Sahamiljööt ovat hävinneet, asutus on laajentunut ja kauniita jokija merimaisemia riittää. Sivut 8–9. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 9.9.2021 52. vsk • N:o 70 Perustettu 1969. Sivu 3 Haukipudas hämmästyttää Haukiputaan ilme on muuttunut vuosikymmenien saatossa valtavasti, ilmenee Haukipudasseuran 70-vuotisen toimintansa kunniaksi julkaisemista kotiseutuvideoista, jotka on kuvattu dronella yläilmoista käsin. Kuusamontien nelikaistaistaminen ei näy edes kuntien antamassa kriittisessä lausunnossa. Kuvassa on näkymä Haukiputaan Niemeläntörmältä kirkonkylälle. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti MYÖS KUUSAMONTIE JÄÄMÄSSÄ ILMAN RAHOITUSTA Väyläverkon investointiohjelman luonnoksessa kaikki Pohjois-Suomen kohteet loistavat poissaolollaan
Me psykologit emme käytä normaalisanaa, tavallinen ja “ riittävän hyvä”, riittävät meille. Lisäksi hermostomme voi jähmettää meidät, olemme silloin kuin kuolleita, kuten eläimet, jotka suojautuvat tekeytymällä kuolleiksi. Lopulta koko maailma oli tulessa. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Meditaatio rauhoittaa, monet rauhoittuvat rukouksen äärellä. Merenrannassa horisontin katselu noin kaksikymmentä minuuttia samalla hengittäen tasaisesti on erittäin terapeuttista ja hyväksi hermoston tasapainoittamisessa. Joskus se voi tapahtua jopa vaalien kautta, mutta useimmiten tie raivataan juonitteluilla ja vähittäisellä hivuttautumisella. Koitelin koskilla luonnon sinfonia rauhoittaa, samalla voi herkutella pienellä piknikillä. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Keräys on nimetty Operaatio Kotkanpesäksi. Idässä hirmuvaltias oli Stalin. Maakuntaliiton ja kuntien rutina ei auta, jos valtakunnan päättäjät eivät ole hengessä mukana. Sinullekin. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Ei käytetä vilkkua. Hälytyskelloja on kuitenkin syytä soittaa, kun joku alkaa vaatia “vahvaa johtajaa”. Haasteena on nyt hermostollisen tasapainon löytäminen, mielen tyyneyden lisääminen ja levollisuuden saaminen osaksi psyykkisiä toimintojamme. Taustamme ja oppimamme vaikuttavat siihen, kuinka pääsemme eteenpäin. Kaikki tunnistavat nimet Mussolini ja Hitler sekä Franco. Numero on. » Torstaina 9. Ihmisyhteisöt ovat aina järjestäytyneet siten, että niillä on johto tai johtaja. Suomessakin oli pyrkimyksiä fasistivaltaan ainakin Mäntsälän kapinaan vuonna 1932 saakka. Nyt kun tervehtiminen, esimerkiksi kätteleminen, on ollut lähes kiellettyä, sosiaalisia suhteita, kyläilyjä ja seuratoimintaa voi lisätä arkeensa hyvinvointia lisäämään. Kyllästynyt Viime lauantaiyönä Iissä kesti mopojen rälläys aamuyöhön yli kahteen asti. Miten tämän saisi loppumaan Iin keskustasta. Jussi Tukiainen psykologi Haukiputaalta Leuvanjoki elokuussa. Heikot edustajat Miten vähennetään tehokkaasti liikenteen sujuvuutta. Olen havainnut paljon henkistä kuolleisuutta koronan aikana ja nyt kun pandemia alkaa hellittämään. Tiedättekö muuten, että tälläkin hetkellä suomalainen äärioikeisto on keräämässä varoja oman “kerhotalon” hankkimista varten. Vilkuttaja Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Liikunta vie aina terveyttä eteenpäin ja sopii kaikenikäisille. Kotkanpesä oli aikoinaan Hitlerin lomapaikka ja tukikohta. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Uimahallitkin ovat jo auki. Syksyn tullen aktivoituvat monet harrastuspiirit, niihin kannattaa rohkeasti osallistua. Kovin oli sameaa vesi, mutta jospa tuulimyllyt kirkastaisivat veden. Korona on lisännyt yksinäisyyttä. Yön valvonut Pohjoisen kansanedustajia ja ministereitä viedään taas kuin litran mittaa väylärahojen suhteen. Kun valtaan on päästy, alkaa vastustajen nitistäminen. Tietokirjailija Leif Sundström kirjoittaakin teoksessaan Rajaton valta – Modernin ajan diktaattorit Hitleristä Kim Jong-Uniin, että diktatuurit voivat tällä hetkellä melko hyvin. Diktaattoriksi pyrkivällä on monia mahdollisuuksia tiellä valtaan. Euroopassa diktatuurien aikakausi alkoi I maailmansodan jälkeen ja se kesti itäblokissa aina Neuvostoliiton hajoamisen kynnykselle saakka. Me psykologit ajattelemme ja uskomme, että puhumalla asiat selviävät ja olo huojentuu rankoistakin tunnelmista. Hyviä ihmissuhteita on syytä vaalia ja hoitaa. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Nyt, toivottavasti kohta koronan jälkeen, voimme kaikki aktivoitua positiivisesti kohtaamisissamme ja voimme lisätä sosiaalisuuden määrää päästäksemme uuteen “normaaliin”. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Psyykkisenä ensiapuna voisi mainita luontosuhteen vaalimisen. Lähes aina diktaattoriksi pyrkivä tarvitsee tuekseen maansa poliisin ja armeijan. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen olento, tarvitsemme toisiamme jaksaaksemme eteenpäin. Kun “vahva johtaja” on päässyt valtaan, hän saattaa linjata, kuten aikoinaan Ugandan hirmuhallitsija Idi Amin: “Meillä on sananvapaus, mutta en voi luvata vapautta sanomisen jälkeen.” Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Rajatonta valtaa TOIMITTAJALTA Selviytymistä koronan jälkeen Meitä ihmisiä, kuten eläimiäkin, ohjaa osin autonominen hermostomme. Noin 40 prosenttia maailman ihmisistä elää jonkinlaisessa diktatuurissa, ja valtioista noin joka kolmas voidaan katsoa diktatuuriksi. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Diktaattorien ja diktatuurien uhrit voi laskea ainakin kymmenissä miljoonissa. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. syyskuuta 2021 » N:o 70 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » TEKSTARIT » Täältä länsimaisesta demokratiasta käsin ei ole helppo hahmottaa, että meidän yhteiskuntamallimme ei olekaan niin vallitseva maailmassa kuin luulisi. Mutta aina voi muuttaa elämässään jo oppimaansa, varsinkaan jos se ei toimi. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Metsässä kulkeminen lisää hyvinvointia, mäntyjen pihka ilmassa on luonnon antibioottia. Kuva: Satunnainen kulkija Osallistuva budjetointi ja osallistuva budjetointi...on oltu julikisuuvessa aiheesta vuosikausia, vaan eipä oo Haukiputtaalla kuntoilupuistoa näkyny. Pelokkuus ja ahdistuneisuus on lisääntynyt, myös vastaanottotyössä sen havaitsee. Vaaratilanteessa se saa meidät pakenemaan tai taistelemaan. Yksin se on vaikeaa. Mikäli kuitenkin tuntuu, että on henkisesti jumissa, eikä pääse liikkeelle, oloaan kannattaa purkaa vaikka hyvän ystävän tai asiantuntijan kanssa. Tuumasta toimeen! Iissä todella mahdotonta mopoja mönkkärirallia asuinalueella pitkälle iltaan asti – vaarallista myös. Ne voivat olla yksinvaltiaiden tai puolueiden tai muiden ryhmittymien diktatuureja
Kun nelikaistainen vaihtuu Korvenkylässä kaksikaistaiseksi, syntyy pullonkaula, joka näkyy ruuhka-aikaan pitkälle Ouluun päin. Iin lausunnossa otetaan kantaa myös rataverkon kehittämisen puolesta Oulun pohjoispuolella erityisesti Oulun ja Kemin välillä. Rahoitusta hankkeelle ei tahdo löytyä. Nelostien lisäksi Rantapohjan alueella, varsinkin Jäälissä ja Kiimingissä, on pitkään odotettu Kuusamontien nelikaistaistamishankkeen edistymistä. Kuusamontien leventäminen on sekä ELY:n että Oulun kaupungin hankelistalla, mutta ELY:n mukaan jatkosuunnittelu vaatii noin 450 000 euron rahoituksen. Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala kertoo, että nyt annetun lausunnon sisältö perustuu seudun kuntien ja Oulun kaupunginhallituksen kanssa käytyyn keskusteluun ja linjauksiin. Hän muistuttaa, että investointohjelmaa päivitetään vuosittain. M IL J A M US TONEN. Lausunnossaan kunnat nostivat esille LiminkaOulu kaksoisraiteen toteuttamisen sekä Oulun aseman ja ratapihan kehittämisen ja Valtatien 4:n kehittämisen Pohjois-Suomen osalta. USEIDEN kuntien yhteisessä lausunnossa todetaan, että Oulun kaupunkiseudun merkitys Pohjois-Suomen talouselämälle sekä kansalliseen ja kansainväliseen saavutettavuuteen on merkittävä ja sen tulee näkyä alueelle kohdistuvissa väyläverkon investoinneissa. syyskuuta 2021 52. – Kyllähän tästä väyläverkon luonnoksesta ollaan huolissaan. – Olen painottanut eri kokoontumisissa ja kannanotoissa sitä, että myös Kuusamontien leventäminen pitää olla mukana ohjelmassa. Iin kunnan lausunnossa todetaan, että Valtatie 4:n kehittäminen Iin keskustaajaman alueella tulisi olla investointiohjelman kohde, jolla parannettaisiin elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, työmatkaliikenteen tarpeita ja liikenneturvallisuutta. Valitettavasti tämä ei ole vielä tässä vaiheessa saanut riittävästi poliittista tukea eikä Oulun kaupunkikaan nähnyt asiaa niin tärkeäksi, että se olisi nostettu tähän seudun kannanottoon. vsk • N:o 70 Kuusamontie jäämässä jälleen rahoituksen ulkopuolelle Väyläviraston ehdotus investoinneista jättää huomiotta pohjoisen kohteet, myös Valtatie 4:n ja pääradan kehittämisen » Teea Tunturi » Terhi Ojala » Jääli » Kiiminki » Ii VÄYLÄVIRASTON investointiohjelmassa vuosille 2021– 2029 pohjoisen Suomen kohteet ovat jäämässä kokonaan vaille huomiota. Iin kunnanhallitus hyväksyi kunnan lausunnon Väyläviraston investointiehdotuksista maanantaisessa kokouksessaan. Nyt ei hyvältä näytä, sillä hanketta ei näy investointiohjelmassa, eikä kuntien lausuntokaan nosta sitä esille, vaikka tie mainitaankin Oulun omassa laajemmassa näkökulmassa kärkihankkeiden takana. Lopulta eduskunta päättää väyläverkon isoista investointihankkeista talousarviokäsittelyn yhteydessä. Iin kunnanjohtaja Ari Alatossavan mukaan lausuntoa tullaan täydentämään vielä yhdellä kappaleella, jossa halutaan korostaa, että Suomen tulisi hyödyntää EU:n tarjoamia rahoitusmahdollisuuksia rautaja maantieverkon parantamiseen. Nykyinen ehdotus lupaa niin Iille, Oulun seudulle kuin koko PohjoisSuomellekin hyvin vähän, tiivistää Alatossava. Nyt kannanotossa halusimme korostaa merkityksellisiä väyliä saavutettavuuden osalta, kaupunginjohtaja Laajala kertoo. MYÖS IISSÄ ollaan erityisen huolissaan Nelostien kehittämisen jättämisestä väyläverkon investointiohjelman ulkopuolelle. Oulun kaupunkiseudun kunnat antoivat yhteisen erittäin kriittisen lausunnon suunnitelmista. Nelostien kehittämisen lausutaan olevan merkittävää myös valtakunnallisesti koko pohjoiselle Suomelle elinkeinoelämän ja saavutettavuuden kannalta. 3 Torstaina 9. Kuusamontie nelikaistaistaminen Korvenkylästä Kiiminkiin saakka helpottaisi merkittävästi ruuhkia, joita runsaasti liikennöidyllä tiellä nyt on. Toivon ja koetan yhdessä muiden kanssa parhaani, jotta luonnosta muutetaan tasapainoisempaan suuntaan. Kiiminkiläinen kansanedustaja, liikenneja viestintävaliokunnan jäsen, Pekka Aittakumpu (kesk.) myöntää, että investointiohjelma jäi luonnosvaiheessa kovin tyhjäksi Pohjois-Suomen ja Oulun seudun osalta. – Olemme olleet yhteydessä ministeriin, Väylävirastoon ja kansanedustajiin ja pyrkineet laaja-alaisesti kertomaan Pohjois-Suomen tärkeimmistä väylähankkeista. Tältä näyttää Ylikiimingintien liittymä Kuusamontiellä Sitowisen tekemissä suunnitelmissa. Ylikiimingintien alitse kulkisi kevyen liikenteen alikulku. KUUSAMONTIEN kehittämistä käsiteltiin investointiohjelman valmistelussa, mutta se jäi kaikesta huolimatta ohjelman ulkopuolelle, kuten kaikki muutkin Oulun seudun ja PohjoisSuomen tärkeiksi näkemät kohteet
Tästä varsinaisen kauppalaivaston bruttovetoisuuden osuus oli 1 688 038 ja kauppa-alusluetteloon merkittyjen alusten 1 520 316. JÄLLEEN päädyn tässäkin kirjoituksessani lähimmäisenrakkauteen, jota pidän kristinuskossa ja elämässä kaikkein tärkeimpänä. Ajattelen, että meillä on aarteita toinen toisissamme. Varsinaiseen kauppalaivastoon kuului 676 alusta ja pienaluksiin 283 alusta. (08) 311 2158 (24 h) Iin Hautaustoimisto ja kukkakauppa Haminantie 1, Ii , p. +13° +13° +13° +13° +13° +13° Perjantai 10.9. Jumalan huolenpito vapauttaa meidät huolehtimaan myös toinen toisistamme, tekemään hyvää lähimmäisillemme. Nimi on muunnos muinaissaksalaisesta miehennimestä Eberhard, jonka osat merkitsevät villisikaa ja vahvaa. Vaihdevuosi-näyttelyn takana ovat veistäjä Kirsi Inget ja tekstiilitaiteilija Piritta Mettovaara, ja näyttelyssä yhdistyvät puun ja kankaan elementit. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. "Viimeinkin niin kovasti odotettu pikkuveli saapui koko perheen iloksi." Kauppalaivaston koko » Rantapohja VUODEN 2021 elokuussa Suomen kauppalaivaston koko oli Tilastokeskuksen mukaan 1 241 alusta. Painoa pojalla syntyessään oli 4 450 grammaa ja pituutta 53 senttiä. Proomuja ja muita kuljetuskoneettomia aluksia oli yhteensä 282 kappaletta. Rantapohja jaetaan Torstaina 16.9. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Haukiputaalla, Kellossa, Kiimingissä, Jäälissä ja Ylikiimingissä Uusi näyttely Galleria Oskari Jauhiaisessa » Rantapohja » Kiiminki NILKKASUKAT avokkaissa. (08) 8176 100 Keijun Kukkapuoti Ollilantie 4, Kempele, p. SOITA JA KYSY LISÄÄ! SOITA JA KYSY LISÄÄ! Outi Koistinen Puh. LIENEVÄT tämän päivän ”aarteet” meille kovin maallisia – tavaraa, rahaa, mainetta. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 9. kappalainen Ainakin oman elämäni arvokkaimmat asiat ja suurin siunaus ovat ihmiset, joiden kanssa saan tätä elämää kulkea ja jakaa." Torstai 9.9. Verttiä on käytetty myös Ferdinandin puhuttelumuotona. Jumala myös auttaa sydäntämme etsimään sitä, mikä on tärkeintä – Hänen läsnäoloaan ja rakkauttaan elämässämme. Halleluja! Hyvä on Jumalaamme sävelin kiittää, ihanaa on virittää ylistyslaulu! Ps. Sunnuntain evankeliumiteksti Matteuksen kuudennesta luvusta muistuttaa meitä siitä, kuinka meidän ei tulisi koota aarteita maan päälle, vaan taivaaseen. 044 714 7805 sari.niiranen@rantapohja.fi Sari Niiranen Puh. Rantapohja jaetaan Kuivaniemi Ii Yli-Ii Ylikiiminki Kiiminki Jääli Haukipudas Kello 100 % 100 % JAKELU TO 16.9. Puuvillaiset beiget maxi-alushousut uimahallissa. Näyttely on nähtävissä Kiimingin Syke-talon Galleria Oskari Jauhiaisessa 8.9.–9.10.21 ma-to klo 12-19, pe klo 10-17. pojan, jonka mitat olivat 4 002 grammaa ja 52 senttiä. +9° +9° +9° +10° +9° +10°. Toinen toistemme hyväksymiseen ja rakastamiseen olemme saaneet esimerkin Jeesus Nasaretilaiselta, joka kulki joukossamme ihmisenä maan päällä rakastaen ja huolehtien. Pohdiskellessani tätä evankeliumitekstiä mieleen hiipi Pekka Ruuskan vanha laulu Seitsemän, jossa seitsemän rohkeaa miestä lähtee seilaten etsimään aarrekartan aarteita. Ei ole niin suurta huolta, ettei se kevenisi, jos siitä pystyy puhumaan jollekulle omalle läheiselleen. Sydämemme auttaa meitä tuntemaan ja rakastamaan niin Jumalamme kuin lähimmäisemme. Siinä huolenpidossa voimme pyytää apua Jumalalta, joka on luvannut, ettei ihmisen tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta, vaan Hän pitää meistä huolen. syyskuuta 2021 » N:o 70 OULUN HAUTAUSTOIMISTO Asemakatu 21, Oulu p. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 36 Aurinko nousee 6.22 ja laskee 20.08. Toinen toistemme avulla voimme huolehtia sydämestämme ja Jumala on kanssamme kaikessa huolehtien itse osaltaan meistä. 147:1 Ku on lähellä, ni puskee, ku on kaukana, ni ammuu. Vaan laulun seitsemäs rohkea mies ymmärsi aarteen löytyvän sydämestään. Lopulta meidänkin tulee kuitenkin muistaa, ettemme saa elämän lähtöhetkellä mukaamme mitään, vaan suurin aarteemme elämässämme on sydän, josta meidän tulisi pitää huolta. Ainakin oman elämäni arvokkaimmat asiat ja suurin siunaus ovat ihmiset, joiden kanssa saan tätä elämää kulkea ja jakaa. Piritta Mettovaara on ollut mukana muun muassa Oulunkaaren kuntayhtymän ja Taidekeskus KulttuuriKauppilan Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hankkeessa. JAKELU TO 16.9. Nimipäiviä Torstai: Vertti, Isto, Eevert Perjantai: Kalevi, Kaleva Lauantai: Santeri, Santtu, Sandra Sunnuntai: Vilja, Valma Maanantai: Orvo Päivän nimi Vertti on kansanomainen puhuttelumuoto Eevertistä. ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt. Muun muassa näitä teemoja käsittelee Galleria Oskari Jauhiaiseen avautuva uusi taidenäyttely, joka kantaa nimeä Vaihdevuosi. +11° +11° +11° +12° +12° +13° Maanantai 13.9. Jo siinä on riittävä määrä pitää elämämme kenties tärkeimmästä aarteesta, sydämestämme, huoli. Tuo Nasaretilainen kehotti meitä pitämään huolta toinen toisistamme, kaikkein heikoimmistakin. +12° +12° +12° +12° +11° +12° Sunnuntai 12.9. Rantapohja VAUVOJA » Suloinen poikavauva syntyi Anna ja Mikael Turtisen perheeseen Iin Konintielle 26.8.2021. 6:21) Evankeliumiteksti puhuu siitä, kuinka meidän ei tulisi pitää useita jumalia, kuten raha tai muut maalliset ”aarteet”. 044 714 7806 outi.koistinen@rantapohja.fi Outi Koistinen Puh. n. Sanna Nygård Haukiputaan seurakunnan vs. Kristus kulkee keskellämme rakastaen ja huolehtien, jos vain muistamme Hänet pitää mukanamme. Koko rekisteröidyn kauppalaivaston bruttovetoisuus oli 1 811 582. Puristava ja painava housun nappi. +12° +13° +13° +13° +12° +13° Lauantai 11.9. n. Kukin noista seitsemästä kohtasi erilaisen kohtalonsa, mahtoipa yksi kuollakin ”päälle helmen ja kullan ja timantin”. (08) 520 9180 www.arvokovaoy.fi HAUTAUSPALVELUT: OULU • II • KEMPELE OULUNSALO JOKAISEEN KOTIIN tilauskannan lisäksi tilauskannan lisäksi Torstaina 16.9. HARTAUS » Pidä sydämestäs huolta TULEVAN SUNNUNTAIN otsikko on Jumalan huolenpito. Mukana elämän kulussa. Hanna ja Lasse Hautakangas saivat 22.7. Varsinaisesta kauppalaivastosta suurin osa oli matkustaja-aluksia. (08) 515 954 Kukka & Lahja Ruusu Kauppakeskus Kapteeni, Oulunsalo p
– Tein pienenä aina kavereille kampauksia, ja rakastan hiusten laittoa. KAMPAAMOPALVELUJEN lisäksi Marttila kertoo ottavansa palveluvalikoimaansa ripsien kestotaivutukset. Hänen oma suosikkitrendinsä on ajaton, eteen pitenevä A-leikkaus. Tällä alalla voi oppia aina lisää, enkä minäkään pysähdy yhteen asiaan. Oman leposykkeen tunteminen ja seuraaminen kannattaa. Uskon, että yritystoimintani lähteekin täällä hyvin käyntiin, kunhan vaan pääsen aloittamaan, nauraa Marttila. Useimmat ikäihmisetkin lähtevät mielellään kuntosalille, jos tapaavat siellä samalla tuttuja. Liikunnan tulisi olla tasapainossa elämäntilanteen ja oman voinnin kanssa. – Moni jo odottaa että pääsen avaamaan, ja useampi on kysellyt, että koska pääsee kampaajalle. 5 » Torstaina 9. JOKAISEN meistä olisi hyvä löytää itselle mieluisa tapa harrastaa liikuntaa. – Toki yrittäjäksi hyppääminen jännittää, mutta haluan olla itseni pomo. Olen itsekin huomannut, että vaikka nuorempana kesti olla muutaman päivän vähemmälläkin liikunnalla, niin nyt jo päivänkin liikkumattomuus kostautuu kankeuden ja kipujen lisääntymisenä. Olga Marttila on halunnut kampaajaksi pikkutytöstä asti. Marttila teki jo opiskeluaikana päätöksen, että valmistumisen jälkeen edessä on yrittäjän ura. Minulla on ollut pitkä matka tähän pisteeseen, että pääsen oikeasti ammatikseni tekemään tätä. – Nimi on itämainen, keksin sen eräästä turkkilaisesta, historiallisesta TV-sarjasta, jota seuraan. – Viime keväänä kuitenkin viimein valmistuin Kontinkankaalta kampaajaksi. – En kuitenkaan rajaa osaamistani vain yhteen asiaan, ja tykkään kovasti myös tehdä erilaisia leikkauksia. Tuolloin haaveammatti ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen, ja Marttila opiskeli välissä toisenkin tutkinnon muulle alalle. FYSIOTERAPEUTIN näkökulmasta etenkin kuntosalit ovat tärkeitä, koska niissä monipuolinen lihasvoiman kehittäminen on helpointa. Jos elää jatkuvasti ylikierroksilla, niin liikunta voisi olla vähän rauhallisempaa, ettei se aiheuta lisää kuormitusta. – Syyskuun aikana saan kampaamon avattua. Nyt olen verkkokurssilla, jota pitää Venäjän paras häästylisti, intoilee Marttila. Liikkumattomuuden kustannusten on laskettu olevan jopa 3,2–7,7 miljardia euroa, joten liikuntapaikkoihin satsaaminen kannattaa. Olen luonteeltani taiteilija, ja haluan tehdä kaiken suunnittelua myöten itse ja omalla tyylilläni. Kunnan virkamiesten ja päättäjien kannattaa huolehtia, että kaikissa kunnissa on monipuolinen kuntosali, joka toimii helposti saavutettavana ikäihmisten ja muiden kuntalaisten ”päiväkeskuksena”. Kampaamoyrittäjä Olga Marttila kertoo, että kampaamopalvelut alkavat, kunhan tilojen pintaremontti saadaan valmiiksi. Marttila halusi yrittäjäksi juuri Ylikiiminkiin, sillä hän asuu perheineen Ylikiimingissä ja hänellä on kylällä paljon tuttuja. Ikääntyessä myös nivelten liikkuvuuksista ja tasapainosta on hyvä huolehtia. Kampaamon nimeksi tulee Valide. – Kannattaa kuitenkin aina mennä oman mielensä eikä niinkään trendien mukaan. Ikääntyville liikunta on erityisen tärkeää, koska sen avulla voi lisätä toimintakykyisiä vuosia elämässä ja vähentää avun tarvetta. Liikunta helpottaa myös iän mukanaan tuomia kipuja. Marttila on kotoisin Venäjältä, ja asunut Suomessa nyt noin 17 vuoden ajan. Jotta ihmiset voisivat liikkua helposti ja itselle mieluisalla tavalla, tulisi kunnassa olla mahdollisimman monipuolisesti sekä ulkoettä sisäliikuntapaikkoja. Tiina Vuononvirta kuntoutuksen palveluesimies Oulunkaari Liikkumattomuuden kustannusten on laskettu olevan jopa 3,2– 7,7 miljardia euroa, joten liikuntapaikkoihin satsaaminen kannattaa.” UUSIA PALVELUJA » Yrittäjä Olga Marttila on viimein haaveammatissaan » Terhi Ojala » Ylikiiminki YLIKIIMINGISSÄ Kynsija ripsistudio Miian uusista tiloista saa pian myös kampaamopalveluja uuden yrittäjän myötä. Erityisen lähellä Marttilan sydäntä kampaajana on erilaisten kampausten loihtiminen. Hän kertoo nauttivansa siitä, kun saa auttaa ihmisiä tuntemaan itsensä kauniiksi. Tällä alalla voi oppia aina lisää, enkä minäkään pysähdy yhteen asiaan.” T ERHI OJ A L A. Jos leposyke on valmiiksi koholla, sen päivän liikunnan on syytä olla leppoisampaa. Kunnilla on tärkeä merkitys liikuntapaikkojen rakentamisessa ja ylläpidossa. Pesupaikat sun muut olivat täällä onneksi valmiina, joten tilat kaipasivat lähinnä pintaehostusta ja somistusta, Marttila hymyilee. Liikunnan avulla voidaan ehkäistä ja hoitaa monia sairauksia, kuten kohonnutta verenpainetta, lihavuutta, tyypin 2 diabetesta, sepelvaltimotautia, sydämen vajaatoimintaa, polven ja lonkan nivelrikkoa, niskaja alaselkäkipuja, nivelreumaa, keuhkoahtaumatautia, astmaa, masennusta ja syöpäsairauksia. Tärkeintä on, että itse pitää hiuksistaan, Marttila toteaa. MARTTILA kertoo halunneensa kampaajaksi pikkutytöstä asti. Suosituksen mukaan meidän pitäisi harrastaa vähintään 150 minuuttia kestävyysliikuntaa viikossa ja voimaharjoittelua kahdesti viikossa. Marttila ennustaa, että tänä syksynä kylmät, vaaleat sävyt ja raidat jatkavat edelleen hiustrendien kärjessä. Marttila kertoo, että kampaamon nimi odottaa vielä yritysrekisterin hyväksyntää. Jotta ihmiset lähtisivät kuntosaleille, niiden pitää olla helposti saavutettavissa ja niissä olevat laitteet tulisi soveltua myös toimintarajoitteisille ihmisille. Valide Sultaniksi kutsuttiin Osmanien valtakunnassa hallitsevan sulttaanin äitiä, Marttila kertoo. Marttila yritti Suomeen muuttaessaan päästä opiskelemaan kampaajaksi sekä koulunpenkin että oppisopimuksen kautta. syyskuuta 2021 » N:o 70 VOIDAAN HYVIN » Liikunnasta hyvinvointia kuntalaisille ja säästöä yhteiskunnalle LIIKUNTA auttaa meitä voimaan paremmin, koska se piristää mieltä, saa ajatukset juoksemaan ja parantaa yöunta
Perusparannus ja laajennus tehtiin 1984. Myös pihalla oleva kivistä ladottu jatulintarha on siirrettävä uuteen paikkaan, sopiva olisi esimerkiksi Haukiputaan koulun piha. kunnantalolla, ukkoherrankuja 10 Kahvittelun ja rupattelun lomassa käsitellään muistia ja sen huoltoa. Kir. Kirkonseudun rivitalotonttien neliöhintaan tulee seitsemän euron korotus, ja uudet kaupat tehdään ensi vuoden alusta neliöhinnalla 15€/m2. Yhdistykset kyseenalaistavat sisäilmaongelmat ja tulokset niistä, sillä jos ongelmia olisi ollut, ei koulua olisi voitu käyttää väistötilana. KUNNANHALLITUS hyväksyi myös maapoliittisen jaoston ehdotuksen kunnan asemakaava-alueen rivitalo-, liikeja teollisuustonttien myyntija vuokrahinnan ajantasaistamisesta. Asiasta päätettiin kunnanhallituksen maanantaisessa kokouksessa. Viime metreillä paikalliset toimijat Haukipudas-seura ja Kirkonkylän asukasyhdistys esittävät, että purkulupahakemus laitetaan pöydälle asian uudelleen valmistelua varten. Kiiminkijoen törmällä Haukiputaan itäpuolella sijaitseva Kivikoulu jäi tyhjilleen tullessaan tarpeettomaksi uuden Haukiputaan yhtenäiskoulun valmistuttua Jokelantien toiselle puolelle. Selvitysten mukaan korjaustarve ja ylläpitokustannukset olisivat mittavat. Rakennuksen huono kunto johtuu toimijoiden mukaan siitä, että koulu jätettiin tyhjilleen, annettiin ränsistyä ja joutua ilkivallan kohteeksi. Koulun jäätyä tyhjilleen sitä olisi mielitty kansalaisja taiVanha uljas Kivikoulu odottaa kohtaloaan. Rakennuksen purkamisen jälkeen kaupungin suunnitelmissa on asemakaavoittaa alue asumiseen ja saada jokitörmän alue tarkoituksenmukaisempaan käyttöön. Pihalla on taiteilija Sanna Koiviston oppilaiden kanssa yhdessä tekemä taideteos, jonka uudesta sijoituspaikasta ei ole tietoa. Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Taiteilija Sanna Koiviston ja oppilaiden yhdessä tekemän teoksen paikasta pitää keskustella myös taiteilijan kanssa. Alarannan rivitalotonttien neliöhinta korottuu kahdella eurolla neliötä kohden, ja on ensi vuoden alusta 10 €/m2. Kaupungin yhdyskuntaja ympäristöpalvelut esittää tyhjillään olevan koulurakennuksen purkamista. KIRKONKYLÄN asukasyhdistyksen ja Haukipudasseuran kannanotossa perätään vielä lisäselvitysten tekemistä. Kiinteistölle ei ole löytynyt vuokraajaa, ostajaa tai koko alueelle yhteistyökumppania toimijaksi. Sen jälkeen koulu on ollut tyhjillään. Jatulintarhan on suunnitellut arkeologi Pentti Koivunen. Kivikoulun kohtalo on ollut jo vuosia tapetilla. Elinkeinoja konsernijaoston lakkauttaminen edellyttää hallintosäännön § 24:n poistamista. Kunnanhallituksen esitys jaoston lakkauttamisesta ja hallintosäännön muuttamisesta etenee kunnanvaltuuston käsittelyyn. Paikallisesti nähdään, että perustelut ja ehdot purkamiselle ovat virheelliset, minkä vuoksi purkulupahakemusta olisi korjattava. Määräalan kauppahinta on 37 210 euroa. Edellisellä valtuustokaudella jaoston toiminta onkin ollut vähäistä. Sen suunnittelija on kaupunginarkkitehti Martti Heikura. Jaoston tehtäviä käsitellään ja valmistellaan pääosin joko kerran valtuustokaudessa tai muutoin niiden käsittely ei vuosittain ole välttämättä tarpeen. Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa Pentinkankaan alueen kaupallinen kehittäminen. KIVIKOULU on rakennettu vuosina 1951–53. syyskuuta 2021 » N:o 70 MUISTIKAHVILA yli-iissä ent. Kokouksessa päätettiin lisäksi, että kunta ostaa Sorosentien varresta sijaitsevasta Lies-Mäkelän kiinteistöstä noin 47 792 neliömetrin suuruisen määräalan. HAUKIPUDAS-SEURA teki Kivikoulusta rakennussuojeluesityksen ELYlle, mutta suojelua ei puollettu kiinteistön huonon kunnon takia. Iin kunnanhallitus lakkauttaisi elinkeinoja konsernijaoston » Terhi Ojala » Ii IIN KUNNANHALLITUS esittää kunnanvaltuustolle elinkeinoja konsernijaoston lakkauttamista. 044 7848 434 tiistaina 14.9.2021 klo 17.00-18.30 Tervetuloa! Aiheena Mukavasti muistista Kivikoulun purkuluvasta päätetään tänään » Auli Haapala » Haukipudas HAUKIPUTAAN kirkonkylän entisen alakoulun eli Kivikoulun purkulupaesitys on tänään kokoontuvan Oulun rakennuslautakunnan käsiteltävänä. 6 » Torstaina 9. Uusista sijoituspaikoista päätetään kaupungin museoja tiedekeskus Luupissa. Kaupungilla ei ole huonokuntoiselle ja sisäilmaongelmista kärsivälle rakennukselle käyttöä. Kivikoulu toimi Kellon ja Kuivasjärven koulujen väistötilana vuosina 2015– 16 kyseisten koulujen saneeraustöiden aikana. Keskustaajaman osayleiskaavassa alue on osoitettu asuntoalueena sekä osin lähivirkistysalueena. IIN KUNNANHALLITUKSEN kokouksessa esiteltiin myös valmisteluvaiheessa olevan Pentinkankaan asemaja osayleiskaavan kaavaehdotusaineistoja. Lisätietoja Minna Kaltiolta, p. Valmis kaavaehdotus on tavoitteena asettaa nähtäville tämän syksyn aikana. Yhdistykset muistuttavat myös kivikoulun pihan taideteosten turvaamisesta ja siirtämisestä ehjänä uuteen sopivaan paikkaan, mikäli alue tulee uusiokäyttöön. Kivikoulun kohtaloa on puitu vuosikausia. Voimassaolevan hallintosäännön mukaan kunnanhallituksen konsernija elinkeinojaoston tehtävänä on muun muassa omistajapoliittisen linjausten ja konserniohjauksen periaatteiden valmistelu sekä tytäryhteisöille ja -säätiöille sekä muille yhteisöille asetettavien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden valmistelu ja seuranta
Erikoissairaanhoidon osalta Simo kuuluu LänsiPohjan sairaanhoitopiiriin. Oulunkaaren tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi yhtymävaltuusto valitsi iiläisen Aili-Marja Alaraasakan ja varapuheenjohtajaksi vaalalaisen P auliina Valkovirran. Kauppatien liiketonttien hinta pysyy ennallaan, ja on jatkossakin 20€/ m2. Valinnanvapaus pysyy voimassa myös eri hyvinvointialueiden välillä ja koskee sekä perusterveydenhuoltoa että erikoissairaanhoitoa. Kuntapäivillä vaalipiirin Kuntaliiton jäsenkunnat nimeävät valtuuskunnan vaaleja varten vaalipiirikohtaiset ehdokaslistat. Oulunkaarella on kuitenkin paljon työntekijöitä, jotka työskentelevät Simon lisäksi Iin tai koko Oulunkaaren alueella. Prosessi vie kuitenkin niin paljon aikaa, että vuoden 2023 alkuun muutos ei ehtisi, vaikka sellaisen käynnistämiseen Simon kunta mahdollisesti päätyisikin. Nykytilanteessa sote-palvelut järjestää pääosin PohjoisPohjanmaalle Simon kuntaa lukuun ottamatta sijoittuva Oulunkaari. Mikäli rakennuslautakunta hyväksyy purkuluvan, on purkutyö tehtävä kolmen vuoden kuluessa. Myös niitä kannanottoja on ilmennyt, että huonokuntoinen rakennus pitää purkaa ja alueen käyttötarkoitusta muuttaa. Lapin maakuntaan kuuluva Simo kuuluu kesällä hyväksytyn lain mukaan Lapin hyvinvointialueeseen. Oulunkaaren valtuuston vaalilautakunnan puheenjohtajaksi yhtymävaltuusto valitsi pudasjärveläisen Kaisa Nivalan ja varapuheenjohtajaksi iiläisen Sanna Valajan. detoiminnan tyyssijaksi, mutta ylläpitäjää ja vuokranmaksajaa ei löytynyt. tammikuuta 2022 alkaen. Uudet tonttihinnat tulevat voimaan 1. OULUNKAAREN yhtymävaltuuston tuore puheenjohtaja, Simon entinen kunnanjohtaja Esko Tavia totesi Simon olevan erittäin tyytyväinen sekä Oulunkaaren palveluihin että PohjoisPohjanmaan hyvinvointialueen rivakkaan valmistelutyöhön. Teollisuustonttien hinnat korottuvat kolmella eurolla sekä Kirkonseudulla että Pentinkankaalla, ja ovat ensi vuoden alusta 6€/m2. Kuntalaisten taholta toiveena on, että yleinen virkistyskäyttö ja yhteys jokirantaan säilyy. Yhtymähallituksen muut iilöisjäsenet ovat Teijo Liedes, Oili Kaleva ja Anna Turtinen. Liiketonttien hinta tulee olemaan Pikkuniityntiellä 10 €/m2, Liesharjuntiellä 20€/m2 ja Pääskynkujalla 20€/m2. Edustajaksi alueelliseen kuntapäiväkokoukseen nimettiin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Johannes Tuomela. Muutosjohtaja Luoman tulkinnan mukaan lait kuitenkin mahdollistavat, että kunta voi omalta osaltaan käynnistää hyvinvointialuejakoa koskevan muutosprosessin. Luoman tämänhetkisen tulkinnan mukaan heistä siirtyisi Lapin hyvinvointialueelle he, jotka työskentelevät yli puolet työajastaan Simon palvelualueella. YHTYMÄHALLITUKSEN puheenjohtajaksi Oulunkaaren yhtymävaltuusto valitsi iiläisen Jari-Jukka Jokelan ja varapuheenjohtajaksi utajärveläisen Asko Merilän. Luoman mukaan Simon tilanne ei ole millään lailla ainutlaatuinen, vaan vastaavia tilanteita sote-palvelutuotannon nykyorganisaatiorakenteen sijoittuessa yli hyvinvointialue-rajojen on muuallakin Suomessa. Oulunkaaren palvelutuotantolautakunnan puheenjohtajaksi yhtymävaltuusto valitsi pudasjärveläisen Sointu Veivon. Kuivaniemen rivitalotonttien neliöhinta pysyy viidessä eurossa, ja Illinsaaren 15 eurossa. Vuokran suuruus määräytyy tontin myyntihinnan perusteella siten, että vuotuinen perusvuokra on 5 prosenttia myyntihinnasta kolmen vuoden ajan ja sen jälkeen 6 prosenttia myyntihinnasta. MONET kuivaniemeläiset käyttävät tällä hetkellä Simon terveysaseman palveluita, ja se on mahdollista joka tapauksessa myös jatkossa. Iin jäsenet yhtymävaltuustossa ovat Jari-Jukka Jokela, Aili-Marja Alaraasakka, Martti Ylitalo, Sanna Valaja, Tauno Kivelä, Markku Koskela ja Seppo Keltamäki. VALTUUSTON kokoontumisessa ei otettu kantaa siihen, haluaako Simo suunnata sosiaalija terveydenhuollon palvelujen osalta etelään vai pohjoiseen. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin pudasjärveläinen Kaisa Nivala ja toiseksi varapuheenjohtajaksi vaalalainen Reijo Virkkunen. Vuokratontteja tarjotaan vuokralaisille ostettavaksi vuoden 2021 loppuun mennessä tämänhetkisen hintatason mukaisesti. AUL I H A A PA L A Iin kunnanhallitus lakkauttaisi elinkeinoja konsernijaoston konseudulla on myös rivitalotontteja, joilla on päättyviä vuokrasopimuksia, ja niiden myyntihinnaksi tulee 15€/m2. 7 » Torstaina 9. Pohjois-Pohjanmaalla muutos etenee hyvin, mutta Simon tilanne pohdituttaa Tuore yhtymävaltuusto perehtyi hyvinvointialueen valmisteluun » Rantapohja » Ii OULUNKAAREN tuore yhtymävaltuusto totesi ensimmäisessä kokoontumisessaan, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelu on edennyt hyvin. Pitkää ja hyvää yhteistyötä joudutaan nyt uudelleen tarkastelemaan, toteaa Simon kunnanjohtaja Vivi Marttila. syyskuuta 2021 » N:o 70 Esko Tavia, Jari-Jukka Jokela ja Sointu Veivo valittiin Oulunkaaren puheenjohtistoon » Rantapohja » Ii OULUNKAAREN tuore yhtymävaltuusto valitsi puheenjohtajakseen simolaisen Esko Tavian. KUNNANHALLITUS nimesi kokouksessaan lisäksi edustajat yhteisöjen yleiskokouksiin ja yhtiökokouksiin, sekä edustajan lokakuussa järjestettävään vaalipiirin kuntapäiväkokoukseen. Hyvinvointialueen suunnitelmia oli esittelemässä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja, hyvinvointialueen muutosjohtaja Ilkka Luoma. – Oulunkaari on järjestänyt ja tuottanut Simon sotepalvelut jo kymmenen vuoden ajan. Kivikoulun purkamista on vastustettu näkyvästi. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin vaalalainen Esa Karjalainen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi simolainen Saara Kaarnalinna. Periaatteessa tämän hetken tilanteen mukaan Oulunkaaren Simon palvelualueen sote-henkilöstö siirtyy Lapin hyvinvointialueen työntekijöiksi. Lautakunnan muut iiläisjäsenet ovat Pekka Nevalainen, Maire Turtinen, Anne Matikainen ja Petri Hyvönen. Vuokratontteja tarjotaan vuokralaisille ostettavaksi vuoden 2021 loppuun mennessä tämänhetkisen hintatason mukaisesti.”
– Videoita olemme kuvanneet dronella paljon myös Iin seudulla, kertoi Hannu Lievetmursu. Yhdistys sai osaan Kotiseutua yläilmoista -projektiin Suomen Kotiseutuliitolta apurahaa. Meidän on vastattava tähän kutsuun, Pyky sanoo tiedotteessa. Monipaikkaisuus, etätyö ja Suomen luonnon lumo ovat mainioita esimerkkejä siitä, että tämä aika huutaa keskustaa ja keskustaopiskelijoita. Ilmakuvat Haukiputaalta ihastuttivat ja hämmästyttivät: kuinka paljon näkymät ovat muuttuneet ja miten kaunis Haukipudas on eri vuodenaikoina. Oppaan ulkoasun ovat suunnitelleet Leena Holmstöm ja Piritta Pietilä-Litendahl. Viidettä kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaita on yhteensä kahdeksan kappaletta. Kirkon sisälläkin on dronella käyty. Se kertoo tekstein ja kuvin museon ja kirkonseudun kohteista, muutamista merkkihenkilöistä ja peilaa laajemminkin paikkakunnan historiaa. Opaskirjaa voi ostaa paikallisesta Oulu10:stä. – Haasteena on saada myös nuorempi polvi kiinnostumaan omasta kotiseudusta ja mukaan kotiseututyöhön, sanoi Haukipudasseuran puheenjohtaja Ilpo Väisänen. Kriteereinä olivat uudenlainen kotiseututyö, sosiaalisen median hyödyntäminen ja toimintamallit, joita voidaan ottaa käyttöön myös muualla. Videokuvaamisen kokemuksista juttelemassa Hannu Lievetmursu ja Leena Happonen (oik.) Jukka Takalon kanssa, jonka toimenkuvaan myös videokuvaus kuuluu. kello 13 Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan salissa osana Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtumaa. – Samaan tapaan kuin Pateniemen raitilla. Kielirajausta ei ole. Haukiputaalla riittää kauniita jokija merinäkymiä. HAUKIPUDAS-VIDEO sisältää paitsi näkymiä yläilmoista käsin, myös vanhoja valokuvia ja paikkakunnan historiaan pohjautuvia tekstejä. syyskuuta 2021 » N:o 70 Jenni Räinä ehdolla Botnia-palkinnon saajaksi » Rantapohja » Ii IISTÄ lähtöisin oleva tietokirjailija ja toimittaja Jenni Räinä on ehdolla Botnia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi teoksellaan Kulkijat – Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla. Kutsua oli kuultu, ja väkeä oli paikalla mukavasti. Takana vasemmalta Samuli Pohjamo, Ilpo Väisänen, Hannu Liljamo ja Janne Aula. Yksin Haukipudas-seuran rahkeet eivät tähän kuitenkaan riitä, vaan tarvitsemme yhteistyökumppaneita, vetosi Hannu Liljamo. Haukiputaan Perinnepolulla -kirja on tiivis ja elävästi kirjoitettu tietopaketti, jonka tekstit ovat kirjoittaneet Liisa Ervasti-Julku ja Outi Hirvelä. T EIJ A SOINI Kotiseututyö saa uusia ulottuvuuksia Haukipudas-seura 70 vuotta » Auli Haapala » Haukipudas H AUKIPUDA S-SEUR A N 70-vuotista kotiseututyötä juhlistettiin katselemalla Kotiseutumme yläilmoista -dronevideoita valkokankaalta lukiolla tiistai-iltana. Kuvaukset dronelaitteella ja videon työstäminen taustamusiikkeineen ja teksteineen on aikaa vaativaa ja pikkutarkkaa työtä. HAUKIPUTAAN entinen kunnanjohtaja Heikki SeppäHaukipudas-seuran johtokunta Haukiputaan Perinnepolulla -oppaan äärellä, edessä vasemmalta Piritta Pietilä-Litendahl, Liisa Ervasti-Julku, Leena Happonen ja Pirjo Siipola. Raadin mukaan useammassa tämän vuoden Botnia-ehdokkaassa on vakava, jopa synkkä vire. Pyky on tällä hetkellä varavaltuutettu ja kaupunginhallituksen varajäsen Oulussa. UPEAT dronevideot Haukiputaalta on toteuttanut kuvaustiimi Leena Happonen ja Hannu Lievetmursu. Keskustaopiskelijoiden uusi puheenjohtaja valitaan marraskuun liittokokouksessa. – Perinnepolulla -opaskirja kannattaa hankkia ja lukea, sanoi Pietilä. YouTubesta videoita löytyy #haukipudasseura -haulla. Kuvassa saaret Kropsu ja Hiue syksyisessä maisemassa. Kilpailun ehdot täyttäviä teoksia oli tänä vuonna yli 80, ja raati kuvailee palkinnosta kilpailevan kirjallisuuden tasoa poikkeuksellisen korkeaksiBotnia-palkinto on arvoltaan 10 000 euroa. Paikalle pääsevät Botniaehdokkaat kukitetaan lauantaina 11.9. Juhlavuotenaan Haukipudas-seura on vastannut haasteeseen kehittää kotiseututyön toimintamuotoja ja siten tallentaa ja välittää kotiseututietoutta. Lukiolla nähdyssä katsauksessa oli vain murto-osa kuvaustiimin videoista. Kuvaukset vaihtelevissa sääoloissa haastavat, kuvaili Leena Happonen työvaiheita. Kiimingistä kotoisin oleva, hallintotieteitä ja johtamista Lapin yliopistossa opiskeleva Pyky on kerännyt kokemusta monista poliittisista luottamustehtävistä. 8 » Torstaina 9. Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Ainoa sääntö on, että kirjan tekijä asuu Pohjois-Pohjanmaalla tai on kotoisin sieltä. Yhdistys sai julkaisun tueksi Valto Pernu -säätiön apurahaa. Botnia-voittaja nimetään lokakuun lopulla. Kuva on Leena Happosen ja Hannu Lievetmursun kuvaamalta videolta.. Haukipudas-seuralla on haaveena jatkaa perinnepolku-projektia niin, että alueelle saataisiin opaskylttejä. Räinä on saanut Botniapalkinnon kertaalleen vuonna 2018. Kirjassa Räinä kulkee yhdeksän naisen mukana näiden mielimetsissä tai suosikkituntureilla, ja kuulee samalla heidän erätarinoitaan työstä tai harrastuneisuudesta luonnon parissa. Haukipudas-seura on tehnyt arvokasta työtä kokoamalla kuvia ja tietoa yhteen pakettiin, ja video on kuvattu upeasti, kiiteltiin ja hämmästeltiin juhlaillassa. Jenni Räinä. Emme saa järjestönä ja opiskelijoina jumiutua etäajasta aiheutuneeseen apatiaan, vaan meidän on oltava opiskelijapolitiikan kentällä se joukkue, joka määrittelee koulutusja sivistyspolitiikan kenttää uuden arjen tarpeita vastaaviksi. – Haukiputaan Perinnepolulla -opas on alunperin Martti Asunmaan idea, joka saatiin toteutettua juhlavuonna, iloitsi pitkän linjan kotiseutuaktiivi Liisa Ervasti-Julku. – Tässä tuli paljon tietoa tiivistettynä ja uuttakin, vaikka Haukipudas on tullut hyvin tutuksi vuosikymmenten aikana, kiitteli kunnallisista luottamustoimistakin tuttu, kellolainen Hannu Pietilä. Myös perinnepolun kohteista on kuvattu oma dronevideo. Kirjan kannen vaivaisukkohahmon on piirtänyt Maria Bogdanoff. Johtokuntaan kuuluu myös Outi Hirvelä, joka ei ole kuvassa. Mukana on muun muassa Botnia-palkinnon, Tieto-Finlandian ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaneiden kirjailijoiden teoksia. Kirjailijat ovat myös tapahtuman aikana tavattavissa, ja tilaisuus striimataan Oulun kaupunginkirjaston YouTube-kanavalle. Kalle Pyky ehdolla Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajaksi » Rantapohja » Oulu ROVANIEMEN KESKUSTAOPISKELIJAT esittää osastonsa puheenjohtajaa Kalle Pykyä Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajaksi. – Minulla on vahva palo olla ohjaamassa Keskustaopiskelijoita koronan jälkeiseen aikaan. EHDOLLE Botnia-palkinnon saajaksi voidaan hyväksyä mitä tahansa kirjallisuudenlajia edustava kaupallisen kustantamon julkaisema teos. Kuvaukset on tehty maasta ohjaten dronelaitteella 80–120 metrin korkeudesta, mutta myös matalammalta. Linkki videoihin julkaistaan lähiaikoina Haukipudas-seuran kotisivuilla ja somekanavilla. Räinän kirjoittama ja Vesa Rannan kuvaama Reunalla-kirja oli Finlandia-ehdokas vuonna 2017 ja voitti seuraavana vuonna Botnia-kirjallisuuspalkinnon. Videoita esitetään livenä syksyn aikana Haukiputaan eri kyläkulmilla ja opetusmielessä kouluilla painottaen kutakin aluetta. Korona-aika on mutkistanut Haukipudas-seurankin toimintaa, mutta juhlavuoden kunniaksi saatiin toinenkin iso juttu maaliin julkaisemalla Haukiputaan Perinnepolulla -opaskirja kesällä. Räinän lisäksi ehdolla Botnia-voittajiksi ovat Hanna Hauru teoksella Viimeinen vuosi, Petteri Pietikäinen teoksella Kipeät sielut – Hulluuden historia Suomessa, Anna Elina Isoaro & Mira Mallius teoksella Sinä yönä tuli talvi, Pirkko Lastikka teoksella Aallokkokivi, Mikko Moilanen teoksella Kohtalona mestauslava – Kuolemanrangaistus Suomessa, Tommi Kinnunen teoksella Ei kertonut katuvansa ja Pauli Tapio teoksella Tyhjä, suuri ja öinen – Valituksia
Suomenkielisiä runoja sepitettiin moniin tilanteisiin ja tarkoituksiin kuten opetukseksi, pilkanteoksi, ajanvietteeksi lapsille ja aikuisille. Siitä ja kielemme murrosvaiheista esittelen kriittisesti muutaman pääkohdan. Monet paikalliset tekstit ovat syntyneet kotiseudulle paluun jälkeen lapsuusja nuoruusmuistojen siivittäminä. Porvaristoon kuuluvat saivat etuoikeuden hoitaa kauppaa ja käsiteollisuutta. Sen vaalijoita ja kehittäjiä on ollut ja on paljon ja niitä tarvitaan yhä lisää niin kuin itsenäisyyttä ja äidinkieltään rakastavaa kansaa. Toisaalta maahanmuuttajat, joita on jo paljon, ovat hankkineet itselleen suomen kielen puhetaidon voidakseen pärjätä työssään ja viihtyä täällä. Viihdeja tietokirjoja ryhdyttiin myös julkaisemaan. Hän ryhtyi vaatimaan Suomen kielen nostamista maan viralliseksi ja sivistyselämän kieleksi. Kansakouluissa oppilaat saivat ilmaiseksi oppikirjat ja niissä oli myös kirjastotoimintaa. Cajanus, jonka runo ”Etkö ole ihmisparka aivan arka” on virsikirjassamme. Hehän olivat tekemisissä ruotsia taitamattomien suomalaisten kanssa. NYKYÄÄN moni suomen kielen puolustaja on närkästynyt siitä, kun vähittäiskaupoissa on myytävänä tuotteita, joilla on vieraskielinen nimi eikä tuoteselostuksia saa riittävästi suomen kielellä. Pohjois-Suomessa julkaistiin jopa kalevalamittaista runoutta. Nykyään kieleemme tulee liian usein uusia vieraskielisiä ja myös suomenkielisiäkin käsitteitä, jotka vaikeuttavat ymmärtämistä, varsinkin iäkkäillä. Miten sopuisasti kaikki tämä tapahtui, sitä emme varmuudella tiedä, sillä kirjallisia lähteitä ei juuri ole, ja myöhemmin voittaja on sepittänyt itselleen mieluisia legendoja. Martinniemen sahan alue on laaja merenrantojen syleilyssä. – Todella ikävää, jos rakennus ei voi olla jatkossa kyläläisten käytössä. Suomen kieli kuitenkin säilyy, koska sillä on jo pitkät perinteet puhekielenä ja tieteen kielenä. Tätä voi pohtia nyt, kun maassamme englannin käyttö on valtavasti lisääntynyt. Aikoinaan talo ostettiin Repolalta kunnalle, muisteli muisteli Seppälä. Myöhemmin niiden kieliasua on modernisoitu. Suomen kielen asema vahvistui 1800-luvulta lähtien, kun suomenkielinen kaunokirjallisuus nousi kukoistukseen. Se oli tosin vaarassa hävitä vasta 1600-luvulla, kun Ruotsista oli tullut eurooppalainen suurvalta ja länsimainen kulttuuri vahvistunut. Kuva on Leena Happosen ja Hannu Lievetmursun kuvaamalta videolta. Esimerkiksi monesta Järnefeltistä tuli Rauanheimo, Calamniuksesta Kalajoki ja Brännäsistä Palo. Hän oli tuolloin mukana hankkeessa ja edelleenkin pitänyt puumerkkikuosia pinnalla. Suomen kieli oli siis toivotussa asemassa. Ylläpitämänsä kotiseutumuseon ohella Haukipudas-seura pyrkii vaikuttamaan elinympäristöön kannanotoin ja aloittein. Heikki Seppälä kuuli, että kaupunki olisi laittamassa Koljua myyntiin. Syntyi myös ärhäkkä suomenkielinen ja -mielinen lehdistö, joka vaati kielioloihin uudistuksia. Halosenlahden rannalla pilkottaa punainen Koljun maja. Eniten sitä tehtiin Snellmanin syntymän satavuotisjuhlavuoden merkeissä vuonna 1906–07, jolloin yli 70 000 nimeä vaihdettiin. Se johti maassamme luterilaisen kirkon syntyyn. Vaikka suomalaistaminen oli vaikeaa ruotsin kielen ylivallan takia, se toteutui 1900-luvun alussa. Valtauksen takia, varmaan onneksemme, saimme länsimaisen hallinnon ja sivistyksen. Varsinkin englannin kieli on yleistynyt niin paljon, että intomieliset ovat ehdottaneet sitä Suomen viralliseksi kieleksi. Suomen kieli säilyi. Runoilijasta tunnetuin on vieläkin 1600-luvulla elänyt J. Porvaristosta ja papistosta monen henkilön piti tehtäviensä takia käyttää kansan kieltä. Silti kaikesta on selvitty, huokasi Seppälä. Videolla kuljetaan aikamatkalla linnuntietä Asemakylältä Maunun sahan syntysijoilta Niemeläntörmän, kirkonkylän ja Santaholman kautta Martinniemeen ja Halosenniemeen. Ruotsalaistuminen näkyi mm. Aikoinaan lähdettiin ajamaan Runtelinharjun suojelua niiltä osin kuin mitä pelastettavissa oli. Isänmaahan kuuluu äidinkieli, sanottiin jo 1800-luvulla. Santaholman sahan tapulinäkymät ovat enää muisto vain, tilalla on viihtyisä asuinalue. Siinä voi nähdä kaunista perinteiden kunnioitusta, mutta myös hyödyn tavoittelua sekä hienostelua. Snellman, joka huolimatta siitä että hänen kotikielensä oli ruotsi, ryhtyi kannattamaan suomalaisuusliikettä, koska se oli hänen omaksumansa filosofian mukainen sekä ajoi oikeudenmukaisuutta. 90-luvulla Haukiputaalla tehtiin vaatteita kankaasta, johon oli painettu vanhoja paikallisia puumerkkejä. Kansanopetuksen vastuu siirtyi kirkolta kunnille. Sahaperinteestä kertovat “muistomerkit”, piiput on purettu yksi toisensa jälkeen Halosenniemessä, Martinniemessä ja Santaholmalla. Haukiputaalla riittää kauniita jokija merinäkymiä. Takana vasemmalta Samuli Pohjamo, Ilpo Väisänen, Hannu Liljamo ja Janne Aula. Laajetessaan englanninkielen käytön yleistyminen voi johtaa siihen, että suomen kieli väistyy hiljalleen. Hekin ovat siten kielemme käytön lisääjänä ja he osoittavat konkreettisesti, että suomen kieli voidaan oppia nopeasti, mitä ennen ei uskottu . Se korosti kansan sivistystason nousua, kansanopetusta ja aktiivista osallistumista yhteisten asioiden hoitoon, mitä meillä alkoi tapahtua kirkon toimesta. Tosin kukaan meistä ei ole ennenkään hallinnut asiantuntijoiden ammattikieltä, mutta se on eri asia. 1100–1300-luvuilla kehittyneempi ja suurempi Ruotsi liitti Suomen valtakuntaansa. Nuorten joukossa on niitä, jotka ovat ulkomailla oppineet käyttämään sujuvasti englannin kieltä, jota tarvitaan välttämättä varsinkin vilkastuneessa taloudellisessa kanssakäymisessä, mutta valitettavasti se on jo turhan paljon nuorten keskinäistä puhekieltäkin. Suomi on onneksi välttynyt tältä Venäjän tsaarin aikaa lukuun ottamatta 1900-luvun alussa. Matkan varrella yleisön huomio kiinnittyy muutamiin hyvin vaalittuihin vanhoihin rakennuksiin kuten Huovelinin myllyyn, Heiton taloon ja Halosenniemen Koivuhakaan. Haukipudas-seuralla on mietinnässä voitaisiinko teettää kotiseudusta kertovia tuotteita. – Tämä erinomainen video palautti mieliin niin paljon muistoja. Musiikista vastasi Jukka Takalo, joka on lauluillaan tuonut kotiseutuaan esille myös valtakunnallisesti. Myöhempiä oppikouluja muistuttavissa opinahjoissa talollisten pojille annettiin yleensä kaksiosainen ruotsinkielinen nimi, joissa alkuosa kuvasi heidän kotipaikkaansa ja lopussa oli yleensä latinan tai kreikankielen mukainen loppuosa -us ja -nder, kuten nimissä Cajanus ja Nervander 1800-LUVULLA alkoi kansallinen herätys, jonka syntymiseen vaikutti länsieurooppalainen sivistysliike: romantiikka. Siitä 1800-luvulle tultaessa maamme yhteiskuntaluokista aatelisto, papisto ja porvaristo olivat ruotsalaistuneet, vain talonpojat ja heitä alemmat väestöryhmät olivat säilyttäneet alkuperäisen kielensä. Ruotsista oli tullut virkakieli ja koulujen käyttämä kieli, tosin sivistyneistö oppi kouluissa pyhiä kieliäkin, ennen kaikkea latinaa. !500-luvulla Mikael Agricola loi Suomeen kirjakielen länsija itämurteiden pohjalta ja oli toteuttamassa uskonpuhdistusta. Tiistain tapahtumaan oli Anneli Hannus pukenut ylleen puumerkkihameen. Sen ensimmäisiä kohottajia oli Aleksis Kivi. Suomessa innostuttiin jopa muuttamaan sukunimiä kotikielelle. sukunimissä. Martti Asunmaa Isänmaahan kuuluu äidinkieli, sanottiin jo 1800-luvulla.” Kotiseututyö saa uusia ulottuvuuksia Haukipudas-seura 70 vuotta lä hämmästeli videon nähtyään sitä valtavaa muutosta, mikä paikkakunnalla on tapahtunut. Kansalliskirjailija aseman saanut. Johtokuntaan kuuluu myös Outi Hirvelä, joka ei ole kuvassa. 9 » Torstaina 9. AUL I H A A PA L A. Suomen kielen varhaishistoriasta tiedämme, että vielä tuhat vuotta sitten ei ollut suomenkielisiä tekstejä, eikä ihmisillä ollut kirjoitustaitoa, ei edes yhtenäistä suomen kieltä. Silloin Suomen mantereelle muodostui pysyvästi kaksi ruotsinkielistä asutusaluetta ja maahamme tuli katolinen kirkko. On valtakuntia, joissa on syrjittyjä vähemmistökansoja ja joissa heidän omaa äidinkieltään vastustetaan. Ikäviäkin näkymiä on, kuten entisen Pohjola-opiston tienoo, missä purkutyöt ovat edelleen kesken. Haukipudas-seuran johtokunta Haukiputaan Perinnepolulla -oppaan äärellä, edessä vasemmalta Piritta Pietilä-Litendahl, Liisa Ervasti-Julku, Leena Happonen ja Pirjo Siipola. Kun kuntien kirjastoja ryhdyttiin perustamaan, maamme kaikki asukkaat saivat ilmaiseksi hyödyllistä luettavaa. Kuvassa saaret Kropsu ja Hiue syksyisessä maisemassa. Minäkin tuskailen usein uusien outojen sanojen takia. Tiistainen Haukipudasseuran 70-vuotisilta oli mieliinpainuva tapahtuma kohtaamisineen ja muisteluksineen. 70 VUODEN aikana Haukipudas-seura (alkujaan Kellon-Haukiputaan kotiseutuyhdistys) on julkaissut mittavan määrän kotiseutuaiheista kirjallisuutta. Se johti poliittisessa toiminnassa nationalismiin ja vaikutti kansallisuusaatteen syntymiseen. Meillä on myös omilta kansalaisilta saatua tietoa siitä, kuinka vieraissa maissa suomen kieli on voinut unohtua lyhyessä ajassa. Huomattavia edistysaskeleita olivat eduskuntauudistus vuonna 1907, kun ruotsinkieliset saivat poliittista voimaa enää vain suhteessa heitä äänestäneiden määrään. SUOMEN KIELTÄ käytettiin eniten Pohjoisja Itä-Suomessa, joissa syrjäisen sijainnin takia ruotsalaistuminen oli ollut vähäisintä. Sen johtomies Suomessa oli J.V. syyskuuta 2021 » N:o 70 KOLUMNI » Suomen kieli Suomessa MITEN suomen kieli jaksaa. Pappien piti opettaa ja hoitaa kirkolliset virkatehtävät. Rakennusten osalta työtä on tehty Parkumäen koulun ja kirkonkylän kivikoulun puolesta, mutta se on ollut taistelua tuulimyllyjä vastaan. Maamme itsenäistyminen oli tietenkin tärkein tapahtuma kielenkin kannalta. -Viimevuosina on nähty päinvastaista kehitystä, kun sukunimiä on ryhdytty palauttamaan takaisin vieraskieliseen muotoon. Oli vain eri alueilla vanhemmilta opittua puhekieltä. Uskomatonta, että Haukipudas oli aikoinaan Suomen teollistunein kunta, mutta yksi toisensa jälkeen laitokset hävisivät. Alkuperäisiä runoja ovat monet tutkijat julkaisseet, joten niitä voi vieläkin lukea, vaikka ne ovat luonnollisesti jääneet kirjallisuudessa taustalle
Taloudet ovat pääasiassa 2–3 hengen kokoisia. Yhtä moni pitää sanomalehtien toimintaa paikallisten asioiden edistäjänä merkityksellisenä. Kylän läpi virtailee Kiiminkijoki, toisella reunalla kylää taas kulkee Nuorittajoki. Lähiradat helpottaisivat myös kaupungin alueella olevien kilpatasoisten ratojen ruuhkia. Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa jätettiin maanantaina valtuustoaloite selvittää ripeästi mahdollisuuksia lisätä lähiratoja alueelle erityisesti kaavaalueen ulkopuolella kaupungin omistamilla mailla kuten koulujen ympäristössä. Sihteeriksi on valittu toinen tulokas, Aune Perätalo, joka on kotiutunut Jokikokon rauhaan niin hyvin, ettei alun järkytyksen jälkeen ole enää tuntenut tarvetta lähteä pois » Torstaina 9. Tutkimuksen mukaan nuorista, 18–24-vuotiaista aikuisista 88 prosenttia pitää painettuja tai digitaalisia sanomalehtiä luotettavina. Kylätoimikunta on silti toiminut katkeamatta kaikki nämä vuodet. Yhteistyökumppaneina voivat olla myös koulut, jolloin koulujen yhteyteen saataisiin lisää muutaman väylän kattavia ratoja. Tutkimuksen mukaan neljä viidestä suomalaisesta pitää sanomalehtien toimintaa yhteiskunnallisten asioiden ja demokratian edistäjänä merkityksellisenä, joka kolmas jopa erittäin merkityksellisenä. Lähiradoilla edistettäisiin etenkin nuorten mahdollisuuksia harrastaa lajia ja edistää liikunnallisuutta. Koulu on lakkautettu jo 1980-luvulla, eikä kylällä enää juurikaan asu lapsiperheitä. T EE A T UN T URI. Koko aikuisväestöstä 75 prosenttia luottaa painettuihin tai digitaalisiin sanomalehtiin. Nyt on kylällä tullut uuden aika, kun kylätoimikuntaa pitkään pyörittäneet aktiivit ovat siirtäneet vastuun seuraaville. Usko yhteiseen tekemiseen on luja, ja tulevia suunnitelmia aletaan kohta hioa valmiiksi. syyskuuta 2021 » N:o 70 Frisbeegolfin lähiradoille tarvetta » Auli Haapala » Oulu FRISBEEGOLFIN suosio on kasvanut voimakkaasti Oulussa ja lähikunnissa. Tavoitteena tulisi olla muutaman väylän (39) pituisia frisbeegolfratoja eri kaupunginosissa. Tutkimusta varten tehtiin yhteensä 1000 tutkimushaastattelua 18 vuotta täyttäneiden suomalaisten keskuudessa elokuun aikana. Tv-kanaviin tai niiden verkkopalveluihin luottaa 62 prosenttia, ja radiokanaviin tai niiden verkkopalveluihin 46 prosenttia. Yhteisissä talkoissa ja tapahtumissa he lupaavat jatkossakin olla mukana. Maataloutta ei enää entisvuosiin verrattuna ole juuri lainkaan, eikä joitain vuosia sitten kunnostetulla urheilukentälläkään ole enää käyttäjiä. TUTKIMUKSESSA selvitettiin myös suomalaisten kokemusta sanomalehtien yhteiskunnallisesta ja paikallisesta merkityksestä. Nuorista aikuisista useampi kuin kaksi kolmesta piGoogleen, verkossa oleviin uutisportaaleihin, sosiaaliseen mediaan, tubettajiin ja blogeihin luotettavuuden liittää vain 1–7 prosenttia suomalaisista.” INFO • Jokikokon kylätoimikunnan johtokuntaan kuuluvat: Matias Marttila-Tornio (puheenjohtaja), Aune Perätalo (sihteeri), Juha Isoaho, Pekka Perätalo, Reima Jokikokko, Seppo Kesti ja Matti Vähäaho. Yhteistyökumppaneiksi tulisi kartoittaa eri yhdistyksiä erityisesti kaava-alueen ulkopuolelta, jotta myös Leader-rahoitus tulee ratahankkeissa mahdolliseksi. Jokikokossa vastuu kylätoiminnasta siirtyi uudelle sukupolvelle Matti Vähäaho, Matias Marttila-Tornio, Aune Perätalo, Seppo Kesti ja Pekka Perätalo ovat osa uutta Jokikokon kylätoimikunnan johtokuntaa. Toiseksi sijoittuvaan televisioon luotettavuuden liittää vain 35 prosenttia nuorista aikuisista. Asiantuntevuuden ja laadukkuuden näihin liittää 3–7 prosenttia suomalaisista. Haukiputaalainen valtuutettu Jorma Leskelä mainitsee sopivista paikoista esimerkiksi Jokikylän Mursun rannan ja Haukiputaan Asemakylän koulua lähellä olevan tontin Kiiminkijoentien pohjoispuolella. Asiantuntevina niitä pitää 64 prosenttia. Luvut ilmenevät IRO Researchin elokuussa tekemästä Tuhat suomalaista -tutkimuksesta. Frisbeegolfista on tullut suosittu laji. Tämä noin 60 talouden kylä on idyllinen ja hiljainen. Aloitteessa esitetään, että budjettiin tulisi varata riittävät varat kaupungin hallinnoimien ratojen suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon. Esko Yrjänäinen ja Lauri Inkala jättävät vastuun nuoremmille hyvillä mielin. 10 » Teea Tunturi » Ylikiiminki JOKIKOKON kylä sijaitsee Ylikiimingin taajaman itäpuolella Nuorittan, Alavuoton ja Juopulin rajaamalla alueella. Keskustan valtuustoryhmän jättämässä aloitteessa painotetaan, että lähiradoille lapset, nuoret ja aloittelevat lajin harrastajat pääsisivät helposti ja pyörillä ja kävellen. Googleen, verkossa oleviin uutisportaaleihin, sosiaaliseen mediaan, tubettajiin ja blogeihin luotettavuuden liittää vain 1–7 prosenttia suomalaisista. Johtokunnassa vuosikymmeniä toimineet Esko Yrjänäinen ja Lauri Inkala ovat tyytyväisiä, sillä nuorempi polvi on ottanut tehtävän vastaan innostuneena. Tutkimukseen vastanneista nuorista aikuisista 78 prosenttia pitää painettuja tai digitaalisia sanomalehtiä myös laadukkaina. A RK IS TOK U VA : T ERHI OJ A L A Sanomalehdet ovat luotettavin media » Rantapohja KOLME NELJÄSTÄ suomalaisesta ja lähes yhdeksän kymmenestä nuoresta aikuisesta pitää painettuja tai digitaalisia sanomalehtiä luotettavina. Kentät ovat ruuhkaisia, mikä rajoittaa lajin harrastamista varsinkin nuorempien harrastajien keskuudessa. Kylätoimikunnan uusi puheenjohtaja on vastikään vuoden yrittäjänä Ylikiimingissä palkittu Matias Marttila-Tornio, joka on yksi kylän uusimmista asukkaista
Syksyn linnustuskausi saa jotkut räiskimään kaikkia siivekkäitä. Asiasta on tehty rikosilmoitus. Ohjelmassa on muun muassa työnäytöksiä, tuotemyyntiä ja kahvittelua. Poikasena ja nuorena pilkkasiivet ovat ruskeita. Vanha sota-ajan juttu tuli jakkukyläläisellä Eeva Huovisella, 82 mieleen. Syksyn ohjelmaan kuuluu myös kengitystä, rokotusta ja terveyteen liittyvää syynäystä. Tapauksesta ei ole myöhemmin puhuttu. Pilkkasiipi on vesilintu, joka rakentaa pesänsä maalle ja viettää muuten vesielämää. Jokikokkolaiset ovat valmiina luomaan uusia perinteitä, aiempien vuosien tapaan, hyvässä yhteishengessä.” Lomat on lusittu Rantapohjasta 30.12.1971: Siihen aikaan, kun tuli ruostumattomat ruokailivälineet meni eräs isäntä kauppaan ostoksille. Ei ole tietoa, mihin maalliset jäännökset sitten haudattiin Suomessa vai vietiinkö rajan taa. Vakituisten asuntojen lisäksi kylällä on kymmenittäin kesämökkejä, jokivarret lähes täyteen rakennettu vapaa-ajan asuntoja. Niin se on tehnyt aiemminkin. Pilkkasiipikanta on harventunut niin, että Suomessa se on luokiteltu vaarantuneeksi. Ohjelma oli monipuolista ja lopuksi vielä tanssiittiin Nuorittassa. Iin Olhavassa on havahduttu ikävään näkyyn, sillä pienellä järvellä kesää viettäneestä 7-päisestä pilkkasiipipesueesta on jäljellä vain yksi jäsen. Naaraslintu on tumman ruskea ja sen nokkakin on tumma. klo 15.30–17.30. Oulun kaupungin kuntosaleilla on mahdollista saada maksutonta kuntosalilaitteiden peruskäytön opastusta kuntosalien yleisövuoroilla. Toki johtokunnassa on mukana vielä aiemminkin mukana olleita, eivätkä pois jääneetkään ole heittäneet rukkasia naulaan yhteisen tekemisen suhteen. ja 7.11. Tuolloin koulun entisiä oppilaita, opettajia ja työntekijöitä sekä kyläläisiä oli paikalla noin 300. Perhekuperkeikkaan Ylikiiminkiin. JOKIKOKONKOSKEN kodalla istuu joukko kyläläisiä. Kahvi höyryää kupeissa, makkarat paistuvat tulilla ja juttu polveilee aiheesta toiseen. Ylikiimingin kuperkeikka järjestetään yhteistyössä Ylikiimingin Nuijamiesten kanssa. Kylällä muistellaan yhä aiempien vuosikymmenten yhteisiä pikkujouluja, siivoustalkoita, Rinteen sillan rakentumista, omaa tanssilavaa sekä vuosituhannen alun kyläjuhlaa, jolloin juhlan aiheena oli 50-vuotias koulu. Alavuoton Kyläyhdistys järjestää syksyisen perinnepäivän Alavuoton myllyllä lauantaina 11.9. Keinoina tälle nähdään vaikkapa Ylikiimingin erilaisten tapahtumien järjestelyihin osallistuminen kylänä sekä omien tapahtumien järjestäminen Jokikokossa. Kasvomaskien käyttämistä suositellaan kaikille 12 vuotta täyttäneille. Myöhemmin luut kaivettiin maasta, laitettiin pahvilaatikkoon ja kuljetettiin jonnekin, tämän Huovinen oli omin silmin nähnyt. Ykköseksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet ja toisen sijan jakoivat televisio ja viranomaiset. Mikä oli sotavangin kohtalo. Perhekuperkeikkoihin ei ole ennakkoilmoittautumista. Puntille opastetusti. Ensimmäinen Rantapohja ilmestyi syksyllä vuonna 1969. J.S. Kaikessa kauneudessaan Kiiminkijoki myös jakaa kylän kahtia. Myös uusi veneiden vesillelaskupaikka rakennettiin kodan läheisyyteen. On aika palata arkeen ja uuden oppimiseen. Hevoskimppa Haukipudas Horse Clubin varsa vietti lomia kavereiden kanssa Paltamon laitumilla, mistä se matkasi äskettäin Tornion Laivakankaan raviradalle. Lähialueen ihmiset kertovat, että pesue on joutunut luvattoman metsästyksen uhriksi. Liikuntasuorituksen aikana maskia ei tarvitse pitää. Vuonna 1939 syntynyt Huovinen muistaa lapsuudestaan tapauksen, että Iin Jakkukylän (ennen Yli-Iin) hautausmaan laitamille oli haudattu venäläinen sotavanki. Siellä on myös muita hevosia, joiden kanssa aletaan ajelemaan porukassa ensin ilman kärryä ja myöhemmin kärry perässä. Yli-Ii Ja sitten tähän päivään: Matillakin kesälomat ohi. Lajin oppii tunnistamaan helposti. Kauppias heti esitteli uusia ruostumattomia lusikoita kehottaen isäntää ostamaan. Siitä hän halusi kertoa Rantapohjalle, josko joku muukin muistaisi tapauksen. Jokikokossa vastuu kylätoiminnasta siirtyi uudelle sukupolvelle kylältä. Käykkö nää kuntosalilla. Matista on kasvanut jo uljas ja komea hurmuri.. Perhemaksu on 2 euroa käteisellä. Koiraan nokka on lähinnä keltainen. Aune Perätalo uskoo, että yhteinen tekeminen yhdistää. Hyvänä lähtökohtana ja esimerkkinä yhteisestä tekemisestä seuraaville on Jokikokonkosken kohdalla viime keväänä tehdyt kunnostustyöt, jossa muun muassa rantaa siistittiin ja kotaa kunnostettiin. Haasteena on ollut saada molempien puolien asukkaat mukaan kylätoimikunnan toimintaan. Yhdessä kunnostetut kota ja nuotiopaikka sekä veneenlaskupaikka sijaitsevat Kiiminkijoen Jokikokonkosken kohdalla. Naaraallakin on siivessään valkea alue. Perinnepäivään Alavuotolle. – Ei semmosia ookkaan, ettei meillä ruostu, tokaisi isäntä. Googlesta, verkon uutisportaaleista, sosiaalisesta mediasta, tubettajilta tai blogeista koronaan ja koronarokotuksiin liittyvää luotettavinta tietoa suomalaisista koki saavansa vain 1–8 prosenttia suomalaisista. Matias Marttila-Tornio kertoo, että uusi johtokunta ei ole vielä kokoontunut, mutta jo nyt on erilaisia ideoita yhteisestä tekemisestä heitelty ilmoille. 50-vuotisjuhliaan lehti vietti siis parisen vuotta sitten. Toiseksi luotettavimpana pidettiin sanomalehtiä ja kolmanneksi luotettavimpana viranomaisia. Ylikii mingissä kuperkeikkoja on Harjunkaaren koulun salissa sunnuntaisin 3.10. TUTKIMUKSEN yhteydessä suomalaisilta kysyttiin myös, mistä he saavat luotettavinta tietoa koronan vaikutuksista yhteiskuntaan ja omaan elämäänsä. Matti-varsa syntyi Lohilahden tallilla Iissä. Myös koiraharrastajat ovat toivoneet omaa harrastepaikkaa Jokikokkoon, mikseipä entiselle urheilukentälle voisi rakentaa sellaista. Ympäristöministeriö on luokitellut pilkkasiiven ohjeelliseksi arvoksi 673 euroa. Erilaiset kalastukseen liittyvät tapahtumat ja kilpailut sekä hiihtoladun saaminen kylälle ovat olleet esillä keskusteluissa. Jokikokkolaiset ovat valmiina luomaan uusia perinteitä, aiempien vuosien tapaan, hyvässä yhteishengessä. Lajia ei saa metsästää mihinkään aikaan vuodesta. – Tärkeintä on pitää kylätoimikunta hengissä, että kaikki toiminta omalta kylältä ei lopu, Marttila-Tornio sanoo. Jos viikonlopulle kaipaa ohjelmaa, kannattaa ajella kohti Ylikiiminkiä. Matti-varsallakin lomakirmailu kesälaitumilla on ohi ja mukava muisto vain. Lisäksi tutkimuksessa kysyttiin, mistä suomalaiset kokevat saavansa luotettavinta tietoa koronarokotusten merkityksestä ja vaikutuksista. Tärkeimmäksi asiaksi tuntuu keskustelussa kuitenkin aina nousevan se, että jatkossa jokikokkolaisten pitää ottaa roolia ja tuoda omaa kyläänsä esille voimakkaammin. Luvatonta linnustamista Iissä. Jatulin liikuntakeskuksen kuntosalilla ohjausta tarjotaan keskiviikkoisin kello 8.30–9.30, ja Ylikiimingin kuntosalilla keskiviikkoisin kello 18–20 parillisilla viikoilla. Jos yhdessä tehden on saatu aikaan ennemminkin, miksei nytkin. 11 » Torstaina 9. Luotettavinta tietoa näistä jakoi televisio, jonka kannalla oli 60 prosenttia vastaajista. Koiraslintu on yleisväritykseltään sysimusta. syyskuuta 2021 » N:o 70 tää sanomalehtiä merkittävinä yhteiskunnallisten asioiden ja demokratian edistäjinä, ja lähes yhtä moni paikallisuudelle merkittävänä tekijänä. Mökkiläisiä ei ole aiemmin houkuteltu mukaan yhteiseen tekemiseen, joten ehkä nyt on sen aika. Raviradalta Matti siirtyy valmentajan maapaikkaan muutaman kilometrin päähän raviradasta. Silmän takanurkassa valkea täplä, ja siivessä on valkea raita. Kuperkeikoissa on lapsille vapaata toimintaa, leluja ja liikuntavälineiden käyttöä yhdessä muiden kanssa vanhempien valvonnassa. Ohjauksia ei järjestetä syyslomalla, joulun ja vuodenvaihteen aikaan, talvilomalla eikä arkipyhinä. Liikunnallisten perhekuperkeikkojen kausi käynnistyy lähes vuoden tauon jälkeen jälleen Ouluhallilla ja Ylikiimingissä. USKO omaan kyläyhteisöön on säilynyt, vaikka meno onkin hiljentynyt. Kiiminkijoen rannassa Jokikokossa näkyy vielä vanhan myllyn rakenteita
Paina näköislehden yläpalkin valikosta tulostimen kuvaa 3. syyskuuta 2021 » N:o 70 SUDOKUT JA RISTIKKO 9.9.2021 » RISTIKON RATKAISU tiistain 14.9.2021 Rantapohjassa Ristikon tulostusohje (selaimet Firefox ja Chrome) näköislehden tilaajille: 1. Napsauta kohtaa “Current page” 4. 12 » Torstaina 9. Avaa sivu 2. Napsauta kohtaa Print.
040 548 0268. 109 € 160€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Aloitus 14.9. Kirkonkyläntie 17 BINGO & AUTOBINGO SUNNUNTAINA 12.9. 040-8229274. KONTTORI AVOINNA MA, KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Syksyn TOIMINTAKAUSI alkaa ti 14.9.2021 klo 18.00 Haminan koululla, osoite Valtarintie 11, Kisakentäntalo. 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... TASAPERÄINEN LASIKUITUVENE. Tilausmaksut vuodelle 2021 (sis. 4 km Haukiputaan keskustasta. URHEILU » Nyrkkeilyn alle 20-vuotiaiden SM-kisat Kiiminkiin » Rantapohja » Kiiminki SUOMEN Nyrkkeilyliitto toivoi, että Kiimingin Nyrkkeilykerho järjestäisi vuoden 2022 alle 20-vuotiaiden SM-kilpailut. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. La 18.9. klo 11 aloitetaan venyttelyjumpat ja klo 12 käsityö-, porinaja pelipiirit. Ottelu oli tasainen kokonaisuus, mutta Autio oli selvästi tarkempi ja voitonnälkäisempi päätöserässä. Entiset ja uudet laulajat ja soittajat mukaan! Ke 15.9. TOIMITUS avoinna ark. Kiimingin Nyrkkeilykerhon Abshir Ali ja Katlego Saarinen kärsivät tällä kertaa pistetappiot etelän kehässä. Monipuolisia liikuntataitoja! Ei edellytä jäsenyyttä. tai puhelimitse: p. Irtolehdellä 53 pallorajalla 950€/190€. 74 000€ LIIKEHUONEISTO 111,5 m 2 Katso tori.fi P. Kokouksessa käsitellään Poronhoitoasetuksen 3§:n mukaiset asiat sekä muut esille tulevat asiat. 1.10. bocciaturnaus Rokualla. klo 10.30 jumppa ja klo 12 kuoro kokoontuu. 13 » Torstaina 9. Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH. 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. BINGO NUORITTALLA pe 10.9. 64 € puh. Vuokrattavana. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . syyskuuta 2021 » N:o 70 Ilmoituksia Työsuorituksia AA,VT kaupanvahvistaja Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. Vastaan tuli kuusikymmentä ottelua otellut ruotsalaisen Vihtori Lindström. Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Timo Rannikko perusteli pyyntöä sillä, että kiiminkiläisseura tunnetaan hyvänä kisaisäntänä sekä sillä, että seuralla itsellään on tällä hetkellä useita hyviä junioreita. Iin Eläkeläiset ry:n syyskokous pidetään 3.11.2021 klo 12.15 alkaen. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. 044-714 7800 . Römppäjuhla. klo 13. 22.-24.10. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. n Iin Yritys. 59 € Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ 115 € Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Yleisurheiluharjoitukset 8-15-vuotiaille Iisi Areenan juoksusuoralla tiistaisin klo 18.00-19.30. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Ostetaan RANTATONTTI Kiiminkijoen rannasta max. klo 18.00. To 16.9. 044 538 5998. 160€ Jakelu: Posti, Kavil ja Kaleva365 Oy . Puh. Lindström on osoittanut teknistä osaamistaan Ruotsissa ja kuulunut sarjansa kärki-iskijöihin vuosia. Hän toivoo, että seuran omat nuoret jaksavat jatkaa ahkeraa harjoittelua, jotta järjestävällä seuralla nähdään omissa kisoissa kehässä mahdollisimman iskukykyinen joukkue. Aleksi käänsi ottelun jo toisessa erässä itselleen, joten kyseinen kolmas erä oli vaan jatkoa siihen, Lantto kertaa ottelua. Lisätietoja toiminnastamme löytyy myös kotisivuiltamme. Ke 17.11. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Kaarinalle p. Puh. Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Kuntosalivuorot Iisi-areenalla jatkuvat tiistaisin kahdessa ryhmässä klo 14-15 ja 15-16. Monipuolinen lihaskuntoharjoitus. TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. 044-714 7805 Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli Henkilökunnan sähköpostit . Vastustaja Oskari Immonen järjestävästä seurasta oli selvästi kookkaampi verrattuna Autioon. 47€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Pe 17.9. Pääpalkinto 150€. – Ensimmäisissä alle 20-vuotiaiden SM-kisoissa otteli muun muassa Robert Helenius, joka poistui kehästä kultamitalistina. Lopputulosta jännitettiin, ja Matti Lanton mukaan jopa kotiyleisö odotti hiirenhiljaa kumman käsi nousee ylös. Aloitetaan klo 11 ruokailulla. Tervetuloa! Huveja LATTIAN LIIPPAUKSET 30 VUODEN KOKEMUKSELLA. Sopii miehille, naisille nuoremmillekin. 046 922 1173. Tällä kertaa Guzman osoitti voimansa. Tervetuloa! KOKOUSKUTSU Oijärven paliskunnan VARSINAINEN SYYSKOKOUS pidetään Oijärven Sampolassa tiistaina 28.09.2021 klo 17. – Jos ensimmäinen erä oteltiin tasaisesti, niin viimeisen KINK:n ottelija vei ylivoimaisesti ja ruotsalainen sai tuntea Guzmanin kivinyrkin voiman. B 70 kg -sarjassa otteleva Aleksi Guzman päätti pitkän kisataukonsa. HAUKIPUDAS, Hp. Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. Aloitetaan 15.9. Motto: kukin kuntonsa mukaan. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... 045 613 5909. Syyskauden toiminnot alkavat 13.9. . n Iin Eläkeläiset. Nyrkkeilykerho suostui liiton pyyntöön, ja näin ensi syksynä Kiimingissä nähdään toisen kerran seuran historian aikana vastaavat nyrkkeilyt. 8.30-16 Perustettu 1969. 0400 890 234. Parannamme lihaskuntoa ja tasapainoa oman kehon ja välineiden avulla. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. KIIMINGIN nyrkkeilykerho avasi uuden kilpailukautensa Tikkurilassa hyvin. Puh. klo 17 aloitetaan karaoke jatkuen joka toinen viikko. . Sebastian Autio ei löytänyt taaskaan koko Suomesta vastaansa nyrkkeilijää, joten hän nousi peräti kaksi sarjaa ylemmäs 48 kilon sarjasta mennen C 54 kg -sarjaan. 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 80€ 6 kk tilaus, kotimaa................................. Vanhat ja uudet jäsenet mukaan. Haukiputaan Ukonkaivoksella RT yksiö 36 m 2 . P. Julkaisija Rantapohja Oy. 040 500 6450 Myytävänä Kokouksia Kiimingin ja Haukiputaan 4H-yhdistysten SYYSKOKOUS 20.9.2021 klo 17 Kiimingissä Terveystie 9 toimitiloissamme (sisäänkäynti kadun puolelta). KINK iski tuolloin isännän ottein kaksi kultaa kahdella osallistujallaan, seuran päävalmentaja Matti Lantto kertoo. Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . ANTENNIJA AUDIOASENNUKSET p. Tervetuloa! Halutaan ostaa Ostetaan ja noudetaan ROMU AUTOT Käteismaksu, nopea haku! Hauki Romu p. Puh. . Kuin ihmeen kaupalla hän pysyi kuin pysyikin pystyssä loppuun asti. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Iin eläkeläisjärjestöjen yhteinen ulkoilutapahtuma Illinsaaressa, alk. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . KLO 15 Palkinnot: 500€ PR50, 500€ MP, 2x100€, 5x50€. Rantapohja paikallisista raaka-aineista. . klo 12 alkaen kirpputori Iin Järjestötalolla, jolloin myös arpajaiset (pieni paketti mukaan). alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Martinniemi. klo 12 starttaa sauvakävely. Samoin hän toivoo näkevänsä paikalla runsaasti muidenkin PohjoisSuomen seurojen ottelijoita. Kuntopiiri/venytysjumppa Pohjois-Iin koululla torstaisin klo 18.30-20.00.Aloitetaan 16.9. seuraavasti: Ma 13.9. Internet: www.rantapohja. 0400 685 404 DIGIYKKÖNEN Seuratoimintaa ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Kun kuuluttaja kuulutti, että voittaja on kaikin tuomariäänin sinisen kulman Sebastian Autio, oli huikea voitto nähnyt päivänvalon. Naisten kuntojumppa Iin Järjestötalolla keskiviikkoisin klo 18.30-19.30. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 7.10. Kokous kutsu myöhemmin. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. Ilmoitushinnat 2021 Etusivu....................1,40+24%=1,73 € Ennen tekstiä..........0,98+24%=1,22 € Tekstissä.................0,98+24%=1,22 € Takasivu..................1,10+24%=1,36 € Kuolinilmoitukset....1,10+24%=1,36 € TJ 30 pmm asti.......0,88+24%=1,09 € Laskutuslisä............3,00+24%=3,72 € . Hallitus n Iin Martat. Vap. 040 066 3463 Jäikö lehti tulematta. 044-714 7806 Paino...Suomalainen Lehtipaino Kajaani 2021 . Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti..............................
Lähdimme seitsemän kilometrin vaellukselle lammen ympäri, minkä jälkeen kävimme Pookivaaran palotornilla. Välitämme kiitokset myös Kiimingin seurakunnalle, jonka kanssa tehty yhteistyö mahdollisti retkemme. Vaikka retki oli kiva, olimme kaikki onnellisia, kun pääsimme omaan sänkyyn nukkumaan seuraavaksi yöksi! Kiiminkipuiston koulun liikunnan ja biologian soveltavan kurssin oppilaat retkeilivät Rokualla syyskuun alussa. Retki Rokualle oli kaikkien mielestä mukava. syyskuuta 2021 » N:o 70 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » 516 TOHTOR I FRED DIEGMAN ALABAMASTA ON TOIMINUT KÄTILÖNÄ ESIKOISPOJILLE KOLMESSA SUKUPOLVESSA -JOKAINEN SYNTYI VIELÄ 1. Meille tarjottiin hernekeittoa, jonka kaikki söivät hyvällä ruokahalulla. Se edisti paljon valinnaisryhmämme yhteishenkeä ja loi uusia kaverisuhteita. Kisailimme hetken, ja lauloimme iltanuotiolla kuuluisan hittibiisin koko Kiiminkipuiston koululle! Iltanuotion jälkeen halukkaat uivat ja saunoivat ja loput palasivat teltoille viettämään aikaa. Suurin osa meistä uskalsi kiivetä palotorniin vaivatta, ja sieltä avautuivat hienot näkymät. Ruoan jälkeen eräkisan voittaja julkistettiin, ja kaikki olivat valmiit kotiinlähtöön. Joku taisi kommentoida, että eipä tullut istuttua pelikoneella vaan tehtyä jotain mieleenpainuvaa. 14 » Torstaina 9. 21/04/04 Teltat tähtitaivaan alla eli kahdeksasluokkalaisten kokemuksia Rokuan retkeltä » Alina ja Veera » Kiiminki LÄHDIMME liikunnan ja biologian soveltavalla kurssilla Rokualle Oulun seurakuntien yhteisen leirikeskuksen telttailualueelle. PÄIVÄ HELMIKUUTA! ALKUPERÄISET JUUSTONAKSUT TEHTIIN ELÄINTEN REHUSTA! ELEKTRONISILLA DISCO-SIMPUKOILLA ON NIIN HÄIKÄISEVÄ KUDOS, ETTÄ SE MUISTUTTAA SALAMOINTIA! KAIKKI VANKEUDESSA ELÄVÄT PANDAT OVAT VIRALLISESTI KIINAN OMISTUKSESSA. Yllämme välkkyi kaunis tähtitaivas, jota olisi voinut katsella pidempäänkin! Lämmittelimme ja pelasimme korttia puolijoukkueteltassa pienellä porukalla, kunnes oli aika siirtyä omiin telttoihin. Jatkoimme eräkisailua, jossa saimme vuolla kiehisiä, kasata risukeittimen, sitoa painesiteen ja tehdä merimiessolmuja. EL IN A J Ä Ä SK EL Ä INEN. Bussi starttasi kahden aikoihin Kiiminkipuiston koulun pihasta, ja olimme tästä syyskuun alun retkestä innoissamme. Myöhemmin aloimme purkamaan telttoja ja pääsimme vielä melomaankin. Teimme trangioilla makkarakeittoa. Perillä aloimme pystyttää telttoja, kun meidät yllätti harmillinen kaatosade. SEURAAVA päivä alkoi ravitsevalla aamupalalla. Saimme sormet jäässä pystyttää telttoja, mutta lopulta homma tuli hoidettua! Tämän jälkeen lähdimme kaikkien onneksi päärakennukseen syömään
musiikkia kanttori Hannu Niemelän kanssa. Lähetyspiiri ) to 9.9. Keskuksessa järjestetään kristillisiä leirejä ja viikonlopputapahtumia. ja lisätietoja: Karita Isola p.040 501 4764, karita.isola@evl.fi. Kerhossa on kahvija mehutarjoilu. K irk koher ranv irasto avoinna ti 14.9. klo 1415.30 Jäälin kappelin nuorisotila. Yhteistyössä Puttaan Martat. KELLONKARTANON kiinteistö on Suomen Raamattuopiston Säätiön omistama, mutta toiminnasta vastaa paikallinen yhdistys Kellonkartanon ystävät ry. klo 10:00 12:00 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Messu su 12.9. leipojia ja vapaaehtoisia avustamaan/ ohjaamaan toimintaa, kastesukkien tekijöitä, nuorten iltoihin perjantaisin täysiikäisiä avustajia, jumalanpalvelusryhmät. Kellonkartano sijaitsee Haukiputaantien varressa Kellon Holstinmäellä. Pyhäpäivän aihe: Jumalan huolenpito. Asiantuntijoina paikalla ovat Raimo Tikka PohjoisPohjanmaan museosta ja Timo Hammar Nuutti Ay:stä. syyskuuta 2021 » N:o 70 Kirkollisia tietoja Mukana elämän kulussa. Kastetut: Alvari Onni Aukusti Hökkä, Elea Annika Impiö, Emma Bellastiina Kuisma. Kirkkokuoro To 9.9. Lapsikuoro To 16.9. klo 17 Wirkkulassa. 040 7008 151. klo 16 ja 17.15 ry:llä, Eero Jaara ja Pekka Sipilä. Kuolleet: Kari Juhani Arvila 66, Osmo Samuel Seppänen 69, Leena Maarit Leinonen 71, Esa Erkki Johannes Koskela 77. Mukana Erja Haho ja Jaana Kontio. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Kiinteistö on rakennettu vuonna 1911 ja kristilliseen käyttöön se on muutettu vuonna 1962. Perhekerhot Kellon srkkodissa (Kylätie 8) maanantaisin 9–11, alkaen 30.8., Martinniemen srk-kodissa (Repolantie 2) tiistaisin klo 9.30–11.30, alkaen 31.8. Päiväkerhot ma 6.9. II – KUIVANIEMI Lisätietoja löytyy www.iinseurakunta.fi Messu Su 12.9. Piiri kokoontuu joka toinen maanantai. Uusia laulajia otetaan vain 2. Keväällä järjestetään Yhteisvastuu-lounas ja syyskauden päätteeksi adventtimyyjäiset. Lisäksi on voimassa maskija käsihygieniasuositus. Kuivaniemen kappeliseurakunta tarjoaa taksikuljetuksen kirkkoon. Sunnuntaisin Kellonkartanon kappeli-kirkkosalissa toimitetaan jumalanpalveluksia. Ryhmä kokoontuu viikoittain 6+1 kertaa. klo 13 Kellon srkkodilla. klo 11-12 Jäälin kappeli. Perhekerhoon ei tarvitse ilmoittautua, vaan voit tulla silloin kun itsellesi sopii. Vauvaja taaperoryhmä Ke 15.9. klo 17:00 Iin seurakuntasali Sururyhmä än ilmoittautumistiedot Iin ilmoituksissa tai nettisivuilta. Ristipisto perjantaisin alkaen 10.9. klo 13 Yli-Iin kirkossa. Lounas on tarkoitettu työttömille, eläkeläisille ja pienituloisille. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Tuomo Rahko. Ilmoittautumiset viikonloppukurssille toivotaan sähköpostitse Anja Röpeliselle osoitteeseen aropelin@gmail.com viimeistään sunnuntaina 12.9. Pyhäpäivän aihe: Jumalan huolenpito. Olkkarin Rupatteluklupi ke 22.9. Perhekerho on lasten ja aikuisten yhteinen kerho, jossa vietetään aikaa yhdessä leikkien ja touhuten ja hetkeksi myös hiljentyen alttarin ääreen. 0407182297 Diakoniatyö ajanvaraus taloudellisia asioita varten p 045 787 25139 maanantaisin klo 10-12 ja 13-15. klo 10 Haukiputaan kirkossa, toimittaa Jaakko Tuisku, avustaa Samuli Ruusuvuori, messudiakoni Sari Lukka, kanttori Taru Ängeslevä. Piritta diakoni p. mukana työntekijöitä sosiaalipalveluista Haukiputaan hyvinvointikeskuksesta. Haluaisitko itse tai haluaisitko läheisesi saavan lämpimän yhteydenoton seurakunnasta. Tule syömään yhdessä. Diakoniaja lähetyspiiri ma 13.9. 15 HAUKIPUDAS Messu su 12.9. YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Hyvä seurakuntalainen! Kutsumme sinua osallistumaan jumalanpalveluksiin paikan päälle. Onko sinulla meno, johon et voi ottaa lasta mukaan. 0407182297 Perhekerho To 9.9. Varaa kaste, häät tai hautajaiset kirkkoherranvirastosta p. Kokoontumisrajoitusten aikana kirkoissamme on käytössä metrin turvaväleillä enimmäismäärät seuraavasti: Ylikiimingin kirkossa 120 hlöä. klo 12.30 Haukiputaan srk-keskuksessa. Naisten ryhmä kokoontuu 14.9. klo 10, lähtö lenkille yhdessä kirkon pihalta. Lapsille tarkoitettu kerho, jossa leikitään, askarrellaan ja opitaan lähetyksestä. alkaen. Haluatko itsellesi hetken omaa aikaa. Ilm. Muistisairaiden ja omaisten ryhmä Ti 14.9. klo 16.30 lähtien. ja ti 7.9. klo 13 Jäälin kappelissa. 040 5471472/varhaiskasvatuksen ohjaaja Outi Palokangas. V a r h a i s k a s v a t u k s e n p e r h e t o i m i n t a Perhe kerho kesk iv i i kk o i s i n k l o 9 . Lisätietoja: Sari Lukka, p. klo 17.30 18.45 ry:llä. 040 5818 974, taru.angesleva@evl.fi. Kolehti: Kansan Raamattuseuran nuorisoja opiskelijatyölle valtakunnallisten tapahtumien toteuttamiseen, seurakuntien nuorisotyötä tukevaan ohjelmaja materiaalituotantoon sekä nuorten aikuisten toimintaan. Kastettu: Eemeli Herman Ukkola, Helka Matleena Hiltunen, Milla Helmi Aurelia Huovinen, Meea Katariina Iivari. Kokoontumisrajoitusten aikana kirkoissamme on käytössä metrin turvaväleillä enimmäismäärät seuraavasti: Yli-Iin kirkossa 100 hlöä. Ohjelmassa on myös luentoja. Lapsikuoron harjoitukset alkavat To 9.9. klo 12.00-13.30 Yli-Iin kirjaston kokoustila. Toimintaa kehitetään osallistujien ideoitten pohjalla, piirissä mm. 0405718618 Hyryn nuoret laulajat Ke 15.9.klo 18:30 Iin seurakuntasali. Viikonlopun aikana saadaan vastauksia ja käytännön opastusta ja konkreettisesti ohjausta vanhojen ikkunoiden korjaamiseen työvaiheittain. Ryhmän on tarkoitus olla vertaistuellinen paikka puhua luottamuksella ja tulla kuulluksi menetyksestä. klo 18 ry:llä. nähtävillä Kiimingin seurakuntakeskuksen vitriinissä ja eteisikkunalla syys-lokakuun ajan. Käsityökerho kaikenikäisille. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko, vuorotellen Kiimingissä ja Jäälissä. Sururyhmä on suljettu vertaistukiryhmä, jossa saat jakaa muiden läheisensä menettäneiden tuella omia tunteitasi ja ajatuksiasi. www.oulunseurakunnat.fi/rippikoulu Hyvän mielen näyttely Esillä Tuula Mankisen posliinimaalauksia ja Eija Keräsen luontoaiheisia asuja yms. Kurssille voivat osallistua kaikki aiheesta ja vanhojen ikkunoiden kunnostamisesta kiinnostuneet. klo 18:00 Iin seurakuntasali Iin perhekerho Pe 10.9. Pyhäkoulu su 12.9. Följyssä on tilapäistä, maksutonta apua aamutai iltapäivisin 1–3 tuntia kerrallaan. www.oulunseurakunnat.fi/rippikoulu Yli-Iin ry: la 11.9. Tiedustelut, kuoronjohtaja Hannu Niemelä p. Toimittaa Olavi Isokoski, Tuomo Rahko. Ota rohkeasti yhteyttä puh. Varhaiskasvatuksen perhetoiminta Y L I K I I M I N G I N S E U R A K U N T A T A L O L L A Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30-11.00. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttori Markku Jakkola. Kirkkokahvit. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Iin rauhanyhdistys Raamattuluokka pe 10.9. Lokakuussa johtajana jatkaa Kaisa Säkkinen. Messu su 12.9. Kuorojen toiminnassa huomioidaan koronatilanne. klo 19 nuorten ilta ry:llä, su 12.9. ja 23.9.) Jäälin kappelilla. Ryhmässä on lupa surra, keskustella ja kysyä vaikeitakin kysymyksiä luottamuksellisessa ilmapiirissä. Avoin jutteluryhmä miehille. Seurakunnan työntekijä toimittaa sukat perille. Kuollut: Viljo Eemil Jakku 89v. klo 10 srk-keskuksessa. Kaikille avoin käyntipaikka. klo 12:00 Kuivaniemen kirkko. Aterian hinta 3 €. Aamupuuro-Akatemia to 9.9. 20 tai 15 euron osallistumismaksuun sisältyy opetus ja tarjoilut. Rupatteluklupin ohjelmassa on hartaus, kahvit, tietyn teeman pohjalta rupattelua ja yhdessä lauleskelua. Haukiputaan seurakunnan kuorotoiminta syksyllä 2021: Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro, harjoitukset torstaisin klo 18.15-20.15. klo 12:00 Iin seurakuntasali. KIIMINKI Hyvä seurakuntalainen! Kutsumme sinua osallistumaan jumalanpalveluksiin paikan päälle. Kahvitusvuoroissa piiriläiset ovat vuorollaan pareittain. Kävelyporukka pe 17.9. Ilmoittaudu rippikouluun 6.-10.9. klo 10 Montin-Salissa. klo 10:00 12:00 Kuivaniemen seurakuntasalissa. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttori Markku Jaakkola. To 16.9. 9.9. Harjoitus Kuivaniemen rauhanyhdistyksellä. ja Wirkkulassa (Kirkkotie 10 D) keskiviikkoisin klo 9.30– 11.30, alkaen 8.9. 3 1 1 Perhekahvila perjantaisin klo 9.30-11 Hox! Rajoitusten ja pienen tilan vuoksi Yli-Iissä ilmoittautumiset ma ja ti viestillä puh. 040 5471 660, hannu. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. Kastettu: Nette Hilja Vivian Piirainen, Emil iisak Rytilahti Oona Sylvi Inkeri Metsänheimo, Iiro Mikael Juhani Erving Silva Ingrid Kaisto. klo 17:00 Iin seurakuntasalissa. Lämpimästi tervetuloa pitkän tauon jälkeen! Äijäkööri ke 29.9. klo 17.00 KUIVANIEMEN ALUE Lisätietoja löytyy www.iinseurakunta.fi Villasukat vanhukselle. Kurssi alkaa perjantaina 17.9. klo 13.00-14.30 Montin-Salissa. illansuussa. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. klo 10 Kiimingin kirkossa ja www. Uusia laulajia otetaan koelaulun kautta. Voit saapua jumalanpalvelukseen paikanpäälle tai kuunnella jumalanpalvelusta verkkokirkosta Oulun seurakuntien sivuilta. Ilmoittaudu rippikouluun 6.-10.9. Juttunurkkaa ei ole, kokoontumistila ei täytä Koronan asettamia turvavälisuosituksia. klo 12, ry:llä. www.vapaaehtoistyö.fi Ry:n toiminta: Haukipudas: seurat su 12.9. Varhaiskasvatuksen perhetoiminta K I R K K O P I R T I L L Ä Perhekerho keskiviikkoisin klo 9.30-11 JÄÄLIN KAPPELILLA P e r h e k e r h o t o r s t a i sin k lo 9.30 -11 (Hox! Peruttu 16.9. – Mahdollisuus on jatkossa osallistua ikkunoiden kunnostamiseen Kellonkartanossa, kertoo Anja Röpelinen Kellonkartanon Ystävät ry:stä. klo 10:00 Iin kirkko. Tervetuloa ideoimaan toimintaa. Nuttu & Sukka Säpikkäät (ent. klo 17 seurat ry:llä. 044 3161 456 Toivon Paja ti 14.9. Rantapohja Oppia vanhojen ikkunoiden kunnostukseen Kellonkartanossa » Auli Haapala » Kello MIKSI vanhaa korjataan, miksi vanha on arvokasta, kysytään Kellonkartanon viikonloppukurssilla 17.– 19.9. Klo 10 aamurukous, klo 10.15-11 tarjolla puuroa, voileipiä ja kahvia ja klo 11-12 päivän teema. klo 10:00 11:30 Iin seurakuntatalon Kerhohuone. Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus. Suunnattu 8.9.luokkalaisille. Voit tilata taksin soittamalla Anne Miettuselle p. Ryhmä kokoontuu yhteensä 8 kertaa keskiviikkoisin 29.9. Raamattupiiri to 16.9. klo 17 ry:llä. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 17.9 mennessä diakoni Piritta Aatsinki p. klo 13-14.30 Senioritalossa, Terveystie 3. Ilmoittautumiset ja lisätiedot 30.9. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Sari Wallin. neulotaan/askarrellaan diakonian ja lähetystyön hyväksi. Kuoro on tarkoitettu 7-13-vuotiaille tytöille ja pojille. Messu su 12.9. klo 9-12. ja 9.9. Halutessaan voi antaa lahjoituksen lippaaseen toiminnan tukemiseksi. Aihe on ajankohtainen Kellonkartanon kristillisessä kurssikeskuksessa, sillä toimipaikassa on tehty mittavia saneeraustöitä, jotka jatkuvat ikkunoiden kunnostamisella. » Torstaina 9. klo 10 Ylikiimingin kirkossa. Diakonian lounas ma 13.9. klo 13 Montin-Salissa. Messu su 12.9. Valtakunnallinen laulutilaisuus la 11.9. Lisäksi on voimassa maskija käsihygieniasuositus. Jakkukylän rauhanyhdistys Seurat 12.9. Tulemme kotiin tai lähdemme lasten kanssa ulos, koronarajoitusohjeita noudattaen. Vapaaehtoisia tarvitaan seuraaviin tehtäviin: lukupiirin vetäjä, ulkoiluystäviä kotona asuville ikäihmisille, vapaaehtoisia käynnistämään uutta toimintaa torstai-iltapäiviin (TalviTapuli) mm. Sanajumalanpalvelus Su 12.9. Tarkempi kellonaika ja paikka räätälöidään ilmoittautumisten perusteella. klo 12:00 13:30 Iin seurakuntasali. Sururyhmä on tarkoitettu sinulle, joka olet menettänyt läheisesi ja tunnet kaipaavasi surun ja kipeän kokemuksen jakamista ja tukea surun matkalle. Kokoontumisrajoitusten aikana kirkoissamme on käytössä metrin turvaväleillä enimmäismäärät seuraavasti: Kiimingin kirkossa 100 hlöä ja Jäälin kappelin kirkkosalissa 40 hlöä. 040 5898 362. 040 8480 078 tai ii.seurakunta@evl.fi. Toimittaa Klaus Kallioranta, kanttorina Sari Wallin. Lapsikuoro, harjoitukset torstaisin klo 17-18 srk-keskuksessa. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Opetuksen runkona on Museoviraston ohjeistus. Tarjoilu on maksuton. klo 12 Kirkkopirtti. Ystävänkammari Ke 15.9. virtuaalikirkko.fi. Tule mukaan liikkumaan! Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskuksen kappelissa. Soitapa diakoniatyöntekijälle ja pyydä sukat itsellesi tai läheiselle. Seurat su 12.9. Lisäksi on voimassa maskija käsihygieniasuositus. Suosittelemme, että menetyksestä on kulunut vähintään 2kk ennen kuin ilmoittaudut ryhmään. ja 23.9.) ESIKKORYHMÄ kokoontuu torstaisin klo 13-14.30 (Hox! Peruttu 16.9. Följyssä apua perheiden arkeen. fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Diakoniatyö ajanvaraus taloudellisia asioita varten p 045 787 25139 maanantaisin klo 10-12 ja 13-15. Pyhäkoulu su 12.9. Lähtö Iin ry:ltä klo 17. Kolehti: Kansan Raamattuseuran nuorisoja opiskelijatyölle valtakunnallisten tapahtumien toteuttamiseen, seurakuntien nuorisotyötä tukevaan ohjelmaja materiaalituotantoon sekä nuorten aikuisten toimintaan. niemela@evl.fi. Varkkamissio to 16.9. 08 3161 303. Sururyhmä läheisensä menettäneille alkaa 7.10. Kuullaan terveisiä maailmalta ja toimitaan seurakunnan nimikkokohteiden hyväksi. Tiedustelut, kuoronjohtaja Taru Ängeslevä p. Kellonkartanon mittava peruskorjaus ja remontoiminen ympärivuotiseen käyttöön alkoi syksyllä 2019.. YLI-II YLI-IIN ALUE Hyvä seurakuntalainen! Kutsumme sinua osallistumaan jumalanpalveluksiin paikan päälle. mennessä ryhmänohjaajille seurakuntapastori Matti Jurvelin 0401921158, tai diakonissa Eeva Leinonen 0405793247. ja To 16.9. Kaikki 1 6 luokkalaiset tytötja pojat. Oulun ry:llä. 08 3161 303
Sivu 7 KIRKON SYNTYMÄ PÄIVÄ Iin kirkko valmistui 70 vuotta sitten paikalle, jossa oli ollut aiemmin jo ainakin kaksi kirkkoa. Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. Rakennuks en omistaja Teemu Kurkela lupaa, että taloon pääsevät tutustumaa n muutkin, sillä hän aikoo vuokrata sitä matkailukä yttöön. 16 » Torstaina 9. Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. Pekkala vinkkaa kokeilemaa n lohen graavausta uudella tavalla. vsk • N:o 76 Perustettu 1969. Sivut 6–7 ON AINA EDULLISIN! ON AINA EDULLISIN! TILAA NÄIN: TILAA NÄIN: 1. (Syystarjous voimassa 7.9.-14.10.2021) 25 € 25 € VAIN! VAIN! Tilaus jatkuu kestotilauksena ja sen voi keskeyttää milloin haluaa. 044 714 7800 3. 044 714 7800 4. Sanomaleh tien Liiton jäsenlehti RAHAA KUITUUN Oulun kaupunki on päättänyt tukea kuituverko n toteuttam ista jatkossa rahallisesti. Sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi. 1700-luvun lopulla valmistune essa talossa on nyt sulassa sovussa uutta ja vanhaa. Hannu Kuha syö itse monipuolis esti kalaa, mutta yksi on ehdoton suosikki. Soittamalla arkisin klo 8.30-16 p. TARJOUS! TARJOUS! S??sS??sRantapohjan paperija digitilaus 3 kk HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Sivu 3 Olisi pyyntö kulkijoille. Osoitteessa www.rantapohja. Luvassa on asuntoja ja yhteisöllisy yttä. Tekstiviestillä p. Kun “iso hätä” yllättää, voisit peittää jätökset huolella kivillä tai kun talla – Metsämies ja koira – LUKIJOILT A Sivu 2 UUTTA ELOA YLI-IIHIN Mikko Sarkkinen osti Yli-Iin entisen veteraanien palvelutalon . Kuhan perustaja Hannu Kuha ja yrityksen tuotekehitte lijä Janne Pekkala. Sivu 3 KIINTEIST ÖT MYYDÄÄN Ylikiimingi ssä olevat vanhat seurakunnan kiinteistöt ovat löytämässä ostajansa. Tunnin aikana keskitytään tunneja vuorovaiku tustaitoihin ja kehitetään yhteisöllisy yttä. kin, molempia mieluusti reilusti. 2. 044 714 7800 4. Sivu 9 SESONKI KUUMIMM ILLAAN HAUKIPUTA AN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEM EN • PATENIEME N • YLI-IIN • YLIKIIMING IN PAIKALLISL EHTI Tiistaina 29.9.2020 51. Sivu 8 Nahkiaisia, siikoja, maivoja, mätiä. Sivu 5 UUSIA MAKUJA Valtakunna llisia ruokahaasteessa etsitään lautaselle uusia makuja. Kalastukses sa on menossa elokuun puolivälistä lokakuun loppuun kestävä sadonkorju uaika, kertovat Kalaliike H. Sivu 10 Kurkistus Akolaan Iin Akolan kartanon päärakennu ksen remontti on ainakin tältä erää loppusuora lla. – Puttaan kuntoilija – LUKIJOILT A Sivu 2 TUNNEJA VUOROVA IKUTUSTA IDOT ESIIN Yli-Iin koululla järjestettiin ensimmäin en koko koulun Hyvis-tunti . Mukana elämän kulussa vauvasta vaariin. Mitä ostajat aikovat. 2. Sanomaleh tien Liiton jäsenlehti Kiitos siitä arvokkaast a työstä, jota jaksatte tehdä vuosi vuoden ja kerta toisensa jälkeen kansalaisten liikkumisen eteen järjestämäll ä Illinjuoksuja . syyskuuta 2021 » N:o 70 KESTOTILAUS KESTOTILAUS Rantapohjan digitilaus 12 kk kestotilaus 59 € 59 € VAIN! VAIN! HAUKIPUTA AN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEM EN • PATENIEME N • YLI-IIN • YLIKIIMING IN PAIKALLISL EHTI Torstaina 24.9.2020 51. 45 € 45 € VAIN! VAIN! TARJOUS! TARJOUS! S??sS??sRantapohjan paperija digitilaus 5 kk Tilaus jatkuu kestotilauksena ja sen voi keskeyttää milloin haluaa. Tekstiviestillä p. UUTTA! Tehdessäsi tilauksen osoitteessa www.ranta pohja.fi voit maksaa tilauksen heti verkkopank in kautta tai myöhemmi n laskulla. Osoitteessa www.rantapohja. 1. 044 714 7800 3. Mukana elämän kulussa vauvasta vaariin. vsk • N:o 75 Perustettu 1969