Sivut 8-9 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 7.7.2022 53. Isän ja pojan suunnitelmissa on kehittää aluetta ja rakennusluvat on jo saatu kouraan. Sivu 5. tarkoituksena on tarjota satama-alueen palveluita myös muiden käyttöön. vsk • N:o 51 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ Laitakarissa puhaltavat uudet tuulet Jukka ja Lauri Vehkaperä ovat ostaneet entiseltä Rauma-Repolalta, eli nykyiseltä UMP-Kymmeneltä Martinniemessä sijaitsevan Laitakarin satamaja laiturialueen. TAIDETTA KIERIKKIKESKUSTA KORISTAMAAN Kesäkauden ajan Kierikkikeskuksen seinillä voi ihastella Asta Siuruan luontoaiheista huovutustaidetta
Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Hajattelija Mistä älypuhelin “taikoo” tuloksen sellaiseen laskelmaan, mikä on matematiikan sääntöjen vastainen (siis kielletty). 2-vuotias Kasper hyppää. Mansikkasuu RANTAPOHJAN TEKSTARIT Lähetä kommenttisi tekstiviestinä numeroon 040 5173 842 Lähettäminen maksaa normaalin tekstiviestin hinnan.. Eikä varoita mitenkään. Voi voi nuita valtioiden johtajia, nyt pelottaa toisistaan. Sitoutumaton Itä ja länsi, siinä on koko uhka. Olen nähnyt paljon, ei naurata. Jos jotain tästä jupakasta voi ottaa opiksi, niin sen, että kärpäsestä kasvaa nopeasti härkänen juuri kehnojen lausuntojen vuoksi. » Torstaina 7. Iin valtapuoleen ryhmäkurista irtaantuneille kolmelle rohkealle toivotan hyvää kesää ja mielipiteen vapautta jatkossa, joka on maassamme perustuslaillinen oikeus. Tällä kirjoituksellani ei ole tarkoitusta syyllistää, vaan auttaa havaitsemaan oman elämän kipukohdat näkemään, miten lapsi kokee vanhemman tiedostamattoman vihan. “Joka vitsaa säästää se vihaa lastaan, joka rakastaa lastaan, kurittaa häntä jo varhain”. Kuka turvaa. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Laskija Nyt on taas kytättävä mansikan hintaa. Turvattomaksi jäänyt pieni ihmistaimi kasvaa alituisen katastrofin pelkoon. Mutta onko siinä tapauksessa yllättävää, että lapset eivät ole kaikille toivottava osa rantapäivää. Näinä aikoina on käytettävä hyödyksi kaikki sato. Ehdotus aiheutti vahvoja tunteita. Pelottaa Kaupungin tulevista ulkofitnesspuistoista tiedotellaan säännöllisesti. Jokainen lapsi tuo mukanaan uudet ilot ja uudet vaivat.Vanhemmille taas lapsen riippuvuus ja tarpeet voivat olla paniikin paikka, jos ei itse ole lapsena tarpeineen tullut hyväksytyksi. Tästä voi seurata kuoleman toive, riski itsemurhan tekemiseen tai vaarasta piittaamattomaan käytökseen, seksuaalisen identiteetin hämärtymiseen, koston halu, huumeiden käyttö tai rikoksia. Rantanen lisäsikin jälkikäteen, että toivomansa hiljaisen rannan ei tarvitsisi olla lapsivapaa, kunhan lapset osaisivat käyttäytyä siellä hiljaisemmin. Kysynpä vaan, milloin on Haukiputaan vuoro. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kristillinen arvopohjamme on pahoin hämärtynyt, jopa musertunut. Oma ystäväpiirini on täynnä nuoria aikuisia, joille lapsien miettiminen on kaukana tulevaisuudessa, jos ne ovat siis näköpiirissä ollenkaan. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Kyseessä kuitenkin suuri kaupunginosa Pohjois-Oulussa. Tilalle tulevat valetunteet. Voi kun näkee vielä tällaista uhittelua, ei hyvä seuraa. Koko juttu olisi varmasti neutraalilla termillä jäänyt täysin huomiotta. Oma avuttomuus ja lapsen käytös voivat herättää vihaa, jota ei osaa käsitellä. Termi on neutraalimpi siinä mielessä, että se viittaa suuren volyymin olevan pääongelma, eikä lapset itsessään. Ihmettelimme porukalla sitä, miksi tämä nostatti niin suuria kielteisiä tunteita joissakin ihmisissä. Myös uupumus kertoo torjuttavista traumoista. Ehkä lapsivihamielisyyskommenteilta oltaisiin vältytty, jos alkuperäisessä twiitissä olisi vain puhuttu meluvapaasta rannasta. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Keskustelu rauhallisien tilojen lisäämisestä on relevantti ei vain lapsettomille aikuisille, vaan myös niille, joille metelöinti on erityisen häiritsevää. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Helteetkö laskivat kymmenellä eurolla 5kg:n laatikon hintaa (viime vuoden tasolle).Parempi olisi myydä mansikat vaikka halvemmalla hinnalla ennen kuin ne jätetään mätänemään maahan tai kaupan varastoihin. Miten paljon keskustelua aiheesta onkaan kirvonnut. Vähättelevät, alistavat ja tallaavan omistavat vanhemman tuhoavat lapsen kyvyn kunnioittaa itseään ja vievät kyvyn rakastaa eli hyväksyä toinen ihminen ehdoitta. Timo Kuusijärvi Lennokkaan kesäfiiliksen tekee loma mummulassa. Twiitin aiheuttama kuohunta yllätti. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Kuva: Katri Kuivala. Kun ihminen on kelpaavuudestaan epävarma, valtaa tyhjyyden tunnetta, turvattomuutta ja olemattomuutta. Vanhemman emotionaalinen hylkääminen nostaa aina esiin vihareaktion. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Eikö olisi aika keskittyä meidän kaikkien Raamatun syvimpään sanomaan, lähimmäisen rakkauteen: Tehkää toisille niin kuin haluatte itsellenne tehtävän. Twitter-keskustelussa esimerkiksi useampi ääniyliherkkyyttä kokeva osoitti tukensa rauhallisille rannoille. heinäkuuta 2022 » N:o 51 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » TEKSTARIT » TOIMITTAJALTA Melua rauhallisesta rannasta Tampereen kaupunginvaltuuston varavaltuutettu Arttu Rintanen twiittasi toivovansa lapsivapaata rantaa. Twiittiä seuranneessa keskustelussa kävi selväksi, että “lapsivapaa” oli huono sanavalinta. Tunnelukko on lapsuudesta ja nuoruudesta alkuunsa saanut ja aikuisuudessa ihmistä itseään vahingoittava laaja ja läpitunkeva muistojen, tunteiden ja fyysisten tuntemusten kokonaisuus. Rakkaudettomuus ja turvallisuusvaje aiheuttavat sitoutumisen pelkoa, kun aitojen tunteiden näyttäminen on lapselta kielletty. Kritiikkiä tuli muun muassa ajatuksen “lapsivihamielisyydestä”. Ehkä niin. Aliisa Alatossava aliisa.alatossava@rantapohja.fi Huoli ja hätä nuorista ja vanhemmista on suuri Perheenlisäys on jännittävä tapahtuma. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Tajuan täysin, miten Rantasesta lapsien kieltäminen rannoilta tekisi niistä rauhallisempia. Hylkäämisen tunnelukko on yksi voimakkaimmista ja vahingoittavista tunteista. Ei kukaan. Useat kriitikot vetosivat melun ja villin menon olevan vain merkki lasten ilosta. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842
SUUNNITELTU tuulivoimapuisto-alueella on noin kuutisenkymmentä maanomistajaa ja satakunta kiinteistöä. Jaakko Leppinen sanoi, että yhdeksän voimalan rakentamiseen he tarvitsisivat mahdollisimman laajan kattavuuden alueella. – Vastuullamme on pitää tiet myös auki talvisin, joten maanomistajille siitä on paljon hyötyä, Jaakko Leppinen lisäsi. Alue sijaitsee Nelostien itäpuolella, Jokikylän pohjoispuolella, lähellä Iin kunnan rajaa ja käsittää noin tuhannen hehtaarin alan. – Maanomistajien toimesta tarkastimme vielä yhtä sopimuskohtaa ja teimme tarvittavat muutokset. – Alue soveltuu todella hyvin tuulivoimalalle. Aarnipuro muistelee, että Rantapohjassa olleesta Kovasinkankaan tuulivoimapuistohanke jutusta, paikallinen tienhoitokunta hoksasi, että he voisivat ehdottaa tuulivoimayhtiölle kulkuyhteyksien järjestämistä etelän suunnasta. Aarnipuro kertoi sopimusten käyneen lakitoimistossa, jossa ne tarkastettiin lakimiesten toimesta. A NU K AUP P IL A. Sen jälkeen sopimukset on esitetty maanomistajille. Täysin sataprosenttista kattavuutta ei heidän mukaansa ole ollut koskaan, mutta yleisesti mukaan on lähtenyt noin 90 prosenttia maanomistajista. Luontoselvitys, ympäristömallinnus ja liikenteen huomioiminen kuuluvat myös kaavoitusprosessiin. VALLITSEVA maailmantilanne on vaikuttanut maanomistajien ajatteluun omavaraisuudesta ja sähkön tarpeesta. Kaavoitus määrittelee paljon, mutta vapaa-ajan asuntoa tai paikkaa, missä yövytään, ei voi vuokra-aikana maille rakentaa. Sopimuksessa on mainittu, että yritys voi edetä suunnitelmiensa kanssa, kun 75 prosenttia alueesta on katettu. Vaikka Kaskisen Tuulivoiman kotipaikka on eteläisellä Etelä-Pohjanmaalla, Kauhajoella, he perustivat tuulivoimapuiston kotikuntaan oman energiayhtiön, nimeltään Jouttenkankaan Tuulivoima Oy. Tiistaina 5.7. Voimaloita toimittaa Suomeen noin viisi eri toimijaa, ja niistä sitten valitsemme sen, joka parhaiten sopii alueelle, yrittäjät kertoivat. 3 Torstaina 7. Maanomistajien edustajana paikan päällä oli Heikki Aarnipuro, joka kertoi tilanteen maanomistajien näkökulmasta näyttävän positiiviselta. – Tämä vakuus on monelle maanomistajalle tärkeä asia, Aarnipuro sanoi. Emme ole aiemmin järjestäneet allekirjoitustilaisuutta, mutta tämä on myös rento tapa kohdata maanomistajia ja saada kasvot nimille. Etenkin kun se on vuosittaista kiinteää tuloa, eikä se estä metsänhoitoa, vaan päinvastoin se mahdollistaa myös ympäri vuotisen puun myynnin. – Sitten voimme lähteä etenemään kaavoituksen ja lupien kanssa, Jaakko Leppinen kertoi. Myös tuulivoimaloiden yleistyminen ja naapurikunnan puolelle tuleva tuulivoimapuisto ovat vaikuttaneet yleisesti mielipiteisiin. Jaakko Leppinen Kaskisen Tuulivoima Oy:stä ja maanomistajien edustaja Heikki Aarnipuro olivat molemmat tyytyväisiä käytyyn prosessiin ja he odottavat innolla siirtymistä suunnitelmissa eteenpäin. – Tulo on moninkertainen verrattuna metsän tuottoon, Aarnipuro sanoi. Vakuutuksen myötä avataan purkurahasto sille varalle, ettei yritys hoida velvoitteitaan. heinäkuuta 2022 53. Aarnipuron mukaan joillekin on tullut yllätyksenä se, ettei kyseessä ole koko tilan kiinnittäminen vaan pelkästään maan vuokraus. Metsäautotie on todella huonossa kunnossa ja nyt asia hoituu, kun tuulivoimayhtiö tekee tiestöstä sellaisen, että sitä voi käyttää ympäri vuoden. Sillä on iso merkitys etenkin metsänomistajille, Aarnipuro sanoi. NAVETTAKANKAALLE suunniteltu yhdeksän voimalan kokoinen tuulivoimapuisto sai alkunsa, kun Jouttenkankaan metsäautotien huonosta kunnosta ja tiekunnan halusta löytää asiaan ratkaisu. Pelkona oli, että hyvä valuisi muualle ja myllyt jäisivät vain pyörimään, Aarnipuro lisäsi. Maan vuokrasopimusten pituus on 35 vuotta ja tärkeässä roolissa sopimuksissa näyttelee myös kohdat, joissa yritys sitoutuu purkamaan voimalat niiden tullessa käyttöikänsä päähän sekä ennaltamisvakuutus. Tämä myös nopeuttaa prosessia, josta hyötyvät myös maanomistajat, Anne-Mari Leppinen kertoi. Sillä varmistetaan, että taloudellinen hyöty jää nimenomaan siihen kuntaan, minne tuulivoimapuisto on rakennetaan. Aarnipuro veikkasi maanomistajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella, että suurin osa on tällä hetkellä rakentamisen kannalla. Maanomistajat ovat kuitenkin miettineet paljon voimalapuiston vaikutusta ympäristöön ja maisemakuvaan sekä asutuksen läheisyyttä. Kun kaavoitus valmistuu, alamme etenemään suunnitelmien mukaisesti toteutukseen. Kaskisen Tuulivoima järjesti Hotelli Samanttassa allekirjoitustilaisuuden, jossa yrityksen edustajat Anne-Mari ja Jaakko Leppinen olivat vastaamassa maanomistajien kysymyksiin ja kertomassa tulevista suunnitelmista. Lepppiset ja Aarnipuro kertoivat myös, ettei tuulivoimapuisto tule vaikuttamaan alueen monipuoliseen käyttämiseen, kuten metsästämiseen, marjastamiseen tai sienestämiseen lainkaan. KASKISEN Tuulivoiman on tarkoitus vuokrata maat, tehdä suunnitelmat ja optimoida kustannukset, jotta tuulivoimalasta tulee tuottava. He toivovat pystyvänsä etenemään suunnitelmien mukaan viivytyksettä ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, voimala voisi olla toiminnassa 2–3 vuoden sisällä. Anne-Mari Leppinen kertoi, että tapa neuvotella pienemmän maanomistajien neuvotteluryhmän kanssa on yleistymässä myös Pohjois-Pohjanmaalla. Yrittäjät korostavat etteivät he päätä kenenkään puolesta eikä ole maata, jonne olisi pakko saada voimala rakennettua. Ylimääräinen tulo, mitä maansa vuokraavat maanomistajat tulevat sopimuksen mukaan saamaan on Aarnipuron mielestä hyvä. Alustava hanke-alue ei eroa juurikaan tämän hetkisestä. – Siitä se sitten lähti ajatus laajenemaan ja nyt olemme tässä pisteessä. Kolme yritystä kutsuttiin neuvotteluihin ja lopulta parhaaksi valinnaksi valikoitui Kaskisen Tuulivoima Oy. Neuvotteluryhmä pyysi tarjoukset kymmeneltä alan toimijalta, joista ryhmä alkoi karsimaan tarjouksia. – Meillä on ollut viiden hengen neuvotteluryhmä, joka on edustanut kaikkia maanomistajia ja matkan varrella kävi selväksi, että tapa toimi täällä hyvin, Aarnipuro kertoi. – Se on otettu kokouksissa esille ja se on meille todella tärkeää, että yhtiö on omalla paikkakunnalla. Tällä hetkellä maanvuokraussopimuksia on nyt noin 50 prosenttia alueen pinta-alasta. On luonnollista miettiä, tuleeko voimalasta liikaa ääntä tai miten se vaikuttaa näköalaan, Anne-Mari Leppinen sanoi. – Teemme selvitykset kaikesta mikä alueella elää ja liikkuu. – Kaikkea noita asioita voi edelleen tehdä mailla ja harrastaa samalla tavalla kuin tähänkin asti. Se on nykyään aika yleistä, ja sillä halutaan mahdollistaa maksimaalinen hyöty kunnalle, Jaakko Leppinen kertoi. – Alusta loppuun yhtiö on siinä kunnassa, missä töitä tehdään. Leppiset kertoivat, että lähimpään asutukseen on matkaa vähintään puolitoista kilometriä ja suurimpaan osaan vielä enemmän. – Jos alue on kovin tilkkutäkki, se vaikuttaa heti muun muassa tieinfraan ja voimaloiden etäisyyksiin, Jaakko Leppinen lisäsi. Hän lisäsi, että keskustelut on käyty hyvässä hengessä ja ideaalin tilanteen myötä he ovat menemässä eteenpäin hyvillä mielin. MAANVUOKRASOPIMUKSET rekisteröidään Maanmittauslaitokselle ja se seuraa kiinteistöä ja merkataan sille rasitteeksi. vsk • N:o 51 Tuulivoimapuisto on lähellä toteutumista » Anu Kauppila » Haukipudas HAUKIPUTAALLE suunniteltu tuulivoimapuisto on edennyt maanomistajien ja Kaskisten Tuulivoima Oy:n kanssa sopimusten allekirjoitusvaiheeseen
27.6.1932 Olhava k. Kuivaniemellä kaksin verroin aihetta juhlaan » Rantapohja » Ii KUIVANIEMELLÄ vietetään sunnuntaina 10.7. heinäkuuta 2022 » N:o 51 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Onkohan hyvinvointia helpompi hoitaa kesällä kuin talven pimeydessä. Pidetään mieli avoimena erityisesti sille, mikä omassa elämässä on tärkeätä ja arvokasta. Kun haluaa edistää omaa onnellisuutta, kannattaa pitää huolta ensin omasta itsestä. Nautitaan kesästä, toisistamme ja kerätään tärkeitä, arjestakin löytyviä onnen murusia! PS. Rakkaamme Ensio Johannes LIEDES s. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos muistamisesta. VAUVOJA » Kesä on ihmisen parasta aikaa, vai onko. Kesäjuhlissa myydään lohisoppaa, lättyjä, kahvia, makkaraa ja arpoja. 19.5.2022 Oulu Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme. Lisäksi yhdistyksen aktiiveja muistetaan huomionosoituksilla. 119:176, 94 Pakko se on Sakarin tanssia ku soitetaa. JOKAINEN meistä ansaitsee saada olla onnellinen. Mietityttämään jäi kylläkin, että onkohan tuo maailman onnellisuuskysely toteutettu sopivasti silloin kun Suomessa on kesä. Kurttila s. Antti-Pekka Harri Pasi ja Marketta Heidi Jarkko Joona ja Ronja sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siellä missä nyt oot kukkii kaunein maa, siellä tuuli lempein puhaltaa. Kesällä voi nauttia luonnosta ja harrastaa luonnon aarteiden keräilyä, yksin tai yhdessä. Lämmin kiitos osanotosta. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Lentokoneiden turvaohjeissakin neuvotaan laittamaan hätätilanteessa happinaamari ensin omille kasvoille. Lämmintä riittää ja on upeaa nauttia vilvoittavista vesistä, joko viileänä suihkuna tai pulahduksina luonnon vesiin. Minä olen kuin eksynyt lammas. VOIDAAN HYVIN » Karnaranta tyttö syntyi 17.6.2022. Tervetuloa! Rakkaamme Taina Anneli MATTILA o.s. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 27 Aurinko nousee 2.46 ja laskee 0.00. Kello 12 alkaa jumalanpalvelus Kuivaniemen kirkossa, johon kuuluu seppeleenlasku sankarihaudoille. Pyritään muuttamaan niitä asioita, jotka tuntuvat tärkeiltä ja joihin voimme vaikuttaa. KESÄ SOI KIRKKOKONSERTTI 07.07. +18° +20° +19° +19° +17° +19° Sunnuntai 10.7. Vanhemmat Anne ja Ville Karnaranta. Patrik sukulaiset ja ystävät Tyynesti kestit tuskien taakan, uuvuit kun sairaus voimasi vei. Juhlassa julkistetaan ja palkitaan myös Vuoden Marttilainen. Nukkuos rauhassa kauneinta unta, muistosi koskaan unhoitu ei. Nimipäiviä Torstai: Klaus, Launo Perjantai: Turo, Turkka Lauantai: Jasmin, Jade, Nanna,Jasmiina, Ilta Sunnuntai: Saimi, Saima Maanantai: Noora, Elli, Nelli, Eleonoora Päivän nimi Klaus on alkujaan saksalainen lyhentymä nimestä Nikolaus. Ohjelmaan kuuluu yhteislaulu, seurakunnan tervehdys sekä CANTANDO-kuoron esiintyminen. Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen pitää juhlapuheen. Kesän lämpö houkuttelee suomalaisia hymyilemään, myös ulkomaalaisten kanssakulkijoidemme mielestä. 7.6.2022 Oulu Kaivaten Tuomo ja Pirkko Sanna perh. Sari perh. 29.5.2022 Ii Rakkaudella muistaen Alli Merja ja Heikki Timo ja Vuokko perh. +17° +20° +21° +20° +18° +20° Perjantai 8.7. +21° +22° +19° +22° +21° +21° Maanantai 11.7. Toki kannattaa käyttää sopivasti aikaa myös toisten auttamiseen, mikä tutkitusti lisää omaa onnellisuutta. Tärkeintä lienee se, että ketään ei jätetä huolineen yksin, eikä yhteiskunnallisilla päätöksillä ruokita kahtia jakautumista. Juhlan päätteeksi lauletaan maakuntalaulu.. Ps. Lapsista, läheisistä, auringon säteistä, sateen ropinasta ja vaikkapa mukavasta onkireissusta tai eväsretkestä lähiluontoon. Professori Juho Saaren mukaan onnellisuutta ei voi nähdä vain yksilön asiana, vaan myös yhteiskunnallisena asiana, johon voidaan vaikuttaa. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lisäksi lapsille on onnenpyörä. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Me luotamme pääosin toisiimme ja yhteiskuntaan, sen turvallisuuteen ja palveluihin. Hymyllä ja jutustelulla todistamme olevamme maailman onnellisin kansa, vaikka huolia on varmasti jokaisen arjessa. 3.9.1937 Ii k. » Rantapohja NYT kun luonto kukoistaa, aurinko paistaa ja koronarajoitusten poistuminen sallii kohtaamiset ja halauksetkin, tuntuu meistä monesta olo kepeämmältä. Nimi esiintyy monissa maissa myös muodossa Claus. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Einari TOLONEN s. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 7. +22° +23° +23° +24° +21° +23° Tuppurainen juhlapuhujana Martinniemen kesäjuhlassa » Rantapohja » Haukipudas Martinniemen kyläyhdistys järjestää 10.7. Lämmin kiitos osanotosta. Pian hillasuot ja marjastaminen tuntuvat minusta suomaalaisesta paljon, paljon houkuttelevammilta kuin omista vähäisistä vaivoista puhuminen. Etsi minut! Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää. Suomi on jo viidettä kertaa arvioitu maailman onnellisimmaksi maaksi. Hyvin toimeen tuleviin ja köyhiin, onnellisiin ja onnettomiin sekä uusimpana huolen aiheena digiosaajiin ja -osaamattomiin. Rakkaudella isää, pappaa ja isopappaa muistaen Merja Sonja, Jori ja Soile Raili Henri, Ella, Elmeri ja Ebba Harri, Josefiina ja Eemeli sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Näin jaksamme paremmin vaikeuksienkin keskellä. Onnea ei kannata etsiä vaan keskittyä löytämään se. klo 18 Iin kirkko Aida Heikkala, sopraano Aino Heikkala, altto Heidi Heikkala, urut Vapaa pääsy. +18° +16° +16° +18° +17° +16° Lauantai 9.7. Ohjelmassa on kello 12 alkaen Miska Pressan Katti -lastenkonsertti, jonka jälkeen kuullaan Eurooppaja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen puhe ja ministeri tapaa kyläläisiä. kello 12-14 perinteiset kesäjuhlat Kurtinhaudan kalasatamassa. kotiseutupäivää sekä Kuivaniemen kotiseutuyhdistyksen 70-vuotisjuhlaa samassa paketissa. Huolihetken voi pitää tarvittaessa, mutta niin, että huolehtiminen ei valtaa kaikkea ajattelua. Nuorisoseuran talossa järjestetään maksullinen ruokailu kello 13.15, jota seuraa pääjuhla. Suomalaiset ja lähestyvän hilla-ajan kunniaksi myös suomaalaiset ovat kesällä helpommin lähestyttäviä. Ulla-Maija Paukkeri kehittämisasiantuntija/ viestintä ja digipalvelut Ulla-Maija Paukkeri Torstai 7.7. 2.12.1948 Ii k. Kesäjuhla on kaikille avoin tapahtuma. Juhlan avaa kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Kauko Vakkala. Ohjelma jatkuu musiikilla, vuorossa on Valto Savolaisen Vanra Rauta -konsertti
Vanhempi Vehkäperä kertoi, että puuta kuljettaneille aluksille tehtiin tarkoituksella syvä satama, jotta ne pääsivät Martinniemeen lastaamaan. Lauri Vehkäperä jatkaa isänsä jalanjäljissä ammattikalastajan uraa. Iin kunta sai vuonna 2020 avustuksen Lapin ELY-keskukselta, jonka avulla kunnostettiin kahdeksan koskea lisää välillä Soininkoski-Ervasti. Yrityksen toimitusjohtaja toimii Lauri Vehkäperä. Hankkeiden positiiviset vaikutukset kohdistuvat erityisesti lohikalastoon, mutta myös nahkiaiseen ja rapuun. Olhavanjoen kalataloudellisen kunnostuksen vaiheen 2 jatkamisesta järjestetään infotilaisuus Yli-Olhavan Maamiesseuralla 12.7. – Suunnitelmassa kunnostettavia koskia Olhavanjoella on tänä vuonna seitsemän. maankäytön asiantuntija Elina Nissinen kertoo. Kalataloudellisten kunnostushankkeiden tavoitteena on parantaa vaelluskalojen, rapujen ja nahkiaisen elinympäristöä, erityisesti lisääntymisolosuhteita, palauttamalla koskialueita lähemmäksi luonnontilaa. Paikalliset ovat olleet myös kiinnostuneita satama-alueella tapahtuvasta uudesta elämästä ja Vehkaperä sanookin mielellään kertovan perheen suunnitelmista. Nyt kesällä kalaparvet ovat niin hajautuneet, ettei meidän ole kannattavaa kalastaa. Lisää haastetta kalastukseen tuovat myös vuosittaiset kiintiöiden jakamiset sekä saadun saaliin määrän ennakkoilmoittaminen ELY-keskukseen, ennen satamaan tuloa. Alue on on merkitty yksityisalueeksi, ettei ulkopuolisille sattuisi vahinkoja täällä, mutta katselemassa ja juttelemassa saa kyllä käydä. – Siinä on vielä kovasti töitä, että saisimme suomalaiset ostamaan ja syömään kotimaista kalaa enemmän. – Pankki antaa harvoin kalastukseen tai sen aloittamiseen lainaa. – Täältä on aikoinaan kuljetettu puuta Australiaan saakka. Vehkaperä sanookin, että kalastajaksi ryhtyminen ilman olemassa olevia apuja on todella vaikeaa. Kalastus alkaa jälleen syyskuussa pohjoisesta ja sitten talveksi kalusto siirtyy etelään. Isä ja poika ovat parannelleet laituria, ja lisänneet uudet kestävämmät kaiteet vanhojen lahonneiden tilalle. A NU K AUP P IL A Olhavanjoen kalataloudelliset kunnostukset etenevät Kuivajoelle laaditaan toimenpidesuunnitelma » Rantapohja » Ii IIN KUNTA toteuttaa kesän 2022 aikana Olhavanjoella kalataloudellisia kunnostuksia. Alue on metsittynyt vuosien saatossa, ja me teemme myös maisemanhoitoa asianmukaisen suunnitelman mukaisesti täällä. Kiintiö voi maksaa miljoonan ja alus sekä pyydykset vielä päälle. – Toivottavasti hommat alkaisivat rullaamaan ja asiakkaitakin piisaisi. Kuivajoen Osakaskunta oli toteuttajana Kuivajoen kutualueiden kunnostaminen, vaihe 1 -hankkeessa vuonna 2019, jolloin saatiin parannettua viisi koskialuetta Suukoskelta Pirttikoskelle. KALASTUS on nykypäivänä haastavaa kiintiöiden, kustannusten hintojen nousun ja kalan hinnan laskun vuoksi. YMPÄRI vuoden kalastavat isä ja poika viettävät nyt kesälomaa, jos sitä sellaiseksi voi kutsua uuden sataman kunnostuksen ohessa. Kuivajoella puolestaan laaditaan tänä vuonna toimenpidesuunnitelma joen kunnostamattomille ja kartoituksissa esiin nostetuille potentiaalisille koskille. Kuivajoen osalta kyseessä on myös Iin kunnan hanke, johon on saatu Lapin ELY-keskukselta avustus. Aluehan on hieman rapistunut, mutta jospa tänne nyt tulisi lisää elämää. Suomalaiset eivät enää syö yhtä paljon kotimaista kalaa kuin ennen, ja yksi kotimaisen kalan pahimmista kilpailijoista on Norjan lohi. Hankkeella pyritään parantamaan joen tilaa ja arvoa, sillä uomien kalataloudellinen tuotto on osittain heikentynyt. Syvyyttä satamassa on 6,5 metriä, joka tekee siitä Perämeren syvimmän sataman. Kalankäsittelytilat rakennetaan konteista, jotka ovat ennen palvelleet koululuokkina. Lisäksi Kuivajoen kunnostamista varten on laadittu vuonna 2018 Kuivajoen vesiensuojelun yleissuunnitelma sekä raportti lohikalojen ja nahkiaisen kutualueiden riittävyyden ja kunnon selvittämiseen Kuivajoen koskialueilla. Kesän ajan perheyrityksessä työskentelee myös Laurin veli Kalle, joka odottaa tuloksia lääkiksen pääsykokeista. Olhavanjoella kunnostusten toteuttajana toimii Iin kunta Olhavan Osakaskunnan ja Olhavan seudun kehittämisyhdistyksen ollessa aktiivisina paikallistoimijoina. – Iso investointi tämä oli, mutta olisi ollut sääli, jos näin hyvä satama rappeutuisi paikoilleen ja nyt pääsemme tänne troolareilla. Tällä hetkellä he kalastavat silakkaa ja maivaa. Kuivajoelle myönnetyn avustuksen puitteissa ei tänä kesänä ole mahdollista tehdä varsinaisia kunnostustöitä, mutta kunnostussuunnitelman laatiminen on tärkeä askel joen loppujenkin osuuksien kuntoon saamiseksi tulevaisuudessa. Pääasialliset kunnostusmenetelmät ovat koskialueiden kiveäminen poikasalueiksi ja asentopaikkojen luomiseksi, virran ohjailu kuiville jääneiden uomanosien vesittämiseksi sekä runsas kutualueiden rakentaminen. Vehkaperä kertoi, että tilat täytyy tehdä tarkasti, jotta ne täyttävät kaikki vaadittavat määräykset. – Avoimesti tätä tehdään ja toivotaan, että saadaan satama henkiin. klo 17–18.. Molemmat hankkeet toteuttavat Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueiden toimenpideohjelmaa 2016–2021. Tavoitteena yrittäjillä on saada asiakkaita satamaan ja käytössä tulee olemaan myös rakenteilla olevat kalankäsittelytilat. Satamaan rakennetaan kalankäsittelytilat sekä pressuhalli. Ei tätäkään satamaa ilman olemassa olevia vakuuksia olisi voinut ostaa. Kuivajoelle tullaan hakemaan lisää rahoitusta seuraavilla ohjelmakausilla kunnostustöiden loppuun saattamiseksi, vt. Vuosina 2018– 2019 Olhavanjoella kunnostettiin kutualueita viidellä eri koskialueella, ja vuonna 2020 kunnostuksia jatkettiin kahdellatoista koskella. Kovasti töitä tekemällä tällä pärjää. Alueen muut satamat ovat 3–3,5 metriä syviä, joten ne eivät isoille aluksille riitä, Jukka Vehkäperä sanoi. heinäkuuta 2022 » N:o 51 Laitakarin satamassa uudet omistajat » Anu Kauppila » Haukipudas MARTINNIEMEN Laitakarin satamassa puhaltaa uudet tuulet, kun Jukka ja Lauri Vehkaperä kunnostavat laituria ja satama-aluetta. Me vielä uskomme kalastukseen. – Voihan sitä lomaa pitää, mutta silloin aika kuluu alusten huoltoihin ja nyt meillä vielä tämä satamaprojekti. 5 » Torstaina 7. Vehkaperä kertoi myös, että satama on hyväksytty viralliseksi kalasatamaksi. Hankkeelle on saatu Lapin ELY-keskukselta avustusta. Viralliselta nimeltään Laitakari Kiinteistö Oy osti satama-alueen entiseltä Rauma-Repolalta, eli nykyiseltä UMP-Kymmeneltä ja alue käsittää kokonaisuudessaan 45 hehtaaria. Rakennusluvat on hyväksytty viime viikolla ja kesä menee miehillä satamaa kehittäessä. Lauri ja Jukka Vehkäperä kunnostavat ja kehittävät Laitakarin satama-aluetta monipuolisempaa käyttöä varten
Kaikkien munien samaan koriin laittamista he kuitenkin välttävät ja kertovat, että tulevaisuus on vielä täynnä tilaisuuksia. Kaikki yrityksen tpaidat ovat 100 prosenttista puuvillaa ja paksummat hupparit ja golleget ovat 85 prosenttisesti luomupuuvillaa. Nuorten pyörittämä kahvila tarjoaa sillan ylittäjille ja ihailijoille eväät hienoissa maisemissa. 6 » Torstaina 7. – Isä on tsempannut paljon ja äiti tietenkin tukee teki mitä tahansa, Kaltakari naurahti. Siltakahvilassa työskenteleville Janika ja Jonne Kaistolle tämä on ensimmäinen kahvilatyö. YRITYKSEN suhteen heillä on vaatimattomasti tavoitteena valloittaa Suomen vaatemarkkinat. Testaamme myös itse vaatteita ja kysymme mielipiteitä lähipiiriltä, Kaltakari kertoi. – Henri oli kertonut ajan puutteestaan meidän opettajalle, ja opettaja vinkkasi siitä meille. Yöunista ei ole tarvinnut onneksi vielä tinkiä, Kaltakari lisäsi. He ovat tosi omatoimisia, Kosola kertoo. Vesistöt ovat Mannisen mukaan hyvä resurssi, johon nojautua matkailua ja muuta toimintaa ajatellen. Yrittämisen, opiskeluiden ja päivätöiden yhdistäminen ei ole aina helppoa, mutta miehet kiittävät eritoten opettajia joustamisesta ja kannustamisesta. Vakuutusneuvojana työskentelevä Hämeenniemi kertoi kesän olevan molemmille kiireisintä aikaa. Yrittäjyys on lähtenyt kesän mittaan hyvin käyntiin. Kumpaakaan yrittäjyys ei pelota, mutta riskit tiedostetaan ja epävarmuudessa täytyy pystyä välillä elämään. Kouluaikoina yrittäjyyskasvatusopetukseen varattu kioski saa näin kesällekin käyttöä. KAHVILAN TILA on vuokrattu Jakkukylän koulun leirikoulutoimikunnalta. – Koulutus tarjoaa myös todella ajankohtaiset ja relevantit tiedot ja melkein kaikilla opettajilla on yrittäjätausta, joten opetus on todella laadukasta, Kaltakari lisäsi. Yritys myy vastuullisesti tuotettuja ja ekologia vaatteita ja yrittäjille on tärkeää pyrkiä minimoimaan maapallon resurssien kuluttaminen. Opinnoissa korostuvat innovatiivisuus, itsensä johtaminen sekä yhdessä tekeminen. Kokemus on ollut nuorille kaiken kaikkiaan hyvä. Yrittäjähenkisyys on tullut Kaltakarin mukaan hänelle verenperintönä sukunsa kautta ja Hämeenniemi kertoi olleensa aina yrittäjähenkinen luonne. Kesän mittaan nuoret ovat päässeet tottumaan yrittäjyyteen omilla ehdoillaan. Etualalla Miikael Kaltakari Kettuboardingin omassa lippalakissa ja paidassa ja Topi Hämeenniemi skeittaamassa.. Aikuisten malliston lisäksi yrityksen valikoimaan kuuluu lastenja vauvojen vaatteita, jotka lisättiin valikoimaan asiakkaan toiveesta. Kunnalla on loppukesästä alkamassa vesistö ja matkailu -kampanja. Kampanjassa pyritäänkin aktivoimaan toimijoita, varsinkin yrityksiä, hyödyntämään kunnan luontoa ja vesistöjä vetovoimatekijöinä. Aikuisten vaatteet ovat kaikki unisex-mallistoa, eli ne on suunniteltu sopimaan monenlaiselle vartalolle. MIIKAELIN ja Topin liittyessä Henrin yritykseen mukaan, nimikin koki pienen muutoksen ja se vaihtui nykyiseen muotoonsa, Kettuboarding Oy:ksi. A L IIS A A L ATOSS AVA Ekologista muotia ja yrittäjyyden intoa » Anu Kauppila » Kello KETTUBOARDING on yhdistelmä surffauskulttuuria, yhteisöllisyyttä ja kestävää muotia. Vaikka surffaus on marginaalilaji Suomessa, elämäntyyli lajin ympärillä houkuttelee. heinäkuuta 2022 » N:o 51 Jakkukylän Siltakahvilasta nuorille askel yrittäjyyteen » Aliisa Alatossava » Ii JAKKUKYLÄN SILLAN kupeessa sijaitseva Siltakahvila aloitti toimintansa toukokuun alussa. Alkunsa yritys sai vuonna 2020, kun Henri Repo perusti rentoon elämäntapaan panostavan Kettusurfboardsin. Sijainnistaan Siltakahvilaa ei voi moittia. Kunnanjohtaja Marjukka Mannisen mukaan Ii on kylien kunta, jossa tehdään yhteistyötä ja ollaan aktiivisia. Hienojen kelien helliessä on jäätelöä myyty kiitettävästi. Parasta miesten mukaan yrittäjänä toimimisessa on onnistumisen hetket ja Hämeenniemi lisäsi, että jokainen tehty myynti tuntuu hyvältä. Kellon Takkurannalta kotoisin oleva Kaltakari kertoi, että yrityksen perustajan, Henrin ideana oli tehdä oma osansa rakastamansa harrastuksen eteen Suomessa. –Tosi mukava työkokemus on ollut, Janika summaa. Kettuboarding on menestynyt tällä hetkellä hyvin mainostamalla ainoastaan sosiaalisessa mediassa, mutta haaveena olisi pystyä myymään tuotteita verkkokaupan lisäksi kivijalkamyymälöissä. Terwa-akatemiassa verkojen luominen on tärkeää ja sitä se on myös Kaltakarille ja Hämeenniemelle. Hämeenniemi kertoi, että ensimmäisen vuoden opinnot suoritetaan yhdessä muiden liiketalouden opiskelijoiden kanssa, jonka jälkeen Terwa-akatemian opiskelijat muodostavat omat tiimiyritykset. Nuoret yrittäjät tekevät myös päivätöitä yrittämisen ohella ja kahvia kuluu paljon. Kioskin vastuuaikuisena toimiva Arja Kosola auttaa nuoria tilausten ja autokyytien kanssa tarvittaessa, mutta pyrkii olemaan enimmäkseen taustalla. He kertoivat, että opiskelijat tekevät paljon luokkarajoja ylittävää yhteistyötä ja neuvoja on aina saatavilla. Omassa yrityksessä työskentelystä saa myös kouluun opintopisteitä. – Kahvi oikaisee. Soitimme seuraavana päivänä Henrille ja siitä yhteistyömme alkoi, Kaltakari tiivisti. Nämä tavoitteet yhdistyvät hyvin Siltakahvilan kaltaisissa projekteissa. – Asiakaspalaute on ollut todella hyvää ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä laatuun. – Minua kiinnosti koulutuksessa nimenomaan tekemällä oppimisen mahdollisuudet ja yrittäjyys, Hämeenniemi sanoi. Kunnanjohtaja Marjukka Manninen kiitteleekin Jakkukylän kyläyhdistyksen ja nuorten yrittäjien aktiivisuutta. Asiakkailta on kuulunut kehujen lisäksi kehitysehdotuksia. Siltakahvila ilmentää tätä oivallisesti. Jakkukylän riippusilta ja sen viereinen kahvila ovat esimerkki siitä, miten joesta voidaan tehdä entistä houkuttelevampi vetonaula paikallisille sekä matkailijoille. –Parit asiakkaat ovat kyselleet onkia, kertoo Janika. Kilpailu on alalla erittäin kovaa, mutta yrittäjillä on kova tahtotila kehittää toimintaa tulevaisuudessa. Porukkaa on riittänyt varsinkin viikonloppuisin, ja kassa on käynyt. Miikael ja Topi kertoivat harrastavansa itse lonkkareilla, eli tavallisia skeittilautoja pidemmillä laudoilla, kruisailua, joten he halusivat laajentaa brändiä yleisesti koskettamaan koko lautailukulttuuria. –Nuoret on alusta asti olleet tosi innokkaita. – Sosiaalinen media on meille tällä hetkellä kaikista kustannustehokkain mainoskanava ja olemme olleet siihen tyytyväisiä, Hämeenniemi kertoi. Sekä Kaltakari että Hämeenniemi opiskelevat toista vuotta Oulun ammattikorkeakoulussa Terwa-akatemiassa, joka on nykyaikainen tapa suorittaa liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto. Kahvilassa työskentelee kuusi nuorta erillisinä yrittäjinä, jotka sopivat keskenään työvuoroista, tuotteista sekä palkkionjaosta. Kuitenkin hektinen lapsiperheen arki ja päivätyö opettajana veivät aikaa yritykseltä, ja silloin mukaan hyppäsivät nuoret yrittäjäopiskelijat Miikael Kaltakari ja Topi Hämeenniemi. Kahvilan saama palaute on ollutkin hyvin myönteistä. SIltakahvila on Jonne ja Janika Kaiston ensimmäinen kahvilatyö. –On tosi hienoa, että kioski on saatu kylätoiminnalla aikaiseksi, Manninen iloitsee. IIN KUNNAN strategiassa on linjattu tavoitteiksi kuntalaisten osallisuus ja aktiivinen yhteistyö eri toimijoiden välillä. – Kaikki tuottemme ovat sertifikoituja, ja olemme ylpeitä siitä. Heillä on tullut nyt omia ideoita enemmän esille. Tulevaisuudessa toiveissa on saada sopivasti palkkaa yrityksen kautta, mutta lisäävät, että on mahdotonta tietää mitä tulevaisuus tuo vielä tullessaan. Emme voisi seisoa tuotteidemme takana, jos tietäisimme, että laatu on huonoa tai se olisi valmistunut epäeettisesti, yritäjät sanoivat
He ovat ottaneet yhteyttä ihmisiin tavoilla, jotka eivät edellytä fyysistä tapaamista. Keräyksen tuotto ohjataan lyhentämättömänä Oulun seurakuntien diakoniatyöhön. A NU K AUP P IL A. Tiloissa on pyöritetty useaan otteeseen myös kahvilaa eri toimijoiden puolesta. Yli-Iissä juhlistetaan Pitäjäpäiviä moninaisin menoin lauantaina » Rantapohja » Yli-Ii HISTORIAA , ruokaa, taidetta ja arvontoja voi muun lisäksi odottaa vuoden Yli-Iin Pitäjäpäiviltä. Yli-Iin historiaan pääsee tutustumaan Niemelä-Kakon sukuseuran järjestämän bussiajelun merkeissä kello 14. Kisoissa otettiin mittaa toisistaan niin tulitikun pituusheitossa kuin ämpärin tarkkuusheitossa ja älynystyröitä harjoittavassa jättipalapelissä. 1920-luvulla rakennuksessa toimi Oulun Sampola Oy:n ruokala ja työväen asuntoja. Yli kaksi vuotta kestäneen koronapandemiankin aikana Jehovan todistajat ovat olleet aktiivisia. Jehovan todistajat palasivat katukuvaan » Rantapohja Raamatullisesta opetustyöstään tunnetut Jehovan todistajat ovat palanneet katukuvaan julkisilla paikoilla. 1980-luvulla Haukiputaan Veikot ostivat rakennuksen Rauma-Repolalta, jonka jälkeen Kerholan tilat ovat olleet niin baarija ravintolakäytössä kuin myös kulttuuritilana ja varastona. Myös vähäinen esiintymä voi aiheuttaa oireita herkille ihmisille. Tiloissa on toiminut myös muita järjestöjä, kuten Martat, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja naisvoimistelijat. KYLÄN keskipiste on rakennettu vuonna 1902 ja rakennus nimettiin Kerholaksi 1993. Ouluilo-keräyksellä apua ukrainalaisille » Rantapohja OULUN seurakuntien perustama Ouluilo-keräys tuotti kolmessa kuukaudessa 4 200 euroa. Suomessa on noin 18 000 Jehovan todistajaa lähes 300 seurakunnassa. Uimaranta ei ole sinilevän vuoksi uimakiellossa. Historian lähteet: Kerholan nettisivut. Syanobakteereista yli puolet on myrkyllisiä. Kerholan tilojen remontoinnin yhteydessä vuosituhannen alkupuolella, Putaan Pojat, joka muuttui myöhemmin Putaan Veikoiksi, saivat myös sen ajan mukaiset painitilat. Nyt tilat toimivat niin hyvän ruoan kuin myös kulttuurin näyttämönä. Tarjolla on ruokaa pieneen ja suureen nälkään vietnamilaisesta muurinpohjalettuihin. – Jokaisen keräykseen osallistuneen apu on tärkeää perheille, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa, hän sanoo. vientiä riittää Yli-Iin keskustassa, torilla ja Myllyllä kello kymmenestä kahteen. Syanobakteerit voivat tuottaa myrkyllisiä tai ärsyttäviä aineita veteen. Syanobakteeripitoinen vesi voi aiheuttaa uimareille allergisia iho-oireita, vatsavaivoja, nuhaa, tai yleisoireita kuten kuumetta ja päänsärkyä. Myös kaikki heidän opetustilaisuutensa on pidetty keskeytyksettä yli kahden vuoden ajan videoneuvottelupalvelujen avulla. Vuosina 1936–1944 tiloissa oli vuokralla Lotta Svärd, jolloin ravintolasta toimitettiin muun muassa kahvia elokuvateatteria ja poliisiputkaa myöten. Syanobakteerien määrä vedessä voi vaihdella nopeasti muun muassa sääolosuhteiden mukaan. Pekka Qvist ohjasi lasten olympialaisia Kerholassa lauantaina 2.7. Lauantaina 9.7. Pitäjäpäivät polkaistaan käyntiin torilla kello 10 kansanlaulukirkolla. Sinilevän runsas havainnointi tarkoittaa, että uimavesi on selvästi syanobakteeripitoista tai uimaveden pinnalle on kohonnut pieniä syanobakteerilauttoja tai rannalle on ajautunut syanobakteerikasaumia. Jani Ravaska osti Kerholan 2015, jonka jälkeen hän remontoi ja kunnosti tilat uuteen uskoon. 7 » Torstaina 7. Diakoniatyöntekijä Kari Rekilä Oulun seurakunnilta kiittää lahjoittajia. Jos uit, käy suihkussa uimisen jälkeen. – Viime vuodet ovat ravistelleet ihmisiä, ja monet miettivät, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nykyiset omistajat Hanna ja Pekka Qvist siirtyivät Kerholan omistajiksi vuonna 2021, jonka jälkeen tilat ovat heränneet uudelleen eloon ja osaksi kyläyhteisön toimintaa ja kulttuuria. Kerholan toiminnan kerrotaan olleen vilkasta jo alkuvuosista saakka, kun sahan ympärillä rakentui tiivis kyläyhteisö ja esimerkiksi Martinniemen laulumiehet ovat saaneet alkunsa tiloissa, kun 1934 perustettiin Kerho-orkesteri ja Kerhokuoro. Ohjeena on: Vältä uimista runsaiden syanobakteeriesiintymien aikana. Pidä lapset pois vedestä runsaiden syanobakteeriesiintymien aikana, sillä syanobakteeripitoisen veden joutuminen suuhun voi olla vaarallista. Palkinnoiksi voittajat saivat lahjakortit Kerholaan ja aikuisten kisassa palkinnon kruunasi paikan uudenkarhea t-paita. Kerholan tilat ovat palvelleet uskollisesti paikallisia jo 120-vuotta. Karjalantien molemmin puolin esitellään yhdistysja seuratoimintaa, järjestetään arvonta sekä nautitaan paikallisten käsityöläisten ja muiden myyjien anneista. Kesäkuun lopussa päättynyt kampanja avattiin Ouluun saapuneiden ukrainalaisten auttamiseksi. Jehovan todistajat keskeyttivät julkisen opetustyönsä maaliskuussa 2020 heti koronapandemian alettua. heinäkuuta 2022 » N:o 51 120 vuotta ja uudessa loistossaan » Anu Kauppila » Haukipudas 120-VUOTIAS Martinniemen Kerhola palvelee edelleen paikallisen yhteisön tarpeita. Ihmisten herkkyys saada oireita syanobakteereista vaihtelee paljon. Julkisilla paikoilla tehtävä vapaaehtoistyö aloitettiin uudelleen nyt kesäkuussa Suomessa ja maailmanlaajuisesti. Diakoniatyö tekee tiivistä yhteistyötä SPR:n ja Ukraina Help Centerin kanssa, jotta apu suuntautuu sitä eniten tarvitseville. Kärryistä voi saada ilmaisia Raamattuun perustuvia julkaisuja. Meriniemen uimarannalla sinilevää » Rantapohja toimitus » Kello KELLON Meriniemen uimarannan vedessä on havaittu tiistaina 5.7. Aimo Mikkola viihdyttää yleisöä juonnoillaan torin esiintymislavalla.Yli-Iin taidepiirin myyntinäyttely järjestetään Talep Oy:n tiloissa. Olemme innoissamme voidessamme jatkaa julkista opetustyötämme ja jakaa Raamatun lohduttavaa toivon sanomaa lähimmäisillemme, toteaa Jehovan todistajien tiedottaja Jukka Palonen. Lapsien iloksi paikalla on pomppulinna. Osa tehtävistä suoritettiin sisätiloissa ja osa ulkona. Lisäksi sieltä voi pyytää ilmaisen raamattukurssin. Seurakunnat ovat tukeneet paikkakunnalle saapuneita ukrainalaisia myös diakonian aterioiden avulla. Lauantaina Kerholassa juhlistettiin 120 vuotta vanhaa rakennusta lastenja aikuisten leikkimielisten olympialaisten merkeissä. runsaasti syanobakteereita eli sinilevää
Saha työntekijöineen muodosti kiinteän yhteisön, joka eli omaa elämäänsä. Pateniemen sahan museo kertoo kuvin ja esinein sahan vaiheista, sielä tehdystä työstä sekä sahayhteisössä asuneiden ihmisten arjesta. lehdessä uutisoitiin Iissä palaneesta vuokratalosta. Tilaustyöt, messut, näyttelyt ja huovutuskurssit pitävät kiireisenä. Museo on avoinna 31.7. Sen jälkeen sana hänen töistään on kiertänyt, ja projekteja on ollut kiitettävästi. kello 10-15 Olhavapäivää. Keväällä 1990 Pateniemen saha lopetti toimintansa, ja samalla loppui myös Pateniemen pitkä teollinen historia. Kesäistä iltamusiikkia Kiimingissä » Rantapohja » Kiiminki Kiimingin seurakuntakeskuksessa soi Kesäinen iltamusiikki 15.7. Siurua on muutenkin ollut aktiivinen varsinkin keskuksen kulttuuritoiminnassa. Taiteilija on ollut keskuksen kulttuuritoiminnassa alusta asti mukana. Töiden jäätyä menneisyyteen harrastukset jatkuivat. Lisäksi luvassa on yhteislaulua ja arvontaa. Kierikillä ja Siurualla yhteistä historiaa riittää. Läpi päivän kävijöitä riemastutta laulu ja harmonikan sointi. Museo sijaitsee Pateniemen sahan entisessä Nikkaripirtissä osoitteessa Sahantie 21, ja sinne on vapaa pääsy. –Se on iloisin asia, kun yliiiläiset ostavat teoksia omille seinilleen, Siurua kertoo. Kotipaikkakunnalla taiteen esitteleminen jatkuu vielä tästä huolimatta erityisenä. saakka sunnuntaista torstaihin kello 11–16, ja perjantain sekä lauantain se on suljettu. KIERIKKI on Siurualle tuttu paikka. Monet töistä ovatkin saaneet alkunsa luonnossa liikkumisesta. Jos kaverin ajotapa huolestuttaa, hyvin todennäköisesti joku muu autossa ajattelee samoin. Siuruan näyttelyissä ovi on tuttu aihe, sillä hän on tehnyt eri versioita siitä uransa aikana lähemmäs 20 kappaletta. Kierikki on yksi Siuruan taiteilijanuran lähtöpisteistä, joten taiteilija pitää mielellään keskuksessa näyttelyitä ja on menoissa mukana aina kun se on mahdollista. Maataloutta harjoitettiin vielä 1960-luvulla. Liikenneturvan kyselyn mukaan seitsemän kymmenestä 15–24-vuotiaasta oli sitä mieltä, että matkustajan olisi hyvä kertoa, jos kuljettajan kyydissä oleminen pelottaa. Jo seuraavana vuonna laivanrakennus lopetettiin, ja alettiin keskittymään sahaustoimintaan. Nuoret kuljettajat toivovat kavereiden kertovan, jos kyydissä pelottaa » Rantapohja LIIKENNETURVAN kyselytutkimuksen mukaan nuoret kuljettajat toivovat kuulevansa, jos matkustaja pelkää hänen kyydissään. 1800-luvun loppu oli sahateollisuuden korkeasuhdanteen aikaa. JOKAISELLA HUOVUTUSTYÖLLÄ on tarinansa, kuten myös taiteilijalla itsellään. Näyttelyn nimi Luonnosta viittaa taiteilija Asta Siuruan tärkeimpään inspiraation lähteeseen. Siuruan miehen menehdyttyä osa kyseistä teosta esiintyi taiteilijalle unessa. Jutussa vuokralaisen nimi oli väärin. Kello 19 alkavassa musiikkihetkessä nuori kiiminkiläislähtöinen Erik Ohtamaa soittaa urkuja ja Heikki Takkula selloa. 117 vuoden ajan pateniemeläiset hankkivat elantonsa sahalta. Pateniemen sahan museo avoinna heinäkuussa » Rantapohja » Pateniemi PATENIEMEN sahan museo avattiin yleisölle maanantaina 4.7. Yllyttämisen sijaan kaverit voivat kuitenkin myös tukea kuljettajaa ajon aikana ja tarvittaessa puuttua kuskin vaaralliseen ajotapaan. Sen järjestää Olhavan seudun kehittämisyhdistys ry. Talon vuokralainen on Pasi Niemi, eikä Pasi Närhi kuten jutussa luki. heinäkuuta 2022 » N:o 51 Taidehuovutuksen helmiä esillä Kierikissä Yli-Iissä » Aliisa Alatossava » Yli-Ii HUOVUTETUT taideteokset koristavat Kierikkikeskuksen seiniä kesäkauden ajan. 1900-luvun alkuun mennessä sahan tuotanto kymmenkertaistui, jolloin saha osoittautui liian pieneksi ja alueelle alettiin suunnittelemaan uutta sahaa. Aihe Värien kehä -teokseen tuli poikkeuksellisesti unesta. Ravintolateltassa tarjotaan muun muassa paistettuja maivoja, limsaa, kahvia ja vohveleita. Sahayhtiö myös järjesti työntekijöilleen monenmoisia palveluita, kuten oman koulun, kirjaston ja lastentarhan. Teoksen toteuttaminen antoi Siurualle mahdollisuuden työstää surua ja huopaa yhtäaikaa. Siurua on piirtänyt ja maalannut pienestä pitäen. Luonnosta löytyy inspiraation lisäksi sielunmaisemia, jossa ladata akkuja. Entisessä lampolassa taiteilija valmistaa teoksiaan hänen poikansa rakentamalla koneella, järjestää satunnaisia koulutuksia ja esittelee töitään. Teoksissa esiintyy hiihtolenkin varren mieleenpainunut maisema tai hyvä kalastuspaikka, jossa Siurua kävi miehensä kanssa. Sahaustoiminnan lisäksi yhtiö harjoitti maanviljelystä ja karjanhoitoa, ja pitkään saha oli maataloustuotteiden suhteen omavarainen. Siuruan työn tuotoksia voi käydä Kierikin lisäksi ihailemassa Yli-Iin kirkossa. Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta nuoresta kertoi paheksuvansa, jos kuljettaja ajaa riskialttiisti. Hänen huovutustuotteitaan on ollut keskuksen museokaupassa myynnissä jo pitkän tovin. Siurualla on ollut useita näyttelyitä ympäri Suomea, ja osa hänen teoksistaan on kiertänyt maailmallakin. Huovuttaminen on tuonut leivän pöytään jo tovin. #SafeSpaceAutoon -kampanjalla kannustetaan nuoria matkustajia sanomaan pelonaiheet ja kehut kuskille ääneen. Raija Rastaan suunnittelemien töiden toteuttaminen oli Siurualle ensimmäinen iso huovutusprojekti. 8 » Torstaina 7. Iltamusiikkitilaisuuden hartauksen pitää Klaus Kallioranta.. Usein silloin, kun takapenkki on täynnä kavereita, nuoren kuljettajan onnettomuusriski kasvaa. Silti puolet paheksujista saattaisi nousta riskialttiisti ajavan kuskin kyytiin. Ryhmäpaine voi lisätä riskinottoa liikenteessä ja saada nuoren toimimaan vastoin omia periaatteitaan. Siurua on toiminut taiteilijana täysipäiväisesti jo pari vuosikymmentä. –En olisi pankissa istuessa arvannut, että tällainen elämänvaihe on vielä tulossa. Huovuttamisen hän aloitti ensin harrastuksena työskennellessään samanaikaisesti pankissa. Korjaus » Rantapohja » Ii Tiistain 5.5. Suurin osa nuorista pyrkii liikkumaan liikenteessä turvallisesti, mutta omaa käytöstä saatetaan mukauttaa kaveriporukan normien mukaiseksi. Olhavapäivänä ohjelmassa on muun muassa musiikkia ja balladeja, kello 11 pehmoeläinnäyttely, kello 12 paraatiajo ja kello 13 bingo. Monet nuoret paheksuvat riskinottoa liikenteessä. Huovutus on siis auttanut läpi vaikeistakin hetkistä. VUONNA 1908 pystyyn nousi uusi saha, jossa aluksi sahattiin kuudella raamilla, kunnes se pian laajennettiin yhdeksänraamiseksi. Siksi kavereilla on iso rooli matkan turvallisuudessa, erityisesti auttaen kuljettajaa, mutta myös puuttuen kuskin riskialttiiseen toimintaan. Pateniemi on vanhaa teollisuusaluetta. Vuonna 1857 sinne rakennettiin laivatelakka, ja sen yhteyteen vuonna 1873 kauppahuone Bergbom rakennutti höyrysahan. Talven pitsiä -teos kuvaa talven värimaisemaa, joka esiintyy lumipeitteestä huolimatta. Vanha ovi on Siuruan mukaan usein varsinkin miesten mieleen. Moni nuori kuljettaja suhtautuu myönteisesti matkustajilta saamaansa palautteeseen. Uusi saha palveli aina sahaustoiminnan lopettaiseen saakka. Sen kaltaisiin isompiin töihin kuluu Siurualla useampi viikko. Luonto on tärkein, mutta ei ainoa teosten innoittaja. Tapahtumapäivän aikana on pystyssä myös rompetori ja peräkärrykirppis, jossa kaikki paikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Lisäksi esillä on vanhoja työkoneita ja ajoneuvoja sekä muita vanhoja laitteita. Lapsiakaan ei unohdeta, sillä tapahtumassa on myös pomppulinna, pieneläimiä ja mahdollisuus osallistua pehmoeläinnäyttelyyn, jossa kaikki osallistujat palkitaan. Perinteet kunniaan Olhavassa » Rantapohja » Olhava OLHAVAN areenalla (Kemintie 1476, Olhava) vietetään lauantaina 9.7. –Mitä rauhallisempi luontoympäristö, sen parempi, Siurua toteaa. Jotkut teokset, kuten näyttelyssä esiintyvä Vanha ovi, ovat kehkeytyneet ajan kanssa Siuruan näyttelyjen perinteisiksi vakiovarusteiksi. –Työt ovat ikään kuin myyneet itse itsensä, hän summaa
Vaikka rakennus ulkoa näyttääkin hyvin pieneltä, sen sisällä avautuu aivan oma maailmansa. Hyllyillä notkuu erilaisia vanhoja purkkeja ja purnukoita, eikä vaatteista tai kengistäkään ole pulaa. Kotiseutumuseossa on nähtävillä vanhaan elämäntyyliin kuuluvia esineitä, kuten metsästysja kalastustarvikkeita sekä erilaisia kotiesineitä, kuten vanha ompelukone. KOTISEUTUMUSEOSSA vieraillessa kannattaa lapsiperheillä olla isovanhemmat mukana. Se on avoinna heinäkuun ajan tiistaista perjantaihin kello 10-16 ja lauantaisin kello 10-14. päivänä. A L IIS A A L ATOSS AVA. Lapsille hauskaa museossa on esimerkiksi ympäri rakennusta etsittävissä olevat museohiiret sekä museosta löytyvät potkulauta ja jäätelökone. Taiteilija on ollut keskuksen kulttuuritoiminnassa alusta asti mukana. Sen kaltaisiin isompiin töihin kuluu Siurualla useampi viikko. Lisäksi museo pitää sisällään myös Lehessuon kaupan kassakoneineen päivineen. Museo ei siis ole perheen pienimmillekään mikään tylsä paikka. Haukiputaan kotiseutumuseosta voi löytää myös Putaan Perinnepolku -kirjasen. Se sisältää hyvät pohjatiedot museosta, ja kirjan pohjalta kannattaa myös tehdä pieni historiallinen kävelykierros museon ja kirkon ympäristössä. Kirjassa esitellään museon lisäksi sanoin ja kuvin esimerkiksi tapuli vaivaisukkoineen, kirkko, kirkkopiha ja Kirkonniemen koulu. Lisäksi Lehessuon kauppa 1940-luvulta ja Värjän rannan kyltti sekä Koiramäki-kirjaan liittyvät etsimistehtävät kiinnostavat lapsia. Silloin saattaa syntyä hyviä keskusteluja historiasta ja entisaikojen elämästä. T HEL M A LOHIL A H T I Taidehuovutuksen helmiä esillä Kierikissä Yli-Iissä Talven pitsiä -teos kuvaa talven värimaisemaa, joka esiintyy lumipeitteestä huolimatta. Itse rakennus toimi vuonna 1958 viljamakasiinina, ja museon vieressä on myös pienempi punainen aitta sahamuseona. Esillä on niin vaatteita, puuarkkuja, leluja, työkaluja kuin vanhat kärrytkin. Kotiseutumuseon sisällä vallitseva rauha ja entisten aikojen tuulahdus on omiaan viemään vierailijan matkalle menneeseen maalaiselämään. Haukiputaan kirkon ja seurakuntatalon pihapiirissä sijaitseva vanha, punainen puurakennus vie vierailijan vuoskikymmenten päähän keskelle aikaa, jolloin rukit ja hevoskärryt olivat vielä arkipäivää. Tänä vuonna museossa kesätöissä oleva Juho Suutari kertoo, että vielä siellä ei ole paljoakaan porukkaa käynyt. Ehkäpä vierailijakunta kuitenkin kasvaa ja vilkastuu myöhemmin, ottaen huomioon museon olleen avoinna vasta muutaman päivän. Tänä vuonna siihen ei kuitenkaan saatu museoviraston apurahaa, mutta toivo elää vielä ensi vuoden osalta. Kotiseutumuseossa olevassa Lehessuon kaupassa on esillä jos minkälaista vanhaa tavaraa. Museon yläkerrasta löytää esimerkiksi muutaman entisaikojen puvun ja ompelukoneen. Museoon on kaikilla vapaa pääsy. Kierikillä ja Siurualla yhteistä historiaa riittää. heinäkuuta 2022 » N:o 51 Haukiputaan kotiseutumuseo avasi jälleen ovensa » Thelma Lohilahti » Haukipudas HAUKIPUTAAN kotiseutumuseo avasi ovensa heinäkuun 1. Vaikka tänä vuonna museosta ei löydykään uusia juttuja, sen näyttelyiden uudistamista on tarkoitus jatkaa sepän pajan, maanviljelyesineistön ja hirsityökalujen osalta. 9 » Torstaina 7
Sitten söi taas heikommin, kunnes saatiin vielä muutama hauki. Taikina-Aho Heikki ja Susanna 14 890 g 8. – Ensin meni tunnin verran, ettei mitään saatu, sitten tuli pari kalaa aivan peräkkäin. heinäkuuta 2022 » N:o 51 Oijärvellä on uisteltu kilpaa jo 30 kertaa » Ritva Piri » Oijärvi OIJÄRVI palkitsi tänäkin vuonna vetouistelukilpailun osanottajat komealla kokonaissaaliilla, sillä kuusituntisen kisan aikana järvestä nostettiin kaikkiaan reilut 530 kiloa kilpailukelpoista eli yli 50-senttistä haukea. Päivän edetessä aurinko ilmaantui esiin, ja ilma muuttui tukalan kuumaksi, mikä kilpailijoiden mukaan heikensi saaliiden saantia. Höyhtyä Sami / Utriainen Karri 17 130 g 4. Kolmanneksi sijoittunut Sami Höyhtyän ja Karri Utriaisen venekunta sai 17 130 gramman painoisen saaliin, ja suurimman kalan uistelleet Stenius ja Vuorma olivat kilpailun neljänsiä yhteistuloksellaan 16 740 grammaa. Räihä Timo / Pahtaja Panu 12 670 g 12. Joukon nuorinkin, Veli-Pekka Pyörälä (vasemmalla), on ehtinyt olla mukana järjestelytalkoissa jo viisitoista vuotta. Vonkale painoi 7100 grammaa, ja miehet saivat sen jo parin tunnin uistelun jälkeen. Kun kilpailun osallistujamääräkin ylitti järjestäjien odotukset, olivat juhlakisan puitteet vallan mainiot. Puumalainen Matti / Puumalainen Miikka 10 730 g 18. Kantola Marko / Koistinen Erkki 13 630 g 10. Kilpailun voittoon ylsi Vesa Rahikkalan ja Elisa Juurikan muodostama venekunta tuloksella 19 530 grammaa. Äiti auttaa vähän. Kynkäänniemi Jussi / Mattila Joonas 12 260 g 14. Moni muukin talkoolainen on kisan järjestämiseen jo sangen rutinoitunut ja pitkään mukana ollut. 10 » Torstaina 7. Kilpailualueena oli järven iso selkä, missä riitti tilaa uistinten vetämiseen. VETOUISTELUKISAT järjestettiin tänä vuonna jo 30. – Niin kauan tapahtuman järjestäminen on mielekästä kuin kilpailijoita riittää, Hyry ilmaisee. Ja niitähän on riittänyt, vaikka alkuvuosien osallistujamäärästä jonkin verran alaspäin onkin tultu. Kilpailijoiden määrä on nyttemmin vakiintunut noin viiteenkymmeneen venekuntaan vuosittain. Satama palveleekin kisatapahtuman järjestämistä hienosti, ja kun haukia sangen kalaisassa Oijärvessä uisteltavaksi riittää, näyttää kilpailun tulevaisuuskin hyvältä. Oijärven vetouistelukilpailujen tulokset, yli 10 kg kalastaneet 1. Onpa moni myöhemmin mukaan tulleista nuoremmistakin kilpailijoista ensimmäisen osallistumisensa jälkeen vuosittain Oijärvelle palannut. Kuvan otti Sakari Ojala. Nuorempaakin talkooporukkaa mukaan on hiljalleen saatu, joten kilpailun jatkuvuuskin näyttää positiiviselta. Ahola Konsta / Ahola Pasi 14 390 g 9. Kisan järjestämiseen menee noin kuukausi, mistä toiminnallinen osuus tiivistyy viimeiseen viikkoon, valottaa Hyry, joka itsekin on vetouistelukilpailujen järjestelyissä ollut mukana ensimmäisestä tapahtumasta lähtien. Muutamaa vuotta myöhemmin nuorisoseura jäi pois kisajärjestelyistä, ja kilpailu siirrettiin käytäväksi päiväsaikaan. Yhteensä lähes seitsemänkymmentä vuotta kokemusta vetouistelukilpailujen järjestämisestä. Jokela Henrik / Tolonen Juhani 12 320 g 13. Sää ei tosin aina kilpailua suosinut, kuten paikallinen Jorma Hiltula muistaa. kerran, joten juhlakisan tunnelmaan sopi hyvin, että saalistakin kertyi reilusti. Stenius Mertsi / Vuorma Matti 16 740 g 5. Riepula Juha-Matti / Riepula Kari 12 060 g 15. Kisan alkupuolella sää pysyi melko pilvisenä ja tuulikin sopivasti. Kaksikko sijoittui kokonaiskisassa neljänneksi. Keskellä Jorma Hiltula, oikealla Hannu Hyry. Paso Veli-Matti / Paso Eero 19 140 g 3. Kun aurinko alkoi kunnolla porottaa, ei saatu enää mitään, kertoilivat kilpailun suurimman kalan, 7100 grammaa punnituksessa painaneen vonkaleen veneeseensä nostaneet Mertsi Stenius ja Matti Vuorma. URHEILU » Eino Romppanen osallistui lasten onkikisaan alle seitsenvuotiaiden sarjassa ja sai yhteensä kolme kalaa. Kullakin venekunnalla sai samanaikaisesti olla vedessä vain kaksi uistinta. Toiseksi uistelleet Veli-Matti Paso ja Eero Paso hävisivät voiton niukasti tuloksellaan 19 140 grammaa. Vetouistelukilpailujen historia käynnistyi vuonna 1991 Närrän rannassa, ja ensimmäisinä vuosina Oijärven metsästysseura järjesti kisat yhteistyössä paikallisen nuorisoseuran kanssa. IS MO P IRI. Kaijala Toni / Kaijala Timo 16 390 g 6. Keveri Veijo / Jaakola Taisto 10 530 g 19. Hepola Jani / Hepola Valtteri 12 740 g 11. Rousu Janne / Rousu Tapio 10 260 g 21. Lisäksi järjestäjät kertoivat aina yksin uistelleen ja soutaneen Raimo Saarenpään kuuluneen kisan vakiokävijöihin tapahtuman alusta aivan viime vuosiin saakka. Kilpailua käytiin läpi yön iltakahdeksasta aamukahdeksaan, ja kisapaikalla toimi nuorisoseuran ravintola olutoikeuksineen, joten yleisöäkin liikkui runsaasti. – Kokonaisuudessaan talkoolaisia tarvitaan viitisentoista henkeä tapahtuman rakentamiseen, valvontaan ja purkamiseen. Muun muassa simolainen Tauno Johansson muisteli osallistuneensa kilpailuun joka kerta, eikä iiläisellä Matti Tiirolla ole muistinsa mukaan jäänyt väliin kuin aivan ensimmäinen kisa sekä yksi vuosi, kun oman merkkipäivän osuminen kisapäivälle piti hänet sivussa tapahtumasta. Vakkuri Jukka / Jaara Marko 10 100 g Kilpailun suurimman kalan nappasi Mertsi Steniuksen (kuvassa) ja Matti Vuorman venekunta. Viinamäki Jari / Kantola Janne 16 040 g 7. Saarela Esa / Turtinen Henri 10 870 g 17. Turtinen Valtteri / Turtinen Kalle 11 040 g 16. OIJÄRVEN nykyinen venesatama-alue valmistui vuonna 2005, ja siitä lähtien on uistelukilpailu järjestetty siellä. Piittinen Tobias / Piittinen Esa 10 320 g 20. MONENLAISIA muistelujakin nousi esiin niin järjestäjien kuin kilpailijoidenkin mielissä. Juhlakisaan osallistui kaikkiaan 68 venekuntaa, mikä järjestäjille oli jopa pienoinen positiivinen yllätys. Rahikkala Vesa / Juurikka Elisa 19 530 g 2. – Vettä tuli taivaan täydeltä niin, että hauetkin ui ilmassa. Sen kestoa myös lyhennettiin alun kahdestatoista tunnista kahdeksaan sekä sittemmin nykyiseen kuuteen tuntiin, mikä metsästysseuran puheenjohtaja Hannu Hyryn mukaan on talkoolaisillekin kohtuullinen
Kokeneempi hiihtäjä Jouni Hattunen katteli Matiaksen Illin tuloa vähän nokkavartta pitkin. Jos ei sitten vain katota. Lähinnä tv-töitä aiemmin tehnyt Austin Butler oli rohkea valinta ikonisen viihdetaiteilijan rooliin. Nööti kehotti nauttimaan, kuten oli kuullut lätkämiehiltä. Ei ollut syytä. Puttaalla Jussi kuulemma assuu. ELOKUVAAN ei kannata asennoitua vakavasti otettavana elokuvana Elviksen elämästä. Kirkonpenkillä pohdittiin, istuttiinko kotimatka Kiiminkiin hilijaa, vai joko kehityskeskustelut alettiin ennen kotikylää. Hollywoodin nykytrendin mukaisesti elokuva lähentelee kolmea tuntia. Arja ja Nööti kallistuivat samalle kannalle. Rekisteröitymätön Raittiin Urheilijan kanssa toiseen päähän. Valitettavasti se tuntuu ajoittain jopa neljältä. Jouni Hattunen valitteli Järvenpään Matille potkasseensa pikkuvarpaan kipiäksi. Silloin puhkesi kirkonpenkillä esiin pienet nuhteet. Ahaneella on tunnetusti tuskanen loppu Illin vitosella. Kariina oli verryttelynä pyöräillyt Oulusta. Jussi kertoi kyllä olleensa enemmän Norjasa. Tämän elämää suuremman hahmon siirtäminen valkokankaalle vuonna 2022 ei siis ole helppo tehtävä, varsinkaan kun Elviselokuviakin löytyy ennestään kelpo litania. Illin isännät Hannu Niemelä ja Arto Hiltula eivät antaneet minkäänlaista mahollisuutta muille, vaikka säänssi on aina mahollisuus, kuten eräs edesmennyt mäkikotka filosofoi aikoinaan. heinäkuuta 2022 » N:o 51 Illin isännät hurjana kotikonnuillaan Hannu Niemelälle tripla » Rantapohja » Ii P-VIHKON rannat olivat täynnänsä uintiväkeä ja autoja pitkin poikin tienvarsilla, kun kansa saapui Illinjuoksuihin huikeassa helteessä. – Sinulla on Matti-hyvä ollut väärä resähti. DIREKTORAATTI uksi, vähentääkö helle juoksijoita. Juuri Elviksestä kertovaan elokuvaan ohjaajan tyyli kuitenkin sopii kuin nenä päähän. Tyttötertsetti Bettina, Päivi ja Lea ovat omaksuneet Illinjuoksujen syvimmän olemuksen hienosti. Aapo kukisti papan reippaasti. Pistesija irtosi eikä mitsku ollut kaukana. Toivottavasti papalle ei tule paha mieli. Viime aikoina virkustuneen Yli-Iin tulevilla pitäjäpäivillä olisi hyvä muistaa Iisaa jollakin huomionosoituksella, vaikkapa pillimehulla. Inka kiri hopealle niukasti Eliaksen edellä. Kun passelia testaajaa ei näkynyt, päätti direktoraatti olla informoimatta Wadaa. Tiiron Matti perusti heti tyttö-triolle fan-clubin kirkonpenkille. Toinen tunnettu fillaristi Vode kurvaili autolla. “ Tosihiihtäjät kulukee pyörällä eikä mopolla”. Vitonen 1) Hannu Niemelä 17.30, 2) Arto Hiltula 17.44, 3) Jussi Kärkkäinen 18.42, 4) Ilkka Ruuska 18.43, 5) Tatu Korhonen 19.14, 6) Matias Uusitalo 19.23, 7) Heikki Tiiro 19.30, 8) Thomas Sandström 20.32, 9) Pekka Kuokkanen 20.37, 10) Pekka LaurilaHarju 21.59, 11) Minna Laurila-Harju 22.20, 12) Jorma Puurunen 23.20, 13) Kariina Kauppinen 23.36, 14) Pentti Klaavuniemi 23.37, 15) Aki Huovinen 23.52, 16) Jussi Tiiro 24.40, 17) Joni Vasara 24.59, 18) Aino-Kaisa Parkkila 25.56, 19) Kati Kuivalainen 26.34, 20) Hannu Klaavuniemi 27.56, 21) Heli Vierto-Suorsa 28.18, 22) Ari Suorsa 28.18, 23) Pekka Kuivalainen 28.25, 24) Markku Hänninen 30.28, 25) Reko Koskinen 33.43, 26) Kiia Tiiro 34.26, 27) Salla Tiiro 34.26, 28) Pinja Tiiro 35.02. Etkö sinä muista Isosta Kirijasta, että yksi mies ruokki kansanjoukon vain kahella kalalla ja viijellä leivällä. Elokuvan suurin kompastuskivi on kuitenkin sen pituus. URHEILU » ELOKUVA » Pramea Elvis-elokuva on maistuvaa hattaraa » Elmo Rautio » Rantapohja ROCKIN kuningas Elvis Presley kuuluu eittämättä populaarikulttuurimme ikonografiaan. Kakkonen 1) Iisa Klaavuniemi 9.15, 2) Inka Niemelä 9.23, 3) Elias Dahl 9.25, 4) Emilia Hakasalmi 9.35, 5) Pihla Niemelä 9.52, 6) Elma Klaavuniemi 10.33, 7) Aapo Ojanen 11.44, 8) Timo Tiiro 11.54, 9) Bettina Seppälä 13.34, 10) Päivi Kurkela 15.14, 11) Lea Alioravainen 15.29. Hänninen taistelee kovasti puolen tunnin rajaa vastaan. Kalaraatit keskeytyivät, kun kellomies lähetti porukan taipaleelle. Riski näyttää kuitenkin kannattaneen, sillä Butler muuntautuu Elvikseksi tavalla, joka ei tunnetummille näyttelijöille olisi ollut mahdollista. Arja kysäisi välittömästi, että onkos huulirasvaa laitettu. Ei se kyllä viiniltä näyttänyt, pikemminkin 70-vuotisjuhulaansa viettävältä Lonkerolta. Illan voittajaennuste oli heleppo eikä kaksarikaan tuonut kovin suurta kerrointa. Illin eliittisija mukanaan kelpaa matkustaa kotikonnuille. Ohjaaja Baz Luhrmann (Moulin Rouge, Great Gatsby) on tunnettu omalaatuisesta tyylistään. Oli ollut 70 aterioitsijaa. Kauden kolmas kulta tuli heleposti. Nelisenkymmentä ravuria kuopi lähtöviivalla puoli seittemän tienoilla. Nekin jotka eivät tunne miehen uraa ja tuotantoa, tunnistavat hänen hahmonsa vähintään lukuista parodioista, imitoinneista tai naamiaisasuista. Lies-Arppa pyöräili Puttaalta normaaliin tapaan. Ilkka Ruuska vähätteli päivän kuntoaan numeroa noutaessaan. Kuokkanen tippui kirissä keviästi. Hannu jätti käsi kädessä juosseet Suorsat tällä kertaa jo ennen loppusuoraa. Siinä sivussa Arto koulutti hevosmies-Heikkiä. Hyvin näytti toimivan. Kun avatessa purskahti pullosta suihku, tuumasi Rekisteröitymätön, että nyt tuliformula-malli Illiin. Sopii tulla ilahduttamaan faneja vastakin. Lopputulos ei ole pelkkä tyhjä imitaatio, vaan fantastinen roolityö, joka jo yksin tekee elokuvasta katsomisen arvoisen. Niinpä teattereissa nähdään nyt Elvis-elokuva, jollaista ei ole aiemmin nähty. Yhtä varma kakkonen oli Illin toisen laijan isäntä Arto Hiltula SB:llään. Leke istahti pohojospäähän. Suorsat ovat Dingo-faneja ja kuunnelleet kuinka käsi kädessä kuljetaan autiotaloon. On vaikea ymmärtää, mitä Hanks on tällä suorituksella yrittänyt, mutta lopputulos muistuttaa enemmän jotain kökkökomediaa kuin moninkertaisen Oscar-voittajan työtä. VAAN ohoraleipä otti hevosmiehen. Kirkonpenkillä istunut manageri ei meinannut pysyä housuissaan suojattinsa hienosta vedosta. Heikki tormasi startin jäläkeen Arton peesiin ja vielä kakkosen väliaikapisteellä iloitsi SB:stä. Tuumaili, että ei sitä makiaa mahan täyveltä. Illin pronssi on tervetullut ilon hetki paikkakunnan ankeuteen. Iisa nappasi hienon voiton kakkosella ja lähetti maalissa isän vitoselle. Tule rakas veli joukkoomme, pyysi Käyrän Rite ja ohojasi tulokkaan penkille. Herra Laurila-Harju huomasi loppumatkasta eliittisijan häämöttävän aika likellä. Sandströmiä ei helle hijastanut, onhan mies etelästä Sipoosta, jonne aikoi mennä pitämään leiriä. – Hääty olla meleko monta kallaa, ihimetteli Matsoni. – No olihan sitä aika monta, vaikka osa isompia. Helle oli vielä haittona. Pekka tormasi spurtin ja jätti emännän juoksentelemaan yksikseen. Miellyttävä tuttavuus oli debytantti Jussi Kärkkäinen nappaamalla heti jäätävällä kirillään komeasti pronssin. Alarannan mies näytti tulleen tunnontuskiin, kun oli hivuttautunu kirkonpenkin lähelle. Täysin päinvastaista voi sanoa Tom Hanksistä. Ari ja kellomies pitivät kolomiakymmentä hyvänä saaliina. 11 » Torstaina 7. Kiia ja Pinja taivalsivat Rekon takana vitosen reippaasti eikä äitikään ihan hittaasti kulukenu. Tiiron Matilla oli juhannus mennyt mukavasti perinteisen lohisopan merkeissä. Kaikki hänen elokuvansa ovat olleet yltiöpäistä, jopa liioiteltua visuaalista ja teatraalista tykitystä alusta loppuun, useimmiten tarinan ja sisällön kustannuksella. Viimiset kilsat olivat pitkiä ja aikaa vieviä. Elviksen ja aikakauden estetiikan ystäville kyseessä on todella maistuvaa hattaraa, johon ei voi olla rakastumatta. Kun elokuva on näin puhtaasti showta ja prameaa pintaa, se tahtoo näin pitkässä kestossa turruttaa. INFO Elvis • Ohjaus: Baz Luhrmann • Pääosissa: Austin Butlet, Tom Hanks, Olivia DeJonge • Kesto: 159 min • Arvio: ****. Oli käynyt polokasemasa pitkän rupiaman päivällä. Miksi ei sitten juostaisikin. Penkit täyttyivät hartaasta kansasta, vaikka pieniä yhteensattumia oli sielä täälä pitkin Suomea. Jussi kielsi laittaneensa eikä päällisin puolin näkynytkään. Pessimistejä olivat. Hannu Niemelä juoksi normiajan. Jos pituuden ja Hanksin koomisen suorituksen pystyy antamaan anteeksi, voi elokuvaa suositella lämpimästi kaikille niille, jotka haluavat antautua keinulanteisen legendan vieteltäväksi. Kun eräs Olhavan mies tuli paikalle oma pullo käjesä, valistettiin, että omia ehtoollisjuomia ei suvaita. Podiumilla aina, kun starttaa. Jo elokuvan mainoksissa herätti huomiota Hanksin kammottava maskeeraus, mutta itse roolityö on sitäkin oudompi. Sen sijaan kyseessä on revyymäinen musiikkipektaakkeli, jonka aiheena on Elviksen ura. Austin Butler hurmaa Elvis Presleynä niin yleisön tytöt kuin katsojankin. Kyse ei ole pelkästään siitä, että elokuva keskittyy välillä vääriin asioihin, eikä esimerkiksi Elviksen rakkauselämälle ole löydetty hirveästi tilaa. Pernun Pentti tuli välliin muistelemaan Tio Miloja. Ei voi olla ajattelematta, että perinteinen väliaika olisi tehnyt karselukokemuksesta huomattavasti miellyttävämmän. Elokuva tuntuu suoralta jatkumolta Elviksen omille elokuville ja yliampuville Las Vegas -esiintymisille. Direktoraatti lähetti tulokset atk:n kautta Matiaksen Ameriikan setälle Fred Newhouselle, joka sai Montrealin olympialaisissa 4x400 m viestissä kultaa ja yksinkin hopiaa. Korhonen piti kauden avanneen nuoren hiihtoniilon Matias Uusitalon keviästi takanaan. Ollaan reippaalla ja iloisella mielellä ja siinä sivussa juostaan vitonen tai kakkonen
Napsauta kohtaa “Current page” 4. SUDOKUT JA RISTIKKO 7.7.2022 ». 12 » Torstaina 7. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3. Avaa sivu 2. heinäkuuta 2022 » N:o 51 RISTIKON RATKAISU tiistain 12.7.2022 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. Napsauta kohtaa Print
Useista hyvistä paikoista huolimatta palkinto jäi saamatta ja pisteet tasattiin. –Harmi, kun on kesätyöläiset päässyt tänne ja ei voi järjestää mitään ajoja. . minuutilla vierasjoukkue sai kulmalipun läheisyydestä keskitettyä ja GBK:n kapteeni Rebecca Rasmus puski pallon takanurkkaan. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. Tilausmaksut vuodelle 2022 (sis. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. minuuttia, kun HauPan pelaajaa rikottiin vastustajan kenttäpuoliskolla. Ilmoitushinnat 2022 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........1,00+24%=1,24 € Tekstissä.................1,00+24%=1,24 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,15+24%=1,42 € TJ 30 pmm asti.......0,90+24%=1,12 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Kotijoukkue aloitti pelin varmasti sekä hyökkäysvoittoisesti. Vapaapotkua lähti antamaan Rosita Oja, jonka kova laukaus kimposi vastustajan muurin kautta maaliin. –Toivottavasti väkeä tulee. HauPan naisten seuraava peli pelataan Länsituulen tekonurmella 9.7 kello 14 ja vastassa on sarjassa tasapisteissä oleva SJK Seinäjoelta. Kaikki ovat tervetulleita, Pekkala toivottaa. Uusill e tilaaji lle! Uusill e tilaaji lle! Tilaukset Suomeen kestotilauksena PAPERIJA DIGILEHTI URHEILU » HauPan naiset pistejakoon » Rantapohja » Haukipudas HAUPAN naisia vastaan asettui GBK Kokkolasta sunnuntai-iltapäivällä pelatussa kotiottelussa. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Jäikö lehti tulematta. Länsituulen tekonurmella taisteltiin kovaa loppuvihellykseen saakka, mutta lopputuloksena pisteet tasattiin numeroin 1-1. ja lauantaina 9. Tapahtumassa on näytillä raskasta kalustoa ja erilaisia ajoneuvoja harrasteautoista moottoripyöriin. Julkaisija Rantapohja Oy. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Tälle vuodelle suurimpana toiveena on, että ihmiset ja varsinkin lapsiperheet löytävät tiensä paikalle. –Toivotaan, että paikalle tulisi mahdollisimman paljon lapsia ihastelemaan. 8.30-16 Perustettu 1969. Hole in onen Virpiniemessä ovat lyöneet tällä kaudella myös Jukka Matela väylällä 18 rauta ysillä, Kari Pottonen väylällä kahdeksan rauta vitosella, Marko Holappa väylällä 18 PW mailalla, kauden viidennestä holarista vastannut Virpiniemi Golfin junioritoimikunnan Saga Karppinen väylällä 15, Jani Karppinen väylällä kahdeksan rauta seiskalla, Kai Juusola väylällä 18 niin ikään rauta seiskalla. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. 113€ 168€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Tapahtuman aikana on mahdollista tuoda tavaraa rompetorille myyntiin. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. Näytille on tulossa muun muassa tuunattu traktori, isoa maansiirtokalustoa ja Auvisen maalattu säiliöauto. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Pekkalalla on tänä vuonna kesätyösetelillä töissä kymmenen nuorta. ILMOITA ASIASTA • Tekstiviestillä p. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Molemmat joukkueet taistelivat kolmesta pisteestä mutta vaarallisia tilanteita syntyi lähinnä vierasjoukkueen päätyyn. heinäkuuta. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Koitetaan tällä vähän kompensoida tätä hiljaista aikaa, Pekkala kertoo. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Ottelun avausmaali osui harmillisesti kotijoukkueen verkkoon, kun 30. . 13 » Torstaina 7. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Pallonhallinta olikin läpi ottelun selkeästi HauPalla. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. heinäkuuta 2022 » N:o 51 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Lauantaina alkamisaika on sama, mutta tapahtuma loppuu myöhemmin kello 22. 50 € /6 kk Tilaukset: www.rantapohja.fi > tilaukset > tilaustarjoukset tai 044 714 7800 Tarjous voimassa 31.12.2022 asti. Koska tapahtumaa ei olla järjestetty aiemmin, ei Pekkalalla ole suuremmin odotuksia ennakkoon. . TAPAHTUMA järjestetään perjantaina 8. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. NÄYTTELYALUEEKSI on varattu koko OuluZonen asfalttialue, eli 1,3 kilometriä tietä on varattu kaluston esittelyyn. väylällä 15. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Vain! Vain! (Kokonaishinta 100 €/vuosi) Jatkuu kestotilauksena normaaliin hintaan. Pelistä lähdettiin hakemaan kolmea pistettä ja jokaisella oli kova voitontahto yllä. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Ottelua oli pelattu 50. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... 168€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . Rakentamalla peliä huolellisesti saatiin luotua useita maalipaikkoja, mutta ne eivät vielä tuottaneet tulosta. kauden viimeisimmästä ja oman kautensa toisesta holarista vastasi Jukka Matela väylällä neljä rauta nelosella.. Tarkkaa todennäköisyyttä kullekin reiälle ja olosuhteille on melkein mahdotonta laskea. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2022 . 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Perheille suunnatussa tapahtumassa on vapaapääsy. Internet: www.rantapohja. Ajoneuvoja voi myös tuoda näytille ilmaiseksi. 044-714 7800 . 49€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. 67€ puh. KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. TOIMITUS avoinna ark. Toisen puoliajan alussa kotijoukkue lisäsi tempoa peliinsä. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Ajoneuvoja esillä OuluZonessa koko perheen iloksi » Rantapohja » Kiiminki OULUZONESSA vietetään tulevana viikonloppuna ensimmäistä kertaa Power Festareita. Perjantaina festarit alkavat kello 10 ja päättyvät kello 20. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin varmoin ottein pelannut toppari Saana Valkama. Ajotapahtumien puutteeseen yrittäjä Jarmo Pekkala keksi ratkaisuksi näyttelyn, jossa koko perhe voi käydä ihailemassa koneita likeltä. Harvemmin sitä pääsee niin lähelle katsomaan tämmöisiä koneita, Pekkala toteaa. Jos kaikki menee hyvin, voidaan ensi vuonna ajatella festareille isompaa skaalaa, ehkä artisteja näyttelyn lisäksi. 119€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Tervetuloa kannustamaan, kahvio palvelee kentän reunalla. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 83€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Virpiniemen golfradalla jo kauden kahdeksas hole in one » Anu Kauppila » Kello VIRPINIEMESSÄ kauden ensimmäinen hole in one nähtiin jo toukokuun puolella, kun Maarit Pelanne löi rauta kasillaan ensimmäisen holarinsa 14.5. . Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Karkea todennäköisyysarvio ammattilaisen tekemälle hole in one:lle on yksi 2500:sta ja amatöörin kohdalla luku on kaksinkertainen, eli yksi pallo viidestä tuhannesta. Tauolle siirryttiin 0-1 takaa-ajo asemassa. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. 62€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Digitilaus kesto (alv 24%)......................... tai puhelimitse: p. Ajoneuvojen ja rompetorin lisäksi alueella tulee olemaan kesätyöntekijöiden pitämiä kojuja, joista voi ostaa ruokaa, kahvia, jäätelöä ja muuta mukavaa. Idea tapahtumalle syntyi hiljaisesta ajasta johtuvan ajotapahtumien kiellon vuoksi
Nuoren liikeidea voi olla peräisin vaikkapa omasta kiinnostuksen kohteesta, eikä sen tarvitse olla heti hakuvaiheessa täysin hiottu. Lisäksi läpi kesän nuorille tarjotaan yhteisiä tapahtumia. Lisäksi joka vuosi tulee erilaisia vaihtelevia, hiukan erikoisempia ideoita, joita lähdetään toteuttamaan. Saaga ei ollut vielä saanut kesätöitä, joten oman yrityksen perustaminen tuntui hyvältä idealta. Vuokrakäyttöiset sähköpotkulaudat kuuluvat luokkaan, jossa kuuluu ajaa pyöräilijän säännöillä. Perjantaina 8.7. YKSI TATIN tämän vuoden kesäyrittäjä-ohjelmaan kuuluvista nuorista on 18-vuotias Saaga Jämsä, joka pyörittää Saagan kotiapu -yritystä. Tämän tiesi kolme neljästä vastanneesta. Saaga Jämsä uskoo kesäyrittäjyydestä olevan hyötyä tulevaisuudessa. 14 » Torstaina 7. Saagan kotiavun löytää myös somesta. Kotiapua hän tarjoaa kuitenkin pääasiassa Haukiputaan suunnalla. Sähköpotkulaudat on tarkoitettu yhden henkilön käyttöön.. Oman yrityksen pyörittäminen viestii oma-aloitteisuudesta ja vastuullisuudesta, sekä halusta oppia ja itsenäistyä. Julkaisemme nuorten mielipide kirjoituksia Rantsikassa, mielipidesivulla sekä Ranta pohjan nettisivuilla mielipiteet-kategorian alla osoitteessa www.rantapohja.fi -> mielipiteet -> nuoret RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » Kesäyrittäjyys tarjoaa vaihtelua perinteisiin kesätöihin » Thelma Lohilahti » Haukipudas TALOUS JA NUORET TAT:n Kesäyrittäjä-ohjelma on suunnattu 17–29-vuotiaille oman yrityksen perustamisesta kiinnostuneille nuorille ja nuorille aikuisille. He toimivat läpi kesän kesäyrittäjän tukena, ja järjestävät niin ryhmäkuin yksilömentorointejakin. Mentorit rohkaisevat ja auttavat nuorta löytämään sopivan ratkaisun ongelmatilanteissa. Lisäksi Oulun torilla järjestetään myyntitapahtuma 23.7. Kesäyrittäjänä nuori saa kokeilla vaihtoehtoja perinteiselle kesätyölle. TÖITÄ Saagalla ei ole vielä ollut paljoa, sillä hän ei ole vielä markkinoinut yritystään kunnolla. kauppakeskus Valkeassa kuitenkin järjestetään markkinointitilaisuus, jossa Saaga pääsee mainostamaan osaamistaan ja mahdollisesti saamaan lisää asiakkaita ja töitä yrityksen kaikilta osa-alueilta. Kesäyrittäjillä on vapaat kädet valita omat työaikansa ja -määränsä. Saagan kotiapu -kesäyritys sisältää nimensä mukaisesti kotiapua, kuten lastenhoitoa ja siivouspalvelua, mutta lisäksi yrityksen toimialaan kuuluu myös kakkujen leipominen. Hän kiinnostui kesäyrittäjyydestä, kun TAT piti koulussa infon asiasta. Saaga kokee juuri näiden asioiden olevan hänen oma juttunsa ja samalla työ on myös melko helppoa. Se tarjoaa maksuttomasti matalan kynnyksen mahdollisuuden kokeilla yritystoimintaa ja oppia korvaamattomia työelämätaitoja. Hänellä on myös omat nettisivut (saagan-kotiapu.webnode.fi). Liikenneturvan kyselyssä kolme neljästä tiesi tämän. Suosituimpia yritysideoita nuorten keskuudessa ovat viime vuosina olleet erityisesti kesäkahvilat ja leipomiseen liittyvät ideat. Myös erilaiset kotiapuyritykset ovat olleet suuressa suosiossa, kuten esimerkiksi siivous, lastenhoito ja pihatyöt. Hän on enimmäkseen leiponut kakkuja, mutta se on niin tuttua ja mukavaa, ettei se edes tunnu työltä. Jotta ajoneuvolla voi kuljettaa matkustajaa tai lasta, on siinä oltava asianmukainen istuin. Lisäksi laitteen valmistajan ohjeessa näky, onko matkustajat sallittu. Saagan kotiapu -yritys toimii Haukiputaalla ja muualla Oulun alueella, sillä kakkuja Saaga myy muuallekin kuin Haukiputaalle. T HEL M A LOHIL A H T I Sähköpotkulautoja ei saa virittää » Rantapohja Sähköpotkulauta, jonka rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 km/h, luokitellaan kevyeksi sähköajoneuvoksi. Siinä oppii yrityselämästä jo nuorena, ja kesäyrittäjyyttä arvostetaan työmarkkinoilla. OULUN Kesäyrittäjä-ohjelma on toteutettu yhdessä BusinessOulun ja TAT:n kanssa, ja siinä nuoret saavat mentoreilta henkilökohtaista tukea ja ohjausta. heinäkuuta 2022 » N:o 51 Mitä mieltä alueen nuoriso on ajankohtaisista asioista. Mentorit ovat tukeneet Saagan toimintaa tarvittaessa, mutta pääosin hän on kuitenkin pärjännyt omillaan. Käsityöyrityksiäkin on useina vuosina näkynyt. Nimensä mukaisesti kyseessä on ajoneuvo, jota ei saa virittää. Ohjelmaan haetaan mukaan keväällä omalla liikeidealla. SAAGA kokee kesäyrittäjyydestä olevan paljonkin hyötyä tulevaisuuden kannalta. Sähköpotkulaudalla ei saa kuljettaa lapsimatkustajia. Hänellä on kokemusta niin kotiavusta kuin leipomisestakin, joka vahvisti päätöstä laittaa pystyyn näihin askareisiin nojaava kesäyritys
Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Laura Laine. Sanajumalanpalvelus su 10.7. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus Su 10.7. Ry:n toimintaa: Kello: seurat su 10.7. Haavat voivat olla sielussa, joita synti ja Jumalan tahtoa vastaan toimiminen tuo. Koiramme menee kivelle vahtimaan perheen lasten uimista. Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Laura Laine. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Anteeksiantamuksen evankeliumi lääkitsee tunnon haavat. Lauluhetki To 21.7. Järjestää Haukiputaan seurakunta ja Jokikylän kyläyhdistys. klo 20 Haukiputaan srk-keskus Jere Hölttä tenori ja Tuula Hällström piano. klo 12:00 Iin Pappila. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Apostoli Paavalin opetus Roomalaiskirjeessä on, ettemme saa olla itsekkäitä lähimmäistä kohtaan. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. KIIMINKI Sanajumalanpalvelus su 10.7. Seuraava Prikka hävikkiruokakassien jako 1.8. Diakoniatoimisto on suljettu 11.7. Toimittaa Heikki Pesämaa, kanttorina Sari Wallin. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. klo 17 ry:llä. Seuraava Prikka hävikkiruokakassien jako 1.8. Kuva: Anne-Maria Skarp. Duettoja ja Saksalaisia urkusäveliä. klo 10:00 Iin kirkko. 15 » Torstaina 7. klo 20 Haukiputaan srk-keskus. 14.8.2022. klo 18 Jäälin kappelissa, os. klo 19 Kiimingin seurakuntakeskuksen salissa. Hän vei lähimmäisen majataloon ja hoiti matkalla tulleet haavat. LÄHIMMÄISEN kohtaaminen on samalla tasolla olemista, kuuntelemista, toiseen asemaan asettumista. 040 7008 151. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Seuraava Prikka hävikkiruokakassien jako 1.8. Jakkukylän Rauhanyhdistys 10.7 klo 18.00 seurat ry:llä KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi S a n a j u m a l a n p a l v e lus Su 10.7. 040 7008 151. Vaikeuksien alla on tärkeää etsiä ja löytää apua. Tämä edistää oikeuden ja hyvyyden toteutumista keskellämme. Oijärven Rauhanyhdistys Oijärven Rauhanyhdistyksellä su 10.7.2022 klo 13.00. Jerusalemin ja Jerikon välisellä tiellä kolmas kulkija oli laupias samarialainen. klo 13 museon pihamaa, Ylikiiminki. Maksuksi käy käteinen/ MobilePay. heinäkuuta 2022 » N:o 51 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Sanajumalanpalvelus su 10.7. Hartaus Klaus Kallioranta, laulattamassa Jarkko Metsänheimo. Illassa kahvitarjoilu, vapaaehtoinen tarjoilumaksu lähetystyölle. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www.iinseurakunta.fi Diakoniatoimisto on suljettu 11.7. Siinä kertomuksessa pappi ja leeviläinen kulkivat ryöstetyn ihmisen ohitse. YLIKIIMINKI Kansanlaulukirkko su 10.7. Haukiputaan kirkko on tiekirkko ja se on avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten ma-pe 27.6.5.8. Pyhäpäivän aihe: Armahtakaa! Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Markku Jaakkola. Myös suurin käsky: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä, ohjaa meitä elämässämme. Illan aikana kerätään myös kolehti Saaran työn tukemiseksi. Pekka Soronen, Iin seurakunnan kappalainen KUVA LUKIJALTA » Rumba collie nauttii kesästä kotipihalla. Kuormia ja taakkoja keventää, jos niillä kuuntelija ja toivon ja rohkeuden tuoja. klo 10 Haukiputaan kirkko. Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 4/2022 18.5.2022 37§. Jeesusuksen avaama usko opettaa oikeaa suhtautumista lähimmäiseen. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Lämpimästi Tervetuloa! Konsertti pe 15.7. 040 7008 151. Tämä on vertaus laupiaasta samarialaisesta. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. ”Soi kunniaksi Luojan!” Kesäillan sävelhartaus to 7.7. Joskus haavat ovat sydämessä, joihin tarvitaan armollisuutta. Kesän riemua mökkirannalla. Elämän monissa kysymyksissä, kysymme Jumalan hyvää tahtoa ja toimimme Jumalan nimeä kunnioittaen. Hän sanoo: olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän taivaallisen Isännekin armahtaa. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai -Oulun aluekeskusrekisteristä p. klo 12-18, jolloin myös kirkon oppaat ovat paikalla. Majatalon isäntä hoiti lähimmäisen haavat öljyllä ja puhdistavilla ja parantavilla aineille. Kesäinen lauluilta YliIin Möljällä (uimaranta) ke 20.7. Ja ettei kukaan jää vaikeuksien kanssa yksin. Avioliittoon vihityt: Petteri Johannes Kukkola ja Noora Josefina Hannula. 08 3161 303. Hartaus Klaus Kallioranta, laulattamassa Jarkko Metsänheimo. Kesä Soi. Tervetuloa! Luontokirkko ke 13.7. klo 12–18, heinäkuussa torstaisin klo 12–20. Iltahartaus Nuusa Niskala. Vähän toiseen asiaan liittyy tulevan sunnuntai epistolan kohta: Jos olemme jostakin asiasta erimielisiä, emme silloinkaan saa tuomitse toista. Kuvan mukaisesti koira eläytyy lasten kesäriemujen tunnelmaan, kertoo kuvan lähettänyt Laura Vilmi.. Kolehti: Nuorten perusja ammattikoulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Koulutus on avain oman elämän hallintaan. Jumalan huoneesta saamme löytää armon ja totuuden sanat, jotka hoitavat sisintämme, sieluamme. Iin kirkko toimii tiekirkkona 6.6.-5.8.2022 ja on avoinna arkipäivisin ma-pe klo 11-18, jolloin opas on paikalla. Reijo Alatalo, Pekka Manninen ja Raimo Paaso laulu, Elias Niemelä urut ja piano. Yhteinen jumalanpalvelus, musiikkia ja makkaranpaistoa. Toimittaa Jaakko Tuisku, kanttori Taru Ängeslevä, laulutrio Ulla Korpi, Päivi Meriläinen ja Taru Ängeslevä. Hän pysähtyi, auttoi ja armahti hädässä ja avu tarpeessa olevaa ihmistä. Kahvilassa tarjolla kahvia, teetä, kotileivonnaisia ja jäätelöä. Myös Jeesus opetti armahtamaan. klo 19, Elias Niemelä. klo 18 Jokelan koulun pihapiirissä, Pyhtisenmutka 7. Älkää tuomitko niin ei teitäkään tuomita. Kuulutus koskee niitä hautapaikkoja, joiden haltija ei ole seurakunnan tiedossa. Kolehti: Nuorten perusja ammattikoulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Koulutus on avain oman elämän hallintaan. Lähetyksen Kesäilta ke 13.7. Kahvitarjoilu. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. Aida Heikkala, sopraano, Aino Heikkala, altto, Heidi Heikkala, urut. Sävelhartauksiin on vapaa pääsy, ohjelma 5€. Kesäillan musiikkia to 7.7. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten seuraavan kerran maanantaina 15.8. Rantapohja HARTAUS » Me tarvitsemme armahdusta » Rantapohja JEESUS on esimerkki suhtautumisessa lähimmäiseen. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten seuraavan kerran maanantaina 15.8. YLI-II Kansanlaulukirkko la 9.7. Laulamme yhdessä kesälauluja ja -virsiä. 08 3161 303. klo 12:00 Kuivaniemen kirkko. Kuolleet: Tellervo Anna Sofia Tikka 88, Antti Heikki Pennala 40. klo 13 Kierikkikeskus, Yli-Ii. Lamminkankaantie 148. klo 18. Jeesus opettaa näin nöyrää mieltä lähimmäisen kohtaamisessa. klo 18:00 Iin kirkko. klo 20 Ylikiimingin kirkossa Sirkka Rautakoski, laulu, Laura Rahko, piano. Mukana elämän kulussa. 14.8.2022. Jumalanpalvelusta voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. Urkukonsertti Yli-Iin kirkko la 9.7. Heikki Takkula, sello ja Erik Ohtamaa, urut. klo 10.30 Yli-Iin pitäjäpäivien lavalla. Kesä Soi kirkkokonsertti To 7.7. Iltahartaus Saila Karppinen. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Sari Wallin. MEIDÄNKIN aikanamme tarvitaan tällaista asennetta auttaa ja armahtaa lähimmäistä, nostaa ja tukea. Kahvilan tuotto ohjataan Latinalaisessa Amerikassa tehtävään lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta. Hän kertoo esimerkkikertomuksen. Kastetut: Pihla Anna Kristiina Bildo, Alvar Martti Lennart Ojala, Amanda Josefiina Pakanen, Eerik Oliver Tyni, Sinna Maria Muhonen, Linda Annabel Seppänen, Viena Kaarina Mutanen, Elia Nikolas Kinnunen, Arianna Elina Munuera Sutela, Lilja Maria Similä. klo 18. rivitie 9. Ei olemaan oppimestarina neuvomassa toisen asioissa vaan rinnalla kulkemista. Kesäinen lauluilta YliIin Möljällä (uimaranta) ke 20.7. Häneltä tulee kehotus kantaa toisten kuormia siinä missä voi. Kesäillan sävelhartaus to 14.7. – 4.8. Tapulikahvila avoinna ma-pe 15.6. Suomen Lähetysseura. Vapaa pääsy, ohjelma 5 €. KUULUTUS Kuivaniemen hautausmaan hautojen hallinta-aikojen päättymisestä Kuivaniemen hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Illassa vieraana Suomen Lähetysseuran eteläisen Afrikan nimikkolähettimme Saara Kalaluka. klo 10 Kiimingin kirkko ja seurakunnan YouTube -kanava. Pyhäpäivän aihe: Armahtakaa! Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Markku Jaakkola
RT 3h+k+s Kiviniemessä. Puh. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja TALO TAI RAKENNUSPAIKKA 90840 postinumeroalueelta. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU Huveja TERVASBINGO pe 8.7. 16 » Torstaina 7. Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai multimediaviestinä numeroon 040 5173 842. Liitä mukaan yhteystietosi ja lyhyt selostus kuvasta. Paikallislehti on lähimpänä arkeasi. Pääpalkinto 400 €. 040 486 6099. Asiana puheenjohtajan valinta. Arvontaa. Kokouksia Työsuorituksia Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. Käteismaksu. Irtolehdellä 47 pallorajalla 300 €. KUVA LUKIJALTA Lukijat voivat lähettää Rantapohjaan kuvia, joita julkaisemme Kuva lukijalta -palstalla. heinäkuuta 2022 » N:o 51 Oijärven Kalastusyhdistys ry:n YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS pidetään perjantaina 15.7.2022 klo 10.00 Veeran Puodissa. Tontti yli 1 ha. klo 18.00 Nuijamiesten lavalla. Tervetuloa! HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Myös vaihto mahd