulukransseja ja grillimakkaraa. Tämä on ensimmäinen virtuaalikierros, joka on tehty Oulun laduista, Arontie sanoo
Psalmin tekijän pyyntö on, että sinun edessäsi yksikään ei ole syytön. Ilmoitus Rantapohjassa 22.11.1979. Niille, jotka tuntevat Herran nimen edessä pyhää pelkoa vääryyden ja syntien vuoksi, nousee pelastuksen aurinko ja te parannutte sen siipien alla. Jumalan sanan kehotusten ja lupausten alla elävän ei tarvitse pelokkaana odottaa tulevaa aikaa, kun usko ohjaa elämää. Tarjolla on kakkukahvit. Usko vaikuttaa hyvän tekemisen. Kuivaniemen aseman liikuntasalin kerhotilassa. Ohjelmasta vastaavat Iin–Yli-Iin lausujat sekä Kiimingin seurakunnan Yli-Iin kuoro Kajastus. Päivän aikana jännitettiin omaa menestystä arpajaisissa sekä onnenpyörässä. sa ohjelmassa on runoja, kuoromusiikkia ja yhteislaulua itsenäisen isänmaan teemalla. Juttu luisti ja markkinameininkiä riitti vanhan koulun tiloissa. Kuivaniemen kotiseutuyhdistys kokoontuu sääntömääräiseen syyskokoukseen tulevana sunnuntaina 26.11. Monessa asiassa Jumalan hyvä tahto saa toteutua, mutta siellä missä vääryys ja väkivalta, pahuus vaikuttaa, ei Jumalan hyvätahto pääse toteutumaan. Usko kantaa perille Taivaaseen. Oma turmeltunut luonto ei siihen pysty, vaan tarvitaan Jumalan armoa, joka ohjaa kaikkeen hyvään, oikeaan ja puhtaaseen. Käsitöiden, leivoinnaisten ja joulukoristeiden lisäksi myytävänä oli hernekeittoa ja pannukakkua. Te saatte periä valtakunnan, joka on ollut teitä varten maailman alusta asti. Ympärillämme näemme paljon myös pahaa, sodan aiheuttamaa tuhoa ja kärsimystä. Raamatun ilmoituksen mukaan Herra Jeesus tulee aikojen lopussa kirkkaudessaan ja kunniassaan kaikkien enkeleiden kanssa jakamaan oikeudenmukaisen tuomion tälle maailmalle. Jumalanvaltakunnan aurinko valaisee ja sen evankeliumi Jeesuksen sovitustyön tähden hoitaa ja puhdistaa. Annetaanko tälle maailmalle vielä hyvän kasvun ja elämän aikaa. Kahvia ja hartaus. Jumala loi ihmisen yhteyteensä, omaksi kuvakseen. Opeta minulle tie, jota kulkea. Jumalan sanan opastus voidaan ottaa vakavasti tai suhtautua siihen välinpitämättömästi. Kun lähimmäinen kokee janoa tai nälkää, sitä samaa tuntee myös elämän Herra. Uskolliselle kilvoittelijalle kerran luetaan: Vähässä olit uskollinen, mene Herrasi iloon. Väkeä tuotiin rockibusseilla Oulusta asti. K U VAT: SISKO B RUNNI Tämä oli varmaankin kova juttu Iissä. Opeta minua täyttämään tahtosi. 5 Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässä on tehnyt, hyvää tai pahaa. Vaikka Jumala on ylhäinen ja korkea, meidän ajatustemme yläpuolella, hän on sanan lupausten kautta lähellä. Tämän ajan virressä 160 kuvataan: Jumala kohtaa turmeltuneen maailman. marraskuuta 2023 » N:o 91 Kaiken loppu lähestyy LÄHESTYMME kirkkovuoden taitekohtaa. Vanha loppuu ja uusi alkaa. Kuningas sanoo oikealla puolella oleville: Tulkaa tänne te isäni siunaamat. Silloin Herran sana on hylkäävä, menkää pois minun luotani. Se ohjaa totuuteen ja rakkauteen Kristuksessa. Olemaan valon lapsia. Ihminen kohtaa kaikkivaltiaan Jumalan, vanhurskaan tuomarin. kor. Meitä kehottaa valvomaan omassa elämässä, olemaan raittiit ja nuhteettomat. Kirjoittaja turvallisesti toteaa: sinuun minä turvaan, osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta. Kristuksen seuraajan heikkokin usko saa näkyä hyvän tekemisenä. Kulkukauppias Pelkos-Kalle myi vaatteita. Olemme hänen kasvojensa edessä. Se mikä jäi avuntarpeessa olevalle lähimmäiselle tekemättä, jäi Herralle tekemättä. JEESUKSEN SANAT tuomiosunnuntain tekstissä ovat kohti käyviä. Kirkkovuoden lopun sanoma kehottaa meitä tarkkailemaan aikojen merkkejä, elämään valvovalla mielellä. Herran seurakunnassa ei kenenkään tarvitse jäädä yksin ja pelon alle. Kun lähimmäisellä on ollut nälkä, huoli tai hätä elämässä, on lähimmäinen mennyt itsekkäästi ohi. Vuoden lopulla katsomme aikaa taaksepäin ja odotamme uutta. Kotiseutuyhdistys koolla Kuivaniemellä. Ihmiset erotetaan toisistaan, toiset kuninkaan oikealle puolelle, toiset vasemmalle. Elämän kivut kokenut Herra tahtoo, että olemme vaikeuksia kokevan rinnalla. Paluu oli maksuton. Vepsällä oli myynnissä paljon käsitöitä. KRISTUKSEN kuninkuuden eli tuomiosunnuntain sanoma puhuu meille viimeisestä tuomiosta. Apostoli kirjoittaa 2. Perjantaina 24.11. Siellä missä koditon saa kodin, lämmön ja hoivan, silloin toteutuu myös Jumalan hyvä tahto ja Kristuksen mieli. Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä. 29 » Torstaina 23. Kello 17 alkavaan tilaisuuteen toivotetaan tervetulleeksi sekä vanhat että uudet jäsenet.. Kirkkovuoden alussa ja lopussa on sama sanoma: Jumala kohtaa meidät Kristuksessa Jeesuksessa. Herran vasemmalla puolella oleville on tyly tuomio. Taaksepäin katsellessamme kiitämme kaikesta hyvästä, jota olemme kokeneet, Hyvän Jumalan siunauksesta. Vepsän iltakahveilla koululla kello 18 juhlitaan vuoden aikana tasavuosia täyttäneitä kyläläisiä. Meitä kehotetaan elämään hurskaasti ja siveästi. Herran pyhän nimen edessä ja vanhurskaiden tekojen edessä saamme kokea pyhää pelkoa. Sillä emme kuitenkaan ansaitse autuutta Jumalan edessä. Myyjiä paikalla oli kaikkiaan 15. Pekka Soronen Iin seurakunnan kappalainen HARTAUS » Marrasmarkkinat veti Vepsälle väkeä » Rantapohja » Ylikiiminki VEPSÄN marrasmarkkinoilla kävi viime lauantaina jopa 130 vierailijaa. Me ihmisinä olemme silloin kaikkivaltiaan Jumalan edessä
TURVATAAN työpaikat. ja to 14.12. alkaen To 23.11. TOTEUTETAAN kehittyvä, vireä kotiseutu ja vihreä jalanjälki. ME VOIMME ME VOIMME SÄILYTETÄÄN monipuoliset palvelut alueellamme. SÄILYTETÄÄN monipuoliset palvelut alueellamme. Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä to 23.11. B) KERÄÄ 3 LEIMAA B) KERÄÄ 3 LEIMAA täytettynä Joulukampanjaliikkeeseen su 17.12.2023 mennessä. 5 kpl 100€:n lahjakortteja OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA 100 € 100 € Joulukampanjaliikkeisiin Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä to 23.11. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Arvomme yht. Arvomme yht. vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. TURVATAAN työpaikat. vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. tai tulostaa verkosta www.rantapohja.fi *Osoite *Nimi *Puh. YHDESSÄ YHDESSÄ OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja Leima 1 Leima 2 Leima 3 Kortteja on rajoitettu määrä! Kortin voi myös leikata paikallislehti Rantapohjista to 23.11., ti 5.12. 5 kpl 100€:n lahjakortti a. (Kortteja on rajoitettu määrä) To 23.11. Kerää 3 leimaa ja voit voittaa 100€:n LAHJAKO RTIN kampanja liikkeisiin Kiimingiss ä, Jäälissä ja Ylikiiming issä. marraskuuta 2023 » N:o 91 100 € 100 € LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan Arvomme yht. Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä to 23.11. TOTEUTETAAN kehittyvä, vireä kotiseutu ja vihreä jalanjälki. 30 » Torstaina 23. Arvonnassa mukana olevassa kortissa tulee olla kaikki *merkityt täytettynä Palauta kortti täytettynä 17.12.2023 mennessä kampanjaliikkeeseen. alkaen A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI Joulukampanja-liikkeistä. su 17.12. su 17.12.2023 Joulukampanja-liikkeen kassalta. su 17.12. C) PALAUTA KORTTI C) PALAUTA KORTTI Joulukampanjassa mukana olevat kiiminkiläiset, jääliläiset ja ylikiiminkiläiset yritykset: Joulukampanjassa mukana olevat kiiminkiläiset, jääliläiset ja ylikiiminkiläiset yritykset: • Eläinlääkäriasema Armas • Euro95 • HalpaHalli • Jäälin Apteekki • Jäälin Autogrilli • K-Supermarket Jääli • K-Supermarket Kiiminki • Kiimingin Apteekki • Kiimingin Grilli • Kiimingin Kukka ja Hautauspalvelu • Kotipizza • Kukkakauppa Sinituuli • Ollikainen • Parturi-Kampaamo CoCo • S-Market Kiiminki • S-Market Ylikiiminki on ruokaa Joulu 11 69 69 Töysäläinen Piparkakut 400 g (4,23/kg) HAUKIPUDAS, KELLO, II, YLIKIIMINKI JA KIIMINKI Tarkista oman myymäläsi aukiolot arina.fi. * Olen Rantapohjan tilaaja Kyllä En Yhteystietoja voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin
tai tulostaa verkosta www.rantapohja.fi *Osoite *Nimi *Puh. 14,90€) -40% Yleismallinen maskisuoja autoihin. Arvomme yht. TOTEUTETAAN kehittyvä, vireä kotiseutu ja vihreä jalanjälki. YHDESSÄ YHDESSÄ OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja Leima 1 Leima 2 Leima 3 Kortteja on rajoitettu määrä! Kortin voi myös leikata paikallislehti Rantapohjista to 23.11., ti 5.12. 99€) Tarjoushinta ei koske autoja joissa on madallussarja 49 € -50%. (norm. SÄILYTETÄÄN monipuoliset palvelut alueellamme. TOTEUTETAAN kehittyvä, vireä kotiseutu ja vihreä jalanjälki. marraskuuta 2023 » N:o 91 100 € 100 € LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan Arvomme yht. henkilöautoissa, kevyissä kuljetusajoneuvoissa ja pakettiautoissa. 29,95€) -60% LAVAN ERÄ! Osram H7 Cool Blue Intense Halogenpolttimopari 55 W 12 V (norm. B) KERÄÄ 3 LEIMAA B) KERÄÄ 3 LEIMAA täytettynä Joulukampanjaliikkeeseen su 17.12.2023 mennessä. Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä to 23.11. ja to 14.12. * Olen Rantapohjan tilaaja Kyllä En Yhteystietoja voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin. Leikattava oikeaan muotoon. Huomattavasti edullisempi valinta merkkikohtaisen maskisuojan tilalle. Kerää 3 leimaa ja voit voittaa 100€:n LAHJAKO RTIN kampanja liikkeisiin Kiimingiss ä, Jäälissä ja Ylikiiming issä. su 17.12. Arvonnassa mukana olevassa kortissa tulee olla kaikki *merkityt täytettynä Palauta kortti täytettynä 17.12.2023 mennessä kampanjaliikkeeseen. vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. C) PALAUTA KORTTI C) PALAUTA KORTTI Joulukampanjassa mukana olevat kiiminkiläiset, jääliläiset ja ylikiiminkiläiset yritykset: Joulukampanjassa mukana olevat kiiminkiläiset, jääliläiset ja ylikiiminkiläiset yritykset: • Eläinlääkäriasema Armas • Euro95 • HalpaHalli • Jäälin Apteekki • Jäälin Autogrilli • K-Supermarket Jääli • K-Supermarket Kiiminki • Kiimingin Apteekki • Kiimingin Grilli • Kiimingin Kukka ja Hautauspalvelu • Kotipizza • Kukkakauppa Sinituuli • Ollikainen • Parturi-Kampaamo CoCo • S-Market Kiiminki • S-Market Ylikiiminki Ollikaisen Verkkokauppa Viitantie 32 90900 Kiiminki Puh. su 17.12.2023 Joulukampanja-liikkeen kassalta. alkaen A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI Joulukampanja-liikkeistä. 31 » Torstaina 23. TURVATAAN työpaikat. (Kortteja on rajoitettu määrä) To 23.11. klo 9–17 Black Friday -tarjoukset Voimassa VAIN PERJANTAINA 24.11.!!! Katso tarjoukset: ollikainen. TURVATAAN työpaikat. 010 425 4700 Varastomyymälämme avoinna ark. Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä to 23.11. 5 kpl 100€:n lahjakortteja OSTA OMALTA SEUDULTA OSTA OMALTA SEUDULTA Joulukampanja Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA 100 € 100 € Joulukampanjaliikkeisiin Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä to 23.11. 010 425 4702 Kallisenhaara 3 90400 Oulu Puh. 24,99€) -60% Tuotetunnus: 64210CBL-HCB 9 99 8 99 (norm. Koko 44 x 100 x 0,2 cm Yleismallinen maskisuoja Mobil Moottoriöljy Super 2000 X1 10W-40 4 litraa Max 2 purkkia/asiakas Mobil Super 2000 X1 10W-40 on suunniteltu kaupunkiajoon bensiinija dieselajoneuvoissa laajalla käyttölämpötila-alueella mm. su 17.12. ME VOIMME ME VOIMME SÄILYTETÄÄN monipuoliset palvelut alueellamme. vaikuttaa siihen, millaisia ja kuinka laajoja palveluita omalla seudulla on tarjolla. 11 99 Nelipyöräsuuntaus (norm. 5 kpl 100€:n lahjakortti a. Voimassa VAIN PERJANTAINA 24.11.!!! Katso tarjoukset: ollikainen. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Arvomme yht. alkaen To 23.11
marraskuuta 2023 » N:o 91 VOIT VOITTAA VOIT VOITTAA LAHJAKORTIN! LAHJAKORTIN! Osallistumalla kampanjaan Osallistumalla kampanjaan 100 € 100 € Arvomme yht. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Bl ck W ee k tarjoukset voimassa to-su 23.-26.11.2023. 5 kpl 100€:n lahjakortteja Arvomme yht. 32 » Torstaina 23
mennessä puh. Onnettomuuksissa kuoli 151 ja loukkaantui 3 035 ihmistä.. 0500 481 161. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. 66€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Vuokrattavana Haukipudas, Revontie 3 LIIKEHUONEISTO 46 m 2 alkaen 1.2.2024. klo 13.00 Kellon seurakuntakodissa. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Toimintaa jatkaa Tammenlehvän Haukiputaan perinne toimikunta. 040-572 8591 Terhi Ojala...................040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Julkaisija Rantapohja Oy. Haukiputaan Rintamaveteraanit ry. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Tilausmaksut vuodelle 2023 (sis. Villahousuja, sukkia, kerras toja, nahkakäsineitä, turkis hattuja, myssyjä, henk seli toppahousuja. TOIMITUS avoinna ark. 71€ puh. Niissä kuoli 17 ja loukkaantui 323 ihmistä. Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 0440 986 631 tai 0400 314 456. Tervetuloa! Johtokunta Haukiputaan Rintamaveteraanit ry JOULUJUHLA tiistaina 28.11. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Puh. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2023 . . 0500 680 533. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ 53€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Iin Urheilijat ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS to 7.12.2023 klo 18.00 Iin Urheilijain talolla. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. 044-714 7800 . Juhla on viimeinen Haukiputaan Rintamaveteraanien järjes tämä. 040 548 0268. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. Tammi-lokakuussa 2023 tapahtui kaikkiaan 2 460 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Tilaisuuden ohjelma: ruokailu, vuoden 2023 muistamiset ja lopuksi varsinainen syyskokous. Kuolleita oli 6 enemmän ja loukkaantuneita 51 enemmän kuin vuoden 2022 lokakuussa. Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Työsuorituksia ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, vene kuomut. klo 18. Tilaisuudessa on perinteiseen tapaan joulupuurotarjoilu, minkä vuoksi pyydämme ilmoittautumisia tilaisuuteen vii meistään ti 5.12.2023 joko sähköpostilla marjo.sjogren@ luukku.com tai puhelimella/viestillä 0400 450 949. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Irtolehdellä 51 pallorajalla 700€. Puh. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Kokouksia Perämeren Rasti ry:n SYYSKOKOUS su 10.12.2023 klo 12.30 alkaen Inkonranta Inkonpolku 3, 90830 Haukipudas. marraskuuta 2023 » N:o 91 Jäikö lehti tulematta. KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Tervetuloa! Johtokunta Huveja KINKKUBINGO NUORITTALLA pe 24.11. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Puh. Pyydämme ilmoittautumaan tarjoilun vuoksi 25.11. . 8.30-16 Perustettu 1969. tai puhelimitse: p. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Tervetuloa! Kirkonkyläntie 17 KINKKUBINGO SUNNUNTAINA 26.11. Tervetuloa! Liput 5,00€ Alle 15-vuotiaat veloituksetta! IIi-Divisioona IIi-Divisioona VS Haukiputaan Jäähalli Virpiväylä 18, 90830 Haukipudas Lauantai 25.11.2023 klo 16.00 Haukiputaan Ahmat PaKa Terwa Foodtruck myymässä ruokaa! Torikauppiaat VAATEKAUPPIAS Haukiputaan torilla to–la 23.–25.11. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Veteraanit, puolisot, lesket ja kannattajäsenet olette sydämellisesti tervetulleet. Haukiputaan Veikot ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS järjestetään Lounas-kahvila Nyymannissa ma 11.12.2023 klo 18 (Revontie 14, 90830 Haukipudas). Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Digitilaus kesto (alv 24%)......................... 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . . 33 » Torstaina 23. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU Ilmoituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Liikenteessä kuoli lokakuussa 17 ihmistä » Rantapohja TILASTOKESKUKSEN ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui 257 henkilövahinko-onnettomuutta lokakuussa 2023. 122€ 183€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Tervetuloa! Johtokunta Saarikosken Jahtimiehet ry HIRVIPEIJAAT su 26.11.2023 klo 12 Jahtimiesten majalla. . Maanvuok raajat ja jäsenet perheineen tervetuloa! Klo 13.30 jälkeen myydään hirvenlihaa. Internet: www.rantapohja. Martinniemi. Ilmoitushinnat 2023 Etusivu....................1,55+24%=1,92 € Ennen tekstiä..........1,15+24%=1,43 € Tekstissä.................1,15+24%=1,43 € Takasivu..................1,25+24%=1,55 € Kuolinilmoitukset....1,30+24%=1,61 € TJ 30 pmm asti.......1,00+24%=1,24 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . 183€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . Esillä sääntöjen mää räämät asiat. KLO 17 Palkinnot: 5 x Atria kinkku, 500€ PR50, 500€ MP, 2x100€. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 90€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. 130€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen..........
ja 16. Helpotus oli suuri kun kuulimme että palon lähde olikin se, että viidesluokkalaisten arjen taitojen tunnilla oli opeteltu tekemään puolukkapiirakkaa. Turnaukseen osallistuu tänä vuonna 3.–6.-luokkalaisia. TÄMÄN SAA AIKAAN VALON VAIKUTUS LIHASTEN LIIKKEESSÄ. Jutun kirjoittajat Emmi ja Saima suosittelevat lukemaan meriaiheisia kirjoja. Uuden kentän ympärillä on myös aidat, jotta sinne ei päästä ajoneuvoilla. Vauhdikasta menoa uudella kentällä » Arttu, Sakari ja Daniel » Kello KIVINIEMEN koulun saatiin vihdoin uusi tekonurmikenttä! Kiviniemen kouluun on toivottu uutta nurmikenttää jo yli viisi vuotta ja nyt vihdon se ollaan saatu. Ainakin saatiin palohälyttimet tarkistettua ja pelastautumistaito on näköjään myös tallella! » Torstaina 23. Kenttä on hiekkatekonurmikenttä, johon on merkitty pesäpallorajat KENTÄN vihkiäisissä oli lähes 300 oppilasta ja opettajaa. Tavallisena päivänä tapahtui jotain yllättävää, kun 9.00–9.45 tunnilla koulun palohälyttimet alkoivat soida kovaan ääneen kesken oppitunnin. Me suosittelemme lukemaan Itämeren ritarit, Mystinen lipas: Itämeren aallokoiden uumenissa, Seikkailu Itämeressä ja Muumipappa ja meri. Haastattelin viime ja tämän vuoden pelaajaa Arttu Kurkelaa 5–6B-luokalta. Edellisellä kentällä ei ollut aitoja ja siellä ajettiin ajonevoilla useasti häiriten siellä olevia sekä pilaten myös kentän pintaa. Kun olit lukenut yhden minkä vaan kirjan itse, sait leikata ja värittää hauen. Se tarkoittaa sitä, että täällä otetaan meri kaikissa aineissa huomioon. Vanha kenttä oli huono koska se pölisi ja oli mutainen märällä säällä. Tänä vuonna turnaukseen ilmoittautuneita oli erityisen paljon, peräti 40 oppilasta. Kaloja sai tehdä sitä mukaa kun oli lukenut kirjan. Tilaisuudessa leikittiin sekajoukkueviesteinä erilaisia leikkejä ja pelejä esim. Uudella kentällä voi pelata jalkapaloa, pesäpalloa, talvella jääkiekkoa ja kaikenlaisia pelejä ja leikkejä. Kun luimme kirjoja, me saimme kaloja, joita leikata ja värittää. marraskuuta. Systeemi toimi erinomaisesti. Liekkejä ei edes ollut, vain palaneen käryä. Lukukuukautena luimme meidän 6A-luokassa Itämereen liittyviä kirjoja ja muutkin luokat osallistuivat todella hyvin lukukuukauteen. Pelkkää puolukkaa olikin vain pudonnut piirakasta uunin pohjalle. Ensimmäiset pelit on pelattu 15. Luimme muun muassa Seikkailu Itämeressä ja Itämeren ritarit. Oppilaat pelastautuivat kylmään ulkoilmaan urheilukentälle oman luokkansa kanssa onnistuneesti, mutta hämillään. Se tarkoittaa sitä, että täällä on luettu paljon kirjoja ja kaloja on ripustettu kirjaston kalaverkkoon. ASIA LOPPUUNKÄSITELTY! HELMIKUUSSA 2023 KANADALAINEN TUOMARI PÄÄTTI, ETTÄ KESKISORMEN NÄYTTÄMINEN JOLLEKULLE ON “LUOJAN ANTAMA” OIKEUS. Meillä oli kolmenlaisia kaloja; Luin itse, kuuntelin ja luin kaverin kanssa. Jos olit kuunnellut, kun joku toinen oli lukenut sinulle kirjan, sait leikata ja värittää lohen. 34 » Hertta ja Aarne » Kello JÄNNITTÄVÄ tilanne sattui Kiviniemen koulussa. Kiviniemen koulun Lukukuu » Emmi ja Saima » Kello KIVINIEMEN koulussa pidettiin lokakuussa lukukuu. Paloautot ehtivät paikalle ja saimme varmistuksen palon lähteestä. Shakkiturnauksen voittaja saa muistoksi pokaalin. 23/05/14 sniff 728. – Shakkiturnauksen ryhmähenki oli hyvä. pussihyppelyä, golfpallonkuljetusta ja vannehyppelyä. Kiviniemen koululla otellaan shakkimestaruuksista. VUONNA 2019 HELEN RICHARDSIA CHAPEL HILLISSÄ AUSTRALIASSA PURAISI TAKAMUKSEEN PYTHON, JOKA PIILESKELI HÄNEN VESSANPÖNTÖSSÄÄN! BROOKLYNISTÄ KOTOISIN OLEVA TAITEILIJARYHMÄ “MSCHF” LOI HAJUVEDEN JOKA JÄLJITTELEE WD-40: N HAJUA. marraskuuta 2023 » N:o 91 Sivun jutut ovat syntyneet osana Rantapohjan ja alueen koulujen yhteistyötä RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Kiviniemen koulussa tapahtui odottamaton palohälytys Oppilaat pelastautuivat kylmään ulkoilmaan urheilukentälle oman luokkansa kanssa onnistuneesti, mutta hämillään. Silloin pidettiin karsinnat. Ei ollut epäselvyyksiä, missä milloin tai miten pelataan. Ja jos olit lukenut vielä kaverin kanssa kirjan yhdessä, sait värittää ja leikata ahvenen. KOSKA PIKKULASIMONNILLA EI OLE SUOMUJA JA SEN IHO ON HYVIN OHUT, NIIN SE LOISTAA KAIKISSA SATEENKAAREN VÄREISSÄ. Sen rakentaminen aloitettiin kesäloman alettua ja saatiin käyttöön syyskuun lopulla kentän vihkiäistilaisuudessa. Tuomarointi ja pisteytys toimi minun mielestäni erinomaisesti. Kiviniemen koulu on lähellä merta, joten täällä on käytössä meriopetussuunnitelma. Tämän vuoden pelit ovat myös alkaneet hyvin, Arttu kertoi. Kiviniemen kentän avajaisia juhlittiin iloisilla mielin. Koulun pihan uusi kenttä on oppilaiden mielestä ollut paljon parempi kuin vanha. Perinteinen shakkiturnaus Kiviniemessä » Joonas » Kello KIVINIEMEN koulussa järjestetään jo toista kertaa shakkiturnaus. Koulussamme luimme tosi paljon erilaisia kirjoja
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Lukupiiri ma 27.11. Postin voit tilata milloin vain, soita tai lähetä viesti 0400-541319/ irmeli. Su 26.11. Kahvittelua, yhteislaulua, jutustelua ja mukavaa yhdessäoloa. Su 26.11. klo 10-12 srk-keskus. Juttunurkka ei avoinna. Seuraava keskusteluilta to 7.12. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. klo 12 Kartanoväkikodilla seurat, Juhani Pakanen. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Markku Jaakkola. klo 14 Kirkkopirtti. Kahvittelua, yhteislaulua, jutustelua ja mukavaa yhdessäoloa. Diakoniatyöntekijät jakavat joulun alla lahjakortit vähävaraisille. Kastetut: Aava Edina Pulkkanen, Elmer Leo Olavi Sänkiniemi, Joona Olavi Keltakangas, Tuomo Henri Koivukangas. klo 16 Martinniemen seurakuntakoti. Pystytämme keräystä varten joulukuuset Iin kirkkoherranviraston ja Micropoliksen aulaan sekä Kuivaniemen kirjastoon. klo 17 ry:llä, Jokikylä: seurat pe 24.11. Kahvia, teetä, leivonnaisia ja käsitöitä sekä arpajaiset, diakonianja lähetystyön hyväksi. välisenä aikana voit hakea kuusesta koristeen, jonka mukana on pakettikortti, jossa lukee lahjan saajan ikä. Vapaaehtoisten valmistama aamupala. klo 13 YliIin kirkossa, toimittaa Enni Helander, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Voit toimittaa lahjakortit arkisin 23.11.– 5.12. Jakkukylän rauhanyhdistys: 24.11. kello 10–15. Avoin vertaistukiryhmä läheisille, joilla on mielenterveyskuntoutuja lähipiirissä. Lämpimästi tervetuloa! Yli-Iin ry: la 25.11. Lounaan hinta 4 €. Ommaisja muistikahvila ke 29.11. Aamiainen on maksuton, halutessaan voi antaa vapaaehtoisen lahjoituksen. klo 10 Iin Pappila. mennessä Karitalle p. Ilmoittautumiset ja ruokaaineallergiat 23.11. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Kassien jako samana päivänä eli ma 27.11. klo 9.30-10.30 Jäälin kappeli. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Markku Jaakkola. klo 18 srk-keskus Poiju, aiheena Pyhä Huolettomuus, Saila Karppinen. klo 10-11.30 Ylikiimingin asukastupa. Ristipisto perjantaisin klo 12.30 srk-keskus Poiju. mennessä Kauneimmat Joululaulut La 2.12. klo 18 srk-keskus Poiju. Tervetuloa! Pappilantie 16. Raamattupiiri tiistaisin klo 18 srk-keskus. Voit varata maanantaina Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 p. ti 5.12. Vimparintie 11, Ylikiiminki Juontajana: Olavi Isokoski -Kanttorina: Tuomo Rahko Joulunodotusilta: -28.11 klo 18 alkaen Ylikiimingin kirkossa, järjestää Kiimingin seurakunta yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. ja 7.12. Kauden viimeinen kerta Mielenterveyskuntoutujien omaisryhmä ke 29.11. 040 2422 176. 23.11.–5.12. Materiaalit ja lisätietoja Karitalta, p. Hartaus 10.30 kappalainen Olavi Isokoski ja jouluista yhteislaulua Risto Ainalin johdolla. klo 11. klo 11 Kauneimmat Joululaulut -vartissa, jonka jälkeen Joulumyyjäiset Piispankamarilla sekä tarjolla torttukahvit 3 €:lla klo 14 saakka. Vauvaja taaperoryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu laululeikkipainotteinen perhekerho. Aterian hinta 4 €. Syksyn viimeinen kerhokerta. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. klo 15. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky Kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin kerran kuukaudessa. Kuolleet: Anna-Liisa Lehto 94. 040 2422 176. klo 10 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTube-kanava. Puolangantie 2335 -Juontajana: Johanna Pirttikoski ja Olavi Isokoski -Kanttorina: Tuomo Rahko To 7.12. Kauden viimeinen ruokailu, jatkuu ma 8.1. Nuortenilta to 23.11. klo 11.30-13 Ylikiimingin asukastupa. Seurakunnalla pöytä, myynnissä käsitöitä ja leivonnaisia. Aamulenkki ja -kahvit Kuivaniemen Diakoniatuvalla to 23.11. klo 09:30. klo 13.15 ry:llä seurat, Juhani Pakanen. Pohjan Mieslaulajat, johtaa Veli Tikkala. Eläkeläisten kerho to 30.11. Juttuseuraa ja neuvontaa diakonisen avun tarpeissa. Kuivaniemen perhekerho to 23.11 ja 30.11 klo 10 Kuivaniemen seurakuntasali. Voit varata maanantaina Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 p. ja 30.11. Puhujana Antti Holma. Aamupuuro-Akatemia ma 27.11. klo 19 Ompeluseurat Seija ja Tapio Vuormalla. Joulunodotusilloissa tekemistä koko perheelle, illan aikana puurotarjoilu. Ilmoittautuminen oman ryhmän työntekijälle 4.12. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat mukaan! Porinapiiri Kuivaniemellä ma 27.11. Lahjakortilla annat jouluiloa ja hyvää mieltä lähimmäisellesi! Lämmin kiitos lahjoituksestasi! ”Anna lapselle lahja” -joululahjakeräys Iissä ja Kuivaniemellä. Pe 24.11. Toiminta jatkuu ma 8.1. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus su 26.11. Toimittaa Enni Helander, avustaa Emilia Ala-Panula, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Viimeinen kerta. Ryhmä on tarkoitettu muistisairaille, omaisille ja asiasta kiinnostuneille, jotka haluavat osallistua vertaistoimintaan muiden kanssa. Tällä kerralla kerho aloitetaan keittolounaalla ja kahveilla, jonka jälkeen tutustuminen ”päivän teemaan” ja arvonta. klo 19 Iin kirkko. klo 13-15. Kassien jako samana päivänä eli ma 27.11. Laulamme yhdessä virsiä, koululauluja ja hengellisiä lauluja. Su 26.11. klo 12 Oijärven kyläkirkko. klo 11. 040 2422 176. Seurakunnan diakoniatyöntekijät toimittavat lahjat perille. Lämpimästi tervetuloa koko perheellä! Kiimingin ry: la 25.11. Aamiainen on katettu kaikille teemalla: ”Puuro on hyvää kun porukalla syödään”, ruokailun jälkeen puolen tunnin ohjelmallinen osuus. Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja yhteistä ohjelmaa. Pelejä, iltapalaa ja rentoa olemista. Piispankamari jää joulutauolle. Maksuton, tervetuloa vauvasta vaariin. klo 17 ry:llä. Lahjakortilla annat jouluiloa ja hyvää mieltä lähimmäisellesi! Lämmin kiitos lahjoituksestasi! ”Anna lapselle lahja” -joululahjakeräys Iissä ja Kuivaniemellä. klo 12 Pyhäkoulut pohjoispuoli Tapio Vuormalla eteläpuoli Tauno Päkkilällä. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. klo 18.30 kotiseurat Sirkka ja Vesa Jokitalolla, seurat su 26.11. Esikkoryhmä maanantaisin klo 10–12 Wirkkula. Tuo hankkimasi lahja ja pakettikortti keräyspisteeseen viim. Kirjepyhis on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja se on maksuton. Piispankamari pe 24.11. Hox! kellon aika 10.30-13. Mukana seurakunnan nuorisotyöohjaajat. Tervetuloa uudet ja vanhat kävijät! Porinapiiri Oijärvellä ti 28.11. 040 501 4764. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Messu su 26.11. Su 26.11. klo 10–11.30 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Raamattukeskustelusarja emerituspiispa Martin Lönnebon rukoushelmiaiheiden äärellä to 23.11. Oijärven kyläkirkolla. klo 13 Kuivaniemen hoivakodilla. 040 5014 764 tai karita.isola@evl.fi. Toimittaa Jussi Rinta-Jouppi, messudiakoni Minna Similä, kanttori Hannu Niemelä, laulu Vesa Similä. Seuraava ajanvaraus 8.1 kello 10–15. klo 11-14. Toimittaa Samuli Ruusuvuori, messudiakoni Minna Similä, kanttori Kaisa Säkkinen, Paula Nurila oboe, avustava pappi Sanna Kilpelänaho. mennessä. Wirkkula. Pystytämme keräystä varten joulukuuset Iin kirkkoherranviraston ja Micropoliksen aulaan sekä Kuivaniemen kirjastoon. Ryhmää vetävät vapaaehtoiset ja toimintaa suunnitellaan yhdessä. Tervetuloa uudet ja vanhat kävijät! JOULUKONSERT TI pe 15.12. Kuivaniemen perhekerhoon on ILMOITTAUTUMINEN: ilmoittaudu kerhoon viimeistään saman viikon ke p.0400541319. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Seuraava ajanvaraus 8.1. 23.11.–5.12. Postin voit tilata milloin vain, soita tai lähetä viesti 0400-541319/ irmeli. Kassien jako samana päivänä eli ma 27.11. Tervetuloa! Iin perhekerho pe 24.11. Kirkkokuoro to 23.11. 35 HAUKIPUDAS Messu su 26.11. klo 10 Haukiputaan kirkko. Rauhan Sanan seurat su 26.11. Postissa on pyhäkoulun kertomus, tehtäviä, leikki, askartelu ja askartelumateriaalit. klo 18 Kuivaniemen kirkko. Vauvaja taaperoryhmä ke 29.11. klo 17 seurat ja laulutuokio ry. klo 18.30 ry:llä naisten pikkujoulu. Pyhäpäivä: Tuomiosunnuntai. klo 18-20 seurakuntakeskus Kiiminki. suunniteltu retki keilaamaan on peruttu! Jäälin joulutori ostoskeskuksen pihalla la 2.12. Lahjaa ei tarvitse paketoida. Tuotto lähetystyölle. Hartaushetki ke 29.11. 040 7008 151. Voit varata maanantaina Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 p. klo 13–15 Jäälin kappeli (käynti takaovesta). Torstaikerho to 23.11. Kerho jää joulutauolle. Iin seurakunnan kirkkoherranvirastoon (ma-ti 9–14, ke-to 9-12), Kuivaniemen kirjastoon aukioloaikoina, oman alueen diakoniatyöntekijälle (soita ja sovi aika). 08 3161 303. Maksu käteinen tai MobilePay. Iin Rauhanyhdistys: La 25.11. 08 3161 303. Jäälin kappelin Joulupaja la 2.12. Pohdintaa elämänja uskonkysymyksistä Raamatun, keskustelun ja hiljaisuuden kautta. Pohjan laulun joulukonsertti ma 11.12. Lämpimästi tervetuloa! Vapaaehtoistyössä mukana oleville jouluruokailu ti 12.12. klo 11–13 Jäälin kappeli. klo 13 Martinniemen srk-koti. Pyhäpäivä: Tuomiosunnuntai. 26.11. klo 12 Iin seurakuntasali. 040 7008 151. Seuraavan kerran aamupuuro-akatemia 8.1.2024. klo 13.30–14 Kiimingin srkkeskus. klo 13. klo 13:30 Iin seurakuntasali. Lopuksi hartaus ja kahvit. Hiljaisuuden messu su 26.11 klo 13 Jäälin kappelilla, toimittaa Miia Jokiranta, kanttorina Tuomo Rahko, avustaa diakoni Jaana Kontio. Lämpimästi tervetuloa! Ylikiimingin ry: su 26.11. Ilmoittautuminen oman ryhmän työntekijälle 4.12. Tule keskustelemaan ja voimaantumaan. Klo 18 Kauneimmat Joululaulut Juopulin kylätalolla, os. Tarjolla joulupuuro lisukkeineen. Diakoniatyöntekijät jakavat joulun alla lahjakortit vähävaraisille. klo 10 Iin kirkko. Varkkamissio tiistaisin klo 17-18 Wirkkula. » Torstaina 23. Sydämellisesti tervetuloa! Joulunajan lahjakorttikeräys Iin ja Kuivaniemen alueella: Haluaisitko lahjoittaa lahjakortteja ruokakauppoihin. klo 19 raamattuluokka ry:llä. Lounaan hinta 4 €. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. Puhetta omaishoidosta ja muistiasioista. Raamatun tutkiskelua. klo 16 Seurat ry. Kuivaniemen rauhanyhdistys: To 23.11. klo 13.30–14 Kiimingin srkkeskus, Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. To 23.11. klo 17 Joulumyyjäiset ry, 26.11. Torstain laulukerho to 23.11. Seurakunnan diakoniatyöntekijät toimittavat lahjat perille. Lisät. 040 7008 151. klo 13.30–14 Kiimingin srkkeskus, Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. Yhdessä -ryhmä tiistaisin klo 13-15 Wirkkula. klo 17 srk-keskuksessa. Yhteistyössä Oulun seudun omaishoitajat ry ja Oulun Seudun Muistiyhdistys ry. Jaana 040 5793 248. Vapaa pääsy, ohjelmamaksu 10 €. Lisätietoja nuorisotyönohjaajilta. Perhekerhot tiistaisin klo 9.30-11.30 Wirkkula, keskiviikkoisin klo 9.30-11.30 Martinniemen srk-koti ja perjantaisin klo 9-11 Kellon srk-koti. ti 5.12. klo 10 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Vapaaehtoistyössä mukana oleville jouluruokailu ti 12.12. Kaikille avoin viikon aloitus. Hartaus, kahvittelua, mukavaa yhdessäoloa ja keskustelua päivän teeman mukaan. Lähetysja käsityökerho kaikenikäisille. Kokoonnumme Diakoniatuvalla. Kappelin nolla euron aamiaiset pe 24.11. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Lasten kirjepyhis Kirjekyyhky Kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin kerran kuukaudessa. Kastetut: Aleksanteri Gabriel Myllyniemi, Jooa Nino Juhani Eerola. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 26.11. Kirjana Ernest Hemingway; Jäähyväiset aseille. palvelukoti Kultasimpussa klo 14 ja klo 17 kirkossa, Kello: perheseurat su 26.11. Musiikista vastaa lauluyhtye Heliä. Mukana kanttori. klo 13 Kellon srk-koti. Klo 10 aamurukous, jonka jälkeen tarjolla aamiainen. Lahjaa ei tarvitse paketoida. Ilmoittautuminen oman ryhmän työntekijälle 4.12. KIIMINKI Messu su 26.11. Klo 11-12 yhteislaulua. YLI-II YLI-IIN ALUE Messu su 26.11. Diakonian lounas to 30.11. Ystäväpiiri ma 27.11. Yli-Iin Aamupysäkki pe 24.11. klo 12 ry:llä yhteinen pyhäkoulu ja ruokailu kaikille, Hannu M Kinnunen. klo 18-20 seurakuntakeskus Kiiminki. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Postissa on pyhäkoulun kertomus, tehtäviä, leikki, askartelu ja askartelumateriaalit. Toimittaa Miia Jokiranta, kanttorina Tuomo Rahko. Haluatko tehdä käsitöitä lähetystyölle. hietapelto@evl.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin p. Jouluaskartelua, tonttupolku, lapsiperheille jouluinen muskari klo 13.30. Juttukahvila ma 27.11. Rippikoululaiset saavat tilaisuudesta merkin. Tuotto diakoniatyön hyväksi. Tuo hankkimasi lahja ja pakettikortti keräyspisteeseen viim. Äijäkööri ke 29.11. Hartaus Hoivalla to 30.11. Diakonian lounas ma 27.11. mennessä Joulunodotusilta: -29.11 klo 18 alkaen Yli-Iin kirkossa, järjestää Kiimingin seurakunta, mukana lapsikuoro Joulunodotusilloissa tekemistä koko perheelle, illan aikana puurotarjoilu. Muistikerho ti 28.11. klo 12 Pyhäkoulu Kaisu Höyhtyällä. klo 18-20 seurakuntakeskus Kiiminki. Kiitosillallinen Haukiputaan seurakunnan vapaaehtoisille ke 13.12. Tämän jälkeen diakonialounas klo 11.3013 asukastuvalla. Laulukerho to 23.11. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Vapaaehtoistyössä mukana oleville jouluruokailu ti 12.12. klo 17 Seurat ja Julkaisuilta ry:llä Pauli Niemelä. klo 17 päiväkerho ry:llä. Sanajumalanpalvelus su 26.11. klo 11–12.30 Yli-Iin Rauhanyhdistys, Halajärventie 2. klo 19 Ompeluseurat Tarja ja Jaakko Höyhtyällä. klo 17:30 Iin Pappila. Rantapohja. RUUSTINNAN KAHAVILA PAPPILASSA: Avoinna To 30.11. ja 30.11. Tule rohkeasti mukaan ryhmään, joka on avoin kaikille, ei edellytä sitoutumista. Kirjepyhis on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja se on maksuton. Jäälin kappeli. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. 26.11. klo 11–13. hietapelto@evl.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin 045 787 25139. klo 10 Kiimingin kirkko, Virtuaalikirkko.fi ja seurakunnan YouTube-kanava. Joulunajan lahjakorttikeräys Iin ja Kuivaniemen alueella: Haluaisitko lahjoittaa lahjakortteja ruokakauppoihin. Voit toimittaa lahjakortit arkisin 23.11.– 5.12. Kirkkokahvit. klo 13 – 15 Ylikiimingin seurakuntatalo, os. Ryhmässä on mahdollisuus jakaa kokemuksia ja ajatuksia sekä keskustella muiden samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Kirkkomäki 12. klo 14 Kauneimmat Joululaulut Ylivuoton Kyläja maamiesseuralla, os. klo 10–11 Yli-Iin kirjaston kahvihuoneessa, Halametsä 1. Kirkkokahvit, joiden jälkeen hiljaisuuden työn suunnittelupalaveri kaikille asiasta kiinnostuneille. Seurakuntakerho to 30.11. marraskuuta 2023 » N:o 91 Kirkollisia tietoja Mukana elämän kulussa. Yhteistyössä Puttaan Martat. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus su 26.11. Joulumyyjäiset. Lähdetään pikku kävelylenkille Diakoniatuvalta klo 9.30, lenkin jälkeen juokasemme aamukahvit. 045 787 25139. välisenä aikana voit hakea kuusesta koristeen, jonka mukana on pakettikortti, jossa lukee lahjan saajan ikä. Esikkoryhmä on tarkoitettu alle 1,5-vuotiaille perheen ensimmäiselle lapselle ja hänen vanhemmilleen. Nuorten illat perjantaisin klo 18-22. Iin seurakunnan kirkkoherranvirastoon (ma-ti 9–14, ke-to 9-12), Kuivaniemen kirjastoon aukioloaikoina, oman alueen diakoniatyöntekijälle (soita ja sovi aika)
marraskuuta 2023 » N:o 91 ERÄ 200 KG KARINIEMI KANANPOJAN KOIPIPALAT MARINOITU N.1,5KG 5500M 2 SUURMYYMÄLÄ HAUKIPUTAALLA ELINTARVIKETARJOUKSET VOIMASSA KE LA ellei toisin mainita • Annalankankaantie 1, Haukipudas | ma-pe 7-21 la 7-20 su 10-19 PUTAAN PULLA PERUNARIESKAPALA 6KPL/240G (7.45€/kg) PUTAAN PULLA VALKOSIPULIPATONKI 230G (4.34€/kg) ATRIA UUNIVALMIS JAUHELIHAMUREKE 600G (6.65€/kg) HK NAUTAJAUHELIHA 10% 1KG ATRIA KARJALANPAISTI 700G (8.55€/kg) HK UUNILENKKI 400G (2.50€/kg) HK HERKKUMAKSAMAKKARA 300G (3.33€/kg) ATRIA LAUANTAIMAKKARA VIIPALEET 225G (4.44€/kg) 11 00 00 VAIN pkt 5 5 99 99 VAIN rasia rasia 2 2 99 99 VAIN kilo kilo 8 8 95 95 VAIN rasia rasia 11 00 00 VAIN pkt 11 00 00 VAIN kpl 3 3 99 99 VAIN kpl 12 12 95 95 VAIN kilo kilo 11 00 00 VAIN kpl kpl 6 6 99 99 NYT kilo HK VILJAPORSAAN JUHLAKINKKU LUUTON N.5KG -harmaasuolattu,pakaste 9 9 95 95 NYT kilo HK NAUDAN SISÄPAISTI PALA N.1KG VALIO NORMAALISUOLAINEN VOI 500G (7.98€/kg) 38 38 95 95 BLACK WEEK TARJOUKSET VOIMASSA KE-SU! 3 3 99 99 VAIN pkt -20 -20% % BLACK WEEK TARJOUS KE-SU KODINTEKSTIILIOSASTOLTA KORISTETYYNYT, VERHOT JA VILTIT -20 -20% % BLACK WEEK TARJOUS KE-SU TEKSTIILIOSASTOLTA LASTEN, NAISTEN JA AIKUISTEN SISÄPUKEUTUMINEN (ei sukat) -20 -20% % BLACK WEEK TARJOUS KE-SU JOULUKORISTEET JA JOULUVALOT -20 -20% % BLACK WEEK TARJOUS KE-SU LELUT JA PELIT -20 -20% % BLACK WEEK TARJOUS KE-SU IITTALA JA ARABIA ASTIAT (ei muumituotteet) -40 -40% % BLACK WEEK TARJOUS KE-SU LUMENE KAUNEUDENHOITOTUOTTEET JA MEIKIT Joulunavaus pe 24.11. TERVETULOA JOULUTORTTUKAHVILLE KLO 10-17! JOULUPUKKI PAIKALLA KLO 10-12 JA KLO 13-16! 4 4 99 99 NYT pkt FAZER MAKEISBOXIT 270-350G (14,25-18,48) VALIO GLÖGIT 1L -tumma, vaalea ja sokeriton JOULUKOR TIT JOULUKOR TIT ALKAEN ALKAEN 20 20 /kpl /kpl 27 27 95 95 NYT AURINGONKUKANSIEMENET 15KG (1,86) 8 8 95 95 NYT FAZER DUMLE JOULUKALENTERI 2 2 29 29 VAIN kpl kpl 11 79 79 VAIN pkt pkt 2 2 99 99 VAIN GASTRO MOCCA SUODATINJAUHATUS 500G (5.98€/kg) ERÄ 1000 PKT pkt KALALIIKE HAST TUORE SUOMALAINEN MERIKIRJOLOHIFILEE -saapuu keskiviikkona n.klo 13. 36 » Torstaina 23