Rantapohjan alueen ihmisillä on terveisiä tuleville päättäjille. Sivu 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 30.3.2023 54. Sivut 12–13. vsk • N:o 26 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ TIMO MEHTÄLÄ 13 ARKIJÄRKEÄ eduskuntaan Eteenpäin! Vastuuta koko Suomesta www.timomehtala.fi Maksaja: Arkijärkeä eduskuntaan ry Hevosista paras – Suomenhevonen on kaikkein monipuolisin hevonen. En ole missään vaiheessa harkinnutkaan muuta, vaikka rahamiehet rahtaavat tänne lämminverisiä ulkomailta Amerikkaa myöten, ylikiiminkiläinen hevoskasvattaja Jouni Uusitalo tuhahtaa. VAALIEN HUIPENNUS PIAN Vuoden 2023 eduskuntavaalit huipentuvat tulevana sunnuntaina
Suomen talouden kasvu ei ole enää vuosiin riittänyt täyttämään valtion budjettia. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Tästä on tietenkin oltava eri mieltä. Sanat sisu ja sauna ovat sanoja, jotka ovat tuttuja joka puolella maailmaa. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Koronalla ja sodalla on ollut suuria talousvaikutuksia myös Suomeen. Oman ääneni annan sunnuntaina. Parasta mitä voimme tehdä, on toivottaa heidät tervetulleiksi, tutustuttaa suomalaisiin tapoihin ja kulttuuriin ja auttaa parhaamme mukaan. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Työviestintä ts. Kulttuuri on kaiken kaikkiaan niin laaja ja monisäikeinen asia, että se pakostakin eri lonkeroineen koskettaa meitä jokaista. Taakse jääneinä pandemiavuosina monet ovat esimerkiksi lukeneet kirjoja enemmän kuin aikaisemmin. Tsemppiä jatkoon! Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Yhteiskunnan, lausujan henkilökohtaisen elämän vai Suomen hiihtomenestyksen. saa moni tuleva kansanedustaja ja ministeri pohtia tulevalla vaalikaudella. Siksi haluankin tässäkin kirjoituksessa muistuttaa, että Euroopassa taistellaan. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Kyllä äänestäminen kannattaa. On arvioitu, että yksinomaan 30 000– 40 000 ukrainalaista hakisi kansainvälistä suojelua maastamme kuluvan vuoden aikana. Suomen nykymuotoisen eduskunnan ensimmäiset vaalit järjestettiin vuonna 1907. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Se on sivistyksemme kehto. Vaalikautta leimasi paljolti korona ja viimeisen vuoden aikana Venäjän Ukrainassa aloittama sota, jonka seurauksena Suomesta on tulossa puolustusliitto Naton jäsen aivan lähiaikoina. Kuitenkin suomalaiset perinteet ja kulttuuriarvomme säilyvät. Tapio Frondelius On se ihme omistusmuoto tämä metsän omistaminen, kun katsoo näitä mielenosoituksien banderolleja kun niissä lukee MEIDÄN METSÄT, vaikka ei omista metsää! Sanotaanko naapurin omistamasta talosta ja autosta että meidän talo ja auto! Vaakuna Tasapainoisessa maailmassa vastuu, välittäminen, velvollisuudet ja oikeudet ovat perinteisesti kulkeneet käsi kädessä! Nykyään ollaan kyllä peräämässä oikeuksia eri käänteissä, mutta pitäisikö omaan välittämiseen, vastuuseen ja velvollisuuksiin sekä korrektiin elämiseen kiinnittää enemmän huomiota alati muuttuvassa nykymaaimassa. Työpaikat syntyvät yrityksiin, pitäisikö katsetta kääntää sinne suuntaan. Hyvin tavallista on, että elämässämme monet asiat ikään kuin periytyvät isältä pojalle. Yritin antaa sen jo ennakkoon, mutta käymilläni äänestyspaikoilla oli niin pitkät jonot, että en voinut jäädä odottamaan. seuraamalla kunnanvaltuuston kokouksia livenä tai netin kautta. Valituksi tuloon kuuluu esillä olo äänestäjiin päin. Samaan aikaan Suomessa vallitsee osaajapula, joka pitäisi sekin saada ratkaistua. Kulttuuria on siis pidettävä elämäämme liittyvänä osana – miten elämme ja toimimme. Oheiset ennakkoluulot lienee parasta heti alkuunsa heittää romukoppaan. Kansanedustajaehdokkaat joutuvat harjoittamaan kahta viestintää. Meidän tulisi myös aina muistaa, että saamme nauttia kaikesta siitä, mitä on vapaassa ja itsenäisessä valtiossa. Mielestäni kirja on sillä tavalla kiehtova kapine, että se panee omankin mielikuvituksen laukalle ja kaikkinensa on varsin hyvä ja uskollinen ystävä ja ajankulu. Siihen voisi kurkistaa esim. Mikäli mielisi tietää ehdokkaan taidoista ja asennoitumisesta toimia poliittisena johtajana, pitäisi olla mukana seuraamassa heitä arjen tehtävissä. Nähtäväksi jää, kuinka suureksi vuoden 2023 eduskuntavaalien äänestysprosentti nousee. Onha se todellakin hienoa, että voimme nauttia ja vaalia niitä asioita, mitkä saattavat olla vuosikymmenien ja jopa vuosisatojen takaa. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Numero on Keskustelua lisää sivuilla 23–26. Huolimatta näistä epävarmuuden ajoista saamme olla ylpeitä siitä, että olemme suomalaisia. Se on niin kallis asia, jota kuvaamaan eivät mitkään sanat riitä. He joutuvat jättämään kaiken taakseen ja sopeutumaan uuteen. arjen vuorovaikutus tapahtuu valtion ja kuntien hallinnoissa. Mitä pitäisi tehdä. Olen äärimmäisen kiitollinen, että olen saanut syntyä suomalaisena. Kaikki ne mahdollistavat itse kunkin nauttimaan olemassa olevasta tarjonnasta ja harjoittamaan jokamiehen kulttuurimuotoja. Koti, perhe, ympäristö ja olevat olot muovaavat lähtökohtia. » Torstaina 30. Niissä valmistellaan ja pidetään kokouksia. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Monen monta asiaa on saatu siitä lähtien maassa paremmalle tolalle. Yksi sellainen on, suomalaisuudesta puhuttaessa, varsinainen kulttuurin pyhättö eli suomalainen sauna, jota ei voi olla ohittamatta. Olemme kaikki yksilöitä. Suomalainen sauna on parhaasta päästä suomalaista kulttuuria ja kansanperinnettä. Hyvinvointivaltion perusta on rakennettu ajatukselle jatkuvasta kasvusta. Erityisesti koronalla on perusteltu Suomen kiihtynyttä velkaantumista. Onko asia minua varten vai onko se jonkun pienen eliitin tai muuten vain parempiosaisten etuoikeus. Suosittelen kaikille! Nyt on kuitenkin suuri helpotus, että teatterit, museot, galleriat, kuntosalit ja monet muut yhteisötilat ovat avanneet ovensa. Moni saattaa perustella äänestämisestä luopumista sillä, että se ei kannata, koska mikään ei muutu kuitenkaan. Vapaus ja itsenäinen kansa ovat asioita, jotka eivät ole mitattavissa. Me suomalaiset saamme varautua siihen, että suuret määrät pakolaisia tulee maahamme. maaliskuuta 2023 » N:o 26 KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Vuonna 2019 alkanut eduskunnan vaalikausi päättyi eilen juhlavin menoin. Jollei sitä ole, on otettava velkaa, jos palveluja ja muuta valtion toimintaa halutaan pitää yllä. Ainahan ei myöskään ole selvillä, minkä pitäisi muuttua. Joku on verrannut sitä lottovoittoon. Itsekin kuulun tähän porukkaan. Hajattelija Lämpimät kiitokset Iin kotisairaanhoidolle rakkaamme hyvästä ja myötäelävästä hoidosta. Ilman osaajia yritykset eivät voi toimia ja tuottaa verotuloja. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Suomi on mennyt viimeisen neljän vuoden aikana aikamoisen mankelin läpi. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Vaikeaa oli ja sellaisena pysyy TOIMITTAJALTA Olen suomalainen Miten ymmärrän sanan kulttuuri omassa arkielämässäni. Ossi Hanhela EduskuntavaalEissa valitaan poliittisten päätöstentekijöitä lakien säätämiseen ja valtion asioiden järjestämiseen. Meitä ei toki ole veistetty samasta puusta. Se on aika paljon 5,5 miljoonan asukkaan maalle. Sellaisen tiedon olen saanut, että Suomessa olisi noin 3 miljoonaa saunaa. Tiedot, taidot, harrastukset ja arvomaailma kaikkinensa lienee niitä kulttuurille olennaisia käsitteitä
Mikä on tärkein asia. Siellä useat vastaajat halusivat päättäjien hoitavan tulevalla vaalikaudella kuntoon Suomen ja suomalaiset. 3 Torstaina 30. Mika Jutila, Ii:– Kyllä perheiden hyvinvointi on tärkein asia, joka on saatava kuntoon. Ei ole oikein, että keskituloisia verotetaan niin rankasti suhteessa tulojen määrään. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ennakkoäänestysprosentti oli koko maassa 34,3, kun se nyt oli 40. maaliskuuta 2023 54. Maatalous on veitsen terällä ja tarvitsee kaiken tuen. Monilla puolueilla vanhusja vammaispalveluihin liittyvät aisat ovat jääneet toissijaisiksi. Perheitä voisi tukea enemmän esimerkiksi taloudellisesti. vsk • N:o 26 Ennakkoon äänestettiin poikkeuksellisen vilkkaasti » Auli Haapala » Rantapohja EDUSKUNTAVAALIEN ennakkoäänestys sujui ennätysvilkkaasti. Anu Raninen, Jääli: – Nuorten ja lasten asiat pitää olla ensi vaalikaudella keskiössä. Valtion talous on saatava kuntoon, enää ei voida jatkaa velkaantumista ja syödä “omien lasten lautaselta”. Monin paikoin äänestyspisteisiin muodostui pitkiä jonoja. Koko maan ennakkoäänestysprosentiksi tuli tasan 40. Jonne Kallioranta toivoi, että kulurakenne askarrellaan sellaiseksi, että työssäkävijät tulisivat toimeen omillaan ilman tukihimmeleitä. Inflaatio haukkaa monelta perheeltä ison osan toimeentulosta ja sen myötä hyvinvoinnista. Oulun vaalipiirissä annettiin ennakkoääniä kaikkiaan 145 054 kappaletta. Ensimmäistä kertaa vuonna 2022 järjestetyissä aluevaaleissa äänestysaktiivisuus jäi alhaiseksi, sillä aluevaaleissa kävi äänestämässä koko maassa vain 47,5 prosenttia äänioikeutetuista. Korkein luku saavutettiin Puolangalla, 48,1 ja alhaisin Kalajoella 33,2 prosenttia. – Johanna Törnroos. Meillä on liikaa työttömiä, ja heidän joukossaan paljon nuoria. – Laura Haipus Ehdottomasti Suomen tärkein asia on huoltovarmuus ja siinä maatalous, joka takaa meille puhtaan kotimaisen ruuan tuotannon. Tämä toteutunee sillä, että ryhmäkoot pidetään mahdollisimman pieninä. » Anu Kauppila » Terhi Ojala » Teea Tunturi » Rantapohjan alue MIKÄ on tärkein asia, joka päättäjien pitää hoitaa kuntoon ensi vaalikaudella. Kirsimaria Pakonen, Olhava: – Mielestäni valtion velkaantumiseen olisi puututtava. Äänestäminen on Pennasista erittäin tärkeää ja he toivovatkin, että kaikki käyttäisivät äänioikeuttaan. Työvoiman riittävyys huolestuttaa myös. Ei ole oikein, että keskituloisia verotetaan niin rankasti suhteessa tulojen määrään. Eija Pellikainen, Kello: – Lapsiperheiden asiat pitäisi laittaa kuntoon ja antaa tukea sinne, mistä yhteiskunnan hyvinvointi lähtee. Esimerkiski avustajatoimet ja asunnon muutostyöt tulisi turvata ja esteettömyyteen panostaa. Tällä sivulla vastaukset. Lisäksi yrittäjiä tulisi kannustaa ottamaan nuoria töihin ja nuorten työttömyyttä tulisi ennaltaehkäistä. Oulun vaalipiirissä 38,9 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä ennakkoon. Jos leikkauksia tarvitaan, niin ne pitäisi kohdentaa sellaisiin jotka vaikuttaisivat mahdollisimman vähän ihmisten toimeentuloon, esimerkiksi kulttuurista voi leikata. Suomen talouden kuntoon saattaminen voisi pariskunnan mukaan kuitenkin olla sellainen. Äänestäjistä naiset olivat miehiä aktiivisempia. Maria Nyman nosti esille mielenterveyskriisin ja Mika Tiirinki nuorten hyvinvoinnin sekä mielenterveyden hoitamisen etusijalle. Varhaiskasvatus, koulut ja se, että nuoret saavat apua varhaisessa vaiheessa, pitää nostaa ykköseksi. Mielestäni verotukseen olisi saatava jotain muutoksia. Ehkä tarvitsemme enemmän työperäistä maahanmuuttoa.Lisäksi toivoisin, että jokainen lapsi saisi turvallista ja hyvää varhaiskasvatusta sekä perusopetusta. Matti ja Sisko Pennanen Kiimingistä toteavat, että kuntoon hoidettavia asioita on niin paljon, että yhtä on vaikea nimetä. Lisäksi Suomen talous on saatava kasvuun. Ei enempää tai vähempää. Vielä alhaisempi oli äänestysinto oli vuoden 209 europarlamenttivaaleissa, jolloin valtakunnallinen äänestysprosentti oli 43,4. Palkkaus on vain osa sitä ja sen hoitavat ammattiyhdistykset, eli nyt tulisi miettiä muita asioita pitovoiman parantamiseksi. Vilkas ennakkoäänestys enteilee hyvää aktiivisuutta myös varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina. Taloudellinen tilanne turvattava heille, ketkä haluavat hoitaa lastaan kotona 1–3v. Näin kysyttiin Rantapohjan alueen turuilla ja toreilla viime päivien aikana. Olisi tärkeää löytää nuorille reitti yhteiskuntaan ja työelämään, ja lisäksi innostaa nuoria matkalla. Veikko Jurvakainen, Ylikiiminki: – Ulkomaan velkaa pitäisi keskittyä lyhentämään ja taloutta hoitaa siten, että menot eivät ylittäisi tuloja. Viimeisestä ennakkoäänestyspäivästä tiistaista muodostui kaikista vilkkain. Kunnittain tarkasteltuna Iissä ennakkoäänestysprosentti oli 35,9 ja Oulussa 37,4. Viime eduskuntavaalien äänestysprosentiksi saatiin 72,1, kun mukana oli myös varsinaisen vaalipäivän äänet. Tiina Härkönen, Haukipudas: – Valtion velkaantumisen taittaminen siten, että leikkaukset eivät kohdistuisi sosiaalija terveysturvaan tai kulttuuriin. Kysymys oli esillä myös Rantapohjan Facebook-sivustolla. Laura Haipus, Haukipudas: – Mielestäni verotukseen olisi saatava jotain muutoksia. Terhi Riepula, Kello: – Sote-alan pitovoimaan täytyy panostaa. Johanna Törnroos, Yli-Ii: – Ehdottomasti Suomen tärkein asia on huoltovarmuus ja siinä maatalous, joka takaa meille puhtaan kotimaisen ruuan tuotannon. Oman maan asioiden hoitaminen oli vastaajille tärkeää. Pääomaverotusta voisi mielestäni kiristää. Alice Pekkala, Ii: – Tärkeitä asioita on paljon, mutta varmasti tärkeimpien joukossa on työllisyys. Onko meillä tarpeeksi työntekijöitä esimerkiksi terveydenhuoltoalalla. Kaikista aktiivisimpia oltiin Lapin vaalipiirissä, missä prosenttiluvuksi saatiin 45,3. Raija Hietala, Kuivaniemi: – Vammaispalveluihin liittyvät asiat ovat minulle se tärkein
Vanhemmat kirjoittavat: "Mörssäri tulee käymään Lahdenperällä kevään kuluessa." Rantapohja kertoi tiistaina Kellon pilkkikilpailuista. Suomela s. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 30. Papan eno taitaa olla vasemmalla laidalla. Lämmin kiitos osanotosta surussamme. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 13 Aurinko nousee 6.43 ja laskee 20.04. esikoistytön, jonka mitat olivat 4 040 grammaa ja 54 senttiä. -1 -1 -1 -1 -1 -0 Maanantai 3.4. Mukana elämän kulussa. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. maaliskuuta 2023 » N:o 26 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Muita en tunnista." KORJAUS » Torstai 30.3. Nimipäiviä Torstai: Usko Perjantai: Irma, Irmeli Lauantai: Peppi, Raita, Pulmu Sunnuntai: Pellervo Maanantai: Veeti, Sampo Päivän nimi Nimi Usko tuli käyttöön 1800-luvulla samoin kuin myös nimet Toivo ja Lempi. Muisto kaunis voimaa antaa surun raskaan kantaa. 7.3.2023 Oulu Oli sulla sydän niin lämmin, hellä, oli paikka siellä meillä jokaisella. -1 -1 -4 -2 -2 -4 Lauantai 1.4. Mauri Härmä. VAUVOJA » Eeva Pennanen ja Joonas Söderholm Oulusta saivat 18.3. Nimien aiheena on pidetty Paavalin ensimmäisen Korinttilaiskirjeen kohtaa, jossa rinnastetaan kolme hyvettä, usko, toivo ja rakkaus. Almanakkaan nimi otettiin samoin kuin Toivokin vuonna 1908 Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa. Kiitos Siirinkodin henkilökunnalle Annikin hyvästä hoidosta. Syvästi kaivaten Timo ja Marja Liisa Ari, Vesa, Veli-Pekka, Antti, Satu ja Sanna perheineen Hilkka Kati, Samuli ja Essi perheineen Esko-veli muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 24.3.2023. Rantapohja Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi VANHAN KUVAN KERTOMAA » Vanhan kuvan Rantapohjalle lähettänyt Jaana Pakanen kirjoittaa: "Kuva on Iin Ojakylästä, kylällä oli yhteinen (kolhoosi) puimakone, jolla puitiin kyläläisille. Voittaja on Helinä Jakkila eikä Elina Jakkila. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Iida Annikki MIELIKÄINEN o.s. Puimakonetta säilytettiin papan tätien ladossa. Naisten sarjan voittajan nimi oli lehdessä väärin. 143:9 Pitkä ja laiha ku Nahkalan kissa. Paljon et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. +2° +1° +0° +1° +0° +1° Sunnuntai 2.4. -1 -0 +0° +0° -1 +0°. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. -5 -6 -6 -5 -6 -4 Perjantai 31.3. 21.7.1932 Kuivaniemi k. Ps
5 » Torstaina 30. Opiskeluaikoinaan Eino Iisakka avarsi maailmankuvaansa myös reissaamalla eri puolilla Eurooppaa palaten aina kuitenkin tutuille rannoille Huttukylään. Hän oli syntynyt 11.9.1946 Kiimingissä. Koska kotona arvostettiin myös koulutusta, Iisakka lähti oppikouluun kaupunkiin. Yhdeksänlapsisessa perheessä opittiin tarttumaan toimeen ja kantamaan vastuuta, ja Iisakkakin kasvoi maatalon töitä tehden: Aika kului paimenessa ja pellolla, metsätöissä, navetassa ja tallissa. Eino Iisakka välitti toimissaan ja esimerkillään yhdenvertaisuutta ja empaattisuutta kanssakulkijoita kohtaan. Sisarusten luota löytynyt yöpaikka helpotti eittämättä koululaisen arkea. Koiraharrastus toi vuosikymmenten ajan Iisakan elämään paljon sisältöä ja tärkeitä ystävyyssuhteita. Kesällä puolestaan saatettiin parkkeerata kylän pallokentän laidalle limsanmyyntiin. Eino Iisakka oli maatalon poika Pohjois-Pohjanmaalta, Kiimingin Huttukylästä. TA P IO SEP PÄ L Ä Energiapuun korjuunäytös Haukiputaalla Kellossa 5.4.2023 klo 15–19 Energiapuun korjuunäytös Haukiputaalla Kellossa 5.4.2023 klo 15–19 Korjuunäytösalue sijaitsee Kellontien välittömässä läheisyydessä osoitteessa Kellontie 205, paikalle on opasteet. Isänä Eino Iisakka oli rajat asettava, mutta vilpittömän rakastava, tukea ja tilaa antava kasvattaja. Perheen kasvaessa Iisakka asettui vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa synnyinseudulleen päätyen viimein 1980-luvun lopulla takaisin kotijoen varrelle. Tangon askelkuvioita hiottiin jo etukäteen ja musiikkia soitettiin itsehankitusta, vedettävästä gramofonista matkaradion kovaäänisten kautta. maaliskuuta 2023 » N:o 26 MUISTOKIRJOITUS » Eino Iisakan muistolle Eino Iisakka kuoli 12.3.2023 Oulussa pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Yhteisöllisen tekemisen ilosta ja taskurahan tarpeesta Iisakka kavereineen esimerkiksi järjesti markan levytansseja kylän nuorisoseurantalolla. Elinpiiri laajeni iän karttuessa. Kotitalon jokaisesta ikkunasta näkyi Kiiminkijoki, joka uursi jälkensä pysyvästi myös Iisakan mielenmaisemaan. TARJOLLA MAKKARAA JA NOKIPANNUK AHVIT! TARJOLLA MAKKARAA JA NOKIPANNUK AHVIT!. Eino Iisakka koki yhteisiin asioihin osallistumisen ja vaikuttamisen tärkeänä, yhteisenä velvollisuutena. Tule keskustelemaan energiapuun korjuun mahdollisuuksista metsäasiantuntijoidemme kanssa. Tämä osaltaan johdatti hänet työskentelemään alueja kunnallishallinnon tehtävissä sekä tutkimustyössä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Sittemmin Iisakan opinpolku kulkikin Oulun Lyseon lukion kautta aina ylempään korkeakoulututkintoon saakka. Syyskesällä 2022 leskeksi jäätyään omien koirien seura toi Iisakalle lohtua ja eloa hiljentyneeseen kotiin. Viidelle lapsenlapselleen Iisakka oli hassutteleva ja huolehtiva pappa. Valjakkourilla ja kodinaskareissa viritetty kunto kannatteli myös Eino Iisakan fysiikkaa viimeisiin hetkiin saakka. Kiimingin kunnanjohtajana hän toimi vuodesta 1988 aina vuoteen 2007 saakka, jolloin jäi varhaiseläkkeelle. Pete Iisakka ja Anu Uusitalo Kirjoittajat ovat Eino Iisakan lapsia Koiraharrastus toi vuosikymmenten ajan Iisakan elämään paljon sisältöä ja tärkeitä ystävyyssuhteita. Iisakan eläinrakkaus lieneekin lapsuuden peruja hevosten ohella koirat olivat lähellä hänen sydäntään. Oman kylän tyttö Paula oli tuolloin jo löytynyt rakkaaksi elämänkumppaniksi. Hänet tunnettiin oppineena ja tarkkana, mutta avuliaana ja mukavana miehenä, jonka luo ei tarvinnut astella lakki kourassa. Iisakka oli myös aktiivinen yhdistystoimija. Tule keskustelemaan energiapuun korjuun mahdollisuuksista metsäasiantuntijoidemme kanssa. Korjuunäytösalue sijaitsee Kellontien välittömässä läheisyydessä osoitteessa Kellontie 205, paikalle on opasteet
044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite.. Tilaisuus pidetään keskiviikkona 5.4. 41 € 41 € sis. maaliskuuta 2023 » N:o 26 DIGILEHTI 6 kk 6 kk VAIN VAIN Tilaukset: www.rantapohja.fi – > tilaukset – > tilaustarjoukset tai 044 714 7800 Tarjous voimassa 31.12.2023 asti. Kosmetiikkamyymälä Hemmotteluhoidot Kasvohoidot Jalkahoidot Sokerointi Kestolakkaus Ehostus Ripsija kulmapalvelut Kauneushoitola Kidea Luonnollista kauneutta ja hetki omaa aikaa! JOKELANTIE 1 Liikeh 2, HAUKIPUDAS 044 2425001 www.kauneushoitolakidea.fi @kauneushoitolakidea Jäikö lehti tulematta. 6 » Torstaina 30. Numero on Kuulemis ti laisuus Pateniemen palveluverk ko suun ni telmasta » Rantapohja » Pateniemi OULUN kaupungin sivistysja kulttuuripalvelut järjestää kuulemisja keskustelutilaisuuden Pateniemi-Rajakylä-alueen palveluverkkoselvitykseen liittyen. alv Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. ILMOITA ASIASTA • Tekstiviestillä p. Tilaisuudessa on mukana sivistysja kulttuurijohtaja Mika Penttilä. kello 18 alkaen Rajakylän koulun Kuivasojan yksikössä (Pateniementie 2)
Lisäksi ilmoituksessa on mainittava, miten ja minkä ajan kuluessa viranomaiselle voidaan esittää asiaa koskevia tietoja, mielipiteitä ja kysymyksiä. Rantapohjan alueella ovat lakkautusuhan alla Tirinkylän, Ylikylän, Keiskan ja Takkurannan kouluyksiköt. Päätettäväksi tuleva asia on yksilöitävä keskeisiltä osiltaan. Yhdistysten toiminta voi sivuta valmisteltavana olevaa palveluverkkoselvitystä, jolloin yhdistyksille pitää olla mahdollisuus esittää mielipiteensä jäsenistön puolesta. kokouksessaan. Ilmoituksessa tulee myös selvittää, miten ja mistä asian vaikutuspiirin kuuluvat henkilöt voivat saada lisätietoja. Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan ilmoituksissa on mainittava, mistä asiasta on kysymys ja minkälaisia vaikutuksia asialla saattaa olla asianomaisten oloihin. Osallisille henkilöille pitää varata mahdollisuus saada tietoja asian lähtökohdista ja tavoitteista sekä antaa tilaisuus lausua mielipiteensä. Hyviä tapoja ovat lehtiilmoitukset, tiedotteet kunnan kotisivuilla sekä koteihin postitetut tiedotteet. Pykälän taustalla on perustuslaki, joka velvoittaa edistämään ihmisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja päästä vaikuttamaan itseään koskevaan päätöksentekoon. Hyvän hallinnon tunnusmerkkeihin ei kuulu, että kouluverkon muutoksia arvioidessaan kaupunki ainoastaan toteuttaa kyselyt lapsille ja järjestää kuulemistilaisuuksia. KUNTALIITTO on ohjeistanut vuonna 2020 kuntia päätöksentekomenettelystä kouluverkon muutoksissa. kouluissa tekemällä kyselyt lapsille. Valmistelussa tulee noudatettavaksi hallintolain 41 §:n säännös vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta asiaan osallisille. Anneli Näppä kaupunginvaltuutettu hyvinvointi-, kulttuurija liikuntalautakunnan jäsen Keskusta. Lapsivaikutusten arviointia on tehty mm. 7 » Torstaina 30. HALLINTOLAISSA osalliset on määritelty henkilöiksi, mutta osallisina voidaan pitää myös esimerkiksi yhdistyksiä. Asiaan osallisille on varattava vaikutusmahdollisuudet ilmoittamalla vireilläolosta sopivalla tavalla. Päätettäessä kunnan kouluverkosta on kysymys asiasta, jolla voi olla huomattava vaikutus useiden henkilöiden elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, joten hallintolain 41 §:ää ei voi jättää huomiotta. Hallintosäännön mukaisesti kaupunginvaltuusto päättää palveluverkkoselvitykset 19.6. maaliskuuta 2023 » N:o 26 Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Pekka Kokko 044 562 1337 VIIMEINEN ASUNTO JÄLJELLÄ! www.rakennuspalvelukokko.fi Mantelipilvi, Haukipudas SOITA PEKALLE! PÄÄTTÄJÄLTÄ » Kuntalaisia on kuultava kouluverkosta päätettäessä OULUN kaupungissa on valmistelussa tällä hetkellä kaikkien suuralueiden palveluverkkosuunnitelmat, jotka pitävät sisällään myös kouluverkon. PIDÄN välttämättömänä, että Oulun kaupunki ottaa palveluverkkoselvityksessään huomioon hallintolain ja perustuslain vaatimukset. Ilmoituksen tulisi tavoittaa mahdollisimman kattavasti valmisteltavana olevan asian vaikutuspiirissä olevat henkilöt. Aurinkoista kevättä Rantapohjan lukijoille
Maksaja: Minä uskon Pohjois-Suomeen ry Äänestetään yhdessä eduskuntaan tulevaisuuteen katsova ihminen meidän alueeltamme! Rekkojen törmäys pysäytti liikenteen » Ritva Piri » Ii OIJÄRVENTIELLÄ kolme kilometriä Olhavasta Oijärven suuntaan tapahtui maanantai-iltana onnettomuus, jossa osallisina oli kaksi raskasta ajoneuvoa. Normaaliksi liikenne palasi vasta vähän ennen puoltayötä. Heidän mielestään ihmisläheisellä otteella palveluilla saadaan enemmän aikaan kuin tiukalla viranomaisotteella. Lakso ja Takkinen kertovat haluavansa tuoda työllisyysja työllistämispalveluja lähemmäs kuntalaisia ja yrittäjiä. Kolarin toisena osapuolena ollut puutavararekka näkyy takana, ja sen perävaunusta purkautunut lasti tukki tien useiden kymmenien metrien matkalta. Iin kunta maksaa 300 euroa kuussa Iissä toimivalle yrittäjälle, joka on hakenut ja jolle on myönnetty palkkatukea työttömän työntekijän työllistämiseen. Esittelyssä olivat oppisopimuskoulutus, kesätyösetelit, työharjoittelupaikat, työkokeilu ja palkkatuki, joista etenkin kaksi jälkimmäistä tuntuivat kiinnostavan yrittäjiä. T ERHI OJ A L A Järjestökoordinaattori EDUSKUNTAVAALIEHDOKAS, OULU JONI MERILÄINEN 32 PÄÄTÖKSIÄ IHMINEN IHMISELLE Reilu työelämä Liikunta ja hyvinvointi Luonto, kalastus ja metsästys. Pihlajaojan sillan kohdalla Oijärven suunnalta tulossa olleen puutavararekan perävaunu osui vastaan tulleen lavettia vetäneen kuorma-auton keulaan. TAKKINEN ja Lakso esittelivät yrittäjille erilaisia työllistämisen tukikeinoja. Olhavan suunnalta tulleen kuorma-auton kyydissä lavetin päällä ollut pyöräkuormaaja pysyi törmäyksestä huolimatta paikallaan. Me yritämme olla tässä nyt vähän sanansaattajina, kerYrittäjien aamupalalle kokoontui tiistaina kymmenkunta yrittäjää. Onnettomuuspaikalla tie oli jäinen ja erittäin liukas. – Yrittäjät voivat ottaa meihin yhteyttä matalalla kynnyksellä esimerkiksi työntekijän rekrytoinnin tullessa ajankohtaiseksi. Oijärventie oli kokonaan poikki noin kaksi tuntia, ja kaikkiaan onnettomuuspaikan raivaus kesti useita tunteja. Hälytyskeskus sai ilmoituksen onnettomuudesta vähän ennen puolta kahdeksaa. Aamun teemana olivat työllistäminen ja yrityspalvelut, ja niistä olivat yrittäjille puhumassa Iin työllisyyspalvelujen omavalmentajat Milla Lakso ja Maija Takkinen sekä Micropoliksen yritysneuvoja Johanna Jakku-Hiivala. Paikalle saapui kolme pelastuslaitoksen yksikköä sekä poliisin partio, ja lavettia vetäneen kuorma-auton kuljettaja vietiin sairaalaan tarkastettavaksi. – Moni ei tästä tiedä, ja kuntalisää on tosi vähän käytetty täällä Iissä. Aamupalapöydän aiheina työllistäminen ja yrityspalvelut » Terhi Ojala » Ii TIISTAINA Iin kunta ja Micropolis kutsuivat iiläisiä yrittäjiä aamiaiselle ja verkostoitumaan. Törmäyksen voimasta Olhavan suunnalta tullut kuorma-auto suistui menosuunnassaan tien oikealle puolelle ojaan, ja puutavararekan perävaunu rikkoutui sillä seurauksella, että perävaunun lasti levisi tielle. – Jos on halua tarjota työkokeilumahdollisuus jollekin, niin siitäkin voi olla meihin yhteydessä, niin voimme edelleen tarjota paikkoja asiakkaillemme, Takkinen kertoo. Vaikka rekry olisi vasta suunnitteluvaiheessa tai tarve olisi vain osa-aikaiselle tai keikkatyöläiselle, voimme olla avuksi, toteaa Takkinen. 8 » Torstaina 30. Lakso ja Takkinen muistuttivat myös työllistämisen kuntalisästä. maaliskuuta 2023 » N:o 26 EDUSKUNTAAN! TOIMINNAN NAINEN OULU 129 Suvi Röntynen Minä uskon Pohjois-Suomeen, uskotko Sinä. Yhteisen aamupalapöydän ääreen kokoontui kymmenkunta yrittäjää. Johanna Jakku-Hiivala (istuu vasemmalla), Maija Takkinen ja Milla Lakso kertoivat iiläisille yrittäjille työllisyysja yrityspalveluista
Oulu aiempaa vahvemmin mukana Kiiminkijoki ry:ssä » Auli Haapala » Haukipudas » Ylikiiminki KIIMINKIJOKI RY on jokivarren kuntien perustama yhdistys, jonka tarkoitus on tehdä Kiiminkijokea ja sen ympäristöä tunnetuksi virkistysja matkailualueena kotimaassa ja ulkomailla. Jäsenmaksu liki tuplaantuu jatkossa aiempaan verrattuna, sillä jatkossa asukasmäärässä huomioidaan Haukiputaan alueen asukasluku. päivä. – Ihan mikä tahansa asia on mielen päällä kehittämistoimenpiteistä rahoitushakemuksiin, niin meiltä saa tukea, yksin ei tarvitse asioiden kanssa jäädä, JakkuHiivala sanoo. Nyt meillä on valmis avustajakaarti, joista saadaan apukäsiä aina tarpeen tullen, kertoo Räihä. Jakku-Hiivala vinkkaa myös rahoitusinfosta, jonka Iin Yrityspalvelut järjestää huhtikuun 20. 9 » Torstaina 30. Yrittäjien aamupalalle kokoontui tiistaina kymmenkunta yrittäjää. JOHANNA JAKKU-HIIVALA välitti tapahtumaan yrityspalvelujen terveiset. Paikallistamerkki kertoo yrityksen sitoutuneen edistämään Iin resurssiviisautta. erityisasiantuntija Kari Räisäsen tai hänen määräämänsä henkilön. Myös Jakku-Hiivala kannusti yrittäjiä olemaan yhteydessä matalalla kynnyksellä. – Yritämme saada laajasti mukaan eri rahoittajia kertomaan rahoitusten kriteereistä. Haukiputaan kunta ei ollut aikoinaan yhdistyksen jäsen. Yli 50 000 asukkaan kunnassa jäsenmaksu on vuodesta 2023 alkaen Oulun osalta 15 000 euroa. Suosittelen ehdottomasti kaikille, varsinkin tälläisessä maailmantilanteessa tällaisella alalla palkkatuesta on ollut iso apu. – Vastuullisuus on tätä päivää, ja yrityksen on vastuullisuusasiat huomioitava. Iin Micropoliksessa toimivan ravintola Chuan Yi:n yrittäjä Jenni Zhangin puoliso Timo Räihä puhui myös yrittäjille palkkatuella työllistämisen puolesta. Kaupunginhallitus nimesti Kiiminkijoki ry:n vuosikokoukseen kaupungin edustajaksi 30.3. Yhdistyksen hallitukseen jäseneksi esitetään valittavaksi Eeva-Maria Parkkinen Ylikiimingistä ja varajäseneksi Terttu Kuusela Haukiputaalta. Lisäksi Jakku-Hiivala muistutti yrittäjiä Paikallista-merkistä, jota iiläiset yrittäjät voivat yritykselleen hakea. Jo aiemmin Oulun kaupungin kuntajäsenmaksu on ollut merkittävä yhdistyksen toiminnan kannalta. Välittömästi ei kuitenkaan tarvii laittaa kymmenien tuhansien paneeleja tai sähköautoja, vaan voi vaikka panostaa toimistossa kierrättämiseen tai paperin vähentämiseen, siitä on helppo lähteä liikkeelle. – Ei tuntunut missään vaiheessa, että olisi ylivoimaisen vaikeaa – kysymällä viimeistään selviää. Hän on avustanut vaimoaan paljon palkkatukihakemusten kanssa, ja kokee hakuprosessin olleen aina helppo. Yhdistys pyrkii edistämään matkailuelinkeinon, luonnon virkistyskäytön ja jokivarsiseudun ja vesistön luonnontaloudellista kehittämistä jäsenkuntien alueella. maaliskuuta 2023 » N:o 26 Mikko Raudaskosken merkittävä kokemus eri luottamustehtävissä sekä ansiokas työura erityiskoulujen rehtorina ja erityisopettajana edesauttavat toimimaan eduskunnassa tuloksellisesti Oulun ja koko Pohjois-Suomen parhaaksi.” Risto Kalliorinne Martti Korhonen Matti Aakko Markku Eilola-Jokivirta Veikko Ervasti Kari Halonen Timo Hautamäki Hilkka Hartikka Arto Havana Rauno Hekkala Vesa Huittinen Sari Janatuinen Reino Järvelä Kostia Järviaho Erkki Kalliorinne Kalevi Kerttula Veikko Kettunen Pentti Kiiskinen Antti Kivimäki Reino Koivunen Eila Konttila Tauno Korhonen Markus Lepinoja Kaarina Logren Pentti Logren Juhani Nikula Teuvo Näätäinen Matti Ollikainen Veli Paasimaa Irma Pellinen Pauli Pitkäkangas Arja Porkka Tauno Puurunen Tarmo Raatikainen Janne Raudaskoski Matti Raudaskoski Paavo Raudaskoski Kari Sallamaa Lauri Santaniemi Mauno Sipola Hannu Sirén Pertti Snicker Elsi Suomela Jorma Suomela Väinö Suorsa Eija Säilynoja Perttu Säilynoja Taisto Tammela Jukka Teerikangas Tuomo Tuomala Kalervo Ukkola Teuvo Ukkola Mirja Vahera Lauri Valkama Sinikka Vuoti Mekin tuemme Mikkoa: erityisopettaja, eläkeläinen MIKKO RAUDASKOSKI KOKEMUSTA JA NÄKEMYSTÄ 128 IS MO P IRI Aamupalapöydän aiheina työllistäminen ja yrityspalvelut too Lakso. Info pidetään ennen uusien rahoitushakujen aukeamista, niin saadaan sitten haettua rahoituksia ja hyötyä tännekin alueelle, Jakku-Hiivala sanoo. T ERHI OJ A L A. Kuntien osalta yhdistyksen jäsenmaksu määräytyy kunnan asukasluvun mukaan 0,50 euroa/asukas
Toistensa parhaita puolia kysyttäessä molemmilta tulee vastaus epäröimättä. – Riku on äärettömän taitava ja hänellä on kauheasti tietotaitoa ja pitkä kokemus alalta, jota arvostan. Eduskuntavaalit 2023 Marjo Tapaninen Susa Vikeväkorva Teemu Virtanen Seppo Sorvari Mika Rämet Esko Romsi Jenni Pitko Aila Mustamo Emma Päkkilä Taru Hallikainen (sit.) Esa Aalto Mika Flöjt Aki Heiskanen Miia Immonen Monika Kangas-Siira Latèkoè Lawson Hellu Sakari Kouti Silja Keränen Toiminnan kehittämistä perinteitä kunnioittaen Johanna Räinästä tuli toinen Haukiputaan Optiikan omistajista » Anu Kauppila » Haukipudas HAUKIPUTAAN Optiikka ja Silmälääkärikeskuksella on pitkät perinteet Haukiputaan kylällä ja tänä vuonna yritys täyttää 35 vuotta. Ennen jokaisessa alan liikkeessä oli omat hiontalaitteet, mutta nykyään se on harvinaista. Tutustu, valitse ja äänestä. – Pidän tavasta, jolla täällä tehdään töitä ja meille molemmille on tärkeää asiakkaiden yksilöllinen ja asiantunteva palvelu. Tulevana kesänä liikkeessä on luvassa remontti, jossa on tarkoitus nykyaikaistaa liikkeen ilmettä ja Johannalla on suunnitelmia panostaa enemmän yrityksen markkinointiin. Tärkeää molemmille on asiakkaiden palveleminen alusta loppuun henkilökohtaisesti, jotta he pystyvät ottamaan asiakkaan kaikki tarpeet huomioon. Riku Vatjus ja Johanna Räihä haluavat panostaa yksilölliseen asiakaskohtaamiseen sekä lasien korjausja hiontapalveluhin. Molemmilla osakkailla on omat vahvuutensa ja Johanna sanookin heidän sekä täydentävän toisiaan että oppivan toisiltaan. Tulevana kesänä liikkeessä on luvassa remontti, jossa on tarkoitus nykyaikaistaa liikkeen ilmettä. maaliskuuta 2023 » N:o 26 M ak sa ja : O ul un va al ip iir in Vi hr eä t ry SUOJELE ELÄMÄÄ. Tarkoituksena on jalkautua paikallisten pariin ja yhteistyö alueen muiden yrittäjien kanssa on ollut mielessä. Erityispalveluina useista liikkeesta eroten he tarjoavat myös silmälasien korjausja linssien hiontapalveluita. – Olen itsekin maalta kotoisin, eli sydän sykkii tänne reunaseuduille. PERINTEISTEN optikon näöntarkastusten lisäksi liikkeessä on kerran viikossa silmätautien erikoislääkärien Lauri Pelkosen tai Juha Veijolan vastaanotto. JOHANNA RÄINÄ on aina haaveillut yrittäjyydestä ja vastuu tuntuu mielekkäältä. A NU K AUP P IL A. – Johanna on valoisa persoona ja ideoita riittää, Riku sanoo. Yrityksessä puhaltaa nyt uudistusten tuulet, sillä yrityksen perustajiin kuulunut kiiminkiläinen Esko Vatjus on jäänyt eläkkeelle ja hänen osakkeensa on ostanut Johanna Räinä. – Täällä saa asioida rauhassa ja joskus näöntarkastus kestää 20 minuuttia ja joskus siihen menee tunti ja se on ihan ok, Riku lisää hymyillen. Aina ei tarvitse ostaa uutta, Riku sanoo. Yksin Johannan ei tarvitse pärjätä, sillä yhtiökumppani Riku Vatjuksella tulee tänä vuonna kaksikymmentä vuotta täyteen yrityksessä. Täysin tuntemattomaan Johanna ei mukaan lähtenyt, sillä hän on valmistunut optikoksi kymmenen vuotta sitten ja työskennellyt yrityksessä jo vuodesta 2017 tuuraten Rikua. – Riku otti yhteyttä, että hyppäänkö remmiin mukaan. 10 » Torstaina 30. Meillä on oma reunahiomo, joka mahdollistaa nopeat toimitukset ja linssien vaihto entisiin kehyksiin onnistuu yleensä asiakkaan odottaessa, Johanna kertoo. – Korjaamme rikkoutuneet silmälasit tai vaihdamme linssit kehyksiin. Liike on sijainnut alusta saakka eli vuodesta 1988 samassa paikassa Kirkkotiellä. Asiakaslähtöisyys takaa sen, että osaamme ottaa huomioon myös asiakkaiden erityistarpeet, kuten harrastukset huomioon laseja valitessa, Johanna sanoo. Ei tarvinnut kauan miettiä haluaisinko mukaan, jos vain laina järjestyisi, Johanna kertoo. Kesän remontin jälkeen tarkoituksena miettiä jotain juhlallisuuksia 35 vuoden kunniaksi, yrittäjät paljastavat. – On myös ekologista linssittää oma kehys, mikäli se on mieluisa ja ehjä. Aina voin kysyä neuvoa ja osaamme hyödyntää molempien vahvuuksia, Johanna tiivistää
oppilas V.J. 0400 800 258 ma–pe 10-18 la 10-15 www.optiikkasuomela.. Haukiputaalla palvelutalossa asuva Aila Lehtinen kertoi olleensa iloisen yllättynyt nähdessään isänsä piirustuksen Rantapohjassa. Tuleva puoliso, Piippolasta kotoisin oleva Martta oli tullut Martinniemeen maalaistaloon piikomaan, ja nuoret kohtasivat. Maisemakuvan on piirtänyt Vilho Jalmari Meriläinen sata vuotta sitten Putaankylän koululla. Sittemmin hän toimi työnjohtajana tielaitoksella, missä hänen laskutaitojaan tarvittiin esimerkiksi siltaprojekteissa. Hänen lapsuudenkotinsa oli Putaankylällä. Sittemmin hän toimi työnjohtajana tielaitoksella. 129 Vasemmiston suuri ÄMPÄRIHÄSSÄKKÄ! 100% OLE HYV Ä! Meiltä nyt Vasemmiston suursuosion saavuttanut ÄMPÄRI! RAJOITETTU ERÄ! Tarjolla myös kahvia ja makkaraa! Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Arvoitus sata vuotta vanhan piirustuksen tekijästä ratkesi » Auli Haapala » Martinniemi RANTAPOHJASSA julkaistiin 21.3. Monet muistot papasta ja Martinniemestä tulivat hänen mieleensä. Kyseessä on Vilho Jalmari Meriläinen (s. Perheessä oli kaksi tytärtä, vanhin heistä on Aila ja hiljaittain edesmennyt Eila sekä kaksi poikaa Reino ja Vilho. Vilho Meriläinen oli sodat läpikäynyt mies. Muistan, kuinka pappa maalasi kiviäkin, muistelee Kupsala, joka on Vilho Meriläisen vanhin lapsenlapsi. Aila Lehtinen ja Raija Kupsala arvelevat, että vanhan piirustuksen maisema-aihe voi olla näkymä Martinniemen Vahtolan alueelta. PIIRUSTUKSEN löysi vanhan koulukirjan välistä Martinniemen koululla opettajana toiminut Elina Pohtila. Hän vierailee mielellään kylällä, ja sukujuuria muistellaan suvun keskuudessa usein. juttu, jossa kerrottiin vanhan koulukirjan välistä löytyneestä piirustuksesta, jonka oli tehnyt Putaankylän koulun oppilas sata vuotta sitten. Hän toimitti piirustuksen opettaja Marja-Liisa Härmälle säilytettäväksi Martinniemen koululla. Hänen tekemiään tauluja on suvun piirissä ja itsellänikin, kertoi Lehtinen. Meriläinen. Kuvan takana on teksti: Luvattu koulun arkistoon. Eläkeikäisenä hän palasi synnyinseudulleen Haukiputaalle, ja silloin vanhemmatkin olivat vielä elossa. M ai no ks en m ak sa ja : Ja nn en tu ki yh di st ys Lue lisää vaalilehdestä: www.janneheikkinen.fi 117 125 Reilumpi huominen KAIKILLE, EI HARVOILLE! Lauantaina 1.4. klo 12–13 Ii, S-Market, klo 13.30–14.30 Haukipudas, S-Market ja klo 15–16 Kiiminki, S-Market. Maisemaa kuvaavan piirustuksen takana oli signeeraus: V.J. Vilho Meriläisen lapsuudenkoti oli Putaankylällä ja hän kävi Putaankylän koulua. luonnollisemman näkemisen Vuoden yrittäjä 2022 KANSANEDUSTAJA EHDOLLA JATKOKAUDELLE 2023 VÄHENNETÄÄN PÄÄSTÖJÄ, EI LIIKENNETTÄ. Isä oli hyvä laskemaan, piirtämään ja maalaamaan sekä kaiken puolin kätevä käsistään. paremman kontrastinäön . IV os. paremman hämäränäön . Putaankylän Kansakoululla vuonna 1923. Pohtilaa ja Härmää jäi askarruttamaan, kukahan on mahtanut piirtää kyseisen maisemakuvan, löytyyköhän tekijästä tietoa ja voisiko sitä kysellä Rantapohjan välityksellä. AUL I H A A PA L A. Mukana Jouni Jussinniemi, Juice Mustonen ja Suvi Röntynen. VILHO MERILÄINEN oli sodat läpikäynyt mies. Sisaruksista enää Aila ja nuoremmat sukupolvet ovat muistelemassa Vilho Meriläisen tarinaa. PARHAAT SILMÄLASIT DNEye® SCANNER MITTAUKSELLA NÄIN TARKASTI ET OLE KOSKAAN NÄHNYT! SAAT: . 50-luvulla Meriläiset muuttivat omakotitaloon Onganrannalle. Kyseistä piirustusta en ollut tietenkään nähnyt, koska se on ollut tallessa vanhan koulukirjan välissä. Tytär Aila Lehtinen muutti aikoinaan vuosikymmeniksi Helsinkiin opiskelemaan ja työskentelemään ravintola-alalle. 11 » Torstaina 30. Taiteellinen lahjakkuus on periytynyt myös suvussa. – Tunnistin käsialan heti. – Pappa oli taitava käsistään ja taiteellinen, hän kannusti meitä lapsenlapsiakin aina kaikenlaiseen taiteiluun. Piirtäjän tytär, 83-vuotias Aila Lehtinen tunnisti piirustuksen takana olevan isänsä signeerauksen. Puumerkit kuvan takana näyttivät välittömästi tutuilta. leveämmät näköalueet . Nyt siis arvoitus on ratkennut. 1981). AUTOILIJOIDEN KURITTAMINEN ON LOPETETTAVA. Meriläinen 1923. Mer iläisen perheen nuoremman tyttären Eila Honkalan tytär Raija Kupsala kuuli Rantapohjassa julkaistusta pappansa piirustuksesta. maaliskuuta 2023 » N:o 26 Kauppurienkatu 11, Rotuaari Oulu P. Mummolasta ja Onganrannalta Kupsalalla on ihania muistoja. 1908, k. Pattijoella asuva Kupsala pääsi lukemaan juttua kirjastossa
Noin kuukausi varsomisen jälkeen Uusitalo lähtee tamman ja varsan kanssa Oulujokivarteen Turkan ratsurinteelle. Kotimatkalla ohikulkijatkin kääntyivät katsomaan peräkärryssä matkustavaa hienoutta. – Orin valinta se onkin tarkkaa puuhaa! Tutkin vaihtoehtoja Hevosurheilun orikuvastosta. – Nykyisin olen varsottanut Helmiä joka vuosi. Hevostamma kantaa 11 kuukautta, joten kiimaan tulon ja uuden siemennyksen kanssa täytyy olla tarkkana. – Parvelan Retusta tulee nyt tämän kevään varsa. Helmin jälkeläisistä on monta jo lähtenyt maailmalle. Huippusuosittujen orien kanssa täytyy olla ajoissa liikkeellä. LOPULTA into kävi niin suureksi, että hevonen oli tilalle saatava. Edellisellä kerralla en onnistunut saamaan sen siementä, niin ajattelin, että nyt pitää olla ajoissa liikkeellä. – Tieto vanhoista valjaista, ajopeleistä ja työkaluista ehti jo melkein kadota. UUSITALON tavoitteena on tuottaa tilallaan hyvälaatuisia suomenhevosia. Innostus alkoi varmaan jo sieltä, kun pienenä touhusin kotitalon hevosten kanssa. Nuori suomenhevostamma Hennylän Helmi saapui Puistolan tilalle Torniosta kymmenisen vuotta sitten. Kesää ei oikein tule ilman varsaa. 12 » Torstaina 30. Hevoset eivät kuitenkaan jättäneet Uusitaloa rauhaan. Mirja Vehkaperä, Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Maksaja: Eloisampi tulevaisuus ry Ylikiiminkiläinen Jouni Uusitalo hehkuttaa ainutlaatuista hevosrotua ”Suomenhevonen sopii suomalaiselle!” » Sirpa Laurila » Ylikiiminki YLIKIIMINKILÄINEN Jouni Uusitalo on tykännyt hevosista koko ikänsä. Jouni Uusitaloa harmittaa vieläkin, että 1970-luvulla hävitettiin hyvä kantakirjatamma traktorihuumassa.. Sopivassa vaiheessa keinosiementäjä siementää uuden tulokkaan. – Minun piti aina käydä jossakin katsomassa hevosia. Helmin jälkeläisistä tilalla on nyt kolmivuotias ori Puistolan Virkin ja viime vuoden varsa, ori Puistolan Virma. Kysyntää lisää myös se, että suomenhevosorien siemennysten määrää on rajattu vuosittain sataan, ilmeisesti sen takia, että geneettinen perimä pysyy riittävän laajana. Orien suosion takana voi olla monia asioita, aina ei pelkkä ravimenestys Viimeisin hankinta Jouni Uusitalon vanhojen menopelien osastolle on Kiteeltä haettu ajoeli kirkkoreki. Olisipa hienoa, jos sieltä tulisi nyt tamma, Uusitalo haaveilee vapun tienoilla ilmaantuvasta uudesta tulokkaasta. Tarvitsemme eduskuntaan aikaansaavia edustajia siksi Eveliina!" EVELIINA LESKELÄ 10 Oulun kaupunginvaltuutettu, Keskustan eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntija ja viittä vaille valmis luokanopettaja Haukiputaalta. maaliskuuta 2023 » N:o 26 JUSSI ARPONEN 57 Yrittäjä, työmies Kaupunginvaltuutettu (Oulu) Aluevaltuutettu (Pohde) •Yrittäjyys •Kotimaisuus •Hyvinvointi Haukiputaalta eduskuntaan! "Eveliina on kokenut päättäjä monella tasolla. Koulusta tultua ajoin pitkät pinot polttopuuta metsästä kotiin, tilallaan Ylikiimingin Nuorittalla heinää viljelevä Uusitalo kertoo. Luonnekin voi olla hankala. Siellä eläinlääkäri tutkii tamman ja tarvittaessa pistää kiimaan lisää vauhtia. Siementä saadakseen tilaukset pitää tehdä usein jo vuotta ennen. Onneksi Helmille passaa melkein mikä ori tahansa. Joskus eläinlääkäri on toppuutellut, että elä hyvä mies sitä oria ota, sillä on huonoja ominaisuuksia. Tämänkin solmun opin yksistä vanhoista valjaista, joita ei oltu jaksettu avata, vaan nauhat oli leikattu poikki, kertoo Uusitalo, joka haaveilee vielä vanhanajan hevosvetoisesta niittokoneesta. Uusitaloa harmittaa vieläkin, että silloin hävitettiin hyvä kantakirjatamma traktorihuumassa. Kun hevoset lähtivät kotitilalta 1970-luvulla, tilalle tulivat traktorit
Uusitalon mukaan suomenhevosen tulevaisuus tällä hetkellä valoisa. Suomenhevosta jalostetaan neljälle eri jalostussuunnalle. Lähteet: www.hippos.fi, www.suomenhevosliitto.fi Ylikiiminkiläinen Jouni Uusitalo hehkuttaa ainutlaatuista hevosrotua ”Suomenhevonen sopii suomalaiselle!” Viimeisin hankinta Jouni Uusitalon vanhojen menopelien osastolle on Kiteeltä haettu ajoeli kirkkoreki. Pitäisi olla jonkinlaista näyttöä siitä, että hyvät ominaisuudet myös periytyvät jälkeläisille, Uusitalo selittää. Työhevosten kadotessa maatiloilta suomenhevosten määrä laski voimakkaasti. Se tarkoittaa sitä, että hevosen harja ja häntä ovat mustat ja myös karvapeite on tumma. – Vain harvat huippuravurit juoksevat omistajalleen kunnon tuloja ja hyvätkin varsat voivat mennä myyntiin halvalla hinnalla. – Minulle tämä on rakas harrastus. HELMI-TAMMAN jälkeläiset ovat usein väriltään suomenhevoselle poikkeuksellisesti tummantai mustanruunikoita. Silti Uusitalo nauraa ajatukselle, että hevosilla voisi tehdä paljon rahaa. En ole missään vaiheessa harkinnutkaan muuta, vaikka rahamiehet rahtaavat tänne lämminverisiä ulkomailta Amerikkaa myöten, Uusitalo tuhahtaa. Usein suomenhevoselle on tyypillisempi raudikon väri, eli punaruskea karva, joihin usein yhdistyvät vaaleammat jouhet eli liinaharja. Ihan varmasti neuvon kaikkia halukkaita. Suomenhevosten alkuperäkantakirjaa pitää yllä Suomen Hippos ry. Varsoja syntyy vuosittain noin 1 000. Tuo Virkin pelaa kyllä ihan mahdottoman hyvin reen edessä! Uusitalo kehuu kolmivuotiastaan. SIRPA L AURIL A Hennylän Helmin vatsassa on tilan uusin tulokas, joka syntyy vapun tienolla. Viime vuoden varsa Puistolan Virma (edessä) on emänsä tapaan tummanruunikko.. Kotimatkalla ohikulkijatkin kääntyivät katsomaan peräkärryssä matkustavaa hienoutta. Suomenhevonen on yhteistyöhaluinen, pyrkivä, nöyrä ja tosissaan yrittävä. » Torstaina 30. Tosin kasvatusrahaa eli 15 prosenttia ravureiden ansaitsemista palkinnoista tulee vielä kasvattajalle. Tilalla on hevosia niin kauan kuin minulla terveyttä riittää! Olen omia poikiani opettanut hevoshommiin ja myös muitakin halukkaita. Ja saattaisi tänne sopia pysyvästi joku hevoshommista kiinnostunut naisihminenkin, Uusitalo naurahtaa pilke silmäkulmassa. Ja sitten ne pitää totuttaa siihenkin, että valjaat on selässä ja ajopeli on perässä. Raveissa on aina muutama suomenhevoslähtö ja niille omistautuneita ihmisiä on paljon. maaliskuuta 2023 » N:o 26 LEENA ASKELI Tavoitteena menestyvä Pohjois-Suomi Kristillisdemokraatit Kristdemokraterna Vetoja pitovoima kasvuun Kristillisdemokraatit Kristdemokraterna Koko Suomen huoltovarmuuden ja puolustuksen tae Kristillisdemokraatit Kristdemokraterna Ihmiset ja luonto voimavarana Kristillisdemokraatit Kristdemokraterna Infran kehittäminen tärkeää 94 Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Suomenhevonen SUOMENHEVONEN on ainoa alkuperäinen Suomessa kehitetty hevosrotu ja sitä on jalostettu puhtaana rotuna vuodesta 1907. – Suomenhevonen on kaikkein monipuolisin hevonen. Ilme on rehellinen. – Molemmat orit ovat oikein hyväluontoisia. Minä pyrin touhuamaan mahdollisimman paljon varsan kanssa ja totuttelen sen siihen, että ihminen käsittelee sitä. Jotkut ovat tulleet ihan sitä varten, että haluavat nähdä, miten käytän vanhoja ajopelejä tai teen niihin liittyviä valjastuksia. 13 riitä. Tänä päivänä suomenhevosia on Suomen hevoskannasta noin kolmannes, noin 20 000 yksilöä. Se on vauhdikas ravuri, ryhdikäs ratsu, voimakas työhevonen ja hurmaava ponikokoinen pienhevonen. Se on keskikokoinen, hyväryhtinen ja melko vankka. Alimmillaan se oli vuonna 1987, jolloin niitä oli vain 14 000. Suomenhevonen on käyttöominaisuuksiltaan monipuolinen yleishevonen. Uusitalon mukaan suomenhevosilla on oma vankkumaton harrastajajoukkonsa, joka ei hevosistaan hevillä luovu. SUOMENHEVOSTEN kasvatuksen kannattavuus nojaakin nimenomaan raveihin, vaikka lähdöistä vain osa on niille tarkoitettu eivätkä niiden voittosummat ole lämminveriravureiden luokkaa. Sekä Virkin että Virma ovat perineet äitinsä kauniin värityksen
Tutkittavat on valittu satunnaisesti Digija väestötietoviraston tiedoista. Ennakkoäänestys 22.-28.3. Terve Suomi -tutkimuksen tietojen avulla voidaan vähentää keskeisistä kansansairauksista johtuvia ennenaikaisia kuolemia ja toimintakyvyn rajoituksia sekä kehittää terveyspalveluja niin, että ne vastaavat asukkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin, kertoo vastaava tutkija Annamari Lundqvist. – Yksittäiselle tutkittavalle kyse on ainutlaatuisesta tilaisuudesta saada hyvin kattavaa ja maksutonta terveystietoa itsestään, sanoo Terve Suomi -tutkimuksen vastaava lääkäri Lara Lehtoranta. Tänä talvena ja keväänä 10 000 näistä henkilöistä kutsutaan lisäksi monipuoliseen terveystarkastukseen. Tutkittava saa omasta terveydestään ainutlaatuista ja kattavaa tietoa, jota ei voi muualta saada. Tutkimukseen osallistuneet saavat itseään koskevat tutkimustulokset, mukaan lukien verinäytevastaukset ja tiedon henkilökohtaisesta riskistään sairastua esimerkiksi uniapneaan, sydänja verisuonisairauksiin sekä tyypin 2 diabetekseen. Tutkimus alkoi viime syksynä, jolloin 66 000 satunnaisesti valittua aikuista ympäri Suomen kutsuttiin vastaamaan kyselyyn. Terveystarkastuksia järjestetään 50 paikkakunnalla ympäri Suomen. A L EK SI M A L INEN/ T HL. 14 » Torstaina 30. Haukiputaan hyvinvointikeskukseen. Esimerkiksi yli 20 vuotta sitten väestötutkimuksella todettiin, että suomalaiset saavat liian vähän Dvitamiinia. maaliskuuta 2023 » N:o 26 Jari Ahlholm maanviljelijä, agrologi Kärsämäki M ak sa ja : Po hjo isPo hja nm aa n Ke sk us ta Äänestä eduskuntavaaleissa 2.4.2023. Osaa terveystarkastukseen kutsutuista pyydetään osallistumaan myös syventäviin lisätutkimuksiin, joita ovat muun muassa hammaslääkärin tutkimus, alkoholinkäyttöä selvittävä haastattelu sekä nukkumista ja liikkumista kartoittava liikemittaritutkimus. ja haukiputaalaiset 16.5.–25.5. yrittäjä, agrologi AMK, Siikalatva Antti Ollikainen järjestöja kuntakoordinaattori, tradenomi Kempele Milla Veteläinen yhteiskuntatieteiden ylioppilas, Suomussalmi 2 3 4 5 6 Eteenpäin! Vastuuta koko Suomesta Keskustan ehdokkaat Oulun vaalipiirissä 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Keskusta.fi Terve Suomi tutkii keväällä kiiminkiläisiä ja haukiputaalaisia » Rantapohja » Kiiminki » Haukipudas TERVE SUOMI on laaja väestötutkimus, joka tuottaa ajankohtaista tietoa Suomessa asuvien aikuisten terveydestä, hyvinvoinnista ja palveluista sekä niissä tapahtuneista muutoksista ja tulevasta kehityksestä. Tutkimuskäynnillä muun muassa mitataan verenpaine, otetaan verinäyte, tutkitaan näkö ja kuulo, tehdään muistiin, tarkkaavuuteen ja fyysiseen kuntoon liittyviä tehtäviä sekä keuhkojen puhalluskoe. – Tutkimuskokonaisuus on kansallisesti merkittävä ponnistus, jonka avulla koko väestön ja sen osaryhmien terveydestä ja hyvinvoinnista saadaan sellaista tietoa, jota ei muista tietolähteistä voi saada. Valittujen henkilöiden kautta muodostuu pienoiskuva Suomen väestöstä. VÄESTÖTUTKIMUKSET ovat Suomessa johtaneet merkittäviin kansanterveyttä parantaviin tekoihin. Pekka Aittakumpu kansanedustaja, pastori Oulu Marika Hannula opinto-ohjaaja, erityisopettaja , Nivala Teuvo Hatva yrittäjä, hallintotieteiden maisteri, Kajaani Matti Heikkilä ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja, Kuusamo Tuomas Kettunen kansanedustaja, agrologi AMK, Kuhmo Mikko Kinnunen kansanedustaja, TM Reisjärvi Susanna Kisner sairaanhoitaja, TtM Oulu Eveliina Leskelä kasvatustieteen kandidaatti, viestinnän asiantuntija, Oulu Hanna-Leena Mattila kansanedustaja, lehtori Raahe Pirkko Mattila FM, sairaanhoitaja Muhos Timo Mehtälä yrittäjä, agrologi Haapavesi Lauri Nikula vanhempi rikoskonstaapeli, nettipoliisi, Oulu Eija Nivala kirkkoherra, teologian maisteri, Ylivieska Olga Oinas-Panuma hum. tieteiden kandidaatti, toimittaja, Pudasjärvi Liisa Ojantakanen maaja metsätal. Tutkittavat saavat myös ohjeita terveytensä ja hyvinvointinsa kohentamiseksi. Tutkimukseen kuuluu kysely ja laaja terveystarkastus. Lisäksi tutkimukseen liittyy kyselyitä, joilla kartoitetaan terveyttä, elintapoja ja toimintakykyä. Terveystarkastus on tutkittaville täysin ilmainen. Puutetta alettiin paikata menestyksekkäästi maitotuotteiden ja rasvavalmisteiden D-vitamiinilisällä. Tutkimukseen kutsutaan 20 vuotta täyttäneitä Suomessa asuvia henkilöitä. TUTKIMUSTULOSTEN luotettavuuden takia on tärkeää, että terveystarkastukseen osallistuvat kaikki kutsun saaneet, niin nuoret ja vanhat kuin itsensä sairaaksi tai terveeksi kokevat. Tutkimukseen osallistuneet saavat itseään koskevat tutkimustulokset, mukaan lukien verinäytevastaukset ja tiedon henkilökohtaisesta riskistään sairastua esimerkiksi uniapneaan, sydänja verisuonisairauksiin sekä tyypin 2 diabetekseen. Kiiminkiläiset tutkimukseen osallistuvat kutsutaan Oulun kaupunginsairaalaan 6.4.–18.4
LEIKKAA TALTEEN Kattila-arinat, Kiuasarinat, Pystyuuni Takka Takkasydän arinat, ja Kamiina-arinat ym. Jäälissä autokoulun toimistona on liikuteltava peräkärry, jossa on pieni toimisto kahvinkeittomahdollisuuksineen sekä ajosimulaaattori. Ihmisten iloitessa Jeesus itse tiesi, että hänelle tuo on matkan alku, joka on tuskainen, mutta jonka hän teki jokaisen ihmisen tähden. Ihmiset odottivat maallista kuningasta, mutta he eivät vielä tienneet, että he saivat vieraaksi jotain paljon suurempaa. Kun ojennamme oksan toiselle, pyydämme hänelle kaikkea hyvää koko vuodelle. Mopoautokortit Kaisto ajattaa t3Bluokan traktorimönkijällä. Jeesus puhui tuosta tiestä omille opetuslapsilleen. Sanna Kaisto kehottaa myös vertailemaan eri autokouluja, tutkimaan niiden nettisivuja ja tarkistamaan, saako ajotunnit ajettua omalla kylällä. 15 » Torstaina 30. Jeesus ratsasti aasilla kaupunkiin ja ihmiset ottivat hänet vastaan palmunoksia heiluttaen ja huutaen: ”Hoosianna!” Auta, pelasta-huudot kuuluivat läpi kaupungin ottaen Jeesuksen vastaan odotettuna vieraana. www.aaltoarina.. arinatilaus@aaltoarina.. Jumala sinua siunatkoon! Marika Huttu seurakuntapastori Kiimingin seurakunta UUSIA PALVELUJA » Jäälin autokoulupalvelut paranivat » Teea Tunturi » Jääli IILÄINEN , pitkään liikennealalla työskennellyt ja jo useamman vuoden sopimusyrittäjänä Cap-Autokoulussa ollut Sanna Kaisto laajensi maaliskuussa toimintaansa Jääliin, jonne hän perusti yritykselleen Capseli-pisteen. Kokonaisuutena hän kokee yrittäjänä selvinneensä melko hyvin koronan riepottelusta. Capselissa on ajosimulaattori. Siellä ihmiset ottivat riemuiten vastaan tärkeän vieraan. Hän työllistää itsensä lisäksi yhden vakituisen työntekijän eli kaksoissiskonsa sekä kesäaikaan pari kesätyöntekijää. Sanna Kaiston autonkoulun Capseli löytyy nyt Jäälistä. Sitten etsimme esiliinat ja huivit päähän sekä astiat, mihin saimme virpomisesta palkat. TULEVANA sunnuntaina saamme jatkaa perinteitä ja lähteä kulkemaan hiljaista viikkoa ja kohti pääsiäisen riemua. Lisäksi tarjolla on opetuslupapalvelut sekä ajokyvyn arvioinnit. – Tein tämän, jotta jääliläiset saisivat parempaa autokoulupalvelua, Kaisto kertoo. Se toi yritystoimintaan haasteita ja lisäkustannuksia muun muassa poissaolojen vuoksi. Äidin meikkipussista saimme lainaan värejä, joilla piirrettiin pisamia poskiin ja värjäsimme nenää punaiseksi. – Tarvittaessa saan mopon tai moottoripyörän varusteineen Capseliin mukaan, mutta pääsääntöisesti kaksipyöräiset varusteineen minulla kulkevat pakettiautossa. P. Kaisto kertoo, että yhä edelleen he pitävät kiinni hyvästä hygieniasta koskien simulaattoreita, autoja ja toimistotiloja. Kaisto aloitti yrittäjänä vuoden 2020 maaliskuussa, ja korona iski välittömästi päälle. Kaisto vinkkaa parhaillaan ajokorttia harkitsevalle ilmoittautumaan ennen kesän ruuhkia. Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, Jeesuksen Kristuksen, Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi. Hän kertoi vertauksen vehnänjyvästä: ”Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Pääsiäisen valo kertoi kaikille, että Jeesus oli meille kuin vehnänjyvä, joka tuotti suuren sadon. Virpomisoksan antaminen lähimmäiselle tuo iloa ja valmistautumisen pääsiäiseen. Noiden pienten värikkäiden oksien myötä alkoi meidän perheessämme pääsiäisen odotus. – Jos olet miettimässä esim henkilöautokorttia niin kannattaa ilmoittautua nyt, koska kesät ovat autokouluissa ja tutkintopaikoilla kiireisintä aikaa. Kiinteät toimipisteet Kaistolla on Iissä ja Kiimingissä. maaliskuuta 2023 » N:o 26 J U H A H Ä N N I N E N Turvallisen kotisi puolesta 164 juhahanninen.fi Joka vuodenaikaan jokaiseen tulisijaan energiatehokas Aalto-Arina! • Puut syttyvät paremmin • Tehokkaampi palotapahtuma • Puhtaammat savukaasut • Puun säästö 15-30 % Valmistus ja myynti: Metallitekniikka Hannu Laajala www.aaltoarina.. C A P-AU TOKOULU. Ennen kaikkea toivotamme oksan myötä Jumalan siunausta ja kiitosta siitä, mitä Jumala teki meidän jokaisen tähden. VIRPOMISOKSAT vievät meidät pois Suomen talvesta, keskelle Jerusalemin katuja. Jo aamusta aloimme valmistautua naapurin tyttöjen kanssa virpomiskierrosta varten. Virpomisoksat oli koristeltu edellisenä päivänä höyhenillä ja värikkäillä papereilla. Sama toimisto liikkuu Haukiputaalla ja Pateniemessä sekä tarvittaessa Yli-Iissä. 040 5438 706 PÄIVITÄ TULISIJASI AALTO-ARINALLA 96 Merja Hurskainen LT, silmälääkäri Perhe perusyksikkönä Kriisinkestävä kansakunta Vastuullinen valtiontalous JÄRKIPOLITIIKKAA PIENTEN PUOLESTA HARTAUS » Virvon varvon PALMUSUNNUNTAI oli lapsena tärkeä päivä. Aivan liian isot mekot puimme toppavaatteiden päälle. JÄÄLIN uudessa toimipisteessä pystyy suorittamaan mopo-,mopoauto-, moottoripyöräja henkilöautokortit. Ilmalämpöpumppu pitää tilan talvella lämpöisenä ja kesällä viileänä. Oksien kanssa lähdimme tarpomaan lumihangessa ja virvoimme lähinaapurit. Omalla kuolemallaan hän lunasti meille muille ikuisen elämän
Kyseessä ovat Fingrid Oyj:n voimajohtotyömaalle tarkoitetut linjakaapelit, jotka on tuotu soramontulle välivarastoon. Yhdestä kelasta johdinkaapelia riittää kolmen kilometrin matkalle. Keloja kuljetti porilainen PK Nosto ja Kuljetus Oy kahdella kookkaalla rekalla Oritkarin satamasta Väli-Olhavaan, missä iiläinen Kuljetus Backman -yritys siirsi ne pyöräkuormaajalla rekoista varastoalueelle. Koitelin koskimaisema onkin tunnettu virkistäytymispaikka. Kummat rullat Väli-Olhavassa herättävät uteliaisuutta » Ritva Piri » Ii VÄLI-OLHAVAN Simppalassa on vanhan soranottopaikan alueelle ilmestynyt mittava määrä valtavia kaapelikelarullia, joiden ilmaantuminen on herättänyt uteliaisuutta sekä paikallisten asukkaiden että ohikulkijoiden piirissä. Rakennusoikeutta suunnittelualueella on 636 kerrosneliömetriä. 16 » Torstaina 30. Kehitettävä alue sijaitsee pysäköintialueen ja leikkipaikan välisellä alueella. OULUN kaupungin matkailustrategian toimenpideohjelma 2018–2023 korostaa matkailuvetovoiman vahvistamisen merkitystä. Myöskään Kiiminkijoen länsirannalle suunniteltu Ruusulaakson mökkialue ei ottanut aikanaan tuulta alleen. Alueella on monipuolista kulttuurija elinkeinohistoriaa ja alueen virkistystoimintaan liittyvät rakennelmat ovat luonteva osa historiallisesti kerroksellista kulttuuriympäristöä. Kuvassa kuljettaja Juha Mäkelä sekä pyöräkuormaajan puikoissa Kuljetus Backmanin Teemu Keränen.. Yrityksen varausta jatkettiin vuosien aikana useaan otteeseen, mutta nyt varaus on rauennut, sillä suunnitelmat eivät konkretisoituneet. Alueesta tehdään 40 vuoden vuokrasopimus. KOITELINKOSKEN alue on Pohjois-Pohjanmaan liiton vuonna 2013–2015 laatiman maisema-alueiden päivitysja täydennysinventoinnin mukaan matkailumaisemana maakunnallisesti arvokas maisemaalue. Kaapelikeloja on kaikkiaan yli kahdeksankymmentä, ja yksi kela painaa reilut 6 500 kiloa. KELOJEN kuljetus työmaalle ajoitetaan talviaikaan, koska raskaat kuljetukset tarvitsevat kantavan pohjan. maaliskuuta 2023 » N:o 26 Koitelikeskukselle etsitään jälleen uutta toteuttajaa » Teea Tunturi » Kiiminki KOITELIIN valittiin vuonna 2018 Koitelikeskusta toteuttamaan kiiminkiläinen GoArctic Oy. Valittavalla toimijalla on mahdollisuus vuokrata joko koko suunnittelualue tai käyttösuunnitelmansa mukainen alue. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi kokouksessaan tällä viikolla Koitelin matkailuja virkistyskeskuksen toteuttajan uudelleen hakemisen. Osuuden kokonaispituus on 74 kilometriä, ja neljänsadan kilovoltin voimansiirtojohdon rakentaminen on Johtokeloja kuljetettiin Oritkarin satamasta Väli-Olhavan vanhalle soranottopaikalle kahden rekan voimin. Keloja kuljettamassa ollut Juha Mäkelä kertoi, että tiukalla tahdilla ja kahdella rekalla siirto saatiin suoritettua kahdessa päivässä. Niinpä Simppalaan varastoidut kaapelit kuljetetaan ennen roudan sulamista edelleen Fingridin Aurora line -nimellä tunnetun voimajohtotyömaan osuudelle, joka ulottuu YliOlhavan Hervasta Keminmaan lähellä sijaitsevalle Viitajärvelle. Oulun kaupungin läheisistä luontokohteista matkailijoita kiinnostavat Hailuoto, Syöte, Rokua, Liminganlahti, Virpiniemi sekä erityisesti kesäaikaan Koitelin koskialue. Koitelin alueen matkailuja virkistyskeskusta on suunniteltu jo usealla vuosikymmenellä, mutta hanke ei ole konkretisoitunut. Hakuaika on toukokuun alusta elokuun loppuun saakka. SUUNNITTELUALUEEN laajuus on noin 3 900 neliömetriä. Se tukeutuu Kiiminkijokeen ja joessa on useita koskia, joista maisemallisesti merkittävin on Koitelinkoski. Koitelissa arvioidaankin käyvän vuosittain jo noin 100 000 kävijää. Suunnittelualueella on merkittävä määrä säilytettävää puustoa
9-vuotiaat pojat: 1)Leevi Kehus 2) Peetu Kosamo 3) Voitto Saarela 4) Jasu Juopperi 5) Luka Sipola. A RJ A HONK A M A A Kummat rullat Väli-Olhavassa herättävät uteliaisuutta edennyt johdintyövaiheeseen. Tapahtumaa järjestämässä olivat myös Iin kunta ja Iin seurakunta. 12-vuotiaat tytöt: 1) Oona Sassi. 3-vuotiaat pojat: 1) Loimu Sipola 2) Toivo Höyhtyä 3) Matias Saarela 4) Elmeri Tuomela. Kokonaisuudessaan voimansiirtojohdon rakentaminen on Suomen ja Ruotsin yhteishanke, jolla parannetaan sähkön rajasiirtokapasiteettia maiden välillä, ja Suomen osalta voimajohdon on tarkoitus valmistua ensi vuoden syksyllä. Kaikille oli tarjolla tapahtumassa maksuttomien munkkikahvien ja -mehujen lisäksi myös grillimakkaraa. 4-vuotiaat tytöt: 1) Venla Pakanen 2) Selma Höyhtyä 3) Enia Juopperi 4) Aino Hyry 5) Juulia Heinäaho. 5-vuotiaat pojat: 1) Niiles Piirainen 2) Jalo Sipola. Hiihtokilpailuissa osallistujia oli 52. 7-vuotiaat tytöt: 1) Vilma Höyhtyä. 10-vuotiaat pojat: 1) Kimi Kormano 2)Asseri Toppinen. 5-vuotiaat tytöt: 1) Minea Hyry 2) Alisa Hyry 3) Aino Sipola. IS MO P IRI. 6-vuotiaat pojat: 1) Edvin Klasila 2) Leevi Mikkola. 6-vuotiaat tytöt: 1) Enna Laurila 2) Viivi Höyhtyä 3) Viena Saarela. Kuivaniemen Yrittäjien lastenhiihtoihin osallistui 52 hiihtäjää. 4-vuotiaat pojat: 1) Oliver Heinäaho 2) Tommy Soronen. Kuvassa kuljettaja Juha Mäkelä sekä pyöräkuormaajan puikoissa Kuljetus Backmanin Teemu Keränen. Johtokeloja kuljetettiin Oritkarin satamasta Väli-Olhavan vanhalle soranottopaikalle kahden rekan voimin. Tulokset: 3-vuotiaat tytöt: 1) Pihla Sund-Löllö 2) Kuura Kekäläinen 3) Ilona Kehus 4) Tyyne Höyhtyä. Lapset saivat ihmetellä myös paloautoa ja sen varustusta, jota esittelemässä oli Kuivaniemen palomiesyhdistys ry. 11-vuotiaat tytöt: 1) Emma Kasurinen 2) Miida Laurila 3) Noora Kallio. 7-vuotiaat pojat: 1) Peetu Kormano 2) Valle Böök. 9-vuotiaat tytöt: 1) Adella Hyry 2) Enni Höyhtyä 3) Venla Takarautio. 13-vuotiaat tytöt: 1) Aada Sassi. Hiihtokilpailujen lisäksi ohjelmassa oli poniratsastusta, jota toteuttamassa oli Katjaana Viinamäki kahden ponin kanssa. 010 311 1100 info@lvixpert.fi Meiltä myös Kuivaniemen Yrittäjien talvitapahtuma oli yleisömenestys » Rantapohja » Kuivaniemi KUIVANIEMEN YRITTÄJÄT RY järjesti lapsille hiihdot aseman urheilukentällä viime lauantaina. 11-vuotiaat pojat: 1) Veikko Kasurinen 2) Mikko Klasila. Pääurakoitsijana Hervan ja Viitajärven osuudella on italialainen Tecnolines Italia s.r.l. 10-vuotiaat tytöt: 1) Aada Höyhtyä 2) Alina Sipola. 17 » Torstaina 30. Aiemmin viikolla tapahtumapaikalle oltiin kasattu pyöräkoneella iso lumimäki, ja Wiitta Oy toimitti tapahtumaan pulkkia mäenlaskua varten. -yhtiö. 8-vuotiaat tytöt: 1) Neelia Hyry 8-vuotiaat pojat: 1) Hermanni Sipola 2) Eetu Sassi 3) Perttu Mikkola 4) Otto Ravaska. maaliskuuta 2023 » N:o 26 www.lvixpert.fi Ilmaja maalämpöpumppuasennukset, IV-nuohoukset sekä viemärikuvaukset Asiantuntevat LVI-työt ammattitaidolla Soita p
Noituuden uhkalta piti osata suojautua. Kansanperinne tietää kertoa että, ”Haltia on mielissään niin rikkaasta aarteesta, jossa on kolmen kuninkaan rahaa”. KÄTKETYN esineen tai aineen uskottiin suojelevan rakennusta ja sen asukkaita onnettomuuksilta ja sairauksilta. Siihen tarvittiin ”kotivakuutus”, jonka virkaa toimittivat rakennusten taikaja uhrikätköt. Suosittuja ovat olleet rahat, terävät metalliesineet (puukot, kirveet), elohopea (pullossa tai linnun kynäsulassa) sekä eläinten kallot, leuat, sarvet. Useasti esine oli tarkoitettu uhriksi rakennuksen haltiaolennolle, joka vastavuoroisesti huolehti talon onnesta. Mikäli esineen oli kätkenyt pahantahtoinen naapuri, sen tarkoituksena oli aiheuttaa vahinkoa. Tärkeitä paikkoja kätköille olivat erityisesti rakennusten ikkunaja oviaukot sekä savupiippu. KUUKAUDEN ESINE » Rakennuskätkö eli kotivakuutus 1850-luvun tapaan Kolmen kuninkaan uhrirahat” kuvattuna taikamerkein varustetun laudan päällä. Kertoipa vielä, että re montin yhteydessä 1930-luvun alussa kätköön lisättiin silloin käytössä olleita rahoja. 18 » Rantapohja » Kiiminki VANHASSA suomalaisessa kansanuskossa on ollut tärkeänä käsitteenä lykky eli onni. Isä-Antti oli puolestaan kuullut tarinan omalta isältään. Mukana lisäksi Aleksanteri II:n aikaiset pennit löytöpaikkana talon eteläisen nurkkakiven vierusta.. Esiintymässä ovat Caroline ja Markus Alakärppä, Tanja Hökkä, Tapio Kukko, Matti Laurila, Satu ja Henri Malinen, Anna-Mari ja Matthew Nevala, Marjo-Riikka Pelttari, Saana Puhakka, Sanna Ranua sekä Eira ja Heikki Saarela. 1960-LUVUN lopulla oli Mikkosen pihapiirin vanhojen hirsirakennusten aika väistyä uusien rakennusten tieltä. Kahvitarjoilu alkaa jo kello 17.15 ja vapaaehtoinen kahviraha sekä ohjelmamaksu ohjataan yhteisvastuukeräykseen. Vanhan päärakennuksen ollessa vielä pystyssä isä-Antti Matinpoika kertoi rippikouluikäiselle pojalleen rakennuskätköstä, joka sijaitsi talon eteläpäädyn harjalla kurkihirren alla. Tuumasta toimeen, kipusin rautakangen kanssa ullakolle ja väänsin hirret sen verran raolleen, että » Torstaina 30. Kätköt sijoitettiin yleisesti jo rakennusvaiheessa rakennusten rajapinnoille kuten kattorakenteisiin, seinälinjoille, nurkkiin, lattian alle tai tulisijojen yhteyteen. Keräyksen kohteena on nuorten väkivallan ehkäisyyn ja sovitteluun tehtävä työ. Runsas sata vuotta sitten kerätystä kansanperinteestä käy ilmi, mitä meillä on ollut tapana kätkeä. Säestyksistä vastaavat Jarkko Metsänheimo ja Anna-Mari Nevala. Yhteisvastuukonsertin laulajia harjoituksissa. RAKENNUSKÄTKÖT ovat tarkoituksella piilotettu rakennuksen rakenteisiin. maaliskuuta 2023 » N:o 26 ANNA-KAISA PELTO Hoivakodin johtaja, terveystieteiden maisteri, sairaanhoitaja AMK Sotealan kriisi korjattava Työnteko ja yrittäjyys kannattavaksi Suomen omavaraisuus turvattava JÄRKIPOLITIIKKAA SYDÄMELLÄ 105 Kiiminkiläiset yksinlaulajat yhteisvastuuta tukemassa » Rantapohja » Kiiminki KIIMINGIN seurakuntakeskuksessa järjestetään sunnuntaina 2.4. Kiiminkiläiset yksinlaulajat esittävät yksinlauluja ja duettoja. Jos halusi kasvattaa vaikka omaa karjalykkyä, oli onni vietävä naapurilta noitakonsteilla. kello 18 hengellisen musiikin konsertti, jonka tuotolla tuetaan yhteisvastuukeräystä. Entisajan kyläyhteisössä ajateltiin, että onnea oli varattu kylälle vain rajallinen määrä
maaliskuuta 2023 » N:o 26 Lämmitysjärjestelmät asennettuna -Maalämpö -Vesi-ilma Öljylämmittäjä! Muistithan korotetun kotitalousvähennyksen vuonna 2023! Lisätietoa 044 235 3633 info@lvi-eilola.fi J A RK KO M E T S Ä NHEI MO KUUKAUDEN ESINE » Mikä kuukauden esine. aloitti vuoden 2021 syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine -teeman mukaisen juttusarjan. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue. Muutaman vuoden päästä, kun rakennus oli purettu, väänsin luonnonkivistä tehtyjä uunin peruskiviä ylös maasta. Pääsääntöisesti kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta. (Aleksanteri I) ja 10 kopeekkaa 1833 (Nikolai I). Tämän vuoden ensimmäisenä kuukauden esineenä oli Tulenkuljettajan pakkula vuodelta 1716, nyt esittelemme Rakennuskätkön, ”Kotivakuutus” 1850-luvun tapaan. 19 » Torstaina 30. Syyskuussa 2021 esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja -tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti, joulukuussa Poron länget. Vanhoja ”vakuutusrahoja” ei tosin ole nyt sijoitettu talon harjapalkin alle, vaan tuvan pöytävitriiniin. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on muun muassa kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Eino Mikkonen Lähteet: Rantasalo Aukusti: Suomen Kansan Muinaisia Taikoja IIIIV 1934; Hukantaival Sonja: ”…Sillä noita ei sellaisen kynnyksen yli pääse!” -Rakennusten ritualistiset kätköt 2006; Suullinen perimätieto; Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma. Nykyinenkin rakennus tarvitsee kaiken saatavissa olevan lykyn pystyssä pysyäkseen. Viime vuoden tammikuussa esiteltiin Luuluistimet, helmikuussa Jääsaha, maaliskuussa Hirvenhiihtäjän sukset, huhtikuussa Veteraanin sotamuisto 1808-1809, kesäkuussa Liitupiiput, heinäkuussa Suosukset ja Siipiviikate, marraskuussa Plootulaukku 1768 ja plootu ja joulukuussa pläkkilyhty. KIIMINKI-SEURA r.y. Mukana lisäksi Aleksanteri II:n aikaiset pennit löytöpaikkana talon eteläisen nurkkakiven vierusta. Kurkihirren alta oli aiemmin löytynyt kahden kuninkaan rahat: 5 kopeekka 1805 Kolmen kuninkaan uhrirahat” kuvattuna taikamerkein varustetun laudan päällä. Alimman laattakiven alta paljastui kolmannen kuninkaan raha 1 skillinki 1835 (Karl Johan XIV). Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Marika Huttu, Eero Huttula, Hannele Kutilainen, Marja-Terttu Mertaniemi, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi. Rakennuskätkö eli kotivakuutus 1850-luvun tapaan sain kaavittua rahat talteen. Juttusarjan kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Näitä asioita Kuukauden esine juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio
Harri Filpan teos 20 sarjakuvantekijää ja 26 sarjakuvateosta Sarjakuvia pohjoisesta Suomesta (Oulun Sarjakuvaseura ry 2021) on opas pohjoiseen sarjakuvaan. Hänellä on osaamista, kokemusta sekä kyky edistää Pohjois-Suomen asioita ja elinvoimaa eteenpäin! Luotan Anttiin, luota sinäkin!" Juha Sipilä, kansanedustaja TARVITAAN KANTTIA, OLLIKAISEN ANTTIA www.anttiollikainen.fi Yritysja metsävero ei kiristy Kuusamontien hanke eteenpäin Dieselvero pois Sarjakuvanäyttely Kiimingissä » Rantapohja » Kiiminki GALLERIA Oskari Jauhiaisessa nähdään seuraavaksi 20 sarjakuvantekijää ja 26 sarjakuvateosta –sarjakuvanäyttely, joka on avoinna yleisölle 22.4. – Tämä on nyt hyvä tehdä selväksi, ja ilmeisesti se saattaakin olla kaikille selvä, että me emme kyllä ole kykeneviä luovuttamaan niitä mitenkään niiden käytön aikana, kertoi Niinistö tavatessaan paikallislehtien päätoimittajia virka-asunnollaan Mäntyniemessä viime viikolla. Mukana näyttelyssä on muun muassa haukiputaalainen Jyrki Mäki, joka piirtää myös Rantapohjan viikoittaista Kosmoskatti-sarjakuvaa. maaliskuuta 2023 » N:o 26 TELEVISIOSARJA » Räjähdysherkkä on lämminhenkinen nuortensarja rankoista aiheista » Elmo Rautio » Rantapohja KOULUKIUSATTU tyttö katsoo tuima ilme kasvoillaan kohti kameraa. Rankan asetelman ei kannata kuitenkaan antaa liikaa kauhistuttaa, sillä kyseessä on lopulta lämminhenkinen, humaani ja ennen kaikkea tärkeä kertomus liian monia nuoria koskettavista ongelmista. Sitä on hänen mukaansa selvitetty. Niinistö muistutti, että Hornetin tulevat käyttöikänsä päähän Suomessa 3–4 vuoden kuluessa, jonka jälkeen niiden käyttöiän jatkaminen olisi erittäin kallis operaatio. Ylen uusi nuorten sarja käsittelee mm. Hän totesi myös, ettei Hornet-keskusteluun liity suurta dramatiikkaa, vaikka siltä ehkä saattaa näyttää. Näin dramaattisesti alkaa uusi kotimainen nuortensarja Räjähdysherkkä, jonka kaikki kahdeksan jaksoa ovat nyt katsottavissa Yle Areenassa. T EK EL E P RODUC T IONS Tasavallan presidentti Sauli Niinistö paikallislehdille: Suomi ei ole valmis luovuttamaan Horneteja niiden käyttöaikana » Arto Henriksson » Rantapohja TASAVALLAN PRESIDENTTI Sauli Niinistön mukaan Suomi ei ole valmis luovuttamaan Ukrainalle Hornethävittäjiä niiden käyttöiän aikana. 20 » Torstaina 30. Yhteistyökykyä Osaamista Kokemusta 18 "Tunnen Antin pitkältä ajalta. T EE A T UN T URI. Se selvitys ainakin osoitti, että olisi valtavan kallis operaatio yrittää ostaa niille jokunen vuosi lisää käyttöaikaa. – Tämä keskustelu käytiin läpi silloin, kun tuumattiin, että voidaanko niiden (Hornetien) käyttöikää jatkaa niin, että oltaisi voitu sitten lykätä F35-hävittäjien hankintaa. Joukko paikallislehtien päätoimittajia tapasi presidentti Sauli Niinistön Mäntyniemessä. kiusaamista, ulkopuolisuutta ja itsetuhoisuutta. saakka. Edessä avautuu kunnan liikuntahalli, jonne kaikki hänen lukionsa oppilaat – kiusaajat mukaanlukien – ovat kokoontuneet katsomaan salibandyfinaalia. Kaikki näyttelyssä esillä olevat artikkelit ovat luettavissa suomeksi myös osoitteessa: www.oulucomics.com/arctic/oulu2026/ Galleria Oskari Jauhiaisen sarjakuvanäyttely on avoinna yleisölle 22.4. Mukaan näyttelyyn monista pohjoisessa vaikuttavista ansioituneista sarjakuvantekijöistä ovat valikoituneet Keijo Ahlqvist, Lauri Ahtinen, Harri Filppa, Matti-Pekka Heikura, Jussi Hukkanen, Karoliina Korhonen, Ilpo Koskela, Aapo Kukko, Emilia Laatikainen, Jyrki Mäki, Sami Nyyssölä, Kalervo Palsa, Jii Roikonen, Riika Ruottinen, Mirjam Sumu, A nu Terho, J ari Terho, Petteri Tikkanen (Black Peider), Veli-Matti Ural ja Juha Vuorma. SARJA kertoo pohjimmiltaan kolmesta erilaisesta nuoresta, koulukiusatusta Meristä, masentuneesta goottityttö Janitasta ja ilkeän nettipilan kohteeksi joutuvasta Kristianista, jotka tuo yhteen halu kostaa kaikille kokemansa vääryys. Teoksesta koottu näyttely on kooste sarjakuvamuotoon toteutetuista artikkeleista. – Nämä koneet ovat käytössä voimakkaiden voimien alaisina, ja se kuluttaa sekä rasittaa niiden runkoakin. saakka. Selässään tytöllä on selkäreppu, jonka sisältä löytyy omatekoinen pommi
Routa suojaa pihaa. Räjähdysherkkä-sarja onnistuu tuomaan rankat teemansa esiin rehellisesti, mutta ilman tällaisille sarjoille tyypillistä saarnaavuutta. Ystävyyden syventyessä alkaa kynnys suunnitelman toteuttamiseenkin hiljalleen nousta. 3. Joukko paikallislehtien päätoimittajia tapasi presidentti Sauli Niinistön Mäntyniemessä. NIINISTÖ kertoi myös näkemyksiään Ukrainan sodasta, ja muistutti, että on ikävä kyllä vaikea ennustaa mihin suuntaan siellä ollaan menossa. Lumioksa onnistuu ottamaan tutun, ehkä kliseisenkin aiheen ja puhaltamaan siihen uutta, raikasta ja nykyaikaista henkeä. Nuortensarjan onnistuminen lepää usein lopulta näyttelijöiden ja heidän hahmojensa harteilla. Räjähdysherkkä on lämminhenkinen nuortensarja rankoista aiheista T EK EL E P RODUC T IONS Tasavallan presidentti Sauli Niinistö paikallislehdille: Suomi ei ole valmis luovuttamaan Horneteja niiden käyttöaikana – Mutta tässä vaiheessa viisainta tietysti olisi, että katsotaan kaikessa rauhassa, että mitä tehdään näille koneille ehkä sitten 3-4 vuoden päästä. • Kesto: 8 jaksoa (yht. Erityisesti Halttulan esittämä Meri on todella tarkkanäköinen kuvaus sosiaalisesti syrjäytetystä, vihaisesta ja angstisesta teinitytöstä. JÄÄTÄVÄN HYVÄÄ SYYTÄ SALAOJIEN TALVIREMONTILLE. Pyydä tarjous! 08-2377 9501 | vesivek.fi Nyt kattoremontit kätevästi myös rahoituksella, soita ja kysy lisää! Yhteydenotot: info@bhgroup.. VAIN hieman yli kaksija puolituntinen sarja on jaettu hivenen omituisesti todella lyhyisiin, alle 20 minuuttisiin jaksoihin. PAIKALLISLEHTIEN päätoimittajayhdistyksen ja Niinistön tapaamisessa sivuttiin myös Yhdysvaltain ja Kiinan välisten suhteiden jännittymistä, jota kehitystä Niinistö piti huolestuttavana. Ongelmiensa kanssa ei pidä jäädä yksin. maaliskuuta 2023 » N:o 26 Sitä mukaa kun omatekoinen pommi valmistuu, nuoret löytävät kuitenkin jotain paljon tärkeämpää: yhteyden toisiin, samanlaisiin ihmisiin. 1. Kahdeksan minijaksoa ei välttämättä ole oikea formaatti, mutta onneksi koko sarja on helppo katsoa Yle Areenasta vaikka yhdeltä istumalta. – Ruotsin osalta tilanne on valitettavasti edelleen avoin. Numero on. Räjähdysherkän nuoret kyvyt Minttu Halttula, Elsa Lagerstedt ja Pyry Rautiainen tekevät kukin tahollaan erinomaista työtä uskottavina ja elävinä nykyajan teineinä. Täytyy vain toivoa, että tilanne pikkuhiljaa rauhoittuisi. Sitten on uumoiltu myös vastahyökkäyksestä tämän kevään aikana. – Venäjän suurhyökkäyksestä, kun puhuttiin, onko se tapahtunut, onko sitä yritetty, on hieman avoinna. Räjähdysherkkä (8 jaksoa) on katsottavissa Yle Areenasta. • Tuotanto: Tekele Productions. PRESIDENTTI Niinistö kommentoi myös Suomen Nato-hakemuksen taustoja ja etenemistä vain paria tuntia ennen kuin hän kävi valtioneuvoston linnassa vahvistamassa niin sanotut Nato-lait, jotka sinetöivät Suomen osalta maan liittymisen puolustusliittoon. • Arvio: 4/5. Eli onko niille vielä käyttöä ja millä fiksauksilla. Ruotsissa tulee voimaan uusi terrorismilainsäädäntö tuossa kesäkuun alkupuolella. Mutta ihan ajankohtainen tämä aihe ei ole, Niinistö kertoi. Nämä kaikki ovat enemmän tällaisia spekulointeja, presidentti Niinistö pohti. Niinistö piti Suomen Nato-hakemuksen etenemistä ripeänä monien muiden jäsenmaiden hakemusprosesseihin verrattuna. PETRA LUMIOKSAN edellinen sarjaohjaus, Elisa Viihde Viaplayn alkuperäistuotanto Häräntappoase (2021) osoitti jo, miten mielenkiintoisesta uudesta tekijästä on kysymys. 2h 31min.) • Ohjaus: Petra Lumioksa, Pääosissa: Minttu Halttula, Elsa Lagerstedt, Pyry Rautiainen. 2. Missään tapauksessa kovin merkittävää tulosta se ei ole tuottanut, vaan rintamalinjat ovat lähes paikoillaan. Se voi olla avain, jolla lukko ehkä, korostan ehkä, aukeaa, Niinistö pohti. 044 773 4000/Juho 044 773 4001/Jarno • HUOPAKATTOSANEERAUKSET JA -UUDISKOHTEET • HUOLLOT JA KORJAUKSET, KAIKILLE KATEMATERIAALEILLE • LUMIESTEET, KULKUSILLAT, TALOTIKKAAT TELEVISIOSARJA » INFO Räjähdysherkkä • TV-sarja. M AT T I P ORRE / TA S AVA L L A N P RE SIDEN T IN K A NSL I A Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. – Jos kaikki menee kuten tällä hetkellä näyttää niin kyllä tämä Suomen Nato-jäsenyys ratkeaa kumminkin Naton jäsenyyshistoriaan verrattuna suhteellinen nopeasti, Niinistö totesi. Voita talviremontti. Talo suojaan ennen sulamisvesiä. Sarjan tarkoitus on herättää tärkeää keskustelua. Jokaisen jakson lopusta löytyvät myös yhteystiedot niille katsojille, joita sen käsittelemät aiheet liippaavat liian läheltä. Siitähän nyt oli lieviä merkkejä, kun (Yhdysvaltain presidentti Joe) Biden ja (Kiinan presidentti Jinping) Xi tapasivat viime vuoden lopulla, Niinistö totesi. – Se merkitsee myös tietynlaista blokkiutumista, joka on ongelmallista meille kaikille monella tapaa. 21 » Torstaina 30
Omavaraisuuden kasvattaminen ja varautuminen yllättäviin tilanteisiin on yhä tärkeämpää, sanoo kehityspäällikkö Jaana Kiljunen ProAgria Keskusten Liitosta. Haukiputaan kirjastossa ja samassa pihapiirissä sijaitsevalla asukastuvalla on näytillä haukiputaalaisten tekijöiden taidetta. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US. Luomutilojen EKM puolestaan nousi jo 9 844 kiloon, 155 kiloa edellisvuodesta. TAUNO UK KOL A Aprillia, aprillia Metsäasiat ovat yhäkin tärkeitä Rantapohjan alueella. Myös epävarmojen elvyttäjien määrä oli laskenut saman verran. Kisan nuorin osallistuja Olivia (2,5v) olisi halunnut jatkaa kisaamista oman osuutensa jälkeen ja meni mukaan lähtöviivalle kakkosen yhteislähtijöiden kanssa. kello 24, elleivät lopu kesken, kuten kävi Blind Bird -lipuille. Vaikka tuotantopanosten hinnat ovat nousseet, tuotannon taso on onnistuttu säilyttämään. Ajan hengen mukaisesti osa hiihtäjistä heittäytyi hangelle maaliin tulon jälkeen kaikkensa antaneena. 2 km. – Tulokset kertovat tilojen korkeasta ammattitaidosta. 1km: 1) Samuel Väänänen 7.43 T12v. Riihijärvi on historian neljäs suomalainen golffari LPGA-kiertueella, ja pelioikeuden kiertueelle hän lunasti viime kaudella sijoittumalla haastajakiertue Epson Tourin rahalistalla neljänneksi. Vaikka tunnelma oli rento ja hiihtotyyli vapaa, kisassa nähtiin myös tiukkaa loppukiriä ja kaksintaistelua maalisuoralla. 3 km: 1) Amanda Saari 10.39 P14v: 3 km: 1) Veeti Tammela 10.28 P16v. Kurtin veljekset Tase ja Esko hoitivat maalivastaavan hommat kiitettävästi. 2 km: 1) Terttu Peltoniemi 12.00 T14v. Vaikka tuotantokustannusten raju nousu sävytti maitotilojen vuotta 2022, tuotosseurantaan kuuluvien tilojen energiakorjattu maitomäärä, 10 964 kiloa lehmää kohti, laski edellisvuodesta vain kymmenen kiloa. Ilmoitus Rantapohjassa 1.2.1973. Asukastuvalla puolestaan voi nähdä maisemakuvia, jotka on maalannut Tuula Haapakangas. 100m. Kysyi mestarilta: – Minkälainen tuntipalkka. maaliskuuta 2023 » N:o 26 info@hinaushartikainen.fi hinaushartikainen.fi hinaushartikainen HARTIKAINEN YHTIÖT OY URHEILU » Heiton seuranmestaruudet ratkottiin Virpiniemessä » Rantapohja » Haukipudas HAUKIPUTAAN HEITON seuranmestaruushiihdot pidettiin keskiviikkona 22.3. LPGA Drive On Championship pelattiin Arizonassa, Yhdysvalloissa. Suomalaiset haluavat auttaa ja kyselyn mukaan 94 prosenttia vastanneista on valmiita elvyttämään tarvittaessa. Samalla ohjelmassa on pääsiöismyyjäiset. 1) Simo Tammela 17.08 2) Kari Myllymäki 17.43 Eemeli Tammela saapuu maaliin. Suomalaisten elvytystaidot parantuneet. 1) Olivia Lukkarila 3.57 T8v 0,5 km: 1) Anna Väänänen 2.50 2) Loviisa Huru 3.52 P10v. Aprilliriehaa Kuivaniemellä. » Torstaina 30. 2 km. Kello Ja sitten tähän päivään: Golfkiertue alkoi Amerikan mantereella. Tuloksista selvisi, että suomalaisten elvytysvalmiudet olivat parantuneet kaikilla osa-alueilla. Kirjastossa esittäytyvät Aila Lomperin monet kissaja eläinaiheet. LGPA on yksi arvostetuimmista ja seuratuimmista naisten ammattilaisten golfkiertueista maailmassa. Ladut olivat eriomaisessa kunnossa, ja hiihtäjien mukaan luisto erinomainen, eikä maisemaa pyyhkinyt lumituisku näyttänyt haittaavan osallistujia. – Siinä parin markan hujakoilla. Ohjelmassa on mäenlaskua, poroajelua, makkaranpaistoa ja monta muutakin aktiviteettia. 2 km: 1) Tarja Huru 7.59 N65v. Ensimmäiset JCR 2023 artistijulkaisut on jo tehty. Viime viikon torstaina Virpiniemi Golfin kasvatin Kiira Riihijärven ura otti jälleen yhden harppauksen eteenpäin, kun hän aloitti kautensa LPGA-kiertueella. Kuivaniemen nuorisoseuralla vietetään lauantaina keväistä aprilliriehaa. Epävarmuus omasta osaamisesta on edelleen suurin este elvyttämään ryhtymiselle. Esillä on myös mosaiikkitöitä. Iina Saari ja Leo Lukkarila valmistautuvat kahden kilometrin koitokseen. Virpiniemessä. Sydänliitto toteutti kuluvan vuoden alussa Suomi elvyttää -kyselytutkimuksen, jonka tavoitteena oli selvittää muutokset suomalaisten elvytysvalmiudessa vuosien 2019 ja 2022 välillä. 22 Rantapohjasta 18.4.1974: Vuosikymmeniä sitten oli eräällä työmaalla nuori poika töissä. L.P. Jäälicityrokki tulee! JCR järjestetään tänä vuonna Jäälissä lauantaina 10.6. Tietämys lähimpien sydäniskureiden paikantamisesta 112 Suomi -sovelluksesta ja defi.fi-palvelusta oli tuplaantunut. Riehan kesto on klo 11–15. 1) Iina Saari 14.41 P12v. Kuitenkin 45 prosenttia vastanneista kertoi, ettei mikään ole esteenä elvyttämiselle hätätilanteessa ja luku oli noussut vuodesta 2019 seitsemän prosenttia. 3 km: 1) Eemeli Tammela 10.09 M55 3 km: 1) Jorma Taivaloja 11.25 M70 3 km: 1) Mauno Hanhela 9.43 M yl. Paikallista taidetta Haukiputaalla. ProAgrian lypsykarjan tuotosseurannassa mukana olleiden tilojen 500 parasta tilaa vuodelta 2022 julkaistiin maaliskuun loppupuolella. Rantapohjan alueelta listoilta löytyvät iiläinen Kauko Lohi ja yli-iiläiset Ari ja Maija Kanniala sekä jakkukyläläiset Tuija ja Eeli Mäkipaaso, kiiminkiläinen Markku Kääriä sekä yli-iiläiset Janne ja Piritta Hökkä. –Kyllähän minä sen kaksi markkaa ymmärrän, mutta paljonko se hujakka tekee päälle. Savilaakson Jarmo hoiti lähdön ja ajanoton suvereenisti, kuten aina. 1) Leo Lukkarila14.42 N55v. Luvassa on muun muassa Woyzeck, Maukka Perusjätkä, Crematory Fin ja Tuohimaa. Early Bird –lipunmyynti on käynnissä, ja se loppuu viimeistään 2.4. Tuloksia: T4v. Maitotuotos pysyy vakaana. Loput kuusi upeaa bändiä julkaistaan viikon päästä
– Minulla alkaa olla ikää ja siksi haluan nähdä koosteen omasta tuotannostani saman katon alla, taiteilija perustelee.. Pitäisikö se laittaa ihan viralliseen kalenteriin, jotta sen muistaisi vai häviäisikö taika. Nämä ovat valtavan korkeita lukemia, joita covid-19 ei selitä, ikääntyminen on jo valmiiksi otettu ennusteissa huomioon. Erilaiset toteutetut koronatoimet mukaan lukien yritysten toimintarajoitukset ja sulkemiset, liikkumisrajoitukset, karanteenit, koronapassi, rokotepakko sote-puolen henkilöstölle työpaikan menettämisen uhalla sekä koronarokotteiden aiheuttamat haitat ja jopa kuolemat. Vuosien saatossa teiden kunnossapitoon on kiinnitetty huomiota. Olemme Vapauden liiton ehdokkaiden kanssa kiertäneet ahkerasti Oulun vaalipiiriä, olemme poikenneet myös Lapin vaalipiirin puolella. Ruuhka-aikoina tien kapasiteetti yksinkertaisesti loppuu. Juha Sipilän hallituskaudella väylien kunnossapitoon käytettiin miljardi euroa enemmän kuin sitä aiemmalla hallituskaudella. Antti Ollikainen kansanedustajaehdokas Keskusta URHEILU » Heiton seuranmestaruudet ratkottiin Virpiniemessä Eemeli Tammela saapuu maaliin. Niitä ei ole kysytty vaalikoneissa, eikä liioin erilaisissa paneeleissa tai vaalitenteissä. Lisäksi sairauslomien määrä on lisääntynyt merkittävästi. Kansan tunnot, ajatukset ja kokemukset ovat juuri niitä, mistä meidän on puhuttuva ja tarvittaviin toimiin ryhdyttävä. Suomessa ylikuolleisuus on rokotteiden käyttöön oton jälkeen noussut voimakkaasti. euron korjausvelka saataisiin kuntoon. Siksi onkin selvää, että nykytilanteeseen tarvitaan muutos. Tämän lisäksi tarvittaisiin korjausvelan vähentämiseksi noin 300 miljoonan euron erillinen vuosittainen rahoitus, jotta arvioitu noin 1,6 mrd. Olivia hiihtämässä 100 metrin osuuttaan. Tiedämme valtion tämän hetken talouden tilanteen, velkaannumme lähes miljoonaeuroa joka tunti aamusta iltaan. Avointa ja rehellistä keskustelua asiasta ei ole valtakunnallisesti käyty, eikä jäsenhakemukselle ole kansan tukea. Meidän jokaisen turvallinen liikkuminen ja Suomen kilpailukyky tarvitsee kunnossa olevat tiet. Sinun tehtäväsi on mahdollistaa se. Vuonna 2021 yhteensä 422 067 henkilölle maksettiin sairauslomarahaa ja vuonna 2022 luku oli yli kaksinkertainen keskimääräiseen ollen 650 143 henkilöä. Jo tässä kohtaa on käynyt selväksi, että seuraavassa kertomani tärkeät kansaa koskettavat aiheet on sivuutettu syystä tai toisesta julkisessa keskustelussa. Tiet ovat Suomen kilpailukyvyn keskeinen kivijalka ja myös keskeinen osa maamme huoltovarmuutta. Muista äänestää. Koivisto tunnetaan erityisesti julkisista veistoksistaan, joita ovat muun muassa Sotalapsipatsas Kemissä sekä Uittopatsas Iissä. 23 » Torstaina 30. Natokyselyyn vastauksen antoi tammikuussa 2022 yhteensä 1 005 henkilöä ja helmikuussa 1 382. Mirka Väyrynen kansanedustajaehdokas Vapauden liitto, Pudasjärvi Suomen tiet kuntoon, myös Kuusamontie Teiden kunto puhututtaa suomalaisia ja sille löytyy perusteet. On arvioitu, että perustienpidon rahoitukseen tarvitaan 300 miljoonan euron vuotuinen lisäys, jotta tiestöä voidaan ylläpitää nykykunnossa. Jotta hanke tulevaisuudessa toteutuu, vaatii se vahvaa ja yhtenäistä edunvalvontatyötä niin tulevilta kansanedustajilta kuin alueen viranhaltijoilta sekä päättäjiltä. Meillä on tehtävä ja olemme Vapauden liitossa valmiit sen hoitamaan. Väyläviraston ennusteen mukaan tänä vuonna huonokuntoisten teiden osuus kasvaa noin 9 000 kilometriin. Reilun vuosikymmenen aikana muutos on ollut merkittävä, sillä vuonna 2011 huonokuntoisten teiden määrä oli noin 3000 kilometriä. Julkisuudessa ylikuolleisuutta ihmetellään, mutta syitä ei olla valmiita tutkimaan. Keskusta on ainoa puolue, joka on eduskuntavaaliohjelmassaan ottanut selkeän kannan teiden ja ratojen kunnossapidon ja uusien etelän ratahankkeiden välille. Mikä on sitten Kuusamontien tulevaisuus. Iiläisen kuvanveistäjä Sanna Koiviston elämäntyötä esittävä retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa 1.4.–27.5.2023. Nyt Kemin taidemuseossa on esillä Koiviston yksityisiä teoksia hänen pitkältä, lähes 50 vuotta kestäneeltä taiteilijauraltaan. Näyttelyssä on esillä muun muassa pronssi-, betonija keramiikkaveistoksia, piirustuksia ja piirustusmaalauksia. Ehdottomasti aiheista kärkeen nousee koronaan liittyvät aiheet. On todennäköistä, että tulevaisuudessa liikennemäärät kasvavat vaan entisestään. maaliskuuta 2023 » N:o 26 EDUSKUNTAVAALIT 2023 » Mistä kansa puhuu. Vuosien 2011–2020 aikana vuositasolla keskimäärin 308 000 henkilölle maksettiin sairauspäivärahaa. Mistä siis rahat. Aiheet nousevat voimakkaasti kuitenkin teltoilla puheeksi ja ne ansaitsevat tulla julkisesti kerrotuksi. ELY-keskus on nyt saanut rahoituksen KorvenkyläKiiminki-välin kehittämisen yleissuunnitelmaan ja ympäristönvaikutusten arvioinnin tekemiseen. Traficomin tilastot osoittavat, että lähes samalla aikavälillä tieliikenteen osuus koko kuljetussuoritteesta on noussut 68 prosentista 75 prosenttiin. Rokotusten käyttöönoton jälkeen määrä on voimakkaasti lisääntynyt. Sanna Koiviston elämäntyö esillä Kemin taidemuseossa. Liikennemäärät ovat tällä hetkellä noin 11 000–18 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Kansanedustaja toimii palvelutehtävässä. Muita asiakokonaisuuksia, joita ihmiset nostavat poikkeuksetta keskusteluun ovat muun muassa merkittävissä yhteiskunnallisissa tehtävissä toimivien henkilöiden WEF sidonnaisuudet, digitaalisen henkilöllisyyden (digi-ID) käyttöönotto, WHO:n uusi pandemiasopimus sekä Nato-jäsenyys, joka runtattiin läpi kansaa kuulematta. Tie on erittäin tärkeä työmatkaja asiointiliikenteelle, mutta se palvelee myös matkailuliikennettä ja elinkeinoelämän kuljetuksia. Euroopan ylikuolleisuus oli vuoden 2022 joulukuussa 19 % ja Suomessa 21,1 % verrattuna vuosien 20162019 kuukausittaisiin keskiarvoihin. Valtion rahoituksen lisäksi tarvitaan myös kaupungin rahoitusosuus. Eritoten eri luottamustehtävissä toimivien tulee katsoa asioita kaukaa, nähdä iso kuva ja kuunnella lähellä aidosti läsnä olemalla. Jos vertaamme kunnossapidon määrärahoja naapurimaahamme Ruotsiin, niin huomaamme selkeän eron. Ruotsissa käytetään kaksinkertainen määrä rahaa tiestöön tiekilometriä kohden. Syyt täytyy selvittää ja ratkaisut löytää. TAUNO UK KOL A Aprillipäivä 1.4. Nyt on aika laittaa nykyiset väylät kuntoon ja etelän miljardihankkeet jäihin. Oma kansa, sen hyvinvointi ja etujen ajaminen on kaikessa toiminnassa asetettava ensisijaiseksi. Tiestön kunnolla on iso vaikutus meidän jokaisen ihmisen arkeen. Valtion tämän vuoden talousarviossa väylien kunnossapitoon on varauduttu noin 1,3 miljardin määrärahalla. Kansan tuki perustettiin näihin gallupeihin
Mutta niin, ettei heikoimmassa asemassa olevia unohdeta. Pohjoisen saavutettavuutta on parannettava, investointien toteutumiseksi. Pohjoisessa on suoritettava vahvaa edunvalvontaa alueellisen koheesiopolitiikan puolesta. Jännitys tiivistyy. Meidän on mahdollistettava rahoitus ja päätökset kasvua, työllisyyttä ja osaamista varten. Seuraavalla hallituskaudella on luotava parempi tiekartta ja parannettava juoksua reilun siirtymän edunvalvonnan osalta. Käännetään vihreä siirtymä uhkakuvien sijaan suureksi menestykseksi. Vahvistetaan yritteliäisyyden ja yrittämisen edellytyksiä poistamalla turhaa byrokratiaa ja nopeuttamalla päätöksentekoa. Nykyisestä ~12 Gwh:n tuotanto kapasiteetista on pitkä matka 22 GwH:n stabiiliin tuotantokapasiteettiin uusiutuvien energioiden tuotanto vaihtelu huomioiden. Emme voi olla odottamassa lyötyjä palloja ulkopelivuorossa, vaan on tehtävä aloitteita ja avauksia, jotta Suomen ja pohjoisen edunvalvonta pelaa. Ei unohdeta heitä, jotka tarvitsevat vaikkapa mielenterveyspalveluja. Jokainen kansalainen, äänestäjä, pääsee vaikuttamaan Suomen tulevaan suuntaan. Köyhyys koskettaa joka yhdeksättä lasta yli 130 000 lasta elää köyhyydessä. varapuheenjohtaja Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton valtuuston varapuheenjohtaja eduskuntavaaliehdokas Äänestämällä päätät Suomen tulevasta suunnasta Elämme eduskuntavaalien viimeistä viikkoa. Perheen pitkäaikaiset toimeentulon vaikeudet lapsuudessa vaikuttavat tutkimusten mukaan negatiivisesti lapsen elämään pitkälle aikuisuuteen. Minkälainen tuo suunta on. Koheesiopolitiikan päätöksistä riippuu paljon. Energialoikka kohti 2035 tarvittavaa 22 Gwh:n tuotantokapasiteettia on tärkein kysymys. Pidetään perheet mukana hyvinvointivaltion kyydissä! Eveliina Leskelä kaupunginvaltuutettu sivistyslautakunnan jäsen eduskuntavaaliehdokas Keskusta. On panostettava vaihtoehtoisiin polttoaineisiin kuten, vety-, ammoniakki-, synteettiset-, ja biokaasun Energia virran vanavedessä, tulevat Logistiset ja infran kysymykset. Kolmantena kriittisenä asiana tulevat koulutus ja työvoima. Perheet ovatkin yhteiskunnan perusyksiköitä, joita hyvinvointivaltion on tuettava. Viljelyn ja varjelun periaate pätee yhä edelleen. Lapsemme ja nuoremme tarvitsevat toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Äänestämällä voit vaikuttaa eniten. Pidetään kaikki mukana niin koulussa kuin työelämässä. Jos jatkuvasti jätämme perheet heitteille, voimme vain katsoa peiliin pohtiessamme syitä syntyvyyden dramaattiselle laskulle tai lasten ja nuorten pahoinvoinnin jatkuvalle kasvulle. Vaalikentillä kierrellessä olen kohdannut teitä äänestäjiä, huolianne ja kysymyksiänne. Käytä siis tätä oikeuttasi itsesi ja kotiseutusi parhaaksi! Mikko Kinnunen kansanedustaja ja keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja kansanedustajaehdokas EDUSKUNTAVAALIT 2023 » Lapsiperheköyhyys haastaa liian monen arkea Hyvinvoiva koti on onnellisen lapsuuden turvasatama. Kansallisesti on kova vääntö menossa siitä, miten rahat jaetaan maakuntien kesken, lisäksi on EU:n koheesiopolitiikka joka ei toteudu pohjoisessa niin kuin pitäisi. Opetellaan puhumaan itsestä ja toisistamme hyvää. Vihreään siirtymään on luvassa pohjoiseen miljardi investoinnit. Suomi on kuudennetta kertaa maailman onnellisin kansa. Meidän työllä ja päätöksillä Suomi palautetaan kestävän kasvun tielle. Ei unohdeta heitä, jotka ovat jo työuransa suorittaneet ja ikääntyville tarkoitetut palvelut ansainneet. Vaikkei raha tuo onnea, tuo se vakautta ja varmuutta arkeen. Puhumme paljon ennaltaehkäisevistä toimista, miksi niin usein unohdamme lapsiperheköyhyyden kitkemisen tärkeyden. EU:n koheesiopolitiikan tavoitteen on vähentää kehityseroja alueiden välillä ja luoda hyvinvoinnin edellytyksiä muita heikommassa asemassa oleville ihmisille. On aika mennä eteenpäin. 24 » Torstaina 30. Päätökset ovat aina myös viestejä arvostuksemme kohteista. Muutos lähtee meistä. Suomi on innovaatioiden kärkimaita maailmassa. Yhteiskunta rakentuu yhdessä toimivien ihmisten yhteistyöstä. Tehdään siitä tulevien vuosien tavoite. Siksi lapsiperheiden tukeminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä on tärkeä sijoitus tulevaisuuteen. Tulevien hallitusohjelmien kirjaukset ja tehdyt päätökset ovat suuressa merkityksessä mitä tulevaisuudessa pohjoisessa tehdään ja miten EU:n päätökset syntyvät. Turvasatamaa voi kuitenkin olla vaikeaa rakentaa rahatta. Kysynkin, toteutuuko se alueellisesti reiluna. Opetellaan kaiken keskellä näkemään myös se kaikki hyvä, mitä meillä suomalaisilla on. Vihreä siirtymä tulee, se on varmaa. Globaali kehitys ja huoltovarmuustilanne on osaltaan nostanut pohjoisen ulottuvuuden uudelle tasolle. 200 euron korotus lapsilisään maksaa kansantaloudelle 178 miljoonaa euroa, kun huomioidaan korotuksen toimeentulotukimenoja pienentävä vaikutus. Kaiken tekemisen keskiössä olemme me, ihmiset. Kohdellaan niin perheellisiä kuin yksinasuvia tasavertaisesti. Kehitetään ja kokeillaan, jolloin löydetään parhaiten toimivat mallit. Samalla hyvinvoiva ja tasapainoinen koti auttaa vanhempaa tai vanhempia jaksamaan arjessa. Politiikalla tavoitellaan nykyistä parempaa taloudellista, sosiaalista alueellista tasapainoa Euroopassa. Vastakkainasettelu harvoin rakentaa, ennemminkin se rikkoo luottamusta. Omia arvoja on nyt ja jatkossa pystyttävä puolustamaan pystypäin. Tarvitsemme järkivihreää lähestymistä ilmastokysymyksiin, maaja metsätalouteen ja energia-asioihin. maaliskuuta 2023 » N:o 26 Pidetään huolta harvaanasutusta Pohjois-Suomesta Harvaanasutusta seudusta, jota Pohjois-Suomi on, täytyy pitää huolta. Myllertävien pandemiavuosien jälkeen ja Ukrainan sodan yhä riehuessa Euroopassa tarvitsemme keinoja taata jokaiselle turvallinen arki. Tähän tarvitsemme vakautta, kohtuullisuutta, sydämen sivistystä, yritteliäisyyttä ja välittämistä. Jouni Jussinniemi pääluottamusmies Vasemmistoliiton 2. Haluan rakentaa yhteiskuntaa, joka mahdollistaa kaikille perheille heidän elämäntilanteeseensa sopivat ratkaisut lapsiperhearjen pyörittämiseen – vauva-ajasta aina koulupolun ensiaskeleihin ja siitäkin eteenpäin. Mielestäni meidän pitää tunnistaa paremmin vahvuutemme ja kehittää niitä. Itä-, ja Pohjoissuomessa on EU:ssa aivan erilaiset haasteet kuin muilla, tuodaan ne rohkeasti pöytään, ja ruvetaan töihin. EI, toteudu jos emme tee työtä sen eteen ja siihen meillä on oltava vahvoja edunvalvojia. Minulle tärkeää on, että koko Suomi pysyy asuttuna ja maanpuolustustahto pidetään korkealla, lähipalvelut pelaavat ja kaikenikäiset voivat luottaa valoisaan tulevaisuuteen. Suomalainen, puhdas kotimainen ruoka on tärkeä osa isänmaamme huoltovarmuutta
Tuolloin vastaus oli, että rakentaminen on kalliimpaa ja korkeat pylväät rumentavat maiseman. Kouluissa on lisättävä henkilöstön ja oppilaiden ymmärrystä kiusaamisen ja väkivallan vaikutuksista. 044 714 7800 Tee tilaus osoitteessa: www.rantapohja. maaliskuuta 2023 » N:o 26 46 € /4 kk PAPERIJA DIGILEHTI Tarjous voimassa 31.12.2023 asti. Sen sijaan häpeällistä on, että sähkönsiirtolinjojen alle jäävät maa-alueet voidaan edelleen pakkolunastaa pilkkahintaan tuulivoimayhtiöiden käyttöön. Lapsille, nuorille ja perheille on varmistettava riittävä tuki. Tuulivoimayhtiöt hankkivat kilvan tuulivoima-alueita, joista hyöty menee etelään ja haitat jäävät pohjoiseen. Ennaltaehkäisevällä työllä on mahdollisuus estää katastrofi. Tämä on tärkeä arvovalinta, äänestä kevään vaaleissa turvallisen kotisi puolesta. Turvallisuusalan asiantuntijoiden tekemien havaintojen perusteella riskit ovat vahvasti läsnä myös Pohjois-Pohjanmaalla. Linjojen rakentaminen olisi hyväksyttävämpää jos rakentamisessa käytetään yhteiskäyttöpylväitä, jolloin samoihin pylväisiin asennetaan kahdet suurjännitejohdot. On kyettävä puuttumaan lasten ja nuorten pahoinvointiin nopeasti ja tehokkaasti. Järjestyksen palauttamiseksi on nopeasti säädettävä tuulivoimalaki. Seuraavan eduskunnan on säädettävä tämä laki. Kaikki nämä alueet ovat pysyvästi pois hiilinielujen tuottamisesta, muista haitoista puhumattakaan. Seurasin lain etenemistä eri vaiheissa ja laki meni käsittämättömän helposti läpi. 25 » Torstaina 30. Tällöin linjojen alle jäävä maa-alue pienenee 50 %. Kiusaamiselle on oltava aina nollatoleranssi. Tuulivoimaloiden haitat ovat kuitenkin yleisesti tiedossa ja myös ihmisten pitää pystyä elämään tuulivoima-alueilla. Tällöin esimerkiksi sinne tänne risteilevien ja ympäristöä tarpeettomasti pilaavien siirtolinjojen rakennustarve vähenee, kun rakentaminen on koordinoidumpaa. Juha Hänninen kansanedustajaehdokas Kokoomus Tuulivoimalaki säädettävä Tuulivoimalaki tarvitaan. Lehden saaja: Sähköpostiosoite (pakollinen jos haluat myös digilehden) Nimi: Osoite: Puhelin: Lehden maksaja: (jos lehden saaja ja maksaja sama, ei tarvitse täyttää) Nimi: Osoite: Puhelin: lasku kahdessa erässä 23€/erä ei laskutuslisää TILAAN r Rantapohjan paperija digilehden 4 kk 46€ Turvallisen kotisi puolesta Tulevissa eduskuntavaaleissa on kyse myös suomalaisten arjen turvallisuuden varmistamisesta. Elämme aikaa, jolloin kohtaamme uhkia, riskejä ja turvattomuutta. Suomesta puuttuu tuulivoimalaki, jolla ohjataan tuulivoimalan rakentamista koko sen elinkaaren ajan aina suunnittelusta purkuun ja alueen ennallistamiseen saakka. Tuulivoimayhtiöiden korvausvelvoitetta haittojen suhteen pitää laajentaa. Kaikilla pitää olla oikeus turvallisuuteen työelämässä, harrastuksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja kaduilla ilman väkivaltaa, kiusaamista ja syrjityksi tulemista. Vaikka meillä on edelleen kokonaisuutena turvallinen ympäristö elää, kasvaa ja kehittyä, on nähtävissä myös huolenaiheita: Lähellä riehuva sota. Numero on 040 5173 842 EDUSKUNTAVAALIT 2023 ». Noin 30 vuotta sitten esitin yhteiskäyttöpylväiden käyttöä Fingridille. Vain! Vain! Tilaukset Suomeen 4 kuukautta Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. Eduskunta sääti 31.12.2022 lain, jolla vihreän energian tuottamiseen liittyvät valitusprosessit ajavat ohituskaistalla muiden valitusten ohi. Hypetys tuulivoiman ympärillä on valtavaa. Esimerkiksi yhden kilometrin matkalla 100 metriä leveän sähkölinjan alle jää 10 hehtaarin maa-alue ja koko Suomen läpi kulkevan sähkölinjan alle jää tuhansien hehtaarien maa-alue. Nyt on tärkeää muodostaa oikea tilannekuva, luoda edellytykset ongelmien korjaamiseksi ja saada kaikki mukaan tähän työhön. Nyt 300 m korkeiden tuulimyllyjen rinnalla nämä selitykset eivät päde ja jos tuulivoimayhtiö tulee kustannuksiin mukaan, yhteiskäyttöpylväsrakenne voisi olla toimiva ratkaisu. Poliisin resursseja on lisättävä, jotta pääsemme reagoimaan ongelmiin nopeasti ja tehokkaasti. Esimerkiksi tuulivoimayhtiö pitää velvoittaa osallistumaan suurjännitelinjojen rakentamiskustannuksiin. Lisäksi kymmenistä tuulivoimapuistoista voi syntyä ympäristökatastrofi, jos purkamiseen ei varauduta riittävin vakuuksin jo rakentamisvaiheessa. Poliitikot laidasta laitaan käyvät ylistämässä tuulivoimaa. Pohjois-Suomessa on valtava määrä tuulivoimaa ja lisää on tulossa. Kari Tuomela sähköinsinööri, opettaja kansanedustajaehdokas (KD sit.) Oulu Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. -> TILAUKSET -> TILAUSTARJOUKSET . Nuorten tekemät vakavat rikokset ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Näihin liittyy yhä useammin huumeiden käyttö, myynti ja velanperintä. Se tarkoittaa olosuhteita, joissa jokainen suomalainen voi kokea oman henkilökohtaisen arkensa turvalliseksi. Kunnat saavat tuulivoimaloista kiinteistöverotuloja ja maanomistajat maanvuokratuloja. Pidetään huolta ja välitetään, aivan kaikista. Terapiatakuu ja mielenterveyspalvelut on saatava ajan vaatimusten mukaiselle tasolle. Tuulivoimalla on paikkansa Suomen energiatuotannossa. Puutteellisen lainsäädännön vuoksi tuulivoimarakentaminen on Pohjois-Suomessa villin lännen meininkiä. Politiikkojen tehtävä on varmistaa suomalaisille turvallinen arki. 044 714 7800 Rantapohja maksaa postimaksun Tilauksen voi tehdä myös tällä kupongilla tai soittamalla p. Tuulivoimalailla kyetään vähentämään tuulivoimarakentamisen haittoja ja saattamaan rakentaminen valtion ohjaukseen
Älä siis nuku vaikuttamisesi ohi! Yksikin ääni voi ratkaista. Äänestä minut eduskuntaan, saat määrätietoisen ja asiantuntevan kansanedustajan, joka kykenee yhteistyöhön yli puoluerajojen. Saatetaan julkinen talous tervehtymisen tielle perkaamalla kannustinloukut pois, kannustamalla yrittämiseen ja yrittäjähenkisyyteen. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Asumistuessa on tiukat tulorajat, eli tuki on suunnattu todella pienituloisimmalle väestölle. Merkille pantavaa on, että asumistuki kohdentaa sosiaaliturvaa tehokkaasti sinne, missä sille on tarvetta. 26 » Torstaina 30. Ei tällaista voi sulattaa. Se mitä asumismenoihin sisällytetään, on tarkoin määritelty, samoin myös enimmäisasumismenot joihin tukea myönnetään. Annika Saarikko Keskustan puheenjohtaja Sinä päätät kuka päättää Vaalit ovat jo ovella. Ammattikouluihin lisää jämptiyttä, ei liian itseohjautuvaa opiskelua nuorten kehittyville aivoille. Näillä pärjää jo pitkälle. Hyvinvointialueiden rahoituksen täytyy olla riittävää ja oikeudenmukaista, huomioiden myös pienet paikkakunnat ja pitkät etäisyydet. Puhdas luonto ei ole itsestäänselvyys. Koteihin kodinhoidollista apua tai miten olisi matalan kynnyksen vanhemmuusneuvolatoiminta, ns. Kolmas teemani on terve talous ja sitä kautta hyvinvoivemmat kansalaiset ja palvelujen parempi turvaaminen. Suomen asuttaminen rajoja myöten on myös turvallisuusasia. Ja näissä pienituloiset, joilla ei ole varaa omistusasuntoon, useimmiten asuvat. supernannyn kuuma linja. Palvelut eivät ole riittäviä kohtaamaan lapsia ja nuoria aidosti ja oikea-aikaisesti. Pohjoisen Suomen vahvuudet kaunis luonto, metsät, ahkerat ja työteliäät ihmiset ovat merkityksellisiä elinvoiman kannalta. Innovaatioiden kautta puhtaan energian ratkaisut voivat olla seuraava suuri vientituotteemme. Mielenhyvinvoinnin haasteet koettelevat nuoria, sen vuoksi tarvitsemme mielenterveysstrategian tukemaan eritoten nuoria ja heidän perheitään. Eduskuntavaaleissa valitaan uudet päättäjät eduskuntaan. Asuminen on Suomessa tunnetusti kallista etenkin kaupunkien ja asutuskeskusten vuokra-asunnoissa. Me Oulun piirin demarinaiset pidämme tärkeänä, että uudet päättäjät haluavat edistää perheiden hyvinvointia, eivätkä vie taloudellisia resursseja tältä tärkeältä työltä. Ei uudisteta uudistamisen vuoksi. Lasten ja nuorten pahoinvointi sekä heikot tukiverkostot edistävät väkivallan syntymistä. Ahkeruus on ilomme. Kun autot keksittiin, kului vuosikymmeniä ennen kuin autoihin saatiin turvavyöt ja teille nopeusrajoitukset.” Olemmeko älylaitteiden kanssa vielä vailla turvarajoja. Valinnoillamme on väliä. Esimerkiksi yksin asuva aikuinen ei saa yleistä asumistukea, jos hänen bruttotulot ylittyvät 1671 euroa kuukaudessa. On helppoa höynäyttää ihmisiä uskomaan, että asumistuki olisi tuki asuntosijoittajille ja perustella sillä leikkaukset, kun todellisuus on ihan vastakkainen, jos asiaan jaksaa perehtyä. Lisääntyvä ikäihmisten ja monisairaiden määrä vaatii paljon osaamista, hoitavia käsiä, sen vuoksi työntekijäpula on ratkaistava lisäämällä koulutuspaikkoja, parantamalla työolosuhteita ja palkkausta. Ilmastotoimissa pitää varoa menemästä urille, jotka vaarantavat kansalaisten tärkeän tuen. Jokaisella on jokin supervoima ja osaaminen, olla osallinen tämän yhteiskunnan rakentamisessa. Ollaanko Brysselissä vieraannuttu ihmisten arjesta. Keskustan molemmat edustajat Mauri Pekkarinen ja Elsi Katainen vastustivat ehdotusta. Tärkeää on panostaa perusterveydenhuoltoon paikkakunnan koosta riippumatta. Lisäksi tuessa on aina omavastuuosuus, joten pienituloisille tuen saajille jää kyllä itsellekin maksettavaa. Silti sitä kannatettiin demareiden, kokoomuksen ja vihreiden suunnasta. Olen rohkea maakunnan ääni. Kotien pärjääminen on etusijalla nyt ja jatkossa, eduskunnassa ja Euroopassa. Toinen teemani on koti ja koulut. Inka Hokkanen, eduskuntavaaliehdokas, SDP Tiukka ei EU:n pakkoremonteille Suomalaisilla on rahasta tiukkaa. Lapsella ja nuorella tulee olla koti tai muu turvallinen paikka, jossa voi olla oma itsensä. Tuotekehityksellä innovaatioita myös ympäristöasioihin maailmalle. Yhden lapsen kanssa asuvan yksinhuoltajan tuloraja on 2346 euroa kuukaudessa bruttona, jolloin tukea ei enää makseta. Kuusamolaisena sairaanhoitajana, äitinä ja poliitikkona koen tärkeäksi nuorten hyvinvoinnin ja lapsiperheiden arjesta selviämisen. Eteenpäin! Vastuuta koko Suomesta. Maanomistajien oikeudet päättää omista maistaan on turvattava ja pidettävä kansallisissa käsissä. Täytyy muistaa, että ihmiset hoitavat ihmisiä, sosiaali-ja terveydenhuollon työtä ei voi koneellistaa, korvata teknologialla tai tekoälyllä. Asumistuen leikkaus koskettaisi siis pienituloisinta vuokralla asuvaa väestöä ja syventäisi köyhyyttä. Asumistuen korotukset eivät ole väitetysti nostaneet tuensaajien vuokria. Asumistuen tavoite onkin taata säällinen asuminen myös pienituloisille, varmistaen että tuloja jäisi myös elämiseen. Kokoomuksen Pietikäinen äänesti pakkoremonttien puolesta, perussuomalaisten Huhtasaari ei vaivautunut paikalle. Useimmilla yleisen asumistuen saajilla todelliset asumismenot ovat suuremmat kuin enimmäisasumismenot, joista tuki lasketaan. Yksin asuvan enimmäisasumismenot joista tuki lasketaan ovat Kajaanissa 447 euroa kuukaudessa ja muissa Kainuun kunnissa 394 euroa kuukaudessa. Ministeri Honkonen kertoo, että opettajien palautteen perusteella opetushallitus lähinnä häiritsee opetusrauhaa kuin tukee sitä. Kansanedustajaehdokkaat Saara Karjalainen sairaanhoitaja Kajaani (vas.) Juha Kortelainen puuseppä/eläkeläinen Hyrynsalmi (vas.) Merja Kyllönen, kansanedustaja Suomussalmi (vas.) Tuetaan hyvinvointia, eikä jahdata pahoinvointia Oulun piirin demarinaisten kevätkokous osoittaa tukensa Suomen lapsiperheille. Viime viikkojen ajan on otsikoihin noussut nuorten ja lasten tekemät väkivaltateot. Kalliilla pakoilla saadaan aikaan vain vastustusta. Toteutuessaan esitys maksaisi suomalaisille miljardeja. Tutkimusten mukaan (VATT, Lyytikäinen 2022) korotuksesta hyötyivät pienituloiset tuen saajat, eivät suinkaan asunnon omistajat. Vuonna 2015 toteutettu asumistukiuudistus nosti etenkin pienissä asunnoissa asuvien tukea. Perheiden jaksamiseen panostaminen on investointi, ei vain pelkkä kustannus. Perheiden tukemiseen sekä lasten ja nuorten palvelujen riittävyyteen on panostettava. Tässä ajassa tarvitaan oikeudenmukaisuutta ja rohkeutta uudistua. Minua tarvitaan. Eteenpäin kuljetaan ja koko Suomea rakennetaan omalla linjalla: Suomalaisten toimeentulon, työn ja turvallisuuden puolustaminen on tärkein velvollisuutemme. Kotimaisen, omavaraisen tuotannon edistäminen huoltovarmuutemme, kansantaloutemme ja isänmaamme turvaksi. Kotien hyvinvointi on lapsen kivijalka kasvuun. Yhdessä olemme voittamattomia. Me Oulun piirin demarinaiset haluamme korostaa perheiden hyvinvointia. Oulun piirin demarinaisten puolesta Sonja Heiskanen puheenjohtaja. Suomi on Euroopan metsäisin maa ja Euroopan suojelluista metsistä puolet sijaitsee Suomessa. Julkisten palvelujen rooli, vastuut ja riittävyys ovat merkityksellisiä ja niitä tulee vahvistaa. Kekkonen ajoi meille maakuntayliopistot aikanaan, pidetään niistä kiinni ja tuetaan koko Suomen aluekehitystä muutoinkin. Biodiversiteetiltään Suomi on Ruotsin ja Kyproksen ohella kolmen kärjessä Euroopan maista. Suomen tulevaisuus riippuu nuorisostamme. Energiatehokkuus on tärkeä tavoite, mutta keino nyt väärä. Apua pitää olla saatavilla lähellä ja oikea-aikaisesti. Väkivaltainen toiminta on aina seurausta jostain. Syrjäytyminen on yksi suuri ongelma, joka meidän tulee hoitaa nykyistä paremmin. Perheissä ei ole aina voimavaroja tai mahdollisuuksia antaa lapsilleen tukea ja apua, kun lapsi tai nuori sitä tarvitsee. Silti EU-parlamentti esittää kodeille pakollisia energiaremontteja. Tarvitsemme kannattavaa ruoantuotantoa, kilpailulainsäädännön ja lunastuslain uudistukset on saatava maaliin. Koulu on osa talon seiniä, joilla turvaamme katon nuoren pään päälle. Keskusta erottuu puolustamalla yksituumaisesti suomalaisia. Tarvitsemme suomalaista leipää, lämpöä, virtaa ja puhdasta vettä. Jokainen ääni pönkää eteenpäin jotain ehdokasta, joka voi olla juuri se alueesi paras edustaja. Terveydenhuollon ammattilaisia tarvitaan nyt päättäville paikoille, koska hätä on oikea ja asiantuntemus on välttämätöntä. Tiede -lehden numerossa 12/22 nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola kertoo, että ”mitä enemmän somea, sitä varmemmin on paha olla. Koulujen opetusrauha on turvattava. Linjamme on kirkas. Periaatekysymys on, että päätökset kuuluvat ihmisille itselleen. Politiikkaa on tehtävä ihminen keskiössä, sillä hyvinvointivaltiomme säilyttääksemme, meidän on vedettävä yhtä köyttä ja tuettava toinen toisiamme. maaliskuuta 2023 » N:o 26 EDUSKUNTAVAALIT 2023 » Mikä on tärkeää. Liisa Ojantakanen maaja metsätalousyrittäjä eduskuntavaaliehdokas Siikalatva Oulun vaalipiiri Suomen Keskusta Asumistuen leikkaukset kohdistuisivat köyhiin ja pienituloisiin Turvallinen oma koti valoineen ja lämpöineen on kaiken hyvinvoinnin perusedellytys. Nyt ei ole aika leikata palveluita. Minulla on kolme keskeistä teemaa vaaleissa. Turhat byrokraatit pois. Asumistuen määrään vaikuttaa bruttotulojen ja perheenjäsenten lukumäärän ohella asumismenot, kuten vuokra, sähkö ja lämpö. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitsemme silloin, jos alalle ei löydy tekijöitä Suomesta. Pääosa yleisen asumistuen saajista asuu Kainuussakin kuntien omistamissa vuokrataloyhtiöissä. Meillä on mahdollisuus tehdä Suomen tulevaisuudesta hyvä paikka elää myös heikompiosaisille unohtamatta kestävään kehitykseen, innovaatioihin ja koulutukseen panostamista. Järjestelmä ei ole tiukkine rajoituksineen mikään maksuautomaatti, vaan se kannustaa tuen saajia hakemaan halvimpia vuokra-asuntoja. Maaseudulla äänestäminen on laimeampaa kuin kaupungeissa, mikä on sääli. Hyvä esimerkki onnistuneesta keinosta on rahallinen tuki, jolla ihmisiä on kannustettu luopumaan öljykattiloista. Julkisuudessa on väitetty, että asumistukimiljoonat valuvat gryndereille. Tukea ja resursseja jaettaessa on niitä ensisijaisesti saatava perheiden ja vanhemmuuden tukemiseen
maaliskuuta 2023 » N:o 26 Katso resepti yhteishyvä.fi Pääsiäinen on ruokaa Voim. Saarioinen Mämmi 700 g (4,99/kg) 3 49 Pouttu Pizzakuutiot, pizzasuikaleet ja savusuikaleet 200–250 g (5,16–6,45/kg) 1 29 Voim. Juhla Mokka Kahvi SJ tai PJ 400-500 g (7,90-9,88/kg) Ostorajoitus 2 kpl/talous (30 pv alin hinta 6,09) 3 95 Voim. Fazer Viisi viljaatai Täysjyväpaahtoleipä 505-535 g (2,80-2,97/kg) Yksittäin 2,25/kpl (4,21-4,46/kg) 3 00 2 kpl 2 KPL 2 KPL Tarkista aukiolot: arina.fi HAUKIPUDAS II KELLO KIIMINKI PATENIEMI YLIKIIMINKI. 29.3.-2.4. Atria Possu-Nauta jauheliha 300 g (6,67/kg) Yksittäin 2,89/kpl (9,63/kg) Suomi 4 00 2 kpl Kinder Yllätysmuna 20 g (42,50/kg) 85 Voim. 29.3.–10.4. 27 » Torstaina 30. 29.3.-10.4. 29.3.-2.4
Avaa sivu 2. Napsauta kohtaa “Current page” 4. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3. Napsauta kohtaa Print. 28 » Torstaina 30. maaliskuuta 2023 » N:o 26 RISTIKON RATKAISU tiistain 4.4.2023 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. SUDOKUT JA RISTIKKO 30.3.2023 »
Julkaisija Rantapohja Oy. ii.fi/vireilla-olevat-kaavat. Esillä sääntömääräiset asiat. Syksyn hirvijahtiin ilmoittautuminen henkilökohtaisesti palaverissa tai numeroon p. 122€ 183€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. 0400 373 836. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Sarjat: miehet ja naiset 10 euroa (raha/tavarapalkinnot), ilmainen lastensarja alle 12 vuotta. Ilmoitushinnat 2023 Etusivu....................1,55+24%=1,92 € Ennen tekstiä..........1,15+24%=1,43 € Tekstissä.................1,15+24%=1,43 € Takasivu..................1,25+24%=1,55 € Kuolinilmoitukset....1,30+24%=1,61 € TJ 30 pmm asti.......1,00+24%=1,24 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . . Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. 66€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Pullakahvit. maaliskuuta 2023 » N:o 26 Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Hän kertoo meille eduvalvonta-asiakirjasta. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. Jäsenet tervetuloa! BINGO NUORITTALLA pe 31.3. Kaava-aineistot ovat nähtävissä osoitteessa https://www. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Internet: www.rantapohja. Pahoittelemme katkosta aiheutuvaa haittaa. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. TaloSisu Oy Saunaja kylpyhuoneremontit talosisu@gmail.com Puh. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Arvontaa ja kahvittelua. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. KLO 16.00 Palkinnot: 500€ MP, 500€ PR50, 2x100€, 5x50€. Martinniemi. klo 18.00. Naisniemen kalaveden osakaskunnan VUOSIKOKOUS la 15.4.2023 klo 13.00 Juha Kiutulla, osoite Naisniementie 194. keskiviikkona 5.4. Aineistoa on mahdollista käydä lukemassa myös asiakastietokoneelta Iin kunnan asiointipisteessä osoitteessa Iisi-areena, Kisatie 2 B, Ii. 040 572 6428. 71€ puh. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Kahvio palvelee, arvontaa. 040-572 8591 Terhi Ojala...................040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . tai puhelimitse: p. Kairatyyppi vapaa. Hoitokunta Kokouksia Haukiputaan Jokikalastusseura ry:n KEVÄTKOKOUS to 13.4. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Digitilaus kesto (alv 24%)......................... Hyväksymispäätös (pöytäkirjaote) on saatavissa Iin kunnan virastosta. 8.30-16 Perustettu 1969. klo 11 alkaen. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Torikauppiaat Seuratoimintaa n Haukiputaan Sydänyhdistys Ry:n kerhotapaaminen ma 3.4.2023 klo 15.00 Haukiputaan srk-keskuksessa, Frosterus-salissa. Yksityiskohtainen muutoksenhakuohje on päätöksen liitteenä. 040 548 0268. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. 044-714 7800 . Tervetuloa! BINGO Olhavan Riistamiehet ry HIRVIPALAVERI su 16.4. Tilausmaksut vuodelle 2023 (sis. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Irtolehdellä 48 pallorajalla 450€. 130€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Tervetuloa! Haukiputaan alueella lyhyt sähkönjakelun keskeytys tiistaina 4.4.2023 klo 5.00–5.10 Haukiputaan Sähköosuuskunnan alueella on lyhyt, koko aluetta koskeva, sähkönjakelun keskeytys Fingridin Leväsuon sähköasemalla tapahtuvan uudistustyön vuoksi. Puh. TERVETULOA SANKOIN JOUKOIN! Järjestää NIEMIKYLÄN KYLÄYHDISTYS Ry. Vierailijana on Marja Saarenpää. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 90€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Iissä 24.3.2023 Kunnanhallitus Kuulutuksia Ilmoituksia Huveja Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Tule mukaan Haukiputaan eläkeläisjärjestöjen ja rintamaveteraanien järjestämään kevättapahtumaan! Haukiputaan Telakkayhdistys ry KEVÄTKOKOUS hotelli Samanttassa perjantaina 14.4.2023 kello 18.00. n LAULATTAAKO! No pian helpottaa! Tule laulamaan vanhoja mukavia lauluja Heiton Talolle, Törmäntie 15. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. 183€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . . . 53€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Tarjoamme nisukahvit, pidetään arpajaiset, arvat vain 1€/kpl. klo 17 seuran majalla. TOIMITUS avoinna ark. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. PL 31, 90831 HAUKIPUDAS Puh (08) 5612 600 • www.hso.fi KUULUTUS Pentinkankaan asemakaavan muutos kortteleissa 312, 315, 325 ja 326/ kaavamuutoksen hyväksyminen Iin kunnanvaltuusto on kokouksessaan 20.3.2023 § 13 hyväksynyt Pentinkankaan asemakaavan muutoksen kortteleissa 312, 315, 325 ja 326. klo 18 Nyymannissa. . 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2023 . Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Kirkonkyläntie 17 SU 2.4. www.haukiputaanjokikalastajat.pic.fi Tervetuloa! Hallitus YLEINEN PILKKIKILPAILU JA ULKOILUPÄIVÄ ALANGON RANNASSA (Veikko Kääriän ranta Reininlaaksontie 83) Pitkänäperjantaina 7.4.2023 klo 12–15. 29 » Torstaina 30. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti
VIKTORIAANISENA AIKANA MUOTOILTIIN ERIKSEEN TEEKUPPEJA, JOTKA PITÄVÄT VIIKSET POISSA TEESTÄ. Moni ottaa kuvataiteen valinnaiseksi, koska se on heidän mielestä kivaa. Tunneilla pelataan ja touhutaan paljon! Valinnaisessa liikunnassa saadaan kokeilla myös liikuntamuotoja, joihin koululiikuntatunneilla ei ole useinkaan alakoululla mahdollisuus tutustua kuten esimerkiksi kuntosali ja golf. Koululle kutsutaan vanhempia ja kyläläisiä asiakkaiksi. Enna Määttä Kuvataide Kuvataide on valinnainen, jossa opitaan erilaisia kuvataiteen tekniikoita esimerkiksi maalaamista, piirtämistä ja muotoilua. Aukusti Hyry ja Unni Kateketta Liikunta Liikunnan valitsevat usein sellaiset oppilaat, jotka tykkäävät liikkua. Sen lisäksi mietittiin retkelle varustautumista, kuljettiin luonnossa, tutkittiin kasveja sekä etsittiin geokätköjä. Valinnaisissa aineissa on vuosittain vaihtelua. luokkien oppilaat saavat valita valinnaisia oppiaineita, joita opiskellaan kaksi tuntia viikossa. – Hyvä yhteishenki ja autetaan toisia mielellään. Valinnaisen liikunnan tunneilla tutustutaan moniin eri liikuntalajeihin. Selja Illikainen ja Milka Vänttilä Robotiikka Robotiikassa rakennetaan legoista ohjelmoitavia robotteja. Oppilaat saavat tehdä vapaasti tai ohjeiden mukaan omia robotteja sekä pelejä. Mitä teette tässä valinnaisessa. maaliskuuta 2023 » N:o 26 Sivun juttu on syntynyt osana Rantapohjan ja alueen koulujen yhteistyötä. ja 6. – Opiskelemme yrityksen perustamiseen liittyviä tärkeitä asioita ja lopuksi perustamme yritykset, joissa myymme itse tehtyjä tavaroita tai leivoksia. 22/07/10 680. Ympäristöliikunnan tunneilla päästiin luontoon. Haastattelimme yrittäjyyskasvatuksen opiskelijaa Kerttu Lahtista. JOS SAI N INT IAN VAL TAM ERE LLÄ AUS TRA LIAN RAN NIKO LLA (LÄ HET TÄK ÄÄ APU A) TÄHÄN PÄIVÄÄN MENNESSÄ 10 HENKILÖÄ ON KUOLLUT VALKOISESSA TALOSSA, MUKAAN LUKIEN PRESIDENTIT WILLIAM HENRY HARRISON JA ZACHARY TAYLOR JA KOLME PRESIDENTILLISTÄ ROUVAA. Valinnaisessa liikunnassa tutustutaan eri liikuntalajeihin. Ympäristöliikunta Ympäristöliikunnan kurssilla harjoitetiin muun muassa jokamiehen oikeuksia, trangian eli retkikeittimen käyttöä ja suunnistusta. Neea Seppänen kommentoi: – Kivaa omatoimista työtä, aika menee nopeasti värkkäilessä. Miksi valitsit tämän valinnaisen. Eino Hiltunen Robotiikassa saa värkkäillä kaikenmoista. RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Valinnaisaineet ovat kivoja » Rantapohja » Haukipudas OULUSSA alakoulun 5. Tänä lukuvuonna Haukiputaalla Aseman koululla on opiskeltu yrittäjyyskasvatusta, ympäristöliikuntaa, kuvaamataitoa, robotiikkaa ja liikuntaa. –Yrityksen suunnitteleminen. Kerttu Lahtinen opiskelee Aseman koululla yrittäjyyskasvatusta. HURJAA! PRINCE JÄTTI JÄLKEENSÄ NIIN VALTAVASTI MUSIIKKIA, ETTÄ TEORIASSA HÄNEN PERIKUNTANSA VOISI JULKAISTA POSTUUMISTI ALBUMIN JOKA VUOSI SEURAAVAN 10 VUODEN AJAN. Yrittäjyyskasvatus Yrittäjyyskasvatus on valinnainen, jossa opetellaan yrittämisen vaiheita. Kuvataide on suosittu valinnaisaine. Osa oppilaista valitsivat tämän valinnaisen sen vuoksi, koska se oli mielenkiintoisen kuuloista sekä sai itse tehdä ja oppia uutta. – Koska se vaikutti kivalta Mikä on kivointa tässä valinnaisessa. NAMI! “MAAPALLOVOILEIVÄN” VOI TEHDÄ KUN KAKSI HENKILÖÄ TÄSMÄLLEEN ERI PUOLELLA PLANEETTAA PAINAA LEIVÄNPALAN MAAHAN TÄSMÄLLEEN SAMAAN AIKAAN. 30 » Torstaina 30. Oppilaat tekevät työtä ryhmissä tai pareittain. Valittavat aineet vaihtuvat vuosittain muun muassa oppilaiden toiveiden, resurssien ja tilojen mukaan
Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Eija Savolainen. klo 10 Kuivaniemen seurakuntasali. Ohjelmassa mm. klo 19 Haukiputaan kirkko. klo 19 Haukiputaan kirkko. Su 2.4. 040 2422 176. Lapsikuoro To 30.3. Su 2.4. Hartaus Hoivalla To 6.4. Ohjelma alkaa kahvittelulla, jonka jälkeen hartaus. Iltahartaus Klaus Kallioranta. Kaikenikäiset vauvasta vaariin ovat tervetulleita! Pääsiäiskirkko Yli-Iin kirkko ke 5.4. klo 11-13 Kellon srk-kodilla. klo 17 Harjoitus seurakuntatalolla. Nuorten Yökahvila pe 31.3. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Kuolleet: Aarno Paavo Sakari Vainikainen 62, Martti Ilmari Rajavaara 81. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Perhekirkko Su 2.4. Kiimingin ry: Su 2.4. oulu@evl.fi tai p. klo 10–12 Yli-Iin srk-talo. klo 10 Iin Pappila. Kasvatustieteen tohtori ja lasten psykotera peutti Mirjam Kallandin etäluento ti 18.4. Hiljaisen viikon iltamusiik ki ke 5.4. Kahvio Yhteisvastuukeräyksen hyväksi klo 17.30-18 sekä luennon jälkeen. 040 2422 176. Perheryhmät Hiljaisella viikolla 3.4.–10.4. fi ja seurakunnan YouTube -kanava. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Markku Jaakkola. Pyhäpäivä: Palmusunnuntai. Vapaaehtoisten valmistama aamupala. Klo 11-12 päivän aihe, ma 3.4. Tule syömään yhdessä. Tervetuloa! Kesän haudanhoitosopi mukset tulee sopia 30.4. Nuortenilta To 30.3. Yhteisvastuu brunssi To 30.3. Musiikkiavustus lapsikuoro. Yhteistyössä mukana Haukiputaan alueen kotija koulutoimikunnat, Oulun kaupunki sekä Haukiputaan alueen yrittäjiä. Rantapohja. Vapaa pääsy, ohjelma 5 €. klo 10 Haukiputaan kirkko. ma 27.3. Pyhäpäivä: Pitkäperjantai. 08 3161 303. Vapaa pääsy. klo 11 Varttuneiden kerho, ry. Konsertissa laulavat Caroline ja Markus Alakärppä, Tanja Hökkä, Tapio Kukko, Matti Laurila, Satu ja Henri Malinen, Matthew Nevala, Marjo-Riikka Pelttari, Saana Puhakka, Sanna Ranua, Eira ja Heikki Saarela ja Woon Vinsten. Jakkukylän rauhanyhdistys: Pe 31.3. Juttunurkka ma 3.4. Vauva ja taaperoryhmä Ke 12.4. 040 5898 362. klo 10 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTube -kanava. Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Lisätiedot Minna Similä p. Pääsiäisyön messu La 8.4. klo 18 Haukiputaan lukion auditorio. klo 15 seurat, Päivölä. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Voit varata maanantaisin Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 p. Seuraava ajanvaraus 3.4. Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. klo 16 Seurat ja pääsiäisajan lauluja ry:llä ja nettilähetyksenä, Matti Jurvelin. Aterian hinta 3 €. Schützin pienoispassio Jeesuksen Kristuksen seitsemän sanaa ristillä. oulu@evl.fi tai p. klo 17.30 18.45 Päiväkerho ry:llä. Aiheena ”särkyneenä arvokas”. Minna-Mari Niskasaari, piano. Toimittaa Jussi Rinta-Jouppi, kanttori Kaisa Säkkinen, messudiakonina Outi Palokangas, avustava pappi Samuli Ruusuvuori, lauluryhmä. Juttuseuraa ja neuvontaa diakonisen avun tarpeissa. 040 7008 151. Rokua. Aamurukous klo 10, jonka jälkeen Puttaan Marttojen valmistama aamiainen. mennessä, sähköpostilla intio. Kaikille avoin viikon aloitus. Kuivaniemen rauhanyhdistys: To 30.3. klo 17:30 Iin Pappila. Kassien jako samana päivänä eli ma 3.4. ilmainen. klo 08:30 10:30 Iin seurakuntasali. klo 19 Raamattuluokka ry:llä. Sanajumalanpalvelus Pe 7.4. 040 7008 151. klo 19 Ompeluseurat Mirja ja Teuvo Päkkilällä. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Perhemessu su 2.4. Lapset 3-12 v. Sanajumalanpalvelus Pe 7.4. Hyryn nuoret laulajat Ke 5.4. klo 13-15 Sari Lukka p. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Toimittaa Marika Huttu, avustaa lastenohjaajat, kanttorina Anna-Mari Nevala. Su 2.4. Tervetuloa palmusunnuntain lounaalle. klo 17 Päiväkerho ry:llä. Varkkamissiokerho tiistaisin klo 17 Wirkkula. klo 10 Iin kirkko. YLI-II YLIIIN ALUE Perhemessu su 2.4. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. Työikäisten kuoro 30.3. Pitkäperjantai, jolloin piispankamari suljettu. Pyhäpäivä: Palmusunnuntai. Aamupuuro Akatemia maa nantaisin srkkeskus. Jäälin kappelin pääsiäispolku, lähtöpiste takaovelta: ke 5.4. Säestykset Anna-Mari Nevala ja Jarkko Metsänheimo. Kolme panhuilistia Stefan Stancui (Suomi), Andrea Chira (Romania) ja Ulrich Herkenhoff (Saksa) soittavat kauniita teoksia, mm. klo 19 Yli-Iin kirkko. Kirkkokahvit. Toimittaa Pauli Niemelä, kanttorina Anna-Mari Nevala. Panhuilistien konsert ti Ke 5.4. Piispankamari pe 31.3. klo 19 Iin kirkko. ja 13.4. Rippikoululaiset saavat tilaisuudesta merkin. Varaa arparahaa muutama kolikko. Toimittaa Outi Pohjanen, kanttori Hannu Niemelä, Haukiputaan Mieskuoro. klo 19 Ylikiimingin kirkko. Vanha virsi Taalainmaalta ja Bach: Air, ohjelmassa myös Stancuin oma sävellys. Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. Kuolleet: Iida Annikki Mielikäinen 91, Veikko Aatos Antero Kivikangas 71, Jouko Arvid Jalmari Suomela 65. Iin perhekerho Pe 31.3. Vapaaehtoinen kahvija ohjelmaraha yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Iin rauhanyhdistys: Pe 31.3. Tervetuloa Brunssille yhteisvastuun hyväksi. Aiheena: Pääsiäinen. Musiikkiryhmä: Lapsikuoro. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www. 040 7008 151. Messua voi kuunnella Radio Deistä sekä verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. klo 12 ja seurat klo 13.30 ry:llä, Jokikylä: kotiseurat pe 31.3. eivät varhaiskasvatuksen kerhot ja perheryhmät kokoonnu. Pyhäpäivä: Kiirastorstai. Laulukerho to 30.3. klo 11–12 Jäälin kappeli. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Perhekirkko Su 2.4. Muistikerho Ti 11.4. klo 13.30–14 Kiimingin srk-keskus. klo 18:30 Harjoitus Kuivaniemen rauhanyhdistyksellä. Nuttu & Sukka to 30.3. KIIMINKI Perhemessu su 2.4. Kastettu: Juho Pekka Sakarias Torvinen, Seela Lilja Kyllikki Järvenpää. klo 10 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. klo 10– 12.30 Jäälin kappeli. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. Perhekerhot ti 4.4. Kiirastorstain messu To 6.4. Kiiminkiläisten yksinlaula jien yhteisvastuukonsertti su 2.4. Huom! Pe 7.4. 08 3161 388. klo 18 ja 18.30 Iin kirkko. klo 10– 11.30 Ylikiimingin seurakuntatalo. Su 2.4. mennessä p. Iin kirkkoherranviraston uudet aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. klo 13 Torstain laulukerho To 30.3. klo 10. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Markku Jaakkola. 16.–30.3. Ilm. Käteinen, korttimaksu tai MobilePay. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Kuivaniemen perheker ho To 30.3. klo 9, 9.30 ja 10. 08 3161 388. klo 19 Iin seurakuntasali. www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumat tai puh. klo 9.30. Yhteisvastuulounas su 2.4. klo 11–12.30 Yli-Iin srk-talo, Kirkkokuja 4. Seuraava ajanvaraus 3.4. Toimittaa Jaakko Tuisku, kanttori Hannu Niemelä, musiikkiavustajana Miika Nieminen. Tämän jälkeen siirrytään päivän teemaan. 08 3161 303. klo 11–13 Ylikiimingin asukastuvalla. klo 12 Pyhäkoulu ry:llä. Perheryhmät Hiljaisella viikolla 3.4.–10.4. eivät varhaiskasvatuksen kerhot ja perheryhmät kokoonnu. Su 2.4. Kaikenikäiset vauvasta vaariin ovat tervetulleita! Pääsiäiskirkko Kiimingin kirkko ti 4.4. 0405718618. klo 18 Raamattuluokka ry:llä. Pääsiäisvaelluskierros alkaa kirkon pihasta, ensimmäinen vaellusrasti on ulkona kirkon pihassa ja kolme vaellusrastia on kirkossa. Hiljaisen viikon sävelharta us ke 5.4. klo 18 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Lapseni, mitä sinulle tänään kuuluu. Konsertissa laulavat Caroline ja Markus Alakärppä, Tanja Hökkä, Tapio Kukko, Matti Laurila, Satu ja Henri Malinen, Matthew Nevala, Marjo-Riikka Pelttari, Saana Puhakka, Sanna Ranua, Eira ja Heikki Saarela ja Woon Vinsten. klo 18 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Pe 31.1. oulu@evl.fi tai p. Kirkkokuoro Ke 12.4. Hiljaisen viikon maanan tain iltakirkko ma 3.4. klo 18–22 Jäälin kappeli. Voit varata maanantaisin Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 p. Naistenillassa vieraana teologi, luovan työn koordinaattori, sielunhoitoterapeutti Outi Huczkowski. Ma 3.4. Hiljaisen viikon iltakirkko ti 4.4. klo 23 Iin kirkko. 040 737 6955! Sydämellisesti tervetuloa! Lasten kirjepyhis Kirje kyyhky kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin noin kerran kuukaudessa ja postin voi tilata puh. klo 13 Senioritalo , Terveystie 3. Pyhäpäivä: Kiirastorstai. 08 3161 388. Leirille etusijalla ovat Haukiputaan seurakunnan alueella asuvat ja he, jotka eivät ole aiemmin olleet leireillämme. Ke 5.4. Toimittaa Pertti Lahtinen, kanttorina Anna-Mari Nevala. Toimittaa Marika Huttu, avustaa lastenohjaajat, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Hinta 10 €. Virkatodistukset eli suku selvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 4/2022 18.5.2022 37§. Tule mukaan työikäisten laulajien joukkoon! Lisätietoja Eija kanttorilta p.040 737 6966. Kirkkoherranvirasto pal velee 23.-31.3. Seuroja voi kuunnella myös netistä: www.kiiminginry.fi. klo 12 Pyhäkoulut pohjoispuoli Veikko Partasella eteläpuoli Juha Jurvakaisella. Tervetuloa! Kiirastorstain messu to 6.4. klo 15 Iin seurakuntasali. Kuulutus koskee niitä hautapaikkoja, joiden haltija ei ole seurakunnan tiedossa. Diakonian ja lähetyksen yhteinen seurakuntakerho. Mahdollisuus tutustua Outin tekemiin puukoruihin. Leirin hinta 70 € sis. klo 10 Iin kirkko. Voit tilata taksin soittamalla Anne Miettuselle p. Pyhäpäivä: Pääsiäisyö. klo 13:30 Iin seurakuntasali. To 30.3. Kuivaniemen perhekerhoon on ILMOITTAUTUMINEN, ilmoittaudu to kerhoon viimeistään saman viikon ke puh.0400-541319. klo 10. klo 15:30 Nuorisotila Majakka. Ryhmä alle 1,5-vuotiaille esikoisille ja heidän vanhemmilleen. Pääsiäisvaellus kaikille avoimet kierrokset Ti 4.4. Lasten ja perheiden pääsi äiskirkossa saamme eläytyä pääsiäisen sanomaan laulaen, kuunnellen ja katsellen. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. Pyhäpäivä: Pitkäperjantai. Kahvi/tee ja makea / suolainen 5 €. maaliskuuta 2023 » N:o 26 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Palmusunnuntain messu su 2.4. Toimittaa Olavi Isokoski, avustaa lastenohjaajat, kanttorina Leo Rahko. Seurakuntakerho to 6.4. 0400 541 319/irmeli.hietapelto@elv.fi KUULUTUS Kuivaniemen hautausmaan hautojen hal lintaaikojen päättymisestä Kuivaniemen hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallintaaika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Yhdessä ryhmä keskiviikkoisin klo 14-16 Wirkkula. klo 18.30 Kodin ilta, Ylikiimingin seurakuntatalo, ”Ohjeiden ja toisen omaisuuden kunnioittaminen”. Kirje valituille ja varasijoilla oleville lähetetään viikolla 14. Toimittaa Jussi RintaJouppi, kanttorina Hannu Niemelä ja Kaisa Säkkinen, lapsikuoro, messudiakoni Tarja Kainulainen, avustava pappi Outi Pohjanen. Brunssin hinta 10 €/aikuiset ja 5€/lapset. klo 18.30 Vengasaholla. Musiikkiryhmä: Kirkkokuoro. Ei ilmoittautumista. ja 13.4. Mukana kanttori. klo 12 Kuivaniemen seurakuntasali. Vapaaehtoinen kahvija ohjelmaraha yhteisvastuukeräyksen hyväksi. H. Diakonian lounas ma 3.4. Laulukerho Ke 12.4. Hiljaisen viikon tiistain il takirkko ti 4.4. Olkkarin rupatteluklupi ke 12.4. Tarjolla välipalaa. Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro ja Oulunsalo Ensemble -yhtye, konserttimestari Sinikka Ala-Leppilampi, johtaa Hannu Niemelä, urut Elias Niemelä, puhe Jussi Rinta-Jouppi. 040 866 8319. 5 €, alle 2 v. Ylikiimingin ry: Pe 31.3. klo 13 Martinniemen srk-koti. Tule syömään yhdessä. Rupatteluklupin ohjelmassa on hartaus, kahvit, tietyn teeman pohjalta rupattelua ja yhdessä lauleskelua. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Savolainen. Iltapa ja mukavaa yhdessäoloa. Hohde-kuoro ja Ylikiimingin lapsikuoro, johtaa Leo Rahko. 045 787 25139. klo 16 Pyhäkoulu ja seurat, ry. eivät varhaiskasvatuksen kerhot ja perheryhmät kokoonnu. 31 » Torstaina 30. Ilmoittautumiset iltapalaa varten Sanna Karppiselle 14.4. Iin kirkkoherranviraston uudet aukioloajat: ma-ti klo 9.00–14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Torstaikerho to 30.3. Kuivaniemen kappeliseurakunta tarjoaa kirkkokyydin. Kiirastorstain messu To 6.4. klo 12 Pääsiäisen tapahtumat sanoin ja kuvin sekä ruokailu, Kiimingin ry, Pauli Niemelä. Kaikenikäiset vauvasta vaariin ovat tervetulleita! Pääsiäiskirkko Ylikiimingin kirkko ma 3.4. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Markku Jaakkola. Mukana elämän kulussa. Asukastuvan diakonian ruokailu pe 31.3. Pääsiäisvaelluksella kerrotaan pääsiäisen tapahtumista, tervetuloa lapset ja aikuiset! Vaelluskierrokset alkavat klo 18.00 ja 18.30. Mahdollista osallistua yvarpajaisiin. Maksu käteisellä tai kortilla. 0400 541 319/irmeli.hietapelto@elv.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantai sin klo 10–12 ja 13–15 p. Tervetuloa! Kesän haudanhoitosopi mukset tulee sopia 30.4. YliIin ry: Pe 31.3. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. klo 19 Kuivaniemen kirkko. Halutessa voi antaa lahjoituksen toiminnan tukemiseen ja kummikohteelle (koululaiset Kolumbiassa). klo 12 Kuivaniemen kirkko. Lopuksi hartaus ja kahvit. klo 19 Haukiputaan srk-keskus. Perheryhmät Hiljaisella viikolla 3.4.–10.4. Kaikkien nuorten oma ohjelmallinen iltapäivä Majakalla. Vapaaehtoinen kahvija ohjelmaraha yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Juttukahvila ma 3.4. Juttuseuraa ja neuvontaa diakonisen avun tarpeissa. iinseurakunta.fi Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantai sin klo 10–12 ja 13–15 p. klo 19 Kiimingin kirkko. klo 11–13 Ylikiimingin Asukastupa. Kastetut: Aleksis Pauli Juhani Oinas, Janna Taava Anneli Ylitalo, Otto Aukusti Kortetjärvi. klo 10 Kiimingin kirkko, virtuaalikirkko. Laulamme virsiä, koululauluja ja hengellisiä lauluja eri teemoilla. Lauletaan, leikitään, askarrellaan, kahvitellaan ja hiljennytään hetkeksi alttarin äärelle. Tervetuloa! Kesän haudanhoitosopi mukset tulee sopia 30.4. matkat, täysihoidon sekä vakuutuksen seurakuntien jäsenille. Paikan päällä ruokaillessa aterian hinta 3 €. klo 14–15.30 Vanha koulu, Montin-sali. mennessä, sähköpostilla intio. mennessä, sähköpostilla intio. Lasten ja perheiden pääsi äiskirkossa saamme eläytyä pääsiäisen sanomaan laulaen, kuunnellen ja katsellen. klo 19 ompeluseurat Anniina ja Matias Mikkolalla (Halajärventie 10). yhteislaulua Hannukanttorin johdolla. Säestykset Anna-Mari Nevala ja Jarkko Metsänheimo. Musiikkiavustus lapsikuoro. Kiiminkiläisten yksinlaula jien yhteisvastuukonsertti su 2.4. Eläkeläisten leiri 24.-26.4. klo 18 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Kaikille avoin ryhmä mukavaan yhdessäoloon! Ristipisto perjantaisin klo 12.30 srk-keskus Poiju (ei pe 7.4.). Tervetuloa huippumuusikoiden konserttiin! Vapaa pääsy, ohjelma 5 € yhteisvastuukeräykselle. YliIin Aamupysäkki pe 31.3. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Markku Jaakkola. Esikkoryhmä maanantaisin klo 10–12 Wirkkula. Kiiminkiläisten yksinlaula jien yhteisvastuukonsertti su 2.4. Lisätietoja Eeva-diakonissalta. klo 19 Ompeluseurat ja pääsiäismyyjäiset ry:llä. Ei ilmoittautumista. Kassien jako samana päivänä eli ma 3.4. Konsertissa laulavat Caroline ja Markus Alakärppä, Tanja Hökkä, Tapio Kukko, Matti Laurila, Satu ja Henri Malinen, Matthew Nevala, Marjo-Riikka Pelttari, Saana Puhakka, Sanna Ranua, Eira ja Heikki Saarela ja Woon Vinsten. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskus Poiju. klo 18 ja to 6.4. klo 13.30–14 Kiimingin srk-keskus. Panhuilistit ovat pitkän linjan kansainvälisiä muusikkoja, joita on nyt harvinainen mahdollisuus kuulla Iin kirkossa. ”Hyvinvoinnin merkitys meidän elämässä” -teemasta puhuu Maija Pitkänen. Lasten kirjepyhis Kirje kyyhky kirjekyyhky lähettää lapselle oman kirjepyhäkoulupostin noin kerran kuukaudessa ja postin voi tilata puh. Lasten ja perheiden pääsi äiskirkossa ja pääsiäispolul la saamme eläytyä pääsiäisen sanomaan laulaen, kuunnellen ja katsellen. Ateriaan kuuluu lihamureke, muusi, salaatti, jälkiruoka & kahvi. klo 10–11.30 Ylikiimingin seurakuntatalo. Kirkkokahvit srk-keskuksessa. ainoastaan puhelimitse ja sähköpostilla. Naistenilta Ke 19.4. klo 18 Oijärven kyläkirkko. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Eija Savolainen. klo 19 Iin kirkko. 045 787 25139. klo 19 Haukiputaan kirkko. Virkatodistukset eli suku selvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. ja 13.4. klo 13 YliIin kirkko. klo 12 Iin seurakuntasali. Tervetuloa kuuntelemaan arvostetun kasvatustieteiden asiantuntijan etäluentoa lasten ja nuorten henkisen pahoinvoinnin ennaltaehkäisystä. klo 9.3011.30 Wirkkula ja Martinniemen srk-koti. Aamiainen on maksuton. klo 18.30 Iin seurakuntasali. Nuortenilta To 30.3. Säestykset Anna-Mari Nevala ja Jarkko Metsänheimo. Hiljaisen viikon iltakirkko ma 3.4. Ry:n toimintaa: Haukipudas: pyhäkoulu su 2.4
ELINTARVIKETARJOUKSET VOIM. ennakkoäänestys 22.-28.3. Tule moikkaamaan ehdokkaita! Suuri vaalipaneeli Valkealla 31.3. Vaalit 2.4. maaliskuuta 2023 » N:o 26 14 Eteenpäin! Vastuuta koko Suomesta Pekka Aittakumpu Susanna Kisner Eveliina Leskelä 3 9 10 14 Lauri Nikula kansanedustaja, pastori, 41 Sairaanhoitaja, TtM, 43 viestinnän asiantuntija, KK, 26 vanhempi rikoskonstaapeli, nettipoliisi, 39 M ak sa a Ke sk us ta n O ul un ku nn al lis jä rje st ö ry Kyläkierros 31.3.-1.4. Lauantai 1.4. kello 10-14! Paikalla laajasti pohjoispohjalaisia Keskustan kansanedustajaehdokkaita. KE LA ellei toisin mainita • Annalankankaantie 1, Haukipudas • saastokuoppa.fi • Myymälä avoinna: ma-pe 7.00-21.00 la 7.00-20.00 su 10.00-19.00 8 8 90 90 TUOREENA SUORAAN TUOTTAJALTA HK NAUDAN PAISTIJAUHELIHA 7% 300G (11.10€/kg) KYMPPI MÄMMI 700G (4.98€/kg) MERILÄISEN LEIPOMO PÄÄSIÄISLIMPPU KOKONAINEN 600G (4.15€/kg) VALIO NORMAALISUOLAINEN VOI 500G (7.98€/kg) VALIO PEHMEÄ MAITORAHKA 250G (3.96€/kg) HK POPSI PERHENAKKI 600G (4.16€/kg) HK POPRILLI (3.12€/kg) HK AMERIKANPEKONI 170G (8.82€/kg) KARINIEMI KANANPOJAN FILEESUIKALE HUNAJA 650G (9.21€/kg) HK TUORE NAUDAN PYÖRÖPAISTI N.2KG HK VILJAPORSAAN SISÄFILEE MARINOITU N.600G 19 19 95 95 VAIN kilo kilo KALALIIKE HAST TUORE NORJAN LOHIFILEE -saapuu keskiviikkona n.klo 13 39 39 90 90 VAIN kilo kilo FAMILIA KARITSAN ULKO-JA SISÄFILEE -uusi-seelanti, pakaste 10 10 00 00 3 KPL KASVISHOVIN KONSULENTTI MYYMÄLÄSSÄMME PERJANTAINA 31.3 KLO 9-17 5 5 99 99 VAIN rasia rasia 3 3 00 00 2 PKT 3 3 49 49 VAIN rove rove 3 3 99 99 VAIN pkt pkt 99 99 VAIN prk prk 5 5 00 00 2 PKT 2 2 50 50 2 PKT 7 7 99 99 VAIN kilo kilo 13 13 90 90 VAIN kilo kilo 2 2 49 49 VAIN kpl kpl ALFMIX RUOHOMUNIA 88-96G 11 49 49 pss pss 11 49 49 pss pss ALFMIX VIRPOJAN PÄÄSIÄISMUNAT 87G PÄÄSIÄISMUNIEN MAALAUSSETTI 6 värit ja sivellin 15 15 95 95 ASKARTELUPUNOS 20KPL/PSS PÄÄSIÄISTIPUJA 4-12kpl/pkt 2 2 50 50 pkt 11 00 00 pss pss PERLUM WC-PAPERI 64RLL KEVÄTKUKKASIPULIT 3 3 95 95 pkt 25 25 -NYT säkki säkki NYT MEILTÄ TRIXIE NYT MEILTÄ TRIXIE LEMMIKKITARVIKKEET! LEMMIKKITARVIKKEET!. 32 » Torstaina 30. S-market Haukipudas klo 9.00-10.00 S-Market Kello klo 10.30-11.30 Prisma Linnanmaa klo 12.00-13.00 Prisma Limingantulli klo.13.30-14.30 K-Citymarket Rusko klo.15.00-16.00 Kaakkuri K-Citymarket klo 15.0017.00 Oulunsalo Kauppakeskus Kapteeni 17.30-18.30 Perjantai 31.3