Rantapohjan alueen suosituimmat presidenttiehdokkaat olivat Olli Rehn, Jussi Halla-aho ja Pekka Haavisto. vsk • N:o 8 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Kansa innostui äänestämään Rantapohjan alueen äänestyspaikoilla riitti vaalipäivinä säpinää ja ajoittain äänestäjiä oli jonoksi asti. Sivut 6–7 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Tiistaina 30.1.2024 55. – Tuula Haapakangas – LUKIJOILTA Sivu 2 TUULIVOIMAPUISTON RAKENTAMINEN KÄYNNISSÄ Pahkakosken tuulivoimapuiston työmaalla työskentelee tällä hetkellä 30–40 työntekijää maanrakennustöissä. Valtakunnallisesti toiselle kierrokselle nousseen Alexander Stubbin kannatus oli huomattavasti kärkikolmikkoa laimeampaa. Äänestysprosentit nousivat eri äänestysalueilla huimasti edellisiin presidentinvaaleihin verrattuna. Kesällä alkaa voimaloiden pystytys ja tuolloin työntekijämäärä nousee noin sataan. Kuvassa Jäälin äänestyspaikan jonoa illan viimeisiltä tunneilta. Valitettavasti ihmiskunnan historian kehittymisessä ollaan vieläkin alkumetreillä, tuhatvuotisesta rauhan valtakunnasta puhumattakaan. Sivut 2 ja 3 sekä 8–10
Kenttä ei siis saa olla tuhottavien listalla ainakaan siitä syystä, että sen rakentamisvuosi on kaukana vuosien takana. Ja jospa sitä pörssisähköä tarvitsisi ostaa vähemmän. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Kumman valitsee itä, entä länsi. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Ihmiskunnan olisi jo aika lopettaa kaikki sodat ja hävittää tuhoaseet pois maailmasta ja laskea niihin kulutetut miljardit hävitettyjen alueiden ja rakennusten korjaamiseen. rakennusten hajoittamista, eläinten ja kasvien edellytyksiä tuhotaan ja koko elämisen perusarvot riistetään muutaman täystuholaisen vallan ja kunnianhimon takia. Suurena tenniksen ystävänä olen erittäin harmissani tuosta vaihtoehdosta. Kuinka suuri vaara on sille, että tämän upean pallopelin harrastaminen loppuu Haukiputaalla uusien järjestelyjen myötä. Tulossa on hänen mukaansa uusia tuotteita, joten jäädään odottamaan miten hinnoittelu on tasapuolista/tarkoituksenmukaista. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Nyt ovat vastakkain asevoimat ja niiden lisääminen, tuhon ja murhien kylväminen, ydinaseilla pelottelu, orjuuttaminen ja valheen perusteella tehdyt hyökkäykset koko läntistä ihmiskuntaa vastaan. Vaalin ratkaisijoita voivat olla myös Vasemmistoliiton Li Anderssonia ja SDP:n Jutta Urpilaista ensimmäisellä kierroksella äänestäneet. Mikäli käy niin, että nykyinen tenniskenttä poistuu yleisurheilukentän toteutuessaan täytyy päätökset uuden kentän rakentamisesta olla pöytään nuijittuna jo hyvissä ajoin. Voi meidän naapurimaiden ja sotia kestäneiden suomalaisten sinisilmäistä luottamusta ja yhteistyöhalukkuutta itänaapuriamme kohtaan. Jospa suunnitelmissa tutkitaan ja mittaillaan vaihtoehto myös sille, että tenniskenttä säilyy nykyisellään ja viereen tulisi uusi yleisurheilukenttä. Vaihtoehto ei minulle ole selvinnyt. Olli Rehn sai 496 518 ääntä ja Jussi Hallaaho 615 487 ääntä. FM Tuula Haapakangas emerita englannin ja ruotsin opettaja Kommentti Iin Energiaa koskevaan keskusteluun Ari Rautakoski kirjoitti 16.1.2024 Rantapohjassa selkeän, perustellun mielipidekirjoituksen Iin Energian kaksiaikasähkön/yleissähkön. Luulen, että useimmat kentän käyttäjistä on kanssani samaa mieltä siitä, että nykyinen kenttä kelpaa pelipaikaksi jatkossakin. Voi pohtia miksi kaksiaikasähkön päiväkäyttöhinta on erilainen kuin yleissähkön hinta päivällä. Länsimaat ovat olleet avoimia sopimaan yhteisistä tavoitteista ilmastonmuutoksen, kaupankäynnin ja koulutuksen edistämisessä myös Venäjän kanssa. Ennakkoäänestys päättyy tiistaina 6.2., ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 11.2., jolloin selviää se, kuka on Suomen presidentti seuraavat 6 vuotta. Uuden presidentin varsinainen työ alkaa maaliskuun alussa. Keskusta kärsi viime eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiirissä tappion erityisesti Perussuomalaisille. Samaa sähköä! Myös yösähkön hintaa on taas 1.1.2024 nostettu. Mikäli yleisurheilukenttä rakennetaan mainitulle alueelle, on ilmeisen todennäköistä, että tenniskentät jäisivät yleisurheilukentän alle. Sen syyt ovat ihmisen omissa harhakuvitelmissa, suuruuden ja vallan himossa, orjuuttamisessa, kateudessa, alistamisessa ja kuvitteellisen hyödyn ja kunnian saamisen tavoittelemisessa. Suurin synti on kätkeä pahat tuhonsa ortodoksisen uskonnon hyväksymisen alle tai sen vääristämiseen ja muiden syyttämiseen sekä alentamiseeen. Innokkaimmat kansalaiset pääsevät äänestämään jo huomenna, kun toisen kierroksen ennakkoäänestys lähtee käyntiin. Vaalikassat kaavitaan tyhjiksi, kun Stubbin ja Haaviston vaaliorganisaatiot lisäävät mainontaa. Jatulin lisäksi kaupungin tarjoamia tenniskenttiä ei ole kovinkaan montaa tarjolla, ei ainakaan noin hyvällä alustalla olevia. Toiselle kierrokselle mennään, ja loppusuoralla ovat kisaamassa gallupien ennustamat ehdokkaat eli kokoomuksen Alexander Stubb sekä vihreiden ja valitsijayhdistyksen ehdokas Pekka Haavisto. Monet heistä ja myös siviileistä voivat vammautua loppuiäkseen. » Tiistaina 30. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Stubb sai niistä 27,2 ja Haavisto 25,8 prosenttia. Venäjän sota Ukrainassa ja aiemmat sodat ja tuhoamiset idässä, kuten Syyriassa, Afganistanissa, Tsekkoslovakiassa jne. Ero on niin pieni, että toisesta vaalikierroksesta syntyy todellinen kisa. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Se ei saa olla vaihtoehto. osoittavat venäläisen, julmuuden ja vallanhimon vielä 2000-luvulla. Kumpikaan ei liene testamenttaamassa ääniään kummallekaan toiselle kierrokselle päässeelle ehdokkaalle. Olen yrittänyt selvittää mikä olisi vaihtoehto, mikäli tenniskentät joudutaan tuhoamaan yleisurheilukentän tieltä. Voi olla, ettei sellaista ole vielä tehtykään. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. hinnoittelusta. Suurin ratkaisijoiden joukko löytyy Perussuomalaisten Jussi Halla-ahoa sekä Keskustan ja valitsijayhdistyksen Olli Rehniä äänestäneiden parista. Olen lukenut suunnitelmia moninaisissa mietteissä. On hienoa, että suunnitellaan uutta mutta… Yksi vaihtoehto, joka suunnitelmissa mainitaan yleisurheilukentän tulevalle sijainnille, on Jatulin itäpäässä oleva alue. Stubb ja Haavisto keräsivät yhteensä 53 prosenttia annetuista ensimmäisen kierroksen äänistä. Lisäksi sodat aiheuttavat aineellista tuhoa, ihmisten omien kotien hävitystä, infrastruktuurin tuhoa: koulujen, sähkölaitosten, teiden ja siltojen, sairaaloiden ym. Tehtävästä ei tule helppo. Kaksiaikasähkönkäyttäjät jakavat tarvitsemansa sähkön päivälle ja yölle eli sinne missä yleiskulutus on vähempää. Nähtäväksi jää, terävöityykö keskustelu ja tuleeko uusia merkittäviä avauksia. Mutta nyt pikkuhiljaa on nostettu kaksiaikasähkön hintoja (päivä/ yö) niin, että ero yleissähköön katoaa, samoin hyöty käytön tasaamisesta päivä/yö – jos muutummekin yleissähkönkäyttäjiksi. Presidentinvaaleissa olikin vaalipiirissä havaittavissa pientä revanssin makua, kun Olli Rehn oli vaalipiirin äänestäjien ykkösehdokas 25 prosentin ääniosuudella. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Jussi Hallaaho oli toinen 22,4 prosentin osuudella. Alustaltaan hiekkatekonurmi on erittäin miellyttävä pelialusta, ehkä siitäkin syystä kenttä on kovassa käytössä. Kentällä käy pelaajia myös Haukiputaan ulkopuolelta. Kukaan ei voi täältä viedä mukanaan valtaa, mainetta ja ryöstettyjä alueita. Sodassa kuolee järkyttävän paljon ihmisiä: rajojen molemmin puolin äidit, puolisot ja lapset sekä sisaret ja veljet itkevät kaatuneita nuoria miehiä ja surmattuja naisia ja lapsia, joilla olisi ollut elämä edessään. Nykyinen yleisurheilukenttä on suunnitelmien mukaan siirtymässä toisaalle nykyisestä sijainnistaan jokirannasta. Mitään aiemmin tehtyjä rauhan ja kehityksen kulkua edistäviä sopimuksia ei pidetä. tammikuuta 2024 » N:o 8 KESKUSTELEMME » Presidentinvaaleissa kävi ihan odotetusti. Tämähän on järkevää kulutuksen tasaamista. Jatulin itäpäässä on kaksi tenniskenttää. Iin Energian johtaja vastasi 18.1.2024 Rantapohjassa, mutta vastaus jäi hyvin avoimeksi. Nyt olisi aika saada järjestys tähän valtavaan rosvoukseen, hävittämiseen ja tappamiseen. Ainut mikä jää meistä jäljelle, on ihmiskunnan kehityksen tai häviön ja tuhon jälki. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Loppusuoralle Stubb ja Haavisto TOIMITTAJALTA Sota ja hävitys vai rauha ja kehitys Sota on aina hirvittävä asia, jossa häviävät kaikki, niin hyökkääjät kuin puolustajatkin. Valitettavasti ihmiskunnan historian kehittymisessä ollaan vieläkin alkumetreillä, tuhatvuotisesta rauhan valtakunnasta puhumattakaan. Ihmisen elinaikakin on lyhyt. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kaikissa aloitetuissa sodissa on kyseessä oman alueen laajentaminen, historiallisen vallan ja aatteiden pönkittäminen tai levittäminen. Jatulin tenniskentät ovat palvelleet ja liikuttaneet paikallisia ja myös muualta tulleita pelaajia jo vuosien ja vuosien ajan. Aikanaan kestopäällysteisen kentän päälle vedetty hiekkatekonurmi on pysynyt hyvässä kunnossa. Hane. Sodan aloittajan on myönnyttävä tunnustamaan oma häviönsä ja lopetettava heti nyt tämä lahtaamisen ja teurastuksen aika, jossa nuorten miesten tulevaisuus tuhotaan. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Toisen kierroksen ehdokkaat joutuvat kampanjoimaan hiki hatussa vielä lähes kaksi viikkoa. Riittää sitten päiväsähkö tuulettomina pakkaspäivinäkin paremmin. Itsekin pelaan säännöllisesti muun muassa Oulusta, Oulunsalosta, Kiimingistä, Ylikiimingistä käyvien pelaajien kanssa. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Kaksiaikasähkönkäyttäjä Tenniskentät säilytettävä Haukiputaalla Haukiputaalle on suunnitteilla erinäisiä järjestelyjä liikuntapaikkojen suhteen. Maailmanpoliittinen tilanne on kärjistynyt, ja Suomenkin asema on uudenlainen Nato-jäsenyyden myötä
ÄÄNESTYSINNOSTUS presidentinvaaleissa oli nyt vilkkaampaa kuin kuusi vuotta sitten, jolloin Sauli Niinistö valittiin ensimmäisellä kierroksella suoraan jatkokaudelle hänen saadessa yli puolet annetuista äänistä. OULUN VAALIPIIRISSÄ valitsijayhdistyksen ja keskustan ehdokas Rehn keräsi 25 ja perussuomalaisten Hallaaho 22,4 prosenttia äänistä. Myös Rantapohjan alueella käytiin vaaliuurnilla varsin vilkkaasti. Oulussa äänestysprosentti oli 74,6 ja Iissä 73. Alexander Stubb ja Pekka Haavisto kisaavat jännittävällä toisella vaalikierroksella Rehn ja Halla-aho presidentinvaalien kärkikaksikko Rantapohjan alueella » Auli Haapala » Rantapohja Jos presidentinvaalit olisivat ratkenneet Oulun vaalipiirin ja Rantapohjan alueella annetuilla äänillä, olisi toisella kierroksella kisaamassa Olli Rehn ja Jussi Halla-aho. Ennakkoilmoittautuminen toisen kierroksen kotiäänestykseen päättyy tänään tiistaina. 3 Tiistaina 30. Olli Rehn sai Oulun vaalipiirin äänistä 25 prosenttia ja Jussi Halla-aho 22,4 prosenttia.. EDESSÄ on jännittävä ja tiivis kaksi viikkoa presidentinvaalien merkeissä. Yli-Iissä peräti 40,2 prosenttia äänestäjistä kannatti Rehniä. RANTAPOHJAN alueella Haukiputaalla ja Kiimingissä Halla-aho ja Rehn oli kärkikaksikko tässä järjestyksessä, kun taas Iissä, Yli-Iissä ja Ylikiimingissä järjestys oli Rehn–Halla-aho. Jussi Halla-aho oli kolmas 19 prosentin ja Olli Rehn neljäs 15 prosentin kannatuksella. saakka. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 11.2. Stubb sai 27,2 ja Haavisto 25,8 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Kolmanneksi suosituin oli valitsijayhdistyksen ja vihreiden Pekka Haavisto 22,1 prosentin ja neljäs kokoomuksen Aleksander Stubb 20 prosentin kannatuksella. Muiden viiden ehdokkaan kannatus jäi alle viiden prosentin. Ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikat ovat samat kuin ensimmäisellä kierroksella. Oulun vaalipiirissä äänestysinto (73%) oli hieman laimeampaa kuin koko maassa keskimäärin. Korkein äänestysprosentti 81,7 saavutettiin Kellon Kiviniemen äänestysalueella. Oulussa Pekka Haavisto kiilasi kärkeen 27,4 prosentin kannatuksella ja esimerkiksi Oulun äänestysalueista Pateniemessä Haavisto keräsi selkeästi suurimman äänisaaliin. Toinen kierros järjestetään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan Aleksander Stubbin ja Pekka Haaviston välillä. Alexander Stubb ja Pekka Haavisto ovat presidentinvaalien loppusuoralla. ja jatkuu tiistaihin 6.2. Kaikista laimeinta äänestysinto oli Iissä läntisellä äänestysalueella, jossa äänestysprosentiksi kirjattiin 66. Presidentinvaalien valtakunnallinen äänestysprosentti nousi nyt 69,9 prosentista 74,9 prosenttiin. Sama laskentatapa koskee Kiiminkiä, jossa on useita äänestysalueita. Viidenneksi kipusi vasemmistoliiton Li Andersson, joka sai 4,1 prosenttia vaalipiirin äänistä. Presidentinvaalien toiselle kierrokselle lähtevät kisaamaan valtakunnallisen vaalituloksen mukaan eniten ääniä saaneet Alexander Stubb ja Pekka Haavisto, jotka nousivat selvästi presidenttikisan kärkikaksikoksi. Toisen kierroksen ennakkoäänestys alkaa jo huomenna keskiviikkona 30.1. vsk • N:o 8 PRESIDENTINVAALIT 2024 » Mika Aaltola Li Andersson Sari Essayah Pekka Haavisto Jussi Halla-aho Harry Harkimo Olli Rehn Alexander Stubb Jutta Urpilainen 139 428 95 1980 2460 48 2321 2102 1,3 4,2 0,9 19,2 23,9 0,5 22,5 20,4 Äänestysprosentti 75,5 73,0 Haukipudas Prosenttia äänistä Äänimäärä Ii Prosenttia äänistä Äänimäärä Kiiminki Prosenttia äänistä Äänimäärä Yli-Ii Prosenttia äänistä Äänimäärä Ylikiiminki Prosenttia äänistä Äänimäärä 74,6 Oulu Prosenttia äänistä Äänimäärä 73,0 Vaalipiiri Prosenttia äänistä Äänimäärä 74,9 Koko maa Prosenttia äänistä Äänimäärä PRESIDENTINVAALIT 2024 76,4 72,8 483 4,7 76 216 24 1144 1374 25 1378 889 1,4 4,1 0,5 21,5 25,8 0,5 25,9 16,6 197 3,7 115 224 82 1386 1848 31 1796 1494 1,6 3,1 1,1 19,4 25,8 0,4 25,1 20,9 203 2,8 8 19 6 122 213 7 323 78 1,0 2,4 0,7 15,2 26,5 0,9 40,2 9,7 28 3,5 17 34 20 201 477 6 583 193 1,1 2,2 1,3 12,7 30,2 0,4 36,9 12,2 48 3,0 1463 6446 1192 33791 23882 490 23984 27973 1,2 5,2 1,0 27,4 19,3 0,4 19,4 22,6 4286 3,5 3642 11349 3389 60494 61398 1149 68600 54833 1,3 4,1 1,2 22,1 22,4 0,4 25,0 20,0 9453 3,4 47426 158328 47820 836357 615487 17013 496518 882113 1,5 4,9 1,5 25,8 19,0 0,5 15,3 27,2 140802 4,3 69,2 P R E S ID ENTINVA A L IT 202 4 202 4 P R E S ID ENTINVA A L IT Li Andersson 4,9% Li Andersson 4,9% Sari Essayah 1,5% Sari Essayah 1,5% Pekka Haavisto 25,8% Pekka Haavisto 25,8% Jussi Halla-aho 19,0% Jussi Halla-aho 19,0% Harry Harkimo 0,5% Harry Harkimo 0,5% Olli Rehn 15,3% Olli Rehn 15,3% Alexander Stubb 27,2% Alexander Stubb 27,2% Jutta Urpilainen 4,3% Jutta Urpilainen 4,3% Mika Aaltola 1,5% Mika Aaltola 1,5% Taulukkoon on poimittu vaalituloksia siten, että esimerkiksi Haukiputaan luvut kertovat koko entisen Haukiputaan kunnan alueen yhteenlasketun tuloksen ja eri äänestysalueiden äänestysprosenttien keskiarvon. tammikuuta 2024 55. Ylikiimingissä ja Yli-Iissä on vain yksi äänestysalue
Herra ei katso kuten ihminen. KESKUSTELEMME » Rantapohjan arvontoja » Pekka Keväjärvi » Rantapohja RANTAPOHJAN Vanhan kuvan kertomaa -arvonta liittyen vuonna 2023 lehdessä julkaistuihin vanhoihin kuviin on suoritettu. Urpo Erkki Antero Haapaniemi Tuiran seurakunnasta siunattiin Yli-Iin kirkossa 27.1.2024. Leo Erkki Nokela Tuiran seurakunnasta kuoli 17.1.2024. Yhtään lupahakemusta ei ole tullut. 19.5.1943 Ylikiiminki k. Ensimmäisten Irja-nimisten naisten esikuvana oli Gustaf von Numersin vuonna 1889 ilmestyneen näytelmän Tuukkalan tappelu sankaritar Irja, joka sai nimensä messukyläläisen Irjalan talon mukaan. Haukiputaan jakokunnan vesialueelle on jo nyt yritetty aurailla jääratoja ajoharjoittelua varten. Sam. -6 -7 -7 -5 -4 -4 MAANPOVEEN » POISNUKKUNEET » Katri Maarit Ruuskanen Haukiputaalta kuoli 2.1. Maastossa ajo maa-alueella vaatii aina maanomistajan luvan. tammikuuta 2024 » N:o 8 Leila Annikki SILTAKOSKI (Tuomiston Leila) s. Haukiputaan kirkossa. Haukiputaan jakokunta Haukiputaan moottorikelkkailijat Haukiputaan Asemakylän kyläyhdistys Metsähallitus, Luontopalvelut Kiiminkijoki ja -suisto kuntoon ry Viimeisin maastoliikennalain rikkomus on tapahtunut Haukiputaan Asemakylässä Myllysaaren alueella. Seija Orvokki Piippo Haukiputaalta kuoli 7.1. päästöjen riskiä. Siunauksen toimitti Pauli Niemelä. Haukiputaan kirkossa. Haukiputaan jakokunnan vesialue Kiiminkijokisuistossa ja läheisellä merialueella on suosittu paikka keväisin virkistyskäytölle etenkin hiihtäjille, pilkkijöille ja jalan alueella liikkuville. +2° +2° +2° +2° +1° +2° Keskiviikko 31.1. Nimien taustalla on kreikkalainen Georgios ’maanviljelijä’. Maastoliikennelain mukaan moottoriajoneuvoilla tapahtuvaan harjoitusten tai kilpailujen järjestämiseen auratulla jääradalla tulee hakea maastoliikennelain mukainen lupa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta sekä aina myös vesialueen omistajalta. Siunauksen toimitti Saila Karppinen. 7.1.2024 Oulu Äitiä ja mummia muistaen Tuula Rajavaara Maija Siunattu läheisten saattamana. Hän oli 92vuotias. Luvatonta ajelua on ollut myös Oulun kaupungin ja jakokunnan maa-alueella olevalla Häyryseniemen hiihtolatu-uralla. Seija Orvokki Piippo siunattiin 27.1. Rakkaamme Sirkka Liisa KAIJALA o.s. Hän oli 71-vuotias. Siunauksen toimitti Pauli Niemelä. Erkki Eelis Honkanen Kiimingistä kuoli 26.12.2023. Molemmat alueet kuuluvat Natura 2000-verkostoon ja niitä ollaan perustamassa luonnonsuojelualueiksi. 100 euron arvoisen lahjakortin voitti kiviniemeläinen Kari Hataja. Vakkuri s. -0 -1 -0 +0° +0° +0° Perjantai 2.2. Urpo Erkki Antero Haapaniemi Tuiran seurakunnasta kuoli 6.1.2024. Ajaminen jäällä on sallittua ja perustuu yleiseen kulkuoikeuteen; tosin omalla vastuulla. Maastoliikennelaki koskee kuitenkin myös jäällä ajoa silloin kun tarkoituksena on avata esimerkiksi jäärata toistuvaa moottoriajoneuvoilla tapahtuvaa ajoa varten. Toivomme erityistä vastuuta kaikilta, jotka mönkijöillä, kelkoilla tai muilla ajoneuvoilla maastossa liikkuvat: Ajo on sallittu vain luvallisilla alueilla. Vastuuta ja maastoliikennelain pelisääntöjen välittämistä nuoremmille toivomme erityisesti vanhemmilta ja huoltajilta. 16.11.2023 Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Ylikiiminkiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Tiistaina 30. Eila Maria Huovinen siunattiin 26.1 Iin kirkossa. Alueella on myös paljon asutusta, joille varmasti on vaikutusta lähelle mahdollisesti avattavasta jääradasta etenkin, kun ajoneuvoista aiheutuva ääni kantaa jääalueella kauas. Paavo Kalevi Leinonen Kiimingistä kuoli 21.1.2024. Jokisuistoon vedetään myös keväisin vapaaehtoisvoimin latu-uraverkostoa, joiden toivomme säästyvän kelkkailulta. Lämmin kiitos osanotosta. Tiistai 30.1. www.rantapohja.fi. Tärkeää tietoa moottoriajoneuvojen pelisäännöistä maastoliikenteessä KOVAT pakkaset ovat mahdollistaneet sen, että houkutus jäällä liikkumiseen moottoriajoneuvoilla on suuri. Hän oli 96-vuotias. Katri Maarit Ruuskanen siunattiin 28.1. -1 -0 +0° +1° -0 +1° Torstai 1.2. 1. Siunauksen toimitti Samuli Ruusuvuori. Viimeisin maastoliikennelain rikkomus on tapahtunut Oulun kaupungin omistamalla Myllysaaren alueella Asemakylällä, jossa vaivalla tehtyä latu-uraa on porkattu maastoajoneuvolla. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen. Hän oli 90-vuotias. Siunauksen toimitti Pekka Soronen. Ajoharjoittelu lisää myös ajoneuvojen öljyym. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 5 Aurinko nousee 9.14 ja laskee 15.49. -7 -9 -9 -7 -6 -8 Lauantai 3.2. Perusteena ovat vaikutukset, ”josta kohdistuu vaikutuksia asutukselle tai alueen yleiselle virkistyskäytölle tai jos jäärata aiheuttaa muita maastoliikennelain 5 §:n tarkoittamia haittoja”. Nimipäiviä Tiistai: Irja Keskiviikko: Alli Päivän nimi Irja-nimen alkuperä on sama kuin Yrjön. Nyt luvatonta ajelua on esiintynyt jälleen erityisesti Metsähallituksen hallinnoimalla Iso-Miehikän saarella ja Kallionokan suunnalla. Sisarta ja tätiä kaivaten Erkki Matti ja Anneli Päivi, Pirjo ja Pauliina perheineen Riitta ja Kaj Kirsi perheineen Minna perheineen Siunaus Haukiputaan kirkossa lauantaina 3.2.2024 klo 13, jonka jälkeen muistotilaisuus Kuivaniemellä, Sirkan lapsuudenkodissa. Eila Annikki Ruonakangas YliIistä siunattiin 26.1.2024 Yli-Iin kirkossa. 16:7 Heiluu ku papilleuka. Maastoliikennelaki koskee myös moottorikelkkoja, mönkijöitä ja muita moottoriajoneuvoja silloin kun ei olla jääalueella. Hän oli 56vuotias. Hän oli 84-vuotias. Hän oli 88-vuotias. 26.3.1928 k. Palkinto toimitetaan voittajalle. Salme Tellervo Hiltunen Ylikiimingistä kuoli 20.1.2024. Ohjeet Vanhan kuvan kertomaa -kuvien toimittamiseen Rantapohjaan löytyvät lehdessä toistuvasta ilmoituksesta. Miehennimi Irja on meillä säilynyt vain paikanja sukunimissä
Lähtökohtana tutkittaville toimenpiteille on vuonna 2020 valmistunut selvitys “Valtatiekäytävän 4 ja 29 kehittämisen periaatteet välillä Helsinki-Tornio/Haaparanta”. POHJOIS-IIN ja Kuivaniemen välisen tieosuuden kehittämistavoitteita ovat muun muassa jatkuva keskikaiteellinen ohituskaistatie eritasoliittymin. Tässä suunnittelun vaiheessa on määritelty liikennejärjestelyn periaatteet. Iin taajamien liikennetarkastelu valmistui » Rantapohja » Ii IIN Olhavan ja Kuivaniemen taajamien sekä Myllykankaan liikennetarkastelu on saatu valmiiksi valtatie 4:n pitkän aikavälin ratkaisujen osalta. Kiiminkien autoilijoita palkittiin ansiomerkein » Sirpa Laurila » Kiiminki » Ylikiiminki KIIMINGIN ja Ylikiimingin Kuorma-autoilijat ry palkitsi vuoden vaihteessa ansioituneita ja pitkäaikaisia jäseniään. 5 » Tiistaina 30. Tammikuussa talousluottamus oli vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori -4,4). Tarkastelussa on myös määritelty periaatteet paikallisen liikenneverkon kehittämiseksi ja rinnakkaisyhteyksien järjestämiseksi. Pyörien on pyörittävä kellonajasta ja viikonpäivästä riippumatta, Rasi tuumaa. – SKAL Pohjois-Suomi Ry täytti viime vuonna 70 vuotta ja se innosti meidät muistamaan pitkäaikaisia autoilijoitamme. – Autoiluhan on pitkälti yksin yrittämistä. – Ensimmäiset ansiomerkit ojennettiin SKAL Pohjois-Suomi ry:n 70-vuotisjuhlassa, seuraavat oman yhdistyksen pikkujoulussa ja viimeiset vielä viime viikolla. Autoilijat olivat hyvin kiitollisia siitä, että tämmöinen julkinen yhteisö kuin SKAL muistaa heitä tällä tavalla, Rasi summaa. SKAL:n veteraanimerkin sai pitkästä elämäntyöstään Alpo Vesteri. Ansiomerkkejä Ylikiimingissä vastaanottamassa vasemmalta lukien Reima Jokikokon yhtiökumppani Jari Jokikokko, Alpo Vesteri ja Esa Jokikokko. Muut Rantapohjan käyttämät jakeluyhtiöt toimivat normaalisti. Heikointa luottamus oli muualla EteläSuomessa (-12,8). Listalla on nyt myös erityisansiomerkkejä saaneita sekä yksi veteraanimerkki. Vähän vähemmillä työvuosilla voi yltää hopeiseen tai pronssiseen ansiomerkkiin. Pronssisen ansiomerkin saivat Kimmo Vesa, Veli-Matti Lämsä, Jukka Lämsä, Markku Kirvesoja. Osaltaan tämä kertoo työn luonteesta. – Työn aikana tarkasteltiin ja arvioitiin useita erilaisia vaihtoehtoja, joita esiteltiin myös kahdessa yleisötilaisuudessa. AAL:N kultaisen ansiomerkin saivat Reima Jokikokko, Esa Jokikokko, Esa Laamanen, Esa Pyky ja Pasi Leskelä. POHJOIS-POHJANMAAN Elykeskus on teettänyt tarkastelun ja sen tuloksena on määritelty liikennejärjestelyjen kehittämisen periaatteet, jotka tullaan huomioimaan Iin kunnan strategisessa yleiskaavassa. Eritasoliittymä on liikenteen solmukohta, jossa tiet risteävät eri tasolla ja jossa liittymärampit yhdistävät eri tasossa kulkevat tiet toisiinsa. Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat eläkeläiset (-16,2). Heille anotut ansiomerkit myönsi SKAL eli Suomen kuljetus ja logistiikka ry. Viime viikon merkkien jakotilaisuudessa Kiimingissä vasemmalta VeliMatti Lämsä, Markku Kirvesoja, varapuheenjohtaja Esa Laamanen, puheenjohtaja Pasi Leskelä, Esa Pyky, Juha Tuohimaa ja Pekka Katiska. Samalla huomasimme, että edellisen kerran näitä ansiomerkkejä on jaettu jäsenillemme vuonna 1987. Lakon aiheuttaman jakeluhäiriön vuoksi Rantapohja avaa näköislehtensä osoitteessa www.rantapohja.fi torstaina 1.2. Yleiskaavaehdotus tulee nähtäville alkukeväästä 2024. Odotus Suomen taloudesta taas oli melko pessimistinen. Valtatie 4 on pääväyläasetusten mukaan tason 1 pääväylä ja osa Eurooppa-tasoista TEN-T-ydinverkkokäytävää sekä tien merkitys tavaraliikenteelle ja kansainväliseen saavutettavuuteen on merkittävä. Tammikuussa kuluttajien näkemykset omasta ja myös Suomen yleisestä taloudesta paranivat sekä joulukuuhun että vuodentakaiseen verrattuna. Nelostietä parannettiin Iin ja Kuivaniemen kohdalla muutama vuosi sitten. Erityisansiomerkki ojennettiin Pekka Katiskalle, Reijo Laurilalle ja Juha Tuohimaalle. Uusi remontti on jo suunnitteilla. Tuumasimme, että olisi jo aika tehdä uusi kierros tietäen, että kaikkia ansiokkaasti toimineita emme voi kuitenkaan kerralla muistaa, toteaa Kiiminkien automiesten yhdistyksen sihteerinä toimiva Kyösti Rasi. Ansiomerkkien kriteerit määrittelee SKAL. Pohjois-Pohjanmaan Elykeskuksen teettämässä tarkastelussa Olhavan alueelle on suunniteltu kaksi eritasoliittymää Olhavanjoen molemmin puolin. Myllykankaalle toteutetaan eritasoliittymä Merihelmen kohdalle osittain uuteen maastokäytävään ja Kuivaniemellä ratkaisuna on eritasoliittymät molemmin puolin Kuivajokea sekä suuntaisliittymä Kirkkotielle. vapaasti luettavaksi. tammikuuta 1 290 Suomessa asuvaa henkilöä. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -2,4. Tiedot perustuvat kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.– 18. A RK IS TOK U VA : T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. Ne lehden tilaajat, joiden lehden jakaa Posti, saavat torstain Rantapohjan vasta lakon jälkeen. Tieosuudella tavoitteellisena nopeusrajoituksena on 100 kilometriä tunnissa. Pohjois-Pohjanmaan Elykeskuksen liikennejärjestelmävastaava Päivi Hautaniemi toimi hankkeen ohjausryhmässä puheenjohtajana ja hän kertoo, että valtatie 4 tavoitteiden saavuttaminen edellyttää merkittäviä muutoksia liikennejärjestelyihin Kuivaniemen ja Olhavan taajamissa ja Myllykankaalla. Esimerkiksi kultaiseen ansiomerkkiin yltää, jos on harjoittanut liikennettä 25 vuotta ja toiminut SKAL:n jäsenenä 15 vuotta. Kuluttajien arvio oman taloutensa nykytilasta oli tammikuussa edelleen hyvin heikko, kun taas odotus omasta taloudesta vuoden kuluttua muuttui valoisaksi. tarkemmat ratkaisut esimerkiksi teiden yksityiskohtaisten sijaintien osalta tehdään jatkosuunnittelussa, Hautaniemi kertoo. tammikuuta 2024 » N:o 8 Postin lakko vaikuttaa Rantapohjan jakeluun » Pekka Keväjärvi » Rantapohja POSTIN LAKKO ensi torstaina ja perjantaina vaikuttaa Rantapohjankin jakeluun. PALKITTAVIA ei onnistuttu saamaan kaikkia kerralla samaan tilaisuuteen, joten juhlahumua riitti jopa kolmeen tapahtumaan viime vuoden lopulla ja tammikuussa. Vuotta aiemmin tammikuussa luottamusindikaattori sai arvon -12,7. Kuluttajien luottamus koheni jonkin verran » Rantapohja TILASTOKESKUKSEN mukaan kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli tammikuussa -9,1, kun se oli joulukuussa -13,3 ja marraskuussa -12,4. Iin elinvoimajohtaja Helena Illikainen toteaa, että Iin kunnan strategisessa yleiskaavassa vahvistuvat liikennejärjestelyt ja tarkastelussa esitetyt periaateratkaisut tulevat pitkällä tähtäimellä vaikuttamaan asukkaiden päivittäisiin kulkureitteihin, liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen. Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat tammikuussa selvästi optimistisimpia (-1,6). Hopeisen ansiomerkin sai Kari Lämsä. Reijo Laurila ja yhdistyksen puheenjohtaja Pasi Leskelä sekä varapuheenjohtaja Esa Laamanen saivat merkkinsä jo aiemmin. Pitkän aikavälin tavoitteena valtatiellä 4 on jatkuva rinnakkaistie, joka on joko maantietä tai katua
Yhden turbiinin nimellisteho on 6,2 MW ja koko tuulipuiston nimellisteho on 186 MW. 6 » Tiistaina 30. Ilmattaren Pahkakosken ja viime syksynä Satakunnan Säkylään tehty Korpilevonmäen tuulipuisto olivat Ainosen mukaan ainoita merkittäviä investointeja uusiutuvaan energiaan Suomessa koko viime vuonna. Voimaloiden napakorkeus on 164 metriä ja roottorinhalkaisija 162 metriä, jolloin siiven pyyhkäisykorkeus on korkeimmillaan 245 metriä. tammikuuta 2024 » N:o 8 Pahkakosken tuulivoimatyömaalla käy jo kova kuhina Voimaloiden asennus alkaa loppukesällä » Teea Tunturi » Ii » Yli-Ii PAHKAKOSKEN tuulivoimapuiston maanrakennustyöt ovat käynnistyneet. Työssä ovat tällä hetkellä pääasiassa kuorma-autot, dumpperit, kaivurit ja tiehöylät. Rantapohjan alueella Ilmattarella on Pahkakosken tuulivoimapuiston lisäksi parhaillaan suunnittelun eri vaiheissa muun muassa Iin Ollinkorven ja Yli-Iin Kotaselän tuulivoima-alueet. Tuolloin alueella oli jo valmiina sähköasema ja 110 kilovoltin voimalinja, joihin tuulipuisto liitetään ja joiden kautta tuotettu energia siirretään valtakunnan verkkoon. Voimalat kuljetetaan Pahkakoskelle Raahen satamasta Kuusamontien ja Kiimingintien kautta. Ilmattaren rakennuttamisjohtaja Petri Ainonen kertoo, että Pahkakosken tuulivoimapuiston rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti, eikä kovatkaan paukkupakkaset ole juurikaan vaikuttaneet kokonaisaikatauluun. – Tuulipuiston on tarkoitus olla täysin valmis ja käytössä kesän 2025 aikana. Pääosin tieverkko on siis olemassa olevaa metsäautotietä, jota vahvistetaan ja levennetään tuulivoiman tarpeisiin. Tuulipuisto on omistuksessamme koko elinkaaren ajan, Ainonen sanoo. – Valmistuttuaan Pahkakosken tuulipuisto tuottaa noin vuosittain noin 6 00GWh uusiutuvaa ja päästötöntä sähköä, joka vastaa noin 30 000 runsaasti kuluttavan, sähkölämmitteisen, omakotitalon sähkönkulutusta, Ainonen kertoo. Ne siirretään Kiimingintieltä tuulivoimapuistoon vahvistettua metsäautotietä pitkin. Puisto on kokonaisuudessaan noin 2 550 hehtaarin suuruinen ja se on pääosin metsäistä ja soista aluetta. Sähkönsiirtoyhteydet ovat jo valmiina, kertoo Ilmattaren rakennuttamisjohtaja Petri Ainonen. IL M ATA R T EE A T UN T URI. PAHKAKOSKEN tuulivoimapuiston suunniteltu elinkaari on yli 30 vuotta, ja Ilmattaren voimaloiden huollosta on sopimus laitosvalmistajan kanssa kautta elinkaaren. Ilmattarella on arvioitu, että tämän kokoisen hankkeen tekemiseen tarvitaan helposti yli tuhannen eri ihmisen työpanosta ja itse työtuntejakin kertyy yli puolimiljoonaa. Alueen tieverkkoa, kaapelointia ja niin sanottuja nostoeli asennusalueita sekä voimaloiden perustuksia rakennetaan kesään saakka, jonka jälkeen loppukesästä päästään asentamaan itse tuulivoimaloita. – Tämä uusiutuvan energian investointi on investointi Suomeen. Tällä hetkellä työntekijöitä työmaalla on noin 30– 40 henkilöä, ja enimmillään työntekijöitä tulee olemaan reilut sata henkilöä. Tuulivoimapuiston alueella on tieverkkoa kaikkiaan 30–35 kilometriä, josta kokonaan uutta on noin 10 kilometriä. Tuulipuistoon tulee 30 tanskalaisen tuuliturbiinivalmistajan Vestaksen tuuliturbiinia. ILMATAR hankki Pahkakosken tuulipuiston oikeudet itselleen maaliskuulla 2023. Olemme siitä erityisen ylpeitä, etenkin, kun teimme tämän investoinnin aikana, jolloin talousja maailmantilanne ovat olleet haastavat ja moni muu ei päätöksiä ole saanut aikaan. Voimalat eivät siis ylitä kuljetuksen aikana lainkaan Iijokea. – Tuulipuiston käytöstä tulee vastaamaan meidän oma väkemme Oulun konttorilta. Ilmakuvassa näkyy Pahkakosken tuulivoimapuiston yhden nostoalueen rakentamista. Asennus jatkuu läpi talven 2024–2025
tammikuuta 2024 » N:o 8 Tilaa: www.rantapohja.fi -> tilaukset -> tilaustarjoukset tai 044 714 7800 tilaukset@rantapohja.fi Tarjous on voimassa 31.12.2024 saakka DIGI DIGI Rantapohjan Rantapohjan 43 € /6 kk 43 € /6 kk VAIN! sis. Tältä näyttää uusiutuvan energian tuotantolaitos tuotannossa. 7 » Tiistaina 30. Puisto on kokonaisuudessaan noin 2 550 hehtaarin suuruinen ja se on pääosin metsäistä ja soista aluetta. alv TILAA NYT! • Sis. Rantapohjan verkkosivujen rajattoman lukuoikeuden • Näköislehden ja arkiston Työssä ovat tällä hetkellä pääasiassa kuorma-autot, dumpperit, kaivurit ja tiehöylät. Ilmakuvassa näkyy Pahkakosken tuulivoimapuiston yhden nostoalueen rakentamista. IL M ATA R A N T T I R A S T I VO Voimaloiden napakorkeus on 164 metriä ja roottorinhalkaisija 162 metriä, jolloin siiven pyyhkäisykorkeus on korkeimmillaan 245 metriä. T EE A T UN T URI T EE A T UN T URI T EE A T UN T URI Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi. Kuvassa Vestas-turbiineita Alajärven suunnalta. Alueelle on jo rakennettu sähköasema ja 110 kilovoltin voimalinja
Toimitsijana Haukiputaalla olleet Torvela, Johanna Sipola ja Reima Ritapuu olivat yhtä mieltä siitä, että vaalipäivänä on mukavaa olla toimitsijana ja myös äänestäjät ovat iloisin mielin. Äänioikeutettuja täällä on noin 2 200 henkilöä, joten varsinaisena vaalipäivänä äänioikeuttaan voi käyttää 1 437 henkilöä. Eija Nasin mukana äänestämään lähtivät Tiko ja Martta -koirat. Moni oli lähtenyt äänestämään koko perheen voimin ja saapui paikalle jalan. A NU K AUP P IL A Kellossa käytiin äänestämässä koko perheen voimin » Anu Kauppila » Kello » Kiviniemi KELLON kylällä äänestyspaikkana toimi Kellon koulu ja paikalla oli myös 4A ja Bluokkien vaalikahvio, missä äänestäjille oli tarjolla monenlaista makeaa herkkua vaalikahvien kylkeen. – Katsotaan jaksetaanko valvoa niin myöhään, että tulos on selvillä. Toimitsija Ritapuu kertoi vaalipäivän iltana hieman ennen kahdeksaa, että äänestäjiä on käynyt päivän aikana tasaiseen tahtiin ja aika on kulunut mukavasti. – Olen ollut lipasvahtina jo vanhan kunnantalon aikoina. – Yhdeksältä kun aamulla avattiin ovet, siellä oli jo väkeä odottamassa. Äänestämässä hän on käynyt vaihtelevasti ennakkoon tai vaalipäivänä. – Kyllä ihmiset pitävät äänestysoikeutta edelleen tärkeänä, Torvela totesi. Tungosta ei ole tullut, mutta ei ole ollut monen minuutin taukojakaan, kertoo vaalitoimitsija Pentti Marttila-Tornio ja tuumailee lähtevänsä välillä kahvin keittoon. Se oli myös vaalitoimitsijoiden kesken päivän puheenaihe, johon Saarela haluaa ottaa kantaa. Pihapiirissä tunnelma oli eloisa lasten leikkiessä koulun pihapiirissä vanhempien äänestäessä ja tuttavien törmätessä toisiinsa ja vaihtaessa kuulumisia. 8 » Tiistaina 30. -Työtä nopeuttaa huomattavasti se, että ehdokkaita on vain yhdeksän. Jatulissa äänestäjiä riitti koko päivälle ja osa äänioikeutetuista kävi antamassa äänensä vasta hieman ennen ilta kahdeksaa ja yksi heistä oli Anu Liikanen. VAALITOIMITSIJAT Janika Harju, Sauli Heikura ja Alisa Karppinen olivat iloisena vastassa äänestäjiä. Pitkän päivän mittaan tarvitaan niin tukevampaa evästä kuin virkistävä kahvikuppi. Katsotaan ehdinkö katsomaan vaalituloksia suorana, sillä Aleksanterinkulmassa voi olla aikamoinen ruuhka, Torvela kertoi. Eija Nasi kävi äänestämässä aamupäivästä ja samalla lenkille pääsivät Manta ja Tikokoirat. – Mukavasti on lähtenyt päivä käyntiin. Ehdokkaan valinta ei ollut Nasille helppo ja päätöstä mietittiin viime metreille asti. Heikuralle ja Harjulle toimitsijana toimiminen oli tutumpaa hommaa, mutta Karppinen oli mukana ensimmäistä kertaa. Haukiputaalla äänestettiin pitkin päivää » Anu Kauppila » Haukipudas HAUKIPUTAALLA vaalipäivä starttasi vilkkaasti. Omaa mukillistaan käytävässä hörppivä vaalilautakunnan puheenjohtaja Pia Saarela tuumailee, että kävijöitä luultavasti riittää iltaan saakka, kuten eduskuntavaaleissa kävi. Asukastuvan ovi kävi tasaiseen tahtiin viiden ja kuuden välillä illalla. JATULIN vaalipaikalla oli myös Pieni ele -vaalikeräys. – On ollut mukava huomata, että myös aivan vastikään 18-vuotta täyttäneitäkin on käynyt äänestämässä, Harju kertoi. Ennen puoltapäivää äänestäjiä oli käynyt paikalla jo piirun verran vajaat 150. Kahdentoista tunnin työvuoro ei pääty toimitsijoilla vielä vaaliuurnien sulkeutumiseen, sillä sen jälkeen äänet lasketaan ensin Haukiputaalla, jonka jälkeen puheenjohtaja vie äänet vielä Aleksanterinkulmaan Ouluun. tammikuuta 2024 » N:o 8 PRESIDENTINVAALIT 2024 » Lyhyt ennakkoäänestys kasvatti sunnuntain suosiota Ylikiimingissä » Sirpa Laurila » Ylikiiminki YLIKIIMINGISSÄ vaalipäivä sujui vilkkaasti. Lipasvahdit Sanna Merenluoto-Timonen ja Antti Moilanen olivat käyneet äänestämässä jo ennakkoon, sillä lipasvahdin tehtävät olivat hyvissä ajoin tiedossa. Taukoja on mahdollista järjestää, sillä vaalitoimitsijoita on paikalla kahdeksan. Paikallisyhdistykset hyötyvät työstä rahallisesti, jolla voidaan järjestää paikallista toimintaa jäsenille. Haukiputaan lipasvahdit Sanna Merenluoto-Timonen ja Antti Moilanen kertoivat, että vahdit kuuluvat itse Pohjois-Suomen Munuaisja maksayhdistykseen, mutta vaalikeräyksessä he edustavat Pieni ele -yhdistystä. VARSINAISEN vaalipäivän suosiota Ylikiimingissä lisäsi lyhyeksi jäänyt ennakkoäänestysaika. KIVINIEMEN koulun piha oli aamupäivällä ruuhkainen autoista ja pulkista. – Yleensä mainostetaan, että ennakkoäänestys on viiKiivaista vaalipaneeleista huolimatta presidentin valitseminen on leppoisaa puuhaa, vakuuttavat Ylikiimingin asukastuvalla äänestyksestä vastanneet Pentti Marttila-Tornio (vas.), Pia Saarela, Margit Väänänen, Jaakko Tyvelä ja Anu Ohukainen. Illan kolmanneksi viimeisenä äänen kävi antamassa varttia vaille kahdeksan Anu Liikanen, joka kertoi, ettei valinta ollut aivan helpoimmasta päästä. Melkein jatkuvalla syötöllä on ollut äänestäjiä. A NU K AUP P IL A. – Ennakkoääniä Ylikiimingissä annettiin noin 850. Vaalialue 46B:n puheenjohtaja Seija Torvela kertoi, että kellon lyödessä 9.53, ääniä oli annettu 53, eli yksi minuutissa. Kellon koululla vaalikahvio piti koulun 4A ja B-luokkalaiset kiireisinä, sillä moni pysähtyi vaalikahville äänestyksen lomassa. Heistä reilusti yli puolet on jo käynyt äänestämässä, Saarela kertoo. Aina on myös heitä, jotka tulevat äänestämään vasta viime minuuteilla ja sisään pääsee aina kello 20 asti, Torvela sanoi. Luokat keräsivät varoja kevään luokkaretkeä varten ja kahvilaa pidettiin avoinna äänestyksen loppumetreille saakka. Kyllähän se sitten aamulla selviää viimeistään, Nasi kertoi. Väki käy ajoittain vähiin ja vapaaehtoisia tarvitsimme lisää, Merenluoto-Timonen kertoi
Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen äänestäjiä siellä palvelivat kuvanottohetkellä Kylli Kaikkonen (vasemmalla), Pirjo Elovuoma-Käyrä, Kaarina Paaso ja Harri Kärki. Vaalikampanjointi ei vaikuttanut Emma (vas.) ja Mirjami Hentilän äänestyspäätöksiin, mutta sopiva ehdokas löytyi kummallekin. Kokemusta äänestämisestä on hänellekin ehtinyt silti karttua jo muista vaaleista. Tähän toivottaisiin kyllä parannusta. – Hienoa, että nuoria on näin aktiivisesti käynyt. Siskokset Tea (oikealla) ja Elisa Lepistö saapuivat jalkaisin Nikkariin äänestämään. Kuivaniemellä asuva Katja Kehus kertoi seuranneensa vaalikeskusteluja melko aktiivisesti, koska hänen puolisonsakin niitä tarkkaan katsoi. Toiselle kierrokselle hän uskoi pääsevän niiden ehdokkaiden, jotka gallupeissakin ovat kärjessä olleet. Kuivaniemellä äänensä antoi muiden muassa Jaakko Jänkälä, jolle äänestyskerta oli ensimmäinen. Yli-Iissä koulu oli koko alueen ainoa äänestyspaikka, ja paikallisista äänioikeutetuista olikin jo ennakkoon äänensä antanut noin puolet. Yli-Iin koululla äänestys sujui hyvissä tunnelmissa, ja sähköinen tunnistautuminen toimi moitteettomasti. Kuivaniemellä vaaliuurnaa valvoi Martti Kaarre, takana myös vaalilautakunnan jäsen Anne Hakoköngäs. Meille täällä reuna-alueella oli järjestetty äänestysmahdollisuus vain kolmeksi päiväksi. SIRPA L AURIL A. ASUKASTUVALLA kävivät presidenttiä äänestämässä myös Mirjami ja Emma Hentilä, jotka kertoivat, että sopivan ehdokkaan valinta vaati jonkin verran miettimistä. YLI-IIN tavoin myös Kuivaniemen äänestysalueella oli ennakkoon äänensä antanut jo melkein puolet äänioikeutetuista. Ikänsä puolesta hän olisi jo muutamissa eri vaaleissa voinutkin äänestää, mutta tähän asti se on jäänyt aina väliin. Hän myös paljasti oppineensa paikallisia kuuntelemalla paljon alueen ajankohtaisista asioista. – Suosituksia ehdokkaasta saatiin kyllä lähipiiristä, ja kun sitten vähän itsekin aiheeseen tutustuttiin, niin kyllä se ehdokas sieltä valikoitui, he kertoivat. Tea on ehtinyt äänestää presidentinvaaleissa jo kuusi vuotta sitten, Elisa ei vielä silloin ollut äänioikeutettu. – Minä olin kyllä kahden vaiheilla, mutta uskon, että tämä oli paras. Oulusta Yli-Iihin saapunut vaalilautakunnan jäsen Markku Lehto on jo aiemmin muutamat vaalit tehtävän puitteissa alueella käynyt, ja häntä ilahdutti kovin pienen paikkakunnan leppoisa vaalitunnelma. Vaalikampanjointi ei minuun vaikuttanut ja kun valinta oli varma, en sitä edes niin kauheasti seurannut, Mirjami Hentilä toteaa. IS MO P IRI Lyhyt ennakkoäänestys kasvatti sunnuntain suosiota Ylikiimingissä si päivää tai viikon. Kiivaista vaalipaneeleista huolimatta presidentin valitseminen on leppoisaa puuhaa, vakuuttavat Ylikiimingin asukastuvalla äänestyksestä vastanneet Pentti Marttila-Tornio (vas.), Pia Saarela, Margit Väänänen, Jaakko Tyvelä ja Anu Ohukainen. ITÄISEN Iin äänestysalueen äänestyspaikalla Nikkarin päiväkodilla riitti niin ikään vilskettä, ja vaalilautakunnan jäsenet saattoivatkin varhain iltapäivällä todeta, ettei tyhjää hetkeä ole ehtinyt juuri olla. Ehdokkaan löytäminen oli kyllä hieman vaikeaa, Emma Hentilä tuumii. Puolenpäivän paikkeilla vaalilautakunnan puheenjohtaja Seppo Alatalo arvelikin äänestysprosentin nousevan melko korkeaksi, kun äänestäjiä oli käynyt jo reippaasti sekä väkeä edelleen runsaasti liikkeellä. Molemmat kertoivat yleensäkin äänestävänsä kaikissa vaaleissa, jos se suinkin mahdollista on. Moni alueen äänestäjistä saapui paikalle jalkaisin yhdistäen äänestämisen mukavan lauhassa säässä päiväkävelyynsä. tammikuuta 2024 » N:o 8 PRESIDENTINVAALIT 2024 » Äänestyspaikoilla riitti kuhinaa Iissä, Kuivaniemellä ja Yli-Iissä » Ritva Piri » Yli-Ii » Ii » Kuivaniemi VAIKKA ennakkoäänestykseen osallistui ennätysmäärä äänioikeutettuja, kävivät ovet tiuhaan myös presidentinvaalin ensimmäisenä varsinaisena vaalipäivänä niin Yli-Iin koululla, Nikkarin päiväkodin äänestyspaikalla Iissä kuin Kuivaniemi-talolla. Äänestämässä Kehus käy aina varsinaisena vaalipäivänä. Jänkälä tunnustikin kehotuksen äänestämisestä tulleen työnantajalta, joten asian saattoi käydä hoitamassa kesken työpäivän. Mirjami Hentilän tytär Emma äänesti nyt ensimmäistä kertaa presidentinvaaleissa. Iin itäinen äänestysalue sekä Nikkarin päiväkoti äänestyspaikkana ovat olleet toiminnassa vasta muutamissa vaaleissa. Kävellen poikkesivat äänensä antamaan myös siskokset Elisa ja Tea Lepistö, jotka tunnustivat vaalikeskustelujen seuraamisen jääneen melko vähäiseksi. Tuntuu, että he eivät äänestämisestä aina oikein perusta, kun kokevat siten vaikuttamisen niin pieneksi ja hitaaksi. Oli ihmisiä, jotka kävivät alkuviikosta paikalla, mutta äänestyspistettä ei ollutkaan enää. Varsinaisen vaalipäivän äänestäjien joukossa oli kuitenkin aika paljon nuorta väkeä, mikä ilahdutti erityisesti vaalilautakunnan puheenjohtajaa Matti Kumpulaista. – En niin hirveästi seurannut vaalikampanjointia, mutta me ollaan koulussakin puhuttu asiasta. 9 » Tiistaina 30. Vasemmalta Sara Panuma, Samuli Vähäsarja ja vaalilautakunnan puheenjohtaja Seppo Alatalo sekä Anne Mertala, Anu Kontio ja Kaisa Hökkä, seisomassa Markku Lehto. mutta vaalilautakunta oli varautunut myös kirjallisin nimilistoin
Edellisessä HauPan ja Oulun Harrastefutiksen kohtaamisessa Jatulissa pisteet menivät jakoon ottelun päättyessä 4-4. Pääpalkinnon lisäksi Olympiakomitea jakaa 14 alueellista 1000 euron kannustepalkintoa. Gasumin lahjoittama 5 000 euron pääpalkinto luovutettiin seuralle Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa 26.1.2024. Myös vaalikoneita oli täytetty. Ottelua oli pelattu 16.42, kun OHF:n Marjaana Kotimäki siirsi kotijoukkueen Sofia Seppäsen syötöstä 1-0 johtoon. Jäälissä oli koko päivän ajan riittänyt äänestäjiä poikkeuksellisen runsaasti. tammikuuta 2024 » N:o 8 PRESIDENTINVAALIT 2024 » Vaalipäivä käynnistyi Kiimingissä rauhallisesti » Teea Tunturi » Kiiminki KIIMINKIJOEN koulun äänestyspaikalla aamu käynnistyi rauhallisesti. Katri Siltakoski kertoi, että illalla sitten jännitetään television ääressä, ketkä kaksi menevät vaaleissa toiselle kierrokselle. – Palkinto ei olisi voinut osua parempaan hetkeen, Saikanmäki toteaa. Noora oli ilmoittanut, että hän voisi olla ehdokas, jota saa äänestää. Kampanjoinnin kiihtyessä ihmisten innostus asiaan alkoi näkyä yhä selvemmin. Jäälin vaalilautakunnan puheenjohtaja Eero Lehtonen kuvaili vaalipäivän sujuneen vauhdikkaasti, sillä äänestäjien virta kävi tasaisena. Tällä tuloksella HauPa siirtyi sarjan kärkeen, kun enää kolme kierrosta on pelaamatta. Suomen Olympiakomitea palkitsee jo kahdeksannen kerran lasten ja nuorten urheiluseuroja Gasumin lahjoittamilla Tähtiseura-laatupalkinnoilla. Jäälin tuhannes äänestäjä Tanja Hyvönen kävi miehensä Henri Hyvösen kanssa äänestämässä iltaseitsemän aikaan. Yleisesti vaalitunnelma oli Mikkosen mukaan nousussa loppua kohti. Molemmat toivoivat, että vastaavanlaista innostusta näkyisi myös kuntaja aluevaaleissa, joissa päätetään ihmisille lähellä olevista ja tärkeistä asioista. Noora Katiska sai Kiimingin äänestyspaikalta mukaansa lipukkeen sillä välin, kun vanhemmat Arto Katiska ja Katri Siltakoski kävivät äänestämässä. pelatussa ottelussa OHF-HauPa, jonka HauPa vei lukemin 1-2. T EE A T UN T URI URHEILU » HauPan Futsal-Naiset siirtyivät sarjan kärkeen » Rantapohja » Haukipudas KELTAVIHREÄT futsalistat olivat tylyjä vieraita sunnuntaina 28.1. Vaalilautakunnan puheenjohtaja Lauri Mikkonen kertoi, että perinteisesti Kiimingissä käydään vilkkaimmin äänestämässä iltapäivän tunteina ja loppua kohti tahti taas hiljenee. Vaalilautakunnan puheenjohtaja Eero Lehtonen kertoi, että väkeä oli tullut paikalle tasaisena virtana, usein jopa jonoksi saakka. Kauan eivät siniset ehtineet nauttia johtoasemasta, kun hetki myöhemmin HauPan pohjapelaaja Iida Meriläinen pyysi vaihtoa, johon valmentaHaukiputaan Heiton uintija voimistelujaostot valittiin Vuoden lasten ja nuorten Tähtiseuraksi 2023 » Rantapohja » Haukipudas OLYMPIAKOMITEA on myöntänyt vuoden lasten ja nuorten Tähtiseura 2023 -palkinnon oululaisen Haukiputaan Heitto -monilajiseuran uintija voimistelujaostoille. – Aina sitä on joutunut miettimään, ketä äänestää, mutta nyt kun maailmantilanne on mitä on, ehkä vielä hieman eri tavalla, Katri Siltakoski sanoi. KIIMINKILÄISET Katri Siltakoski ja Arto Katiska olivat tulleet äänestyspaikalle perinteisesti kävellen heti aamupäivällä. Tanja Hyvönen ja Henri Hyvönen miettivät, että ehdokkaat vaikuttivat melkoisen tasaisilta, eikä vaalikeskusteluiden seuraamisesta tai vaalikoneista tuntunut juuri olevan apua päätöksenteossa. Ja näin kävi nytkin, sillä Kiimingin äänestysprosentti nousi selvästi edellisistä presidentinvaaleista. 10 » Tiistaina 30. HAUKIPUTAAN HEITON uintijaostoa pitkään luotsannut Hannu Saikanmäki pitää Tähtiseura-palkintoa parhaana mahdollisena lahjana uintijaostolle, joka täytti viime vuonna 20 vuotta. Etukäteen perheessä oli seurattu vaalikampanjointia televisiosta muun muassa vaalitenttejä ja Luokan edessä –ohjelmaa katsellen. Äänestyspaikalla lapsen ilo oli melkoinen, kun hän sai käteensä ruutupaperin, johon vaalitoimitsija laittoi vielä leimankin. Lipukkeen ojensi vaalitoimitsija Sari Järvi. Äänestäjiä saapui paikalle ripotellen. Lopulta Jäälin äänestysprosentti nousi 77 prosenttiin, joka on noin kuusi prosenttiyksikköä viime presidentinvaaleja suurempi. Oli siis odotettavissa tiukka ja jännittävä kamppailu. T EE A T UN T URI Jäälissä kävi äänestäjiä tiuhaan tahtiin » Teea Tunturi » Jääli KAKSI tuntia ennen vaalihuoneistojen sulkeutumista Jäälin äänestyspaikalla kävi vaalipäivän tuhannes äänestäjä. Kun tuhannes äänestäjä saapui paikalle, oli äänestysprosentti tuolloin Jäälissä 72,3. Katinkullasta kotiin palatessaan äänestämään poikennut Tanja Hyvönen nappasi tuhannen lipukkeen ja poikkesi äänestyskopissa. VAALITOIMITSIJANA ollut Jari Laru pohti yhdessä Eero Lehtosen kanssa, että poikkeuksellisen kova äänestysinto johtuu kenties ehdokasasettelusta ja siitä, että ehdokkaiden välillä löytyy kontrastia. Mukanaan heillä oli kaksivuotias Noora Katiska, jonka kanssa perheessä oli aamupuuron aikana keskusteltu presidentinvaaleista ja äänestämisestä. Äänestämisen jälkeen pariskunta suuntasi kotiin vaalikahville, ja vaali-illan tapahtumia aiottiin seurata televisiosta yhdessä appivanhempien kanssa. Seuran toinen Tähtiseu. Oma mielipide oli muodostunut jo aiemmin. Vaalitoimitsija Vaili Jämsä-uusitalo kertoi, että iltaseitsemään mennessä tunnin aikana paikalla oli keskimäärin käynyt noin 40 äänestäjää
Opas tulee postitse kotiin kaikille tänä vuonna 75 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille oululaisille. Vitosella Arto Hiltula ravasi normiajan ja mukana oli myös juoksijoiden nestor P aavo Takalahti. Molemmissa jaostoissa on kiinnitetty paljon huomiota hyvään vuorovaikutukseen, keskinäiseen kunnioitukseen ja hyvän yhteishengen rakentamiseen. Yöllä ja aamulla satanut lumi teki reitistä huonosti pitävän ja paluumatkan kova vastatuuli hillitsi loppukirejä. Voimistelujoukkueet ovat käyneet vierailulla painitreeneissä ja pelaamassa pingistä. He ovat mukana myös somettamisessa, nettisivujen rakentamisessa ja kilpailukalenterien laatimisessa. – Luonnollisesti hyvään yhteishenkeen kuuluu myös matkustaa yhdessä ja kannustaa kaikkia kisamatkoilla. Pakkaset hellittivät, mutta juoksijoita se ei helpottanut. klo 20.00, jolloin HauPa pääsee MBKU:n vieraaksi Rajakylään. Nuoret ovat olleet mukana valitsemassa myös molempien jaostojen edustusasuja. 11 » Tiistaina 30. Kympiltä kiirehti keulilla Limingas kaksikko Jani Määttä ja Tatu Korhonen. Opas löytyy sähköisenä Oulun kaupungin verkkosivujen Ikääntyneet-koontisivustolta: www.ouka.fi/ ikaantyneet. Edellinen kohtaaminen joulukuussa päättyi MBKU:n voittoon 3-10, joten keltavihreillä onkin tästä jäänyt jotain hampaankoloon. Kolmantena kerkesi maaliin ikinuori Jukka Kauppila. Ei siis ole ongelmia saada palkintosummaa kulumaan, Hurmelinna-Laukkanen ja Saikanmäki tiivistävät. Kilpailut järjestetään talkoilla ja mahdollisimman lähellä, jotta matkakulut eivät söisi budjettia. Tulokset Miehet 10 km: 1) Sami Kuivala Oulu 44.26, 2) Markus Taskila Kempele 44.44. M65 10 km: 1) Jukka Kauppila PuU 41.58, 2) Aulis Kaasinen ONMKYU 51.12, 3) Esko Takalo Juoksuliike Oulu 53.10, 4) Markus Hast Keminmaa 54.47, 5) Reijo Hummastenniemi OlsHe 59.51 M70 10 km: 1) Pekka Kuivalainen Ii 1.03.28, 2) Markku Hänninen KeMaKi 1.09.14 M7510 km: 1) Alpo Talvensaari KeMaKi 1.00.15, 2) Kauko Meriläinen OlsHe 1.12.30 Naiset 10 km: 1) Marjo Vesala PuU 47.41 N50 10 km: 1) Mari Sipola Kemi 1.03.28 N55 10 km: 1) Kati Kuivalainen Ii 58.01 N50 10 km: 1) Kariina Kauppinen PuU 51.06, 2) Sirpa Laitinen Ii 1.07.21 Miehet 5 km: 1) Arto Hiltula IiY 22.16, 2) Paavo Takalahti KeMaKi 44.02 Palveluopas oululaisille ikäihmisille jaetaan postitse yli 75-vuotiaille » Rantapohja OULUN KAUPUNKI on laatinut yhteistyössä PohjoisPohjanmaan hyvinvointialueen kanssa palveluoppaan oululaisille ikäihmisille. Sekä Saikanmäki että Hurmelinna-Laukkanen pitävät Tähtiseura-prosessia erinomaisena työkaluna seuratoiminnan kehittämisessä. – Yhteishenkeä voi nostaa aika yksinkertaisilla jutuilla, joiden ei aina tarvitse liittyä suoraan omaan lajiin. postin jaettavaksi. Lisäksi oppaassa on muita ikäihmisten kannalta tarpeellisia yhteystietoja, kuten Kelan ja Verotoimiston puhelinnumerot. Haukiputaan Heiton uintija voimistelujaostot valittiin Vuoden lasten ja nuorten Tähtiseuraksi 2023 ra-merkki on myönnetty voimistelujaostolle, joka jakaa palkinnon uintijaoston kanssa. Olemme olleet monelle nuorelle ensimmäinen työnantaja, Saikanmäki kertoo. Mitään isompia yllätyksiä ei nähty. M45 10 km: 1) Hannu Klaavuniemi Oijärvi 1.02.42 M50 10 km: 1) Jani Määttä LNM 39.51, 2) Tatu Korhonen LNM 40.30, 3) Tuomas Ronkainen KuivA 44.34, 4) Jorma Puurunen PuU 54.04 M55 10 km: 1) Pekka Kuokkanen IiY 48.19 M60 10 km: 1) Arto Hand Juoksuliike Oulu 50.10, 2) Taisto Puurunen OlsHe 51.05. Nuoret ovat konkreettisesti mukana kaikessa seuran toiminnassa. Sitä kautta olemme saaneet samalla muun muassa uusia ohjaajia uintiryhmien vetäjiksi. Yksi joukkue kävi esimerkiksi viime syksynä pakohuonepelissä. Ottelu jatkui edelleen tasaisissa merkeissä, kunnes HauPan Janika Möttönen teki loistavan esityön, vei pallon päätyyn asti ja toimitti sen maalin edustalle, josta Emilia Oksanen vei pelivälineen maaliin ajassa 27:43. – Märkäpukujen hinta on korkea ja niitä, kuten voimisteluvälineitä, joudutaan uusimaan tasaiseen tahtiin. Tähtiseura-auditoinnin pitäisi kuulua kaikkien seurojen ja jokaisen lajin ohjelmaan. Sama kaikille, totesi moni, mutta ennätyksistä ei haaveillut kukaan. Määttä otti itsensä lujille ja kakoi maalissa lähes keuhkonsa ulos. – Uintijaostossa tärkeä rahoitusmuoto on uimakoulutoiminta. Naisten nopein Marjo Vesala ennätti maaliin varsin mukavalla ajalla kärkikymmenikön joukossa. – Valmentajien tukemina nuoret ovat mukana laatimassa harjoitussuunnitelmia ja uimakouluohjelmia. Jaoston puheenjohtaja Piia HurmelinnaLaukkanen iloitsee seuran saamasta huomiosta. M40 10 km: 1) Simo Tuppurainen RT Hyvinvointipalvelut 45.26. ja Kari Puranen tokaisi: – Tee ensin maali, niin pääset vaihtoon! Niinpä Iida teki työtä käskettyä ja ajassa 16:58 täräytti suoraan Viivi Heikkilän syötöstä verkot tötterölle ja lukemiksi 1-1. Seuraava HauPan Futsal-Naisten ottelu on lauantaina 3.2. JAOSTOISSA pyritään pitämään harrastamisen kulut maltillisina. Se on mahtava työkalu, jonka avulla seuraa voi kehittää koko ajan paremmaksi. Kun päästään pois suorittamisesta ja kilpailupaineesta, yhdessä tekeminen voi rakentaa yhteishenkeä ihan uudella tavalla, Hurmelinna-Laukkanen kertoo. Voimistelussa olemme tehneet esimerkiksi lajinvaihtoja. Limingan miehet keulilla Testijuoksussa » Pertti Huovinen » Ii IIN YRITYKSEN testijuoksusarjan viides kisa aloitti sarjan toisen puoliskon, ja koko kauden mukana olleille ojennettiin osanottomitali neljästä kerrasta. tammikuuta 2024 » N:o 8 URHEILU » HauPan Futsal-Naiset siirtyivät sarjan kärkeen Kuvassa HauPan Ella Keränen ohittamassa OHF:n puolustusta. Laatuluokituksen saamiseksi on tehtävä paljon töitä, mutta kun pohjatyöt on tehty, jatkokehitys on sen jälkeen paljon helpompaa. – Seuratyössä ei aina itse näe, mitä kaikkea on saatu aikaan. – Prosessi on vaativa, mutta todella palkitseva. Oppaat on jätetty viime perjantaina 26.1. Tällainen asia voi tuntua pieneltä, mutta on itse asiassa tosi tärkeä, sillä asuthan ovat nimenomaan heitä varten. Oppaan voi noutaa myös Oulu10-palveluista ja Aino-neuvonnasta (Torikatu 10), kirjastoista ja kirjastoautoista. Kokeneemmat auttavat ja neuvovat uusia harrastajia, Hurmelinna-Laukkanen lisää. Nuoret mukana toiminnan suunnittelussa SAIKANMÄKI ja Hurmelinna-Laukkanen ovat ylpeitä paitsi Tähtiseura-palkinnosta, myös jaostojen tekemästä yhteistyöstä sekä toimintakulttuurista, johon kuuluu muun muassa nuorten osallistaminen. Oppaaseen on koottu ikäihmisten kannalta keskeiset Oulun kaupungin ja Pohteen palvelut puhelinnumeroineen. Sekä uintiettä voimistelujaostossa harrastusvälineitä pyritään järjestämään seuran puolesta. Vielä jokunen päivä ennen kilpailua jännitti järjestäjiä, lauhtuuko pakkanen. Palkinnon myötä on kiva huomata, että olemme tehneet paljon oikeita asioita. Jos taloudessa asuu kaksi kohderyhmään kuuluvaa, opas postitetaan vain toisen nimellä. Uimakoulujen tuotoilla pystymme jyvittämään tuloja niin, että voimme pitää kausimaksut kohtuullisina, Saikanmäki kertoo. – Voimisteluja uintijaostot ovat järjestäneet jo monena vuonna kesätoimintaa lapsille. Neljänkymmenen minuutin haamurajaa eivät muut rikkoneet. Voimistelujaoston järjestämien kisojen tuotoilla hillitään harrastusmaksuja. Tämä maali jää ottelun voittomaaliksi
Kierikissä kävi viime vuonna noin 9 000 vierailijaa » Rantapohja » Yli-Ii OULUN museoja tiedekeskuksen vierailukohteissa sekä niiden tapahtumissa ja näyttelyissä vieraili vuonna 2023 yhteensä 224 648 kävijää. Rantapohja jaetaan To 15.2. Oulun taidemuseon monipuolinen ohjelmisto veti yhteensä 36 936 kävijää. tai puhelimitse: p. mennessä. Esillä sääntömääräiset asiat. R A N TA P OHJ A N A RK IS TO. Rantapohja jaetaan Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä, Jäälissä, Ylikiimingissä, Haukiputaalla ja Kellossa Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % jakelu jakelu to 15.2. Kiviniemen Meripelastusyhdistys ry:n KEVÄTKOKOUKSEN JATKOKOKOUS 7.2.2024 klo 18 Kiviniemen tukikohdassa. klo 12 alkaen. 69€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Julkaisija Rantapohja Oy. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... 8.30-16 Perustettu 1969. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Vuosi päättyi Merimiehenkotimuseossa Pikisaaressa, joka avasi ovensa vielä joulun alla kolmeksi viikoksi tuoden vanhan ajan joulun tunnelmaa kaupunkilaisille. 040-572 8591 Anu Kauppila...............040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . . Keskiviikkokerho Kellon seurakuntakodilla 31.1. Kahvit, porinat, laulut ja arpomiset kuuluvat kerho-ohjelmaan. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. KESÄLOMA on ahkeraa museovierailujen aikaa. Näyttelyyn voi edelleen tutustua Super-Parkissa, jossa se on esillä huhtikuun loppuun saakka. Tervetuloa! Johtokunta Torikauppiaat Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Internet: www.rantapohja. Ilmoitushinnat 2024 Etusivu....................1,65+24%=2,05 € Ennen tekstiä..........1,20+24%=1,49 € Tekstissä.................1,20+24%=1,49 € Takasivu..................1,30+24%=1,61 € Kuolinilmoitukset....1,40+24%=1,74 € TJ 30 pmm asti.......1,10+24%=1,36 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . TOIMITUS avoinna ark. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. . . HUOM! KÄTEISMAKSU. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Kontioahon Metsästysseura ry TALVIKOKOUS su 11.2.2024 klo 12.00 Harjulassa seuranmajalla. Edellisvuoteen verrattuna määrä nousi 64 431 kävijällä. Tervetuloa! Johtokunta Seuratoimintaa n EL Haukipudas. 56€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. SOITA JA KYSY LISÄÄ! Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 9.2. 75€ puh. 137€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Jäsenet tervetuloa! Hallitus Jäikö lehti tulematta. to 15.2. mennessä. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ 12 » Tiistaina 30. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 95€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Kysy pikaisesti matkasihteeriltä. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Kuukausista vilkkain oli heinäkuu, jolloin kaikki Oulun museoja tiedekeskuksen museokohteet olivat avoinna ja niissä vieraili 43 480 kävijää. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Yli-Iintie 183 (Ylirannan Ratsutila) klo 18.00. Luentovieras kertoo omaishoitajuudesta. Merimiehenkotimuseossa kävijöitä oli yhteensä 8 367, joka ylitti edellisen kävijähuipun vuonna 2019, jolloin museossa vieraili 7 447 henkilöä. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä/soittamalla 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. Kesäkohteista eniten kävijöitä tavoitti Turkansaaren ulkomuseo, yhteensä 15 082 henkilöä. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Tuuhan mukkaan! Myytävänä Rannikon Hevosseura ry VUOSIKOKOUS pe 9.2. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi To 15.2. Kierikki keräsi kivikaudesta kiinnostuneita kävijöitä yhteensä 8 753 henkilöä. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. 128€ 192€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Johtokunta Kokouksia Ilmoitusaineistot viimeistään perjantaina 9.2. Kierikki ja sen tapahtumat kiinnostavat. Kokonaiskävijämäärän nousuun vaikutti vuoden suosituimmaksi vierailukohteeksi muodostunut uusi Dinosauria-näyttely, johon tutustui 55 407 dinofania. 044-714 7800 . Kahvitarjoilu. tammikuuta 2024 » N:o 8 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Kuopion Rauhanlahden kaamosmatkalle 20.–22.2. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU TORSTAIN 25.1. Lähes Lähes Sari Niiranen Puh. muutamia vapaita paikkoja. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. Tilausmaksut vuodelle 2024 (sis. 192€ Jakelu: Kaleva365 Oy, Kavil ja Posti . Seuraavaksi suosituin kohde oli heinäkuussa sulkeutunut Tietomaa 49 753 kävijällä. RISTIKON RATKAISU Kellon Metsästysseura ry HIRVENLIHANHUUTOKAUPPA Kellon Metsästysseura ry järjestää hirvenlihanhuutokaupan la 3.2.2024 klo 12.00 Kellon K-Marketin edessä ulkona, Kellonkaupantie 1, 90820 Kello. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2024 . Vuonna 2018 Kierikin muinaismarkkinoilla järjestettiin miekkaiulunäytös. . Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja
YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.54 Murha paratiisissa (12) 11.00 Uutisikkuna 12.30 Charité (12) 13.20 15.00 Pojat (7) 15.05 Rescue Me! Koirien tarina (7) 15.35 A-studio viittomakielellä 16.05 MOT 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.08 Charité (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.54 Historia: Unkarista Amerikkaan 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Kaukana Ruotsista (7) 22.35 Oddasat 22.50 Viimeinen sana 23.20 Puoli seitsemän 23.50 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.1. klo 13.20 Kotimainen elokuva ikääntyvästä näyttelijättärestä, joka menettää itseään nuoremman aviomiehen vielä miestäänkin nuoremmalle näyttelijättärelle. Lande 21.00 Tämä on tämä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.25 My Brave Face (7) 00.25 Rules of the Game (12) 01.40 Uusi elämä etelässä 02.40 Kyllä nolottaa (7) 03.10 Kyllä nolottaa (7) 03.40 Snackmasters Suomi 04.35 05.30 Pitääkö olla huolissaan. N: Rauha Rentola, Stig Fransmann, Elina Salo, PehrOlof Sirén, Risto Mäkelä. 06.52 Martta puhuu (S) 07.17 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.21 Petran poppoo (S) 07.34 Mauno (S) 07.45 Tipo (S) 07.52 Mitä ihmettä. Lande 21.00 Tämä on tämä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Putous 00.00 Suurmestari Ruotsi 01.10 The Teacher (7) 02.05 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 03.05 Snackmasters Suomi 04.00 MasterChef VIP 04.55 05.50 Laittomien autojen takavarikoijat NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.30 Smurffit (7) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.10 LEGO DreamZzz (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.00 Uusi elämä etelässä 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset 09.30 Remppa vai muutto 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 11.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset 15.25 Poliisikoira Rex (12) 16.25 Onnenarpa 16.30 Himohamstraajat 18.25 Tulossa: Koti koiralle 18.30 Diili 20.00 IS:n presidentinvaalitentti Suuri kaksintaistelu 22.00 Keno ja Synttärit 22.05 Rosvopankki (12) 23.05 IS esittää: Sain sen videolle 23.15 Amazing Race Suomi 00.45 Panttilainaamo 01.45 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) 02.45 Leijonan luola USA 03.45 04.45 Poliisit 2022 (7) YLE TEEMA & FEM 07.45 12.00 YLE FEM 07.45 BUU-klubben 08.15 Teiden sankarit 08.55 Efter Nio 09.54 Jumalallista ruokaa 10.23 Sportliv 10.33 Raskaana 10.59 Mari Boine konsertti Kautokeinossa 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe (12) 13.05 Suomi on queer 13.50 Periaatekysymys (S) 14.00 Talot huokuvat historiaa 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 19.53 YLE FEM 17.25 Osta, tuunaa ja myy 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Viikinkien aikaan 19.30 19.53 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 00.50 YLE TEEMA 20.00 20.53 Agentit (12) 21.00 Historia: Cambridgen vakoojat 21.50 Kino Suomi: Tyhjiö (12) 23.25 Uusi Kino: Ajattele jotain kivaa (7) 23.30 Uusi Kino: Halpoja tahroja (12) 23.50 00.50 Loistava ystäväni (16) TIISTAI 30.1. Tiistaina 30.1.2024 N:o 8 YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 09.59 Murha paratiisissa (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 MOT 12.30 Charité (12) 13.20 14.55 Naiset jotka minulle annoit (7) 15.00 Elävä arkisto: Ennen lentoonlähtöä 15.20 Viimeinen sana 15.50 A-studio 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.08 Charité (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.54 Prisma: Maa elämän planeetta 20.00 20.24 Modernit miehet 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 21.39 Perjantai-dokkari: Vetovoimaiset 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 DNA (16) 22.45 Oddasat 23.00 Perjantai:Katsojien rakastamat Perjantai-dokkarit 23.40 Puoli seitsemän 00.10 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 30.1. OHJELMAT 30.1.-5.2. 20.00 Koti koiralle 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Häräntappoase (12) 22.30 Häräntappoase (12) 23.00 Diili 00.30 Suomen huutokauppakeisari 01.30 Leijonan luola USA 02.30 Sex Tape Suomi (12) 03.30 Kanadan rajalla 04.00 04.30 Kanadan rajalla YLE TEEMA & FEM 07.45 11.00 YLE FEM 07.45 BUU-klubben 08.15 Iloa puutarhasta 08.45 Kesäjumppaa Sofian kanssa 09.05 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.50 Kaikkea kaupan 10.20 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 10.30 11.00 Tiettömän taipaleen takana 12.30 17.25 YLE TEEMA 12.30 Sielunmetsä (7) 14.00 Periaatekysymys (S) 14.10 Historia: Cambridgen vakoojat 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 19.53 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tuntematon perillinen 19.30 19.53 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 00.25 YLE TEEMA 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.05 Simon Reeve Etelä-Amerikassa 23.05 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta 23.35 00.25 Loistava ystäväni (16) KESKIVIIKKO 31.1. NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.30 Smurffit (7) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.10 LEGO DreamZzz (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.00 Uusi elämä etelässä 09.00 Haluatko miljonääriksi. O: Aarne Tarkas. (1962) (Mv) (U). (S) 07.59 Auvo Raitanen (S) 08.10 Liisa ja Leo (S) 08.25 Galaxi 08.26 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Strömsö 2017 09.30 10.10 Teiden sankarit 10.15 10.54 Luontokappaleet palaavat kotiin 11.00 Uutisikkuna 12.30 Sydänmailla (7) 13.15 Villit kokit 13.45 Tanskalainen maajussi 14.15 15.00 Hyvät katsojat 15.05 Siskonpeti (7) 15.30 Kummeli (7) 16.00 Näin Norjassa: Lintubongarit 16.15 Eläintarhan vilkas elämä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE 19.00 Siskonpeti (7) 19.25 19.53 Kummeli (7) 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 20.30 Rikollinen mieli (7): Tappajan muistinmenetys 21.00 Taivaan tulet (12) 21.50 Tekniikan titaanit pimeä puoli 22.40 Persaukiset 23.20 00.20 Stacey Dooley: Paluu psykiatriselle osastolle (12) 00.15 04.05 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (7) 11.30 ARPA.FI 12.30 Uusi elämä etelässä 13.30 Putous 15.00 Levyraati 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.05 Stadi vs. 30.1.-5.2. 06.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.18 Nelli ja Noora (S) 07.26 Onni-siili (S) 07.33 Pippa ja Popi (S) 07.41 Kiri ja Lolo (S) 07.47 Muru (S) 07.58 Askarrellaan 08.04 Mimosa ja Lennu (S) 08.17 Galaxi 08.18 Late Lammas (S) 08.25 Dronettajat (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Strömsö 2017 09.30 Teiden sankarit 10.10 Takapihan arkeologit 11.00 Lumenvalkoisia unelmia 11.30 Sydänmailla (7) 12.15 Villit kokit 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 Hyvät katsojat 14.00 Tulikokeena koiravaljakkokisa 14.30 Persaukiset (12) 15.15 Richard Hammondin klassikkopaja 16.00 Unelmien talo 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Hyvät katsojat 18.48 YleX Otto 19.00 Siskonpeti (7) 19.25 19.53 Kummeli (7) 20.00 Maailman kauneimmat junareitit 20.45 20.55 Norja ilmasta nähtynä 21.00 Rakkaat lapset 21.25 Sinkut paljaana (7) 22.00 Alice Levine: Seksistä suoraan (16) 22.50 Manchesterin sarjaraiskaaja (16) 23.50 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.00 Uusi elämä etelässä 14.00 Suomalainen menestysresepti 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Kauniit ja rohkeat (7) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Stadi vs. Tilaa oma Rantapohjasi 044 714 7800 tai www.rantapohja.fi Naiset jotka minulle annoit (7) Yle TV1, 30.1. 10.00 Remppa vai muutto 11.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 11.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Remppa vai muutto 15.55 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa 17.00 Poliisikoira Rex (12) 18.00 Suomen huutokauppakeisari 19.00 Haluatko miljonääriksi
Kosti Rasinperä 14.20 Elossa 24h 14.50 Ulander 15.15 Yhdistetyn MC, M 10 km, Seefeld 15.50 Yhdistetyn MC, N HS 109, Seefeld 16.00 Yhdistetyn MC, N 5 km, Seefeld 16.25 16.45 Van Life 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 17.55 Hyvityksen aika (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 19.35 Avara luonto: Norsujen Afrikka 19.40 Midsomerin murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Hengaillaan 22.15 Melodifestivalen 2024 23.45 Timanttinen keikka 00.45 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.2. LAUANTAI 3.2. YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 09.59 Murha paratiisissa (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Kulttuuricocktail Live 12.30 Charité (12) 13.20 Kertokaa se hänelle (S) 14.55 Muisti: Akat asialla 15.25 Suomi on maalainen 15.55 A-studio 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.08 Charité (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Tubettavat konemiehet 19.18 19.40 Tubettavat konemiehet 20.00 Linna 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.51 Urheiluruutu 21.00 Presidenttiväittely 22.00 Ulkolinja: Pois Japanin mallista 22.50 Oddasat 23.05 Smugglad (12) 23.35 Puoli seitsemän 00.05 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.2. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Humps (S) 07.11 Pipsa Possu (S) 07.16 Urheat pupuset (S) 07.23 Miio työn touhussa (S) 07.34 Hirviökoulu (S) 07.42 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.57 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.20 Ninni ja Nestori (S) 08.33 Linnunradan Ella (S) 08.44 Pelastajapartio (S) 09.00 Galaxi 09.01 Late Lammas (S) 09.07 Eka & Helmi (7) 09.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 09.30 Täysi susi (7) 09.52 Ihan pohjalla (7) 10.00 Siskonpeti (7) 10.25 Yhdistetyn MC, M HS 109, Seefeld 11.20 Urheilustudio 11.25 Hiihdon SM, M 20km (P) väliaikalähtö 13.00 Urheilustudio 13.10 Hiihdon SM, N 20km (P) väliaikalähtö 15.15 Urheilustudio 15.20 Tenniksen Davis Cupin MM-karsinta FIN POR 16.45 Urheilustudio 16.50 Alppihiihdon MC, M syöksylasku, Chamonix 17.10 Urheilustudio 17.15 Tenniksen Davis Cupin MM-karsinta FIN POR 19.45 Lentopallon Suomen Cup: miesten loppuotttelu 22.15 Taelgia (16) 23.15 Modernit miehet 23.35 Siskonpeti (7) 00.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Lemmen viemää 07.10 Lemmen viemää 08.05 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.15 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Los Angelesin luksuslukaalit 13.00 Elokuva: Sydämen mekaniikka (7) 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä (S) 16.00 Koiralle koti 16.30 Hockey Night Live 17.00 Stadi vs. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Häräntappoase (16) 22.30 Häräntappoase (7) 23.00 Vain elämää 01.05 Suomen huutokauppakeisari 02.05 Leijonan luola USA 03.05 Massiiviset muutot 04.05 04.35 Kanadan rajalla YLE TEEMA & FEM 07.55 12.00 YLE FEM 07.55 BUU-klubben 08.25 Minä osaan!: Minä osaan! (S) 08.35 Norja veden alla 09.20 Tanskalaisarkkitehtien koteja 09.50 Tanskalainen maajussi 10.20 Teiden sankarit 11.00 Efter Nio 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 Michel Roux ja ranskalainen maalaiskeittiö 12.45 Lauluja rakkaudesta (7) 14.00 Talot huokuvat historiaa 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 19.53 YLE FEM 17.25 Unelmakoti Sisiliassa 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Huutokauppakesä 19.30 19.53 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 01.15 YLE TEEMA 20.00 Agentit (12) 21.00 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta 21.30 Fight the power: Hiphop muutti maailmaa (12) 22.20 Loistava ystäväni (16) 23.20 Loistava ystäväni (16) 00.20 01.15 Agentit (12) YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 09.59 Murha paratiisissa (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Elossa 24h 12.30 Charité (12) 13.20 Kuisma ja Helinä (7) 14.52 Elävä arkisto: Sujutteli suksillansa 15.00 Muisti: Teiniliiton loppu 15.30 Presidenttiväittely 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.08 Charité (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.47 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 20.00 Viimeinen sana 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Hiljainen todistaja (16) 22.55 Oddasat 23.10 M¸nchenin ottelu (16) 23.55 Puoli seitsemän 00.25 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 2.2. 18.00 Koti koiralle 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 The Voice of Finland 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 Elokuva: Mission Impossible Ghost Protocol (12) 00.20 Amazing Race Suomi 01.50 Panttilainaamo 02.50 Massiiviset muutot 03.50 04.20 Kanadan rajalla YLE TEEMA & FEM 07.45 12.00 YLE FEM 07.45 BUU-klubben 08.25 Kotijumppaa Sofian kanssa 08.45 Kuka tahansa voi rikastua 09.45 Jens ja Isak ohuella jäällä 10.15 Norja veden alla 11.00 På spåret 12.00 17.55 YLE TEEMA 12.00 Janácek: Jenufa 14.10 Orpojen joulu (S) 14.45 Elokuvan hetki: Levoton tuhkimo (S) 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 16.48 Korkeasaaren eläinlapset 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 19.53 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.40 Norjan eläimiä 18.50 Pentukoulu 19.30 19.53 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Elokuvan hetki: Levoton tuhkimo (S) 20.15 01.32 YLE TEEMA 20.15 Dingo ja levottomat tuhkimot 21.25 Kino: Yhdysvallat vs. NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Sunny Bunnies (S) 06.15 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Kindi Kids (S) 06.40 Kindi Kids (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 Angry Birds Toons (S) 07.15 Tashi (S) 07.25 K3 (7) 07.40 LEGO Nexo Knights (7) 08.00 LEGO Nexo Knights (7) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 Angry Birds Stella (S) 08.55 Angry Birds Toons (S) 09.00 The Voice of Finland 10.30 Diili 12.05 Tulossa: The Real Housewives Suomi (S) 12.10 Poliisikoira Rex (12) 13.10 Remppa vai muutto 14.10 Remppa vai muutto 15.10 Remppa vai muutto 16.10 Annan herkulliset leivonnaiset 16.40 Elokuva: Perhe Addams (7) 18.25 Tulossa: Suuri seikkailu 18.30 Koti koiralle 19.30 The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit PERJANTAI 2.2.. Tiistaina 30.1.2024 N:o 8 TORSTAI 1.2. Lande 18.00 Murha paratiisissa (12) 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Levyraati 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (12) 00.55 Laittomien autojen takavarikoijat 01.50 Penn & Teller: Naruta meitä (S) 02.45 Kyllä nolottaa (12) 03.15 Kyllä nolottaa (7) 03.45 Täydellinen kesä (S) 04.15 05.10 Pitääkö olla huolissaan. 06.52 Poppelikumpu (S) 06.58 Piikki ja Siiri (S) 07.04 Henrietta (S) 07.11 Retki-Roope (S) 07.22 Fluugalaiset (S) 07.36 Sankarikoulu (S) 07.49 Ryhmä Hau (S) 08.16 Galaxi 08.17 Eka & Helmi (7) 08.28 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.40 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Strömsö 2017 09.30 10.09 Teiden sankarit 10.15 10.55 Luontokappaleet palaavat kotiin 11.00 Lumenvalkoisia unelmia 11.30 Sydänmailla (7) 12.15 Villit kokit 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 SuomiLOVE 14.15 14.56 Persaukiset 15.05 Siskonpeti (7) 15.30 Kummeli (7) 16.00 Näin Norjassa 16.15 Eläintarhan vilkas elämä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE 19.00 Siskonpeti (7) 19.25 19.53 Kummeli (7) 20.00 20.50 Tekniikan titaanit pimeä puoli 21.00 Sorjonen (16) 22.00 Modernit miehet 22.25 The Lazarus Project (16) 23.11 Persaukiset 00.00 04.00 Uutisikkuna 00.00 00.50 Taivaan tulet (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.00 Uusi elämä etelässä 14.00 Aarrepaja 15.00 Samalla rahalla 15.55 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Levyraati 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Maria Kallio (12) 23.35 Billions (S) 00.45 Billions (S) 01.45 Penn & Teller: Naruta meitä (7) 02.40 Uusi elämä etelässä 03.35 Snackmasters Suomi 04.30 05.25 MasterChef VIP NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.30 Smurffit (7) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.10 LEGO DreamZzz (7) 07.35 Tara Duncan (S) 07.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.00 Remppa vai muutto 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 MasterChef Australia 16.00 Syke (12) 16.30 Syke (12) 17.00 Onnenarpa 17.05 Tulossa: Suuri seikkailu 17.10 IS esittää: Sain sen videolle 17.20 Diili 18.55 Tulossa: The Real Housewives Suomi (S) 19.00 Koti koiralle 20.00 Haluatko miljonääriksi. Billie Holiday (12) 23.30 Loistava ystäväni (16) 00.30 01.32 Loistava ystäväni (16) YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Ruotsin kuninkaallinen linna 08.00 Yle Uutiset 8.00 08.05 Prisma: Maa elämän planeetta 09.00 Yle Uutiset 9.00 09.05 Historia: Unkarista Amerikkaan 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Ykkösaamu 10.45 Yle Uutiset Uusimaa 10.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.00 Yle Uutiset Häme 11.05 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.10 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.15 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.20 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.25 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.30 Yle Uutiset Lappi 11.35 Yle Oddasat 11.39 Oddasat 11.55 Linna 12.25 Pisara 12.30 13.11 RSO Musiikkitalossa 13.30 Nopeammin, voimakkaammin, korkeammalle. 06.54 Hei Taavi (S) 07.01 Fantti ja työkoneet 07.09 Pipsa Possu (S) 07.14 Jos annat hiirelle keksin (S) 07.29 Emmi ja Kuru (S) 07.40 Pikku Kakkosen posti 07.45 Anna ja ystävät (S) 07.54 Kari Kiituri (S) 08.06 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.20 Galaxi 08.21 Kesäleiri (7) 08.34 Keltainen Lumimies (7) 08.50 09.00 Jumppahetki 09.10 Sydänmailla (7) 09.55 SuomiLOVE 10.55 Yhdistetyn MC, M HS 109, Seefeld 11.55 Yhdistetyn MC, N HS 109, Seefeld 12.30 Hiihdon SM, N + M sprintit (V) 14.50 Lentopallon Suomen Cup: miesten välieräottelu 16.05 Yhdistetyn MC, M 7,5 km, Seefeld 16.40 Lentopallon Suomen Cup: miesten välieräottelu 17.30 Tenniksen Davis Cupin MM-karsinta FIN POR 19.00 Yhdistetyn MC, N 5 km, Seefeld 19.15 Tenniksen Davis Cupin MM-karsinta FIN POR 21.30 Lentopallon Suomen Cup: miesten välieräottelu 23.30 Yle Live: The Exploited, Hellfest 2022 00.35 04.00 Uutisikkuna 00.35 01.23 Persaukiset MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.00 Uusi elämä etelässä 14.00 Los Angelesin luksuslukaalit 15.00 Suomalainen menestysresepti 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.25 Hockey Night: Ilves Kärpät 20.20 Hockey Night: Ilves Kärpät 21.10 Hockey Night: Ilves Kärpät 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 00.55 Elokuva: Ocean’s Eleven korkeat panokset (12) 01.45 Veriveljet (12) 02.40 Penn & Teller: Naruta meitä (7) 03.35 Uusi elämä etelässä 04.30 05.25 Samalla rahalla NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.30 Smurffit (7) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.10 LEGO DreamZzz (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.00 Remppa vai muutto 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Koti koiralle 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 MasterChef Australia 16.00 Syke (7) 16.30 Syke (7) 17.00 Onnenarpa 17.05 Haluatko miljonääriksi
Missä Veikko Huovisen romaanissa seikkailee kaksikko Sepe ja Valtteri. Lande 16.30 Levyraati 17.30 Putous 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Missä olit, kun matkustajajuna syöksyi kiskoilta Jyväskylässä. Missä maassa on eniten Unescon maailmanperintökohteita. Cur lin giin 8. Kuka kirjoitti libreton ja kuka sävelsi. Suomessa ei ole enää minkään kunnan nimessä ”maalaiskunta” -sanaa. kierros, Chamonix 14.30 Urheilustudio 14.40 Yhdistetyn MC, M HS 109, Seefeld 15.25 Urheilustudio 15.40 Urheilustudio, Jatkoerä 16.05 Urheilustudio 16.20 Yhdistetyn MC, M 12,5 km, Seefeld 17.00 Urheilustudio 17.15 Lentopallon Suomen Cup: naisten loppuottelu 19.45 Rallin SM: Rovaniemi 20.25 Tubettavat konemiehet 20.43 Tubettavat konemiehet 21.05 Raskaana 21.30 Alice Levine: Seksistä suoraan (16) 22.20 Sinkut paljaana (7) 22.55 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 23.25 Rikollinen mieli (7): Tappajan muistinmenetys 23.50 Ei naurata (7) 00.15 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Lemmen viemää 07.10 Lemmen viemää 08.05 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.15 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Huomenta Suomi 12.00 Koko Suomi leipoo 13.00 Tietäjät tietää 14.30 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 15.30 Stadi vs. Voi tti vat Mis s Suo mi -ti tte lin 3. 8. d) Yhd eks än YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murha paratiisissa (12) 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 12.18 Van Life 12.30 Charité (12) 13.20 August järjestää kaiken (S) 14.55 Prisma: Maa elämän planeetta 15.50 Arto Nyberg 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.08 Charité (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska 19.30 Erittäin salainen Vakoilua Suomessa 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Vigil vaaniva kuolema (12) 23.00 Oddasat 23.15 Linna 23.45 Puoli seitsemän 00.15 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.2. c) Ita lia ssa 6. Mikä oli viimeisin tällainen kunta. 9. Uud en See lan nin 10. Minkä maan alkuperäiskansa on maorit. 20.00 The Voice of Finland 21.35 Keno ja Synttärit 21.40 Elokuva: Venom (12) 00.00 Vain elämää 02.05 Poliisit 2022 (7) 03.05 Panttilainaamo 04.05 04.35 Kanadan rajalla YLE TEEMA & FEM 07.32 13.00 YLE FEM 07.32 Tom Sawyer (7) 07.55 Pieni eläinsairaala 08.25 Viraalit nerot (7) 08.38 Viraalit nerot (7) 08.49 Viraalit nerot (7) 09.01 Viikinkien aikaan 10.00 Älä kokeile tätä kotona 10.30 Kaikkea kaupan 11.00 Tuntematon perillinen 12.00 Jumalanpalvelus: Kynttilänpäivän jumalanpalvelus Paraisten kirkossa 12.51 Strömsöstä poimittua 13.00 17.25 YLE TEEMA 13.00 Kulttuuricocktail Live 13.30 Kino Klassikko: Kuollut mies ei palttoota kaipaa (12) 14.55 Uusi Kino: TransVersum (S) 15.20 Norjan radion sinfoniaorkesterin tshekkiläinen ilta 15.55 Askel vapauteen: Irlannin tanssin tarina (7) 17.25 23.36 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Vesta-Linnea (S) 18.11 Lumileikkejä (S) 18.15 Robottijunat (S) 18.30 Puutarhakausi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Talot huokuvat historiaa 21.00 Elokuva: Minä, Zlatan (7) 22.40 23.36 Rory Penttinen mahdoton matka MAANANTAI 5.2. Kaksi oululaista naista Seija Paakkola ja Päivi Uitto olivat runsaasti mediassa v. Lande 16.00 Koiralle koti 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Tämä on tämä 21.00 Maria Kallio (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night Tien päällä 23.05 Levyraati 00.05 Suurmestari Ruotsi 01.15 Tanssii Tähtien Kanssa 02.40 Snackmasters Suomi 03.35 MasterChef VIP 04.30 05.25 Pitääkö olla huolissaan. 20.00 Midsomerin murhat (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Doc: Changing the Game (12) 00.35 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 01.35 Penn & Teller: Naruta meitä (S) 02.30 Uusi elämä etelässä 03.30 Suurmestari Ruotsi 04.40 05.35 Uusi elämä etelässä NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Sunny Bunnies (S) 06.15 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Kindi Kids (S) 06.40 Kindi Kids (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.10 Angry Birds Toons (S) 07.15 Tashi (7) 07.25 K3 (7) 07.40 LEGO Nexo Knights (7) 08.00 LEGO Nexo Knights (7) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Koti koiralle 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Poliisikoira Rex (12) 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset 12.00 Remppa vai muutto 13.00 Remppa vai muutto 14.00 Rikkaat ja rahattomat 15.00 Rikkaat ja rahattomat 16.00 Selviytyjät Suomi 18.00 Koti koiralle 19.00 Haluatko miljonääriksi. kierros, Chamonix 11.45 Urheilustudio 11.55 Hiihdon SM, N + M parisprintit (P) 13.10 Urheilustudio 13.25 Alppihiihdon MC, M pujottelu, 2. 7. 10. Miksi. YLE TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Talot huokuvat historiaa 08.00 08.50 Avara luonto: Norsujen Afrikka 09.00 Ruma Suomi 09.30 Studio 65 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela&Thomas 11.15 Auroratulevaisuustapahtuma tunturissa 12.00 12.02 Yhteisvastuukeräyksen avaus 2024 12.10 Gaialand (S) 13.05 Metsän selviytyjät 13.55 Suomi on maalainen 14.25 Viimeinen sana 14.55 Perjantai 15.35 Hengaillaan 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Doc Martin (7) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Van Life 18.35 18.39 Yhteisvastuukeräyksen avaus 2024 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kettu (12) 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Veden vartija (12) 22.45 Ulkolinja: Pois Japanin mallista 23.35 Ykkösaamu 00.15 Uutisikkuna YLE TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.2. Mihin urheilulajiin liittyvät termit ”nänni” ja ”pesä”. 4. Tiistaina 30.1.2024 N:o 8 SUNNUNTAI 4.2. 06.53 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.04 Fantti ja eläimet†(S) 07.14 Killen kimppakyyti (S) 07.25 Remi ja Ubu (S) 07.35 Rikke (S) 07.43 Sankarikoulu (S) 07.55 Oktonautit (S) 08.08 Ryhmä Hau (S) 08.30 08.55 Pikku Kakkosen iso peli 09.00 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Ellun kamut (7) 09.23 Supersisarukset (7) 09.34 Ninjalinja (7) 09.46 Erityiset (7) 10.00 Siskonpeti (7) 10.25 Alppihiihdon MC, M pujottelu, 1. Pek ka Haa vis to 2. 06.53 Kuu ja minä (S) 07.18 Olivia (S) 07.28 Laura (S) 07.40 Robo ja riiviöt (S) 07.45 Barbapapa (S) 07.58 Ryhmä Hau (S) 08.23 Galaxi 08.24 Tero hoitaa (7) 08.35 Taruvaeltajat (7) 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 09.00 Strömsö 2017 09.30 10.09 Teiden sankarit 10.15 Luontokappaleet palaavat kotiin 10.55 Lumenvalkoisia unelmia 11.25 Sydänmailla (7) 12.10 Villit kokit 12.40 Tanskalainen maajussi 13.10 13.50 Luontoretkellä 14.40 Maailman kauneimmat junareitit 15.25 Taivaan tulet (12) 16.15 Eläintarhan vilkas elämä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 SuomiLOVE 19.00 Kouluampujan vanhempi (12) 20.00 Aurora-tulevaisuustapahtuma tunturissa: Voiko sivistys pelastaa meidät. Hat tu 9. a) 6, b) 7, c) 8, d) 9 VAS TAU KSE T 1. 21.00 Tubettavat konemiehet 21.18 Tubettavat konemiehet 21.40 Sorjonen (16) 22.40 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 23.10 Persaukiset 23.55 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.00 Uusi elämä etelässä 14.00 Los Angelesin luksuslukaalit 15.00 Stadi vs. NELONEN 06.00 Bing (S) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.30 Smurffit (7) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.10 LEGO DreamZzz (7) 07.35 Tara Duncan (7) 07.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.00 Remppa vai muutto 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Koti koiralle 11.00 Leijonan luola Suomi (S) 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Amispäiväkirjat (S) 14.55 MasterChef Australia 16.20 Onnenarpa 16.25 Syke (12) 16.55 Syke (12) 17.25 Koti koiralle 18.25 Suomen huutokauppakeisari 19.25 The Voice of Finland 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Diili 22.35 Tulossa: The Real Housewives Suomi (S) 22.40 Rosvopankki (12) 23.40 Amazing Race Suomi 01.20 Panttilainaamo 02.15 Leijonan luola USA 03.15 Poliisit 2022 (7) 04.15 04.45 Kanadan rajalla YLE TEEMA & FEM 07.55 11.59 YLE FEM 07.55 BUU-klubben 08.25 Julian eläinystävät 08.40 Tiettömän taipaleen takana 09.10 Osta, tuunaa ja myy 09.40 Puutarhakausi 10.40 Kaupunkia muuttaneet rakennukset 11.10 Pentukoulu 11.49 Sportliv 12.00 16.58 YLE TEEMA 12.00 Bettany Hughes Kreikan saaristossa 12.50 Eero Saarinen: arkkitehti (S) 14.00 14.55 Agentit (12) 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.43 Egenlandin matkakohteet 17.00 23.58 YLE FEM 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Taitajat 18.40 Taivaallista menoa: ”Minulla on Touretten oireyhtymä” 19.00 Raskaana 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 20.55 Kaksikielinen presidentinvaalikeskustelu 2024 toinen kierros 21.00 Efter Nio 22.00 Jokaisen miehen takana 22.30 Beledweynen etsivä (16) 23.15 Pelaajat 23.35 23.58 Pelaajat Veikkauksen rahapelien tulokset sivulla 12. 2. Lapualaisooppera oli sensaatio 1960-luvulla. 1978 ja 1979. Lib ret to Arv o Sal o, säv . Jyv äsk ylä n maa lai skun ta 5. Kaj Chy den ius 4. Kunnassa oli iso Vaajakosken taajama. 5. a) Egyptissä, b) Espanjassa, c) Italiassa, d) Kreikassa 6. Montako hiippakuntaa on Suomen evl.-kirkossa. Lam paa nsy öjä t 7. Mikä asuste on borsalino. 3. Kuka on ollut Suomen ensimmäinen puoluekannaltaan Vihreä ministeri. 21.00 Elokuva: Mission Impossible Rogue Nation (12) 23.40 Amazing Race Suomi 01.10 Poliisit 2022 (7) 02.10 Kanadan rajalla 02.40 03.10 Kanadan rajalla YLE TEEMA & FEM 07.37 12.00 YLE FEM 07.37 Tom Sawyer (7) 08.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 08.30 Tanskalaisia linnoja 09.30 Viimeinen työpäivä 10.00 Matkakumppanit 10.30 Painavia verkkoja 11.00 Huutokauppakesä 12.00 17.25 YLE TEEMA 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 13.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 14.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 15.55 La Promesa Salaisuuksien kartano (12) 16.55 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta 17.25 20.00 YLE FEM 17.25 Jens ja Isak ohuella jäällä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Muumilaakso (7) 18.22 18.30 Saukkopoika Sven (S) 18.35 Lain pitkä nenä 18.43 Koutsi (12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 00.55 YLE TEEMA 20.00 Simon Reeve Etelä-Amerikassa 21.00 Kino Klassikko: Kuollut mies ei palttoota kaipaa (12) 22.25 Uusi Kino: Ihmissoihtu (S) 22.30 Uusi Kino: Pimeässä kaikki kissat ovat harmaita (S) 22.50 Loistava ystäväni (16) 23.45 00.55 Loistava ystäväni (16) Rantapohjan tietovisa Laatinut Pertti Huo inen Kysymykset 1
tammikuuta 2024 » N:o 8 Yhteistyössä: Puh. SEHÄN ONKIN HELPPO HOMMA!. asti. 044 714 7800 tai sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi Tee tilaus osoitteessa: www.rantapohja.fi -> Tilaukset -> tilaustarjoukset -> Ystävänpäivätarjous Rantapohjan digipalvelujen käyttöönotto käy helposti. Arvonta to 8.2. Ilmoitamme voittajille henkilökohtaisesti. 044 714 7800 • www.rantapohja.fi Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. Tilaaja saa käyttöönsä Näköislehden, älypuhelimella toimivan Päivän lehden sekä Historialliset lehdet, joka tarkoittaa lukuoikeutta 50 vuoden takaisiin Rantapohjiin. 16 » Tiistaina 30. Ystävänpäivä ke 14.2. 15 € 15 € Ystävänpäivätarjous! Ystävänpäivätarjous! Tilaa ystävälle tai itsellesi Rantapohja kuukaudeksi, sis. Muistathan kertoa ystävällesi tilauksesta Ps. Katso ohjevideo rekisteröitymiseen osoitteesta www.rantapohja.fi -> tilaukset Rantapohjan paperilehden tilaajalla on oikeus lehden digitaalisiin palveluihin ilman eri korvausta. 044 714 7800 Rantapohja maksaa postimaksun Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite (pakollinen jos haluat digitilauksen) Lehden saaja: Nimi: Osoite: Puhelin: Lehden maksaja: Ystävänpäivä ke 14.2. myös digitilauksen 15.2.-19.3.2024 Vain Vain Ps. myös digitilauksen 15.2.-19.3.2024 Tilaa ystävälle tai itsellesi Rantapohja kuukaudeksi, sis. Ilmoitamme voittajille henkilökohtaisesti. Paperilehti vain Suomeen Paperilehti vain Suomeen sis. Myös lehden tilaamisesta verkon kautta on tehty ohjevideo. alv Tarjous voimassa to 8.2. Muistathan kertoa ystävällesi tilauksesta Kaikkien Rantapohjan tilaajien kesken arvomme Kaikkien Rantapohjan tilaajien kesken arvomme 3 kpl täytekakkulahjakortteja 3 kpl täytekakkulahjakortteja Arvonta to 8.2. (Lahjakortin arvo á 19,90€) (Lahjakortin arvo á 19,90€) Tilauksen voi tehdä myös tällä kupongilla tai soita p