Yrittäjäpalkinto Herttaiselle Sivut 6–7 Haukipudas torstaina 16.11. klo 17-19 torilla! Haukiputaan Tuttuun tapaan Joulupukki mukana tervehtimässä lapsia! Ostetaan joululahjat oman kylän yrityksistä ja tuetaan paikallista palvelua! Makkaran myyntiä klo 19.00 alkaen Kirkkotie 5 (vanhan kunnantalon paikalta). YRITTÄÄ Haukipudas Haukiputaan Yrittäjät ry:n lehti Nro 2 9.11.2023 Kamila Bernasiewicz johtaa Haukiputaan vuoden yritystä Eläinlääkäriasema Herttaista
Toimintamuotoina ovat mm. Joulupukin pikku apulaiset, tontut, voisivat tänä vuonna aloittaa työnsä jo hieman aiemmin ja ehkä niitä pystyisi olemaan aiempaa enemmänkin liikenteessä. Uusi varajäsen vuosiksi 2024– 2025 on Juha Kallio Iistä. Onnistuja – minä hyvinvoiva yrittäjä! -hanke kohdennetaan kaikille yrittäjille Pohjois-Pohjanmaalla, mutta ensisijaisesti toivotaan yksin-, mikroja pienyrittäjiä mukaan osallistujiksi. Oulun Yrittäjät on Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien suurin paikallisyhdistys lähes 1 400 yrittäjän jäsenmäärällään.. kehon hyvinvointia ja huoltoa tukevat fysioterapeuttiset ja keho-orientaatioon perustuvat menetelmät, työhyvinvointia tukevat työnohjausja valmennuskeskeiset työskentelytavat sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevat luontoyhteys ja kestävä kehitys -toimintamenetelmät. “Yrittäjän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kohentumisen vaikutukset ulottuvat hänen itsensä lisäksi hänen asiakkaisiinsa, mutta ennen kaikkea hänen läheisiinsä”, kirjoittaa Katri Virtanen. Backman • Medura Oy • Maritan jalkahoitola • Tmi RentoRavi • Rakka Design • FIN House Invest Oy • Peikkohirsi Oy • Kuljetusliike Pu-Vap Oy • Maarakennus Kivijasi Oy • T.T Auvinen • Haukiputaan Taitto Oy • Hemascon Oy Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat NÄILLÄ SANOILLA marraskuussa seikkaillaan. MUISTETAAN tukea toinen toistamme ja aloitetaan joulun viestin vieminen jo hieman aiemmin. Lisäksi kolmannes kertoi, ettei ollut osannut hakea apua tilanteeseensa. Ennen kokousta palkittiin Vuoden puheenjohtajana Risto Huovinen Oulusta, joka toimii Oulun Yrittäjien puheenjohtajana. Olisiko hyväntuulinen ja turvallinen arki meidän kaikkien tavoitteena suuren maailman myllerrysten keskellä. Paljon siis tapahtuu pimeässä marraskuussa. UUSIA YRITTÄJIÄ on tullut Haukiputaan alueelle ja liittynyt yrittäjien jäseniksi, tervetuloa mukaan! Vuoden haukiputaalainenkin valitaan marraskuussa ja joulun avaustapahtuma kolkuttaa ovella. Yrittäjien kerääminen ja ensimmäiset kilpailutukset toteutetaan kuluvan syksyn 2023 aikana. Erityistavoite 4.2 korostaa ’Uutta osaamista työelämään’. Perinteisesti marraskuuhun liitetään väsymistä, pimeyttä ja huonoja kelejä. Ollaan yhteydessä! Katri Virtanen hankkeen projektipäällikkö katri.virtanen@yrittajat.fi Yrittäjänkin hyvinvointiin kuuluu ehjä perhe-elämä. Yrittäjän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kohentumisen vaikutukset ulottuvat hänen itsensä lisäksi hänen asiakkaisiinsa, mutta ennen kaikkea hänen läheisiinsä. Hankkeen tuloksena tullaan luomaan toimintamalli, jolla tavoitetaan yrittäjät osallistumaan ja vaikuttamaan hyvinvointiinsa. HANKE toteutetaan PohjoisPohjanmaan alueella toimivien hyvinvointialan yrittäjien toimesta. Hallituksessa jatkavat vuonna 2024: Huovinen Risto, Oulu; Kukkohovi Mikko, Tyrnävä; Kääriäinen Annukka, Oulu; Määttä Marjo-Riitta, Kuusamo ja Saarinen Harri, Kiiminki. PohjoisPohjanmaan Yrittäjät valitsi hallituksen » Haukipudas Yrittää POHJOIS-POHJANMAAN YRITTÄJÄT valitsi pitämässään sääntömääräisessä vuosikokouksessa hallitukseen erovuoroisten tilalle seuraavat henkilöt vuosiksi 2024– 2025: Hanski Pia, Kempele; Heikkilä Harri, Pyhäjärvi; Lähteenmäki Mika, Tyrnävä; Paldanius Kirsi, Raahe; Puurunen Joonas, Oulu. Hymy ja tervehdys, täältä tullaan joulu! Kyllä me marraskuusta selvitään! Seppo Pekkala puheenjohtaja Haukiputaan Yrittäjät ry Olisiko hyväntuulinen ja turvallinen arki meidän kaikkien tavoitteena suuren maailman myllerrysten keskellä. Hankkeen vaikuttavuuden seurantaan keskitytään erityisesti. Yritysten kasvun esteenä ilmeni keskeisenä maininta omasta jaksamisesta. Monenlaista asiaa on liikkeellä yhteiskunnallisestikin, lakot ja lakon uhkat, työpaikkojen väheneminen ja sotealueiden muutokset näin päällimmäisenä. Toisaalta, vanhan kansan luontotietous kertoo, että marraskuussa kaadettua puuta pidettiin kaikista kovimpana ja hyvänä puuna. Hallituksen varajäsenenä jatkaa vuoden 2024 Johanna Kuivila Raahesta. 22 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Haukiputaan Yrittäjien uusia jäsenyrityksiä • Kirsi Marttila • Henkilöstöpalvelut Duunari • AVI-Muuraus • Puunkaato J. Toiminnan sisältöinä ovat muun muassa eri hyvinvoinnin osa-alueilla yksilöja vertaisryhmätoiminnat sekä webinaarit. Eihän sitä tarvitse jouluun asti odottaa, että ottaisimme toisemme huomioon ja tekisimme kanssakulkijoillemme hyvän mielen. HANKKEEN AIKANA syntyneet uudet verkostot auttavat yrittäjää jakamaan yrittäjän arkea toisten yrittäjien kanssa myös hankkeen jälkeen. Haukipudas Yrittää on Haukiputaan Yrittäjät ry:n lehti Vastaava toimittaja: Seppo Pekkala Tuotanto ja ulkoasu: Rantapohja Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani KOLUMNI Onnistuja – minä hyvinvoiva yrittäjä – hanke käynnistyi! POHJOIS-POHJANMAAN alueella on tehty useita kyselyjä yrittäjille, joista on selvinnyt, että yli puolet vastaajista on kokenut haasteita jaksamisessaan. HANKKEEN Onnistujaminä hyvinvoiva yrittäjä! (S30339) toteuttajana on Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ja toimintaan on saatu Esr+ rahoitusta ajalle 1.10.2023–30.9.2025
YRITTÄJIEN työtulojen tarkistaminen aloitettiin kesäkuussa. On voinut käydä niin, että tällaisissa tapauksissa kyseinen henkilö ei ole yrityksessä yrittäjän asemassa. Valtio kustantaa sen osuuden YEL-eläkkeistä, johon yrittäjien YEL-eläkelaitoksille maksamat vakuutusmaksut eivät riitä. Tämä jättää yrittäjän sosiaalija eläketurvan alhaiseksi ja jälkeen muista väestöryhmistä. Uudistuksella halutaan vaikuttaa myös siihen, että valtion osuus kohtuullistuisi. – Tarkistuserät on saatu hoidettua suunnitellusti ilman asiakaspalvelun tai työjonojen ruuhkautumista. Näiden osalta tarkistukset ovat jo loppusuoralla. Tarkistaminen etenee kaikissa eläkeyhtiöissä vaiheittain. Vuonna 2023 valtio vastaa arviolta 32 prosentista yrittäjän eläkelain YEL:n mukaan kertyneistä eläkkeensaajille maksetuista eläkkeistä. Suomessa valtio on osallistunut YEL:n kustantamiseen vuodesta 1979 lähtien. Laskurin korjaus on vireillä. ELÄKKEIDEN kustantamiseen osallistuvat YEL-eläkelaitokset. • Vuonna 2024 alle 25 000 euron työtulot. Yhteyspäällikkö Niko Lassila Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elosta kertoo, että YEL-vakuutus on yrittäjän tärkein vakuutus, sillä vakuutuksen työtulo vaikuttaa yrittäjän vakuutusmaksuun, sosiaalietuuksiin ja eläkkeeseen. • Vuonna 2025 yli 25 000 euron työtulot. Yrittäjän työtulo määritellään nyt aiempaa tarkemmin Tarkistusprosessi ollut käynnissä syksyn ja loppuvuoden ajan LähiTapiolan Riikka Vuolle oli Yrittäjän päivän aamupalalla kertomassa haukiputaalaisille yrittäjille YEL:in uudistuksesta sekä sen vaikutuksista ja toimista, joihin yrittäjien olisi syytä sen suhteen ryhtyä. Valtion osuus on käytännössä noussut koko tuon ajan. Olennaisella muutoksella tarkoitetaan tässä yli 15 prosentin muutosta. – Laskurissa on vielä kehittämistä. – Yrittäjien sosiaaliturvan perustana oleva työtulon on pysyttävä ajan tasalla suhteessa liiketoiminnassa tapahtuneisiin muutoksiin. Sen vuoksi on olennaista, että työtulon taso vastaa mahdollisimman hyvin todellisen työpanoksen arvoa, kertoo yhteyspäällikkö Niko Lassila Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elosta. MAT TI IMMONEN TEE A TUNTURI 33 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023. Laaja tarkistusprosessi on ollut käynnissä syksyn ja loppuvuoden aikana. • Edellä mainitun suuruisia työtuloja ei kuitenkaan tarkisteta, jos työtuloa on päivitetty olennaisesti viimeisen kolmen vuoden aikana. • Tänä vuonna (2023) tarkistetaan alle 15 000 euron työtulot. Monen yrittäjän työtulo on tutkitusti matalampi kuin laki edellyttää. Uudistuksen taustalla on tarve tarkistaa niitä työtuloja, jotka eivät vastaa yrittäjän työpanosta. YEL-vakuutus on yrittäjän tärkein vakuutus, sillä vakuutuksen työtulo vaikuttaa yrittäjän vakuutusmaksuun, sosiaalietuuksiin ja eläkkeeseen. Vuonna 2022 valtion osuus YELeläkkeistä oli jo 402,3 miljoonaa euroa. Laskuri ei ole aina esimerkiksi tunnistanut sitä, mikä osaomistajien kohdalla on yrittäjän työn alaista työtä. (Lähde: Eläketurva) LUMORAKENNUS OY • info@lumorakennus.fi • 045 276 6254 KATTOREMONTIT, ULKOVERHOUKSET SEKÄ SADEVESIJÄRJESTELMÄT www.lumorakennus.fi www.rantapohja.fi Työtulon tarkistus • Tarkistamiseen vaikuttaa yrittäjän työtulon suuruus sekä se, milloin työtuloa on viimeksi päivitetty olennaisesti. Uudistuksella halutaan parantaa yrittäjien eläketurvaa ja yhdenmukaistaa YEL-vakuutuksen työtulon määrittely eri eläkeyhtiöissä. Maatalousyrittäjien MYEL:n mukaan kertyneistä maksetuista eläkkeistä vastaava valtion korvausaste on arviolta 85 prosenttia vuonna 2023. 33 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023 » Teea Tunturi » Haukipudas Yrittää VUODEN 2023 alusta tuli voimaan yrittäjän eläkelain uudistus, jossa säädettiin muun muassa työtulojen tarkistamisesta. Haukiputaalla yrittäjiä puhutti muun muassa työtulon ilmoittamisen hankaluus sekä se, mitä YEL-maksun maksaminen lopulta hyödyttää. Uudistuksessa on keskitytty työtulon määrittämiseen ja tarkistamiseen, koska on yleistynyt, ettei yrittäjän työtulo vastaa hänen työpanoksensa todellista arvoa. Työtulojen tarkistukset alkavat tämän vuoden osalta olemaan loppusuoralla, Lassila sanoo Hänen mukaansa yrittäjät antoivat hyvää palautetta siitä, että tarkistukseen vastaaminen verkkopalvelussa oli sujuvaa
Kohosen valinnassa painotettiin erityisesti työtä lasten ja nuorten hyväksi. Takana seuralla ei ole mikään helppo jakso koronavuosineen, mutta siitä on selvitty, ja edessä on paljon uusia kehittämiskohteita. Hän oli jäänyt eläkkeelle Virpiniemen merivartioaseman päällikön tehtävistä vuotta aiemmin, jonka jälkeen piti “huilivuoden” omakotitalon remontin parissa. Huomionosoitus ojennetaan perinteisesti Haukipudaspäivien markkinoilla Jatulissa lauantaina 11.11. Musacorner toimii edelleenkin Jatulissa nuorisotilojen yhteydessä tarjoten tilan ja välineet nuorten soittotreeneihin. Tämä on varmasti vaikuttanut siihen, että haluan itsekin auttaa ja jakaa hyvää, kun minulla on siihen mahdollisuus. Haukiputaan Yrittäjät valitsee Vuoden haukiputaalaiseksi henkilön, joka on toiminut Haukiputaan yhteiseksi hyväksi ja on positiivisella asenteellaan esimerkkinä muille. Hänen ideastaan perustettiin myös Musacorner Jatuliin. LC-Haukipudas on vastikään päivittänyt laitteistoa, mutta alkuperäisiä välineistöä on edelleen käytössä. Haukiputaalla järjestettiin 2008 kansainvälinen nuorisoleiri, jonka ohjelmapäällikkönä Kohonen sai toimia. Kuultuaan valinnasta Vuoden haukiputaalaiseksi Kohonen kertoo olleensa yllättynyt ja vähän hämillääkin. Ei ainoastaan jalkapalloa. Luottamustehtävän ohella hän hoitaa osaltaan myös seuran toiminnanjohtajan tehtäviä. HauPan remmiin hän liittyi jo toistakymmentä vuotta sitten omien poikien jalkapalloharrastuksen myötä ja valmentajana. Omiin nuoruusvuosiinkin jalkapallo kuului muiden urheilulajien kuten jääkiekon, koripallon ja hiihdon ohella. – Olen itse aikoinaan voinut osallistua moniin harrastuksiin, jotka olivat vapaaehtoisten aktiivisten paikallisten toimijoiden ansiota. – Aloin miettiä, olenko tällaisen arvokkaan tunnustuksen ansainnut, mutta totta kai huomionosoitus tuntuu mukavalta ja kannustavalta! Kohonen kertoo olleensa koko ikänsä vapaaehtoisja talkootyön kannattaja ja touhuaa myös itse mielellään monessa mukana. Markku Kohosen sydäntä lähellä ovat myös musiikki ja lions-toiminta.. TÄNÄ VUONNA 30-vuotisjuhlavuottaan viettävän Haukiputaan Pallon puheenjohtajana Kohonen aloitti 2019 oltuaan sitä ennen vuodesta 2017 varapuheenjohtajana. – Haukiputaalla on kautta aikojen vallinnut hyvä yhdessä tekemisen henki ja tähän joukkoon on mukava kuulua, kiittelee Kohonen. Monet haukiputaalaiset nuoret ovat saaneet harrastaa paikassa ja jotkut ovat saaneet jopa sysäyksen musiikilliselle uralle. 44 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023 Hyväntekeväisyyttä ja musisointia LIONS-TOIMINTA on Markku Kohosen sydäntä lähellä nuorten Leo-vuosista lähtien. Eläkeelläkään ollessa ei ole ollut tekemisen puutetta, vaan kiirettä on piisannut. Urheiluseurassa kuten harrastuksissa yleensäkin syntyy elämänmittaisia ysHaukiputaalla on vallinnut kautta aikojen hyvä yhdessä tekemisen henki, sanoo Markku Kohonen. Vuoden haukiputaalainen Markku Kohonen: Yhdessä tekemällä saadaan paljon hyvää aikaan » Auli Haapala » Haukipudas Yrittää HAUKIPUTAAN YRITTÄJÄT on valinnut Markku Kohosen Vuoden 2023 haukiputaalaiseksi. – Niin se vaan on, että HauPa on ajatuksissa ykkönen, kun tekemiset on laitettava järjestykseen, summaa Kohonen. Kohonen muistaa tehneensä seikkaperäisen esityksen kunnalle Jatulin tilan saamisesta käyttöön nuorten musisointiin ja LC Haukiputaalle soittimien ja äänityslaitteiden kustantamiseen. Kun alkoi tulla pyyntöjä puheenjohtajaksi, olihan tehtävään tartuttava. Viime kesänä 60 vuotta täyttänyt Markku Kohonen on Haukiputaan Pallon puheenjohtaja ja hänet tunnetaan toimeliaana tekijänä monista yhteyksistä ja yhdistyksistä kuten LC Haukiputaan aktiivina
sektorin ja sidosryhmien kanssa. Suomen Palloliitto palkitsi HauPan pohjoisen alueen vuoden seurana 2022. Seuralla on valmentajineen merkittävä tehtävä myös kasvattajana. Tanssikeikoillakin käytiin myös muun muassa Samantassa. Markku Kohonen tunnetaan hyvänä organisaattorina jo työuransa puitteista. Laulumieskin hän on, ja lisää pontta laululle antoi aikoinaan nuorisokuoro. – HauPa-hallin vihkiäisissä vuonna 2000 Suomen Palloliiton pääsihteerin Pertti Alaja totesi, että HauPahalli on Haukiputaan suurin nuorisotila. Reaktioherkkyyttä vaadittiin yllättävissä tilanteissa kuten meripelastustehtävissä. Kohonen tarttui mikkiin ja kitaraan ja pääsi verestämään muistoja vuosikymmenten takaisesta Feeblesin Kerholankeikasta. AULI HA APAL A. 55 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023 Hyväntekeväisyyttä ja musisointia LC Haukiputaassa myös sihteerin tehtäviä hoitava Kohonen kertoo, että klubi kerää erilaisilla aktiviteetilla varoja hyväntekeväisyyskohteisiin. Vuoden haukiputaalainen Markku Kohonen: Yhdessä tekemällä saadaan paljon hyvää aikaan tävyysja kaverisuhteita sekä perheiden ja yli sukupolvirajojen ylittävää yhteisöllisyyttä. HauPa halli kokoaa viikossa noin 1000 kävijää. Tällä hetkellä kannetaan yleisesti huolta lasten ja nuorten lisääntyneestä pahoinvoinnista. Työ Rajavartiolaitoksen johtotehtävissä maalla ja merellä edellytti tiivistä yhteistyötä viranomaisten, 3. Jokainen on tervetullut pelaamaan seuraan ruohonjuuritasolta lähtien, mutta myös tavoitteelliseen nousuun on mahdollisuudet. Vaikeistakin tilanteista selvitään hyvällä yhteistyöllä myös siviilielämässä. HauPassa on yli 800 rekisteröityä pelaajaa ja jalkapallo yhdistää toimijoita ja tukijoita ikähaarukassa 2–80 vuotta. Kiusaamiseen on nollatoleranssi. – Sanotaan, että jokaisella pitäisi olla takataskussa mieluisa harrastus vanhemman iän iloksi, niin minulla se varmastikin on musiikki. Markku Kohonen uskoo, että mieluisa tekeminen kiinnostavan asian parissa urheilutai muissa harrastuksissa ystävien ja kavereiden kanssa on yksi ratkaisu ongelmaan. Metsästysharrastus on nykyisin jäänyt muiden kiireiden jalkoihin, mutta sitäkin useammin musisointi on mielessä, summaa Vuoden haukiputaalainen. Erityissuojeluksessa ovat nuoret, vammaiset ja sotaveteraanit. Virkaurallaan Kohonen toimi myös Rajavartiolaitoksen yleisjohtajana pakolaiskriisin aikana Tornion rajalla 2015–2016, jolloin Suomeen tuli rajan yli jopa satoja turvapaikanhakijoita päivässä. Ympyrä sulkeutui syksyllä HauPan viettäessä 30-vuotissynttäreiden iltajuhlaa Kerholassa. HauPan toimintaperiaatteet ja arvot ovat yhteisöllisyys, peli-ilo, liikkumisen riemu ja tavoitteellisuus. Tämän voi edelleen allekirjoittaa. HAUPAN tavoitteellinen työ on noteerattu laajemminkin, sillä seuralla on Olympiakomitean myöntämä Tähtiseura-status lasten ja nuorten sarjassa ja ensimmäisenä pohjoissuomalaisena seurana myös aikuisten sarjassa. Valmentajat käyvät Palloliiton koulutusputken ja myös jokainen pelaaja allekirjoittaa yhteiset säännöt, joihin kuuluvat esimerkiksi hyvät tavat ja toisten huomioiminen. Äskettäin lionit ovat valmistaneet talkoilla satoja purkkeja sinappia, joiden myyntitulot ohjataan avustuskohteisiin. Kohonen on ollut myös innokas musiikin harrastaja koko ikänsä instrumentteinaan kitara ja piano. Odotettu tapahtuma on esimerkiksi vammaisille suunnattu virkistyspäivä, joista viimeisin oli Nyymannissa järjestetty Kevätkeikaus. Tekemällä itse voi näyttää esimerkkiä, mutta tehtäviä on hyvä osata myös delegoida ja antaa vastuuta muille. Haukiputaan Yrittäjät valitsee Vuoden haukiputaalaiseksi henkilön, joka on toiminut Haukiputaan yhteiseksi hyväksi ja on positiivisella asenteellaan esimerkkinä muille. – Kiitos kuuluu erinomaiselle esikunnalle eli vastuulliselle ja sitoutuneelle johtokunnalle, valmennusja junioripäälliköille, valmentajille ja kaikille seuran puolesta eri tehtävissä toimiville sadoille vapaaehtoistyöntekijöille sekä tietenkin kaikille HauPan pelaajille, kiittää Kohonen. Kavereiden kanssa koottiin nuorena Feebles-bändi, joka sai harjoitella Jatulissa ja esiintyä diskossa ja koulujen hipoissa. Klubi lähettää nuoria myös maailmalle nuorisovaihtoon
Jo pikkutyttönä synnyinmaassaan Puolassa hän tiesi, että haluaa auttaa eläimiä ja tulla isona eläinlääkäriksi. Vuonna 2017 perustettu yksityinen eläinlääkäriasema on kasvanut kahden hengen vahvuudesta neljän eläinlääkärin ja kahdeksan klinikkaeläinhoitajan eläinlääkäriasemaksi, joka palvelee lemmikkejä Haukiputaan ja Oulun alueelta. 66 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023 Eläinlääkäriasema Herttainen on Vuoden yritys Haukiputaalla » Auli Haapala » Haukipudas Yrittää HAUKIPUTAAN YRITTÄJÄT on valinnut Vuoden 2023 yritykseksi Eläinlääkäriasema Herttaisen. Bernasiewicz kokee, että Haukiputaan yrittäjäpalkinto on huomionosoitus koko henkilökunnalle, ja kaikki ovat siitä hyvin iloisia! – Viesti tavoitti meidät kiireisen päivän keskellä, emmekä heti sitä tajunneetkaan. Tämä on ehdottomasti pienen vastaanoton suurin arvo, että tunnemme potilaamme ja heidän perheensä. – Meillä on hyvä tiimihenki ja kaikki ovat sitoutuneita työhönsä, jossa teemme parhaamme. – Mietin silloin ja edelleenkin “minkälaiseen paikkaan haluaisin viedä oman koiran ja miten haluaisin, että sitä hoidetaan”. Nykyisin haetaan hoitoa mieluummin ennakoivasti ja hyvissä ajoin kuin liian myöhään, jolloin hoito voi olla hankalampaa ja tulla kalliimmaksikin. Henkilöstön ammattitaitoon panostetaan koulutuksella. Nykyään osaan arvostaa sitä, että meillä on lumiset talvet. – Minulla on paljon potilaita, joille olen antanut ensimmäiset penturokotukset ja nyt ne käyvät jo senioritarkastuksissa. – Lemmikkieläimet ovat perheenjäseniä, joiden hyvinvoinnista ja terveydestä halutaan pitää huolta. Kun työ on usein hektistä, hyvässä ilmapiirissä työtä jaksaa tehdä paremmin. KAMILA BERNASIEWICZ pitää tärkeänä yrityksessään, että henkilökunnalla on hyvä olla ja työssä viihdytään, mikä välittyy asiakaspalveluun ja koko yrityksen menestykseen. www.yrittajat.fi. Siitä syntyi ajatus ja visio oman eläinlääkäriaseman perustamisesta, jossa voi tehdä omannäköistä työtä ja josta tulisi elämäntyö. – Käydessäni kesälomalla Oulussa jo pari vuotta aiemmin ihastuin kaupunkiin niin, että päätin: Minä muutan tänne! – Talvioloja en osannut silloin kuvitella, mutta yllättävän hyvin olen tottunut kylmään ja tykkään lumesta, hiihtämisestä ja avannostakin. Mahdollisuuksien mukaan Herttaisesta tehdään myös kotikäyntejä Oulun seudulla. Hän ryhtyi opiskelemaan ammattiin, teki harjoitteluja Helsingissä ja Oulussa ja muutti pysyvästi Suomeen 2013. Toimintaan sopivat vuokratilat löytyivät keskustasta Kirkkotien varrelta. On aivan upeaa seurata tätä elämänmittaista matkaa. Pian oli kuitenkin selvää, ettei hän viihdy ketjussa. Asiakkaita käy myös Kemi-Tornio -alueelta, Raahen seudulta ja kauempaakin. Eläinlääkäripalveluille on paljon tarvetta ja kysyntää ja Haukipudas on osoittautunut mitä parhaimmaksi paikaksi. Eläimet olivat rakkaita ja kotona oli aina kissoja ja koria. Olemme todella kiitollisia, että työmme on huomattu! HERTTAISEN PALVELUILLE on ollut niin paljon tarvetta, että aukioloaikoja on laajennettu. Raskainta on riittämättömyyden tunne, sitä vastaan joudumme usein taistelemaan. Uudelle puolelle tulivat hammashuone ja röntgenhuone. VALMISTUTTUAAN Kamila Bernasiewicz työskenteli eläinlääkärinä yksityisellä sekä isomman ketjun eläinlääkäriasemalla Oulussa ja Haukiputaalla. Viikonloppuisin on monesti yhtä paljon paikallisia kun pitemmän matkan päästä tulevia asiakkaita, sillä hyvin harva yksityinen ketjuihin kuulumaton klinikka on viikonloppuna avoinna. Arkena avoinna ollaan kello 8-19 ja lauantaina ja sunnuntaina kello 9–16. Kotikäytinä hoiHerttaisen henkilökuntaa yhteiskuvassa, takana vasemmalta eläinlääkärit Anu Tulokas, Elina Honkanen, Sonja Takalo, Kamila Bernasiewicz ja klinikkaeläinhoitajat Maria Puhakka, Emma Kytölä, Salla Kellokumpu ja Laura Tuoma. Tiloja laajennettiin pari vuotta sitten palvelutarjonnan ja henkilöstön lisäyksen myötä. Herttaisen perustaja ja toimitusjohtaja on eläinlääkäri Kamila Bernasiewicz, jolla on huikea tarina kerrottavanaan. Syntyi Eläinlääkäriasema Herttainen, joka toimii nimensä mukaisesti saaden asiakkailta paljon kehuja sydämellisestä ja monipuolisista palveluista
Faru on käynyt läpi melkoisen elämäntapamuutoksen Kamilan huomassa ja ohjauksessa. HERTTAISEN eläinasiakkaat ovat pääosin koiria ja kissoja. 77 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023 Lemmikin kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeää HERTTAISESSA halutaan huolehtia lemmikkien kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, ja siihen konseptiin kuuluvat pentukerho, pentukoulu ja koirahieronta. Kamila Bernasiewiczilla oli alkuun keskikokoinen snautseri Minttu, jolle oli hyvä saada samanrotuinen kaveri Muru. Silloin opin kuinka hankalaa omistajalle voi olla koiran laihduttaminen, kun toinen melkein rukoilee jääkaapin edessä. Käytöspuoli oli myös alkuun haastava eroahdistuksen vuoksi. Huikea katsoa, kuinka vieressä kasvaa taitava ja innostunut nuori eläinlääkäri. Faru on nyt 50-kiloinen ja voinut siirtyä normaaliin koiran ruokavalioon. Tänä vuonna on hankittu myös CO2-laserlaite, jolla hoituu näppärästi monenlaiset leikkaukset. TULEVAISUUDEN haasteista Kamila Bernasiewicz näkee suurimpana sen, miten yksityinen pienempi eläinlääkäriasema pystyy kilpailemaan isojen kansainvälisten ketjujen rinnalla. Laserilla onnistuu myös pienten ihomuutosten poisto ilman nukutusta. Dermatologiaan häntä innosti ja kannusti edellisessä työpaikassa vieraillut pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Kirsti Schildt, joka on dermatologian diplomaatti. Laihduttaminenhan ei voi eikä tarvitse jatkua kenelläkään koko elämänikää. fysioterapiaa. Tulevaisuudessa on suunnitelmia järjestää mm. Eläinlääkäriasema Herttainen on Vuoden yritys Haukiputaalla tuu esimerkiksi lääkitysten uusinta, terveystarkastus sekä viimeinen palvelus lemmikille. Ei se helppoa ollut, sillä Faru olisi mieluummin syönyt juustoa. – Faru oli kyllä aikamoinen projektikoira, mutta siitä on tullut mitä rakkain perheenjäsen, kertoo Kamila Bernasiewicz. Eläinlääkäriasemalla on oma laboratorio ja tiloissa tehdään röntgenja ultraäänitutkimuksia, vaativiakin hammashoitoja ja leikkauksia. AULI HA APAL A. Faru on nyt 10-vuotias. – Aloitin Farun lenkittämisen aluksi lyhyillä lenkeillä. Kun opin siitä enemmän, aukeni kuinka mielenkiintoisia ja myös potilaan elämänlaatuun vaikuttavia ihosairaudet ovat. Herttaisen henkilökuntaa yhteiskuvassa, takana vasemmalta eläinlääkärit Anu Tulokas, Elina Honkanen, Sonja Takalo, Kamila Bernasiewicz ja klinikkaeläinhoitajat Maria Puhakka, Emma Kytölä, Salla Kellokumpu ja Laura Tuoma. Klinikkaeläinhoitajia Herttaisessa koulutetaan oppisopimusten kautta, jonka jälkeen työntekijät ovat jäänet vakituisiin työsuhteisiin. Farun omistaja oli kuollut ja koiralle piti löytää pikaisesti uusi koti. Tullessaan se oli 75-kiloinen eli runsaasti ylipainoinen. – Ajattelin, että kaksi on hyvä, mutta sitten tuli kolmanneksi suursnautseri Faru eläinlääkärituttuni kautta. Pentukerho on joka toinen viikko ja yksilölliseen pentukouluun voi varata ajan. Pentukoulussa voidaan opastaa koiran perushuoltoa kuten kynsien leikkausta, korvien hoitoa ja hampaiden harjausta tai ohjata käytöspulmissa. Kamila Bernasiewicz itse on perehtynyt dermatologiaan eli ihoja korvasairauksiin sekä moniongelmaisten eläinpotilaiden hoitoon. Kaikilla Herttaisen työntekijöillä on arvatenkin myös omia lemmikkejä, joista kerrotaan eläinlääkäriaseman verkkosivuilla henkilökunnan esittelyjen yhteydessä. Nykyään yritän parhaani mukaan jakaa kaiken mitä itse osaan meidän nuoremmalle eläinlääkärille Elina Honkaselle. Perusterveyshoidon ohella eläinlääkäreillä on omia erikoisosaamisalueita neurologian, pehmytosakirurgian, vaativien hammashoitojen kirurgian, sisätautien ja ihoja korvasairauksien aloilta. Jonkin verran hoidetaan myös jyrsijöitä ja kaneja. Painonpudotukseen tartuimme sopivalla kevennetyllä ruokavaliolla. – Dermatologia oli aika kauan minulle painajainen. Herttaisessa eläinlääkäreinä työskentelevät myös Anu Tulokas ja Sonja Takalo ja klinikkaeläinhoitajina Salla Kellokumpu, Laura Tuoma, Mira Tauriainen, Johanna Palovaara, Emma Kytölä, Laura Jussinpekka, Maria Puhakka ja Hanna Myllykoski. Ala kärsii myös vakavasta eläinlääkäripulasta
Niissä on kuitenkin vikana se, että niiden rikkouduttua, korjaaminen voi maksaa uuden hinnan verran. LAAJASTA valikoimasta tuotteita löytyy niin yrityksien kuin urheiluseurojenkin tarpeisiin. Pohjola teippaa autot hallissa Kellon Holstinmäellä, missä hän myös rakentaa led-kotelovalomainoksia yrityksille. Me rakennetaan valomainokset kestävästä kappaletavarasta ja asennamme ne paikoilleen. Niissä on kuitenkin vikana se, että niiden rikkouduttua, korjaaminen voi maksaa uuden hinnan verran. Kirjaa voi ostaa suoraan minulta tai sitä myyviltä urheiluseuroilta. – Noin puolet kirjan yrityksistä on uusia ja aiemminkin mukana olleilta on tullut uusia tarjouksia. 2FOR1 -kirjan tapaista tuotetta ei ole yrittäjän mukaan tarjolla muualla ja sitä onkin jo toivottu tehtäväksi myös muille kunnille tai kaupungeille. – Puukkoja ja juustohöylä ja -veitsisettejä sekä leikkuulautoja menee nyt viime vuoden tapaan paljon yritysten joululahjoiksi. Me rakennetaan valomainokset kestävästä kappaletavarasta ja asennamme ne paikoilleen.. Yritys tarjoaa myös teippauspalveluita ja ikkunakalvojen, kuten auringon -tai murtosuojakalvojen asennusta. Joskus työt venyvät iltaan ja viikonloppuihin, etenkin kiireisinä aikoina joulun alla ja kesällä. Arto Pohjolan yritys Haukiputaan Taitto tarjoaa liikelahjojen lisäksi niin autojen teippaukset, ikkunakalvojen asennukset kuin myös led-kotelovalomainokset. – Valomainoksia ei enää juurikaan tällä alueella saa mittatilaustyönä, sillä osa tilaa valomainokset ulkomailta. Autojen teippauspalvelun kustannus riippuu muun muassa siitä, teipataanko auto kauttaaltaan vai osittain. Vuodesta 2008 alalla toiminut Pohjola on huomannut yritysten panostavan kestäviin yrityslahjoihin kertakäyttöisten lahjojen sijaan. Töistä ajatukset pois vie golf ja viime kesänä Pohjola kiersikin Virpiniemen kentillä viitisenkymmentä kierrosta ja osallistui myös Virpiniemi Golfin järjestämiin kilpailuihin yhdessä ystävien kanssa. Laadukkaat tuotteet tulevat Euroopasta, kuten Saksasta ja Englannista. – Golfkentällä kaikki muut asiat unohtuvat ja voin keskittyä olennaiseen. Asiakkaiden tarpeet eivät ole juurikaan 15 vuodessa muuttuneet, mutta tuotevalikoima on kehittynyt. Perinteisten lippalakkien ja pipojen lisäksi tuubihuivi on noussut suosittujen tuotteiden joukkoon. 88 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023 Yrityslahjoihin panostetaan yhä enemmän » Anu Kauppila » Haukipudas Yrittää HAUKIPUTAAN TAITTO aloitti toimintansa tasan kaksi vuotta sitten, ja yrittäjä Arto Pohjolalla töitä on riittänyt. ANU K AUPPIL A Valomainoksia ei enää juurikaan tällä alueella saa mittatilaustyönä, sillä osa tilaa valomainokset ulkomailta. Seuroille kirja on edullinen tapa tehdä varainhankintaa, sillä yli puolet summasta jää seuralle itselleen. ASIAKKAITA Pohjolalla on koko Oulun alueella ja uusimpaan tällä hetkellä painossa olevaan 2FOR1 -kirjaan yrityksiä on lähtenyt mukaan Rukaa myöten. YRITYSTEN auttaminen ja tarpeisiin vastaaminen yhdessä yhteistyön tekeminen muiden yritysten kanssa on Pohjolalle työn antia. Omalla logolla painetut pyyhkeet ovat olleet mieluisia etenkin urheiluseuroille. – Olen toiminut alalla pitkään joten osaan arvioida nopeasti keneltä tuottajalta saan parhaat tuotteet asiakkaiden tarpeisiin
– On ollut ihana kuulla positiivista palautetta asiakkaita, kun he ovat laittaneet viestiä hieronnan jälkeen, että nyt muuten tuntui hevonen hyvältä. Seuraan jonkin verran asiakkaiden edesottamuksia ja raveissa tulee oltua tietenkin paikan päällä useasti. Lähtevänoja hieroo koko hevosen läpi joka kerralla ja hän huomaa hevosen rentoutuvan monesti silmissä. On hienoa, että voin joka päivä tehdä koulutustani vastaavaa työtä. ANU K AUPPIL A. – Hevonen alkaa haukottelemaan, saattaa ummistaa silmänsä ja nukahtaa hieronnan aikana. Hevosen rentoutumisen tuntee ja näkee » Anu Kauppila » Haukipudas Yrittää KELLOLAINEN hevoshierontapalveluita tarjoava RentoRavi rentouttaa hevoset kilpailevista ravureista ja ratsuista harrastehevosiin. Moni asiakas on pysynyt sieltä aloittamisesta asti ja on samalla tullut myös lisää uusia asiakkaita. NYKYÄÄN RentoRavi toimii pääasiassa Oulun seudulla, mutta on hierontoja tehty myös Kuusamoa ja Puolankaa myöten. Omasta jaksamisesta hän huolehtii käymällä itsekin hieronnassa. Joulukuussakin luvassa on kaksi uutta koulutusta, joista toisen järjestää Suomen hevoshierojat ry ja se keskittyy kraniohierontaan. – Teen tavallista hierontaa sekä kalvoja avaavaa fasciahierontaa. Minusta tuntui, että työskentely hevosten kanssa on se minun juttuni ja opiskelin hevoshierojaksi Kaustisilla. Lähtevänoja sanookin, että omistajat ovat enenevissä määrin tietoisia hieronnan hyödyistä ja hevosten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin panostetaan yhä enemmän. Hevonen alkaa haukottelemaan, saattaa ummistaa silmänsä ja nukahtaa hieronnan aikana. TULEVAISUUDELTA yrittäjä toivoo saavansa tehdä itselleen mieluista ja rakasta työtä mahdollisimman pitkään. Hevosen ollessa jännittynyt tai kipeä, hieroja lähestyy hevosta rauhallisesti ja kärttyinenkin hevonen yleensä rentoutuu lopulta tuntiessaan jumien avautuvan. KOULUTTAUTUMINEN on tärkeää yrittäjälle ja hän haluaakin ylläpitää ammattitaitoaan ja kehittää omia taitojaan tulevaisuudessakin. Yrittäjä Heidi Lähtevänoja perusti yrityksen kuutisen vuotta sitten vuonna 2017. Lähtevänoja toteaa, että monen jumin takaa löytyy myös huonosti istuva satula. Hevosten jumeihin vaikuttaa paljon miten eläimiä valmennetaan ja kuinka aktiivisesti ne kilpailevat. Töitä on riittänyt ja lisäksi yrittäjä toimii Äimäraution raviradalla päälähettäjän roolissa. – Tein muutaman vuoden välissä niin sanotusti siistejä sisätöitä, mutta eivät ne olleet minua varten. Ennen hierontaa hän palpoi, eli tunnustelee hevosen kauttaaltaan, jotta hän huomaa eniten hierontaa tarvitsevat kohdat. Asiakkaina hevoshierojalla on niin aktiivisesti kilpailevia hevosia kuin myös harrastehevosia. Aikaisemmin vapaa-aika kului omien hevosten kanssa, mutta niistä vastikään luovuttuaan yrittäjä opettelee uudenlaista arkea lasten ja perheen koiran kanssa. Opiskeluun kuului niin lähijaksoja kuin myös etäopiskelua, milloin keskityttiin hevosten anatomiaan ja tehtiin myös tietty määrä hierontoja. – Kuusi vuotta on mennyt nopeasti ja mukavasti. Lähtevänoja suoritti myös yritystoiminnan opintoja, mikä auttoi paljon oman yrityksen perustamisessa. LÄHTEVÄNOJA tutustuu aluksi hevoseen jutellen ja silittäen. 99 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023 www.yrittajat.fi Heidi Lähtevänoja otti kuvaan mukaan SJ Holding Oy:n omistaman Hemmon, joka on oikealta nimeltään Quartz van de Heemstede. Hevoset ovat olleet lähellä aina, sillä jo lapsuudenkodissa Pudasjärvellä kotona oli aina hevosia. Yleisimmät jumit löytyvät lavoista, selästä, koukistajista tai ojentajista. Hevosten kanssa itsenäinen työskentely on parasta tässä työssä. Hieronta sopii kaikille hevosille, paitsi kantavana olevaa hevosta ei voi tiettynä aikana hieroa. – Paljon jouduin tekemään ajatustyötä hevosista luopuessa, mutta nyt on sitten enemmän aikaa olla kotona lasten kanssa ja tehdä ehkä pientä remonttiakin. Työergonomia on fyysistä työtä tekevälle tärkeää ja välillä käsien kipeytyessä yrittäjä joutuukin miettimään, tuliko hierottua käsillä vai koko kropalla. Hevosten kanssa itsenäinen työskentely on parasta tässä työssä
RAHKALA kertoo, että harjoittelijalta tai juuri valmistuneelta ei odoteta samanlaisia taitoja kuin aiemmin tilitoimistossa työskennelleeltä. Putaan Pulla -leipomon Helmi ja Antti Tyykiluoto kertovat, että jo nyt koulutettua ja valmiiksi ammattitaitoista väkeä on erittäin haastavaa rekrytoida töihin. Sipolan mukaan heidän yritykseensä on työllistynyt muutamia henkilöitä opintojen aikana suoritetun työharjoittelun kautta. Putaan Vientija Asennuspalvelu Oy:llä liikenteestä vastaava Sami Sipola kertoo, että heillä on riittänyt tekijöitä ja työnhakijoita kuljetuspuolelle hyvin. Putaan Pullan Helmi ja Antti Tyykiluoto ovat huomanneet, että osaavaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa leipomo alalle on hankala löytää. Ilmiön ovat havainneet myös useat haukiputaalaiset yrittäjät. – Muutama vuosi takaperin työntekijöitä löytyi paremmin, kun Fazerin ja Antellin leipomotoiminta Oulussa lakkasi. Myös ravintola-alan tekijöitä ja myyjiä kaivataan töihin enemmän kuin heitä löytyy. – Jakelupuolelle olemme välillä kouluttaneet uusia tekijöitä tarpeen mukaan, Sipola toteaa. Antti Tyykiluodon mielestä alan koulutusta tulisi uudistaa ja monipuolistaa, jotta se aidosti valmistaisi nuoria työelämään. – Usein opiskelijoilla on odotuksena, että harjoittelun aikana vain koristellaan kakkuja ja tehdään pelkästään sitä luovaa työtä. Siten työntekijöiden etsintä saattaa syödä resursseja arkityöstä. – Esimerkiksi helppokäyttöiset työvuorojärjestelmät ja nykyteknologian hyödyntäminen ovat tänä päivänä välttämättömyys. Johanna Rahkala (oik.) ja Kati Kola-Kumpula ovat yhdessä hoitaneet rekrytointia Tilit Tasan -tilitoimistoon. Kaikilla töitä etsivillä ei ole halua tai mahdollisuutta kulkea Oulun pohjoispuolelle. Tässä vaiheessa Sipolaa ei huoleta, että riittääkö työntekijöitä kuljetusalalle myös tulevaisuudessa. Opintopolku ei tunnu valmistavan opiskelijoita tähän teolliseen leipomotyöhön laisinkaan, pohtivat Tyykiluodot. TILIT TASAN -TILITOIMISTON yrittäjä Johanna Rahkala kertoo, että leipomoalan tavoin myös taloushallinnon alalla osaavaa ja koulutettua henkilökuntaa on haastava löytää. On osattava sopeutua ja mukautua maailman mukana, Tyykiluoto toteaa. Johanna Rahkala TERHI OJAL A. Opintopolku ei tunnu valmistavan opiskelijoita tähän teolliseen leipomotyöhön laisinkaan, pohtivat Tyykiluodot. Tekijöille on tarjottava modernit työtavat ja -välineet, jotta he haluavat tulla töihin, Rahkala sanoo. – Tällä hetkellä leipomossa on myös kaksi henkilöä oppisopimuskoulutuksen kautta, ja kesäisin meillä on yleensä parikymmentä kesäsetelinuorta tutustumassa työelämään, Antti Tyykiluoto täydentää. Tällä hetkellä ammattitaitoista väkeä ei kuitenkaan tahdo löytyä, sanoo Antti Tyykiluoto. Rahkala painottaa, että taloushallinnon alan yrittäjien on oltava aktiivisia oppilaitosten kanssa tehtävässä yhteistyössä, jotta tulevat ammattilaiset saadaan töihin ja koulutus pidettyä työelämän tarpeita vastaavana. – Lisäksi voimme kaikki vaikuttaa alan houkuttelevuuteen ottamalla haltuun sähköisen taloushallinnon työtaidot. – Jo harjoittelun aikana voimme yksilöidä kunkin vahvuusja kehitysalueet, ja työsuhteen alussa tarjoamme lisäkoulutusta tarpeen mukaan. Monet alat jakavat huolen ammattitaitoisen työvoiman riittävyydestä » Terhi Ojala » Haukipudas yrittää USEITA TOIMIALOJA varjostaa tällä hetkellä työvoimapula tai sen uhka. Työja elinkeinoministeriön tuottaman Työvoiman saatavuus ja kohtaanto -raportin mukaan syyskuussa pulaa oli etenkin sosiaalija terveysalan ammattilaisista. – Haukiputaan osalta sijainti vaikuttaa myös merkittävästi. Antti Tyykiluoto haluaa muistuttaa työnantajien vastuusta leipomoalan houkuttelevuuden lisäämiseksi. Helmi Tyykiluoto sanoo, että motivoituneita ja innostuneita ihmisiä koulutetaan talon sisällä työhön paljon. – Kesällä tai syksyllä suoritettu harjoittelu voi olla hiljainen, kun taas keväällä työ on hyvin hektistä. Rahkalan mukaan eläköityminen näkyy toimialalla juuri nyt vahvasti. Yrittäjän mielestä olisi tärkeää, että taloushallinnon koulutuksessa harjoittelujaksot olisivat tarpeeksi pitkiä, jotta opiskelija saa työstä realistisen kuvan. – Meillä on riittänyt henkilökuntaa ja hakijoita ihan hyvin, joten en ole tulevaisuudestakaan huolestunut. Tässä työssä ei voi ikinä tietää kaikesta kaikkea, joten itselle on syytä osoittaa armollisuutta harjoitteluun ja töihin tullessa, Rahkala muistuttaa. LEIPOMATTA yksikään leipä ei ole silti Putaan Pullalla työvoimapulan takia jäänyt. Haukiputaan osalta sijainti vaikuttaa myös merkittävästi. Lisäksi hän kertoo, että pienellä tilitoimistolla ei ole erikseen HR-osastoa, joka huolehtisi rekrytoinneista. Rahkala onkin todennut, että hänen yritykselleen paras tapa löytää työvoimaa on rekrytoida yritykseen työharjoitteluun tulevat opiskelijat harjoittelujakson jälkeen töihin. Kaikilla töitä etsivillä ei ole halua tai mahdollisuutta kulkea Oulun pohjoispuolelle, toteaa Rahkala. Tälle vuodelle olemme rekrytoineet jo kaksi tekijää harjoittelun kautta, ja nytkin meillä on kaksi harjoittelijaa talossa. – Tämä ratkaisu on ollut toimiva jo vuosia. Putaan Pulla on tarjonnut usein työharjoittelupaikkoja leipomoalan opiskelijoille, mutta yrittäjät ovat havainneet, että alan koulutus ei kaikilta osin vastaa alan tarpeita. Tämänkin oppii vain työskentelemällä. YKSI ongelmakohta piilee Tyykiluotojen mukaan alan koulutuksessa. 10 10 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023 Mistä työvoimaa tulevaisuudessa. KULJETUSALALLA tilanne on hieman parempi. Usein opiskelijoilla on odotuksena, että harjoittelun aikana vain koristellaan kakkuja ja tehdään pelkästään sitä luovaa työtä. – Tämä haaste koskettaa leipomoalaa valtakunnallisesti, ei yksinomaan meidän aluettamme
• Voit myös varata ajan etäneuvontaan: businessasema.com/palvelut OSOITE: BUSINESSASEMA, HALLITUSKATU 36, OULU BusinessAseman palveluneuvonta ohjaa eteenpäin KYSY LISÄÄ Yksin ei tarvitse yrittää International House Oulu • Services targeted at international newcomers and immigrants, and also companies planning to recruit international people. • Puhelimitse sinua palvellaan numerossa 08 558 55810 ma–pe klo 9–16. 11 11 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023 ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUISTA • liikeidea ja yrityksen perustaminen • Startup Station LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ • yritysrahoitus • maksuttomat valmennukset • vienti ja kansainvälistyminen • rekrytointiapu ja -tapahtumat • omistajanvaihdokset UUSISTA LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUKSISTA • digitaalinen liiketoiminta • hiiliviisas kiertotalous • innovaatiopalvelut • designmenetelmät SIJOITTUMISPALVELUISTA TOIMIALAPALVELUISTA JA VERKOSTOISTA Tutustu myös sähköisiin palveluihimme osoitteessa businessoulu.com • Palveluneuvonta on avoinna BusinessAsemalla arkisin klo 9–15. • Visit International House Oulu at BusinessAsema or read more at ihoulu.fi
12 12 Haukipudas YRITTÄÄ Nro 2 — 9.11.2023 Sepäntie 2, 90850 Martinniemi, puh. 08 5638 715 LEIPOMOMYYMÄLÄ JA KAHVIO MAITTAVA KEITTOLOUNAS JA PUTAAN PULLAN LEIPÄPÖYTÄ + KAHVI & PULLA MA–PE 7.30–16.30 LA SULJETTU OLEMME NYT UUDESSA KUOSISSA! Kurkkaa myös uudistuneet verkkosivut www.putaanpulla.fi MA–PE 10.00–13.30 www.yrittajat.fi