Sivut 8–9. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti AARREJAHDISSA METSÄSSÄ Sienikurssilla opeteltiin tunnistamaan ruokasieniä ja välttelemään myrkkysieniä. Lauantaina Oululaivalla tehtiin Suomen Majakkaseuran matka, jolla tutustuttiin alueen merimerkkeihin sekä Iin Röyttään. Röytässä Oulu-Laiva ei kuitenkaan pääse etenemään laituriin asti. Laivan omistavaan Merellinen Oulu ry:hyn kuuluu useita Rantapohjan alueen asukkaita. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 23.9.2021 52. Sivut 6–7 Oulu-laiva vaalii alueen merellisyyttä Haukiputaan ja Iin edustallakin seilaava Oulu-laiva on yksi alueen merellisyyttä ylläpitävistä aluksista. vsk • N:o 74 Perustettu 1969
Ja täällä pohjoisessa sää tai keli kyllä vaatii kitkatai nastarenkaiden käyttöä useimmiten jo ennen marraskuun alkua. Ilkivallasta on tehty ilmoitus Oulun poliisille. Ja onhan meillä tälle syksylle jo ensimmäiset kokemukset lumisohjossa ajamisesta. Numero on. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Nastarenkaita saa käyttää 1.11.–31.3. Elämme syyskuun loppupuolta, mutta ensimmäiset talven merkit ovat siis jo näkyvissä. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Omalla pihalla pakkasta oli 3 astetta. divarin peli. » Torstaina 23. Kiireisimmät ovat jo varmaankin vaihtaneet autonsa alle talvirenkaat, mutta suurin ruuhka rengasyrityksissä alkanee lokakuun puolella. Sähköä kuluu, mutta aamuvarhaisella liikkeellelähtö on mukavampaa. Käytännössä toki sosiaalija terveyspalveluissa on kyse välttämättömistä ja lakisääteisistä palveluista, joten hyvinvointipalveluissa rahaa käytetään viime kädessä tarpeen mukaan ja budjetit paukkuvat yli vuodesta toiseen. Joka tapauksessa talvella ja syksyn pimeydellä on suuria vaikutuksia liikenteen turvallisuuteen. Vaikka muuten haluaisitte harrastaa alibudjetointia, kantakaa nyt vastuuta Pohjois-Pohjanmaan kuntien ja kaupunkien asukkaiden tulevaisuuden palveluista ja tehkää vastuullinen ja realistinen hyvinvointipalveluiden talousarvio! Muistattehan myös sen, että hyvinvointialueuudistuksesta huolimatta kuntalain mukaan kuntien ykköstehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia. Liikenteessä pimeys ja syksyn liukkaat merkitsevät etenkin aluksi uutta totuttelua liikennetilanteisiin. Onneksi tiistai-iltana tai -yönä ei ollut satanut. Kenttä oli ajettu mönkijällä rikki useasta kohdasta ja vielä seuraavana päivänä oli ajettu vieläkin pahemmaksi, ja pinta saatu huonoon kuntoon. Viime viikon tiistaina satoi ensimmäisen kerran lunta. Esimerkiksi Oulussa hyvinvointipalvelujen talousarviota on leikattu vuosittain vielä siitä, minkä lautakunta on talousarvioesitykseensä valmistellut huomioiden kaupungihallitukset antamat raamit. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Nyt saamieni tietojen mukaan hyvinvointilautakunnan tiukkaa ja vastuullista talousarviota ollaan leikkaamassa jopa 26 miljoonaa euroa! Tämän lisäksi kaupungin konsernipalvelujen ohjeistuksen mukaisesti talousarviosta puuttuvat kokonaan koronasta aiheutuvat kustannukset, koronasta johtuvan hoitovelan purkamisesta aiheutuvat kustannukset sekä tulevan vuoden palkankorotusten vaikutukset. Toivottavasti nyt jokainen kunnan/ kaupunginjohtaja, kuntayhtymän johtaja sekä kuntapäättäjä ottaa asian vakavasti ja huomioi tämän poikkeuksellisen tilanteen. Eli ei ole rikos laittaa talvirenkaita alle jo lokakuussa tai jopa syyskuussa. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Tiettyyn rajaan asti myös alibudjetointi eli menokehysten leikkaaminen arvioituun todelliseen tarpeeseen verrattuna voi ohjata ja kannustaa tehokkaaseen toimintaan ja verorahojen järkevään käyttöön. Auton valot on syytä tarkistaa samoin kuin kuskin asenne liikennenopeuksiin. syyskuuta 2021 » N:o 74 KESKUSTELEMME » Täten julistan raaputuskauden alkaneeksi. Olen itse asiassa käyttänyt tälle syksylle jo pariin otteeseen moottorija sisätilan lämmitintä. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Syksy saapuu myös liikenteeseen TOIMITTAJALTA Soten alibudjetointi kunnissa sattuu nyt omaan nilkkaan Olen kuntapäättäjänä aina ollut ja olen edelleen vastuullisen ja tiukan taloudenpidon ystävä. Monissa kunnissa yksi keino kustannusten kasvun hillintään on ollut perinteisesti tietoinen alibudjetointi talousarviossa. Pekka Simonen, Kokoomus hyvinvointilautakunnan jäsen PPSHP:n hallituksen jäsen POPsote-ohjausryhmän jäsen Oulu Ilkivaltaa Kellon kentällä Oli se ikävää katsoa Kellon nurmikenttää keskiviikkona 15. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Mikään ei ole ilkeämpää kuin ajaminen kesärenkailla peilijäällä. ja muulloinkin sään tai kelin niin vaatiessa. On oikein, että verorahoja käytetään vastuullisesti ja talousarviot laaditaan kunnianhimoisiksi. syyskuuta, kun alkamassa oli KTU:n 4. Kesällä eduskunnan hyväksymä laki tulevien hyvinvointialueiden rahoituksesta lähtee siitä, että puolet alueiden rahoituksesta tulee valtiolta vuoden 2021 kuntien sosiaalija terveyspalveluiden toteutuneista kustannuksista ja puolet vuoden 2022 talousarvion perusteella. Riittävä panostaminen sosiaalija terveyspalveluihin ja niiden saatavuuteen on hyvinvointiteko. Eilen oli syyspäivän tasaus, mikä merkitsee sitä, että alamme mennä vauhdilla kohti vuoden pimeimpiä aikoja. Se on vähän hassua maassa, missä tiedetään että ainakin tähän asti talvi on tullut vääjäämättömästi. Eilisaamuna maakunnassa oli monin paikoin vahvastikin pakkasta, jopa 7 astetta. Eli jokainen ensivuoden talousarvion alibudjetoitu miljoona euroa aiheuttaa hyvinvointialueen rahoitukseen puolen miljoonan euron vajeen. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Kokonaisuudessaan hyvinvointipalveluiden talousarvion alibudjetointi olisi siis useita kymmeniä miljoonia euroja! Se vie tulevalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta mahdollisuudet tarjota asianmukaisia sosiaalija terveyspalveluita oululaisille ja muille hyvinvoitialueen asukkaille. Kenttää hoidetaan täysin talkoovoimin ja mullat sekä ruohon siemenet saadaan lahjoituksena paikallisilta yrityksiltä. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. “Lumi (tai talvi) yllätti autoilijat” on syksyn tunnetuimpia otsikoita. Kentällä on nähty vihreä mönkijä nuoren kuskin ajamana, joten vanhemmat Kellon alueella, jutelkaa jälkikasvunne kanssa siitä, missä kullannuput ruukaa ajella Kellon alueella. Nyt on kuitenkin hyvä huomata, että mahdollinen alibudjetointi kunnissa johtaa tulevan hyvinvointialueen rahoituksen merkittävään leikkaamiseen. Itse tein lähtöä työpaikalle hiukan ennen kuutta, ja auton lokeroista oli kaivettava esille ikkunanraaputin. Se on johtanut siihen, että sote-menot ovat ylittäneet talousarvion vähintään 10–20 miljoonaa euroa vuodessa. Kari Hataja Kellon Ikämiehet Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Enkä tarkoita nyt ässäarpoja. Heijastin on ehdoton varuste ulkoilijalle samoin kuin tienvarsilla liikkuville koululaisille. Laki määrää, että jos sää tai keli sitä edellyttää, niin talvirenkaita on käytettävä autoissa 1.11.–31.3. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja
Lisäksi osakaskunnan talkoolaiset ovat pystyttäneet kolme kotaa, jotka sijaitsevat Vuornosojan suulla Olhavassa sekä Olhavan edustan Kotakallion ja Antinmatalan saarissa. Järvessä on luonnostaan ahventa ja haukea. Olhavan Osakaskunnan puheenjohtaja Seppo Tapion mukaan siika valikoitui kasvatukseen, koska se menestyy kalalajeista parhaiten luonnonravintoaltaassa toteutettavassa kalanviljelyssä. ASIAAN on tarttunut Olhavan Osakaskunta, jonka vesialueisiin järvetkin kuuluvat. Kunnostuksen jälkeen järven petokalakanta hävitettiin, ja nyt järvessä kasvatetaan pitkän tauon jälkeen myös siian poikasia. TÄNÄ VUONNA Olhavan Osakaskunnan käsittelyssä on Keskimmäinen Pihlajajärvi, jonka säännöstelypato on Alimmaisen tavoin alkanut vuotaa niin pahasti, että vedenpinta on järvessä laskenut lähes olemattomiin. Vesitilanne on herättänyt myös monen alueella liikkuneen huomion. Vuornoksen kota on suosittu retkeilykohde sekä lähellä asuville että mökkiläisille, ja etäämpääkin paikkaan on vieraskirjan tervehdysten mukaan moni saapunut tutustumaan. Siianpoikasten kasvatus sisältyy nykyisinkin PVO-Vesivoiman velvoiteistutuksiin. Säännöstelypadot jäivät paikalleen, ja vuosien myötä ne ovat hoitamattomina lahonneet ja alkaneet vuotaa. Tilanteen korjaamiseksi padon munkki on nyt tukittu kokonaan, ja järven vedenpinnan hallitsemiseksi patoon on asennettu ylivuotoputki. Ylimmäisen Pihlajajärven osalle ei osakaskunnalla Tapion mukaan ole suunnitelmia, ja siellä järven säännöstelypatokin on toistaiseksi säilynyt ehjänä. Niiden kuljettaminen veden äärelle on Keskimmäisellä vaikeaa, koska riittävän kestävää tietä ei perille ole, Tapio toteaa. Portaat helpottavat kodalle pääsyä. – Munkkia ei ryhdytty kunnostamaan, koska järveen ei ole tarkoitus istuttaa kalanpoikasia. Portaiden rakentamisella parannetaan kodan käytettävyyttä ja turvallisuutta kaikenikäisten keskuudessa. JÄRVISSÄ kasvatettiin Pohjolan Voiman velvoiteistutuksiin kuuluvia kalanpoikasia, kuten siikaa, mutta ajan mittaan järvien käyttö kyseiseen tarkoitukseen lopetettiin. 3 Torstaina 23. IS MO P IRI. – Poikaset päästetään järvestä ennen vesien jäätymistä, ja samalla lasketaan myös vesiä, joten talven ajaksi järvi jää tyhjilleen kaloista, Tapio kertoo. Toimet aloitettiin Alimmaiselta Pihlajajärveltä, jonka munkki osakaskunnan toimesta korjattiin pari vuotta sitten. OLHAVAN OSAKASKUNTA on viime vuosien aikana toteuttanut useita muitakin hankkeita, joiden myötä on muun muassa rakennettu veneenlaskupaikkoja sekä ruopattu venevalkamia ja -väyliä. Olhavan osakaskunnan vuosikokouksessa huomioitiin Vuornoskodan portaiden tarpeellisuus. vsk • N:o 74 Järvien vuotavat säännöstelypadot kuntoon Olhavassa » Ritva Piri » Ii/Olhava Olhavan seudulla sijaitsevat Alimmainen, Keskimmäinen ja Ylimmäinen Pihlajajärvi otettiin kalanviljelyskäyttöön 1970-luvun alussa, jolloin niihin myös rakennettiin säännöstelypadot, munkit. Vedenpinta on Keskimmäisessä Pihlajajärvessä laskenut liki metrin normaalia alemmas munkin vuotamisen takia. syyskuuta 2021 52. Koneurakoitsija Kari Mustonen (vasemmalla) ja maanomistaja Matti Kyröläinen asentamassa ylivuotoputkea Keskimmäisen Pihlajajärven säännöstelypatoon vanhan munkin tukkimisen jälkeen
ENSI SUNNUNTAIN evankeliumitekstissä opetuslapset kulkevat Jeesuksen kanssa sapattina pellonreunaa ja katkovat sieltä tähkäpäitä. Ohjelmaan sisältyi tutustumista " Lintujen kahdeksan vuodenaikaa" -näyttelyyn, kiikarointia lintutornilla ja makkaranpaistoa nuotiolla. Ohjelmassa on kello 10 alkaen aamurukous, jonka jälkeen on tarjolla aamiaista. SE, miksi jumalanpalveluksen pitäisi olla seurakunnan keskus on se, että siellä toteutuvat kaikki hengellisen elämän kannalta tärkeät asiat: yhteys toisiin kristittyihin, Jumalan sanan kuuleminen, rukous ja ehtoollinen. +10° +10° +10° +11° +11° +11° Lauantai 25.9. Se voi tarkoittaa kävelyä luonnossa, Raamatun lukemista, hiljaista rukousta tai vaikka gospelmusiikin kuuntelua tai jumalanpalvelusta. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Retkellä päästiin myös nuotioimaan. Aterian hinta on kolme euroa. On pakko käydä töissä, pakko maksaa veroja, pakko käydä kaupassa, pakko viedä lapset harrastuksiin, pakko nousta sunnuntaiaamuna kirkkoon. Omaa hengellisyyttään voi hoitaa monella tavalla. Infokirjeet on laitettu matkaan, ilmoittautumiset ovat tulleet ja ryhmät on muodostettu. Tyypillinen vastaus on, että sunnuntaisin pitää levätä, eikä saa tehdä töitä. Diakonian lounas tarjoillaan joka maanantai kello 1112 Jäälin kappelissa. Nimipäiviä Torstai: Minja, Miisa, Mielikki Perjantai: Alvar, Auno Lauantai: Kullervo Sunnuntai: Kuisma Maanantai: Vesa Päivän nimi Minja on aluksi lähinnä 1970-luvulla tytöille annettu uusi nimimuodoste, tyypiltään samaa ryhmää kuin esimerkiksi Pinja. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 38 Aurinko nousee 7.04 ja laskee 19.16. Joona 2:3 On yhtenä linttuna ja kahtena lanttuna tämä meijän koko elämä Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 23. Anne Lukkarila varhaiskasvatuksen opettaja Kuvat: Tiina Myllymäki ja Anne Lukkarila Retki tehtiin bussilla. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Entäpä, jos kääntäisimme asian toisin päin: saan käydä töissä ja voin näin elättää itseni ja perheeni; saan maksaa veroja ja näin ollen käyttää terveyspalveluja, kirjastoa, kouluja… saan nousta aamulla ja mennä kirkkoon, eikä minun tarvitse pelätä harjoittaa uskontoani. Jumalanpalveluksessa Jumala palvelee meitä. syyskuuta 2021 » N:o 74 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Hyvin usein kuultu kysymys rippikoulun yhteydessä on ”onko tää pakollista?” Ei, rippikoulu ei ole pakollinen, niin kuin vaikka peruskoulu. Sekin on tavallaan oikein, sillä jokainen meistä tarvitsee lepoa, että jaksaa, mutta entä se pyhittäminen. +8° +7° +8° +8° +9° +8° Sunnuntai 26.9. +10° +9° +9° +9° +8° +9° HARTAUS » Onko pakko. Aamiainen on maksuton, mutta halutessaan voi antaa lahjoituksen toiminnan tukemiseen. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Yli-Iin Aamupysäkki järjestetään kerran kuukaudessa perjantaisin. Ihastusta herättivät myös pellolla laiduntavat lehmät. Ensimmäisessä yhteisessä tapaamisessa jaetaan päivämäärät ja infot seurakuntayhteysjaksosta. Järjestelyissä on mukana Puttaan Martat. Kiikarointi on osa lintujen tarkkailua. Ei ole olemassa kristityn oppivelvollisuutta. +10° +10° +10° +10° +10° +10° Maanantai 27.9. Katri Sillanpää nuorisotyönohjaaja Iin seurakunta Perheretki luontokeskukseen » Rantapohja » Haukipudas LÄNSITUULEN päiväkodin vanhempaintoimikunta toteutti perheretken Liminganlahden luontokeskukseen 16.9.2021. Nykyihminen elää valtavan kiireen ja paineen keskellä ja puurtaa arjessa eteenpäin juurikaan pysähtymättä. Rippikouluissa keskustellaan usein myös lepopäivän pyhittämisestä, mitä se oikein tarkoittaa. Kaikki kätevästi samassa paketissa, aamen. He ovat ne tulevaisuuden ihmiset, jotka toivottavasti pitävät kirkkomme pystyssä. Retki toteutettiin yhteisötoiminnan alueellisen apurahan avulla. Kello 11-12 keskustellaan yhdessä vaihtuvista päivän aiheista. Tarjolla on maksuton aamupala, juttuseuraa ja neuvontaa diakonisen avun tarpeista 1.10. Aamupalaa seurakunnissa » Rantapohja » Haukipudas » Jääli » Yli-Ii OULUN seurakunnissa on tarjolla aamupaloja ja aterioita työttömille ja vähävaraisille. Rantapohjan alueella Haukiputaalla kokoonnutaan Aamupuuro Akatemiaan torstaisin. Lepopäivän pyhittäminen kutsuu meitä pysähtymään ja hoitamaan omaa suhdettamme Jumalaan edes yhtenä päivänä viikossa. Ne on tarkoitettu kaikille, joilla on taloudellisia ongelmia tai jotka kaipaavat toisten ihmisten seuraa. Toki rippikoulu ja sen myötä konfirmaatio antaa tiettyjä oikeuksia, kuten oikeuden kirkolliseen vihkimiseen ja kummina toimimiseen, mutta mikään pakko rippikoulun käyminen ei ole. Otetaan heidät siis avosylin vastaan ja toivotetaan tervetulleeksi, niin joku heistä voi vaikka tulla uudestaan, ihan ilman pakkoa. Jumalanpalvelus on kuitenkin asia, joka ei välttämättä aukene ihan ensi käynnillä, eikä välttämättä vielä kymmenennelläkään kerralla. Tauolla ovat toistaiseksi keittolounaspäivät Ylikiimingin Asukastuvalla ja Vepsän kylätalolla.. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Torstai 23.9. Tämä suututti fariseukset, sillä kaikenlainen työnteko – vaikkapa nyt tähkäpäiden katokominen – sapattina oli ankarasti kielletty. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Kun rippikoululaiset nyt lähtevät seurakuntayhteysjaksoilleen ja saapuvat sunnuntaiaamuisin kirkkoihin, muistetaan, että he ovat opettelemassa messua. Jeesus kuitenkin vastaa fariseuksille: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” Jumalanpalvelus on siis sinua ja minua, meitä kaikkia varten. kello 10-11. YKSI varma syksyn merkki meillä nuorisotyössä on uusien rippikoulujen aloitus. JOSTAIN SYYSTÄ monilla ihmisillä on tapana ajatella asioita nimenomaan pakon kautta. +9° +8° +8° +9° +10° +9° Perjantai 24.9
45 € 45 € VAIN! VAIN! TARJOUS! TARJOUS! S??sS??sRantapohjan paperija digitilaus 5 kk Tilaus jatkuu kestotilauksena ja sen voi keskeyttää milloin haluaa. UUTTA tämänsyksyisillä kalaaseilla on lapsille suunnattu ongintakisa, jonka järjestää paikallinen kalastusseura Iin Kalamiehet ry. Sivu 9 SESONKI KUUMIMM ILLAAN HAUKIPUTA AN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEM EN • PATENIEME N • YLI-IIN • YLIKIIMING IN PAIKALLISL EHTI Tiistaina 29.9.2020 51. Maivasesonki on niin ikään parhaimmillaan. Jussi-Pekka Kuha ja Janne Pekkala kertovat, että viimevuotisten syyskalaasien tapaan Kalaliike H. 2. Kalastukses sa on menossa elokuun puolivälistä lokakuun loppuun kestävä sadonkorju uaika, kertovat Kalaliike H. Ainahan sellainen voi poikia jotain uutta. Sivu 5 UUSIA MAKUJA Valtakunna llisia ruokahaasteessa etsitään lautaselle uusia makuja. Kalaliike itse myy tuotteita paitsi sisällä myymälässä, myös ulkona autosta sekä paistopisteestä. Kävijämäärä liikkui kahden ja kolmen tuhannen välillä. Hannu Tarvas esittää pohjoisia saagoja ja trubaduuri Tapio Wiik musisoi. – Ajatuksena on totuttaa lapsia sekä kalastukseen että kalan makuun, kertoo Kuhan tuotekehittelijä Janne Pekkala. Sivu 3 KIINTEIST ÖT MYYDÄÄN Ylikiimingi ssä olevat vanhat seurakunnan kiinteistöt ovat löytämässä ostajansa. Muille kisaa varten tulee ohjeistus Facebook-sivuillemme. – Jos et jaksa kerralla syödä paistamiasi maivoja, laita loput 123-etikkaliemeen. Kalaliike H. – Puttaan kuntoilija – LUKIJOILT A Sivu 2 TUNNEJA VUOROVA IKUTUSTA IDOT ESIIN Yli-Iin koululla järjestettiin ensimmäin en koko koulun Hyvis-tunti . Mukana elämän kulussa vauvasta vaariin. 044 714 7800 4. Nyt kalaaseihin voi tulla myös linja-autolla, joka lähtee kello 9.00 Oulun torilta ja ajaa Pateniemen ja Kellon ostoskeskuksen ja Haukiputaan torin kautta Iihin. Sivut 6–7 ON AINA EDULLISIN! ON AINA EDULLISIN! TILAA NÄIN: TILAA NÄIN: 1. Kuhan pihamaalla on lauantaina tarjolla markkinatunnelmaa. Syyskalaasit osuvat tarkoituksella keskelle Lapin kiivainta ruskamatkailuaikaa. Pekkala vinkkaa kokeilemaa n lohen graavausta uudella tavalla. (Syystarjous voimassa 7.9.-14.10.2021) 25 € 25 € VAIN! VAIN! Tilaus jatkuu kestotilauksena ja sen voi keskeyttää milloin haluaa. Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 1700-luvun lopulla valmistune essa talossa on nyt sulassa sovussa uutta ja vanhaa. Joukossa on monia, jotka ovat muutoinkin tottuneet pysähtymään meillä kotimatkalla, Jussi Pekka Kuha kertoo. – Hylkeet tosin ovat olleet riesana. Kuhalla asia on huomioitu järjestämällä nyt toista kertaa Iin Majakan syyskalaasit. Tunnin aikana keskitytään tunneja vuorovaiku tustaitoihin ja kehitetään yhteisöllisy yttä. 2. TARJOUS! TARJOUS! S??sS??sRantapohjan paperija digitilaus 3 kk Syyskalaasit juhlistavat kalasesonkia » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii KALAKAUPASSA eletään vuoden parasta aikaa, kun tarjolla on niin nahkisia, mätiä, maivoja kuin siikojakin. Tulevana lauantaina kello 9–16 järjestettävillä kalaaseilla Kuha myy kaloja ja kalatuotteita, mutta lisäksi paikalta saa myös muita syksyn herkkuja ja muitakin tuotteita. Syö kalat seuraavana aamuna vaikkapa kylmänä leivän päällä. Kuha ja Pekkala huomasivat IlmastoAreenalla, että monet lapset ja nuoret ovatkin mieltyneet kalatuotteisiin. vsk • N:o 75 Perustettu 1969. Sikäläiseen suosittuun ruokailuja matkailuohjelmaan käytiin nimittäin muutama viikko sitten kuvaamassa, kun Janne Pekkala paistoi maivoja Kuhan pihalla. 044 714 7800 3. Kun “iso hätä” yllättää, voisit peittää jätökset huolella kivillä tai kun talla – Metsämies ja koira – LUKIJOILT A Sivu 2 UUTTA ELOA YLI-IIHIN Mikko Sarkkinen osti Yli-Iin entisen veteraanien palvelutalon . Kalaaseihin kuuluu myös ohjelmaa. Sanomaleh tien Liiton jäsenlehti RAHAA KUITUUN Oulun kaupunki on päättänyt tukea kuituverko n toteuttam ista jatkossa rahallisesti. KUHAN ensimmäiset syyskalaasit viime syksynä olivat menestys. UUTTA! Tehdessäsi tilauksen osoitteessa www.ranta pohja.fi voit maksaa tilauksen heti verkkopank in kautta tai myöhemmi n laskulla. Tekstiviestillä p. 5 » Torstaina 23. Osoitteessa www.rantapohja. kin, molempia mieluusti reilusti. Hannu Kuha syö itse monipuolis esti kalaa, mutta yksi on ehdoton suosikki. Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. Osoitteessa www.rantapohja. Kuhalta vinkataan, että ruuhka-aikoina ostoksilla piipahtavat voivat pihasta Nelostielle pohjoisen suuntaan halutessaan koukata sinne muutaman sadan metrin päässä olevan keskustan liikenneympyrän kautta. Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. vsk • N:o 76 Perustettu 1969. – Lauantaina pohjoisesta tulee paljon paluuliikennettä. Kuhan maivat tulevat pian tunnetuksi myös tanskalaisille. Sivu 7 KIRKON SYNTYMÄ PÄIVÄ Iin kirkko valmistui 70 vuotta sitten paikalle, jossa oli ollut aiemmin jo ainakin kaksi kirkkoa. – Kisasta on tiedotettu paikallisten koululaisten vanhempia koulujen kautta. NAHKIAISET ovat monelle syksyn odotettua herkkua. Paikallisilta kalastajilta on muuten tullut saalista hyvin. 044 714 7800 3. Sivu 10 Kurkistus Akolaan Iin Akolan kartanon päärakennu ksen remontti on ainakin tältä erää loppusuora lla. Tekstiviestillä p. Mitä ostajat aikovat. Mukana elämän kulussa vauvasta vaariin. Luvassa on asuntoja ja yhteisöllisy yttä. – Ijoki ei valitettavasti ole antanut nahkiaisia, mutta saamme sitä Pohjanmaan joista, pääasiassa Pyhäjoelta, kertoo Hannu Kuha. Ongintapaikka on Vihkosaaressa, jonne järjestetään bussikuljetus täältä meiltä, Kalaliike H. Monet kalojen ystävät käyttävät sesongin hyväkseen ja säilövät kaloja myös talven varalle. Sanomaleh tien Liiton jäsenlehti Kiitos siitä arvokkaast a työstä, jota jaksatte tehdä vuosi vuoden ja kerta toisensa jälkeen kansalaisten liikkumisen eteen järjestämäll ä Illinjuoksuja . T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Kuhan perustaja Hannu Kuha ja yrityksen tuotekehitte lijä Janne Pekkala. syyskuuta 2021 » N:o 74 KESTOTILAUS KESTOTILAUS Rantapohjan digitilaus 12 kk kestotilaus 59 € 59 € VAIN! VAIN! HAUKIPUTA AN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEM EN • PATENIEME N • YLI-IIN • YLIKIIMING IN PAIKALLISL EHTI Torstaina 24.9.2020 51. Sivu 3 Olisi pyyntö kulkijoille. Liemeen tulee 1 osa etikkaa 2 osaa sokeria ja 3 osaa vettä. – Ohjelma tulee Tanskassa televisiosta lokakuun lopussa. Ne olivat niin kauan rauhoitettuja, että ilmeisesti tottuivat ihmisiin niin, että tulevat joellekin riesaksi asti. 044 714 7800 4. Sivu 8 Nahkiaisia, siikoja, maivoja, mätiä. Pekkala vinkkaa maivalle uuden käyttötavan. Rakennuks en omistaja Teemu Kurkela lupaa, että taloon pääsevät tutustumaa n muutkin, sillä hän aikoo vuokrata sitä matkailukä yttöön. Niitä on Kuhalla tarjolla sekä paistettuna että marinoituna. Pihamaalla myydään esimerkiksi leipää, lihaa ja hunajaa. Ongintakilpailussa palkitaan kaikki osallistujat, ja he saavat myös kalamaistiaisia. Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. – Myyntipisteessä kävi paljon nuoria asiakkaita. Kuhan yrittäjä Jussi-Pekka Kuha kertoo. – Autoja ehdittiin laskea 900, kunnes mentiin laskuissa sekaisin, kertoo Hannu Kuha. 1. Kun joku nuori kehuu kalaruokaa kavereilleen, on sillä suuri merkitys
Myrkkyja nollasienien pino kasvaa odotetusti melko suureksi, mutta on metsästä löytynyt kangasrouskua, erilaisia haperoita ja tattejakin. Sivuilta löytyy myös lisää tietoa nälkäpäiväkeräyksestä ja tarkempia tietoja keräyksestä Oulun piirin alueella. Myös kouluissa on keräys. Sienestämään ehtii vielä varsin hy vin » Terhi Ojala » Kiiminki » Rantapohjan alue MAANANTAI-ILTANA Kiimingin Reposelälle on kokoontunut aloittelevia sienestäjiä korit käsissään. Nälkäpäiväkeräyksellä kootaan avustusvaroja katastrofirahastoon käytettäväksi kohteisiin niin kotimaassa kuin maailmalla, tällä hetkellä Afganistanissa ja Haitissa. Vaikka tartuntoja todetaan alueella edelleen jonkin verran, parantaa koko ajan korkeammalle kiipeävä rokotekattavuus epidemiatilanteen kokonaiskuvaa, eikä tilanne aiheuta uhkaa sairaaloiden kuormittumiselle, kommentoi koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin johtajaylilääkäri Terhi Nevala. Lahjoittaa voi myös verkossa punainenristi.fi -sivuston kautta. 6 » Torstaina 23. Tanja Ijäs tutkimassa sienestyskurssille tulleen Antti Takkisen sienisaalista. He ovat saapuneet Vihertiipertin eli Tanja Ijäksen pitämälle sienikurssille, jossa opetellaan tunnistamaan yleisimpiä ruokasieniä. Opeteltavaa riittääkin reilusti – kurssin alkajaisiksi Ijäs paljastaa, että Suomessa sieniä on olemassa yli 3 000 erilaista. Itse tykkään rouskuista, joista syntyy suolaan säilömisen jälkeen paras sienisalaatti. Nälkäpäiväkeräys toteutetaan laajalti myös Oulun piirin osastoissa. Tunnistamisessa kannattaa käyttää apuna sienikirjoja, nettiä ja asiantuntevia ystäviä. Mutta sehän on ainoastaan hyvä asia – sienestys on aivan ihanaa ja siinä saa samalla nauttia raikkaasta ilmasta ja luonnosta, Ijäs pohtii. – Työpaikoille, työhyvinvointipäiville ja kaveriporukoille olen pitänyt nyt kursseja enemmän kuin koskaan ennen. SP R Nälkäpäiväkeräys alkaa tänään » Auli Haapala » Rantapohjan alue PUNAISEN RISTIN Nälkäpäivän lipaskeräys käynnistyy tänään torstaina ja jatkuu lauantaihin saakka. On makuasia, mistä sienistä pitää. Kun turvallisuusasiat on käyty läpi, lähettää Ijäs oppilaansa metsään täyttämään koreja kaikilla sienillä, mitä he sattuvat löytämään. Haukiputaan osaston lippaidenjakopiste on SPR-kirppiksellä Revontiellä, missä voi ilmoittautua mukaan. Ijäksen mukaan sieni kasvaa aina jonkin muun lajin kaverina, esimerkiksi suppilovahverot viihtyvät vanhassa kuusikossa ja kangasrouskut mäntykankailla. Kaksi kertaa rokotettu välttää myös karanteenin, jos toisen rokoteannoksen saamisesta on kulunut vähintään viikko. – Rouskut ovat minusta helppoja tunnistettavia, ja niitä löytyykin vielä, vaikka pääsatokausi alkaa olla ohi. Sairaanhoitopiirin voimassa olevan ohjeistuksen mukaan kaksi rokoteannosta saaneita tai alle 12-vuotiaita ei pääsääntöisesti enää testata, jos heillä on vain lieviä oireita. Kalkkialueella kasvaa monipuolisesti erilaisia ja erikoisia sieniä, Ijäs vinkkaa. Kerääjäksi ehtii vielä. Hän kertoo, että korona-aika on tuonut mukanaan selvän sienestysbuumin. Mieleen jää ainakin, että herkkutatilla on valkoinen verkkosukka, mutta pahanmakuisella sappitatilla syntinen musta sukka. Viimeviikkoinen lumisade ei ole karkottanut sieniä, joten sienestämään ehtii vielä varsin hyvin. Myös suppilovahveron tunnistaa melko helposti. Ijäs on levittänyt maahan sieninäyttelyn, jossa sieniä on jaoteltu eri kategorioihin. Aloittelevaa sienestäjää Ijäs neuvoo olemaan kärsivällinen, ja lähtemään liikkeelle muutaman sienilajin opettelusta kerrallaan. Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi tiistaina, että kasvomaskien käyttöä suositellaan nyt: – Joukkoliikenteessä. – Sienestämisessä parasta on juuri se löytämisen ilo – sienestys on kuin aarteenetsintää, eikä koskaan voi varmasti tietää, millaisen aarteen metsästä löytää, Ijäs toteaa. Yli-Iissä osaston aktiivien leipomaa pullaa myydään perjantaina Salen edessä. – Sienimaasto kannattaa valita sen mukaan, mitä lähtee etsimään. – Koronavirustestiin hakeutuville henkilöille matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. Sieniä myös tuoksutellaan ja niiden väriä tutkitaan huolellisesti, jotta varmuus lajista saadaan. Nyt monilla kurssilaisilla tuntuu olevan jo vainu siitä, mitä lähteä etsimään ja mistä. Kun summanmutikassa poimitut sienet on lajiteltu ja tunnistamiseen saatu oppia, on aika lähteä toiselle kierrokselle sienimetsään. Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys, johon osallistuu runsaasti vapaaehtoisia. Osastot keräävät Nälkäpäivänä joko kerääjien avulla lippailla tai toimittamalla keräyslippaita esimerkiksi kauppoihin näkyville paikoille. syyskuuta 2021 » N:o 74 Nälkäpäivän lipaskerääjät ilmestyvät tänään kyläkuvaan. Sientä ei kannata tunnistaa vain yhden tuntomerkin varassa, muistuttaa Ijäs metsään painelevia sienestäjiä. KUN SIENIKURSSIN oppilaat palaavat metsästä korit aarteita notkuen, alkaa sienien lajittelu oikeisiin kategorioihin. – Sienet jaetaan myrkkysieniin, nollasieniin ja yhden, kahden tai kolmen tähden ruokasieniin, selventää Ijäs kurssilaisille ennen metsään lähtöä. Yli-Iissä kaupoissa ja apteekissa voi lahjoittaa lippaaseen. – Maastossamme kulkee kalkkipitoinen alue Haukiputaan ja Iin välistä tänne Reposelkään asti. Ijäs kertoo, että tietyt sienilajit, kuten hallavahakas, nousevatkin vasta pakkasten myötä. – Sosiaalija terveydenhuoltoalan työpaikoilla kaikille työntekijöille – Korkean riskin tapahtumissa, kuten sisätiloissa järjestettävissä massatapahtumissa. Iissä osaston lippaisiin voi lahjoittaa paikallisissa kauppaliikkeissä. – Muistakaa kerätä sienet kokonaisena, sillä varressakin on tuntomerkkejä. – Riskialueelta Suomeen saapuville matkustajille heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. RANTAPOHJAN alueen sienimaastot ovat Ijäksen mukaan hyviä, ja lähes jokaisesta metsästä löytyy jotakin poimittavaa. Ijäs perkaa sieniä tottuneesti ja esittelee kurssilaisille tuntomerkkejä helpottamaan ruokasienien tunnistamista. Ensi kertaa sienestämässä ollut Katri Väänänen yritti tunnistaa löytämäänsä sientä hajun perusteella. Maskisuosituksia höllennettiin » Rantapohja MASKISUOSITUKSET höllennivät Pohjois-Pohjanmaalla, koska alueella on palattu koronaepidemian perustasolle. Kiimingissä lipaskeräys järjestetään perjantaina aamupäivällä kauppojen edessä. TANJA IJÄS on pitänyt sienikursseja noin seitsemän vuoden ajan. Mukaan tarvitaan kuvallinen henkilötodistus, säähän sopivat vaatteet ja reipasta mieltä. Nollasieniä ja myrkkysieniä löytyi paljon.
Ensi kertaa sienestämässä ollut Katri Väänänen yritti tunnistaa löytämäänsä sientä hajun perusteella. Nollasieniä ja myrkkysieniä löytyi paljon. syyskuuta 2021 » N:o 74 Liikennevalot yllättivät Olhavassa » Ritva Piri » Ii/Olhava OLHAVASTA Oijärventielle suuntaavat tai vastaavasti Yli-Olhavan suunnalta saapuvat autoilijat ovat viime päivinä saaneet hieraista silmiään saapuessaan rautatien ylikulkusillalle, sillä ylikulkuun nousevan mäen molemmissa päissä on tämän tästä sijainnut liikennevalo. Sienikurssilla päästiin sekä poimimaan sieniä että oppimaan keinoja niiden tunnistamiseen. – Valojen vaihtuminen on hieman hidasta, mutta kyllä se vihreä kuitenkin syttyy. InBody-mittaukseen ei ole ajanvarausta. Testi maksaa 5,50 euroa ja se maksetaan uimahallin palvelupisteelle ennen testiä. Pleksit ovat vielä paikallaan uusien verkkojen alla, ja ne poistetaan todennäköisesti vasta vähän myöhemmin, sillä niiden poisto vaatii virran katkaisemista sillan alla kulkevista johdoista, kertoo kunnostustyön projektipäällikkö Leo Oja ELY-keskuksesta. 7 » Torstaina 23. Myös vanha päällyste on jo poistettu, joten tie on silta-alueella epätasainen. Koneet ja työntekijät liikkuvat sillalla arkisin aamuseitsemästä iltakuuteen, ja työn odotetaan valmistuvan viimeistään lokakuun alkupäivinä. Mittaus tehdään hikoilematta arkivaatteissa, ja siitä selviää kehon nesteiden määrä, lihasten määrä ja sijainti sekä sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrä. Mittausta ei voida tehdä raskaana oleville tai sydäntahdistinta käyttäville henkilöille. Samalla uusitaan tien päällyste lyhyeltä matkalta sillan päihin syntyneiden painumien vuoksi. IS MO P IRI Jatulissa InBodymittauksia » Rantapohja » Haukipudas HAUKIPUTAAN JATULISSA järjestetään InBody-kehonkoostumusmittauksia tänään torstaina kello 14– 17 sekä huomenna perjantaina kello 9–12. Oja kehottaa autoilijoita maltillisuuteen myös liikennevalojen suhteen. Kyseessä on siltatyö, jonka aikana ylikulkusillan kosketussuojina toimineet pleksit uusitaan. T ERHI OJ A L A. Niiden tilalle sijoitetaan metalliverkot, joiden alapuolelle laitetaan alumiinilevyt. Punaista päin ei liikkeelle kannata lähteä, vaikka näyttäisikin, ettei vastaantulevaa liikennettä ole, mäen toiselle puolelle kun ei kuitenkaan näe. Siltatyön aikana paikalla on käytössä vain yksi ajokaista, ja sillalla liikkuu sekä koneita että työntekijöitä. Työajan ulkopolella kulkua ohjataan etuajo-oikeuden osoittavin liikennemerkein. – Pleksiset kosketussuojat eivät ole kestäneet lumen aurausta, joten ne ovat irtoilleet helposti talvisin, siksi ne on päädytty vaihtamaan. SILTATYÖ aiheuttaa haittaa liikenteelle molempiin suuntiin, ja töiden ollessa käynnissä liikennettä ohjataan liikennevaloilla. Ennen mittausta on hyvä olla pari tuntia ravinnoitta ja 12 tuntia ilman voimakasta fyysistä rasitusta, jotta testitulos on mahdollisimman luotettava. Toinen ajokaista on paikalla suljettu myös työajan ulkopuolella, joten autolla liikuttaessa on syytä varovaisuuteen. Reposelän maastoista sieniä löytyi runsaasti
T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. – Rakkaudesta mereen tätä tehdään. 8 » Torstaina 23. Auranaho valmistautuu komentosillalla koko päivän kestävälle matkalle yhdessä päällikkö Eero Vaitiniemen kanssa. MERELLINEN Oulu ry:llä on riittänyt puuhaa laivansa parissa. Nykyisin alus on myös Traficomin auditoima koululaiva, jolla on oikeus antaa merenkulun koulutusta ja myöntää siitä pätevyyskirjahakemuksessa kelpaava todistus. – Vuoden 2024 telakoinnin yhteydessä on käytettävä tarkastusta varten laivan potkuriakseli ulkona. Ammattimerenkulkijoiden perustama Merellinen Oulu ry osti aluksen vuonna 2007 kahdella eurolla. OULU-LAIVA on rakennettu Reposaaren konepajalla Porissa vuonna 1963. Pari vuotta sitten suoritin koneenhoitajakoulutuksen, joka mahdollistaa enintään 750 kilowatin tehoisen koneen hoidon. Pari vuotta sitten koneenhoitajankoulutuksen suorittanut haukiputaalainen Matti Teräs toteaa, että Oulu-laivalla työskentely on sopivaa tekemistä eläkeläiselle. Kun on 15-vuotiaana lähtenyt merille, ei täältä voi poiskaan olla. Vuosien varrella se on toiminut merenkulkuhallituksen tarkastusaluksena ja merivoimien valvonta-aluksena. Kevät kun tulee, ilmat lämpenevät ja jäät sulavat, alkaa polttelemaan, että merelle pitää päästä, Eero Vaitiniemi sanoo. Laivalla yöpyneet Suomen Majakkaseuran retkeilijät nauttivat laivan salongissa aamupalaa. Jos laivan jättää yhdeksikin talveksi kylmäksi, niin se on sitten siinä, sanoo aluksen päällikkö Pentti Auranaho. Laivaan on rakennettu sprinklerijärjestelmä, ostettu pelastautumisvälineet 50 hengelle ja uusittu komentosillan navigointija radiovarustusta. Tällä matkalla konepäällikkönä toiminut haukiputaalainen Matti Teräs kutsui ennen laivan lähtöä kurkistamaan konehuoneeseen. Telakoinnille tulee siten hintaa noin 100 000 euroa, kertoo Teräs esimerkin kustannuksista. Miehistöllä on oltava voimassa olevat pätevyyskirjat ja kahden vuoden välein on käytävä merimieslääkärintarkastuksessa, kertoo ennen eläköitymistään huoltoinsinöörinä sähkölaitoksella työskennellyt Teräs. Laivan miehistö toimitti kukin omia sovittuja tehtäviään. Se on katsastettu erikoisalukseksi ja palautettu alkuperäiseen asuunsa perinnealuksille asetettujen vaatimusten mukaisesti. Laivan omistavaan yhdistykseen, eli Oulu-laivan kunnostamiseen, ylläpitoon ja liikennöintiin osallistuvaan henkilöstöön kuuluu monen alan ammattilaisia, joita yhdistää rakkaus mereen. – Saamme yleensä tulot laivan talven lämmityskustannuksiin koulutusten järjestämisestä, mutta ne menivät viime talvena täysin mönkään. Kauppaehtoihin kuului laivan hyvä ylläpito ja perinteiden kunnioittaminen, mutta myös kielto myydä laivaa muualle kuin romuttamoon. Korona on kurittanut yhdistystä hyydyttämällä etenkin talven tulot. Tämä sai myös yhdistyksen nykyisen sihteerin, Matti Teräksen liittymään porukkaan vuonna 2011. syyskuuta 2021 » N:o 74 Oulu-laiva seilaa rakkaudesta mereen » Tuija Järvelä-Uusitalo » Oulu » Haukipudas AAMUHÄMÄRISSÄ viime lauantaina Oulun Toppilansalmen laiturissa olleessa Oulu-laivassa kävi jo täysi tohina. Lauantain majakkaretkellä he olivat mukana molemmat. – Laivan pääkoneen teho on 480 kilowattia, se on viisipyttyinen kaksitahtidiesel, joka kuluttaa sata litraa löpöä tunnissa, maksiminopeus on kymmenen solmua, hän luetteli. – Olin ensin kansimiehenä ja hoidin sähköpuolen asioita. Laivan ylläpitäminen ei ole mitään halpaa puuhaa, saati sitten isommat remontit. Haukiputaalainen Auranaho ja Kellon Kiviniemessä asuva Vaitiniemi ovat molemmat seilanneet merillä poikasesta lähtien. Vasemmalla päällikkö Eero Vaitiniemi Kiviniemestä. He ovat Merellinen Oulu ry:n perustajajäseniä ja olleet Oulu-laivan ruorissa siitä saakka, kun yhdistys sen osti. Kiviniemeläinen Eero Vaitiniemi ja haukiputaalainen Pentti Auranaho vuorottelevat Oulu-laivan päällikkönä. Oulu-laivalta rantauduttiin retkikohteisiin pelastusveneillä, joten kellolainen koneenhoitaja Veikko Vaikkanen ja martinniemeläinen kansimies Ensio Parkkonen laskivat laivan ankkurit
Röytän toimijat pitivät aiemmin kunnossa myös saarta kiertävää luontopolkua pitkospuineen. Keskihiuetin lisäksi retkue rantautui katsomaan Santakarin loistoa ja merimerkkiä. – Oulun kaupunki näytti kyntensä. Majakkaseura haluaa kirjallaan herättää muutkin kuin majakkaseuralaiset huomaamaan alueen upeat merimerkit, joista moni on valitettavasti rapistumassa. – Meillä oli talkoisiin jo 20 000 euron rahoitus, talkooväki ja kaikki suunnitelmat valmiina, mutta Väylävirasto ei antanut kunnostamiseen lupaa työturvallisuuteen vedoten. Seurat kuuluvat Iin Röytän toimijat ry:hyn, joka ajaa jäsenseurojensa yleisiä etuja saaressa. Sen olemassaolostakaan ei tiennyt enää kuin fanaattisimmat veneilijät. Kuluneena kesänä oli tarkoitus kunnostaa esimerkiksi Hailuodon Keskiniemen pookia. Edessä majakkamatkan johtaja Pekka Väisänen Suomen Majakkaseurasta, takana laivan kansimies Ensio Parkkonen. Röytässä on kuuden veneilyseuran, muun muassa Iin Meriseura ry:n, Haukiputaan Pursiseura ry:n, ja Haukiputaan Veneilijät ry:n majat. Kirja ilmestyy vuoden kuluttua syyskuussa, jolloin tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Marjaniemen ja Ulkokallan majakat otettiin käyttöön. – Nyt firmat ovat järjestäneet laivareissuja työporukoilleen ihan mukavasti. MAJAKKASEURA on tehnyt Oulu-laivalla kesän aikana kolme retkeä, joilla on tutustuttu alueen merimerkkeihin. Ensi kesän huipennukseksi ilmestyy Suomen Majakkaseuran kirja, jonka työnimenä on Merimerkkien, luotsien ja haaksirikkojen Perämeri. Laitakarin pooki. Siellä oli kahlattava rantaan joko avojaloin tai saappaat merivettä hörpäten. Oulu-laiva seilaa rakkaudesta mereen TÄNÄ kesänä Oulu-laivan miehistö on päässyt merelle mukavan usein. – Uuden laiturin vieressä on niin paljon kiviä ja hietaa, että isommat alukset eivät siihen pääse. Venesatamat ovat huonossa kunnossa, väylämerkinnät poistettiin, Kiiminkijoesta poistettiin valaistut linjataulut, eikä jokea saa enää pitää kunnossa, koska siellä kasvaa lietetatarta. Torstaista maanantaihin kestäneellä ruskaretkellä käytiin katsomassa myös muun muassa Hailuodossa Marjaniemen majakkaa ja Keskiniemen pookia. Ja siellä se oli, yksi Oulun seudun salaisuuksista, Keskihiuvetin loisto. – Oulu-laivan kotisatama Toppilassa on aivan kamalaa aluetta, melkein kuin slummia. – Toimikunta on esimerkiksi sähköistänyt ja valaissut osan saarta. Oulun merellisyydestä tilasta puhuttaessa laivan päällikkö Pentti Auranaho kuitenkin tulee pahalle tuulelle. Viimeisimpiin hankkeisiin on kuulunut sähköjärjestelmien uusiminen sekä kesäkeittiön rakentaminen. Rannasta matka jatkui pienen matkan kävellen heinikkoon polkeutunutta kulku-uraa pitkin. Jo tänä syksynä Metsähallitus rakentaa Iin Röyttään, Kropsuun sekä Kuivaniemen Hietakallaan päivätuvat, joilla korvataan vanhat taukopaikat. Kaikki mahdollisuudet merellisyyteen on pilattu niin, että saa hävetä silmät päästään. Viimein tärppäsi ja ilmeni, että loiston omistaa kaksi sen vuonna 1979 ostanutta oululaismiestä. syyskuuta 2021 » N:o 74 ”Alueen merellisyyttä saa hävetä silmät päästä” » Tuija Järvelä-Uusitalo » Haukipudas » Ii » Oulu PÄÄASIASSA Oulun ja Iin edustalla seilaava Oulu-laiva on yksi alueen paljon puhutun merellisyyden symboleista. Vuonna 1939 valmistunut betoninen 14-metrinen torni ei enää näy rantaan koivikon keskeltä. Satakarin loisto. Sen lisäksi Oululaivalta kiikaroitiin muun muassa Laitakarin rakettipookia, Santosenkarin ylempää toteemiloistoa, Suomen ehkä kauneinta loistoa Hanhikarissa ja Kriisin kolmiomaista pookia. Haukiputaan merellisyys ei ole sen kummemmalla tolalla. – Kaupan ehtona oli, että loistosta viedään linssi pois. Iin Röytässä tutustuttiin vahaan luotsiasemaan. On mysteeri, miksi tästä rakennettiin näin poikkeava, kertoo majakkamatkan johtaja Pekka Väisänen Suomen Majakkaseurasta. Majakkaseuralaiset ihastelivat Keskihiuvetin loistoa, joka on peittynyt pusikkoon sen jälkeen kun se poistetiin käytöstä 1970-luvulla. – Tästä upeasta, linjataulunakin toimineesta loistosta löytyy hyvin vähän tietoa. On olemassa muitakin tähän sarjaan kuuluvia loistoja, mutta niissä ei ole tuollaista kaiteellista tasannetta. Metsähallituksella jäi laiturin kunnostus kesken, Auranaho sanoo. Sielläkin on kuitenkin ongelmansa, sillä esimerkiksi Oulu-laivalle sieltä ei löydy laituripaikkaa. KESKIHIUVETIN loisto oli yksi Suomen Majakkaseuran lauantaisen retken kohteista. 9 » Torstaina 23. – Saaren omistaja Metsähallitus teki kunnossapidosta sopimuksen toisen tahon kanssa, joten nyt pitkospuut ovat rapistuneet niin, että ne ovat paikoin hengenvaarallisessa kunnossa, Auranaho harmittelee. Vasemmalla päällikkö Eero Vaitiniemi Kiviniemestä. Matalikosta kahlattiin rantaan. METSÄHALLITUS on nyt aloittanut Perämeren kansallispuiston, Perämeren saarten ja Iin Röytän hoidon ja käytön suunnittelun yhteistyössä ELY-keskusten kanssa. Näille osin myös muille kuin seuran jäsenille avoimia retkiä on suunnitteilla myös ensi kesälle. Kirjaan tulee kaikista alueen kohteista tietoa, tarinoita, kuvia, piirustuksia ja karttoja. Mitäpä ei tekisi nähdäkseen majakan » Tuija Järvelä-Uusitalo » Haukipudas » Ii » Oulu JOUKKO Suomen Majakkaseuran jäseniä ympäri maan autoili tai junaili loppuviikosta Pohjois-Suomeen, matkusti Oulu-laivalla Virpiniemen edustalle ja jatkoi sieltä laivan pelastusveneellä Keskihiuvetin saaren matalikkoon. Matka Oulu-laivalta Keskihiuvetin saaren matalikkoon tehtiin pelastusveneillä. Ennen täällä kävi laivoja pilvin pimein, nyt koko alue tuhotaan rakentamalla täyteen kerrostaloja. Se oli kummallista, sillä olemme kunnostaneet muun muassa paljon isomman, Raahen Taskun pookin, Pekka Väisänen sanoo. Ilman meidän tekemisiämme siellä ei olisi paljon mitään. Seura itse myös kunnostaa majakoita talkoilla. P EK K A VÄ IS Ä NEN P EK K A VÄ IS Ä NEN T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Uudet omistajat rakensivat alimpaan kerrokseen saunan, seuraavaan keittiön, kolmanteen makuuhuoneen ja ylimpään kerrokseen takkahuoneen. Väisänen sai tovin etsiä luonnonsuojelualuetta olevassa saaressa sijaitsevan loiston nykyistä omistajaa. Oulu-laivalta rantauduttiin retkikohteisiin pelastusveneillä, joten kellolainen koneenhoitaja Veikko Vaikkanen ja martinniemeläinen kansimies Ensio Parkkonen laskivat laivan ankkurit. Merellinen Oulu ry:llä on tarjolla Oulu-laivalla useammanlaisia matkoja, mutta niiden lisäksi laivaa voi varata vaikkapa kokoustilaksi tai polttarien pitopaikaksi. On ollut myös monia muita matkoja, häitä ja hautajaisiakin, Vaitiniemi kertoo. He eivät kuitenkaan ole oleskelleet täällä ilmeisesti pariinkymmeneen vuoteen. VIIME lauantaina Oulu-laiva matkasi Suomen Majakkaseuran tilaamana kohti Iin Röyttää, joka on säilynyt veneilijöiden tukikohtana. – Perämeren alueelle on kertynyt maailman hienoin kokoelma loistoja ja pookeja, ihastelee Väisänen. Kautta-aikojen merimerkkinä toiminut RaumaRepolan piippukin kaadettiin, Auranaho luettelee. Laivalta joudutaan siirtymään pelastusveneillä laiturille
Väinö Rousun puutöitä ja -reliefejä on monissa kodeissa ja myös julkisissa paikoissa. Välillä asia unohtui pitkäksi aikaa, kunnes mieheni Juha alkoi kirjoittaa kansion tekstejä puhtaaksi, kertoo Väinö Rousun tytär Kaino Rönty, joka nykyisin tunnetaan paremmin nimellä Kiti. Pohjois-Suomen Messut ry täyttää tänä vuonna 70 vuotta. ROUSUN kirjoittama teksti oli ajatuksen virtaa, jonka hän on kirjoittanut yhteen pötköön. Messut pitkästä aikaa Oulussa » Rantapohja » Oulu RAKENTAJA 2021 -tapahtuma kokoaa lukuisia rakentamisen, remontoinnin sekä sisustuksen asiantuntijoita ja näytteilleasettajia Ouluhalliin viikonloppuna. Elokuun lopussa yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli 6 600, mikä on 700 vähemmän kuin heinäkuussa ja reilu 1 200 vähemmän kuin tammikuussa. Mikäli on ollut paikalla kyseisissä ravintoloissa tuolloin ja saa koronaoireita, tulee pysytellä kotona ja hakeutua koronatestiin matalalla kynnyksellä. Rakentaja 2021 -tapahtuma on Ouluhallissa 24.–26. Muistelmat ulottuvat 70-luvulle saakka, mutta päädyimme katkaisemaan kirjan kohtaan, jossa Väinö on nuorukainen, Juha Rönty kertoo. Tekstissä on tarkkoja kuvauksia 1900-luvun alkupuolen elämästä. syyskuuta 2021 » N:o 74 Iiläisissä ravintoloissa mahdollisuus altistumiselle koronaan » Rantapohja » Ii IISSÄ on ollut mahdollisuus altistua koronavirukselle viikonvaiheessa 18.–19.9. Lähes parikymmenhenkisessä kuulijakunnassa oli monia Väinö Rousun sukulaisia ja ystäviä, jotka muistelivat Rousua. VUONNA 1918 Kuivajokivarressa lähellä Hyryn kylää syntyneen Väinö Rousun äiti kuoli pojan ollessa 1-vuotias. Sukulaisten nimiä on kirjassa todellisia, mutta muut nimet ovat keksittyjä. Sellaisessa hän sai oppia esimerkiksi puutöihin, joita hän sitten myöhemmin teki, Kiti Rönty kertoo. Yli 50-vuotiaiden työttömyys kasvoi hieman kesäkuukausina keväällä suunta oli aleneva. Iin Pizzeria Orient Kebabissa on voinut altistua virukselle sunnuntaina kello 13.30–14.30. Isoäidin kuoltua isä ei pystynyt huolehtimaan lapsista, joten Väinö joutui huutolaispojaksi. Kellossa asuvat Kiti ja Juha Rousu esittelivät kirjaa viime tiistai-iltana Kuivaniemen kirjastossa. – Ouluhallin suuri koko takaa messuvieraille mahdollisuuden turvavälien pitämiseen, käsien desinfiointiainetta on reilusti tarjolla ja suosittelemme kasvomaskin käyttöä tapahtumaalueella, kertoo Pohjois-Suomen Messujen toimitusjohtaja Anna Tiensyrjä. lomautetut), mikä on 4 200 vähemmän kuin heinäkuussa ja 4 400 vähemmän kuin tammikuussa. Väinö Rousu käsin kirjoittamia muistelmia on paksu kansiollinen. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli elokuun lopussa 7 700, mikä on 1 000 enemmän kuin tämän vuoden tammikuussa. Jos on altistunut ja saa oireita, testiin tulee hakeutua, vaikka olisi jo saanut kaksi koronarokotetta. Elokuun lopussa työttömyysaste oli alhaisin Pyhännällä (5,3 %) ja korkein Vaalassa (13,5 %). – Kirjoittaminen oli isälle henkireikä ja terapiaa, jolla hän sai kirjoittaa elämää pois. Iissä työttömyysaste oli elokuussa 10,3 % ja Oulussa 12,3 %. Työttömyys laskee loppuvuotta kohti ja parantunut koronatilanne sekä viestit koronarajoitusten poistosta vauhdittavat myönteistä suuntaa, arvioidaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa. Yli 900-sivuinen kansiollinen tekstiä ja niistä Rousun itsensä lukemat 50 kasettinauhaa ovat vuosia odottaneet työstämistä kirjaksi. Makujen Kiina -ravintolassa on voinut altistua koronavirukselle torstaina 16.9. Loppuvuosina hän palasi usein noihin ankariin lapsuusaikoihinsa.. Työttömyys vähentynyt maakunnassa » Rantapohja TYÖTTÖMYYS on alentunut tasaisesti Pohjois-Pohjanmaalla alkuvuoden ajan kesäkuukausien hetkellistä lisäystä lukuun ottamatta. Väinö Rousu kuoli vuonna 2006. – Pätkin tekstiä kappaleisiin, joille annoin nimet. Kirjan julkaiseminen oli hänen toiveensa, Kiti Rönty sanoo. Elokuun lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta (työttömyysaste) oli Pohjois-Pohjanmaalla 10,6 %. Isoäiti huolehti kolmesta lapsesta kuolemaansa saakka, sillä lasten isä toimi kiertävänä suutarina. Viime vuoden elokuusta työttömien määrä on vähentynyt 3 400:lla. Nyt omakustannekirja nimeltä Ruosteenpunainen tie on ilmestynyt. kello 11–12. – Vuosien mittaan sekä minä, että lapsemme Satu ja Veli-Pekka olemme jonkin verran kirjoittaneet tekstejä nauhojen perusteella, mutta se on jäänyt aina kesken. Moni totesi hänet työteliääksi mieheksi, joka ei suuttunut koskaan. Suhteellinen työttömyys vaihtelee edelleen suuresti maakunnan sisällä. Tapahtuma on PohjoisSuomen Messujen ensimmäinen messutapahtuma koronapandemian aikana, ja terveysturvallisuus huomioidaan järjestelyissä. Työttömyyslukuja on laskenut erityisesti koronapandemiasta aiheutuneiden lomautusten tasainen väheneminen. Altistumismahdollisuus on ollut Ravintola Iisakissa lauantai-iltana kello 22.30– 01. Koko maassa työttömyysaste oli 10,7 %. Nimi tulee Rousun synnyinkotiin johtaneesta Oijärvelle menevästä tiestä. KULTTUURI » Kirjoittaminen ja taide olivat Väinö Rousun henkireikiä Omaelämäkerrallinen muistelmateos julkaistu » Tuija Järvelä-Uusitalo » Kuivaniemi KUIVANIEMELÄINEN Väinö Rousu tunnettiin kalastajana, veneiden rakentajana ja puureliefien veistäjänä. Juhlavuoden kunniaksi Rakentaja 2021 Oulu -messutapahtumassa ja Pohjois-Suomen Messujen sosiaalisissa medioissa pääsee tutustumaan myös yhdistyksen historiaan. Elokuun 2021 lopussa kokoaikaisesti lomautettuna oli 1 300 henkilöä eli 2 100 vähemmän kuin vuosi sitten. Loppuvuosina hän palasi usein noihin ankariin lapsuusaikoihinsa. Väinö Rousu kuoli vuonna 2006. Kokosin teksteistä mehukkaita, surullisia ja iloisia kohtia. Heinäkuusta pitkäaikaistyöttömien määrä väheni hieman (-200). ALLE 25-vuotiaita työttömiä oli maakunnassa elokuun lopussa 2 900, mikä on 900 vähemmän kuin tämän vuoden tammikuussa. Elokuun lopussa maakunnassa oli 19 800 työtöntä työnhakijaa (ml. – Viimeisenä elinpäivänäänkin hän sanoi: “Taas katsoo isäntä ikkunasta, onko tarpeeksi tehty puita.”, Kiti Rönty kertoo. – Isällä oli monia huonoja sijoituspaikkoja, mutta oli hyviäkin. Tapahtumat voivat olla osin keksittyjä, mutta köyhyyden ja huutolaisuuden kuvaukset ovat todellisia. Juha Rönty on korjannut Rousun teksteistä kielioppivirheet ja hionut tyyliä, mutta kirjan perusteksti on Rousun itsensä kirjoittamaa. Tunnetuimpiin kuuluu teos Maitotilipäivä, joka on nykyisin sijoitettu Kuivaniemen seurakuntasaliin sekä kirkon saarnatuolissa oleva reliefi Jeesus ristillä. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on jatkunut maakunnassa jo viime vuoden keväästä lähtien. – Itsestään Väinö käyttää kirjassa nimeä Vili. Niiden lisäksi hän kirjoitti ja äänitti muistelmiaan. 10 » Torstaina 23. syyskuuta. Kyseessä on rakentamisen ja asumisen suurin tapahtuma Pohjois-Suomessa. HUUTOLAISPOJAN elämä oli työntäyteistä, ankaraa ja raakaa
Kerhot ovat maksuttomia ja mukaan ovat tervetulleita kaikki lähialueen perheet. Lisää mielenkiintoisia tuloksia löytyy verkkosivulta www.jattikasviyhdistys.fi Perhekerhot pihalla. ELOKUUN lopussa TE-hallinnon palveluihin osallistui 6 900 henkilöä. KULTTUURI » Kirjoittaminen ja taide olivat Väinö Rousun henkireikiä Väinö Rousun tytär Kiti (Kaino) Rönty sanoo, että ilman hänen miestään Juha Röntyä muistelmateos ei olisi koskaan ilmestynyt. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Kipu-hautakiven tarinaa. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Rantapohjan alueen suurta jalkapallon harrastajien joukkoa kiinnostanee se, että Jari “Kuningas” Litmasesta on ilmestynyt uusi Readme.fi-kustantamon kirja “Litmanen – kympin matkassa”. Tekijöiden mukaan Litmanen oli futisfriikki jo lapsena, ja saattoi esimerkiksi katsoa otteluja videoilta tuntikausia. Elokuun aikana ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella avoimeksi 6 500 uutta työpaikkaa ja kaikkiaan maakunnassa oli tarjolla 11 200 työpaikkaa koko kuukauden aikana. Pöytävarauksia markkinoille otetaan jo vastaan (titta.kivimaki@gmail. Myös pohjoisessa voi kasvaa isoja perunoita. Kipu-hautakivi kertoo hätäkasteen saaneesta pikkupojasta, joka kuoli noin kuukauden ikäisenä. Vajaa puolet heistä oli koulutuksessa: omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 1 800 henkilöä ja työvoimakoulutuksessa oli 1 200 opiskelijaa. Nämä kansantarinat ei pidä paikkaansa, tietää martinniemeläinen historiantuntija Pentti Utriainen. Litmanen – visuaalinen oppija. Asiantuntijat voisivat arvioida, että Litmasella oli ainakin lapsuudessaan visuaalinen oppimistyyli. Vaikeuksia rekrytoinneissa koetaan eri puolilla maakuntaa. Määrällisesti suurin kysyntä kohdistui erityisesti palveluja myyntityöntekijöihin sekä rakennus-, korjausja valmistustyöntekijöihin. Kolmen metrin porkkana. Perinteiset Haukipudaspävien myyjäiset järjestetään jälleen, mutta uudistuneina nimellä “Meidän Haukipudas Markkinat”. syyskuuta 2021 » N:o 74 Tästä se lähtee! Rantapohjasta 2.12.1971: – Se on sitä erotiikkaa, sanoi naapurin Janne, kun kuuli vanhan tuttavansa Mikon eroavan vaimostaan. Työttömyys vähentynyt maakunnassa Avoimia työpaikkoja on maakunnassa edelleen hyvin tarjolla. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US Haukipudaspäivien markkinoilla on aina riittänyt kävijöitä. Jari Litmasesta tehtiin uusi kirja. Lisäksi useilla toimialoilla oli iso tarve avustaville työntekijöille. Oulun varhaiskasvatuspalveluiden Puoli päivää pihalla -hanke järjestää liikunnallisia perhekerhoja eri puolilla Oulua päiväkoti-ikäisten lasten perheille pöiväkotien pihoilla tai lähiympäristössä. Oma ulottuvuutensa oli se, että hän saattoi soveltaa ruudulla näkemäänsä kentällä. L.L. Haukiputaan hautausmaalla on kivi, jossa lukee nimen paikalla: Kipu. Järjestelyistä vastaa Haukiputaan asukasyhdistys. Hautakivi herättää aika ajoin keskusteluja ja arvailuja, mikähän kohtalo on nimen takana. Rantapohjan alueella perhekerhoja on Haukiputaan Aseman päiväkodin piha-alueella maanantaisin kello 17–18 ja Martinniemen päiväkodilla samana päivänä kello 18.30–19.30. Viime vuonna suosittu yleisötapahtuma jouduttiin jättämään väliin koronarajoitusten takia. Lisäksi työja koulutuskokeiluissa, vuorotteluvapaasijaisena sekä työnhakuja uravalmennuksessa oli yhteensä 600 osallistujaa. Ajankohta on tuttuun tapaan isäinpäiväviikonloppu ja lauantai 13.11. Uusia paikkoja ilmoitettiin elokuun aikana 41 % enemmän kuin vuosi sitten. Takavuosien lukijankuvan haukiputaalaispottu painoi 851 grammaa. Ja sitten tähän päivään: Haukipudaspäivien markkinat tulevat taas. – On myös puhuttu, että olisi toinen kivi, jossa lukisi Tuska. com tai 0452211701). Näkyykö siellä pihan perällä jättiläiseksi kasvanutta kurkkua tai kurpitsaa. Monissa ammattinimikkeissä on yhtäaikaisesti sekä runsaasti työttömiä työnhakijoita että heille suunnattuja työpaikkoja. Ihan mitättömien pottujen tai porkkanoiden kanssa ei kannata lähteä liikenteeseen. 11 » Torstaina 23. Siitä kertoo ote SM-tuloksista: kaali, 25, 2 kiloa; kurkku, 8,97 kiloa; porkkana (pituus: 3,135 metriä) ja kurpitsa, 716 kiloa. Jos, niin voit suunnata kasvin kanssa lauantaina pidettäviin Jättikasvisyhdistyksen SM-kisoihin Mänttään. Työllistettynä yksityiselle ja julkiselle sektorille oli yhteensä 2 000 henkilöä ja kuntouttavassa työtoiminnassa osallistujia oli 1 300. Juha Kanervan ja Petri Lahden teoksessa muun muassa sivutaan Suomen parhaaksi jalkapalloilijaksi nimetyn Jari Litmasen lapsuutta
12 » Torstaina 23. Napsauta kohtaa Print.. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3. syyskuuta 2021 » N:o 74 SUDOKUT JA RISTIKKO 23.9.2021 » RISTIKON RATKAISU tiistain 28.9.2021 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. Napsauta kohtaa “Current page” 4. Avaa sivu 2
Julkaisija Rantapohja Oy. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2021 . . alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Jani Kurkela 1132 2. Tällaisia ovat esimerkiksi elinja kantasolusiirron saaneet tai aktiivisessa syöpähoidossa olevat henkilöt. 64 € puh. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Kokouksia Kellon Nuorisoseura ry:n SYYSKOKOUS pidetään nuorisoseuran talolla keskiviikkona 29.9.2021 kello 18.00. Juho Paakkola 1006 6. syyskuuta 2021 » N:o 74 Työsuorituksia Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Tervetuloa! Kirkonkyläntie 17 BINGO & AUTOBINGO SU 26.9. Tervetuloa! Kahvitarjoilu. Kurkela voittoon Kurjenpesällä » Rantapohja » Ii IIN SEUDUN hirvenjuoksumestaruudet ratkottiin hyvissä olosuhteissa Kurjenpesän maastossa. Tervetuloa! Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu p. Irtolehdellä 54 pallorajalla 1000€/200€. Pääpalkinto 150€. Kilpailun ylivoimainen ykkönen oli kesällä SM-pronssia saavuttanut Jani Kurkela. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Yleisöllä on mahdollisuus seurata kokousta livestreemauksena. 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Henkilökunnan sähköpostit . Numero on Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Kuokkavieraista parhainta osaamista näytti Anne Hemmilä pesemällä melkein koko porukan ammuntatulos 570 päivän toiseksi paras. Oulun kaupunki aloitti kolmansien koronarokoteannosten jakamisen eilen keskiviikkona. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . ROKOTTEENA kolmansiin rokotuksiin käytetään Modernan rokotetta. TOIMITUS avoinna ark. 160€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . Paras ammunta oli Jani Kurkelalla 576 ja paras arvio Jouni Hemmilällä, neljällä matkalla virhemetrejä vain 21 eli tulos 558. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Pertti Turtinen 1012 5. Ilmoitushinnat 2021 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........0,98+24%=1,22 € Tekstissä.................0,98+24%=1,22 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,10+24%=1,36 € TJ 30 pmm asti.......0,88+24%=1,09 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Kolmatta rokoteannosta tarjotaan immuunipuutteisille henkilöille sekä sellaisille sosiaalija terveysalalla työskenteleville, jotka saivat ensimmäiset rokotteet lyhyellä rokotevälillä vuoden alussa. Lyhyellä annosvälillä rokotteet saaneille kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Rauno Tapio 874 3. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Matti Keskikallio 1022 4. 109 € 160€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Rajoitus ei koske voimakkaasti immuunipuutteisten kolmatta rokoteannosta. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Internet: www.rantapohja. Koska nuorilla vakavan koronataudin riski kahden rokoteannoksen jälkeen on pieni, on alle 30-vuotiaat miehet rajattu kolmansia rokoteannoksia koskevan suosituksen ulkopuolelle toistaiseksi. KOLMAS ANNOS voidaan antaa immuunipuutteiselle henkilölle, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. Käsitellään sääntömääräiset asiat. . 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 80€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Kilpailun kakkonen oli jo kesän harjoituskilpailujen perusteella oikeutetusti rupusakkiin nimetty kilpailija, mutta hänen kirjanpitolahjakkuutensa arviointipaikalla pelasti hänet noinkin korkealle. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Miika Ylisiurua 826 Kuokkavieraat : Anne Hemmilä 1084 , Hannu Lassila 1052 , Jouni Hemmilä 1050 , Eija Lohiniva 1044 , Reijo Lohiniva 978 Pekka Veijola Kolmas koronarokotekierros käynnistyy Pohjois-Pohjanmaalla » Rantapohja POHJOIS-POHJANMAALLA valmistaudutaan käynnistämään koronarokotusten kolmas rokotuskierros. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Oulun yliopistollinen sairaala käynnistää rokotukset henkilöstölleen jo tällä viikolla. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ 045 613 5909. Kolmatta rokotetta ei tällä hetkellä suositella alle 30-vuotiaille, perusterveille miehille, vaikka he työskentelisivätkin sote-alalla. tai puhelimitse: p. Veli Paakkola 986 7. Kullervo Mikkola 894 2. 59 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ 8.30-16 Perustettu 1969. . Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Tarkempi listaus kohderyhmään kuuluvista löytyy THL:n verkkosivuilta. . KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Tilausmaksut vuodelle 2021 (sis. Pekka Veijola 1066 3. 47€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. 13 » Torstaina 23. 115 € Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Toinen nimetön kilpailija, joka jopa kerran voitti kesän harjoituskilpailun huippujen poissa ollessa uhkui itsevarmuutta, että nyt näytetään kesän tärkeimmässä kilpailuissa kaapin paikka. Tulokset A-sarja: 1. Lisäksi kolmatta rokoteannosta tarjotaan niille sosiaalija terveysalalla työskenteleville henkilöille, jotka ovat saaneet ensimmäisen ja toisen rokotteen lyhyellä, 3-4 viikon väliajalla vuoden alussa. Taustalla on THL:n ohjeistus, jonka mukaan mRNA-rokotteen saaneilla on raportoitu hyvin harvinaisena haittavaikutuksena nuorten miesten sydänlihasja sydänpussitulehduksia. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. B-sarjan voiton nappasi varmaan tyyliin Kullervo Mikkola. klo 18.00. Tarkemmat tiedot koronarokotusten aikataulusta ja myös mahdollisuudesta kolmosrokotteeseen kannattaa tarkistaa oman kunnan verkkosivuilta.. HUOM! AIKA Palkinnot: 500€ PR50, 500€ MP, 2x100€, 5x50€. Johtokunta Iin kunta Iin kunnanvaltuusto kokoontuu 27.9.2021 klo 17.00 Iin lukiolla. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. No, tällä kertaa kaapille ei paikkaa löytynyt toki jos tuloslistan kääntää ylösalaisin, niin piikkipaikkahan sieltä löytyy. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Huveja BINGO NUORITTALLA pe 24.9. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaan kolmas rokoteannos annetaan sellaisille 12 vuotta täyttäneille henkilöille, joiden immuunivaste on jonkin taudin tai sen hoidon vuoksi voimakkaasti madaltunut. 044-714 7800 . Käytännössä koronarokotuksista vastaavat alueen kunnat, joten tarkemmat tiedot koronarokotusten aikataulusta ja myös mahdollisuudesta kolmosrokotteeseen kannattaa tarkistaa oman kunnan verkkosivuilta. Seppo Paakkola 924 B-sarja: 1. KLO 16. Asialista on nähtävänä Iin kunnan www-sivuilla virallisissa ilmoituksissa. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00
VUONNA 1787 KEKSITTY ENSIMMÄINEN AMERIKKALAINEN HERÄTYSKELLO SOITTI VAIN KELLO 4 AAMUYÖLLÄ. Tällöin voi sattua vakavia vammoja ja jos sattuu tulemaan risteys voi tulla vakava kolari jonkun toisen autoilijan kanssa. 14 » Torstaina 23. Jos olet kävellen tai pyörällä niin tervehdi takaisin, jos hevosen kanssa liikkuja tervehtii sinua. 21/03/21 FLUSH flush 518 P I X A B AY. Lukion 1. Myös metsässä kyykkivät ihmiset voivat olla hevosen mielestä pelottavaa ja uhkaavaa. Tätä asiaa voisi viedä eteenpäin esimerkiksi oppilaskunnan kautta, joka voisi viedä asiaa eteenpäin koulun johdolle. Mitä jos ajat 80km/h hevosta vastaan tiellä ja hevonen päättää tehdä u-käännöksen auton eteen. Ninni Säävälä Länsituulen Koulu Hevoset ovat arkoja ja voivat pelätä moottoriajoneuvoja sekä pyöräilijöitä. Toimi seuraavasti, jos näet liikenteessä hevosen. Hevonen on pakoeläin ja säikähtäessään pyrkii pakenemaan tilanteessa ja se voi aiheuttaa vakavan tapaturman. Tällöin jotkin vaikka nuoret ajattelevat ajetaan hevosen kanssa kilpaa, joka on aivan järjetöntä tällöin pitää pysähtyä. Autoillessa noudata Hevosen kanssa liikkujan käsimerkkejä ja hiljennä vauhtia! Näin vältytään turhilta vaaratilanteilta. Penkkien ja muutenkin oleilupaikkojen vähyys poikii jo aivan uuden opettajille tutun ongelman; oppilaat eivät halua mennä ulos koska siellä ei ole paikkaa minne mennä. syyskuuta 2021 » N:o 74 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Hidasta vauhtia kun näet hevosen! Ihmiset ajavat liian kovaa, kun näkevät hevosen liikenteessä eikä hidasta vauhtia. ja 9. Perusopetuksen nuorista tytöistä alle 20 prosenttia kokee, että Iissä järjestetään kiinnostavaa nuorten vapaaajan toimintaa. KYLLÄ PALAA! SHAKKITURNAUKSESSA AMMATTILAISPELAAJA PYSTYY POLTTAMAAN YLI 6000 KALORIA PÄIVÄSSÄSAMAN VERRAN KUIN JOS PELAISI TENNISTÄ 11 TUNTIA. Jos koululla ei ole resursseja, voisi yläaste suunnitella yhdessä keinoja kerätä rahaa penkkien kustantamiseen. ja 2. Niin kuin alaasteella on aina ollut, myös yläasteille on tullut pakolliset ulkovälitunnit. DARTH VADERIN HENGITYS LUOTIIN SUKELLUSLAITTEISTOLLA! YInMn SININEN ON ENSIMMÄINEN UUSI LÖYDETTY SININEN PIGMENTTI, JOKA ON LÖYDETTY 200 VUOTEEN. Jos on ottanut eväitä kouluun ja suunnittelee niiden syömistä välitunnilla, olisi mukavaa ja helpompaa syödä niitä istuen. Harrastukseksi laskettiin kyselyssä ohjatut toiminnat, kuten liikuntaharrastukset, yhdistystoiminta ja näytteleminen sekä itsenäiset harrastukset, kuten valokuvaus, pelaaminen ja lukeminen. Aada-Minea Hanhela Haukipudas Iin nuoret kaipaavat lisää vapaa-ajan toimintaa » Terhi Ojala » Ii VIIME perjantaina julkaistun kouluterveyskyselyn mukaan iiläiset nuoret kaipaavat lisää nuorille suunnattua vapaa-ajan toimintaa. Hevonen voi myös lähteä kiitolaukkaa autoa karkuun, jos se lähestyy liian kovaa ja sitä ei ole varoitettu. Turvavälejä ja oman porukan kanssa olemista voisi helpottaa se, että olisi paikka minne mennä istumaan rauhassa omien kavereiden kanssa. Ongelmaan ratkaisu olisi, että kun näet hevosen liikenteessä niin hidasta vauhtia tai pysähdy ja odota että hevonen menee ohitse tai jos tulet takaa niin aja rauhassa hevosen ohi. Sekä lukion että peruskoulun oppilaiden vastauksissa tytöt kokevat nuorten vapaa-ajan toimintaa olevan vähemmän kuin pojat. luokan nuorista vain hieman yli 22 prosenttia kokee, että asuinalueella järjestetään kiinnostavaa vapaaajan toimintaa nuorille. SE KEKSITTIIN KUN SÄHKÖLAITTEISIIN KEHITETTIIN MATERIAALEJA. Jos hän pyytää sinua pysähtymään niin pysähdy ja noudata hevosen kanssa olijan ohjeita. luokkalaisten keskuudessa samoin kokee hieman suurempi osuus, lähes 29 prosenttia. Hevoset ovat arkoja ja voivat pelätä moottoriajoneuvoja sekä pyöräilijöitä. Kaikki tietää että koulumme on liikkuva koulu, mutta ennen jatkuvia pakollisia ulkovälitunteja liikkuva koulu -systeemiä ei huomioitu yläasteilla millään tavalla, eli siihen ei voi vedota istumapenkkien vajavaisuudessa ulkovälitunneilla. Lähes kaikki kyselyyn vastanneet lukioikäiset ja peruskouluikäiset nuoret harrastavat jotakin vähintään kerran viikossa. Lukioikäisistä tytöistä alle 15 prosenttia kokee kiinnostavaa vapaa-ajan toimintaa olevan tarpeeksi, kun taas pojista vähän yli 30 prosenttia on sitä mieltä, että vapaaajan toimintaa järjestetään. Jos olet vaikka metsässä marjassa niin huuda vaikka “Metsässä ihminen” näin hevosen kanssa liikkuja tietää olla valppaana ja antaa ohjeita. Perusopetuksen 8. KESKUSTELEMME » Välituntipihan penkkien vajavainen määrä poikii ongelmia Koulunkäynti on muuttunut pandemian myötä huomattavasti. Oppilaat parveilevat ovien edessä suurissa porukoissa, joka ei todellakaan ole hyväksyttävää eikä suositeltavaa näin koronaviruksen jyllätessä vakavana myös suomessa ja suomen kouluissa. Yläkoulun välituntipihaa ei selvästikkään ole suunniteltu koko yläasteelle käytettäväksi monta kertaa päivässä, sillä siellä on vain viisi pientä istumapenkkiä
Varhaiskasvatuksen perhetoiminta Y L I K I I M I N G I N S E U R A K U N T A T A L O L L A Perhe kerho kesk iv i i kkoisin k lo 9. Hyvän mielen näyttely Tuula Mankisen posliinimaalauksia ja Eija Keräsen luontoaiheisia asuja yms. Diakoniatyö ajanvaraus taloudellisia asioita varten p 045 787 25139 maanantaisin klo 10-12 ja 13-15. Haluaisitko itse tai haluaisitko läheisesi saavan lämpimän yhteydenoton seurakunnasta. Kolehti: Kirkolliseen työhön suomalaisten parissa ulkomailla ja kansainväliseen diakoniaan suomen Satamissa, suomen Merimieskirkon kautta. Lapsikuoro To 30.9. Hinta 20 €. klo 13 Kellon srkkodilla. Kastettu: Valto Oskari Pakanen, Tomas Jooa Juhani Virkkunen. Nuorille tarjolla ilmainen välipala. Ryhmä kokoontuu viikottain 6+1 kertaa. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Hinta sisältää täysihoidon, ei liinavaatteita. asti osoitteessa www.oulunseurakunnat. Radiointi Radio Dei. neulotaan/ askarrellaan diakonian ja lähetystyön hyväksi. Nuorten bändi soittaa ja säestää seurakunnan eri tilaisuuksissa ja messuissa noin kerran kuussa. 08 3161 303. Voit ilmoittautua Piritalle p. mennessä oulunseurakunnat.fi/tapahtumat/ nuoret aikuiset. Perhekerhot Kellon srkkodissa (Kylätie 8) maanantaisin 9–11, Martinniemen srk-kodissa (Repolantie 2) tiistaisin klo 9.30–11.30, ja Wirkkulassa (Kirkkotie 10 D) keskiviikkoisin klo 9.30– 11.30. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Toimittaa Jaakko Tuisku, avustaa Jussi Rinta-Jouppi, messudiakoni Minna Similä, kanttori Hannu Niemelä, laulu Reijo Alatalo. klo 14-16 srk-keskuksessa. 8.10. Leiri alkaa pe klo 18 ja päättyy su n. Tervetuloa! Varkkamissio torstaisin klo 17 Wirkkulassa. Kerhossa on kahvija mehutarjoilu. Lisätietoja Sari Lukka, p. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. 0407182297 Diakoniatyö ajanvaraus taloudellisia asioita varten p 045 787 25139 maanantaisin klo 10-12 ja 13-15. klo 14 Montin-Sali. Kuolleet: Sinikka Pernu 90. Suosittelemme, että menetyksestä on kulunut vähintään 2kk ennen kuin ilmoittaudut ryhmään. Lisäksi on voimassa maskija käsihygieniasuositus. mennessä: Sanna Karppinen p. Hyvän mielen kohtaamispaikka. Kastetut: Kerttu Aila Inkeri Päkkilä. Seurat myös striimataan, www.kiiminginry.fi Rauhan Sanan seurat su 3.10. Ennakkoilm. klo 10 Kiimingin kirkossa ja www. Perhekerho To 23.9. Olet sydämellisesti tervetullut! Lounaan ja kahvin hinta 10 €, käteismaksu. 80-vuotiaiden syntymäpäiväkonsertti Pe 24.9.2021 11:00 Iin kirkko Kutsumme tänä vuonna 80-vuotta täyttäviä konserttiin. klo 14 srk-keskuksessa. Ryhmä kokoontuu viikottain 6+1 kertaa. klo 13 ja klo 18 Haukiputaan kirkossa. Ryhmä kokoontuu viikottain 6+1 kertaa. Lähetyspiiri ) to 23.9. fi/tapahtumat . Lauluryhmä kokoontuu to 30.9. 23 € ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi, sisaralennus -25%. klo 16.1517 srk-keskuksessa. Perhekerho on lasten ja aikuisten yhteinen kerho, johon ei tarvitse ilmoittautua. KIIMINKI Hyvä seurakuntalainen! Kutsumme sinua osallistumaan jumalanpalveluksiin paikan päälle. tarjoilua varten 23.9. Tervetuloa! Vauvaja taaperoryhmä Ke 29.9. Käsityökerho kaikenikäisille. Konsertissa kuullaan puhutteleva kokonaisuus hengellisiä lauluja. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. klo 10, lähtö lenkille yhdessä kirkon pihalta. 045 1393 993. mennessä ryhmänohjaajille seurakuntapastori Matti Jurvelin 040 1921158, tai diakonissa Eeva Leinonen 040 5793247. Sururyhmä on suljettu vertaistukiryhmä, jossa saat jakaa muiden läheisensä menettäneiden tuella omia tunteitasi ja ajatuksiasi. Perhe kerho kesk iv i i kk o i s i n k l o 9 . Lisätietoja Tarjalta 040 8245 861 tai Jussilta 040 6312 514. Sururyhmä on suljettu vertaistukiryhmä, jossa saat jakaa muiden läheisensä menettäneiden tuella omia tunteitasi ja ajatuksiasi. klo 12:00 Oijärven kyläkirkko. mennessä ryhmänohjaajille seurakuntapastori Matti Jurvelin 040 1921158, tai diakonissa Eeva Leinonen 040 5793247. Kokoontumisrajoitusten aikana kirkoissamme on käytössä metrin turvaväleillä enimmäismäärät seuraavasti: Yli-Iin kirkossa 100 hlöä. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Lisätietoja: Karita Isola p.040 501 4764, karita.isola@evl.fi Perheleiri haukiputaalaisille perheille 15.–17.10. Johanna Kerola, p. syyskuuta 2021 » N:o 74 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 26.9. Tervetuloa. klo 17:00 Iin seurakuntasali. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. 044 3161 456. Toimittaa Matti Jurvelin, avustaa Jenna Valtonen, kanttorina Sari Wallin. klo 16 Martinniemen srk-kodilla. Myös muut kuin perinteisten bändisoittimien soittaja ovat tervetulleita mukaan. klo 18:00 Iin kirkko. Vapaaehtoisystävien tapaaminen ma 4.10. 045 1393 993. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Markku Jaakkola. klo 11-12 Jäälin kappeli. Klo 10 aamurukous, klo 10.15-11 tarjolla puuroa, voileipiä ja kahvia ja klo 11-12 päivän teema. Tarvittaessa yhteiskuljetus, soita Jaanalle 040 5793 248 Naisten ryhmä ti 28.9. Miesten ilta to 30.9. Tarjolla iltapalaa ja hartaus. Ryhmässä on lupa surra, keskustella ja kysyä vaikeitakin kysymyksiä luottamuksellisessa ilmapiirissä. Mielenterveyskuntoutujien omaisryhmä ke 29.9. Suosittelemme, että menetyksestä on kulunut vähintään 2kk ennen kuin ilmoittaudut ryhmään. Varhaiskasvatuksen perhetoiminta K I R K K O P I R T I L L Ä Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30-11 JÄÄLIN KAPPELILLA Perhekerho torstaisin klo 9.30-11(Hox! peruttu 23.9.) (Hox! peruttu 30.9. Illan ohjelmassa hiljentymistä, yhteistä puuhailua ja iltapala. Kiimingin seurakunnan sururyhmä läheisensä menettäneille alkaa 7.10. mennessä sähköpostilla: johanna.kerola@evl.fi tai tekstiviestinä p. Kuolleet: Sirkka Liisa Hiltunen 77, Hartmut Rainer Janz 78. klo 13.00-14.30 Montin-Salissa. Ystävänkammari Ke 29.9. Sururyhmä on suljettu vertaistukiryhmä, jossa saat jakaa muiden läheisensä menettäneiden tuella omia tunteitasi ja ajatuksiasi. ”Luonto antaa voimaa”. Kotileivonnaisia käsitöitä kahvia. Bändissä vapaita paikkoja. Avoimet ovet Kuivaniemitalolla Ma 27.9 klo 10-14 Avoimien ovien puitteissa voit asioida seurakunnan työntekijöiden luona hakemassa EU ruokaa, tai muuten vain juttelemassa ja asioimassa ja vaikkapa kahvikupposella. Tuotto Haukiputaan seurakunnan lähetystyön hyväksi. Yli-Iin Aamupysäkki pe 1.10. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Vihityt: Henri Mikael Sandholm ja Hanna-Mari Turtinen. Sauna lämpimänä, omat pyyhkeet mukaan. Messu su 26.9. Uudet laulavaiset ovat tervetulleita. aamun perhekerho, tervetuloa iltaperhekerhoon) Iltaperhekerho Jäälin kappelilla to 30.9. klo 10:00 Iin kirkko. Messu su 26.9. Aterian hinta 3 €. Jäälin kappeli, käynti takaovesta (Rivitie 9 Jääli). Ristin juurellakonsertti Su 3.10. 040 7008 151. Kokoontumisrajoitusten aikana kirkoissamme on käytössä metrin turvaväleillä enimmäismäärät seuraavasti: Kiimingin kirkossa 100 hlöä ja Jäälin kappelin kirkkosalissa 40 hlöä. Diakonian lounas ma 27.9. klo 10:00 11:30 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Soitapa diakoniatyöntekijälle ja pyydä sukat itsellesi tai läheiselle. Kiimingin seurakunnan sururyhmä läheisensä menettäneille alkaa 7.10. Myös toiminnasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita. Tapaaminen ulkoiluystäville, lauluystäville sekä muille kotija laitoskäyntejä tekeville seurakunnan vapaaehtoisille. klo 13-14.30 Jäälin kappelin nuorisotila. Ryhmässä on lupa surra, keskustella ja kysyä vaikeitakin kysymyksiä luottamuksellisessa ilmapiirissä. klo 12:00 Iin seurakuntasali. 040 7182297 tai tulla mukaan ilmoittautumatta. Leiri on ensisijaisesti Haukiputaan seurakunnan alueella asuville. leirikeskus Loistossa. klo 16 ja klo 17.30 seurat, Urpo Illikainen, Pekka Aittakumpu. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. Avustaa kirkkokuoro ja viulisteja. Tule mukaan liikkumaan! Ristipisto perjantaisin klo 12.30 Haukiputaan srk-keskuksessa. Diakoniapiiri pe 24.9 klo 1214 Kalamäen nuotiopaikalla (Jääli). nähtävillä Kiimingin seurakuntakeskuksen vitriinissä ja eteisikkunalla syys-lokakuun ajan. Tule ulkoilemaan ja paistamaan makkaraa yhdessä Ystäväpiiriläisten kanssa. klo 13 Jäälin kappelissa. Vanhustenviikon teema: Luonto antaa voimaa. klo 10:00 12:00 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Ilm. KUIVANIEMEN ALUE Lisätietoja löytyy www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus Su 26.9. Lisäksi on voimassa maskija käsihygieniasuositus. Perhekerho Pe 24.9. Lapsille tarkoitettu kerho, jossa leikitään, askarrellaan ja opitaan lähetyksestä. Iin seurakuntasali. Nuorten aikuisten (yli 18-v) leiri Loistossa 5.-7.11. Pyhäkoulu Kirkkopirtillä su 26.9 klo 12. Ilmoittautumiset ja lisätiedot 30.9. Mukana psykoterapeutti Ritva Sassali ja teologi Leena Brockman sekä seurakunnan työntekijöitä. Huomaa muuttunut alkamisaika. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen kolehti musiikkityölla. Avoin vertaistukiryhmä läheisille, joilla on mielenterveyskuntoutuja lähipiirissä Kiimingin seurakunnan sururyhmä läheisensä menettäneille alkaa 7.10. Tarjoilu on maksuton. Ilmoittautumiset ja lisätiedot 30.9. Kysy rohkeasti lisää nuorisotyönohjaaja Katri Haapakorvalta p. Vapaa pääsy. Juttunurkkaa ei ole, kokoontumistila ei täytä koronan asettamia turvavälisuosituksia. Illanvietto uuteen leirikeskukseen tutustuen, mukana seurakuntapastori Samuli Ruusuvuori. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. TalviTapuli torstaisin klo 14-19 Wirkkulassa, Kirkkotie 10 D. Päivä sinulle nainen La 9.10. klo 15 Kellon srk-kodilla. Rantapohja. klo 11:00 Iin seurakuntasalissa. Ryhmässä on lupa surra, keskustella ja kysyä vaikeitakin kysymyksiä luottamuksellisessa ilmapiirissä. Kuolleet: Terttu Hellevi Pelkonen 87 v, Siiri Sisko Jussila 82 v, Paavo Antero Pakanen 90 v, Neea Susanna Jussila 1 päivä. klo 18 srk-keskuksen Poijussa. klo 10 Haukiputaan kirkossa. Tuomo Nikkola su 26.9. 040 5898 362 Lukupiiri ma 27.9. Jäälin messu, säv. Tule syömään yhdessä. klo 19:00 Iin kirkko. Kirja: Obama Michelle ”Minun tarinani”. Katso www.vapaaehtoistyö.fi . Nuttu & Sukka Säpikkäät (ent. Kiimingin ry: su 26.9. Yhteistyössä Puttaan Martat. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Diakoniaja lähetyspiiri ma 27.9. Kaikille avoin käyntipaikka. II – KUIVANIEMI Lisätietoja löytyy www.iinseurakunta.fi Rippikoulusunnuntai Su 26.9. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. 15.10. Piispankamari pe 1.10 klo 11-13 Ylikiimingin Asukastuvalla. 23.9. virtuaalikirkko.fi. Voit ilmoittautua Piritalle p. Raamattupiiri to 30.9. klo 10-11.30 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Mukaan pääset, kun osaat soittamisen ja/ tai laulamisen taidon, mestari ei tarvitse olla. Ilmoittautumiset ja lisätiedot 30.9. 3 -1 1 Perhekahvila perjantaisin klo 9.30-11(Hox! Peruttu 24.9.) Toivon Paja ti 28.9 klo 1213.30 Yli-Iin kirjaston kokoustila Torstaikerho to 30.9. Kutsumme mukaan myös muita seurakuntalaisia juhlimaan yhdessä syntymäpäiväsankareiden kanssa. Kolehti: Kirkolliseen työhön suomalaisten parissa ulkomailla ja kansainväliseen diakoniaan suomen Satamissa, suomen Merimieskirkon kautta. Muistisairaiden ja omaisten ryhmä ti 28.9. Kastetut: Venla Ilta Sofia Hovila, Topi Arttu Viljami Moilanen. Vapaaehtoisia tarvitaan erilaisiin tehtäviin. Aamupuuro-Akatemia torstaisin klo 10 Haukiputaan srkkeskuksessa. Harjoitus seurakuntatalolla. Ilmoittaudu ruokailuun 5.10. Messu su 26.9. Mukana elämän kulussa. klo 13 Yli-Iin kirkossa. Jouni Somero soittaa J.S. Sanajumalanpalvelus su 26.9. 040 7182297 tai tulla mukaan ilmoittautumatta. 30 -11.0 Ylikiimingin seurakuntakerho to 23.9. Paikkoja on rajoitettu määrä. Ei ohjelmamaksua. Bachin pianokappaleita ja kertoo Bachin elämästä. klo 10 Montin-Salissa. Uusien urkujen käyttöönotto. Tarkemmat tiedot ilmoittautuneille lähetetään leirikirjeessä ennen leiriä. Lounas kello 11, rukoushetki ja vierailijoiden ajatuksia aiheista Annanko armoa itselleni, Jumalan johdatus Marian elämässä, Elämän voimavaroja, päätös klo 15. Lämpimästi tervetuloa koko perheellä! ESIKKORYHMÄ kokoontuu torstaisin klo 13-14.30 (Hox! Peruttu 23.9.) Jäälin kappelilla. klo 14. klo 10 Ylikiimingin kirkossa. Ilm. Nuorten bändi treenaa keskiviikkoisin klo 18-19.30 Wirkkulassa. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Seurakunnan työntekijä toimittaa sukat perille. Markku Uhlbäck, laulu ja Reetta Karhunen, piano, kitara ja laulu. Toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Sari Wallin. klo 17-20 leirikeskus Loistossa Isollaniemellä. To 30.9. klo 10:00 12:00 Kuivaniemen seurakuntasali Villasukat vanhukselle. 70ja 80-vuotiaiden syntymäpäiväkonsertti Pe 24.9.2021 klo 14.00 Kuivaniemen kirkko Kutsumme tänä vuonna 70ja 80-vuotta täyttäviä konserttiin. Kävelyporukka pe 1.10. ja 30.9. Ry:n toiminta: Jokikylä: kotiseurat pe 24.9 klo 18.30 Niemelällä, kirkkoseurat su 26.9. Siionin virsiseurat su 26.9. klo 13-14.30. Piritta diakoni p. klo 10-11 Yli-Iin seurakuntatalo. Toimittaa Jaakko Tuisku, avustaa Minna Similä, kanttori Hannu Niemelä. Sydämellisesti tervetuloa! Jouni Someron pianokonsertti Ti 5.10. seurakunnan kuulumisista keskustelemassa kirkkoherra Jaakko Tuisku. Kirkkokahvit! Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. Leirin hinta aikuiset 46 €, 4-16v. 040 737 6955. Kokoontumisrajoitusten aikana kirkoissamme on käytössä metrin turvaväleillä enimmäismäärät seuraavasti: Ylikiimingin kirkossa 120 hlöä. Maksuton aamupala, juttuseuraa ja neuvontaa diakonisen avun tarpeissa. Kutsumme mukaan myös muita seurakuntalaisia juhlimaan yhdessä syntymäpäiväsankareiden kanssa. Vanhustenviikon juhla to 7.10. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. 08 3161 303. YLI-II YLI-IIN ALUE Hyvä seurakuntalainen! Kutsumme sinua osallistumaan jumalanpalveluksiin paikan päälle. mennessä ryhmänohjaajille seurakuntapastori Matti Jurvelin 040 1921158, tai diakonissa Eeva Leinonen 040 5793247. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskuksessa. Lisäksi on voimassa maskija käsihygieniasuositus. Toimittaa Marika Huttu, kanttorina Jarkko Metsänheimo. 15 » Torstaina 23. Tied. V a r h a i s k a s v a t u k s e n p e r h e t o i m i n t a Y LI-IIN VA R H A ISK A SVAT U K SE N T I L OI S S A Hox! Rajoitusten ja pienen tilan vuoksi Yli-Iissä ilmoittautumiset ma ja ti klo 8-15 viestillä puh. klo 18-20. Toimintaa kehitetään osallistujien ideoitten pohjalla, piirissä mm. Kuullaan terveisiä maailmalta ja toimitaan seurakunnan nimikkokohteiden hyväksi. Leirillä puuhataan yhdessä askarrellen, ulkoillen, saunoen ja hiljentyen. Lisätiedot Outi Palokangas, p. Eläkeläisille tarkoitettu avoin kerhotapahtuma. 040 5471 472 tai outi.palokangas@evl.fi. Suosittelemme, että menetyksestä on kulunut vähintään 2kk ennen kuin ilmoittaudut ryhmään. Kuolleet: Toini Annikki Ervasti 84. Avustaa: Katri Sillanpää, Nina Peltola, Piritta Aatsinki. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Hyvä seurakuntalainen! Kutsumme sinua osallistumaan jumalanpalveluksiin paikan päälle. Pyhäpäivän aihe: Kristityn vapaus. klo 13.30 15. kuullaan runoja; tervetuloa runon kanssa. klo 1112.30 Yli-Iin srk-talo. Halutessaan voi antaa lahjoituksen lippaaseen toiminnan tukemiseksi. 045 657 6122 tai katri.haapakorva@ evl.fi
16 » Torstaina 23. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. syyskuuta 2021 » N:o 74 JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Torstaina 7.10. Rantapohja jaetaan Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % JAKELU TO 7.10. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Rantapohja jaetaan Torstaina 7.10. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Jäikö lehti tulematta. ILMOITA ASIASTA • Tekstiviestillä p. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. n. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. SOITA JA KYSY LISÄÄ! SOITA JA KYSY LISÄÄ! Outi Koistinen Puh. n. JAKELU TO 7.10