Sanomalehtien Liiton jäsenlehti STOPPI KIUSAAMISELLE Tamperelainen Ari Santaharju vastustaa koulukiusaamista. Motoristit koulukiusaamista vastaa -yhdistyksen letka kurvasi Kiiminkijoen koululle. Sivu 26 Oulun seudun ammattiopisto rakentaa Kiviniemen Letonrantaan älyteknologiaa hyödyntäviä omakotitaloja. vsk • N:o 65 Perustettu 1969. Talotyömaa toimii opetusympäristönä tuleville rakennusalan ammattilaisille. Ensimmäisten muun muassa omilla aurinkopaneeleilla varustelluista omakotitaloista on määrä valmistua ensi keväänä. Sivut 8–9 TULEVAISUUDEN KOTEJA. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 23.8.2018 49
Poliklinikan lääkäri oli erittäin asiantunteva ja osasi suhtautua oikein. Pyöräteiden huono kunto näkyy monella tavalla. pyöräteiden kunnosta. Verija virtsanäytteet olin kuitenkin antanut, koska oletin niissä olevan uutta tietoa – kuten olikin. Nykyään sosiaalija terveydenhuolto käsittää lukuisan määrä eritasoisia toimijoita. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Sen jälkeen aletaan arpoa, että pitäisikö jotain tehdä. Osoitteemme www.rantapohja.fi on helppo muistaa. Olen ollut tietojenkäsittelyn kanssa tekemisissä jo lähes 50 vuotta. Siellä on sitten monenlaisia seikkailijoita. Ensin tapahtuu jotain ja sitten ihmetellään, että mitä. Toisaalta ette tule näkemään laulavaa ja tanssivaa Rantapohjan tekijöitten kiertuetta. Syynä oli se, että kunnille oli tyrkyllä useita kilpailevia järjestelmiä, jotka kaikki olivat keskeneräisiä. Vaalikoneen toteutamme ainakin tulollaan olevia maakuntavaaleja varten. Keväällä on useammat vaalit ja ne tulevat aiheuttamaan monenlaista vipinää myös Rantapohjaan. Suomessa ollaan siirtymässä uuteen maakuntajohtoiseen sote-järjestelmään. Sille on jo uhrattu linja-autoja taksiliikenne ja kaikenlaista muuta. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Toki kahvia ja kakkua tulemme teille tarjoilemaan. Siinä vaiheessa en tuntenut mitään erityistä, mutta matkasta aiheutui yllättäviä komplikaatioita, joiden vuoksi hakeuduin terveyskeskukseen. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Tämän vuoden puolella jo useita laskuja kadonnut. Se tulee näkymään pitkin vuotta lehden sivuilla jollain tavoin, mutta painotus on ehkä enemmän vuoden 2019 syksyssä. Voisi postinjakaja olla vähän huolellisempi jatkossa. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Viisikymppinen lähestyy TOIMITTAJALTA Yhteistyöllä vai kilpailulla eteenpäin. Kuva: Katri Savilakso On se mukavaa saada huomautus ja karhukirjeitä laskuista, joita Posti ei ole toimittanut perille. Levikin kanssa meidän on työskenneltävä koko ajan aktiivisemmin. Monikaan ei tiedä, että olemme Suomen toiseksi suurin 2-päiväinen paikallislehti. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Minä taas kokemuksen vankalla pohjalla uskon siihen, että yhteistyöllä päästään parempaan tulokseen. Riskit ovat monenlaiset. Postilleko lähetetään koituneet lisäkulut maksettavaksi. “Ihan hyvää kuuluu, kiitos”, oli vastauksemme. Rajoituksia noudattava Oulun herroilla taitaa olla valmisteilla kallis raitiotie kaupunkiin. Päihtyneet pyöräilijät eivät tahdo pysyä ojien välissä. Menin torstaiaamuna klo 8:ksi poliklinikan vastaanotolle. Minulta kyseltiin paperilla samat terveysjä lääketiedot, kuin joskus aiemmin terveyskeskuksessa. Mikään ei viitannut siihen, mitä aiemmin oli tehty ja päätetty terveyskeskuksessa. Samaan aikaan käynnistyy Rantapohjan 50-vuotisjuhlavuosi. Ruotsissa sen sijaan kunnille kehitettiin yksi yhteinen taloushallinnon järjestellmä, joka lopulta tuli myös Suomeen. Vähän ajan kuluttua sain paksun kirjeen OYS:sta, jossa oli aika alan erikoislääkärille, mutta myös samat verija virtsatutkimukset ynnä ultraäänitutkimukset. Itsekin löysin vanhan Rantapohjan kuvasta nuoruudenystäviäni. Näin on nykyään monessa muussakin asiassa. Harva yritys on halukas surkuttelemaan tilannettaan, mutta ei meillä tosiaankaan isompaa valittamista ole. On turhauttavaa körötellä tyhjällä tiellä alinopeutta. Kiitos kovasti Miksi remontissa olevalle moottoritielle ei voida laittaa vaihtuvia nopeusrajoituksia. Päätin lähteä pyörällä kuntolenkille. Ensi vuodesta tulee varmasti jännittävä lehdenkin kannalta. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Hyvän vastaanoton on saanut myös se, että olemme julkaisseet verkossa 40 vuoden takaisia numeroita. Pyöräliikenne on osittain siirtynyt autotielle. Ei se taida YliIihin ulottua, mutta maksaa pitää. Pitääkö se pyörätien kunnostus käynnistää raastuvan kautta. Viisikymppisen lähestyessä on myös hyvä hioa lehden toiminta-ajatusta. Niinhän sairaanhoitaja tiedot löysikin. Viime vuosi meni taloudellisesti oikein hyvin, ja kohtuullisesti tuntuu kulkevan tänäkin vuonna. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Lauma niin sanottuja kilpapyöräilijöitä ajelee välillä jopa kolme pyörää rinnakkain. Tehtävämme on ensi vuonnakin kertoa oman alueemme asioista ja ihmisistä sekä toimia omalta osaltamme alueemme puolesta. » Torstaina 23. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Terveydenhuollossa on sekä julkisella että yksityisellä sektorilla käytössä kymmeniä tietojärjestelmiä, jotka eivät keskustele keskenään. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Kesäkuun lopulla ilma rupesi lämpenemään. Lehden voi jo nyt lukea näköislehtenä ja verkkolehtenä. Värikäs ja terävä kieli Kesäkukkia kuistilla Haukiputaalla. Jonkinlaista juhlintaa ja tilaisuuksiakin meidän on järjestettävä arvostamillemme tilaajille ja lukijoille. Veronmaksaja. Aikaisemmin olen selvinnyt matkasta leikiten, mutta nyt tunsin voimieni loppuvan kokonaan. Ensimmäinen Rantapohja julkaistiin 30.10.1969. Kun ihmettelin hänelle tilannetta, etteivät terveyskeskuksen tiedot päivity OYS:n käyttöön, hän perusteli tilannetta sillä, ettei HEILLÄ OLE AIKAA PÄIVITTÄÄ TIETOJA! Vuonna 2018 tällaisten tietojen pitäisi päivittyä jo automaattisesti. Markku Karppinen Haukipudas Pyöräteiden kunto vaikuttaa liikenneturvallisuuteen Tällä palstalla kirjoitettiin 2.8. Nyt varmaan hallitus uskoo siihen, että kilpailulla sote saadaan kuntoon. Jos edes julkisella sektorilla tiedonvälitys ei toimi, niin miten sitten koko kentällä. elokuuta 2018 » N:o 65 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » TEKSTARIT » “Mitäpä sitä Rantapohjaan kuuluu?” kysyi useampi vierailija kesän aikana eri tilaisuuksissa, joissa lehtemme oli paikalla. Eikös remonttia tehdä älykaupunki Oulun alueella. Siellä sain ammattitaidolla ja kohtuullisen nopeasti ensiapua, jolla selvisin pahimmasta ongelmasta. Meillä on nyt kaikkien aikojen oikeistolaisin hallitus, joka näyttää uskonnollisella hartaudella luottavan vapaiden markkinoiden kaikkivoipaisuuteen. Kuntasektorilla tuskailin kehittymättömien atk-järjestelmien kanssa pitkään ja jopa ohjelmoin itse apuohjelmia. Minulle määrättiin lääkkeet ja ajat verija virtsanäytteisiin laboratorioon sekä ultraäänitutkimuksiin OYS:n avohoitotaloon. Nyt pistin hanttiin, koska avohoitotalossa oli vakuutettu, että tiedot ovat myös OYS:n käytössä. Siellä sairaanhoitaja rupesi minua kehottamaan samaan ultraäänitutkimukseen, joka oli jo tiistaina tehty avohoitotalossa. Mitään lopullista ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta arvelenpa ettemme ainakaan pönötysjuhlia tule järjestämään. Tieliikennelaki sanoo, että autot ajoradalle ja pyörät pyörätielle, mikäli sellainen on on. Virossa saatiin aikaan muutamassa vuodessa koko maan kattava tietojärjestelmä. Moni on huomannut, että verkossa olevat palvelumme ovat kehittyneet ja tarkoitus on muokata niitä edelleen paremmiksi
Viimeisimpänä näyttelynä ennen sulkemista nähdään oululaisen nuoren polven kuvanveistäjä Markus Stillin veistosnäyttely Lintu vai kala, joka avautuu keskiviikkona 29.8. Myös tämä kaavahanke on tarkoitus käynnistää tänä syksynä, Juho Peltoniemi kertoo. Myös Jäälin maja siirtyi kuntaliitoksessa maa ja mittauksen hallintaan, ja senkin osalta kaupungilla on Peltoniemen mukaan tavoitteena rakennuksen myyminen. – Ryhmä olisi saanut korvaavan tilan Kiimingin lukiolta, mutta koulujen ovet toimivat niin, että ne ovat auki vain tietyllä kellon lyömällä. Teatteritaiteessa lasten, nuorten ja aikuisten ryhmät on siirretty Kiimingin lukiolle. vsk • N:o 65 Asemakaavamuutos vanhan koulun ja Jäälin majan alueille » Teea Tunturi » Jääli Jäälin vanhan koulun rakennukset siirtyivät jo kuntaliitoksen yhteydessä Oulun kaupungin maa ja mittauksen hallintaan, eivät Oulun Tilakeskukselle. Kohde remontoidaan vanhentuneiden tekniikoiden vuoksi. •Syke-talostatuleeremontinmyötäalueenaktiivinensivistys-jakulttuuripalveluidentoimintakeskus. Oulu-opiston kädentaitoryhmät toimivat aikoinaan Jokirannan koululla mutta sisätilaongelmien vuoksi ne on jo aikaisemmin siirretty Jääliin Laivakankaan koululle. Kiimingin Syke-talo suljetaan lokakuun alusta alkaen peruskorjauksen ajaksi. alkaen. Ryhmä aloittaa uudelleen heti kun remontoidut tilat saadaan kirjastosta takaisin käyttöön, Hinkula sanoo. Oulu-opiston keramiikkakurssit sekä muskarit jäävät Syke-talon remontin ajaksi täysin ilman korvaavia tiloja. Oulun kaupunki etsi Syke-talon toiminnoille korvaavia tiloja omistamistaan tiloista, mutta niitä ei löytynyt. 3 Torstaina 23. Englannin päiväryhmä on siirtynyt Kiimingin lukiolle. Tuoreemman, 1950-luvulla rakennetun rakennuksen kohtalo selvinnee kaavaprosessin aikana, Peltoniemi sanoo. Lokakuun aikana asiakkaiden varaukset ovat noudettavissa Kiimingin Oulu10:n asiointipisteestä. T EE A T UN T URI Muskareilleeilöytynytkorvaavaa tilaajasiksikehotetaankinkiiminkiläisiäkatsomaan vaikkapaHaukiputaanmuskareita, joissaontilaa.” –AuneHinkula Oulu-opisto joutuu perumaan osan kursseista. Myös Galleria O. Samassa yhteydessä Jäälin majan alueen kaavoitusta ollaan taas nostamassa pöydälle. •Rakennuksenvesikatto uusitaanjapiha-alueita kunnostetaan.Lisäksiauditorionkäyttömahdollisuuksiamonipuolistetaan varusteluaparantamalla. Kaavoitusarkkitehti Juho Peltoniemi kertoo, että alueelle on tulossa asemakaavamuutos, joka on tarkoitus käynnistää tänä syksynä. – Vanhempi rakennuksista on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi, joten sille ollaan esittämässä kaavaan suojelustatusta. – Kiimingin aluekirjasto on auki syyskuun loppuun asti ja lokakuun kirjasto on kiinni. Palautuksia ei tuona aikana oteta vastaan, sillä eräpäivät ylitetään lokakuulta. •(Lähde:OulunTilakeskus) Kirjasto ja isojen nuokkari siirtyvät Kiimingissä ABC:lle » Teea Tunturi » Kiiminki Kiimingin Syke-talo suljetaan lokakuun alussa noin vuoden ajaksi peruskorjauksesta johtuen. Kirjasto sekä isojen nuokkari muuttavat remontin ajaksi Kiimingin ABC:lle. Muskareille ei löytynyt korvaavaa tilaa ja siksi kehotetaankin kiiminkiläisiä katsomaan vaikkapa Haukiputaan muskareita, joissa on tilaa, kertoo opiston tiedottaja Aune Hinkula. INFO Kiimingin Syke-talo •KiiminginSyke-taloon rakennettuvuonna1989. Sykkeessä ovet ovat olleet koko illan auki, ja kirjoittajaryhmän luonne on ollut sellainen, että ryhmäläiset ovat tulleet eri aikoina paikalle. Vain välttämättömät toimet tilojen ylläpitämikseksi on tehty. •MyösOulu10-palvelutollaansiirtämässäSyke-talolle. Vanhallatiellä sijaitsevat rakennukset ovat jo vuosia odottaneet päätöstä kohtalostaan ilman kunnostustoimia. – Ennen myymistä Jäälin majan alueelle tarvitaan kuitenkin asemakaavamuutos muun muassa siksi, että vanhassa asemakaavassa tontin rakennusala ulottuu Jäälinjärven tulva-alueelle. Tarkoitus olisi avata aikaisintaan Kiimingin ABC:llä marraskuun alussa, jos väistötilat valmistuvat siihen mennessä, kertoo alueellinen kirjastopalvelupäällikkö Kirsi Kasto. elokuuta 2018 49. •Kiinteistöntalotekniikkauudistetaannykypäivänvaatimustasollejatilamuutoksillatehostetaan talonkäyttöäjapalveluvalikoimaa. Niinpä Kirjasto ja isojen nuokkari muuttavat ABC:lle, pienten nuokkari on Kiiminkijoen koululla ja Galleria O. Jauhiainen näyttelytiloineen suljetaan perusremontin ajaksi 24.9. – Musiikin opetuksen osalta soitinopetus on siirtynyt Kiiminkijoen koululle ja Kiimingin lukiolle. Nuorempien, eli 1.–5.-luokkalaisten lasten nuokkari on aloittanut jo toimintansa Kiiminkijoen koululla, jossa nuokkari on avoinna arkipäivisin kello 12–16 välisenä aikana. Jauhiainen suljetaan remontin ajaksi. •Peruskorjauskoskeekokokiinteistöäpiha-alueineen. Sykkeen suosittu Sanapajakirjoittajaryhmä pitää vuoden tauon. Oulu-opisto osin ilman tiloja Syke-talolla on kokoontunut myös muun muassa Ouluopisto, joka on joutunut perumaan osan kursseistaan Kiimingissä, sillä korvaavia tiloja ei ole löytynyt
kello 17–20 Hyvinvointija harrastemessut. 01.02.1925 Kittilä k. Hyvin hän on kaiken tehnyt. Mukana elämän kulussa. elokuuta 2018 » N:o 65 Kanssasi surun kohdatessa. -Eeva KilpiSiunattu läheisten läsnäollessa. (08) 817 6100 (24 h) www.arvokovaoy.fi Rakas äitimme, mummu ja isomummu Aura KäRKKäinen o.s. Mark. Ruotsissa nimen käyttö yleistyi 1800-luvun lopulla ja Signe pääsi siellä almanakkaan 1901. +15° +16° +17° +17° +16° +17° Maanantai 27.8. Messujen pohjana toimii jo useana vuonna järjestetty liikuntaja lautapeli-ilta, jonka ympärille on nyt tuotu erilaisia harrastuksiin ja hyvinvointiin liittyviä pisteitä. Nimi koostuu sanoista sig (voitto) ja ny (uusi). +15° +16° +16° +17° +16° +17° Sunnuntai 26.8. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan. Kaivola s. +15° +15° +14° +15° +16° +15° Perjantai 24.8. Mirja ja Anna-Liisa Alatalo Torstai 23.8. Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia. Nimipäiviä Torstai: Signe, Varma Perjantai: Perttu Lauantai: Loviisa Sunnuntai: Ilmi, Ilma, Ilmatar Maanantai: Rauli Päivän nimi Signe tulee muinaisskandinaavisesta nimestä Sighne, joka tarkoittaa voittajatarta. +16° +17° +17° +17° +17° +18° Paikallislehti on lähimpänä arkeasi. +14° +13° +14° +14° +16° +17° Lauantai 25.8. Kiitos osanottamisesta suureen suruumme. Suuri osa messujen tarjonnasta on suunnattu lapsille ja nuorille, mutta messuilta löytyy kyllä nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille. (08) 311 2158 (24 h) Haminantie 1 • Ii • p. 7:37 Silimät ku kaksi reikää vanahasa turkkiresusa. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 34 Aurinko nousee klo 5.28 ja laskee klo 21.11. Muistelemme teitä lämmöllä. Iiläinen sananlasku ILMOJA PITELEE » Torstaina 23. Hyvinvointija harrastemessut Jäälissä » Rantapohja » Jääli Laivakankaan koululla järjestetään 28.8. Rantapohja Yli-Iin Parturi-Kampaamo 1974-2009 Parturi-Kampaamo Anna-Liisa Alatalo 2009-2018 Hyvät asiakkaamme Mahdollistitte lähes 45-vuoden työrupeaman. Suomen almanakassa Signe on ollut 1909–1928 ja uudelleen vuodesta 1973 lähtien. 31.07.2018 Oys Rakkaudella kaivaten ja kiittäen Helena ja Jorma Jukka Martti perheineen Markku perheineen Tero perheineen Timo Heli perheineen Hanna perheineen siskot Tellervo ja Else muut sukulaiset ja tuttavat Kun mummot kuolevat heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää ja joistakin mummoista tulee puita ja he humisevat lastenlastensa yllä, suojaavat heitä sateelta ja tuulelta ja levittävät talvella oksansa lumimajaksi heidän ylleen. Messujen järjestämisestä vastaa Jäälin ja Laivakankaan koulujen koti-koulutoimikunta yhdessä koulun, nuorisotoimen ja seurakunnan kanssa.. HAUTAUSPALVELUT OULU • II Asemakatu 21 • 90100 Oulu • p
Poistamme paljon kesäkauden tavaraa. klo 12.00 TERVETULOA Teemme tilaa uutuuksille. Meklarina Ari Stenius Kestilän ranta Ii klo 11.00-14.00 Varjakan satama klo 15.00-18.00 Alutrollin venepäivät Iin myymälä järjestää pe 31.8.. 010 430 3820 www.karkkainen.com Runsaasti edullista ostosaikaa: ma–la 8.00–21.00 su 10.00–18.00 • Asus-läppäri px503 • Toriteltta (koko 5m x 12m) mallia Kärkkäinen • Puutarhakassakoppi käytetty • Pressutalli käytöstä poistettu • Autotarvikkeita 5 lavaa • Trampoliini • Majava-peräkärry kuomulla käytetty • Vaihtolavakontti 6 metriä pitkä • Ja paljon muuta kesätavaraa Huutokauppa Iissä Huutoaika on lauantaina kello 12-15 la 1.9. elokuuta 2018 » N:o 65 Huudettavana muun muassa: Kärkkäisen kesäkauden lopettajaisissa huudettavana monenlaista tarpeellista Iissä ja Varjakan satamassa Kärkkäinen Ii, Sorosentie 2, . 5 » Torstaina 23
INK ERI H A RJU. 66 » Torstaina 23. Edellä mainitusta valittiin kaksi voittajaa, joille lähetetään 25 euron lahjakortit. Uusi puhelin tuli tarpeeseen, sillä edellinen meni rikki jo keväällä. Voittajien valinta kaikkien upeiden teosten seasta ei ollut helppoa. Annikan äiti Laura Littow kertoo Annikalla olleen asiassa Hannu Hanhen tuuri. Hän on ahkera piirtäjä ja kilpailu oli mieluisa. Yli 15-vuotiaiden sarjassa voiton vei Jaana Nissilä ,54, teoksellaan 'Veden haku'. Uusi puhelin tuli tarpeeseen ja heti käyttöön. Piirustuksia saapui kesän mittaan toimitukseemme valtava pino. Annika päätti osallistua Rantapohjan piirustuskilpailuun, kun näki ilmoituksen lehdessä. elokuuta 2018 » N:o 65 Piirustuskilpailu on ratkennut Osallistujien kesken arvottu älypuhelin päätyi Ylikiiminkiin » Inkeri Harju » Rantapohja Tänä kesänä Rantapohjan piirustuskilpailun aiheena olivat kesän touhut ja tekemiset. Painotimme valinnassa ennen kaikkea ideaa ja toteutusta, emme niinkään piirustustaitoa. – Samana päivänä, kun saimme tietää, ettei uutta puhelinta saada kuntoon, Rantapohjasta soitettiin, että Annika on voittanut puhelimen, hän kertoo. Sarjoja kilpailussa oli kaksi, alle 15-vuotiaat ja yli 15-vuotiaat. Yli 15-vuotiaiden sarjassa voittajia valittiin yksi, jolle lähtee postitse 50 euron lahjakortti. Uusi puhelinkin ehdittiin jo Annikalle tilata, mutta se oli rikki jo saapuessaan. Onnea voittajille! Älypuhelimen arvonnassa onnettaren suosikki oli 7-vuotias Annika Littow Ylikiimingistä. Tämän lisäksi arvoimme kaikkien osallistujien kesken 150 euron arvoisen Huawein älypuhelimen. – Piirsin kuvan Alavuoton myllystä, joka on meiArpaonni suosi Annika Littowta. Alle 15-vuotiaiden sarjan voittajapiirustuksiksi valikoituivat 6-vuotiaan Tuomas Niskakankaan teos 'Isän kanssa kalassa' sekä 8-vuotiaan Erin Tikkalan piirros rullaluistelulenkiltä. Kesän Annika vietti ilman puhelinta
– Kuvis on lempiaineeni, koska siinä saa askarrella. Siihen tämän kesän kelit olivat juuri sopivat. Nyt kesäloma on kuitenkin jo ohi ja Annika on aloittanut toisen luokan Ylikiimingin koulussa. Tuomas Niskakangas piirsi kalareissun isän kanssa. Kalaa on kuulemma saatu, mutta saaliit ovat olleet pienenlaisia. 7 » Torstaina 23. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän voittaa arvonnasta mitään. Älypuhelimen arvonnassa voittanut Annika Littow kuvaa teoksessaan Alavuoton myllyä. elokuuta 2018 » N:o 65 Piirustuskilpailu on ratkennut dän kodin lähellä. Kuvassa on myös kivikasa, jolta olemme isän kanssa kalastaneet, Annika selittää. Erin Tikkalan teoksessa rullaluistellaan. Myös ekaluokalla alkanut englanti on kivaa, Annika kertoo. Kalastamisen lisäksi Annikan kesäisiä puuhia olivat uiminen ja jäätelön syönti. Jaana Nissilä Olhavasta ikuisti kesäisen vedenhakumatkan.. – Annika on ollut todella iloinen voitosta, Laura-äiti paljastaa
Tulevaisuuden rakentamisen suunta älytaloissa » Mirko Siikaluoma » Kello Tulevaisuuden omakotitalo on etäohjattava ja energiatehokas. 8 » Torstaina 23. Varaa aika hammashoitoon! 08 547 2972 | Kirkkotie 4, Haukipudas HAUKIPUTAAN HAMMASLÄÄKÄRIKESKUS Varaa aika haukiputaanhammas.fi tai 08 547 2972. Autotallien kattokulmat ja suunnat on suunnniteltu niin, että aurinkopaneeleista saadaan irti paras mahdollinen hyöty. ONHAN SUULLA KAIKKI HYVIN. Älyrakentaminen on tulevaisuuden suunta, tuumaavat vastaava työnjohtaja Seppo Kiviniemi ja sähköalan lehtori Kristian Fyrstén. Oulun seudun ammattiopiston Kiviniemen Letonrantaan rakentamissa älyomakotitaloissa ne kuuluvat kuitenkin perusvarusteluun. Vastaava työnjohtaja Seppo Kiviniemi esittelee kaapin sisältöä.. Vielä muutama vuosi sitten puheella säädettävä valaistus tai sisällä olevien ihmisten mukaan itsestään säätyvä ilmastointi olivat totta vain tieteiselokuvissa. Ennaltaehkäisevä ja säännöllinen hammashoito on parasta hoitoa hampaillesi. Tulevien rakennusalan ammattilaisten tulee tuntea tulevaisuuden rakentaminen. Älytalossa muun muassa valaistus, ilmanvaihto ja luÄlytalojen on määrä hyödyntää omilla paneeleilla kerättyä aurinkoenergiaa. Kymmenen OSAOn rakentamaa omakotitaloa ovat varusteltu muun muassa aurinkopaneeleilla, painonapeilla ja älylaitteilla säädettävällä valaistuksella, automaattisesti itseään säätelevällä ilmanvaihdolla sekä sähköauton latauspisteellä. Oulun seudun ammattiopiston rakennusalan opiskelijat opettelevat tulevaisuuden rakentamista Kiviniemen Letonrantaan valmisteilla olevalla omakotitaloalueella. elokuuta 2018 » N:o 65 Tiesithän, että suun terveys vaikuttaa hyvinvointiisi. Älyteknologia ei juurikaan näy taloissa pintapuoleisesti lukuun ottamatta normaalia isompaa sähkökaappia ja laitteiden kontrollointiin tulevaa tablettia
Automatisoitu valaistus voi ehkäistä murtovarkaita kytkemällä valoja päälle ja pois, Kiviniemi kuvailee hyötyjä. Ovipuhelinjärjestelmä, joka on kytketty väylään, tallettaa kuvan ovella käyvistä ihmisistä. Älyrakentamisen ja perinteisen hintalapun eroa on kuitenkin yhä vaikea arvioida. Letonrannan omakotitalot ovat ensimmäiset, joissa hyödynnetään älytekniikkaa rakentamisessa. Älytalojen on määrä hyödyntää omilla paneeleilla kerättyä aurinkoenergiaa. Niiden lisäksi alueella sijaitsee OSAOn parakkiluokat ja rakentajien huoltorakennukset. Talotekniikan järjestelmä voi sulkea automaattisesti sellaisia toimintoja pois päältä mitä ei tarvita kotoa poissa olessa. Järjestelmään yhteydessä oleva vesivuotovahti tarkastelee mahdollisia vesivahinkoja: talossa havaitaan vuoto, järjestelmä katkaisee veden päävesikytkimestä. Kiviniemi arvioi älytalojen tekniikan maksavan itsensä takaisin nopeasti, varsinkin sähkön säästössä. Fyrstén kertoo esimerkkinä, että asukas voi halutessaan avata oven etänä esimerkiksi kukkia kastelemaan tulevalle naapurille antamatta hänelle avainta. – Paikan päällä annetaan sitten työmaaperehdytys, jonka jälkeen ryhmä alkaa tekemään omaa kohdettaan. Seppo Kiviniemen mukaan työn turvallisuussuunnitelmien läpikäynti on koulutuksen tärkein opetusmenetelmä. OSAO on aiemmin toteuttanut omakotitaloja Haukiputaan Holma-Haapajärvialueella. Rakennustyömaan yhteistyökumppanina toimii Teknologian tutkimuskeskus VTT, joka tutkii omakotitaloalueella talojen alla olevaa reaaliaikaista lämpötilaa. Talot ovat koulutuksen niin sanottuja sivutuotteita. Pääpaino rakennuksilla on turvallisuudessa, työnjohtaja Seppo Kiviniemi teroittaa. Aurinkopaneelien keräämää energiaa voidaan suunnata haluttuihin asioihin automatiikalla. elokuuta 2018 » N:o 65 Älytalot rakennuskoulutuksen sivutuote » » Mirko Siikaluoma » » Kello Ensimmäisten Kellon älykkäistä omakotitaloista on määrä valmistua keväällä 2019. Yhden talon rakentamisessa menee noin kaksi ja puoli vuotta eikä niitä myydä ennen valmistumista. He näyttävät tuleville ammattilaisille työelämän mallia. Älytalon huoneiden valoja voidaan säädellä perinteisten nappien lisäksi myös älylaitteilla sekä puheohjauksella. Aina kun sähköä on varauksessa, se voidaan ohjata haluamaan paikkaan. Vesivuodot»ja lämmönhukka»kuriin Talotekniikkaa ohjaava erillinen järjestelmä muun muassa säätää kiinteistön huoneiden lämmitystä mittaamalla ulkoilman lämpötiloja. Seppo Kiviniemi kertoo, että asumisen älytekniikan hinta on laskenut jatkuvasti ja sen käyttöä tullaan lisäämään tulevaisuudessa. – Monet talon laitteet ovat käytännössä ohjattavissa älylaitteilla tai ääniohjauksella. – Mennään opetus edellä. Valaistukseen voidaan ohjelmoida täysi valaistus tai tunnelmavalaistus, Kristian Fyrstén kuvailee. elokuuta 2018 » N:o 65 » Torstaina 23. Automatisoitu valaistus voi ehkäistä murtovarkaita kytkemällä valoja päälle ja pois.” – Seppo Kiviniemi M IRK0 SIIK A LUO M A. – Talotekniikan järjestelmä voi sulkea automaattisesti sellaisia toimintoja pois päältä mitä ei tarvita kotoa poissa olessa. Omakotitalojen työmaalla on rakenteilla parhaillaan kahdeksan taloa. Autotallien kattokulmat ja suunnat on suunnniteltu niin, että aurinkopaneeleista saadaan irti paras mahdollinen hyöty. Optimitilanteessa energian ostaminen nollaantuu kesäkuukausina. 9 » Torstaina 23. Opiskelijoilta vaaditaan tarkkuutta turvallisuudessa, mutta vielä enemmän sitä vaaditaan työmailla vierailevilta urakoitsijoilta. Nappien yläpuolelle on asennettu liikkeentunnistin. Täällä käydään läpi joka työvaiheen työn turvallisuussuunnitelma (TTS) ennen kuin aloitetaan se työvaihe, Kiviniemi kertoo. Rakennusalan koulutus keskittyy yhä enemmän kenttäopiskeluun. – Taivaalta tulevaa “ylimääräistä” sähköä voidaan käyttää suihkuveden lämmitykseen, lattialämmitykseen, sähköauton lataukseen, kiertovesipumppuihin ja ilmanvaihtoon, työnjohtaja Seppo Kiviniemi valottaa. Talojen autotallien katoille on määrä asentaa aurinkopaneelit, jotka keräävät energiaa talon omaan kulutukseen. Tulevaisuuden»rakentamisen»suunta»älytaloissa kitus ovat kontrolloitavissa puhelimella tai tabletilla. Älyrakentaminen» tullee»yleistymään Kristian Fyrstén uskoo älyrakentamisen yleistyvän, vaikka perinteinen rakentaminen pitää yhä pintansa. Koulun tiloissa Asemakylän teollisuusalueella käydään läpi turvakortit ja muu pakollinen ennen työmaalle siirtymistä. Energiankulutus voidaan myös minimoida kotoa poissa ollessa
Keräysvelvoitteen mukaan kaikissa yli 10 000 asukkaan taajamissa on oltava vähintään yksi muovin keräyspiste. Oulun kaupungin yhdyskuntapalvelut kutsuu asukastilaisuuteen kaikkia virkistysreitin suunnittelusta kiinnostuneita kertomaan tietoa, ideoita ja ajatuksia alueen nykykäytöstä ja kehittämisestä tulevaisuudesta. He voivat laittaa ruokaa nuotiolla tai vaikka meloa muinaisruuhella. Korkit, kannet ja vastaavat pitää irrottaa ja pistää keräysastiaan erikseen, sillä ne ovat usein eri muovia kuin muu pakkaus. Rantapohja julkaisee Yrityselämää-palstalla lyhyitä yritysmaailman uutisia. Keräyspisteen piti olla käytössä heinäkuussa, mutta laitteiden toimitus ja asennus on viivästynyt. YRITYSELÄMÄÄ Teittekö yrityskaupat, onko henkilöstössä muutoksia, onko yrityksellä uudet tilat. Virkistysreitti sijoittuisi punaisella rajattuun osaan rantaviivaa. Viime vuonna yöpyminen kivikauden kylässä houkutteli runsaasti kävijöitä, tänä vuonna suosio on luultavasti vieläkin suurempi. Muinaistulet syttyvät Kierikissä » Inkeri Harju » Yli-Ii Elokuun viimeisenä lauantaina tulet syttyvät meren rannoilla ympäri Pohjoismaita ja jopa Amerikan rannikoilla asti. Jos muovipakkaukseen jää esimerkiksi marinadia, aiheuttaa se nopeasti hajuhaittoja. elokuuta 2018 » N:o 65 8-21 ma-la Jotta kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. 10€ 3 pkt 10€ 6 RAKETTIA 25 m 20 m 4 sek (norm.12,95) (norm.4.95/pkt) 2.50 hinta sis. – Kylän asumusten lattiamajoituksessa voi olla vielä paikkoja, oman teltan kanssa mahtuu myös mukaan, Viljanmaa arvelee. elokuuta kello 17 alkaen. Keräysmuovista valmistetaan uusia muovituotteita kuten kukkaruukkuja, viemäriputkia, ämpäreitä sekä jätesäkkejä ja -pusseja. Muutkin irtoavat osat kuten pumppuosa pesuainepulloissa on hyvä pistää keräykseen erillään. Keräykseen ei saa jättää muovisia taloustavaroita, pulkkia, leluja, lapioita tai PVC-pakkauksia. Kierikkikeskus osallistuu Muinaistulien yöhön nyt toista vuotta peräkkäin. Muovipakkausjäte kuljetetaan ensin Ouluun paalattavaksi, josta ne kuljetetaan Riihimäelle Fortumin muovijalostamolle. – Yöstä tulee osallistujiensa näköinen. Tapahtuma on pääasiassa vapaamuotoista oleskelua. Osallistuakseen Kierikkikeskuksessa tulee olla sulkemisaikaan kello 16.00 mennessä. Iin Sorosentien ekopisteelle tuleva keräyspiste on tarkoitettu kotitalouksissa syntyville tyhjille, puhdistetuille ja kuivatuille muovipakkauksille, joita ovat esimerkiksi jogurttipurkit, voirasiat sekä leikkele-, juustoja valmisruokapakkaukset sekä pesuaine-, shampooja saippuapakkaukset. halpahalli.fi 24/7 viikon hyvät ostokset HillittöMän halpaa!! Osis hiuskiinne 500ml norM. Toimitus valitsee julkaistavat jutut ja pidättää oikeuden muotoilla niitä. – Joskus 90-luvulla olemme osallistuneet kerran, viime vuonna sitten keksittiin pyörä uudelleen, kertoo Sami Viljanmaa Kierikkikeskuksesta. Kerro oma aiheesi soittamalla 040 517 3842 tai sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi. Reitti sijoittuu Haukiputaan keskustan puoliseen jokirantaan sillan molemmin puolin kirkkorannasta nykyiseen urheilukenttään asti. pantin 2,25 (1,15/L) (3,13/kg) á 2,89 (11,56-14,45/L) 2 Pkt 2 kpl TEHO THUNDER 3KPL/PKT Haukiputaan keskustaan tulossa virkistysreitti » Rantapohja » Haukipudas Kiiminkijokivarteen Haukiputaalle aletaan suunnitella Jokirannan virkistysreittiä. Yli-Iin Kierikissä tuli sytytetään muinaiselle meren rannalle. 9.89 9,98/L 4.99 kpl 4€ 0.99 pss (4,95/kg) 9.99 kg zips perunalastut 200g Coca-Cola ja Coca-Cola zero 0,33l 15-pack hiillosmakkarat 320g erä! norjan lohifile á 1,79 (4,48/kg) 7.99 pack xz shampoo 250ml tai hoitoaine 200ml 8,00-10,00/L 3.99 kg IRtokarkit IlotulittEiden Tiesithän, että ilotulitteita saa ampua la 25.8. 10 » Torstaina 23. Nautiskelemaan alkusyksyn pimenevästä illasta voi Viljanmaan mukaan tulla vaikkapa koko perheellä. kiimingin myymälässä Tuotteita rajoitetusti! REILUPELI 40-60 m 10-20m OSTA ILOTULITTEITA 30€:lla, saat kaupan päälle OTSO OV3 OTSAVALAISIMEN, arvo 7,95€ 1kpl/asiakas/ostos. Muinaistulien yötä vietetään tulevana viikonloppuna 25.8.–26.8. klo 18-24 ilman ilmoitusta viranomaisille! MYYNTI KE 22.-LA 25.8. Alussa järjestetään kahvitarjoilu. Tilaisuus järjestetään Haukiputaan koululla (Torpanmäentie 3) tiistaina 28. PVC-muovin tunnistaa merkistä, jossa kolmion sisällä on numero kolme. Iin muovinkeräyspiste myöhässä » Rantapohja » Ii Iihin tulevan muovinkeräyspisteen asentaminen on myöhästynyt. Muinaistuli, eli suuri kokko, sytytetään illan hämärtyessä, Viljanmaa sanoo. Puhdistukseksi riittää nopea huuhtelu haalealla vedellä tai tiskauksen päätteeksi tiskivedessä. Muuttuuko yrityksenne toiminta tai juhlitteko pyöreitä vuosia
elokuuta 2018 » N:o 65. elokuuta 2018 » N:o 65 » Torstaina 23. 11 » Torstaina 23
– Mielikuva diabeteksesta on usein sellainen, että siinä vain mitataan, pistetään ja syödään. RI T VA P IRI Jukka Takalo teki vanhan liiton albumin » Mirko Siikaluoma » Haukipudas Jukka Takalo mietti uutta Vaarojen laulut -levyään tehdessään elokuvana. Minulla se ei ole riittänyt enää vuosiin, Nurmela kertoo. Jopa solujen aineenvaihdunta on asia, joka minun pitää ottaa huomioon. Taudin hoitomuotona toimivat usein tarkka ruokavalion ja säännölliset insuliinipistokset. Kun Brenda Petays saapui elokuun alussa Iihin, oli sää helteinen, ja miltei ensi töikseen taiteilija pulahtikin uimaan Iijoen vesien syleilyyn. – Lääkäri joskus selitti, että tämä menee jonnekin aivan molekyylitasolle. Pahenevan taudin ja liitännäissairauksien seurauksena hän menetti lopulta työkykynsä ja päätyi sairaalahoitoon. Petays löytää myös paljon yhtymäkohtia lapsuutensa ja nuoruutensa Saskatchewanin ja pohjoisen Suomen välillä. Takalon ensimmäinen romaani Kuoleman nimi on Saab 96 julkaistiin keväällä ja popparin kesä on kulunut Kajakkiorkesterin kanssa esiintyen ja kuudetta sooloalbumia valmistellen. – Se olikin aivan parasta koko residenssijaksolla, hän vitsailee nauraen sekä kertoo joen ja veden läheisyyden olleen myös työskentelylleen tärkeitä tekijöitä. Viime kuukaudet ovat olleet Jukka Takalolle kiireistä aikaa. Myös ison osan käyttämistään väreistä Petays valmistaa itse luonnon antimista. Nurmelan diabetes on laadultaan harvinaisen vakava. – Tervan sävy on mustuudestaan huolimatta lämmin väri, ja lisäksi pidän kovasti sen tuoksusta, hän toteaa. Diabetes on Sanna Nurmelan elinikäinen kumppani » Elmo Rautio » Kiiminki Sanna Nurmela oli kolmevuotias, kun hänellä todettiin ykköstyypin diabetes. Levy oli alun perin tarkoitus Kuluva vuosi on ollut Jukka Takalolle kiireinen. Takalo saa nauttia työnsä hedelmistä, kun hartaasti valmisteltu Vaarojen laulut julkaistaan. Petays on varttunut Uuden Suomen alueella Saskatchewanissa Kandassa, missä on asunut paljon maata viljeleviä suomalaisia siirtolaisia, ja missä monet perheet Petaysin tavoin edelleen omaavat suomalaiset sukujuuret. Taustalla sekatekniikalla toteutettu Lainaus -teos, jonka valmistukseen Petays on käyttänyt sekä luonnosta saatuja värejä ja materiaaleja että vastakohtaisesti teollisia spraymaaleja. Jopa vähäinen liikkuminen täytyy ottaa huomioon. Karkit ja leikit vähemmälle Nuorella iällä puhjennut tauti rajoitti luonnollisesti myös pienen tytön lapsuutta. Nurmelan diabeteksesta puuttuu hänen mukaansa kaikenlainen säännönmukaisuus. Hän onkin jo nuoresta iästä lähtien joutunut laskemaan ruoka-annostensa sokeripitoisuuksia gramman tarkkuudella. Tavanomaiset karkkiostokset ja juoksuleikit jäivät vähemmälle. Niinpä värit eivät valmistuttuaan aina näytäkään siltä, millaisiksi taiteilija on ne ajatellut. Uuden Vaarojen laulut -levyn ohella muusikko on ehtinyt julkaista esikoisromaaninsa. Insuliinipistokset pitää ajoittaa kehon rytmin mukaan. Tänä vuonna hän saa juhlistaa 25-vuotista taivaltaan sairautensa kanssa. Nykyisin Nurmelan tauti Insuliinipumppu on mahdollistanut kiiminkiläiselle Sanna Nurmelalle mahdollisuuden muun muassa yhtäjaksoisiin yöuniin.. – Suurimmaksi osaksi minun kuuli hokevan ‘en saa syödä’, Nurmela hymähtää. 12 » Torstaina 23. – Eivät ne niin näyttäviä ole kuin Suomessa, mutta hienoja kuitenkin, hän ilmaisee. Petaysia on Iissä ihastuttanut myös se, että joki on läsnä ja lähellä joka paikassa Iin keskustassa ja sen tuntumassa sekä pitkälti kauempanakin. Kulttuurituottaja Heini Perttula kukitti Brenda Petaysin, kun taiteilijan näyttely “Samasta puusta veistetty” avattiin tiistai-iltana. Se on juhlan paikka sen vuoksi, että Nurmelan selviytyminen tähän asti oli kaikkea muuta kuin varmaa. Residenssijaksonsa aikana Petays onkin pohtinut omaa identiteettiään olla suomalainen olematta sitä kuitenkaan, sekä ajatuksia “suomalaiseksi tulemisesta”. Brenda Petaysin “Samasta puusta veistetty” -näyttely on esillä Nätteporin yläaulassa 29.8. Ykköstyypin diabetes on usein lapsuudesta alkava diabeteksen muoto, jossa haima ei enää tuota insuliinia käsitelläkseen veren sokeripitoisuutta. Pohdinnan tuloksena on residenssijakson aikana syntynyt kuvia ja esineitä, joiden materiaaleina taiteilija on käyttänyt koivun tuohta, havuja, marjoja, kiviä ja jäätä sekä muita orgaanisia materiaaleja. Perjantaina 24.8. Nykyisin taiteilija asuu Victoriassa, missä ei talvisin juuri lunta sada, kun taas Saskatchewanissa talven olosuhteet ovat lumisemmat ja Petaysin ihailemia revontuliakin näkyy. Pari mahdollista hittiä jäi pois albumilta, kun ne eivät sopineet lauluntekijän mielessä olleeseen elokuvaaan. – Aina ne eivät myöskään säilytä alkuperäistä väriään pitkään valmiissa teoksessa, mutta sekin kuuluu tavallaan asiaan luonnonmateriaalien kanssa toimittaessa, sanoo Petays, joka kertoo myös käyttävänsä teostensa mustana värinä mielellään tervaa, vaikka se kuivuukin hitaasti. saakka kirjaston aukioloaikoina. – Se kyllä pysäytti, kun lääkäri sanoi, että ilman sitoutumista hoitoon en tule näkemään omaa 30-vuotispäivääni. Diabeteksen armottomuus tuli esille erityisesti sen jälkeen, kun Nurmela lähti opiskelemaan. elokuuta 2018 » N:o 65 Samaa puuta eikä kuitenkaan » Ritva Piri » Ii KulttuuriKauppilan taiteilijaresidenssin elokuun residenssitaiteilijan Brenda Petaysin näyttely “Samasta puusta veistetty” perustuu hänen omiin suomalaisiin sukujuuriinsa, joiden herättämiä tuntemuksia sekä ajatuksia “suomalaiseksi tulemisesta” näyttely kuvastaa. Koko Suomessa ei ole kovin montaa hänen kaltaistaan
Suunnittelualueen eteläosassa on voimassa ranta-asemakaava. Erityisesti koirat ovat Nurmelalle elintärkeitä kumppaneita. Keväällä julkaistun Kuoleman nimi on Saab 96 -kirjan vastaanotto on ollut todella hyvä. Jukka Takalo teki vanhan liiton albumin julkaista jo aiemmin kesällä, mutta sen valmistuminen viivästyi Takalon ja tuottaja Pentti Amoren kunnianhimoisuuden vuoksi. Insuliinipumppu on mahdollistanut kiiminkiläiselle Sanna Nurmelalle mahdollisuuden muun muassa yhtäjaksoisiin yöuniin. Harvinaisissa tilanteissa tyypin 1 diabetes voidaan parantaa haiman saarekesolusiirrolla tai haiman siirrolla. Pystyn esimerkiksi nukkumaan paljon pidempään, kun ei tarvitse herätä pistämään, Nurmela sanoo. 13 » Torstaina 23. • Tyypin 2 diabetes on vakava ja perinnöllinen sairaus, jonka puhkeamiseen elintavat vaikuttavat merkittävästi. Tuposlainen Nälkämaan Osto & Myynti tulee myymään monenlaista koti-irtaimistoa, keräilyesineitä ja merkkituotteita. Sanna Nurmela näkee sairautensa elinikäisenä kumppanina, jonka kanssa on vain pitänyt oppia tulemaan toimeen. Pari mahdollista hittikappaletta jäi pois 12 joukosta, sillä ne eivät sopineet tarinaan. Usein kirjaimellisestikin: Juusokoira on jo kertaalleen pelastanut omistajansa hengen. – Monista on epämiellyttävää, kun kehossa kulkee johtoja ja kyllähän tämä muistuttaa jatkuvasti taudista. – Olen tutkinut paljon suomalaista kansanrunoutta ja mytologiaa. Kyläalueilla emätilaselvityksen tarkasteluajankohta (1.1.2000) ja emätiloille esitetty pinta-alaan perustuva mitoitus turvaavat maanomistajien tasapuolisen kohtelun ja asuinympäristön säilymisen maaseutumaisena. – Ärsyttää, jos joku päivittää somessa olevansa metsässä “keskellä ei mitään”, itse koen olevani siellä keskellä kaikkea, Takalo pohdiskelee. Nurmela on myös 15 vuoden ajan ollut insuliinipumpun käyttäjä. Osayleiskaavan tavoitteena on ohjata kylämäinen täydennysrakentaminen parhaiten rakentamiseen soveltuville alueille. Vaikka hänen elämänsä olisi varmasti ollut aivan erilaista ilman tautia, sen surkuttelu on hänen mukaansa turhaa. Juuso ei kuitenkaan antanut minun nukahtaa. Kiiminkijoen rantarakentamisessa käytetään emätilan tarkasteluajankohtana vuotta 1969. Pisto toi mukaan vähän Sibeliusta Helismaan rinnalle, Takalo tuumaa. Meklari huutokaupassa on kiiminkiläinen Jouni Kokkoniemi. Lorumuotoon kirjoitetut sanat on helppo muistaa, koska historiaa on ennen kirjattu ylös sillä tavalla. Se kuitenkin helpottaa elämää niin paljon. • Tyypin 1 diabeteksen hoito vaatii aina elinikäisen insuliinihoidon. • Tyypin 2 diabetes puhkeaa yleensä yli 40-vuotiaana, mutta se voi puhjeta myös nuoruudessa tai lapsuudessa. Lisäksi arvellaan, että noin 150 000 sairastaa tyypin 2 diabetesta tietämättään. Asukkaiden ja kaupungin yhteisenä tavoitteena on säilyttää Jokikylän ja Murron alue maaseutumaisena asuinalueena. Takalon ajatuksena on, että vanhoissa metsissä asuu viisaus. Takalon kokemuksen mukaan viime vuosituhannella nuoruuttaan eläneet ovat innostuneet siitä, nuoremmat ovat löytäneet ajankuvaa ja kirjastoissa on ollut jonoja varauksissa. Hyvän hoidon lisäksi hänen elämänlaatuaan on parantanut merkittävästi sensoiva, eli jatkuva kudoksen sokeriseuranta. • (Lähde: Diabetesliitto) on hallinnassa. Nälkämaan Osto & Myynti on perustettu vuoden 2017 alussa, ja nyt järjestettävä huutokauppa on yrityksen ensimmäinen. Hän kertoo, että jousija puhallinsovituksista vastanneen Vesa Piston rooli on ollut tärkeä levylle. – Tuulen takia ei päässyt moottoriveneellä Martinniemestä Röyttärockiin. Se sijoittuu näihin maisemiin, vaikka Haukipudasta ei nimeltä mainitakaan, esikoiskirjailija kuvailee ja paljastaa kirjoittaneensa tarinaa ensin kuunnelman muotoon. Uudelta albumilta löytyy myös keväällä julkaistu laulu Tää menee tunteisiin. Olen oppinut, että ei ole mitään hyötyä olla katkera, Nurmela päättää. elokuuta 2018 » N:o 65 » Torstaina 23. • Suomessa on noin 50 000 tyypin 1 diabeetikkoa. Kuplettilaulaja esikoiskirjailijana Vaarojen laulut -levy päätettiin julkaista uutta suosiota nauttivana C-kasettina, vinyylinä sekä suoratoistopalveluissa. • Tyypin 2 diabeetikoita tiedetään olevan noin 300 000. – Siinä on perustarina, jonka nuoret ihmiset voisivat olla missä vain pohjoisessa. • Tyypin 1 diabetekseen sairastutaan yleensä alle 40-vuotiaana, mutta myös vanhempana. Haukkumalla se piti minut valveilla, kunnes sain juotua pillimehun. EL M O R AU T IO Verensokerini olivat laskeneet huomaamattani niin alas, että en tahtonut pysyä hereillä. • Tyypin 2 diabetesta sairastavan on joissain tapauksissa mahdollista saada verensokeritasonsa normaaliksi esimerkiksi painonlaskun tai liikunnan lisäämisen avulla, mutta geeneissä oleva alttius säilyy. Haluttiin tehdä vanhan liiton albumitaidetta. Suullinen perimätieto kiinnostaa laulajaa. Tunnelman kaaren hahmottaa, kun kuuntelee sen biisija levykokonaisuutena. Itseään haastamassa Takalo kertoo halunneensa kokeilla omia rajojaan laulunkirjoittajana, esimerkiksi levyn aloittavassa Metsä meidän -kappaleessa hän kulkee kalevalaisesta runomitasta Isä meidän -rukouksen lainaamiseen. Perjantaina huudettavissa on ison maalaistalon koti-irtaimistoa ja lauantaina keräilyja merkkituotteita. Lähes puolet painoksesta on ehditty myydä jo ennen levyn julkaisua. Vaikka hänen elämänsä onkin välillä selviytymistä, hän on yrittänyt säilyttää positiivisuutensa ja nauttia elämästään. Pientä laskinta muistuttava laite kiinnitetään kanyylilla ihon alle, jota kautta insuliini pumppautuu kehoon. elokuuta 2018 » N:o 65 Jokikylän ja Murron kaava nähtäville » Rantapohja » Haukipudas Jokikylän ja Murron alueen osayleiskaavaluonnos on asetettu nähtäville. Kyläalueiden ulkopuolella on osoitettu alueen nykyinen maankäyttö, kuten asuminen, maatilat, loma-asuminen, päätieverkko, virkistysalueet, sekä maaja metsätalousvaltaiset alueet. Huutokauppa perjantaina » Rantapohja » Haukipudas Haukikirppiksen tiloissa järjestetään perjantaina ja lauantaina huutokauppa. – Tunnelmaan on satsattu kovasti. • Diabeteksessa haima ei tuota insuliinia tarpeeksi tai ollenkaan tai insuliini vaikuttaa elimistössä puutteellisesti. Haukkumalla se piti minut valveilla, kunnes sain juotua pillimehun. Juuso ei kuitenkaan antanut minun nukahtaa. Nimi Vaarojen laulut kumpuaa levyllä paljon esillä olevasta metsistä ja reuna-alueitten tarinoista. Koira pelasti hengen Nykyisin Nurmela asuu Kiimingissä puolisonsa kanssa. Nekin ehkä julkaistaan tulevaisuudessa, Takalo lupailee. Olisi ollut ainakin kaksi kävijää enemmän, jos ei olisi tuullut, Takalo vastaa hetken mietittyään. – Verensokerini olivat laskeneet huomaamattani niin alas, että en tahtonut pysyä hereillä. Ainoastaan CDpainoksen tekeminen mietitytti Takaloa, mutta senkin hän päätti tehdä kuuntelijoiden pyynnöstä. Suunnittelualue rajautuu lännessä Haukiputaan Kirkonkylän osayleiskaavaan ja idässä vireillä olevaan Alakylän, Tirinkylän, Haipuskylän ja Hanhiperän osayleiskaavaan. Lisäksi kaavakartalle on merkitty alueen erityispiirteitä, kuten valtatie 4:n melualue, tulvauhanalaiset alueet sekä kulttuuriympäristön ja luonnon arvot. Sittenkin se vahti, etten nukahda ennen kuin aviomies tuli kotiin. – Ei tässä oikein muu auta kuin mennä jääräpäisesti eteenpäin. Vaarojen laulut -levystä tehtiin 96 kappaleen kasettipainos viitaten Jukka Takalon esikoiskirjaan. Mutta mikä on viimeksi mennyt Takalon tunteisiin. M IRK0 SIIK A LUO M A INFO Diabetes • Diabetes, joka tunnetaan myös nimellä sokeritauti, on pitkäaikaissairaus, joka vaatii päivittäistä omahoitoa. Takalo ja Amore miettivät levyä tehdessään paljon elokuvamusiikkia ja elokuvia. Sittenkin se vahti, etten nukahda ennen kuin aviomies tuli kotiin.” – Sanna Nurmela
Tunnen olevani täällä kotona.” – Aidan Powell M IRK0 SIIK A LUO M A. – Kaksoiskansalaisilla ei ole pakko osallistua asepalvelukseen, mutta haluan opiskella ja asua täällä tulevaisuudessa. Maan ilmastosta on vielä vaikea sanoa mitään, sillä Suomen talvi on kokematta. Suomesta on lyhyt matka Eurooppaan, kun taas Australian lähin naapurimaa Uusi-Seelantikin on lentomatkan päässä. Tarjoustuotteita rajoitetut erät. Mutta motivaatiota on sitäkin enemmän. Suomi on lähellä kaikkea Powell ajattelee, että Suomi on sijainniltaan paljon lähempänä muuta maailmaa kuin Australia. elokuuta 2018 » N:o 65 Tarjoukset voimassa 31.8.2018 asti. + säv. Australialainen Aidan Powell saapui Suomeen tutustumaan muun muassa yli-iiläisiin sukujuuriinsa. Jos Powell muuttaa Suomeen, hän pitää Oulua vahvana vaihtoehtona asuinpaikaksi. Poikkeulupa antaa kalastaa sähkökalastuslaitteilla kiellettynä ajankohtana, kalastuskieltoalueella, rauhoitettuja kalalajeja ja -kantoja sekä kalastaa ja ottaa vapautettavaksi määrättyjä kaloja Pudasjärven ja Oulun kaupunkien sekä Utajärven kunnan alueella Viinivaaran pohjavesihankkeen tutkimuksissa hakemuksessa yksilöidyillä vesialueilla päätöksessä määritellyin ehdoin. – Tunnen olevani täällä kotona, kaikki ovat kohteliaita ja kiinnostuneita, kun he kuulevat minun olevan australialainen. Matka Suomeen on ollut hänen ensimmäinen vierailunsa missään edes lähellä Eurooppaa ja suomalaiset ovat vakuuttaneet ystävällisyydellään. Suomeen nuorukaista houkuttelevat suvun läheisyys ja korkeakoulut. Aidan Powell saapui Suomeen aluksi Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle, ja saapui pohjoiseen tutustumaan yliiiläisiin sukujuuriinsa. – Kävin lyhyen suomen kielen kurssin Melbournessa jo ennen tuloani tänne. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallintooikeuteen kirjallisella valituksella, jos kho myöntää valitusluvan. Lapsuutensa suomea käyttänyt äiti ei puhu kieltä kotona ja Aidanilla on hallussa vasta kielen alkeet. 21-vuotias Powell pohtii myös pysyvää muuttoa isoäitinsä kotimaahan. Hallintooikeus hylkäsi kalastusvalituksen » Rantapohja » Ylikiiminki Pohjois-Suomen hallinto-oikeus päätti hylätä muun muassa Kiiminkijoen kalastusalueen ja Hetejärven kalastuskunnan osakaskunnan tekemän valituksen koskien kalastuslain 47 § mukaista Oulun Vedelle myönnettyä poikkeuslupaa. Haaveissa muutto Suomeen » Mirko Siikaluoma » Yli-Ii Suomen ja Australian kaksoiskansalainen Aidan Powell on suuntaamassa ensi vuonna Suomen armeijaan. Nyt kun olen käynyt täällä ja tavannut sukuani, koen olevani lähempänä heitä ja tätä maata. Tämän kesän vierailu on lomamatka, mutta vuoden päästä kaksoiskansalainen aikoo saapua Suomeen asepalvelukseen. 67 90 ast. + säv. En vielä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, pian takaisin töihin Melbourneen suuntaava Powell kertoo. Powellin vakaana aikomuksena on opetella aktiivisesti suomen kieltä ennen armeijaan lähtöä. Seuraa meitä somessa tarjouksia loppukesään! Erä Black& dEckErin konEita! -30% kUorikatE • 50 l, 17JH koriStEkatE • 45 l • pähkinänruskea, 17JB • hiilenmusta, 17JD LOPPUerä! 150 sk 1 95 sk 3 95 sk LOPPUerä! 250 sk Avoinna: 7-19 (9-15) Oulu, Takalaanila Hautakorventie 2 PEittoSUoja ViSa • 9 l, PM1/PM3 valkoinen puolihimmeä • vesiohenteinen, alkydivahvisteinen ja akrylaattisideaineinen peittosuoja ulkokäyttöön (8,32 €/l), 51OE / 21AV akrYlin taloMaali • 9 l, puolihimmeä • vesiohenteinen akrylaattimaali uusille ja aiemmin maalatuille puupinnoille ulos (7,21 €/l) , FM65, FÅ90 UlkoSiVEllinSEtti • sekoiteharjasta • pakkauksessa 50, 70 ja 120 mm siveltimet, 21WZ 2 90 setti 69 00 ast. Suomessa hän kertoo nauttivansa ihmisten ystävällisyydessä: kotikaupunki Melbourneen verrattuna pohjoinen maa tuntuu hengeltään rentoutuneemmalta. – Ilmainen korkeakoulutus kiinnostaa ja ehkä työ englannin opettajana. 14 » Torstaina 23. – Olen aina tiennyt olevani puoliksi suomalainen. Suvun läheisyys painaa vaakakupissa paljon. Powellin äidin äiti muutti aikoinaan Australiaan Yli-Iistä ja perusti perheen suomalaisen miehen kanssa, mutta muutti takaisin Suomeen muutama vuosi sitten. Aion kotiin Australiaan päästessäni nimetä kaikki tavarat suomalaisilla nimillä, jotta opin sanoja paremmin, Aidan Powell kuvailee. Haluan tehdä jotain erilaista ja täällä minulla on enemmän sukulaisia, Powell kertoo. Jo ensivierailu Suomessa on saanut 21-vuotiaan Aidan Powellin tuntemaan olonsa kotoisaksi isoäitinsä kotimaassa. Isän puolen sukuaan Powell on käynyt tapaamassa Kanadassa ja vieraillut samalla Yhdysvalloissa. Ensi vuonna kaksoiskansalainen suuntaa Suomen armeijaan asepalvelukseen. Kielessä opeteltavaa Suvun läheisyys on Powellille tärkeä syy harkita muuttoa Suomeen: Australiassa hänellä ei ole juurikaan sukulaisia, sillä hänen isänsä on taustaltaan kanadalainen
elokuuta 2018 » N:o 65. 15 » Torstaina 23
08 534 8100 Kirkkokatu 27 A 5 krs, 90100 Oulu www.attendo.fi/hammaslaakari/aaria Hammas-Aaria on nykyään Attendo Hammaslääkäri Aaria. Soita heti 08 2377 9501 vesivek.fi Sateet tulee varmasti. Vastaava löytyy Ylikiimingissä myös hyvinvointipisteeltä ja kirkosta. Maikki Kuivala kertoo, että kuka tahansa osaa käyttää sydäniskuria eli defibrillaattoria, eikä sillä voi saada aikaan vahinkoa toista auttaessaan.. elokuuta 2018 » N:o 65 Nimi vaihtuu, palvelu pysyy Hammaslääkäri Hammaslääkäri VARAA AIKA! p. Sijaintipaikkansa lisäksi kauppa on hyvä paikka laitteelle aukioloaikojensa vuoksi. Viime vuosina nämä laitteet ovat yleistyneet julkisissa tiloissa, ja nyt myös Ylikiimingin S-marketille on Ylikiimingin Yrittäjien ja Arinan yhteistyössä hankittu oma sydäniskuri. SADE! PAIKALLISET POJAT! RANTAPOHJAN TEKSTARIT Lähetä kommenttisi tekstiviestinä numeroon Lähettäminen maksaa norm. – Meillä heräsi yrittäjien keskuudessa ajatus, että tämä henkiä pelastava laite pitää saada tähän ihan kylän keskustaan. Sydäniskuri on erittäin helppokäyttöinen laite, sillä se neuvoo koko ajan, miHenna Parkkinen, Laura Tuovila, Heikki Väänänen ja Teuvo Juuso saivat Maikki Kuivalalta lyhyen opastuksen sydäniskurin käytöstä. Vielä ehdit varmistaa katon kunnon. S-marketilla laite sijaitsee Postin seinällä, josta se on helppo tositilanteessa ottaa käyttöön. Apteekkari Tuovisen Laura oli ollut ensiapukoulutuksessa ja alkanut miettiä asiaa. Lisäksi olemme nyt tutustuneet tämän laitteen toimintaan, Teuvo Juuso kertoo. Suojaako katto. 040 5173 842 Sydäniskurin käyttöä ei tarvitse arkailla Ylikiimingin S-marketille oma laite yhteistyössä yrittäjien kanssa » Teea Tunturi » Ylikiiminki Sydäniskuri eli defibrillaattori on laite, jolla pyritään poistamaan sydämen pysäyttänyt ja henkeä uhkaava rytmihäiriö. Olin yhteydessä S-marketin Teuvo Juusoon ja hän suhtautui positiivisesti asiaan, kertoo Ylikiimingin Yrittäjien Henna Parkkinen. Aarian suun terveyden ammattilaiset huolehtivat sinun suusi hyvinvoinnista samassa tutussa sijainnissa, uudella ilmeellä! Hammaslääkäri Aaria Meidän katon alla on hyvä olla. 16 » Torstaina 23. • Varaa maksuton kuntoarvio nyt! • Säältä suojaan 1 päivässä • Tuotteet suoraan tehtaalta ilman välikäsiä … kevät , kesä , sy ... – Meidän henkilökuntamme on käynyt säännöllisesti turvakoulutuksen, jossa myös ensiapu tulee tutuksi. tekstiviestin hinnan
Tilat ovat suunniteltu käytettäväksi harrastetilana, varastona, säilytystilana, askartelutilana, välivarastona jne. Nykyaikaisten neuvovien puoliautomaattisten defibrillaattoreiden avulla maallikko voi myös defibrilloida. Auttaja (B) kytkee laitteen päälle ja noudattaa sen ohjeita. Sydänpysähdys voi olla sydänsairauden ensimmäinen oire. Tehokkaalla paineluelvytyksellä voidaan osin ylläpitää verenkiertoa, mutta sydänpysähdyksen aiheuttaman mahdollisen rytmihäiriön poisto edellyttää sydäniskurin antamaa sähkövirtaa. • Jatka puhaltamalla 2 kertaa. Paina rintalastaa kohtisuoraan alaspäin 30 kertaa. » Torstaina 23. Rakentaja Haukiputaan paikallinen Erikoisrakenne K / H Oy. • Defibrillaatio tulisi tehdä viiden minuutin sisällä sydänpysähdyksen alusta, jotta potilaan toipuminen olisi todennäköistä. (B) toistaa ohjeen ja painaa defibrillointipainiketta. • Autettava ei hengitä normaalisti: aloita paineluelvytys, paina 30 kertaa. Mahdollisuus tehdä minikeittiö, wc ja parvi. Aseta kämmentyvi keskelle autettavan rintalastaa, toinen käsi alemman päälle. (Lähde:defi.fi) Sydäniskurin käyttöä ei tarvitse arkailla Ylikiimingin S-marketille oma laite yhteistyössä yrittäjien kanssa Puoliautomaattiset defibrillaattorit tunnistavat kammiovärinän ja ohjaavat käyttäjäänsä ääni-, kuvaja valo-ohjeiden avulla. • Defibrillaattori (laite) saadaan paikalle. Hinnat alkaen 31240 €, sis. lainaosuutta 15620 €. • Jos defibrillaatio viivästyy, lisää painelu-puhalluselvytys todennäköisyyttä, että defibrillaatio käynnistää sydämen. Kysy lisää / tee pian varaus, https://www.etuovi.com/kohde/626685 Myynti / varaukset / lisätietoja: Jarmo Lehtosaari 040 546 7027 Petteri Haapala 040 567 1497 TARVITSETKO HARRASTE, VARASTO, AUTOTALLI, YMS. Maallikkokäyttöön tarkoitetun sydäniskurin tunnistaa kansainvälisestä vihreä-valkoisesta tunnuksesta. elokuuta 2018 » N:o 65 ® ® Lehtimainos kasvot 2018.indd 1 2.7.2018 15.10 Haukiputaan Annalankankaalle Virpiväylä 12 on aloitettu 16 harraste/varasto/autotalli osakkeiden rakentaminen. • Laite ei anna sähköiskua, ellei autettavalla ole kammiovärinää. tä pitää tehdä. Tämän jälkeen jatketaan elvytystä, kunnes ensihoitopalvelu on paikalla tai autettava virkoaa. • Yleisin sydämen pysäyttävä rytmihäiriö on kammiovärinä. INFO Sydäniskuri • Sepelvaltimotauti ja muut sydänsairaudet voivat aiheuttaa äkillisen sydämen pysäyttävän rytmihäiriön. Ovet ovat käyntiovellisia 3 m leveät ja 3.5 m korkeat nosto-ovet. Avaa hengitystie, sulje autettavan sieraimet, peitä suullasi autettavan suu ja puhalla rauhallisesti 2 kertaa, rintakehä nousee (liikkuu). Vain harvoin painelu-puhalluselvytys itsessään käynnistää sydämen. ja ovat kooltaan 28 39 m2, noin 4,5 m leveitä ja 4 m korkeita sekä 7,4-9,2 m pitkiä. – Tehokas elvytys parantaa elvytettävän henkiinjäämismahdollisuuksia 80 prosentilla, joten sekä laite että hyvät elvytystaidot ovat todella tärkeitä. Tunnustele poskellasi ilmavirtaa, katso rintakehän liikettä. • Sydänpysähdyspotilaan ensimmäinen auttaja on yleensä maallikko. Avaa hengitystie päätä ojentamalla, leuankärjestä kohottamalla. Laite analysoi sydämen rytmin ja ilmoittaa, jos rytmi on defibrilloitavissa ja kehottaa ”irti autettavasta”. TILAA. – Kuka vaan voi sitä käyttää, eikä sillä voi saada vahinkoa aikaan autettavalle, korostaa laitteen Ylikiiminkiin toimittanut haukiputaalainen Maikki Kuivala. Kammiovärinässä ainoa sydämen käynnistävä hoito on defibrillaattorilla annettava sähköisku. • Aseta autettava selälleen ja selvitä hengittääkö hän normaalisti. Sydänpysähdyksen sattuessa on nopea elvytyksen aloittaminen erityisen tärkeää. Hän kertoo, että myös haukiputaalainen Musavintti osti juuri sydäniskurin itselleen. aseta puhelin kaiutintoiminnolle toinen auttaja noutaa defibrillaattorin. Kuivala edustaa ruotsalaista perheyritys Klinggruppen Oy:tä, joka toimittaa puoliautomaattisia, akkukäyttöisiä ja kevyitä defibrillaattoreita. Auttaja (A) jatkaa painelu-puhalluselvytystä. T EE A T UN T URI. Osa defibrillaattoreista löytyy jo defi.fi -rekisteristä, jota ylläpitävät Suomen Punainen Risti, Suomen Sydänliitto ja Suomen Elvytysneuvosto. (B) kiinnittää liimaelektrodit autettavan paljaalle rintakehälle. • Kun henkilö ei herää, soita 112. elokuuta 2018 » N:o 65 INFO Punaisen Ristin elvytysohjeet • Jos henkilö menettää tajuntansa, selvitä, onko hän herätettävissä: puhuttele ja ravistele. 17 » Torstaina 23. Jatka rytmillä 30:2
– Me maanviljelijät emme osaa myydä tuotteitamme. Kun kuluttaja valitsee hyllystä kotimaisen tuotteen, on se paras tapa nostaa tuottajahintaa, Mikkola muistuttaa. Aukkopaikkoihin joudutaan kylvämään lisäsiemeniä. Epävarmuus nakertaa maanviljelijöitä. Maanviljelijät Markus Mikkola (vas.) ja Hannu Lahdenperä tutkivat peltoa, jossa heinänsiemenet itivät huonosti, mutta hiirenvirna menestyi hyvin. Kuluttaja päättää ostaako kotimaista Yhdeksi syypääksi maatilojen ahdinkoon sanotaan usein kauppaa. Enemmän siihen voi kuitenkin vaikuttaa kuluttaja. – Maksujen sumplimiseen menee aikaa ja valtavasti henkisiä voimavaroja, Lahdenperä lisää. Normaalikesänä tuo sademäärä voi tulla muutamassa päivässä. 18 » Torstaina 23. Mikkola toteaa, että ilmat ovat korkeammissa käsissä, joten niiden harmitteleminen on toisaalta turhaa. Mikkola ja niin ikään MTK-Iinseudun johtokuntaan kuuluva yli-iiläinen maanviljelijä Hannu Lahdenperä toivovat, että maataloustukien maksuajankohtaan tulisi varmuutta. Se tietää monta litraa maitoa. Tästä täytyy kiittää kuluttajia, Mikkola toteaa. Kylvin tällä viikolla 800 eurolla heinänsiementä peltoon. Tuo on meille iso summa ja aivan ylimääräinen menoerä, harmittelee Mikkola. elokuuta 2018 » N:o 65 » Tuija Järvelä-Uusitalo » Yli-Ii Kahta märkää kesää seurannut kuiva kesä aiheuttaa harmia ja ylimääräistä työtä maanviljelijöille. •Tilallaonlypsykarjaaja nuorkarjavasikoitayhteensä65. Yli-Iissä satoi vettä huhtikuun alun ja heinäkuun alun välisenä aikana 40 milliä ja koko kesänä yhteensä 100 milliä. – Tämän takia nyt tarvitaan valtionapua. •Tilallaolialuksilypsykarjaa,nykyisinseonemolehmätila,jonkapeltoja karjaovatluomussa. MAAJA METSÄTALOUS INFO Lahdenperän tila •HannuLahdenperäosti tilanvuonna2002vanhemmiltaan. – Nyt joudumme paikkauskylvöillä minimoimaan riskiä, että heinäsiemenet itävät keväällä. Normaalissa mururakenteisessa maassa juuri hakee kosteuden jopa kahdenkymmenen sentin syvyydestä, päivittelee MTK-Iinseudun puheenjohtaja, yli-iiläinen maanviljelijä Markus Mikkola. Maanviljelijäkaksikko pohtii, että ruuasta on tullut Suomen hyvinvointivaltiossa liian itsestäänselvyys. Maanviljelijäpiireissä on huomattu, että suomalaiset osaavat tehdä myös järkeviä valintoja. •Tilallaon58emolehmääja 118hehtaariaviljeltyäpeltoa. Mikkolan tila •Mikkolatostivattilan vuonna2012MarkusMikkolanvanhemmilta. Sateet tosin olivat nyt hyvin paikallisia niin, että lähialueella saattaa olla sateisempiakin seutuja. Kuivuuden takia esimerkiksi kaikki heinänsiemenet eivät ole itäneet. – Epävarmuus tukien maksamisessa on ongelmallisinta, Mikkola sanoo. Kaupassa myydään sitä, mitä kuluttajat ostavat. Se sen sijaan pistää harmittamaan, että maanviljelijöillä muista yrittäjistä poiketen myös tuotteista saatava hinta on muiden käsissä. Sen takia kauppa on erittäin tärkeä yhteistyökumppanimme. – Ääriolosuhteiden takia nyt ollaan menossa siihen, että suomalainen ruoka ei olekaan itsestäänselvyys, Lahdenperä toteaa. – Märkinä kesinä maan rakenne tiivistyi niin, ettei nyt kuivana kesänä kasvien juuret pääse hakemaan kosteutta. – Suomalaisen juuston kotimaisuusaste kävi jo 48 prosentissa, mutta on noussut sieltä 52 prosenttiin. Pakkoteurastuksilta ei vältytä Kaksikko pelkää, että pakkoteurastuksiin päädytään Suomessakin. Huonojen vuosien tuomaan ahdinkoon on toivottu apua niin EU:lta kuin valtioltakin. •Viljelysala58hehtaaria
Esimerkiksi timotei on todella herkkä kuivuudelle, sillä sen pääjuuristo on vain kymmenen sentin syvyydessä. – Tällä alalla kaikki tieto jaetaan toisille, koska on meidän kaikkien etu, että pystymme nostamaan maatalouden imagoa. Osalla taas on hyvät sadot. Joillekin tiloille ensimmäinen ja toinen korjuu tuotti jo riittävästi säilörehua kattamaan karjan ruokinnan vuoden tarpeet, mutta monella tilalla kolmas sato on välttämätön.” – Marika Tuomikoski. Monen toiveissa myös, että rehun hinta pysyy kohtuullisena. Toistaiseksi Suomessa ollaan kuitenkin hintojen alemmassa luokassa, muualla maailmassa viljan hinnat ovat korkeampia.” – Marika Tuomikoski Varsinkin ensimmäinen sato jäi tavanomaisesta paljon pienemmäksi. Markus Mikkola kertoo, että hänellä tällä hetkellä suurimmat huolet liittyvät ajan riittämiseen. Mikkolan ja Lahdenperän keskustellessa vitsi lentää. – Varsinkin jos nurmissa on käytetty vain yhtä lajia, ne kestävät huonommin kuivuutta. Oulun seudun ProAgrian kasvintuotannon asiantuntija Marika Tuomikoski ei ole kuullut, että tällä seudulla kuitenkaan jouduttaisiin pakkoteurastuksiin. Joillakin tiloilla kolmas sato on pakko korjata jo senkin takia, ettei nurmi jää talvea vasten kovin pitkäksi ja haittaa sitten kasvua keväällä, Tuomikoski sanoo. – Jos tilalla on enää muutama vuosi eläkeikään ja yleinen viesti on, ettei pienillä tiloilla ole kannattavuutta, voi nykytilanne vauhdittaa tilanpidon lopettamista, Lahdenperä lisää. Niin kuivaa viljaa ei tarvitse montakaan tuntia kuivaamossa pyörittää. MAAJA METSÄTALOUS Satonäkymät vaihtelevammat kuin vuosiin » Tuija Järvelä-Uusitalo » Rantapohjan alue Kesän kuivuus on koetellut maanviljelijöitä niin, että Suomessakin on vilauteltu Ruotsin tapaan pakkoteurastuksien mahdollisuutta. Aukkopaikkoihin joudutaan kylvämään lisäsiemeniä. He kertovatkin olevansa ylpeitä tuottaessaan eettisesti puhdasta, lisäainevapaata ja laadukasta ruokaa, mutta huoliakin toki tilanpitoon kuuluu. Ylpeästi puhdasta ruokaa Mikkola ja Lahdenperä ovat molemmat käyneet mutkan muualla palkkatöissä ja palanneet isänniksi kotitiloilleen. Epävarmuus nakertaa maanviljelijöitä T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO Hinnat ovat reagoineet satotilanteeseen ja ovat nousussa. – Elämme pienten lasten kanssa ruuhkavuosia. Lahdenperän tilalla suurimmat huolet liittyvät talouteen. Normaalilla laidunalalla ei meinannut huonon kasvun takia riittää syötävää. Kuivien kelien ansiosta puintikosteudet ovat nyt olleet todella alhaisia. – Niin kauan kun loppukasvattamo saa lihasta oikean hinnan, saamme mekin sen vasikoista. Joillekin tiloille ensimmäinen ja toinen korjuu tuotti jo riittävästi säilörehua kattamaan karjan ruokinnan vuoden tarpeet, mutta monella tilalla kolmas sato on välttämätön. Toistaiseksi Suomessa ollaan kuitenkin hintojen alemmassa luokassa, muualla maailmassa viljan hinnat ovat korkeampia. Verkostoituminen toisten maanviljelijöiden kanssa onkin heidän mukaansa yksi keinoista, joka auttaa jaksamaan. elokuuta 2018 » N:o 65 – Lapissa, rannikolla ja Etelä-Suomessa on karu totuus, että osalla tiloista loppuu talvella rehut. Alkuviikosta puitiin mitä suinkin ehdittiin, koska loppuviikolle ennustettiin sadetta. Jotta hätäteurastuksilta rehunpuutteen takia vältyttäisiin, on tiloja kannustettu korjaamaan kolmas rehusato, vaikka ei sitä itse tarvitsisikaan. Säilörehusadon lisäksi kuivuus vaikutti laidunlohkojen riittävyyteen. Kesän sää on vaikuttanut viljasatoonkin vaihtelevasti. – Paikka paikoin kuivuus on vaikuttanut jyväkokoon, jyvät ovat jääneet keveämmäksi, joten hehtaarisato on alentunut huomattavasti. – Ohrasta alkaa varmasti olla suurin osa puituna, kauraa puidaan parhaillaan. Sellaista en ole ennen nähnyt. Tilat toki laskevat nyt hyvin tarkkaan, mihin asti heidän rehunsa riittävät. Tilat joutuivat kehittelemään lisää laidunalaa. – En usko, että kovin moni lähtee ainakaan kasvattamaan eläinmääriään, mutta en ole myöskään kuullut, että Ruotsin kaltaiseen tilanteeseenkaan oltaisiin päätymässä. Poutineimmilla lohkoilla ei välttämättä ole pystytty korjaamaan kuin yksi sato. Kuivuus vaikutti säilörehusatoon myös Pohjois-Pohjanmaalla. – Laidunlohkot olivat paikoin tosi lujilla. Välillä tulee riittämättömyyden tunne, kun ei ehdi tehdä joka hommaa. – Varsinkin ensimmäinen sato jäi tavanomaisesta paljon pienemmäksi. Yhdellä tilalla koitettiin jopa kastella laidunta. Esimerkiksi Limingan ja Tyrnävän alueella voi olla hyvätkin satonäkymät, mutta rannikolla huonommat. Maanviljelijät Markus Mikkola (vas.) ja Hannu Lahdenperä tutkivat peltoa, jossa heinänsiemenet itivät huonosti, mutta hiirenvirna menestyi hyvin. Viljojen puinti on Rantapohjan alueellakin hyvässä vauhdissa. Kun tilan talous on ennestään tiukoilla, ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa rehua. Tuomikoski toteaa, että nyt odotetaan mielenkiinnolla viljan hinnan kehitystä. Tuomikoski ei muista milloin viimeksi satonäkymät olisivat olleet näin vaihtelevat. Monet tekevät jo nyt sopimuksia muiden tilojen kanssa, että mistä ostavat rehua ja millä hinnalla, ja ostetaanko säilörehuvai olkipaaleja. Toisaalta on kyllä mukava tuottaa maailmanluokan lihaa ja maitoa. 19 » Torstaina 23. Kaikki vilja ei tosin ole vielä valmista, joten kypsymistä joudutaan odottelemaan. Kun sään ääri-ilmiöistä kerrotaan tulevan yhä tavallisempia, saa se miettimään, onko maataloudella tulevaisuutta. – Puintikosteus on ollut jopa alle 16 prosenttia. Pankitkin ovat nykyisin tosi tiukkoina lainottamaan maataloustuottajia, Mikkola sanoo. – Hinnat ovat reagoineet satotilanteeseen ja ovat nousussa
Joen yläosalla Kaihuanjärven alapuolella olevat kohteet ovat pieniä ja osittain ilman työkoneita kunnostettavissa, kun taas joen alaosan perattujen koskien työt ovat suurempia vaatien myös vesilain mukaisen luvan. Olhavan seudun kehittämisyhdistys toimii linkkinä maanomistajien suuntaan sekä koordinoi ja aktivoi talkookohteet. Järvien kunnostustalkoita on toteutettu enemmänkin. MAAJA METSÄTALOUS Olhavanjoen kunnostaminen aloitettiin talkoilla » Rantapohja » Ii Olhavanjoen kalataloudellinen kunnostaminen aloitettiin lauantaina puronkunnostustalkoilla joen alkulähteiltä Kaihuanjärven alapuolella. Kutusoraa levittämässä Pekka Huovinen (vas.), Martti Ylitalo, Heikki Huovinen ja Eero Hiltunen.. Olhavanjoen kunnostus on myös yksi valtioneuvoston vahvistaman vesienhoitosuunnitelman toimenpide. tai etunimi.sukunimi@polkky.. Lauantain talkoiden kaltaisia puronkunnostustempauksia on kunnostussuunnitelman laatijan Eero Hiltusen mukaan näillä leveyksillä pidetty harvoin. www.polkky.. 20 » Torstaina 23. elokuuta 2018 » N:o 65 Kuusamo Suomussalmi Kajaani Rovaniemi Salla Pudasjärvi PÖLKKY KITKAWOOD ULEA Taivalkoski KAJAANIWOOD Oulu Vieremä Sotkamo Hankintatoimisto Saha Jari Nykänen 040 653 0122 Jari Juntunen 040 515 9779 Esa Polojärvi 040 670 9003 Aki Huttu 040 678 7064 Markus Viitala 0400 178 677 Sami Oinas 040 775 3049 Jussi Timonen-Nissi 040 510 4847 Vilho-Petteri Koivisto 040 167 8961 Jukka Heikkinen 040 653 1599 Jaakko Heikkinen 044 413 3140 Pölkky Metsä Oy Kemijärventie 73, 93600 KUUSAMO Puh. 040 833 9831 of?ce@polkky.. Hankkeen toteuttajana toimii Iin kunta, joka on saanut Lapin ELY-keskukselta rahoitusta nyt tehtäviin kunnostustoimiin sekä vesilupien hakemiseen seuraavaan toteutusvaiheeseen liittyen. Joen kunnostusta on Olhavassa odotettu jo parikymmentä vuotta. Talkoolaiset saivat samalla oppia, mihin ja miten kutuja poikasalueita parannetaan ja hoidetaan. Olhavanjoen pääasialliset kunnostusmenetelmät ovat koskialueiden kiveäminen poikasalueiksi ja asentopaikkojen luomiseksi, virran ohjailu kuiville jääneiden uomanosien vesittämiseksi sekä runsas kutualueiden rakentaminen. Olhavanjoessa on kaikkiaan 26 kunnostuskohdetta. Kunnostukset tulevat parantamaan erityisesti taimenen, harjuksen, siian ja lohen sekä nahkiaisen ja ravun elinmahdollisuuksia
– Tilakohtaistakin suojelua harrastetaan nykyään enemmän. Metsänhoitoyhdistysten kanssa samoilla linjoilla on myös puukauppaa ja metsäpalveluja yksityisellä puolella tarjoavan MetsäForestin Iin toimipisteen metsäasiantuntija Matti Heinonen. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta positiivisen vireen uskotaan metsäalalla jatkuvan. elokuuta 2018 » N:o 65 MAAJA METSÄTALOUS Puukaupassa menossa vilkas vuosi Kasvu näyttää jatkuvan tulevaisuudessakin » Inkeri Harju » Rantapohja Kyselykierros Rantapohjan alueelle kertoo hyviä uutisia metsäalalta. Hänen mukaansa erityisesti korjuukelpoisilla päätehakkuilla ja harvennuksilla on hyvä kysyntä. – Hakkuumäärät ovat olleet selvässä kasvussa, puulla on nyt kysyntää. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että puukauppa käy ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Luulen, että näin jatkuu myös tulevaisuudessa, Heinonen sanoo. Hakkuussa syntyy myös lahopuuta, kommentoi Yli-Iin mhy:n Mikko Mäkelä. Näillä näkymin Suomen pohjoispuolelle ollaan suunnittelemassa ainakin kahta tai kolmea uutta biojalostustehdasta. Varsinkin kuitupuun kysyntä on kasvanut, kertoo Timo Mikkola Kiimingin Metsänhoitoyhdistyksestä. – Metsissä tapahtuu nyt paljon. – Vienti vetää ja puukauppa käy. – Metsäala ei olekaan enää taantuva ala, vaan voimakkaasti kehittyvä, johon investoidaan suuresti, kommentoi Oulun seudun mhy:n toiminnanjohtaja Juhani Heikkinen. Puu menee kaupaksi monessa muodossa. – Mielestäni uhkaa metsien monimuotoisuudelle ei synny, Heikkinen sanoo. Metsänomistajia ja metsäsijoittajia on tullut viime vuosina lisää. – Puuta kasvaa koko ajan enemmän, kuin sitä hakataan. Metsäalalla eletään valoisia aikoja. Iin Metsänhoitoyhdistyksen Henri Turtinen kertoo, että vilkas puukauppa saa leimikot nopeasti korjuuseen. Myöskään Heinonen MetsäForestilta ei jaa huolta monimuotoisuuden häviämisestä. Nyt olisi metsänomistajille otollinen aika purkaa rästiin jääneitä ensiharvennuksia, hän jatkaa. – Hinnatkin ovat nousseet maltillisesti. 21 » Torstaina 23. Metsäalalta kuitenkin vakuutellaan, että huoli on turhaa. Myös puun hinta on maltillisessa nousussa. Juhani Heikkinen muistuttaa, että arvokkaita luontokohteita suojellaan ja hakkuissa otetaan huomioon kestävän metsätalouden periaatteet. INK ERI H A RJU Sahoilla sahataan lähes maksimiteholla, myös paperiteollisuus, varsinkin kartonki, on tuotantokapasiteettinsa huipulla.” – Timo MIkkola. Tämä lisää entisestään puun kysyntää. Antti Härkösen mukaan keskustelua aiheesta käydään pääasiassa mielikuvilla ja ylilyöntejä nousee koko ajan pinnalle. Uusia tehtaita alueelle on myös viime vuosina tullut. Kuitupuukin menee nyt kaupaksi, aiemmin sen kysyntä oli nihkeämpää, Heinonen sanoo. Hänen mukaansa katetta positiivisille odotuksille saadaan, jos osakaan Pohjois-Suomeen suunnitelluista investoinneista tulee toteutumaan. – Sahoilla sahataan lähes maksimiteholla, myös paperiteollisuus, varsinkin kartonki, on tuotantokapasiteettinsa huipulla, Mikkola selittää. Antti Härkönen Pudasjärven Metsänhoitoyhdistyksestä sanoo suunniteltujen investointien olevan tärkeitä niin metsänomistajien kuin koko yhteiskunnankin kannalta. – Pohjois-Suomen elinvoimaisuuden kannalta metsätaloudesta raaka-ainetta käyttävä teollisuus on elintärkeää, hän sanoo. Hakkuut eivät uhkaa Suomen metsiä Noususuhdanteessa oleva metsäala ja hallituksen kovat hakkuutavoitteet ovat herättäneet joissakin huolta metsien ja niiden monimuotoisuuden säilymisestä. Metsänhoidossa monimuotoisuus otetaan hyvin huomioon
– Syksyllä toiveissa on myös kokonaan paikallinen lanka haukiputaalaisesta lampaasta. Se, että muutto tapahtui jo tänä kesänä ei hänen mukaansa ollut suunnitelmissa. Heinäkuun lopussa Pohjois-Pohjanmaalla oli 4 600 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten, kerrotaan ELY-keskuksesta. Hän toivoo, että Louhittaren Luola olisi paikka, johon voisi jokainen vähänkään käsitöistä kiinnostunut tulla kysymään neuvoja ja hankkimaan uusia ideoita. Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste laski 2,5 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta. Nyt on jo myynnissä kotimaisia tuotteita, mutta haluaisin langan, jonka voisin hakea itse autolla värjäämöön. elokuuta 2018 » N:o 65 UUSIA PALVELUJA » Langat muuttivat Haukiputaan keskustaan » Inkeri Harju » Haukipudas Monelle haukiputaalaiselle jo entuudestaan tuttu Louhittaren Luola muutti kesän aikana Martinniemestä uusiin tiloihin Haukiputaan keskustaan. Rantapohjan alueella Iin työttömyysprosentti oli heinäkuussa 12,4 prosenttia, joten se lähenee luvullaan maakunnan keskiarvoa.. Myymälän puolella on myynnissä itse käsin värjättyjen lankojen lisäksi muun muassa nappeja ja neulomistarvikkeita. Miitti on yhteinen harrastuspaikka käsityön ystäville, Salmela kertoo. – Ainahan se mietityttää, että miten asiakkaat löytävät, mutta olemme toimineet niin pitkään alalla, että meidät kyllä jo tunnetaan. Uusi lounasravintola nousee huonekaluliike Sotkan talonakin tunnettuun rakennukseen. Suuren suosion Martinniemessä saaneet neulemiitit jatkuvat myös uusissa tiloissa. Toki erikseen sovittaessa voin olla auki muulloinkin, Salmela sanoo. Avajaisten jälkeen lankamyymälä on avoinna torstaisin ja perjantaisin kello 12–17. 22 » Torstaina 23. Sen juhlatila Kelokellari on ollut Jäälissä Vanhallatiellä muutaman vuoden ajan, mutta nyt Runtit luopuvat tiloista vanhalla koululla. Kaiken tulisi olla lauantaina valmista. Uusien tilojen avajaisia vietetään tulevana lauantaina 25. Lounasravintolan pitäminen on tuttu juttu Runteille, sillä he ovat aiemmin olleet Syötteellä lounasravintolayrittäjinä neljän vuoden ajan. Korkeimmat työttömyysasteet olivat Oulussa (14,0 %), Taivalkoskella (13,9 %) ja Vaalassa (13,4 %). Uudessa myymälässä Salmela nauttii erityisesti suuresta luonnonvalon määrästä. Heinäkuun lopussa työttömien osuus työvoimasta (työttömyysaste) oli koko maassa 10,8 % ja Pohjois-Pohjanmaalla 12,0 %. He työllistävät tällä hetkellä itsensä lisäksi myös nuorimman lapsensa. Työttömyyden alentuminen on jatkunut jo pidempään suotuisana. Yrittäjäpariskunta etsi pitkään tiloja Kiimingin ja Jäälin alueelta, mutta sopivia ei löytynyt. elokuuta. Tuulia Salmelan lankakauppaja värjäämö Louhittaren Luola aloittaa toimintansa uusissa tiloissa Haukiputaan keskustassa. Kari ja Sirpa Runtti vievät Sirukan Ouluun. – Muut päivät varaan sitten värjäämiseen. Suositut neulemiittit jatkuvat Uudet tilat mahdollistavat Louhittaren Luolan aukioloaikojen laajenemisen. – Neulemiitit ovat ilmaisia kaikille avoimia tilaisuuksia, jonne voi tulla hankkimaan ja jakamaan ideoita. Aukioloajan ulkopuolella tiloja voi vuokrata. Pitkin hampain poistuin edes Martinniemestä, Salmela kertoo. Miittien ajankohdat löytyvät Luolan Facebookista sekä nettisivuilta. Kari ja Sirpa Runtin Siruka on monipuolinen eräkeittiö-, pitopalvelu-, tilausravintolaja juhlatilayritys. Taka-Lyötyssä potentiaalista asiakaskuntaa on Sirpa Runtin mielestä riittämiin, sillä alue on työpaikkavaltaista. He harkitsivat myös tontin ostoa ja omien tilojen rakentamista, mutta se olisi ollut investointina liian suuri. Uusien tilojen eteen on nyt tehty remonttia kaksi kuukautta. Vanhat tilat Martinniemessä olivat epäkäytännölliset ja pienet yrityksen tarpeisiin. Louhittaren Luolan uusissa tiloissa on lankamyymälä sekä lankojen värjäämiseen tarkoitettu tila. Tulevaisuudessa haaveena on lisätyövoiman palkkaaminen. Asiakaspaikkoja lounasravintolaan tulee noin 80–100, ja se on avoinna maanantaista perjantaihin. Salmela kertoo harkinneensa muuttoa jo muutaman vuoden ajan. – Vuonna 2011 tein ensimmäisen värikartan, jossa oli muutamia värejä, nyt uusimmassa kartassa taitaa olla päälle 320 väriä. Miittien lisäksi Salmela haaveilee erilaisten käsityökurssien järjestämisestä, kunhan hommat uusissa tiloissa alkavat pyöriä sujuvasti. Lounasravintolan lisäksi Runtit jatkavat edelleen eräkeittiöja pitopalvelutoimintaa. Vuonna 2011 tein ensimmäisen värikartan, jossa oli muutamia värejä, nyt uusimmassa kartassa taitaa olla päälle 320 väriä.” – Tuulia Salmela Siruka suuntaa Ouluun » Teea Tunturi » Jääli Jääliläinen Eräpalvelu Siruka avaa syyskuun alussa Taka-Lyöttyyn lounasravintolan. – Sattumalta tämä tila vapautui ja oli minulle juuri oikea. Erityisen ylpeä Salmela on värjäämönsä laajasta värikartasta. – Vähän on haikea mieli lähteä pois Jäälin tiloista, mutta olemmehan silti edelleen paikallinen yritys, joka näkyy täällä tapahtumissa ja juhlissa, Sirpa Runtti sanoo. SIRUK A INK ERI H A RJU Työttömyys vähenee » Rantapohja Pohjois-Pohjanmaalla oli heinäkuun lopussa 22 400 työtöntä työnhakijaa (mukaanlukien lomautetut). – Nyt asiakkaat näkevät lankojen oikeat sävyt luonnonvalossa, hän iloitsee. Tuulia Salmelan lankakaupan -ja värjäämön löytää nykyään Hotelli Samanttaa vastapäätä olevan rakennuksen tiloista. Ja jos ei niistä löydy sopivaa, niin sitten luon uuden värin asiakkaan toiveesta, Salmela selittää. Maakunnan työttömyysaste oli 12,0%. Sopivia tiloja on ollut vaikea löytää, sillä en missään nimessä halunnut lähteä Haukiputaalta
krs 2h+k+s 44,5 m2 39 180 € 130 600 € 3. 23 » Torstaina 23. ESITTELY SU 26.8. As Oy Herralanhovi sijaitsee täydellisellä paikalla Haukiputaan keskustassa. krs 2h+k+s 54 m2 46 380 € 154 600 € Vaivatonta ja viihtyisää. krs 3h+k+s 68 m2 53 310 € 177 700 € 4. Sellaista on arki, kun kaikki palvelut ovat kirjaimellisesti kivenheiton päässä kotoa. krs 2h+k+s 48,5 m2 37 380 € 137 800 € 2. klo 12–13 Herralantie 1 (tontilla), Haukipudas. 050 343 8857 vesa-matti.tervonen@temotek.fi TEMOTEK-KODIN SINULLE VÄLITTÄÄ Vapaana olevia huoneistotyyppejä: Kerros Tyyppi Koko Myyntihinta Velaton hinta 1. Kaikki palvelut ovat lähellä, samoin rauhalliset ulkoilualueet ja Kiiminkijokivarsi. Herralanhovissa asut vaivattomasti uudessa, sinulle suunnitellussa kerrostalokodissa. elokuuta 2018 » N:o 65 As Oy Herralanhovi Herralantie 1, 90830 Haukipudas temotek.fi/kodit Elämänlaatua rakentamassa Vesa-Matti Tervonen, LKV p
Kokoomuksen puoluevaltuustossa hän on ollut jäsenenä vuodesta 2016. Metodi on intervalli: aamukolomelta humpalta ja viijeltä ylös ja suunnistuskisoihin. Uutta raatinaihetta toi Illin wanhaisäntä Haatainen, joka oli ollut suunnistuskisoissa Latviassa. Lisäksi ohjelmassa on muun muassa tikan, crocksin ja kettingin heittoa, pomppulinnaa, onnenpyörää sekä kasvomaalausta. Tuomikosken veljekset ovat palanneet areenalle eikä hullummin kulkenutkaan. Pyydämme välttämään liikkumista maapadoilla ja niiden tausta-alueella raivauskoneen läheisyydessä. Työskentelyalueet rajataan varoitusmerkein. 24 » Torstaina 23. Kirkonpenkin käytöskoodina on ollut iät ajat Ison kirjan ohje: nainen vaietkoon srk:ssa. Raati katkesi äkkiä ja Mukavan Paikan wanhaisäntäkin meni hilijaseksi. Niklaksen oli jääminen pronssille. Muut pistelijat tutuille naamoille Kukkula & hevosmies-Heikki, mutta seuraavat eliittipaikat olivat nuorison juhulaa: Vasikkasaaren Anton, Illin poika Markus ja Kapustan Kalkkeen Samu, ehtipä joukkoon vielä naisten keulilla Minna Patanen jättäen Vähävauhti-Veijolan jänestämät taakseen. Fanikerhon nokkamies Tiiron Matti huusi kirkonpenkiltä: Ei oo menny humpat hukkaan! Ja toden totta. Lisäksi nähdään rivitanssia. elokuuta 2018 » N:o 65 Iissä Raasakan voimalaitoksen yläaltaan maapatojen tausta-alueen kuivatusojien vesakonraivaustyö PVO-Vesivoima Oy raivaa vesaikkoa koneellisesti Raasakan voimalaitoksen yläaltaan maapatojen taustaojilla, jotka on sovittu kunnossapidettäviksi. Huomon pariskunta järjesti mukavan romanttisen perjantai-illan itselleen. Nöötillä, Arilla, Arjalla ja kellomiehellä oli direktoraatissa vaihtelua. Oijärven Mökkihöperöt ry:n järjestämien venetsialaisten päätteeksi nähdään ilotulitus. Kakkonen: 1) Teemu Honkanen 7.14, 2) Rodion Kurtti 7.15, 3) Niklas Mäenpää 7.30, 5) Matteus Tuomikoski 8.36, 6) Arttu Pyykkönen 8.48, 7) Benjam Tuomikoski 9.25, 8) Tommi Vimperi 9.38, 9) Eemil Pennanen 9.40, 10) Saaga Pesämaa 10.27, 11) Jasmin Lepistö 10.36, 12) Oona Kellokumpu 11.12, 13) Niilo Mustonen 11.31, 14) Oona Pesämaa 13.47. ) ja ne kestävät arviolta lokakuuhun saakka. Pääesiintyjänä on lastenyhtye Soiva Siili. Hurauttihan siihen normaaliajallaan Mukavan Paikan wanhaisäntäkin. Tarjolla on syötävää ja juotavaa, karkkikatapultti ampuu herkkuja ilmaan. ja kisaan on ilmoittauduttava kello 17–17.45 välisenä aikana. Työhön liittyviin tiedusteluihin vastaa ympäristönhoitomestari Juha Kerkelä p. Pronssin nappasi Junnilan mies. Tansittamassa on tanssiorkesteri Rojal. Illan pimetessä nähdään tulija valoshow. Onkikisassa on oltava omat onget ja syötit mukana. Jännittyneinä jäätiin oottelemaan viikonloppua, minkälaisen twiitin Timo Soini pukkaa ja mitä sanovat Sipilä ja Rinne. Raivausta tehdään arkipäivisin klo 06.00–22.00 välisenä aikana. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Jäälin asukasyhdistys ry, Jäälin Lions Club, Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistys ry, Huvia ja Jäälin Maja. Kakkosella oli tuima taisto Teemun ja Rodionin välillä ja tuloksena aivan hurjat enkkarit. Sitten nähtiin hurja otatus. Ampisillahan on näin loppukesästä ollut sukupolvenvaihos. Jänesjuoksusta tuli melkoinen hulabaloo, kun samaan vetoon Arton lisäksi lyöttäytyi puolikymmentä muuta taivaltajaa. Pian saapuivat sukukaima Osmo, laulajapoika von Backman, Tiiron Matti, joka on perinyt nimikkopaikan isä-Lassilta. Puoluevaltuusto pitää järjestäytymiskokouksensa 15.–16.9.2018 Helsingissä, jolloin se valitsee itselleen kaksi varapuheenjohtajaa. Ei puhettakaan hilijenemisestä. Hillaämpärikin oli ollut mukana turhan panttina, kun maastot olivat olleet käyräpitoista rytteikköä. Simonen ehdolla puheenjohtajistoon » Rantapohja » Kiiminki Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus esittää kiiminkiläistä insinööri Pekka Simosta Kokoomuksen puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi kaudelle 2018-2020. Pudiksen kova kundi Puurunen katteli ihimeissään outoja selekiä etupuolellaan. Simonen (47 v) on toiminut pitkään erilaisissa poliittisissa ja järjestöllisissä luottamustehtävissä muun muassa kaupunginvaltuutettuna, maakuntavaltuutettuna, sairaanhoitopiirin hallituksessa, tulevan maakuntauudistuksen valmisteluelimissä, kuntaliiton valtuustossa, Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallituksessa sekä useiden paikallisyhdistysten johdossa. Onkikilpailu on suunnattu lapsille. Koko perheen tapahtuman ohjelmassa on tikan, kettingin ja saappaan heittoa sekä ongintaa. Pistivät Emilin vitoselle ja kävelivät romanttisesti käsi kädessä Tohilanhaaran rantaan. Venetsialaisissa annetaan tietoa järven kunnostushankkeesta ja metsätietopolusta. 050 303 8663 TIEDOTUS www.pohjolanvoima.fi @PVOVesivoima URHEILU » Kyösti Kujala voittovuorossa viimeisimmässä Illinjuoksussa » Rantapohja » Ii Lies-Arppa oli ensimmäinen istuja Illin kirkonpenkille, kun vietettiin taas kerran juoksujuhlaa. Sitä on mukava katella talven pimeinä iltoina. Vajaat 22 minuuttia se onni kesti. Ukkojen vaikenemisen aiheuttivat Lies-Arpan siskot, jotka ihan muina naisina vääntäytyivät istumaan eteläisemmälle penkille alkaen sukupuolelelleen ominaisesti porista. Työt aloitetaan viikolla 35 (27.8. Saagan ennätyksestä iloittiin koko perheen voimin ja Pekka-papalle lähti tekstari välittömästi. Hopealle kiri lupaava Kristian Palomaa, joka paransi debyyttiaikaansa uudelle minuutille. Ressu kertoi kuntonsa salaisuudeksi aamuyölle kestävät humppareissut. Vuorokausijuoksija Heli piti Illin vitosta kovin lyhyenä. Heittolajeissa on sarjat lapsille, naisille ja miehille. Ampparit olisivat tehneet muutaman tunnin hukin Illinjuoksuissa, ja Jari Lindström olisi ollut tyytyväinen. Jäälissä juhlitaan Venetsialaisia » Rantapohja » Jääli Jäälissä nautitaan yhteisestä kesäillasta ensi lauantaina 25.8. Hurjakuntoisen Kyösti Kujalan mitalin väri oli tällä kertaa kultaa ja rouva sai ikuistettua voittojuoksun tabletilleen. Junnilan pikajuna Ressu Redfort ja Juha-Matti Leskinen repivät loppusuoraa rinta rinnan hampaat irvessä. Direktoraatti neuvoi juoksemaan saman tien koko viikon ja lupasi ottaa ajan seuraavana perjantaina. Vähävauhti-Veijola oli lupautunut Handin Artolle jänekseksi, vaikka on enemmänkin niiden haukkuja. Koskee myös kirkonpenkkejä. Nööti lupasi, että ampiset saavat hätistää seuraavalla kerralla juoksijoita ennätyksiin, jolloin ei tartte jäneksiä. Arto meni kirkkaasti alle 22:n ja samaalla SB:hen muutama muu. Illan aikana soudetaan leikkimielinen soutukilpailu. Venetsialaisten jälkeen on tanssit Oijärven Sampolassa. Ei ollut siellä kirkonpenkkejä katsojille. Direktoraatti hyväksyi ilimotuksen, mitä kirkonpenkillä ei tiijetty. Vitonen: 1) Kyösti Kujala 17.36, 2) Kristian Palomaa 17.50, 3) Esa Mäkelä 18.00, 4) Juha-Matti Lehtinen 18.01, 5) Pekka Kukkula 19.08, 6) Heikki Tiiro 19.50, 7) Anton Mäenpää 20.08, 8) Markus Pyörälä 21.10, 9) Samu Manninen 21.10, 10) Minna Patanen 21.33, 11) Aki Huovinen 21.37, 12) Janne Pihlajaniemi 21.42, 13) Emil Huomo 21.43, 14) Arto Hand 21.45, 15) Jorma Puurunen 21.47, 16) Vesa Savolainen 22.23, 17) Kari Holappa 22.52, 18) Ari Suorsa 24.24, 19) Marjut Vuorenmaa 24.42, 20) Aimo Veteläinen 24.57, 21) Ritva Ylisiurua 25.22, 22) Tarja Hand 25.40, 23) Tapio Manninen 27.08, 24) Heli ViertoSuorsa 27.43, 25) Päivi Autio 29.02, 26) Jouni Hattunen 32.39. Illan onnistujiin kuului Tarja, joka riemuitsi uuden minuuttirajan alituksesta. Venetsialaisia vietetään kello 18–21 Oijärven venesatamassa. Kellomies meinasi tulla ilonpilaajaksi kertomalla, että aine menee jonkun minuutin alle. Kokouksia TILAA OMA RANTAPOHJASI numerosta 0400 537 148 tai www.rantapohja.fi. Direktoraatin kopissa pyöri kaksi ampista hakeutumassa kiky-sopimuksen mukaisesti aktiivimallin hoitoon, jotta pansuuni ei laske. Jänesjuoksu aiheutti polemiikkia kirkonpenkilläkin niin, että naisten läsnäolo unehtu. On syntyny uuvella kuningattarella uusi työmiespolovi ja entiset työmiesampiset ovat joutuneet pansuunille. kello 18–21 venetsialaisten merkeissä Jäälin majan rannassa. Venetsialaiset ja tanssit Oijärvellä » Rantapohja » Kuivaniemi Kuivaniemen Oijärvellä järjestetään ensi lauantaina venetsialaiset ja tanssit
toimistoksi. Lähtö klo 10 asukastuvalta, paluu noin klo 15. Seuratoimintaa Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja. kello 12.00 Kirkonkylän Seurakuntakeskuksessa. Tervetuloa sekä omistaan hoitavat että heidän läheiset! n Haukiputaan eläkeläiset ry:n syyskauden kerhotoiminta alkaa torstaina 30.8.2018 klo 11.00. Myös uudet toiminnasta kiinnostuneet henkilöt ovat tervetulleita. n oulun seudun omaishoitajat ry Ommaiskahvila Iissä torstaina 30.8. Kerho on avoin, uusia osallistujia kaivataan, nettiopastusta jatketaan syksyn mittaan. Pieni hemmotteluhoito, suolaista purtavaa ja mukavaa ohjelmaa. Puh. klo 13.00-15.00 Iin seurakuntakeskuksessa os. Kotimainen tuote. ja 3.12.2018 lauantaina 8.9.2018 ruska/kotiseuturetki Viinivaaran lähteille ja Kirkaslammelle. lukupiiri kokoontuu kerran kuukaudessa kirjastossa klo 18 maanantaisin 10.9., 8.10., 5.11. Ilmoittaudu 1.9.2018 mennessä p. Tiloja tarpeesi mukaan n. Yhdistyksen hallitus TILAA OMA RANTAPOHJASI numerosta 0400 537 148 tai www.rantapohja.fi n Ylikiimingin yhdistys SYYSKAUSI 2018 ALOITETAAN! Keskiviikkokerho asukastuvalla klo12 5.9.2018 alkaen. Puistotie 3. Tasapainojumppa alkaa torstaina 6.9.2018 klo 11.00. Tervetuloa! AA,VT kaupanvahvistaja Myytävänä VANHAT SUOMI-KOLIKOT Paljetie kirppis, Oulu (vitriini) Kadonnut www.perinneladot. 25 » Torstaina 23. Iltapäivää vietetään leppoisissa tunnelmissa kahvitellen ja rupatellen. Kokouksia Halutaan ostaa HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. klo 18.00 Pääpalkintona 150€. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Perattua muiKKua nuorittatie 100, klo 13-13.15 Ylikiimingin kaupan pihalla klo 14 Haukiputaan yhdistys ry. Kuukausikokoontuminen tavan mukaan toisena keskiviikkona eli 12.9.2018 kello 13.00 asukastuvalla, omaa ohjelmaa, kahvia, arvontaa. Tervetuloa. Haapala puh. oPKK P. Syyskauden ensimmäinen kerho keskiviikkona 29.8. Varaa 2018 toimitusaika ajoissa! Hirsiladot, pihavajat, venevajat, autotallit 45mm hirrestä. Ohjelmaa, kahvitarjoilu. Katso laaja mallisto netistä. Sinunkin ilmoituksesi huomataan!. 040 567 1497. elokuuta 2018 » N:o 65 Ilmoituksia Huveja bingo nuorittalla perjantaina 24.8. 0400 802 772. 045-1225531 Työsuorituksia SÄHKÖtYÖt www.sahkoreiskat.fi 044-577 5821 Vuokrattavana HYvÄt toimitilat Haukiputaan keskustassa. Oppaana Pentti MarttilaTornio. Irtolehdellä 51 pallorajalla 750€/150€. Omat eväät ja makkarat mukaan, kimppakyyti (5e/hlö) tai bussi, jos lähtijöitä riittävästi. 67 ja 30 m 2 esim
Rantapohjan nettisivuilla on nähtävillä video siitä, kun motoristit saapuvat Kiiminkijoen koululle. Sen vuoksi olemme täällä. MKKV:n maanantainen Kiiminkijoen koulun vierailu oli jatkoa porukan Lapland Tourille, jonka aikana lähes joka päivä moottoripyöräilijät ovat käyneet jollain koululla vastustamassa koulukiusaamista. Eilen koulurauha julistetttiin jo 28. kerran. Sovittaisiinko niin kuin ihminen toiselle ihmiselle, että jokainen saa olla koulussa turvallisin mielin, eikä ketään kiusata, kysyi Santaharju Kiiminkijoen koulun oppilailta. Julkaisemme nuorten mediayhteistyön parissa syntyneitä mielipidekirjoituksia Rantsikassa, mielipidesivulla sekä Ranta pohjan nettisivuilla mielipiteet-kategorian alla osoitteessa www.rantapohja.fi. Jos kiusaat, voit viedä ainoan hyvän hetken koulukaveriltasi. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas. Koulurauhatyössä kiinnitetään huomiota siihen, miten jokainen voi pienillä teoilla vaikuttaa ilmapiiriin koulussa. – Jos olo on surkea ja kotona on paha olla vaikka siksi, että vanhempi juo liikaa viinaa, voi koulu olla ainoa paikka, joka tarjoaa suojaa ja turvallisen olon. Mitä mieltä alueen nuoriso on ajankohtaisista asioista. elokuuta 2018 » N:o 65 LASSI JA LEEVI » Rantsikka on nuorten areena. Teeman avulla halutaan nostaa esiin oppilaiden osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia kouluissa. Kukaan ei ole täydellinen, vaan jokaisella on vikoja, mutta silti jokainen meistä on arvokas, muistutti MKKV:n Ari Santaharju. Tilaisuudessa esiintyi myös Taikuri Luttinen. T EE A T UN T URI Koulu on yhteinen sateensuoja jokaiselle » Teea Tunturi » Kiiminki Motoristit koulukiusaamista vastaan on järjestö, joka kiertää ympäri Suomea kouluissa puhumassa oppilaille kiusaamiseen liittyvistä asioista. Koulurauhan julistuksen takana ovat useat eri järjestöt, kuten MLL ja Suomen vanhempainliitto. MKKV:n ohjelmisto oli yllättävä. Motoristien sanoma on tärkeä: Koulukiusaaminen ei ole hyväksyttävää. Lähes neljäkymmentä motoristia eri puolilta Suomea kurvasi Kiiminkijoen koululle muistuttamaan, että koulukiusaaminen ei ole hyväksyttävä asia. Vantaalaisista oppilaista koottu suunnittelutyöryhmä on ideoinut lukuvuoden teemaksi ”Sinä voit vaikuttaa – Hymykin auttaa”. 26 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » » Torstaina 23. Peppi Ahola pääsi opettamaan motoristeille rintauintia, samalla hän kauhoi rikki kaikki maailman ennätykset Ari Santaharjun selostaessa tapahtumia urheiluselostajan innokkuudella.. Sinä voit vaikuttaa –?Hymykin auttaa » Rantapohja Valtakunnallinen koulurauha julistetettiin eilen Vantaalla. Jokaisella meistä on hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Hän vertasi koulua sateensuojaan, jonka alla jokaisella on hyvä ja suojaisa olla. – Motoristit auttavat aina toisiaan liikenteessä, samalla periaatteella kaveria pitäisi auttaa aina. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Myös osassa Rantapohjan alueen kouluista kuunneltiin koulurauhan julistamista. -> mielipiteet -> nuoret ihmiset, jotka kärsivät tilasta nimeltä ”trimethylaminuria” haisevat pilaantuneelta kalalta! islantilainen suunnittelija sruli recht on tehnyt kultasormuksen, jonka hän on päällystänyt palalla omaa nahkaansa! kuolema pukee sinua! montrealilainen rick genest on tatuoinut koko kehonsa näyttääkseen zombielta! saksalainen ii. maailmansodan tankki ”maus” on painavin tankki mitä ikinä on tehty188 tonnia ja sen nimi tarkoittaa ”hiirtä”! 4/21/13 349 Kiiminkijoen koulun oppilaat heittelivät ylävitosia järvenpääläisen Sami Karppasen kanssa. Oppilaat pääsivät vierailun päätteeksi tutustumaan moottoripyöriin ja juttelemaan vierailijoiden kanssa. Reilu ja rehti tunnelma vallitsi koko vierailun ajan
Iltahartaus rovasti Jaakko Kaltakari. Pyhäkouluhetken jälkeen yhdessäoloa ja vapaata leikkiä puistossa. Vaaleihin liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä vaalilautakunnan sihteeriin Soili af Hällströmiin (040 576 2178) tai pj. Tervetuloa yhdessä laulamaan! Mukana Eino Mikkonen, kanttorit ja diakoni. Kirkkokahvit srk-keskuksessa. Juhlassa on mukavaa ohjelmaa, toimintapisteitä ja kakkutarjoilu. 040 576 0297. Harjoitukset keskiviikkoisin srk-keskuksessa 18.30.-20.00. Ensimmäinen kokoontuminen la 1.9. 5 vuotiaiden syntymäpäiväjuhla la 15.9. Keitellään kahvit, puhutaan, kuunnellaan ja ajoittain vaihtuvaa vapaaehtoista toimintaa. www.iinseurakunta. klo 17 ry:llä, Jokikylä: seurat su 26.8. klo 10, Martinniemen srk-kodissa ke 29.8. Kotimatkalle lähdemme n. Lisätietoja antaa Marika Huttu, puh. fi tai puh: 0400 541 319 / 040 847 8936. Keskiviikkoisin klo 18 Poiju -salissa. klo 18 srk-keskuksessa. Urut Elias Niemelä. klo 8.30) ja Kiimingin (n. klo 18 ry:llä. Jaakko Tuisku Haukiputaan kirkkoherra HAUKIPUDAS Messu su 26.8. Iin Rauhanyhdistys: 6.ja 7. Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi tai omaisesi luona. Suvilinnun laulutyhteislaulutilaisuus To 23.8.2018 19:00 Iin seurakuntasalissa. Aiheena Matteuksen evankeliumin loppuluvut. Rauhanyhdistystoimintaa: Kirkonkylä: Su 26.8. 040 7008 151 Työttömien ja pienituloisten aamupuuron ja ruokailun toiminta alkaa vkolla 36. Rauhanyhdistys: su 26.8. 08 5313 500 on avoinna ma-pe klo 9-16. 050 5133 225, sähköposti etunimi.sukunimi@evl.fi. 040 8245 861. Tervetuloa mukaan Kiimingin seurakunnan kuorotoimintaan! Kirkkokuoro Neliääninen sekakuoro (SATB). Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia. Naisten iltapäivä ti 4.9. 15. Halutessasi voit tuoda mukanasi oman vanhan virsikirjasi näytille kirkkokahvin ajaksi. klo 10 – 13 Karhun leirikeskuksessa (Leirikeskuksentie 32). Toimittaa Olavi Isokoski, kanttori Leo Rahko. välisenä aikana. Aluksi pientä välipalaa ja hartaus. klo 10 kirkossa, toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Anja Hyyryläinen. Perhekerho kutsuu sinua lapsi ja aikuinen! Perhekerhot aloittavat Wirkkulassa ke 29.8. Kuollut: Leo Johannes Erkkilä 70v Kuivaniemen Rauhanyhdistys Pyhäkoulu su 26.8. Iin perhekerho Pe 24.8.2018 10:00-12:00 Kerhohuone. Tässä illassa askartelemme tuulikelloja. Lämpimästi tervetuloa kaikki vanhat ja uudet kerholaiset ! Kappelin toimisto on suljettu ke 29.8. klo 9.00) kirkkojen kautta Ouluun linja-autoasemalle (n. klo 11 Karhun leirikeskuksessa. klo 19 Iin seurakuntatalolla, salissa. Minkä uhreja me olemme. Päivänsankarit saavat lahjan. Diakoniatoimistoon voi tulla myös käymään. Pyhäpäivän aihe: Lähimmäinen. Helena Juntin muistoseurat la 25.8. klo 14 Wirkkulassa. Kuivaniemen perhekerho to 30.8 klo 10-12 seurakuntatalolla. Vanhan kirkkotien vaellus la 1.9. Ilmoittaudu 17.8. iinseurakunta.fi Kastettu: Isla Olivia Parkkila, Oona Hilja Seelia Rousu, Patrik Väinö Mikael . klo 12 Oijärven kyläkirkossa. 0400 839 461. klo 13 Kellon srkkodilla. Lähde yhteiselle matkalle lähetysjuhlille päivän ajaksi. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Lisätiedot: johtaja olli. Seurakunta järjestää 5-vuotissyntymäpäiväjuhlan kaikille vuonna 2013 syntyneille iiläisille ja kuivaniemeläisille lapsille Iin seurakuntatalolla. klo 10-15. ja 7.11. Karhun leirikeskuksessa, Leirikeskuksentie 32. iinseurakunta.fi. klo 20 srk-keskuksessa, Aava ja Illusia –kuorot, johtaa Eeva Maija Sorvari. Se ei ollut myöskään lähetysrahasto. Tervetuloa syksyn makuiseen juhlaan koko perheellä! Kauppojen ylijäämäruoan jakelu tipe klo 10 srk-keskuksessa, Kirkkotie 10. Sanajumalanpalvelus su 2.9. 27 » Torstaina 23. Kahvitarjoilu tilaisuuden alussa alkaen klo 18.45. Kristus on tehnyt kaiken pelastuksen asiassa. klo 12 Veskan laavulla. Meillä paljon ylistetty ”lesken ropo” oli tyhjätaskuksi jätetyn naisparan viimeinen yritys ostaa itselleen edes hieman Jumalan suopeutta, kun kukaan muu ei hänestä näyttänyt välittävän. klo 17 seurat Kiimingin ry, Matti Lääkkö ja Mikko Alakärppä. asti www.oulunseurakunnat.fi. klo 18.30 seurakuntakeskuksessa Syyskaudella kolme projektia: kansanlauluteemalla, Vivaldin Gloria ja joululaulut Voi osallistua yksittäisiinkin projekteihin! Uudet laulajat tervetuloa mukaan, pieni koelaulu. Tervetuloa! Äitien ja tyttöjen ilta Ti 4.9.2018 17:30 19:00 Iin seurakuntasali. Seurakuntakerho eläkeläisille ma 3.9. Ruokailu, pelataan, lauletaan, kahvitellaan ja vaihdetaan kuulumisia. klo 12 Kuivaniemen kirkossa. Ilm. Weljeskerho pe 31.8. Hän antoi kaiken, koska sitä häneltä Jumalan nimissä vaadittiin. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Yhteinen keittiö tarjoaa Kekrin etkot yhdessä Haukiputaan seurakunnan, Putaan Marttojen ja Kellon asukastuvan kanssa. Jeesus nousi uhrikäytäntöä vastaan ja se maksoi hänelle hänen henkensä. mennessä. klo 17.00-17.30 Kiimingin seurakuntakeskuksessa Lisätiedot: johtaja olli.heikkila@ gmail.com. klo 14 seurat palvelukeskuksessa. Kysy lisää jarkko.metsanheimo@evl.fi Poikakuorot junnukuoro. Alakouluikäisten kokkikerhoihin ilmoittautuminen: www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. Linja-auto lähtee Iistä seurakuntatalolta klo 8.00 ja ajaa Haukiputaan (n. Lasten iltaparkki on tarkoitettu 3-7-vuotiaille lapsille, kun tahdot käydä ostoksilla, siivota kotona tai vaikka vain levähtää hetkisen. 040 7033 690 Työntekijöiden suorat numerot: Kappalainen 040 7300 407 Kanttori 040 7300 408 Diakonissa 040 5281 813 Suntio 044 3161 455 Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451 Lastenohjaaja 044 3161 721 Lähetyssihteeri 044 3161 459 Hautausmaa-asiat Ylikiiminki 08 3161388 tai 08 3161 414 Rauhanyhdistyksen toimintaa: Pe 24.8 klo 19.00 ompeluseurat U. klo 10 kirkossa, toimittaa Seija Helomaa, avustaa Jaana Kontio ja Lasse Hertteli, kanttorina Salla Kujala. Raamattuluokka pe 31.8. Puhujina Jouko Lämsä ja Johannes Tuomela. Perhekerhoon ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset yhdessä vanhemman, isovanhemman tai hoitajan kanssa, tervetuloa ! Kuivaniemen ja Oijärven seurakuntakerhojen yhteinen aloitus ma 27.8. Kävellään Kellon suunnasta tulevaa vanhaa reittiä Haukiputaan kirkkoon. Avioliittoon vihitty: Mika Petteri Kosamo ja Suvi Tuulia Aalto, Mika Siurua ja Marika Taivaloja, Teemu Takarautio ja Karoliina Kreus . Jakkukylän Rauhanyhdistys Jakkukylän ry:n syysretki Su 26.8.2018 12:00 Karhun leirikeskus, Leirikeskuksentie 32 Hartaus Matti Kinnunen Yli-Olhavan Rauhanyhdistys Syysseurat Su 26.8.2018 13:00 ry:llä. klo 10 Ylikiimingin kirkko. YLI-II Sanajumalanpalvelus su 26.8. Nuorisotyön toiminnan aloitus Sanajumalanpalvelus Su 26.8.2018 10:00 Iin kirkko. Messussa lauletaan vuoden 1938 virsikirjasta tuttuja virsiä. Matkanjohtajina toimivat Kiimingin seurakunnan lähetyssihteeri Marika Huttu ja Haukiputaan seurakunnan lähetyssihteeri Paula Hiltunen, puh. Iltahartaus Pekka Aittakumpu. Haukiputaan Akiltalaiset ja muut vapaaehtoiset. luokkalaisten toimintailta pe 24.8. 08 3161 303. Jurvakaisella, Reijo Nissilä, su 26.4 klo 17.00 seurat ry:llä, Pekka Kainua, Olavi Isokoski. 040 720 3246. klo 13.15 ry:llä, Pekka Sipilä. Kerho on ilmainen. Uusia eläkeläislaulajia otetaan uudelle laulukaudelle mukaan Kiimingistä, mutta myös koko seurakuntayhtymän alueelta. Aamurukous (laudes) keskiviikkoisin klo 9 kirkossa. Mukana elämän kulussa. Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä puh. Tervetuloa ! Muistisairaiden ja omaisten ryhmä ti 28.8. klo 12 – 13.30 Iin seurakuntatalolla, salissa. Leirille voi osallistua koko perhe kaikenikäisten lasten kanssa tai toinen vanhemmista/kummi tai tuttu aikuinen lasten kanssa. Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä, askartelua, mukavaa yhteistä tekemistä ja yhdessäoloa. klo 12 srk-keskuksessa, Kirkkotie 10. Seurat su 26.8. klo 12:00 pyhäkoulu ry:llä. Joitakin lukuja aiemmin, selviää Raamatusta, että Jeesus on kuitenkin edellisenä päivänä riehunut temppelissä. Tulevat seurakuntavaalit su 18.11.2018 käydään laajenevassa Kiimingin seurakunnassa, johon kuuluvat myös Yli-Ii ja Ylikiiminki. Oikeus asettaa ehdokkaita seurakuntavaaleissa on valitsijayhdistyksellä, jonka vähintään kymmenen äänioikeutettua eli viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävää seurakunnan jäsentä on perustanut. II Nuorisotyön toiminnanaloitus gospelmessu To 23.8.2018 18:00 Iin Kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). Olemme kiireen, pätemisen, ennakkoluulojen ja katkeruuden uhreja. Pienet eväät kannattaa ottaa mukaan, parkissa syödään, kun nälkä yllättää. toiminnan suunnittelupäivän vuoksi. 5-vuotiaat päivänsankarit saavat lahjan. Lukupiiri ma 27.8. Kutsumme juhlaan 5-vuotiaan yhdessä vanhempien, kummin tai tutun aikuisen kanssa. Nyt on aika miettiä ja etsiä seurakuntalaisia luottamustehtävään. Ehkei Jeesus koonnutkaan opetuslapsia tekemään leskestä esimerkkiä, vaan todistamaan surullista tragediaa. Kokoontumisajat: 29.8., 10.10. Seurat su 26.8. 044 731 0232. Kaikkien 7-luokkalaisten oma iltapäivä, jossa pelaillaan, kokkaillaan, askarrellaan ja vietetään aikaa yhdessä. Lesken ropo on kuva uhrista. klo 13 srk-keskuksessa ja to 6.9. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. klo 17.30-19.30. Kolehti Kirkon ulkomaanavun kohteeseen. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia. Ilmoittautuminen juhlaan viimeistään pe 7.9.: www. klo 17.30-18.30 Kiimingin seurakuntakeskuksessa aloitus 6.9. Toimintakauden aloituksessa voit ilmoittautua isoskoulutuksiin, kerhonohjaajakoulutuksiin ja musaryhmään. Diakonian ajanvaraus ja päivystys maanantaisin klo 9-11 diakoniatoimistossa srk-keskuksessa. Lisätietoja Tarja Kainulainen p. Kerhot ovat maksuttomia. Kyytitilaukset diakoniatoimistoon ma klo 9-11 p. klo 13 Asemakylän vanhustentalon kerhohuoneella, Veteraanikuja 3, to 6.9. Lisätietoja antaa Pekka p. Järj. klo 18.30-18.15 ry:llä. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Aloitetaan syyskausi yhteisellä leiripäivällä Karhun leirikeskuksessa. Retki Hiippakunnan lähetysjuhlille Utajärvelle. Ilmoittautumiset lasten iltaparkin kokoontumisviikoilla ma-ti klo 8-15 soittamalla numeroon 040 743 1902. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 26.8. Kolehti: Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Toimintastartti STARTTI ja GOSPELMESSU pe 24.8. Pyhäkoulu Kirkkopirtillä su 26.8. Ilmoittautuminen netin kautta www. Hän on juuri häätänyt rahanvaihtajat ja uhrieläinten myyjät pois temppelistä ja asettanut koko uhrikultin ankarin sanoin kyseenalaiseksi. Lähetyspiiri: Syksyn ensimmäinen lähetyspiiri to 23.8. Parkista vastaavat seurakunnan lastenohjaajat. Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja muuta mukavaa yhteistä tekemistä ja yhdessäoloa. 040 5436 960 tai Elisa p. Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650 OULU, puh. Ajanvaraus taloudellisen avun hakemiseksi, p. 17.30.-18.45. Olemme tottuneet pitämään sitä kuvana anteliaisuudesta ja heittäytymisestä Jumalan haltuun. Lämpimästi tervetuloa! Kirkkoherranvirasto on suljettu ke 29.8.2018 toiminnan suunnittelupäivän vuoksi. Kirjana Anneli Toijala; Punainen maa, valkea meri. Nainen antoi viimeiset kolikkonsa uhrikultille, joka oli kyynisen piittaamaton oman pelotusvoimansa köyhimmistä uhreista. 9.20). Kolehti: Nimikkokohteen Suomikirkko-työn tukemiseen Tokiossa, Japanissa (SLEY). Lisätiedot: Johtaja Salla Kujala, p. Kiimingin seurakuntakeskuksessa. 044 7310 232. Köyhä leskivaimo osallistui kolikoillaan temppelin rakennustöihin. Wanhojen virsien messu su 26.8. Noin 25-jäseninen aikuislaulajista koostuva ryhmä. klo 13. to 30.8. Urut Emilia Soranta. Vihityt: Mika Kalevi Nissinen ja Jenni Maria Maukku Kuolleet: Aili Anna-Liisa Hellman 85, Kerttu Leena Ojala 79. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Kastetut: Lenni Aaron Koski. klo 17 ry:llä. Luvassa makuja, värejä, arvoituksia ja iloista toimintaa kaiken ikäisille. Oma kassi mukaan. klo 20 messun jälkeen. Tervetuloa entiset ja uudet kävijät! 7-iltapäivä To 30.8.2018 15:00 Kerhohuone. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Markku Jaakkola. Päivitetty tieto löytyy Haukiputaan seurakunnan nettisivuilta ja Facebookissa. Tule nauttimaan syksyn sadosta yhteisten patojen äärelle srk-keskukseen la 15.9. Ilmoittautuminen päättyy pe 31.8. elokuuta 2018 » N:o 65 Kirkollisia tietoja HARTAUS » Lesken ropo Markuksen evankeliumi kertoo leskestä, joka laittaa viimeisensä uhriarkkuun. klo 12. Sunnuntai helluntaista, pyhäpäivän aihe: Kiitollisuus. YLIKIIMINKI Messu su 26.8. 040 5220252. Suvilinnun laulutyhteislaulutilaisuus to 23.8. Tervetuloa yhdessä laulamaan ! Mukana Eino Mikkonen, kanttorit ja diakoni. Toimittaa: Ruotsalainen Tapani, avustaa: Kuru Outi, Sillanpää Katri. Ihmiset tuolla Oulun moottoriteillä, punaisiin valoihin rampissa pysähtyneenä, liikennevihan lietsomina, kahvilassa päivän lehteä lukiessa ja pelokkaina uuden edessä, joutuvat ainakin myöntämään itselleen sen, että olemme kaikki uhreja. Katso lisätietoja ja tapahtumia www. Se oli rahasto temppelin rakennusten korjauksia varten. klo 12 ry:llä. Perhekerhoon ovat tervetulleita kaiken ikäiset lapset vanhemman, isovanhemman tai hoitajan kanssa, tervetuloa! Puistoaamu Ma 27.8.2018 10:00 Seurakunnan liikuntaja leikkipuisto. Ota mukaan tarpeettomat ja hyväkuntoiset keittiötavarasi ja vaihda ne mieluisiin ”tuo tullessas, vie mennessäs” -vaihtopöydässä. Yhteiskyydit, kyytiasioissa oijärviset ottakaa yhteyttä Joukoon, puh.0400-380 531 ja kuivaniemeläiset Helviin, puh.040 743 5199. klo 18 ry:llä. Tule tutustumaan toisiin äiteihin ja tyttöihin ja viettämään hyvä hetki yhdessä! Lämpimästi tervetuloa äidit, pienemmät ja isommat tytöt! Vauvaja taaperoryhmä Ke 5.9.2018 10:00 11:30 Iin seurauntatalon Kerhohuone. Päiväkerhoon ilmoittautuminen ti 27.8. Vihityt: Jaakko Tapani Laine ja Maria Heidi Palo. asti. Ilmoittautuminen juhlaan viimeistään pe 7.9. Pauli Niemelään (040 579 3246). Perheiden päiväleiri la 25.8. Rahaa kului ja uhreja tarvittiin. Tervetuloa! KUIVANIEMI Sanajumalanpalvelus su 26.8. klo 12 ry:llä, Sami Pikkuaho. Nuortenilta To 30.8.2018 18:00 Kerhohuone. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. Syksyn ensimmäinen kerta. klo 18 srk-keskuksessa. Lesken rovon antama sanoma tähän päivään on se, ettei maailmassa pitäisi olla enää yhtään uhria. Avoin ryhmä. Juhlassa on mukavaa ohjelmaa, toimintapisteitä ja kakkutarjoilu. Kamarikuoro ensimmäinen kokoontuminen 23.8. harjoitukset kahden viikon välein Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Leirillä tarjotaan ateria ja leiri on maksuton! Ilmoittautuminen puh.0400 541 319 tai puh.040 847 8936 tai www.iinseurakunta.fi. heikkila@gmail.com Ruskakööri toiminnan aloitus 7.9. Lasten iltaparkki on maksuton. Hartaus Iin hoivalla Emmintuvalla To 23.8.2018 ja To 6.9.2018 13:00 Päivystävä pappi Iin hoito-osastolla To 30.8.2018 14:30. 5.9. Kekrin etkot: Koko kylän sadonkorjuujuhla. klo 18.30-22 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Sieltä jatkamme Utajärvelle. Ylikiimingin seurakuntapiirin toimipiste Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina aikoina, varsinaisia aukioloaikoja ei ole. klo 18 ry:llä. 14.Sunnuntai helluntaista, pyhäpäivän aihe: Lähimmäinen. Oulujoen kirkkoherranvirasto p.(08) 531 3500, avoinna ma pe klo 9-16 Diakoniantyön taloudellinen ajanvaraus ma klo 9-11 puh. Matkan hinta on 10 € ja maksu kerätään linja-autossa. klo 13 Jäälin kappelissa, toimittaa Seija Helomaa, avustaa Jaana Kontio ja Lasse Hertteli, kanttorina Salla Kujala. Lähtöpaikka, reitti ja ohjeet osallistujille tarkentuu elokuun loppupuolella. Perhekerhot Kirkkopirtillä tiistaisin klo 9.30–11.00 ja Jäälin kappelilla torstaisin klo 9.30-11. Kaikenikäisten naisten olohuone. Kaipaatko vielä lapsuudestasi tuttua virsikirjaa tai kiinnostaisiko tutustua siihen, mitä aarteita edellisestä virsikirjasta löytyy. Suunnattu 1-3lk kaikille innokkaille pojille aloitus to 6.9. Perhekerho on lasten ja aikuisten yhteinen kerho, jossa lauletaan, leikitään, askarrellaan, kahvitellaan ja hetkeksi hiljennytään alttarin äärelle. Kastetut: Eeli Joona Matias Alakärppä, Olli Taipaleenmäki . Lämpimästi tervetuloa ! Katso lisätietoja ja tapahtumia www. Miksi Jeesus olisi nyt niin liikuttunut näin kovasti leskestä, joka laittaa viimeisensä uhriarkkuun. Miestenpiiri saunailta Karhussa Su 26.8.2018 18:00 Karhun leirikeskus, Leirikeskuksentie 32 Muistisairaiden ja omaisten ryhmä Ti 28.8.2018 12:00 13:30 Iin seurakuntasali. Kaikkien kerhojen kerhokausi alkaa viikolla 38 (ma 10.9.). 040 501 4764. Sitä korjattiin ja kunnostettiin jatkuvasti. klo 14 Kultasimpussa ja klo 17 kirkossa, Kello: seurat su 26.8. Matkaa on n. Yksikään köyhä leski ei hyötynyt sen tuotosta mitään naisillahan ei ollut edes pääsyä temppeliin juuri tuota uhriarkkua pitemmälle. Kutsumme juhlaan 5-vuotiaan yhdessä vanhemman, kummin tai tutun aikuisen kanssa. (Leirikeskuksentie 32). Sinusta tulisi hyvä päättäjä! Etsinnässä ehdokkaita seurakuntavaaleihin sekä seurakuntaneuvostoon että yhteiseen kirkkovaltuustoon. klo 9.30 ja Jokelan vanhalla koululla (Pyhtisenmutka 7) pe 31.8. Soi kunniaksi Luojan Kesäillan sävelhartaudet to 23.8. Esikkoryhmä tiistaisin klo 9.30-11.30 Jäälin kappeli. klo 17 seurat ry:llä. 1,5, km sillan jälkeen). Päiväleirin ohjelmassa on yhteistä tekemistä ja yhdessäoloa, oman soittimen askartelua, lapsille sopiva muskarihartaus ja nuotioherkkuja. Yli-Iin piirikappalainen p. Seurakuntakerho kokoontuu joka toinen viikko. Kerhossa hartaus, kahvit, yhteislaulua, jumppaa ja yhteistä ohjelmaa. Vaellusta järjestävät Kellon kyläyhdistys, Takkurannan Martat ja Haukiputaan seurakunta. klo 10. Kahvitarjoilu on tilaisuuden alussa alkaen klo 18.45. klo 10, Kellon srk-kodilla to 30.8. Kellonkartanon toimintaa: Kartanon kirkko sunnuntaisin klo 13. avoinna 31.8. klo 12 Kartanoväki-kodilla, Pekka Sipilä. Koska on vain yksi uhri. 040 1921 158, seurakuntamestari p. iinseurakunta.fi tai puh.0400-541319 / 040-8478936. klo 17 – su 2.9. Mahdollisuus saada taksikyytiä, omavastuu 3€/suunta. Saan kasvaa Jumalan armossa kokonaiseksi ihmiseksi. oulunseurakunnat.fi tai Marikalle 6.-17.8. klo 10. Se saa miettimään myös meidän aikamme uhreja. Tilaisuuksiin vapaa pääsy, ohjelma 5€. Tervetuloa entiset ja uudet kävijät ! Isosja kerhonohjaajaleiri pe 31.8. Perhekahvilat Kirkkopirtillä perjantaisin klo 9.30–11 ja Jäälin kappelilla maanantaisin klo 9.30-11. Su 26.8. klo 13-14.30 Montinsalissa. Ilmoittautuminen Risto Ainalille p. 040 7421 171. Rantapohja. Lisätietoja myös Hiljalta p. Ei toisten harhaan johtamaksi joutuneita, ei kollektiivisten manipulaatioiden, ei uskontojen, ei narsistien, ei valheellisten totuuksien, ei minkään uhreja. Kesämusiikkisarjan päätöskonsertti. klo 19 Pukkisaaren majalla. klo 23. Kolehti Kirkon Ulkomaanavun kohteeseen. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Savolainen. Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11 p.040 7033690. Temppelin uhriarkku ei ollut temppelissä hyväntekeväisyyttä varten. Kolehti: Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Ilmoittaudu mukaan isostoimintaan! Haukiputaan seurakunnan isostoiminta on tarkoitettu rippikoulun käyneille nuorille. Vietämme lauantain 1.9. Aikuistenkerho ti 28.8. Toimittaa: Soronen Pekka, kanttorina: Savolainen Eija. Lasten iltaparkki Kirkkopirtillä. klo 14 – 16 Iin seurakuntatalolla, salissa. Poikakuoro Pohjantähdet uusille koelaulu to 30.8. lähetysjuhlilla Utajärvellä. KIIMINKI Messu su 26.8. Ehdokasasettelu kestää 17.9. Su 26.8. Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua ja voit tulla silloin kun itsellesi sopii. alkaen. Syksyn ensimmäinen kerta. Siksi minun ei tarvitse tehdä itsestäni enää uhria. Yhteinen pyhäkoulu ja ruokailu kaikille su 26.8. klo 10 kirkossa, toimittaa Jaakko Tuisku, avustaa Jenna Utriainen, saarna Juhani Pitkälä, messudiakonina Tarja Kainulainen, kanttorina Kaisa Säkkinen. Äitien ja tyttöjen illassa on mukavaa yhteistä ohjelmaa, yhdessäoloa, askartelua ja iltapalaa. Tervetuloa puistoaamuun seurakuntatalon leikkipuistoon (Puistotie 3) perheet ja perhepäivähoitajat kaikenikäisten lasten kanssa! Puistoaamun ohjelmassa on pyhäkouluhetki, jonka aikana lauletaan ja leikitään, lapset saavat osallistua eri tavoin. klo 20 srk-keskuksessa, Oulaisten Nuorisokuoro, johtaa musiikkineuvos Tapani Tirilä. 5 vuotiaiden syntymäpäiväjuhla La 15.9.2018 14:00 16:00 Iin seurakuntasali. Saat myös lisätietoa tulevista retkistä, leireistä ja tapahtumista. Ruokailut jokainen huolehtii itse. Raamattupiiri ke 5.9. Hän uhrasi itsensä, ettei ihmisten tarvitsisi enää koskaan lepyttää Jumalaa uhraamalla hänelle