Sivu 7. MARJUKKA MANNINEN IIHIN Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtaja Marjukka Manninen valittiin Iin kunnanjohtajaksi. Sivu 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 3.3.2022 53. Musikaalin harjoitukset ovat käynnistyneet jo viime vuoden huhtikuussa ainutlaatuisen Billy-koulun avulla, joka oli nuorien näyttelijöiden mielestä opettavainen kokemus. vsk • N:o 17 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Kohti ensi-iltaa Riikka Jokikokko, Blake Burrow ja Tuomo Tolvanen ovat mukana Billy Elliot -musikaalissa, joka saa ensi-iltansa Oulun teatterilla viikonloppuna
Make Love Not War Olipa taas mielenkiintoista käydä Iin terveysasemalla istumassa 40 minuuttia. Mikä tilanne on Oulun alueella. Syyksi on kerrottu se, että lukioikäisten määrä kasvaa, kun taas alakouluikäisten määrä vähenee huomattavasti. Tämä on hieman outoa touhua ja haiskahtaa siltä, että syy uuden lukion tarpeeseen onkin joku aivan toinen! Toisaalta 30 vuotta enemmän tai vähemmän kuntapolitiikassa mukana olleena, on ehtinyt nähdä yhtä ja toista “venkulointia”. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Ollaan eletty hyvässä uskossa, että sotaa ei syttyisi tai siitä olisi pelkoa. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Näin toteutuisi paremmin myös taas-arvo, sillä eikö taide kuulu kaikille. Terveysliikuntaa ja terveyserojen kaventumista edistetään sekä liikuntapalveluiden avulla että houkuttelemalla kuntalaisia liikkumaan palveluihin pyöräillen ja kävellen.” Eikö myös yliopisto-opiskelijoille terveysliikunta tee hyvää. Kun tietoa, materiaalia ja mielipiteitä on tyrkyllä tuhansista lähteistä, on hämmennys lähestulkoon väistämätöntä. Itse en ole ko. Terhi Ojala terhi.ojala@rantapohja.fi Kriisin keskellä tieto on kultaakin kalliimpaa TOIMITTAJALTA Tilakysymykset puhuttavat Oulussa Aiemmin oli juttua siitä, että Ouluun tarvitaan uusi lukio, koska tiloja ei tulevaisuudessa ole tarpeeksi. Kirjeessä oli mm.vanhemman henkilön tilinumero,sosiaaliturva tunnus ja henkilön terveyteen liittyvää tietoa. Kaarina Torro, SDP Kaupunginvaltuutettu Hyvinvointiltk. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Näinhän sitä on vuosia ennustettu. Disinformaatio, propaganda ja vilpillisellä periaatteella tuotettu materiaali hämmentävät ja herättävät epäluuloisuutta kaikkea julkista tietoa kohtaan. Koronavirusta ja Ukrainan sotaa yhdistää valitettavasti valtava disinformaation määrä. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Vanhin sukukupolvi muistaa vielä Suomen sota-aikoja. Pitkälle pääsee jo, kun tarkastaa, perusteleeko tietolähde väitteitään mitenkään ja tarjoaako se lisälähteitä väitteilleen. Mielenkiinnolla odotan mitä tuo kaikki tarkoittaa käytännössä. Sen perässä seurasivat koronarokotteet, ja nyt Euroopassa riehuu sota, jonka vaikutukset leviävät väisttämättä myös Ukrainan ulkopuolelle. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Sivistysja kulttuuripalveluiden palveluverkon palvelulinjaukset 2030 tulee valtuustoon käsittelyyn lähiaikoina. Ihmettelen suuresti uuden lukion yhtäkkistä tarvetta, kun muutama vuosi sitten oltiin myös lukioverkkoa karsimassa. Miksi siis vedotaan yliopiston “syrjäiseen” sijaintiin ja pitkähköihin välimatkoihin keskustan palveluihin. Kuoreen oli kirjoitettu Kela osoitteineen ja mainitsin asiointipisteessä työskentelevälle henkilölle, että tämä kirje on menossa Kelalle.Yllätys oli suuri, hän avasi suljetun kuoren ja tutki kirjeen sisällön, nakkasi kuoren roskakoriin ja pani kirjeen sisällön pöydällä olevaan avolokerikkoon. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Tämän viimeisen vinkin allekirjoitan omalla kokemuksella: Jos sotatai koronauutiset ahdistavat, kannattaa niiden lukemista, katselua ja kuuntelua vähentää. » Torstaina 3. Tässä yksi kohta “SiKu” lautakunnan pöytäkirjasta: “Oululaista terveysliikuntaa vahvistetaan kansallisena kärkenä. Kuinka kauan nämä Kelalle menevät paperit ovat asiointipisteen avolokerikossa kaikkien tarkasteltavana. jäsen Martinniemi/Oulu Iisi Areenan asiointipisteen hoidosta Vein Iin kunnan asiointipisteeseen Iisi Areenalle vanhemman henkilön puolesta Kelalle osoitetun suljetun kirjeen. Koronavirus taas on ensimmäinen globaali pandemia, jonka kulkua on voinut seurata reaaliajassa sosiaalisen median välityksellä. Lähdekriittisyys on etenkin nettiaikakaudella erityisen tärkeää ja haastavaa. Oletin ilman muuta, että kirje laitetaan avaamattomana Kelalle menevän postin joukkoon ja että kirje avataan vasta Kelan toimistolla ja se saa siellä asianomaisen käsittelyn! Onko asiointipisteessä työskentelevä henkilö ohjeistettu toimimaan näin. Järkyttynyt kuntalainen Aina valmiina. Onko tässä rikottu kirjesalaisuutta. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Ukrainan sota on ensimmäinen sota, joka vyöryy kännyköidemme näytöille näin aggressiivisella volyymilla. Itse kiinnitän huomiota myös julkaisupäivään ja sihen, kuka sisällön tuottamisesta on vastuussa ja paljonko hän antaa tietoa itsestään, taustayhteisöstään ja tarkoituksestaan. Parilla vilkaisulla päivässä pysyy varmasti ajan tasalla. Kaikki, mitä sosiaalisessa mediassa tai verkossa näkee, ei ole totta. Ammattikorkea sinne jo siirtyi, Oulun normaalikoululle tiloja on myös tarjottu, aloite on tullut Oulun yliopistolta (Kaleva 4.12.21). Kolme hoitajaa eivät ottaneet vastaan. Disinformaation jäljet johtavat usein Venäjälle. TikTok-sukupolvi puolestaan on saanut huomata, kuinka helppoa on lavastaa materiaalia huijaustarkoituksissa sotatantereen keskeltä. Jos taas luvut ikäluokkien määrästä kääntyvät toisin, voidaan tilanne palauttaa alkuperäiseksi. maaliskuuta 2022 » N:o 17 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » TEKSTARIT » Ensin tuli globaali pandemia. Kuntalaiset sitten äänestäisivät kummasta sarjasta voittaja tulee, ja millaisen teoksen he torille haluavat. Jos alakouluikäisiltä vapautuu tiloja, eikö niitä voisi pienellä “tuunauksella” ottaa lukioikäisten käyttöön. Eikö pitäisi olla kaksi sarjaa “tavalliset tallaajat” vastaan ammattitaiteilijat. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. JIT Ei olisi moni uskonut, että Euroopassa on sota vuonna 2022. hanketta tukemassa! On kummaa, että Linnanmaan tiloja tarjotaan milloin kenellekin. Rakennuksen huonokuntoisuus ei siis voi olla kyseessä. Kuva: MM. Valitettavasti mieleeni tulee, että liittyykö tämä ilmaantunut yhden lukion lisätarve tarve “yliopisto Raksilaan” suunnitelmaan. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Sosiaalisen median aikakaudella on hankala välttyä väärältä tiedolta oli se sitten tahallaan tai tahattomasti levitettyä valetta. Onkohan lapsimäärää päivitetty milloin viimeksi, sillä toisaalta on saatu lukea, kuinka syntyvyys on taas nousussa. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Autoilija. Veikkaan, että tulossa on mielenkiintoinen kevätkausi kuntapolitiikan saralla. Otettaisiinko matsi. Esimerkiksi EU:n itäviestinnän yksikkö East Stratcom havaitsi jo marraskuussa, että Ukrainaa koskevaa disinformaatiota leviää enemmän ja nopeammin. TikTokista löytyy myös heitä, joista sota on lavastettu tai täysin hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan syytä. Sieltähän saattaa vapautua tiloja, mikäli yliopiston toive päästä Raksilan alueelle toteutuu. Iin torille haetaan julkista taideteosta ammattitaiteilijoilta. Rauhantyölle on jälleen tarvetta. Närkästyneet muorit Huomio pyöräilijät ja jalankulkijat! Ottakaa huomioon liikkuessanne pyöräteillä ja ylittäessänne risteyksiä, lumivallien takaa teitä ei heti näe! Ymmärrettävää, että lumikinoksia ei ehditä kaikkialta madaltaa. Ei ole rauha itsestäänselvyys
KUNNAN talouden kohentamiseen Manninen näkee keinoja, mutta ei hokkuspokkus-konsteja. Teijo Liedes (vas.) kertoi ajattelevansa samalla tavalla edellisten kanssa, mutta totesi johtamisen olevan yhteistyötä. Tässä maailmantilanteessa huolestuttaa myös ihmisten henkinen jaksaminen. Se näkyy aika moniportaisena rakenteena. Marjukka Manninen ei vielä tiedä tarkalleen, millon aloittaa Iin kunnanjohtajana, mutta lupaa sen tapahtuvan suhteellisen pian. Valmiita tontteja on useammanlaisissa paikoissa, niitä pitää markkinoida ahkerasti. Manninen näkee säästömahdollisuuksia esimerkiksi kunnan organisaation selkiyttämisessä sekä päätöksentekoettä operatiivisella puolella. Hän sanoo, että ympäristökysymykset ja vastuullisuus ovat nykyisin tärkeitä kaikkien toimialojen yrityksille ja myös asukkaille. Manninen näkee, että Iillä on paljon mahdollisuuksia koko kuntakenttää muokkaavan sote-uudistuksen jälkeenkin. En odota, että seuraavan kanssa pääsemme universumiin asti, mutta haluan kontaktien olevan kunnossa. Myös peruspalvelut ovat kunnossa. • Kilpailee kansallisella tasolla kouluratsastuksessa. Sijainti Oulun ja Kemin välissä on hyvä, on tilaa, viihtyisä ympäristö, vesistöä ja puhdasta luontoa. Aila Paaso (vihr.) sanoi, että Iihin tarvitaan tulevaisuuden johtaja, joka tuntee alueen. Tästä on hyvä lähteä yhdessä rintamassa ajamaan asioita eteenpäin, sanoo Kellossa asuva Manninen. Voi esimerkiksi miettiä, onko järkevää, että yksi organisaatio hoitaa hankkeita, toinen kiinteistöjä ja kolmas maankäyttöä. Uusien asukkaiden osalta Manninen näkee, että Ii hyötyy nyt yleistyneestä monipaikkaisen työnteon mallista. Ii on tuttu ja mieluisa kunta. Vetovoimaisuus vaatii, että uskalletaan myös satsata asioihin. – On mukava palata takaisin kuntakentälle. – Pitää pystyä myös kaasuttamaan. Ii on logistisesti erinomaisesti paikalla ja Oulun pohjoispuolisena vastavoimana voi ketterästi toimimalla napata asukkaita ja yrityksiä. Pöydän takana myös kunnan vs. – Toki selvitys on hyvä pohja, mutta se tulee soveltaa paikalliseen toimintaympäristöön ja tehdä itse painotukset ja valinnat päättäjien ja viranhaltijoiden kanssa. Manninen sanoo, että toimintaa pitää pystyä virtaviivaistamaan, mutta hengiltä ei saa säästää. – Uskon, että meille jää kasvukuntia, jotka uskaltavat profiloitua, ja sitten on taantuvia kuntia. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. • Suomen Ratsastajainliitto ry:n puheenjohtaja. • Kauppatieteiden maisteri Oulun yliopistosta. Valitaan kumpi vain, niin sen jälkeen kuntaa lähdetään kehittämään ja johtamaan yhteistyöllä. Tälle työlle pohjaksi on tehty pitkäjänteistä työtä, jota on hyvä lähteä jatkamaan. maaliskuuta 2022 53. Pitää vain uskaltaa katsoa rakenteita, sillä pelkkä juustohöylä ei riitä. Hänellä on myös ensiarvoista tietoa, jota voidaan kunnan edunvalvonnassa hyödyntää. On lähdettävä tunnistamaan yrityksiä, jotka voisivat sijoittua Iihin ja kontaktoitava kaikkia, jotka pälyilevät vähänkin Iihin päin ja myös niitä, jotka eivät vielä ole hoksanneet pälyillä. Simoska osallistui haastatteluun etänä. – Jonkin verran vaikuttaisi olevan ilmiötä, että on rakennettu toinen asia toisen päälle, mutta on unohdettu ottaa vanha pois. Ulkopuolisen silmin katseltuaan Manninen on huomannut kunnan palvelurakenteessa päällekkäisyyksiä. – Painotan itse verkostoitumista ja sote-osaamista, siksi kannatan Marjukka Mannista. ENNEN kunnanvaltuuston kokousta pidettiin kaikille avoimena verkkolähetyksenä haastattelutunti, jossa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Johannes Tuomela haastatteli Mannista ja Simoskaa. – Se sataa tällaisen paikkakunnan laariin. 3 Torstaina 3. Kunnanjohtaja valittiin suljetulla lippuäänestyksellä » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi IIN kunnanvaltuusto valitsi maanantaina Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtaja Marjukka Mannisen Iin kunnanjohtajaksi. Risto Säkkinen (sd.) kertoi kannattavansa Mannista etenkin hänen verkostojensa takia. • Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtaja helmikuusta 2020 lähtien. • Toiminut tutkijana ja opettajana Oulun yliopistossa, kunnankamreerina Haukiputaan kunnassa, kehittämispäällikkönä Oulun kaupungissa, kunnanjohtajana Tyrnävällä, Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen muutosjohtajajna ja vs. Häntä äänesti 18 valtuutettua, Tervolan kunnanjohtaja Mika Simoskaa 13 valtuutettua. – Olemme edellisenkin kunnanjohtajan aikana päässeet Eurooppaan ja maailmalle. • Harrastaa hevosia, monipuolisesti kuntoilua; perinteisempien lajien lisäksi muun muassa melontaa ja laitesukellusta sekä laulamista. – Yritysten saamiseksi tarvitaan jalkatyötä. RAAHEN seudun hyvinvointikuntayhtymän johtajana toimiva Manninen ei vielä tiedä tarkasti, milloin hän aloittaa työnsä Iissä, mutta suhteellisen pian joka tapauksessa. Ennen kunnanvaltuuston kokousta pidettiin verkkolähetyksenä haastattelutunti, jossa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Johannes Tuomela (pöydän takana vasemmalla) haastatteli Marjukka Mannista ja Mika Simoskaa. • Ylioppilas Haukiputaan lukiosta. vsk • N:o 17 Odottavalla mielin mieluisaan kuntaan » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi IIN uudeksi kunnanjohtajaksi valittu Marjukka Manninen kertoo olevansa hyvissä fiiliksissä ja odottavalla mielellä. kunnanjohtajana Haapavedellä. • Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi tytärtä. Kirsti Keränen (ps.) sanoi, että kuntaan tarvitaan talousmiestä, joten hän kannattaa Mika Simoskaa. Sen jälkeen alkaneessa kokouksessa johtajan valinta näytti etenevän ilman keskustelua suoraan vaaliin, mutta viisi valtuutettua havahtui kuitenkin käyttämään puheenvuoron. MANNINEN kehuu Iin maailmankuulua ilmastotyötä, mutta toteaa, ettei saatua näkyvyyttä ole ehkä pystytty täysin ulosmittaamaan yritysten ja asukkaiden houkuttelemisen näkökulmasta. Hän on tutustunut konsulttien laatimaan Iin kuntatalouden sopeuttamisselvitykseen, mutta toteaa nämä niin sanotut Laesterän paperit kovin samankaltaiseksi kuin muissakin kunnissa. INFO Marjukka Manninen • 46-vuotias. • Syntyjään kellolainen, asuu entisessä mummolassaan Kellossa ja osan viikkoa työn takia Raahessa. Jussi Kurttila (kok.) totesi, että “hukka tuskin perisi”, valittaisiin tehtävään kumpi tahansa. On koulu-, kenttä ja KVvammaisratsastustuomari. Ensi töikseen hän aikoo tutustua kunnan henkilöstöön, päättäjiin ja kuntalaisiin. – Meillä on perinnettä kunnanjohtajasta äänestämisestä, mutta silti olemme pystyneet hyvään yhteistyöhön. Onneksi iiläisillä päättäjillä tuntuu oleva ymmärrys siitä, missä mennään. Vaikka kisa oli tiukka, on hienoa aloittaa niin, että sai kannatusta eri puolueilta. – Manninen on toiminut tehtävissään tulevaisuuskuvan ytimessä. Vaali suoritettiin sähköisesti suljettuna lippuäänestyksenä, jossa olivat ehdolla kaikki kelpoisuusehdot täyttäneet 20 kunnanjohtajan virkaa hakenutta. Iin kunnanhallitus esitti kolmelle ehdokkaalle tehdyn soveltuvuusarvioinnin jälkeen, että kunnanjohtajaksi valitaan Manninen tai Simoska. kunnanjohtaja Anu Kosonen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Ilkka Pakonen. – Niissä on johdonmukaistamisen ja tiukemman yhteistyön paikkoja. Pitää saada aikaiseksi positiivisiakin asioita ja uskoa tulevaan. Liedes viittasi kommentillaan edelliseen kunnanjohtajavaaliin, jossa Ari Alatossava tuli valituksi yhden äänen enemmistöllä. – Ensin täytyy katsoa kokonaisuutta ja vasta sitten miettiä mielekkäitä askeleita
Syliinsä kietoi siivillään ja kuiskasi hiljaa lähdetään. -5 -3 -3 -3 -5 -3 Lauantai 5.3. Germaanien saagoissa esiintyy yleisimmän nykykäsityksen mukaan fiktiivinen Suomen kuningas Fornjotr. VAUVOJA » Maiju ja Jonne Häkkilä Iistä saivat pojan, paino 3504 g ja 49 cm. sukulaiset ja ystävät Kiitos kaikille isää hoitaneille. Avaimenperiä voi ostaa myös muulloin Punaisen Ristin Yli-Iin osastolta. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Opettaja Sari Sälevä kertoo, että maanantaina koululla ideoitiin rauhankyyhky, josta laserleikkurilla leikattiin koivuvanerisia avaimenperiä. Nimi on tulkittu muinaisgermaanikieliseksi käännökseksi Kaukomieli-nimestä. maaliskuuta 2022 » N:o 17 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Lämmöllä muistaen Iiris ja Janne perh. Henri Hand ja Anna Rasinkangas-Hand saivat esikoisensa 8.2. Sota seurauksineen on puhuttanut koululla paljon, ja myös lapset ja nuoret ovat huolissaan tilanteesta. Oppilaat ovat mukana myyntitapahtumassa. Isoveli Leevi ja isosisko Ella. -5 -4 -5 -4 -4 -4 Sunnuntai 6.3. Nimipäiviä Torstai: Kauko Perjantai: Ari, Arsi, Atro Lauantai: Leila, Laila Sunnuntai: Tarmo Maanantai: Tarja, Taru, Taika Päivän nimi Kauko on lyhentymä muinaissuomalaisesta nimestä Kaukomieli. S A RI S Ä L E VÄ Oulu avustaa Ukrainaa 100 000 eurolla » Rantapohja » Oulu OULUN kaupunki avustaa Ukrainan valtiota 100 000 eurolla sodasta aiheutuvassa hätätilanteessa. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Paino 2895 g ja pituus 45 cm. Siunaus toimitettu Yli-Iin kirkossa läheisten läsnä ollessa. 6:16 Ojee, kyllä se on pyhhäin jäläkiin ylösnousu nii vaikiaa. Kahvit juodaan kesällä. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Tervo. Elsa sisarukset perh. lastenlapset perh. Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. Salen edustalla kello 10–14. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Paavo Herman RIEKKI s. Rauhankyyhky-avaimenperiä voi ostaa maanantaina 14.3. Onneksi olkoon Leena Torvela-Haanpää ent. Iiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 3. Heikki Karivuori ja Pinja Kilpeläinen saivat tytön 14.1. Avustus annetaan joko rahatai tarviketukena yhteistyössä Suomen valtion, avustusjärjestön tai muun luotettavan yhteistyökumppanin kanssa. 29.1.2022 Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen silmät sulki. Ida-Maria ja Eero Kehus Haukiputaalta saivat pojan 26.1. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Oulun kaupunki kannustaa myös muita Suomen kuntia vastaavaan yhteistyöhön ja avustamiseen. Asiasta teki päätöksen kaupunginvaltuusto. www.rantapohja.fi. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 9 Aurinko nousee 7.21 ja laskee 17.40. Reippaan pojan pituus oli syntyessä 45cm ja paino 2140g. 11.2.1936 k. Veijo perh. -4 -4 -4 -3 -4 -3 Maanantai 7.3. +0° -0 -1 +1° -0 +1° Perjantai 4.3. Rauhankyyhkyistä saatu tuotto lahjoitetaan Punaisen Ristin katastrofirahastoon Ukrainan hyväksi käytettäväksi. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta: https://rednet.punainenristi.fi/yli-ii Seitsemännen luokan oppilaat laseroivat ja kokoavat Rauhankyyhky-avaimenperiä Yli-Iin koululla. Jo maanantaina koulupäivän päättyessä kyyhkysiä oli valmistunut Yli-Iin koululla jo 100 kappaletta ja lisää oli tulossa. Etualla on Ville Lahtinen, keskellä Miika Hökkä ja takana Touko Ylikoski. Nämä avaimenperät lahjoitetaan Yli-Iin Punaiselle Ristille, ne myydään ja myyntituotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Punaisen Ristin katastrofirahaston kautta Ukrainaan. Matt. Paino 4738 g ja pituus 55 cm. 80 vuotta 3.3.2022 Torstai 3.3. -5 -4 -5 -4 -6 -5 Yli-Iin koulu rauhan asialla » Teea Tunturi » Yli-Ii YLI-IIN koulun oppilaat ha lusivat tehdä jotain konkreettista ukrainalaisia auttaakseen. Ismo ja Anja perh
Neulomisen ohella tulevan kurssin sisältöön on toivottu esimerkiksi virkkausta sekä pitsinnypläystä. Vasta-alkajakin oppii islantilaisneuleen » Ritva Piri » Ii UPEAT islantilaisneuleet kirjavine kaarrokkeineen sekä korona-ajan ilmiö neuloosi ovat innostaneet iiläisiä kansalaisopiston kurssille islantilaispuseroita neulomaan. Molemmilla tavoilla on omat hyvät puolensa, kertoilee neulekurssin vetäjä Sirpa Juusola. Kiinnostus on ollut niin valtaisa, että alun perin syyslukukauden mittaisen kurssin jatkoksi aloitettiin tammikuussa uusi kurssi, muutoin olisi osa osallistujista jäänyt kokonaan ulkopuolelle. Kisan voittaja palkitaan 200 euron lahjakortilla käsityöliikkeeseen. Hy vin voin ti alueen alueval tuus ton pu heen joh ta jaksi va lit tiin Keskustan Kai Pajala. Myös kotoisen suomenlampaan villa kelpaa, ja syntyy valmista alpakankin villasta kehrätystä langasta. Ensimmäisen kokouksen asialistalla oli muun muassa aluevaltuuston järjestäytyminen ja luottamuspaikkojen jako valtuustokaudelle 2022-2025. Lisätietoja kilpailusta löytyy Iin kansalaisopiston internet-sivuilta.. – Perinteisesti islantilaispusero neulotaan alhaalta ylös pyöreänä kainaloihin asti, sitten tehdään hihat ja lopuksi yhdistetään kaikki osat ja jatketaan kaulukseen saakka. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Kari Pentti (kesk.) ja varapuheenjohtajaksi Juha Richter (ps.) Tulevaisuuslautakunnan puheenjohtajan paikan sai Antti Ollikainen (kesk.) ja varapuheenjohtajaksi valittiin Jarmo Husso (kok.). RI T VA P IRI Iiläisneuleen mallia haetaan kilpailulla » Ritva Piri » Ii Iin kansalaisopisto järjestää suunnittelukilpailun, jonka tavoitteena on löytää Iille oma neulemalli. Sirpa Juusola kertoi neulekurssien osallistujilta nousseen esiin toiveita laajemman “lankakurssin” järjestämisestä jatkossa. Aluehallituksen yksilöasioiden 1. Aluevaalilautakunnan puheenjohtajan paikalle valittiin Jaakko Ruokola (kesk.) ja varapuheenjohtajaksi Mia Pelkonen (ps.). Kun lyhytkurssina järjestetty kevätlukukauden rupeama päättyi helmikuun lopussa, oli puseroita jo ehtinyt valmistua lukuisia niin lasten kuin aikuisten koossa sekä lukemattomilla eri väriyhdistelmillä. – Islantilainen samoin kuin Ahvenanmaan lampaan villa hylkii kosteutta vielä lankanakin, koska seassa on sekä pehmyttä pohjavillaa että karkeampaa päällysvillaa. LANKANA islantilaisneuleessa voi alkuperäisen islantilaisvillan ohella olla esimerkiksi norjalaisen tai ahvenanmaalaisen lampaan villasta kehrätty tuote. Kilpailun osallistumisaika on 14.3. Yksilöasioiden 2. Ideointikilpailu on suunnattu kaikenikäisille, ja se on kaikille avoin. ISLANTILAISNEULEITA tekemään oli kurssille uskaltautunut yksi mieskin, joka tosin ei halunnut kertoa nimeään julkisuuteen. Raadin muodostavat IiInstituutti lautakunnan puheenjohtaja Sirpa Varanka ja Iin hyvinvointijohtaja Tarja Rahkola sekä Iin kansalaisopiston vs. 29.4., minkä jälkeen Ii-Instituutin raati valitsee parhaat ehdotukset yleisön äänestettäviksi. – Kuvion teko on hidasta ja vaatii keskittymistä. 5 » Torstaina 3. Virhe tulee helposti, ja se myös erottuu valmiistakin työstä helposti, joten purkamaankin joutuu. Järjestäjät toivovatkin kilpailuun runsasta osallistujamäärää ja korostavat, että tärkeintä on tarina eli kuvaus siitä, mikä kyseisestä mallista tekee juuri Iin oman. Kurssilaiset Heidi Sääskilahti ja Anitta Laurila kertoivat yllättyneensä, kuinka helposti islantilaisneuleen tekeminen on sujunut, kumpikaan kun ei kertomansa mukaan ole aiemmin neulonut mitään sukkia tai pipoa suurempaa. TYÖN vaikeimmaksi osaksi naiset paljastivat kuvioisen kaarrokkeen, jonka neulomista he toisaalta kuvasivat myös työn mielenkiintoisimmaksi osaksi. Nykyisin puseron voi tehdä myös ylhäältä alas, mutta silloin työ tuntuu painavammalta. jaoston puheenjohtajaksi valittiin Anneli Näppä ja varapuheenjohtajaksi Anna Koskela (ps.). 2023 alkaen Hemmo Heiskanen (kesk.), Liisa Kylmänen (kesk.), Eija-Riitta Niinikoski (kesk.) Anneli Näppä (kesk.), Matti Soronen (kesk.) Matti Honkala (kok.), Maarit Matinolli (kok.), Pirjo Sirviö (sd.), Anu Mattila (ps.), Anne Huotari (vas.) ja Esa Aalto (vihr.). Osallistuakseen ei tarvitse osata laatia neuleelle valmistusohjetta tai tehdä siitä valmista työtä, vaan esimerkiksi piirros riittää, joten osallistumiskynnys kisaan on matala. Aivan keltanokka neulomisen suhteen hänkään ei silti ole, vaan pipoja hän tunnusti jo nuorempana tehneensä. ALUEHALLITUKSEN HENKILÖSTÖJAOSTON puheenjohtajaksi valittiin Tapani Tölli ja varapuheenjohtajaksi Maire Mäki (sd.). Etualan puserot on tehty samalla ohjeella mutta täysin eri väriyhdistelminä. Turvallisuuslautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Mattila (kesk.) ja varapuheenjohtajaksi Jarmo Haapaniemi (sd.). taitoja taideaineiden vastuuopettaja Hennariikka Lohi ja kädentaitojen opettaja Sirpa Juusola. Valmiita ja lähes valmiita neuleita on jo syntynyt melkoinen määrä. Työn haastavuuteen vaikuttaa myös langan paksuus, johon myös löytyy reilusti vaihtoehtoja. Hyvinvointialuejohtajaksi valittiin muutosjohtaja Ilkka Luoma. Myös lankavaihtoehtoja islantilaisneuleisiin löytyy valtavasti, yhteistä niille ovat vain villan suuri osuus langan koostumuksesta sekä neulomistapa. Yhdyspintalautakunnan puheenjohtajana aloittaa Sanna Laine (sd.) ja varapuheenjohtajana Mika Flöjt (vihr.). Varapuheenjohtajaksi valittiin Antti Tihinen (vas.). Myös valmiin puseron loppukäsittelyyn ja jatkossa pesemiseen liittyy omat niksinsä, joista kannattaa ottaa selvää. Etualalla islantilaispusero yllään neuloo Heidi Sääskilahti, kurssin vetäjä Sirpa Juusola pilkottaa töihinsä keskittyneiden kurssilaisten välissä. Mitä paksumpi lanka, sitä nopeammin tulee valmista. Työn alla oli hänelläkin viimeisenä kurssi-iltana pusero, josta on tulossa kaksivärinen, ja jonka on tarkoitus valmiina päätyä hänen vaimonsa ylle. Aluehallituksen jäseniksi valittiin lisäksi Niilo Keränen (kesk.), jonka paikan ottaa 1.10. Esimerkiksi kotoisen suomenlampaamme villassa tätä ominaisuutta ei ole, mutta toimivan ja mukavan neuleen suomenlampaan villastakin saa, Juusola toteaa. Yleisöäänestys mallista käydään toukokuun lopulla, ja kilpailun voittaja julkistetaan viikolla 22. Ensimäisen varapuheenjohtajan paikan sai Juha Hänninen (kok.), toisen varapuheenjohtajan paikan Anu Plaketti (ps.) ja kolmannen varapuheenjohtajan paikan Olli Kohonen (vas.) Hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tapani Tölli (kesk.). Juusolan mukaan esimerkiksi tuuletus ja lumipesu ovat hyviä vaihtoehtoja, konepesussa sen sijaan tuote saattaa kutistua jopa villapesun ohjelmaa käytettäessä. Varapuheenjohtajaksi valittiin Paavo Koho (kok.). Lisäksi kuvioneuleesta tulee helposti joko liian löysää tai liian tiukkaa, he sanailivat muiden kurssilaisten nyökytellessä. – Itse asiassa olen aina inhonnut käsitöitä, nauroi Sääskilahti, jonka käsissä kuitenkin oli syntymässä jo talven toinen islantilaispusero, tällä kertaa lapsen koossa. jaoston puheenjohtajaksi valittiin Niilo Keränen, jonka paikalle puheenjohtajaksi siirtyy valtuustokauden puolessavälissä Hemmo Heiskanen. maaliskuuta 2022 » N:o 17 Ensimmäisessä aluevaltuuston kokouksessa tehtiin henkilövalintoja » Rantapohja » Rantapohjan alue POHJOIS-POHJANMAAN HYVINVOINTIALUEEN aluevaltuusto kokoontui ensimmäistä kertaa tiistaina. Myös väreillä on suuri vaikutus valmiin neuleen ulkonäköön
Sodan kasvot ovat rajut. 6 » Torstaina 3. Lähes Lähes Outi Koistinen Puh. PAIKALLISET toimet ovat olleet reagointia. mennessä. He alistavat, tuhovat ja levittävät pelon ilmapiiriä oman veljeskansaansa tappamalla meihin kaikkiin. Kirjoittajien joukossa on päättäjiä eri poliittisista ryhmistä. Eurooppa on yhtenäisempi kuin koskaan. Kuten puolustusministeri Antti Kaikkonen rohkaisi: ”Arjen on jatkuttava. Ja saa soittaa mummolle.” Tässä meille kaikille oivat ohjeet, joilla selviydymme eteenpäin. Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 24.3. Herää kysymys, voiko meille käydä samoin. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 21.3. Olemme keskeyttäneet Venäjän ystävyyskaupunkityömme ja maidemme väliset kansainväliset hankkeet. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Torstaina 24.3. Aukioloajat muuttuvat. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Olet taatusti seurannut Oulussa tehtyjä päätöksiä. Toisten hädän hetkellä, tuntee suurta voimattomuutta. Lapset kouluun. maaliskuuta 2022 » N:o 17 Ilmoitusaineistot viimeistään maanantaina 21.3. Nuoremmat voivat saada käyttöluvan huoltajan suostumuksella. OLEN OLLUT suuri diplomatian kannattaja. Koko Eurooppa seisoo Ukrainan takana. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Käytä kirjastoa tavallisten aukioloaikojen ulkopuolella. Aikuiset aamulla töihin. Täytyy tunnustaa, että tahti on ollut sen verran kova, että hiihtoladulle ei kovin ole ehtinyt. Yhteistyö, neuvottelut ja kompromissit ovat sanavarastoni kärkipäässä. Oulun kaupunki avustaa useiden muiden kaupunkien tavoin taloudellisesti Ukrainaa ja lahjoitamme 100 000 euroa kriisiapuun. Rantapohja julkaisee säännöllisesti alueensa päättäjien kolumneja. PÄÄTTÄJÄLTÄ ». 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Pahinta on kuitenkin katsoa sivusta ukrainalaisten taistelua. Omatoimikirjaston ikäraja on 16 vuotta. Rantapohja jaetaan Torstaina 24.3. Pakotteet, venäläisiin kohdistuneet sanktiot, sotamateriaalin toimitukset ja poliittiset toimet on tehty yksimielisesti. Heidän suurvalta-asemansa säilyttämiseksi tarvittiin Putinin käynnistämä sota Eurooppaa vastaan. to 24.3. Ajatuksiin, yöuniin ja päivän puheenaiheeksi ovat nousseet Ukrainan sodan kauhut. Tähän päälle kuorrutus jokaisen elämän iloja ja suruja. Seuraamme reaaliajassa naapurimaamme Venäjän, täysin tuomittavaa hyökkäystä, itsenäisen Ukrainan kansan kimppuun. Mirja Vehkaperä Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Haukipudas Koko Eurooppa seisoo Ukrainan takana. Naapurimaiden ja kansojen kanssa on opittava elämään. Kuluneen viikon aikana ne tuntuvat kuitenkin täysin vähäpätöisiltä ja toisarvoisilta. Odotamme NATOn ja muiden kansainvälisten järjestöjen puuttumista tilanteeseen. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Helmikuussa puitiin johtamisjärjestelmää, asemakeskuksen ja Raksilan kaavaa sekä aloitettiin valmistautuminen hyvinvointialueen muodostamisen jälkeiseen aikaan. Elämme edelleen korona-arkea, yritämme päästä normaaliin arjen järjestykseen kiinni, kolaamme ulkona ennätyksellistä lumikuormaa ja seuraamme henkeä pidätellen Euroopassa käynnissä olevaa sotaa. Ainoa ulospääsy on rauha ja Venäjän oman kansan herääminen vastarintaan johtajiaan vastaan. Siviileihin kohdistuneet iskut ovat liikaa. Tuntuu, että Venäjää kohtaan olen ollut liian sinisilmäinen ja luottavainen. Saimme myös pitkään odotetun Luuppi (taidemuseo, Tietomaa ja Pohjois-Pohjanmaan museo) ratkaisun päätökseen. Numero on Pieniä ja isoja päätöksiä VUODEN ALKU on ollut turbulenttinen. Omatoimikirjastoa voit käyttää OUTIkirjastokortilla ja PIN-koodilla. Etsimme uusia tapoja ukrainalaisten auttamiseksi. MA-TO Henkilökunta paikalla PE Henkilökunta paikalla LA-SU 9-21 11-19 9-21 11-17 9-21 (omatoimi) MA, KE Henkilökunta paikalla TI, TO Henkilökunta paikalla PE-SU 9-21 13-19 9-21 10-16 9-21 (omatoimi) Tule tutustumaan Iin omatoimikirjaston käyttöön la 5.3. klo 10-15! Iin omatoimikirjasto avataan 7.3.2022 Lisätietoa kirjaston kotisivuilla: ii.fi/kirjasto IIN KIRJASTON AUKIOLOAJAT KUIVANIEMEN KIRJASTON AUKIOLOAJAT Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Pahinta on kuitenkin katsoa sivusta ukrainalaisten taistelua. Toisia kunnioittaen. PINkoodin saat helposti kirjastosta. JOKAINEN alkuvuoden päätös olisi kolumnin arvoinen. Siviileihin kohdistuneet iskut ovat liikaa. mennessä. Tammikuussa saatiin päätökseen Oulun kaupungin strategia, jolla tavoitellaan niin asukkaiden, työllisyyden, yrittäjyyden kuin kansainvälisyyden kasvua
MUSIKAALIN ensi-iltaan valmistautuminen on ollut pitkä, lähes vuoden mittainen prosessi. maaliskuuta 2022 » N:o 17 Billy Elliot valloittaa teatterilavan Mukana myös Rantapohjan alueen nuoria lahjakkuuksia » Terhi Ojala » Haukipudas, Ylikiiminki TULEVANA viikonloppuna Oulun teatterilla ensiiltansa saa pitkän odotuksen jälkeen Billy Elliot -musikaalinäytelmä. Kesällä näyttelijät viettivät vielä intensiiviviikon Billy-leirillä. Tässä on todella ehtinyt kehittyä paljon, täydentää Jokikokko. Blake Burrow esittää Little-Johnnya. T ERHI OJ A L A Oulu ei kannata yliopiston siirtämistä keskustaan » Rantapohja » Oulu Kaupunginvaltuusto ilmaisee mielipiteenään, että Linnanmaata tulisi kehittää yliopiston pääkampuksena uuden Oulun yleiskaavan mukaisesti. Iso Rytisuon tuulivoimapuiston kaava on laitettu nähtäville » Rantapohja » Yli-Ii ISO RYTISUON tuulivoimapuiston osayleiskaavan ja ympäristövaikutusten arviointimenettely on parhaillaan nähtävillä. Pääsykokeiden ja valintojen jälkeen musikaaliin valitut lapset ja nuoret pääsivät aloittamaan harjoituskautensa Billy-koulussa, joka toteutettiin yhteistyössä teatterin sekä Oulun ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksikön pitämän harjoituskoulun kanssa. Riikka Jokikokko on harrastanut balettia lähes 10 vuoden ajan, ja päätti pyrkiä mukaan musikaaliin, kun hänen balettikoululaan oli koe-esiintymiset musikaalia varten. – Susan on vähän ujo, mutta rohkaistuessaan hän uskaltaa sanoa jopa vähän liikaa niin, että siitä tulee sanomista. Tolvasen mukaan kahden toisistaan melko erilaisen hahmon haltuun ottaminen sujui yllättävän keveästi. Hän oppii musikaalin aikana todella rakastamaan balettiharrastustaan, Jokikokko kertoo. PARASTA musikaalikokemuksessa on näyttelijöiden mielestä ollut itse näytteleminen. kello 19. Kaikki kolme mainitsevat myös, että musikaalin kautta on saanut paljon uusia ystäviä. – Molemmat roolit ovat tosi kivoja esittää, ja niiden kautta on päässyt oppimaan paljon. Lokakuussa käynnistyivät lavaharjoitukset teatterilla ammattilaisnäyttelijöiden kanssa. Hanketoimija on solminut alueen maanomistajien kanssa maanvuokrasopimuksia.. Billy Elliot tuodaan kaupunginteatterin näyttämölle 30 lapsen ja nuoren voimin, jotka ovat harjoitelleet musikaalia varten jo viime vuoden huhtikuusta asti. Lisäksi musikaalin tarina, jossa työläisperheen poika löytää kutsumuksensa tanssista, on kaikista kolmesta inspiroiva ja mielenkiintoinen. Linnanmaalla yliopisto on kiinteä osa alueen korkean teknologian yrityskeskittymää ja ekosysteemiä. – Opimme myös ilmaisemaan itseämme paremmin. Osayleiskaavan suunnittelualueen maat ovat yksityisten maanomistajien omistuksessa Turveruukki Oy:n turvetuotantoaluetta lukuun ottamatta. Tolvanen tekee musikaalissa kaksoisroolin, ja hänet nähdään Kevinin ja Thomaksen rooleissa. Roolia tärkeämpää on tämä kokemus, Tolvanen tiivistää Jokikokon ja Burrowin myötäillessä vierellä. Kaikki kolme ovat olleet yllättyneitä siitä, kuinka paljon harjoituksiin kuluu aikaa. Ensi-illan lähetessä harjoitustahti on kiristynyt, ja kuluneella viikolla harjoituksia on ollut aika lailla päivittäin. – Tärkeintä oli, että pääsisi ylipäätään mukaan musikaaliin. Infinergies Oy suunnittelee enintään 9–10 tuulivoimalan laajuisen tuulivoimapuiston rakentamista Yli-Iin Iso Rytisuon alueelle. Viikonloppuinen ensi-ilta jännittää nuoria näyttelijöitä, mutta läpitunkevampaa on innostus. Mukana tuotannossa on myös kolme Rantapohjan alueella asustavaa nuorta: 11-vuotias Blake Burrow Kiviniemestä, 14-vuotias Tuomo Tolvanen Kellosta ja 13-vuotias Riikka Jokikokko Ylikiimingistä. Oamkin musiikin ja tanssin pedagogiopiskelijat pääsivät Billy-koulussa harjoittelemaan käytännön opetustyötä opettamalla lapsille ja nuorille monialaista tanssin, musiikin ja teatterin ilmaisua. NUORET kertovat, että pääsykokeisiin mennessä ei heistä kenelläkään ollut mielessä tiettyä roolia, johon pyrkiä musikaalissa. ja lauantaina 5.3. Billy Elliot -musikaalin ensi-illat ovat Oulun teatterilla perjantaina 4.3. Ensi-iltaa on koronaviruksen takia lykätty jo kahdesti, joten nuoret ovat innoissaan päästessään esittämään Billyn tarinan viimein yleisölle. Nähtävilläolon aikana suunnitelmista pyydetään viranomaislausunnot ja suunnitelmista voi jättää mielipiteen. Kaikki kolme kokevat, että Billy Elliotin kautta saadusta kokemuksesta on ehdottomasti hyötyä myös tulevaisuudessa, ja kaikki aikovatkin jatkaa teatteriharrastusta myös jatkossa. – Billy-koulu oli tosi mukava kokemus, siellä ehti saada varmuutta tekemiseen eikä tarvinnut lähteä heti lonkalta vetäen esiintymään. Suunnittelualue sijaitsee noin 5,5 kilometriä YliIin keskustan pohjoispuolella Leuvan suunnalla, ja sen alustava laajuus on noin 1 650 hehtaaria. – Musikaalin kautta pääsee oikeasti eläytymään Billyn elämään ja vanhan ajan tuntuun, Tolvanen päättää. – Rankkoja päiviä on aina välillä, mutta treenitahtiin kuitenkin tottuu. – Halusin hakea mukaan, koska tykkään näytellä, ja olen hyvä tanssimaan ja laulamaan, Blake Burrow kertoo. Heistä kahdesta ehkä Kevin on enemmän minun itseni kaltainen, Tolvanen pohtii. Billy Elliot on kaikille kolmelle ensimmäinen teatterituotanto, jossa he ovat olleet mukana. – Little-Johnny viettää paljon aika Kevinin kanssa, ja se on aika hauska rooli. Kaupunginvaltuusto ei pidä kaupungin kannalta järkevänä kampuksen hajottamista. – Itse hain mukaan sen pohjalta, että saan tästä uusia kokemuksia ja pääsen oppimaan uutta, kun en ennen ole näytellyt, täydentää Tuomo Tolvanen. – Aina tänne on mukava tulla, ja treenaaminen on kivaa, Burrow jatkaa. Opin esimerkiksi miten voi välttää kurkun rasittamisen laulaessa, Tolvanen kertoo. Teatterin ammattinäyttelijät ovat myös olleet isona tukena harjoitusten aikana, ja heidän kanssaan on ollut mukava työskennellä, Jokikokko kertoo. – Ajattelin, että tämän kautta kehittyy rohkeammaksi esiintyjäksi ja oppii näyttelemään, Jokikokko kertoo. 7 » Torstaina 3. Kaupunginvaltuusto kävi keskustelua yliopiston sijoittumisesta Raksilaan maanantaisessa kokouksessaan. Musikaalikokemus on ollut nuorista opettavainen ja mukava. Riikka Jokikokko, Tuomo Tolvanen ja Blake Burrow ovat mukana viikonloppuna ensiiltansa saavassa Billy Elliot -musikaalissa. – Minä hain mukaan myös Taikahuiluun, ja nyt jännitän, pääsenkö siihen, Burrow kertoo. Riikka Jokikokko nähdään balettitanssija Susan Parksin roolissa, ja hahmoon on Jokikokon mukaan ollut helppo samaistua. Hahmo on aika samanlainen kuin minä itsekin
Näin ollen kävijämäärät alueella ovat vuosittain suuret. maaliskuuta 2022 » N:o 17 Haapajärven tilasta laaja keskustelu » Kari Holma » Haukipudas OULUN kaupungin maanhankintapäällikkö Juha Peuraniemi kutsui tammikuun lopussa väkeä niin sanotusti pyöreän pöydän ääreen, TEAMS-palaveriin, keskustelemaan Haapajärven tilanteesta, alueen ongelmakohdista ja mahdollisista ratkaisuvaihtoehdoista. Kummankin näytteenoton analyysitulokset olivat osoittaneet järven tilan olevan huono. Hän totesi päätösesityksessään, ettei erillisen asiakirjan allekirjoittaminen sinällään lisää tasa-arvon toteutumista palveluissa ja päätöksenteossa, vaan tärkeintä on ottaa tasa-arvokysymykset huomioon jokapäiväisessä toiminnassa. Asukkaiden huolena on ollut pitkospuiden ja polun jääminen runsaan veden aikana kohdalle laskevan ojan tuoman rautapitoisen veden alle. Siellä Teijo Liedes jälleen esitti useiden valtuutettujen kannattamana peruskirjan allekirjoittamista. Reijo Kehus jätti päätöksestä eriävän mielipiteensä. Se että siitä tulisi lisärasitetta kunnalle kuulostaa oudolta, kun sen pitäisi olla luonnollista toimintaa. Teijo Liedes piti keskustelua hämmentävänä. – Viranhaltijoilla on muutenkin kädet täynnä töitä, eikä meillä ole tasa-arvoasioiden suhteen ongelmaa, joten tämän takia viranhaltijoita ei tarvitse työllistää lisää, hän sanoi. Lähimaastossa sijaitsee koirapuisto. Lopulta lisäys tehtiin äänin 16-15 kunnanhallituksen esityksen mukaisesti. Palaveriin oli kutsuttu aiheeseen liittyen kaupungin liikuntapalveluiden ja yYhdyskuntaja ympäristöpalveluiden sekä PohjoisPohjanmaan ELY-keskuksen edustajia. Nuotiopaikalta jatkuu liikuntareitti Länsituulen koululle. Kuntaliiton ja Euroopan kuntajärjestöjen laatiman tasa-arvon peruskirjan allekirjoittaneet kunnat sitoutuvat laatimaan toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman. Kyseinen paikka kuuluu keskustalle, mutta kokouksessa ilmeni, ettei puolueessa ollut yksimielisyyttä siitä kenelle paikka annetaan. Allekirjoittaminen on osa Iin kunnan imagoa. Kuntalaisaloitteiden taustalla olivat samana vuonna Rantapohja-lehdessä julkaistut aiheisiin liittyvät kaksi laajaa juttua. Valtuusto voi kuitenkin halutessaan päättää, että kunnanjohtajan sijasta kuntaa johtaa pormestari.. Kaiston kommenttia kritisoi muun muassa Johanna Jakku-Hiivala (vas.). Kiiminkiläinen Anneli Näppä (kesk.) teki asiasta valtuustoaloitteen yhdessä muutaman muun valtuutetun kanssa. Kaupungilla on noin 40 nuotioja grillauspaikkaa. Hannu Kaisto puolestaan kannatti jälleen pohjaesitystä. Päätösesitys hyväksyttiin äänin 4-3. Haapajärvestä oli ELY-keskus tilannut heinäkuussa ja elokuussa vesinäytteenoton. TOINEN valtuustoaloitetta koskeva äänestys käytiin hallintosäännön päivittämisestä. Reitin valaistustakin on toivottu. Vs. Päätös syntyi valtuustossa keskustelun jälkeen äänin 8-22. Alueen asukkaita edustivat Hannu Liljamo, Ari Norman ja Kari Holma. He esittävät, että halkoautomaatteja hankitaan kaupungin ylläpitämille tulistelupaikoille ja puistoalueiden grillauspaikoille. Lisäys tehtiin äänin 6-5. Hannu Kaisto (kesk.) esitti Kososen päätösesityksen mukaisesti ettei sitä allekirjoiteta. Automaateista voi ostaa polttopuita tulisteluun, ja näin vältytään siltä, että puita varastetaan. Oulu suunnittelee lisäävänsä halkoautomaatteja nuotiopaikoille » Rantapohja » Oulu OULUN kaupungin yhdyskuntaja ympäristöpalvelut selvittää vuonna 2023 Hietasaaren lintutornin läheisyydessä olevan polttopuuautomaattien kaltaisten polttopuuautomaattien saatavuuden, toimintamallin ja kaupungille aiheutuvat kustannukset. Nuotiotai grillauspaikan polttopuista perittävä maksu toisi kustannussäästöä kaupungille. Palaverin lähtökohtana oli Hannu Liljamon 23.2.2021 ja 23.4.2021 tekemät kuntalaisaloitteet Haapajärven liikuntareitin parantamisesta ja Haapajärven kunnostamisesta. Kuntalaki säätää, että kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. kunnanjohtaja Anu Kososen laatimassa vastauksessa todettiin, että Iin kunnassa on laadittu henkilöstön sekä koulujen tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelmat. Kunnanvaltuusto käsitteli kunnanhallituksen antamaa vastausta maanantain kokouksessaan. Satu Pietola ja Juha Peuraniemi ympäristöpalveluista ja Petri Yli-Pyky liikuntapalveluista olivat vastanneet kuntalaisaloitteisiin. Asian kohentamiseksi toiveena on ollut ojan pään siirtäminen etäämmälle ja pitkospuiden korottaminen. Myös pyöräilijät siirtyvät pitkospuidenkin kautta Annanmäen maastoon. Jos peruskirjan allekirjoittamisella saadaan yhtään parannettua henkilöstön hyvinvointia, niin miksi emme allekirjoittaisi sitä. Vs. Ensimmäisen näytteenoton tuloksista oli juttu elokuussa Rantapohja-lehdessä. Säästyneet varat voidaan suunnata esimerkiksi automaattien vuokraukseen tai ostoon. Myös lintutornista on ollut puhetta. kunnanjohtajan pohjaesityksessä kunnanhallitukselle todettiin, että nykyisen hallintosäännön määräys kunnanhallituksen edustajista on kuntaliiton hallintosäännön mukainen ja riittävä. Kunnanhallituksessa Leena Tiiro (vas.) esitti, että hallintosäännön pykälään 136 lisätään kunnanhallituksen edustajien roolin tarkempi määrittely muissa toimielimissä. Hänen mielestään lauseke asettaa kunnanhallituksen jäsenet eriarvoiseen asemaan esimerkiksi valtuuston puheenjohtajiston kanssa, joilla myös on läsnäoloja puheoikeus toimielimissä. Lisäksi järven eteläpuolella on runsaasti tuulenkaatoja, joita on toivottu korjattavaksi, jotta järven rantaa kulkevaa polkua voisi käyttää LC Haukipudas/Kello olisi valmis osallistumaan pitkospuiden rakentamiseen Ii päätti allekirjoittaa tasa-arvon peruskirjan Iin kunnanvaltuusto äänesti kahdesta valtuustoaloitteesta » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi IIN KUNNANVALTUUSTO päätti, että kunta sitoutuu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen ja allekirjoittaa Eurooppalaisen paikallishallinnon tasa-arvon peruskirjan. 8 » Torstaina 3. Vasemmiston, vihreiden ja kokoomuksen valtuustoryhmät tekivät tammikuussa valtuustoaloitteen toimielimissä olevien kunnanhallituksen edustajien roolin määrittelemistä hallintosäännössä. Kokouksen oli määrä valita Huotarin tilalle uusi jäsen kunnanhallitukseen. KUNNANVALTUUSTO myönsi Noora Huotarille (kesk.) hänen pyytämänsä eron kunnanhallituksen jäsenyydestä ja vesiliikelaitoksen johtokunnan varapuheenjohtajuudesta. Hän totesi, että suunnitelmaa päivitettäessä sitä voidaan laajentaa täyttämään myös eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan vaatimukset. Valtuustoaloitetta käsiteltiin kunnanhallituksessa pari viikkoa sitten. Oulu ei kannata siirtymistä pormestarimalliin » Rantapohja » Oulu KAUPUNGINVALTUUSTO päätti, että Oulua johdetaan jatkossakin nykymallilla ja sen kehittämisellä. Järven pohjoispuolella on nuotiopaikka, jolta lähtee järven eteläpäässä olevan suon ylittävät pitkospuut. Asia päätettiin jättää neuvottelutauon jälkeen pöydälle. Nuotiopaikan yhteyteen on toivottu laavua. HAAPAJÄRVI sijaitsee keskellä asutusta ja se on muun muassa lintubongareiden, koirien ulkoiluttajien ja liikuntaa harrastavien suosiossa. Siinä esitetään tavoitteet, toimenpiteet ja resurssit peruskirjan tavoitteiden toteuttamiseksi. Virpiniemeen lähtevän kuntoilureitin lähtöpisteessä on parkkipaikka. Valtuusto hyväksyi myös Risto Säkkisen (sd.) tekemän ponnen, että tulevaisuudessa kunnanhallituksen jäseniä informoidaan paremmin kunnanhallituksen edustajana muissa toimielimissä toimimisesta. Kunnanhallituksessa Teijo Liedes (vas.) esitti, että Iin kunta allekirjoittaa kyseisen peruskirjan. Automaattien hankinnasta tehdään päätös selvityksen perusteella. VALTUUSTOALOITTEEN peruskirjan allekirjoittamisesta teki vuosi sitten Heli-Hannele Haapaniemi (vihr.). Esimerkiksi Koitelinkosken polttopuukustannukset olivat vuonna 2021 noin 12 500 euroa. – Henkilöstöjaoston juuri käsittelemän tasa-arvokyselyn mukaan osa henkilökunnasta on kokenut syrjintää ja häirintää jollakin tasolla. Kunnanvaltuuston käsitellessä hallituksen antamaa vastausta Reijo Kehus (kesk.) esitti, että kyseistä lisäystä ei tehdä. Vastauksia oli kommentoitu jutuissa. Toisena vaihtoehtona oli pormestarimalliin siirtyminen. – Ymmärrän tasa-arvon siten, että sitä joko on tai ei ole sen yksilön kohdalla, johon syrjintä kohdistuu
Talkootyötä onkin luvassa kohtuullisesti. Ojalinjan voi siirtää ilman erillistä ojitusilmoitusta ELY-keskukselle. Kuva Haapajärven etelärannalta lokakuussa 2021 Vesi valui polunkin ylitse metsään. Vanhojen karttojen perusteella järvi on pysynyt samankokoisena ja muotoisena reilun 250 vuoden ajan, joten luontainen soistuminen ja umpeenkasvu ei ole ollut kovin nopeaa. 2021 • POP-ELY-keskuksen vastaus Haapajärven tilaa ja kunnostusta koskevaan lausuntopyyntöön 12.10.2021 • Kari Holman lehtijutut Rantapohja-lehdessä 23.2., 10.6. Samoin järveen kaatumassa olevat puut. Osa noin viiden hehtaarin suuruisesta metsäalueesta on harvennettu ja osa jätetty luonnon tilaan. • Lähteitä: Teams-palaveri 28.1.2022 ja Muisto Haapajärven palaverista 28.1.2022 • Kuntalaisaloitteet 23.2. Pistoladulla ei ole kuntolatustatusta. Talvinen näkymä samana kuukautena. Lapsien kulku alueella voi aiheuttaa vaaratilanteita. Järvestä otettiin vesinäytteitä heinäkuussa ja elokuussa 2021.Tulosten perusteella järvi on ollut pitkään ylirehevä. Mirja Heikkinen kertoi, että Maanmittaushallituksen historiallisesta kartastosta löytyy Haapajärvestä aineistoa vuodesta 1765 alkaen. Myös maisemaa voisi parantaa rantaalueita kunnostamalla. Normaalitalvena pistolatu toimii. Oli hyvä asia, että kaupunki järjesti tällaisen palaverin aikana, jolloin korostetaan yhteisöllisyyttä. Näitä samoja ongelmia on muuallakin, mm. Tässä, kuten monessa muussakin vastaavassa tapauksessa kuntalaisten oma aktiivisuus ja asioiden julkisuus näyttelee tärkeää osaa. ja 26.5. Haapajärven kunnostustatarpeet ja tavoitteet jäävät Oulun kaupungin ja asukkaiden määriteltäviksi. LC Haukipudas/Kello onkin ottanut laavuhankkeen alustavasti ohjelmaansa. 9 » Torstaina 3. Latu on hyvässä kunnossa juuri nyt. Haapajärvi ei ole ollut mukana Oulun kaupungin vesistöjen kunnostuksen priorisoinnissa. ja 24.3.2021 ja kaupungin vastaukset niihin 15.3. Pitkospuiden painunutta osa-aluetta voidaan nostaa lisäämällä vanhojen pitkospuiden päälle uudet lankut. Koirien ulkoiluttamisesta todettiin, että ulkoiluttaminen voi pahentaa järven vedenlaatua, mikäli ulosteita ei kerätä pois. Talvella, kun maa ja vedet ovat jäätyneet, on pitkospuiden vierellä kulkeva latu ollut hyvässä kunnossa. Sitä varten tarvitaan tietoa järven ekologisesta tilasta, kalastosta ja käyttäjämääristä. Haapajärvi ei ole ollut mukana kunnostusohjelmassa esitetyssä priorisointilistassa. Hulevesiä tulee valtion maantieltä ja kaupungin katuverkolta. Ruoppausta ei pidetä välttämättömänä alueen nykyisen käytön johdosta. Järven pohjoispuolella, missä on asutusta, on maasto myös siistitty, osin myös asukkaiden toimesta. Tässä yhteydessä mahdollinen syöpymisriski on syytä huomioida. Ensimmäisessä annetaan järven luontaisen umpeenkasvukehityksen jatkua ja kehitetään järven muita käyttöarvoja esimerkiksi lintuvesistönä ja virkistyskäyttökohteena. LAAVULLEKIN olisi tarvetta. Pitkospuiden korjauksiin saadaan materiaalia liikuntapalveluista. Nyt on tarkoitus tehdä Haapajärven kunnostustarpeen arviointi. Haapajärven pisteytys tehdään keväällä 2022. Monimuotoisuustavoitteiden johdosta tuulen kaatoja jätetään myös maastoon maapuiksi. Ojan siirrolle ei ole todettu estettä. ja 12.8.2021 K A RI HOL M A. Pitkospuut olivat veden alla lokakuussa 2021. Yhteyttä Länsituulen suuntaan pidetään tärkeänä. Pisteytyksessä huomioidaan ulkoinen kuormitus, havaitut ongelmat, kalasto ja kalastus, ekologinen tila ja potentiaalisten käyttäjien määrä. Itse latureitin varrelta ei ollut löytynyt kaatuneita puita. Järven tila voidaan luokitella huonoksi. maaliskuuta 2022 » N:o 17 Haapajärven tilasta laaja keskustelu liikuntaesteisille sopivaksi. Kaupungilta toivotaan materiaalia näihin pitkoksiin. Haapajärven alueen maankäytön muutos, koira-aitaus, hiihtoladun lähtöpaikka sekä kävelyja pyöräreitit. Kaatuneita puita voisi myös hyödyntää pitkospuiden rakenteena, niiden alustoina. Ojaa jatketaan ensi kesänä polusta nähden vasemmalHaapajärven kaatuneita konkeloita on tarkoitus poistaa kuten myös järveen kaatumassa olevia puitakin. Tähän kuuluu mm. Liikuntatoimi asettikin syksyllä 2020 latupohjan kohdalle varoitusmerkit. Liikuntajohtaja Nina Epäilys on luvannut pitkospuumateriaalia tarvittaessa. Lisäksi se toi asiaan liittyviä asiantuntijoita saman pöydän ääreen. BIOLOGI Mirja Heikkinen ja vesitalousasiantuntija Jukka Tuohino PohjoisPohjanmaan ELY-keskuksesta toivat palaverissa esiin järven kunnostusmahdollisuuksia. Ojan pään siirtäminen kauemmaksi suolle lisää myös suodatusaluetta. Pitkospuihin ei saa tehdä kaltevuutta eikä liikaa korkeutta putoamisvaaran vuoksi. ELY-keskuksen edustajien puolesta tuotiin esille kaksi esimerkinomaista vaihtoehtoa keskustelun pohjaksi. Vesi on sameaa ja näkösyvyys on pieni. Kallioselän reitillä. Tarkemmat suunnitelmat löytyvät Oulun kaupungin KaLi-suunnitelmista. ULKOLIIKUNTAPÄÄLLIKKÖ Mika Puolitaival ja isännöitsijä Petri Yli-Pyky liikuntapalveluista totesivat, että alueella on tehty useasti tarkastuskäyntejä. Sedimentin poistoon ja käsittelyyn tarvittaisiin kattavat tutkimukset ja suunnitelmat vesilain mukaisen luvan hakemiseksi. Maaperässä on runsaasti rautaa ja veden vaihtuvuus on vähäistä. Kaatuneista puista vaaralliset metsäkonkelot on tarkoitus poistaa metsäalueelta. Kaupunki pitää huolen siitä, että hulevesien laatu ei jatkossakaan lisää kuormitusta. Hajuongelmaa ei näytteiden ottojen yhteydessä ollut havaittu, mutta siitä ovat järven rannalla asuvat kertoneet. Järven lisäkuormitusta pitäisi myös välttää. Liikuntapalveluista olikin luvattu materiaalia ainakin veden alle joutuvan osan korjaamiseksi. Haapajärvestä on aikaisempaa vedenlaatutietoa vuosilta 2003, 2004 ja 2005. Annalankankaan hulevesien käsittelyä tullaan parantamaan. Pitkospuut ovat hyvässä kunnossa. PALAVERIN johtopäätöksinä ja mahdollisina toimenpiteinä todettiin, että ELYkeskuksen vastaukset kunnostuksiin liittyviin kysymyksiin olivat selkeät. Kunnostuksen vaihtoehdot tulivat nyt tietoon. Erittäin korkeat ravinnepitoisuudet mahdollistavat runsaan leväkasvun, jonka johdosta hajotettavaa kasviaineista on paljon ja siksi sedimenttiä syntyy. Käyttäjiä on runsaasti, tuhansia vuodessa jakaantuen tasaisesti eri vuodenajoille. le kauemmas suoalueelle ja sen loppuun jätetään katko. Haukiputaan infrayksikkö korjaa tarvittaessa pitkospuita ja latua. Talvella vesi on hapetonta ja kesällä järvessä on runsaasti sinilevää. Kevätkaudella veden nouseminen rajoittaa käyttöä, joten aina ei ole optimiolosuhteet käytön suhteen. Toisena vaihtoehtona olisi palata umpeenkasvukehityksessä aiempaan vaiheeseen lisäämällä vesisyvyyttä ruoppaamalla tai imuruoppauksella. Konkreettisia toimenpiteitäkin on luvassa. Hulevesien määrää ja laatua ei pidetty Haapajärvellä ongelmana. Käyttäjämäärät tulevat kasvamaan. Nyt on tarkoitus tehdä luokittelu. Veden valtava määrä, likaisuus ja rautapitoisuus ovat huolenaiheina. Yhteys Virpiniemeen johtavalta reitiltä toimii valaisemattomana pistolatuna ja kesäisin liikuntareittinä Länsi-Tuulen koululle ja päiväkodille. OULUN KAUPUNGIN hulevesi-insinööri Merja Talvitie, ympäristöasiantuntija Satu Pietola ja metsätalousinsinööri Antti Käpylä valottivat puolestaan alueen hulevesitilannetta, veden laatua ja metsänhoitoa. Tuulenkaatoja tullaan poistamaan lähiaikoina järven eteläpuolella
Tässä Niklaksella nousee penkistä 142,5 kiloa. Voiton vei Remu Rokka ja pronssille tuli Eetu Naukkarinen. Haukiputaan voimailijoilla mitalisade » Rantapohja » Haukipudas HAUKIPUTAAN voimailijoiden Niklas Aarisen hopeamitalin lisäksi Oulunsalon penkkipunnerruksen SM-kisoista kultaa nosti Joel Myllymäki, hopealle ylsi Ville Majava ja pronssia saivat Kari Laurila ja Janne Soininen. maaliskuuta 2022 » N:o 17 Niklas Aarinen nappasi penkkipunneruksen SM-hopeaa » Teea Tunturi » Kello KELLON Kiviniemessä asuva, 21-vuotias rakennusmestariopiskelija Niklas Aarinen otti vastikään Oulunsalossa penkkipunneruksen SMhopeaa. KAIKISTA eniten tapahtumassa kiinnostivat paikalle saapuneet porot ja shetlanninponit, joiden kyytiin halukkaat pääsivät. Ilman noita viisaampia ukkoja en olisi tässä. Haukiputaan Voimailijat on kaikille avoin seura, jonka jäsenet harrastavat monipuolisesti voimailua ja kilpailevat muun muassa voimanostossa, penkkipunnerruksessa ja voimapunnerruksessa. Eläimet tekivät varmasti töitä ilta-appeidensa eteen, sillä jonot eivät lyhentyneet illan aikana juurikaan. A ARISEN taustat ovat nyrkkeilyssä, mutta muutama vuosi sitten tultiin siihen pisteeseen, että piti tehdä valinta haluaako menestyä voimalajeissa vai nyrkkeilyssä. Kisat järjesti Oulun Power Team Suomen Voimanostoliiton alaisuudessa. Alussa Aarinen kertoo olleensa salilla hiukan hukassa, eikä treenaaminen ollut kovin järkevää. Myös perheen pienimmät oli otettu huomioon ja poron vetämässä matalassa reessä oli heidänkin turvallista matkustaa. Tapahtumassa oli otettu kaikki huomioon ja tarjolla oli niin hernekeittoa ja makkaraa kuin myös laskiaispullia ja juotavaa. – Vaikeinta tässä voimanostossa on oikea syöminen ja uni, muuten kehitys pysähtyy. A NU K AUP P IL A. Hyvän mielen tapahtumassa monet viihtyivät koko illan, ja tapahtumakävijöiden puheessa kuului toive uusille samantyyppisille tapahtumille. Hänen tavoitteenaan on nyt treenata hyvin, syödä hyvin ja saada jonain päivänä SM-kultaa voimanostossa. Lisää tarkempaa tietoa seurasta HauVon sosiaalisessa mediassa. Moni oli ottanut mukaan oman keppihevosen millä kirmailla keppihevosradalla ja lumilinnojen rakennuspaikalla kävi kova kuhina illan aikana. Aarinen on harrastanut voimanostoa päälajinaan kolme vuotta, mutta päätti käydä Oulunsalossa kokeilemassa, miten penkkipunnerrus kilpailutilanteessa sujuu. Tukijoukoista löytyvät myös vanhemmat, tyttöystävä ja kaverit. Tulokseensa 142,5 kiloon hän on erittäin tyytyväinen. Hän on kilpaillut voimanostossa kerran ennen tätä, noin 1,5 kuukautta sitten Kellon Corella, jossa järjestettiin kansalliset kisat. Niklas Aarinen Oulunsalon kisan palkintopallilla kaulassaan hopeinen SM-mitali. Emmi Forss, Fiia Paakki, Elma Siira ja Ellen Issakainen tykkäsivät poroajelusta ja myös heillä oli omat kepparit mukana tapahtumassa. Kuntosali veti puoleensa niin, että nyrkkeily jäi taakse. Tapahtuman järjesti Kellon suuralueen asukasyhdistys yhdessä Kellon kyläyhdistyksen kanssa. Hän nostaa rautaa kisoissa alle 93-kiloisten ja alle 23-vuotiaiden sarjassa. – Jonain päivänä, jos hyvin menee, niin voidaan miettiä seuraavia tavoitteita. Lumilinnojen rakentamisesta käytiin myös kilpailu, jossa jaettiin huikeita palkintoja. URHEILU » Poroja ponikyydit olivat laskiaisriehan vetonauloja » Anu Kauppila » Kello LASKIAISTIISTAINA Kellon asukastuvan miljöössä järjestetty laskiaisrieha houkutteli paikalle ihmisiä runsain joukoin tuulisesta säästä huolimatta. – Kisa meni tosi hyvin. Aarisen ennätys penkistä on 150 kiloa, maastavedossa 240 kiloa ja kyykystä 185 kiloa. 10 » Torstaina 3. Kisassa mukana oli myös HauVon Antti Kotilaine. Tarkoituksenani oli nostaa viimeisellä nostolla 145 kiloa, mutta huomasin, että 142,5 kiloa riittääkin siihen ja tulee varmemmin ylös, kuin 145 kiloa, Aarinen kertoo. Tällä hetkellä Aarinen kertoo syövänsä 5–6 kertaa päivässä pääasiassa kanaa ja riisiä, joskus vaihtelun vuoksi makaronia ja jauhelihaa, jossa jauheliha on pääasiassa. Jalat pidetään maassa. Kisatilannetta hän kuvailee jännittäväksi, mutta toteaa, että se tuo lisää voimaa nostoon. Pienellä taktikoinnilla sain varmistettua hopeamitalin. Isossa pulkkamäessä riitti tilaa kaiken kokoisille laskijoille. Aarinen voitti oman sarjansa. Porot vetivät lapsia reellä ja ponien kyytiin pääsi ratsaille tai kärryihin. Tapahtuma keräsi yhteen niin perheen nuorimpia kuin myös varttuneempia paikallisia. – Iso kiitos kuuluu Haukiputaan Voimailijoiden jäsenille, jotka tulivat ja ohjasivat treeniä ja syömistä oikeaan suuntaan. Kaikki HauVon jäsenet ovat sitoutuneet puhtaaseen urheiluun ja kilpailevat vain dopingtestauksen alla. Paikalla olleiden Kellon koulun 5B-luokkalaisten mielestä eläimet ja isoksi rakennettu pulkkamäki olivat tapahtuman parasta antia. Nykyään Aarinen treenaa neljästi viikossa oman valmentajan ohjauksessa. Alueella oli paljon tekemistä ja mäenlaskupaikalla oli jatkuvasti innokkaita laskijoita. Monet olivat tulleet paikalle koko perheen voimin ja erilaisia laskuvälineitä oli joka lähtöön. Klassinen penkkipunnerrus on Suomen Voimanostoliitossa ADT:n alainen urheilulaji eli kisailijat sitoutuvat antidopingtoimintaan. Lisäksi peruskotiruokaa menee paljon
Marjanen oli yksi Kuivaniemen Vatunkiin avatun talviuintipaikan puuhaihmisistä. Toukokuussa asennettavalta laiturilta pääsee uimaan myös pyörätuolilla. com/luonnonvarakeskus/ sets/maatilapalot Jäälin kirjasto kokonaan kiinni hiihtolomalla » Rantapohja » Jääli, Haukipudas, Kello, Kiiminki, Yli-Ii, Ylikiiminki, Pateniemi ASEMAN ja Jäälin kirjastot ovat suljettuina hiihtolomaviikon ajan 7.–13.3. Nyt olen sitten yrittänyt innostaa muitakin asian pariin. 11 » Torstaina 3. – Avannossa käynnin jälkeen on kiva tunne ja se piristää mieltä. Minun lisäkseni tässä ovat olleet aktiivisesti talkoilemassa Ilkka Kaarre, Jorma Halttu, sähkötyöt tehnyt Hannu Kehus sekä tietä linkoava Sauli Kehus, kertoo Kari Viitala. Mukaan haluavat voivat olla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen kuivaniemen.osakaskunta@ gmail.com. Anu Marjanen innostui avantouinnista viime talvena. Kari Viitala on osallistunut talviuintipaikan talkoisiin ja pulahtanut välillä avantoon. maaliskuuta 2022 » N:o 17 Talviuintipaikka avattu Vatungissa » Tuija Järvelä-Uusitalo » Kuivaniemi AVANTOUINNISTA tuleva virkeä olo saa Anu Marjasen harrastamaan talviuintia. Lukella uusi Maatilapalot-podcastsarja » Rantapohja MITEN maatiloilla voisi varautua ennakkoon uhkaavaan tulipalotilanteeseen. Asiakaspalvelua talvilomaviikolla ei näissä kirjastoissa ole. Avantoon johtaa kahdet portaat ja alue on turvallisuuden vuoksi aidattu. – Itse innostuin asiasta enemmälti oikeastaan vasta viime talvena, kun teimme avannon tähän omaan rantaan. Myöskään Jäälin nuorisotila ei ole avoinna hiihtolomalla. Haukiputaan, Kiimingin ja Pateniemen kirjastot ovat normaalisti auki. Osakaskunta ja kyläyhdistys saivat Merellisen Vatungin kehittäminen ja saaristomatkailun edistäminen -hankkeelle yhteensä 13 500 euroa kunnan osallistavasta budjetoinnista. Siinä kuntalaiset äänestivät toteutettavat hankkeet. – Vähän myöhään aloitettiin, joten tämä talvi menee kokeiluluontoisesti ja on kaikille kävijöille ilmainen. Luonnonvarakeskuksen uudessa Maatilapalot-podcastsarjassa keskustellaan maatilojen paloturvallisuudesta, tulipaloon varautumisesta ja eläinten pelastamisesta hätätilanteessa. Talviuintipaikka saatiin käyttöön helmikuun alkupuolella. – Suurin investointi hankkeessa on noin 9 300 euroa maksava Vatungin uimarannalle tilattu kahluulaituri laattoineen. – Vierainamme keskustelemassa ovat muiden muassa eläinlääkäri, pelastusalan ammattilainen ja maatilarakentamiseen vihkiytynyt arkkitehti, kertoo podcastisäntä, ryhmäpäällikkö Kim Kaustell Lukesta. – Hienoa, että kuivaniemeläiset aktivoituivat äänestämään niin, että saimme talviuintipaikankin, Marjanen sanoo. Podcastit on suunnattu maatilayrittäjille, mutta niissä on hyödyllistä tietoa myös alan opiskelijoille ja sidosryhmille. Kari Viitala kertoo, että talviuimareiden käytössä olevassa lämpimässä pukuhuoneessa on vieraskirja sekä ohjeita talviuimareille. Entä mitä tehdä, jos tilanne on jo päällä. Kuivaniemen osakaskunnan hoitokunnan puheenjohtaja Olli Dahl kertoo, että hankkeeseen kuuluvat toimet jatkuvat vielä. Se piristää ja oikein tuntee, kuinka veret lähtevät kiertämään. A RTO M A RJ A NEN SEP P O M IE T T UNEN T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO JOR M A H A LT T U. – Kun menen avantoon, ei minulla ole mitään kiirettä sieltä pois. Jäälin kirjastossa ei ole omatoimikäyttöäkään. Samalla rakennetaan kämpän oven eteen terassi. Talviuintipaikka on Vatungin satamassa lähellä huoltorakennusta. Talkoilun lisäksi Kari Viitala on osallistunut talviuintiprojektiin uimalla. UIMAREIDEN pukuhuone on satamassa olevassa veneilijöiden huoltorakennuksessa. Podcast-sarjan ensimmäiset kolme jaksoa, Eläinten pelastaminen, Kun maatilalla palaa ja Rakennusten paloturvallisuus löytyvät täältä https://soundcloud. Osallistavasta budjetoinnista saadulla rahoituksella hankittiin huoltorakennuksen sähkölukot ja avantoa auki pitävä pumppu. Luken podcasteissa tarkastellaan paloturvallisuuden rakentumista ja tuodaan esiin erilaisia konkreettisia tapoja, miten paloturvallisuutta voisi parantaa ja hätätilanteeseen varautua. VATUNGIN talviuintipaikka kuulu Kuivaniemen osakaskunnan ja Kuivajoen Pohjoisrannan kyläyhdistyksen Vatungin kehittämishankkeeseen, johon ne saivat rahoitusta Iin kunnan osallistavasta budjetoinnista. Kellon, Martinniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin kirjastoissa voi vierailla omatoimisesti ma–pe kello 7–20, la–su kello 7–16. Rassin kämpälle on hankittu grilli, joka asennetaan alkukesästä paikalle. Talviuimareiden Whatsapp-ryhmässä on tällä hetkellä vajaat parikymmentä uimaria. Ja onhan siinä vähän itsensä voittamisenkin tunnetta, kertoo Anu Marjanen. Sarja on tuotettu yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kanssa
12 » Torstaina 3. Napsauta kohtaa “Current page” 4. maaliskuuta 2022 » N:o 17 RISTIKON RATKAISU tiistain 8.3.2022 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3. SUDOKUT JA RISTIKKO 3.3.2022 ». Napsauta kohtaa Print. Avaa sivu 2
Sunnuntain viesteissä Ylikiimingin Nuijamiesten Maria Laitinen, Mirka Haataja ja Kaisa Laitinen hiihtosuunnistivat Suomen mestareiksi D130-sarjassa. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. H70-sarjassa Joutsenon Kullervoa edustava Seppo Keltamäki Iistä oli kisan seitsemäs. Esillä sääntömääräiset asiat. 13 » Torstaina 3. Johtokunta Martinniemen Kyläyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS keskiviikkona 16.3.2022 kello 18.00 Martinniemen koulun ruokasalissa. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. tai puhelimitse: p. 67€ puh. 040 1721 704. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 49€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 83€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . 62€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Kokouksessa esillä sääntöjen määräämät asiat. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . osto myöhemmin) Puh. Julkaisija Rantapohja Oy. Nuijamiesten Mirka Haataja oli D50-sarjan viides. Hallitus Kokouksia Halutaan vuokrata KESÄMÖKKI PIDEMMÄKSI AIKAA (mahd. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Pääpalkinto 120€. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. Iisun Kimmo Keltamäki hiihtosuunnisti H35sarjan viidenneksi reilun seitsemän kilometrin reitillä. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . 045 613 5909. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. . H80-sarjassa SK Pohjantähden Jorma Veijovaaara oli viides ja Perämeren Rastin Erkki Pietiläinen kymmenes. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. YLIKIIMINGIN KALASTUSKUNNAN VUOSIKOKOUS la 19.3.2022 klo 11.00 Ylikiimingin asukastuvalla. Ilmoitushinnat 2022 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........1,00+24%=1,24 € Tekstissä.................1,00+24%=1,24 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,15+24%=1,42 € TJ 30 pmm asti.......0,90+24%=1,12 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . . Kahvitarjoilu, tervetuloa! Martinniemen Kyläyhdistys ry:n hallitus Torikauppiaat KUUSAMOSTA savustettua kalaa, myös neulamuikkuja, puolukkasurvosta, suolasieniä PERJANTAINA 4.3. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... . Esillä sääntö määräiset asiat. 168€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . Hiihtosuunnistuksen SM-kisat jatkuvat pitkillä matkoilla Sonkajärvellä tämän viikon lauantaina. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . H75-sarjassa Haukiputaan Heiton Mauno Hanhela suunnisti SM-pronssille ja Perämeren Rastin Pekka Kanste kymmenenneksi. 113€ 168€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Kahvitarjoilu. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Huveja Kiimingin kalastuskunnan sääntöjen mukainen VARSINAINEN OSAKASTEN KOKOUS pidetään pe 18.3.2022 klo 18.00, paikka: Senioritalo, Terveystie 3, 90900 Kiiminki. Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä.. Tervetuloa! Iisu ry:n KEVÄTKOKOUS maanantaina 21.3.2022 klo 17.30 Seo Jäppinen, baarin kapinettissa, Ii. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . 044 013 1493 Jäikö lehti tulematta. Tervetuloa! Johtokunta Iin Alarannan Martat ry:n VUOSIKOKOUS pidetään ma 14.3.2022 klo 18.00 Alarannan koululla. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ 119€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. . Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ • Ylikiiminki kaupan piha klo 9.15–10.00 • Kiiminki ABC:n piha klo 10.30–11.00 Puh. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. TERVETULOA! Iin Alarannan Martat ry:n hallitus BINGO NUORITTALLA PE 4.3. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2022 . KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Johtokunta Kallion Metsästysseura ry VUOSIKOKOUS tiistaina 15.3.2022 klo 18.00 Parkkisella. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Suunnistakaa paikalle. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Esillä sääntöjen määräämät asiat. Iisun Matti Kalenius, Kimmo Keltamäki ja Olli Puurunen nappasivat SMhopeaa H110-sarjassa. TOIMITUS avoinna ark. SK Pohjantähden Paavo Niemelä oli H17-sarjan kuudes. 044-714 7800 . Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Tilausmaksut vuodelle 2022 (sis. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8§ määräämät asiat. Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi URHEILU » Hiihtosuunnistajat menestyivät SM-kilpailuissa Nuijamiehille SM-viestikultaa » Rantapohjan alue » Pirjo Holappa HIIHTOSUUNNISTUKSEN keskimatkan ja viestien Suomen mestaruudet ratkottiin Iisalmessa viime viikonloppuna. Internet: www.rantapohja. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu p. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Rantapohjan alueen hiihtosuunnistajat menestyivät hyvin sekä lauantain henkilökohtaisilla matkoilla että sunnuntain viesteissä. D40sarjassa Ylikiimingin Nuijamiesten Kaisa Laitinen hiihtosuunnisti pronssille ja Maria Laitinen kuudenneksi. Esityslista jaetaan kokouksessa. klo 18.00. 8.30-16 Perustettu 1969. maaliskuuta 2022 » N:o 17 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Keskimatkalla Kiimingin Urheilijoiden Ritva Halme hiihtosuunnisti SM-hopealle D70-sarjassa
Esimerkiksi aiotaan perustaa “kerhoja” tai muita ryhmiä, joissa voisi luoda uusia ystävyyssuhteita. Heidän pitäisi muutenkin enemmän kysellä kuulumisia ja antaa positiivista palautetta. Koulu, perhe ja vapaa-aika. VIIME aikoina vallinnut koronaepidemia on vaikuttanut negatiivisesti iiläisiin nuoriin. Kyselyn perusteella tytöt kokevat pahempaa oloa, mutta poikiakaan ei saa unohtaa. Mari Oikarinen kertoo, että koulukohtainen oppilashuoltoryhmä (OHR) on pohtinut ensi lukuvuodelle tapoja parantaa nuorten oloja. Valtarin koulun oppilaat ovat sitä mieltä, että apua omiin ongelmiin on helppo löytää. Kuitenkin vain pieni osa nuorista kokee huolta tartunnoista. Yhteydenpito kavereihin on vähentynyt ja ristiriidat perheessä ovat lisääntyneet. 14 » Torstaina 3. maaliskuuta 2022 » N:o 17 Sivun jutut ovat syntyneet osana Rantapohjan ja alueen koulujen yhteistyötä RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » BRITANNIASSA OLI 1. Lähes kaikki oppilaat ovat sitä mieltä, että vastaanotoille on helppo päästä. Jos nuori ei nuku tai syö riittävästi, nuori ei voi hyvin. Tyttöjen ja poikien kasvatus voi olla erilainen joissain perheissä. Unenmäärä on huomattavasti huonompi, monet nuoret nukkuvat alle 8 tuntia arkisin. Suurin osa oppilaista on saanut tukea opettajalta, kouluterkkarilta, -psykologilta tai -kuraattorilta. 21/05/09 540 Valtarin koulun nuorten kouluterveyskysely Koronaepidemia on vaikuttanut negatiivisesti Iiläisiin nuoriin » Lumia Tuomikoski, Rianna Nevalainen, Tuomas Hekkala, Lilja Lohi » Ii VALTARIN koululla on tehty kaksi kouluterveyskyselyä vuosina 2019 ja 2021. RI A NN A NE VA L A INEN Haukiputaan koulun 9d ja 9g loihtivat realistisia ja perinteisiä runoja koulumatkoistaan. Tyttöjen tyytyväisyyden laskemisen lisäksi ystävyssuhteiden tilanteet ovat huonontuneet. Heillä on parempi tilanne vuoteen 2019 verrattuna, ja useampi kokee omistavansa läheisen ystävän. Kyselyn vastausten perusteella poikien tyytyväisyys on pysynyt ennallaan, mutta tyttöjen on laskenut 20 prosentilla. Kiusaamiseen täytyy puuttua. Vaikka oikeasti se, miten asiat kokee johtuu ihmisestä itsestään. LONTOOSSA ENGLANNISSA VIRTAA YLI 20 MAANALAISTA JOKEA KATUJEN ALLA. Huono itsetunto ja ahdistuneisuus ovat myös selvästi pahemmalla tasolla tyttöjen kuin poikien kannalta. Huoltajien tehtävä olisi huolehtia näistä. VIIMEISEN vuoden aikana 21 prosenttia oppilaista on kokenut seksuaalista häirintää ja 12 prosenttia fyysistä uhkaa. Nuoren elämä koostuu kolmesta osasta. Koulussa henkilökunta on vastuussa nuorista, kotona ja vapaaajalla huoltajat. Millainen hänen historiansa on, onko kokenut kiusaamista tai muuta. Valtarin koulun kouluterveyskyselystä selviää, että tyttöjen tyytyväisyys elämään on laskenut huomattavasti vuoteen 2019 verrattuna. Vaikka nuorista 28 prosenttia on sitä mieltä, että Iissä on helppoa hankkia huumeita, päihteiden (kuten alkoholin, tupakan ja kannabiksen) käyttö on vähentynyt. Tässä yksi niistä.. Viikossa 5 prosenttia on kokenut olleensa koulukiusattuna ja 15 prosenttia kokenut kiusaamista netissä. Ajatellaan, että poikien pitäisi olla kovia eikä tunteellisia, kun taas tyttöjen pitäisi olla herkkiä. Lisäksi 76 prosenttia pojista ja 70 prosenttia tytöistä kokevat saavansa tarvittaessa apua. MAAILMANSODAN AIKAAN KIELLETTYÄ OSTAA PUBISSA JOLLEKIN TOISELLE JUOMAA. KAKSI ISTUMAPAIKKAA PALACE-TEATTERISSA LONTOOSSA ON PYSYVÄSTI VARATTU KAHDELLE TEATTERIKUMMITUKSELLE. Koulukuraattori Mari Oikarinen teki näistä kyselyistä koosteen, jonka pohjalta kirjoitimme tämä artikkelin. Vuoteen 2019 verrattuna tilanne on pysynyt samana muuten, mutta koululounaan kannalta parantunut. Kuitenkin 30 prosenttia on kertonut kiusaamisesta jollekin aikuiselle. Tyttöjen kokemus yhdestä läheisestä kaverista on laskenut 16 prosentilla. LONTOON KAPEIN RAKENNUS ON VAIN 2 METRIÄ LEVEÄ JA NOIN 300 NELIÖMETRIN TILA ON JAETTU VIITEEN ERI KERROKSEEN. Ne ovat tärkeitä, koska kuulumisia kyselemällä ja positiivista palautetta antamalla itsetunto kasvaa, ja nuori oppii olevansa tärkeä. Koosteessa oli myös kohta elintavoista, jonka mukaan 40 prosenttia nuorista ei syö aamupalaa, eikä 34 prosenttia koululounasta. Nuorten täytyisi uskaltaa puuttua kiusaamiseen, koska aikuiset eivät tiedä kaikista tapauksista. Pojat kokevat tilanteessa parannusta. Vaikka ahdistuneisuus on lisääntynyt, nykyään nuorilla on helpompi keskustella asioistaan
Seurat su 6.3. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskus. klo 12 päiväseurat ja ruokailu, Kiimingin ry, Pauli Niemelä. Olet aloittelija tai kokenut neuloja, autamme kaikki toinen toisiamme ja ehkä jokainen opimme jotain uutta. seuraaviin tehtäviin: Kastesukkien tekijöitä. 044 316 1451. Miesten vapaaehtoisryhmän kuukausipalaveri ma 14.3. kello 18 Vepsän koululla kertomassa soteuudistuksen kiemuroista iltakahvi-tapahtumassa. klo 12 ry:llä. Nuortenilta To 3.3.2022 17:30 Iin Pappila. www.oulunseurakunnat. suljettu. Viikolla 11 koulujen kautta jaetaan kesän leirien ja leiripäivien tiedote. Lasten kirjepyhis KIRJEKYYHKY Pe 4.3.2022 08:00 Muu tila. TalviTapuli torstaisin klo 14-19 Wirkkulassa (ei vko 10). 040 743 1904. klo 13-14.30 Jäälin kappelin nuorisotilalla. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10-11 samasta numerosta. Lisätiedot Aulikki Rinta-Säntti p. Hiljaisuuden ilta su 13.3. Kahvila on avoinna klo 10-16. Vapaaehtoisia tarvitaan mm. klo 18.30-22 Jäälin kappeli. KIIMINKI Messu su 6.3. Lisätiedot Aulikki Rinta-Säntti p. Avioliittoon vihityt: Mikael Juhani Koivukangas ja Oona Jasmin Michaela Halme. Meillä käy myös pankkikortti. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Lisätietoja Sari Lukka p. Ryhmässä keskustellaan luottamuksellisesti omaishoitotilanteista ja tuntemuksista kahvikupposen ääressä. Kastettu: Leipivaara Aurora Anne Katariina. 15 » Torstaina 3. täysihoito. Ylikiimingin ry: su 6.3. Postin voi tilata milloin vain ja näin pääset mukaan Kirjekyyhkyn pyhäkouluun. Pelataan lautaja pleikkapelejä, syödään ja hengataan yhdessä. Huom! Hiihtolomaviikolla 11.3. klo 11 srk-keskus. Kirkkopäiville ja lähetysjuhlille 20.–22.5. Varhaiskasvatuksen perheryhmät, esikko, päiväkerhot ja pikkukoulut eivät kokoonnu hiihtolomaviikolla 10. klo 10 srk-keskus. klo 13.30-14.30 Jäälin kappeli. Tule syömään yhdessä. Iin Alarannan koulu oli mukana tutkimuksessa, jossa tutkittiin oppilaiden ja opettajien viihtymistä JoutsenIin Alarannan koulu otettiin käyttöön 26.10.2020, jolloin viimeistelytyöt olivat vielä hieman kesken. Kuolleet: Eero Juhani Siekkinen 83. Hinta sis. Kuivaniemen perhekerho To 17.3.2022 10:00 Kuivaniemen seurakuntasali. Mahdollisuus myös neuloa seurakunnan langoista diakoniaja lähetystyölle. Kassien jako samana päivänä eli ma 7.3. Korvenkylä KOONNU T R A N TA P OHJ A NN TOI M I T US Koiteli palvelee hiihtolomalaisia. Käsityöntekijöitä lähetyksen hyväksi. Tied. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. Piispankamari pe 4.3. klo klo 11-12 Mitä tarkoittaa kappalainen, tuomiokapituli, rovasti... Vapaaehtoisen lahjoituksen voi antaa toiminnan tukemiseen ja kummilapsityöhön Kolumbiassa. Rantapohjasta 1.3.1973 Eräs vanha mies oli kova kiroilemaan, mutta sitten hän kuitenkin tuli aina katumapäälle. Kirkkoslangia suomentamassa Jaakko Tuisku. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Jakkukylän kolmen polven kerho Ti 15.3.2022 10:00 Kokoonnumme Maalismaantie 1022 ( Rauhanyhdistyksen kerhohuone). Kiiminkiläislähtöinen laulaja Sipe Å bändeineen julkaisee 18.3. Torstaikerho to 3.3. Lisätiedot Aulikki Rinta-Säntti p. oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. Leirille tullaan omin kyydein. klo 11-13 Ylikiimingin Asukastuvalla. Hyvän mielen kohtaamispaikka. Näytetään mm. Askarteluja, pelejä ja muuta mukavaa. merkin saaneessa kouluissa. Aineistossa toistuvat maininnat homeettomuudesta, hajuttomuudesta sekä hengittämisen helppoudesta. klo 10 Haukiputaan kirkko. YLI-II YLI-IIN ALUE Messu su 6.3. klo 1422. 23 e. klo 10 Kiimingin kirkko ja www.virtuaalikirkko.fi. Toimittaa Marika Huttu, avustaa Ville-Valtteri Valtonen, kanttorina Sari Wallin. Kerran hän kulki kirkon ohi, kun irtokivi kävi hänen jalkaansa. Myynnissä kahvia, leivonnaisia, käsitöitä ja kierrätysvaatteita. Pelataan lautaja pleikkapelejä, syödään ja hengataan yhdessä. Nuttu & Sukka to 3.3. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 6.3. oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. Leirillä ei ole erillistä ohjelmaa lapsille eikä lastenhoitoa, mutta lapset ovat tervetulleita mukaan vanhempiensa kanssa. 3 . 040 5648 290. kehräämistä ja karstaamista. klo 16 ja 17.15 ry:llä, Tapani Alakärppä ja Eero Nuolioja. 040 5898 362. Yhteisvastuuarpajaiset, jossa arvomme herkkukorin. Lähtö klo 10 Haukiputaan kirkon pihalla. Iin rauhanyhdistys: Pyhäkoulu su 6.3. Lisätiedot Ville Valtonen p. Tapani Tölli Vepsällä. Toimittaa Jussi Rinta-Jouppi, avustaa Nuusa Niskala, messudiakoni Johanna Kerola, kanttori Taru Ängeslevä. Lapset viihtyvät koulussa, kun tarjolla on tarpeeksi suuret ja mukavat oppimisja oleskelutilat sekä riittävästi sosiaalisia suhteita. Ota oma pulkka tai liukuri mukaan! Pakkasraja -15, jos on kylmempää kokoonnumme seurakuntatalolla. Varaa arpajaisia varten rahaa. Varhaiskasvatuksen perheryhmät, esikko, päiväkerhot ja pikkukoulut eivät kokoonnu hiihtolomaviikolla 10. Jos mielen päällä on kysyttävää, niin ei muuta kun Vepsälle! Lomafiiliksiä. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen vastavalittu puheenjohtaja Tapani Tölli on perjantaina 4.3. Ilmoittautuminen alkaa to 24.3. klo 10 Montin-Sali. Nuorten lautapeli-ilta Kirkkopirtillä to 10.3. Vapaaehtoinen kahviraha yv:lle. klo 1112.30 Yli-Iin seurakuntatalo. Kamilla Komulainen ja Jenni Latva-aho tutkivat kasvatustieteen pro gradussaan viihtyvyyttä Iin Alarannan ja Kalajoen Merenojan yhtenäiskoulussa, jotka ovat Suomen ensimmäiset Joutsenmerkin saaneet koulurakennukset. 040 543 6960. Tunnelmatuvalta voi myös ostaa retkieväät mukaan tai nauttia paikan päällä. Raamattupiiri to 3.3. Ilmoittautuminen alkaa to 24.3. Varhaiskasvatuksen perheryhmät, esikko, päiväkerhot ja pikkukoulut eivät kokoonnu hiihtolomaviikolla 10. Rupatteluklupin ohjelmassa on hartaus, kahvit, tietyn teeman pohjalta rupattelua ja yhdessä lauleskelua. Ruskakööri, johtaa Risto Ainali. Varaa rahaa arpajaisiin ja kahvirahaan, jonka tuotto yv:lle. Rupattelussa mukana Erja Haho ja Jaana Kontio. Messua voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. Suunnitellaan miesten ryhmän toimintaa. Kassien jako samana päivänä eli ma 7.3. klo 18 osoitteessa www. 2 2 2 1 : I i n k i r k k o Pyhäpäivän aihe: Jeesus, kiusausten voittaja, Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Eija Savolainen, Avustaa: Pekka Nevalainen, Kolehti: Inkerin kirkon koulutustoimintaan Inkerin kirkon Teologisessa Instituutissa. Kassien jako samana päivänä eli ma 7.3. klo 11-13 kylätalolla. Alarannan koulussa on viihtyisää. Mukaan voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista. 045 1393 993 tai Pohjasen Outilta, p. Aterian hinta 3 €. Kastetut: Aarne Eevert Lääkkö, Konsta Elias Salmi. Neulomisja matkakumppanuusleiri 1.-3.4. Omat liinavaatteet. 040 743 1904. Diakonian lounas ma 7.3. Viikolla 11 koulujen kautta jaetaan kesän leirien ja leiripäivien tiedote. Koitelin Tunnelmatupa Kiimingissä avaa ovensa ja palvelee hiitolomalaisia. Pelataan lautaja pleikkapelejä, syödään ja hengataan yhdessä. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Messu su 6.3. Ei ennakkoilmoittautumista. Jos biisin haluaa kuulla melko tuoreeltaan livenä, kannattaa suunnata lauantaina 2.4. Ilta päättyy ehtoollisen viettoon. II – KUIVANIEMI M e s s u S u 6 . Kerro viestissä lapsen nimi, ikä ja osoite. klo 13 Kellon srk-koti. Kuolleet: Tuominen Kalle Aukusti, Oinas Erkki Einari. vapaaehtoisia erilaisiin tehtäviin Ilm. klo 10-11.30 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Yhteisvastuuarpajaiset, arvomme herkkukorin. Tarjolla on kahvia, muita kuumia juomia, virvokkeita ja tuoreita leivonnaisia. klo 13 Ylikiimingin kirkko. klo 13-14.30 Senioritalossa, Terveystie 3. Tutkimuksen perusteella raikas sisäilma on pantu merkille ja ekologistenkin näkökulmien koetaan parantavan kouluelämystä. Leirillä neulotaan omista langoista ja tarvikkeista. 040 7008 151. klo 13-14.30 Montin-Sali. fi/tapahtumat. maaliskuuta 2022 » N:o 17 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 6.3. Sipe Å julkaisee uuden biisin. klo 11-12 Jäälin kappeli. Biisi on haukiputaalaisen Mika Kainuan säveltämä ja Sipe Å:n sekä Helmi Heinän sanoittama. Kuolleet: Antti Pahkala 83, Paavo Herman Riekki 85. Tunnelmatupa on avoinna lauantaista sunnuntaihin 5.6.3. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10-11 samasta numerosta. ja lisätietoja: Lähetysja vapaaehtoistyönkoordinaattori Karita Isola, p .040 501 4764, karita.isola@evl.fi, www.vapaaehtoistyö.fi Eräja luontokerho torstaisin klo 16-17 Wirkkula. Tulkaa ja levähtäkää vähän. klo 13.30-14.30 Jäälin kappeli. klo 18 osoitteessa www. Kirkkokuoro To 3.3.2022 18:15 Iin seurakuntasali. Minna Similältä p. 044 316 1451. Alkuhartaus, kahvit, yhteistä ohjelmaa ja laulua. Lapsikuoro To 3.3.2022 17:00 Iin seurakuntasali. Kastetut: Julia Katherina Lahtinen. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Pekka Rintamäki p. uuden biisin Alaston taivas, joka jatkaa bändille ominaista arkiromantiikkaa ja elämää pohtivaa linjaa. Lisätiedot Ville Valtonen p. 040 743 1904. 3 . Perhekerho on lasten ja aikuisten yhteinen kerho, jossa vietetään aikaa yhdessä leikkien ja touhuten ja hetkeksi myös hiljentyen alttarin ääreen. klo 1422. Kävelyporukka pe 4.3. Viikolla 11 koulujen kautta jaetaan kesän leirien ja leiripäivien tiedote. Nuorten lautapeli-ilta Kirkkopirtillä to 10.3. Perhekerhoon ei tarvitse ilmoittautua. Seurakuntakerho to 10.3. Aterian hinta 3 €. Suvelan leirikeskus, Kiiminki. klo 10 Yli-Iin kirkko. Nuorten Yökahvila pe 4.3. 040 8668 319 tai minna.simila@evl.fi Perhekerhot Kellon srkkoti maanantaisin klo 9–11 ja Wirkkula tiistaisin klo 9.30–11.30. 040 7008 151. Kaikille avoin Aamupuuro-Akatemia torstaisin srk-keskuksessa (ei vko 10) Klo 10 aamurukous, klo 10.15-11 aamupuuro ja kahvit ja to 3.3. Olkkarin Rupatteluklupi ke 9.3. Kahvittelua, hartaus ja keskustelua vaihtuvan teeman ympärillä. Kiimingin ry: su 6.3. Ilm. Toimittaa Marika Huttu, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Nuorille ilmaista välipalaa. 044 316 1451. klo 13.30-14.30 Jäälin kappeli. Kohtaamispaikka kaikenikäisille. oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. Jakkukylän rauhayhdistys: Pe.4.3 klo 19.00 Ompeluseuramyyjäiset ry:llä KUIVANIEMEN ALUE M e s s u S u 6 . Ilmoittautuminen alkaa to 24.3. Diakoniatupa avoinna To 3.3.2022 10:00 Diakoniatupa. Kastetut: Veela Lumi Adelia Kyllönen, Mikael Hermanni Ohtamaa. Teetarjoilun ja lyhyen johdannon jälkeen vietämme aikaa hiljaa, puhumattomuudessa. klo 13 Martinniemen srk-koti. Kun haluat, että lapsi saa postissa kotiin Kirjekyyhkyn pyhispostia, soita tai lähetä viesti 0400-541319/ irmeli.hietapelto@evl.fi. Tied. Kerolan Johannalta, p. Vepsän ruokailu to 10.3. Naisten ryhmä ti 15.3. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Juttukahvila ma 7.3. sekä torstaista sunnuntaihin 10.-13.3. klo 18 leirikeskus Loistossa Isollaniemellä. Tied. Voit halutessasi tuoda arpajaisvoiton mukanasi, varaa myös rahaa arpajaisia varten. klo 16 ja 17.30 Seurat. Juttunurkka ma 7.3. Tarjoilu on maksuton. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10-11 samasta numerosta. klo 17 ry:llä. Yhteistyössä Puttaan Martat. Tuotto Haukiputaan seurakunnan lähetystyölle. Kuivaniemen perhekerho To 3.3.2022 10:00 12:00 Kuivaniemen seurakuntasali. Omaishoitajien vertaistukiryhmä ti 15.3. Lisätiedot Ville Valtonen p. Tavataan pulkkamäessä alkaen klo 10, kerhon ohjelmassa mäenlaskua, yhteistä ulkoilua ja makkaran paistoa. klo 1422. klo 18 osoitteessa www. 040 7008 151. Seuroja voi kuunnella myös netistä: www.kiiminginry.fi. 2 2 2 12:00 Kuivaniemen kirkko Pyhäpäivän aihe: Jeesus, kiusausten voittaja, Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Savolainen, Kolehti: Inkerin kirkon koulutustoimintaan Inkerin kirkon Teologisessa Instituutissa. Kuolleet: Irma Sinikka Huttu 89; Raili Hellevi Ruuska 86; Pauli Sakari Paavola 84. Nuorten lautapeli-ilta Kirkkopirtillä to 10.3. Leirimaksu aikuiselta 46 e, lapset alle 16 v. Haukiputaan Teatterikuopalle, jossa Sipe Å, haukiputaalainen Matti Patronen ja Tomi Väisänen viihdyttävät kansaa. klo 1012.30 Jäälin kappeli. Mies kaatui ja kirosi, mutta sanoi heti perään: Ei vaitenkaan! E.P. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Aiheena vanhan ajan vaatetus, kengät sekä perinnekäsityöt. Iin perhekerhon retki pulkkamäkeen Tikkasenharjuun Pe 4.3.2022 10:00 Tässä kerhossa menemme laskemaan mäkeä Tikkasenharjun pulkkamäkeen. Eläkeläisten kerho ma 7.3
200€) Arvonta to 31.3.2022 TILAUKSET: www.rantapohja. 2. 119 € • 6 kk................................... Näköislehden, Päivän lehden ja Historialliset lehdet. 14 € Näköislehti on luettavissa tiistaisin ja torstaisin jo aamulla klo 4. 62 € Digitilaus (kesto) Uusi Uusi Tiistaisin ja torstaisin Paperija digitilaus Sis. 62 € • 4 kk................................... 113 € Paperija digitilaus (kesto) Uusi Uusi Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli www.rantapohja.fi www.rantapohja.fi. 39 € • 3 kk................................... puh. 62 € • 12 kk................................. 044 714 7800 tilaukset@rantapohja.fi Digitilaus Sis. 16 » Torstaina 3. 1. 32 € Näköislehti on luettavissa tiistaisin ja torstaisin jo aamulla klo 4. 21 € • 1 kk................................... • Kesto ................................ maaliskuuta 2022 » N:o 17 Lue mistä haluat Rantapohja taipuu kaikkiin laitteisiin! Tilaa ja voita TABLETTI (Arvo n. paperilehden, Näköislehden, Päivän lehden ja Historialliset lehdet • Kesto ............................. 43 € • 3 kk................................... 113 € • 12 kk.............................. 67 € • 6 kk..................................