155€ /kk PYYDÄ TARJOUS AURINKOVOIMALASTA! Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Tirinkylälläkin kouluhuolia Koko kylän yhteisöllisessä ja liikunnallisessa syysriehassa keskustelua ja tunnelmaa varjostivat Oulun kaupungin suunnitelmat lakkauttaa Tirinkylän koulu muutaman vuoden kuluttua. vsk • N:o 69 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ SÄHKÖÄ OMALTA KATOLTA SOITA JO TÄNÄÄN p. Sivu 3. 050 340 5100 kattoenergia.fi Rahoitus alk. Kyläläiset eivät hyväksy kaupungin suunnitelmia eivätkä perusteluja sille, miksi koulu pitäisi lakkauttaa. MIETELMIÄ TWIITTIJOELLA Jukka Takalolta on ilmestynyt Twiittijokisarja-kirja, johon hän on tiivistänyt elämänkertaansa. Sivu 10 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 8.9.2022 53
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Näin ei kuitenkaan käynyt Sannalle. Tuulet alkavat riipiä koivunoksia. Kuin Pohjolan Rallin aikaan konsanaan. Katsojia puiden oksillakin. Varmasti politiikanystävät ja somet sellaisen hyväksyvät. Ikävimmässä tapauksessa vaikkapa sitäkin, että ensin päätetään, mikä koulu lakkautetaan ja sitten etsitään sille perusteet ja keinot. Ei pidä tuollaisessa virassa päästää sanomaan, eikä jättää sanomatta. Mutta liekö tuossa pestissä sitten yhtenä vaatimuksena Twitteri, Fasepuukki, tms.. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Kouluja taas lakkautuslistalla TOIMITTAJALTA Syysmyräkkää somessa KOITTAA neljännen koronarokotteen aika. Etenkin yhtiöt, joilla on omaa toimintaa, tekevät nyt aivan järjettömiä voittoja. Montaa vuotta ei ole siitä, kun pyrkimyksenä oli lopettaa lukiot Haukiputaalta ja Kiimingistä. Jos kouluverkosta päättävä kunta taas on valinnut linjakseen asutuksen tiivistämisen ja keskittämisen, kyläkoulun lakkauttaminen on siihen tehokas ohjauskeino. Olis uhkana some. Aika vähän Lenkkeillessä näkee hurjia “liikennepommeja” liikkeellä pyöräteilläkin! Pyöräilijät pyyhältävät pahimmillaan kovaa vauhtia “ilman käsiä” ja kypärää ajaen, katse tiukasti kännykässä ja napit korvissa. On aivan järjetöntä pitää sitä yllä. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Mediassa riivitään suomalaisen poliitikon siipiä. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Lentsikan ruumassa ei makkara happane eikä ööli lämpene huippuhelteilläkään. Vähän paremmin olis kuitenkin minun mielestä istunut runsaimmin rinnoin varustetulla naisella. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Lisäksi läheisen Muurakorven alueen kaavoitus on keskeytetty. Joudun nimittäin aika usein jähyttelemään yhtäkkisiä hikiaaltoja kuistillepäin. » Torstaina 8. Uudet asukkaat alueella olisivat vahvistaneet Keiskan koulun asemaa. Apua siltinin tarvitsen neuvonantajia valitessa. NÄISSÄ asioissa sitten, jos joudun pääministerinä muotilehtiin kuviani panemaan, niin kysyisin varmat neuvot luotettavilta lehti-ihmisiltä. Tänään kahden jälkeen. Tällä kertaa liipasimella tuntuvat olevan ainakin Haukiputaan Keiskan koulu ja Tirinkylän sekä Ylikylän koulut Kiimingin puolella. Alueen asukkaiden mukaan koulu on kuitenkin ääriään myöten täynnä eikä oppilasmäärässä ole juuri ollut muutoksia. Muistakaamme kuitenkin kaikki, että käytöksemme vaikuttaa edelleen isosti siihen, miten rokotteellakin pärjäämme tautia vastaan. Kuitenkin elän jotensakin varman päälle ilman someakin. Yhdelle hengelle munakasvärkit vain tilaisin päivittäin. Ei pääministerikään. Ilma oli sakeana hiekkapölystä. Ja sitäpaitsi, kesärannan tiet ja pihat ovat asvalttia. Saattas olla pian mediaväkeä kotiraitilla. Seuraavaksi vastassamme ovat pelottavat talousnäkymät. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. AAMUPALOJA ei kyllä vois suuria määriä sinne ostaa. Lähes yhtä varmasti kuin vuodenajat vaihtuvat ilmestyy Oulun kaupungilta säännöllisesti pyrkimys lakkauttaa kouluja. Palveluverkkoselvitys, palveluverkkosuunnitelma, väestösuunnite. Itseäni en tarkoita! Tämä mielipide vain meidän kesken, minä kun en ole siellä somessa. syyskuuta 2022 » N:o 69 RENTTAHELEKKU » TEKSTARIT » Pari kolme sanaa. Keiskan koulun osalta esimerkiksi oppilaaksiottoalue on määritelty varsin pieneksi. Ja tukka niin ollen pysyy kiiltävänä ja kuohkeana. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Politiikan kenttä ei olletikkaan sellaista suvaitse. Hetihän minä karahtaisin niiden kanssa kiville. Ainakin Rantapohjan ja Kalevan mielipiteet pitäis kysyä. On pärjättävä täällä, pakkasellakin! (Pakkaskriisikin on selätetty Suomessa.) MIETTII tässä Renttahelekku kovasti tuota somemaailmaa. On mennyt Sanna tanssimaan kansalaisia närkästyttävällä tavalla. Olishan siellä upeat puitteet, joten tekis varmaan Renttahelekullakin mieli pikku tansseja tyttöja poikakavereiden kanssa järjestää. Tilastokeskus määrittelee sen seuraavalla tavalla: “Väestösuunnitteet ovat päätettyihin tai suunniteltuihin yhteiskuntapoliittisiin toimintalinjoihin perustuvia väestönkehityksen laskelmia, jotka toimivat mitoitusohjeina yksityiskohtaisemmasta suunnittelusta vastaaville viranomaisille.” Eli mitä se voisi tarkoittaa. Kesärannan terassilla sitten enstulemaksi tyttöjen kesken vaihdettais festarikuulumiset ja katseltais kesäkuvat. Asiat kuntoon. Henkivartijat ne sitten lähiSalesta kävis edullisesti hakemassa. Sitä mieltä kyllä olen, että suotta Sannaa moittivat liian avokaulaisesta leiseristä. Sähköpörssin toiminta pitää lakkauttaa, koska se ei enää toimi. Siittä se ois kunnon syysmyräkkä syntynyt suomalaisissa pirteissä! Renttahelekku Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Ei alentunut fotosoppaukseen eli kuvanmuokkaukseen, mitä on tehty somessa mm. Mutta net on aivan eri rallit siellä! Pitäis tietenkin sitten, jos sen viran ottais, niin Kultarantaan muuttaa. Paljasta pintaa ruukaa minulla pikkusen vilahdella ovenraosta. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Lakkauttamissuunnitelmia voidaan perustella esimerkiksi väestösuunnitteella. Sen saa varmaan tietää sitten valinnan yhteydessä. Tukka piti pestä monta kertaa, että kaikki santa päästä lähti! Korvia tyhjennettiin kuukausi tolokulla. Mutta kuitenkin jokainen meistä joutuu lopulta itse vastaamaan teoistaan. Syysmuutto ei koske ihmisiä. Että noin epäluotettavia kavereita pyörii pääministerin ympärillä. Joutsenet huutavat ylilennolla hyvästejä. Elinkustannukset pyörivät noususuuntaan vilisten kuin dollarit Roope-Ankan hedelmäpelisilmissä. Oltiin somessa. Että vain somepölyt lentää siellä. Rantapohjan alueella on lakkautettu vuosien mittaan lukuisa määrä pieniä kouluja ja se on niiden lähialueiden asukkaille aina huono kokemus. Kun koulua ei enää ole, ei ole myöskään juuri toiveita siitä, että lapsiperheitä muuttaisi alueelle. Sukulaisia ja oman kylän väkeä kutsuisin tietenkin päiväkahveille ja sillain. Syksy saapuu. Eivät silloin muutkaan pääsisi toistensa silmiä nokkimaan ja häpeäksi oikeudessa istumaan. Enkä ala! Tiedä vaikka pääministerin virkaan joskus valittais. Ja se oli kyllä aikamoista, jännääkin. Hajattelija Kyllä pitäisi saada kuri sähköhommaan. Numero on Kiitokset ihanalle Jokikylän maitolaiturin tytölle :) Usein ohitse ajava Paljonko siinä säästää polttoainetta, kun ei käytä vilkkua. Takapihalla käy melkoinen siipiveikkojen säpinä. Tarkka ossaan olla ja hyvä pääministeri haluaisin olla. Niiden kuluthan eivät ole kasvaneet. Itseänikin kummastuttaa kyllä moinen. Kyseessä on kova isku kylien elinvoimalle ja tulevaisuudennäkymille. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Ja vaikuttaa siltä, että säästöjä pyritään toteuttamaan juuri kuntaliitosalueilla. Kohta kaksi vuotta olemme saaneet ohjeita. Toivottavasti tämä trendi ei siirry autoilun puolelle...tai ole jo siirtynyt. Palveluverkkosuunnitelman tai -selvityksen nimi voisi olla oikeastaan säästösuunnitelma. Ja sähköyhtiöille pitää asettaa hintakatto. En nimittäin liiku siellä ollenkaan. Eihän sieltä mittään näkynyt. Valtion budjettihan on avointa mediaa, niin että pitäisin myös huolen aleostosteni huomioimisesta budjetissa. Kohtaajalla parempi olla väistämissuunta valmiina, muuten voi tulla uupelo piilopaikoista. Se on rikki Venäjän toimien takia. Elämä on kallis, tänäänkään se ei ole alennusmyynnissä. Linnut lehahtelevat parvissa syysmuuttoa suunnitellen. Sekin, että kun Ruotsin pääministerin Magdalenan kylään kutsuisin, pyytäisin, että Falukorvia ja mellanööliä ottaa matkaan. Punasilla lapuilla merkattuja munia käskisin aina ottaa, ko niitä sattuu olemaan. Ja jos vähän tekis mieli “elvistellä”, vois varmaan silloin tällöin pikku-konjakit kahven kanssa tarjota. Myös Tirin koulun lakkauttamista perustellaan laskevalla lapsimäärällä. Mutta hyvät kuvat otti ranskalainen Vogue-lehti. Kardashianien kuvien kanssa
Aleksinkulmassa kello 17.30–19.30. Keskustelun tarkoitus on lisätä ihmisten tietoa kouluverkkoratkaisuiden merkityksestä ja erilaisista vaikutuksista. ja kaupunginhallitus puolestaan 26.9. Elinvoimajohtajaksi valittu Helena Illikainen on koulutukseltaan arkkitehti ja kasvatustieteiden maisteri. KYLÄT järjestävät yhdessä keskustelutilaisuuden Oulun pienten koulujen säilyttämisen puolesta. Lapsimäärässä pitäisi tapahtua massiivinen muutos, jotta koulun säilyttäminen ei olisi enää järkevää. Hän toimii nykyisin WSP Finland Oy:n yksikön päällikkönä. M A RK K U A I T TO -OJ A. Avoin tutkimustietoon perustuva keskustelutilaisuus on keskiviikkona 5.10. Juontajaksi illan tilaisuuteen on myös alustavasti lupautunut radio ja tv-persoona Lauri Salovaara. – Koulumatkat kuljetaan nyt pyörillä, kävellen ja potkureilla. Todennäköisesti Oulun sivistysja kulttuurilautakunta käsittelee palveluverkkosuunnitelmia kokouksessaan 20.9. Tapahtumassa mukana olivat myös muun muassa Kiimingin palomiehet autoineen sekä useat kyläaktiivit leivonnaisineen. Tätä tilaisuutta varten kerätään nimiä aloitteeseen osoitteessa https://www. – Koulua ympäröivä luonto ja kylän halki virtaava joki tarjoavat lapsille monimuotoisen oppimisympäristön ja kyläkoulun sijainti auttaa lapsiamme juurtumaan lähelle luontoa ja arvostamaan asuinympäristöään, huolestunut vanhempi Katariina Mäkelä korostaa. Myös Ylikylän koulu Kiimingistä on kaupungin lakkautuslistalla ajallisesti jo ennen Tirinkylää. kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/13378 . Oulun kaupungin palveluverkkomalleissa Tirinkylän koulu lakkautettaisiin viimeistään vuoteen 2028 mennessä, ehkä jopa aiemmin. Jos lapset kuljetetaan Alakylään tai Kiimingin keskustaan, heidän koulumatkaliikuntansa putoaa dramaattisesti. – Tässä voimien yhdistämisessä Tirinkylällä on oma osuutensa, ja meidän tehtävämme on nostaa lähiliikunnan merkitystä ja liikunnan merkitystä kyläläisille, Miia Sankilampi sanoo. Keskustelua virittävät valtakunnallisen tason asiantuntijat.Tilaisuuden paneeliin asiantuntijoiksi ovat lupautuneet muun muassa kasvatustieteen tohtori Taina Peltonen ja yksityishenkilönä opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola. syyskuuta 2022 53. Koulu tuo mukanaan hoidetun, turvallisen piha-alueen leikkipaikkoineen ja pelikenttineen sekä luisteluja hiihtomahdollisuudet talvella. Lakkautuslistalla ovat myös Takkurannan koulu Kellosta sekä Sanginsuun ja Pikkaralan koulut Oulujokivarresta. Yhdyskuntajohtaja johtaa yhdyskuntapalveluiden kokonaisuutta, johon kuuluvat muun muassa kiinteistöpalvelut, rakennuttaminen ja energia-asiat, infra ja ympäristöpalvelut sekä liikenne, viranomaispalvelut sekä ateriaja puhtauspalvelut. Vaikka lapsimäärien on aiemminkin ennustettu lähtevän laskuun, Tirinkylän koulun lasten määrässä ei ole tapahtunut juuri minkäänlaista muutosta viimeisten 16 vuoden aikana, Tirinkylän kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja Miia Sankilampi kertoo. Hän toimii nykyisin Pyhäjoen kunnan elinkeinojohtajana ja samalla Pyhäjoen Teollisuusyhtiö Oy:n toimitusjohtajana. Virkavalinnat ovat osa Iin kunnan hallinnon ja organisaation uudistusta, johon kuuluu myös virkojen yhdistämisiä. Tätä liikunnallista teema noudatettiin myös Tirinkylän kyläyhdistyksen järjestämässä syysriehassa, jossa lapsille järjestetyssä juoksukisassa oli kaikkiaan 54 osallistujaa. Elinvoimajohtaja vastaa Iin elinkeinopolitiikan strategisesta suunnittelusta ja toteutuksesta suoraan kunnanjohtajan alaisuudessa ja tiiviissä yhteistyössä hänen kanssaan. Yhdyskuntajohtajan virkaan oli 6 hakijaa. Kaupunginvaltuustossa asia on esillä 10.10. KUNNANHALLITUS valitsi sekä Illikaisen että Rankan virkoihinsa yksimielisesti. Tirinkyläläiset nostavat palveluverkkokeskustelussa esiin sitä, miten suuri merkitys toimivalla koululla on kylän yhteisöllisyyteen ja liikuntamahdollisuuksiin. Kyläkoulun kohtalo on vaakalaudalla. OULUN alueen pienet kylät ovat yhdistäneet voimansa koulutaistelussa. Elinvoimajohtajan vakinaiseen virkaan valittiin Helena Illikainen. Iloista tapahtumaa varjostivat kaupungin suunnitelmat lakkauttaa Tirinkylän koulu. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Tyrnävän kunnan kehittämisjohtajana sekä aluearkkitehtina. vsk • N:o 69 Iihin valittiin kaksi johtajaa » Rantapohja » Ii » Kuivaniemi IIN kunnanhallitus valitsi maanantaina Iihin kaksi uutta johtajaa. Tirinkylän koululla on reilut sata oppilasta, koululla ei ole sisäilmaongelmia ja tilat ovat hyvässä kunnossa. Koulu kokosi kyläläiset ympärilleen. Koulu on kyläyhteisölle mittaamattoman arvokas Tirinkylällä jatketaan taistelua oman koulun puolesta » Teea Tunturi » Kiiminki TIRINKYLÄN koululla vietettiin iloista kyläpäivää kisailuineen kaikkineen, mutta tapahtumaa sävytti ikävä pohjavire. Tirinkyläläiset toivovat, että päättäjät haluaisivat pitää kylän elinvoimaisena ja pitäisivät päällimmäisenä mielessään päätöksiä tehdessään lapsen edun ja asukkaiden yhteisöllisyyden. TIRINKYLÄN asukkaita lakkautusuhka potuttaa erityisesti, koska mahdollista lakkautusta perustellaan lasten määrän laskulla. YHDYSKUNTAJOHTAJAKSI valittu Eelis Rankka on koulutukseltaan insinööri. Tällaisten muutosten vaikutukset ovat tietenkin ikävät, kun lapset liikkuvat muutenkin liian vähän, Sankilampi jatkaa. Tämän vuoksi hän ihmettelee, miten heti, jos lapsimäärän ennusteissa on lievää pudotusta, koulun päälle laitetaan raksit. Elinvoimajohtajan virkaan oli 13 hakijaa. Elinvoimajohtaja toimii myös Micropolis Oy:n toimitusjohtajana. Yhdyskuntajohtajan vakinaiseen virkaan valittiin Eelis Rankka. Kyläläiset eivät hyväksy ajatusta. Kutsujina ovat Oulun alueellinen vanhempainyhdistys, kaikkien Oulun kyläkoulujen vanhempaintoimikunnat ja kylien kyläyhdistykset, Siku-palvelut sekä yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan kylät. Keiskan koulua Haukiputaalta on esitetty lakkautettavaksi jo vuonna 2023. Tirinkylän koulu on hallinnollisesti osa Alakylän koulua. – Toki näin saattaa jollain aikavälillä tapahtua, mutta meitä asukkaita ihmetyttää, miksi tämä on nyt syy mihinkään, sillä tällä hetkellä koulu on ääriään myöten täynnä. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Kempeleen kunnan kunnallistekniikkapäällikkönä sekä AIRIX Ympäristö Oy:n projektipäällikkönä. Koulun kattoa ja pihaa on remontoitu vastikään. Elinvoimajohtaja edistää kunnan kasvua ja vetovoimaa sekä sidosryhmäyhteistyötä, vastaa tulosalueen toiminnan tuloksellisuudesta ja taloudellisuudesta sekä yhteentoimivuudesta kuntaorganisaatiossa. Se, että Tirinkylälle ollaan kaavoittamassa uusia asuinpaikkoja, ei asukkaiden mielestä ole linjassa kouluverkkokeskustelun kanssa. Tirinkylän koululla vietettiin koko kylän yhteisöllistä ja liikunnallista syyspäivää. 3 Torstaina 8. Yhdyskuntajohtaja toimii myös Iin vesiliikelaitoksen johtajana sekä vastaa kunnan puolelta pelastustoiminnan ja varautumisen järjestämisestä
+11° +11° +10° +11° +11° +10° Perjantai 9.9. Evankeliumitekstinä on Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta. Kaik´ on niin hellää ja hyvää. 7:37 Muuten hyvä, mutta hiukan vino. Samarialainen puhdisti haavat ja sitoi ne, nosti miehen aasinsa selkään, vei hänet majataloon ja maksoi miehen hoidosta. Nämä ajatukset ja olettamukset heijastuvat liian usein käyttäytymiseemme. Saamme pyytää, että hän antaisi meille rakkauden tietoa, että osaisimme oikein kohdata kanssaihmisemme ja osaisimme oikealla hetkellä ojentaa kätemme apua tarvitseville. Samaa tietä kulki hieman myöhemmin pappi ja leeviläinen. Pahimmillaan stereotyyppinen ajattelu voi johtaa jopa kansakuntien välisiin konflikteihin. Rosvot ryöstivät ja pahoinpitelivät matkalaisen jättäen hänet tien varteen. tytön, jonka mitat olivat 3 380 grammaa ja 51 senttiä. Lopuksi Annina näytti kuvat eri tarinoiden kertojista. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan. Väliin myös yhteislaulut raikasivat. Mark. Hyvin hän on kaiken tehnyt. Merja ja Joni Mikkonen Iistä saivat 11.8.2022 tytön, paino 3120 grammaa ja pituus 48 cm. MEILLE on annettu käsky rakastaa lähimmäisiämme niin kuin itseämme. Tupa täyttyi juhlijoista. He molemmat näkivät haavoille lyödyn miehen, mutta kumpikaan heistä ei pysähtynyt auttamaan. Lehtipuut kuitenkin vielä lähes kesän vihreinä. Hän pysähtyi auttamaan pahoinpideltyä miestä. 17.8.2022 Kaik´ on niin hiljaa mun ympärilläin. +14° +13° +13° +13° +13° +13° Maanantai 12.9. Haukiputaalainen laulajamuusikko Jore Siltala viihdytti porukkaa rempseällä esitystyylillään ja iskelmäbiiseillä. Kukat suuret aukee mun sydämessäin. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 8. 6.6.1937 k. VAUVOJA » Niina Vesa ja Juha Aaltonen Kiimingistä saivat 19.8. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Eino Leino Rakkaudella muistaen ja kaivaten Arja ja Markku Eero, Ina, Luna ja Hugo Tero sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. +14° +14° +14° +14° +13° +13° Sunnuntai 11.9. Revontalojen syysjuhlaa vietettiin sään koleuden vuoksi sisätiloissa. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. +12° +11° +11° +12° +11° +12° Lauantai 10.9. Nimipäiviä Torstai: Taimi Perjantai: Vertti, Isto, Eevert Lauantai: Kalevi, Kaleva Sunnuntai: Santeri, Santtu, Sandra, Aleksanteri, Ali, Aleksandra, Ale Maanantai: Vilja, Valma Päivän nimi Taimi on suomalainen naisen etunimi, joka on saanut aiheensa nuorta kasvia tarkoittavasta sanasta taimi. Saamme kääntyä Jumalan puoleen pyytäen, että hänen armonsa lämmittäisi ja pehmittäisi sydämemme näkemään lähimmäistemme hätä ja tarpeet. MAAILMAN HISTORIA ja nykypäivä todistavat selvästi sen, miten helposti luommekaan stereotyyppisiä ajatuksia ja oletuksia toisista ihmisistä, ihmisryhmistä tai kokonaisista kansakunnista. Rantapohja www.rantapohja.fi Torstai 8.9. +13° +12° +13° +13° +14° +13°. TÄMÄN KERTOMUKSEN asetelma on hyvin mielenkiintoinen. Sama päti myös toisinpäin. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO Rakkaamme Reijo Aatos JÄMSÄ s. Unohdamme, että Jumala on luonut jokaisen ihmisen kuvaksensa ja sellaisena ainutkertaisen arvokkaaksi. Kiitosta saaneet esiintyjät, Nyymannin marjapiirakkakahvit, talkoomakkarat ja tuttujen tapaaminen lämmittivät kuitenkin lähes täyden salin väen. Näyttelijä Annina Rokka esitti näytellen ja laulaen Juuso Kiviniemen säestyksellä ikäihmisten hänelle kertomia tarinoita muun muassa työnteosta ja rakastumisesta. Sitten paikalle saapui samarialainen. Pekka Nevalainen Iin seurakunnan vastaava lastenohjaaja Tarinoita ja rakkauslauluja Revontalolla » Rantapohja » Haukipudas IKÄIHMISTEN kesän päättäjäisiä vietettiin syyskuun alkajaisiksi Haukiputaan Revontaloilla koleassa säässä. Tuolla matkalla miehen kimppuun hyökkäsi rosvojoukko. syyskuuta 2022 » N:o 69 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Jumala rakastaa jokaista ihmistä yhtä täydellisesti ja läheisesti kuin sinua ja minua. Muutama rohkaistui laulamaan karaokeakin Joren innoittamana. Sami ja Noora saivat suloisen pikkusiskon. Nimi on ollut käytössä 1800-luvun lopulta lähtien. Saamme pyytää Jumalalta apua kantamaan toistemme taakkoja ja näin toteuttamaan rakkauden lakia. Saatamme väheksyä, halveksia tai jättää kokonaan huomioimatta toista ihmistä sellaisten elämän lähtökohtien perusteella, joille hän ei itse ole voinut mitään. Ne tuoksuvat rauhaa syvää. Esiintyjien ja kuulijoiden kemiat kohtasivat harvinaisen hyvin. HARTAUS » Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ENSI SUNNUNTAIN kirkollinen aihe on lähimmäinen. Kiitämme Esperi Haapalehdon hoivakotia ja Oulun kaupunginsairaalan H2-osastoa isän hyvästä hoidosta. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p. Jeesuksen aikana juutalaiset pitivät samarialaisia sekakansana eivätkä halunneet olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Lämmin kiitos osanotosta. Sisko Loimulahti (laulu) ja Suvi Partanen (piano ja laulu) herkistivät monen muistot ja mielet etenkin rakkauslauluillaan. Mutta samarialainen, vastoin tätä ennakkoasetelmaa, pysähtyi ja auttoi juutalaista miestä. Samarialaiset myöskin välttelivät juutalaisia, jotta eivät joutuisi tekemisiin heidän kanssaan. TA P IO K A NG A S Mukana elämän kulussa. Tuossa kertomuksessa eräs mies lähti matkalle Jerusalemista Jerikoon. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 36 Aurinko nousee 6.18 ja laskee 20.12. Mutta meidän itsekkyytemme tekee sen mahdottomaksi. Kuitenkin Jeesuksen kertomuksessa pappi ja leeviläinen, jotka olivat juutalaisia, kulkivat apua tarvitsevan juutalaisen ohitse
Kirjoittajien joukossa on päättäjiä eri poliittisista ryhmistä. Painetun lehden tilaajalla on oikeus käyttää digipalvelua ilman eri korvausta. Henkilöautoista 22 % oli täyssähköautoja ja 18 % ladattavia hybridejä. Kaiken kaikkiaan elokuussa rekisteröitiin 12 147 uutta ajoneuvoa. Arvontaan pääsevät mukaan kaikki, joilla on jo digitilaus tai jotka ovat rekisteröityneet digipalvelun käyttäjäksi. Sähkön säästämistä joudutaan tosissaan miettimään myös muualla kuin kotitalouksissa. TUNTUU hurjalta, että vaikka Suomi on Euroopan sähkömarkkinoilla aika lailla pussinperällä, ja vaikka Suomi on sähkön suhteen lähes omavarainen, hinnat nousevat kaasun hinnan nousun tai oletettujen ennusteiden perässä. Itsellänikin edullisen sähkön hinta päättyy ja edessä on sähkön hinnan yli kuusinkertaistuminen. Sieltä löytyvät myös ohjevideot tilaamiseen ja kirjautumiseen tai soita 044 714 7800. 5 » Torstaina 8. Esimerkiksi Iissä asuvat saavat sähkönsä edullisemmin kuin vaikkapa Oulussa. Tarvitaan laajaa energian tuotantoa. Liikkuminen, ruoka kaikki kallistuvat. Myös ne, jotka tekevät syyskuun loppuun mennessä uuden digitilauksen tai ne painetun lehden tilaajat, jotka kirjautuvat palveluun syyskuun loppuun mennessä, pääsevät mukaan arvontaan. Myös kunnissa pitää miettiä keinoa säästää sähköä julkisten tilojen lämmityksessä, valaistuksessa ja muussa käytössä. Samalla hintojen nousu vyöryy joka rintamalla vastaan. HYVÄ IHMINEN , RYHDY RANTAP OHJAN DIGIN KÄYTTÄ JÄKSI viimeist ään syyskuu ssa ja voita 1000 euroa puhtaan a käteen! Onnea arvontaan! Onnea arvontaan! PÄÄTTÄJÄLTÄ » Sähköä ilmassa ”PALJONKO sinulla kuluu sähköä vuodessa?” Joko olette asentaneet aurinkopaneelit?” ”Ottaisinko pörssisähkösopimuksen vai kiinteän?” ”Miten vielä voisin säästää sähkönkulutuksesta?” Energian hinnan raju nousu keskusteluttaa, ja se vaikuttaa jokaiseen meistä. Polttopuita jemmataan liitereihin, sisätilojen lämpötiloja lasketaan. Ensirekisteröinnit vähenivät 12 % edellisvuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna. Tarvitaan paljon pienimuotoista kotimaista tuotantoa, jolloin järjestelmä ei ole niin haavoittuvainen. ON tärkeää, että valtiovalta auttaa nyt yhtiöitä ja kotitalouksia pahimman yli. Samalla omavaraisuutta täytyy lisätä eri puolilla. Pienimuotoisesti, lähellä ja hajautetusti. Ylikiimingissä hirsitalotehdas vaihtoi tuotantoaan yöaikaan, jolloin sähkö on edullisempaa. Niitä rekisteröitiin yhteensä 2 880, mikä oli 30 % enemmän kuin vuotta aiemmin.. Tämä koskee yhtä lailla energian kuin vaikkapa kotimaisen ruoan tuotantoa. Yksinkertainen mies ajattelisi, että sähkön tuotantokulut plus myyjän kate olisi sähkön myyntihinta, mutta todellisuus maailmanlaajuisessa toiminnassa on toinen. Tästä kuntakentässämmekin on hyviä esimerkkejä. Sähköä voitaisiin tuottaa ja myydä enemmän paikallisesti ilman sähköpörssiä. KODEISSA varaudutaan tulevaan talveen. Monissa perheissä lämpötilojen laskemisen ohella lasketaan myös kiihtyvään tahtiin hupenevia euroja. Inflaatio laukkaa Suomessakin poikkeuksellisen rajusti. Rantapohjan digitilauksen ja kirjautumisen voi tehdä osoitteessa RAHAPALKINTONA RAHAPALKINTONA PUHTAANA KÄTEEN! PUHTAANA KÄTEEN! 1000 € 1000 € Rantapohja järjestää digiarvonnan, jossa on Palkinnot arvotaan lokakuun alussa ja arvonnan tulos kerrotaan torstaina 6.10.2022. www.rantapohja. Vähemmän uusia autoja rekisteriin » Rantapohja TILASTOKESKUKSEN mukaan elokuussa 2022 rekisteröitiin uusia henkilöautoja 7 113, mikä oli 10 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tämä on ison sähkölämmitteisen talon omistajalle raju isku. syyskuuta 2022 » N:o 69 Rantapohjan digipalvelujen käyttö on helppoa ja palvelu toimii myös älypuhelimissa. Autoalan komponenttipula aiheuttaa viiveitä uusien autojen tuotantoon. Pekka Kainua kaupunginvaltuutettu Ylikiiminki Keskusta Rantapohja julkaisee säännöllisesti alueensa päättäjien kolumneja
Tänne oli hyvä palata, kun porukka ja työyhteisö ovat tuttuja. klo 10-12 Ylikiiminki, Harjutie 21 (S-marketin piha) klo 13-15 Kiiminki, Kauppareitti 2 (ABC:n piha) Ii: pe 9.9. klo 16 – 20 Kuivaniemi, Ratatie 5 (Vanhustentalon kerhohuone) la 10.9. Syyskuun ensimmäinen päivä tuli kuluneeksi 150 vuotta Suomen ensimmäisen diakonissan vihkimisestä virkaansa. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO. 6 » Torstaina 8. Nyt tuntuu, että olen omalla paikallani. Mäenpää toimii diakoniatyöntekijänä Kuivaniemen, Oijärven ja Olhavan alueella. MÄENPÄÄ valmistui sosionomi-diakoniksi vuonna 2005. – Meihin diakoniatyöntekijöihin voi olla yhteydessä esimerkiksi tuntiessaan yksinäisyyttä, vaikeassa elämäntilanteessa, ihmissuhdeongelmissa, hengellisissä kysymyksissä tai terveydellisiin asioihin liittyvissä kysymyksissä, kertoo Mäenpää. Diakonissa Sanna Karppinen toimii Iin ja Jakkukylän alueella. Sen jälkeen hän on työskennellyt muun muassa seurakunnan perhetyöntekijänä ja lastenohjaajana, yksityisessä päiväkodissa ja koulunkäynnin ohjaajana. Diakoniatyötä toisten auttamiseksi Sanna Mäenpää palasi diakonin tehtäviin » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii » Kuivaniemi IILÄINEN Sanna Mäenpää aloitti kotiseurakuntansa diakonina elokuussa. – Diakoniatyössä olen ollut vuosina 2016–2019, jolloin toimin täällä Piritta Aatsingin sijaisena. syyskuuta 2022 » N:o 69 Oulu: la 10.9. Ensitöikseen hän pääsi mukaan diakonian 150-vuotisjuhlavuoden tapahtumien järjestelyihin. klo 10-12 Yli-Ii, Karjalantie 5 (Salen piha) klo 13-15 Haukipudas, Revontie 1 (SEO:n piha) su 11.9. Periaate oli kuitenkin sama: diakonia innostaa ja varustaa seurakuntia ja niiden jäseniä toteuttamaan lähimmäisenrakkautta ja edistämään ihmisarvoista elämää. Matilda Hoffmanin työ Viipurin diakonissalaitoksella painottui nykyistä sosiaalipuolta enemmän sairaanhoitoon. klo 10 – 13 Ii, Puistotie 1 (Nätteporin taideluokka) Maksaja: Keskustan Haukiputaan paikallisyhdistykset Pohjois-Pohjanmaan Keskustan jäsenäänestys eduskuntavaaliehdokkaista 9.-11.9.2022 Äänestysalueet Rantapohjan alueella: 17 Muista alueemme oma ehdokas Eveliina Leskelä! Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Parasta diakoniatyössä on Mäenpään mielestä ihmisIin seurakunnan diakonina työnsä elokuussa aloittanut Sanna Mäenpää kävi katsomassa, onko Ruustinnanraitilla olevalla rukouspolulla kaikki kunnossa. Iin seurakunnan diakoniatyön pappina toimii Pekka Soronen
– Koen tärkeänä, että kylillä järjestetään toimintaa. Poistamisen onnistumiseen vaikuttaa hyvin paljon se mihin pintaan töhryt on tehty. Eduksi luettaisiin hyvä kansallinen ja kansainvälinen verkostoituminen ja muu kielitaito. Kilpailu kestää 22.joulukuuta 2022 saakka. • Hoitaa sairaita. Kaupunki etsii asukkailta ideoita siihen, millaisia asioita illoissa voisi käsitellä ja keitä asiantuntijoita niissä pitäisi olla mukana. Vierailemme myös laitoksissa, mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten ryhmissä ja ikäihmisten kuntotuvalla, Mäenpää kertoo. Sellainen on esimerkiksi pappilan portilta lähtevä Toivon polku -rukouspolku. INFO Diakoniatyön alku Vuonna 1914 kirjoitettiin ohjesääntöön diakonissan tehtäviksi: • Käydä mökistä mökkiin. Diakonian juhlavuoden tapahtumat käynnistyivät Iissä viime viikolla torikahveilla ja konsertilla. Kuivaniemeltä on kuljetus kirkkoon. Kuuntelemme ja voimme vaikka laulaa yhdessä. Vuositasolla ilkivallan jälkien korjaamiseen menee Oulun kaupungilla kymmeniä tuhansia euroja. IIN seurakunnalla ei ole kirkon ja seurakuntatalon lisäksi Kuivaniemellä nykyisin muuta toimipistettä kuin apteekin vieressä sijaitseva diakoniatupa. Töhryjen poistaminen maksaa, ja siihen käytetty raha on pois jostain muusta. Myös sururyhmiä järjestetään tarpeen tullen. • Seurata heidän elämänsä kehitystä. Ensi sunnuntain Lähimmäisen päivänä pidetään Iin kirkossa diakonian 150-vuotisjuhlamessu. Samalla kaupunki selvittää, osallistuisivatko ihmiset iltoihin mieluiten etänä vai paikan päällä. Jotkut ovatkin kertoneet kiertävänsä sen joka päivä. Sinne ovat tervetulleita niin uudet kuin vanhatkin vapaaehtoiset. Iin seurakunnan diakoni Sanna Mäenpää (vas.) ja Sanna Karppinen jututtivat viime torstaina väkeä Iin torilla. Siellä on aiemmin jaettu myös EU-ruokakasseja, mutta niiden jakoon on tullut muutoksia, eikä vielä ole tiedossa tulevaa jakotapaa. Kuntoilupuiston alueelle on tulossa vielä yksi uusi laite, joka asennetaan paikalleen ensi vuonna. Kuivaniemen kerhon pitopaikka on 19.9. Jakkukylässä pidetään kolmen polven kerhoa. Kaikkien näiden ilkivaltatapausten korjaukset ja jälkien siivoamiset ovat lisätöitä, jotka aiheuttavat lisäkustannuksia ja ovat pois jostain muusta. – Tuvalla voi käydä kahvittelemassa ja juttelemassa, mutta taloudellisen avun tarpeessa olevien tulee varata aika etukäteen sekä Kuivaniemellä että Iissä. Ruustinnan reitin kiertävällä rukouspolulla on kaksitoista pistettä, joilla kullakin annetaan aihe pohdinnoille tai rukouksille. Kauppi kertoo, että Kiiminkipuston kuntoilupuiston kaltaisen kohteen pelkkä suunnittelu ja välinehankinnat ovat noin 50 000 euron luokkaa, johon vielä päälle tulevat rakentamiskustannukset. – Alue ei ole vielä edes valmis niin huolettaa jo etukäteen mitä on vielä tulossa, jos nyt on jo tätä luokkaa ilkivalta, Outi-Maria Kauppi sanoo. Tässä työssä näkee, että voi olla avuksi toiselle. – Emme tarjoa kotiapua, vaan henkistä ja hengellistä tukea. – Tarkoituksena on järjestää siellä toisinaan myös aamupalatarjoilua ja keittolounasta. Siellä Mäenpää pitää avoimia ovia joka toinen tiistai. • Palvella seurakunnan köyhiä, kärsiviä ja turvattomia. Sanna Mäenpää pitää Kuivaniemellä sekä Oijärven kyläkirkolla seurakuntakerhoja ja on mukana Olhavan porinapiirin järjestämisessä. saakka liikuntahalli ja sen jälkeen vanhustentalojen kerhohuone. Diakoniatupa toimii syksyllä yhtenä seurakuntavaalien äänestyspaikkana. Mikäli ei pääse mukaan yhteisiin tapahtumiin, voivat diakoniatyöntekijät käydä myös kotona. Vaikka Kiiminkipuiston alue ei ole vielä edes valmis, se on saanut osakseen jo ilkivaltaa. OULUN K AUP UNK I Kaupunki etsii ideoita asukasiltoihin » Rantapohja » Oulu OULUN kaupungin asukasillat uudistuvat. Ilkivallan jälkiä ei saada poistettua niin, etteikö niistä jäisi jotain jäljelle. – NÄIDEN töhryjen poistamiseen menee satoja euroja, eikä puiston laitteista ja kalusteista enää saada uuden veroisia, vaan jäljet tulevat näkymään poiston jälkeenkin. Parhaat ideat voittavat jopa kestokassillisen verran kahvia tai Oulu-aiheisia tuotepalkintoja kuukauden välein suoritettavassa kisaraadin arvioinnissa. 7 » Torstaina 8. Alueella, kuten myös muuallakin Kiimingissä, on tänä vuonna ollut hyvin paljon töhrimistä, bajamajojen kaatelua sekä Jäälissä muun muassa bajamajojen ja pukuhuonerakennuksen polttamistapaus, kertoo kunnassapitovalvoja Outi-Maria Kauppi. Asukasiltoihin voi kuka vaan tulla keskustelemaan ja vaikuttamaan omaa aluetta ja koko kaupunkia koskeviin ajankohtaisiin asioihin. Messun jälkeen seurakuntatalolla on ohjelmaa ja keittolounas. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle kaupunginjohtajan viran julistamista haettavaksi ja päättää viran hakuajaksi vähintään kaksi viikkoa.. Kerhot saavat ihmiset lähtemään kotoa ja tarjoavat virkistystä, Mäenpää sanoo. Vastaukset voi lähettää sähköpostitse maiju.teeriaho@ouka.fi, ja niihin pitää laittaa mukaan nimi, puhelinnumero ja kaupunginosa, jossa asuu. – Kyllä oli tympeä viime viikolla päättää päivä perjantaina Kiiminkipuiston työmaalle, kun törmäsin tähän ilkivaltatapaukseen. Sanna Karppinen puolestaan vetää Iissä porinapiiriä, ystävänkamaria sekä muistisairaiden ja omaisten ryhmää. Diakoniatyöhön kuuluu Iissä perinteinen joulun Anna lapselle lahja -keräys sekä valtakunnallinen yhteisvastuukeräys. Meillä on syksyn ensimmäinen kokoontuminen ensi maanantaina kello 18 Iin seurakuntatalolla. Heidän parissaan työskentely on rauhallista ja mukavaa. • Auttaa murheellisia ja lieventää hengellistä ja ruumiillista hätää. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että hakuvaatimukset ovat aiempaa vastaavat kuten ylempi korkeakoulututkinto ja kuuden vuoden määräaikainen virkasuhde. – Polku toimii myös hyvänä kohtaamispaikkana. Sen ja monen muun seurakunnallisen toiminnan järjestämisessä on mukana vapaaehtoisia seurakuntalaisia. Paikalla kävi nelisenkymmentä kahvittelijaa. Kaupunginjohtajan virka hakuun » Rantapohja » Oulu OULUN kaupunginjohtajan Päivi Laajalan määräaikainen kuuden vuoden virkasuhde päättyy 1.4.2023, minkä johdosta Oulun kaupunki käynnistää kaupunginjohtajan viran täyttöprosessin. Siitä saa merkityksellisyyttä, joka antaa voimaa jaksaa työssä. DIAKONIATYÖNTEKIJÄT osallistuvat Iin seurakunnassa monien tapahtumien ja toimintojen järjestelyihin. – Tykkään ikäihmisistä, joita monet työssäni kohtaamat ihmiset ovat. syyskuuta 2022 » N:o 69 Diakoniatyötä toisten auttamiseksi Sanna Mäenpää palasi diakonin tehtäviin ten kohtaaminen. Kuntoilupuiston uudet laitteet on töhritty. IIN SEUR A K UN TA Kiimingin uusi kuntoilupuisto ilkivallan kohteena » Teea Tunturi » Kiiminki KIIMINKIPUISTON kuntoilupuisto avattiin jokunen viikko sitten. Lisäksi edellytettäisiin vahvaa talousja henkilöstöjohtamisen kokemusta, hyvää elinkeinoelämän ja julkishallinnon tuntemusta, visionääristä ajattelua, hyviä esiintymisja vuorovaikutustaitoja sekä hyvää ruotsin ja englannin kielen taitoa. – Vapaaehtoistyöhön ovat kaikki tervetulleita
Järjestäjäporukkaan kuuluvista monet ovat olleet Heiton toiminnassa mukaHeiton talon sali täyttyi tanssijoista Vierivien Kivien 20-vuotisjuhlatansseissa. Ne, jotka haluavat vain nauttia tunnelmasta, eivätkä tanssia, hoitavat tanssien aikana kanttiinia ja muita järjestelytehtäviä. AUL I H A A PA L A. Tiloihin rakennettiin väliseinillä toinenkin hoitohuone, jonne Lyttinen toivoo löytävänsä vuokralaiseksi kauneusalan yrittäjän ja samalla työkaverin itselleen. Maya tekee keikkaa myös Mayas Jam-trion kanssa. – Kerätyillä varoilla maksetaan Heiton talojen vuokraa ja muita kuluja, mutta niitä käytetään myös esimerkiksi nuorisojaostojen stipendeihin. Uitto kertoo, että joskus tulee kritiikkiä siitä, että tanssit ovat nimellä kuntotanssit. Biisinikkari on pääasiassa haukiputaalaistaustainen kitaristi Janne Aslak Räsänen, joka tunnetaan myös Ruotomieli-yhtyeestä. Nyt valmistelussa hänellä on perinteisesti Oulun asunnottomien yön tapahtuman Maya Paakkari ja Matti Korvela odottavat innolla Martinniemen keikkaa. Jameista monet bänditkin ovat saaneet alkunsa, kertoo Maya, joka aikoinaan Helsinkiin muutettuaan vei rokkijamit sinne. – Tykätään soittaa yhdessä rennolla asenteella, hyvällä ja hauskalla fiiliksellä. Matti Korvela sai 5-vuotiaana ensimmäisenä Iron Maiden kasettinsa. Dead Pandasin repertuaariin kuuluu covereita, mutta myös omia kappaleita. – Aioin vuosien varrella monta kertaa hakea kouluun, mutta aina tuli jotain muuta. Ne on nyt remontoitu kauneushoitolalle sopiviksi. On tärkeää käydä kasvohoidossa, mutta vielä tärkeämpää on, että asiakas osaa kotonaan hoitaa ihoaan oikein. UUSI YRITTÄJÄ on kotoisin Oulusta, mutta on asunut Iissä kahdessa pätkässä yhteensä parikymmentä vuotta. Opiskelin kyllä ripsien pidennysten ja taivutusten teon sekä rakennekynsien laiton ja pidin niitä taitoja yllä. Hommaa ei oteta turhan vakavasti, kuvailee Maya bändin filosofiaa. Trio on musisoinut yhdessä jo 25 vuotta. Nyt tanssien järjestäjän, Vierivien Kivien 20-vuotisjuhlatanssit vetivät väkeä paikalle tavallistakin enemmän. Tanssien kymmenen euroa maksava pilettikin saa toisinaan kritiikkiä. – Olemme Heiton virallinen jaosto siinä missä hiihto, voimistelu, uinti tai muu. Koko opiskelujensa ajan hän tähtäsi oman liikkeen avaamiseen. – Jameissa eri musiikkigenret sekoittuvat iloisesti, porukka pääsee laulamaan, soittamaan ja jammaamaan. Etenkin ripsiin tulee alati uusia trendejä, mutta mitään mullistavaa uutta ei viime aikoina ole tullut. Lyttisellä on takanaan tuore koulutus, jonka lisäksi hän kehittää ammattitaitoaan säännöllisesti. Hän työskenteli vuosia palvelualalla eri paikoissa, mutta haaveili kosmetologin työstä. Musiikki yhdisti aikoinaan pariskunnan yhteiselle musiikintäyteiselle taipaleille. Kasvohoidoissa uusimpiin hoitoihin kuuluu ihon omaa kollageenituotantoa aktivoiva mikroneulaus, johon myös olen saanut koulutuksen. Puikoissa on pitkän linjan soittajia ja laulajana valovoimainen ja rouheaääninen rokkimimmi, janisjopliniksikin tituleerattu Maya Paakkari. LYTTINEN tarjoaa kauneushoitolassaan perinteisiä kosmetologin palveluja. YLEISÖN eteen astuminen on aina yhtä jännittävä paikka ja niin pitää ollakin, valottavat Maya ja Matti. URHEILUSEURA Haukiputaan Heiton veteraanijaosto Vierivien Kivien tanssivastaava Leila Uitto kertoo, että tansseja on järjestämässä jaostosta noin kahdenkymmenen hengen aktiiviporukka. – Ensin oli puoli vuotta tiivistä teoriaa, jonka jälkeen opintoihin kuului puolitoista vuotta työssäoppimista. Bassossa on Antero Pöntisenaho ja äänentoistosta vastaa Mike Alves. Nykyisin Lyttinen asuu miehensä ja kahden koiran kanssa Iin Tangonhaarassa. MAYA PAAKKARI arvelee, että musiikin kipinä syttyi jo lapsena kun äiti pyöritti ahkerasti soul-levyjä. Leila Lyttinen valmistui haaveammattiinsa kosmetologiksi maaliskuussa ja avasi toukokuussa liikkeen Iihin. Kokoonpano keikkailee Martinniemen Kerholassa lauantaiiltana 9.10. Kaikki riskit on käyty tarkkaan läpi, joten sinänsä tässä ei pitäisi tulla mitään yllätyksiä. – Suurin intohimoni ovat kasvohoidot ja ihon erilaiset ongelmat. 8 » Torstaina 8. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO Juhlatanssit Haukiputaalla » Tuija Järvelä-Uusitalo » Haukipudas HEITON TALON sali täyttyi tiistaina tanssijoista heti kun Luksus-orkesteri aloitti soittonsa. Omalle yritykselle löytyi sattumalta sopivat tilat kotikunnan entisistä pankin kokoustiloista. Selkä leikattiin, jonka jälkeen Lyttinen jatkoi opintoja niin, että valmistui viime maaliskuussa. Rokkia rennolla asenteella ja hyvällä fiiliksellä » Auli Haapala » Haukipudas MAYA & DEAD PANDAS tunnetaan suosittuna oululaisena rokkibändinä, joka saa keikoilla sukat pyörimään jaloissa ja tunnelman nousemaan kattoa korkeammalle. Musiikista vastasi Luksus-orkesteri. Nykyisiksi omiksi suosikeikseen Maya nostaa Aerosmithin, Scandinavian Music Groupin, Jarkko Martikaisen, Kauko Röyhkän ja Ruotomielen. Niihin kuuluvat jalka-, kasvoja vartalohoidot, ripsityöt ja sokeroinnit. Siksi tanssitkin ovat kuntotanssit. – Janis Joplinista olen saanut jo lähes yliannostuksen, sitä toivotaan kuultavan aina keikoilla, naurahtaa Paakkari. syyskuuta 2022 » N:o 69 UUSIA PALVELUJA » Oma kauneushoitola teki unelmasta totta » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii IIN keskustaan avautunut Kauneuskulma Flow on yrittäjänsä Leila Lyttisen unelmien täyttymys. Tällä hetkellä hän toimii jamiemäntänä kahdessa oululaismestassa. – Kaikki uusimmat jutut ovat hallussa. Hoidoissa Lyttinen käyttää kahta kotimaista avainlipputuotetta. On mukavaa, kun pystyy löytämään apua ihon ongelmiin. – Meillä kaikilla on paljon kilometrejä takana, jatkaa Matti. Vuonna 2017 Lyttinen päätti ryhtyä päätoimiseksi kynsija ripsiyrittäjäksi. – Ne, jotka haluavat tanssia, tulevat tänne aamulla valmistelemaan, tekemään leipiä ja muuta. – Tein koulussa urasuunnitelman ja tarkat liiketoimintasuunnitelmat. Matti Korvela kertoo, että tällä hetkellä on harvinainen tilanne, kun hänellä on vain yksi bändi, Dead Pandas. Pariskunta on ollut mukana monissa kokoonpanoissa elämänsä aikana. Selkäni alkoi kuitenkin reistailla niin, että jouduin jäämään sairauslomalle. Seuraavana vuonna hän toteutti unelmansa ja aloitti opiskelun Oulun Kosmetologikoulussa. Kun kuulija saa musiikkielämyksen, sama tunne ja adrenaliinin ryöpsähdys koetaan myös lavalla. Soul sykkii myös Mayan sielussa, mutta yhtä lailla hän rakastaa rokin rinnalla vanhaa Suomi-iskelmää. Maya on vetänyt pitkään myös suosittuja jameja. – Odotamme innolla keikkaa, joka on meille siellä ensimmäinen, kertovat Maya ja yhtyeen rumpali Matti Korvela, joka on Mayan aviopuoliso. Salissa järjestetään päivätanssit joka toinen tiistai. Kyseessä on normaalit tanssit, mutta kuntoahan tanssiminenkin vaatii. – Kun näin tilan, lähtivät ajatukseni lentämään. Kun hoitohuoneen takkaan laittaa tulet, ei muuta musiikkia tarvitse
Enni Isokangas oli sadonkorjuujuhlassa äitinsä Tiina Lämsän kanssa. Ympäristökasvattaja Johanna Riekki arvuuttelee Enni Isokankaalle, mitä sadonkorjuun tuotteita laatikosta löytyy. – Myös se tieto on tärkeä, mistä ruoka tulee. – Metsäretkellä kerättiin mustikoita. T UIJ A J Ä RV EL Ä-UUSI TA LO Rokkia rennolla asenteella ja hyvällä fiiliksellä musiikkitarjonta ja juonto 17.10. – Kisa oli kaikkinensa hyvä kokemus, enkä missään nimessä kadu osallistumista siihen, hän summaa. Lähdemme keikoille aina hyvissä ajoin, jotta valmistelut saadaan tehtyä huolella ja sitten voi rauhassa alkaa keskittyä keikkaan. Vastikään hän on myös kunnostanut bändin vanhat äänentoistolaitteet uuteen uskoon. Sadonkorjuujuhlassa perunannoston ohella oli myös monenlaista mukavaa tekemistä ja satokasvisten maistelua. Tykkäämme tanssia ja täällä on hyvä lattia, he kertovat. Lisää kuvia Välikylän päiväkodin sadonkorjuujuhlasta on Rantapohjan nettisivuilla. Martinniemen Kerholaan kutsutaan lauantai-iltapäivälle kello 13 tienoolle myös motoristeja ajelulle niin, että motoristit voivat kertoa menopeleistään ja niitä voi tulla katsomaan. Matti Korvelalla on oma Eemelin entisöinti -yritys. Kun korona-aika sulki paikkoja ja keikkoja, hän päätti hyödyntää ajan ryhtymällä opiskelemaan kokiksi. Dead Pandasin suunnitelmissa on myös levyttää ensimmäinen älppäri lähitulevaisuudessa. Aikojen saatossa kamojen kuskaaminen on kuitenkin helpottunut, kun monissa paikoissa on käytössä talon äänentoistoa. Välikylän päiväkodissa sadonkorjuun juhlaa » Teea Tunturi » Jääli KOKO Välikylän päiväkodin väki on ollut mukana esikasvattamassa, istuttamassa ja hoitamassa päiväkodin syksyn sadonkorjuujuhlassa korjattua satoa. Maya Paakkari on siviilissä työskennellyt ravintola-alalla. Television ihmeellisen voiman ja julkisuuden Maya Paakkari koki Voice of Finlandissa vuosikymmen sitten.. Kaikkinensa koronan jälkeen ilmassa on paljon osallistumisen riemua. Päiväkoti on jatketun aukiolon päiväkoti, jossa lapsia on noin 120–130. Tiina Lämsä pitää hienona sitä, että päiväkoti on luonnonläheinen, koska perheelle on tärkeää olla kosketuksissa luontoon. Hän kertoi, että oli jo aiemmin kesällä maistellut päiväkodin pihamaan salaattia ja marjoja. Mukana menossa on myös martinniemeläinen “managerimme” Pekka Niemelin, musiikkipiireistä tuttu pitkältä ajalta, kertoo Maya. – Käymme täällä lähes joka kerta. Musiikista vastaa aina orkesteri. Tanssijoita tulee kauempaakin, usein Haaparannan ja Raahen väliseltä alueelta. Haluamme kehittää lasten luontosuhdetta siten, että se kantaa aikuisikään saakka. MITÄ tulevaisuus tuo tullessaan. Enni muun muassa arvuutteli, mitä kasviksia ja juureksia pahvilaatikon sisällä oli. Kuvassa etualalla vasemmalta Riia, Lilja, Leo ja Roni. – Kerholassa on myös käytössä hyvät laitteet miksaajallemme. Rokin lähettiläät Maya & Dead Pandas. Kysyntää ja keikkoja bändillä ja triolla on laajalti kautta maan. Dead Pandasin haaveena olisi saada isompi keikka-auto. Hänen mukaansa on tärkeää, että lapset oppivat jo pienestä pitäen arvostamaan ja suojelemaan luontoa. Rotuaarilla. Ala on oma, sillä hän on aina tykännyt kokkaamisesta. Johanna Riekki on Välikylän päiväkodin ympäristökasvattaja. Omien kasvatusten tuotteita on ollut nautittavana jo pitkin kesää, kun ruohosipulit, salaatit ja marjat ovat päässeet lasten syötäväksi. Vakiokävijöihin kuuluvat Marja Koivisto ja Juha Eskuri, jotka nytkin pyörähtivät lattialla heti ensitahdeista lähtien. – Veteraanijaostossa voi jatkaa toimintaa seurassa ja tehdä työtä yhteisen asian eteen. 9 » Torstaina 8. Menossa on työharjoittelujakso ja valmistuminen on lähellä. Jatkettu aukioloaika helpottaa osaltaan sadon kasvattamista ja hoitamista. Marja Koivisto ja Juha Eskuri ovat vakiokävijöitä Heiton talon kuntotansseissa. syyskuuta 2022 » N:o 69 Iloa sadosta! Välikylän päiväkodin sadonkorjuujuhlassa iloittiin itse kasvatetuista perunoista. Oona Alatalo, 2 v 4 kk, perunannostossa. Television ihmeellisen voiman ja julkisuuden Maya Paakkari koki Voice of Finlandissa vuosikymmen sitten. VÄLIKYLÄN päiväkodissa on vietetty sadonkorjuujuhlaa jo useiden vuosien ajan. T EE A T UN T URI Juhlatanssit Haukiputaalla na 1980-luvulta lähtien. Syyskuun alun sadonkorjuujuhlassa muun muassa nostettiin perunoita, joita paistetaan päiväkodin pihan kodassa herkuiksi ja joita käytetään askarteluun. – On ollut mahtavaa päästä jälleen tien päälle. Mukana menossa olivat Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistys sekä päiväkodin vanhempainyhdistys. TANSSEISSA käy lähes joka kerta vähintään sata henkilöä, monesti enemmänkin. Maya Paakkarin mukaan hyvä musiikki puhuu puolestaan ja se on etualalla, ei itsensä nostaminen framille
Jukka Takalo pani merkille kuinka huonosti vielä koronaaikana hahmotettiin tapahtumien ja kulttuurin merkitys koko yhteiskunnalle. – Jonkin yksittäisen keikan arvoketju työllistää aika paljon porukkaa, paikallislehden toimittajasta nakkikioskille, puhumattakaan ravintolatyöntekijöistä, taksikuskeista ja kaljarekoista, miksaajista ja lipunmyyjistä. Ensimmäinen on vuodelta 1966 ja viimeinen 2020: Tässä ja nyt. Tuiran näytöksessä Koivusalon huomion kiinnitti se, että moni lapsi sanoi tämän olleen heille ensimmäinen kerta elokuvateattereissa. Omasta pitää olla ylpeä ja meidän tarinoita pitää kertoa. • Pääosissa: Vesa Vierikko, Milo Tamminen, Martti Suosalo, Tom Lindholm, Heikki Nousiainen, Iina Kuustonen, Hannu-Pekka Björkman, Minttu Mustakallio. Jukka Takalon Twiittijokisarja-kirja julkaistaan perjantaina Kerholassa, mistä alkaa laaja julkaisukiertue. Kiitos... VEIJO PASASEN kirjaimellisesti suuret saappaat perii veteraaninäyttelijä Vesa Vierikko. Vaikka elokuva on siis periaatteessa road-movie, kovin kauas ei silti lähdetä. Aiemmin samana päivänä hän on mukana myös uusilla Oulun kirjallisuusfestareilla Valveella. AUL I H A A PA L A. syyskuuta 2022 » N:o 69 ELOKUVA » INFO Pelle Hermanni • Ohjaus: Timo Koivusalo. Kooltaankin soman kokoisessa kirjassa on tiivistettynä Takalon elämänpolkua lapsuudesta tähän hetkeen twiitti-riimeissä – lyhyesti ja ytimekkäästi. Biisi löytyy suoratoistopalveluissa (https://jukkatakalo.ffm.to/ missamunmustikaton) ja pian kansainvälisessä pleikkaripelissä Cave Digger 2 -VR. KULTTUURI » Koko elämä 26 twiitissä – Pidän paikallista yhteisöllisyyttä tärkeänä voimana, johon nojata. Siitä, että kulttuuri kertoo ketä me olemme ja mitä meidän elämänmuodossamme on puolustettavaa. Timo Koivusalo toivoo nykylasten löytävän Pelle Hermannin elokuvateattereissa. Näyttelijä Veijo Pasasen poismenon jälkeen hahmoon ei ole tohdittu koskea. Sirkusmaailmasta saadaan silti irti paljon huumoria. Takalon twiiteistä löytyy pysäyttäviä ajatuksia ja huomioita. – Se, mikä on merkityksellistä täällä, on muuallakin. Kun K-aika alkoi, Jukka Takalo teki samalta istumalta biisin, sanasta sanaan Ylen Tommy Fräntin lukeman uutisen mukaan, miten ravintoloissa ei saa enää tanssia eikä laulaa. Ikonisen lastenhahmon paluu » Elmo Rautio » Rantapohja PELLE HERMANNI on yksi Pikku Kakkosen parhaiten aikaa kestäneitä hahmoja. Ei tätä hahmoa voisi parikymppinen esittää, Koivusalo miettii. Twiittijokisarja-kirjan julkaisukiertue käynnistyy perjantaina 9.9. Uusin Takalolta ilmestynyt biisi on nimeltään Missä mun mustikat on. Twiittijokisarja (Valassaaret 2022) on hänen kuudes kirjallinen julkaisu. Sipilän kanssa. Koivusalon mukaan ketään muuta ei rooliin voisi edes ajatella. Sirkusmaailma koettiin hauskaksi ja jännittäväksi. • Kesto: 80 min. Elokuvassa Sirkus Hepokatissa asusteleva Hermanni lähtee etsimään kauan kadonnutta isäänsä ( Heikki Nousiainen). Elämä näyttää olevan siirtymistä kriisistä toiseen, mutta harmaasta pilvestä voi löytää aina hopeareunuksen. Elän vielä. Hänen taiteilijauraa tuntevillekin voi avautua uusia juttuja. Hahmo on monelle sukupolvelle tärkeä ja ikoninen, omanlaisensa suurmies siis hänkin, Koivusalo miettii. – Lapset eivät yritä miellyttää, jos kyllästyvät. Twiittijokisarjan 26 tekstiä alkavat kukin vuosiluvulla. MARTINNIEMESSÄ vahvat juuret omaava Jukka Takalo on tullut tunnetuksi artistina, kirjailijana ja kulttuurivaikuttajana. Kun kaikkea ei sanota ja alleviivata, jää lukijalle tilaa myös omille ajatuksille. Tekstit herättävät jopa miettimään omaa elämää ja sen varrelta mieleenjääneitä pieniä hetken tuokiokuvia, joilla on voinut olla oma suuri merkityksensä. – Koronaa seurannut Venäjän hyökkäys on lisännyt ymmärrystä kulttuurin merkityksestä. Meille merkityksellinen on sitä myös muualla, Jukka Takalo uskoo. Musavideossa Jukka nuotiokitaroi biisin Cave Diggerin maisemissa, Jäinen joki eli Frosty River -yhtyeen A.P. Pienimuotoisesta elokuvasta puuttuu monille nykypäivän lastenelokuville tyypillinen rauhattomuus ja pinnallinen toiminta. Ne vetivät isolla pensselillä. 10 » Auli Haapala » Haukipudas “NYT. En ehtinyt lausetta lopettaa, kun hän jo suostui rooliin. Twiittijokisarja-kiertueen ohjelmassa Jukka Takalolla on syksyn mittaan paikallisia esiintymisiä muun muassa Martinniemen kirjastossa 20.9 Keikkakiertue yltää laajalti eri puolille Suomea. Hän kertoi jo Teatterikorkeakoulun aikoinaan imitoineensa tätä vähän väliä. – Kun mietitään sanaa “Pelle”, niin aika moni lisää siihen vaistomaisesti sanan Hermanni. • Ensi-ilta: 9.9.2022. Nyt Pelle Hermanni herää henkiin kokopitkän valkokangaselokuvan muodossa. NYT koronakurimuksen hellitettyä on saanut jälleen laulaa ja tanssia, esiintyvät taiteilijat tehdä työtään ja ihmiset kokoontua yhteen. Vaikkapa Oulun titteli Euroopan kulttuuripääkaupunkina tuntuu nyt paljon merkityksellisemmältä kuin ennen hyökkäystä, pohtii Takalo. Maailmaa ja elämää lapsenomaisesti pohdiskeleva sirkusklovni on nähty televisiossa aivan viime aikoihin asti, vaikka viimeinen jakso kuvattiin jo vuonna 1988. Elokuvaa kehuttiin “tosi hyväksi”, eikä siinä ollut “kovin paljon tylsiä kohtia”. Leffateatteri on ihan oma elämyksensä, Koivusalo korostaa. – Vesa oli jo aiempien elokuvien kuvauksissa viljellyt monia Hermannin sanontoja. Kauniin melodisessa kappaleessa kysytään minne kimalaiset ovat menneet, kuka marjankukat pölyttää. Hermannin ohella kehuja sai Martti Suosalon esittämä taikuri Max ja tämän kilpailija Viktor ( Tom Lindholm). Ei ole luonnonvaroja hukattavaksi. Uskon, että lapset samaistuvat elokuvissa ennen kaikkea tunteisiin ja tempautuvat niiden mukaan, Koivusalo pohtii. Päätalo, Knausgård, Cervantés. Sibelius, Olavi Virta), mutta myös lastenkirjallisuuden hahmoja (Risto Räppääjä) valkokankaille saattanut käsikirjoittaja-ohjaaja Timo Koivusalo kertoo, että myönteinen hyrinä elokuvaprojektin ympärillä oli suurta. » Torstaina 8. Mukaansa hän saa taikuri Maxin pojan Ronin ( Milo Tamminen). Innoittajana ideaan oli Kalle Päätalon 26-osainen Iijokisarja. Koivusalo toivoo, että lapset löytäisivät taas teattereihin elokuvia katsomaan koronasulkujen jälkeen. Teoksen Jukka Takalo on omistanut äitinsä Liisa Takalon muistolle. Turvaväli-sääntöjen siivittämänä syntyi Hajurako-kappale yhdessä Utriaisen Peran kanssa taltiointeineen Kiiminkijoen jäällä. – Ohjelmassa on laulua ja tarinaa sekä tärkeimpiä biisejä elämän kulminaatiopisteistä, luonnehtii Takalo. Välillä on hulvattoman hauskaa, välillä saattaa jopa koskettaa. Mutta mitä mieltä elokuvasta on sen varsinainen kohderyhmä. Siitä on hyvä ponnistaa. Hyvin taipuu Jukka Takalon elämäkerta ja riimittely tiiviiseen, enimmillään 280 merkin twiitti-formaattiin, joka voi hyvinkin olla tämän päivän tankaa ja haikua. – Vesa tekee sen erittäin taitavasti. PELLE HERMANNI on kuitenkin ennen kaikkea värikäs, vilpitön ja mukavalla tavalla vanhanaikainen lastenelokuva. Lyhyestä twiitti kaunis » Auli Haapala LYHYESTÄ virsi kaunis, kuuluu vanha sanonta. Nyt julkaistavan twiittikirjan tekstit syntyivät osaksi Oulu2026-kulttuuripääkaupungin hankevaiheen twiittitaideteosta, jonka kirjoittamiseen osallistui 20 kirjailijaa. Martinniemen Kerholan keikalla kello 22. Hän itse kulttuurintekijänä kokee paikallisen yhteisöllisyyden tärkeänä voimana, johon nojata. – Tänä kesänä Hajurakoa ei ole enää tullut keikalla soiteltua, Twiittijokikiertueella ehkä, leimaahan se niin isosti vuotta 2020. Useita suomalaisia suurmiehiä (mm. Koko elämä 26 twiitissä.” HAUKIPUTAALAINEN laulaja ja lauluntekijä Jukka Takalo on julkaissut omaelämäkerrallisen #twiittijokisarja-runoelmakirjan. Tämä aika vaatii tiivistystä. Tämä on tärkeää, koska elokuvan tunneskaala on laaja. VAIKKA Koivusalo on tottunut urallaan kriittiseen palautteeseen, pitää hän lapsikatsojia kaikkein armottomimpana yleisönä. – Kun elokuvat tehdään isoille kankaille, ei vaikutelma ole koskaan sama pieneltä ruudulta katsottuna. Tuiran Elokuvateatteri Starissa järjestettyyn ennakkonäytökseen saapuneet päiväkotilaiset ainakin tuntuivat pitäneen näkemästään. Myös ikä tuo mielestäni jotain lisää. Pitää julkaista elämänkerta. Koivusalon mukaan Vierikko tuo Hermannin rooliin haikeutta, joka on läsnä myös Pasasen hahmossa
» Torstaina 8. Kyseessä on yksi neljästä alkukarsinnasta valtakunnalliseen Wanha Mestari Karaokemestari kilpailuun. Karaoken karsinta Haukiputaalla. Sen jälkeen voi levähtää, että jaksaa pyörähdellä kello 20 alkavissa markkinatansseissa. Yöjoen valot ehdolla palkittavaksi. Kuva on nuorisoseuran muurikkalättykahvilasta vuodelta 2020.. Rantapohjan digipalvelujen käyttö on helppoa ja palvelu toimii myös älypuhelimissa. Wanha Mestari Navetta ravintolassa Haukiputaalla kisataan karaoken alkukarsinta lauantaina 10.9. kello 11–15 vietetään Ylikiimingissä Alavuoton myllyn ympäristössä perinnepäivää, jonka aikana alueella nähdään työnäytöksiä. Myös ne, jotka tekevät syyskuun loppuun mennessä uuden digitilauksen tai ne painetun lehden tilaajat, jotka kirjautuvat palveluun syyskuun loppuun mennessä, pääsevät mukaan arvontaan. Kiiminkimaratonin järjestelyt oli laitettu jutussa yksinomaan Kiimingin Urheilijoiden vastuulle, vaikka mukana järjestelyissä on aina ollut myös Kiimingin Riento, jonka lukuisat vapaaehtoiset huolehtivat tapahtumassa muun muassa liikenneturvallisuudesta. Poika sanoi olevansa kuusivuotias, mutta isä oli kertonut, että hän olisi jo seitsenvuotias, jos tuo meijän äiti ei olisi ollut niin ujo. Kirjassa joen vaikutuspiirissä asuvat ihmiset kertovat oman asuinympäristönsä ja sen muuttumisen merkityksestä sekä suhteestaan jokivarren luontoon. Palstanpitäjälle sattui viime viikolla harmillinen virhe. Tansseissa esiintyy Juha Alvari. Markkinamyyjien lisäksi tunnelmasta vastaavat Jore Siltala sekä Kuivaniemen ja Simon pelimannit. Alkukesällä ilmestyneessä kirjassa on kuvia ja haastatteluja tekijöidensä lapsuudenmaisemista YliIistä. Rantapohjan digitilauksen ja kirjautumisen voi tehdä osoitteessa Kesämarkkinat vaihtuivat syysmarkkinoihin Alavuoton perinnepäivänä tarjolla on aitoa maalaistunnelmaa. Virpi Koskelan ja Janne Körkön kirja Yöjoen valot – Kuvia ja tarinoita Iijoen varrelta on ehdolla kirjallisuuspalkinto Botnian saajaksi. Onnea arvontaan! Onnea arvontaan! www.rantapohja. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US Kuivaniemen syysmarkkinoilla markkinamyyjiä on sekä sisällä että ulkona. syyskuuta 2022 » N:o 69 Tunnus 5004760 00003 VASTAUSLÄHETYS Puh. Ehdokkuutta tavoitteli yli 80 teosta, joista kahdeksan on valittu ehdolle. Koljun maalaismarkkinat järjestetään Halosenniemessä Koljun pihapiirissä lauantaina kello 12-15. 044 714 7800 Rantapohja maksaa postimaksun Tilauksen voi tehdä myös tällä kupongilla . Syysmarkkinat päättyvät kello 16. Markkinatunnelmaan pääsee myös Kuivaniemellä. Syysmarkkinat Kuivaniemellä. Palkinnot arvotaan lokakuun alussa ja arvonnan tulos kerrotaan to 6.10.2022. Painetun lehden tilaajalla on oikeus käyttää digipalvelua ilman eri korvausta. Palkinto jaetaan nyt kuudetta kertaa. Oulun kirjailijaseuran perustaman Botnia-palkinnon arvo on 15 000 euroa. Myynnissä on syksyn sadon tuotoksia ja alueella on paljon mukavaa puuhaa syyspäivään. Janne Körkkö ja Virpi Koskela kertoivat Yöjoen valot -kirjan julkistamistilaisuudessa, että kirjan tekemiseen liittyneiden tapaamisen myötä suhde entiseen kotipaikkakuntaan on lämmennyt uudella tavalla. Alavuotolla perinnepäivä. KiiRikin mukana maratonilla. 11 Rantapohjasta 6.9.1973: Vieras kysyi talon pikkupojalta tämän ikää. H.K.Haukipudas Ja sitten tähän päivään: Markkinoille! Tulevana viikonloppuna voi suunnistaa vaikkapa syysmarkkinoille. Lehden saaja: Sähköpostiosoite (pakollinen jos haluat digitilauksen) Nimi: Osoite: Puhelin: Lehden maksaja: (jos lehden saaja ja maksaja sama, ei tarvitse täyttää) Nimi: Osoite: Puhelin: PAPERIja DIGILEHTI kestotilauksena uusille tilaajille! HYVÄ IHMINEN , RYHDY RANTAP OHJAN DIGIN KÄYTTÄ JÄKSI viimeist ään syyskuu ssa ja voita 1000 euroa puhtaan a käteen! 50 € /6 kk Vain! Vain! Tilaukset Suomeen (Kokonaishinta 100 €/vuosi) Jatkuu kestotilauksena normaaliin hintaan. Perinteiset syysmarkkinat käynnistyvät lauantaina kello 10 nuorisoseuralla. Sieltä löytyvät myös ohjevideot tilaamiseen ja kirjautumiseen tai soita 044 714 7800. Tulevana lauantaina 10.9. Rantapohja järjestää digiarvonnan, jossa on RAHAPALKINTONA 1000€ PUHTAANA KÄTEEN! RAHAPALKINTONA 1000€ PUHTAANA KÄTEEN! Arvontaan pääsevät mukaan kaikki, joilla on jo digitilaus tai jotka ovat rekisteröityneet digipalvelun käyttäjäksi. Osoite on Naurisnivantie 401
Napsauta kohtaa Print. Napsauta kohtaa “Current page” 4. SUDOKUT JA RISTIKKO 8.9.2022 ». syyskuuta 2022 » N:o 69 RISTIKON RATKAISU tiistain 13.9.2022 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. 12 » Torstaina 8. Avaa sivu 2. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3
119€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. 040 515 7633 tai talouspäällikkö Tapani Huhta p. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... minuutilla. Rangaistusalueen rajalta taidokkaasti annettu kierteinen sivuvapari ylitti muurin ja painui vastustamattomasti maaliin etunurkasta. Ottelupöytäkirjaan tuomaristo merkitsi kuitenkin maalin Hicham Bouhialle. HauPa kaipaa pisteitä ja niitä tuli sunnuntai-illan kolealla Haukiputaan Keskuskentällä vain yksi, kun vastassa oli Roi Utd Rovaniemeltä. Ottelun jälkeen tuomarikolmikko ei jostain syystä ollut halukas kommentoimaan KTU: maalin hylkäämiseen johtanutta tilannetta siitä kysyttäessä. KTU:n maalilla torjunut Eetu Järvitalo ei voinut viidelle lähietäisyydeltä tehdylle takaiskumaalille mitään ja teki yhden loistotorjunnan. Tulukaahan mukaan! Ilmoituksia Rantapohja paikallisista raaka-aineista. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 83€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. Ohjelmassa myös laulua, kahvittelua, porinaa, arpoja ja ruskaretken osallistujalistat kiertävät. kun vastaan asettuu PS Kemi Kings. Hakemukset toimitetaan sähköisesti osoitteessa: www.iinseurakunta.fi 26.9.2022 kello 15.00 mennessä. 8.30-16 Perustettu 1969. HauPan miehet lähtivät Kolmosen pohjoislohkon peliin asenteella, jota oli odotettu jo muutaman edellisen pelin kohdalla. minuutilla Aatu Asikainen kuljetti pallon pääty-rajalle harhauttaen puolustajan ja keskittäen pallon maalille. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Asianosaisten poissaolo ei estä toimituksien suorittamista. minuutilla Atte Raappanan toimesta lukemat 2-4 ja 75. OsPa aloitti pelin rivakasti nopealla syöttöpelillään KTU:n puolustuksen hajottanut vierasjoukkue teki 21 minuuttiin mennessä jo kolme maalia ja pelin luultiin jo tässä vaiheessa olevan taputeltu. 49€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Toimitusinsinööri Arja Keski-Säntti Puhelinnumero 040 709 9593 Sähköposti arja.keski-santti@maanmittauslaitos.fi KUTSU MAANMITTAUSTOIMITUKSEEN Kuulutuksia Seuratoimintaa Huveja BINGO NUORITTALLA pe 9.9. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Lopputulos oli 2-2 (2-2). HauPan miesten Kolmosen seuraava kotipeli pelataan Keskuskentällä sunnuntaina 18.9. . 67€ puh. Toimitukseen kutsutaan niiden kiinteistöjen omistajat, joiden oikeutta toimitus välittömästi koskee. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. 044-714 7800 . Ja olisiko tällä kertaa ollut myös huonolla tuurilla osuutta asiaan. syyskuuta 2022 » N:o 69 Työsuorituksia Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... klo 12.00. Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu Jokelantie 254, Haukipudas P. 040 548 0268. Internet: www.rantapohja. Oulun Tarmo ja Kainuun Ärjy pelaavat keskinäisen ottelunsa myöhemmin. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. n EL Haukipudas. Numero on URHEILU » HauPalle piste kotiottelusta » Rantapohja » Haukipudas TILANNE miesten pohjoisen jalkapallon Kolmosessa tiivistyy, kun syksyä kohti mennään tasaisissa merkeissä. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Lohkomisen yhteydessä käsitellään lohkottavien määräalojen vapauttaminen yhteisalueen osakaskiinteistöihin kohdistuvista kiinnityksistä ja kirjatuista eläkeoikeuksista. . TOINEN PUOLIAIKA oli maaliton. 045 613 5909 MEILTÄ MYÖS HINAUSPALVELU Tiistaina 27. TOIMITUS avoinna ark. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... KTU kuitenkin ryhdistäytyi ja 28. Kärkimiehet lunastivatkin lupauksensa, kun ottelun 17. Voi pelata autossa. päivänä syyskuuta 2022 klo 14.00 kiinteistöllä Kumpu 139-401-42-16 Osoite: Ii, Rannanpuoli 3 Lohkomistoimitukset 2021-679008 ja 2022-686180 Kohdeyksikkö: Etelä-Iin jakokunta 139-401-876-5 määräalat 139-401-876-5-M619 ja 139-401-876-5-M622 Lohkomistoimituksissa muodostetaan kiinteistöiksi edellä mainitut määräalat. klo 18.00. Toinen pelijakso oli kuitenkin tasaisempi, ja 70. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Julkaisija Rantapohja Oy. minuutilla. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Alkaa 14.9. 040 681 2815 n Iin Yritys. viimeisessä kotiottelussaan Sirkkakosken Sisun joka haki 3-0 vierasvoiton Villan Pojista. Keskiviikkokerho Haukiputaan seurakuntakeskuksessa ke 14.9. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Tiedustele lisää: kirkkoherra Tapani Ruotsalainen p. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. . tai puhelimitse: p. KTU kohtaa 11.9. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Kotijoukkueesta parhaana palkittu kapteeni Harri Karvonen harmittelikin pelin päätyttyä vain yhtä kotiin jäänyttä pistettä. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Ilmoitushinnat 2022 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........1,00+24%=1,24 € Tekstissä.................1,00+24%=1,24 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,15+24%=1,42 € TJ 30 pmm asti.......0,90+24%=1,12 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. 62€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Pelin merkitys näkyi myös teknisellä alueella, jonne tuomari joutui nostamaan keltaisen kortin parin pelitilannevaroituksen lisäksi. Alkaa 15.9. Naisten jumppa Järjestö talolla keskiviikkoisin klo 18.3019.30. » Torstaina 8. Kaksi maalia ei kuitenkaan riittänyt kotipelistä kaivattuun kolmeen pisteeseen. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. 113€ 168€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Tervetuloa! Työpaikkoja avoinna Iin seurakunnassa haettavana TOIMISTOSIHTEERIN MÄÄRÄAIKAINEN VIRKA 31.12.2023 asti Tarkempi hakuilmoitus Iin seurakunnan kotisivulla osoitteessa: www.iinseurakunta.fi (Avoimet työpaikat Iin seurakunnassa). 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2022 . Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Sisäliikunta alkaa: Yleisurheiluharjoitukset 8-15-vuotiaille Iisi Areenan juoksusuoralla tiistaisin klo 18.00-19.30. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Alkaa 13.9. Erotuomari Aleksi Ropponen kuitenkin hylkäsi tasoitusmaalin. Vaikka HauPan pallonhallinta oli selkeä, maalintekoon johtavat murtavat syötöt eivät löytäneet perille. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Puolen tunnin kohdalla vieraiden kulmatilanteen jälkeinen flipperipallo löysi tiensä vieraiden Tommi Aholan jalkaan, josta oli helppo työ siirtää se kotijoukkueen verkon perukoille. Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ OsPa käytti kotijoukkeen hämmennystä välittömästi hyväkseen ja iski 72. Kun to piiri Pohjois-Iin koululla torstaisin klo 18.00-19.30. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . minuutilla Jake Lauri kavensi 1-3 ja 40 minuutilla Laurin antamasta kulmapotkusta OsPa sähelsi pallon omaan maaliin. Juhani Kantomaan tyylipuhdas pukkaus pelaajarykelmän keskeltä vei pallon maaliin mutta joukkueen hämmästys oli suuri, kun linjatuomari nosti lipun ylös paitsiona, jota se ei Palloliiton paitsiosääntöjen mukaan voinut millään olla. minuutilla Markus Valtonen loppulukemiksi 2-5. Irtolehdellä 52 pallorajalla 750€/80€. Vieraiden parhaana pelaajan palkittu Joonas Hakala tasoitti pelin 23. 13 » Rantapohja » Kello OULUNSALON PALLO aiheutti Kellon Työväen Urheilijoille kauden ensimmäisen tappion kotikentällään tällä kaudella. Jeremias Körkkö onnistui niin ikään maalinteossa pelin 33. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Tilausmaksut vuodelle 2022 (sis. Puh. minuutilla Toni Tuominen viimeisteli 1-0 johdon kotijoukkueelle. Haukiputaan asukastuvan vetäjät kertovat toiminnastaan. . Martinniemi. 168€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . KTU:lle tappio kotona. Muurimiehet totesivatkin, että siinä vain jakaus vaihtoi laitaa, kun pallo viuhui päiden yli
Seuraavana Sykelauantaina 1.10 on vuorossa koko perheen elokuva Sykesalissa, ohjaaja Juho Ahtonen lisää. Syyskarnevaaleilla vieraili päivän aikana paljon lapsiperheitä, koululaisia sekä nuoria. 21/12/19 567 Vauhdikkaat karnevaalit Syke-talolla » Rantapohja » Kiiminki SYKSYINEN sää ei haitannut Syyskarnevaalien viettoa Syke-talolla, päinvastoin. Koulullemme tuotiin myös Mammuttihirren maskotti, eli mammuttipatsas. L EIL A J A IIDA K A NN A L A M II A HEIL A L A. Ilotulitukset ammuttiin, kun kokko oli vielä hieman tulessa. Kokko lämmitti juhlaväkeä pitkään. Ensimmäisen tunnin aikana oli karnevaalitoimistosta jo karnevaalipassit loppu, ja niitä saatiinkin tehdä useampi sata lisää päivän aikana. luokan lakukioski. RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » JONATHAN YOUNG ALABAMASTA TEKI 15 LEUANVETOA YHDESSÄ MINUUTISSA 50 KILOINEN REPPU SELÄSSÄÄN. TUNNELMA oli maaginen ja taivas oli komeana. Ruokaa ja herkkujakin oli: tikkupullaa, makkaranpaistopiste, kioski ja 6. Kuoroesityksissä esiintyi kauniisti laulavat musiikin valinnaisen ryhmä ja Hohdekuoro. KIELIOPILLA ON VÄLIÄ PUUTTUVA HEITTOMERKKI FACEBOOKPÄIVITYKSESSÄ VEI AUSTRALIALAISEN KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN OIKEUTEEN KUNNIANLOUKKAUKSESTA. – Parasta oli ilmainen hattara! Ja popparit, sekä pomppulinna! Ja ettei sattunut mitään vahinkoja ja kaikilla oli kivaa, kertovat apuohjaajat. Vesalan venetsialaisissa nähtiin upea ilotulitus. Lauloimme myös yhdessä Ylikiimingin virren, ja sali raikui kauniista laulusta. Kokosta pystyi tuntea lämmön sinne asti, missä seisoimme ja ihailimme. Ilotulitukset olivat hyvin isoja ja kauniita, eikä yhtä kauniita näe joka tilaisuudessa. Kirjaston lehtisalin pöydät täyttyivätkin pian loistavista piirustuksista. KAREN MAHONEY JA BRIAN RAY CADYVILLESTÄ NEW YORKISTA PITIVÄT HÄÄNSÄ VUONNA 2021 USA: N JA KANADAN RAJALLA, JOTTA MORSIAMEN VANHEMMAT PÄÄSIVÄT OSALLISTUMAAN HUOLIMATTA COVID-19RAJOITUKSISTA. Tapahtuma ylitti niin henkilökunnan kuin myös nuorisotalon apuohjaajien odotukset. Armi Jokitalo myös myi herkullisimpia vihanneksia, ja siinä ohella pystyi kokeilla onneaan ja arvata kurpitsan painoa, ja onnekas voittaja sai kurpitsan kotiin. – Kaikkiaan todella onnistunut tapahtuma ja mukava, että näin moni löysi paikalle. 14 Venetsialaiset juhlittiin Vesalassa yli 400 hengen voimin » Torstaina 8. » Bettiina Hämäläinen » Iida Kannala » Ylikiiminki JUHLIMME täällä Vesalassa venetsialaisia hattaralla, pomppulinnalla, ilotulituksilla, kokon polttamisella, lauluja kuoroesityksillä, ja muulla hauskalla aktiviteetillä. syyskuuta 2022 » N:o 69 Juttu on syntynyt osana Rantapohjan ja alueen koulujen yhteistyötä. Onneksemme kokon polttamisessa tai rakettien ampumisessa ei sattunut kenellekään tai millekään mitään. SYYSKUUSSA 2021 JOUKKO RUUANPALVOJIA NEW YORKISSA KOKOONTUI 100-METRISEN LIHAJALOSTEPÖYDÄN ÄÄREEN. Piirustuskilpailun aiheena oli syksy. Tilaisuus alkoi viime lauantaina kello 16.00 ja päättyi kello 21.00, ja juhlijoita oli reilu 400
Torstain laulukerho To 15.9. Su 11.9.klo 17 Seurat ry.llä Ke 14.9. Kunniakäynti sankarihaudoilla, puhe kenttärovasti Penna Parviainen. 08 3161 303. Messu ja juhla striimataan: Virtuaalikirkko.fi. Kassien jako samana päivänä eli ma 12.9. Tule rohkeasti mukaan, jos yhdessä tekeminen ja vapaaehtoinen auttaminen kiinnostaa sinua! Mukaantulo ei velvoita sinua mihinkään. 3 – 1 1 VAUVAKAHVILA pe 9.30–11 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. 040 7008 151. klo 16 pyhäkoulu ja seurat, ry. Matkalta voidaan poimia kyytiin tarvittaessa. Katso lasten kirjepyhyis kirjekyyhkyn tilaamisohjeet kotisivuiltamme. Kuljetus Oulusta. Jakkukylän rauhanyhdistys Pe 9.9. Alkaa lounaalla klo 11. Lapsikuoro To 8.9.klo 17:00 Iin seurakuntasali. Ilta päättyy iltarukoukseen kello 19. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Messu ja diakoniajuhla Iissä. klo 18 Raamattuluokka ry:llä. Naistenpäivä La 24.9. leirikeskus Loistoon Isolleniemelle. Tule syömään yhdessä. Lämpimästi tervetuloa! Torstaikerho to 15.9. Ristipistossa tehdään yhdessä pieniä käsitöitä, keskustellaan lähetystyön ja kirkon kansainvälisen työn ajankohtaisista asioista, kahvitellaan ja pidetään lyhyt hartaus. Laulukerho to 8.9. Avioliittoon vihityt: Hannes Mika Benjamin Lämsä ja Emma Josefiina Väliahdet Kuolleet: Anja Astrid Kanniainen 89, Reijo Aatos Jämsä 85. klo 10:00 12:00 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. klo 11:00 Oijärven kyläkirkko. klo11:00 Tuvalla voi käydä juttelemassa, kahvilla tai muulla seurakunnan toimintaan liittyvällä asialla. klo 16:30 Iisi Areena. 08 3161 303. Tänä vuonna 10 vuotta täyttävien yhteiset kymppisynttärit seurakuntatalolla. Kassien jako samana päivänä eli ma 12.9. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 11.9. Yli-Iin ry: Su 11.9. seurakunnan nettisivujen kautta. klo 18:15 Iin seurakuntasali. klo 13 Kalamäen laavu. klo 17-19 leirikeskus Loistossa Isollaniemellä. syyskuuta 2022 » N:o 69 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 11.9. Huolehditaan terveysturvallisuudesta! Tullaan paikalle vain terveenä, huolehditaan hygieniasta ja maskeista ja varmistetaan mahdollisuus turvaväleihin. Klo 10 aamurukous ja sen jälkeen tarjolla puuroa, voileipiä, kahvia ja pullaa. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Anna-Mari Nevala. Voit tilata taksikuljetuksen soittamalla Anne Miettuselle p.0405718618. klo 11–13 Ylikiimingin Asukastupa, os. Sydämellisesti tervetuloa! Muistikerho Ti 13.9.klo 13:30 15:00 Iin seurakuntasali. Kerho kokoontuu pääsääntöisesti joka toinen torstai. Kassien jako samana päivänä eli ma 12.9. Tervetuloa! Rukouspolku Pe 12.8.pe 30.9. Messussa vapaaehtoisten lähettäminen tehtäviinsä. Diakoniatyöntekijät kertovat diakoniaviran kokemuksista matkan varrelta. seurakunnan nettisivujen kautta. Lämpimästi tervetuloa! Nuorten Yökahvila pe 9.9. Ylikiiminkiin ja Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. Kastetut: Selma Ingrid Adelia Onnela. Perheryhmät YLI-IIN VARHAISKASVATUKSEN TILOISSA Perhekerho perjantaisin klo 9.30–11(hox! peruttu 16.9., tervetuloa iltaperhekerhoon ke 14.9.!) Iltaperhekerho Yli-Iin varhaiskasvatuksen tilassa ke 14.9. Illan aikana hartaus, yhteistä tekemistä lapsille ja vanhemmille sekä iltapala. Ei ennakkoilmoittautumista. Voit kiertää reitin vapaasti milloin vain, reitti soveltuu kaikenikäisille. Mukana evankelista Anne Pohtamo-Hietanen ja musiikkisihteeri Anna Pöyhönen. 1-3 -luokkalaisten liikkari Iisi-areenan lohkossa 3. Su 11.9.klo klo 16 seurat ry.llä ja YouTube lähetyksenä, Jukka Hietamäki ja Kyösti Hyry. Pohjois-Pohjanmaan kanttorikuoron konsertti tiistaina 13.9. Haukiputaalla 150 vuotta sitten Suomessa vihittiin virkaan ensimmäinen diakonissa. klo 13 Kellon srk-koti. Ohjelmassa lounas ja päiväkahvi, pientä ulkoilua oman kunnon mukaan sekä tuoreet uutiset lähetysalueilta ja syksyn toiminnasta. klo 17 ry:llä, Jokikylä: seurat su 11.9. Tarjoilun valmistavat Puttaan Martat. sunnuntai helluntaista, Toimittaa: Pekka Soronen, Saarnaa: Juha Rauhala, Avustaa: Sanna Karppinen, Sanna Mäenpää, Musiikkiryhmä: Kirkkokuoro, Kolehti: Taloudellisessa ahdingossa olevien köyhien ihmisten auttamiseen Suomessa Kirkon diakoniarahasto. Tarjolla kasviskeittoa klo 17-18, kahvit kodalla koko illan. Lisätiedot kanttorilta. Nuttu & Sukka to 15.9. 10-synttärit Su 2.10. Yhteislauluna Päivä vain ja hetki kerrallansa. Kastettu: Jonna Annika Mäenpää. Su 11.9. klo 13 perhepyhäkoulu ja seurat + ruokailu ry:llä. Perhekerhot tiistaisin klo 9.30–11.30 Wirkkula, keskiviikkoisin klo 9.30–11.30 Martinniemen srk-koti ja perjantaisin klo 9–11 Kellon srk-koti. Juhlapuhe Pekka Asikainen, nuorten puheenvuoro Eevert Nikula, musiikki MPK Pohjois-Suomen soittokunta, johtaa Petri Aho, Pohjois-Suomen reserviläiskuoro, johtaa Olli Heikkilä ja urkutaitelija Elias Niemelä. Kastetut: Ilmari Aukusti Alakärppä, Eena Adea Korkeakangas, Patrik Sebastian Stenius. Ryhmässä leikimme, keskustelemme, jaamme kokemuksia ja kahvittelemme yhdessä. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskus Poiju. Aamiainen on maksuton, vapaaehtoisen lahjoituksen voi antaa Aamupuuro-akatemian kummikohteeseen (lasten koulutus Kolumbiassa). Mukana kanttori. klo 14–15.30 Vanha koulu, Montin-Sali. Esikkokerho on tarkoitettu ensimmäisen lapsen saaneille perheille. Mukavaa yhdessäoloa ja kahvittelua, tervetuloa uudet ja vanhat kävijät! Kuivaniemen perhekerho torstaisin 10:00 12:00 Kuivaniemen seurakuntasali. klo 11–13 kylätalolla. klo 12:00 Iin seurakuntasali. Toimittaa Pauli Niemelä, avustajina Hannu Ojalehto, Erkki Piri, Marko Patronen, Erja Haho, Kaikuos-kuoro, johtaa Jarkko Metsänheimo. ”Rukoilkaamme rauhaa koko maailmaan.” Sotiemme veteraanien PohjoisPohjanmaan kirkkopyhä Kiimingissä su 11.9.2022. Raamattupiiri to 8.9. Toiminta on maksutonta. Mukana lauluryhmä. Mukana elämän kulussa. klo 19 Heidi ja Juha Jurvakaisella. Messun jälkeen n. Messun jälkeen diakoniajuhla seurakuntasalissa. klo 18.30 Kiimingin kirkossa, johtaa Tommi Hekkala, iltahartaus Pauli Niemelä. Messu kirkossa klo 10, kunniakäynti sankarihaudoilla, ruokailu seurakuntakeskuksessa, päiväjuhla klo 13 kirkossa. Esikkoryhmä maanantaisin klo 10–11.30 Wirkkula. Vepsän ruokailu to 15.9. Kaikille avoin kohtaamispaikka, tule kahville ja porinoimaan. Tervetuloa nauttimaan yhdessäolosta mukavassa leirikeskuksessamme! Aamupuuro-akatemian maanantaisin srk-keskuksessa. Kuljetus Kuivaniemeltä Iihin. klo 12 Pyhäkoulu ry.llä. Juhlistamme diakonian viran historiaa sekä seurakunnan vapaaehtoistyötä. Ylikiimingin ry: Su 11.9. Ryhmän vetäjinä toimii perhepalveluiden perhetyöntekijä sekä seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja. Aterian hinta 3 €. mennessä Sanna Karppiselle p. Rantapohja. klo 17.30-18.45 Päiväkerho ry.llä. Polku kiertää ruustinnan reitin (Ympäristötaidepuisto), reitin varrella on 12 hiljentymiskohtaa. Kerran kuukaudessa on joku teemakerta vanhempien toiveiden mukaisesti. Vapaaehtoisten iltakahvit Ma 12.9. klo 12:00-14.00 Iin seurakuntasali. Lisäksi kuulutetaan myös sellaiset varatut hautapaikat, joiden hallinta-aika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Su 11.9. klo 10 Montin-Sali. iinseurakunta.fi Katso lasten kirjepyhyis kirjekyyhkyn tilaamisohjeet kotisivuiltamme. Ilmoittautuminen Alakouluikäisten kerhoihin To 1.9. Lisätietoja: Eeva-diakonissa p. 040 5014764 viesti vastaajaan tai s-postilla paula.hiltunen@ evl.fi. Aterian hinta 3 €. Ennakkoilmoittautuminen ruokailuun ja kahvitukseen 21.9. Tervetuloa laulamaan yhdessä eri teemoilla! Kaikille avoin laulukerho kokoontuu joka toinen torstai. Ruokamaksu 10 €. Haukiputaan kirkossa olevia jumalanpalveluksia voi kuunnella verkkokirkon nettiradiosta Oulun seurakuntien sivuilta. KUULUTUS Kuivaniemen hautausmaan hautojen hallinta-aikojen päättymisestä Kuivaniemen hautausmaalla suoritetaan kuulutus sellaisille hautapaikoille, joiden hallintaaika on päättynyt tai päättymässä 31.12.2022 mennessä. Messun jälkeen diakonian viran 150-vuotisjuhla ja lounas srk-keskuksessa. Lisäksi tähän juhlaan päättyy tämän vuoden Yhteisvastuu-keräys. Vauvaja taaperoryhmä keskiviikkoisin klo 10:00 11:30 Iin Pappilassa Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. Tänä vuonna 10 vuotta täyttävien yhteiset kymppisynttärit seurakuntatalolla. Naistenpäivä La 24.9. Sävelhartauteen on vapaa pääsy, ohjelmamaksu 5 €. Aamussa mukana diakoniatyöntekijöitä. klo 11–12.30 Yli-Iin srk-talo, Kirkkokuja 4. Lapsikuoron syyskausi käynnistyy. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. Messu liittyy Sotiemme veteraanien Pohjois-Pohjanmaan kirkkopäivään. 040 7008 151. Liikkari Ke 14.9. klo 11:00 13:00 Aseman liikuntahallin kerhotilassa. Ma 12.9. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi D i a k o n i a n 15 Ju h l a v u o d e n M e s s u S u 11. Ilm. Seurakunta tarjoaa kyydin Iin kirkkoon. Ristipisto alkaa pe 16.9. Lopuksi hartaus ja kahvit. Loistokas avaus syyskaudelle! Syyskauden avaus ke 14.9. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. klo 11–12 Jäälin kappeli. Nuortenilta to 8.9., to 15.9. mennessä Sanna Karppiselle p. Harjutie 18. 040 7008 151. Toivelauluhetki, luennot ja yhdessäoloa. klo 10– 11.30 Ylikiimingin seurakuntatalolla. Lisätietoja löytyy Iin seurakunnan kotisivuilta www. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. Ennakkoilmoittautuminen ruokailuun ja kahvitukseen 21.9. Eläkeläisten kerho to 8.9. KIIMINKI Messu su 11.9. Ilmoittautuminen 12.-25.9. klo 17.30 Iin Pappila. klo 10. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. 045 787 25139. klo 13.30–14.00 Jäälin kappeli. klo 18.30 Kiimingin kirkossa, johtaa Tommi Hekkala, iltahartaus Pauli Niemelä. klo 11.30 lounas ja kahvit srk-keskuksessa. klo 13 srk-keskuksessa, Kello: seurat su 11.9. klo 10–12.30 Jäälin kappeli. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. klo 10 Haukiputaan kirkko. Perheryhmät KIRKKOPIRTILLÄ Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30–11 (hox! peruttu 14.9., tervetuloa iltaperhekerhoon!) ESIKKORYHMÄ kokoontuu perjantaisin klo 9.30–11 Jäälin kappelilla. Ryhmä on alle 1,5-vuotiaille esikoisille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu ryhmä. klo 17 ry:llä, eläkepiiri ti 13.9. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Pohjois-Pohjanmaan kanttorikuoron konsertti tiistaina 13.9. klo 13–14.30 Montin-Sali. Messu ja juhla striimataan: Virtuaalikirkko.fi. Naisten ryhmä ti 13.9. Alkaa lounaalla klo 11. Su 11.9. ja kokoontuu perjantaisin klo 12.30-14 srk-keskuksen Poijussa. Ilmoittautuminen 12.-25.9. klo 18 Raamattukerho ry.llä. Kaikki kuorosta kiinnostuneet 1-6 luokkalaiset ovat tervetulleita! Kirkkokuoro To 8.9., to 15.9. klo 18–20. Perheryhmät YLIKIIMINGIN SEURAKUNTATALOLLA P e r h e k e r h o t i i s t a i s i n k l o 9 . klo 11:00 Iin seurakuntasali OlenNainennaistenpäivä. Ylikiiminkiin ja Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. Juhla alkaa lounastarjoilulla. 045 787 25139 Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. Sävelhartauteen on vapaa pääsy, ohjelmamaksu 5 €. klo 18–20. klo 13–14.30 Senioritalo, Terveystie 3. Ylikiiminkiin ja Yli-Iihin tuodaan myös kasseja. Laulamme virsiä, koululauluja ja hengellisisä lauluja. klo 10 Kiimingin kirkko ja www.virtuaalikirkko.fi. Illan aikana hartaus, yhteistä tekemistä lapsille ja vanhemmille sekä iltapala. Juhlapuhe Pekka Asikainen, nuorten puheenvuoro Eevert Nikula, musiikki MPK PohjoisSuomen soittokunta, johtaa Petri Aho, Pohjois-Suomen reserviläiskuoro, johtaa Olli Heikkilä ja urkutaitelija Elias Niemelä. Perhekerho Pe 9.9. Kuljetus Oulusta. Messu ja juhla striimataan: Virtuaalikirkko.fi. klo 17 ry:llä. Seurakuntakerho Ma 19.9. klo 12.00-14.00 Iin seurakuntasali. klo 13.30–14.00 Jäälin kappeli. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Anna-Mari Nevala. klo 12:00 13:30 Iin seurakuntasali. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10-12 ja 13-15 p. Kerhossa kahvit, hartaushetki sekä keskustelusta päivän teeman ympärillä. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. 040 7376955. Toivelauluhetki, luennot ja yhdessäoloa. Toimittaa Jussi Rinta-Jouppi, messudiakoni Minna Similä, kanttori Hannu Niemelä, avustaa Jaakko Tuisku ja Lauluryhmä. Sävelhartauteen on vapaa pääsy, ohjelmamaksu 5 €. mennessä p. klo 10:00 Iin kirkko Pyhäpäivä: 14. Kuoroon otetaan uusia laulajia. klo 12 Pyhäkoulut pohjoispuoli Veikko Partasella ja eteläpuoli Esko Turtisella. Diakonian lounas ma 12.9. Ilmoittautuminen Iin seurakunnan nettisivujen kautta. Lähtö yhteiskuljetuksella kirkon parkkialueelta klo 9.30 ja paluu n. Ajanvaraus taloudellisia asioita varten maanantaisin klo 10-12 ja 13-15 p. klo 16. Kuulutus koskee niitä hautapaikkoja, joiden haltija ei ole seurakunnan tiedossa. Olkkarin Rupatteluklupi ke 14.9. Ruokamaksu 10 €. Voit varata Prikka kiertoon hankkeen hävikkiruokakasseja klo 10–11 samasta numerosta. Kuivaniemen perhekerhoon on ILMOITTAUTUMINEN: Ilmoittaudu to kerhoon viimeistään saman viikon ke puh.0400-541319 Irmeli Hietapelto. Juttunurkka ma 12.9. 040 7376955. Mukana Erja Haho ja Jaana Kontio. Diakonian ja vapaaehtoisten juhla lähimmäisenpäivänä su 11.9. Iin rauhanyhdistys Pe .9.9. klo 11:00 Iin seurakuntasali OlenNainennaistenpäivä. klo 13 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTube -kanava. Diakoniatupa avoinna Ti 13.9. Juhlapuhe Pekka Asikainen, nuorten puheenvuoro Eevert Nikula, musiikki MPK Pohjois-Suomen soittokunta, johtaa Petri Aho, Pohjois-Suomen reserviläiskuoro, johtaa Olli Heikkilä ja urkutaitelija Elias Niemelä. Diakonian ja lähetyksen yhteinen seurakuntakerho. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Messu su 11.9. Seurakuntakerho Oijärven kyläkirkolla. Iltaperhekerho Jäälin kappelilla ke 14.9. Vauvakahvilaan ovat tervetulleita vanhempi ja alle kaksivuotias lapsi. Mukana evankelista Anne PohtamoHietanen ja musiikkisihteeri Anna Pöyhönen. Klo 18 seurakunnan kuulumiset ja Liikkuvan Laulurepun konsertti. 040 5793 247. 15 » Torstaina 8. Toimittaa Heikki Pesämaa, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Pohjois-Pohjanmaan kanttorikuoron konsertti tiistaina 13.9. YLI-II YLI-IIN ALUE Messu su 11.9. Messu kirkossa klo 10, kunniakäynti sankarihaudoilla, ruokailu seurakuntakeskuksessa, päiväjuhla klo 13 kirkossa. Iin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös 4/2022 18.5.2022 37§. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä mahdolliset ruoka-aineallergiasi. lähetyssihteerille to 15.9. klo 18.30–22 Jäälin kappeli. klo 18:00 Iin seurakuntasali. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Polku lähtee pappilan portilta, pappilantie 16. Porinapiiri Ke 14.9. Su 11.9. 10-synttärit Su 2.10. Suunnitellaan tulevaa toimikautta. klo 13.30–14.00 Jäälin kappeli. Rupatteluklupin ohjelmassa on hartaus, kahvit, tietyn teeman pohjalta rupattelua ja yhdessä lauleskelua. ”Rukoilkaamme rauhaa koko maailmaan.” Sotiemme veteraanien Pohjois-Pohjanmaan kirkkopyhä Kiimingissä su 11.9.2022. Klo 10 messu kirkossa, vapaaehtoisten lähettäminen toimintakaudelle. Mukavaa yhdessäoloa ja kahvittelua, tervetuloa uudet ja vanhat kävijät! Seurakuntakerho Ti 20.9. Ruokailu seurakuntakeskuksessa, päiväjuhla klo 13 kirkossa. Ryhmään ovat kaikki naiset tervetulleita. Janina & kitara -trubaduuri esiintyy. ”Rukoilkaamme rauhaa koko maailmaan.” Sotiemme veteraanien PohjoisPohjanmaan kirkkopyhä Kiimingissä su 11.9.2022. Ruskamessu su 11.9. Piispankamari pe 16.9. Kerhossa lauletaan, leikitään, askarrellaan, kahvitellaan ja hiljennytään hetkeksi alttarin äärelle. Mukana nuorisotyönohjaaja. klo 10 Yli-Iin kirkko. klo 18.30 Kiimingin kirkossa, johtaa Tommi Hekkala, iltahartaus Pauli Niemelä. Perhekerhoon ei ole ilmoittautumista, vaan sinne voi tulla silloin kun itselle sopii. Tervetuloa kokkailemaan, liikkumaan ja puuhastelemaan yhdessä toisten kerholaisten kanssa! Lisätietoa kerhoista sekä ilmoittautumisohjeet löydät seurakunnan nettisivuilta Tule mukaan kouluikäisille kerhot. Tervetuloa mukaan, tehdään yhdessä hyvää! Lähetystyön retkipäivä to 22.9. Kuljetus Oulusta. Kerhossa tutustutaan monipuolisesti eri lajeihin, leikitään ja pelataan
Painetun lehden tilaajalla on oikeus käyttää digipalvelua ilman eri korvausta. Rantapohjan digitilauksen ja kirjautumisen voi tehdä osoitteessa Rantapohjan digipalvelujen käyttö on helppoa ja palvelu toimii myös älypuhelimissa. 16 » Torstaina 8. Onnea arvontaan! Onnea arvontaan! 30 € /6 kk (Kokonaishinta 60 €/vuosi) Jatkuu kestotilauksena normaaliin hintaan. syyskuuta 2022 » N:o 69 HALUATKO TIETÄÄ, MIKÄ JÄTEVESIJÄRJESTELMÄ SOPISI KIINTEISTÖLLESI. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. klo 11-17.00 Lisätiedot tuotteista ja palveluista: puhdastulevaisuus.fi TILAISUUDESSA VOIT • tutustua eri ratkaisuvaihtoehtoihin • tilata itsellesi maksuttoman jätevesikartoituksen • sopia paikallisen kumppanimme kanssa järjestelmän hankinnasta tai vanhan järjestelmän saneeraamisesta. Kahvita rjoilu! Rantapohja järjestää digiarvonnan, jossa on RAHAPALKINTONA 1000€ PUHTAANA KÄTEEN! RAHAPALKINTONA 1000€ PUHTAANA KÄTEEN! Arvontaan pääsevät mukaan kaikki, joilla on jo digitilaus tai jotka ovat rekisteröityneet digipalvelun käyttäjäksi. www.rantapohja. Myös ne, jotka tekevät syyskuun loppuun mennessä uuden digitilauksen tai ne painetun lehden tilaajat, jotka kirjautuvat palveluun syyskuun loppuun mennessä, pääsevät mukaan arvontaan. ILMOITA ASIASTA • Tekstiviestillä p. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Jäikö lehti tulematta. Tervetuloa tutustumaan jätevesijärjestelmiin Iin tehtaallemme ( Yrittäjäntie 5 ) maanantaina 12.9. Palkinnot arvotaan lokakuun alussa ja arvonnan tulos kerrotaan to 6.10.2022. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. DIGILEHTI kestotilauksena uusille tilaajille! Vain! Vain! HYVÄ IHMINEN , RYHDY RANTAP OHJAN DIGIN KÄYTTÄ JÄKSI viimeist ään syyskuu ssa ja voita 1000 euroa puhtaan a käteen! HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Sieltä löytyvät myös ohjevideot tilaamiseen ja kirjautumiseen tai soita 044 714 7800