Lausuntoa lakiesityksen luonnoksesta pyydettiin hankerekisterin mukaan 36:lta eri sidosryhmäläiseltä. Näistä lausunnoista varsinaisessa hallituksen esitystekstissä on referoitu vain muutama, ja niistäkin lausunnoista vain lakiesityksen laatijoiden ajatusmallia tukevat osat, ns. Toivoa sopii, että kun kansanedustajamme päättävät lakiesityksen kohtalosta syyskuussa, he tajuavat että lakiesityksen perusteluissa heille annetaan ilmeisen tarkoitushakuisesti minimaalisesti tietoa pyydetyistä lausunnoista ja niiden todellisesta sisällöstä. Vika löytyy poliisiorganisaation sisältä, ei laista. Tällaiset oikeustajun ja yhdenvertaisuuden vastaiset säädökset tulevat vaikuttamaan vahvasti esimerkiksi maanpuolustustahtoon ja syrjäkylien asukkaiden sosiaaliseen hyvinvointiin. Muutamaa suurempaa kaupunkia lukuun ottamatta, kahden vuoden valvottu harrastus ilman omaa asetta on täysin mahdoton tavoite. "vastarinnasta" ei puhuta mitään. Vaikka sitä ei Sisäasiainministeriön ammattitiedottajien laatimissa virallisissa tiedonannoissa ole mainittukaan, ei ampuma-aselakia tiukentamalla voida estää mahdollista seuraavaa kouluampumistapausta tai muuta joukkosurmaa. Poliisiylijohtaja Mikko Paaterokin on asian todennut televisiossa kertaalleen. Hallituksen esityksen sisältämät muutosehdotukset hankaloittavat 670.000:n vastuullisen ja lainkuuliaisen sekä äänioikeutetun aseenomistajan elämää, eikä todellakaan tule edes pienissä määrin tekemään seuraavaa mahdollista joukkosurmaa mahdottomaksi.
MUUTOSEHDOTUKSET RIKKOVAT PERUSTUSLAKIA
Osa lakiesityksen muutosehdotuksista rikkoo selkeästi perustuslakimme säädöksiä. Tulkintaa on pyritty yhtenäistämään ja selkeyttämään, mutta yhtenäistämisen sijaan lupahallinnon kaaos on vain lisääntynyt täydellinen fiasko koko hanke. HALLITUS PETTI
AMPUMAHARRASTAJAT
Asekauppiaiden Liiton mukaan kesäkuussa eduskunnalle annettu hallituksen esitys ampuma-aselaiksi (HE106/2009) tulee lopettamaan lähitulevaisuudessa kaikenlaisen ampumaharrastuksen; urheiluammunnan, reserviläisammunnan, asekeräilyn mutta viime kädessä myös metsästyksen.
Vain kaksi viikkoa Kauhajoen surmateon jälkeen 8.10.2008, hallituksemme pääministeri Matti Vanhasen (kesk) ja sisäasiainministeri Anne Holmlundin (kok) johdolla teki tiedotusvälineiden poliittisen painostuksen alla sellaisia kiireellisiä paniikkiratkaisuja ja ns.poliittisia linjauksia ampumaaselainsäädännön muuttamisen suhteen, että luulisi heidän jo itsekin tunnustavan toimineensa paniikissa. Näin ei ole käynyt naama vakavana valehdellaan edelleen 670.000:lle aseen omistajalle, muusta kansasta puhumattakaan ja uskotellaan lakiuudistuksen valmistelun tapahtuneen asianosaisia ja asiantuntijoita kuunnellen. Kahden vuoden pakkoharrastaminen ennen ensimmäisen oman lyhyen aseen hankkimisluvan saamista tulee käytännössä nopeasti lopettamaan koko "käsiase" ampumaharrastuksen Suomessa. Jokainen laki on kuitenkin tehokas vain silloin jos sitä noudatetaan ja noudattamista tapahtuu yleensä vain silloin kun säädös ei ole oikeustajun vastainen.
Miksi erityisesti ampumaharrastajan olisi pakko kuulua johonkin seuraan, vaikka perustuslakimme sanoo yksiselitteisesti, että jokainen voi kuulua tai olla kuulumatta mihinkään yhdistykseen. Kansan oikeustaju on koetuksella. MaanpuolustustahWWW.REKYYLI.FI. Ampuma-aselakiin vaaditut EU-peräiset muutokset oli toki tehtävä, mutta muuten voimas-
saoleva ampuma-aselakimme on suorastaan erinomainen. Lakiesityksessä on pyritty perustelemaan perustuslainvastaisuuksien oikeutus mitä monimutkaisimmilla tarinoilla. Poliisiviranomaisen laintulkinta sen sijaan on todistetusti ollut käsittämättömän alkeellista jo pitkän aikaa ennen koulusurmia. Miksi jokaisen lainkuuliaisen aseenomistajan tulisi sallia kotirauhansa rikkominen pelkästään aseen omistamisen (kaikenlaiset aseet) nojalla, vaikka oikean rikollisen kotirauhan voi rikkoa jos epäillystä rikoksesta voi seurata vähintään kaksi vuotta vankeutta. Itse asiassa tämä vastarinta oli lausunnoissa täydellisen ylivoimainen lähestulkoon kaikki vaativat koko lakiluonnosta uudelleen valmisteltavaksi, koska lakiesitys loukkasi monella eri tavalla sekä perustus2
lakiamme että kansan oikeustajua. Lainkuuliainen aseenomistaja on suurempi paha kuin oikea rikollinen. Ampumaharrastajat ja asealan ammattilaiset ovat yleisesti olleet sitä mieltä, että Jokelan ja Kauhajoen kaltaisten surmatöiden jälkeen, ampuma-aseiden hankkimisprosesseja on tarkasteltava kriittisesti, varsinkin siltä osin, kenelle hankkimislupa voidaan antaa. Asia ei voi toimia haja-asutusalueilla alkuunkaan. Yleisesti puhutaan, että esimerkiksi Keskustapuolueen kunnallisvaalien rökäletappiolla saattaa olla erityistä korrelaatiota pääministerin ultimaattisiin asevastaisiin kannanottoihin vaalien alla
Aselain kakkosvaiheesta löytyy jo esimakua sisäasiainministeriön sivuilta www.intermin.fi, jossa todetaan mm. Kuka korvaa. Tästä huolimatta ministeriön ehdotus uudesta aselaista meni läpi hallituksessa ilman mitään muutoksia. Kuka on vastuussa harrastuksen loppumisesta. Sisäasianministeri on kertonut myös puututtavan niihin henkilöihin, joilla on hallussaan useampia aselupia. Tai kuinka monta laukausta ammuit lintukiväärilläsi tai kaikilla kivääreilläsi viime
vuonna. Uuden lain mukaan aseenomistajan kotiin poliisi voisi tulla niin halutessaan. Tällaista kansalaistottelemattomuuden jaloa muotoa, on vilissyt runsaasti keskusteluissa mm. Yhdistymispakko koskee jo nyt aseharrastajia. Lailliset rekisteröidyt aseet ovat yksityisomaisuutta, ne omistetaan ja niillä on rahassa mitattava arvo, jota voi hyödyntää muun muassa perintöoikeudellisissa transaktioissa ja muutenkin kaupallisesti. Kaikki odottivat keskustelua ja muutoksia tulevaan esitykseen. Riittääkö määrä todistukseksi aktiivisesta harrastuksestasi. Soita kansanedustajallesi heti ennen syyskuuta - ja kerro asiallisesti kuinka pahaan jamaan asiat ovat jo menneet ja miten pahaan ne ovat menossa. Tämä haiseekin suunnitellulta tavoitteelta tehdään uusien lupien hakeminen mahdollisimman vaikeaksi ja kalliiksi siten, että mahdollisimman moni luopuisi koko hakemisesta. Kukin oman elämäntilanteen ja resurssien mukaan, ase on kuitenkin ollut rekisterissä. Käsiaseiden rahalliseen arvoon uusilla lupakäytännöillä on jo ollut dramaattinen vaikutus, koska asekaupat ovat lakanneet ostamasta aseita yksityisiltä. maaseuduilla metsästäjien ja urheiluampujien keskuudessa. Ase on tullut tällöin merkityksi asianmukaisesti rekisteriin ja henkilöön on liitetty tieto aseen omistamisesta. Tästä asiasta voi luoda erilaisia mielenkiintoisia skenaarioita jo nyt, jos tarkastellaan asiaa esimerkiksi asekauppiaiden liikevaihdon romahtamisen ja varastoissa seisovien myymättä jääneiden yhden käden tuliaseiden ja after sales myynnin saamatta jäämisen näkökulmasta. Jos kaavailut tulevasta aselain 2. Kuinka perustelet tulevaisuudessa esim. Oletko sinä yksi heistä. Silti Sisäasiainministeri kehui, että laki on tehty yhdessä kaikkien intressipiirien kanssa ja on oikean suuntainen! Meitä on jälleen kerran todistettavasti kuultu, muttei kuunneltu ja viilattu linssiin. Nyt meidän jokaisen harrastajan on tehtävä kaikkemme, että voimme jatkaa harrastusta järkevän aselain kanssa ja vaadittava perustuslain noudattamista. Saattaa olla että tulevaisuudessa poliisi tulee kohtaamaan erittäin paljon aseiden selvittämättömiä ja mystisiä varkaus- ja katoamistapauksia. Laillisten aseiden omistajat eivät missään nimessä voi hyväksyä yksityisomistamisen oikeudesta luopumista ilman käypää korvausta. Aseenosien luvanvaraistaminen tulisi tekemään monista tietämättään rikollisia. Eikä vähiten keskustapuolueen, Matti
Vanhasen "aseet ampumaradoille", vouhkaamispaniikkipuheiden jälkeen. Myös erilaisten ääriliikkeiden esiintulo ei ole ollenkaan poissuljettu mahdollisuus.
TULEVAISUUTTAKO ASEHARRASTAJANA?
Mikä on tehnyt vajaassa vuodessa meistä rehellisistä harrastajista ja aseenomistajista hallituksen ja viranomaisten silmissä vainottuja yhteiskunnan vihollisia. Aseluvan hintaa nostettiin juuri äskettäin yli kaksinkertaiseksi, ollen nykyään 68 euroa/ hakemus. Tullessaan mahdollisesti voimaan 2012, näillä tavoitteilla etenevä aselain kakkosvaihe romahduttaisi myös kaikkien metsästysaseidenkin arvon nollaan. Se, että uutinen tulee juuri kyseisestä kihlakunnasta, ei yllätä Asekauppiaiden Liittoa yhtään, sen verran monimutkaiseksi myös ampuma-aselain ja sisäasiainministeriön laittomien esimiesmääräysten tulkinta on kyseisessä laitoksessa viety. Sisäasiainministeri lupasi 28.11.2008 juhlavasti, että intressipiirejä kuunnellaan tarkasti ja laki valmistellaan huolellisesti. Hallituksen kaavailemat määräaikaiset luvat taasen hankaloittavat harrastajia ja lisäävät viranomaisten työvoimakuluja sekä syövät jo nyt minimaalisia resursseja. Käytätkö niitä jokaista vähintään 2 kertaa kuukaudessa vuoden kaikkina kuukausina. neljän metsästyshaulikon tarpeen. Asekauppiaiden Liitto ry
3. puututtavan vanhoihin lupiin ja mahdollisesti kiellettävän tietyn tyyppiset aseet. Se on sitten eri asia, kuinka paljon aseella on aktiivisesti harrastettu. Tai yksityisen näkökulmasta, hallussasi oleva moderni "käsiase" ei olekaan enää minkään arvoinen tällä hetkellä, kun kauppiaatkaan eivät niitä enää osta. Mitä tämä kaikki aiheuttaa yleiselle turvallisuudelle ja järjestykselle?
JÄRKIKÖ VOITTAA LOPULTA?
Miltei kaikki asianosaiset intressipiirit uskoivat järjen voittoon ja antoivat lausuntonsa hallituksen esityksestä huhtikuussa. Tarkistetaan miksi. Meno ja konstit ovat kuin pahimmasta diktatuurikertomuksesta peräisin. Lisäksi aloitetaan vanhojen lupien ylenpalttinen kontrollointi muun muassa aktiivisuusvelvoitteen avustamana, jotta saataisiin mahdollisimman monelta ase siis yksityisomaisuus pois. Jopa Lääkäriliitto ja Suomen psykologien liitto vastustivat esitystä. Harrastajien hallussa olevien noin 300.000 käytetyn pistoolin ja revolverin yhteenlaskettu arvo, kun on laskettava sadoissa miljoonissa euroissa. Toisin sanoen 670.000:sta luvanhaltijasta, joka viides menettää lupansa. Toivottavasti lupahallinnon esimies osaa nähdä myös oman osuutensa tähän tilanteeseen kriittisesti.
HAITAT HYÖTYÄ SUUREMMAT
Tähän saakka poliisin eri rekisterien perusteella taustaltaan nuhteeton kansalainen, joka on esittänyt ampuma-aselaissa hyväksytyn perusteen, on voinut saada ampumaaseeseen hankkimisluvan. Kuka korvaa aseiden arvon harrastajille tai kauppiaille tuolloin. Muistuta lisäksi, että äänesi tulevissa eduskuntavaaleissa riippuu siitä, miten tämän hetkinen ja tuleva vääryys saadaan korjattua ja estettyä. Kuinka monta ja mihin kaikkia niitä aseita tarvitaan. Jokaisen harrastajan on oltava yhteydessä omaan kansanedustajaansa. Näin ollen yksityisomistuksessa olevien pistoolien ja revolverien rahallinen arvo on romahtanut. Miten voimme olla kelvollisia tekemään näin, jos emme ole kelvollisia edes omistamaan tai hallussapitämään asetta. Kauppiailla on aiheellinen pelko, että varastossa olevaa asekantaa ei saadakaan enää myytyä. Ostajaehdokkaatkun ovat vähissä, koska järjettömän ja kaoottisen (myös monien paikallisten lupakäsittelijöiden mielestä) lisäohjeistuksen seurauksena vastuuntuntoisimmankin luvanhakijan lupaprosessi on tehty niin vaikeaksi, että moni jättää koko luvan hakematta tai ei jaksa ryhtyä taistelemaan itseoikaisulla/valituksella kielteistä päätöstä vastaan. Arvo voi olla lisäksi huomattava ja aseen markkinahinta on voinut sisältää huomattava arvonnousua, joissain tapauksissa voidaan jopa puhua aseista siWWW.REKYYLI.FI
joituskohteina. toon esimerkiksi siten, että ollessamme reserviläisiä meidän tulisi pystyä harjoittelemaan ampumista ja tarvittaessa jopa puolustamaan maatamme. Nykyisillä resursseilla lupahallinto ei yksinkertaisesti voi kestää erilaisista määräaikaisista luvista johtuvaa ruuhkaa tämän myöntää esim ajokorttiasioiden osalta käytännössä jo yksi pahimmista aselupahallinnon oman tien kulkijoista, Varsinais-Suomen poliisi, Turun Sanomissa 27.7. Erityisesti Keskustan ja Kokoomuksen kannattajien, koska päähallituspuolueina juuri ne ajavat aselakia läpi. Kauppiaat, urheiluampujat, reserviläiset, metsästäjät ja muut harrastajat sekä ammattilaiset uskoivat, että järki voittaa. Kuinka käy maanpuolustustahdon. Kuitenkaan hallussapitolupien määräaikaisuus ei lisää millään tavalla aseturvallisuutta koulusurmia se ei ainakaan todistetusti estä. Mitä rikoksia nämä henkilöt ovat tehneet. Tämä yksityisomistamisen oikeushan on perustuslailla suojattua, myös siten, että jos henkilö tai oikeushenkilö ei voi käyttää laillisesti hankittua yksityisomaisuuttaan siihen lailliseen käyttötarkoitukseen, mihin se on hankittua, viranomaisen virheellisen toiminnan vuoksi, voi valtio olla asiassa korvausvelvollinen. vaiheesta pitävät paikkansa, niin 100.000-200.000 luvanhaltijaa tulee menettämään lupansa, koska näyttö harrastuksen aktiivisuudesta ei ole riittävää
Jos näin ei ole, jäämme arvailemaan seuraavaa mielivaltaisesti rajoitettavaa elämänaluetta, jonka tärkeäksi kokevat kansalaiset ryhtyvät vuorostaan pakkaamaan laukkujaan. Lain välittömistä seurauksistakin on puhuttu ja kirjoitettu laajasti. Fire-kustannus Oy vastaa Rekyylin toimituksellisen sisällön lainmukaisuudesta. Toivon, että tämä aselakifarssi ei ole yhteiskunnan muutoksen alkusoitto. Toivonkin hartaasti, että kun luette tätä, järki on jo voittanut. Mutta mitä tämä kehitys kertoo Suomesta vuonna 2009. Fire-kustannus Oy:llä on oikeus toimituksellisesti käsitellä tai olla julkaisematta osittain tai kokonaan Rekyyliin lähetettyä tilaamatonta aineistoa. Niinpä jäljellä on enää se, että lakiehdotuksen epäkohtien merkitys saadaan uppoamaan myös päättäjiin. Oletettavaa on, että kansalaisia haittaava lakiehdotus, jolla ei ole turvallisuutta lisääviä tai muitakaan positiivisiksi katsottuja seuraamuksia, hylätään ja palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Houkuttelevia maita kun löytyy myös lähempää. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Palveluiden ja tuotteiden mainostaminen on maksullista ja siitä on sovittava erikseen. Pohtiessani Suomen tulevaisuudesta saatua signaalia, en lainkaan ihmettelisi, vaikka syntyisi jonkinlainen joukkopako. Keskustellessamme asiasta hän kertoi, että aseisiin ja ammunnan harrastamiseen liittyvä tilanne oli päätöksen merkittävimpiä syitä. Kuinka olemme päätyneet tilanteeseen, jossa lainkuuliainen ja yhteiskuntaa suuresti hyödyttävä kansanosa pitää Suomea kelvottomana ja pohtii vakavasti poliittista pakolaisuutta. Rekyyli ilmestyy 8 kertaa vuodessa.
REKYYLI
Muunnostaulukko 1 gramma (g) = 15,43236 grainia 1 graini (gr) = 0,064799 grammaa grainia 40 60 80 100 120 140 grammaa 2,59 3,88 5,18 6,47 7,77 9,07 grainia 180 200 240 300 400 500 grammaa 11,66 12,95 15,55 19,43 25,91 32,39
1 unssi (oz) = 28.34952 g 100 g = 3,5273962 unssia 1 tuuma (") = 25,4 mm tuumaa 10 15 20 mm 254 381 508 tuumaa 25 30 40 mm 635 762 1016. Lain valmistelijat ovat antaneet viestin, että Suomi ei ole enää entisensä ja siksi osa ammunnanharrastajista on jo tehnyt päätöksen parantaa omaa elämän laatuaan. Mainosten ja ilmoitusten julkaisuun sovelletaan kulloinkin voimassa olevan mediakortin ehtoja. Ammuntaa harrastavat ovat aktivoituneet ja tietävät mistä on kyse. Esimerkiksi etelänaapuriimme Viroon onkin jo muuttanut ampujia, koska siellä asiat ovat nykyään huomattavasti Suomea paremmalla tolalla. Ja onko laukaiseva tekijä tämän lakiesityksen mahdollinen hyväksyminen laiksi. Harva on kuitenkaan huomioinut, että tällä lakiesityksellä, tulipa se voimaan tai ei, on laajempiakin seurauksia. PA AKIRJOITUS
Pako on alkanut
Aselain muutokseen liittyvät sotkut ovat jo tulleet harrastajakunnalle niin selviksi, että niiden vatvomiselle tässä on tuskin enää tarvetta. Nyt kun ensimmäinen hyvin tuntemani harrastaja lähtee, nousee mieleen, kuka on seuraava. Seitsemäs vuosikerta. Kaikki hyväksytyt mainokset ja ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovitussa numerossa. Emme takaa Rekyylissä julkaistujen artikkelien virheettömyyttä, emmekä vastaa esiintyneistä virheistä. Fire-kustannus Oy:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä vain toimituksen luvalla. Kaikki oikeudet pidätetään. Tietyiltä osin laki on niin epämääräinen, että saavuttaisimme ennen näkemättömän viranomaismielivallan. lakko) tai asiakkaasta tai ulkopuolisesta tiedontuottajasta johtuvasta syystä kuitenkaan voida julkaista sovitussa numerossa, Fire-kustannus Oy ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Niinpä uusi asuinpaikka turvaa harrastuksen jatkumisen. Onhan ilmiselvää, että tämän lain myötä lainkuuliaisten kansalaisten elämä hankaloituisi ja lisäksi haluttaessa sitä pystyttäisiin vaikeuttamaan vielä roimasti lisää. Tämä koskettaa nyt myös Rekyyliä, kun pitkäaikainen toimittajamme ja yksi lehden kantavista voimista, Hannu Uronen, muuttaa Yhdysvaltojen Coloradoon. Materiaalin lähettäjä vastaa lähettämänsä tai välittämänsä aineiston osalta siitä, että aineiston julkaiseminen ei loukkaa ketään kolmatta tai kenenkään kolmannen omistus-, tekijän- tai muitakaan oikeuksia eikä ole lain tai hyvän tavan vastaista. Tero Kuitunen
REKY YLI
pl 20, 00251 helsinki puh: 09-827 5556 email: toimitus@rekyyli.fi www.rekyyli.fi ISSN 1459-4633 PÄÄTOIMITTAJA Tero Kuitunen TEKIJÄT Jarkko Koskinen Esa Höysniemi Erkki Lahtinen Hannu Uronen Marko Tammelin Markus Forsström Otso Vainio Arto Määttä Juha Hirsimäki Sasu Mattila Mika Niemelä Jussi Kyrö Ilpo Palovaara ART DIRECTOR Paula Laitinen GRAAFIKKO Antti Teittinen VALOKUVAAJAT Arsi Ikäheimonen Esa Toivonen ASIAKASPALVELU JA TILAUKSET asiakaspalvelu@rekyyli.fi puh: 09 827 5556 (klo 8:00-16:00) MEDIAMYYNTI Jani Leskinen 0400 613 744 jani.leskinen@firekustannus.fi TILAUSHINNAT 12 kk 63,20 euroa kestotilaus 49,95 euroa / 12 kk KUSTANTAJA Fire-kustannus Oy PL 20, 00251 HELSINKI
Rekyylin kaikki oikeudet, tekijänoikeudet mukaan lukien, ovat Fire-kustannus Oy:llä tai muilla oikeudenhaltijoilla. Toivon hartaasti sen olevan vain virhe, joka todetaan ja korjataan
SISALTO
aseet
6 COLT 22 TACTICAL RIMFIRE 14 BLASER K 95 JA .30R BLASER 18 FREEDOM ARMS M97 .45 COLT 32 SMITH & WESSON M945 PERFORMANCE CENTER 38 MAINEIKKAAT VANHUKSET: Itäsaksan rinnakkaispiippuiset
18
FREEDOM ARMS M97 .45 COLT
66 GAMO BIG CAT 72 ED GUN
patruunat & tarvikkeet
42 FERROBULL-LUODIT 48 NOPTEL-HARJOITTELULAITE
tee-se-itse
44 PULTTILUKKOISEN LUKON KIILLOTUS 70 LAUKAISUREMONTTI ILMAKKOON: GRT III -liipaisin
veitset
74 HUKARI
kolumnit & vakiopalstat
2 HALLITUS PETTI AMPUMAHARRASTAJAT
32
S & W M945 PERFORMANCE CENTER
24 LUPAPOLITIIKKA NYT SUOMEN ASEVASTAINEN MASSAHYSTERIA 52 LATAUSKOULU, OSA 8: RUUDITUS 56 RAUTALANKAA ALOITTELIJOILLE, OSA 3: Luodin lentorata 60 MILJOONALAATIKKO 62 REKYYLI TEAM CHALLENGE 2009 64 REKYYLI FIFTY CALIBER CHALLENGE ISOA PAUKETTA! 76 IWB STUTTGARTISTA WBK KASSELIIN 78 SILLISALAATTI 79 TOP STORIES 80 KYSY-VASTAA 81 TOIMITUKSEN KUULUMISIA
66
GAMO BIG CAT
82 ETUVETO
Niinpä vastaavia malleja on lupailtu useiden valmistajien toimesta, mutta Suomeen ehti ensimmäisenä Colt .22 Tactical Rimfire.. COLT .22 TACTICAL RIMFIRE
TEKSTI: TERO KUITUNEN
AR15:n ulkonäön ja pienoiskiväärin patruunan yhdistäminen samaan aseeseen tuntuu olevan nykyään suosittua. Ja miksei olisi, ovathan asiakkaat erityisesti Pohjois-Amerikassa kuumana kaikesta, mikä liittyy AR15-suvun aseisiin
Pienoiskivääriversion purkaminen aloitetaan kuitenkin löysäämällä suujarrua aseen mukana tulevalla avaimella. Tämän jälkeen meillä on käsissämme koneistopaketti, eli lukkokoneisto ja piippu. Lukonvapautinvipu on lisäksi hiukan ongelmallinen koriste, koska se irtoaa asetta purettaessa. Koeaseen tapauksessa voimaa ei lopulta tarvittu paljoakaan, mutta ilman vasaraa se ei irronnut sitten millään. Oikealle kyljelle on lisätty ulkonäkösyistä forward assist sekä pölysuojus. Vasemmalla kyljellä on taas lukon vapautin. "Luvallisen purkamisen" jälkeen suujarru kierretään kokonaan paikoiltaan ja otetaan käyttöön muo-
vi- tai kumivasara. Suujarru on kiinni varsinaisessa piipussa ja se siten vetää ylärungon sisällä olevaa tekniikkapakettia eteenpäin. Paketin takapäässä on suurehko kuusioruuvi, jonka avaaminen vapauttaa jousen karoineen tulemaan ulos taaksepäin. Ulospäin näkyvä piippu on kevytmetallinen kuori, jonka sisällä varsinainen piippu on. Mitään muuta Coltia aseessa ei sitten olekaan, nimi ja ulkonäöllisiä seikkoja vain. Ero esikuvaan onkin tässä suhteessa suuri. Tämän kytköksen pohjalta meillä olikin jo jonkinlainen ennakkoaavistus Colt Tactical Rimfire kivääreiden rakenneratkaisuista. Merkittävä rooli aseen taustalla on Waltherin omistavalla Umarexilla, joka on varsinainen jättiläinen ilma- ja kuula-aseiden saralla. Kun pinnit ovat irti, ylärunko voidaan nostaa irti alarungosta. AR15:n tekniikasta ei siten ole mitään jäljellä, mutta aseen hallintalaitteissa ja käytettävyydessä on paljon samaa. Kun suujarrua on pyöräytetty muutama kierros, lähtevät runkoa koossa pitävät pinnit helpommin paikoiltaan. Mattaharmaa osa iskuvasaran takan on rekyylibufferi, joka on irrallinen osa ja siitä täytyy pitää lukua, kun ase on purettu.
Takuun piirissä on sallittua vain hyvin rajallinen huoltopurkaminen, eli juurikin rungon puoliskot saa ottaa erilleen. "Pyörää ei kannata keksiä uudestaan". Siitä joutuukin tällöin huolehtimaan.
AR15:n hallintalaitteet on toteutettu hyvin, ainakin jos arviointikriteerinä on ulkonäkö. Karat ovat oikeasWWW.REKYYLI.FI. Täytyy sanoa, että juuri nimellä Colt on tässä kilpailussa suuri paino. Sillä kopautellaan määrätietoisesti mutta varovaisesti lukkopaketin alareunassa olevia ulokkeita, jolloin paketti liukuu taaksepäin ulos ylärungosta. Ensimmäisenä irrotetaan rekyylijousi. Ne ahdistavat vasten pinnejä, kun suujarru on kireällä. Aivan samoin myös ohut piippu on kiinni lukko8
paketissa ja aseen laukaisukoneisto on pakattu tiiviisti ajatuksella, että käyttäjän ei pidä mennä siihen puuttumaan. Nämä ennakko-odotukset osoittautuivat yllättävänkin oikeiksi. Nämä ominaisuudet eivät siis toimi.
RAKENNE
Arskassa on ylärunko ja alarunko, ja niin on myös Colt Tactical Rimfire -pienoiskiväärissä. Koska kuitenkin valtaosa ampujista haluaa puhdistaa lukkokoneiston kunnolla, annettakoon siihen tässä hiukan ohjeita. Lukko liikkuu tämän kehyksen sisällä, joten toiminnan kannalta kriittisintä osaa on otettu haltuun jo mainitusta GSG5:stä tutulla tavalla. Se on mukana vain ulkonäkösyistä, samoin kuin forward assist -nappikin. Rungon puoliskot toisiinsa yhdistävät pinnit kulkevat myös tekniikkapaketissa olevien reikien läpi. Oletuksenamme oli, että Umarexin tietotaitoa ilmalla ja hiilidioksidilla toimivista aseista on taatusti tuotu mukaan tähän tuotteeseen, ja mitä suurimmalla varmuudella myös GSG-5:n toimivaksi osoittautunutta rakennetta on tutkittu tarkkaan. Muistutan, että takuuehtojen mukaan tätä ei saa tehdä. Ja kun patruunat loppuvat, lukko pysähtyy taka-asentoon. Tässä tilassa aseen kunnollinen puhdistaminen on lähinnä haave. Myös lukkokoneisto on samanlainen: massasulkuinen lukko on paketoitu kevytmetalliseen kehykseen. Toki on mahdollista jättää etummainen pinni paikoilleen ja taittaa ase auki.
Laukaisukoneisto on paketoitu alarunkoon hieman siihen tyyliin, että aseen omistajan ei haluta kajoavan sen sisuskaluihin. Ergonomiassa ei eroa ole ja tähtäimet, otepinnat ja virittäminen ovat tuttuja. Sen valmistamien AR-kiväärien maine on suuri ja niinpä myös .22-näköispainokselle kyseinen tuotenimi on varmasti myyntiä lisäävä. Valmistajaa ei kuitenkaan pyritä mitenkään salaamaan, vaan aseen kylkeen on reilusti stanssattu Carl Waltherin nimi. Mutta aivan kaikkea ei aseeseen ole voitu toteuttaa: lukon vapauttaminen taas takaisin eteen vaatii vedon virittimestä, koska vasemman kyljen lukonvapautin ei toimi. Kaikesta päätellen ase on siis valmistettu Saksassa. Käyttämällä kuitenkin reilusti puhdistusainetta ja ajamalla töhnät ulos paineilmalla, saa koneiston puhdistettua kohtuullisen hyvin. Mutta ei tämä valmistus- ja nimiasia näin yksinkertainen ole. Lukko liikkuu paketin sisällä ja rekyylijousi yhä painaa lukkoa eteenpäin. Itse piippu on ohut ja hento, aivan kuten GSG5:ssä
Ensimmäisellä kerralla kannattaa olla erityisen huolellinen, koska piipun tyvi pitää paikoillaan lukon pysäyttäjän jousta ja myös ejektori on nyt irrallinen osa. Kylkien muotoilut toimivat lukon ohjureina suhteessa alumiinista valmistettuun lukkokoneiston kehykseen.
Ylärunko ilman lukkopakettia on onttoa alumiinia. Kun lipas asetettiin aseeseen, se ei tarttunutkaan kunnolla lip9. Tämän jälkeen lukkopaketti tulee ulos takakautta. Jos taas nopeita, ruuvia kiristetään niin pitkälle kun se menee, jolloin jousi on jäykempi ja hidastaa lukon liikettä enemmän. Suujarru on kierteellä kiinni varsinaisessa piipussa. Lippaan kuori on kovaa muovia ja se muistuttaa toiminnaltaan ja käytettävyydeltään erehdyttävästi GSG-5:n vastaavaa. Käytännössä erona ovat erilaiset perät, eripituiset piiput sekä kädensuojus; nykyiseen tyyliin on saatavana malleja, joissa kädensuojus muodostuu picatin-
ny-kiskoista ja perä on teleskooppinen. Aseiden tekniikka on sama.
taan vain lyhyitä ohjureita ja niillä on inhottava tapa lennähtää ulos ja kadota, joten varovaisuus ja maltti pitää olla mukana. Ejektorin saaminen takaisin ei ole ongelma, mutta pikkuruisen jousen asemoiminen takaisin oikeaan paikkaan ilman sen rikkomista vaatii tuumaustauon. Positiivista aseen kokoamisen kannalta on piipun takapää, joka muotonsa ansiosta asettuu väkisinkin oikeaan asentoon. Mikään ei siten estä hakemasta lupaa Coltille myös metsästysperusteella ja myös saamasta sitä, mikäli lupaviranomainen noudattaa voimassaolevaa lakia.
RUUTI PALAA
Koeammuntaan ryhdyttiin tehtaan jäljiltä olleella M16-mallilla. Uskoisin, että tässä on asekohtaisia
WWW.REKYYLI.FI
Lukko edustaa aseessa perinteisimmän kaltaista osaa ja on muihin osiin verrattuna oikea teräsmötikkä. Lipas on myös koottu vastaavalla tavalla kahdesta puolikkaasta ruuveilla. Myös varsinainen piippu on poissa, joten myös piipunvaippa on tyhjä.
Takuuehtojen mukaan aseen purkaminen tiettyä astetta pidemmälle on kielletty. Ruuvin tilassa on rajoitus, joten sitä ei voi huomaamattaan kiristää liikaa. Suomessa saatavilla olevat mallit ovat M16 Rifle, M4 Carbine sekä M4 Ops. Piipun takapää on niiden välissä puristusliitoksella, joten se pääsee nyt irti, samoin lukko on nyt irrallaan. M4 Ops mallissa myös kantokahva on jätetty pois ja tilalla on kompaktimpi takatähtäin. Suomalaisen metsästyslainsäädännön kannalta on hienoa, että saatavilla on lyhyempiäkin lippaita. Kannattaa myös huomioida, että rekyylijousta paikoillaan pitävä kuusioruuvi on samalla kyseisen jousen jäykkyyden säätö. M4 Ops taas on nimensä mukaisesti karbinimalli, jossa on valmiina picatinnypäällysteinen kädensuojus, teleperä sekä asiaankuuluva takatähtäin. Colt Tactical Rimfirestä on saatavana erilaisia malleja. Kun puhdistus on tehty, tipautellaan laadukasta aseöljyä käyttöohjeessa mainitulla tavalla oikeisiin paikkoihin ja ase kootaan päinvastaisessa järjestyksessä. Tehtaan ilmoituksen mukaan ohjelmaan kuuluvat 30 patruunan lippaan lisäksi myös 10 ja 2 -patruunaiset lippaat. M16 malli tuskin kaipaa sen suurempaa esittelyä. Luonnollisesti mikään ei estä välimallin säätöä, jolla voi vaikuttaa aseyksilön toimintavarmuuteen. Niissä tekniikka on sama, mutta pituus ja ulkonäkö vaihtelee. Näin pitkän lippaan tapauksessa siihen on syytäkin, koska 30 patruunan vaivalloinen änkeminen saisi innostuksen sammumaan välittömästi. En-
simmäinen tehtävä oli luonnollisesti lipastaminen, joka on helppoa ja luontevaa. Osia on pahimmillaan pöydällä melkoinen määrä, joten niistä kannattaa pitää jatkuvasti lukua. Jos niin kuitenkin haluaa tehdä, aloitetaan toimenpide irrottamalla suujarru. Koska se on melkoisen tiukasti kiinni upperissa, tarvitaan sekä purkamis- että kokoamisvaiheessa apuna muovi- tai kumivasaraa.
eroja ja jokaisen kannattaakin etsiä patruunalleen sopiva asetus: ase toimii luotettavasti, mutta lukko ei hakkaa liiallisella voimalla.
ERILAISIA MALLEJA
Koska AR15-kivääriperhe on taipunut moneen eri muotoon, on Colt Tactical Rimfirestakin lanseerattu heti alkuun erilaisia variantteja. Rekyylijousen irrottamisen jälkeen avataan lukkopakettia koossa pitävät neljä ruuvia, jolloin kyseinen kehys jakautuu kauniisti kahteen puoliskoon. Jos aseella on tarkoitus ampua hitaita patruunoita, ei ruuvia pidä kiristää pohjaan saakka. Lipas on kyljistään auki, patruunannostinta voidaan pakottaa alaspäin lippaan kyljillä olevilla otepinnoilla ja patruunoiden kannat limittyvät lippaassa
On myös huomattava, että varsinaisen koeammunnan aikana rekyylijousen jäykkyyssäätö oli tarkoituksella "puolivälissä", koska tiedossa oli, että aseella ammuttaisiin sekä nopeita ja hitaita patruunoita. Jotta saisimme syöttöhäiriöt eliminoitua, päätimme hiukan modifioida lipasta. Coltin tekniikkaa on käsitelty toisaalla tarkemmin, joten en tässä
nyt puutu siihen. Koska käytössämme oli myös toisen aseen lipas, kokeilimme sitäkin, mutta tulos oli sama. Lisäksi oli jonkin verran syöttöhäiriöitä, joissa patruuna nousi lippaasta pystyyn. Kaikki nyt esiintyneet häiriöt liittyivät hylsyn ulosheittoon, joka käytännössä viittaisi siihen että ulosvetäjän kynsi ei saanut patruunan kannasta otetta tai sitten patruunapesässä oli yhä likaa. paansalvan otteeseen reilullakaan voimalla. Kun koneisto oli puhdas ja tuoreet voiteluaineet annosteltu kriittisiin kohtiin, suuntasimme uudestaan ampumaradalle. Tutkittuani asiaa, on sama ilmiö havaittu myös maailmalla: Remingtonin edullinen patruuna ja Colt Tactical Rimfire eivät sovi yhteen. Tämä kolmen minuutin vaivannäkö kannatti: nyt lipas lukittui paikalleen ja syöttöhäiriöt loppuivat. Toisena vaihtoehtona oli ulosheittohäiriö; ammut10
tu hylsy jäi lukon väliin. Koska luotettavuus oli kuitenkin käyttökelpoinen, olimme valmiita varsinaiseen testiosaan. Kyseisistä pinnoista poistettiin veistämällä ja viilaamalla sen verran materiaalia, että lipas saatiin painumaan aavistuksen syvemmälle. Aivan kaikilla patruunoilla ei luotettavuus ollut täydellistä vieläkään, mutta esimerkiksi CCI Standardilla "Colt M16" nakutti kuin kello. Päädyimme siten käyttämään aseen omaa lipasta ja kokeilemaan, kuinka paketti toimisi. Ennen koeammunnan tarkkuusosuutta suoritimme tällaisille aseille usein erittäin tärkeän sisäänammunnan, eli muutamia satoja laukauksia, jotta koneiston osat sovittuvat toisiinsa. Tyypillisesti lukko ei mennyt kokonaan eteen, eikä iskurin isku siten sytyttänyt patruunaa. Ensimmäisten kokeilujen jälkeen olimme yllättyneitä muu-
toksen suuruudesta. Tällä saattoi olla myös asiaan vaikutusta. Ensin suoritettiin nopeusmittaukset, joissa
WWW.REKYYLI.FI. Mutta koska muut häiriöt vain lisääntyivät likaantumisen myötä, päätimme suorittaa aseelle kunnollisen perushuollon ja katsoa asiaa uudestaan. Koska kyseessä on ulkoisesti AR-kivääri, harmittelimme, että lukon eteen pakottamiseen tarkoitettu forward assist ei toimi. Todettakoon, että tehtaan jäljiltä aseessa olleen rasvan ja palojätteen seoksen määrä oli sellainen, että ei ollut ihme, jos toiminta oli pykivää. Jätimme suosiolla Thunderboltit pois kuvioista ja ammuimme vain niitä patruunoita, joita tulisimme käyttämään tarkkuuskokeessa. Sisäänampumiselle oli tällä kertaa tarvettakin, koska alussa häiriötiheys oli suuri. Ja on myös syytä tuoda esille, että sisäänampumisessa käytimme Remington Thunderbolt patruunoita, joka ei ole laadultaan erityisen tasokas. Tutkittuamme, mitkä kohdat lippaan yläpinnasta ottavat vastaan ja estävät lipasta menemästä riittävän syvälle, otimme työkalut esille
Piippu on paikoillaan puristusliitoksella ja kun kehys on auki, piippu on irrallaan.
WWW.REKYYLI.FI. Loppujen lopuksi taitaa olla makuasia, hyväksyykö tällaisen tuotevastuutuotoksen. Tässä käytettiin korkeita jalkoja, jotta putki saatiin asettumaan sopivalle korkeudelle. Runko on esikuvansa tapaan alumiinia (joskin valettu takomisen sijasta), piippu ja lukko ovat terästä ja muovia taas ne osat, joiden kuuluukin olla muovia. Lukon yläpinnalla on uloke, jonka etureunasta viritin saa otteen ja jonka takareunasta rekyylijousi työntää lukkoa eteenpäin. Aseen yleinen laatu on lähtökohtaisesti mukiinmenevä. Nopeushajonnat olivat tavanomaisia ja kaikilla patruunoilla samaa suuruusluokkaa. Ilman näitä hieman poikkeavia osumakuvioita sekä CCI Standardin että Lapua Speed Acen keskiarvo olisi noussut 20 mm tuntumaan. AR15:N TEKNIIKASTA EI OLE MITÄÄN JÄLJELLÄ, MUTTA ASEEN HALLINTALAITTEISSA JA KÄYTETTÄVYYDESSÄ ON PALJON SAMAA.
ei havaittu mitään poikkeuksellista. Tarkkuuskoekaan ei aiheuttanut yllätyksiä, tulokset olivat odotusten kaltaisia. Syynä tähän on varsin haastava laukaisu. Toimintalajien harjoittelussa vähempikin riittäisi, ja tyypillisillä pienoiskiväärin ampumamatkoilla esimerkiksi metsästyskäytössä tällainen käynti pudottaa riistaeläimen varmuudella. Mainittakoon, että mittatarkkuuden osalta kriittiset osat on valmistettu huolel11
Lukkokoneisto ja piippu irtoavat upperista kokonaisuutena. Samankaltaista jo mainittuun MP5-piekkariin oli myös se, että Coltillakin joutui keskittymään huolella ampumiseen, jotta taulukossa esitetyt tulokset saatiin aikaan. Kun kehyksen toinen puoli on poistettu, nähdään aseen sydän. Käyttämistämme patruunoista jättäisin suorilta pois vain Remington Thunderboltin. Sitten ase asetettiin hiekkasäkeille. Koska rihlannousu on 1 kierros 13,75 tuuman matkalla, on odotettavissa, että kaikki tavanomaiset patruunat vakautuvat ilman ongelmia.
Rekyylijousi puristetaan kokoon ruuvilla, jolla voidaan myös säädellä jousen voimaa. Tämä ei julmetun pitkästä lippaasta johtuen ollutkaan aivan yksinkertainen operaatio, mutta lopulta saimme aseen tuettua niin hyvin, että kasojen ampuminen voitiin aloittaa. Käytännössä ainoa patruuna, jolla poikettiin säännöstä huonompaan suuntaan oli Aquilan pistoolipatruuna. Osat on valmistettu siististi ja materiaalit vaikuttavat laadukkailta. Sen laukaisu on turhan raskas. Lyhyesti sanottuna Colt Tactical Rimfire on keskimäärin 2030 mm käyntiin pystyvä laite. Tarkkuuskokeessa kivääri oli varustettu Bushnell Legend 515x40 -tähtäimellä, joka kantokahvan irrottamisen jälkeen asennettiin picatinny-kiskoon. Ilman ennakkokokemuksia GSG-5:stä odotukset olisivat olleet huomattavasti matalammat, aivan kuin ne olivat kun aikoinaan ryhdyimme koeampumaan GSG-5:ttä. Muutoin laukaisu on AR-miehille tuttua kauraa, eli esikuvan laukaisutuntuma on tavoitettu varsin mukavasti. Tehdas ilmoittaa vastukseksi neljä (4) kg, joka myös pitää paikkansa. Se keskittyy suhteessa upperiin kehyksen etureunan pitkittäisten kohoumien avulla. Syyt siihen onkin jo mainittu edellä. Senkin osumatarkkuus riittää harrastustoimintaan ja virkistäytymiseen. Mitä syvemmälle ruuvi kierretään, sitä jäykempi jousi on.
HAVAINTOJA
Colt Tactical Rimfiressa on tarkkuusammuntaa ajatellen yksi asia, joka vaatisi erityishuomiota. Taulukossa ja oheisissa tauluissa on näkyvillä kaksi erinomaisen pientä 8 mm osumakuviota, joihin kannattaa suhtautua lähinnä tuurikasoina. Kokonaisuutena käynti on kuitenkin täysin riittävää 50 metrin matkalta. Kokonaisuus puretaan avaamalla alumiinista valmistetun kehyksen kyljeltä neljä ruuvia
Hienointa kaikesta kuitenkin on, että ase tavoittaa käsittelytuntumaltaan ja painotuksiltaan oikean AR15-kiväärin olemuksen. Hjorth Ab, (03) 234 4300 · Lapua: NorDis Oy, (06) 431 0301 · Aquila: HW-Company Oy, (06) 822 7453
12
WWW.REKYYLI.FI. la, esimerkiksi picatinny-kiskot on tehty koneistamalla. Myös aseen huoltopurkaminen on loppujen lopuksi nopeasti omaksuttavissa, vaikka ensimmäisillä kerroilla se vaatiikin perinteisiin konstruktioihin tottuneelta huolellisuutta. Lippaan yläpinalla näkyy hienoisesti jälkiä, jotka syntyivät, kun lipas sovitettiin siten, että se lukittuu lippaansalvan otteeseen.
Sellier & Bellot Std / 25 mm
CCI Std / 7 mm Luodin lähtönopeus, m/s
Lapua Speed Ace / 8 mm
Lapua Subsonic / 22 mm Osumakuviot 3 x 5 lks. Pienistä toiminnallisista puutteistaan huolimatta se onkin taatusti mieleen kyseiseen asetyyppiin ihastuneille ja on hieno lisäys esimerkiksi toiminta-ampujan kalustovalikoimaan.
COLT M16 TACTICAL RIMFIRE
Kaliiperi: .22LR Kapasiteetti: 30 patruunaa Pituus: 1010 mm Piipun pituus: 539 mm Paino: 2830 g Hinta: 599 euroa (M4 Carbine: 590 euroa, M4 Ops 699 euroa) Maahantuoja: Teräasekeskus, (09) 4172 900
Lipas on vetoisuudeltaan 30 patruunaa. Colt Tactical Rimfiressä on hiukan keskeneräinen ote. Lisäksi huomiota herätti se, että varmistinvipu irtosi aseesta jo alkuunsa. Myös lipas saisi kiinnittyä paikoilleen ilman viilaa. Loppujen lopuksi sen luotettavuus osoittautui varsin hyväksi, joskin patruunavalintaan on syytä kiinnittää huomiota. Patruunoiden puolesta lipas voisi olla huomattavastikin sirompi, mutta ulkonäkösyistä lippaan ulkomittoja on kasvatettu vastaamaan AR15:a alkuperäisen lippaan mittoja. / 50 m
Patruuna Fiocchi Ultrasonic Sellier & Bellot Standard CCI Standard Lapua Speed Ace Lapua Subsonic HP Aguila Golden Eagle Pistol Match
Hitain 376,1 319,9 303,3 357,6 308,7 316,4
Nopein 387,5 339,9 319,8 374,3 319,3 329,7
Keskiarvo 380,6 331,0 313,2 365,2 313,8 322,5
Nopeushajonta 11,38 19,53 16,41 16,66 10,61 13,32
Pienin 20 mm 25 mm 8 mm 8 mm 22 mm 30 mm
Keskiarvo 27 mm 26 mm 18 mm 13 mm 22 mm 37 mm
Fiocchi: Eloranta Oy, (017) 288 3044 · Sellier & Bellot: Aseliike Markus Remes Oy, (08) 520 9999 · CCI: Oy K. Sen kiinnitys oli tässä yksilössä liian väljä.
POSITIIVINEN PAKETTI
Alun vaikeuksista huolimatta Colt .22 Tactical Rimfire oli positiivinen kokemus. Joten vaikka lipas on muovia, on se melkoisen jämerä ja sen kestävyyden pitäisi olla hyvä. Työnlaatu on kokonaisuutena hyvä, ainoastaan koneiston sisäosissa on pientä viimeistelemättömyyttä ja osat sovittuvat lopullisesti toisiinsa laukausmäärän kasvaessa
Kestotilausta ei voi lopettaa kesken laskutuskauden. IR TO NU ME RO IH IN
25%
K llä tilaan R k Kyllä, til Rekyyli-lehden
Valitse tilausjaksosi: 12 kk (8 numeroa) 63,20 kestotilaus 49,95 / vuosi 3 kk testitilaus (2 numeroa) 15,80
Tilaus alkaa seuraavasta ilmestyvästä numerosta. Nimi Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Kotipuhelin, myös suuntanumero Allekirjoitus (huoltajan, jos alle 18v.) Sähköposti
Vastaanottaja maksaa postimaksun
VASTAUSLÄHETYS Sopimus 00300-307 00301 HELSINKI
13
WWW.REKYYLI.FI
Voit tilata Rekyylin myös osoitteesta www.rekyyli.fi tai puhelimitse numerosta 09-827 5556. TILAA Ä T JA SÄÄS
VR T
14
WWW.REKYYLI.FI
Omistajat kiittelevät pääasiassa mainiota ergonomiaa ja tarkkuutta. Etutukki on erittäin siro ja sen etupäässä on musta koristepala. Vaikka hintataso on tavalliselle tallaajalle hieman yläkantissa, löytyy näitä aseita jossain määrin myös Suomesta. Blaser valmistaa myös suoraharjaisella perällä olevia malleja Amerikan markkinoille, jos joku vierastaa saksalaismallia. Kaliiperi .30 R Blaser on Suomessa jokseenkin tuntematon, mutta sitäkin mielenkiintoisempi.
K 95 BARONESSE
Baronessen pähkinäpuutukki on laatuluokkaa 7 eli jo osaksi juuripuuta. Taittuvapiippuiset kertalaukausaseet ovat yleisiä esimerkiksi Euroopan vuoristoseuduilla, mutta tämäntyyppiselle kiväärille löytyy varmasti käyttöä myös Suomen jahtimailta.
WWW.REKYYLI.FI
SUURRIISTASaksalainen Blaser on valmistanut kerran laukeavaa mallia K 95 jo kolmisenkymmentä vuotta. Niitä on kolmea päätyyppiä, Black Edition, Attaché ja Baronesse, esittelyase on viimeksi mainittu. Halvimmissakin perusmalleissa on tietty ylellisyyden leima, mutta sitä löytyikin sitten jo enemmän esittelyaseesta, joka kuuluu K 95:n Special Edition-malleihin. BLASER K 95
JA
.30R BLASER
TEKSTI: ESA HÖYSNIEMI
Kertalaukauskivääri
KALIIPERISSA
Kevyet ja helposti joko selässä tai repussa kannettavat aseet ovat erityisen haluttuja niiden metsästäjien keskuudessa, jotka liikkuvat paljon vaikeakulkuisessa maastossa. Muita hyviä puolia ovat tavattoman laaja kaliiperivalikoima ja lukuisat mallivaihtoehdot lompakon paksuuden mukaan. Pistooliperä on jyrkäh15. Perä on tyypillinen saksalaismalli bavarialaisella poskipakalla ja loivalla sianselkäperällä, perälaattana on 15 mm paksu kumi
Seuraava
Blaserin avotähtäimet ovat suurriistalle sopivat ja erittäin selkeät. K 95 virittyy erillisen virittimen avulla, joka sijaitsee tukin kaulalla. kö, siinä on selkeä kämmenkyhmy ja karhennukset on tehty huolellisesti erittäin tiheällä viivoituksella. Prestigen jälkeen tulee Luxus, siihen saakin jo erilaisia kaiverruksia ja puut ovat luokkaa 4. Se on erittäin vahvarakenteinen ja mahdollistaa korkeapaineisten patruunoiden käytön myös kevytmetallisella lukkorungolla varustetuissa aseissa, sillä sulkukappale estää tehokkaasti haitallisten voimien siirtymisen itse runkoon. Jyvää voidaan säätää korkeussuunnas-
on Comtesse, jossa on pidennetyt sivulevyt ja arabeskikaiverrukset ovat käsin tehtyjä, pähkinäpuu on laatua 5. Se painaa 2,7 kg ja sen vetopituus on 360 mm. kiikaritähtäimellä nostaa aseen painoa 800 g.
BLASER K 95 BARONESSE
Valmistaja: Blaser Jagdwaffen GmbH, Saksa Kaliiperi: .30 R Blaser Pituus: 1040 mm Paino: 2,7 kg Piipun pituus: 60 cm (23 5/8") Vetopituus: 360 mm Hinta: Esittelyase 10 695 euroa Perusmalli 3118 euroa Kiikaritähtäin: Zeiss Victory Varipoint M 2,5 10 x 50 (2070 euroa) Maahantuoja: All-Optics Finland Oy, (020) 7559 480
RUNSAS MALLIVALIKOIMA
K 95:ttä valmistetaan monia eri malleja. Piippu on kahdeksankulmainen ja siihen on juotettu etumainen hihnalenkki. Näiden lisäksi on vielä jo edellä mainitut Special Edition mallit.
Lataus .30 R Blaser SM-Schweitzerische Munitionsunternehmung AG N 165/ 3,8 g N 165/ 3,7 g
luoti CDP - "Controlled Deformation Process" 10,7 g Barnes TSX 200 gr (13 g) Woodleigh 220 gr (14,3 g)
keskinopeus m/s 929
jäämäpaino g 9,74
jp % 91
läpimitta mm 17
luun läpäisy puoliväliin
Ase/ 5 ls/ 100 m kasa Blaser Baronesse 20 mm
788 775
-
-
-
-
Blaser Baronesse 42 mm Blaser Baronesse 26 mm
16
WWW.REKYYLI.FI. Jäger-sulun väitetään myös parantavan aseen käyntiä eikä esittelyaseen käynnissä ollutkaan moittimista. Esittelyaseen kaltaisen kiväärin lisäksi löytyy Stutzen, jossa on lyhyempi piippu ja kokotukki. Hahloa voidaan säätää sivusuunnassa ja jyvää korkeussuunnassa.
K 95:N KALIIPERIT
Piippu 60 cm: .22Hornet. Siinä on arabeskikaiverruksia lukkorungossa ja sen sivuilla, puut ovat luokkaa 2. Viritin hoitaa myös varmistimen tehtävät, se poistaa viretilan automaattisesti asetta avattaessa. Avotähtäinten käyttö on nykyisin ikävä kyllä unohdettu lähes täysin, vaikka ne ovat mitä parhaimmat niin kauan kuin näkö vain on riittävä. Blaserissa piipun takaosaan on tehty paksunnos, joka estää etutukkia painamasta piippua. Baronessen kokonaispituus on 104 cm ja piipun pituus 60 cm. Pikajalkasysteemi on kiinnityskohdiltaan yksinkertainen ja käännettävät lukitussalvat toimivat hienosti. Viretilan voi myös purkaa painamalla virittimen takaisin alkuasentoon. Seuraavissa malleissa kaiverrusten määrä lisääntyy ja puut paranevat, Super Luxuksen puun laatuluokka on 6, Exclusivin 7, Super Exclusiven 8 ja Imperialin 9. Laukaisukoneistoa ei voi säätää muuten kuin tehtaalla eikä siinä ole herkistintä. .222Rem, 5,6x50R mag, 5,6x52R .243Win, 6x62R Fréres, 6x70R, 6,5x55, 6,5x57R, 6,5x65R RWS, .270Win, 7x57R, 7x65R, 7,5x55, .308Win, .30-06, .30R Blaser, 8x57IRS, 8x75RS, 9,3x74R Magnum, piippu 65 cm: .270WeaMag, 7 mm RemMag, .300WinMag, .300WeaMag, 8x68S Piippu 68 cm: 10,3x60R
TÄHTÄIMET
Blasereissa on tavallisesti mainiot avotähtäimet ja niin oli nytkin. Lukkorungon sivulevyjä on pidennetty ja niissä olevat saksanhirven ja metsäkauriin kaiverrukset ovat taidokkaita.
Taittuvapiippuisissa kertalaukauskivääreissä käynnin kannalta kriittisin kohta on etutukin takaosan ja lukkorungon liitoskohta. Blaserin pikajalka em. Blaserissa Jäger-sulkuosan voi irrottaa esimerkiksi asetta huollettaessa painamalla rungon alapuolella olevaa tappia. Jos lähdetään liikkeelle Standardmallista, jossa ei ole kaiverruksia ja puut ovat laatuluokkaa 1, tulee seuraavaksi Prestige. Tuelta ammuttaessa tukipisteen tulee kuitenkin sijaita mahdollisimman lähellä liitoskohtaa tai sen takana.
Piipun alapuoliset harkot hoitavat pituussuuntaisen rasituksen ja yläpuolella on Jäger-sulkukappaleen/iskupohjan vastinpinnat.
JÄGER-SULKU
Blaser K 95:ssä on vuonna 1906 Suhlissa patentoitu, Franz Jägerin kehittämä kääntyvä sulkumekanismi. Laukaisu oli Baronessessa kuitenkin erinomainen, snellaria ei kaivannut yhtään.
sa kuusiokoloruuvia kiertämällä ja hahlo säätyy puolestaan sivusuunnassa. Mielestäni suurriista-aseessa tulee olla aina pikakiinnitys kiikaritähtäimelle ja käyttökelpoiset avotähtäimet. Aseen mitoituksessa on onnistuttu erinomaisesti, se nousee poskelle kuin mittatilaustyönä tehty haulikko ja tähtäimet ovat heti kohdallaan. Aseen mukana oli Blaserin omilla pikajaloilla kiinnitettävä kiikaritähtäin, Zeiss Victory Varipoint M 2,5 10 x 50, jota käyttäen myös koeammunnat suoritettiin
.30 R Blaser on moderni patruuna, jonka kehitystyö tehtiin vuonna 1992. Blaserin yhteistyökumppanina toimi patruunanvalmistaja RWS. Vaikka lataukset jäivätkin vähiin, ehti patruuna kuitenkin tehdä varsin positiivisen vaikutuksen. Se, mikä eniten hämmästytti latausten suhteen, oli aseen käyttäytyminen. Muuta maailmaa ajatellen Blaserin suunnitelma on ollut erinomainen, laippakantaista havittelevalle tehokas paketti kaliiperissa .30. Huolimatta .308:n ja .3006:n yleisyydestä, maailmalla on todella vähän saman tehotason laipallisia versioita. Blaserin rihlannousu on 1 10", joten siinä pitäisi vakautua jopa 15,5 16,2 g
WWW.REKYYLI.FI
Vasemmalla SM:n tehdaspatruuna, sitten itseladatut luodeilla Woodleigh 220 gr ja Barnes TSX 200 gr.
Vertailukuvassa .308 Winchester, .30-06 ja .30 R Blaser.
(240 250 gr) luodit. Koska .30 R:n latausholkkeja ei ollut, latasin patruunat supistamalla hylsyn kaulan 7,62 x 53 R:n täyssupistusholkilla (hylsyjen hartiakulmissa on eroa vain pari astetta). Euroopassa laippakantaiset patruunat ovat yleisiä taittuvapiippuisissa aseissa, kuten kertalaukeavat, drillingit, haulikkorihlat ja kaksoisluodikot. KALIIPERI .30 R BLASER
TEHOA JA TARKKUUTTA
Laippakantaiset .30-kaliiperin patruunat ovat harvinaisuuksia vastaavan läpimitan urakantaisiin verrattuna. Sekä yli 900 m/s lähtevä
tehdaspatruuna että hitaammat ja raskaammilla luodeilla ladatut kävivät 100 metrissä käytännössä samaan osumapisteeseen! Kivääristä tulee normaalipainoinen, kun se varustetaan esimerkiksi nyt koeammunnassa käytetyllä kiikaritähtäimellä eli 3,5 kg. Rekyylituntuma oli kuitenkin odotettua miedompi, vaikka esimerkiksi SM:n lataamista patruunoista oli otettu kaikki irti, painemerkit nallissa olivat jo maksimiluokkaa. Tehdaspatruunan luoti painoi 10,7 g (160 gr), joten oma mielenkiintoni oli raskaammissa luodeissa ajatellen meikäläisiä suurriistanpyynnissä yleisiä lyhyitä ampumamatkoja. Rekyyli on toki tuntuva ja jos se häiritsee, Blaserilta löytyy lisävarusteena perän
sisälle kiinnitettävä Kickstop-rekyylinvaimennin. Pari latausta kuitenkin sain tehtyä, toisessa oli 13 g (200 gr) Barnes TSX ja toisessa 14,3 g (220 gr) Woodleigh. Vaikka esimerkiksi Saksassa kaliiperi .30 on yleistynyt lähinnä pulttilukkoisissa tai itselataavissa kivääreissä, käytetään taittuvapiippuisissa yhä pääasiassa perinteisiä väljyyksiä kaliiperin .30 molemmin puolin. Käytännössä tuohon luokkaan voi oikeastaan laskea vain kotoisen 7,62 x 53R:n. Jos tässä vielä tulee hankittua joku laippakantaiselle patruunalle soveltuva kivääri, on se varmaankin kaliiperia .30 R Blaser. Kuten jo totesin, ajanpuutteen vuoksi nämä raskaimmat jäivät kokeilematta. RWS:ltä löytyy peräti viisi eri latausta, joissa luoteina ovat 9,7 g Kegelspitz, 10,7 g Doppelkern, 11,7 g UNI Classic (entinen TIG), 11,9 g Evo ja 13 g Kegelspitz.
17. Ruuti N 165 vaikutti toimivan erittäin hyvin, joskin maksimi jäi etsimättä, nyt kokeillut lataukset eivät olleet vielä "piikissä", vaikka nopeudet olivatkin metsästyskäyttöön enemmän kuin riittävät. Energiatasoltaan tämä patruuna sijoittuu .30-06:n ja .300 Winchester Magnumin välimaastoon, kuitenkin lähemmäs ensin mainittua.
Suomesta löytyi Teräasekeskuksesta sveitsiläisen SM:n lataamia patruunoita, joissa oli 160 gr CDP-luoti.
LATAUSKOKEITA
Valitettavasti lähempi tutustuminen patruunaan jäi pahasti kesken, sillä ase oli palautettava ennen kuin ehdin tekemään laajempia latauskokeiluja. SM:n lisäksi ainakin RWS lataa .30 R Blaseria
18
WWW.REKYYLI.FI
Rullan lukituskolot on sijoitettu pat-
ruunapesien välille tarjoten lisää kestävyyttä. M97:ssa on iskunvälityskoneisto hieman Rugerin transfer barin tapaan toteutettuna, kun M83:ssa on vain ja ainoastaan varmistinpykälä iskuvasarassa, mikä nostaa iskuvasaran pois iskupiikin päältä. M97:n kaikki viisi patruunapesää on viimeistelty erittäin hyvin täysin kiiltäviksi ja niissä on upotus patruunan laippakannalle. Aseen pitäisi ainakin teoriassa kestää niin sanotut "Ruger Only" -lataukset, mutta itse en ihan ensimmäisenä H110-ruutia tai vaastaavia lähtisi aseella kokeilemaan. Pyörimis-suuntainen välys on kokonaan poissa, joten rulla lukittuu kuin kassakaapin ovi konsanaan. Painoltaan M97 on noin 20-30 prosenttia kevyempi.
TEKNIIKKA
Iskuvasaran kannus on sivusuuntaansa karhennettu ja tarjoaa hyvän pidon. FA tarjoaa revolvereihinsa hyvin laajan valikoiman erilaisia tähtäinkombinaatioita. Akseli lukittuu piipun alapintaan ruuvilla, joka takaa paikallaan pysyvyyden. Transfer barin olemassaolo tekee aseesta ainakin periaatetasolla turvallisen kantaa esimerkiksi kotelossa siten, että aseen kaikissa viidessä patruunapesässä on patruuna. Ase on valmistettu ruostumattomasta teräksestä, kuten kaikki Freedom Armsin revolverit. Nyt hahloa siirrellään vapaasti urassaan. Rullan kurkut ovat halkasijaltaan hyvin tarkalleen 11,50 mm (.452'), joten niiden pitäisi toimia hyvin niin lyijy- kuin vaippaluotien kanssa. Rullan pituus on 41,30 mm, mikä riittää täysin CIP-normin mukaisille patruunoille, mutta on lyhyehkö, jos patruunan haluaa ladata hieman ylipitkäksi. Rullan sovitus kehykseen on täydellinen. Aseen muodot sen sijaan ovat täysin saman suuntaiset ja näköiset kuin isoveljessään, niin hyvässä kuin pahassakin. Kun M97:n kehystä mittailee ja vertaa tuloksia M83-mallin vastaaviin huomaa, että M97
Model 97:ssä on FA:lle perinteiset tähtäimet. Transfer bar -ratkaisua ei löydy malli 83:sta mitä ilmeisimmin siksi, että se voi hajotessaan aiheuttaa vaara-
YKSITYISKOHTIA
Esimerkkiase on pesitetty .45 Colt kaliiperille ja se on varustettu 5,5 tuumaa pitkällä piipulla, jossa on kuusi oikealle kiertyvää rihlapalkkia. Liekkiväli on erittäin hyvä 0,05 mm, mistä voisi moni muu valmistaja ottaa oppia. Se kiinnittyy jalustaansa kuusiokoloruuvilla ja on näin helposti vaihdettavissa. Ase on valmistettu yhtä laadukkaasti kuin M83, joten mekaaniset sovitukset ovat ällistyttävän hyvällä tasolla.
on noin 10 prosenttia isoveljeänsä pienempi kehyksen, kahvan ja rullan ulkomittojen perusteella. Levy liikkuu pituus-suunnassaan ja pysyy ala-asennossa, jos liipaisin ei ole painettuna pohjaan estäen näin tahattoman iskun iskupiikkiin. Kuten todettua on M97 hyvin pienikokoinen verrattuna M83malliin. Piipun ylimenokartio ja rihlaus on toteutettu esimerkillisen hie-. Mallin 83 Premier Grade -viimeistelystä poiketen takatähtäimen sivusuuntainen säätö tapahtuu vapauttamalla hahlo urastaan avaamalla lukitusruuvi. Pituussuuntaista välystä on niin vähän, että pienen kolahduksen voi kuulla rullaa liikutettaessa, mutta minkäänlaista liikettä ei pysty aistimaan. Iskuvasaraan on tehty leikkaus sen iskupintaan lähes koko matkalta, johon iskunvälitinlevy on asennettu. Aseen ollessa Premier Grade -viimeistelyä (M97-revolveria valmistetaan vain Premier Grade -viimeistelyllä) on takatähtäin jalustaltaan musta. Ramppi-mallinen jyvä toimii käytännössä erittäin hyvin mainion takatähtäimen kanssa.
tilanteen erityisesti vaarallista riistaa metsästävälle. Etutähtäin on ramppimallinen ja käytössä erittäin hyväksi todettu. Rullan akselin päässä oleva otepinta on karhennettu voimakkaasti ja tarjoaa varmasti hyvän pidon. Tästä johtuen iskupiikin alle tulee aina jättää tyhjä patruunapesä. Mallista 83 löytyy kierrettävä sivusuunnan säätöruuvi lukitusruuvin lisäksi. Kun liipaisin on pohjassa iskuvasaran lähtiessä lyömään, nousee iskunvälitinlevy yläasentoonsa ja vie iskun perille kehykseen asennetulle iskupiikille. Iskuvasarassa piilee aseen yksi merkittävimmistä eroista M83:een. Pelkästään jo aseen kevyen olemuksen vuoksi. Malliin 97 on selkeästi tuotu kaikki mallin 83 hyväksi todetut yksityiskohdat. Myös Freedom Arms kutsuu koneistoaan transfer bariksi, mutta se eroaa Rugerin vastaavasta hyvinkin paljon. Revolveri on suunniteltu käytännössä kokonaan alusta alkaen uudelleen, eikä siitä näyttäisi löytyvän ainuttakaan osaa, joka olisi yhteensopiva mallin 83 kanssa. Säädöt tapahtuvat perinteiseen tapaan takatähtäimestä
Tälläkin hetkellä etusormestani puuttuu palanen. Piippu on kauttaaltaan kiiltävä ja ylimenokartio sileä. Kyseiseen aseeseen on saatavilla tehtaalta asetta tilattaessa myös mustat micarta-kahvalevyt, mutta mielestäni puiset kahvalevyt tuovat tietyllä tapaa eloa kylmän rosterin
WWW.REKYYLI.FI
rinnalle, kun taas mustat kahvalevyt puolestaan suorastaan korostavat kylmyyttä. Revolverin kahvarunko on myös kooltaan pienempi kuin M83:ssa. Malli 97 on käytännössä skaalattu 10 prosenttia isoveljeään pienemmäksi.
Iskuvasaran karhennus on toimiva ja samaan tapaan toteutettu kuin M83-mallissa. Tähänkin tietysti on olemassa ratkaisuna hansikkaat, joissa sor21. Nämä ongelmat pystyy tietysti välttämään käyttämällä ampujanhanskoja. Kahvarunko on sovitettu kehykseen todella mallikkaasti eikä sormella voi tuntea näiden välillä minkäänlaista saumaa. Mutta itse en ole koskaan tottunut siihen, että en tunne laukaisun aikana liipaisinsormen päätä. Veren puhdistaminen pois metallista sen siinä jonkin aikaa oltua on osoittautunut viheliäiseksi hommaksi ja laastaripakettien mukana kantaminen on taas yksi asia lisää, mitä pitää muistaa radalle lähtiessä. Isoveljestään poiketen M97-mallissa on Transfer bar -mekanismi, mikä ainakin teoriassa mahdollistaa aseen kantamisen turvallisesti viidellä patruunalla ladattuna.
Freedom Armsin liipaisin on kaareva sivuprofiililtaan ja aavistuksen lyhyen puoleinen. Esimerkiksi kahvarungon ja kehyksen muodostama kaari kahvarungon yläosassa on hyvin terävä ja ainakin itse saan lähes jokaisessa
ampumasessiossa viillettyä peukalon auki tuota kulmaa vasten. Se tekee heti aseesta käteen poimittaessa sirontuntuisen ja vähänkin isompikätisillä vahvemman käden pikkusormi menee lähes automaattisesti kahvan alle koukkuun. Aseen liipaisin on perinteinen sileä ja otepinnaltaan hieman kupera. Tämä on ärsyttävä piirre varsinkin suuritehoisissa aseissa, kun ase pääsee liikehtimään käsissä voimakkaan rekyylin aikana. Puiset kahvalevyt on myöskin sovitettu saumattomasti kahvarunkoon. Kehys ja kahvarunko on kauttaaltaan jätetty kulmikkaaksi ja reunat ovat paikoin todella teräviä. Itse en niistä pidä. Se on kevyt ja täysin puhdas sekä lyhytliikkeinen.
KÄSITTELYKOKEMUKSIA
Aikaisempien Freedom Armsin revolvereiden kokeiluiden myötä
olen tullut siihen johtopäätökseen, että kyseisten revolverien heikoin lenkki on niiden kulmikas muotoilu sekä liipaisimen muoto. Laukaisu on mielestäni erittäin hyvä. Sellaiset hanskat, jotka peittävät koko käden, pelastaisivat kummaltakin ongelmalta. Kyseisen aseyksilön laukaisu on tehtaalla viritetty niin kevyeksi kuin alkuperämaan tuotevastuulait tunteva viilaaja uskaltaa sen tehdä ja mittari näytti kymmenen mittauskerrran keskiarvoksi 1240 grammaa. Tämä aiheuttaa helposti sen, että rekyylin aikana liipaisin tunkeutuu liipaisinsormeen.
nosti. Vaihtelua mittauksien välillä oli maksimissaan muutama kymmenen grammaa. Myös liipaisimen kaareva muoto on omalle liipaisinsormelleni paikoin hankala, koska liipaisin pyrkii joka laukauksella tunkeutumaan päästään sormeni syövereihin
Kahvan alareuna on hyvin kulmikas kauttaaltaan, joten pikkusormen taivuttaminen koukkuun kahvan alle perinteiseen tyyliin tuntuu aluksi hieman hermostuttavalta. Tuntemukset revolverista muutamien rullallisten jälkeen olivat innostuneet. Aseen tarkkuus näytti olevan hyvä, mutta ampumasuorituksessa joutui keskittymään muutamiin tiettyihin yksityiskohtiin.
22
Ensinnäkin M97:n kahva on yllättävän paljon pienemmän tuntuinen kuin M83:ssa. Kahvan muotoilun sekä aseen keveyden vuoksi ote ja jälkipito on saatava kuntoon, jos haluaa kyse-
seenlaisella aseella huippukasoja metsästellä. Premier Grade -viimeistelyllä varustetut revolverit toimitetaan mukanaan tehtaan koeammuntataulu. Ja hieman tehokkaamat itseladatut patruunatkin aiheuttavat vain sormenpään kimoilua, minkä kanssa pystyy onneksi olemaan.
Ejektoritanko työntää hylsyn hyvin ulos patruunapesästä. Akseli lukittuu paikalleen ruuvilla, joka työntyy piipun alapinnassa olevaan upotukseen.
AMPUMAKOKEMUKSIA
Freedom Arms Model 97:n käsittely sitä ladatessa ja käyttökuntoon valmistettaessa tapahtuu hyvin perinteisellä yksitoimisten revolverien tavalla. Latausportin toiminta ja tuntuma on todella tarkka ja jämäkkä. Nämä hansikkaat ovat kuitenkin monesti topattu erinäisin tyynyin sillä tavoin, että se kääntää otteeni luonnottomaan asentoon aseen kahvalla. Latauspituudeksi patruunalle muodostui 40,5 mm.
WWW.REKYYLI.FI. Lopulta muutamien vinkkien saattelemana ote muodostui aseen kahvalle tiiviiksi paketiksi siten, että pikkusormea ei laiteta kahvan alle koukkuun, vaan koko käsi mahdutetaan kahvalle otteen tullessa niin ylös kuin mahdollista. Koeammunta suoritetaan ase kiinteästi penkkiin asennettuna 23 metrin matkalta (25 yards). Samalla ote oli muodostettava erittäin tiukaksi jottei ase pääse pyörimään kädessä ammunnan aikana. Patruunoiksi valittiin tehdasvalmisteinen Magtechin patruuna, jossa on 16,2 gramman (250 gr.) lyijyluoti sekä itseladattu patruuna, jonka komponentit olivat seuraavat: Archipelagon 14,6 grammaa (225 gr.) painava pinnoitettu lyijyluoti, Vihtavuoren N340-ruutia 0,68 grammaa, Federalin iso pistoolin nalli ja Magtechin jo useaan kertaan ladattu hylsy. Vaikka M97:n rekyyli on jo kevyillä tehdaspatruunoilla mainittava, ei ampujanhanskoja silti onneksi tarvitse. Myös kahvan pyöreähkö profiili aiheutti varsinkin aluksi ihmetystä. menpäät on jätetty pois. Tämä antoi varsin kovat odotukset aseen tarkuudelle. Ammutun rullallisen jälkeen aseen tyhjentäminen onnistuu hyvin ejektoritankoa käyttämällä. Suurin osa hylsyistä poistuu painovoiman avustamana helposti vain ase pystyyn nostamalla. Tiukka ote on omiaan tuhoamaan laukaisutekniikkaa, joten laukaisutapahtumaan on kiinnnitettävä suurta huomiota. Nyt kyseessä oleva ase sisälsi koeammuntatuloksen, jossa viisi laukausta oli 13 mm kasassa. Latausportti on sovitettu kehykseen lähes saumattomasti ja sen toiminta on kassakaapin ovea muistuttava.
Rullan akselin pää on erittäin voimakkaasti karhennettu, jotta hieman juuttunutkin akseli saadaan helpommin irroitettua. Vaikka ase tuntui alkuun hieman hankalalta ampua, ei se muutamien satojen laukausten jälkeen vaatinut kuitenkaan liikoja ja kasat alkoivat pikkuhiljaa ilmestymään sinne mihin pitikin eikä niiden kokokaan aiheuttanut nenän nyrpistyksiä.
TARKKUUSKOE
Freedom Arms suorittaa kaikilla valmistamillaan aseilla koeammun-
nan ennen kuin ase toimitetaan asiakkaalle. Iskuvasarassa on puolivireasento, johon iskuvasara on vedettävä, kun patruunoita lähtee rullaan syöttämään. Ensimmäinen tähtäys perinteiseen pahvitauluun 25 metrin päästä muistuttaa todellakin, että myös toimiva ja tarkan tähtäinkuvan antava ramppi-mallinen etutähtäin on mahdollista valmistaa. Tiukalla otteella ase saadaan käyttäytymään mallikaasti ja samalla on keskityttävä otteen samanlaisena pysymiseen kaikkien laukausten aikana. Mutta ainakaan millään kokeilluista patruunoista asetta ei saatu rekyylissä aiheuttamaan pienintäkään kivun tuntua. Tästä johtuen hiemankin isommalla kouralla varustettu joutuu helposti hetken hakemaan miellyttävää otetta. Sillä ase pyörähtää löysähköllä oteella helposti kädessä, joten otteen on oltava tiukahko. Aseella suoritettiin perinteiseen tyyliin tarkkuuskoe 25 matkalta ase tuettuna
Kahva on hyvin siro ja kaaren kohdalta pyöreä. Sillä paras kasa oli 25 mm ja kasojen keskiarvo 36 mm. / 25 m Pienin 25 mm 28 mm 34 mm Keskiarvo 36 mm 32 mm -
* Itse ladattu: Luoti: Archipelago 225 gr. Nämä asiat yhdessä tekevät otteen muodostamisesta haastavan.
VAIKKA ASE TUNTUI ALKUUN HIEMAN HANKALALTA AMPUA EI SE MUUTAMIEN SATOJEN LAUKAUSTEN JÄLKEEN VAATINUT KUITENKAAN LIIKOJA.
Parhaiten koeammunnassa yksittäistä kasaa arvioitaessa pärjäsi Magtechin patruuna. Saatu kasan koko näyttää kuitenkin olevan hyvin linjassa muiden testattujen patruunoiden kanssa.
Myös M97:n rulla on huomattavasti pienempi kuin M83-mallin viidellä patruunapesällä varustettu rulla. Myös kahva on skaalattu M97-mallissa pienemmäsksi. Freedom Armsin revolveria ostaessa ei ainakaan lähtökohtaisesti tarvitse budjetoida 150 euroa tehdasuuden aseen vikojen korjauttamiseen.
FREEDOM ARMS, MODEL 97 PREMIER GRADE
Valmistaja: Freedom Arms Inc., Yhdysvallat Kaliiperi: .45 Colt Kapasiteetti: 5 patruunaa Pituus: 273 mm Piipun pituus: 140 mm Paino: 1042 grammaa Hinta: 1865 euroa Maahantuoja: Lohjan Ase ja Osa Ky, (019) 335 135 ja Aseliike Ammo Oy, (040) 823 8012
Luodin lähtönopeus, m/s Patruuna Magtech 250 gr. Tarkkuutensa vuoksi se viihtyy varmasti siluettiammuntaa revolverilla harrastavan käsissä ja se tarjoaa myös hyvää vaihtelua perinteisiin Single Action Army -replikoihin tai kehitelmiin jo kyllästyneelle.
Kuten monissa kalliimman hintaluokan valmisteissa, myös revolvereissa hinta on monesti yhteydessä laatuun. LFN** Hitain 225 270 Nopein 261 324 Keskiarvo 249 311 Nopeushajonta 36 55 -
Osumakuviot 3 x 5 lks. Ruuti: Vihtavuori N340 0,68 g, Nalli Federal iso pistollin nalli, Latauspituus: 40,5 mm, Hylsy: Magtech ** Winchester-patruunaa oli käytettävissä vain yhteen viiden laukauksen kasaan, jolla saatu tulos oli 34 mm.
WWW.REKYYLI.FI
23. Patruunalla ammuttiin vain yksi kasa, koska kyseistä patruunaa löytyi tällä kertaa vain kuusi kappaletta. Freedom Armsin kohdalla on epätodennäköisempää joutua kiroamaan epämääräistä rullan ajoitusta, rullan ja piipun linjausta tai rullan kurkkujen mitoitusta, kuin monissa edullisemman hintaluokan aseissa, joissa tänä päivänä ostajan on laskettava tuurin varaan välillä liikaakin. Itseladattu patruuna toimi kuitenkin kokonaisuutena parhaiten ja sillä kasojen keskiarvo oli 32 mm, kun pienin kasa oli 28 mm. Aseella ammuttiin myös yksi kasa Winchesterin 16,5 grammaisella (255 gr.) lyijyluodilla varustetulla patruunalla, jolla saatiin aikaan 34 mm kasa. LFN Itse ladattu* Winchester 255 gr. Rullan pituus ja halkaisija ovat pienempiä ja tästä seuraten esimerkiksi patruunapesien välinen seinämävahvuus on M97-mallissa jo varsin pieni.
MIKÄ SE ON?
Freedom Arms Model 97 on todella laadukkaasti valmistettu nykyaikainen yksitoiminen revolveri, joka tarjoaa mielestäni hinnalleen vastinetta koko rahan edestä
LUPA- JA LAKIPOLITIIKKA
NYT
24
SUOMEN
ASEVASTAINEN MASSAHYSTERIA
WWW.REKYYLI.FI
Heidän rankaisemisensa ei ole perusteltua. Onko Poliisiylijohtajamme ollut kenties taas väärässä?
JOKELA, KAUHAJOKI JA ASIOIDEN TOINEN LAITA
Valitettavasti juuri Jokelan ja Kauhajoen kouluammuskelut olivat po-
liisiylijohtajankin mielestä se seikka, jonka perusteella voimassaolevaa ja toimivaa aselakiamme lähdettiin väkivoimalla uudistamaan. Onko tähän sitten syynä tietämättömyys, vaalirahat, vai joku muu asia mitä emme vielä tiedä tai emme maalaisjärjellä ymmärrä?
VÄÄRÄLLÄ POLULLA
Varmaa on kuitenkin se, että nyt Sisäasiainministeriössä valittu tie ampuma-aselain uudistuksissa ei vie yhteiskuntaa turvalliseenkaan suuntaan. porsaanreikiä. Saatammehan jopa nähdä ministerivaihdoksia hallituksessa, vai pitäisikö sanoa poliisihallituk25. Näin ei tosiasiassa ole ja jopa lupia myöntävät viranomaiset ovat havahtuneet nykytilanteeseen: uudistusehdotuksessa olleisiin selkeisiin epäkohtiin sekä viimeaikaisten ohjeiden lainvastaisuuksiin. Aselain uudistustarve perustuu lähinnä massahysterian ylläpitämään "poliittiseen pakkoon" ja tämän johdosta tulemme luultavasti lähitulevaisuudessa näkemään lakiesityksen takaisin vetämisen tai jopa hylkäämisen kokonaan. Kaikkien intressi on se, että epäterve luvanhakija seuloutuu pois, koska se leimaa myös oikealla asialla olevia harrastajia."
TEKSTI: MARKO TAMMELIN
Valitettavasti arvoisan sisäministerimme käsitys rankaisematta jättämisestämme on päässyt pahasti vääristymään. Sisäministeri Anne Holmlundin sekä Sisäministeriön olisi pitänyt tosiasiallisesti kuunnella meitä harrastajia ja harrastajien etujärjestöjä, sillä ainakin nämä tahot ymmärtävät nykyisen ja voimassaolevan aselakimme sisällön.
ASELAIN UUDISTUKSEN MASSAHYSTERIA
Aselain uudistus on viimeaikaisissakin uutisoinneissa osoittautunut farssiksi. Vääjäämättä mieleemme herää myös kysymys, oliko juuri näillä AAHY:n antamilla yhtenäistämisohjeilla suuri merkitys siihen, että Kauhajoen ampujan aseluvista päättänyt viranomainen keskittyi edelleen haettavaan aseeseen hakijan sijasta ja antoi ampujan pitää pienikaliiperisen sekä tulivoimaltaan pienen aseen. Sisäministeri Anne Holmlund totesi Lahden Puolustus ja Turvallisuus 2008 -messujen yhteydessä: "Huomioon pitää ottaa myös se, että nykyisin on paljon ampuma-aseharrastajia. Aselakimme uudistustarve ei perustu nykyisen ampuma-aselakimme virheellisyyteen, tai siihen että siinä olisi ns. Sisäasiainministeriö on kuitenkin sisäministeri Anne Holmlundin johdolla antanut vastoin harrastajien etujärjestöjen lausuntoja julkisuuteen keskeneräisen, asiavirheitä sisältävän sekä perustuslaillisia oikeuksiamme rikkovan hallituksen esityksen, jolla ei edes poliisiylijohdon mielestä estetä kouluammuskeluja. Se on juuri nyt luomassa lisää levottomuutta, joka näin taloudellisen taantuman aikana tulee varmasti purkautumaan, eikä työttömän- tai pakkolomautetun harrastajan taakkaa helpota se, että vaikeutetaan laillista harrastamista asettamalla lisää epäoikeutettuja vaatimuksia. On ihmisiä, jotka ovat erittäin vastuullisesti hoitaneet oman osuutensa vuosikymmeniä. Sisäasiainministeriön antamiin ohjeisiin on myös kysytty lupaviranomaisten toimesta neuvoa AAHY:ltä, kuitenkaan sitä saamatta ja ainoaksi tiedonsaanti lähteeksi ovatkin jääneet juuri harrastajat itse. Mikäli myöhemmin osoittautuu, että juuri nämä aselakimme ohittamaan pyrkivät ohjeet ovat luoneet tilanteen missä murhaaja sai pitää pienikaliiperisen ja "aloittelevalle harrastajalle" sopivan aseensa, on varmaan selvää että kyseiset ohjeet
laatineet ja allekirjoittaneet henkilöt tulee edesvastuullisesti saattaa oikeuden eteen rangaistaviksi. Sisäministeri Anne Holmlund on myös julkisesti ilmoittanut, että kaikkia osapuolia tullaan kuulemaan asiassa, ja kuten tuossa jo eräs kansanedustaja totesikin lähettämässään sähköpostissaan, voi Arvoisa Sisäministeri nyt ilmoittaa kuulleensa kaikkia osapuolia, mutta kuuntelemisesta tai kuullun ymmärtämisestä ei ole kuitenkaan kyse.
WWW.REKYYLI.FI
Suurieleisillä toimilla on haluttu antaa kuva, että Sisäasiainministeriön ja Ase- ja arpajaishallintoyksikön lainsäätäjien toimilla olisi kansan ja harrastajien hyväksyntä. Tästä omaa kieltään kertovat myös sisäministeriltä, poliisiylijohtajalta sekä AAHY:ltä saamani kirjeet. Sen sijaan että Jokelan ja Kauhajoen ampujien tekojen syitä olisi selvitetty syvällisemmin lakia valmistellessa, lähdettiin kollektiivisesti rankaisemaan meitä ammunnanharrastajia. Meillä on jo ennestään äärimmäisen toimiva aselaki, jos sitä noudatettaisiin ilman Sisäasiainministeriön Ase- ja Arpajaishallintoyksikön antamia epämääräisiä ohjeistuksia, jotka yhä edelleenkin asettavat haettavan aseen ominaisuudet, ulkonäön tai käyttötarkoitussidonnaisuuden hakijan soveltuvuuden arvioinnin edelle
Kun kerran Opetusministeriössä on koulukiusaamisen suhteen otettu ohjenuoraksi nollatoleranssi, valitettavasti Sisäasiainministeriössä sovelletaan edelleen koulukiusaajan oppeja. Suoritemaksujen pitää myös olla omakustannehintaisia, eli suoritteiden tuottamisesta ei saa koitua valtiolle tappiota, muttei voittoakaan. Sillä rikollinen voi aina ostaa sen kymmenen euron arvoisen rälläkän tai parin euron rautasahan.
LUPIEN HINNANKOROTUS JA LÄÄKÄRINTODISTUS
Sisäasiainministeriö on antanut ohjeet että pistoolin, pienoispistoolin, revolverin tai pienoisrevolverin lupia hakevat tulee haastatella ja heidän on myös ollut pakollista toimittaa lääkärintodistus lupahakemuksen liitteenä. Ilmaaseiden omistajat mukaan lukien noin miljoonan laillisen aseen omistajasta väkivallan tekoihin syyllistyy vain kaksitoista promillen sadasosaa, eli tilastollista syytä aselain kiristämiselle ei ole olemassa. Lääkärintodistus ampuma-aselupaa varten maksaa paikkakunnasta riippuen 12,80 250 euroa ja lisäksi sitä vaaditaan vain käsiaseita hankkivien osalta. Poliisiylijohtaja mainitsee kuitenkin sanan "kontrolli" ja se sopiikin hienosti uudelle poliisihallituksen ylijohtajalle. sessa, jolloin toivottavasti aselain noudattaminen tulee palautumaan Jokelaa ja Kauhajokea edeltäneelle tasolle, helpottaen näin nyt ylityöllistettyjen ja "yhtenäistettyjen" lupaviranomaisten toimintaa. Sisäasiainministeriön olisi pitänyt ensiksi saada tähän suostumus myös lääkäreiltä, mutta kuten käytäntö on osoittanut, ei siellä liiaksi asti asioita osata pohtia. Tuo vaatimus osoittaakin Sisäasiainministeriön virkamiesten kyvyttömyyttä nähdä pintaa syvemmälle, sillä jo pelkästään tällä toimella on asetettu kansalaiset epätasa-arvoiseen asemaan asuinpaikkakuntansa ja harrastusvalintojensa takia. Osaisiko Paatero vastata myös tähän. Esimerkiksi naapurimaassamme Virossa saa asetta kantaa laillisesti itsepuolustustarkoituksessa, toisin kuin meillä Suomessa. Koska saamme oman teräsbetonimuu-
rimme DDR:n malliin. Samoin on myös haastattelujen suhteen, sillä pitkien aseiden luvanhakijoilta ei vaadita pakollista haastattelua, mutta kuitenkin myös he joutuvat maksamaan tästä hakiessaan lupaa. Sen sijaan että nyt on poliittisen painostuksen vuoksi päätetty kiristää jo ennestään muuhun Eurooppaan nähden tiukkaa aselakia, olisi Sisäasiainministeriön kannattanut ohjata varoja nuorten hyvinvoinnin kohottamiseen ja sitä kautta myös yleisen turvallisuuden paranemiseen. Poistuuko aselaistamme muu-aseluokka, tuo älytön millimetrirajaus, joka ei varmasti vaikuta edes surullisen kuuluisaan yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen. Kilahtaako näin valtion pohjattomaan kirstuun hieman lisätienestejä. Saammeko aselain yhtenäistyttyä samat oikeudet kuin muuallakin Euroopassa. seuraavasti: "Ehdotetuilla muutoksilla tehostetaan lupaviranomaisen mahdollisuuksia havaita ja tunnistaa se milloin käsiaseluvan hankkimisen perusteena on aktiivinen ampumaurheilu ja harrastus. Todistuksen saa kym26
menen tai viidentoista minuutin "tutkimisella" ja yksityisiltä lääkäriasemilta jopa kirjeitse. Sisäasiainministeriön Poliisiosaston Hallintoyksiköltä saamani selvityksen mukaan luvan hinta 68 euroa koostuu aseen hankkimis- ja hallussapitoluvan myöntämismenettelyyn kuluvasta keskimääräisestä työajasta ja siitä minkä palkkaluokan virkamiehet työn tekevät. Sillä juuri tähän tilanteeseen on ajauduttu jo nyt epäonnistuneen aselain uudistuksen takia. Mitenkähän tuo laskelma on lopulta tehty kun ainakaan pitkien aseiden hakijat eivät joudu haastateltavaksi tai heidän ei tarvitse toimittaa lääkärin todistusta, ja kuitenkin lupa maksaa myös heille sen 68 euroa. Sisäasiainministeriön Poliisiosaston rikosilmoitusten suuntaa antava lukumäärä, joissa henkirikoksissa on käytetty ampuma-asetta, näkyy viereisellä sivulla olevassa taulukossa.
LUPIEN MÄÄRÄAIKAISUUS
Sisäasiainministeriön sekä poliisiylijohtajan kommenteista päätelWWW.REKYYLI.FI. Lääkärit tai lupia myöntävät viranomaiset eivät myöskään näe, että tällä lääkärintodistusten pakollisella vaatimisella estettäisiin yhtäkään kouluammuskelua, mutta
sen sijaan vaatimuksen tarkoituksena on ollut Sisäasiainministeriön tarkoitushakuinen ampuma-aseen omistajien julkinen leimaaminen sekä mustamaalaaminen. Onko lupaviranomaisille tulossa oma poliisihallituksen sisäinen ja henkilökohtainen kristallipallo, vai mistä se lupaviranomainen voi tunnistaa "epäkelvon" hakijan ja miksi näin ei jo käynyt Jokelan ja Kauhajoen tapausten kohdalla. Lupien määräaikaisuus on tehokas keino kontrolloida sekä harrastuksen jatkumista että henkilön sopivuutta luvanhakijaksi." Näin harrastajan näkökulmasta en voi kuin ihmetellä moista näkemystä. Vai olisiko edelleen sittenkin mahdollista että kouluampujan kaltainen ja näennäisesti terve, mutta törkeästi järjestelmää hyväksikäyttävä henkilö voisi halutessaan saada luvan ampuma aseeseen jo ihan sillä perusteella että nyt vaadittavat lääkärintodistukset ja seuraan pakkokuulumiset katsotaan luvanmyöntämistä edistäviksi tekijöiksi. Suomen hallitus ei vieläkään uskalla katsoa peiliin ja sanoa "Suomi on mielenterveyspalveluiden kehitysmaa". Siinäkin tapauksessa että lääkärintodistusta kirjoittavalla lääkärillä ei ole käytettävissä tietoja kyseistä todistusta pyytäneestä potilaasta. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero mainitsee vastauksessaan mm
Ja se ei ole yhteiskunnan eikä ammunnan harrastajienkaan etujen mukaista. 1 mom. lainkohtaa selvennetään määräaikaisuuden perusteista seuraavalla tekstillä: "53 §. Apulaisoikeusmies Jukka Lindstedtin toimikausi päättyy syyskuun lopussa, eikä ole varmaa, ehtiikö hän ratkaista kyseiset kantelut ennen sitä, vaikkakin se on mahdollista" Jo nyt hallinto-oikeuksissa on käynnissä tuhansia valituksia määräaikaisena myönnetyistä ampuma-aseluvista. Hallussapitoluvan voimassaoloaika ja lupaehdot. Myös muutamat lupaviranomaiset ovat omaaloitteisesti osoittaneet osaavansa noudattaa lakia ja lainhengen mukaista menettelytapaa, ja luvat ovat tulleet toistaiseksi voimassa olevina, mikäli laissamme olevat edellytykset ovat täyttyneet. Tapauksissa, joissa luvan hakijan antama selvitys aseharrastuksestaan ei täysin tyydytä lupaviranomaista, luvan antaminen määräaikaisena voisi olla kuitenkin perusteltua."
SOKEA OIKEUS?
Myös Eduskunnan oikeusasiamies on saanut lukuisia kanteluita ja tutkintapyyntöjä Sisäasiainministeriön toimista, mutta ei ole vieläkään tehnyt asian ratkaisemiseksi yhtään mitään. Linkki 1 jutun lopusta) ko. Tämän ovat jo muutamat hallinto-oikeudet huomanneet, ja vastoin voimassaolevaa aselakiamme myönnetyt määräaikaiset luvat on palautettu lupaviranomaiselle muutettavaksi. Valitettavasti oikeusasiamiehen kansliassa on ratkaisematta lukuisia näitä (syksyllä 2008 tehtyjä) kanteluita aiemmin saapuneita asioita. Erityisestä syystä hallussapitoluvan voisi kuitenkin antaa määräaikaisena. Jos luvan hakija ei kykene tarkoin selvittämään aseharrastuksensa laatua ja aktiivisuutta, lupahakemus tulisi yleensä
Vuosi
Henkirikos/yritys (aseella) 34 44 27 32 37 25 33 29 24
Kaikki henkirikokset yrityksineen 429 434 383 372 398 388 334 420 400
Henkirikos (aseella) ilmoitusten osuus kaikista 7,9 % 10,1 % 7,0 % 8,6 % 9,3 % 6,4 % 9,9 % 6,9 % 6,0 %
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008
Luvut ovat rikosilmoitusten lukumääriä ja ne on haettu seuraavasti: Henkirikokset = Murha tai murhan yritys tai surma tai surman yritys tai tappo tai tapon yritys. Apulaisoikeusasiamies Lindstedtin mukaan ei ole tullut ilmi perusteita sille, että mainitsemanne kantelut olisi tullut ratkaista erityisen kiireellisesti." Eivätkö noin seitsemänsataatuhatta ruutiaseilla ammuntaa harrastavaa, kunniallista kansalaista ole riittävä peruste ratkaista asia kiireellisesti. Vaikka uusi aselakimme ei ole vielä saanutkaan lainvoimaa, on luvattomien, mm. Olisiko Sisäasiainministeriössä syytä miettiä myös tätä seikkaa. Tässä nähdäänkin hyvin se miten valtionasiamies on pystynyt johdattelemaan hallinto-oikeudessa harhaan, vedoten aselupakäytäntöjen yhtenäistämis27. Oikeusasiamies toteaa 19.8.09 antamassaan vastauksessa myös seuraavaa: "Totean, että teille on 15.6.2009 ilmoitettu, että ampu-
ma-aseiden hallussapitolupien antamista ja peruuttamista koskevia sisäasiainministeriön ohjeita arvostelevien kantelujen ratkaisu siirtyy "vähintään elokuulle", ei siis, että ne ratkaistaan elokuussa. Silti edelleenkin 22.6.2009 EOA ilmoittaa että: "Ampumaaseiden hallussapitolupien antamista ja peruuttamista koskevia sisäasiainministeriön ohjeita arvostelevien kantelujen ratkaisu siirtyy vähintään elokuulle. sotamuistoaseiden, luovutukset loppuneet rangaistuksen pelossa jo lähes kokonaan. Jos lupien saantia vaikeutetaan liikaa, tehdään luvista määräaikaisia, tai luvan saannille asetetaan huomattavia taloudellisia rasitteita, tulee se vääjäämättä myös johtamaan luvattomien ja rekisterien ulkopuolisten aseiden räjähdysmäiseen lisääntymiseen. HUOM! Luvallisia ja luvattomia aseita ei ole eroteltu.
hylätä, koska lakiehdotuksen 45 §:n 2 momentissa tarkoitetut lupaedellytykset eivät tuolloin täyttyisi. Tämän ovat huomioineet myös harrastajat sekä lupaviranomaiset, jotka nyt toivovatkin että aseet pysyisivät poliisin rekisterissä. Armovuosijärjestelmän mukaisesti luvattomat ampuma-aseet, niiden osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset sekä räjähteet on voinut luovuttaa poliisille ilman seuraamuksia. Hallituksen esityksessä ampuma-aselaiksi (Kts. Eivätkä ne aseet mihinkään katoa, jos niille ei saa tulevaisuudessa lupaa, sillä onhan esimerkiksi Suomessakin
WWW.REKYYLI.FI
ollut vankkumattomat perinteet asekätkennästä ja varsinkin jos viranomaiset jatkavat mielivaltaisia puuhiaan. Määräaikaisuus on perusteltu viimeaikaisilla ohjeilla, vaikka voimassa oleva aselakimme sanoo toisin. Tässä kyseisessä tapauksessa hallinto-oikeus oli vedonnut surullisen kuuluisaan "yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen", sekä siihen että poliisin suosima virkaasekaliiperi 9x19mm olisi "tehokas ja tulivoimainen". Ampuma-aseen pysyvään hallussapitoon oikeuttava hallussapitolupa annettaisiin tavallisesti luvan voimassaoloaikaa rajoittamatta. Molemmat olivat saaneet ensimmäisen lupansa vähäisen tulivoiman omaaviin pienikaliiperisiin aseisiin määräaikaisina. Me harrastajat emme voi olla ihmettelemättä mitä hyötyä tästä sitten olisi, eikö juuri tämä tilanne ollut esillä Jokelan ja Kauhajoen kouluampujan lupien kohdalla. len olisi luvista tulossa määräaikaisia. Hallussapitolupa olisi siten pääsääntöisesti annettava toistaiseksi voimassa olevana. Tämä voisi olla perusteltua muun ohella silloin, kun kyseessä on luvansaajan ensimmäinen ampuma-ase. Sekä vapaasta tekstistä löytyy joku seuraavista: pistooli tai kivääri tai haulikko tai ammuttu tai ampui. Saamieni lukuisten sähköpostien sekä oikeusasiamiehen omien vastausten perusteella, on oikeusasiamiehellä ollut aikaa ratkaisunsa tekemiseen ainakin jo viimevuoden marraskuusta asti. Kuitenkin Helsingin Sanomissa 1.9.09 olleen artikkelin perusteella Vaasan hallinto-oikeus olisi päättänyt toisin. Lupien määräaikaisuuden vaikutus kouluammuskelun estämiseen on äärimmäisen tökerö keino ajaa tavoiteohjelman mukaista aseiden määrän vähentämistä ja siirtää kustannustaakka yhteiskunnan sekä syyttömien ammunnanharrastajien maksettavaksi. Historia myös tuntuu toistavan itseään, harrastaminen onnistuu luvattomilla aseilla aivan yhtä helposti kuin luvallisillakin ja Sisäasiainministeriö on myös aiheuttamassa ylikontrollipyrkimyksillään sen, että luvatta myyminen on myös taloudellisesti kannattavampaa kuin laillinen omistajanvaihdos
Valitettavasti tämän on selvästi unohtanut myös kyseinen hallinto-oikeus, joka kuitenkin toteaa päätöksessään seuraavaa: "Hallinto-oikeus toteaa, että sisäasiainministeriön ohje on annettu oikeuskäytännön yhtenäistämiseksi. Luvista päättävät viranomaiset osaavat tehdä päätöksiä itsenäisesti, ilman että ylhäältä tarvitsisi antaa epämääräisiä ja "pakkaa sekoittavia" tarpeettomia ohjeistuksia. "Nyt sisäministeriössä selvitellään, miten hallinto-oikeuden päätöstä pitäisi tulkita. Onko Sisäasiainministeriön moraali todella näin alhainen. Miksi tämänlainen virkamies saa yhä edelleen jatkaa edesvastuuttomia toimiaan Ase- ja Arpajaishallintoyksikössä. Samankaltaista "ajattelua" on huomattavissa jopa AAHY:ltä saamassani kirjeessä joka on myös julkaistu Rekyylin keskustelupalstalla. Haastattelu vaihtelee haastattelijoiden ja haastateltavien mielikuvien sekä mieltymysten mukaan, mutta ainakin oma kokemukseni oli erittäin positiivinen ja se jopa vahvisti omia näkemyksiäni aselain uudistuksen tarpeettomuudesta. Tämä näkyy myös sairauspoissaoloina, joka onkin ymmärrettävää.
SISÄMINISTERI JA POLIISIYLIJOHTAJA VASTAAVAT
Esitimme myös Sisäministeri Anne Holmlundille ja Poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle muutaman kysymyksen. Käsitykseni Ase- ja arpajaishallintoyksikön harjoittamasta heikompien sortamisesta vahvistuu entisestään. Toisaalla luvan käsiaseeseen on saanut jopa ilman lääkärintodistusta, kun taas toisaalla lupia on pidättäydytty käsittelemästä. Ja pelkästään sillä perusteella, että Sisäministeri Anne Holmlund käyttää noin miljoonaa rehellistä kansalaista poliittisina pelinappuloina edistääkseen omaa virkauraansa. Se ei ole tuomioistuinta sitova ja harkinta tapahtuu ampuma-aselain perusteiden mukaisesti. ohjeessa mainittuihin seikkoihin ja kuitenkin samalla unohtaen että ohje ei voi juridisesti ylittää lakia. Poliisiylijohtajan vastaus oli jo hieman kattavampi, mutta siinäkin oli taitavasti väistetty vastaamatta siihen, miksi viimeksi aselakiamme uudistettaessa oli Hallitusneuvos Jouni Laiho siirretty syrjään silloisen ministeri Jan-Erik Enestamin ja poliisiylijohtaja Olli Urposen toimesta. Jos minä tämän artikkelin kirjoittajana annankin nyt ohjeen, joka ylittää kaikki Ase- ja Arpajaishallintoyksikön sekä Sisäasiainministeriön antamat ohjeet, onko se sitten voimassa, ja näin ollen ylittää voimassaolevan lain. Linkki 2 jutun lopusta).
WWW.REKYYLI.FI. Sisäministeri Anne Holmlund vastasi ensimmäisessä kirjeessä esittämiini kysymyksiin erityisavustajansa välityksellä 21.8.09 klo 22:16. Monella hakijalla on ehkä myös ennakkokäsityksiä varsinaisesta haastattelusta. Ainakin Vaasan hallinto-oikeus on antanut päätöksen, jossa määräaikaisuus on pysynyt, sanoo ylitarkastaja Mika Lehtonen ministeriön arpajais- ja asehallintoyksiköstä. Lupaviranomainen harkitsee lupa-asiaa ratkaistessaan, onko selvitys luotettava ja riittävä". Joten missä mennään, kuka johtaa harhaan ja ketä. Valitettavasti vastaus sisälsi ainoastaan yhden Word-dokumentin, joissa yhteenkään yksilöityyn kysymykseen ei annettu suoraa vastausta. Vai olisiko jo syytä vaan noudattaa LAKIA, epämääräisten ohjeiden sijasta?
maan lääkärintodistus, harrastustodistukset sekä muut mahdolliset liitteet, siinäkin tapauksessa että harrastajalla on jo ennestään useita käsiaseita. Ampuma-aselakimme uudistuksella ei estetä yhtään koulusurmaa, mutta sillä vahingoitetaan tuntuvasti meidän ampumaharrastajien harrastusta sekä lisätään ampumaharrastajien sekä yhteiskunnan todellisia taloudellisia kuluja. Nyt ministerinä on nainen, auttaako tämä ideologian läpi runnomisessa. Käsiaselupaa hakiessa kannattaa varautua toimitta28
vasti: "Aselakia on uudistettu hyvässä yhteistyössä eri ministeriöiden ja sidosryhmien kanssa.", vaikka viimeaikainen ja harrastajien etujärjestöjen yhteinen julkilausuma kertookin toista. Sisäasiainministeriö ei ole antanut ampuma-aselain 119§:n 2 momentin mukaista asetusta." Tästä voidaan päätellä, että kansalaisten tasa-arvoinen ja perustuslaillinen oikeusturva on rikottu. Tämä kertookin omaa kieltään siitä, että Sisäministeri on muuttunut sisäasiainministeriön asevastaisten, ennakkoasenteisten ja epäpätevien virkamiesten hyväksikäyttämäksi kumileimasimeksi. Hänen mukaansa ministeriö aikoo nyt ainakin ohjeistaa poliisilaitoksia siitä, miten lupapäätöksiä tulee perustella. Anne Holmlund tuleekin varmasti jäämään maamme historiaan epäonnistuneena sisäministerinä, yhtä varmasti kuin vaalirahakohun myötä epäsuosion saavuttanut istuva hallituksemme. "Jos hallinto-oikeuksissa katsotaan, ettei määräaikaisuus ole mahdollinen ohjeessa mainitulla perusteella, meidän pitää miettiä, miten edetään." - lainaus Helsingin-sanomat 1.9.2009 Mielenkiintoinen lausunto Mika Lehtoselta, aikooko hän antaa taas Sisäasiainministeriön puolesta lausunnon tai ohjeen jolla ohitetaan voimassaoleva laki. Sisäministerille ja poliisiylijohtajalle esitetyt kysymykset sekä vastaukset löytyvät Rekyylin Internet-sivuilta (Kts. Ohjeistuksista ei ole ollut tähän mennessä yhtään havaittavissa olevaa hyötyä, sen sijaan lupapalvelut ovat äärimmäisen ruuhkaantuneet ja työtaakka on monen virkailijan kohdalla jo liiallinen. Omana kokemuksenani voin sanoa että tälläkin hetkellä löytyy niitä esimerkillisiä lupaviranomaisia jotka noudattavat lakia ja lain esipuhetta, sekä myöntävät luvat toistaiseksi voimassa olevina. Sisäministeri mainitsee vastauksessaan seuraa-
LUVAN SAANTI JUURI NYT
Tällä hetkellä luvansaanti on hieman arpapeliä muistuttavaa, sillä koskaan ennen ei luvan saanti ole ollut yhtä vaihtelevaa. Jouni Laiho yrittää jo toistamiseen ajaa läpi omaa ideologista aselain uudistustaan läpi, vaikka jo kerran aiemmin se joh-
ti lain hylkäämiseen eduskunnassa. Jos kerran jopa itse Jouni Laihokin toteaa vastauksessaan että: "Ampuma-aselaissa ei kuitenkaan ole säännöksiä siitä, miten harrasteperuste voidaan osoittaa. Lupa käsiaseeseen on kuitenkin edelleen mahdollista saada, jos hakijalla on riittävät perusteet sekä nuhteeton tausta
Kuullun mukaan neuvoa on myös kysytty Ase- ja Arpajaishallintoyksiköstä, mutta tuloksetta. Tarkoituksena on mahdollistaa harrastaminen tulevaisuudessakin ilman, että mitään aselajia tai asetyyppiä jouduttaisiin kieltämään, kuten on tapahtunut muun muassa eräissä EU:n jäsenvaltioissa. Uskooko sisäministeri/poliisiylijohtaja, että nyt annetuilla aselainuudistustoimenpiteillä saadaan aikaan se että kouluammuskelut loppuvat. Ampuma-aselainsäädännön uudistamisen toisessa vaiheessa on muun muassa tarkoitus uudistaa ampumaratojen perustamista ja valvontaa koskeva lainsäädäntö. Sisäasiainministeriön
WWW.REKYYLI.FI
poliisiosaston arpajais- ja asehallintoyksikkö on säännönmukaisesti järjestänyt koulutusta poliisilaitosten aselupa-asioita käsittelevälle henkilöstölle sekä valmistellut aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeet. Asekeräilijät ovat osaltaan säilyttämässä arvokasta osaa maamme historiasta. Aikooko sisäministeri/poliisiylijohtaja edelleen kehittää vastuullisten ampuma-harrastajien harrastusolosuhteita ja miten tämä mielestänne tulisi tapahtumaan. Lupapäätöksistä on säädetty valitusoikeus hallintooikeuteen ja korkeimpaan hallintooikeuteen. Tällöin olisi voitu päästä
29. Molemmille tahoille on lähetetty tarkentavia lisäkysymyksiä, joihin toivottavasti saapuvat vastaukset julkaistaan jo olemassa olevan materiaalin lisäksi osoitteessa: www.rekyyli.fi/board. Hallituksen esitys on määrä
antaa eduskunnalle syysistuntokauden 2010 alussa. Uudistuksella pyritään turvaamaan aseharrastuksen jatkuminen turvallisissa ja valvotuissa olosuhteissa. Suomella on pitkät perinteet sekä metsästyksessä että urheiluammunnassa. Onko sisäministeri/poliisiylijohtaja tietoinen siitä, että ampumaaseluvista päättävät viranomaiset eivät tällä hetkellä yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä lupa-asioiden suhteen. Tämä on otettu huomioon myös juuri eduskunnalle annetussa aselainsäädäntöä koskevassa hallituksen esityksessä, johon ei sisälly ehdotuksia esimerkiksi julkisuudessa esillä olleesta käsiasekielloista. Jokelan ja Kauhajoen kaltaisten tapahtumien jälkeen on tarpeen käydä lävitse voimassa oleva aselain-
säädäntömme kokonaisuudessaan. Nyt voimassa olevaa ampuma-aselakia aikoinaan valmisteltaessa selvitettiin eräänä vaihtoehtona myös sitä, että lupien myöntäminen olisi keskitetty maassamme yhdelle ainoalle viranomaiselle. PAATERO VASTAA
Koska sisäministeri Holmlundin vastaus oli pintapuolista pyörittelyä, julkaisemme tässä muutamia esimerkkejä poliisiylijohtaja Paateron vastauksista. Toteutuuko mielestänne kansalaisten tasa-arvoinen ja yhdenvertainen kohtelu nyt toteutettavalla tavalla. Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeilla on pyritty siihen, että lupakäytäntö olisi kautta maan mahdollisimman yhtenäinen, vaikka lupaharkintaa suoritetaankin 24 poliisilaitoksessa. Ampuma-aselain 42 §:n mukaan aseen hankkimisluvan myöntää paikallinen poliisilaitos. Tavoitteena on kansalaisten mahdollisimman tasa-arvoinen ja yhdenvertainen kohtelu kaikissa tilanteissa. Samalla harkitaan millä tavoin aseturvallisuutta voitaisiin säännöksillä parantaa niin, että samalla voitaisiin turvata eri ampumalajien ja aseharrastuksen jatkuminen maassamme tulevaisuudessakin. Eduskunnan säätämän voimassa olevan ampuma-aselain mukaan lupaharkinnan suorittaa paikallinen poliisilaitos. Säännöksillä pyritään nimenomaan pienentämään aseiden väärinkäytön riskiä, mutta samalla turvaamaan aseharrastuksen jatkuminen maassamme
Jos meidän aseharrastajien rankaiseminen ei sisäministerin mielestä ole perusteltua, miksi silti edelleen harrastajat kokevat juuri näin käyneen. Yhteenvedosta ilmenevät muun muassa eri järjestöjen kannat esitettyihin muutoksiin.
LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ
Linkki 1: www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1997/19970183 Linkki 2: www.rekyyli.fi Linkki 3: www.aselaki.info/tiedotteet/arkisto_26082009/Lehdistotiedote_26082009.pdf www.aselaki.info aselaki.blogspot.com
WWW.REKYYLI.FI. Koska Jokelan ja Kauhajoen kouluampujien aseluvat olivat molemmat määräaikaisia ja määräaikaisuuksista ei ollut estämään veritekoja, mitä hyötyä tavoitellaan aselainuudistuksessa esitetyillä lupien määräaikaisuuksilla. Nyt annettu hallituksen esitys on valtioneuvoston päätöksellä annettu eduskunnan käsiteltäväksi. Ampuma-aseen omistaminen ei ole laissa tarkoitettu hyväksyttävä käyttötarkoitus. Aseharrastus on ja tulee aina varmastikin olemaan poliittisestikin eri suuntaisia mielipiteitä herättävä urheilu- ja harrastuslaji. riskitekijöitä pyritään kartoittamaan aikaisempaa tehokkaammin. hyvinkin absoluuttisen tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun aselupien myöntämisessä. Tähän Paatero ei vastannut.
Onko sisäministeri/poliisiylijohtaja tietoinen siitä tosiasiasta että kaikki ampumaharrastajien etujärjestöt ovat olleet aselain uudistus esitystä vastaan. Lupien määräaikaisuus on tehokas keino kontrolloida sekä harrastuksen jatkumista että henkilön sopivuutta luvanhaltijaksi. Näin myös todennäköisesti pystytään pienentämään yleisen mielipiteen painetta tiettyjen asetyyppien kieltämiseen kokonaan. Parlamentaarisen järjestelmän mukaisesti eduskunta tulee viime kädessä ja lopullisesti ottamaan kannan esityksessä ehdotettuihin säännöksiin myös poliittisilta osin. Aseharrastuksen jatkuvuutta myös käsiaseiden osalta on tarkoitus turvata tulevaisuudessakin. Lupa aseen hankkimiseen annetaan vain laissa säädettyyn käyttötarkoitukseen. Hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä annetuista lausunnoista on sisäasiainministeriössä laadittu yhteenveto, joka on saatettu tietooni. Jokelan ja Kauhajoen tyyppisten tragedioiden jälkeen on aina erityisesti syytä tarkastella voimassa olevien säännösten toimivuutta tämän tyyppisten tapahtumien ennalta estämisessä. Koska aina on olemassa riski, että ampuma-ase anastetaan tai että luvanhaltija tai joku
muu henkilö käyttää sitä väärin, on tarkoituksenmukaista vähentää riskiä rajoittamalla niiden ampumaaseiden hallussapitoa, joiden käyttö harrastukseen on päättynyt. Tämä vaihtoehto ei tuolloin kuitenkaan saanut enemmälti kannatusta. Ehdotetuilla muutoksilla tehostetaan lupaviranomaisen mahdollisuuksia havaita ja tunnistaa se milloin käsiaseluvan hankkimisen perusteena on aktiivinen ampumaurheilu ja - harrastus. Ampuma-aselaissa aseluvan antamisen pääperiaatteena on käyttötarkoitussidonnaisuus. Nyt eduskunnalle annetun hallituksen esityksen tarkoituksena on
30
mahdollistaa käsiaseella tapahtuva urheiluammunnan jatkuminen tulevaisuudessakin Jokelan ja Kauhajoen traagisista tapahtumista huolimatta ja ilman tiettyjen asetyyppien täydellistä kieltämistä. Onko sisäministeri/poliisiylijohtaja tietoinen siitä, että aselainuudistusta valmistellut hallintoneuvos Jouni Laiho on jo kerran aiemmin siirretty syrjään aselainvalmistelusta. Tämän vuoksi nyt annetussa hallituksen esityksessä ehdotetaankin keinoja, jolla ns. Koska oikeusministeri Braxin julkilausumasta voidaan päätellä myös se, että hallituksessa istuvat ministerit ovat voimakkaasti eri mieltä aselain uudistuksen tarpeellisuudesta, onko mielestänne nyt suunniteltava aselain uudistus vain poliittinen pakkotoimi
Pistooli on Performance Centerin käsialaa. Ase periytyy malleista 645/745 ja on uudemman mallin 4506 lähisukulainen.
32
Aseessa on Smith & Wessonin kolmannen sukupolven, niin sanotun S&W 3rd Generation mallin runko ja luisti. Runko on kuitenkin muutettu käyttämään 1911-pistooleihin yhteensopivia osia, mm. Smith & Wesson oli haluton tekemään 1911-kloonia, koska se on heidän kilpailijansa Coltin asemalli. SMITH & WESSON M945 PERFORMANCE C ENTER
Kun on tarve olla
ERILAINEN
TEKSTI: SA SU MAT TIL A
Smith & Wesson malli 945 esiteltiin Shot Show -messuilla 1998. Malli 945 vastasi lopulta näihin asiakkaiden toiveisiin.
WWW.REKYYLI.FI. Pistoolin sukulaisia eli Smith & Wesson 3rd Generation pistooleja ovat mm. liipaisin, peukalovarmistin, kahvavarmistin ja laukaisukoneiston osat. 45 ACP malli 4506, 9x19 mallit 5906 ja 5903TSW, 40 S&W malli 4006, 10 mm malli 1006. Smith & Wesson yritti tyynnyttää asiakkaat yksitoimisella mallilla 845, mutta siitä puuttui kaksi tärkeäksi koettua ominaisuutta: rungossa oleva peukalovarmistin, joka poistetaan painamalla alaspäin sekä kahvavarmistin. Karkeasti voisi sanoa, että tässä aseessa on 1911-alakerta ja 4506-yläkerta.
Selitys tämän pistoolin olemassaololle näyttäisi olevan, että asiakkaat vaativat Smith & Wessonilta yksitoimista 45-kaliberin pistoolia
Siitäköhän johtuu, että tällä aseella ampumani kilpailun ensimmäiset pari laukausta menivät jyvää etsiskellessä. Piipun etupää on tuettu Brileyn holkilla, jossa on vaihdettava titaanipinnoitettu rengas luistin ja piipun välissä. Toisella ratakäynnillä huomasin, että oikeanpuoleinen varmistinvipu ei liiku pohjaan asti. Kahvakulma 945:ssä on kolme astetta pystympi kuin 1911-pistoolissa. Kiiltäväksi harjatut kyljet näkyvät kuvassa.
Kahvan etuosan karhennus on säästömallia. Omien kokemusteni mukaan 1911-pistoolien piipun linkki ja siihen liittyvä piipun alapään sovitus on sarjatuotantoaseissa usein tehty huonosti, joten kiitokset siitä että tämä ongelmapesäke on jätetty pois. Olikin jo korkea aika astua reilu askel eteenpäin museoikäisestä rakenteesta. Samaa vaivaa esiintyy myös 1911-pistoolien kaksipuoleisissa varmistimissa. Lippaan pudotusnappi on hieman totuttua suurempi kilpamalli. Smith & Wesson istuu mukavammin käteen. Ammuin tällä aseella ja Les Baer 1911:lla vuoron perään ja Les Baer tuntuu kahvaltaan melkein pienoisaseelta verrattuna 945:een. Linkittömyys mahdollistaa matalamman piippulinjan kuin olisi linkin kanssa, mikä hieman hillitsee piipun nousua rekyylissä. Tämän aseen otti kaksi kokenutta ampujaa käsiinsä ja ensimmäisen tähtäyksen jälkeen kommentti oli kummaltakin: "Onko tässä erilainen kahvakulma kun jyvää ei näy?". 945-1 -variaatio tarkoittaa, että pistooliin on lisätty nallipiikin varmistin. Oppiiko käsi suuntamaan samankaltaisia, mutta eri kahvakulmalla varustettuja pistooleja vai meneekö aina asetyyppiä vaihtaessa hetki totutteluun. Tietolähteitä asiasta on todella niukalti, tässä suunnittelijan nimeämisessä olen vain yhden lehtiartikkelin varassa.
TEKNIIKKA
Piippu toimii ilman linkkiä kuten muissakin S&W 3rd Gen -pistooleissa ja huoltopurettaessa se poistetaan luistista takakautta. Matalamman piipun ansiosta lipas tarjoaa patruunan lähemmäksi patruunapesää, mikä vähentää syöttöhäiriön todennäköisyyttä. Varmistinvivut olivat vaeltaneet osittain irti toisistaan. Kun piippu on poistettu, holkin sisärengas tulee ulos sormella pyöräyttämällä. Pystyllä kahvakulmalla on
WWW.REKYYLI.FI
tavoiteltu syöttövarmuutta, koska lipas tarjoaa patruunan suoremmassa linjassa patruunapesään. Kuten kuvista näkyy, ulosheittäjä (ejector) ja nallipiikin varmistimen vipu eivät ole 1911-mallisia, puhumattakaan luistista joka on puhdasta Smith & Wessonia. Pistoolissa on Bomar-tyyppinen Wilsonin valmistama, säädettävä takatähtäin. Tietojeni mukaan aseen suunnitteli Dick Mochak. Kahvavarmistin on hyvin sovitettu ja jo pienellä painamisella päästää liipaisimen liikkumaan. Tähtäinkuva on selkeä ja terävä kuten tällaisilta tarkkuustähtäimiltä sopii odottaakin. Renkaita valmistetaan eri kokoisia joten pitäisi olla helppo löytää omaan aseyksilöön sopiva jos tällaisen holkin jälkiasentaa tai vaihtaa aseeseen uuden piipun. Olen nähnyt kuvissa muidenkin valmistajien tähtäimiä. Jyvä on keskileveä, ei mikään kapea piikki. Kahva on 1911-pistoolia reilusti korkeampi (pitempi) ja jonkin verran pitempi (edestä taakse mitattuna). Näkee missä 3rd Gen varmistin- ja vireenpäästövipu on sijainnut.
Kalansuomukarhennukset on myös luistin etupäässä. Olen myös lukenut, että tämän aseen suunnittelun lähtökohta olisi ollut hyödyntää 1911-mallin vahvuudet ja korjata kaikki sen heikkoudet. Laukaisuvastus on noin 1,5 kg. Jyvän molemmin puolin jää sopiva määrä valorakoa hahlossa. Myös perinteisiin 1911-pistooleihin saa viritysosana samalla periaatteella toimivia Brileyn piippuholkkeja. Jyvä on konstailematon.
Ulosvetäjä on Smith & Wessonin tyylille uskollisesti ulkoista mallia. Nallipiikin varmistin saa käyttövoimansa kahvavarmistimesta, joten se ei rasita laukaisua. Ase toimii vain siihen tarkoitetuilla lippailla, joita on muuten to-
Takatähtäin on Wilsonin valmistama. Kahvakulmasta voi tulla ongelma paljon ampuville, joilla on myös 1911-pistooleja. Kolme astetta on näköjään niin suuri ero, että sen huomaa heti. Peukalovarmistin on kaksipuoleinen ja reilun kokoinen. Painoin vivut takaisin yhteen ja toistaiseksi ne ovat pysyneet paikallaan. Piipun linkittömän rakenteen etuna on myös helpompi valmistus koneistamalla vain suoria pintoja ja pienempi käsin sovittamisen tarve. Ulosvetäjä on tietysti ulkoinen, Smith & Wessonilla on niistä vuosikymmenten perinteet. Lippaanvapauttimen salpa on hieman totuttua suurempi.
Purkaminen alkaa puristamalla luistia taakse ja vetämällä luistinpitimen salpa ulos.
33
Tällä hetkellä tehtaan valikoimissa on sama ase myös harmaana rosterina, jossa osa pinnoista on kuulapuhallettu himmeäksi ja osa kiillotettu. Kahvan muotoilussa on tehty taikaa, sillä se suorastaan hyväilee käden muotoja. Omista 1911-pistooleille tarkoitetuista kydex-koteloistani osa otti aseen sisäänsä, osassa se jumitti melkein alkuunsa. Liekö nämä äänitehosteet samaa isänmaallista sarjaa kuin Harrikan murinat. Liipaisinkaaren takana on reilu syvennys, mikä pudottaa asetta syvemmälle kouraan. Mistä löytäisin uuden piipun ja mistä tietoa sen sovittamiseen. Luisti ei sulkeutunut lippaan ensimmäisen patruunan kanssa. Luistin ja rungon sovitus on hyvä, mutta ei sekään täysin välyksetön. della hankala löytää mistään. Rungon ja luistin toisiinsa koskevat liukupinnat ovat peilinsileät ja pintaväri on kulunut niistä nätisti koko matkalta, pinnat vastaavat toisiinsa hyvin. Se istahtaa ainakin minun käteen kuin olisi kasvanut siihen. Luistin ja rungon välinen välys tosin ei ole ratkaiseva käyntitarkkuuden kannalta, 1911-pistooleissa sanotaan sieltä tulevan 15% osuus tarkkuudesta. Hinnaksi tulee noin 45 euroa per lipas kirjoitushetken valuuttakursseilla.
TUNNELMAT
Tämä aseyksilö on mustattu ja kyljet on osittain kiillotettu peilinkirkkaaksi. Patruunapesä on jäänyt sisäpinnaltaan karkeaksi, samoin rihloissa on työkalun jäljet. Linkitön piipun rakenne näkyy kuvasta.
WWW.REKYYLI.FI. Pistooli on mukava ja kevyt käsitellä. Tarkkuuskokeiden ja totuttelun lisäksi käytin asetta Sovelletun Reserviläisammunnan kilpailuissa. Laukaisu on kevyt ja puhdas, mikä istuu hyvin tähän vaivattomuuden yleisvaikutelmaan. pitkittäisliikettä on 0.002". Vuosien varrella on ollut erilaisia viimeistelyjä ja versioita Performance Center -logosta. Se ei ole tarkkuuspistoolille riittävä käyntitarkkuus, joten itseäni jää kaivelemaan piipunvaihtoprojekti. Peukalovarmistin on kaksipuoleinen.
KOEAMMUNTA
Ammuin pistoolilla noin 300 laukausta artikkelia varten. Joissain 1911-pistooleissani ei luistin ja rungon välystä näy eikä tunnu ollenkaan ja niihin verrattuna tämä 945 on väljä. Nahkaisiin ja pehmeisiin synteettisiin 1911-koteloihin tämä ase menee hyvin, koska ne myötäävät ja tekevät paksuille kyljille tilaa.
Luisti poistuu totuttuun tapaan etukautta. Kyselin netistä apua tarkkuuspiipun löytämiseen ja saamani vastaus oli sarkastinen: "Koko Performance Centerin idea on, että
34
aseessa on jo tehtaalta tullessa tarkkuuspiippu." Pistooli näyttää kuvissa massiiviselta, mutta yllättääkin keveydellään ja siroudellaan. Joku sanoikin tämän aseen olevan kuin frakkiin puettu tyylikäs ja virallinen. Itselleni tilailen lippaita suoraan tehtaan nettikaupasta, vientirajoituksista johtuen kiusallisesti vain kahden kappaleen erissä. 300 laukauksen aikana ase teki kaksi toimintahäiriötä, jotka tosin johtuivat patruunasta. Niissä koteloissa joihin se mahtuu, liipaisin jää takaosastaan hieman näkyviin koska liipaisinkaari on pitkä ja estää asetta menemästä syvemmälle koteloon. Aseella on todella helppo ampua, rekyyli on pehmeä. Ulosheittäjä pongahtaa pystyasentoon.
Brileyn titaanipinnoitettu rengas paikoillaan. Syynä tähän olivat omat sikalataukseni, jotka olin tehnyt sekundaluodeista, joi-
Rekyylijousen kara lepää piipun alapinnan pienessä lovessa. Pitkä liipaisinkaari ja luistin kyljissä olevat vauhtiraidat estävät pistoolia mahtumasta kaikkiin 1911-koteloihin, vaikka mitat ovatkin hyvin lähellä. Rengas keinuu eri suuntiin, jolloin se ei pingota piippua missään piipun asennossa.
Piippuholkin rengas tulee ulos sormin pyöräyttämällä.
Ulosheittäjän ja nallipiikinvarmistimen vivuista näkee heti, että runko ei ole oikea 1911. Kahvan etuosassa on karhennukset, tosin koneella rouhaistut ja hieman köyhän näköiset, eivät missään tapauksessa kilpaile kauniisti kaiverrettujen puolikustomeiden kanssa. Tässä on havaittavissa selvää yhtäläisyyttä AR15-kiväärien kanssa, joiden rekyylijousi päästää ampuessa iloisen "sprojoing"-äänen. Tyhjänä laukaistessa ase päästää S&W 3rd Gen aseille ominaisen "spräng"-äänen, joka tullee nallipiikin jousesta. Aseelle ei anneta tarkkuustakuuta. Tehtaan edustaja on jossain yhteydessä kertonut tämän mallin ampuvan tyypillisesti 2530 mm kasoja 25 metriin, mutta omat kokemukseni, netistä löytyneet kommentit ja parin löytämäni lehtiartikkelin koeammunnat näyttäisivät kasojen olevan paremminkin 50-75 mm luokkaa. Brileyn holkki pitää piipun etupään tiukasti otteessaan. Piipun sovitus luistiin ei ole täysin välyksetön, esim
Parhaaksi osoittautui itse tehty lataus, jossa oli luotina Speer 200 gr
WWW.REKYYLI.FI
Gold Dot Hollow Point ja ruutina 5.4 gr Titegroup. Puolenkymmentä kasaa sisälsi kärpäsen, joka lähes tuplasi kasan koon. Hylsyjen kyljistä näki selvästi hankausjäljen siinä, missä kohouma oli tarttunut patruunapesän seinämään. Liipaisinkaari on melko pitkä.
Lippaaseen mahtuu kahdeksan patruunaa. S&W 945 ei kuitenkaan yllä aivan samaan viimeistelyn tasoon, selvästi näkee että tämä on tehdasase vaikka Performance Centerin pajalta tuleekin. Jos kasoista jätetään ilmeiset kärpäset pois, kaksi parasta latausta teki 945:llä noin 60 mm kasaa, ja Les Baer samoilla latauksilla alle 40 mm kasaa. Ero on selkeä, mutta ei järisyttävä. Mittasin kasat silti kärpäsen kanssa, koska en huomannut tehneeni ampuessa virhettä. Saman hintaluokan Les Baer Premier II on mekaanisesti paljon tiukemmin sovitettu, samoin STI:n pistoolit ovat hieman tiukempia.
Ei ole kovin montaa kilpalajia, joissa tämä pistooli loistaisi. IPSC Single Stack Divisioonaan se ei kelpaa, koska ei ole aito 1911. Taulukkoon on merkitty jokainen kasa, jonka pistoolilla ammuin, yhtään en jättänyt pois edes omaa mainetta säästääkseni. Keskityin ammunnassa enemmän lupaavaan Gold Dot -lataukseen ja tyydyin muilla patruunoilla pienempään laukausmäärään. Jos Hannun ampumat kasat ovat pienempiä kuin omani niin syynä ovat ilman muuta lataukset, ei ampuja - muuta selitystä en tule hyväksymään. Näitä ammuntoja tehdessä manasin taas hölmöä ERVA-lakiamme, jonka takia ei reikäpäisiä luoteja ja patruunoita ole saatavissa juuri mistään, sillä tälläkin kertaa reikäpääluoti osoitti käyntitarkkuutensa. Jos haluat rahallesi paremman vastineen, osta jotain muuta.
35. Amerikkalaiset ampuvat perinteistä tarkkuusammuntaa 45-kaliiperin aseilla ja sellaiseen tämä ase sopii hyvin, jos vain löytyy riittävän tarkka patruuna. Käyntikokeet ammuin yhdellä ratakäynnillä hiekkapussituelta 25 metriin. Piippu liukuu alas runkoon ilman linkkiä, kuten nykyaikaisessa aseessa pitääkin. Keila-ammunta voisi olla myös
tämän aseen pelikenttä vaan onko Suomessa sen lajin kilpailuja. Käyntitarkkuudessa se myös häviää käsin sovitetuille 1911-pistooleille. Näiden aseiden omistajat hehkuttavat netissä tyytyväisyyttään, ja miksi eivät hehkuttaisi.
YHTEENVETO
Tämä pistooli on samassa hintaluokassa kuin puolikustomit 1911-pistoolit. No, jos totta puhutaan, nähtyäni Hannun koeammunnan tulokset saatan joutua myöntämään, että tarkkuusongelmiin ei auta uusi piippu vaan ampumaharjoittelu.
Liipaisin ja varmistin ovat 1911-malliset, varmistinvipu on pidennetty. Hannu Urosen toisessa mielipiteessä on lisää tietoa tämän aseen käyntitarkkuudesta, varmasti paremmilla latauksilla kuin minun kokoon haalimani. Tästä aseesta on vuosien varrella tehty myös lyhytpiippuisia variaatioita mukana kantamista ja puolustuskäyttöä varten. Se ei tosin minua ole estänyt, koska en muutenkaan ole lähelläkään kilpailujen voittamista, ja lippaanvaihto on raavaiden miesten työtä. Voitte taulukoiden vaihtelevista kasoista yrittää päätellä paljonko kasoissa on aseen ja patruunan osuutta ja paljonko on vaikuttanut ampuja. IDPA-ammuntaan se on omiaan, mutta liikutaan aivan Custom Defensive Pistol -luokan painorajalla. Onneksi myös hinnaltaan edullinen Archipelago Bullets luoti osoittautui tarkaksi. Itselläni on muutama S&W 3rd Gen pistooli ja 945 on selvästi niitä paremmin sovitettu ja huolellisemmin viimeistelty. Laitoin taulukkoon lisäksi kaksi parasta latausta siten, että muutamasta kasasta on selvä kärpänen jätetty mittaamatta, oli lipsahduksen syy sitten missä tahansa tämä mittaustapa kuvastaa ehkä paremmin asetta ja latausta. Ohessa on taulukko ammunnan tuloksista. IPSC Standard Divisioonaan se menee sääntöjen puolesta, mutta yksirivinen kahdeksan patruunan lipas antaa melkoisesti tasoitusta muille. Lipas ei sovi 1911-pistooliin eikä 4506-malliin, joka on kukkaron päälle käyvä ominaisuus.
VERTAILUKOHDAT
Miten tätä pistoolia voisi verrata työn laadun suhteen muihin pistooleihin. Pitkän keskittymisen aiheuttama väsymys saattoi aiheuttaa kasoihin ylimääräistä hajontaa. Toisen väljempipesäisen 1911-pistoolin patruunapesään nuo tökeröt patruunat putosivat nätisti, mutta tiukempi 945:n pesä ei ottanut niitä kaikkia sisäänsä ilman pientä voimankäyttöä. Tällaisia patruunavirityksiä kokeillaan perinteisesti kilpailuissa, ja selvisinkin vain yhdellä toimintahäiriöllä. Liipaisinkaaren takana on reilu syvennys. Ammuin samalla ratakäynnillä muutamia kasoja Les Baer Premier II -pistoolilla saadakseni vertailukohdan. Ei sitten mitään valitusta sieltä 1911/2011-nurkasta.
den helma oli paikoitellen ylisuuri ja pullisti hylsyn kylkeä liikaa
Jos sinulle kuitenkin iskee syyhy, etsi aseelle toimitusreitti ja laita tilaus vetämään, on sitä huonompiakin päätöksiä tehty.
SMITH & WESSON M945 PERFORMANCE CENTER
Valmistaja: Smith & Wesson, USA Kaliiperi: 45 ACP Kapasiteetti: 8+1 Pituus: 222 mm Piipunpituus: 127 mm Paino: 1150 g Hinta: $2338 USA:ssa Maahantuoja: Ei Suomen tuontiohjelmassa
CCI Lawman FMJ / 79 mm
Remington FMJ / 46 mm S&W 945PC
Speer Gold Dot / 41 mm
Archipelago / 36 mm Les Baer Premier II
Patruuna CCI Lawman FMJ Winchester FMJ Magtech FMJ Remington FMJ Speer 200 gr HP Gold Dot, 5.4 gr Titegroup - sama ilman selviä kärpäsiä Speer 200 gr TMJ FP, 5.4 gr Titegroup Archipelago 200 FP, 5.4 gr Titegroup - sama ilman selviä kärpäsiä
g 14,9 14,9 14,9 14,9 13,0
Osumakuviot, mm 109 48 130 81 66 66 81 94 66 46 117 61 97 36 36 79 107 89 109 56 56 66 94 46 41 41 107 89 89 43 43 91 91
Keskiarvo 90 83 95 79 69 60 85 70 58
Keskiarvo 58
Osumakuviot, mm 58
135 55 38
135 69 69 46 20 51 25
13,0 13,0
71 61 61
69 33
86 41
51 25
CCI: Oy K. Se on hyvin viimeistelty, kohtuullisen tarkka, helppo ampua ja käsitellä. Hjorth Ab, (03) 234 4300 · Winchester: Oy K. Samaan hintaan löytyy paljon muitakin mielenkiintoisia ja laadukkaita aseita, jotka täyttävät vastaavat tarpeet paremmin. S&W 945 on persoonallinen ja erikoinen ase. Olen iloinen että pääsin kokemaan tämänkin asesuunnittelun luomuksen. Hjorth Ab, (03) 234 4300 · Magtech: Asetalo Oy, (03) 475 5371 · Remington: Normark Suomi Oy, (014) 820 711 · Speer: Oy K. Hinta on ehkä vähän kova ominaisuuksiinsa nähden, mutta erikoisuudestahan saa yleensä maksaa ylimääräistä. En usko innostuksen kuitenkaan leviävän kulovalkean tavoin, ei ainakaan näillä hinnoilla. Hjorth Ab, (03) 234 4300
36
WWW.REKYYLI.FI
185 grainiset ladattiin bullseye-tyyliin miedoiksi tarkkuuspatruunoiksi, kun 200 graininen lataus edusti tavanomaista practical-ammunnassa käytettävää major-latausta. Vertailun vuoksi ammuin H&N 185gr HP -latausta omalla 1911-pistoolillani, jolloin tuloksena oli 19 ja 24 millin kasat. Kahva on karhennettu myös etuosastaan (front strap). 945:n 1911 aseista poikkeava piipun alapuolinen tuenta saa lisäksi aikaan sen, että piippu ei lukitu joka kerralla samaan asentoon. Patruunoiksi varattiin kolmea laatua, jotka kokemukseni mukaan ovat erityisen hyväkäyntisiä 1911-tyyppisissä aseissa. Rihlanpohjissa näkyy pitWWW.REKYYLI.FI
kittäisiä naarmuja ja patruunapesässä hiontajälkiä. 1911-aseista eroava kahvakulma sai koeammunnan alussa aikaan sen, että tähtäinkuvaa ottaessani jyvä katosi näkyvistä. Useita kasoja levittivät kärpäset, joista ei päästy eroon edes toisen ampujan kokeillessa asetta. Eräät valmistajat osaavat tehdä sarjatuotannossa selvästi parempaakin jälkeä edullisempaan hintaan, mutta sanoisin että 945 on luisti-runkosovituksen osalta keskimääräistä parempaa työtä. Brileyn valmistama erillisellä holkilla varustettu hela onkin välttämätön huoltopurkamisen kannalta, koska 945:n rakenteesta johtuen piippua ei voi vetää etukautta pois luistista 1911-aseiden tapaan. Teknisesti Smith & Wesson Performance Centerin valmistama 945 on kuitenkin yllättävän kaukana 1911-konseptista. On kuitenkin sanottava, että odotin hieman parempaa, koska valmistajan mukaan luisti ja runko ovat "hand lapped" eli käsin viimeistellyt. Tosin, Sasu varoitteli jo aiemmin, että aivan erinomaista tarkkuutta ei oltu saavutettu. 945:n rakennetta on selvästi muokattu koneellisen valmistuksen ehdoilla, mikäli verrataan sitä 1911 konstruktioon. Syy tähän lienee piipun takapään lukituksen vaihtelu. Keskimääräiset kasojen koot olivat pieni pettymys ja samaa tasoa Sasun ampumien kanssa. Tämä oli havaittavissa jo asetta käsiteltäessä, koska piipun lukitus tuntui luistia liikuteltaessa ajoittain erilaiselta. Eräänä suunnittelukriteerinä erilaiselle kahvakulmalle on käy-
tetty luotettavampaa patruunoiden syöttöä lippaasta patruunapesään. Lisäksi piipun takaosan sovitus on tehty huolimattomasti ja piipun hupun (hood) välys luistiin sivusuunnassa on noin 0,30 milliä. Osittain juuri korkeista odotuksista johtuen, 945 saa aikaan pettymyksen pinnan alle mentäessä. Laukaisu oli tuotevastuumaassa valmistetun aseen laukaisuksi mainio, laukaisuvastukseltaan noin 1,7 kiloa. Luistin ja rungon sovitus toisiinsa on kohtuullisen hyvä. S&W M945
Toinen mielipide
TEKSTI: HANNU URONEN
Melkein mutta ei aivan mikä se oikein on. Esimerkiksi lippaat eivät ole yhteensopivia eikä piipusta löydy linkkiä. Syynä lienee vipujen hieman väljä sovitus.
KOEAMMUNTA
Koska valmistajan tietojen mukaan aseen pitäisi pystyä 1" 1 1/4" tarkkuuteen, myös koeammunnassa olivat odotukset korkealla. Aseessa on monia mielenkiintoisia ideoita, mutta valitettavasti toteutuksen taso jättää toivomisen varaa.
37. Hieman yllättäen, parhaaseen tarkkuuteen ylsi 200 graininen H&N. Piipun sovitus piipunsuun helaan on sen sijaan erinomainen. Tämä ei tosin ollut ongelma enää pienen totuttelun jälkeen. Koneella tehdyt karhennukset ovat kuitenkin varsin harvat ja liukkaat, kuten myös kahvalevyjen karhennukset. Ovatpahan kuitenkin epätavanomaisen näköiset, mistä johtuen ne sopivat mielestäni mainiosti aseen tyyliin. 185 grainisten H&N HP ja Hornady FMJ
-luotien takana käytettiin Hodgdon Titewad-ruutia ja H&N 200gr SWC-luodit ladattiin Hodgdon HP38 -ruudin kanssa. Vastaus on Smith & Wesson 945 (jatkossa 945), joka äkkivilkaisulla muistuttaa paljon 1911-suvun aseita. Kenties negatiivisin seikka on se, että piipun ja patruunapesän sisäpinnat on jätetty viimeistelemättä. Kärpäset olivat yleensä sivusuunnassa suoraan vasemmalla. Valmistajan mukaan piippu on sovitettu käsin, mutta se ei vaikuta käsin sovitetulta, tai ainakaan ammattiihmisen sovittamalta... Kevyemmät 185 grainiset eivät osuneet yhtä hyvin, tosin ero ei ollut kovin suuri. Käytännössä taulussa viisi luotia saivat aikaan yhden repaleisen reiän.
LOPUKSI
Mitä Smith & Wesson 945 kokemuksesta jäi käteen. Venymistä ja rohinaa esiintyi vain vähän, minkä vuoksi pidän 945 laukaisua selkeästi keskimääräistä 1911 out-of-the-box -laukaisua parempana. Päällisin puolin tarkasteltuna työn jälki onkin siistiä. Smith & Wesson Performance Center valmistajana ja Yhdysvaltalaisittain rapea yli 2300 taalan hinta asettaa odotukset korkealle. Luistin virityskarhennusten malli ei tosin ole kaikkein tehokkain aseen nopeaa virittämistä ajatellen. Sen sijaan 2-puoleinen varmistin ei saanut osakseen täyttä hyväksyntää : oikeanpuoleista vipua painettaessa varmistin joskus putosi pois päältä, joskus taas ei. Oma 1911 pistoolini on kuitenkin toiminut kyseisellä latauksella moitteetta noin 2000 laukauksen ajan. En täysin allekirjoita suunnittelijan näkemystä tässä kohdassa, sillä 945 koeammunnassa tapahtui yksi syöttöhäiriö lyhyeksi ladatulla (latauspituus 29,75 milliä, luoti H&N 185gr HP) reikäpäisellä patruunalla
Myös uusi Haenelin tehdas sijaitsee jälleen Suhlissa, Haenelin lisenssija markkinaoikeudet on siirretty vuonna 2008 perustetulle yhtiölle, Firma C. Toinen maailmansota lieveilmiöineen hämmensi myös Suhlin asetehtaineen täysin uuteen uskoon eikä myöskään Saksan merkittävin piipputeräksen valmistaja Krupp säästynyt sodanjälkeisiltä toimilta. MAINEIKKAAT
VANHUKSET, OSA
4
C. Tässä raapaisemme hieman historiaa toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. SAUER SUHL
RINNAKKAISPIIPPUISET
ITÄ-SAKSASTA
TEKSTI: ESA HÖYSNIEMI
Sauer & Sohn, Merkel, Meffert, Haenel, Simson, Krieghoff, Heym, Nimrod ja lukuisat muut meilläkin tunnetut merkit ovat lähtöisin Suhlin kaupungista, tosin nyt luetelluista vain Merkel on pysynyt siellä. G. Tämän lisäksi neuvostomiehitys vaikutti myös jokaisen asetehtaan tuotteisiin ja osa tehtaiden koneista siirrettiin Venäjälle, tosin pääosa niistä palautettiin myöhemmin.
WWW.REKYYLI.FI. Esittelyaseina on 1950-luvulla valmistettu Haenel ja 1970-luvun itäSauer. Haenel GmbH:lle.
38
Suomessa on runsaasti haulikoita, joissa valmistajan kohdalla lukee joku edellä mainituista nimistä. G. HAENEL JA VORM. Vanhemmat mallit ovat lähes poikkeuksetta rinnakkaispiippuisia ja yllättävän suuri osa niistä on vielä täydessä käytössä
Kolmen renkaan logon patentoi Alfred Krupp
39. Simsonin veljekset menettivät ensin päätänWWW.REKYYLI.FI
tävaltansa kun firma liitettiin erääseen Berliiniläiseen yritykseen ja vähän tämän jälkeen Simsonit joutuivatkin maanpakoon.
valmistettiin eri nimistä huolimatta Sauerin tiloissa Suhlissa.
KRUPP JA PIIPPUTERÄKSET
Kruppin terästehdas perustettiin Essenissä Friedrich Kruppin toimesta 1811. Moni valmistaja kuitenkin säilyi erilaisten liittymien kautta tai ainakin nimenä kun pääosa Itä-Saksan haulikonvalmistajista sulautettiin silloisen DDR:n kansanvaltaiseen yritykseen, Ernst Thälmann Werken alle 1940-luvun lopussa. Tämän kansanvaltaisen yrityksen nimissä haulikonvalmistus jatkui puna-armeijalle tuotetun kaluston ohella ja nimi säilyi aina 1990-luvulle asti. Kun keisari ehdotti Alfredin aatelointia, ilmoitti tämä kieltäytyvänsä kunniasta: "Nimeni on Krupp, se riittää".
WEB FAHRZEUG UND JAGDWAFFENWERK ERNST THÄLMANN SUHL
Ernst Thälmann oli Itä-Saksan kommunistisen puolueen johtaja, joka ammuttiin 1944. Olympialaisten kanssa tällä aikanaan maailman tunnetuimmalla ja yhä käytössä olevalla logolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä, vaikka usein joku virheellisesti niin kuvitteleekin. P. aseita, pääasiassa tykkejä molempiin maailmansotiin, erilaisia raskaita ajoneuvoja ja rautatieteräksiä, kuten kiskoja ja junanpyöriä. Simson poikkesi sikäli muista, että sen alkuperäiset omistajat olivat syntyperältään juutalaisia, ja voidaankin hyvin kuvitella, miten natsijärjestelmä asiaan suhtautui. Käytännössä kaikki asemallit
Ensimmäiset teräkset hankittiin Englannista, mutta varsin nopeasti Kruppilla alettiin kehittää uusia teräslaatuja ja pian saksalainen teräs olikin englantilaista parempaa. Ylinnä Sauer, alla Haenel, melkein kuin kaksi marjaa.
Molemmissa etutukeissa salpa on mallia Deeley & Edge, mutta muuten muotoilussa ja karhennuksissa on selviä eroja.
Vasemmalla Sauer, oikealla Haenel. Tämän DDR:ssä arvostetun herran marttyyrikuoleman kunniaksi nimettiin myös uusi asetehdas, johon sulautettiin useat Suhlin muut valmistajat. Ehkä vaikuttavin ja persoonallisin hahmo Kruppin yrityksen alkupuolelta oli perustajan poika, Alfred Krupp (1812 1887), lempinimeltään "kanuunakuningas". Äkkiä katsoen samanlaiset, mutta eroja kyllä löytyy, esimerkiksi piiput eivät sovi keskenään.
Suhlin asevalmistajien tietojen löytäminen tältä ajalta on melko toivotonta, sillä tehtaiden papereista suurin osa on joko hävitetty tai viety miehittäjien mukana muualle. Piipputeräkset kehitettiin kestävyydeltään ennen näkemättömiin lujuuksiin ja jo varhaisessa vaiheessa kehitettiin parikin ruostumatonta laatua, joihin Sauer sai yksinoikeuden.
"OLYMPIARENKAAT" PIIPUISSA
Itä-Saksassa valmistetuissa haulikoissa on usein piipuissa Kruppin logo, kolme "olympia"-rengasta. Sauer & Sohn siirtyi Länsi-Saksan puolelle, tuotanto jatkui myös idässä. Yritys valmisti mm. Saksojen yhdistymisen myötä yhtiö yksityistettiin ja samalla luovuttiin myös mallinimistä. Kruppin tehtaan historia on erittäin värikäs ja mielenkiintoinen, mutta tässä yhteydessä sitä ei ole aihetta käsitellä enempää. Haulikoita kuitenkin valmistettiin alkuperäisillä nimillä ja malleilla ja vaikka J
Se tarkoittaa suomeksi entistä tai aikaisemmin Saueria. Ase painaa 3,2 kg ja se on kokonaispituudeltaan 113,5 cm. Myöhemmin 1900-luvun alussa, kun Kruppin tuotanto käsitti etupäässä tykkejä, logon renkaiden ajateltiin symboloivan myös tykinpiippuja. Toisen maailmansodan jälkeen Sauer & Sohn liitettiin Ernst Thälmann Werken alaisuuteen. Sauer &
Sohn. Vasta 1839 yhteistyö Spangenbergin kanssa poiki ensimmäisen varsinaisen tehdastuotannon ja tehtaan, firman nimeksi tuli Spangenberg & Sauer. Päällisin puolin esittely-Haenel muistuttaa mitä tahansa hanatonta saksalaista rinnakkaispiippua tunnusomaisine poskipakkoineen ja pistooliperineen, perän harja on suora. Tämä on syy, miksi joissakin piipuissa renkaita on kolme ja joissakin neljä, samalla voidaan myös heti kertoa, että kolmen renkaan aseet on tehty ennen toista maailmansotaa ja neljärenkaiset sodan jälkeen. 1945 Neuvostoliiton miehityksen aikaan Haenel valmisti aseita puna-armeijalle, esimerkiksi AK-neljäseiskoja. Tämä on yleinen merkintätapa erityisesti Itä-Saksassa valmistetuissa haulikoissa. Kyseessä oli Kruppin 1850-luvun merkittävin keksintö, junan pyörät onnistuttiin valamaan ilman saumoja ja näin myös junien nopeutta voitiin lisätä tuntuvasti. Lorenz Sauer perusti sen vuonna 1751. Nykyisin kolmen renkaan logo on yhä käytössä yhdistyneessä Thyssen-Krupp-yrityksessä.
Kruppin kolmirenkaisen logon käyttö kiellettiin toisen maailmansodan jälkeen yhtenä sanktiona sotarikoksista, joten asia kierrettiin Itä-Saksassa tekemällä logosta nelirenkainen.
Tästä tekstistä huolimatta 1950-luvun Haenel valmistettiin Ernst Thälmannin nimen alla ja Sauerin tehtaalla.
Itä-Saksassa Sauerin nimen eteen lisättiin sanasta vormals lyhenne Vorm. Supistusmerkintöjä ei ole eikä myöskään piipun porausläpimittaa. Huvittavinta muutossa oli se, että kaikista oikeuksista huolimatta yhdestäkään haulikkomallista ei löytynyt lainkaan piirustuksia! Työt lähtivätkin lännessä käyntiin vasta, kun insinöörit olivat purkaneet joitakin haulikkomalleja osiin ja tehneet niistä piirustukset. G. Toisen maailmansodan jälkimainingeissa, toisin kuin monet muut tehtaat, Krupp tuomittiin sotasyyllisenä mm. Idässä valmistettuihin Saueraseisiin lisättiin tehtaan nimen eteen Vorm, joka on lyhennys sanasta vormals ja tarkoittaa ennen eli tässä tapauksessa Vorm. SAUER SUHL
Sauer & Sohn on Saksan vanhin asetehdas. Suomessa Haenel tunnetaan ehkä parhaiten ilmakivääreistään, mutta aikain saatossa on tehtailtu kaikenlaisia aseita. Tarkemmin vertailtaessa eroja löytyy paljonkin, läWWW.REKYYLI.FI. P. Perän pudotus edestä on 45 mm ja takaa 72 mm, perälaatta on muovia ja sivuvääryyttä löytyy oikeakätiselle. Sauer voidaan kääntää suomenkielelle esimerkiksi: entinen tai aikaisemmin Sauer. Huolimatta siitä, että kaikkien muiden merkkien nimet säilytettiin, ne kaikki valmistettiin juuri Sauerin tiloissa. P. Tästä syystä 1951 Länsi-Saksaan muuttaneen J. Näiden lisäksi käytettiin Kruppin Tiegelflussstahlia. Esittelyaseessa on merkintä 954, mikä tarkoittaa että haulikko on
40
Perälaatoissa on säilytetty eri asemallien logot, nykyisin kaikissa saman pajan tuotteissa olisi varmaankin käytetty yhtä ja samaa laattaa.
Tässä kuvatut tekstit esiintyvät haulikoiden piipuissa. P. Spangenbergin kuoltua vuoden 1860 tienoilla, Johan Paul Sauer jatkoi poikansa kanssa asetuotantoa. Ulkoisesti esittely-Sauer muistuttaa lähes yksi yhteen Haenelia, ovathan aseet kotoisin samasta pajasta. Sauer & Sohnin aseiden piipuissa ei renkaita enää nähty. G. Oikea, tavallisesti hajottavampi piippu olisi siis mittauksen perusteella täyssuppea ja vasen hieman tiukempi, varsin erikoista! Tässä täytyy myös muistaa, ettei aina pelkkä supistuksen määrä milleissä välttämättä vastaa tiettyä supis-
tusastetta, asia selviää parhaiten koeammunnassa.
VORM. Piippuparin pituus on 72 cm ja vetopituus ensimmäisestä liipaisimesta 360 mm. HAENEL
Carl Gottlieb Haenel perusti tehtaan vuonna 1840. vuonna 1875 ja se esitti junanpyöriä. Kruppin ruostumattomien piipputerästen (Nirosta ja Inerso) käyttöön oli Sauerilla yksinoikeus.
valmistettu syyskuussa 1954. Haenel, nyt nimellä Fortuna Werk 1940-luvun lopulla Ernst Thälmann Werken nimen alle. useita sarjatuliaseita ja itselataavia pistooleja. orjatyövoiman käytöstä. Yksi lievimmistä sanktioista oli, että kolmen renkaan logon käyttö kiellettiin. Kaikki Sauerin valmistus- ja patenttioikeudet myytiin länteen muuttaneelle uudelle yritykselle, joka kantoi alkuperäistä nimeä, J. Samaan aikaan J. Lukkorungon sivuilla on vireilmaisimet, liipaisimia on kaksi ja varmistin on automaattinen. Todellisesta tehdasvalmistuksesta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan aseita tehtiin "kotioloissa" yksittäin. Idässä sen sijaan tunnus haluttiin säilyttää ja asia kierrettiin siten, että logosta tehtiin nelirenkainen. Pitkäaikainen yhteistyö Schmeisserin veljesten kanssa poiki mm. Kuten moni muukin Suhlin asevalmistaja, päätyi myös C. Mittaustuloksien perusteella piippujen poraus on 18,4 mm, oikean piipun supistus on 17,4 mm ja vasemman 17,3 mm. Sauer & Sohnia valmistettiin uudessa tehtaassa Länsi-Saksassa.
Sauerin piipputeräs on sama Special-Gewehrlaufstahl kuin Haenelissakin, tässä ilman Kruppin logoa.
C
Sauerin perän pudotus on edestä 40 mm ja takaa 70 mm, eli jonkin verran Haenelia vähemmän. no. 7 Remington Shur Shot Field no. Sauerin kuviot seurasivat samaa kaavaa astetta avarampina ja hieman pienemmillä keskustan tiheyksillä, tällä kertaa mittaukset antoivat keskimäärin täysin oikean tuloksen. Oikean piipun supistus on 17,3 ja vasemman 17,5 mm, minkä perusteella hajottavampi piippu olisi lähinnä kolmevarttinen ja tiukempi täyssuppea. Vasemmalla piipulla päästiin vielä tiukempiin kuvioihin, täyssuppeasta ylisuppeaan ja parilla patruunalla todella kovaan keskustan tiheyteen. Mekanismi on Haenelia vastaava, kaksi liipaisinta, vireilmaisimet ja automaattinen varmistin. Oikealla olevasta Sauerista erottuu selvemmin kaliiperi, valmistusaika ja Suhlin koelaitoksen leima. 4 Gyttorp Express no. no. Vetopituus ensimmäisestä liipaisimesta on 365 mm. Sauer on valmistettu 372 eli maaliskuussa 1972. 4 Gyttorp Express no. 3 Hull Ultramax no. Molempien aseiden tiukat kuviot tukevan kansan suussa eläviä legendoja näiden ItäSaksan haulikoiden välillä mahdottomistakin ampumamatkoista. Kuvion tiheydet olivat selkeästi
Patruuna Haenel Sellier&Bellot Parcours no.7 Remington Shur Shot Field no. 3 Hull Ultramax no. 4 Mirage Tp H.V. Täytyy muistaa, että molempien aseiden valmistusaikoina haulikonpatruunat olivat yleisesti rakenteeltaan huopatulppaisia ilman muovista haulikuppia, joten nyt saadut tulokset ovat todennäköisesti jonkin verran niitä parempia. Ylempänä näkyvän kruunun alla oleva W tarkoittaa supistusta (Würgebohrung). osumia % tiheys piippu lähtönopeus m/s
hauleja g
2,5 3,1 3,6 3,25 3,3 3,15
334 207 138 201 180 204
32 36 36 36 36 36
268 128 105 154 144 144
80 62 76 77 80 71
3,2 2,5 2,5 3,7 3,4 2,1
O O O V V V
417,5 420,3 403,4 364,2 389,3 404,5
2,5 3,1 3,6 3,25 3,3 3,15
334 207 138 201 180 204
32 36 36 36 36 36
268 132 93 162 126 144
80 64 67 81 70 71
2,5 2,5 2,4 2,5 1,8 1,9
O O O V V V
432,1 412,6 398,8 358,7 383,7 400,8
WWW.REKYYLI.FI
41. 5
normaalia suuremmat eli erittäin keskustapainotteiset. 5 Sauer Sellier&Bellot Parcours no. 4 Mirage Tp H.V. Piippujen kiinnitys toisiinsa ei tapahdu monoblockin avulla, vaan ns. hes kaikissa osissa on eroavuuksia niiden näennäisestä samankaltaisuudesta huolimatta. Ei ole kuitenkaan täysin pois suljettu, etteikö joku silloisistakin patruunoista olisi antanut yhtä tiukkoja kuvioita kuin nytkin.
haulikoko Ø mm hauleja kpl
Piippujen alla on selkeät koestusmerkinnät. demi-block eli chopper lumps-menetelmällä, jossa sulkuharkot ovat ennen juottamista työstämättöminä puoliksi molemmissa piipuissa kiinteinä.
KOEAMMUNTA
Koeammunta nykyaikaisilla patruunoilla osoitti mittausten olevan oikeassa suunnassa. 3 Gyttorp Nickel no. Sivuvääryys on samaa luokkaa. 3 Gyttorp Nickel no. Haenelin oikean piipun kolmen patruunan tulokset prosentteina olivat puolisuppeaa, täyssuppeaa ja ylisuppeaa vastaavat eli keskimäärin juuri mitattu täyssuppea. Pituusero johtuu sentin lyhyemmästä piippuparista. No, koeammunnan jälkeen ollaan viisaampia.
Molemmissa aseissa on piippuparin sivuissa sivuohjainten (sideclips) viisteet, sivutuet ovat tavallisesti keskivertoa paremman haulikon tunnusmerkki, joskin niitä on joskus tehtailtu myös halpoihin malleihin hämäysmielessä. Piippujen poraus on aavistuksen Haenelia tiukempi, mittausten perusteella molemmat piiput ovat porausmitaltaan 18,35 mm. Ase painaa hienoisesti Haenelia vähemmän, 3,1 kg ja pituuttakin on sentti vähemmän, eli 112,5 cm
Yksi syy käyttää massiiviluoteja on niiden lyijyttömyys ja tätä kautta pienentynyt terveysriski. Tarkkuusero näiden luotien välillä on huikea Ferrobullin hyväksi.
WWW.REKYYLI.FI. Verstaan omistaja ja luotien isä Kjell Jensman on panostanut luodeissaan niin tarkkuuteen, ladattavuuteen kuin niiden toimintaan riistassa. Yrityksenä Ferrobull AB on kohtuullisen pieni "autotallifirma", joka pukkaa kokoonsa nähden vaikuttavan valikoiman luoteja. Monista tavanomaisista massiiviluodeista poiketen Noslerin uutuusluodissa ei ole kitkapintaa pienentävää uritusta kun taas TE:ssä tämä uritus on kohtuullisen tiheä. Tämän ymmärtää, kun loppukäyttö painottuu vain muutamaan eri kaliiperiin. FERROBULL-LUODIT
METSÄSTYSLUOTEJA RUOTSISTA
TEKSTI: ARTO MÄ ÄT TÄ
Metsästäjille lanseerataan tämän tästä uusia luoteja joiden ominaisuuksia pyritään tuomaan esille lähinnä kyseiselle ajankohdalle suosiollisista muotinäkökohdista. Valmistettavat luotityypit ovat "teräviä" syötävälle pienriistalle, osumasta laajentuvia massiiviluoteja ja solideja suurriistalle. Useampia eri painoluok42
LUOTIEN VALMISTUS
Valmistusprosessi on salainen, mutta pääperiaatteet tuotteiden syntyhistoriasta valmistaja kuitenkin paljastaa. Parhaiten edustettuja ovat luonnollisesti skandinaavisesti suosituimmat väljyydet, joihin luoteja löytyy useissa eri painoluokissa. kia allekirjoittanut on päässyt kokeilemaan .308-kaliiperissa, jossa onkin suurin haarukka lähtönopeuksien ja käytettävien luodinpainojen suhteen. Vaikka altistus olisi kuinka alhainen, niin raskasmetalleja kannattaa välttää. TE on huomattavasti lyhyempi luoti ja täten joustavampi niin rihlannousunsa kuin ladattavuudenkin suhteen. Tästä eteenpäin valmistaja pitää kaiken salassa, mutta paljastaa, että eri luotien valmistamisessa käytetään hieman toisistaan poikkeavia valmistusmeFerrobull Triple Expand .308/180 gr. Luodeissa on mielenkiintoisia ratkaisuja ja niissä on valtamerkeistä poiketen jopa ulkoisia muutoksia käyttötarpeen mukaan.
FERROBULL
Ruotsin Solnassa toimiva Ferrobull AB valmistaa mahtavaa valikoimaa luoteja yleisimpiin kaliipereihin ja varsin moniin metsästyksen yleis- ja erikoiskäyttötarkoituksiin. Kokeiltavaksi valmistaja toimitti varsin mukavan määrän .308, 9,3 mm ja .375 -kaliiperin laajentuvia "Triple Expand" -metsästysluoteja. Painotukset ulkoballistiikassa eivät ole saaneet pääpainoa, mikä onkin järkevää tavanomaisia metsästysampumaetäisyyksiä ajatellen. Harvinaisemmat halkaisijat, joissa on käytännössä kapeampi osumanopeuksien kirjo, ovat edustettuna yleensä vain muutamassa painoluokassa. Määrätynlainen kudosvaurio on saatava aikaan, mutta laajentuvaa luotia ei ole mielekästä käyttää. ja verrokkina Nosler E-Tip. Triple Expand:ien valmistaminen alkaa CNC-sorvissa, jolla ajetaan luotiin oikea muoto. Lisäksi kokeiltavaksi saatiin 6,5 mm teräviä, joissa on varsin erikoinen negatiivisella säteellä toteutettu etuosa, joka aikaansaa voimakkaamman paineen osumassa kuin tavanomainen luoti ja on täten varmempi esimerkiksi ammuttaessa linturiistaa. Ruotsalainen Ferrobull on lyijyttömien massiiviluotien saralla tällä hetkellä oman tiensä kulkija ja valikoima onkin varsin kattava ja käyttökelpoinen moneen metsästyksen käyttötarkoitukseen.
Umpiaineesta valmistetut luodit ovat suosittuja lähinnä siksi, että niiden toiminta on varsin varmaa ja monet niiden rakenteelliset edut tulevat esille juuri metsästyskäytössä. Nimensä mukaisesti auenneessa luodissa on kolme terälehteä, jotka ovat reunoiltaan leikkaavia ja näin ollen saavat aikaan mahtavan haavakanavan
Tämä johtunee siitä, että meillä tyypilliset luodit kuten 9,3 mm ja .375 ovat kevyemmissä painoluokissa ja täten osumanopeudet esimerkiksi hirvellä ovat kohtuullisen korkeita. Tämä lisää entisestään luotien käyttökelpoisuutta ja parantaa toimintavarmuutta erityisesti pienikannuisissa patruunoissa, joissa massiiviluodit ovat usein riskialttiita liian alhaisista osumanopeuksistaan johtuen.
luotien kuulumiset tullaan päivittämään tulevissa Riista lehden numeroissa. Lyhyydestään johtuen Triple Expand -luodit ovat helpompia ladattavia kuin ulkoballistisesti edistyneemmät pidemmät kilpailijansa. Isommissa kaliipereissa kärkiontelo on jo lähtökohtaisesti suurempi, eikä niissä ole käytetty avautumista avittavaa muovitulppaa. Tämä aiheuttaa luodin toiminnan vajavuutta ja vaikeaa ennustettavuutta riistalaukauksissa. Erityisen hyvä tarkkuus on ollut 9,3 ja .375 -kaliipereissa. Pienin viiden laukauksen kasa on ollut 18,5 mm ja keskiarvokin 24 mm, joita voidaan pitää erinomaisina. Triple Expand:ien osumanopeusalue on täten verraten laaja muihin premium-luoteihin verrattuna. Ontelo näyttää aivan pyöreältä ja urat näkyvät vasta kun onteloa tarkastelee lähemmin. Periaatteessa 165 gr ja 180 gr Triple Expandin läpäisy riittää kaikelle .308:lla metsästettävälle pohjoisen riistalle, vaikka avautuminen olisi voimakastakin. Tällöin myös annetaan osviittaa niistä haavakanavista mitä on saatu aikaan lehden standardoituneessa luotien muovautumiskokeessa. Tämän
KOKONAISKUVA
Metsästysluotien lopullinen arviointi tapahtuu metsällä ja näidenkin
43. Luotien avautuminen on siis varmaa 9,3x62 ja .375 H&H:lle tyypillisillä nopeuksilla ja esimerkiksi näitä kaliipereita köykäisempiä tehotasoja ei ole tarvinnut ottaa huomioon. Tämä myös mahdollistaa tavanomaista raskaampien luotien käytön ns. Moni muu valmistaja ei näe tätä tarpeellisena ja tämän vuoksi Ferrobull-luotien tarkkuus on yleensä parempi kuin muilla massiiviluodeilla.
Luodit järjestyksessä vasemmalta: .308/165 gr., .308/180 gr., 9,3 mm/231 gr. Pienemmissä kaliipereissa on käytetty muovitulppaa laventamaan osumanopeusaluetta, joka on yleisesti massiiviluotien hankalimmin kontrolloitavia ominaisuuksia.
huomaa ladattaessa selkeästi helpommasta luodin istutuksesta. Tämä luonnollisesti lisää käyttökelpoisuutta ja osumanopeuksien suhteen ei tarvitse olla niin huolissaan kuin tavallisesti. Näitä on kärkiontelon sisällä kolme ja täten luoti avautuu nätisWWW.REKYYLI.FI
ti kolmeen sakaraan. Omassa Sako AIII .375:ssä 260 gr luodin tarkkuus on ollut parasta mitä aseella on koskaan saavutettu. Luonnollisesti viistetty hylsynsuun sisäreuna helpottaa luodin asetusta ja parantaa tarkkuutta. On yleistä, että valmistajien sarjoissa on luoteja jotka toimivat ja toisaalta luoteja jotka on tehty näennäisesti samoin, mutta joiden toimintaa ei ole sovitettu luotiluokalle tyypillisiin nopeuksiin ja käyttötarkoituksiin. Merkillepantavaa on luotien mahtava tarkkuus niissäkin aseissa, jotka ovat kranttuja luodin suhteen. Tämä on järkevää koska läpäisyn lisäksi luotien varma ja nopea avautuminen on erittäin tärkeää erityisesti pienemmissä kaliipereissa. Iloinen asia on myös se, että Suomesta löytyy luodeille maahantuoja, joka on itse käyttänyt aktiivisesti luoteja usealla eri riistaeläinlajilla. Kokeilujeni mukaan käsittelemättömätkään hylsyt eivät lastua luotia herkästi ja luoti asettuu hylsyyn kohtuullisen suoraan ja ilman vaurioita. Tämä on mielestäni esimerkillistä ja vastuullista toimintaa, ja tämän ajattelutavan toivoisi leviävän. .308-kaliiperisten tarkkuus on ollut myös varsin hyvä kaikissa kokeiluissa aseissa ja niiden latauksissa. Epätyypillistä urille on, että ne eivät ole selkeästi näkyvissä luodin kärjessä. Tavanomaisesti ase on ollut 30 mm:n luokassa ja parannus on ollut melkoinen. .308:n luodeissa ja muissa alle ysimillisissä on kärkiontelossa käytetty muovitulppaa, joka avittaa luodin avautumista. Massiiviluotien yleinen ongelma on ollut osumanopeuksien suhteen heittelevä avautumisnopeus ja nimenomaan tätä ominaisuutta on pyritty välttämään "männällä". Hylsyn suun sisäreunan kartiokkuuden ei tarvitse olla aivan yhtä loiva kuin teräväsärmäisemmillä luodeilla. Äkkiseltäänkin huomaa jo selkeitä eroja eri luotien rakenteessa, joskin tällöin täytyy katsella hieman pintaa syvemmälle. Parannukset tavanomaiseen on saavutettu lähinnä silloin kun on käytetty rihlannousua ajatellen painavaa luotia. ja .375/260 gr.
TARKKUUS
Tarkkuuskokeilut luodeilla on tähän mennessä suoritettu .308 Win, .30-06 Spr, .300 H&H, 9,3x62 ja .375 H&H -kaliipereilla. Valmistajan kotisivuilla on nähtävissä koko valikoima ja asiakaspalvelu on ollut niin valmistajan kuin maahantuojankin päissä erinomaista.
FERROBULL-LUODIT
Valmistaja: Ferrobull AB, Ruotsi, www.ferrobull.se Maahantuoja: Luotiliike JS, (0400) 831 856
LADATTAVUUS
Ferrobull luotien uritus poikkeaa esimerkiksi Barnes TSX:stä siten, että uran pohja on pyöreä. Lataukset on mahdollista tehdä luotipainolle tyypilliseksi, eikä nopeuksien suhteen tarvitse antaa periksi tippaakaan. standardikaliipereissakin. Valmistajan yksi erikoisuus on luotien kalibrointi kovametalliholkilla tuhannesosamillien tarkkuuteen, jolla on selkeästi tarkkuutta parantava vaikutus ja lisäksi lähtönopeusvaihtelut ovat muista massiiviluodeista poiketen varsin pieniä. netelmiä niiden oletetun käyttötarkoituksen ja oletettujen osumanopeuksien suhteen. Häneltä löytyy tietoa niin luodeista kuin käyttökelpoisista latauksista tavanomaisimpiin kaliipereihin. Isommissa kaliipereissa kärkiontelossa on avautumista helpottavat urat. Paras tarkkuus on saavutettu lähes poikkeuksetta kohtuullisen kireissä rihlannousuissa, mutta myös .308 Win kaliiperin 12" nousu on riittänyt varsin hyvin 165 gr luodin vakauttamiseen. Tähänastisten käyttökokemusten perusteella metsälle uskaltaa näillä luodeilla mennä pystypäin ja ilman epäilystä luotien toimivuudesta. Lähtönopeus oli viiden metrin päässä piipunsuulta 845 m/s, eli lataus on tyypillisellä metsästyslataustasolla. Ferrobull luodit ovat säännönmukaisesti lyhyempiä kuin vastaavan painoiset kilpailijansa ja tämän vuoksi niiden kanssa ei tarvitse tinkiä luodin painossa.
Luodeissa on käytetty kaliiperikohtaisesti sopiviksi havaittuja kärkionteloita, joiden koko vaihtelee eri painoisten luotien ja eri kaliiperien välillä
Kirkkaat osat ovat usein tummuneet tai jopa syöpyneet käsistä tulleiden suolojen, riistan veren ja kosteuden yhteisvaikutuksesta.
TEKSTI JA KUVAT: JUSSI K YRÖ
44 WWW.REKYYLI.FI. TEE -SE- ITSE :
Vanhan kiväärin lukkopultin ehostaminen
Vanhan aseen lukko saattaa tarvita monenlaista pintojen kunnostusta
Kun lukko on kauttaaltaan esikiillotettu, niin se puhdistetaan puhtaalla kankaalla. Ensin syötetään kiillotustankoa pyörivään laikkaan, jolloin tangosta irtoaa ainetta huovan pintaan. Itse sinistystyö kylmä45
LUKON OSIEN KIILLOTTAMINEN
Seuraavaksi lukko puretaan, jolloin lukosta voidaan kiillottaa kaikki ir-. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti kysyä paikalliselta sepältä, jos seppä keittosinistäisi osat paremman kulutuskestävyyden takaamiseksi, koska kylmäsinistysneste ei mielestäni ole tarkoitettu kuin pienten sinistysvaurioiden korjaamiseen. Pinnat kannattaa kiillotustyön päätteeksi puhdistaa moneen kertaan kiillotusaineiden jäämistä ensin kuumalla vedellä ja sitten vielä rasvanpoistoaineella. Itse kiillotustyö on vain lukon pyörittelyä pienellä paineella laikkaa vasten. Kiillotuslaikoiksi sopivat erikokoiset huopa- ja kangaslaikat. Työ kannattaa aloittaa ensin kiillottamalla isommat pinnat pylväsporakoneella ja sitten pienet yksityiskohdat pienoisporakoneella. Kiillotuksessa tulee huomioida, ettei ole tarkoitus hioa koko pintaa syöpymien pohjan tasalle, vaan kiillottaa vain kaikki pinnat syöpymien pohjia myöten. Muutoin sinistetyt osat kannattaa suojata teipillä
3
4
5
Lukonpää ja sulkuolat kannattaa kiillottaa käsin, jolloin minimoidaan sulkuvälin kasvaminen.
Kiillotuksen lopuksi kannattaa käydä kaikki osat vielä läpi käsin rätillä kiillottamalla, jolloin näkee sekä tuntee pinnan laadun.
Osista pitää puhtaalla rätillä saada kaikki tahnat pois, jolloin lopullinen kiilto paljastuu.
Vähintäänkin lukon johteet ovat aikojen saatossa hioneet lukon pinnat osittain mataksi. Lopuksi osat pestään liuottimella kauttaaltaan ja tarvittaessa öljytään hyvin.
toavat osat, joko ulkonäön tai kestävyyden parantamiseksi. Lukkoa kannattaa vähintäänkin tukea toisella kädellä.
Jos sinistetyt osat ovat pahoin kuluneet, niin ne voidaan kiillottaa samalla kerralla. Kiillotustyössä voidaan käyttää esimerkiksi pylväsporakonetta, porakonetta tai pienoisporakonetta. Lukosta pidetään kiinni molemmin käsin ja kappaletta pyritään pitämään laikkaa vasten aina myötäkarvaan pyörimissuuntaan nähden, jottei ole pelkoa kappaleen "tarttumisesta" laikkaan. Onneksi koko lukko on helppo ehostaa miltei uuden veroiseksi muutamassa illassa.
LUKON PINNAN KIILLOTTAMINEN
Lukosta kannattaa suojata maalarinteipillä kohdat, joita ei haluta kiillottaa. Seuraavak-
si otetaan astetta hienompi tahna käyttöön ja mielellään vaihdetaan vain tämän tahnan kanssa tekemisissä olevat kiillotuslaikat. Työ viimeistellään samalla tavalla käyden läpi kaikki hioma-aineet, kunnes lopulta hienoimmalla tahnalla on saatu taiottua peilipinta esiin. Esimerkiksi nallipiikin kiillottaminen lisää sen murtumislujuutta hieman.
LUKON SINISTÄMINEN
Lukon sinistetyt osat vaativat yleensä samanlaisen kiillotuskäsittelyn kuin kirkkaatkin osat, ennen kuin niihin saadaan sinistettyä uudenveroinen pinta. Tällä tavalla pinnasta ei tule aivan virheetön, mutta arvatkaa toimiiko lukko, jos se on hiottu peukalon paksuisesta pikkurillin paksuiseksi?! Lukon pää ja sulkuharkkojen takapinnat kannattaa kiillottaa varovasti, jottei sulkuväli pääse kasvamaan. Itse käytin tässä projektissa kylmäsinistysainetta. 1
2
Osia kiillotettaessa kannattaa muistaa pitää osaa myötäsuuntaan, ettei laikka heitä lukkoa kädestä. Myös sinistetyt osat vaativat huolenpitoa samoista syistä. Kun suuret linjat ovat kunnossa, työtä jatketaan pienoisporakoneella ja pienillä huopalaikoilla kohteissa, joihin isolla laikalla ei pääse tai on varottava lähellä olevia kohteita. Itselläni on
WWW.REKYYLI.FI
tapana käyttää ensin merkitöntä kiillotustankoa ja sen jälkeen siirtyä loppukiillotukseen Autosolilla ja Autoglymin Metal Polishilla. Kiillotusaineita on olemassa monia eri merkkejä. Kuvien vanhassa Sakon lukossa oli sinistetytkin pinnat sen verran kuluneita ja hieman ruosteessa, että päätin kiillottaa kaikki osat kerralla. Tässä täytyy muistaa antaa laikan tehdä työ eikä haitata laikan toimintaa liiallisella painamisella
Osien kuivuttua kaikkiin osiin laitetaan reilusti aseöljyä ja kaikki aseen osat laitetaan takaisin päinvastaisessa järjestyksessä. Ainoa huono puoli tässä on se, että kun laitat puunatun lukon taas paikalleen, niin huomaat koko aseen vaativan samanlaisen käsittelyn.
LOPUKSI
Kannattaa pitää mielessä, että tällaisten kiillotusten tekeminen on parasta rajata vain käyttöaseisiin, koska jos teet kiillotuksia esimerkiksi keräilyaseisiin, niin niiden arvo yleensä vain laskee.
WWW.REKYYLI.FI. Kuvasta poiketen kannattaa kiiltäväksi jäävät osat suojata kaksinkertaisella maalarinteipillä.
Tällainen on lopputulos muutaman tunnin työstä.
pikasinistysainetta aseöljyä
sinistysnesteellä on helppoa. 6
7
8
Osat on kiillotettu ja puhtaalla rätillä haettu viimeinen silaus. rasvanpoistoainetta
Sinistysaine levitetään puhtaalla kankaalla haluttuihin kohtiin. Toistetaan käsittely n. Huom! Vaihda suojaavat teipit aina käsittelykertojen välillä, koska vettyneet teipit imevät sinistä nestettä aivan terveyssiteiden mainoksista tutulla tavalla pila46
ten muuten suojatuksi tarkoitetun pinnan.
KOKOAMINEN
Nyt kiillotus- ja sinistystyö on saatu päätökseen ja osat puhdistetaan jälleen täysin puhtaiksi. Huomaa koloihin jäänyt tahna.
Lukosta pitää saada kaikki lika, tahna ja rasva pois. Näin laajasta kylmäsinistysnesteen käytöstä voidaan olla montaa mieltä.
9
10
TARVITTAVAT TYÖKALUT:
Pylväsporakone Pienoisporakone erilaisia kiillotuslaikkoja ultraäänipesukone (ei pakollinen)
MATERIAALIT:
kiillotusainetanko (fine) Autosol kiillotustahna Autoglym Metal Polish kiillotustahna puhdistusrättejä polttoainetta, lamppuöljyä tai vast. Jos osissa on syviä naarmuja tai syöpymiä, niin näitä kohtia ei voi kiillottaa täysin sileäksi. Poistetaan ylimääräinen sinistysaine puhtaalla kankaalla ja huudellaan kappale kuumalla vedellä. Tämän jälkeen seurataan sinistysaineen mukana tulevia ohjeita, jotka menevät usein näin: Levitetään sinistysaine kankaalla pinnalle ja annetaan vaikuttaa 30 - 60 sekuntia. Sinistyksen kaunis sininen pinta tulee esiin vasta, kun kappaleen öljyää hyvin. Työn voi toki tehdä purkaen lukon kokonaan ja puhdistaen sen pienillä harjoilla, räteillä ja rasvanpoistoaineella.
Tässä rasvattomaksi pestyt osat odottavat sinistystä. Itse olen laiska ja käytän työhön sopivia puhdistusaineita ja ultraäänipesuria. kolme kertaa ja annetaan lopuksi kappaleen tekeytyä 24 tuntia ennen käyttöä. Tämä vaa-
tisi pinnan hiomista kuoppien pohjien tasalle. Kun osat on puhdistettu kaikesta liasta ja rasvasta, osista kannattaa suojata tuplakerroksella maalarinteippiä kaikki ne kohdat, joihin ei haluta sinistystä. Kiillotetaan kappaletta hienolla teräsvillalla. Lukko kannattaa laittaa kiinni aseeseen ja kokeilla että sen toiminta on normaalia.
Tarvittavia kiillotusaineita on varmasti parempiakin, mutta itselleni nämä aineet ovat valikoituneet niiden helpon saatavuuden vuoksi. Itse olen huomannut ultraäänipesukoneen olevan tähän työhön mitä sopivin, mutta puhdistuksen voi toki tehdä myös liuottimilla ja kankailla
Kauttamme yksilölliset ja laadukkaat tuotteet radalle ja metsälle. +358 44 501 8121
www.luckyeve.fi. 22,00 Scorpion, erittäin kestävä joka sään valaisin. + jalat Tikka T3 Lite Stainless 308 + DH3-9x32 silver kiik + jalat Marlin M1895SS tai M1895G (guide gun) kal 45-70 Marlin M1895GS Guide stainless/ruostumaton 45-70 CZ Brunner M98 De Luxe 9,3x62 kivääri Baikal IJ-18 kal 222 rem + BSA E4x32 MD WR kiik + jalat Tokarev SVT-40 kal 7,62x53R, erittäin hyviä M27 7,62x53R "pystykorva", hyviä, alkup. VARUSTETÄYDENNYKSIÄ
Kivääreitä mm: Tikka T3 Lite 308 win + kiikarinjalat Tikka T3 Hunter 308 tai 6,5x55 + BSA 2,5-10x44 kiik. 37,00 Propolymer 2AA, pienempi perusvalaisin, alkaen. Theoben Evolution .177 kaasumäntä, 16J, pähkinäpuutukilla, vaimennin 630,00 Theoben SLR .177 alavipuviritteinen, kaasumäntä 7 ptr lipas 1016,00 Theoben TTR1 .177 paineilma, reguloitu, muovitukki, vaimennin 1380,00 Theoben Rapid MFR .177 paineilma, 12 ptr lipas, kiitntovaimenniin alk. Kysy lisää!
TermoSwed light asut, ympärivuotiseen käyttöön: TermoSwed light aluspaita pyöreällä kauluksella TermoSwed light aluspaita lyhyillä hihoilla TermoSwed light alushousu miehille TermoSwed light alushousu naisille TermoSwed light lyhyt alushousu miehille Kun tavoitellaan mukavuutta ja suojaa, on valintasi TermoSwed.
45,00 39,00 42,00 42,00 31,00
SYKSYN PIMEYTEEN! Streamlight valaisimia mm: Propolymer 4AA, tukevat perusvalaisimet, alkaen. 149,00 Enduro, otsalamppu ulkolijoille, alkaen. 1350,00 Theoben S-type .22 FAC paineilma, 12 ptr lipas, vaimennin, etujalat 1545,00
BSA Kiikaritähtäimiä Hirvimiehille mm: FM1,5-4,5x32 valolla Kyttäykseen mm: FM3,5-10x50IR valolla Lintumiehille 3,5-10x50 Panther SWF 6-24x44
160,00 238,00 204,00 180,00
JAG 1,5-6x44 valolla HM 1,5-4,5x32 DT JAG 3-12x56 valolla FM3-10x44IR valolla 2,5-10x44AO Panther 6,5-20x44 Panther SWF 8-32x44
162,00 145,00 197,00 206,00 178,00 230,00 180,00
Ase- ja metsästystarvikkeiden vähittäis- ja tukkumyynti
Laadukkaita tarvikkeita urheiluammuntaan ja metsästykseen. 16,00 Stinger, kun tarvitaan reilusti valoa, alkaen. 75,00 Stylus, kynän mallinen tehopaketti, alkaen. 23,00 Key-mate, 96 tuntia valoa avaimenperässä, alkaen. 63,00 Sidewinder, 4 eriväristä valoa, hands free. CZ ZKM452 .22 magnum + 4x32 kiikari + jalat 690,00 890,00 930,00 760,00 870,00 690,00 280,00 590,00 300,00 300,00 270,00 290,00 590,00 490,00
Huippu ilma-aseet Walther Dominator 4,5 tai 5,5 mm 40J,paketti. 21,00 JR Led reach, jatkovarrella, magneettikiinnitys 63,00 Task Light 1AA, pienempi tehopaketti 21,00 Streamlightin useiden satojen valaisimien valikoimasta löytyy valaisin, oli käyttötarkoituksesi mikä tahansa, soita ja tilaa kuvasto ja hinnasto.
Varastossamme runsaasti käytettyjä metsästys ja urheiluaseita, soita ja tilaa lista.
Lucky Eve Finnäsbackantie 32, 68910 Bennäs Puh. varikkokorj. Toimitamme tuotteita postin ja matkahuollon avustuksella ympäri suomen ja EU-alueen.
Tarjoamme ammattitaitoista haulikkoammunnan koulutusta ja valmennusta ryhmille ja yksityisille. 690,00 Mukana kiikari, etujalat, vaimennin, laukku ym. M91 7,62x53R "kolmen linjan kiv" , hyviä M91-30 7,62x53, hyviä, suomalaisia M44 7,62x53R lyhyt karbiini, kuin uusia Henry 22 WMR vipulukko + jalat + BSA 3-9x32 E kiik
Pakkasta on lähes 20 astetta. Hylsyjä on jätetty keräämättä ja maalina käytetyt tölkit ja aaltopahvitaulut lojuvat taulutelineillä. Parempi näin. Auto pysähtyy 100 metriä ennen rataa. Enpä kyllä enää jaksaisikaan kertoa, kuinka kerään hylsyt jälleenlataamista varten ja koulutaulut vien mukanani paikattuna uudelleen käytettäväksi. Puinen puomi on edelleen esteenä ja lumityöt siitä eteenpäin tekemättä...
48
...En taida mennä ampumaan, mutta saanpahan merkinnän ammuntapäiväkirjaan ampumaradalla käynnistä. Edellisestä merkinnästä onkin kulunut jo kaksi viikkoa. Ajelen 10 kilometriä lähimmälle ulkoradalle. Lajinkin olen valinnut väärin vaikka sitä ei ihan suoraan sanota. NOPTEL
TEKSTI: ILPO PALOVA AR A
INFRAPUNA Vaihtoehto ruudille?
"Rakas ammuntapäiväkirja. Jälleen on mentävä harrastamaan ammuntaa. On tullut hirvenhiihtäjiltä ennenkin negatiivista palautetta, kun reserviläiset ovat kävelleet latua pitkin ja sotkeneet paikkoja. En ymmärrä miksi jokin tietty laji voisi olla se ainoa oikea."
WWW.REKYYLI.FI
Valittavissa on 6 erilaisiin tarkoituksiin ja käyttöolosuhteisiin soveltuvaa
WWW.REKYYLI.FI
MUITA HUOMIOITA
Mallit, joissa on osumiin reagoivien taulujen käyttömahdollisuus, toimii silmäturvallisen luokan 1. Itse aseeseen vaihdetaan tapauksesta riippuen vain piippu tai lukko sekä lipas. rekyylilaitteen ja osumasta reagoivien pop-up-taulujen kanssa. Spedellä oli käytössä ilmapistooliin kytkettynä laite, jolla ammuttaessa osumat näkyivät tietokoneen monitorissa.
NOPTEL
Speden käyttämä laite on alusta alkaen ollut oululaisen Noptelin kehittämä ja valmistama. Itse ohjelmassa on paljon toimintoja joista voi katsella omaa ammuntasuoritusta. Aseen tähtäimiä ei tarvitse säätää, koska tietokoneelle ilmoitetaan asetta kohdistettaessa kympin sijainti ohjelmallisesti. Tauluksi kelpaa melkein mikä vain, johon liimataan heijastintarra. ST-21 MINIFIGTER: Soveltuu matkoille 5-25 metriä. Todellinen taulun koko ampumamatkan kanssa ilmoitetaan ohjelmassa. Kivääripuolella
49. Yrityksellä on noin 20 vuoden kokemus tuotteesta ja sen kehityksestä. Läppäri, usb-boxi, optinen osa, taulu, piuhat ja ase.
Optisen osa kiinni kartion mallisessa piipussa. Kiinnitettynä Glock -pistooliin, pystytään simuloimaan vaikkapa pankkiryöstötilanne, johon viranomainen voi joutua. 0...+50. Laitteen alla olevalla sormiruuvilla tehdään karkea pystysäätö joka lukitaan etummaisella ruuvilla.
TAULU
On huomioitava, että itse taulu on vain ampujan tähtäyspiste. Ase latasi ja rekyyliäkin oli. Entä Speden Spelit ohjelmasta tuttu laserpyssy. laitteet toimivat myös ulkokäytössä. Lisäksi on valmistettu eräänlainen rekyylisysteemi, jonka avulla ase saadaan toimimaan itselataavasti ja tuottamaan rekyylin tunnetta. Suoritusanalyysissä voit tarkastella pito-, tähtäys- ja liipaisukykyä, jotka luovat ammunnan perustan. Lippaan sisälle tulevaan säiliöön lisätään erillisestä isommasta pullosta hiilidioksidia. Sitä oli sen verran, että meluvamman ja tinnituksen omaavana en viitsisi sillä harjoitella ilman korvatulppia. Lukon tilalle vaihdoin vain rekyylilaiteen. Johdoton laite. asti. Ohjelmasta voit tutkia näitä numeerisesti sekä visuaalisesti.
mallia. . Rekyylilaitteita valmistetaan aika kattavasti. Käyttölämpötila määrää pitkälti käyttöpaikan. Piipussa tai lukossa olevan männän avulla paine aiheuttaa lukon liikkeen ja rekyyliä. Osuman mittaaminen tapahtuu optisesti valaisemalla taulun alue lähetinkeilalla, joka on kartion mallinen ja vastaanottamalla heijastimesta palautuva valo vastaanottimella. Käytetään esim. Ammunnanharjoittelulaite koostuu aseeseen kiinnitettävästä optisesta osasta, USB-boxista, tietokoneesta sekä tauluun kiinnitettävästä heijastimesta, tai yhdestä tai useammasta prismasta. Käyttölämpötila 0...+50. käyttölämpötila -20...+50. Tästä lisää myöhemmin. Jos painit vastaavien ongelmien kanssa kuin minä, suosittelen lukemaan jutun loppuun. Lisäksi pitäisi hankkia radalle ja lajeille sopiva ase, jota siellä voi käyttää. Paino 75 g. Paino 169 g.
Kaikki tarvittava. Ilma-aseilla voi ehkä jossain autotallissa ammuskella, mutta onko siitä hyötyä kun käteen otetaan 9 mm pistooli tai reserviläiskivääri. Käytännössähän tämä tarkoittaa varusmiehen kohdalla sitä, että päiväohjelmaan merkitty Noptelammuntaharjoitus ei takaa pakkasellakaan mukavaa sisäharjoittelua.
REKYYLILAITE
Tämä laite perustuu CO2-kaasuun. Kuulostaako tutulta. Lähin sisäampumarata löytyy noin 40 kilometrin päästä. ST-2000 PISTOLTRAINER: Muuten vastaava kuin edellinen malli, mutta kestää rekyylilaitteiston kuten kaikki alla esiteltävät laitteet.. Paino 96 g. Tähtäys häiriintyi sen verran, että voisi ajatella ampuvansa harjoituksissa vaikkapa tuplia. Lipas kiinni ja laite on toimintakunnossa. Aseen
LAITTEISTOT
Kuten arvata saattaa, Noptel on hieman tuotekehittänyt ja laajentanut ammuntalaitteiston tuoteperheeksi. Homma oli simppeliä. Optinen osa sisältää lähettimen ja vastaanottimen, joka liitetään tietokoneeseen USB-boxin kautta. Käyttölämpötila 0...+50. laserin
laukaisun jälkeen painetta pääsee lippaasta ulos. Aseeseen ei tarvitse tehdä mitään muita muutoksia tai lisäyksiä. Lippaaseen laitetaan säiliö sisälle ja täytetään pullosta. Käyttölämpötila 0...+50. Paino 225 g. Paino 110 g. Siihenkään ei oikein kiinnostaisi liittyä, koska matkakustannukset ja liittymis- ja jäsenmaksut nostavat ampumaharrastuksen kustannuksia huomattavasti. Kokeilin Coltin AR-15-tyyppiseen aseeseen laitteen vaihtoa. SPORT 2: Malli jota käytetään yleisesti ampumaseuroissa ja hankitaan yksityiseen käyttöön. Käyttölämpötila 0...+50 astetta. ST- 2000 SNIPER: Tarkkaammunta malli. Ainoa miinus laitteessa on ääni. Käyttölämpötilojen -20...+50. Käyttölämpötila -20...+ 50. Pääasia on että laite ei saa kosteutta, jos sitä ei sellaisiin olosuhteisiin ole suunniteltu. Testasin laitetta muutamilla laukauksilla. Soveltuu matkoille 3-50 metriä. Jos itse omistaisin vaikkapa Pistoltrainerin, niin uskaltaisin sen kyllä ottaa lämpimänä kesäpäivänä mukaan ulkona harjoitteluun. Tämä kymppi voi sijaita missä vain, kunhan se pysyy lähetinkeilan peittämän sisällä. Ampumamatkan lyhennys ei helpota ammuntaa, koska kartion muotoinen lähetinkeila skaalaa taulun koon suhteessa matkaan.
avulla. Paino 169 g. ST-2000 MILTRAINER: Käytetään kiväärissä matkoilla 10- 300 metriä. Saatat yllättyä.
VAIHTOEHTOJA?
Ammuntaa pitäisi harrastaa vaikka käytännössä se voi olla mahdotonta talviolosuhteissa. Valo on näkymätöntä ja vaaratonta infrapunavaloa. ST-2000 MARKSMAN: Käytetään kiväärissä matkoilla 3- 150 metriä. Kestää rekyyliä 22LR:een. asteen laitteet ovat tarkoitettu sisäkäyttöön. Toimintaetäisyys yli 600 metriä
Tässä lajissa tulikin huomattavasti eroa kesän tuloksiin. Reserviläispistooli 9 mm matka 25 metriä, reserviläiskivääri 100 metriä, palvelusammunnat 1, 2, 3 ja 4. Nyt todellakin huomasin asian, mitä olen epäillyt kovilla ammuttaessa. Niiden luontiin en nyt ala sen kummemmin syventymään, mutta mainitsen muutamia lajeja mitä tein. Aseet, joita olen lainannut, ovat kyenneet koeammunnoissa suunnilleen 50 millin kasoihin. Omakotitalossa tätä vaaraa ei niinkään ole, mutta muut perheen jäsenet saattavat kiusaantua tussahteluihin.
Eräs kiinnitysvaihtoehdoista pistooliin on liipasinkaareen asennettava puristuskiinnike. Huonosti äänieristetyn kerros- ja rivitalon naapurit saattavat häiriintyä ja saattaapa niille syntyä jopa vääriä mielikuvia. Pitoalue pysyttelee pääsääntöisesti 10 sentissä ja hieman alle. Noptel testin, kuten myös kesän vertailutulokset ammuin Sig 550 aseella, jonka käynti on noin 2025 mm/100. Tarkoituksena on selvittää mitä hyötyä laitteesta esim. LiWWW.REKYYLI.FI
PARI ESIMERKKIÄ: OIKEA AMMUNTA VASTAAN NOPTEL
Testissä ammuin Noptelilla muutamia lajeja moneen kertaan. Tähän 100 pisteen ampumiseen on ihan käytännön syykin: Aseen käynti. perinnekivääri yms. Pistoolin ja tietokoneen välille tulee vain USB-boksi, josta menee johto optiseen osaan ja tietokoneeseen. Kun tämä lisätään ampujan hajontaan, kasa tai läjä todellisuudessa onkin helposti yli 100 milliä. Lainattavissa oleva laitteisto ei ollut saapunutkaan takaisin määräaikaan mennessä. Sarjan loppupuolella osumat huononevat. Sama koskee 9 mm pistoolilla tapahtuvaa PA 4 tuplien ammuntaa 3 sekunnin näyttöihin.
TIETOKONE KÄYNTIIN JA AMMUNTAOHJELMA KÄYNNISTYI ITSESTÄÄN. Levyltä latasin ohjelman kuten pitää, mutta tietokone ei tunnistanutkaan itse aseen lähetin/vastaanotinta. perusreserviläislajeja harrastava voi saada. Päätin kutsua tietokoneista enemmän tietävän paikalle, eli nörtin. Jokin virtuaaliportin tunnistus ei onnistunut, vaikka nörtti latasi ohjelman uudestaan. Pitäisi malttaa lepuuttaa silmiä välillä. Osasin kohdistaa, lisätä ampujan, muutella asetuksia, joita todella löytyy yms. Kaverin samanmerkkiseen tietokoneeseen samalla käyttöjärjestelmällä ohjelma latautui ilman ongelmia.
TESTAUSPAKETTI
Testaukseen valitsin ihan perusmallin Noptel Sport 2:n varustettuna yleiskiinnikkeellä. Tässä ei ollut mitään ongelmia, koska liittimet ovat kaikki erilaisia, joten se onnistuu kaikilta. Lisäksi pystyy itse luo50
AMMUNTALAJIT
Koska nyt ohjelmat ovat omalla koneella, aloin viikonloppuna testaamaan ja luomaan ammuntalajeja. Samoin kävi Noptelilla ammuttaessa. Hetken tutkittuaan asiaa, kone alkoi tunnistaan optisen osan ja homma toimi kuten pitääkin. Pistooleita puolestaan FN, MAKAROV, Glock ja CZ.
maan mieluisia lajeja ja taulukokoja.
OHJELMIEN LATAUS
Päätin ladata omalle koneelleni Noptelin ohjelmat, joita voisin vapaasti muokkailla ja luoda lajeja lisää. 98 siinäkin oli kovin tulos. Oma koneen käyttöjärjestelmä on Vista ja siinä on ollut vastaavaa ongelmaa ulkoisten laitteiden tunnistuksessa ennenkin. mainitaan aseet M14, M16, AKM, GALIL, ARM/SAR ja UZI. Aluksi oli tarkoitus ottaa mukaan myös rekyylilaitteisto, mutta tähän ei ollut mahdollisuutta. PA 1: Rynnäkkökiväärillä ammutaan 150 metriin tauluun, jossa kympin koko on 100 mm.. Sarjan edetessä pitoalue pysyy suunnilleen samana noin 10 ringin kokoisella alueella, mutta tähtäyksen pitkittyessä ja silmän väsyessä pitoalue alkaa siirtyä keskeltä taulua pois. Näiden ampumarataongelmien ja pakkasen vuoksi katson luotettavammaksi verrata tuloksia viime kesän lämpimässä ammuttuihin. isopistooli kouluammunta, rynnäkkökivääri 150, 300 ja paljon muuta. Perusohjeet tulevat salkussa mukana. Tässä kohtaa koin ensimmäisen vastoinkäymisen. Pienen tutkimisen jälkeen ohjelma alkoi hahmottua. Oli siellä hirvi- ja karhukoe nykymuotonakin. PERUSOHJEET TULEVAT SALKUSSA MUKANA. Huomioni kiinnittyi ammuntalajeihin. Niitä löytyi valmiina vastaavina useille lajeille esim. Aloittelin yhdistelemällä tarvittavat johdot. Ajattelin toimivani niin kuin perussuomalainen mies toimii: Ohjeet ovat naisia ja lapsia varten. Niitä oli yllättävän paljon ampumahiihdosta villikarjuun. Tietokone käyntiin ja ammuntaohjelma käynnistyi itsestään. PA 3: 9mm pistoolilla ammutaan 25 metriin tauluun, jossa kympin koko on 100 mm. Monta 10 laukauksen sarjaa ampuessani en saanut täysiä pisteitä. AJATTELIN TOIMIVANI NIIN KUIN PERUSSUOMALAINEN MIES TOIMII: OHJEET OVAT NAISIA JA LAPSIA VARTEN.
Kesän tulokset pyörivät 95- 98 pisteen välissä. Kiiltävä on sopiva picatinnnykiskoon.
OHJELMAN TESTAUS JA TUTKINTA
Testilaitteen mukana tuli myös ilmapistooli ja kannettava tietokone. Vika oli omassa tietokoneessa tai jossain sen ohjelmassa. Koska tarkoitukseni oli lähinnä tutkia harrastamiani reserviläislajeja, perehdyin löytämään niihin soveltuvia lajeja koneelta. Koska PA2:ssa ammutaan kiväärillä kääntyviin tauluihin, lisäsin ohjelmaan taulun käännön äänimerkkeinä 3 ja 5 sekunnin sarjoissa. Nyt mukana ei ole edes aseen omaa hajontaa eikä olosuhteiden vaikutusta. Mielestäni tuon rekyylilaitteen äänen vuoksi en sitä olisi voinut käyttää kotioloissa. Tämä on yleisin siviileillä käytössä oleva malli. 5-6 ensimäistä laukausta ovat parhaita. Viimeisen sarjan tuplalaukauksetkin olisi mahdollista ampua jos rekyylilaite olisi ollut aseen lataamassa. Jos otan vertailuun keskimääräisen tuloksen kisoissa ja harjoituksissa, joka oli 95- 100, Noptelilla sain lähes jatkuvasti 100 pistettä
Pitää olla aseeseen hyvin käyvät lataukset, joita on testailtu viikkokausia ja haettu parasta käyntiä. Tätäkin ammuntaa voi vaikeuttaa muuttamalla ammuntaohjelmaa, jossa hirvi on vaikkapa 150 metrin päässä.
OMA MIELIPIDE JA VÄHÄN MUUTAKIN
Noptel laitteisto oli itselle positiivinen yllätys. Pohjalla 5 laukausta näkyy ympyröinä.
Ja tässä kovilla ammuttu 10 lks läjä. Tällöin todellisuudessa jäisi noin sekunti toiselle laukaukselle. 80- 90 pistettä. Niille joiden mielestä vain lahjattomat treenaavat.
51. Varsinkin aloittelijan on hyvä treenata myös kovilla. Seisaaltaankin ammuttaessa koe oli helppo. Pitää muistaa että teknologia ja varsinkin tuotekehitys on kallista. Siihen saisi luotettavan vastauksen vain testauttamalla laitteita lajien harrastajilla.
LASER VAI RUUTI?
Paljon puhutaan aseitten totaalikiellosta ja korvaamista laseraseilla. Voisiko Noptelia käyttää toiminta-ampujan harjoituksissa. Isä vastaan poika -kisoja voi ottaa milloin huvittaa. Perusanalysointi visuuaalisella laukauksentoistolla teki minut kuitenkin huomattavasti viisaammaksi. Noptel koepistooliksi sain Remekseltä CZ SP-01 Shadow mal-
lin. hirviaseella, jossa on kalliit patruunat. Opin käyttämään laitetta sujuvasti ja pääsin harjoittelemaan aseilla, jotka ovat tuttuja. Ja lisäksi tulostaisi taulun jossa on valkoinen keskusta. Hirvikoettakin harjoittelin usealla aseella kiikarilla ja ilman. Vaihtoehtoja on
Kuvassa pistoolilla 25 m koulutauluun simuloitu ammunta. Saattaapa laiteen hankinta jopa koota kiireisen perheenkin joskus yhteen. kuluissa tulee myös säästöä. Sitä en tiedä enkä ala arvailemaan. Niille jotka jo etukäteen leimaavat laitteen huonoksi, vaikka käytännön tietoa ei ole lainkaan. Osumat vastasivat kesällä ammuttuja tuloksia. Pyrin kuitenkin, että laukaus lähtee noin 2 sekunnin paikkeilla aseen nostosta. Kovat patruunat piipussa ja rekyylin tuntemus luovat kuitenkin ihan toisenlaisen ammuntatun-
temuksen ja samalla oppii käyttämään asetta luontevasti ja turvallisesti. Tämä ammuntalaji olisi mukava kokeilla sen rekyylilaitteiston kanssa. Luulisin harjoitteluinnostuksen myös lisäävän kovilla patruunoilla ammuntaa, jos huomaa pitoalueen ja kasojen pienentyneen ja hirvikoe menisi seisaaltaan ammuttaessa läpi. Lisäksi lajien itse luonti ja muokkaus ovat hyviä ominaisuuksia. Se pelkkä hirvikoe tuelta ammuttaessa ei välttämättä riitä. Silloin voisi ampua ne tuplat. Noptelilla harjoitellessa säästää patruunakuluissa, varsinkin jos haluaa harjoitella esim. Itse ammunta vaatii onnistuakseen paljon etukäteisvalmisteluja. Jos tästä vähennetään aseen käynti, joka on noin 50 mm, ollaan lähellä Noptelilla ammutun kasan kokoa.
Kuvassa ammuttu Noptelilla 150 metriin rynnäkkökiväärillä. Punainen viiva osoittaa viimeistä 0,2 sekuntia ennen laukaisua. Tällöin patruunakulut saattavatkin yllättäen kasvaa. Mustaan täplätauluun oli tosin hankalampi tähdätä kuin oikeaan tauluun, jossa on valkoinen keskusta. Yksin maksettavaksi hinta tuntuu kalliilta, mutta useammalle henkilölle summan jakautuessa laitteesta tulee kohtuuhintainen.. Kesän ammunnoissa oli lainassa CZ Tactical Sport ja HK USP Expert. Virtuaaliselitykset eivät taida emäntää vakuuttaa. Hirvitaulun tein lehdestä leikattuun hirvenkuvaan liimaamalla siihen heijastintarran. Paljon jäi vielä tutkimatta perusversiostakin, esim. Kokeilin ajastimen avulla harjoitella niitä kääntyviäkin, ampuen vain sen yhden laukauksen 3 sekunnin sisällä. Sen rungon alla olevaan kiskoon sain lähettimen hyvin kiinni yleiskiinnikkeellä. Tästä voidaan päätellä tapahtuneen pienen laukaisuvirheen.
WWW.REKYYLI.FI
Vertailun vuoksi rataolosuhteissa kesällä ammuttu tulos. Laitteella ei ole myöskään oikein varteenotettavaa kilpailijaa. Vastaan yksiselitteisesti kokemuksen syvällä rintaäänellä: EI VOI. tuuli, ballistiikka, liikkuvaan ammunta, practical yms. En harrasta kyseisiä lajeja. Kisamatkat ja harjoittelusessiot ovat hyvin pitkälti sosiaalisia tapahtumia. Miinusta on tietenkin laitteiden hinnat, jotka alkavat 1800 eurosta ylöspäin. Ehdottomasti pitää muistaa se, että vaikka kokeilemani laitteisto olikin mielestäni hyvä harjoitteluun, ei se korvaa oikealla aseella ampumista. Matkakuluissa, mahdollisissa ratamaksuissa ampumaradalle yms. seikat voivat lisätä hajontaa. Suosittelisin ammunnan harjoittelua enemmän myös kokeneille ampujille. On se kuitenkin paljon haastavampaa ja nautinnollisempaa ampua tuolla ulkona eri keliolosuhteissa. Yllättävän samankaltainen alaysiä myöten.
monia ja perusmallillakin pärjää. Osumat pysyivät sallitulla alueella. Sitten kun vielä kaikki menee nappiin ja saavuttaa tulokset, joita on itselle asettanut, niin voi sitä riemua. säksi ote aseesta, rekyylipelko, ym. Kyllä sinne radalle pitää pystyä ottamaan myös oikeat aseet ja patruunat. Noptel on kehitetty avustamaan ammunnan harjoittelua oikeilla aseilla ja siinä on onnistuttu erinomaisesti. Vaimo saattaakin yllättäen olla isäntää parempi ja silloinhan se harjoittelu vasta alkaa. Vihreä rasti on osumakeskeispiste, keltainen tähtäyksen painopiste sarjassa ja sininen pitolaatikko. Oli laite sitten kiinni ilma- tai ruutiaseessa, käyttäjä siviili tai sotilas. Pitäisihän se käydä seurakavereille todistamassa ja haastamassa muutkin ampumaan. Voisiko tällainen laitteisto sitten korvata kokonaan ruutiaseilla ammunnan. Edellä mainittuja asioita tuskin voisin kokea joillakin dekoaseilla virtuaaliluodeilla ammuttaessa.
KENELLE SUOSITTELISIN NOPTELIA?
Suosittelisin lähes kaikille ammunnan tai metsästyksen harrastajille, reserviläisyhdistyksille, ampumaseuroille, perheeseen pleikkarin tilalle...
KENELLE EI?
Niille jotka vetivät herneen nenään ja luulevat jo jutun alkumetreillä kyseen olevan asevastaisesta uutisoinnista ja laseraseitten puolesta puhumisesta
52
WWW.REKYYLI.FI
Ainoa asia, joka vaikuttaa luodin putoamaan tietyllä matkalla on luodin lentoaika tähän kohteeseen. Ballistiikka on tieteenhaara, jossa tutkitaan lentävien kappaleiden, projektiilien, käyttäytymistä.
LENTORATAAN VAIKUTTAVAT VOIMAT
Luodin lentoradan kaareva muoto johtuu painovoimasta, joka vetää luotia alaspäin. Luodin osuessa kohteeseen on kyse terminaaliballistiikasta. Mitä kauempana maali on, sitä alemmas luoti osuu ja sitä tärkeämpää on arvioida ampumaetäisyys oikein.
TEKSTI: SA SU MAT TIL A
Tässä artikkelissa käsitellään luodin lentorataan vaikuttavia asioita. Sen vuoksi esimerkiksi yhden luotivalmistajan ilmoittamia luotien ballistisia kertoimia ei periaatteessa pitäisi verrata toisen luotivalmistajan ilmoittamiin ballistisiin kertoimiin, koska he todennäköisesti käyttävät erilaista laskentakaavaa kertoimen määrittelemiseen. Luodin lentoradan laskennasta käytetään myös nimitystä ulkoballistiikka. Lentoradan laskemiseksi on kehitelty laskentakaavoja jo ammoisista ajoista lähtien. Hyvin lentonopeutensa säilyttävä pitkä ja teräväkärkinen kiväärin luoti omaa ison ballistisen kertoimen, esim. Kun luoti on vielä aseen sisällä, puhutaan sisäballistiikasta. Ilman painovoimaa luoti lentäisi viivasuoraan ja osuisi millä tahansa ampumamatkalla samaan tähtäimien osoittamaan kohtaan. 0,55. Muistattehan vanhan demonstraation, jossa pudotetaan höyhen ja kivi yhtaikaa tyhjiössä ja molemmat osuvat maahan yhtaikaa. Käytännössä näitä vertailuja kuitenkin
WWW.REKYYLI.FI. Ballistinen kerroin on
keinotekoinen suhdeluku, sillä ei ole varsinaista fyysistä suuretta. Hidastuminen on erilaista eri nopeuksilla ja eri muotoisilla luodeilla. RAUTALANK A
LUODIN LENTORATA
Yksi ammunnan suurista haasteista erityisesti metsästäjälle on luodin lentoradan huomioiminen erilaisille etäisyyksille ammuttaessa. Koska meillä kuitenkin on painovoima, luodin lentorata kaareutuu maata kohti ja joudumme vaihtamaan tähtäyspistettä tai sää56
tämään tähtäimiä erilaisille ampumamatkoille. Käyttämiemme luotien ballistiset kertoimet vaihtelevat tyypillisesti välillä 0,10 0,60. Vaikka luodin lentorata on pitkä ja kaareva, pystysuunnassa luoti putoaa samalla tavalla kuin jos sen olisi pudottanut kämmeneltään suoraan lattialle.
Lentoradan muodon toinen peruskomponentti on luodin vaakasuuntainen liike, jonka aiheuttaa ruutipanoksen luodille antama lentonopeus. Tätä luodin ominaisuutta kutsutaan ballistiseksi kertoimeksi, mutta sitä voisi kutsua myös ilmanvastuskertoimeksi.
LUODIN OMINAISUUDET
Ballistinen kerroin kuvaa miten nopeasti luoti hidastuu lentonsa aikana. Reippaasti hidastuva luoti on esim. Laskennan helpottamiseksi on otettu käyttöön keino ilmaista tietyn luodin yksilöllinen kyky halkoa ilmaa verrattuna muihin luoteihin. Luodin lentoradan pystysuuntaisen muodon aiheuttaa siis painovoima. Tämä johtuu siitä, että painovoima vetää jokaista luotia alaspäin täsmälleen samalla voimalla, riippumatta luodin painosta, muodosta tai lentonopeudesta. lyhyt ja tylppä revolverin luoti, jonka kerroin on matala, esim. On syytä todeta, että jokaisella laskentakaavalla on oma tapansa käyttää ballistista kerrointa. Luodin nopeus hidastuu ilmanvastuksen takia. 0,15. Luotiin vaikuttaa myös ilmanvastus hidastamalla sen lentonopeutta
Osa luotien valmistajista ilmoittaakin luodille useamman ballistisen kertoimen, eri arvo jokaiselle nopeusalueelle. AR-15 -kivääreissä joiden tähtäimet ovat korkeassa kantokahvassa.
KOHDISTUKSEN TERMEJÄ
Luodin lentorataan liittyy myös seuraavat kaksi usein käytettyä termiä: Mid Range Trajectory ja Maximum Point Blank Range (kuva 2).
Englanninkielinen termi Mid Range Trajectory tarkoittaa sitä lentoradan korkeutta tähtäinlinjan yläpuolella, jonka luoti saavuttaa puolessa matkassa kohdistusetäisyydestä. Englanniksi puhutaan myös käsitteestä Maximum Point Blank Range. Tällä suureella arvioidaan pysyykö lentorata riittävän lähellä tähtäinlinjaa koko matkan kohdistusetäisyyteen asti, vai joutuuko ampuja huomioimaan korkean lentoradan lyhyemmillä ampumamatkoilla. Tähtäinlinjahan on viivasuora, se on optinen linja
WWW.REKYYLI.FI
jota pitkin ampuja katsoo kohteeseen. voi tehdä, sillä erot ovat normaalikäytössä hyvin pieniä. Luodin painolla ei ole suoraa vaikutusta lentorataan, mutta sellainen vaikutus sillä on kiertoteitse, että raskaampi luoti on yleensä kevyttä pitempi ja siten sen ilmanvastus on pienempi eli ballistinen kerroin on suurempi eli nopeus säilyy paremmin eli lentoaika on lyhyempi eli painovoima ehtii vaikuttaa vähemmän aikaa eli osumapiste on korkeammalla. Luoti lähtee siis liikkeelle tähtäinlinjan alapuolelta ja nousee pian tähtäinlinjan yli. Tämä tarkoittaa pisintä ampumaetäisyyttä, jolla luoti ei osu tiettyä etäisyyttä kauemmas tähtäyslinjasta. Tämä ilmiö on erityisen näkyvä aseilla, joissa tähtäimet ovat korkealla piipun yläpuolella, esim. Laskentakaavat ja taulukot kertovat yleensä kohdistusetäisyyden, jolla saavutetaan tämä Maximum Point Blank Range jollakin annetulla osuma-alueen koolla. 4,5 cm Maximum Point Blank Range, esim. .45-70:n omistajille tämä on tuttua puuhaa, terveiset "kahden pompun" kiväärillä ampuville. Esim. Tässä luodin lentorata kohtaa ensimmäisen kerran tähtäinlinjan. Poikkeuksen tähän kuvaukseen aiheuttaa tietysti se, että pienen matkaa liikkeelle lähdettyään luoti lentää tähtäinlinjan alapuolella. Tästä johtuen luodin lentorata alkaa tähtäinlinjan alapuolelta, nousee tähtäinlinjan yläpuolelle ja sitten putoaa takaisin tähtäinlinjan alapuolelle (kuva 1). riistaeläintä tähtäämällä
kohti, ja osuma olisi silti aina tappavalla alueella. Tämä olettaen, että kevyt ja raskas luoti lähtivät aseesta samalla nopeudella. Tämä tuntui minulle kauan mystiseltä, mutta asian ydin ei ollutkaan itse lentoradassa vaan siinä miten ampuja näkee kohteen ja luodin putoaman. Kuten muistamme, luodin lentorataan vaikuttaa painovoima eli luodin lentoaika. Ballistinen kerroin eli luodin hidastuvuus vaikuttaa luodin lentorataan kiertoteitse: mitä kauemmin luodilla kestää saapua aiottuun kohteeseen, sitä enemmän painovoima on ehtinyt vetää sitä puoleensa eli sitä alemmas luoti osuu. Lennettyään jonkin aikaa luoti putoaa takaisin tähtäinlinjan alapuolelle. Vaikka luodin ampuisi jyrkästi ylös- tai alaspäin, putoaa luoti aina saman verran lennettyään saman matkan ja saman ajan kuin vaakasuoraankin
57. Tämä toinen luodin lentoradan ja tähtäinlinjan kohtaaminen on se etäisyys, jolle ase on kohdistettu. Tässä tapahtuu luodin toinen kohtaaminen tähtäinlinjan kanssa. Maximum Point Blank Range ei tosin huomioi aseen käyntitarkkuudesta ja ampujan taidoista johtuvaa osumien hajontaa. Jotta luoti halutulla etäisyydellä osuisi täsmälleen tähtäinten osoittamaan pisteeseen, tulee luodin kohota vähintään tähtäinlinjan korkeudelle, käytännössä jopa nousta välillä sen yli. kivääri voisi olla kohdistettu osumaan täsmälleen tähtäinten osoittamaan pisteeseen 150 metrin matkalla, jolloin tietyllä patruunalla ampuessa se osuisi 75 metrin etäisyydellä 5 cm tähtäyspisteen yläpuolelle. Ballistiseen kertoimeen vaikuttaa myös luodin lentonopeus. Luoti on siis noussut tähtäinlinjan yläpuolle, mutta painovoima vetää sitä takaisin alaspäin. 230 m
100 m
200 m
LENTORADAN JA TÄHTÄIMIEN SUHDE
Lähes kaikissa aseissa tähtäimet ovat piipun yläpuolella, toisin sanoen tähtäinlinja on piippulinjan yläpuolella. Tätä suuretta käytetään kertomaan kuinka kauas voi tietyllä patruunalla ja tietylle etäisyydelle kohdistetulla aseella ampua esim. Aseen ja kohdistusetäisyyden välillä olevassa kohteessa luoti osuu tähtäinlinjan yläpuolelle, ja kohdistusetäisyydestä kauempana luoti osuu tähtäyspisteen alapuolelle. Tämän voi ottaa osittain huomioon antamalla lähtötiedoksi pienemmän osuma-alueen kuin aiotussa kohteessa oikeasti on.
AMPUMINEN JYRKÄSSÄ KULMASSA
Jyrkästi ylämäkeen tai alamäkeen ammuttaessa luoti osuu ylemmäs kuin olettaisi. Ei sovi myöskään unohtaa, että ilman tiheys vaikuttaa ilmanvastukseen eli korkeus merenpinnasta ja sääolosuhteet pitää huomioida myös, jos haluaa tarkkoja laskentatuloksia.
Kuva 1 Luodin lentorata
Tähtäinlinja
Kuva 2 Mid Range Trajectory, esim
RAUTALANK A
ammuttuna. Tähän artikkeliin tulleista asiavirheistä voi palautteen lähettää toimitukseen tai lehden keskustelupalstalle. Erotus on siis aina tietyssä kulmassa ammuttuna tietty suhdeluku todellisesta putoamasta, riippumatta aseesta tai patruunasta. Rekyyli alkaa siis heti luodin lähdettyä liikkeelle hylsystä. Silloin näkee paljaalla silmälläkin, että piippu osoittaa ampumaotteessa selkeästi tähtäinlinjasta alaspäin. Se on oikeastaan ihan oman artikkelin arvoinen asia, ja vaatii kirjoittajaksi henkilön, jolla on aiheesta kattava kokemus. Lupaan etten hermostu, ainakaan pahasti.
WWW.REKYYLI.FI. Vaikka se uskomattomalta tuntuukin, niin luoti tulee ulos aseen piipusta siinä vaiheessa kun piippu on jo nousemassa rekyylin vaiku-
tuksesta. Erittäin isorekyylisillä aseilla onkin oleellista pitää asetta joka laukauksella täsmälleen samalla tavalla ja samalla otteella, jotta luoti poistuisi piipusta aina samassa kohdassa piipun rekyylinousua.
Jos ote vaihtelee, osumiin tulee pystyhajontaa. Tämän kun oivaltaa, alkaa ihmetellä miten aseilla ylipäätään on mahdollista ampua pieniä kasoja. Ne ovat kuitenkin vaikutukseltaan hyvin pieniä normaalioloissa ja pysyttäessä noin 300 metrin ja lyhyemmissä ampumamatkoissa. Luodin lentorataan vaikuttaa monia muitakin tekijöitä kuin
58
Tämä aihe ei ole varsinaista lentorataa, mutta on sen verran erikoinen ja kuitenkin oleellinen ilmiö, että päätoimittajan toivomuksesta se on nyt tässä mukana. Isokaliberisilla revolvereilla piippuaika näkyy siten, että raskaampi ja hitaampi luoti osuu jopa lyhyellä 25 metrin matkalla helposti useita senttejä ylemmäksi kuin kevyempi ja nopeampi luoti. Jos tämä ilmiö aiheuttaa epäuskoa, suosittelen ottamaan lataamattoman isokaliberisen revolverin ja laittamaan sen pöydälle ylösalaisin, tähtäimiensä varaan. Ylös ja alas ammuttaessa luodin lentorataa muuttavat myös muut ampumakulmasta johtuvat voimat, mutta ne ovat niin pienet, että ne voidaan normaaleilla metsästäjän ampumaetäisyyksillä jättää huomioimatta.
Kuva 3 putoama tähtäinkuva luodin lähtölinja todellinen osumapiste putoama tähtäimestä näkyvä osumapiste
tähtäinlinja
tähtäinlinja todellinen osumapiste tähtäimestä näkyvä osumapiste putoama tähtäinkuva
luodin lähtölinja putoama
mitä tässä artikkelissa on mainittu. Luodin putoama on siis sama ampui vaikka ylä- tai alamäkeen. Luodin todellinen putoama on siis eri kulmassa kuin tähtäimistä arvioitu putoama, ja tämä kulmaero aiheuttaa optisen harhan (kuva 3). Kun ase laukeaa, luoti lähtee liikkeelle, rekyyli nostaa piippua ja luoti tulee piipunsuusta ulos vasta sillä hetkellä kun piipun kulma vastaa tähtäimiin säädettyä osumapistettä. Raskaampi luoti aiheuttaa isomman rekyylinousun ja hitaampi luoti viipyy matkalla piipussa pitempään tästä johtuen piippu osoittaa ylemmäs luodin tullessa piipusta ulos ja osumapiste on sen mukaisesti korkeammalla. Poikkeama vaakatasossa suoritettuun kohdistukseen johtuu siitä, että aseen piippulinja ja tähtäinlinja ovat toisiinsa nähden edelleen samassa kulmassa, mutta luodin putoama tapahtuukin pystysuoraan alaspäin. Muista lentorataan vaikuttavista ilmiöistä ja pitempien matkojen ammunnasta saa mukavasti perustietoa esim. Mitä voimakkaampi kaliberi, sitä suurempi tämän ilmiön vaikutus on. Kuvassa suoraan alas osoittava nuoli kuvaa luodin painovoimasta johtuvaa putoamaa ja se on jokaisessa tilanteessa yhtä pitkä, koska ampumamatka ja siten luodin lentoaika ja luodin putoama kyseiseen paikkaan on täsmälleen sama, riippumatta ampumakulmasta. luotivalmistajien latauskäsikirjoista, erityisen perusteellinen tässä asiassa on Sierran latauskäsikirja.
PIIPPUAIKA JA REKYYLI TÄNÄÄN ON TYYNTÄ
Tässä kirjoituksessa ei käsitellä osumapisteen tuulesta johtuvaa poikkeamaa ollenkaan. Tähtäimestä arvioitu luodin putoama ei siis ole samassa kulmassa kuin luodin todellinen putoama, ja näiden kahden kulman erotus selittää osumapisteen muutoksen. Viistoon ammuttu luoti osuu tästä ilmiöstä johtuen korkeammalle kuin samalla matkalla vaakasuoraan ammuttuna olisi osunut. Kulmassa ammutun luodin osumapisteen muutoksen suuruus ei ole riippuvainen luodin ballistisesta lentoradasta vaan ainoastaan ampumakulmasta.
EKYYLI.FI R
Kappalemääräisesti jokin yksittäinen merkki saattaa ylittää osan haulikoista suosituimmuudessa, mutta vertailun haulikot olivat sellaisia joilla on takanaan suurin mahdollinen jälleenmyyjäverkosto. Toimintavarmuuden suhteen voidaan tämän vertailun perusteella sanoa, että keskimäärin kaikkein toimintavarmin toimintatapa itselaavassa haulikossa on itsesäätyvä kaasumäntätoimisuus ja seuraavana tulee jaetulla kakkossijalla inertiatoimisuus ja perinteinen kaasumäntätoimisuus. Kaikki vertailuryhmän jäsenet käyttävät omina metsästysaseinaan pääasiassa itselataavia haulikoi60
ta ja varsin useat eri merkit ovat saaneet metsää näiden henkilöiden toimesta. Lähtökohtaisesti vertailu suoritettiin siten, että ennakkokäsitykset eivät pääsisi muokkaamaan vertailun tulosta ja alussa pyrittiin testaamaan vain eri haulikoiden toimintavarmuutta. Kaikki toimintavarmuusosion patruunat olivat 24 ja 28 gramman latauksella ladattuja tehdasvalmisteisia kiekkopatruunoita. Vertailuun lähdettiin varsin avomielisesti ja sellaisen porukan toimesta, jolla on keskenään hyvinkin erilaiset näkemykset ja kokemukset itselataavista haulikoista. Toimintavarmuuden suhteen arvioitiin häiriöiden taajuus ja patruunat joilla häiriöitä syntyi. Tämän jälkeen toimintahäiriöitä epäsäännöllisemmin ja eri patruunoilla havaittiin Marocchi Si12 ja Benelli Centro haulikoilla. Seuraavaksi varmimmat olivat Browning Fusion Evolve ja Lanber Victoria, joilla lataushäiriöitä aiheutti vain yksi patruunalaatu. Hännänhuippuna seurasivat Akkar Altay, Remington CTi 105 II ja Weatherby SA-08, jotka toimivat hyvin vain 28 g ja sitä raskaammilla latauksilla. Jaettu sija toimintatapojen toimintavarmuudesta johtuu toimintaWWW.REKYYLI.FI. Näillä haulikoilla ei sattunut yhtään lataushäiriötä. Toisin sanoen haulikot olivat isojen maahantuojien tuontiohjelmiin kuuluvia ja täten saatavilla ympäri maan. Ampumataitokaan ei ollut aivan hakusessa sillä joukkoon mahtui pari sportinglajeissa suomenmestaruuden saavuttanutta ja muutama muu enemmän ampunut. Näkemystä oli vahvasti ja kokemusta vähintäänkin riittävästi. Tämän jälkeen siirryttiin ampumaominaisuuksien vertailuun. Osa puhuu asiaa ja osa mitä mieleen muljahtaa, mutta jokainen on mielestään oikeassa.
Riistan uusimpaan numeroon tehtiin Suomen olosuhteissa varsin laaja vertailu jossa oli edustettuna kansallisesti suurimmalla levikillä myytävät uudet haulikot. Vertailun toimintavarmimmat aseet olivat Beretta Urika 2, Winchester SX3 ja Franchi Fast
Pro. MILJOONALA ATIKKO
ARTO MÄ ÄT TÄ
TOIMINTATAPAEROT
Itselataavien haulikoiden toimintatapaeroavaisuudet ovat varsin fanaattisen seurannan alla ja aiheen tiimoilta käydään kiivaita kädenvääntöjä niin netin keskustelupalstoilla kuin erinäisten ampumaharrastajapiirien virallisemmissa tai epävirallisemmissa kokoontumisissa
Ampumaominaisuuksissa vertailu osoitti selkeästi sen, että kaasumäntätoimiset haulikot ovat kaikkein parhaita ampumaominaisuuksiltaan niin aseiden painotuksen kun rekyylintuntemuksen osalta. Tämä toimintatapa ei ole altis likaantumiselle ja se ei vaadi aseen painon kanssa sähläämistä toimintavarmuuden varmistamiseksi. Lisäksi pääjousia on laitaluvulla kevennetty jotta lukon liikkuminen taka-asentoonsa olisi mahdollisimman sujuvaa. Sitä mukaa kun vertailussa saavutettua tietoa on tihkunut ampujien keskuuteen, on vertailuryhmä saanut tuta selkänahoissaan inertiakultin puolestapuhujien vihaiset kommentit. Tätä ei ole voinut kuin ihmetellä koska vertailutulos on niin selvä. On aivan varma, että tosiasioilta suljetaan silmät huomattavasti paljon aikaisemmin kuin otetaan kuuleviin korviin aseiden todelliset ominaisuudet toimintavarmuuden ja ammuttavuuden suhteen.
61. Perinteiset kaasumäntätoimiset ovat tietyllä tapaa krantumpia patruunan suhteen ja tämän vuoksi niillä on selkeitä mieltymyksiä. Painotukseltaan inertiatoimiset olivat hervottomia ja varsin vaikeita ammuttavia kun taas kaasumäntätoimiset pesevät ampumaominaisuuksillaan helposti koko joukon päällekkäispiippuisia haulikoita. häiriöiden määrästä ja toisaalta toimintahäiriöiden ennustettavuudesta. Kaasumäntätoimiset olivat keskimäärin toimintavarmempia oikeinsäädettyinä kuin inertiatoimiset, mutta inertiatoimiset olivat valmiimpia sekakäyttöön ilman erityissäätöjä. Kaliiperiksi vakiintui 12/76, joka lavensi keveiden ja raskaiden latausten välis-
SITÄ MUKAA KUN VERTAILUSSA SAAVUTETTUA TIETOA ON TIHKUNUT AMPUJIEN KESKUUTEEN, ON VERTAILURYHMÄ SAANUT TUTA SELKÄNAHOISSAAN INERTIAKULTIN PUOLESTAPUHUJIEN VIHAISET KOMMENTIT.
tä keskinäistä eroa. Keventämisen syynä on ollut inertiatoimisuudelle elintärkeän rekyyliliikkeen varmistaminen. Tuolloin kaasumäntätoimiset haulikot olivat kaikWWW.REKYYLI.FI
kein suosituimpia ja niiden käyttö metsästyksessä oli varsin tavanomaista. Tällöin inertiatoiminen puolsi paikkaansa, se kun oli mahdollista tehdä kaliiperissa 12/70 sellaiseksi, että se toimi niin kiekkopatruunoilla kuin raskaammilla metsästyslatauksillakin varsin hyvin. Vertailuryhmän keskuudessa vahvistui näkemys siitä, että nykyaikana ainoa järkevä toimintatapa itselataavassa haulikossa on itsesäätyvä kaasumäntätoimisuus. Inertiatoimiset selviytyivät muutoksesta paremmin ja ne toimivat edelleen keskimäärin paremmin keveillä ja raskailla latauksilla. Suuri osa kaasumäntätoimisista täytyi säätää erikseen kiekkopatruunoita varten, jotta toiminta olisi ollut sujuvaa. Suurin ongelma itselaavista haulikoista puhuttaessa on jälleen kerran vanha tuttu fanaattisuus. Edelleen ampujapiireissä oli kuitenkin niitä jotka eivät luopuneet kaasumäntätoimisuudesta ja mieluummin virittivät aseensa käytettävää patruunaa silmälläpitäen. Vertailuryhmän täysin suoraselkäinen ja rehellinen näkemys on se, mikä lehteen on painettu. Tämä muodostui itsestään selväksi loppupäätelmäksi kaikkien osallistujien kesken ja ennakkoodotuksista huolimatta kukaan ei ollut näiden haulikoiden paremmuusjärjestyksestä erimielinen. Tällöin kaliiperi oli yleensä aina 12/70. Nykyinen ongelma on se, että hylsy juuri ja juuri poistuu, mutta uusi ei jaksa mennä pesään jos hylsy on vähänkään epämuodostunut tai jos lukko ei ole käynyt riittävän takana ja tästä johtuen lukko ei ole saanut riittävää nopeutta patruunan pesitystä varten. Inertiatoimisten toimintahäiriöt ovat kohtuullisen harvinaisia, mutta ne tapahtuvat epäsäännöllisesti ja ennustamatta. Tähän inertiatoimisten haulikoiden valmistajat ovat joutuneet vastaamaan siten, että inertiatoimisten hauli-
koiden toimintavarmuutta on jouduttu aktiivisesti parantamaan! Moni ei ole tullut ajatelleeksi, että vanhat inertiatoimiset haulikot ovat huomattavasti parempia ampumaominaisuuksiltaan kuin nykyiset äärimmilleen kevennetyt haulikot. Historiallista taustaa vasten tarkastellen inertiatoimisuuden merkityksen ja luotettavuuden kulttimaineen ymmärtää varsin hyvin. Itselataavien kolmas ryhmä on valitettavasti nykyään varsin aliedustettu. Itsesäätyvä kaasumäntätoimisuus on toimintatapa jonka saa sakkaamaan varsin helposti väärillä huoltotoimenpiteillä, mutta joka tapauksessa se on ehdottomasti toimintavarmin ja hyviä ampumaominaisuuksia puoltava toimintatapa. Toisaalta tietynlaiset ampumasuoritukset lisäävät toimintahäiriön tapahtumisen todennäköisyyttä inertiatoimisilla. Inertiatoimisten ongelma on niiden tavaton keveys (pyritty toimintavarmuuteen) ja tavattoman kova rekyylituntuma. Franchi Fast Pro oli iljettävä ampua jo kiekkolatauksilla ja kaikki inertiatoimiset olivat varsin karmeita ammuttaessa magnumlatauksilla. Inertiatoiminen oli monessakin mielessä helpompi, joskin ampumaradoilla kaasumäntätoimiset olivat edelleen suositumpia ampumaominaisuuksistaan johtuen. Ennen inertiatoimisille tyypillinen toimintahäiriö oli se, että ammuttu hylsy ei poistunut aseesta. Joka tapauksessa kaasumäntätoimisten toimintavarmuus on ennustettavaa ja ongelmat ovat vältettävissä käyttämällä sopivaa patruunaa. Yksinkertaisuudestaan johtuen se on lisäksi nerokas ja periaatteessa se olisi sovellettavissa hyvin pienin muutoksin lähes kaikkiin kaasumäntätoimisiin jos patentit eivät tätä rajoittaisi. Niitä kuitenkin leimasi ongelmat toimintavarmuudessa ja tavallisen metsästäjän kannalta vaikeassa huollettavuudessa. Tämän jälkeen suuri askel oli itsesäätyvä kaasumäntä, joka otettiin käyttöön Berettan ja Browningin haulikoissa. Piippurekyylitoimiset voisivat olla edelleen hyvä kompromissi toimintavarmuuden ja ammuttavuuden välillä ja tästä loistavana esimerkkinä toimii nykyään Beretta UGB, joka käyttää lyhyttä piippurekyyliä lukon liikuttamiseen. Tämän jälkeen tapahtui muutos, joka entisestään vaikeutti kaasumäntätoimisten "kaksoiskäyttöä" ja toimivuutta kevyillä ja raskailla latauksilla. Kaliiperi oli edelleen 12/76, mutta nyt tilanne muuttui inertiatoimisten kannalta siinä mielessä epäedulliseksi, että kaasumäntätoimiset olivat saavuttaneet sen asteen, että ne toimivat ilman erillistä säätämistä. Tämän keveyden varjopuolet ovat ilmeisiä kun aseilla aletaan ampua ja toisaalta toimintavarmuuden ongelmat ovat muuttuneet. Sijan tai kahden heitot ampujakohtaisessa loppujärjestyksessä kertovat mielipiteistä hyvin paljon. Syy inertiatoimisten keikkumiselle myydyimpien itselataavien listalla on yksinkertaisesti niiden edulliset valmistuskustannukset ja aggressiivinen markkinointityö
REKYYLI TEAM CHALLENGE 2009
JÄÄHYVÄISET
MANSIKKAKUOPALLE
RTC 2009 kilpailu järjestettiin 28.8.2009. Leppoisan tunnelman ja ottelujännityksen lisäksi ilmassa oli kuitenkin haikeus yhden aikakauden loppumisesta.
62 WWW.REKYYLI.FI. Mukana oli jälleen runsaasti joukkueita ja ruutia paloi sen mukaisesti
Otteluita, joissa joukkueiden suorituksessa oli eroa vain sekunnin murto-osia, oli ainakin puolenkymmentä ja muutoinkin eroa oli tavallisesti vain muutama kaatamaton maalitaulu. 4. 12. Arvonnassa jaettiin muitakin yhteistyökumppaneiden tuotteita mm. Esimerkiksi mitalisijoista perinteisesti taistellut Kolme Muskottisopulia hävisi kolme erää tiukimmalla mahdollisella tavalla, eli vastustajan popperi ehti kuin ehtikin alimmaiseksi. 2. 13. 7. Merkit leijuvat jo ilmassa.
Viime vuosina Team LAJO on aina ollut kärkikahinoissa mukana, mutta ensi vuonna he ovat uudessa tilanteessa. Asemafian lahjoittama BAUERkiikaritähtäin, asesalkkuja Louhisolalta ja taktinen valaisin Terä-Asekeskukselta.
KEHITYSTÄ JA SEN SEURAUKSIA
Kuten olettaa voi, joukkueiden taso nousee kohisten kun kokemuksia kilpailumuodosta on kertynyt. Viimehetken peruutukset mm. 17. 14. Korvaavaa paikkaa ei ole tiedossa. 6. 8. Mutta nyt tämä on taaksejäänyttä, koska radan vuokrasopimus päättyy vuoden vaihteessa, jolloin ampumatoiminta radalla päättyy kokonaan. Tulossa on jälleen musertava menetys pääkaupunkiseudun harrastajille kokonaisuudessaan, koska heidän harrastusmahdollisuutensa alkavat olla hyvin vähissä.
Joukkue LAJO Armoria NuPuRes Hymäke Paarma PorkkA Mäntsälä 1 Kolme Muskottisopulia Turun Ampumakeskus Mäntsälä 2 Suonkulman huhuilijat Perttulan Sentterit E.V.O. Suurempi pohdinnan paikka on BBC:n rataa aktiivisesti käyttäneillä harrastajilla, jotka ovat kohta ilman kotirataa. Nyt nähtiin useita erittäin tiukkoja otteluita, joissa lopetuspopperit kaatuivat päällekäin. Jännitystä riittikin jatkuvasti ja kun sadekuuro ajoi yleisöä sateensuojaan ampumakatoksen alle, oli tunnelma parhaimmillaan erittäin tiivis. Nopein erä Suurin erotus Armoria vs. LAJO HAUR vs. 3. Tämä Mansikkakuoppana tunnettu siluettirata on ollut tapahtuman näyttämönä koko kilpailun historian ajan. LAJO 0:22 0:31 (LAJO 1+14) (LAJO 1+23) Kaikki kilpailijat osallistuivat arvontaan, jonka pääpalkintona ollut Oy K. Aiemmin tulitus on parhaimmillaan ollut hyvinkin hektistä, mutta suuntaus on selvästi kohti harkittuja laukauksia. Niinpä otteluita ammuttiin "vain" 48 kappaletta. Sekunnin verran nopeammat suoritukset ja sijoitus olisi aivan erilainen.
Armoria saavutti kilpailussa toisen sijan, vaikka matkassa oli mutkia aina aserikosta alkaen.
Kolmanneksi sijoittui joukkue NuPuRes, jossa oli toimiva koostumus ensikertalaisia ja konkareita.
VOITTAJA: TEAM LAJO
Voittajajoukkue Team LAJOsta on syytä mainita kaksi asiaa: Heidän suorituksensa olivat jälleen erittäin varmoja ja nopeita, mutta kisaennätys 21 sekuntia jäi rikkomatta. 9. 15. Ennen kilpailua vaikutti hetken jo siltä, että kilpailuun ilmoittautuneiden määrä kasvaa ennätyssuureksi. flunssa-aallosta johtuen supistivat joukkuemäärän 17:ään. Siltikin, lippaat loppuivat kesken useammaltakin kilpailijalta päivän aikana. Seurauksena kilpailun tasoittumisesta on tulostaulukon meneminen uusiksi. Joudummekin etsimään kilpailulle uuden tapahtumapaikan ja tähän työhön on jo ryhdytty. 5. LAPUAn Center-X ja Pistol King -patruunoita.
SURUA BBC:LLÄ
Rekyylin nimikkokilpailun perinteinen tapahtumapaikka on ollut Big Bore Clubin ampumarata Nummi-Pusulassa. 11. Kenties jo ensi kerralla päässemme kokeilemaan kykyjämme megatapahtuman järjestämisessä. Hannu Uronen, toinen pistooliampujista, ei ilmeisesti ole silloin joukkueen käytettävissä.
Voittaja Team LAJO pokkasi RTCkiertopalkintopokaalin ja lisäksi yhteistyökumppaneiden lahjoittamia tuotteita mm. Heidän paras aikansa radan tyhjentämisessä oli 22 sekuntia.
WWW.REKYYLI.FI
63. 16. Hjorth Ab:n sponsoroima Ruger MKIII Hunter matkusti Mäntsälään. Toinen huomion herättänyt seikka oli selvä taktiikan muutos, joka on ilmeisesti ollut vähittäistä, mutta joka nyt oli korvin havaittava. 10. Paukkuporukka 2 HAUR Paukkuporukka 1 Softaaja Alkusarjan pisteet 7 +106 5 -22 6 +25 5 +17 4 +21 3 +25 3 +21 3 +17 3 +15 2 +2 2 -7 2 -17 1 -12 1 -16 1 -29 0 -28 0 -33 Sija 1
Alunperin kilpailua kehiteltiin yhteistyössä Rekyylin keskustelufoorumilla (www.rekyyli.fi/board) ja lopulta kilpailun päivämääräkin saattiin sovittua. Monet ikänsä aseita omistaneet harrastajatkaan eivät ole näille aseille lupia saaneet riittämättömien harrastusmahdollisuuksien vuoksi.
64
Tästä syystä Rekyylin yleiset aktiivimiehet Marko Tammelin ja Henri Munck päättivät järjestää Salolan ampumaurheilukeskuksen varsin hyvälle hirviharjoitusradalle .50-kaliiperisille käsiaseille kehitetyn kilpailun. Alustavasti kilpailijoita ilmoittautui alle kymmenen kappaletta, joka oli erittäin hyvä saavutus
WWW.REKYYLI.FI. REKYYLI FIFTY C ALIBER CHALLENGE
ISOA PAUKETTA
Suomessa .50-kaliiperiset käsiaseet ovat tätänykyä melkolailla pannassa lupakäytännön vuoksi
Maalina oli viisi savikiekkoa ja viisi kaatuvaa metallilätkää, jotka piti ampua kahdessa sarjassa. Osallistujien käyttämästä kalustosta suurin osa (3) oli Smith & Wessonin .500-kaliiperisia revolvereita ja mukaan oli eksynyt vain yksi Desert Eagle .50AE. Kumpaiseenkin sarjaan oli aikaa 40 sekuntia, vaikkakin suurin osa ampujista suoritti sen alle 20 sekuntiin. Harri Skaffari 3. Ohilaukauksista ei luonnollisesti pisteitä saanut lainkaan. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa käydä katsomassa myös video tämänvuotisesta kilpailusta osoitteessa www.youtube.com/rekyyli.
LOPPUTULOKSET:
1. Lopulta paikalle saapui viisi kilpailijaa, mutta mikä oli varsin ilahduttavaa, paikalle oli saapunut sitä enemmän katsojia. Aikaa oli reilusti, sillä parhaimmillaan tämä osuus suoritettiin alle minuutissa, joku jopa 30 sekunnissa. Valkoiseen alueeseen osumisesta sai 10 pistettä, tummalle alueelle seitsemän pistettä ja taulun reuna-alueelle osumisesta neljä pistettä. Yksi kilpailijoista ampui kilpailun läpi laina-aseella - käytäntö, johon pyritään aseiden harvinaisuudesta johtuen kannustamaan ensi vuonna, kun kilpailu järjestetään keväällä. Ensimmäisenä otettiin 50 metrin ammunta, jossa ammuttiin puolustusvoimista ja perinneasekilpailuista tuttua kivääritaulun keskiötä. Kilpailun rakenne koostui kolmesta eri lajista. Samaten muita muutoksia kilpailuun tehdään tämänvuotisen "neitsytkilpailun" jälkeen, mutta näistä tiedotetaan erikseen Rekyylin keskustelupalstalla. ottaen huomioon kyseisten kaliiperien edustuksen suomalaisten aseenomistuksessa. Heikki Heitto 2. Tino Niemi
65. Pisteidenlasku hoidettiin samaan tapaan kuin ensimmäisessäkin lajissa. Kakkoslajina oli liikkuvaan hirvitauluun (jossa oli kivääritaulun keskiö kiinnitettynä) ammunta, jossa ampumaetäisyys oli 25 metriä. Kiivasta keskustelua ja makkaransyöntiä käsittäneen ruokatauon jälkeen siirryttiin kolmanteen lajiin, eli 25 metrin päästä tapahtuvaan kaatuWWW.REKYYLI.FI
vien/rikkoutuvien maalitaulujen ammuntaan. Ensimmäisen lajin ammuntaan oli varattu viisi minuuttia, jossa ajassa piti ampua yhteensä kymmenen laukausta lataamisineen
Edulliselle, alle kahden sadan euron ilmakiväärille luvataan kovia lähtönopeuksia ja sitä myydään houkuttelevana pakettina.
66 WWW.REKYYLI.FI. GAMO B IG CAT 1200
Kevyt voimapesä
TEKSTI JA KUVAT: MARKUS FORSSTRÖM
Euroopan suurin ilma-asevalmistaja, espanjalainen Gamo on vakiinnuttanut asemansa kilpailukykyisillä tuotteillaan
Tavalliset ilmakiväärit viriteltiin tehokkaimmiksi vaihtamalla niihin jäykempi mäntäjousi. Käytettävät luodit ovat hieman taululuoteja raskaampia ja useimmiten pyöreäkärkisiä. Toteutus on erikoinen, mutta on silti osoittautunut hyvin käyttöä kestäväksi. Maailmalla ilmakoiden virittely on kuitenkin ollut suosittu harrastus, etenkin maissa joissa niillä saa metsästää. Pikkuhiljaa parannuksia on luonnollisesti siirtynyt myös tuotantoaseisin.
Mikään ei kuitenkaan estä ilmakiväärin käytön tuhoeläinten kuten rottien, hiirien ja muiden sellaisten hävittämiseen johon se soveltuu huomattavasti paremmin kuin pienoiskivääri. Virittämiseen tarvittava voima kasvoi kohtuuttomaksi ja kova rekyyli toi omat haasteensa ammuntaan. Kunnon kumiperälevy alleviivaa kokonaisuuden; - Tämä ei näytä lelulta. Uritettuun muovipiippuun on mukava tarttua viritettäessä eikä kämmenhiki syö sinistystä kuten teräspiipussa. Tämä riittää mainiosti pahvinpuhkontaan 10 m sisäradalla. Itse ase antaa varsin positiivisen ensivaikutelman. Joissakin maissa ilma-aseille on asetettu tietyt tehorajat jonka ylittäminen vaatii luvan tai ainakin ikärajan. Nämä "tehoilmakot" olivat silloin harvinaisia ja melko kalliitakin. Otepinnoissa on nyppyläkarhennukset.
TEHON TARPEESTA
Ilmakivääreiden tehosta puhuttaessa viitataan useimmin ilmoitettuun lähtönopeuteen. Niille tarvitaan riittävästi vauhtia lentoradan suoristamiseksi ja tuulen vaikutuksen minimoimiseksi. Ulkoilmassa ja pidemmille etäisyyksille tarvitaan enemmän tehoa. 250 m/s nopeutta pidettiin jo "magnum" tehoisena. Meillä suomessa metsästäminen ilma-aseella on kielletty.
Paksu kumiperälaatta sopii aseen ilmeeseen.
Muovinen piippu on päältä uritettu.
WWW.REKYYLI.FI
67. Painoltaan se on silti kevyt, alle kolme kiloa. Myötäsyntynyt parempi läpäisykyky on tietenkin hyödyllinen metsästystä silmälläpitäen. Toistaiseksi meillä Suomessa ilma-aseet ovat tehosta riippumatta täysin lupavapaita. Tyypillinen ratailmakivääri antaa 0,45g litteänokkaiselle taululuodille n. Kokonsa puolesta ase on täysikasvuinen, vetopituus on 34 cm. Piippu on Gamon erikoiseen tapaan lujitemuovia teräksisellä rihlatulla sisäputkella. Harmaalla muovitukillaan ja "fluutatulla" piipullaan ase on tavalliseksi lutkuksi aika tyylikäs. Rakenteensa ansiosta piipusta on saatu kevyt. Tasapaino ja yleistuntuma on hyvä, mikä on aika harvinaista tämän hintaluokan vehkeissä. 4,5 mm ilmakivääriä pidettiin tehokkaana jos se antoi luodille yli 180 m/s lähtönopeuden. 165 m/s nopeuden. Monet kauppiaat ovat kuitenkin jostain syystä asettaneet 18 vuoden ikärajan tehokkaimpien mallien ostolle.
PAKETTIRATKAISU
Diana Gamo Big Cat 1200 myydään "valmispakettina" johon kuuluu Gamo 4x32mm -kiikaritähtäin kevytmetallijalkoineen sekä 50 kpl putkilo Gamo Raptor -luoteja. Sinistettyä terästä on ainoastaan jousisylinPerä on varustettu poskipakalla molemmin puolin. Jouset katkeilivat ja männäntiivisteet kärähtivät jo muutaman sadan laukauksen jälkeen. Muutama vuosikymmen sitten jousi-mäntätoimista kal. Usein nämä "tee se itse tuunaukset" eivät olleet kovin kestäviä
HARMAALLA MUOVITUKILLAAN JA "FLUUTATULLA" PIIPULLAAN ASE ON TAVALLISEKSI LUTKUKSI AIKA TYYLIKÄS.
uskon suorituskyvyn olevan (pakasta vedetyssä) aseessa aika lähellä sitä mitä luvataan. Vaikkei kiikari herätä kovinkaan suurta luottamusta, on se toistaiseksi toiminut hyvin ja kestänyt yli 3000 laukausta ilman ongelmia. Muutamat luodit läpäisivät vielä 25 m päästä maalitaulun taustana olleen 23 mm mäntylaudan, joten tehoa näytti olevan ihan mukavasti. Siihen etsatut merkinnät ovat oikein siistin näköiset.
TÄHTÄIN
Pakettiin sisältyvän 4x32 mm -kiikaritähtäimen runkoputki on muovia. Kiinnitysrenkaat ovat alumiinia ja niiden kiinnitysruuvit Torx -kantaiset. Rakenne on kevyt mutta vahva.
Ilmasylinterin päällä on merkitty lähtönopeus eri luotimateriaaleille. 362 m/s) joka tuntuu aluksi lähinnä uskomattomalta. Tähänkin toki löytyy lääke; vaihdoin alkuperäisen liipaisimen GMT III -tarvikeosaan. Parallaksisäätöä ei ole mutta se näyttäisi olevan säädettynä n. Ne tuntuvat lähinnä uskomattomilta.
terissä. Siksi puhdistuspuikon on ehdottomasti oltava pinnoitettu ja sen käsittely varovaista. Varmistin löytyy liipaisinkaaren sisäpuolelta liipaisimen edestä. Ilmakiväärinkin piippua kannattaa aika ajoin puhdistaa. Tarkkuuden kannalta yliääninopeudesta on pelkästään haittaa. Kaikkein hellävaraisin tapa on puhdistaa piippu siimalla jolla vedetään puhdistuslappuja piipun läpi luodin kulkusuuntaan. Liipaisimen takana on toki säätöruuvi laukaisuvastukselle, mutta sillä ei saanut mainittavampaa parannusta aikaan. Kiikarin asennuskin on helppoa. Käyttöliittymä on tavallisen taittuvapiippuisen ilmakiväärin, eikä kaipaa sen enempää selostamista. Käytön myötä aseen "asettuessa" se kuitenkin laimenee tästä hieman ja hyvä niin. Käytin tähän muovista Ø 2,5 mm siimaleikkurin narua, toinen pää teroitettu ja toinen sulatettu ja tyssätty sopivan paksuiseksi laipaksi. Mukana seuraa tarvittavat avaimet. Optiselta laadultaan se on enintään välttävä mutta käyttötarkoitukseensa nähden eli avotähtäinten korvaajaksi täysin riittävä. Tämän perusteella
ITSE ASE ANTAA VARSIN POSITIIVISEN ENSIVAIKUTELMAN. Tästä lisää toisaalla.
PAUKKUU
Gamo Big Cat 1200:n mallimerkintä juontuu sen ilmoitetusta lähtönopeudesta, 1200 fps (n. Mäntäkoneistosta tuleva töhnä piipussa voi heikentää käyntiä. Renkaiden sisäpinnoille on laitettu palaset kaksoisteippiä lisäpitoa antamaan. Sisus ja sulkuosat ovat terästä. 30 metriin. Se on toiminnaltaan manuaalinen eli ei kytkeydy asetta viritettäessä. (Terävällä päällä
WWW.REKYYLI.FI
ENSIN SISÄÄNAJO
Mielestäni jousitoimisen ilmakiväärin ominaisuuksista voi sanoa jotain vasta tietyn "sisäänajon" jälkeen. Aseen ilmasylinterissä on merkintä "1200 fps with PBA, 1000 fps with lead" Paketissa mukana tulleet kullatut Raptor luodit ovat juuri näitä PBA (Premium Ballistic Alloy) -materiaalista tehtyjä. Laukaisukoneisto on tavanomainen, rakenteeltaan mel68
ko yksinkertainen ja laukaisutuntumaltaan kuten tämäntyyppisissä aseissa yleensä, eli surkea. Se lukitsee laukaisukoneiston ja on kytkettävissä riippumatta aseen viretilasta. Tässä alkuvaiheessa käytössäni ei vielä ollut nopeusmittaria mutta Raptoreilla ammuttaessa äänen nopeus (n. Sama ilmiö tapahtui kerran lyijyluodillakin (tämä oli ensimmäinen laukaus vastapuhdistetusta piipusta). Ensimmäisen tuhannen laukauksen aikana mäntäkoneiston ylimääräiset tehtaanrasvat on pärskitty pihalle ja jousi, mäntä ja sen tiiviste "asettuneet".. 330 m/s) ainakin ylittyi seurauksenaan paukahdus. Ilma-aseissa käytetty piipputeräs on pehmeää (joskus jopa messinkiä)
1500 laukausta) ennen nopeusmittauksia ja tarkkuuskokeita. Tänä aikana piippu nuohottiin n. Tehdaslaukaisun saa kuitenkin halutessaan varsin helposti korjattua. Normaalit tasakärkiset sisärataluodit eivät välttämättä sovi tehokkaaseen "ulkoilmalutkuun" mutta otin mukaan kaapinperältä löytyneen purkkin RWS Hobby:ä. Espanja Kaliiperi: 4,5 mm / .177" Pituus: 1100 mm Paino: 2,75 kg Hinta: 185,00 Maahantuoja: Eloranta Oy, (017) 288 3044
Luodit vasemmalta oikealle: Gamo Raptor 0,32 g, RWS Hobby 0,45 g, JSB Exact 0,54 g, JSB Predator 0,54 g, Gamo Pro Magnum 0,51g ja Gamo TS-10 0,68 g.
lävistetään puhdistuslappu ja vedetään se piipun läpi). Töhnä irtoaa helpoiten jollain ohuella puhdistavalla öljyllä (CRC, WD-40 ja vastaavat). Luotina JSB Exact jolla lähtönopeus keskimäärin 266 m/s. Tarkkuuskoe ammuttiin ulkoilmassa, tuelta 25 metriin.
Näkymä kiikarista 25 m matkalla.
Aseen mukana toimitetaan 50 kpl putkilo yliäänisinä lähteviä Raptor PBA luoteja.
Kaksi 5 laukauksen kasaa 25 m matkalta. Sitä ei parane päästää mäntäkoneistoon sillä siellä "Dieselöidessään" se tuhoaa tiivisteet.
SITTEN KOEAMMUNTA
Tällä kyseisellä yksilöllä kerittiin ampua yhteensä kolmisen rasiaa luoteja (n. Laadukkaammasta päästä olevat JSB:N luodit kävivät odotetusti hyvin, Gamo:n Pro Magnum ja
raskas TS-10 olivat paljon epätasaisempia purkista toiseen, niin ulkoiselta laadultaan kuin käynniltäänkin. Laatuvaikutelma on hyvä varsinkin kun ottaa huomioon edullisen hinnan. Koeammunnat suoritettiin eräänä tyynenä kesäiltana 25 m matWWW.REKYYLI.FI
kalta, pöytätuelta. Oikeastaan ainut miinuspuoli on laukaisutuntuma joka on aivan liian jäykkä ja venyvä. Sopivan luodin löytää vain etsimällä, yrittämällä ja erehtymällä. Alkuperäinen laukaisukoneisto oli jo ehditty modifioida vaihtamalla alkuperäinen liipaisin GRT III -tarvikeliipaisimeen. Heräteostoksena hankittu Big Cat yllätti positiivisesti ja pienen laiton myötä siitä tuli erinomainen väline ammunnan harjoitteluun. Kevyenä ja helposti viritettävänä se on kiva
nuoremmankin käyttää. Onnistuneella luotivalinnalla käynti on erinomaista!
GAMO BIG CAT 1200
Valmistaja: Industrias El Gamo S.A. 250 500 laukauksen välein. Koeammuntaan valitsin hieman erityyppisiä ja -painoisia luoteja. Gamo Big Cat antoi kuitenkin hyvää, välillä jopa hämmästyttävän hyvää käyntiä useilla luodeilla ottaen huomioon 25 metrin ampumaetäisyyden.
MIKÄ JÄI KÄTEEN?
Gamo Big Cat lunastaa lähes sen minkä lupaa. En muistanutkaan kuinka hauskaa ja mielenkiintoista hyvällä ja tehokkaalla ilmakolla ampuminen voi olla. Tähtäyspisteenä toimi musta paikkatarra, johon kiikarin ristikon sai keskitettyä riittävän hyvin. Se on sekä tarkkakäyntinen että tehokas. Kannattaa kokeilla mahdollisimman montaa sorttia. Samoin ulkonäkö. Hemmetti, olisipa silloin 12 -vuotiaana ollut tällainen!
69
Vanhan liipaisimen palautusjousi ja säätöruuvi jäävät tarpeettomina pois, sillä liipaisimessa on omat säätöruuvit ja virekynnen jousi toimii sen palautusjousena.
ASENTAMINEN
Koko laukaisukoneistoa ei tarvitse irrottaa, poistetaan vain säätöruuvi, liipaisimen akselin päästä lukkorengas ja itse akseli. Turhauduttuani lopullisesti Gamo Big Catin laukaisuun päätin tehdä asialle jotain.
Mökille kesäiltojen ratoksi hankitun Gamo Big Cat laukaisulle oli tehtävä jotain. Vanhan liipaisimen säätöruuvi, palautusjousi ja sen akseli jäävät pois.
tuksia menikin totutellessa täysin uudenlaiseen laukaisuun. Sen asentaminen on yksinkertaista. Tämä Chalie´s Springer Works:in markkinoima tarvikeliipaisin on tarkoitettu mm. Mielikuvani GRT III -liipaisimesta on yksinomaan positiivinen. Pieni lappunen asennusohjeiden nettiosoitteista oli laitettu kuoreen mukaan. Etummaisella kuusioruuvilla säätyy etuvedon pituus, taaemmalla uraruuvilla virepintojen ristikkyys.
vaitsemaan aavistuksen venyvyyttä kynnyksen jälkeen. GRT III -liipaisin on tehty alumiiniseoksesta. Netistä parannuskeinoja googlettaessa törmäsin useaan otteeseen GTX ja GRT III -tarvikeliipaisimiin. Liipaisinta asennettaessa tulee olla tarkkana. Liipaisimen saa netistä tilaamalla ja Bob postittaa ne tilaajilleen suoraan kotiin. Uraruuvia puoli kierrosta myötäpäivään selkeytti laukaisutuntumaa. Syynä oli huolimaton asennus, jossa viretuki jäi liipaisimen reunaa vasten painuksiin. Korjattuani sen ase virittyi niin kuin piti. tietyt BSA:n ja Theobenin mallit sekä näiden kiinalaiskopiot. Sellaisenaan sillä ei ollut mielekästä harjoitella ampumista. Liipaisimen vaihto muutti laukaisun täysin. Mielestäni sitä saisi myydä jokaisen uuden Gamon tai BSA:n kanssa kylkiäisenä.
VIIMEINEN HIENOSÄÄTÖ
Ammuin parannetulla aseella satoja laukauksia tehdassäätöihin tyytyväisenä kunnes sormi herkistyi ha-
GRT III
Hinta: 38 dollaria Lisätietoja: www.charliedatuna.com
WWW.REKYYLI.FI. Se muutti Gano Big Cat 1200:n ampumaominaisuudet täysin. Pieni keltainen pehmustettu kirjekuori kolahti postiluukusta vajaassa viikossa tilauksesta. Koska hinta oli edullinen, 34 dollaria ja toimitus luvattiin muutamassa päivässä kirjepostina, otin riskin ja tilasin sellaisen. Sisältönä oli pikku pussi, jossa liipaisin ja pieni kuusiokoloavain. GRT III -liipaisimet toimitetaan esisäädettyinä Gamo -koneistolle, mutta lopulliset säädöt tehdään tarvittaessa asekohtaisesti. Gamo Shadow, 440 ja muihin samaa laukaisukoneistoa käyttäviin ilmakivääreihin. Liipaisimen suunnittelijana on Charlie´s Springer Worksin Bob Werner, alias "Charlie da Tuna" ja se on mainetta niittäneen GTX-liipaisimen viimeisin "inkarnaatio". Ensilaukaus GRT III -liipaisimella suorastaan yllätti. Vanha liipaisin on nyt irti ja siitä otetaan talteen fatpin-tappi joka tulee kiinni uuteen liipaisimeen. GRT III -liipaisin on kaksivaiheinen, eli siinä on pienen etuvedon jälkeinen laukaisukynnys. Sellaisia ovat mm. Alkuperäiseen jähmeään ja venyvään verrattuna liipaisu tuntui todella kevyeltä! Muutamia suori-
GRT III paikoillaan. Ensin irrotetaan tukki, jotta päästään laukaisukoneistoon käsiksi. Se on pinnaltaan kova-anodisoitu kullankeltaiseksi ja on etupinnastaan uritettu. Sitten poistetaan alkuperäinen liipai70
GRT III liipaisin on siististi tehty.
sin, sen säätöruuvi, palautusjousi ja laitetaan GRT III -liipaisin tilalle. Ensimmäisellä asennuskerrallani ase ei jäänyt vireeseen. LAUKAISUREMONTTI ILMAKKOON:
GRT III -LIIPAISIN
TEKSTI JA KUVAT: MARKUS FORSSTRÖM
Useimmissa "mökki-ilmakoissa" huonoin ominaisuus on kehno laukaisu
KONTAKTIT KUNNOSSA MYÖS METSÄLLÄ
Hunterit ovat saavuttaneet metsästäjien suosion erinomaisen kuuluvuuden, helppokäyttöisyyden, laadun ja huippuominaisuuksien ansiosta.
Hunter F1
Hunter M68
Hunter F1 Hunter M68
5 VUODEN TAKUU!
5 VUODEN TAKUU!
Vaikka aseessa on vaimennin niin ilman virtaaminen laukaisuventtiilissä aiheuttaa ikävän "vihellyksen". Aseen mukana seurasi esittelyvideo. Vaimennin on rakenteeltaan osittain piipun päälle vedetty. Pidempää sarjaa ampuessa korvatulpan käyttö on paikallaan. Lyhyttä asetta on mukava kanniskella mukanaan. Laukaisuventtiili on välittömästi korvan vieressä, joten ase on ampujalle äänekäs. Koska vain tarkat aseet ovat kiinnostavia pitemmän päälle, ensimmäinen kysymys EDgunin osalta on, että miten sillä osuu ja ampuu. Bullpup-rakenteesta seuraa toinenkin haittapuoli. Varmistin on latauspultin läheisyydessä. DVD:n sisällön perusteella voisi arvata, että asetta valmistetaan pienessä nyrkkipajassa. Jostakin syystä testatussa aseessa ei varmistin toimiWWW.REKYYLI.FI. EDGUN MATADOR
PARAMILITARISTINEN ILMA-ASE VENÄJÄLTÄ
TEKSTI JA KUVAT: JUHA HIRSIMÄKI
EDgunin tyytyväinen omistaja tarjosi asettaan testattavaksi ja tokihan tilaisuuteen kuuluu tarttua, katsomatta aseen ulkonäköön. EDgun on kaikkea muuta kuin perinteinen ilma-ase ja ehkä hieman harvinainen tuttavuus täällä pohjan perillä.
72
EDgun on venäläistä tekoa mutta se ei ole tiedossa mistä kautta kyseinen ase onkaan Suomeen kulkeutunut. EDgun on bullpup-tyyppinen paineilmatoiminen kertalaukauskivääri. Tukin kanssa kan-
nattaa olla varovainen, jos pinta vaurioituu, on paikkaaminen todella hankalaa. Bullpup-rakenteen vuoksi perinteinen poskipakka puuttuu, mikä vaikuttaa ampumaergonomiaan haitallisesti. Toinen kysymys on, miksi EDgun on suunniteltu ja rakennettu sellaiseksi kuin se on. Haittapuolien vastapainoksi ase on erittäin lyhyt, alle 700 mm. Ase on pulttilukkoinen ja kertalaukeava. Testatun aseen sarjanumerokin antaa viitteitä siitä, että näitä ei ole kovin hirvittävää määrää leivottu
NAAMIOITU PUUTUKKI
EDgunissa on puutukki, joka on maalattu hyvinkin paljon synteettisen näköiseksi
Ilmasäiliön täyttöliitin on myös säiliön päässä. Uskoakseni markkinoiden paras täyttölaite. Aseen kauneus tai rumuus on kovin subjektiivinen käsite, military-look-ilma-aseilla on oma vankka kannattajakuntansa niin suomessa kuin varsinkin ulkomailla. Liekö EDgunin sunnitelijalla koira nimeltään... JSB Exact -luodilla lähtönopeus oli keskimäärin 267 m/s ja nopeuden vaihteluväli 4,6 m/s. Koska ase oli testattavana vain rajoitetun ajan, testejä ammuttiin vain yhdellä toimivaksi todetulla luotimerkillä. 45. Aseen omistajan pienin EDgunilla ampuma viiden laukauksen kasa on vain 2,5 mm! Suurin sallittu täyttöpaine on 200 Bar. Säiliön päässä olevaa mittaria katsoessa saattaa vahingossa tulla kurkistaneekin piipun väärään päähän. us. Piippua ei missään tapauksessa voi sanoa vapaasti värähteleväksi, mutta tällä ei näytä olevan vaikutusta aseen käyntiin, joka on sanalla sanoen erinomainen. Aseen käynti on kerrassaan hyvä. Mitään laukaisun säätöjä testatusta aseesta ei etsitty, mutta on kuitenkin luultavaa, että laukaisu on säädettävä. Siinä seurassa EDgun erottuu edukseen ulkonäöllään ja varsinkin tarkkuutensa puolesta.
EDGUN MATADOR
Paino: 2,9 kg Pituus: 685 mm (ilman vaimenninta 670 mm) Vetopituus: 365 mm Piipun pituus: 315 mm Maahantuoja: Ei tiedossa Hinta: Ei varmaa tietoa, mutta yli 1000 euroa
MIKSI EDGUN?
Ensimmäiseen kysymykseen, aseen tarkkuudesta, saatiin varsin positiivinen vastaus. EDgunin painemittari on säiliön päässä, joka ei mielestäni ole ollenkaan paras paikka mittarille. Pieni hukkatilavuus säästää ilmaa.
ERINOMAISTA TARKKUUTTA
EDgun on reguloitu ase, mikä tarkoittaa sitä, että työpaine pysyy vakiona niin pitkään kuin säiliössä on riittävästi ilmaa. Matador?
Aika monessa aseessa on painemittari säiliön päässä. Aseen mukana tuleva täyttölaite on varsin kompakti paketti. Jos ampuja on tottunut pidempään aseeseen ja ehkä hieman etupainoiseen sellaiseen niin kuin kiväärit usein ovat, EDgun vaatii oman opettelunsa ennen kuin pystyammunta alkaa sujua. Piippu on kiinnitetty varsin lujasti runkoputkeen kahdella pannalla. Ilmasäiliön kapasiteetti ei ole tiedossa mutta aseella ampuu hieman yli 30 laukausta, joten siitä päätellen ilmasäiliön kapasiteetti on noin 180 cm3. laukauksen kohdalla lähtönopeus on tippunut noin 10 m/s. Tai toimihan se, ase laukesi aina kun varmistimen käänsi pois päältä. Aseen ilmasäiliö, laukaisuventtiili ja koneisto on kaikki asennettu yhden teräsputken sisään. Aseen omistaja on ampunut EDgunilla huomattavasti tiukempiakin kasoja kuin mitä allekirjoittanut onnistui ampumaan (tai koskaan tulee edes onnistumaan). EDgun on ulkonäöltään kovin poikkeava siitä, mitä ilmakivääreiltä yleensä odotetaan. Vastapainoksi erinomaiselle tarkkuudelle, EDgunin ergonomia jättää toivomisen varaa. Toisaalta, EDgun tuskin on edes tarkoitettu perinteiseen 10 m ilmakivääriammuntaan eikä sitä siihen tarkoitukseen ole edes hankittu. Täyttölaitteen sisätilavuus (letku ja laite itsessään) on varsin pieni. Täyteen tankatulla aseella ampuu 35 laukausta, jonka jälkeen lähtönopeus alkaa hiljalleen tippua. Hieman huono paikka koska mittaria katsoessa tulee samalla kurkistaneeksi aseen asiakaspuolelle.
Avaraan syöttöaukkoon mahtuu kömpelömmätkin nakkisormet. Täyttölaitteen virtaus on kuristetWWW.REKYYLI.FI
tu niin pieneksi, että aseen tankkaaminen vahingossa liian suureen paineeseen ei ole juurikaan mahdollista jos "tankkaaja" on yhtään asialla. Pieni ja kompakti.
nut. Aseella ammuttiin ampumatuen päältä viiden laukauksen kasoja 25 m matkalle. Pienin kasa oli 5,3 mm ja kaikkien kasojen keskiarvo 6,4 mm. Aseen laukaisu on varsin kohtuullinen. Toinen kysymys, "miksi", onkin hankalampi tapa-
73. Tekisi mieleni jopa sanoa, että paras täyttölaite mitä olen tähän mennessä nähnyt
Jos ei muutoin, niin viimeistään miekan katkeaminen saattoi pakottaa innovaatioon. Useinhan erilaisissa koristeveitsissä on neljä sormille tarkoitettua uraa, mutta harvoin juuri omat nakit sopivat niihin. Kieltämättä vuoluominaisuudet hakkaavat kirveen mennen tullen, mutta kunnon puukolle Hukari ei tässä puuhassa pärjää. Kuumaliiman, hihnojen tai tarvikenarun kanssa askarrellessa ei tarvitse pelätä ainakaan rumentavansa kokonaisuutta, vaan käytännön toimivuus on ainoa prioriteetti. Nämä hukareiksikin kutsutut teräaseet ovat epäilemättä olleet esikuvana vesureille sekä isoille veitsille, kuten leuku. Terän pinnoite kuluu pois niin äkkiä, ettei sitä jää säälimään. Materiaalina on läpikarkaistu hiiliteräs, joka on helppo teroittaa ja pitää teränsä hyvin. Parhaimmillaan Hukari onkin puukon ohessa kannettuna, jolloin matkassa kulkevien tavaroiden paino ja koko pysyy kurissa. Kukapa tietäisi, ettei amerikkalaisten rakastama Bowiekin pohjautuisi samaan esi-isään. Jälleen kerran kyseessä on kompromissi, eli jotain saadaan muun kustannuksella. Tietysti mikään ei estä kantamasta mukana myös puukkoa, ellei sitten ole grammanpihistäjä. Taipalsaarelaisen Taiter Oy:n valmistama Hukari on tällaisen jäyhän kulkijan habituksessa nappiinsa osunut valinta, ja valmistajakin myöntää avoimesti, ettei kyseessä ole koriste-esine.
74
HYVÄSSÄ JA PAHASSA
Hukarista on helppo pitää heti kättelyssä, mutta täydellinen valinta jokaiseen puuhaan ei sekään ole. kannattaa suosiolla raahata isommat työvälineet. Eräs oleellinen seikka on se, että vain puolen kilon painoista työkalua ei tule jätettyä kotiin, eli "lyömäri" on mukana sitä tarvittaessa. Näin mukana on jotakin jämerämpää sellaisia tilanteita varten, joissa ei halua kaunista kauhavalaistaan rikkoa.
KÄYTTÄJÄNSÄ NÄKÖINEN
Jo pitkän päivän ja viimeistään useamman vuorokauden aikana rähjääntyy metsämies matkallaan sen verran, että ylettömän hienostuneet varusteet ja välineet muuttuvat luonnottoman oloisiksi. Alkaen pelkistetystä polyuretaanikahvasta ja jatkaen tarkastelua karuun muovituppeen, josta paljastuu mörön partaveitsen näköinen terä, voidaan sanoa, ettei Hukarissa ole yhtäkään kaunista yksityiskohtaa. Suora terä on paksuudeltaan viisi millimetriä ja pituudeltaan 227 mm. Lyhyellä ja hyväteräisellä miekantyngällä havaittiin Ruotsi-Suomen armeijassa olevan muutakin käyttöä kuin ihmisten lyöminen, ja siitä tuli eräänlainen aikansa monitoimityökalu. Tämän kääntöpuolena lyönnillä ei sitten ole liike-energiaa kirveen tai täysikokoisen vesurin veroisesti, eli ennalta tiedossa olevaan savottaan
TAITER HUKARI
Valmistaja: Taiter Oy, Suomi Pituus: 355 mm Terän pituus: 227 mm Paino: 475 g Hinta: 39 euroa Myyjä: Taiter Oy, (040) 8311 240
WWW.REKYYLI.FI. Puukon rajat taas tulevat nopeasti vastaan klapien pilkkomisessa ja muussa ronskimmassa työssä. TAITER HUKARI
TEKSTI: SAULI LUOL A JAN-MIKKOL A
VALTAVA VÄKIPUUKKO
Kookkaita teräaseita kutsutaan usein pilkallisesti koristeiksi, mutta toisinaan kotipiirin ulkopuolella liikkuessa tulee tarve teräaseelle tehtävässä, mihin puukko ei piisaa. Muita valmiita kiinnitysmahdollisuuksia ei ole, joten reppuun sijoittamisen ohella ainoa ratkaisu on "tee-se-itse". No, erilaiset tarinat yleensä kertovat siitä, että varusesine on pidetty. Muovisen tupen vyölenkki on jopa arveluttavan ohut Hukarin painoon ja kokoon nähden, vaikka epäilyksiäni sen kestävyydestä ei ole käytäntö vahvistanut. Tavallaan vähäinen viimeistely on etu, koska käyttäjä ei vahingossakaan tule pelänneeksi työkalun puolesta, vaan voi keskittyä itse asiaan. Tällöin tulee vajan seinälle jätettyä kirvestä tai vesuria ikävä, mutta seuraavallakaan reissulla ei näitä viitsisi ottaa lisäpainoksi mukaan.
Pienenpienten puukkojen ja pitkien miekkojen väliin on jokseenkin aina mahtunut erilaisia välimuotoja. Työnteossa Hukari sitten loistaakin: Kahva on pitävä ja käteensopiva siten, että kahvan litteä muoto ikään kuin kertoo kädelle terän kulman. Varusmiesaikanani tilasimme porukalla tällaiset hieman poikkeavat "kurssipuukot", ja silloin liikkuneen sitkeän tornitarinan mukaan terät olisi valmistettu vanhoista rynnäkkökiväärin piipuista. Turhia sormiuria ei kahvasta löydy, joten se sopinee käteen kuin käteen
WWW.REKYYLI.FI
75
Luulisi, että
ennakkovaroituksesta huolimatta roistolla menee viimeistään tässä vaiheessa sisu kaulaan ja hän ilmoittaa turvamiehille mukana olevasta luvattomasta asekätköstä ja kuinka hän on saanut sen messuilta hankittua. Paikalla oli toistakymmentä turvamiestä, jotka syynäsivät vierailijat ja kysyivät onko vierailijalla mukana laittomia atarvikkeita tai aseita. Monet entiset näytteilleasettajat tulivat Kasseliin, mutta kävijöitä riitti lyhyestä varoitusajasta ja helluntaiviikonlopusta johtuen vain 4200 vierasta. Hän jätti jälkeensä 15 kuolonuhria ja useita haavoittuneita. IWB STUTTGARTISTA
WBK KASSELIIN
Mielenterveysongelmista kärsinyt Tim Kretschmer varasti isältään pistoolin ja 11.3.2009 kello 9.45 hän aloitti Winnendenin pikkukaupungissa murhaamisen omassa koulussaan. Lopulta tosin sallittiin militariaosastot ja museoaseet antiikkimessujen sekaan. Muutaman viikon päästä oli määrä pitää ties monennenko kerran Euroopan suurimmat ase- ja militariamessut Stuttgartin lentokentän vieressä sijaitsevassa upouudessa messukeskuksessa. Kirjoittajan kohdalla tarkastus oli hyvin pintapuolinen ja syynääjät uskoivat, että mitään luvatonta ei ole vaikka metallinpaljastin vinkuikin minkä kerkesi. Pysäköinti oli ilmaista ja päiväkortti maksoi 12 euroa. Sisään pääsivät vain
18 vuotta täyttäneet, joten nykyään koko perheen yhteiset käynnit asemessuilla Saksassa eivät onnistu, Voivathan toki alaikäiset saada pahoja vaikutteita aseiden ja militarian esilläolosta. Kaikkien muiden aseiden, varusteiden ja ampumatarpeiden piti olla pois messualueelta. Kaikki olivat kauhuissaan. Mikä lienee ollut ajatuksenjuoksu ja tarkoitusperä, mutta osin Stuttgartin kaupungin omistama messuorganisaatio päätti viime hetkellä perua messutapahtuman. Saksassahan on tunnetusti pankkiautomaatteja huomattavasti harWWW.REKYYLI.FI. Poliitikot saivat aikaan sen, että tuskin Stuttgartissa enää koskaan järjestetään asemessuja. Toinen kummallinen seikka oli se, että pääsylipun oston yhteydessä jaettiin lappunen, jossa kerrottiin, että sisällä tehdään kaikille tarkastus metallinpaljastimilla. Tiedä vaikka joitakin nuoria alkaisi jopa kiinnostaa urheiluammunta tai metsästys. Kuinka tällaiset hirmuteot saadaan tulevaisuudessa estettyä?
TEKSTI JA KUVAT: TUOMO RYSTI
Poliitikot astuvat peliin. Parisataa kilometriä Frankfurt am Mainista pohjoiseen sijaitsee 200.000 asukkaan Kasselin kaupunki. Kassel otti pikaisesti vastuun suuren asemessutapahtuman järjestämisestä 22.- 24.5.2009. Tämäkin kallis episodi kuului asioista tietämättömien poliitikkojen pisteidenkeräyssarjaan "jotain täytys tehrä". Toisaalta ei voi jättää mainitsematta järjestäjien palvelualttiutta. Niinpä niin. Paitsi mielipahaa, myös mittavia taloudellisia menetyksiä kärsivät sekä näytteilleaset76
tajat, että ympäri maailmaa messuja varten hotellit, autot ja lentoliput jo varanneet asianharrastajat
No suuntaushan on se, että ei länsimaissa kohta ole enää varaa tehdä tavaroita, jossa käsityön osuus on merkittävä ja tulevaisuudessa saamme varautua ostamaan kiinalaisia "merkkikiikareita" ja "merkkiveitsiä". Suomessa vastaava asetyyppi 9 mm väljyydellä tunnetaan nimellä "Ukko-Mauser".
Neuvostoliittolainen Tokarev 7.62 x 25mm TT-33 koteloineen, eli tutummin "Tähti-pistooli" vuodelta 1945 maksoi 200 e.
MUUTAMIA POIMINTOJA KASSELIN MESSUILTA:
9 mm Ruger P95 pistooli 400 e 9 mm Parabellumit, ei numerotarkkoja 475 ja 550 e 7.62 Nagant revolveri, miehistömalli 90 e 7.62 Nagant upseerimalli koteloineen 195 e 6.35 Bergmann mod 2, 420 e, ylimääräinen lipas 60 e Federalin .22 LR 32.50 e / 1000 kpl. Toki hieman keskustan ulkopuolella hotellit ovat halvempia. Muutamia vinkkejä Kasseliin matkustaville: · Katso edullisin lentoyhtiö netistä hyvissä ajoin. Paitsi että messuilla oli aseita, liittyi siihen luonnollisesti militaria, alan kirjallisuus, asehistoria, metsästys, veitset, aseiden osat ja tarvikkeet sekä erilaiset näyttelyt. Pieni kauneusvirhe oli se, että takapenkillä istui ystävällisesti tuijottava suuri, mukavanoloinen Rotweiler. Keskellä ylhäältä: Tsekki 6.35 Z, 95 e, FN 06,180 e, 6.35 Titan, 250 e, 6.35 FN Baby, 175 e. Suomalainen puukkoperinne elää täällä pitkälti Martinin puukkotehtaan varassa. Keski-Euroopassa suomalaista puukkoa vielä arvostetaan.
Jostain syystä Roselli loisti poissaolollaan. · Vältä tinkimistä, mutta voit tehdä toki asiallisen tarjouksen mieleisestäsi tavarasta. Kohdekaupungeiksi tulevat ensisijaisesti kysymykseen Frankfurt am Main ja Düsseldorf. Pakkaa käsimatkatavaraan kaikki raskaat luvalliset esineet. Saksalainen luottaa kahiseviin euroseteleihin. Tätä voisi kutsua todellisekWWW.REKYYLI.FI
si Asiakasystävällisyydeksi isolla akirjaimella. Vasemmalla: Pari 9 mm Astra 400, 200 e/kpl, 7.65 Dreyse, 420 e, 7.65 Sauer, 200 e. 20 kiloa ylittyy helposti ja lentokentällä on selittely yleensä turhaa. Molemmista on matkaa Kasseliin noin 200 kilometriä. Saksassa se ei ole kuin 40-70 e / vrk merkistä ja mallista riippuen. Huimapäisimmät voivat sitten ajaa moottoriteillä yli 120 km/h ilman sakkoseuraumuksen pelkoa. · Tilaa hotelli netistä. Oikealla ylhäältä: Kaksi 7.65 Mauseria m HSC, 225 e / kpl, 7.65 CZ 27, 150 e ja 6.35 Galesi 506, 190 e.
Mauser C96 kaliberi 7,63 hintapyyntö 1700 e. · Junat toki kulkevat Frankfurtista Kasseliin ja kaupungin yleisillä pääsee hyvin messualueelle.
Tässä sotaisimmat ja vaarallisimmat esineet, joita sai esitellä Stuttgartin asemessuilla.
Taskuaseiden hintatasoa Kasselin messuilla. Kysyin infotiskiltä, missä messualueella on käteisautomaatti. · Messualueella pysäköinti on ilmaista ja muutenkin pysäköinti on Kasselissa halpaa. Jo viidelläkymmenellä eurolla yöpyy keskustassa ruhtinaallisen aamiaisen kera. Hyvä tai huono asia. Jokainen punnitkoon tuota itse.
· Varaa käteistä messuille. Yhä enenevässä määrin ovat tulleet myös AR - sukuisten aseiden kiskot, tähtäimet, perät, lippaat ja kahvat myyntiin. Minut johdateltiin turvamiesten ohi takaovesta suureen mustaan, ilmastoituun Mersuun, jota ajoi henkeäsalpaavan kaunis vaaleaverikkö. Varsinainen ja perinteinen Kasselin WBK pidetään tämän vuoden marraskuun 26.29. 9 mm Para Fiocchi 130 grs 149 e / 1000 kpl .45 ACP CCI Brass 230 grs 235 e / 1000 kpl .223 Rem Barnaul 55 grs 168 e / 1000 kpl .308 Win Barnaul 147 grs 259 e / 1000 kpl 7.62 x 39 MFS Surplus 123 grs 139 e / 1000 kpl
vemmassa kuin Suomessa. · Rauta ja kirjat painavat. Veitsenmyyntiständejä oli lukuisia. Monissa paikoissa luottokortteja karsastetaan tai ei huolita lainkaan. päivinä samassa paikassa Kasselin messukeskuksessa Damaschkestrasse 55. Tämänkertainen teema oli "saksalaiset sotilasaseet Napoleonin sodista vuoteen 1918". Tässä vaiheessa ei voinut enää perääntyä, vaikka käteistä ei ehkä juuri silloin olisi tarvinnutkaan. · Katso edullisin tarjous auton vuokrasta netistä. Tiskillä pahoiteltiin, että sellaista ei messualueella ole, mutta samaan hengenvetoon tarjottiin kyytiä parin kilometrin päässä olevalle automaatille. Ota oma navi Suomesta mukaan jos siinä on Euroopan kartat. Merkkiveitsiä löytyi tuhansittain ja luonnollisesti viiden euron kiinalaisvalmisteisia veitsen tekeleitä. Sunnuntaina voi tärpätä.
77. Keskustasta on matkaa messualueelle alle 10 minuuttia. Rahat noudettiin ja messusamoilu jatkui. Ruotsalaiset Aimpointit ja aidot jenkkitavarat ovat hinnoissaan, mutta kiinalaiskloonit ovat yllättävän halpoja. Eri aseiden lippaita ja osia löytyi moneltakin tiskiltä. Vain kalleimmissa autoissa ovat navit veloituksetta mukana
Haluaisin painottaa, että kritiikistäni huolimatta en ole koskaan kokenut luottamuspulaa palvelusasettani kohtaan, ja löytäisin varmasti monista muistakin malleista huonoja puolia täydellistä asetta ei ole olemassakaan. Tärkeämpää on, että ase on kevyt kantaa ja edullinen valmistaa. Kirjoittaessani kolumnia suojeluaseista olin melko varma, että nyt tulee ympäri korvia ammunnan harrastajilta. Olisi mielenkiintoista kuulla onko kyseinen toimituksen mielipide vaiko pelkästään artikkelin kirjoittajan. Oman osansa tästä tunteesta on luonut lehden hyssyttelevä asenne versus oma "äärimmäinen" suhtautuminen niin aseasioihin kuin niitä ympäröiviin, vaikkei suoranaisesti niihin kuuluviin, asioihin - mm. Muistathan liittää mukaan myös oikean nimesi ja yhteystietosi, vaikka haluaisitkin palautteen julkaistavaksi nimimerkillä. Kirjoitukseni menevät hyvin fokusoidulle kohderyhmälle, joka on pitkälti samaa mieltä asioista. Piti itse asiassa lähettää palautetta jo viime numeron jälkeen, mutta sama pää kun on kesät talvet... -Sauli Luolajan-Mikkola
Kommentoi tai kysy!
80
Palsta on tarkoitettu Rekyylin lukijoilta saatujen palautteiden ja kysymysten käsittelyyn. Silti, yritys oli hyvä.) Vaikka suurin osa lehden sisällöstä ei olekaan miksikään muuttunut, on miellyttävää tietää ettei lehti taida olla enää esim. Aseessa on myös muutamia kohtia, jotka olisi voitu valmistaa edullisemmin aseen suorituskyvyn kärsimättä siitä lainkaan. (Vaikka ikävä kyllä luulenkin ettei faktoilla ole juuri vaikutusta kun poliitikko on mielensä päättänyt. Paljon fiksumpia lukitussysteemeitä löytyy itärajamme takaa ja entisen Jugoslavian alueella valmistetuista klooneista. Minulla on siten toimituksessa kyseisestä aseesta eniten käytännön kokemusta, kun vanhemmille toimittajille tutumpi malli on RK62. Tätä taustaa vasten kaksi uusinta Rekyylin numeroa ovatkin olleet äärimmäisen riemastuttavia yllätyksiä! Lehti jossa sanotaan asioita suoraan, mikä hämmentävä uutuus. Sain juuri luettua uusimman numeron loppuun ja Etuvedon luettuani päätin, että nyt istun alas ja kirjoitan tämän heti ettei asia taas unohdu. "Ylilaadukas" ei ole sana, jota itse käyttäisin selkeästi hölmöistä yksityiskohdista, esimerkkinä laatikon kannen kiristysruuvi. Käytännön ko-
kemuksen lisäksi arvioin asetta valmistustekniseltä kannalta, kone- ja metallialalle kun olen koulutuksen hankkinut. Jos sinulla on kysymys Rekyylin toimitukselle tai haluat antaa palautetta toiminnastamme, lehdestämme tai vaikkapa nettisivuistamme, lähetä palautteesi joko kirjeitse tai sähköpostilla. Heistä jokainen ymmärsi heti mitä suojeluasekolumnini tarkoitti. leimaamassa minua hulluksi sen takia että hyllystäni löytyy pieni ja vaatimaton kokoelma pikkutikareita. Juuri niin kuin suojeluaseen kuuluukin toimia. Useita kertoja tilauksen lopettaminen on kuitenkin ollut lähellä koska lehden joillain numeroilla ei ole ollut minulle loppujen lopuksi juurikaan tarjottavaa. KYSY & KERRO
OIKAISU TOIMITTAJA ARTO MÄÄTÄLLE
Sanoit Rekyylin numerossa 5/2009, että "kalvaimia ei saada lähempää, kuin Yhdysvalloista". Yllätys oli myös suuri, kun samalla kuulin monen suvussa ja lähipiirissä tehdystä suojeluaseen käytöstä - yhtään laukausta ei tilanteissa ammuttu, mutta rähinöitsijät jättivät uhrin rauhaan. -Sasu Mattila
ALKUPERÄISEN HUONONTAMINEN JA RK95
Lehdessä 5/09 artikkelissa Colt M1911 oli mielenkiintoinen arviointi puolustusvoimien uudemmasta rynnäkkökiväärimallista. Vaan aivan toisin kävi! Olen saanut reipasta kiitosta ja kannustusta. Minä puolestani kiitän lukijoiden lisäksi päätoimittajaa ja kustantajaa rohkeudesta julkaista kirjoituksia myös näistä (aiemmin) kiistanalaisista aiheista. Sekä se, että onko kyseinen mielipide syntynyt softisaseiden vai oikeiden parissa. Jo liki 20 vuotta on kalvaimia tehnyt Kierrehiomo Unto Tapper Saarijärven Lannevedellä. -I.L
Suuri kiitos kannustavasta palautteesta. RK95:ssä on joukko kiistanalaisia ominaisuuksia, joista vallitsee toimituksen sisällä konsensus. Poliittinen korrektius ei ehkä olekaan oikea tie, eikä muutosta parempaan tule ainakaan piileskelemällä. Sotilaiden keskimääräinen ampumataito ei ole erinomainen, joten rynnäkkökiväärin ei tarvitse olla tarkkuuskivääri. On vapauttava tunne tulla ulos kaapista ja huomata, ettei mitään pahaa tapahtunutkaan vaikka sanoi ajatuksensa julki.
Mielipiteeni RK95:stä on muodostunut vuoden varusmiespalveluksen sekä vuoden rauhanturvapalveluksen aikana. Mikä samanaikaisesti huvitti kyseessä kun on varsin pikkuriikkisellä terällä varustettu tapaus, ei todellakaan mikään valtavan vaarallinen teräase - että ärsytti hyssyttelyasenteellaan.) Tässähän pitkästä aikaa ihan odottaa innolla mitä mielenkiintoista seuraavasta numerosta löytyykään! Keep up the good work. Nimettömiä kirjeitä ei julkaista.
Rekyyli / Palaute PL 20, 00251 HELSINKI palaute@rekyyli.fi
WWW.REKYYLI.FI. Tästä näkökulmasta runsas lisäpaino edeltäjäänsä nähden on ongelma ja kyllä vahvakin kaveri jaksaa paremmin kantaa ja käsitellä järkevän painoista asetta. itsepuolustusoikeutta olen jo pitkään pitänyt asiana mikä tässäkin maassa pitäisi olla olemassa, vaan tätähän ei ole ampumalajien harrastaja saanut ääneen lausua. (En muista yksityiskohtia lehden numerosta tms., mutta jonkin omistamani veitsen arvostelussa kauhisteltiin sitä miten sellaista ei kukaan voi haluta omistaa, kyseessä kun on niin kauhistuttava murhaväline. Todella hienoa että teillä uskalletaan kirjoittaa nykyään järkipuhetta sellaisistakin asioista mitkä ovat ennen olleet "kiellettyjä" puheenaiheita! Eikä lehden toiminta vaikuta edes jäävän "kuorolle saarnaamisen" tasolle vaan asioihin oikeasti pyritään vaikuttamaan - esim.
Luetutin kyseisen kolumnini usealla henkilöllä, jotka eivät harrasta ammuntaa ollenkaan. RK95:n hintahan lopulta tappoi kotimaisen rynnäkkökiväärituotannon sekä siviilimallit siinä sivussa. -T.S.
SUOJELUASE-KOLUMNISTA
Olen ollut Rekyylin kestotilaaja lehden alusta asti. - T:mi Kierrehiomo Unto Tapper, (014) 431 880 Jyrki Kasvin vieminen ampumaradalle oikeasti tutustumaan näihin paheksumiinsa "räiskintäaseisiin". Mille kaliperille tahansa asiakkaan toivomuksen mukaan, myös "villikissat". Pidän silti hyödyllisenä nostaa esiin myös vaiettuja aiheita, sillä se saa itsensä "äärimmäiseksi" kuvittelevat ihmiset huomaamaan, etteivät suinkaan ole yksin mielipiteineen. Pelkästään tyhjäpainon tuijottaminen on harhaanjohtavaa, kun aseisiin kiinnitetään nykyään erilaisia lisävarusteita
Toinen kesän aktiviteetti oli uusien aseiden lähettely takuukorjaukseen. Rengaspainot ovat yhä varastossa alkuperäisessä muodossa, eikä hylsyvarastosta siirtynyt kummoistakaan määrää patruunavaraston puolelle. Tällä palstalla Rekyylin toimituksen jäsenet kertovat kaikesta harrastukseensa liittyvästä. 22.8.09 järjestimme Rekyyli RFCC -kilpailun täällä Orimattilassa. Vaikka aika tuntuu kuluvan poliittisen vaikuttamisen saralla, on radallekin silti keritty. Pääsyynä tähän on epäoikeutettu sekä epäoikeudenmukainen ampuma-aselainuudistus, jota kyvyttömät päättäjämme ovat lehdistön ylläpitämän massahysterian avulla ajaneet väkipakolla eteenpäin. Pikkuhiljaa hankin erikoistyökaluja ja kerään tietoa, että voisin ainakin helpommat korjaukset ja hienosäädöt tehdä itse. Vielä kun löytäisi jostain ja raaskisi ostaa raatoja aseita korjausharjoittelua varten.
Arto Määttä
Toimittaja
Syksy on mahtavaa aikaa. Haulikkorata tuli tutuksi muutamaan otteeseen, mutta muutoin kaikki ampumiseen liittyvät ennakkosuunnitelmat jäivät toteuttamatta. Aserintamalla hommat ovat jatkuneet lähinnä optiikan ja sen kiinnittämisen saralla. Ja kohta on taas seuraava uusi jahtimuoto edessä, kun herraskaisesti otan rinnakkaispiippuisen ja hiippailen seisojan kannoilla.
Sasu Mattila
Kolumnisti ja toimittaja
Kesäloma meni suunnitellusti pääosin ampumaradalla. Tämä syksy alkoi metsästyksellisessä mielessä oikeastaan varsin perinteisesti sorsajahdilla, mutta tavallisuudesta poiketen en jäänyt tällä kertaa pyörimään kotinurkkiin vaan ajoin jahtia edeltävänä iltana "väylälle". Toimittajan kivääreille on tyypillistä, että välillä metsävehkeiden päällä on esimerkiksi luotien testaamista varten eri kiikari kuin normaalisti syksyisin. Välittämättä todellisista syistä ja seurauksista. Joko olen tavallista vaativampi asiakas tai sitten amerikkalaiset kasaavat aseita liian kovalla kiireellä. Toivottavasti me harrastajat saamme pian rauhan vastuulliselle harrastamiselle ja saamme jatkaa meille tärkeää hienoa harrastustamme ilman että joudumme Jokelan ja Kauhajoen kaltaisWWW.REKYYLI.FI
ten koulusurmaajien tekojen maksumiehiksi. Niitä vanhoja hyviä, tiedättehän...
Marko Tammelin
Toimittaja
Kuluva vuosi harrastuksen suhteen on ollut raskas. Samaa on myös havaittavissa ympäri Suomea ja toivottavasti ensivuodesta muodostuu harrastuksen suhteen vilkkaampi vuosi.
81. Saalis oli mahtava ja kaverit parhaita mitä toivoa saattaa. Yksi hauska velvollisuus oli kehittää uudella luodilla lataus Rekyyli Fifty Cal Challengeen. Tällä kertaa kyttäykseen suunniteltu .300 H&H kaliiperin Sako AV sai niskaansa minulle varsin epätyypillisen ratkaisun, eli Swarovski Nova 8x56 teräsrunkoisen kiikarin. Onneksi elokuu alku on ollut vauhdikas, ensin hanhijahti Ruotsissa ja nyt viimeisimpänä RTC. Titegroup olisi ollut käsille ystävällisempi. Kuultuani kisan laukausmäärän alkoi kaduttaa, että valitsin H110-ruudin. Muuten oma harrastukseni tuntuu olevan jonkinlaisessa "Status quo" -tilassa, aika ei tahdo riittää ja motivaatio on kärsinyt hieman entisestä tasosta. Sana on vapaa.
TOIMITUS TOIMII
Tero Kuitunen
Päätoimittaja
Heinäkuuni meni pääosin lomaillessa ja halkoja hakatessa
Liian suuret eläinkannat hoitaa tieliikenne poistamalla ylimääräiset yksilöt. On oikeastaan kolmaskin koulukunta, ne joille kelpaa mikä tahansa pataraudasta väännetty ase, kunhan ampuessa täyttyvät tärkeät kriteerit: pamaus, suuliekki ja rekyyli. Ei ampumisen kuulu olla mitään latauksien nysväystä, tähtäimien hienosäätöä, aseiden teknistä parantelua. Harrastusammunnassa on kyse ajanvietteestä ja viihtymisestä. Uusissa lupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeissa määritellään, että harrastuksen tulee olla jatkuvaa ja tapahtua vähintään kaksi kertaa kuukaudessa läpi vuoden. Eläinkantojen hallintakaan ei ole peruste osumatarkkuudelle metsästyksessä. Ampumisessa tärkeimmät arvostelukriteerit ovat muhkea pamaus, näyttävä suuliekki ja jykevä rekyyli. Aseen tulee ennen kaikkea olla sen näköinen, että se vastaa kuvaa, jonka omistaja haluaa itsestään antaa. Jopa viranomaiset ymmärtävät, että ampumisen tulee olla vain näyttävää, kaikki muu on turhuutta tai elitismiä. Toinen koulukunta arvostaa enemmän lompakon paksuudesta kertovia kaiverruksia, kultauksia ja perinteisiä, maailmankuuluja brändejä. Todellisesta aseharrastuksen luonteesta kertoo myös toimintaelokuvien suuri suosio. ETUVETO
ON YLIARVOSTETTUA
Lienee aika ottaa puheeksi useimpia ammunnan harrastajia koskettava vääristymä, nimittäin tarkkuuden ja osumisen kohtuuton yliarvostus. Kaluston suhteen on harrastajilla kahta koulukuntaa. Aseen pitää olla musta tai maastokuvioitu ja siinä on hyvä olla näyttävät tuunausvarusteet kuten iso kompensaattori, teleperä, bipodi, iso mildot-kiikari, taskulamppu, punapistetähtäin jne. Elokuvien komeat ja lihaksikkaat tähdet ovat monimiljonäärejä, koska he vetoavat suuren harrastajakunnan tunteisiin. Tällaiset ihmiset uhraavat elämänsä jahdatessaan mainetta ja kunniaa. Väite on väärä. Kuitenkin kirjat, lehdet ja jopa kaveriporukoiden keskustelut pyörivät harrastajan kannalta täysin toissijaisissa asioissa kuten aseiden käyntitarkkuudessa, kasojen koossa, osumakertoimissa, pistetuloksissa ja muissa suorituskeskeisissä seikoissa. Metsästäessä ei ole oikeastaan mitään tarvetta edes yrittää osua riistaeläimeen, koska nykypäivänä ruoka tuotetaan maatiloilla ja elintarviketehtaissa ja se jaellaan valmiiksi pakattuna kauppoihin. Arvaan kyllä että joku kohta väittää osumatarkkuutta tarvittavan ainakin metsästyksessä. Metsästystapahtuman nautinto tulee muusta toiminnasta kuten luonnossa liikkumisesta, ystävien tapaamisesta, koiran kanssa ulkoilusta. Suotakoon se heille, mutta meidän tavallisten harrastajien ei pitäisi ottaa mallia näistä harvoista huippu-urheilijoista eikä antaa kilpailijan vääristyneen maailmankuvan vaikuttaa omaan harrastukseemme. Huomatkaa ettei siinä ole mitään mainintaa tarkkuudesta eikä osumisesta. Tällä hetkellä taktiset viranomaisteemat ovat hyvin suosittuja. Yksi koulukunta haluaa räyhäkän taktisen aseen, sellaisen joita näkee parhaissa toimintaelokuvissa ja amerikkalaisissa aselehdissä. Ymmärrän kyllä että jotkut syntyvät geneettisesti ampujiksi ja täydentävät luontaisia vahvuuksiaan jatkuvalla ja tehokkaalla harjoittelulla. Me kokeneet aseharrastajat tiedämme, että osuminen on yliarvostettua.
SA SU MAT TIL A
OSUMINEN
82
ilmestyy 28.10.
NUMERO 7/2009
WWW.REKYYLI.FI. Metsästys on harrastus, jossa osuminen riistaeläimeen on vain sivuasia. Toivoisin harrastelehtienkin huomioivan paremmin aseharrastuksen tärkeimmän muodon eli tyylin ja näyttävyyden ja jättävän tylsät pilkunviilausteemat vähemmälle. Harrastajat jäljittelevät varusteissaan ja toiminnassaan näitä suuria idoleita. Onko sen hienompaa elämystä kuin paukuttaa ja räiskiä ampumaradalla kavereiden seuratessa vierestä. Enemmän bling-bling -varusteiden esittelyä, enemmän miehekkäitä poseerauskuvia, enemmän pauketta ja suuliekkejä. Harrastajalle aseen ja ampumisen tärkein ominaisuus on näyttävyys. Elokuvat näyttävät mallia siitä, mitkä ovat uusimmat trendit aseissa, ampumatyylissä ja pukeutumisessa
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Tilaus alkaa seuraavasta ilmestyvästä numerosta ja jatkuu kestotilauksena 47,95 / 8 numeroa mikäli tilausta ei lopeteta ennen uuden laskutuskauden alkua. Nimi Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Syntymäaika Kotipuhelin, myös suuntanumero Sähköposti Allekirjoitus (huoltajan, jos alle 18 v.)