KUIVANIEMEN . YLI-IIN . Hyvä kokeilu
kaiken kaikkiaan, pappa
tuumasi.
Yöpäiväkoti sai alkunsa,
kun Iitula halusi tarjota
vanhemmille hengähdystauon arkeen.
Ensimmäisessä yöpäiväkodissa oli mukana 13
lasta.
Hyvien kokemusten
myötä yöpäiväkotia aiotaan jatkaa Iitulassa, mikäli vanhemmat sitä haluavat.
Sivut 6?7. N:o 93
HAUKIPUTAAN . vsk . JÄÄLIN . IIN . YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
Senja nukkui yön päiväkodissa
Senja hyppäsi syliin, kun
hänen pappansa Kari Wiik
tuli Seija-mummon kanssa
hakemaan tyttöä yöpäiväkodista Iin Iitulasta.
??Nukuin sikeästi, Senja
sanoi isovanhemmille.
??Olihan tämä vähän erikoisempi yö. PATENIEMEN . MONTA RAUTAA TULESSA
Haukiputaalaissyntyisen Kasperi
Kropsun arki on skeittauksen, opiskelun ja työn sovittamista yhteen.
Tulevaisuuden suunta on selvillä.
Sivu 10
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 24.11.2016
47. KIIMINGIN
Tavallisen
ihmisen palvelujen turvaaminen jää usein taka-alalle.
Keskusta sai jo vuosi sitten
runnottua haaveilemansa
maakuntahallinnon, ja nyt
oppositio Antti Rinteen johdolla haluaisi torpata ihmisten valinnanvapauden.
Suomen itsenäisyyden
juhlarahasto Sitra teetti juuri tutkimuksen, jossa kysyttiin suomalaisten näkemyksiä sote-palvelujen valinnanvapaudesta.
Kaikista kyselyn vastaajista ylivoimainen enemmistö halusi mahdollisuuden vertailla ja valita palvelujen tuottajansa.
Tulokset osoittivat, että
nimenomaan ?köyhät ja kipeät. Sekin tuo luottamusta
tulevaisuuteen.
Uudella kaavoituksella pyritään luomaan modernimpaa asuinympäristöä.
Voi vain toivoa, että iiläiset tarttuvat
mahdollisuuteen hankkia itselleen nopea valokaapeliyhteys. tuntuu olevan voimissaan. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Merkittävin kohde tulee olemaan monitoimikeskus, joka parantaa merkittävästi iiläisten harrastusmahdollisuuksia. Se on perheitten
ja yritysten panostus tulevaisuuteen.
Nyt kuntaan ollaan luomassa rohkea
investointiohjelma, joka lisää asukkaitten viihtymistä ja parantaa harrastusmahdollisuuksia. Rantapohja uutisoi hiljattain, kuinka Iissä toimiva tavaratalo on työllistänyt pitkälti toistakymmentä uutta ihmistä. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Iissä meneillään oleva paikallista kuluttamista korostava kampanja on saanut tuulta alleen.
Tärkeä asia on myös se, että Iitä kaihertanut työttömyys on helpottanut
merkittävästi. Nytkin verotulot vaikuttavat olevan kasvussa, ja ylijäämää syntynee myös vuonna 2016.
Hyvät tuulet tuntuvat puhaltavan
myös yrityselämässä. Sen rinnalle voisi lähivuosina ottaa käyttöön vaikkapa lauselman ?Iissä on ilo asua?.
Iin veroprosentti ei ole alhaisimmasta päästä, mutta nähtävästi asukkaat
kokevat saavansa sille vastiketta, sillä muuttoliike kunnasta ei käy ulospäin,
vaan enemmänkin Ii kiinnostaa esimerkiksi monia oululaisperheitä uutena
asuinpaikkana. Vanha, mukavasti alkusoinnukas slogan ?Iissä on ideaa. olivat halukkaimpia
vertailemaan eri palvelujen
tarjoajia sekä valitsemaan
Pekka Simonen
kaupunginvaltuutettu
Kokoomus
hyvinvointilautakunnan jäsen
Pohjois-Pohjanmaan
sote-ohjausryhmän vpj.
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Vaihtaako työttömän kapea mutta varma leipä liiketoiminnan epävarmaan ja byrokratialla säädeltyyn rahan tuloon?
Liiketoiminnalla itsensä
elättävät ovat yhteiskunnassa lapsipuolen asemassa; pientä toimintaa tekevä
ei aina saa tuloja mutta on
paljolti yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolella.
Esitän yrittäjä-sanan tilalla käytettäväksi sanaa omistaja, ja sanan yritys voi korvata esimerkiksi sanalla liike.
Eli tähän tyyliin: yrittäjän
uusi nimitys olisi omistaja
tai liikkeenomistaja, maatalousyrittäjä vaikkapa maatilanomistaja, taksiyrittäjä olisi taksinomistaja jne.
Sana omistaja herättää
ne itse.
Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska työssäkäyvät ja hyvin toimeentulevat
voivat jo nyt valita vapaasti työterveyshuollon ja yksityisten palveluntuottajien
kesken, mutta heikoimmassa asemassa olevat ovat täysin julkisten sote-palveluiden varassa. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Siellä pystyy toteuttamaan unelmansa vaikkapa omakotitalosta omalla tontilla.
Kun Ouluun liittyneissä Iin naapurikunnissa tuntuu olevan käynnissä jatkuva säästöohjelma, on Iin kunta kyennyt tekemään jo lähes vuosikymmenen
ajan ylijäämäisen tilinpäätöksen. marraskuuta 2016 » N:o 93
TOIMITTAJALTA
?Iissä on ilo asua?
Iissä vaikuttaa olevan hyvä kehitys meneillään. Iissä on monia asia paremmin kuin
muualla.
Pekka Keväjärvi
pekka.kevajarvi@rantapohja.fi
KESKUSTELEMME»
Tarvitaanko yrittäjille
uusi ammattinimike?
Eräässä aikaisemmassa mielipidekirjoituksessani esitin
että sana yrittäjä pitäisi korvata jollain myönteisemmällä sanalla, sillä sanaan yrittäjä tai yritys sisältyy lupaus mahdollisesta epäonnistumisesta.
Yrittäjä yrittää, muttei
välttämättä onnistu pitämään yritystään pinnalla.
On myös alentavaa sanoa
vuosia firmaansa pyörittäneestä ihmisestä että hän
on yrittäjä, toiminta on jo
sen verran vakiintunutta.
Uskon että nimitys yrittäjä liiketoimintaa harjoittavista ihmisistä saattaa toiminnan aloittamista
miettivistä osan saada epäröimään. Käytännön toteutuksessa on huolehdittava, että valinnanvapaus toteutuu myös käytännössä; Siis
ihan oikeasti sinä itse saat
päättää!
Myös palvelujen tuottajilla täytyy olla mahdollisuuksien tasa-arvo. 2
» Torstaina 24. Itse kullekin muutos on
mukavaa, kunhan se ei kosketa itseä.
Maassamme ollaan yksimielisiä siitä, että nykymenolla emme voi jatkaa.
Tarvitsemme sote-uudistuksen, jolla varmistamme
tasavertaisen palvelujen saatavuuden ja laadun ihmisen
taustasta riippumatta, mutta silti siedettävillä kustannuksilla.
Tästä sitten alkaakin poliitikkojen riitely ja omien
ideologisten intohimojen
toteuttaminen. Isot julkiset
ja yksityiset yhtiöt eivät saa
jyrätä erilaisten järjestöjen
ja pienyritysten toimintaedellytyksiä.
Näin saamme oikeasti
lyhennettyä jonoja, parannettua palvelujen laatua ja
myös hillittyä kustannusten kasvua.
useimmissa myönteisiä mielikuvia, joka on kelvannut
jopa osuusliikkeelle ja olisi
omiaan kannustamaan nuoria ja työttömiä itsensä työllistämiseen.
Pienfirmoilla eli pienomistajilla Suomi saadaan
nousuun ja työttömyys laskemaan, siksi on aiheellista
poistaa yrittämisen kielteiset nimitykset.
Esa Paloniemi
Kellon Kiviniemi
PÄÄTTÄJÄLTÄ»
Sinä saat itse päättää!
Oulun hyvinvointilautakunnan jäsenenä olen saanut seurata kaupunkimme
sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä talouskriisin keskellä ja palvelujen tarpeiden kasvaessa. Sairaanhoitopiirin hallituksen jäsenenä olen nähnyt tilannetta myös laajemmin maakuntamme alueella.
Monia asioita on suunniteltu ja linjattu.
Käytännössä toimintatavat ja asenteet muuttuvat
kuitenkin tuskastuttavan
hitaasti.
Valitettavan monille ammattilaisille näyttää olevan
vaikeaa muistaa, että heidät
on palkattu verorahoilla ih-
misiä, ei organisaatioita varten. Vuosien mittaan samaan keskukseen rakennetaan monien kaipaama uimahalli sekä liikunta- ja
jäähalli.
Hyvistä uutisista on aina mukava kertoa. Heillä on usein
myös palvelujen tarve muita suurempaa.
Mielenkiintoista on, että
Kalevi Sorsa-säätiön teettämän tutkimuksen mukaan
selkeä enemmistö myös demareiden kannattajista kokee hyvänä vapauden valita
yksityinen palveluntuottaja
julkisen sijaan.
Nyt valmisteilla olevan
sote-uudistuksen isot linjaukset ovat siis oikeansuuntaisia. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842
Velkaa otetaan investointien takia, jotka kuitenkin ovat välttämättömiä.
INFO
Iin vuoden 2017
talousarvioesitys
? Kaikki menot yhteensä 64
miljoonaa euroa
? Investoinnit 8,5 miljoonaa
euroa
? Käyttötalouden vuosikate
on 2.6 miljoonaa euroa
? Tilikauden alijäämä 709
245 euroa
? Lainaa 3900 euroa/asukas
? Kunnallisveroprosentti
21,25. Sähköistämismahdollisuudet käydään läpi hallinnonaloittain.
. Pohjois-Iihin Virkkulantielle on tulossa uusi kevyen liikenteen väylä.
. Ensi vuonna
investoidaan muun muassa
koulutiloihin, leikkikenttiin ja liikunta-alueisiin. 3
Torstaina
24. Kunnassa on kuitenkin edelleen
Ensi vuoden talousarvioon
ollaan sisällyttämässä Pohjois-Iin koulun liikuntasalin ja teknisen työn luokan
uudisrakennus. Tänä vuonna talouskehitys on ollut arvioitua positiivisempaa. Valtarin koulun
viereiseen ulkoliikuntapaikkaan rakennetaan jääkiekkokaukalo sekä erilaisia
pienpelikenttiä, jotka mahdollistavat salibandyn, koripallon, futsalin ja tenniksen
harrastamisen.
Ensi vuonna jatkuu leikkipuistojen uusiminen. marraskuuta 2016
47. Myös
paljon puhuttuun, tämän
vuoden talousarvioista pois
jääneeseen lumitykkiinkin
ollaan nyt varaamassa rahoitus.
Kuivaniemi-talo aiotaan
kunnostaa sisäpuolelta. Tulevanakin vuonna kuntalaisille tarjotaan laadukkaat
palvelut.
Huonoa Tuomelan mielestä on velkamäärän kasvu.
. Ensi vuonna
suurin epävarmuustekijä on
tulopohja.
. Ne on
ovat kuitenkin valtion ylläpitämiä teitä, joten niihin
me emme oikein voida investoida.
Iin kunnassa on siirrytty
hyvin kokemuksin rakennuslupien sähköiseen hakemiseen. Liikunta-, uima- ja jäähallin muodostaman kokonaisuuden suunnitteluun ollaan varaamassa ensi vuodelle määräraha.
. Haminan koulun rakentaminen vie puolet noin 8,5 miljoonan euron
nettoinvestoinneista.
. Uudet tilat ovat valmiina käyttöön ensi syksynä koulun alkaessa, peruskorjattavat tilat seuraavan
lukuvuoden aikana, kertoo
kunnanjohtaja Ari Alatossava.
Monitoimikeskukselle
suunnitteluraha
Suunnittelukauden 2018?
2019 merkittävin investointi on monitoimikeskuksen
rakentaminen. Tavoitteena
on, että rakennus valmistuisi syksyyn 2018 mennessä.
Ensi vuoden liikuntapaikkainvestointeihin kuuluu
Valtarin Areenan rakentaminen. Kunnanjohtaja Ari Alatossava korostaa kuitenkin, että syömävelkaa ei oteta, vaan
laina käytetään uuden rakentamiseen.
tujen korjausta ja päällystämistä. Ennusteiden mukaan Iin kunnan verotulojen kasvu pienenee ensi vuonna. Syyskuun lopussa oli 200 työtöntä vähemmän kuin vuosi
sitten samaan aikaan. Talosta kaavaillaan monitoimitaloa, jossa olisi kirjasto,
nuorisotiloja, Iipaja ja kansalaisopiston toimintoja.
Öljyn halpaa hintaa hyödynnetään jatkamalla ka-
Kiky vaikuttaa
verotuloihin
Iin kunnan lainamäärä kasvaa ensi vuonna. Tänä vuonna talousarvion toteutuma näyttää kaavaillun alijäämän sijasta tässä vaiheessa 2,3 miljoonan
euron ylijäämää. Talousarviossa panostetaan asumisviihtyvyyteen ja
ympäristöön. Ari Alatossava
poikkeuksellisen paljon pitkäaikais- ja yli 50-vuotiaita
työttömiä.
Lainamäärä
kasvaa
Iin kunta ottaa ensi vuonna noin 4 miljoonaa euroa
lisää lainaa. N:o 93
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
Johannes Tuomela.
Valtarin koulun viereen tehdään ensi vuonna Valtarin Areena -ulkoliikuntapaikka. Purkutyöt
alkavat keväällä koulun loputtua. Liikunta-, uima- ja jäähalli suunnitellaan kaikki
samalla kertaa, mutta rakennetaan erillisinä hank-
keina ehkä noin viiden vuoden aikana, Alatossava sanoo.
Monitoimiareenan sijainniksi on kartoitettu keskustassa sijaitsevan yleisurheilukentän tai pesäpallokentän läheisyyttä.
että kuntalaisten ei tarvitsisi tulostaa erilaisia hakemuksia netistä, vaan ne voisi toimittaa kuntaan sähköisesti, Alatossava sanoo.
Liikuntasali ja
Valtari-Areena
Iin kunta on tehnyt kahdeksan ylijäämäistä tilinpäätöstä. Pyrimme myös siihen,
Liikunta-, uima- ja
jäähalli suunnitellaan kaikki samalla kertaa, mutta
rakennetaan erillisinä hankkeina
ehkä noin viiden
vuoden aikana.?
. Koulun uudisrakennuksen valmistuttua puretaan
vanhan koulun vuonna 1958
valmistunut osa, peruskorjataan uudempi osa ja rakennetaan piha-alue. Vaikka asukaskohtainen lainamäärä kasvaa, korostaa kunnanjohtaja, että syömävelkaa ei oteta, vaan laina käytetään uuden rakentamiseen.
Suunnitteluk audel le
2018?2019 sisältyy sote-uudistus, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät pois
kunnilta.
. Kiky-sopimus jäädyttää
palkkojen nousun, joten verotulotkaan eivät nouse. Meille tulee paljon palautetta myös muun muassa Ojakyläntien ja Konintien
huonosta kunnosta. Myöskään Jakkukylän osakuntaliitokseen ei ole
varauduttu muutoin, kun lupaamamme koulun hankintainvestoinnin osalta.
Iin kunnanhallitus hyväksyi talousarvioesityksen kokouksessaan 14.11. kokoontuva kunnanvaltuusto.
Positiiviset
näkymät
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
Iin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Johannes Tuomelasta (kesk.) tuleva vuosi näyttää Iin kunnan osalta
positiiviselta.
??Työttömyys on lähtenyt
hienoiseen laskuun ja yleinen taloustilanne paranee
hiljalleen.
Ensi vuoden talousarviota
Tuomela luonnehtii rohkeaksi ja eteenpäinkatsovaksi.
. Emme ole huomioineet
uudistuksen vaikutusta
suunnitelmassa, koska sitä
koskevat lait eivät ole tiedossa. Ensi vuonna palveluiden sähköistäminen jatkuu muun muassa hallinnon osalta. Ensi vuodelle ollaan varaamassa suunnittelumääräraha myös liikunta-, uima- ja jäähallin sisältävään monitoimikeskukseen.
Iin Haminan koulun rakentaminen vie
puolet Iin kunnan ensi vuoden noin 8,5
miljoonan euron nettoinvestoinneista.
Ii investoi lapsiin, nuoriin
ja liikuntapaikkoihin
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
Iin kunnan ensi vuoden talousarvioesitys sisältää useita lapsiin, nuoriin ja liikuntapaikkoihin liittyviä investointeja. vsk . Tavoitteena on, että esimerkiksi paperisia esityslistoja ei enää lähetetä ollenkaan. Ensi vuonna mietitään
monitoimikeskukselle paikka ja suunnitellaan yhteiset
tilat. Lopullisesti siitä päättää 28.11. Me olemme ennustaneet talousarviossa verotulojen maltillista 0,6 prosentin kasvua.
Kilpailukykysopimus vaikuttaa kuntatalouteen sekä myönteisesti että kielteisesti.
. Toisaalta kunta-alan lomarahojen leikkaus 30 prosentilla
vähentää hieman palkkauskustannuksia.
Positiivista Iissä on muun
muassa työttömyyden merkittävä alentuminen
Ennakkoon
p. tummatukkainen tyttö. klo 16
su 4.12. Painoa
oli 3 818 g ja pituutta 51 sm.
Sailasta tuli ylpeä isosisko.
Miia Ranta-Korpela ja Matti
Korpela Oulusta saivat 7.11.
3 592 grammaa painaneen
ja 50 senttiä pitkän pojan.
Emilistä tuli isoveli.
Tiia Pyykkö ja Jarkko Ylitalo Oulusta saivat 1.11.
pojan, jonka mitat olivat 3
145 grammaa ja 49 senttiä.
Isommat sisarukset Minttu ja Milana ovat onnellisia
pikkuveljestään.
Kaisu Kanniainen ja Tapani Aitta saivat 3 752 grammaa painaneen ja 50 senttiä
pitkän pojan 10.11. pojan,
joka painoi syntyessään 3
770 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä.
Krista ja Pertti Kylmäniemi saivat 11.11. p. klo 16
la 3.12. 3 170 grammaa
painaneen ja 48 senttiä pitkän tytön. 21.4.1937 Ylikiiminki
k. t e a t t e r i k u o p p a . Elmeristä tuli isoveli.
Elisa ja Petri Oikarinen saivat 11.11. 3
650 grammaa painaneen ja
50 senttiä pitkän pojan. (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 . 9:8-9
Sinusa se on kuitenki, sano Kaikko-Kaija, ku vasikalle
juoman päähän kaati.
Iiläinen sananparsi
ILMOJA PITELEE
Lämmin kiitos
osanotosta suruumme. Iin Haminassa osa
kaupoista on avoinna iltayhdeksään. Nimi on ollut almanakassa vuodesta 1908 lähtien.
Kanssasi surun kohdatessa.
Veljemme
Heikki Antero
HOLMI
s. Anjasta
tuli isosisko.
Tiina ja Ilpo Kanniala Iistä
saivat 3.11. 90100 Oulu . klo 16 alkaen
kotiini: Ratatie 13.
Kiia Sund
Perjantai 25.11.
Iiläiset Kaisa Sipola ja Eerik Raappana saivat 3.11. Se
on suomalainen muinaisnimi.
Lempi monine johdannaisineen, on alkujaan ollut miehen nimi, mutta jo 1860-luvulla se vakiintui naisen nimeksi. pojan, joka
oli syntyessään 3 980 gramman painoinen ja 51 senttiä pitkä.
-3
Kauppojen
yö huomenna
-5
-4
-4
»»Rantapohja
»»Ii
-1
-4
Lauantai 26.11.
-2
-2
-2
-1
+0°
-1
Sunnuntai 27.11.
-6
-8
-7
-7
-3
-6
Maanantai 28.11.
-10
-13
-11
Ensi-ilta la 26.11. 4
» Torstaina 24. 22.10.2016 Kanada
Kaivaten
siskot ja veljet
perheineen
VAUVOJA»
Kun iäisyyden kutsu soi,
ei ihmisvoima mitään voi.
Siunattu 18.11.
Ylikiimingissä.
Sinun tuomiosi, Herra, ovat
oikeat. f i
Asemakatu 21 . klo 16
la 10.12. tytön, joka painoi syntyessään 3 720 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä.
Tervetuloa
lakkiaisiini
-1
-2
pe 2.12. Hän
painoi syntyessään 3 925
grammaa ja oli 56 senttiä
pitkä.
-3
-2
Erä laadukkaita isoja
hautalyhtyjä mustana 20 ?/kpl.
Iin kauppojen yössä perjantaina on monipuolista ohjelmaa muun muassa kirjastossa. klo 16
su 11.12. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
Satu Huhta ja Pekka Heinola saivat pojan 10.11. klo 16
su 27.11. Kirjaston lehtisalissa tapahtuu kello 18 murha, jonka alkunäytöksen esittää lukion ilmaisutaidon ryhmä.
Paakkolanvaaran kartanonherran murhan selvittämisessä tarvitaan yleisön apua.
Iltakymmeneen avoinna
olevassa kirjastossa voi myös
askarrella, jättää lahjatoiveita, hyppiä pomppulinnassa
ja herkutella Eläkeliiton hyväntekeväisyyskahvilassa.
Iin seurakunnan ja kirkon
yössä kello 18?22 on kahvitarjoilu ja ohjelmaa lapsille.
Ohjelmassa on muun muassa kello 18 leikkipuistosta
alkava lyhtypolku.
Kauppojen yönä Kauppakeskus Kärkkäisellä useat kaupat ovat avoinna puoleen yöhön saakka. Ii . Kiitos kaikille
isää auttaneille.
Yrjö
HEIKINMATIN
omaiset
Torstai 24.11.
Täytän vuosia, en ota
vieraita vastaan.
Esko Suomela, Oijärvi
-5
-3
Hautauspalvelua
taidolla ja kokemuksella.
Tarja Teppo kertoo, että perheeseen syntyi 27.10. 050-4104010 ja Oulu10 toimipaikat
w w w . Herra, sinä olet Korkein, maailman valtias.
Ps. Tapahtumat jatkuvat
lauantaina kello 10?15 Wanhan Haminan markkinoilla.
HAUTAKIVET
valmistus, myynti, entisöinti,
kaiverrukset, oikaisut, ......
Kivipalvelu Jämsä
p.044-594 6106
Vesuritie 13, KELLO
(Holstinmäen teollisuusalue)
info@kivipalvelujamsa.fi
www.kivipalvelujamsa.fi. klo 16
-13
Musiikkinäytelmä yli 6-vuotiaille Liput 12/6 ?
Musiikkiteatterin harrastajat
-5
-12
Revontie 45 Haukipudas
Liput tuntia ennen ovelta. p. marraskuuta 2016 » N:o 93
PÄIVIEN VIRRASSA
H AU TAUSPA LV ELU T OULU II
l
Viikko 47
Aurinko nousee klo 9.27 ja
laskee klo 14.42.
Nimipäivät
Torstai: Lempi, Sivi, Lemmikki
Perjantai: Katja, Katri, Kati,
Kaisa, Riina, Katariina, Katriina, Kaisu, Kaija, Kaarina
Lauantai: Sisko
Sunnuntai: Hilkka
Maanantai: Heini, Kaisla
Päivän nimi
Lempi perustuu rakkautta tarkoittavaan sanaan. Sofia, Riina ja Samuel saivat ihanan pikkusiskon.
Jenni ja Juha Kainua Ylikiimingistä saivat 5.11
MM-kisoissa Falunissa 1993 hiihdin 30
kilometriä vapaalla, ja olin
sijalla 33. A-maajoukkueeseen minut valittiin 1990.
Samoihin aikoihin kuvioihin mukaan tuli ylikiimin-
TEE A TUNTURI
Olympialaduilta valmentajaksi
50 vuotta täyttävä Sirpa Riikola ajattelee, että elämä on
juuri nyt mallillaan. Sirpa Riikola syntyi 27.11.
66 Ilomantsissa
. 14-vuotias Riina on valinnut suunnistuksen päälajikseen ja 20-vuotias Henna-Mari hiihtää,
suunnistaa ja vaeltaa aktiivisesti. 15-vuotiasta Roosaa äiti valmentaa
hiihdossa. 1 kg
299
Coca-cola
2?pack
1,5 l x 2 (0,73/l),
sis. Osallistui Albertvillen
olympialaisiin 1992 ja Falunin MM-hiihtoihin 1993
. Ratajuoksu oli rakas,
ja siihen minulla olisi ehkä
ollut parhaat edellytykset,
mutta treenimatkat 60 kilometrin päähän Joensuuhun kallistivat vaakakupin
hiihdon puolelle.
Nopea tie
huipulle
Menestystä alkoi nopeasti
tulla nuorten sarjassa. Sirpa Riikolalla on
oman tyttären lisäksi henkilökohtaisena valmennet-
tavana Johanna Salonpää.
??Olen mukana PohjoisPohjanmaan hiihtoryhmän
valmennustiimissä ja talvella pidän Ylikiimingissä hiihtokoulua. Pari vihittiin Albertvillen olympiavuonna
1992. Kotipaikkanani pidän
Tohmajärveä, jossa kävin peruskouluni, Riikola kertoo.
Isän aktiivisuus urheilussa siirtyi osaksi perheen elämää. Osasin aina uida,
ja monet urheilujutut tulivat
kuin itsestään. Perhe aviomies sekä kolme tytärtä
. Maajoukkuehiihtäjä
1990-luvun alusta
. Ii
.
Kiiminki Ylikiiminki . Asuu Ylikiimingin Vesalassa
. Pateniemi
Tarkista oman kauppasi aukioloajat: Arina.fi. Albertvillessä 15 kilometrin perinteisellä Sirpa Riikola hiihti sijalle 22.
. Töissä Nokialla, vika-analyysilaboratoriossa vanhempi tutkija
. Riikola oli Suomen kärkeä, ja
saavutti 1980-luvun puolivälissä maastohiihdon SMladuilla kärkisijoja.
. Lukkarinen) ja Marja-Liisa
Kirvesniemi.
??Lapsuuteni oli vaiherikas, sillä isän työn perässä
vaihdoimme paikkakuntaa
usein. Ensi vuonna päästäänkin ensimmäistä kertaa mukaan tyttärien kanssa omalla joukkueella. Tuolloin naisten latuja dominoivat muun muassa Marjut Rolig (s. Haukipudas . Siihen hiihtoon olin tosi tyytyväinen. Asiat olivat minulle
helppoja. Se on varmasti upea kokemus.
50-vuotispäiviään Sirpa
Riikola viettää lähimpien
ystävien ja perheen kesken.
Osuuskauppasi tarkoitus on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen.
PARHAIMMAT
HERKUT OMASTA
KAUPASTA!
AINA EDULLISTA.
.
Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä
098
pss
299
pkt
Kotimaista
Punajuuri- tai
lanttupussi 2 kg
Suomi
1
79
pkt
Töysäläinen
Piparkakkuja
400 g
(4,48/kg)
Rainbow
Kylmäsavu- tai
graavisuolattu
kirjolohifilee viipaloitu
150 g (19,93/kg)
139 5 95
kg
Persimon
Espanja
pkt
299 089
pkt
Atria
Rosolli
550 g (5,44/kg)
prk
Rainbow
Glögijuoma
1l
298 1190
kg
990
pkt
kg
Snellman
Maatiaispossun
kassler naturel
800 g (7,44/kg)
HK Kariniemen
Kananpojan
marinoitu koipipala
n. Tietty lahjakkuuskin
oli alusta saakka mukana
Sirpa Riikolan elämässä.
. Silloin siirtyminen aikuisten sarjaan tapahtui
nopeasti, ja minut valittiin
aluksi B-maajoukkueeseen.
Treenit lisääntyivät. tason valmentajatutkinnon, Riikola kertoo.
Hän on ollut perustamassa Pohjois-Pohjanmaan alueelle Minisompa-toimintaa,
joka kantaa hedelmää Hopea- ja Kultasommassa sekä nuorten sarjoissa hiihtäjien hyvänä menestyksenä.
Kunnon ylläpito
on tärkeää
Valmentamisen lisäksi Sirpa Riikola hiihtää ja suunnistaa itse edelleenkin paljon. 16-vuotiaana edessä
oli lajivalinta, joka osui olosuhteiden vuoksi hiihtoon.
. pantit.
Kello . marraskuuta 2016 » N:o 93
50 VUOTTA»
»»Teea Tunturi
»»Ylikiiminki
Ilomatsissa syntynyt, lapsuutensa Pohjois-Karjalassa
viettänyt Ylikiimingin Vesalassa asuva Sirpa Riikola (s.
Ryhänen) muistetaan parhaiten kovatasoisista hiihdoistaan MM- ja olympialaduilla 1990-luvun alkupuoliskolla. Kun katson parinkymmenen vuoden päähän, haluan edelleen olla kunnos-
INFO
. Suunnistuksessa hän
osallistuu kilpailuihin, hiihdossa on tavoitteena pysyä
tyttären vauhdissa ainakin
osan matkaa lenkistä. Hiihtovalmentaja
sa ja treenata niin, että se
palvelee kutakin ikäkautta
parhaiten.
Suunnistuksessa Riikola osallistui useiden vuosien ajan Venlojen viestiin samassa joukkueessa muiden
entisten olympiahiihtäjien
kanssa.
. Pitkät matkan eivät oikein olleet omimpia
minulle, mutta paremmat
hiihtäjät valittiin silloin lyhyemmille matkoille.
Sirpa Riikola lopetti aktii-
viuransa vuonna 1994.
. Kun liikkumiselle antaa mahdollisuuden lapsesta alkaen, niin tiedostamatta siinä tekee poh-
jaa koko elämän mittaiselle
hyvinvoinnille.
Lapsuuden kesät menivät
suunnistaessa, juostessa ja
yleisurheillessa, talvet hiihtäessä. Arkiliikunnan pariin vetää perheen koira.
. Jotenkin nopeasti se lopettamispäätös tuli, mutta
silloin tuntui, että perheen
aika on nyt.
Riikoloilla on kolme tytärtä, jotka kaikki urheilevat
monipuolisesti. Omasta kunnosta huolehtiminen on minulle tärkeää. 5
» Torstaina 24. Perhe, urheilu ja valmennustehtävät
sekä työ pitävät pirteänä.
kiläinen Ilkka Riikola, jonka kanssa Sirpa meni kihloihin 1989. 1,5 kg
3-pack
Panda
Juhlapöydän
konvehteja 3?pack
300 g (33,00/kg)
Kivikylän
Savustettu
kalkkunanfilee
n. Kohta saan takataskuuni 3
Haastava tavoite, jonka saavuttamiseen tarvitaan kaikkien kuntalaisten panosta.
Esimerkkiä meille aikuisille
näyttävät lapset ja nuoret. Viisautta iiläisiltä kyllä löytyy, valjastetaan sen
käyttö nyt tehokkaasti myös
ympäristömme hyväksi. Iin
kouluissa ja päiväkodeissa kestävä kehitys on otettu osaksi arkea . Tiekartassa keskitytään energian säästön lisäksi ympäristöystävälliseen liikkumiseen ja yhdyskuntarakenteeseen, ruokahävikin ja
muiden jätteiden määrän vähentämiseen, materiaalien kiertoon,
lähiruokaan sekä veden säästöön
ja vesien suojelemiseen.
Jokainen iiläinen voi tuoda kortensa kekoon haastavan
päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi. Fisu (Finnish Sustainable communities) tarkoittaa myös kestävän kehityksen kuntien verkostoa, johon Iin lisäksi on valittu seitsemän muuta edellä- Saanan ja Ellan mielestä yöpäiväkodissa oli parasta kaikki.
kävijä kuntaa tai -kaupunkia.
Irja Ruokamo
Kirjoittaja toimii ohjelmapäällikkönä Micropoliksessa vastaten
Resurssiviisas Ii tiekartan jalkauttamisesta kuntaan ja kuntalisille.
Hän on myös Vähähiilisyydestä
kilpailuetua kunnille- hankkeen
projektipäällikkö.
Naamareiden valmistuttua oli aika poseerata yhteiskuvassa. Lapset ja nuoret opetetaan toimimaan resurssiviisaasti, säästämään hupenevia luonnonvaroja
ja käyttämään kaikkia resursseja
tehokkaasti. Kunta on toiminut vuosia aktiivisesti valtakunnallisessa Hiilineutraalit kunnat eli Hinku-verkostossa jakaen omia hyviä kokemuksia ja tuonut verkoston
muiden toimijoiden parhaita
käytäntöjä Iissä toteutettavaksi. Iiläistä lähiruokaa kalaa (fisua) kannattaa suosia, ja
jos mahdollista, pyytää itse. 6
» Torstaina 24. Micropoliksen ja
Iilaakson väki auttaa myös mielellään.
Otsikossa lähdettiin myös
Fisuun. Iiläisen fisun ja muun lähiruuan
syöminen on ympäristöteko.
Kunta ei kuitenkaan kalastele, vaikka Fisuun pääsikin. marraskuuta 2016 » N:o 93
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
KEHITTÄJÄLTÄ»
Ii lähti Fisuun
Ii kunta on tehnyt jo vuosien
ajan määrätietoisesti työtä ilmastopäästöjen vähentämiseksi muuttamalla omistamiensa kiinteistöjen öljylämmitykset uusiutuvalle energialla, investoimalla energiatehokkaisiin ratkaisuihin ja muuttamalla toimintamalleja energiatehokkaiksi.
Lisäksi kunta on suhtautunut
myönteisesti ja osaltaan edistänyt uusiutuvan energian tuotantoa kunnan alueella. Kaikille jaettiin diplomit, jotka todistivat lapsen osallistuneen Iitulan ensimmäiseen yöpäiväkotiin ja
suorittaneen mallikkaasti Ryhmä Haun tehtäväradan.
Shell HelmiSimpukka
TEIDEN PARASTA RUOKAA
MAUKKAAMPI MARRASKUU
KUUKAUSI TÄYNNÄ HERKKUJA
Herkuttele,
PIZZA
BUFFET
Uutta
GLUTEENITON
ja
RUISPIZZAPOHJA
Marraskuun sunnuntait
klo 11-17
Syö
Syö niin
niin paljon
paljon
9,90?
kuin
jaksat!
kuin jaksat!
UUSITTU PIZZAJA RUOKALISTA!
Rajattomasti
ruokajuomaa
Shell HelmiSimpukka Ii
Leipojantie 1, 91100 Ii, Puh: 040 173 9941
Palvelemme 24 h.
+1?. Hyviä
vinkkejä toimenpiteistä saa lapsilta ja nuorilta. Sen sijaan kunta on
asettanut tavoitteeksi vähentää
hiilidioksidipäästöjään (CO2)
80% jo vuoteen 2020 mennessä. energiaa ja vettä säästetään, liikutaan ympäristön kannalta viisaasti, lajitellaan jätteet
ja kierrätetään, eletään nuukasti (välillä toki pakostakin määrärahojen leikkausten takia). Tähän tähtää myös
Iin uusi ympäristöohjelma, jossa asetetuille tavoitteille annetaan askelmerkit resurssiviisau-
den tiekartan muodossa. Mutta edistyksellinen kunta ei peräpeiliin
jää tuijottelemaan ja tuloksia
ihailemaan. Kunta on niittänyt mainetta
valtakunnallisesti hyvillä tuloksillaan ja juttuja Iin ilmastoystävällisistä toimista putkahtelee esiin lehdissä ja muissa medioissa viikoittain
k l o 18
Ku i v a n i e m e n ko u l u , v a p a a p ä ä s y
Oppilaskonser t ti
1. marraskuuta 2016 » N:o 93
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
»»Rantapohja
»»Ii
Iin päiväkoti Iitulassa askarreltiin yhdeksältä viime lauantaiaamuna naamareita.
Kolmetoista päiväkodin
lasta oli viettänyt yön päiväkodissa. 11. Halusimme tukea perheiden hyvinvointia ja tarjota vanhemmille tilaisuuden viettää yhteistä omaa
aikaa, lastentarhaopettaja Matleena Mäenpää sanoi.
Vanhempien kanssa oli
sovittu, että lapset haetaan
kymmeneltä. 11. Myyjäispöydät ovat Iin seurakuntatalolla ja S-marketin pihalla
heti aamusta alkaen.
Myytävänä on perinteisiä
jouluherkkuja kotona leivotusta leivästä joulusilliin ja
kotisinappiin. Äiti ehkä vähän enemmän mietti,
miten täällä päiväkodissa
menee. 16
50-vuotisjuhla
3 . 12 . Minulla oli mukana apina, kertoi 4-vuotias Alexander.
Maaliskuussa 2013 avanneen Iitulan historian ensimmäinen yöpäiväkoti sai
alkunsa vastaavan lastentarhaopettaja Heidi Lindströmin ideasta.
??Esitin ajatuksen tarjo-
Iin Lions Club järjestää hyväntekeväisyysmyyjäiset
lauantaina 26.11. Myös villaisia
lämpimiä löytyy pukinkonttiin laitettavaksi.
S-marketin pihalla on lohen painon arvaus. Ensimmäiset
tulivat vähän ennen. k l o 19
Ty ö v ä e n t a l o , v a p a a p ä ä s y
J u h l a n ä y t t e l y n a va j a i s e t
ja oppilaskonser t ti
2 9 . 12 . k l o 14
Ty ö v ä e n t a l o , l i p u t 10
v a ra u k s e t p . Yöpäiväkodin nuorimpiin kuuluvaa 2-vuotiasta Jonia tuli hakemaan hänen isänsä
Tero Karvonen.
. k l o 14
Lämpimästi tervetuloa!
Ohjelmassa muun muassa
juhlakahvit ja musiikkia!
Va l t a r i n ko u l u , v a p a a p ä ä s y
kansalaisopisto@ii.fi
p. 0503950387
ii.fi/kansalaisopisto
facebook.com/iinkansalaisopisto
Jätä pikkuilmoitus: www.rantapohja.fi
Klassisen laulun
o p i s ke l i j o i d e n j o u l u k o n s e r t t i
24 . Lisäksi vastanneiden kesken arvotaan yksi lohi.
Arvailua vauhdittaa Arja Koriseva, joka myös jutustelee paikalla olijoiden
kanssa. Parasta oli, kun saimme viettää elokuvailtaa. Minä pakkasin hammasharjan, hammastahnan,
pyyhkeen ja Elsa-yökkärit,
luetteli 4-vuotias Helmi.
. 11. Yöpäiväkoti oli kyllä mahtava
homma, isä kehui.
Päiväkodin väki kertoo,
että hyvin meni myös Jonilla.
. Mukavinta oli esterata,
kun sai mennä pöydälle, sanoi 5-vuotias Niklas.
5-vuotiaiden Saanan ja
Ellan mielestä yöpäiväkodissa oli parasta kaikki.
Jännittävää oli ollut myös
tavallisuudesta poikkeavien
varusteiden pakkaaminen
päiväkotiin.
. 12 . k l o 18
Nättepori, vapaa pääsy
Ta i t e e n j a kä d e n t a i t o j e n t yö p a j a i l t a
2 . 11. 11. k l o 19
Ta a s k a i k k i k a u n i i t m u i s t o t
Iin kirkko, vapaa pääsy
Juhlatanssiaiset
2 6 . 11. k l o 18
Nättepori, vapaa pääsy
O p p i l a s k o n s e r t t i j a j u h l a ka h v i t
3 0 . - 2 0 . Lähimmäksi arvannut saa kalan
tai vaikkapa kolme. Ja
se, kun löysin pienten saunasta laatikon, jossa elokuvaliput olivat, kertoi 5-vuotias Kalle.
. Arvattavana on kolmen eri suuruisen lohen paino. k l o 19
I i n k i r k ko , l i p u t 10 e ,
Ko n s e r t i n t u o t t o l a h j o i t e t a a n
l y h e n t ä m ä t t ö m ä n ä i i l ä i s t e n v ä h ä v a ra i s t e n
p e r h e i d e n l a s t e n h a r ra s t u s t o i m i n t a a n
J o u l u ka l l a - n u o r i s o m u s i ka a l i
2 0 . 04 5 1333 874
Nuor ten solistien konser t ti
2 8 . 7
» Torstaina 24. 12 . k l o 19
Ku i v a n i e m e n a s e m a n l i i k u n t a h a l l i ,
vapaa pääsy. Oikein hyvin meni yö, ja
saimme nukuttua. fi / k a n s a l a i s o p i s t o / k u r s s i t
H y vä n t e ke vä i s y ys j o u l u k o n s e r t t i
4 . Kaikki vakuuttivat nukkuneensa hyvin,
vaikka osalla oli takana ensimmäinen ilman vanhempia vietetty yö.
Monen mielestä parasta
yöpäiväkodissa oli illalla järjestetty Ryhmä Hau -merkkien etsintä taskulamppujen valossa pimeältä pihalta.
Muutakin mieleenpainuvaa oli koettu.
. Koko henkilökunta innostui asiasta,
Lindström kertoi.
Yöpäiväkoti ei vähentänyt lasten ennalta sovittuja hoitopäiviä.
. Joni nukkui yönsä aikuisen vieressä, eikä herännyt
yhtään kertaa yöllä.
E O
D
I ST
A
T PI
O
Yöpäiväkodissa
kiivettiin pöydälle ja
seikkailtiin pimeässä
Arja
Koriseva
vauhdittaa
LC Iin joulumyyjäisiä
U
S
I
A
L
A
N
I
I
A
K
S
N
V.
L
U
O
K
JUHLA
OHJELMA
13 . Facebookissa.
Jonin isä Tero Karvonen piti yöpäiväkotia hyvänä ideana.
ta vanhemmille helppo hengähdystauko. Päiväkoti on
tuttu ja turvallinen paikka yökyläillä. 12 . k l o 19
Te e m a n a s u o m a l a i s e n m u s i i k i n 5 0 v u o t t a
Ty ö v ä e n t a l o , v a p a a p ä ä s y
H i i re n l o u k k u - n ä y t e l m ä
27. 11. k l o 18 - 2 0 . 12 . 3 0
Tu l e t e k e m ä ä n j o u l u k o r i s t e i t a j a t e s t a a m a a n
t a i t e e n t e k n i i k o i t a Ku l t t u u r i Ka u p p i l a a n
Va p a a p ä ä s y, o p i s t o t a r j o a a m a t e r i a a l i t
I l m o i t t a u d u : i i . Hän jakaa karkkipussin jokaiselle kalan painon arvaajalle.
Tapahtuman tuotolla tuetaan LC Iin tekemää työtä
vähäosaisten ja iiläisnuorten hyväksi.
Klubilla on runsaasti meneillään olevia projekteja,
joiden edistymistä voit seurata mm. Nyt aamulla kotona
oli mukavan rauhallista
12.50?
à la carte sis. Yli-Ii oli toisena
ylläpitäjäkuntana vuosina
1967?2012.
. Opettajat ovat koulutukseltaan samaa tasoa kuin
musiikkioppilaitoksissa, kiitos Oulun ammattikorkeakoulun ja konservatorion.
Edelläkävijä taiteen
perusopetuksessa
Iin ja Yli-Iin kansalaisopisto oli edelläkävijä lasten taiteen perusopetuksen järjestämisessä. Merkittävä etappi oli Nätteporin rakentaminen 80-luvulla. Yhteiskunnallisten aineiden
suosio on kuitenkin vähentynyt. Taloon tuli omia tiloja
kansalaisopistolle.
. Sekä pianonsoiton että laulun yksilöopetukseen on molempiin
25 oppilasta jonossa, Jari
Ruonala kertoo.
Ruonala toteaa, että Iin
kansalaisopisto on kuin pieni musiikkioppilaitos paikkakunnalla.
. Se on myös hyvä keino
kotouttaa ihmisiä.
Tukea vähävaraisten
lasten harrastuksiin
Iin kansalaisopisto juhlii viisikymppisiään näyttävästi
niin, että mahdollisimman
moni voi osallistua ohjelman
järjestämiseen ja siitä nauttimiseen. Opetusta annetaan kuvataiteessa, käsitöissä ja musiikissa.
. Kuivaniemi siirtyi Simon
kansalaisopistosta Iin kansalaisopistoon kuntaliitoksen myötä.
1?2-luokkalaisten opetusta Ojakylän, Alarannan ja
Haminan koululla. Yli puolet
tarjonnasta onkin musiikkikursseja.
. Hänen jälkeensä
rehtoreina ovat olleet Ersso
Ervasti (67?92), Leena Laine (92?93) ja Tarja Rahkola
(elokuusta 93 lähtien).
. 8
» Torstaina 24. Meillä on vuosittain
noin 1800?1900 opiskelijaa, joista moni osallistuu
usealle kurssille. salaattipöytä, ei leimaa
Taffel
kahvi
1
,00
norm.
2,00?
sileä
Chips
325 g
norm.
3,35/pss
1,50?
RANTAPOHJAN TEKSTARIT
/pss
Lähetä kommenttisi tekstiviestinä numeroon 040 5173 842.
Lähettäminen maksaa normaalin tekstiviestin hinnan.
Ensimmäisenä toimintavuonna 50 vuotta sitten Iin
kansalaisopistossa saattoi
harrastaa liikuntaa, englantia, ruotsia, askartelua,
matematiikka, yhteiskuntatietoutta, konekirjoitusta, puutöitä, näyttelemistä
tai mieskuorolaulua.
. Päätoimisia opettajia on kaksi,
musiikin vastaava opettaja
Jari Ruonala ja taito- ja taideaineiden vastaava opettaja Iiris Tuisku.
Musiikkiopinnot kuten
soitonopetus, yksinlaulu,
kuorot, yhtyeet ja musiikkileikkikoulut ovat jo pitkään olleet ylivoimaisesti suosituimpia. Vanhemmille lapsille opetusta annetaan KulttuuriKauppilassa, Iiris Tuisku kertoo.
Iin kansalaisopiston uusi logo julkistetaan opiston
50-vuotisjuhlassa 3.12.
. Opiston ryhmä
on oivallinen paikka tutustua ihmisiin ja saada ystäviä. Nyt
opiston tarjoamasta vajaasta
10 000 opetustunnista noin
2000 tuntia on taiteen perusopetusta. Vielä 90-luvulla opistoissa oli päätoimisiä yhteiskuntatieteiden opettajia, rehtori Tarja Rahkola kertoo.
Iin kansalaisopistossa
opiskelee vuosittain noin
joka viides iiläinen.
. hampurilaisen, norm. Ihan pienetkin ovat
todella hienosti sisäistäneet,
mitä logo tarkoittaa. ranskalaiset
ja 0,4 l virvoitusjuoman. Opetusta tarjotaan laajemminkin,
mutta ilmoittautuneita ei ole
tullut muille kouluille tarpeeksi. marraskuuta 2016 » N:o 93
Iin kansalaisopisto
täyttää 50 vuotta
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
KAUHUELOKUVAFESTIVAALI
IISSÄ 2.?4.12.2016
www.iikfestivaali.fi
k a u p p oj e n y
ö
Tarjoukset voimassa 25.11.2016
500
Norm.
7,80?
Kerros
-ateria
Ateria sis. Kansalaisopistoilla on
paikkansa.
. Taiteen perusopetus alkoi ennen kuin lakia siitä oli säädetty. Kuv at a iteessa on
Iin kansalaisopiston rehtori Tarja Vitikka ja suunnitteluopettaja, taito- ja taideaineiden opettaja Iiris Tuisku kertovat, että kansalaisopiston 50-vuotispäiviä on valmisteltu niin, että mahdollisimman moni pääsee osallistumaan julhintaan.
INFO
Iin kansalaisopisto
. Juhlallisuuksiin
kuuluu muun muassa näytelmiä, konsertteja, näyttelyitä, tanssiaiset ja kädentaitojen työpajoja.
Yksi viikon ohjelmista on
4.12. Tarjous voimassa
vain Iin Autokeitaan Hesburgerissa.
Floridanleike
9,90
Norm. Ensimmäisen toimintavuoden Iin kansalaisopiston rehtorina toimi Matti
Haatainen. Juhlassa julkistettava logo on syntynyt 1?2-luokkalaisten ryhmän taidekoululaisen piirroksen pohjalta, Tuisku sanoo.
Viime vuosina tehdyt tutkimukset osoittavat, että aikuisopinnot parantavat sosi-
aalisia suhteita, oppimismotivaatiota ja yleistä hyvinvointia. Tutkimukset ovatkin nostaneet kansalaisopistojen profiilia.
Rahkola toteaa, että tulevaisuudessa on monia talouteen ja vapaan sivistystyön
opetukseen liittyviä kysymyksiä.
Hän kuitenkin uskoo, että opistojen tarjoama sosiaalinen ja tietotaidollinen
anti huomioidaan jatkossakin. Toimintavuosiin on mahtunut useita yhdistämisselvityksiä niin Kiiminkijoen
opiston kuin Simon kansalaisopistonkin kanssa.
. Itsensä kehittäminen on
monelle vastapainoa työhön.
Kansalaisopiston kursseilla
kehittyy ja saa haasteita. Aloitti toimintansa syksyllä 1966. pidettävä hyväntekeväisyysjoulukonsertti, jonka tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä iiläisten vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan.
Opisto pyytää osoittamaan
mahdolliset muistamiset samaan kohteeseen.
??Haastamme myös muita tahoja miettimään, miten lasten harrastustoimintaa voidaan tukea, Rahkola sanoo.. Meillä on musiikissa paljon yksilöopetusta. Graafinen suunnittelu
kuuluu taideopetukseen, joten kaikki taidekoulun ryhmät ovat osallistuneet kilpailuun. Uskon että opistojen harrastajille tarjoama yhteisöllisyys
ja ryhmässä oleminen on arvo sinänsä. Hallinnollisesti olemme Iin suurin oppilaitos, Rahkola sanoo.
Iin kansalaisopistossa on
70?80 tuntiopettajaa. Monia alkuvuosien kursseja on edelleen tarjolla
marraskuuta 2016 » N:o 93
ö
y
n
e
j
o
p
p
u
a
k
ä
l
l
e
s
i
ä
k
k
r
ä
k
iin
.
1
1
.
5
2
pe
Taikuri Kari
esiintyy!
Neuman!
. klo 20.00 ja 21.00
Loistavia
tuotetarjouksia!
Tule kuuntelemaan Dingon
Neumanin soolobiisejä
sekä nappaamaan
nimmarit ja selfiet!
Formulasimulaattori!
. klo 12.00 ja 14.00
. klo 15.00?19.00
Formulalupaus Jesse
Anttila tavattavissa!
Iin Kärkkäisen aukioloajat:
ma?pe 9.00?21.00
la
9.00?21.00
su
10.00?21.00
Ii, Sorosentie 2, . 010 430 3820
www.karkkainen.com. 9
» Torstaina 24
marraskuuta 2016 » N:o 93
Kokkaava skeittaaja tähtää pitkälle
Kasperi Kropsun haaveena olympialaiset ja ammattilaisura
»»Auli Haapala
»»Rantapohja
Kasperi Kropsu aloitti skeittauksen 5-vuotiaana Kiviniemessä Haukiputaalla. Teatterikuopalla Haukiputaalla. SMpronssia v. Olympiarenkaat
häämöttävät myös mielessä,
sillä rullalautailu on hyväksytty yhdeksi uudeksi lajiksi
vuoden 2020 Tokion olympialaisiin.
Minkälaista arkesi on
Helsingissä?
. Bellan äitinä laulaa Anja Hiltunen.
Barbin ryöstö Teatterikuopalla
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Oulu-opiston musiikkiteatterin harrastajien musiikkinäytelmä Barbin ryöstö
saa ensi-iltansa lauantaina
26.11. Tulossa on todennäköiset karsintajärjestelmät, joista karsitaan vain
parhaat.
Haaveiletko ammattilaisurasta?
. Mukana ryhmässä on toistakymmentä laula-
vaa ja tanssivaa musiikkiteatterin harrastajaa. Uhraan
INFO
Kasperi
Kropsu, 23v.
Kasperi Kropsu opiskelee kokiksi, tekee töitä ja skeittaa
kaiken vapaa-aikansa.
melkein kaiken vapaa-aikani skeittaukselle, sillä se on
kuitenkin aina päällimmäisenä mielessä.
Käytkö usein entisellä
kotiseudulla?
. Hänkin on tarjonnut aina vain
parasta!
set auttaa Barbi-nuken etsinnöissä?
Mukana näytelmässä on
tunnettuja laulajia Oulun
seudulta, kuten Bellan roolissa (Barbi-nukke) vuorottelevat sopraanot Päivi Järvenpää ja Johanna Takalo. Suosio
on kuitenkin nyt huikeassa nousussa. 10
» Torstaina 24. Vierailin Tampassa Floridassa maailman
tunnetuimmassa skeittikisassa. Ensimmäinen kisa oli
Hiukkavaaran skeittihallissa 2003. Tämän jälkeen
täytyi kasata minuutti materiaalia uuteen videoon, joista valittiin kolme parasta finaaliin, johon pääsin Alec
Majeruksen ehdokkaana.
Eniten Instagram-sivulla tykätty video voitti kilpailun,
se satuin olemaan minun.
Mitä toivot tekeväsi 5
vuoden päästä?
. Oman
ensimmäisen skeittilaudan
hän sai enoltaan syntymäpäivälahjaksi. Aina se on haaveena ollut,
enkä ole siitä vielä luopunut.
Mitä tämä kaikki vaatii?
. Vauhdikkaat tapahtumat
etenevät, kun lelukaupassa
on tapahtunut ryöstö. Tavoitteena on, mutta tämä vaatii vielä aika paljon
säätöä, että sinne asti päästäisiin. Mikä tämä
kilpailu on?
. Ensimmäinen SMkisamuistoni on 13-vuotiaana v.2006.
Tähtäätkö
vuoden 2020
olympialaisiin?
. Uskon, että kaikki
palaset loksahtelevat paikoilleen.
skeittaajia katsotaan ylöspäin superstaroina.
Voitit Spitfiren videokilpailun. Maailmanlaajuisessa
Instagram-videokilpailussa karsittiin aluksi kuusi parasta 15 sekunnin videoklippiä jatkoon. Vierailut Kiviniemeen ovat
jääneet vähiin, mutta Oulussa pyrin käymään juhlapyhinä kuten jouluna.
Milloin aloitit kilpailemisen?
. Aika ei oikein riitä kaikelle, raskasta on tasapainotella skeittauksen, opiskelun ja osa-aikatyön välillä. Bravuuri on vielä hakusessa, mutta kyllä sitä aina
kunnon pihvin paistaa. 2009.
? Voitti maailmanlaajuisen
Spitfiren Instagram-videokilpailun 2016.
? Haaveena: skeittauksen
ammattilaisura ja pääsy
olympialaisiin 2020.
telua ulkomaille, jotta olisi
mahdollista skeitata vuoden
ympäri ja pitää yllä tuntumaa lautaan. Lajin suurin buumi oli
vuosina 2004-2006. Voivatko lap-. 17-vuotiaana
tuli eteen muutto Ouluun.
Kasperi Kropsu on päässyt skeittiurallaan pitkälle ja
haaveilee ammattiurasta lajin parissa. Kansainvälisiin kisoihin
osallistumista ja matkus-
? Kotoisin Kiviniemestä
Haukiputaalta
? Asuu Helsingissä
? Opiskelee kokiksi Stadin
aikuisopistossa, valmistuu
ensi keväänä
? Laji: Katuskeittaus. 2015 avoimessa sarjassa, SM-kultaa
16-17-vuotiaissa v. Tarjoilisin sen yli 80-vuotiaalle
mummilleni, joka varmasti osaisi sitä arvostaa. Täytyy jatkaa
skeittaamista ja kuvaamista, eikä ottaa asioita liian vakavasti. Ryh-
mässä on myös uusia harrastajia, kuten Kenin roolissa laulava Jere Hölttä.
Salapoliisina on Markku
Pasanen ja rosvoina Päivi
Hölttä, Ullakaisa Perätalo-Koistinen, Anu Sirola
ja Hanna-Riikka Muikkula. Kotipuolessa skeittausta harrastettiin muutamia vuosia Kellon yläasteen pihalla olevalla
skeittiparkilla, kunnes nuoriso tuhosi sen ilkitöinään.
Sen jälkeen oli rakennettava omat boksit, reilit ja rampit kotipihalle. Poliisikoira Musti löytää varkaan jäljille ja jäljet johtavat
läheiseen metsään.
Salapoliisin pitää päästä
varkaiden jäljille, mutta onnistuuko hän. Siellä tunnetuimpia
Mikä on bravuuriruokasi. Arki menee työssäoppimispaikalla, viikonloppuisin käyn usein osa-aikatyössä Ponke?sissa. Taikurin roolissa laulaa
baritoni Reijo Alatalo. Innostus heräsi, kun
kaksi serkkua harrasti lajia, ja Kasperikin pääsi kokeilemaan lautailua. Musiikkinäytelmän tekstistä, musiikista ja ohjauksesta vastaavat Ljudmila ja Vladimir Nedvizhai ja sanoituksesta Toini Uusitalo.
Klassinen, noin tunnin
kestävä jännittävä salapoliisiseikkailu on suunnat-
tu yli 5-vuotiaille katsojille. Todennäköisesti asun ulkomailla, kokkailen ja toivottavasti työskentelen jollakin tapaa skeittauksen parissa, sillä se on ensimmäinen rakkauteni ja aina olen
haaveillut urasta skeittauksen parissa.
Mikä on lajin suosio tällä hetkellä?
. Kenelle haluaisit kokata juuri nyt?
» Torstaina 24. marraskuuta 2016 » N:o 93
11
Käsitellään syyskokoukselle
kuuluvat asiat, Kahvitarjoilu. 040 770 3931.
Tulevaisuus ja toivo
Ensi sunnuntaina vietetään
ensimmäistä adventtisunnuntaita. Eikö kaikkien kristittyjen toivo ole siinä,
että Jeesuksen lunastuksen
ja syntien sovituksen kautta meillä on edessämme iankaikkinen elämä. Syyskokous 14.11.: puheenjohtajana jatkaa Meeri Taskinen ja varapuheenjohtajana Aini
Autio. Silloin
tulevaisuudessa on jotakin,
jonka vuoksi kannattaa avata tämän päivän ja huomisenkin päivän ovi, ottaa vastaan kaikki se, minkä elämä
antaa. Olokotoja on lähtenyt Ylikiimingistä Suomen
markkinoiden lisäksi myös
Ruotsiin.
. Sahatavaraa: eri kokoja.
Puh. Yritys oli aiemmin nimeltään
Mammuttihirsi, ja se on perustettu vuonna 1989.
A R K IS TO K U VA : T E E A T U N T U R I
Ravintolat
Seuratoimintaa
n Iin Eläkeläiset ry.
Järjestäytymiskokous
järjestötalolla 5.12. Se on odotuksemme ja toivomme pää-
Toimitus:
Pe 16.12. Jeesus, Jumalan Karitsa, on ottanut pois meidän syntimme. Adventista alkaa
valmistautuminen Jeesuksen syntymäjuhlan viettoon.
Mieleen saattaa nousta häivähdys kiirettä ja levottomuutta, mutta päällimmäisenä ajatuksena joulun odotuksessa lienee kuitenkin ilo
ja kiitollisuus.
Odottamisessa ja toivossa on samansuuntainen sisältö. Talvi on mukavalla mallilla tuotannon suhteen
tuonne maalis-huhtikuulle saakka, Nylander kertoo.
Kemin Lumilinnan asennettiin ensimmäiset Olokoto Glassroof 2 -mallit marraskuun puolivälissä. Rekrytointi sujui Nylanderin mukaan hyvin.
??Tällä hetkellä Olokotoja
tehdään tehtaalla kahdessa
vuorossa tiukalla aikataulul-
la. Kaikkiaan Kemiin on tilattu hotellihuoneiksi yhteensä 38
Olokotoa, joista suurin osa
luovutetaan tilaajalle talven
aikana. Ii, Haukipudas,
Kuivaniemi.
Tiedustelut / varaus:
040 522 1440.
määrä. Kirkkovuodessa
adventin aika on odottamisen aikaa. Martinniemi.
Puh. Synti erottaa ihmisen
Jumalasta. Molemmissa ajatukset
kohdistuvat tulevaisuuteen.
Voidaan sanoa, että kiintopisteen suuntaaminen tulevaisuuteen tekee elämästä elämisen arvoista. 040 548 0268.
Kokouksia
Martinniemen Vanhustenhuoltoyhdistys r.y.
sääntömääräinen
syyskokous
keskiviikkona 30.11.2016 kello 14.00 yhtiön kerhohuoneessa
Lastaajantie 9, Martinniemi. Vesa Nylander (vas.) ja Ilmari Mäenpää kertovat, että suurin osa tuotannosta
menee tällä hetkellä matkailualan tarpeisiin.
HARTAUS»
Monenlaista puutavaraa
Oijärvellä. Se on todellisuutta
elämämme valinnoissa, sen
suunnassa ja asenteessamme
koko elämään. Uskon käsitteen mukaisesti tuo toivo on todellisuutta joka päivä elämässämme. Nämä Johanneksen sanat ovat todellisuutta meidänkin elämässämme. Saamme sydämestämme yhtyä psalmin 23
sanoihin: ?Herra on minun
paimeneni, ei minulta mitään puutu.?
Pekka Nevalainen
vastaava lastenohjaaja,
Iin seurakunta
Työsuorituksia
ENTISÖINTITYÖ
KAUPPILA KY
Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Heprealaiskirjeen mukaan usko on
sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Tervetuloa.
Johtokunta. Se on luottamusta Jumalan lupauksiin ja
hänen pelastavaan voimaansa. Kuitenkin vielä pari
tuhatta vuotta noiden tapahtumien jälkeen kristityt uskovat, että näin on todella tapahtunut. klo 12 seurakuntatalolla.
Mahdollisuus saada tietoa palveluseteliasiasta.
Myytävänä
A. Pöntiön
viljapossua
suoraan tilalta
(1/2 possua, kinkut ym.)
Olokodon tuotanto työllistää tällä hetkellä Mammuttikodin Ylikiimingin tehtaalla 20
henkilöä. Myös muita tilauksia on
tullut toistaiseksi noin 20.
Osa niistä on sellaisia, että
nyt tilataan ikään kuin koeerä ja sitten todennäköisesti lisää. Suurin osa Olokodoista on mennyt toistaiseksi matkailuyrittäjien käyttöön, mutta eipä sitä ole vielä kuluttajille markkinoitukaan, Nylander kertoo.
Parhaimmillaan Olokoto
on suunnittelijansa Ilmari
Mäenpään mukaan revontulimatkailussa, sillä se tarjoaa näkymän taivaalle.
Ylikiiminkiläinen Mammuttikoti työllistää yhteensä noin 70 työntekijää. marraskuuta 2016 » N:o 93
Olokoto työllistää
Ylikiimingissä
»»Teea Tunturi
»»Ylikiiminki
Kiiminkiläisen Ilmari Mäenpään suunnittelema ja
Mammuttikodin tuotannossa Ylikiimingissä tehty Olokoto on saanut toimitusjohtaja Vesa Nylanderin mukaan hyvän alun.
Syksyn mittaan tuotantoon
on palkattu kaikkiaan 20
työntekijää, joista noin 15
on tehtaalle kokonaan uusia. Kun uskot henkilökohtaisesti siihen, että
Jeesus on ottanut pois juuri sinun syntisi, ei ole enää
jäljellä mitään, mikä erottaisi sinut Jumalasta.
Usko on sen todellisuutta,
mitä toivotaan. Toivoon liittyy läheisesti käsite usko. Johannes
Kastaja todisti Jeesuksesta:
?Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!. klo
12.15. 12
» Torstaina 24. Me emme näh-
neet Jeesuksen syntymistä
tähän maailmaan, emme hänen ristinkuolemaansa emmekä hänen ylösnousemustaan. Johtokunta: Tapani Teppo,
Eero Teppo, Kirsti Mustakangas,
Anja Mäkipaaso, Eila Fäldt, Kaarina Paaso, Kaarlo Rantala, Paavo
Halonen, Kauko Goman ja Ulla
Muhonen.
n Eläkeliiton Iin yhdistyksen kahvitilaisuus MAANANTAINA
28.11. Toivo on myös luottamusta siihen, että Jumala hallitsee tulevaisuuden. Halkoja: klapia
(koivu-ja sekapuu). Profeetta
Jeremian kirjassa luvataan:
?Minä (Jumala) annan teille tulevaisuuden ja toivon?.
Tässä uskon todellisuudessa
saamme iloiten aloittaa uuden kirkkovuoden luottaen
siihen, että Jumalan lupaukset ovat täyttä totta elämämme jokaisena päivänä.
Kun Jumala hallitsee tulevaisuutemme, meidän ei tarvitse hätäillä
Myös gluteenitonta. 045 114 5848.
Vuokrattavana
Iissä n. Keskustelemme mm. tuulilasitoulu.fi
KUTSU
MAANMITTAUSTOIMITUKSEEN
Aika: Maanantaina 12. Tulkaapa kaikki paikalle! Johtokunta
Iin kunta
Kunnanvaltuuston kokous 28.11.2016
Iin kunnanvaltuusto kokoontuu 28.11.2016 klo 12.00,
Nätteporin auditorio, Ii.
Käsiteltävät asiat:
1. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
2. Pöytäkirjantarkastajien valinta
3. Katsaus valmisteluasteen asioihin
4. Lisämääräraha / Oulunkaaren kuntayhtymä / erikoissairaanhoito
5. Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018 -2019
6. Iin kunnan hyvinvointikertomus / raportti 2015 . päivänä joulukuuta 2016
Paikka: Maanmittauslaitos kokoushuone Kompassi.
Osoite: Veteraanikatu 9, Oulu.
Toimituslaji: Lohkominen
Klo 9:45 TN:o 2016-530172
Kohdeyksikkö: Yhteinen alue 139-401-878-31
Toimituksissa muodostetaan kiinteistöiksi yhteinen
alue 878:31. Hippo-koululaisten palkitseminen, muut muistamiset,
arvontaa. 044 017 2063.. Kokouksessa esillä sääntöjen määräämät asiat. Asianosaisten poissaolo ei
estä toimituksen suorittamista.
Toimitusinsinööri Arja Keski-Säntti
puhelinnumero 040 7099593
sähköposti arja.keski-santti@maanmittauslaitos.fi
Maanmittauslaitos Veteraanikatu 9, 90130 OULU
www.maanmittauslaitos.fi
Kinkkubingo Nuorittalla
pe klo 18.45 alkaen. 2016 /
suunnitelma 2017
7. Tiedonantoasiat
8. Valtuustoaloitteet
9. Kiireellisenä käsiteltävät asiat
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Iin
kunnanvirastolla 2.12.2016 virka-aikana.
Iissä 22.11.2016
Johannes Tuomela
Iin kunnanvaltuuston puheenjohtaja
HOLSTINMÄEN
AUTOLASI
Täyden palvelun autolasiliike
Puh. Pirkolle klo 17-19
välillä puh. Martinniemen koululla. 13
» Torstaina 24. Tervetuloa!
KINKKUBINGO
Ylikiimingin asukastuvalla
sunnuntaisin alkaen kello
15.00 irtolehdellä.
Pääpalkintona 200?/60 pelaajaa ostokortti yms.
Järj. Kahvia, teetä tai mehua kaurarieskan lisukkeineen ja
täytekakun kera. Palkintoina kinkkuja, kahvia, karkkia
ja ostokortteja. Ilmoita tulostasi ja ruokavaliostasi 28.11.-11.12. Myynnissä leivonnaisia, käsitöitä
ym. Runsas jouluruoka
16,-/hlö jäsenille. 100 m2 40-luvulla
rakennettu hirsitalo
jokitörmällä. Mitkä ovat kustannukset?
Tervetuloa osallistumaan! Kahvit ja joulutortut!
järjestötalolla 3.12. Lisäksi toimituksissa käsitellään
muodostettavan lohkokiinteistön vapauttaminen
osakaskiinteistöihin kohdistuvista kiinnityksistä.
Kokoukseen kutsutaan asianosaiset maanomistajat,
osakaskiinteistöjen omistajat, panttioikeuden haltijat ja muut asianosaiset. Yläkerrassa 2h, sauna.
Puh. Pukkikin vierailee.
?Ken lahjan tuo, se lahjan saa?.
kesäkauden
päättäjäiset ja
SYYSKOKOUS
sunnuntaina 11.12.2016 klo 15.00 Iin Metsästysyhdistyksen
majalla (ampumarata). marraskuuta 2016 » N:o 93
Huveja
Haukiputaan suuralueen yhteistyöryhmän
kokous
Ilmoituksia
Iin Eläkeläiset ry
to 1.12.2016 klo 17.30 alk. 0400 757 391 . 0400 878 754. klo 13 Micropo-
Perinteiset JOULUMYYJÄISET
liksessa, ravintola Salotissa. Lisäksi toimituksissa käsitellään muodostettavan lohkokiinteistön vapauttaminen osakaskiinteistöihin kohdistuvista kiinnityksistä.
Klo 10:30 TN:o 2016-540153
Kohdeyksikkö: Pohjois-Iin jakokunta 139-876-1-1
Toimituksissa muodostetaan kiinteistöiksi määräala
139-876-1-1-M602. Lahjoituksia otamme kiitollisina vastaan.
Tervetuloa!
Iisu ry:n
PIKKUJOULUJUHLAA vietetään 17.12. Arpajaiset. Alakerrassa
iso pirtti, olohuone. asukasyhdistys
Jätä pikkuilmoitus
www.rantapohja.fi
Halutaan vuokrata
Pieni saunallinen kaksio.
Savuton, ei lemmikkejä.
Puh. Mitä
suunnitteilla. klo 12. Opastus noin 250 m Kärkkäiseltä Sorosen
suuntaan. Kiiminkijokeen liittyvistä asioista yhdessä
asiantuntijoiden kanssa: mikä on Kiiminkijoen tila
Ti: liha-perunaviipalelaatikko, soijarouhe-perunaviipalelaatikko, kaalisalaatti.
Ke: nakkikeitto, soijasuikale-kasviskeitto, tuorekurkkuviipale, juustoviipale. Päihteiden välittäminen alaikäisille on kuitenkin vakava rikos.
Päihteiden käyttöä ei kannata aloittaa, koska se on
vaarallista varsinkin nuorille. Yleisimmin ensimmäinen päihde, jota kokeillaan,
on tupakka. To: kalkkuna-tomaattikastike, herkkusienipapukastike, riisi, kaali-kesäkurpitsa-ananassalaatti.
Pe: pinaattiohukaiset, perunasose, vihersalaatti, omenakiisseli.
Jokiranta, Kiimingin lukio, Tirinkylä, Alakylä,
Ylikylä, Huttukylä
Ma: nakkikeitto, soija-kasviskeitto, tomaatti, lehtisalaatti, juusto. Osa alakoululaisista sanoi, että päihteitä aletaan käyttää, koska käyttäjät ?haluavat esittää kovia?.
Lähes kaikki alakoululaiset
olivat sitä mieltä, että jotkut nuoret käyttävät päihteitä juuri tästä syystä. Joidenkin
nuorten mielestä päihteet
ovat välillä ok, mutta niiden käyttö ei ollut kenenkään mielestä kuitenkaan
suositeltavaa.
Mitkä asiat vaikuttavat
päihteiden käytön aloittamiseen. To: uunikala/ kalaleike, perunasose, punajuuri-kaali-porkkanasalaatti. Ti: kalkkunatomaattikastike, herkkusieni-papukastike, riisi, kaalikesäkurpitsa-ananassalaatti. To:
kirjolohikiusaus, quorn-juureskiusaus, kaali-punajuurisalaatti. Se on
ongelma varsinkin osalle
yläkoululaisista ja myös joillekin alakoululaisille. Mitä nuorempana
päihteiden käytön aloittaa,
sitä vaikeampi siitä on päästä eroon. Ke:
makkarakeitto, tuorejuustolevite, hedelmä/tuorepala, ruislimppuviipale. Tapahtumassa on monenlaista ohjelmaa ja paljon myytäviä tuotteita.
kiinalainen
dong changchun
nielee pieniä teräspalloja ja saa ne
tulemaan ulos
silmistään!
kiinalainen tong aonan loi
muotokuvan kasvoistaan
käyttämällä 840 rubikin kuutiota.
hän ratkaisi jokaisen sopimaan
luomukseensa!
joukko
puuvillapuita el
valle de
antonissa,
panamassa
kasvattaa
mystisesti
neliön
muotoisia
runkoja!
LASSI JA LEEVI»
187
Rantsikka on nuorten areena. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.
8/7/16. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Lions
Club Jääli, Jäälin Martat,
Kiimingin seurakunta ja
Jäälin asukasyhdistys.
Tapahtuman avulla kerätään rahaa muun muassa Jäälin apua tarvitsevien
perheiden joululahjakortteihin sekä valtakunnalliseen
Punaiseen Sulkaan, jonka tavoitteena on nuorten
syrjäytymisen ehkäisy. marraskuuta 2016 » N:o 93
Nuori, älä käytä päihteitä!
MITÄ SYÖDÄÄN?
Viikko 48
Haukipudas
Ylikiiminki
Yli-Ii
Ma: intialainen broilerikastike, kasvisbolognese, perunat/ täysjyväriisi, vihersalaatti. Päihteet ovat suuri
terveysriski kaikenikäisille, koska ne aiheuttavat sairauksia kuten keuhkosyöpää
tai maksavaurioita. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Myös vanhempien esimerkki tai kokeilunhalu voivat olla syynä päihteiden käytön aloittamiseen.
Päihteet kiinnostavat nuoria, koska ne ovat kiellettyjä alaikäisiltä ja ne heijastavat joidenkin aikuisten
elämää. Pe: itsenäisyyspäivän ateria: karjalanpaisti,
sieni-kasvispata, perunasose, porkkanaraaste, maustekurkku, puolukkahillo, mustikkarahka.
»»Veera Halttu
»»Ronja Hentonen
»»Annika Häyrynen
»»Saija Klasila
»»Alisa Tiiro
»»Kuivaniemen koulu
Nuorten päihteiden käyttö
on vähentynyt pitkän ajan
kuluessa, mutta se on edelleen turhan yleistä. To: jauhelihapihvit, falafelpihvit,
mustapippurikastike, perunat, paprika-maustekurkkuamerikansalaattisekoitus.
Pe: pinaattiohukaiset, perunasose, punakaali-purjosipuli-kesäkurpitsasalaatti.
Ii
Ma: broileriherkku, salaatti. Ke: kirjolohilasagnette,
punajuuri-juustokiusaus, vihersalaatti, tomaatti, kurkku, omenakiisseli. Vanhem-
pien kannattaa olla tarkkana nuortensa kaveripiireistä ja käytöksestä.
Lehtijutun lähteinä on
käytetty internet-sivuja
www.thl.fi ja www.mielenterveystalo.fi sekä iiläisten
lasten ja nuorten haastatteluja.
Sähkötupakan nesteissä on
paljon haitallisia aineita.
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
Joulutori
Jäälissä
auttaa
perheitä
kun espanjan pyreneillä mehiläistarhuri
kuolee, niin hänen
kaikkiin ampiaisiinsa
ruiskutetaan pisara
mustetta.
»»Rantapohja
»»Jääli
Jäälin ostoskeskuksella järjestetään joulutori la 26.11.
kello 11-15. Jos nauttii
liikaa alkoholia, riskit kuten
onnettomuuksiin tai tappeluihin joutuminen kasvavat.
Tupakan valmistuksessa käytetään lapsityövoimaa, mikä
on todella väärin.
Suurimmat syyt joidenkin nuorten päihteiden käytön aloittamiseen ovat haastattelumme mukaan kokeilunhalu, kavereiden painostus tai vanhempien esimerkki. Nuoret saavat päihteitä
yleensä sukulaisilta, kavereilta tai päihteiden välittäjiltä maksua vastaan. Ti: jauhelihapihvit, kuoriperunat, kastike, kaali-jäävuori-mandariinisalaatti. Todellisuudessa syynä saattaa
olla yläkoululaisten kertoma ryhmäpainostus tai huono henkinen olo. Jokaisella päihteellä on vakavia terveys- ja
haittavaikutuksia. Ti: makkarakastike, soijanakkikastike, perunat, porkkanaraaste, rusina, persilja.
Ke: nakkikeitto, soija-kasviskeitto, tomaatti, lehtisalaatti, juusto. Päihteet saattavat
tuottaa mielipahaa, surua,
pettymystä tai vaikeita ongelmia ja riitoja. Kaikki ei-
vät kuitenkaan koskaan aloita päihteiden käyttöä tai he
aloittavat sen myöhemmässä ikävaiheessa.
Nuorten käyttämiä päihteitä ovat muun muassa savukkeet, alkoholi ja nuuska. Yleensä vanhemmat eivät tiedä
nuortensa päihdekokeiluista, sillä nuoret piilottelevat
ja salailevat asiaa. Osa
nuorista aloittaa päihteiden
käytön noin 13-15-vuotiaana eli yläkoulussa. 14
» Torstaina 24. Päihteet
aiheuttavat nuorille muun
muassa päihderiippuvuutta ja oppimiskyvyn ja muistin heikentymistä.
Kysyimme iiläisiltä nuoril-
Jääli, Laivakangas, Kiiminkijoki
Ma: jauheliha-perunasoselaatikko, soija-perunasoselaatikko, kaali, paprika, kurkku. Pe: lähiruokapäivä: maitopuuro ja mansikkakeitto, lihaleikkele, juurespala, porkkanasämpylä.
Alkoholijuomia on eri vahvuisia, mutta lievimmätkin ovat
haitallisia.
ta päihteiden käytöstä.
Päihteet ovat surkea asia,
koska ne pilaavat ihmisen
hengen, vastasi muutama
alakoululainen
Kolehti: Nimikkolähetti Pauli
Vanhasen työn tukemiseen Keniassa,
SLEY. klo 14 seurat
palvelukeskuksessa. Lippuja varattu 100 kpl.
Joulupuusta iloa kiiminkiläisille.
Kiimingissä toimivat järjestöt: Lionsit,
MLL, Eläkeliiton Kiimingin osasto sekä
seurakunta järjestävät yhteistyössä joulukeräyksen vähävaraisille kiiminkiläisille. Järj. Ohjelmassa
yhdessäolon lisäksi tarjoilua, askartelua,
leikkejä ja joululauluja. Kolehti: Lähetystyöhön Suomen
Lähetysseuran kautta teemalla ?Iloa ja
turvaa maailman lapsille?. klo
10-11.30 Iin seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. www.oulunseurakunnat.fi 30.11. marraskuuta 2016 » N:o 93
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 27.11. Tule
kerhoon lapsesi kanssa, vaihtamaan ajatuksia toisten samassa elämäntilanteessa
olevien kanssa, olet lämpimästi tervetullut ryhmään ensimmäisen lapsesi tai
useamman lapsen kanssa.
Naiskuoro ke 30.11. (alle 18 v.)
puoli tuntia ennen konserttia ovelta.
Tulot vähävaraisten haukiputaalaisten
perheitten hyväksi.
Kirkkoherranvirasto avoinna ke 30.11.
klo 9-14.
Alakoululaisten kerhokausi päättyy.
Kutsumme sinut kerholainen, vanhempasi ja alakouluikäiset sisaruksesi kerhokauden päätökseen pe 2.12. klo 10 kirkossa, toimittaa Jari Flink, avustaa Pekka Mustakallio. Kuoroa johtaa Olli Heikkilä.
Joulukonserttien sarja jatkuu 3.12.
klo 19 jolloin Satakielet-tyttökuoro ja
Kiimingin uusi nuorisokuoro esiintyvät.
Jouluisia sävelmiä kuullaan myös instrumentein tulkittuna; trumpettia soittaa Martti Pentikäinen, oboeta Eemeli
Nevalainen ja jouluista urkumusiikkia
Eerik Ohtamaa.
Joulukonsertti to 8.12. klo 12 Oijärven kyläkirkossa. klo 9.30-10.30 Kiimingin
Vanhustentaloyhdistyksen kerhohuoneella Kivitie 1 (sisäänkäynti Kiertotien
puolelta), maksuton.
Työttömien ja vähävaraisten jouluruokailu ma 12.12. Musiikkiesityksiä, yhteislaulua, kahvitarjoilu
ja konsertin jälkeen myyjäiset. Toimittaa
Jari Flink, avustaa Pekka Rintamäki,
kanttorina Hannu Niemelä. klo 13 Kellon srk-kodilla.
Aamupuuro-Akatemia ma 28.11. Raamattupiiri
on myös rukouspiiri, jossa muistetaan
lähellä ja kaukana lähimmäisiä. Konsertin järjestää Action Show.
Vähävaraisten joulupuuro ti 20.12. Seurakunnan ja sosiaalitoimen
henkilöstöt toimittavat lahjat perheille.
Kiitos lahjoista ! Keräyksen järjestävät
yhteistyössä Iin seurakunta, Iin kunnan
sosiaalitoimi ja Iin Lions Club ry.
Kuollut: Yrjö Jaakko Heikinmatti 84v.
Kuivaniemen Rauhanyhdistys:
Päiväkerho to 24.11. klo 14 Kultasimpussa ja klo 16 ry:llä,
Kello: julkaisuompeluseurat pe 25.11. 044 3161 459
Lastenohjaaja.....................044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset
Oulun keskusrekisteristä puh. Kiimingin
seurakunnassa on käynnistymässä
sururyhmä omaisensa menettäneille.
Ensimmäinen kokoontuminen on ke
11.1.2017 klo 17.30 Montin-salissa, Kirkonniementie 6. Toimittaa: Ruotsalainen Tapani. herkkukori. adventtisunnuntai.
Pyhäpäivän aihe: Kuninkaasi tulee nöyränä. ?toiminnan ajanvaraus
maanantaisin klo 9-11 p. Aterialle tarvitset ruokalipun,
joita jaetaan 1.12. klo
18 srk-keskuksessa, Olet tervetullut iloinesi ja huolinesi viikkomessuun, jonka jälkeen tarjoillaan iltapalaa. Kaikille avoin kohtaamispaikka. klo 13 srk-keskuksen Frosterussalissa ja to 1.12. Toimittaa Matti Kinnunen,
kanttorina Markku Jaakkola. klo 16 joulumyyjäiset ry:llä.
Su 27.11. Ilm.
14.11.-5.12. Ilmoittautuminen ja tiedustelut 1.12.-21.12.
diakoniatyöntekijä Erja Haho 040 775
164 tai erja.haho@evl.fi.
Adventin aattona 26.11. Tervetuloa!
Seurat su 27.11. Myyntipöydiltä mm. klo 11.15 srk-keskuksessa, Christian Ahlskog. Su 27.11. Arpajaiset,
voittona mm. Lyhtypolku alkaa leikkipuistosta,
polun kiertämisen jälkeen voi tulla seurakuntatalolle askartelemaan, mehulle
ja kahville. Tervetuloa perjantaina 25.11. Ma
28.11. Tervetuloa kaikenikäiset naiset, äidit ja tytöt askartelemaan yhdessä jouluaskarteluja! Voit tulla
iltaan ja lähteä omaan tahtiin. ruoka-allergiat
25.11. klo 17 ry:llä.
Kastettu: Saaga Irja Eliina Soronen,
Jaro Antero Johannes Kettunen, Taavi
Aatos Daniel Mäkelä, Leevi Armas Mikael Mäkelä.
II
Perhemessu su 27.11.2016 10:00 Iin
kirkko. klo 19 on Poikakuoro Pohjantähtien joulu-Cd:n
julkaisukonsertti Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Messudiakonina Pekka Rintamäki.
Kanttorina Kaisa Säkkinen. Paikalla
joulupukki. Rippikoululaiset saavat
illasta merkinnän.
Diakonian ajanvaraus ja päivystys
maanantaisin klo 9-11 diakoniatoimistossa srk-keskuksessa. Tervetuloa! Ke 30.11. Tapahtuma on avoin kaikille.
Tuotto seurakunnan diakonia- ja lähetystyön hyväksi.
Kauneimmat joululaulut su 27.11. Pöydän hinta 10?.
Ylikiimingin seurakuntapiirin toimipiste Harjutie 5.
Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina aikoina,
varsinaisia aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p.(08) 531
3500, avoinna ma - pe klo 9-16
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen.......................040 7300 407
Kanttori..............................040 7300 408
Diakonissa..........................040 5281 813
Suntio..................................044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja........... Voit varata oman
myyntipöydän Katilta p.040-5281813 tai
Anulta p.044-3161459. klo 11-12 Jäälin kappeli. Kaikille avoin,
ohjelmallinen ilta. Lipun saa Seija
Lomma tai Jaana Kontio, tied. Messun jälkeen juhlakahvit
seurakuntatalolla.
Perhekerho ti 29.11. ei ole perhekerhoa
aamulla, perhekerho kokoontuu illalla
lyhtypolulla. Seurakunnan
ja sosiaalitoimen henkilöstöt toimittavat lahjat perheille. Mukana Haukiputaan Kirkon
Kamarikuoro, Haukiputaan Mieskuoro,
Lauluyhtye Heliä, Haukiputaan Seniorikuoro ja Haukiputaan seurakunnan
nuorisokuoro. tuoreita
kaurarieskoja ja joululaatikoita. Kiitos tuestasi!
Anna lapselle lahja- joululahjakeräys
Iissä, keräystä varten pystytämme joulukuuset ajalle 26.11.-12.12. Itse leivottuja ja valmistettuja tuotteita emme voi ottaa vastaan.
Diakoniatyöntekijä jakaa joulukassit apua
tarvitseville. klo 16.30 Kuivaniemen seurakuntatalolla.
Diakonia- ja lähetyksenväen joulujuhla to 1.12. Ravintola avautuu klo 18 ja myyntipöydät
klo 19. Diakoniatyö myy
porkkana- ja lanttulaatikoita, leivonnaisia, käsitöitä ja onnenpyörä perheen
pienimmille. Lisätietoja Outi
Palokangas p. Haukiputaan
Työnhakijat ry ja Haukiputaan seurakunta.
Joululeiri 17.-18.12. sis. Ohjelma
etukäteen (S-market Haukipudas) ja ovelta
25/30?. Kolehti käytetään lasten asemaa
parantavaan työhön Aasiassa, Afrikassa
ja Lähi-Idässä.
Messu su 4.12. Kauempana asuvilla on mahdollisuus tilata kyyditys Seija Lommalta
ma 5.12. klo 18-20
srk-keskukseen, Kirkkotie 10. Musiikkiryhmä: Lapsikuoro. Sisäänkäynti
joen puolelta talon takaa. Tervetuloa!
Vauva- ja taaperoryhmä ke 30.11.2016
10:00 - 11:30 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. klo 18, tervetuloa!
Perhekahvilat Kirkkopirtillä perjantaisin klo 9.30-11 ja Jäälin kappelilla
maanantaisin klo 9.30-11.
Esikkoryhmä tiistaisin klo 10-12 Jäälin
kappeli.
?Kamraatti. Haluaisitko ilahduttaa
vähävaraista lähimmäistäsi. torttukahvit. Vapaa pääsy.
Eläkeläisten musiikkipiiri to 24.11. klo 19 srk-keskuksessa. 050 5133 225.
Anne Mattilan joulukonsertti to 8.12.
klo 19 Haukiputaan kirkossa. Toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina
Markku Jaakkola. Messun jälkeen pystykahvit
kirkossa. Jos
lahja ei mahdu lahjakassiin, voit tuoda
lahjan muovipussissa. Su 27.10. klo
14 Montin-salissa.
Kastetut: Elli Sofianna Lehtola, Niklas
Viljo Eemeli Nurmimäki.
Kuolleet: Helena Hannele Hiirikoski 57.
KUIVANIEMI
Perhekirkko su 27.11. klo 17 ry:llä.
Raamattuluokka to 24.11. klo 11-14 kahvittelemaan, jutustelemaan sekä tekemään
pieniä ostoksia lähetystyön hyväksi.
Joulunodotusilta to 1.12 srk-talossa
klo 18-20. Tervetuloa tekemään
jouluisia ostoksia! Useita eri myyjiä.
Joulutorttukahvit 3?. Tule hetkeksi
hiljentymään arjen kiireiden keskeltä
tärkeimmän äärelle.
Hoito-osaston päivystys to 24.11.2016
14:30.
Hoiva-osaston hartaus to 1.12.2016
13:00.
?Taas kaikki kauniit muistot. Arvontaa. Lea Markus tutustuttaa
meitä lisäksi Sydänliiton Tunne pulssisi
-kampanjaan.
Lukupiiri ma 28.11. klo 18-20
Jäälin kappeli Nuorten musiikkiryhmä.
Juttunurkka ma 28.11. klo 17 seurat ja julkaisuilta ry:llä Antti Savela. Piirikappalaisen virkaanasettamismessu. klo 17 . klo 10 Ylikiimingin kirkossa,
toimittaa Ilkka Mäkinen, kanttorina Leo
Rahko. ry:llä. klo 1314.30 Jäälin kappelilla.
Mielenterveyskuntoutujien omaisryhmä ke 30.11 klo 13-14.30 Jäälin kappelin neuvotteluhuone.
?Olkkarin rupatteluklupi. klo 1820 Jäälin kappelilla. Ohjelmistossa on vastapainoksi myös muutamia
syvämietteisiä teoksia.
Konsertissa ja äänitteellä kuullaan useita
uusia sovituksia, joissa myös soittimilla on
tärkeä rooli. Voit ostaa
kauppalistan mukaiset ostokset, pakata
ne kassiin ja tuoda Iin seurakunnan
diakoniatoimistoon, 040 7376 955,
taloussihteerille tai Kuivaniemen kappelintoimistoon ma 12.12. Voit ottaa mukaan myös
lahjakassin, johon lahjan voi laittaa. -konsertti to 24.11.2016 19:00 Iin kirkko.
Kansalaisopiston yksinlaulajat Juhani
Alakärpän johdolla, Tiina Kukkula, piano, Markku Jaakkola, urut. klo 10-13 Jäälin
kappeli. Kiitos tuestasi!
Anna lapselle lahja joululahjakeräys
Iissä. klo 18 Sisarillan pikkujoulu Lilja
Turtisella Nyyttärit, pohjoinen makea,
etelä suolainen. 040 579
3 248. Toimittaa Miia Seppänen, kanttorina Sari Wallin. klo 17
julkaisuilta ja seurat ry:llä. Lapsikuoro.
Perhekerho srk-talossa pe 25.11 klo 10.
Piispankamari asukastuvalla. Su 27.11. Sisäänkäynti
joen puolelta talon takaa. Uuden äänitteen
nimi kuvastaa levyn lauluja, joissa on
pirteyttä ja leikkisyyttäkin. Kolehti käytetään lasten asemaa parantavaan työhön
Aasiassa, Afrikassa ja Lähi-idässä.
Iltamessu to 1.12.2016 20:00 Iin seurakuntatalo, Kappeli (sisäänkäynti
kirkkoherranviraston ovesta). 044
7310 232. klo
14-16 vanhustentalon kerhohuoneessa.
Kuivaniemen perhekerho to 1.12. Tuo hankkimasi lahja ja em.
pakettikortti lahjakoriin viimeistään
12.12. Pe
25.11. Messun jälkeen puurotarjoilu.
Lähetyspiiri to 1.12. Kellon perhekerhoa ei ole 24.11. klo
18.30 ry:llä, seurat su 27.11. Adventtimyyjäisistä voit ostaa jouluksi itsetehdyt
laatikot, kynttilät ja villasukat. Lahjaa ei tarvi
paketoida. 08
3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: Pe 25.11. klo
18 raamattukerho ry:llä.
YLIKIIMINKI
Perhemessu 1.adventtisunnuntaina
27.11. Tervetuloa!
7-iltapäivä ti 29.11.2016 15:15 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. klo 13.30 Kuivaniemen
hoivaosastolla, joulujuhla.
Seurakuntakerho ma 28.11. klo
18.30 Kuivaniemen Rauhanyhdistyksellä.
Taas kaikki kauniit muistot- konsertti to 24.11. Ilm. Jos lahja ei mahdu lahjakassiin,
voit tuoda lahjan muovipussissa. mennessä.
Itse leivottuja ja valmistettuja tuotteita
emme voi ottaa vastaan. Diakoniatyöntekijät jakaa joulukassit apua tarvitseville.
Kauppalista: joulumakeisia, pipareita,
puuroriisiä, sekahedelmiä, rusinoita,
pähkinöitä, kaupan glögiä tai mehua,
perunamuusijauhetta, liha- tai kalasäilyke ja hedelmäsäilyke. klo 13 Jäälin kappelissa. Diakoniatoimistoon voi tulla
myös käymään.
Joululahja haukiputaalaiselle lapsiperheelle. Jouluista askartelua,
piparien leivontaa, hiljentymistä, pientä
iltapalaa. klo 19 jolloin
joulutunnelmaa tuovat Hohde-kuoro
Leo Rahkon, Kiimingin seurakunnan
kamarikuoro Jarkko Metsänheimon ja
Laulujoutsenet tyttökuoro Ulla Metsänheimon johdolla.
Joulukonsertti seurakuntakeskuksessa to 22.12. klo 19 ry:llä.
YLI-II
Messu sunnuntaina 27.11. klo 10 kirkossa.
Toimittaa Miia Seppänen, avustaa Anne
Schönberg ja lastenohjaajat, kanttorina
Jarkko Metsänheimo, mukana Oulun
senioriopettajien kuoro. Voit ottaa
mukaan myös lahjakassin, johon lahjan voi
laittaa. ja 1.12. Keräysaika on 14.11.-15.12.2016.
Lahjoita sopivaksi katsomasi summa
lippaaseen Kiimingin S-Marketissa, Jäälin
K-Supermarketissa, K-Supermarket Ateriassa tai tilille, jonka numero on FI56 5741
5320 0971 75.
Jäälin joulutori la 26.11. Pe 25.11. Halosenlahden
kyläyhdistyksen järjestämä kahvitarjoilu.
Kolehti lähetystyölle.
Seurakuntakerho eläkeläisille ma
28.11. Tavaran vastaanotto klo 17
alkaen. Mukana pastori Pekka Mustakallio ja
kanttori Hannu Niemelä. klo
13-15 Senioritalon olohuoneessa (Terveystie 3, Kiiminki). Kauppalista: joulumakeisia,
pipareita, puuroriisiä, sekahedelmiä,
rusinoita, pähkinöitä, kaupan glögiä tai
mehua, perunamuusijauhetta, liha- tai kalasäilyke ja hedelmäsäilyke. Koulutukseen osallistumattomille muuta ohjelmaa. Pekalle, pekka.rintamaki@evl.fi, p. Liput 10 / 5 . Tulkaa mukaan koko perheellä!
Musaryhmä to 24.11. Vietämme
Puurojuhlaa. klo
10-12 seurakuntatalolla.
Perhekerhojen ohjelmassa on leikkiä,
askartelua ja muuta kivaa yhteistä tekemistä. Pyhäpäivä: 1. 040 5220 252
Diakonissa..........................040 5281 813
Lähetyssihteeri.................. ?kirkkoherranviraston aulaan Iissä ja Kuivaniemitalolle kirjaston aulaan ja Osuuspankin
Iin konttoriin. Rippikoululaiset
voivat myös suorittaa ulkoläksyjään päivystyksessä.
Nuortenilta to 1.12.2016 18:00 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. Tervetuloa!
Lahjoita kassillinen jouluiloa lähimmäisellesi. 044 3161 459
Hautausmaa asiat Ylikiiminki 08
3161388 tai 08 3161 414.
Virkatodistukset ja sukuselvitykset
Oulun keskusrekisteristä (08) 3161 303.
Rauhanyhdistyksen toimintaa:
Pe 25.11 klo 19.00 ompeluseurat T.
Parkkilalla, Lasse Hertteli, la 26.11 klo
18.30 aviopuolisoilta Horsmassa, Jouni
Hintikka, su 27.11 klo 12.00 pyhäkoulu
Kasken pirtissä, os.Karahkantie 52, su
27.11 klo 17.00 seurat ry:llä, Pekka Kainua, Eero Kaski.. klo 18.30 ry:llä.
Ompeluseurat pe 25.11. klo
13 srk-keskuksessa.
Ilon iltakirkko iltapalalla to 24.11. perheestäsi
tulevien määrä ja mahd. 040
7008 151.
Työttömien ja pienituloisten ruokailu
ma 28.11. Olkkarin rupatteluklupi
on tarkoitettu kaikenikäisille eläkeläisille.
Rupatteluklupin ohjelmassa on jouluisaa
rupattelua, hartaus, yhteislaulua ja kahvittelua. Tervetuloa puuhakerhoon.
Hyryn nuoret laulajat ke 30.11. Nyt on aika laskeutua
odotukseen. Tule tapaamaan toisia
lapsia ja aikuisia. mennessä. Isoniemen leirikeskuksessa. Kiitos lahjoistanne!
Keräyksen järjestävät yhteistyössä Iin
Seurakunta, Iin kunnan sosiaalitoimi ja
Iin Lions Club ry.
Lyhtypolku ilta perheille pe 25.11.2016
18:00 - 19:00 Tervetuloa adventin ajan lyhtypolulle seurakuntatalon leikkipuistoon
(Puistotie 3)! Lyhtypolulle voi tulla oman
aikataulun mukaan klo 18-19 välisenä
aikana. Kotimaanapu.fi - nettisivuilla
on käynnissä keräys, jonka tuotolla hankitaan 100 euron arvoisia lahjakortteja.
Diakoniatyöntekijät jakavat ne apua
tarvitseville vanhemmille. Lisätietoja
diakonissa Johanna Kerola, 045 1393 993
tai johanna.kerola@evl.fi.
Haukiputaan Kirkon Kamarikuoron
Seimelle joulukortti-CD:tä myytävänä
kirkkoherranvirastossa ja kuorolaisilla,
hinta 7 ?/kpl.
Jouluinen kahvikonsertti ja myyjäiset
su 27.11. Tarjolla välipalaa ja
lopuksi hartaus. ke 7.12. Kolehti:
Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran
kautta teemalla ?Iloa ja turvaa maailman
lapsille?. 040 7008 151.
Jouluinen perheiden ilta to 1.12. klo 14 mennessä 040 5793 247.
Lähetyksen perinteiset adventtimyyjäiset pe 2.12. ja ti 29.11. klo 18 ry:llä.
Joulumyyjäiset pe 25.11. Lipputulot hyväntekeväisyyteen. klo 17 ry:llä,
Jokikylä: seurat su 20.11. Kansalaisopiston yksinlaulajat Juhani Alakärpän
johdolla, Tiina Kukkula; piano, Markku
Jaakkola; urut. klo 19 ompeluseurat Lea ja Juhani Kalliorannalla. Seurakuntalaisia
palvelee myös Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650 OULU, puh.
(08) 5313 500 on avoinna ma-pe klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työtekijöiden
suorat numerot:
Piirikappalainen................040 1921 158
Kanttori..............................040 5237 936
Suntio.................................. Perhekerhoon ovat tervetulleita
vanhemmat, isovanhemmat ja hoitajat
lasten kanssa. Takkurannan Martat.
Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su
27.11. Klo 9.50 aamuhartaus kappelissa,
klo 10 aamupuuro, voileivät ja kahvi ja
klo 10.30-11.30 keskustelemme vertaistuen voimasta. klo 14-17 Kellon srk-kodilla. klo 18 srk-keskuksessa. 040 7376
955 tai taloussihteerille 12.12.2016
mennessä. Lipun hinta
5 . Linkki-kirppiksen kassalle,
Kauppakuja 2. Ilmoittautuneet saavat mukaansa ruokakassin. klo 13 Montinsalissa.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa
ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Seurat
klo 14, Johannes Tuomela.
Päiväkerho ma 28.11. klo 12 Kartanonväki kodilla, Johannes Tuomela.
Yhteinen pyhäkoulu ja ruokailu su 27.11.
klo 12 ry:llä, Olli-Pekka Kinnunen. klo 11-14
Jäälin ostoskeskus. Sururyhmässä läheisensä
menettäneet voivat jakaa kokemuksiaan
ja purkaa tunteitaan yhdessä toisten
surevien kanssa. klo 10.30-12 Jäälin
kappelilla. klo 16-20 Iin
seurakuntatalolla, kerhohuoneessa.
Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa.
Tervetuloa kaikenikäiset naiset, äidit ja
tytöt askartelemaan yhdessä jouluaskarteluja! Voit tulla iltaan ja lähteä omaan
tahtiin. Tervetuloa!
Naisten, äitien ja tyttöjen jouluaskarteluilta ti 29.11. 15
» Torstaina 24. Viikkomessun
toimittaa Jari Flink ja musiikista vastaa
seurakunnan työntekijöiden lauluryhmä.
Kellon Adventtimyyjäiset la 26.11.
klo 10-12 Kellon srk-kodilla. Radiointi Radio Dei 106,9 MHz.
Sanajumalanpalvelus su 27.11. yövalvoja- ja
avustajakoulutus. Leirillä mm. mennessä. Kuusesta voi ottaa koristeen, jonka mukana on pakettikortti ja
siinä on tiedot lahjan saavan tytön tai
pojan iästä. klo 11-13
Kuivaniemi-talolla, kirjaston aulassa.
Tervetuloa!
Oijärven perhekerho ma 28.11. Ryhmä kokoontuu
talven aikana seitsemän kertaa. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua ja ryhmä on maksuton.
Tule kerhoilemaan lapsesi kanssa ja
vaihtamaan ajatuksia toisten samassa
elämäntilanteessa olevien kanssa! Olet
tervetullut ryhmään ensimmäisen lapsesi
tai useamman lapsen kanssa!
Kastettu: Hugo Olavi Petteri Kantola.
Iin Rauhanyhdistys:
Naisten käsityöilta to 24.11. Tuo hankkimasi lahja ja
em. Kaikille avoin,
ohjelmallinen ilta. srkkeskuksessa. klo 10 varhaiskasvatuksen tiloissa.
Kirkkokuoron harjoitus torstaisin
klo 18.30 seurakuntatalossa.
Lapsi- ja varhaisnuorten kuoron
harjoitus ke 30.11. Ken lahjan tuo,
hän lahjan saa. 044 3161 721
Lähetyssihteeri.................. Lahjaa ei
tarvitse paketoida. klo 15.30 Kuivaniemen seurakuntatalolla. klo 19 Oulun konservatorion kirkkomusiikin opiskelijoiden kuoro
laulaa, myös yksinlaulua ja instrumenttisolisteja, johtaa Christian Ahlskog.
Tilaisuuksissa myös yleisö pääsee
laulamaan.
Kirkkopirtin perhekerho kokoontuu
viimeisen kerran ennen joulua ti 29.11.
klo 9.30-11.00.
Jäälin kappelin perhekerho ei kokoonnu to 1.12., vaan osallistumme jouluiseen
perheiden iltaan 1.12. klo 10
kirkossa, toimittaa lääninrovasti Juhani Lavanko, saarnaa Matti Jurvelin,
avustaa Satu Saarinen, kanttorina Anja
Hyyryläinen, kirkkokuoro, lapsikuoro,
varhaisnuoret, Elisa Klasila ja Tiina
Kemola. Vapaa pääsy.
Lapsikuoro to 24.11.2016 17:00 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3
Molemmat ryhmät klo 17.
Naiskuoro to 24.11.2016 18:00 Iin
seurakuntatalo, Kappeli (sisäänkäynti
kirkkoherranviraston ovesta).
Iin seurakunnan ja kirkon yö pe
25.11.2016 klo 18-22.
Iin seurakuntatalolla joululauluhetki
klo 20-20.30, muulloin pyydettäessä.
Kahvitarjoilu ja ohjelmaa lapsille koko
illan, klo 18-19 Lyhtypolku perheille, klo
19-20 kirkkoseikkailu varhaisnuorille Iin
kirkossa, klo 20-22 pimeydestä valoon
-hiljentymisilta Iin kirkossa.
Yhteiset rukoushetket klo 20.30 ja 21.30.
Kirkkokuoro ke 30.11.2016 ja ke
7.12.2016 14:00 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3.
Muistisairaiden ja omaisten ryhmä ti
29.11.2016 12:00 - 13:30 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3. Messun jälkeen seppeleenlasku
sankarihaudoille, jonka jälkeen kyläyhdistyksen järjestämä itsenäisyyspäivän
juhla kyläkirkossa.
Hartaus ke 7.12. Paikan päällä
voit nauttia herkullisesta riisipuurosta ja
pullakahveista diakonian ja lähetyksen
hyväksi. 7-luokkalaisten oma
iltapäivä. Sisäänkäynti joen puolelta talon
takaa. Vapaa pääsy!
Kauppojen yö pe 25.11. Messun jälkeen
puurotarjoilu seurakuntakeskuksessa.
Jäälinmessu su 27.11. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina Eija
Savolainen. 044 3161 451
Lastenohjaaja..................... klo
12 ry:llä.
KIIMINKI
Perhemessu su 27.11. Kaikille avoin tapaamispaikka,
jossa kahvittelun ohessa juttelemme arkipäivän asioista.
Naisten kasvuryhmä ti 29.11. Ajanvaraus
taloudellisen avun hakemiseksi, p. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille
ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu
laululeikkipainotteinen perhekerho, jossa on mahdollisuus jutteluun toisten
vanhempien kanssa. Ryhmään ei tarvitse
ilmoittautua ja ryhmä on maksuton. Tuotto kiiminkiläisten vähävaraisten hyväksi.
Sururyhmä Kiimingissä. Illan päätteeksi hartaus ja kahvit.
Naisten, äitien ja tyttöjen jouluaskarteluilta ti 29.11.2016 16:00 - 20:00 Iin
seurakuntatalo, kerhohuone. Myytävänä porkkana- ja lanttulaatikoita, arpoja ja leivonnaisia.
Rauhanyhdistys:
La 26.11. 2.Adventtisunnuntai, pyhäpäivän
aihe: Kuninkaasi tulee kunniassa. klo 18 raamattuluokka Sirpa ja Pekka Karjulalla. la 26.11.
Iin seurakuntatalolla, salissa.
Lahjoita kassillinen jouluiloa lähimmäisellesi, haluaisitko ilahduttaa
vähävaraista lähimmäistäsi . asti. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu
laululeikkipainotteinen perhekerho,
jossa on mahdollisuus jutteluun toisten
vanhempien kanssa. Voit ostaa
kauppalistan mukaiset ostokset, pakata ne kassiin ja tuoda Iin seurakunnan diakoniatoimistoon p. Diakonian
ja lähetyksen merkeissä on kokoonnuttu
yhteen ystävänkamarissa, porinapiirissä,
muistisairaiden- ja omaisten kerhossa,
raamattupiirissä, vapaaehtoistyön merkeissä, kotikäynneillä ja tapahtumissa.
Nyt on aika laskeutua joulun odotukseen.
Kutsumme teitä yhteiseen joulujuhlaan.
Juhla alkaa kello 18 Iin kirkossa, jonka
jälkeen siirrymme seurakuntatalolle
joulupuurolle ja nauttimaan jouluisesta
ohjelmasta. Tapahtumaan voi tulla oman aikataulun mukaisesti klo 12-14 välillä. Mukana kirkkokuoro ja
soittajat. K-17.
Nuorten Gospel-bändin harjoitukset
keskiviikkoisin klo 18-20 Wirkkulassa.
Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srkkeskuksen Poiju-kokoustilassa.
Perhekerhot torstaisin klo 9.30-11 Kellon srk-kodilla, perjantaisin klo 10-11.30
Wirkkulassa, Martinniemen srk-kodilla
ja Jokelan vanhalla koululla. Kirkkokahvit.
Virsilauluhetki viis veisaan viis yli viis
kahvien jälkeen.
Urkuvartti to 24.11. klo 12 Kuivaniemen kirkossa. Sisäänkäynti joen
puolelta talon takaa. Ilm. klo 10-18 S-Marketin
aulassa. Kahvia
ja teetä tarjolla.
Ystävänkammari ke 30.11.2016 12:00
Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3.
Diakonia- ja lähetyksenväen joulujuhla to 1.12.2016 18:00 Iin kirkko. klo
17:30 päiväkerho ry:llä.
Jakkukylä: Pe 25.11. klo 16
Martinniemen srk-kodilla. klo 19 Iin kirkossa. klo 11:30
pyhäkoulu ry:llä. Tervetuloa koko perheellä virittäytymään joulutunnelmaan laulaen,
askarrellen ja leipoen!
Lähetyksen ja diakonian joulumyyjäiset Ylikiimingin seurakuntatalolla
la 10.12 klo 10. klo 14
Koljunmajalla Halosenniemessä, Koljontie
83. Sisäänkäynti joen puolelta
talon takaa. Rippikoululaiset saavat
tilaisuudesta merkin.
Kuivaniemen alakouluikäisten puuhakerho ti 29.11. klo 16 seurakuntatalolla. 040 5741 472, outi.palokangas@evl.fi.
Pikkumissio-kerho 1-4-luokkalaisille
torstaisin klo 17 Wirkkulassa
Varkkamissio-kerho 5-6-luokkalaisille torstaisin klo 17 Wirkkulassa.
Nuorten ilta perjantaisin klo 18-21
Wirkkulassa. Ti 29.11. Tervetuloa!
Vauva- ja taaperoryhmä ke 30.11. Tarjolla välipalaa sekä yhteistä
tekemistä.
Koulupäivystys Valtarin koululla
ke 30.11.2016 11:30. 040 5436 960 tai Elisalle,
elisa.manninen@evl.fi, p. Tervetuloa!
Raamattu- ja rukouspiiri ti 29.11.2016
18:00 Iin seurakuntatalo, Kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta).
Piirissä luetaan yhdessä Raamattua ja
keskustellaan, miten Jumalan Sanan puhuu minulle siinä hetkessä. Tervetuloa!
Nuortenilta to 24.11. klo
12-14 srk-keskuksessa. Tapahtumaan kutsutaan Haukiputaan ja Kellon suuralueilla
asuvia. Su 27.11. klo 19 ompeluseurat
Kati ja Vesa Sikalalla. Keräystä varten pystytämme joulukuuset 26.11.-12.12.2016 - kirkkoherranviraston aulaan Iissä ja Kuivaniemitalolla
kirjastossa - Osuuspankin Iin konttoriin.
Kuusesta voit ottaa koristeen, jonka mukana on pakettikortti ja siinä on tiedot
lahjan saavan tytön / pojan iästä. Aterian hinta 3 ?.
Työttömien ja pienituloisten aamupuuro ma 28.11. klo 13 Jokivarren vanhustentaloilla, to 1.12. Seurakunnan
lapsikuoro. klo 17 seurat ja ilmaiset kiitoskahvit ry:llä, Juha Luokkala, Mikko Kälkäjä.
Rauhan Sanan lauluseurat su 27.11. Kutsumme teitä yhteiseen
joulujuhlaan, tilaisuus alkaa klo 18 Iin
kirkossa, jonka jälkeen siirrymme seurakuntatalollle joulupuurolle ja nauttimaan
jouluisesta ohjelmasta. klo 18 Iin kirkossa.
Diakonian ja lähetyksen merkeissä on
kokoonnuttu yhteen ystävänkamarissa,
porinapiirissä, muistisairaiden ja omaisten kerhossa, raamattupiirissä, vapaaehtoistyön merkeissä, kotikäynneillä
ja tapahtumissa. 1.Adventtisunnuntai,
pyhäpäivän aihe: Kuninkaasi tulee
nöyränä. pakettikortti lahjakoriin viimeistään
maanantaina 12.12.2016. Järj. Kirjana Shin Kyung-sook; Pidä
huolta äidistä.
Haukiputaan kuorojen isänmaallinen
joulukonsertti ti 29.11. klo 15 seurakuntatalossa.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on
maanantaisin klo 9-11 p.040 7033690.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste
avoinna puhelimessa sovittuina aikoina, p.040 5220252