PATENIEMEN . Musiikin
esittäminen on yhteistyötä.
Sivu 9
Asemallakin on sulaneet tiet, ja täälläkin lapset liikkuvat pyörällä ja kävellen. N:o 32
HAUKIPUTAAN . KIIMINGIN . Tämä on kotitaloutta entisajan malliin.
Sivu 7
LUKIJOILTA
Sivu 2
Ilmakuvat kertovat vapautuvien jokien komeaa ja karua
tilannetta.
Sivu 3
KOSKETTIMILTA KORVILLE
Pianon koskettimet antavat suunnan, kuoro hoitaa loput. YLI-IIN . ?Kuivalainen rekkakuski. OMAT VÄRIT JA TYYLI
Pukeutuminen ei ole ollenkaan vakava
asia, vakuuttavat Tarja, Heidi ja Päivi.
Rantapohjassa tänään kurkistus kevään
ja kesän muotiin.
Sivu 14?15
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 25.4.2013
44. YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
JOET VAPAUTUVAT
Haukiputaan kirkonkylän tuntumassa on vielä rauhallista, samoin Iijoen rannoilla. Kiimingissä ja Ylikiimingissä
tulvavedet sotkevat arkea paikoin pahastikin.
OTTIPA OHRALEIPÄ
Aleksi Jaakkola jauhaa ohranjyvistä jauhoja. Osa Hyryn
autoilijoista ei noudata 40 km/h rajoitusta. KUIVANIEMEN . IIN . vsk . Missä vika
Olitte
kuin Metrotytöt. Verkko tuo omat mahdollisuutensa.
Alku on aina hankalaa, mutta jonkun on oltava ensimmäinen. Hallituksen kehysriihi
leikkaa tuloja entisestään.
Avoin tiedotus sisäilmaongelmista kaikille vaurioituneita tiloja käyttäville tahoille ja turvallisten
väistötilojen järjestäminen
ovat vähintä, mitä kuntien
on kuntalaisten terveyden
hyväksi tehtävä.
Vesa Heikkinen, YläKainuun Hengitysyhdistyksen puheenjohtaja
Hilkka Nivukoski,
Oulun seudun Hengitysyhdistyksen hallituksen
jäsen
PUPU»
Tällä viikolla vietettävän partioviikon teemana on 100%
partiolainen. Puolustivat, että hehän ovat kieltäneet siltä kulun. Partioviikolla esitellään partiotoimintaa,
pidetään juhlia ja järjestetään partioparaateja sekä -kilpailuja. Märän
betonin päälle ei enää asennettaisi muovimattoa.
Jos vielä varmistetaan ra-
kennusten käytönaikainen
seuranta ja huolto, iso osa
ongelmista on ehkäisty ennalta. Kiitokset
kaikille esiintyjille.
Mukana ollut
SIVUPEILI»
Iin taajama tarvitsee
vihreät keuhkonsa
Iin kunnanvaltuusto on
suunnitellut rakennettavaksi modulikoulua kaavoitetulle puistoalueelle Kangastien ja urheilukentän
välimaastoon. Se
niistä poliitikkojen puheista.
Entinen luottamusmies
Koiraihmiset kuriin. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Mikähän se on
vialla tuommoisilla ?ihmisillä?.
Ei ole opittu mitään elämän
ainutkertaisuudesta. Tiesittekö,
että toisen vanhemmista ollessa työtön ap/ip-kerhopaikkaa haettaessa estää se lapsenne kerhopaikan saannin?
Siksikö muun muassa Kellon
koulun ap/ip-kerhon alkaminen syksyllä on epätodennäköistä?
Ei enää syksyllä työtön äiti
Ottipa koteloon tiistain lehdessä tekstari kissantappohommasta. Partioviikolla halutaan kertoa, että harrastuksen
parissa on kaikenlaisia ihmisiä. Iin velkamäärä kasvoi viime vuonna
500 euroa asukasta kohden,
eli yhteensä 5 miljoonaa euroa. Sen mukaan homeen
aiheuttamien terveyshaittojen hinta on 450 miljoonaa
euroa vuodessa. Saman havainnoinnin tuloksena
voi takkiin tarttua hyvä kunnallinen
käytäntö tai vihreämpi tapa toimia
tietyissä asioissa.
Joka luulee tietävänsä kaiken, on
väärässä. Uudet asiat nousevat
näille korkeuksille hitaasti Euroopan keskuksista. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Tästä summasta
3 miljoonaa euroa käytettiin
vanhojen velkojen lyhennyksiin ja korkoihin. Tuotteet myyntiin, ja ehkä hitaan alun
jälkeen virtaukset tekevät tehtävänsä ja kauppa alkaa käydä - parhaassa
tapauksessa. Inhimilliselle kärsimykselle ei hintalappua ole. Kyseessä on
yleisessä käytössä oleva tie.
Ohikulkija
geista. Otetaan esimerkiksi vaateyrittäjä X, joka käy lomamatkalla jossakin Euroopan muotipääkau-
TEKSTARIT»
?Velkaa on maksettu?, kirjoitti Iin johtava poliitikko
tällä palstalla 5.2. Talvet on
pysytelty sisätiloissa, ja nyt aletaan
taas nähdä naapureita.
Monelle kevät on myös vaatekaapin sisällön uudistamisen aikaa.
Muotivirtaukset tulevat ja menevät,
ja täällä pohjoisessa yritetään pysyä
niiden perässä. Rakennusvaiheessa huolehdittaisiin materiaalien ja rakenteiden hyvästä sääsuojauksesta. Joka tunnustaa olevansa väärässä, on oikealla polulla. Ompi
varmaan rauhallinen mieli illalla pötkähtää puolison viereen, kun on niin ylevä olo
omasta erinomaisuudesta.
Ruoskikaa noin pöljä ukko.
Ei muuta
Kiitos Teatterikuopalla esiintyneet Retrotytöt. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Siellä näkee, vaikka kuinka
monella miehellä on päässä stetsoni.
Yrittäjä palaa kotiinsa, etsii toimittajat länkkärihatuille ja ottaa ne valikoimiinsa - paljon ennen kuin yksikään kotimainen lehti tai muotibloggaaja ehtii asiaa huomioida. Koko Suomi ja paikallisemmin Rantapohjan alue tarvitsee innovaattoreita ja aikaisia omaksujia, jotta pääsemme kirjoittamaan uusia menestystarinoita.
Varsinkin Kiimingissä ja Ylikiimingissä kuuminta muotia ovat
viime päivinä olleet kahluusaappaat.
On onni, että viikon puoliväli alkoi
näyttää merkkejä siitä, että jäät ovat
haurastumassa ja padot paikoin purkautumassa. Terrorisoivat koko kylää. huhtikuuta 2013 » N:o 32
Aikaisen linnun ateria
PÄÄKIRJOITUS
Juha Virranniemi
juha.virranniemi@rantapohja.fi
Kevät tulla jollottaa, ja tuttu kuoriutumisilmiö on jo käynnissä: toppavaatteet pyykkikoneen kautta varastoon, ja kevyempää tilalle. On jo ehdotettu, että modulikoulun
voisi rakentaa esimerkiksi
keskuskoulun läheisyyteen
niin sanotun parakkikoulun seutuville.
Jatkan ajatusta, että jos
tämä keskuskoulun alue
osoittautuu liian pieneksi,
niin nykyisellään keskusurheilukentän käyttö on
hyvin vähäistä, joten voisiko sieltä lohkaista viipaleen modulikoulun tontin
ja paikoitusalueen käyttöön. Edellä sanottuun viitaten toivon, että modulikoulun sijainti paikoitusalueineen siirretään toisaalle eikä kaavanmuutosta tehdä.
Maria Kaleva
Puiston rajanaapuri
Rakennustaito ja osaaminen
ehkäisevät homevaurioita
Eduskunnan tarkastusvaliokunta julkisti viime syksynä selvityksen rakennusten kosteus- ja homeongelmista. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Aikainen lintu madon nappaa. Jos modulikoulun hanke tälle kankaalle toteutuu,
menetämme kaiken tämän.
Valitsimmeko väärät valtuutetut kunnanvaltuustoon, kun he ensi töikseen
ovat hävittämässä Iin ainoan viherpuiston. Sitä ei uskottu, joten ne
päästivät ison susikoiran pikkukoiran kimppuun. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan selvitys
esittää homeisten rakennusten korjaamisen hinta-arvioksi 1,4 miljardia euroa.
Edullisin tapa huolehtia
sisäilman laadusta ja tilojen
käyttäjien hengitysterveydestä on uudisrakennusten
hyvä suunnittelu ja sitä seuraava laadukas rakentaminen. Jos on
mahdollista, laitetaan häkki naapurin ikkunan alle tai
tien laitaan ja kielletään tien
käyttö, sillä se häiritsee koiria. (TT)
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Kun joku on täällä
?in?, on se jo lähtöalueilla ehtinyt liki unohtua.
Se, joka osaa pitää silmänsä oikeassa kohtaa auki, voi pärjätä hyvinkin. Toteutuakseen tämä
vaatii ymmärrystä rakennuksen elinkaaresta ja varautumista kunnossapitoja korjauskuluihin.
Kuntien talouskurjuus on
jo pitkittänyt homeisten tilojen käyttöikää kuntalaisten terveyden kustannuksella. Tai vaihtoehtoisesti
sijoittaa modulikoulu kokonaan keskusurheilukentälle, joka taas siirrettäisiin
toisaalle.
Iin taajama tarvitsee
?vihreät keuhkonsa?, eikä vastaavaa puistoa saada
polkaistuksi lyhyessä ajassa. Eli velkaa
maksettiin uudella velalla. Lisäksi puisto on myös
lintujen keväinen konserttipaikka, ja liikkuu siellä
jänöjusseja ja pikkuoraviakin. Sinne tulisi
myös moottoriajoneuvojen
paikoitusalue.
Tämä noin 100-vuotias
mäntykangas kaavoitettiin
puistoksi jo 50 vuotta sitten. Ii otti viime vuonna uutta velkaa yhteensä 8 miljoonaa euroa valtuuston päätösten mukaan. Nyt puiston satavuotiaat männyt tuottavat happi- ja otsonirikasta hengitysilmaa puistossa liikkujille. Sama ilmiö toimii monella muullakin toimialalla. Silloin jo urakkatarjouksessa laskettaisiin betonipinnoille riittävä kuivumisaika. 2
» Torstaina 25. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Muoti on
vain yksi esimerkki. Toivottavasti mahdollisimman moni säästyy tilanteesta
kuivin jaloin.
KESKUSTELEMME»
1?2-luokkalaisten vanhemmat
uudessa Oulussa
Tilannetta
seurataan tiiviisti.
Eilen Alakylän tilanne ehti jo olla paljon rauhallisempi. Siinä voi
sattua vahinkoja, Kurvinen
sanoo.
Kun puhutaan jäiden liikkeistä, tuntikin on pitkä aika: tilanne voi muuttua nopeasti.
Haukiputaalla ja
Iissä rauhallista
Ylipalomies Juhani Lindgren Haukiputaan paloase-
Säännöstelty Iijoki on vielä enimmäkseen rauhallinen ja
tasaisen jääpeitteen kattama.
INFO
malta kertoo, että Haukiputaalla ja Iissä tilanne on rauhallinen. Tämän vuoksi Ouluntie oli poikki kahdesta
kohtaa. Iijoki on säännöstelty ja Haukiputaalla joen
penkat ovat enimmäkseen
korkeat.
. Autolla tien yli ei keskiviikkona päässyt, mutta Heikki Ukonmaanahon pyöräilyä vesi ei estänyt.
Alakylässä tulvavesi katkaisi teitä. Eilen iltapäivästä tilanne vaikeutui uudelleen.
Muutamista rakennuksista asukkaat ovat siirtyneet muualle odottamaan
tilanteen rauhoittumista.
Ylikiiminkiin on muodostunut iso jääpato, joka
oli vielä keskiviikkoaamuna jumissa keskustan liepeillä. Jääpadot voivat pur-
kautua nopeastikin, ja se
voi aiheuttaa todella nopean vedennousun. huhtikuuta 2013
44. Isoja toimenpiteitä ei
ole ollut, mutta varppeilla
ollaan, Lindgren kuvaa keskiviikon tilannetta.
Keskiviikkoaamuna Iissä
vesi oli noussut osittain Konintielle, mutta sielläkin tilanne on ainakin toistaiseksi rauhallinen.
Joet levittävät nyt vesiään
teille, pihoille ja pelloille.
Katso video- ja kuvakoosteesta, miltä Kiiminkijoki ja
Iijoki näyttävät korkeuksista katsottuna. Veden pinta laski tiistaiiltana nopeasti, joten kaikki tiet ehtivät olla taas käytössä. Pääset videoon mobiilisti oheisen QRkoodin avulla tai Rantapohjan YouTube-kanavalta haulla ?Tulvivat joet?.
A N T T I H U T T U -H I LT U N E N
Ouluntie on poikki Ylikiimingissä kirkon kohdalla. Tiistai-illan nopea vedenpinnan lasku avasi tiet taas
käyttöön, keskiviikon aikana tulva ryöpsähti uudelleen.. N:o 32
JUHA VIRR ANNIEMI
Kiimingissä on rakennuksia, jotka ovat tulvavesien saartamia.
Jäät käyttäytyvät
arvaamattomasti
»»Juha Virranniemi
Jäiden lähtö Kiiminkijoesta ja osin Iijoestakin on aiheuttanut monenlaista uhkaa ja hankaluutta jokivarsien asukkaille.
Apulaispalopäällik kö
Mika Kurvinen Kiimingin paloasemalta kertoo,
että Kiimingin osalta tilanne ehti jo olla stabiili.
Eilen iltapäivästä jäämassat lähtivät kuitenkin uudelleen liikkeelle.
Viikon alkupäivinä varsinkin Alakylällä vesi on
katkonut teitä ja kastellut
rakennuksia. vsk . Myös muutamia rakennuksia on suojattu vedeltä.
Kurvinen muistuttaa, että jos tien yli virtaa vesi, ei
sitä tule lähteä autolla ylittämään.
. 3
Torstaina
25
Nimi on
johdettu roomalaisen sodanjumala Marsin nimestä,
vaikka sen leviämistä ovat
edesauttaneetkin Raamatun
Markukset.
Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?
Ps. SM?r?hmä
Ville ja Mari Marjamaalle
Kempeleeseen syntyi 11.4.
poika. Mitat 3248 g ja 50 cm.
Isoveli Kalle ja isosisko Elli.
Liput 17/15 ?
Revontie 45 HAUKIPUDAS
Liput tuntia ennen ovelta. . 311 2158
kivi@arvokovaoy.?
(Myös iltaisin ja viikokonloppuisin)
II, KIVIVEISTÄMÖ
www.kivipalvelujamsa.fi
Kotikäynnit veloituksetta
Tauno Kova 0400 680 659
Veli-Matti Kova 040 748 4114
Mukana
elämän kulussa.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan Kuivaniemen kirkossa sunnuntaina 28.4.2013
klo 12. 050-4104010 (Keskuskuja 3 Haukipudas)
ja Oulu10 toimipisteet
Sirpa ja Jukka-Pekka Sassi
Muhokselta saivat 12.4. Ylpeä
isosisko Nekku.
Kansainvälinen Tanssin päivän
su 28.4.2013 klo 16 ja klo 19
VAUVOJA»
+6°
+7°
OULUN VALONPÄIVÄT
Televisioita
Hannankodille
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Eläkeliiton Haukiputaan
yhdistys lahjoittaa Kevätpäivillä keräämällään tuotolla saaduilla varoilla Hannankodille kolme televisi-
ota.
??Olemme tehneet päätöksen, että nyt talkootyöllä keräämämme varat lahjoitetaan vanhustyön hyväksi. 4
» Torstaina 25. pojan. Mitat 3090 g ja 49 cm.
Isosiskot Aada ja Oona.
Juho Pähtilä ja Jenna Manninen Oulusta saivat 10.4.
esikoispojan. Muistotilaisuus Kuivaniemen rauhanyhdistyksellä.
Rantapohja
SÄVELHARTAUS
Onneksi olkoon
Iin kirkossa torstaina 25.4. Tervetuloa!
ILMOJA PITELEE
Torstai 25.4.
Kuusikymmentä
pientä
+5°
+6°
+6°
+8°
+5°
+8°
+3°
+6°
+7°
+6°
+8°
Lauantai 27.4.
+4°
+7°
+8°
+8°
+5°
+8°
Sunnuntai 28.4.
+5°
+6°
+8°
+7°
+4°
+7°
Maanantai 29.4.
+4°
+6°
+8°
isotätille!
Toivottelee
pikkupojat
Henri, Anton ja Niklas
MAANPOVEEN»
Perjantai 26.4.
+9°
onnen halia
+6°
Reijo Henrikki Rehu siunattiin Ylikiimingin kirkossa
20.4. huhtikuuta 2013 » N:o 32
PÄIVIEN VIRRASSA
www.arvokovaoy.?
Meille niin rakas
Viikko 17
Aurinko nousee 5.06ja laskee 21.29.
Markku Tapio
KLASILA
Nimipäiviä
Torstai: Markku, Markus,
Marko
Perjantai: Terttu, Teresa,
Tessa
Lauantai: Merja
Sunnuntai: Ilpo, Tuure, Ilppo
Maanantai: Teijo
Edulliset
HAUTAKIVET
s. Mitat 3156 g
ja 50 cm.
Paikallislehti
on lähimpänä
arkeasi.
Gaala
Jarkko Mandelin:
Game of Three
Antti Mourujärvi ja Jenna Jokimäki Oulusta saivat 9.4. kirjoja, luomutuotteita, väriterapiaa,
raakaruokaa, astrologista tulkintaa, Tibet-tuotteita ym.
Pääsymaksu 5 ?/pv, 8 ?/2 pv Huom! käteisellä.
Lisätietoa: www.oulunlooshi.fi
Tervetuloa!
Mia Jaatinen,
Mia Lappalainen,
YASMINE, Kati Köykkä,
Hanna Poikela,
?AMK:n ?ale?ir?hmä,
Latinosho. 5.7.1968 Kuivaniemellä
sai yllättäen kutsun taivaan kotiin
10.4.2013 kotonaan
Rakkaudella kiittäen ja kaivaten
Pirjo
Kaisa, Katri, Lauri, Riitta, Marjo, Saija,
Heikki, Hanna, Antti, Helmi ja Mikko
Rauha-äiti
siskot ja veljet perheineen
sukulaiset ja ystävät
Päivän nimi
Markus tunnettiin Suomessa jo keskiajalla. 17
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Maunonkatu 1, Oulu
Esitelmiä tiedosta ja viisaudesta, numerologiasta,
mindfulnessista, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Näytteilleasettajilta mm. 28.4.2013 klo 10 . klo 19.30.
Urkumusiikkia, lapsikuoron ja kirkkokuoron esityksiä
sekä puhallinmusiikkia ja yksinlaulua.
Kolehti YV-keräykseen. tytön.
Mitat 3605 g ja 50 cm. Muistotilaisuutta vietettiin rauhanyhdistyksellä.
27. Ennakkoon
p. Tämä kohde täyttää
ne kriteerit, puheenjohtaja
Pauli Greus kertoo.. esikoispojan. Siunauksen toimitti
Olavi Isokoski. p. Mitat
3050 g ja 48 cm.
Emma ja Jarmo Jokela Muhokselta saivat 13.4. Vapaa pääsy. 27:1
Vanhus on ihminen, joka on
aterioinut ja katsoo toisten
syöntiä.
Balzac
Yksilölliset
hautakivet Kovan
kiviveistämöltä!
Oma kiviveistämömme
valmistaa laadukkaat hautakivet asiakkaan tarpeiden
ja toiveiden mukaisesti
- nopeasti ilman välikäsiä!
Tuli kutsu taivaan yllättäen,
sinä muutit luo taivaan enkelten.
Meillä muistot ja rakkaus jäljellä on
sekä kaipaus sammumaton.
Sua muistamme kiittäen, kaivaten
tuomme kukkaset kummulles siunaten.
Vaan toivo on meillä nähdä kerran
taivaan kodissa luona Herran.
OULU, KIVIMYYMÄLÄ
suoraan veistämöltä
- entisöinti
- kaiverrukset
- kivien oikaisut
Jarmo Jämsä
Koivulantie 46, Haukipudas
044-5946106
Asemakatu 21
huhtikuuta 2013 » N:o 32
5. » Torstaina 25
100 tuulivoimalaa, joten siitä tulee
mahdollisesti jopa Suurhiekkaa suurempi.. Alustavassa
kaavaehdotuksessa alueelle on kaavailtu sijoitettavan
enimmillään n. Kaapelijakokaapeissa jännitteiset osat ovat ylempänä
maanpinnasta, mutta esimerkiksi Katiskatiellä Kiimingissä vesi nousi poikkeuksellisen korkealle, eikä aiheuttanut sulakkeiden palamista, joten vaara
tämänkaltaisissa kohteissa
on aina olemassa. ?Pakkotilanteessa
vikapartio joutuu katkaisemaan sähköt, kunnes tilanne on jälleen turvallinen.
Turvallisuuden vuoksi
on tärkeää, ettei katkenneiden tai alhaalla roikkuvien johtojen lähelle mennä, ennen kuin vikapartio
on kytkenyt johdon turvallisesti sähköttömäksi. Näissä tilanteissa automatiikka kytkee
sähköt takaisin päälle. 40 mm
mutta toimitus muuttaa remontin ajaksi väliaikaisiin
tiloihin.
Toimituksen muuttolaatikot kannetaan tänään
Ukonkaivokselle osoitteeseen Teollisuustie 1. Tiedosta voi ilmoittaa numeroon
08 5584 3222.
Suurjännitejohdoilla suojareleet kytkevät johdon sähköttömäksi automaattisesti,
mutta automatiikka yrittää
kytkeä sähköjä uudelleen,
ja mitä nopeammin vika on
käyttökeskuksen tiedossa,
sitä nopeammin se saadaan
rajattua turvalliseksi.
Elektroniset laitteet
koetuksella
Lyhyet keskeytykset voivat
aiheuttaa ongelmia herkille elektronisille laitteille, vaaravyöhykkeessä ovat
esimerkiksi kylmälaitteiden säätimet, tietokoneet
ja modeemit.
Laitteiden tulee kestää
katkokset, ja niitä voi suojata omatoimisesti hankkimalla UPS-laitteen, joka
myös pitää sähköt laitteessa
jonkin aikaa riippuen katkon pituudesta.
Verkkoyhtiö ei ole korvausvelvollinen silloin, kun
keskeytys on johtunut ns.
normaalista viasta.
Tuulipuiston liityntäjohdolle ei estettä
»»Auli Haapala
»»Oulu/Ii
www.rantapohja.fi
Suurhiekka Offshore Oy on
pyytänyt lausuntoa Suurhiekan merituulipuiston
liityntäjohdosta, joka sijoittuu Oulun ja Iin kuntien rajalle.
Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta katsoo,
ettei liityntäjohdon rakentamiselle ole estettä, mutta johdon tarkempi linjaus
tulee suunnitella niin, että etäisyys lähimpään asutukseen sekä Oulun että
Iin kuntien puolella täyttää vaaditun 100 metrin
tai mieluummin 150 metrin suojaetäisyyden.
Alueella voimassa olevassa Oulun seudun yleiskaa-
vassa ei ole osoitettu maankäyttöä, joka rajoittaisi liityntäjohdon sijoittamista,
mutta kuntarajan tuntumassa oleva asutus on huomioitava.
Suurhiekan merituulipuistoa suunnitellaan Iin
edustalle Santapankin,
Pallosen, Selkäleton ja Ulkokrunnin saarista länteen. 40 mm (1 palsta)
kork. Sama koskee johdolle kaatunutta puuta.
Turvaetäisyys suurjännitejohdoilla on 20 metriä. Kyseistä
jakokaappia korotetaan kesän aikana.
Vesi ja sähkö ovat huono
yhdistelmä yhdessä, ja siksi varovaisuus poikkeavissa
tilanteissa on äärimmäisen
tärkeää. Myös lyhyempiä katkoksia on ollut.
Tilanne on poikkeuksellinen, sanoo käyttöpäällikkö
Matti Lehto Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy:stä,
jonka verkkoalueella Kiiminki ja Yli-Ii ovat riskialueita. 6
» Torstaina 25. Näkyvin naapuri on Sanmina SCI.
Muutto ei vaikuta lehden
ilmestymisaikatauluihin.
Myös toimittajien yhteystiedot pysyvät entisellään.
Tulva ja linnut aiheuttavat
sähkökatkoja
Korkea vedenpinta vaikeuttaa korjaustöitä
»»Auli Haapala
»»Kiiminki/Yli-Ii
JALKAHOITAJA
Tanja Kurola
Tulva on aiheuttanut sähkönkeskeytyksiä Kiimingissä. Toimituksen tavoittaa jatkos-
sa Yrityskeskus Potentialista. Jos johdot ovat vedes-
sä tai maassa, on tieto saatava mahdollisimman pian
käyttökeskukseen. huhtikuuta 2013 » N:o 32
Rantapohjan toimitus muuttaa
Rantapohja-lehteä tehdään tästä päivästä alkaen kahdessa osoitteessa.
Ilmoitus- ja tilausasioissa palveleva konttori sekä sivunvalmistusta tekevä latomo jatkavat tutuissa tiloissa Huvipolku 6:ssa,
lev. Esimerkiksi Alakylässä jäät rytkäyttivät niin
rajusti suurjännitepylvästä, että se katkesi yläpäästä aiheuttaen pitkän keskeytyksen 160 asiakkaalle maanantaina. Säiden lämpeneminen on saanut myös muuttolinnut joukolla liikkeelle.
Ilmajohtoihin lentäessään
linnut aiheuttavat lyhyitä
puolen sekunnin tai muutaman minuutin katkoja,
kertoo Lehto. Alueelle on tarkoitus
pystyttää enintään 80 tuulivoimalaa, joiden yksikköteho on korkeintaan 5 MW.
Haukiputaan merialueen
edustalle ollaan suunnittelemassa merituulipuistoa,
jonka sähkönsiirto on suunniteltu toteutettavan Suurhiekan hankkeen kanssa samaa reittiä.
Yhdyskuntalautakunta
tähdentää, että johdon linjauksen suunnittelussa ja
sähköaseman tontin hankinnassa tulee varautua
myöhempiin laajennustarpeisiin, joita Haukiputaan
edustan merituulipuiston
rakentaminen saattaa aiheuttaa.
Suurhiekan merituulipuistosta etelään, Haukiputaan edustalla sijaitsevalle Nimettömänmatalan,
Hoikkahiuen ja Luodeleton
alueelle ollaan suunnittelemassa yleiskaavalla merituulipuistoa. Tulva ja korkea vedenpinta vaikeuttavat myös
korjaustöitä.
. Viimeisin lyhyt lintujen aiheuttama katko oli Yli-Iissä
keskiviikkoaamuna puoli
kahdeksan maissa.
040 965 1900
Laitakuja 4, II
Myös kotikäynnit!
Kotikäyntilisä 5?
Poikkeuksellinen tulvatilanne aiheuttaa aina myös
mahdollisia vaaratilanteita, muistuttaa Lehto. Sisään käydään pääovista
Kalle-isä palautti vanhat myllynkivet alkuperäiseen virkaansa sotavuosina, kun
ruoasta oli pulaa. Pettu: männyn nilakerros,
josta on jauhettu jauhoa
hätävararavinnoksi. Osin juuri jauhetuista jauhoista leivottu rieska
on lähempänä ruisleipää kuin nykyistä ohrarieskaa.
??Maukasta, makustelee opettaja Maarit Ylikärppä. Liinalle leijailevat pian leivottavat rieskajauhot. 7
» Torstaina 25. huhtikuuta 2013 » N:o 32
L E E N A TA K A L U O M A
Eelis Lallin isä nosti satoja vuosia vanhan myllyn porraskiven virasta helpottamaan sota-ajan ruoantuotantoa. Nykyään pettua arvostetaan
muun muassa terveellisenä kuidun lähteenä.
. Kivillä
jauhettiin ohraa ja pettuakin. Elintarvikekortti: kortti,
jolla valtion kansanhuoltoministeriö säännösteli toisen maailmansodan aikaan
suomalaisten elintarvikkeiden hankintaoikeuksia,
jotta ruokaa olisi riittänyt
koko kansalle.
Ohranjyvän
matkalla olivat
Entisajan ohrajauho on
nykyistä
tummempaa ja
rouheampaa, toteavat
Roosa Klasila,
Anniina Tiiro ja
Niina Vataja.
Palanutta, ei sittenkään.
??Tumma maku tulee jyvien paahdosta. Itsensä peliin panivat Lallin Eelis harvinaisten käsikäyttöisten myllynkiviensä
kanssa, Hannuksen Anneli jyvienhankkijana ja puuhanaisena, Pekkalan Eino jyville viimeisen silauksen antaneena paahtajana sekä kotitalousopettajat Päivi Autio ja Maarit
Ylikärppä, jotka jalostivat
oppilaidensa kanssa myllyn annin ruoaksi.. Samaa mieltä on Roosa Klasilakin.
. Se oli ruokasäännöstelyn aikaa, ja monet huomasivat, että jos käytti yleisessä myllyssä jyvät jauhatteilla, menetti samalla osan
elintarvikekortistaan, kotimylly levensi vähän leipää,
muistelee Eelis Lalli.
Kuulijoina
on
Iin
omaishoitajakerholaisia ja
Valtarin koulun 7-luokkalaisia.
Näitä piti selittää
. Kauppilan Jaakon Martinniemessä kasvattamat
ohrat.
. Ohra: yksi vanhimmista ja
kylmissäkin oloissa kasvavista viljalajeista.
. Kyläläisetkin hakivat
Lallin myllyä lainaksi.
. Entisajan oppien kanssa 7-luokkalaisten kumppaniksi lyöttäytynyt Iin
omaishoitajien ryhmä.
. Nyt harvinainen kone on aarre vanhoilta ajoilta.
Vielä pitää jalostaa. Niillä jauhettiin uudet jauhot jokaista
rieskataikinaa varten.
Niistä ajoista on jo niin
kauan, että iiläisen Eelis
Lallin perheessäkin vanha kodinkone oli jo ehditty siirtää porraskiven virkaan jo ennen sotia. Seulaan jää puuron ainekseksi lesettä. Anniina Klasila, Sara Klasila, Reetta Häkkilä ja Kaisa Paaso töissä.
Siistiä, tuumii Ari Kaveri ja antaa 400 vuotta vanhalle myllylle töitä. Markku Rahkola
selittää myllyn tekniikkaa.
INFO
Ohranjvän matkassa
»»Leena Takaluoma
»»Ii
Ennen vesi- ja sähkövoimalla käyviä myllyjä ja kaupan
jauhopusseja jyvät saatiin
omasta pellosta ja kotitarpeisiin oli käsikäyttöiset
myllynkivet
Kerran
läheiseksi tulleen musiikin kainalosta tulvahtavat kymmenienkin vuosien päästä tuoreina ja elävinä muistot, tunnelmat,
maut ja tuoksut.
Anna-Kaisa Järven iiläisille sovittama versio
Otto Kanervan kirjoittamasta käsikirjoituksesta
on löyhästi juonellinen. Oli viinaan meneviä trasselireiskoja, joiden syli on lämmin
ja ennen kaikkea joka immelle avoin.
Ikivihreät tekevät työnsä hyvin. Se tallettaa säkeisiinsä ja säveliinsä enemmän kuin vain
oman sanomansa. Sopiva kotikutoisuus puhuttelee paremmin
kuin sliipattu ammattimaisuus.. Se on tarina
60-luvulta ja maalaiskylien tanssipaikoille tulevista
tähdistä. Musiikki on oiva säilö. Mieli lepää ja korvienväli elpyy.
Iin esitys on kotikutoinen, mutta lämminhenkinen ja viihdyttävä. sekä
4.7. 60-luvun
maalaiskylissähän oli ankea baari, elämä maitotilin
Iin kansalaisopiston näytelmäryhmä avaa Suklaasydän-näytelmällään 60-luvun musiikin viitoittaman muistojen polun.
ja maalta lähdön rajamaastossa, rakkaudennälkää ja
rakkautta. Iin versiossa tähtinä nähdään Laila Kinnunen ja hänen Armandonsa,
Tamara Lund ja itse Olavi
Virta.
. Ei toivottu raskaus oli silloin joko toivottu tai ikävä vahinko. Yhteislauluja painottamalla Suklaasydän toimisi useamminkin
kerran vedettävänä kesän
laulutapahtumana.
Ainakin itse toisin kesävieraani Huilingin katsomoon viihtymään. ja 5.7.
si ajankuvia ja ajalle muodikkaita pukuja. Jään
kaipaamaan tähdille tähtien osaa. huhtikuuta 2013 » N:o 32
KULTTUURI»
L E E N A TA K A L U O M A
Kuin silloin ennen
»»Leena Takaluoma
»»Ii
Iin kansalaisopiston näytelmäryhmän tuore tuotos on musiikkinäytelmä
Suklaasydän. 8
» Torstaina 25. Just niinko sillon ennen, huokaisee naishenkilö vieressä.
Ja sitähän se onkin. On hyviä laulajia, joissa on ainesta roolityöhönkin ja näyttelijöitä, jotka löytävät itsestään laulajan. Anna-Kaisa
Järvi tekee ohjaajana työtään sydämellä ja ammattitaidolla.
Tässä esityksessä on aineksia isompaankin musii-
kaaliseen elämykseen. Nyt esimerkiksi Carolana esiintyvä SuviTuuli Kaleva saa niin kovin vähän soolo-osuuksia.
Hän on huikea.
Toisaalta värkkejä olisi jalostaa esitystä toiseenkin suuntaan. Ja
muistelijalle riittääkin, kun
on musiikkia ja höysteek-
INFO
Suklaasydän
Käsikirjoitus: Otto Kanerva, sovitus Iihin Anna-Kaisa Järvi
Ohjaus: Anna-Kaisa Järvi
Musiikin sovitus: Johanna
Niskanen
Puvustus: Elina Bräysy
Maskeeraus: Lea Saari, Jenni Mattila
Rooleissa: Heidi Tiri, Aila Lehtonen, Lotta Pakanen,
Leo Pakanen, Irja Kiuttu,
Laura Halonen, Alisa Hekkala, Tanja Liedes, Minna Karvonen, Meri Rautio, Hannu
Tihinen, Jukka Kaleva, Mari Ylikärppä, Sanna Kluukeri, Suvi-Tuuli Kaleva, Tuula Paakkola, Ismo Piri, Kari Kiuttu
Orkesteri: Risto Meskus,
Jukka Miettunen, Pertti
Kaikkonen, Timo Mäkelä, Johanna Niskanen
Esitykset: Lauantaina 27.4.
ja sunnuntaina 28.4. Kesäisessä kylätapahtumassa ei edes jää kaipaamaan
viimeisen päälle viilattuja
esityksiä
Nyt kapellimestarina ja säestäjänä
toimii monien kuorojen ja
lauluyhtyeiden kippari Ahti Sepp.
Kuoro on esiintynyt pienimuotoisemmin vanhuksille sekä ottanut osaa erilaisiin kavalkadeihin ja
isompiin yleisötapahtumiin.
Merkittävimpiä ponnistuksia on ollut konsertti
Merta päin mennen, muistojen ilta. Jo alusta asti ohjelmistossa on ollut mukana
monenmoista kansanlau-
Parhaita ovat ne
laulut, joita lauletaan välitunnilla, kahvittelun lomassa.?
. Se oli ohjelmassa
kaudella 2006?2007. Onhan tänne muodostunut akkain ja ukkoin porukoita, Stranius naurahtaa. Hän toivoo,
että tilavuokrat olisivat kohtuullisempia, jotta kuorot
pääsisivät enemmän esiintymään.
Kuoronjohtaja Ahti Sepp on
iloinen, että nämä kolme
kuoroa saavat mahdollisuuden esiintyä Haukiputaalla.
Se ei ole arkipäivää kaikille.
. Ja kuoro tietenkin ottaa ohjelmistovalinnoissaan
huomioon sen, missä tilassa esiinnytään, Sepp sanoo.. Se
on suurin este esiintymiselle, hän painottaa.
Kuoroille jää kaksi vaihtoehtoa: joko ne hilaavat lippujen hinnat pilviin ja karkottavat kuulijansa tai sitten keräillään kolehteja ja maksetaan kulut omasta pussista.
Haukiputaan seurakunta
saa kiitoksensa.
. Kuorot esiintyvät tappiolla. Reijo Elovirta
luista hengelliseen musiikkiin.
Välillä kuoroa johti Sini Huovinen Haapaniemen sijaisena, välillä Mauri Kinnunen. Muutkin kaksi ovat
hänen johtamiaan kuoroja.
Kuorot esittävät kolme
yhteistä laulua, joissa esiintyy konsertin koko kirjo.
Kappaleet ovat Dimitri
Diomkinin Kesän vihreät
lehvät, Konsta Jylhän Pyhäaamu Herran temppelissä sekä Heprealaisten orjien kuoro Verdin oopperasta.
Tilavuokrat kuristavat kultakurkkuja
»»Juha Virranniemi
»»Haukipudas
Ahti Sepp johtaa useaa Oulun alueen kuoroa. Tai varsinkin silloin.
. Puheenjohtajana toimii Kalervo Stranius.
Kirsti Stranius kertoo, että kuoro esiintyi aiemmin
nimellä Hopeakurkut, mutta nimi on sittemmin vaihdettu Seniorikuoroksi.
Hopea viittaa kuorolaisten ikään, Kultakurkut olisi
kokonaan toisenlainen tyyliltään.
. Monet kuorot harjoittelevat ahkerasti, mutta nii-
tä ei kutsuta esiintymään,
Sepp sanoo.
Aina on vaihtoehtona järjestää oma konsertti, mutta silloin kiilaa iskevät vähät rahat.
. Esiintymistiloista peritään aivan törkeitä vuokria. Ensin kuuluu
iloista puheensorinaa, sitten vasta alkaa näkyä kahvittelijoita.
. huhtikuuta 2013 » N:o 32
KULTTUURI»
JUHA VIRR ANNIEMI
Kuoron äänet soivat kauniisti, kun kuorolaiset tekevät tarkkaa yhteistyötä.
Haukiputaan Seniorikuoro toimii siksi, että kuorolaiset viihtyvät yhdessä ja
harjoittelevat motivoituneina.
Haukiputaan
Seniorikuoro
juhlii pitkin
vuotta laulaen
Motivoitunut kymmenvuotias
»»Juha Virranniemi
»»Haukipudas
Haukiputaan seurakuntakeskuksen käytävällä tuoksuu kahvi. Puheensorinaa
riittää.
. Jymymenestys, kuorolaiset muistavat.
Kolme kuoroa
konsertoi
Seniorikuoro juhlii syntymäpäiviään myöhemmin syksyllä, mutta ensin
he laulavat kolmen kuoron
yhteisen Iloisen kevätkonsertin. Laulettiin nopeasti, että päästään kahville, kuuluu kommentti.
Haukiputaan Seniorikuo-
ro juhlii kymmenettä toimintavuottaan ja valmistautuu sunnuntain konserttiin.
Kirsti Stranius kertoo,
että kolmenkymmenen
kuorolaisen joukko koostuu samanhenkisistä ihmisistä, joilla on hirveän hauskaa keskenään. Mukana ovat myös
Limingan Lakeuden Laulu
sekä Oulun eläkeliiton sekakuoro. Mutta laulut esitetään
aina yhdessä.
. Liput
vietiin käsistä, ja sekös motivoi kuorolaisia.
. Olemme sopivasti lapsenmielisiä, joten osaamme
leikkiäkin. Parhaita ovat ne laulut,
joita lauletaan välitunnilla,
kahvittelun lomassa, Reijo
Elovirta huikkaa veikeästi väliin.
Kahvitauko kuuluu harjoituksiin. Tai Ruosteiset Rautakurkut, Lauri Ojala hämmentää soppaa.
Pääasia on, että laulu kulkee.
Iso tekijä laulun kulkemisessa on se, että kuorolaiset
ovat motivoituneita: harjoituksissa ollaan paikalla, ja
muu sujuu painollaan.
Kun kahvit on juotu, kuorolaiset palaavat saliin harjoittelemaan. Saimme konserttia varten käyttöön akustiikaltaan
erinomaisen seurakuntakeskuksen salin.
. 9
» Torstaina 25. Ensin pitää
silti lisätä huulipunaa, sillä
osa siitä jäi kuitenkin kahvikupin reunaan.
Laulaen kohti
teini-ikää
Kuoro on perustettu Kiiminkijoen opiston suojiin.
Heli Haapaniemen johdolla kuoro etsi omaa ääntään. Myös kahvitauoilla. Konsertti järjestetään seurakuntakeskuksessa lauantaina kello 18.
Ahti Sepp on ollut Seniorikuoron johdossa syksystä asti. Pienillä kuoroilla lipputulot eivät ehkä riitä edes ti-
lavuokrien maksuun. Kaksi kertaa
vuodessa pidämme yhteiset
pirskeet, Stranius kertoo.
Pääasia, että
laulu kulkee
Kuoron taustalla on rekisteröity yhdistys Haukiputaan Hopeakurkut
Sinne
mahtuu kaikki, mitä
nainen tarvitsee.
Kevään tullen katukuvaan ilmestyvät värikkäämmät käsilaukut,
mutta useimmin suomalaisnainen luottaa
mustaan, ruskeaan tai
hillittyyn vaaleaan.
Kuivaniemeläinen MarjaLiisa Junes on tykästynyt
keskikokoiseen, mustaan
käsilaukkuunsa. En tiedä, minkä merk-. huhtikuuta 2013 » N:o 32
MUOTI
Jonna Tyni
Helena Veijola
Laukku tyylin mukaan
10
Päivi Patala
»»Satu Niskanen ja
Teea Tunturi
»»Ii, Haukipudas
Käsilaukku on naisen
tärkein asuste. » Torstaina 25. Käytännöllisyydellä on hänen
mielestään väliä, mutta laukun merkillä ei.
. Ostin jo uuden laukun,
mutta en ole vielä raskinut
luopua tästä, Junes naurahtaa.
Kyseinen musta laukku
on hänen mielestään toimivin arkikäytössä, sillä se
on sopivan kokoinen.
Juneksella on useita käsilaukkuja, joista hän voi valita tilanteen mukaan. Laukku
on ollut hänellä kolmisen
vuotta, ja pientä kulumaa
on jo havaittavissa olkahihnassa.
Tarkoitus olisi ostaa uusi, kunhan vain sopiva tulisi kohdalle, Holappa
tuumaa.
Haukiputaalainen Päivi
Patala tulee kaupasta lapsineen. huhtikuuta 2013 » N:o 32
Raija Holappa
MUOTI
Marja-Liisa Junes
Marjaana Pirskanen
Käsilaukun sovittava kenkiin ja tunnuttava hyvältä
kinen tämä on. Eri kokoisia ja
eri värisiä, mutta ruskea on
ehdoton suosikkivärini.
Tämän kevään laukkuos-
toksilla naisen mukaan lähti hopean värinen käsilaukku.
Yläkouluikäinen haukiputaalainen Jonna Tyni
on menossa kauppaan joululahjaksi saamansa Pradan käsilaukku olkapäällään.
??Tämä on lempparilaukkuni. Sen tulee olla omaan
tyyliin ja kainaloon sopiva.
Junes toteaa, että vuodenajoilla ei ole suurta merkitystä hänen laukkuvalintoihinsa.
Tamperelainen Marjaana Pirskanen on pysähtynyt Iissä ohikulkumatkallaan. Perinteinen käsilaukku, jossa on somisteena
kukka, pisti naisen silmään
kaupassa. Väri ja materiaali ovat hyvät, Tyni sanoo.
Musta on hänen suosikkivärinsä laukuissa. Hänellä
on enemmänkin reppuja ja
kasseja, mutta ei useita käsilaukkuja.
Haukiputaalainen Helena Veijola odottelee linjaautoa hyvin kolme vuotta
palvelleen ruskeanahkaisen käsilaukkunsa kanssa.
??Tähän mahtuu hyvin
kaikki tarpeellinen. Laukun valinta on estetiikkakysymys. Kaikille löytyy
omat paikat: avaimille, kynille, sateenvarjolle, Pirskanen luettelee.
Japanilaisessa laukussa
ei näy minkään merkin nimeä, eikä käsilaukun merkillä muutenkaan ole Pirskaselle väliä.
. » Torstaina 25. Ostoskärryn kahvassa on mukana Pagsac -merkkinen arkikäsilaukku, joka
on ollut käytössä kesät talvet jo viitisen vuotta.
. Maxiccin laukussa on yksi iso
tasku ja kolme erikokoista
pientä taskua sisällä.
??Minulla on aika paljon
käsilaukkuja. Alunperin ostin laukun uimakassiksi, mutta en ole käyttänyt sitä siihen tarkoitukseen.
Pirskanen kertoo, että kyseinen laukku on hänellä usein mukana. Tässä on sopivasti lokeroja, joten laukku ei ole
sekava. Pradan
laukussa on ison sisätaskun
lisäksi pienempiä taskuja sisällä sekä ulkopuolella sivutasku.
Haukiputaalainen Raija
Holappa kiiruhtaa lapsensa kanssa kauppaan. En ole tutkinut.
Käytännöllisyyden lisäksi laukun ulkonäkö vaikuttaa Juneksen valintoihin.
. Kesäisin rakkain laukku on kuitenkin joku Marimekon kiva ja värillinen
käsilaukku. Hän kantaa pienehköä, kukallista käsilaukkua.
. Olalla keikkuu pienehkö vaalea
laukku.
??En yleensäkään pidä värikkäistä laukuista.
Neutraalit värit ovat omimpia, Holappa sanoo.
Tämän O.I.S.in laukun
hän on ostanut pari vuotta sitten. Vähän
laukku on isokokoisena raskas kantaa, ja sieltä on vaikea löytää nopeasti etsimäänsä, Veijola sanoo. Lisäksi minulla on tietysti erikseen työlaukku, ja jos lähden kaupungille, silloinkin on eri
laukku.
Patala sanoo, että kenkien mukaan tulee aina valittua se laukku, joka lähtee
ulos mukaan.
11. Eli miltä
se näyttää ja tuntuu kainalossa.
Pirskanen tunnustaa, ettei hän oikeastaan ole käsilaukkuihmisiä. Ostin tämän Japanista pari vuotta sitten. Ostin tämän aikanaan, kun väri sopi hyvin
yhteen saappaiden kanssa.
Se on yksi tärkein kriteeri,
kun ostan käsilaukkua, Patala paljastaa.
Musta on hänen suosikkivärinsä käsilaukuissa.
. Se sisältää kaiken tarpeellisen
avaimista lähtien.
. Se on sopivan ko-
koinen, ja kaikki olennainen mahtuu laukkuun.
??Aika kulunut tämä jo
alkaa olla
huhtikuuta 2013 » N:o 32
MUOTI
Tennarimaiset ja teräväkärkiset kävelykengät ovat nyt in.
LAATUA
sanovat asusteita
»»Juha Virranniemi
Kenkiä ja sukkia, hattuja
ja pipoja, kelloja ja koruja,
aurinkolaseja ja laukkuja.
Asusteiden maailma on monenkirjava, ja yhä useampi mies rohkenee lisäämään
paita?housut-pariin ajassa
kiinni olevia asusteita.
Rantapohja kysyi, millaisia ovat tulevan kesän asusteet. Miesten rannekelloista löytyy entistä enemmän erilaisia minimittaristoja ja ajanottotoimintoja,
joille ei ehkä tule koskaan
käyttöä, mutta ne antavat
kellolle rouhean ulkonäön.
Leena Niemelä haukiputaalaisesta Kelloliike Kylmäahosta kertoo, että kantikkaiden kellojen on ollut
aika väistyä muhkeiden,
pyöreiden rannekellojen alta. Yksi yhteinen tekijä
nousi ylitse muiden: asusteita ostava mies arvostaa
laatua.
Mukavuus jyrää
miesten kengissä
Kengän pitää mukautua jalkaan, ei jalan kenkään. Uusien
tuulien seuraajille on myös
monenlaisia tennareita, joihin on tehty kompromisseja mukavuuden suuntaan.
. Ensisijaisesti mukaan lähtevät
kerralla jalkaan sujautettavat mallit.
Jos hankintoja tehdään
harvakseltaan, laatu ratkaisee. Silikonirannekkeisia kellojakin on, mutta
niiden osuus on
pienempi.
. Jääliläisen kenkäkauppa Stivalen Heidi Vittaniemi kertoo, että heidän markkinaalueellaan miehet arvostavat laadukkaita ja hyvin istuvia kenkiä. Miehet eivät jostain
syystä halua nauhakenkiä,
Vittaniemi miettii. Ja vaikka rohkeampia värejäkin
olisi tarjolla, radikaalius tasoittuu helposti mustaan ja
ruskean eri sävyihin.
Rannekelloissa on
kokoa ja näköä
Kronografi. Lea Aalto iiläisestä Kulta-Aallosta kertoo, että nykymuodissa kaava on sama, mutta mittakaava eri.
Erityisesti nuoret miehet käyttävät
cäppejä ja leveitä vöitä.. Pehmeämpi
kävelykenkä vie voiton kopisevilta kannoilta.
Trendihakuisemmat miehet valitsevat linjakkaita,
kapenevia kenkiä. Nahkakengät ovat
siksi suosituimpia. Siinä on tämän päivän kellomuodin
sana. Niemelän mukaan miehet haluavat
satsata laatuun, sillä kelloa ei joka kesä uusita.
Materiaaleissa
ykkösiä ovat teräs
ja titaani. Värit ovat
p e r i nte i s i ä ,
mustaa ja harmaata, mutta miesten valkoisiakin kello-
ja on alkanut mennä, Niemelä sanoo.
. 12
» Torstaina 25. Kokoa, näköä ja laatua,
hän kiteyttää.
Nuoret käyttävät
rohkeasti koruja
Monen nuoren miehen ensimmäinen koru on rippikouluikäisenä lahjaksi saatu hopeinen laatta hentoisessa ketjussa
Alle kolmikymppisten miesten ykköspäähine
on lippis tai cäppi. Kaikkinensa näissä muhkeissa aurinkolaseissa ei ole muovia säästelty.
Miehet siis retroilevat, mutta
tek-
niset ratkaisut ovat entistä nykyaikaisempia.
Aurinkolasit eivät ole niin
sukupuoliriippuvaisia kuin
monet muut asusteet: samat aurinkolasit saattavat
istua niin naisen kuin miehenkin nenällä.
Maalla vähemmän
kuin kaupungissa
Asusteiden suurimpia osasia ovat laukut, huivit, vyöt
ja päähineet. Miehet uskaltavat
käyttää kookkaita ja näyttäviä koruja. Maaseutupitäjässä ei kimaltelevilla kaulahuiveilla
koreilla.
. Metsämiehille on
omansa, osa ostaa alkuperäisen käyttötarkoituksen vuoksi ja osa ihan vain
näön vuoksi, Lepinsalo kuvailee.
Niin monta on mieltä
kuin miestäkin.
13. Aija Lepinsalo Iin Kärkkäinen Expressiltä kertoo, että kevään
teko on vielä kesken, mutta kovin monenkirjavaa ei
miesten asustepuolesta tule. Se on vanha menetelmä, jota vasta nyt on opittu
kunnolla käyttämään, Aalto sanoo.
Miehet ovat brändi- ja laatutietoisia. Mitä
enemmän ikää tulee, sitä kevyemmiksi soljet ja ohuemmiksi vyöt muuttuvat.
. Aurinkolaseissa tämä
kesä menee retroilun merkeissä, kertoo Henri Vuorinen Haukiputaan Instrumentariumista.
Pilottilaseja on nyt tarjolla runsaasti. Niihin on lisätty myös peilipintaiset linssit sekä kolmet lisäsaranat,
joiden ansiosta lasit saa taiteltua vaikka kämmeneen
sopivaksi nipuksi. Toisaalta taas
nuoret miehet ostavat teräskoruja, joista sitten raskii luopuakin, kun jotain
merkityksellisempää tulee
tilalle.
Aurinkolaseissa
retroillaan urakalla
Tom Cruise ja Top Gun, Dan
Aykroyd ja The Blues Brothers. Hopeaketjussa tai nahkanauhassa roikkuu isoja hopeisia laattoja,
Aalto kertoo.
Tämän kesän hitiksi Lea
Aalto ennustaa rokkari
Michael Monroen suunnittelemaa, sydämet ja tähdet
yhdistävää korua.
Ranteissa leveät nahkarannekkeet alkavat olla
menneen
kesän sateita, ja nyt suositaan ronskeja hopeaketjuja.
Jotkut vierastavat hopean
säihkettä, ja siksi hopeista
tehdään oksidoimalla tummempia.
. Varttuneemmat valitsevat perinteisemmän lippalakin, Lepinsalo kertoo.
Esimerkiksi vöissä kehitys
kehittyy iän mukana. huhtikuuta 2013 » N:o 32
MUOTI
JUHA VIRR ANNIEMI
Aurinkolaseissa retroillaan peilipinnoilla ja taittuvilla
sankamalleilla.
Näyttävät korut ovat hopeaa, kirkasta tai oksidoimalla
tummennettuja.
Miesten kellot ovat isoja, pyöreitä ja äkkisilmäykseltä
jopa monimutkaisia.
ostavat miehet
. Nuoremmat miehet valitsevat
leveitä vöitä, joissa on raskaat ja näyttävät soljet. » Torstaina 25. Henkseleitäkin menee. Lisäsaranat palaavat aurinkolaseihin muutaman kymmenen vuoden tauon
jälkeen.
Vuorinen
kertoo, että samat ominaisuudet toistuvat
myös muovisankaisissa aurinkolaseissa
Kaikista kysytyin on nyt värit ja vartalot -teema. Pue yllesi värejä, jotka
tuntuvat hyviltä. Tarjan perusfarkkumekkoa piristävät laukun
tyyliin sopiva rock-henkinen ranneke ja räiskyvä huivi.
si tai syksyksi tapahtuu silmien, ihon ja hiusten värin
mukaan.
Tarja on aivan selkeä syksy, jolle sopii syksyn paletista myös kirkas väriskaala.
Värimaailmaan voi noukkia myös kevään lämpimiä sävyjä. huhtikuuta 2013 » N:o 32
MUOTI
Parhaat puole
oikeilla väreillä ja pienillä kikoilla
Oman tyylin löytäminen ja itselle sopivat värit tuovat iloa ja varmuutta. Nämä ovat uusia värejä minulle. Pienillä asioilla,
kuten huivilla, laukulla tai
kengillä voi uudistaa vanhaakin vaatekertaa, eikä
siihen tarvitse paljon rahaa.
Omaa tyyliään hän kuvaa mukavaksi arkityyliksi, mutta jotakin säpäkkää
pitää olla. Musta kasvojen lähellä muilla
kuin talvi-ihmisillä saa kas-
Värimaailmaltaan lämmintä syksyä edustavalle Tarja Yliniemelle s
sanoivat Heidi Kallio (vas.) ja Päivi Illikainen (oik.). Vaatekaapin kevätsiivous:
poista vaatekaapista liian
isot ja liian pienet vaatteet.
. Tarja ei edusta värikartaltaan
räväkintä Peppi Pitkätossu
-osastoa, sanoo tyylineuvoja ja stailisti Päivi Illikainen.
Päivillä on yritys Oulun
Komistamo, ja hän tekee
henkilökohtaista neuvontaa ja yhteistyötä firmojen kanssa. Heidi on kesä
ät värit.. Usein ne
ovat niitä oikeita. Rento tyyli on mieleen,
ei kuitenkaan verkkareita,
mutta ei jakkupukujakaan.
Talvisin tarvitaan lämmintä toppaa poikien jääkiekkoharrastuksen takia ja
kesällä vaatteita perheen veneilyharrastuksiin.
Aivan oikea
syksy
Värianalyysissä luokitus
talveksi, kevääksi, kesäk-
Kylmä keltaisen sävy ei ?pue Tarjaa parhaalla mahdollisella tavalla, sillä se vie värin hänen kasvoiltaan. Pukeutumisen pitää sopia töihin toimistoon
ja myös asiakaskäynneille. Valitse oikean kokoinen
vaate. Liian iso tai liian pieni koko ei näytä hyvältä eikä
tee oloa mukavaksi. Punaisista sopivat lämpimät punaiset ja
oranssit, joissa on ripaus
keltaista.
Eri vuodenajoissa on
myös eri asteikkoja. Kun hankit uudet housut
tai hameen, mieti jo ostaessa,. Muista: ulkoiset epäkohdat ovat lopulta pieniä asioita elämässä. Korosta hyviä puolia, niitä on jokaisella! Rypytkin kertovat elämänkokemuksesta.
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Tarja Yliniemi lähti leikkiin
mukaan avoimin mielin, kuten hän yleensäkin suhtautuu pukeutumis- ja ulkonäköasioihin. Jos et omista vyötäröä,
merkkaa se vyöllä.
. Alle parikymppisenä hän oli punkkari ja
pukeutui mustaan päästä
varpaisiin! Nyt työssäkäyvänä perheenäitinä tyyli ja
värit ovat toiset.
Tarja on huomannut, että
värit vaikuttavat jopa mielentilaan. . . 14
» Torstaina 25. Täytyy ehdottomasti kokeilla. Tämän
sävyn olisin voinut itse valita.
O-vartaloisen kannattaa kantaa laukkua näin, ei kainalo-otteessa. Tyylineuvoja Päivi Illikainen pukeutuu usein mustaan, mutta kietaisee kaulalleen katseenvangitsijaksi värikkään huivin.
. Värikäs
vaate voi kuitenkin pelastaa
päivän. minkä yläosan kanssa voit käyttää sitä, muuten
vaate voi jäädä pitämättä.
. Henkilökohtaisessa neuvonnassa voidaan katsastaa myös koti:
tyyli ja värit löytyvät myös
sieltä.
Värianalyysi ei merkitse
sitä, että saisi käyttää vain
omia värejä tai tehdä hankinnat värikartta kädessä.
Jos tykkää pukeutua mustaan, oman värinen huivi kasvoja lähellä piristää
ja tuo hehkua iholle. Haukiputaalainen Tarja Yliniemi asettui ammattilaisten arvioitavaksi.
Pukeutumisneuvoja ja stylisti Päivi Illikainen ja putiikinpitäjä Heidi
Kallio valitsivat Tarjalle sopivia vaihtoehtoja kevään muodista.
Muoti ja pukeutuminen ei ole ollenkaan vakava asia, vakuuttivat naiset.
Pienillä jutuilla saa kuitenkin ihmeitä aikaan.
INFO
Vinkkejä
Tarja Yliniemen yksi kokonaisuus syntyi hillityistä vihreän ja beigen sävyistä. Jos on
harmaa päivä ja synkkä mieli, on lupa pukeutua mustaan - so what!. Kaikille
löytyy sopivia vaatteita.
. ?Putiikinpitäjä Heidi Kallio on mustavalkoinen tyyppi, mutta opettelee värien käyttöön. Omat, itselle parhaat värit kasvojen lähellä
korostavat parhaita puolia
ja saavat ihon hehkumaan.
Kun työssä joutuu paljon värien kanssa tekemisiin, haluaa itse pukeutua
hyvin neutraalisti, pohtivat
Päivi ja Heidi.
Tämän kevään valikoi-
sopivat näyttävät korut ja huivit,
ä ja Päivi talvi - heille sopivat viile-
mista Heidi on napannut
itselleen oranssinpunaiset housut. Vaatekoot
vaihtelevat suuresti valmistajien mukaan.
Parhaat puolet
esille
Vartaloanalyysin tekemiseen tarvitaan paitsi silmää, myös mittanauhaa.
Tyyppejä on viisi. Kokonumeroa ei kannata tuijottaa, vaan sitä, että
vaate on sopiva. Siroja jalkoja, nilkkoja ja ranteita kannattaa korostaa. Monet saattavat haikailla koko ikänsä hoikasta
varresta, mutta hyvin harvoilla on mannekiinivartaloa - eikä ole tarpeenkaan.
Vaateostoksiin ei
tee mieli tuhlata
aikaa.?
. Punaisessa on lämmin
sävy, jota voi noukkia myös kevään värimaailmasta. Luottokampaaja tietää tyylin ja toiveet,
joten lopputulokseen voi olla aina tyytyväinen.
Tyylineuvoja-Päivi edustaa itse värimaailmaltaan
klassista talvea, jolle sopivat viileät ja voimakkaat värit ja kontrastit.
Putiikinpitäjä-Heidi on
oikeasti viileä kesä, mutta
on tykännyt aina talven väreistä ja pukeutunut mustaan ja valkoiseen.
. » Torstaina 25. huhtikuuta 2013 » N:o 32
MUOTI
let esille
15
A U L I H A A PA L A
Kuvan kengässä on
kaikki kevään merkit:
kiilakorko ja
kukat.
vot näyttämään usein väsyneiltä.
Lämpimiä sävyjä
meikkiin
Syksy-Tarjan lämpimänsävyiseen ihoon sopivat meikkiväreiksi lämpimät sävyt
sekä kulta ja pronssi. Hänen vartalolleen sopii
hyvin empire-leikattu vyötärö, ja ryhdikkyyttä tuovat olkaa korostavat leikkaukset. Oman
vartalotyypin tiedostaminen auttaa valitsemaan
vaatteet, jotka tuovat esille parhaat puolet korosta ja
häivytä -periaatteella.
Vartalotyypille O, jota
myös Tarja edustaa, sopivat
esimerkiksi kapeat housut
sekä lyhyehköt ja kapeat hameet. Esimerkiksi A-vartaloinen voi korostaa hartianseutua ja yläosaa, mutta ei tarvitse lanteille lisää tavaraa.
Y:lle taas passaavat röyhelöhameetkin, mutta niukka yläosa.. Hän hankkii vaatteensa pääsääntöisesti Heidi Kallion Putiikki 27:sta
Haukiputaan Asemakylästä.
Heidi kertoo, että asiakkaiden maun oppii tuntemaan ja tietää heti, mikä
vaate voisi sopia kenellekin.
. Tärkeää on löytää sopivien ja mieluisten mallien ja värien lisäksi oikea koko. Kau-
Tarjan värimaailma on syksy, jonka väripaletista hänen kannattaa poimia myös
kirkkaita värejä. Yleensäkin värivoiteen valinnassa kannattaa olla tarkkana
ja pyytää tarvittaessa apua
ammattilaiselta.
Tarja kertoo meikkaavansa arkena, meikin teko vie viitisen minuuttia.
Kampaajalleen hän antaa
vapaat kädet. Tarja Yliniemi
Kun tietää oman vartalotyyppinsä, on helpompi löytää oma tyylinsä. Pyöreää olkalinjaa
voi häivyttää leikkauksilla.
Päivi ja Heidi haluavat
myös muistuttaa, että hihojen, helmojen ja lahkeiden oikeat pituudet vaikuttavat yleisilmeeseen.
Pienikokoisten kannattaa olla tarkkana, että helma on oikean mittainen.
Jos on kookas, liian iso vaate tekee vielä suuremmaksi.
Muodokkaan ei pidä pukeutua säkkiin, vaan tuoda rohkeasti muotoja esille. Ballerinat ovat erittäin muodikkaat tänä kesänä.
lan ihoa ja myös dekolteeta
kannattaa jättää paljaaksi.
Ylipäätään ulkoisessa
olemuksessa olevia epäkohtia ei kannata murehtia. Ne eivät ole hänen omasta väripaletistaan,
mutta alaosina voi käyttää
rohkeasti mitä värejä tahansa.
Valitse
oikea koko
Tarja kertoo arkensa olevan
niin kiireistä, että vaateostoksiin ei tee mieli tuhlata aikaa
16
MUOTI
» Torstaina 25. huhtikuuta 2013 » N:o 32
lopputulos on
kaikkea muuta kuin juhlava. Minulle voidaan antaa
rehellistä palautetta. Taiteilijan ei kuitenkaan tarvitse olla tunnettu, vaan harrastelijatkin
kelpaavat.
. Joku sanoikin, että minusta tulee nyt galleristi!
Kumpula ei peri taiteilijoilta maksua tilan käytöstä. Nimiä on jonossa lokakuulle asti, mutta lisää
saa tulla!
Sohlon teosten jälkeen
Putikissa nähdään Anja
Hiltusen taidetta. Jos taulukaupat syntyvät, hän ottaa pienen myyntiprovision.
Maija Kumpula pitää
kiinni periaatteesta esitellä nimenomaan haukiputaalaisten töitä . huhtikuuta 2013 » N:o 32
MUOTI
17
Taide sopii vaatekauppaan
Ajatus syntyi tarpeesta uudistaa liikettä
»»Satu Niskanen
»»Haukipudas
Haukiputaalaisesta Maijan Putikista saa nyt vaatteiden lisäksi taidetta. Asiakkaat ovat sanoneet samaa. Liikkeen omistaja Maija Kumpula kertoo, että paikalliset taiteilijat voivat tuoda
töitään näytteille ja myytäväksi kuukaudeksi kerrallaan.
Kumpula toteaa, että ajatus syntyi tarpeesta uudistaa liikettä vintage-puolen
lopettamisen jälkeen.
. Luvassa on myös keramiikkaa
Sisustustuotteiden ja
huonekalujen maahantuojan
OUTLET-
Pirjo Sohlon grafiikkaa on
esillä toukokuun puoleenväliin asti.
MYYMÄLÄ
Maija Kumpula pitää pienimuotoista taidegalleriaa putiikissaan.
Liika tälläys ei näytä hyvältä
»»Rantapohja
Jotta kokonaisuus pysyy
kauniina ja eleganttina, on
naisten vältettävä liiallista tälläytymistä, muistutetaan Muotikaupan liitosta.
Nyrkkisääntönä voi tarkastella naisellisiksi ko-
ettujen asun elementtien lukumäärän säätelyä.
Jos asussasi on jo hulppeat korot ja lyhyt helma, pidä meikki luonnollisena ja
puvun pääntie maltillisena.
Jos taas helmasi on pitkä ja
kampauksesi arkinen, tuo
naisellisuutta asuun avaral-
la pääntiellä tai hihattomalla yläosalla ja panosta voimakkaaseen meikkiin.
Älä koskaan yhdistä korkokenkiä, lyhyttä helmaa,
vartalonmyötäistä leikkausta, avaraa pääntietä,
suurta kampausta ja voimakasta meikkiä samaan
pakettiin . Sellaista, mitä ei ehkä sanottaisi taiteilijalle suoraan.
S AT U N IS K A N E N
Paikalliset
kyvyt esiin
Tällä hetkellä Putikin seiniä koristaa 12 Pirjo Sohlon grafiikkatyötä.
Kumpula kertoo, että
useat taiteilijat ovat jo ottaneet häneen yhteyttä.
. 08 332 299 / www.tervakartano.fi. Haluaisin, että kotiin
ja ?pöytälaatikkoon. Maaliskuussa liikkeessä esiteltiin Arja Kukko-Liedeksen taidetta.
Raija Vainionpäältä touko-kesäkuussa.
Taide ja muoti sopivat
Maija Kumpulan mielestä
hyvin yhteen.
. Asukokonaisuuteen tulisi valita edellä mainituista noin puolet; toki tapauskohtaisesti. Kauppojakin
on jo syntynyt.
Kumpula on opetellut
taulujen esittelyyn liittyviä asioita, jotta osaisi kertoa liikkeessä olevista teoksista asiakkaille.
. teke-
vät taiteilijat tulisivat esille.
Kumpulan mukaan Haukiputaalla on paljon taiteilijoita, jotka pitävät töitään
vain kotonaan.
Hän uskoo, että vaateliike on hyvä kanava etenkin aloitteleville taiteilijoille, koska he saavat teoksista palautetta Kumpulan
kautta.
. ainakin
aluksi. Sitten keksin, että voisin myydä taulujakin.
Timisjärven taulut tulivat Putikiin helmikuun
puolivälissä. Minulla oli jo myynnissä Ulpu Timisjärven kortteja. Ammattitaitoiset vaatekaupan myyjät ja
pukeutumisneuvojat opastavat asuvalinnoissa.
AVATTU
Tervetuloa tekemään löytöjä!
Välitie 4, 90830 Haukipudas
(Samanttaa vastapäätä)
p. » Torstaina 25
Tule paikan
päälle katsomaan!
Revonpihan kodit ovat muuttovalmiita
tulevana kesänä. Keinotekoisuuden tuntua ei
peitellä. Teema il-
menee luovuutena ja kekseliäisyytenä ja on väreiltään
räjähtävän voimakas. Valitse uudeksi
remonttihuolettomassa kotitalossa.
2 h+kk+s, 50,0 m2
HAUKIPUDAS
Haukiputaan Revonpiha
Kerrostalo | Revontie 9
Hyvä varustelutaso ja huoneistokohtainen, lämmön talteenotolla varustettu ilmastointi ja vedenmittaus. Makean sokerisuuden lisäksi teemasta erottuu olympiavuoden
innoittamaa sporttisuutta.
Paradise greenhouse
Kesän luontoteemaa edustaa villin viidakon sijaan
uudenlainen hienostunut
eksotiikka, joka on valistunutta ja perinteistä.
Innoituksena ovat 19301950-lukujen trooppiset
puutarhat ja kasvihuoneet,
joiden floorasta ihmiskunta on saanut monenlaista
ajanvietettä; tieteellisestä
tutkimuksesta esteettisiin
nautintoihin ja tervehdyttävään terapiaan.
Inspiraatiota on saatu erityisesti Amazonilta ja Karibian alueelta, ja myös afrik-
kalaisvaikutteet ovat edelleen muodisssa.
Street creative
Radikaali teema saa inspiraationsa suoraan kaduilta;
graffiteista, hökkelikylistä
ja outsider-taiteesta.
Menneistä vuosikymmenistä 80-luku erottuu selvästi mm. huhtikuuta 2013 » N:o 32
MUOTI
Kevätsesongin trendeissä neljä teemaa
Välimeren jäätelöväreistä radikaaliin teemaan
Kevätsesongin trendit
voidaan Muotikaupan
liitto ry:n mukaan
jakaa neljään teemaan.
Florida sugar
Välimeren jäätelövärejä ja
Miamin pastelleja hehkuva
teema on romanttinen ja urheilullinen. Arvioitu valmistuminen 30.6.2013
Esim.
tpk+alk+s
1 h+kk+s
2 h+kk+s
3 h+k+s
4 h+kk+s
esittely
Soita ja sovi henkilökohtainen esittely.
34,5 m²
38,5 m²
50,0 m²
70,0 m²
78,0 m²
mh. alk.
32 700
31 200
37 800
51 900
54 600
vh. Innoituksen lähde
näkyy jumalaisina drapeerauksina ja himmeästi hohtavina metallisävyinä. klo 17?17.30
Revontie 9
YIT Asuntomyynti, Paulaharjuntie 20, 90530 Oulu, palvelemme ma?pe klo 8 ?16, Anne Haapala LKV: 040 869 0922,
Raija Koistinen LKV: 040 519 6000, Mira Kontio: 050 390 1242, yitkoti.fi. 1950-luvun vintagemuistumat tarjoavat
elämyksiä kaikille aisteille.
Tyyli saa inspiraatiota lomaestetiikasta ja Ameri-
kan halki kulkevista roadtripeistä.
Utuisten, hyvin vaaleiden pastellien rinnalle on
napattu voimakkaampia
sävyjä 50-luvun amerikanraudoista. 18
» Torstaina 25. Vaatteissa ja asuissa
näkyy kierrätyksen ja itse
tekemisen ihailu. Asumiskulut pysyvät kurissa, sillä
rakennamme talon omalle tontille. alk.
109 000
104 000
126 000
173 000
182 000
To 25.4. kerroksen kaksiossa on runsaasti säilytystilaa,
tilava lasitettu parveke ja jokainen asuinneliö on hyvin
hyödynnetty. Teema näyttää luonnosta taas
uuden puolen, kun värejä,
pintoja ja muotoja on haettu
simpukoista, sarvista, korallista ja luusta.
Sisustettu
mallihuoneisto
on valmis
Muuttopäivä on jo kesäkuussa!
Revonpihan sisustettu mallihuoneisto on valmis:
2. hip hop -vaikutteina. Vaatteita yhdistellään ennakkoluulottomasti
ja yllättävästi.
Classic shimmer
Rauhoittumisen ja itsetuntemuksen merkitystä korostava teema on hillitty ja
luonnollinen, mutta ylväs ja
juhlava.
Lontoon
olympialaiset 2012 nostavat antiikin
Kreikan ihmisten mieliin.
Klassisine ihanteineen se
muistuttaa siitä, mitä eurooppalaisuus parhaimmillaan on
Siinä vaiheessa tulivat muotiin myös geometriset linjat. Turku . Tampere . huhtikuuta 2013 » N:o 32
MUOTI
19
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
Parturi-kampaaja Leila Partasella on uraltaan monenlaisia muistoja, joista yksi mieleenpainuvimmista on ensimmäinen permanentti. Kun puolat aukaistiin, oli lopputulos niin säkkärä kihara, että hiukset olivat pystyssä
joka suuntaan.
Rouva ratkaisi ongelman
ostamalla edustusmatkalleen hattuja, joilla peittää
säkkärät. Myös ulkoverhousremontit
Toimialueet: Helsinki . 5 vuoden asennustakuu
. Ne olivat hirve-
än haasteellisia leikattavia,
ja niitä varten käytiin paljon
kursseja.
Hiusvärejä on ollut kautta
Partasen kampaamoaikojen. Tuohon
aikaan naisilla oli tapana
käyttää joko nutturan tai
pompuloiden takia öisin
niskatyynyä.
Vähän varttuneempien
naisten juttu oli noihin aikoihin kanekalon-peruukki. Naiset tulivat teettämään nutturansa etenkin
lauantaisin, jolloin teimme
pitkän päivän töitä. Myös miehet suosivat hiuksissaan pehmeitä
linjoja, tai sitten sivut leikataan ohueksi ja päälle jätetään huomattavasti pidemmät hiukset. Nutturapäiset naiset kuljettivat
käsilaukussaan sukkapuikkoa, jolla he viikon mittaan
pistelivät nutturasta irronneita suortuvia ruotuunsa.
Nuttura oli sitä hienompi, mitä korkeampi se oli.
Moni asiakas toi mukanaan
hiuslisäkkeen, joka laitettiin kampaukseen. Se oli keinokuituperuukki, jolla lähes piponomaisesti pelastettiin tukka huonosti -päiviä.
Epäonnistuneet
säkkärät
Miesten muotivillityksiin
kuului 70-luvulla minivogue.
. Täällä on niin mukavia ihmisiä,
joihin on helppo tutustua.
Ja nyt minusta on myös erityisen ihanaa, kun ympärilläni työskentelee nuoria.
Kevään
kiharat ja värit
Tämän kevään hiusmuotiin
kuuluu Partasen mukaan
liukuvärjäys, pehmeät linjat ja luonnollisen näköiset
kiharat. Sen jälkeen
hän on laajentanut liikettään pikkuhiljaa. Oulu. Nykyisillä aineilla saadaan halutessa luonnollinen väri, joka ei täysin peitä harmaita hiuksia.
Koko uransa Partanen on
tehnyt myös miesten parranajoja veitsellä ja hauteilla.
Martinniemi
ei ole kaduttanut
Leila Partasella oli ensimmäinen oma parturi-kampaamo Porissa. Hänen liikkeensä tiloissa toimivat
myös itsenäisinä yrittäjinä
kosmetologi Saija Tervahauta ja jalkahoitaja Merja Mustonen.
??En ole koskaan katunut, että tulin tänne. Tein varmasti elämäni
huolellisimman rullauksen
pienillä puolilla. 20-45 vuoden materiaalitakuu
. Sain siitä sellaisen opetuksen, että vieläkin kysyn
permanenttiasiakkaalta
varmasti kolme neljä kertaa, että minkäasteiset kiharat hän haluaa.
Fööni ja
värit
Föönien yleistymisen myötä rullakampaukset jäivät
pois.
. Myös miehet ottavat nykyisin enemmän
hiuksiinsa värejä, kuin kiharoita.
. Sukulaiseni kuitenkin yllytti pitämään ainetta mahdollisimman kauan
päässä, että tukka varmasti vaalenisi. Nuori kampaajaopiskelija puolestaan teki matkalta palanneen rouvan päähän öljyhoitoja.
. Nyt hän
työllistää itsensä lisäksi parturi-kampaajat Essi Niinistön ja Titta Oravan, joka tekee myös ripsipidennyksiä. Miehet rupesivat pitämään vähän pidempiä hiuksia, joihin laitettiin kiharat.
Partasen ensimmäiselle
permanenttiasiakkaalle ei
kuitenkaan tehty minivoguea, vaan kunnon permanentti.
??Olin rullannut koulussa, mutta ilman aineita. » Torstaina 25. Muilla ei ollut aikaa, joten minä tein hänelle permanentin. Sitkeimmät saivat nutturan säilymään koko viikon. Hänen nelisenkymmentä vuotta kestäneen uransa alkuvaiheessa naisten suosikkikampaus oli korkea nuttura.
. Uusi katto jopa 2 päivässä
. Monet, jopa varttuneemmatkin miehet käyvät säännöllisesti ottamassa värin tai raitoja hiuksiinsa. Kun pää pestiin,
jäi harjaan aika paljon hiuksia, mutta asiakas oli hirveän tyytyväinen.
Nykyisin hiusvärit ovat
kehittyneet ja monipuolistuneet. Sen aikaiset vaalennusaineet olivat mitä olivat, joten minua oikeasti
pelotti. Martinniemen kevättalveen on kuulunut myös punainen väri.
??Jostakin syystä erityisesti kotimyyntiin tarkoitetut punaiset hiusvärit ovat
nyt menneet kuin kuumille kiville.
Kattoremontti vai loma?
Valitse molemmat!
Kun teetät kattoremonttisi meillä,
voit itse keskittyä ihan muuhun.
Soita ja pyydä ilmainen arviointi!
. Tehokas ja turvallinen
asennusmenetelmä
. Erityisesti hänen mieleensä on jäänyt se kerta,
kun hän blondasi sukulaisnaisensa tummat hiukset.
. Sitten harjoittelupaikkaani tuli asiakkaaksi hieno, edustusmatkalle lähdössä ollut rouva. Takana kosmetologi Saija Tervahauta ja parturi-kampaaja Essi Niinistö.
Nutturasta ja minivoguesta
liukuvärjäykseen
Kampaaja on kokenut hiusmuodin kaikki oikut
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Haukipudas
Parturi-kampaaja Leila
Partanen on ehtinyt vääntää asiakkaiden hiuksia
muodin mukaan jos jonkinlaiseen malliin. Hän on toiminut myös yhteensä 16
vuotta kampaajana Porin
ja Kouvolan teattereissa.
Kouvolan teatterivuosien
jälkeen vuonna 1997 Partanen perusti Leilan TukkaTuvan Haukiputaan Martinniemeen
1x50
. Kukkakuosit ja pastellit evät saaneet niin paljon kannatusta kuin värikkäät tai tummat vaatteet. + alv
N . mennessä.
1969.
Perustettu en
alehti
Sanom
jäsenlehti
Liiton
IISSÄ:
- Seljänperän leirintäalue
- Museokahvila Huilinki
- Shell
- Iin Sillat leirintäalue
- Iin Kärkkäinen
- Autokeidas
Kok
ok
oul
u te
kee
taid
etta
?M
kirj istä sa
av
Kuiv ia kysya oranss
anie
ia
men myksiä , entä
koul Sann rusk
ea
u te
a
ki lu Koivis a. 1/4-sivu
. Lisäksi lehti on jaossa
yli 30 paikassa koko kesän ajan.
PYSÄYTETÄÄN yhdessä matkailijat tutustumaan alueemme
kulttuuri- ja luontoelämyksiin, käyttämään alueemme
matkailupalveluja sekä ostosmahdollisuuksia.
KERROTAAN alueemme tapahtumista kaikille lomalaisille,
kesämökkiläisille ja tietysti oman alueemme asukkaille.
SOITA JA KYSY LISÄÄ:
Outi Koistinen
Puh. Haukiputaalla . Jäälissä
. 3x100
200,00 . N:o
87
YLIK
IIM
INGI
N PA
IKAL
LISL
EHTI
ttä
Säihke
lla
parketi
a paritarkka
anssi onvaloshown lois a
jall
Kilpat
:
lonhar
ntelyä
kultyöske tunteen aal
kaveri
ja
teessa
, missä i Ratia ja
ettävä
att
on tied pilas Ristom lä antakee. Passin tilaa ja kulkua
seurataan lisäksi ajantasaisesti poliisin henkilökorttija passijärjestelmässä.
Uudistuksen jälkeen passinhaltijalla ei ole enää velvollisuutta palauttaa poliisille vanhaa passia, vaan se tulee mitätöidä ja hävittää uuden passin mukana tulevan
ohjeistuksen mukaisesti.
Suoratoimituksen myötä
passinhakijan tarvitsee asioida poliisilaitoksella pääsääntöisesti vain passihakemusta jättäessään.
Pikapassit, väliaikaiset
passit ja merimiespassit
luovutetaan edelleen poliisilaitokselta.
Iltapäiväkerho- ja toimistokäytössä tällä hetkellä kolmannen sektorin toimijalla vuokralla oleva Ylikiimingin keltainen talo myydään Ylikiimingin kotiseutuyhdistykselle.
Kaupunginhallitus hy-
väksyi 5000 euron ostotarjouksen sillä ehdoin, että
rakennukseen ei saa sijoittaa asumista. Yli-Iissä . + alv
999,00 . Onkohan
niin, että vaatteiden sävy
säilyy samana kesät talvet, vai kaivetaanko vaa-
leammat sävyt esille vasta kesällä?
Osuiko tulva
kohdalle?
Nyt kysymme Tä Mitä Hä
-nettigallupissamme sitä,
onko tulvat vaikuttaneet
sinun elämääsi tänä keväänä. 3x80
. Maa-alueesta tehtiin maanvuokrasopimus 30 vuoden ajalle.
Ylikiimingin kotiseutuyhdistys on myös neuvotellut nykyisen vuokralaisen kanssa vuokrasuhteen
jatkamisesta.
LEHTI JAETAAN JOKA TALOUTEEN:
. puoli sivua
. 044 714 7806
outi.koistinen@rantapohja.fi
Sari Niiranen
Puh. Jatkossa valmista passia ei tarvitse noutaa poliisilaitokselta, vaan passin valmistaja toimittaa sen passinhakijan ilmoittamaa toimitusosoitetta lähellä olevalle R-kioskille.
Jakelupisteinä toimivat
R-kioskit täyttävät poliisin
asettamat tila- ja järjestel-
mäturvallisuusvaatimukset. KU
. Kellossa . N:o 80
I
SLEHT
TTU
I KUN
MIKK
399,00 . Iissä
. + alv
. + alv
250,00 . Ylikiimingissä
LISÄKSI LEHTEÄ JAOSSA mm.
SIMOSSA:
- Ravintola Vanha Pappila
- Helmin kioski
KUIVANIEMESSÄ:
- Merihelmi Camping
- Matkailukeskus Merihelmi
Lehti jaetaan 100% kaikkiin talouksiin Haukiputaalla,
Kellossa, Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Kuivaniemessä,
Yli-Iissä ja Ylikiimingissä. vsk
IPU
HAUK
. + alv
Kysy myös muita kokoja
ÄEN
tA SÄ ÄST laitetaan mie
ENERGIA sa nuoret a säästetään
nas
Iin kun miten energia s koostuu.
,
timään energiankulutu
ja mistä
Sivu 30
11.10.
YLIKIIMINGISSÄ:
- Vuoton Joutsen
- Ylikiimingin Seo
. 1x100
IVA
GIN . 20
» Torstaina 25. KIIMIN
KIIMINGISSÄ:
- Koitelin Tunnelmatupa
- O.Jauhiaisen museo
- ABC-liikenneasema
- Halpahalli
LIMINKA:
- ABC-Tupos
HINTA- JA KOKOESIMERKKEJÄ:
ina
Torsta
YLI-IISSÄ:
- Kierikkikeskus
KELLOSSA:
- Virpiniemi/Virpihovi
- Caravan
Ilmoitustilavaraukset viimeistään ke 8.5.2013 mennessä.
Aineisto viimeistään ti 14.5. 4x100
. PA
TEN
IEM
EN ?
43.
YLIIIN
?
vsk
. IIN
TAAN
2012
-IIN ?
EN . + alv
84,00 . Kuivaniemessä
. Toimitustavan muutos koskee
29.4. Op Sannu Heikki avaksi
ja
sa arvioit
opetta
amisen etyksissä.
osa
vat
a tv-läh
suoriss
OULUSSA:
- Oulun kaupungin matkailuneuvonta
- Neste Ouluntulli
KEMISSÄ:
- Neste Lapintuuli
TART
Rake UTA
A
muu nteelli N TO
IM
Oul tokset set ja to EEN
us
haas sa. + alv
43. M ovat ed iminna
Sivu taa uu yös työl essä uu lliset
det
3
päät lisyyst dessa
ilann
täjä
t.
e
LLI
PAIKA
MINGIN
YLIKII
HAUKIPUTAALLA:
- Hotelli-ravintola Samantta
- ABC-liikenneasema
- Jatuli
- kotiseutumuseo
- Säästökuoppa
336,00 . Käy vastaamassa
osoitteessa www.rantapohja.fi.
Keltainen talo
kotiseutuyhdistykselle
»»Rantapohja
TÄMITÄHÄ?
»»Rantapohja
»»Ylikiiminki
Valmis passi noudetaan
jatkossa pääsääntöisesti lähimmältä R-kioskilta. tai sen jälkeen tilattuja passeja.
Passien suoratoimitusta
koskeva passilain muutos
on hyväksytty eduskunnassa. + alv
699,00 . YLI
ENIEM
. koko sivu
42,00 . + alv
PUDASJÄRVELLÄ:
- ABC-Koillisportti
Perust
San ettu
Liit omale 1969.
on jäse hti
en
HAU
nlehti
KIPU
TAAN
. 2x50
. Kiimingissä . kyse
okka tolta
lti
vuor , kun in ilois
en
olla
ko
an ta ko
idet
ta.
YHTEENSÄ
35 000 kpl
KESÄN !
U
L
E
K
A
J
SUUR
Metsäkeskuksen
Metsäpalvelut on
sitoutumaton, asiantunteva ja luotettava yhteistyökumppani kaikissa
metsäasioissasi.
Nyt on oikea aika tilata
uusi metsäsuunnitelma
tulevalle maastokaudelle.
Metsäpalveluilta saat myös puukauppa- ja puunkorjuupalvelut, kunnostusojitukset sekä yksityisteiden kunnostus- ja hallinnointipalvelut.
Kuivaniemi, Ii, Yli-Ii
Päivi Kaisto 0400 266 063
Pekka Onkalo 040 527 2670
Ari Kangas 040 761 8768
Haukipudas, Kiiminki, Ylikiiminki
Jari Pajala 040 822 0545
Pekka Kanniainen 040 753 5256
Petri Törrönen 040 732 2083
sähköposti: etunimi.sukunimi@metsakeskus.?
www.metsakeskus.?/metsapalvelut. PAT
NIEME
JÄÄLISSÄ:
- Shell
- K-Supermarket Jääli
. II
N?
Tiis
KIIM
tain
INGI
a 6.
N?
11.2
KUIV
012
ANIE
MEN
. huhtikuuta 2013 » N:o 32
MUOTI
Passi noudetaan
jatkossa R-kioskilta
NETTIGALLUPPI
Miten pukeudut
keväällä?
Pastellisävyihin.
20%
Värikkäästi.
33%
Kukkakuoseihin.
13%
Tummiin vaattesiin.
33%
Väriä ja tummia
vaatteita
Rantapohjan nettigallupissa kysyttiin, miten pukeudut keväällä. 2x100
84,00 . + alv
168,00 . 044 714 7805
sari.niiranen@rantapohja.fi
Päälle
kannattaa laittaa leivinpaperiarkki, ettei silitysrauta
sotkeennu kääreestä irtoavaan vahaan, jonka avulla
käärepaperi tarttuu kiinni
kankaaseen.
Kun kangas on tarttunut
kiinni paperikääreeseen,
leikkaan paperissa kiinni
olevan kankaan mattoveitsellä A4-paperiarkin kokoiseksi. Silitän kankaan
kiinni kopiopaperikääreen
kiiltävälle puolelle. Toinen arkillinen kuvansiirtopaperia menee läpi mustesuihkutulostimesta ongelmitta.
Pussukka
uudistuu
Tulostuksen jälkeen paperi repäistään irti kankaasta, minkä jälkeen kangas
silitetään. Hommaan tarvitaan kopiopaperipakkauksen käärepaperi, kangasta
sekä mustesuihkutulostin.
Ei muuta kuin
toimeksi
Leikkaan reilun paperiarkin kokoisen palan lakanakankaasta. Käsityöpiireissä levinnyt vinkki neuvoo
tekemään itse kuvansiirtopapereita. Ja kuvalla koristeltu pussukka
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
Valokuvan siirto kankaalle
on viime vuosina ollut suosittua käsityöntekijöiden
ja sisustajien keskuudessa.
Kuvansiirtoon on lukuisia
menetelmiä, ja niitä keksitään koko ajan lisää.
Yksi konsti kuvansiirtoon on kaupassa myytävät kuvansiirtopaperit, joihin voi suoraan tulostaa
valokuvia. Muste sotkeutuu
pariin arkilla olevaan kuvaan, mutta muutoin arkille siirretyt kuvat onnistuivat. » Torstaina 25. Kuvasta saa pesunkestävän, mikäli sivelee sen päälle esimerkiksi
kankaanpainannassa käytettyä emulsiota.
Kankaalle siirrettäviä
valokuvia käytetään sisustustekstiileissä, vaatteissa,
laukuissa, pussukoissa ja
melkeinpä missä vain. Siispä kokeilemaan. huhtikuuta 2013 » N:o 32
ONNISTUIKO
MUOTI
»
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
Itsetehty
kuvansiirtopaperi
. Nyt minulla on kuvansiirtopaperi, joka näyttää aivan vastaavalta, kuin
kaupassa myytävät paperit.
Olen jo aiemmin skannannut vanhoja valokuvia
ja asetellut ne tulostettavaan tiedostoon.
Nyt seuraa homman jännittävin vaihe, jossa selviää, meneekö arkki tulostimesta läpi. Aluksi homma
ei näytä ollenkaan hyvältä, sillä tulostettavan arkin
toinen laita menee ruttuun.
Saan kuitenkin vetäistyä
kankaan suoraksi niin, et-
tei kangas juutu tulostimen
uumeniin. Minä uudistin vanhoilla valokuvilla kirpputorilta löytyneen pussukan.
21
Sitä tärkeämpää on
se, että yksinhuoltajaisän
perheellä menee hyvin.
Toivottavasti nuorimmainen Ada (8 v) saa soittaa trumpettia ja kornettia ja elätellä menestyksellä haaveitaan trumpetistin
urasta.
Aleksi (10 v) opiskelee koulunkäynnin ohessa
rumpujen soittoa ja laulua.
Hän haaveilee ravivalmentajan ja talliyrittäjän elämästä. Lahjoitus tilitetään
lyhentämättömänä Fidalle
Tansanian, Kenian, Intian ja Pohjois-Korean ruo-
katurvahankkeisiin. Sen musiikissa on henkeä sekä Jenni
Vartiaisen että Laura Närhin
tuotannoista. Tällä viikolla ilmestyy
uusi sinkku, ja yksinhuoltajaisän lapset kasvavat vauhdilla. Sanat ovat uuden ja lahjakkaan tekijänaisen Saija
Kojon käsialaa.
??Tunnelmallinen kappale menetetylle ihmiselle.
Alkaa hiipimällä ja lopussa
mennään palkeet auki. Sanoituksiltakin
kaivataan syvyyttä, summaa kuivaniemeläislähtöinen Juha Alvari ajan ilmiöitä. 22
» Torstaina 25. kello 16 Jäälin Laivakankaan koululla.
Åström tuli yleisön tietoon
vuonna 2000 ollessaan Tukholmassa euroviisukilpailuissa Suomen ehdokkaana.
Hyväntekeväisyyskonserttiin ei ole pääsymaksua, vaan sen aikana kerätään vapaaehtoinen rahalahja Eväät Elämään -keräykseen. Keskimmäisen Aleksin kanssa
Juha Alvari harjoittelee yhteisesiintymistäkin tulevan kesän Kuivaniemen markkinoille.
Juha Alvari palaa
parrasvaloihin
»»Leena Takaluoma
»»Kuivaniemi
Tanssipaikoilla ei kelpaa
enää humppa ja foksi, pitää olla myös jiveä, rumbaa
ja rokkia. Mutta se on hyvä merkki, sillä tarinan pitääkin puhutella ja siihen pitää itsekin uskoa.
Uusi elämä
kutsuu
Tuoreen levyn ja uuden keikkakalenterin kanssa Juha Alvari suunnistaa myös
uuteen elämänvaiheeseen.
Muusikon uran katkaisi iso
polvileikkaus ja kuukaudet
neljän seinän sisällä pyörätuolissa. Erityisesti
isä toivoo, että poika pääsisi haaveammattiinsa opettajaksi.
Uuden levyn julkistamista Juha Alvari juhlistaa
muun muassa tänään Radio
Pookin ?Kuuntele Tomppaa. sinkulle on ikuistettu kaksi tarinaa menetetystä rakkaudesta. Hän vakuutti, ettei
mukavasti nousussa ollut
ura ole vielä ohi. Isä on iloinen, että
hän saa keskimmäisestään
myös esiintymiskumppanin ensi kesän Kuivaniemen markkinoille.
Esikoinen Henri (17 v)
käy puolestaa lukioa, säveltää ja opiskelee kitaransoittoa musiikkiopistossa ja keikkailee. huhtikuuta 2013 » N:o 32
L E E N A TA K A L U O M A
Kerhomaksut
poistetaan
»»Rantapohja
»»Oulu
Oulun kaupunginhallitus
pitää voimassa sivistys- ja
kulttuurilautakunnan päätöksen varhaiskasvatuksen kerhomaksujen poistamisesta ensi elokuun alusta alkaen.
Kerhotoiminnan maksuttomuus ohjaa asiakkaita kustannuksiltaan kalliimmasta päivähoidosta
kerhotoimintaan.
Muusikko Juha Alvari aloittaa polvileikkauksen jälkeistä elämää. ??Jotain siltä
väliltä, tuumii Juha Alvari.
Oma lemppari on ?Sä
tanssit taivaan tuulissa. Pitää alkaa vain uudelleen.
Nyt osaset tuntuvat loksahtavan kivuitta kohdalleen.
Isän kanssa
keikalle
Keikat oman Tähtihetkibändin kanssa ja levytys
ovat kuitenkin vain pieni
osa Juha Alvarin tästä päivästä. Niitä hänkin on haistellut tänään myyntiin tulevaa
uutta sinkkua tehdessään.
Tuoreelle ?Tuuleen kirjoitettu. Juha Alvari
nel. -lähetyksessä ja perjantain Radio Perämeren
varhaisaamussa sekä esiintymällä lauantaina Kuivaniemen Merihelmen tansseissa.
Nina Åström konsertoi Jäälissä
»»Rantapohja
Nina Åström konsertoi helatorstaina 9.5. Tilaisuuden järjestäjänä toimii
Oulun helluntaiseurakunnan Kiimingin solu.
Myös Haukiputaan Helluntaiseurakunta osallistuu Iissä ja Haukiputaalla
Eväät Elämään -keräykseen
lipaskeräyksellä 19.?28.4.. biisi. Kirurgilta Juha
Alvari kysyi ensimmäiseksi leikkauksen jälkeen, että pystyykö hän vielä laulamaan. Studiolla raavaiden miestenkin poskelle vierähti kyy-
Studiolla raavaiden miestenkin
poskelle vierähti
kyynel.?
. Siihen ei polvikirurgilla ollut vastausta.
Toipumisen ja luovuttamisen hämärään tuli onneksi kavereita, muun muassa Lounais-Lapin musiikkielämän suuri mies Jari
Vesa
Yksittäinen tapahtuma on 4 euroa/lapsi ja
hintaan sisältyy emit-leimauslaitteen vuokra ja kartta.
Ensimmäiset kokoontumiset (suunnistuskoulut) keskiviikkoisin klo 18.00:
8.5.2013 Jäälin Laivakankaan, Lintulammen tai Oulunsalon kirkonkylän koululle
15.5.2013 Jäälin Laivakankaan, Lintulammen tai Oulunsalon kirkonkylän koululle
Ilmoittautuminen ensimmäisellä osallistumiskerralla. Pohjois-Pohjanmaalla eteläinen pikkutikka on harvinainen, mut-
ta reviireitä
on Iissä ollut Laitakarin rantametsässä,
Praavanlahdella ja
Pappilan
alueella. Osallistumismaksu
on koko kesältä 40 euroa/lapsi tai 70 euroa/perhe. Pesäkolonsa pikkutikka
kaivaa usein vedenvaivaamaan leppään, joka on puoliksi lahonnut. Toinen ääni on kiikitys, joka muistuttaa käenpiian piipitystä.
Lehtipuustoiset jokivarret ovat pikkutikan suosiossa. Varsin ratkaisevaa oli
Luxemburgin pääministerin ja Oscar-elokuvan tietäminen.
Kakkoseksi jäi Tohveliroistot, jotka löivät uusinnassa Päkkikankaan ja veivät sarjavoiton. Suunnistuskoulun kausimaksu on 50 euroa, joka sisältää
ohjauksen, Nuori Suunta-kortin (vakuutus) sekä treenipaidan. oulunsalonvasama.fi/suunnistus . Järjestelyistä vastaavat yhteistyössä
Vesaisen Pojat, SK Pohjantähti ja Oulunsalon Vasaman suunnistusjaosto.
www.vesaisenpojat.fi . Uutena tulokkaana esiintyi lupaavasti EerRis. 327 m2,
hp. Osallistujilta ei
vaadita aiempaa suunnistuskokemusta. Tarjous!
Lohiloukku Oy LKV 040 500 6450
HIPPO
kutsuu
suunnistamaan!
Tervetuloa Vesaisen Poikien, SK Pohjantähden ja Oulunsalon Vasaman
HIPPO-suunnistuskouluun!
Dinglet
iskussa
visassa
»»Rantapohja
»»Ii
Hyvään
kevätkuntoon
päässyt Dinglet vei voiton
varsin tasokkaassa ja tiukassa Iin sunnuntaivisassa. www.skpohjantahti.fi
Tervetuloa Haukiputaan Heiton HIPPO-suunnistuskouluun!
Suunnistuskoulu on suunnistuksen alkeisopetuksen antava koulu 7?12-vuotiaille. Pedroton
Heavy kunnostautui musiikkituntemuksella.
Tulokset:
1) Dinglet 43, 2) Tohveliroistot 41, ?3) Päkkikankaan Raittiusyhistys 38, 4)
Nirunaru 37) 5) Esko Kivikoski Faniklupi 30, 6) Pedros Heavy - Pedro 29, 7) EerRis 24.
Toukokuusta elokuun loppupuolelle kestävät HIPPO-suunnistukset alkavat taas Oulun seudulla.
HIPPO-suunnistuskesä on tarkoitettu koko perheelle ja se koostuu kahdesta suunnistuskoulukerrasta ja yhteensä 11 HIPPO-suunnistustapahtumasta touko-elokuun aikana. 17.000?. Soidinaikana pikkutikka
tikkaa nopeasti kuin ompelukone. Nirunaru
jäi pinnalla mitalista. Tervetuloa viihtymään maastossa ja
tutustumaan suunnistuksen saloihin!
Ensimmäinen kokoontuminen:
keskiviikkona 15.5.2013 klo 18.00, Heiton talo, Törmäntie 15, Haukipudas
Ilmoittautumiset viimeistään 5.5.2013: www.hahe.fi/suunnistus/
Tiedustelut iltaisin 050 5864 828/Orvokki Pesonen.
HIPPOsuunnistuskoulussa
nähdään!. huhtikuuta 2013 » N:o 32
VIIKON LUONTOÄÄNI»
Ravintolat
Iin pikkutikat vähentyneet
»»Markku Paakkinen
Rekka paloi Tangontiellä
»»Rantapohja
»»Ii
Haketustehtävissä ollut
rekka syttyi palamaan Iissä Tangontiellä tiistaina vähän puolenpäivän jälkeen.
Nuppi ja siihen liitetty haketin tuhoutuivat palossa
täysin. Selän värityksen
vuoksi se sekoitetaan joskus
valkoselkätikkaan, mutta
koko on varma tuntomerkki. 23
» Torstaina 25. Tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja eikä vaaraa ulkopuolisille.
Tulipalosta syntyi sankasti savua.
?
Pikkutikka on sukunsa pienin, varpusenkokoinen koputtelija. www. Viime vuosina havainnot ovat vähentyneet.
Pikkutikatkin ovat alkaneet käydä ruokintapaikoilla talipötköjä takomassa, mutta osa niistä on vaelluslintuja, jotka muuttavat
talveksi etelämmäksi.
Myytävänä
Martinniemi, Hiomontie asuntotontti 0,17 ha, rak.oik
050 385 8973.
sääntömääräinen
www.omakotiliitto.fi
Puh. 0400 603 900.
Suoritamme
sorateiden lanausta
KESÄRENKAAT
asennettuna, raj. P. 040 521 3401.
Antenniasennukset yli 25 vuoden kokemuksella!
maanmittaustoimitukseen
Lohkominen, Toimitusnumero 2013-438865
(564) Oulun kaupunki (876) Yhteiset vesialueet 4:1
Haukiputaan jakokunnan yhteinen alue.
Aika ja paikka
Keskiviikkona 15. ostokortti. 1 tunti naisille. Sähkötyöt
. 040-190 9858
markus.ahola@maanmittauslaitos.fi
www.maanmittauslaitos.fi
Laattatie 11, 90830 Haukipudas, 0400 682 263
Ilmoituksia
ASIANAJOTOIMISTO
ISOLUOMA
Kirkkokatu 11 A 3, Oulu
AA, VT Toni Isoluoma
AA, VT Pirjo Isoluoma
Puh. huhtikuuta 2013 » N:o 32
Seuratoimintaa
n Iin Yritys. 4
km. Odotellessa pelataan irtolehti klo 18.30. Puh. päivänä toukokuuta 2013 klo 13:00
Entinen Haukiputaan kunnantalo / kokoushuone 1
Toimituksen tarkoitus
Toimituksessa käsitellään määräalojen 84-876-1-1M603, 84-876-1-1-M607, 564-876-4-1-M601, 564-8764-1-M613, 564-876-4-1-M616, 564-876-4-1-M624,
564-876-4-1-M638 ja 564-876-4-1-M639 lohkominen.
Lisäksi toimituksessa käsitellään tieoikeuksien perustaminen muodostuville kiinteistöille Haukiputaan
jakokunnan yhteinen alue 564-876-4-1 alueella sekä
käsitellään muodostuvien kiinteistöjen vapauttaminen
jakokunnan osakastilojen mahdollisista kiinnityksistä.
Toimitukseen osallistuminen
Toimitukseen kutsutaan kaikki, joiden oikeutta toimitus välittömästi koskee. P
. klo 19. 044 5050 445.
Rantatontti Iistä,
Haukiputaan
Omakotiyhdistys ry
mittojenne mukaan, mm. 045-130 1907
Vuokrattavana
Siisti remontoitu kaksio
Iin keskustassa. piipunpellit, ikkunalistat, alumiinikynnykset yms.
Teemme myös kattoremontit, asennamme uudet katot. 044-277 1236
mika@mhelenius.fi
Puh. 0400 925 247.
Nissan Almera 1,5, 4D Vi-
sia + AC -03. Liput 10 ?.. Helenius
. 050 577 9620.
www.rantapohja.fi
Ostetaan rankoja
polttopuuksi kotiin tuotuna.
Kiiminki/Alakylä puh. klo 15.45 irtolehdellä. Jatkuu taas ma 6.5.
klo 19.00.
Juoksuharjoitukset Keskuskentällä torstaina 2.5. yhteensattuman takia. (08) 5347 700,
fax 3116 632
Huveja
Työsuorituksia
Bingo Nuorittalla
pe 26.4. Hitsaukset
Myytävänä
Käytettyjä ikkunoita, ovia,
peilejä, takan luukkuja, hylly ja allaskaappi.
Taatantie 151
Martinniemi.
Puh. erä esim.
Nokian Hakka Green 205/
55R16 480?, 195/65R15
380?, Hankook Ventus Prime2
205/55R16 350?.
ET-Rengaspalvelu.fi
Nouto ja käteismaksu!
Puh. 24
» Torstaina 25. Huollot
. Matkan hinta 15 ?/aik., 10 ?/alle 12 v. klo 18.00.
Kuivaa heinää
pyöröpaaleissa.
Puh. 040 581 6844.
VUOSIKOKOUS
perjantaina 3.5.2013 klo 18
Ravintola Navetassa, Kirkkotie 6,
90830 Haukipudas.
Hallitus
KUTSU
ROMUAUTOT SEKÄ
MUUT METALLIROMUT
saa olla myös purettava mökki/rakennus, keskusta max. Lain mukaan tiedotetussa
kokouksessa asianosaisten poissaolo ei estä toimitusten
suorittamista.
Toimitusinsinööri Markus Ahola
Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimisto
Kansankatu 53, 90101 Oulu
Puh. 0400 253 358.
Romu-Ukko Oy
AUTOKORJAAMO
M. Päävoittona 100?:n ostokortti.
Tervetuloa!
KUIVANIEMEN SEURANTALO
Kirkonkyläntie 17
ILTAPÄIVÄTANSSIT
SUNNUNTAINA 28.4.2013 klo 18-22
EILA & LUKSUS. Korjaukset
. Pyydä tarjous!
Iin rakennuspelti, huom! osoite
muuttunut Virkkulantie 418,
Asema. alk. Päävoittona 120. 044
7939 770.
www.Sahkotyotoulu.fi
Sähkösuunnittelu ja -asennus
Projera Oy
Kokouksia
IISTÄ
RAKENNUSPELLIT
Annalankankaalla hallin yhteydessä saunallinen kaksio.
Oma aidattu piha, siisti.
Vapautuu 1.6.
Puh. Vapaa 1.5.
alkaen.
Puh. Soita 0400 139 030 Esa
Laamanen
Puh. 0400 683 670.
Vanha harmaantunut
HIRSILATO, koko 4.20 x
4.15, eniten tarjoavalle.
Puh.
Tervetuloa!
Nuorittan Ns järjestää ostosmatkan Haaparannan
Ikeaan la 4.5. Lisätietoa
ja ilmoittautumiset numeroon: 040 566 0572/Mari.
BINGO YLIKIIMINGIN ASUKASTUVALLA
su 28.4. 044 5110 773.
Halutaan ostaa
traktorivetoisella TEHO-lanalla. Ojakylän kuntopiiri
peruttu ma 29.4
USEA MYYJÄ!!
30V.
Ma?To 8.30?17.00, Pe 8.30?18.00
La Jukolantie 9.00?15.00
. 110427kjk KANKAAN VÄRJÄYS JA KUVIOINTI Jatuli ma-to 10.-13.6.
klo 10-16. 110283kjk TEATTERILEIRI 9-12 v ja 110284kjk TEATTERILEIRI
yli 12 v Teatterikuoppa. (08) 5637 200
Paino..Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2013. 830222kjk PILATES KEVÄT Jatuli. Ohj. 29.5.
. Lisätiedot netistä.
. Ma-to 3.-6.6. 78,00 ?
Kestotilaus Ruotsi maaposti .............. 0,86+24%=1,07 ?
TJ 30 pmm asti....... 30
?. puh. Hinta
130?. (08) 5637 200
. klo 17.45. 47 ?. 13.5.
. Kokouksessa käsiteltävät asiat:
1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
2 Pöytäkirjantarkastajien valinta
3 Katsaus valmisteluasteen asioihin
4 Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Maalismaantien varteen
Aseman koulun kohdalle
5 Ii-instituutti -liikelaitoksen johtosääntö 1.1.2011 alkaen/muutokset johtosääntöön
6 Iin ateria- ja tilapalveluliikelaitoksen johtosäännön päivittäminen
/ Muutos johtosääntöön
7 Iin vesiliikelaitoksen johtosäännön päivittäminen
8 Iin kunnan hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut valtuustokaudelle 2013-2016
9 Määräalojen ostaminen tilasta Alahärmä RN:o 4:80
10 Lainan anominen Iin kunnanvaltuustolta
11 Sosiaalityöntekijän viran perustaminen ja lastensuojelun perhetyön lisäresurssi / Oulunkaaren kuntayhtymän Iin palvelualue
12 Tiedonantoasiat
13 Kiireellisenä käsiteltävät asiat
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Iin
kunnanvirastolla 3.5.2013 virka-aikana.
Iissä 24.4.2013
Ilkka Pakonen
Iin kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Venepaikat
Kirkkoherra Timo Holman tekemää
SUKUTUTKIMUSTA JATKETAAN
Asiasta kiinnostuneet tervetuloa Haukiputaan seurakuntakeskukseen Wirkkulaan 4.5.2013 kello 14.00. 040-5493 576
Teea Tunturi .............. 30.4.
. Ma-to
3.-6.6. Ilmoitusten jättöajat
Tiistain lehteen viimeistään perjantaina
Faksi/ilmoitukset(08) 5472 433 klo 15.00 mennessä. klo 10-14. 35 ?. krs
Keskuskuja 3, 3.-5.5. klo 10-14. 020 743 0980
. Ma-to
10.-13.6. Jatkokurssi perusteet hallitseville. Virkistyskalastusta ja muuta veneilyä harrastavat
Laituripaikkoja luovutetaan yksi/hakija. alv 10%)
Kestotilaus kotimaa........................... Lähtö Haukiputaan SEOlta klo 10. Toimitusjohtaja
Pentti Savaloja ..........0400-687 958
Asiakaspalvelu
puh. viim. Ohj. 20.5.
Perustettu 1969. Mäkelininkatu 33
. Ilm. Ilm. Paistetaan makkaraa, lauletaan ja tavataan tuttuja. Vuokko Isaksson.
38 ?. klo 19-20. Toimisto avoinna ma-to klo
10-17, pe klo 10-15. huhtikuuta 2013 » N:o 32
Ilmoituksia
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
JO YLI
PIHAKIRPPIS!!
TERVETULOA!
su 28.4. 040-5728 546
Avoinna arkisin 8.30-16.00
Jakelu: Itella Oyj
Jakelupäivystys......0200 71 000
Sähköpostit:
Irtonumerot konttorista 1,30 ?/kpl
. Ilm. Ilm. klo 10-14. Ma-to
3.-6.6. Sanna-Maija
Karjalainen ja Jenni Mattila. Ilm. viim. Vedostettavat
ilmoitukset maanantaina.
Sivunvalmistus............Rantapohja Oy
ISSN-L 0358-478X . 0,86+24%=1,07 ?
Tekstin jälkeen........ HETI.
. 110481kjk KÄDENTAITOLEIRI 7-12 v Kellon koulukeskus. Ohj. 50 ?/leiri. 13.5.-12.6. Ma-to
3.-6.6. viim. 110419kjk HOPEATYÖN INTENSIIVIKURSSI Opisto,Taidetila Keskuskuja 3, ma-pe 13.-17.5. Ohj.
Heidi Kamutta. Mikäli hakijoita on ryhmittäin enemmän kuin laituripaikkoja, ratkaistaan asia arpomalla.
Iissä kirjoilla olevilla on etuoikeus.
Lisätietoja: Paula Tolonen, p. Ammattimaista kalastusta harjoittavat
2. Painopinnan valmistus
Klaus Lempiäinen ..... Ilm. 112,00 ?
Vuosikertatilaus 12 kk
kotimaa............................................. Ohj. Hilppa Isola. Vedostettavat
Faksi/uutiset ..... 110399kjk LASTEN KUVATAIDELEIRI 7-12 v Jäälin koulu. Päivi Kuoppala. Ke 8.5.-5.6. Huom! Aika ja paikka muuttuneet. Tilausmaksut vuodelle 2013 (sis. Ohj. 81,00 ?
Kestotilaus Ruotsi lentoposti ........... Ratakatu 8
. 050-410 3554 ja 050-410 4010. viim. 020 743 0982
. 110480kjk KÄDENTAITOLEIRI 7-12 v Opisto, Keskuskuja 3. Ohj. klo 11-15:30 Huhtikuja 5, Ii. 143,00 ?
Näköislehti kestotilaus (alv 24%)........50,00 ?
Näköislehti 12 kk (alv 24%)............... 050 3106 859 tai Pekka Paaso, p.
050 3881 840.
Tekninen lautakunta
Haukiputaan, Iin, Kiimingin, Kuivaniemen,
Pateniemen, Yli-Iin, Ylikiimingin paikallislehti.
Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin.
Huvipolku 6, PL 15
90831 Haukipudas
. Jukolantie 10
. klo 10-14. Ilm. Lisätietoa p. 2,00+24%=2,48 ?
Miia Räihä .................0400-537 148
. Hyötyveneily eli venekuljetuksia harjoittavat (henkilö- ja huoltokuljetukset)
3. klo 11.00. 041 544 3090.
Iin kunnan venepaikat ovat haettavana 13.5.2013 mennessä.
Hakemuslomakkeita on saatavana kunnanvirastolta sekä kunnan
www-sivulta/tiedotteet. viim. viim. ISSN 0358-478X
. viim. . 110485kjk KÄDENTAITOLEIRI 7-12 v Laivakankaan koulu. 050 560 2795.
Haukiputaan Eläkeläiset r.y.
VAPPUTAPAHTUMA
Haukiputaan torilla 1.5. Hakemus on palautettava osoitteella: Iin
kunta, Tekniset palvelut, PL 24, 91101 Ii.
Lukitun laituripaikan palauttamaton avain tulkitaan hakemukseksi ilman lomakkeen täyttämistä.
PALAUTA TARPEETON AVAIN, JOTTA KAIKKI LAITURIPAIKAT SAADAAN KÄYTTÖÖN!
Tekninen lautakunta on kokouksessaan 3.4.2007 § 20 päättänyt
Praavan sataman laituripaikkojen vuokrausperusteet. 29.5.
. 110389kjk LASTEN KUVATAIDELEIRI 7-12 v Opisto, Keskuskuja 3.
Ma-to 10.-13.6. 47 ?. Ilmoitusmyynti (08) 5637 220
Markkinointipäällikkö
Outi Koistinen............044-714 7806
Ilmoituskonsultti
Sari Niiranen .............044-714 7805
Kuivaniemi
Yli-Ii
Ii
Haukipudas
Kiiminki
Ilmoitukset sovittava erikseen,
Asianajotoimisto
Ylikiiminki
OULU
. krs 90830 Haukipudas
. Jatkokurssi.
45 ?. ma
17.30 ja ke klo 17. Kursseille ilmoittautuminen netissä, puhelimitse tai käymällä toimistossa. Arvontaa. 510203kjk VHF-RADIOPUHELINKURSSI Opisto, tietotila 2. 29.5.
. Ne veneilijät, joilla on loma-asunto lähisaarissa
4. Ira Parkkisenniemi. Kudo kangasta omaan tahtiin
valmiissa loimessa (matto, poppana). 515 011, 0400-685 036.
HAUKIPUDAS,
puh. 86,50 ?
Vuosikertatilaus 12 kk
Ruotsi lentoposti ............................. 25
» Torstaina 25. klo 10-14. 5.6.
. 29.5.
. viim. viim. Hannele Salmi. viim. pe klo 17.30-20.30, la 10-16, su 12-15. 29.5.2013. Ohj. Tervetuloa!
Iin kunnanvaltuusto kokoontuu 29.4.2013 klo 17.00
Micropoliksessa, Iissä. 47 ?. Opintomateriaali tulee olla mukana
tilattuna (15 ?) tai tulostettuna (ks. Julkaisija Rantapohja Oy.
Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti.
Paikallislehti Rantapohja on Sanomalehtien Liiton jäsenlehti.
. Sitovat ilmoittautumiset 11.5.
mennessä Railille p. 020 743 0983
Kunnanvaltuuston kokous
29.4.2013
Haukiputaan Reumayhdistys r.y.
KEVÄTRETKI
Kylpylä SaniFani, Kalajoki 27.5. 139,00 ?
Kestotilaus ulkomaat maaposti........ Toimitus (08) 5637 250
Päätoimittaja
Juha Virranniemi ........0500-791 614
Toimittajat
Auli Haapala.............. Ilmoitushinnat 2013
Tekstissä ja et......... 020 743 0981
. Laituripaikkojen vuokrausjärjestys on seuraava:
1. Leila Ronkainen. 0,74+24%=0,92 ?
. Tilaukset, osoitteenmuutokset Laskutuslisä............ 2.5.
Kesäleirit
. Ohj. (08) 5475 189 ilmoitukset torstaina.
Torstain lehteen viimeistään tiistaina
Henkilökunnan sähköpostit: klo 15.00 mennessä. Hannele Salmi. Ilm. 040-5728 591
Tuija Järvelä-Uusitalo ..040-5493 451
Leena Takaluoma...... Pia Johanna Mikkonen. 47 ?. 5475 102.
Kansalaisopistot
OULU-OPISTO / KIIMINKIJOEN YKSIKKÖ JA TAIDEKOULU
. 83,00 ?
Vuosikertatilaus 12 kk
Ruotsi maaposti ................................ Rannikkolaivurin radiokurssi. 0,86+24%=1,07 ?
Kuolinilmoitukset.... Ohj. 044-714 7802
Marko Myllylä ............044-714 7803
Rauno Kinnunen ........044-714 7801
KARI
ERIKSSON
AA, VT,
Ratakatu 8 B, OULU,
puh. Paikalla sukututkija Solja
Holappa. Ilm. Ilm. Koskitie 25
. 110428kjk KESÄKUDONTA Kutomo Keskuskuja 3. 50 ?. 29.5.
. www.kiiminkijoenopisto.fi . 55,00 ?
puh. Sisältää matkat, majoitus, ruokailu, kylpyläkäynti. ohjeet www.viestintävirasto.fi).
Kurssin jälkeen mahdollisuus suorittaa SRC - tutkinto eri maksusta.
Ilm. klo 10-14. 0,84+24%=1,04 ?
Takasivu.................. Keskuskuja 3 2. 040 359 3290 tai Riitalle p
Warm
Bodies 10. Uskollisuus
omalle tyylille siivitti hänet
voittoon.
Kovin suuria mallimaailman menestystarinoita
Grundfeldt ei ole rakentanut. Infestissumam ?
Ghost 6. Ainakin Milano
on kutsunut. Mikä on petos?, professori kysyi oppilaalta.
. Miten niin?
. Toimeksi, siis!
30
Rantsikka on nuorten areena. Ja paljon, paljon muuta.
Oulun kaupunki on jo pidemmän aikaa hakenut sataa oululaista tekoa, joiden
myötä kaupunki muuttuu
yhä paremmaksi paikaksi elää ja asua. Koska rikosoikeuden
mukaan henkilö, joka hyväksikäyttää toisen tietämättömyyttä vahingoittaakseen tätä, syyllistyy
petokseen.
ma, jonka vei Suvi Koponen. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Nyt ollaan
menossa teossa numero 39,
joten sataan on vielä pitkä
matka.
Kuka tahansa voi ehdottaa huomioitavaa tekoa.
Moni hyvä asia jää piiloon,
kun kukaan ei huomaa huhuilla siitä ääneen. J. Pe:
puuro ja soppa, juusto/ leikkele, kurkku.
TOP 10»
Suvi Koponen
aurasi tietä
Hu ip pu m a l l i
haussa -ohjelmaa edelsi Mallikoulu-ohjel-
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
LINKKIVINKKI»
ELOKUVAT
1. Pe: kalakeittoa, juuressosekeittoa.
Ateriakokonaisuudet voidaan tarjota eri kouluilla eri
päivinä.
Ii
Ma: jauhelihakeitto, tuorepala. Alitalokin on Paparazzin
malleja.
Televisio-ohjelmat voivat siis tarjota astinlautaa, mutta nämäkin esimerkit osoittavat, että
menestys on lopulta omissa käsissä.
Oulunsalolainen Anna-Sofia Ali-Sisto on
päässyt työskentelemään maailman suuriin muotituuliin. Vuoden se kestää 4.
21 tapaa pilata avioliitto 5.
Croodit 3D 6. Syksyllä 2011 Nelosella esitetyssä sarjassa ujonkauniina pidetty Ali-Sisto vei koko potin.
Nopea googlailu kertoo,
että Ali-Sisto repäistiin heti maailmalle. Tippa leipää ja kaksi
tippaa simaa.
. Italian Vogue nimesi viime vuonna Ali-Siston mallimaailman nousevaksi tähdeksi, ja sellaista tunnustusta ei yhden ilmeen malleille
anneta.
JOULUPUKKI SAI 62 ÄÄNT
Ä
VUODEN 2008 USA: N
PRESIDENTINVAALEISSA!
LASSI JA LEEVI»
ELÄKELÄINEN JIM HALL BAL
TIMOREST
A
ON KIRJ
AIMELLISESTI T
ÄYNNÄ KIRKKAAN
SINISIÄ T
ATUOINTEJ
A!
100tekoa.oulu.com
1/27/13
FRIETMUSEUN BRUGESISSA BELGIASSA
ON MUSEO, JOKA
ON OMISTETTU RANSKALAISILLE PERUNOILLE!
Kasvuyrityksiä, pelejä, paikannusjärjestelmiä. Outlaw
Gentlemen & Shady Ladies ?
Volbeat 5. Scary Movie
5 3. To: possukastiketta, linssi-kasviskastiketta, perunoita. Patentoitu
. Koposen nousu mallimaailman kärkeen oli rakettimainen, ja lyhyessä
ajassa hän on päässyt työskentelemään huippusuunnittelijoiden kanssa - juuri niiden, joiden nimiä kansainväliset muotilehdet
hehkuttavat.
Toisen Huippiskauden
voittaja Nanna Grundfeldt esittäytyi ensin rämäpäisenä, ei-tyttömäisenä skeittarina. Seminaarinmäen mieslaulajat.
haussa -kisan neljännellä tuotantokaudella. Hänen kasvonsa näkyvät
myös kotikulmilla, kuten oululaisen Xonjan
korumalliston kuvissa.
XO N J A .CO M
ALBUMIT
1. Pate Mustajärvi 4. huhtikuuta 2013 » N:o 32
Pääsivätkö huippumallit huipulle?
»»Juha Virranniemi
Television reality-henkisissä ohjelmissa haetaan laihtujia, naimisiinmenijöitä,
selviytyjiä ja ruuanlaittajia.
Huippumallejakin on haettu jo useamman tuotantokauden verran.
Miten kävi - tuliko heistä
huippumalleja vai huippunopeita tähdenlentoja?
Oulunsalolainen
Anna-Sofia AliSisto kilpaili Suomen Huippumalli
MITÄ SYÖDÄÄN?
Viikko 18
Haukipudas
Kiiminki
Ylikiiminki
Yli-Ii
Ma: broilerikeittoa, kasvisminestronekeittoa. To: kalaleike, perunat, kermaviili- tai tillikastike, kaaliporkkana-purjosalaatti. Ti: fish and
chips: kalakuvioita, soijanugetteja, lankkuperunoita,
donitsi ja mehua. Maailma On Tehty Meitä
Varten . Hän Tanssi Kanssa
Enkeleiden . To Be Loved ?
Michael Bublé 3. Ti: hunajainen possupata, perunat, punakaalisalaatti. Näkyviä töitä on tullut muun
muassa vaatemerkki Benettonilta.
Jos tietty ujous onkin ollut Ali-Siston haaste, hänen
skandinaavinen lookinsa
on avannut ovet maailmalle. Eri esittäjiä 10.
Picchu Macho . 26
» Torstaina 25. Haloo Helsinki! 9.
Now Hits . Suvi Teräsniska 7. Et Ole Yksin . Arttu Wiskari
8. Hän kaunistaa mallitoimisto Paparazzin New Faces -osiota, ja
kansainvälinen muotilehdistö povaa hänestä todellista supermenestyjää. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Hän oli viime kunnallisvaaleissa ehdokkaana
Helsingin kaupunginvaltuustoon.
Monelle jäi mieleen ensimmäisen tuotantokauden voittaja Ani Alitalo.
Myöhemmin hän on kohahduttanut muun muassa ajelemalla päänsä kaljuksi. Kon-Tiki
VALTAVA
KURPITSA!
SYYSKUUSSA 2012
RON W
ALLACE
RHODE
ISLAndIST
A,
PUNNITSI
KURPITSAN,
JOKA RÄJ
ÄYTTI V
AA?AN LÄHES
1000 KILON PAINOLLAAN-MAAILMANENNÄTYS!
WITZI WITZI!»
Mikä on laihialaisten vappu?
. Kvartetti 7.
Olympos on valloitettu 8.
Iron Man 3 - 3D 9. Oblivion 2. Petos on se, jos te, herra professori, reputatte minut tässä tentissä.
. Tappavan Hiljainen Rivarinpätkä . Karjalainen 2
klo
12 (huom. klo 10?13
Jäälin kappelilla. Tuotto
Yhteisvastuulle.
Seurakuntasihteeri Maarit Laitisen
ja Soili af Hällströmin tehtävään
siunaaminen 5.5. 040 528 1813.
Nuorisotyö:
Puuhakerho 1.-6.-luokkalaisille
Ylikiimingin alakoulussa joka toinen
torstai klo 16?17. 040 7376 955.
Perhetyöntekijä Rauni Juntin tavoittaa numerosta 0400 541 319.
Päiväkerhoasiat Pekka Nevalainen
p. Tervetuloa!
Miestenpiiri su 28.4. Retki on tarkoitettu
haukiputaalaisille. Tarjolla munkkeja,
kahvia, mehua, arpoja. klo 12
kirkossa.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. klo 10:00 Iin seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa.
Esikkoryhmä pe 26.4. Mukaan voi
ostaa pieniä määriä munkkeja ja
simaa niin kauan kuin riittää. Työntekijät ovat tavattavissa
toimipisteessä puhelimessa sovittuina aikoina, varsinaisia aukioloaikoja
ei ole. Voltera tuulilasinpesuneste,
Anna-Maija Juntunen. Tervetuloa
laulamaan kevätlauluja.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus ma klo 9-11 p. Tutustumisretki lähetyspuoti Siipeen, lähtö klo
12.15. Toimittaa Pekka
Soronen, kanttorina Tiina Tuomikoski.
Kolehti Sotaveteraanien keskuudessa tehtävään hengelliseen työhön
Veteraanivastuu ry:n kautta.
Diakoniatyö:
Diakoni Piritta Aatsingin tavoittaa puhelimitse 040 718 2297.
Kotikäyntiasioissa yhteys Päivi Hyryyn puhelimitse 044 947 6994
Yhteisvastuuarpajaisten voittajat
Iin alueen ilmoituksissa.
Kappelintoimisto on suljettu 9.4.2.5., ota yhteyttä Iin kirkkoherranvirastoon 040-848 0078.
Perhekerho to 25.4. Iittalan lasisetti,Aila Jaara. 040 7182 297.
Kuolleet: Arttu Matias Ervasti 83
vuotta.Aarne Eerik Laitinen 90 vuotta.
Iin Rauhanyhdistys
Weljeskerho to 25.4. sisältää: kuljetus, hotelli ja aamupalat
ja lähetysmuseovierailu. 040 8478 936.
Lapsikuoro to 25.4. Su 28.4.
seurat klo 12 ry:llä, puhuvat Heikki
Saarikoski ja Paavo Siikkinen.
YLIKIIMINKI
Messu su 28.4. Rippikoululaiset saavat
illoista merkinnän.
Ilmestyskirja toteutuu -luentosarja
ke 8.5. 040 7376 955
tai Piritta Aatsinki p. ja
poikaleiri 7-10 -vuotiaille 19.?20.6.
Ilm. Ryhmä on tarkoitettu
ensimmäistä lastaan odottaville ja
ensimmäisen lapsensa saaneille
vanhemmille. Lakana, Aapo
Räinä. klo 10
seurakuntatalossa.
Käsikelloyhtye lapsille (yli 9 v)
keskiviikkoisin klo 17 seurakuntatalossa.
Kirkkokuoro keskiviikkoisin klo
18.30 seurakuntatalossa.
Musiikkiryhmiä johtaa Leo Rahko p.
040 7300 408.
Piispankamari lähetyksen kirpputorikahvila avoinna perjantaisin
klo 11-14.
Motoristikirkko to 9.5. Sukkasetti, Ilmi Veijola.
Fleecehuopa, Seija Viinamäki. (Kodin
käyttötavaraa ja somisteita)
Perhekerho pe 3.5. klo 18 seurakuntapäivät ry:llä Erkki Tölli, su 28.4. Kyytiin voi nousta
matkanvarrelta Kuivaniemeltä ja
Oijärveltä. Orava-tarjoiluvati, Anneli Tapio.
Kulhosetti, Matias Kaisto. klo 13
Haukiputaan srk-keskuksessa.
Raju-ilta nuorille ke 8.5. Vapaaehtoisapua
toivoo saavansa nyt usea henkilö
seurakunnassamme. sunnuntai pääsiäisestä sanajumalanpalvelus su 28.4. Seurakuntalaisia palvelee
myös Oulujoen kirkkoherranvirasto,
Koivumaantie 2, 90650 OULU, puh.
(08) 5313 500, on avoinna ma-pe
klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työntekijöiden
suorat numerot:
Piirikappalainen 040 7197 931
Kanttori 040 5237 936
Suntio 040 5220 252
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset
Oulun keskusrekisteristä puh. 045 1393 993.
Haukiputaan Kehitysvammaisten
Tuki ry:n 40-vuotisjuhla su 5.5.
alkaen klo 10 messulla Haukiputaan kirkossa, jonka jälkeen juhla
srk-keskuksessa. Munkit 3
. klo
11-14, siskonmakkarakeitto, 5?/
annos.
Nuorten ilta pe 26.4. Lisätietoja Eeva Pouke p. 11.
Lastenparkki Jäälin kappelilla torstaisin klo 12.30?15. Muissa asioissa voi ottaa
suoraan yhteyttä diakoniatyöntekijään p. klo 12-14
Puttaan Tuvalla. Kaikenikäisten
kohtaamispaikka.
Työttömien ja pienituloisten ruokailu ma 29.4. 040 7033 690.
Yli-Iin seurakuntapiirin virasto on
avoinna maanantaisin ja torstaisin
9-13, muina aikoina päivystäjä on tavattavissa toimipisteessä puhelimessa sovittuna aikana, puh. Voit jättää ennakkovarauksen
Hiljalle ma 29.4. 27
» Torstaina 25. klo 18.30 raamattuluokka Vesa
Kaskella (4-5 lk) Markku Telkkälällä
(6-8 lk), la 27.4. klo 17:30 Iin
seurakuntatalon salissa.
Perhekerho pe 26.4. Oulujoen kirkkoherranvirasto
p. klo 10:00 Kuivaniemen seurakuntatalon salissa.
Ystävänkamari pe 26.4. Helille p. Tervetuloa puurolle.
Aikuisten laulukerho to 2.5. Puhujina Pekka Kujala ja Osmo Sarajärvi.
Kevätmyyjäiset pe 3.5. klo 10:00 Iin seurakuntatalon salissa. 050 531 5262.
Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat
su 28.4. klo 10-12
Jäälin kappelissa.
Perhekerhot Kirkkopirtillä maanantaisin klo 9.30?11.00 ja Jäälin kappelilla perjantaina klo 9.30?11.00.
Perhekahvilat Kirkkopirtillä tiistaisin klo 9.30?11 ja Jäälin kappelilla
torstaisin klo 9.30 . Kilo kahvia,
Rauni Juntti. Lounas Huilingissa, Sari Tolonen. Ilm. klo 14:3015:30.
Hartaus hoivaosastolla to 2.5. Mivitotal Flex -vitamiini,
Sanna Mäenpää. Kattila,
Juho Kurttila. Jalkahoitopaketti, Yrjö Räinä. Lahjakortti Arvo
Kova, Sini Halonen. klo 19
Hannes Hekkalalla (Huhtikuja 24),
Matti Kinnunen.
Seurat su 28.4. ompeluseurat
klo 19 Martti Juutisella. klo 13:00 Kuivaniemen
nuorisoseurantalolla. klo 19
ry:llä. klo 11.00,
Sampolasta klo 11.10, Hyrystä
klo 11.30, Kievarilta klo 11.40 ja
Kuivaniemen kirkolta klo 12.15.
Kahvia tarjoillaan ennen juhlaa alkaen klo 12.30.
Diakoniatyöntekijä Eeva Pouken
tavoittaa puhelimitse 040 7376 955.
Iin sotaveteraanien kahvitilaisuus
to 25.4. 08
3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: Pe 26.4. Käsineitä 2 paria,
Jari Särkelä. Ilm. klo 10 vanhan
koulun lähimmäisen tuvalla.
DIAKONIA
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa diakonian vastaanotolle
ajanvaraus vain maanantaisin klo
9-11 puhelimitse tai sähköpostilla.
Ajanvarausnumero on puh. Toimittaa
Miia Seppänen, avustaa Jaana Kontio ja opiskelija Sanna Mettovaara,
kanttorina Sari Wallin.
Messu su 28.4. Tervetuloa!
Yhteisvastuu-arpajaisissa voittivat:
300. Vesa Jokitalo ja Mikko
Kälkäjä.
Miesten saunailta ti 30.4. Kuljetus järjestetään Oijärveltä ja Kuivaniemestä:
Lähtö Oijärven kyläkirkolta klo 8.15
ja Kievarilta 9.00. Tervetuloa!
Ikäihmisten hengelliset päivät
la 4.5. HOX! Maanantaina 29.4.
ei ole ajanvarausta!
Juttunurkka ma 29.4. OBH-Nordica hierova
lämpötyyny, Aino Ylitalo. 040 749 9121
(iltaisin), smpykalainen@gmail.com
tai Pirkko Tähtelä, p. klo 18
Wirkkulassa. Ystävänkamari
kokoontuu Kuivaniemitalolla seurakunnan toimiston tiloissa. Maalauspaketti, Elsa Saukkola.
Kosmetiikkasetti, Maaria Kinnunen.
Hiusharja,Anna-Maija Tapio. Retkelle ilmoittautuneille
lähetetään retkikirje.
Iloa elämään! Vapaaehtoisapu on
tervetullutta monille kotona asuville
vanhuksille. 040 5898 362.
Lähetyspiiri ti 7.5. Kilo kahvia, Tuulikki Nevalainen. klo 13 Jäälin
kappelissa. Ennakkotilaukset noudettavissa seurakuntakeskuksesta 30.4. ja ti 30.4. Pyhäkouluun kutsutaan
kaikenikäisiä lapsia. Saunasetti, Sanni Valle. Varaa Kirsi Paavolalta 044
5760 019.
MUUT MENOT
Rauhanyhdistys: Su 28.4. Vannepesu, vahashampoo + pesusieni,
Eila Huovinen. klo 17.30 päiväkerho ry:llä,
klo 18.30 raamattuluokka ry:llä.
Su 5.5. Ennakkovaraukset munkeista 4 kpl/2
e, 10 kpl/5 e, 15 kpl/7 e ja sima
1,5 l/ 2,5 e, 10 l/15 e.
Wappukahvila ti 30.4. Kudo
itselle tai lähetyksen hyväksi myyjäisiin. Leipojia,
paistajia, pussittajia kaivataan. klo 10 kirkossa. Aterian hinta 3 ?.
MLL:n Kiimingin paikallisyhdistys
jakaa EU-ruokatukea lapsiperheille
ja vähävaraisille torstaina 25.4. klo 13 Puttaan
Tuvassa.
Omaishoitajien ryhmä ti 7.5. Silmälasien
puhdistusaine + kiillotusliina, Ilmari
Kursu. Ilmoittautumiset parkkiin ma-ke klo 15 mennessä
lastenohjaajille, p. Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 528 1813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki
040 528 1814
Virkatodistukset ja sukuselvitykset
Oulun keskusrekisteristä 08 3161
303.
Rauhanyhdistyksen toimintaa: pe
26.4. 040 848 0078 tai
ii.seurakunta@evl.fi. klo 18:00 Iin
seurakuntatalon salissa. klo 17 Kellon srk-kodissa,
Jokikylä: ompeluseurat pe 26.4.
klo 18.30 Pirjo ja Hannu Holappa
Kiiminkijoentie 1159 B.
Kastettu: Mikael Matti Julius Alikoski,
Alisa Amalia Lauri, Venla Adalmiina
Niemelä, Lilli Lumililja Siuruainen.
Kuolleet: Paavo Armas Sipola 86.
II
Jumalanpalvelukset
4. Mukana seurakunnan
kirkkokuoro ja lapsikuoro. matkat, majoitus
täysihoidolla ja liput Angry Birds
-puistoon. klo 13-14.30
Montin-salissa.
Diakonia- ja lähetyspiiri ti 30.4.,
kevään viimeinen kerta. Suunnittelemme
yhdessä toimintaa. klo 9-12
Seijalle 040 579 3247. Mukana Perfect Home
-tuote-esittelijä Vuokko Kaski. Ke 1.5. Muumimuki, Eemeli
Hyry. erityisruokavaliotietojen kera 25.4. Ranuan eläinpuistoon. klo 20,
löylynheittäjänä Eino Alila.
Kastetut: Matilda Vilhelmiina Kukko,
Lidia Emmiina Hauru.
Kuolleet: Martti Kalervo Törmänen
81, Esko-Veikko Johannes Heloneva 67.
Vappumunkkeja ja simaa ti 30.4.
klo 13- (niin kauan kuin myytävää
riittää) Kk S-marketin edessä ja
Jäälissä ostoskeskuksessa. mennessä Iin kirkkoherranvirastoon p. 040
742 1171. klo 18 srk-keskuksen monitoimisalissa. klo 10:00
Iin seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa. klo 18 Vakkurilassa. klo 17:30 Iin
seurakuntatalon salissa.
Lapsikuoro to 2.5. Ruokailut
ja Linnanmäen huvipuistoranneke
omakustanteisesti. klo 12 Vakkurilassa. Käsisaippua+ käsivoide, Leena Vakkuri. klo 12 Kirkkopirtin päiväkerhotilassa.
Esikkoryhmä ti 30.4. Pesukinnas,Tuomo Anttila. Leirit on tarkoitettu ensisijaisesti
Haukiputaan seurakunnan jäsenille.
Työnhakijoiden perheretki Angry
Birds -puistoon ja yöpyminen Vuokatinrannassa 11.-12.6. klo 18.30
ry:llä, nyyttärit, makkaranpaistoa.
Raamattuluokka pe 26.4. mennessä puh. Keksipaketti, Hannes
Niskala. /5 kpl, sima 3 ?/1,5 litran pullo.
Ennakkotilaukset sähköpostilla seija.
lomma@evl.fi, puhelimitse pe 26.4.
klo 13-16 tai ma 29.4. klo 17.30 ja
kirkkokuoron harjoitus klo 18.30
seurakuntatalossa.
Diakoninen puuro ma 29.4. Tarjolla runsas salaattipöytä.
Arvonnan päävoittona polkupyörä.
Tavaran vastaanotto klo 17 alkaen.
Tervetuloa!
Yli-Olhavan Rauhanyhdistys
Seurat su 28.4. Maksu
suoritetaan ilmoittautumisen yhteydessä. lahjakortti Kärkkäiselle, Sauli
Paaso. Paluu Iihin klo 16:00.
Ilmoittautumiset lapsityöntoimistoon
040-847 8936 tai perhetyöntekijälle
0400-541 319.
Koulupäivystys Valtarin koululla
torstaisin klo 10:30-12:00.
Rippikoulua kesä 3-ryhmälle to
25.4. Laulamme psalmilauluja
ja kuulemme niitä myös alkukielellä hebreaksi. Johtaa
Tuomo Nikkola.
Poikakuoro Pohjantähdet su 28.4.
klo 19 esiintyminen Tuomiokirkon
suuressa poikakuorokonsertissa.
LAPSET JA PERHEET
Pyhäkoulu su 28.4. Hintaan sis. talkoisiin sekä ennakkovaraukset viim.
to 25.4. klo 19:30
Iin kirkossa. Ompelulankaa, Paavo
Liedes. klo 12:00 ry:llä. Munkit
50 senttiä/kpl ja sima 1,5 l/ 2,5 e.
Ennakkoon varatut munkit haetaan ja
maksetaan Wappukahvilaan. Ilmoittaudu
10.5. klo
13:00.
Kansallinen veteraanipäivän juhla
la 27.4. klo 18.30
Jäälin kappelilla.
Eläkeläiskuoro pe 26.4. klo 14
ry:llä.
Kevätmyyjäiset pe 3.5. klo 18.30-22
srk-keskuksessa.
Rakkauslauluja yhteisvastuulle
Musaryhmä su 28.4. Ystävänkamariin voi tulla olemaan ja keskustelemaan, tai tekemään käsillä
vapaaehtoistyötä seurakunnan ja
lähetystyön hyväksi. klo 12:00 Iin seurakuntatalon salissa.
YV-konsertti to 25.4. klo 10 Ylikiimingin
kirkossa, toimittaa Olavi Isokoski,
kanttorina Sanna Leppäniemi.
Diakonian aamupuuro ma 29.4.
klo 9.30 - 10.30.
Perhekerho ma 29.4. Kilo
kahvia, Tiina Soronen. huhtikuuta 2013 » N:o 32
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 28.4. 040
7008 151. Toimittaa Miia Seppänen, kanttorina Jarkko Metsänheimo, mukana soitinryhmä.
Kirkkokahvit.
HARTAUSELÄMÄ
Raamattu- ja rukouspiiri ti 30.4.
klo 18-20 Jäälin kappelilla.
Raamattupiiri to 2.5. Retken hinta
25 ?/hlö, alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Lahjakortti
Kulta-aalto, Aila Jaara. Tervetuloa myös uudet
mukaan.
Esikkoryhmä pe 3.5. Alle 18-vuotiaat huoltajan seurassa. klo 11
seurakuntatalolla.
Lapsi- ja varhaisnuortenkuoron
harjoitus to 25.4. klo 16 mennessä. klo 13:00-14:30 Iin
seurakuntatalon salissa. Lisätietoja Eeva
Pouke p. 4.
sunnuntai pääsiäisestä. Rippikoululaiset saavat
illoista merkinnän.
Kansallinen veteraanijuhla la 27.4.
alkaen klo 10.45 kunniakäynnillä
ja seppeleen laskemisella sankarihaudoilla, jonka jälkeen klo 11.20
juhlaruokailu Martinniemen koululla
ja klo 12.15 pääjuhla Martinniemen
koululla.
Pyhäkoulu su 28.4. Lahjakortti kotipizza,
Oskari Aatsinki.Torkkupeitto, Marjatta
Karjalahti. aika) kirkossa, toimittaa
Olavi Isokoski, kanttorina Leo Rahko.
Veteraanipäivän hartaus la 27.4.
klo 10 kirkossa, toimittaa Pertti Lahtinen, kanttorina Anja Hyyryläinen.
Hartauden jälkeen kunnianosoitus
ja seppeleenlasku sankarihaudalla.
Kahvit seurakuntatalolla.
Torstaikerho tänään to 25.4. klo 12 Kartanonväkikodilla, Pekka Sipilä.
Seurakuntapäivä su 28.4. Myytävänä
vastaleivottuja lämpimiä munkkeja ja
simaa. klo 12 pyhäkoulu Jukka
Klasilalla, klo 18.30 seurat ry:llä,
puhujina: Antti Rautakoski ja Antti
Savela.
KIIMINKI
JUMALANPALVELUKSET
Messu su 28.4. 08-8177
008. 040
7033 690. klo 10
messu kirkossa Olavi Isokoski, klo
13 seurakuntapäivät ry:llä Mika
Tahkola, ma 29.4. klo 19:00
ry:llä.
KUIVANIEMI
4. klo
16-18 Kiimingin seurakuntakodilla.
Huom! Oma kassi mukaan.
KUOROT
Kirkkokuoro to 25.4. Tavarapaketti,
Liisa Kukka-Liedes. lahjakortti Kärkkäiselle,
Vesa Rissanen. klo 18:00 Kuivaniemen seurakuntatalon salissa.
Kuollut: Markku Tapio Klasila 44
vuotta.
Kuivaniemi Rauhanyhdistys
To 2.5. Yhteinen tekeminen voi
olla juttelua, lukemista, laulamista,
ulkoilua, uimahallissa käyntiä - tavallisen ihmisen taidot riittävät. 08 531 3500, avoinna klo 9-16
ma - pe. Lähde mukaan nojatuolimatkalle Israeliin! Oppaana toimii Eeva Pouke, apulaisina
Katri ja Nina. klo 10 kirkossa,
toimittaa Leena Brockman, saarna
Jari Flink, kanttorina Hannu Niemelä.
Puttaan Tuvan lounas to 25.4. klo 10-13. klo 12:00. Kyytiasioissa ota yhteys Kirsi
Paavolaan 044 5760 019.
Lähetysjuhlat Helsingissä 7.9.6.2013. klo
17.30 päiväkerho ry:llä.. Ilm. 040 0835 374.
NUORET
Yökahvila pe 26.4. klo 11?12 Jäälin
kappelilla. Kilo kahvia, Vappu Takalo.
Kilo kahvia, Markku Veijovaara. 040 523
9723. klo 19 raamattuluokka Kaisu ja Veli Kortesalmella.
Su 28.4. klo 10
seurakuntakeskuksen salissa. klo
9.30-10.30 seurakuntatalolla. mennessä
Sirpa Pykäläinen, p. klo 13:0015:00 Iin seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa.
Perheretki pe 7.6. klo 16:30-19:30 Iin seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa.
Mukaan muistiinpanovälineet, Raamattu ja virsikirja.
Nuorten lähetysiltato 2.5. Matkan hinta 100. Ikimark-tuotteita,
Laura Hurskainen. Ilmoittautuminen
to 2.5. Pienet lapset
ovat tervetulleita saattajan kanssa.
Munkkitalkoot ti 30.4. klo
11 seurakuntatalossa. Ja
mikä parasta, omaa osaamista ja
aikaa voi käyttää toisen ihmisen
ilahduttamiseen. Tule juttelemaan, hiljentymään ja toimimaan.
Kahvia ja teetä tarjolla! Tervetuloa!
Porinapiiri ti 30.4. Linja-autokuljetus Iin
seurakuntatalolta klo 12.00 Kuivaniemen nuorisoseurantalolle.
Toinen linja-auto lähtee Oijärven
seurakuntatalolta n. klo 10:00 Kuivaniemen seurakuntatalon salissa.
Perhekerho to 2.5. klo
12 kevätmyyjäiset ry:llä.
Jakkukylä: Pe 26.4. Pääsylippu: lapset alle
4 v ilmaiseksi, lapset (4-14 v) 11?,
aikuiset 12,50?, perhelippu 45?.
Seurakunta tarjoaa matkan ja pienet
eväät perillä. Seuraava kerta
to 25.4.
Vesalan Boxi keskiviikkoisin
1.-6.-luokkalaisille klo 12?17 ja 7.
lk - 18 v klo 16?20.
Nuorten Tampereen retki 19.?21.5.
Ilmoittautuminen osoitteessa www.
oulunseurakunnat.fi/ilmo.
Ylikiimingin seurakuntapiirin toimipiste Harjutie 5, puh. Tervetuloa!
Seurakuntaretki Utajärvelle.
Utajärven seurakuntaretken 29.4.
linja-auton aikataulu 25.4. Puurolle voi tulla jo aikaisemmin.
Seurakuntakerho ti 30.4. Rippikoululaiset saavat
tilaisuudesta diakonia/lähetysmerkinnän. lehteen.
8.15 Kylmälä, 8.20 Oijärven kyläkirkko, 8.30 Jokitupa, 9.00 Hyry.
Kuivaniemen riparilaisten vanhempainilta ke 8.5. Tule tutustumaan ja
oppimaan Raamatun aarteista.
Opettamassa Psalmeista Mika
Pouke. klo 12:00 Iin
seurakuntatalon salissa.
Vappumyyjäiset lähetystyön hyväksi ti 30.4. Seppeleenlaskut sankarihaudoille: Oijärvi
klo 10.45, Iissä klo 11.45, Olhavassa klo 11.45, Kuivaniemellä
klo 12.15. Lähtö klo 8:00 Iin seurakuntatalolta. klo 10:00
Kuivaniemitalossa. Voltera tuulilasinpesuneste, Helvi Matela. klo 7-12
srk-keskuksen keittiöllä. klo 13:0015:00 Iin seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa. 200. Luku 13 ?Viimeinen
maailmanvalta ja luopiokristillisyys?.
Martti Heinonen.
Rukouspiiri torstaisin klo 18 Puttaan
Tuvassa.
Missiokerho, alakouluikäisten raamattu- ja lähetyskerho perjantaisin
klo 16 Puttaan Tuvassa.
Varhaisnuorten leirit kesällä 2013
Isoniemen leirikeskuksessa.
Tyttöleiri 7-10 -vuotiaille 3.-4.6., poikaleiri 10-14 -vuotiaille 5.?7.6., tyttöleiri 12-14 -vuotiaille 17.-19.6. klo 18
ry:llä.
Ompeluseurat pe 26.4. Itsepalvelukirpputorin kassalle, Kauppakuja 2,
ti 30.4. Työkäsineet, Kristiina Kurttila.
Kokkiveitsi, Pekka Jämsä. klo 14 Kultasimpussa ja klo
17 srk-keskuksessa, Kello: seurat
su 28.4. klo 10. mennessä Kirsi Paavolalle
044 5760 019.
Kangaspuut käytettävissä. Hiusharja, Mirja Aalto. klo
18:00-20:00 Iin seurakuntatalon
päiväkerhohuoneessa. Jos kiinnostut,
ota yhteyttä diakonissa Johanna
Kerolaan, p. messun yhteydessä Kiimingin kirkossa.
YLI-II
Sanajumalanpalvelus su 28.4. klo 10:00
Iin kirkossa.Toimittaa Matti Kinnunen,
kanttorina Markku Jaakkola. Lisäksi
yksinlaulua kanttoreiden esittämänä sekä puhallinkvintetin esityksiä.
Vapaa pääsy, kolehti yhteisvastuukeräykseen. ja lisätiedot www.alakkonäämua.
fi. sunnuntai pääsiäisestä sanajumalanpalvelus Oijärven kyläkirkossa
su 28.4. klo 18 Jäälin
kappelilla.
LÄHETYS
Lähetyspiiri ti 30.4. klo 13 seurat ry:llä, puhuvat
Antti Impiö ja Risto Lohi. Kolehti
Sotaveteraanien keskuudessa tehtävään hengelliseen työhön Veteraanivastuu ry:n kautta.
Päivystävä pappi terveyskeskussairaalassa to 25.4. klo 17
seurat ry:llä. Sukat,
Leena Rousu.
Palkinnot saa hakea Iin seurakuntatalolta huhti-toukokuun aikana
3,95 ?/skk (0,09 ?/kg)
SKK
NURMIKON SAMMALPOIS
mustavalkoinen ja
pinkkivalkoinen
koot 33-39
Sma Mineral
PUUTARHAMULTA 50 L
Green Care
Beavers
SKEITTIKENGÄT
kpl
Kylmänen
COCKTAILPYÖRYKKÄ
2x300 g (8,33)
Kylmänen
29
KONSULENTILTA TORSTAINA
90
pr
Antell
?
PUHTI- 400 g (6,22)
LEIPÄVIIPALEET
ESPANJAN
TUOREKURKKU
kg
rs
LÄMMINSAVUSTETUT
PEKONIVIIPALEET
1 kg/vuoka
pkt
vuoka
kpl
kg
HAUKIPUDAS
Avoinna ark. jauhoinen, rutonkestävä Opera
G
· 10 K
(1,19)
· 25 KG
(0,91)
90
11
2290
90
säkki
IN-LOCK
VAIHTOVARSI
4
00
?
VAIN!
KANNUSWURSTI
n. 1,7 kg/tanko
VAIN!
UUTUUS
Rhino
Pouttu
KOTIELÄIMEN
KULJETUSHÄKKI
8
!!!
Nokian
Saarioinen
PORSAAN KYLJYS
plo
n. 3,95 ?/skk (0,07 ?/l)
51590
310
Green Care
säkki
säkki
21 39
90
säkki
19 36
90
SIEMENPERUNAT
. huhtikuuta 2013 » N:o 32
Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja.
Sinunkin ilmoituksesi huomataan!
PUUTARHAMYYMÄLÄMME
AVATAAN PERJANTAINA 26.4.
Kekkilä
PUUTARHA
AVOINNA:
Ark: 9-18
La: 9-18
Su: sulj.
DOLOMIITTIKALKKI 40 KG
50 l, 5 skk (0,06 ?/l)
yksit. yleisperuna van Gogh
. 1,4 kg
36
[
]
koko 40 tilapäisesti
loppu!
450 g (8,77)
setti
16
90
kpl
Nokian
värit: sininen ja punainen
koot: 21-36
90
PERJANTAINA
PIHAMYYNNISSÄ
HULLUN HALPAA
WC- JA TALOUSPAPERIA!
GRILLITASSU
VIKLA
LASTEN
KUMISAAPAS
koot 34-50
pr
395
795
95
3
2 RS00
5
95
8
!!! 49
2
99
0
600 g (6,58) sis. 28
» Torstaina 25. 11,95/pkt
XTREME CLEAN
HAMMASHARJA
säkki
SHOKKIHINTAAN!
Saarioinen
FINISH POWERBALL
KONETISKITABLETTI
Jordan
59
00
ELINTARVIKEOSASTOLTA
Pouttu
1l
· 40 KG
IN-LOCK LEHTIHARAVA
+VAIHTOVARSI
Classic
8
KEVÄTRUISKUTE
10 kg (1,99) 20 kg (1,84) 40 kg (1,47)
· 10 KG · 20 KG
?
Sun 7E
NURMIKON KEVÄT&KESÄ
· 10 KG · 20 KG
90
pr
SKK
00
?
10 kg (2,19 ?/kg) 20 kg (1,99 ?/kg)
29
95
40 kg, 3 skk (0,08 ?/kg)
yksit. 30x30x50 cm
95
STRONG
KUMISAAPAS
pkt
14
4
95
6
95
kg
n. 1 kg, suolattu
IN-LOCK
LAPA 42 CM
95
säkki
95
2 KPL
8
säkki
Pouttu
!!!
PORSAAN
ULKOFILEEPALA
95
YHT.
90 kpl, 1581 g
(5,66) Norm. varhaisperuna Timo
. savupekoni,
lihaisa jalopeno-juusto
90
5
kpl
kg
HÄJY MIX
GRILLIMAKKARA
n. 040 864 3803
facebook.com/
saastokuoppa. 7-21
la 7-18, su 12-18
p. kesäperuna Annabelle