KIIMINGIN . KUIVANIEMEN . YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
Sirkuksella
kiusaamista
vastaan
Iiläinen sirkustaiteilija Hanna
Moisala kannattelee näyttelijä
Heidi Niemeä akrobatiatempussa,
joka on osa koulukiusaamista vastustavaa Ylösalas-esitystä. vsk
N:o 101
HAUKIPUTAAN . IIN . PATENIEMEN . Kauppaliikkeistä ei saa
käteistä. Autoton ?. . Lumo
Companyn naiset haluavat tuoda
taidetta ja kulttuuria mahdollisimman monipuolisesti mahdollisimman monelle.
Sivu 7
TIETOA TINANVALANTAAN
Laivalta näyttävä tina tietää matkaa, rosoinen rahaa. 46. Samalla käyvät kaupassa siellä. LISÄÄ KAUPANTEKOAIKAA
Haukiputaalainen Juha Kotaniemi
arvelee, että nykyisilläkin kauppojen
aukioloajoilla olisi selvitty, vaikka maito
loppuukin ajoittain väärään aikaan.
Sivu 3
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 31.12.2015 . Mutta mitäs,
jos tina on kissan näköinen?
Sivu 9
LUKIJOILTA
Sivu 2
HAAVEISSA JALKAPALLOHALLI
Tavoitteena on uusi jalkapallohalli
Oulun pohjoispuolelle, linjaa HauPan
uusi puheenjohtaja Jarmo Okkonen.
Sivu 12
Kuivaniemessä vain palvelut vähenevät. Simossa on lähin automaatti. Nyt lähti pankkiautomaatti. YLI-IIN
Käytösnumero oli minun nuoruudessani vakio 10, jos ei saanut ns. Pienet palkkiot
lisäävät motivaatiota.
Ja jos todistus on ihan hyvä tai huipputasoa tai että
lapsi kaikesta huolimatta jaksoi koko syksyn joka
päivä kouluun, voi aina pitää pienen juhlan ja kannustaa eteenpäin.
Kehu ja kannustus vievät
meitä kaikkia eteenpäin.
Virheitä aina löytyy, mutta
niistäkin voi oppia, oikealla asenteella. Hän on
se lapsi, jolle luit iltasatua,
käytit hammaslääkärissä,
valvoit sairasvuoteen ääressä ja tsemppasit eteenpäin,
vaikka välillä olikin vaikeaa.
Koulutodistus kertoo paljon osaamisesta. Viimeisimpiin ajatuksiin on kuulunut lukio-opetuksen
lopettaminen liitoskunnista. Hyvin usein joko kuunnellessa
tai katsellessa jalkapallo- tai
jääkiekko-otteluiden selostuksia kuulee mainittavan,
että se ja se on Haukiputaan
Ahmojen tai Haukiputaan
Pallon kasvatteja! Tuntuu
hyvältä.
Kuten kaikki tiedämme,
kaupunkien tai valtion mää-
rärahat moiseen seuratoimintojen rahoittamiseen
ovat hyvin rajallisia.
Seurat tekevät mielestäni
mahtavaa lapsi- ja nuorisotyötä, siksipä ehdotan seuraavaa: jokainen haukiputaalainen talous maksaisi
seuroille viiden euron kannatusmaksun per vuosi.
Potkaiskaamme moinen
asia haukiputaalaisten sydä-
teellinen toiminta vie yleensä
tuloksiin. Ihmisten on
vaikea ymmärtää, että omalle maalle
ei saa rakentaa. englannissa, mutta
miten se tieto vie eteenpäin,
kun pitäisi pohtia, mitä teen,
jotta osaisin itse paremmin.
Joululoman koittaessa on
tärkeää liikunnan ilo, yhdessä liikkuen vaikka kelkkamäessä. Sen saattoi saada lunttauksesta, tupakanpoltosta tai
muusta kielletystä. Siitä on vaikea lukea,
kuinka paljon suoritus on pa-
rantunut suhteessa lapsesi
aikaisempaan osaamiseen.
Siitä eivät myöskään näy ne
tunnit, kun olette yhdessä harjoitelleet kokeisiin ja
kuitenkin lopputulos oli heikohko. Muutokset perheelämässä, sairastelu, työttömyys ja muu stressi vaikuttavat myös lapseesi ja hänen koulumenestykseensä.
Oppimisen huipulla ollaan, kun tietää, mitä ei vie-
lä tiedä. käytöksen alennusta. Vuonna
2015?
Jouluinen kuvakisa
Rantapohjan jouluiseen kuvakilpailuun tuli varsin lyhyessä ajassa mukavasti lukijankuvia. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Pienen kylän asukkaat eivät ole
mielestään saaneet ääntään kuuluviin
KUVA LUKIJALTA»
Oulun päätöksenteossa.
Moni haukiputaalainen, kiiminkiläinen ja ylikiiminkiläinen ja miksei oulunsalolainenkin pystyy jakamaan jakkukyläläisten näkemykset. Hän on se koulukuvien hampaaton hymyilijä, iloisin kaikista. Savosta saapuneet uudisraivaajat olisivat kääntyneet
tuhahtaen otollisemmille alueille.
Paikalliset palvelut voidaan viedä,
mutta paikallista identiteettiä onneksi ei. Kuvan lähettäneiden kesken arvottiin Rantapohjan vuosikerta, jonka
voitti Marja-Liisa Koponen
Jäälistä. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Hyvän
löytäminenkin on oppimisen tulosta.
Jussi Tukiainen
psykologi
INFO
miin vaikkapa kevättapahtuman yhteydessä, höystettynä vaikkapa viihdepiikkareiden kanssa.
Yhteistyöterveisin
Hannu Hämälä
Santaholma
ps. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Aika harva haukiputaalainen, kiiminkiläinen, yli-iiläinen tai ylikiiminkiläinen esittelee itsensä oululaiseksi.
Oikein hyvää paikallista vuotta 2016!
Pekka Keväjärvi
pekka.kevajarvi@rantapohja.fi
KESKUSTELEMME»
Käytös 6, lapsi 10
Hyytynyttä jäätä. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Pahinta mitä voi tapahtua, ja sitä tapahtuu koko
ajan, on että todistusta verrataan luokkakavereiden suorituksiin. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. joulukuuta 2015 » N:o 101
TOIMITTAJALTA
Kaksi vuotta liitosonnea
Onko Yli-Iin jakkukyläläisten halukkuudessa vaihtaa kuntaa kyse vain
maantieteellisestä sijainnista. Hän
on se odotettu vauva, joka
kasvoi hujauksessa koululaiseksi. Ystävien ja sukulaisten tapaaminen ja sosiaaliset taidot kuten kyky kiittää ja tervehtiä ovat myös
tärkeitä osaamisen alueita.
Valokuvaaminen, laulaminen ja musisointi, kädentaidot ja ilo harrastuksista vie
koulunkäyntiä eteenpäin.
Harrastukset tukevat itsetuntoa, ja pärjätäksemme
tarvitsemme juuri hyvää itsetuntoa, rohkeutta ja kykyä
nauttia elämästä.
Jos joulutodistus ei aiheuta riemunkiljahduksia, voi aina laittaa realistisia tavoitteita parempaan päin, ja tavoit-
Purosta se joki kasvaa
Olen penkkiurheilijana joukkuelajien suurkuluttaja. Pahinta
lienee kuitenkin se, että alueiden asukkaat kokevat tulevansa kohdelluksi epätasa-arvoisesti suhteessa kantakaupunkilaisiin. Ja liitosonnea on jatkunut vasta pari vuotta.
Rakentamisen luvittaminen on oma
lukunsa uudessa kunnassa. 2
» Torstaina 31. Arvio on
tehty senhetkisestä tilanteesta. Kuraattori ja koulupsykologi auttavat myös tässä haasteessa. Jos joulutodistus
on katastrofi, ei pidä lannistua, vaan opon ja oman open
kanssa voi suunnitella oppimistyylejä itselle sopivimmaksi. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Kylältä on huomattavasti lyhyempi matka Iin kuin Oulun palvelujen pariin. Tällä tavalla lapsi oppii heikosti sen taidon,
missä omaa osaamista verrataan aikaisempaan omaan
ja siihen, mihin tähdätään.
Vertailu myös syö itsetuntoa.
Olipa todistus mikä tahansa, niin se ei ole lapsesi
mitta. Me muistamme, kuka oli koulussa meitä parempi esim. kotitalouksia Haukiputaalla -98 5193. Lisäksi Iin asenne kylien kehittämistä kohtaan koetaan
myönteisemmäksi kuin suur-Oulun.
Jakkukyläläiset ovat myös kokeneet, että Oulun palvelut keskittyvät voimakkaasti ja että rakennuslupia on vaikea
saada. Onnea ja hyviä lukuhetkiä voittajalle.
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Tuskinpa. Sen voinee tulkita myös epäluottamuslauseeksi Oulun kaupungin ja sen
päättäjien toiminnalle.
Jakkukyläläiset perustelevat halukkuuttaan liittyä Iihin muun muassa asiointietäisyyksillä. Ja aina löytyy
jotakin hyvää, joka kannattaa mainita ääneen. Nykyään
8 on hyvän käytöksen merkkinä ja siitä mennään ylöstai alaspäin?
Lapsesi ei kuitenkaan ole
yhtä kuin käytösnumero tai
todistuksen keskiarvo. Kuva: Eija Paaso.
Monessa kodissa jännitettiin joulutodistusta. Aiemmin asiat saattoi
hoitaa helposti puolitutun virkamiehen
kanssa ja ne etenivät nopeastikin.
Pohjois-Pohjanmaan jokivarret olisivat jääneet 1500-luvulla asuttamatta,
jos nykyiset kaava- ja tulvamääräykset
olisivat olleet voimassa. Siitä on hyvä mennä
eteenpäin ja ottaa asiat haltuunsa. Palvelut
tuntuvat kaupungissa keskittyvän yhä
kauemmas alueilta. Se mittaa hänen motivaatiotaan, joskus myös
kehitystasoa, ja joskus, valitettavasti, hänen persoonaansa
Rauno
Aunio ja Mauri Kesonen
uskovat, että eniten liikkumavaraa kaipaa nuori polvi.
Työssä käyville lienee suunnattu myös SOK:n mainoslause ?vapauttaa arjen aikatauluja?. Yli-Iin Sale on auki jatkossa lauantaina kahdeksasta iltaseitsemään ja sunnuntaina yhdestätoista iltaseitsemään.
Ei kiirettä
eturintamaan
Haukiputaan Säästökuopassa suunnitellaan aukioloaikojen lisäämistä lauantaille ja sunnuntaille heti alkuvuodesta. Kiimingin K-supermarket Aterian kauppias
Petri Kumpula uskoo, että
jokseenkin samalla mallilla
mennään heilläkin: . Maanantaista lähtien K-market Kello
avaa ovensa jo kello 7 maanantaista lauantaihin.
. Tällä hetkellä jatketaan näillä aukioloajoilla, jotka on, kertoo
HalpaHalli-ketjun apulaistoimitusjohtaja Ari Isola.
Kärkkäisellä luvataan olla silmät auki.
. Esimerkiksi tietyillä
paikkakunnilla voi olla mökkien paluuliikenteen vuoksi
tarvetta pidentää aukioloaikaa kesäsunnuntaisin. Uusi vapaus
näkyy pienellä viiveellä varsinkin viikonloppujen aukioloissa. joulukuuta 2015
46. Torstaina
31. Sen mukaan kaupat
saavat olla auki ylihuomisesta lähtien entistä pidempään ja vapaammin. Arina tiedottaa nettisivuillaan, että
päätöksiä on jo tehty ja että niitä tarkastellaan kokemusten perusteella.
Jo nyt on päätetty, että
Rantapohjan alueen S-kaupoista S-market Haukiputaan, Kiimingin ja Ylikiimingin aukioloajat muutetaan niin, että lauantainakin kauppa on auki aamuseitsemästä iltayhdeksään.
Sunnuntaina kauppa aukeaa
kymmeneltä ja sulkee oven-
sa iltaseitsemältä. Rantapohjan alueen kauppiaat vakuuttavat, että kyseessä on
hyvä uudistus. Mauri Kesonen
Varsinkin lauantai-iltaan
ja sunnuntaihin on tulossa lisää aukiolotunteja, lupaa Haukiputaan K-supermarketin kauppias Rauno
Aunio.
Kauppojen aukioloajat pitenevät
Rantapohjan alueella lakimuutos saa hyvän vastaanoton
»»Leena Takaluoma
»»Auli Haapala
»»Rantapohjan alue
K-supermarket Revontorin kauppias Rauno Aunio
Haukiputaallla on tyytyväinen, että kauppojen aukioloaikoja ei enää rajoiteta keinotekoisilla konsteilla, kuten pinta-alarajoituksilla.
Hän arvelee, että arjen aukioloajat klo 7-21 riittävät.
Ainakin niiden kohdalla paine jatkaa aukioloa on pieni.
Suurimmat paineet lisätä
tunteja kaupantekoon ovat
lauantai-iltaisin kuuden ja
yhdeksän välillä.
Useimmat kaupat aikovatkin siirtyä lauantaisin arkipäivien aukioloaikoihin.
Sunnuntaina kauppa aukeaa
jatkossa varmaan pari tuntia nykyistä aiemmin eli kello 10, arvelee Aunio.
Samoilla linjoilla ovat Iin
K-marketkauppias Mauri
Kesonen ja K-supermarket Jäälin kauppias Mika
Härkönen. Auki-
oloaikoja muutetaan jonkin
verran, ja tunteja tulee lisää
lauantai-iltaan ja sunnuntain aamupäivään.
Kuka tätä
tarvitsee?
Ketä laajentuneet aukioloajat kiinnostavat. N:o 101
L E E N A TA K A L U O M A
3
INFO
Presidentti Sauli Niinistö
vahvisti eilen kauppojen aukioloa koskevan lakimuutoksen. Toistaiseksi ei ole päätetty mitään, että katsellaan
nyt rauhassa. vsk . Myös kesäai-
kana viimeinen aukiolotunti on hyvinkin vilkas, kertoo kauppias Eeva-Maria
Ylävaara.
Lidl panee uudet mahdollisuudet testiin, mutta ei vedä samaa linjaa kautta maan:
??Aukiolon vapauduttua
tarkastelemme myymälöidemme aukioloaikoja paikkakunta- ja myymäläkohtaisesti, sesonki- ja vuodenaikavaihtelut huomioiden.
Testaamme erilaisia aukioloaikoja ensi vuoden aikana, valottaa Lidl:n viestintäpäällikkö Pilvi-Sisko Riikonen.
. Tällä liikulla pyrimme
palvelemaan paremmin töihin menijöitä. Kellonaikoja on vielä harvemmassa kaupassa
päätetty, mutta kauppiaat
vakuuttavat, että kysyntään ja tarpeeseen vastataan hintoja nostamatta.
Varmastikin aukioloaikoja muutetaan heti, kun
vain pystytään.?
. Arjen aukioloajat pysynevät nykyisellään (klo 7-21), mutta lauantain aukiolo jatkunee ny-
kyisestä 18:sta 20:een, kertoo kauppias Timo Vuokila.
Sunnuntain avaamisaikaa
suunnitellaan aikaistettavan parilla tunnilla eli kauppa olisi avoinna kello 10-18.
?Olemme kartoittaneet
asiakkaiden mielipiteitä ja
toiveita, jotka pyritään ottamaan huomioon, kertoo
Timo Vuokila.
HalpaHallissa ei päätöksiä ole tehty vielä.
??Asia on tutkinnan alla, ja selvitetään mahdollisuuksia, miten tullaan toimimaan tulevaisuudessa.
Vuoden alussa mietitään,
ja päätökset tehdään vuoden alkupuolella. Laajempiin aukioloaikoihin ovat tottuneet
myös turistit.
Haukiputaan Kellon Kmarket saa olla jo nyt auki
vapaasti, mutta sekin muuttaa käytäntöjään uuden lain
etappipaikalla. Erilaisten tapahtumien yhteydessä sekä turistien liikehdinnän mukaan olemme valmiita tarkastelemaan aukioloaikojamme uudelleen.
Viime kädessä asiakkaiden liikkuminen ja ostokäyttäytyminen ohjaavat Riikosen mukaan myymälöiden
aukioloa. Tulevat päätökset aukioloajoista perustuvat kokemuksiin.
Sunnuntaina käydään kaupassa ani harvoin, ja arjen ja
lauantain aukioloajat ovat tähän asti riittäneet, tilittävät Helena ja Rauno Kurkela.
Osuuskauppa Arinassa vedetään myös paikkakuntakohtaista linjaa. Myöhäinen
aukioloaika on hyväksi havaittu, sillä monet iltavuorolaiset pääsevät töistä kello
21 ja ehtivät sen jälkeen vielä ostoksille. Näillä nykyisillä aukioloajoilla on pärjätty toistaiseksi ihan hyvin, tilittää tilannetta ketjun pääpaikalta Ylivieskasta tavoitettu myymäläpäällikkö Miika Kärkkäinen.
Ellei ole varma, kantaako jää, niin on viisainta olla lähtemättä jäälle, Vainio
muistuttaa.
Kanssasi surun kohdatessa.
Hautauspalvelua
taidolla ja kokemuksella.
Laadukkaat isot hautalyhdyt
Mustana tai harmaana 29 . (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 Ii p. Marden
ILMOJA PITELEE
Torstai 31.12.
-1
-3
NNA EKSYM Ä
-3
-2
-2
A R K IS TO /S US A
-3
Perjantai 1.1.
-5
R A N TA P O H J A N
-7
-8
-7
H AU TAUSPA LV ELU T OULU II
-5
Ensimmäinen jäänmurtaja
aloitti eilen torstaina avustustoiminnan Perämerelle.
Mikäli jäätalvea alkua
arvioidaan jäätiedotusten
aloittamispäivän mukaan,
niin talvi alkoi tavanomaista lähes kolme viikkoa myöhemmin. Nyt tarvitaan pikaisesti kaikkia käytettävissä olevia konkreettisia toimia ilmastonmuutok-
sen vaikutusten minimoimiseksi. talven
ensimmäinen ennakkotieto 2.1.2016 voimaan tulevista liikennerajoituksista.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin
taivaassa.
Matt. Viime vuosina rakennuksille vaaraa aiheuttaneita hyydepatoja on muodostunut muun muassa Kiiminkijoelle ja Sanginjoelle.?
-8
Lauantai 2.1.
Ruokailun ympäristövaikutukset huomioon
-8
-14
-15
-13
-8
-14
Sunnuntai 3.1.
-10
-11
-11
-11
-9
-12
Maanantai 4.1.
-13
-16
-16
-17
-12
-16
Iin ympäristöyhdistykseltä aloite kunnalle
»»Rantapohja
»»Ii
Iin ympäristöyhdistys
esittää Iin kunnalle
jättämässään aloitteessa, että Iin kunnan
ateriapalvelut ottaa
tarkasteluun ruokailun
ympäristövaikutukset
ja pyrkii pienentämään
haitallisia vaikutuksia
Kohti hiilineutraalia
kuntaa -hankkeen
(HINKU) mukaisesti.
Ilmastonmuutos on ympäristöyhdistyksen mielestä
otettava huomioon kaikessa toiminnassa. jäätilanteen päivittäisen seurannan. Niihin vaikutetaan suurelta osin paikallistasolla.
Tiukkaan päästövähennystavoitteeseen sitoutuneet Hinku-kunnat ovat mukana Kestävän kehityksen
yhteiskuntasitoumuksessa.
Kunnat ovat lupautuneet vähentämään alueensa kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä.
Ii onnistunut
toimissa hyvin
Tässä ilmastonmuutoksen
hillinnän edelläkävijöiden
Tiukkaan päästövähennystavoitteeseen sitoutuneet Hinku-kunnat
ovat mukana Kestävän kehityksen
yhteiskuntasitoumuksessa. Samalla voidaan säästää
ruuan hankinta- ja energiakuluissa sekä suosia paikallisia ruuantuottajia.
Tuotantoketjunsa aikana eniten päästöjä aiheuttavia ruoka-aineita ovat liha- ja maitotuotteet. kiinnittämällä huomiota keittiöiden energiankulutukseen, vähentämällä hävikkiä ja hyödyntämällä ylijäämäruoka sekä vähäpäästöi-
siä raaka-aineita suosimalla. Ilmastokysymykset
ovat sekä globaaleja, kansallisia, kunnallisia että yksilöitä koskevia. Etelämpänä Perämerellä ja Merenkurkussa on
saaristossa
ohutta uutta jäätä ja jäätä muodostuu
koko ajan lisää. joulukuuta 2015 » N:o 101
PÄIVIEN VIRRASSA
Viikko 53
Aurinko nousee klo 10.27 ja
laskee klo 14.15.
Nimipäivät
Torstai: Silvo, Sylvester
Perjantai: Uudenvuodenpäivä
Lauantai: Aapeli
Sunnuntai: Elmeri, Elmo, Elmer
Maanantai: Tiitus, Ruut
Päivän nimi
Silvo on muunnos latinalaisperäisestä nimestä Silvester, joka tarkoittaa metsäläistä, metsässä asuvaa.
Suomen almanakassa nimi
on ollut vuodesta 1929 lähtien rinnakkaismuotonsa
Sylvesterin rinnalla.
Jäätalvi alkoi kolme viikkoa
tavanomaista myöhemmin
Perämerelle ensimmäinen jäänmurtaja
l
»»Rantapohja
Ilmatieteen laitoksen jääpalvelu aloitti maanantaina
28.12. /kpl.
Asemakatu 21 90100 Oulu p. Perämerelle annettiin 28.12. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
l
l
l
l
HAUTAKIVET
valmistus, myynti, entisöinti,
kaiverrukset, oikaisut, ......
Kivipalvelu Jämsä
p.044-594 6106
Vesuritie 13, KELLO
(Holstinmäen teollisuusalue)
info@kivipalvelujamsa.fi
www.kivipalvelujamsa.fi
Mukana elämän kulussa.
Rantapohja
Hyydetulvariski nyt suuri
»»Rantapohja
»»Rantapohjan alue
Pakastuminen yhdessä ajankohtaan nähden kovien virtaamien kanssa muodostaa
jokiin suuren hyydepatoriskin. Jäille ei vielä kannata
mennä, syksyinen, kunnon
pakkasella syntynyt teräsjää kantaa kävelijän viisisenttisenä, mutta turvalliseen liikkumiseen jäällä tarvitaan vähintään kymmenen senttimetriä teräsjäätä. Ilmastonmuutoksen ehkäisyssä tarvitaan
kaikkia toimijoita.
Ruuantuotantoketju on
yksi suurimmista kasvihuonekaasujen sekä rehevöittävien päästöjen tuottajista.
Ympäristöasioiden huomioiminen kunnan ateriapalveluissa on tärkeää sekä sen
laajan mittakaavan että esimerkin antamisen vuoksi.
Kunnan ruokapalveluiden osalta voidaan vaikuttaa tarjotun ruuan ympäristöystävällisyyteen mm. 4
» Torstaina 31. Näitä voidaan
korvata erilaisilla kasviproteiinin lähteillä. 6:10
Puolet elämän iloista on
löydettävissä pikkuasioista,
ohimennen siepatuista.
O. S. "
verkostossa Ii on ympäristöyhdistyksen mukaan onnistunut hyvin uusiutuvan
energian käyttöönotossa.
Myös koulujen ympäristöhankkeet Iissä ovat tuoneet
hyviä tuloksia energiansäästössä.
Iin ympäristöyhdistyksen
mukaan päästövähennyksiä on mahdollista tavoitella
vielä lisää ateriapalveluiden
puolella sekä valistamalla
kuntalaisia. Saimaalla ohutta jäätä on pohjoisosissa, jääasiantuntija Jouni Vainio kertoo.
?Pakkasten jatkuessa jäätä
muodostuu nopeasti, mutta
jääasiantuntija toppuuttelee
jäille menijöitä.
. Viime jäätalvi
puolestaan alkoi noin
18.12.
. Etenkin naudanlihan ja juuston
hiilijalanjälki on huomattavan suuri. ympäristönäkökohtien paremman huomioimisen hankinnoissa.. Tällä hetkellä ohutta kiintojäätä on Perämeren pohjoisosan
saaristossa. Kasvihuonevihannesten sijaan tulisi
suosia avomaan vihanneksia ja riisin sijaan kotimaisia viljoja ja perunaa.
Hankintalain uudistus
2016 mahdollistaa mm
. Kehityksen taustalla on erityisesti lehtien jakelun kallistuminen.. Siellä mieli lepää. Työuransa teki kielten- ja
luokanopettajana.
. Se oli mahdottoman tärkeä paikka minulle. Asuu Kiimingin Haipuskylässä miehensä kanssa.
. Isän matka
jatkui sinne, mutta
kun kätilö saatiin
kotiin Hyvölänrannan
kylälle, oli perheen
neljäs lapsi jo syntynyt
naapurin mummon
käsiin. Olin pitkään kiertävänä
englanninopettajana, mutta kun peruskoulu tuli Muhokselle, aloitin työt luokan-
opettajana. Kirjoittaminen ottaa aikansa.
Olen intohimoinen käsityöharrastaja. Ei sitä pitänyt mitenkään kummana, en muista, että koti-ikävääkään olisi pahemmin ollut. Saunan kuistillakin voi istuskella ja kuunnella, mikä lintu laulaa sekä katastella ympärilleen. Esikoiskirja Asunto koulun yläkerrassa julkaistiin 2014.
teensa sosiaaliseenkin elämään.
Elämänohjeena Aatsingilla on tunnelma, jonka hän
eläkkeelle jäädessään löysi
vanhasta opettajan päiväkirjasta: Elämän kutsu loputon on meissä. Kuoroharrastus ja
lukupiiri tuovat lisämaus-
Tilaushintoihin
pieni korotus
»»Pekka Keväjärvi
»»Rantapohja
Mirja Aatsinki katsoo yhä tulevaisuuteen jännityksellä
»»Teea Tunturi
»»Haipuskylä, Kiiminki
Oulun kaupunki lähtee
mukaan Iijoen kehittämisen Otvo-hankkeeseen.
Kaupunki varaa vuosille
2016?2018 tarkoitukseen
varoja yhteensä 18 000
euroa. Yhden kotiinkannetun lehden hinnaksi
muodostuu kestotilaajalle ensi vuonna alle 90
senttiä, kun lehti ilmestyy yhteensä 101 kertaa.
Monet paikallislehdet
ovat muuttuneet viime
aikoina yksipäiväisiksi,
mutta niiden hinta on pysytetty kaksipäiväisen
lehden tasolla tai lähellä sitä. Suurimpana
edessä on uuden kodin rakentaminen tähän samalle tontille. 5
» Torstaina 31. Mikä siinä onkaan se juttu, Mirja Aatsinki pohtii.
Luottamus elämän kantavaan
voimaan on vahva
Vuoden 1945 viimeinen päivä oli kova
pakkaspäivä. Se olikin enemmän minua itseäni, kun sain
kunnolla tutustua lapsiin
ja tehdä työtä omalla paikallani.
Perheen kasvaessa Aatsingit muuttivat nykyiselle
asuinpaikalleen Kiiminkiin.
Tuolloin he näkivät välttämättömäksi, että työpaikka olisi lähempänä. Siis tyynny sydän, hyvästele, lähde.
??Se on isosti sanottu,
mutta kantaa mukavasti.
Rantapohja joutuu nostamaan pienessä määrin tilaushintojaan ensi vuonna. Näin on
käynytkin.
. Kerrostaloasujia
meistä ei saa.
Opintielle
kyläkoulusta
Mirja Aatsingin lapsuuden innostavimmat muistot liittyvät pieneen sivukirjastoon, joka oli Hiekkalan kamarissa Hyvölänrannassa.
. Rantapohjan jakelusta vastaa
Posti. Äiti piti
myös lukemisesta ja ymmärsi sen arvon meille lapsillekin, Aatsinki sanoo. Ensimmäinen työpaikka oli Limingan Koskelankylän koululla.
. Valmistuttuaan Aatsinki jatkoi opintojaan yliopistolla ja valmistui kasvatustieteiden maisteriksi. Kokonaiskustannusarvio on
917 000 euroa.
INFO
Mirja Aatsinki
. Häntä
kauhistuttaa nykyinen ajattelutapa, että sivukirjastoja lakkautetaan. Mikäli hankkeelle saadaan PohjoisPohjanmaan ELY-keskuksen rahoituspäätös, työ
voidaan aloittaa pian. Jo aiemmin hankkeeseen ovat sitoutuneet
Ii, Taivalkoski, Kuusamo,
Pudasjärvi, PVO-Vesivoima Oy ja Pohjois-Pohjanmaan liitto.
Päätös Oulun osallistumisesta tehtiin kaupunginhallituksessa äänestyksen (11-6) jälkeen.
Vastaesityksen tehnyt
vihreitten Veikko Ervasti ei olisi halunnut Oulua mukaan hankkeeseen
siksi, että siinä on nähtävissä kytkös PVO:hon sekä Kollaja-hankkeeseen.
Otvo-hankkeen on tarkoitus sisältää yhteisen
vesistövision laadinta,
vaelluskalojen palauttamisen toimenpiteitä ja Iijoen arvoa nostavien toimenpiteiden jatkuva edistäminen. Mirja Aatsinki pääsikin töihin
Jäälin koululle, josta hän jäi
eläkkeelle tasan kymmenen
vuotta sitten.
Tyhjiölle löytyi
täyttäjänsä
Hän kertoo luottaneensa
eläkkeelle jäädessään siihen,
että työn jättämälle tyhjiölle
löytyy täyttäjänsä. Perheen
isä lähti hakemaan
kätilöä synnytykseen
hevospelillä kirkonkylältä, mutta siellä
selvisi, että kätilö
oli jo toisella kylällä
töissään. Kyläkoulujen säilyminen ja kylien
elinvoimaisuus on hänestä asia, jonka merkitystä ei
voi liikaa korostaa. Vuoden kestotilauksen hinta nousee ensi
vuonna neljällä eurolla 90
euroon. Nykyisin kutoo, kirjoittaa, lukee, laulaa, liikkuu,
suunnistaa, hoitaa kotia
sekä pihamaata.
. Olin niin utelias lapsi, ja
kaikki oli vain tavattoman
jännittävää.
Kielten- ja
luokanopettaja
Muhoksella hän kirjoitti
ylioppilaaksi ja lähti sitten
opiskelemaan Ouluun opettajaksi. Arkityötä on paljon. Luen paljon, liikun, ja lasten perheetkin
täyttävät osansa, Aatsinki
kertoo. Olemme molemmat vie-
lä niin hyvässä kunnossa,
että suunnitelmia ja tekemistä riittää. Merkittävimpänä syynä on lehden jakelukustannusten nousu. Syntynyt 31.12.45 Kestilässä.
. Sen rauhaa ja omanlaista tunnelmaansa Mirja Aatsinki pitää mahdottoman ihanana. Vuoden kestotilaus on tilaajalle aina edullisin tilausmuoto.
Kaksi kertaa viikossa ilmestyvä Rantapohja säilyy yhä hinnaltaan
edullisena paikallislehtenä. ??Aina ei
voi mennä tehokkuus edellä.
Mitä seitsenvuotias ymmärtää tehokkuudesta?
Mirja Aatsinki itse kävi
kansakoulua neljä vuotta
Kestilässä ja siirtyi sen jälkeen 10-vuotiaana oppikouluun Muhokselle.
??Silloin olin koulukortteerissa karjalaisessa siirtolaisperheessä. Kolme aikuista tytärtä ja
kuusi lastenlasta.
. Näin on Mirja
Aatsingin isä kertonut
yhdeksänlapsisen perheen ensimmäisen tyttären syntymästä.
Nyt 70 vuotta myöhemmin
tämä vuoden viimeisenä päivänä syntynyt tytär asuu
Kiimingin Haipuskylällä
miehensä Aarren kanssa
katsoen tiukasti tulevaan.
. joulukuuta 2015 » N:o 101
70 VUOTTA»
LYHYESTI
TEE A TUNTURI
Oulu mukaan
Iijoki-hankkeeseen
»»Pekka Keväjärvi
»»Rantapohjan alue
Tuvan ikkunasta näkyy pihamaan yli savusaunalle
joulukuuta 2015 » N:o 101
Aurinkosähköjärjestelmä
otettu käyttöön OSAOn
Haukiputaan yksikössä
»»Rantapohja
»»Haukipudas
?
Ensimmäinen vaihe Oulun
seudun ammattiopisto OSAOn Haukiputaan yksikköön
rakennettavasta aurinkopaneelijärjestelmästä on otettu. Oulun kaupunki luovuttaa ilmaiseen
matkustukseen oikeutetuille henkilöille kalenterivuoden kerrallaan voimassa olevan veteraanilipun, joka esitetään linja-auton kuljetta-
jalle matkan alkaessa.
Veteraanilippu on käytössä koko Oulun joukkoliikenteen toimialueella, johon kuuluvat Oulu, Kempele, Lumijoki, Liminka, Tyrnävä, Muhos ja Ii. Museon yhteydessä toimii suosittu lounas- ja pitoravintola, ja museo tarjoaa
tilojaan juhliin sekä erilaiseen koulutus- ja kokouskäyttöön.
Museon keskeisin elementti on perusnäyttely, jota uusitaan juuri nyt. 6
» Torstaina 31. Pysäköintilupa ei ole voimassa pysäköintitaloissa eikä rautatieaseman edessä. Verihiutaleet säilyvät käyttökelpoisena vain
viisi päivää, ja siksi verenluovutus on aina yhtä ajankohtaista.
Oman veriryhmän tilannetta kannattaa seurata Veripalvelun nettisivuilta tai
mobiilisovelluksen kautta,
ja tulla verenluovutukseen
ainakin silloin, kun saa kutsun. käyttöön.
Järjestelmän teho on 104
kWp ja se koostuu yli 400
paneelista. Se antaa mielenkiintoista tietoa ja elämyksiä sekä maatalousväestölle että maataloudesta
kokonaan irrallaan eläville kävijöille . vanhoille ja
nuorille.
Kun ajatellaan suomalaista maataloutta, on hyvä muistaa, että maatalouden tuella ja ansiosta syntyi Suomi, suomen kieli ja
suomalainen kulttuuri. klo 13-17 seurakuntakeskuksessa Puistotiellä.
Pysäköintilupia ja bussilippuja veteraaneille
»»Rantapohja
»»Oulu
Sotaveteraanien, sotainvalidien, sotaleskien ja partisaanien uhrien vuosittaiset
pysäköintiluvat ja joukkoliikenneliput ensi vuodelle ovat jaossa. Se takaa veren riittävyyden joka päivä.
Iisä verta voi luovuttaa
tiistaina 5.1. Aikarajoitetuilla niin sanotuilla kiekkopaikoilla tulee käyttää pysäköintikiekkoa normaaliin tapaan. Rantapohja julkaisee museon asiantuntijoiden
vanhoja perinteitä koskevia
kirjoituksia. toimimaan esimerkillisesti energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisessä sekä levittämään aktiivisesti tietoa tällaisesta toiminnasta ja sen tuloksista.
Kuntayhty mä raportoi vuosittain sopimuksen mukaisten tavoitteiden toteutumisesta Motiva Oy:lle.
Iissä verenluovutus
»»Rantapohja
»»Ii
Verenluovutus on lahja, jolla voi auttaa jopa kolmea
potilasta. Jos
ajatellaan suomalaisen maatalouden historiaa, sen kattaman kolmen vuosituhannen ajasta maatalous on ollut maan tärkein elinkeino
suurimman osan aikaa.. Rantapohjan alueella lippuja saa Ylikiimingin yhteispalvelupisteestä, Haukiputaan palvelupisteestä, Yli-Iin palvelu-
pisteestä sekä Kiimingin asiointipisteestä.
Pysäköintiluvalla saa kaksi tuntia ilmaista pysäköintiä Oulun kaupungin maksullisilla P-alueilla. Vanha
perusnäyttely toimi 10 vuotta, ja tulevana keväänä huh-
Suomen maatalousmuseo Sarka toimii Loimaalla.
tikuun lopussa avataan kokonaan uusi perusnäyttely.
Vanha näyttely oli pääosin
kansatieteellinen ja uusi on
historiallinen.
Uusi näyttely kuvaa suomalaista maataloutta aina
sen synnystä nykyaikaan
eli noin 3?000 vuoden ajan.
Näyttely painottuu viimeisen sadan vuoden ajalle, ja
uusi näyttely avaa itsenäisen
Suomen satavuotisjuhlakauden hienoisella varaslähdöllä.
Uusi näyttely käyttää hyväkseen nykyaikaisen tekniikan monipuolisia mahdollisuuksia. kauppa- ja teolli-
suusministeriön kanssa tehdyn energiatehokkuussopimuksen mukaisesti. Pysäköintilupa on hen-
kilö- ja ajoneuvokohtainen.
Matkustaminen paikallisliikenteessä ja seutuliikenteessä on ilmaista sotiemme veteraaneille, sotainvalideille, sotaleskille ja partisaanien uhreille. Lippu on henkilökohtainen.
AJASTAIKA»
Sarka vaalii maatalouden perinteitä
I I N A WA H L S T RÖ M /S U O M E N M A ATA LO US M US EO S A R K A
»»Rantapohja
HYMY KUNTOON
Haukiputaan Hammaslääkärikeskuksessa sinua palvelevat:
Anna Tuutti, hammaslääkäri
Tommi Lainas, hammaslääkäri
Leena Ylikontiola, suukirurgi
Paula Matinaho, hammashoitaja
Tervetuloa hakemaan syy hymyyn!
VARAA
AIKA
08 547 2972
Haukiputaan
Hammaslääkärikeskus
Kirkkotie 4, Haukipudas
08 547 2972
Suomen maatalousmuseo
Sarka on maatalouden valtakunnallinen erikoismuseo, joka toimii Loimaalla
komean varsinaissuomalaisen peltoaukean laidalla. Museo on toiminut jo 10
vuotta ja vakiinnuttanut
asemansa Suomen museokentässä. Ajastaika-juttu
ilmestyy noin kerran kuukaudessa.
Museon kokonaiskävijämäärä on viime aikoina kohonnut ja on tätä nykyä kaikkiaan noin 70?000
henkeä, joista noin puolet
on varsinaisia museokävijöitä. Arvioitu vuosituotto on lähes 90 MWh,
joka vastaa noin viittä prosenttia yksikön vuosikulutuksesta.
Rantapohja
paikallisista
raaka-aineista.
?Vuonna 2014 valmistuneessa oppilaitosrakennuksessa lämmitysmuotona on aurinkoenergian lisäksi maalämpö. Veteraanilipulla voi matkustaa Oulun palvelulinja Onnissa, cityliikenteessä sekä paikallisliikenteen ja seutuliikenteen
autoissa. Käytössä
on myös erilaisia lämmön
talteenottomenetelmiä.
?Oulun seudun koulutuskuntayhtymä käyttää kaikissa kiinteistöissään myös
ostetun sähköenergian osalta pelkästään uusiutuvilla
energianlähteillä tuotettua
sähköenergiaa.?
?Kuntayhtymä on sitoutunut
Liika yrittäminen oli karsittu pois.
Käsi suun edessä ihastelivat Haminan koulun oppilaat Hannan ja Heidin temppuja. Mutta
haaveili kaiken aikaa sirkuksesta. joulukuuta 2015 » N:o 101
Iiläissirkuksen nuori sukupolvi
Sirkusartisti Hanna Moisala haaveilee sirkusopetuksen järjestämisestä Iissä
TEE A TUNTURI
»»Teea Tunturi
»»Ii
Eletään 1990luvun alkua. Työllistyin
heti valmistuttuani ja sain
työskennellä useissa projekteissa.
Nyt Hanna Moisalan kotipaikka on Ii. Lähdin opiskelemaan
Turkuun sirkusartistiksi ammattikorkeakouluun,
Moisala kertoo.
Hän haaveili ilma-akrobatiasta, mutta lievä korkeanpaikankammo ja lajin kokeilu sai naisen ymmärtämään,
että oma laji on löydettävä
muualta.
. Päälajini on nuorallatanssi, vanne kakkoslaji.
Monipuolinen on kuitenkin oltava ja osattava aika
paljon kaikkea.
Vaikka Moisala olikin jo
hiukan vanha aloittamaan
Draamaa ja ilmettä näyttämöllä.
varsinaisen sirkusharrastuksen, aiemmat tanssilliset
ja urheilulliset harrastukset
auttoivat häntä alkuun. Se on
Hanna Moisalalle
suuri elämys. Sitten lähdinkin Lontooseen opiskelemaan sirkusmaisteriksi. Vuodet kuluivat.
Sitten hän löysi tiensä Anna-Kaisa Järven sirkustunneille.
. Nyt on kuitenkin havaittavissa, että tiettyjä konserttisaleja ja muita vastaavia alkaa saada päi-
Kun sirkusartisti ja näyttelijä yhdistävät voimansa, syntyy vaikuttava ja koskettava
lopputulos.
visin käyttöön, kun ne vakikäytöltään ovat tyhjillään,
Hanna Moisala sanoo.
Lumo Company ajattelee,
että olisi mahtava järjestää
kursseja ja jossain vaihees-
sa kuka tietää, miksei vaikka perustaa oma sirkuskoulu Iihin.
. Residenssit ja työtilat
puuttuvat. Esitys oli
pelkistetty, kaunis ja monipuolisuudessaan vakuuttava. Lapset täällä ovat ihastuttavia ja seuraavat esityksiä tunteella,
naiset kiittelevät.
Ylösalas matkaa Lumo
Companyn kanssa seuraavaksi eteläisempään Suomeen ja kenties jossain vaiheessa taas takaisin Oulun
seudulle.
Emmi Paavola, Julia Kärki ja Heini Lohilahti Iin Haminan koulusta olivat sitä mieltä, että
Hanna Moisalan ja Heidi Niemen esitys oli ihan huippu. Homma toimii.
Artistit elävät keikkatyöstä ja pätkäduunista. Tällä
hetkellä nuori company keskittyy kuitenkin täysin teosten tekemiseen ja esiintymiseen. Suurimman vaikutuksen teki se,
kun Hanna pyöritti monta vannetta kerrallaan käsillään.. Vuodesta ehdin olemaan täällä noin kuukauden. Sirkustaiteilijan elämä on kiertolaisen elä-
Hanna Moisala on siirtänyt sirkusosaamistaan Heidi Niemelle.
mää, vaikka ei perinteisen
sirkuksen mukana kierräkään. Esitys koostui monipuolisesti akroba-
tiasta, näyttelemisestä sekä erilaisista sirkustaidoista. Varsinkin vannetemput saivat silmät pyöristymään päässä. Toinen on näyttelijä, toinen sirkustaiteilija. Myös musiikki oli taidolla valittu. Olin jo 23-vuotias, kun
löysin yhteishaussa paikkani. Sirkus
Finlandia on saapunut Raksilaan. Taidetta ja kulttuuria
mahdollisimman monelle,
naiset kertovat.
Kiusaamisesta sirkuksen ja draaman keinoin
»»Teea Tunturi
»»Ii
Hanna Moisala ja Heidi Niemi eli Lumo Company kuvasivat Iin kouluilla sirkuksen
ja teatterin avulla koulukiusaamisen olemusta. 7
» Torstaina 31. Tämän vuoksi joulua edeltänyt kiertue kävi ilmaiseksi yhdeksällä iiläiskoululla.
. Tiedän, että harrastajia
täällä on, eikä Oulustakaan
ole paha tänne kulkea. Näin siksi, koska hänen äitinsä sekä tämän
mies ja Hannan pikkuveli
asuvat paikkakunnalla.
. Hanna Moisala harrasti vikkelystanssia ja muodostelmaluistelua. Hän
vaikuttuu sirkuksesta
ja ystävystyy lähes
samanikäisen Calle
Jernströmin kanssa.
Silloin saa alkunsa
nuoren tytön valtava
palo sirkustaiteeseen.
Tuolloin ei ollut vielä mahdollista harrastaa vakituisesti sirkusta Oulussa. Osaamisemme kohtaavat, ja siirrämme omia vahvuuksiamme toisillemme. Vastaanotto on ollut
ihan mahtava. Haasteena on löytää harjoitusja työtiloja.
. Projektien mukana
menen seuraavien kuukausien aikana Lontooseen ja
ympäri Englantia, Rovaniemelle, Helsinkiin, Ruotsiin
sekä Tampereelle.
Vakautta kiertolaisen
elämään tuo Lumo Company. Se on Moisalan ja Heidi Niemen yhteinen yritys,
joka on lähtenyt liikkeelle
heidän tarpeestaan yhdistää vahvuuksiaan ja luoda
innovatiivista, ilmeikästä
taidetta.
. Teoksen hionnas-
Vannetemput kohahduttivat yleisöä.
sa Lumo Company sai apua
Heidi Niemen näyttelijä-ohjaajasiskolta Anu Niemeltä.
Aplodeja ei Haminan koululla säästelty, ja esityksen
jälkeen kysymyksiä riitti.
Rohkeimmat kävivät esittelemässä taiteilijoille omia
temppujaan ja notkeuttaan.
Iin kunta on myöntänyt
Ylösalas-esitykselle kohdeavustusta 1 100 euroa. Nuorten parissa työskennelleiden naisten ajatuksena ei ollut paasata ja heristellä sormeaan, vaan saada lapset,
nuoret ja aikuiset hetkeksi pohtimaan miltä kiusaaminen voi tuntua. Valmistuttuaan sirkusartistiksi hän teki töitä alan opettajana kuutisen vuotta.
Kinnunen kertoi seurakunnan sivukylille suunnatusta toiminnasta,
ja Miettunen tänä vuonna
aloitetusta Työtä luonnosta Iissä -hankkeesta.
Hankkeen tavoitteena on
työllistää etenkin nuoria
ja ikääntyneitä työttömiä
näiden omissa asuinympäristöissä kylillä. Yhdistyksen jäseniä ovat
kaikki kyläläiset, ja talot on
rakennettu talkoilla. 8
» Torstaina 31. Hiihtoa harrastava Alatossava haastettiinkin tilaisuudessa oijärveläisten ladulle hiihtelemään. Kunnanjohtajaan halusi tutustua
moni nuorempikin kyläläinen, joten kokoontumispaikkana toimiva vanhustenkotiyhdistyksen kerhohuone
täyttyi kiinnostuneista.
Alatossava kertoi kuulijoilleen sekä omasta taustastaan että kunnan ajankohtaisista asioista. joulukuuta 2015 » N:o 101
R I T VA P I R I
Kunnanjohtaja Ari Alatossava kertoili oijärveläisille paitsi työstään myös kevyemmin taustastaan, perheestään ja harrastuksistaan. Heidän esittämänsä kutsun Ari Alatossavalle välitti niin ikään oijärveläinen Veera Kuha, jonka kyläläiset viime kuntavaaleissa äänestivät edustamaan Oijärveä
kunnallisissa luottamustehtävissä.
tää myös ostovoimaa, mikä
sitten näkyy palvelualoillakin, Alatossava mieltää.
Oijärveläisten
omat talot
Keskustelutilaisuus järjestettiin Oijärven vanhustenkotiyhdistyksen kerhohuoneessa, joka kuuluu kolme
rivitaloa käsittävään kokonaisuuteen. Työttömyys heiken-
Kunnanjohtajan vierailu sekä kiinnosti että ilahdutti kyläläisiä. Viime kädessä yhteyden
rakentaminen kuitenkin riippuu valtion määrittämien lupien saamisesta sekä siitä,
riittävätkö valtion tukirahat,
vaikka sähköiset asiat hallitusohjelmassa etusijalla ovatkin, kunnanjohtaja valotti.
Sote-keskusteluun Alatossava kaipaisi jo pohdintaa
käytännön asioista.
. Kunnanjohtajasta oikealle istuvat projektityöntekijä Jenni Miettunen ja Oijärven vanhustenkotiyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Jouko Pääkkölä.
Iin kunnanjohtaja jalkautui Oijärvelle
»»Ritva Piri
»»Ii
Oijärvellä kokoontuva ikäihmisten porinapiiri sai vieraakseen Iin kunnanjohtaja Ari Alatossavan. Koulujen lakkauttamiseen ei hänen mukaan-
sa olla toistaiseksi lähdössä, elleivät oppilasmäärät
jollain koululla putoa ratkaisevasti.
Myös korkea työttömyys
rasittaa kunnan taloutta.
. Kansalaisena hän ilmaisi olevansa huolestunut kehityksen suunnasta, vaikka
se toisaalta kunnalle kuuluvien palvelujen järjestämistä jatkossa selkeyttääkin.
Iin kunnassa on ensi vuoden talousarvio negatiivinen, mikä Alatossavan mukaan johtuu isoista investoinneista sekä korkeasta
työttömyydestä. Toisaalta asiaa koskevia seikkoja
jäi myös avoimeksi, ja Jenni
Miettunen korostikin hankkeen olevan vielä niin aluillaan, ettei kaikkiin kysymyksiin ole vastausta valmiina.
Palvelujen
tulevaisuus tapetilla
Ari Alatossavan alustuksen
aiheeksi nousivat edelleen
jatkuva sote-vääntö, kunnan tulevan vuoden investoinnit ja työllisyys. Millaisia palvelut jatkossa ovat, kenen palveluksessa henkilökunta sekä kuka
omistaa kiinteistöt, joissa
palvelut toimivat, hän listasi. Miettusen
avaukseen otettiin tilaisuudessa aktiivisesti kantaa, ja
monet osallistujista arvioivat hankkeelle olevan tilausta ainakin Oijärvellä. Kunnassamme on paljon rakennusalalla työskenteleviä, joten yleinen rakennusinvestointien vähyys korostuu. Vanhustenkotiyhdistyksestä kertoi vieraille yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Jouko
Pääkkölä.
. Oijärveläisiä erityisesti kiinnostavaksi aiheeksi osoittautui myös Iin Tietoverkko-
osuuskunnan ajama valokuituyhteys, jonka rakentamiseen kunnassa on päätetty ryhtyä.
. Tilaisuudessa käytiin myös vilkasta keskustelua, eivätkä
kyläläiset ujostelleet tuoda
syrjäkylillä tärkeiksi koettuja asioita kunnanjohdon
tietoisuuteen.
Oijärveläisten kuultavina olivat myös kappalainen
Matti Kinnunen Iin seurakunnasta ja projektityöntekijä Jenni Miettunen Iin
kunnasta. Rakentaminen nostaa
kunnan velkataakkaa, toisaalta investoinnit kuitenkin kohdistuvat lapsiin ja
nuoriin eli kunnan tulevaisuuteen, kunnanjohtaja
pohti. Asuntoja on kaikkiaan kahdeksantoista, ja niiden käyttöaste on korkea, hän totesi.
Yhdistyksen talous on
Pääkkölän mukaan toiminut hyvin, ja viimeisimpänä investointina toteutettu
maalämpöön siirtyminen on
myös tuonut huomattavia
säästöjä rakennusten lämmityskustannuksiin.. Suurimmat
rakennuskohteet ovat Haminan koulu ja keskuskeittiö.
Hiiri: Köyhyys. Tapa
tuli Suomeen Keski-Euroopan ja Ruotsin kautta. Ruusu: Onni. Kauris, hirvi: Riidat, epäonni kaupankäynnissä. Lohikäärme:
Suuri ja yhtäkkinen muutos.
R
M
N
S
erenneito: Epäonni.
Mies: Vieras saapuu.
eliö: Rauha. Lintu: Onni, matkustus. Röpelöisyys: Raha.
T
mena: Pitkä ikä, raha. Tinanvalamista on sanottu van-
hoista ennustustavoista kenties parhaiten nykyiseen elämänmenoon sopeutuneeksi.
Tinaa kokoonnutaan valamaan perhepiirissä uudenvuoden aattona. Vuori: Voimakkaat ystävät.
R A N TA P O H J A N A R K IS TO
maanantaista
lauantaihin klo
7-22
10-22
sunnuntaisin klo
Täällä ollaan Sinua varten!
Palvelemme nyt entistäkin
reilummasti kellon ympäri.
Sillä tutulla porukalla.
a
Tervetullloe!
kaupoi
K-market Kello
Kellonkaupantie 1, 90820 Kello, p. Hevosenkenkä: Onni, onnistunut avioliitto. Puukko: Epäsopu. Sieni: Riita, ero. Avain:
Raha, naimiset.
H
attu: Menestys. Kuvaa voi tulkita joko varjokuvasta tai sellaisenaan.
Rakkautta, epäonnea,
matkoja ja muutoksia
Jotta voisit tulkita
muutakin kuin sen,
että röpelöinen tarkoittaa rahaa ja laiva
matkaa, niin tässä
kansanperinneblogin
julkaisemia merkityksiä valetulle tinalle.
Lisää merkityksiä
voit lukea osoitteesta
http://blog.kansanperinne.net/2010/12/
uuden-vuoden-tinojentulkinta.html.
A
asi: Perintö. Sika: Onni, epäonni. Tinaa on valettu Suomessa jo 1700-luvulla. joulukuuta 2015 » N:o 101
Taikaperinnettä
uudenvuoden juhlintaan
»»Teea Tunturi
Tinan valamisella on aina ollut erityinen asema suomalaisessa taikaperinteessä. Sydän: Nautinto.
O
P
V
erhonen: Onni, nautinto.
Pilvi: Epäonni. Ankka: Raha. Ruukku: Terveys. Pöllö: Epäonni, sairaus,
köyhyys, häpeä.
en
4.1.2016 lähti
isti: Epäonni, viivästys,
kuolema. Apina: Salainen vihollinen. Tikapuut: Matkustus. Apilanlehti: Onni. Omenapuu: Matkustus.
Entistäkin
enemmän
ostosaikaa
Kellossa!
iimalasi: Välitön perikato. 9
» Torstaina 31. Kissa:
Petos. Tähti: Menestys.
asara: Voitto vihamiehistä. 08 564 1100
eeva-maria.ylavaara@k-market.com, www.k-market.com
Uudet aukioloaikamme 4.1.2016 lähtien:
ma-la 7-22, su 10-22
Tinaa valettaessa on nykyisin tapana, että jokainen valaa oman tinansa. Sateenvarjo: Epäonni. Sormus: Naimiset. Auto: Raha, ystävän vierailu. Tuoli: Perheenlisäys. Pistooli:
Katastrofi. Kirves: Vaikeuksien voittaminen. Hevonen: Matka. Hiput: Raha. Käärme: Vaara.
L
aiva: Matkustus, onni,
ystävän vierailu. Härkä: Vihamiehen herja.
J
K
änis: Menestys kaupungissa.
ala: Hyvät uutiset ulkomailta. Koira: Uskolliset ystävät. Sulanut me-
talli kaadetaan kauhasta veteen, ja sitten koitetaan tulkita, mitä jähmettynyt tina
kuvaa. Sen
asema on säilynyt vakaana
muitten perinteiden väistyessä. Len-
tokone: Matkustus, epäonnistunut hanke. Hämähäkki: Raha. Ankkuri: Onni, rakkaus, raha. Ase: Epäsopu. Ruumisarkku: Kuolema. Aikaisemmin tinan valajaksi valittiin yleensä
sellainen, jolla oli taito muita paremmin selitellä valosten salaisuuksia.. Kori: Perheenlisäys.
Kukka: Ihailija, naimiset.
Kuunsirppi: Menestys, onni. Tykki: Onni. Nuoli:
Uhka nuolen osoittamasta
suunnasta.
akset: Epäonni, riidat,
ero. Norsu:
Onni, terveys. Sirpaleet: Epäonni. Lippu: Vihamiesten vaara
joulukuuta 2015 » N:o 101. 10
» Torstaina 31
Kuvan lähetti Aila Erkkilä.
Olhavan ensimmäisiä polkupyöriä. 11
» Torstaina 31. Kuva otettu noin
vuonna 1925. Kuvan Rantapohjan käyttöön antanut iiläinen Aili
Maria Tiiro pääsi äitinsä Elma Häyrysen kanssa haistelemaan kaupungin tuulia. 12.5.1943 otetussa
kuvassa on vasemmalla ylikiiminkiläinen Jaakko Paso.
Kuvan antoivat Rantapohjan käyttöön Kerttu ja
Heikki Paso.. Kuva on otettu Haukiputaan Jokikylässä. Linja-autossa oli syöty eväitä jo
ennen kaupunkiin saapumista.
Sotakevättä 1943 Juntusrannalla. joulukuuta 2015 » N:o 101
VANHAN KUVAN KERTOMAA»
Valokuvassa vuodelta 1936 Viljo Jämsä pitelee hevosta
ja hevosen selässä hänen pikkusiskonsa Aila Erkkilä (o.s.
Jämsä) yksivuotiaana. Kuvassa ovat Toivo Kunnari ja Martti ja Reino Tolonen.
Vaateostoksilla Oulussa vuonna 1964 ennen koulujen alkua
Jalkapallo yhdistää erilaisia ihmisiä. Myös heinäkuussa
2016 päättyvän, OKM:n tukea saavan toiminnanjohtajan tehtävä tulee pyrkiä vakinaistamaan.
Jäsenmaksut
ennallaan
Kokouksessa päätettiin pitää jäsenmaksut ennallaan.
Jäsenmaksut peritään tammikuussa. Pelaajakehitysseurannassa mukaillaan SHA:n testien järjestämistä seuravetoisesti kahdesti vuodessa 10?14-vuotiaille. joulukuuta 2015 » N:o 101
URHEILU»
Jarmo Okkonen
on HauPa:n uusi
puheenjohtaja
V E L I - M AT T I H Ö LT TÄ
Oulun pohjoispuolelle,
mieluiten Haukiputaalle,
tarvittaisiin uusi jalkapallohalli
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Jarmo Okkonen on valittu Haukiputaan Pallon puheenjohtajaksi seuraavaksi
kaksivuotiskaudeksi.
. Team Albania koostui
albanialaissyntyisistä pelaajista, joita oli tullut Haukiputaalle myös kauempaa Suomesta. Seura järjesti suurturnauksen kesäkuussa, tapahtumaa aiotaan jatkaa. Innoissani ja hyvillä
mielin otan tehtävän vastaan. Vasemmalta Jarmo Körkkö, Sauli Kukkonen, Päivi Markuksela,
Mika Mutanen, Jarmo Okkonen (pj), Heikki Kropsu, Pasi Alatalo ja Heikki Mikkola.
mo Okkonen. Nuorimpiin ikäluokkiin ja siellä
toiminnan käynnistämiseen
tulee kiinnittää erityinen
huomio. Tästä tuli ihan kiva tapahtuma. Perheestä enintään kolmelta
pelaajalta peritään toimintamaksu, jonka jälkeen
vanhimmasta päästä oleva perheenjäsen on seuran
toimintamaksusta vapaa.
A U L I H A A PA L A
HauPan joukkue ja Arjana Pojat vastakkain.
Jalkapallo yhdistää
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
HauPa-hallilla järjestettiin
tiistaina välipäivän turnaus, jossa mittelivät paikallisista seuroista, maahanmuuttajista ja turvapaikanhakijoista kootut joukkueet.
Turnaus kesti koko päivän,
ja kentällä nähtiin tiukkoja
kamppailuita.
Mukana oli isäntäseura
HauPa:n joukkueen lisäksi
Tervareiden, Orpan (Oulun
Rotuaarin Pallon), Team Albanian ja Arjana Pojat -joukkue. 12
» Torstaina 31. Hauppiskortin
poisjäännin myötä toimintamaksu on 230 e/pelaaja, summa peritään kahdessa erässä: helmikuussa
115 euroa ja huhtikuussa
115 euroa.
Haukiputaan Pallon toimintamaksu peritään ensimmäisen kerran sinä
vuonna, kun pelaaja täyttää seitsemän vuotta. Mietittiin, että mitä mielenkiintoista ja
mukavaa voitaisiin keksiä
välipäivien tekemiseksi hallilla, ja päädyttiin turnaukseen, kertoi pelejä seurannut Okkonen.. Kotouttaminen on yksi seuramme
toiminnan osa-alue, jossa voimme olla luontevasti
mukana, linjaa puheenjohtaja Jarmo Okkonen.
Tunnelma niin kentällä,
kentän laidalla kuin katsomossakin oli korkealla.
. Määrällä ylletään
Suomen 21. Annalankankaalla sijaitsevan
oman jalkapallohallin yhteydessä sijaitsevaa Ministadionia kunnostettiin ja
futsal-maaleja saatiin Länsituulen saliin.
Taitokulttuurissa HauPa oli Pohjois-Suomen paras seura, piirin kisoissa
saatiin eniten eli 53 taitomerkkiä. Harjoitustiloista on huutava pula, sanoo Okkonen.
Johtokunta
uusiutui
Haukiputaan Pallo ry:n vuosikokouksessa 16.12. Uusiksi jäseniksi valittiin Mika Mutanen, Pasi Alatalo, Päivi
Markuksela, Sauli Kukkonen ja Heikki Kropsu.
Kokouksessa käytiin läpi kuluneen vuoden toimintakertomus. Isoin kehitysaskel oli valmennuspäällikön palkkaus seuraan. Seura on miehelle enemmän kuin tuttu,
sillä hän on toiminut sen riveissä lähes alusta alkaen.
Okkosen ensimmäiset valmennettavat ovat jo aikamiehiä.
Seuran ehkä mittavin
haaste tulevaisuudessa on
uuden jalkapallohallin saaminen Oulun pohjoispuolelle, mieluiten Haukiputaalle
kirkonkylän tuntumaan hy-
vien kulkuyhteyksien varrelle, linjaa Okkonen.
. HauPa on hyvä seura,
sanoo haukiputaalainen Jarmo Okkonen. valittiin myös uusi johtokunta.
Vanhasta johtokunnasta kiitettiin poisjääviä jäseniä,
jotka ovat Eija Saranpää,
Hannu Paasovaara, Marko Perander, Antti Huovinen ja puheenjohtajana toiminut Veli-Matti Hölttä.
Uudessa johtokunnassa
jatkavat Heikki Mikkola, Jarmo Körkkö ja Jar-
Haukiputaan Pallon uusi johtokunta yhteiskuvassa. Jos ei ihan ensi tai seuraavana vuonna, niin lähitulevaisuudessa. Team Arjana Pojat oli
Onnelassa asuvista nuorista afganistanilaisista tur-
vapaikanhakijoista koottu
joukkue.
Onnelan asukkaat käyvät pelaamassa jalkapalloa
HauPa-hallilla kaksi kertaa
viikossa.
. parhaimmaksi. Seura lanseerasi uuden logon sekä uudet asusteet neljäksi vuodeksi sponsorin avustuksella.
Jo meneillään olevan kauden toimintasuunnitelmassa listattiin tulevan kauden
päätehtäviksi hallinnon
edelleen selkeyttäminen,
SPL:n laatujärjestelmässä
eteenpäin pääseminen, kesän suurturnauksen kehittäminen sekä pelaajakehityksen parantaminen
(loppiainen)
ajetaan sunnuntaivuorot.
Ravintolat
Työsuorituksia
Ilmoituksia
Kansalaisopistot
Ii-instituutti
kansalaisopisto- ja kulttuuripalvelut
Puh. ei opetusta). lauantaivuorot.
Ti 5.1. Kannattajat tulevat
järjestämään kampanjan,
jolla tuetaan seuraa Lasse Nurmoksen palkkakuluissa.
21-vuotias HauPa- ja Tervarit-kasvatti debytoi AC
Oulun paidassa jo kaudella 2011 pelaten loistavan
sesongin oikeana laitapuolustajana. Jussila).
AC Oulun joululahja ?
Lassi Nurmos jatkaa Laivastonsinisissä
»»Rantapohja
»»Haukipudas
AC Oulu ja puolustaja Lassi
Nurmos ovat solmineet yksivuotisen jatkosopimuksen.
Samalla Nurmoksesta
tulee AC Oulun kannattajien kummipelaaja kaudelle
2016. Lavis on uusi hauska,
helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden
ja jumpan välimuotoon.
. Paluu kotiin
tapahtui kauden 2015 kynnyksellä.
Haukiputaalainen Lasse
Nurmos on edustanut Suomen ikäkausimaajoukkueita 24 ottelussa. Lastentanssi 4?6-vuotiaille (110514), torstaisin klo 15.30-16.15.
Tanssin riemua ja ilmaisun iloa lapsen omista lähtökohdista käsin.
. joulukuuta 2015 » N:o 101
URHEILU»
Joukkoliikenne pyhinä
Maija Kumpula vuoden urheilija,
Juhani Jämsä vuoden Veikkolainen
»»Rantapohja
M A I J A K U M P U L A N A R K IS TO
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Haukiputaan Veikot palkitsi syyskokouksessaan joulukuun puolivälissä menestyneitä urheilijoitaan ja seuratoimijoitaan vuoden 2015
saavutuksista.
Vuoden urheilijana palkittiin Maija Kumpula, joka lukuisten Suomenmestaruusmitalien lisäksi edusti maatamme ja seuraamme myös Ranskan Lyonissa pidetyissä veteraanien
MM-kisoissa. 050 3950 387, s-posti kansalaisopisto@ii.fi
. Tarkemmat sisällöt sekä ilmoittautuminen: http://www.ii.fi/kansalaisopisto/kurssit.
. ja 24.3. ajetaan perjantaivuorot, ke 6.1. LAVIS (110513), torstaisin 14.30-15.30. Pitkään
laitapuolustajana viihtynyt Nurmos pelasi viime
kauden topparina, ja saman kaavaillaan jatkuvan
myös tulevaisuuden jalkapallokentillä.
Koulujen joululoman aikana ei ajeta vuoroja, jotka on
merkitty ajettavaksi vain
koulupäivinä.
Vuodenvaihteessa 2015-
2016 ajetaan seuraavasti: to
31.12. Tällä kertaa
saavutuksena oli kaksi Suomenennätystä ja tukku neljänsiä sijoja.
Maijan nimissä ovat nyt
seuraavat ennätykset N65sarjassa: 400 m 1.17.31;
800 m 2.57.46 ja 1500 m
6.04.83. sunnuntaivuorot,
la 2.1. Viimeinen ilmoittautumispäivä kursseille on 14.1.2016. Viestissä Maija oli
juoksemassa pronssia Suomelle.
Vuoden valmentajana palkittiin Maijan valmentajana toiminut aviomies Erkki Kumpula.
Vuoden yleisurheilijan
pystin sai Henna Anunti,
joka teki halliratojen SE-tuloksen N35 korkeudessa hypäten 160 cm ja voitti myös
5-ottelun kultaa.
Vuoden judokana palkittiin nyt jo hyvin kisoissa pärjännyt tulevaisuuden
Maija Kumpula (vasemmalla) Lyonin viestikisoissa, joissa
Suomi sai 4 x 400 m viestissä pronssia sarjassa N60.
lupaus Sini Muotka.
Vuoden hiihtäjänä palkittiin Maija Käkelä, joka on
niittänyt menestystä niin
ikään veteraanisarjoissa.
Vuoden jaostona palkittiin hiihtojaosto, joka järjesti onnistuneesti Hopea-
sompa 2015 loppukilpailun Virpiniemessä yhdessä OHS:n kanssa.
Vuoden Veikkolaisen tittelin sai Hopeasompa-kisoissa varakilpailunjohtajana toiminut Juhani Jämsä.
Kilpailut onnistuivat erittäin hyvin ja saivat paljon
kiitoksia niin kilpailijoilta
kuin Suomen hiihtoliitonkin edustajilta.
Talkoolaisten määrä oli
kisoissa mittava, joten myös
sektorivastuullisina kisoissa
toimineita muistettiin Hopeasompa muistopalkinnolla.
Vuoden nuorena Veikkolaisena muistettiin tänä
vuonna Krista Sjögreniä,
joka on osallistunut aktiivisesti toimintaan yleisurheilun ja hiihdon talkoolaisena ja apuohjaajana yleisurheilussa.
Erikoispalkinnolla muistettiin Olli Juntusta, joka on ollut myös aktiivinen
talkoolainen ja saanut mm.
Maastomaratonin osallistujilta kiitoksia kannustuksesta ja huollosta radan varrella.
Seuran syyskokous valitsi entiset johtokunnan jäsenet jatkamaan, ja seuran
puheenjohtajana jatkaa edelleen Anne-Maria Tolpanniemi (o.s. Kaudeksi 2014
Nurmos siirtyi Rovaniemen
Palloseuran riveihin, jossa
vyölle kertyi 16 Veikkausliigaottelua. ajetaan perjantaivuorot, pe 1.1. 13
» Torstaina 31. Tanssiteatteri alakouluikäisille (110515), torstaisin 16.30-17.30.
Tanssiteatteri on tanssia, teatteria ja musiikkia yhdistelevä esittävän
taiteen muoto. Kurssilla tutustutaan erilaisiin tanssimuotoihin sekä
tanssilajeihin, luovan ilmaisun harjoitteisiin ja musiikin käytön mahdollisuuksiin osana näyttämötaidetta.. Uusia kursseja 21.1.-28.4.2016 (28.1
Perttu lähetti kuvat Rantapohjalle lehden Facebook-sivujen kautta.
. Lisää luistelukenttiä saadaan jäädytettyä lähipäivien pakkasten ansiosta.
Luistelukentällä loistavat
valot ovat merkki siitä, että
kenttä on otettu käyttöön ja
jää luistelukuntoinen. Luistelukenttien kunnossapidon
voi tarkistaa myös. 14
» Torstaina 31. Näin laajaa hanketta ei ole toteutettu metsästysharrastuksessa aiemmin Suomessa. Aurinko laski kuvauksellisesti metsän rajaan. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. joulukuuta 2015 » N:o 101
Auringonlasku
Kantolanlahdella
Iin Kantolassa asuva 14-vuotias Perttu Häkkilä oli osunut otolliseen aikaan syysjäille Iin Kantolanlahdelle. Pidemmällä aikavälillä hanke vaikuttaa myös metsästysseurojen toimintaan ja kyläyhteisöihin.
10/4/15
olen niin erikoinen!
standardikokoisessa
shampanjapullossa on
keskimäärin
49 miljoonaa
kuplaa.
hummerin aivot
ovat sen kurkussa,
sen hermojärjestelmä ja hampaat
vatsassa ja munuaiset päässä!
apollo 11 astronautin
buzz aldrinin äidin
tyttönimi oli moon.
pueblossa meksikossa oleva cuexcomatetulivuori on vain reilut 10 metriä korkea.
LASSI JA LEEVI»
Luistelukenttiä jäädytetään
»»Rantapohjan alue
Urheilukeskusten ja kaupunginosakenttien luonnonjäitä
on valmistunut jo eri puolille Oulua. liikuntapalveluiden nettisivuilta
www.ouka.fi/liikunta.
152
Rantsikka on nuorten areena. Olin joulukuun viimeisellä viikolla potkuttelemassa
Kantolanlahdella ja päätin ottaa kuvia kauniista auringonlaskusta.
Perttu Häkkilä kertoo kuvaavansa kauniita maisemia
silloin tällöin puhelimellaan.
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
Metsästäjäliitto alkaa
kehittää nuorisotoimintaa
»»Rantapohja
Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishankkeelle 2016?2018 myönnettiin 147 000 euroa Leaderrahoitusta. Rahoituksesta vastaavat Vaara-Kar-
jalan Leader Ry ja Eteläisen
maaseudun osaajat EMO Ry.
Kohderyhminä ovat metsästyksestä kiinnostuneet
nuoret ja kaikki Metsästäjäliiton piirien nuorisotyöstä
kiinnostuneet
044 7310 232.
Omaishoitajien vertaistukiryhmä ti 12.1. Mieleeni nousee kaksi pientä sanaa: kiitos ja
anteeksi. klo 12 ry:llä, puhujina Jouko Lämsä ja Alpo Hyry.
KIIMINKI
Uudenvuodenpäivän iltamessu
pe 1.1. 0400 541
319. Uuteen vuoteen saamme tehdä matkaa ylösnousseen Kristuksen seurassa. Kolehti: pakolaisten
auttamiseen kriisialueilla Kirkon
Ulkomaanavun kautta.
Messu ke 6.1. klo 10
kirkossa, toimittaa Pertti Lahtinen,
avustaa teol.yo Jari Kolmonen,
kanttorina Anja Hyyryläinen.
Laulutrio Maariet.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste avoinna puhelimessa
sovittuina aikoina, p. Mitä mahtaa olla edessäpäin. Voimme sydämestämme todeta Vanhan testamentin Samuelin tavoin: ?Tähän asti Herra on auttanut meitä.. Sam. Pyhäpäivä: loppiainen, pyhäpäivän aihe: Jeesus,
maailman valo. Voit jättää esirukouspyyntösi asioista, joista toivot rukoiltavan, Iin kirkon eteisessä olevaan esirukouslaatikkoon,
verkkosivuillemme http://www.
iinseurakunta.fi, seurakunnan
postilaatikkoon, jolloin kuoreen
on hyvä merkitä ?Esirukouspyyntö?, sähköpostiin tai seurakunnan
työntekijälle. 08 3161 303.
Rauhanyhdistykset:
Kirkonkylä: Pe 1.1.16 klo 17
seurat ry:llä; Timo Määttä, Eero
Lahtinen. klo 13 srk-keskuksessa.
Kuljetuspyynnöt diakoniatoimiston päivystysnumeroon maanantaisin klo 9-11 p. klo
18:00 Iin kirkossa. Seuraava ajanvaraus on 11.1.2016.
Työttömien ja pienituloisten
ruokailu joulutauolla, jatkuu
ma 11.1.2016 klo 11-12 Jäälin
kappelilla.
Työttömien ja pienituloisten
aamupuuro joulutauolla, jatkuu
ma 11.1.2016 klo 9.30-10.30
Kolamäessä Kiimingin Vanhustentaloyhdistyksen kerhohuoneella Kivitie 1 E (käynti pihan
puolelta).
Perhekerhot, perhekahvilat ja
päiväkerhot ovat joulutauolla,
päiväkerhot jatkuvat viikolla 2,
perhekerhot ja -kahvilat viikolla 3.
Esikkoryhmä joulutauolla, ryhmä
jatkaa 19.1.2016.
Juttunurkka joulutauolla, toiminta jatkuu ma 11.1.2016 klo
10-13 Jäälin kappelilla.
Naisten kasvuryhmä joulutauolla, jatkuu ti 12.1.2016 klo 13
Jäälin kappelilla.
Naisten lenkkiryhmä joulutauolla, lenkit jatkuvat 18.1.2016.
Rauhanyhdistys: su 3.1.2016
klo 12 IIc:n lähetysseurat ja
perheruokailu ry:llä, Rick Nevala, tulkkaus suomeksi. Joulusulku koskee
vastaanottoa, kuntoutusta,
mielenterveystyötä ja suun
terveydenhuoltoa.
Kuivaniemeläiset voivat
käyttää arkipäivisin Iin ja
Simon terveysasemien palveluja sekä päivystysaikoina
tavanomaisia OYS:n päivystyspalveluja.
Iin hammashoitola on
avoinna normaalisti. Pe 8.1. Tiedotusvälineet luovat katsauksia menneeseen ja kertaavat kuluneen vuoden tapahtumia. klo 18 kirkossa, toimittaa
Seija Helomaa, avustaa Harri Isopahkala, kanttorina Sari Wallin.
Messu su 3.1. Oman elämän, taakse jääneen vaelluksen, katseleminen ei useinkaan ole mieltä ylentävää. Ehkä aihetta kiitokseen löytyy
paljonkin, kun asiaa oikein mietimme. Syömällä
tuet lähetystyötä! Lounas aikuiset
10 ?, lapset 5 . klo 12 Kuivaniemen kirkossa. Aikamme on
Jumalan kädessä. Jouluista yhteislaulua sekä
arvontaa. klo 10
Haukiputaan kirkkoon.
Lähetystyö on kokannut meille
kirkon jälkeiselle ajalle kiinalaista
ruokaa lähetyskenttien tapaan
ja valmistanut ohjelmallisen
ruokailun: nuoria musikantteja,
interaktiivista kuvarukousta,
herkullista kiinalaisruokaa ja
tapahtuman juonnon. Kunnanviraston ollessa
suljettuna puhelinaika sosiaalityöntekijöille ja -ohjaajille on ma?pe kello 9?10.
Ajanvaraukset sosiaalityöntekijöille sekä toimeentulotukiasioiden neuvonta ja
päätösten kysely tapahtuu
numeroista 08 5875 6210
ja 050 341 6724. 040 5220
252. klo
19 ry:llä.
KUIVANIEMI
Sanajumalanpalvelus pe 1.1.
klo 18 Kuivaniemen kirkossa.
Uudenvuodenpäivä, pyhäpäivän
aihe: Jeesuksen nimessä. (Luuk. klo 10:00 Iin
kirkossa. Rupatteluklupin
ohjelmassa on teemallista rupattelua, hartaus, yhteislaulua ja
kahvittelua. klo 10 kirkossa, toimittaa Jari Flink, avustaa Jaakko Tuisku, kanttorina
Eeva Holappa.
Sanajumalanpalvelus su 10.1.
klo 16 Kellon srk-kodilla, toimittaa Jari Flink, kanttorina Eeva
Holappa. 13: 7) Tässä on meidän evankeliumimme käydessämme uuteen vuoteen. Meidän
on kuljettava uuteen vuoteen sokean luottamuksen varassa.
Raamatun sanat vakuuttavat meille, että aikamme on
Jumalan kädessä. (08) 5313 500, on
avoinna ma-pe klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työntekijöiden suorat numerot:
Piirikappalainen 040 7197 931
Kanttori 040 5237 936
Suntio 040 5220 252
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä
puh. Olkkarin rupatteluklupi on
tarkoitettu kaikenikäisille eläkeläisille. klo
19 ompeluseuramyyjäiset ry:llä.
YLIKIIMINKI
Messu uudenvuodenpäivänä
1.1.2016 kirkossa klo 10, toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina
Leo Rahko.
Messu 3.1.2016 kirkossa klo 12,
toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Anja Hyyryläinen.
Messu loppiaisena 6.1.2016
kirkossa klo 10, toimittaa Olavi
Isokoski, kanttorina Leo Rahko.
Ylikiimingin seurakuntapiirin
toimipiste Harjutie 5.
Työntekijät ovat tavattavissa
toimipisteessä puhelimitse
sovittuina aikoina, varsinaisia
aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p.
(08) 531 3500, avoinna ma-pe
klo 9-16.
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 5281 813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161
451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki
08 3161 388 tai 08 3161 414
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08)
3161 303.
Rauhanyhdistyksen toimintaa:
su 3.1. klo 12
ry:llä, viikkomessu ke 6.1. ke
13.1. Meitä muistutetaan siitä, että elämämme ei riipu ainoastaan maailmassa vallitsevista valloista ja laeista. Rukouspyynnöt
luetaan sunnuntain messussa
seuraavien viikkojen aikana.
Pyyntöjä voidaan muokata.
Diakonia- ja lähetysilta ke 6.1.
klo 18:00 Pirkko ja Matti Kaistolla. su 10.1.
2016 klo 17 seurat ry:llä, Pekka
Kantola, Ilkka Alakärppä.
Kiimingin Rauhan Sanan seurat:
su 10.1.2016 klo 15 Montinsalissa, Esko Leinonen.
Siionin virsiseurat ja paikallisosaston vuosikokous su
17.1.2016 klo 15 Montinsalissa.
YLI-II
Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus 1.1.2016 klo 12
kirkossa, toimittaa Pertti Lahtinen,
saarna teol.yo Jari Kolmonen,
kanttorina Sanna Leppäniemi.
Sanajumalanpalvelus su 3.1.
klo 10 kirkossa, toimittaa teol.
yo Jari Kolmonen, saarna Pertti
Lahtinen, kanttorina Anja Hyy-
ryläinen.
Loppiaisen messu 6.1. Olisiko muutoksen aika?
Uudenvuodenaattona ajatuksemme suuntautuvat myös
kohti tulevaa. Kolehti käytetään kirkkojen
rauhan ja sovinnon työhön Afrikassa,Aasiassa ja Latinalaisessa
Amerikassa.
Sunnuntaina 3.1. Siitä kuuluu kiitos
Jumalalle. Su 3.1. joulukuuta 2015 » N:o 101
HARTAUS»
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu uudenvuodenpäivänä 1.1.
klo 10 kirkossa, toimittaa Pekka
Aittakumpu, avustaa Pekka Mustakallio, kanttorina Eeva Holappa.
Messu su 3.1. klo
17 ry:llä.
Kastettu: Aava Katriina Matikainen, Mikael Johannes Kovalainen,
Lydia Anna Karoliina Heikura,
Emmi Amanda Anttila.
Kuolleet: Leila Hellin Saarinen
86; Toivo Tellervo Niskanen 85;
Paavo Johannes Meriläinen 84;
Eero Aukusti Kurtti 79.
II
Aattohartaus to 31.12. 7: 12)
Kiittämisen ohella meillä on mennyttä tarkastellessamme kuitenkin aihetta myös katumukseen. Tule kerhoilemaan lapsesi
kanssa ja tutustumaan toisiin
pienten lasten vanhempiin! Olet
lämpimästi tervetullut ryhmään
ensimmäisen lapsesi tai useamman lapsen kanssa!
Kirkolliset ilmoitukset
Kastettu: Eliel Waldemar Jurmu.
Avioliittoon vihitty: Ari Petri Mustonen ja Riikka Katriina Lohilahti.
Jari Matias Pakanen ja Anu Karoliina Mäkelä.
Kuollut: Helli Annikki Pakanen
93 v.
Iin Rauhanyhdistys
Seurat su 3.1. klo 10
kirkossa, toimittaa Miia Seppänen, avustaa Anne Schönberg,
kanttorina Jarkko Metsänheimo,
lapsisolisti. klo 13 seurat
ry:llä; Leo Paaso, Eero Jaara.
Jakkukylä: Ke 6.1. Kukaan ei vielä tiedä, millaiseksi se varttuu. klo 9-14.
Tule juhlistamaan joulun päätöstä loppiaisena 6.1. seurat klo 13 ry:llä ja
15.30 Päivölässä, Matti Niemelä,
Matti Närhi.
Virsikirjaan
lisävihkot
»»Rantapohja
Suomen- ja ruotsinkieliseen virsikirjaan tulee lisävihkot.
Kirkolliskokous hyväksyi lisämateriaaliin 79 suomenkielistä ja 147 ruotsinkielistä virttä. Näin saamme käydä uuteen vuoteen puhtaalta pöydältä ja kiitollisina siitä, että Jumala armossaan antaa meille mahdollisuuden aloittaa uudestaan.
Jumalan armosta ja pitkämielisyydestä meille kertovat
evankeliumin sanat: ?Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi.. klo
10:00 Iin kirkossa. Tervetuloa koko perheellä kasteen sunnuntain perhemessuun. Ryhmä on maksuton, eikä
siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen. On aika katua ja pyytää anteeksi, Jumalalta ja lähimmäisiltämme. klo 12 ja 18
loppiaisseurat ry:llä. Häneen voimme turvata käydessämme
kohti uusia vaiheita. klo
18.30 Maiju ja Jukka Jämsällä,
Lassilanperäntie 47, Kello: uudenvuodenpäiväseurat 1.1. Kerhossa on
välillä myös erilaista ohjelmaa
kerholaisten toiveiden mukaisesti. Voit tuoda arvottavaa.
Tangontie 5. Virka-aikainen sosiaalipäivystys kiireellisissä asioissa on kello
8?16 numerossa 050 3861
310. Jumala, joka pitää aikaamme
kädessään, on meitä kohtaan hyvä, kärsivällinen ja pitkämielinen. ei ole jumalanpalvelusta Kuivaniemellä.
Kuivaniemen rauhanyhdistys
Seurat ke 6.1. Niillä molemmilla voisi olla sija tilinteossamme.
Kun katsomme menneeseen, meidän on kiitettävä. Elämämme on Jumalan kädessä.
Kun vuoden vaihtuessa katselemme menneeseen, mitä näemme. Pyhäpäivän aihe: Herran huoneessa. Uusi vuosi on
kuin vastasyntynyt pienokainen. Teemme
tiliä kuluneesta vuodesta ehkä myös omassa mielessämme.
Mitä elämässäni tapahtui vuonna 2015. Seurakuntalaisia palvelee
myös Oulujoen kirkkoherranvirasto, Koivumaantie 2, 90650
OULU, puh. Iin
sosiaalitoimisto on avoinna joulun aikaan arkipäivi-
nä. 044
7310 232.
Kirkkoherranvirasto avoinna to
31.12. Tule viivähtämään
hetki jouluseimen äärellä.
?Olkkarin rupatteluklupi. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina Markku
Jaakkola.
Sanajumalanpalvelus su 3.1. klo
17 kirkossa, seurat su 10.1. Kolehti: oman
seurakunnan diakoniarahastolle.
Messu ke 6.1. 044 7310 232.
Seurakuntakerho eläkeläisille
to 14.1. Lisätietoja p. klo 17 ja 18.15 ry:llä.
Seurat ke 6.1. Virka-ajan ulkopuolella sosiaalipäivystyksen numero on yleinen hätänumero 112.
Iin perheneuvola on kiinni 28.-31.12.. Saamme kiittää Jumalaa kaikesta, mitä hän kuluneen vuoden
aikana on antanut meille. Mukana on
niin tuttuja hengellisiä lauluja kuin kansainvälisiä sävelmiä ja uusia sävellyksiä.
Lisävihkot tulevat käyttöön
varsinaisen virsikirjan rinnalle adventtina 2016.
Vuoden vaihtuessa
Uudenvuodenaatto on eräällä tavalla taitekohta, kynnys
tai välitila. Toimittaa Matti
Kinnunen, kanttorina Markku
Jaakkola. On aihetta sanoa ?kiitos?, mutta myös ?anteeksi?. ja alle 4-vuotiaat
ilmaiseksi.
Ry:n toimintaa: Haukipudas:
loppiaisseurat ke 6.1. Mitä saavutin ja mikä jäi vielä haaveeksi?
Ehkä on niin, että ihmismielemme tarvitsee jatkuvassa liikkeessä pysäkkejä. klo 13
Martinniemen srk-kodilla. Järjestäjänä on Kiimingin
seurakunta. Kolehti: Lähetystyöhön
Suomen Lähetysseuran kautta
teemalla ?Kirkko rakentaa rauhaa ja sovintoa?. Tervetuloa!
Iin alueen diakoniatoimisto
on suljettu 21.12.2015 11.1.2016 välisen ajan.
Vauva- ja taaperoryhmä ke
13.1. Tulevaisuus ei paljasta itseään. Kuljetuspyynnöt diakoniatoimiston
päivystysnumeroon maanantaisin klo 9-11 p. Kolehti käytetään kirkkojen rauhan ja sovinnon työhön Afrikassa, Aasiassa
ja Latinalaisessa Amerikassa.
Esirukouspyyntö. klo 14 ja 15.15 ry:llä.
Seuraisäntien kokous to 7.1. Välillä on hyvä pysähtyä katselemaan ja pohtimaan. Hän on luvannut olla kanssamme kaikkina elämämme päivinä. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina
Markku Jaakkola. klo
16 ry:llä, lauluseurat ke 13.1. 040 700 8151. klo 10
kirkossa, toimittaa Pauli Niemelä,
saarnaa Olavi Ikonen, kanttorina
Jarkko Metsänheimo, Anna Kälkäjä, huilu.
Perhemessu su 10.1. Kirkkokahvit.
Juttukahvila ke 13.1. Saamme luottaa siihen, että hän antaa meille
meidän syntimme anteeksi ja lahjoittaa uuden alun.
Uusi vuosi on Jumalan lahja meille. klo 10
kirkossa, toimittaa Jaakko Tuisku, avustaa Pekka Mustakallio,
kanttorina Eeva Holappa, musiikkiavustajina Johanna, Susanna ja
Jenni Holma sekä Anna Torvinen.
Messu su 10.1. Voisiko elämäni olla toisenlaista. Loppiainen, pyhäpäivän aihe: Jeesus, maailman
valo. klo 10:00-11:30 Iin seurakuntatalon kerhohuoneessa.
Sisäänkäynti joen puolelta talon
takaa. klo 10 kirkossa,
toimittaa Leena Brockman, avustaa Pekka Mustakallio, kanttorina
Hannu Niemelä.
Messu loppiaisena 6.1. Toimittaa
Tapani Ruotsalainen, kanttorina
Salla Kujala. klo 13 srk-keskuksessa.
Diakonian puhelinpäivystys
maanantaisin klo 9-11 taloudellisen avun hakemiseksi p. klo 10 kirkossa,
toimittaa Harri Isopahkala, avustaa Pauli Niemelä, kanttorina
Sari Wallin.
Loppiaisen messu ke 6.1. Ryhmä on 0?2-vuotiaille
lapsille ja heidän vanhemmilleen
tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. klo 13-15 Senioritalon olohuoneessa teemalla ?Minä olen
ihme?. (1. Niin kauan, kuin Jumalan aikaa riittää.
Juha Tahkokorpi
Kiimingin seurakunnan kappalainen
Kuivaniemen
terveysasema kiinni
»»Rantapohja
»»Kuivaniemi/Ii
Kuivaniemen terveysasema on suljettuna vielä 10.1.
saakka. 15
» Torstaina 31. Missä onnistuin
ja missä jouduin kokemaan vastoinkäymisiä. Kauempana asuvilla
on mahdollisuus tilata kyyditys
Erja Haholta maanantaihin 11.1.
klo 15 mennessä 0400 775 164.
Eläkeläisten seurakuntakerholaiset kokoontuvat jatkossa Olkkarin
rupatteluklupissa.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin
klo 9-11 p. Katseemme suuntautuu taakse ja tähyää samalla eteenpäin. Erityisesti kutsumme
mukaan edellisen kirkkovuoden
aikana kastettuja perheineen.
Messun aikana voi hakea kastepuusta kastetun nimellä varustetun sydänlehden itselleen.
Sanan ja rukouksen ilta su 10.1.
klo 18 Jäälin kappelilla.
Perinteinen jouluseimi -näyttely Jäälin kappelin ikkunassa
29.11.-6.1. Toimittaa Matti Kinnunen,
kanttorina Markku Jaakkola.
Kolehti: Lähetystyöhön Suomen
Lähetysseuran kautta teemalla
?Kirkko rakentaa rauhaa ja sovintoa?
020 743 0982
. Päävoittona 200 ?:n ostokortti.
Tervetuloa!
Ilmoituksia
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
JO YLI
TERVETULOA!
Ma?To 8.30?17.00, Pe 8.30?18.00
La Jukolantie 9.00?15.00
. 600 . Vak. Jukolantie 10
. e/C. 020 743 0983
30V.
Tilaa
Rantapohja
Rantapohja
maksaa
postimaksun
30 ?
4 KUUKAUTTA
tiistaisin ja
torstaisin.
Tilaan Rantapohjan 30. joulukuuta 2015 » N:o 101
Tärkeä tiedote jätehuollosta:
Tiedote koskee kaikkia Oulun Jätehuollon toimialueen kuntia: Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka,
Lumijoki, Muhos, Oulu, Pudasjärvi, Raahe, Siikajoki, Simo, Tyrnävä ja Utajärvi.
1.1.2016 voimaanastuva asetus kaatopaikkakiellosta ei muuta mitään Oulun
Jätehuollon toimialueella, sillä lakimuutokseen on varauduttu jo kolme vuotta sitten.
- Biojätteen keräys jatkuu kuten ennenkin.
Omakotitaloasukkaille biojätteen erilliskeräys on vapaaehtoista, mutta suositeltavaa.
- Vaatteet saa laittaa polttokelpoisen sekajätteen joukkoon.
- Oulun Jätehuolto ei sijoita yhdyskuntajätettä kaatopaikalle.
Ekopisteet siirtyvät Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n (Rinki) vastuulle
1.1.2016.
Ekopisteiden siisteyttä ja tyhjennyksiä koskevat yhteydenotot osoitetaan Ringin asiakaspalveluun:
- p. Tällä kupongilla. 1 kk. V. klo 18.45. Ratakatu 8
. 020 743 0981
. 020 743 0980
. 040 5326 445/
Teijo Juopperi.
Vuokrattavana
Haukipudas kesk. Tekstiviestillä 0400 537 148 3. Soita ark. Lohiloukku Oy
LKV. 040 500 6450.
Työsuorituksia
Huveja
Kinkunsulatusbingo Nuorittalla
(Nuorittantie 76) pe 1.1. kerrostalossa hyväkuntoinen huoneisto, 3 h + k + kh
+ vh 76 m2. Mäkelininkatu 33
. Sähköpostilla miia.raiha@rantapohja.fi 4. 16
» Torstaina 31. 044 714 7800
Tilaa näin: 1. Puh. Koskitie 25
. klo 8.30-15 0400 537 148 2. 0800 133 888 ma-pe klo 7?21 ja
la klo 9?18
- asiakaspalvelu@rinkiin.fi (suomi)
- service@rinkiin.fi (ruotsi ja englanti)
Juhlapyhistä johtuvia poikkeuksia lukuun ottamatta
Ruskon jätekeskus on normaalisti avoinna
ma-pe klo 7?20, www.oulunjatehuolto.fi
Halutaan ostaa
TONTTI Kuivaniemen
alueelta. + käyttösähkö
+ vesi. /4 kk
Nimi:
Vain Suomeen
Tarjous voimassa 31.12.2015 asti.
Osoite:
Puhelin:
Tunnus 5004760
00003 VASTAUSLÄHETYS
Puh