Eikö vanhemmat puutu, vai oisko osa nuorista muualta. PATENIEMEN . YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
KANSALLISPUVUT KÄYTTÖÖN
Yli kolmekymmentä vuotta kansallispukujen ompelua ohjannut Leena Korpi toivoo, että aikamme
sivistyneistö innostuisi esittämään synnyinalueidenKOULUHANKE TUTUKSI
Keskustelutilaisuudessa Jäälissä esiteltiin maanantaina kouluhanketta.
Tuija Aitto-oja olisi halunnut tietää, minne koulu rakennetaan.
Sivu 3
LUKIJOILTA
Sivu 2
sa tunnuspiirteitä pukeutumalla kansallispukuun.
?Kansallispuku on aarre vaatekaapissa?, hän toteaa.
Sivu 12
LIPAS AUKEAA
Lumottu lipas -näytelmän
saloja aletaan aukoa lauantaina
Teatterikuopalla. TARKKANA KUIN PORKKANA
Liiman kiihdytintä pintaan, niin
puutikku tarttuu lennokkiaihioon
nopeammin, tietää ip-kerholainen
Niilo.
Sivu 10
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 27.11.2014
45. YLI-IIN . . IIN . KUIVANIEMEN . vsk . N:o 93
HAUKIPUTAAN . Pärinää riittää ?. KIIMINGIN . Kyseessä on
Suomen kantaesitys.
Sivu 14
Eikö nuorilla ole muuta tekemistä yöllä kuin rällätä mopoilla ja autoilla pensaat nurin
Jakkurannalla
Esitys on niin pöyristyttävä.
?
Lämmin kiitos ja sylillinen
ruusuja mieshenkilölle, joka
löysi tyttäremme puhelimen
tiistaina 24.11. Päätös kuulemma asettaisi eriarvoiseen
asemaan lämmitetyillä jalkakäytävillä kulkevat kantakaupunkilaiset.
KESKUSTELEMME»
TEKSTARIT»
Lukioverkon harvennus
rapauttaa koulutuksen
tasa-arvon
Taitaa sillä omaneduntavoittelijalla olla pelit ja vehkeet
omasta takaa, millä saa oman
tien auki pidettyä, mutta miten on ne vanhat ja sairaat
pienellä eläkkeellä kituuttavat, jotka asuvat pidempien
teitten varsilla. Jos esimerkiksi kokemansa vääryyden on väkisin painanut mielensä perukoille, peruuttamattomat reaktiot voivat pul-
pahtaa pintaan pienessä hetkessä.
Toisistamme huolehtiminen on lähimmäisten ja lähipiirin tehtävä.
Jos toimittaa läheisensä keskustelemaan ammattilaisen kanssa vanhoistakin tapahtumista, voi tehdä rakkaan ihmisen hyvinvoinnille
suuren palveluksen. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Koulutuksen järjes-
täjät joutuvat elämään epätietoisuudessa pitkään.
Etenkin lukiokoulutuksessa kunnat ovat useimmiten
koulutuksen järjestäjinä.
Esityksellä on vaikutusta
myös peruskoulun yläluokkien opetukseen ja sen heikentymiseen lukion yhteisen opetushenkilökunnan
poistumisen myötä. Haukiputaan
kylältä ja toimitti sen Valintataloon. Jos kunnassa on toisen asteen koulutusmahdollisuuksista jäljellä enää kunnan ainoa lukio, ja sekin viedään uudistuksen myötä pois, ei kunnan tulevaisuuden usko ole
enää korkealla. Pohjois-Pohjanmaan museon kansallispukunäyttelyssä on esillä kansallispukuaiheisia tuotteita kellolaisen Juhani Kemin kokoelmista. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Kouluttautuminen toisella asteella on ollut vielä mahdollista
kohtuullisen matkan päässä kotoa, mutta Stubbin hallituksen toimien myötä lukiokoulutus on pian mahdollinen vain kaupungissa
asuville nuorille.
Pohjoi s -Pohja n m a a lla lukioverkon harvennus
merkitsee sitä, että nuoret joutuvat muuttamaan
jo 15-vuotiaina kotoa pois,
mikäli haluavat jatkaa opin-
tojaan lukiossa. Tavoitteena on noin 260 miljoonan euron lisäsäästöt lukioja ammattikoulutuksesta.
Ministerin mukaan säästöt tehdään etupäässä hallintoa keventämällä. Lukiot ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät joutuvat
hakemaan toimilupia jo ensi vuoden puolella, mutta
ne eivät ole saamassa minkäänlaisia ohjeita lupa-asioista ennen vuodenvaihdetta. Meniköhän
taas puurot ja vellit kirjoittajalla sekaisin.
Kiitos!
Toisen asteen koulutuksessa myrskyää. (TJU)
Toisaalta nähdään, että perheen
kova arki saattaa kriisiytyä nopeasti, mutta juuret ovat usein paljon syvemmällä. 2
» Torstaina 27. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Nyt kauhistellaan sitä, että kaupungin halutaan jatkavan yksityisteiden auraamista, vaikka säästöjä pitäisi hakea kaikkialta. Tämä
ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä hallinnon osuus
koulutuksen kustannuksista on vain noin kuutisen
prosenttia. Veikkaisin ennemminkin metsästyksen
vastustajaa, joka minullekin
kerran lintujahdissa ollessani
samoilla seuduilla tuli naama
punaisena mesomaan metsästyksen turhuudesta.
Metsästäjä
Olihan makiat hirvipeijaat järjestänyt Parralan hirviporukka. Nyt
opetusministeri Kiuru aikoo harventaa kovalla kädellä lukioverkkoa. Tällä vaalikaudella toisen asteen koulutuksesta on leikattu jo
500 miljoonaa euroa. marraskuuta 2014 » N:o 93
PÄÄKIRJOITUS
Juha Virranniemi
juha.virranniemi@rantapohja.fi
Ohut lanka
Pari viikkoa sitten Kiimingin Hannuksessa sattui ikävä tulipalo. Suuret kiitokset
järjestäjille.
Kylläisenä lähtenyt
Mirja Vehkaperä
kansanedustaja (kesk.)
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Lukio on
tutkitusti useassa kunnassa merkittävä kunnan elinvoimaisuuden ylläpitäjä.
Mielestäni
ministeri
Kiuru voi jättää koko lukioverkkoesityksensä tuomatta eduskunnan käsittelyyn. Näin vanhemmat toimivat.
Viime viikon lopulla taas julkisuuteen tuli tieto kahden lapsen surmasta. Vielä on rehellisiä, ystävällisiä ja auttavaisia
ihmisiä.
Kiitollinen
Kettu-Pentille varastetuista näädistä ja pyydyksistä.
Lieköhän asialla kuitenkaan
metsästäjä. Onkin
täysin epävarmaa, tulevatko kunnat saamaan lukiokoulutuksen järjestämislupaa enää jatkossa.
Väistämättä lukioverkon harvennus merkitsee
sitä, että kaupunkikeskusten ulkopuolisilla alueilla
lukioita lakkautetaan. Toista vanhemmista epäillään surmien tekijäksi. Lukioverkon
harvennus ei voi olla vaikuttamatta myös syrjäytymisen lisääntymiseen.
Moni maakuntamme
kunta on lukiouudistuksesta ihmeissään. Kuitenkin esimerkiksi Iissä syksymmällä järjestetyssä tilaisuudessa
todettiin, että lapsuuden ja nuoruuden ikävillä kokemuksilla on kauaskantoiset vaikutukset. Keskustelussa kulkee mukana tässä hetkessä tarpeeton sivujuonne siitä, kuinka paljon kaupungin sosiaaliviranomaiset oikeastaan
saavat tapausta kommentoida.
SIVUPEILI»
Kansallispuvut ovat vuosien saatossa esiintyneet niin tulitikkurasioissa kuin postimerkeissäkin. Aihetta on vaikea käsitellä ilman holhoavan viisastelun sävyä. Tämä taas merkitsee Suomessa tähän saakka vallinneen
koulutuksellisen tasa-arvon rapautumista. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Ja kiitokset Valintalon työntekijälle, kun soititte sieltä iskän numeroon,
että puhelin on löytynyt. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Heikkouksiensa paljastaminen on vain merkki voimakkuudesta.
Oulu järjestelee tulevaa talouttaan. Perheen isä sai palovammoja pelastaessaan lastaan liekeiltä. Paha mieli vaihtui iloon ja huojennukseen. Kun kunnissa mietitään,
miten perheitä voidaan tukea, samalla olisi syytä pohtia, milloin varjot ovat alkaneet syvetä.
Kaikki osaavat lapsia tehdä, kaikki eivät niitä saa, mutta kuka osaisi jakaa työkaluja perheen pyörittämiseen. Ei tarvinnu lähtiä nälissään ja vielä lauantaina, niin
saattoi vielä illalla muistella tapahtumaa jalon nesteytyksen kera. Lasten suurimmasta turvasta tulikin elämänlangan katkaisija.
Nyt mietitään, kuinka apu olisi tavoittanut perheen ajoissa, ja millaista apua tällaisissa tilanteissa ylipäätään kaivataan pahimman ehkäisemiseksi. Säästösumma
on niin valtava, että todellisuudessa lukioverkkoa on
pakko harventaa merkittävästi, jotta tuollaiset säästösummat saadaan kasaan.
Arvioiden mukaan joka kolmas lukio ja ammattikoulu
on liipasimella.
Toisen asteen uudistukset ovat aiheuttaneet huolta eri puolilla Suomea. Julkista liikennettä on todella vähän,
eivätkä julkisen liikenteen
aikataulut useinkaan ole
sellaisia, että opiskelumatkat pystyisi julkisen liikenteen avulla kulkemaan.
Mitä kauemmas opiskelupaikka nuorilta viedään,
sen vaikeampaa opiskelujen jatkaminen on, varsinkin pojille
Välikylän sivukoulu säilyy ennallaan molemmissa vaihtoehdoissa.
. Vaihtoehto ykkösen
tavoitehinta-arvio on 10,6
miljoonaa euroa ja vaihtoehto kakkosen 9,2 miljoonaa euroa. Hän onkin oikeassa,
sillä VE-1 edellyttää ase-
makaavamuutosta, ja kaavamuutosprosessi vie arviolta kaksi vuotta.
Perusopetuksen näkökulmasta VE-2 on parempi sekä pedagogisesti, toiminnallisesti että kustannusten kannalta. marraskuuta 2014
45. Hintaero muodostuu siitä, että Laivakankaan koulun yhteyteen rakennettaessa ruokailutilat
ja liikuntasali voisivat olla osin yhteisessä käytössä,
Jäälin koulun rehtori Pasi
Mäkikyrö kertoo.
Hankkeen edetessä myös
molempien koulujen opettajilta ja muulta henkilökunnalta on kysytty mielipiteitä suunnitelmista.
??Kumpi vaihtoehdoista
on opettajien mielestä parempi, yritti KKP:n edustaja Tuija Aitto-oja kysyä
kokouksessa, mutta selvää
vastausta ei kysymykseen
löytynyt. vsk . Nykyisen koulun tontille rakentaminen ei ollut vaihtoehtona puhtaasti logistisista syistä. Vaihtoehdossa 2 puolestaan Laivakankaan koulun yhteyteen. Se mahdollistaa yhtenäisen perusopetuksen, erilaisten koululaisten tarvitsemien tukitoimien sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestelyjen kehittämisen saman
katon alla.
Myös omatoimikirjas-
to ja asukastupa ovat molemmissa suunnitelmissa mukana. Kaavallisesti ajateltuna
Laivakankaan koulun viereen rakentaminen on varmasti nopeampi ratkaisu,
Kari Tiri arveli kokouksessa. Hankesuunnitelma ottaa huomioon myös iltakäyttäjät sekä esimerkiksi
nuoriso- ja kulttuuripuolten tarpeet.. Suunnitelma
pitää kirjaston kannalta
parempana toteutusvaihtoehtona VE-1:stä, mutta
toisinkin se on mahdollista. N:o 93
Vaihtoehto 1
Vaihtoehto 2
Vaihtoehdossa 1 Jäälin koulu (kuvassa ruskea rakennus) rakennettaisiin Jäälihallin viereen. Mäkikyrö kertoi,
että molemmissa vaihtoehdoissa on kyselyjen mukaankin puolensa.
Omatoimikirjasto
ja asukastupa
Uuteen koulurakennukseen siirtyisivät molemmissa vaihtoehdoissa sekä
1.-4. Hankesuunnitelma luovutettiin hänelle marraskuun alussa.
Nyt suunnitelma lähtee
lausuntokierrokselle kaupungin eri elimiin, eikä toteutusaikataulusta uskalla
kukaan vielä sanoa mitään.
Joissain aiemmissa lausunnoissa sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä on
todennut uskovansa, että koulua aletaan rakentaa
vuonna 2016.
Hankesuunnitelmassa
Suunnitelmassa on tutkailtu kahta vaihtoehtoa, joista toisessa laskelmoidaan
koulun rakentamista Jäälihallin viereen nykyisen
urheilukentän paikkeille
(VE-1) ja toisessa koulun sijoittamista Laivakankaan
koulun yhteyteen lisärakennukseksi (VE-2). Jos päätetään rakentaa Laivakankaan koulun
viereen, silloin muodostuu
yhtenäiskoulu, jossa on 1.9. VE-2:n kuvassa
uudisrakennukset ovat harmaalla, ja kirjasto sijoittuu Laivakankaan koulun vasempaan päähän.
Jäälin koulun hankesuunnitelma on valmis
Yhteistyöryhmän kokous ei kiinnosta jääliläisiä
»»Teea Tunturi
»»Jääli
TEE A TUNTURI
todetaan, että koulun rakentaminen on kiireellinen
johtuen sekä rakennus- ja
taloteknisistä että toiminnallisista, terveydellisistä
ja työsuojelullisista ongelmista.
Suunnitelman mukaan
nykyisissä tiloissa koulua
voidaan jatkaa korkeintaan viisi vuotta, jona aikana vuosittain tulee noin 30
000 euron kustannukset ilmanpuhdistimista ja tehostetusta puhtaanapidosta.
Vaikka kaikille avoimessa suuralueen
yhteistyöryhmän
kokouksessa käsiteltiin asukkaita kiinnostavia aiheita Jäälin
koulun tilanteesta alueen kehittämissuunnitelmaan, eivät asukkaat löydä paikalle.
Keskustelutilaisuudessa
ei niin sanotusti vain
omasta mielenkiinnosta paikalla olleita tainnut olla.
Sijoituspaikka
vielä avoin
Jäälin koulun hanketyöryhmä, jonka apulaiskaupunginjohtaja Piia Rantala-Korhonen asetti huhtikuussa, on saanut työnsä valmiiksi. -luokat, POMO-luokat ja ap/ip -toiminta.
Kourallinen ihmisiä seurasi kiinnostuneena rehtori Pasi Mäkikyrön esitystä Jäälin koulun hankesuunnitelmasta.
. -luokat, POMO:t ja ap/
ip -toiminta, Pasi Mäkikyrö summaa. 3
Torstaina
27. Uusien tilojen rakentaminen toisaalle mahdollistaa myös sen,
että väistötiloja ei tarvita.
Mikäli päädytään rakentamaan Jäälihallin viereen, se tarkoittaa sitä, et-
tä urheilun suorituspaikat
pitää siirtää jonnekin muualle.
. Jäälin kirjasto muuttaa ostoskeskukselta uusiin tiloihin, ja kirjaston nykyisistä tiloista
luovutaan
Päkkikankaan ohella
Pedros Heavy kunnostautui tietämällä Mårten Boströmin valmentajan. 3.7.1941 Kannus
k. 5:14
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa
22.11.2014 Haukiputaan kirkossa.
Kiitos Oys:n henkilökunnalle Oivan hoidosta.
Uskollinen Jehovan
todistaja, rakas
mieheni ja lasten
lämmin ?Exo-faari?
Esko Ilmari
Tuominen
s. 13.8.1924 Turku
k. 5:28, 29)
Syvästi kaivaten
Maija-Liisa
Eeva-sisko
laaja ystäväpiiri
Muistotilaisuus pidetty
15.11.2014 Iin valtakunnansalilla
läheisten ja ystävien
läsnä ollessa. 1870-luvulla ilmestyi suomeksi Grimmin
Punahilkka-satu.
Vanhuus on parantumaton
sairaus.
Seneca, Epistolae
Ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa
heikkoja, olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä.
1 . 1.11.2014 Ii
Nukkui odottamaan
ylösnousemusta.
(joh. Jone Kokkoniemen
juontamassa tapahtumassa on ohjelmaa klo 12-16.
Joulupukin vierailun lisäksi torilla kuullaan laulua,
nähdään tiernapoikia, herkutellaan joulupuurolla ja
glögillä ja katsotaan, millaisen kuusen Jäälin koulun 4.-luokkalaiset koristelevat.
Tapahtumassa voi osallistua myös Joulupuusta
iloa kiiminkiläisille -keräykseen. Tess. Uusi: Minkä värinen on Barbapapa-perheen
Barbapaavo?. Lämmin
kiitos osanotosta.
Kiitos Emmintuvan
?enkeleille?
Eskon
hyvästä hoidosta ja
rakkaudellisesta tuesta
minulle.
Maija-Liisa
Jäälissä
joulutori
»»Rantapohja
Tulevana lauantaina Jäälin
ostarilla järjestetään joulutori. 4
» Torstaina 27. adventtisunnuntai. marraskuuta 2014 » N:o 93
PÄIVIEN VIRRASSA
Rakkaamme
Viikko 48
Aurinko nousee klo 9.35 ja
laskee klo 14.35.
Oiva Matias
SALI
Nimipäivät
Torstaina: Hilkka
Perjantaina: Heini, Kaisla
Lauantaina: Aimo
Sunnuntaina: 1. Eivätkä muutkaan olleet kaukana. Antti, Antero, Atte
Maanantaina: Oskari
Tiistaina: Anelma, Unelma
s. Joulutorin järjestävät Lions club Jääli, Jäälin asukasyhdistys, Jäälin
martat, Punaisen Ristin
Kiimingin osasto, Kiimingin seurakunta ja K-supermarket Jääli.
ILMOJA PITELEE
Torstai 27.11.
+1°
-1
-1
-1
+1°
-0
Hautaustoimisto
Arvo Kova Oy
Oulussa ja Iissä
Perjantai 28.11.
+1°
Taidolla ja kokemuksella, elämän palvelua
surun kohdatessa.
+2°
+1°
+2°
Surusidontaa
ammattitaidolla
Yksilöllisesti,
asiakkaan toiveiden
mukaan.
+3°
+1°
Oulun Hautaustoimisto
Asemakatu 21, Oulu
(08) 311 2158 (24 h)
Lauantai 29.11.
-3
Iin Hautaustoimisto
Haminantie 1, Ii
(08) 817 6100 (24 h)
-2
www.arvokovaoy.fi
-1
-0
+1°
+0°
Tohveliroistot visakärkeen
Sunnuntai 30.11.
-2
»»Rantapohja
»»Ii
-2
-2
-2
+0°
-2
Maanantai 1.12.
-3
-2
-3
-2
+0°
-2
Iin JPP:n visa jatkui tutun
jännittävän tasaisena ja totutun hauskana monipuolisin kysymyksin.
Puolivälissä olivat Tohveliroistot ja Päkkikangas
tasoissa Dinglein ollessa pinnan perässä. Suomen perhosistakin oli joukkueilla tietoa.
Tulokset: 1) Tohveliroistot 41 2) Päkkikankaan
Raittiusyhistys 40 3) Dinglet 37 4) Esko Kivikoski Faniclub 32 5) Pedros Heavy
30,5 6) Nirunaru 20,5.
Lukijakysymys (vanha):
Suomen hevosopisto on
Ypäjällä. Erityisesti elokuva oli
hanskassa.
Vihjekysymyksissä ja urheilussa kompuroinnista
huolimatta Tohveliroistot
ratkaisi kisan lopulta kirjallisuustiedolla nousten
samalla tasoihin sarjapisteissä Päkkikankaan kanssa. 4.11.2014 kotonaan Kellossa
Vaikka elämäntahtoa ollut ois,
niin vaikea sairaus uuvutti pois.
On vain hiljaisuus ja suru sanaton.
Kaivaten
Kaisa
Eila
Virpi
Markku ja Aila
Marika ja Ville
Valtteri ja Eetu
Mirka
Mikko
Mika ja Sirpa
siskot, veljet ja ystävät
Päivän nimi
Hilkan tie almanakkaan on
satumainen
marraskuuta 2014 » N:o 93
HK Kypsä
7
Pikkukinkkuvalmiste
29
1 kg
Puolan Ida Red
Omena
0
85
kpl
Saarioisten
Joululaatikot
700 g (4,27 kg)
2
Rainbow
Kalkkunan fileerulla
n. Kiiminki . Pateniemi
. 1 kg
8
99
Myllyn Paras
Torttutaikinalevyt
1 kg pakaste
1
79
pkt
Rainbow
Savukirjolohifilee
vac. Ii 044 788 6182
. Kello . n. 5
» Torstaina 27. Ylikiiminki . pantit
24
60
ARINAN PALVELUNEUVOJA
HAUKIPUTAAN S-MARKETISSA
PERJANTAINA 28.11.
KLO 11-17.
TERVETULOA
KESKUSTELEMAAN
OMISTAJUUDESTA JA
MAKSUTTOMISTA
S-PANKIN PERUSPANKKIPALVELUISTA.
Sami
. Ylikiiminki 044 788 5651 . Kiiminki 044 788 5620 . Haukipudas 044 788 6175 . 700 g
14
95
rasia
Castello
Valko- ja sinihomejuustot
1
150 g (13,26 kg)
99
pkt
Joululeipä
Dronningholm
Tähtitorttu
2
0
19
pss
300 g (3,30 kg)
in
perjanta
a
t
n
a
j
r
e
p
Seuraavissa S-marketeissa:
kg
Karhu
Luumumarmeladi
400 g (5,47 kg)
s
u
a
v
a
n
Joulu a 28.11.
u
t
t
r
o
T
t
i
v
h
a
k ina klo 10-18
90
kg
Antell viipaloitu
kg
99
prk
Olut
0,33 l tlk 20-pack
(3,27 l) sis. Haukipudas . Kello 044 788 4944 . Pateniemi 044 788 6410. Ii
Puheenjohtajana jatkaa evp. klo 11.30 Itsenäisyyspäivän pääjuhla
Seppeleenlaskujen jälkeen Iin seurakuntalolla, Puistotie 3.
Juhlapuhujana kirkkovaltuuston puheenjohtaja Antti Savela
Kunnan ja seurakunnan tervehdykset
Musiikkiesityksiä
Torttukahvit
klo 16.30
Itsenäisyyspäivän juhla Oijärvellä alkaa seppeleenlaskulla
sankarihaudoille, minkä jälkeen juhla jatkuu kyläkirkon
tiloissa.
Tervetuloa!
Iin kunta, Iin seurakunta, Veteraanijärjestöt
ja Oijärven kyläyhdistys ry
Haukiputaan Perussuomalaiset ry on valinnut hallituksen vuodelle 2015
yhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa 22.11. Mukana ovat
Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro, Haukiputaan
Mieskuoro, Viihdepiikkarit
ja Lauluyhtye Heliät.
Lippuja myydään puoli
tuntia ennen konsertin alkua ovelta.. marraskuuta 2014 » N:o 93
Aaro Paakkari jatkaa
puheenjohtajana
»»Rantapohja
»»Haukipudas
tsenäisyyspäivän juhla
klo 9.15
Seppeleenlasku sankarihaudoille, Olhava.
klo 10.00
Jumalanpalvelus ja seppeleenlasku sankarihaudoille,
Iin ja Kuivaniemen kirkot.
Jumalanpalveluksen ja seppeleenlaskun jälkeen linja-auto
lähtee Kuivaniemen kirkolta pääjuhlaan Iin seurakuntatalolle.
Linja-auto palaa takaisin Kuivaniemelle juhlan jälkeen.
n. klo 16
su 7.12. klo 18
la 6.12. toimihenkilö Aaro Paakkari.
Yhdistyksen hallituksen
varapuheenjohtajaksi valittiin ohjaaja Juha Kurkela ja sihteeriksi teräsrakenneasentaja Timo Koskela.
Hallituksen varajäseniksi valittiin kirvesmies Marko Niskakoski ja huoltomies Matias Taivaloja.
Taloudenhoitajana toimii perussuomalaisten
piirihallituksen I varapuheenjohtaja Ahti Moilanen. 6
» Torstaina 27. klo 19 perinteinen hyväntekeväisyyskonsertti, jonka lipputuloilla hankitaan ruokakasseja vähävaraisille.
Kassien hankkimisen
Aaro Paakkari jatkaa Haukiputaan Perussuomalaiset
ry:n puheenjohtajana.
Lumottu lipas
Musikaalinen
satunäytelmä
koko perheelle
Teksti:
Leena Laulajainen
Ohjaus:
Sanna-Maija Karjalainen
Musiikki: Vega Välitalo
ensi-ilta
Revontie 45 Haukipudas
Liput 12/6 . klo 16
pe 5.12. 2014 klo 16
su 30.11. 050-4104010
ja Oulu10 toimipaikat
www.teatterikuoppa.fi
la 29.11. tuntia ennen ovelta.
Ennakkoon p. Toiminnantarkastajaksi valittiin Oulun kaupunginvaltuuston perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Vuorio ja varatoimin-
nantarkastajaksi sihteeri
Pia Hautaniemi.
Yhdistyksen markkinavastaavaksi valittiin Timo
Koskela.
Piirikokouksen edustajiksi vuodelle 2015 valittiin Aaro Paakkari ja hänelle varaedustajaksi Juha
Kurkela sekä Timo Koskela ja hänelle varaedustajaksi Matias Taivaloja.
Vähävaraisten jouluun kerätään varoja konsertin muodossa Haukiputaalla.
Konsertilla joulun
ruoka-apua
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Haukiputaan seurakuntakeskuksessa järjestetään
tiistaina 2.12. klo 16
mahdollistaa Isänmaallinen joulukonsertti, johon
kuorot tulevat esiintymään
ilmaiseksi
Tällä tavoitellaan jopa 900 000 euron säästöjä.
Milla Kynkäänniemi
taas esittää, että kaupunki
jatkaisi sellaisten yksityis-
teiden aurausta, joiden pituus on vähintään 80 metriä ja joiden varrella on vähintään kaksi vakituista
asuntoa. Yli kaksi
viikkoa sitten kaupunginhallituksen kokouksessa
yli-iiläisvaltuutettu Risto Päkkilä esitti haukiputaalaisvaltuutettu Samuli Pohjamon kannattamana, että kaupunki jatkaisi sellaisten yksityisteiden
talviaurausta, joiden pituus on yli 50 metriä ja joiden varrella on vähintään
yksi vakituinen asunto.
Tämän lisäksi talousarvioon varattaisiin järjestäytyneiden yksityistei-
den perusparannukseen
määräraha kaupungin taloustilanne huomioiden.
Kesäkunnossapito kuuluisi tienpitäjille tai tienhoitokunnille.
Päkkilän esitystä kannattivat Pohjamon lisäksi Anne-Maria Takkula,
Pekka Kainua, Outi Ervasti, Juha Hänninen,
Matti Roivainen, Vaili Jämsä-Uusitalo, Anne
Snellman ja Rauno Hekkala. Pahkakoskella alettaisiin rakentaa
kesällä tai syksyllä 2016.
Pahkakoskelle suunnitellun 30?40 voimalan puiston kokonaiskustannusarvio on 150?200 miljoonaa
euroa.
Lagerwey Development
vastaa sekä ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn että kaavan laatimiseen liittyvistä kustannuksista.
Kunnanhallitus päätti
periä yhtiöltä hallinnollisina kuluina 3 000 euroa.
Summa menee maksuun
sitten, kun valtuusto on hyväksynyt kaavan.
Rantapohjan joulukalenteri aukeaa
Esimakua saa jo ensimmäisenä adventtina
»»Juha Virranniemi
Rantapohjan sähköisen joulukalenterin
ensimmäinen luukku
avataan tulevana maanantaina.
Tarjoilemme kuitenkin
esimakua
jo tulevana
sunnuntaina. Videot julkaistaan Rantapohjavideot-nimisellä YouTubekanavalla. Uuden luukun
avaamisesta kerrotaan päi-
vittäin Rantapohjan Facebook-sivulla. 7
» Torstaina 27. Joulukalenteri tulee näkymään myös
painetussa Rantapohjassa.
Jäälissä tapahtui kolmen auton kolari tiistaina puoli kahdentoista aikaan päivällä.
Kuusamontietä Oulusta Kiimingin suuntaan ajanut mieskuljettaja oli kääntymässä vasemmalle Laukkukankaantielle. Videojoulukalenterin ?esikatselujaksossa. tammikuuta osuu ainoana arkipäivänä sunnuntain ja
loppiaisen väliin, mutta tuolloin virastotalot
ovat auki.. Jokaisessa
ehdotetaan, että kaupunginhallituksen kokouksessa läpi mennyt muutos palautettaisiin kaupungin-
johtajan esittämään lähtötilanteeseen, jossa kuvaukseen sopivia teitä ei aurattaisi. ollaan ensimmäisen
adventin tunnelmissa.
Joulunodotustunnelmiin teitä johdattelevat
sketsihahmot Lyyli ja Niilo
Nalkki, Haukiputaan Jokikylän perukoilla asustava
parivaljakko. Nalkin perheeseen kuuluu myös poika Pertti, 38-vuotias ylioppilas.
Joulu aiheuttaa monelle ylimääräistä kiirettä ja
stressiä. Rakenteilla on
kaikkiaan 12 voimalaa kahteen puistoon, Leppinen sanoo. Suomessa meillä on tällä hetkellä käytössä kolme
voimalaa. Juuri siksi Lyyli
ja Niilo on kutsuttu apuun.
He antavat Rantapohjan
ystäville hyviä vinkkejä
siitä, kuinka jouluun valmistautuminen sujuu kepeästi ja käytännönlähei-
LYHYESTI
sesti. Maakuntakaavassa alue on merkitty tuulivoima-alueeksi.
Lagerwey
Development Oy:n toimitusjohtaja
Jaakko Leppinen kertoo,
että yhtiö on vielä aika tuore toimija Suomessa, mutta
hollantilainen tuulivoimalavalmistaja Lagerwey on
ollut alalla 36 vuotta, ja se
luetaan alan pioneereiksi.
Suomalaisyhtiö hoitaa luvituksia ja kehittää tuulivoimapuistoja.
. Julkaistuja jaksoja pääsee hakemaan joko Rantapohjavideot-ka-
navahaulla tai hakusanoilla ?Lyylin ja Niilon joulukalenteri?. Tämä lisäisi kaupungille koituvia kustannuksia korkeintaan 300
000 eurolla.
Tuulivoimasuunnitelmia Pahkakoskelle
»»Juha Virranniemi
»»Ii
Iin kunnanhallitus päätti tiistaina käynnistää
osayleiskaavan laatimisen
tuulivoimapuiston toteuttamista varten Pahkakosken alueelle.
Kauhajoelta operoiva
tuulivoimalatoimittaja Lagerwey Development Oy
on esittänyt osayleiskaa-
van laatimista, sillä yhtiö
tavoittelee 30?40 voimalan tuulivoimapuiston rakentamista Pahkakoskelle, pääasiassa yhteismetsän
alueelle. Käsittely jatkuu tulevana maanantaina
äänestyksillä.
Yksi eripuraa aiheuttavista asioista on yksityisteiden auraus. marraskuuta 2014 » N:o 93
S I R K K A-K A A R I N A T E L I M A A
Eripuraa
yksityisteiden
aurauksista
»»Juha Virranniemi
»»Oulu
Oulun kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina
kaupunginjohtajan talousarvioesitystä. tammikuuta.
Samoin 5. Yhtiö alkaa nyt panos-
taa Pahkakosken kaltaisiin
isoihin projekteihin.
Mikäli kaavoitus- ja luvitusprosessit etenevät yhtiön toivomalla tavalla, luvat olisivat kasassa alkuvuodesta 2016. Kaupunginjohtajan alkuperäisen esityksen
kannalla olivat Jenni Pitko, Veikko Ervasti, Mikko Salmi, Tuija Pohjola,
Hilkka Haaga ja Mikko
Raudaskoski.
Maanantain valtuustossa asia nostatti paljon keskustelua ja toi talousarvioesitykseen useita muutosesityksiä.
Marja-Leena Kemp-
Mieskuski
loukkaantui
vakavasti
»»Rantapohja
»»Jääli
Auraako Oulun kaupunki jatkossa yksityisteitä vai jääkö lumenauraus asukkaiden vastuulle - muun muassa siitä päätetään tulevana maanantaina valtuustossa.
painen, Pirjo Sirviö ja
Jenni Pitko jättivät maanantaina kukin oman muutosehdotuksen. Kaksikko ei jää sanattomaksi missään tilanteessa.
Joka päivälle
uutta katsottavaa
Sunnuntaista alkaen joka
päivä julkaistaan yksi uusi jakso katsottavaksi aina jouluaattoon asti. Hänen perässään tullut autoilija törmäsi pysähtyneeseen autoon, jolloin tämä pomppasi vastaantulevien kaistalle törmäten vastaantulevaan
autoon.
Kääntyvän
auton
mieskuljettaja loukkaantui vakavasti, ja pelastuslaitos joutui irrottamaan hänet ajoneuvosta hydraulisin pelastusvälinein.
Muissa ajoneuvoissa
oli yhteensä kolme ihmistä, jotka kaikki kuljetettiin ambulanssein
jatkohoitoon.
Henkilöauto
katolleen
Ylikiimingissä
»»Rantapohja
»»Ylikiiminki
Henkilöauto alkoi heittelehtiä ja lensi katolleen Ylikiimingissä Ouluntiellä tiistaina
puolenpäivän jälkeen.
Vauhti oli pelastuslaitoksen arvion mukaan
noin 80 km/h.
Auton kuljettaja toimitettiin sairaalaan,
mutta ilmeisesti vakavalta loukkaantumiselta vältyttiin.
Virastot
pannaan kiinni
vuodenvaihteessa
»»Rantapohja
»»Ii
Vuodenvaihteen pyhäpäivät vaikuttavat myös
julkisten virastojen aukioloihin.
Iin kunnanhallitus
päätti tiistaina, että Iin
kunnanvirasto ja Kuivaniemi-talo pidetään
suljettuina perjantaina
2
Hoivakoti kuntoon -kampanjassa mukana
olevat hoivakodit näkee netistä: http://yle.fi/uutiset/
hoivakoti_kuntoon/
Kampanjassa voi ilahduttaa myös vanhuksia, jotka
asuvat kotosalla. Harmittavan usein uutiset ovat negatiivisia, Vähäaho kommentoi. marraskuuta 2014 » N:o 93
TEE A TUNTURI
Hilda Uusitalo ja Tiina Kanniainen selailevat yhdessä Rantapohjasta, mitä alueella tapahtuu. Meillä on myös resurssi, jota ei
rahalla saa, nimittäin hyvä
työilmapiiri. Säästötoimet
ja lomautukset ovat kuitenkin olleet todella kuormittavia, ja annan suuret
kiitokset henkilökunnalle, että ovat jaksaneet tämän haastavan ajan, Vähäaho toteaa. Henkilökuntaa on
noin kaksikymmentä, ja
palveluesimiehenä toimii
Outi Vähäaho.
??Pieni yksikkö antaa
hyvät mahdollisuudet inhimilliselle hoidolle. 8
» Torstaina 27. Paljonhan täällä vuosien aikana on erilaisia va-
mukaan silti sopisi.
. Tämä on niin mukava
paikka. Eläkeläisten kuoroja on käynyt,
samoin seurakunta käy
säännöllisesti. Hyvän teon voi jakaa somessa #hyväteko.. Joskus
voi vain piipahtaa katsomaan, josko joku olisi juttuseuraa vailla.
. En kaipaa mitään lisää.
Oma huone kun on, niin saa
olla tyytyväinen.
Monesti Päivölässä ja
Muistolassa on työntekijöiden apuna myös työharjoittelijoita.
. Enemmän Vähäahon
Muistolan puolella asuva
nuorittalainen Hilda Uusitalo kertoo viihtyvänsä
varsin hyvin.
. Mielellämme otamme
TET-harjoittelijoita ja työ-
pörssiläisiä sekä nuoria kesätyöläisiä avuksi, Vähäaho sanoo. Päivän mittaan
henkilökuntakin ehtii silloin tällöin hoitotyön lisäksi ilahduttaa asukkaita pianonsoitolla tai laululla. Perjantaina kymmenisen nuorta pianistia ilahduttaa asukkaita ja omaisia. Hän rohkaisee
työharjoittelijoita ja vapaaehtoisia olemaan yhteydessä, jotta uusia kuvioita saataisiin synnytettyä. Uusitalo kertoo viihtyvänsä hyvin Muistolan puolella. Hänen
mielestään vanhustyö kehittyy kuitenkin oikeaan
suuntaan. Laitosmaisuudesta karsitaan ja kodikkuuteen pyritään.
Aikaa
ihmiselle
Tiina Kanniainen on
työskennellyt Ylikiimingissä nelisen vuotta. Kanniainen puolestaan toivoisi, että työn lomaan jäisi enemmän aikaa ihmiselle.
Hyvän vanhuuden asialla
Hoivakoti Päivölän väki piristyy musiikista ja mukavista vierailuista
»»Teea Tunturi
»»Ylikiiminki
Ylen Hoivakoti kuntoon -sarja ja siihen
liittyvä kampanja
#hyvä teko on saanut
paitsi hoivakodit myös
lähiympäristön asukkaat huomaamaan,
että pienillä teoilla
saadaan vanhuudesta
parempi.
Ylikiiminkiläinen Päivölä
on 24-paikkainen hoivakoti, jossa 21 paikkaa on pitkäaikaisia ja kolme vuorohoitopaikkoja. Hän toivoo, että ylikiiminkiläiset aktivoituisivat
sankoin joukoin osallistumaan hoivakodin arkeen.
. Jutustelu ja seurustelu tapahtuu hoitotyön ja kuntouttavan toiminnan lomassa.
Työtä tehdään
sydämellä
??Sydämellähän tätä työtä
tehdään. Haitaristit puolestaan
esiintyvät joulukuun alkupuolella Päivölässä.
Kampanjassa on mukana
useita Rantapohjan alueen
hoivakoteja sekä yksityisiä ihmisiä. Samassa yhteydessä toimii ryhmäkoti Muistola, jossa on kymmenen paikkaa etenevää
muistisairautta sairastaville. Tekemistä on monipuolisesti ja sopivasti.
Tytöt ovat mukavia, eikä
aika käy pitkäksi.
Parhaaksi ohjelmaksi
Uusitalo nimeää musiikin,
sillä oma poikakin on kuorossa mukana.
. Raha ei tuo rakkautta eikä henkistä pääomaa. Hoitajan näkökulmasta olisi
hienoa, jos asukkaat saisi-
vat enemmän kuulla musiikki- ja lauluesityksiä.
??Omalta osalta toivoisi,
että hoitotyöltä jäisi enemmän aikaa ihmiselle, ja että yhden asian ehtisi hoitaa
rauhassa loppuun.
Hoivakoti Päivölän arkeen tuo seuraavaksi iloa
Oulu-opiston Ylikiimingin alueen pianonsoittajien syyskauden päätöskonsertti. Siksi kurjuuteen ei
saa alistua, Vähäaho sanoo. On ollut Punaista Ristiä, Oulun Latua,
eläkkeellä olevia hoitajia,
kyläyhdistyksiä ja vaikka
ketä, yksityisiäkin ilahduttajia. Musiikin lisäksi kaivataan esimerkiksi seurustelijaa, lehdenlukijaa, ulkoiluttajaa, jumppaajaa.
Aika ei käy
pitkäksi
Palveluesimies Outi Vähäaho toivottaa ihmiset tervetulleiksi hoivakodin arkeen.
paaehtoisia käynyt ilahduttamassa arkea. Tällaiset kampanjat
ovat hyviä, sillä ne nostavat vanhustyötä esille positiivisessakin valossa
Lapset eläytyivät mahtavasti. Elämän energian iloinen
jakaminen tässä hetkessä,
avasi ajattelua avoin päiväkoti Aarresaaren lastentarhanopettaja Jaana Virtanen.
Jaana ei ollut Jaana torstain ja perjantain aikana,
vaan hän oli Waikiki Lulu,
teemapäivien matkaopas,
joka kuljetti ?lentokonelasteittain. Järjestämispäätökselle
tulee varata riittävä valmisteluaika, valtuutus nopealle etenemiselle sote-alueen
perustamisessa.
Tuotantoalueita perustettaessa toimintatapojen uudistaminen ja uuden
mahdollistaminen tulee olla uudistuksen keskiössä.
Tutkimus ja koulutus
huomioon
Tutkimuksen ja koulutuksen rahoitus tulee huomioida osana uudistusta, edellyttävät maakuntahallitus
ja sairaanhoitopiirin hallitus.
Yliopistosairaalaan liit-
tyen rahoitusvastuuta valtakunnallisista tehtävistä ei saa kaataa kuntien
kannettavaksi, se kohtelee kuntia epätasapuolisesti. Johtokuntaan valittiin:
Matti Kaukoranta, Sirkka Vengasaho, Salli Kaukoranta, Arto Kouri, Marianne Honkanen, Sylvi Haarahiltunen ja Liisa
Vesa. Voimat yhdistämällä saamme aikaan hienoja
juttuja, joissa riittää työstettävää lasten kanssa etu-
ja jälkikäteen, Miikkulainen mietti.
Henkilökunta esittelee
mielellään myös vanhemmille, kuinka monipuolista päiväkodin arki voi olla.
Tunnelmasta pääsivät osalliseksi niin lapsiaan päivähoidosta hakeneet vanhem-
mat kuin siivu Martinniemen koulun oppilaista ja
lähialueen perhepäivähoitolapset.
. Trooppisista
tunnelmista nauttivat Livia, Niina, Tatu ja Amir.
Kiimingin Eläkeläiset ry:n
syyskokouksessa20.11.2014
valittiin Leena Korhonen
puheenjohtajaksi 3. Varajäseniksi valit-
tiin Kauko Salmela ja Tapio Lehtonen.
Yhdistyksen toiminta jatkuu kerhokokoontumisien
merkeissä parittomilla viikoilla Kiimingin valtuustosalissa torstaisin klo 13.
Lisäksi tehdään virkistäytymisretkiä ja osallistutaan tapahtumiin. kausi). Muiksi johtokunnan jäseniksi valittiin Timo
Vilppola, Aino Timonen,
Aili Vilppola, Raili Korvala, Matti Nisula, Aulis Kropsu, Kaarina Nisula, Salli Jämsä ja Reijo Jämsä. Edellytykset näille pohjautuvat
hyvään toimitilaan, aloitteelliseen edunvalvontaan
ja ennen kaikkea vakaaseen
taloudenhoitoon. kaudelle ja Timo Heikkinen varapuheenjohtajaksi (2. Laulukuoro Kööri laulaa tiistaisin Jäälin koululla ja käy
esiintymässä kutsuttuna
eri tapahtumissa ja tilaisuuksissa.. Koko talo eli
Havaijin tunnelmissa.
Tärkeintä oli ?Hawaii
Spirit?:
tä teemapäivät ovat mieluisa osa päiväkodin vuosirytmiä.
. Varajäseniksi valittiin Taisto Korvala, Eila Korvala, Tapio Kärenaho ja Jorma Jämsä. He saattoivat maata silmät kiinni aurinkotuoleilla ja nautiskella tekohedelmistä, Virtanen kertoi.
Muualle taloon rakentui
muun muassa mehubaari ja jalkahoitopiste. Tällaiset päivät ovat
piristysruiske niin lapsille kuin päiväkodin henkilökunnallekin, Miikkulainen kiitteli.
JUHA VIRR ANNIEMI
. Tätä varten
lapsille rakennettiin aistirata, jossa käveltiin avojaloin hiekalla ja soralla,
nuuskuteltiin tuoksupurkkeja ja etsittiin esineitä hiekan keskeltä.
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Haukiputaan Eläkeläiset ry
on ylittänyt haastavan jäsenhankintatavoitteen, johon kuuluu saada uusi jäsen joka kuukausi. Kokouksessa todettiin yhteisesti, että uudistuksen eteneminen tiukasti aikataulussa on tärkeää.
Pohjois-Pohjanmaa tulee
kuulumaan Pohjois-Suomen sote-alueeseen. marraskuuta 2014 » N:o 93
SOTE-uudistuksen eteneminen
aikataulussa tärkeää
»»Rantapohja
Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus ja sairaanhoitopiirin hallitus pitivät
yhteiskokouksen sote-uudistukseen liittyen maanantaina Oulussa. 9
» Torstaina 27. lapsia Havaijin
tunnelmiin.
Teemapäivien pääasiallinen tapahtumapaikka oli
päiväkodin liikuntasali, joka oli muuntautunut soitto-, tanssi- ja rentoutumiskeitaaksi samoin kuin liukumäkien ja hulahula-vanteiden tyyssijaksi.
. Jokainen askarteli päiviä varten
kaulassa kannettavan lein,
kukkaseppeleen.
Lapset oppivat kaikilla aisteillaan. Myös tiedottamista on kehitetty.
Yhdistyksen uudet kotisivut ovat nyt kaikkien nähtävillä.
Syyskokous valitsi järjestön puheenjohtajaksi Reima Ritapuun ja varapuheenjohtajaksi Antti Timosen. Tämä nähtiin tärkeänä
edunvalvontakysymyksenä uudistuksen jatkovalmisteluun liittyen.
Hallitukset päättivät jatkaa yhteiskokoontumista
sote-uudistukseen liittyen
valmistelun edetessä.
Aloha, kuului Martinniemestä
»»Juha Virranniemi
»»Haukipudas
Martinniemen päiväkoti muuttui viime
viikolla paratiisisaareksi. Tämä perinne katkaisee
arjen pimeän syksyn keskellä. Yhdistykseen on tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä liittynyt jo 13 uutta jäsentä, ja samaa tahtia aiotaan jatkaa.
Nelikymmenhenkinen
Haukiputaan Eläkeläiset
ry:n syyskokous kannustaakin eläkeläisiä positiivisella mielellä tulevaan.
Jäsenhankinnan onnistumiseen vaikuttavat kokouksen mielestä henkistä
hyvinvointia kasvattavat
retket, kulttuuri- ja kerhotoiminta sekä erilaiset liikuntatapahtumat. Toiminnantarkastajaksi valittiin Taisto Tammela ja varalle Esko Kanniainen.
Leena Korhonen jatkaa
puheenjohtajana
»»Kiiminki
Väriä harmauden
keskelle
Päiväkodin johtaja Sanna
Miikkulainen kertoi, et-
Haukiputaan Eläkeläiset
ylitti tavoitteen
Kukkis Vähäkangas ohjeistaa lapsia Havaiji-vaikutteisille touhurasteille. Sotealueen valmistelussa tulee
huomioida alueiden erilaisuus aikataulusta tinkimättä
Patteritkin ovat
loppu, hän sanoo.
Yksinkertaisista
monimutkaisiin
Perinteikkään Suomen
Lennokki Ky:n valmistamaan Eka-liidokkiin ei paristoja tarvita. Iltapäiväkerhon lapset ovat saaneet näiden viikkojen ohjelmaan
hieman toisenlaista tekemistä: liidokin rakentamista. Esa Niskanen
Niskanen kertoo, että helpoimmasta on hyvä
aloittaa. Takana on
tuore seitsemän konsertin Kiinan-kiertue.
Sen uskomattomat
tunnelmat ja hyvät
muistot.
Kiinalaismanageri bongasi
Zarthaksen netistä, kuunteli YouTubessa bändin musiikkia, ihastui ja lähetti Facebookin kautta viestiä. Ehditäänkö saada nämä
tänään valmiiksi, ehtii Eelis kysymään.
Niskanen ohjeistaa, että liidokit pitää malttaa rakentaa vaihe kerrallaan, ja
kun huolella tehdään, voi
liidokille ennustaa komeita lentomatkoja. Nyt materiaalit ovat suoraviivaisempia:
pahvia, mäntyrimaa ja solumuovia.
. marraskuuta 2014 » N:o 93
MALTTI
on liidokinrakentajan valtti
»»Juha Virranniemi
»»Kello
Kiviniemen koulun teknisen työn luokassa käy iloinen hyörinä. Jos ekaluokkalaisille pitkäjänteisyys ei olekaan se vahvin valtti, selkeärakenteisen lennokin
kanssa sitä on hyvä harjoitella.
. Osa kankaasta on saatu lahjoituksena,
mutta suurin osa on löytynyt Keräsen omista kätköistä.
Sydämestä sydämelle
-tilkkupeitto on tehty Erja
Hahon haasteesta Yhteisvastuukeräyksen hyväksi,
ja se luovutettiin seurakunnalle keskiviikkona.
Suuri maa, suuret keikkajulisteet. Itse olen rakennellut lennokkeja kaasupullon korkuisesta asti. K
?Kävi hirveä tuuri?
Haukipu
»»Leena Takaluoma
»»Haukipudas
Haukiputaalaisen
Zarthas-bändin harkoissa ollaan näinä
aikoina vähän pää
pyörällä. Tärkeintä on tekemisen meininki. Maltti on valttia liidokinrakentamisessa, Niskanen muistuttaa lapsia.
Viime perjantai oli toinen liidokinrakennuspäi-
vä. 10
» Torstaina 27. On minulla yksi lennokki, mutta se on jo vähän mäskä. Liidokki heitetään ilmaan, ja jos tuulet
ja siipien kulmat ovat suotuisat, liidokki lentää komean lennon.
JUHA VIRR ANNIEMI
Esa Niskanen näyttää, mihin kohtaan tukitikku liimataan, ja Eelis seuraa tarkkaavaisesti.
Liidokin rakentaminen järjestyy Kiviniemen koulun iltapäiväkerhotoiminnan puitteisiin.
Tärkeintä on tekemisen meininki.?
. Lapset saavat tuntumaa lennokin rakentamiseen. Palasia ohjaa paikoilleen
nuoriso-ohjaaja Esa Niskanen.
. Työhön on
varattu puolenkymmentä
touhutuokiota, eli valmista pitäisi olla ennen joulua.
Aaro ei tahdo malttaa
odottaa liidokin valmistumista.
. -kysymykseen bändillä ei ole vastausta.
. Tässä lapset näkevät, herääkö kiinnostus lennokinrakenteluun.
Yksinkertainen Eka-liidokki on ?perusperusmallia?, mutta jos intoa riittää,
löytyy tehtävää aina sähkö- ja polttomoottorimalleihin asti.
Liidokinrakentaminen
on Oulun kaupungin nuorisotoimen järjestämää iltapäiväkerhotoimintaa. Tämä kokemus näyttää, saako vastaava toiminta nostetta jatkoa ajatellen.
EIJA KER ÄNEN
Sydämestä
sydämelle
»»Rantapohja
»»Kiiminki
Kiiminkiläiset Eija Keränen ja Sonja Berg ovat lokakuun puolivälistä saakka tehneet 150 cm x 220
cm kokoista tilkkupeittoa.
??Tilkkuja tähän tuli
noin 220, ja se on Sonjan
suunnittelema, Eija Kerä-
nen kertoo. Ennen nämä
tehtiin balsasta, tikuista
ja silkkipaperista, Niskanen kertoo. Elias pyytää Niskaselta leikkausapua, sillä liidokin pakkauksesta saatavien osien leikkaaminen saisi mennä kerralla putkeen.
. Siitä alkoi uskomaton
matka.
Miksi juuri te. Kävi hirveä tuuri.
??Ehkä meidän musa oli
vain sopivan erilaista ja se
manageri ihastui siihen.
Seitsemän kaupungin
keikkamatka
Sonja Berg tilkkupeittoa valmistamassa.
Seitsemän konserttia järjestettiin yksityisissä live
clubeissa Pekingissä ja kuudessa muussa isossa kaupungissa.
Näytti ainakin paikallisten lämppäribändien valossa, että kiinalaisista hevibändeistä suurin osa soit-
» Torstaina 27. Sen aallonharjalle jos pääsisi, niin olisi
hienoa, Lauri toivoo.
11. Kuvassa Lauri Huovinen yhdessä fanin kanssa.
diksi. Sekin kelpasi kiinalaisyleisölle.
Vastaanotto oli suorastaan liikuttavan lämmin.
Nimmarit ja fanikuvat olivat kysyttyjä muistoja.
Heinäsirkkoja
välipalaksi
Pekka Junttila ja Jarmo Luttinen kiittelevät kiinalaisyleisöä ja saamaansa vastaanottoa hienoksi.
ti kunnon örinä-mörinäheviä, erittelevät kitaristi
Jarmo Luttinen ja basisti Pekka Junttila.
Zarthas luonnehtii itse-
ään elektronista, melodista ja vanhemmasta progressiivisesta rockista vaikutteita ottavaa heviä soittavaksi elämäntapabän-
Backstage-tarjoilu ja työlounaat kuulostavat vähintäänkin eksoottisilta, mutta matkalaiset muistelevat
hyvällä ainakin heinäsirkkanaksuja ja grillattuja pässin kiveksiä ja monta vähemmän eksoottista tarjottavaa.
Matkat kaupungista toisiin taittuivat managerin
kanssa junilla paikallisten matkalaisten joukossa.
Täysiin juniin piti roudata
itsensä lisäksi kaikki kamat. Meillä oli oma paikallinen opas, eikä missään
tarvinnut pelätä, että tulee
tehtyä jotain hölmöä.
Kiertue onnistui paremmin kuin lähtiessä olisi uskonut, ja kulttuurishokki
oli palata Suomeen, jossa oli
sekä kylmä ilma että huomattavasti tylympiä kans-
Tuorein levy vuodelta 2013
Keikkoja noin 8-10/vuosi
saihmisiä kuin Kiinassa.
??Paljon on suomalaisilla
opittavaa kiinalaisten tahdikkuudesta ja solidaarisuudesta, pohdiskelee kitaristi ja solisti Lauri Huovinen.
Aallonharjan imu
kelpaisi Zarthakselle
Jatkosta ei sovittu, mutta
ikävä jäi. Olisi hienoa,
jos tulisi tarjolle joku festarikiertue tai vaikka isompi
klubikiertue.
??Siellä on käynyt kulttuurillinen ja musiikillinen
vallankumous, ja ovia halutaan aukoa. Nyt
näimme monta erilaista
kaupunkia ja paikallisia ihmisiä. Aina matkustaminen
ei todellakaan tuntunut huviretkeltä, mutta bändin jäsenet ovat yksimielisiä:
Mehän olimme tosi etuoikeutettuja. Kenties tämä syksy avaa ovet. kosketinsoittimet
Lauri Huovinen - laulu, kitara
Jani Vahera - rummut
Pekka Junttila - basso
Jarmo Luttinen - kitara
Fanit halusivat mielellään poseerata suomalaismuusikkojen kanssa. Olisimme nähneet tosi vähän, jos olisimme olleet kaikki kymmenen päivää Pekingissä. marraskuuta 2014 » N:o 93
K U VAT: Z A R T H A K S E N A R K IS TO
Kuvassa vasemmalta kiinalaismanageri ja Zarthas: Pekka Junttila, Jani Vahera, Jarmo Luttinen, Lauri Huovinen ja Sanni Luttinen.
?
utaalaisbändi Kiinan-kiertueella
INFO
Zarthas
Haukiputaalainen rockelectro-metalbändi
Jäsenet:
Sanni Luttinen
saakka esillä
oleva näyttely on suunniteltu yhteistyössä Oulun
Kansalaisopiston, Oulun
Ympäristön Kalevalaiset
Naiset ry:n ja Oulun Kalevalaiset ry:n kanssa.
Korpi on ollut työryhmässä kansalaisopiston
edustajana laajan kokemuksen ja asiantuntemuksensa vuoksi.
Näyttelyssä on esillä yli
kolmekymmentä suomalaista, eri alueiden kansallispukua. Tuon ajan niukat materiaalit ja suurpiirteinen ompelu tekivät rikkaista, runsaista ja värikkäistä puvuistamme alkuperäisiin esikuviinsa verrattuna köyhtyneen sekä materiaaleiltaan
että toteutukseltaan. Paperipohjaisesta kopasta erillinen
tykkipitsi tärkätään ja puetaan päähän kauniisti kasvoja
kehystämään. Maaseudun puvut on
tehty usein todella hienoista käsinkudotuista kankaista. Vuonna 1979 perustetun kansallispukuneuvos-
ton toimesta 1980-luku oli
hedelmällistä kouluttautumisen aikaa. Kuvassa Jaalan puvun myssy.
tossa ohjaamalla taitoaineiden kursseja. Oikealla Kainuun miehen ja Kainuun
naisen kansallispuvut, jotka omistaa Kajaanin kaupunki.
. ostetuilla silkkihuiveilla.
Kuvassa kaksi versiota Siikajokilaakson puvusta.
Tykkimyssy, länsisuomalaisen puvun vaimon päähine
kruunaa juhlapuvun. Tarkistetulla
kansallispuvulla tarkoitetaan pukukokonaisuutta,
jonka historiallinen tausta on tutkittu Kansallispukuraadin ohjauksessa. Kaappiin niitä ei kannata jättää.. Pukuhistorian asiantuntijoiden kokoamia uusintoja
perinteisistä juhla-asuista, joita käytettiin 1700ja 1800-luvuilla. Puvuista 54 on uusia ja 43
tarkistettuja. 12
» Torstaina 27. Lisäksi on koottu mallipuku,
jonka väritys, ompelurakenteet, kaavoitus ja materiaalit vastaavat mahdollisimman tarkasti alkuperäistä. Puvulle on myös
laadittu työohjeet ja kaavasarjat.
Kansallispuvut päälle tuulettumaan
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
on myös aineistoa PohjoisPohjanmaan museon kokoelmista.
Kansallispukuja
ympäri Suomen on
tuotu esille PohjoisPohjanmaan museossa
Oulun Ainolassa esillä
olevaan näyttelyyn.
Näyttelyn kokoamisessa
asiantuntijana ollut haukiputaalainen taitoaineiden
opettaja Leena Korpi toivoo, että kansallispukuja
kaiveltaisiin esiin kaappien kätköistä useamminkin.
. Voisikohan harkita tehdä niistä
vaikkapa tämän ajan hengen mukaisia muotivaatteita. Oulun
kansalaisopistossa tarjoutui mahdollisuus päätoimisen opettajan sijaisuuteen,
jolloin hänelle tuli mahdollisuus laajentaa opetusaiheita kansallispuku-
kursseihin. Kansallispuvut ovatkin palanneet juhlapukujen aateliin.
Kunkin alueen kansallispuku kuvastaa tuon alueen
perinteistä pukeutumista.
. Esillä
Leena Korpi on sitä mieltä, että mikäli haluaa kunnioittaa alueensa pukuperinnettä ja kertoa taustoistaan pukeutumisen kautta,
kannattaa päivittää tietojaan vastaamaan nykypäivän tietämystä.
. Uusiakin pukuja on tullut, kuten omalla alueellamme Suur-Iin ja Rantalakeuden puvut.
1900-luvun alkupuoliskolla tehtyjen muodistettujen kansallispukujen kohdalla Korpi on valmis miettimään uusia käyttötarkoituksia.
. Puvun hameessa on kaksi kangasvaihtoehtoa: musta kamlotti eli villakangashame ja Ylikiimingistä tallennettu painettu karttuuni- eli puuvillahame. Puvut perustuvat alueensa ja aikakautensa tyypillisiin kansan eli rahvaan pukeutumistapoihin.
. Suomella on tulossa suuret juhlat vuonna 2017. Huivit, päähineet
ja korut olivat niitä kansallispukujen pröystäilyosia. Isäntä saattoi luopua
kahdesta lampaasta, jotta
emäntä sai myssyn kansallispukuunsa.
Näyttelyssä yli
30 pukua
Pohjois-Pohjanmaan museossa 18.1. Moni puku
on muuttunut ja täydentynyt. Työ on vienyt
Korpea monenlaisiin tehtäviin, mutta tämä monipuolinen opetusaihe on pysynyt mukana koko pitkän
työrupeaman ajan.
. Viimeistään niihin juhliin voisimme pukeutua komeasti
ja ylpeästi vaatteeseen, joka
kuvaa oman alueen tunnuspiirteitä ja osaamista.
Kansallispukua voi tuulettaa vuosittain myös
muun muassa kansallispukujen syntymäpäivänä 5.9.
Päivä pohjautuu historialliseen mediatapahtumaan
5.9.1885, jolloin keisari
Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna vierailivat Lappeenrannassa.
Kansallispukujen tuuletustapahtumia on alettu järjestää ympäri Suomen edistämään kansallispukujemme
käyttöä.
Tarinat pukujen
takana viehättävät
Korpi aloitti opettajanuransa Kiiminkijoen opis-
Uusiakin pukuja
on tullut
Kansallispukujen kankaat kudottiin usein itse, mutta kotitekoinen puku ?juhlistettiin. Suomessa on yli 400 erilaista kansallispukumallia
mukaan lukien länsisuomalaiset, karjalaiset ja suomenruotsalaiset puvut.
. marraskuuta 2014 » N:o 93
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
INFO
Mikä on
kansallispuku?
Kaksi vasemmalla olevaa ovat Suur-Iin pukuja, jotka kuvastavat Rantapohjan alueiden pukuperinnettä vielä 1800-luvulla olleen Suur-Iin pitäjän mukaan. Puvut on lainattu yksityishenkilöiltä sekä alan toimijoilta. Maalla täytyi kaikki tehdä itse, mutta isännät
saattoivat sitten hankkia
kauppamatkoiltaan silkkihuivin. Säilyttämisen arvoista niissä ovat lähinnä käsin kudotut hamekankaat. Viehätystä aiheeseen antavat tarinat pukujen takana, hienot luonnonkuituiset materiaalit
sekä vuosisatojen kuluessa kehittyneet tekemisen
tavat ja materiaalien hallinta. Tutkimustyötä on tehty jo 35 vuotta. Mustahameisen puvun omistaa Anneli Rintahaka, painokankaisen omistaa Tytti Isohookana-Asunmaa
Osa väestä tulee myymään tavaraa ja osa niitä ostamaan - niin kuin markkinoilla tapana on.
Ohjelmaa on monenlaista - on laulua, tanssia, tonttuja, bingoa Iissä Huilingin
tapahtuma-alueella.
Joulumarkkinat järjestetään lauantaina 29.11. klo
10-15.
Aikuisliikkujat kuntotestissä
»»Tarja Ylisirniö
»»Haukipudas
Haukiputaan Heiton triathlonjaosto järjesti yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan Liikunnan (PoPLi) kanssa kuntotestitapahtuman viime
viikonvaihteessa. Ylijurva)
on syntynyt vuonna 1966
Yli-Iissä.
. Käy vastaamassa
Rantapohjan nettisivuilla osoitteessa www.rantapohja.fi klikkaamalla
vasemman reunan palkista kohtaa Tä Mitä Hä?
Neljä uutta ehdokasta
»»Rantapohja
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirikokous valitsi loput neljä ehdokasta
kevään eduskuntavaaleihin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi
vuonna 1985 Iin lukiosta ja
asuu Iin Olhavassa.
. Syyskokous vahvisti
ehdokkaiksi Jarmo Husson, Tomi Kaismon, Tiina Suutarin ja Leena Väänäsen.
Kokoomuksen ehdokaslistalta löytyy kaikkiaan
18 ehdokasta.
Iissä joulumarkkinat
»»Ii
Iin Wanhan Haminan
markkinoille on tulossa Kuningas ja Joulupukki sekä
tietenkin suuri joukko kyläläisiä. Reilu
kolmannes vastaaneista
ei aio osallistua yksiinkään pikkujouluihin.
Sopiiko hyväntekeväisyys sinulle?
Tänään avautuvassa nettigallupissa kysymme lukijoiden mielipiteitä joulun hyväntekeväisyydestä. Testeistä aikuisliikkuja sai kattavasti tietoa omasta kehostaan ja kestävyyskunnostaan.
Suosituin testi oli polkupyöräergometritesti, jossa liikkuja suoritti kuntopyörällä lyhyen kuntotestin. marraskuuta 2014 » N:o 93
Maarit Tihinen väittelee
ohjelmistoprojektien hallinnasta
»»Rantapohja
Iiläisen Maarit Tihisen
väitöskirjassa on tutkittu
mittaamiseen ja metriikoihin liittyviä ongelmia globaalien ohjelmistokehitysprojektien aikana. Tällaisten projektien hallinta
ja kontrollointi on vaikeaa,
joten väitöstyössä tutkittiin olemassa olevien kei-
nojen heikkouksia ja mahdollisuuksia sekä etsittiin
uusia menetelmiä projektinhallinnan tueksi.
Käytännössä ajantasaisen tilannetiedon saaminen on kriittistä projektin tehokkaan hallinnoinnin kannalta. Väitöstilaisuus on Oulun yliopistossa perjantaina 28.11.
TÄMITÄHÄ?
NETTIGALLUPPI
Osallistutko
pikkujouluihin?
Osallistun yksiin.
30%
Useampiin.
30%
En osallistu.
40%
Aiotko osallistua
pikkujouluihin?
Enemmistö Rantapohjan viikon nettigallupiin
osallistuneista osallistuu yksiin tai useampiin
pikkujouluihin. Heiton talolle järjestetty testitapahtuma oli kaikille aikuisliikkujille avoin, ja valittavana oli
kahden testipaketin välillä.
Testaajina
toimivat
triathlonjaoston jäsenet,
jotka PoPLi on kouluttanut
kuntovalmentajiksi. Lisäksi
Tihinen on tunnistanut ja
analysoinut kehitystyökaluihin ja?menetelmiin liittyviä haasteita.
Analysoinnin
avulla
muodostettiin näkemys
esimerkkiratkaisusta ja
työkaluintegraatiosta, ja
esimerkin avulla kerättiin
tietoa mittaamiseen perustuvasta ohjelmistokehitysprojektien hallinnasta erilaisissa globaaleissa tuotekehitysympäristöissä.
Ohjelmistot kehitetään
nykyisin eri puolilla maailmaa hajautetuissa, hyvin
dynaamisissa ympäristöissä, missä tuotevaatimukset
ja niiden prioriteetit, tuotekehitysprosessit ja ?työkalut sekä kehitystyöhön
osallistuvat tiimit ja yhteistyökumppanitkin vaihtuvat tuotteen mukana. Maarit Tihinen (s. Toimivien ja
tehokkaiden projektinhallinta- ja koordinointimenetelmien avulla voidaan jopa välttää ohjelmistokehitysprojektin epäonnistuminen.
Maarit Tihisen tutkimus
osoittaa, että dynaaminen
mittaaminen tuo hyötyjä globaalien ohjelmistokehitysprojektien hallintaan.
Mittaustulosten esitystapaan kiinnitettiin erityistä
huomiota toteuttamalla visualisoituja helppolukuisia
diagrammeja.
Tutkimus osoittaa, että automaattisesti tuotetut reaaliaikaiset indikaattorit, joiden mittaustieto
on kerätty erilaisista työkaluista ja tietokannoista, ovat erinomainen tapa
tuottaa hyödyllistä, luotettavaa ja ajantasaista informaatiota globaalin ohjelmistokehitysprojektin päätöksenteon tueksi.
Maarit Tihinen väittelee Oulun yliopistolla huomena.
INFO
Maarit Tihinen
. Tulosten avulla kestävyyskunto arvioitiin, ja arvion pohjalta luotiin yksilöllinen harjoitusohjelma sykealueet huomioiden. 13
» Torstaina 27. Mu-
kaansa testeistä osallistujat saivat lisäksi uusia kokemuksia, vinkkejä monipuoliseen ja tavoitteelliseen
harjoitteluun niin sauvakävelyyn, uintiin, talvipyöräilyyn kuin hiihtoladuillekin.
Ensi vuonna PoPLi ja urheiluseurat kehittävät lisää
aikuisliikkujien testi- ja palvelupaketteja, ja PoPLi etsiikin parhaillaan urheiluseurapilotteihin innokkaita ja
aktiivisia urheiluseuroja yhteistyöhön.. Maarit Tihisen tietojenkäsittelytieteen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on
Measurement-based management of global software development projects (Mittaamiseen perustuva globaalien ohjelmistokehitysprojektien
hallinta).
joulukuuta.
. Venäjän heikkoutta ja hallitsijavajetta hyväksi
käyttäen Ruotsi valtasi Kustaa II Adolfin johdolla Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan, mikä toi
puskurialuetta Venäjää vastaan ja antoi aiheen Suomen
kehittämiseen.
Kustaa II Adolf
oli saanut omakohtaista kokemusta Suomesta matkatessaan näidenkin seutujen halki
vuonna 1614 ja oleskeltuaan itäisessä maakunnassaan pitkään. Oulun vuoden taiteilija
2014, eturivin muusikkojen kanssa töitä tekevä Vega Välitalo taas on säveltänyt kymmenittäin kappaleita, joista Karjalainen
pääsi valitsemaan osuvimmat satunäytelmän musiikiksi.
. Lumotussa
orkesterissa soittavat Merja Barck-Salo, Katariina
Alalääkkölä sekä Miikka
Mäkipaakkanen.
. joulukuuta asti.. Mukana ovat Susanna Perhomaa, Irma Nyman, Auli Rantonen, Riitta Leivonen, Seija Häli, Virpi Heinikoski, Laura Lohvansuu, Sofia Harju, Soile
Kamsula ja Katriina Kurkimäki.
Myös tanssi on isossa roolissa. Biisit on sovitettu eri
tyylilajeihin aina reggaesta rappiin. Kyseisistä
vuosisadoista Lappalainen on julkaissut viime vuosina
neljä teosta, jotka
kaikki ovat saaneet
jonkin palkinnon,
viimeisimpänä TietoFinlandian.
Mirkka Lappalaisen sujuvaa ja maallikollekin helposti aukeavaa kirjoitustyyliä
on kehuttu vuolaasti
ja aiheesta muun muassa yhtenä perusteena Finlandia-palkinnolle. Työt jurytti taideopettaja ja taiteilija
Pirjo Halttu.
. Hän on tutkinut erityisesti Suomen ja Ruotsin
1500- ja 1600-luvun
historiaa. Suomi oli
1500-luvun lopulla lähellä irtaantua Ruotsista ja oli
hajanainen itsevaltaisten
aatelisten kartanonherrojen hallinnoima maakunta. Lavastuksesta vastaa opiston kuvataideopettaja Niina Aitto-oja.
Leena Laulajaisen kiiteltyihin runoihin ja Vega Välitalon runsaaseen musiikkiin perustuva Lumottu lipas saa Suomen kantaesityksensä lauantaina. Taideyhdistyksen
varapuheenjohtaja Pirkko
Markken mukaan aihe valikoitui sellaiseksi, että siihen
saattoi sisällyttää monenlaisia töitä ja lähestymistapoja.
Töiden joukosta löytyy niin
unohtumattomia maisemia,
sielunmaisemia kuin henkilöitäkin.
Töitä on esillä kaikkiaan
34 kappaletta. Kouluhistoriasta
hänestä tulee ensimmäisenä mieleen sotapäällikkyys 30-vuotisine sotineen ja hakkapeliittoineen.
Soturikuningashan Kustaa II Adolf toki oli, mutta Mirkka Lappalainen painottaa tässä teoksessa pääasiassa hänen rooliaan
Ruotsin ja erityisesti Suomen kehittämisessä tehok-
kaaksi valtioksi ja vakaaksi yhteiskunnaksi 1500-luvun lopun sisällissodan sekasorrosta. Bändi on saanut
tässä paljon vapauksia, ja
he todella pääsevät esittämään osaamistaan, Karjalainen kertoo.
Näyttämöllä esiintyy Oulu-opiston Runoteatterin
10-henkinen ryhmä. Näytelmää esitetään kaikkiaan
viisi kertaa. Tässä työssä oli
korvaamattomana toimijana yksi Ruotsin historian
merkittävimmistä hallintomiehistä, kansleri Axel
Oxenstierna.
Pohjolan leijona on tavallaan jatkoa Ruotsin
1500-luvun lopun sisällissotaa kuvanneelle teokselle Susimessu. Kuvassa ohjaaja SannaMaija Karjalainen (vasemmalla) ja lavastaja Niina Aitto-oja.
. 14
» Torstaina 27. Oulu-opiston opettajana Pirjo on meille tuttu, ja on
aina mukavampi, kun näyttelyn työt valitsee ulkopuolinen henkilö, Markke kommentoi.
Esillä on muun muassa
öljy- ja akryylitöitä, akvarelleja ja pastellitöitä sekä
grafiikkaa. Runoissa on kalevalaisia vaikutteita, mutta näytelmässä on mukana paljon
nykyelementtejä: teknologiaa, kuluttamista ja rakkautta - myös sitä kiellettyä, ohjaaja kertoo.
Musiikkia ja
tanssia
Musiikkiteatteri on Karjalaisen lempilaji, ja musiikilla on Lumotussa lippaassa
erittäin iso rooli. Se on myös esimerkki siitä, että historia ei ole
vain sotia. Itsekin olen kuulunut pitkään hänen fa-
neihinsa.
Palkitun teoksen aiheena on Ruotsin legendaarisin kuningas Kustaa II
Adolf. Tämän vuoden
näyttelyssä ei ole esimerkiksi massiivisia öljyväritöitä,
ja se helpotti Pirjo Haltun
työtä: lähes kaikki näyttelyyn tarjotut työt päätyivät
esille, kun tilaakin riitti.
Näyttelyssä on esillä Hilkka Hyvösen, Pirkko Markken, Anneli Paason, Pirjo
Sohlon, Terttu Häkkisen, Ulpu Timisjärven, Marja-Lena
Pernun, Ossi Hanhelan, Pirkko Bergmanin, Taina Hiltulan, Terttu Sutisen, Tuula
Haapakankaan, Eeva Holman, Arja Kukko-Liedeksen,
Suvi Mannosen, Leena Siipolan ja Anja Hiltusen töitä.
Noin viikko sitten avattuun näyttelyyn voi tutustua Teatterikuopan aulassa
15. Saivarteleva lukija löytää pienen merkityksettömän asiavirheen, kun
Oulu kerrotaan perustetun
vuonna 1610.
Unohtumattomia
ajatuksia
»»Juha Virranniemi
»»Haukipudas
Haukiputaan Taideyhdistys
ry on koonnut tuoreen vuosinäyttelynsä teemalla Unohtumaton. Karjalainen
sai luvan dramatisoida ja
sovittaa runot näyttämölle. Mukava haaste,
jossa on vähän jotain tuttua ja paljon uutta, Aittooja kertoo.
Kerroksellisessa lavastuksessa tulee olemaan kaksi maailmaa: meri sekä soinen ja kivikkoinen louhela.
Aitto-ojalle lavastamises-
sa tärkeää on myös oma kierrätysideologia: tähtitaivas
syntyy vanhoista cd-levyistä, ja vanhat lavasteet muuntautuvat uusiksi esimerkiksi
uudella maalipinnalla.
Lumottu lipas jatkaa Teatterikuopan joulunalusnäytelmien sarjaa. Viimeinen näy-
tös on 7. Lumottu lipas piirtää
peikkojen ja keijujen maailmaa. marraskuuta 2014 » N:o 93
KULTTUURI»
JUHA VIRR ANNIEMI
Lumottu lipas
saa Suomen kantaesityksensä
»»Juha Virranniemi
»»Haukipudas
Leena Laulajaisen runokirja Lumottu lipas ottaa
fyysisen muodon näyttämöllä, kun teksti saa Suomen kantaesityksensä
Haukiputaan Teatterikuopan lavalla lauantaina.
Ohjaaja Sanna-Maija Karjalainen ihastui
moneen kertaan palkitun
Leena Laulajaisen lumoaviin runoihin. Finlandia-palkinto meni oikeaan osoitteeseen. Turkuun perustettiin hovioikeus. Talonpojista tuli täysivaltainen sääty muiden rinnalle päättämään Ruotsin asioista.
Merkittävä
pala historiaa
Pohjolan leijona koostuu lyhyehköistä luvuista, joista Mirkka Lappalainen on koonnut selkeän ja johdonmukaisen kokonaisuuden vetävällä kielellä, teoksen, joka kertoo
kansantajuisesti merkittävän palan maamme historiaa. Kuninkaan
määräyksestä parannettiin
infrastruktuuria eli kinttupolun tasolla olleita teitä ja
rakennettiin siltoja.
Viranhoitojärjestelmä
saatiin toimivaksi ja oikeusvaltion perusteet vakiinnutettua. Teemu Tuohimaan
vetämä poikien Dance Action -ryhmä sekä Irene Rädyn nykytanssin aikuisryhmä tuovat näyttämölle lisää
liikettä.
Lavastus
kierrättää
Näytelmän puvustaa Elli
Halttu. Elämme kovia aikoja, joten perheet tarvitsevat
päänsilitystä ja sulosointuja, Karjalainen sanoo.
Näytelmän kokonaiskesto jää perheystävällisesti alle tuntiin, ja sitä suositellaan yli 5-vuotiaille.
Ulpu Timisjärven öljyvärityö Varpaat vedessä on yksi Haukiputaan
Taideyhdistyksen vuosinäyttelyn 34 työstä.
Finlandia-palkittu Pohjolan leijona
Kustaa II Adolf - soturikuningas ja yhteiskunnan kehittäjä
»»Pertti Huovinen
Pohjolan leijona Kustaa II Adolf ja
Suomi 1611?1632.
Siltala, Helsinki 2014.
Tämän vuoden Tieto-Finlandia -palkinnon sai FT,
dosentti Mirkka Lappalainen teoksestaan Pohjolan leijona, Kustaa II Adolf
ja Suomi 1611?1632.
Lappalainen on kiitetyimpiä nuoria historioitsijoita. Tämä on minulle ensimmäinen fyysinen teatterilavastus
KeLy sai maalin myötä
otetta pelistä. 4-0 johtoon. Usko ei horjunut missään kohtaa. KKP:n
viikonlopun tehopelaajan
Roope Säkkisen yv-kavennusmaali, ?jossa esityön tekivät Santeri Kurkela ja Eetu Paasovaara, nostatti toiveita KKP-kannattajien
keskuudessa, mutta Tappara niittasi 5-1 lukemat taululle vielä ennen erän loppua. Panoksena on sarjan kärkisijoja ja
karsintapaikkoja ajatellen
huipputärkeä kamppailu.
Ottelu Jatulissa alkaa kello 14.30.. Classic terävöitti pian pelaamistaan, ja KeLy oli
pakotettu rikkomaan maalinedusruuhkassa jäähyn
arvoisesti. 15
» Torstaina 27. Tappara
oli tyly isäntä ja avasi maalitilinsä runsaan kolmen minuutin kohdalla.
Ratkaisevat hetket koet-
Roope Säkkinen oli viikonlopun tehopelaaja.
tiin ottelun puolivälin jälkeen, kun Tappara hankkiutui muutaman minuutin
sisällä. Valmentaja tilasi kol-
me maalia, mutta onneksi
osuin neljästi. Classic hyödynsi oman mahdollisuutensa
nopeasti tuoden pelin tasoihin. kovaa
kyytiä päädystä toiseen. Classic heilutti vieraidensa verkkoa kahdesti
erän kolmannella peliminuutilla. Hyvä ja
vauhdikas peli, jossa molemmilla joukkueilla oli
omat hyvät hetkensä. Tässä oli huikea
paikka pudottaa kunnon
salibandypommi. Muutamaa minuuttia myöhemmin Juho Krankka ohjasi heittäytymällä Keskisipilän namupassin maalin
takakulmalta verkon perukoille, ja näin Lyönti kipusi
jälleen rinnalle. Erän lopussa Eerik Lukkarilla oli huippupaikka viedä läpiajosta vieraat johtoon, mutta maalivahdin rohkea vastaantulosyöksy pelasti isännät takaiskulta. Peliaikaa kellossa
oli kuitenkin enää vain sekunti, ja näin KeLyn kunniakas taistelu ei aivan riittänyt viemään peliä jatkoajalle.
KeLyn pelaajisto antoi
kentällä kaikkensa, ja usko omaan tekemiseen nousi ottelun edetessä. Harmittaa kuitenkin, että parin tilanteen huolimaton pelaaminen käänsi pelin sitten vastustajalle. kotiottelut jatkuvat lauantaina. Cupyllätys jäi kuitenkin unelmaksi, kun voitto kirjattiin
SC Classicille numeroin 7-6
(1-1, 4-4, 2-1).
Ottelu alkoi hienoisella
kotijoukkueen hallinnalla,
mutta mitään huippupaikkoja kumpikaan joukkue ei
saanut luotua avausminuuteilla. Erän lopulla Säkkinen vei KKP:n
johtoon ylivoimamaalilla,
syöttäjinä Santeri Kurkela ja Eetu Paasovaara.
Kolmanteen erään mentäessä ote siirtyi vankemmin
KKP:lle. marraskuuta 2014 » N:o 93
URHEILU»
T U O M A S TA LV I L A
Taisteluvoitto
Ilveksestä
Tappara tylympi isäntä
»»Tuomas Talvila
»»Jääkiekko
KKP:n B2-joukkue vieraili
viikonloppuna Tampereella ja sai kotiintuomisiksi
kahdesta pelistä yhteensä
kolme pistettä.. Rohkea pelaaminen johti jälleen ylivoimapeliin, joka nakutti
tulosta jälleen saumattomasti. Maaleja edelsivät
jälleen pienet merkkausvirheet, jotka jättivät juuri tarvittavan tilan maalin
tekemiseen. Isäntien pelaaja pääsi karkumatkalle viemään palloa tyhjiin, mutta Jukka Kinnunen ehti
estämään maalinteon. Suomen cupin
puolivälieräotteluun
Tampereelle, jossa vastaan asettui keväällä
SM-hopealle yltänyt
SC Classic.
Lyönti pakotti isännät
työntäyteiseen iltapuhteeseen, ja oli lähellä pakottaa
ratkaisun jatkoajalle. KeLy pääsi erän edetessä mukaan pelin virtaukseen ja uskaltautui pelaamaan omilla vahvuuksillaan, joilla tulosta on
tullut pitkin syksyä. Niinpä Harri Keskisipilä (1+1) punnersi KeLyn
heti tasoihin. KeLy ei kuitenkaan lannistunut tästä, vaan lujaa taistellen se
selvitti kaksi alivoimapeliä ja pääsi muutamaan otteeseen tekopaikoillekin.
Lyönti käytti aikalisänsä
seitsemän minuuttia ennen loppua hakien tiivistyksen kautta uutta voimaa
peliin.
Reilu kolme minuuttia
ennen loppua Classic sai
jäähyn. Yhden
ottelun enemmän pelannut
Tappara on kakkosena 38
pisteellä.
KKP:n. Summeri päätti toisen erän tasalukemissa 5-5.
. Tänään oli mahtavaa
pelata huippuja vastaan.
Koin, että maalejani tarvitaan tänään erityisellä tavalla. Keskitymme
seuraavaksi sarjan kärkiotteluun, pohti liikunnalliset
lahjansa isoisältään perinyt Juho Krankka.
Ratkaisu kolmannen
erän alussa
Kolmannen erän alusta muodostui ottelun ratkaisu. ?Jäälihalliin vieraaksi saapuu sarjassa viidentenä oleva JyP Jyväskylästä.
Sunnuntaina 30.11. Näin Classic
oli karannut kahden maalin johtoon.
Vieraat virittelivät kuitenkin erän loppuun kiriään. Käytimme kaksi viikkoa peliin valmistautumiseen, ja mielestäni sen
kautta revimme koneesta
tänään kaiken irti. Kunniakas tappio tämä onneksi
on, joten uskon, että kokemus lähtee nyt kasvamaan
korkoa kevättä ajatellen,
niputti tuntemuksensa
isot minuutit KeLyn takalinjoilla huhkinut Jukka Kinnunen, jonka mahdollinen siirto Oulun Luistinseuran liigariveihin ratkennee parin viikon sisään.
KeLy pakotti
pelaamaan loppuun
Lyönti jatkoi laadukasta pelaamistaan toisessa erässä, vaikka erän alkupuoliskolla Classic löikin isompaa vaihdetta silmään onnistuen ylivoimapelissä heti erän alussa. 4-1 numerot. KeLy sai mahdollisuutensa, mutta pieni
pomputtelu keskialueella
kostautui. Heidän tuskansa
kasvoi selvästi pelin edetessä, kun kairasimme väkisin rinnalle kolmen kentän voimin. Pari minuuttia tästä, ja kotijouk-
kueen painostus realisoitui
maalin muodossa, kun viisikon läpi ammuttu tarkka
veto painui KeLyn maaliin
tolpan kautta. Taisteluvoitto. KKP
matkaa Kuopioon KalPan
vieraaksi.
Kellon Lyönnin yllätys jäi unelmaksi
»»Antero Kantti
»»Salibandy
Kellon Lyönnin miesten salibandyn edustusjoukkue matkasi
23.11. Ensin Jukka Kinnunen peippaili itsensä tekopaikkaan, josta mies latasi
pallon aivan yläriman alle. Joukkue palkittiin kovasta yrityksestä ylivoimapelillä,
jonka loppupuolella Juho
Krankka (4+0) pamautti
pallon varmasti verkon perukoille. kello
13.45. Onnittelut Classicille voitosta. Tilannetta edelsi
pelaajavalmentaja Jukka
Kinnusen (1+2) kaksin-
kamppailuvoitto keskialueella. Seuraavassa
vaihdossa KeLyn pieni nukahtaminen karvauspelissä maksoi maalin. 3-1 syntyi Tommi Aution ohjattua tyylikkäästi Jere Siekkisen vedon Ilves-maalin perukoille. Pystyttiin kääntämään peli
voitoksi tiukan väännön jälkeen, kiteytti KKP-valmentaja Kimmo Nurro Ilvesottelun luonteen ja hengen.
Tappara avasi
heti maalitilinsä
Kovatempoinen kiekkokamppailu
Tampereen
Sentteri-areenalla jatkui
sunnuntaina sarjan kärkijoukkueiden KKP:n ja Tapparan kohdatessa. 29.11. 0-0 lukemissa.
Toinen erä ehti vanheta
reilut neljä minuuttia, kun
kotijoukkue Ilves siirtyi 1-0
johtoon.. Hyvin oltiin jälleen pelissä mukana, mutta toisen erän virheet käänsivät pelin Tapparalle. Tappara ansaitsi voittonsa terävämmän viimeistelynsä johdosta. 4-1, mutta sunnuntaina Tappara piti pisteet Mansessa 5-2 voitollaan.
Ilves-ottelussa mentiin
ensimmäinen erä. Tappiota ei jäädä murehtimaan, vaan käännetään katseet ensi viikonloppuun, totesi KKP-valmentaja Nurro.
KKP johtaa edelleen B2nuorten SM-alkusarjaa.
18 ottelun jälkeen sillä on
koossa 41 pistettä. Classic pelasi tämän jälkeen taitavasti sekunteja pois pelikellosta. Ainutlaatuinen tilaisuus jäi kuitenkin käyttämättä.
KeLyn pelit jatkuvat tulevana sunnuntaina kotipelillä sarjan kärkikamppailussa Rovaniemen Salibandya vastaan. Lauantain
vauhtipelissä KKP kaatoi Ilveksen maalein. sivalsi
ottelun loppuhetkillä tyhjään maaliin Paasovaara Ilveksen haettua kavennusta
ilman maalivahtia.
. Tilanteita oli puolin jos toisinkin, mutta erätauolle siirryttiin. Lopputulos
harmittaa kuitenkin, koska voitto oli jopa mahdollinen otettavaksi. Alustavan syötön antoi
illan tehomies Roope Säkkinen. Tilanteesta tuomittiin rangaistuslaukaus, jonka Jesse Kamula selvitti näytöstyyliin. Erän puolivälissä Classic onnistui jälleen löytämään syötön KeLyn viisikon poikki, ja takatolpalle noussut puolustaja pomputti reikäpallon
vieraiden maalilla upeasti torjuneen Jesse Kamulan selän taakse. Huolellinen valmistautuminen
varmisti osaltaan sen, ettei
Classic päässyt heti alussa
karkuun. Se kertoo
kyllä meidän hyvyydestä
tänään. 5-2 kavennuksen iski
Tommi Autio, kun päätös-
erää oli pelattu reilut viisi minuuttia, mutta sen
lähemmäksi KKP ei enää
päässyt.
. KKP tuli kuitenkin tasoihin pari minuuttia
myöhemmin Roope Säkkisen osumalla. Saimme kotoa suruviestin lauantai-iltana, ja
päätimme Jannen kanssa pelata Papan muistolle. Vieraat kiittivät
mahdollisuudesta, ja täy-
dellä teholla toiminut ylivoimapeli onnistui jälleen,
kun Juho Krankka siirsi
Juuso Pohjosen (0+1) syötöstä pallon maaliin. Juho Krankka löysi tilaa maalivahdin kainalon alta, ja veto painui vastustamattomasti Classicin
maaliin. Erän lopulla ei nähty enää vaarallisia tilanteita, ja niin avauserä päättyi
tasalukemissa 1-1.
Koneesta
kaikki irti
ostokortti. Kattoremontit
. 045 130 1907
ENTISÖINTITYÖ
KAUPPILA KY
Entisöinnit, verhoilut.
Martinniemi.
Puh. 0400 681 434.
Joulukirpputori
29.11.-30.11. Muina palkintoina 2 x kinkku, karkkia, kahvia ja ostokortteja.
Kaikki lämpimästi tervetulleita!. Haukiputaan Heitosta mukana
oli kahdeksan painijaa.
Sarjavoittoihin painivat
Atte Suhonen, Markus
Vittaniemi ja Juho Pahikainen. Juoksukoululaiset eivät ole vielä ehtineet kirmaista mukaan.
OP:n Elina Lindgren piti hyvää vauhtia ollen omaa
luokkaansa ja sai miehistä
kaipaamaansa vetoapua.
Vitosella oli ilahduttavasti
mukana nuoria, joista oli kiireisin suunnistaja Jere Nissinen.
Tulokset
Miehet 10 km: 1) Jouni
Holappa Haukipudas 33.43
(kke) 2) Markku Nikkanen
LNM 34.09 3) Aleksi Karppinen LaiVe (M19) 34.48 4)
Ossi Peltoniemi YNM 34.51
5) Juho Latvala Oulu 37.17 6)
Juha-Matti Heinonen LNM
37.19 7) Juha Kotaniemi
KoskRi 39.13 8) Kyösti Kujala Ii 39.25 9) Heikki Tiiro
IiY 42.39 10) Teemu Kangasharju Oulu 42.51 11) Janne
Tikkanen MWE 42.55 12)
Jarkko Paukkeri LNM (M17)
44.46 13) Jani Oikarinen
OTC 45.05 14) Markku Heikkilä Ii 46.09 15) Samu Manninen Kapustan Kalske 49.46
16) Tapio Manninen Kapustan Kalske 53.07.
M40 10 km: 1) Arto Hiltu-
Lapualla ja
Sodankylässä
painittiin
»»Rantapohja
»»Paini
Lapualla painittiin 1. marraskuuta Sodankylässä. Ovet & ikkunat
Varaa aika ilmaiseen
kodin kartoituskäyntiin:
0400 978 550
Muista kotitalousvähennys!
www.sanerall.fi
KINKKUBINGO
Ylikiimingin
asukastuvalla
sunnuntaisin alkaen kello
15.45 irtolehdellä.
Tervetuloa!
Järj. asukasyhdistys
Verstasmutka 1
Martinniemi
Kinkkua jaossa Nuorittalla!
Bingo pe 28.11. Pronssia
sai Joona Pietilä.
Suomi Cupissa pronssille
paini Einari Ukkola. 51.12 3) Alpo Talvensaari KeMaKi 52.55
4) Alpo Pelkonen OsVa 59.01.
M70 10 km: 1) Matti Väänänen OulIkil. Leevi
Ukkola oli miehissä neljäs.
la KeMaKi 37.06 2) Pauli Turtinen LNM 37.10 3) Sami Välimaa RDS 37.12 4) Mika Mörsäri Keminmaa 39.33 5) Timo
Kääriäinen KPK 24/7 41.17 6)
Jorma Puurunen YIN 47.48.
M45 10 km: 1) Hansi Kitti ONMKYU 38.23 2) Pekka
Kukkula IiY 41.37 3) Teuvo
Kuusela Kemi 41.51.
M50 10 km: 1) Hannu
Laurila Kemi 40.14 2) Pekka Kuokkanen IiY 40.29 3)
TaistoLatvalehtoLaiVe41.42
4) Petri Huhtala ONMKYU
42.20 5) Tuomas Kauppila
OYUS 42.29 6) Jari Meriläinen HauVe 44.07.
M55 10 km: 1) Jukka
Kauppila 36.51 2) Taisto Puurunen KuivA 42.58 3) Jouko
Hanhela YNM 44.51 4) Esko
Takalo OulIkil. 040 548 0268.
Huveja
ROMUAUTOT SEKÄ
MUUT METALLIROMUT
Nouto ja käteismaksu!
Puh. Ulkoverhoukset
. klo 18:45 alkaen. Päävoittona kinkku+50. 040 5690 846 Matti.
Työsuorituksia
www.Sahkotyotoulu.fi
Sähkösuunnittelu ja -asennus
Projera Oy
Puh. sähkön, veden ja netin. marraskuuta 2014 » N:o 93
URHEILU»
Jouni Holappa pinkoi
kuukausiennätykseen
»»Rantapohja
»»Maastojuoksu
Jos haluat Iihin lumisen ja
liukkaan tien, järjestä juoksukilpailu. marraskuuta Suomi Cupin osakilpailu Kankuri Cup. Arttu Suhonen paini hopealle sekä 12- että 17-vuotiaiden sarjassa. M40sarjassa käytiin hyvä kilpailu, jonka vei iiläinen Arto Hiltula ennen yli-iiläistä kestävyysurheilun monitoimimiestä Pauli Turtista ja Rovaniemen maantiekiitäjää Sami Välimaata.
Juoksussa oli vuodenaikaan nähden hyvin osanottajia, joskin naisten sarjassa normaalia vähemmän. Osin
kalustettu. Edellä mainittu toteutui jälleen, kun Iin
Yrityksen testijuoksusarjaa jatkettiin.
Tuttua oli myös se, että keli
ei juurikaan haitannut Jouni Holapan menoa. 040 529 2264.
YKSIÖ H-pudas keskusta. Hopealle paini
Arttu Suhonen. Eemeli Nisula
ja Juho Pahikainen olivat
hopealla miesten sarjoissa.
Robin Pirhonen sijoittui
hopealle alokkaissa. 040 5050 375.
Vuokrattavana
VUOKRATTAVANA Yli-Iin keskustassa täysin remontoitu
3 h+k+kph+2 vh, 67 m2,
vapaa. Heitosta
oli mukana kahdeksan painijaa.
Sarjavoittoihin painivat
pojissa Atte Suhonen ja Eemeli Nisula. Haukiputaalainen paransi Rami Oravakankaan kahden
vuoden takaista marraskuun kuukausiennätystä yli
kaksikymmentä sekuntia.
Limingan Markku Nikkinen roikkui mukana pitkään, mutta joutui taipumaan viimeisillä kilometreillä.
Hiihtosuunnistuksen
nuorten MM-mitalisti Laitasaaren Aleksi Karppinen näytti kirimällä kolmanneksi, että kestävyys
on hyvällä mallilla.
Veteraanien vakituinen
MM- ja EM-mitalisti Jukka Kauppila voitti suvereenisti viisvitoset. Kuntotarkast.
Puh. Vanhassa Iin
Haminassa, Yläkatu 13.
Puh. Leevi Ukkola, Juho Pahikainen ja Juho Huttunen olivat sarjoissaan neljäs, viides
ja seitsemäs.
Olympiavoittaja Pertti Ukkolan nimikkopainit käytiin 8. 44.21 2) Kauko Meriläinen HauHe 48.43
3) Eero Hanni KeMaKi 50.22.
M75 10 km: 1) Matti Juntunen YNM 58.58 2) Paavo
Takalahti KeMaKi 59.35.
Naiset 10 km: 1) Elina
Lindgren OP 37.25 2) Merja Santaniemi Oulu 46.13
3) Katherine Palmer SkPt
52.09 4) Hanna Soronen IiY
(T10) 53.27.
N40 10 km: 1) Mari Sipola Kemi 56.10.
N45 10 km: 1) Päivi Autio
IiY 1.00.27.
N50 10 km: 1) Satu Siikaaho OlsHe 50.15 2) Arja Soronen IiY 53.32 3) Sirpa Laitinen Ii 55.38.
N17 5 km: 1) Elina Heikkinen OP 21.23 2) Rosa Kilpi OP 22.18 3) Katri Hänninen OP 24.15 4) Milja Jaatinen HauHe 26.08.
T15 5 km: 1) Inka Välipakka IiY 22.21 2) Jenni Keränen OP 23.36 3) Julia Väliheikki LaiVe 25.30.
T13 5 km: 1) Pinja Kangas
LNM 24.10 2) Emilia Paakkola LaiVe 24.10.
T11 5 km: 1) Inkeri Kylmänen LNM 23.39 2) Laura
Paakkola LNM 23.56.
P15 5 km: 1) Jere Nissinen
SkPt 20.53.
P13 5 km: 1) Juho Keränen OP 21.32.
P11 5 km: 1) Aarre Paukkeri LNM 22.19 2) VilleVeikko Salmela PuU 23.42.
Ravintolat
Halutaan ostaa
MYYTÄVÄNÄ polttopuuta ja
polttopuurankaa.
OSTETAAN polttopuupalstoja.
Puh. Vuokra 385 ?/kk + 1 kk vakuus.
Sis. Keittiö, oloh., ph + wc,
et. Joni Pahikainen sai hopeaa.
Einari Ukkola voitti oman
sarjansa miehissä. 0400 253 358.
Romu-Ukko Oy
Myytävänä
Tsempin perinteiset
Joulumyyjäiset!
Keskiviikkona 3.12.2014
klo 15.00-19.00.
. 16
» Torstaina 27. 040 580 6292.
Iissä RT-KAKSIO 55,5 m2.
Puh. 0400 154 600.
Metsä-Sepe
Edullista HALKOA.
Tule kaupoille!
Puh. Puh. 50.26.
M60 10 km: 1) Markku
Hänninen KeMaKi 41.53 2)
Aulis Kaasinen ONMKYU
43.32 3) Markus Hast Keminmaa 48.02 4) Kuisma Suopela TerTe 50.02 5) Jouko Lyytikäinen KeMaKi 53.49.
M65 10 km: 1) Erkki Manninen OlsHe 49.20 2) Timo
Turpeinen OulIkil. Lämmöneristykset
. Okt:n yläkerta 38 m2
020 743 0981
. marraskuuta 2014 » N:o 93
Paikkoja avoinna
Iin Vihreiden
sääntömääräinen
syyskokous
Kokkolan Halpa-Halli Oy on 38
myymälää käsittävä täysin yksityinen
monimyymäläketju. Mäkelininkatu 33
. Maanomistajat
ja seuran jäsenet perheineen tervetuloa!
Oijärven Metsästysseura ry kutsuu
maanvuokraajat, jäsenet ja kyläläiset perheineen
HIRVIPEIJAISIIN
Koulun majalle 7.12.2014 klo 10.00-13.00, jonka jälkeen lihan
huutokauppa.
Tervetuloa!
Kunnanhallitus
Ilmoituksia
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
JO YLI
TERVETULOA!
Ma?To 8.30?17.00, Pe 8.30?18.00
La Jukolantie 9.00?15.00
. 020 743 0983
30V.. Palveluksessamme on yli 1400 työntekijää.
Toimintaperiaatteenamme on jo yli
40 vuotta ollut myydä kaikki tuotteet jatkuvasti alle normaalihintojen.
su 7.12. klo 18.30 HauPan hallilla. 020 743 0980
. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti
valitsemme palvelukseemme pirteitä, oma-aloitteisia, hyvään asiakaspalveluun pystyviä, ammattitaitoisia henkilöitä.
Jos tiedät olevasi tällainen ja haluat työskennellä kehittyvässä, Suomen vanhimmassa halpakauppaketjussa hyvien
tuotteiden parissa niin lähetä kirjallinen hakemus 8.12.2014
mennessä. Lähimmät ympärivuotiset asunnot ja
loma-asunnot sijoittuvat pääosin valtatie 4 varteen ja rantavyöhykkeelle n. 30.12.2014 välisen ajan Iin kunnanvirastossa osoitteessa Jokisuuntie 2, 91100 Ii ja Iin kunnan internetsivuilla www.ii.fi.
Mahdolliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta pyydetään toimittamaan kunnanhallitukselle kirjallisesti 30.12.2014
mennessä osoitteeseen: Iin kunta, PL 24, 91101 Ii.
Lisätietoja antavat:
arkkitehti Jaakko Isoherranen, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy p.
050 592 1948, jaakko.isoherranen@fcg.fi sekä tekninen johtaja
Markku Vitikka / Iin kunta p. Johtokunta kokoontuu klo 18.00.
Johtokunta
Kuulutuksia
KUULUTUS
Isokankaan
tuulivoimapuiston osayleiskaava
Nyt haemme myymäläämme:
ELINTARVIKEVASTAAVAA
Yhdessä tuoreryhmävastaavien kanssa vastaamaan
koko elintarvikeosaston toiminnasta
MYYJIÄ
Tekstiili-, talous-, ja kemikalio-osastoille, lisäksi haemme myös visualistitaidon omaavaa myyjää (merkitse
hakemukseen MYYJÄ/VISUALISTI)
ELINTARVIKEMYYJIÄ
Tuoteryhmävastaaviksi ja myyjiksi
MYYMÄLÄKASSOJA
SIIVOOJAA
Halpa-Halli on myymäläketju, jossa arvostetaan vielä
myös asiakaspalvelua. klo 18, järjestötalo, Laurintie 3, Ii. 020 743 0982
. Koskitie 25
. 17
» Torstaina 27. Voit hakea yhdellä hakemuksella kaikkia
ym.tehtäviä. Ratakatu 8
. Jukolantie 10
. . klo 19. Tuuliwatti Oy on tehnyt osayleiskaavan
laadinnasta hakemuksen Iin kunnalle, jonka Iin kunnanhallitus on
7.4.2014 kokouksessaan hyväksynyt ja päättänyt osayleiskaavan
käynnistämisestä.
Isokankaan tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelma
on nähtävillä 1.12. Tervetuloa!
http://yhdistykset.vihreat.fi/iin.vihreat/tapahtuma/
Yli-Iin Naseva ry:n
sääntömääräinen
Avaamme vuoden 2015
keväällä
HAUKIPUTAALLE,
YLEINEN SYYSKOKOUS
uuden täyden palvelun
tavaratalon, jonka valikoimiin
kuuluvat muun muassa koko
perheen tekstiilit, kemikaliot ja
puhdistusaineet, kodin käyttöja kausitavarat, vapaa-ajan
tuotteet sekä täydellinen elintarvikeosasto.
Vorellilla su 7.12. Merkitse hakemukseesi mistä tehtävistä olet
kiinnostunut.
Hakemukset (joita ei palauteta) osoitteella:
Kokkolan Halpa-Halli Oy PL 94 67101 Kokkola.
Kuoreen merkintä ?Haukipudas?
Lisätietoa
yrityksestä:
www.HHnet.fi
/halpahalli
Kokouksia
Haukiputaan Pallo
VUOSIKOKOUS
ma 15.12. 050 395 0360, markku.vitikka@ii.fi.
25.11.2014
Katinhännän Erän ja Pahkalan hirvimiesten
hirvipeijaat
Pahkalan koululla la 6.12.2014 klo 13.00 alkaen. Käsitellään
sääntömääräiset asiat. 2-3 kilometrin etäisyydelle voimaloista.
Tuuliwatti Oy suunnittelee Isokankaan alueelle 5 tuulivoimalasta
muodostuvaa tuulipuistoa. Tervetuloa!
Johtokunta
Isokankaan tuulivoimapuiston suunnittelualue sijaitsee Iin kunnassa Kuivaniemen Isokankaan alueella noin 2,5 kilometriä Kuivaniemen taajamasta itään
Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Edellisellä tunnilla teemana oli luonto. Seuraavalla ties mikä.
Työt viimeistellään kananmunankuoreen tehdyllä vaahtosuihkulla, joka syntyy vetyperoksidista, hiivasta, soodasta ja tiskiaineesta.
?Loppukokeessa. Ke: jauhelihakastiketta, kasvisbolognese, pastaa,
porkkanaraastetta, ketsuppia. Hän itsekin
luo ruokataidetta ja muuttaa töissään kotikeittiöistä
tutut ainekset mutanteiksi.
Aikakauslehtien kattauskuvien sijaan Mas kertoo
usein kuvillaan ruokaan
liittyvistä riskeistä.
Tällä kertaa ruokataide
syntyi kukkakaalista, hyytelöstä ja etikka-karamellivärissä muhineista kananmunista. Siinä kilpailivat
Aaro Rajavaara, Iiro Kiviahde ja Jasmin Salonen.
Viides sija meni Pateniemeen. Ti: broilerikeittoa, purjo-perunasosekeittoa linsseillä, paprikasuikaleita. Päivi
Autio kysyy, että mitä tapahtuu, kun ruokasoodaa
ja etikkaa yhdistetään ja
kertoo, miksi hapan leivonnainen nostatetaan nimenomaan soodalla.
Opettajainhuoneessa tai-
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
Taitaja 9
syvyyksien
hiippari!
9/28/14
Nousevat some-hitit
zimbabwessa suljettiin marraskuussa 2013 neljä koulua, koska
raporttien mukaan menninkäiset
hyökkäilivät oppilaiden kimppuun.
jep!
jättiläisalbatrossi
pystyy
haistamaan
ilmasta kalan
yli 7 kilometrin
päähän.
LASSI JA LEEVI»
teellisesta köksästä käytetään hienosti nimeä luovuustyöpajatoiminta, jossa taiteilijat ja opettajat
suunnittelevat ja toteuttavat erilaisia opetusprojekteja, joissa opiskellaan eri
oppiaineita taiteentekemisen keinoin.
Kun aamupäivä alkaa olla arkista keittiön siivousta
vaille valmis, Emmi Pirttikosken, Heidi Tokolan,
Teemu Pietilän ja Antsu
Malon ryhmä antaa tunnista arvosanan ?tosi mukavaa?.
??Mukavaa, kun saa tietää, mitä tapahtuu, jatkaa
Emmi.
LINKKIVINKKI»
»»Haukipudas
Taitaja 9 -kisa käytiin OSAO:n
Haukiputaan yksikössä viime
viikolla. Pe: itsenäisyyspäivän ateria: riistakiusausta, juustoista papu-kasviskiusausta, vihersalaattia, puolukkakiisseliä,
vaniljavaahtoa.
Ii
Ma: lihapyörykät, kuoriperunat, kastike, kurkkuinen salaatti. Mukana oli 15 joukkuetta. Pe: itsenäisyyspäivän ateria: riistakiusausta, juustoista papu-kasviskiusausta, vihersalaattia, puolukkakiisseliä, vaniljavaahtoa.
Kiiminkijoen koulu
Ma: tonnikala-pastapaistosta, pinaattista kasvis-pastavuokaa, kaali-punajuurisalaattia. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Kuudes oli Laivakangas 2: Joonas Pulkkinen,
Julia Isomaa ja Tommi
Kuisma.
Ruokafantasiaa Antsu Malon (vasemmalta), Emmi Pirttikosken, Heidi Tokolan ja Teemu Pietilän mallilla.
chileläinen ?devil ray?rustokala elää yleensä
meren pinnalla, mutta sen
on hiljattain huomattu
sukeltavan yli 2 kilometrin
syvyyteen ruokailemaan 10 kertaa syvemmälle kuin
ryhävalas.
connecticutissa
on laitonta
metsästää
oravia
dynamiitilla.
Verkkosivusto Mashable.
com on listannut kymmenen sosiaalisen median välinettä, jotka kuulemma jokaisen tulisi katsastaa.
Listaa päsmäröivät erilaiset selfie-palvelut, kuten Shots, jonka ostamista
Twitter havittelee. Ke: naudanlihapekonihöystö, ohrasuurimot,
värikäs salaatti. Haukiputaan yläkoulun joukkue 2 pääsee kisaamaan jatkoon aluekisaan
15.1. 18
» Torstaina 27. Ti:
kirjolohipyöryköitä, kasvispyöryköitä, perunasosetta,
vihersalaattia. Joukkueessa kisasivat
Joona Nissilä, Matias Pakanen ja Noora Vänttilä.
Jatkoon pääsivät myös
Rajakylän ykkös- ja kakkosjoukkueet.
Neljänneksi sijoittui Jäälin Laivakankaan koulun
3-joukkue. marraskuuta 2014 » N:o 93
L E E N A TA K A L U O M A
MITÄ SYÖDÄÄN?
Viikko 49
Haukipudas
Kiiminki
Ylikiiminki
Yli-Ii
Ma: jauhelihakastiketta, kasvisbolognese, pastaa, porkkanaraastetta, ketsuppia. Listalla
esitellään myös muita kuva-, chat- ja seuranhakupalveluita.
Muistakaa kuitenkin, hyvät Tinderin paukuttajat,
että ihan kaikkia salaisuuksia ei kannata verkkoon paljastaa.
104
Rantsikka on nuorten areena. Pe: kalakeitto, salaatti, rieska, juusto.
Haiseva ateria,
diner pullant.
Fantasia-ateria kera ylitsevuotavaisen
munan eli elefantin hammastahnan.
Köksä on taidetta
»»Leena Takaluoma
»»Ii
Näinä päivinä pistäytyminen iiläisten 7-luokkalaisten köksäntunnille on suorastaan kuin kohtaus tieteiselokuvasta tai vaikka
luontodokumentista. Ti: keltainen kanarisotto, salaattia, mustaherukkahillo. Ryhmien lautasilla on ihmeellisiä hohtavia munia, mutta milloin kananmunista on
tullut syvän sinisiä tai läpikuultavan punaisia, miksi
lasissa oleva juoma näyttää
laavalampun ja omppulimp-
Eleanoor Korvalan, Mico Äijäsen ja Joakim Korkalan työ
valmiina kuvattavaksi.
parin risteytykseltä.
Opettaja Päivi Autio valottaa, että näin voi tapahtua silloin, kun kotitalous
paiskaa kättä taiteen, ranskan kielen ja kemian kanssa.
Luokassa pidetään ilmiselvästi hauskaa. Tekeillä
on fantasia-aterioita, jotka
ryhmät nimittävät muun
muassa nimillä Diner du
Professeur eli opettajan illallinen, Dessert pullant eli
haiseva jälkiruoka.
Töiden nimien ohessa
ruokataiteen teoksista vastaava taiteilija Christelle
Mas käyttää ja opettaa paljon muutakin gastronomian kotimaan Ranskan ruokasanastoa. Ke: makkarakastiketta, kasvis-kikhernewokkia, perunoita, lämpimiä
kasviksia. To: hernekeittoa,
kasvis-hernekeittoa, tuorekurkkupaloja, juustoviipaleita. To: kirjolohipyöryköitä,
kasvispyöryköitä, perunasosetta, vihersalaattia. To: nakkeja/uunimakkara, perunasose,
salaatti
Toimittaa Pekka Soronen,
kanttorina Salla Kujala. 040
718 2297. klo 18 srkkeskuksessa.
Puttaan Tuvan keittolounas pe 28.11.
klo 11 alkaen, lihakeitto 5 ?. klo 10 seurakuntakeskuksessa.
Ruskakööri pe 5.12. mennessä Linkki-kirppiksen
kassalle, Kauppakuja 2. Diakoniatyöntekijät jakavat joulukassit apua tarvitseville.
Kauppalista: joulumakeisia, pipareita, puuroriisiä, sekahedelmiä, rusinoita ja pähkinöitä, kaupan glögiä
tai mehua, perunamuusijauhetta,
liha- tai kalasäilyke, hedelmäsäilyke.
Kiitos tuestasi!
Diakoniatyön joulunajan vastaanotto kiinni. Diakoniatyöntekijät
jakavat joulukassit apua tarvitseville.
Kauppalista: joulumakeisia, pipareita,
puuroriisiä, sekahedelmiä, rusinoita ja
pähkinöitä, kaupan glögiä tai mehua,
perunamuusijauhetta, liha- tai kalasäilyke, hedelmäsäilyke. mennessä
lähetyssihteeriltä nro 044 316 1459.
Ylikiimingin seurakuntapiirin toimipiste Harjutie 5, puh. 0400 260 904, seurakunta maksaa kuljetuksen.
Lisätietoja: Irmeli Hietapelto puh. Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan jouluherkkukori!
Tervetuloa joulumyyjäisiin!
Seurat su 30.11. klo 18.30
ry:llä.
Seurat su 30.11. RaJu-illassa ollaan Raamatun
äärellä. klo 13 Jäälin
kappelissa, toimittaa Miia Seppänen,
jäälinmessun soitinryhmä, kanttorina
Sari Wallin. Kolehti Vienan-Karjalan joulukeräykseen.
Kirkkovuotta seuraten -hiljaisuuden
iltojen päätöskerta su 30.11. lahjakoriin. seurakunta), rovasti Eino Hynninen (Oulun ort. Ilon tuottaminen toiselle tuo myös itsellesi iloa!
YV-lentopalloturnaus
Kiimingin seurakunnassa järjestetään
Yhteisvastuun hyväksi lentopalloturnaus la 31.1.2015. 040-5281 813.
Aikuisten toiminnallinen kerho pe
28.11. 0400 541 319.
Seurakuntakerho ma 1.12. Nyt on aika laskeutua
joulun odotukseen. ?höntsäilyyn?
eli siihen voivat ilmoittautua sellaiset
joukkueet, jonka pelaajat pelaavat vain
harvoin, eikä ottelun sijoitus ole olennainen (4 joukkuetta otetaan mukaan).
Koko turnaukseen otetaan yhteensä 12
joukkuetta. Seurakunnan ja
sosiaalitoimen henkilöt toimittavat
lahjat vähävaraisille lapsiperheille Iin ja
Kuivaniemen alueella. Nauti
kahviossa riisipuuroa ja pullakahvit.
Myyjäispöydissä tarjolla käsitöitä, leivonnaisia, pöytäkynttilöitä, lanttu- ja
porkkanalaatikkoa. Tulkaa mukaan koko
perheellä!
NUORET
Varttikirkko ja yökahvila pe 28.11.
klo 18.30-22.00 Kiimingin seurakuntakeskuksella (Kirkonniementie 6). klo 10 kirkossa, toimittaa Jari Flink, saarna Sami Puolitaival.
Lapsikuoro, kanttorina Kaisa Säkkinen.
Varhaisnuorten kerholaisten kirkkopyhä.
Kirkkopyhäkoulu su 30.11. 040 8676 976.
Hyryn nuoret laulajat ke 3.12. klo 18
kirkossa, liturgia ja puhe Jaakko Kaltakari, Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro,
johtaa Hannu Niemelä, urut Kaisa
Säkkinen. Kirkkokahvilla on lyhyt info
rippikoulusta. Illan aikana
lauletaan joululauluja, askarrellaan,
leivotaan pipareita ja tehdään koko
perheellä mukavia askareita yhdessä.
Perhekirkko Ylikiimingin seurakuntatalossa su 30.11. alk. Nuortenillassa yhteinen ohjelmallinen osuus, jonka jälkeen vapaata
oleskelua ja kahvittelua. Julia
Katariina Karsikas.
Iin Rauhanyhdistys
Joulumyyjäiset pe 28.11. Järj. Haluaisitko ilahduttaa
vähävaraista lähimmäistäsi. klo 10 srk-talolla. Kolehti:
sotiemme veteraanien hengelliseen
työhön Veteraanivastuu ry:n kautta.
Jumalanpalveluksen jälkeen itsenäisyyspäivän juhla Iin seurakuntatalolla.
Itsenäisyyspäivän juhla la 6.12. Lahjoita sopivaksi
katsomasi summa lippaaseen Kiimingin
S-Marketissa, Jäälin K-Supermarketissa,
K-Supermarket Ateriassa ja kunnantalon
asiointipisteessä tai tilille, jonka numero
on: FI56 5741 5320 0971 75. Kuusen luona on
muutamia lahjanjakajien työtä helpottavia lisäohjeita. Ravintolasta riisipuuro jouluisin
lisukkein ja leivoskahvit. klo 10-13 kirkonkylällä
Vakkurilassa. klo 11 lapsityön
tiloissa.
Lasten joulukuoron harjoitus ke 3.12.
klo 15.15?16 musiikkiluokassa Yli-Iin
koululla.
Lähetyksen joulumyyjäiset ke 3.12.
klo 18 seurakuntatalossa. To 4.12. Esiintymässä
mm. klo 10.30-12 Jäälin
kappelilla.Aterialle tarvitset ruokalipun,
joita jaetaan 8.12. Su 30.11. diakoniatyöntekijä Sari
Lukkaan puh. Tämä
on viimeinen yökahvila tälle vuodelle.
LÄHETYS
Lähetyksen adventtimyyjäiset pe
28.11. Kiimingin
seurakunta ja Oulun kaupunki. ja ti 2.12. Puhe
Ismo Kangastie ja Antti Rautakoski.
Päiväkerho ma 1.12., ti 2.12. klo 10 kirkossa,
toimittaa Miia Seppänen, avustaa Harri
Isopahkala, Riina Moilanen ja lastenohjaajat, kanttorina Jarkko Metsänheimo,
Satakielet-tyttökuoro Ulla Metsänheimon johdolla. klo
18.00 Iin seurakuntatalon kappelissa.
Toimittaa piispa Samuel Salmi, avustaa
kirkkoherra Donbosco Thomas (Oulun
kat. Juhlapaikkana Oulussa keskustan seurakuntatalo,
Isokatu 17. klo 10-11 Kolamäen
kerhohuoneella.
Naisten kasvuryhmä ti 2.12. Linja-auto palaa takaisin
Kuivaniemelle juhlan jälkeen.
noin klo 11.30 itsenäisyyspäivän
pääjuhla seppeleenlaskujen jälkeen
Iin seurakuntatalolla (Puistotie 3).
Torttukahvit ja ohjelmaa.
Esirukouspyyntö. klo 18:30. 040-5793 248. klo 18.30 Wirkkulassa. Muissa asioissa voi ottaa yhteyttä
suoraan vs. ja ke 3.12.
klo 17.30 ry:llä.
KUIVANIEMI
Sanajumalanpalvelus su 30.11. 040 7033
690. klo 18 Helluntaiseurakunnan
rukoushuoneella Kellossa. Iltapala, arvontaa.
La 29.11. Harjoitusajat sovitaan yhdessä.
Aiempaa kuorokokemusta ei tarvita.
Tervetuloa tutustumaan! Lisätietoja:
Salla Kujala 040 7376 966.
Kirkkokuoron harjoitukset ke 3.12.
klo 18:00-20:00 Iin seurakuntatalon
seurakuntasalissa. klo 12 Kartanonväkikodilla sekä klo 14 ja 15.30 ry:llä. klo 12 joulumyyjäiset ry:llä,
Heikki Saarikoski. klo
10:00 Iin kirkossa. klo 10?12
Kellon srk-kodilla, Kylätie 8. 040 8676 976.
Kuivaniemen rauhanyhdistys
Päiväkerho to 27.11. klo 10, toimittaa Pertti Lahtinen,
kanttorina Anja Hyyryläinen, kirkkokuoro ja lapsikuoro, pikkukoululaiset ja
päiväkerholaiset. marraskuuta 2014 » N:o 93
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 30.11. klo 10?13
Jäälin kappelilla. kirkkoherra Juha Tahkokorpi.
JUMALANPALVELUKSET
Perhemessu su 30.11. Haukiputaan työnhakijat
ry ja Haukiputaan seurakunta.
Suomalainen kastemaljanäyttely Haukiputaalla 2.-7.12. Kutsumme teitä,
diakonia- ja lähetystoiminnassa mukana olleita yhteiseen joulujuhlaan.
Lahjoita kassillinen jouluiloa lähimmäisellesi. klo 10 Kuivaniemen
kirkossa, toimittaa Matti Kinnunen,
kanttorina Markku Jaakkola. klo 14 Kultasimpussa ja klo 17
ry:llä, Jokikylä: joululaulu- ja julkaisuilta
pe 28.11. klo
12 Kuivaniemen kirkossa. Messun jälkeen puuroa ja
joululauluhetki seurakuntakeskuksessa.
Jäälin messu su 30.11. vähävaraisten haukiputaalaisten hyväksi, puoli tuntia ennen
konserttia ovelta.
Kirkkoherranvirasto avoinna ke 3.12.
klo 9-14.
Raamattupiiri ke 3.12. asti. Rippikoululaiset saavat korttiinsa merkinnän.
Eläkeläisten musiikkipiiri to 4.12. 040
7033 690.
Yli-Iin seurakuntapiirin virasto on
avoinna puhelimessa sovittuna
aikana, puh. Toimittaa Olavi
Isokoski, kanttorina Sanna Leppäniemi.
Lopuksi glögitarjoilu.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus
maanantaisin klo 9-11 puh. klo 11?12 Jäälin kappelilla.
Aterian hinta 3 ?.
Diakoniapiiri ma 1.12. klo
16.30 Oijärven seurakuntatalolla.
Seppeleenlasku sankarihaudoille,
jonka jälkeen itsenäisyyspäivän juhla
seurakuntatalolla.
Hartaushetki ke 3.12. Voit jättää esirukouspyyntösi asiasta, josta toivot rukoiltavan, Iin kirkon eteisessä olevaan
esirukouslaatikkoon, seurakunnan
postilaatikkoon, jolloin kuoreen on hyvä
merkitä ?Esirukouspyyntö?, sähköpostiin
tai seurakunnan työntekijälle. klo 18:00.
Perhekerho pe 28.11. Voit ostaa kauppalistan mukaiset ostokset,
pakata ne kassiin ja tuoda ne Iin
seurakunnan diakoniatoimistoon, kirkkoherranvirastoon, kappelintoimistoon
tai johonkin seurakunnan tilaisuuteen
12.12. 0405793 248.
Diakoniatyön joulumyyjäiset ke 10.12.
klo 10-13 Jäälin kappelissa. Voit
vuokrata myyntipöydän omille myytäville
tuotteille, pöytävuokra 5 . klo 18 Iin
rauhanyhdistyksellä. klo 11 Juopulin kylätalolla.
Perhekerho pe 28.11. 044 3161 721.
Eläkeläiskerhojen ja työttömien joulupuuro ti 2.12. Viimeinen ilm.päivä
10.12., soita p. Kiitos
lahjoistanne! Keräyksen järjestävät
yhteistyössä Iin seurakunta, Iin kunnan
sosiaalitoimi ja Iin Lions Club ry.
Nuortenilta Iin seurakuntatalon kerhohuoneessa. klo
19 Kiimingin seurakuntakeskuksessa.
Ohjelmatuloilla avustetaan Irakin ja
Syyrian pakolaisia Bibliaseuran ja kirkon
ulkomaanavun kautta. adventtisunnuntai.
Perhekirkko su 30.11. Jouluista askartelua, piparien leivontaa, hiljentymistä,
pientä iltapalaa. Turnaus pelataan
sekajoukkueilla 3 naista + 3 miestä.
Pelit pelataan kolmessa lohkossa. klo 11 Oijärven vanhustentalon kerhohuoneessa.
Naiskuoro ke 3.12. Mikäli ?hötsäilyjoukkueita?
ei tule riittävästi, pelaamme kolmessa
lohkossa tavallisia pelejä. klo 17.30 ry:llä.
Raamattuluokka to 27.11. 19
» Torstaina 27. Toimittaa Tapani
Ruotsalainen, kanttorina Salla Kujala.
Kolehti: sotiemme veteraanien hengelliseen työhön Veteraanivastuu ry:n kautta.
Itsenäisyyspäivän juhla, noin klo 11.30
itsenäisyyspäivän pääjuhla seppeleenlaskujen jälkeen Iin seurakuntatalolla
(Puistotie 3). klo 9-18 Kiimingin S-marketin
edessä. Ti 2.12.
klo 17.30 päiväkerho ry:llä.
Jakkukylä: Aikuisten joululauluilta ry:llä
28.11. Lipun saa
Seija Lommalta tai Jaana Kontiolta,
tied. (08)
531 3500, avoinna klo 9-16 ma-pe.
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 5281 813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki 040
5281 814
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08) 3161 303.
Rauhanyhdistyksen toimintaa: la
29.11. klo 19. klo 10 Montinsalissa.
DIAKONIA
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa
diakonian vastaanotolle ajanvaraus vain
maanantaisin klo 9-11 puhelimitse tai
sähköpostilla. Kolehti
lähetystyölle.
Adventtivesper su 30.11. klo
12?14 Haukiputaan srk-keskuksessa.
Ilm. klo 12
pyhäkoulu ry:llä. Kahviosta voi ostaa
päiväkahvin tai teen.
Nuorten ilta pe 28.11. kirkkoherranviraston aulassa Iissä, Kuivaniemi-talolla kirjaston
aulassa ja Osuuspankin Iin konttorissa.
Kuusesta voit ottaa koristeen, jonka
mukana on pakettikortti ja siinä tiedot
lahjan saajan iästä. klo 13 seurakuntakeskuksessa.
Juhla alkaa joulupuurolla. Holmilla
(Vesala 3), T. klo 17 seurat
ry:llä, Pekka Aittakumpu, Tauno Kujala.
Oulu-opiston Kiiminkijoen yksikön soitinoppilaiden joulumatinea la 29.11.
seurakuntakeskuksessa, klo 17 opiston
oppilaat ja 18.30 taidekoulun oppilaat.
Kastetut: Veeti Petteri Peuraniemi,
Amanda Henriikka Nevala, Saku Johannes Suorsa, Jean Oliver Sormunen, Eetu
Olavi Iinatti, Peppi Pauliina Hilja Arffman.
Kuolleet: Toivo Nieminen 87.
YLI-II
Perhekirkko 1. klo 12. mennessä. klo 19 nuortenilta Seija ja
Tapio Vuormalla.
YLIKIIMINKI
Laulukerho tänään to 27.11. 045 1393 993 tai johanna.
kerola@evl.fi.
Seurakuntakerhot eläkeläisille to
27.11. klo 18 Vakkurilassa.
Adventtimyyjäiset la 29.11. Osallistumismaksu
10 ?/pelaaja.
KUOROT
Ruskakööri pe 28.11. klo 15:30
Iin kirkossa.
Kirkkokuoron joulujuhla ke 10.12. Kahvitarjoilun järjestää
Halosenlahden kyläyhdistys. adventtisunnuntai, perhekirkko, toimittaa Pekka
Soronen, kanttorina Salla Kujala, avustaa Rauni Juntti, mukana Hyryn nuoret
laulajat. Rukouspyynnöt luetaan sunnuntain messussa
seuraavien viikkojen aikana. Kiitos tuestasi.
Anna lapselle lahja -joululahjakeräys. klo 16 joulumyyjäiset ry:llä, su 30.11. (08) 5313 500, on
avoinna ma-pe klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työntekijöiden
suorat numerot:
Piirikappalainen 040 7197 931
Kanttori 040 5237 936
Suntio 040 5220 252
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset
Oulun keskusrekisteristä puh. Joululauluja.
Joululaulutilaisuus to 4.12. Lippuja
on jaossa 100 kpl.
Joulupuusta iloa kiiminkiläisille. klo
18 Kauneimmat joululaulut. ja tied. Messun jälkeen puuroa ja
jouluseimen avaus.
HARTAUSELÄMÄ
Raamattupiiri to 27.11. Kiitos lahjoistanne! Keräyksen järjestävät yhteistyössä
Iin seurakunta, Iin kunnan sosiaalitoimi
ja Iin Lions Club ry.
Joulutapahtuma to 11.12. Keräysaika on
21.11.-12.12.2014. pakettikortti
lahjakoriin viimeistään 17.12.2014.
Kuusten luona on muutamia lahjanjakajien työtä helpottavia lisäohjeita. Voit jättää esirukouspyyntösi asioista, joista toivot
rukoiltavan Iin kirkon eteisessä olevaan
esirukouslaatikkoon, seurakunnan postilaatikkoon, jolloin kuoreen on hyvä
merkitä ?Esirukouspyyntö?, sähköpostiin
tai seurakunnan työntekijälle. klo 9-12 ja la-su 6.-7.12.
klo 11-15. Kolehti: Aids-orpojen tukemiseen Suomen Lähetysseuran kautta.
Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus la 6.12. klo 18
Haaponiemen hallilla, Jolos.
Joulumyyjäiset la 13.12. klo 13.30 Kuivaniemen hoiva- ja palvelukodilla.
Esirukouspyyntö. klo 17 Kuivaniemen
seurakuntatalolla.
Kuoronjohtaja Markku Jaakkolan tavoittaa puh. Seurakunnan ja sosiaalitoimen henkilöstöt
toimittavat lahjat vähävaraisille lapsiperheille Iin ja Kuivaniemen alueella. klo 14-16 Oijärven vanhustentalon kerhohuoneessa.
Perhetyöntekijä Rauni Juntin tavoittaa
puh. Tervetuloa
kaikenikäiset mukaan yhteiseen joulutapahtumaan.
Aseman seurakuntakerhon ja Kuivaniemen perhekerhon adventtikirkko
ja puurojuhla ma 8.12.
Kutsumme kerholaisia yhteiseen adventtikirkkoon Kuivaniemen kirkkoon
klo 10 ja sen jälkeen puurojuhlaan
seurakuntatalolle. Järj.
Kellon diakonia-lähetyspiiri ja Kehitysvammaisten Tuki ry.
Isänmaallinen joulukonsertti ti 2.12.
klo 19 srk-keskuksessa. 28.11. klo 18.30 syntymäpäiväseurat J.
Ämmänpäällä, Sami Pikkuaho, su 30.11.
klo 12.00 pyhäkoulut M. Yksi
lohkoista varataan ns. Lapsille tunnelmallinen joulupolku kodan ympäristössä
ja joulupussit joulupukilta.Valokuvausta
joulupukin kanssa. klo 10 seurakuntatalossa.
Piispankamari Lähetyksen kirpputorikahvila avoinna perjantaisin klo 11-14.
Laulukerho to 4.12. kivaa. klo 13-14.30
Jäälin kappelissa. Toivotaan
lahjoituksia myyntipöytään, tuotto lähetyksen hyväksi.
Torstaikerho to 4.12. Maukkaita ja laadukkaita joululeivonnaisia, laatikoita,
tuoretta kaurarieskaa ja käsitöitä joululahjaksi. klo 18.30 ry:llä.
Kastettu: Atte Johannes Örn, Ebba Isabella Autio, Hilma Eedit Miriam Koskela,
Savanna Maria Hakso, Eino Iisak Jämsä.
Avioliittoon vihitty: Hannu Kalervo Örn
ja Mira Maarit Moilanen.
Kuolleet: Hanna Lappalainen 96.
II
Pyhäpäivä: 1. klo
13 srk-keskuksessa.
Nuorten yhteiskristillinen rukousilta
to 4.12. klo 10:00 Iin
seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa.
Esikkoryhmä pe 28.11. Lehdolla (Vesala 2), A. Turnaukseen
pääsevät nopeimmin ilmoittautuneet.
Turnauksen yhteydessä järjestetään
kahvilatoimintaa sekä myydään arpoja.
Sitovia ilmoittautumisia otetaan vastaan
27.11.2014-9.1.2015, erja.haho@evl.
fi/0400-775 164. klo 10
seurakuntatalossa. klo
18:00-20:00 Iin seurakuntatalon seurakuntasalissa. Kuoro kokoontuu projektiluontoisesti ja esiintyy mm. Kastemaljanäyttelyn
järjestäjinä Oulussa toimivat Kristillinen
taidesäätiö, Oulun ev.lut. Ilm. klo 10 kirkossa.
Kauneimmat joululaulut su 30.11. Seurakuntalaisia palvelee myös Oulujoen
kirkkoherranvirasto, Koivumaantie 2,
90650 OULU, puh. . 08
3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: Pe 28.11. klo 11.00
kultaiseniän kerho ry:llä.. adventtivesperin
jälkeen n. Myllynevalla (Vepsä), A.
Moilasella (Juopuli), su 30.11. klo
17.00 seurat ry:llä, Aarno Sassi, Reijo
Nissilä, ma 1.12. Voit
ostaa kauppalistan mukaiset ostokset, pakata ne kassiin ja tuoda ne
Iin seurakunnan diakoniatoimistoon,
kirkkoherranvirastoon tai johonkin
seurakunnan tilaisuuteen 12.12.2014
mennessä. klo 18.30 ry:llä,
puhujina: Lauri Karhumaa ja Mauno
Isopahkala.
Kastettu: Jemina Oona Kristiina Loponen.
KIIMINKI
Kirkkoherra Pauli Niemelä virkavapaalla 24.11.-31.12.2014, vs. klo 10 seurakuntatatalossa. adventtisunnuntaina
30.11. Kiimingissä ja Jäälissä toimivat järjestöt:
Lionsit, SPR, MLL sekä seurakunta järjestävät yhteistyössä joulukeräyksen vähävaraisille kiiminkiläisille. klo 18.30 seurakuntatalossa.
Perhekerho ti 2.12. Naiskuoro
sopii vaikka työssäkäyville ihmisille,
koska se ei vaadi pitkäaikaista sitoutumista. Maksuton lapsiparkki on
tarkoitettu kaikille haukiputaalaisille
lapsiperheille. mennessä.
Anna lapselle lahja -joululahjakeräys.
Keräystä varten on joulukuuset 29.11.17.12.2014 kirkkoherranviraston aulassa Iissä, Kuivaniemitalolla kirjaston
aulassa ja Osuuspankin Iin konttorissa.
Kuusesta voit ottaa koristeen, jonka
mukana on pakettikortti, ja siinä on
tiedot lahjan saavan tytön/pojan iästä.
Tuo hankkimasi lahja ja em. Adventin lauluja
ja virsiä.
Joulunodotusilta tänään to 27.11.
klo 18 seurakuntatalolla. Järj. Lämpimästi tervetuloa!
Oijärven seurakuntakerhon, perhekerhon ja kyläläisten puurojuhla ja
Kauneimmat joululaulut ti 16.12.
Oijärven seurakuntatalolla. Kädentaidonryhmä.
Työttömien ja pienituloisten aamupuuro ma 1.12. jumalanpalveluksissa 1-3-äänisesti. klo 17 lauluseurat ry:llä, Tuomo Niemelä. klo 10 srk-talolla.
Perhekerhon ja laulukerhon yhteinen
joulupuuro pe 5.12. Joulupuuron
jälkeen jaetaan ilmoittautuneille ruokakassit. 045 6577 426 tai
040 5128 224.
Perhekerhot torstaisin klo 9.30-11
Kellon srk-kodissa sekä perjantaisin klo
10-11.30 Vakkurilassa, Martinniemen
srk-kodissa ja Jokelan vanhalla koululla.
Lähetyspiiri tiistaisin klo 13 Puttaan
Tuvalla.
Missioryhmä torstaisin klo 18 Puttaan
Tuvalla.
Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su
30.11. klo 11 seurakuntatalossa.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus
on maanantaisin klo 9-11 p. Kokoonnumme
ensin Vieraskamarissa ja sen jälkeen
osallistumme klo 18 Adventtivesperiin
kirkossa.
Kiitosilta vapaaehtoistehtävissä
oleville su 30.11. klo 17. klo 13:00 Iin
seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa.
Avioliittoon vihitty: Mikko Juhani Antero
Isokoski ja Mia Carina Äijänen.
Kastettu: Kerttu Sofia Alisa Ylitolva.
Jemina Oona Kristiina Loponen. lähetyksen
hyväksi. Tuo hankkimasi
lahja ja pakettikortti viimeistään ke
17.12. Pyhäkoulusta
saa Messupassiin tarran ja viidestä
tarrasta saa pienen lahjan.
Varhaisnuorten kerholaisten kirkkopyhä su 30.11. Lämpimästi
tervetuloa!
Perhekerho to 4.12. Perhekirkon jälkeen
on kirkkokahvit seurakuntatalolla.
Rippikoulut alkavat, ja rippikoululaiset
vanhempineen kutsutaan mukaan perhekirkkoon. Puttaan
Tuvan avoimet ovet perjantaisin klo
12-14.Tule istahtamaan aukioloaikoina
Puttaan Tuvalle, Kirkkotie 10 C, srkkeskuksen takana. klo 17.30
päiväkerhot ry:llä, ke 3.12. Kaikenikäisten kohtaamispaikka.
Työttömien ja pienituloisten ruokailu
ma 1.12. seurakunnat
ja Kirkkohallitus.
Lapsiparkki alle kouluikäisille lapsille la 13.12. klo 18 Puttaan
Tuvalla.
RaJu-ilta ke 3.12. Viime vuonna järjestetyn
valtakunnallisen Kastemaljan muotoilukilpailun parhaimmistoa on esillä Suomalainen kastemalja -näyttelyssä Oulun
ev.lut. Su 30.11. Diakoniatoimistojen vastaanotot avustusasioissa ovat kiinni
17.12.2014-6.1.2015. Ilmoittaudu Johanna
Kerolalle, p. Juontaa
Martti Heinonen ja kanttorina Hannu Niemelä. Pyhäkouluun tullaan päivän virren aikana, ja
pyhäkoulun loputtua lapset palaavat
omien aikuisten luokse. klo
18-20 Jäälin kappelilla. Tervetuloa! To
4.12. Vietämme
kerhojen ja kyläläisten joulujuhlaa
Kauneimpien joululaulujen merkeissä.
Joulupuuro klo 17, jonka jälkeen n. kirkossa.
Pyhäkouluhetki lapsille jumalanpalveluksen saarnan aikana urkujen takana
olevassa morsiushuoneessa. klo 10-13
Ylikiimingin seurakuntatalolla. 040 5239 723. Arpajaiset. 040 7008 151.
Juttunurkka ma 1.12. mennessä.
Lahjoita kassillinen jouluiloa lähimmäisellesi. Pyyntöä
voidaan muokata.
Diakoniatyön jouluajan vastaanotto
kiinni ke 17.12. Jouluajan
avustusasioissa yhteydenotot diakoniatyöntekijöihin 12.12. Inkalalla (Vesala
1), S. (08) 8177 008.
Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina aikoina,
varsinaisia aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p. klo 14:30.
Naiskuoro to 27.11. Kuljetusta tarvitsevat
voivat ottaa yhteyttä taksi Timo Ylitaloon
puh. klo 18:00. Jaana p. klo 10:00 Iin
kirkossa. Tilaisuudessa on vielä
mahdollisuus ilmoittautua rippikouluun.
Aikuisten laulukerho tänään to 27.11.
klo 11 seurakuntatalossa.
Kirkkokuoron harjoitus tänään to
27.11. klo 1118, pe 5.12. klo 17:00-18:00
Iin kirkossa. Diakonian
ja lähetyksen merkeissä on kokoonnuttu
yhteen ystävänkamarissa, porinapiirissä, muistisairaiden- ja omaisten
kerhossa, raamattupiirissä, vapaaehtoistyön merkeissä, kotikäynneillä ja
tapahtumissa. Juhlan järjestää Kiimingin seurakunta, Eläkeliiton Kiimingin yhdistys ja Kiimingin Eläkeläiset.
Työttömien ja vähävaraisten jouluruokailu ma 15.12. seurakuntien seurakuntataloissa
ja kirkoissa 15.10.?7.12. klo 10 seurakuntakeskuksessa.
KONSERTIT
Hyväntekeväisyyskonsertti 30.11. Torttukahvit ja ohjelmaa.
klo 9.15 seppeleenlasku sankarihaudoille, Olhava.
klo 10.00 jumalanpalvelus ja seppeleenlasku sankarihaudoille, Iin ja
Kuivaniemen kirkot.
Jumalanpalveluksen ja seppeleenlaskun jälkeen linja-auto lähtee Kuivaniemen kirkolta pääjuhlaan Iin seurakuntatalolle. Keräystä varten on joulukuuset
28.11.?17.12. Käsitöitä, leivonnaisia, laatikoita.
MUUT MENOT
Rauhanyhdistys: la 29.11. klo
14 ja 15.30 Koljun majalla. klo 10-12
Kuivaniemi-talolla kirjaston aulassa.
Jouluaskartelua, yhdessäoloa, piparkakku- ja glögitarjoilu. To 11.12. Pöytävaraukset 8.12. Joulunajan
avustusasioissa yhteydenotot diakoniatyöntekijöihin 12.12. klo 13 srk-keskuksen monitoimisalissa.
Rukouspiiri to 27.11. Perinteiset
joululaatikot, leivonnaisia, käsitöitä,
arpajaiset ym. Haluaisitko ilahduttaa
vähävaraista lähimmäistäsi. klo 10-12 Kuivaniemen seurakuntatalolla.
Perhekerho ma 8.12. klo 16.30
Pikku-Vakkurilassa. Mukana
Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro,
Haukiputaan Mieskuoro, Seniorikuoro,
Viihdepiikkarit ja Lauluyhtye Heliä.
Liput 10 / 5 . Kolehti: Aidsorpojen tukemiseen Suomen Lähetysseuran kautta.
Ikoniristin siunaus su 30.11. seurakunta), Tapani
Ruotsalainen, kanttorina Salla Kujala.
Musiikki Stephanie ja Nathan Archer.
Juhlakahvit tilaisuuden jälkeen seurakuntasalissa.
Itsenäisyyspäivä
Sanajumalanpalvelus la 6.12. klo 18:00 Iin kirkossa. Pyyntöjä
voidaan muokata.
Hartaus hoivaosastolla to 27.11.
klo 13:00.
Päivystävä pappi terveyskeskussairaalassa to 4.12. Kirkkokuoron joulujuhla
kuorolaisille ja puolisoille.
Diakonian ja lähetyksen joulujuhla to
4.12. ti 6.1. Sielunhoitoja rukouspalvelu.
Vähävaraisten joulupuuro ke 17.12. Lopuksi iltahartaus.
Arvonnassa hyvät voitot. Ilmoittautuminen lastenohjaajille 28.11.
mennessä puh. klo 18 raamattuluokka Timo ja Mirjami Tornbergilla.
La 29.11. Kilpailun voitti
Tero Välimaan kastemalja Kasteenristi.
Oulun-näyttelyssä on esillä kaikkiaan
15 kastemaljaa. Ajanvarausnumero on
puh. Mari Klemettilä sopraano,Taru Pisto
sopraano, Jorma Kärnä baritoni, kvartetti,
Karen Jurvelin viulu ja Risto Ainali urut.
LAPSET JA PERHEET
Perhekerhot Kirkkopirtillä tiistaisin klo
9.30?11.00 ja Jäälin kappelilla iltaperhekerho to 27.11. klo 14
Suvelassa.
Tervetuloa juhlimaan vapaaehtoisten
päivää ke 3.12. Rukouspyynnöt luetaan sunnuntain messussa
seuraavien viikkojen aikana. klo 18.
Perhekahvilat Kirkkopirtillä perjantaisin
klo 9.30?11 ja Jäälin kappelilla maanantaisin klo 9.30-11.
Esikkoryhmä tiistaina klo 10-12 Jäälin
kappelilla.
Jouluinen ilta perheille to 27.11. klo 19
Kuivaniemen ry:llä.
Kuoronjohtaja Markku Jaakkolan tavoittaa puh. 1. srk-keskuksessa.
Näyttely on avoinna ti-to 2.-4.12. Tuotto oman
seurakunnan diakoniatyölle.Tervetuloa.
Eläkeläisten perinteinen joulujuhla to
11.12