vsk . N:o 33
HAUKIPUTAAN . YLI-IIN . IIN . KIIMINGIN . YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
EI JÄNNITÄ YHTÄÄN
Ylikiimingin koulun kolmasluokkalaista Ella Kauppilaa
ei jännittänyt yhtään, kun tyttö koko uuden Oulun
ensimmäisenä liikkuvan hammashoidon asiakkaana
hyppäsi hoitotuoliin.
Suuhygienistit Jaana Ainali ja Tea Kärkkäinen ovat-
kin sitä mieltä, että tuttu ympäristö saattaa helpottaa
mahdollista pelkoa tarkastustilanteessa. KUIVANIEMEN . Samalla avautuu hyvä mahdollisuus tehdä yhteistyötä koulun kanssa
lasten ja nuorten suunterveyden parantamiseksi.
Sivu 3. Nyt kaikki
on kiinni asukkaista itsestään.
Sivut 8-9
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 27.4.2017
48. VALOKUITU JÄÄLILÄISTEN NÄPEISSÄ
Jäälissä ei enää olla kaukana siitä hetkestä,
että valokuitua aletaan rakentaa. PATENIEMEN
Tus-
kin sinulla mitään ajokorttia onkaan, et ainakaan saisi omistaa sellaista.
Jälkien perusteella, ja
kuvan ottamisella kyllä sinut vielä jäljitetään. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Muualla maailmassa ovien edustalla tapahtuva tupakointi on
kielletty ja tupakoitsijat älyävät harjoittaa pahettaan paikoissa, joissa tupakansavulla
ei pilata muiden hengitysilmaa.
Tekopyhä Iin kunta
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Joudut
maksamaant viulut ihmisille, joille aiheutat haittaa.
Onneksi kaikki, joilla moottorikelkka ei ole noin tyhmiä. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Se, että ihmiset jopa tulevat peleihin nähdäkseen kunnon tappeluita, on väärin ja
kertoo kyseisistä ihmisistäkin ehkä jotain. Jos he kuvittelisivat jonkun tekevän heille itselleen tismalleen samoja asioita hallin ulkopuolella
kuin mitä kaukalossa tapahtuu, erittäin todennäköisesti
ääni kellossa muuttuisi.
Urheilijoiden ja urheilun
seuraajien olisi nautittava
urheilusta itse urheilun takia. Nyt on
menty liian pitkälle.
Jää on erittäin kovaa, ja sen
päällä tapahtuneet asiat voivat muuttua pienistä isoiksi
hetkessä, vaikkeivat ne kovin harmillisilta vaikuttaneetkaan. Ihmiset hurraavat,
kun oman joukkueen pelaaja
saa terävällä nyrkiniskulla kiivaan tappelun päätteeksi lyötyä vastustajan kanveesiin ja
kun joukkueen köriläs taklaa
vastapuolen pelaajaa avojäällä toisen lentäessä korkeassa
kaaressa päätyen lopulta jään
pintaan. Tekoa yritetään perustella sillä, että hän ?eläy-
tyi tilanteeseen?. Lisääntyneen
väkivallan ja tekojen seuraamusten ?laimeuden. Kirjastoon sai mennä
paksun savumuurin läpi. Oulun
on tehtävä lisäksi ratkaisuja henkilöstömäärästään, kun suuren kuntaliitoksen
irtisanomissuoja-ajat tulevat päätökseen.
Oulussa nousee varmasti jälleen kerran keskusteluun kouluverkko. Harkitsemattomia, mutta samaan aikaan tahallisia ylilyöntejä sattuu aivan liian usein ja silloin
tällöin pelaajat eivät edes ymmärrä tehneensä väärin toisen loukkaantumisesta huolimatta. Kuitenkin koko halli
hiljenee, kun lyöty tai taklattu pelaaja jääkin makaamaan
jään pintaan liikkumattomana. vuoksi
kuva jääkiekosta on muuttunut erilaiseksi. Kyllä se laki koskee sinuakin. Vaikutat täysin järjettömälle, jo
kirjoitustasi lukiessa.
Mitä kirjoitat, sen tietää
mitä päässäsi liikkuu,. Joka lajiin kuu-
luu ominaispiirteitä, mutta
vaikka on olemassa hieman
?rajumpia. 2
» Torstaina 27. Kanadalainen Billy Coutu sai vuonna 1927 elinikäisen pelikiellon NHL:ään kun
hän oli hyökännyt peliä tuomaroineen tuomarin kimppuun. Nykyäänkin otteluiden
aikana tapahtuneista tahallisista ja myöskin tahattomista
väkivaltateoista jaetaan kauden aikana useita pelikieltoja.
Jääkiekkoväkivalta, joka
käsittää muun muassa taklaukset ja tappelut, koetaan
nykypäivänä jopa osana lajia.
Ihmiset tulevat peleihin kokeakseen todellisen jääkiekkojuhlan tunnun, jota värittävät
juuri mainitut taklaukset ja
tappelut. Iin alueelta löytyy vahva keskittymä taiteen eri
osa-alueiden lahjakkuutta
ja osaamista.
Opiston ja taidekoulun
osaavien ja innostavien
opettajien ansiosta nämä
Iin alueen lahjakkaat ihmiset saavat mahdollisuuden
kehittää ja esiin tuoda osaamistaan.
Laulun opettajat Johanna Niskanen, Suvi-Tuuli Kaleva ja Lauri Koski. Tahaton törmäys voi aiheuttaa toisen pelaajan vakavan loukkaantumisen, ja harmillisen usein
myös uran loppumisen. Yleensä myös pelaajan loukkaantuminen vaikuttaa pelaajan itsensä lisäksi hänen perheeseensä, kun toinen tulonlähde viedään pois ja perheen isä
tai äiti on saattanut jopa vammautua pysyvästi. 14. huhtikuuta 2017 » N:o 33
TOIMITTAJALTA
Uudet valtuustot pian töihin
Huhtikuun vaaleissa valitut kuntien
valtuutetut ovat jo lähtökuopissa kesäkuussa alkavaa valtuustotyöskentelyä
varten. Ne määrittävät uusille valtuustoille tietyt talouspuitteet.
Kummankin kunnan elinvoimaa ja
vetovoimaisuutta olisi kyettävä lisää-
mään. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Viisasta alueajattelua täytyy käyttää Iissäkin, sillä
kunta on laaja ja paljon muutakin kuin
vain kunnan taajama.
Pekka Keväjärvi
pekka.kevajarvi@rantapohja.fi
KESKUSTELEMME»
Väkivalta ei kuulu jääkiekkoon
Jääkiekkoväkivaltaa on ollut
olemassa yhtä pitkään kuin itse jääkiekko. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Olette
tehneet arvokasta ja hienoa
työtä tämän upean illan aikaansaamiseksi!
Puvustus, orkesteri, valot,
tekijät, kaikki te ansaitsette
suur-kiitokset!
Sanna Koivisto
Laki koskee kaikkia
Sinulle nimimerrki Moottorikelkalla pääsee tiistain
Rantapohjassa. Kyllähän rajun nyrkkeilyottelunkin tuloksen tultua
julki pelaajat saattavat kätellä tai jopa halata - vastustajaa
on kilpailusta huolimatta aina
kunnioitettava. Kilpailutilanteissa tunteet kuumenevat ja
vahinkoja voi sattua, mutta ei
tahallinen väkivalta saa mielestäni kuulua yhteenkään lajiin. Kun hätä on suurin, on
apu ihmeen ?lähellä?.
Kiitollisena.
Hilkka Kuivalainen
Savuton Iin kunta. Hurraus loppuu. Iissä on
pohdittavana päivähoidon järjestelyt.
Iissä kuntalaisia tulee kovasti puhuttamaan se, millainen uudesta monitoimihallista lopulta tulee.
Kummassakin kunnassa olisi kyet-
tävä keksimään lääkkeitä liian suureksi kasvaneen työttömyyden, erityisesti
nuorisotyöttömyyden, hoitamiseen paremmalle tolalle.
Moni haukiputaalainen, kiiminkiläinen ja yli-iiläinen ja ylikiiminkiläinen
on kokenut viimeisten vuosien aikana,
että uusi Oulu ennemminkin heikensi kuin parasi heidän alueittensa asemaa ja palveluja. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Toivottavasti virkavaltakin huomasi kirjoituksesi ja sitä tässä tarvitaankin
nyt avuksi.
Kyllä vielä kiinni jäät
astaan rajuna lajina, eivätkä
enää niinkään paljon urheiluna. Taustalla työskentelevät työryhmät, joissa pohditaan esimerkiksi lautakuntapaikkojen jakoa.
Rantapohja haastatteli vaalien alla
alueensa molempien kuntien ykkösjohtajat, jotka linjasivat kuntiensa tulevan
valtuustokauden suurimpia haasteita.
Sekä Iin kunnanjohtaja Ari Alatossava
että Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala korostivat tietenkin järkevää taloudenpitoa ja velkamäärän pitämistä kurissa. Valtuuttettujen tupakkatauko pidettiin Nätteporin avonaisen oven
edessä. Toivottavasti alkavalla valtuustokaudella pystytään vakuuttamaan kuntalaiset siitä, että he saavat
tasavertaista kohtelua. helmikuuta
1905 kanadalainen Allan Loney oli ensimmäinen pelaaja,
jota syytettiin murhasta hänen nuijittuaan vastapuolen
pelaajan kuoliaaksi pelin aikana. Kenenkään ei tulisi joutua vakavien rikkeiden kohteeksi jääkiekkokaukalossa
vain sen takia, että se ?kuuluu lajiin?.
Juulia Jokelainen
TEKSTARIT»
Tuomelan miehille Päkkikankaalle sydämellinen kiitos!
Olette pelastaneet ainakin yhden mummon hukkumasta lumeen tänäkin talvena Pihlajakarissa. lajeja, kuten nyrkkeily, vapaaottelu tai miekkailu, ei näissäkään lajeissa ole
päämääränä oikeasti satuttaa vastustajaa. Oulussa joudutaan pohtimaan
tarkkaan sote-ratkaisun vaikutuksia.
Iissä sote-asiat ovat jo kuntayhtymän
hoidettavana.
Iissä valtuutettuja odottaa päätösten
tekeminen kunnan hallintorakenteesta,
myös Oulussa pohdintaan tulee organisaatio- ja päätöksentekorakenne. Iin kansalaisopistolle. Jäällä tapahtuneita väkivaltatekoja on pyritty monin keinoin vähentämään, mutta silti joka vuosi
vähintään yksi pelaaja lähes
jokaisessa liigassa pelaa viimeisen pelinsä omasta tahdostaan riippumatta. Kaukalossa tapahtuneita tekoja
ei niiden karsimisen yrittämisestä huolimatta kuitenkaan ajatella tarpeeksi vakavasti, sillä kun ajattelee asiaa
eri perspektiivistä, esimerkiksi kuinka vastaaviin tekoihin
suhtauduttaisiin, jos ne olisivat tapahtuneet keskellä kirkasta päivää kaukalon ulkopuolella - olisivat seuraamukset taatusti aivan erilaiset.
Pääasia urheilussa on siitä
nauttiminen. Useat ihmiset näkevät jääkiekon aino-
Iistä löytyy vahvaa osaamista
Kiitokset hienosta illasta
21.4
vsk . Vaikka laitteisto onkin
helposti kuljeteltava, ei ole
tarkoituksenmukaista, että ollaan päivä siellä ja toinen täällä. N:o 33
TEE A TUNTURI
Liikkuvan hammashoidon suuhygienistit Jaana Ainali ja
Tea Kärkkäinen pystyttivät hoitoyksikön ensimmäistä
kertaa tiistaina Ylikiimingin koululle terveydenhoitajan
huoneeseen.
Liikkuva
hammashoito
saapui
Ylikiiminkiin
Ensimmäisenä tarkastusvuorossa kolmasluokkalaiset
»»Teea Tunturi
»»Ylikiiminki
Kun hammaslääkärin
palvelut loppuivat
Ylikiimingistä Ouluun
liittymisen myötä,
käytettiin lapsia suuhygienistin tarkastuksessa Kiimingissä
koulupäivän aikana.
Tällä viikolla liikkuva
hammashoitola laskeutui Ylikiimingin
koululle tarkastuksia
tekemään.
Oulun kaupunki sai liikkuvan hammashoidon laitteiston käyttöönsä tammikuussa tänä vuonna. Näin työhön tulee hyvä rutiini ja selkeä ryt-
mi, Niemelä arvioi.
Ylikiimingin koululla
suuhygienistit pystyttivät
taitettavan hoitotuolin ja
laitteistonsa ensikäynnillä terveydenhoitajan huoneeseen.
??Tähän liikkuvan yksikköön kysyttiin vapaaehtoisia, ja halusin lähteä mukaan, koska on hienoa päästä tekemään ennaltaehkäisevää työtä lasten ja nuorten parissa ja ihan uudenlaisessa ympäristössä, Tea
Kärkkäinen kertoo.
. Pitemmän
tähtäimen suunnitelmissa
on, että liikuteltavaa yksikköä voitaisiin käyttää vaikka kaikissakin hammashoidon tarkastuksissa kouluilla.
??Tämä tarjoaa lisäksi
myös hyvän mahdollisuuden tehdä ennaltaehkäisevää työtä kouluilla ja järjestää vaikkapa teemaviikkoa yhdessä koulujen kanssa, Niemelä sanoo.
Jatkotoimet
kiinteässä yksikössä
Liikkuvan hammashoidon
henkilökunta tekee vain tar-
Päivän ensimmäinen tarkastettava Ella Kauppila on oikomishoitojen myötä tottunut hammastarkastuksessa kävijä. Laitteisto on tosi kätevän oloinen ja ainakin näin
alkuunsa tämä tuntuu oi-
kein toimivalta järjestelyltä, Jaana Ainali toteaa.
Marja-Liisa Niemelä kertoo, että laitteistoa on testattu etukäteen ja käyntejä on suunniteltu huolella.
Isoimmat haasteet ovat kohdistuneet aikataulutukseen
ja siihen, että koulupäivät
oppilailla ovat melko lyhyitä ja suuhygienistien työpäivät taas tätä pidempiä.
Liikuteltava hoitoyksikkö maksoi Oulun kaupungille noin 20 000 euroa. Myös Haukiputaan alueelle on suunnitelmia, kertoo palveluesimies MarjaLiisa Niemelä.
Jos kokemukset liikkuvasta yksiköstä osoittautuvat
hyväksi, toimintaa voidaan
laajentaa myös muille alueille
tai uusille kohderyhmille kuten ikäihmisille. Nyt on käynnissä kokeiluvaihe, jona aikana hiotaan
toimintatapoja ja käytännön järjestelyitä. Tämä on tosi kiva, että saa omalla koululla vaan
käydä tarkastuksessa.. Tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona suuhygienistit Jaana Ainali ja Tea Kärkkäinen olivat laitteiston kanssa koululla tarkastamassa kaikkien koulun kolmasluokkaisten hampaat.
. huhtikuuta 2017
48. 3
Torstaina
27. Se
sisältää hoitotuolin, hoitoyksikön, lampun ja kaksi tuolia sekä joitain pientarvikkeita.
Aamu Pohjola odotti vuoroaan hammastarkastukseen.
. Tarkoitus
on, että toiminnasta tulee
säännöllistä alkuvaiheessa
Ylikiimingissä sekä Yli-Iissä, jossa aloitamme syksyllä. ?
Ei jännitä yhtään.
kastuksia, ja siinä havaitut
vaadittavat toimenpiteet
tehdään edelleenkin kiinteässä hoitoyksikössä eli esimerkiksi Kiimingin hyvinvointikeskuksessa.
Jatkossa on tavoitteena,
että liikkuva suunhoidon yksikkö olisi samassa kohteessa kerralla viikon tai kaksi,
jona aikana ehdittäisiin tehdä tarkistukset kaikille, joille on tarkoituskin.
?(J.Kekäle)
Irmeli Hietapelto
Iin seurakunta. Mekin olemme lampaita,
jotka eivät selviä itsekseen. Iin ja Kuivaniemen pelimannit sekä
Haminan koulu vastaavat
musiikkiesityksistä. Lampaat eivät selviä itsekseen, ne
tarvitsevat hoitajaa, paimenta. Jeesus sanoo: . 7.4.2017 Oulun kaupungin sairaala
Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella.
Syvästi kaivaten
Elsa
Päivi perheineen
Ilkka perheineen
Jenni
Ville
Irja-sisko perheineen
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Hautauspalvelua
taidolla ja kokemuksella.
Yksilölliset hautakivet
Kovan kiviveistämöltä.
Asemakatu 21 90100 Oulu p. Niin kuin paimen iloitsi löydettyään lampaansa,
niin Taivaan Isäkin iloitsee ihmisestä, joka tulee Jeesuksen, hyvän paimenen lampaaksi.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: . Me ihmiset
olemme kuin lampaita. Kun lapset huutelivat lampaille aidan takaa ja heiluttelivat tukkoja tuoretta heinää käsissään, lampaat tulivat aidan luokse syömään lasten antamaa
heinää. Tätä ennen on seppeleenlasku
kello 10.30 Oijärven sankarihaudalla, kello 11 Olhavassa, kello 11.15 Iissä ja kello
11.30 Kuivaniemen sankarihaudalla.
Pääjuhlassa Merihelmessä
Iin kunnanjohtaja Ari Alatossava pitää juhlapuheen
ja rovasti Tapani Ruotsalainen tuo seurakunnan
tervehdyksen. Hän on ylösnoussut, elävä hyvä paimen. Jeesus on ristillä antanut henkensä meidän puolestamme. Opettaessaan ihmisiä Jeesus kertoi vertauksen paimenesta, joka periksi antamatta etsi yhtä kadonnutta lammastaan, kunnes
löysi sen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut. (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 Ii p. Jeesus on hyvä paimen, me olemme Hänen lampaitaan. Maanantaisin on ruuhkaa ja
silloin ajanvaraukseen toivotaan soitettavan vain
kiireelliset asiat.
Perjantai 28.4.
+5°
H AU TAUSPA LV ELU T OULU II
Rakkaamme
Varatun ajan voi perua tai siirtää osoitteessa
www.oulunkaarenomahoito.com.
oulunkaari.com
Veteraanin
iltahuuto
juhlistaa
päivän
»»Rantapohja
»»Rantapohjan alue
Kansallista veteraanipäivää
vietetään tänään torstaina
teemalla on Sinun veteraanipäiväsi.
Iin virallinen juhla järjestetään Merihelmessä Kuivaniemellä kello 12 alkaen. ( Joh.10:14) Me
kuulemme hyvän paimenen äänen Raamatussa ja saamme
oppia tuntemaan Häntä, millainen Hän on. Me voimme nytkin kuunnella Jeesuksen, hyvän paimenen ääntä ja seurata Häntä. Hän pitää minusta huolen. Raamatussakin puhutaan lampaista. Minä olen
hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi
lampaiden puolesta?. Kaikissa elämämme vaiheissa saamme turvautua hyvän paimenen johdatukseen ja huolenpitoon.
. Hän pitää minusta huolen. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
l
l
l
l
Hauskat kekkerit
taas vietettiin,
synttäreitämme
kun juhlittiin.
Kiitokset
muistamisesta.
Riitta
Mikko
HARTAUS»
Mukana elämän kulussa.
Rantapohja
Oulunkaaren hammashoidossa käytössä
yhteinen ajanvaraus
Iin, Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan hammashoidon ajanvarausnumeroihin vastataan keskitetysti,
joten puheluun vastaava työntekijä voi olla muussakin kuin soittajan omassa kunnassa.
Ajanvarausnumerot ovat säilyneet ennallaan.
Ii ja Kuivaniemi: 08 5875 6537
Ajanvaraukseen ilmoitetaan nimi ja kotikunta.
Soittopyyntö jätetään vai kerran, hammashoidosta soitetaan takaisin. Ja
vihreällä niityllä Hän antaa minun levätä. 4
» Torstaina 27. Jeesus oikeasti, todellisesti rakastaa
jokaista ihmistä, omaa lammastaan. Hyvä paimen
tuntee meidät, Hän tietää, mitä meille kuuluu. huhtikuuta 2017 » N:o 33
PÄIVIEN VIRRASSA
Viikko 17
Aurinko nousee 4.58 ja laskee 21.36.
Nimipäiviä
Torstai: Merja
Perjantai: Ilpo, Tuure, Ilppo
Lauantai: Teijo
Sunnuntai: Miia, Mira, Mirva, Mirka, Mirja, Mirella,
Mirkka, Mirjami
Maanantai: Vappu, Valpuri
Päivän nimi
Nimi Merja tulee suomensukuisen muinaiskansan, merjalaisten nimiestä. Herra on minun paimeneni, minulta mitään ei puutu.
Hän levon antaa ja ravinnon, eikä Hän koskaan muutu. Hän on minun
kärsivä Jumalani. Hyvän paimenen huolenpito on jokaista varten. Lopuksi kuullaan Veteraanin iltahuuto.
Haukiputaan kirkossa
on veteraanipäivän hartaus torstaina kello 11, jonka
jälkeen on seppeleenlasku
sekä kahvitilaisuus seurakuntakeskuksessa.
Kiimingin lukiolla järjestetään Kiimingin veteraanipäivän juhla, jossa juhlapuhujana on Oulun lukioiden
johtaja Pekka Fredriksson,
seurakunnan tervehdyksen
tuo kirkkoherra Pauli Niemelä ja lisäksi kuullaan musiikkia ja lausuntaa.
Yli-Iin veteraanipäivän
kirkkohartaus ja seppeleenlasku on torstaina kello 10.
Oulun kansallinen veteraanipäivänjuhla on torstaina kello 13?15 Kastellin monitoimitalossa.
Hyvä Paimen
Olimme kesäisellä retkellä lasten kanssa niityn laidalla
katsomassa lampaita. Elämän pimeässä laaksossakin Herra on miedän kanssamme, Hän
suojelee ja johdattaa paimensauvallaan. 116:3-4
Kopista nokkas loukkoon,
että kelepaat muitten joukkoon.
Iiläinen sananparsi
ILMOJA PITELEE
Torstai 27.4.
+3°
+3°
+3°
+4°
+3°
+3°
+4°
+5°
+5°
+4°
+5°
Lauantai 29.4.
+6°
+7°
+6°
+7°
+5°
+6°
Sunnuntai 30.4.
+3°
+3°
+3°
+4°
+4°
+5°
Maanantai 1.5.
+4°
+4°
+5°
l
Reino Ilmari
PAAKKARI
+5°
+3°
+5°
Kanssasi surun kohdatessa.
s. Lampaat tarvitsevat huolenpitoa, ruokkimista ja suojelua.
Mitä mieleesi tulee, jos ajattelet Jeesusta hyvänä paimenena, jonka hoidossa saat elää. Hän antaa henkensä puolestani. 18.5.1935 Ii
k. Silloin minä huusin Herran nimeä: "Herra! Pelasta minut!"
Ps. Me tarvitsemme hyvää paimentamme, Jeesusta ja Hänen huolenpitoaan. Merja lisättiin nimipäiväkalenteriin
vuonna 1950.
Kuoleman köydet kiertyivät
ympärilleni, tuonelan kauhut ahdistivat minua, minut valtasi tuska ja murhe.
0445104943
Iin Kärkkäisen aukioloajat:
ma?pe 9.00?21.00
la
9.00?21.00
su
10.00?18.00
Ii, Sorosentie 2, 010 430 3820
www.karkkainen.com. huhtikuuta 2017 » N:o 33
t
u
n
a
v
s
a
k
n
o
o
i
s
o
u
s
n
e
e
r
u
Su
PERÄKONTTIKIRPPIS
K ESÄ N
LAUANTAI SI
Alkaen
La 6.5.
klo 10-16
!
a
o
l
u
t
e
v
t er
Kesä käynnistyy mukavasti Iin myymälän peräkonttikirppiksellä! Tule sinäkin mukaan myymään
käytetyt tavarasi asiakaskylläiselle
markkinapaikalle. Opit myös laskemaan
stressitasoasi tehokkaalla
itsehoitomenetelmällä.
Luennoitsija:
Stressinhallintavalmentaja, FM Henna
Haapala
Lisätiedot: avainhyvinvointiisi.fi
Ilmoittautumiset 9.5. Tervetuloa mukaan!
Vapaudu stressistä,
tee tilaa
levollisuudelle
Luento Iin Kärkkäisellä
to 11.5. mennessä p. 5
» Torstaina 27. klo 18- 19.30
sis.pääsy 25 e
Talvirenkaita nyt
poistohinnoin!
TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ
Luennolla kuulet, mikä on
tutkimusten mukaan suurin syy
stressiin
08 563 5700
Hammaslääkärit
p. Tämä johtuu siitä, että nykyisen lainsäädännön mukaan yhdessä kunnassa saa toimia vain
yksi evankelisluterilainen
seurakunta tai seurakuntayhtymä. Varapuheenjohtajaksi valittiin
ryhmän ääniharava Jenna
Simula.
Sihteeriksi valittiin valtuustoryhmän ulkopuolelta edelleen Mia Pelkonen.
YLEIS- JA ERIKOISLÄÄKÄRIT
Yleislääketiede
Susanna Boman
Päivi Hirsso
Janne Liimatainen
Fysiatria
Sinikka Levoska
Ihotaudit
Toni Aho
HAMMASLÄÄKÄRIT
Merja Jokela
Heikki Kiviahde
Birgitta Kropsu
Elina Niemi
Anu Palosaari
Timo Ruotsalainen
FYSIOTERAPEUTIT
Timo Halonen
Pekka Kyllönen
Korva-, nenä- ja
kurkkutaudit
Erkki Rantaiso
Naistentaudit
Annaleena Räsänen
Saila Siira
Neurologia
Hannele Havanka
Psykiatri,
nuorisopsykiatri
Anna-Liisa
Hannula-Tukiainen
Psykologi
Jussi Tukiainen
Ajanvaraus
Yleis- ja erikoislääkärit
p. Liikevaihto oli
vuonna 2016 hiukan alle 1,1
miljoonaa euroa.
Yhtiön toimitusjohtajan
Pekka Keväjärven mukaan
tulosparannus saavutettiin
toiminnan tehostamisella
sekä sillä, että yhtiön liikevaihto saatiin kasvuun.
Rantapohja koki lehtenä
yhä lievää levikinlaskua,
mutta se oli huomattavasti
pienempää kuin takavuosina. 08 563 5720
Netissä 24 h
Haukiputaan Lääkärikeskus, Jokelantie 1, Haukipudas
www.haukiputaanlaakarikeskus.fi
Raudaskoski
jatkaa
johtajana
»»Rantapohja
»»Oulu
?
Vasemmistoliiton Oulun valtuustoryhmä valitsi sunnuntaina pidetyssä järjestäytymiskokouksessaan uuden
valtuustoryhmän johtohenkilöt. Vuosittain Jakkukylän hautausmaalle haudataan alle kymmenen vainajaa.
?Iin seurakunta järjestää
elokuussa jakkukyläläisille
infotilaisuuden seurakuntajaon muutoksesta. Kuntajaon muutos
tulee voimaan 1.1.2018.
?Kuntajaon muutos vaikuttaa myös seurakuntajakoon: ev.lut. Oulujoen
seurakunnan seurakuntaneuvosto ja Iin seurakunnan kirkkovaltuusto tulevat todennäköisesti molemmat tekemään aloitteen seu-
Jakkukylän osakuntaliitos Iin kuntaan vaikuttaa myös
seurakunnan toimintoihin.
rakuntajaon muutoksesta.
Seurakuntajaon muutoksesta päättää Kirkkohallitus.
?
Hautausmaa?siirtyy
Iin seurakunnalle
?
Oulun seurakuntayhtymän
omistuksessa oleva Jakkukylän hautausmaa jää Iin
kunnan ja Iin seurakunnan
alueelle. Rantapohjan levikki pieneni vuonna 2016 enää vain
0,7 prosenttia. Tähän saakka Jakkukylä on ollut osa Oulujoen seurakuntaa. kirkkoon kuuluvat Jakkukylän asukkaat
siirtyvät Iin seurakunnan jäseniksi. Sen yhteispinta-ala on
noin 0,7 hehtaaria. Sihteeri toimii puheenjohtajien rinnalla myös ryhmän neuvottelijana.
myös seurakuntajakoa
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
»»Rantapohja
»»Yli-Ii/Ii
?
Valtiovarainministeriö on
päättänyt?siirtää Oulun kaupungista niin sanotun Jakkukylän alueen osaksi Iin
kuntaa. Ryhmän suurin on Alasatakunta -lehti 9 124 kappaleen levikillään.
Rantapohja Oy:n tilinpäätös vuodelta 2016 hyväksyttiin yhtiökokouksessa 18.4.
Juha Vuorio
jatkaa
johdossa
»»Rantapohja
»»Oulu
Perussuomalaisten Oulun
valtuustoryhmä kokoontui
sunnuntaina vaalien jälkeiseen järjestäytymiskokoukseensa, jossa muun muassa valittiin ryhmän johtohenkilöt.
Ryhmän puheenjohtajana jatkaa Juha Vuorio. huhtikuuta 2017 » N:o 33
Rantapohjalla hyvä vuosi 2016 Jakkukyläliitos muuttaa
»»Rantapohja
Rantapohja Oy ylsi vuonna
2016 tyydyttävään tulokseen. Tulos oli
selkeästi voitollinen usean
heikommin menneen vuoden jälkeen. Rantapohjan
tarkastettu levikki oli vuonna 2016 7 866 kappaletta.
Levikkinsä tarkistuttaneiden 2-päiväisten lehtien joukossa Rantapohja on Suomen toiseksi suurin. Tilaisuudessa esitellään Iin seurakunnan toimintaa ja keskustellaan jakkukyläläisten
toiveista uutta seurakuntaa
kohtaan.. Yhtiön tulos oli hiukan
yli 70 000 euroa. kirkon jäseniä on noin
350 henkilöä.
?Seurakuntajakoa valmistellaan sekä Oulun seurakuntayhtymässä että Iin
seurakunnassa. Hautapaikkoja on noin 600, tällä
hetkellä sinne on haudattuna noin 500 vainajaa. 08 540 9907
Fysioterapeutit
p. Alueella on asukkaita noin 400, heistä ev.lut. Valtuustoryhmän puheenjohtajna jatkaa kuluvan
kauden puheenjohtaja Mikko Raudaskoski.
Varapuheenjohtajaksi
valittiin Mikko Viitanen.
Ryhmän sihteeriksi valittiin
Anne Huotari. Sen vuoksi suunnitelmissa on, että Jakkukylän hautausmaa siirtyy Iin
seurakunnalle.???
?Jakkukylän hautausmaa
on ollut käytössä vuodesta
1937. 6
» Torstaina 27
Työstään hän on aina
nauttinut ja nauttii edelleen.
. Parina kesänä
hän sai tehdä liikunnanohjaajan töitä Kiimingissä ja
vuonna 1981 alkoivat vakituiset työt.
Alan valinta oli itsestään-
selvyys urheilijanuorukaiselle, jonka juoksu-uraa kesti vuodesta 1971 vuoteen
1981.
. Ikimuistoisessa juoksussa henkilökohtainen ennätys parani
7,6 sekunnilla ja maaliviivan mies ylitti ajassa 3.51,6.
Aika alittaa jopa Paavo Nurmen ennätyksen, joten kovaa mentiin, tosin eri vuosikymmenellä.
Kari Näppä on syntynyt
Oulussa 29.4.1957. 7
» Torstaina 27. Kirjoitus osui
etenkin siksi, että se koski
aurinkoenergiahankintoja.
Kirjoittaja oli törmännyt aurinkosähkön ostajiin, jotka olivat maksaneet järjestelmistään ylihintaa, järjestelmät olivat puutteellisia,
tai ne eivät olleet ostajalleen
kannattavia.
Aurinkoenergian puolestapuhujana harmistuin.
Vaikka aurinkoenergia ja uusiutuva energia ylipäätään
ovat puhtaan ympäristön
ja hyvän omantunnon valintoja, näen ne kannattavina etenkin sijoitusmielessä.
Milloin aurinkosähkö sitten on hyvä sijoitus. Tirin Taiston kanssa mentiin Ynniin vuonna 1971 ja siitä se alkoi.
Verenperintöä taisi tulla
isältä, joka pelasi pesäpalloa ja juoksikin, Kari Näppä kertoo.
Mitaleita tuli sekä nuorten että aikuisten sarjasta
niin SM-radoilta kuin maaotteluistakin. Päämatkoina
olivat 1500 metriä (3.51,1)
ja 800 metriä (1.51,6), mutta
viestikultaa on myös 4x100
metriltä.
. Monestako sijoituskohteesta voit sanoa samaa?
Aurinkoista kevättä!
Heidi Takalo
Kirjoittaja toimii johtavana energiainsinöörinä Iin Micropolis Oy:n
EnergiaPlus -projektissa,
jonka päärahoittaja on
Euroopan aluekehitysrahasto. Kainuun prikaatissa Kajaanissa olin ja kersantiksi
ylennettiin, mutta aika vähän oli paikalla varsinkaan
kesällä, jolloin aika mene
treeneissä ja kisoissa.
Nyt, 60-ikävuoden lähestyessä kahden lapsen isä ja
neljän lapsenlapsen pappa
elelee Jäälissä rauhallista
arkea ilman hötkyilyjä tai
sen suurempia suunnitelmia.
. Työ kuljettaa nykyään Kiimingin, Jäälin, Yli-Iin, Oulunsalon ja Raatin välillä. Yleistä vastausta kysymykseen
ei ole, mutta vinkkejä kannattavuuden arvioimiseen
voi antaa.
Aurinkosähkön kannattavuuteen vaikuttaa tietysti kohteen sijainti eli pääseekö aurinko paistamaan
paneeleihin vai jäävätkö ne
varjoon. Ostosähkön
hinta koostuu sähköenergian hinnan lisäksi siirtomaksusta ja veroista ja on
noin 12 sentin luokkaa per
kilowattitunti.
Jos järjestelmä tuottaa
enemmän sähköä kuin itse
pystyt hyödyntämään, sähkön voi myydä verkkoon.
Sähkön myynnistä saatu
korvaus riippuu energiayhtiöstä, mutta korvaus voi olla esimerkiksi sähköenergian osuuden verran eli luokkaa 3 senttiä per kilowattitunti.
Selvitä siis ensimmäiseksi kiinteistösi jatkuvan sähkönkulutuksen taso, eli niin
sanottu pohjakuorma puolen päivän aikaan, jolloin
aurinkosähköntuotanto on
korkeimmillaan. Laske lopuksi, paljonko järjestelmä sinulle tuona aikana
tuottaa euroja. Olen useaan otteeseen
sanonut, että kun 2.1.2012
työt Oulun liikuntapalveluissa alkoivat, en ole kertaakaan aamulla miettinyt,
että oispa joku paikka kipiä,
ettei tarvis lähteä töihin,
Näppä tiivistää työuransa
viimeiset vuodet.
Sekä kaverit, työyhteisö
Kun 2.1.2012 työt
Oulun liikuntapalveluissa alkoivat,
en ole kertaakaan
aamulla miettinyt,
että oispa joku
paikka kipiä, ettei
tarvis lähteä töihin.?
. Palveluun pääsee kirjautumaan esimerkiksi sähkölaskusta löytyvän asiakasnumeron ja käyttöpaikkatunnuksen avulla.
Aurinkosähköjärjestelmän kannattavuuden voit
laskea, kun saat selville järjestelmän vuosittain tuottaman sähkönmäärän (kWh).
Edellä määritellyn järjestelmän tehon (kW) perusteella arvion vuosittaisesta sähköntuotosta Rantapohjankin korkeuksilta saat esimerkiksi sivustolta http://
ilmastoinfo.fi/aurinkosahkoakotiin/aurinkosahkolaskurin-kayttoohjeet/ löytyvällä laskurilla.
Aurinkosähköjärjestelmän vuosituotanto (kWh)
kerrottuna ostosähkön hinnalla (?/kWh) on yhtä kuin
järjestelmän tuotto euroina
per vuosi.
Aurinkosähköjärjestelmien tuote- ja tuotantotehotakuut vaihtelevat 2030 vuoden tietämillä. huhtikuuta 2017 » N:o 33
60 VUOTTA»
Paavo Nurmea nopeampi mies
TEE A TUNTURI
»»Teea Tunturi
»»Jääli
Nuori Kari Näppä juoksi
elämänsä tonniviissatasen
Tukholmassa täyden stadionin edessä 18-vuotiaitten Ruotsi-Suomi maaottelussa vuonna 1976. Katsotaan, mitä eteen
tulee.
Syntymäpäivänään hän
lähtee mökilleen Posiolle
vaimonsa ja leonberginkoiran kanssa.
. Kari Näppä
Kari Näppä on monelle kiiminkiläiselle ja jääliläiselle se mies, joka viime kädessä osaa vastata lähes kaikkiin liikunta-alueita koskeviin kysymyksiin. Samoin paneeleiden sijoituspinnan suuntaus ja materiaali ovat seikkoja, jotka voivat tuoda haasteita järjestelmää asennettaessa. Tuota euromäärää voit verrata järjestelmän hintaan. Jäätkö voiton puolelle?
Lopuksi voit vielä arvioida, tuleeko sähkönhinta
seuraavien vuosikymmenien aikana nousemaan. Juoksu
jäi taakse jo puoli vuosisataa
sitten, ja nyt vapaa-ajan harrastukset ovat vähän rauhallisempaa sorttia. Loppumatkasta pitää kyllä kävellä kelkan
jälkeä 700 metriä, Kari Näppä muistuttaa.
KEHITTÄJÄLTÄ»
Tarkkana aurinkosähköhankintojen kanssa
Luin vastikään kirjoituksen,
jossa varoiteltiin ostamasta
sikaa säkissä. Vapaaajallaan mies harrastaa lähinnä hyötyliikuntaa ja nauttii mökkeilystä.
ja vertaistuki on Oulun liikuntapalveluissa kohdillaan.
Työ ei ole yksinäistä puurtamista, kuten joskus Kiimingin aikana.
Liikunta
verissä
Oulusta, Haukiputaan ja Kiimingin kautta Jääliin asu-
maan päätynyt Kari Näppä
kävi koulunsa Kiimingissä.
Lukion jälkeen suuntana oli
Rovaniemi ja liikunnan ohjaajan perustutkinnon suorittaminen. Pitkän
uran Kiimingin kunnan liikuntasihteerinä ja nyt Oulun kaupungin liikuntapalveluiden isännöitsijänä tehnyt Näppä lähinnä harrastaa hyötyliikuntaa, kalastaa, marjastaa, sienestää ja
tekee puuhommia vapaillaan. Nilikkakupin kahvia
saatan keittää, jos joku tulee käymään. Sehän tarkoittaisi, että aurinkosähköjärjestelmäsi tuotto
olisi edellä laskettua arvokkaampi.
Se, mikä aurinkoenergiasta tekee sijoituskohteen, on
sen varma tuotto. Minulla on myös kolme
henkilökohtaista SM-mitalia
kasilta junnusarjoista, Näp-
pä sanoo.
Armeijan mies kävi juuri urheilun vuoksi sanojensa mukaan lähinnä kirjekurssina.
. Tuota tunnittaista kilowattimäärää
voit pitää paneelistosi mitoitusperusteena eli järjestelmän tehona.
Nykyaikaisilla sähköyhtiöillä on asiakkailleen palvelu, josta tuntitason sähkön-
kulutuksen pääsee tarkistamaan vuoden jokaiselta päivältä. Silloin
aurinkosähköllä korvataan
ostosähköä. Jos edellä mainittujen seikkojen puolesta aurinkosähkö sopii kiinteistöösi, kannattaa vielä muutamaan seikkaan kiinnittää
huomiota.
Ensinnäkin nykyisillä
sähkönhinnoilla taloudellisinta on käyttää tuottamasi aurinkosähkö itse
huhtikuuta 2017 » N:o 33
Jääliläisillä on nyt
ylimääräinen
Ainakin OLKA on luvannut aloittaa työt jo tänä ke
»»Teea Tunturi
»»Jääli
Jäälin valokuituprojekti on siirtymässä
seuraavaan vaiheeseen, sillä toinen palveluntarjoaja on kertonut olevansa valmis
aloittamaan verkon
rakentamisen. Investointikus-
pll
Marli
Perinteinen sima
1,5 l, sis. 1,5 kg
1
49
prk
Rainbow
Salsakastikkeet
300 g
(4,97/kg)
2
99
2
prk
Ahti
Sillisäilykkeet
250/150 g
(11,96/19,93/kg)
95
Valokuituasiasta tiedotetaan Jäälissä seuraavan kerran yhteistyöryhmän kokouksen yhteydessä 9.5. kello 16-20. Kisa järjestetään, jos ja
kun mukaan saadaan vähintään viisi tiimiä. pantit
HAE HERKUT
MEILTÄ
JA RESEPTIT
TÄÄLTÄ:
YHTEISHYVÄ.FI
Kello . Tämän kokouksen jälkeen päästään todennäköisesti siihen vaiheeseen, että
hankkeeseen halukas toimija voidaan valita ja valokuituverkon rakentaminen Jääliin aloittaa, yhteistyöryhmän puheenjohtaja Kaarlo
Nurmiranta kertoo.
. Laivakankaan koululla kello
18. yhteensä 500 euron
arvoisista lahjakorteista.?
?Nelituntinen kisa sisältää kahdeksan hauskaa livehaastetta verkon yli. Kokouksessa käsitellään myös joukkoliikenneaihetta.
Sijoitus
tulevaisuuteen
. Jäälissä
on vertailtu kahta
vaihtoehtoa.
Telia on aiemmin
edellyttänyt Avoimen
kuidun rakentamisen
aloittamiseen noin
puolta jääliläistalouksista. Haukipudas . OLKA on
luvannut aloittaa työt
jo nyt, kun noin 230
jääliläistaloutta on
ilmaissut kiinnostuksensa.
napostelu
sallittu.
hae satokauden parhaat meiltä.
185
pkt
1
pkt
Snellman
Kunnon
nakkimakkara
350-400 g
(5,28?4,62/kg)
73
Santa Maria
Soft vehnätortillat
8 kpl 320 g
(5,41/kg)
0
99
3
ras
Kotimaista
Perunasalaatti
kevyt
400 g (2,47/kg)
49
pkt
Pulla-Pirtti
Tippaleipä
2 kpl, 90 g
(38,78/kg)
780
4-pack
Hartwall
Sol olut 4-pack
0,33 l x 4, sis. Ii
Kiiminki . Ylikiiminki . Kisaan voi
ilmoittautua osoitteeseen
puokkaritalo@outlook.com.. Nopean laajakaistan haluavien on syytä käydä pikimmiten ilmoittamassa
kiinnostuksensa OLKA:n
Valokuitu takaa varman, vakaan ja symmetrisen nettiyhteyden, jo
tai Telian Avoin kuitu verkkosivuilla aloituksen varmistamiseksi, Nurmiranta
patistaa jääliläisiä.
. Nopea laajakaistaliittymä tulee tulevaisuudessa olemaan myös kiinnostavuustekijä mahdollisessa
myyntitilanteessa, Nurmiranta rohkaisee.
Jäälissä on taustatyötä
Somekisa
lähiöille
»»Rantapohja?
Puolivälinkankaan asukasyhdistys järjestää #oululähiö17
-somekisan, jossa Oulun eri
alueilla 3-6 hengen tiimit voivat kisata torstaina?18.5. pantit
(5,61?/l)
298
kg
HK Kariniemen
Kananpojan
broilerin
marinoidut
koipipalat
n. 8
» Torstaina 27. Tiimin
kotipesä voi ?olla esimerkiksi kunkin alueen nuorisotalo. Pateniemi
Tarkista oman kauppasi aukioloajat: Arina.fi
Palvelua läh
ellä sinua!
tannus on jatkossa mukana kiinteistön arvossa aivan
kuin muutkin liittymät jo
ovat. Kiinteistönomistajan
kannattaa arvioida päätöstä useamman vuoden tähtäimellä, kyseessähän on nimenomaan investointi tulevaisuuteen
Näistä saa parhaiten
voimassa olevaa tietoa näiden palvelutarjoajien hinnastoista, ja lisäksi lukuja
esitellään tarkemmin tulevassa kokouksessa.
Myös ainakin OLKAn toimijat ovat mukana kokouksessa vastailemassa kysymyksiin.
INFO
Miksi valokuitu?
. Jääli on tyypillinen esimerkki väliinputoajasta, sillä nettiyhteyksiä kehitetään
maaseudulla ja kaupunkikeskustoissa, mutta ulommat suuralueet, lähiöt ja kylät jäävät kehityksen ulkopuolelle. (Kaarlo Nurmiranta). huhtikuuta 2017 » N:o 33
aika toimia valokuidun saamiseksi
esänä
TEE A TUNTURI
. Me emme tietenkään
voi päättää sitä, mitä jääliläiset haluavat ostaa. Esimerkkejä keskeisimmistä:?
Pankkiasiointi, vakuutusasiat, hyvinvointi/terveyskeskusasiointi, lääkereseptit, kotihoito ja sen tuki, KELA, verotus, autorekisterija ajokorttiasiat, työnhaku
ja työvoimatoimistot, kauko-ohjattavat ja -luettavat
sähköverkot, lento-, juna-,
bussiliput, hotellivaraukset, teatteri- ja konserttiliput, kasvava verkkokauppa,
enenevästi opiskelu ja koulutus. Kun digitalisaatio kehittyy, yhä useammat palvelut
siirtyvät käytettäväksi netin
välityksellä.
. Telian Avoin kuitu -mallissa verkon omistaa, siitä vastaa ja taloudellisen tuloksen kerää ruotsalainen yhtiö, sanoo Nurmiranta.
Aloituskustannus
noin 2 500 euroa
. Myös työhön liittyvä verkon käyttö on välttämätöntä, työtä tehdään lisääntyvästi kotoa käsin ja työajoista riippumattomasti, Kaarlo Nurmiranta sanoo. Hän rohkaisee
jääliläisiä tulemaan yhteistyöryhmän kokoukseen, jossa Jäälin valokuituhanke ottaa todennäköisen askeleen kohti toteutusta.
oka tulee riittämään pitkälle tulevaisuuden tarpeisiin.
tehnyt suuralueen yhteistyöryhmän asettama pienempi työryhmä, joka on
vertaillut Telian ja OLKAn
kustannuksia.
. Kummassakin vaihtoehdossa liittymän välitön
kustannus on luokkaa 2500
euroa/liittymä, taloyhtiöissä asukaskohtainen kustannus liittymästä on luonnollisesti edullisempi. Ollaan pitkälti aktiivien ajamien osuuskunta-
muotoisten seutuverkkoyhteisöjen varassa, Nurmiranta sanoo.
Nyt vihreää valoa jääliläisille näyttävä OLKA on juuri tällainen osuuskuntamuotoinen valokuituverkkorakentaja.
. Nyt kuitenkin näyttää
siltä, että nopeimmin hankkeeseen valmis toimija pääsee aloittamaan, Nurmiranta arvioi.
Moni jääliläinen on jo pitkään kamppailut pätkivän ja
hitaan nettiyhteyden kanssa. Jokainen tekee päätöksensä
itse. Kehitys etenee asteittain,
jopa lähes huomaamatta ja
julkishallinto on keskeinen
tätä edistävä taho.?
. Molemmissa vaihtoehdoissa
kustannusta voidaan jakaa
pitemmälle ajalle rahoitusratkaisuilla.
Oman tontin sisällä tehtäviin töihin voi saada myös
kotitalousvähennystä.
Verkkopalvelun kuukausihinnat riippuvat asiakkaan tilaamista palveluista ja halutusta nopeusluokasta.
. OLKA:n mallissa verkkoyhteisö eli osuuskunnan
jäsenet ovat verkon omistajia ja päättävät jatkossa itse
muun muassa verkon kehittämisestä. 9
» Torstaina 27. Digitalisaaatio etenee nopeasti, palveluja siirretään
koko ajan enemmän verkossa tapahtuvaksi tiskiasioinnin käydessä entistä hankalammaksi.?
Kevät- ja kesä näkyvät
han myös sää lämpenisi. Mukavuus on nyt tärkeä lähtökohta vaatevalinnoissa, tietävät
Säästökuopan yrittäjät ja sisäänostajat Maila Vuokila,
Leena Savilahti ja Jenny
Vuokila Haukiputaalta.
Urheilullisuus näkyy vapaa-ajan pukeutumisessa ja
myös arkivaatetuksessa, eikä sporttisuus ole enää vain
nuorten suosima tyyli, tietää Leena Savilahti. Myös äitienpäivä näkyy valikoimissa. Tällä hetkellä pinnalla ovat esimerkiksi eläinkuosit, kertoo
Maila esimerkkinä.
Asiakkaat ovat hyvin
muoti-, hinta- ja laatutietoisia, tietää Jenny.
. huhtikuuta 2017 » N:o 33
Hempeyttä, rent
Mukavuus on kesämuodin lähtökohta
»»?Auli Haapala
»»Haukipudas
Kevään ja kesän muoti
tuo vaatteisiin ja asusteisiin hempeitä sävyjä, kukkia, rentoutta
ja väljyyttä. Vaikka
vaaleat pastellisävyt
valtaavat valon ja lämmön myötä enemmän
alaa, myös kirkkaita
värejä löytyy kesän
väripaletista.
Kirjavia kuoseja on
tarjolla myös runsaasti, niitä yhdistellään
keskenään rohkeasti,
kuten myös erilaisia
tyylejä keskenään.
Vaatteissa on nyt
aiempaa enemmän
myös väljyyttä.
Sporttisuus on tullut
myös arkipukeutumiseen.
. Meillä lähtökohtana
on, että valikoiman pitää
olla monipuolinen ja laaja
niin, että jokaiselle on jotakin. Hintavimpia merkki- ja
luksustuotteita ei ole valikoimissamme, se onkin ehkä yksi syy, miksi lisääntynyt nettikauppa ei ole vaikuttanut meidän myyntiin,
sillä näitä tuotteita etenkin
nuorempi väki tilaa netin
kautta, pohtii Leena.
Tällä hetkellä myös sisustamiseen liittyvät asiat
Niin kengissä kuin vaatteissakin mukavuus ja käytännöllisyys ovat tärkeitä seikkoja.. Tarjolla on sisä- ja ulkopukeutumiseen vaatteita
vauvasta vaariin, sekä myös
juhlavampaa päällepantavaa, summaa Maila Vuokila.
Hän on tehnyt sisäänostoja
jo liki neljä vuosikymmentä.
Kaupanalalla eletään sesongista toiseen. Tänä aikana housunlahkeet ovat ehtineet kaventua
ja leventyä moneen kertaan.
Muoti on muuttunut, kuten
myös monet kaupankäyntiinkin liittyvät asiat. M
Säästökuopassa Haukiputaalla Maila Vuokila (vas.), Leena Savilah
. Pitää uskaltaa ottaa myyntiin myös uutta ja erilaista, ja asiakkaat tekevätkin
rohkeita valintoja. Joskus
yllättää, miten jokin erikoisempi vaate tai tuote lähteekin nopeasti liikkeelle. Lenkkareita ja muita mukavia ja
käytännöllisiä jalkineita yhdistellään monenlaiseen pukeutumiseen.
Vaatteisiin on tullut lisää
väljyyttä ja rentoutta aiemman niukan linjan jälkeen,
kertoo Jenny Vuokila.
. 10
» Torstaina 27. Muoti tuo tullessaan aina
jotakin uutta, mutta käsitteenä muoti on laaja
Säästökuoppa on itsenäinen perheyritys, joka ei kuulu mihinkään ketjuun.
Yritys toimii kolmen perheen voimin, Maila ja Pertti Vuokilan kanssa ohjaimissa ovat tytär Leena ja Mats
Savilahti ja poika Timo ja
Jenny Vuokila. Myös asiakaspalaute on
meille tärkeää, sanoo Jenny
Vuokila.
Säästökuoppa on osakkaana 15 itsenäisen kauppiaan
maahantuontiyhtiössä, jonka kautta hankitaan tuotteita 50 myymälään. Säästökuoppa työllistää omistajien lisäksi Haukiputaalla noin
35 työntekijää, sesonkiaikoina väkeä tarvitaan vielä enemmän.
. Hankintamatkoja tehdään myös itse
ulkomaille. Iin keskustassa toimii SPR:n kierrätysmyymälä.
Kiimingissä vaate- ja
kenkäostoksilla voi käydä Halpa-Hallissa. Laajimmat vaate- ja kenkävalikoimat
kaiken ikäis i l l e o v at
Halpa-Hallissa ja Säästökuopassa.
Lisäksi Lidl
myy jonkin
verran vaatetavaraa ja
a i k a-ajoi n
myös kenkiä.
Va a t t e i ta ja kenkiä
Haukiputaalla voi etsiä ja
löytää myös
kolmelta
kirppikseltä, Linkistä,
SPR:n kierrät ysmy ymälästä tai
Haukirppikseltä.
Iissä vaate- ja kenkähankintoja voi tehdä
Kärkkäisellä. YliIissä TaitoMyllyssä on
tarjolla kädentaitajien
tuotteita ja
myös jotakin vaatetavaraa.
HAMMASHOITOA
+ MUKAVA PALVELU
Haukiputaan Hammaslääkärikeskus tarjoaa
henkilökohtaista ja monipuolista hammashoitoa.
Vastaanoton toiminnasta vastaa
hammaslääkäri Eeva-Maria Kohonen.
Tervetuloa hammashoitoon!
Haukiputaan
Hammaslääkärikeskus
Kirkkotie 4, Haukipudas
haukiputaanhammas.fi
VARAA
AIKA
08 547 2972
LEIPOMOMYYMÄLÄ
AVOINNA
MA?PE klo 8?17
LA klo 10?12 (14)
Sepäntie 2, 90850 Martinniemi
puh. Kyllä me näissä puitteissa nyt toimimme, toppuuttelee Maila Vuokila.
Myymälän sisätiloissa on
uusittu kalusteita ja tehty
uudistuksia viime syksystä lähtien. Alusta asti periaatteena on ollut, että asiakkaat
saavat kaupassa palvelua.
Meillä on paljon pitkäaikaisia työntekijöitä, kertoo
Maila Vuokila.
. Tällaisena villinä ja vapaana on hyvä olla, naurahtavat Maila, Leena ja Jenny.
Tällä he tarkoittavat sitä, että kaupan tuotevalikoimasta ja sisäänostoista voidaan
päättää täysin itse, ja asiakkaiden toiveet voidaan ottaa
joustavasti huomioon.
. Kiimingin keskustassa on
myös HeKa-kirppis. Kysyntään on vastattu uudistamalla kodintekstiiliosastoa. Uusimpana on entisen kenkäkaupan paikalla toimintaansa aloittava Milani Store -putiikki. huhtikuuta 2017 » N:o 33
toutta ja väljyyttä
A U L I H A A PA L A
jo vahvasti myymälässä, kunuodin suuntauksia esittelemässä
hti ja Jenny Vuokila.
kiinnostavat kuluttajia. Myymälässä on myös
elintarvikepuoli, kemikalio-osasto, kodinrauta, taloustavarat, lemmikkieläintuotteet, lelut sekä puutarhamyymälä, joka avataan
pian heti sään vähän lämmetessä.
Sää vaikuttaa
vaatekauppaan
Säällä on vaikutusta myös
vaatekauppaan. Tämä tekeekin sisäänostosta haastavaa, sillä hankinnat tehdään aikaisessa
vaiheessa. Yleisilme on aiempaa väljempi, mistä on
tullut myös asiakkailta positiivista palautetta, iloitsevat yrittäjät.
Mistä vaatteita?
»»Auli Haapala
»»Rantapohjan alue
Löytyykö päällepantavaa
omalta kylältä, pohditaan
Rantapohjan alueella. Tilanne on parhain Haukiputaalla, missä vaatehankintoja voi tehdä sekä halpakaupoista että
erikoisliikkeistä.
Haukiputaalla toimii
kaksi naisten vaatteiden
erikoisliikettä Uusi Muoti ja Maijan Putiikki. Myös mattovalikoima
on kattava.
Muutamien erikoiskauppojen loppuminen paikkakunnalta on lisännyt tiettyjen tuoteryhmien kysyntää, minkä johdosta esimerkiksi jalkineita, alusasuja ja
remonttitarvikkeita halutaan pitää tarjolla laaja valikoima, jotta omalta paikkakunnalta löytyisi ostet-
tavaa sen sijaan, että pitäisi lähteä kaupunkiin.
??Villejä ja
vapaita?
?
Säästökuoppa on toiminut
Haukiputaalla vuodesta
1993 eli ensi vuonna tulee
täyteen 25 vuotta. Vaatteita löytyy myös Luontaistuote Putiikista. Myös kotimaisia
merkkejä on valikoimissa.
Säästökuopassa uskotaan,
että monipuolinen ja laaja
tuotevalikoima on kaupan
valttikortti myös kiristyvässä kilpailussa. Näin kävi yhtenä vuonna, kun kesä ja helteet tulivat jo toukokuussa.
. 08 563 8700
WWW.PUTAANPULLA.FI
/ PUTAANPULLA. Nyt on jo ostettu sisään syksyä, joulua ja
talvea, kertovat Maila, Jenny ja Leena.
Säästökuoppa aloitti toimintansa Haukiputaalla nykyisen Teatterikuopan paikalla. Jäälistä löytyy myös vaatekauppa. Toimipaikkaa on laajennettu tarpeen
tullen ainakin neljä kertaa.
Käyttöneliöitä on 5500.
Seuraava mahdollinen laajennussuunta on ylöspäin,
sillä tontin rakennusoikeus on nyt täysimääräisessä käytössä.
. Eri tuotenimikkeitä löytyy nyt 100
000. Vielä eletään toppa- ja
kumpparikautta. Nelostien varrelta Kuivaniemen Merihelmestä
löytyy kuitenkin kenkämyymälä ja jonkin
verran vaatetavaraa.
Ylikiimingissä asukastuvalla on
avattu kolme viikkoa
sitten kirpputori. Sieltä yritys muutti
Annalankankaalle, jonne
on rakennettu toimitilat
varastoineen. Kauppa
on halpakauppa-alan uranuurtajia, sillä Maila ja Pertti Vuokila perustivat Säästökuopan Sodankylään jo
vuonna 1980, missä toiminta jatkuu edelleen. 11
» Torstaina 27. Myöhäinen
kevät viivästyttää kevät- ja
kesävaatteiden myynnin alkua. Vastaavasti jos lämpimät tulevat aikaisin, kesävaatteet saatetaan myydä vähiin jo ennen
varsinaista kesää. Kuusamontien
varrella Kiimingissä toimii Kirpputori Tukkumyynti.
Yli-Iissä ja Ylikiimingissä ei ole vaate- eikä
kenkäkauppoja ole, kuten
ei myöskään Kuivaniemellä
12
» Torstaina 27. mennessä valmistuneet,
jotka ovat antaneet
luvan nimensä julkaisuun:
Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja:
Aitto-oja Eetu, Alakärppä
Jere, Alatalo Ville, Haavisto Tuomas, Haverinen Teemu, Heikkinen Juho, Jurmu
Juho, Kaarlela Niko, Kontio
Rami, Latola Lauri, Laukkanen Lari, Lehtonen Joni,
Lummeniemi Sanna, Luukinen Santeri, Lämsä Joona,
Majava Jani, Makogon Vla-
dyslav, Mikkola Juho, Myllyneva Eemil, Niskala Joona,
Nyman Pauli, Pakanen Viljami, Pilto Eppu, Portaankorva Teemu, Ratilainen Jonne,
Ruottinen Jesse, Saarijärvi
Joni, Savilahti Markus, Seppänen Arto, Soinne Waltteri, Taskila Jere, Vainio Johannes.
Autoalan perustutkinto, autokorinkorjaaja:
Aroone Mahamed, Granlund
Jonne, Kemppainen Teemu,
Palojärvi Joonas, Puhakka
Ossi, Saarinen Niko, Ukkola
Aleksi, Ylitalo Joona.
Autoalan perustutkinto, automaalari: Holopainen Toomas, Häikiö Niina,
Jurvelin Laura, Jussila Niko, Koskela Valtteri, Kyllönen Vili, Paavola Tuomas,
Rautiainen Eemeli, Simula
Iiro, Untinen Janne, Utriainen Jere, Öyttenmaa Ka-
tariina.
Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, sähköasentaja: Aroo-
ne Abdulkadir, Haverinen
Markus, Koskela Johannes,
Kouvala Antti, Kynkäänniemi Tommi, Kärki Otto-Joo-. positiivinen anarkia -kampanjaa, jonka pääteemoina ovat kiusaamisen
vastaisuus sekä omien unelmien tavoittelu.
Tilaisuuden järjesti YliIin koti-koulutoimikunta
parinkymmenen paikallisen sponsorin avustuksella.
Ystävyys tärkein
voimavara
Jarppi ja HP aloittivat esityksen kertomalla, miten
Duudsonit-kaveriporukka
Duudsonien Jarppi sekä HP puhuivat Yli-Iin koululaisille kiusaami
Juho Hekkala sekä Milka Haapalahti pitivät aihetta tärkeänä ja ajankohtaisena.
sai alkunsa ala-asteikäisenä.
He painottivat ystävyyden tärkeyttä ja sitä, kuinka kaikki heidän saavutuksensa olisivat olleet mahdottomia ilman ryhmän välistä
kaveruutta.
Jarppi kertoo positiivisen
anarkian tarkoittavan tietynlaista lapsenmielisyyttä.
. Se on sitä, että uudet asiat ja ihmiset otetaan avosylin vastaan, sekä sitä itselleen nauramisen taitoa,
Jarppi selittää.
Duudsonit kertasivat mat-
Ammattiin Haukiputaalta
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Oulun seudun
ammattiopiston
Haukiputaan yksiköstä lukuvuoden
aikana 28.4. huhtikuuta 2017 » N:o 33
Duudsonien luokas
»»Inkeri Harju
»»Yli-Ii
Tiistai oli Yli-Iin koululaisille erityinen päivä, sillä itse
TVeestä tutut Duudsonien
Jarppi (Jarno Leppälä) sekä HP (Hannu-Pekka Parviainen) vierailivat koululla.
Koko koulu oli kerääntynyt salin lattialle vieraita
odottamaan, saapuessaan
julkkisvieraat saivatkin raikuvan vastaanoton.
Vierailijat saapuivat koululle esittämään The Du-
desons
Se kiusaaminen on ainoa asia, jota Jukka on ikinä sanonut katuneensa, HP
painottaa.
HP kertoo kiusaamisen
olevan asia, josta Duudsonit haluavat puhua koululaisille.
. jokaisen luokan kanssa.
Esitystä katsomassa olleet
Yli-Iin koulun seiskaluokkalaiset Milka Haapalahti sekä Juho Hekkala pitivät Duudsonien vierailua aiheellisena.
Kummatkin myöntävät
havainneensa kiusaamista
koulussaan.
. Meillä oli suuria unelmia, joiden eteen tehtiin
ihan hirveästi töitä, Amerikan ohjelman eteen työs-
kenneltiin noin kuusi vuotta, HP kertoo.
Sopimus kiusaamisvapaasta luokasta
Duudsonit ovat itsekin kokeneet kiusaamisen kumman-
kin puolen. Toritilaisuuden jälkeen
järjestötalolla on kyselytunti ja vappupuffetti.. kello 11-14 Haukiputaan torilla. HP kertoo Duudsonien Jukan olleen kiusaaja ala-asteella, kun taas
Duudsonien Jarnoa on koulussa kiusattu.
. Kyllä luulen että, Duudsonien sanat voivat hyvinkin joihinkin vaikuttaa, ehkä varsinkin alakoululaisiin,
Haapalahti arvioi.
. Paikalla on torimyyjiä,
esiintyjiä, lapsille poniajelua ja -ratsastusta. Esitys oli hauska, mukavaa, että tulivat, jatkaa
Hekkala.
valmistuneita
nas, Laine Joona, Lantto Ville, Laukka Pietari, Leppänen Santeri, Marjala Aaro,
Meriläinen Henri, Mäkitalo Rasmus, Nalli Joonas, Nikula Eva, Paaso Otto, Piirainen Jaakko, Polojärvi Akseli, Polojärvi Jaakko, Remes
Veikka, Riikonen Niko, Rintala Ville, Rytky Jani, Savilaakso Teemu, Turpeenoja
Elias, Shnoro Rasmus, Vänttilä Niko.
Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja: Alatalo Henri, Haapa-aho
Anton, Haapalainen Riku,
Halonen Risto, Jämsä Herman, Kakko Aukusti, Karjalainen Joonas, Kukkonen
Jani, Lukkari Eetu, Metsänheimo Otso, Myllyoja Joonas, Määttä Janina, Nevakivi Aku, Nyman Janne, Pyykkönen Juho, Rautio Hannes,
Sillankorva Joni, Udd Miika.
Rakennusalan perustutkinto, maarakennuskoneenkuljettaja: Haverinen Olli, Kivelä Joona, Kyllönen Jere, Laurila Joonas,
Lehtonen Janne, Leskelä
Jussi, Mehtälä Arttu, Mikkonen Juha, Myntti Juuso,
Nissilä Aaron, Pohto Valtteri, Puurunen Jarno, Ruha Severi, Tiensuu Joonas, Timlin
Eerik, Tolonen Aleksi, Uusitalo Jussi, Ylitalo Tomi.
Pintakäsittelyalan perustutkinto, lattiapäällystäjä: Heikkala Jonna,
Juntunen Joni, Kaattari
Atte, Kivilompolo Katariina, Lohi Saku, Louhela Janne, Luukkonen Elisa, Oravainen Ville, Saarinen Noora,
Timonen Juho, Turpeinen
Miia, Turpeinen Simo.
Pintakäsittelyalan perustutkinto, maalari:
Alakiuttu Joni, Kiuru Son-
ja, Koistinen Emilia.
Verhoilu- ja sisustusalan
perustutkinto, sisustaja:
Räisänen Sani.
Hotelli-, ravintola- ja
catering-alan perustutkinto, kokki: Hekkala Karoliina, Hietakoste Saana,
Hiltunen Antti, Höykinpuro Topi, Jaara Mikko, Lukkarila Aleksi, Runtti Niko,
Saarela Jutta.
Hotelli-, ravintola- ja
catering-alan perustutkinto, tarjoilija: Alioravainen Terhi, Kokko Susanna,
Leskinen Mari, Penttilä Matilda, Riikonen Nelly.
Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja:
Fellman Carolina, Haataja
Kaija, Koskela Riina, Kuusijärvi Riina, Latvala Saara,
Leviäkangas Jouni, Paasila
Sofia, Perttunen Kaisa, Pylkäs Julia, Väisänen Emilia.
Vappuna
juhlitaan
»»Rantapohja
»»Ii/Haukipudas
Haukiputaan Yrittäjät järjestää jälleen Vapputorin
2017 maanantaina 1.5. 13
» Torstaina 27. Siitä ei hyödy kukaan, ei
kiusattu, muttei myöskään
kiusaaja, kukaan ei saavuta
mitään, HP miettii.
HP ja Jarppi allekirjoittivat jokaiseen luokkaan tulevan Meidän luokassa ei
kiusata - sopimuksen, jonka kaikki oppilaat allekirjoittavat luokissaan.
Lopuksi vierailijat ottivat
myös ??luokkakuvat?. huhtikuuta 2017 » N:o 33
ssa ei kiusata
isesta ja omiin unelmiin uskomisesta.
kaansa itse kuvaamista kotivideoista Amerikan televisiossa pyörineeseen tuotantoon asti.
. Juontajana nähdään haukiputaalainen stand up -koomikko
Matti Patronen.
Iissä Vasemmistoliitto järjestää Iin, Kuivaniemen ja
Yli-Iin alueen yhteisen vappujuhlan, joka alkaa kulkueella Iin järjestötalolta kello
12. Juhlapuhujana on kansanedustaja Katja Hänninen
Meidän ja aluejärjestöjen tehtävänä on sitten tukea paikallisyhdistyksiä.
Yrittäjäyhdistysten yksi
tärkeimmistä tehtävistä on
vaikuttaminen.
. Suomessa on maailman
jäykin palkanmuodostus,
Euroopan keskitetyin työmarkkinamalli sekä ainutlaatuinen yleissitovuus, joka pakottaa suuren määrän
yrityksiä noudattamaan sopimuksia, joiden neuvotteluihin he eivät ole osallistuneet. Motivointi ja terve kierto ovat tärkeitä toiminnan
kehittämisen kannalta. Tulos
kertoo siitä, että äänestäjätkin näkevät elinvoiman
rakentamisen olevan kunnan keskeinen tehtävä, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen
sanoo.
Oulun valtuutetuista yrittäjä on 10 prosenttia. Esimerkiksi Kuivaniemen yhdistys on hyvä esimerkki siitä,
kuinka pieni toimija järjestää isot Kuivaniemen markJYRI PITK ÄNEN
Mikael Pentikäinen pitää Kuivaniemen yrittäjäyhdistystä hyvänä esimerkkinä pienestä hyvin toimivasta yrittäjäyhdistyksestä.
kinat. Yrittäjät tarvitsevat toisia yrittäjiä yhteistyöhön ja
liikekumppaneiksi.
Juttu on julkaistu myös Haukiputaan Yrittäjien Haukipudas Yrittää -lehdessä, jonka
tuotannosta vastaa Rantapohja Oy.. Sitä emme ole missään
tapauksessa, mutta ajattelumalli, jossa asioista ei anneta sopia, ei ole tätä maailmaa. Olemme tulokseen
erittäin tyytyväisiä. 14
» Torstaina 27. Mitä nopeammin muutoksia pystytään
tekemään, sitä pienempi lasku nykyisestä joustamattomuudesta koituu.
Pentikäinen korostaa, että
yrittäjäjärjestö ei ole yhteistä sopimista vastaan.
. Yhdistyksen täytyy kyetä käymään vuoropuhelua
päättäjien kanssa siitä, mitä kunnassa pitää tehdä yritystoiminnan edistämiseksi.
Toisekseen pitää pystyä rakentamaan yrittäjäverkostoja. Yrityksille täytyy antaa
enemmän liikkumatilaa, ja
työpaikoille aito sopimisen
mahdollisuus. Nyt moni yrittäjä ko-
kee olevansa torppari, joka
ei saa sopia asioita oman
henkilökuntansa kanssa.
Yhdistyksen koko ei
ratkaise toimivuutta
Suomen Yrittäjillä on 397
paikallisyhdistystä, mikä
on enemmän kuin kuntien
määrä. Yhdistyksen pienuus
ei tarkoita, etteikö se voisi
saada paljon aikaan. Siinä on yksi selittävä
tekijä korkeaan työttömyyteemme.
Uuden mallin tulee yrittäjäjärjestön mielestä antaa enemmän liikkumatilaa yrittäjille.
. Suomen kaikkien
kuntien 8 999:sta uudesta
valtuutetusta noin 2 100 on
yrittäjiä. Seuraavalta neuvottelukierrokselta yrittäjien toimitusjohtaja toivoo muun muassa malttia ja joustoa.
. Jokaisella yrityksellä
on erilainen kilpailutilanne
ja tarve hakea joustoja saadakseen kilpailuetua yrityksensä tilanteeseen.
Pentikäinen toivoo, että
keskustelu Suomen pitkän
tähtäimen työmarkkinamallista käynnistyisi mahdolli-
simman pian.
. Iin
valtuustossa on aiemmin-
kin ollut vahva yrittäjäedustus. Näin on muun
muassa Oulun seudulla, jos-
sa Oulun liitoskunnissa on
omat yrittäjäyhdistyksensä.
Samoin on Iissä ja Kuivaniemellä molemmissa omansa.
Osa yhdistyksistä on hyvinkin pieniä toimijoita, mutta Pentikäinen ei pidä sitä
välttämättä huonona asiana.
. Se on 23 prosenttia kaikista valtuutetuista.
Määrä nousi nykyisistä valtuustoista noin kaksi prosenttiyksikköä.
. Tämä selittyy muun
muassa sillä, että kuntaliitosten yhteydessä entisiin
kuntiin on jäänyt omat yhdistyksensä. Yrittäjien määrä valtuustoissa on perinteisesti
suurempi maalaiskunnissa kuin kaupungeissa. huhtikuuta 2017 » N:o 33
MEERI UT TI
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisellä on sukutaustaa Oulun seudulle. Sukusiteitä on myös Pudasjärvelle, josta hänen vaimonsa on kotoisin.
Vaalit menivät yrittäjien kannalta hyvin
Lähes joka neljäs valtuutettu on yrittäjä
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
Juuri käydyt kuntavaalit
menivät yrittäjien kannalta hyvin. Valtuuston puheenjohtajakin on yrittäjä, Pentikäinen sanoo.
Moni yrittäjä kokee
olevansa torppari
Kilpailukykysopimus tuli vuodenvaihteessa voimaan useimmilla työpaikoilla pitkän neuvotteluväännön jälkeen. Toivomme syksyn palkkakierrokselta maltillisuutta, sillä palkkarintamalla ei
ole varaa riehaantumiseen.
Toisekseen toivomme, että työehtosopimukseen lisättäisiin paikallista sopimista. Paikallisesti osataan
arvioida, mikä on millekin
yhdistykselle paras toimintamalli.
Oli yhdistys iso tai pieni,
on toimivan yrittäjäyhdistyksen takana motivoituneet yrittäjät.
. Hänen Kemistä lähtöisin olevan isoäitinsä sisar oli aikoinaan sekä Kuivaniemen että Iin
seurakunnan ruustinna. Määrä on selvästi pienempi kuin
esimerkiksi naapurikunnassa Iissä, jossa yrittäjävaltuutettujen osuus on 17 prosenttia.
» Torstaina 27. huhtikuuta 2017 » N:o 33
15
16
» Torstaina 27. huhtikuuta 2017 » N:o 33
Toisesta paikasta luovutaan.
Molemmissa paikoissa rakennukset ovat nykyisellään huonossa kunnossa ja
ne puretaan.
Haukiputaan ja Kellon
suuralueiden yhteistyöryhmät olivat koolla viime
viikolla laatimassa yhteistä kannanottoa Isoniemen
leirikeskuksen puolesta toimitettavaksi seurakuntayhtymälle.
Seurakuntayhtymän kiinteistöpäälliköltä Jaana Valjukselta saadun tiedon mu-
kaan molemmat rakennuspaikat Haukipudas ja Oulunsalo ovat aidosti mahdollisia. Oulunsalon leirikeskusrakennus on ollut käyttökiellossa jo pari vuotta.
Kummallakin alueella on
maisemallisia ja luonnonsuojelullisia arvoja. Uusi
rakennetaan joko Haukiputaan Isoniemeen tai Oulunsalon Umpimähkään. Nähtäväksi jää, rakennetaanko Isoniemeen uusi leirikeskus vai luopuuko seurakuntayhtymä
Haukiputaan leirikeskuksesta kokonaan.
Uusi leirikeskus toivotaan
rakennettavan Isoniemeen
Isoniemen tai Umpimähkän leirikeskuksesta aiotaan luopua
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Haukiputaan ja Kellon suuralueiden yhteistyöryhmät
toivovat kannanotossaan,
että Oulun seurakuntayhtymä rakentaa uuden merenrantaleirikeskuksen Haukiputaan Isoniemeen. Kotakirkko ja saunarakennus
säilyisivät.
Arvokkaita
paikkoja
Kokouksessa pohdittiin
seikkoja, jotka vaikuttavat
päätökseen valita Isoniemen
ja Oulunsalon välillä. Mukana olivat
myös seurakunnan päättävissä elimissä toimivat Irja Lahdensivu Martinniemestä ja Markku Annala
Kellosta. Myös
Martinniemen kyläyhdistys on jättänyt kannanoton
Isonniemen leirikeskuksen
puolesta.
Oulun seurakuntayhtymä on linjannut, että sillä
on käytössä vain yksi merenrantaleirikeskus. 17
» Torstaina 27. Huomioitavaksi tulisi myös väkimäärä, mikä on Haukiputaalla kaksinkertainen Oulunsaloon nähden.
Haukiputaalla Isoniemen
leirikeskuksen 3,5 hehtaarin suuruisen maa-alueen
omistaa jakokunta. Isoniemellä on toimiva
kunnallistekniikka viemäreineen ja tieyhteydet kunnossa. Vuokra-aikaa on vielä 30 vuotta. Myös
osasta leirikeskuksia on jo
luovuttu.
Markku Annala kertoi, että hän on saanut paljon palautetta seurakuntalaisilta
sen puolesta, että leirikeskus
säilyisi Haukiputaan Isoniemellä. Toimitiloille on tarvetta, sillä tiloista Haukiputaalla on jo jouduttu luopumaan. ELY-keskus antaa lausunnon kohteista AVI:lle ympäristölupaa varten.
Martinniemessä käydyissä keskusteluissa todettiin,
että Isoniemen leirikeskus
on sijainniltaan, luontoarvoiltaan ja toiminnaltaan
merkityksellinen haukiputaalaisille ja koko Oulun pohjoispuoliselle alueelle. Myös partiolippukunta
Putaan Vilkkaille uusi leirikeskus toisi mahdollisuuksia
toiminnan laajentamiseen,
huomautti Annala.
Kokousta vetänyt Haukiputaan suuralueen yhteistyöryhmän varapuheenjohtajalla Hannu Liljamolla oli
tiedossa, että toiminta Isoniemen leirikeskuksessa loppuu kesäkuun lopussa. Lähiaikoina aletaan purkaa vanhaa betonista seurakuntataloa Vakkurilaa ja viereistä pikkuVakkurilaa.
Haukiputaalla ymmärretään myös, että oulunsalolaisille olisi tärkeä saada uusi leirikeskus. Hankesuunnittelu kohteiden osalta tehdään vuoden 2017 loppuun mennessä. Markku Annalan mielestä voitaisiin olla tukemassa sitä, että
oulunsalolaiset saisivat uuden seurakuntatalon.. Isoniemen leirikeskus
on tärkeä paikka haukiputaalaisille ja se on rippikoululaisten ohella laajemminkin eri ikäryhmien ja sidosryhmien käytössä.
. Lahdensivu kertoi,
että kuntayhtymässä säästöjä tehdään seiniä karsimalla ennemmin kuin toimintaa supistamalla. huhtikuuta 2017 » N:o 33
R A N TA P O H J A N A R K IS TO S TA
Isonniemen leirikeskuksen päärakennus on huonossa kunnossa ja rakennus puretaan. Paikkana Isoniemi meren äärellä on ainutlaatuinen. Kirkkovaltuuston päätettäväksi asia tulee tammikuussa 2018.
Yhteistyöryhmien kokouksessa Martinniemen seurakuntatalolla oli osallistujia sekä Kellosta että Haukiputaalta. Oulunsalossa maa on
seurakunnan omistuksessa,
ja uutta rakennettaessa alueelle pitäisi rakentaa kun-
nallistekniikka.
Molemmissa paikoissa rakennukset ovat purkukuntoisia. Siellä seurakuntatalo on purettu
Värikkäät kuvat ovat
syntyneet vanhusten tarinoiden pohjalta.
Iin kansalaisopiston ja taidekoulun Suomi 100 -pro-
jekti alkoi maaliskuussa. huhtikuuta 2017 » N:o 33
Jenna Jussila ja Minea Siurua töpöttelivät kuvioita muuntajakaapin kylkeen.
Ellen Siurua (vas.), Minea Siurua, Jenna Jussila, Jenniina Pakanen
seinään.
Lapset tekivät taidetta mu
Lasten ja vanhusten yhteinen Suomi 100 -projekti
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
Iin taidekoululaiset ovat
maalanneet taidetta kahteen muuntajakaappiin ilostuttamaan nelostien ohikulkijoita. Tehokas ja laadukas asennuskonsepti
. 18
» Torstaina 27. 08 534 8100 ma?pe 7.30?20 la 9?13 su 10?13 www.hammas-aaria.fi
Paikalliset
pojat!
www.laaturemontti.fi
www.rantapohja.fi. Silloin teatteriohjaaja Anneli
Niskala johdatti Iin vanhuspalveluiden asiakkaita tarinoiden maailmaan. Vesivekin kestävät kattovarusteet
. Tarinankerrontatyöpajassa vanhusten muistien kätköistä
nousseet tarinat kirjoitettiin tarinoiksi, joita luettiin
7?13-vuotiaille taidekouluaisille. Puuhevonen muuttui
lasten mielikuvissa keppihevoseksi, joka on heille vanhusten tarkoittamaa puuhevosta tutumpi. Tarinoissa tuli esille
muun muassa juhannuskokko, puuhevoset ja veneilyretket . Kukin taidekoululainen teki tarinoista mieleen-
sä tulleesta aiheesta maalauksen.
. Katto 2 päivässä
. 08 534 8100 tai varaa
netin kautta www.hammas-aaria.fi
29?
-e
- hinta i sisällä rtgku
kelako
rvauks via
en jälk
een
Rantapohja
paikallisista raaka-aineista.
Kat
Nyt se
vuotaa,
emäntä
huokaa
Korjaa katto ennen kuin
kosteus pääsee rakenteisiin!
. krs OULU P. Lapset olivat tarinoista todella innostuneita ja jopa liikuttuneita, kertoo kansalaisopiston ja taidekoulun suunnitteluopettaja Iiris Tuisku.
Parin viime viikon aikana taidekoululaisten ideoimat kuvat on maalattu graf-
a
ous ja voit
Pyydä tarj
ILMAINENTI!
ONT fi
KATsoTOlaRatEuM
remontti.
Pelkäätkö
hammashoitoa?
Aariassa tehdään hammashoitoa
myös nukutuksessa.
Varaa aika hammastarkastukseen
hintaan 29?.
Soita p. Tuotteet omalta tehtaalta, ilman välikäsiä
SOITA
08 2377 9501
Oulun yksikkö
Kirkkokatu 27, A 51, 5. Moni lapsi piirsi myös häämekon, johon innoitti yhden vanhuk-
sen tarina siitä, kuinka hän
oli ommellut paljon ja tehnyt muun muassa häämekon
19
» Torstaina 27. Eniten tytöt odottivat,
että pääsevät piirtämään itseideoimansa kuvat kaikki-
en kuntalaisten ja ohikulkijoiden nähtäväksi.
Yhteisötaideprojekti sai
nimekseen Minulta Sinulle
Suomi. Ensin tartuttiin maaliteloihin,
joilla maalattiin talvi kaapin
yhdelle seinälle. Teosten avajaisia vietettiin maanantaina. huhtikuuta 2017 » N:o 33
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
ja Susanna Backman esittelevät piirroksia, jotka he maalaavat takana olevan muuntajakaapin
muuntajakaappeihin
fittitaiteilija Juha Mytkäniemen johdolla Iin Energian muuntajakaappeihin.
Ensin kaappeihin maalattiin yhtenäinen pohja, jonka päälle kukin oppilas sai
maalata oman kuvansa.
Ellen Siurua, Jenna
Jussila, Minea Siurua, Susanna Backman ja Jenniina Pakanen maalasivat entisen Matkahuollon vieres-
sä olevaa muuntajakaappia
viime perjantai-iltapäivällä todella touhukkaina. Lauantaina taideprojektista ja valmiista muuntajista otettuja
kuvia käydään esittelemässä tarinoiden kertojille. Sen jälkeen
otettiin sabluunoita ja töpötettiin niiden läpi puita kukkia ja sydänpurjeisia veneitä. Syksyllä puolestaan on vuorossa
projektia esittelevä näyttely.
Lähetä mielipiteesi
osoitteeseen
toimitus@rantapohja.fi
Paikallislehti on lähimpänä arkeasi.
Jätä pikkuilmoitus
www.rantapohja.fi
Monimuotokoulutuksena
. Heillä opiskelun
painopisteenä on ollut juuri yrittäjyys, johon oppilaat
ovat saaneet tuntumaa Nuori Yrittäjyys ry:n Pikkuyrittäjät -internetsivuilta.
. Viidesluokkalaisista
yrittäjyyskasvatusta opiskelee kaikkiaan 24 oppilasta, mutta käytännön työhön
he tutustuvat kahdentoista
oppilaan ryhmissä, Tauriainen kertoo.
Myös kuudesluokkalaisilla
on oma yrittäjyyskasvatusryhmänsä. 6-9 lähipäivää
. huhtikuuta 2017 » N:o 33
Työelämää ja yrittäjyyttä
»»Ritva Piri
»»Ii
Rullakko tyhjenee ja tavarat laatikoista siirtyvät paikoilleen hyllyille sukkelasti, kun työssä on kaksitoista paria
Haminan koulun viidesluokkalaisten käsiä.
Haminan koulun viidennen luokan oppilaita hyörii
ja pyörähtelee hyllyjen välissä Iin Autokeitaan päivittäistavaramyymälässä.
Laatikoiden ja tuotepakettien täyttämät rullakot tyhjenevät silmissä, ja tuotteet
löytävät sujuvasti paikkansa hyllyissä.
Kyseessä on uuden opintosuunnitelman mukaisen
yrittäjyyskasvatus-valinnaisaineen opiskelu. Alussa meni jonkin verran aikaa perehdytykseen,
mutta oppilaat muistavat
saamansa ohjeet tosi hyvin. 050 317 4562
Kipsausalan ammattitutkinto
. Aloitus 18.9.2017, kesto 1,5 v
. Monimuotokoulutuksena
. Oikean työn tekeminen
näyttää olevan heille varsin
Vastuuta omasta
työstä
Urpo Tauriainen kertoo työn
Autokeitaalla ja marketeissa
olleen oppilaille mieluisaa ja
erilaista toimintaa normaaliin koulutyöhön verrattuna. 8,8 snt/min.
Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet?
Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain
kerrotte meille tarvittavat asiat. ihan kaikki.
Ja tietysti myös kaikki työt.
Kaikki suunnittelusta asennukseen takuutyönä
ja rahoitus koko remontille.
Puhelut: 8,8 snt/min.
OULUN PUUSTELLI, UUSIKATU 35, P. 0500 776 065.
Perhepäivähoitajan
ammattitutkinto
. Kahdentoista oppilaan ryhmää
huoltaa opettaja Urpo Tauriainen, jonka mukaan yrittäjyyskasvatus valinnaisaineena on Haminan koululla nyt käytössä ensimmäistä
vuotta. Mahdollisuus oppisopimuskoulutukseen
. 040 652 6796 ja Marja Veikkola,
p. Mahdollisuus oppisopimuskoulutukseen
. 20
» Torstaina 27. Hakuaika päättyy 11.8.2017
Lisätietoja Aulikki Järviluoma,
p. Lisäksi korostetaan hy-
AKSUTON
VARAA M
ELUAIKA!
SUUNNITT
Remontit
aina haluamassasi
laajuudessa.
Sosiaali- ja terveysalan
ammattilaiseksi
Sote-logistiikka ?koulutus
. Hakuaika päättyy 18.8.2017
Lisätietoja Maaret Kauhanen,
p. Monimuotokoulutuksena
. 010 277 7325
PORUKKA KOOLLA
Puh. 050 317 4680
KOULUTUKSIIN HAKEUTUMINEN
Lisätietoja koulutusten sisällöistä,
toteutuksista ja hakeutuminen
osoitteessa www.osao.fi/koulutuskalenteri
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa
etunimi.sukunimi@osao.fi
WWW.PUUSTELLI.FI
OSAOn Kontinkankaan yksiköstä
PYYDÄ
TARJOUS!
Tiesitkö, että saat kotisi remontteihin
MEILTÄ
KAIKKI
Uuden keittiön
hankintapäätös on
helppo ja tehdä, kun
etukäteen tietää,
mitä koko remontti
tulee maksamaan.
kalusteet, kodinkoneet, altaat, hanat, laatat,
lattia- ja seinämateriaalit... Opintojen keskiössä
on toiminnallisuus, eli oppi-
laat pääsevät aidosti osallistumaan työntekoon kurssin kohteissa, joita Autokeitaan ohella ovat Iin S- ja Kmarketit.
. Etenkin oppilaiden
osoittama innostus ja mielenkiinto lämmittävät heidän mieltään.
. 050 911 7806
Mielenterveys- ja päihdetyön
erikoisammattitutkinto
. 4.9.-14.12.2017, sis. Hakuaika päättyy 14.8.2017
Lisätietoja Seija Rannikko,
p. Monimuotokoulutuksena
. Toimitus valitsee jutunpätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa
Porukka koolla -otsikon alla. Tarkoituksena
on, että opiskelusta hyötyvät niin oppilaat kuin kohteet, joissa he kurssin aikana työskentelevät, opettaja
korostaa.
Myös Iin Autokeitaalla yhteyshenkilönä toimiva liikenneasemapäällikkö
Hannes Kortesalmi sekä
myymälän puolella oppilaita ohjaava Marjaana Pakanen ovat tyytyväisiä koulun kanssa tehtävään yhteistyöhön. Ilmoittautuminen päättyy
15.8.2017
Lisätietoja Hanna-Maarit Aho,
p. Olethan tarkka siitä, että myös
jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi.
Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki.
Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetysmahdollisuus.. Aloitus 15.9.2017, kesto 1,5 v
. Yrittäjyyskasvatukseen
kuuluva ohjeiden kuuntelu
ja niiden toteuttaminen sekä vastuun ottaminen omasta työstä ovat antaneet oppilaille runsaasti tietoa ja
taitoja oikeassa työelämässä pärjäämisestä.
. He ovat myös pyörittäneet koululla kioskia, jon-
ka tavarahankinnat ja hinnoittelun sekä asiakaspalvelun ja myynnin he ovat hoitaneet itse samalla perehtyen muun muassa hinnoitteluun ja oppien asiakaspalvelua, opettaja valottaa.
vää käytöstä ja asiakaspalvelutaitoja. Kuudesluokkalaiset ovat
toimineet parittain perustaen omia pienimuotoisia yrityksiä. Aloitus 11.9.2017, kesto 1,5 v
Yhteistyöstä Finnmarin
R I T VA P I R I
»»Ritva Piri
»»Ii
Iin Autokeitaalle on rakennettu lahjatavaraa ja sisustustuotteita tarjoava Finnmari-myymälä.
kanssa on Forssassa saatu
hyviä kokemuksia, ja kun tiloissamme oli sopivasti hieman vajaalle käytölle jäävä
nurkkaus, saatiin Finnmarimyymälälle siihen noin sadan neliön suuruinen tila,
kertoo Iin Autokeitaan lii-
kenneasemapäällikkö Hannes Kortesalmi.
Koriste-esineitä, kynttilöitä ja lahjatavaroita päästään uudessa myymälässä
täysipainoisesti myymään
jo Vapun alla juuri kevään
kiivaimman sesongin alkaessa. Kurssi kuulosti kivalta,
ja onhan täällä paljon mukavampaa kuin tavallisilla
oppitunneilla koulussa, tytöt hymyilevät.
Autokeitaalla nelikko
on tuotteiden hyllytyksen
ohella osallistunut muun
muassa tiskaukseen, pöytien siivoukseen ja ikkunanpesuun sekä lajitellut palautuspulloja. huhtikuuta 2017 » N:o 33
R I T VA P I R I
oppimassa
mieluisaa, on Marjaana Pakanen huomannut.
. Myymälän tuotteista
ja pyörittämisestä vastaavat Autokeitaan omat työntekijät, ja se on avoinna aina
kun Autokeidaskin.
. Oppilaat
ennen viidennelle tuloaan
opettajan kerrottua siitä.
. Oppilaat ovat myös tarkkoja ja uskaltavat kysyäkin
heti, jos jokin asia on heille
epäselvä, Hannes Kortesalmi lisää.
Työkohteessa opettaja on
itse oppilaiden mukana, joten henkilökunnan ei tarvitse vastata heidän valvomisestaan vaan vain työnohjauksesta.
Onhan täällä paljon mukavampaa
kuin tavallisilla
oppitunneilla koulussa.?
. Asiakaspalveluunkin on jo saatu hiukan
tuntumaa.
?Kuulosti
kivalta?
Viime kevään neljäsluokkalaisilla oli Haminan koululla ensimmäistä kertaa mahdollisuus valita oppiaineeksi yrittäjyyskasvatus. Vikkelästi tavaroita hyllyille latovat Jasmin, Venla, Laura
ja Hanna valitsivat kurssin
Oppilaat ennättivät pikaisesti yhteiskuvaan työn ohessa. Paikalle rakentuu Finnmari -myymälä, jollainen on toiminut myös Forssan Autokeitaan tiloissa jo pari vuotta.
. Erityisesti palvelulla halutaan vastata tarpeeseen
löytää helposti ja nopeasti
vaikkapa lahja tai viemistä kyläreissulle, Kortesalmi vinkkaa.. 21
» Torstaina 27. Opettaja Urpo Tauriainen kiittää Iin Yrittäjät ry:n lahjoitusta, jonka ansiosta oppilaat pääsevät kulkemaan koululta Autokeitaalle paikallisliikenteen linja-autoilla.
Iin Autokeitaalle Finnmari -myymälä
Iin Autokeitaalla poikkeavat
asiakkaat ovat viime viikkojen aikana hämmästelleet
kahvion ja päivittäistavaramyymälän väliin viritettyä
pressunurkkausta.
Vapun alusviikolla arvoitus alkoi ratketa, kun pressut
poistettiin, ja nurkkauksen
hyllyt alkoivat täyttyä sisustustuotteista ja lahjatavaroista
Viiden minuutin jatkoaika ei tuonut ratkaisua, joten mentiin voittolaukauskilpailuun. Loppukiri oli kuitenkin
mainio, ja joukkueen itseluottamus sai roimaa arvonnousua hyvästä pelistä. Joukkueella on
odotettavissa vahva kausi
myös ensi kaudella.
Surkuhupaisasta
tuhkimotarinaksi
Myös D2:ssa (2004 syntyneet) joukkue kehittyi erityisesti henkilökohtaisella
tasolla valmentajansa Janne Vaarasuon johdolla huimin harppauksin. Jo edellisenä iltana
Suomussalmelle matkustanut ahmajoukkue oli valmistautunut otteluun hyvin, ja
puolivälierän hienon menestyksen siivittämänä Ahmat
antoi pelillisesti täysin tasapäisen vastuksen kotijouk-
kueelle. alkusarjojen saldolla, joten välierässä
joukkue sai vastaansa etukäteen kovimman vastuksen,
SuPSin. Varsinkin alkukaudesta joukkueen painopiste oli pelaajien
kehittymisessä, ja joukkueen menestys oli taka-alalla. Kaikki neljä ensimmäistä laukojaa onnistuivat.
Kolmannessa parissa Ah-
mojen Joona Isohookana
onnistui maalinteossa, ja
kun Urho Heikkinen teki
tyhjäksi K-Laserin viimeisen
laukojan yrityksen, saattoivat voitonjuhlat alkaa. Toisen erän puolivälissä Ahmat sai kuitenkin
ylivoiman, ja Niku Kaisto
onnistui tekemään sen aikana ottelun voittomaalin.
Ottelun loppusekunneilla oli molemmilla joukkueilla vielä läpiajo,: ensin Ahmoilla ja aivan viimeisillä sekunneilla SuPSilla. Ensimmäisen
erän lopulla Eetu Mertala
sai kunnian tehdä ottelun
avausmaalin. 2003 syntyneiden Ahmojen joukkueiden
menestys: Musta voitti Pohjois-Suomen aluesarjan mestaruuden ja Valkoinen pääsi
puolivälieriin eli kahdeksan
parhaan joukkoon. Joukkueen
lennon katkaisi vasta lopullinen sarjan voittajajoukkue
Kiekko-Laser.
Muista joukkueosta erityismaininnan ansaitsee
E2 (-06), joka valmentajansa Mika Ventolan johdolla etenee määrätietoisesti
kohti hienoa tulevaisuutta. Kotijoukkueen kaikki pelaajat eivät kestäneet täysin varman
voiton vaihtumista tappioksi, vaan aloittivat loppusummerin soitua veljellisen painin ahmapelaajien kanssa.
Lopputulokseen ei jääkiekossa kuitenkaan painiottelun tuloksella voinut enää
vaikuttaa, joten jääkiekko-ottelu päättyi Ahmojen
2?1-voittoon ja loppuottelupaikkaan. Voitto tiesi paikkaa Suomussalmella pelattavaan yksipäiväiseen Final Four- turnaukseen, johon Ahmojen lisäksi selviytyivät alkusarjojen
ylivoimainen hallitsija SuPS,
Kiekko-Laser ja Hokki.
Turnaus alkoi aamupäivän välieräotteluilla, joista
voittajat etenivät loppuotteluun ja häviäjät pronssiotteluun. Molempien yritysten epäonnistuttua Ahmojen riemukas voi-
tonjuhla sattoi alkaa. Painimatsi oli
muuten aivan yhtä tasainen,
mutta tuomarit palkitsivat
siitä vain SuPSia jäähyjen
muodossa.
Loppuottelu oli sitten aivan erilainen peli. Ahmat
hallitsi kenttätapahtumia
Kiekko-Laseria vastaan,
mutta maalit olivat todella tiukassa. Myös F1 (-07) on hyvällä tiell valmentajansa Miika
Sihvosen vetämänä.. Syksyllä pelatun alkusarjan menestys olikin varsin vaatimatonta sekä Mustalla että Valkoisella. Taisto sai erän lopussa palkintonsa, kun Joona Tervonen tasoitti pelin
1?1:een.
Toisessa erässä SuPS painoi vahvasti päälle, mutta
Ahmojen loistavasti pelannut puolustus ja erityisesti
maalivahti Markus Holma
pitivät joukkuetta pystyssä.
Ottelu oli vahvaa play-offkiekkoa, eikä jäähyjä paljon
jaeltu. Ahmat oli mukana
?heikoimmalla. Joulun jälkeen alettiin keskittyä myös joukkuepeliin, ja
menestystäkin alkoi tulla.
Molemmat joukkueet voittivat omat jatkolohkonsa ja
selvittivät näin tiensä Lapin ja Pohjoisen alueen Final Four -turnauksen karsintaan.
Ahmat D1 Valkoinen kärsi tappion Kajaanin Hokille.
Musta kellisti Linnanmaan
jäähallissa alku- ja jatkosarjoissa erinomaisia otteita esittäneen SoKin jännittävässä pelissä luvuin 7?5
alun vaikeuksista huolimat-
Ahmat D1 Musta juhlii menestystään.
ta. SuPS meni ottelussa
jo muutaman minuutin jälkeen johtoon, mutta Ahmat
ei luovuttanut, vaan taisteli
urheasti. Varsinkin
puolustus ja maalivahtipeli
saivat valmentajalta erityismaininnan. Toinen erä oli
myös Ahmojen painostusta, ja Ahmat oli jo valmistautumassa voitonjuhliin,
kun aivan ottelun viime minuuteilla Kiekko-Laser onnistui tasoittamaan pelin.
Kiekko painui ohi loistavasti pelanneen ahmavahti Urho Heikkisen vain pari minuuttia ennen loppusummeria. Joukkueessa olisi saanut olla muutama pelaaja enemmän,
mutta siitä huolimatta surkuhupaisalta näyttänyt alkukausi muuttui hienoksi tuhkimotarinaksi, jossa
alkusarjalohkon jumbosija
vaihtui jatkolohkon voittoon
ja puolivälieriin. Lisäksi
D2 selvisi myös sarjan kahdeksan parhaan joukkoon.
Nuoremmissa ikäluokissa
varsinkin E2 osoitti olevansa aivan kärkijoukkueita koko Pohjois-Suomen alueella.
Myös muissa juniori-ikäluokissa joukkueissa on paljon
pelaajia ja valmennus laa-
dukasta, joten tulevaisuudessa on odotettavissa, että Ahmoista nousee joukkueita ja erityisesti pelaajia
hyvälle tasolle.
Vuonna 2003 syntyneiden
ikäluokka on erinomainen
esimerkki Ahmojen urheilijoita arvostavasta tavasta
kasvattaa pelaajista tasapainoisia ihmisiä ja urheilijoita.
Viime kesänä joukkueen
valmennusvastuun ottanut
Antti Kesti jatkoi joukkueen kanssa edeltäjänsä Juha-Matti Jääskelän työtä
pelaajien henkilökohtaisten
perusominaisuuksien ja -taitojen kehittämisessä. 22
» Torstaina 27. Upea
päätös hienolle, nousujohteiselle kaudelle. huhtikuuta 2017 » N:o 33
URHEILU»
Ahmojen joukkueilla menestyksekäs kausi
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Jääkiekon erikoisseura Haukiputaan Ahmojen kauden
jälkeen voidaan alkaa puhua menestymisestä ja ikäluokkien nousemisesta kilpailullisen menestymisen
tielle.
Panostukset seuran toiminnan kehittämiseen ja
varsinkin valmennustietotaidon lisäämiseen alkavat
pikkuhiljaa tuottaa hedelmää.
Erityisesti D-ikäluokan
joukkueiden menestys oli
ennakoitua huomattavasti
parempaa, ja myös nuoremmissa ikäluokissa on lupaavia joukkueita nousemassa kohti hyvää menestystä.
Musta ja Valkoinen
menestyivät
Ehdottomana kruununa oli
D1:n eli v
020 110 2210
oulu.ideapark.fi/skidipark
Pa r a s t
a
o n s e , e S k i d i pa r k i s s
a
t
p i tä ä a tä s i e l l ä v o i t
ina ha
u
s ato i t
a i pa i s s k a a ,
to i !. (MA)
OULUN IDEAPARKISSA
LUE LISÄÄ>> OULU.IDEAPARK.FI
18
MA-PE 10-20, LA 10-18, SU 12AT
KATSO ERIKOISPYHIEN AUKIOLOAJ
A!
UILT
-SIV
FI
RK.
IDEAPA
RAVINTOLA
MAAILMA JA
SKIDIPA
LAUANTAIS RK AVOINNA
IN KLO 20 S
AAKKA!
ideapark.fi
ideapark.oulu
Ideaparkin liikkeet avoinna
vappuna seuraavasti:
Vappuaatto (su) 30.4. 12-18
Vappupäivä (ma) 1.5. putkitunneleita ?
pomppulinnamaailma . 23
» Torstaina 27. synttärihuone
Skidipark Oulun Ideaparkissa
p. akkuautojen liikennerata ?
rallipelit . dancing discopallo ?
pallokanuuna . 12-16
ideapark_oulu
Ideapark Oulu, Ritaharjuntie 49, 90540 Oulu | p. liukumäki . huhtikuuta 2017 » N:o 33
IDEAPARKISSA LIKI 60 VETOVOIM
AISTA
LIIKETTÄ, RAVINTOLAA JA KAHV
ILAA:
IDEAPARKISTA
MUOTIA, ELÄMYKSIÄ
JA VAPAA-AIKAA!
Oulun Ideapark tarjoaa huolettoman
ostosreissun koko perheelle. trampoliinit ?
pallomeri . Shoppailun lisäksi
Ideaparkissa pidetään hauskaa ja nautitaan
unohtumattomista tapahtumista!
IDEAPARK
AVOINNA
VUODEN
JOKAISENA
PÄIVÄNÄ!
PARTURI
ILMAINEN
MUNKKI- JA
SIMATARJOILU
300:LLE KLO 12!
VAPPURIEHA 1.5. kiipeilyseinä . 020 110 2200
SKIDIPARK
Puuhaa
perheen
pienimmille!
Huvittelua Oulun Ideaparkissa! Sisähuvipuisto Skidiparkista
hauskaa tekemistä ja aktiviteetteja perheen pienimmille!
sisähuvipuiston aktiviteetteja & palveluita mm.
seikkailulabyrintti . peliautomaatit ?
kahvila
Sija on
ysin arvoinen suoritus. Kyllä silloin tytöt
olivat iloisia ja valmentaja ei
voinut uskoa asiaa todeksi.
6. Kysehän oli finaalipaikasta. Tämän lisäksi
pelaajistoon on ollut imua,
kun kyseessä on sarjatasossa
mitattuna Oulun toiseksi kovin joukkue. Tuosta
hävitystä erästä tytöt vain
reipastuivat ja päättivät, että tämä pelihän menee kol-
manteen erään! Ja niinhän
se meni. Jatulissa
kilpaillaan taitosarjat alle
12-vuotiaat, 8?10-vuotiaat
ja 10?12-vuotiaat, SM-sarjat
14?16-vuotiaille, kilpasarjat:
12?14-vuotiaille, 14?16-vuotiaille, 16?20-vuotiaille ja
yli 18-vuotiaille sekä harrastesarjat 12?14-vuotiaille,
14?16-vuotiaille, yli 16-vuotiaille ja yli 25-vuotiaille.
Ravintolat
Vappuaatto käynnistää HauPan pääsarjat
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Sunnuntaina Länsituulen
tekonurmella alkavat jalkapallon miesten Kolmonen
ja naisten Kakkonen. Molemmissa sarjoissa HauPa
on viime kauden sarjanousijana mukana. Hyvä viikonloppu
ajettiin ja kokemusta kerättiin. Niin päättyi E-tyttöjen viimeinen turnaus ennen Power Cupia.
Ma
1.5.2017
klo 12-16. Vaihtopenkillä valmentajat jännittivät niin paljon, että eivät voineet katsoa. Joukkue on täydentynyt paitsi seuran omilla kasvateilla, myös muutamilla ulkopuolisilla pelaajilla. Miesten ottelu Kajaanin Haka - Akatemiaa vastaan käynnistyy
kello 13.00 ja naisten ottelu tämän jälkeen kello 15.30
pietarsaarelaista Pedersöre
FF:a vastaan.
Miesten joukkueen osalta
talven Suomen Cup oli raskas; pahimmillaan harjoitusringistä on ollut loukkaantumisten ja sairastelujen vuoksi yli kymmenen
pelaajaa yhtä aikaa poissa.
Nyt tilanne näyttää jo valoisammalta ja sarja-avaukseen
valmentajakaksikko Mikko
Isokangas ja Tuukka Tolonen ovat saamassa iskukykyisen joukkueen.
Naisten joukkueessa Matti Kontiokarille saatiin valmennukseen avuksi aiemmin
B-tyttöjä valmentanut Timo
Yli-Kokkila. sijalle jäi WoVon Hyppypallot ja 5. Toisen erän tytöt
voittivat 25-19. Toni ajoi kyllä hyvän kisaviikonlopun moottorimurheista huolimatta. Vauhti
riitti koko ajan top 10 sakkiin. ehkä sarjan kovinta joukkuetta, Tervarit/JuPaa vastaan.
Ensimmäinen kotipeli Vitosessa pelataan perjantaina 5.5. ?Siitä porukasta ilman sen kummempaa treeniä tällä kalustolla 6. 4. Myös naisten puolelle perustettiin HauPa2 -joukkue,
jota Kolmosen sarjatasolla
valmentaa Harri Grönvall.????
Miesten Nelosdivisioonaa
HauPa2 pelaa suurelta osin
edustusjoukkueen pelaajilla, jotka eivät ole edellisessä Kolmosen pelissä olleet
isoilla minuuteilla. Tänäkin viikonloppuna Tonin
Junior-luokassa taisi startata 38 kuskia ja finaaliin karsittiin 34. Moottorivalmistaja on X30-sarjas-
sa IAME ja säätöjen löytäminen tutun Rotax-moottorin jälkeen oli hieman
haastavaa sekä minulle että mekaanikolle. Myös ensimmäi-
nen alkuerä meni Herraselta
aika-ajon tahtiin ruutulipun
heiluessa Tonille 7.sijan merkiksi. 24
» Torstaina 27. Keskeytys
toiseen alkuerään pudottikin Herrasen finaalin lähtöruudukossa sijalle 22. X30 ja Rotax
kyllä poikkeaa toisistaan
moottoreiden osalta mutta
suurin ero on kyllä renkaissa.
Pitoalueen löytäminen tässä
sarjassa on todella haastavaa
ja tärkeää. Kolmannessa erässä peli meni todella
tiukaksi, mutta PAKA voitti 16-14.
Ennen toista peliä ilmassa oli pientä alakuloisuutta edellisen pelin häviös-
tä, mutta tyttöjen alaspäin
kääntyneet huulet nousivat
ylöspäin, kun todettiin että
vielä on mahdollisuus voittaa kultaa. Mukana oli kaksi WoVon joukkuetta (Super- ja
Hyppypallot), Oulun Kisko,
Kuusamon Pallo-Karhut, Lapin Sudet Ivalosta ja Haukiputaan Heiton Kirput.
Heitto pelasi ensimmäisen pelinsä PAKAa vastaan.
Ensimmäinen erä hävittiin
23-25, mutta toinen erä
vietiin 25-18. Erä kuitenkin loppui 15-13 Heiton
voittoon. Varsinaisessa finaalissa Herranen ajoi hienon nousujohteisen kisan ollen maalissa 11.
. Kovan taistelun
jälkeen LaSu kuitenkin voitti pistein 25-23. X30 sarja on
kerännyt Suomessa hienon
osallistujamäärän ja niinpä
myös Herranen päätti mitata vauhtinsa hänelle oudolla kalustolla.
. Kuljettajia tässä sarjassa on todella kivasti. sijan.?
. Toka alkuerä meni ihan
vihkoon kun autosta katosivat
sähköt jo lämppärillä. Tyttöjen ilmeistä
huomasi, että voitto oli todella tärkeä. Nelonen
aloittaa kotipelinsä lauantaina Länsituulella 6.5. Mutta tytöt päättivät,
että nämähän kukistetaan
ja kulta otetaan. Aika-ajon 9., erissä sijat 5. Toisen
erän pisteet kääntyivätkin
Heiton puoleen ja niin tytöt
voittivat erän 25-19 ja veivät sen kolmanteen erään.
Kolmannessa erässä väsymys oli molemminpuolista,
mutta peli vain koveni. Ihan jees. Finaaliin Herranen pääsi starttaamaan ruudusta 9 ja ruutulipun heiluessa Toni nappasi 6. Lisäk-
si joukkuetta täydennetään
Miesten Vitosessa pelaavasta HauPa3:sta. Kalusto on eri. Ensimmäinen erä oli todella tiukka ja
tulihan siinä pari aikalisääkin otettua. Ensimmäinen erä pelattiin suoraan
Kiskon pussiin ja niinpä
Heitto hävisi 20-25. Vastustajaksi tulikin tuttua tutumpi Oulun Kisko. Kolmas erä
oli tiukka, mutta tytöt eivät
lannistuneet ja erä voitettiin 15-12. oli WoVon Superpallot. Tytöt eivät
kuitenkaan luovuttaneet,
vaikka heissä huomasikin
pientä väsymystä. Kiskon matka
jatkui pronssiotteluun PAKAa vastaan.
Finaalissa vastassa oli Lapin sudet, jotka olivat voittaneet jokaisen aiemman pelin. Ensimmäistä kisaa
lauantaina sävytti Herrasella kalustomurheet. Pientä terävyyttä aika-ajoon lisää, niin palkintopallia kolkutellaan, kertaa Tonin ajovalmentaja Jesse Anttila.
Kisaohjelma jatkuu viikonloppuna Virossa Rotax
Max -sarjan osakilpailulla.
»»Rantapohja
»»Haukipudas
?
TUL:n joukkuevoimistelun
avoimet mestaruuskilpailut järjestetään Haukiputaan
Jatulissa 6.?7.5.
Kilpailuihin on ilmoittautunut 58 joukkuetta 15
eri seurasta, eli yhteensä yli
500 voimistelijaa. Toinen erä päättyi samoilla pisteille ja niin
Heitto peittosi WoVon Superpallot 2-0.
Sen jälkeen odotettiin, että saataisiin tietää vastustaja seuraavaan peliin, missä
ratkaistaisiin toinen finaaliin menevä joukkue. Oulun JK:a vastaan.
Kaikkiaan HauPan viidessä aikuisjoukkueessa pelaa
tällä kaudella liki 100 pelaajaa. Toisen alkuerän lämmittelykierroksella autosta
katosivat yllättäen sähköt
ja seurauksena olikin keskeytys jo ennen varsinaisen
kilvanajon alkua. ja 7. sijalle jäi Kuusamon Pallo-Karhut, joten
Oulun Kisko oli 3., Lapin Sudet olivat 2. huhtikuuta 2017 » N:o 33
URHEILU»
Joukkuevoimistelua
Haukiputaalla
Toni Herranen hyvässä vauhdissa
»»Rantapohja
»»Jääli
Jääliläinen karting-kuljettaja Toni Herranen kokeili
vauhtiaan uudessa sarjassa.
Pääsääntöisesti Rotax-luokassa kilpaileva Toni päätti osallistua myös X30-sarjan Suomen avausosakilpailuun Kouvolassa.
Kilpailu ajettiin huhtikuun
toiseksi viimeisenä viikonvaihteena Kouvolan Tykkimäen radalla. Onneksi mekaanikkoni sai laitteen
kuntoon finaaliin ja tulipahan kunnon ohitusharjoitukset kun nousin yli kymmen si-
jaa, aina positiivinen Toni hakee plussaa lauantailta.
Sunnuntaina
ehjää kilvanajoa
Sunnuntain kisassa Herrasen suoritus oli taattua laatua. Harjoituksissa ja aika-ajossa kalusto pelasi vielä suhteellisen
hyvin ja tuloksena aika-ajosta olikin 8. Kotiotteluista tiedotetaan HauPan kotisivuilla sekä tienvarsimainoksilla aiempien vuosien tapaan.
E-tiikerisarjan mestaruus Haukiputaalle
»»Ilona Peränen
»»Haukipudas
E-tyttöjen lentopallon viimeinen turnaus sijoista 1-6
pelattiin Totto-hallissa Rovaniemellä sunnuntaina
23.4. ja Heiton tytöt
olivat 1. Aikaisemmin olen ajanut tällä kalustolla vain yhden testipäivän
Virossa, kertaa Toni kisaviikonlopun jälkeen.
Lauantaina
kalustomurheita
X30-sarjassa ajetaan viikonlopun aikana kaksi erillistä
kilpailua. Niinpä peli lähti
hyvin käyntiin ja ensimmäinen erä päättyi 25-22 Heiton
voittoon. Ensi viikonloppuna taas
Viroon ajamaan Rotax -sarjaa, Toni sanoo.
040 938 2405/Jouniitto
Iissä Illinsaaressa
vapaa-ajan tontti,
hp. 0400 757 391 . Vuokra 320 ?/kk.
Puh. tuulilasitoulu.fi. sekä merenrantapaikka Iin Olhavassa.
Tiedustelut p. klo 11.15 ja
Tyrnävän siemen perunaa.
vuosikokous
Vuokrattavana
Taimentie 5, Kuivaniemen keskustassa saunallinen
yksiö 37 m2.Vuokratakuus
1 kk. Kuljetus ilm. Ilmoittautumiset 1.6. Toukokuun kerho kokoontuu
lounasruokailun merkeissä Ravintola Samanttassa 8.5.2017
klo 13.00. 0400 261 244.
Iin kk kt-kolmio 76 m2
+ autok. 041 463
3527/Hilkka, viim. Vak. krs.
Hissi. Haukiputaalle ja muualle edul.
P. asukasyhdistys
Ennustajat
Rantapohja
paikallisista
raaka-aineista.
Ennustan tulevaa korteista
vuosien kokemuksella.
Soita 015 446 200 tai
050 564 2393/Leena
HOLSTINMÄEN
AUTOLASI
Täyden palvelun autolasiliike
Puh. 040 709 9081.
PORUKKA KOOLLA
Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet?
Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista,
kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat.
Toimitus valitsee jutunpätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla.
Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi.
Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki.
Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetysmahdollisuus.
H-pudas,Asemak. 040 820 7076
pidetään 4.5.2017 klo 18.00 alkaen Iin kirjastotalo Nätteporin audiotorissa. Päävoittona 150. 25
» Torstaina 27. 21 000 . 1kk.
Lohiloukku Oy LKV 040 500 6450
Rantapohjan jakelun
hoitaa Posti.
JOS ET
SAANUT LEHTEÄ
soita Rantapohjaan
0400 537 148
ma-pe klo 8.30-16.00
www.rantapohja.fi
Ilmoituksia
Kuivaniemen Eläkkeensaajat ry
Huveja
Työsuorituksia
sääntömääräinen
Kesäretki
Summassaareen 2.-5.8.2017. Hinta jäsenille 5?.
Ilmoittautumiset 4.5.2017
mennessä Ritvalle puh. Lasitettu parv., osittainen jokinäkymä. 040 548 0268.
bingo Nuorittalla
perjantaina klo 18.45 alkaen. KT 2 H+K,
n. Ylin 4. ostokortti.
Kaikki lämpimästi tervetuloa!
SÄHKÖTYÖT
www.sahkoreiskat.fi
Puh. mennessä Martti 044 987 1594
(varattu 40 paikkaa).
ENTISÖINTITYÖ
KAUPPILA KY
Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. huhtikuuta 2017 » N:o 33
Seuratoimintaa
Myytävänä
Torikauppiaat
Kokouksia
n Haukiputaan Sydänyhdistys. Martinniemi.
Puh. sis. 044 577 5821
Jätä pikkuilmoitus
www.rantapohja.fi
BINGO
Ylikiimingin asukastuvalla
sunnuntaisin alkaen kello
15.00 irtolehdellä.
Pääpalkintona 200 ?/60 pelaajaa ostokortti yms.
Järj. sisältää:
majoituksen 2h huoneessa, puolihoidon, Maalaislääkäri Kiminkisen luennon, opastettu kiertoajelu Saarijärvellä, matkat. 52 m2 490. 040
587 5310.
n Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys ry:n kevään ja
kesän tapahtumat:
Ti 30.5. Tervetuloa!
Hallitus
TIISTAINA 2.5.
Tuoretta koivuklapia
49?/i-m3. Heti vapaa.
Puh. ja varaukset p. -61 valm. 040 739 3231.
KUUSAMON
ISOA JA PIENTÄ
MUIKKUA
Kiimingin torilla la 29.4.
alk. klo 12-16 kevätkauden
päättäjäiset Villa Toivossa.
12.-13.7. 050 563 0604.
Haukiputaan keskustassa
OK-TALO
4 h+k+s+autotalli.
Puh. lämm., käyttösähkö+
vesi 15?/hlö/kk, ei e-tod. Matkanhinta 170 . teatterimatka Taivalkoskelle, ohjelmassa ?Kätkäläinen ja ulkomaan elävä?.
To 27.7. 19.5.2017.
Martinniemen asemakaava,
OK-talojen rakennuspaikkoja:
1703 m2 ja 1778 m2, 24500?/kpl.
Lohiloukku Oy LKV 040 500 6450
lohiloukku@kolumbus.fi
KUUSAMON
MUIKKUA 5?/kg
Käyränkankaan Vesiosuuskunnan
YLIKIIMINGIN TORI
klo 9.00-10.00.
HAUKIPUTAAN TORI
klo 11.00-11.30.
IIN TORI
klo 12.00-12.30.
YLI-IIN SALE
klo 13.00-13.30.
Puh. klo 14 Meri-Oulun
kesäteatteri, ohjelmassa ?Sisko
ja sen veli?.
Tied. Kokouksessa käsitellään §14 sääntömääräiset asiat sekä vesiosuuskunnan toimintojen liittäminen Iin kunnan vesihuoltoliikelaitokseen tai jatkaminen
osuuskuntana
Nykyään monilla lapsilla on älypuhelin,
kun taas jotkut vanhemmat
tekstaavat vielä näppäinpuhelimilla. Hän tietää lastensa käyttävän Whatsappia, Facebookia ja Instagramia. Ke: hernekeitto,
kasvis-hernekeitto, juurespalat, ohukaiset ja hillo. Ke: lohikeitto, kirveli-kasviskeitto, kurkkua,
juusto. Tässä pari vinkkiä
siihen:
1. Kysy rohkeasti apua.
Nuorten velvollisuus on auttaa vanhempia ihmisiä!
2. To: broileribolognese, juures-papubolognese, pasta, punakaali-persiljamustaherukkasalaatti. Pyysimme
heitä kaikkia kertomaan ajatuksiaan sosiaalisesta mediasta sekä siitä, mitä sovelluksia he itse käyttävät.
Kolmosluokkaisten mie-
Haukipudas
Ylikiiminki
Yli-Ii
Ti: jauhelihakastike/ jauhelihakastike à la Italia, kasviskastike à la Italia/ quorn-bolognese, perunat/ täysjyväpasta,
kaalisalaatti. He saivat ensimmäiset puhelimensa noin 5-vuotiaina.
40-vuotias haastattelemamme iiläinen käyttää
Whatsappia ja Facebookia,
koska siellä näkee mitä tutuille kuuluu. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Miten vanhemmat
pysyvät mukana, jos kaikki
muuttuu sähköiseksi?
Haastattelimme tätä lehtijuttua varten 40-vuotiasta iiläistä perheenäitiä, Kuivaniemen alakoululaisia sekä eläkkeellä olevaa Tuula Lappalaista. Nuorille sosiaalinen
media on arkipäivää, mutta mitä somesta ajattelevat
vanhemmat ihmiset, jotka eivät älylaitteita osaa käyttää?
On hassua, että lapset
opettavat vanhemmilleen
älylaitteiden käyttöä, vaikka ennen vanhemmat opet-
tivat lapsiaan. To: minilihapulla-pastavuoka, porkkanaraaste. To: kahden kalan vuoka ja
lämmin lisäke, juus-
tarvita. Harjoitus tekee mestarin myös tässä asiassa!
Vinkkien hyödyntäminen on kuitenkin vapaaehtoista, sillä ovathan ne näppäinkännykät paljon mukavampia kuin monimutkaiset
älylaitteet. Heidän mielestään sosiaalisessa mediassa
kommunikointi on helppoa,
ja siellä olo on kivaa ajanvietettä yksinoleskeluun. He sanoivat, että kun ollaan kavereiden kanssa, puhelimia ei
1/15/17
VANUKASHEPPU!
to-kasvisvuoka, porkkana, retiisi. Hän osaa käyttää älylaitteita mielestään
tarpeeksi ja sai ensimmäisen oman puhelimen noin
27-vuotiaana. Hänelle älylaitteiden käyttöä ovat opettaneet hänen lapsensa.
Eläkkeellä oleva Tuula
Lappalainen tietää, mikä on
some eli sosiaalinen media.
Hän käyttää vain Whatsappia, ja hän puolestaan sai ensimmäisen oman matkapuhelimen vasta 55-vuotiaana.
Tuula haluaisi oppia käyttämään enemmän älylaitteita
ja ?muita hienouksia?.
Vaikka tekniikan kehitys
on huimaa, kaikilla on silti
mahdollisuuksia pysyä sen
perässä. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Ke: makkarakeitto, papu-kasviskeitto, tomaatti, vatkattu mustaherukkapuuro. huhtikuuta 2017 » N:o 33
Jutun
kirjoittajat
Kuivaniemen
koululta osallistuvat
Rantapohjan sekä
alueen koulujen väliseen
mediayhteistyöhön.
Nuorten keskuudessa yleisimpiä sovelluksia ovat Instagram, Snapchat ja WhatsApp.
Koulussa osa oppikirjoista on muuttunut sähköisiksi,
mutta silti useat oppilaat toivovat, että kirjat pysyisivät
paperiversioina.
Lähes kaikilla oppilailla on
älylaite, ja se kulkee koulussakin mukana.
Kuinka pysyä kehityksen kelkassa?
»»Annika Häyrynen,
Kaisa Karén,
Saija Klasila
»»Kuivaniemi
Nykymaailmassa lähes kaikilla nuorilla älylaitteet kulkevat jatkuvasti mukana, eikä niitä ilman voi olla hetkeäkään. To: sitruunainen kalaleike, juurespihvit, perunasose, marinoitu
punakaalisalaatti. 26
» Torstaina 27. Osa kolmosluokkalaisista käyttää vain Whatsappia, koska se on hyödyllinen
ja ilmainen sovellus.
K uuto s luok k a l a i s e t
käyttävät Instagramia,
Snapchattia, Musical.lya ja
Whatsappia. Pe: broileri-pastavuoka/ broilerikiusaus, kasvis-pastavuoka/ punajuuri-linssi-kasviskiusaus, vihersalaatti.
Jääli, Laivakangas, Kiiminkijoki
Ti: rypsipossunlihastroganoff, soijapapustroganoff, perunat, amer ik ans alaat t ikesäkurpitsamaissisalaatti. Pe: uunimakkara, soijanakit, perunasose, kaali, kurkku, paprika.
Ii
Ti: kalapyörykät, perunamuusi,
tillikastike, salaatti. Ke: maksalaatikko, perunat, voimaissikastike, salaatti/ tuorepala. Hänen mielestään
kuvien laittaminen nettiin
ei ole järkevää, sillä ne le-
viävät siellä. ;)
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
MITÄ SYÖDÄÄN?
Viikko 18
lestä jotkin sosiaalisista medioista ovat ihan tarpeellisia, mutta osaa ei heidän
mielestään tarvitsisi ollenkaan. Hänen mielestään nuoret ovat liikaa älylaitteillaan.
Nelikymppisen mielestä digitalisoituminen ei ole hyvä
juttu, koska kontaktit vähenevät. Pe: makkarakeitto, papukasviskeitto, tomaatti, vatkattu mustaherukkapuuro.
Jokiranta, Kiimingin lukio,
Tirinkylä, Alakylä, Ylikylä,
Huttukylä
Ti: kahden kalan vuoka ja lämmin lisäke, juusto-kasvisvuoka, porkkana, retiisi. Pe: pinaattikeitto, kananmuna, karjalanpiirakka, keittokinkku, tuorepala.
KUN JÄÄVUORET JA JÄÄTIKÖT SULAVAT,
NIIN NIISTÄ LÄHTEE NATISEVA ÄÄNI,
JOTA KUTSUTAAN ENGLANNINKIELISELLÄ
TERMILLÄ ?BERGY SELTZER?.
KIITOS KILPAILUN PIKKUPRÄNTILLÄ KIRJOITETUN
MAININNAN KALIFORNIAN
YLIOPISTON INSINÖÖRI
DAVID PHILLIPS ONNISTUI
MUUTTAMAAN 12150 PURKKIA
VANUKASTA 1,25 MILJOONAKSI
LENTOMAILIKSI VUONNA 1999!
SKOTLANTILAISELLA KAREN
BELLILLÄ ON SMURFFIKOKOELMA, JOHON KUULUU
YLI 5000 ESINETTÄ JA JOTKA
OVAT MAKSANEET NOIN 33500
EUROA!
MAAILMAN
AINOA VESSANPÖNTÖN
MUOTOINEN
RAKENNUS
SIJAITSEE
ETELÄ-KOREASSA
JA SEN RAKENSI
SIM JAE-DUCK,
JOKA ITSE SYNTYI
VESSANPÖNTTÖÖN!
LASSI JA LEEVI»
208
Rantsikka on nuorten areena. On olemassa kerhoja,
joissa opetellaan tietotekniikan ja älylaitteiden käyttöä.
3
Ilmoittautuminen tapahtuu
Iin seurakunnan nettisivujen kautta.
Tervetuloa leireilemään!
Kuivaniemen perhekerho to
27.4.2017, to 4.5.2017 ja to 11.5.2017
10:00-12:00 Kuivaniemen seurakuntatalo, sali, Maijalantie 17. Leirimaksuun sisältyy täysi
ylläpito sekä ohjelma materiaaleineen.
Leireille ilmoittautuminen alkaa maanantaina 2.5.2017 klo 17.00 ja päättyy
19.5.2017. Ryhmään
ei tarvitse ilmoittautua, lisätietoja
puh.0400-541319. Tervetuloa leireilemään!
Varhaisnuorten leiri yli 10-vuotiaat ti 27.6.2017 09:00 - to 29.6.2017
Karhun leirikeskus, Leirikeskuksentie
32. Tule tapaamaan toisia lapsia
ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia!
Perhekerhoon ovat tervetulleita vanhemmat, isovanhemmat ja hoitajat
lasten kanssa. klo:10-15 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3
Tervetuloa varhaisnuorten toimintapäiviin. Tervetuloa!
Varhaisnuorten toimintapäivä
6.-7.6. Perhetapahtuman ohjelmassa
poniajelua (1 ?/kierros), ongintaa, askartelua, kasvomaalausta, onnenpyörä
(0,5 ?/ pyöräytys), arvontaa (1?/arpa),
kahvio ja makkaran myyntiä ( pieni
maksu tuotteista). klo 18 Rantapohjan
alueen puhujien virkistyspäivä ry:llä.
Su 30.4. Toimittaa Anna-Maria Veijo,
kanttorina Lauri Nurkkala.
Vappumyyjäiset pe 28.4 klo 9-15
asukastuvalla. Retkelle mahtuu 50 lähtijää (väh. 044 3161 459
Lastenohjaaja.................044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä puh.
08 3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: Pe 28.4 klo 19 ompeluseurat ry:llä. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua, lisätietoja puh.0400-541319.
Tule kerhoilemaan lapsesi kanssa ja
vaihtamaan ajatuksia toisten samassa
elämäntilanteessa olevien kanssa, olet
tervetullut ryhmään ensimmäisen
lapsesi tai useamman lapsen kanssa!
Perhetapahtuma la 6.5.2017
12: 0 0 -15: 0 0 I i n seu ra k u nt atalo, seurakuntasali, Puistotie 3
Perhetapahtumassa klo 13.00 Nukketeatteri Sananjalan esitys EKA vai
VIKA . 040 7182297.
K e vät k i r p pa r i l a 13. Perhemessuun on kuljetus Kuivaniemeltä,
linja-auto lähtee Kuivaniemen kievarin
pihasta klo 9.00, kirkonkylältä kirkon
kohdalta klo 9.05 ja Olhavasta koulun
kohdalta linja-autopysäkiltä klo 9.25.
Lämpimästi tervetuloa kaiken ikäiset!
Kuivaniemen kappelintoimisto on
suljettu ma 10.4. 044 3161 459
Hautausmaa asiat Ylikiiminki (08)
3161388 tai (08) 3161 414
Virkatodistukset ja sukuselvitykset
Oulun keskusrekisteristä (08) 3161
303.
Rauhanyhdistyksen toimintaa:
Pe 28.4 klo 18.00 myyjäiset ry:llä,
la 29.4 klo 18.30 miesten ilta Horsmassa, Tuomo Hilliaho, su 30.4 klo
12.00 pyhäkoulut J. klo 14-16 Wirkkulasta, Kirkkotie 10 D.
Perhekerhot torstaisin klo 9.30-11
Kellon srk-kodilla ja perjantaisin klo
10-11.30 Wirkkulassa, Martinniemen srk-kodilla ja Jokelan vanhalla
koululla. Kerhossa on mahdollisuus jutteluun toisten vanhempien
kanssa. mennessä p.
040 737 6955 / Sanna. Juha Tahkokorpi esittelee
sairaalasielunhoitajan työtä.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11 p.040
7033690.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste
avoinna puhelimessa sovittuina
aikoina, p.040 5220252. Pöytävuokra
5 ?. Lisätietoja Outi Palokangas
p. mennessä p. Jos haluat tulla avustajaksi, ota
yhteys Katriin p. Ilm.
Johannalle, p. klo
11:30 pyhäkoulu Elina ja Markus Mikkolalla. klo 14 Montin-salissa, Pekka
Siljander
Kastetut: Aava Aurora Hökkä, Leevi
Antero Tomperi, Joanna Taika Tuulia Hurskainen, Jessiina Adalmiina
Ranua.
Vihityt: Kari Ensio Hurskainen ja Tytti
Sisko Tuulia Niinistö.
KUIVANIEMI
Messu - Kastettujen kirkkopyhä su 30.4.2017 10:00 Iin kirkko. /
leiriläinen. Alamäellä (Vesala 2), E. 040 5471 472, outi.palokangas@evl.
fi. Ilmoittautuminen
tapahtuu Iin seurakunnan nettisivujen
kautta. Avustaa: Hietapelto
Irmeli, Nevalainen Pekka, Pakanen
Pirjo. Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi
tai omaisesi luona.
Hartaus Iin hoiva-osastolla to
4.5.2017 13:00.
Lapsikuoro to 27.4.2017 17:00 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie
3. Hinta 1?/kpl, vain käteismaksu.
Munkkien tuotto menee Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Rippikoululaisille merkki, kun olet paikalla klo 18-19 välisen
ajan. Ei rippikoulumerkintöjä.
Nuortenilta to 27.4.2017 ja to 4.5.2017
18:00 Iin seurakuntatalo, kerhohuone.
Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa.
7-iltapäivä ti 2.5.2017 15:00 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa.
8-luokkalaisten oma solu. Toimistoasioissa ota yhteyttä Iin kirkkoherranvirastoon 040 848 0078 ma-pe klo 9-14.
Kuivaniemen ja Oijärven seurakuntakerhojen retki Ouluun Ke
3.5.2017. Kanttorina Hannu Niemelä.
Messun jälkeen pystykahvit kirkossa.
Kansallisen veteraanipäivän hartaus kirkossa to 27.4. /
leiriläinen. klo 19
ompeluseuramyyjäiset ry:llä.
YLIKIIMINKI
Messu Ylikiimingin kirkossa su 30.4.
klo 12. klo 13 srkkeskuksessa ja to 27.4. Tervetuloa!
Yli-Olhavan Rauhanyhdistys:
SRK lähetysseurat su 30.4.2017 13:00
ry:llä. Jaakko Rahko, urut. klo 12-16 Wirkkulassa, Kirkkotie 10
D. Ruokailut ja kahvit
omakustanteisia. Pe 28.4. klo 14 mennessä 040 5844
406. Leirimaksuun sisältyy täysi
ylläpito sekä ohjelma materiaaleineen.
Leireille ilmoittautuminen alkaa maanantaina 2.5.2017 klo 17.00 ja päättyy
19.5.2017. / leiriläinen. Tervetuloa ostamaan
tuoreita munkkeja ja simaa! Arvontaa,
Piispankamari auki.
Perhekerhon valokuvaus pe 28.4 klo
9.50 alkaen.
Pieni iltasoitto to 4.5. Tervetuloa!
Vauva- ja taaperoryhmä ke 3.5.2017
10:00-11:30 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. mennessä
Minna Similältä p. - ti 2.5. Sisäänkäynti joen puolelta talon
takaa. Lisätiedot
Seija Lomma 040 5793 247 ja Erja Haho
0400 775 164.
Rauhanyhdistys: su 30.4. Käytetään Voimasiskot tunnetaitoja voimavaramateriaalia omien tunteiden ja voimavarojen tunnistamiseen.
Ohjaajina vapaaehtoinen Sirkka Mustonen (diakoni-sosiaalityöntekijä) ja
diakoniatyöntekijä Sari Lukka. Kirpparilla myös kahvia ja arpoja
yhteisvastuun hyväksi.
Kuivaniemen puuhakerho ti
2.5.2017 16:00 Kuivaniemen seurakuntatalo, sali, Maijalantie 17
Alakoululaisille suunnattu puuhakerho tiistaisin Kuivaniemen seurakuntatalolla. Leirimaksuun sisältyy
täysi ylläpito sekä ohjelma materiaaleineen. klo 10 lapsityön
tiloissa.
Diakoniailta ke 3.5. Leirin hinta on 30. klo 12 ry:llä, Aarno Sassi.
Seurat klo 13.15, Juha Kanniainen.
Kevätmyyjäiset pe 5.5. Kastetut saavat mukaan kotiin
kastepuusta oman kastepuun lehden,
joka on ollut puussa kasteesta lähtien.
Täytekakkukahvit ja - mehut. Hietasaareen. klo
18 raamattukerho ry:llä. Retkelle ovat kiiminkiläiset etusijalla. Iin seurakunta järjestää varhaisnuorten leirejä Karhun leirikeskuksessa yhteistyössä Ii-instituutin nuorisotyön kanssa. Leirin hinta on 30. klo 14 Kultasimpussa ja klo 17
srk-keskuksessa,
lauluseurat ke 3.5. klo 18
Jäälin kappelilla. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa.
Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä,
askartelua ja muuta mukavaa yhteistä
tekemistä. Perhemessuun on kuljetus Kuivaniemeltä,
linja-auto lähtee Kuivaniemen kievarin
pihasta klo 9.00, kirkonkylältä kirkon
kohdalta klo 9.05 ja Olhavasta koulun
kohdalta linja-autopysäkiltä klo 9.25.
Lämpimästi tervetuloa kaiken ikäiset!
Päivystävä pappi hoito-osastolla
to 27.4.2017 14:30. Lähtö Oijärveltä klo 8.00
(Sampolan risteys), 8.10 kyläkirkko,
Närränharjun kautta Kuivaniemelle,
klo 8.50 Kuivaniemen Kievari. Tervetuloa leireilemään!
Varhaisnuorten leiri yli 10-vuotiaat ti 27.6.2017 09:00 - to 29.6.2017
Karhun leirikeskus, Leirikeskuksentie
32. klo 18 seurakuntatalolla. Tule tapaamaan toisia lapsia
ja aikuisia, tervetuloa!
Äitien ja tyttöjen ilta ti 9.5.2017
17:3 0 -19: 0 0 I i n se u r a k u nt a talo, seurakuntasali, Puistotie 3
Illassa on mukavaa yhdessäoloa, askartelua ja tarjotaan iltapala. Kirpparilla myös
kahvia ja arpoja yhteisvastuun hyväksi.
Raamattu- ja rukouspiiri ti 2.5.2017
18:00 Iin seurakuntatalo, Kappeli
(sisäänkäynti kirkkoherranviraston
ovesta).
Solu to 27.4.2017 ja to 4.5.2017 15:00
Iin seurakuntatalo, kerhohuone. Su 30.4. Su 30.4. klo 17 seurat ry:llä, Kalervo Vuokila.
Kiimingin Rauhan Sanan seurat:
su 7.5. Kastetut saavat mukaan kotiin
kastepuusta oman kastepuun lehden,
joka on ollut puussa kasteesta lähtien.
Täytekakkukahvit ja - mehut. Tämä on
paikka, jonne voi tulla ja jossa voi olla.
Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat
su 30.4. Leirin hinta on
30. Sisäänkäynti
joen puolelta talon takaa. klo 10-15 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3
Tervetuloa varhaisnuorten toimintapäiviin. Iin seurakunta järjestää
varhaisnuorten leirejä Karhun leirikeskuksessa yhteistyössä Ii-instituutin
nuorisotyön kanssa. Seurakuntalaisia palvelee myös Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650
OULU, puh. Sisäänkäynti
joen puolelta talon takaa. Ryhmään
ei tarvitse ilmoittautua, lisätietoja
puh.0400-541319. klo 10 kirkossa Toimittaa Martti Heinonen, avustaa Jaakko
Tuisku. Mukana kanteleensoittajat Eero Pitkälä, Paavo Pitkälä ja
Hilkka Takalo.
Ylikiimingin seurakuntapiirin
toimipiste Harjutie 5.
Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina aikoina, varsinaisia aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p.(08)
531 3500, avoinna ma - pe klo 9-16
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen...................040 7300 407
Kanttori..........................040 7300 408
Diakonissa......................040 5281 813
Suntio..............................044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja....... 2017
10 : 0 0 -15: 0 0 I i n seu r a k u nt a talo, seurakuntasali, Puistotie 3.
Varaa oma pöytäsi 5.5. Tähän perhemessuun kutsutaan
erityisesti vuoden 2016 ja alkuvuoden
2017 aikana kastettuja ja heidän perheitään. klo 12 Kartanonväki
kodilla, Juha Kanniainen.
Yhteinen pyhäkoulu ja ruokailu
su 30.4. Kevään
viimeinen kerho. klo 10 Montinsalissa.
Lähetyksen lauluilta to 4.5. Tule tutustumaan toisiin äiteihin ja tyttöihin, ja
viettämään hyvä hetki yhdessä! Tässä
illassa askartelemme äitienpäivälahjoja ja äideille on erityistä ohjelmaa.
Lämpimästi tervetuloa äidit, pienemmät ja isommat tytöt!
Kastettu: Elli Mirja Aurora Tapio, Pieta
Rosanna Liukkonen.
Kuollut: Helmi Maria Toppi 90 v.,
Maria Sofia Partanen 97 v.
Iin Rauhanyhdistys:
Sisarilta to 27.4. vappulomalla. klo 18
Mirja Vilmillä osoitteessa Tuohimaantie 13 A 5.
Naisten rukouspiiri ke 10.5. klo
18.30 ry:llä, seurat su 30.4. huhtikuuta 2017 » N:o 33
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 30.4. Illassa on mukana
Virpi Sillanpää-Posio, Miia Seppänen
ja Sari Wallin. klo
12-14 Halpa-Hallin pihalla, Heitontie
2. / leiriläinen. on peruttu!) ja Jäälin kappelilla
torstaisin klo 9.30-11.
Perhekahvilat on peruttu: Kirkkopirtiltä perjantaina 28.4. Kellon perhekerhoa ei ole 27.4.
Pikkumissio-kerho 1-4- luokkalaisille ja Varkkamissio-kerho 5-6-luokkalaisille torstaisin klo 17 Wirkkulassa.
Missionuoret torstaisin klo 18 Wirkkulassa, Messissä.
Lähetyspiiri perjantaisin klo 12.30
srk-keskuksen Poijussa.
Nuorten ilta perjantaisin klo 18-21
Wirkkulassa. TERVETULOA!
Äitien ja tyttöjen ilta ti 9.5.2017
17:3 0 -19: 0 0 I i n se u r a k u nt a talo, seurakuntasali, Puistotie 3
Illassa on mukavaa yhdessäoloa, askartelua ja tarjotaan iltapala. Illassa pelailua, musiikkia ja ohjelmaa esim. Seuraavan kerran 9.5. Luvassa on leikkejä, askarteluja, pelihetkiä ja hauskaa yhdessä oloa.
Osallistujille tarjotaan lämmin ateria.
Osallistuminen on ilmaista. Ilmoittautuminen
pe 19.5. Pyhäpäivän aihe: Hyvä paimen
Toimittaa: Soronen Pekka, kanttorina:
Jaakkola Markku. Iin seurakunta järjestää
varhaisnuorten leirejä Karhun leirikeskuksessa yhteistyössä Ii-instituutin
nuorisotyön kanssa. 045 1393 993.
Naisten iltapäivä tiistaisin klo 14-16
Wirkkulassa, Kirkkotie 10 D. klo 19 kirkossa. 040 8668 319 tai
minna.simila@evl.fi. Isovanhemmat, kummit ja
muut kastetun läheiset ovat tervetulleita kirkkoon mukaan! Perhemessu on
tavallista lyhyempi jumalanpalvelus,
jossa eri tavoin huomioidaan erityisesti
lapset. Myytävänä vastaleivottuja lämpimiä munkkeja ja simaa, niin
kauan kuin niitä riittä. 040 5898 362.
Aamupuuro-Akatemian kävijöiden
kevätretki ma 8.5. Leirimaksuun sisältyy
täysi ylläpito sekä ohjelma materiaaleineen. ja ke
31.5. Ke 3.5. Tervetuloa!
Vauva- ja taaperoryhmä ke 3.5.2017
ja ke 10.5.2017 10:00-11:30 Iin seura-
kuntatalo, kerhohuone. klo 10 kirkossa, toimittaa Anna-Maria Veijo, kanttorina
Veikko Raappana, musiikkiavustajina
poikakuoro Pohjantähdet, johtaa Olli
Heikkilä.
Raamattupiiri to 27.4. Tuotto Yhteisvastuu-keräykselle. Vähällä
(Vesala 3), T. klo 10 kirkossa,
toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina
Jaakko Rahko.
Perhekerho ti 2.5. ja
loppuu 24.5.2017.
Varhaisnuorten leiri alle 10-vuotiaat tytöt ti 20.6.2017 08:00 - to
22.6.2017 Karhun leirikeskus, Leirikeskuksentie 32. Varaa oma pöytäsi
5.5. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille
ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu
laululeikkipainotteinen perhekerho.
Kerhossa on mahdollisuus jutteluun
toisten vanhempien kanssa. Messudiakonina Johanna
Kerola. Pyhäpäivän aihe: Hyvä paimen
Toimittaa: Soronen Pekka, kanttorina:
Jaakkola Markku. Leireille ilmoittautuminen alkaa
maanantaina 2.5.2017 klo 17.00 ja
päättyy 19.5.2017. /
leiriläinen. Iin seurakunta järjestää varhaisnuorten leirejä Karhun leirikeskuksessa yhteistyössä Ii-instituutin nuorisotyön kanssa. klo 18.30 poikkeuksellisesti Jäälin kappelilla.
Kesäretki Haaparantaan:
Kiimingin seurakunta järjestää retken
ke 7.6. ei ole avoinna.
Naisten kasvuryhmä ti 2.5. EAkouluttaja Pirjo Heikkinen alustaa
aiheesta joka kodin ensiapu. Ilm.
kahvitarjoilun vuoksi (mahd. 044 3161 721
Lähetyssihteeri.............. TERVETULOA!
Oijärven perhekerho ma 8.5.2017
14:00 -16:00 Oijär ven vanhustentalon kerhohuone, Lallintie.
Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä,
askartelua ja muuta mukavaa yhteistä
tekemistä. Ilmoittautuminen seurakunnan nettisivuilla.
Ilmoittautuminen alkaa 2.5.2017. klo 17 ry:llä.
Kuollut: Veikko Erkki Lepistö 71.
II
Messu - Kastettujen kirkkopyhä su 30.4.2017 10:00 Iin kirkko. klo 18.30
ry:llä, seurakuntapäivä su 30.4. Tule tutustumaan toisiin äiteihin ja tyttöihin, ja
viettämään hyvä hetki yhdessä! Tässä
illassa askartelemme äitienpäivälahjoja ja äideille on erityistä ohjelmaa.
Lämpimästi tervetuloa äidit, pienemmät ja isommat tytöt!
Vauva- ja taaperoryhmä ke 10.5.2017
10:00-11:30 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. ei ole päivystystä!
Juttunurkka ma 1.5. Vierailemme ensin
Haaparannan kirkossa ja sen jälkeen
bussi siirtyy Ikean parkkipaikalle, josta
mahdollisuus tehdä ostoksia paikallisissa liikkeissä. Ilmoittautuminen tapahtuu
Iin seurakunnan nettisivujen kautta.
Tervetuloa leireilemään!
Varhaisnuorten leiri alle 10-vuotiaat ti 4.7.2017 09:00 - to 6.7.2017
Karhun leirikeskus, Leirikeskuksentie
32. allergiat)
www.oulunseurakunnat.fi tai ti 2.5.
Sarille p. Isovanhemmat, kummit ja
muut kastetun läheiset ovat tervetulleita kirkkoon mukaan! Perhemessu on
tavallista lyhyempi jumalanpalvelus,
jossa eri tavoin huomioidaan erityisesti
lapset. Tule kerhoilemaan
lapsesi kanssa ja vaihtamaan ajatuksia
toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa, olet tervetullut ryhmään
ensimmäisen lapsesi tai useamman
lapsen kanssa!
Perhetapahtuma la 6.5.2017
12: 0 0 -15: 0 0 I i n seu ra k u nt atalo, seurakuntasali, Puistotie 3
Perhetapahtumassa klo 13.00 Nukketeatteri Sananjalan esitys EKA vai
VIKA . klo 9.30?11
ja Jäälin kappelilta maanantaina 1.5.
klo 9.30-11.
Esikkoryhmä perjantaisin klo 10-12
Jäälin kappeli.
Pyhäkoulu su 30.4. Aiheena on rukoushelmet ja jokainen saa halutessansa koota
itselleen rukoushelminauhan.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11
p. Puhujina Jukka Jaakkola ja
Mikko Tuohimaa.
YLI-II
Messu su 30.4. Hox! ma 1.5. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille
ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu
laululeikkipainotteinen perhekerho.
Kerhossa on mahdollisuus jutteluun
toisten vanhempien kanssa. Ilmoittautuminen tapahtuu
Iin seurakunnan nettisivujen kautta.
Tervetuloa leireilemään!
Varhaisnuorten leiri Alle 10-vuotiaat ti 4.7.2017 09:00 - to 6.7.2017
Karhun leirikeskus, Leirikeskuksentie
32. Haaparantaan. Vapaa pääsy.
Laulukerho to 11.5. klo 18.30 ry:llä. klo 15
ry:llä, Jokikylä: julkaisuilta pe 28.4. Ryhmä on
0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. Leirimaksuun sisältyy täysi
ylläpito sekä ohjelma materiaaleineen.
Leireille ilmoittautuminen alkaa maanantaina 2.5.2017 klo 17.00 ja päättyy
19.5.2017. Ilmoittautuminen tapahtuu
Iin seurakunnan nettisivujen kautta.
Tervetuloa leireilemään!
Perhekerho pe 28.4.2017 10:00-12:00
Iin seurakuntatalo, kerhohuone. Tähän perhemessuun kutsutaan
erityisesti vuoden 2016 ja alkuvuoden
2017 aikana kastettuja ja heidän perheitään. klo 13 Kellon
srk-kodilla.
Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18
srk-keskuksen Poijussa.
Luther-munkkien myynti la 29.4. ei ole
päivystystä!
Työttömien ja pienituloisten ruokailua ei ole ma 1.5.
Työttömien ja pienituloisten aamupuuroa ei ole ma 1.5. 044 3161 451
Lastenohjaaja................. Leirimaksuun sisältyy täysi
ylläpito sekä ohjelma materiaaleineen.
Leireille ilmoittautuminen alkaa maanantaina 2.5.2017 klo 17.00 ja päättyy
19.5.2017. ?toiminnan ajanvaraus
maanantaisin klo 9-11 p. klo 12 Kirkkopirtillä.
Päiväkerhot kutsuvat mukaan
2012-2014-syntyneitä lapsia.
Ilmoittautuminen päiväkerhoon ja
lisätiedot netissä 2.5.-28.5.2017
http://www.oulunseurakunnat.fi/
paivakerho ?
?Kamraatti. Kaikkien
kävijöiden kesken arvotaan herkkukori. klo 17 seurat kirkossa.
Ti 2.5. Sisäänkäynti joen puolelta talon
takaa. Tervetuloa!
Tapahtuman järjestää Lähetystyö.
Kevätkirppari la 13.5.2017 10:0015:00 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3. Kaikkien
7-luokkalaisten oma iltapäivä, jossa pelaillaan, askarrellaan ja vietetään aikaa
yhdessä. Iltapala,
arpavoitto mukaan.
Raamattuluokka pe 28.4. Puhujina Jukka Jaakkola ja
Mikko Tuohimaa.
KIIMINKI
KIRKKOHERRANVIRASTO ON
SULJETTU PE 28.4.2017.
Messu su 30.4. 040 7008 151. Rukousta, musiikkia, evääksi ajatus Lutherin
Mannaa Jumalan lapsille- kirjasta.
Sanan ja rukouksen ilta 7.5. Neljännestä luokasta ylöspäin klo 18.
Naiskuoro to 27.4.2017 18:00 Iin
seurakuntatalo, Kappeli (sisäänkäynti
kirkkoherranviraston ovesta).
Kirkkokuoro ke 3.5.2017 14:00
Iin seurakuntatalo, seurakuntasali,
Puistotie 3.
Vappumyyjäiset pe 28.4.2017 13:00
Iin seurakuntatalo, seurakuntasali,
Puistotie 3. Luvassa on leikkejä, askarteluja, pelihetkiä ja hauskaa yhdessä oloa.
Osallistujille tarjotaan lämmin ateria.
Osallistuminen on ilmaista. klo 19 raamattuluokka Piritta ja Janne Hökällä. Leirin hinta on 30. 27
» Torstaina 27. 045 6576 122.
Kirkkoherranvirasto suljettu 3.-4.5.
Naisten voimaantumis-iltapäivä la
6.5. Ilmoittautumiset p. 040-7008 151
. klo 11, jonka
jälkeen seppeleen lasku ja kahvit seurakuntakeskuksessa.
Seurakuntakerho to 27.4. 30
henk.) Matkan hinta 10 ?, joka sisältää
vain kuljetuksen. (08) 5313 500 on avoinna
ma-pe klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työtekijöiden
suorat numerot:
Piirikappalainen............040 1921 158
Kanttori..........................040 5237 936
Suntio..............................040 5220 252
Diakonissa......................040 5281 813
Lähetyssihteeri.............. Tiirolalla (Vesala
1), H. ja
loppuu 24.5.2017.
Varhaisnuorten leiri alle 10-vuotiaat tytöt ti 20.6.2017 08:00 - to
22.6.2017 Karhun leirikeskus, Leirikeskuksentie 32. 5. Pe 5.4. Markku Seppänen ja Toivo Määttä.
Oijärven Rauhanyhdistys:
SRK:n seurat Su 30.4.2017 18:00 Oijärven kyläkirkko, kirkkosali, Lamminperäntie 710. Tule kerhoilemaan
lapsesi kanssa ja vaihtamaan ajatuksia
toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa, olet tervetullut ryhmään
ensimmäisen lapsesi tai useamman
lapsen kanssa!
Kuolleet: Helmi Lyydia Sanaksenaho
95v, Eemi Antti Jeremias Hyry 0v.
Kuivaniemen Rauhanyhdistys:
Seurat Su 30.4.2017 12:00 ry:llä. klo 10. vapun vuoksi.
Perhekerhot Kirkkopirtillä tiistaisin
klo 9.30?11.00 (Huom! perhekerho
2.5. 1 - 3 luokkalaiset klo 17.
Lapsikuoro to 27.4.2017 18:00 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie
3. Hox! ma 1.5. Myyjäisissä: arvontaa, narutusta, ongintaa ym. Perhetapahtuman ohjelmassa
poniajelua (1 ?/kierros), ongintaa, askartelua, kasvomaalausta, onnenpyörä
(0,5 ?/ pyöräytys), arvontaa (1?/arpa),
kahvio ja makkaran myyntiä ( pieni
maksu tuotteista). Tuotto Yhteisvastuu-keräykselle. alkaen buffetiltapalalla klo 18. Ilmoittautuminen seurakunnan nettisivuilla.
Ilmoittautuminen alkaa 2.5.2017. Avustaa: Hietapelto
Irmeli, Nevalainen Pekka, Pakanen
Pirjo. Välipalatarjoilu. Tarkemmat tiedot ja aikataulut
lähetetään retkikirjeessä. 040 737 6955 / Sanna.
Pöytävuokra 5 ?. Iin seurakunta järjestää varhaisnuorten leirejä Karhun leirikeskuksessa yhteistyössä Ii-instituutin nuorisotyön kanssa. Leirin hinta on 30. Voit tilata munkkisi
myös ennakkoon to 27.4. Ilmoittautuminen
tapahtuu Iin seurakunnan nettisivujen
kautta. klo 19 Jäälin kappelilla. /
leiriläinen. Myllynevalla (Vepsä), H.
Mäkikankaalla (Juopuli), su 30.4 klo
17.00 seurat ry:llä, Pekka Kainua, Eero
Kaski, ti 2.5 klo 18.00 päiväkerho ry:llä.. Iin seurakunta järjestää varhaisnuorten leirejä Karhun leirikeskuksessa yhteistyössä Ii-instituutin nuorisotyön kanssa. klo 12 seurat ja julkaisutilaisuus ry:llä; Juhani Lepistö. klo 17:30 päiväkerho ry:llä.
Jakkukylä: Pe 28.4. klo 13
Jäälin kappelilla.
Kirkkokuoro on 3.5. Lähtö klo 8 Kiimingistä, takaisin Kiimingissä noin klo
18. Tervetuloa askartelemaan ja
leikkimään yhdessä.
Varhaisnuorten toimintapäivä
6.-7.6. Leireille ilmoittautuminen alkaa
maanantaina 2.5.2017 klo 17.00 ja
päättyy 19.5.2017. Perhekerhon
ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja
muuta mukavaa yhteistä tekemistä.
Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia
ja vaihtamaan kuulumisia! Perhekerhoon ovat tervetulleita vanhemmat,
isovanhemmat ja hoitajat lasten kanssa. Varatut munkit
noudettavissa la 29.4. klo 18.30 Arja ja
Sauli Myllysellä, Keskijärventie 11,
Kello: ompeluseurat pe 28.4. Leirin hinta on
30. klo 18 ry:llä.
Seurat su 30.4. askartelua tai
leipomista ym
28
» Torstaina 27. . 512 ?/kk
2h+tupak+s
65 m²
669 . . . . 413 ?/kk
1h+tupak
40 m²
458 . Hakuaika päättyy
15.5.2017. Vuokrasopimukset
asuntoihin alkavat 1.9.2017.
Rakennamme Haukiputaan Parsikujalle puretun Rannantien rivitalokohteen tilalle nelikerroksista hissillistä
kerrostaloa.
Huoneistotyypit ja vuokrat:
1h+tupak
35 m²
400 . 740 ?/kk
4 kpl
4 kpl
16 kpl
4 kpl
4 kpl
Vuokriin sisältyy vesimaksu, Internet (10M), pesutuvan
käyttö ja saunavuoro.
Haku asuntoihin on käynnistynyt. . 690 ?/kk
4h+kt+s
70,5 m²
719 . 472 ?/kk
1h+tupak+s 45,5 m²
497 . Asukasvalinnat tehdään hakuaikana
jätettyjen asuntohakemusten perusteella.
Tutustu tarkemmin kohteeseen ja täytä
asuntohakemus sivakka.fi.
Uutta kotia etsimässä?
Koteja Oulussa jo 25 vuotta.. huhtikuuta 2017 » N:o 33
Uusi hissillinen kerrostalo Haukiputaalle
Sivakka / Parsikuja
Haukipudas / Kirkonkylä: Parsitie 4, 90830 Haukipudas
Valmistuminen: elokuun loppu 2017