Kuvassa Emmi Impiön, Julia Kärjen ja Maija Seppälän teos. Sivu 3 Torstaina 23.12.2021 52. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI VAHTOLANLAHTI KUNTOON Vahtolanlahden vesistön parantamiseksi suunnitellaan toimia. Hartaushetki lauluineen viritteli joulun tunnelmaa. Sivut 8–9 Joulu saa tulla Joulu saa tulla. Kirkon lämmin juhlatunnelma ja ulkona pikkupakkasessa tehty tonttujumppa sekä lopuksi nautittu herkullinen joulupuuro auttoivat kävijöitä laskeutumaan jouluun. vsk • N:o 99 Perustettu 1969. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Irtonumero 2,20€ Jos joulupukin homma on joulun ajan kiitollisin, niin epäkiitollisin taitaa olla teiden kunnossapitäjien – Pekka Keväjärvi – TOIMITTAJALTA Sivu 2 TÄÄLLÄ ON HYVÄ Mia ja Kalevi Ohenoja löysivät Kuivaniemeltä unelmiensa paikan, jonne oli hyvä asettua. Sivu 30 Yli-Iin lapsiperheille järjestettiin kirkossa ja sen ympäristössä joulunodotteluilta, jossa oli tarjolla kivaa joulupuuhaa koko perheelle. Sivut 10–11 TAIKINA TAIPUU MONEKSI Kiiminkipuiston koulun oppilaat tekivät upeita pipariluomuksia
2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Äkäily ei kuulu etenkään jouluun. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Joulumieltä liikenteeseenkin TOIMITTAJALTA Vilmalle viimeinen ylistys Kävelen pitkin yksinäistä tietä, halki ilman liidän. Ei elämämme ole päättynyt, vaan jatkuu sadun lailla. Kirjoitus on laadittu Vilman muistolle. Ole huoleti, tulen sinne myöhemmin. Harkinnassa olivat muun muassa rypsi, sokerijuurikas ja viljat. Kehitysapua kyllä kannattaa edelleen jatkaa. Kummallakin kylällä valtuutettuja moneen malliin, mutta ois jo aika tehdä aloitteita asiain korjaamiseksi edes pienellä summalla. Tällä kertaa sinun on odotettava minua vähän aikaa, älä hosu, odota kun meillä on vain aikaa nyt vaikka kuinka paljon. » Torstaina 23. Nyt viljelty öljypalmu kattaa 18 prosenttia Malesian koko maaalasta. joulukuuta 2021 » N:o 99 KESKUSTELEMME » Sääennuste kertoo, että tänään vilkkaimman joulun menoliikenteen päivänä sataa maassa monin paikoin lunta. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Metsien suojelussa Malesialla riittää tehtävää. Mutta toisaalta mursketta ei saisi käyttää, koska se voi rikkoa tuulilaseja. Samoin vanhustentalolla on suuret roitokasat pihalle asti. Vuonna 1848 silloiset Hollannin kehitysavun toimijat veivät öljypalmun Kaakkois-Aasiaan. Ohoh Olhavasta Biodieselistä tuli yksi kehitysavun menestystarinoista Biodiesel on maailmalla pitkään kehitetyn energiaviljelyn tuotteita. “Tule pian, odotan sinua!” “Hyvä on,” vastaan, kutsusi kuulen, mutta minulla on vielä tekemistä täällä luona rakkaitteni, ystävien ja sukulaisten eikä vielä pilven päällä. Palmuöljyn vienti nosti Malesian ja Indonesian kehitysmaiden köyhyydestä. Veli Pohjonen maatalousja metsätieteiden tohtori metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa metsätalouden energiatuotannon emeritusprofessori Joensuun yliopistossa 18 vuotta Suomen kehitysavussa toiminut. Malesian puolella ensimmäinen öljypalmun viljelmä perustettiin 1917. Työtä ei tehdä arkityöpäivien tai konttoriaikojen, vaan sääolosuhteiden mukaan. Indonesiassa kuusi miljoonaa ihmistä saa öljypalmusta toimeentulonsa. Mutta toisaalta, biodieseliin pohjaavan energiaviljelyn paluuta odottaa myös Suomen maatalous. Olen yksinäinen metsästäjä, vaellan pitkin porojen metsiä Vilma-koirani kanssa. Suomessakin käytiin 1970-luvulla läpi kaikki viljelykasvit, mistä voi puristaa autojen, traktoreiden ja työkoneiden polttonestettä. Kyse oli ruokaöljystä, ruoan tuotannon kehittämisestä. Monella ei käy mielessä, millaista sitoutumista teiden kunnossapito tekijöiltään vaatii. Hommia riittäisi Kun siellä teknisellä on niin hyvä pöhinä käynnissä, niin olen tuossa kulkeissani kattellu Olhavassakin ja samoin Kuivaniemellä noita rytöläjiä. Rantapohja kertoi tiistaina 21.12. Kuivaniemellä on puoliksi pyörätiellä päälle kaatuva rakennus. Katto pudonnut sisään ja lumikuorman sopivasti painaessa läjään pyörätie on tukossa. Kohua herättää luontaisten sademetsien raivaaminen vieraan öljypalmun tieltä. Ja hän kutsuu minua luokseen. Öljypalmun nousu Kaakkois-Aasiassa on seuraus länsimaiden biodieselin tarpeesta. Kyse on suomalaisten autoilijoiden asenteesta: tien kunnossapito pitäisi tehdä juuri minun tarpeitteni mukaan. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Ja jos tänään tulee ennusteen mukaisesti lunta, niin matkanteko saattaa viivästyä hiukan edessä ajavan aura-auton takia. Poliisi ja Liikenneturva muistuttavat aina joulun alla siitä, kuinka joululiikenteeseen lähtijän kannattaa varata matkantekoon aikaa ja joulumieltä. Vielä 1970-luvulla sekä Indonesia että Malesia olivat Suomen kehitysavun ehdokasmaita. Me vaellamme jossain pohjoisen Lapin perukoilla porojen lailla. Silloin on syytä hymyillä ja peukuttaa. Olhavassa komeilee Oijärven risteyksen kohdalla vanha talorähjä, joka ei edusta kyläkeskusta. Mutta kyllä se päästää jossain kohti ohikin. Palmuöljyn eteneminen alun perin köyhissä tropiikin maissa on yksi kehitysavun menestystarina. Indonesiaan metsäapua muutaman vuoden annoimmekin. Tänään pääosa maailman biodieselista puristetaan öljypalmusta. Rantapohjan jutussa alalla 15 vuotta työskennellyt työmaapäällikkö kertoi, että hän on saanut uransa aikana kaksi kertaa kiitosta työstään. Keliolosuhteet täytyisi ottaa huomioon, ja turvaväli on syytä pitää tarpeeksi suurena. Vaikka pääosa öljypalmua kasvaa yhtiöiden plantaasiviljelmillä, 40 prosenttia Kaakkois-Aasian öljypalmuista kasvaa silti pienviljelijöiden tiloilla. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Aura-autolle saatetaan puida nyrkkiä. Öljypalmun alkukoti on Länsi-Afrikassa. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Sen päätuottajia ovat aikaisemmin kehitysmaiksi luokitellut Malesia ja Indonesia. Tapani Pakanen Omistaja muistelee Vilmakoiraa rakkaudella. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Jos joulupukin homma on joulun ajan kiitollisin, niin epäkiitollisin taitaa olla teiden kunnossapitäjien. En usko, että kiitosten vähäinen määrä johtuu huonosti tehdystä työstä. Kiitos sinulle Vilma niistä vuosista, joita ehti olla 11. teiden aurauksesta ja siitä, kuinka oikein mikään ei tunnu sopivan teiden käyttäjille. Vastaavaa satavuotista maiseman muutosta on tuskin missään muualla koettu ihmiskunnan tuoreemman historian aikana. Suomessa siirtymä huoltoasemilla fossiilidieselistä biodieseliin on osa niitä käytännön toimia, joita uuvuttavia ilmastokokouksia seuranneet kansalaisemme nyt odottavat. Kiittäminen on suomalaisille vaikeaa, haukkuminen helpompaa. Kuinka paljon, se jää nähtäväksi. Kansainvälisen Aichi-sopimuksen mukaan kukin maa suojelee 17 prosenttia maa-alastaan. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Malesian kansantuotteesta 3,8 prosenttia tulee öljypalmusta. Öljypalmu nosti maat meille normaaleiksi kauppakumppaneiksi. Suolaa pitäisi käyttää enemmän tai ei ollenkaan. Malesiassa WWF-järjestön laskema suojelun prosentti on vasta yksitoista. Joku kehottaa käyttämään hiekan sijaan mursketta. Kun lunta tulee, se merkitsee myös sitä, että aura-autojen on lähdettävä liikkeelle. Kehitysmaissa edenneestä biodieselin menestystarinasta on opittavaa. Niistä tulee 85 prosenttia maapallon palmuöljystä. Esimerkiksi vuonna 2018 Indonesiasta Eurooppaan tuodusta palmuöljystä 40 prosenttia päätyi biodieseliksi. Tänään Malesian ja Indonesian kehitysavusta ei voisi edes puhua. Biodieselin varhaiset ehdokaskasvit eivät vakuuttaneet polttonesteen jalostajia Suomessa, eivätkä muuallakaan Pohjoismaissa
Työtä rahoittivat ja tukivat Ålandsbanken, ELY-keskus ja Haukiputaan jakokunta. Keinoja siihen ovat Vahtolanlahden tilapäinen kuivatus, pohjapatojen tai -kynnysten rakentaminen Kiiminkijoen uomiin sekä rantojen pienruoppaus. joulukuuta 2021 52. MAATALOUDEN ravinnekuormitus on rehevöitymisen yksi päätekijöistä. – Selvitykseen olemme tyytyväisiä, sillä nyt on käytettävissä tuoretta tutkittua tietoa jatkotoimiin. Joka tapauksessa lopullisten kunnostusmenetelmien suunnittelu ja toteutus tulee vaatimaan jatkonäytteenottoja ja -mittauksia Vahtolanlahdella. Vahtolanlahden ravinnekuormitus on peräisin hajakuormituksena valuma-alueelta. Näiden kolmen kuormituslähteen suhteellinen osuus kokonaiskuormituksesta on kuitenkin pieni verrattuna Kiiminkijoen ja pääojan kuormitukseen, eikä niihin ole välttämätöntä puuttua, sillä suurillakaan investoinneilla ei saataisi aikaan merkittäviä vedenlaadun muutoksia. – Koska nämä fosforin ja typen muodot ovat tärkeimpiä rehevöitymisen aiheuttajia, on pääojan kuormitus Vahtolanlahdelle Kiiminkijokea merkittävämpi pienemmästä vesimäärästä huolimatta, selventää Laukkanen tutkielmassaan. Lisäksi aineistoa on täydennetty Hertta-tietokannan aineistoilla. Vahtolanlahti on kooltaan noin 6,6 hehtaarin suuruinen vesistö Kiiminkijokisuistossa Martinniemessä. Ninni Laukkanen ottamassa vesinäytettä pulloon, vierellä Markus Saari ja tutkijoita veneellä kuljettanut Tomi Hoikka. Vahtolanlahden vesistön parantamiselle on tarvetta » Auli Haapala » Haukipudas KIIMINKIJOKISUISTOSSA Martinniemessä sijaitseva Vahtolanlahti on fosforija typpipitoisuuksiltaan selvästi rehevöitynyt, ilmenee vastavalmistuneessa Ninni Laukkasen Oulun yliopistossa tekemästä pro gradu -tutkielmasta. Pari vuotta sitten OVRY:n hankkeena ruopattiin Onganrantaan johtavaa uomaa. Vahtolanlahden virkistyskäytön parantamiseksi ratkaisuna on vesisyvyyden lisääminen. Tutkimuksessa kerättiin viime kesänä aineistoa kuormituksen arvioimiseksi kenttämittausten, vesija sedimenttinäytteiden, huokosvesimittausten sekä virtaamamittausten avulla. Vaikka maatalous on vähentynyt alueella vuosikymmenten kuluessa merkittävästi, sen vaikutukset peltoalueineen ovat edelleen merkittävät. Kyseeseen tulisi todennäköisesti ensitoimena pääojanvarren kosteikkovaihtoehto, mutta myöhemmin tarvittaessa uoman patokin voi tulla harkintaan. Selvää kuitenkin on, että vesienhuoltotyö on jatkuva, seurantaa vaativa prosessi. Yhdistys tiedottaa hankkeesta ja muista ajankohtaisista asioista yhdistyksen sosiaalisen median kanavilla. Nyt valmistunut Onganranta ja Vahtolanlahti ry:n teettämä pro gradu -selvitys syntyi yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Meriveden korkeuden ollessa matalalla Vahtolanlahti pääsee ajoittain ja paikoittain kuivumaan jopa pohjaan saakka. Vaikka suurin osa Vahtolanlahteen tulevasta vedestä on peräisin Kiiminkijoesta, on pääojan kuormitus ammoniumtypen, nitraattija nitriittitypen sekä fosfaattifosforin osalta suurempi kuin Kiiminkijoen kyseisten ravinteiden kuormitus. Vesinäytteistä tutkittiin Vahtolanlahden valuma-aluetta kuormittavia tekijöitä. Vahtolanlahdesta kerättiin näytteitä viime keväänä ja kesän aikana. Jos hankkeelle näytetään vihreää valoa, kunnostusta lähdetään viemään eteenpäin. Ninni Laukkanen selvitti maisterintutkintoonsa kuuluvassa opinnäytetyössään millaisessa tilassa Vahtolanlahti on ja mitkä tekijät sitä kuormittavat. Nämä ravinnemuodot vaikuttavat eniten rehevöitymiseen, sillä ne ovat leville suoraan käyttökelpoisessa muodossa. Vuonna 2018 perustetussa OVRY:ssä on jäseniä noin sata. Pohjapatoja ei välttämättä tarvita, jos tilapäisen kuivattamisen avulla Vahtolanlahden vesisyvyyttä saadaan lisättyä niin, ettei vesi lahdessa pääse laskemaan hyvin matalalle, kuten nyt tapahtuu. Kosteikon tekemisen arvioidaan maksavan noin 20 000 euroa. Vahtolanlahden rannan välittömässä läheisyydessä on noin kymmenkunta taloutta, mutta vaikutusalueella on asutusta huomattava määrä. Pariakymmentä taloutta koskevan viemäröinnin arvioidaan omalta osaltaan vähentävän Vahtolanlahden kuormitusta. Vahtolanlahti tarvitsee vesiensuojelutoimenpiteitä, jotta tila voisi kohentua. vsk • N:o 99 Miten tästä eteenpäin. – Ratkaisevaa hankkeen etenemiselle on ELY:n kanta ja meille yhdistyksenä omarahoitusosuuden hankkiminen. Tässä projektissa ELY oli rahoittamassa hanketta 65 prosentin osuudella ja lopun rahoituksen hoitivat yksityiset henkilöt alueelta. Samaa luokkaa on pohjapadon rakentaminen, arvioi Tomi Hoikka. Laajamittaisten ruoppausten toteuttamista ei nähdä realistisena vaihtoehtona korkeiden kustannusten takia. Vahtolanlahden tilan selvittämisen ja kunnostusvaihtoehtojen kartoittamisen tarve lähti liikkeelle Onganranta ja Vahtolanlahti ry:n (OVRY) aloitteesta ja halusta ryhtyä toimiin vedenlaadun ja virkistyskäytön parantamiseksi, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Tomi Hoikka. Lahti on rehevöitynyt ja madaltunut vuosikymmenten saatossa. TULOSTEN perusteella Vahtolanlahdelle mahdollisia vedenlaatua parantavia toimenpiteitä on useita, mutta todennäköisesti kannattavin ratkaisu on pääojan varteen rakennettava kosteikko, joka pidättäisi suurimman osan pelloilta huuhtoutuneista ravinteista ja kiintoaineesta, joka tulosten perusteella näyttäisi olevan Vahtolanlahden mataloitumisen yksi aiheuttajista. OVRY:n aloitteesta Oulun Vesi toteuttaa jätevesiviemärin Ongantien varrella toivon mukaan pian. 3 Torstaina 23. » Auli Haapala » Haukipudas ONGANRANTA Vahtolanlahti ry on selvityksen valmistuttua lähettänyt rahoitushakemuksen Vahtolanlahden kunnostamisesta ELYkeskukselle. Vahtolanlahteen johtaa kaksi pääuomaa sekä ojia, joista pääoja laskee lahteen itäpuolelta. Hanke on siirtynyt jo edelliskesältä. Muita pienempiä kuormittajia ovat ranta-asutuksesta peräisin olevat jätevedet sekä Vahtolanlahteen laskevat pohjoinen sekä eteläinen sivuoja. Ajan saatossa Vahtolanlahti on mataloitunut huomattavasti. Lisäksi lammella vesikasvillisuus on runsasta, mikä haittaa veneilyä ja uintia. TOM I HOIK K A AUL I H A A PA L A
joulukuuta 2021 » N:o 99 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. -12 -14 -16 -13 -10 -13 Sunnuntai 26.12. Hallituskatu 36), vuoden 2022 alusta 13.1.2022 alkaen. Toisinaan nimeä on käytetty Ksenian muunnoksena eli Senjan rinnakkaisnimenä. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitos teille kaikille. 7.4.1932 Pudasjärvi k. -14 -12 -11 -12 -9 -12. Keväällä 2022 Talousneuvola pidetään kokeiluna myös Haukiputaan, Kiimingin ja Kaakkurin hyvinvointikeskuksissa. Sam. -19 -22 -22 -24 -15 -23 Maanantai 27.12. Saatoimme äidin uneen rauhaisaan, isän vierelle nukkumaan. 25.2.1928 Haukipudas k. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Nimipäiviä Torstai: Noel, Senni Perjantai: Eeva, Aatami Lauantai: Joulupäivä Sunnuntai: Tapani, Teppo, Tahvo Maanantai: Hannu, Hannes, Hans Päivän nimi Senni on karjalainen muunnos kreikkalaisestä nimestä Eugenia, jonka merkitys on 'korkeasukuinen'. Kaipauksella muistaen Aila ja Martti Eero Elsa ja Veijo Airi ja Tapani Arto Mika ja Santra Simo ja Satu lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa 18.12.2021 Lämmin kiitos myötäelämisessä surussamme. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tove Jansson ILMOJA PITELEE » Torstaina 23. Kiitos kaikille Penttiä hoitaneille. Pelkästään kuluneen syksyn aikana uusia yhteydenottoja on ollut noin 150 tapausta. 17.1.1937 k. Rakkaamme Paula Maria HALONEN o.s. Virossa Senni voi olla myös Jennyn muunnos. -9 -11 -11 -11 -9 -12 Lauantai 25.12. Kolmannen rokotteen hakenut Hyvät omaiset! Kun vierailette läheistenne luona palvelukodeissa ja hoitolaitoksissa, pitäkää maskia myös läheisenne huoneessa. Kiitokset kaikille äidin hoitoon osallistuneille. Rakkaamme Kerttu Elsa RUONAKANGAS o.s. Kiitos kaikille, jotka juhlivat kanssani syntymäpäiviäni 11.12.2021 Yli-Iissä. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Pentti Olavi KAIKKONEN s. Tapahtuma sujui nopeasti. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 51 Aurinko nousee 10.31 ja laskee 14.01. Pöydällä tai leuan alle vedettyä se ei suojaa. Hän ylentää tomusta mitättömän ja korottaa tuhkasta köyhän, sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon ja antaa heille kunniasijan. 28.11.2021 Pudasjärvi Äiti rakkahin on pois nukkunut, mummi kultainen taivaaseen muuttanut. Luo isän kaipasit joka ilta sua sinne johtaa nyt kaarisilta. Palvelua saa nimettömänä ja ilman ajanvarausta. Lämmin kiitos osanotosta. Talousneuvolan asiantuntijoina toimivat sosiaaliohjaaja tai sosiaalityöntekijä, talousja velkaneuvoja, ulosottoviranomainen sekä Kelan virkailija, jotka kaikki ovat tavattavissa joka toinen torstai parillisilla viikoilla kello 13– 16 Business Aseman tiloissa (os. 23.11.2021 Oulu Rakkaudella kaivaten Lea perheineen Leila perheineen Leena perheineen Lauri perheineen sukulaiset ja ystävät Nuku rauhassa äiti kulta, elon huolet loppui sulta. 13.11.2021 Rakkaudella ja kaipauksella muistaen jälleennäkemisen toivossa Lasse ja Ritva perheineen Päivi ja Ossi perheineen Jukka perheineen Mira ja Petri perheineen Paula perheineen Jari muut sukulaiset ja ystävät Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Haukiputaan hyvinvointipisteessä koronarokotustapahtumaan. 1. Kokko Erkki TEKSTARIT » Kiitokset tunnelmallisista musiikkiesityksistä Viihdepiikkareille ja johtajalleen Virpi Räisäselle Haukiputaan seurakunnan joulukonserteissa! Saatoitte kuulijat hyvään jouluun uusilla, osaavilla esityksillänne! Haukiputaan jouluväki Hyvää joulua koko henkilökunnalle, ketkä osallistuivat 18.12. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Sydän kiitosta tulvillaan. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Yhteyttä talousneuvolaan voi ottaa puhelimitse numeroon 040 191 7225 tai kuntalainen voi jättää yhteydenottopyynnön sähköpostilla osoitteeseen talousneuvola@ouka.fi Torstai 23.12. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Pikkuaho s. Toiminta on osoittanut, että neuvonnalle on tarvetta toiminnan jatkumiselle ensi vuodelle. t. Huolestunut Talous neuvola jatkaa ensi vuonna » Rantapohja » Oulu » Haukipudas » Kiiminki OULUN KAUPUNKI on antanut talousneuvontaa vuoden 2021 alusta lähtien. -13 -13 -14 -12 -9 -13 Perjantai 24.12. 2:8 Kuta pienempi olet itse, sitä joulumpi tulee. Pietilä s
Hän joutui olemaan pidemmän tovin osastolla. Meidän jokaisen tulisi kuitenkin muistaa, että elämä on nyt. Nyt se on ryhtynyt valmistamaan omissa nimissään myös kahta muuta suosittua soutuveneiden mallistoa, Kaislaa ja Idealia. Me omaiset kävimme hänen luonaan, äiti toki vietti siellä paljonkin aikaa. Töitä tehden, välillä viettäen joulua oman perheen kanssa, ajatukset isän luona. Yli 700 kappaletta kirjoittanut Alatalo kertoi kuluneen vuoden olleen sekä pettymysten että ilon vuosi. Hän oli jo kuitenkin iäkäs, eikä kyennyt isää koko ajan kotona pitämään, vaikka olisi halunnutkin. Viesti tuli sitten 27.12. Jo pelkkä ajatus kirjoittamisesta saa silmäni kostumaan, mutta siltikin haluan jakaa tämän muiston kanssanne. Sen sijaan jaan teille muiston, joka liittyy joulun aikaan 2003. Ja vastusteluistani huolimatta kappale tehtiin, ja kaksi viikko sen jälkeen Harrin äiti nukkui pois. Hänen muutamia vuosia aiemmin saamansa infarkti eteni ja hän joutui välillä osastolle. Artistin lempijoululaulua kysyttäessä vastaus oli selkeä. 5 » Torstaina 23. joulukuuta 2021 » N:o 99 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Joulumuisto VOISIN kirjoittaa koronasta, hyvinvointialuevaaleista tai kuntapolitiikasta, mutta en kirjoita. Soutuveneiden lisäksi yhtiö valmistaa muun muassa peräkärryjen kuomuja sekä minitaloja ja erilaisia pientilaratkaisuja, kuten lämmitettäviä wc-tiloja.. Kiiminki-Seura halusi muistaa taiteilijaa paikallisella tuotteella, ja lahjoitti taiteilijalle Kiimingin puumerkit -paidan. Isäni oli tuolloin toipilaana Haukiputaalla, silloin vielä “omalla” vuodeosastolla. Omat lapsuuden mielenmaisemat kulkevat aina mukanani. A NU K AUP P IL A Y-tiimi laajenee voimakkaasti » Rantapohja » Ylikiiminki SUOMEN suurimpiin soutuveneiden valmistajiin lukeutuva Y-Tiimi Oy laajentaa toimintaansa voimakkaasti. Joulun taiteilija viettää Lapissa, missä hänellä on muutama kirkkokonsertti. Tähän väliin sanon, että hoito oli kyllä hyvää! Edelleenkin usein muistelemme kuinka he kaiken kiireen keskellä ymmärtäväisesti ja hymyssä suin tekivät työtään. Hän muisteli rippikirkkoa, ensimmäisiä bänditreenejä Alakylän Toivolassa ja koululla sekä kertoi perunan maistuvan edelleen potulta. Hän esiintyy myös Oulussa järjestettävillä kirkkopäivillä ensimmäistä kertaa toukokuussa. Muistan kun kuljin kuin “sumussa”. Dokumentissa kerrotaan muun muassa kaupungistumisesta ja maaseudun tyhjenemisestä. Mutta sehän on luonnollista, että omaa läheistään kaipaa ja suree. Meitä pyydettiin valmistautumaan pahimpaan. Näin ajattelemme. – Valmistimme vuonna 2021 noin 600 soutuvenettä ja aiomme nostaa tuotantomme ensi vuonna jo 1 500 veneeseen. Minusta ihmisille pitäisi maksaa siitä, että ylläpidetään maalaismaisemaa. Kiiminkijoki -kappaleen tapahtumassa esittänyt taiteilija sanoi esittävänsä kappaletta paljon ympäri Suomea sekä Ruotsissa asti. Siksi arvostan todella paljon jokaista joulua, jokaista hetkeä, jonka saan läheisteni kanssa viettää. ALATALO kertoi, että hänelle nuoruudessaan kulttuuria oli Alakylän kirjasto, mistä hän suorastaan ahmi teoksia toisensa perään. Mikko Alatalo kertoi myös laulujen kautta omasta kotiseuturakkaudestaan. Tämän ansiosta voimmekin ainoana Suomessa antaa veneillemme sadan vuoden tuotetakuun, eli veneemme eivät normaalikäytössä rikkoudu, kaadu tai uppoa. Sen jälkeen tavoitteemme on 3 000 soutuveneessä, joihin lukeutuvat myös tuotevalikoimassamme olevat kanootit sekä soutuveneiden ja kanoottien yhdistelmät, venekanootit eli venootit, Iso-Markku toteaa. Hyvää joulun aikaa ja uutta vuotta 2022 sinullekin Kaarina Torro kaupunginvaltuutettu hyvinvointilautakunnan jäsen Martinniemi/Oulu SDP Jo pelkkä ajatus kirjoittamisesta saa silmäni kostumaan, mutta siltikin haluan jakaa tämän muiston kanssanne. SYYSFLUNSSA ja influenssa tulivat ja tarttuivat myös isäänkin. – Kulttuurin juuret ovat tärkeitä ja uskon, että mitä moninaisempana Suomen maaseutukin pysyy, sitä paremmin pystymme kohtaamaan muut kulttuurit. PYRIMME hoitamaan arjen jouluvalmisteluineen ja töissä käyden, mutta eihän siitä mitään oikein tullut. Perinteet ovat tärkeitä, ja niin on myös uuden luominen ja ymmärrys paikallisia perinteitä kohtaan. Se on ollut minulle läheisen menettämisen ja surun aika. Isä oli sinnitellyt siihen saakka, että antoi äidille joululahjan: 50-vuotishääpäivän. – Teemme kaikki veneemme erityisen kestävästä lujitemuovista, eli lasikuidun ja hartsin yhdistelmästä. Y-Tiimi Oy:n 4 000 neliömetrin tuotantotilat sijaitsevat Ylikiimingissä. TOISENA kappaleena kuultiin Alatalon tuotannosta Synnyinkotikappale. – Nyt aatonaattona torstaina Yle esittää Se maailma jossa kasvoindokumentin, missä minä kertojana kerron musiikkini kautta siitä muutoksesta, joka Suomessa on tapahtunut vuosien 1951–2021 välillä. Kotona ollessa, joka ikinen kerta kun puhelin soi, sydän hyppäsi kurkkuun: joko nyt tulee suruviesti. – Harri Rinteen kanssa tehty Hyasinttien aika. JOULUTAPAHTUMASSA Alatalo kertoi rakkaudestaan Suomen luontoa, Koitelinkoskea ja lapsuudenmaisemiaan kohtaan. Harri sanoi minulle, että haluaisi tehdä laulun, jossa pyytää anteeksi äidiltään murrosiässä sanottuja rumia sanoja. TUON joulun jälkeen ei joulu ole ollut minulle pelkästään iloinen Jeesus-lapsen syntymäjuhla. Niistä kirjoitetaan paljon ja ehdin kyllä kirjoittaa niistä halutessani myöhemminkin. – Vaikka asunkin Tampereella, olen aina arvostanut omaa kotiseutuani. Kiiminki-Seuran puheenjohtaja Matti Kontio avasi tapahtuman tervetuloa-sanoilla ja kertoi tapahtuman jatkuvan seuran syyskokouksen merkeissä Alatalon esiintymisen jälkeen. Kotiseuturakkautta läheltä ja kaukaa » Anu Kauppila » Kiiminki MIKKO ALATALO puhui lauantaina Kiiminki-Seuran jouluisessa tapahtumassa Syke-talolla kotiseudun merkityksestä ja esitti kaksi teemaan liittyvää kappaletta tuotannostaan. Hän kertoi monen ymmärtävän kappaleen sanoman, koska monien lapsuudenmaisemaan on kuuluneet jokimaisemat. Kappale on minulle siksikin erityinen. Toki iloitsen jo nykyisin enemmän kuin alkuvuosina, sillä aika kultaa muistot. Taiteilija kertoi, että hänellä ei ole enää lähisukua Kiimingissä, mutta kotiseudulla on aina paikkansa hänen sydämessään ja täällä käydessään vanhempien haudoille hän vie aina kynttilöitä tai kukkia. Näistä asioista muun muassa minun kotiseuturakkauteni koostuu. Y-Tiimin palkkalistoilla on tällä hetkellä noin 20 työntekijää. Kulttuuri koostuu myös lähiluonnosta ja siitä meidän kaikkien tulisi pitää huolta. ALAKYLÄSTÄ lähtöisin oleva Alatalo viettää tänä vuonna merkkivuottaan. Arvostathan sinäkin. – Pohjois-Pohjanmaan rieskaa ei voi mikään. – Sain lastenmusiikin elämäntyöpalkinnon tänä vuonna yhdessä Eeva-Leena Pokelan, Jussi Raittisen ja Pentti Rasinkankaan kanssa. Tapahtumassa hän nosti esiin myös maaseutujen palveluiden huonontumisen ja turvattomuuden tunteen lisääntymisen. Lisäksi lähiaikojemme tavoitteena on jopa viisinkertaistaa liikevaihtomme, kertoo Y-Tiimi Oy:n liiketoimintajohtaja Nils Iso-Markku. Yhtiö on hankkinut omistukseensa kaksi uutta venemerkkiä ja palkkaa sen myötä lisää työntekijöitä tuotantolaitokseensa Ylikiiminkiin. – Olen laskenut kajakilla Kiiminkijokea pitkin useasti ja poikani on laskenut Puolangalta saakka mereen. 16 vuotta eduskunnassa olleen taiteilijan poliittisen sydämen särkymisen aiheutti hänen mukaansa taksiuudistus, joka entisestään huononsi maaseutujen tilannetta. aamuvarhain. Yhtiön liikevaihto on kuluvana vuonna lähes 1,5 miljoonaa euroa. Joulu läheni, isän tila heikkeni. Y-Tiimi Oy on jo usean vuoden ajan valmistanut ja markkinoinut soutuveneitä Yki-vene -tuotemerkillään. Lastenmusiikkia ei enää soiteta samalla tavalla kuin ennen tv:ssä eikä radiossa, mikä on harmi, Alatalo sanoi. Hoitohenkilöstö toivoi, että kävisimme ruokailuaikana, jotta voisimme olla apuna syöttämässä, kun hoidettavia on paljon, henkilökuntaa ei niinkään eli hoitajista oli pulaa jo tuolloin, lähes 20 vuotta sitten. Tampereen Tähtikatuun oman tähtensä tänä vuonna saanut taiteilija kertoi myös juhlavuoden isojen konserttien siirtyneen ensi keväälle, ja silloin hän myös esiintyy Oulun Madetojan salissa. Hän korosti paikallisten tapahtumien ja kesäjuhlien merkitystä ja kertoi olevansa kiitollinen siitä, että on päässyt moniin tapahtumiin esiintymään. Olen halunnut näyttää jälkikasvulle, mistä minä olen kotoisin. – Kaislan ja Idealin myötä aiomme kaksinkertaistaa henkilöstömme määrän. Tokihan nytkin kun joulun valmisteluja tein ja joululaulut soi, niin ikävä tuli, kun tuo joulu mieleen palasi
Kainulainen muistuttaa, että kuulumisia on syytä kysyä kaiken ikäisiltä. – Surettaa, ettei nuori saa välttämättä olla oma itsensä. Ansio mielenterveysongelmien saamisesta päivänvaloon kuuluu Kainulaisen mielestä ainakin osittain kouluille. Nuori voi jäädä ulkopuolelle ja osattomaksi, mikäli ei pääse hoidon piiriin. – Vanhempien katse seuraa koko ajan vauvan ja lapsen jokaista liikettä. – MITÄ KUULUU , mitä tänään tapahtui, mitä ruokaa koulussa oli, mitä teit välitunnilla ja niin edelleen. JAKSAMINEN tulee usein esille keskusteluissa nuorten kanssa. Oppivelvollisuuden jatkuminen toi tulevaisuuttaan miettiville peruskoululaisille uusia rasitteita. Kannustaminen ja hyvän palautteen saaminen on tärkeää kaikille. Kainulainen harmittelee mielenterveyspalveluiden pitkiä jonoja ja toteaa, että ennaltaehkäisevää työtä pitäisi tehdä nykyistä enemmän. – Nykyinen some-maailma ruokkii sitä, että pitää mennä varhain kohti aikuisuutta. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Aina on syytä kysyä, mitä toiselle kuuluu » Tuija Järvelä-Uusitalo » Haukipudas Vanhempien tulee olla kiinnostuneita siitä, miten lapsella ja nuorella menee. Tässä muutamia kysymyksiä, joita on hyvä kysyä päivittäin, sanoo Haukiputaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja ja nuorisokasvatuksen esimies Tarja Kainulainen. – Valitettavasti nykyisin on todella vähän aikaa tehdä vanhaa perinteistä katutyötä. KAINULAINEN on tehnyt nuorisotyötä alalle valmistuttuaan vuodesta 1984 lähtien. Kolme ensimmäistä vuotta hän työskenteli Nokian seurakunnassa, sen jälkeen hän ollut Haukiputaalla. Koronan aikana tosin lisäsimme jalkautumista nuorten pariin. Voi olla päihdeongelmia, jotka puolestaan voivat lähteä liikkeelle vaikka kiusaamisesta. Paineita nuorelle tulee usein myös kaveripiiristä. Häntä kehutaan ja hän elää ilon keskellä. Pärjäämisessä kilpaillaan ja sitä arvostellaan. – Nuoret ovat tosi väsyneitä, eivätkä välttämättä jaksa osallistua mihinkään sitoutumista vaativaan. Sen jälkeen kärsii koulu ja kaikki muu elämä. Nuorison pahoinvoinnista on puhuttu koko työuran ajan. – Pitäisi pystyä puuttumaan näihin asioihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, koska mielenterveyden ongelmat kietoutuvat niin moneen muuhunkin asiaan ihmisen elämässä. Sitten lapsi itsenäistyy, tulee murrosikään ja varttuu, eikä kukaan enää välttämättä sano, että wau, onpa mahtavaa. Se ei kuitenkaan juuri näy seurakunnan tekemässä nuorisotyössä. Toisaalta aika on nyt sellainen, että olemme oppineet puhumaan niistä. Toki siihen vaikuttaa, mihin itse asettaa oman rimansa ja tietysti myös se, nukkuuko riittävästi. Olisi hienoa, jos mukana olisi luotettavia. – Nyt ei enää ole mahdollisuutta pitää peruskoulun jälkeen välivuotta, vaan on pakko löytää opiskelupaikka. Toisaalta vanhemmillakin voi olla “kyllä se pärjää” -asenne. – Nuori saattaa jättää vastaamatta, mutta kyselyä ei pidä jättää siihen. Seurakunnan nuorisotyössä nuorten vakavat mielenterveysongelmat eivät juuri näy. Jos paikka ei osoittaudu mielekkääksi, on uhkana koulun lopettaminen kesken, jonka jälkeen nuori on tyhjän päällä. – Omassa työssä kohtaan kylläkin nuoria, jotka ovat ahdistuneita, kärsivät paniikkihäiriöstä tai oireilevat isossa porukassa. Alakoululaisilla ja vielä seitsemäsluokkalaisillakin pitäisi olla mahdollisuus olla lapsi. Lapsi oppii jatkuvasti uusia asioita. NUORTEN huumeiden käyttö on nyt poliisin mukaan lisääntynyt Oulun seudullakin. Nuoruuteen kuuluu myös eristäytyminen, kapinointi ja murahdellen vastaaminen. – Erinäköisiä pahoinvoinnin ulottuvuuksia on ollut aina, mutta en muista, että aiemmin olisi ollut näin paljon mielenterveysongelmia. 6 » Torstaina 23. Kouluille laaditaan hyvinvointiohjelmia ja oppilaiden keskuudessa tehdään kouluterveyskyselyjä. – Nyt koululla on henkilökuntaa, joka pyrkii huolehtimaan nuorten hyvinvoinnista. Kainulainen toteaa, että monen lapsuus loppuu siihen, että kokee liian aikaisin liian sopimatonta. Jo monet peruskoululaiset kokevat koulunkäynnin raskaaksi
Rippikoulu on edelleen paikka, jossa seurakunta tavoittaa eniten nuoria, sillä sen käy noin 80 prosenttia kaikista viisitoistavuotiaista. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Joulu tarjoaa mahdollisuuden toisen huomioimiseen Tarja Kainulainen muistuttaa, että parhaimpia lahjoja on yhteinen aika. aikuisia, jotka voisivat tehdä tätä meidän kanssamme. Koulussa esitellään kavereille, mitä kaikkea kukin on saanut. Useimmilla jouluun kuuluu myös lahjojen antaminen. Rippikoulu on myös hyvä paikka sanoa nuorelle, että sinä olet hyvä tyyppi. Mistä ihmisen yksinäisyys loppujen lopuksi syntyy. – Ei tarvita kuin yksi ihminen, joka on sinusta kiinnostunut. Haukiputaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Tarja Kainulainen viettää joulua kaksistaan miehensä kanssa. Itselleen ja lapsilleen on syytä myös antaa anteeksi. Moni syrjäytynyt tai sen uhan alla ollut on sanonut, ettei sen estämiseen tarvita kuin yksi ihminen. Haukiputaalla on tarjolla paljon eri harrastusmahdollisuuksia, mutta monet niistä ovat liikuntapainotteisia. Lahjoja ei kuitenkaan ole aina mahdollista hankkia. Nykyisin onneksi kouluissa on paljon toimintaa joka auttaa hyvän luokkahengen luomisessa ja siinä, ettei ketään jätetä ulkopuolelle. Silloin onkin hyvä paikka kysellä kuulumisia ja osoittaa rakkauttaan. Kainulainen korostaa, että harrastukset ovat tärkeitä, mutta niiden ei tarvitse olla mitään erikoisia. Yksinäisyys on yksi koronankin myötä esille nousseista ongelmista. Se on yksi parhaimpia asioita. Esimerkiksi seurakunnan työntekijät ovat matalan kynnyksen keskustelukumppaneita. 7 » Tuija Järvelä-Uusitalo » Haukipudas JOULUN aikaan monet perheet ja suvut kokoontuvat yhteen. Kuluneen syksyn aikana seurakunta on pitänyt yhdessä kaupungin nuorisotoimen kanssa hyvinvointitunteja yläasteikäisille. Tässä työssä seurakunta on vahvasti mukana. Niillä puhutaan muun muassa itsetunnosta ja haastetaan nuoria itse pohtimaan käyttäytymistään ryhmäpaineessa. Siellä on niin monesti nähnyt, kuinka ryhmän kaverittomat nuoret löytävät niitä rippikoulun aikana. Rippikoulussa nuori saa turvallisuuden tunteen, jonka kautta uskaltaa olla oma itsensä ja tulee hyväksytyksi. Aina välillä on syytä muistaa kertoa myös, että kotiovi on aina auki, aina voi tulla kotiin. » Torstaina 23. – On sitten eri asia, miten rakkautta osoitetaan, mutta sitäkin voi opetella. Sitäkin pitää sietää. Kainulainen tosin toteaa, että toiset hakeutuvat yksinäisyyteen, eivätkä tarvitse kavereita. Moni asia kuulostaa ihan erilaiselta, kun siitä puhuu ääneen sen sijaan, että sitä pohtii vain omassa päässään. Kainulainen toivoo, ettei lapsista riideltäisi, vaan muistettaisiin aina tehdä asiat lapsen parhaaksi. Eikä harrastuksen puuttuminen tee nuoresta sen huonompaa, mutta sen myötä saa vastapainoa koululle ja tekemistä vapaa-ajalle. Toivoisinkin vanhempien muistavan, että tärkeintä on, että lapsi saa rakkautta ja parhaimpia lahjoja on yhteinen aika, sanoo Haukiputaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja ja nuorisokasvatuksen esimies Tarja Kainulainen. Haukiputaan seurakunta järjestää muun muassa perjantaisin nuorten illan Virkkulassa ja torstai-iltapäivisin välipalakahvilan kirkolla ja Kellossa, bänditoimintaa, leirejä sekä isoisja kerhonohjaajakoulutusta. – Joskus kylläkin mietin, minkälainen varhaislapsuus yksinäisellä nuorella on ollut. Se voi olla isä, äiti, mummu, pappa, rippikoulukaveri tai joku muu, joka on kiinnostunut sinusta ja sinun tekemisistäsi. Sekä vanhemmat että lapset tekevät virheitä. – Meidän toiminnassamme kaikki ovat samalla viivalla, eikä keneltäkään kysytä, miten kukin ajattelee uskonasioista. NUORET valittavat usein harrastusmahdollisuuksien puutetta. – Tänä päivänä saa tukea ja apua monesta paikasta. Joskus vanhemmuus voi olla hukassa, mutta sitäkään ei tarvitse miettiä yksikseen. Pariviikkoiseen joululomaan kuuluu liikkumista, ulkoilua ja rennosti ottamista. – Voihan itseään päätä pidemmille lapsilleen kertoa vaikka, mistä hänessä iloitsee. Vanhemmuutta voi opetella ja kasvaa siinä lapsen mukana. Kainulainen on huomannut, että parasta toimintaa on sellainen, jossa on tarjolla virikkeitä, mutta nuoret saavat olla vapaasti ilman pakkoa osallistua. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Eikö ole tehty kaikkea voitavaa. – Rippikoulu on suuri ihme. Kainulainen toteaa, että jokainen vanhempi rakastaa omaa lastaan. Vanhemmuus ei ole helppoa. – Näen joulun ajan myös anteeksiantamisen juhlana. – Lahjat ovat lapsille tärkeitä. UUSPERHEIDEN määrän lisääntymisen myötä juhlapyhinä on sumplimista, missä kukin on minäkin päivänä. Pienelle lapselle on helppo sanoa, että sinä olet rakas, mutta kannattaa pohtia keinoja kertoa se isommallekin lapselle. Silloin voisimme aloittaa puhtaalta pöydältä. Kainulainen vinkkaakin, että nuorille toimintaa järjestävien tahojen olisi syytä tuoda tarjontaansa enemmän esille siellä, missä nuoretkin ovat
Kirkon ja seurakuntakodin pihamaalla oli vuorossa jäsenten vetreytystä tontturadalla, jossa isojen kuusten katveessa tehtiin kivoja jumppaliikkeitä. Jouluinen kirkko täyttyi joululaulujen sävelistä ja lasten iloisesta puuhailuista eri toiminnoissa, joita seurakunnan työntekijät olivat heille järjestäneet. Korona rajoituksineen aiheutti sen, että joulunodottelijoita oli paikalla paljon aiempia vuosia vähemmän. Jumppailun jälkeen oli tarjolla leipää ja joulupuuroa sekä piparkakkujen koristelua. Vastaus: Joulupukki. Jouluinen kirkko täyttyi joululaulujen sävelistä ja lasten iloisesta puuhailuista eri toiminnoissa.. Ritva Hökkä ja Tiitus Hentilä askartelivat joulukortteja. Tiina Kemola ja Juulia Niskanen tonttujumpalla. Yksi kysymys oli: Mikä on kuin joulupukki, mutta ei paina mitään. joulukuuta 2021 » N:o 99 MEIDÄT LÖYDÄT RITAHARJUSTA JA JÄÄLISTÄ MA-PE 07.30 17.00 JÄÄLI 0207 344 222 RITAHARJU 0297 031 0020 RANTAPOHJAN JOULU Joulunodotuksen ihanaa tunnelmaa » Teea Tunturi » Yli-Ii KIIMINGIN seurakunta järjesti Yli-Iin kirkossa perheille lämminhenkisen joulunodotteluillan. Lyhyen hartaushetken ja musiikkiesityksen jälkeen lapset ja perheet saivat askarrella joulukortteja ja kynttilälyhtyjä. Heille jaettiin hassuja tonttunimiä, kuten Hoilaava luumuhillo, ja pingossa lapset saivat arvuutella hauskoja ja jouluisia arvoituksia. Oili Kajava kyseli jouluisia arvoituksia yli-iiläislapsilta joulunodotteluillassa. 8 » Torstaina 23. Juulia Niskanen koristeli joulupipareita ja pohti, että joulussa on paljon kaikkea mukavaa
joulukuuta 2021 » N:o 99 MEIDÄT LÖYDÄT RITAHARJUSTA JA JÄÄLISTÄ MA-PE 07.30 17.00 JÄÄLI 0207 344 222 RITAHARJU 0297 031 0020 RANTAPOHJAN JOULU Tiina Kemola ja Juulia Niskanen tonttujumpalla. Tähtöset-lapsikuoro lauloi jouluisia lauluja kanttori Sari Wallinin johdolla. T EE A T UN T URI. 9 » Torstaina 23
– Tuvan seinissä oli paksu rappaus, jonka päällä oli muutama tapetti ja päällimmäisenä iloisen vihreäksi maalattu pinkopahvi. – Kaikki ovat olleet loppuunmyytyjä. Pariskunta päätti, että uuden kodin on löydyttävä rauhalliselta paikalta veden äärestä 50 kilometrin säteellä Oulusta. On aava meri, merenranta kallioineen ja hiekkapohjineen, metsät, pellot, vanha maatilan pihapiiri historiaa huokuvine rakennuksineen, eläimet, suunnaton kauneus ja rauha. – Mietimme muuttoa maalle vuosikausia. Paitsi Ellilästä, joka tosin ylitti tavoitellun kilometrirajan parillakymmenellä kilometrillä. He laittoivat unelmastaan lehteen ilmoituksen Halutaan ostaa -palstalle. 1730-luvulta peräisin olevalla vanhimmalla rakennuksella, päätalolla, on suojelumerkintä. Kengitin alahirret ja vaihdoin ikkunoiden alapuolien hirsiä. Käytyään katsomassa kohteita löytyi niistä aina joku vika. Sen Oulussa aiemmin asuneet Mia ja Kalevi Ohenoja löysivät Kuivaniemeltä reilut kaksi vuotta sitten. Leivinuuni oli niin huonossa kunnossa, että se piti purkaa ja muurata uusi tilalle, luettelee Kalevi. Oulun Sinfonian muusikot asuivat aiemmin Kalevin kotipaikassa Kastellissa, missä kuitenkin kaupunki alkoi tulla jo liian syliin. Kalevilla oli jo aiempaa remonttija rakentamiskokemusta ja Mialla paljon suunnitelmia. 10 »T orstaina 23. Seinät ja katto puhdistettiin kuivajääpuhalluksella. Silloin aloimme ihmetellä, miksi enää asumme kaupungissa, Mia kertoo. Yksi tavoitteista oli kunnostaa vanhin rakennus niin, että Mia voisi pitää sen tuvassa hyvinvointiretriittejä. Hetkistä paratiisissa saavat nauttia silloin tällöin myös hyvinvointiretriiteille osallistujat. Remonttia tehdään vanhaa kunnioittaen ja mahdollisimman paljon alkuperäistä säilyttäen. Päätalon kunnostaminen aloitettiin hetimmiten muuton jälkeen. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Kuivaniemeltä löytyi Ohenojien paratiisi » Tuija Järvelä-Uusitalo » Kuivaniemi PARATIISI , oma kupla, jossa mieli ja sielu lepäävät. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Tila on mainittu Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi kohteeksi, jolla on rakennushistoriallisia ja maisemallisia arvoja. Viimeinen niitti oli, kun otimme kesälampaita Pintamon mökille. VANHA tila oli päässyt jo huonoon kuntoon, mutta se ei sen uusia omistajia haitannut. Pariskunnan lomat ja vapaa-aika kuluivatkin Lapissa tai Kalevin äidin entisessä kotipaikassa Pudasjärven Pintamolla. Kaikki löytävät itselleen jotain kiinnostavaa ja rauhoittavaa. Kuvassa myös lapinporokoirat Seita ja Kouta. Tämä paikka on paratiisi paitsi meille itsellemme, myös retriittiläisille. Täällä on niin helppo Mia ja Kalevi Ohenoja löysivät Kuivaniemeltä paratiisin. – Kalevi löi kättä päälle ennen kuin olimme katsoneet yhteenkään rakennukseen sisälle, Mia kertoo. Hän kouluttautui toistakymmentä vuotta sitten Somatic Pilates/ venyttelyohjaajaksi ja sen jälkeen spiraalistabilaatiosekä mindfulness-ohjaajaksi. Meren rannassa Karinnokassa sijaitsevalla tilalla on kolme eri vuosisadalta peräisin olevaa taloa, kolme vanhaa aittaa, savusauna ja kolme latoa. Mia on jo päässyt pitämään tuvassa kymmenkunta hyvinvointiretriittiä. Viulistin ja viulunsoitonopettajan töidensä ohella hän on toiminut kehonhuollon ohjaajana Oulussa toistakymmentä vuotta
Kohtalonomaisesti ne olivat suuntautuneet aivan lähelle heidän nykyistä kotiaan. – Täytyy vain olla kärsivällinen ja uskoa, että asiat etenevät koko ajan. Kymmenen kesäisin maisemanhoitotyötä tekevää lammasta saivat talviasunnokseen Kalevin rakentaman lampolan. Soittaminen tuntuu näin viidenkympin lähestyessä jo kropassa. Tilalle on laadittu niin sanottu ympäristösopimus maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maisemanhoidon toteuttamiseen. Emme ressaa joulusta. Pitää kuunnella kehoa ja miettiä sen mukaan, miten toimii. – Minulla on hirveästi visioita ja toiveita saada asiat tapahtumaan heti. Nyt hän on sairauslomalla ja pian sairaseläkkeellä olkapään nivelrikon takia, eikä enää pysty soittamaan työkseen. – Täällä meillä avautuu jokaisesta ikkunasta postikorttimaisema. Meren rannassa Karinnokassa sijaitsevalla tilalla on kolme eri vuosisadalta peräisin olevaa taloa, kolme vanhaa aittaa, savusauna ja kolme latoa.. Täällä on projekteja projektin päälle, eikä mikään valmistu kuin tekemällä, toteaa Kalevi. Vuonna 1833 tilalle siirrettyyn taloon on “museoitu” vanhoja huonekaluja ja tavaroita, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Isolla, vanhalla, hieman rapistuneella tilalla riittää puuhaa, mutta Ohenojat tiesivät mihin ryhtyivät. Meillähän on täällä vain taivas rajana. Miakin on tällä hetkellä sairauslomalla Oulun Sinfonian I-viulun varaäänenjohtajan paikalta jäätyneen olkapäänsä takia. ENNEN muuttoa Kuivaniemi oli Ohenojille tuttu vain parilta retkeltä. Nyt remonttivuorossa ovat talon kamarit, kertovat Mia ja Kalevi Ohenoja. – Eihän sitä tiedä, vaikka jossain vaiheessa vähentäisinkin sekä fyysisesti että henkisesti raskasta viulustin työtä ja keskittyisin pääasiassa hyvinvointialaan. Siellä asustaa kymmenen suomenlammasta, jotka kesäisin laiduntavat meren rannassa. – Vaikka en itse toimisi opettajana, on minulla sekä musiikin että taiteen parissa paljon ystäviä ja sukulaisia, jotka voisivat pitää täällä kursseja tai retriittejä, kertoo kuvataidetta itsekin tekevä Kalevi. Tilan vanhimman rakennuksen, 1730-luvulta peräisin olevan päätalon tupa ja keittiö on jo remontoitu. Myös eläimet saavat jotain ekstraa. Kunnostusvuorossa ovat nyt päätalon kamarit. Omat ja Kallion Lammas -tilan lampaat tekevät siihen liittyvää ympäristönhoitotyötä. Ihan uusin rakennus on Kalevin heti ensimmäisenä kesänä tilan myrskyn kaatamista puista rakentama lampola. Pahimmissa vaiheissa en uskalla edes tulla kurkkaamaan, mitä työmaalla tapahtuu, jatkaa Mia. Lapset ja lapsenlapset käyvät, lämmitämme savusaunan ja syömme hyvin. Toisen kerran olemme käyneet vastarannalla näkyvässä Vatungissa Oolannin sodan muistomerkillä. Siellä voi ihmetellä vaikkapa Nybyn lasitehtaalta peräisin olevia ruutuikkunoita tai vanhaa tykinkuulaa. 11 » Torstaina 23. VUONNA 1996 rakennetussa uusimmassa asuinrakennuksessa Ohenojat asuvat itse. – Olemme käyneet Pankinnokan rannalla, joka on tästä kahdensadan metrin päässä. HYVINVOINTIRETRIITTIEN lisäksi tila tarjoaa hyvät puitteet moneen muuhunkin toimintaan. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Kuivaniemeltä löytyi Ohenojien paratiisi elää hetkessä. Niiden valmistuttua tilalla voidaan pitää useamman päivän kestäviä retriittejä. Oulun Sinfonian patarumpali Kalevi on toiminut urallaan opettajana hänkin. Nyt ei kotoa tarvitse lähteä mihinkään. – Jos tilan navettarakennusta ei olisi purettu 1990-luvulla, olisi meillä varmaan jo lehmiäkin, Kalevi toteaa. Mia onkin jo pitänyt tuvassa muutamia yksityisiä viulutunteja entisille oppilailleen. Lampaiden lisäksi tilalla on kaksi koiraa sekä kanoja ja ankkoja, tällä hetkellä yhteensä 27 eläintä. Vuonna 1833 tilalle siirretyn hirsirakennuksen Ohenojat ovat tyhjentäneet turhasta romusta, siivonneet ja keränneet sinne tilalta löytynyttä vanhaa esineistöä kotimuseoksi. Rakennuslupa on olemassa myös rantaan tulevalle retriittimajalle ja rantasaunalle. Päätalossa voi ihastella Kalevin isän, kuvataiteilija Tauno Ohenojan tauluja ja puulintuja. Pudasjärven-mökistään he jo luopuivat ajanpuutteen takia, eikä jouluna tarvitse mennä Lappiin
Ne viehättävät vuodesta toiseen, sillä niissä on jujua ja enemmän kuin yksi kuva. Etualalla 1950-luvun kolmiulotteisia taitettuja kortteja. 1960-luvun korteissa on paljon kynttiläkortteja. – Enhän minä raaskinut niitä uuniin päästää, muistelee Eini. 12 » Torstaina 23. Eipä taitaisi päätyä kaupan korttitelineeseen tuon lajin kortti enää, pohtii Eini Tolonen. Sellaisessa tilanteessa oli aikanaan myös Eini Tolonen. Pukki poseerasi punaisessa nutussa jo 1950 luvun korteissa. ENSIMMÄISEKSI vanhasta pinosta nousevat esiin tonttuja joulupukkikortit. Nyt kortit ovat muuttaneet Einin ja hänen puolisonsa Markku Tolosen kotiin Kuivaniemen Kaakkuriniemelle. Oli aika tyhjentää puoliso Markku Tolosen sukutaloa ja sen kätköistä löytyi edellisen korttilaatikko. Yhdessä kortissa tonttuveitikka sytyttelee piippua. Toinen yleinen 50-luvun aihe on talvinen maisema. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Joulun kuvat kautta aikojen » Leena Takaluoma » Kuivaniemi TUTTU TILANNE monille: pitää tyhjentää jo edesmenneiden omaisten jäämistöä. Ne oli saanut joulutervehdyksinä Markun mummu Lyydia Haukkanen. Omaan käyttöön olen halunnut tämän kortista maalatun taulun, kertoo Eini Tolonen. Yhdessä kortissa hän tulee paketteineen kuumailmapallolla. Perinnettä ja ajan tekniikkaa. Kaikki vanhimmat kortit ovat piirrettyjä ja maalattuja. – En lähetä joulukortteja, mutta kortit ovat hienoja. Niistä puuttuu hile ja bling bling, mutta Joka joulu Eini Tolonen selaa läpi vanhat kortit ja virittäytyy jouluun. – Vaikka vähän korttipussissa haiskahti homekin, niin kortit olivat kunnossa, ja pakkohan ne oli ottaa mukaan. Edelleen ne ovat aarre, joka virittää joulutunnelmaa. Näissä aikansa tuotoksissa kättä paiskaavat värivalokuvaus, tuohi ja puukäsityöt.
1960-luvun korttien aiheet ja toteutustavat vaihtelevat valokuvakorteista äärimmilleen tyyliteltyihin kortteihin. Mutta tässä on minun joulukorttini. Eikä Eini Tolosta ihastuta myöskään 60-luvun uusi tyyli, äärimmilleen pelkistetyt kortit. Etualalla 1950-luvun kolmiulotteisia taitettuja kortteja. Sen puolen meillä saa hoitaa isäntä. KIMALLE JA BLING BLING tulevat kortteihin 1960-luvulla. Myös kuvapinta alkoi kiiltää ja kortit ovat usein valokuvia. Sen puolen meillä saa hoitaa isäntä. Yleisimpiä ovat kynttiläasetelmat. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Joulun kuvat kautta aikojen niiden tunnelma on aito ja vilpitön. Joulukorteissa rekiretkiaihe on pysynyt jostain syystä hämmästyttävän kauan. Kaikkein hienoimmiksi hän rankkaa kolmiulotteiset kortit. – Kun kävin alaluokilla koulua Ruotsissa Fagerstassa, niin siellä joulujuhlan tontut olivat kokoharmaissa vaatteissa. Yhdessä kortissa joulutervehdystä välittävät lappalaisnuket tai lappalaistontut kodan edessä tunturimaisemissa. Rekiretki intenetissä todistaa, että muu muassa Alpeilla vaalitaan joulun rekiretkiperinnettä. Katselmuksen lopuksi Eini Tolonen nostaa esiin taulun. Se juhlistaa meillä joulua, Eini Tolonen esittelee taulua, jossa Josef ja Maria taittavat matkaa Beetlehemistä kohti Nasaretia juuri syntynyt Jeesus-lapsi kapaloituna äitinsä sylissä. Kortti on vuodelta 1969. Kolmas esiin nouseva tekemisen tapa on vahva tyylittely. Rekiretkikortteja on piirretty kymmeniä vuosia tämän kortin teon jälkeenkin. Olisiko kyseessä julistus itse kullekin säädylle, että pukki ja tontut asuvat Suomen Lapissa, Korvatunturilla. Joka joulu Eini Tolonen selaa läpi vanhat kortit ja virittäytyy jouluun. Niissä on enemmän kuin kaunis kuva. Tolosen kokoelmassakin on yksi rekiretkikortti. Vieläköhän siihen aikaan ajeltiin hevoskyydillä kirkkoon. Se on julkaistu vuonna 1968. Tekstiviesteistä en tykkää ollenkaan. Se oli 1960luvun alussa ja minusta tuntuu, että kyllä suomalaisilla tontuilla oli jo silloin ja paljon aiemminkin punaiset lakit, Eini Tolonen muistelee. Tekstiviesteistä (joulutervehdyksenä) en tykkää ollenkaan. Ne viehättävät vuodesta toiseen, sillä niissä on jujua ja enemmän kuin yksi kuva. Pehmeätunnelmaisten piirroskorttien jälkeen asetelmakuvat ovat tunnelmattomia. L EEN A TA K A LUOM A. Pysäyttävä näky. OMA LUKUNSA ovat enkelikortit ja uskonnolliset aiheet rekiretkikortit. Hevonen ja varpunen kuuluvat jouluna muistettujen eläinten ykkösluokkaan. Vanhimmat kortit ovat Eini Tololosen suosikkeja. Liekö siihen aikaan missään päin menty joulukirkkoon hevosella. 13 » Torstaina 23. – Kortit ovat kyllä kauniita, mutta en minä lähettele jouluna kortteja
• Juurella kohotettua leipää on leivottu jo vuosituhansien ajan. » Torstaina 23. 14 » Auli Haapala » Kiiminki HAPANJUURILEIVONNAN suosio on kasvanut etenkin nyt korona-aikana. joulukuuta 2021 » N:o 99 HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! PVO-VESIVOIMA OY RANTAPOHJAN JOULU INFO Hapanjuuri • Leivonnassa nostatukseen käytettävä, vedestä ja jauhoista hapattamalla tehty taikinajuuri. KIIMINGIN MARTTOJEN puheenjohtaja Eija Ojala valmisti oman taikinajuuren korona-ajan alkaessa 2020 ja on siitä lähtien perehtynyt ja ihastunut juurileivontaan. • Taikinajuurta voi hankkia myös valmiina. – Hapanjuurileivonnassa voi käyttää erilaisia jauhoja sen mukaan minkälaista leipää haluaa leipoa, kuten vehnä-, täysjyvä-, grahamtai spelttijauhoja. • Emojuurta säilytetään jääkaapissa. Joulukuussa teemana on ollut viedä itseleivottua leipää lahjaksi ystäville ja tutuille. • Vanhat taikinajuuret ovat voineet säilyä sukupolvilta toisille. Mukana valikoimassa oli myös suosittua hapanjuurileipää. • Käytetään nostatukseen hiivan asemasta. Eija Ojala leipoi Kiimingin Marttojen joulumyyjäisiin vaaleaa hapanjuurileipää, jossa on saksanpähkinää ja kuivattua karpaloa. Myös gluteenittomilla jauhoilla ja gluteenittomalla juurella voi leipoa hapanjuurileipää, kertoo Ojala. Lähes kaikki leipomukset syntyvät nyt omaan taikinajuureen, hiivaa hän käyttää enää harvoin. Lopputulos palkitsee kuohkeudella ja maulla. Marttojen valtakunnallisena teemana oli syyskuussa “Juuri sinulle”, jolloin juurileivontaa tehtiin tutuksi koulutuksilla ja yhdessä tekemällä. Juureen voi tehdä leipää, sämpylöitä, pullaa tai vaikka pizzapohjan. Voi myös kuivata ja pakastaa. VIIME VIIKOLLA Kiimingin Martat valmisti muun muassa joululeivonnaisia perjantain joulumyyjäisiin. Omaan joulupöytään valmistuu äidin reseptillä perinteistä joululeipää, jonka taikinaan kuuluu kaljamaltaita ja omenasosetta. Hapanjuuren valmistaminen, leivonta ja emojuuren pitäminen “elossa” vaatii hieman tavallista leipomista enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta ei ole mitään rakettitiedettä. Hapanjuurileipää juhlaan ja arkeen Leipiin saa vaihtelua ja makua lisäämällä taikinaan haluamiaan mausteita tai esimerkiksi kuivattuja karpaloita tai pähkinöitä.. Hapatettua taikinajuurta käytetään taikinan nostattamiseen hiivan asemasta
Leipä säilyi hyvin ja maku parani vanhetessaan. Ohjeet vaalean juuren valmistamiseen, hapanleivän leipomiseen ja juuren herättämiseen löytyy myös Marttojen verkkosivuilta haulla “Hapanjuurileivonta”. 5. joulukuuta 2021 » N:o 99 HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! PVO-VESIVOIMA OY RANTAPOHJAN JOULU Puolukka piristää vuokaleivän » Auli Haapala » Haukipudas JOS leivän leipominen ei ole kovin tuttua, kokeileminen kannattaa aloittaa helpolla ohjeella ja vuokassa paistettavalla leivällä. Sekoita hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Monet arastelevat taikinajuuren tekemistä. 2. 1 kg vehnäjauhoja n. Lisää jauhoja vähitellen ja alusta pehmeä taikina. Hidas prosessi ja juuren maitohappobakteerit tekevät leivästä vatsaystävällistä ja ravinteista hyvin imeytyviä, kertoo Ojala. TAIKINAJUUREN valmistaminen huoneenlämmössä vaatii aikaa useita päiviä. Ja mikä parasta, leipään voi käyttää syksyn puolukkasatoa pakkasesta tai valmista puolukkasurvosta. – Monet herkkävatsaiset kertovat voivansa syödä hapanjuurileipää, kun muutoin hiivalla leivottu leipä aiheuttaa vatsavaivoja. Kuusela on tehnyt kolme kirjaa aiheesta. Puolukat otin pakkasesta, ja kun ne olivat sulaneet, survoin kevyesti. Lisäksi Facebookissa on Juurileipurit-ryhmä, mistä saa hyviä vinkkejä muilta leipureilta. EIJA OJALA on perehtynyt juurileivonnan saloihin Eliisa Kuuselan leivontakirjojen opastuksella. Ohjeesta poiketen laitoin taikinaan vehnäjauhoja reilusti vähemmän kuin mitä ohje neuvoo, sillä vaivatessa ja jauhoja lisätessä taikina alkoi tuntua turhankin tiiviiltä. Juuresta otetaan osa leivontaan ja osa jätetään emojuureksi seuraavaa kertaa varten. 3. Puolukkaleivän leipominen sujui varsin hyvin ja kommelluksitta. Kun juuri on iloisesti kupliva, sillä voi leipoa. Laita taikina hyvin voideltuihin leipävuokiin. 1/2 kg hiivaleipäjauhoja 1. Valmista taikinajuurta säilytetään jääkaapissa ja se vahvistuu käyttökertojen myötä. PUOLUKOITA laitoin taikinaan kolme desiä, mutta jos teen leipää uudestaan, laitan neljä desiä. Eija Ojala leipoo omaan joulupöytään vaalean hapanjuurileivän lisäksi myös äidin ohjeella perinteistä joululeipää, johon tulee kaljamaltaita ja omenasosetta. Hapanjuurileivonta on innostanut yhä enemmän myös miehiä leivonnan pariin. Ohje: Martat.fi AUL I H A A PA L A Hapanjuurileipää juhlaan ja arkeen Hapanjuurileivonnassa kuten leivonnassa yleensäkin vain tekemällä oppii ja harjoitus voi tehdä mestarin. Taikinajuurta voi myös pakastaa ja kuivattaa itsekin. Hapanjuuri jalostaa viljan maukkaaksi leiväksi, kun taikina tekeytyy verkkaisesti. Tekemiseen tarvitaan jauhoja, haaleaa vettä, lasipurkkeja ja keittiövaaka. Taikinasta tuli kolme hyvänkokoista leipää, jotka paistoin kaikki samanaikaisesti sähköuunissa. Samoin herätellään henkiin myös kuivattu juuri. Marttojen resepteistä (martat.fi) löytyy makean vuokaleivän ohje, johon aineksetkin saattavat löytyä jo valmiiksi kaapista. » Torstaina 23. Makea puolukkaleipä 1/2 l piimää 1/2 l vettä 50 g hiivaa 3–4 dl puolukkasurvosta 2 tl suolaa 1 dl fariinisokeria 1 dl pähkinärouhetta 1 dl rypsiöljyä n. 15 Leipiin saa vaihtelua ja makua lisäämällä taikinaan haluamiaan mausteita tai esimerkiksi kuivattuja karpaloita tai pähkinöitä. Puolukkasattumat piristävät paitsi makua, myös leivän ulkonäköä. 4. Mikäli siitä tulee kynnyskysymys, juurta voi ostaa myös valmiina kuivattuna joistakin kaupoista, tilata verkkokaupasta tai saada ystäviltä tai tutuilta. JÄÄKAAPISSA säilytettävää taikinajuurta aletaan herätellä henkiin päivää ennen leipomista ottamalla juuri huoneelämpöön ja lisäämällä vettä ja jauhoja. Lisää suola, puolukka, sokeri, pähkinärouhe ja öljy. Kohota leipiä noin tunti ja leikkaa sitten leipien pintaan viillot. Vaikka kyseessä on nimensä mukaisesti makea leipä, ei leivästä tullut ylimakeaa fariinisokerista huolimatta. Joulun perinteisiin kuuluu myös juureen leivottu, sahramilla maustettu pulla. Osa juuresta jätetään aina emojuureksi seuraavaa kertaa varten. Juurileivonta palkitsee tekemisen ilolla ja maistuvilla leipomuksilla. Leipää oli helppo leikata, ja siivut soveltuivat myös paahdettaviksi leivänpaatimessa. Hapanjuurileivonnassa kuten leivonnassa yleensäkin vain tekemällä oppii ja harjoitus voi tehdä mestarin. Paista uunissa 200°C:ssa 30–40 minuuttia. Jos juurella ei ehdi leipomaan usein ja emojuuren pinnalle alkaa erottua jääkaapissa nestettä, juuri kaipaa elvytystä eli lisää vettä ja jauhoja pysyäkseen hengissä. Juurileivonta palkitsee tekemisen ilolla ja maistuvilla leipomuksilla.. Puolukkaleivän leipominen sopii talvipäivien askareeksi ja tarjolle niin juhlaan kuin arkeen. 6. Sattumoisin pitkähköjä vuokia löytyi kaapista juuri sopiva määrä, kaksi isompaa ja yksi pienempi
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua sukulaisille, ystäville sekä tutuille! t. . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . Sirpa ja Martti Pelkonen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Lämmintä Joulumieltä ja kaikkea hyvää vuodelle 2022! Toivottelee Sari ja Antti Pahkala perheineen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Martta Komminaho . . . . . . . . . . . . Rauhallista ja tervettä Joulua kaikille! Toivoo Elina Viittala Myllysaarentieltä . . . . . . . . . . . Arja ja Paavo Keskikallio . . . Annikki ja Erkki Sipola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta! t. Salli Laakkonen, Salme Mertala ja Pentti Laakkonen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Aune ja Seppo Kallio perheineen . . . . . . . . . Toivoo: Leena ja Aaro Tuomela . . Hauskaa Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . . . . . . . Anni ja Aslakki Räsänen . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sukulaisille, naapureille ja tutuille! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Sylvi ja Pauli Hannus . . . . . . . . Eila Vimpari Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022 kaikille sukulaisille, ystäville ja tuttaville! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sukulaiset ja tuttavat! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Eeva Manninen Paula Soramäki . . . . . Iiris ja Janne Markuksela . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta kaikille tuttaville ja sukulaisille. . . . . Rauhaisaa Joulun aikaa sukulaisille ja ystäville ja Hyvää Uutta Vuotta! Jouluterveisin Maire ja Pentti Niemi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Eino ja Ritva Tiiro . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . Hyvää Joulua sukulaisille, ystäville sekä tutuille! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Niskanen Salme ja Paavo Niskanen Toini . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . Fanni ja tyttäret . Joulun aikaa rauhaisaa, vuotta hyvää alkavaa! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . Rauhallista Joulua ja onnellista Uutta Vuotta Toivoo: Tuula Suomela ja lapset perheineen . . . . . . . . . . . . . . . Toivoo: Ritva ja Minna Puurunen Joulutervehdys ja onnea uudelle vuodelle 2022 sukulaisille ja tuttaville. . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta siskoille ja veljille perheineen sekä sukulaisille ja tuttaville! t. . . . . . Toivoo: Pentti ja Kirsti Räihä . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Jakku kylän poromiehille ja hengen pelastajille Kauko Siurualle, Leo Kuopiolle, Martti Hirvasniemelle ja poroisäntä Henri Siurualle. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . t. . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Anne ja Jari Tiiro . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Anneli Ojala . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivoo Valma ja Simo Päkkilä . . . . . . . . . . . Sari, Matti, Heikki ja Jussi Tiiro perheineen Aura Tiiro Yrjö Simola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! toivoo: Airi ja Osmo Marttila . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . Toivoo: Pirkko Markus . . . . . . . . . . . . . . . . joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille sukulaisille! Toivoo Reijo Kesti . . . . Hyvää Joulua 2021 ja onnea vuodelle 2022 sukulaisille ja ystäville. . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . Toivottaa: Toini (Niemelä) ja Juhani Ylikulju Oulaisista . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille sukulaisille ja tuttaville. . Toivotamme kaikille sukulaisille ja tuttaville Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta. . . . . Sinikka ja Kalevi Mehtomaa . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta sukulaiset ja ystävät. . . . . . Milja Huovinen . . . . Kyllikki ja Kalevi Kukkola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16 » Torstaina 23. . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Sirkka Karjalainen . Aarno (Atsa) ja Hilkka Manninen . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivoo: Kirsti ja Isto Ojala . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2022 kaikille. . . . Martta Haapaniemi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Jouluiset terveiset ja hyvää Uutta Vuotta täältä Kuusamon mökiltä. . . . . . . . . . . . . . . . . . Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Tv. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Toivoo: Eila ja Veikko Viinamäki Kuivaniemeltä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Toivoo: Kerttu Tolonen . . . . . . . . . . Iloista Joulumieltä sekä Onnellista Uutta Vuotta 2022 ystäville, sukulaisille ja tuttaville! Toivottelee Tiiron perhe Oijärveltä . . . . . . . . . . . Eeva Kakko Hyvää Joulua ja Onnea uudelle vuodelle! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Liisa ja Esko Kyrönniemi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2022. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Toivoo: Ritva ja Simo Aalto . . . Elma Inkala . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta sukulaiset, ystävät ja naapurit. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2022. . Maija ja Timo Manninen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . Hauskaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvän Joulun toivotukset ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Maija Järvenpää . . . . . Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta! Toivoo: Kaarina ja Matti Nisula . . . . . . . . . Toivoo: Sirkka Kekkonen ja tytöt perheineen . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivoo Marjatta ja Kauno Erkkilä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Eevaliisa ja Pentti Keihäskoski . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Terttu Vitikka . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille sukulaisille ja tuttaville! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . Elsa Kyrönniemi ja lapset perheineen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . Kauko Tyykiluoto ja Aune Heikkinen . . . . . . . . . . . . . . . . . Toivoo Martta Vasara . . . . . . . . . . .
. . . . Anneli Alakulju Haaparanda . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Rauno Kinnunen . . . . . Helvi ja Ossi Junes . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . Esa Kaleva perheineen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022 sukulaisille, ystäville ja tutuille. . . . . . Hyvää joulua ja Onnellista Uutta Vuotta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022 kaikille sukulaisille, ystäville ja tuttaville. . . . . . Pirjo, Kari, Rocky ja Tuisku Pahkakoskelta Mukavaa joulun aikaa ja valoisaa uutta vuotta kaikille! Auli Haapala perheineen + Hugo-kisu . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Elli ja Mauno Ruokangas . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Pirkko ja Pauli Pulkkinen . . . . . . . . . . . . . Rentouttavaa joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta! Toivottaa Tuija Järvelä-Uusitalo perheineen . . . . Rauhallista Joulua ja Turvallista Tulevaa Vuotta 2022, kaikille tasapuolisesti! t. . . . . . . . . . . . . . . . joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta kaikille! Toivoo: Juhani Siurua . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . Veli Viinamäki perh. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Laina Rasvala . . . t. . . . . . Jaakko ja Eila Kaikkonen . . . . . . . . . . Tv. . . . Toivoo: Hilkka ja Antero Pyörälä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta sukulaiset, ystävät ja tuttavat. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Rauhallista joulua sekä menestystä uudelle vuodelle sukulaisille, ystäville ja tuttaville. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kaikille oikein mukavaa Joulua ja Onnea tulevalle vuodelle! t. . . . . . . . . Yli-Iin Leuvalta Elsa ja Pentti Ruonala . . Marja-Leena ja Matti Teräs . . . . . . . . . . Päivi ja Leo Hirvasniemi perh. . . . . . Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2022 kaikille. . . . . . . . Johanna ja Mika perh. . . . . . . . . . . . . . . Leppoisaa joulun aikaa ja onnea vuodelle 2022! t. . Hyvää Joulua ja Onnea Uuteen Vuoteen 2022 sukulaisille ja kaikille Yli-Iissä! t. . . . . . Joulurauhaa, iloa ja valoa Sinulle! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kaunista Joulunaikaa ja onnellista Uutta Vuotta 2022 sukulaisille ja tuttaville! t. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022! t. . Hannele ja Arto Marja ja Matti Ylikiimingistä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Elsa ja Rauno . . . . . . Pirjo ja Hannu Särkiaho Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . Eila Huovinen Hannele Huovinen ja Severi ja Miska . . . . . . . . . . . . . Toini ja Sakari Puitti . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . Anneli ja Raino perheineen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022! t. . . . . . . . . . . Elvi ja Kalle Kehusmaa . . . . . . . . . . . . . . . . Iloista Joulumieltä ja parempaa tulevaa vuotta 2022 sukulaisille ja ystäville! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Sukulaisille ja ystäville! Toivoo Anneli ja Pekka Aalto . . . . . . . . . . . . . . . t. tv. . . . . . . . . . . . . . t. . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Orvokki, Mervi & Aaro . . . . Aune Paasovaara . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2022. . . . . Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta! Toivoo: Valte Peltoniemi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . t. . . . . . Jouluterveiset ja parempaa vuotta 2022 sukulaisille ja naapureille! Toivottaa Raili . . . . . . . . . t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022! Toivoo Rauha Blomster, Paavo Blomster ja Seija Blomster . . . . . . . . . Kaikille ystäville, tuttaville ja Rantapohjan lukijoille hyvää joulua sekä kaikkea hyvää vuodelle 2022. . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022 sukulaisille ja tuttaville! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta Koivuniemen, Välitalon ja Tammelan serkuille! Toivoo Kirsti Tolonen Puolangalta . . . . . . . . . Eeki ja Päivi Yli-Iistä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvä joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille sukulaisille, ystäville ja tuttaville. . . . . . . . . . . . . . . . . Sari ja Mika Niiranen perheineen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tuula Huovinen ja Matti Korvala Rauhaisaa Joulun aikaa ja kaikkea hyvää vuodelle 2022. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Eeva Isosomppi . . . . . . . . . . . . . . . . t. . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta sukulaisille ja ystäville. . . . . . . . . . . . . Salme Päkkilä Jari ja Ida . . . . . . . . . Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2022! Toivottavat Matti Hiltunen Juopulilta sekä Jaana ja Esa perh. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Seppo ja Liisa Tiiro . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää joulua ja onnellista Uutta Vuotta sukulaiset ja ystävät. . . . . . . . . . Sirkka, Paavo ja Janina Päkkilä . . . . . . . . Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta sukulaisille ja tuttaville. . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022 sukulaisille ja ystäville. . . . . . . . . . . . . Jari ja Eija perh. . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Toivoo: Kaija ja Olavi Koisti . . . . . . . . . . . . . . . . . Teea Tunturi perheineen . . . . . . . . . . . . . . . . Ojalan Anna-Maija ja perhe. . 17 » Torstaina 23. . . Hanna Kaarre, Seija ja Reijo Kaarre perheineen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! t. . . . . T. . . . . . . . . t. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Torni purettiin vuoden 1676 tienoilla. ENTISAIKAAN kirkkotarhaan kuljettiin tapulin kautta. Kirkossa on ollut myös kuvakoristelua, jonka mitä todennäköisimmin on suorittanut Christian Hendhersson Wilbrandt (k.1677). Iiläinen Ilmi Veijola muistelee kirjassa PohjoisSuomalaisia kirkkoja: “Isäni oli Kemi-yhtiön työnjohtajana ja hän oli silloin töissä Salmenkarissa pöllien lastauksessa, missä pöllit lastattiin häkkeihin Kemiin hinausta varten. Kova, Ii The wooden church of Haukipudas, aquarelle 70 x 90, 2005 , the original owned by the funeral home A. Uskollisesti kirkkoja rakennettiin, mutta yhä uudestaan niitä myös poltettiin esim. Akvarelli 50x70, taiteilija Kari Holma 2021. Novgorod yritti tuhota asutuksen lähes kymmenellä hävitysretkellä. Tapulin molemmin puolin lähtivät yleensä kiviaidat, jotka ympäröivät vielä Iin nykyisenkin kirkon tarhaa. Lähtö tapahtui Iin kirkolta. Väänänen teki niin hyviä tapuleita, että ne ovat kestäneet aina näihin päiviin saakka, ellei tuli ole niitä päässyt tuhoamaan. Esimerkiksi vuonna 1496 venäläiset hävittivät Salon, Iin, Tornion ja Kemin pitäjät, jolloin paloi useita kirkkojakin, kuten esim. Muualla ensimmäinen kerros on saattanut olla kivestäkin rakennettu. Hän rakensi 13 tapulia ja ainakin yhden kirkon, Utajärvelle, joka valmistui vuonna 1762. Meilläpäin tapulit on rakennettu puusta. Länsitornillista tukipilarikirkkoa edustava Utajärven kirkko täyttää ensi vuonna 260 vuotta kuten myös Haukiputaankin kirkko. Yöllä tuli koIin seitsemäs vuoden 1620 tienoilla rakennettu kirkko oli mitä todennäköisimmin kahdella tukipilariparilla varustettu länsitornillinen pitkäkirkko. Kaikkiaan Iissä on ollut 9 kirkkoa nykyinen mukaan luettuna. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Iissä on käytössä jo yhdeksäs kirkko » Kari Holma » Ii IIN kappeliseurakunnan synty voidaan ajoittaa vuosien 1340 ja 1374 välille. Väänäsenkin tapuleissa on kolme kerrosta, kuten oli Iin kirkonkin tapulissa. Iin kirkko paloi salaman iskusta 11.6.1693. Saarnastuolin veisti tunnettu oululainen mestari Jakob Bång. Väänästä pidetään myös Kuivaniemen vuosina 1761–1762 valmistuneen kirkon ja vuonna 1775 valmistuneen kellotapaulin rakentajanakin. Limingan ja Iin kirkot. Omana seurakuntanaan Ii mainitaan vuonna 1477, mutta lienee itsenäistynyt hieman aikaisemmin. Kirkon tiedetään olleen tyypillinen länsitornillinen tukipilarikirkko, joka oli nähtävästi varustettu kahdella tukipilariparilla. Vuoden 1697 inventaariosta selviää, että kirkon irtaimistoa, mm. Kirkko paloi salaman sytyttämä Perttulinpäivänä aamuyöstä 23.8.1942. Kaikkiaan Iissä on ollut 9 kirkkoa nykyinen mukaan luettuna. Mallina on ollut Kalervo Kallion Kainosiskon mies, Paavo Pihlajamaa, joka kaatui talvisodassa. Kellotapulin siihen Väänänen rakensi 1764. Kalervo Kallio oli presidentti Kallion (1873-1940) poika. Limingan kuuluminen Iihin on hieman kiistanalaista, mutta ilmeistä on, että Iin ollessa Pietarsaaren kappelina, on Limingan alue jonkin aikaa kuulunut Iin kappelin alueeseen. Ensimmäiset nykyisen kaltaiset tapulit syntyivät 1600-luvun lopulla. 1882 oltuaan sitä ennen maalattu punamullalla. Iin kirkkojen häviämisen syynä oli pääsääntöisesti tulipalo tai tuhopoltto. Iin kirkkojen häviämisen syynä oli pääsääntöisesti tulipalo tai tuhopoltto.. Jo aikaisemminkin vuonna 1454 ja mahdollisesti vuonna 1431 oli kirkot hävitetty. Suomalaisia ovat koetelleet monet sodat ja hävitysretket, joilla on oma historiallinen taustansa. Uuden kellotapulin rakensi ylikiiminkiläinen rakennusmestari Heikki Väänänen vuosina 1753–1755. Samoihin aikoihin rakennettiin myös ristikirkot, jotka tyyliltään edustivat barokkia tai myöhäisrenessanssia. Myös Haukiputaan ensimmäisen 1640-luvun alussa rakennetun kirkon koristelut sopivat hyvin Wilbrandtin tekemiksi. Rantapohjan alueella Väänänen on rakentanut myös Ylikiimingin vanhan kirkon kellotapulin vuonna 1749, Haukiputaan kirkon kellotapulin vuonna 1751 ja Simon kirkon kellotapulin vuonna 1773. Iin kirkon tapulissa soi pienempi vuonna 1727 valmistettu ja isompi vuonna 1753 valmistettu kello. Lantertiini tulee sanasta lantern eli lyhty. Kolmas kerros muodostui lantertiiniosasta. Laajana seurakuntana Ii ulottui pohjoisessa Simoon, etelässä Liminkaan ja idässä nykyisen Taivalkosken alueelle asti. ehtoollisvälineitä, alttarivaatteita, kynttilänjalkoja, kynttiläkruunuja ja kynttilälampetteja, saatiin kohtalaisesti pelastettua. I IN KIRKKO sai valkean värinsä v. Limingassa peräjälkeen vuosina 1589 ja 1592. Tukipilareiden tehtävänä oli tukevoittaa hirsiseiniä ja saada kirkolle lisää pituutta. Rakennusmestarina toimi kellolainen kirkonrakentajamestari Israel Annala. Iin kahdeksas kirkko valmistui vuonna 1695 ja siihen kellotapuli vuonna 1696. Tyyliltään kirkko edusti länsitornillista tukipilarikirkkoa, jossa oli kaksi tukipilariparia. Heikki Väänänen (17241729) oli aikansa merkittävimpiä tapulien rakentajia. Kuivaniemen nykyinen kirkko valmistui vuonna1874. Tapuli siihen rakennettiin 1630-luvulla. Toimivathan tapulit myös merimerkkeinä merenkulkijoille. Kirkon paikan valintaan vaikutti vanha kauppapaikka, Iin Hamina ja se lienee sijainnut Kruununsaaressa eli vanhassa Satamasaaressa tai mahdollisesti Illinsaaressakin. Piispa Gezelius vihki kirkon vuonna 1698 Pyhän Laurentiuksen kirkoksi. 33 1700-luvun kirkot The churches of the 18th century Iin vanha kirkko, akvarelli 70x90, 23.8.2009, originaalin omistaa Iin seurakunta The Old Church of Ii , aquarelle 70 x 90, August 23rd 2009, the original owned by the parish of Ii Haukiputaan kirkko, akvarelli 70x90, 2005, originaalin omistaa Hautaustoimisto A. Juho Vesainen teki kuuluisan kostoretkensä Vienaan v.1589. Pähkinänsaaren rauhan vuonna 1323 jälkeisessä tilanteessa oli Pohjois-Suomen asutus kiistanalaisessa asemassa. 18 » Torstaina 23. Kova, Ii Kuvanveistäjä Kalervo Kallion (1909-1969) pronssiveistos Juho Vesaisesta pystytettiin Iin nykyisen kirkon edustalle vuonna 1950. Ensimmäisessä kerroksessa oli läpikäytävä tieltä kirkkotarhaan ja toisessa kerroksessa soivat kellot, joita oli yleensä kahdesta kolmeenkin kappaletta. Se paloi salaman sytyttämänä 11.6.1693. Ensimmäinen kerros muodostui tukevasta hirsikehikosta, toisen ja kolmannen kerroksen seinät olivat yleensä lautarakenteisia. Kaksitukipilarisen kirkon pituus vaihteli 20–25 metrin välillä. Iin ensimmäinen kirkko rakennettiin siis vuosien 1340 ja 1374 välisenä aikana. Pyhäjoen rajalinjan pohjoispuolella asui Ruotsin valtapiiriin kuuluvaa väestöä. Kirkko sijaitsi nykyisen kirkon paikalla. IIN SEITSEMÄS KIRKKO rakennettiin nykyisen kirkon paikalle vuoden 1620 tienoilla
33 1700-luvun kirkot The churches of the 18th century Iin vanha kirkko, akvarelli 70x90, 23.8.2009, originaalin omistaa Iin seurakunta The Old Church of Ii , aquarelle 70 x 90, August 23rd 2009, the original owned by the parish of Ii Haukiputaan kirkko, akvarelli 70x90, 2005, originaalin omistaa Hautaustoimisto A. Iin seitsemäs vuoden 1620 tienoilla rakennettu kirkko oli mitä todennäköisimmin kahdella tukipilariparilla varustettu länsitornillinen pitkäkirkko. Juho Vesainen, todelliselta etunimeltään Pekka, muistetaan sissipäällikkönä, joka keväällä 1589 teki hävitysretken Vienanmeren ranta-alueiden kyliin. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU va ukonilma. Talvisodan vuoksi se saatiin valettua pronssiin vasta vuonna 1941. Akvarelli 50x70, taiteilija Kari Holma 2021. Lähteitä: Iin seurakunnan historia, Kyösti Elo, Reija Satokangas, Jouko Vahtola, 1998; Vesaisesta nykyaikaan, Pekka Vesaisen jälkeläistauluja 1500-luvulta vuoteen 2000, Paavo Saukkonen, 2000; Kirkkojemme vanhat tapulit, Sakari Salokangas, 1967; Templum Saloense, Pohjalaisen tukipilarikirkon arvoitus, Lars Pettersson, 1987; Raili Rytkönen: Suur-Iin historia 1700–1870, 1977 ja 1870–1925, 1989; Pohjois-Suomalaisia kirkkoja, Churches in Northern Finland, Kari Holma,2017; Kulttuurijuttuja Pohjois-Suomesta, Kari Holma, 2019. Noin 90 miehen joukon lähtö tapahtui Iin kirkolta ja matkaa jatkettiin Iijokea myöten ylös Maaselän alueelle ja sieltä edelleen nykyisen Venäjän puolelle. Työn alla on asettaa esille vanhaa esineistöä vitriineihin seurakuntalaisten nähtäville. alttarivaate, nelihaarainen kynttilänjalka, uhriarkku, lasinen sakariston kynttiläkruunu, kirkkosalin kruunu, kaksi messukasukkaa ja lampetteja, joista vanhin on kirkon rakentamisvuodelta 1695. Erillisen kellotapulin rakensi ylikiiminkiläinen rakennusmestari Heikki Väänänen vuosina 17531755. OMAN mielenkiintoisen lisänsä kirkon pihapiiriin tuo Kalervo Kallion (19091969) veistämä Juho Vesaisen patsas. Akvarelli 70x90, taiteilija Kari Holma, 2009. Käytössä olleet 2 pruuttaa olivat täysin riittämättömiä. K A RI HOL M A. Iissä he Perttulinpäivänä polttivat kirkon ja veivät kirkkoherra Jaakko Ollinpojan vankeuteen, josta hän lunnaita vastaan pääsi myöhemmin pois. Kova, Ii Iin kahdeksas kirkko rakennettiin v.1695 ja kellotapuli siihen 1696. Messukasukka edestä vuodelta 1825. Kesäakvarelli kirkosta löytyy Iin seurakuntatalolta. Kirkko paloi salaman sytyttämänä Perttulinpäivänä aamuyöstä 23.8.1942. Iin kirkon palosta v.1942 ehdittiin pelastaa runsaasti esineistöä. Kirkko sijaitsi nykyisen kirkon paikalla. Uusi kirkko noudattaa entisen pitkäkirkon muotoa. Originaalin omistaa Hautaustoimisto A.Kova Oy, Ii. Patsas oli tarkoitus pystyttää Iin kirkon edustalle, mutta kirkon palo siirsi sen uuden kirkon vihkimistilaisuuteen. Olisikohan ollut kolmen maissa, kun isälle soitettiin, että kirkko palaa. Kertoohan Santeri Ivalo kirjassaan Vesaisen pelastaneen iiläiset viime hetkellä tulessa olevasta kirkosta, jonne vienalaiset olivat heidät lukinneet. Kalervo Kallio, presidentti Kyösti Kallion poika, veisti sen valmiiksi kotitilallaan Nivalassa vuonna 1939. Se sijaitsi nykyisen kirkon paikalla. Edellinen tapuli oli eteläsivulla. 1950. Lampetti löytyy kirkkosalista. Erillinen porttitapuli sijaitsee kirkkotarhan pohjoissivulla. Ylikiimingin Vesalasta, Vesaisen kotikylästä, löytyy toinenkin Juho Vesaisen patsas, jonka on rakentanut kuvanveistäjä Oskari Jauhiainen (1913–1990) vuonna 1936. Mitään suurempia juhlallisuuksia ei patsaan pystytyksen kunniaksi pidetty, sillä asia oli sodan jälkeen hieman arka aihe. Paluun kanssa tuli kiire, sillä vienalaiset Ahma-nimisen päällikkönsä kanssa olivat tulleet kostoretkelle. Sekä Kallio että Jauhiainen olivat lukeneet Juho Vesaisesta Santeri Ivalon (1866–1937) samannimisestä kirjasta, joten heillä ei ollut nykyistä tietoa Vesaisesta. Järkyttävä näky. Se paloi salaman sytyttämänä 11.6.1693. Kuvassa lampetti vanhan kirkon rakentamisvuodelta 1695. Myös kirkkotarhassa olevat isot puut paloivat lähes kokonaan.” Meni kahdeksan vuotta ennen kuin iiläiset saivat uuden kirkon, joka rakennettiin v. Patsaan paikka kirkon edustalla on siis mitä sopivin, koska Iistähän useimmat kostoretket alkoivat. Kova, Ii The wooden church of Haukipudas, aquarelle 70 x 90, 2005 , the original owned by the funeral home A. Ehtoolliskannu vuodelta 1738. Kirkko oli ilmiliekeissä. 19 » Torstaina 23. Oltiin juuri Ellalan salmessa, kun tapuli oli kuin luuranko ja joka hirren raosta löivät liekit. Pyhän Laurentiuksen kirkosta ehdittiin pelastaa mm
Kuva: Arja Siika-aho, Kello. 20 » Torstaina 23. Kuva: Tiia Siurua. joulukuuta 2021 » N:o 99 Hyvää joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme RANTAPOHJAN JOULU JO JOUTUU JOULU » Maatalossa tosiaan yksi traktorikin on valjastettu valoihin tuomaan joulun tunnelmaa. Kuva: Minna Muurinen Aloitan jouluvalmistelut jo lokakuussa valojen asennuksella sekä ulos että sisälle. Kuva: Kuusen hakijat Jouluun valmistautuminen: Kuuset on haettu Kellossa. Pikkuhiljaa sitten lisään perinteisiä joulun tuojia, joita vaalitaan vuodesta toiseen sillä niin syntyy joulun henki ja taika! Kuvassa Onni kisu tarkastamassa ulkovaloja. Kuva: Kuusen hakijat Korttitehdas käynnissä. Kuva: Sari Alatalo, Ii Meillä jouluun valmistaudutaan pikku hiljaa kotia laittaen ja siivoten sekä leipomuksia pakkaseen tehden. Jouluun valmistautuminen: Kuuset on haettu Kellossa
Kuva: K. Oikein hyvää ja rauhallista joulua Pekka Keväjärvi Rantapohja JO JOUTUU JOULU » Jouluinen kylä Joloksella. Kuva: Jaana Salli-kissa tykkää Tilda-tontuista. Kuva: KPJ. Kuva: Anneli Hannus Tulevien lahjojen esitutkija-Moona työssään. joulukuuta 2021 » N:o 99 Hyvää joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme RANTAPOHJAN JOULU Kiitos jälleen kuvista! Rantapohja pyysi lukijoiltaan kuvia joulun valmistelusta otsikolla “Jo joutuu joulu kuvissa”. Leskelä Jouluvalmisteluita. Kiitos kaikille kuvien lähettäjille. Kuvia on julkaistu viime viikkojen aikana ja tämän aukeman koosteeseen pääsi niistä osa. Luvatun arvontapalkinnon eli 50 euron lahjakortin voitti iiläinen Sari Alatalo. 21 » Torstaina 23. Kuva: Pirjo Marttinen Tontut tulivat kynttilän luo
Niissä nähtiin mahdollisuus alkaa kasvattaa kotimaisia kuusia. Jäsenille esimerkiksi järjestetään erilaisia kursseja ja tutustumismatkoja, joilla haetaan joulupuun kasvatuksen osaamista muilta mailta. SEURAN NIMESTÄ ja joulupuiden kysynnän sesonkiluontoisuudesta huolimatta Joulupuuseuran toiminta on ympärivuotista. – Silloin Suomeen oli alkanut tulla tarhakuusia Saksasta ja Tanskasta. Tavoitteena on kehittää kotimaista kasvatustoimintaa yhä ammattimaisemmaksi tuotannoksi. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Joulupuuseura edistää suomalaista joulukuusien kasvatusta ja myyntiä Kasvattajat myyvät joulupuita reilulla 30 miljoonalla vuodessa » Jarno Keskinen » Rantapohja KOTIMAINEN , alusta alkaen joulupuuksi kasvatettu joulukuusi ei ole kovin vanha juttu. Seuralla on useita tavoitteita ja päämääriä, joiden mukaan kasvatettujen kuusien ympärille kehittynyttä liiketoimintaa halutaan kehittää. Toiminta alkoi tietotaidon keräämisellä ja kohta julkaistiinkin ensimmäinen kirja kasvatuksesta kiinnostuneille, Joulupuuseuran puheenjohtaja Juha Ruuska kertaa alkua. 22 » Torstaina 23. Myös kuusien kotimainen alkuperä halutaan saada jatKotimaisia kuusia kasvattaa noin 400 yrittäjää.. Jäsenten koulutus on säilynyt Joulupuuseuran tärkeänä toiminnan muotona. – Yksi strateginen tavoite on saada seuran toimintaan mukaan pelkästään kuusien myyntiä harjoittavia tahoja. Nyt lähes kaikki jäsenet ovat kasvattajia, jotka myös myyvät kuusia. Joulupuuseura perustettiin 1990-luvulla edistämään kotimaisten joulupuiden ja koristehavujen kasvatusta
Yksi seuran toiminnan tarkoitus on tietysti saada kotimaisia joulupuita kaupaksi. Siksi enkelitkin julistivat, että Jumalan on kunnia korkeuksissa – ei ihmisellä. Joulun seimessä Jumala antaa meille ihmisen kasvot. Jouluevankeliumi palauttaa ihmisen mittoihinsa. Elottoman esineen kanssa vuorovaikutus on yksipuolista. J A RNO K E SK INEN. Siinä Jumala ei kohtaa erityisiä ihmisiä, erityisiä henkilöitä erityisine statuksineen ja elämineen. Kuulan mukaan vain toisen ihmisen kanssa voin päästä todelliseen vuorovaikutukseen. Vastaus on pysäyttävän yksinkertainen. Emme täyty samanlaisuudesta, vaan vastakohdista. Hän on laupias meille, koska hänellä on ihmisen sydän. Joulupuulla on stressiä vähentävä vaikutus, se on ympärilleen rauhaa luova, elävä tuote. Jaakko Tuisku kirkkoherra Haukiputaan seurakunta Joulu kutsuu Jumalan yhteyteen joka päivä. Niillä kasvattaja voisi osoittaa, että kuuset on esimerkiksi kasvatettu ilman suojeluaineiden käyttöä tai että ne ovat peräisin joltakin tietyltä, kenties ostajalle merkitykselliseltä seudulta kuten vanhasta kotipitäjästä. Hän on se joka voi täyttää tyhjyyteemme ja kaipauksemme. Joulun seimessä Jumala antaa meille ihmisen kasvot. Nettisivulta löytyy muun muassa myyntikartta. Jeesus syntyi ihmiseksi, jotta voimme päästä vuorovaikutukseen hänen kanssaan. Myyjät eivät varmasti pahasta, jos ostaja on tuotteesta kiinnostunut. Jouluevankeliumi kertoo, miten Jumala murtautuu ihmisen elämään alhaalta käsi. Jumala haluaa vastata meille. KARI KUULA on mielestäni hienosti kirjoittanut sanoiksi sen, miksi Jumala syntyi ihmiseksi. Jumalan Poika saa vuoteekseen eläinten kaukalon. Mutta se tarkoittaa myös muutakin. Neitsyt tulee raskaaksi. Tukkukaupassa kotimaiset joulupuut kerryttävät noin 32 miljoonan euron liikevaihdon. KUUSIEN kotimaisen alkuperän paremman esilläolon toivotaan johtavan siihen, että kuluttajat osaisivat myös vaatia kotimaisia kuusia. – Jo nyt kuluttajien kannattaa kysellä myyjältä, missä ja miten kuuset on kasvatettu. Joulu kutsuu Jumalan yhteyteen joka päivä. Joulu ilman puuta olisi minun mielestäni aika karu juttu, Ruuska sanoo. Lämpötilojen ollessa nollan tuntumassa puu kestää lasitetulla parvekkeella paljon paremmin kuin 22 asteessa ja patterin vieressä sisällä, Juha Ruuska evästää. Sivuilta löytyy myös joulupuun hoito-ohje. JOULU kertoo siitä, kun jumalallinen murtautuu tähän maailmaan. Jumala syntyi ihmiseksi, koska halusi tehdä heikosta voimakkaan, karkoitetusta vapautetun, hylätystä kutsutun. Tavoitelistalla on myös sertifikaattien käyttöönotto. Juhlimme päivää, jona hän tuli samaan aikaan kanssamme: näkymätön tehtiin näkyväksi, jotta me pääsisimme näkyvästä maailmasta näkymättömään. 23 kossa paremmin esille. Meidän tähtemme. Jumala antaa meille kasvot. Jouluevankeliumissa Jumala ja ihminen kohtaavat. » Torstaina 23. JOULUPUUSEURAN nettisivulla, osoitteessa joulupuuseura.fi, kannattaa vierailla muidenkin kuin kasvatuksesta kiinnostuneiden. Näissä vastakohdissa jouluevankeliumi puhuttelee ihmisyyden jokaista sopukkaa. Jouluevankeliumin tapahtumat kuvaavat sitä, kuinka Jumala kohtaa ihmisen. – Puun keston kannalta parveke voi olla varteenotettava paikka joulupuulle, varsinkin jos se näkyy hyvin sisään. MIKSI Jumala syntyi ihmiseksi. Kuusien kotimaisen alkuperän paremman esilläolon toivotaan johtavan siihen, että kuluttajat osaisivat myös vaatia kotimaisia kuusia. Kirkkoisä Augustinuksen kirjoituksissa tämä ihmisyyden ajatus saa vieläkin syvemmän merkityksen: me juhlimme Herran ihmiseksi syntymän päivää, emme Jumalaksi syntymisen hetkeä. Toisen ihmisen kanssa voin jakaa kuitenkin melkein mitä vain. Tavoitelistalla on myös sertifikaattien käyttöönotto. Sen ympärille perhe kerääntyy ja ehkä hoitaakin puuta yhdessä. Kartasta voi oman sijaintinsa perusteella etsiä itseään lähimmät, varmasti kotimaisia joulupuita myyvät pisteet. Vaikka meillä on suuri tehtävä maailmassa, emme ole sen todellisia herroja ja valtioita. – Joulupuu on selkeä joulun symboli ja keskipiste. Vakka etsii kantta, suora mutkaa, väärä oikeaa, synti vapautusta, ongelma ratkaisua, alemmuus hyväksyntää, vajavaisuus rakkautta. Joulupuuseura edistää suomalaista joulukuusien kasvatusta ja myyntiä Joulukuusien koristelu on jo monessa kodissa tehty. Jumala syntyi ihmiseksi, koska me ihmiset elämme vastakohdista. Tällä hetkellä kotimaisia kuusia kasvattaa noin 400 yrittäjää, Joulupuuseuran jäseniä heistä on noin 250. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU HARTAUS » Miksi Jumala syntyi ihmiseksi. Kyse on siis melko merkittävästäkin alasta, varsinkin kun otetaan huomioon, että käytännössä kaikki kasvattajat tekevät työtä maanviljelyksen tai palkkatyön sivuelinkeinona. Lemmikkieläimen kanssa jo vähän enemmän. Paimenet todistavat enkelijoukon ilmoitusta. Ruuskan ei tarvitse kauaa miettiä syitä hankkia jatkossakin joulupuu kodin koristukseksi. Hän pystyy kuulemaan meitä, koska hänellä on ihmisen korvat. Jumala ei ole vain raha, Jumala ei ole peltiä eikä tiiltä, ei toiveidemme tynnyri
Televisiosta tuttu Hanna Sumari somisti jouluohjelmassaan kynttilälyhdyn tontuilla, mutta lyhdyn voi asuttaa oman mielensä mukaisilla joulukoristeilla ja hahmoilla, mitä kodista löytyy. Ajatus lahjoituksesta syntyi, koska hän haluaa laittaa hyvän kiertämään ja mahdollistaa osaltaan sen, että lapset pääsisivät musiikkiharrastuksen pariin jo varhain. LAHJOITUSRUMMUT löysivät koululla paikkansa pienimpien oppilaiden tiloista. Maltillisemman valaistuksen saa aikaan paristokäyttöisellä led-kynttilällä. Lahjoitusrummut otettiin Alakylän koululla eskareiden kesken vastaan iloisissa tunnelmissa. Opettajan mukaan tarvetta rummuille on, ja muitakin soittimia otetaan koululla vastaan, mikäli jollakin kotona niitä soittamattomana on. AUL I H A A PA L A. Katkaisin kannattaa laittaa “lumen” alle lyhdyn avattavan luukun eteen, mistä valot on helppo napsauttaa päälle ja pois. 24 Kauppalinnankuja 1-3 ELÄMÄNMITTAISTA HUOLENPITOA Palvelemme joulunaikaan PE 24.12. Kuusikoriste on tämän joulun uusi koristehankinta lyhtyä varten. MERTALA kertoo esimerkkinä tästä sen, että hänen aiemmalla työpaikallaan henkilöstön virkistysrahat lahjoitettiin OYSin lasten syöpäosastolle, jonne rahoilla hankittiin lasten toivomaa ajanvietettä. A NU P ORKOL A “Toivon, että välitettäisiin toisistamme” » Teea Tunturi » Kiiminki ALAKYLÄLÄINEN Aki Mertala lahjoitti Alakylän koululle rummut, jotka saivat väistyä bändin soittokämpiltä uusien tieltä. Muitakin soittimia otetaan koululla vastaan, mikäli jollakin kotona niitä soittamattomana on. klo 8-19 LA 1.1. – Toivon, että tämän esimerkin kautta muutkin heräisivät miettimään, miten voisivat auttaa toisiaan, ja sitä, miten pienistä teoista hyötyisi suurempi joukko. – Toivon, että välitettäisiin toisistamme sekä näin joulun aikaan, että muulloinkin, Aki Mertala sanoo. klo 11-17 PE 31.12. Joulun enkelikoristeet löysivät nyt paikkansa lyhdyn lumimaisemasta. klo 8-14 LA 25.12. KUVAN lyhdyssä lumena pohjalla on huovutusvillaa, mutta pumpulikin käy. – Olemme erittäin kiitollisia tästä lahjoituksesta. Kun joulumaailma alkaa kyllästyttää, voi lyhtyä alkaa käyttää sen alkuperäisessä tarkoituksessa ulkona kynttilälyhtynä. LYHTYKORISTEINA voi käyttää vaikkapa lasten leikeistä jääneitä pieniä eläinhahmoja ja somistukseen käyvät myös kuivakukat tai mitä ikinä keksiikään, vain mielikuvitus on rajana. Valoiksi on aseteltu paristokäyttöinen led-valosarja. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Enkelit muuttivat kynttilälyhtyyn » Auli Haapala » Rantapohja KORISTE-ENKELIT löysivät uuden kodin kynttilälyhtyyn rakennetusta joulumaailmasta. klo 11-17 Etäasiointi Remomedi -sovelluksella » Torstaina 23. On hienoa, että lahjoituksen tehnyt isä näki mahdollisuuden antaa rummut koululle, hän sanoo. suljettu SU 26.12. Eskarin opettaja Anu Porkola on ilahtunut lahjoituksesta
Eikä ne vähässä ajassa valmistuneet. Katot oli pyyhitty ja pirtin maalatut aaltopahviseinät luututtu. Aivan joulun lähellä ripustettiin paperinen joulutähti ikkunaan. Äidillä taisi olla sormet jäykkänä ja silmät sirrillään yön kutomisista! Mutta onni ja tyytyväisyys vallitsi pirtissä. Kilvan juoksutettiin makkaukset ja matot aikanaan sisälle. Kuvittelen äidin ja isän nauttineen kovasti kauniista “joulukamaristamme”. Siinä oli meillä sisaruksilla leikin ja kilpailunkin paikka. Tissiliiveissäkin joillakin kuulemma. Äidit siellä kävivät halpaa kahvia, voita ja kaakaota ostamassa. klo 11-17 PE 31.12. suljettu SU 26.12. Tosin joskus pakkotyöksikin homma koettiin! Reipasotteinen mumma oli usein meillä kaverina. Suurperheissä olletikaan. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU RENTTAHELEKUN JOULU » Kun joulu on… SE alkoi sian tappamisesta syksyllä. Uunin kylki oli niin kuuma, että siinä näppinsä monta kertaa poltti. Tiukat tullimääräykset tekivät sen, että kovin pyylevinä äidit istuivat onnikassa ostosten jälkeen, kun tullimies naisten kasseja tarkasteli. Kun joulu on… Renttahelekku. Penkeille ja sängynkansille kannettiin vuodevaatteet, raanut ja ryijyt. Ei kuulkaa, kyllä viiskytluku vie edelleen voiton siinä kisassa. Vaikkakin puhumatta vielä joulusta, mutta sitä kuitenkin ajatellen. Paremmin takaraivolle, nopeasti sitaistu huivi antoi mumman olemukselle vielä lisävauhtia. Ja vallankin, kun kuviotikkurit tulivat muotiin! Meidänkin isossa perheessä valmistui neljä kuvioneuletta jouluksi. Leipäpuolen jälkeen leivottiin piparit, nisut ja tortut. Ihanin muistoin palaan taaskin lapsuuden jouluihin. Ja äidin pyytäessä taas haettiin uusille laskoksille kaulittavaksi. klo 11-17 Etäasiointi Remomedi -sovelluksella » Torstaina 23. Että nykyisinkö aletaan liian aikaisin joulua odotella. Ei ollut Myllyn Parasta torttutaikinaa kyläkaupoissa silloin. Kuin myös sukat ja vanttuut. LEIPOMINENKIN piti alkaa hyvissä ajoin. Äidin käsissä syntyivät housut ja hameet. Siitä vaan vesi ja ruisjauhot tiinuun ja härkimellä sevottelemaan! Pirtissä syntyi hienoa leipää, limppuja, verileipää ja rieskaa. Hommassa ajateltiin jo joulua. Juurihan oli aina taikinasaavissa valmiina. Pitkä syksy sitä valmisteltiin. Rasvaisesti ajateltiinkin. Repertuaari oli isoissa taloissa vielä laajempi. Perheen eteen tekivät kaikkensa! Ögon-kaakaota lapset saimme, kiitos! JA joulu sai. KASVUVUOSINANI tehtiin paljolti vaatteet, niin läningit kuin tikkuritkin, kotona. 25 Kauppalinnankuja 1-3 ELÄMÄNMITTAISTA HUOLENPITOA Palvelemme joulunaikaan PE 24.12. Me lapset juoksutimma taikinan kinokseen välillä lepäämään. Ja ihailtiin muodikkaita miehiämme. Eivät roikkuneet äidillä “allit” vielä silloin! Luumusosekin piti keittää kotona. Puhtaisiin ikkunoihin vaihdettiin verhot. Portaiden kaiteille matot. Kaikki, mitä irti saatiin, vietiin kartanolle. Oli kahvepakettia ja voipakettia siellä sun täällä läninkien kätköissä. Pysyttiin hyvin puettuina ja lämpiminä. Jo pitkin syksyä. Siinä saivat aggressiot kyytiä, kun mattopiiskat viuhuivat pihoissa. Ei se meitä lapsia mitenkään hirvittänyt. Oli siellä papalla lämmin köllötellä, kiukaalla! Aitassa ja pirtissä oli leipätangot, joihin reikäleipäset pujotettiin. Edellämainitut reissut Ruotsin puolelle olivat odotettuja. Koko perheen, koko kylän voimin. Perheen miesväki leuhotti jouluna uusissa komeissa tikkureissaan joulupukin lähdettyä aattoiltana jatkamaan matkaansa. Kotipossu, jota kesä lihotettiin, pantiin sananmukaisesti lihoiksi. LEIPOMUSTEN jälkeen alkoikin sitten armoton siivous. Kun Haaparannan reissut alkoivat, saatiin ensimmäinen kaunis metallinen tähti meidänkin kamarin ikkunaan. Ja hiljaisuudesta, joka viimeisenkin pikkaraisen nukahdettua koitti. Kyllä useimmissa kodeissa polettiin Singereitä ja kalisutettiin kujelmatikkuja väliin yötä päivää. Leivät leivottiin ja paistettiin pirtissä. Paksu valkoinen ihrakerros piti possuraadossa olla! Sinappista joulukinkkua himoittiin jo syksyn kurakelien aikana. Kylläpä hyviä ja kauniita torttuja saimme. Ei ollut puistelutelineitä. Äänekkäät naurunremakat raikuivat lumisessa pihassa. Kyllä voi piti torttutaikinaan monessa erässä kaulia, että lehteviä saatiin. Kaikille kylän possuille kävi samoin. Ei vain puhuttu, tehtiin. Annettakoon se heille anteeksi. Monenlaisiin piirakoihin ja kakkaroihin saakka. klo 8-19 LA 1.1. klo 8-14 LA 25.12
Oulussa adventin alla 2021 Jukka Keskitalo Oulun hiippakunnan piispa Kristus syntyy – kiittäkää! Loppuvuoden keskelle, sen pimeimpään aikaan, koittaa valo juhliessamme Herramme ja Vapahtajamme Kristuksen syntymää. Jeesus voi muuttaa ihmissydämen, ja tuoda sinne rauhan. Joulun kontakki julistaa, kuinka ”tänä päivänä Neitsyt yliolennollisen synnyttää, ja maa tarjoaa luolan lähestymättömälle. Siellä missä joulun lapsi Jeesus on keskiössä, siellä rakennetaan rauhaa. Lähipiirissäsi, kotona, koulussa, työpaikoilla sinä voit olla rauhantekijä tulevana jouluna. Kirkon upeat juhlaveisut kuvaavat oivallisesti tätä yhteistä iloa. Enkelit paimenten kanssa ylis-tystä veisaavat. Rauha lähipiirissä rakentuu pienistä asioista ja sanoista. Samalla myös Jeesuksen jumalallista alkuperää pyritään häivyttämään pohtimalla Hänen historiallista todenmukaisuuttaan. Se on Jumalan rakkauden mukanaan tuomaa rauhaa. Tämä Kristuksen lihaksi tuleminen ja syntyminen ihmiseksi korottaa jokaisen ihmisen aivan erityiseen asemaan. Tästä muistuttaa myös toisen joulupäivän aamupalveluksen veisu, joka samalla kiteyttää kristillisen kaksiluonto-opin: ”Tänään toteutuu outo ihme! Luonto uudistuu ja Jumala tulee ihmiseksi. Silloinkin oli vastakkainasettelua, sotia ja taisteluja. Sosiaalisen median keskustelualustoilta vaikuttaa ajoittain olevan rauha kaukana. Tämä ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö, sillä jo pyhä Efraim opetti 300-luvulla, että ”jos joku kieltää Hänen syntymänsä, sen kumoaa Hänen ristinsä, ja jos joku olettaa Hänen alkunsa olevan Mariassa, sen ohjaa oikeaan se tosiasia, että Hänen jumaluutensa on ennen kaikkea muuta”. Jotta rauhaa saadaan lisää, tarvitaan rauhantekijöitä, rauhan rakentajia. Jokainen ihminen on pyhä ja jokaista tulisi kohdella ja rakastaa niin kuin itseään. Jälkimmäinen on sinänsä ymmärrettävää, sillä meille ihmisille on luonnollista yrittää etsiä järkisyitä ihmeellisiin asioihin. Kristus on olemukseltaan ihminen mutta samalla Hän on myös Jumala, joka tuli pelastamaan meidät. Olen itsekin huolissani yhteiskunnan kärjistyneestä keskusteluilmapiiristä. Kiitos ja anteeksi ovat tärkeimpiä rauha-sanoja ihmisten välisissä suhteissa. Vaikka saamme Suomessa elää syvää rauhan tilaa, kokee silti moni yhteiskunnallisen tilanteen omassa maassammekin rauhattomana. Voi kunpa sinnekin, missä tahallaan ymmärretään toisia ihmisiä väärin ja lyödään sanan säilällä, laskeutuisi rauha ja hyvä tahto. Tuo rauha ei ole vain rauhallinen mieli tai rauhallinen olo, vaan se on jotakin syvempää. Enkelien ilmoitus tuli ensimmäisenä joulunakin levottoman maailman keskelle. veisun irmossi) Elia Oulun metropoliitta T ERHI OJ A L A. Pyhä Efraim Syyrialainen (+373) piti Kristuksen syntymistä neitseen Marian kautta tapahtumana, jonka myötä Kristus tuli monien veljeksi antaen siten ihmiselle mahdollisuuden syntyä jumaluudesta ja Hengestä vastoin luontoamme. joulukuuta 2021 » N:o 99 RANTAPOHJAN JOULU Joulurauhaa! ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisten kesken, joita hän rakastaa”, julistivat enkelit jouluevankeliumissa. Hän pysyi sinä, mikä oli, ja otti omaksensa sen, mitä ei ollut kärsimättä sekoitusta tai jakaantumista.” Tässä ajassa joulussa korostuu yhä harvemmin Kristus, kun uskonnollisia elementtejä häivytetään pois. Toivon, että tänä jouluna muistaisimme kaikkein vähäosaisimpia ja auttaisimme heitä kukin parhaam-me mukaan, sillä ”meidän tähtemme on syntynyt Lapsukainen, iankaikkinen Jumala”. Tietäjät tähden mukana vaeltavat, sillä meidän tähtemme on syntynyt Lapsukainen, iankaikkinen Jumala”. Joulun ihme on siten myös koko ihmiskunnan yhteinen ilon ja ihmetyksen aihe. Kirkon opetus on kuitenkin selvä. Kontakissa upeasti vastakohdat yhdistyvät toisiinsa, kuinka neitsyt synnyttää meille ihmeellisen Jumalan lapsukaiseksi, ja enkelit yhdessä paimenten kanssa ylistävät tapahtunutta. Ei Jeesusta turhaan sanota Rauhan ruhtinaaksi. Kun kristitty tekee ristinmerkin tunnustaa hän Kristuksen jumaluuden. 26 » Torstaina 23. Erityisesti ajattelen ja rukoilen Etiopian kovaa vauhtia raaistuvan sisällissodan siviiliuhrien puolesta. Juhlan keskiössä on Jumalan lihaksitulemisen ihmeellinen salaisuus – ennen aikojen alkua Isästä syntyneen Jumalan Pojan ajallinen syntymä äidistä, pyhästä Neitseestä Mariasta. ”Kristus syntyy, kiittäkää! Kristus taivaasta vastaan ottakaa! Kristus maan pääll yletkää korkeuteen! Veisatkoon Herralle koko maa, ja ihmiset riemuiten ylistäkööt Häntä, sillä Hän on kunnioitettu!” (Joulukanonin 1. Vaikka tilastojen mukaan sodat maailmassa ovat tällä vuosisadalla vähentyneet 1900-lukuun verrattuna, niin valitettavasti tämänkin joulun alla moni ihminen joutuu pelkäämään henkensä edestä sodan kauhujen keskellä. Jeesus, rauhan ruhtinas joulusi siunatkoon. Näinä aikoina on erityisen tärkeää muistaa, mistä joulussa on kyse, kun maailmalla ihmisarvo on laskussa, ja on diktatuurisia maita, joissa ihmisiä käytetään vallan välineinä. Ortodoksinen kirkko tuntee suuren joukon pyhiä, jotka ovat selittäneet Kristuksen syntymän juhlan tapahtumia
alkaen anniskelu päättyy kello 21 ja aukiolo kello 22. Rokotuksia tarjotaan 5 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille henkilöille. Päätös ei koske sisäleikkipuistoja ja -leikkipaikkoja eikä ammattiurheilemista. LEA KLEMOLAN lisäksi 96 minuuttisessa elokuvassa ovat merkittävissä rooleissa Emma Kilpimaa, Jussi Vatanen, Mikko Penttilä ja Anna Ackerman. Käsikirjoitusta on inspiroinut Karoliina Lindgrenin kokemat tositapahtumat. Yksi avustajista oli Kuivaniemen nuorisoseuran puheenjohtaja Raimo Ikonen, joka vilahteleekin valmiissa elokuvassa. Päätöksen myötä työterveyshuolto voi aloittaa työikäisten rokottamisen. 27 » Torstaina 23. RAVINTOLOIDEN osalta Pohjois-Pohjanmaalla on voimassa hallituksen tiistaina päättämät uudet rajoitukset. Ravintoloilla on oikeus edellyttää koronapassin käyttöä koko aukiolonsa ajan koko maassa. Koko maassa uusia koronatapauksia kirjattiin keskiviikkona 2877. Kuvauspaikkoina oli esimerkiksi Simon kirkko sekä Kuivaniemen entinen Lehtola, eli navetasta aikoinaan autokorjaamoksi saneerattu tila. Hallitus tiedotti koko maata koskevan hätäjarrumekanismin käyttöönotosta keskiviikkoaamuna. Jatkossa laboratoriohoitajat, lähihoitajat ja perushoitajat voivat antaa koronavirusrokotteita. Ruokaravintoloissa anniskelu päättyy niin ikään kello 17 ja aukiolo sallitaan koronapassilla kello 18–20. Lisäksi suljetaan yleisölle avoimet tai rajatun asiakastai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistujaja odotustilat. Suljettaviin tiloihin kuuluvat myös tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat. A RK IS TOK U VA : T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia. ROKOTUSKÄYTÄNTÖJÄ muutettiin keskiviikkona. Hän sanoo elokuvan markkinointitekstissä, että Huonojen naisten tärkein teema on armo, ennen kaikkea armo itseä kohtaan. ALUEHALLINTOVIRASTO huomauttaa, että uusien rajoitusten teho näkyy muutaman viikon viiveellä. Ensi tiistaista alkaen anniskelu päättyy kello 17 ja aukiolo kello 18. HUONOT naiset on komedia, jossa yllättävät kuokkavieraat sotkevat hääjuhlien järjestelyt ja pistävät vipinää uinuvaan lappilaiseen pikkukylään. Elokuvan tuottaja on Miia Haavisto ja Tekele Productions. Joulun ajan tapahtumista löytyy ajankohtainen tieto seurakuntien nettisivuilta. Varaa virheisiin ei ole. Elokuvan avustajina oli niin ikään paikallista väkeä muun muassa Kuivaniemen nuorisoseurasta. Viimeinen, mitä Johanna kaipaa, on bussilastillinen seksityöntekijöitä kolkuttelemassa seurakuntatalon ovelle tärkeiden hääjuhlien aattona. Lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Rea Mauranen, Anna-Leena Sipilä, Tiina Pirhonen, Sinikka Mokkila, Eeva Semerdjiev ja Kari Ketonen. Myös yksityistai perhe-elämän piiriin kuuluva toiminta on rajoitusten ulkopuolella. SEURAKUNTIEN järjestämistä tilaisuuksista tuomiokapitulit antavat tarvittaessa seurakunnille tarkempia ohjeistuksia. Koronan ilmaantuvuus, eli sairastuneiden määrä suhteutettuna 100 000 asukkaaseen on Pohjos-Pohjanmaalla 721, mikä on maan suurin. T EK EL E P RODUC T IONS 2021 Yleisötilaisuudet kielletään loppuvuodeksi Pohjois-Pohjanmaalla » Rantapohja » Rantapohjan alue VOIMAKKAASTI heikentyneen koronatilanteen vuoksi Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt aiempaa kireämmistä rajoitustoimista. Niistä 115 todettiin Oulussa ja kolme Iissä. Virasto kieltää henkilömäärästä riippumatta kaikki sisäja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Veljen yrittäjähenkinen kaveri puolestaan näkee tilanteessa hienoja mahdollisuuksia ja päättää toimia. Johannan veljen tehtävänä on korjata auto, että matkalaiset saadaan äkkiä tien päälle ja alta pois. Pohjois-Pohjanmaalla tilastoitiin eilen 285 uutta koronatartuntaa. Elokuvaa kuvattiin viime kevättalvella muun muassa Kuivaniemellä ja Simossa. Seurakuntatalon emäntä Johanna (pääosan esittäjä Leea Klemola) tekee kaikkensa, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Rajoituksen alaisia tiloja voidaan käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen. Ravintoloiden asiakaspaikoista voi anniskeluravintoloissa olla käytössä maksimissaan 50 prosenttia ja ruokaravintoloissa 75 prosenttia normaalista määrästä. alkaen vuoden loppuun saakka. Kello käy, auto ei käynnisty, häät alkavat ja katastrofin ainekset ovat käsissä. Määräykset ovat voimassa torstaista 23.12. Ohikulkumatkalla olevalta venäläisseurueelta on kuitenkin hajonnut auto, ja pian Johanna löytää itsensä majoittamasta naisia. joulukuuta 2021 » N:o 99 Kuivaniemelläkin kuvattu elokuva Huonot naiset ensi-illassa alkuvuodesta » Tuija Järvelä-Uusitalo » Kuivaniemi KUIVANIEMELLÄ ja MeriLapissa kuvattu Huonot naiset -komedia saa ensiiltansa elokuvateattereissa kautta maan keskiviikkona 5.1. Niiden mukaan ravitsemusliikkeissä perjantaista 24.12. Suljettuja ovat myös kauppakeskusten yleiset oleskelutilat. ELOKUVAN ovat käsikirjoittaneet Karoliina Lindgren ja Niklas Lindgren. Kuivaniemellä kuvattiin muun muassa elokuvan kohtaus autokorjaamolla. Koronaepidemian paheneminen on johtanut jälleen tapahtumien peruuntumiseen ja tilojen sulkemiseen. Elokuva on hänen mukaansa myös rakkaudentunnustus lappilaisille naisille. PÄÄTÖS tarkoittaa, että esimerkiksi sisäliikuntatilat, kuntosalit, yleiset saunat, uimahallit, maauimalat sekä kylpylöiden allastilat pukuhuoneineen suljetaan. MTV on hankkinut elokuvan televisiointioikeudet. Tämä ei koske vähittäiskaupan tai palvelujen tarjoamiseen käytettäviä tiloja. Ikään perustuva rokottamisjärjestys poistetaan
Napsauta kohtaa Print.. 28 » Torstaina 23. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3. joulukuuta 2021 » N:o 99 SUDOKUT JA RISTIKKO 23.12.2021 » RISTIKON RATKAISU tiistain 28.12.2021 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. Avaa sivu 2. Napsauta kohtaa “Current page” 4
. Halutaan vuokrata PELTOA ja myös osto on mahdollinen Rantapohjan alueelta. 044-714 7800 sähköpostilla: tai puhelimitse: p. 160€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset.......... . Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Ilmoituksia. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Jäikö lehti tulematta. 47€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. 59 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ 8.30-16 Perustettu 1969. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2021 . TOIMITUS avoinna ark. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. 64 € puh. 109 € 160€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. 044-714 7800 . 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Ilmoitushinnat 2021 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........0,98+24%=1,22 € Tekstissä.................0,98+24%=1,22 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,10+24%=1,36 € TJ 30 pmm asti.......0,88+24%=1,09 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ . Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Tilausmaksut vuodelle 2021 (sis. Puh. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. 29 » Torstaina 23. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 80€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. 115 € Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. 050 400 7980. joulukuuta 2021 » N:o 99 Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Julkaisija Rantapohja Oy. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. . Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu p. 045 613 5909. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Henkilökunnan sähköpostit . Digitilaus kesto (alv 24%)........................
joulukuuta 2021 » N:o 99 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Kiiminkipuiston oppilaat piparitaikinan kimpussa » Teea Tunturi » Kiiminki Kiiminkipuiston koulun oppilaat ovat jo vuosien ajan kotitaloustunneilla loihtineet joulun alla toinen toistaan upeampia pipariluomuksia. 30 » Torstaina 23. Huvikumpu: Reeta Luokkanen, Minea Poukkula, Anna-Erika Riihiaho, Laura Takkinen. Oppilaat äänestivät tänä vuonna näistä parhaimmaksi Sara Harjunpään, Linnea Konttilan, Hanna Marttilan ja Efia Tyrväisen junaa esittävän teoksen. PÖLLÖILLÄ ON KOLME PARIA SILMÄLUOMIA! KIVIEN KERÄILIJÄ MIKE BOWERS LÖYSI BRASILIASTA AKAATTIKIVEN, JOKA NÄYTTÄÄ AIVAN “SEESAMITIE”-FILMIEN HAHMOLTA “KEKSIMONSTERILTA”! 21/03/07 531. Kylpytynnyri: Onna Kiviniemi, Veera Kortelainen, Henna laurila, Sarias Taika. Juna: Sara Harjunpää, Linnea Konttila, Hanna Marttila, Efia Tyrväinen. Eiffel-torni: Juho Sallinen, Helli Holappa, Jennifer Kleemola, Tero Leskelä. Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. “EEDENISTÄ ITÄÄN” OLI AINOA ELOKUVA, JONKA SEN TÄHTI JAMES DEAN NÄKI ITSE ELÄESSÄÄN VALKOKANKAALLA. Rahasäiliö: Sylvia Kosola, Tiina Pakanen, Alma Perätalo, Aada Tuomivaara. Nukkekoti: Ellen Päkkilä, Jenna Kamula, Sanne Koivu, Jasna Leskelä. Rantsikan kuvakoosteessa on maistiaisia monipuolisista ja herkullisista luomuksista. Iglu: Silja Jurvakainen, Anni Mörsky, Ella Mikkonen, Annamari Liias. Numero on LAIKA, HUSKYN SUKUINEN SEKAROTUINEN KULKUKOIRA MOSKOVASTA OLI ENSIMMÄINEN, JOKA YLITTI MAAN ILMAKEHÄN
kotimaanapu.fi. klo 23 Haukiputaan kirkko. Valmistaudu myös esittämään henkilöllisyystodistuksesi. virtuaalikirkko.fi. Koronapassi Osallistuessasi yleisötilaisuuksiin kannattaa varautua ennakkoon lataamalla koronapassi kännykkään tai tulostaa se paperille. 08 5471 185, Lahjoita jouluiloa vähävaraisille lapsiperheille. Toimitus valitsee tekstit, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. Lasten joulupolku perheille Ke 22.12.2021 Su 9.1.2022. klo 23 Kiimingin kirkossa. klo 10 Haukiputaan kirkko. Tilaisuuden yhteydessä on merkintä koronapassin tarpeellisuudesta. Jouluyön messu pe 24.12. klo 7 Ylikiimingin kirkossa. oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. Hohdekuoro. klo 14 Ylivuoton hautausmaalla. Toimittaa Seija Helomaa, kanttorina Tuomo Rahko. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Eija Savolainen. Lasten Kauneimmat joululaulut to 23.12. Koronapassin käyttö mahdollistaa kokoontumisrajoitusten ylittämisen (enintään 20 henkilöä). klo 10 Kiimingin kirkossa ja www. Kauneimmat joululaulut to 23.12. Koronapassin käyttö mahdollistaa kokoontumisrajoitusten ylittämisen (enintään 20 henkilöä). Jouluhartaus pe 24.12. klo 19 Kiimingin kirkossa. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. Lapsiperheille ruokaa joulupöytään -keräys on käynnissä nettiosoitteessa www. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Sari Wallin. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. Radiointi Radio Dei. Kolehti: Kristittyjen perheiden traumaterapiaan, vertaistukiryhmien toimintaan, raamatunopetukseen sekä koulutukseen Irakissa ja Syyriassa toimivissa ”Toivon keskuksissa”. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus.. Ajantasaiset tiedot löydät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. Toimittaa Jenni Siljander, messudiakoni Johanna Kerola, kanttori Hannu Niemelä, Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro. Tilaisuuden yhteydessä on merkintä koronapassin tarpeellisuudesta. Kirkkokahvit. Toimittaa Tapani Ruotsalainen, kanttorina Markku Jaakkola. klo 15 Kiviharjun hautausmaalla. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. Kolehti: Oman seurakunnan diakoniarahaston hyväksi. Mukana elämän kulussa. A a t t o h a r t a u s P e 24.12.2021 12:00 Oijärven kyläkirkon pihalla. Kirkkoherranvirasto palvelee 23.-31.12. klo 10 YliIin kirkossa ja www.virtuaalikirkko.fi. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Hyvä seurakuntalainen! Kiimingin seurakunnan jumalanpalveluksissa, hartauksissa, kirkollisissa toimituksissa osallistujamäärät voivat olla enintään 1/3 osaa tilan maksimimäärästä: Ylikiimingin kirkko 140 henkilöä. Jouluyön messu pe 24.12. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Eija Savolainen. 08 3161 303. Rantapohja VANHAN KUVAN KERTOMAA » Hanhelan väkeä silloin joskus. Kastettu: Alisa Eevi Katariina Kaarre, Pihla Aava Olivia Hänninen Kuolleet: Aarne Oskari Korpi 95. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Seuraava avustuksiin liittyvä taloudellinen ajanvaraus ma 10.1.2022. Tästä numerosta 040 7008 151 klo 10-11 välillä voit varata ma 27.12 jaettavia Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja. Sanajumalanpalvelus Su 26.12. klo 18:00 Kuivaniemen kirkko. Rasteilla on myös tehtäviä ja sanat ja musiikki joululauluun QRkoodin takana, voit laulaa mukana! Joulupolun rastit voi kiertää omatoimisesti ja joulupolulle voi tulla oman aikataulun mukaan silloin, kun teille sopii. Ajantasaiset tiedot löydät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. klo 17 ry:llä. klo 18:00 Iin kirkko. Seurat myös striimataan, www.kiiminginry.fi. klo 10:00 Iin kirkko. Kolehti: Seurakuntatyöhön ja teologiseen koulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta. 08 3161 303. Diakoniatyön ajanvarauksesta ei anneta enää tälle vuodelle avustusaikoja eikä avustuksia. klo 19 Kiimingin kirkossa. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Toimittaa Tapani Ruotsalainen, kanttorina Markku Jaakkola. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Savolainen. klo 08:00 Kuivaniemen kirkko. klo 16 Haukiputaan kirkko. Kauneimmat joululaulut to 23.12. Jumalanpalveluksia voi seurata virtuaalikirkosta www.virtuaalikirkko. Pyhäpäivän aihe: Kristuksen todistajat. M e s s u To 6 . Tarkista ajantasainen tieto: www. Hartaus pe 24.12. Sanajumalanpalvelus La 1.1. klo 17 Kiimingin kirkossa ja www. Jouluhartaus pe 24.12. virtuaalikirkko.fi. Jouluhartaus pe 24.12. klo 18 seurat ry:llä, Pauli Niemelä. Aattohartaus Pe 31.12. Koronapassia (yli 16-v.) käytetään ns. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Hartaus pe 24.12. Diakoniatyö ajanvaraus taloudellisia asioita varten on avoinna seuraavan kerran 10.1.2022 numerossa 045 787 25139 klo 10-12 ja 13-15. k l o 12:00 Kuivaniemen kirkko. 1 . Tämä jumalanpalvelus toimitetaan vain henkilökunnan läsnäollessa • Aattokirkko Pe 24.12. Voit katsoa jumalanpalveluksen striimattuna netissä Iin seurakunnan YouTube -kanavan kautta, linkki tähän löytyy seurakunnan kotisivuilta. Jouluaaton perhehartaus 24.12. Joulupolulla on 6 rastia, joilla kerrotaan joulun tapahtumista. klo 10:00 Iin kirkko. Antti Kälkäjä, yksinlaulu. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Kolehti: Suomen Lähetyslentäjät ry:n hengen pelastavien lentojen tukemiseen turvattomilla ja vaikeakulkuisilla alueilla kehittyvissä maissa. KIIMINKI Hyvä seurakuntalainen! Kiimingin seurakunnan jumalanpalveluksissa, hartauksissa, kirkollisissa toimituksissa osallistujamäärät voivat olla enintään 1/3 osaa tilan maksimimäärästä: Kiimingin kirkko 120 ja Jäälin kappeli 40 henkilöä. Valmistaudu myös esittämään henkilöllisyystodistuksesi. Sanajumalanpalvelus Su 2.1. Kirkkokuoro. yleisötilaisuuksissa kuten esimerkiksi konserteissa. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Tuomo Rahko. Toimittaa Jaakko Tuisku, kanttorina Kaisa Säkkinen, lapsikuoro. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. II – KUIVANIEMI Lisätietoja löytyy www.iinseurakunta.fi Näihin voi tulla muutoksia! Seuraathan ajantasaisia tapahtumailmoituksia Iin seurakunnan verkkosivuilta. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina Markku Jaakkola. Koronapassi Osallistuessasi yleisötilaisuuksiin kannattaa varautua ennakkoon lataamalla koronapassi kännykkään tai tulostaa se paperille. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. klo 14 Haukiputaan kirkko. 31 » Torstaina 23. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 26.12. Toimittaa Samuli Ruusuvuori, kanttorina Kaisa Säkkinen, huilu Hilla Säkkinen. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidensa tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Suomen Lähetyslentäjät ry eli MAF:n kautta. Kolehti: Oman seurakunnan diakoniarahaston hyväksi. klo 13:00 Olhavan hautausmaalla. Kirkkokuoro. Kauneimpiin joululauluihin osallistuminen edellyttää koronapassia. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Eija Savolainen. Tiloihin voidaan ottaa enintään 1/3 osallistujaa tilan maksimimäärästä, kirkkoon voidaan ottaa enintään 165 henkilöä. Koronapassin käyttö mahdollistaa kokoontumisrajoitusten ylittämisen (enintään 20 henkilöä). klo 16 Yli-Iin kirkossa. Messu To 6.1. fi tai kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. yleisötilaisuuksissa kuten esimerkiksi konserteissa. Jouluaamun sanajumalanpalvelus la 25.12. virtuaalikirkko.fi. Aattohartaus Pe 24.12. ainoastaan puhelimitse ma 9-16, ti-pe 9-14 p. Toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Sari Wallin. Kauneimpiin joululauluihin osallistuminen edellyttää koronapassia. Tästä numerosta 040 7008 151 klo 10-11 välillä voit varata ma 27.12 jaettavia Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja. Kolehti: Päihdeja kriminaalityöhön eri järjestöille Kirkkohallituksen kautta. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. klo 15 Jäälin kappelissa. YLI-II YLI-IIN ALUE Hyvä seurakuntalainen! Kiimingin seurakunnan jumalanpalveluksissa, hartauksissa, kirkollisissa toimituksissa osallistujamäärät voivat olla enintään 1/3 osaa tilan maksimimäärästä: Yli-Iin kirkko 100 henkilöä. Diakoniatyön ajanvarauksesta ei anneta enää tälle vuodelle avustusaikoja eikä avustuksia. klo 19 Kiimingin kirkossa. joulukuuta 2021 » N:o 99 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS HUOM! Koronarajoitusten vuoksi tapahtumiin voi tulla muutoksia. Jouluaamun sanajumalanpalvelus la 25.12. Tämä jumalanpalvelus toimitetaan vain henkilökunnan läsnäollessa Joulukirkko La 25.12. Ajantasaiset tiedot löydät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/ tapahtumat. klo 16 Kiimingin kirkossa. Yli-Iin Aamupysäkki on tauolla ja jatkuu perjantaina 28.1.2022. Diakoniatyön ajanvarauksesta ei anneta enää tälle vuodelle avustusaikoja eikä avustuksia. yleisötilaisuuksissa kuten esimerkiksi konserteissa. klo 17 Kiimingin kirkossa ja www. Koronapassia (yli 16-v.) käytetään ns. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Pyhäpäivän aihe: Lupaukset täyttyvät. Voit katsoa jumalanpalveluksen striimattuna netissä Iin seurakunnan YouTube -kanavan kautta, linkki tähän löytyy seurakunnan kotisivuilta. klo 10:00 Iin kirkko. Messu su 26.12. Kauneimmat joululaulut to 23.12. Toimittaa Pauli Niemelä, saarna Petri Satomaa, kanttorina Sari Wallin. klo 16:00 Iin kirkko. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Kolehti: Seurakuntatyöhön ja teologiseen koulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta. klo 16 Ylikiimingin kirkossa ja www.virtuaalikirkko.fi. Toimittaa Marika Huttu, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Jouluaaton hartaus pe 24.12. Lasten Kauneimmat joululaulut to 23.12. virtuaalikirkko.fi. Messu su 26.12. klo 7 Haukiputaan kirkko. Tästä numerosta 040 7008 151 klo 10-11 välillä voit varata ma 27.12 jaettavia Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen. Seuraava avustuksiin liittyvä taloudellinen ajanvaraus ma 10.1.2022. klo 17 Kiimingin kirkossa ja www. Kuvan antoi Rantapohjan käyttöön Anssi Hanhela PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Toimittaa Jaakko Tuisku, kanttorina Hannu Niemelä. Tapahtumatiedot perustuvat tilanteeseen lehden painohetkellä. Koronapassia (yli 16-v.) käytetään ns. Jouluaamun sanajumalanpalvelus la 25.12. Toimittaa Pauli Niemelä, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Kiimingin ry: Su 26.12. Toimittaa Samuli Ruusuvuori, kanttorina Hannu Niemelä, Haukiputaan Mieskuoro. Pyhäpäivän aihe: Nyt Betlehemiin! Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Markku Jaakkola. Jouluhartaus pe 24.12. Lasten Kauneimmat joululaulut to 23.12. Seuraava avustuksiin liittyvä taloudellinen ajanvaraus ma 10.1.2022. KUIVANIEMEN ALUE Lisätietoja löytyy www.iinseurakunta.fi Näihin voi tulla muutoksia! Seuraathan ajantasaisia tapahtumailmoituksia Iin seurakunnan verkkosivuilta. Diakoniatyö ajanvaraus taloudellisia asioita varten on avoinna seuraavan kerran 10.1.2022 numerossa 045 787 25139 klo 10-12 ja 13-15. Kauneimpiin joululauluihin osallistuminen edellyttää koronapassia. Jumalanpalvelukseen voi osallistua normaalisti, korona etäisyydet huomioiden ja maskisuosituksia noudattaen
SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Keskiviikkona 5.1. ke 5.1. Rantapohja jaetaan Keskiviikkona 5.1. joulukuuta 2021 » N:o 99 Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 31.12. Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu ke 5.1. mennessä. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi. Lähes Lähes Sari Niiranen Puh. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 31.12. 32 » Torstaina 23. mennessä. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh