Heti kun he luvan saavat, niin töihin lähtevät oli sitten yö tai päivä. Kohtelu oli erittäin hyvä. maaliskuuta 2018 » N:o 25 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » TEKSTARIT » Joko rairuoho vihertää. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Entä jälkimmäinen osa yhdyssanassa sukupolvi. Vanhoina aikoina nainen synnytti polviasennossa. Tuntematonta sotilasta boikotoitiin Jussien jaossa, vaikka syytökset eivät koskeneet elokuvan tekemistä. Nyt pitäisi kuulemma olla huolissaan siitä, ovatko pääsiäishöyhenet eettisiä; ettei niitä ole revitty elävistä tipuista. Huomautus hautakukkien häviämisestä. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Hei! Lohdutukseksi sinulle, joka arvelit, että onko haudalta varastettu kukkia. Paikkaus ja osaproteesi tehtiin huolella ja tarkasti. Erityiskiitokset Haukiputaalle Heljälle ja Aapistien Minnalle. Matkalainen Jänis syö leikkaamalla, ei murtamalla. Sympatiat Akille rohkeasta puheesta. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Itselläni ei, koska unohdin sen jälleen kerran kylvää, ja nyt on jo auttamattomasti liian myöhäistä. Korvat vain vilkkuivat hautakivien välissä. T Jos hautausmaalta häviää kukkia, syyllinen voi olla jänis. Ennusteita tulee ja menee kesä tulee takuuvarmasti, ennemmin tai myöhemmin. Isä tunnusti lapsen omakseen ottamalla hänet polviensa päälle. Kukkia ja hymyä Haukiputaalaiset vanhemmat, teille olisi pienen pieni pyyntö! Kertokaa lapsillenne, etteivät he moottorikelkoilla ja mopoilla rikkoisi Kiiminkijoelle tehtyjä hienoja hiihtolatuja. Yllätys oli iso. Lapsi on syntynyt ja kuuluu sukuun. Näin on syntynyt suomen kielen sukupolvi! Suomalaisten (ja suomalais-ugrilaisten) tiedetään olleen kontakteissa arjalaiseen kulttuuriin ja kieleen. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Jokainen viettää sitä itselleen sopivalla ja parhaaksi katsomallaan tavalla. Jopa kunnallispoliitikkokin kehtaa sosiaalisessa mediassa moittia iiläisiä yrittäjiä. Tie on ollut koko talven hyvässä kunnossa. Kesti siinä tieurakoitsijoita syytellä. Siinä lasta tarkoittava substantiivi Kind tarkoittaa alun perin “siitettyä, syntynyttä”. Niinpä apu löytyy saksan kielestä. Turvekuski Ei osanneet kuntalaiset valita sopivaa henkilöä vuoden iiläiseksi. Jaakko Kyrönlampi Hyvää pääsiäistä! Kuvaaja Jaana Ukkola. Ihan kuin veitsellä leikkaisi. Ammatinvalintakysymys Tiistain Rantapohjassa oli tekstari tien kunnossapidosta Oijärvi-Olhava -välillä. Oijärveltä on päässyt koko talven asioille mihin suuntaan vain. Kari Taitaa sittenkin olla asiat aika hyvin nyky-Suomessa, kun valittamisen aiheeksi käyvät kukkaistuoksuiset pyykinpesuaineet. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Vakavasti ottaen pääsiäinen on kristikunnan vanhin ja vuoden tärkein juhla. Askarteluohjeissa neuvotaan myös vegaanisten pääsiäisvitsojen valmistusta eli miten pajunkissat koristellaan muuten kuin eläinperäisillä höyhenillä. Kukin voi myös omalla kohdallaan luoda perinteitä ja varmistaa niiden jatkumoa. Hyryn tienhaaran jälkeen Oijärvelle päin tie on kunnossa. Urakoitsijat tekee varmasti hyvää työtä. Jouni. Tiedän, että etenkin tähän aikaan jänikset kulkevat hautausmaalla ja syövät varsinkin värikkäitä kukkia. Paikalla on ollut myös jälkiä ja papanoita. Todistin omin silmin, kuinka jänis oli vierailulla Haukiputaan hautausmaalla. Pääsiäiseen liittyy myös keväisen luonnon heräämiseen liittyviä vertauskuvia. Vanha sananlaskukin lupaa, että huhtikuu hummauttaa. Rairuohoperinne alkoi noin puoli vuosisataa sitten ja näyttää pitävän pintansa, vaikka muuhun pääsiäisen rekvisiittaan ajan tuulet näyttävätkin puhaltavan. Saattaa nimittäin olla, että kevät tulee tänä vuonna myöhään. Haluaisiko itselleen tien kunnossapidon. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Voi meitä! Veli hyvä Ei haudoilta aina ihmiset kukkia vie. Mervi Olipa ikävää lynkkausmeininkiä Jussi-gaalassa Aki Louhimiestä kohtaan. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kävin kunnallisessa Haukiputaalla ja myöhemmin Oulun Aapistiellä hampaan hoidossa. Itse en jaksa olla höyhenistä huolissani. Aikaisemmin kävin yksityisellä. » Torstaina 29. Kaapista löytyvät pääsiäiskoristeet ovat vuosikymmeniä vanhoja ja lienevät jo tarpeeksi ekologisia, jos tänäkään vuonna ei hanki uusia. Henkilö, joka on luonut yhdyssanan sukupolvi on käsitykseni mukaan ollut mahdollisesti kaksikielinen. Kiitos Joukolle! Traktorit takaisin pellolle. Usein haudalla käyvä Ihmetyttää tuo ainainen valitus teiden auraamisesta Olhava–Oijärvi -välillä. Oravat ja jänikset syövät myös kukkia, ja katkaisujälki on ihan kuin saksilla tai veitsellä leikattu. Lunta on metritolkulla ja yöpakkaset vielä kovia. Rairuoho on ehkä vielä pitkään ainut häivähdys orastavasta vihreydestä. Oli ongelmia hampaiden kanssa. Näin on. Tämäkö on sitä yritysmyönteistä toimintaa. Tänä päivänä kunnallisella puolella on perempi taso. Onko valittajalla oma lehmä ojassa. Ei pidä masentua siitäkään, että Amerikan säätieteilijät ovat ennustaneet Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen viileää kevättä ja alkukesää. Hienoa on, että monet ikivanhat ja turvalliset perinteet säilyvät ja niitä vaalitaan tässä muuttuvassa maailmassa. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Nyt kun panemme pääsiäisvaihteen päälle, on perusteltua myös unohtaa turha kiire ja kaahotus liidellään luudannopeudella! Auli Haapala auli.haapala@rantapohja.fi Pääsiäistä ilmassa TOIMITTAJALTA Yksi vanha perinnesana Olen usein miettinyt, mitä tekemistä polvi-sanalla on yhdyssanassa sukupolvi. Hän on ollut avioliitossa arjalaisen kanssa tai muuten elänyt lähisuhteessa arjankielisten kanssa. Kokemusta on Hammashoito Oulussa. Lopuksi pakollinen varoituksen sana tienpäälle. Näin on käynyt myös omaiseni haudalla. Suomen taitoni eivät riitä selittämään sitä. Saa hakea vastaavaa kauan muualta, esimerkiksi poliitikoista. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Hoitoon pääsi nopeasti ja asia eteni rivakasti. Tänä talvena on ollut ongelmia ympäri Suomea teitten kunnossapidossa. Ainoa miinus nuo metsäkoneet, ne kun ajelee tiellä pitkiä matkoja telat päällä, niin jälki on sitten mahoton. Kunnanhallitus otti valinnan itselleen
Merkin saajista Enni Kortti ei päässyt paikalle. 10-vuotisen taipaleen kuorossa ovat laulaneet Leena Kukkola, Raija Pyörälä ja Eija Mäkelä, ja 5-vuotismerkin saivat Seija Aalto ja Mirja-Liisa Olkoniemi. Viiden vuoden välein järjestettäville Valtakunnallisille kirkkomusiikkipäiville kuoro on osallistunut jo vuodesta -71, ja muun muassa Ruotsiin Sävariin sekä Vienan Karjalaan on esiintymisja tutustumismatka suoritettu. Kaksi pappia ja yksi kunnansihteerikin on johtajan tehtävää hoitanut, mutta kun Yli-Iin seurakuntaan perustettiin kanttorin virka vuonna -71, siirtyi kuoron johtaminen tämän tehtäväksi. Vierailijoina juhlassa esiintyivät kanttorit Eero Mikkonen Ristijärveltä ja Keijo Piirainen Pudasjärveltä. – Musiikki liikuttaa meitä jokaista, se koskettaa ja pysäyttää ja voi yllättääkin. Erilaiset yhteensattumat nipistivät juhlaan osallistuneiden lapsikuorolaisten määrän kuuteen. maaliskuuta 2018 49. Anja Hyyryläisen mukaan ansiomerkkejä jaettiin edellisen kerran kolme vuotta sitten, jolloin muun muassa kuoron pitkäaikaisinta jäsentä Sirkka Puolakkaa huomioitiin 50 vuotta kestäneestä toiminnasta kirkkokuorossa, eli edelleen mukana olevan Puolakan yhteinen tie kuoron kanssa on kestänyt nyt jo 53 vuotta. Häntä ennen on yli 50-vuotiseen kuorolaisuraan yltänyt Yli-Iissä vain jo edesmennyt Kalle Ala-Siurua. 3 Torstaina 29. Kuoron virallista historiikkia ei säveljuhlassa kuultu, sillä sen Anja Hyyryläinen aikoo laatia kaikessa rauhassa ja ajan kanssa eläkkeelle jäämisensä jälkeen. Pitkäaikaisia kuorolaisia muistettiin ansiomerkein, joiden saajat vasemmalta Ritva Piira, Leena Kukkola, Raija Pyörälä, Eija Mäkelä ja Seija Aalto sekä merkkiä saamassa MirjaLiisa Olkoniemi, jolle sitä kiinnittää Pohjois-Pohjanmaan Kirkkomusiikkipiirin sihteeri Tuulikki Tihinen. – Liiton tavoitteena on tukea kaikkia kirkkomusiikin lajeja, ja musiikkityö on Yli-Iissä aivan yhtä tärkeää kuin isommillakin paikkakunnilla, painotti Piirainen, joka myös totesi laulun ja musiikin kantavan sekä kannattelevan kaikkia osallisia, niin esittäjiä kuin kuulijoitakin. Pitkäaikaisia huomioitiin Juhlassa huomioitiin pitkään kuorossa laulaneita jäseniä Suomen Kirkkomusiikkiliiton ansiomerkein. Lisäksi se hoitaa mieltä ja sydäntä sekä johdattaa hiljentymään ja kohtaamaan itsensä, kiteytti piirikappalainen Matti Jurvelin. Lisäksi hän vetää myös Laulutrio Maariet -nimistä kolmikkoa, joka ei esiintymään päässyt yhden jäsenensä estymisen takia. – Kirkkokuorolla on YliIissä iso merkitys, ja te olette laulullanne ilahduttaneet monia ihmisiä ja yhteisöjä, Hänninen kiitti. Kirkkokuoro juhli musiikin merkeissä » Ritva Piri » Yli-Ii Yli-Iin kirkkokuoro juhlisti virallisen olemassaolonsa 50-vuotista taivalta laulun ja musiikin parissa palmusunnuntaina pidetyssä säveljuhlassa, joka aurinkoisesta ulkoilusäästä huolimatta veti Yli-Iin valoisaan kirkkoon runsaan ja kiinnostuneen yleisön. – Samalla saan käsitellä ja läpikäydä tuon suuren elämänmuutoksen yhteydessä omaakin uraani ja aikaani Yli-Iissä, hän havainnoi. Juhlivan kirkkokuoron lisäksi säveljuhlassa esiintyivät miesten lauluryhmä ja lapsikuoro, joita kaikkia kanttori Anja Hyyryläinen johtaa. Vierailijoita ja tervehdyksiä Kirkkokuoron ohella säveljuhlassa kuultiin miesten lauluryhmän ja lapsikuoron esityksiä. vsk • N:o 25 Anja Hyyryläisen työura Yli-Iissä on kestänyt jo 37 vuotta, ja kirkkokuoron johtajana hän on niin ikään toiminut koko kyseisen ajan. sekä lapsikuorossa 12 18. Oulujoen seurakunnan tervehdyksen tuonut piirikappalainen Matti Jurvelin kiitteli kuorolaisten kotijoukkoja myönteisestä suhtautumisesta harrastukseen. RI T VA P IRI. Kaikkiaan kirkkokuorossa on laulajia viisitoista ja miesten lauluryhmässä kymmenen. Kuoron nykyinen vetäjä, kanttori Anja Hyyryläinen, on kuoron johtamisesta ehtinyt vastata vuodesta 1981, joten hänelle yhteistä taivalta kuoron kanssa on ehtinyt karttua jo 37 vuotta, mikä pitää sisällään lukemattoman määrän erilaisia esiintymisiä ja esiintymismatkoja sekä -paikkoja. Oulun kaupungin tervehdyksen toi puolestaan Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen, jolle Yli-Ii niin ikään on tuttu paikka ja seurakunta, sillä hän suoritti siellä työharjoittelua teologian maisteriksi opiskellessaan. Kaikki tervehdysten tuojat korostivat musiikin ja kuorotoiminnan merkitystä seurakuntien jumalanpalveluksissa ja muissa tilaisuuksissa sekä kiittivät kuorolaisia panostuksesta paljon antavaan mutta toisaalta paljon aikaa vievään harrastukseen. Piirainen toi juhlaan myös tervehdyksen Suomen Kirkkomusiikkiliitolta, jonka varapuheenjohtaja hän on. Kuoron toiminta on todellisuudessa alkanut jo 1920-luvulla ennen kuin Yli-Ii on saanut omaa kirkkoakaan, mutta kuoron varsinaisena syntymäpäivänä pidetään helmikuun seitsemättä vuonna 1968, jolloin kuoro rekisteröitiin virallisesti. Tervehdyksensä juhlaan toivat myös Oulun seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Matti Kakko sekä Oulujoen seurakunnan puolesta puhunut piirikappalainen Matti Jurvelin. 40-vuotisesta kuorotoiminnasta ansiomerkin sai Enni Kortti, 20 vuotta mukana on ollut Ritva Piira. Kuoron toiminnan alkuaikoina sen johdossa oli usein opettajia
Kun näin sanotaan, halutaan ehkä kuvata niitä erilaisia taakkoja ja vastoinkäymisiä, joita jokainen meistä elämän matkalla kohtaa. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 13 Aurinko nousee klo 6.46 ja laskee kello 20.02. Jumala lähetti kerran Jeesuksen, oman Poikansa, maailmaan meidän vuoksemme – rakkaudesta meihin. Sillä tiellä kulkeminen saa olla meille sydämen matkaa lähemmäksi toisiamme ja lähemmäksi Jumalaa. Jeesuksen seuraaminen on kuva kristityn elämästä. Nimipäiviä Torstai: Joni, Joonas, Jouni, Joona, Jonne, Jonni Perjantai: Usko Lauantai: Irma, Irmeli Sunnuntai: Peppi, Raita Maanantai: Pellervo Tiistai: Veeti, Sampo Keskiviikko: Ukko Päivän nimi Joona on suomenkielinen muoto hepreankielisestä sanasta, joka tarkoittaa kyyhkystä. Jeesuksen jalanjäljissä Hiljaisen viikon aikana kuljemme Jeesuksen jalanjäljissä hänen kärsimystiellään. Tie Jumalan luo on aina avoinna. Elämä kulkee vääjäämättä kohti pitkäperjantaita. Toinen Raamatusta nouseva kuva kuvaa kristittyä ristin kantajana. -1 -2 -2 -1 -2 -1 Mukana elämän kulussa. Hiljentymään sen äärellä, mitä Jeesukselle kerran tapahtui ja miksi. Kaikkivaltias ja armollinen Jumala on itse sitoutunut meihin ja luvannut pitää meistä huolta. Mutta pääsiäisen uusi aamu kajastaa jo tähän hetkeen asti. Muistojen ilta » Rantapohja » Haukipudas Onko sinulla vanhoja muistoja. 1 Kor. -2 -2 -1 -1 -1 -0 Sunnuntai 1.4. Siunattua pääsiäistä jokaiselle! Juha Tahkokorpi kappalainen Kiimingin seurakunta Torstai 29.3. HAUTAUSPALVELUT OULU • II Asemakatu 21 • 90100 Oulu • p. Martinniemen koululla kokoonnutaan muisteloiden merkeissä lauantaina 14.4. -2 -1 -1 -1 -1 -0 Maanantai 2.4. (08) 817 6100 (24 h) www.arvokovaoy.fi RANTAPOHJAN TEKSTARIT Lähetä kommenttisi tekstiviestinä numeroon 040 5173 842 Lähettäminen maksaa norm. Hiljainen viikko kutsuu meitä seuraamaan ristin miestä. Risti on merkki Jumalan rakkaudesta. Tapahtuma alkaa kahvittelun merkeissä. 10:16 Jännää hommaa niinku sonnanajo iliman laitoja vesisatteessa! Ylikiiminkiläinen sanonta ILMOJA PITELEE » Torstaina 29. Jeesus kulki ristintiensä loppuun asti ja näin osoitti meille Jumalan rakkauden tien. Aika ei sitä haalista eikä pyyhi pois. maaliskuuta 2018 » N:o 25 Kanssasi surun kohdatessa. Me saamme kulkea pitkin Jumalan rakkauden uhritietä. Ristinkantajana oleminen on kuitenkin myös muuta. Tapahtuman toteuttavat yhteistyössä Haukiputaan aluekirjasto ja Martinniemen koulu. Meistä on tullut ristinkantajia silloin, kun kasteessa otsaamme ja rintaamme on piirretty ristinmerkki. Kasteessa meihin piirretty ristinmerkki seuraa meitä läpi elämän, tapahtuipa mitä hyvänsä. kello 13 alkaen. (08) 311 2158 (24 h) Haminantie 1 • Ii • p. Se tie oli Jeesukselle kärsimysten tie, mutta meille se oli ja on osoitus Jumalan pohjattomasta rakkaudesta ja hyvyydestä. Tapahtumaan on vapaa pääsy.. -2 -2 -2 -2 -3 -2 Lauantai 31.3. Olemme matkalla kohti ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä. Silloin Jumala on kutsunut meidät nimeltä omakseen. Pimeyden takaa kajastaa kuitenkin valo, pääsiäisaamun kirkas koitto. Rantapohja HARTAUS » Anttila Iistä Tyrnävälle » Rantapohja » Ii Iin kunnan opetusja varhaiskasvatuspäällikkö, kasvatustieteen maisteri Vesa Anttila on valittu Tyrnävän kunnanjohtajaksi. Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen. tekstiviestin hinnan. Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen. Ristin tie alkaa palmusunnuntain Hoosiannasta ja kulkee vääjäämättä kohti Golgataa. Niiden kantaminen on usein raskasta ja vaikeaa. Vaikka me emme aina jaksa uskoa Jumalaan, Jumala uskoo meihin. Ristinmerkkiin kätkeytyy turvallinen lupaus: Vaikka me emme aina jaksa kantaa ristiämme, vaikka emme aina jaksa seurata ristin miestä, kuitenkin risti seuraa meitä ja kulkee mukanamme. -1 -2 -1 -2 -2 -1 Perjantai 30.3. Tuntuu, että pimeys hiipii vähitellen ja peittää hitaasti mutta varmasti kaiken alleen. Nimen alkuperä on vanhan testamentin profeetta Joonassa. Jeesus kulkee edellä, me seuraamme hänen jalanjäljissään. Hän seuraa tehtävässään kellolaista Marjukka Mannista, joka valittiin soteja maakuntauudistuksesta vastaavaksi muutosjohtajaksi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitooon. Ristinmerkki muistuttaa meille: Me kuulumme Jumalalle. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” On tapana sanoa: ”jokaisella on oma ristinsä”
saakka. 103.26 /kk (36 kk) Nyt kauppa ei jää rahoituksesta kiinni! Jopa 50kk korotonta maksuaikaa. 72,23 /kk (36 kk) maksuajalla, Korko: 15%, Avausmaksu: 2.90, Kuukausimaksu: 2.90 , Tod. päivään saakka kunnissa ja AVI:n lupatietopalvelussa. Laite suoraan omille nimille. Todelliset kulut 50kk:lle on 350€ ei muita kuluja!) Esimerkkilaskelma: Linhai 500 T3B traktorimönkijä 4990€+tk.200€ = 5190€ ajovalmiina 50kk maksuaika ilman käsirahaa 108,8€/kk sis. Nyt kaupunginhallitus toteaa lausunnossaan, että valmistelulupaa Oulun Veden hakemukselle ei tulisi myöntää. Utajärven kunnanjohtaja Anne Sormunen kertoi Pudasjärven tapaan jo aiemmin Rantapohjalle kunnan kielteisestä suhtautumisesta Oulun Veden hankkeeseen. Pudasjärven kaupungin mukaan hanke ei voi tässä muodossaan edetä, ennen kuin vaihtoehtoiset ratkaisut on pätevästi ja luotettavasti selvitetty. Oulunkaaren ympäristöpalvelut on AVI:lle antamassaan lausunnossa kertonut katsovansa, että valmistelulupaa ei tule Oulun Vedelle myöntää. 71.88 /kk (36 kk) Arctic Cat TRV 1000 XT EPS T3B 2017 mönkijä 951cc 4-tahtimoottorilla varustettu 4-vetoinen Alterra1000 TRV XT EPS T3b -mönkijä on monipuolinen ajoneuvo vapaa-aikaan ja työkäyttöön Ii ja Karkkainen.com 14690,GILERA SMT 50 2T E4 VAL/SIN 2018 Gilera SMT 50 2T 2018 mopo ?Tehokas 2T Euro4 -moottori ?Uudistettu leveämpi satula ?Uudistettu muovit ja grafiikat, vilkut, mittaristo sekä bensatankin korkki Ylivieska, Ii ja Karkkainen.com 2895,Alk. Suuri osa suunnitelma-alueesta sijaitsee Utajärven ja Pudasjärven alueella, joten kunnat antavat lausuntonsa hakemuksesta ja valmisteluluvasta. Pohjavesihankkeesta saatava hyöty on Oulun Veden mukaan siitä johtuvaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä huomattavasti suurempi ja yleisen edun vaatima, koska sillä voidaan varmistaa kantaOulun jakelualueen talousveden riittävyys ja lisätä merkittävästi kriisija poikkeustilanteiden vedenjakelun toimintavarmuutta. Ensimmäinen erä 208,8€ sis.kampanjamaksun 100€ sekä käsittelykulun 5€. Tilattu paikallislehti on odotettu.. Pudasjärven kaupunginhallituksen lausunnon mukaan hanke heikentää tai saattaa heikentää merkittävästi luontoarvoja, joiden suojelemiseksi alue on osa Natura2000-verkostoa. Pohjavedenotto ei hakijan mukaan aiheuta merkittävää heikennystä Kiiminkijoen Natura 2000 –verkostoon kuuluvan alueen suojelun perusteena oleville luontotyypeille, lajille tai sen elinympäristölle. Ympäristöpalvelut pitää erittäin tärkeänä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kannanottoa luonnonsuojelulain mukaisesta valtioneuvoston käsittelyn vaatimuksesta. Lausunnon mukaan hakijan esitys Viinivaarasta ainoana vaihtoehtona on enemmänkin poliittinen päätös, joka ei pohjaa eri vaihtoehtojen tasavertaiseen selvittämiseen. 17690,00 13990,Arctic Cat Alterra 450 4X4 EFT T3 2017 punainen mönkijä Iskutilavuus (cc) 443, 4-tahti, EFI Jäähdytysjärjestelmä Neste Vaihteisto Automaatti Toimituskulut 300€ Ylivieska, Ii ja Karkkainen.com 6990,Arctic Car Alterra 550 TRV T3 2017 musta mönkijä Laadukkaat Arctic cat TRAKTORI mönkijät meiltä! Iskutilavuus (cc) 545 Tyyppi SOHC, 4-Tahti. käsittelykulun 5€. (Kampanjamaksu 100€ ja käsittelykulut 5€/erä. Kuulutus ja asiakirjat ovat esillä huhtikuun 4. vuosikorko: 19,60 %, Luottokustannukset yht: 603,20, Kokonaiskustannukset: 2603,20 Keeway KSR Supermoto 50cc mopo Superhyvä supermoto! 2017 mallin ja valmiiksi rekisteröity! Toimitus kotiovelle ajovalmiina samaan hintaan! -Takuu: 2 vuotta / 8000km Ylivieska, Ii ja Karkkainen.com 1990,Alk. Pudasjärven kaupunki esittää Oulun kaupungille että vedenottohanke on syytä tässä muodossaan keskeyttää ja vetää lupahakemus pois viranomaisen käsittelystä. Takuu 24kk Ylivieska, Ii ja Karkkainen.com 9990,-21 % Pudasjärvi keskeyttäisi Oulun Viinivaara-hankkeen » Teea Tunturi » Ylikiiminki Aluehallintovirasto (AVI) on pyytänyt lausuntoja Oulun Veden uudesta lupahakemuksesta pohjaveden ottamiseksi varavedekseen Viinivaaran ja Kälväsvaaran alueelta sekä hankkeen valmisteluluvasta. Pudasjärvi korostaa alueen ihmisten mielipiteiden huomioimista ja ympäristöarvoja. Lausunnossa todetaan, että näin laajojen hankkeiden valmistelu tulisi jo alunalkaen hoitaa yhteistyössä naapurikuntien ja paikallisten asukkaiden kanssa siten, että hankkeet tuovat alueelle muitakin kuin haitallisia vaikutuksia. maaliskuuta 2018 » N:o 25 Huhtikuussa 2018 Nyt jopa 50kk korotonta maksuaikaa! Menopelit Kärkkäiseltä! Kärkkäinen Ii, Sorosentie 2, . 010 430 3820 www.karkkainen.com Runsaasti edullista ostosaikaa: ma–la 8.00–21.00 su 10.00–18.00 Esimerkkilaskelma: Rahoitettava erä 2000,00, Alk. Kysy lisää myyjiltämme! Arctic Cat M 8000 153 NYT ESITTELYKELKAT MYYNNISSÄ! Meiltä Arctic cat kelkat! Pyydä tarjouksemme/vaihtotarjouksemme! Myös edullinen rahoitus Ii Norm. Muistutuksia ja mielipiteitä voi toimittaa AVI:lle 4.4. 5 » Torstaina 29. Alueen eheyteen hankkeella on vähäinen kielteinen vaikutus. Pudasjärven kaupunginjohtaja Tomi Timonen on jo aiemmin kertonut Rantapohjalle, että Pudasjärven suhtautuminen hankkeen toteuttamiselle on kielteinen. Kunta on edelleen samoilla linjoilla Pudasjärven lausunnon kanssa. Oulun veden mukaan hanke ei muuta Natura-alueen ekosysteemien rakennetta tai toimintaa tavalla, joka vahingoittaisi alueen eheyttä
Kaavamuutos kuulemma hajauttaa yhdyskuntarakennetta ja tuo kaupungille palveluiden järjestämisestä johtuvia kustannuksia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Valtuutetuissa on osa näitä negatiivisuuden puoltajia, jotka menevät piiloon esittelevien viranhaltioiden selän taakse. Toivottavasti tuossa jo tehdyssä kaavamuutoksen vaikutusselvityksessä nähtäisiin silloin jopa myönteisiä näkemyksiä. Kunta houkutteli alueelle veronmaksajia sallimalla jatkuvan asumisen. Kaavahankkeella on päättäjien tahtotila ja tuki ja heidän kaupunginjohtaja on myös tämän asian kannalla. Annemari Enojärvi Kaupunginvaltuutettu (PS) PÄÄTTÄJÄLTÄ » Patronen ja Takalo esiintyvät Kierikkikeskuksessa » Rantapohja » Yli-Ii Haukiputaalaiset stand up -koomikko Matti Patronen ja kuplettipoppari Jukka Takalo nousevat Kierikkikeskuksen lavalle keskiviikkona 18.4. Matti Patrosen ja Jukka Takalon tammikuun Teatterikuopan ensiesitys myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ja nyt Matti ja Jukka ovat päättäneet valloittaa Kierikin. Edes etukortteja eivät saa hankittua ilman vakinaista asuntoa. Arviointi oli kyllä tehty niin negatiiviseen sävyyn. Varmaan olisi löytynyt vielä enemmänkin jos oikein tikulla kaivaisi, mutta onhan tuossa jo lyöty kapuloita rattaisiin ihan kiitettävästi. saimme lukea, kuinka Ylikiimingissä Juopulin kylässä on samanlainen tilanne. Riskit liittyvät liikenneyhteyksiin ja joukkoliikenteen järjestämiseen sekä aiheuttaa kaupungille negatiivisia vaikutuksia ja taloudellisia riskejä. Tätä tilannetta voisi tarkastella kuntalaisten epätasa-arvoisen kohtelun kannalta. He eivät saa hankittua pankkikorttia. Suosittelen valtuutettuja kuulemaan Virpiniemessä asuvia asukkaita ja miettimään omalle kohdalle tätä tilannetta! Asukkaille tulee koko ajan vastaan vaikeuksia. Yhdyskuntalautakunta päätti 20.3.2018, että Virpiniemen kaavamuutosasia selvitetään edelleen syksyllä 2018 alkavan maankäytön toteuttamisohjelman (MATO) yhteydessä. alkaen heidän kotisivuille, sieltä voi tutustua kaavaan. maaliskuuta 2018 » N:o 25 Asun Virpiniemessä, mutta osoite tuntematon Oulun kaupunki järjesti vaikutusten arvioinnin Virpiniemen loma-asutuksen muuttamisella vakituiseen asumiseen. Hiekkasärkkien alueella asuu noin 450–500 asukasta, joilla osalla maistraatin tulkinnan mukaan vailla asuntoa -status. Kalajoen kaupungista voisimme ottaa mallia. Eivät voi hakea lainaa, puhelinliittymää, vakuutuksia. Oulun kaupungin valtuutettujen on nyt käärittävä hihat ja alettava töihin. Asukkaat tiesivät, ettei sinne mahdollisesti tule katuvaloja, asfalttia tai julkista liikennettä, mutta eivät he ole näitä vaatimassakaan. Henkilökohtaisesti minua hirvittää, että Virpiniemessä asuvien ihmisten kohtalo on meidän valtuutettujen käsissä. Onneksi hänellä oli mukanaan kitara, jonka varassa kuplettimies pelastautui Mulkuanleton saarelle ja kutsui a-molli-sointua näppäillen apua. Rantapohjasta 22.3. On vaikea aavistaa mitä Yli-Iin esitys tuo tullessaan. Osa valtuutetuista on vedonnut maistraatin käytäntöön, mutta maistraattihan toimii juuri niin kuin kaupunki määrittelee. Ennen esitystä yleisö voi hakea taustatietoa tutustumalla Kierikin museonäyttelyyn.. Siellä on tekemisen meininki. Yhdenmukainen kohtelu ei tässä toteudu ovat kakkosluokan kansalaisia. Vähän ennenkuin kuolema korjasi satoaan, Virpiniemen suunnalta saapui pelastaja, joka ratsasti 800 hevosen voimalla halki tuulen ja tuiskeen. Haukiputaan kunta aikoinaan mahdollisti luvan kanssa ympärivuotisen asumisen. Kaupunki tekee kaavan omana työnä ja kustannukset olisivat saamani tiedon mukaan siinä 15 000–20 000 euroa. kello 18. 6 » Torstaina 29. Joitain vuosia sitten melontaan hurahtanut kuplettimies Jukka Takalo joutui merihätään Haukiputaan edustalla. Joukkoliikennettä aletaan kokeilemaan pilotointina syyskuun alussa ja toivon, että tästä tullaan kunnolla tiedottamaan kuntalaisia. Asuivat Virpiniemessä jo ennen pyörätietä. Virpiniemessä asutaan, eletään ja kasvatetaan lapsia. Kaupunki on käynnistänyt kaavamuutos hankkeen vaiheittaisena kaavamuutoksena. Kuten varmaan arvaatte, oli synkkä ja myrskyinen yö. Kaavamuutoksen vaikutukset tulee tuolloin arvioida ja kuullaan alueen asukkaita. Pelastaja esitteli itsensä Matiksi ja ehdotti että järjestettäisiinkö Teatterikuopalle iltamat. Kalajoen kaupunki la ittaa kaavaehdotuksensa nähtäville 29.3. Onko tämä ihmisarvoista elämää. Esityksessä on luvassa laulun, naurun ja tarinoiden täyteiset iltamat. Tämä epäkohta on korjattava ja ihmisten kiusaamiseen saa tulla loppu! Reuna-alueet on pidettävä vetovoimaisina ja tähän on löydyttävä valtuutettujen yhteinen tahtotila. Teatterikuopan esityksessä käytiin läpi Haukiputaan itsenäistyminen ja valtion tulevaisuus. Täytyy muistaa, että me valtuutetut päätämme ja viranhaltijat esittävät ja siihen asian esittämiseen he ovat kyllä koulunsa käyneet. Olemme kuntalaisten asialla, vai millaista ideologiaa tällainen edustaja ajaa, joka ei hyväksy, että Virpiniemessä asuvilla asukkailla ei olisi omaa osoitetta. Kunnallistekniikka on vedetty ja rakennuslakien mukaan talot on sinne tehty ja tarkastettu. Näin päätettiin tehdä ja sitten juotiin torttukahavit
Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen, koulutuksen työelämäläheisyys ja nuorten osallisuuden lisääminen sekä työllistämismahdollisuuksien parantaminen ovat suurimpia haasteita nyt ja tulevaisuudessa. Ammattikasvatus, ammatillisten opettajien koulutus sekä opettajien koko työuran aikainen osaamisen kehittäminen ovatkin erityisen lähellä Paason sydäntä. Yhteishankinnalla halutaan edistää vähähiilisen uusiutuvan energian käyttöönottoa Pohjois-Pohjanmaalla sekä aktivoida aurinkoenergian hyödyntämistä ja helpottaa aurinkopaneeleiden hankintaprosessia. Hän arveleekin saaneensa sieltä pohjan, kuinka kohdata tulevaisuuttaan pohtivia nuoria. Tarvittiin uudenlaista kuntalaisdemokratiaa. Valittavana on kolme eri järjestelmäkokoa, jotka ovat hinnaltaan 5 200 eurosta 9 700 euroon. maaliskuuta 2018 » N:o 25 Nykyiset koulutusleikkaukset saavat Oulun ammattikorkeakoulun koulutuspäällikön tehtävistä eläkkeelle jääneen Aila Paason vihaiseksi. Tilattujen aurinkovoimaloiden asennuksia aikataulutetaan tilausjärjestyksessä. 7 » Torstaina 29. – On turha puhua syrjäytymisen ehkäisystä, jos koko ikäluokan koulutuksesta leikataan. Yhteiskuntapolitiikan seuraaminen ja siihen osallistuminen on yksi Paason harrastuksista. Yhteishankinnalla eli kimppadiilillä tuotteen tai palvelun hinta on usein yksittäistilausta edullisempi. – Minun aikanani ei vielä ollut hyväksilukukäytäntöä, eikä osaamisen tunnustamista, joten jouduin opiskelemaan samoja asioita moneen kertaan. Työpaikoilla tapahtuva oppiminen ja laaja-alaisen perusosaamisen saavuttaminen sekä yksilölliset opintopolut edellyttävät toteutuakseen monia eri työpaikkoja. Aila Paason 40-vuotisen työuran päättymistä kahviteltiin Oulun ammattikorkeakoulussa viime perjantaina. – Jos opettajille annetaankin rahaa täydennyskoulutukseen, mutta leikataan perusrahoituksesta ja irtisanotaan osa työntekijöistä, niin kenellä on aikaa ja mahdollisuutta irrottautua opetuksesta ja keskittyä kouluttautumaan ja kehittämään itseään. Alustavan toteutusaikataulun mukaisesti kaikki tilatut voimalat olisivat kuitenkin asennettuina 31.8.2018 mennessä.. – Opettajalla on tärkeä rooli siinä, että nuori löytää oman alan ja ammatin. Yhteishankinnassa tilaaja tekee sopimuksen laitetoimittajan kanssa ja hankinta etenee toimittajan ja tilaajan välisen sopimuksen mukaisesti. Osallistujilla on mahdollisuus esittää suoria kysymyksiä laitetoimittajalle ja ilmaista kiinnostuksensa osallistua yhteishankintaan. Infotilaisuudessa laitetoimittaja esittelee aurinkojärjestelmät ja asennuspalvelut. Vuonna 2005 Paaso siirtyi ammatillisten opettajien täydennyskoulutuksen koulutuspäälliköksi Oulun seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymään ja sittemmin Oulun Ammattikorkeakouluun. Infotilaisuuksissa on tarjolla kattavaa tietoa aurinkosähköstä ja -järjestelmistä. – Työssäoppimisesta on saatu hyviä kokemuksia, mutta täällä on harvassa työpaikkoja, joissa kaikki tutkinnon ja opiskelijan tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Ammatillisen koulutuksen reformissa on Paason mielestä monta hyvää asiaa, mutta niiden toteutumiselta viedään pohja resursseja kiristämällä. Nuoren ammatillinen kasvu ja kehittyminen vaatii aikansa. Aila Paaso valmistui keittäjäksi vuonna 1972. Porissa syntynyt, Muhoksella lapsuutensa viettänyt ja Oulussa nuoruutensa asunut Paaso työskenteli koululaisena muun muassa nuorisokahvilan myyjänä. Monet nuoret vaativatkin pääsykokeiden säilyttämistä, jotta mahdollisuudet korkeakouluopintoihin turvattaisiin myös myöhemmässä vaiheessa. Tätä kokemusta hän tarvitsi myöhemmin työelämässään muun muassa Haukiputaan ammattioppilaitoksen lehtorina, osastonjohtajana, opinto-ohjaajana ja apulaisrehtorina. Yhteishankintaan ilmoittautuneille tehdään kohteeseen suunnittelukäynti, jolloin varmistetaan sopivan aurinkovoimalan ja asennuksen toteutettavuus sekä kustannukset kohteessa paikan päällä. Iin tilanne veti politiikkaan Paaso ei malta olla kommentoimatta Oulun seudullakin käytävää keskustelua lukioverkosta. Kasvatan yleensä tuhat samettiruusua, jotka istutan pitkään penkkiin tähän kotipihalle, sanoo Iijokitörmällä miehensä Hannun kanssa 36 vuotta asunut Paaso. Paasoa ilahduttaa, että hänen vuoden 2010 väitöskirjatutkimuksen ”Osaava ammatillinen opettaja” oppeja hyödynnetään nykyisin käytännössä myös valtakunnallisesti. Iin tilaisuus on Micropoliksessa 11.4. Nuorilla pitää olla eri mahdollisuuksia Aila Paason oma reitti työelämään kulki ammatillisen peruskoulutuksen ja ammattikorkeakoulun kautta yliopistoon. Laitetoimittajat on kilpailutettu ja toimittajaksi valikoitui LEM-KEM Oy. Tarvittiin uudenlaista kuntalaisdemokratiaa.” – Aila Paaso T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO Kunnissa yhteinen aurinkopaneelihanke » Rantapohja » Ii Maavälkeja Väre-hankkeet järjestävät yhteistyössä kahdeksan kunnan kanssa aurinkopaneeleiden yhteishankinnan. – Nämä pitäisi pian kylvää. Nyt aikaa on entistä enemmän harrastuksille, joista kertovat vaikkapa kodin pöydännurkalla odottavat siemenpussit. Takaraja yhteishankintaan ilmoittautumiseen on viimeistään 15.5.2018. Tällä kohtaamisella voi olla suunnaton vaikutus koko nuoren elämän kannalta. kello 17–19. Ihan saman ikäiset nuoret menevät satojen kilometrien päähän ammatilliseen koulutukseen ja eri paikkakunnille erilaisiin työpaikkoihin, eikä sitä pidetä minkäänlaisena ongelmana. Järjestelmät toteutetaan avaimet käteen -toimituksena. Hanke toteutetaan Iissä, Haapajärvellä, Lumijoella, Muhoksella, Nivalassa, Pyhäjärvellä, Tyrnävällä ja Utajärvellä, mutta siihen pääsevät mukaan kotitaloudet, yhteisöt ja yritykset koko Pohjois-Pohjanmaan alueelta. Tämän kaiken järjestäminen taas vaatii runsaasti ohjausta ja opettajalta melkoista työpanosta. – Ollaan huolissaan siitä, että nuoret joutuvat menemään kymmenen kilometrin päähän lukioon. Myöhemmin tuo reitti tehtiin helpommaksi, mutta nyt ilmassa on jälleen ylioppilastutkinnon arvostuksen ylikorostuminen. Hän oli edellisellä kaudella Iin kunnanvaltuutettu, nykyisellä valtuustokaudella muun muassa varavaltuutettu sekä Iin Vihreiden varapuheenjohtaja ja Iin Energian hallituksen jäsen. Aloitinkin työurani jo 14-vuotiaana koulutyön ohessa. Tälläkin saralla harmina on resurssipula. – Kävin Oulun tyttölyseota, eikä koulunkäynti silloin kiinnostanut minua pätkääkään. Lähdin mukaan kunnallispolitiikkaan, koska tunsin, ettei silloinen päätöksenteko ollut avointa. Tuon seurauksena Paaso tapaa usein silloisia nuoria, jotka käyvät nyt kiittelemässä opiskeluaikanaan saamasta tuesta. Kyllä edelleen pitää olla mahdollisuus edetä työelämässä vaiheittain ammatillisia polkuja pitkin. Yhteishankinnasta järjestetään infotilaisuuksia Muhoksella, Iissä ja Haapajärvellä. Tämän valossa nykyiset koulutusleikkaukset saavat Paason raivostuneeksi. – Lähdin mukaan kunnallispolitiikkaan, koska tunsin, ettei silloinen päätöksenteko ollut avointa. Nuoren olisi löydettävä edes se yksi ihminen, joka tukee häntä. Elinikäinen oppija eläkkeelle » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii Koulutuspäällikkö Aila Paason koulutus-, työuraja julkaisuluetteloa silmäillessä ei uskoisi, ettei koulunkäynti ole hänestä aina ollut mukavaa. Sen jälkeen polku on kulkenut suurtalouden työnjohtajan, ammatinopettajan, opintoohjaajan, restonomin ja ammattikasvatuksen maisterin kautta kasvatustieteen tohtoriksi. Sen jälkeen Iissä onkin menty valtavin harppauksin eteenpäin, viestintä on parantunut ja kuntalaisten osallisuus on lisääntynyt muun muassa palvelumuotoilun keinoin. Paaso kiittelee Haukiputaan ammattioppilaitokseen henkeä, jonka mukaisesti opiskelija on aina tärkein asia. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Aurinkovoimalan tilauksesta laaditaan erillinen tilaussopimus, mikä on mahdollista tehdä suunnittelukäynnin yhteydessä
Jäälin»ja»Koitelin»välinen»reitti»kehittyy»vapaaehtoisvoimin Toisen vaiheen Leader-rahoitushakemus on jätetty » » Teea Tunturi » » Jääli Jäälin ja Koitelin välisen maastopolun ensimmäisen vaiheen työt alkavat olla loppusuoralla. Aikaan on saatu polku Kalamäestä Kokkojärvenniitylle. Hännät keräämässä puita Karjalankylän Jurvakaisella elokuussa 1966. Valokuvien henkilöitä ja jopa kuvauspaikkoja tunnistettiin yleisön joukossa, ja muistettiinpa sellaisia talojakin, joihin oli aikoinaan emäntä saapunut ylimaista tukkilautan kyydillä. Reitin varrelle on rakennettu pitkoksia ja siltoja sekä pystytetty opastekylttejä. Näköalatasanne, laavu»ja»lintutorni Maaliskuun puolivälissä jätettiin toisen vaiheen rahoitushakemus Leaderille. Reitti on Jäälin asukasyhdistyksen, KiiminginJäälin vesienhoitoyhdistyksen sekä LC Jäälin yhteinen hanke. Kun kuljetettavien tervatynnyrien määrä kasvoi, kävi tervaveneiden kuljetuskapasiteetti riittämättömäksi, Tarjoamme yksilöllistä hammashoitoa Haukiputaalla. Hännät tulivat uittokauden lopussa jokea alavirtaan purkaen sumat ja uittaen rannoille ja kareille jääneet puut Iihin. Joella»iso»merkitys»jo» seutua»asutettaessa Iijoen merkitys on ollut huomattava läpi vuosisatojen alkaen aina asutuksen leviämisestä Pohjois-Pohjanmaalle. Toisaalta se on tuonut aina Pohjanlahden rannikolle asti ystävien ohella myös vihollisia. – Haluan kiittää alueen kelkkailijoita siitä, että he ovat kunnioittaneet latua todella hyvin, KiiminginJäälin vesienhoitoyhdistyksen Birger Ylisaukko-oja sanoo. Talkootyötä hankkeen parissa on tehty jo satoja tunteja ja satoja tunteja on vielä edessä, sillä kokonaisuus on suunnitelmien mukaan valmis vuonna 2020. Ensimmäinen merkittävä tuote, jolla oli kaupallista arvoa, oli Iijoella terva, jota jokea myöten alettiin kuljettaa 1600 -luvulla. Aihe kiinnosti erityisesti monia aikanaan uitossa työskennelleitä miehiä, joita noin sadan kuulijan joukossa oli parikymmentä. 8 » Torstaina 29. Ensi kesänä ja kahtena seuraavana vuonna reitin varrelle rakennetaan lisää Iijoen»uittohistoria» kiinnosti»Jakkukylällä Lähetä mielipiteesi osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi Oikealla olevassa kuvassa oleva Juusolan talo Jakkusuvannon rannalla oli yksi lauttamiesten pysähdyspaikoista. HAE KAUNIS HYMY Haukiputaan Hammaslääkärikeskus Kirkkotie 4, Haukipudas haukiputaanhammas.fi VARAA AIKA NETISSÄ TAI 08 547 2972 Nimi vaihtuu, palvelu pysyy Hammaslääkäri Hammaslääkäri VARAA AIKA! p. H A NNU K A IS TON A RK IS TO Y RJÖ J A T Y Y NE K A KON P ERIK UNN A N A RK IS TO. Jokea pitkin on liikuttu sekä kuljetettu niin tavaroita kuin ihmisiä, ja ravinnonlähteenäkin joki on ollut korvaamaton. Sen suosio on yllättänyt tekijänsä, sillä hiihtäjiä koiratkin kelpuuttavalla perinteisen hiihtotavan ladulla on ollut todella paljon. 08 534 8100 Kirkkokatu 27 A 5 krs, 90100 Oulu www.attendo.fi/hammaslaakari/aaria Hammas-Aaria on nykyään Attendo Hammaslääkäri Aaria. Alasiuruan kokoama historia ja etenkin vanhat valokuvat herättivät uiton ajat kokeneiden kuulijoiden mielissä monia muistoja ja tarinoita, joita illan aikana myös saatiin kuulla. Seuraavalla vuosisadalla tervan tuotanto kasvoi erityisesti Pudasjärvellä sekä 1800 -luvun alussa myös Taivalkoskella. Hän kuvailee tähänastisia töitä ja valmistuneita rakennelmia vain kalpeaksi aluksi sille kaikelle, mitä reitin varrelle ajatellaan. Ylisaukko-oja oli esittelemässä suunnitelmia Jäälin asukasyhdistyksen kokouksessa tiistaina illalla. Toisen vaiheen kustannusarvio on 42 000 euroa, ja rahoitusta on haettu 21 000 euroa. Uutta meillä: kestävät keraamiset täytteet ja kruunut yhdellä käyntikerralla! Tervetuloa hakemaan syy hymyyn! Meiltä saat nyt myös K-Plussaa hammashoidostasi. Tälle talvelle avattiin kuin sivutuotteena latuyhteys Jäälin ja Koitelin välille. Omarahoitusosuus on 2 100 euroa ja loppu kokonaissummasta koostuu talkootyöstä. Alasiuruan aiheena oli Iijoen uittohistoria lautanlaskusta irtouittoon ja Iijoen uittoyhdistyksen perustamiseen sekä lopulta uiton päättymiseen 1988 eli 30 vuotta sitten. Ensimmäisen vaiheen kokonaiskustannusarvio on 29 400 euroa, ja Leader-rahoitusta siihen saatiin puolet. Aarian suun terveyden ammattilaiset huolehtivat sinun suusi hyvinvoinnista samassa tutussa sijainnissa, uudella ilmeellä! Hammaslääkäri Aaria Talkootyötä hankkeen parissa riittää kesäisin ja talvisin. maaliskuuta 2018 » N:o 25 » » Ritva Piri » » Ii Jakkukylän koulun saliin jouduttiin tuoleja hakemaan lisää, kun kyläläiset sekä lukuisat Iistä ja Yli-Iistä tulleet kuulijat kokoontuivat seuraamaan järjestyksessään kolmatta Jarmo Alasiuruan pitämää perinneiltaa. Kuva on 1960-luvulta irtouiton ajalta, jolloin suvanto saattoi olla aivan täynnä pöllejä ja tukkeja
maaliskuuta 2018 » N:o 25 Jäälin asukasyhdistysken kokouksessa keskusteltiin polku-hankkeesta, jonka suosio erämaalatuineen on yllättänyt jokaisen. Jäälin ja Koitelin välinen reitti kehittyy vapaaehtoisvoimin pitkospuita sekä kuivakäymälä. Jäälissä sähkölinjojen läheisyyteen on tarkoitus lopulta rakentaa myös pieni parkkipaikka, josta tehdään esteetön kulku Kalamäkeen erityisryhmiä ajatellen. T EE A T UN T URI Kuulijoiden joukossa oli vielä huomattava joukko aikoinaan uitosta leipänsä tienanneita miehiä, jotka tunnistivat vanhoista kuvista sekä ihmisiä että kuvauspaikkoja. Tulevaisuudessa voidaan harkita vaikka erillistä keräystä hankkeelle. 9 » Torstaina 29. Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Kalamäkeen rakennetaan lintutorni, laavu ja näköalatasanne. – Myös maanomistajat ovat suhtautuneet positiivisesti hankkeeseen ja lähes kaikkien kanssa on jo tehty kirjallinen sopimus reitistä, Ylisaukko-oja kertoo. Omarahoitusta yhdistys kerää muun muassa myymällä Jääli-paitoja ja -pipoja. H A NNU K A IS TON A RK IS TO RI T VA P IRI. joten tervan kuljettamista varten alettiin rakentaa tukkilauttoja. Naisiakin uitto työllisti, vaikkakin vähemmän, eikä heitä sattunut paikalla olemaan. Kiivas lauttaliikenne vaati myös palveluja, kuten ruokaa ja majoitusta. – Olen yllättynyt siitä, miten paljon tämä on herättänyt positiivista kuhinaa alueelle. Aluksi uittoa hallitsi muutamien puutavarayhtiöiden hallitsema Kolmiyhtiö, kunnes Iijoen Uittoyhdistys perustettiin vuonna 1916. Jäälin asukasyhdistyksen puheenjohtaja Jari Laru sanoi tiistaisessa kokouksessa, että polkuhanke on kautta aikojen eniten kansaan menevä hanke Jäälin ja Kiimingin alueella. Vilkkaimpina vuosina, kuten 1927, Iijokea pitkin virtasi 2,3 miljoonaa tukkia. Kaikkein viimeisin tukkilautta oli mallilautta, joka rakennettiin vuonna 1962 uiton toimesta, ja sen rakentaminen sekä lasku joella kuvattiin lyhytelokuvaksi. Uiton päättymiseen vaikuttivat muun muassa tiestön ja kuljetuskaluston kehitys sekä maakuljetusten pienemmät laatutappiot. Joen alavirralla sijaitsivat matkan vaativimmat kosket Maalismaa, Ikko ja Raasakkakoski, joten lauttojen kyytiin nousivat Kaistossa tai Jakkusuvannolla valantehneet laskumiehet, jotka olivat kokeneita lautanlaskijoita, ja joiden tehtävänä oli ohjata lautat koskien läpi alas Iin Haminaan. Lyhyydestä johtuen sesonki oli kiivas, sillä lauttojen piti ehtiä jokea alas korkean veden aikaan sekä ennen alavirralle pystytettävien lohipatojen rakentamista. Tervan ohella lauttojen kyydissä seilasi alavirtaan niin ihmisiä kuin tavaraa lyhyen lauttaussesongin aikana. Niitä tarjosivat muun muassa Kollajan kylällä sijaitseva Pähtilä sekä Karjalankylän Kaiston ja Jakkukylän Juusolan talot. Kaikkiaan vuoteen 1988 päättyneen irtouiton aikana Iijoen virtauksessa laskeutui Iihin tukkeja noin 83 miljoonaa kappaletta sekä pinotavaraa noin 20 miljoonaa kuutiota. Niinpä Jakkusuvannonkin läpi saattoi joinakin vuosina lipua yli sata tukkilauttaa päivässä. Viimeisenä uittokesänä uitettiin vain pinotavaraa, tukkeja ei virrassa enää lipunut. Pinotavaran huippuvuosi oli puolestaan 1961, jolloin puuta pulikoi joessa kaikkiaan 643 000 kuutiometrin verran. Lautan ohjaamiseen käytettiin yli kymmenen metrin mittaisia kuusesta veistettyjä meloja, jotka sijoitettiin lautan keulaan ja perään. Filmi on osa Finlandia -katsausta numero 607, joka on katsottavissa osoitteessa www.elonet.fi. Irtouittoon siirtyminen helpotti uittoa Vuoden 1877 lauttaussääntö mahdollisti irtouiton, mikä alkoikin vuosisadan lopulla alkuhankaluuksien jälkeen yleistyä. Irtouiton yleistyessä tukkilauttojen käyttö hiipui, joskin kotitarvelauttoja joella laskettiin silloin tällöin vielä viime vuosisadallakin. Jakkukylästäkin on uittotöissä väkeä ollut sekä lautanlaskijoina että irtouiton aikoina, jolloin joen on Jakkusuvannon kohdalla puutavara parhaimmillaan täyttänyt ääriään myöten. Oma merkityksensä oli myös Kemijärvelle rakennetulla sellutehtaalla, joka imi Koillismaan puut kattiloihinsa, eikä niitä siis enää tarvinnut toimittaa jokea pitkin alas. Yhdistyksen jäseninä olivat kunakin vuonna uittoa harjoittaneet tahot. Vaikka uitto päättyi, muistetaan monet siellä työskennelleet henkilöt edelleen, ja monet tarinat ovat jääneet vuosikymmeniksi elämään. Sitten kun polku valmistuu, jäävät sen rakenteet asukasyhdistyksen vastuulle. Lautat koottiin tukeista tai suurista hongista veistetyistä palkeista, jotka sidottiin yhteen koivuvitsojen sekä sidepuiden eli rahnujen avulla
Myös mehut ja makkarat tarjotaan jokaiselle, kertoi vanhempainyhdistyksen Mari Siltakoski. Pääsiäinen on hiljentymisen ja yhteisen juhlan aikaa » Rantapohja » Rantapohjan alue Seurakunnissa vietetään pääsiäistä lukuisissa messuissa, jumalanpalveluksissa ja muissa tapahtumissa. Oijärven kyläkirkossa pitkäperjantaina 30.3. Kaikille erilaisille perheille tarkoitettu hyväntuulinen talvitapahtuma tarjosi todella paljon ilmaista tekemistä lapsille ja koko perheelle. maaliskuuta 2018 » N:o 25 Virvon, varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle. Monipuolinen talvirieha kaikenlaisille perheille » Teea Tunturi » Kiiminki Kiiminkijoen koulun vanhempainyhdistys järjesti talviriehan Kiiminkijoen koulun piha-alueella palmusunnuntaina. Samoin Iin kirkossa on sanajumalanpalvelus kello 10. Näin virvottiin Kiiminkijoen koululla talviriehan yhteisvirvonnassa tulevan vuoden onneksi. Opettaja Nina Isokangas kertoi, että oppilaat olivat Mari Ahokoivun tekemä piirroskuva kertoo pääsiäisen tapahtumista.. Hiljainen lauantai eli lankalauantai 31.3. Kello 19 ovat iltakirkot Oulun tuomiokirkossa, Tuiran, Oulunsalon, Karjasillan, Kastellin, Pyhän Andreaan, Oulujoen, Kiimingin, Ylikiimingin, Haukiputaan ja Pyhän Tuomaan kirkoissa sekä Pyhän Luukkaan ja Maikkulan kappeleissa. Oulun ev.lut. kello 18 on sanajumalanpalvelus. Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi www.rantapohja.fi. Kiirastorstain iltakirkot alkaa kello 18 Yli-Iin kirkossa. kello 23 alkavan pääsiäisyön messun jälkeen. Haukiputaan seurakuntakeskuksessa, Karjasillan kirkossa jaPuolivälinkankaalla Pyhän Tuomaan kirkossa on tarjolla pääsiäisateria lauantaina 31.3. Iin kirkossa kiirastorstain messu on kello 19, samoin Kuivaniemen kirkossa. seurakunnissa vietetään pääsiäisyön messuja kello 23 muun muassa Ylikiimingin kirkossa ja Haukiputaan seurakuntakeskuksessa. Kiirastorstaina 29.3. Hiljaisen viikon kautta kuljetaan kohti pääsiäistä, kirkkovuoden suurinta juhlaa. Ylikiimingin kirkon kello 23 alkavan pääsiäisyön messun jälkeen tarjotaan iltapala seurakuntatalolla. kaikissa Oulun ja Iin messuissa ja iltakirkoissa nautitaan Jeesuksen asettaman viimeisen aterian kunniaksi ehtoollista. Kiiminkijoen koulun 4Aja 4B-luokat vanhempineen olivat järjestelyissä apuna. 10 » Torstaina 29. – Halusimme, että toiminnot ovat maksuttomia, jotta ihan jokaisella perheellä on mahdollisuus tulla, ja että kaikki lapset pääsisivät poro-, koiraja poniajelulle. huipentuu pääsiäisyön messuun, jolloin kärsimys muuttuu suureksi riemuksi
Pääsiäinen kristikunnan tärkein juhla Palmusunnuntain ja pääsiäisen välillä on hiljainen viikko. Muun muassa arvanmyynnillä ja onnenpyörällä kerättiin rahaa luokkaretkeä varten. Seurakuntien pääsiäistapahtumat ovat luettavissa Rantapohjan Kirkollisia tietoja -osastolta sekä seurakuntien nettisivuilta. Toimintapisteitä ideoitiin ja suunniteltiin yhdessä ennen tapahtumaa. kello 10 on messu. kello 10 Haukiputaan seurakuntakeskuksessa, jonka jälkeen voi jäädä yhteiselle aterialle. pääsiäispäivänä 2.4. T EE A T UN T URI Rantapohja paikallisista raaka-aineista.. Pääsiäisenä juhlitaan Jeesuksen ylösnousemusta. Pääsiäinen on hiljentymisen ja yhteisen juhlan aikaa Iissä pääsiäisyön messu on lauantaina 31.3. Talvirieha oli heidän mielestään tosi kiva juttu. Kristityt ovat viettäneet pääsiäistä aivan kristinuskon alkuajoista lähtien. Juhlan suomalainen nimi viittaa paastosta pääsemiseen. Näin virvottiin Kiiminkijoen koululla talviriehan yhteisvirvonnassa tulevan vuoden onneksi. Monipuolinen talvirieha kaikenlaisille perheille Mari Ahokoivun tekemä piirroskuva kertoo pääsiäisen tapahtumista.. Pääsiäisen juhla alkaa jo lauantain ja sunnuntain välisenä pääsiäisyönä, jolloin seurakunnissa vietetään pääsiäisyön messua. Jari Vuoti ja Teppo-koira ajeluttivat lapsia Kiiminkijoen koululla. Samalla alkaa myös 50-päiväinen pääsiäisaika, joka päättyy helluntaihin. Etenkin pikkuväelle suunnattu kirkkohetki järjestetään maanantaina 2.4. Kaksivuotias Luukas Lieto Kempeleestä pääsi mummulan vierailun yhteydessä viettämään palmusunnuntaita talviriehan merkeissä. Kiiminkijoen koulun pihamaalla oli kepparirata, tarkkuusrata, kuvasuunnistusta, fidget spinner -kilpailu, lämytutka ja vaikka mitä muuta. Hiljaisen viikon torstaina, kiirastorstaina, muistellaan opetuslasten viimeistä ateriaa yhdessä Jeesuksen kanssa. kello 23 kirkossa ja sunnuntaina 1.4. Pulkan kyydissä nelivuotias Antton Arola. maaliskuuta 2018 » N:o 25 Virvon, varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle. 11 » Torstaina 29. – Saimme itse päättää millaisia ratoja teimme. kello 12 messu Kuivaniemen kirkossa. Annastiina Lehmikangas ja Rianna Doski olivat vuorollaan vastuussa keppariradasta. Pitkäperjantai on kirkkovuoden ainoa surujuhla, sillä silloin on Kristuksen ristiinnaulitsemisja kuolinpäivä. Pääsiäisyö aloittaa pääsiäisviikon, joka kestää seuraavaan lauantaihin. todella innostuneita päivän järjestelyistä. Pääsiäispäivä on ensimmäinen sunnuntai kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeen. Väli-Olhavan kirkkosalissa 2. Pääsiäisen ajankohta vaihtelee. Pääsiäinen on kristikunnan tärkein ja vanhin juhla. Koska tapahtuma oli palmusunnuntaina, sen aikana järjestettiin yhteinen virvonta, jossa kaikki paikalla olleet virpojat toivottivat kaikkea hyvää tulevalle vuodelle. Olemme eka kertaa mukana järkkäämässä talviriehaa ja tämä on ollut tosi kiva päivä, kertoivat Rianna Doski ja Annastiina Lehmikangas keppariradalta
Vettä on joissa, järvissä, merissä ja lähteissä. Ilman sitä sinisellä planeetallamme ei olisi elämää. Iltamat ja vallaton vallankumous » » Auli Haapala » » Haukipudas Haukiputaan Työväen Näyttämö (HTN) harjoittelee ja valmistelee jälleen täyttä häkää uusia esityksiä. Kahdessa musikaalissa oli yleisöä yhteensä noin 2500. Nyt työstettävänä olevaa uutta produktiota varten joudutaan hankkimaan muun muassa kuusi mikrofoniparia lisää. Tämän kevään ohjelmalliset iltamat HTN järjestää toimintansa rahoittamiseksi, esiintymisharjoituksena ja tulevan musikaalin mainoksena. www.polkky.. – Me emme saa minkäänlaista tukea tai avustusta, vaan kaikki toimintamme tapahtuu vapaaehtoisvoimin, esityksistä saatujen lipputulojen ja mahdollisten sponsorointien turvin, kertoo toiminnanjohtaja Kaija Isojämsä. Sitä on näkymättömässä muodossa muun muassa ihmisessä ja jokaisessa kasvissa. Isojämsä ja Pörhölä uskovat, että mikäli Haukipudas olisi vielä itsenäinen kunta tai ryhmä toimisi Iissä, HTN:n tukemista olisi käsitelty jo vakavasti. Kahden ensimmäisen musikaalinsa, Martinniemen Marilyn ja Juhannustanssin, lipputuloilla ryhmä on voinut hankkia nykyaikaisessa musiikkiteatterissa tarvittavan headset-äänilaitekaluston. Tätä ihmettelevät muutkin kuin vain me itse, jatkaa ohjaaja Juha Pörhölä. toukokuuta Haukiputaan Heiton talolla. Biennaaliviikolle tuodaan myös sauna, jossa tutkaillaan, kuinka saunan ja vihtomisen kokemus hoitaa ihmisen ja puun välistä em. Vesi on raja ja yhteydenrakentaja. 040 833 9831 of?ce@polkky.. – Monet luulevat, että ryhmämme saa jotakin tukea kuten muutkin alueella toimivat ryhmät. Sen lisäksi vesi muuttaa olomuotoaan jääksi, nesteeksi ja kaasuksi. Sen täydentäminen ja kehittäminen jatkuu. Myös ilmaisukeinoissa on tällä kertaa uutta laajuutta. Vesi on niin monimuotoinen asia, että kahta samanlaista teosta ei tulla näkemään. Ryhmä järjestää ohjelmalliset iltamat lauantaina 5. Meille annettiin opiston taholta ymMakua tulevasta taiteesta, Meri Nikula tutkii taiteellisessa tapahtumasarjassa Bottled Water Exports yhdessä taiteilija Kate Ganen kanssa veteen liittyviä suuria kysymyksiä kuten uhkaavaa juomaveden puutetta. Vesi on elämänehto ja ranta on ollut aikojen alusta ihmiselle paras paikka asua. maaliskuuta 2018 » N:o 25 Kuusamo Suomussalmi Kajaani Rovaniemi Salla Pudasjärvi PÖLKKY KITKAWOOD ULEA Taivalkoski KAJAANIWOOD Oulu Vieremä Sotkamo Hankintatoimisto Saha Jari Nykänen 040 653 0122 Jari Juntunen 040 515 9779 Esa Polojärvi 040 670 9003 Aki Huttu 040 678 7064 Markus Viitala 0400 178 677 Sami Oinas 040 775 3049 Jussi Timonen-Nissi 040 510 4847 Vilho-Petteri Koivisto 040 167 8961 Jukka Heikkinen 040 653 1599 Jaakko Heikkinen 044 413 3140 Pölkky Metsä Oy Kemijärventie 73, 93600 KUUSAMO Puh. Kun yksi taiteilija tekee ihmiskehossa olevan veden näkyväksi röntgentekniikalla ja tuo kuvat nähtäville Iin kirkkopuistoon, toinen taiteilija löytää veden ihmeelliset äänet. tai etunimi.sukunimi@polkky.. – Oulu-opiston ohjelmaan olemme hakeneet marraskuussa 2017, mutta emme ole saaneet asiasta mitään virallista vastausta. KULTTUURI » Haukiputaan Työväen Näyttämö harjoittelemassa toukokuun iltamien ohjelmaa, joka sisältää makupaloja myös vuoden 2019 keväällä ensi-iltansa saavasta suuresta musikaalista Luokaton Vallaton Vallankumous. Vesi vanhin voitehista taiteessakin » » Leena Takaluoma » » Ii/ Kuivaniemi Tämän vuoden Art Ii Biennaali tutkii taiteen keinoin vettä, tuota vanhimmaksi voitehista sanottua elämäneliksiiriä. Valmisteilla on myös tähän asti suurin, ryhmän kolmas täyspitkä musikaali Luokaton Vallaton Vallankumous, joka saa ensi-iltansa toukokuussa vuonna 2019 Teatterikuopalla. Ihan kaikki ryhmään kuuluvat eivät päässeet mukaan tämän viikon harjoituksiin. 12 » Torstaina 29
– Iin lava oli ihan hyvä paikka. Viime kesän Juhannustanssi-esityksen päänäyttämönä oli Huilingin kesäteatterilava Iissä. Huhtikuun tiistaina 24.4. Tavoitteena on viihdyttää yleisöä alan tapahtumissa ja näyttää miten monin eri tarvoin animen tai mangan tarinan voi herättää henkiin ja tuoda Suomen cosplaylavoille. Art Ii Biennaalissa hän tutkii ihmisen luontosuhdetta ja vettä lumena. Tällä halutaan painottaa entistä vahvemmin elämyksiin ja yhteistyöhön. Katso messuohjelma ja ilmoittaudu ennakkoon: www.metsakeskus.fi/tapahtumat märtää, että Teatterikuoppa on Oulu-opiston, eikä haukiputaalaisilla ole sinne eri oikeuksia, ja että esityksellistä teatterikoulutustoimintaa tullaan vähentämään opistossa, ihmettelee Isojämsä. toukokuuta on luvassa musiikkia Martinniemen Marilynistä, Juhannustanssista sekä pari makupalaa tulevasta musikaalista. Vierailevana solistina on haukiputaalainen Reijo Alatalo. Maja Ingerslev on tanskalainen taiteilija, joka valokuvaa ja tekee paperitöitä. Haukiputaan Työväen Näyttämö vuokrasi kesällä 2017 käyttöönsä omat harjoitustilat Haukiputaalta liiketalon kellarista, mikä oli välttämätöntä runsaiden äänija orkesterilaitteiden, kulissien, puvuston ja muun kaluston käyttövalmiuden takia. 13 » Torstaina 29. Aiemmin keväällä vierailevat teatterit eivät mahdu salin käyttäjiksi. Lapsia on mukana tällä hetkellä viisi ja aikuisia 20. – Toivottavasti selviämme viime kesän Juhannustanssi-esityksestä ja muilta keikoilta saaduilla tuloilla seuraavan esityskauden alkuun, ynnäilee Isojämsä. Yhdistys tekee tanssiesityksiä, luennoi sekä järjestää muutakin erilaisia ohjelmaa tapahtumiin. Yksi esitys oli myös kauden päätteeksi Teatterikuopalla. maaliskuuta 2018 » N:o 25 » Torstaina 29. Iltamissa uutta ja vanhaa Haukiputaan Työväen Näyttämön ohjelmallisten iltamien ohjelmassa Heiton talolla 5. Jade Kiuttu kuuluu myös joukkoon, mutta hän ei ollut tällä kertaa harjoituksissa. Cosplay juontuu englannin sanoista ”costume” ja ”play”, joka suomeksi käännettynä tarkoittaa pukuleikkiä. Lisäksi ryhmä esittää myös muuta Kaija Isojämsän ja Juha Pörhölän säveltämää musiikkia. Mangapajassa Haukiputaalla on mukana Oulun mangaja animekerho Omake.. Iltamat ja vallaton vallankumous POLVELTA TOISELLE -METSÄTILAN SUKUPOLVENVAIHDOSMESSUT La 7.4.2018 klo 9.00—16.00 Pohjankartanon koulu, Leevi Madetojan katu 1, Oulu Messut järjestävät Pohjoisen metsätilat kasvuun ja Digiloikka metsäasiointiin -hankkeet Asiantuntijapuheenvuoroja mm. maaliskuuta 2018 » N:o 25 KULTTUURI » Ryhmän nuorimmat esiintyjät ovat Unna Hytönen (oik.), Aino Barck, Josefiina Komulainen ja Sofia Oikarinen. Musiikillisen ohjelman ja tarjoilun jälkeen on tunti tanssia teatterin orkesterin ja laulajien tahdissa. sukupolvenvaihdoksista, metsäverotuksesta, yhteismetsistä, metsätilan arvon määrittämisestä. Kyseessä on Oulussa toimiva cosplay-yhdistys, jonka pääasiallisena tavoitteena on kehittää ryhmäcosplayesiintymistä. Teoksia valmistetaan yhteistyössä ja taiteilijat tulevat monin tavoin lähelle paikallisia ihmisiä. Vesi vanhin voitehista taiteessakin paattista yhteyttä ja muuttaa omahoidon myötätuntoa kantavaksi yhteydeksi Paino yhteistyöhön Kesäkuun 4.–10. Ainut haittapuoli oli, että jokaisen esityksen jälkeen kaikki lavasteet piti purkaa pois ja rakentaa taas uudestaan seuraavaan esitykseen, summaa Juha Pörhölä. L EEN A TA K A LUO M A AUL I H A A PA L A Mangapajassa tapahtuu » Rantapohja » Haukipudas Mangapaja kokoontuu Haukiputaan kirjastossa kerran kuussa tiistaisin kello 1718.30. Messuille vapaa pääsy. Tule tutustumaan myös metsänomistajan sähköisiin asiointipalveluihin. Yksi tilaisuuksista on myös Kuivaniemellä. Kun aiemmin Art Ii Biennaalit ovat keskittyneet tuottamaan ympäristötaideteoksia Iin ympäristötaidepuistoon ja keskustan tuntumaan, tällä kertaa nähdään videotaidetta, performansseja ja biennaaliajan esillä olevia töitä. HTN maksaa vuokraa esityksistä ja harjoituksista virallisten taksojen mukaan. Cosplayssa harrastajat pukeutuvat sarjakuva-, peli-, animaatiotai elokuvahahmojen asuihin erilaisissa alan tapahtumissa ja kukin eläytyy lähdeteoksen hahmoon enemmän tai vähemmän. Harjoituskaudella ryhmä esiintyy pyydettäessä alueen tilaisuuksissa, ja syksyksi tarjotaan jälleen pikkujouluihin hauskaa Pukin pussit -ohjelmaa tanssimusiikin kanssa. Kylälle jää vain yksi veistos, joka tulee lähelle kunnanvirastoa. He ovat valinneet tekijät avointen hakemusten perusteella, sekä osin henkilökohtaisilla kutsuilla. KulttuuriKauppilan toiminnanjohtaja ja Art Ii Biennaalin taiteellinen johtaja Merja Briñón vakuuttaa, että tämä biennaali näkyy vahvasti kylillä. Orkesteri on nyt kvartetti kitaristin tultua mukaan porukkaan talvella. Teatterin esiintyjät ovat vaihtuneet jonkin verran viime kaudesta. päivinä järjestettävän Art Ii Biennaalin taiteilijat on valinnut kuraattoritiimi, johon ovat kuuluvat Merja Briñónin lisäksi pietarilainen kuraattori Anastasia Patsey jataiteilija Antti Tenetz. Alkujaan harrastus on lähtöisin Amerikasta, mutta myöhemmin se levisi Japaniin, ja sieltä cosplay on lähtenyt leviämään ympäri maailmaa. Luokaton Vallaton Vallankumous esitetään toukokuussa 2019 Haukiputaan Teatterikuopalla kuusi kertaa. Mukaan kutsutut 18 taiteilijaa tekevät yhteistyötä muun muassa taidekoululaisten lasten ja nuorten kanssa. Tarkoitus on jatkaa esityskautta syksyllä 2019 kolmella esityksellä Teatterikuopalla ja kahdella esityksellä Valveen salissa Oulussa. mukana on Showcosplay-yhdistys OF ry. 29.5
– Lohi perattiin ja halakastiin. Isommissa maataloissa sellainen saattoi olla omasta takaa. Näin saatiin tasainen suolaus. Käytännön arkea Reino Liedeksen isä, Kalle Liedes (1904–1975) toimi Tervon lohikellarin hoitajana siihen asti, kun Alpo aloitti liiketoiminnan lohikellarissa. Pitempiaikainen säilyttäminen edellytti myös säilytyspaikkoja eli lohikellareita. 14 » Torstaina 29. Muuttuuko yrityksenne toiminta tai juhlitteko pyöreitä vuosia. Schedingin sopimuksella talojen veromanttaalin mukaan. Niin tehokasta jäädyttäminen oli, että lohi oli aivan tönkkönä jo parin tunnin jälkeen, kertoo Reino. Takana Saara ja Alpo Tervon koti, joka tunnetaan myös talon aikoinaan omistaneesta valtiopäivämies Pekka Ahmavaarasta (1862–1929). Tynnyriä käänneltiin ja vettä lisättiin. Liiketoiminta siirtyi vuonna 1949 heidän pojalleen Alpo Tervolle ja hänen puolisolleen Saaralle. Heillä oli vakituisia ostajia, isojakin liikkeitä etelästä, esimerkiksi osuuskauppoja ja silliliike Elfving. Suolaaminen oli tarkkaa hommaa. Kesällä pidettiin suolan määrää 14-asteisena eli prosenttisena. Taustalla Olli Moision maalaus lohikellarista ennen laajennusta. 1600luvun alussa siirryttiin maksamaan lohivero ns. 1374. Talo on tullut tunnetuksi talon aikoinaan omistaneesta valtiopäivämies Pekka Ahmavaarasta (1862–1929). Reino Liedes ylhäällä jäiden päällä kädessään vasta jäädytetty lohi. Kalle osti sitten yhdessä veljensä Hugo Liedeksen kanssa Iin Lohensuolaamon 50-luvun vaihteessa. Rantapohja julkaisee Yrityselämää-palstalla lyhyitä yritysmaailman uutisia. maaliskuuta 2018 » N:o 24 PERINNEAMMATTEJA RANTAPOHJAN ALUEELLA » Iin lohikellarit oli perinteinen tapa säilyttää kalaa Kuningaskala toi tuloja Rantapohjan alueelle jo satoja vuosia sitten Lohi on aina ollut merkittävä tulonlähde talonpojille, papistolle ja kaupunkien porvareille. Lohikellaritoimintaa ei enää ollut. Haminassa oli kolmaskin lohikellari, Kurttilan lohikellari, joka sijaitsi Ellalan nivassa. REINO J A K A A RIN A L IEDEK SEN A RK IS TO REINO J A K A A RIN A L IEDEK SEN A RK IS TO YRITYSELÄMÄÄ Teittekö yrityskaupat, onko henkilöstössä muutoksia, onko yrityksellä uudet tilat. Tervon lohikellari oli Haminan viimeisin. Ahmavaaran muistokyltin löydämme nykyään talon seinästä. Lisäksi savustettiin mm. Laitettiin toinen kerros, suomu puoli päällepäin ja lavottiin ristiin ammeisiin eli lohitynnyreihin, kertoilee Saara Tervo, nyt 94 vuotta. Myös siikaa myytiin ja suolattiin 200 kilon ammeisiin. Järvenpään talossakin, joka rakennettiin 1850-luvulla. Varsinaisista Iin lohikellarirakennuksista on jäljellä enää Matti Veijolan lohikellari Konin tien varrella, Mutta se on jo huonokuntoinen. Laatikoissa näyttää olleen mateita, ahvenia ja grillattua silakkaa, joka oli suurta herkkua. Hiippakuntaraja, jota myös lohirajaksi kutsuttiin, vedettiin Tornioja Kemijoen välille Kaakamajoen linjaan. Myös Iijoki on ollut merkittävä lohijoki ihan samoilta ajoilta alkaen. Iin kappeliseurakunnan syntyhän voidaan ajoittaa jo vuosien 1340 ja 1374 välille. Kalle oli opastanut Alpoa siinä määrin, että homma jo hoitui. Lohikellari on ollut myös ns. Nahkiaisia myytiin ja vähemmässä määrin rapuja. Ruijan pallasta ja puna-ahventa. Sitte laitettiin kerroksittain suolaa ja vähän sokeria. Heidän mielestään on hyvä, että lohikellaritoiminnasta Iissä laitetaan nyt asioita muistiin, koska aiheesta ei ole täällä aikaisemmin tarkemmin kirjoitettu. Sen on purkanut nykyinen omistaja. Reino Liedes myymälän kylmätiskillä. Sitten lapettiin eli otettiin kalat pois, jonka jälkeen ne ladottiin takaisin. Reino Kurttilan lopetettua Ellalassa, siirtyi Aarne ”Laksolle”, jonne hän kotinsa viereen rakensi nykyaikaisen kalankäsittelytilan. Muun muassa Turun ja Uppsalan piispojen välinen rajakiista Lapin maiden verotuksesta saatiin sovittua v. Kerro oma aiheesi soittamalla 040 517 3842 tai sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi. Iin Lohensuolaamolla oli jo pitkät perinteet aina vuonna 1888 perustetusta Iin kruununkalastusarentiyhtiön eli vuokIin Haminan viimeinen lohikellari on kuvassa vasemmalla. sääntönäislohiveron, jota maksettiin lohitynnyreinä. 1700-luvulta 1900-luvun alkuun kalaa vietiin myös jähdeillä, joita Iissäkin oli runsaasti. Otettiin pää ja häntä pois ja vejettiin filleeksi. Lohikellaria ei enää ole. Toimitus valitsee julkaistavat jutut ja pidättää oikeuden muotoilla niitä. Vuonna 1917 osti talon sotkamolainen Reino Tervo puolisonsa Fannin, omaa sukua Kaisto, kanssa. Kalojen jälleenmyynti edellytti isompia erillisiä lohikellareita, joita Iihinkin tuli muutamia. He harjoittivat ensin leipomoliikettä, mutta ryhtyivät pian myös lohen myyntiin ja välitykseen. Kaarina ja Reino Liedes pitivät Iin Lohensuolaamoa vuodesta 1972 vuoteen 1981 saakka. Oikealla edessä saunarakennus. Pidempiaikaisessa suolauksessa aste saattoi olla kahdeksastatoista kahteenkymmeneenkin. Hän asui Iissä vuosina 1885–1918. Lohen vienti esimerkiksi Tukholmaan näytteli merkittävää osaa elinkeinosta. Lohi suolattiin heti pyynnin jälkeen lohitynnyreihin. He jatkoivat liiketoimintaa 1980-luvulle saakka. Lohipato oli keskiajan suuria keksintöjä, josta myös kruunu oli kiinnostunut. Sitä piti Reino Kurttila hoitajanaan Aarne Liedes. Kustaa Vaasa (kuninkaana 1523– 1560) määräsikin ns
Reino Kurttilan lopetettua Ellalassa, siirtyi Aarne ”Laksolle”, jonne hän kotinsa viereen rakensi nykyaikaisen kalankäsittelytilan. Ravut olivat silloin isojakin, todellisia ” hummereita ”. Myyntiä tehtiin tilauksien mukaan. Ensin meinasivat vastukset poksahdella rikki, mutta aikaa myöten se alkoi pelaamaan. Oikealla edessä saunarakennus. Jääsahan puolestaan noin 2,5 metriä eli syvällä sai “alasahuri” työskennellä. Nahkisia paistettiin itse kehittämässäni sähkögrillissä. Ennen omistajan vaihtoa Lohesuolaamon hoitajana oli toiminut Lassi Kauppila. Grillin kehittely vei oman aikansa. Voimalaitosten vaikutus Kalaa saatiin kalastajilta merialueilta, joen koskipaikoilta, Kemistä, Maksniemestä ja Kaakamosta. Lähdeteoksina käytetään historiateosten lisäksi hänen kirjaansa Kulttuurikohteita PohjoisSuomessa. Niitä myytiin sitten, kun muualta alkoivat ravut loppumaan. Lohikellaritoimintaa ei enää ollut. Mutta se on sitten toinen juttu se. Fileet punnittiin vaaalla ja pussitettiin laatikoihin. Kaarina ja Reino Liedes pitivät Iin Lohensuolaamoa vuodesta 1972 vuoteen 1981 saakka. Niitä pidettiin sitten rapusumpussa joessa makasiinin edessä. Reino tuli töihin vuonna 1965 ja hänen vaimonsa Kaarina mukaan toimintaan vuonna 1972, jolloin he ostivat liikkeen. Kesäsiika loppui 70-luvulla kokonaan, kun kala ei päässyt kutemaan. Jään piti olla teräsjäätä eli kirkkaan sinistä. Iin lohikellari vuoden 1973 laajennuksen jälkeen. Jäät siirrettiin kankien avulla maalattialle. Aisan pituus oli noin kolme metriä. Taustalla Iin kirkko. Keskelle ladottiin kolme metriä leveä ja puolitoista metriä korkea jääosa, jolle ammeet eli lohitynnyrit sitten vieritettiin. Suolaa laitettiin kerroksittain väliin. Joessa väheni lohen määrä koko ajan. Jääaisan päässä oli lautalevy, johon oli naulattu hevosenkenkiä. Kun amme oli täynnä, niin iskettiin kansi kiinni. Sitä oli helppo leikata, koska se oli tiivistynyt hyvin, ja suolaus oli kohdallaan aivan toisin kuin nykyään. maaliskuuta 2018 » N:o 24 Kuukauden perinneammatti Haukiputaalaiselta taiteilijalta Kari Holmalta ilmestyy vuonna 2018 Rantapohjassa kuukausittain juttusarja perinteisistä ammateista ja työtavoista Rantapohjan alueella. Kala otettiin tarkasti pois. S A A R A T ERVON A RK IS TO REINO J A K A A RIN A L IEDEK SEN A RK IS TO K A RI HOL M A. Toimintaa jatketiin aina vuoteen 1981 saakka, jolloin kellarirakennus myytiin kunnalle, joka rakensi paikalle nykyisen Nätteporin. Heidän mielestään on hyvä, että lohikellaritoiminnasta Iissä laitetaan nyt asioita muistiin, koska aiheesta ei ole täällä aikaisemmin tarkemmin kirjoitettu. Oikealla Petteri Kinnusen verstas. Kehitimme toimintaa. Siikoja suolattiin myös samaan tyyliin samankokoisiin ammeisiin. PERINNEAMMATTEJA RANTAPOHJAN ALUEELLA » Iin lohikellarit oli perinteinen tapa säilyttää kalaa rayhtiön ajoista lähtien. Sitten fileet vietiin kellariin ja ladottiin ammeeseen. – Silloin ostimme kalaa myös Kokkolan ja Vaasan suunnasta. Vasemmalla lohikellari, edessään varastoaitta, jossa säilytettiin kalalaatikoita ja suoloja. Toinen paljon aikaa säästävä kehittelyni oli nahkiaisen puhdistusrumpu, jossa remmivetoisella sähkömoottorilla pyöritettiin vaneritynnyriin asennettuja siivekkeitä, Reino Liedes kertoo. Kansi riivattiin vielä ruskealla käärepaperilla. Latominen aloitettiin perältä, ja seinän vieriltä kaksi metriä leveäksi ja kolme ja puoli metriä korkeaksi. Tynnyri käännettiin poikittain ja sitä ”pyöriteltiin ja pyöriteltiin ”, jotta suolavesi saatiin joka paikkaan ja samalla tarkastettiin, että riivaukset pitivät. Juttuja pyritään kuvittamaan myös hänen aiheeseen liittyvillä akvarelleillaan. 15 » Torstaina 29. Kellariin suolattiin lohta ja siikaa. Jäät kuljetettiin jääkellariin siten, että hevosella ajettiin keskeltä jääkellarin lävitse. Lohen suolaus oli tarkkaa puuhaa, kuten Saarakin tässä alussa kertoi. Jäänotto aloitettiin helmikuun lopulla nykyisen kunnantalon kohdalta. Rapuja puolestaan tuotiin pitkin Iijokivartta Taivalkoskelta saakka. Kellarisuolattu lohi oli huippulaatuista. Historiaa pyritään linkittämään myös tähän päivään haastattelemalla ammattien parissa työskenteleviä tai työskennelleitä. Uudessa sarjassa käsitellään kuukausittain alueemme perinteisiä ammatteja ja työtapoja. Sarja on jatkoa hänen viime vuonna julkaistulle Suomi 100, Kuukauden kulttuurikohde-jutuilleen. Hirvelän Ville oli mukana ammattisahurina ja osasi taitavasti käyttää jääsahaa. Karkealla merisuolalla saatiin nahkisista limaa pois. Reino, nyt 79 vuotta, muistaa vielä hyvin tuon ajan ja tietenkin lohikellarin toimintaperiaatteet. Lohi fileroitiin filerointipöydällä. Kauppaa tehtiin Helsinkiä myöten ja tietenkin Oulu-halliin ja paikallisille kalakauppialle, jollainen tämänkin kirjoittajan isä ja äiti, kalatukkukauppiaat, Eero ja Kyllikki Holma olivat. Takana Saara ja Alpo Tervon koti, joka tunnetaan myös talon aikoinaan omistaneesta valtiopäivämies Pekka Ahmavaarasta (1862–1929). Haminassa oli kolmaskin lohikellari, Kurttilan lohikellari, joka sijaitsi Ellalan nivassa. Niin tarkkoja oltiin, että lohen ruodotkin myyntiin. Reino haluaa vielä täydentää, kuinka lohen filerointi oli taitolaji. Tuotevalikoimakin monipuolistui; oli kirjolohta, madetta, silakkaa, maivaa, norjalaista lohifilettä, rapuja ja ”nahkisia ”. Samalla nahkisen lihasta saatiin mureampi. Laajensimme lohikellaria vuonna 1973 myymälällä, toimistolla, kalankäsittelyhuoneella, jossa oli myös sähkögrilli. Leikkisästi hän saattoi huudahtaa alasahurille: ”Nouse ylös, nyt lähetään syömään.” Jäiden nostamisessa käytettiin apuna hevosta ja jääaisaa, jonka avulla jäät nostettiin ylös. Kari Holma Iin Haminan viimeinen lohikellari on kuvassa vasemmalla. Rumpuun mahtui kerralla satoja nahkisia. Sitä piti Reino Kurttila hoitajanaan Aarne Liedes. Kenkien hokat eli piikit tarttuivat hyvin kiinni jäälohkareisiin, jotka sitten vielä lohkaistiin rautakangella ja palaset vedettiin rekeen. Oikeastihan alasahuria ei ollutkaan. Kansi oli tehty erillisistä laudoista. Suolaa punnittiin 10 % kalamäärästä. Jää otettiin sisälle ”laakonkin” avulla, jossa oli ohuet rautakiskot, jotka purivat hyvin märkään jäähän. Uitto oli hankaluutena, ja kun voimalaitokset tulivat, niin lohen tulo väheni oleellisesti. Taustalla Olli Moision maalaus lohikellarista ennen laajennusta. Ahmavaaran muistokyltin löydämme nykyään talon seinästä. Ammeessa olevan puutapin kautta ”juotettiin ” neljätoista prosenttista suolavettä. Varsinainen myynti alkoi syksyllä
Seuraavaksi olenkin lähdössä Roomaan lomalle. Ensin hän oli siellä vuokratiloissa, kunnes vuonna 2001 osti omat tilat Lasitorin puolelta. Mirandas täyttää 30 vuotta » Teea Tunturi » Kiiminki Kiiminkiläinen Raija Neuvonen perusti oman kauneushoitolan 30 vuotta sitten Kiiminkiin. Riippa Hynninen piipahti Mirandaksessa ostoksilla aamutuimaan. – Aloitin urani ihan normaaleilla käsin tehtävillä kosmetologisilla hoidoilla kuten kasvoja jalkahoidoilla sekä värjäyksillä. Pitkään Mirandaksesta löytyi myös solarium, joka parhaimmillaan oli todella kovassa käytössä. – Ne ovat asiakkaalle heti näkyvä juttu, samoin kuin kulmien pigmentointi, joka on myöskin kasvava trendi. Hän perusti Mirandaksen vuonna 1988. – Olen erikoistunut neulaushoitoihin, jossa kasvojen ihoa aktivoidaan steriilin neulanpään avulla luonnolliseen korjausprosessiin. Ensimmäiset tilat olivat Siltatiellä, jonka jälkeen muutaman muun osoitteen kautta Neuvonen muutti Kiimingin keskustan liiketaloon. Nyt pinnalla olevista uusista menetelmistä Neuvosta kiinnostaa erityisesti microblading, jossa kulmia muotoillaan ja värjätään viiltämistekniikalla manuaalisesti pienistä neuloista koostuvalla veitsimäisellä terällä. – Rakastan matkustelua. Pyydä veloitukseton kuntokartoitus. Kotimaisemissa Koiteli on rakas paikka, jossa viihdyn erityisen hyvin, Neuvonen kertoo. Paljon teen koneellisesti myös muun muassa ihonpuhdistuksia, Neuvonen kertoo. Tein ennen tätä apuhoitajan töitä jonkin aikaa. Neuvonen huomasi, että Kiimingissä ei ollut muita kosmetologeja silloin, joten sekin puhui oman yrityksen perustamisen puolesta. Torstaina 5.4. Valmistuin 1987 kosmetologiksi ja silloin, kuten vielä nykyäänkin, oli melko tavallista, että vastavalmistunut kosmetologi työllistyäkseen perusti oman yrityksen. maaliskuuta 2018 » N:o 25 Pyydä tarjous ja voita ILMAINEN KATTOREMONT TI! Katso www.laaturem ontti.fi · Säältä suojaan 1 päivässä · Teräskatot ja kattoturvatuotteet omalta tehtaalta ilman välikäsiä · Telineiltä tehtävä asennus takaa turvallisuuden sekä laadun www.laaturemontti.fi Oulun yksikkö SOITA 08 2377 9501 Sulamisvesiä vintillä. 16 » Torstaina 29. Raija Neuvonen on tullut tutuksi kiiminkiläisille kosmetologina jo neljällä eri vuosikymenellä. Raija Neuvonen on alkujaan Ylikiimingistä lähtöisin. Uutta tulee säännöllisesti ja niinpä omaa osaamista on päivitettävä jatkuvasti. Lisääntyvistä laitteista huolimatta Raija Neuvonen kokee, että tärkeintä kosmetologiassa on edelleen käsin tehtävä työ, kosketus ja asiakkaaseen luotava suhde. on varsinainen juhlapäivä, joilloin paikalla on myös maahantuojan edustaja tekemässä hoitoja ja meikkejä. Tällä hetkellä Kiimingissä on useita muitakin alan yrittäjiä. Kosmetologin vapaa-aikaan kuuluu paljon liikuntaa sekä lenkkeilyä koiran kanssa. Se tekee työstä mielenkiintoista. Vuosien myötä laitteet hoitojen apuna ovat lisääntyneet. – En oikein osaa sanoa, mikä minua alalle aikanaan veti. Tilaa kotiisi mielenrauhaa! Välityspalkkio on 3,9% toteutuneesta, velattomasta kauppahinnasta, minimipalkkio 3000 €, asiakirjakulut 150 € sis. Vantaan ja Jäälin kautta hän päätyi Kiiminkiin vuonna 1986. Tämän hetken suurimmat trendit alalla ovat Raija Neuvosen mukaan kynnet ja ripset. Silloin on myös tarjolla kakkukahvit. alv 24 %. Mirandas juhlii 30-vuotissynttäreitään koko pääsiäisen jälkeisen viikon. Nyt Miradaksesta saavat monipuolisia kosmetologisia hoitoja niin miehet kuin naisetkin. Kosmetologin on päivitettävä osaamistaan jatkuvasti T EE A T UN T URI Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi. Hänen mukaansa ala kehittyy koko ajan kovaa vauhtia
maaliskuuta 2018 » N:o 25. 17 » Torstaina 29
maaliskuuta 2018 » N:o 25 AUTOILU JA LIIKENNE Karkaako ilma renkaista lämpötilan sahatessa. Kisan pääluokan eli yli 600cc-luokan nopein oli Kari Mäki ajokkinaan Ski-Doo Renegade 850 XRS. Alueelle pystytetyssä puffetissa oli myynnissä makkaraa, mehua ja kahvia. Ulkoilutapahtumapaikka taipuu moneksi, nyt myös moottorikelkkakisaan. Kilpailuun osallistui yli 30 kelkkailijaa. –Meillä suositus M+S renkaissa on 0,2 baria korkeMoottorikelkkojen kiihdytyskisa kiinnosti » Auli Haapala » Haukipudas Haukiputaan Moottorikelkkailijat järjesti yhteistyössä Kelkkakuumeen kanssa epäviralliset moottorikelkkojen kiihdytyskilpailut Kelkkakuume DragRacen Haukiputaan Torpanmäellä lauantaina. Auringon paistaessa lämpötila nousee herkästi toiselle kymmenelle, yöllä voidaan notkahtaa saman verran pakkaselle. Esittelyssä oli myös uusia moottorikelkkamalleja. Tapahtuman järjestelyihin osallistui parikymmentä henkeä. Älä täytä lämpimässä tallissa, jos ajat kymmenien asteiden pakkasessa » Jarno Keskinen » Rantapohja Suuretkin vuorokausittaiset lämpötilanvaihtelut kuuluvat kevättalven säähän. Torpanmäki oli hyvä paikka siinä mielessä, etVuorossa veteraanikelkkojen lähtö. Useimmat rengasvalmistajat suosittelevatkin käyttämään talvirenkaissa hieman korkeampaa ilmanpainetta kuin kesärenkaissa. – Erittäin alhaisilla lämpötiloilla saattaa ilmaa karata renkaan jalka-osan ja vanteen välistä ajettaessa esimerkiksi jalkakäytävän reunaan jäykällä, pakkasen kovettamalla renkaalla. Kiihdytyskisoja on pidetty aiemminkin ja niitä voidaan järjestää myös jatkossa, sillä kiinnostusta tuntuu olevan ja kilpailut ovat yksi osa kerhon toimintaa. Numerolla 13 kilpaili Matti Moilanen, jolla alla SkiDoo Mach Z ja vierellä yksi kisan puuhamiehistä Kalle Klasila Ski-Doo Elanilla. Sakea lumisade ei haitannut kisaajia ja yleisöä, jota oli paikalla nelisen sataa, arvioi Mikko Kyröläinen Kelkkakuumeesta. Haukiputaan Moottorikelkkailijoiden puheenjohtaja Pertti Klasila on tyytyväinen kisatapahtumaan. 18 » Torstaina 29. Kilpailuluokat olivat alle ja yli 600 kuutioisille sekä ennen vuotta 2000 valmistetuille moottorikelkoille. M IK KO K Y RÖL Ä INEN. Tyhjältä näyttävät renkaat eivät kuitenkaan ole suoraa seurausta lämpötilan ja sitä myöden ilmanpaineen sahaamisesta keväällä. Lämpötila laskee, paine laskee Paine renkaassa laskee 0,1 baria aina kun lämpötila laskee 10 astetta. Kilpailumatka oli noin 150 metriä. Järjestyksen valvonnasta vastasi Pokart. Ikävä kyllä hyvin usein ajetaan liian alhaisilla paineilla.” Jos siis ilmanpaine on tarkistettu viimeksi talvirenkaita alle laitettaessa, ei ole ihme, että ilmanpaine ei enää kevättalvella ole aivan sitä mitä pitäisi. – Yleisesti uskoisin, että kyseessä on vain ihmisten huolimattomuus eli renkaiden ilmanpaineita ei vaan jakseta tarkastaa säännöllisin välein. Alle 600cc-luokassa nopeimmin kiihdytti Ville Rehu. Kilpailujohtajana toimi Juha Rasila. Rengas ei ole pullo, vaan sisäkerroskumi suotaa ajan myötä hieman ilmaa pois renkaan sisältä, Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri kertoo. Keväinen ilmiö ovat myös vähän tyhjiltä näyttävät auton renkaat. Onko ilmiöillä yhteys
Autoliiton jäsenille ja Plus-jäsenille ovat omat lisämaksuttomat palvelunumeronsa, jotka löytyvät jäsenkortista. Kun renkaassa on painetta hieman autonvalmistajan suositusta enemmän, on toleranssiakin olemassa laskevien lämpötilojen varalta. – Lupa kisan pitämiseen kaupungilta saatiin nopeasti ja yhteistyö viranomaisten kanssa sujui myös hyvin, kiittelee Klasila. Normaalioloissa tämä riittää ja lisäksi säännöllinen tarkastus noin kolmen viikon välein. On hyvä huomioida jo täyttövaiheessa, jos lämpötila kovasti poikkeaa täyttöpaikan ja ulkolämpötilan välillä. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. Kohtuullinen, ilman lämpötilan vaihtelun aiheuttama paineen muutos ei vielä vaikuta renkaan toimintaan. Mikäli vähän väliä on tarpeen siirtää jalkaa jarrupolkimelle, ajaa liian lähellä, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen neuvoo. Apua voi hälyttää paikalle Autoliiton yleisen tiepalvelun numerosta 0200 8080 (1,95 €/min + pvm tai mpm, jonotus on maksuton). – Ainoa negatiivinen piirre on renkaan mukavuuden lievä heikkeneminen, eli renkaan jousto on korkeammalla paineella vähäisempää. 19 » Torstaina 29. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. – Tärkeää on, että kelkkailijat ajavat luvallisilla alueilla, haluaa Klasila vielä muistuttaa. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. Älä täytä lämpimässä tallissa, jos ajat kymmenien asteiden pakkasessa ampi verrattuna kesärengaspainesuosituksiin. Renkaiden ilmanpainetta kannattaa seurata sekä talviettä kesäajossa noin kolmen viikon välein. J A RNO K E SK INEN. Runsasluminen talvi on ollut hyvä kelkkailijoille. Karkaako ilma renkaista lämpötilan sahatessa. Uria on ajettu tänäkin talvena Haukiputaan alueella Onkamon kautta Iihin, kertoo Klasila. Kovin alhaisilla paineilla ajaminen kuitenkin rasittaa rengasta, mikä saattaa aiheuttaa kestävyysongelmia. – Tapahtumalla voidaan kerätä varoja niin, että kerhon tamppari voi olla liikenteessä. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Operaation aikana Autoliiton yleisen tiepalvelun vapaaehtoiset tiepalvelumiehet ovat tehostetussa valmiudessa auttamaan pulaan joutuneita tienkäyttäjiä. TA PA NI H A A PA L A Operaatio Pajunkissa pääsiäisliikenteen turvana » Rantapohja Autoliiton yleisen tiepalvelun Operaatio Pajunkissa päivystää jälleen pääsiäisliikenteessä. Kun edessä on autoja silmänkantamattomiin, ei ohittelulla voita juuri aikaa – pikemminkin jonossa pomppiminen vain puurouttaa liikennettä entisestään. Kesärenkaissa kannattaa seurata autonvalmistajan painesuosituksia, talvirenkaisiin ilmaa voi laittaa vähän reilummin. Pajunkissa käynnistyy tänään kiirastorstaina ja jatkuu pääsiäismaanantaihin saakka. Moottorikelkkojen kiihdytyskisa kiinnosti tä siellä on sähköt ja parkkipaikat lähellä. Kelkat lähtövalmiina Torpanmäellä. – Hyvä nyrkkisääntö turvaväliksi on, että kun etäisyyden edellä ajavaan pystyy säätämään pelkän kaasupolkimen avulla, on turvaväliä riittävästi. Pertti Klasila toivoo lisää aktiiveja mukaan Haukiputaan Moottorikelkkailijoiden toimintaan. Yleisesti lievä ylipaine on parempi kokonaisuuden kannalta, sillä se pienentää renkaan vierintävastusta ja polttoaineen kulutusta, parantaa stabiliteettia ja ajokäytöstä pitävällä pinnalla sekä vähentää renkaan lämmönkehitystä parantaen renkaan kestävyyttä käytössä eli ajotulosta. Toimitus valitsee jutunpätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. Pääsiäisen viettoon mentäessä ja sieltä palattaessa liikenne jonoutuu paikoitellen pääväylillä. Ajamalla liikennevirran mukana tasaisella nopeudella ja ilman turhia ohituksia pääsee perille leppoisammin ja turvallisemmin. maaliskuuta 2018 » N:o 25 KATSASTUS HIIRONEN & KIIMINKI katsastusoulu.fi KATSASTUS TARJOUS sisältää mittaukset voimassa toistaiseksi 50€ sisältää mittaukset voimassa toistaiseksi KATSASTUSTARJOUS katsastusoulu.fi HIIRONEN & JÄÄLI (Henkilöja pakettiautot) AUTOILU JA LIIKENNE PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet
Muutoksen taustalla on heinäkuun alusta muuttuva taksilaki. – Nyt laajennetaan tuolloin aloitettua digitalisointia niin, että kaikki kyydit tulevat autoilijoille sähköisesti. Värinmuutoksen taksit tekevät kuluvan vuoden loppuun mennessä. Tällä turvataan se, että asiakas saa auton silloin kun hän sen tarvitsee. Kuivaniemeläinen taksiautoilija Matti Vääräkankangas kertoo, että Iin syrjäkylien taksien verkostoitumisen taustalla on heinäkuun taksilain muutokset. Iin taksiautot muuttuvat vuoden loppuun mennessä keltakattoisiksi. Suorat puhelinnumerot meille taksareille ovat tosin edelleen toiminnassa. Huhtikuun alusta alkaen taksi soitetaan niin Oijärvelle kuin Iin Haminaankin samasta puhelinnumerosta, ja paikalle tulee lähin vapaa taksi. Oulun eli myös Haukiputaan, Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin taksit sekä Kempeleen, Limingan ja Lumijoen taksit kuuluvat Oulun Aluetaksi Oy:öön. Tuolla rahalla varmistamme, että saamme jatkaa elinkeinotoimintaamme. Iin alueen taksiautoilijat ovat liittyneet Pohjanmaan Taksiin, joka on vuonna 1993 perustettu taksiyrittäjien omistama tilausvälitysyhtiö. Taksin voi tilata myös älypuhelimeen ladattavan Valopilkku-sovelluksen kautta. – Uuden lain myötä yksittäisillä syrjäkylän autoilla alkaa tulla ahtaat olot. Takseista tulee keltakattoisia Muutoksen myötä Iin taksiautot vaihtavat myös väriä. Olenkin sanonut taksiautoilijoille, että toimintaympäristön muutos edellyttää toiminnan kehittämistä. Muutoksesta on Vääräkankaan mukaan hyötyä etenkin syrjäkylän asukkaalle. Tämä tarkoittaa, että taksit tilataan koko Iin alueella Iin taksiaseman puhelinnumerosta 0200 81 000. Myös taksinkuljettajien asut yhdenmukaistuvat. Jos tarve tulee jouluaattona kello 00.00, niin auto tulee paikalle.” – Matti Vääräkangas T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO. – Auton ja vaatteiden muutos, eli brändäys ja ohjelmistojen laajentaminen maksaa noin 5000 euroa autoa kohti. Iin Taksi Oy:öön kuuluu 15 taksia, joista kolme on Kuivaniemellä, yksi Oijärvellä ja yksi Olhavassa. Matti Vääräkankaan auto menee teippaukseen heinäkuussa. maaliskuuta 2018 » N:o 25 AUTOILU JA LIIKENNE Iin taksit samasta numerosta Sivukylien taksit Iin taksiaseman kanssa samaan palveluun » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii/ Kuivaniemi Kuivaniemen, Oijärven, Olhavan ja Jakkukylän taksit siirtyvät huhtikuun alusta alkaen kokonaisvälitykseen. Kelan korvaamat taksit soitetaan edelleen puhelinnumerosta 0100 86 500. Nyt digitalisointimme laajeni kaikkiin kyyteihin, Vääräkangas sanoo. – Tällä turvataan se, että asiakas saa auton silloin kun hän sen tarvitsee. Jatkossa taksit ovat keltakattoisia, eli kelta-mustia tai kelta-valkoisia. Näinpä me syrjäkylän autot olemme verkostoituneet, kertoo Iin Taksiautoilijat ry:n puheenjohtaja Matti Vääräkangas. Kolmetoista vuotta taksiautoilijana toiminut Vääräkangas toteaa, että nyt tehtävä muutos on suurin sitten 2011 tapahtuneen Kela-taksien sähköistymisen. 20 » Torstaina 29. Mikäli emme tee yhteistyötä, olemme hyvin heikossa asemassa kilpailemassa asiakkaista. Jos tarve tulee jouluaattona kello 00.00, niin auto tulee paikalle. Iin taksit halusivat tehdä muutokset jo nyt, että kaikki on valmista taksitoiminnan vapautuessa heinäkuussa. – Kelan korvaamat taksikyytimme on jo aiemmin tilattu sitä kautta. Pohjanmaan Taksiin kuuluu parinkymmenen kunnan taksiyrittäjät
21 » Torstaina 29. pääsiäispäivänä 1.4. 044 7997 600 (0,13 /kpl) OXI 99. ja 2.pääsiäispäivänä 2.4. maaliskuuta 2018 » N:o 25 KEVÄTSIIVOUKSIIN OJAN RAUDASTA PALVELEMME: ARKENA 7-19 LAUANTAINA 9-16 SUNNUNTAINA 12-16 Suljettu pitkäperjantaina 30.3. Tapsitie 5, Oulu, p
vahinkoja,?mutta?palo?ei?levinnyt?viereiseen?omakotitaloon.?Palossa?ei?tullut?henkilövahinkoja.. maaliskuuta 2018 » N:o 25 Katso ja koe -näyttely tuo katsojansa eteen ilon ja onnen lähteitä, jotka eivät ole kulutuskeskeisiä. Autotalliin?tuli?merkittäviä. –?Koemme?tällaiselle?syviä?ulottuvuuksia?luotaavalle?taiteelle?olevan?tarvetta,. omin?tavoin. Kiimingin?Syke-talolla?Galleria?Oskari?Jauhiaisella?on. saakka. Paikalla?oli?useita?pelastustoimen?yksiköitä?Iistä?ja. Oulusta.. Janne Erkkilän ja. kosmetiikalla,?pornografialla,?life?coaching?-kursseilla,. Galleria Jauhiaisessa Katso ja koe –näyttely » » Rantapohja » » Kiiminki . älypuhelimilla,?peleillä,?somella?ja?muilla?sijaistoiminnoilla?sekä?henkisillä?proteeseilla,?he?kertovat. Linnea Lindholmin näyttely. Näyttely on esillä 7.4. 14.3.–7.4.?nähtävillä. Autotallissa»paloi » » Rantapohja » » Ii Autotallissa?syttyi?tulipalo. Tekijät?kertovat,?että?Katso?ja?koe?on?maalausten?sarja,?jonka?yhdistävänä?teemana?toimii?luonnon?mystiikka?ja?voima,?jonka?haltioitsevuutta?tulkitsemme. Iin?Karhusaarenkujalla?tiistai-iltana?kuuden?aikoihin.. 22 » Torstaina 29. koska?länsimaisessa?yhteiskunnassamme?ihmisiä?riivaa?henkinen?tyhjiö,?jota?pyritään?täyttämään?kalliilla
– Harjoittelu aloitetaan aina ampumalla kohdistus pahviseen harjoittelutauluun. Nyt Eemelin harrastuksen myötä olen vetämässä OHS:n harjoituksia aina välillä, Kaija kertoo. Minä olen ampumavalmentaja ja hoidan penkkatyöskentelyn. Parasta lajissa on ammunta, 12-vuotias Eemeli tuumaa. Ampumatyöskentely on nuorella miehellä sujuvaa. Hiihto oli yksin sen verran tylsää, että piti keksiä vähän muutakin siihen. Tuuli on joka kerta erilainen. Eikä tule mieleen heti, että on tämä kylmää hommaa. Eemelin vanhemmat Kaija Kuiri ja Tomi Kuiri ovat tärkeä osa harrastusta ja huoltotiimiä. Voi olla, että kilpailun aikanakin pitää siirtää tähtäintä, jos tuuli tai joku muu olosuhde muuttuu. Kuirit toivovat lisää harrastajia ampumahiihdon pariin. Eemelin mielestä Sankivaarassa on mukava ampua ja hiihtää. Eemelin idoli on Kaisa Mäkäräinen, jonka kanssa hän on päässyt joskus juttelemaankin. Pisin matka on 4 kilometriä hiihtoa, reipas Eemeli toteaa. Eemeli johtaa M13-sarjaa Lapua Junior Cupissa, jossa kilpailuja on eri puolilla Suomea. Eemelillä on ase odottamassa ampumapaikalla kilometrin hiihto-osuuksien jälkeen, sillä nuoret eivät vielä kanna asetta mukanaan hiihdon aikana. – Meillä on vielä pelkkä makuuammunta. – Joskus tehdään niin, että Tomi soittaa minulle tuonne ladun varteen ja minä sitten huudan tiedon Eemelille, Kaija lisää. Lahjakkaalta Eemeliltä sujuvat monet muutkin urheilulajit, mutta ampumahiihdosta on tullut hänen suosikkinsa. Kuirin perheen muutkin lapset, Emilia ja Elmeri, ovat kokeilleet ampumahiihtoa, mutta vanhemmat eivät. Ensi vuonna hän toivoo pääsevänsä Kastellin kouluun urheiluluokalle. Kiikarilla katsotaan, mihin kohtaan taulussa osuu. Isä Tomi Kuiri hoitaa penkkatyöskentelyn ja ampumavalmennuksen. Eemeli Kuirin ammunta on rutinoitunutta ja sujuvaa. Hiihto oli yksin sen verran tylsää, että piti keksiä vähän muutakin siihen. – Ampumahiihto kannattaa aloittaa kesällä. Eemeli Kuiri tähtää olympiavoittajaksi » Pirjo Holappa » Kiiminki Kiiminkiläinen ampumahiihtäjä Eemeli Kuiri on ikäluokkansa Suomen kärkeä. Sen mukaan siirretään tähtäintä. – Kohta kolme vuotta olen harrastanut ampumahiihtoa. Jos edellinen ammunta on ollut jossain rajalla, sattuuko vai ei tauluun, niin sittenkin siirretään. Ammuntapenkalla Tomiisällä on tärkeä tehtävä katsoa kiikareilla, mihin kohtaan luodit taulussa osuvat. Taulun osuma-alue on makuutauluissa ainoastaan 4,5 senttiä, joten tarkkana pitää olla, jotta taulu kaatuu. Eemeli on nyt kuudennella luokalla, ja hän käy koulua Hiukkavaarassa Jokirannan koulun sisäilmaongelmien vuoksi. Täältä ei saa huutaa, vaan se tieto pitää saada ennen ammuntaa urheilijalle, eli pitää mennä pois tästä ampumapenkalta huutamaan se, Tomi kertoo. Pääsiäisenä Kuirin perhe suuntaa Kontiolahdelle ampumahiihdon yleisten ja nuorten sarjojen SM-kisoihin, joissa vuorossa on Eemelillä pikamatka ja viesti. Tämä on mahtava laji. Tätä on jännä seurata, ja matkalla voi sattua, mitä vain, Kaija toteaa. – Meillä on hyvin jaettu huoltohommat. Kaija hoitaa sukset ja voitelut, Tomi kertoo ja toteaa, ettei huoltojoukoissa ole monta naista, joka huoltaisi sukset. – Kun on lämmintä, niin oppii paremmin aseen käsittelyä ja rutiini tulee helpommin. Hän hiljentää hiihtovauhtia vähän ennen ammuntapaikalle tuloa, jotta ammunta olisi vähän helpompaa matalammalla sykkeellä. M13-sarjassa ammutaan ainoastaan makuultaan, eikä asetta kanneta vielä mukana. Talvella on kuitenkin kylmää, niin kylmän aseen käsittely on hankalampaa, Tomi vinkkaa. Parasta lajissa on ammunta.” – Eemeli Kuiri P IRJO HOL A P PA. – Elmeri käy joskus harjoittelemassa ampumahiihtoa, mutta hän ei halua kilpailla. Ammuntaja hiihtotreenejä on yleensä neljä kertaa viikossa. Kiiminkiläinen Eemeli Kuiri on ampumahiihdossa M13-sarjan Suomen kärkeä. Oulun Hiihtoseuralla on yleisiä harjoituksia, joista löytyy tietoa ja ohjeita seuran sivulta. 23 » Torstaina 29. – Nuorempana olen yleisurheillut ja jonkun verran hiihtänyt, mutta minulla ei ole kilpahiihtotaustaa. Kiiminkiläinen haluaa isona ampumahiihdon olympiavoittajaksi. Alkutalvesta Eemeli nappasi SM-kultaa M13sarjan yhteislähtökisassa ja SM-hopeaa normaalimatkalla nuorten ampumahiihdon Suomen mestaruuskilpailuissa Lahdessa. Sanotaan, että ota vaikka napsuja kaksi oikealle tai vasemmalle. Ensimmäisellä luokalla oleva Emilia käy harjoituksissa, ja hän haluaisi kilpailla, mutta hän on niin pikkuinen ja ase on niin iso, niin se ei vielä oikein onnistu, Kaija naurahtaa. maaliskuuta 2018 » N:o 25 URHEILU » Eemeli Kuirin ampumahiihtoharrastuksessa vanhempien tuki on tärkeää. – Olen ampunut haulikkopuolella trapia nuorempana, mutta ampumahiihtoa en ole harrastanut, Tomi kertoo. Siellä on toiveissa nähdä kaikki Suomen ampumahiihtomaajoukkueen tähdet. Äiti Kaija Kuiri hoitaa sukset ja niiden voitelun. Oulun Hiihtoseuraa edustava nuori urheilija on ollut koko kauden loistavassa kunnossa. Kotona Kiimingissä Kimmokkeen viereiset ladut ovat tulleet myös hyvin tutuiksi. Eemeli kertoo, että ammunnassa menee alle 40 sekuntia
M70 10 km: 1) Kauko Meriläinen OlsHe 53.17. P7: 1) Viljami Tuunainen. ja Marjo Vesala Ouläu 49.36. Kaapo Herva hiihti 3-vuotiaiden sarjassa. tulvauoman kunnostuksen rahoitus. Pöpperöinen alusta vaatii nopeamman kosketuksen kuin pitävä. Keli ei suosinut ennätyksiä testijuoksussa » Rantapohja » Ii Moni juoksija päivitteli huonoa aikaansa Iin Yrityksen testijuoksusarjan kuudennen osakilpailun jälkeen. M45 10 km: 1) Tatu Korhonen LNM 39.57, 2) Teuvo Kuusela Kemi 43.15. maaliskuuta 2018 » N:o 25 URHEILU » Aleksi Karppinen ja Markku Nikkanen kävivät hyvän kisan testijuoksussa. Kellon Jakokunnan kokous alkaa klo 10.00 ja muut kokoukset välittömästi edellisten päätyttyä. Nikkaselle antoi kelpo vastuksen muutaman vuoden takainen hiihtosuunnistuksen nuorten maailmanmestari, mutta kesäsuunnistukseen nykyisin satsaava Aleksi Karppinen jääden voittajasta vain kaksitoista sekuntia. Tervetuloa. Tervetuloa! karjalankylän kalaveden osakaskunnan sääntömääräinen vuosikokous Yli-Iin kirjastotalon kahviossa pe 13.4. klo 17.30. Kärkikaksikon takana kisasivat iiläiset kilpakumppanit Heikki Tiiro ja Kyösti Kujala kolmannesta sijasta. M50 10 km: 1) Hannu Laurila ONMKYU 41.29, 2) Tuomas Kauppila OYUS 43.41, 3) Taisto Latvalehto LNM 43.47, 4) Pekka Kuokkanen IiY 44.24, 5) Juha Kähkölä KeMaKi 44.31, 6) Vesa Savolainen HauHe 51.21. P11: 1) Arttu Kallio 2) Atle Tolonen . Ehdotettu maksuunpanoluettelo nähtävänä toimitsijamiehen luona osoitteessa Kaikkolantie 111 ajalla 3.4.2018 – 19.5.2018. M60 10 km: 1) Pertti Lapinkangas Oulu 44.26, 2) Aulis Kaasinen ONMKYU 45.41. huhtikuuta 2018 klo 17.00 alkaen. Miehet 5 km: 1) Kari Backman IiY 25.14. Tuloksia, P 2 vuotta: 1) Patrik Kalvio 2) Hermanni Sipola. Lapset ladulla » Rantapohja » Kuivaniemi Kuivaniemen Yrittäjät ry järjesti lapsille hiihdot aseman urheilukentällä perjantai-iltana 16.3. Juoksu ei niin sanotusti kulkenut. Lämpimästi tervetuloa! Heikinmatti-kaikkola Yksityistie tiekuNNAN kokous pidetään huoltoasema Nelosparkissa Kuivaniemellä torstaina 19. kakkukahvit sekä PPY:n terveiset ja ajankohtaiset asiat: Marjo Kolehmainen, PPY:n tj. Pienessä pakkassäässä järjestettyihin iltakisoihin osallistui 39 hiihtäjää. P9: 1) Lauri Kallio 2) Panu Holland. Esillä sääntömääräiset asiat. T9: 1) Janika Pakanen 2) Ella Karén 3) Jenni Viinamäki. Suunnistaja osasi askeltaa lumikelissä paremmin kuin ratajuoksija. Pöytäkirjat nähtävillä toimitsijamiehen luona 14 vrk ajan kokouksen jälkeen. Loppuaika painui kuitenkin lähelle 35:ttä minuuttia ja oli yli kaksi ja puoli minuuttia helmikuuta hitaampi. huhtikuuta 2018 klo 17.00 alkaen. Tervetuloa joukolla mukaan. Johtokunta siikaputaan asukasyhdistys ry vuosikokous Aika: 19.4.2018 ko 18.00 Paikka: Lampila Oy kokoushuone Revontie 2, II kerros Vuosikokousasiat ja mm. N45 10 km: 1) Mari Sipola Kemi 57.53. Johtokunta kokoontuu klo 17.00. T5: 1) Viivi Kumpulainen 2) Alina Sipola 3) Kerttu Hiltunen 4) Netta Haarala 5) Neea Haarala 6) Hilla Väätäjä. Testijuoksun kuukausiennätyksiä marraskuusta helmikuuhun korjaillut Markku Nikkanen luuli painelevansa alle 32 minuutin vauhtia, kun ei seurannut kilometriaikojaan, vaan tuntemustaan. N60 10 km: 1) Ritva Ylisiurua OPNMKYU/kkm 1.01.39. M55 10 m: 1) Arto Hand Iisu 54.33. T4: 1) Peppi Ruonala. T6: 1) Noora Kallio 2) Venla Ruonala 3) Isabella Kortesalmi. N50 10 km: 1) Irmeli Suorssa KuivA 46.07, 2) Kati Kuivalainen Ii 52.45. M75 10 km: 1) Paavo Takalahti KeMaKi 1.14.23. T10: 1) Laura Kehus. Sen sijaan pureva lunta lennättävä tuuli ja ennen kaikkea luminen alusta, jossa joka askel suti huomaamatta, olivat ratkaisevat esteet kuukausiennätyksestä jäämiselle. Tarjolla PPY:n 80 v. 24 » Torstaina 29. T7: 1) Salla Karén 2) Enni Sipola. Hoitokunnat keskustan Jakkukylän paikallisyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous to 5.4.2018 Jakun koululla klo 19.00 alkaen. N55 10 km: 1) Kariina Kauppinen ONMKYU/kkm 49.21, 2) Satu Siika-aho OlsHe 51.33. klo 18.00 Best Western Hotel Samantassa (Välitie 1, Haukipudas). Tuloksia Miehet 10 km: 1) Markku Nikkanen Team Oksitosiinip 34.58, 2) Aleksi Karppinen LaiVe 35.10, 3) Heikki Tiiro IiY 38.45, 4) Kyösti Kujala Ii 39.53, 5) Janne Eskelinen Oulu 40.27, 6) Juho Hiltunen Oulu 44.23, 7) Miika Vaara Hikiset 47.28, 8) Teemu Karen Hikiset 47.39. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. P5: 1) Daniel Kalvio. päivänä huhtikuuta 2018. Kilpailijoiden ikäjakauma oli 2–2 vuotta. Tottahan se oli, kun vertaa aikoja helmikuun pakkasjuoksuun. Naiset 10 km: 1) Minna Patanen SalSa 46.11, 2) Tanja Yliasirniö HauHe 49.36. Kokouksissa käsitellään yksityistielain 64§ mukaiset asiat. taipaleensuon metsätie tiekuNNAN kokous pidetään huoltoasema Nelosparkissa Kuivaniemellä tiistaina 17. M40 10 km: 1) Marko Mattila VKV 40.25, 2) Tuomas Ronkainen KoskRi 41.39, 3) Teemu Kangasharju ONMKYU 44.04, 4) Mikko Tykkyläinen Oulu 44.35, 5) Simo Tammela HauHe 57.59. Klo 18.30 esillä sääntömääräiset asiat. vääräputaan yksityistien kokous su 15.4.2018 klo 13.00 Kortteentie 52. Naiset 5 km: 1) Mervi Perkkiö ONMKYU 24.49, 2) Saana Backman IiY 25.52, 3) Suvi Lämsä Team Oksitosiini 27.57, 4) Lotta sankelo Oulu 29.52. M65 10 km: 1) Markku Hänninen KeMaKi 47.01, 2) Pekka Kuivalainen Ii 53.05, 3) Kuisma Suopela TerTe 59.06. Hoitokunta tannilan maaja kotitalousseura ry:n sääntömääräinen vuosikokous Ylitannilan toimitalolla su 8.4.2018 klo 18.00. Naisten nopein oli jälleen Irmeli Suorsa niukasti ennen Minna Patasta. A RJ A HONK A M A A Kokouksia Jokikylän Jokimutkan viemäriosuuskunnan sääntömääräinen vuosikokous pidetään keskiviikkona 18.4.2018, klo 19.00, Jokelan kylätalolla, Pyhtisenmutka 7. Kokouksen pöytäkirjat ovat nähtävillä Kellon TB-huoltamo Isohookanalla 21.4.–5.5.2018. T12: 1) Milja Tuunainen 2) Aada Kehus. Lisäksi ilmoitusluontoisesti esitellään talousarvio vuosille 2018–2019 sekä muutos sähköhyvitysten maksussa. P3: 1) Otto Ravaska 2) Kalle Kehus 3) Kaapo Herva. Käsitellään sääntömääräiset asiat. T11: 1) Anni Karén. Tervetuloa! Hallitus kellon Jakokunnan, kellonmeren jakokunnan ja kellon kalastuskunnan vuosikokoukset Pidetään Kellon Nuorisoseuralla lauantaina 14. Pronssin otti hyväkuntoinen Tiiro. tiehoitokunnat. Markku Nikkanen analysoi kilpailun jälkeen juoksuaan niin, että kuuden asteen pakkanen ei haitannut menoa niinkään. P6: 1) Arttu Kehus 2) Nuutti Piirainen. P12: 1) Luukas Klasila 2) Juho Rousu. P4: 1) Peetu Kosamo. Sääntömääräisten asioiden lisäksi: Kellon Jakokunnan kokouksessa päätetään: Kellon jakokunnan 564-876-3-2 yhdistämisestä järjestäytymättömiin osakaskuntiin 564-401-876-1, 564-401876-19, 564-401-876-20, 564-876-3-0, 564-401-878 -9 ja 564-401-878-175 Määräalan myymisestä Leton alueelta (vedenpuhdistamo) Oulun kaupungille Määräalan vuokraamisesta Leton alueelta Kellon Teräsvene Ky:lle Kellon kalastuskunnan kokouksessa päätetään vapautuneiden rysäpaikkojen vuokraamisesta. T3: 1) Anna Pakanen. Tervetuloa! Johtokunta Jäsenille: suomi-venäjä-seuran PuRkAMiskokous Jatulin takkahuoneessa ti 10.4.2018 alkaen klo 17.00 Johtokunta Haukiputaan Yrittäjien sääntömääräinen kevÄtkokous Ke 18.4. T8: 1) Venla Kumpulainen 2) Saara Kehus 3) Kreetta Vääräkangas. N40 10 km: 1) Kirsi Kivelä LNM 46.46
Katso laaja mallisto netistä. 67 ja 30 m 2 esim. Aiheena mielen hyvinvointi ja kuinka mindfulness toimii arjessa. Kotimainen tuote. toimistoksi. maaliskuuta 2018 » N:o 25 HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. yksityisille ja perheille osoitetuille omakotitonteille tarjousten perusteella myytäville Kivikkokankaalle, Hiukkavaaran Vaskikankaalle, Ritaharjuun, Kellon Letonrantaan ja Oulunsalon Niemenrantaan, 31 kpl . 044 703 2612, 050 574 9337 Oulun kaupungin tonttitarjonta on esillä Rakentajamessuilla Ouluhallissa 20.–22.4.2018 osastolla 53-54. Päävoittona 120€ osto kortti. 040 568 6302 OK-TALO 8-henkiselle perheelle, mielell. Sarjat: yleinen ja perhesarja. 040 820 7076. Ota rohkeasti yhteyttä. 045 109 3212 Huveja BINGO Ylikiimingin asukastuvalla sunnuntaisin alkaen klo 15 irtolehdellä. TERVETULOA! Järj. Mahdollisuus myös ostaa yrttejä ja tuotteita. 25 » Torstaina 29. asukasyhdistys SIuruAN TYöväeNTALO TANSSIT pitkäperjantaina 30.3.2018 klo 21.00-01.00. Palkintoina ostokortteja, kahvia yms. Eräp. Kaikki lämpimästi tervetuloa! Vuokrattavana HYväT TOIMITILAT Haukiputaan keskustassa. 040 828 8078 www.ouka.fi Haettavana tontteja Oulun kaupungista Haku alkaa 29.3.2018 ja sähköiset hakemukset tulee jättää 26.4.2018 klo 16.00 mennessä. www.rantapohja.fi Torikauppiaat KuuSAMON MuIKKuA TI 3.4. Puh. Puh. ammattirakentajien asuntotonteista puh. Iin tori klo 12.45-13.45 puh. 040 575 8082, 044 703 2367 . OPKK P. 040 822 9274. Viim. Vieraana yrttiasiantuntija Kati Haipus Osuuskunta Yrttiajasta. 5€/kg l. 045-1225531 Halutaan ostaa OMAKOTITALO/-TONTTI Haukiputaalta. Soittaa TANSSIYHTYE SELENA Tervetuloa! Lippu 10 euroa, käteismaksu. Lisäksi aiheena ovat yrtit ruuanvalmistuksessa ja hyvinvoinnin tukena. Varaa 2018 toimitusaika ajoissa! Hirsiladot, pihavajat, venevajat, autotallit 45mm hirrestä. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Ilmoituksia www.perinneladot. TANSSIT WALOLLA Ketjutie OULU SUNNUNTAINA 1.4.2018 klo 13-16 MERJA JUUTINEN ja YÖTUURI-yhtye. Ylikiiminki, S-market piha klo 9-10 l. Kiimingin tori klo 10.30-11 l. Haukiputaan tori klo 11.30-12 l. Johtokunta AA,VT kaupanvahvistaja Ravintolat Myytävänä Pohjois-Iissä 4,7 ha MeTSäPALSTA Puh. Toteuttajia haetaan . Saarenmaan kylpylämatka 12.-19.5.2018. Lisätied. Matka maksetaan Iin Eläkeläiset ry:n tilille FI57 5350 0220 0074 42. Puh. Yli-Olhavan metsästysyhdistys r.y:n PILKKIKILPAILu 7.4.2018 klo 10.00 Merihelmen edessä. Lisätietoja www.ouka.fi/tontit sekä . Kaikki huomioidaan. Hinta 556€/hlö, puolihoidolla matkoineen. Puh. klo 18.45 alkaen. 050 463 3342. 040 567 1497. omakotitonteista puh. Kaarinalta p. Oviarpa 8€, pannarikahvit 2€ Tervetuloa tanssimaan! Seuratoimintaa n Oulun seudun omaishoitajat ry:n Ommaiskahvila Yli-Iin hyvinvointipisteellä torstaina 5.4 klo 10–12. Tiloja tarpeesi mukaan n. kesäkuun alusta. Kahvitarjoilu! n Iin eläkeläiset ry. Haukiputaan keskustan tuntumasta. 5.4.2018. BINGO NuOrITTALLA perjantaina 30.3. Jäsentenvälinen. Haapala puh. ammattirakentajien asuntotonteille Haukiputaan Holma-Haapajärvelle, Kelloon, Kiiminkiin, Metsokankaalle, Oulunsalon Niemenrantaan, Oulunsaloon, Ritaharjuun, Ranta-Toppilaan, Hiukkavaaran Soittajanja Vaskikankaalle sekä Talvikankaalle, 25 kpl Oulun kaupungin luovutettavat tontit ovat nähtävillä ja haettavissa Oulun seudun karttapalvelussa Karttatiellä osoitteessa: http://kartta.ouka.fi. Halutaan vuokrata Pohjois-Pohjanmaan alueelta MAATILA/TALO jossa iso talli tai navetta
– Pelasin sählyä ja koripalloa. Kaikille paitsi hiihtäjille kävely oli pakollinen. Myös ruokapaikkoja toivottiin: McDonald`s ja Hesburger saivat eniten kannatusta. Ke: ohrainen broilerikeitto, kasviskeitto, lanttu, juusto. Pe: Suomi 100 vuotta: rössipottu/ kesäkeitto/ uunilohi/ jauheliha-kaalipata/ karjalanpaisti. To: kalapala, kasvispihvi, perunasose, amerikansalaatti, kurkku, tomaatti. To: juustoinen lohipastavuoka, kasvispastavuoka, punajuurisalaatti. MITÄ SYÖDÄÄN. Päivän lopulla kävin syömässä Pärjänkievarilla kanakorin. Vaihtoehtoina oli mennä laskettelemaan Isolle-Syötteelle tai jäädä koululle. Seitsemäsluokkalaiset toivoivat eniten uusia ruokapaikkoja, kuten McDonald`s, Starbucks ja Taco Bell. Ke: jauhelihatortillat, riisi, valkosipulikastike, kasvistortillat. Toiveena olisi myös nuorille oma oleskelupaikka ja jäätelökioski kesäksi. Lisää kauppoja myös toivottiin. Oli ihan kivaa. Salibandyn pelaajat kertoivat: – Kävelin, pelasin ja söin. Oli hyvä meno ja mukavaa. Yhdeksäsluokkalaiset haluaisivat bussilinjoja Jokikylästä Haukiputaan kautta keskustaan, jotka kulkisivat myös viikonloppuisin. Oli ihan kivaa. Sivun kirjoitukset ovat syntyneet osana Rantapohjan ja alueen yläkoulujen mediayhteistyötä, jonka juttuja julkaistaan Rantsikassa sekä Rantapohjan netissä viikoittain Julkaisemme nuorten mediayhteistyön parissa syntyneitä mielipidekirjoituksia Rantsikassa, mielipidesivulla sekä Ranta pohjan nettisivuilla mielipiteet-kategorian alla osoitteessa www.rantapohja.fi. Ensimmäisenä laskettelijat kertovat päivästään: – Oltais voitu mennä jonnekki muualle kuin Syötteelle. Kävelijä kertoi meille lenkistään: – Kävelin Lidlin, Coren ja Länsituulenkoulun takaa. V: MERENPINNAN TASOLLA KANANMUNAN KIEHUMINEN VIE 3 4 MINUUTTIA, MUTTA YLI 20 MINUUTTIA MOUNT EVERESTIN KORKEUDELLA! KIEHU JO! APOLLON ASTRONAUTIT HARJOITTELIVAT ISLANNISSA, KOSKA SE MUISTUTTI KUUN GEOLOGISTA YMPÄRISTÖÄ! 12/3/17 319 Mitä mieltä alueen nuoriso on ajankohtaisista asioista. Pe: jauhelihakastike ja pasta, juures-papukastike ja perunat, ameri-meloni-jäävuorisalaatti. To: hernekeitto, juusto, pannukakku, hedelmäpala, kasvis-hernekeitto. maaliskuuta 2018 » N:o 25 LASSI JA LEEVI » Rantsikka»on»nuorten»areena.»Kiitä»tai»hauku,»vikise»tai»vaadi.»Lähetä»juttuvinkki,»mielipidekirjoitus»vai»vaikka»piirros»sähköpostilla osoitteeseen»toimitus@rantapohja.fi»tai»kirjeessä»osoitteeseen»Rantapohjan»toimitus,»Rantsikka,»PL»15,»90831»Haukipudas. Luistelija kertoo: – Pelasin jääpalloa. Viikko»51 Haukipudas Ylikiiminki Yli-Ii Ti: paneroitu kalkkunapihvi, Juurespihvi, peruna tai perunasose, currykastike, kaalisalaatti. Toiveena oli myös junalinja Haukiputaalta Ouluun. Sulkapalloilijan ajatuksia päivästä: – Sai valita parin ja sen jälkee pelattii sulkapalloa. Ke: nakki-/makkarakeitto, tuorejuustoviipale, appelsiini/tuorepala, ruislimppuviipale. Meidän mielestämme Haukiputaalle kaivattaisiin lisää ruokapaikkoja, bussilinjoja ja nuorille lisää oleskelupaikkoja. Toiseksi eniten he toivoivat puistoja ja lisää liikuntamahdollisuuksia. Kahdeksasluokkalaisten haluaisivat Haukiputaalle Hesburgerin tai McDonald´sin. Jääli,» Laivakangas,» Kiiminkijoki Ma: tomaattinen possupata, papu-kasvispata, riisi, kaali, kesäkurpitsa, persikka. Matka oli liian pitkä, alkoi sattumaan jalkoihin. 26 » » Noora Hiivala » » Hanna Jussila » » Jenna Jämsä » » Haukipudas Haukiputaan koululla järjestettiin liikuntapäivä 15.3. Kaija-ope tyylinäyte Syötteen rinteesä. Lähdimme pois neljän aikaan. RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » » Torstaina 29. SOF I A L A P PA L A INEN JUL I A PÄ K K IL Ä PAUL A NUR M OS. KIINASSA JA KOREASSA VOI JUODA VIINIÄ JOHON ON UPOTETTU VAUVAHIIRIÄ! NEW JERSEYLÄINEN JIMMIE SMITH HUOMASI, ETTÄ HÄN ON VOITTANUT 24 MILJOONAA TAALAA VANHALLA LOTTOKUPONGILLA, JOKA OLISI VANHENTUNUT KAHDESSA PÄIVÄSSÄ! K: KUMPI KIEHUU NOPEAMMIN: KANANMUNA MERENPINNAN TASOLLA VAI MOUNT EVERESTILLÄ. -> mielipiteet -> nuoret Nuoret toivovat lisää tiloja ja kulkuyhteyksiä. Ti: falafel-kasvispihvit, perunasose, kaali, kurkku, paprika. Tällä hetkellä Haukiputaalla ei ole nuorille tarkoitettuja paikkoja paitsi Haukiputaan Nuorisotila, joka ei ole viikonloppuisin auki. To: uunikala/ seilorinturska, perunasose, punajuuri-kiinankaali-porkkanasalaatti. – Laskettelin puuterilumimetsässä ja sitte mun sukset tökkäs johonkin ja lensin takaraivo edellä puuhun ,ja kaikki lumet tuli päälle. Aurinkoinen»ja» vauhdikas»liikuntapäivä Nuoret»tarvitsevat» oleskelutilaa » » Noora Hiivala » » Hanna Jussila » » Haukipudas Kävimme kyselemässä Haukiputaan koulussa jokaiselta luokka-asteelta mitä he haluaisivat Haukiputaalle. Sää oli hyvä ja paistoi aurinko. Toivottiin myös kauppakeskusta ja Jatulin saliin uusi lattia. Koululla vaihtoehtoina oli luistelu, hiihto, miekkailu, kuntosali, sulkapallo, uinti, salibandy ja kävely. Pe: broilerikastike, thai-kasviscurr, täysjyväriisi, kaalisalaatti. Ke: lihakeitto, tofu-kasviskeitto, paprikasuikale, marjapiristys. Ti: tonnikalalasagnette, porkkanaraaste, kikherne-kasviscurry. Eka tilannekuva Iso-Syötteen päivästä. Haastattelimme laskettelijoita, sählyn pelaajia, yhtä luistelijaa, kävelijää sekä sulkapalloilijaa. Pe: lindströminpihvi, kermakastike, perunat, kaali-kesäkurpitsa-meloni, juurespihvi. okiranta,» Kiimingin» lukio,» Tirinkylä,» Alakylä,» Ylikylä,»Huttukylä Ma: uunimakkara, perunasose, kukkakaali-kurkku-ananas, soijanakki. Haukiputaalle tarvittaisiin myös bussilinjoja esimerkiksi Ritaharjuun ja Kiiminkiin, ja myös lisää bussilinjoja Oulun keskustaan
osoitteessa www. klo 22.00. klo 18 Ylikiimingin kirkko. Kolehti: Koulutuksen mahdollistamiseen ja tukemiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. klo 12 Kellon srk-kodissa, Jokikylä: seurat ma 2.4. Suntio Hautajoki Riitta. klo 13 Montinsalissa, mukana Arja Savuoja. klo 13-14.30 Jäälin kappelin nuorisotilassa. – 1.5. KIIMINKI Kiirastorstain messu to 29.3. 27 » Torstaina 29. klo 11.30 Jäälin kappelilla. Toimittaa Joonas Vapaavuori, kanttori Leo Rahko. Toimittaa Joonas Vapaavuori, avustaa Olavi Isokoski, kanttori Leo Rahko. Iin Rauhanyhdistys Pit k äper janta in seurat pe 30.3. klo 11 vanhustentalon kerhohuoneessa. Pyhäpäivän aihe: Jeesus haudassa. Kyytipyynnöt diakoniatoimistoon ma klo 9-11 p. Tied. Kolehti: Vienan-Karjalan työn tukemiseen Venäjällä, Inkerin kirkko. klo 12 ja klo 18.30 ry:llä. Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä puh. klo 12 Juho Hyryllä. Matka maailman ympäri -varhaisnuorten kerho Ma 2.4.2018 17:30 Kerhohuone. Päiväkerho to 5.4. Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi tai omaisesi luona. klo 13 srkkeskuksessa, Kello: pitkäperjantain lauluseurat pe 30.3. ja suljettu 12.4. klo 17:30 päiväkerho ry:llä. ja ti 10.4. Tervetuloa! Ajanvaraus diakoniatyöntekijälle ma-pe 09:00 10:00 Diakonissa Sanna Karppinen p. klo 12 ja 17 ry:llä, eläkepiiri ti 10.4. Sanajumalanpalvelus pe 30.3. klo 19 Kuivaniemen kirkossa. Kiimingin seurakuntakeskuksessa (Kirkonniementie 6) klo 15(-17) niin kauan kuin tavaraa riittää. Oulun seudun lausujat esittävät runoja aiheesta Isänmaamme Suomi ja Sofia Lahti laulaa. Jakkukylän Rauhanyhdistys Su 1.4. Koistinaholla, su 1.4 klo 13.00 pääsiäisseurat ry:llä, Petri Satomaa, Paavo Tahkola ja klo 15.30 seurat Päivölässä, Petri Satomaa, ti 3.4 klo 18.00 päiväkerho ry:llä. Pyhäpäivä: Hiljainen lauantai. Oijärven seurakuntakerho ma 9.4. Perhemessussa kuunnellaan, katsellaan, maistellaan, ihmetellään ja iloitaan yhdessä. maaliskuuta 2018 » N:o 25 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Kiirastorstain messu to 29.3. Solu Ti 3.4.2018 15:00 Kerhohuone. klo 18. Sanajumalanpalvelus Pe 30.3.2018 10:00 Iin kirkko. Radiointi Radio Dei. klo 17 lauluseurat ry:llä. klo 10 srk-keskuksessa Pääsiäisilon perhekirkko. Naisten iltapäivä tiistaisin klo 14 Wirkkulassa. klo 10 varhaiskasvatuksen tiloissa. Kirkkoherranvirasto avoinna kiirastorstaina 29.3. klo 13 srkkeskuksessa ja to 5.4. Aloitamme ruokailulla Jäälin kappelilla, jonka jälkeen siirrymme Jäälin Majalle mukavan ohjelman pariin. Ajanvaraus taloudellisen avun hakemiseksi, p. klo 11 vanhustentalon kerhohuoneessa. YLI-II Kiirastorstaina 29.3. Kahvitarjoilu ja arpajaiset. Raamattuluokka to 5.4. Messu ma 2.4. klo 14 mennessä 040 579 3247. klo 12 ja 18 Pääsiäisseurat ry:llä. klo 13 ry:llä, Hannu O Kinnunen, Hannu Ojalehto. Diakoniatoimistoon voi tulla myös käymään. klo 17.30 – 19 Iin seurakuntatalolla, seurakuntasalissa. klo 18.30 ry:llä. Tervetuloa ! Ajanvaraus diakoniatyöntekijälle ma-pe, diakonissa Sanna Mäenpää puh:040 7182 297 (Kuivaniemi, Oijärvi ja Olhava) diakonissa Sanna Karppinen puh:040 7376 955 (Ii ja Jakkukylä) Kappelintoimisto on suljettu 29.3. klo 13 Asemakylän vanhustentalo kerhohuoneella, Veteraanikuja 3. Kirkkokuoro. Jaana 040-5793 248 Naisten kasvuryhmä ti 3.4. Eu-ruoka on tarkoitettu kiiminkiläisille pienituloisille lapsiperheille ja yksineläville. pääsiäispäivään perhemessu ma 2.4. Vauvaja taaperoryhmä ke 4.4. Naiskuoro avustaa. Olet lämpimästi tervetullut! Työttömien ja pienituloisten ruokailu ma 2.4. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskuksessa Poiju -salissa. Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste avoinna puhelimessa sovittuina aikoina, p.040 5220252. Kiirastorstain messu To 29.3.2018 19:00 Iin kirkko. klo 13 srk-keskuksessa. (08) 5313 500 on avoinna ma-pe klo 9-16. Tämän kerran teemana on ”Tyynelän tyyssija” -näytelmä. klo 17 Pääsiäisseurat Kiimingin ry, Timo Kosola ja Mikko Alakärppä, ma 2.4. Klo 9.45 aamurukous, klo 10 tarjolla puuroa, voileipiä ja kahvia/ teetä Puttaan Marttojen valmistamana. Matkaan lähdemme kahdella bussilla, lähtö Kiimingin kirkon parkkipaikalta sekä Jäälin kappelilta klo 9.00. klo 19 kirkossa, toimittaa Martti Heinonen, avustaa Jaakko Tuisku, messudiakonina Minna Lappalainen, kanttorina Hannu Niemelä, Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro. klo 9-14. Ota mukaasi omia kestokasseja! Emme luovuta Eu-ruokaa päihtyneille asiakkaille! YV-kyläilta Helinä Mäenpäällä os. Toimittaa: Soronen Pekka, kanttorina: Setälä Taneli. Mukana elämän kulussa. Omaishoitajien vertaistukiryhmä ti 10.4. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Tässä illassa askartelemme kauniita juttuja muotoillen. 2. Pyhäkoulu su 8.4. klo 13 – 14.30 vanhustentalon kerhohuoneessa. klo 16 ry:llä, pääsiäisseurat ma 2.4. Pystykahvit kirkossa messun jälkeen. Työttömien ja pienituloisten aamupuuro ma 2.4. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttori Leo Rahko. Pääsiäisyön messu La 31.3.2018 23:00 Iin kirkko. Mahdollisuus saada taksikyytiä, omavastuu 3€/suunta. klo 13 Jäälissä, toimittaa Juha Tahkokorpi, kanttorina Salla Kujala Raamattupiiri to 5.4. klo 18.00 -10.4. 0400 541 319. Ylikiimingin seurakuntapiirin toimipiste Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina aikoina, varsinaisia aukioloaikoja ei ole. klo 23 Ylikiimingin kirkko. pääsiäispäivä. Perhekahvilat Kirkkopirtillä perjantaisin klo 9.30–11 ja Jäälin kappelilla maanantaisin klo 9.3011 (huom! ei kokoontumista 30.3. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttori Sanna Leppäniemi. Vivaldin Gloria RV589 Kiimingin seurakuntakeskuksessa, Kiimingin seurakunnan kamarikuoro ja Tuikekuoro, Oulunsalo ensemblen kamariyhtye, konserttimestarina Sinikka Ala-Leppilampi, solisteina: Virve Karen 1-sopraano, Meira Maaninka 2-sopraano, Paulus Sipilä, kontratenori, Tuike-kuoron valmennus Raakel Pöyhtäri, johtaa Jarkko Metsänheimo, vapaa pääsy, ohjelma 5 € Perhekerhot Kirkkopirtillä tiistaisin klo 9.30–11.00 ja Jäälin kappelilla torstaisin klo 9.30-11. Messu alkaa kirkon pihalta pääsiäiskynttilän sytytyksellä, siirrymme kynttiläkulkueessa valaisemattomaan kirkkoon, kirkossa tuli jaetaan väelle annettuihin tuohuksiin. 2. kiinni. oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. klo 15 Martinniemen srkkodilla, toimittaa Jenna Utriainen, kanttorina Laura Alasaarela. klo 18 Kellon srk-kodissa, ompeluseurat pe 6.4. Pyhäpäivän aihe: Jumalan Karitsa / Jeesus haudataan. Tervetuloa kaikenikäisten lasten kanssa! Ajanvaraus perhetyöntekijälle, perhetyöntekijä Irmeli Hietapelto puh:0400 541 319. klo 17 Pääsiäisseurat Kiimingin ry, Seppo Lohi ja Juha Luokkala, la 7.4. klo 19 Ylikiimingin kirkko. klo 13-15.00 Jääli kappeli. Ei pe 30.3. Nuorten Yökahvila goes Laivakangas pe 6.4. (Sari Lukka p. klo 23 srk-keskuksessa, toimittaa Jari Flink, avustaa Saila Karppinen, messudiakonina Sari Lukka, kanttorina Laura Alasaarela, seurakunnan nuorisokuoro, johtaa Else Sassi. Ompeluseurat pe 6.4. Kahvit tarjoaa Kontion maaja kotitalousnaiset. Ruokailut tapahtuvat omakustanteisesti alueen ravintoloissa tai omin eväin. kotona tai seurakunnan tiloissa. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Kaikenikäisten naisten olohuone. 040 7182 297 (Olhava, Kuivaniemi ja Oijärvi). Kahvitarjoilu. klo 18.30 ry:llä, pyhäkouluseurat ja ruokailu su 8.4. 040 5609 678. klo 14 kirkossa, Matti Kinnunen, Antti Savela. Diakonian ajanvaraus ja päivystys maanantaisin klo 9-11 diakoniatoimistossa srk-keskuksessa. Kellon diakonia ja lähetyspiiri ma 9.4. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia. klo 19 kirkossa, toimittaa Juha Tahkokorpi, avustaa Miia Seppänen, Seija Lomma ja Saana Kemppainen kanttorina Salla Kujala, mukana kirkkokuoro. ”Olkkarin rupatteluklupi” ke 11.4. klo 10 Ylikiimingin kirkko. klo 10 kirkossa, toimittaa Pauli Niemelä, saarnaa Juha Luokkala, kanttorina Jarkko Metsänheimo, musiikkiavustajina kamarikuoron lauluryhmä Messu su 8.4. Rantapohja. klo 10-12 seurakuntatalolla. Pääsiäisseurat ma 2.4. Tämän kerran aiheena murteet. Kiirastorstai, pyhäpäivän aihe: Pyhä ehtoollinen. Kaikenikäisten kokoontumispaikka. Toimittaa: Ruotsalainen Tapani, kanttorina: Savolainen Eija Kirkkokuoro. Oulujoen kirkkoherranvirasto p.(08) 531 3500, avoinna ma pe klo 9-16 Diakoniantyön taloudellinen ajanvaraus ma klo 9-11 puh. Ruokailu ja ohjelmaa kirkon jälkeen seurakuntakodilla. klo 12 Ylikiimingin kirkko. Ti 3.4. Messun jälkeen pääsiäisateria. Su 1.4. klo 11-12 Jäälin kappeli. Ajanvaraus perhetyöntekijälle Voit sopia tapaamisesta esim. 12.4. 040 7033 690 Työntekijöiden suorat numerot: Kappalainen 040 7300 407 Kanttori 040 7300 408 Diakonissa 040 5281 813 Suntio 044 3161 455 Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451 Lastenohjaaja 044 3161 721 Lähetyssihteeri 044 3161 459 Hautausmaa-asiat Ylikiiminki 08 3161388 tai 08 3161 414 Rauhanyhdistyksen toimintaa: Pe 30.3 klo 19.00 lauluseurat M. Kuollut: Lahja Anneli Jumisko 68v Katso myös Iin alue ja www.iinseurakunta.fi. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus pe 30.3. 7 -iltapäivä To 5.4.2018 15:00 K e r ho hu o n e . Seuraavan kerran ma 9.4.. klo 10 Ylikiimingin kirkossa. klo 10 kirkossa, toimittaa Pauli Niemelä, kanttorina Jarkko Metsänheimo, musiikkiavustajina mieskvartetti Messu su 1.4. ei ole. Seurakuntakerho to 5.4. Kolehti: Oman seurakunnan diakoniarahastolle. Pääsiäispäivä, pyhäpäivän aihe: Kristus on ylösnoussut! Toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina Markku Jaakkola. klo 10 kirkossa, toimittaa Juha Tahkokorpi, avustaa Elisa Hinkkala, kanttorina Salla Kujala, musiikkiavustajina poikakuoro Pohjantähdet, johtaa Olli Heikkilä. Toimitalon siivoustauko alkaa Ke 4.4. Retkellä lapset ovat vanhempien vastuulla. Mukaan voi ilmoittautua joko leiriläiseksi eli yövyt Suvelassa TAI niin, että lähtee kotiin viimeistään laulamisen päättyessä. Ma 2.4. mennessä p. klo 10 kirkossa, toimittaa Marika Huttu, avustaa Juha Tahkokorpi, kanttorina Salla Kujala . Pyhäpäivä: Kiirastorstai. 040 7008 151. Rupatteluklupin ohjelmassa on rupattelua, hartaus, yhteislaulua ja kahvittelua. Diakoniapiiri ma 9.4. Ohjelmassa kahvittelua, arpojen myyntiä, laulelua, tietoa yhteisvastuukeräyksestä jne. Tyttöjen ja äitien ilta ti 10.4. Huom, äitienpäiväviikonlopun vuoksi äidit 10 €. Ilmoita mikäli hoidettavasi tulee mukaan diakoniatyöntekijälle edellisenä päivänä. Perhetyöntekijä Irmeli Hietapelto p. klo 13 srk-keskuksessa. Toimittaa: Ruotsalainen Tapani, kanttorina: Savolainen Eija, avustaa: Karppinen Sanna Laulu: Pasi Kyröläinen. Kuivaniemen Rauhanyhdistys Seurat ma 2.4. Messu su 8.4. klo 17 ry:llä, Juha Alanko, Kari Kainua. Ry:n toimintaa: Haukipudas: pääsiäisseurat su 1.4. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina Anja Hyyryläinen, kirkkokuoro. Hinta sisältää pääsylipun eläinpuistoon sekä matkat. Tervetuloa ! Kuivaniemen seurakuntakerho ma 16.4. Lähetyksen lauluiltojen väki on mukana tapahtumassa. Oijärven perhekerho ma 16.4. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. 044 731 0232. 044 7310 232. Omaishoitajille ”Hyvää oloa itselle ja läheisellepäivä” ma 16.4. Kolehti: Oman seurakunnan diakoniarahastolle. Pitkäperjantain jumalanpalvelus pe 30.3. Kerho on tarkoitettu kaiken ikäisille, tervetuloa mukaan lapset ja aikuiset! Kerhon järjestää Iin seurakunta, mukana kerhossa on perhetyöntekijä Irmeli Hietapelto ja diakonissa Sanna Karppinen. klo 12 Kuivaniemen kirkossa. Messu su 1.4. Kahvit Yhteisvastuulle. klo 14 seurakuntatalolla. Tietoa ja kokemuksia kirkon kansainvälisestä työstä kaikille avoimessa piirissä. ja 2.4.). klo 12 Päiväseurat ja ruokailu Kiimingin ry, Ilkka Alakärppä Kastetut: Aino Sofia Mertala, Kaarlo Viljami Paukkeri . Ateria 3 €. klo 13 Kellon srk-kodilla. Pyhäpäivän aihe: Pyhä ehtoollinen. Yhteisvastuu-lauluilta ti 10.4. klo 18.00 YV –kyläilta Jäälin Kappelilla. Vauvaja taaperoryhmä Ke 4.4.2018 ja Ke 11.4.2018 10:00 11:30 Kerhohuone. Hartaus Iin hoivalla Emmintuvalla Ehtoollinen To 5.4.2018 13:00 Päivystävä pappi Iin hoito-osastolla To 12.4.2018 14:30 Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi tai omaisesi luona. klo 10 – 11.30 Iin seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. Toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina Markku Jaakkola. klo 18.30 Aviopuolisoilta Kiimingin ry, su 8.4. Pääsiäisylistyksen aikana kirkko valaistaan messun viettoa varten. Seurakuntalaisia palvelee myös Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650 OULU, puh. Hoidettaville omaryhmä samanaikaisesti vapaaehtoisten järjestämänä. Iltapala seurakuntatalolla. Kerhon ohjelmassa on yhdessäoloa, pientä tarjottavaa, kaikenikäisille sopivaa tekemistä ja hartaus. Messu Ma 2.4.2018 10:00 VäliOlhavan Kirkkosali. Juttunurkka ma 2.4. avoinna ke 11.4. klo 12 Kirkkopirtillä Perheretki Ranualle la 12.5.2018. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. YLIKIIMINKI Iltakirkko perheille ke 28.3. Alatalonmäentie 30 to 5.4. Pääsiäisseurat su 1.4. klo 10-13 Jäälin kappelin nuortentila. klo 19 Raamattuluokka Juhani Sakolla, Huom! Ei päiväkerhoa. Tule tutustumaan toisiin äiteihin ja tyttöihin ja viettämään hyvä hetki yhdessä. Vieraana Vuokko Keränen hän kertoo ja näyttää mikä on IKIOMA ensikirja ® ja miten voit halutessasi osallistua IKIOMA – hankkeeseen. Osallistumismaksu 5 € / henkilö. Messu to 29.3. pääsiäispäivänä ei ole jumalanpalvelusta Yli-Iin kirkossa. klo 13 Martinniemen srk-kodilla. klo 17 Pääsiäisseurat ry:llä. Laulukerho to klo 10 seurakuntatalossa. Musiikkitilaisuudet la 14.4. Lähetyksen lauluilta Yhteisvastuun kyläilta yhdessä lähetyksen lauluillan kanssa Jäälin kappelilla to 12.4. klo 14 ry:llä. Illan ohjelmassa on mukavaa yhdessäoloa, hartaus, askartelua ja iltapalaa. klo 18 messu kirkossa, toimittaa Matti Jurvelin, saarnaa Riitta Kentala, kanttorina Anja Hyyryläinen. Mukaan kaikki, joita asia kiinnostaa. klo 18. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. Eläkeläisten musiikkipiiri to 12.4. Pyhäpäivä: 2. Kehitysvammaisten kirkkopäivä ke 4.4. Lisätiedot nuorisotyönohjaaja Elisa 040 743 1903. Pääsiäisyön messu la 31.3. Kirkkokuoro To 5.4.2018 18:15 Iin seurakuntasali Porinapiiri Ke 4.4.2018 12:00 13:30 Iin seurakuntasali. Omaishoitajien vertaistukiryhmässä keskustellaan kahvikupposen äärellä omaishoitajuudesta luottamuksellisesti. Jeesuksen kuolinhetken hartaus pe 30.3. Retken hinta 15 € aikuiset, 10 € 4-14 vuotiaat, 5 € alle 4-vuotiaat. Suntio Hautajoki Riitta. Musiikkiavustus Anniina Honkanen ja Noora Kontio, laulu. klo 18 Oijärven kyläkirkossa. Kuolleet: Katri Sofia Holma 97, Esa Liimatainen 85. Oulun seurakuntien jäsenet on vakuutettu seurakuntayhtymän puolesta retken ajan. Ei ajanvarausta ma 2.4. klo 10 kirkossa, toimittaa Jaakko Tuisku, avustaa Jenna Utriainen, messudiakonina Minna Lappalainen, kanttorina Hannu Niemelä, yksinlaulu Johanna Kropsu. klo 13-14.45 Senioritalon olohuoneessa (Terveystie 3, Kiiminki). Arpavoittoja voi tuoda ! Kuivaniemen perhekerho to 5.4. Perhekerho pe klo 10 Runoa ja laulua su 8.4. Messun jälkeen iltapala. klo 9.15-10.15 Kiimingin Vanhustentaloyhdistyksen kerhohuoneella. klo 13 Kellon srk-kodilla ja ma 9.4. Esikkoryhmä tiistaisin klo 9.3011.30 Jäälin kappeli. Pitkäperjantai, pyhäpäivän aihe: Jumalan Karitsa Jeesus haudataan. Disneypuuhakerho Ke 4.4.2018 17:00 Kerhohuone. klo 18.30-22 Laivakankaan nuorisotila LAULUYÖ 9.-10.5.2018 klo 17 alkaen Suvelassa Tule mukaan laulamaan kannesta kanteen Nuoren seurakunnan veisukirja 2015 Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen www.oulunseurakunnat.fi/ tapahtumat Ilmoittautuminen 3.-22.4. S i s ä ä n k ä y n ti joen puolelta talon takaa. Hohdekuoro. Illan päätteeksi hartaus ja kahvit. klo 10 kirkossa, toimittaa Saila Karppinen, kanttorina Hannu Niemelä, Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro. Illan tuotto Yhteisvastuulle. Messu ma 2.4. Pääsiäispäivän messu su 1.4. 040 7376 955 (Ii ja Jakkukylä) Diakonissa Sanna Mäenpää p. Rauhanyhdistystoimintaa: Kirkonkylä: Pe 30.3. klo 17 ry:llä. Pääsiäisyön messu la 31.3. klo 10 messu kirkossa, toimittaa Ilkka Mäkinen, saarnaa Matti Jurvelin, kanttorina Anja Hyyryläinen, kirkkokuoro. Olkkarin rupatteluklupi on tarkoitettu kaikenikäisille eläkeläisille. Etusija kiiminkiläisillä. alk. klo 12 ja 18 Pääsiäisseurat ry:llä, Pekka Tornberg ja Timo Kajava Ti 3.4. Kuolleet: Kyllikki Kirsti Unelma Kaattari 92, Matti Pentti Koivisto 50. Kaikille avoin käyntipaikka viikon aluksi. Tyttöjen ja äitien ilta Ti 10.4.2018 17:30 19:00 Iin seurakuntasali. Kauempana asuvilla on mahdollisuus tilata kyyditys Seija Lommalta ma 9.4. 040 5895 362) Juttukahvila ke 11.4. EU-RUOKAA JAOSSA KIIMINKILÄISILLE ke 4.4. Suntio Hautajoki Riitta. Lisätietoja kerhosta puh.0400-541319. 040 5793 248 Jaana Kontio tai 040 559 7766 / Minna Hernberg Rauhanyhdistys: su 1.4. Piirikappalainen p.040 1921 158. Kastettu: Luukas Kaarlo Samuel Lindström, Eeli Johannes Pakanen, Milana Evelin Karhumaa. Kolehti: Nimikkokohteen Suomikirkko-työn tukemiseen Tokiossa, Japanissa (SLEY). Voit sopia tapaamisesta esim:kotona tai seurakunnan tiloissa. Vapaaehtoinen maksu lippaaseen. Toimittaa Jenna Utriainen, avustaa Jari Flink, messudiakonina Outi Palokangas, saarnaa toteuttamassa lastenohjaajat, kanttorina Laura Alasaarela. klo 12 ja 18 Pääsiäisseurat ry:llä, Pekka Tornberg ja Timo Kajava Ma 2.4. Pyhäpäivä: Pitkäperjantai. Seuraavan kerran ma 9.4. 08 3161 303. Toimittaa Tapani Ruotsalainen, kanttorina Markku Jaakkola. Lähetyspiiri perjantaisin klo 12.30 srk-keskuksessa. Pyhäkoulu su 8.4. Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11 p.040 7033690. Pitkäperjantaina 30.3. Ilm. ei ole. Perhekerho ti 3.4. Seuraavan kerran ma 9.4. Aamupuuro-Akatemia ma 9.4. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Pääsiäispäivänä su 1.4. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. klo 10 srk-keskuksessa, Kirkkotie 10. klo 11 seurakuntakeskuksen monitoimisalissa Lähetyspiiri to 5.4. Lisätietoja retkestä Riina Moilanen p. Neulotaan, askarrellaan ja kahvitellaan diakonianja lähetystyön hyväksi. Suntio Hautajoki Riitta. – 10.4. II Päivystävä pappi Iin hoito-osastolla To 29.3.2018 14:30. Yhteistyössä Eläkeliiton kanssa. Ilmoittautuminen netissä 9.4. YV-kyläillan ohjelmassa on kahvittelua, arpojen myyntiä, laulelua sekä tietoa yhteisvastuukeräyksestä. Keskiviikkoiltana klo 18-22 mukaan voi tulla ilman ilmoittautumista. Sanajumalanpalvelus pe 30.3. Paluumatkalle Ranualta lähdemme klo 15.00. Nuortenilta To 5.4.2018 18:00 Kerhohuone. Lämpimästi tervetuloa! YV-kyläilta Jäälin Kappelilla to 12.4. klo 18 Kuivaniemen seurakuntatalolla. KUIVANIEMI Kiirastorstain messu to 29.3. Perhekerhojen ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja muuta mukavaa yhteistä tekemistä. Nuortenilta To 5.4.2018 15:30 Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta kunnan nuorisotila Majakassa. Yhteinen ruokailu messun jälkeen. klo 19 Liisa ja Arttu Höyhtyällä. Pyhäpäivän aihe: Ylösnousseen kohtaaminen. Radiointi Radio Dei 106,9 MHz. Toimittaa: Ruotsalainen Tapani, Saarnaa: Kinnunen Matti, kanttorina: Savolainen Eija, avustaa: Soronen Pekka. Lämpimästi tervetuloa äidit, isommat ja pienemmät tytöt! Jakkukylän kolmen polven kerho Ti 17.4.2018 10:00 12:00 Kokoonnumme Maalismaantie 1022 (Rauhanyhdistyksen kerhohuone). Toimittaa Anna-Maria Veijo, kanttori Lauri Nurkkala
HIERONTAA Perinnehieronta Antti Kälkäjä, Tuohimaantie 12 Kiiminki. 040 843 7100 Paikallislehti on lähimpänä arkeasi.. 28 » Torstaina 29. Puh. maaliskuuta 2018 » N:o 25 www.rantapohja.fi Työsuorituksia ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Puh. 040 548 0268. Martinniemi