Hän antaa myös vinkkejä, mitä matkaan kannattaa varata. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 9.7.2020 51. Sivut 10–11 Hillaa on kaikille Iiläinen, metsiä ja soita vuosikymmenien aikana samoillut Eero Alaraasakka epäilee, että hillaa on tulossa soille niin paljon, että sitä jää poimimattakin. vsk • N:o 53 Perustettu 1969. Sivu 3. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti KOHTI NORMIARKEA Kampaamoyrityksissä on valoa näköpiirissä koronarajoitusten hellittämisen myötä. Alaraasakka listaa Rantapohjan alueelta muutamia soita, joille kannattaa kohta lähteä ämpärin kanssa tuota soiden kultaa poimimaan
Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Jos pisteellä on sotkua tai astiat ovat täynnä, kannattaa siitä ilmoittaa asiakaspalveluumme. Kesäkuussa Revontien Rinki-ekopisteelle on lisätty puristin myös muovipakkauksia varten. Terhi Ojala terhi.ojala@rantapohja.fi Kiire seuraa opiskelijaa kesäänkin TOIMITTAJALTA Rinki-ekopisteiden keskeinen sijainti on tärkeää käyttäjille Maija Kumpula oli kommentoinut Rinki-ekopisteen siisteyttä ja sijaintia Revontien varrella (Rantapohja-lehti 18.6.2020). Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Materiaalia ei saisi päätyä luontoon, ja pisteen ympäristön tulee olla kunnossa. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Monen kanssa siitä puhuttiin, että tulee paljon siihenkin hillaa. Haukiputaan keskustassa Kirkkotien varrella sijainneesta ns. Välillä muistan senkin, että ensi kesänä ei enää tarvitse opiskella. Silloin kesäillat ja viikonloput on todennäköisesti varattu ainoastaan kesästä nauttimiseen. otsikolla Hillahullun kulta-ajat käsillä. Puristimilla pystytään keräämään monikymmenkertaisesti pakkauksia tavallisiin keräysastioihin verrattuna. Kun puristimissa on enemmän tilaa pakkausjätteille, ne eivät sesonkihuipuissakaan ylitäyty ja näin ekopisteet pysyvät paremmin myös siisteinä. Mitään jätettä ei koskaan saa jättää maahan. Keväällä muistan vielä vitsailleeni, että onneksi pääsee välillä töihin levähtämään opinnoilta. valkoisesta koulusta. Samoin oli viime kesänä, silloinkin suoritin opintoja kesätöiden ohessa. Hillankukkiin pettynyt. Revontien Rinki-ekopisteestä tuli huhti–kesäkuussa Ringille yhteensä 24 palautetta, joista suurin osa koski huhtikuun lopussa rikkoutunutta ja pian taas kuntoon saatua kartonkipuristinta. Revontien Rinki-ekopisteellä kerätään vain kotitalouksien pakkauksia sekä pienmetallia ja paperia, ja muut jätteet tulee viedä kunnan ohjeistamaan paikkaan. Veikö rankkasade, raesade vai mikä hillat. Ringin toiminnan kehittämisessä on tärkeää asiakaspalaute ja siihen nopeasti reagoiminen. Tämä on ympäristönäkökulmasta järkevää, kun turhia ajomatkoja ei tule tehtyä vain pisteelle. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Tiedän kuitenkin olevani onnekas moni muu opiskelija ei saanut koronakevään vuoksi kesätyöpaikkaa, ja useilla myös unelmien opiskelupaikka saattoi jäädä saamatta. Tällöin pisteellä tulee käytyä palauttamassa pakkauksia usein kauppatai asiointireissun yhteydessä. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Haluan kertoa oman kokemukseni tältä kesältä. 7–21 ja la 9–18) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@rinkiin.fi. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Ajatus on samaan aikaan ihana ja kauhistuttava. heinäkuuta 2020 » N:o 53 KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Kesällä pitenevät illat ja lomailevat ystävät houkuttelevat minua milloin minnekin mökille, jäätelölle, yölliselle pyöräretkelle tai tekemään muita kesäisiä aktiviteetteja. Mutta nyt on jo heinäkuu. Ja samalla toivon mukaan oikean työelämän alku, josta alkaa oma nousukiitoni kohti ansaittuja kesälomia. Toimitus Auli Haapala kirjoitti Rantapohjassa 7.7. Lenkkipolun vieressä, Välikylässä kulkevan uuden reitin varrella oli alue, joka oli valkeanaan hillan kukkia. Mutta ei auta, osa kauneimmistakin kesäilloista on uhrattava esseeurakan edessä. Ja kaikki ne koulutyöt, joita minun on kesän aikana saatava valmiiksi, ovat odotelleet koskemattomina pöydällä koko kesäkuun. Välillä mielessä silti käy pieni kateuden pilkahdus, kun joku somessa hehkuttaa jäävänsä lomalle ja aikovansa murehtia kuluvien viikkojen aikana vain siitä, ehtiikö varmasti levätä tarpeeksi paljon. Ja onhan opintoja nyt vähemmän, mutta työpäivän jälkeen raikkaaseen ulkoilmaan lähteminen houkuttaa silti enemmän, kuin takaisin tietokoneen pariin istuminen ja tekstinkäsittelyohjelman avaaminen. Jokaisella Rinki-ekopisteellä on tietyn rytmin mukaan tapahtuva siivous, jonka yhteydessä siivotaan maassa olevat roskat, näin myös Revontulen pisteellä. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Lisäksi keskeinen sijainti auttaa torjumaan väärinkäyttöä, jolloin piste pysyy siistimpänä eikä pisteelle kerry sinne kuulumatonta tavaraa. Se tarkoittaa, että paluu opintoihin tapahtuu jo alle parin kuukauden päästä. Se on yhden elämänvaiheen, opiskelijaelämän, päätös. Alkukesän olen melko huolettomasti ottanut kutsuja myös vastaan, ja saanut ihania kesäkokemuksia. Ei se aina tiedä satoa, vaikka kukkia olisikin. Ekopisteen siistinä pitämisessä ja kierrättämisen edistämisessä tarvitaan kaikkien hyvää yhteistyötä. Tuulikki Holman muistitiedon mukaan vanhassa kuvassa ollut alunperin tumma rakennus oli laajennusosa ja vaalea rakennus Holman kauppakartano. Harri Patana aluepäällikkö Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy Valkoisesta koulusta tietoa Rantapohjassa oli juttua 1.7. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. 0800 133 888 (ark. Rinki-ekopisteet pyritään sijoittamaan paikoille, joissa ihmiset luontaisesti muutenkin liikkuvat. Palautetta voi antaa myös verkossa osoitteessa Rinkiin.fi/ekopistepalaute. Kyseinen kuva löytyi Kalle Pietilän sukuarkistosta ja se on lahjoitettu Haukipudas-seuralle. Hän pohti, olisiko parempi, jos piste olisi sijoitettuna sivummalle. Nyt kävin katsomassa, niin vain kolme hilla oli tupella eli raakileena. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Rinki-ekopisteistä voi antaa palautetta Ringin maksuttomaan asiakaspalveluun: puh. Lehtijutusta on poikinut palautetta. » Torstaina 9
– Mukana kannattaa pitää myös pienempää astiaa, johon hillat poimitaan, ei tarvitse koko ämpäriä koko ajan kuljettaa mukana. Iin seudun riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja ja petoyhdyshenkilö Teppo Kakkonen kuitenkin rauhoittelee sekä kannustaa lähtemään niin hilloja kuin muitakin marjoja keräämään turvallisin mielin. – Sääskiin kannattaa ilman muuta varautua, nykyisinhän on Offien ja muiden aineiden lisäksi saatavissa mukana kuljetettava hyttyskarkotin. Myös tennarit tai suunnistuskengät ovat hyvät. Jos pitää pitemmälle saalista kantaa, on eräpussi rinkkaan laitettuna tarpeellinen, välttämätön suorastaan, kokenut poimija vinkkaa. Helteisellä säällä Alaraasakka kannustaa avosuolla myös riisumaan kengät ja sukat pois sekä hipsimään paljain jaloin. Litjosuo: Kaukana ja vaatii kuntoa. Paljon hillasoita tien lähellä. Hillikkosuon ympäristö. Homma on siten keveämpää, esimerkiksi mehupurkista tehty astia on hyvä. Alaraasakka muistuttaa myös kompassin ja paperisen kartan tarpeellisuudesta. Kakkosen mukaan suurpedoista Iin seudulla on havaintoja karhun ohella ilveksistä, mutta ne poikkeuksetta väistävät ihmistä. Pelkästään puhelimeen ladatun karttaohjelman varaan ei kannata jäädä, mutta mukana puhelin on toki syytä olla sekä siihen mielellään myös varavirtalähde. ALARAASAKAN LISTALLA olevat suot ovat yleensä hyviä kohteita. Eeron hillasuovinkit Viimeisin hyvä hillavuosi oli vuonna 2013, jolloin Jänessuolla Oijärvellä näytti näin satoisalta. POIMIJOITA HÄN OPASTAA käyttämään hillastukseen sellaista sankoa, jonka kädensijassa on sormille painaumat. Viime vuonna ei hilloja tullut käytännössä lainkaan. Myllykangas, Kuivaniemi: Kivimaantie. Laaja alue, jossa vaarallisen upottaviakin kohtia. Takuuta hillojen löytymisestä ei uskalla antaa, hän myhäilee. vsk • N:o 53 Hillasuolle kannattaa vaivautua » Ritva Piri » Ii » Kuivaniemi » Yli-Ii HILLASADOSTA ON tulossa keskimääräistä parempi, joten hillasoille kannattaa jalkautua kokemattomammankin hillastajan. Joskus parhaimpia kohteita, jossa ei yleensä ole muita. Papinpalontie: Oijärven kaakkoiskulmasta lähtee Ranuaa kohden. – Karhunkin näkeminen marjastusreissulla on pikemmin hyvää tuuria kuin vaaraksi, yleensä eläin kyllä ihmistä väistää. heinäkuuta 2020 51. A L A R A A S A K A N KOT I A L BU M I Karhunkin näkeminen marjastusreissulla on pikemmin hyvää tuuria kuin vaaraksi, yleensä eläin kyllä ihmistä väistää.” – Eero Alaraasakka. – Jalat kestävät noin tunnin, jonka jälkeen varvikko alkaa hiertää. Siellä on hyvinvarustettu kämppä. Metsäautotietä pääsee aivan lähelle. Ii: Pohjois-Iin metsäautotien remontti hankaloittaa kulkua, Hanhisuo. Yli-Iin Venkaa: Kälkäjän kautta menevä metsäautotie, mm. Lentokoneharrastajalle hyvä kohde. Jos kuitenkin pelottaa, kannattaa pitää ääntä kulkiessaan tai liikkua useamman henkilön kokoisella joukolla, hän neuvoo. – Mutta sovitaanko, että pidetään nämä omana tietona. Ritamaan ympäristö. Susipopulaatioita alueella ei ole tavattu. Joskus marjastajan mieleen saattaa metsissä ja soilla hiipiä pelko petoeläinten kohtaamisesta. 3 Torstaina 9. Iiläinen Eero Alaraasakka on metsiä ja soita samoillut jo vuosikymmenien ajan sekä työnsä puolesta että vapaa-ajallaan. INFO Jänessuo: Oijärven Särkijärven koillispuolella. Suot löytyvät vaikkapa googlettamalla ’karttapaikka’. – Moni varmasti edelleen tietää kohteet ja varusteet, mutta mielestäni on paikallaan antaa tietoa lähiseutujen hyvistä hillakohteista, koska uusia asukkaita on tullut, eivätkä kaikki lähiseutujen maastoja tunne, Alaraasakka mieltää. Olenpa joskus nähnyt jopa hyttyskierukan pidikkeineen laitetun lippalakin päälle. Häntä epäilyttää, että tämänvuotinen hillasato saattaa jäädä suurelta osin keräämättä, koska thaimaalaispoimijoita ei liene Suomeen juuri tulossa, ja suomalaistenkin kiinnostus marjojen poimintaan on ajan saatossa hiipunut. Siksi hän haluaa julkistaa muutamia kohtalaisen varmoja hillasoita. Jaloissa tuntuva suovesi vilvoittaa mukavasti, hän ilmaisee. Puutiosuon turveteitä pääsee lähistölle. Jos mahdollista, hillaan kannattaa lähteä tuulisella säällä, jolloin avosuolla eivät hyttyset juuri kiusaa. Yli-Iin Kierikkisuo, Kupsussuo ja Vitsasuo Kierikin pohjoispuolella: Vitsasuolle huonohko tie. Yleisin jalkine hillareissuilla on kuitenkin kumisaapas, jossa täytyy olla tiukka jalanmukainen sukka sekä villasukka. Osa lettosoita, joissa ei ole hillaa. Iso Äijönsuo: Oijärven itäpuolella
Englannissa nimen suosiota lisäsi 1920-luvulla näytelmä Hassan, jonka sankaritar oli Jasmine. Ossi jäi leskeksi jo vuonna 1990. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 28 Aurinko nousee 2.53 ja laskee 23.52. KORONAN AIHEUTTAMISTA poikkeustoimista huolimatta Kerkkänen luottaa siihen, että kisaviikonlopusta on tulossa hyvä. Ossi oli tarinankertoja vailla vertaa, eri aikoihin ja paikkoihin liittyvät muistelut sisälsivät sota-ajan tapauksia 40-luvun alkupuolelta, jolloin saksalaiset olivat Mökkiperänkin maisemissa. Hän kertoo, että Illinsaaren frisbeegolfrata on amatöörikarsintaa varten sopivan haastava. Kesälomareissut, siihen aikaan ahtailla autoilla, olivat ikimuistoisia. Juniorien SM-kilpailut ovat ähtärissä elokuun alussa. Uitto alkoi keväällä huhtikuussa ja kesti pitkälle myöhäissyksyyn. Lähellä maksimiosallistujamäärää siis ollaan, kun 144 kisaajaa kilpialuun mahtuu, Kerkkänen kertoo. T ERHI OJ A L A Kirkkotie remonttiin » Auli Haapala » Haukipudas Katutyöt Haukiputaan keskustassa Kirkkotiellä ovat käynnistymässä. heinäkuuta 2020 » N:o 53 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. Ossi oli neljän lapsensa lapsuuden aikana aina viikot reissussa, eikä ehtinyt osallistumaan perheen arkielämään. kesäkuuta 2020 hän nukkui pois. Kerkkäsen mukaan Illinsaaren turnaukseen on tulossa kisaajia Kainuusta, Keskipohjanmaalta ja Lapista asti. Jarmo Alasiurua on Joukon pikkuserkku ja paikallishistorian tallentaja ja esittäjä. Jokainen polvi on notkistuva Herran edessä ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa. Iiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 9. Kerran Siuruanjoella kokkiveneen kalusto upposi koskessa pohjaan. Valkoinen jasmiini kuvaa ystävällistä ja rakastettavaa luonnetta. Ossi huolehti perheen toimeentulosta ja siitä, että lapsilla oli mahdollisuus käydä koulua. Suurin huoli tuntui yhdellä uittomiehellä olevan se, että korttipakka kastui. Pian hänet otettiin Ranuanjoen uittoon, sitten Siuruanjoelle ja Iijoen hännille. Kyseessä on Oulun kaupungin yhdyskuntaja ympäristöpalvelujen hanke yhteistyössä Oulun Veden kanssa. Ossi oli talvet Metsähallituksen hommissa rakentamassa metsäautoteitä, siltoja ja retkeilyalueita. Hän asui Haukiputaan kerrostaloasunnossa vuoteen 2013 asti, jolloin siirtyi asumaan Metsolan kartanoon Ouluun, jossa oli tarjolla perushoivan palvelut, mutta asuminen oli itsenäistä. Siellä hän asui aina tämän vuoden alkuun asti, sitten tarvittiin tiiviimpää hoivaa palvelukodissa. Toivotaan, että seuraavia Illinsaaren kisoja tulevaisuudessa pääsisi yleisökin kunnolla seuraamaan. Koulua ei tuohon aikaan ollut mahdollisuutta juuri käydä, vain lyhyt kiertokoulu. Työmaat olivat usein jossakin itärajan tuntumassa. Kun hän tuli armeijasta siviiliin, välittömästi hänet pyydettiin uittoon kympiksi Iijoen suulle. +20° +19° +19° +20° +17° +19° Maanantai 13.7. – Jälki-ilmoittautumisia tulee edelleen, ja maanantaina vahvistettuja ilmoittautumisia oli 125 kappaletta. Joskus Ossin palatessa useamman viikon työreissulta lapset olivat kirmanneet äidin jalkoihin sanoen, että ovelle tuli joku outo mies. Illinsaaren SM-karsinta on viimeinen amatöörikarsinta, ja samalla myös Pohjoisin järjestettävä karsinta. Jouko Paaso on Ossi Paason poika. – Turnauksen järjestäjille kisaajien palaute on paras palkinto, joten yritetään järjestäjänä pitää semmoiset kisat, että niihin tullaan jatkossakin. KERKKÄNEN ODOTTAA viikonlopun karsinnasta laadukasta ja kovatasoista kilpailua. Ossi oli myös mukana suunnistusseura Iisun toiminnassa. Uittohommiin, Iijoen erottelulle, Ossi lähti ensimmäisen kerran jo alle 11-vuotiaana. Kirkkotien alueen vesihuollon ja katujen saneeraus on iso hanke, joka liittyy osana laajempaan alueen kehittämishankkeeseen. Kristinuskossa jasmiini tarkoittaa taivaan autuutta. 14:11 Peräkkäin ku Pernun karittat. Työ veden päällä piti sisällään vaarallisia tilanteita. Ossilla oli Iin nimismieheltä saadut harvinaislaatuiset ampujan paperit, joissa lukee: ”Oikeutetaan toimimaan eri työnantajien räjäytystöissä koko valtakunnassa”. +15° +16° +16° +16° +14° +16° Lauantai 11.7. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO MUISTOKIRJOITUS » Uittomies Ossi Paaso 18.9.1930 – 1.6.2020 Ossi Paaso syntyi Iin Mökkiperällä Kalle ja Tyyne Paason 12-lapsisen sisarusparven toiseksi vanhimpana. – Se on harmi, sillä usein lajista kiinnostuneet uudet harrastajat haluavat tulla seuraamaan kisoja ja paikallisia huippuharrastajia läheltä. Nuoret pojat tekivät kauppaa heidän kanssaan. Kilpailunjohtaja Pasi Kerkkänen kertoi alkuviikosta, että kilpailuun on saatu odotettu määrä osallistujia. Aiemmin kunnostustöitä on tehty muualla kirkonkylällä ja työt jatkuvat nyt Kirkkotiellä. Ossilla oli luontaista auktoriteettia ja johtamisja organisointikykyä. Nimipäiviä Torstai: Jasmin, Jade, Nanna, Jasmiina, Ilta Perjantai: Saimi, Saima Lauantai: Noora, Elli, Nelli, Eleonoora Sunnuntai: Hermanni, Herkko, Herman Maanantai: Joel, Ilari, Lari Päivän nimi Jasmin-nimi yleistyi 1800-luvun lopulta alkaen. +18° +16° +16° +16° +15° +16° Illinsaaressa järjestetään frisbeegolfin karsintakilpailut » Terhi Ojala » Ii IIN ILLINSAARI täyttyy tulevana viikonloppuna frisbeegolfaajista, kun saaressa järjestetään kaksipäiväinen frisbeegolfin amatöörien SM-karsintakilpailu. Jos heitoissa onnistuu niin hyvä tulos on varma, mutta huonoissa heitoissa väylät kyllä rankaisevat. Kerkkänen kertoo, että koronavirustilanteen vuoksi tämänkertaisiin kisoihin ei ole järjestetty erillisiä yleisöpaikkoja. +18° +19° +19° +19° +17° +20° Sunnuntai 12.7. Tälle vuodelle kirkonkylän kohteisiin on varattu 400 000 euron määräraha. Tämän jälkeen Ossin kunto heikkeni nopeasti ja 1. Ossi myi heille marjoja Iin asemalla. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. Uittomestari siirtyi uusille virroille. Room. Kohteessa uusitaan asemakaava-alueen katuja, kunnallistekniikkaa ja vesihuoltoa. Uiton hommissa kului aikaa armeijan käyntiin vuosina -50 -51 asti. Pahat ruuhkat purettiin myös räjähteitä käyttäen. – Rata vaatii monipuolisia heittoja, eikä yhdellä heittotyylillä pärjää. Kisojen etenemistä voi seurata Kerkkäsen mukaan Metrix-tulosjärjestelmän kautta, ja finaalikierroksia Suomen Frisbeegolfliiton Facebook-sivuilta livelähetyksenäkin. Tämä oli vaativaa, kun ensin piti perustaa työmaa, rekrytoida miehet työvoimatoimiston kautta ja sopia kuorma-autoja koneyrittäjät hommiin. Torstai 9.7. +16° +17° +18° +18° +16° +18° Perjantai 10.7. Työuran loppuvuodet sujuivat Iin erottelulla ja Ossi jäi eläkkeelle -80-luvun lopulla. Tähän aikaan oltiin jo -60-luvulla ja Iijoen voimalaitoksia Pahkakoskea ja Haapakoskea rakennettiin. Parhaiten pärjäävät aikuisten sarjan heittäjät jatkavat elokuun puolessavälissä Virpiniemessä järjestettäviin amatöörien SM-kisoihin. Suomen historiasta. Uitossakin sattui monia vakavia juttuja. Syyskuussa 1944 iltahämärissä tehty, hengenvaaralliseksi ilmennyt hauen myynti saksalaisille ja seuraavan päivän Aseman sillan räjäytys jäivät mieleen loppuiäksi. Töihin ensi kerran kysyessään hän oli seissyt varpaillaan, että näyttäisi isommalta. Illinsaareen saapuu viikonloppuna kisaamaan yli sata frisbeegolfaajaa. Työt jatkuvat vuoteen 2022 saakka. Kaikki muuttui, kun Ossi kaatui ja lonkka murtui. Jo pian toisella kymmenellä Ossin piti lähteä töihin, kun sota-aikana vastuu perheen elannosta jäi normaalia enemmän äidin ja vanhimpien lasten harteille. Urakoitsijana toimii on Saramachine Oy.. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. Ossi oli tiedonhaluinen ja kova lukemaan koko elämänsä, joten hänellä oli laajat yleistiedot mm. Vastuu kasvoi ja hän otti hoitaakseen Livojoen uiton ja osti ensimmäisen auton, aiemmin kulku jokivarsissa sujui Uittoyhdistyksen moottoripyörällä. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p
5 » Torstaina 9. Oulun kaupungin tilaaman tieurakan toteutti Maarakennus Ville Niemelä Oy. Lauantaina 5.9. Alueella voi tutustua mm. Avoimet ovet järjestetään osana CircVol-hanketta. Rakenteen yhteyteen on asennettu tarkkailukaivot ja mittakaivo, jonka avulla vedenlaatua voidaan tarkkailla. Teiden nimet kuvaavat alueen uutta käyttöä kiertotalousalueena. Oulunkaaren palvelutuotantolautakunta teki päätöksen sulkuajan jatkumisesta, jotta resurssit Iin infektiopoliklinikan ylläpitämiseksi saataisiin turvattua. Kuivaniemen terveysasema suljettiin koronatilanteen vuoksi 20.3., ja alun perin sulun piti kestää elokuun puoleenväliin asti. Välimaan kiertotalousalueelle Kiiminkiin valmistui kaksi uutta asfaltoitua raskaalle liikenteelle sopivaa tietä. Hankkeessa keskitytään Oulun alueella kiertotalouden ja Välimaan kiertotalousalueen kehittämiseen. kello 13– 15 järjestetään Välimaan avoimet ovet, jos koronaohjeistuksiin ei tule muutoksia. Infektiopoliklinikoita pidetään toiminnassa Oulunkaaren alueella myös kesän yli, sillä ihmisten kesäaikana lisääntyvän liikkumisen pelätään kasvattavan viruksen leviämisriskiä. Valmistunut urakka koskee kiertotalousalueen tiestön ensimmäistä vaihetta. A RK IS TO: M A A RI T H A LT T U. Kuivaniemen terveysasema suljettuna syksyyn saakka » Rantapohja » Kuivaniemi KUIVANIMEN TERVEYSASEMAN sulkua on päätetty jatkaa 17. päivään saakka. Kuivaniemen terveysasema sulkeutui maaliskuussa koronavirusepidemian takia. Oulun ammattikorkeakoulu on asentanut mittakaivoon jatkuvatoimiset anturit, jotka keräävät tietoa veden laadusta, kuten sen pH ja sähkönjohtavuus. Sulku jatkuu syyskuun 17. heinäkuuta 2020 » N:o 53 Välimaan alueen vesiensuojelurakenne valmistui » Rantapohja » Kiiminki VÄLIMAAN KIERTOTALOUSALUEELLE Kiiminkiin on valmistunut hulevesien puhdistusta pilotoiva vesiensuojelurakenne. Rakenteessa testataan koivubiohiilen ja puuhakkeen käyttöä etenkin alueen hulevesien mahdollisten ravinnepäästöjen vähentämisessä. syyskuuta saakka. toimijoiden suunnitelmiin ja CircVol-hankeen pilotteihin: vesiensuojelurakenteeseen ja pajujen ja niittykasvien kasvatukseen kierrätyskasvualustalla. Välimaan kiertotalousalueelle on valmistunut hulevesien puhdistusta pilotoiva vesiensuojelurakenne. Tapahtuman tarkemmasta ohjelmasta tiedotetaan lähempänä ajankohtaa. Tapahtumassa paikalliset asukkaat ja muut kiinnostuneet pääsevät Välimaalle kiertelemään ja kuulemaan alueen suunnitelmista. Hanke on osa 6Aikastrategiaa ja sen rahoittajina toimivat Euroopan aluekehitysrahasto EAKR ja Uudenmaan liitto. Sivusuontie) ja Sivuvirrantieltä voi kääntyä Uusiotielle. Kiimingintieltä käännytään Sivuvirrantielle (ent
Aseet roikkuivat vartioiden, niin miesten kuin naisten, vyötäröillä. palestiinalaista, mutta jo 60 % alueesta on Israelin hallussa. Arafatin vierailu oli Suuri Tapaus. Kerran kävin Kuolleessa meressä uimassa. Kävin palestiinalaisalueilla elo–joulukuussa neljä kertaa parin viikon jakson. Aika pian haudalla vierailun jälkeen oli Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotto, jota ei kuitenkaan voitu järjestää Arafatin kuoleman vuoksi Palestiinan puolella ja niinpä menimme Israeliin Tel Aviviin itsenäisyyttä juhlimaan. Seuraavan päivänä projektiautolla Ramallahiin, Palestiinan pääkaupunkiin Länsirannalle. PALESTIINASSA kävin marraskuussa vuonna 2004 kuolleen Jasser Arafatin haudalla. Al Aqsan moskeija Temppelivuorella on kaunis ja vaikuttava. Israelin puolella kävin Betlehemissä ja kun tapasin joissakin nähtävyysalueilla paikallisia, he kyselivät heti Suomen ralliautoilijoista. heinäkuuta 2020 » N:o 53 www.rantapohja.fi KOLUMNI » Koronasaarrossa Joloskylällä V. Yhteys toimi hyvin. Avantoa ei ollut missään kylän järvistä, ja niin taviuinti jäi pois arjesta. Joogan tauoilla puhuimme pitkään Palestiinan tilanteesta nyt ja viime vuosina. KERRAN MENIN Ramallahista Nablukseen, opetusministerin naisvirkailijan kutsusta. Yksi vanhemmista kysyi perheestäni Suomessa ja kauniiseen palestiinalaisasuun pukeutunut äiti lähetti omalle äidilleni lahjaksi virkatun pienen pöytäliinan. Kevään tullen, kun jäät on lähteneet, on päässyt hienoon Kiiminkijokeen ja kahteen järveen Joloksella uimaan. Marjojen poimintaa voisi jatkaa, kun koulut avautuvat. UNESCO arvioi opetuksen laatua, sisältöjä ja metodeja. Ja vielä innostavampi muisto. Sain hyvät taustatiedot hankkeesta ja arkielämästä Palestiinassa edeltäjiltäni. Nykyinen Israelin pääministeri haluaa liittää alueen kokonaan Israeliin. Ramallahissa pidettiin kerran opetussektorin kokous ja Gaza oli mukana verkossa. Ja lopulta sitten – kun oli tiedossa, että tulin Länsirannalta, minut ohjattiin pukukoppiin, jonne naislentokentän virkailija tuli tarkistamaan minut, kun olin riisunut päällysvaatteet ja olin alusvaatteissa. Palestiinan vapautusjärjestön johtajan ja sittemmin palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin vierailut Suomessa muistetaan. Tässä kirjoittaessa tulee mieleen pari työkeikkaa kaukaa menneisyydessä täältä Joloskylältä, joita olisi varmaan vaikea toteuttaa korona-aikana, jos vielä kyseisiä tehtäviä löytyisi. Päivi Ahonen, osa-aikajoloslainen, Ylikiiminki, työskennellyt kehitysyhteistyötehtävissä eri maissa » Torstaina 9. Kävimme kouluvierailulla ja tapasimme sekä opettajia että vanhempia. Mukavia muistoja. Keskustelukumppanina oli myös tuolloinen arkkipiispa John Vikström. Lensin Tel Aviviin Israeliin, sitten bussilla tai kimppakyydillä Jerusalemiin. PALESTIINAN JAKSOILLA on ollut aina välttämätöntä olla tullen mennen hyvin kiinnostavassa Jerusalemissa. Arafat tapasi kahden päivän aikana kaikki Suomen poliittiset johtajat. 18 osanottajan joukosta löytyi kaksi vahvaa Israelin ystävää, jotka olivat olleet kauan sitten kibbutzilla töissä. 6 TEIN TÖITÄ ulkoministeriön rahoittamassa Palestiinan opetussektorin kehityshankkeessa vuonna 2004. Kurssilla oli puolet vähemmän osallistujia kuin tavallisesti ja vain yhden hengen huoneita. Ensimmäisessä tapaamisessa työpaikallani olin aikeissa kätellä kaikkia työkavereita, mutta mies veti kätensä selän taakse: ”En kättele naisia”. Pikku juttu – maassa maan tavalla. Sisälle ei enää päässyt noina vuosina, mutta muistelin kaiholla lyhyttä vierailua moskeijassa jo 80-luvulla. Seurasimme myös hetken opetusta ja saimme tulkkauksen avulla keskustella oppilaiden kanssa. Itkumuurin seinämiin olen kiinnittänyt paperilapuille toivomuksia niin kuin kaikki tekivät. Olen ollut naapurin pellolla istuttamassa perunoita ja yhden opettajani perheen ladossa polkemassa heiniä. Kun kerroin joillekin suomalaisille, jotka olivat paikalla, että tulemme Ramallahista, he käänsivät selkänsä ja kävelivät pois. KORONA AIKANA , kun pääsimme jo kesäkuun lopulla turvavälejä noudattaen liikkumaan Suomessa paikasta toiseen, osallistuin Saarijärven Joogaopistolla joogakurssille. Tarkastuspisteellä tutkittiin, onko mitään vaaralista mukana. Lähi-idän tilanne oli herkkä, eikä mitään sen osapuolta eikä suurvaltoja haluttu ärsyttää. Yli 200 000 israelilaista asuu Länsirannalla Israelin valtion taloudellisesti tukemissa siirtokunnissa. Ja sitten se lennolle lähtö takaisin Suomeen. Länsirannalla asuu noin 2,5 milj. Meidän koulunkäyntiin kuului puolukoiden poiminta koulun lähimetsässä. Arabialaisella torilla aivan keskellä kaupunkia on oma tunnelmansa. Rajalla odottelimme noin tunnin alueelle pääsyä. Suomi selvitti sitä, miten lapset pääsevät kouluun, toteutuuko tasa-arvoisuus ja millainen on hyvä oppimisympäristö. Sain mennä sen kerran. Olin hankkinut vähän aikaa ennen Palestiina työjaksoa kännykän ja soitin itkumuurilta äidilleni puhelun. Arvioimme palestiinalaisalueiden koulujen opetuksen kehitystä yhteistyössä opetusministeriön virkailijoiden ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Poimitut marjat säilöttiin survomalla puuämpäreihin koulun kellariin talvea varten. Arafatin ensimmäinen vierailu Suomeen toteutui vuoden 1989 tammikuussa. Ulkomaalaiset pääsivät nopeasti eteenpäin, mutta palestiinalaiset joutuivat pitkään kuulusteluun. Käsidesiä ja turvaohjeita. Maailmanpankki taas tutki opetusministeriön tuella koulutuspolitiikkaa, hallinnon tehokkuutta sekä henkilöja talousresursseja. Maatalousvaltaisiin yhteisöihin, kibbutzeille, saattoi mennä vapaaehtoistyöhön vähintään kuudeksi kuukaudeksi jo 70-luvulla ja edelleen. Vesi oli niin suolaista, että veden päällä saattoi kellua ja lukea sanoma lehteä. Yhden kerran kuulin hotellin aamiaisella laukauksia, mutta ei selvinnyt mitä tapahtui ja missä. Lentokentälle piti mennä kauan ennen lentoa. Kerran kävin Gazassa paikan päällä ja yhteystoimiston autossa oli luodinkestävät lasit. Ja niistähän minä en tiennyt mitään. Kaikkien matkatavarat tarkistettiin hyvin huolella jokaista laukussa olevaa tavaraa ja esinettä tutkittiin ja puisteltiin. YK ja useat Euroopan maat ovat tuominneet hankkeen. Vielä 1980-luvulla Arafatin mahdollinen vierailu koettiin jollei mahdottomaksi, niin ainakin hyvin vaikeaksi. Tähän vaikutti muun muassa se, että pääsy YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi oli vahvistanut Suomen kansainvälistä asemaa. Mitenpä sitten onnistui uiminen korona aikana Joloksella. Lopulta vartija otti puhelun korkeammalle sotilasvirkamiehelle ja sain kuulla häneltä itseltään puhelimessa, että minulla pitäisi olla erillinen lupa mennä Nablukseen Suomen Ramallahin yhteystoimistosta
1920 SYNTYNEEN ihmisen elämä on sattunut pääosin suurten mullistusten 1900-luvulle. L EEN A TA K A LUOM A. Kaikkia sitä on mukamasten tehty. Puoliso oli maanviljelijä ja kenttäsahuri. Vielä talvisodan alla suurin osa maalaistaloista oli vailla sähkövaloa. Maitoa varten oli lehmiä. Hän oli mukana vapaaehtoisena ilmavalvontaketjussa ja uskalsi viettää kirkontornissa yövuorotkin. Kodin, karjan ja lapset hoiti vaimo Elsa. Jos sillä opilla saavutti sovun itsensä ja elämän Tummakin niin miksipä ei huumorintajulla ja työhaluilla varustettu Elsa Juopperikin. Päällimmäiseksi paremmat. Tovin katse viivähtää vuosikymmenien päässä, mutta sitten Elsa Juopperi katsahtaa pöytäseuruettaan ja puuskahtaa. Hän oli myös vahva ja pärjäsi siksi niin uitossa kuin metsässäkin. Puhuminen ja sovinnon rakentaminen on ollut yksi Elsa Juopperin pitkän iän salaisuuksista. Puhuminen ja sovinnon rakentaminen lienee myös yksi pitkän iän salaisuuksista. Maaseudun väki eli yli 1900-luvun puoliväliin saakka lähinnä omavaraistaloudessa. Leivän hankinta aloitettiin kylvämällä siemenet peltoon ja etenemällä vaihe vaiheelta leivinuunin äärelle. – On sitä naurettu, jos on laulettukin, kuittaa satavuotias. Asiat selvitettiin puhumalla, eikä hampaankoloihin jätetty käsittelemättömiä asioita. Hän hankki myös Kuivaniemelle ensimmäisen lumilingon ja urakoi sillä lisätuloja. Sitten Elsa Juopperi naurahtaa pilke silmäkulmassa. Autotkin yleistyivät vasta sotien jälkeen. Käsistään tekevät pärjäsivät ja monenlaiseen työhön pystyvää työntekijää arvostettiin. 7 » Torstaina 9. Kodin ovet olivat auki myös lasten kavereille. Kala pyydettiin itse. Lapset muistelevat, että Elsa-äiti oli ennen kaikkea sopuisa kasvattaja. Kun keskustelu käännähtää kotitöihin ja selviää, että Elsa Juopperi on osannut sekä leivonnan että paistamisen. Ja sitä periaatetta Elsa Juopperi on noudattanut pyhäkoulun pidossa, kirkkokuorossa, kotona kuin muussakin yhteyksissä. Pitkän iän salaisuutta koskevaan kysymykseenkin hän vastaa. – Kilttejä lapsia kaikki, Elsa Juopperi kuvaalapsiaan ja muistuttaa vuorovaikutuksen tärkeydestä lapsen kehitykselle. Hän on kuulunut niihin naisiin, joilla on ollut kysyntää niin pitojen laittajana kuin leivän, pullan ja leipäjuustojen tekijänä. heinäkuuta 2020 » N:o 53 100 VUOTTA » Kaunis kesä ja erikoisjärjestelyt tekivät mahdolliseksi juhlia 100-vuotispäivä oman kotitalon pihamaalla. Ainakin Elsa Juopperi tähdentää moneen otteeseen, että vain koirat haukkuvat. Mieleen tulee Eino Leinon runo Tumma. Siinä elämä asettuu uomiinsa, kun runon sankari Tumma oppii panemaan päivät päälletyksin, niin pahemmat kuin paremmat. Sittemmin hän opiskeli terveystarkastajaksi. Ihmisten pitää puhua ja selvittää keskinäiset ongelmansa. – Sitä pannaan vain illalla nukkumaan ja niin tullee seuraava päivä ja sitä seuraava ja sitä seuraava…. Elsa ja Viljo Juopperin perheeseen syntyi 1950-1955 neljä lasta. Elsa Juopperin lapsetkin muistelevat äitiä, jolle työ on aina ollut tärkeä perusavoarvoja. Yksityiseltä ihmiseltä elämä vaati eniten työhaluja ja työkykyä. Kaikkia on mukamasten tehty On naurettu, jos on laulettukin » Leena Takaluoma » Kuivaniemi ELSA JUOPPERI (S.RUIKKA) kuuluu 100-vuotiaiden aateliin. SODAN JÄLKEINEN elämä alkoi avioliitolla. Vuosisadan alussa ei maalaistalossa edes haaveiltu vesijohdosta tai vesivessasta. – Ja, jos on oikein voimissaan, niin sitten saavat ihimiset varua. Elämä ei ole aina silitellyt silkkihansikkain, mutta Elsa Juopperilla on hymy herkässä ja huumoria, jolla hän on nähnyt valoa huonommissakin päivissä. Lämmitys ja ruuanlaitto alkoi siitä, että varaudutaan täyttämällä liiteri polttopuilla. Elsa Juopperi oli nuori nainen, kun sota syttyi. – Mitä sitä tämmösiä kannattaa muistella. – Hommansa siinä oli, mutta keksin piti olla kunnossa, hän muistelee uittoa ja keksiksi nimitettyä uittotyökalua. Edelleen Elsa Juopperin portailla kukkivat kukat muistuttavat juhlista ja isosta merkkipäivästä. Lammas tuotti villaa ja päätyi aikanaan pataan. Vauva alkaa nauraa, jokellella ja liikuttaa käsiään nopeammin, kun sille puhutaan ja hymyillään. Voimien lisäksi hyvä työntekijän arvoa kartuttivat rohkeus, sitkeys ja monipuoliset työhalut
Kruununsaari kelpasi iiläisille oikein hyvin, kun ympärille ei tarvinnut rakentaa erillistä aitaa, koska vesi piti eläimet loitolla. Vuonna 1916 kirkonkokous päätti, että uudeksi hautausmaan paikaksi pakkolunastetaan Kestilästä Alarannalta jo sopivaksi katsottu alue. 1900-luvun alkuvuosina jappastiin Iin seurakuntakokouksissa hautausmaan siirtämisestä toiseen paikkaan. Iissäkin perittiin satamamaksua markkinoille tulevilta kauppiailta, minkä vuoksi kauppiaat ovat tiedossa. Raumalta, Ulvilasta ja Turusta. Kustaa Vaasan määräyksestä v. Hautausmaaksi Jossain vaiheessa Sataman saaren nimi vaihtui Kruununsaareksi ja saaresta tuli hautausmaa. Sataman saaren nimi johtunee siitä, että se on keskiajalla, ehkä vielä 1500-luvullakin ollut todennäköisesti jokirannan ohella kauppapaikka Haminan markkinoiden aikana. Kirkonkokouksessa vuonna 1858 jouduttiin puuttumaan siihen, että omaiset eivät peittäneet hautoja kunnolla. Sen länsipää oli viimeisin paikka, mihin mereltä tulevat kauppaalukset ovat voineet nousta. Kirkonkokous asetti toimikunnan “etsimään uutta hautuumaan paikkaa”. Sinne se on siirretty joen mataloitumisen takia. Nykyinen tapa käydä omaisten haudoilla ja hoitaa ja kaunistaa niitä ei ollut yleistä 1800-luvun alkupuolella. Asetus edellytti Iin seurakunnalta poikkeuslupaa, jonka se sai. Myös saari oli harvinainen vainajien leposija. Mistä nimi. Pari vuotta myöhemmin kahdestakymmenestä kauppiaasta oli ruotsalaisia neljätoista. Hautausmaiden perustaminen etemmäs kirkoista ei ollut tuohon aikaan kovin tavallista. Syksyllä hautausmaa täyttää 210 vuotta. 1531 Iistä tuli Oulun, Kemin ja Tornion ohella yksi Perämeren itäosan virallisista kauppapaikoista (“item Ija är recknedt för en hampn, samoin Ii on laskettu satamaksi”). Virallisen käyttöönottosiunauksen piti kirkkoherra Abraham Erik Frosterus 30.9. Samassa kokouksessa päätettiin määrätä peittämättömästä haudasta omaisille viiden hoperuplan sakko. Summa oli suuri, sillä hautavalvojan ja kunnossa pitäjän vuosipalkka oli yksi hopearupla. Uusi hautausmaa, mutta mihin. Suomalaisia kauppiaita kävi ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta ja etelämpää mm. Kenties myös ns. Kauppiailla oli omat aittansa eli puohinsa, varastoina, ostoja myyntipaikkoina. Erikoista on Sataman saaren suomenkielinen nimi. Keisarillinen senaatti antoi vuonna 1879 uuden terveydenhoitoasetuksen, jonka mukaan hautausmaa ei saa olla sellaisessa paikassa, jossa “juoksee wettä lähteisiin, kaivoihin tahi rakennettuihin paikkakuntiin”. Monien mielestä Kruununsaaren pitäminen sellaisessa kunnossa, että sinne voitaisiin haudata asiallisesti ihmisiä, tulee liian kalliiksi. Kun katsoo nykyistä seurakunnan ja omaisten hoitamaa Kruununsaarta, on vaikea ymmärtää, että ihmiset olivat ennen piittaamattomia hautojen hoidosta. Vuonna 1548 Haminassa käyneistä 35:stä kauppiaasta neljätoista oli Tukholmasta, ja neljä Sigtunasta. 1810. Niinpä vuonna 1809 päätettiin uudeksi hautausmaaksi Kruununsaari, johon oli haudattu jokunen vainaja jo aiemmin. 1500-luvun loppupuolella ruotsalaisten kauppiaiden osuus oli vähäisempää, mihin lienee ollut syynä suomalaisten kauppa-alan yrittäjien vilkastunut toiminta. Sen ympärillä olevat nimet ovat ruotsalaisperäisiä: Bodin koski ja Helsingin koski ja myös Hamina. Haminan tärkeimmät myyntituotteet olivat lohi ja turkikset. Ensimmäisiä on ollut Oulun Ståhleborgin (Intiön) hautausmaa vuonna 1781. vanhan vihan aikainen ( Vesaisen aika) levottomuus ja vainot. Puodinkosken nimi tulee kauppa-aittaa tarkoittavasta sanasta bod ja Helsinginkosken nimi Helsinglandin maakunnasta. Tämä viittaa ruotsalaisten kauppiaiden vahvaan osuuteen Haminan kaupasta keskiajalla ja vielä 1500-luvulla. 8 » Torstaina 9. Kirkkotarha alkoi täyttyä erityisesti 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, jolloin katoja sotavuodet ja niihin liittyneet kulkutaudit nostivat kuolleisuuden Iissä moninkertaiseksi. heinäkuuta 2020 » N:o 53 Kruununsaari kauppapaikasta leposijaksi » Pertti Huovinen » Ii Vuodelta 1648 olevassa Claes Claessonin kartassa lukee nykyisen Kruununsaaren kohdalla nimi Sataman saar. Uusi etsintätoimikuntakin ehdittiin nimetä, mutta vain kuukausi sen valinnan jälkeen päätettiin, että “toistaiseksi vielä käytetään vanhaa hautausmaata”. Ajoittain kauppa-aittoja oli myös vienalaisilla. Kirkkoon hautaaminen oli lopetettu Iissä 1770-luvulla. Muutaman vuoden välein oltiin sitä mieltä, että uusi hautuumaanpaikka pitää löytää ja kohta taas päätettiin kunnostaa Kruununsaarta. Tämä päätös ei miellyttänyt kaikkia seurakuntalaisia, jotka tekivät kansanedustaja Pekka. Tautien leviämisvaara oli ilmeinen. Claessonin kartassa satama on merkitty Haminan keskiosan kohdalle. Perusteluna oli, että “vanha hautausmaa sijaitsee vaikeapääsyisellä paikalla ja alkaa käydä kovin ahtaaksi etenkin siitä syystä, että hautaamaton osa saarta on sopimatonta hautausmaaksi”
Ennen maantieyhteyttä oli kulku hautausmaalle varsinkin keväisin ja syksyisin hankalaa. Lapselle, jonka saimme vain hetkeksi. Senaatti vastaa nykyistä valtioneuvostoa eli maan hallitusta. Vahtola ym. Jalustassa lukee teksti: Lapselle, jota emme koskaan saaneet. Itse aloitin talvella tehdä käsikirjoitusta Kruununsaareen ja valmiina on muutama kymmenen sivua. Tieyhteyden, valaistuksen, huoltorakennusten ja vesipisteen ansiosta hautausmaallakäynti helpottui ja lisääntyi merkittävästi. Kestilä sopi hautausmaaksi sillä edellytyksellä, että seurakunta hankii maa-alueen omistukseensa. Ei ainakaan kovin suurta häveliäisyyttä tai kunnioitusta. Kun Tielaitos alkoi suunnitella siltoja Iijoen yli, oli ensimmäisissä piirustuksissa vedetty tielinjaus keskeltä Kruununsaarta. Pieni uhka Kruununsaaren rauhaan oli vielä 1990-luvun puolivälissä, kun tehtiin kevyenliikenteenväylä nelostien varteen. Iin kunnanhallitus vaati lausunnossaan äänin 11–0 kevyenliikenteen siirtämistä maantien itäpuolelle, mikä toteutuikin. Tien rakentamisen yhteydessä tehtiin hautausmaan reunaan paikoitusalue autoille ja puomit hevosille. Sen jälkeen Kruununsaarta on saatu hoitaa ja kehittää rauhassa. heinäkuuta 2020 » N:o 53 Kruununsaari kauppapaikasta leposijaksi Aahmavaaran johdolla tuomiokapituliin valituksen, jossa he vaativat Kruununsaaren käytön jatkamista. Lähteet: Luukko: PohjoisPohjanmaan ja Lapin historia II Nissilä: Iijoen varrelta Rytkönen: Suur-Iin historia 2. Talkoot kannustivat vainajien omaisia huolehtimaan ja kaunistaman hautoja ja Kruununsaari alkoi näyttää viihtyisältä hiljentymispaikalta. Niinpä vainajat haudattiin edelleen Kruununsaareen, joka ei ollutkaan enää ahdas, kallis tai epäterveellinen. Erikoiseksi asian teki vielä se, että osa Kestilän kannattajista yhtyi valittajiin. Jossain vaiheessa seurakunnalla oli hautajaiskäytöön veneitä ja talvella ruumisrekiä. Valitus eteni senaattiin, josta tuli marraskuussa 1918 päätös. Monilla hautausmailla, muun muassa Oulussa järjestettävät opastetut kierrokset, joilla kerrotaan kiinnostavista henkilöistä, ovat hyvin suosittuja. Saaren molemmin puolin olevat kosket olivat petollisia niin yläkuin alajuoksultaankin. Iin seurakunnan historia Lotta Svärd-järjestön johtaja Fanni Luukkonen on Kruununsaaren tunnetuimpia vainajia. Päätöksessä todettiin, että senaatti määrää Iin seurakunnan ryhtymään viipymättä toimenpiteisiin uuden hautausmaan perustamiseksi. Aiemmin oli saatu hieno portti, jonka on tehnyt Niilo Niemi Kurttilan pajassa. Se olisi haitannut myös merkittävästi Iin Sillat -leirialuetta, koska suojaavat koivut olisi pitänyt kaataa ja liikenne olisi tullut camping-alueelle. Koronan takia toteutukset jäänevät ensi vuoteen. Niihin asallistui heti runsaasti seurakuntalaisia, parhaimmillaan pari sataa. Seurakunnan vetoomukset tien tekemiseksi hautausmaan ohi otettiin vakavasti ja tie saatiin nykyiselle paikalle. Eikä hautaamisten järjestäminen kesälläkään ollut helppoa, kun tarvittiin venekuljetusta. Hän halusi tulla haudatuksi Iihin, vaikka ei iiläinen ollutkaan. (Arkisto: Teea Tunturi) A RK IS TO:T EE A T UN T URI P ERT T I HUOV INEN. Sekään ei ollut lopulta sopiva. Suunnitelmissa oli eräiden kunnan virkamiestenkin tukema ajatus pyörätiestä maantien länsipuolelle, jolloin se olisi vienyt parkkipaikan ja palan hautausmaata. 9 » Torstaina 9. Eino Virkkulan ollessa Iin kirkkoherrana alettiin jo ennen sotia keväisin pitää talkoita hautausmaan siistimiseksi. Taiteilija Sanna Koivisto ja ihana enkelihahmo lapsi sylissään Kruunusaaren hautausmaalla. Uudeksi paikaksi ehdotettiin Kauppilankangasta. Mitähän lienee liikkunut suunnittelijan päässä, kun ajatteli maantietä hautojen päälle. Seurakunta sai lahjoituksina merkittävää taloudellista apua Kruununsaaren kunnossapitoon. Asia eteni hitaasti ja lopulta Kestilän kolmen hentaarin alue nähtiin “kulun puolesta hankalaksi” ja pakkolunastushanke peruttiin
Keväällä kun aika seisahtui, hänellä kypsyi ajatus muuttaa tilanteen hellitettyä Kellosta uuteen toimipaikkaan Haukiputaan keskustan liiketaloon Revontielle vilkkaammalle liikepaikalle, keskelle elämää. Näin tapahtui Parturikampaamo Tiukun Riitta Viinikanojalle. Uudet tilat ja luottavaisesti kohti normaalimpaa arkea » Auli Haapala » Haukipudas PARTURI-KAMPAAMO WAVE on muuttanut uusiin liiketiloihin Herralantie 1:een. Sinunkin ilmoituksesi huomataan! Wavessa työskentelee Kirsi Hanhelan (oik.) lisäksi itsenäisenä yrittäjänä Lotta Heikkilä (kesk.) ja kesätyöntekijänä Krista Kemppainen. Wavessa ollaan siinä kiitollisessa asemassa, että liikkeellä on hyvin pitkiä asiakassuhteita, jotka kantoivat yli hankalan koronaajankin ja luovat vankan perustan myös tulevaan. Liike on ollut avoinna koko kevään, mutta rajoitusten johdosta muutolle jäi yllättäen enemmän aikaa. Wavessa katsotaan luottavaisina tulevaan, vaikka epävarmuustekijöitä tulevaisuuden suhteen on paljon. Ihanaa, kun myös yrittäjäkollegat ovat käyneet tervehtimässä, iloitsee Hanhela. Aika oli sopiva muutokselle senkin vuoksi, että lapset ovat jo aikuisia, kertoo Kellon KiRiitta Viinikanoja onnittelukukkien keskellä uudessa liikepaikassa. Paikka on otettu hyvin vastaan. Hän on jäämässä pian äitiyslomalle. vuosi. Samalla ratkesivat arvailut kylillä siitä, mikä liike tulee uuden Herralanhovin kerrostalon kivijalkaan. UUDESTA LIIKETILASTA parturi-kampaamo Wavessa haluttiin luoda rauhallinen, viihtyisä ja ylellisen tuntuinen ympäristö. – Jos jotakin myönteistä tässä poikkeusajassa oli, niin viimeistään nyt on huomattu oman kylän palveluiden merkitys ja kuinka tärkeää on käyttää niitä, jotta palvelut säilyvät, pohtii Kirsi Hanhela. Liekö ollut enteellistä, että muhkea “kuninkaalliUusi paikka, tuttu Riitta » Auli Haapala » Haukipudas POIKKEUKSELLINEN ja hankala korona-aika voi synnyttää myös uutta. – Tuntuu, että tähän paikkaan on helppo poiketa. Kalusteita ei tarvinnut uusia, sillä ne oli hankittu vastikään entiseen paikkaan, mutta uusia valaisimia tarvittiin. Meitä tekijöitäkin uudet valoisat tilat ja ikkunoista avautuvat uudet näkymät innostavat. Wavessa muuttoa alettiin suunnitella jo ennen korona-aikaa. heinäkuuta 2020 » N:o 53 Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja. LIIKKEESSÄ työskentelee Kirsi Hanhelan lisäksi itsenäisenä yrittäjänä Lotta Heikkilä, jolla on menossa 14. Muuttomatka Revontieltä ei ollut pitkä, ja entisiin tiloihin muutti välittömästi Valkea Sydän -yritys. – Tarvetta olisi jatkossa palkata yksi tai kaksi työntekijää, jotta voisimme palvella vielä paremmin asiakkaita, sillä kysyntää ajoille tuntuu olevan, suunnittelee Hanhela. AUL I H A A PA L A. Kesätyöntekijänä on Krista Kemppainen, joka on tuttu jo harjoitteluajoiltaan. Uusi liikepaikka on kaikin puolin myönteinen piristysruiske. – On ollut todella mukavaa nähdä kuinka hyvin meidät on huomioitu, entiset ja uudet asiakkaat ovat löytäneet tänne, ja meille on toivotettu onnea uusiin tiloihin. 10 » Torstaina 9. Myös myytävien kampaamotuotteiden valikoimaa haluttiin uusia. Nyt toiminta uudessa paikassa on lähtenyt vilkkaasti käyntiin, kertoo 23 vuotta paikkakunnalla yrittäjänä toiminut Kirsi Hanhela. Ovet uudessa paikassa avattiin vapulta. Lisäksi kun koronarajoituksia on purettu ja asiakasvirroissa siirrytään kohti normaalia, tilanne näyttää hyvältä
Talon rakennuttajalla Temotek Oy:llä on suunnitelmissa rakentaa samaan kortteliin vielä kaksi kerrostaloa myöhemmin. Yläpuolella on Rantapohjan toimipaikka. – Tästä on hyvä lähteä eteenpäin, hyvillä mielin. Myös Waven sisäänkäynnille on luiska ja kerrostalon asunnoista pääsee myös hissillä suoraan takaovelle ja liikkeeseen. Oli sopeuduttava tilanteeseen, puhuminen muiden yrittäjien kanssa auttoi. Luottaa, että elämä kantaa, toteaa Riitta Viinikanoja.. Asiakaskäynnit romahtivat. Omassa elämäntyössään hän saa tehdä sitä mitä osaa ja mistä tykkää, ja voi ansaita elannoksi tasaista leipää. Kaikki oltiin samassa tilanteessa kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Ovet uudessa paikassa avautuivat maanantaina. Jäälin-liikkeen nimeksi tuli Sininen Kuu. Ennen oman ensimmäisen liikkeen perustamista Jääliin hän toimi opettajana Haukiputaan ammattikoulussa. – Jos koronasta tulee toinen aalto syksymmällä, ollaan pulassa. Uudet tilat ja luottavaisesti kohti normaalimpaa arkea nen” nojatuoli löysi itseoikeutetusti myös paikkansa uudesta Herralanhovin liikehuoneistosta. Hiusalalla pitkään perätty 24 prosentin arvonlisäveron alentaminen palveluhinnoista olisi nyt viimeistään toteutettava. Kesän hiustrendeistä mainittakoon, että nyt ovat muotia erimittaiset polkat. Hän uskoo, että uudistus on mukava paitsi hänelle itselleen, myös asiakkaille tulla uuteen ympäristöön. Asiakkailta on saatu palautetta, että tämä oli hyvä ratkaisu, kuten myös meistä, kuvailee Hanhela. VAIKKA TÄLLÄ HETKELLÄ ON otettu yleisesti askel kohti normaalimpaa aikaa, tulevaisuus on monen yrittäjän näkökulmasta taloudellisesti epävarmaa. Hänelle oli jo pienestä pitäen selvää, että hänestä tulee kampaaja. Uuden kerrostalon Herralanhovin kivijalkaan muutti Parturi-kampaamo Wave. Wavessa työskentelee Kirsi Hanhelan (oik.) lisäksi itsenäisenä yrittäjänä Lotta Heikkilä (kesk.) ja kesätyöntekijänä Krista Kemppainen. Tilojen puhtauteen ja desinfiointiin piti kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. (08) 817 6100 ma-pe 9-17, la 9-13, Itsepalvelumyymälä ma-su 8-21 www.arvokovaoy.fi Paikallislehti on lähimpänä arkeasi. – Viihtyisää ja rauhallista tunnelmaa liikkeessä halusimme parantaa myös siten, että emme pidä taustalla meluisia radio-ohjelmia auki, vaan kuuntelemme hiljaisemmalla soittolistoja. Toivottavasti sitä ei tule. Ne, jotka ovat selvinneet tähän asti, menetysten kurominen vie kauan. Suomen Hiusyrittäjien Oulun yhdistyksen hallituksessa toimiva Kirsi Hanhela kertoo, että monet pienyrittäjät kokevat jääneensä vaille tarvittavaa tukea korona-ajan seurauksista, kun sen sijaan isojen ja vauraiden yritysten kehityshankkeita tuetaan suurilla summilla. Aamulla varhain saattoi käydä riskiryhmäläisiä ja kotikäynnit lisääntyivät. SIITÄ ON JO 36 vuotta kun Ylikiimingin Somerovaarasta kotoisin oleva Riitta Viinikanoja valmistuttuaan ammattiin aloitti työt oululaisessa pienessä kampaamossa, mistä hän sai hyvät eväät tulevaan. Ala onkin ollut todella mieluisa ja työ rakasta ihmisten parissa. Tehtävänä on ollut myös “koronaleikkauksia”, eli korjailtu on kotona itse karanteeniaikana tehtyjä parturointeja. Nyt onneksi näkymät ovat paremmat ja asiakkaat palanneet. Elämänkumppanin tuttu neuvo olla murehtimatta asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa, oli paikallaan. AUL I H A A PA L A Uusi paikka, tuttu Riitta viniemessä asuva Riitta. Kuten 94-vuotias ystäväni Elsa sanoi, vastassa on nyt tuntematon vihollinen, virus. Tiedän, että hyvä tästä tulee, hän toteaa. – Olen onnekas, kun minulla on niin hyvä ja kannustava tukiverkko ja yrittäjäystäviä ympärilläni. – Paikka on uusi, mutta täältä löytyy se tuttu Riitta edelleen, ja toivon mukaan uusiakin asiakkaita tulee, toteaa pitkään alalla ollut yrittäjä. heinäkuuta 2020 » N:o 53 Kesäisiin tunnelmiin juhlaan ja arkeen! IIN KUKKAKAUPPA Haminantie 1, 91100 Ii, P. Asiakaspiiri on on muovautunut pitkältä ajalta eri puolilta Haukipudasta ja kaeumpaakin. Muutto uusiin tiloihin oli piristävä erikoisen kevään päätteeksi, kertoo 23 vuotta Haukiputaalla yrittäjänä toiminut Kirsi Hanhela. Liiketalossa toimii useita eri alojen yrityksiä, vieressä Mervin Kukka ja valokuvausliike Mielikuvia. Kesäksi halutaan vaaleutta ja raitoja luonollisuus huomioiden. Liikkeen nimeksi tuli Parturi-kampaamo Tiuku, helkkäämään Kelloon sopivasti. Kerrostalo on rakennettu esteettömäksi. Nyt jos koskaan jokainen yritys ja työpaikka on tärkeää säilyttää. 11 » Torstaina 9. NYT OSOITTEENA on Revontie 2 Haukiputaan keskustassa, mistä löytyi passeli huoneisto, jossa myös aiemmin on toiminut saman alan yritys. Aiempiakin suuria ratkaisuja yrityksen osalta hän rohkeni tekemään aikoina, jolloin elettiin lama-aikoja. Kahdeksan Jäälin-vuoden jälkeen tiet toivat Kelloon ja yritys toimi Kellon ohella myös Haukiputaalla. Ratkaisu ja muutto tapahtuivat nopeasti. – Tuntui, että seinä nousi pystyyn. Onneksi kuitenkin tyttären perhettä ja pientä Aaro-poikaa saattoi tavata puistossa. Sen keksi paikallisen ja tunnetun sanoittaja-säveltäjän Veikko Juntusen vaimo Elina, ja nimen mielikuvan yhdistyminen lauluun miellytti myös musikaalista yrittäjää itseään. TÄNÄ KEVÄÄNÄ korona pysäytti kaiken. Silloin kun asiakkaita ei ollut, Riitta upotti tarmonsa mielipuuhaansa leipomiseen kotona. Riitta Viinikanojaa muutos ei pelottanut, sillä hän on tottunut tekemään ratkaisuja ja luottamaan vaistoonsa
heinäkuuta 2020 » N:o 53 Osa Team Rynkebyn porukasta pyöräili harjoituslenkillä myös Haukiputaalla kirkon maisemissa. Mukana on myös useita haukiputaalaisia kuskeja sekä huoltoporukan jäseniä. 12 » Torstaina 9. Lisätietoa joukkueestamme löydät sosiaalisen median tileiltä: https:// www.facebook.com/teamrynkebyoulu ja https://www. Perinteisesti joukkue on ajanut Suomesta Pariisiin seitsemän muun Suomen joukkueen tavoin, mutta tänä vuonna koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi joukkue polkee itse suunnittelemansa “Tour de Finland” -kiertueen. HYVÄNTEKEVÄISYYSPYÖRÄILY on saanut alkunsa Tanskassa, jossa Rynkeby Foodsin työntekijä päätti vuonna 2002 parantaa elintapojaan ja pyöräillä Pariisiin. Tapahtuma on vuosien kuluessa laajentunut kaikkiin pohjoismaihin, viime vuonna myös Saksaan ja tällä kaudella ensi kertaa Sveitsiin. Reitin varrella tuetaan paikallisia matkailuja ravintolayrittäjiä. Vuosittain kasvaneet keräyssummat ovat ratkaisevan tärkeitä monille vakavasti sairaita lapsia auttaville järjestöille. Pyöräilijät maksavat kustannuksensa itse ja projektin hallinnollisista kuluista vastaavat Rynkeby Foods A/S, God Morgon ja hohes C yhteistyössä jokaisen yksittäisen maan rahaa vastaanottavien järjestöjen kanssa. Hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue näkyy viikonloppuna myös Rantapohjan alueella » Rantapohja » Ylikiiminki TEAM RYNKEBY – God Morgon Oulu pyöräilee PohjoisSuomessa viikoloppuna kerätäkseen varoja syöpäsairaiden lasten hyväksi. Kaudella 2018–2019 Team Rynkeby – God Morgon keräsi Suomessa syöpätutkimusta rahoittavalle Aamu Säätiölle ja syöpäsairaita lapsia ja heidän lähimmäisiään tukevalle Sylva ry:lle yhteensä yli 1,1 miljoonaa euroa. Ylikiimingissä lyhyt tauko vietetään Ylivuotolla iltapäivällä kolmen aikaan. Joukkueen tunnistaa keltaisista ajoasuista ja pyöristä. instagram.com/trgmoulu Pariisi vaihtui Pohjois-Pohjanmaan kiertueeseen M II A HUH TA NEN/ T RG M OULU. Ensimmäinen suomalaisjoukkue osallistui pyöräilyyn kesällä 2013. Oulun joukkue on pohjoisin joukkue Suomessa ja siinä on kaudella 2019 – 2020 jäseniä myös muualta Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta ja Lapista. PERJANTAINA JOUKKUE ajaa 156 km Oulu-Liminka-Kestilä-Rokua, lauantaina 200 km Rokua-ManamansaloPuokio-Vaala-Rokua ja sunnuntaina 205 km RokuaVaala-Puolanka-Ylikiiminki-Oulu. Joukkueessa on liki 50 jäsentä, joista suurin osa osallistuu kiertueelle
HIRV EL Ä N P ERIK UNN A N A L BU M I. Viimeksi talon kuistin ikkunoita ammuttiin ilmakiväärillä. Tapahtuneesta tehtiin rikosilmoitus. Pihapiiri rakennuksineen sijaitsee komealla paikalla rantatöyräällä. Maanviljelyksen lisäksi tärkeitä elinkeinoja olivat lohenkalastus, metsästys ja Hirvelän talo pihapiireineen on kulttuurihistoriallisesti arvokas suojelukohde. Poliisit kävivät paikalla ja arvioivat, että ikkunoihin on ammuttu ilmakiväärillä. Pirtissä järjestettiin erilaisia tapahtumia kuten seuroja ja laulajaisia kylän väelle tai kastettiin useita lapsia kerralla papin käydessä paikalla. Talo joutui ikävän ilkivallan kohteeksi kun kuistin ikkunoita ammuttiin ilmakiväärillä. – Olimme pienellä porukalla siivoamassa tätä vanhaa asuinrakennusta juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna, jolloin huomasimme, että kaksi kuistin ikkunaa oli hajotettu illan tai yön aikana 26-27.6. Pihapiirissä on useita talousrakennuksia. 13 » Torstaina 9. Järkytys oli suuri, kertoo perikunnan osakas. Teko saa mielet haikeiksi. KULKIJOITA Pahkakoskella oli aikoinaan paljon, sillä pitkän aikaa maantie päättyi Hirvelän kohdalle joen toimiessa pääkulkuväylänä. Rakennus on toiminut jääkärietappina vuosina 1915-1917. 1920-luvulta aina 60-luvun loppupuolelle saakka Hirvelässä toimi postikonttori. Myös rakennuksen sisustus on pidetty mahdollisimman alkuperäisenä ja huoneissa on esillä runsaasti vanhoihin elinkeinoihin ja puhdetöihin liittyvää alkuperäistä esineistöä. HIRVELÄN PIHAPIIRIN vanhin asuinrakennus on tehty 1900-luvun vaihteessa. Vuosia sitten alueella huomattiin sellaistakin tihutyötä, että kylätielle ripoteltiin nauloja ja ruuveja. Talon hirsiä alettiin salvota vuonna 1919, kirvesmiehenä toimi Jussi Toppari. Hirvelä on hieno esimerkki Iijokivarren talonpoikaisesta rakentamisperinteestä. Hirvelä toimi majapaikkana ja kestikievarina. Uudempi, vuonna 1922 rakennettu ja 1930-luvulla laajennettu asuinrakennus on säilynyt perinteisessä asussaan. Rakennus käsitti aluksi vain nykyisen pirttipäädyn ja keittiön kohdan, perällä olevat kaksi kamaria olivat kehikkona kymmenisen vuotta ennen valmiiksi rakentamista. Rakennuksessa on Yli-Iin seudulle tyypillinen korkea kuisti. Rakennus on nykyään 1900-luvun jälkipuoliskolta peräisin olevassa asussaan. HIRVELÄ sijaitsee Pahkakosken ja Haapakosken voimalaitosten välimaastossa. Koko pihapiiri on museoviraston kohdeinventoinnin mukaan maakunnallisesti arvokas suojelukohde. Sen on rakentanut Juho Räinä. talvisin metsäsavotat. heinäkuuta 2020 » N:o 53 Vaalitun Hirvelän talon taakkana ilkivalta » Auli Haapala » Yli-Ii YLI-IIN PAHKAKOSKELLA sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokas Hirvelän talo, joka pihapiireineen joutuu aika ajoin valitettavan ilkivallan kohteeksi. Nyt rikottuja ikkunoita peittää levyt. Ilkivallan kohteeksi joutuneessa rakennuksessa ei asuta vakituisesti, mutta pihapiirin toisessa rakennuksessa asuu perikunnnan osakas, joka pitää huolta rakennuksista ja ympäristöstä. Ilkivaltaa alueella on tehty aiemminkin, minkä johdosta on on laitettu valvontakamerat. Hirvelän talonssa toimii myös kotimuseo.Säilynyt on paljon vanhaa esineistöä. Tämän alkuperäisimmässä asussaan säilyneen talon rakennutti Frans Räinä. Talossa on kotimuseo. Myös maatalousnaisten kutomakursseja järjestettiin, jolloin pirtissä oli parhaimmillaan kahdettoista kangaspuut. Myös pihatietä kuvaa valvontakamera poliisin kehoituksesta
Koruja on myynnissä Kierikkikeskuksen museokauppa Pihkassa, Oulun taidemuseon museokauppa Ainoassa, Pohjois-Pohjanmaan museon museokauppa Parkissa sekä Tietomaan tiedekaupassa. 14 » Torstaina 9. Iin Huilingissa jälleen yhteislaulua. Koitelin Sahasaaren lavalle rantautuu tanssikurssi. Viimeisin tieto on, että tontti aiotaan siistiä ja niittää. Milloin rakennushankkeeseen tarvitaan vihersuunnittelija » Rantapohja » Oulu Oulun kaupungin rakennusvalvonta muistuttaa vihersuunnittelijan käyttämisestä rakennushankkeen suunnittelussa. Iin Laulupelimannit järjestää sunnuntaina 12.7. Sinne voi tulla mukaan soittelemaan tai vain kuuntelemaan katsomoon. Kiinteistöjä on 15 kpl.. Käsidesiä on myös tarjolla. Rakennuslupa yritykselle myönnettiin kerrostalojen rakentamiseen keväällä 2019. Luupin kaupoista löytyy nyt vastuullisesti tuotettuja Luuppi-koruja; kaulakoruja, riippuvia korvakoruja sekä korvanappeja. Samalla muutettiin suojelualueen rauhoitusmääräykset. Haukiputaan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Liljamo sai kylän paraatipaikan pusikoitumisesta palautetta asukkailta ja oli yhteydessä Oulun kaupunkiin. Ennen yhteislaulutilaisuutta Huilingin lavalla on Laulupelimannien ja Pohjois-Pohjanmaan Kansanmusiikkiyhdistyksen soittoja lauluiltapäivä. Hyvä vihersuunnittelu varmistaa viihtyisän pihan, jonka toteutus ja hoito on kustannustehokasta. Laulujen sanat löytyvät paikalla jaettavista vihkosista. Kerrostalokohteen ennakkomarkkinointi on alkamassa, joten toiveissa on, että alueella rakennustyöt käynnistyvät jossain vaiheessa. Entinen kunnanviraston tontti pusikoituu. kello 19 Haukiputaan kirkossa. Vihersuunnittelijan käyttö tonttien piha-alueiden suunnittelussa on perusteltua, koska vihersuunnittelija osaa sijoittaa pihan toiminnot järkevästi ja valita kohteeseen soveltuvan kasvillisuuden. Tapahtuma lähetetään myös virtuaalikirkossa: www.virtuaalikirkko.fi. Lisäksi ammattilaisella on ajantasainen tieto leikkipaikkojen turvallisuusvaatimuksista. kello 16 yhteislaulutilaisuuden, johon yleisöllä on vapaa pääsy. Harmissaan ollaan kun tontilla rehottaa muun muassa pujoa, joka aiheuttaa joillekin allergisia oireita. Matkamuisto läheltä. Monet ovat huomanneet, että Haukiputaan keskustassa tyhjillään oleva entinen kunnanviraston tontti pusikoituu kovaa vauhtia. heinäkuuta 2020 » N:o 53 Harmonikkaa kesäillassa Rantapohjasta 25.6.1981 Vaari oli ostanut markkinoilta hevosen, joka oli hieman notkoselkäinen, ja talutteli sitä kotiinpäin. Sieltä puolestaan kehotettiin kääntymään tontin varanneen Oulun PM-rakennus Oy:n puoleen. Iltahartauden pitää Samuli Ruusuvuori. Molemmat kurssipäivät päättää vapaan tanssin tunti monipuolisen musiikin tahdissa. Harmonikkaa hartaudessa Haukiputaalla. P.K. Kursseille mahtuu rajallinen määrä pareja, ja tanssipareja pyydetään ilmoittautumaan 12.7. Iin Laulupelimannit ja muutkin paikalla olevat soittajat vetävät yhteislaulutilaisuuden. Pikku Ville vastasi: No ko sillä on selekä ku viikatteen varsi. Korut on tuotettu yhteistyössä Usva Designin kanssa. Anne-Mari Kanniainen soittaa harmonikkaa ja Heikki Ruokangas kitaraa Kesäillan sävelhartaudessa torstaina 9.7. Yleisöä pyydetään pitämään tarpeeksi väliä toisiin laulajiin, katsomossahan on kyllä tilaa. Koitelissa jalalla koreasti. Vihersuunnittelijan käyttämistä edellytetään kohteissa, joissa vaaditaan tontinkäyttösuunnitelma (poislukien teollisuusalueet), rivitalokohteet, kerrostalokohteet, AP-tontit eli pientaloista koostuvat taloyhtiöt sekä julkisten rakennusten pihat (päiväkodit, koulut, kaupat jne.) sekä tontit, joilla asemakaava edellyttää ammattimaisen vihersuunnittelijan. Myös tämä nähdään virtuaalikirkossa. Ammattitaitoisen vihersuunnittelijan osallistuminen tontinkäyttösuunnitelman laadintaan usein myös nopeuttaa lupaprosessia. Vastaan tuli naapurin pikku-Ville. Isokankankaan luonnonsuojelualueen laajennus saanut lainvoiman » Rantapohja » Oulu » POHJOIS-POHJANMAAN ELYkeskuksen päätös 14.5.2020 Oulun kaupungin omistaman Isokankaan luonnonsuojelualueen laajentamisesta on saanut lainvoiman. Siellä soitellaan ja lauletaan jammailuhengessä kansansävelmiä kello 1415.50. Hän pysähtyi pällistelemään konia. Kaikki korujen osat tulevat Suomesta ja korujen materiaali koivuvaneri valmistetaan suomalaisten metsien sertifioiduista puista. Tanssinopetus Sipe & Make järjestää Koitelissa ensi viikon lauantaina sekä elokuun ensimmäisenä lauantaina neljän tunnin mittaiset tanssikurssit, joilla opetellaan fuskua, buggia ja tangoa. Uutta korusarjaa voi hankkia useasta kaupungin matkailukohteesta. – Mitäs toljotat, kysyi vaari. kello 19 esiintyjänä on Pinja Ukkola, piano. Päätöksellä laajennettiin vuonna 1987 perustettu suojelualue noin 1124 hehtaarin suuruiseksi. Alueen niitto ja siistiminen on kuitenkin luvassa. Haukiputaan paraatipaikka siistitään. Kesäillan sävelhartaudessa torstaina 23.7. ELY-keskus on pyytänyt Maanmittauslaitosta merkitsemään suojelualueen kiinteistörekisteriin niille Oulun kaupungin tiloille, jota se koskee. Jokikylä Ja sitten nykypäivään. mennessä sähköpostitse osoitteeseen sirpalo24@gmail.com
NÄYTELMÄN TOINEN jakso tarjosi yhden laukauksen SoPalle ja Haupalle tusinan maaliakohden, joten hallinta oli suvereenisesti vierailla. Taukolukemat mairittelivat kotijoukkuetta sillä HauPa laukoi peräti kahdeksan kertaa maalia kohden ja SoPan nollaa vastaan. Minuutti tästä ja johan onnistui toinen hyökkäysarsenaalin nallipyssy työssään sillä Mikko ”Zume” Suomela upotti kauden toisen osumansa Sopan verkkoon. Körkkö jatkoi siitä, mihin oli jäänyt ensimmäisellä puoliajalla, paukuttamalla hatullisen täyteen siirtäen Haupan 1–4 johtoon. HauPan edustus kävi vierailulla Haupan P09 peleissä viime tiistaina. Haupa matkaa seuraavaksi Oulaisiin Huiman vieraaksi 15.7. Kun kyse on urheilusta niin tuo yksi laukaus riitti tuomaan Sopalle kavennuksen 1–2. Suomelan isäntä sinetöi loppulukemiksi 1–5 ja kolme pistettä lähti matkalle kohti Haukipudasta. Haupa pelaa myös 16.7 Oulun Tarmoa vastaan Pateniemessä kello 17.30. J A NI PA A N A NEN. Joukkueen ollessa vielä aamuväsymyksen piirissä oli Kari Puranen viritellyt jo taktiset kuviot kuntoon. Pallo liikkuu nyt enemmän kuin aikaisemmin ja miehet vaihtavat pelipaikkojaan sujuvammin. Sininen savu sauhusi SoPan värityksen kanssa pelaajaesittelyssä, mutta sen jälkeen ottelun muusta viihteestä vastasi HauPa. Maalin viimeisteli Joona ”Tempo” Körkkö, joka on löytänyt maalijyvänsä ja tehokkuutensa viime peleissä. heinäkuuta 2020 » N:o 53 URHEILU » Haukiputaan Pallo vieraili Sodankylässä » Jani Paananen » Haukipudas MATKA KOHTI Sodankylää alkoi varhain lauantaina aamulla. 15 » Torstaina 9. Myös löydetty tehokkuus tulee olla samalla tasolla, jotta pisteet matkaavat kotiin. Edustuksen nuoriso-osaston otteilta voi seurata 18.7 Keskuskentällä kello 13. Onneksi työmoraali palasi nopeasti pelaajien aivoituksiin ja hallinta muutettiin myös tehokkuudeksi maalien muodossa. Pallohallinta kohosi kauden ennätyslukemiin ja palloa kaivettiin ensimmäisen kerran 10 minuutin jälkeen kotijoukkueen verkosta
Napsauta kohtaa “Current page” 4. Rantapohjassa KESÄAJAN SUDOKUT JA RISTIKKO 9.7.2020 » Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. Avaa sivu 2. 16 » Torstaina 9. Napsauta kohtaa Print.. heinäkuuta 2020 » N:o 53 RISTIKON RATKAISU tiistain 14.7. Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3
Puh. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. Ii. Yhdistys tarjoaa kahvit ja grillimakkarat. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. 040 821 3991 Seuratoimintaa n Haukiputaan Pallo Prinsessaja Batmanjalkapallokoulut starttaa 21. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... tai puhelimitse: p. Toimitusnumerot 2019-613889. P. Lämpimästi tervetuloa! Myytävänä RIVITALO-OSAKE Iin kk. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 77€ 6 kk tilaus, kotimaa.................................. Paikka Oijärven Sampola, ojalantie 12. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat ja muut mahdolliset asiat. VUOSIKOKOUS la 18.7.2020 klo 12.00. klo 12 alkaen. 8.30-16.00 Toimitus avoinna ark. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja www.perinneladot. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Puh. P. . Kotimainen tuote. 17 » Torstaina 9. P. 040 704 9546. Toimitusnumero 2019-612596. Ilmoituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. 8.30-16.00 Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy Sähköpostit: Ilmoitukset sovittava erikseen Irtonumerot konttorista 1,40 €/kpl . Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Paikallislehti Rantapohja on Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. Tarkempaa tietoa asiasta löytyy Maanmittauslaitoksen wwwsivustolta (https://www.maanmittauslaitos.fi/maanmittauspalvelut/ osallisena-toimituksessa/toimituksissa-poikkeuskaytanteita). Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2020 . 045-1225531 Oijärven Eräkelkkailijat Ry. 040 548 0268. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Henkilökunnan sähköpostit . Digitilaus kesto (alv 24%)................... Käsiteltävät asiat: sääntömääräiset asiat, jonka jälkeen yhdistyksen purkaminen. P. . Ajo-ohje: Alarannan tien päästä sillan yli saareen, josta n. Lisätietoja toimitusinsinööriltä. Toimitus aloitetaan 3.8.2020 klo 13 osoitteessa Maanmittauslaitos, Veteraanikatu 9, 90100 Oulu, kokoushuone Luoto. 45,50€ 3 kk tilaus, kotimaa............................. 040 704 9546.. vajaa km. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Halutaan vuokrata Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Sivulle heittävä Esko PERUNANNOSTOKONE Vähänkäytetty. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . Arvontaa, lisäksi muuta ohjelmaa säästä riippuen. 56,00 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) .................. n EL Iin yhdistyksen kesäpäivän vietto ja samalla Kevätkokous pidetään Iin srk:n Karhun leirikeskuksessa to 16.7.2020 klo 11 alkaen. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 Konttori avoinna ark. Julkaisija Rantapohja Oy. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Ilmoittaudu www. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Ehdotus maksuunpanoluettelosta on nähtävillä 9.7. heinäkuuta 2020 » N:o 53 Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. . 0400-537 148 . Varaa 2020 toimitusaika ajoissa! Hirsiladot, pihavajat, venevajat, autotallit 45mm hirrestä. 145€ Postin jakelupäivystys...0100 85160 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Halutaan ostaa 2000-luvulla rakennettu OK-TALO Kellon keskustan läheisyydestä tai Kiviniemestä. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Tervetuloa! Hoitokunta Huveja Oulun kaupungin kiinteistöillä 564-409-175-195 Murtotörmä ja 564409-175-221 Keskihuru tehtävän lohkomisen yhteydessä käsitellään rajankäynti kiinteistöä 564-409-878-51 Lastauspaikka vastaan. Rantapohja paikallisista raaka-aineista. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . . JÄIKÖ LEHTI tulematta. 110€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. Tilausmaksut vuodelle 2020 (sis. Iin kunnan kiinteistöllä 139-876-1-1 Pohjois-Iin jakokunta tehtävän lohkomisen yhteydessä käsitellään lohkottavien määräalojen vapauttaminen yhteisalueen osakaskiinteistöihin vahvistetuista kiinnityksistä ja kirjatuista eläkeoikeuksista. ja 22.7. Martinniemi. Toimitus aloitetaan 5.8.2020 klo 12:00 osoitteessa Iin kunnanvirasto, Jokisuuntie 2, 91100 Ii, kokoushuone Vitonen. Toimituskokouksissa noudatetaan erityismenettelyä koronasta johtuen. lähtien Oulu10 Kiimingin asiointipisteessä Kirjastokuja 1. 61,00 € puh. 040 578 5545. n Iin Eläkeläiset. Perustettu 1969. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... 3h+k 78,5 m 2 . haupa.fi. Ilmoitushinnat 2020 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........0,98+24%=1,22 € Tekstissä.................0,98+24%=1,22 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,00+24%=1,24 € TJ 30 pmm asti.......0,88+24%=1,09 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Lisätietoja toimitusinsinööriltä. Toimitusinsinööri Pasi Nurmela, 050 597 8884, pasi.nurmela@ maanmittauslaitos.fi KUTSU MAANMITTAUSTOIMITUKSEEN Kuulutuksia Työsuorituksia ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. 105€ 145€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. SÄHKÖTYÖT 044 577 5821 www.sahkomiesoulu.fi LATTIAN LIIPPAUKSET 30 VUODEN KOKEMUKSELLA P. Katso laaja mallisto netistä. 040 535 7079 Työssäkäyvä pariskunta etsii vuokra-asuntoa KELLO-KIVINIEMI ALUEELTA Kaikki huomioidaan. Johtokunta Kokouksia Tuoreenmaanarontien tiekunnan VUOSIKOKOUS torstaina 23.7.2020 klo 17.00 YTT konepajan tiloissa Tuoreenmaanarontie 3. Hoxhox siis kesäpäivän vietto Illinsaaren maisemissa 14.7. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. 044-714 7806
Iin nuorisotoimen etsivä nuorisotyöntekijä Sara Hakala kertoo, että kesäkuukausista heinäkuu on selkeästi kaikkein hiljaisin. SUOJAUTUAKSEEN NÄLKÄISILTÄ TOUKILTA LIMAN PAPUKASVIT ERITTÄVÄT KEMIKAALISTA HÄTÄSIGNAALIA JOKA HOUKUTTELEE AMPIAISIA SYÖMÄÄN NÄITÄ TOUKKIA. Iin nuorisotyöntekijät luottavat somen voimaan nuorien tavoittamisessa, mutta muistuttavat, että myös aidot kohtaamiset ovat tärkeitä.. Hakalan mukaan nuoret käyttävät nuorisopalveluita Iin alueella hyvin. Vähintäänkin saa itseään viihdytettyä epäonnistuneilla otoksilla. Kesäkuussa järjestettiin lapsille kesäkerhoja koulujen pihoilla ja lisäksi nuorille pihanuokkaria Iissä ja Kuivaniemellä. Iin nuorisopalvelut on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, ja Hakalalla onkin lyömätön vinkki, mikäli tylsyys iskee kesken kesäloman. Netissä toimimiselle on selvästi paikkansa, mutta nuoret kaipaavat myös aitoa kohtaamista. Tapahtuman osallistujamäärä on rajattu, jotta ajoneuvojen säädöt saadaan osallistujille oikeiksi. – Kuivaniemellä nuorisotilat löytyvät Kuivaniemitalolta ja Iissä puolestaan avautuu uudet nuorisotilat Iisiareenalle. Elokuun alkupuolella koulujen alkaessa on vuorossa ryhmäytykset uusille seitsemäsluokkalaisille ja lukiolaisille, Hakala kertoo. – Etsivään nuorisotyöhön ollaan enimmäkseen yhteydessä erityisesti elämän taitekohdissa, esimerkiksi tilanteissa, joissa on tarvetta hakea opiskelupaikkaa, työpaikkaa tai omaa asuntoa. Iin nuorisopalveluiden toiminnassa kesäpoikkeuksia Etsivät auttavat läpi kesän, nuokkarit avautuvat syksyn alussa » Terhi Ojala » Nuoret, Ii IIN NUORISOTOIMEN KESÄ poikkeaa joiltain osin talven tapahtumista. Etsivään nuorisotyöhön saa kuitenkin olla yhteydessä milloin vain ja mistä asiasta tahansa myös vaikka silloin, jos on huolissaan jostakin läheisestään, painottaa Hakala. Etsivä nuorisotyö on suunnattu 15–29-vuotiaille nuorille, ja sen toimintatapa pohjautuu enemmän yksilöohjaukseen. Kaksi nuorisotilaa mahdollistavat nuorten tavoittamisen laajalta alueelta, ja kauempana asuvia nuoria tavoitellaan myös liikkuvan nuorisotyön avulla. HAKALA TYÖSKENTELEE etsivänä nuorisotyöntekijänä. Tapahtumaan pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon sähköpostitse osoitteeseen sihteeri@oulunfk.net. 18 » Torstaina 9. – Lataa TikTok, ja lähde ulos kuvaamaan tiktoktanssi. – Heinäkuussa suurin osa nuorisotyöntekijöistä lomailee. Hakalan mukaan etsivää nuorisotyöntekijää voi esimerkiksi pyytää mukaan hoitamaan virallisia asioita tai selvittämään mielen päällä olevia kysymyksiä. Iin ja Kuivaniemen nuorisotilat ovat vielä kiinni. OuluZonen rata on varattu tapahtumaan sunnuntaina aamukymmenestä lähtien. Poikkeusaika on kuitenkin vaikuttanut myös nuorisotyön tekemiseen. Iissä etsivä nuorisotyö on toiminnassa koko kesän ajan, ja yhteyden etsiviin nuorisotyöntekijöihin saa puhelimitse, WhatsAppilla, sähköpostilla ja sosiaalisen median kautta. – Keväällä koronan suljettua nuorisotilat nuorisotyö tapahtui pääsääntöisesti netissä. Iisi-areenan nuorisotilan oli tarkoitus avautua jo maaliskuussa, mutta koronakevät siirsi avajaisia. Iin nuorisotyötä voi myös seurata TikTokissa, vinkkaa Hakala. Hakalan mukaan nuokkarit on tarkoitus avata elokuun lopussa, mutta hän kannustaa seuraamaan avaamistilannetta esimerkiksi Iin nuorisotyön Instagramissa. IIN NUORISOPALVELUT SOMESSA: TikTok: @iinuorisotyo Instagram: @iinuorisotyo, @etsivasara, @etsivajaana SnapChat: @etsivasara, @ iinetsiva Facebook: Etsivä nuorisotyöntekijä Sara Hakala, Etsivä nuorisotyöntekijä Jaana Helander. GORILLAT VOIVAT SAADA FLUNSSAN IHMISILTÄ! 16/02/20 446 OuluZonessa maksutonta kartingia » Rantapohja » Nuoret SUNNUNTAINA VOI päästä kokeilemaan ilmaiseksi kartingia, kun Oulun Formula K-125 ry järjestää OuluZonessa junioreiden kartingharjoituspäivän. heinäkuuta 2020 » N:o 53 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » KUORRUTETTU KAVERI! YHDEN RYHÄVALAAN PINNASSA VOI OLLA YLI 500 KILOA SIIMAJALKAISIA! AUDREY MASH SELVISI KUUSI TUNTIA ILMAN SYDÄMENSYKETTÄ RETKEILLESSÄÄN ESPANJASSA! HÄNEN RUUMIINSA MENI HYPOTERMIAAN NIIN NOPEASTI, ETTÄ HÄNEN SISÄELIMENSÄ SÄILYIVÄT KUNNOSSA KUNNES HÄNET SAATIIN ELVYTETTYÄ. Tapahtumassa ajetaan seuran uusilla 6–9-vuotiaille tarkoitetuilla kartingautoilla
Apostolien päivä, pyhäpäivän aihe: Herran palveluksessa. klo 10-18, jolloin myös kirkon opas on paikalla. 040 7008151. Diakoniatoimisto suljettu 14.7. Kolehti: Raamatunkäännöstyöhön kuuden kieliryhmän parissa Afrikassa ja Aasiassa Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry:n kautta. Konfirmaatiomessut su 12.7. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Liikuntatunnilla uimahallissa olisin halunnut lainata häneltä kampaa, mutta hänellä oli mukanaan vain viisipiikkinen. Kahvilassa on myytävänä myös kortteja ja käsitöitä. Jumalanpalvelusta voi seurata virtuaalikirkossa www.virtuaalikirkko.fi. Hox! ma 6.7. Aiheuttiko korona-kriisi taloudellisia ongelmia tulonmenetysten tai lomautuksen vuoksi. klo 10 Haukiputaan kirkossa, toimittaa Saila Karppinen, avustaa Outi Pohjanen, messudiakonina Elisa Heikkinen, kanttorina Janina Marin. YLI-II YLI-IIN ALUE Sanajumalanpalvelus su 12.7. Mikäli sinulla on herännyt huoli läheisestä tai koet tarvitsevasi tukea tai apua, ota yhteyttä. saakka). Kastetut: Tomas Oliver Holmi, Lassi Hermanni Tiirola, Aapo Eerikki Kaveri, Kerttu Anna Anelma Vähäaho. Pahimmillaan ovat menneet parempiin suihin kaikki maalla itäneet siemenperunat. Epidemia on muuttanut normaalia elämänkulkua. Minulle olisi sekin kelvannut. Ihmetys oli tietysti suuri, kun kyytiä ei näkynyt eikä kuulunut ja hetken harmitti, kun ymmärsimme, millainen matka oli edessä. Muuttuneessakin tilanteessa on tärkeää, että tunnemme olomme turvalliseksi ja saamme apua silloin, kun sitä tarvitsemme. Keskusteluapua tarjoavat kaikki diakoniatyöntekijät sekä –pappi, joiden yhteystiedot löytyvät seurakunnan nettisivuilta. Pietari ja Paavali olivat apostolien joukossa eristysasemassa. Diakoniatoimisto suljettu 14.7. Maalauksissa on usein myös ylösalaisin oleva risti, koska hän piti itseään arvottomana kuolemaan samoin, kuin Herra ja sen vuoksi hänet ristiinnaulittiin pää alaspäin. Keskiajalla vakiintui tapa viettää apostolien Pietarin ja Paavalin päivää heidän marttyyrikuolemansa muistoksi. iinseurakunta.fi KIIMINKI Konfirmaatiomessu su 12.7. Kirkkotaiteessa näemme Pietarilla avaimet, koska Jeesus sanoi hänelle: Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. – 27.7. Pyhäpäivän aihe: Herran palveluksessa. Kurjet pitävät etenkin siemenperunoista, jotka lienevät sopivan pehmeitä. Juhlapyhäuudistuksen jälkeen Pietarin ja Paavalin päivät lakkasivat olemasta erillisiä pyhiä. Jos oppilaalla oli huono olo, hän kysyi, onko huono elämä. klo 12 Kuivaniemen kirkossa. Varusta meidät voimallasi ja lisää uskoa, niin ettei pelko eikä oma heikkoutemme olisi esteenä kuuliaisuudelle. Jumalanpalvelukset lähetetään myös nettiradion kautta (linkki nettiradioon Iin seurakunnan kotisivulla), ja kirkolliset toimitukset toimitetaan normaalisti kuitenkin niin, että läsnä voi olla korkeintaan noin 50 henkilöä. Iltahartaus Samuli Ruusuvuori. Lähetetään myös virtuaalikirkossa: www.virtuaalikirkko.fi. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. klo 19 Haukiputaan kirkossa, Anne-Mari Kanniainen harmonikka ja Heikki Ruokangas kitara, iltahartaus Jussi Rinta-Jouppi. Kastetut: Olga Amalia Häkkilä, Sasu Emil Tiiro, Joona Matias Haapaniemi Kuolleet: Tauno Johannes Sassi 74v Lisää tapahtumia ja tietoja www. Kuolleet: Anne Leena Aulikki Kontio 59, Aulikki Emilia Markus 86, Eila Inkeri Saarijärvi 60, Juha Kalevi Väänänen 63, Pia Kristiina Alatalo 59. Tapulikahvila avoinna ma-pe klo 12-18 (6.8. Kolehti: Raamatunkäännöstyöhön kuuden kieliryhmän parissa Afrikassa ja Aasiassa Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry:n kautta. Messu su 12.7. Olkaa rohkeasti yhteydessä, jos apua tarvitsette. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Kastetut: Osmo Albin Huttunen, Hilda Aino Kautto, Jonna Emmi Johanna Pietilä. ei päivystystä! Taloudellisen tilanteesi ollessa vaikea koronan aiheuttamasta ansionmenetyksestä tai /-heikennyksestä johtuen, voit kysyä ruoka-apua jaettavan ruokakassin muodossa ma klo 13-15 p. Ota yhteyttä. Kesäillan sävelhartaus to 9.7. 044 7310 232 maanantaisin klo 9-11 tai sähköpostitse minna.simila@evl.fi Kauppojen ylijäämäruuanjakoa ajanvarauksella ma-pe aamuisin. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina Tiina Tuomikoski. Voit myös varata ajan sähköisesti Oulun seurakuntien nettisivulta. Lähetyksen Kesäilta –Toivon Tarinoita eteläisestä Afrikasta (Huom! Koronavaraus!!!) to 23.7. Kulmalantie 16, Yli-Ii. Voimme siis yhdessä rukoilla: Tee meistä seuraajiasi ja kutsu tehtäviin, jotka olet meille tarkoittanut. Vihityt: Teemu Matti Juhani Leppävuori ja Nina Maria Kallio, Matti Johannes Haataja ja Liisa-Mari Vesa. Kahvion tuotto menee tänä vuonna Suomen Lähetysseuran kautta Kolumbian miinauhrien tukihankkeeseen. Halutessasi voit tuoda mukanasi arpavoittoja. Rantapohja Apostolien päivä Kun olin toisella luokalla koulussa, opettajalla oli mukavia sanontoja, jotka olivat meille pienille koululaisille uusia. iinseurakunta.fi KUIVANIEMEN ALUE Sanajumalanpalvelus su 12.7. Diakonian ajanvaraus palvelee Kiimingin, YliIin ja Ylikiimingin alueella asuvia ensisijaisesti puhelimitse. Myös niitä voi pitää poissa kasvimailta samoilla keinoilla kuin kurkia. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Konfirmaatiomessut su 12.7. Lähetetään myös virtuaalikirkossa: www.virtuaalikirkko.fi. Kuolleet: Päivi Sisko Hiltula 66v, Aarne Kalevi Halttu 72v Lisää tapahtumia ja tietoja www. klo 18 Ahti Alatalon pihapiirissä, os. Voit uskoa, että kyllä meitä jännitti, millainen kyyti meitä tulisi hakemaan. Mukana elämän kulussa. Kiimingin kirkon jumalanpalvelukset ovat katsottavissa myös virtuaalikirkon kautta. 19 » Torstaina 9. Eräänä päivänä olimme menossa luontoretkelle, jonne opettaja kertoi meidän matkustavan apostolin kyydillä. klo 13 Jäälin kappeli, toimittaa Miia Jokiranta, kanttorina Taru Ängeslevä. Diakoniapäivystys p. Seurakuntalaisia pyydetään huomioimaan 1-2 metrin turvavälit. Kurkien ohella kutsumattomia perunavarkaita voivat olla myös laulujoutsenet, joille perunat myös maittavat. Meillä kaikilla huoli tulevasta on suuri. Penkkiriveistä vain joka toinen käytössä. heinäkuuta 2020 » N:o 53 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Haukiputaan kirkon maksimiväkimäärä 150 henkilöä poikkeusaikana. Tarjoilua ja arvontaa, vapaaehtoinen tarjoilumaksu sekä arparaha lähetystyön tukemiseksi. Kun menimme kirkkoon avustamaan, hän kehotti laittamaan ykköset päälle. Kurkien aiheuttamia tuhoja voi välttää virittämällä kasvimaalle linnunpelättimen tai liehuvia ja rapisevia kangasja muovinauhoja. Kastetut: Joa Mikael Kristian Ikonen, Noora Mirella Juola, Lenni Veikko Emil Kilpeläinen, Lennart Aadiel Lampela, Metti Lyydia Mäkäräinen, Edvin Juho Abram Sieppi. Okko Miikkael Hauru, Luca Eino Aleksei Laine, Jasper Markus Soramäki. Tutkitaan, millä tavoilla diakoniatyö voisi olla tukena. Ensi sunnuntaina vietämme kirkkovuodessa apostolien päivää, jolloin muistellaan kaikkia apostoleja eli lähettiläitä. Ensimmäisen kristillisen sukupolven johtavaa ryhmää kutsuttiin yhteisnimellä apostolit. Miia Jokiranta vs. Illassa mukana tuomassa terveisiä eteläisestä Afrikasta Suomen Lähetysseuran nimikkolähettimme Saara Kalaluka sekä lähetystyöntekijä Ilkka Repo, hartauden pitää Olavi Isokoski. klo 13 Ylikiimingin kirkko, toimittaa Olavi Isokoski, avustaa Noora Kutilainen, kanttorina Hannaleena Otshudiema. – 27.7. Messu su 12.7. Hox! Ma 6.7. ei päivystystä! Diakonian ajanvaraus palvelee Kiimingin, Yli-Iin ja Ylikiimingin alueella asuvia ensisijaisesti puhelimitse. Keskusteluapua tarjoavat kaikki diakoniatyöntekijät sekä –pappi, joiden yhteystiedot löytyvät seurakunnan nettisivuilta. Seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä keskustelua, sielunhoitoa ja yksityistä ehtoollista varten. klo 10 Kierikissä, toimittaa Miia Jokiranta, kanttorina Leo Rahko. Ilmiö ei sinällään ole aivan tuntematon, sillä etelämpänä Suomessa kurkia on perunavarkaissa nähty aiemminkin, ja tunnetusti Tyrnävän laajat perunaviljelykset houkuttavat lintuja syksyisillä muuttomatkoilla, jolloin ne pysähtyvät pelloille syömään perunannostossa maahan jääneitä pikkuperunoita. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina Tiina Tuomikoski. Kuolleet: Taavi Kullervo Manninen 88. Haukiputaalaiset nuoret myyvät kahvia, teetä sekä päivittäin vaihtuvia kahvileipiä. Vapaa pääsy, ohjelma 5 €. Narulla ympäröidylle kasvimaalle linnut eivät kovin helposti uskaltaudu. Pietari opetuslapsijoukon nokkamiehenä ja Paavali pakanain apostolina, kun kristinuskoa alettiin levittää kaikkien kansojen pariin. Paavalia ei voitu ristiinnaulita, koska hän oli Rooman kansalainen. Ruuan hakuajan voi varata ma klo 9-11 puh. Iin seurakunta kokoavan toiminnan on kesätauolla niin kuin normaalistikin ja toiminnan aloituksesta tiedotetaan loppukesästä. Uuden sadon perunat niille eivät yhtä hyvin maistu. Myös narun vetäminen aidaksi perunamaan ympärille auttaa, mikäli alue ei ole kovin laaja, kurki kun tarvitsee ilmaan noustakseen pitkähkön kiitoradan. Voit myös varata ajan sähköisesti Oulun seurakuntien nettisivulta. Auta meitä pysymään sinussa ja luottamaan siihen, että kaikessa, mitä teemme sinua kuunnellen, on mukana siunauksesi. seurakuntapastori Kiimingin seurakunta HARTAUS » Perunamaalle ilmestyneitä kuoppia pidettiin ensin myyrien aikaansaannoksina, kunnes varkaat jäivät kiinni itse teossa ja paljastuivat siemenperunoita syöneiksi kurjiksi. Tapani Ruotsalainen kirkkoherra IIN ALUE Messu su 12.7. 044 7310 232 tai olemalla yhteydessä diakoniatyöntekijöihin. Hänet surmattiin miekalla, joten hänen tunnuksensa on maalauksissa miekka. Vapaa pääsy, ohjelma 5 €. Kesäillan sävelhartaus to 23.7.klo 19 Haukiputaan srk-keskuksessa, Pinja Ukkola piano. Hän on kutsunut myös meidät osallistumaan työhönsä. klo 10 Kiimingin kirkko, toimittaa Olavi Isokoski, avustaa Noora Kutilainen, kanttorina Hannaleena Otshudiema. 040 7008 151. Niiden teemat siirrettiin kuudenteen helluntain jälkeiseen sunnuntaihin, jolloin apostolien muistelemisen lisäksi rukoillaan, että me kristityt olisimme apostolien innoittamia, pelottomia Kristuksen seuraajia. klo 10 Iin kirkossa. Kurjat kurjet pottuvarkaissa » Ritva Piri » Olhava » Oijärvi AINAKIN OLHAVAJOKIVARRESSA ja Oijärven ympäristössä ovat kurjet opastuneet ruokailemaan perunamaille, mikä on monelle kotitarpeeseen perunaa viljelevälle tullut yllätyksenä. Kuolleet: Ilse Orvokki Säävälä 87, Markus Anssi Juhani Lehmikangas 28, Markku Sakari Siltakoski 70. II – KUIVANIEMI Iin seurakunnan tiedote koronavirukseen liittyen 1.6.2020 ALKAEN Jumalanpalvelukset (messut ja sanajumalanpalvelukset) toimitetaan kirkossa normaalisti kuitenkin säilyttäen turvaväli toisiin ja hyvää käsihygieniaa noudattaen (väkimäärärajoitukset: Iin kirkko ja Kuivaniemen kirkko 100 henkilöä, Oijärven kyläkirkko 50 henkilöä ja Väli-Olhavan seurakuntatalo 40 henkilöä). Tai tarvitsetko muun elämänkriisin keskellä tukea asioiden selvittelyssä. Nimitystä käytetään yleensä Jeesuksen opetuslapsista, Paavalista sekä Mattiaasta, joka valittiin Juudaksen tilalle. 040 7008 151. diakonissa Sanna Karppinen, puh: 040 737 6955 Ii ja Jakkukylä, diakoni Piritta Aatsinki, puh: 040 718 2297 Kuivaniemi, Oijärvi ja Olhava. klo 11.30 ja 13 Kiimingin kirkko, toimittaa Seija Helomaa, avustaa Jonna Kutilainen, kanttorina Tuomo Rahko. 040 7008 151. Heti kun perunan varret ovat nousseet pintaan, ovat kurjet kiskaisseet varren ylös ja kaivaneet nokallaan siemenperunat syödäkseen. Heidät surmattiin perimätiedon mukaan Roomassa keisari Neron toimeenpanemissa vainoissa vuonna 67. IS MO P IRI. Haukiputaan kirkko on avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten ma-pe 29.6.-7.8
Puh. Turvaa sinäkin kodin tai vapaa-ajan asunnon yhteys Täyskuidulla – huippunopealla ja toimintavarmalla valokuidulla! Tarkasta uuden valokuituverkon rakentamisalueet ja tee ennakkotilaus netissä: tayskuitu.fi/haukipudas Huolettoman arjen yhteys. alv. Vauhtikuja 2 • 90440 Kempele Avoinna: ma–pe 8–17 3490,sis. Sinunkin ilmoituksesi huomataan!. alv. NORTH 3515 kuomulla 750 kg • Lava: 1500x3500mm • Jaxal-kuomu 100cm Hinta sisältää Jaxal-kuomun asennuksen! 1990,sis. heinäkuuta 2020 » N:o 53 Tilaa kattoremontti nyt ja valitse poikkeuseduista: Arvo-kourut kaupan päälle TAI Aloita maksu ensi vuonna! Soita 08 2377 9501 vesivek.fi POIKKE USEDUT !!! POIKKE USEDUT !!! AINOA AIDOST I KOTIM AINEN! Hanki Haukiputaan nopein netti! Valokuituhanke Haukiputaalla on käynnistynyt. 010 755 7300 Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja. Kaikkiin ostoihin saatavana jopa 60kk rahoitus 0% korolla, kysy lisää! • www.lakkapaa.com • CARPLATFORM 4021 2700 kg • Lava: 216x400cm • Lastausrampit • Vinssi Kaikki Temared-perävaunut 2-vuoden takuulla Lisävarusteena: Alumiinilaidat 690,sis. 20 » Torstaina 9. alv